ja perheen arki auli elomaan on tavallisen erikoista - Maininki

Transcription

ja perheen arki auli elomaan on tavallisen erikoista - Maininki
ELÄMÄÄ SAARISSA
HIRVENSALON, KAKSKERRAN JA SATAVAN OMA LEHTI đ LOKAKUU 2013
Kakskerta
on vuoden
kaupunginosa
ja ihan
syystä!
Vuoden luotolainen,
Jari Hauninen
Tommi
Sauvonsaaren
lokakuu
Hiiri pieni pyörii
AULI ELOMAAN
JA PERHEEN ARKI
MOIKOISISSA
ON TAVALLISEN ERIKOISTA
10/2013
1
10/2013
SAARELAISTA LOISTETTA
O
npas meillä tässäkin Mainingissa paljon mukavaa kerrottavaa.
Kesällä valittiin Hirvensalopäivillä perinteisesti vuoden luotolainen, joka tänä vuonna on monille lapsiperheille ja musiikin
ystäville tuttu klassikkosaarelainen, Jari Hauninen. Jarin kuulumisia ja
mietteitä saarelaisuudesta voit lukea sivua kääntämällä.
Viime aikojen iloisiin kuulumisiin lukeutuu myös Kakskerran valinta
vuoden kaupunginosaksi 650 kotiseutu- ja paikallisyhdistyksen joukosta.
Luonnon, ihmisen ja historian väitetään täällä lyövän nätisti kättä ja vieläpä ihmisten keskenäänkin. Yhteisöllisyys on aidosti valttia. Kakskertalaiset saavat syystä olla ylpeitä kotisaarestaan ja myötäylpeyttä riittänee
naapurisaarille asti.
Oltaiskos tänä syksynä suorastaan yltiöylpeitä kolmannestakin loistavasta jutusta? Mitäs tuumaisitte, jos jokainen saarelainen nappaisi kunniamaininnan heijastimenkantokyvystään?
Saaresta,
Pirjo Huttunen
Päätoimittaja
Ps. Pysyäksemme ajan tasalla on kuun lopussa syytä
muistaa kääntää kelloa tunnilla kesään päin.
HIRVENSALON, KAKSKERRAN
JA SATAVAN OMA LEHTI
myynti
Janne Lehtonen, 050 303 1500
Tuomas Salo, 040 7010 640
[email protected]
juttuvinkit ja palaute
[email protected]
Maininki, Palokulmantie 8,
20900 Turku
12 7
kustantaja ja julkaisija
Maininki-lehti Oy
päätoimittaja Pirjo Huttunen
[email protected]
taitto Mainoskioski, Mia Honka
kansikuva Sini Silván
paino Newprint Oy
paperi G-Print 100 g
painosmäärä 3900 kpl
2
10/2013
jakelu Kotitaloudet ja yritykset
Hirvensalon, Kakskerran ja
Satavan alueella
Tässä numerossa mm.
4
7
8
Jari Haunisen kuulumisia
Anna Amerikassa
Kakskerta, vuoden kaupunginosa
12
16
19
22
Saarelaiskaverina Auli ja Hannu Elomaa
Hiiri pieni pyörii
Pienten puolella
Tommi Sauvonsaaren lokakuuta
10/2013
3
Jari Haunisen työhuone sijaitsee
Turun länsipuolella, Hepokullan
koulun yhteydessä.
Kesäpuuhissa
kotipihalla.
- Lautturinkadun päiväkodin ja sen ympäristön symbioosi on hieno saavutus, josta
kaikki osalliset voivat paukutella henkseleitään. Kuljimme paljon lasten kanssa päiväkodin lähiympäristössä, jolloin Lautturinkadun
vanhukset tulivat tutuiksi. Heitä kutsuttiin
pihajuhliin ja joulun alla käytiin laulamassa
joululauluja. Siinä oli hienoa yhteisöllisyyttä ja
luonnikasta sukupolvien kohtaamista.
PÄIVÄKODIN ARKI TUTTUA
Vuonna 1981 lastentarhanopettajaksi valmistuneella Haunisella on kolmenkymmenen
vuoden rautainen kokemus varhaiskasvatuksen eri näkökulmista. Turun varhaiskasvatuksen työsuojeluvaltuutettuna jo kymmenen
vuotta ahkeroinut mies kiertää nykyään kaikissa Turun päiväkodeissa.
- Työtäni helpottaa se, että päiväkodissa pitkään työskennelleenä suurin piirtein tiedän,
mitä siellä tehdään. Näkökulma on nyt erilainen, kun teen töitä eri sidosryhmien kanssa,
Hauninen vertaa.
Toinen puoli Haunisen työstä liittyy kiinteistöihin, toinen puoli taas kytkeytyy ihmisten vuorovaikutukseen.
- Toimin samalla tavalla yhteistyökumppaneiden kanssa kuin päiväkodissakin. Henkilösuhteet ovat tärkeitä. Mitä paremmin ne toimivat, sitä paremmin asiat yleensä järjestyvät.
VUODEN
LUOTOLAINEN ON
PALJASJALKAINEN
SAARELAINEN
Elokuussa Vuoden luotolaiseksi valittu Jari
Hauninen tuntee päiväkotien päivittäiset haasteet.
T
urun varhaiskasvatuksen työsuojeluvaltuutettu Jari Hauninen toivottaa
tervetulleeksi työhuoneeseensa.
- Olen vähän hämmentynyt nimityksestä. Tämä on hieno palaute tehdystä työstä, Hauninen myhäilee vaatimattomana.
4
10/2013
LAPSET LÄHELLE KOULUUN
- Valintaan vaikutti muun muassa pitkäaikainen toiminta lastentarhanopettajana
Lautturin päiväkodissa, osallistuminen Syvälahdenmäen metsäkirkon tapahtumien järjestämiseen sekä musiikkiesitykset ja kitarasäestykset lukuisissa eri tilaisuuksissa saarilla,
Hirvensalopäivien valmistelutoimikunnassa
mukana ollut Markku Hyvönen kertoo.
Kuuteentoista Lautturin vuoteen mahtuu
paljon perheitä ja monenlaisia yhteistyökumppaneita.
- 1990-luvun alkupuolella lähdettiin kehittämään saarten yhteistoimintaa, jossa olivat
mukana ainakin koulut, päiväkodit, nuorisotoimi, neuvola, seurakunta ja kirjasto. Syvälahti-tapahtuma oli yhteistoiminnan kehittämisen tulos. Tapahtuma keräsi useana vuotena
Syvälahden maastoon kaikki saaren päiväkotija perhepäivähoidon lapset, Hauninen muistelee.
Jari Hauninen pitää lähipalvelujen riittävyyttä ja sijoittelua saarten todellisena haasteena.
Väki lisääntyy, mutta palvelut laahaavat perässä.
- Päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset ovat
vielä niin pieniä, että välimatkojen pitäisi olla
mahdollisimman lyhyitä. Lasten ei pitäisi joutua reissaamaan kovin kauas. Haarlan koulu
oli pitkään vajaakäytössä, mutta nyt se on jo
liian pieni. Uuden koulun myötä tilanne helpottaa, mutta jatkossa tarvitaan varmasti myös
nykyisiä yksiköitä.
Rakentamisen ja luonnon tasapainottaminen herättää myös mietteitä.
- Uusi kaava on aika tiivis. Pitäisi malttaa
jättää viheralueita ja rantoja luonnontilaan.
