ihminen on kokonaisuus

Transcription

ihminen on kokonaisuus
kuntosalit
painonhallinta
kehonhuolto
terveys
kauneus
pääkirjoitus
Kokeile rikkoa rajoja
O
nko painonnosto vain
raavaiden miesten laji,
ihan äijähommaa? Onko
nelikymppinen liian vanha
voittamaan urheilulajissa,
jossa vaaditaan hyvää fysiikkaa?
Näihin kysymyksiin saa monelta helposti
vastauksen, mutta vastaus saattaa olla
asenteellinen ja vanhoihin käsityksiin
juuttunut. Pikkutyttö voi harrastaa painonnostoa, ja nelikymppinen fitness-kisaaja
voi päihittää kilpailijoita, joiden ikä on vain
puolet hänen omasta iästään.
Kuntourheilun on sentään toki aina
katsottu kuuluvan kaikille – ja sen soisi
kuuluvan vielä useammille, sillä tutkimusten
mukaan suomalaisten kunto rapistuu. Istumatyö on kansalle suorastaa tappavaa, ja
asialle on tehtävä jotain, ennen kuin olemme
vanha ja raihnainen kansa. Verrattuna aikaisempien sukupolvien fyysisesti rankempaan
elämään monen elämänolosuhteet – niin työ
kuin vapaa-aikakin – ovat nykyisin sellaiset,
ettei fyysisiä ponnisteluja juurikaan tarvita,
jos ei varta vasta harrasta liikuntaa.
Entä jos ryhtyisimme rikkomaan rajoja
oikein tosissamme?
Lähdetään harrastamaan uutta urheilulajia, jota emme ole ennen kokeilleet. Miten
olisi naisille vaikkapa roller derby, kunnon
kontaktilaji, jossa kovan harjoittelun kautta
voi tekemisen ilon lisäksi saavuttaa myös
menestystä, vaikkei sitä olisi aiemmin harrastanut. Reipas pikkutyttö voi valita paljon
muutakin kuin perinteiset tyttöjen lajit,
vaikka painonnoston.
Mahdollisuudet liikunta- ja urheiluharrastuksiin ovat nykyisin niin moninaiset,
että jokainen löytää itselleen mieluisan lajin,
kunhan vain tekee päätöksen nousta ylös
sohvalta.
Kaikista ei tarvitse tulla huippu-urheilijoita, kaikkien ei tarvitse saada mitaleja.
Mutta huippu-urheilijoiden treenaamisesta,
kurinalaisuudesta ja tavoitteellisuudesta voi
ottaa mallia.
Kaikki voivat voittaa itsensä ja siinä
samalla saada terveemmän, aktiivisemman
ja antoisamman elämän.
Tarja Pitkänen
Tilaajapalvelu puh. 09-413 97 333
sähköposti: [email protected], www.bodytreeni.fi
Tilaushinnat:
määräaikainen
38,00 €
kestona
35,00 €
Kustantaja: Karprint Oy, Huhmari
Päätoimittaja: Juha Ahola
Toimitussihteeri: Tarja Pitkänen
[email protected]
Myyntipäällikkö: Timo Lempiäinen
[email protected]
Osoite: Karprint Oy / Bodytreeni-lehti, 03150 Huhmari
Puhelin: 09-413 97 300 (keskus)
Taitto: Päivi Ahlroth, Mika Kettunen, Milla Pesonen
Ilmestyy: 6 kertaa vuodessa
Painopaikka: Karprint Oy, Huhmari
ISNN-tunnus 2341-9792
Seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2015.
Lehden osoitteistossa olevia nimiä voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoitukseen.
36
Lantionpohjan lihaksistoa kannattaa vahvistaa. Lantionpohjan lihaksistoa
kannattaa treenata, vaikkei mitään ongelmia olisikaan,
neuvoo personal trainer Katriina Lehto.
70 Varma hiki vartissa. Petra Sippolan
uutuuskirja Vartin tehotreenit – HIIT-harjoittelulla
ripeästi kuntoon houkuttelee nipistämään arjesta pienen hetken treenaamiselle. Kirjassa esitellään useita
tehokkaita treeniohjelmia, joista nopeimmat saa tehtyä
neljässä minuutissa. Selkeästi kuvitetuista liikeohjeista
on helppoa myös koostaa omia harjoitusohjelmia
erilaisiin tilanteisiin.
