Lännen Nyt! 1/2012
Transcription
Lännen Nyt! 1/2012
PITÄKÄÄ LIPPU KORKEALLA! S. 3 RADAT, RAITEET JA RATAPIHAT KUNTOON S. 4-5 OIKEIN NÄPPÄRIÄ VEHKEITÄ S. 6-7 LÄNNENNN 21 02 12 LÄNNEN YY TT ! !- -AA SS I AI A KK AA SS LL EE HH TT I I1 /12/ 0 LÄNKKÄRI KORJAA MYRSKYVAURIOT S. 10-11 Sisällys UUSI VUOSI, UUDET MAHDOLLISUUDET Vuosi sitten tällä palstalla kirjoitin, että katsomme tulevaan vuoteen luottavaisin mielin. Nyt vuosi 2011 on takana, ja siitä muodostuikin monella tavalla hyvä vuosi. Taloudellisilla mittareilla mitattuna mennyt vuosi oli Lännen MCE -konsernille odotuksiakin parempi. Liikevaihtomme ylitti vuoden 2008 talouskriisiä edeltävän tason ja kannattavuutemme oli hyvä. Kehityksemme on ollut erityisen positiivista Suomessa. Hyvästä vuodesta käy kiittäminen sekä asiakkaitamme että henkilöstöämme. Viime syksyn kiihtyvästä talouskeskustelusta huolimatta asiakkaillamme on ollut hyvä työtilanne, usko tulevaisuuteen ja luottamus tuotteisiimme. Oma henkilöstömme on tehnyt lujasti työtä laadukkaiden tuotteidemme markkinoimiseksi ja valmistamiseksi. Skellefteåssa Ruotsissa investoimme Lännen Lundberg -tuotannon laajentamiseen. Samoin laajennamme toimitilojamme Ruotsin Jönköpingissä. Tietojärjestelmäuudistus toteutetaan sekä Suomen että Ruotsin yhtiöissä. Myös tuotetarjontamme uudistuu uusien päästömääräysten myötä. Kaikki nämä kehittämis- ja laajenemisinvestoinnit tähtäävät siihen, että voimme tarjota entistä parempaa asiakaspalvelua ja asiakkaamme saavat entistä parempia tuoteratkaisu2 Pitäkää lippu korkealla! s. 3 Radat, raiteet ja ratapihat kuntoon s. 4-5 Oikein näppäriä vehkeitä s. 6-7 Kaikki palvelut saman katon alta s. 8-9 Länkkäri korjaa myrskyvauriot s. 10-11 Komeasti jaksaa nostaa! s. 12 Rallimiehet vierailivat Rajamäellä s. 13 Palaute- / tilauslomake s. 14 Helppokäyttöisyys ratkaisi s. 15 Yhteystiedot s. 16 Lännen Tractors Oy on mukana mm. seuraavissa tapahtumissa 2012 Rataseminaari 24.-25.1. Hämeenlinna Näin vuoden vaihtumisen jälkeen on hyvä suunnata katseita tulevaisuuteen. Talouttamme vuonna 2012 varjostaa länsimaisten valtioiden velkakriisi, mutta perustarpeet infrastruktuurimme ylläpidosta eivät poistu: tiet, kadut, pihat, rata-, sähkö- ja tiedonsiirtoverkot on ylläpidettävä, mikäli aiomme valtiona pysyä kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Tätä perusajatteluamme seuraten olemmekin tehneet päätöksiä toimintamme kehittämisestä kuluvalle vuodelle. Loimaalla toteutamme runkotehtaamme modernisoinnin. Tämä investointi pitää sisällään tuotannon järjestelyjä sekä tuotannollisia investointeja, joiden kokonaisluokka on merkittävä. s. 2 Nopeasti muuttuvat luonnonilmiöt, kuten kovat lumitalvet parina viime vuonna tai myrskyjen aiheuttamat paineet rata- ja sähköverkolle lisäävät tarvetta sellaisille töille, joita pystytään tekemään monipuolisilla koneilla. Asiakkaat, jotka varautuvat tulevaisuuteen monipuolisesti varustetuilla koneilla, ovat todennäköisesti valmiimpia yllättäviinkin tilanteisiin. Oma perusajattelumme seuraa tätä linjaa: pyörillä liikkuvat monipuoliset koneet työllistyvät helpommin kuin ’yhden asian’ koneet. Ne ovat myös kokonaistaloudellisimpia, niin koneen omistajalle kuin työn tilaajallekin. Monitoimiset koneet lisäävät tuottavuutta. Pääkirjoitus Sähkö, Tele, Valo, AV 1.-3.2. Jyväskylä Espoon Konepäivät 3.-4.2. Lännen Center - Minttupelto 5, Espoo ja. Katse siis luottavaisena tulevaisuudessa toivotankin mukavia lukuhetkiä Lännen Nyt! -lehden parissa sekä uusia mahdollisuuksia vuodelle 2012! Timo Huttunen toimitusjohtaja Lännen MCE -konserni • • • • • • Lännen MCE Oy Lännen Tractors Oy Multione Nordic Oy Lundberg Hymas AB Lännen Tractors AB sekä osakkuusyhtiö HVL Maskin AB Konsernin liikevaihto on n. 45 milj. euroa ja henkilöstö noin 150. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 Talvitiepäivät 15.-16.2. Tampere Villi Länsi 16.-17.3. Lännen Tractors Oy, Loimaa Mansen Mörinät 30.-31.3. Lännen Center - Valimotie 3, Pirkkala Oulun Oikiat konepäivät 20.-21.4. Lännen Center - Liitintie 17, Oulu MaskinExpo 24.-26.5. Tukholma OKRA 4.-7.7. Oripää Lepaa 16.-18.8. Lepaa, Hattula FinnMETKO 30.8.-1.9. Jämsä 1 PITÄKÄÄ LIPPU KORKEALLA! Lännen-koneita yli 35 vuotta suunnitellut Heikki Kinnanen muistuttaa jatkuvan tuotekehityksen tärkeydestä. – Heikki on todellinen pitkän linjan suunnittelija, oikea suunnittelijan perikuva. Hän on ollut meillä vuosikymmenet suunnittelun kantavana voimana. Heikki ei turhia höpise, ja kun hän suunsa avaa, teksti on mietittyä ja painavaa asiaa. Toki miehellä on myös mainio huumorintaju – sellaista osuvaa tilannekomiikkaa. Säkylään ympäripyörivien kaivinkoneiden tuotepäälliköksi. – Kovaa aikaa oli tietenkin 1990-luvun alkuvuosien lama, joka romahdutti maansiirtokoneiden markkinat. Yllättävän nopeasti siitäkin noustiin. Lännen Tractorsin nykytilannetta ja tulevaisuutta Heikki Kinnanen katselee luottavaisin mielin. Noin suitsuttaa Lännen Tractorsin tuotekehityspäällikkö Topi Ritakallio. Kehujen kohde on viime kesänä eläkkeelle jäänyt suunnittelija Heikki Kinnanen, jonka esimiehenä Ritakallio sai toimia muutamat vuodet. – Viime vuosina on ollut hyvää yritystä Lundberg Hymasin hankintoineen ja kaikkineen. Kunhan pojat vain satsaavat riittävästi tuotekehitykseen, niin kyllä ne pärjäävät. Jatkuvaa tuotekehitystä ei saa koskaan unohtaa, vaikka resurssit ovatkin aina rajalliset. 