Suomen ensimmäinen kirjakieli

Transcription

Suomen ensimmäinen kirjakieli
Jaakko Nurmesniemi
Suomen ensimmäisestä kirjakielestä
Kalevalan päivänä 2013:
1. Meillä Suomessa on kolme eri kirjakielivaihetta. Tänään kerron siitä ensimmäisestä, latinan kielestä. Sitä
käytettiin jo yli 2000 vuotta sitten Rooman valtakunnassa, joka ulottui Pohjois-Euroopasta aina Intian kaukaisimpiin
kolkkiin. En kerro niistä monista hallitsijoista, jotka tämän muinaisen imperiumin saivat aikaan, vaan kielen
laajasta levinneisyydestä aina nykypäivään saakka. Latinan suoria tytärkieliä ovat italia, espanja, portugali, ranska
ja Sveitsin retoromania. Viimeksi mainittuhan on yksi Sveitsin virallisista kielistä eli siellä esim. aina suurissa
kansanäänestyksissä täytyy olla saatavilla saksan, italian, ranskan ja retoromanian kieliset kaavakkeet. Maan
postimerkeissä on myös vanhan roomalaisprovinssin nimi Helvetia. N. 700 milj. ihmistä Euroopassa puhuu
latinalaisperäistä kieltä. Etelä-Amerikan maista vain Brasilia puhuu portugalia, muut espanjaa eri murteina.
Oma lukunsa maailmalla on englannin kieli. Väitetään, että 70-80 % prosenttia akateemisen englannin kielen
sanoista on latinalaisperäisiä. Nimensä latina sai Rooman ympärillä olevasta maakunnasta Latium (ital. Lazio, jonka
Italian liigaa seuraavat hyvin tuntevat!), eli lingua Latina - latinan kieli - onkin latiumilainen kieli. Mutta kun antiikin
roomalaisilla oli myös tapana antaa valtaamilleen alueille omia nimiään, niin ymmärtää paremmin esim. sanan iberoamerikkalainen yhtä kuin latinalaisamerikkalainen. Roomalaiset kutsuivat nimittäin lähes koko Pyreneitten niemimaan
aluetta nimellä Iberia, joka on tuttu myös nykyisessä matkailukielessä. Englannin nimi Britannia taas tarkoitti
tinasaarta ja Hibernia Irlannin vastineena tuli siitä, että tuo saari oli roomalaisjoukkojen talvileirien paikkana
(hibernus).
Roomalainen historioitsija Tacitus kertoi myös kirjassaan Germania (n. 27 jKr.), että kaukana on ”pohjoisenkin
yläpuolella” erikoinen maa, Finnia, jonka asukkaat elävät metsästyksellä ja kalastuksella ja syömällä puiden kuoria ja
juuria, mutta ovat siitä poikkeuksellisia, että jakavat aina saaliinsa myös naisten kanssa. Mitähän tästä
sanoisivat nykyiset ammattiyhdistyspolitrukit?
Meille latinan kieli oli tullut jo ennen uskonpuhdistuksia, mutta Mikael Agricola vasta käännöksillään alkoi sitä
levittää. Kun hän meni opiskelemaan aikansa Saksaan teologiaa, hänelle annettiin heti hiukan helposti tunnistettava
maalaispojan sukunimi Agricola - maanviljelijä. Aluksi katolisessa kirkossamme ja myöhemmin myös luterilaisissa
kirkoissa luettiin tekstejä latinaksi ja samoin laulettiin. Vanhoissa kansalliskirjallisuutemme helmissä joku vanha
ihminen lukee keinutuolissaan postillaa. Se oli aina joku kristillinen kirja, jonka lopussa oli sää- ja markkinatietoja.
Kirjan nimi tulee sanoista post illa verba, (noiden sanojen jälkeen), kun päätekstin perässä oli vielä monenlaisia
selityksiä.
