doc1 Konepaja Enne Oy:n vaiheita räystäskouruista nykyaikaan
download 
Report Transcription
1 Konepaja Enne Oy:n vaiheita räystäskouruista nykyaikaan
Konepaja Enne Oy:n vaiheita räystäskouruista nykyaikaan Perheyrityksen historiaa vuosilta 1954-2012 Ensimmäinen painos. © Copurigt Konepaja Enne Kaikki oikeuden pidätetään. Tekstit ja haastattelut Tarja Enne. Taitto Riikka Enne. Kustantaja Konepaja Enne Oy. Painopaikka PK-Paino, Viinikankatu 53 33820 Tampere 2012. T 1 Perheyrityksen historiaa vuosilta 1954-2012 Sisältö 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 2 Erkin lapsuus ja nuoruus..................................................................................................................................7 Tampereen Pelti ja Kaide syntyy kesällä 1954..............................................................................................9 Peltisepänpajalle toimitilat Pispalan valtatieltä syksyllä 1954..................................................................10 Pajan varustelua ja uusia keksintöjä..............................................................................................................13 Vaihtokauppana Wigrenin makkaraa ja Louhimon leipomon pullaa ja välillä autonjousienkin korjausta...................................................................................................................14 Vuoden 1956 yleislakko ja ajatus siirtolaisuudesta Australiassa...............................................................14 Arkista aherrusta............................................................................................................................................15 Pikkuhiljaa päästiin tekemään peltikattokorjauksia....................................................................................16 Yhteistyö rakennusyhtiö Tähtinen & Solan kanssa alkaa – uusia merkittäviä tilauksia...........................................................................................................................18 Keskustan työurakoita....................................................................................................................................19 Pajan sijainti alkaa aiheuttaa ongelmia.........................................................................................................20 Muutto Leppäkatu viiteen vuonna 1959.....................................................................................................21 Osaaminen tuo vaativampia urakoita...........................................................................................................23 Muita merkittäviä työkohteita Tampereella................................................................................................24 Rakennuspeltitöitä saadaan lisää..................................................................................................................27 Puolustusministeriön rakennuskonttori etsii peltiseppä-urakoitsijaa.......................................................28 Töitä riittää pienistä urakoista suuriin rakennustöihin...............................................................................29 Ajatus oman verstaan rakentamisesta syntyy.............................................................................................32 Tontin osto Vihiojantieltä...............................................................................................................................34 Uuden verstaan varustelua............................................................................................................................35 Verstaan laajennus vuonna 1968.................................................................................................................35 Uusia tilauksia ja yhteistyökumppaneita......................................................................................................38 Tilat käyvät taas pieniksi ja haave uudesta verstasrakennuksesta syntyy..............................................................................................................................................................40 Laivakoneiden osia, moottoreiden öljypohjia ja kurottajan runkoja.........................................................43 LEHTILEIKE Erkki Enne täyttää 50-vuotta.....................................................................................................45 Erkin pojan Pekan lapsuus yrittäjäperheessä...............................................................................................46 Pekan nuoruusvaiheita ja urasuunnitelmia..................................................................................................47 Nuori Pekka astuu Konepajan kuvioihin 1985 isänsä rinnalle....................................................................48 Tarinoita työn lomasta – karkaisu-uunien ongelmat..................................................................................49 Kummallisen iltapuhelun tarina....................................................................................................................52 Tampella-kyltit................................................................................................................................................52 Konepaja herättää ihmetystä siirtymällä atk-aikaan – verstaalle saadaan tietokoneet ja työkorttijärjestelmä...........................................................................53 Hallilaajennuksen ensimmäinen vaihe – hyvä onni auttaa!.......................................................................55 LEHTILEIKE1992 Kehitysprojekti kannattaa ajoittaa lamakauteen......................................................60-61 Laatujärjestelmä ja hiilipölypolttimet...........................................................................................................64 Kertomus – läheltä piti..................................................................................................................................66 Uuden järeän levyleikkurin hankinta............................................................................................................68 LEHTILEIKE1997 Enne investoi leikkuuvoimaan...........................................................................................69 Muutoksia uuden pitkän leikkurin ja särmärin myötä................................................................................70 41. 42. 43. 44. 45. 46. 47. 48. 49. 50. 51. 52. 53. 54. 55. 56. Laman jälkeinen toiminnan kehittämisen aika............................................................................................71 Ison CNC-työstökoneen hankinta ja uusi hallilaajennus - Konepaja kehittyy pitkien vaativien kappaleiden tekijänä.......................................................................72 Työstökoneen esiohjelmointi ja menetelmäsuunnittelu.............................................................................73 Suomen EU-jäsenyyden ja euron tulon vaikutukset konepajan toimintaan 2000-luvulla.................................................................................................................................77 Laajennus kolmosen toteuttaminen vuonna 2009.....................................................................................79 LEHTILEIKE2007 Konepaja Enne - Toiminnan fokuksena henkilöstö.........................................................80 LEHTILEIKE2010 Konepaja Enne Oy laajentaa laman keskellä....................................................................81 Katkaisuterien tarina.......................................................................................................................................84 Varastohotellin hankinta robottihalliksi........................................................................................................85 Nykyaikaa........................................................................................................................................................87 LEHTILEIKE2012 Enteitä paremmasta.....................................................................................................88-91 Juhlava jouluruokailu uusissa tiloissa............................................................................................................94 ”Case” Ata – Atan tapaus...............................................................................................................................95 Tulevaisuuden näkymät..................................................................................................................................96 LEHTILEIKE2012 Tulostiedotteet 2012/05...................................................................................................98 LOPPUSANAT JA KIITOKSET VARSINAISILLE MENESTYKSEN TEKIJÖILLE – TYÖNTEKIJÖILLE JA ASIAKKAILLE................................................................................................................99 3 4 Konepaja Enne Oy:n vaiheita räystäskouruista nykyaikaan Perheyrityksen historiaa vuosilta 1954-2012 Tämä historiikki kertoo Tampereelle perustetun perheyrityksen Konepaja Enne Oy:n vaiheet aluksi yrityksen perustajan Erkki Enteen ja sittemmin yrityksen jatkajan, hänen poikansa Pekka Enteen kertomana. Kirjaan on koottu myös muuta asiatietoa yrityksen vaiheista. Lisäksi kirjaan on haastateltu yrityksen työntekijöitä ja muita yrityksen toimintaan vaikuttaneita avainhenkilöitä. Kirjan loppuun on vielä liitetty kuvagalleria. Tämä kirja on kunnianosoitus yrittämiselle ja perheelle ja toivomme, että viihdytte muistelujemme parissa. Erkki Enne jaPekka Enne 5 6 Erkin lapsuus ja nuoruus Konepaja Enne Oy:n perustaja Erkki Enne on syntynyt 25.11.1928. Kun Erkki muistelee omaa elämäänsä ja lapsuuttaan, alkavat ensimmäiset muistot Erkin, Reino-veljen ja Elli-äidin elämästä Pispalasta. Lap-suudessa muutettiin jatkuvasti asunnosta toiseen ympäri kaupunkia ja isä Aarne asui perheen kanssa satunnaisesti. Elli ja pojat asuivat vaatimattomissa hellahuoneissa, usein käytössä oli vain huone ja osuus yhteisestä keittiöstä. Elli elätti perheensä torikauppiaana jo kolmannessa polvessa, talvisin Elli työskenteli Tampereen puku-tehtaalla ompelijana. Yritteliästä kauppiasverta ja käsityöläisyyttäkin on siis suvussa jo useassa polvessa. Eniten muistoja Erkin mieleen on jättänyt asuminen juuri Pispalassa, jossa Erkistä myös tuli koululainen. Ensimmäinen kouluvuosi meni Pispan koulussa, toinen vuosi ja kolmas vuosi menikin sitten jo Tammelan koulussa. Viimeisen luokan 6-vuotisesta kansakoulusta Erkki kävi Nekalan koulussa, mutta koulu keskeytyi talvisodan vuoksi. Koulua kuitenkin jatkettiin, kun se taas sodan jälkeen oli mahdollista. Erkki Enne armeijassa Kuvassa Erkki, Reino ja Elli. Kuva 1930-luvulta. 7 Koulun jälkeen Erkki pääsi 13-vuotiaana Valmetin lentokonetehtaalle viilarin oppipojaksi, mutta ei niin tykännyt työstä. Hänen kaverinsa Leo Nieminen kertoi, että hänen työpaikallaan lentokonepuolella vapautuu sähköasentajaoppilaan paikka. Erkki kävikin omatoimisesti ruokatunnilla kysymässä paikkaa. Hänen oma pomonsa Wessman läksytti siitä hyvästä Erkkiä, sillä ei oppipoikien kuulunut itse lähteä uusia työpaikkoja kyselemään, kyllä johtajat järjestävät työt kaikille. Erkki pääsi kuitenkin harjoittelemaan apupojaksi kahdelle sähkömiehelle Iivoselle ja Simulalle. Työnjohtajana toimi Saarinen. Työkohteena oli aina kerralla 3-4 Blenheim-pommikonetta, joihin työporukka asensi sähköosia ja johdotuksia. Erkin tehtävänä oli ohjeiden mukaan laittaa johdotuksia paikoilleen. Työllä oli kova kiire, ja pian Erkiltä kysyttiin, voisiko hänkin tehdä muun ryhmän mukana pitkiä päiviä, usein kello 20 asti. Koko sota-aika tehtiinkin pommikoneita, yhteensä noin 40 Blenheimkonetta. Työkaverit olivat mukavia ja työt sujuivat. Silloin tällöin kävi vahinkojakin, kerran jo valmis kone pääsi putoamaan laskutelineestään lukituksen pettäessä ja ohikulkenut mies jäi koneen siiven alle ja loukkaantui. Hallin toisella puolella korjattiin ranskalaisia Morane-hävittäjiä. Kun saksalaiset olivat valloittaneet venäläisen moottoritehtaan, tuotiin sieltä kaksi kertaa vahvempia moottoreita, jotka sopivat näihin Morane-koneisiin. Suomalaiset lentäjät kävivät tutustumassa näihin uusiin Lagg-Moranen rakenteisiin, joissa siis oli ranskalainen runko ja venäläinen moottori ja he ihmettelivät, kestääkö koneen runko moisen moottorin. Aseistustakin parannettiin niin, että siivissä oli 2 konekivääriä ja potkuriakselin läpi ampui tykki. Lagg-Moranesta tulikin paha vihollinen venäläisille. Kun vanhemmat sähköasentajat joutuivat parinkin viikon komennukselle Karjalaan korjaamaan vaurioituneita pommikoneita, joutui Erkki yksin 15-vuotiaana poikana korjaamaan koneita lentokonehallille. Yhdessäkin koneessa oli sähkövuoto runkoon ja Erkki istui koko päivän ohjaamossa etsien vikaa. Lopulta vian aiheuttaja löytyi päätaulun pääkytkimen kolosta ja Erkki pääsi luovuttamaan pommikoneen tarkastukseen. Sodan jälkeen he siirtyivät purkamaan sodanaikaista raskasta kuljetuskalustoa täysin osiin. Näistä kunnostetuista osista koottiin uudelleen kuorma-autoja Erkin tehdessä autoihin sähköistyksiä. Autoista oli kova kysyntä ja ne myytiin siviiliautoiksi. Autojen korjaukseen perustettiin ammattikoulu. Erkki huomasi tehtaan ilmoitustaululla ilmoituksen, että ammattikouluun otetaan 25 sähköasentajaoppilasta. Erkki hyväksyttiinkin kouluun ja hän opiskeli hienomekaanikoksi ja jäi töihin Valmetin hienomekaanisen mittaritehtaan koepajalle. Täällä valmistettiin kaikkien mittareiden ja laitteiden koekappaleet. Tässä vaiheessa Erkki ja Irja tapasivat ja naimisiin mentiin vuonna 1952. Aluksi asuttiin Koivistonkylässä omakotitalon yläkerrassa, mutta aika pian ostettiin jo oma yksiö Muotialantieltä. Täällä perhe kasvoi kolmihenkiseksi pienen Merja-vauvan syntyessä vuonna 1954. Erkki työskenteli mittaritehtaalla vuoteen 1954 asti. 8 Valmetin lentokonetehdas Härmälässä. Kuva vuodelta 1964, Aaro Kemppainen. Täällä Erkki työskenteli ennen oman yrityksensä perustamista. Tampereen Pelti ja Kaide syntyy kesällä 1954 Moottoriveneet kuuluivat jo Erkin nuoruuteen Erkki ja hänen moottoripyöränsä 1950-luvulla. Moottoripyörän hankala taluttaminen Valmetin lentokonetehtaan pihamaalla taisi olla yksi kimmoke oman yrityksen perustamiseen, sillä Erkki joutui Valmetin sääntöjen mukaan aina taluttamaan raskaan moottoripyöränsä työpaikan pihaan ja päivän päätyttyä pois. Kun olisi oma yritys, saisi itse määrätä sääntönsä ja ajaa moottoripyörällään työpaikan pihaan. Erkin ollessa töissä Valmetin koemittaripajalla isä Aarne ja veli Reino alkoivat houkutella Erkkiä, jotta he yhdessä perustaisivat oman peltisepänpajan. Erkki oli mielessään jo suunnitellut mittariyrityksen perustamista, mutta näki nyt tässä uudenlaisen mahdollisuuden yritystoiminnan käynnistämiseen. Isä ja veli olivat jo toimineet peltiseppinä ja nyt isä oli lähdössä mukaan poikiensa uuteen yritykseen neuvomaan ja etsimään heille työtilaisuuksia. Veljekset Reino ja Erkki Enne perustivatkin loppukesällä 1954 oman yrityksen nimeltä Tampereen Pelti ja Kaide. Yritysmuotona oli tällöin toiminimi. Yritys rekisteröitiin Kaupparekisteriin 24.9.1954. Veljekset aloittivat toimintansa tekemällä asuintaloihin ja eri työmaille mm. paloportaita, rännejä ja peltikattoasennuksia. Aarne etsiskeli sopivia työkohteita kierrellessään kaupungilla ja eri asuinalueilla. Hän saattoi käydä kyselemässä vaikkapa talonmieheltä, tarvittaisiinko mahdollisesti huonossa kunnossa olevan katon tai räystäiden korjausta ja hän saikin näin tarpeellisia asiakkaita. Aarne etsiskeli työtilaisuuksia myös Aamulehden ilmoituspalstoilta ja hän hoitikin alussa pääasiassa uusien asiakkaiden etsimisen. Aarnen työskentelyn huonona puolena oli kuitenkin se, että hän saattoi unohtua ”omille reissuilleen” pitkiksikin ajoiksi. Välillä hän oli viikon töissä ja sitten pari viikkoa poissa palaten taas takaisin hommiin. Reino ja Erkki keskittyivät tekemään työmailla peltisepän töitä ja samalla parhaansa mukaan osallistuivat töiden hankintaan. 9 Peltisepänpajalle toimitilat Pispalan valtatieltä syksyllä 1954 Kesä meni uuden yrityksen kanssa nopeasti, työkalut ja pieni määrä materiaalia kun mahtui mukavasti kotiinkin. Matkat työmaille kuljettiin pääosin jalan. Kun syksy ja kylmä alkoi tulla, alettiin pajalle etsiä toimitiloja – ensimmäinen kesä kun oli toimittu työmailla ja nyt töitä uskottiin löytyvän myös niin, että niitä voitaisiin valmistella ensin pajalla. Aarne löysikin Pispalasta Pispalan valtatien varrelta numerosta 46 (nykyisin osoite on Haulitie 12) Karlssonin Kallen talon alakerrasta reilun 30 neliömetrin vaatimattoman tilan, joka päätettiin vuokrata. Paja sijaitsi veljesten lapsuuden maisemissa ja tuttujen ihmisten parissa, olihan Pispalan valtatietä pitkin kuljettu kouluun ja asuttu läheisessä naapuruston talossa jo ennen talvisotaa kolmisen vuotta. Pajaan mentiin leveästä pariovesta ja pihasta päästiin portaita pitkin Pispalan valtatielle, pispalalaisittain talon katto oli kadun tasalla ja suunnilleen samalla korkeudellakin. Pajasta oli hienot maisemat Näsijärvelle ja silloiseen Rantakylään, jonka muodostivat kymmenisen asuintaloa ja uimaranta 10 Tässä kuvassa näkyy 1950-luvun maisemaa Haulitehtaan kupeessa. Tampereen Pelti ja Kaiteen paja sijaitsi harjulla vähän korkeammalla. Kuva Vapriikki. Kuvassa Pispalanvaltatie 45, apteekki ja Ylä-Voiman aukio tuohon aikaan. Paja sijaitsi oikealla puolella valtatietä vähän ennen aukiota. Erkki muistelee, että lähistöllä oli myös Reivalan kauppa, josta usein haettiin töihin evästä, leipää, voita ja makkaraa ja mitä milloinkin tarvittiin. Oli siinä Voimankin kauppa ja vanhan Nakkifakiirin kioski, josta etenkin illalla myöhempään töissä ollessa tuli haettua lämpöiset makkarat. Läheinen haulitehdas eli omaa elämäänsä eikä sieltä tullut työtilauksia, vaikka haulitehtaan hissiä ja työmiesten kulkua ylös ja alas tuli seurattua usein ikkunasta. Kuva Lielahden Apteekin omistuksessa. Pispalan valtatien pajan tilat vuoden 2012 asussa. Paja sijaitsi talon alakerrassa nykyisen autotallin ja alakerran asunnon kohdalla. 11 Pispalan kartta 1950-luvulta, josta näkyy Haulitehtaan sijainti Tampereen Pelti ja Kaiteen pajan vieressä. Kuva Pispalan Moreeni Ry. Oma toimitila osoittautui välttämättömäksi, ja siellä alettiinkin valmistella pienempiä töitä työmaita varten ja säilyttämään tavaroita, työkaluja ja varastoa. Mukavuuksia pajalla ei ollut ja ensimmäiseksi toimeksi tuli lämmittimen keksiminen. Lämmitin piti saada edullisesti ja helposti ja niin Erkki keksi kiinnittää vanhan peltitynnyrin hormiin ja näin syntyi lämmityslaite, jossa kaikenlaista jätepuuta voitiin polttaa. Joka aamu ensimmäinen askare yritystoiminnassa olikin pajan lämmittäminen. Isä Aarne ja Reino pyysivät, että Erkki ottaisi hoitaakseen yrityksen talousasiat kuten kirjanpidon ja tarjousten tekemisen sekä muut paperityöt. Ensimmäinen kesä ja yritystoiminnan alkutaipale olivat kuitenkin työlästä aikaa, yritykselle kun ei saatu hankittua esimerkiksi puhelinta puhelinlinjojen vähyyden vuoksi ja tavaratkin kuljetettiin käsikärryillä työmaille. Oma porakone saatiin hankittua, mutta hitsaus jouduttiin ostamaan Juholan Heikiltä. 