64-vuotiaan Heikki Kinnasen ura ”Lännen miehenä” kesti kunnioitettavat 35 vuotta ja rapiat. – Tulin silloisen Lännen Tehtaiden konepajan palvelukseen aprillipäivänä 1976. Siitä lähtien toimin suunnittelutehtävissä yhtä kyytiä kesään 2011. Ensin työskentelin kymmenkunta vuotta Säkylässä, sitten nelisen vuotta Loimaalla, sen jälkeen taas pari vuotta Säkylässä ja viimeiset lähes kaksikymmentä vuotta jälleen Loimaalla. – Lännen Tractors edeltäjineen on ollut hyvä työpaikka. Sainhan minäkin olla siellä yli 35 vuotta! Yritys on huolehtinut hyvin työntekijöistään. – Koti on pysynyt koko ajan Säkylässä, mutta työpaikan osoite ja työnantajan nimi ovat vähän vaihdelleet vuosien varrella, Heikki Kinnanen kertoo. – Alkuvuodet olivat ennen kaikkea kaivureiden suunnittelua. Metsäojitus oli silloin pop, ja suurin osa suunnittelemistamme kaivureista meni niihin hommiin. Koneita suunniteltiin ja rakennettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Asiakkaat kävivät tosi paljon tehtaalla kertomassa toiveitaan. – Toki supistuksia on välillä pitänyt tehdä, koska suhdanteiden vaihtelut ovat olleet tällä alalla niin suuria. ”Piirustusvälineinä olivat lauta ja tussi, nyt käytössä ovat ”hieman” modernimmat vehkeet” Lauta ja tussi – Suunnittelu oli 1970-luvulla kovin erilaista kuin nykyisin. Piirustusvälineinä olivat lauta ja tussi, nyt käytössä ovat ”hieman” modernimmat vehkeet. – Työ oli jatkuvaa uuden oppimista. Koneet ovat kehittyneet aina vain monipuolisemmiksi: lisää yhä älykkäämpää hydrauliikkaa, valtavasti erilaisia työlaitteita ja niin edelleen. Nykyiset koneet ovat sananmukaisesti todellisia monitoimikoneita, Heikki Kinnanen sanailee. Entä millaisia ovat olleet työuran merkittävimmät virstanpylväät? – Suurimmat muutokset ovat varmasti liittyneet noihin Säkylä–Loimaa-muuttoihin ja yrityskauppoihin. Kun Lännen Tehtaat osti Syväsen konepajan 1985, siirryin pian sen jälkeen Loimaalle. Haikeutta ja ikävää takaisin töihin Heikki Kinnanen ei ole – ainakaan vielä – tuntenut. – Kaksi lapsistani alkoi kesällä rakentaa talojaan, ja niissä projekteissa on minullakin riittänyt tekemistä. Enkä usko, että lähitulevaisuudessakaan aikani käy pitkäksi, varsinkin kun terveyttäkin tuntuu riittävän. Niin kiirusta on pitänyt, etten ole edes ehtinyt työkavereitani morjestamaan vanhalle työpaikalle. Menkööt siis terveiset tämän jutun myötä – niin entisille työkavereille kuin asiakkaille. – Lämpimät terveiset asiakkaille, joita on vuosikymmenten varrella kertynyt melkoinen joukko. Ja pitäkää, työkaverit, lippu korkealla! Paljon on mukavia muistoja sekä työkavereista että asiakkaista, Heikki Kinnanen iloitsee. – Vuonna 1990 tulin taas pariksi vuodeksi LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 3 RADAT, RAITEET JA RATAPIHAT KUNTOON Lännen Tractors on suunnitellut ja luovuttanut jo kaksi huippuvarusteltua monitoimikonetta VR Track Oy:lle. Lännen Tractors luovutti joulun ja uuden vuoden välipäivinä jo toisen monitoimikoneen VR Track Oy:lle. Ensimmäinen VR Trackille suunniteltu rata- ja nostokoritöiden erikoiskone luovutettiin asiakkaalle viime keväänä. Koneiden asemapaikka on VR Trackin Tampereen yksikkö. Ennen erikoiskoneiden esittelyä pari sanaa asiakkaasta: VR-konserniin kuuluva VR Track Oy on infrarakentamisen ja erityisesti radanpidon suunnittelu-, rakentamis- ja kunnossapitopalveluihin erikoistunut älykkäiden ja vaativien järjestelmien osaaja. VR Track on Suomen suurin radanrakentaja ja yksi suurimmista rakennusyhtiöistä ja suunnittelutoimistoista. Yhtiö työllistää 2 200 henkilöä ja sen liikevaihto on 314 miljoonaa euroa. – Varta vasten VR Trackille suunnitellut monitoimikoneet ovat peruslähtökohdiltaan runko-ohjattuja, voimakkaita ja vahvarakenteisia Lännen 8800G-pyöräkuormainkaivureita. Ne on varusteltu monipuolisilla työlaitteilla kuten aivan uudentyyppisellä ratapyörästöllä. Ratapyörien erikoisrakenteen ansiosta koneiden kumipyöriä voidaan helposti nostaa parikymmentä senttiä ylös raiteista laskumäkien raidejarrujen ylittämistä varten, kertoo Lännen Tractors Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvik. Aivan uusi työtapa VR Track ja Lännen Tractors tekivät ensimmäisen koneen suunnittelussa tiivistä ja hyvää yhteistyötä useiden viikkojen ajan. Suunnittelun pohjana oli VR:n monikymmensivuinen rataohjeisto lukuisine turvamääräyksineen. Ensimmäiset testit suoritettiin kevättalvella 2010 Lännen Tractorsin tehtaan omalla parinkymmenen metrin raiteella ja toiset testaukset VR:n Loimaan