Telatek Group on johtava suomalainen asennus-, kunnossa

Transcription

Telatek Group on johtava suomalainen asennus-, kunnossa
Group
Telatek Group on johtava suomalainen asennus-, kunnossapito-, laadunvarmistus- ja konepajapalveluiden tuottaja.
Telatek on perustettu 1977, jolloin Raahessa aloitettiin huolto- ja kunnossapitopalveluiden
tuottaminen. Alkuajoista toiminta on kasvanut ja laajentunut merkittävästi ja mukaan on tul-
lut runsaasti lisää eri alojen osaamista. Aina perustamisesta lähtien Telatekin toiminnan punainen lanka on ollut innovatiivisuus ja uusien tekniikoiden kehittäminen ja soveltaminen. Siksi olemme tänä päivänä johtava toimija esimerkiksi huolto- ja
kunnossapitoteknisten palveluiden alueella. Meitä telatekläisiä on runsaat 200 ja yhteiset arvomme ovat avoimuus, tuloshakuisuus ja lupausten pitäminen. Tavoitteemme on kasvaa niin, että voimme palvella asiakkaitamme monipuolisemmin sekä
kotimaassa että ulkomailla.
3.
Telatek Group
Telatek Group on johtava suomalainen asennus-, kunnossapito-, laadunvarmistus- ja konepajapalveluiden tuottaja. Palvelutarjontamme kattaa pinnoitus- ja koneistustyöt (myös on-site), konepajavalmistuksen, kokoonpanoja asennustyöt sekä laadunvalvonnan. Olemme erikoistuneet suurten, massiivisten kappaleiden valmistukseen
ja korjaukseen, sekä vaativissa olosuhteissa työskentelyyn. Kehitämme tekniikoitamme jatkuvasti ja panostamme kaikessa toiminnassamme korkeaan laatuun. Tarjoamme asiakkaillemme lisäarvoa ja säästöjä korkealaatuisilla tuotteilla ja ennakkoluulottomilla ratkaisuilla.
Telatek Groupin muodostavat Telatek Service, Telatek Engineering ja Telatek Quality. Toimipaikkamme sijaitsevat Raahessa, Taivalkoskella ja Nokialla, joista käsin palvelemme teollisuuden asiakkaitamme ympäri maailmaa.
Meidät tunnetaan asiakkaiden ja yhteistyökumppanien keskuudessa rehtiydestä ja luotettavuudesta. Pyrimmeaina löytämään asiakastamme parhaiten palvelevan ratkaisun, emmekä viivyttele sen toteutuksessa. Asiakkaamme haluavat työskennellä kanssamme, koska ovat huomanneet tekniikoidemme ja työskentelytapojemme
tuovan monia rahanarvoisia etuja. Huolto- ja kunnossapitokustannusten pieneneminen ja laajan palvelukokonaisuuden tuomat säästöt ovat tästä esimerkkejä.
Yksiköt
Service
Engineering
Telatek Group
•Tampere, Raahe, Taivalkoski, Nokia
•Perustamisvuosi 1977
•Henkilöstö > 200
•Omistajat suomalaisia yksityisiä pääomasijoittajia
•Toiminta maailmanlaajuista
Quality
Group
Groupiin kuuluvat yksiköt ja
niiden palvelut
Group
Telatek Engineering on erikoistunut keskiraskaaseen ja
raskaaseen konepajavalmistukseen.
Telatek Service on erikoistunut huolto- ja kunnossapitotekniikkaan, sekä kone- ja
laiteasennuksiin.
Telatek Quality on erikoistunut laadunvalvontaan ja projektinjohtamiseen.
5.
Kokonaispalvelut
Telatek Group pystyy tarjoamaan asiakkailleen laajojen kokonaisprojektien toteuttamista. Pitkä kokemuksemme
ja monipuolinen osaamisemme takaavat projektien menestyksekkään läpiviennin.
Telatek Group
Engineering
• Raskas konepajavalmistus • Koneistus
• Kokoonpanotyöt
• Kokonaisprojektit
Service
• Terminen ruiskutus • Hitsauspinnoitus ja korjaushitsaus
• On site -korjaukset
• Koneasennukset ja
konepajatyöt
Quality
• NDT -tarkastukset • Pinnoituksen laadun-
valvonta
• Mittauspalvelut
• Projektinjohto ja
asennusvalvonta
Toimialat
•Meriteollisuus
•Öljynjalostusteollisuus
•Metallien valmistus
•Kaivosteollisuus
•Puu- ja paperiteollisuus
•Prosessiteollisuus
•Koneenrakennusteollisuus
•Energiateollisuus
Asiakkaamme ovat eri puolilla maailmaa, mm.