12 Pajan varustelua ja uusia keksintöjä Pajaa ja yritystoimintaa kehiteltiin innokkaasti ja ensimmäisinä toimina olikin rakentaa työpöydäksi 4-5 metriä pitkä peltisepän penkki keskelle pajaa. Lämmitys tuotti vielä huolta, kun kaikki poltettavaksi sopiva puu oli jo poltettu ja alettiin miettiä, mistä saataisiin pajalle lämpöä. Niinpä Erkki keksi, että jäteöljy voisi ratkaista asian ja hän rakensi tynnyrin yläpuolelle peltikanisterista tulevan hanallisen putken, josta öljyä valutettiin palavien sytytyspuiden päälle ja näin saatiin iloinen tuli aikaan! Kun kaikki omat jäteöljyt oli poltettu, löytyi apua Koskisen veljesten Esson huoltoasemalta. Jäteöljyä saatiin linja-autoaseman kupeessa sijaitsevalta huoltoasemalta niin paljon kuin sitä tarvittiin, ja öljyä haettiinkin koko Pispalassa oloajan. Ensimmäinen talvi oli kuitenkin todella vaikea, koska oli puutetta töistä ja toisaalta myös työkaluista. Talvella saatiin onneksi muita pikkutöitä kuten lumenpudotuksia korkeilta katoilta. Tällöin jo toisen syksyn aikana hankittiin myös auto, Fordson Temps umpipakettiauto, jolla saatiin kuljetettua tavarat ja miehet työmaille. Samanaikaisesti alkoi myös työkoneiden hankinta. Ensimmäisen ison kiinnitysjalallisen Waldor-käsiporakoneen lisäksi hankittiin myös Epilän koneen tekemät seitsemänkymmensenttiset vinkkelisakset, sähköllä toimiva penkkismirkkeli, yhden metrin kanttikone sekä Unitorhitsauskone, jolla päästiin hitsaamaan mm. paloportaita. Lisäksi kehitettiin vielä itse apuvälineeksi työkalu pyöreiden syöksytorvien tekemiseen. Tällä varustuksella päästiin tekemään jo 12 mm reikiä sekä metrisiä pyöreitä syöksytorvia. Kohta kuitenkin huomattiin, että tarvittaisiin vielä kahden metrin kanttikone, jotta saataisiin tehtyä pitempiä ikkunalistoja. Tilauksiakin alkoi tulla enemmän ja uusia työmaita saatiin lähialueiden taloista ja yrityksistä. Isä Aarne osasi neuvoa millaisia työkaluja olisi hyvä saada ja hän toi usein myös mallityökaluja. Koska vastaavia ei kaupassa ollut saatavilla, teetettiin joitain työvälineitä Erkin vanhassa työpaikassa Valmetin lentokonetehtaan oppilasosastolla. Ensimmäisenä talvena Reino teki myös viisi peltisepän työkalupakkia, joissa oli tarvittavat työkalut lukollisessa ja kahvallisessa ”matkalaukussa”. Samoin hän teki kaksi puista kaidemiehen työkalupakkia ja Erkki suunnitteli vielä letkusmirkkelin erilaisiin hiomakorjauksiin kaidetöissä. Puhelimen puute haittasi tilausten ja yhteydenottojen saamista ja niinpä Erkki ottikin uudelleen yhteyttä Tampereen Puhelinosuuskunnan johtaja Siukolaan. Nyt oli jo enemmän näyttöä yrityksen toiminnasta ja puhelimen tarpeesta, joten puhelin myönnettiin. Sitä varten rakennettiin pajaan työnjohto- ja konttorikoppi, joka oli metri kertaa metrin kokoinen kovapahviseinäinen rakennelma pajan nurkassa työpöytineen ja uusine puhelimineen. Verstaan ensimmäinen puhelinnumero onkin jäänyt lähtemättömästi mieleen – numero oli 29807. 13 Vaihtokauppana Wigrenin makkaraa ja Louhimon leipomon pullaa ja välillä autonjousienkin korjausta Uusia yrityssuhteitakin alkoi olla enemmän ja ajan tavan mukaan suhteita palkittiin ja vahvistettiin omilla tuotteilla. Esimerkiksi Wigrenin makkara-auton kuljettaja haki verstaalta uunipeltejä ja toi tuliaisiksi makkarapötkön. Kerran kävi niinkin, että kun Erkki palasi kaupungilta asioiltaan, oli juuri saatu iso Wigrenin makkarapötkö kadonnut. Sitten selvisi, että se oli ollut niin hyvää, että Reino-veli eli Reska oli syönyt pötkön lähes kokonaan, mutta oli sentään jättänyt Erkille pienen maistiaispalan! Samoin leipuri Louhimon Veikko toi aina tullessaan pullaa ja leipää ja läheisen pispalalaisen Louhimon leipomon kanssa tehtiinkin yhteistyötä vuosia, kun heille toimitettiin mm. paistinpeltejä. Korjattiin pajan pihassa välillä autojakin! Kerran entinen työkaveri Simulan Martti Lentokonetehtaalta kyseli, voisivatko veljekset vaihtaa hänen autoonsa etujousen ja niin uuteen työhön ryhdyttiinkin ennakkoluulottomasti. Jousen kanssa menikin sitten koko työpäivä! Myös lähialueen asukkaat tarvitsivat usein pajan palveluja pieniin korjauksiin ja talojen kunnostuksiin, samoin rannassa olevia moottoriveneitä korjattiin kesäisin tekemällä niihin erilaisia metalliosia. Pajalla osallistuttiin Pispalan elämänmenoon ja ihmisten iloihin ja suruihin. Rantakylässä asui myös lupsakka entinen tukkimies Katajan Fransse, joka oli invalidisoitunut sairastettuaan lapsihalvauksen. Fransse kävi jutustelemassa pajalla lähes päivittäin ja Erkin mieleen on jäänyt erään vapunpäivän jälkeinen päivä, kun Fransse taas poikkesi pajalle. Hän oli käynyt katselemassa ihmisten vappujuhlintaa ja hän ihmetteli kovien kirosanojen kera, että jumalauta, kun hän ei ymmärrä, että vappuna marssitaan lippujen kanssa ja lauletaan, että nälkä ja jano meillä on aina vieraanamme ja kuitenkin perkele kaikilla keikkuu viinapullo takataskussa! Vuoden 1956 yleislakko ja sen seurauksena ajatus siirtolaisuudesta Australiassa Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 1956 alkanut Yleislakko oli uudelle pienyrittäjälle ongelmallista aikaa ja se on jäänyt mieleen raskaana vaiheena. Pajalla oli töissä muutama työmies, jotka osallistuivat yleislakkoon, mutta Erkki ja Reino tekivät pientä verstaan korjausta ja kohennusta tuon ajan. Erkin vaimo Irja oli tuolloin töissä Tampellan konttorissa eikä siellä osallistuttu lakkoon. Työmatkat kotoa Muotialan tieltä Tampellalle Lapinniemeen piti tehdä verstaan pakettiautolla, koska julkinen liikenne oli lakossa. Niinpä Erkki vei Irjan aamulla töihin ja haki illalla pois, mutta matkat olivat todella pelottavia, sillä monin paikoin keskustassa oli lakkojoukkoja, jotka uhkasivat kaataa autot ja oma turvallisuuskin oli uhattuna. Varsinkin linja-autoaseman tienoo oli vaarallista liikehdintäaluetta, ja juuri sieltä piti hakea jäteöljyä Veljekset Koskisen Esson huoltoasemalta verstaan lämmitykseen. Omien työmiesten kanssa ei ammattiyhdistysasioista ollut koskaan riitaa tai ongelmia. Yleislakko kestänyt jo yli viikon 9. maaliskuuta 1956! Tampere on motissa: maataloustuotteiden luovutussulku alkaa näkyä elintarvikepulana, tehtaat ovat kiinni eivätkä junat ja linja-autot kulje. Lukuisa määrä kaupunkilaisia kokoontui linja-autoasemalle osoittaakseen mieltään tilanteen johdosta. Poliisi valvoi uhittelevaa ja levotonta joukkoa sekä ratsain että jalkautumalla ihmisten keskelle. Vapriikin kuva-arkisto. 14 Yleislakossa esillä oli myös palkankorostusten lisäksi perustettavaksi ns. palkan ansaitsemisrahastoja, joihin työnantajat maksaisivat tietyn sovitun summan työkohtaisesti. Näin työnantaja tallettaisi rahaa jokaista työntekijää kohden ja myöhemmin, rahaston karttuessa, työntekijöillä olisi mahdollisuus ostaa yrityksen osakkuuksia rahastoon heitä varten talletetuilla varoilla. Tämä vaatimus tuntui Erkistä varsin kohtuuttomalta ja se tulisi ennen pitkää lopettamaan toimivat yritykset. Tätä vaatimustahan ei sittemmin kytketty yleislakon toteutuneisiin vaatimuksiin, mutta ajatus jäi kytemään joidenkin työntekijöiden mieleen. Ajatus yrityksen omistussuhteiden mahdollisista muutoksista kypsytti ajatuksen, että yritystoimintaa ei kannattaisi uudelta pohjalta jatkaa ja niinpä Erkki ja Irja alkoivat suunnitella yrityksen myymistä ja muuttamista muualle, missä yrittämisen mahdollisuudet olisivat paremmat. Ajankohtaiseksi tulikin mahdollisuus muuttaa siirtolaiseksi Australiaan. Australian valtio etsi tuolloin ammattitaitoisia nuoria ihmisiä työntekijöiksi maahan ja Erkki ja Irja hyväksyttiinkin siirtolaisiksi, ja heille myönnettiin valtion matka-avustus. Muutto kaukaiseen Australiaan kuitenkin peruuntui, koska Erkin äiti Elli vastusti kovasti nuoren perheen ja oman jälkikasvunsa muuttoa. Samanaikaisesti ilmapiiri Suomessa alkoi myös pehmenemään ja vahvempi kutomo-, paperienemmän esiin. Kuitenkin pienyrittämiseen suhtauduttiin aiheutti yrittäjille murheita ja vaikeuksia työn tekemiseen ja Työpäivä on päättynyt Finlaysonilla vuonna 1950 ja työntekijät suuntaavat kotiin. Irja työskenteli portin viereisessä rakennuksessa Tampellan kangaskaupassa. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto. ja konepajateollisuus saivat omia näkemyksiään äärimmäisen kielteisesti vuosikausia, ja tämä yrittämiseen. Arkista aherrusta Pispalan valtatien pajalla muodostui käytäntö, että Erkki hoiti pääasiassa tarjousten tekemiset sekä työmaaurakat niin, että hän kävi arvioimassa työkohteet ennen tarjouksen tekemistä. Yhdessä kuitenkin Reinon ja Aarnen kanssa päätettiin lopulliset tarjoussummat. Hyväksytyt työurakat toteutettiin niin, että Erkki pakkasi autoon tarvittavat tarvikkeet ja miehet ja niin kuljettiin työmaalta toiselle, kunnes työkohde saatiin valmiiksi. Työkalut tulivat työntekijöille aina talon puolesta ja Reino hoiti jokaiselle omat työkalupakit ja piti työkalut kunnossa. Sen ajan tavan mukaan työmiehet palkattiin aina työmaakohtaisesti eli miehiä otettiin töihin kun tarvittiin, ja työsuhde loppui, kun urakka saatiin päätökseen, ellei uutta sopivaa työtä ollut silloin tarjolla. Peltisepät valikoitiin aina tarkasti työmaakohtaisesti, kun oli opittu tietämään kunkin taidot ja vahvuudet. Ammattimiehille palkattiin usein myös oma oppipoika, joka auttoi kantamaan tavaroita ja tekemään pienempiä ja vaatimattomampia töitä. Tuolloin työmaiden ongelmana oli hyvinkin yleinen ja ikävä työmaajuopottelu, joka johti monen hyvän ja taitavan työmiehen kohdalla lopputiliin. Kun työurakkaan kuului myös erilaisten työaihioiden valmistelu pajalla, hoiti Reino tätä puolta tilauksista. Pajalla oli pienet tilat, joten suuria osia ei siellä pystytty valmistamaan. Reino vastasi pajalta suoraan tilattujen töiden tekemisestä, varaston ylläpidosta ja verstaan ja työkalujen kunnossapidosta sekä tilattujen peltien vastaanottamisesta. Urakkojen laskutus hoidettiin isompien tilaajien kanssa suoraan tilaajan konttorista, josta haettiin sovittu maksu muutamien päivien kuluttua. Työntekijöiden palkanmaksun hoiti aluksi Irja-vaimo niin, että Erkki oli täyttänyt valmiiksi tuntilistat, joiden perusteella Irja laski palkat ja hän myös hankki palkkakortteihin liimattavat veromerkit ja teki viranomaisilmoitukset. Palkat maksettiin kirjekuoressa käteen kerran viikossa aina lauantaisin tehdyn työn mukaan. Irja hoitikin tätä työtä vuosia ja käytäntöä muutettiin vasta kun perhe kasvoi ja yrityksen talouden hoitaminen oman työn ohella iltamyöhäisellä kävi liian uuvuttavaksi. 15 Pikkuhiljaa päästiin tekemään peltikattokorjauksia Suuri askel yritystoiminnassa oli, kun päästiin tekemään tamperelaisille taloyhtiölle pieniä peltikattokorjauksia ja saatiin hoidettavaksi Tohlopin yleisen saunan kattotyöt. Työmaita alkoi olla jo ympäri kaupunkia ja autoon pakattiin aina tarpeen mukaan tarvikkeet ja työmiehet. Samoihin aikoihin töihin tuli myös Ruohosen Urho. Urho eli Ute oli kuin omaa perhettä, koska oli Erkin Irja-vaimon sisaren Railin aviomies. Palkkaakin pystyttiin maksamaan aina sitä mukaan kun tilaajilta saatiin maksut. Myös työkalut paranivat ja kaupastakin saatiin jo ostettua lisää tarpeellisia työvälineitä. Sodan jälkeinen säännösteluaika alkoi helpottua ja tavara liikkua vapaammin. Suuri urakka ja etappi koko nuoren yrityksen toiminnalle oli Lapintie 24 taloyhtiön suuren noin tuhannen neliön kattourakan saaminen. Aarne auttoi Erkkiä suunnittelussa - hänellä kun oli tarpeellista osaamista ja kokemusta - joten tarjous uskallettiin antaa, vaikka yrityksellä ei vielä ollut tietoa työmiehistä tai palkkarahoista. Tarjous hyväksyttiin ja urakkaa tehtiinkin useita kuukausia neljän viiden miehen voimin. Talon isäntänä toimi vaatturimestari Heinelo, jonka kanssa saatiin sovittua, että taloyhtiö maksaa kalliit tarvikkeet heti, kun Tampereen Pelti ja Kaide on saanut Sanbergin rautakaupasta laskun, koska veljeksillä ei olisi ollut etukäteen rahaa niin suureen tilauksen maksamiseen. Ensimmäisten palkanmaksujenkin kanssa oli huolta, koska nyt tarvittiin palkkaa monelle miehelle eikä ennakkomaksuja ollut saatu. Palkanmaksusta selvittiin niin, että veljesten äiti Elli lainasi yritykselle palkkarahat vaatimattomista torikauppiaan säästöistään. 16 Kuvassa Sandbergin rautakauppa Keskustorilla, joka toimi samassa paikassa 1960-luvulle asti. Vapriikin kuva-arkisto. Muutenkin asiat saatiin jo heti alussa sovittua. Peltisepät saivat käyttää talon ullakkoa peltiaihioiden tekemiseen ja varastointiin. Urakka sujuikin ongelmitta, mutta pientä pilaahan miehet keksivät! Urakkaan ei kuulunut vessankäyttömahdollisuutta, joten ”kakka-asiat” hoidettiin tarvittaessa pitkien työpäivien aikana sanomalehteen ja tulokset käärittiin siisteihin sanomalehtikääröihin, jotka heitettiin katolta töiden lomassa ohiajavan Porin junan katolle. Siellä arvokääröt matkasivat Tampereen tuliaisina suurina yllätyksinä porilaisille! Pissahätien suhteen keksittiin, että hyödynnetään ullakolle kerääntyneet suuret määrät tyhjiä vanhoja lasipulloja, joita sitten pikkuhiljaa täyteltiin. Urakan loppukiittelyissä kattomiehet aprikoivat, miten taloyhtiö pulloihin suhtautuu, mutta niistä ei onneksi koskaan tullut edes puhetta ja pullojen omistajatkin ovat olleet hiljaa asiasta! Erkki ja Heinelon pukimo ovat jatkaneet yhteistyötä myös yrittäjänä jatkaneen Heinelon pojan Juhanin kanssa ja Erkki onkin teettänyt kaikki pukunsa tuolla Tammelantorin laidan pukimossa. 17 Yhteistyö rakennusyhtiö Tähtinen & Solan kanssa alkaa – uusia merkittäviä tilauksia Tampereella toimi merkittävä suuri rakennusliike Tähtinen & Sola, joka oli perustettu jo vuonna 1933. Tähtinen & Sola olikin Suomen Rakennusteollisuusliiton tilastoissa suurin yritys 1950-luvun lopulla niin liikevaihdon kuin palkkojen suhteen. Toimistoa johti kauppaneuvos Artturi Sola, joka oli tuolloin jo kunnianarvoisa vanha herra, joka aamuisin saapui toimistolleen hienolla Baccard-autollaan oman kuljettajansa tuomana. Isä Aarne tunsi rakennusurakointi Tähtinen & Solan pojan työpäällikkö ja rakennusmestari Tauno Solan. Niinpä Aarne kehottikin Erkkiä poikkeamaan tämän puheille firman Pyynikintorin konttoriin, koska yrityksellä saattaisi olla töitä tarjolla veljesten peltisepän liikkeelle. Erkki ryhtyi tuumasta toimeen ja nyt kun nuorten veljesten yrityksellä oli jo näyttöä osaamisestaan, otettiin käynti Tähtinen & Solalla vakavasti ja kohta saatiin rakennustoimistolta ensimmäinen tarjouspyyntö. Tarjousta pyydettiin rakenteilla olevan kolmekerroksisen asuintalon kaikkiin peltitöihin. Talo sijaitsi Pyhäjärven rannalla lähellä Suomen Trikoota. Erkki kävi paikan päällä keskustelemassa työmaamestari Rehakan kanssa ja sen jälkeen tarjousta laskettiin ja pohdittiin porukalla Aarnen ja Reinon kanssa tiivisti, olihan taas kyseessä uusi ja vaativa urakka. Työ saatiin ja niin taloon tehtiin kaikki räystäät, ikkuna- ja muut pellitykset sekä kaiteet. Aiemmin ostettu umpipakettiauto Fordson osoittautui välttämättömäksi miesten ja tavaroiden kuljetuksiin, mutta pientä parannusta siihenkin tehtiin. Autoon rakennettiin matkustusmukavuuden lisäämiseksi ikkunat ja sisäpenkit. Usein päivittäinkin jouduttiin ajamaan 50 - 100 kilometrin reissuja työmaalta toiselle ja tarvikkeitakin haettiin mm. Sanbergin rautakaupasta keskustorilta ja Otrasta ja Starckjohanin varastosta Nekalasta. Jonkun verran tavaraa myös tilattiin suoraan pajalle, mutta nopeimmin tavarat saatiin, kun itse haettiin. Iso urakka saatiin myös Aleksis Kivenkadun ja Satakunnankadun kulmassa olleen Tekstiilitalon remontista. Rakennuttajana toimi myös Tähtinen & Sola, ja urakan valvojaksi oli sovittu rakennusmestari August Nieminen, joka tunnettiin hankalan valvojan maineestaan. Ennen tilauksen varmistamista Tauno Sola vielä kysyi, että tuleeko Erkki varmasti toimeen Augustin kanssa. Koska mitään ristiriitoja ei ollut, päätettiin urakka antaa Tampereen Pelti- ja Kaiteelle. Tämä kuvaa sitä, kuinka hyvillä henkilösuhteilla saattoi olla ratkaiseva merkitys urakoiden saamiselle. Täällä sattui myös ensimmäinen ikävä onnettomuus, kun Ruohosen Urho oli kiinnittämässä viimeisiä kuparisia ikkunalistoja kulmahuoneisiin ja hän aukoi ja sulki ikkunoita ja siinä kiireessä käsi lipsahti ja meni ikkunan läpi katkaisten Urhon rannevaltimon. Onneksi tämä onnettomuus ei johtanut vakavampiin seurauksiin ja Ute siitä selvittyään jatkoi töitään entiseen malliin. 18 Kerrostalourakka lähellä Suomen Trikoota Keskustan työurakoita Tekstiilitalo valmistui vuonna 1958 ja se sijaitsee Satakunnankadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa. Tekstiilitalonimitys tulee siitä, että talon valmistuttua sen omistivat suurimmaksi osaksi sen aikaiset suuret tekstiilitehtaat Finlayson ja Tampella. Lapintien 24 talo v. 2012. Tämä 1000 neliön kattourakka toimi askeleena muihin isoihin urakoihin. 19 Pajan sijainti alkaa aiheuttaa ongelmia Pispalan valtatien paja sijaitsi alempana katutasosta jyrkässä rinteessä ja sinne oli erittäin vaikeaa ajaa liukkailla keleillä varsinkin isommilla kuorma-autoilla. Vuoden 1958 talvella saatiin tilaus parinkymmenen palooven pellityksestä. Sovittiin, että tilaaja Tähtinen & Sola toimittaa ovet karmeineen verstaalle, jossa ne talven aikaan pellitetään. Kun kuorma-auto sitten kuormineen saapui paikalle, totesi kuljettaja, että monttuun jäädään jos sinne ajetaan. Kuorman purkamiseen ja ovien siirtämiseen pajalle oli keksittävä uusi ratkaisu! Niin Tähtisen miehet alkoivat lasketella ovia parinkymmenen metrin matkan alas pajalle liukasta lumista mäkeä pitkin ja pajalla miehet ottivat aina oven kerrallaan vastaan. Samoin toimittiin, kun ovien kylmävalssatut pellit saapuivat Sandbergin rautakaupasta. Keväällä autot pääsivätkin sitten pihaan hakemaan valmiit ovet. Pajan tiloja oli onnistuttu kasvattamaan, kun oli saatu lisätilaa viereisestä alakerran huoneesta, joten pajan pinta-ala oli jo noin 50 neliötä. Tämä mahdollisti isompien osien ja tavaramäärien käsittelyn. Ovien ja karmien pellitystöissä huomattiin, että omat työkoneet eivät riittäneet työn tekemiseen, vaan pajalle tarvittaisiin hyvä kahden metrin kanttikone. Erkki alkoi suunnitella yksinkertaista konetta, johon hän hankki romukaupasta hammaspyörät ja lattakierreruuvit, jonka jälkeen hitsattiin kokoon ylä- ja alapalkit 10-15 mm levystä ja laakerin holkit saatiin sorvarilta. Epilän Sahanterässä tehtiin vielä suorat reunakoneistukset ja kokoonpano Pispalassa omalla pajalla. Koneen tekeminen kannatti, sillä vastaavia ovien pellityksiä tehtiinkin sitten useana talvena. Kuvan ensimmäisessä talossa oli alakerrassa kellosepän paja, sen takaa kulki Erkin koulutie, Reivalan kauppa ei ihan mahdu kuvaan, samoin Nakkifakiirin koju, kertoo Erkki Enne. Kuva Vapriikki. 20 Muutto Leppäkatu viiteen vuonna 1959 Jo uudemman kerran isä-Aarne löysi yritykselle sopivat tilat, nyt Armonkalliolta Leppäkadulta. Tila oli autoilija Peltolan kerrostalon iso noin 150 neliön alakerta, josta oli suuri ovi ulos mutta ei ollenkaan ikkunoita. Tämä tuntui aluksi oudolta, koska edellisessä pajassa oli ollut upeat maisemat Näsijärvelle ja Rantakylään. Tilaan oli kuitenkin hyvä kulkuyhteys luiskan kautta ja siellä oli keskuslämmitys, juokseva vesi ja voimavirta - kaiken kaikkiaan siis parempi kuin edellinen tila ja sijainniltaankin hyvä. Nyt oltiin lähempänä keskustaan rakennettavia uusia kerrostaloja ja työmaita, joita alkoi olla jo enemmän. Uusi verstas oli mukavan siisti ja suuri, ja ensimmäiseksi sinne rakennettiinkin yhteen nurkkaan kovalevypahvista vähän suurempi mestarinkoppi kuin Pispalan valtatiellä, noin 1,5x2 metrin kokoinen erillinen tila. Sinne siirrettiin työpöytä ja tuoli sekä puhelin ja hankittiin vielä sohvantapainen penkkikin. Muuttaminen Leppäkadulle sujui omien miesten avulla porukalla, ainoastaan uuden kahden metrin kanttikoneen siirtäminen tuotti ongelmia ja se jouduttiinkin purkamaan osiin. Verstaalle rakennettiin heti peltisepille ja kaidemiehille tarpeellisia työpöytiä, ja uusia tilauksia kaupungin eri kohteisiin saatiinkin nopeasti taas lisää. Samoihin aikoihin ostettiin myös uusi avolava pakettiauto, joka ikävä kyllä oli niin huono lähtemään käyntiin, että se tuota pikaa vaihdettiin uudehkoon vaaleansiniseen Taunus Transitiin. Leppäkatu 5 vuonna 2012. Toimitilat sijaitsivat talon alakerrassa, jonne kuljettiin luiskaa pitkin. Kuvassa Erkki Enne katsastamassa vanhoja tuttuja maisemia. 21 Muuton myötä myös toiminta laajeni ja nyt lauantaisin tilipussit jaettiin jopa 26:lle miehelle. Yhtä aikaa saattoi töiden kohteena olla jopa kaksi isoa kerrostaloa. Suuret palo-oviurakat vaihtuivat suurempiin rautatöihin. Edelleen tehtiin yhteistyötä naapuruston kanssa ja uudet hyvät yhteistyökumppanit löytyivät Palon Jaakosta läheisestä puusepänverstaasta Puutyöurasta ja Patjaksen Sakarista Muototerästä. Eväitä haettiin läheisestä Kallion sekatavarakaupasta ja Branderin leipomossa ja baarissa käytiin ruokatunnilla syömässä. Myös pajan naapuritalot tilasivat välillä pieniä korjauksia kattoihinsa ja muita tarvittavia parannuksia ja kutsuttiin työmiehiä välillä kahvillekin naapurustoon. Onnistunut urakka Pyhäjärven rannan kerrostalossa johti kohta uuteen tarjouspyyntöön. Tähtinen & Solalla oli menossa Pikonlinnan sairaalan laajennusurakka, jossa sairaalaan rakennettiin yksi kerros lisää ja tarjouspyyntö koski uuden kerroksen peltikaton tekemistä. Urakka oli suuri, koska katon pinta-ala oli reilusti yli 1000 neliötä. Tämäkin urakka saatiin ja työmaalle palkattiin lisätyövoimaa niin, että katolla oli parhaimmillaan töissä kuusi miestä. Ruohosen Ute ja Viitasen Jussi olivat jälleen urakassa mukana, uusina miehinä tulivat mm. serkkupojat Jorma Enne sekä Eero Enne. Eero olikin varsinainen luonnonlahjakkuus eikä Erkki ole koskaan tavannut yhtä taitavaa hitsaria kuin Eero. Uusi tarjouspyyntö tulikin hauskasti! Erkki oli Pikonlinnan sairaalan katolla saumaamassa peltikattoa, kun alhaalta huudeltiin ”tirehtööriä” puhelimeen. Puhelimessa rakennuspäällikkö Tauno Sola kyseli, osaisiko Tampeeen Pelti ja Kaide valmistaa sairaalan röntgenhuoneeseen maadoitetun lattiaritilän sähkövirtahäiriöiden estämiseksi. Arkkitehti oli jo tehnyt ritilästä piirustukset - ritilä koostui pienistä, 1,5x20x2000 messinkilaatoista. Tehtävä olikin vaikea, sillä tarvittavaa messinkilaattaa ei ollut mistään saatavilla eikä sitä pystynyt tavallisella sirkkelillä edes sahaamaan messinkilevystä. Mutta Erkki ei antanut periksi, vaan alkoi suunnitella miten tehtävä saataisiin tehdyksi ja ritilä valmistetuksi. Tämä vaatikin paljon suunnittelutyötä, sillä ensin piti suunnitella myös kone, jolla messinkiliuskoja saataisiin leikatuksi ja vasta tämän jälkeen päästäisiin itse ritilän tekoon. Pian Tauno Sola ottikin uudelleen yhteyttä ja kyseli, aikooko Erkki tehdä työstä tarjousta, johon Erkki totesi, että tarjous on tulossa, mutta valmistuskoneen suunnittelu on vielä kesken! Tauno Sola totesi tähän, että onpas hienoa, sillä kukaan muu ei ole tarjoamassa ja näin suunnittelutyön päätteeksi rakennettiin uusi sirkkeli ja saatiinkin urakka. Maadoitettu lattiaritilä valmistui halutunlaisena ja tekijät saivat työstään lämpimät kiitokset! Ja tekijät olivat tietenkin tyytyväisiä tyytyväiseen tilaajaan. Pikonlinnan sairaala Kangasalla. Tampereen kuva-arkisto. 