2. Itse kielestä. Latinan kielessä on vain viisi sijamuotoa ja seitsemän siinä mielessä, että kielessä on myös
erikoissijamuodot puhuttelulle ja paikallisuuden määrittelylle, vokatiivi ja lokatiivi. Kun suomessa on 15 sijamuotoa tai
16, jos hyväksytään uusi ehdolla oleva sijamuoto prolatiivi, (esimerkkeinä maitse, vesitse, ilmateitse jne.) niin ero tuntuu
melko valtavalta latinan eduksi. Sen sijamuodot, ne viisi tärkeintä, ovat nominatiivi, akkusatiivi (vastaa meidän
partitiivia), omistussija genetiivi, hyötyä tai vahinkoa ilmaiseva datiivi ja ablatiivi, usein vain prepositioiden kanssa.
Koulussa meitä huvitti aina, kun täytyi osata sekä latinalaiset että suomalaiset vastineet sijamuodoille. Hauskoilta
vastineet tuntuvat vielä nytkin: nominatiivi - nimentö, partitiivi – osanto, genetiivi – omanto, inessiivi - sisäolento,
komitatiivi – seuranto, instruktiivi - keinonto jne. Äidinkielen opetuksessa siirryttiin sitten kansainvälisesti helpompiin
sijamuotojen nimiin adessiivi, allatiivi, ablatiivi. Samoin meillä lauseenjäsenet ovat edelleen subjekti, predikaatti, objekti
jne. ja sanaluokat substantiivi, adjektiivi, numeraali, adverbiaali jne. Muuten ne suomen 15 sijamuotoa on latinassa
ilmaistu aina jollakin prepositiolla, esim. in Fennia - Suomessa, ex Fennia - Suomesta jne.
3. Latinan kielen ääntäminen meillä ja muualla. Viime maanantaina sain kertoa Mummun kammarissa täällä
Ehtookodossa säveltäjä Rauno Lehtisestä. Kun hän oli kuullut tuolla kaukaisella 1940-luvulla, että olin päässyt
Tampereen klassilliseen lyseoon eli Clasuun, hän otti jo kesällä ennen koulun alkua yhteyttä. Hän nimittäin halusi heti
valmentaa 3-luokkalaisena tulevaa monnia eli ekaluokkalaista koulun tapoihin. Hän aloitti ensi alkuun latinankielen
ääntämisestä: "Kuule, latinan c-kirjain on melkein aina suomen k. Kun Suomessa Kikero koittaa kelloa, niin muualla
Euroopassa Cicero coittaa celloa! Ja niinhän se meneekin latinankielisissä lauluissakin, Gloria in excelsis Deo
(ekselsiis), mutta Sorbonnen yliopiston mukaan pitäisi ääntää in ekskelsiis. Uusissa kielissä latinan lainat äännetään
niin, että emme puhu lämpötiloissa kelsius- vaan Celsius-asteista (Celsius oli ruotsalainen tiedemies)”. Näin valisti
jo musiikkineuvos oppikoululaisena.
4. Latinan kieli - kuollut kieli? Ei pidä paikkaansa tai sitten se on melko elinvoimainen ja ryhdikäs ruumis!
Sehän elää kaikissa läntisissä kielissä. Ystäväni ja ex-rotariveli Lasse Liukkonen harrastaa esperantoa ja sanoi, että
valtaosa senkin sanoista tulee juuri latinasta tai romaanisista kielistä.
Lääketieteen kielenä latina on melko obligatoorinen diagnooseissa, resepteissä ja sitä kautta lääkeannosteluissa.
Ajatellaanpa englantia puhuvia lääkäreitä: Jostakin Australian murrealueelta tuleva lääkäri määrittelee helposti
potilaan tapauksen, vaikka diagnoosi on tehty jossakin Kanadan englanninkielisellä alueella, kun se on tehty
latinankielellä. Itse en tuota lääkärien latinaa kovinkaan hyvin hallitse, kun siihen on tullut myös runsaasti kreikan jopa
heprean kielen sanastoa. Eli ei meillä kotona keskustella aamiaisella latinaksi, kun se toinen puhuu sitä apteekkilatinaa.
