Neuvokeskuksesta tukea erotilanteessa koko

Riitta Mykkänen-Hänninen neuvokeskuksesta tukea
erotilanteessa koko perheelle
kumppanuusyhteistyöllä eropalvelut saman katon alla
Eropalveluiden osalta palvelujärjestelmämme Suomessa on sirpaleinen, ja asiakkaat
kuvailevat kokeneensa hämmennystä etsiessään apua erotilanteessa. Varhaisella ja
oikea-aikaisella tuella voidaan kuitenkin auttaa vanhempia jäsentämään eron
aiheuttamia muutoksia arjessa ja vanhemmuudessa. (Katso myös Hämäläinen tässä
teoksessa.) Neuvokeskus on järjestötoimijana ja matalan kynnyksen
palveluntuottajana lähtenyt vastaamaan avun löytämisen vaikeuteen tarjoamalla
keskitetysti tukea kaikille eroperheen jäsenille niin lapsille, nuorille kuin aikuisille.
Neuvokeskus-hanke (2010-2012) on jatkoa Neuvo-projektille, jossa kehitettiin
tukimuotoja eronneiden vanhempien vanhemmuuden tukemiseksi. Projekti
käynnistyi Lastensuojelun Keskusliiton alaisuudessa ja siirtyi osaksi Ensi- ja
turvakotien liiton toimintaa vuoden 2012 alussa. Neuvokeskuksessa palvelut on
toteutettu
kumppanuusyhteistyönä
kokoamalla
järjestöjen
kehittämiä
eropalveluita saman katon alle. Palvelut ovat ryhmämuotoisia ja niissä
hyödynnetään vertaistukea. Työnjako perustuu kumppaneiden kehittämiin
tukimuotoihin. Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto vastaa vanhempiensa
eron kokeneiden nuorten Vetskari-ryhmien ja lasten Taikuri-ryhmien
toteuttamisesta. Kalliolan kansalaisopiston kautta organisoidaan Eroseminaareja ja
Suomen Uusperheellisten liitto tarjoaa vertaistukea uusperhepareille. Neuvokeskus
järjestää Eroneuvo-tilaisuuksia ja Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmiä sekä
koordinoi vapaaehtoistyötä ja kansalaistoimintaa muun muassa Neuvokahvilan
toteuttamisessa. Ruotsinkieliset asiakkaat ohjataan Barnavårdsförening i Finland:in
(Suomen Lastenhoitoyhdistys) palveluiden piiriin. Vaikka pääkaupunkiseudun
Neuvokeskus sijaitsee fyysisesti Helsingin Länsi-Pasilassa, voidaan koko perheen
tuen tarpeeseen vastata myös alueellisesti koulutusyhteistyötä ja palveluohjausta
kehittämällä.
Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmä
Lähestyn eron tuomia muutoksia lapsiperheessä Vanhemman neuvo -ryhmistä
kertyneitä kokemuksia hyödyntäen. Kursivoidut lainaukset ovat otteita vanhempien
antamista anonyymeistä asiakaspalautteista vuosilta 2006-2009. Vanhemman
neuvo -vertaistukiryhmä syntyi Neuvo-hankkeessa (2005-2009), jossa lähdettiin
kehittämään palveluita vahvistamaan vanhempien yhteistyötä ja sovinnollisuutta
eron jälkeen, lähtökohtana lapsen menetysten minimoiminen vanhempien erossa.
Vanhemman neuvo -ryhmän tavoitteena on molempien vanhempien
vanhemmuuden tukeminen ja toimivan vanhemmuussuhteen rakentaminen sekä
lapsen näkökulman ylläpitäminen parisuhteen päättymisen jälkeen. Ryhmässä
keskustellaan ammattilaisen ohjaamana siitä, millaisia haasteita parisuhteen
110
muuttuminen vanhemmuussuhteeksi asettaa aikuiselle, miten vanhemmuuden
toteutuminen arjessa muuttaa muotoaan ja miten vanhemmat voivat tukea ja
auttaa lasta selviytymään erosta. Parhaimmillaan ryhmä tarjoaa mahdollisuuden
pohtia suhdetta omaan vanhemmuuteen, suhdetta lapsen toiseen vanhempaan ja
olosuhteisiin, joissa lapsi elää todeksi vanhempiensa tekemiä ratkaisuja.