Toki on tärkeää myös saada saarelle uusia ihmisiä, onhan täällä kasvupotentiaalia. Lisää
palvelujakin varmasti mahtuu.
VIISUJA JA LASTENLASTEN
VIIHDYTTÄMISTÄ
Tammistosta kotoisin oleva Hauninen asuu
edelleen kivenheiton päässä syntymäkodistaan. Vapaa-aikaan liittyy kiinteästi edelleen
kotitalossaan asuvien vanhempien arjen helpottaminen. Myös lapsenlapset Emma, 7 kuukautta, ja Elmeri, 5, ovat usein hoidossa isovanhemmillaan.
Haunisen vuosittainen kunniavelvoite on
käydä soittamassa Lautturin perinteisessä kesäjuhlassa. Mäkeen kerääntyy nykyisiä ja entisiä päiväkotilaisia, heidän perheitään ja Lautturinkadun väkeä.
- Musiikki on aina ollut minulle hyvin rakas
asia. Soitan kitaraa ja väsään viisuja. Se on sitä
omaa musiikkiterapiaa.
Haunisia odottaa syksymmällä matka Italian Toscanaan.
- Syksyä odotellessa, lastenlasten kasvua ihmetellessä, Hauninen kertoo hymyillen.
Kanssasaarelaisia Hauninen muistuttaa yhteisöllisyyden hienoudesta.
- Saarelle muuttaneet, tutustukaa naapureihinne. Pidetään yhdessä huolta naapuruston
turvallisuudesta ja toinen toisistamme. Kylä
kasvattaa, Hauninen summaa varhaiskasvatukseen liittyvää ohjenuoraa myötäillen.
Lasten ei pitäisi
joutua reissaamaan
kovin kauas.
TEKSTI: ANNA-KAISA KIVIKOSKI
KUVAT: ANNA-KAISA KIVIKOSKI, PIRJO HUTTUNEN
JA JARI HAUNISEN KOTIALBUMI
VUODEN
LUOTOLAINEN
Vuoden luotolainen on valittu vuodesta 1998. Nimi
tulee saaren vanhasta nimestä Hirvenluoto. Vuoden luotolaisen valitsee
Hirvensalopäivien valmistelutoimikunta.
Perusteet Vuoden luotolaisen valinnalle ovat Hirvensalon hyväksi tehty
vapaaehtoinen työ, vaikuttaminen saaren asioihin
myönteisellä tavalla ja saaren tunnetuksi tekeminen.
Vuoden 2012 luotolainen Annikki
Kalli
ripusti Kaupunginosaviikon konsertis o
sa
Jari Haunisen kaulaan luotolaisen
vitjat,
jotka siirty vät aina eteenpäin seur
aavalle
Vuoden luotolaiselle.
10/2013
5
PISTÄHÄN
KEVÄT ALULLE
- hae kukkasipulit
Viherlassilasta!
Ensi kevään riemu,
värikylläisyys ja elinvoima
ladataan maahan jo nyt.
Syksyllä tarvitaan
valoa ja unelmia.
Valaistuksen
päiväunelmat
löydät meiltä!
Helmililjat
6,90
100 kpl
Tulppaanit
5,90
25 kpl
Upeat Pilke-valaisimet
ovat taidokasta
suomalaista
käsityötä.
PS. Lauantaina
5.10. klo 10-16
Viherlassilan myymälässä
vietetään myös valkosipulin
juhlaa. Tule haistelemaan
mehevän makoisia tunnelmia!
AVOINNA JOKA PÄIVÄ!
Alakyläntie 2-4, 20250 TURKU
(02) 2546 651 www.viherlassila.fi
6
10/2013
Vaihto-oppilasvuosi Amerikassa
on toteutumassa oleva unelma
hirvensalolaiselle Annalle.
Seikkailumieli ja asenne on
kohdallaan ja mikä parasta; me
maininkilaiset pääsemme Annan
kolumnin myötä siipeilemään
matkalle mukaan.
”Hengissä ollaan!”
Tierankatu 8, Turku (02) 275 6000 Avoinna ma-pe 8-17, la 9-14
...ja maailmasi kasvaa
A n na
Amerikassa
Täällä Amerikassa on jo arki käynnissä ja olen
sopeutunut tänne mahtavasti. Arkipäivät täyttyvät melkein kokonaan koulusta ja kotitehtävistä ja viikonloppuisin on paljon puuhaa uusien kavereiden ja perheen kanssa. High School
on osoittautunut ihan erilaiseksi kuin mitä siitä annetaan elokuvissa ymmärtää: se on täysin
normaalia opiskelua aikaisesta aamusta (7.30!)
pitkälle iltapäivään. Eroavaisuuksiakin kuitenkin on, nimittäin joka päivä on samanlainen
lukujärjestys, opettajat ovat oppilaitten kavereita, koululla on klubeja ja urheilujoukkueita
ja koulun yhteishenki on hyvä. Joka perjantaiilta meidän koululla on jalkapallopeli ja monet
oppilaat menevät koulun väreihin pukeutuneina kannustamaan oman koulun joukkuetta. Täällä ollaan ylpeitä omasta koulusta, ihan
toisella tavalla kuin Suomessa ja muutenkin
nämä amerikkalaiset ovat todella sosiaalisia ja osaavat
heittäytyä paljon paremmin
kuin suomalaiset. On ollut
myös ihanaa tavata samassa
tilanteessa olevia muita vaihtareita eri puolilta maailmaa.
Ystäväpiirini taitaakin olla
aika kansainvälinen tämän
vuoden jälkeen. Täällä ollessa olen saanut myös pienen kosketuksen suomalaisuuteen, sillä kävin perheeni kanssa paikassa nimeltä Old World Wisconsin, jota voisi
verrata Turun käsityöläismuseoon. Siellä oli
jokaiselle pohjoismaalle omat alueensa, Suomelle tietenkin myös. Suomalaisina ruokina
siellä esiteltiin pullaa ja suolakurkkua, ja sieltä löytyi sauna vihtoineen! Perheelleni Suomi
on äidin kaukaisten sukujuurten myötä tuttu,
mutta muuten voin sanoa saaneeni myös hieman oudompia kysymyksiä Suomesta kuten
missä maassa Suomi on ja käytetäänkö siellä
alusvaatteita?!
Terveisin,
senior-oppilas Anna
Missäs maassa
se Suomi on?
www.hirvensalonomakotiyhdistys.fi
Facebookissa
UUSI TAPA TEHDÄ ASUNTOKAUPPAA
XXXUBMPLVMNBmt
Maistiaisia & kioskineidin päiväkirja: www.mainoskioski.fi
10/2013
7
Millaisia nämä kullanarvoiset arvot sitten ovat?
- Rauhallisuus, luonnonkauneus, turvallisuus, yhteisöllisyys. Kakskerrassa ei ole melua, vaan täällä kuulee
meren äänen ja tuulen suhinan. Kaikilla on kosketusmahdollisuus mereen tai järveen, ja ihmiset elävät harmoniassa luonnon kanssa, Kalliomäki juttelee.
- Täällä oppii myös havainnoimaan luontoa eri tavalla, Koskinen huomauttaa.
YHTEISÖLLISYYS LUO HYVINVOINTIA
Valintaan vaikutti keskeisesti Kakskerran vireä yhteisöllisyys.
- Luonnon lisäksi myös ihmiset voivat täällä hyvin.