ratapihalla. – Olemme päässeet tässä tuomaan esille aivan uutta työtapaa. Suomessa ei ole tähän mennessä juuri menty pyöräkuormainkaivurilla raiteille, toisin kuin Ruotsissa, Norjassa ja Baltian maissa. Toissa vuonna suunnittelimme ja toimitimme ratakoneen Haminan satamaan, ja nyt olemme päässeet hyvään alkuun VR:n kanssa. Odotuksemme ovat korkealla; pyöräkuormainkaivuri on erittäin käyttökelpoinen työkalu pohjoismaisissa olosuhteissa, myös raidetöissä, Aspvik sanoo. Myös VR Trackin puolella uusiin koneisiin ja yhdessä tekemisen tapaan ollaan tyytyväisiä. – Yhteistyö suunnitteluvaiheessa sujui oikein hyvin. Ensimmäisen koneen kokemukset ovat myönteisiä koneen monipuolisuuden ansiosta. Yhdellä koneella voi tehdä monen koneen työt sekä alueiden että raiteiden hoidossa. Konetta on käytetty pölkynvaihdossa, vesakonleikkauksessa, ojankaivussa, kuormauksessa ja henkilönostintöissä sähköradan rakentamisessa, kertoo VR Track Oy:n kunnossapitoalue 3:n päällikkö Risto Röman. Haastatteluhetkellä tämän talven suurempien lumitöiden kausi on vasta alkamassa, mutta jonkin verran kokemuksia on niistäkin jo ehtinyt kertyä. Aspvikin mainitsemat asiakkaan ”uudet, haastavat ehdotukset” ovat tuoneet joitakin tuntuviakin muutoksia kakkoskoneeseen. Ensimmäisessä koneessa on henkilönostin, jolla voidaan turvallisesti tehdä nostokoritöitä jopa 19 metrissä. Uudessakin koneessa on samanlainen nostopuomisto, mutta itse nostokoria siinä ei ole. Sen tilalla on Nisula Forestin energiakoura, joka pystyy hyvän ulottuvuuden ansiosta poistamaan haittaavaa puustoa pitemmänkin etäisyyden päästä. Kouralla voi tarvittaessa myös kuormata, mikä lisää entisestään tämän yksittäisen työlaitteen monikäyttöisyyttä. – Nyt toimitettu toinen kone kohtaa heti alkuvuodesta kovia haasteita ratojen ja ratapihojen talvihoidossa ja ylläpidossa. Kone on varustettu muun muassa lumilingolla, jolla pystytään poistamaan ja siirtämään lumet myös ratapihojen eri raideparien välistä. Kaivupuomiin voidaan tarvittaessa liittää tehokas harjalaite vaihteiden ja raidevälien puhdistukseen. Lisäksi koneen etukuormaaja varustetaan harjalaitteella lumenpuhdistusta varten. Koneessa on myös suurituottoinen paineilmajärjestelmä vaihteiden ja raiteiden tehokkaaseen puhdistamiseen. – Koneella tehdään lumitöitä – eli vaihteiden sekä raiteiden aurausta ja harjausta – huoltoteillä, asema-alueilla ja ennen kaikkea vilkkaasti liikennöidyillä rataosilla. Kone liikkuu joutuisasti maanteitse joko huoltotietä tai yleistä maantietä pitkin liikennepaikalta toiselle. Uudet tiukennetut lumirajat antavat lisävaateita liikennepaikkojen kohtauspaikoilla, Röman sanoo. – Yksi uuden koneen erikoislaitteista on painepesuri vaihteiden ja raiteiden puhdistukseen. Vesakontorjunta hoituu koneeseen liitettävän pumppukoneiston ja suutintankojen avulla. Vesakonraivaukseen on varauduttu useammankin työlaitteen, kuten oksaleikkurin ja vesakkosilppurin, avulla, Aspvik luettelee. Haastavia ehdotuksia Tehokkaasti ja turvallisesti – Yhteistyö VR Trackin kanssa on jatkunut hedelmällisenä myös ensimmäisen koneen luovutuksen jälkeen, ja työlaitesovelluksia on edelleen kehitetty. Olemme saaneet asiakkaalta uusia, haastavia ehdotuksia ja toteuttaneet niitä parhaan kykymme mukaan, Jan Aspvik kertoo. – Uskon uuden koneen pärjäävän hyvin sekä talven lumitöissä että vesakon leikkauksessa. Kakkoskoneen vahvuuksia ovat myös muun muassa yläpuomin energiakouran ja kahmarin käytön monipuoliset valmiudet myrskypuiden kaadossa. Koneeseen liitettävä monitoimikärry helpottaa lumen, vesakkojen ja puiden siirtoa raiteen varrelta joko raiteita tai huoltotietä pitkin, sanoo VR Trackin Risto Röman. – Monitoimikoneen kaivupäällä voidaan suorittaa pölkynvaihtoa sekä erillisen toppapään vaihdon jälkeen pölkyn tukemista. Samalla koneella voidaan harjata myös sepeli- tai soratukikerrosta koneen etupäähän liitettävällä kumipamppuharjalla, Röman luettelee joitakin kakkoskoneen monipuolisia ominaisuuksia. Lännen Tractorsin tuoteryhmäpäällikkö Jan Aspvikin mukaan Lännen 8800G soveltuu mainiosti myös varsinaiseen radanrakentamiseen ja ylläpitoon. – Hyvän yhteistyömme ansiosta näillä monitoimikoneilla voi tehdä monipuolisia töitä – tehokkaasti, käyttäjäystävällisesti, hallitusti ja turvallisesti, Aspvik painottaa. 4 LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 Lännen-pyöräkuormainkaivuri - Infrarakentamisen ja ympäristötekniikan monitoimikone - Sopii erinomaisesti kunnallisteknisiin töihin kuten lämpö-, vesi- ja sähköverkostojen rakentamiseen. - Soveltuu erinomaisesti myös rataverkostojen rakentamiseen ja ylläpitoon. - Voimakas, nopea, maastokelpoinen ja monipuolinen työkone erilaisiin haasteellisiin työtehtäviin - Koneessa yhdistyvät tasapainoisesti monipuolinen pyöräkuormain ja tehokas kaivuri. - Helppo hallittavuus ja hyvä ergonomia - Lännen 8800G-pyöräkuormainkaivurin lisäksi myynnissä olevia malleja ovat 8600G ja 8600Ge. ”Lännen 8800G soveltuu mainiosti myös varsinaiseen radanrakentamiseen ja ylläpitoon.” VR Track on hankkinut runsaan puolen vuoden aikana kaksi huippuvarusteltua monitoimikonetta, jotka Lännen Tractors on räätälöinyt tarkasti asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisiksi. