Seminaarin ohjelma - Tampereen oppimisympäristöt

Transcription

Seminaarin ohjelma - Tampereen oppimisympäristöt
 Oppimisen uudet tilat -­koulutustilaisuus Ymmärryksemme oppimisesta on kehittynyt maailman muuttumisen mukana. Kehitystä ovat tukeneet toisaalta pedagogisen tiedon määrän kasvaminen ja toisaalta oppimista tukevien teknologioiden ja ympäristöjen valtava kehittyminen. Kehitys on mahdollistanut uusien inspiroivien, osallistavien ja yksilöllisten opetusmenetelmien hyödyntämisen niin kouluissa kuin yliopistoissa. Oppimisen uudet tilat –koulutustilaisuus kokoaa yhteen RYM Sisäympäristö –ohjelman tutkimustuloksia ohjelman ensimmäiseltä vuodelta. RYM Sisäympäristö-­‐ohjelma tutkii osaltaan, miten tilat voivat tukea oppimista ja pyrkii synnyttämään Suomeen globaalisti johtavan aiheen tutkimuskeskittymän. Ohjelmassa tutkitaan laajemmin myös sisäympäristöjen vaikutusta ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Haluatko tietää, mitkä ovat uusimmat tutkimustulokset osallistavasta oppimisesta? Haluatko tietää, miten koulujen tilat voivat tukea opetusta? Entä kiinnostaako, miten koulujen parannusremontit voivat parhaimmillaan olla yhteisöllisyyttä kasvattavia ja miellyttäviä kehitysprosesseja? Haluatko vaikuttaa, miten oma organisaatiosi ottaa tutkimustuloksia käyttöön? Tilaisuudessa tarjotaan vastauksia näihin kysymyksiin ja esitellään ajankohtaisimmat tutkimustulokset oppimisen uusista ympäristöistä. Tervetuloa! Tilaisuus on avoin kaikille opettamisen ja rakentamisen ammattilaisille. Ajankohta: 8.11.2012 klo 10:00 – 16:00 Paikka: Ahveniston koulu, Turuntie 33, 13130 Hämeenlinna Sisältö: Aloitus 9:30 – 10:00 Aamukahvit 10:00 – 10:30 Oppimisen tilat kokonaisuus / dosentti Olli Niemi, Suomen yliopistokiinteistöt SYK Oy Sisäympäristö –ohjelman kokonaisuus / ohjelmapäällikkö Matti Sivunen, Boost Brothers Oy Tilojen merkitys oppimisessa 10:30 – 12:30 (esitykset á 20 min + 10 min kysymykset) / 4 puheenvuoroa Tilat ja oppiminen / dosentti Olli Niemi, SYK Oy 11:00 OECD ja oppimisympäristöt / dosentti Suvi Nenonen, Aalto yliopisto Miten tilat tukevat opetusta ja oppimista / kuvataiteen opettaja Markku Lang, Oulun Normaalikoulu Osallistava oppiminen / professori Kirsti Lonka, Helsingin yliopisto Oppimisympäristöt osana lasten ja nuorten elämänkaaripalveluja / tilaajajohtaja Markku Rimpelä, Hämeenlinnan kaupunki Lounas 12:30 – 13:30 Terveelliset tilat 13:30 – 15:00 (esitykset á 15 min + 5 min kysymykset) Sisäympäristöongelmien ratkaisukokonaisuus / insinööri Tommi Vehviläinen, ISS Proko Oy CASE SYK – sisäympäristöongelmien ratkaisun toimintamalli / Anne Korpi, SYK Oy Opettajien kokemus rakennushankkeeseen osallistumisesta / Raine Valli, yliopistokeskus Chydenius Ennakoiva hankinnan hyötyjen laskentamenettely / ohjelmapäällikkö Matti Sivunen, Boost Brothers Oy Yhteenveto 15:00 – 15:15 Kahvi 15:15 – 16:00 Rimpelä Ryhmätyö 1: Toiveet omalle organisaatiolle tuloksien hyödyntämiseksi / moderaattorina Markku Ryhmätyö 2:Toiveet ohjelmin