”Päällimmäisenä jäi mieleen, ettei tarvitse olla erinomainen – lapselle
riittävän hyväkin on tarpeeksi. Eikä tarvitse vanhempana olla samanlainen
kuin lapsen toinen vanhempi”.
Vanhemman neuvo -ryhmässä ryhmän jäsenten keskinäinen vertaisuus on
keskeisessä asemassa. Huomiotta ei kuitenkaan voi jäädä ryhmää vetävän
ammattilaisen kyky hyödyntää tätä vertaistukea. Vanhemman neuvo -ryhmän
ohjaaja on käynyt menetelmäkoulutuksen, joka antaa valmiudet ryhmän
vetämiselle ja hänellä on käytössään Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän
ohjaajan käsikirja. Oman asemansa sisäistänyt ohjaaja kykenee vastaamaan siitä,
että ryhmä työskentelee sille asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja että ryhmässä
vallitsee työskentelylle suotuisa ilmapiiri. Ohjaajan tehtävänä on rajata keskustelu
vanhemmuuteen ja tuoda esille lapsen näkökulmaa erotilanteessa. 1
”Minulle oli merkittävintä yrittää löytää uusia ajattelumalleja,
toimintatapoja sekä selviytymiskeinoja. Omien tuntojen purkaminen
toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa toi lohtua. Koen
saaneeni vertaistukea tälle vaikealle matkalle. Kaikesta huolimatta uskon
tulevaisuuteen ja uskon pärjääväni toivottavasti parempana vanhempana.”
Ryhmään valitaan kuudesta kahdeksaan vanhempaa, sekä isiä että äitejä, joilla on
ala-ikäisiä lapsia. Ryhmään voi osallistua vain toinen perheen vanhemmista. Ryhmä
kokoontuu kahdeksan kertaa ja jokaisella kerralla on oma teemansa. Aihetta
käsitellään ohjaajan alustuksen, pienryhmä- ja kotitehtävien kautta. Kaikki ryhmään
osallistuvat tavataan henkilökohtaisesti ennen ryhmän käynnistymistä.
eron tuomat muutokset aikuisen ja lasten elämään
Vanhempien ero on suuri muutos koko perheen elämässä2. Vaikka ajatellaan eron
olevan aikuisten välinen asia, se värittää vahvasti jälkipolven elämää. Vanhemman
neuvo -ryhmässä tarkastellaan eron tuomia muutoksia sekä aikuisen että lapsen
elämässä. Erilaiset lähestymistavat avaavat vanhempien silmiä näkemään entinen
puoliso myös lapsen ainutkertaisena vanhempana. Vanhempien ja lapsen
muodostaman kolmiosuhteen ymmärtäminen on osoittautunut käyväksi
motivaation lähteeksi työskenneltäessä toimivan vanhemmuussuhteen eteen.
Nuoren tulevaisuutta ajatellen on tärkeää, että aikuinen kykenee erottamaan
puolisosuhteen yhteisestä vanhemmuudesta ja samalla turvaamaan sukupolvien
välisen rajan säilymisen.3,4,5,6
Aikuisille ero tarkoittaa parisuhteen päättymistä. Luopuminen yhteisestä kodista
ja perheenä muodostetuista tavoista herättää paljon tunteita, riippuen aikuisen
111
henkilökohtaisesta suhteesta eroon. On tilanteita, joissa ero tuo pääasiassa
helpotusta toimimattoman parisuhteen ongelmiin, mutta usein se herättää
katkeruutta, surua, pettymystä ja vihaa aikuisten välillä. Tyypillistä on, että
eroprosessi etenee puolisoiden välillä eriaikaisesti. Erityisen haastavia ovat
tilanteet, joissa ero on yllättänyt tai toinen kokee olevansa pakotettu eroon. 7,8
Aikuisen elämässä parisuhteen päättyminen voi olla uuden, odotetun
elämänvaiheen alku, jolloin oma identiteetti halutaan määritellä uudelleen
itsellisenä ja riippumattomana. Yhteisen vanhemmuuden jatkuminen edellyttää
kuitenkin tiettyä riippuvuutta entisestä puolisosta. Lapset yhdistävät aikuisia lopun
elämää ja sekä tytöt että pojat tarvitsevat suhdetta isään ja äitiin. Matkalla
aikuisuuteen kaivataan miehen ja naisen mallia, milloin samaistumiskohteeksi tai
eriytymisen tueksi.9,10
”Parisuhde on mennyt mutta uusi vanhemmuussuhde on muodostettava
lasten takia. Minun ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä olla sekä isä että äiti
lapselle. Meitähän on kaksi”
Eroon liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja emotionaalisia menetyksiä. Rahaan ja
omaisuuteen kohdistuvat tappiot osataan tavallisesti nimetä ja konkretisoida,
mutta henkisten menetysten tunnistaminen on haasteellisempaa 11. Pettymys
parisuhteen toimimattomuudesta voi herättää katkeruutta, joka heijastuu
pahansuopuutena toista kohtaan. Aikuisten haasteelliseksi tehtäväksi
muodostuukin erossa parisuhteen pettymysten käsitteleminen niin, ettei se
vahingoittaisi lapsen ja toisen vanhemman välistä suhdetta.12,13 Vanhemman neuvo
-ryhmässä aikuiset tarkastelevatkin eroaan eläytyen lapsen tilanteeseen.