•Ruotsi
•Norja
•Tanska
•Viro
•Venäjä
•Puola
•Unkari
•Saksa
•Ranska
•Italia
•Portugali
•Espanja
•Yhdysvallat
•Iso-Britannia
•Australia
•Kiina
Group
Ari Haapalan työ hitsaajana vaatii tarkkuutta ja taitoa.
Kuvassa uuden tuotteen elinikää pidennetään kovapinnoitehitsaamalla. Telatek on kehittänyt huippumenetelmät kovahitsaukseen ja huippuammattilaiset huolehtivat työn toteuttamisesta.
7.
Service
Telatek Service on koneasentamisen ja pinnoituksen sekä teollisuuden kunnossapidon ammattilainen. Palvelumme koostuvat asiakkaan luona suoritettavista pinnoitus-, koneistus- ja asennustöistä. Käytössämme on
myös monipuolinen konepaja, jossa pystymme suorittamaan vaativia pinnoitus- ja konepajatöitä. Lisäksi kehitämme ja valmistamme erilaisia ruiskutus-, hitsaus- ja sivelypinnoitteita prosessiteollisuuden tarpeisiin. Pinnoitteilla voidaan tehokkaasti ehkäistä kulumisesta ja korroosiosta aiheutuvia vaurioita. Lisäksi palveluumme
kuuluvat asennusten valvonta ja mittaustekniset työt. Teemme myös koneasennusurakoita ja niihin liittyviä
teräsrakenne- ja konepajatöitä sekä hankintoja.
Laaja asiakaskuntamme koostuu mm. meri-, öljynjalostus-, teräs- ja kaivosteollisuuden, puu- ja paperiteollisuuden sekä prosessiteollisuuden toimijoista. Olemme erikoistuneet mekaanisiin koneasennuksiin, teollisuuden
kunnossapitotöihin, turbiinien, voimakattiloiden, sekä erilaisten telojen ja sylinterien pinnoitus- ja kunnostustöihin. Joustava toimintatapamme soveltuukin erinomaisesti suurteollisuuden tarpeisiin ja asiakkaillemme ympäri
maailmaa. Olemme valmiita reagoimaan nopeasti eri tilanteissa, jotta korjaus- ja huoltotöistä syntyvät toiminnan katkokset pystytään minimoimaan. Telatek Servicen työntekijät ovat tunnettuja alan ammattilaisia, joiden
kanssa on helppoa tehdä yhteistyötä.
Palvelut ja Tekniikat
Terminen ruiskutus
On site -koneistukset
Hitsauspinnoitus ja korjaushitsaus
Koneasennukset ja
konepajatyöt
Telatek Service
• Toimipaikat: Raahe, Nokia
• Perustamisvuosi 1977
• Henkilökunta: noin 100
Asiakkaitamme
• Metso Oyj
• M-real Corporation
• Alstom
• Neste Oil
• Fortum Oyj
• ABB
• GE Energy
• Rautaruukki Oyj
• Energoatom (Ru)
Group
Telatekillä on valmistettu ABB:n Azipod -propulsiolaitteita
jo vuodesta 1996. Azipod -teräsrungot ovat rakenteeltaan
massiivisia. Valmistuksen tekee erityisen haastavaksi
teräsvalujen yhdistäminen teräsrakenteeseen, mikä vaatii
tekijältään monipuolisia kädentaitoja. Taivalkosken tehtailla
Azipodeja on vuosien varrella valmistettu jo yli 100.
9.
Engineering
Telatek Engineering on keskiraskaisiin ja raskaisiin konepajateknisiin tuotteisiin ja kokonaisuuksiin erikoistunut
konepaja. Erityisosaamistamme ovat suurten ja vaativien tuotteiden konepajavalmistus, mekaaniset konepajatyöt sekä suurteollisuuden kokoonpano-, huolto- ja korjaustyöt. Asiakaskuntamme koostuu suurteollisuuden
yrityksistä Suomessa ja ulkomailla.