Kirkon miehet ovat myös halunneet opettaa suomalaisille latinaa, jopa luonnonmenetelmällä. Jostakin on
miniarkistooni jäänyt Turun piispa Johannes Terseruksen (eli vuosina 1605-1678) näppärä nominien taivutuskaava
Manus Terseriana eli Terseruksen käsi. Ihmiskädessä on viisi sormea ja latinassa viisi nominien taivutusluokkaa eli
deklinaatiota, varsin näppärä apuväline jo runsaat 400 vuotta sitten, siis senaikuinen iPad! Kyllä varmaan silloinen
papisto ja muut kirjanoppineet joutuivat kerran jos toisenkin tarrautumaan tähän aparaattiin, että mikäs sen 4.
deklinaation datiivi olikaan, entä monikko?
5. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun 1960-luvun poliitikot poistivat lähes kokonaan latinanopetuksen kouluista,
vaikka Suomen sivistyssanakirjassa on yli 10 000 latinalais- tai kreikkalaisperäistä sanaa lahjana meille.
Ja pahoitan siksi nytkin, kun joku raatelee jokapäiväisessä puheessaan latinalaisperäisiä lainasanoja lausumalla
boonus, doomus, Tammernoova tai kirjoittaa aggressiivisen vain yhdellä g:llä.
Pahin tapaus oli kyllä se, kun eräs presidenttimme luovutti miljoonan euron palkinnon, jonka nimenä oli Milenium,
p.o. Millennium. Hänellä on myös edelleen kova tarve päästä ajankohtaiseen mediaan. Hän kyllä puhuu koko ajan
meediasta. Meedia oli antiikin valtio Vähä-Aasiassa.
Kadulla säpsähdän pahasti, kun mainoskyltti tarjoaa hedelmiä superhintaan, siis ylihintaan. Naapurin sinkkuneiti
kyseli huolissaan, miten pitäisi suhtautua kirjeenvaihtoilmoitukseen, jossa ex-mies tarjosi seuraansa. Onko hän siis
peräti nainen? Ex-etuliitehän tarkoittaa usein entistä, tyyliin ex-hallitsija jne. Siis tämäkin on entinen mies eli nykyään
nainen, niinkö?
6. Roomalaiset lukusanat. Me käytämme Suomessakin arabialaisia numeroita. Mutta esim. matkoilla, televisioohjelmissa, patsaissa yms. on usein vuosiluvut ilmaistu roomalaisin numeroin.
Seuraavassa jaksossa menemme jo hiukan uskonnon puolelle. Muutama viikko sitten oli evankeliumitekstinä
Matteuksen evankeliumin kohta, jossa isäntä palkkaa väkeä pelloilleen, mutta maksaa saman palkan alusta saakka
ahkeroinneille kuin niillekin, jotka tulivat vasta yhdennellätoista hetkellä (hora undecima) töihin, eli klo 17 aikaan
meidän aikaamme.
Vuorokauden tunnit latinassa sanotaan joko aamukuudesta (horae diei) eli päivätunnit tai yön tunnit klo 18 alkaen
(horae noctis). Näin laskien Raamatun kärsimyshistoriassa sanottu 9. hetkellä tarkoittaa siis aamukuudesta laskettuna
noin kello 15:n aikaa.
Vielä anekdootti viime vuosisadalta. Juhani Ahon isä, Theodor Brofeldt, Ukko B, oli kutsunut viikonlopuksi vanhoja
opiskelutovereitaan Iisalmen pappilaan. Ystävät juhlivat niin hartaasti, että Brofeldt huomasi, että on sunnuntaiaamu ja
täytyy lähteä saarnanpitoon. Hevosella mentiin ja rovasti pöyhööntyi vällyistä ja piti niin pitkän saarnan, että Helsingin
herrat alkoivat jo näytellä rovastille taskukelloaan. Brofeldtkin havahtui ja vilkaistuaan omaakin kelloaan tokaisi:
"Rakkaat seurakuntalaiset, vaikka olemme kuulleet päivän tekstin suomeksi, niin vielä kauniimpi se on mielestäni juuri
alkukielellä sanottuna eli näin: Nu Johansson gå, sätt tottvatten på, jag kommer genast!"