Seuramme on ottanut roolin kantaa vastuuta koko alueen ihmisten hyvinvoinnista, Kalliomäki kertoo.
Kakskertaseura järjestää aktiivisesti tapahtumia, ottaa kantaa kaavoitukseen, päivittää tiuhaan kotisivujaan
ja julkaisee pari kertaa vuodessa ilmestyvää 2X-lehteä.
Kakskertaseura on Turun vanhin ja suurin kaupunginosaseura ja sillä on jopa 800 jäsentä.
- Kesäisin järjestettävä Kakskertapäivä on saarten yhdistysten yhteinen ponnistus. Brinkhallin kartanolla pidetyssä tapahtumassa oli tänä vuonna nelisensataa osallistujaa.
- Ihmiset tulevat yhteen, koska ajattelevat samoin ja
haluavat tehdä yhdessä hyvää saarten eteen. Kiitos kunniamaininnasta kuuluu yhteisölle. Kaikki saarelaiset
ovat siihen omalta osaltaan vaikuttaneet, Kalliomäki tiivistää.
Kesäkuussa pidetyillä Kakskertapäivillä oli ohjelmaa kaikenikäisille: muun
muassa mäkiautoja, Angry Birds -ritsalla ampumista, jousiammuntaa,
värikuula-ammuntaa ja kalliokiipeilyä.
LUONNONMYÖTÄINEN,
YHTEISÖLLINEN KAKSKERTA
Kakskerta sai elokuun alussa harvinaisen
tunnustuksen, kun se valittiin Vuoden
kaupunginosaksi.
-K
akskerta on onnistunut säilyttämään
alkuperäisen omaleimaisuutensa. Luonto ja asuminen on yhdistetty kestävällä
tavalla, Kakskertaseuran puheenjohtaja
Markku Kalliomäki kertoo merkittävästä valintaperusteesta.
8
10/2013
Seinäjoen Valtakunnallisilla Kotiseutupäivillä kunniamaininnan pokannut Kakskerta valikoitui tunnustuksen saajaksi noin 650 kotiseutu- ja kaupunginosayhdistyksen joukosta. Paikallista kulttuuriperintöä ja
kotiseututoimintaa vaaliva Kotiseutuliitto on valinnut
vuoden kaupunginosan vuodesta 2001 lähtien.
LUONNON JA IHMISEN YHTEISELOA
Kakskerrassa maisemaa hallitsee luonto, eivät rakennukset.
Kakskerrassa luonto ja
Kalliomäki ja Koskinen eivät lipu- asuminen on yhdistetty
kestävällä tavalla.
ta mahtipontisten palvelujen puoEI MEGAMARKETTEJA
Kakskertaseuran puheenjohtaja Markku
Kalliomäki luovutti Kakskertapäivillä
kunniakirjan Vuoden kakskertalaiselle
Paula Palmrothille.
- Täällä ympäristöä ei ole muutettu lopullisesti niin, että
sen arvo menetettäisiin. Luonnon kanssa pitää elää sopusoinnussa, jotta olemassa olevat arvot säilyvät myös jälkipolville. En tarkoita, ettei mitään saisi tehdä, ihminen on
toki osa luontoa. Mutta alueen kehittämisessä pitäisi löytää
balanssi, ja täällä se on löydetty, Kalliomäki kiittelee.
- Me näemme ikkunasta merelle, mutta mereltä ei näe
rakennuksia, Kulhon saaressa ympärivuotisesti asuva
Kakskertaseuran sihteeri Jarkko Koskinen havainnollistaa.
lesta. Parannettavaa olisi silti.
- Aiemmin Kakskerta oli palvelujen suhteen vilkkaampi. Ei palveluja paljon tarvita,
mutta ei pitäisi taantuakaan. Koulu olisi oleellisin. Moni
perhe muutti tänne lähikoulun vuoksi, ja nyt Kakskerran koulun siirryttyä Haarlaan he ovat vähän pettyneitä,
Kalliomäki kertoo.
- Nuorten vapaa-aikatoimintoja, terveydenhoitopalveluja sekä iäkkäiden ja yhdistysten kokoontumistarpeita
varten tarvittaisiin myös tiloja. Uusi koulurakennus tulisi suunnitella monitoimitaloksi, Koskinen sanoo.
- Isompia peruspalveluja ja myymälöitä emme tänne
tarvitse. Onhan tämä aika lähellä kaupunkia, Kalliomäki
toteaa.
Kiitosta saavat toimiva julkinen liikenne ja katuvalot. Vapparintien ja Samppaantien varteen tarvittaisiin
miesten mukaan kuitenkin kevyen liikenteen väylä.
10/2013
9
Markku Kalliomäki ja Jarkko
Koskinen toivottavat kaikki
Kakskerran saarten asukkaat
lämpimästi tervetulleiksi mukaan
seuran toimintaan.
VANHOJEN KARTANOIDEN MAITA
Kiitos
kunniamaininnasta
kuuluu yhteisölle.
Kakskerran merkittävin kulttuuriperintöylpeys on Brinkhallin kartano. Nykyinen rakennus on 1700-luvulta, mutta alkuperäinen
kartano rakennettiin jo 1500-luvulla. Alkuaan
Brinkhall oli silloisen Turun Linnan käskynhaltijan Hans Eriksonin maaseutuasunto.
- Saaret ovat alusta pitäen olleet kartanoiden
SATAVALAISJUURISEN OUTI LINDSTRÖMIN
KOLUMNI ILMESTYY JOKA TOISESSA
MAININGISSA. AIHEET VAIHTELEVAT,
MUTTA NÄKÖKULMA PYSYY SAARILLA
– MISSÄS MUUALLAKAAN.
maita ja työläisten asuttamaa saaristolaismaaseutua. Kylät, kuten esimerkiksi Naula, Monnoinen ja Artukka nimettiin keskiaikaisten
talonpoikien mukaan, Kalliomäki kertoo.
Kakskerrassa piilee myös esihistoriallisia
hautapaikkoja. Suurin niistä, Nunnavuoren
pronssikautinen hiidenkiuas, on yksi Turun
seudun kookkaimmista hautaröykkiöistä.
Kakskerrassa asutaan edelleen väljästi. Kaupunginosaan kuuluvilla Kakskerran ja Satavan
saarilla, Kulhossa sekä noin 20 pienemmällä
saarella on noin 1 400 vakituista asukasta. Loma-asuntoja kaupunginosassa on noin 1 800.
RAKAS
KROPPA
Olen todennut nukkavierun kliseen todeksi.
Asioita arvostaa todella vasta kun ne menettää. Olen kärsinyt
kaksi kuukautta välilevyn pullistumasta, joka estää minua
istumasta pitkiä aikoja ja vaikeuttaa liikkumista.
Ihmiskehon nerokkuutta - mahdollisuutta liikkua
ja levätä oman valinnan mukaan - oppii ihailemaan
kun menettää osan tästä itsestäänselvyydestä.
Katson kadehtien ihmisiä, jotka lojuvat mukavasti
nojatuoleissa. Itse seuraan televisiota seisaaltaan.
Teen töitä vaeltaen ympäri asuntoa kannettava sylissäni. Syön ravintoloissa seisten.