”Asioiden tarkastelu lapsen näkökulmasta pysähdytti? Pitäisi olla
heijastamatta omia kielteisiä tunteita toisesta vanhemmasta lapseen.
Kannattaisiko joissakin tilanteissa sittenkin joustaa vaiko pitää tiukasti
kiinni sovitusta? Taisin löytää hitusen harmaata mustan ja valkoisen väliin.”
Vanhempien erotessa nuori kokee usein avuttomuutta ja riittämättömyyttä
joutuessaan elämään vanhempien jännitteisessä tunneilmastossa. Hän on itsekin
hämmentynyt perheen tapahtumista ja eron tuomista mahdollisista muutoksista.
Vanhempien erotessa nuori kokee sekä yhteisen kodin särkymisen että vanhempien
parisuhteen päättymisen. Nuori menettää molempien vanhempien samanaikaisen
läsnäolon kodissa. Tuttu perherakenne ja perheen toimintamallit hajoavat,
rakentuakseen ainakin toivottavasti uudelleen toimiviksi ja nuoren kasvua tukeviksi
käytännöiksi.14
Nuoren kehitystehtävänä on irtaantua vaiheittain vanhemmistaan ja liittyä
enenevässä määrin ikätovereihin. Nuoruus on heiluriliikettä riippumattomuuden ja
riippuvuuden välillä. Nuoren halu ottaa etäisyyttä ja pyrkimys riippumattomuuteen
voi luoda eroa pohtiville ja eroaville vanhemmille vääristyneen kuvan nuoren
vanhemmuusnälästä. Nuorelle perheen ja kodin merkitys on suuri. Tietoisuus
kotipesän tarjoamasta turvasta ja vanhemman saatavilla olosta ovat tärkeitä
112
elementtejä elämänvaiheessa, jossa vaiheittain rakennetaan itsenäistä aikuisen
identiteettiä.15,16
Mikäli aikuisten ero jää työstämättä, voivat käsittelemättömät ongelmat siirtyä
raskaaksi taakaksi jälkipolven harteille. Se, että vanhemmat kykenevät ylläpitämään
tai rakentamaan toimivaa suhdetta keskenään, helpottaa merkittävästi nuoren
selviytymistä eron kielteisiltä vaikutuksilta. (Katso Väyrynen tässä teoksessa.)
”Mä tiedän että tää on mun ja exän sotku, johon ei kannata hukuttaa noita
kahta ihanaa ihmistä”.
Aikuisten kyky jakaa vastuuta, keskustella keskenään ja tehdä yhdessä päätöksiä
lapsen asioissa lujittaa nuoren turvallisuuden tunnetta ja vähentää
lojaliteettiristiriitaa tai painetta asettua toisen vanhemman puolelle toista vastaan.
Toimiva yhteistyövanhemmuus antaa nuorelle varmuuden sekä isän että äidin
aktiivisesta olemassaolosta elämässään.17,18
Mitä yhteistyövanhemmuudella tarkoitetaan?
Huoli lapsen selviytymisestä ja halu olla tukemassa nuorta motivoi aikuisia
hakemaan itselleen apua erokriisissä. Vanhemmuusarvon löytyminen kannustaa
tekemään yhteistyötä lapsen asioissa. Tiedetään, että lasten selviytymisen kannalta
vanhempien
välisen
suhteen
laatu
on
keskeisessä
asemassa 19.