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 5 OIKEIN NÄPPÄRIÄ VEHKEITÄ Isto Jänisoja pääsee näinä päivinä jo kolmannen Lundberginsa ohjaamoon. Isto Jänisoja luottaa lujasti Lännen Lundbergien laatuun. Kuvan Lundberg 4500 vaihtuu tämän lehden ilmestymisen aikoihin uutukaiseen 5200 Lse -monitoimikoneeseen. – Lundbergit ovat olleet viimeisen päälle hyviä koneita. Mitäpä niitä turhaan vaihtamaan, tokaisee vaasalaista yhden miehen kiinteistöpalveluyritystä pyörittävä Isto Jänisoja. Jänisoja on saamassa jo kolmannen Lundberginsa tammikuussa tämän lehden ilmestymisen aikoihin. Miehen tuorein hankinta on malliltaan 5200 Lse. Odotukset uusimman Lännen Lundberg -monitoimikoneen suhteen ovat turvallisen vakaat. – Odotukset ovat samanlaiset kuin ennenkin. Eihän tuo nyt ihan hirveästi ole muuttunut verrattuna nykyiseen koneeseeni. Muun muassa ohjaamo on tietysti uudistunut ja parantunut. Jonkin verran on uusia nippuloita ja nappuloita, mutta eiköhän ne nopeasti opi. – Lännen Lundbergit ovat erittäin ketteriä. Teen paljon hommia ahtaissa paikoissa, joissa Lundberg kääntyilee kätevästi. 6 Pitkää päivää lumitöissä Myös huolto pelaa moitteettomasti tutussa paikassa. – Konehuolto Maranderilta olen saanut hyvää palvelua. Aina olen apua saanut, kun olen tarvinnut. Tosin yhden miehen yrityksessä pitää vähän nuukailla, joten hoitelen itse öljynvaihdot ja muut pienet huollot. – Tai tarkkaan ottaen tämä on yhden miehen ja naisen yritys. Vaimo huoltaa ja siivoaa, ja minä teen muut työt. Entä mitä ne ””muut työt” käytännössä ovat – siis ne, joita Lännen Lundbergilla hoidetaan? – Ennen kaikkea teen lumitöitä. Kyllä ne ovat ylivoimaisesti suurin yksittäinen työ; lumisina talvina tulee tehtyä aika pitkää päivää. Lumettomina aikoina teen kaikenlaisia pieniä pihatöitä, harjaamista sun muuta. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 Ja vielä parit sanat Isto Jänisojan Lundbergeista. Aikoinaan hänellä oli ahkerassa käytössä Lundberg 343, jonka hän vaihtoi vuonna 2002 Lundberg 4500-malliin. Sillä koneella tulikin vajaan kymmenen vuoden aikana tehtyä lumi- ja muita töitä noin 3 600 tuntia. ”Teen paljon hommia ahtaissa paikoissa, joissa Lännen Lundberg kääntyilee kätevästi.” – Kyllä ne ovat oikein näppäriä vehkeitä, en voi muuta sanoa! Lännen Lundberg monitoimikone • • • • • • • • • • Kiinteistö- ja ympäristöhuollon monitoimikone Nopea, ketterä ja voimakas joka vuodenaikaan Toimii näppärästi myös ahtaissa paikoissa Työ sujuu nopeasti ja varmasti toimintaympäristöä vahingoittamatta Yhdellä koneella hoituvat kaikki työvaiheet Nopeat työkohteiden ja työlaitteiden vaihdot Soveltuu hyvin markkinoilla oleville lisälaitteille Kestävä kokonaisuus: varma tekniikka ja luotettavat komponentit Säästää kuljettajaa, kustannuksia ja luontoa Markkinoiden hiljaisin ohjaamo Ruotsalainen Lundberg Hymas on osa Lännen MCE -konsernia. Lännen Tractors Oy valmistaa runkoosat Loimaan tehtaalla ja huolehtii Lundberg-monitoimikoneiden jälleenmyynnistä Lännen Center -palvelukonseptilla. Kuvassa Lännen Lundberg 5200 Lse esittelykone. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 7 KAIKKI PALVELUT SAMAN KATON ALTA Vuoden verran toiminut Lännen Center Espoo tarjoaa kattavat myynti-, varaosa- ja huoltopalvelut Lännen Tractorsin, AGCO Suomen (aiemmin Valtra) ja Vantaan Konehuollon saumattomalla yhteispelillä. Pääkaupunkiseudun Lännen Center muutti viime vuoden alussa Espoon Juvanmalmille. Juhlavia avajaisia vietettiin Minttupelto 5:ssä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Saman katon alla palvelevat Lännen Tractors, AGCO Suomi ja Vantaan Konehuolto. Työnjako on selkeä: Lännen Tractors vastaa Lännen-pyöräkuormainkaivureiden, Lännen Lundberg-monitoimikoneiden, MultiOne-pienkuormaajien ja Ljungbypyöräkuormainten myynnistä, AGCO Suomi vastaa varaosapalveluista ja Vantaan Konehuolto nimensä mukaisesti koneiden huollosta. akkaat ovat kiitelleet, kun he saavat nyt kaiken tarvittavan yhdellä kertaa samasta paikasta. Uudet tilat ovat erittäin hyvät ja odotuksemme ovat täyttyneet. – Minulla on tästä pelkästään hyviä kokemuksia, Peter Lindberg kehuu. ”Lännen Center Espoo on täyden palvelun paketti, joka toimii hienosti myös käytännössä.” Positiivista palautetta – Yhteispeli on sujunut oikein hyvin. Ei ole ollut minkäänlaisia kitkoja. Meillä on erittäin positiiviset kokemukset tästä ratkaisusta ja systeemistä, kiittelee Vantaan Konehuolto Oy:n toimitusjohtaja Ove Sandberg. – Korjaamme ja huollamme Lännen-pyöräkuormainkaivureita Vantaalla Kiitoradantien toimipisteessämme ja Espoon Lännen Centerissä. Asiakas voi itse valita, onko hänen helpompi tuoda Länkkärinsä Helsingin itä- vai länsipuolelle. Lundbergit, Ljungbyt, MultiOnet ja monet muutkin merkit huollamme Espoossa, Ove Sandberg selvittää. 