22 Osaaminen tuo vaativampia urakoita Sairaalan maadoitettu lattiaritilä oli sellainen taidonnäyte, joka toimi ratkaisevana tekijänä vuosikymmeniä kestäneen yhteistyön alkamiselle. Nyt Tampereen Pelti ja Kaiteen osaamiseen luotettiin ja heidän työtään arvostettiin. Aiemmin Tähtinen & Solan pelti- ja kaidetyöt oli teetetty Tampereen Rauta- ja levytakomossa. Vastaavia peltisepänliikkeitä oli Tampereella tuolloin kymmenkunta. Suomessa 1950- 70-luvut olivat rakentamisen kulta-aikaa muuttoliikkeen ja kaupungistumisen myötä ja kysyntään vaikutti myös se, että tuotevalikoima alkoi kasvaa sodan jälkeen merkittävästi. Tilattavien urakoiden esittely sujuikin yleensä niin, Erkki kutsuttiin Tähtinen & Solan konttorissa sivuhuoneeseen, jossa aina neljä-viisi insinööriä esitteli rakennuspiirustukset ja peltityötarpeet, joiden perusteella tarjous sitten voitiin tehdä. Myöhemmin kaikkia urakoita ei edes kilpailutettu, kun tarvittiin erikoisosaajia. Erikoinen monivuotinen työurakka saatiin Tampereen teatteritalon kuparikaton eri osien uusimisesta ja kunnostamisesta. Tavaksi tulikin, että Erkki, Ute ja ViitasJussi ilmestyivät joka kesä katolle uusimaan jotain osaa monimuotoisesta katosta – näin taisi tapahtua noin 15 vuoden ajan! Syynä tähän oli, että Tähtinen & Solan johtaja kuului Teatterin johtokuntaan ja hän järjesti vaativaan kattourakkaan varmat ja hyvät peltisepät. Katolla olleeseen legendaarisen Klubitupakan mainoskyltin valot ja toiminta oli myös miesten jokavuotisena kunnostustyön kohteena aina tupakkalain voimaanastumiseen asti, jolloin kyltti ikävä kyllä poistettiin teatteritalon katolta. Kuvassa monivuotinen peltikattoremonttien kohde Tampereen Teatteritalo. Kuvat vanhoja postikortteja Legendaarinen Klubi-mainos. Kuva Tampeeen albumit. “Tampereen Teatteritalon katolla 1930-luvulta 1970-luvun lopulle asti komeilleen Klubi-miehen kohtalo on herättänyt tamperelaisten uteliaisuuden. Missä mies on nyt? Klubi-mieshän on kolmemetrinen lasiputkesta tehty tekele, jonka vaiheita kaupunkilehti Tamperelainen on yrittänyt selvittää. Viimeksi mainos on nähty Soinin rautakaupassa 1980-luvun puolivälissä, mutta jäljet päättyvät sinne!” -Moro 12.2012 23 Muita merkittäviä työkohteita Tampereella Valtion Hämeen läänin rakennustarkastaja insinööri Matti Anttila etsi Aamulehdessä tekijää Tampereen postiautovarikon katon peltityöhön. Kaarikattoinen halli oli suuri, noin 2000 neliömetriä. Ongelmana oli katon kaareva muoto, ja järkevää toteutusta jouduttiin miettimään tarkoin. Ratkaisuksi keksittiin, että saumat tehtäisiin kaarevalla työpöydällä. Tampereen Pelti- ja Kaide tarjosi työn sillä ehdolla, että tilaaja tekee kaarevan katon mukaisen työpenkin työmaalle kattoaihioita varten. Anttilan kanssa päästiin sopimukseen, ja hän tilasi postiautovarikolle ensimmäisen kaarevan konesaumakaton. Tämä oli aivan uutta. Saumat tehtiin tuohon aikaan puunuijalla käsityönä, mutta Anttila halusi käyttää uutta konesaumausmenetelmää. Tämä oli tarkoitus toteuttaa vedettävillä saumausrullilla, jolla saatiin kaksinkertainen saumaus. Valtameri Oy toimitti rullapellit ja vedettäviä rullia, jotka muodostivat saumat ja näin saatiin kehitettyä hieno uusi työtapa, jolla pystyttiin tekemään konesaumausta kaareviin kattoihin. Tekijöiksi valittiin mm. Ruohosen Ute ja Viitas Jussi. Tilaaja oli erittäin tyytyväinen tulokseen ja tekijät uuteen työtapaan. Insinööri Anttilan kanssa muodostuikin vuosikymmenten ystävyys- ja yhteistyösuhde. Hänen kauttaan saatiin useita uusia työkohteita eri puolilta Hämettä. Merkittävin uusi tilaus oli Puisto-Emmauksen talon kaikki kupari- ja peltityöt 1950-luvun lopulla. Taloon tehtiin mm. kaikkiin rappuihin porraskaiteet, tasakatolle ulkokaiteet sekä upea pihaportti. Tämä Tähtinen & Solan uusi rakennuskohde Hämeenpuisto 14:ssa olikin siihen mennessä suurin kerrostalourakka, joka työllisti viisi peltiseppää ja neljä kaidemiestä lähes vuodeksi. Töihin oltiin tyytyväisiä ja Tampereen Pelti ja Kaide sai jälleen näyttää erikoisosaamistaan. Puisto-Emmauksen talossa tällaisia erikoisuuksia olivat arkkitehdin piirtämät juhlasiiven taitto-ovien saranoinnit, joita pajalla mietittiin ja rakenneltiin tavallista tarkemmin! Pihaportin pinnoitus näytti miesten mielestä liian harvalta. Ruohosen Uten kanssa lyötiinkin vetoa siitä, mahtuisiko mies menemään portista läpi. Onneksi hartiat ottivat vastaan ja Erkki voitti vedon! 24 Hämeenpuiston Puisto-Emmaus nykyasussaan. Tuotannon myymälä Puisto-Emmauksen talossa. Täältä haettiin urakan aikana evästä ruokatunnille. Kuva: E. M. Staf. 25 Veljekset saivat myös Tampereen kaupungilta suuren tilauksen: Tammelan koulun laajennuksen pelti- ja kaidetyöt sekä ilmastointikanavien pellitykset. Siellä sattui kerran kiusallinen tilanne, kun Valtameri Oy:ltä oli tilattu kahden tuhannen tonnin erä galvanoitua peltiä ja pelti oli toimitettu asianmukaisesti koulun pihaan. Seuraavana päivänä kaupungin rakennustarkastaja soitti vihaisena, että työmaalle on tilattu kelvotonta peltiä. Erkin olisi nyt syytä tulla pian työmaalle selvittämään kaupungin virkamiehille millaista peltiä kattoon oikein meinattiin laittaa. Kun Erkki saapui kiireellisesti paikalle, oli siellä vastaava mestari Pelkonen esittelemässä ruostunutta peltikasaa vierailijoille. Erkki tuli hätiin, ja kertoi päällimmäisten peltien olevan kuljetussuojia. Onneksi alta paljastui tilattua virheetöntä kiiltävää peltiä. Tarkastuskäynnillä olevat virkamiehet luonnollisesti yrittivät kätkeä hymynsä, ja vastaava mestari oli nolona. Tapaus aiheutti kuitenkin sen, että peltitöitä hoitaneen Viitasen Jussin ja vastaavan mestarin välillä oli koko urakan ajan sukset ristissä. Kerran Peltonen erehtyi haukkumaan verstaan työmiehiä Viitaselle, josta tämä suuttui niin, että totesi: ”Perkele, olisi ollut parempi, ettei koko Pönttövuoren tunnelia olisi tehtyä ollenkaan, ja olisit jäänyt sinne Savoon”. Tämän jälkeen suukopua ei enää ollut, mutta kaupungilta ei myöskään tullut enää uusia tilauksia. Tammelan koulun uusi puoli, jonne tehtiin pelti- ja kaidetyöt. Erkki kävi kansakoulun ensimmäisen luokan Tammelan koulun vanhalla puolella. 26 Rakennuspeltitöitä saadaan lisää Rakennuspeltitöitä jatkettiin edelleen, yksi suuri urakka oli Tähtinen & Solan Outokumpu Oy:n toimitalo Kuparitalo Tuomiokirkonkadulla. Vastaavana mestarina toimi Nurmela ja talon sijainti Tammelan pääviemärin vieressä Verkatehtaankadun ja Tuomiokirkonkadun kulmassa osoittautui vaikeaksi. Pääviemäri oli halkaisijaltaan 1,5 metriä ja se edellytti syvää kaivausta tontilla. Mestari Nurmela kertoi, ettei hän osaa rakennusvaiheessa öitäänkään nukkua, kun hän pelkää että koko ”paskaputki” uppoaa rakennusmonttuun tuotteineen. Sokkeli saatiin kuitenkin onnistumaan hyvin ja rakennuksen kaikki pellitykset tehtiin näyttävästä kuparista. Talon ulkopuoliset syöksytorvien kiinnikkeetkin tehtiin piirustusten mukaan kuparista, mutta seuraavana keväänä talonmies soitteli, että kaikki kupariruuvit olivat menneet poikki pakkasen vaikutuksesta, ja niin ne vaihdettiin perinteisiin rautaisiin ruuveihin. Hirveä onnettomuus meinasi sattua, kun Ruohosen Urho ja Viitasen Jussi sekä Westerbackan Heikki olivat kattotöissä Asunto Oy Kymmenestornin huiman korkealla katolla. Talo oli viimeisin Kalevan tornitalo, josta varakkaat tamperelaiset ostivat tilavia asuntoja ja jopa kerroksia. Taloon tehtiin peltikatto ja ikkunalistat, ja ne olivat valmistumassa juuri ennen talven tuloa. Talon katto oli jäätynyt yön aikana ja oli liukas, kun miehet sinne aamulla saapuivat. Tuohon aikaan ei edes korkeissakaan kohteissa käytetty mitään turvarakennelmia tai rakennustelineitä. Niin Heikki kaatui liukkaalla katolla selälleen ja luisui jäisellä pinnalla kohti räystästä ja varmaa putoamista 10-kerroksisen talon katolta, kun Ute sai Heikistä kiinni viime hetkellä. Saman talon katolle jouduttiin kiipeämään vielä seuraavana keväänä, kun työmaamestari Urho Brandtin soitteli, että ullakolle on tullut myrskyn aikana vuotoa. Erkki lähti ajelemaan Kalevaan, mutta talonmiestä ei löytynyt mistään avaamaan ovea ullakolle. Aikansa odoteltuaan ja ihmeteltyään Erkki ei enää malttanut haaskata aikaansa, vaan päätti kiivetä katolle paloportaita pitkin tilannetta katsastamaan. Puolivälissä pitkää matkaa hän pysähtyi levähtämään, mutta jatkoi sinnikkäästi matkaa ylös asti. Päästyään ylös hän istuutui räystään reunalle hieman uupuneena suorituksestaan, kun hän huomasi, että lähitalojen parvekkeilla oli paljon naisia ihailemassa uhkarohkeata urheilusuoristusta! Mutta työtä oli jatkettava ja seinälevytyksen piirustusvirheestä löytyikin syy, miksi sade pääsi mineriittilevyn ja pellin väliin kovalla tuulella. Tilanteeseen saatiin siis parannus pienellä käytännön korjauksella. Kalevan tornit kuvassa 1950-luvun loppupuolella. Kuva: V.O.Kanninen, Tampereen museoiden kuva-arkisto. 27 Puolustusministeriön rakennuskonttori etsii peltiseppä-urakoitsijaa 1960-luvun alkupuolella Aamulehdessä oli ilmoitus, jossa Puolustusministeriön rakennuskonttori (nykyinen Puolustushallinnon rakennuslaitos) ilmoitti etsivänsä peltisepänurakoitsijaa työmailleen. Erkki olikin yhteydessä rakennusmestari Peippoon ja yhteistyö Puolustusministeriön kanssa pääsi alkamaan kattaen koko Hämeen läänin alueen. Tampereen Pelti ja Kaide sai urakoita vuosikymmenten ajan Puolustusministeriön eri varikkorakennuksille, konehalleille ja muillekin rakennustyömaille. Ensimmäisiä kohteita oli Ylöjärven Lakialaan rakennetun Puolustusvoimien teknillisen tutkimuslaitoksen peltityöt, jossa yhteistyötä tehtiin rakennusmestari Kosti Salosen johdolla. Kuvassa Lakialassa sijaitseva Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos. Seuraavaksi työkohteeksi tulivat Kalkun kuljetusvälinevarikon ja Vuoreksen varikon pellitykset. Sota-aikaan 1940-luvulla Kalkun patruunatehtaan valtavassa nelikerroksisessa maanalaisessa luolastossa oli työskennellyt satoja naisia valmistamassa erilaisia ammuksia. Vuorta räjäyteltiin ja rakennettiin vuosikausia erilaisine peltitöineen. Tilasta tuli myöhemmin ilmavoimien lentokoneosien varastokeskus. Nykyisin kuvassa olevassa tilassa toimii Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus. 28 Erikoinen työkohde oli myös Teiskon Aitovuoren tutkimuskeskus, jota alettiin rakentaa sodan jälkeen. Aitovuoreen oli tehty maanalaisia luolia kolmeen eri kerrokseen, ja laitoksesta oli rakennettu pitkälle omavarainen omine voimalaitoksineen. Myöhemmin tilasta tehtiin Suomen armeijalle koko maan kattava lennonohjauskeskus. Aitovuoressa työnjohtajana toimi rakennusmestari Kalle Metsäranta, joka työskenteli siellä vuosikausia ja jonka tilauksesta toteutetut pelti- ja kaidetyöt sujuivat hyvin. Aitovuoren sisälle rakennettiin myös Lennoston käyttöön kaksikerroksisia asuintiloja ja niihin täysin nykyaikaisia asuntoja. Aitovuoren työmaa oli tarkan vartioinnin kohteena ja kerran jouduttiin hurjaan tilanteeseen, kun ketjuissa olevat vartiokoirat estivät miesten liikkumisen täysin saartaen miehet keskelle piha-aluetta. Onneksi ketjut olivat vahvat, ja päivystysmies tehtäviensä tasalla. Vartiointi aiheutti hauskojakin vitsitilanteita. Kerran Kalle huijasi erästä työmiestä, että uuden uutukainen valvontakamera kuvaa miesten toimintaa koko ajan reaaliajassa. Kalle väitti ”pokkana”, että kamerakuvaukseen pääsi myös miehen luvaton ulkopissalla käynti ”lopputippahemputteluineen”, Kalle pelotteli vielä miestä kamerakuvauksen ”vaaroista”, sillä kameralähetyshän saattaisi päätyä jopa televisioon saakka. Jos ongelmia tuli, niihin tartuttiin heti. Näin kävi kun voimakas syysmyrsky tempaisi osan Härmälän lentokonevarikon kattoa otteeseensa ja lähes parisataa neliötä peltikattoa lainehti osittain ilmassa. Erkki riensi miehineen paikalle Metsärannan Kallen hälyttämänä ja pihassa olleiden suurten lankkujen ja naulojen avulla katto saatiin kovassa tuulessa kiinnitettyä tilapäisesti niin, että se saatiin pysymään paikallaan ja katon pullistelu aisoihin. Ripeän toiminnan ansiosta saatiinkin sitten koko katon remonttiurakan tilaus. Töitä riittää pienistä urakoista suuriin rakennustöihin Erikoiseen ongelmaan törmättiin Tillikan talossa, jonka nurkalta tulevia syöksyputkia jouduttiin korjaamaan lähes joka vuosi, kun Tillikan juopuneet asiakkaat potkivat syöksytorvet lommoille ja jopa kokonaan irti öisinä tihutöinään. Talonmies Valkama soitteli Erkille, että keksisikö hän tähän asiaan mitään parannuskeinoa. Erkki mietti asiaa tovin ja ehdotti, että tehdään syöksytorvien alapäät 2 mm rautalevystä ja maalataan samanlaisiksi kuparinsävyisiksi, niin jopa loppuu potkiminen, kun kenenkään jalat eivät moista vastusta kestä ilman sairaalareissua. Niinpä torvet saivat rautaiset alaosat hienoine kuparinsävyineen ja näin syöksytorvet saivat olla tämän jälkeen rauhassa ja pysyivät hienosti ehjinä! Tillikan ja Teatteritalon katolla ollutta legendaarista Klubi-tupakkamainostakin paranneltiin ja kun sen aika tuli lähteä, toimi Ruohosen Ute mainoksen poistajana. Suurimpia rakennustyömaita olivat tuohon aikaan Hämeenkadulla sijaitseva KansallisOsake-Pankin uudisrakennus, jota Tähtinen & Sola rakennutti. Vastaavina mestareina toimivat Urho Brandtin ja Reijo Tuominen. Työmaalla toimi 5 hengen työporukka lähes vuoden ajan ja he tekivät kaikki kuparikatot, listat, kaide -ja rautatyöt. Työmaa oli huippuvaativa. Talossa oli kalliita uusia ratkaisuja, mm. julkisivu oli lasia ja kuparia. 29 Vuonna 1962 insinööri Jaakko Metsäpuro Tähtinen & Solalta ilmoitti, että hän on perustanut oman yrityksen ja kyseli, tekisikö Tampereen Pelti ja Kaide hänen töihinsä jatkossa pelti- ja kaidetyöt. Keskustelua käytiin ja Jaakko Metsäpuro ilmoitti, että ikävä kyllä hänellä ei vielä ole edes rahaa maksaa tilauksiaan. Sopimukseen kuitenkin päästiin ja ensimmäiseksi tehtiin Jaakon Käpylän kotitaloon Käpytielle uusi sisäänkäynti, kun yritykselle erotettiin tilat muusta talosta konttoritiloiksi. Rakennelmasta tulikin varsin näyttävä, ellei suorastaan ”retee”! Kun miehet olivat keskustelleet millainen kate uuteen sisäänkäyntiin laitetaan – galvanoitua peltiä vai jopa kuparia, totesi Jaakko, että eiköhän laiteta kuparia, että naapuriin rouvilla piisaa ihmettelemistä! Tästä alkoi pitkä ja tuloksellinen yhteistyö, sillä ei mennyt kauaa, kun Jaakko Metsäpuro soitteli Erkkiä katsomaan Hatanpään valtatiellä suuren verkatehtaan kattorakennelmaa ja sen urakointia. Tästä nykyisen Koskikeskuksen paikalla olleesta Verkatehtaan kattourakasta tulikin suuri ja onnistunut urakka ja yhteistyö alkoi myös Metsäpuron ”oikean käden”, työmaamestari Väinö Niemisen kanssa. Metsäpurolle tehtiin myös useita tahkohiomakoneita, koneiden korjauksia ja muuta tarpeellista. Myös muille yrityksille tehtiin erilaisia erikoiskoneita, kuten esimerkiksi Salosen lasihiomolle lasin reunojen hiomiseen suunniteltuja hiomakoneita. Tähtinen & Solan työmaille ja tehdaslaajennuksiin maakuntaan tehtiin edelleen peltikattoja, räystäitä ja rännejä, kaiteita ja mitä milloinkin tarvittiin. Yhden kerran ajettiin Jämsän Kaipolan paperitehtaalle katon listatöihin ja pakettiautoon pakattiin mukaan 4 miestä ja valmiiksi tehdyt lista-aihiot, joten auto oli tupaten täynnä. Matkaan lähdettiin jo aamuvarhaisella ja tarkoitus oli, että urakka saataisiin tehtyä tiiviillä porukalla yhden pitkän päivän aikana. Perillä kuitenkin yksi työmies hävisi paikalta ja hommasta jouduttiin selviämään pienemmällä miehityksellä. Kun urakka alkoi olla valmis iltapäivä viiden aikaan ja tuli kotiin lähdön aika, ilmestyi kadonnut mies paikalle muina miehinä hieman heikommassa kunnossa kuin lähtiessään. Urakasta väsyneet miehet eivät asiasta riemastuneet. Tulokasta ei oltu huomaavinaankaan ja juhlija jätettiin pois kyydistä muiden lähtiessä autolla kotiin päin. Vasemmalla VanhaVerkatehdas, sitten Hatanpään valtatie ja Aleksanterinkatu, joka risteää itä-länsi-suuntaisen Suvantokadun kanssa. Kuva: E.M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto. 30 Yhtyneet paperitehtaat: Kaipolan tehdas 1960-luvulla. Paperitehtaille tehtiin paljon peltiurakoita vuosien varrella. Kuva Keskisuomalainen Hotelli Emmauksen korottaminen. Uuteen ylimpään kerrokseen tuli sauna-, uimaallas- ja takkahuoneosasto. Arkkitehti Reijo Ojanen oli suunnitellut keskelle takkahuonetta suuren kuparisen avotakan. Ruohosen Urho saikin tehtäväkseen takan tekemisen taotuista kuparilevyistä. Takka oli poikkeuksellisen näyttävä ja moderni, ja sen tulipesä avautui joka suuntaan takkahuoneessa. Kuva Vapriikki. Suuri urakka saatiin myös hotelli Emmauksen (nykyinen hotelli Tampere) korottamisesta. Pihaan tarvittiin jopa iso lavahissi, jonka avulla rakennukseen tehtiin uusi kahdeksas kerros. Osat tähän lavahissiin rakennettiin Leppäkadulla. Noin viiden vuoden kuluttua Hotelli Emmauksen takan tekemisestä soitteli hotellinjohtaja Leuto Lumme ja pyysi samanlaista takkaa heidän uuteen takkahuoneeseensa Kyttälän Kristillisten Nuorten kerhotilaan, jonka vastaavaksi johtajaksi Lumme oli siirtynyt. Hän kyseli, olisiko Erkillä tallella vanhat piirustukset, ja ellei ole, niin hänellä oli samasta takasta Emmauksen vieraana käyneen arkkitehdin kopioimat piirustukset! Takan suosiota kuvaa se, että vielä kolmannenkin kerran takka nousi esille, kun Höyrypuuseppien rouva Lampen soitteli, että he ovat saaneet venäläisiltä tarjouspyynnön Moskovaan tehtävästä kuparitakasta. Hän tarjosi takkaurakkaa Erkille. Kun rouva Lampen toi piirustukset nähtäville, oli taas kyseessä sama Emmauksen takka. Urakka saatiin ja takka tehtiin. Myöhemmin kuultiin, että samanlainen takka pystytettiin myös presidentti Bresnevin saunamajalle Moskovaan. Rouva Lampen olisi halunnut vierailla siellä, mutta raskaasti aseistautuneet vartiomiehet estivät rouvan ”kunnialliset aikeet”. 31 Myöhemminkin Höyrypuuseppien kanssa tehtiin tuloksellista yhteistyötä ja saatiin mielenkiintoisia tilauksia. Tällöin elettiin jo hyvinvoinnin lisääntymisen aikaa ja Suomeen perustettiin uusia hienoja hotelleja, joihin tarvittiin ylellisiä elementtejä. Mm. vastaanottotiloissa käytettiin uudella lailla messinkiä, kuparia, alumiinia ja ruostumatonta terästä, ja niitä työstämään tarvittiin huippuammattilaisia. Sisustuksia tehtiin kymmenen – kahdenkymmenen vuoden aikana mm. Hotelli Marinaan Turkuun ja Hotelli Palaceen Helsinkiin sekä eri hotelleihin Lappiin, rannikolle, Ahvenanmaalle ja Venäjälle asti. Tampereen Näsinneulaankin tehtiin upea Näsinneula-kilpi, samoin korjattiin useaan otteeseen Hotelli Emmausta ja oltiin mukana toteuttamassa hotelli Tammerin silloista uudistusta. Hotelliin tehtiin myös hieno HotelliTammer-kilpi. Varsinkin kauempana sijaitsevat tilaukset hoituivat niin, että Tampereen Pelti ja Kaide teki osat ja Höyrypuusepän miehet asensi- Ruohosen Ute ja suuren suosion saanut vat ne paikalleen. ”Bresnevin” kuparitakka. Hotelli Tammer kosken rannalla on nykyisin kilpineen Museoviraston suojelukohde. Ajatus uuden verstaan rakentamisesta syntyy Elämään ja työntekoon Leppäkadulla oltiin tyytyväisiä, tila oli lämmin ja kuiva, ja siellä pärjättiin mukavasti reilun kahdenkymmenen työntekijän kanssa. 