Tämä olkoon aasinsiltana tälle loppuosiolle eli kirkkolatinalle Suomessa.
LATINA ON PLATINAA — KIRKOSSAKIN
Pieni lapsi saattaa ihmetellä sitä, että jonkin sanotaan olevan kaiken alku ja loppu tai kaiken a ja o. Selitys löytyy
kreikan kielen kirjaimistosta, jossa alfa on ensimmäinen ja omega viimeinen kirjain. Nämä kreikan kirjaimet ovat usein
Suomenkin kirkkotekstiileissä nähtävissä.
Pääsiäisen aikaan ihmettelemme kirjaimia I.N.R.I. pyhäköissä. Ne puolestaan ovat peräisin raamatullisista
teksteistä. Jeesuksen vainoajat käyttivät hänestä nimitystä IESUS NAZARENUS, REX IUDEORUM - Jeesus
Nasaretilainen, juutalaisten kuningas - saadakseen hänet tuomituksi maallisen vallan tavoittelijana.
Monissa kirkoissa näkee myös sanat AGNUS DEI - Jumalan karitsa. Samoin vanhemmissa kartanoissa oli salin tai
pirtin seinällä lasilevyn alla teksti ORA ET LABORA - rukoile ja työtä tee. Sen oppivat myös monet Lempäälän ja
Vesilahden pojat tuntemaan käydessään Tampereella klassillista lyseota. Siellä oli myös keisari Augustuksen lause
FESTINA LENTE - kiiruhda hitaasti.
Viinikan kirkon ulko-oven päällä seisoo suurin kirjaimin AD GLORIAM DEI -ANNO MCMXXXII - Jumalan
kunniaksi (rakennettu) vuonna 1932. Tuo kirkkohan rakennettiin suuren työttömyyden keskellä työllistämistyönä. Sen
ovien reliefit ovat muuten Väinö Rich. Rautalinin tekemät ja hänen suunnittelemissa ehtoollisastioissa on kaiverrus
Mater Dolorosa - tuskien äiti. Rautalinin on myös sisällä seisova kullattu Jeesus-patsas, jonka jäljennös on
Metsäkansan kyläkirkossa.
HOC EST CORPUS MEUM - tämä on minun ruumiini - tarkoittaa ehtoollisen asetussanojen alkua. Jatkossa tulee
myös sana FILIOQUE - ja myös pojalle. Kansan kielessä tämä kuulosti lastenlorulta hokkus pokkus, filiokkus. Se
toimikin sitten jonkinlaisena taikatemppuloitsuna kuin joku simpsalabim.
Kirjallisuuskeskusteluissa joku saatta sanoa: Minun Credoni on se, että... Latinan verbi "credo" on suomeksi "minä
uskon". Samasta sanasta on myös peräisin pankki- ja liikealan termi kredit.
Nykyisten hirmutekojen aikaan jo varmaksi todetulle syylliselle määrätään heti alussa puolustusasianajaja.
Euroopan juristit kutsuvat tällaista lakimiestä nimellä ADVOCATUS DIABOLI - paholaisen asianajaja. Alun perin
termi kyllä tulee paavillisesta Vatikaanista ja tarkoittaa virkamiestä, jonka tehtävänä on ilmaista täysin vastakkainen
mielipiteensä pyhimykseksijulistamiskeskustelussa.