Telatek Engineeringillä on yli 20 vuoden kokemus konepajatuotteiden valmistuksesta. Pystymme tarjoamaan
asiakkaillemme erittäin pitkälle jalostettuja tuotteita. Tämän mahdollistaa monipuolinen konekantamme sekä
korkeatasoinen osaamisemme. Ammattitaitoinen henkilökuntamme koostuu monen alan osaajista. Telatek Engineeringin suunnittelijat, hitsaajat, levysepät, osavalmistajat, koneistajat, kokoonpanijat, pintakäsittelijät ja tarkastajat ovat kaikki oman alansa asiantuntijoita. Olemme ylpeitä pitkäaikaisista työntekijöistämme, jotka ovat
sitoutuneita työhönsä.
Kuulumme Telatek Groupiin ja yhdessä muiden Groupin yksiköiden kanssa pystymme toteuttamaan ja johtamaan laajoja projekteja nopeasti ja tehokkaasti. Teemme myös jatkuvasti tiivistä yhteistyötä koti- ja ulkomaisten yhteistyökumppaniemme kanssa.
Palvelut ja Tekniikat
Raskas konepajavalmistus
Kokoonpanotyöt
Koneistus
Kokonaisprojektit
Telatek Engineering
•Toimipaikat: Taivalkoski, Nokia
•Perustamisvuosi 1985
•Henkilökunta 135
•ISO 9001:2008, 14001:2004
Asiakkaitamme
•Metso Oyj: paperi- ja
kaivosteollisuus
•ABB Oy Marine
•VR Oy
•Technip Offshore Finland Oy
•Rolls-Royce AB
Group
11.
Quality
Telatek Quality (TE-Coating Oy) on metallisten rakenteiden tarkastuksen ammattilainen. Telatek on aina panostanut uusien menetelmien ja tuotteiden kehittämiseen ja uskommekin olevamme monella laadunvarmistuksen osa-alueella edelläkävijöitä Suomessa. Laadunvarmistuspalvelumme kattavat Telatekin muiden yksiköiden tekemän pinnoitus- ja konepajatyön laadunvarmistuksen, mutta tarjoamme palveluitamme myös erillisinä
projekteina asiakkaillemme. Toimimme myös projektinjohtotehtävissä ja huolehdimme projektin läpiviennistä ja
laatuvaatimusten huomioinnista koko projektin ajan. Kehittämämme mittaustekniikat ovat korkealaatuisia ja
takaavat luotettavan lopputuloksen. Käytössämme on myös FINAS:n akkreditoima NDT-laboratorio. Tarkastushenkilökunnallamme on pitkä kokemus vaativista tarkastustöistä ja he ovat oman alansa ammattilaisia.
Palvelut ja Tekniikat
NDT–tarkastukset
Mittauspalvelut
Pinnoituksen laadunvalvonta
Projektinjohto ja
asennusvalvonta
Telatek Quality (TE-Coating Oy)
•Toimipaikat: Raahe, Taivalkoski
•Perustamisvuosi 1993
•NDT-toiminta akkreditoitu EN
17025 mukaan (T237, FINAS)
•STUK:n hyväksymä testauslaitos
ydinvoimalaitostarkastuksiin
•STUK:n turvallisuuslupa
•Pinnoitteiden laadunvarmistus
•Mittauspalvelut
Asiakkaitamme
•Voimalaitokset/energiateollisuus: Fortum, PVO, Alstom, GE
•Offshore-teollisuus: TOF, Merenkulkulaitos
•Konepajat
Group
Taivalkoski
Raahe
Telatek Group on johtava suomalainen asennus-, kunnossapito-, laadunvarmistus- ja konepajapalveluiden tuottaja.
Tampere
Nokia
Helsinki
Service
Group
Telatek Group
Tel : +358 3 270 270
Varvintie 53
Tel : +358 8 2117 888
Hatanpään valtatie 13
Fax : +358 3 270 2888
FI-92100 Raahe Fax : +358 8 2117 860
FI-33100 Tampere
www.telatek.fi
www.telatek.fi
Öljytie 8
Tel: +358 3 342 6500
FI-37150 Nokia
Fax: +358 3 342 1506
www.telatek.fi
Engineering
Posiontie 30
Tel : +358 8 8297 700
FI-93400 Taivalkoski
Fax : +358 8 8297 701
www.telatek.fi
Quality
Öljytie 8
Tel: +358 3 342 6500
TE-Coating Oy
Tel : +358 8 2117 888
FI-37150 Nokia
Fax: +358 3 342 1506
Varvintie 53 Fax : +358 8 2117 860
www.telatek.fi
FI-92100 Raahe
www.telatek.fi