1960-luvun alkupuolella saatiin yhtäkkiä uusia ajatuksia, kun Metsäpuron Jaakko tuli käymään Leppäkadun pajalla. Hän ihmetteli matalaa ikkunatonta verstastilaa, jonne oli vielä vaikeata ajaa jyrkkää luiskaa pitkin autolla ja ehdotti, että Erkki kävisi kyselemässä kaupungilta tonttia, niin hän rakentaisi laajentuneelle Tampereen Pelti- ja Kaiteelle uudet sopivat verstastilat. Insinööri Aarne Jokinen kyllä piirtäisi tarvittavat piirustukset ja hoitaisi lupa-asiakirjat. Erkki totesi tähän, että olisihan se hienoa saada juuri omalle toiminnalle suunnitellut isot tilat, mutta ongelmana on se, ettei heillä ole rahaa rakentamiseen. Tähänkin Jaakko Metsäpurolla oli vastaus valmiina – hän rakentaisi omilla rahoillaan niin pitkälle kun ne riittäisivät, ja loput rahat pyydettäisiin pankista. Täytyisihän pankin luvata lainarahat, sillä ei rakennusta voisi keskenkään jättää! 32 Ajatus alkoi kiinnostaa niin paljon, että Erkki kävi kaupungin rakennuskonttorissa kyselemässä sopivaa rakennuspaikkaa ja sieltä tarjottiin tonttia uudelta teollisuusalueelta Lielahdesta, entiseltä Enqvistin pellolta. Alue kaupungin länsipuolella ei kuitenkaan tuntunut hyvältä ja kaupungin virkamies lupasi selvitellä, löytyisikö kaupungilla muuta tarjottavaa. Eikä mennyt kauaakaan, kun kaupungilta tuli ilmoitus, että heillä olisi tarjota yritykselle 2000 neliön pienteollisuustontti Vihiojantie 22:ssa, johon voisi rakentaa noin 200 – 500 neliön teollisuushallin. Erkki ja Reino kävivät heti tonttia katsastamassa ja ajatus uudesta verstaasta alkoi tuntua entistä paremmalta. Myös Metsäpuron Jaakko poikkesi tonttia katsomaan, ja rakennuksen muoto alkoi hahmottua niin, että pihan puolelle tehtäisiin rakennukseen alakerta, sillä pihamaa oli pari metriä alempana kuin katu. Entinen paja oli ollut kooltaan 150 neliötä, nyt uudeksi pajaksi kaavailtiin 200 neliötä, plus alakertaan saman verran. Ulkomitoiltaan rakennus olisi 10x20metriä ja rakennusmateriaalina olisi punatiili, alakerta tehtäisiin betonista. Martit Lindell ja Tirri, turbiini siipien 3D särmäystä. Henkilökuvassa Martti Lindell, peltiseppä ja särmäystyöt Työura Konepajalla Martti tuli kesätöihin Leppäkadun pajalle 14-vuotiaana 6.6.1963 serkkunsa Urho Ruohosen houkuttelemana. Koska tienesti alkoi kiinnostaa, jäi Martti töihin konepajalle ja luvattuun peltisepän oppiinkin hän pääsi pikkuhiljaa. Hän toimi ensin apupoikana vanhempien miesten mukana työmailla ja rakennuksilla ja siitä sitten opittuaan hän pääsi tekemään itsenäisemmin peltisepäntöitä ja särmäyksiä. Oppi-isänä toimi Ute. Martti onkin ehtinyt olla mukana niin Leppäkadun, Vihiojantien kuin Hyllilänkujankin konepajoilla ja kokenut niin Erkin, Reinon kuin Pekankin johtaja-ajat. Vaikka ei siinä niin mietitty kuka on johtaja tai kuka määräisi. Ilmapiiri Ilmapiiri Konepajalla oli mukava, henki oli hyvä eikä työpaikkakiusaamisesta ollut tietoa. Tietoa yrityksestä sai sen verran kuin tarvitsikin, eikä konttorin puolen asioista tarvinnut enempää tietääkään. Koko ajan oli pakko mennä eteenpäin ja kehittyä, että pysyi mukana ajan hengessä. Hyvin pärjättiin, vaikka välillä töitä oli ihan ”pirusti”, välillä ei ollenkaan, mutta siihenkin tottui. Muistoja Martti muistelee hauskaa arkityöpäivän tapahtumaa, kun Ruohosen Ute ja Talvion Pentti olivat palanneet takaisin verstaalle työmaakäynniltään. Kummatkin siinä tekivät töitä pitkän peltisepänpöydän eri päissä ja pitääkseen juttua yllä, he huutelivat sitten toisilleen pöydän yli. Pentti ajatteli, että hän taitaa kertoa teatteri-illastaan, kun oli käynyt katsomassa Koskenlaskijan morsianta ja niin hän aloitti jutun. Urho ihmetteli moista juttua, jaa vai että koskeen lasketaan sorsia – minkä ihmeen vuoksi? Utella oli välillä vähän huono kuulo ja aina välillä jutut menivät työntouhussa ohi. Martti haluaa vielä kertoa, että tosi hyvä hänen oli konepajalla olla ja että päivääkään hän ei antaisi pois! Tulevaisuuden näkymät Martti jäi eläkkeelle pari vuotta sitten. Martti uskoo, että Konepaja jatkaa omaa elämäänsä hyvissä käsissä. Harrastukset Harrastuksena Martilla on ollut aina työ ja perhe. Lempikone Lempikone on selvästi Ursviken. 33 Tontin osto Vihiojantieltä Vihiojantie 22 tontti ostettiin kaupungilta ja seuraavana vuonna 1963 haettiin rakennuslupaa Aarne Jokisen piirtämälle ja Erkin, Reinon ja Metsäpuron Jaakon ideoimalle teollisuushallille. Rakentaminen aloitettiin heti kesällä Jaakko Metsäpuron yrityksen voimin. Erkkiä huolestutti miten hallin maksaminen saataisiin hoitumaan, mutta Jaakko lohdutteli, että hän sitten ilmoittaa, kun rahat ovat loppuneet ja tarvitaan lisää – ei vielä syytä huoleen! Rakentaminen edistyikin mukavasti koko lämpimän kesän ja syksyn ja vasta joulun aikaan Jaakko ilmoitti, että nyt rahat loppuivat ja että Erkin pitäisi lähteä pankkiin rahaa hakemaan! Erkki noudatti pyyntöä ja meni tapaamaan pankinjohtaja Hietalaa kertoakseen, että heidän rakennustyömaansa on jo edennyt vesikattovaiheeseen ja nyt tarvittaisiin rakentamiseen rahaa. Hietala ei kuitenkaan ehtinyt tapaamiseen, vaan paikalle oli saatu johtaja Palomäki. Erkki kertoi Palomäelle Metsäpuron Jaakon näkemyksen, että kyllä tässä rakennusvaiheessa on pankista rahaa löydyttävä. Aiemmin rahan saanti olisikin ollut paljon epävarmempaa tiukan lainapolitiikan takia. Palomäki oli erikoisesta lananhakijasta ihmeissään ja totesi, että johtokunnan kokouskin pidettäisiin vasta muutaman viikon päästä, mutta että pankki voisi lähettää rakennustarkastajan paikalle selvittämään asiaa, kun sillä tuntui olevan niin kiire. Rakennustyömaalle saapui rakennustarkastajana vanha tuttu pispalalainen Pekka Huvi, joka työmaata katseltuaan ja kierreltyään totesi, että rakennushan on jo puolivalmis ja kyllä loppuun rakentamiseen on rahaa saatava! Tämän kuultuaan Säästöpankki ilmoitti, että koska tarkastus on suoritettu, laina myönnetään ja rahan saa kahden viikon päästä. Laskuja oli kuitenkin jo erääntymässä ja Erkki ilmoitti, ettei niin kauaa voida odottaa. Parin päivän päästä Säästöpankin johtaja jo soittelikin, että raha on nostettavissa ja työmaa voi jatkua keskeytyksettä! Laina saatiin koko rakennusurakalle ja halli valmistui jo kevättalvella vuonna 1964. Uusi verstas valmistuu kevättalvella 1964 osoitteeseen Vihiojantie 22. 34 Uuden verstaan varustelua Uudelle pajalle suunniteltiin miehille tilava pukuhuone alakertaan ja yläkertaan erillinen konttoritila. Konttorin koko oli 3x3 metriä ja sinne sijoitettiin vastakkain kaksi työpöytää Erkille ja Reinolle, tilasta erotettiin lasiseinällä myös oma tila konttorirouvalle. Konttoritöitä hoitamaan saatiin tehokas ja huolellinen Sirkku Härmä, joka hoiti tehtäviä useita vuosia. Työntekijöitä oli tuolloin Reinolla vaihdellen kahdesta neljään ja Erkillä 10–15 miestä. Hallin alakerta annettiin vuokralle Starkjohanin vesijohtomiehille ja omalle toiminnalle saatiin laajennuksen myötä valoisat ja toimivat tilat. Hallin puolelle hankittiin kattonosturiksi 500 kilon ketjunosturi, jonka avulla saatiin nostettua painavat osat suoraan ovesta ja ovelle. Verstaalle hankittiin myös ensimmäinen 5mm X 2000mm Föst levy-leikkuri, jota kutsuttiin leikkisästi giljotiiniksi. Tämä toi työhön täysin uuden vaiheen, kun pystyttiin leikkaamaan 5 mm:n levyjä aiempien yhden millimetrin sijasta. Uusi hankinta oli myös ensimmäinen Kemppi Mig-hitsauskone. Mig-tekniikka oli hienoa, vaikka itse kone olikin usein epäkunnossa ja Kempin korjausmiestä jouduttiin alvariinsa kutsumaan auttamaan. Verstaan laajennus vuonna 1968 Vaikka uusi verstas oli suunniteltu huolella, vaati nopeasti laajentunut toiminta varsin pian lisätilaa. Näin alettiin miettiä hallin laajentamista. Kun Erkki soitti Tampereen Säästöpankkiin johtaja Terholle lainaasioissa, hänen aikeensa tyrmättiin alkuunsa vetoamalla huonoon aikaan – lisälainaa ei luvattu! Erkkiä ei niin vain lannistettu, vaan hän otti yhteyttä Vihi-ojantielle perustetun Kansallis-Osake-Pankin paikalliskonttoriin. Siellä asiaa pohdittiin tarkasti ja pankinjohtaja vieraili verstaalla, tarkasti tilinpäätökset ja valitteli myös rahamarkkinoiden huonoa tilannetta. Hän kuitenkin kohta ilmoitti, että he antavat puolet lainantarpeesta ja toisen puolen Tampereen Pelti- ja kaide saa varmasti omasta Säästöpankistaan KOPin lainapäätöksen jälkeen. Tämähän edisti asiaa, sillä muutaman päivän päästä pankinjohtaja Terho Tampereen Säästöpankista soitti ja ilmoitti, että he myöntävät koko lainan. Niin alettiin Vihiojantien puolelle rakentaa laajennusta, johon oli suunniteltu 150 neliötä lisätilaa. Laajennuksen toteutti taas insinööri Jaakko Metsäpuro, ja verstaan toiminta jatkui koko laajennuksen ajan normaalisti. Vanha kadun puoleinen ikkunaseinä purettiin ja laajennus toteutettiin seinän taakse. 35 36 37 Uuteen laajennusosaan hankittiin uusia koneita ja näin päästiin paremmalla konekannalla työstämään isompia levyjä ja taas siirryttiin uuteen toiminnan vaiheeseen. Laajennuksen yhteydessä hankittiin mm isompi 1000 kilon kattonosturi ja venäläinen neljän metrin särmäyskone. Erkki olisi päätynyt eurooppalaiseen koneeseen, mutta Reino kannatti venäläistä konetta hyvänä ja vahvana sekä halpana. Lisäksi hankittiin 5mmx3200mm leikkuri, joka oli myös venäläinen. Leikkuri saatiin juuri Tsekkoslovakian kriisin aikaan vuonna 1968 ja mukana saapui myös venäläinen asentaja. Hän yritti saada Tampereelta asennuksen ajaksi hotellihuonetta, muttei onnistunut. Erkki kutsui hänet yöpymään Oksin kesämökilleen ja juuri ajomatkalla Ylöjärvelle kerrottiin radiossa Tsekkoslovakian miehityksestä. Kaikkien mielet menivät vakaviksi – vaikka asentaja ei suomea ymmärtänytkään, ymmärsi hän mitä radiossa selitettiin. Irja-vaimo laittoi mökillä kaikille ruokaa ja asentajalle yösijan rantamökkiin. Asentaja nautti illastaan soutelemalla omissa oloissaan. Aamulla Irja ihmetteli miksi asentaja oli nukkunut yönsä päiväpeiton päällä. Mies jäi myös mieleen siitä, että hän hauskasti huusi ja puhalteli puhelimeen jatkuvasti. llmeisesti puhelinlinjat toimivat huonosti sen ajan Venäjällä. Uusia tilauksia ja yhteistyökumppaneita Edelleen saatiin uusia tilauksia ja uusia yhteistyöavauksia. Valmetin Linnavuoren tehdas tilasi laivakoneisiin kuumalämpöeristettyjä ja peltipäällysteisiä pakoputken osia. Tätä varten tehtiin ”taikina”, joka massattiin ja käytettiin putken päällä eristeenä ja päälle tuli vielä galvanoitu suojapellitys. Näissä onnistuttiin hienosti, ja kohta tulikin uusi tarjouspyyntö laivakoneiden öljypohjista. Öljypohjat olivat 5 metriä pitkiä, 1,5 metriä leveitä ja 1 metsin syvyisiä 10–35 mm rautalevystä tehtyjä tarkkoja osia. Öljypohjat liitettiin tanskalaisiin Burmeister&Wain moottoreihin ja pelkkä leyvypohjan paino oli jo noin tuhat kiloa, joten uusi kattonosturi oli tässäkin työssä välttämätön. Öljypohjien valmistus oli erittäin tarkkaa ja valvottua työtä. Aina kun yksi öljypohja oli hitsausvalmis, tuli englantilaisen merirekisterin tarkastaja tekemään öljypohjalle tarkastuksen. Valmetin piirustuksissa huomattiin virhe, sillä niistä puuttuivat hitsausviisteiden konevarat. Verstaalla päätettiinkin tehdä työ toisin kuin piirustukset edellyttivät, eli kasvatettiin hitsausviisteet terävään kulmaan saakka. Lisäksi piti hioa, ettei kappaleeseen jäänyt viisteetöntä osaa. Niinpä toisessa lopputarkastuksessa Loizin tarkastaja oli tyytyväinen lopputulokseen ja hyväksyi Erkin tekemät muutokset. 38 Kuvissa Vihiojantien verstas uusine laajennusosineen sekä konttorin puoleisesta päädystä että toisesta päädystä kuvattuna. Samalla selvisi, että Valmet oli tilannut samoja osia aiemmin Rautapohjan tehtaaltaan, mutta ne olivat olleet vääntyneitä eikä koneistukselle jäänyt riittävästi varaa. Tampereen Pelti- ja Kaiteessa vääntyminen estettiin myös sillä, että hitsaukseen kehitettiin käänneltävä jigi-laite, jonka avulla osat saatiin hitsattua vuorotellen kummaltakin puolelta molemmin puolin runkoa. Vääntymisen maksimimitaksi oli määritelty 5mm. Valmetin Rautpohjan tehtaalla vääntymä oli ollut 15mm. Seuraava runko sovittiinkin tehtäväksi juuri tällä uudella tavalla eikä piirustuksien mukaan. Pohjia tehtiin tuolloin 4 kappaletta ja myöhemmin vielä lisää. Henkilökuvassa Reijo ”Leiffi” Salminen, hitsaaja, vaativat rakenteet Työura Konepajalla Reijo tuli työnhakuun Vihiojantielle vuonna 1973, koska kaverit Räty ja Tirri olivat siellä töissä ja kehuivat yritystä. Reijo oli juuri päässyt armeijasta ja Erkki olikin työhaastattelussa arvostanut kovasti Reijon lyhyttä hiusmallia. Reijo oli työskennellyt Sammon Metallissa, mutta Erkki oli heti haastattelun jälkeen soittanut sinne ja sopinut, että Reijo siirtyisi hänen konepajalleen. Aluksi Erkki piti Reijolle isällisiä puhutteluja. Mutta kyseli Erkki myös Reijolta neuvoja poikansa Pekan kasvatukseen, kun tämä oli lapsena niin huolimaton, eikä isä-Erkki aina tiennyt, miten poikaa pitäisi opettaa. Myöhemmin Reijo pääsikin pitämään vastaavia isällisiä kasvatuspuheita Pekalle, kun tämä nuorena poikana tuli verstaalle töihin. Vuosien myötä työkohteet ovat muuttuneet yksityiskotien rappuralleista ja saunanlauteista isoihin vaativiin alihankintatöihin. Reijo kokee, että hänen osaamiseensa on luotettu ja hän on saanut hienoja tehtäviä. Muistoja Konepaja tosiaan ansaitsee oman historiikkinsa, sillä perheyritys on pysynyt hienosti pystyssä, vaikka metalliala on ollut kovin haasteellinen. Reijo muistelee lämmöllä Erkkiä ja elävästi mieleen on jäänyt, että Reijo ja Erkki poikkesivat aina kahvilaan, kun he hakivat Agalta kaasupulloja. Erkki tilasi heille yhden sitruunapullan ja kysyi, että syödäänkö tämä puoliksi. Erkki oli perso juuri sitruunapullille, mutta ei halunnut herkutella kuin sen yhden puolikkaan. Erkistä on vielä mainittava hänen vitsinsä. Ne nimittäin kuultiin aina sopivan paikan tulleen useampaan kertaan ja muutama niistä on jäänyt jopa legendaksi, kuten Ameriikan kaupparatsu. Reijo muistelee, että Pekka oli jo pienenä poikana yhtä perusteellinen ja tiedonhaluinen kuin nykyisin. Hän kyseli innokkaasti asioista ja joskus työmiehet höynäyttivätkin häntä ”pahanpäiväisesti”. Äkkiä Pekka hoksasi tämän ja oppi näistä ”jekuista” paljon. Tulevaisuuden näkymät Metallialalla halpamaat tuottavat jatkossa yhä enemmän ongelmia. Kuitenkin Reijo uskoo vakaasti perheyrityksen jatkoon ja myös jatkajaan perhepiiristä. Omaan jaksamiseensa eläkeikään asti hän myös uskoo, jos vaan terveyttä piisaa. Harrastukset Ehdottomasti ravit, toto ja veikkaus! Ne pitävät pääkopan kuntoa ja hyvää muistia yllä! Rakkaisiin harrastuksiin kuuluu myös kalastus, ulkoilu ja lenkkeily Viktoria-koiran kanssa sekä puutarhan hoito ja omavaraisviljely kotona Kangasalla. Lempikone Perämoottori. 39 Yrityselämä Vihiojan tiellä vilkastui edelleen. Sinne perustettiin uusia yrityksiä, joista saatiin uusia naapureita ja yhteistyökumppaneita. Muun muassa Sakari Patjaksen Muototerä laajensi yritystään ja rakensi oman verstaan lähes naapuriin ja sinne tilattiin Erkiltä peltityöt. Samoihin aikoihin perusti Veikko Tuomi naapurustoon Tammer-Dieselin, jonka peltityöt tehtiin myös verstaalla. Veikko Tuomi perustikin eri puolille Suomea yrityksen haaraliikkeitä ja hänen poikansa tulivat mukaan yritystoimintaan ja toimivat myös yrityksen jatkajina. Tilat käyvät taas pieniksi ja haave uudesta verstasraennuksesta syntyy 1970-luvun alkupuolella toiminta vilkastui edelleen ja työssä käsiteltiin entistä suurempia ja painavampia osia. Vihiojantielle ei enää voitu laajentaa ja ajatus uudesta verstaasta alkoi pikkuhiljaa muhia. Erkki kävikin kyselemässä kaupungilta tontteja. Edelleen ensimmäiseksi esitettiin tonttimaata Lielahdesta, nyt Teivaalantieltä. Mutta koska ajatus Tampereen länsipuolesta ei vieläkään innostanut Erkkiä, löytyi uusi ehdokas Kaukajärveltä, Hyllilänkujan viimeiseltä tontilta. Tontti oli reilun kokoinen, 2500 neliötä, mutta muutaman metrin alempana kuin naapuritontit, joten tonttia jouduttaisiin täyttämään reilusti. Alue tuntui muuten mukavalta, joten tontti päätettiin ostaa. Naapurissa toimi autoilija, jonka kanssa sovittiin tontin täyttöurakasta. Maan täyttö tuli kuitenkin niin kalliiksi, että pinta jätettiin hieman alemmaksi kuin naapuritontit. Maan täyttöä saatiin valvomaan oma tytär Merja, joka samalla suoritti omaan rakennusarkkitehtiopiskeluunsa kuuluvaa harjoittelua. Rakennustyömaata johti Reinon toivomuksesta Seppo Rantala. Rakennussuunnittelun hoiti Irja-vaimon Kalevi-veljen insinööritoimisto A-insinöörit Kalevi Ahosen johdolla. Rakennuksen lopputarkastajaksi saatiin vanha ystävä Kyösti Välimäki. Yrityksen nimeksi oli jo hieman aiemmin vaihdettu Metallityöliike Reino Enne ja Erkki Enne, josta se vielä vaihdettiin samalla vuosikymmenellä nimeksi Veljekset Enne Ky. 40 Verstastilaksi rakennettiin 20m x 50m halli, jonka lisäksi suunniteltiin 150 neliön sosiaali -ja konttoritilat sekä sadan neliön kylmävarasto tarvikkeille. Halliin suunniteltiin suuret 5mx5m:n ovet, jotta päästiin käsittelemään vielä suurempia kappaleita. Myös siltanosturi suunniteltiin kestämään suurempia painoja, eli nyt siirryttiin entiseen nosturiin nähden viisinkertaiseen 5000 kg nosturiin. Nosturin palkit rakennettiin itse. Koneet sijoitettiin verstashallissa pääasiassa pohjoissivulle rakennuksen keskustasta itään päin. Pieniä koneita sijoitettiin myös eteläsivulle, ja hallin keskelle jäi leveä kulkuväylä, jossa pääsi ajamaan trukilla ja kuljettamaan suuriakin osia. Reino halusi työtilat hallin pohjoissivulta, Erkin työmiehet jäivät eteläpuoleiseen osaan. Kummankin johtajan miehille rakennettiin omat työpöydät seinustoille ja molemmin puolin rakennettiin yhteensä noin kymmenkunta 500 kg:n työpaikkanosturia. Näin saatiin erinomaiset työskentelymahdollisuudet, kun poikittain oli aina pienempiä nostureita ja keskellä suuri koko 1000 neliön hallin kattava siltanosturi. Muitakin uusia koneita hankittiin, mm. 3,7 metrin ruotsalainen Ursviken-merkkinen särmäri. Särmärin toimitusaikana tapahtui Ruotsissa devalvaatio, ja tämä laskikin sopivasti tilatun särmärin hintaa. Kärynpoistoa ei vielä siihen aikaan ollut, mutta muuten halli pystyttiin pitämään mukavan siistinä, siinä auttoivat sileä betonilattia ja paremmin suunnitellut tilat. Tuohon aikaan Reinolla oli talossa työmiehiä noin 5–7, Erkillä viitisentoista. Erkki hoiti pääasiassa kookkaita osia ja elementtejä sisältäviä Valmetin ja Tampellan tilauksia ja Reino Tamrockin tilaamia pienempiä osia. Yrityksen konttoristina toimi edelleen Sirkku Härmä. Veljekset Reino ja Erkki 41 Henkilökuvassa Viljo ”Ville”Helen hitsari, kokoonpanot, poltintyöt Työura Konepajalla Ville tuli keskustelemaan Erkin kanssa työpaikasta 31.5.1977. Kun samalla tuli puheeksi tuleva palkka, vastasi Erkki, että perkele, mistäs minä tiedän, kun en vielä tiedä mitä osaat. Palkasta päästiin sopuun ja työpaikasta tuli mieluisa. Ville tuli olleeksi Konepaja Enteellä töissä 33 vuotta. Ville on toiminut erilaisissa hitsaus – ja kokoonpanotöissä. Paljon on tullut tehtyä myös konekorjauksia sekä huoltotoimia. Aina töissä on jäänyt aikaa miettiä, miten työn saisi parhaiten tehdyksi. Ilmapiiri Ville arvostaa sitä, että työnantaja on ollut aina suoraan kontaktissa työntekijään, jolloin erimielisyyksiltä ja väärinkäsityksiltä pitkälle vältyttiin. Työporukka on ollut mukavaa ja töissä on ollut monta hauskaa velmuilijaa. Muistoja Ville kertoo talon kalleimmasta repsikasta eli Erkistä. Tampella Power oli tilannut kattiloihin palkkeja, joissa oli erikoiset pyöreät päät ja sitä varten oli rakennettu konepajalla konekin. Mutta työstövaiheessa palje aina repesi ja Ville ja Erkki yrittivät viilausurakkaa yhdessä. Erkki ei malttanut kesken vaikean urakan edes puhelimeen lähteä vaan totesi, ettei hän ole nyt paikalla! Yrittämisessä meni pitkälle toista viikkoa ja lopulta jouduttiin palkeet tekemään nelikulmaisiksi. Tulevaisuuden näkymät Aiemmin, kun oli vaikeata ja urakat jonkun tilaajan kanssa päättyivät, kävi kuitenkin aina niin, että kohta Erkki löysi uuden tilaajan. Välillä on tehty nelipäiväistä viikkoa ja lama-aikoina laajennustöitä, mutta aina on menty eteenpäin ja keksitty uusia selviytymiskeinoja. Harrastukset Ville harrastuksena on kalastus! Hän kuuluu myös kalastusalan harrastusjärjestöihin piiritasollakin ja toimii aktiivisesti hallitustyössä. Tarpeellisia kalastusneuvoja on tullut annettua myös Pekalle, koska tämä ei malttaisi odottaa kalasaalista kymmentä minuuttia kauempaa! Aikaa jää myös puutöille ja visakoivuisille ongenvavoille, joita hän tekee. Konepajalla on vieläkin Villen nurkka, jossa hän käy silloin tällöin tekemässä korjaushommia. Lempikone Hitsauskone. Sillä se on leipä tullut. 