Suomalaisissa kansalliskirjallisuuden helmissä vanha vaari tai mummo lukee POSTILLAA, mikä tulee eräiden
uskonnollisten kirjojen selitysosan nimestä POST ILLA VERBA TEXTUS - tekstin noiden sanojen jälkeen.
Välimeren maissa oli joskus tapana, ehkä osin vielä nyt, että teetettiin hopeasta tai muusta jalometallista ns.
VOTIIVITAULUJA (minä lupaan = voveo). Niissä joku esimerkiksi jalkaansa sairastava antoi taidetakojan kuvata
sairasta jalkaa hyvin tarkasti. Siinä myös luvattiin tehdä parannus, jos Jumala vielä tämän kerran auttaa paranemisessa.
Näitä votiivitauluja löytyy merenpohjasta tänäkin päivänä. Kavaluudessaan ihminen on pannut lupauksensa piiloon
muilta, siis vähän samanlaista rukoilemista kuin lapsen ehdollinen rukous: "Jos Jumala vielä nyt autat, niin minä..."
Kirkoista löytyvät myös erilaisten toimitusten manuaalit - pyhien toimitusten käsikirjat. Niissä saatetaan kertoa
ADVENTISTA, VIGILIASTA, VESPERISTÄ tai KOLEHDISTA, kaikki yleisesti tunnettuja käsitteitä.
Rukouksen PATER NOSTER - lsä meidän - sanajärjestys esiintyy lähes kaikissa kielissä. Mutta perin arkinen on
pater noster -hissi, jossa hissinaukkoja ilman ovia tulee jatkuvalla syötöllä. Mielikuva on nimelle saatu rukousnauhan
helmistä.
Roomalaiskatolisilla paaveilla on usein nimenä PlUS - velvoIlisuudentuntoinen, hurskas tai BENEDICTUS hyvämaineinen. Suomen kielen Penttikin tulee ruotsin Bengt-nimen kautta tuosta viimemainitusta.
Puolalaisen Henryk Sienkiewiczin romaanin nimi QUO VADIS? on sekin vanhasta legendasta. Pietari oli lähdössä
pakoon Roomasta ja tapasi tiellä Jeesuksen kysyen: "QUO VADIS, DOMINE" - "Herra , minne menet?"
Euroopan hautausmailla näemme risteissä kirjaimet R.I.P. Ne ovat peräisin tietyistä ruumiinsiunausrukouksista ja
suomeksi "Levätköön rauhassa”.
Vuosituhannen vaihtuessa otettiin käyttöön sana MILLENNIUM, tuhatvuotinen valtakunta (Ilm. 20) tai
tuhatvuotiskausi. Aluksi se oli väärinkirjoitettu, mutta korjattiin pian esim. kahvipaketteihin oikeassa muodossaan
kahdella keskiännällä. Sama oikeinkirjoitusongelmahan esiintyy latinan aggressio-sanan ortografiassa.
Poliittiset päättäjät 1970-luvun Suomessa olivat vailla pieteettiä - velvollisuudentuntoa - kun he poistivat
kouluistamme latinan lähes kokonaan. Nyt liikemaailma pähkäilee Amerikan ja Euroopan unionin maiden liikekirjeitä,
jotka ovat täynnä latinalaisuuksia, kuten non possumus - emme voi, in spe - toivossa, että kirjeessä esitetty toteutuu, in
fidem - vakuudeksi, nihil obstat - mikään ei estä, summa economica - kaupallisesti tärkein, ex nihilo nihil - tyhjästä on
paha nyhjäistä, hic et nunc - tässä ja nyt tai gratis - ilmaiseksi.
Lopuksi AVE MARIA (luetaan:avee Mariia!) -rukous latinaksi:
AVE MARIA, GRATIA PLENA. DOMINUS TECUM. BENEDICTA TU IN MULIERIBUS ET BENEDICTUS
FRUCTUS VENTRIS TUI JESUS.
SANCTA MARIA, MATER DEI, ORA PRO NOBIS PECCATORIBUS, NUNC ET IN HORA MORTIS NOSTRAE.