Sisältö 2/2015
Parijooga
on haastavaa ja
hauskaa.
10
6 Mustelmia ja iskuja ei roller der-
byssä lasketa. Roller Derby on naisten kontaktilaji, jossa ei iskuja ja mustelmia lasketa. Vakuutusyhtiöt
määrittelevät lajin lähes korkeimpaan riskiluokkaan.
Amerikkalainen laji on kovassa nousussa Suomessakin. Kallio Rolling Rainbow -seuran pelaajat harjoittelevat lajia tosissaan.
tai pariskunnan kesken terveelliseksi ajanvietteeksi
sopii parijooga. Se on paitsi haastavaa myös hauskaa.
Ennen illan rientoja voi rentoutua joogaamalla ystävän
kanssa vaikkapa olohuoneessa. Parijoogassa kaksi
ihmistä oppii tekemään joogaharjoitusta yhdessä
ja jakamaan harjoituksessa löytämänsä harmonian
keskenään.
32 Oikea tekniikka tuo lisätehoa
soutuun. Sisäsoutu on oma urheilulajinsa,
jossa kilpailevat kilpasoutajien lisäksi kuntoilijat ja
CrossFit-harrastajat. Lajia harrastetaan nykyään myös
päälajina. Sisäsoutu sopii hyvin myös lämmittelyksi
tai jäähdyttelyksi voimailulajeihin, ja käy myös hyvästä
aerobisesta harjoittelusta.
Kehonrakennus
Fitness
42 Lihasmassan kasvattamiseen pitää
76
on perinteisesti pidetty miesten lajina, mutta vähitellen
asenteet ovat muuttuneet. Laura Niemelä valmentaa
tyttöjä ja vakuuttaa, että laji sopii tytöille.
80 Fitness Cover Girl finalistit
Kuntoilu
46 Sopikoo karppaus kehonrakenta-
jalle? Karppauksesta ja voimatreenistä liikkuu
paljon erilaisia huhuja ja tarinoita netin palstoilla. Mikä
on totuus: Sopiiko vähähiilihydraattinen ruokavalio
kehonrakennuksen kanssa yksiin? – Pelkällä rasvalla
ja proteiinilla ei pitkälle pötki, sanoo ravitsemusterapeutti ja personal trainer Petteri Lindblad.
76 Kehonrakentajaksi sitkeällä
työllä. Kenestä tahansa saadaan kehonrakentaja.
Huippukehonrakentaja tai kilpakehonrakentaja onkin
sitten eri juttu. Siihen vaaditaan lahjakkuuden lisäksi
periksi antamattomuutta, puritaanista työtä, työtä ja
työtä.
18
Aktiivisuusranneke
on tämän vuoden hitti.
4
Fitness sopii varttuneemmallekin.
Jyväskyläläinen Heidi Edelman innostui fitnessistä
vasta reippaasti yli kolmekymppisenä, mutta
menestystä se ei ole estänyt.
valittiin. Kauneuskilpailukiertueen kovatasoinen
semifinaali on käyty Mikkelissä. Kahdeksan parasta
tyttöä jatkaa huhtikuussa pidettävään finaaliin.
Kilpailun tuottaja Johanna Loiri Mallitoimisto
FaceMakerista on tyytyväinen kisan suosioon ja
tyttöjen kovaan tasoon.
Harjoittelu
20 Yksilöllisellä fustralla lihaksis-
to tasapainoon. Fustra on funktionaalinen harjoitusmetodi, jota käytetään tasapainottamaan kehon
lihaksistoa, kehittämään kehon hallintaa, korjaamaan
ryhtiä ja parantamaan liikkuvuutta. Fustra-harjoittelu
soveltuu kaikille, lajista riippumatta. Jokaiselle räätälöidään oma harjoitusohjelma, sillä jokaisessa kehossa
on omat kehittämiskohteensa.
maan. Aktiivisuusrannekkeet ovat saavuttaneet kuntoilijoiden keskuudessa suurta suosiota. Ne antavat
lisämotivaatiota niin arkiseen hyötyliikuntaan kuin treenaamiseenkin. Aktiivirannekkeen lukemat saattavat
yllättää käyttäjänsä, ja silmät alkavat avautua. Jos kilot
eivät karise, niin ranneke voi kertoa, miksi näin on.