42 Kuvassa Viljo Helen kokoamassa telan päitä. Laivakoneiden osia, moottoreiden öljypohjia ja kurottajan runkoja Burmeister&Wain:n laivakoneiden osien tekemistä jatkettiin, nyt päästiin tekemään myös moottorin öljypohjia, jotka olivat painavia 1500 kiloisia ja 5x1x5 metrin kokoisia valtavia osia. Osia tuli tarkastamaan venäläinen insinööri yhdessä tulkin kanssa ja Erkki keräsi valmiiksi esille ainestodistukset, piirustukset ja muut tarvittavat asiakirjat. Kun tarkastaja käveli konttorin läpi hallin puolelle, hän pysähtyi samassa ja katseli oikealle ja vasemmalle ihmeissään. Erkki ohjasi hänet vasemmalle kohti öljypohjia ja otti esiin tarvittavat mittausvälineet tarkastajaa varten. Tarkastaja kyseli, että oletteko aiemmin valmistaneet näitä osia, johon Erkki totesi tulkin välityksellä, että ”kyllä, ensimmäisen erän Loidsin tarkastukseen, toisen erän Novski Veritaksen tarkastukseen ja nyt on ensimmäinen kerta Moskova-rekisterille”. Kuvassa ilmastinponttoonin ulosvienti 1980-luvun alussa. Kuljettamisen avuksi rakennettiin vaunu, johon osat nostettiin ja työ sujui tämän jälkeen huomattavasti helpommin. Tämän jälkeen tarkastaja koetteli sormella hitsattua pohjasauman nurkkaa sivutuen takaa piilosta ja kysyi, oliko pohjat tarkastettu petrolilla, johon Erkki vastasi myöntävästi. Niinpä tarkastaja antoi hitsarille käteen tarkastusleimameistin ja näytti paikan – hiokaa tuohon puhdas sileä paikka ja painakaa siihen hänen tarkastustyökalullaan hyväksymisleima. Näin vaativasta ja pilkuntarkaksi odotetusta tarkastuksesta tulikin nopea ja selkeä tapahtuma. Tämän jälkeen siirryttiin ansaittuun kahvitilaisuuteen. Erkki siinä kahvittelun lomassa ihmettelikin tarkastuksen nopeutta. Tähän tarkastaja totesi, että kun hän katseli ympärilleen ja näki kaiken laadukkuuden ja tarkkuuden, niin silloin ei suurempaa tarkastusta tarvita! Hän oli tehnyt tarkastuksia jo 30 vuotta ja näki kyllä, milloin asiat ovat kunnossa. Valitettavasti öljypohjien alihankintatilaukset loppuivat kuitenkin melko pian, sillä Valmetin Linnavuori ei enää saanut tilauksia. Mielenkiintoinen tilaus saatiin, kun Valmetin alihankintaostaja Antero Lehmussalpa saapui verstaalle ison paperinipun kanssa. Hän oli esittelemässä isojen kurottajan runkojen tarjouspyyntöä. Runko oli 3 m leveä, 1,5m korkea ja 6 metriä pitkä ja painoi noin 10.000 kiloa. Erkki katseli ihmeissään piirustuksia ja totesi, ettei verstaalla voida osia tehdä, sillä konepajan siltanosturi kestää vain 5.000 kilon painon. Tähän Lehmussalpa totesi, että he haluavat tilata osat Konepaja Veljekset Enteeltä, Erkin tulee vain miettiä uusi tapa nostaa osat! Niin ensimmäinen runko tilattiin ja valmistettiin. Kuljetusliike Maijalan suurin nostoauto tilat- Kuvissa 10 tonnia painava kurottajanrunko tiin osaa hakemaan ja kurottajan runko saatiin rekan la- ja puomi. Kuvissa myös Urho Ruohonen ja valle nostamalla se nostoauton nosturilla etuosastaan ja Mikko Salmi. siltanosturilla takaosastaan rekkaan. 43 Siltanosturin nostokapasiteetti päätettiin tilauksen jälkeen selvittää, sillä tilauksia oli tulossa lisää. Rakennusinsinööri totesi, että verstaan rakentamat nosturin kiskot kyllä kestävät 10 tonnin painoa, mutta kestävätkö palkit. Palkkien sivulevyjen paksuudeksi oli suunniteltu lujuuslaskelmassa 15mm, sivupalkkien korkeus oli määrätty piirustuksissa 600mm:ksi. Palkkeja rakennettaessa oli kuitenkin käytetty levyä, joka olikin kooltaan 1500mmx6000mm, ja koska sitä ei ollut raaskittu leikata hukkaan, oli levyjen koko piirustuksista poiketen isompi eli 750 mm. Tämä oli juuri riittävä mitta kantamaan 10 tonnin painoa. Valmis kurottaja Valmetin esitteessä. Titanicista ja James Bondista tuttu MIR 1 Näin uusia tilauksia varten ei tarvittu muuta kuin vahvempi nostinkone! Tämä oli hieno asia, sillä kurottajan runkoja tilattiin parin vuoden aikana satakunta kappaletta. Tämän jälkeen koittikin taas huonompi taloudellinen tilanne, ja konetehdas alkoi itse valmistaa kurottajan rungot. Rungot tehtiin siellä piirustusten mukaan, mutta Valmetin tarkastaja ei heidän hitsaussaumojaan hyväksynyt ollenkaan – Veljesten Konepajalla saumoja oli parannettu tarkastajan toivomuksesta erilaisiksi kuin piirustukset näyttivät. Näin piirustukset piti uusia, jotta yritys pystyi itse tekemään Valmetin vaatimaa laatua. Myös Valmetin tilaamien rungon sivupalkkien hitsausta jouduttiin pohtimaan tarkkaan, sillä Valmetilla niistä ei saatu suoria. Erkki suunnitteli prosessia, ja totesi uudeksi menetelmäksi, että hitsataan 2 kappaletta vastakkain ja tehdään hitsausjigi, ja lisäksi hitsauksen aikana kappaletta käännetään ja hitsataan vuorotellen vastakkaisia puolia. Näin palkit saatiin suoriksi ja näitä hitsattiin paljon. Valmet halusi tehdä asiasta vielä työtuntiselvityksen, jossa selvisi, että verstaalla osiin käytettiin huomattavasti vähemmän aikaa kuin alkuperäisesti laskettiin, joten laskutushintaa jouduttiin sovittamaan puoleenväliin käytetystä ajasta. Yhteistyö Valmetin kanssa toimi hyvin ja heiltä saatiin paljon tilauksia. Reino teki enemmän yhteistyötä Tamrockin kanssa, pääasiassa pieniä levyrakenteita. Erkkikin yritti toteuttaa heidän tilauksiaan, jotka olivat usein pienehköjä 10 kappaleen eriä. Verstaalla tehtiin mittava työ aina yhden erän toteutuksen suunnittelussa, mutta koska sitten seuraava erä menikin tarjouskilpailussa toiselle yritykselle, työn tekeminen ei oikein kannattanut ja Erkki luopui Tamrockin töistä. Konepaja Veljekset Enne sai tehtäväkseen myös hyvin erikoisia tilauksia. Konepajalla valmistettiin mm. James Bond-elokuvista ja Titanicista tuttuihin MIR 1 ja 2 sukelluskapseleihin osia. Rauma-Repola Oceanicsin alihankintatyönä päästiin tekemään kapseleihin mm. lattiat, sisäosat, mittaritaulut, sukeltajan wc sekä sängyt ja penkit. Työ oli huippulaadukasta ja kaiken piti olla keveää, eikä mihinkään saanut jäädä teräviä särmiä haavariskin vuoksi. Myös Tiedekeskus Heurekaan tehtiin huippuakvaario. 44 Valmetin Linnavuoren paletinvaihto. Henkilökuvassa Erkki Enne, yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Työura Konepajalla Erkin työura yrittäjänä alkoi vuonna 1954 hänen perustettuaan Tampereen Pelti ja Kaiteen. Yrittäjäuraa kesti siitä lähtien nelisenkymmentä vuotta yrityksen nimen vaihtuessa Veljekset Enne Ky:ksi ja Konepaja Erkki ja Pekka Enne OY:ksi. Elämä nykyisin Erkki asuu eläkepäivillään rakentamassaan omakotitalossa Alihuikkaantiellä vaimonsa Irjan ja labradorinnoutajan Figan kanssa. Elämässä ei enää ole kiirettä ja elämään kuuluu myös omien muistelmien tekemistä, päivittäisiä lenkkejä koiran kanssa ja kesäisin mökkeilyä. Erkin ja Irjan perhe on kasvanut kolmen lapsen perheestä yhdentoista lapsenlapsen – Kalle, Olli, Otto, Aino, Eeva, Eerika, Ella, Riikka, Liisa, Merika ja Erkki Akseli – ja neljän lapsenlapsenlapsen – Ida, Carlos, Noel ja Isabel – yhteisöksi. Pekka perheineen asuu melkein naapurissa, tytär Tarjakin Tampereella ja toinen tytär Merja Espoossa, lapsenlapset ympäri Suomea ja osin ulkomaillakin. Vierailuille Erkin ja Irjan luona kuuluvatkin monet elämänviisaudet ja muistelut. Harrastukset Aktiivivuosina Erkillä harrastuksia on ollut paljon, aina liikunnasta erilaisiin projekteihin laivojen pienoismalleista veneiden rakentamiseen, moottoripyörien laittoon, talojen ja mökkien rakentamiseen. Energiaa on jäänyt myös Lempikone Brittiläiset moottoripyörät Erkki-pappa ja Erkki Akseli pienenä poikana. 45 Erkin pojan Pekan lapsuus yrittäjäperheessä Erkin poika Pekka oli ollut koko nuoruutensa mukana isänsä puuhissa ja ”insinöörinvikaa” alkoi ilmetä jo hyvin nuorena. Poikasena hän keksi kaikenlaisia pieniä koneita omasta puisesta narulla vedettävästä moottorisahasta lähtien. Myös rakennuspuuhien seurauksena syntyi majaa, jakkaraa, laivaa ja muuta tarpeellista ja aina hänellä oli menossa mielenkiintoista ja hauskaa tekemistä. Ensimmäiset muistot isänsä yrittäjyydestä alkavat Pekalla 1960-luvun jälkipuolelta. Verstaan laajennuksen vuonna 1968 Pekka muistaakin jo paremmin, vaikka tuolloin Pekka oli vasta 8-vuotias. Silloin uudella verstaalla käytiin eräänä kauniina pakkaspäivänä ja tila teki poikaan vaikutuksen – se näytti suorastaan valtavalta. Oman yrittäjäuran alkutaival alkoikin Pekalla itse asiassa jo 10-vuotiaana. Pekka auttoi mummuaan Elli Ennettä Laukontorilla torimyyntikojussa myyden tomaatteja, kurkkuja ja salaattia. Siinä sitä saatiin hyvää harjoittelua myyntityöstä sekä opittiin sosiaalista kanssakäymistä asiakkaiden kanssa. Palkkaakin taisi Pekka saada aina muutaman markan hyvästä työstä. Mieleen on jäänyt vahvasti myös mummun jämerä opastus nuorelle miehenalulle myyntityöstä: torikuormasta ei sitten syödä! Mutta vaikka torikojun herkkuja ei asiakkaiden nähden mutusteltu, haettiin evästä Tapolan mustamakkarakojusta ja usein päivän päätteeksi haettiin vielä kotiin viemisiksi läheisestä leipomosta pullaa tai leivoksia. Elli olikin aina tukenut poikiaan Erkkiä ja Reinoa ja heidän perheitään ja kannustanut heitä elämässä eteenpäin. Itse hän vielä vanhoilla päivilläänkin yli 70-vuotiaana auttoi verstaalla siivoamisessa. Samoin hän kannusti työhön poikiensa lapsia esimerkiksi palkkaamalla heitä apulaisikseen torille, sieltä ovat niin Merjan, Tarjan kuin Pekankin ensimmäiset työkokemukset. Elli oli joutunut kasvattamaan omat poikansa vaikeissa olosuhteissa, kun aviomies Aarne ei pahemmin kasvatukseen osallistunut. Pojat Erkki ja Reino olivatkin kasvaneet lapsuutensa ”toripöydän alla”- tuolloin kun ei lapsille ollut muuta päivähoitopaikkaa. Elli-mummu on jäänyt muutenkin mieleen jämäkkänä ja joskus kiivasluonteisenakin. Erään kerran kauniina kesäpäivänä tuli Ellin tiskille Laukontorin laidalla olevasta Kaijakan kapakan päivätansseista juopunut kaveri. Hän alkoi puristelemaan esillä olevia tomaatteja eikä ottanut kuuleviin korviinsa, kun Elli ystävällisesti totesi, että tomaatit on tarkoitettu myytäväksi eikä puristeltaviksi. Eipä mies edelleenkään malttanut lopettaa puristeluaan, joten Ellillä kiehahti, ja hän tempaisi avokämmenellä kunnon ”slaggarin” miehen poskeen, jolloin mies lennähti selälleen kojun eteen keskellä toria. Muita asiakkaita tilanne nauratti, kun vanha rouva antoi humalaiselle tomaatin puristelijalle kunnon opetuksen. Torikauden jälkeen Pekalle tuli mahdollisuus päästä ”oikeisiin miesten töihin” kun hän 13-vuotiaana pääsi isän mukana Vihiojantien verstaalle kesätöihin. Työ käsitti aluksi helpompia tehtäviä kuten porausta, sahausta, pistehitsausta ja järjestely- ja siivoustöitä. Tähtihetki tuli, kun Pekka pääsi ammattimiehelle apupojaksi. Suuri mestari ja opettaja oli aluksi Ruohosen Ute, toinen vastaava opettaja oli Lindellin Martti. Niin sitä sitten kierreltiin erilaisissa työtehtävissä eri työmailla Tampereen ympäristössä useana kesänä. Utesta ja Martista tulikin Pekalle läheisiä ”oppi-isiä” ja joskus jopa isähahmojakin. Oma isä kun oli tuolloin välillä kovin kiireinen ja menihän se oppi paljon paremmin kovapäisen murrosikäisen päähän, kun neuvot ja ohjeet eivät tulleet omalta isältä. Jälkeenpäin Pekka onkin usein kiitollisena ajatellut, että hänen lapsuutensa ja nuoruutensa verstas oli erittäin hyvä kasvattaja ja ohjeistaja miesten maailman toimintaan. Ja kyllähän se työ kannatti muutenkin, sillä kesätyörahoilla Pekka hankki itselleen mopon ja myöhemmin kevytmoottoripyörän. Kun Pekka ajattelee näin jälkeenpäin omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, nousee mieleen oman perheen tavallinen elämä välillä hyvin taloudellisesti tiukoissakin oloissa. Eräässäkin vaiheessa Pekalla oli vain yhdet kunnon housut, ja kun ne olivat pesussa, täytyi kouluun mennä verkkarihousuilla. Kerran Kissanmaan koulun hiihtokisoissa Pekan sukset lähtivät jalasta irti jatkuvasti, jolloin varakkaan perheen poika ohitti Pekka-pojan reteesti todeten, että taitaa sulla olla siskon vanhat sukset ja näinhän se olikin. Irja-äiti ompeli lapsille vaatteet ja teki ruuat ja hoiti kodin ja lapset eli isosiskot Merjan ja Tarjan sekä Pekan. Lasten mieleen on jäänyt myös ihana korvapuustien tuoksu, joka leijaili koulusta palaavien lasten nenin jo rappukäytävässä joka keskiviikko ja lauantaina. 46 Äiti oli kotona lasten ollessa pieniä ja isä teki töitä myös iltaisin laskien tarjouksia. Myöhemmin Irja pääsi Säästöpankkiin töihin. Myöhemmin hän lähti uusiin työtehtäviin kouluttautumalla kuurojen tulkiksi, ja tätä työtä hän tekikin pitkään ja uraauurtavasti. Pekan murrosikävuosina äiti olikin paljon töissä ja erilaisilla työkeikoilla aina ulkomaita myöten. Perheen elämään kuului myös mökkielämä Ylöjärvellä Oksijärven rannalla. Kun lapset olivat pieniä, vietettiin koko kesä mökillä kesäkuun alusta syyskuulle saakka. Kaupungissa käytiin vain muutaman kerran. Erkki ajoi joka aamu töihin ja palasi mökille illansuussa. Mökillä olo oli isä-Erkille erilaista vaihtelua töistä ja siellä elämä kului puuhastellessa kaikenlaista mökinrakentamisesta huonekalujen tekemiseen. Pekka oli yleensä kaikessa mukana auttelemassa. Kesän kohokohta oli jokavuotinen Helsingin reissu, jolloin päästiin Korkeasaareen ja Linnanmäelle. Kuvassa Pekka ja isosisko Tarja sekä Elli-mummu torimyyjinä kesällä 1972 Laukontorilla. Pekan nuoruusvaiheita ja urasuunnitelmia Pekan ollessa lukioiässä verstas oli jo muuttanut Hyllilänkujalle. Siellä kuvanlukua oppinut Pekka pääsi tekemään jo paljon vaativampia töitä ja konstikkaampia osia. Jo tuolloin heräsi Pekalla ajatus tulevaisuuden suunnitelmista. Pekka kysyikin Erkiltä, millaisia ajatuksia tällä oli Pekan varalle mielessään. Isä totesi, että on täysin Pekan oma asia, mitä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä. Pekalla olikin erilaisia urahaaveita arkkitehdin työstä upseerin tehtäviin, olihan Merja-sisko arkkitehti ja Raino-eno eversti. Kesätyöt saivat kuitenkin mielen muuttumaan ja noin 17-vuotiaana alkoi kypsyä päätös hakea Tekuun eli Tampereen teknilliseen opistoon insinööripuolelle. Tällöin kerran kun Pekka ja Paussin Jyrki hitsasivat ns, ”amerikan putkia” (luukullisia putkimaisia suojuksia voimakoneiden akseleiden suojaksi), piti Jyrki mietintätauon suunnitellen seuraavia työvaiheita. Jostain syystä Pekkakin lopetti pakertamisen samaan aikaan, johon Jyrki totesi, että ei sinun tarvitse taukoa pitää vaikka minä pidän! Isä-Erkin laskemat urakat kun olivat niin tiukasti aikataulutettu, että ei siinä ylimääräisiä taukoja kannattanut kummankin pitää! 1980-luvun alussa verstaalla oli vain yksi särmäyskone Ursviken ja yksi särmääjä Martti Lindell. Martti teki töitä paljon ja ajatuksella! Hän teki osia verstaan hitsareille ja paljon myös nk. rahtisärmäystä. Monesti tulikin rajanvetoa siitä, kenen työt tehdään ensin. Kerran kävi niin pahasti, että Martti mursi sormensa kääntäessään paranellia pahimpaan kesäkiireaikaan, jolloin koko verstaalle tuli ongelma, miten työt saadaan sujumaan ilman Martin työpanosta. Pekka oli onneksi päässyt jo harjoittelemaan särmäystöitä, ja myös uuden Ursvikenin tietokoneohjaus oli hieman tuttua, joten nuori insinöörioppilas pääsi kokeilemaan taitojaan Martin hyvällä ohjauksella. Näin töistä selvittiin kunnialla, vaikka kerrankin jouduttiin urakoimaan kaksi päivää ja yksi yö yhteen pötköön, jotta hitsareille saatiin tarvittavat osat särmättyä. 47 Valmistuttuaan Tampereen Teknillisestä Opistosta vuonna 1984 alkoi Pekan sotilaselämä Parolannummella raskaissa T-55 panssarivaunuissa. Tekninen koulutus oli mielenkiintoista ja varsinkin RUKin aika antoi paljon hyvää johtajakoulutusvalmennusta tuleviin tehtäviin. Nuori Pekka astuu Konepajan kuvioihin 1985 isänsä rinnalle Armeijasta päästyään Pekka jäi vakituisesti töihin verstaalle ja alkoi johtamaan konepajaa yhdessä Erkin kanssa. Nyt oli tullut korkea aika jakaa firma veljesten Erkin ja Reinon kanssa – tämä oli Pekan ehto omalle töihin tulolleen. Osin värikkäiden vaiheiden jälkeen lopetettiin yritys Konepaja veljekset Enne ja toimintaa jatkettiin uudella nimellä ja kokoonpanolla. Konepaja Erkki ja Pekka Enne oli syntynyt. Jakourakka oli suuri ja henkisesti raskas ja vääntöä käytiin useaan otteeseen Gyllingin kirjanpitotoimistolla Hämeenkadulla. Onneksi asiat saatiin sovittua ja pääpiirteittäin jako meni niin, Erkille ja Pekalle jäi kantaverstas, isommat koneet ja velat, Reinolle hankittiin Lastikankadulta uusi verstashalli, jonne hän siir-tyi jatkamaan omaa yritystoimintaansa. Erkin ja Pekan mieliin on painunut valtava helpotuksen tunne, kun raskaiden neuvottelujen päätyttyä oli saatu nimet sopimuspapereihin ja Pekka ja Erkki kävelivät autolle – kyllä tästä vielä selvitään, jos vain töitä riittää! Yrityksen jouluruokailu läheisessä Lounasravintola Marissa 48 1980-luku oli tasaista hyvää kasvun aikaa. Tilauksia saatiin ja töitä tehtiin paljon erityisesti Valmet Siirtokoneelle ja Tampellan eri osastoille. Henkilökuntaan kuului 25 miestä ja konttoristi Sirkku Härmä. Sirkku oli ollut konepajalla töissä jo Vihiojantien alkuvaiheessa ja hän oli ollut korvaamaton työntekijä Erkille ja Reinolle pitkään. Hänen jäätyään eläkkeelle alkoi konttoritehtäviä, palkanlaskentaa ja muita toimisto- ja arkistointitehtäviä hoitamaan Marjatta Isotalo. Marjatta oli autoilijan tytär ja jo nuoresta asti ollut töissä konepaja Laurellilla ja hän tuli erinomaisesti toimeen kaikkien kanssa. Konttorissa työskenteli Marjatan lisäksi myös Ritva Kangas. Tässä konttorin kokoonpanossa kävi kuitenkin selväksi, etteivät naiset päässeet insinööti Pekan asettamiin laskutuksen tavoitteisiin. Tavoitteena oli, että kaikki työt jälkilasketaan ja tarjoustöiden lasku oli saatava lähtemään viimeistään 3 viikon kuluttua toimituksesta ja laskutöiden lasku 4 viikkoa toimituksesta. Miehet merkitsivät tuntinsa ns. sinisiin lappuihin ja nämä liitettiin aina työn valmistuttua yhteen, sitten yhteenlaskettuja summia verrattiin tilaukseen ja näiden perusteella pyrittiin tekemään asianmukainen lasku. Sinisten lappujen yhteen laskeminen oli kuitenkin usein varsinaista salapoliisin työtä. Ongelma oli saatava ratkaistua, sillä sekava järjestelmä aiheutti myös pitkät laskutusajat ja harmittavan usein täysin tyhjän kassan. Erityisesti kesäloman jälkeiset ajat olivat katastrofeja, ja Tampereen Aluesäästöpankista oli haettava vekseli omien maksujen ja työmiesten palkkojen maksuun. Tuolloin koko verstas oli kiinni kesäloman ajan eli yleensä koko heinäkuun. Tarinoita työn lomasta karkaisu-uunien ongelmat 1980-luvun lopulla konepajan hyvä asiakas ATA ilmoitti, että heillä oli ongelmia tulenkestävien karkaisu-uunien osien kanssa. Verstaalla mietittiin asiaa ja todettiin, että oheiset osat sopisivat erittäin hyvin yrityksen konekantaan. Asiaan paneuduttiin hyvin ja ensimmäisiä osia ryhdyttiin valmistamaan. Osat osoittautuivat hyviksi ja lisäkauppoja alkoi tulla. Seuraavassa vaiheessa asiakkaalla oli ongelmia lieriömäisen karkaisuretortin kanssa, kun se ajan kanssa tahtoi keskeltä vaurioitua järeän tukilatan kohdalta, vaikka lattaa olikin vahvistettu. Taas asiaa pohdittiin ja päädyttiin ratkaisuun, jossa latta tehtäisiin mahdollisimman ohuesta aineesta saman paksuiseksi kuin itse retorttikin. Ensimmäinen koekappale valmistettiin ja tulokseen oltiin verstaalla tyytyväisiä. Kappale toimitettiin sitten toivorikkaana asiakkaalle, joka kuitenkin soitti tuohtuneena, että tukilatta oli aivan liian heppoinen, eikä sitä uskalla edes kokeilla! Asiakasta yritettiin sitten vakuuttaa kokeilemaan tuotetta, joka onneksi osoittautuikin hämmästyttävän kestäväksi, koska lämpölaajenemiset olivat yhdenmukaiset. Tämä innovaatio poiki paljon yhteistyötä ja tilauksia, sillä asiakas ilmeisesti kehui konepajaa muillekin Suomen karkaisimoille, ja niistä saatiin paljon uusia hyviä asiakkaita. Konepajan Pekka ja Erkki Enne 49 Oman aikansa “kuormasidonta” paloautoon, 1992. Tuotekoko kasvaa, eikä meinaa mahtua hallin ovista. 50 Sisulla kontinsiirto laitteita 33 tonnia. Vain torvet tekevät torvia. 51 Ville Helen tekemässä vaativia RST-osia Tampellalle Kummallisen iltapuhelun tarina Eräänä iltana hyvin hienokäytöksinen herrasmies soitti Pekalle ja esitteli itsensä Anders Töttermaniksi Suomen Krematorio-säätiöstä. Puhelusta tuli Pekalle aluksi tunne, että tässä on varmasti kyseessä kepponen! Anders Tötterman kuitenkin kertoi, että oli kuullut yrityksen osaamisesta tulenkestävien materiaalien osalta. Hän tiedusteli, olisiko Konepajalla kiinnostusta valmistaa tulenkestäviä osia laitteisiin, joilla tehdään ihmisille viimeinen palvelus. Suomen krematorio-säätiöstä tulikin konepajalle hyvä asiakas ja he suosittelivat yritystä muillekin alan tilaajille. Taas hyvä tuote poiki uusia tilauksia! Tampella-kyltit Tampella pyysi konepajalta tarjousta isosta Tampella-kyltistä, joka aina laitetaan Tampellan kattilan paperikoneen kylkeen. Kuvassa oleva kilpi oli valmistettu 50x50 umpiaineesta ja taustalevy oli 8 mm ruostumattomasta levystä. Ulkokehään oli jyrsitty ura levyä varten. Kun tilausta suunniteltiin tarkemmin, ehdotettiin tilaajalle, että kehikko valmistettaisiin 50x50x2 ohutseinäputkesta ja taustalevy 3mm:n ruostumattomasta levystä. Asiakas totesi, ettei näin kyllä ole aiemmin tehty, mutta koska tarjous oli äärimmäisen houkutteleva, voidaan asiaa kokeilla. Asiakas totesi kyltin erittäin hyväksi ja näin Tampellan kyltit valmistettiin jatkossa. 