Yhteistyövanhemmuus perustuu vanhempien keskinäiseen kunnioitukseen ja
toistensa merkityksen ymmärtämiseen nuoren ainutkertaisina vanhempina.
Vanhemmat eivät puhu toisistaan pahaa nuorelle eivätkä rakenna esteitä nuoren ja
toisen vanhemman väliselle
suhteelle.20,21
Sana ”tahdon” sinetöi parisuhteen yhteiseksi liitoksi. Myös vanhemmuussuhteen
rakentuminen eron jälkeen edellyttää tahtoa rakentaa keskinäistä
vuorovaikutussuhdetta, niin että kyetään yhdessä sopimaan nuoren asioista ja
kantamaan yhdessä vastuu vanhemmuudesta.
”Kaikki mitä voi tehdä vapauttaakseen omia ja toisen vanhemman
voimavaroja vanhempana toimimiseen, kannattaa tehdä!”
Nuoruusikä haastaa aikuisia erilaisin kysymyksin kuin varhaislapsuus. Aikuiset
luopuvat pikkulapsivaiheen vanhemmuusrooleista ja siirtyvät uuteen
kehitysvaiheeseen. On etsittävä kenties uusia tapoja osoittaa lapselle välittämistä,
kunnioitusta ja huolenpitoa. Myös nuori elää eräänlaisessa välitilassa siirtymällä
vaiheittain kohti itsenäistä aikuisuutta. Selvää on, että aikuista kaivataan: hellää
hyväksyntää, neuvottelijaa, vuorovaikutustaitoja, rajojen asettajaa ja tunteiden
sanoittajaa.22
113
”Tiesin, että suhteessa lapsiini tarvitsin tukea – miten lähestyä murrosikää
ja miten tukea heitä? Ryhmässä oli enemmän pienten lasten vanhempia,
mutta itse asiassa ongelmat ovat aika samanlaisia.”
Nuoren elämässä vanhempien kyky asettaa rajoja on yksi keskeisiä elementtejä 23.
Nuori voi erotilanteessa hyödyntää vanhempien kykenemättömyyttä keskinäiseen
vuorovaikutukseen omien tarkoitusperiensä näkökulmasta. Rajoja on suhteellisen
helppo rikkoa, mikäli vanhemmat eivät parisuhteen päättymiseen liittyvien
tunnesuhteidensa kuormittamina kykene tarkistamaan toisiltaan, missä nuori
liikkuu.24
Vanhemmat tuntevat usein syyllisyyttä lapselle erollaan aiheuttamasta
kärsimyksestä. Tätä syyllisyyttä voidaan yrittää häivyttää siirtymällä
vanhemmuuden roolista kohti sallivampaa kaverisuhdetta vaiheessa, jossa nuori
tarvitsee sekä joustavuutta että järkkymättömiä rajoja. Halu miellyttää nuorta voi
olla vanhemmuuden ansa eron jälkeen. Vanhempien ei tule kilpailla keskenään
nuoren hyväksynnästä ja huomiosta.25
Vanhempien ero nuoren silmin
Vanhemmuuden säilymisen kannalta on tärkeää, ettei vanhempien välinen suhde
muutu valtataisteluksi, jossa nuori on pelinappula tai viestinviejä. Nuoren tulisi
puolestaan saada psykologinen lupa ja aito hyväksyntä ylläpitää suhdetta
molempiin vanhempiin ja nauttia näiden seurasta ilman lojaliteettiristiriitaa. 26
Nuoruudelle on ominaista ajattelun mustavalkoisuus, mielipiteiden ehdottomuus
ja heiluriliike riippuvuuden ja riippumattomuuden välillä. Nuori voi tuntea olevansa
lisätaakka vanhemmilleen, jotka ponnistelevat selviytyäkseen erokriisistä. Toisen
vanhemman uusi parisuhde voi viedä nuoren kaipaaman huomion. Nuori saattaa
joutua myös liiallisen vastuun kantajaksi. Huoli sisaruksista tai vanhemman
selviämisestä estää nuorta elämästä ikäistensä elämää tai hankaloittaa nuoren
irtaantumista lapsuuden kodista.27
Ymmärrys erokriisin aiheuttamasta kivusta saa nuoret usein suojelemaan
vanhempiaan lisämurheilta. Nuoren oma suru ja vihaisuus voi kätkeytyä
puhumattomuuden tai vetäytymisen taakse. Se, että nuori voi hyväksyä
vanhempiensa eron, voi vaatia pitkän ajan. Hänen on saatava surra eron tuomia
menetyksiä omassa aikataulussaan, usein omassa kaveripiirissä tai ulkopuolisen,
puolueettoman aikuisen
kanssa.28,29
Vuorovaikutuksen voima
Toimimattomat tai puutteelliset vuorovaikutustaidot ovat keskeinen tekijä
parisuhdeongelmien taustalla. Suomalainen puhumattomuuden kulttuuri lisää
mahdollisuutta, että eroprosessi jää puhumatta ja käsittelemättä perheen sisällä.