AMEN.
Kaksi viimeistä riviä suomeksi: Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta, nyt ja kuolemamme
hetkellä. Amen.
(Tämä Latina on platinaa - kirkossakin on julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomien Hiljaisia hetkiä -palstalla 25.9.2003)
YLEISKATSAUS LATINAN ETULIITTEISIIN:
Latinan kielessä esiintyy runsaasti sanoja, varsinkin verbejä, joiden alkuosan muodostaa
jokin prepositio tai liitännäispartikkeli. Kannattaa kiinnittää huomiota näihin sanan
alkutavuihin, koska ne antavat eri sanoille samansuuntaisen sisältömerkityksen ja
helpottavat siten latinankielisten outojenkin sanojen ymmärtämistä. Prepositiot säilyttävät
etuliitteinä yleensä alkuperäismerkityksensä, joten niitä ei ole lueteltu alla olevassa
listassa.
ā, ab-, abs-, au- = pois: ā-vertere (kääntää pois, torjua), ab-īre (mennä pois), ab-dīcere
(sanoa, sanoutua irti), abs-cēdere (poistua), au-ferre (kantaa pois).
ad-, ac-, an-, ap- = johonkin, kohti, lähelle: ad-dūcere (viedä, tuoda luo, jhk), ad-volāre (lentää
paikalle), ac-cipere (ottaa vastaan), an-nāre (uida luo), ap-propinquāre (lähestyä).
amb-, am- = kahden puolen, ympäri: amb-ῑre (kulkea ympäri, kiertää), amb-edere (syödä,
järsiä yltympäri), am-putāre (leikellä yltympäri, karsia pois).
com-, con-, co- = kokoon, yhdessä (usein perussanaa vahvistava merkitys): com-pōnere (asettaa
yhteen, koota), con-venīre (kokoontua), cōn-flīctus (yhteen iskeminen), co-īre (yhdistyä,
yhtyä).
dē- = pois, erilleen tai kielteinen merkitys: dē-armāre (riisua aseista), dē-dere (antaa jkn
haltuun, luovuttaa), dē-mēns (mieletön), dē-movēre (siirtää pois).
dis-, dir-, dī- = erilleen: dis-cēdere (poistua), dis-cordia (eripuraisuus), dis-similis
(erilainen), dir-imere (erottaa), dī-rumpere (repiä rikki, murskata).
ex-, ē- = pois, erilleen tai kielteinen merkitys: ex-animāre (hengästyttää), ex-cēdere (lähteä
pois, poistua, väistyä), ex-cors (ymmärtämätön, typerä), ex-sanguis (veretön), ē-contrā
(päinvastoin), ē-gregius (erinomainen, oik. laumasta erillään).
in-, ne-, nec-, vē- = kielteinen merkitys kantasanalle: īn-fēlix (onneton), in-quiētus (levoton,
rauhaton), ne-scīre (olla tietämättä), nec-dum (ei vielä), vē-sānus (mieletön).
por- = eteenpäin, kohti: por-rigere (ojentaa), por-tendere (osoittaa, ilmoittaa, ennustaa).
red-, re- = takaisin, paikoilleen, vastaan: red-īre (palata), red-dere (antaa takaisin, palauttaa),
re-dūcere (vetää takaisin), re-novāre (uudistaa), re-spondēre (antaa vastalupaus, vastata).
sēd-, sē- = erikseen, syrjään: sēd-itiō (eripuraisuus, kapina), sē-parāre (erottaa), sē-cūrus
(huoleton).
Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst:
VIA NOVA II. WSOY 1996
Latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden opas,
s. 68/Notandum
(Vokaalin päällä oleva vaakaviiva (esim. ā) osoittaa äännettäessä pitkää vokaalia, sitä ei latinan kielen tekstissä merkitä.
Etuliitteen ja sanan väliin ei yleensä kirjoiteta väliviivaa.)

Similar documents