52 Konepaja herättää ihmetystä siirtymällä atk-aikaan: verstaalle saadaan tietokoneet ja työkorttijärjestelmä Nuorena insinöörinä Pekalla oli kovasti ajatuksia konepajan kehittämiseksi ja kun hän niitä ehdotteli Erkille, totesi isä lyhyesti että ”lieneeköhän siinä mitään järkeä!” Aikansa näitä vastauksia kuunneltuaan Pekka päätti, että hän alkaa viedä muutoksia eteenpäin ja PISTE. Enää en kysele mielipidettä isältä. Yksi tällainen valtava mullistus oli ajatus tietotekniikan hyödyntämisessä erityisesti ongelmaksi muodostuneessa laskutuksessa. Tuolloin 1980-luvulla tietokoneet olivat vielä tuntematon osio konepajojen ohjauksessa ja hallinnossa. Konepaja Enteellä lähdettiin kuitenkin uraauurtavasti miettimään atk:n käyttöä ja avuksi saatiin teekkari Panu Mattila, joka teki omana opinnäytetyönään konepajalle DOS-pohjaisen tuotannon ohjausjärjestelmän. Suunnitelmakin oli moderni, sillä tuohon aikaan DOS oli juuri ilmestynyt ja oli vielä monille täysin uusi asia. Kaiken lisäksi atk:n käyttö oli tämän kokoiselle yritykselle varsinaista pioneeritoimintaa. Konepajan Enteitä pidettiinkin aivan hulluina, sillä eihän konepajalla nyt tietokonetta tarvittu. ATK-koulutusta: Kuronen, Lindel, Lahtinen. Epäilyistä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan nuori vastavalmistunut insinööri Pekka ideoi ohjelmaa ja teekkari Panu valmisteli koodaukset ja yksityiskohdat. Perusperiaate järjestelmässä oli, että jokaiselle työlle avataan tietokoneella oma juokseva työnumero, jolle sitten kohdistetaan kaikki siihen liittyvät työtunnit, materiaalit, alihankinnat ja muut kustannukset. Kun nämä tiedot syötetään tietojärjestelmään, saadaan jälkilaskenta ja lasku tulostettua välittömästi. Näin konttorin työmäärää saatiin paremmin hallittua ja Kankaan Ritvan siirryttyä eläkkeelle pärjäsi Isotalon Tuula mainiosti yksin toimistotehtävissä. Työtä jatkettiin sinnikkäästi ja lopputulos palkitsi tekijänsä. Järjestelmä osoittautui niin toimivaksi, että se tulikin olemaan yrityksen käytössä vielä kesään 2011 asti ja sillä tehtiin yhteensä yli 35.000 työtä. Mattilan Panu sai työstään myös hyvät referenssit ja hän pääsikin heti valmistuttuaan ATK-yritykseen töihin. 53 KONEPAJA ENNE PÄHKINÄNKUORESSA Konepaja Erkki ja Pekka Enne Ky:n toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta ja vaativaa levy- ja teräsrakennetyötä alihankintana. Yritys toimittaa tuotteensa tarvittaessa valmiina kokoonpantuina kokonaisuuksina. Vakiotuotteita ei siis ole, vaan työt tehdään tilaajan tarpeesta, heidän piirustustensa mukaan tilauksesta. Erikoisosaamisalana on levyn mekaaninen leikkaus ja särmäys, salkotavaran katkaisu ja reikiminen sekä hitsauskokoonpano. Ulkopuolelta ostetaan koneistus ja esimerkiksi poltto- ja laserleikkaus. Yrityksellä on parikymmentä työntekijää, toimitusjohtajana toimii Erkki Enne ja kehitysprojektit vetää tekninen johtaja insinööri Pekka Enne. Kehittämistyössä apuna on toiminut diplomityötään tekevä opiskelija Panu Mattila, joka on keskittynyt erityisesti yrityksen tietotekniseen kehittämiseen Nuoret osaajat: Pekka Enne, Timo Nurmio 54 ja Sami Lindel Hallilaajennuksen ensimmäinen vaihe – hyvä onni auttaa! 1980-luvun loppupuoli oli ollut yritykselle erityisen hyvää aikaa, töitä oli ollut hyvin ja asiakkaat ja työtilaukset olivat vakiintuneet. Liikevaihtoa saatiin hienosti kasvatettua, mutta tilasta alkoi olla puutetta. Verstaan ”layout” eli tilankäyttö oli hyvin sekavaa eikä edes yhtenäistä kulkuväylää tai käytävää jäänyt koneiden, työpisteiden ja tehtävien suurikokoisten töiden väliin. Silloin kun oli kuljettava verstaan päästä päähän, oli vain puikkelehdittava sieltä mistä milloinkin mahtui kulkemaan. Valmiit tuotteet jouduttiin kuljettamaan siltanosturilla ulos, kun trukilla ei mahtunut kulkemaan. Tämä oli tietysti hidasta ja kallistakin, sillä miehiltä meni paljon aikaa ”raanan odottamiseen”. Tuolloin konepajan vieressä oli tyhjä tontti, joka onnistuttiin hankkimaan Tampereen kaupungin myötävaikutuksella. Autoilija Risto Hemilä sai sopimuksella uuden tontin lähempää junarataa ja konepaja sai ostaa heille 55 Ensimmäinen hallilaajennus tehtiin 1990-luvun alun lamassa. 56 Sahauslinjat kissanluukuilla. Uudet 7mx5m ovet. Vanhan hallin päätyyn tehtiin lisätilaa. Levy fakit ja syöttölaite. Uusi leikkuri L=6100, S=20 ja Timo Nurmio, Pekka Enne ja Hannu Alitalo. 57 Tästä alkoi hallilaajennuksen suunnittelu. Pekka rakensi verstaan pienoismallin, jossa koneet olivat kuin legopalikoita ja näin päästiin käytännössä suunnittelemaan tilankäyttöä ja materiaalinkuljetusta ja muita toimintoja. Jälleen teekkari Panu Mattila teki suunnitelmat atk:hon ja samalla oman diplomityönsä Tampereen Teknilliseen korkeakouluun, valvojana toimi Jari Paranko. Panu haastatteli kaikki verstaan työntekijät pienoismallin rinnalla ja näin saatiin paljon tietoa todellisesta toiminnasta ja tarpeista ja uusi layout alkoi hahmottua. Rakennushankkeen vetäjäksi valittiin rakennusmestari Onni Nieminen, joka oli toiminut Tampellan rakennusosaston vetäjänä ennen osaston lopettamista ulkoistamisen takia. Nyt oli 1990-luvun lama jo alkanut ja sopivia rakentajakandidaatteja löytyikin runsaasti. Lama olikin konepajateollisuudelle totaalisen rankkaa aikaa ja pienet ja keskisuuret yritykset kamppailivat laman keskellä miettien omia selviytymiskeinojaan. Konepaja päätti kuitenkin toteuttaa suunnittelemansa ison hallilaajennuksen ja alkoi lisärakentaa keskellä syvintä lamaa! Tavoitteena oli myös työllistää omat miehet ja saada uusia kehitysmahdollisuuksia toiminnalle sekä paremmat toimitilat erityisesti isommille tilauksille. Hallihankkeen rahoittamiseksi käytettiin kotimaista velkarahaa. Erkin toivomuksesta ei uskallettu lainata ulkomaista halvemman koron rahaa, ja tämä osoittautuikin erittäin viisaaksi päätökseksi. Tällöinhän Harri Holkerin hallitus päivä päivän jälkeen toisteli uutisissa ja lehdissä, että Suomen markka on kovaa valuuttaa pankkikriisiin jälkeenkin, eikä sitä tulla missään nimessä devalvoimaan. Kunnes sitten muutaman viikon päästä uutisissa ilmoitettiin, että Suomen markka on laitettu kellumaan ja se devalvoitiin vuonna 1991 ja päästettiin lopullisesti kellumaan vuonna 1992. Tämä yhdistettynä otettujen ulkomaan lainojen korkeisiin euribor-korkoihin olikin tappava yhdistelmä monelle suomalaiselle yritykselle ja konkursseja alkoi tulla kuin sieniä sateella. Yrityksen rakennusbudjetti oli todella tiukka ja haastava, joten siinä tilanteessa jouduttiin valitsemaan halvin rakennusurakoitsija. Tässä kävi sitten niin kuin usein käy, kun valitaan halvin – rakennuttajalta jäi työ kesken. Onneksi Onni Nieminen oli laatinut erittäin tarkan ja takapainotteisen maksupostin ja takapakista selvittiin tappiotta. Rakentajan kadottua ehdotti Onni, että hän voisi poikiensa kanssa tehdä rakennusurakan loppuun, kun heillä oli töistä pulaa. Niemisen porukka hoitikin työn ansiokkaasti loppuun. Oleellisina konekannan uudistuksina hankittiin 6 metrin levyleikkuri ja 8 metrin särmäri, jotka mahdollistaisivat taas uudenlaisia tilauksia. Koneostoissa hyödynnettiin konkurssipesiä ja esimerkiksi leikkuri ja särmäri 3-metrisen hinnalla. Naapurit ja kilpailijat päivittelivät ”hullujen Enteiden” pyrkimyksiä ja koko yrityksen uskottiin menevän nurin moisella rakentamisurakalla ja laajennustempulla. 58 LAAJENNUS 1 PÄHKINÄNKUORESSA 1990–1992 toteutetun nk. Ensimmäisen laajennuksen tavoitteena oli saada lisätilaa toiminnalle sekä panna kuntoon yrityksen materiaalien hallinta ja siirtyä ISO9000 laatujärjestelmään. Vuoden 1992 vaihteessa käyttöön saatiinkin uutta hallitilaa noin 700 neliötä entisten 1500 neliön lisäksi. Projektin tavoite oli, että tuottavuus paranisi 10–20 % ja töiden läpäisyaika lyhenisi noin 30 %:lla. Pääpaino asetettiin materiaalin käsittelyn reaalihallintaan ja levyjen leikkausta ja särmäystä kehitettiin. Materiaalin kulkua hitsaussoluille pidettiin tärkeänä, samoin työn itseohjautuvuuteen haluttiin panostaa. Tämä näkyi mm. siinä, ettei konepajassa ole varsinaista työnjohtoporrasta. Samoin solujen työntekijät oli koulutettu ATK:n käyttöön, jotta he osaavat hallita materiaalin käyttöä tietokoneen avulla. Yrityksessä olikin nyt 5 mikroa, pääasiassa Olivetteja. Uusi serveri oli 386-pohjainen, loput ovat 286-pohjaisia. Tietojärjestelmään kuuluvat materiaalihallinnan lisäksi kaikki valmistus ja töihin liittyvät tiedot laskutukseen asti Projektin tavoite oli myös päästä eroon kaikesta turhasta työstä järjestelmälliseen, suunniteltuun ja tulokselliseen työskentelyyn. Joustavan tuotannon ohella päämääränä oli paitsi asetusaikojen minimoiminen myös materiaalin jäljitettävyys. ISO-Laatujärjestelmän mukaisesti tietyllä työnumerolla tehdyn tuotteen materiaali voitiin jäljittää aina tukkuportaaseen tai sulatukseen saakka kaikkine tietoineen. Tämä oli Tampereella täysin uutta tämän kokoiselle yritykselle! Projektin myötä siirryttiin myös pykälää järeämpään konekantaan. Nostokapasiteetti oli 10 tonnia, tarpeen vaatiessa 20 tonnia. Oviaukosta saatiin ulos 7 metriä leveä ja 5 metriä korkea kappale. Myös levyntyöstöön oli rakennettu lisälaitteita kuten särmäyspuristimen työkalujen käsittelyhyllystöä ja levyleikkureille syöttöpöydät. Konepajan henkilöstöä v.1995 Erkki Enne, Pekka Enne, Tuula Isotalo, Timo Nurmio 59 LE Ko HTI ne pa ART jam IKK ies EL 3/1 I: 99 2 60 61 Ensimmäisiä 8mm särmäyksiä Wiegerille. Mitsulla vietiin melkein mitä vain, uskomattoman sitkeä laite. Veden puhdistuslaitteita. 62 Konepaja Enteellä on pitkät perinteet osallistumisesta Tampereen Pirkkahallissa järjestettäviin alihankinta messuihin. Messut ovat todella huippuluokkaa ja monet ammatti-ihmiset sanovatkin, ettei koko Euroopassa ole yhtä suuria, monipuolisia ja laadukkaita messuja alihankkijoille. 63 Laatujärjestelmä ja hiilipölypolttimet Hallilaajennuksessa oltiin jo hyvällä mallilla ja hanke oli jo puoliksi valmis, kun Valmetin siirtokonetehdas kiinnostui konepajan kehittämishankkeesta vuonna 1992. Valmetilla oli aikomuksena valita 5 konepajayritystä strategisiksi yhteistyökumppaneikseen, joiden kanssa kehitettäisiin uutta ISO 9000-laatujärjestelmää. Tämä olisi uraa uurtavaa kehitystä konepajateollisuudessa! Pekka saikin Valmetilta soiton, jossa tiedusteltiin yrityksen mahdollista kiinnostusta asiaan ja Pekka innostui heti, koska tämä kruunaisi meneillään olevan laajennushankkeen ja siihen liittyvän kehitysprojektin antamalla sille pitkän tähtäimen tavoitteen ja uusia yhteistyökuvioita. Hanke ajoittuikin juuri sopivasti verstaan laajenemiskuvioon ja uuden laatujärjestelmän kehittämiseen. Näin Valmetin vaatimat toimenpiteet pystyttiin yhdistämään meneillään olevaan kehittämiseen ja laajentamiseen. Konepaja Enne saikin ansioistaan Valmetilta laatutunnustuksen, joka laitettiin suurella hartaudella konttorin seinälle kehyksiin. Parin kolmen viikon päästä laatutunnustuksen saamisesta Tampella Powerin ostajat tulivat käymään konepajalle. Ostajat etsivät valmistajaa Hitachin lisenssillä toteutettaviin hiilipölypolttimiin Suomen voimaloihin. Kun Suomi liittyisi EU:hun, tiukentuisivat määräykset kotimaistenkin hiilivoimaloiden päästöistä. Uudet vaadittavat hiilipölypolttimet tulisi vielä valmistaa uudella ISO – laatujärjestelmällä, eikä sertifikaatin omaavaa yritystä tuona aikana ollut vielä helppoa löytää. Mutta Konepaja Enne yllättikin ostajat iloisesti, tuossahan Laatujärjestelmän sertifikaatti oli neuvotteluhuoneen seinällä! Neuvottelut Tampella Powerin kanssa etenivät rivakasti. Sopimuksen ehtona oli, että Hitachin japanilaiset edustajat saavat käydä konepajalla tutustumassa, samoin Enteen väki Japanissa. Päällimmäisenä Pekalla olikin alussa lievä häpeäntunne siitä, että onko heillä mitään annettavaa japanilaisille, joilla kaikki on jo täydellistä ja heillä vasta alkuvaiheessa. Mutta Japanin vierailun tehtyään Pekan tunne muuttui, sillä yhteistyö tuntui antavan paljon. Oman arvon tunne lisääntyi, sillä teknisesti Enteen konepaja ei ollut japanilaisista kumppaneistaan jäljessä. Isoja noin 5000 tonnia painavia hiilipölypolttimia rakennettiinkin useita satoja, sillä niitä tilattiin kaikkiin Suomen voimaloihin ja lisäksi vielä Puolaan. Näin selvittiin lamasta työkiireiden keskellä! Liiketoiminnan ja miesluvun kasvaessa alkoi Erkistä ja Pekasta pajan vetäminen kahteen mieheen tuntua liian kovalta, eikä aika yksinkertaisesti tuntunut riittävän. Pitihän tuoreen Pekka-isän käydä välillä kotonakin, että näkisi joskus lapsiaan hereilläkin! Tuolloin sitten syntyi ajatus saada Oksijärven mökiltä tuttu lapsuuden ystävä Timo Nurmio mukaan toimintaan. Koneteknikoksi valmistunut Timo oli kasvanut myös yrittäjäperheessä ja läpäissyt isänsä kovan koulun menestyksellä ja oli tervejärkisen miehen maineessa. Timo siirtyikin 3.4.1992 konepajan mieheksi hoitaen yritystä kuin omaansa. Timo toimii tuotantopäällikkönä ja hoitaa omana asiakkaanaan mm. Metso Mineralsia ja paljon särmäystöitä. Helen kokoamassa hiilipölypolttimia 64 Lama-ajan rakentamisessa säästettiin kustannuksia noin 30%:lla verrattuna normaaliaikaan ja saman verran säästöä tuli myös koneiden hinnoissa. Tämä innosti kehitystyöhön myös jatkossa. Suunnitelmissa olikin jo tuolloin panostaa tulevaisuudessa menetelmäkehitykseen, kun vanhan puolen layout olisi saatu kuntoon. Jatkossa perustettaisiin myös tietyn osa-alueen erikoisosaamisen hallitsevia parin miehen ryhmiä, jotta voidaan erikoistua yhä pitemmälle. Toki joustavuus haluttaisiin säilyttää, joten osa miehistä tulisi jatkossakin olemaan moniosaajia, jotka tekevät laajempaa tuoterepertuaaria. Henkilökuvassa Timo Nurmio, tuotantopäällikkö Vaativia RST-osia Tampella Defencelle Työura Konepajalla Timo tuli Konepajalle vuonna 1992 MecTecasta ja tutustui alussa eri työtehtäviin ja koneisiin. Tutuksi tulivat niin leikkaus, särmäys, poraus kuin hitsauskin. Pikkuhiljaa hän on siirtynyt yhä vastuullisempiin tehtäviin ja omaksi erityistehtäväksi on tullut Konepajan tuotannosta vastaaminen. Erityisen hyvänä Timo pitää sitä, että yrityksessä on aina kuunneltu asiakkaiden toiveita ja tarpeita ja konekantaa on hankittu juuri asiakkaiden vihjeiden perusteella. Henkilökuntaan on saatu monta pätevää ja innokasta nuorta insinööriä ja Timo kunnioittaa myös yrityksen vanhempia työntekijöitä, koska he hoitavat työnsä erityisen vastuullisesti ja tuloshakuisesti Ilmapiiri Yrityksen hyvään ilmapiiriin ovat myötävaikuttaneet säännölliset henkilökuntapalaverit, koska nyt tieto kulkee molempiin suuntiin ja jokaisella on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen toimintaan omilla mielipiteillään ja ideoillaan. Myös omaan palkkaansa voi vaikuttaa tulospalkkauksen myötä. Muistoja Timo kertoo, kuinka yritykseen saatiin sorvi. Aluksi nimittäin konepajalla oli periaate, että ”meillä ei lastuja tule!”. Töihin kuitenkin palkattiin Timo Huuska, joka tullessaan uusiin tehtäviin haki mummunsa kellarista mukaansa täysin toimivan sorvin, jolla hän sitten työskenteli. Timo vei sitten myöhemmin sorvinsa pois, kun Pekalle oli saatu vakuutettu sorvin tarpeellisuus, ja konepajalle oli ostettu oma sorvi. Tulevaisuuden näkymät Timo pitää erinomaisena, että vaikeissakaan tilanteissa Pekka ei ”heitä hanskoja tiskiin”, vaan vakavarainen yritys jatkaa sitkeästi toimintaansa. Toivottavasti yritykselle löytyisi myöhemmin jatkaja omasta perheestä. Vaikeana asiana Timo näkee yhä ongelmallisemmaksi käyneen kilpailutilanteen ja ostajien moraalin, sillä usein ostetaan suoraan ulkomailta eikä kysytä paikallisilta toimijoilta edes tarjouksia. Tai sitten yrittäjät ostavat itse materiaalit ja käyttävät ulkomaisia tekijöitä, jolloin hintakilpailu tappaa nopeasti paikallisia yrittäjiä eikä mahdollista osallistumista normaaliin tarjouskilpailuun. Harrastukset Autonromut, mökkeily ja kalastus Kyrösjärvellä. Lempikone Lempikonettaan Timo ei halua nimetä, koska niitä on useampia. 65 Kertomus – läheltä piti Pekka pääsi tutustumaan hyvin japanilaisiin yhteistyökumppaneihinsa ja he myös mieltyivät konepajan tekemisiin. Koska yhteistyö oli sujunut hienosti, he tiedustelivat Tampella Powerilta, voisivatko he käyttää Konepaja Ennettä valmistusyksikkönään. Luvan saatuaan neuvottelut päästiinkin tekemään suoraan Hitachin kanssa. Tässä vaiheessa meinasi tulla myös valtava ”jättipottitilaus”, sillä Pekka tarjosi Australiaan usean vuoden täystuotannon tilausta. Neuvotteluja käytiin tiiviisti, ja niissä oltiin jo ihan loppusuoralla, mutta kauppa kariutui aivan viime metreillä, kun Hitachi ei suostunut tinkimään alkuperäisestä hinnasta viittä prosenttia. Näin jälkeenpäin ajateltuna Pekka miettii, että tilanne oli parempi niin, sillä miten he muuten olisivat pystyneet palvelemaan muita asiakkaitaan ja tämä olisi vaikeuttanut tilannetta tilauksen päättymisen jälkeen. Projekti päällikko Arto Sundvall, suunnittelija Kari Perälä ja Pekka Enne neuvottelemassa Japanissa. Valkoinen paita oli siellä ehdoton vaatimus neuvotteluille. 66 Konepajalla elävät Erkin elämänviisaudet Erkki ei millään meinannut malttaa jäädä eläkkeelle kiinnostavasta työstään. Pikkuhiljaa hän kuitenkin alkoi vähentää aktiivityöpäiviään pitäen kuitenkin itsensä ajan tasalla yrityksen asioista. Silloin hän piti kotona laivanrakennuspäiviä kooten laivojen pienoismalleja tai paneutua muihin kiinnostaviin projekteihinsa. Erkki oli kuuluisa hauskoista puheistaan ja Konepajalle jäikin Erkin ajalta monta hauskaa sanontaa ja elämän viisautta, jotka ovat jääneet elämään jokapäiväisessä työssä. ”Päätä ei kannata pistää joka pensaaseen” ja ”kyselijät ja tilaajat ovat erikseen”, olivat Erkin vakioviisauksia, kun esimerkiksi työtarjouspyyntö ei vaikuttanut realistiselta tai kun hän mietti, että kyseessä ei ole aito pyyntö. Kun hän sai joskus palautetta tekemistään tarjouksista tai asiakas moitti hintaa, totesi Erkki: ”aina joksikin haukutaan, parempi, että haukutaan kalliiksi, kuin että haukutaan huonoksi”. Työthän kun oli tehtävä aina hyvin! Erkki löysi myös huonosta säästä hyvän kannustimen ahkeruuteen ja sisätöihin, kun sisällä oli aina hyvä ilma! Neuvoksi pojalleen Erkki sanoi myös: ”Ole aina jämpti, mutta reilu.” Erkin kuuluisia sanontoja liittyi myös terveyteen ja oman hyvinvoinnin vaalimiseen terveillä elämäntavoilla. ”Terveydenhoito on mukavampaa kuin sairaanhoito” ja ”kukaan muu ei huolehdi terveydestäsi kuin sinä itse” Näitä elämänohjeitaan Erkki myös kuuliaisesti noudatti ja hän onkin pysynyt pitkään terveenä ja hyväkuntoisena. Vieläkin 84-vuotiaana on mies ikäisekseen mukavassa kunnossa! Henkilökuvassa Sami Lindell, menetelmäinsinööri, Zayer-asiantuntija. Työura Konepajalla Sami tuli Konepajalle vuonna 1993 työharjoitteluun ja vuonna 1998 vakituiseksi ja oli ollut jo 1990-luvun alusta kesätöissä ja viikonloppuhommissa. Sami on jo toisen polven Lindell konepajalla seuraten Martti-isäänsä. Isä ei kyllä suostunut ”avittamaan” Samia työnhaussa, vaan se piti Samin hoitaa täysin itse. Vieläkin Sami muistaa, kuinka kauheaa oli nuorena poikana herätä joka aamu klo 5 isän kyytiin töihin! Aluksi hän harjoitteli hitsausta, särmäystä, leikkausta, porausta ja hoiti tilausten pakkausta ja viimeistelyä. 1990-luvun lopussa Sami pääsi mukaan laatujärjestelmän päivitysprojektiin, jonka jälkeen laatujärjestelmien ylläpito on kuulunut Samin vastuulle. Intohimo tietokoneisiin vei Samin myös yrityksen järjestelmän kehitykseen. Vuonna 2001 Sami oli mukana Zayer-projektissa ja 2003 Sami on toiminut menetelmäsuunnittelijana. Sen jälkeen Sami on erikoistunut myös laatukehittämiseen sekä yrityksen atk:hon. Hauskana yksityiskohtana omalla urallaan Sami kertoo, että hänen isänsä toimi Pekalle opettajana Pekan ollessa nuori, sen jälkeen Pekka on opettanut Samia työhön ja nyt Sami taas itse opettaa Pekan lapsia. Jatkuvuus on ollut hienoa! Hienoja asioitaSamin mielestä on ollut erityisen hyvä, että he ovat Pekan kanssa käyneet tutustumassa kilpailijoiden ja yhteistyökumppaneiden työhön ja ottaneet näistä oppia. Koko ajan on toimintaa kehitetty, eikä ole ”pistetty päätä pensaaseen”. Ilmapiiri Yrityksessä on todella hyvä henki, ja Sami kokee perheyrityksen olevan huomattavasti vakaampi työnantaja kuin isot yritykset. Perheyrityksessä korostuu myös oma ammattiylpeys: omat työt tehdään loppuun asti huolella eikä niitä voi jättää toiselle, vaikka ehkä tuuraajakin löytyisi. Tulevaisuuden näkymät Yrityksen johtamiskulttuuri on rohkeaa ja luo turvallisuutta ja jatkuvuutta. Sami uskoo, että vaikka konepajalla välillä olisi huonommatkin näkymät, on heillä hyvät edellytykset toimia. Sami myös toivoo, että välillä jäisi enemmän aikaa perehtyä laatujärjestelmän hienouksiin ja sen aktiiviseen päivittämiseen. Ehkä tulevaisuudessa Pekan perheestä löytyisi yritykselle jatkaja! Harrastukset Perhe, lapset ja tietokonepelit. Perheeseen kuuluu myös dalmatialaiskoira Vilma, jonka lenkitykset käyvät myös harrastuksesta. Lempikone Tietokone! 