On tärkeää, että nuoren kokemuksille ja ajatuksille on tilaa ja kiinnostusta 30.
Vanhemman neuvo -ryhmässä keskitytäänkin omien vuorovaikutustapojen
tarkasteluun ja pyritään tarvittaessa oppimaan uusia toimivampia malleja.
114
Yhteydenpito entisten puolisoiden välillä on välttämätöntä nuoren asioissa ja hyvät
vuorovaikutustaidot helpottavat tätä kanssakäymistä.
”Kuuntelemisen taidon oppiminen ja oman vajavaisuuden hyväksyminen
ovat kyllä asioita jotka panevat miettimään pidemmäksikin aikaa – ja hyvä
niin. Tajusin, että voisin vielä enemmän yrittää aktiivisesti kuunnella ja
ymmärtää ex-kumppania.”
Lapsilla on taipumus etsiä eron syitä itsestään ja käyttäytymisestään 31. Nuori voi
ajatella, että on käyttäytymisellään ajanut vanhemmat sietokyvyn äärirajoille. On
tärkeää, että vanhemmat puhuvat nuoren kanssa erosta ja purkavat aiheetonta
syyllisyyden tunnetta. Marjut Mäenpää ja Salla Poutiainen (2009)32 ovat
kirjoittaneet nuorten aikuisten kertomuksia lapsena koetusta vanhempien erosta ja
eropäätöksen kuulemisesta. Aikuisten kyky sanoittaa eroa on merkityksellistä, jotta
lapsi voi ymmärtää mistä erossa on kysymys.33,34
Vuorovaikutusta tarvitaan, jotta nuorta voidaan tukea muuttuvassa
perhetilanteessa ja hänen ajatuksensa tulevat kuulluiksi. Tavoitteena tulee
kuitenkin olla nuoren tukeminen, ei taakan lisääminen. Aikuiselle voi olla suuri
kiusaus uskoutua erokriisissä nuorelle, joka ulkoiselta olemukseltaan näyttää liki
aikuiselta. Myös nuori voi kokea vetoa astua luottohenkilön asemaan. Vaikka
nuoren kiinnostus aikuisuutta kohtaan onkin suuri, on elämänkokemus vielä
rajallinen. On tärkeää, ettei nuorta aseteta tuomariksi tai terapeutiksi vanhempien
parisuhteen ongelmissa.35
Nuoren tukeminen sekä vanhemmuus edellyttävät kommunikointia.
Vuorovaikutusta tarvitaan aikuisten välillä, jotta voidaan keskustella yhdessä
kahden kodin käytännön järjestelyistä. Työskentely vanhempien kanssa paljastaa,
että vanhempien keskinäisessä vuorovaikutuksessa täytetään puutteellisen
kommunikoinnin aukkokohtia tulkinnoilla ja mielikuvilla.
”Älä hyvä mies luule tietäväsi mitä mieltä toinen on. Ja toista ihmistä ei voi
muuttaa – vain itseään voi!”
yhteiset vai erilliset juhlat?
Vanhempien ero on asia, jota lapset käsittelevät eri ikävaiheissa uudelleen, hieman
uudesta näkökulmasta.36 Huonosti hoidettu tai hoitamaton ero voi varjostaa
nuorten elämää pitkälle aikuisuuteen37. Se voi olla arpeutumaton haava, joka
kivuliaasti aukeaa henkilökohtaisesti merkittävissä elämäntilanteissa.
Perhejuhlat nostavat eron usein sekä nuoren että vanhempien ajatuksiin. Nuoren
merkkipäivät tuovat punnittavaksi myös vanhempien välisen suhteen laadun.
Tilaisuudet, jotka perinteisesti kokoavat perheen yhteen ovat toimivassa
vanhemmuussuhteessa luonnollinen osa elämää, mutta vanhempien tulehtuneet ja
vihamieliset välit luovat iloisiin perhetapahtumiin hyvinkin jännittyneen ilmapiirin.
