Uudistukset myllertävät tilintarkastusalan

Transcription

Uudistukset myllertävät tilintarkastusalan
Lokakuu 2014
Uudistukset myllertävät tilintarkastusalan
markkinatilannetta
Uusi tilintarkastusdirektiivi ja –asetus tuovat muutoksia lähinnä PIE-yhtiöiden tilintarkastukseen.
Tavoitteena on tilintarkastusten laadun parantaminen, valvonnan tehostaminen ja tilintarkastajien
riippumattomuuden vahvistaminen. Uudistukset tulevat vaikuttamaan myös tilintarkastusalan
kilpailuun ja avaavat uusia mahdollisuuksia etenkin alan pienimmille toimijoille.
Uusi tilintarkastusdirektiivi ja –asetus hyväksyttiin EU:ssa tämän vuoden kesäkuussa, ja ne astuvat voimaan
kesäkuussa 2016. Suurimmat muutokset tulevat koskemaan PIE-yhtiöiden tilintarkastusta. PIE-yhtiöksi
(PublicInterestEntities) katsotaan yleisen edun kannalta merkittävät yhteisöt kuten pankit, vakuutusyhtiöt ja
julkisesti noteeratut yhtiöt.
Grant Thorntonin partneri Juha-Pekka Keimmo sanoo, että uudella EU-sääntelyllä ei ole suuria vaikutuksia
yrityksen nykyiseen liiketoimintaan. Tilintarkastusyhteisön asiakaskunnassa on tällä hetkellä suhteellisen vähän
PIE-yhtiöitä.
– Kiusa se on kuitenkin pienikin kiusa. Asiakkainamme olevien PIE-yhtiöiden tarkastukseen uutta byrokratiaa
on odotettavissa, Keimmo toteaa. Hän muistuttaa EU-uudistuksen lähtökohdasta: Euroopan komissio halusi
lisätä kilpailua ja purkaa keskittyneisyyttä suurien toimijoiden hallitsemalla tilintarkastusalalla.
Uudistuksessa onkin Keimmon mielestä elementtejä, jotka voivat vahvistaa keskisuurten toimijoiden
mahdollisuuksia.
– Varmasti on tapauksia, joissa suurimpien tilintarkastusyhteisöjen tilintarkastuspalkkio on ollut PIE-yhtiöltä
huomattavasti pienempi kuin konsultoinnista saadut palkkiot.
– Tällainen tilanne ei enää voi jatkua, vaan muissa palveluissa asiakas joutuu etsimään muita toimittajia. Se
avaa mahdollisuuksia pienemmille toimijoille.
Keimmon mukaan Grant Thorntonilla on hyvät mahdollisuudet saada uudistuksen myötä uusia asiakkaita.
– Meidän on osattava käyttää mahdollisuus hyväksemme ja oltava riittävän hyviä tietyissä
konsultointipalveluissa, esimerkiksi yrityskauppaneuvonnassa ja veroneuvonnassa, Keimmo sanoo.
Grant Thorntonin liikevaihdostakin konsultointipalvelujen osuus on kasvanut viime vuosina.
Tilintarkastuksen markkinaosuuksien muutoksia on Keimmon mielestä vielä vaikeaa arvioida. Kilpailu
todennäköisesti kuitenkin kovenee suurten yhtiöiden ohella myös pk-sektorin tarkastuksessa.
– Jos suurimpien alan toimijoiden elintila pienenee isommissa yhtiöissä, ne voivat tulla entistä
aggressiivisemmin ei-listattujen yhtiöiden markkinoille. Siellä saattaa kilpailu jopa lisääntyä.
Uudet EU-säännökset koskevat ennen muuta PIE-yhtiöitä, mutta niillä on Keimmon mukaan myös laajempia
heijastusvaikutuksia.
– Yksi kiinnostava vaikutus pk-sektoriin on, että yritysten johto ja omistajat seuraavat hieman epätietoisina
julkisuudessa ollutta uudistusta. Monessa pk-yrityksessä ollaan siinä käsityksessä, että muutokset koskevat jo
nyt kaikkia yhtiöitä.
– Meillekin on tullut kyselyjä pk-yrityksiltä, että milloin ja miten teemme vaihdon, kun te ette kuulemma voi
enää tehdä sekä tilintarkastusta että veroilmoitusta.
Keimmon mukaan pk-yritykset ovat jatkossakin kiinnostava asiakasryhmä. PIE-yhtiöitä on Suomessa
vähäinen määrä, ja yksi tilintarkastusyhteisö voi tarjota niille jatkossa entistä rajoitetumman määrän palveluja.
– Suuri osa isojenkin toimijoiden tuloista tulee pk-yrityksistä.
Keimmo ei pelkää uuden sääntelyn näivettävän tilintarkastusalaa. Päinvastoin, tiukennukset voivat myös
ammattimaistaa alaa ja lisätä työn arvostusta. Näin kävi Yhdysvalloissa, jossa tilintarkastussäännöksiä
tiukennettiin ennen EU:ta.
Lisätietoja:
Juha-Pekka Keimmo, toimitusjohtaja
P : 09 5123 3345
S : [email protected]
Huomautukset
Grant Thornton Finland
Grant Thornton on noin 70 asiantuntijan KHT-yhteisö, joka tarjoaa tilintarkastus-, vero-, yritysjärjestely- ja muita
asiantuntijapalveluita. Toimistot sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Salossa ja Porissa.
www.grantthornton.fi