tuloksille vuoden kuluttua / moderaattorina Olli Niemi Järjestäjät pidättävät oikeuden mahdollisiin luennoitsijoiden muutoksiin. Puhujat: Dosentti Olli Niemi vastaa Suomen Yliopistokiinteistöjen tutkimus-­‐ ja kehitystoiminnasta. Hän haluaa muuttaa yliopistot oppimista tukeviksi ja inspiroiviksi yhteisöiksi, joissa tutkijat, opiskelijat ja yrittäjät kohtaavat. Hän haastaa myös nykyiset koppikonttorit ja bulimiaoppimisen kohti vuorovaikutteisia ja aktivoivaa oppimis-­‐ ja tutkimusympäristöä. Olli johtaa ”Uudet oppimisen tilat” –
tutkimuskokonaisuutta RYM Sisäympäristö –tutkimusohjelmassa. Professori Kirsti Lonka (Helsingin yliopisto) on Suomen johtavia akateemisia vaikuttajia kasvatustieteessä. Hän on kansainvälisesti arvostettu ja opiskelijoiden keskuudessa pidetty tutkija, opettaja ja luennoitsija. Kirsti on kiinnostunut erityisesti, miten opiskelijan motivaatio vaikuttaa hänen suorituksiinsa ja kuinka massaopetuksessakin voitaisiin päästä oppimisessa ns. Flow-­‐tilaan. Raine Valli toimii yksikön johtajana Kasvatustieteiden yksikössä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Hän on toiminut opettajankouluttajana vuodesta 1992 saakka. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden tohtori (YTT) ja kasvatustieteiden lisensiaatti (KL) ja lisäksi hän on Tampereen yliopiston dosentti. Tutkimuspäällikkö Suvi Nenonen Aalto-­‐yliopistosta työympäristöjohtamisen tutkimushankkeissa BES-­‐tutkimusryhmän johdossa. Tutkimusryhmän hankkeet tutkivat fyysisiä, virtuaalisia ja sosiaalisia tilojs sekä eri tilatyyppien käytettävyyttä. Nenonen toimii myös dosenttina Tampereen teknillisessä yliopistossa. Markku Rimpelä on Hämeenlinnan kaupungin lasten, nuorten ja elämänlaadun tilaajayksikön tilaajajohtaja. Hän toimii myös Finnish Education Groupissa pedagogisena asiantuntijana. DI Tommi Vehviläinen on ISS Proko Oy:n toimialajohtaja. Hän on työympäristökehittämisen asiantuntija. Muuttuva oppimaisema-­‐ hankkeen projektipäällikkönä toimiva Markku Lang (TaM, KM) tutkii Suomalaisen koulurakentamisen lähihistoriaa, nykytilaa ja koulusuunnittelun prosesseja Suomessa. Erityisen kiinnostuksen kohteina hänellä ovat tutkimusmenetelmät, joiden avulla koulurakennuksen toimivuutta voidaan arvioida sekä ihmiset ja toimintatavat pedagogisesti onnistuneiden prosessien takana. Matti Sivunen on innovaatiojohtamisen ja rakennuttamisen ammattilainen. Hän toimii operatiivisena johtajana Boost Brothers Oy:ssa, ja on RYM Sisäympäristö-­‐
tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö. Aiemmin hän on toiminut rakennuttamis-­‐, suunnittelu-­‐ ja urakointitehtävissä niin yritys-­‐, tutkimuslaitos-­‐, järjestö-­‐ kuin rahoittajaorganisaatioissa. Anne Korpi on sisäilma-­‐asiantuntija Suomen yliopistokiinteistöt Oy:ssä. Filosofian tohtori ja dosentti Anne Korven päätehtäviin kuuluu Tervetila –hankkeen johtaminen. Pääosan urastaan hän on ollut Kuopion yliopiston ympäristötieteen laitoksella. Ilmoittautuminen täältä. Lisätietoa: www.indoorenvironment.org