(Katso Castrén tässä teoksessa.) Vaikka perheenjäsenet eivät asuisikaan samassa
115
taloudessa, he muodostavat nuoren mielessä tärkeän yksikön – oman elämän
perustan.38,39
Olen kohdannut työssäni perheitä, joissa nuoren lähestyvät juhlat ovat
motivoineet vanhempia hakemaan apua vanhemmuussuhteensa kohentamiseksi
vuosienkin puhumattomuuden jälkeen. Rippijuhlat, koulun päättyminen, ammattiin
valmistuminen tai häät ovat ainutkertaisia hetkiä, joita nuoret usein haluavat
viettää molempien vanhempien läsnä ollessa, mikäli tunnelma on sopuisa ja kaikkia
osapuolia kunnioittava. Valkolakkiaan juhlivan nuoren maininta, että merkittävin
lahja oli vanhempien yhteiset juhlajärjestelyt ja samanaikainen läsnäolo, vahvistaa
perheen psykologista merkitystä nuoren elämässä.
toimiva vanhemmuussuhde on nuoren koti
Miten määrittelemme lapsen kodin eron jälkeen? Tämä aihe herättää paljon
keskustelua tilanteessa, jossa vanhempien tulee sopia lasten huollosta ja siitä,
kenen luona lapsi on kirjoilla. Kristiina Väyrysen tutkimus (2008) 40 vahvistaa
ajatusta, ettei sopimus tai oikeuden päätös lapsen huollosta ja tapaamisesta vielä
kerro siitä, millaiseksi nuoren elämä muodostuu elettäessä sopimusta todeksi.
Onko kodin määrittelyssä keskeisenä tekijänä katuosoite, joka kertoo missä lapsi on
kirjoilla ja kenelle lapsilisät maksetaan? Ohjaako määrittelyä kodin fyysinen sijainti
vai emotionaaliset suhteet? Arvioimmeko kodin neliöitä vai ihmissuhteita? Vai
voisimmeko kiinnittää enemmän huomiota kahden kodin väliseen fyysiseen ja
henkiseen etäisyyteen tai läheisyyteen?
Vanhemmuus on ainutkertainen suhde lapsen ja aikuisen välillä. Eron jälkeisen
vanhemmuuden tulisi olla samankaltaista kuin vanhemmuuden ennen eroa.
Vanhemmuus on nuoren turvallisuudesta huolehtimista, välittämistä ja ajoittain
tiukkaakin rajojen asettamista. Vanhemmuus on aikuisten välistä tiedon jakamista,
vuorovaikutusta ja vastuun jakamista. Vanhemmuus on tunteiden ja tilanteiden
jakamista, suhteessa oloa ja nuoren asioiden yhteistä kantamista. Parhaimmillaan
vanhemmat ovat toisilleen luonnollisin tukipilari lasten asioissa.
”Sain uutta näkökulmaa ja ratkaisumalleja ongelmatilanteisiin,
parisuhdeongelmista kohti jaettua vanhemmuutta lapsen paras huomioon
ottaen”
Viitteet
1
2
3
4
5
Mykkänen-Hänninen 2009: 70, 78.
Pettilä & Yli-Marttila 1999: 43.
Castrén 2009: 23-33.
Koskela 2008:12.
Sinkkonen 2005: 145-152.
116
Mykkänen-Hänninen 2009:65.
Koskela 2008.
8 Pettilä & Yli-Marttila 1999.
9 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 53.
10 Sinkkonen 2005.
11 Pettilä & Yli-Marttila 1999:42-43.
12 Castrén 2009: 29.
13 Vidgren 1993: 28.
14 Väyrynen 2008.
15 Rantanen 2004: 47.
16 Pylkkänen 1997: 99-121.
17 Vidgren 1993 .
18 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 51-55.
19 Piha 2004: 71.
20 Mykkänen-Hänninen 2009:51.
21 Pettilä & Yli-Marttila 1999:53.
22 Pylkkänen 1997: 109-110.
23 Pylkkänen 1997: 121.
24 Sinkkonen 2005:150.
25 Piha 2004: 65-66.
26 Pettilä & Yli-Marttila 1999:53.
27 Piha 2004.
28 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 51-55.
29 Piha 2004: 71-72.
30 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 43-44.
