Puumalaa viedään maailmankartalle

Transcription

Puumalaa viedään maailmankartalle
Torstai 31. lokakuuta 2013 n:o 43 59. vuosikerta
Puumalaa viedään maailmankartalle murhamysteerissä
Puumala ja Etelä-Savo ovat pääsemässä maailmankartalle, kun Puumalan virralta, sillan alta löytyy ruumis.
Kauniimpaa sukupuolta edustava ruumis on tarttunut
Saimaan kanavassa laivan mukaan ja irronnut Puumalan
virrassa ja ajautunut rantaan.
-Tästä kehkeytyy kansainvälinen juoni, onhan tällä
alueella kesäaikana paljon tapahtumia, joissa liikkuu
ulkomaalaisia kuuluisuuksia ja ministereitä, selvittää
kirjailija Timo Korppi.
Timo Korpin rikosromaanitrilogian ensimmäinen osa
lanseerattiin viime viikolla Helsingin ja Turun kirjamessuilla. Kirjan nimi on Kahdeksas kuolemansynti.
Kirjoittaminen on miehellä ollut veressä aina. Hän on
ollut muun muassa STT:n toimittajana ja toiminut yli
Mökkimatka muuttui työmatkaksi
Imatran valot vaihtuivat
Riihonniemen
hämärään hiljaisuuteen
Imatralaiset Risto ja
Nadja Kyyhkynen ovat
asuneet nyt reilun vuoden
Riihonniemessä Viljakansaaren perukoilla.
Arjen muutos oli melkoinen, sillä molemmat ovat
taustaltaan kaupunkilaisia ja tottuneet elämään
katuvalojen katveessa.
-Syksyn pimeys oli
ja Risto Kyyhkynen viihtyvät
aluksi outoa, mutta kyllä Nadja
veden äärellä. Entiset aktiiviset veneilyn
siihen nyt jo alkaa tottua. harrastajat löysivät asemapaikan RiihonJa onhan meillä pihapii- niemeltä.
rissä runsaasti valoja,
ettei taskulampun kanssa tarvitse kulkea, he kertovat.
Työmatka piteni, mutta mökkimatka lyheni. Työmatkat voi
vähentää verotuksessa, mökkimatkoja ei.
174 maassa käyneenä ei lomamatka houkuta
Jaakko Kuntoselle työ on
aina ollut harrastus
Jaakko Kuntonen on kaukana siitä
mielikuvasta, miltä 70-vuotiaan
”papan” tulisi näyttää ja mitä hänen
pitäisi olla.
Miehen motto ”Niin vähän tehty,
niin paljon tekemättä”, ajaa häntä
eteenpäin.
-Mitä minä sitten eläkkeellä ollessa tekisin? hän kysyy ja jatkaa,
että nytkin hän ehtii lukemaan,
veneilemään ja ajamaan enduropyörällä niin halutessaan. Samoin hän
ehtii mökkeillä Sodankylässä ja auttaa samalla poroerottelussa.
-En jää mistään paitsi vaikka en olekaan eläkkeellä. Enkä jää
koskaan eläkkeelle, hän vakuuttaa.
40 vuotta päätoimittajakustantajana.
-Koulutukseltani olen
kielten opettaja, mutta en
ole sitä ehtinyt vielä tehdä,
hän naurahtaa.
Kirjailija Timo Korppi haaveilee muuttavansa Puumalan vakituiseksi asukkaaksi.
Puumala puoltaa
muutoshakemuksia
Mökin muuttaminen vakituiseksi asunnoksi ei
ole kaikissa kunnissa itsestäänselvyys. Puumala
suhtautuu myönteisesti vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutoksiin.
Rakennustarkastaja Heikki Virran mukaan
poikkeuslupa on myönnetty aina, kun ehdot
täyttyvät.
Aiheesta kysellään useasti, mutta varsinaisia
luvanhakijoita on ollut keskimäärin puolenkymmentä vuosittain.
-Perusehtoina on 5 000 neliön tontti, joka
soveltuu vakituiseen asumiseen. Toinen on
rakennuksen energiataso, jossa kokonaisenergialuokka ratkaisee, ei pelkästään eristeiden tai
seinien paksuus. Kolmas on vaatimukset täyttävä
jätevesijärjestelmä, Virta luettelee.
Saarimökkien muuttaminen ykkösasunnoksi on
vaikeampaa, jos rakennus ei ole aiemmin ollut
vakituisessa käytössä. Asunnon tulee yleensä olla
ympärivuotisen tieyhteyden päässä.
Veroprosentit ennallaan
Lukion jatkoaika
läpi valtuustossa
Valtuusto hyväksyi maanantaina auditoriossa
pidetyssä kokouksessaan yksimielisesti lukion
jatkon lukuvuodeksi 2014-2015. Edellytyksenä
on, että opiskelijamäärä pysyy nykyisenä. Lisäksi
Mikkelin kaupungin tulee hyväksyä tehty esitys.
Puumala vastaa opetuksen kustannuksista.
Veroprosentit siunattiin samoin esitysten mukaisesti. Yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,95,
vakituisen asunnon 0,48, muiden kuin vakituisten
asuinrakennusten 1,08 ja rakentamattoman rakennuspaikan 1,60. Yleisellä kiinteistöverolla saadaan
75 000 euroa, vakituisen asunnon 55 000 euroa
ja muilla 65 000 euroa.