8 Matalat kynnykset – Asiakkailta on tullut paljon positiivista palautetta. Kynnys on matalalla joka suuntaan. Kun asiakas tuo koneensa Vantaan Konehuollon miehille tai hakee AGCO Suomen väeltä varaosia, hän voi samalla käydä juttelemassa meillä myynnin puolella, kertoo Lännen Tractors Oy:n Etelä-Suomen aluepäällikkö Mikko Ihamäki. Samoilla linjoilla Vantaan Konehuollon Ove Sandbergin kanssa on varaosapäällikkö Peter Lindberg AGCO Suomi Oy:stä. Viime syyskuun lopussa aluepäällikkönä aloittaneen Ihamäen kokemus Lännen Center Espoosta on vasta muutaman kuukauden mittainen. Lyhyehkössäkin ajassa hän on tullut vakuuttuneeksi, että kolmen yrityksen yhteispalvelupiste on toimiva ratkaisu. Yhteistyön saumattomuutta kehuu hänkin. – Toiminta on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, ja asiakaspalaute on ollut positiivista. Asi- – Kaikki puhallamme yhteen hiileen, vaikka edustammekin eri yrityksiä. Meillä on LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 samat tavoitteet ja päämäärät, hoidamme hommia asiakaslähtöisesti. Toisinaan jopa vähän tuuraamme toisiamme; jos en ole myyjänä juuri paikalla, kumppaniyritysten porukat ottavat potentiaalisen ostajan yhteystiedot ylös. – Tämä Lännen Centerin palvelukonsepti on täyden palvelun paketti, joka toimii hienosti myös käytännössä. Onhan meillä ollut näiden kumppaniemme kanssa paljon yhteistyötä ennenkin, mutta nyt saman katon alla se on entistäkin vahvempaa, Mikko Ihamäki sanoo. – Yhteistyössä toteutamme myös helmikuun alussa Espoon Konepäivät. Luvassa on hyviä tarjouksia ja tietysti maukkaat tarjoilut! Siispä tervetuloa tutustumaan talon monipuolisiin palveluihin, Mikko Ihamäki toivottaa. Espoon Konepäivät 3.-4.2.2012 Minttupelto 5 02920 Espoo LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 9 LÄNKKÄRI KORJAA MYRSKYVAURIOT Anssi Heikkisen mielestä henkilönostokorilla varustettu Lännen-pyöräkuormainkaivuri on paras työkalu myrskytuhojen korjaamiseen. Paltamolaisella pitkän linjan koneyrittäjällä Anssi Heikkisellä on jämpti näkemys siitä, millainen on hyvä kone sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden aiheuttamien myrskytuhojen korjaamiseen. – Ensinnäkin maastokelpoisuus on tietenkin ratkaisevan tärkeä. Toinen hyvän koneen ominaisuus on se, että samalla vehkeellä voi tehdä mahdollisimman monta työtä. – Monipuolisella koneella voi hoitaa perinteiset linjojen pylväiden pystytys- ja kaapelityöt sekä poistaa vaaralliset puut, jotka kenottavat maan ja taivaan välillä johtimien päällä. Takana on jo noin 6 500 tunnin kokemus, ja mies on koneeseensa erittäin tyytyväinen. – Monipuolisuutensa ansiosta tämä on paras kone näihin töihin. Neljä vuotta sitten Länkkärini taisi olla ainoa korikone Oulujärven ympärillä ja Kainuussa. – Joillakin oli vähän ennakkoluuloja, mutta nyttemmin ne ovat karisseet, ja nyt näissä maisemissa on jo neljä korikonetta. Lahopuut kaatuilevat langoille – Jos koneessa on vielä henkilönostovarustus, sillä voi tehdä työt turvallisesti ja tehokkaasti, Heikkinen luettelee. Viime tapaninpäivänä suurta osaa Suomea ravistellut myrsky jätti Heikkisen koti- ja työmaisemat lähes tyystin rauhaan, mutta muita myrskytuhoja ja sähkölinjoja hän on korjaillut vuosien varrella lukuisat kerrat. Anssi Heikkisellä on juuri sellainen kone. Hän hankki runsaat neljä vuotta sitten henkilönostokorilla varustetun Lännen 8600E -pyöräkuormainkaivurin. – Tänä talvena olemme näillä korkeuksilla toistaiseksi välttyneet voimakkailta myrskyiltä. Parin vuoden takainen Mielikki-myrsky aiheutti meilläkin aikamoisia tuhoja. – Ja joutuuhan vastaavanlaisia töitä tekemään, vaikkei olisi myrskyäkään. Lahopuut kaatuilevat lankojen päälle. Vähän väliä tulee tilanteita, joissa joudumme irrottamaan johtimia korin avulla, kun pylväät ovat siinä kunnossa, ettei niihin voin kiivetä. Anssi Heikkisen kotikunta on Paltamo, mutta työmaalla kokoa piisaa. – Teen töitä ympäri Kainuuta ja välillä vähän laajemmallakin alueella – kaukaisimmillaan aina Rovaniemeä ja Kuopiota myöten. Kuvassa oikealla: Kun myrskyn kaatamat puut vievät sähköt kainuulaisilta, paltamolainen Anssi Heikkinen ja nostokorilla varustettu Lännen 8600E-pyöräkuormainkaivuri hoitavat hommat kuntoon. Lännen varaosamyynnistä myös renkaat ja lisävarusteet Puh. 020 7612 260 10 LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 11 KOMEASTI JAKSAA NOSTAA! Ljungbyn pyöräkuormaaja osoittautui ylivoimaiseksi koneeksi Särkelä & Mattila Oy:n turvetyömailla. – Voimansiirtovehkeet ovat tässä ihan omaa luokkaansa! Turvetta me tällä pääasiassa lastaamme. Komeasti jaksaa nostaa ja kulkea, ei voi moittia. Pudasjärvellä toimivan Särkelä & Mattila Oy:n toimitusjohtaja Valto Särkelä kehuu vuolaasti Ljungby L18 -pyöräkuormaajaansa, joka on osoittautunut ylivoimaiseksi koneeksi turpeen lastauksessa. Kovassa