31 Piha 2004: 71.
32 Mäenpää & Poutiainen 2009
33 Mäenpää & Poutiainen 2009 34 Pettilä &
Yli-Marttila 1999: 54.
35 Piha 2004: 67.
36 Pettilä & Yli-Marttila 1999: 55.
37 Mäenpää ja Salla Poutiainen 2009: 100.
38 Pettilä&Yli-Marttila 1999:97-98.
39 Mykkänen-Hänninen 2009: 65-66.
40 Väyrynen 2008.
6
7
neuvokeskus auttaa
lapsiperheen erossa
Helsingissä sijaitseva Neuvokeskus
tarjoaa palveluja eroa pohtiville ja
eronneille vanhemmille sekä lapsille
ja nuorille yhteistyössä muiden
toimijoiden kanssa. Palvelut on
toteutettu kumppanuusyhteistyönä
kokoamalla järjestöjen kehittämiä
eropalveluita saman katon alle.
Neuvokeskus kouluttaa sosiaali-,
terveysja
kasvatusalan
ammattilaisia
sekä
vapaaehtoistyöntekijöitä
ja
vertaistukijoita. Neuvokeskuksessa
voi
tehdä
monipuolista
vapaaehtoistyötä
eroperheiden
hyväksi. Neuvokeskus vaikuttaa
yhteiskunnallisesti
eroperheiden
lasten aseman parantamiseksi.
Lähdeluettelo
Castren A.-M. (2009). Mitä erosta seuraa? Eron vaikutus perheen sosiaalisiin
suhteisiin. Teoksessa: Kääriäinen A., Hämäläinen J. ja Pölkki P. (toim): Ero,
vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto/Neuvo-projekti,
ss. 18–35.
Koskela, R. (2008). Ero lapsiperheessä. Miten tukea lasta ja vanhempia? Helsinki:
Lastensuojelun Keskusliitto/Neuvo-projekti.
117
Mäenpää, M. & Poutiainen, S. (2009). Nuorten aikuisten kertomuksia lapsena
koetusta vanhempien avioerosta ja siitä kuulemisesta. Teoksessa: Kääriäinen A.,
Hämäläinen J. ja Pölkki P. (toim): Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki:
Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, 80-103.
Mykkänen-Hänninen, R. (2009). Vanhemmuuden tukeminen vertaistuen avulla.
Teoksessa: Erossa neuvon keksiin. Neuvo-projekti tukemassa eronneita vanhempia
vuosina 2005 – 2009. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti, 61–82.
Neuvo-projekti tukemassa eronneita vanhempia vuosina 2005 – 2009. Helsinki:
Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti
Pettilä, U. ja Yli-Marttila, L. (1999) Eron vaiheet. Opas eroaville ja eroavien auttajille.
Helsinki: Tietosanoma.
Piha, J. (2004). Perheen merkitys. Teoksessa Moilanen, I., Räsänen, E., Tamminen,
T., Almqvist, F., Piha, J., Kumpulainen, K. (toim): Lasten- ja nuorisopsykiatria.
Jyväskylä: Gummerus. Ss. 61-73.
Pylkkänen, K. (1997). Nuoruus – murroksen aikaa. Teoksessa:. Heiskanen Tarja ja
Vallisaari Mirja (toim): Elämäntaidon ja selviytymisen kirja. Suomen
mielenterveysseura: WSOY. Ss. 97-122.
Rantanen, P. (2004). Nuoruusikä. Teoksessa Moilanen, I., Räsänen, E., Tamminen,
T., Almqvist, F., Piha, J., Kumpulainen, K. (toim): Lasten- ja nuorisopsykiatria.
Jyväskylä: Gummerus. Ss. 46-49.
Sinkkonen, J. (2005). Elämäni poikana. Helsinki: WSOY
Vanhemman opas (2011). Tietoa ja tukea lapsiperheen eroon. Helsinki:
Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvokeskus-projekti. www.neuvokeskus.fi
Vidgren, A. (1993). Erokriisi. Teoksessa: Taskinen, Sirpa (toim) Itke vain sydämein.
Tausta-aineistoa perheasioiden sovitteluun. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja
kehittämiskeskus. Raportteja 84. Gummerus
Väyrynen, K. (2008). Lapsen tuska huoltoriidassa. Elämää vanhempien välissä.
Psykologian ammatillinen lisensiaatintutkimus. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto
118