67 Uuden järeän levyleikkurin hankinta Konepajalle hankittiin vuonna 1997 jykevä 6-metrinen levyleikkuri, joka leikkaa jopa 20 millimetrin RSTterästä. Leikkurissa on erikoisvahva runko, joka painaa 75 tonnia. Syy miksi levyleikkuri jouduttiin hankkimaan, oli yhä suurempi tarve leikata paksumpia materiaaleja ja panostaa hyvään leikkauslaatuun. Aiemmin, kun paksuja aihioita leikattiin polttoleikatuista levyistä, reunajännitykset tekivät jatkuvasti kiusaa. Hankintaan liitettiin myös muita oheistuotteita kuten uusi syöttöpöytä ja nostovälineitä ja – magneetteja. Koneen toimitti vakituinen ja hyvä konetoimittaja ja yhteistyökumppani ALIKO Urjalasta. Kyseinen levyleikkuri on Suomen suurin (menee S=20 L=6100 happoteräs). Asennustyöstä oli tarkka aikataulu ja ennakkoon oli valmisteltu koneelle sopiva teräsmuotti raudoituksineen, joka sitten upotettiin monttuun ja ”peiteltiin valettavalla kuralla”. Kone tuotiin aamulla klo 7 erikoiskuljetuslavetilla ja jo iltapäivällä kone saatiin laskettua paikalleen monttuun. Tämän jälkeen pääsi asentaja töihinsä ja seuraavana aamuna tehtiin ensimmäiset koeleikkaukset. Leikkurin kauppaa oli hierottu tarkkaan ja kaupanteon jälkeen neuvonpidossa toimitusjohtaja Hannu Alitalo totesi, ettei heillä ole koskaan ollut näin vaativaa levyleikkurin ostajaa. Tähän Pekka totesi, että konepajalla on tapeltu 25 vuotta “ritsojen” kanssa, ja siihen ei enää ryhdytä, joten vaatimustasomme on korkea! Levyleikkurin asiantuntijaksi kehittyi konepajalla kesätöissä jo pitkään ollut Sami Lindell, joka nyt siirtyi myös vakituiseksi työntekijäksi. Sami on jo toinen Lindell konepajalla, sillä hän on seurannut ansiokkaan isänsä Martti Lindellin jalanjälkiä. 68 Levyleikkuria käyttämässä Rami Kant. LEH T Met IARTI alliT KKE 10/ ekniik LI: ka 199 7 69 Muutoksia uuden pitkän leikkurin ja särmärin myötä Rauma-Repola Oseanicsin lopetettua toimintansa Tampereella sai Konepaja Enne henkilöstövahvuuteensa kaksi uutta hyvää hitsaria, Haverin Pekan ja Mäntysen Jarmon. Haverin Pekka toimii myös yrityksen luottamusmiehenä. Uudeksi mieheksi saatiin myös Harri Hakkari, joka oli toiminut aiemmin Kason kassakaappitehtaalla. Harri siirtyi heti 8-metriselle Wieger-särmäyskoneelle ja toimii edelleen menestyksellisesti vanhempana särmääjänä yrityksessä. Kerran yhtenä perjantai-iltana, kun kone oli vielä uusi ja Pekka ja Harri testasivat särmäyskonetta täysin uppoutuneena tehtävään, soitti Pekan Maarit- vaimo kello kahdeksan aikaan, että osaako Pekka sanoa, meneekö testaukseen vielä kauan, kun vieraatkin ovat odotelleen jo muutaman tunnin. Kyllä yrittäjän vaimolta vaaditaan pitkää pinnaa! Maarit on jaksanut toimia Pekan rinnalla kannustajana ja myös vaativissa edustustehtävissä edustaen yritystä mm. Alihankintamessuilla messuemäntänä sekä hoitaen jokavuotiset joulupäivälliset noin 140 vieraalle. Henkilökuvassa Pekka Haveri, luottamusmies, hitsari, manklaustyöt 70 Työura Konepajalla Haverin Pekka tuli tapaamaan Erkkiä työnhaun merkeissä elokuussa 1988. Erkki oli ottamassa hänet töihin jo heti maanantaina, ei siinä meinannut ehtiä kesälomiakaan pitää. Pekka aloitti hitsaustöillä ja myöhemmin mukaan tulivat manklaustyöt sekä luottamusmiestehtävät. Edelleen hänet valittiin luottamusmieheksi seuraavaksi 2 vuodeksi. Työ on ollut mielekästä, kun saa tehdä monipuolisesti erilaisia töitä ja itse suunnitella tekemisensä. Ilmapiiri Pekka arvostaa, että johtamiskulttuuri on avointa ja välitöntä – ongelmista voi puhua ja niihin etsitään yhdessä ratkaisuja. Erityisesti henkilöstöasiat ovatkin olleet sydäntä lähelle, ja Pekka näkee ilmapiirin olevan nykyisin avoimempaa ja keskustelevampaa. Yhtenä tärkeänä tekijänä tässä on kuukausipalaveri-käytäntö. Myös työturvallisuusasiat vaikuttavat ilmapiiriin ja vuosien myötä turvalaitteisiin ja suojavarustuksiin on saatu hyviä parannuksia. Yrityksen työsuojeluvaltuutettuna toimii Harri Hakkari. Muistoja vuosien varrelta 1990-luvulla eräs nuori ponnaripäinen mies asioi usein verstaalla ja Erkki muisti joka kerran tavatessaan hänet ehdottaa miehelle, että tämä kävisi parturissa, kerran Erkki jopa tarjosi miehelle parturirahaksi 10 markkaa. Tästä mies vähän suivaantui ja keksi ehdottaa, että kyllä hän menee parturiin, mutta kyllä Erkinkin on lähdettävä samaa matkaa ja ajeltava oma partansa pois. Tämän keskustelun jälkeen ei parturista enää puhuttu ja kumpikin mies sai pitää päässään ”omat karvansa” mielensä mukaan! Tulevaisuuden näkymät Tiedonsaanti yrityksen taloudesta ja suunnitelmista ja avoin toimintapolitiikka vaikuttavat työyhteisön henkeen ja luottamukseen tulevaisuudesta. Omat tulevaisuuden näkymät tähtäävät nykyisten tehtävien jatkamiseen ja joidenkin vuosien jälkeen eläkkeelle jäämiseen. Harrastukset Liikunta; pyöräily, hiihtäminen ja kalastus. Tärkeää on myös talonkunnostusprojekti ja maaseudun rauhallinen elämäntapa. Lempikone Moottorisaha puiden tekoon. Laman jälkeinen toiminnan kehittämisen aika 1990-luvulla konepajan pääasiakkaina oli ollut Tampella, jolle kävi 1990-luvun pankkimylläkässä huonosti, sekä Valmet-siirtokonetehdas, jonka tuotanto alkoi pikkuhiljaa valua halvemman tuotannon maihin. Tällaiset muutokset pakottivat konepajan yrittäjät suuntaamaan katseensa uusiin asiakkaisiin ja uusiin asioihin. Uudeksi isoksi asiakkaaksi saatiinkin muunmuuassa Metso Paperin Järvenpään yksikkö sekä FastPap (aimmin EnFoplan), jotka alkoivat mukavasti lisätä asiakasosuuksiaan konepajan tuotannossa. Uusien pitkien koneiden hankinnan myötä asiakkaiden arvostus konepajan toimintaa kohtaan kasvoi edelleen ja asiakkaiden vaatimustasoon pystyttiin vastaamaan yhä paremmin. Konepaja alkoi saada uusia asiakkaita ja vaativaa osaamista vaativia tilauksia. Mm. Tamrockille tehtiin syöttöpalkkeja, Metso Mineralsille murskainten kulutusosia ja Metso Järvenpäälle vaativia pitkiä palkkeja. Näitä kaikkia tilauksia toimitetaan edelleen. Peltineuvos Urho Ruohosen jäätyä eläkkeelle loppuivat konepajalla rakennuspeltisepän työt. Urho olikin ansiokkaasti pitänyt yllä konepajalla peltisepän taitojaan ja hänen töitään ihailtiin laajalti. Ajan muutosta ja tekniikan kehittymistä kuvaa kuitenkin se, että Urhon lopetettua työnsä hänen työpisteeseensä asennettiin hitsausrobotti. Hitsausrobotti varustettiin kahdella käsittelypöydällä, toinen tonninen ja toinen kolmetonninen ja robotti liikkui pitkällä palkilla palvellen molempia käsittelypöytiä. Robotilla hitsataan mm. ABB:n staattoreita ja Metso Mineralsin osia. Myös epäkeskotyöt lopetettiin, kun tilalle olivat tulleet uudet tehokkaat menetelmät plasma, laser ja vesileikkaus. Nämä olivat paljon monipuolisempia ja kätevämpiä menetelmiä. Myös oma polttoleikkaus lopetettiin ja polttoleikkeet hankitaan omilta yhteistyökumppaneilta kuten Flinkenbergiltä ja Avemetiltä. Yhteistyöhön kuuluu, että Konepaja Enne tekee taas heille särmäys- ja koneistustöitä. Vastaavaa yhteistyötä tehtiin myös esimerkiksi Nisamo Oy:n Pekka Molinin kanssa. Konepaja valmisti hitsattuja runkoja ja Nisamo toteutti koneistuksen. Tällaisia töitä olivat mm. MM Logsetille tehdyt metsäkoneiden rungot ja ABB:lle tehdyt staattorin rungot, joita tehdään edelleen. Myös palkkausjärjestelmä uudistettiin ja urakkapalkkauksesta luovuttiin vuonna 1998 siirtymällä tulospalkkaukseen. Viiden hengen tulospalkkauksen neuvotteluryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa käyden läpi tulospalkkausmittareiden arvot. Näitä ovat mm. bisnes, toimitus- ja laatuvarmuus, työmenetelmien kehittäminen, siisteys, tuotteiden tunnistus linjoilla ja merkinnät, JP-aloitteet, asiakkaan huomiointi ja palvelualttius, uusien investointien tehokas käyttö, yleistavaroiden saatavuus, molemminpuolinen tiedottaminen ja tiedonkulku yrityksessä sekä työturvallisuus. Pehmeitä arvoja edustavat mm. yhteistyö ja porukkahenki. Neuvotteluryhmän palaverin jälkeen noin viikon päästä pidetään aina kuukausittain koko työyhteisön palaveri, jossa edellä esitetyt asiat käydään yhdessä läpi ja tehdään katsaus myös tulevaisuuden näkymiin asiakaskohtaisesti. Tärkeänä pidetyllä uudella tulospalkkauksella ja henkilökunnan osallistamisella on pystytty lisäämään yhteistä tietotaitoa asioiden hoidossa, yhteisvastuuta sekä saatu paljon uusia kehittämisideoita ja työnteon iloa niin työntekijöiden kuin työnjohdonkin kannalta. Samanaikaisesti myös konekantaa vahvistettiin isolla särmäyskoneella Aliko 630 tonnia L=6100 tonnia. Nyt konepajalle oli saatu kolme isoa CNC-särmäyskonetta. 71 Ison CNC-työstökoneen hankinta ja uusi hallilaajennus Konepaja kehittyy pitkien vaativien kappaleiden tekijänä Uudet asiakassuhteet herättivät tarpeen omasta isosta työstökoneesta, sillä ilman sitä toimintaan olisi tullut iso pullonkaula. Uuden asiakkaan kanssa sovittiinkin yhdessä tarvittavat koneen mitat ja koneeksi valittiin Zayer, jolla pystytään valmistamaan maksimissaan 14 metrin ja massaltaan 40 tonnin kappaleita. Tämä oli erittäin kunnianhimoinen hanke ja yritykselle suuri teknillinen innovaatio, sillä kone olisi ensimmäinen CNSohjattu työstökone vapaasti ohjelmoitavalla kulmapäällä ja myös heti näin iso! Hanketta lähtivät vetämään menetelmäinsinööri Sami Lindell, joka on jo toisen polven työntekijä Enteellä, sekä konemiehet Mika Väntsi ja Mika Laakso. Hankkeesta selvittiin ällistyttävän hyvin, konemiehet löysivät paikkansa ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Vierailu Zayerin tehtaalla Pohjois-Espanjassa Vitoriassa 72 Zayer-Hallin viimeistelyjä ja uuden koneen asentamista perustuksille Työstökoneen esiohjelmointi ja menetelmäsuunnittelu Ajatus isosta lattiamallisesta työstökoneesta tuli asiakkaalta Valmet Järvenpäältä. Silloinen yhteistyökumppanimme ei pystynyt tekemään vanhoilla manuaalisilla koneillaan riittävää laatua. Laatureklamaatioita koneistuksista tuli jatkuvasti ja niin oli pakko ryhtyä toimiin laadun parantamiseksi. Valmet Järvenpää lupasi. että Konepaja Enne pääsee tutustumaan heidän vastaavaan valmistukseensa; menetelmäsuunnitteluun ja WinCam-esiohjelmointiin. Heillä olikin arvokasta pitkäaikaista kokemusta, josta oli konepajallekin iso apu. Perusperiaatteena on ollut, että kaikki työt esiohjelmoidaan etukäteen ja menetelmäsuunnittelun avulla mietitään kappaleiden kiinnittäminen ja työstöjärjestys. Näin kuvissa mahdollisesti olevat virheet tulevat selville etukäteen eikä kallis kone joudu seisomaan. Lindellin Sami oli ollut verstaalla kesätöissä kaasupullon kokoisesta ipanasta lähtien ja oli isä Martin kanssa oppinut hyvin tekniikan perusteet. Nuori insinööri ottikin nyt työn asiakseen ja sovelsi siihen uudenaikaisinta tekniikkaa niin esiohjelmoinnissa, teräteknologiassa, menetelmäsuunnittelussa kuin työkalujen esiasettelussakin. Hämmästyttävän hienosti niin Sami kuin Väntsin ja Laakson Mikat työtä kehittivät ja asiat menivät eteenpäin. Nyt alkoi Järvenpäästä kuulua kummia – mitäs nyt on tapahtunut, kun koneistusreklamaatiot ovat täysin kadonneet ja työn laatu on ollut ensiluokkaista. Tämähän poiki pian lisää töitä ja uusia asiakkaita uudelle koneelle. Voikin sanoa, että uusi aika oli alkanut. Konepaja Enne pystyi nyt yhdistämään laadukkaan levytyön laadukkaaseen koneistukseen. Tässä oleellista on, että menetelmäsuunnittelija on lähellä työstökonetta ja tuntuma työhön pysyy läheisenä. Hän pystyy myös auttamaan kiinnitysten teossa ja on varmasti ajan tasalla siitä, mitä koneella tapahtuu! Tärkeää on myös se, että tehdyt ohjelmat ja menetelmäsuunnitelmat säilytetään asianmukaisesti. Töiden toistuessa ne sitten voidaan helposti ottaa uudelleen esiin ja käyttöön. Vastaavaa periaatetta on konepajalla noudatettu edelleenkin. Esimerkiksi Väntsin Mikan ”toimisto” on lähellä hänen koneitansa kuten myös Mäenpään Jari aarporaansa. Menetelmäsuunnittelijat toimivat myös Pekan apuna tarjouksia tehtäessä ja koneaikoja arvioitaessa. Kehitysprojektiin liittyi myös pitkä hitsausasema varustettuna MIG/jauhekaarihitsauslaitteella. Tämä toteutti yrityksen kuningasajatuksen! Nyt pystyttiin tekemään laadukkaasti ja tehokkaasti pitkiä ja vaativia kappaleita. Edellytyksenä tälle olivat olleet pitkä levyleikkuri ja särmärit, pitkä hitsausasema ja pitkien kappaleiden koneistus 14 metrisellä Zayerilla. Tärkeä oli myös yhteistyökumppanin Särkisen 14 metriä pitkä lämpökäsittelyuuni. Uusi hallilaajennus eli nk. hallilaajennus 2 toteutettiin nk. pikkulaman aikoihin vuonna 2002. Yhteistyökumppanina toiminut Teräselementti suoritti työn mallikkaasti ja ammattitaidolla. Hallilaajennuksen yhteydessä hankittiin myös kaksi siltanosturia. Toinen hankituista koneista oli radio-ohjattava Demag 20+5 tonnia ja toinen käytetty Kone 5 tonnia. Erkin perusajatuksena oli aina ollut, että konepajalla ei missään nimessä aloiteta koneistustöitä, mutta nyt siitä jouduttiin valitettavasti luopumaan. Uutta jauhekaarihitsauslaitetta käyttämässä Marko Hakala. 73 74 75 Laajennus 2 pähkinänkuoressa Talven 2001-2002 aikana Konepaja Enne toteutti jälleen uuden laajennuksen. Nyt hallilaajennus käsitti uutta tilaa 900 neliötä ja myös konepuolelle tehtiin merkittäviä uudistuksia. Suurin investointi oli pitkä Zayer-työstökeskus ja siihen liittyvä pitkä hitsausasema. Investointien arvo on yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa. Muilta toimijoilta ostetut aihiot särmätään ja hitsataan joko manuaalisesti, robotilla tai jauhekaarihitsausasemassa ja Zayer-koneistuskeskuksella ne kootaan valmiiksi tuotteiksi. Tuotantojärjestelmä on atk-pohjainen. Aiemmin oli jo hankittu Motoman-hitsausrobotti kahdelle työasemalle. Hallilaajennuksen myötä käyttöön saatiin nyt 24 metriä pitkä hitsausasema, jossa on 10 tonnin hitsausgrilli. Zayer ohjelmoituu automaattisella tietokoneohjatulla kulmapäällä. Investoinnit mahdollistavat entistä isompien ja raskaampien sekä vaativampien töiden valmistuksen. Maksiminostokapasiteettinä on nyt 25 tonnia. Uusilla investoinneilla haetaan uusia pitkäaikaisia asiakkaita ja panostetaan levy- ja teräsrakenteiden laadukkaaseen valmistukseen. 76 Suomen EU-jäsenyyden ja euron tulon vaikutukset konepajan toimintaan 2000-luvulla Suomi liittyi Euroopan Unionin jäseneksi 1.1.1995 ja Suomen valuutta vaihtui euroksi 1.1.2002. Kun 2002 koettu pikkulama alkoi hellittään otettaan konepajateollisuudessa, oli myös Konepaja Enteellä saatu uudet koneet pyörimään ja päästiin taas hyvään pitkäaikaiseen kasvun aikaan. Liikevaihto kasvoi tasaisesti ja kannattavuuskin pysyi hyvänä. Jopa tulospalkkauskäyräkin meni yläreunasta ohi, joten taulukkoa jouduttiin jatkamaan ylöspäin! Myös vanhat velat saatiin maksettua. Isoja asiakkaita olivat mm. Metso Minerals, Metso Järvenpää ja ABB. Konepaja Enne oli valmistanut aiemmin hyvälle asiakkaalleen ABB Vaasalle vesi- ja ilmajäähdytteisiä staattoreita/generaattoreita, kun sitten esille tuli ongelma, että laitteet kuumenevat liikaa. Maalit tuppasivat sulamaan käytössä ja ylikuumenemisen vaara oli oleellinen. Konepajalla ehdotettiin asiakkaalle uudenlaista konstruktiota, jossa jäähdyttävä vesivaippaosuus olisi moninkertainen ja että he olisivat konepajalla kiinnostuneita tekemään tällaisen prototyypin. Asiakas piti ajatusta kuitenkin mahdottomana. Silti ei lannistuttu. Ensimmäinen prototyyppi suunniteltiin yhdessä ABB:n kanssa ja valmistettiin, ja kun se oli toimitettu ABB:lle, soitti kohta heidän ostajansa innoissaan testilaboratoriostaan: ”Hei, mä pystyn pitämään kättäni laitteen päällä!” Prototyyppi siis toimi moitteetta ja uudentyyppisiä staattoreita valmistettiin parhaimmillaan jopa 300 kappaletta vuodessa. Tuotanto vaati oman aarporan hankkimista ja se ostettiinkin Tampereen Konepalvelusta Heikki Vapaavuorelta. Malliksi valittiin TOS Makasiini 120, jonka X=5000 ja Y=3000. Pöydän kantavuus oli 20 tonnia. Samalla hankittiin myös 2-metrinen Trimos-mittalaite sekä työkalujen esiasetuslaite. Uuden aarporan hankkimiseen vaikutti ratkaisevasti se, että Pekka Molin myi yrityksensä Componenta Oy:lle ja Componenta ilmoitti jatkossa keskittyvänsä valuosiin ja niiden koneistamiseen. ABB:n kuultua asiasta soitettiin heti Pekalle ja kyseltiin, mitä hän aikoo tehdä asian suhteen. Pekka mietti asiaa hetken ja totesi, että ei heillä taida olla kuin yksi mahdollisuus, johon ABB:n mies totesi, että oikein! Pikkulaman jälkeen koko 2000-luku oli konepajalla jälleen hyvää kehittämisen vaihetta. Liikevaihto kasvoi tasaisesti ja uutta henkilökuntaakin palkattiin. Toimitilat alkoivat jälleen käydä pieniksi ja tilanahtaus alkoi tuntua jatkuvalta. Samoin yrityksen karusellisorvausmahdollisuudet olivat auttamatta käyneet vanhanaikaisiksi. Näytti siltä, että vaativalle levytyölle yhdistettynä laadukkaaseen karusellisorvaukseen löytyisi tilauksia. Suunnitelmia ja laskelmia verstaan laajennukselle alettiinkin pikkuhiljaa tehdä. Tällöin kuitenkin maailma näytti vaipuvan syvään lamaan ja ilmaan nousi kysymys, laitetaanko kaikki kehittämistoimet ja -projektit jäihin. Kysymys oli suuri, ja asiaa piti pohtia kunnolla ja syvällisesti. Edellisten lama-aikojen muistojen sekä pitkän taistelukokemuksen perusteella päädyttiin kuitenkin investoimaan! Näinhän oli tehty jo kaksi kertaa aiemminkin ja edellisistä lamoista oli näin selvitty voittajina. Konepaja Ennettä on pidetty Pirkanmaan johtavana särmääjänä ja vuosia olikin painittu aina vaan paksumpien ja lujempien materiaalien kanssa. Työn vaativuus oli siis aikojen kuluessa lisääntynyt ja koneiden särmäystehot eivät enää riittäneet nykyvauhtiin. Näin päädyttiin valmistamaan ALIKO Oy:n kanssa yhteistoiminnassa 1500 tonninen särmäyspuristin. Ajatus oli, että itse rakennettaisiin koneen osat ja työllistettäisiin näin omaa henkilökuntaa laman aikana. Näin tehtiinkin ja koneen osat valmistettiin omalla pajalla. Tämä kuitenkin oli hidasta työtä, koska aina kun saatiin tilauksia, laitettiin omat työt odottamaan. Asiakkaille kun ei voida sanoa, että emme ota tilaustöitä vastaan, kun teemme omia töitämme! Konttorissa työskenteli pitkään ja ansiokkaasti Isotalon Tuula. Kun Tuula alkoi puhua Pekalle lähestyvästä eläkeiästään, tuli Pekalle kiire, että hän löytäisi Tuulalle yhtä pätevän seuraajan. Konttorin työt kun vaativat tekijältään laajaa osaamista ja pitkää pinnaa ja vielä hyviä ihmissuhdetaitoja. Pekka iski silmänsä Kallion Pirkkoon, jonka osaamiseen hän luotti. Pirkko saatiinkin konepajalla vuonna 2008. 77 Henkilökuvassa Pirkko Kallio, konttorinhoitaja ja ”monitoiminainen ” Työura Konepajalla Pirkko työskenteli aiemmin Nisamossa ja sen jälkeen Polartechillä, josta Pekka sai houkulteltua hänet Konepajalle vuonna 2008. Aluksi Pirkko työskenteli puolisen vuotta yhdessä Tuula Isotalon kanssa, joka opetti Pirkolle konttorin käytäntöjä 20 vuoden rautaisella kokemuksella. Työtehtävät ovat kuin sekametelisoppaa, kuten Pirkko leikkisästi nauraa. Eli Pirkon työnkuvaan kuuluvat mm, palkanlaskenta, osto- ja myyntireskontra, laskutus, toimistotyöt ja arkistointi, pankkiasiat, henkilöstöasiat sekä vaihtelevat yksittäiset työprojektit. Pirkko onkin konepajan konttorin monitoiminainen ja sielu. Työtehtävät ovat olleet vaativia, mutta osaaminen on huomioitu palkassa. Ilmapiiri Yrityksen tulospalkkausjärjestelmä luo tuotantoon yhteishenkeä, työaikapankki taas tuo joustavuutta ja antaa aikaa omille menoillekin. Työntekijöiden palkat ylittävät TES:n ja ”kottiakin” on saanut tärkeisiin menoihin tarvittaessa. Yrityksen hyvästä ilmapiiristä kertoo hyvin se, että monet eläkeiän saavuttaneet työntekijät eivät malta jäädä eläkkeelle. Ja sitten kun siihen pikkuhiljaa kypsytään, poiketaan konepajalla kuitenkin ”harva se päivä”. Mukavaa ilmapiiriä vahvistaa myös se, että toimitusjohtaja osallistuu itsekin tarvittaessa moniin käytännön töihin, kuten viemällä itse työntekijöille tilauksia, lähtemällä hankintareissulle tai kuorma-autolla maalariin tai tekemällä trukkisiirtoja. Tulevaisuuden näkymät Pirkko näkee tulevaisuuden työntäyteisenä ja valoisana. Töitä saa tehdä välillä illallakin ja uusimman tietotekniikan avulla Pirkko pystyy tulevaisuudessakin pitämään konepajan taloushallinnon ajan tasalla. Pekan tyttären Eerikan sinnikkään ja opinhaluisen työpanoksen avustajanaan hän näkee myös positiivisena. Harrastukset Pirkon harrastuksiin kuuluvat englannin bulldogit Alma ja Kreetta, tytär ja äiti. Harrastuksiin kuuluvat myös Konepajan iltatyöt aina kun tilanne vaatii, autolla ajaminen ”eli töräyttely” yli 30 vuoden tauon jälkeen ja oma perhe. Lempikone Tietokone on oikeasti mieluinen laite! 