58
Suomalaisten kunto rapistuu. Suomalaiset aikuiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan liikkumattomina, sillä keskimäärin kolme
neljäsosaa valveillaoloajasta kuluu paikallaan maaten,
istuen tai seisten. Terveysliikuntasuosituksen edellyttämää reipasta tai rasittavaa fyysistä aktiivisuutta kertyy
suomalaisille päivän aikana hyvin vähän.
Urheilu
10 Kutsu kaveri joogaamaan. Ystävien
uhrata aikaa. Massan kasvattaminen on kovaa
työtä, joka vaatii keskittymistä ja omistautumista.
Mitään oikopolkuja lihastenkasvattamiseen ei ole.
Kovan treenin lisäksi pitää huomioida myös lepo ja
ravinto.
18 Aktiivisuusranneke motivoi liikku-
84 Äijälajiin myös tyttöjä. Painonnostoa
13
42
Lihasmassan
kasvattaminen on kovaa työtä.
54
Proteiinia käyttävät myös terveyskuntoilijat. Runsasproteiiniset tuotteet kuuluvat
nykyään paitsi kuntosaliharjoittelijan myös elämäntapakuntoilijan ja painonpudottajan ravitsemukseen.
Tästä kertoo se, että proteiinituotteiden käyttö on
kasvanut Suomessa tasaisesti. Hyvin imeytyvien
maitoproteiinien rinnalle on noussut myös täysin
maidottomia, kasvipohjaisia vaihtoehtoja.
66 Sopiva ravinto hoikistaa ja kau-
nistaa. Alku.fi-palvelun ravintovalmentaja Sami
Sundvikin mukaan tuloksia kaipaavan laihduttajan
kannattaa panostaa ensisijaisesti ruokavaliomuutokseen liikunnan sijaan. Liikunnallisella elämällä
saavuttaa ehdottomasti monia terveyshyötyjä, mutta
painonhallintaa se ei koskaan ratkaise.
Terveys
50 Höttöhiilihydraatit pois. Vähähiilihyd-
raattinen ruokavalio voi olla parhaimmillaan terveydelle
eduksi, jos niin sanottuja höttöhiilihydraatteja vähennetään ruokavaliosta. Paras tapa poistaa höttöhiilihydraatteja ruokavaliosta on välttää sokereita sekä
tärkkelystä ilman kuitua: valkoisia viljoja, riisiä, pastaa
ja perunaa, kirjoittaa asiantuntijalääkäri Jan Sundell.
62
Kuntopiirissä karistetaan kilot ja
murheet. Jyväskyläläisen Tavinsato-taloyhtiön äidit
polkaisivat käyntiin viikoittaisen kuntopiirin, kun
taloyhtiön kerhotilaan vuosi sitten perustettiin kuntosali.
Vähälle käytölle jäänyt askarteluhuone muuttui remontin
myötä suosituksi asukkaiden hyvinvointi- ja kohtaamiskeskukseksi.
24
Ravinto
Kalsiumia kohtuudella. Kalsiumilla on
tärkeitä tehtäviä elimistössä. Liika kalsium on kuitenkin
vahingollista muun muassa sydän- ja verenkiertoelimille, munuaisille ja aivoille.
Rullausta
voi soveltaa koko
kehon lihaksiin
monipuolisesti.
24 Rullaus rentouttaa kehoa koko-
naisvaltaisesti. Rullausta voi soveltaa kehon
lihaksiin hyvin monipuolisesti. Rullaus venyttää lihasta
ja etenkin lihaskalvoa. Hämeenlinnalainen personal
trainer Juho Passila kertoo., että rullauksen teho on
parhaimmillaan, kun yksi rullaus kestää minuutteja.
Rullaus on erinomainen keino rentouttaa koko kehon
lihaksia.
5
70
Mehukuuri
häätää myrkyt
elimistöstä
luonnollisesti ja
tehokkaasti.