LÄHTEET: KOTISEUTULIITTO,
KULTTUURIYMPÄRISTÖN REKISTERIPORTAALI
TEKSTI: ANNA-KAISA KIVIKOSKI
KUVAT: ANNA-KAISA KIVIKOSKI JA
KAKSKERTASEURA
Ihminen joutuu istumaan yllättävän usein ja saa
seistessään osakseen pitkiä katseita. Apteekissa
(”Aikooko se napata lääkkeet ja juosta karkuun
maksamatta? Narkkari.”). Tyhjässä junassa tai linja-autossa (”Eikö se tiedä, että tuo tila on varattu
lastenvaunuille? Itsekäs.”). Koulussa (”Miksi sillä
on pulpetin päällä tuoli ja tuolin päällä tietokone?
Outo.”).
DISCOVER
THE NEW
AUTUMN
COLLECTION
69€
59€
45€
Asuntoasioiden tuominen saman katon alle
kannattaa: jos olet vaikka asuntolainan ansiosta jo
OP-bonusasiakas, keskittämällä vakuutuksesi Pohjolaan
voit saada vuodeksi maksutta uuden kotivakuutuksen.
Oho. Lue lisää osoitteesta op.fi/kotiin
Olen oppinut arvostamaan kykyä istua, mutta
vielä enemmän kykyä liikkua. Mieluummin pystyn
seisomaan ja kävelemään kuin istumaan ja makaamaan. Liikkuminen tuntuu välttämättömältä ajatusten kirkastamiseksi, makaaminen ei. Liikkeen
vapaus on mielen vapautta. Mutta onneksi minun
ei tarvitse tehdä valintoja liikuntakykyni suhteen.
OP-bonusasiakas, josta tulee uusi Pohjolan etuasiakas saa
uuden koti-irtaimistovakuutuksen maksutta vuodeksi tai
omakotirakennuksen ja irtaimiston vakuutuksen vuodeksi 20 %
edullisemmin. Kotivakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus.
Etu on voimassa 1.9.–31.12.2013. Asiakkuuden ehdoista
lisätietoja konttorista tai osoitteesta op.fi
Minä paranen. Vika on pieni ja väliaikainen. En ole
halvaantunut. En ole sidottu sänkyyn. Kaikki eivät
ole näin onnekkaita. Nyt kun kroppani ei toimi
täydellisesti arvostan sitä enemmän kuin koskaan
ennen. Lupaan sille jatkossa enemmän huomiota:
hellyyttä, lepoa ja liikuntaa. Vauhdikkaita juoksulenkkejä syysmetsässä ja pitkiä sivakointeja hiihtoladulla. Ja silloin tällöin makoilua sohvalla telkkarin edessä.
Poimi ideoita uudesta syysmallistosta. Suunnittele omat luomuksesi osoitteessa pandora.net
Sormus 79€ / Korvakorut 109€ / Rannekorut alkaen 59€ / Helat alkaen 25€
Myllyn myymälässämme PANDORA SHOP, esillä laaja mallisto.
KULTAVIRTA: TURKU: Yliopistonkatu 27, p. 044-740 3375, ark 10-18, la 10-15 • Skanssi, p. 044-740 3378, ark 10-20, la 10-18, su 12-16
RAISIO: Mylly, p. 044-740 3377, ark 10-21, la 9-18, su 12-18 • Ostamme kultaa • Nyt voit maksaa ostoksesi myös Timanttiset Erämaksulla.
10
10/2013
10/2013
11
Auli ja Hannu valitsevat
ystäväpiiristään seuraavan
Saarelaiskaverin.
Marraskuussa mennään
Pikisaareen…
TAVALLINEN PERHE
MOIKOISISTA
-Me olemme ihan tällainen tavallinen perhe, Auli
Elomaa esittelee etukäteen. Mutta tässä tuiki
tavallisessa perheessä tehdään työtä, jossa jalat eivät
ole lainkaan maan pinnalla. Ja annetaan hyvän
kiertää, järjestämällä vaikka yksinäisille vanhuksille
lämmin joulu itse tehdyllä joululahjalla.
K
un taivaalla kaartaa helikopteri,
mielessä välähtää se, mitä on tapahtunut, mihin on kiire. Kopterin puikoissa voi olla juuri Hannu Elomaa,
joka tekee töitä lääkärihelikopterin lentäjänä.
Kopterin kyljessä lukee nykyisin Medi-Helin
sijasta FinnHEMS. Lentäjän arkeen kuuluvat
pitkät työvuorot. Yksi vuoro kestää 48 tuntia,
mitä seuraa kuuden päivän vapaa. Viikkotunteja kertyy normaalin työviikon verran, rytmi
on erilainen.
- Tehtävä sanelee, mitä tehdään. Lentäjän
tehtävä on viedä lääkäri kohteeseen potilaan
luo.
Elomaa lentää, mutta tarttuu toki muuhunkin toimeen, jos tarvitaan.
- Aina sitä osallistuu, jos apua tarvitaan.
12
10/2013
VALITTU RUOTSI TOISI
MOTIVOITUNEITA OPPILAITA
Auli Elomaa on kotoisin Kuusamon ja Oulun
puolivälistä, Kalle Päätalon maisemista Taivalkoskelta. Hänen tähtäimessään oli opettajan
ura. Hän pohtii, että useat lähtevät kieliä lukemaan ja vannovat etteivät ryhdy opettajiksi –
vaikka siihen päätyvätkin.
- Minulla se meni väärin päin. Aloitin lukemaan kieliä Turussa, että pääsisin opettajaksi.
Auli Elomaa on kielten opettajana Liedon
puolella, eli hänellä on harrastuneisuutta ajaa
aamuruuhkassa sillan yli.
- Jos viitsisi lähteä 7.20 niin ei olisi mitään
ruuhkaa, Auli nauraa.
Elomaa opettaa Ilmaristen yhtenäiskoulussa
ruotsia ja saksaa. Hän innostuukin puhumaan
riemu- eikä pakkoruotsista.
- Minulle sopisi hyvin, että kielen saisi
valita, silloin ruotsinlukijoina olisi motivoituneempia oppilaita ja uskon, että ruotsin valitsijoita riittäisi. Hulluinta on, jos mennään
siihen, että on vain yksi pakollinen kieli. Meidän kielivarantomme köyhtyy täällä Suomessa, jos kaikki valitsevat vain englannin. Pitäisi
tehdä päätös, että on otettava kaksi kieltä ja ne
kaksi saisi itse valita.
Varsinaista terveydenhuollon koulutusta ei ole,
siinä nostetaan kädet pystyyn.
Turun lentokentältä lennetään VarsinaisSuomen lisäksi Etelä-Satakuntaan, osittain
Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen ja kulkien
Uudenmaan rajaa.
- Optimaalista toiminta on maksimissaan
30 minuutin lentomatkan päässä.
TYÖTÄ, JOSSA KIIRE ON
TODELLISTA
Hannu Elomaa pohtii, että helikopterin lentäminen tuntuu - työltä.
- Siinä näkee tietysti ihmiselämän monet
kasvot. Periaatteessa meitä ei käytetä kuin kiireellisiin tehtäviin.
- Yksittäiselle ihmisellehän se näkyy juuri
siinä kohtaa, kun jotain tapahtuu. Varmasti on
tapauksia, joissa lääkärin paikalle tulo pelastaa
ihmisen hengen.
Lentäjän tehtäviin porilainen Hannu Elomaa päätyi, kun mietti jo lukiossa, että haluaa tehdä armeijassa jotain järkevää, mistä on
hyötyä.
- Hakeuduin ilmavoimiin, pääsin ja olen sillä tiellä. Ilmavoimissa lensin lentokoneella.