78 Henkilökuvassa Mika Väntsi, menetelmäsuunnittelija, esiohjelmointi. Työura Konepajalla Mika tuli Konepajalle vuonna 2000 syyskuussa appiukon houkuttelemana. 12 vuoden työurallaan Konepajalla Mika on tehnyt monenlaisia työtehtäviä alkaen alun hitsaustöistä särmärin töihin, joita hän ehti tehdä pari vuotta. Sen jälkeen hän toimi koneistajana 7 vuotta. Viimeiset työvuodet hän on keskittynyt menetelmäsuunnitteluun ja esiohjelmointiin. Ilmapiiri Vuodet ovat kuluneet todella nopeasti ja ilmapiiri on pysynyt hyvänä. Työolosuhteet ovat kehittyneet todella hyvin. Aiemmasta ”pimeästä tavallisesta konepajasta” on tullut nykyaikainen ja moderni työpaikka ja samalla asiakaskunta on muuttunut, samoin työtehtävät ovat kehittyneet. Tulevaisuuden näkymät Mika nauraa pohtiessaan tulevaisuuttaan Konepajalla – että mitähän se Pekka saa taas päähänsä! Pekan innovatiivisuus on ollut hyvä asia ja siihen Mika uskoo. Konepaja tulee selviämään hyvin jatkossakin. Omasta työurastaan Mika toivoo voivansa tehdä samantyyppisiä töitä kuin nytkin, toki uutta kehitettävää ja opittavaa saa aina olla! Harrastukset Mikan lempiharrastus on kalastus – ehdottomasti! Mutta hyvälle sijalle pääsee myös purjehdus Näsijärvellä. Kesät saisivat vain olla pitempiä ja purjehduskelejä enemmän. Tärkeimmällä sijalla elämässä ovat perhe: vaimo ja 2 lasta. Lempikone Lempikone on ehdottamasti Zayer – siihen Mika kasvoi kiinni ja siitä tuli tärkeä merkkipaalu uuteen aikakauteen siirtymisessä. Laajennus kolmosen toteuttaminen vuonna 2009 Koulutuksessa miehiltä tuli aloite ja toive uusista työ- ja sosiaalitiloista. Tältä pohjalta alettiin Konepajan kolmas laajennusurakka. Taas Hyllilänkujan toimitiloja laajennettiin, hankittiin uutta konekantaa sekä koulutettiin henkilöstöä. Pekka on uskonut, että ne jotka kehittävät toimintaansa myös laman aikana, nousevat siitä nopeimmin. Taantumasta selviämiseen vaikuttivat myös vahva tase sekä yrityksen omassa omistuksessa olevat toimitilat ja koneet. Taantuman aikana rahoitustakin oli saatavilla edullisesti. Kun nämä perusasiat olivat kunnossa, sai Konepaja Pirkanmaan TE-keskuksen tuella toteutettavaksi 2,5 vuoden koulutuspaketin osalle työntekijöistä. Uutta hallitilaa rakennettiin 700 neliön verran sekä konttori- ja sosiaalitiloja yli 200 neliötä. Uusia koneita hankittiin viisi kappaletta, iso 1500-tonninen särmäyspuristin, huippumoderni CNC-mankeli, pystykarainen karusellisorvi, ja hiontarobottilaitteisto, joka on omavalmiste. Uuden karusellissorvin asiantuntijana toimii menetelmäsuunnittelija Mika Väntsi. 79 LEHTIARTIKKELI 80 LEHTIAR TIKKELI Her va n na n s a n omat 4/2 010 81 Toimisto- ja sosiaalitilaa laajennettiin. 82 Aarporan perustukset. 83 Katkaisuterien tarina Konepaja Enne oli useiden vuosien ajan särmännyt Metso Järvenpäälle erilaisia katkaisuteriä, joita käytetään pituusleikkureissa. Näistä pienimmät ovat vain tulitikkuaskin kokoisia ja pisimmät 13-metrisiä. Ainepaksuus on 0,4-3 mm ja materiaalina on karkaistu jousiteräs. Jousiteräksen särmäys on oma ”taiteenlajinsa”, koska materiaalin takaisinjousto on huikea, ja murtumiakin tulee helposti. Materiaaliahan ei ole alun perin suunniteltu särmättäväksi kovassa tilassa. Mutta jos ne särmätään pehmeässä tilassa ja karkaistaan särmäyksen jälkeen, ovat ne kuin ”Äänisen aaltoja” ja täysin käyttökelvottomia. Urakka tuntui välillä täysin epätoivoiselta, mutta miehet pääsivät kuitenkin alkukankeuksien jälkeen jujuun kiinni. Lopulta onnistuttiin särmäämään katkaisuterät niin, että asiakas oli tyytyväinen laatuun. Aiemmin katkaisuteräaihioita Metsolle valmistanut yritys oli joutunut verottajan asettaman konkurssiuhan alle mainostettuaan itseään usean vuoden ajan Kauppalehden ”niillä” sivuilla. Katkaisuterät ovat oleellisen tärkeitä kulutusosia pituusleikkurissa, ja jos osaa ei voida nopeasti toimittaa asiakkaalle, kone pysähtyy. Metso kokikin nopean ja varman toimituksen heille erittäin tärkeäksi, ja halusi löytää valmistajan, jonka varassa toimitusketjusta saataisiin erittäin luotettava. Niinpä Kasken Jarmo Metsosta kyselikin, voisiko konepaja alkaa valmistaa teriä alusta loppuun Metson piirustusten mukaisesti. Ajatus tuntui aluksi oudolta, sillä eihän Konepaja Enne nyt varsinaisesti mikään teräntekijä ollut. Kasken Jarmo oli kuitenkin aina nauttinut Pekan taholta suurta luottamusta ja yhteistyötä oli tehty pitkään. Olihan Jarmo ollut sanansa mittainen mies jo edellisessä Zayer-kehitysprojektissakin. Ajatus katkaisuterien valmistuksesta alkoi kypsyä, olihan konepajalla jo pitkät särmäyskoneet ja pitkä työstökeskus valmiina. Niinpä aloitettiin neuvottelut Koskelon Pekan kanssa siitä, millainen koneen tulisi olla. Koskelolla oli vuosikymmenten kokemus koneiden rakennuksesta Muototerä Oy:ssä. Italialaiset pystyvät teroittamaan 6.metrisiä teriä. Metson kanssa päädyttiin kuitenkin vielä kunnianhimoisempaan tavoitteeseen, että rakennettaan 12-metrinen laite, jolla katettaisiin 99,9 % tuotteista. Konepajalla oli jo aiempaan kokemusta robottihitsauksesta ja nyt päätettiin testata sitä hiontaan. TEKES suhtautui hankkeeseen myötämielisesti ja niin päätettiin rakentaa hankkeelle testausympäristö. Konepajalle ostettiin käytetty hitsausrobotti ja se kiinnitettiin kaksimetriseen koneistettuun teräslevyyn. Koneistaja Pasi Kervinen teki asiasta insinöörityön ja onnistuikin hiomaan robotilla pieniä testiteriä. Koskelon Pekka suunnitteli 12-metrisen radan kiinnityspöytineen, joka valmistettiin konepajalla. 84 Varastohotellin hankinta robottihalliksi Vuoden 2009 laman seurauksena Hyllilänkujan keinutuolien tekijä, puuseppä Huopalainen joutui lopettamaan tuotantonsa ja konepaja sai hankittua heidän toimitilansa. Lisätila konepajan vieressä ratkaisi monta hankalaa varastointi- ja tuotteiden sijoittamiskysymystä ja toimi ratkaisuna hiontarobotille. Koskelon Pekan suunnittelemalle robottilaitteistolle saatiin näin hyvä sijoituspaikka tähän Huopalaisen vanhaan kiinteistöön. Katkaisuterissähän mielenkiintoista on se, että lähes jokainen konesuunnittelija on luonut oman mallinsa ja valmistettujen koneiden pituuskin maailmalla on erilainen. Näin variaatioiden määrä on huikea! Lisämausteen asiaan tuo materiaalin pitkä toimitusaika – eli kestää useita kuukausia saada materiaali omaan varastoon maailman toiselta puolelta. Näin sitä onkin ostettava jopa 10-tonnin erissä ja näin Konepaja Enteelle on kertynyt Suomen suurin jousiteräsvarasto. Tällä menettelyllä pystytään palvelemaan asiakasta nopeasti ja varmasti – asiakkaiden kalliit koneet kun eivät voi seistä tyhjinä odottamassa katkaisuterien valmistusta. Ainoaksi mahdolliseksi toimintatavaksi päädyttiinkin Metson kanssa katkaisuterien sopimusvalmistukseen. Konepaja Enne on hankkinut ison raaka-ainevaraston sopivilla materiaalin paksuuksilla ja alkoi tehdä suositumpia teriä varastoon. Terätilaukset kun tulevat monesti ”piikkeinä” ja valmistusaika robotin avulla on pitkä, koska teriä on hiottava hitaasti, jotta materiaalin kovuus säilyy. Robotti saatiinkin alkukankeuksien jälkeen toimimaan kunnolla ja teriä alettiin saada varastoon. Nuorimies Antti Rautio pääseekin usein pyörittämään kahta robottia, hitsausrobottia verstaan puolella ja hiontarobottia Huopalaisessa. Näin töitä on pystytty tekemään miehittämättömänä ja joskus jopa valot sammutettuina, robotit kun eivät valoa tarvitse. Näin kuningasajatus oli saatu toteutettua ja asiakasta pystytään palvelemaan mahdollisimman hyvin ja luotettavasti. Huopalaisen tiloihin perustettiin myös varastohotelli, jonne varastoidaan asiakkaiden tuotteita. Tämä nopeuttaa omaa tuotantoa ja edesauttaa tuotannon optimointia. Siellä on ollut säilytyksessä myös oman perheen, työntekijöiden, ystävien kuin sukulaistyttöjen hetkellistä varastointia vaativat tavarat ja muuttojen välissä säilytettävät huonekalutkin! Tässä vaiheessa myös aarporalle tarvittiin osaaja ja tähän uusi mies saatiin Jari Mäenpäästä. 85 Henkilökuvassa Jari Mäenpää, menetelmäinsinööri, erikoisalana aarporaus. 86 Työura Konepajalla Jari on tullut Konepajalle vuonna 2011 joulukuussa Nisamolta, jossa hän työskenteli aarporalla sekä lopputarkastajana koordinaattimittakoneella. Ensimmäiset kuukaudet menivät vielä opetellessa talon tavoille, mutta nyt vajaan vuoden työrupeaman jälkeen työtehtävät ovat selkiytyneet ja oma asema tuntuu selvältä ja työ tarpeelliselta. Erityisalueena Jarilla ovat esiohjelmointi ja siihen liittyvä asetusten suunnittelu. Myös työkalujen ja työtapojen valintatyöt kuuluvat työnkuvaan. Ilmapiiri Konepajalla on vahva kehittämisen ilmapiiri, joka innostaa työntekijät mukaan positiiviseen kehitystyöhön. Konepaja haluaakin olla mukana kehityksessä aina ensimmäisten joukossa. Esimerkiksi työstökoneissa on uudenaikaiset ohjaukset, jotka helpottavat työntekoa. Tehokas toiminta perustuu pitkälle toimivaan verkostoon ja hyviin yhteistyökumppanuuksiin. Myös yrityksen organisaatio ja hierarkiamalli on tehokas ja yksinkertainen, kun jokaisella on vain yksi esimies. Näin asiat selkiävät helposti ja yksinkertaisesti. Myös koko työyhteisö on kannustava ja apua saa helposti työtovereilta. Yrityksen tehokkaat koneet ja uudenaikaiset työkalut saavat Jarilta myös kiitettävää palautetta. Tulevaisuuden näkymät Jari uskoo yrityksen jatkavan nykyisen kaltaista kehittymistään samantapaisella yrityskonseptilla ja olevan osa toimivaa yhteistyöverkostoa. Myös oman tulevaisuutensa Jari näkee liittyvän vahvasti nykyiseen toimenkuvaansa ja toimialaan. Jari on kuitenkin pian jäämässä isyyslomalle, sillä perheeseen on tulossa uusi jäsen tammikuussa. Harrastukset Moottoripyöräily omalla Suzuki DL 650-pyörällä. Myös monipuolinen liikunta: kuntosaliharjoittelu ja lenkkeily. Kesällä harrastuksiin kuuluu myös kalastus – erityisesti uistelu. Lempikone Moottoripyörä. Nykyaikaa Kolmas hallilaajennus saatiin kunnialla valmiiksi ja tuttu kumppani Teräselementti urakoi hallin rungon kuorineen. Pitkäaikainen konepajan monitoimimies Alpo Juuti ja hänen tyttärensä mies Kai Lindholm tekivät kaikki hallin timpurin työt. He urakoivat myös konepajalle uudet sosiaalitilat ja yläkertaan uudet tilavat neuvottelutilat. Mika Väntsi alkoi kehittää karusellisorvausta, konemiehinä ovat toimineet Yrjö Hanhisuonta ja Markku Salomäki. Laakson Mika on työskennellyt nyt Dahlilla. Uuteen halliin sijoitettiin myös uusi iso CNC-mankeli. Uuteen koneeseen paneutuivat erityisesti Haverin Pekka ja Lahtisen Tomi. Tomi onkin jo toisen polven Enteen mies, Lahtisen Eskon poika. Koneella on pystytty manklaamaan jopa S=65 levyä. 4-telainen kone on osoittautunut hyvin jämäkäksi, mutta vaatii kuskiltaan erityistä ammattitaitoa. Konepajalla on huomattu, ettei se pyöreän tekeminen olekaan niin helppo laji miltä se ulkopuolisesta katselijasta näyttää! Unelma tehokkaasta pyörähdyskappaleen valmistuksesta alkoi toteutua hitsausrobotin ja CNS-karusellisorvin avulla. Reiityksen ja kierteistyksen apuna pystyttiin käytettämään myös pyöriviä työkaluja. Vanha ermeijan koulutusauto entisöitiin Konepajalla sydäntalven hiljaisina hetkinä. Alpo Juuti ja Putkosen Tomi entisöimässä uutta Sisu-kuorma-autoa 87 Enne-vitsejä ja sutkauksia on vuosien varrella kertynyt muutamia, mutta tämä pääsi kirjan nimeksi asti. LEHTIARTIKKELI: EuroMetalli 7/2012 88 89 LI E K K I IART oMetalli T KKELI: Eur LEH I 2 TIART LEH 90 7/201 91 Hitsausrobotti Motoman. Osia Cernin hiukkaskiihdyttimeen, vaativia karusellisorvauksia. Uusinta tuotantoa 92 Pystykarainen jyrsin Dahlih: Laakson Mika työntouhussa. Työntekijöiden jouluruokailu uusissa tiloissa: Ateriaa hakemassa Pekka Haveri ja tarjoilemassa Maaritin sisko Päivi Judén. Kiilauran veto. Mazak CNC-sorvi, 5-akselinen ja Samuli Kuusela, Mazakspesialisti 93 Juhlava jouluruokailu uusissa tiloissa Kolmannen hallilaajennuksen valmistuttua vuonna 2009 saatiin siis yritykselle myös uudet tilavat neuvottelutilat ja henkilökunnan uudet sosiaalitilat vanhojen konttoritilojen yläkertaan. Tämä hieno mahdollisuus haluttiinkin heti hyödyntää ja jouluna järjestettiin juhlava jouluruokailu uusiin tiloihin. Jouluruokien valmistus sujui hienosti oman perheen naisvoimin eli vaimo Maarit, Maaritin sisko Päivi, anoppi Irma sekä omat tyttäret Eerika, Riikka ja Merika loihtivat jouluruuat sekä omalle henkilöstölle että asiakkaille. Tuntui upealta pysähtyä kerran vuodessa rauhassa istumaan ja miettimään kulunutta vuotta, kuulemaan kuulumisia ja pohtimaan myös hieman tulevaa. Lisämausteensa tälle hyvälle hetkelle toi Erkin muistelmat siitä, miten asiat ovat nyt hyvin ja kuinka lähellä itse asiassa ovat rankat kokemukset esimerkiksi talvisodan 1939-40 pommituksista. Hän itse joutui viettämään yksitoistavuotiaana joulunalusaikaa Pispalanrinteen pommisuojassa. Tätä kuunneltiin hiljaisina ja onnellisina nykytilanteesta. Jouluruokailun yhteydessä vierailijoille esiteltiin myös hallilaajennus ja uudet koneet, jotka herättivät ansaittua kiinnostusta. Jouluruokailun lomassa mukava keskustelutuokio henkilökunnan sosiaalitiloissa. Vasemm. Raimo Kant, Erkki Enne, Martti Tirri, Ville Helen ja Aki Räty. 94 ”Case” Ata – Atan tapaus Ennen lamaa olivat Konepajan avainhenkilöt käyneet vierailulla hyvällä asiakkaallaan Metso Mineralssilla keskustelemassa tulevasta laajennushankkeestaan. Metson väki suhtautui vierailuun erittäin positiivisesti ja he näkivät hyvänä asiana, että alihankkija tulee itse käymään ja tarjoaa omien palveluidensa kehittämistä tilaajaa varten. ”Kaikenmaailman purkin kauppiaita” olikin riittänyt, joten tällainen toiminta otettiin vakavasti! Vierailulla käytiin läpi kaikki Metso Mineralin tuotteet ja tulevat konevalinnat perustuivat siihen, että valittavien koneiden dimensiot riittäisivät kattamaan lähes 90% tilaajan tuotteista. Ensimmäisellä jouluruokailulla oli mukana myös Atan porukka. Ostoinsinööri Juha Juntunen olikin kovin kiinnostunut konepajan uudesta karusellisorvista ja tilaajille ”räätälöidyistä” yksilöllisistä palveluista. Yritysten välinen etäisyyshän oli vain muutama kilometri ja yhteistyötä oli vuosikymmenten ajan tehty monenlaisina tuotteina – näistä esimerkkinä vaikka karkaisu-uunien osat. Väntsin Mika ottikin Atan kiinnostuksen heti tosissaan ja hän paneutui Atan töihin suurella antaumuksella. Ata oli keskittymässä enemmän hammastukseen ja osan pehmeäsorvauksesta heillä oli tarkoitus hankkia alihankintana. Pälkäneen yksiköstä saatiin hankittua Schiess-karuselli, 5-akselinen Mazak integrex-vaakasorvi pyörivillä työkaluilla ja Mazak balettikone 800x800, jotta naapuria Ataa voitaisiin palvella entistä monipuolisemmin. Atan työt olivat konepajalle uusia ja vaativia, joten riittävän laatuvarmuuden tekeminen on osoittautunut hyvin haastavaksi. Aiemmin ”mustanraudankoneistuksissa” kun oli totuttu itse korjaamaan virheelliset ”sudet” joko holkittamalla tai täytehitsaamalla. Atan uusiin tilauksiin nämä menetelmät eivät enää soveltuneet, joten Atan töissä onkin oltava koko ajan ajatus mukana ja tehtävä kaikkensa. Atan kanssa saatiinkin 21.11.2012 aikaan kahden vuoden sopimus osien valmistuksesta laatuporkkanoineen. 95 Tulevaisuuden näkymät Pekka Enne, Timo Nurmio, Sami Lindel, Mika Väntsi, Jari Mäenpää. Tulevaisuutta sävyttävät monenlaiset asiat; muuan muassa Euroopan pankkikriisi, euron kohtalo, Kreikan ahdinko, globalisaation kiihtyminen ja se, että kotimaisten kustannusten nousu ovat pitkittäneet vuonna 2009 alkanutta lamaa. Monet asiakkaat ovat kertoneet, että tuntuu, kuin olisi ajanut moottoritietä ja yhtäkkiä vastassa olisi pystysuora betoniseinä. Kyllä nämä maailmanmyrskyt ovat tuntuneet Konepaja Enteelläkin Hyllilänkujalla, vielä kun toteutettu rakennusprojekti kuormitti kukkaroa. Liikevaihto putosi puoleen 6 miljoonasta 2,9 miljoonaan ja yrityksen tulos oli tappiollinen. Tämä tietysti tuntui tosi pahalta, kun juuri oli tehty isoja investointeja ja uskottu, että lama alkaa hellittää. Maailma alkoi kuitenkin konepajalla virkistyä uusien koneiden myötä ja konehankintojen avulla saatiin onneksi uusia asiakkaita. Pikkuhiljaa liikevaihto on taas kasvanut, mutta kilpailu töistä on ollut liian kovaa ja katteet ovat jääneet liian pieniksi. Kesä 2012 olikin jo mukavan vilkas ja työporukasta tuntui hienolta, kun töitä sai tehdä tosissaan, jotta aikatauluissa pystyttiin pysymään. Oman perheen nuoretkin osallistuivat yrityksen töihin. Kauppatieteitä opiskeleva tytär Eerika osoitti määrätietoisuuttaan kesätöissä paneutumalla tosissaan Pirkon avustamiseen. Pirkolla on tosi monisäikeinen työ, ja se vaatii monenlaisen asian hallintaa ja ymmärrystä. Riikka-tytär puolestaan on suunnitellut yritysesitteet ja esittelyvideot Alihankintamessuille. Myös tämän kirjan taitto on kuvataiteita opiskelevan Riikan tekemä. Lumilautailijana tunnettu hurjapää ja insinööriopiskelija Merika on puolestaan ollut kesätöissä verstaan puolella ja osoittautunut hyväksi trukkikuskiksi ja tig-hitsariksi. Häneltä on sujunut myös CNC-mankelin työt. Nuorin Erkki Akseli on juuri aloittanut lukion, ja osallistunut myös verstaan töihin opettelemalla mm. jyrsinkoneen käyttöä. Toimitusjohtaja Pekka Enne uskoo, että konepaja Enteelle löytyy muuttuvassa Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa töitä tulevaisuudessakin, kunhan asioita jatkuvasti kehitetään ja puhalletaan yhteen hiileen. Pekka kokee, että on ollut upeaa työskennellä hyvien ammattimiehien kanssa pitkäjänteisesti ja luottaen heidän kehittämishaluunsa. Pekka haluaisi tehdä vielä pitkän työuran – ja jatkossakin pitkiä työpäiviä! Olisi myös tosi hienoa, jos jälkipolvesta mahdollisesti löytyisi yritykselle jatkaja. Asia on kuitenkin niin, että yrittämiseen pitää olla jonkunlainen sydämen palo, sillä ei konepajan johtaminen mitään normaali-ihmisen työtä ole! Työssä pitää lisäksi olla perheen ja puolison sataprosenttinen tuki. 96 Henkilökuvassa Pekka Enne, Konepaja Enne Oy:n toimitusjohtaja Työura Konepajalla Pekka on tullut Konepajalle virallisesti töihin vuonna 1985 25-vuotiaana nuorena insinöörinä. Hän alkoi hyvin pian ottamaan vastuuta yrityksen kehittämisestä ja toteuttamaan isoja uudistusprojekteja. Tahti on jatkunut vauhdikkaana. Perhe Pekan perheeseen kuuluu vahvana taustatukena vaimo Maarit, joka on ollut monessa mukana toimien niin messujen kuin yritysvierailujenkin emäntänä, järjestänyt yrityksen juhlia ja jouluruokailuja sekä on ottanut hoitaakseen lapset Pekan tehdessä pitkiä työpäiviä. Myös Pekan lapset ovat olleet vahvasti mukana perheyrityksen toiminnassa. Tulevaisuuden näkymät Pekan toiveena on jatkaa omaa työtään yrittäjänä vielä pitkään ja samalla pitää kehittämistahtia yllä. Mutta pienenä toiveena on ajatus, että tulevaisuudessa saisi pidettyä kesäperjantait vapaana ja voisi viettää pitkiä viikonloppuja! Pekka harmittelee, että nykyajan ostokriteerinä tuntuu olevan vain päivän halvin hinta. Pitkäaikaiselle yhteistyölle ei juuri anneta painoarvoa ja joskus tuntuukin siltä että aikaisemmin voimassa olleet ostokriteerit hinta, laatu ja toimitusaika ovat muuttuneet ja voimaan on astuneet uudet lait: hinta, hinta ja hinta! Muisto Kerran Erkki ja Pekka olivat juuri tekemässä erittäin tärkeän asiakkaan kanssa isoa vuosisopimusta, jota oli ”väännetty ja sorvattu” pitkään. Sopimusneuvottelujen loppusuoralla lähdettiin sitten porukalla lounaalle. Jossakin vaiheessa puhe kulkeutui alkoholi-asioihin. Tällöin isä-Erkki tokaisi Pekalle, että tuosta sinun alkoholin käytöstäsi olen kyllä huolissani. Asiakkaiden suut jäivät hämmästyksestä auki ja melkein kuuli, kuinka heidän aivonsa raksuttivat, että mitenkäs heidän toimituksensa oikein tulevatkaan sujumaan, ja Pekkaa jo huolestutti, että sopimus kariutuu. Kunnes Erkki selvensi ajatustaan: ”kun sinä tosiaan et nykyään ota juuri mitään”. Harrastukset Kuntoilu, nikkarointi ja vanhojen moottoripyörien entisöinti, sekä historia luettuna ja koettuna. Lempikone Kaikki, mitkä pärisee! 97 98 LOPPUSANAT JA KIITOKSET VARSINAISILLE MENESTYKSEN TEKIJÖILLE TYÖNTEKIJÖILLEMME JA ASIAKKAILLEMME! Tämä Konepajan historian kokoaminen on ollut Pekan ja Erkin monivuotinen toive, ja nyt on upeaa, että historiikki on saatu puristettua kansiin. Muistelutyötä on tehty urakalla pitkään ja hartaasti ja aineistoakin on koottu vuosien varrella runsaasti talteen. Toivon mukaan kirjan lukijat saavat mielenkiintoisen aikamatkan, ja ymmärtävät paremmin Konepaja Enteen filosofiaa ja tapaa toimia, sillä jotenkin me haluamme olla yhtä perhettä! Tällä historiikilla Konepaja Enne haluaa kiittää työntekijöitään vuosikymmenten työpanoksesta. Tärkein kiitos halutaan kuitenkin antaa pitkäaikaisille asiakkaillemme, jotka ovat tilauksillaan mahdollistaneet yrityksen toiminnan. Me Konepaja Enteellä koemme, että jokainen tilaus on ollut luottamuksen osoitus meille! 99