käytössä oleva kone on vuosimallia 2006 ja ajotunteja on kertynyt hyvän matkaa yli 20 000. Särkelä & Mattila Oy:n turpeenlastaajien paras työkalu on Ljungby L18 -pyöräkuormaaja. – Tämä on niin hyvin suunniteltu ja mitoitettu, että se vaan toimii ja voimaa piisaa. Eivätkä ole etuakselit paukahdelleet rikki, niin kuin monissa muissa koneissa. varmasti kestävät. Sanoivat vielä, että melkoinen fakiiri olet, jos nämä saat hajalle. En ole saanut, Särkelä tarinoi. Särkelän ja kumppanien tyytyväisyyttä Ljungby-pyöräkuormaimeen kuvastaa ehkä osuvimmin tämä kommentti: – Se on hyvä, kun käy itse tehtaalla ja kertoo tarkasti tarpeensa. Tehdas kyllä tekee juuri niin kuin asiakas haluaa. Pitää vain osata kertoa omat vaatimukset. – Uuden Ljungbyn hankinta saattaa olla ajankohtainen hyvinkin pian. Jos vain sopiva tarjous tulee, niin kyllä seuraavakin pyöräkuormaajamme on Ljungby, Särkelä sanoo. – Kun kävin aikoinaan tehtaalla katselemassa ja suunnittelemassa uuden koneen ostoa, niin tehtaan porukat totesivat, että pannaan siihen semmoiset akselit, että ”Ljungbyn voimansiirtovehkeet ovat ihan omaa luokkaansa” Särkelä & Mattila Oy on perustettu runsaat kymmenen vuotta sitten. Valto Särkelällä on kokemusta maanrakennus- ja -siirtotöistä huomattavasti pitemmältäkin ajalta. – Tein näitä hommia ensin toiminimellä pitkälti toistakymmentä vuotta. Tällä hetkellä suurin osa töistämme liittyy turvehommiin. Lisäksi teemme erilaisia rakennustöitä. – Kesällä meillä on nelisenkymmentä työntekijää, ympärivuotisesti 16. Kalustoa on moneen lähtöön, tallista löytyy aika monta kaivinkonetta. Kuvassa Ljungby L20 esittelykone Ljungby-pyöräkuormaaja • • • • • • • 12 Kone yksilöllisten tarpeittesi mukaan Matalat kokonaiskustannukset Huoltoystävällinen Markkinoiden hiljaisin Lännen Tractors Oy toimii Ljungby-tuotteiden edustajana Suomessa. Jälleenmyyntisopimus kattaa Ljungby-tuotteiden markkinoinnin ja myynnin sekä varaosa- ja huoltopalvelut. Lännen Center -konseptin alla toimivat myynti-, varaosa- ja huoltopalvelut kattavat koko maan. Ljungby L18-pyöräkuormaajan lisäksi myynnissä olevia malleja ovat L9, L11, L13, L15, L20, C22, L25, L30 ja C35. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 RALLIMIEHET VIERAILIVAT RAJAMÄELLÄ Lännen Tractors Oy esitteli joulukuussa 2011 konevalikoimaansa Työtehoseuran eli TTS:n Rajamäen toimipisteen ja Vantaan toimipisteen opiskelijoille yhdessä nelipyöräiset hallitsevien yhteistyökumppaniensa kanssa. TTS järjestää nuorisoasteen koulutusta rakennus-, logistiikka- sekä metsäkonealan koulutusohjelmissa. Rakennusalan perustutkinnon eli maarakennusalan koulutusohjelmasta, valmistuu maarakennuskoneenkuljettajia, joille päivän tapahtumatkin oli suunnattu. Opiskelijoiden haastateltavina olivat MMsarjassa rallia ajava Jari-Matti Latvala kartanlukijansa Miikka Anttilan kanssa. Taidokkaasta koneen hallinnasta vastasi niin ikään rallimaailmasta tuttu Tomi Hallia. Tomille on ehtinyt kertyä maasiirtotyötehtävien ohella jo kuusi rallisprintin Suomen mestaruutta. Tapahtumaan osallistuneet opiskelijat ovat kolmivuotisen koulutuksen jälkeen valmiita työskentelemään monipuolisissa maarakennusalan töissä ja mahdollisesti tästäkin opiskelijaryhmästä löytyy tulevaisuudessa taiturimaisia Länkkärin käsittelijöitä! Lisätietoja koulutuksesta: www.tts.fi Kuvassa oikealla vasemmalta Tomi Hallia, Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila. Kuvassa alhaalla Tomi Hallia esittelee opiskelijoille tuliterää Lännen 8600Gpyöräkuormainkaivuriaan. Lännen, Jari-Matti Latvalan ja Miikka Anttilan yhteistyö jatkuu myös MM-rallikauden 2012 Monte Carlon ralli 17.-22.1. Ruotsin ralli 9.-12.2. Meksikon ralli 8.-11.3. Portugalin ralli 29.3-1.4. Argentiinan ralli 27.-29.4. Kreikan ralli 25.-27.5. Uuden-Seelannin ralli 22.-24.6. Suomen ralli 2.-5.8. Saksan ralli 24.-26.8. Iso-Britannian ralli 13.-16.9. Ranskan ralli 4.-7.10. Italian ralli 18.-21.10. Espanjan ralli 8.-11.11. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 13 ILMOITUS Kasvata kaivutyösi turvallisuutta lisäämällä EziDig-kaapelihakujärjestelmä Lännen-pyöräkuormainkaivuriin www.scanlaser.fi www.lannencenter.fi LUO MAHDOLLISUUKSIA KYLLÄ! Olen kiinnostunut Lännen Lundberg monitoimikoneesta Ljungby-pyöräkuormaajasta MultiOne-pienkuormaajasta ja haluan, että minuun otetaan yhteyttä KYLLÄ! Tilaan ilmaisen Lännen Nyt! -asiakaslehden (2 x vuodessa) Nimi / Yritys Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 14 LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 Lännen Tractors Oy Tunnus 5018515 00003 VASTAUSLÄHETYS Leikkaa ja postita Lännen-pyöräkuormainkaivurista HELPPOKÄYTTÖISYYS RATKAISI Kouvolan seurakuntayhtymä hankki kaksi MultiOne-pienkuormaajaa, joilla hautausmaat pysyvät kunnossa. Kouvolan seurakuntayhtymällä oli tarve pienelle, ketterälle ja erittäin helppokäyttöiselle monitoimikoneelle. Ja löytyihän sellainen koeajelujen jälkeen: MultiOne 630 -pienkuormaaja on kaikkea