SAARELAISKAVERIEN
PETJA RAASKAPETRA
KETJU
MÄÄTTÄNEN
JUSSI LEHTINEN
ELINA RUOHONEN
ENSIMMÄISEN KOHTEEN TARJOUS
HYLÄTTIIN
- Hirvensaloon meidät toi ihan tuuri, tämä talo
sattui olemaan myynnissä, Auli kertoo.
- Asuttiin Kaskenmäessä kaksiossa, odotin
JANETTE HÖRKKÖ
PETTERI NEVALAINEN
CARITA VARJONEN
Henniä silloin, 16 vuotta sitten. Käytiin Tarvasjokea asti katsomassa taloja.
- Hirvensalossa oli kaksi taloa myynnissä,
toinen Lumimarjankujalla. Siitä tehtiin ensin
tarjous, jota kuitenkaan ei hyväksytty. Tämä
on ollut ihan hirveän kiva paikka asua. Mitä
kauemmin asuu, sitä mukavammaksi muuttuu, Hannu vahvistaa.
Tontti on pieni, mutta paikka on äärimmäisen rauhallinen päättyvän kadun varressa. Bussiyhteydet ovat loistavat ja naapurit kivoja. Piha
on suojaisa suurten mäntyjen kehystämänä.
Auli Elomaa
puhuisi
mieluummin
riemu- kuin
pakkoruotsista
PYÖRÄILYÄ KESÄT JA TALVET
Kun opettajan ja lentäjän työrytmit sovitetaan
yhteen, siinä on hyvätkin puolensa.
- Lasten kuljetuksiin ehtii myös sellaisiin
aikoihin päivästä, kun yleensä muut on töissä.
Ehtii tehdä kaikenlaista, esimerkiksi pyöräilemään. Pyöräilyharrastus ei häiritse perhe-elämää, Hannu nauraa.
Hannu Elomaa pyöräilee oman terveyden ja
kunnon vuoksi, ilman kilpailullisia tavoitteita.
Mutta juttuhan onkin se, että jos kyseessä olisi kisa, se sitten pitäisi voittaa. Harrastuksena
pyöräily on kuitenkin jopa intohimo.
- Pyöräily on syönyt muut harrastukset,
Auli kertoo.
Pyöräilykausi on ympärivuotinen. Yksi
pyörä on pyöräiltävänä trainerissa takkahuoneessa.
- Se on mahtava laite, johon saa oman pyörän kiinni.
KIMMO KOTRO
KATARIINA KRAVI
10/2013
13
KUKA: Lääkärihelikopteri FinnHEMSin lentäjä Hannu Elomaa, ruotsin ja
saksan opettaja Auli Elomaa sekä lukiolainen Henni, 15 ja yläkoululainen
Lauri, 13.
PARASTA SAARILLA: Luonto ja rauha on parasta. Kaupunki on lähellä,
mutta kaukana. ”Voi mennä viikkokausia että käy vain töissä ja tulee kotiin
K-kaupan kautta menemättä keskustaan.”
OMA SAARIHISTORIA: taloa etsittiin Tarvasjokea myöten, mutta Moikoisista se löytyi. Leikkimökin rakentaminen pihalle oli kokemus, pitkä ja harras
kymmenen viikon projekti, joka vakuutti Hannu Elomaalle, että oman omakotitalon rakentaminen ei olisi hänen juttunsa. Ja mitä kauemmin tätä kotia
on asuttu, sitä paremmalta se tuntuu.
HARRASTUKSET: Hannu Elomaa liikkuu lujaa paitsi taivaalla myös asfalttireittejä pitkin – pyörällään. Talvipyöräilykin sujuu mukavasti, kun on keinot
polkea omaa pyörää sisätiloissa. Toki pyöriä on enemmän kuin yksi. Auli
Elomaan harrastuksia on yhdistystoiminta niin kieltenopettajien yhdistyksessä kuin Vaaka ry:ssä, joka kerää lahjoituksia niille, jotka tarvitsevat
apua. Henni ratsastaa ja jatkaa isosharrastustaan ohjaajakoulutuksessa.
Lauri ui – lujaa ja kilpaa.
”JOS MONI TEKEE PIKKUISEN,
MAAILMA MUUTTUU”
- Wäiskin Wanhemmissa olin monta vuotta,
koko Laurin alakoulun ajan ja läksin sitten
luonnollisen poistuman kautta, kun lapset
siirtyivät yläkouluun. Olen mukana myös Tu-
run seudun kieltenopettajien yhdistyksessä.
Niissä olen toiminut aktiivisemmin, Auli Elomaa kertoo.
Auli on ollut mukana myös Vaaka ry:n toiminnassa. Vauvakassiyhdistys syntyi Helsingin seudulla vuonna 2000, kun nähtiin, miten
heikot lähtökohdat vauvaperheillä rajan takana mm. Sortavalassa on.
- Alettiin kerätä sinne miniäitiyspakkauksia, joita vietiin tuhansia rajan yli. On tehty
taaperokasseja vähän isommille ja koulurep-
puja, joissa on koulutarvikkeita ja vähän vaatetta koululaisille.
- Olen kerran ollut Venäjän puolella, kun
sinne vietiin koulureppuja. Se oli avartava kokemus.
Avun tarve alkoi kaukaa lapsiperheistä,
mutta sitä on vuosien mittaan löytynyt lähempääkin, myös Turun seudulta, parina viime
jouluna myös vanhainkodeista.
- Haluttiin muistaa vanhuksia, joilla ei ole
yhtään ainoaa omaista. Annettiin villasukat
tai hartialiina ja jotain hyvää – itse tehtyä.
Käytetylle siistille tavaralle löytyy uutta
käyttöä. Kaikkea ei kuitenkaan anneta pois.
Elomailla on kotonaan erityinen muistojen
laatikko, mihin on kerätty tärkeitä juttuja: tutteja ja töppösiä.
- Hannu sanoi joskus, että koko talo on
muistojen laatikko.
Yksi harrastus on lukeminen. Kirjat pinoutuvat, hyvistä on vaikea luopua. Hirvensalon
kirjastoakin käytetään ahkerasti. Jos Aulilla
kasvavat kirjapinot, Hannulla kasvaa polkupyörien määrä, joita on nyt neljä.
Nuoriso harrastaa myös: Henni käy salilla ja ratsastaa Metsäkylän ratsastuskoulussa.
Yksi harrastus on ollut jatkaa isoskoulutuksen
jatkona NMKY:n ohjaajakoulutuksessa, joka
merkitsee samalla kivaa yhdessäoloa kavereiden kanssa. Lauri ui Uimaklubi ÅSK:n treeneissä viisi kuusi kertaa viikossa ja kisat päälle.
Syksy tarkoittaa hänelle Impivaaran uimahallin aukeamista uudelleen. Talvella energiaa
saa purettua laskettelemalla Hirvensalossa. Ja
kun muita treenejä ei ole, voi Lauri lähteä myös
pyöräilemään isänsä kanssa.
Haluttiin muistaa
vanhuksia, joilla ei
ole yhtään omaista
SEURAAVAKSI KUULUMISIA
PIKISAARESTA
Seuraavat haastateltavat ovat Pikisaaresta. He
ovat rakentaneet sinne uuden talon, kuitenkin
vanhan talon paikalle. Kyseessä on ystäväperhe, jota tulee tavattua aivan liian harvoin kaikessa arjen kiireessä.
