Tampereen Partiolaiset ry

Transcription

Tampereen Partiolaiset ry
1(3)
Tampereen Partiolaiset ry
26.11.2013
SYYSKOKOUS 2013
PÖYTÄKIRJA
Aika
Tiistai 26.11.2013 klo 18.00-19.08
Paikka
Partiotoimiston kokoustila, Yliopistonkatu 60 A, Tampere
Läsnä
48 tamperelaista partiolaista 18 lippukunnasta ja lisäksi lippukuntakoordinaattori Kati ArppePerämäki ja toiminnanjohtaja Tommi Nyman
1
Kokouksen avaus
Tampereen Partiolaiset ry:n puheenjohtaja Jenni Rekola avasi kokouksen ja toivotti
osanottajat tervetulleiksi.
2
Kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tommi Siren Härmälän Haukoista ja sihteeriksi
lippukuntakoordinaattori Kati Arppe-Perämäki.
3
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Sääntöjen mukaan Tampereen Partiolaiset ry:n syyskokous on pidettävä loka-marraskuun
aikana ja kokouksesta on tiedotettava jäsenille kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen
kokouspäivää. Syyskokouksesta on tiedotettu kokouskutsulla, joka on postitettu lippukunnille
8.11.2013. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
4
Kokouksen osanottajat
Sääntöjen mukaan lippukunnat saavat kokoukseen yhden edustajan kutakin alkavaa 50
jäsenmaksunsa maksanutta jäsentään kohden. Todettiin, että kokouksessa oli 40 virallista
kokousedustajaa 18 lippukunnasta. (liite 1)
5
Pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat
Valittiin kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi Antti Koivisto Härmälän Haukoista ja Anni
Ylinen Härmälän Ilvestytöistä.
Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Hanna Saarinen Messukylän Metsätytöistä ja Heli
Vuorinen Harjusiskoista.
6
Kokouksen työjärjestys
Päätettiin käsitellä asiat kokoukselle jaetun esityslistan mukaisessa järjestyksessä. (liite 2)
Tampereen Partiolaiset ry
Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere Puh. (03) 3123 4900 Faksi (03) 3123 4955 [email protected] www.tp.partio.fi
2(3)
7
Hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Kuultiin ja hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 seuraavalla
muutoksella: Syyskokouksen päivämääräksi päätettiin 11.11. (liite 3)
8
Hyväksytään talousarvio vuodelle 2014
Kuultiin ja hyväksyttiin yhdistyksen talousarvio vuodelle 2014 muutoksitta. (liite 3)
9
Valitaan johtokunnan erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet kaksivuotiskaudelle
2014–2015
Todettiin johtokunnan erovuoroiset jäsenet: Tiia-Mari Virtanen Näsin Tytöt, Petra Uitus
Tampereen Lokit, Mika Kiviluoma Harjun Veikot ja Alexander Lindholm Hiipan Pojat.
Ehdokasasettelussa asetettiin ehdolle seuraavat tyttöjäsenet:
Tiia-Mari Virtanen Näsin Tytöt, Petra Uitus Tampereen Lokit, Eerika Tuomela Harjusiskot
ja seuraavat poikajäsenet: Mika Kiviluoma Harjun Veikot, Ville Käkönen Tampereen Kotkat,
Saku Lehtinen Hervannan Hukat
Kokouksen puheenjohtajan esityksestä päätettiin, että kaksivuotiskaudelle valitaan kaksi
eniten ääniä saanutta tyttö- ja poikaehdokasta.
Molemmissa vaaleissa äänioikeuttaan käytti 40 edustajaa, ja ääniä annettiin seuraavasti:
tytöt: Tiia-Mari Virtanen (Näsin Tytöt) 19, Petra Uitus (Tampereen Lokit) 33, Eerika
Tuomela (Harjusiskot) 28
pojat: Mika Kiviluoma (Harjun Veikot) 8, Ville Käkönen (Tampereen Kotkat) 40, Saku
Lehtinen (Hervannan Hukat) 31
Valittiin Tampereen Partiolaiset ry:n johtokuntaan kaudeksi 2014–2015: Petra Uitus, Eerika
Tuomela, Ville Käkönen ja Saku Lehtinen
10
Valitaan tilintarkastajat ja heille varamiehet vuodeksi 2014
Valittiin tilintarkastajiksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy ja KHT Juha Vilonen
sekä varatilintarkastajiksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy ja KHT Pekka Hiltunen.
11
Muut johtokunnan esittämät asiat
Ei asioita.
12
Kokouksen päättäminen
Kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.08
Pöytäkirjan vakuudeksi
Tommi Siren
kokouksen puheenjohtaja
Kati Arppe-Perämäki
kokouksen sihteeri
Tampereen Partiolaiset ry
Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere Puh. (03) 3123 4900 Faksi (03) 3123 4955 [email protected] www.tp.partio.fi
3(3)
Pöytäkirjantarkastus
Valittuina Tampereen Partiolaiset ry:n syyskokouksen pöytäkirjantarkastajiksi, olemme tämän
tehtävän suorittaneet ja todenneet pöytäkirjan vastaavan kokouksen kulkua.
Antti Koivisto
Härmälän Haukat
Anni Ylinen
Härmälän Ilvestytöt
Tampereen Partiolaiset ry
Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere Puh. (03) 3123 4900 Faksi (03) 3123 4955 [email protected] www.tp.partio.fi