sitä ja paljon muuta. Seurakuntayhtymä hankki viime heinäkuussa yhden MultiOnen ja lokakuussa toisen. – Hyvät kaupat tuli tehtyä. Saimme juuri sitä, mitä halusimme, sanoo Kouvolan evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Antti Kurki. – Hankimme nämä koneet pienille hautausmaille, joilla ei ollut ennen juuri minkäänlaista konetta. Jouduimme teettämään kaikki pienimmätkin työt urakoitsijalla. Nyt omat työntekijämme pystyvät sujuvasti tekemään ne. Olemme käyttäneet uusia koneitamme hautojen nurmettamiseen ja kunnostamiseen, mullan viemiseen ja tuomiseen sekä moneen, moneen muuhun. Näillä voi vetää peräkärryä, ja varusteisiin kuuluvat muun muassa hiekoitin, trukkipiikit ja hautakiven nostin. Koneet ovat olleet alusta asti todella monipuolisessa käytössä. Sujuvaa ja helppoa – Sujuvuus ja helppokäyttöisyys olivat tärkeät hankintakriteerimme. MultiOnen liikkeellelähtö ja pysähtyminen käyvät pehmeästi. Näillä on helppo työskennellä, vaikka kuski ei olisi ennen hurjan paljon koneita käyttänyt. – Näissä runko-ohjattavassa monitoimikoneissa on hyvä etukuormain ja jatkopuomit. Tavaran lastaaminen ja laskeminen pois kyydistä onnistuvat vaivattomasti. Kone on aina valmiina omassa hallissa, mistä sen saa nopeasti juuri silloin kun sitä tarvitaan, eikä tarvitse hälyttää urakoitsijaa. ”Näillä on helppo työskennellä, vaikka kuski ei olisi ennen hurjan paljon koneita käyttänyt.” Haastatteluhetkellä tämän talven suurimmat lumityöt olivat vielä edessäpäin. Antti Kurki tiesi kuitenkin jo tuolloin, että niissäkin hommissa MultiOnet lumilinkoineen ovat kelpo välineitä. – Hautausmailla on paljon reunakiviä ja hyvin kapeat käytävät. Urakoitsija tekee suuremmilla koneillaan parkkialueiden ja isompien väylien lumityöt. Ne koneet eivät mahdu hauta-alueiden ahtaisiin paikkoihin. MultiOneilla niidenkin alueiden lumityöt saadaan helposti tehtyä. MultiOne-pienkuormaaja on monipuolinen apu hautausmaa-alueiden kunnossapidossa. Huolto pelaa Antti Kurki ei pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena vielä kolmannenkin MultiOne-pienkuormaajan hankkimista. – Meillä on aika iäkästä kalustoa. Pientraktoreita ja muita pitää tulevaisuudessa vaihtaa. Toki näin julkisella puolella hankinnat pitää hoitaa aina kilpailutuksen kautta. Mutta jos saamme kilpailukykyisen tarjouksen, niin en tällä kokemuksella näe mitään syytä, miksi pitäisi rajoittaa, Kurki muotoilee. – Palvelu on ollut oikein hyvää. Työntekijät pääsivät kunnon koeajeluille ennen kaupantekoa ja Kouvolan Raskone hoitaa huollot huoltoautol- laan, eikä meidän tarvitse kuskata koneitamme minnekään. Jottei menisi ihan silkaksi kehumiseksi, viskataan lopuksi annos jäitä hattuun. – Ainahan nämä ovat kompromisseja, kun haetaan koneita monipuolisiin tehtäviin. Aivan täydellistä laitetta ei ole olemassa. Sen kun pitäisi kulkea jälkiä jättämättä, mieluimmin leijua ilmassa ja pystyä nostamaan hirveitä taakkoja. Olemme heti kiinnostuneita, kun ilmassa leijuva pienkuormaaja tulee markkinoille, Kurki sanoo – melkein tosissaan. MultiOne Nordicin tuotepaletti sisältää koko MultiOne-pienkuormaajien malliston, johon kuuluu 15 konetyyppiä 390 kilosta 2500 kiloon. Vuonna 2010 perustettu MultiOne Nordic Oy Ab on osa Lännen Mobile Construction Equipment (Lännen MCE) -ryhmää. Ryhmään kuuluvat lisäksi Suomessa Lännen Tractors Oy ja Ruotsissa Lännen Tractors AB ja Lundberg Hymas AB. www.multione.fi MultiOne-pienkuormaaja • • • • • • Nostaa helposti painavia taakkoja ja hydraulipumppujen tuotto riittää vaativammankin työlaitteen tarpeisiin. Helppo ajaa ja kevyt kuljettaa Pieni ulkomitoiltaan ja mahtuu liikkumaan helposti ahtaissakin paikoissa Nelivedon ja hydrostaattisen voimansiirron ansiosta nopea ja tehokas Käytettävissä lähes sata erilaista lisälaitetta Sopii mm. maatalouteen, viherrakentamiseen, kiinteistönhoitoon ja rakennusteollisuuteen. LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2 15 [email protected] - www.lannencenter.fi puh. 020 7612 200 MYYNTI www.multione.fi MYYNTI Etelä-Suomi Lännen Center Espoo Minttupelto 5 02920 ESPOO Länsi-Suomi Lännen Center Tampere Valimotie 3 33960 PIRKKALA Vaihtokonekeskus Loimaa Hirvikoskentie 242 32210 LOIMAA 020 7612 207 Mikko Ihamäki 0400 582 777 [email protected] Ari Keinumäki 0400 388 211 [email protected] Vienti Petteri Ylinen 050 325 0818 Itä-Suomi Lännen Center Lappeenranta Myllymäenkatu 10 53550 LAPPEENRANTA Pohjois-Suomi Lännen Center Oulu Liitintie 17 90620 OULU Arto Seppänen 040 149 0510 [email protected] Jari Rahkonen 0400 388 499 [email protected] Multione Nordic Oy Hirvikoskentie 242 32210 LOIMAA Kouvola Hannu Siukkola 0400 388 299 Pertti Tuomi 040 702 8292 [email protected] Oulu Jari Rahkonen 0400 388 499 JÄLLEENMYYNTI JÄLLEENMYYNTI Lännen Konepalvelu Oy Yrjönalhontie 4A 21420 Lieto Jarkko Turvanen 0400 827 827 ARTVE Trading Oy Hyvinkää 040 752 4506 Jyväskylä 0400 64 84 70 LAPMAC OY Keminmaa 0400 236 660 Laitilan Rautakauppa 