TEKSTI JA KUVAT: SINI SILVÀN
SAKARI SAAVALAINEN
TIM OLIN
NINA JA PETRI VIHANTO
PÄIVI JA TEPPO HAAPANIEMI
HESSU JA HELI MARTIKAINEN
- Projektit Oy
AVAIMET KÄTEEN KODIT JA HUVILAT
www.m-projektit.fi
HENNA JA ARI LAHTI
AULI JA HANNU ELOMAA
Etsitkö pankkia, jossa henkilökohtaiseen
varainhoitopalveluun ei vaadita omaisuuksia?
LähiTapiola Vauras, jo 20.000 eurosta alkaen.
LähiTapiola-ryhmä,
johon LähiTapiola
Varsinais-Suomi
kuuluu, on paitsi yksi
Suomen suurimmista
-
-
LähiTapiola Vauras on
Varallisuudenhoidon lisäksi saat
erinomaisia etuja arkitalouteen, kuten
varallisuudenhoitopalvelu. Hoidamme
täyden palvelun sijoitustalo. Niin kauan
M-Projektit Oy | Marko Asplund | +358 (0)44 2030 968 | [email protected] | www.m-projektit.fi
14
10/2013
Turku, Eerikinkatu 6 b , 20100 Turku, puh. 010 192 605
10/2013
15
ruokaa tai suojaa. Rakennuksen kaikki kolot ja
reiät pitää tilkitä vaikka tuholaisverkolla. Samalla estää myös oravien ja lepakoiden pääsyn
asumuksen sisäpuolelle. On tärkeää asentaa
tuholaisverkko niin, että se estää pääsyn välikatolle.
Äänikarkottimien katsotaan sopivan parhaiten lyhytaikaiseen torjuntaan. Mokomat
hiiret tottuvat kataliksi suunniteltuihin ääniin
ja lakkaavat välittämästä niistä. Parhaiten toimivat sellaiset karkottimet, joiden äänitaajuus
vaihtelee.
Todellinen luomuvaihtoehto hiirenhäätöön
on tietysti kissa, joka hiiriä popsimalla saa sekin luomuruokaa ja usein jo läsnäolollaan ja
ominaistuoksullaan pitää hiiret kunnioittavan
välimatkan päässä.
Hiirenmyrkyt kannattaa sijoittaa ulkotiloihin ja mieluiten niin, että ne ovat omassa kotelossaan. Hiiri pitää koteloa turvapaikkanaan ja
hakeutuu syömään viimeisen ateriansa sinne.
pohjalle laitetaan houkuttimeksi ruokaa. Hiiret kömpivät hajun perässä ämpäriin sisälle,
mutteivät pääse sieltä enää pois.
Hiirenmyrkyt eivät sovi sisätiloihin, koska
hiiri hakeutuu kuolemaan helposti talon rakenteisiin ja hajuhaitta hiiren kokoisesta kalmosta on mammutin kokoinen ja kestää kuukausia.
Hajuhaitta
hiiren raadosta
on mammutin
kokoinen
TEKSTI: PIRJO HUTTUNEN
JOS HIIRI ON JO
ASETTUNUT TALOKSI
Todellinen
luomuvaihtoehto
hiiren torjuntaan
on kissa
HIIRI PIENI PYÖRII
Hiiri syö sisälle
päästyään miltei
mitä tahansa
16
Syksyn ensimmäiset kunnon kylmät
ajavat hiiriä sisätiloihin. Senttiä
pienempi kolo riittää…
H
iiret ovat söpöjä pikku otuksia niin
kauan kun ne ovat kaksiulotteisina
liikkumattomina kuvina. Tai jos pysyvät televisioruudun takana lasten
animaatioelokuvassa. Kotiin sisään päästyään ne saavat aikaan alkukantaisia reaktioita.
Ja ihan syystä: kotihiiret levittävät tauteja ja
10/2013
Välipohjan rapina illansuussa tai pienet mustat
papanat väärässä paikassa paljastavat yleensä
vahingon jo tapahtuneen. Hiiri pyrkii isännäksi taloon. Sisätiloissa hiiret pyydystetään tavallisimmin loukulla, joita on syytä laittaa saman
tien useita. Moderneimmissa hiirenloukuissa
rakenne on sellainen, että kuolleeseen hiireen
ei tarvitse enää sormin koskea. Hiirenloukut
ja giljotiinit kannattaa sijoittaa seinustojen viereen, niin ne ovat valmiiksi hiirten kulkureiteillä.
Jotkut ovat onnistuneet pyydystämään hiiriä tuolin viereen sijoitetulla ämpärillä, jonka
KOTIHIIRI
Kotihiiri on aktiivisimmillaan yöaikaan. Sille riittää elinalueeksi
muutama neliömetri, jos vain ruokaa on riittämiin. Sopeutuvana eläimenä se elää maailmassa kaikkialla siellä missä ihminenkin ja se luetaankin yhä alkuperäisluonnolle haitalliseksi
vieraslajiksi. Hiiri syö sisälle päästyään miltei mitä tahansa:
ruoka-aineiden lisäksi myös kynttilöitä, saippuaa tai liimaa,
tiukan paikan tullen jopa omia ulosteitaan. Viidestä kuuteen poikuetta vuodessa varmistaa, että hiirenhäätöpuuhista
emme hevillä pääse.
voivat ulostepapanoillaan saastuttaa elintarvikkeita. Hiiret voivat järsiä pikkujouluhin
varattuun silkkimekkoon koloja tai tehdä pesän luistimiin. Sähkökatkoksen tai oikosulun
takaa voi löytyä hiiren järsimä johto ja ihan
karseimmissa tapauksissa hiiri voi päättää jättää maallisen karvakasansa talon rakenteissa
ja jäädä muumioitumaan sinne.
ENNAKOI
Pihalla kompostit ja roska-astiat pidetään tiiviinä, etteivät ne houkuttele hiiriä etsimään
10/2013
17
Teemme sen mahdolliseksi
* Nordea on Global Finance –lehden valinta parhaaksi pankiksi Pohjoismaissa ja Suomessa
vuonna 2013.
Nordea Pankki Suomi Oyj
PIENTEN PUOLELLA ON HYVÄ OLLA. SANOJEN
SYVÄMERKITYSTEN ETSINTÄ JA LUOVA LÄHESTYMISTAPA SANANPARSIIN ON LASTEN KANSSA ERITYISEN
VIRKISTÄVÄÄ. AVOINTA ASENNETTA JA HYVÄÄ MIELTÄ
VOI LEVITTÄÄ YMPÄRILLEEN LUKEMALLA NÄMÄ
ÄÄNEEN.
Liity Hirvensaloseuran jäseneksi
– yhdellä jäsenmaksulla mukana tulee koko perhe!
Hirvensaloseura pitää
hirvensalolaisten puolia.
Seurassamme
t pysyt ajan tasalla ja vaikutat alueen kaavoitukseen
t voit osallistua järjestämiimme tapahtumiin
t luot saarelaista yhteisöllisyyttä
ja kotiseutuhenkeä
Jäsenmaksu on vaatimattomat 15 € / vuosi
per talous. Liittyminen on helppoa:
Maksa 15 € tilille 571097-447403 ja laita
mukaan yhteystietosi ja perheenjäsentesi nimet
ja sähköpostiosoitteesi.
Lisätietoa: Saaretverkossa.fi > Hirvensaloseura
0200 3000
nordea.fi
JOHANNES 6 V.
1. Juna
2. Siitä tietää mitä pitää
ostaa
3. Lupa lentää
4. Jos on pysäköinyt väärin
joutuu sitte maksamaan
5. Avuton
6. Oikeus etuilla
7. Vastaan kävelijä
8. Tehdään töitä yhdessä
9. ...tietoa
10. ...taito
MIIKA 3 V.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
En tiedä
Saa ostaa tavaroita
Lentokonekirja
Kun saa rahaa tädiltä
Saa auttaa kaveria
Ajaa edessä
Koska loppuu?
Tehdään yhdessä
9. ...mitään
10. ...kuulokkeet
KYSYMYKSET
MITÄ TARKOITTAA?
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Pendolino
Ostoslista
Lentolupakirja
Parkkisakko
Uusavuttomuus
Etuajo-oikeus
Vastakohta
Yhteistyö
MITEN JATKUU LAUSE?
9. Hätä ei lue...
10. Luulo ei ole
tiedon...
...väärti.
Tule asiakkaaksemme. Mitä enemmän keskität meille
pankkiasiointiasi, sitä enemmän etuja saat. Avainasiakkaana nautit parhaista eduistamme ja saat henkilökohtaisen pankkineuvojan. Hän neuvoo sinua ja perhettäsi
tärkeissä talouden kysymyksissä. Katso lisää nordea.
fi/tervetuloa tai soita 0200 3000 (pvm/mpm)
ma–su 24 h/vrk ja varaa aika tapaamiseen.
Hei uusi
hirvensalolainen!
Myös jo kokemusta
omaavat ovat
tervetulleita…;)
...lakia.
Hyvät hinnat.
Parhaana palkittu.*
Pienten puolella
Miika
ei luota hädän
lainlukukykyyn
JESPER 6 V.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Saako sanoa saman? Juna
Kauppaostokset
Lupa lentää koneilla
Pitää ottaa semmoinen lappu poliisilta
Auttaa köyhiä
Saa etuilla
Tulee kohti
Tekee töitä muiden kanssa
9. ...tätä
10. ...luuta
V irve n
Lu kuvin kki
VIIHDETTÄ
PIMEÄÄN SYKSYYN
n ro 1
Mistä syntyy onni? Rahasta, rakkaudesta? Ja mitä se
rakkaus onkaan? Nämä ovat ikuisia teemoja, joita on kiva
käpertyä puntaroimaan sohvan nurkkaan syysiltoina.
Onnen koukkuja
Tervetuloa tutustumaan laajaan tuotevalikoimaamme!
-
maalit sisälle ja ulos
tapetit
laatat
lattianpäällysteet
sisustustuotteet
kylpyhuonekalusteet
keittiöt
-
säilytysjärjestelmät
pienrauta
työvälineet
tasoitteet, laastit
pihakivet
lahjatavarat ja
sisustuslehdet
Pienen käsityöliikkeen omistaja – Jocelyne - elää seesteistä elämää asiakkaiden ja aviomiehen harmonisessa hyörinässä. Karikoita on ollut, mutta niistä selviydyttyään pariskunnan rakkaus
kukoistaa. Asiakkaidensa iloksi Jocelyne kirjoittaa käsityöblogia.
Hetken mielijohteesta täytetty lottorivi tekee hänestä jättipotin
– 18 miljoonan euron – omistajan. Vaikka tapahtumat sijoittuvat
pieneen kaupunkiin lottovoittaja pysyy salassa. Jocelyne tuntee
levottomuutta, mitä hän tekisi rahalla? Hän ymmärtää elämänsä
muuttuvan totaalisesti jos hän lunastaa shekin. Hän punnitsee eri
hyväntekeväisyyskohteita ja piilottaa shekkinsä. Miten käy, pysyykö Jocelynin salaisuus ja mihin voittoshekki päätyy?
Suloisentraaginen kirja, joka antaa unelmille siivet.
Turku: Satakunnantie 162, p. (02) 525 2400 Kaarina: Niemeläntie 2, p. (02) 525 2700 Palvelemme: ark 9–18, la 9.30-15
Salo: Myllyojankatu 18–20, p. (02) 413 3300 Palvelemme: ark 9–18, la 9–15
18
10/2013
Delacourt, Grégoire: Onnen koukkuja
(suom. Leena Leinonen) 164 s. 2013
10/2013
19
Lu kuvi n kki n ro 2
Torstaisin puistossa
Seesteinen, kuusissakymmenissä oleva aviopari elää kypsässä, toverillisessa
liitossa, jossa kuitenkin nainen tuntee
yksinäisyyttä, etenkin fyysisesti. Makuuhuoneet ovat olleet erillään jo kymmenen vuotta. Riitaa ei ole, mutta mies
on muuttanut käytöstään yhtäkkiä. Syy
käytökseen selviää, mutta liian myöhäänkö?
Eläkkeellä oleva mies haluaa muuttaa pois Lontoosta maaseudulle, mutta
nainen, yrittäjä, ei haluaisi jättää omaa
terveysliikettään. Tyttärentytär, jonka
kanssa käy kerran viikossa puistossa, on
naisen silmäterä. Yksinäisyyden tunne
avioliitossa syvenee, kun hän puistossa tapaa charmikkaan isoisän. Kolmiodraama on valmis. Siihen luo särmää
myös lisäksi pariskunnan tytär taiteilijavävyineen ja tietysti naisen viisas ja
neuvojaan jakava ystävätär.
Viihdyttävä kirja aikuisten ihmisten
rakkaudesta – ja sen puutteesta.
Boyd, Hilary: Torstaisin puistossa,
suom. Auli Hurme-Keränen, 326 s. 2013
Virve Myllymäki
Kiertelevä kirjastoautolainen
Kirjasto
HIRVENSALON KIRJASTO
Wäinö Aaltosen koulutie 1-5
ma, to
ti, ke, pe
13 – 19
10 - 16
KIRJASTOAUTO
Haarla, Aamunkoitonkatu 1
perjantaisin 16.05 – 16.35
Satava, Kakskerrantie 679
perjantaisin 17.05 – 17.25
Satava, Kakskerrantie 964
perjantaisin 17.30 – 17.50
Hätäensiapukurssi (4h) keskiviikkona
13.11. klo 17-21. Ilmoittautuminen 4.11.
mennessä puh. 0440 654 112
TAIDEKAPPELI
Hartaus torstaisin klo 18.00
Kappeli soi
- musiikkia sunnuntaisin klo 13
Tapahtumat
HIRVENSALOSEURAN
KOTISEUTURETKI 5.10.
HAARLA
HUJAN HAJAN
Lukija soitti tilannekatsauksen Haarlan
liikenneympyrän tienoilta: tienpenkoilla,
pyöräteillä ja lähimetsissä lojuu jugurttipurkkeja, karkkipapereita, lihapullapaketteja ja niitä haistelevien supien ja
rottien jätöksiä. Nätisti esitetty toive
kuuluukin: voisitteko kuskata roskat roska-astioihin ja jättää muun maiseman
puhtaaksi?
Hirvensaloseuran perinteiselle kotiseuturetkelle pääsee taas lauantaina 5.10.2013. Retkellä tutustutaan
Länsi-Suomen Merivartioston Latokarin satama-alueeseen ja laiturissa
olevaan vartiolaivaan. Kokoonnutaan
alueen portilla (Pikisaarentie 5) kello 12.
Retki on avoin kaikille, tervetuloa!