0500 742 593 Lohjanharjun Konepalvelu 0400 611558 NoteNet Oy Tampere 0400 411 334 VARAOSA- JA HUOLTOPISTEET Varaosapisteet - AGCO Suomi Oy ESPOO Minttupelto 5, 02920 Espoo Peter Lindberg 040 770 2761 Matti Sysmäläinen 040 770 2759 Sonja Turtia 0400 778 382 IISALMI Tiirankatu 2, 74120 Iisalmi Teemu Leinonen 040 770 2764 Hanna-Mari Rönkkö 040 764 6784 JOENSUU Lylykoskentie 8, 80130 Joensuu Jouko Turunen 040 531 4759 Ville Juvonen 0400 950 205 KAJAANI Opintie 1, 87700 Kajaani Esa Moilanen 0400 541 248 ROVANIEMI Alakorkalontie 9 / PL 11 96101 Rovaniemi Markku Haapalainen 0400 545878 Teemu Saajo 040 760 8925 SALO Salitunkatu 6, 24100 Salo Pasi Rasimus 0400 545 975 SAVONLINNA Kiesitie 3, 57210 Savonlinna Ari Harmoinen 0400 902 607 Janne Kosonen 0400 974 373 KOKKOLA Kauppakaari 8, 67101 Kokkola Jukka Hakunti 040 728 6125 Jerker Mattsson 040 725 4036 SEINÄJOKI Rengastie 21, 60120 Seinäjoki Matti Mäkynen 040 759 6095 Eero Kauppila 040 715 6835 Juha Ahoketo 040 522 5487 KOUVOLA Korjalankatu 3, 45130 Kouvola Henry Hietanen 0400 644 443 Esko Rihu 0400 735 182 SUOLAHTI/ ATRIUM Valmetinkatu 2, 44200 Suolahti Juha Salimäki 040 742 3304 KUOPIO Leppälammentie 1 70420 Kuopio Anssi Pietikäinen 040 519 1304 Marko Röntynen 040 767 0487 LAHTI Äijälänkatu 3, 15700 Lahti Jukka Arpiainen 040 506 3460 Matti Herranen 0400 541 429 LAPPEENRANTA Alaniitynkatu 13 53100 Lappeenranta Pekka Piirainen 040 847 8425 Tomi Kosonen 0400 277 797 LOIMAA Patruunankuja 2 32200 Loimaa Kimmo Jäppinen 040 745 7828 Hannu Rautiainen 0503854395 MIKKELI Kaapelikatu 4, 50130 Mikkeli Erkki Lintunen 0400 178 276 Ville Kosonen 040 730 0515 OULU Kaarnatie 32, 90530 Oulu Arto Kela 040 759 7205 Jari Kuivaniemi 040 821 9139 16 PORI Mikkolantie 14, 28130 Pori Heimo Koivisto 040 7761016 Ilpo Kallio 0400 244 199 TAMPERE Valimotie 3, 33960 Pirkkala Juha Jokipakka 040 770 2745 Niko Aho 040 770 2746 TURKU Kärsämäentie 49 / PL 731 20361 Turku Arvi Heino 0400 541 233 Olli-Heikki Arkkila 040 770 2763 VARKAUS Käpykankaantie 6, 78850 Varkaus Heimo Asikainen 0400 371 169 Raimo Räisänen 040 770 2754 YLIVIESKA Ruutihaantie 11, 84100 Ylivieska Esa Peltola 040 716 7534 Olli Pudas 0400 541 229 Juha Mattila 0400 922 646 AGCO Suomi Oy:n yksityiset varaosapisteet A&K Heikura Asema-aukio 81700 Lieksa 0400 275 310 Kiteen Konediesel Ay Peltotie 1, 82500 Kitee 020 455 1890 Konehuolto Marander Silmukkatie 15, 65100 Vaasa 06 318 2950 Traktori-Huolto Posio & Lampela Autoilijantie 6, 94450 Keminmaa 016 271 410 Valkor Huolto Oy Porokylänkatu 23, 75530 Nurmes 013 461 085 Valmeka Oy Luukkaankatu 2B, 13110 Hämeenlinna 010 396 1530 Valttori Oy Lasimestarinkuja 1 44500 Viitasaari 0207 109 675 Valttori Oy Pääskyntie 40320 Jyväskylä 0207 109 660 Wetteri Oy Kitkantie 83 93620 Kuusamo 08 882 2111 Muut varaosapisteet Lännen Konepalvelu Oy Yrjönalhontie 4A, 21420 Lieto 020 7528 528 Nastolan Forest Huolto Oy Asetie 1, 15550 Nastola 020 746 6790 Huolto Kaurala Oy Lentokonetehtaankatu 4 B 15 33900 Tampere 045 114 9701 / Tommi Kaurala Pule Korjauspalvelu Ky Wahlforssinkatu 8 80100 Joensuu 013 823 744 Iskon Raskaskonehuolto Oy Liitintie 17 90620 Oulu 040 501 7899 Raskone Kouvola Savontalontie 8 45720 Kuusankoski 010 2320 493 / Jari Haikonen 010 2320 841 / päivystys 24h Itä-Suomen Konehuolto Oy Ketunniementie 14 50100 Mikkeli 0400 654 205 / Jari Ikonen Konehuolto Marander Silmukkatie 15 65100 Vaasa 06 318 2950 Konehuolto Mikael Sabel Jänismaantie 7 67800 Kokkola 0400 564 981 Konehuolto Mika Jaakola Kedonperäntie 72 91900 Liminka 040 553 7294 Konekorjaamo Lavonen Puralantie 140 54310 Hytti (Lappeenranta) 050 583 7196 Kuopion Traktorihuolto Oy Leppälammentie 1 70420 Kuopio 040 731 8356 Raskone Ylivieska Ouluntie 30 84100 Ylivieska 010 232 0540 Suomen Rakennuskone Oy Metallitie 6 33960 Pirkkala 020 775 8433 Traktorihuolto I Kemppi Oy Kiesitie 3 57210 Savonlinna 0400 906 472 / Petteri Auvinen Traktorihuolto Oulujärvi Jouni Oy Pohjajoentie 38 87970 Jormua (Kajaani) 0400 389 242 TunturiAuto Oy Kittiläntie 1 99600 Sodankylä 016 636 255 Toimelankatu 4-6 98100 Kemijärvi 016 887 755 Lännen Konepalvelu Oy Yrjönalhontie 4 A 21420 Lieto 020 7528 528 Valttori Oy Pääskyntie 4 40320 Jyväskylä 0207 109 660 Huoltopisteet Metsäkonehuolto J. Lahtela Oy Puulammenpolku 5 98400 Isokylä 0400 835 288 Vantaan Konehuolto Oy Minttupelto 5 02920 Espoo 09 - 548 6061 (Ove Sandberg) AV Catkor Oy Mullukantie 2 90440 Kempele 040 551 3643 Mikkelin Forest Huolto Arinakatu 22 50170 Mikkeli 040 767 6203 Kiitoradantie 3 01530 Vantaa 0400 423 534 (Timo Haapala) FA-Työkonehuolto Oy Mikkolantie 9 28130 Pori 0400 564 981 Nastolan Forest Huolto Oy Asetie 1 15550 Nastola 020 746 6790 Huolto Kaurala Oy Venakontie 4 74120 Iisalmi 045 114 9701 / 044 064 5799 Nurmon Traktorihuolto Ky Rengastie 13 60120 Seinäjoki 06 414 9299 / 0400 364 400 Suomen Rakennuskone Oy Metallitie 6, 33960 Pirkkala 020 775 8433 LÄNNEN N Y T ! - A S I A K A S L E H T I 1 / 2 0 1 2