HIRVENSALON HEITTO
Naisten jumppaa Hirvensalon urheilutalolla tiistaisin klo 18.30-19.30 ja
Haarlan koulussa torstaisin klo 18.3019.30. www.hirvensalonheitto.fi
KIRPPIS
Sunnuntaina 6.10. klo 11-13 lasten
vaatteiden ja tavaroiden kirpputori
Hirvensalon Heiton Urheilutalolla, Syvälahdentie 31. Buffetista kahvia, mehua ja pullaa Tervetuloa! Järjestäjänä
Lautturinkadun päiväkodin vanhempainyhdistys.
20
10/2013
SPR HIRVENSALO (Stålarmink. 33)
Kappeli soi – Laulamme yhdessä toivevirsiä su 6.10. klo 13
su 27.10. klo 16 Musiikkia kappelissa
-konsertti, Turun konservatorio
Virsikoulu Taidekappelissa
Haluaisitko oppia sinulle tuntemattomia virsiä? Virsikirja on täynnä koskettavia tekstejä ja upeita sävelmiä. Tule
ja kerro, minkä virren haluaisit oppia ja
opetellaan yhdessä. Virsikoulu klo 15 –
16 tiistaina 22.10, torstaina 24.10, maanantaina 28.10 ja torstaina 31.10.
Näyttelyt:
Professori, Jorma Hynninen,
maalauksia 2.9- 30.11.2013
Näyttely avoinna: ti-pe klo 11-15,
to klo 11-18.30, la-su klo 12-15
Maininki
SEURAKUNTA
TOIVOA HORISONTISSA
Su 13.10.
- saariston tapahtuma 9.-13.10.2013
Klo 12 Sadonkorjuun kiitoskirkko Kakskerran kirkossa
Ke 9.10.
Klo 18 Miesten saunailta Esikossa
To 10.10.
Klo 9.30 Minimessu lapsiperheille Hirvensalon kirkossa
Klo 18 ”Runoja toivosta” - Turun lausuntokerho ry:n runoilta Kakskerran
kirkossa.
Klo 18 ”Syystunnelmia” -iltamusiikkia
Taidekappelissa
Pe 11.10.
Klo 12-14 Soppatykki Haarlan K-kaupan
pihalla
Klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Hirvensalon kirkossa
La 12.10.
Klo 13-18 Toivon pilkahduksia arkeen naisten hyvinvoinnin päivä Hennalassa
Klo 17 Toivoa horisontissa - Missiomessu Hirvensalon kirkossa.
Aamurukous Hirvensalon kirkossa 9.10.,
10.10., 11.10., 12.10. Klo 8
ANKKURIPAIKKA
Hirvensalon kirkossa su klo 17
Su 29.9 Ankkuroituna pelkoon, Seppo
Jokinen
Su 27.10. Mitä salaisuuksia kannamme?
Miten vapautua suvun taakasta?
Su 17.11. Miksi hylkääminen traumatisoi?
Tor Spiik
RUKOUSPYSÄKKI
Hirvensalon kirkon kerhotilat 3.10.,
17.10., 31.10. klo 18
[email protected]
Seuraava Maininki ilmestyy
torstaina 7.11.
Marraskuun lehteen ehdit
lähettämällä meille tietoja
17.10. mennessä.
Osoitteeseen
[email protected]
voit lähettää
đƫ212110%/%
đƫ$AA110%/%
đƫ+**%00!(1%0ƫ0%ƫ)1%0ƫ0!.2!%/%A
đƫ)%!(%,% !'%.&+%01'/%
đƫ0,$01)0%!0+&
đƫ2%*''!&Aƫ&ƫ,(100!%0
www.maininkilehti.fi
www.maininkilehti.fi palvelee, jos
haluat vaikka katsella aiempia lehtiä.
Saat infon tuoreimmasta lehdestä
myös Facebookin kautta, jos liityt
Mainingin kaveriksi.
10/2013
21
Noin puolet AFCH:n
edustusjoukkueen miehistä
on lähtöisin Hirvensalon
Heitosta. AFC Campus
on tarjonnut Heiton
junioreille valmennusapua
ja nyt näistä nuorista on
vastavuoroisesti apua
Campukselle.
AFCH:hon oli
helppo tulla
takaisin. Olen
aina ennen
pelannut tässä
joukkueessa,
Tommi kertoo.
Miesten edustusjoukkueessa pelaa
nuorta porukkaa.
Joukkueen keski-ikä
on Tommin mukaan
vain hiukan yli
kahdenkymmenen.
INNOLLA
UUTEEN KAUTEEN
Tommi Sauvonsaari aloittaa kiinnostavan
salibandykauden ja abisyksyn.
S
atavalainen Tommi käy Kerttulin urheilulukiota ja pelaa salibandya AFC Hirvensalon miesten
kakkosdivisioonan edustusjoukkueessa sekä
seuran A-junioreiden joukkueessa, jossa hänet
on valittu kapteeniksi.
Joukkueet syntyivät, kun Hirvensalon Heiton sekä
opiskelijalähtöisen AFC Campuksen salibandynpelaajat
yhdistivät voimansa 2005.
- Miehissä porukka on nyt nuorentunut. Odotan kautta innolla. Joukkue on iso, eikä peliaikaa tule ilmaiseksi,
sentterinä pelaava Tommi kertoo.
Hän palasi tuttuun joukkueeseen pelattuaan viime
kauden SM-sarjaa TPS:n A- ja B-junioreissa. Taustalla on
halu saada entistä isompi rooli joukkueessa.
Myös kouluun on panostettava. Biologian ylioppilaskirjoitukset olivat syyskuussa ja lisää seuraa ensi keväänä
ja vuoden päästä syksyllä. Lukion jälkeen Tommia kiinnostaisi lääketiede tai urheiluun liittyvä koulutusala.
22
10/2013
HARKITTU PALUU
Aikaa koululle jää nyt enemmän, koska viikolla tehtävät
pelimatkat eivät enää vie ympäri maata, vaan alkaneella
kaudella matsit ovat lähialueella.
- Treenejä on silti suunnilleen yhtä paljon. Koulussa
on aamutreenit neljä kertaa viikossa. Lisäksi tulevat lajitreenit.
Niitä kertyy kahdesta joukkueesta yhteensä kuudet
viikossa. Päälle tulevat vielä pelit noin kerran puolessatoista viikossa.
Kymmenvuotiaasta asti pelannut Tommi toivoo, että
edustusjoukkue on talven runkosarjassa neljän parhaan
joukossa. Pidemmälle hän ei vielä katso.
- Haluan kehittyä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman ylös. Olisi hienoa, jos joukkue nousisi ykkösdivariin.
TEKSTI JA KUVAT: MINNA UUSIVIRTA
MITÄ KATSOT TV:STÄ? - Urheilua seuraan. Urheilukanavia
varten pitää mennä kaverin luo kylään. Sarjoja en seuraa,
vaan katson sitä, mitä tv:stä tulee, silloin kun siihen on aikaa.
MITÄ KUUNTELET? - Musiikkia laidasta laitaan. Ennen pelejä
pitää kuunnella räppiä, siellä on monia suosikkeja. Muuten sopiva musiikki riippuu fiiliksestä.
MITÄ LUET? - Tällä hetkellä pelkästään koulukirjoja. Syksyllä
kirjoitin biologian ja siitä olen käynyt kaikki kurssit, joten niitä
olen tässä lukenut.
10/2013
23
24
10/2013