Olen - Lahden musiikkiopisto

Transcription

Olen - Lahden musiikkiopisto
SUPERSTAR
Ke 22.8.2012 klo 19
To 23.8.2012 klo 19
Pe 24.8.2012 klo 19 Sibeliustalo, Lahti
Sinfonia Lahti
Jaakko Kuusisto, kapellimestari
Hannu Lepola (Jeesus) – Sami Hintsanen (Juudas)
Saara Aalto (Maria) – Juha Kotilainen (Kaifas)
Sam Huber (Herodes) – Anssi Valikainen (Pilatus)
LAMK Musiikki- ja draamainstituutti
Dominante-kuoro
Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen moninkertaisesti
palkittu rock-ooppera on väkevä tulkinta kärsimysnäytelmästä. Rosoista alkuvoimaa pursuavat kappaleet
avaavat aivan uuden näkökulman historian huikeimpaan
draamaan, Jeesuksen piinaviikkoon. Kulttimusikaalin
konserttiversiossa sinfoniaorkesteri ja huippusolistit
herättävät ihmiskunnan merkittävimmän tarinan eloon
yhdessä Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilaisten kanssa. Konsertissa kuullaan kaikki albumiversion 23 kappaletta siinä muodossa mihin Lloyd
Webber itse ne 1990-luvulla päivitti.
LIPUT:
Ohjaus: Marietta Tevajärvi
Esityskieli: englanti, tekstitys suomeksi
Kesto: 2 h, sis. väliajan
49–26 € aikuiset / 42–20 € eläkeläiset
29–18 € lapset, opiskelijat ja työttömät
Lippupalvelu
0600 10 800 (1,96 €/min+pvm)
0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)
Sibeliustalon lipunmyynti
0600 393 949 (1,49 €/min+pvm)
(ma–pe klo 13–17, puhelinvaraukset klo 11–17)
Ryhmämyynti / Sinfonia Lahti
(03) 814 4460 (ma-pe klo 9-16)
Ryhmävarauksena joka 11. lippu veloituksetta
KUVA Caroline Sassali
Suomalaisen musiikkikasvatusjärjestelmän toimivuus on
kansainvälisesti varsin tunnettu ja tunnustettu ja siihen
tullaan ulkomaita myöten tutustumaan. Saumaton ja
johdonmukainen koulutussysteemi alle kouluikäisistä aikuisikään saakka on vertaansa vailla oleva musiikillinen
menestystarina. Ei siis ole sattumaa, että suuri joukko
suomalaisia muusikoita, kapellimestareita ja solisteja menestyy ympäri maailmaa useissa orkestereissa ja esiintymislavoilla.
Lakisääteisen valtionrahoituksen turvin on
vuosikymmenten ajan tehty määrätietoista työtä, jonka tuloksista olemme saaneet nauttia. Musiikkioppilaitosverkosto on niin tiheä, että lähes kaikilla halukkailla
on mahdollisuus pyrkiä tavoitteellisen opiskelun pariin
huolimatta siitä, missä päin Suomea asuu. Musiikin ammattikoulutusta järjestetään suurimmissa kaupungeissa
ja Sibelius-Akatemia maamme ainoana musiikkikorkeakouluna edustaa kansainvälistä huipputasoa. Maamme
orkesteritoiminta on myös ainutlaatuinen ja tarjoaa suurelle osalle mahdollisuuden päästä kuulemaan laadukasta
suuren orkesterin sointia.
Myös lahtelaisella musiikkitoiminnalla on pitkät ja ansiokkaat perinteet. Laadukas orkesteritoiminta,
ammattikoulutus ja perusopetus ovat taanneet erinomaiset mahdollisuudet niin musiikin opiskeluun kuin
kuluttamiseen, mistä Sinfonia Lahti hyvänä esimerkkinä
kansainvälisestikin menestyneenä orkesterina. Lotilan
musiikkiluokat perustettiin Lahteen vuonna 1966, ja ne
ovat edelleen vanhin maassamme yhtäjaksoisesti toiminut musiikkiluokkatoiminta. Lahden musiikkiopisto on
osaltaan vahvistanut alueen musiikki- ja tanssikasvatusta jo yli 20 vuoden ajan. Taiteen perusopetusta antavana
oppilaitoksena kannamme vastuun siitä, että opiskelu on
laadukasta ja tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää ja
että se tarjoaa elinikäisen harrastamismahdollisuuden ja
halukkaille väylän ammattiopintoihin.
Valitettavasti viimeisin vuosi toi synkkiä tietoja suomalaiselle ja lahtelaiselle musiikkiväelle. Lahden
ammattikorkeakoulun musiikin laitoksen klassisen linjan
koulutus aiotaan lakkauttaa. Lakkauttamista on perusteltu
ensisijaisesti työttömyysnäkökulmalla. Tilastot kuitenkin
osoittavat, että klassisen musiikin opiskelijat työllistyvät
jopa erittäin hyvin ja joillakin aloilla musiikinopettajista
on pulaa. On myös erittäin epäsuotavaa, että koulutuspaikat keskittyvät ainoastaan pääkaupunkiseudulle.
Onko meillä varaa romuttaa ansiokasta järjestelmäämme? Mistä saamme tulevaisuuden opettajat ja
hyvin koulutetut muusikot orkestereihimme? Orkestereiden osalta voidaan todeta, että jo nyt suuri osa kiinnitettävistä ammattimuusikoista on ulkomaalaisia, koska
hyvin koulutettuja kotimaisia hakijoita ei riitä. Mielestäni
musiikkikoulutuksen lakkauttamisen perusteet Lahdessa
eivät kestä kriittistä tarkastelua.
Toinen tappio Lahdelle oli tieto Hennalan varuskunnan lakkauttamisesta. Samalla kun satoja työpaikkoja loppuu, siirtyy myös varusmiessoittokunnan
toiminta Lahdesta pois. Soittokunta vakiinnutti paikkansa
lahtelaisten keskuudessa ja ehti olla monen, myös musiikkiopiston oppilaan palveluspaikka. Tämäkin on merkittävä
takaisku, meille kaikille.
Voin vain toivoa, että päättäjien rohkeus riittää
näkemään pidemmälle kuin seuraavan vaalikauden loppuun. Musiikkikasvatusjärjestelmä on maamme ylpeys ja
ilonaihe, josta on pidettävä kiinni ja josta myös tulevat
sukupolvet saavat nauttia.
Aurinkoista kesää lukijoille toivottaen,
Juha Pulkki
Pikalirinä 2012
3
KUVA Caroline Sassali
KANNESSA Adelia ja Wilhelmiina Wallin,
viuluope Maarit Jääskeläisen oppilaita.
Pikalirinä =
vanha korukuvio (nuoteissa), jota
nykyään vähemmän käytetään.
Pikalirinä-merkin kohdalla soittaja
soittaa nopeasti näpäyttäen - kuin
ohimennen - nuoteissa olevan (eli
painetun) sävelen yläpuolella olevan
nuotin.
Esim.
jos painettu sävel on E
-> soittaja soittaa E F E
E
E
F
E
->
3
Pääkirjoitus:
Musiikki hävitysmyynnissä
5
Terveisiä teorialuokasta
6
11
12
16
Kaikenlaisia puhaltimia
PuhkuPower
Hei, me puhalletaan!
Klarinetin yhdistämät
17
Monenlaista yhteistyötä
18
Hae opistoon!
19
Uusia opettajia
20
Singereistä ”singereihin”
- paitatehtaan tyttö kylässä
24
Hei, me sävelletään!
26
28
Opiston monipuolinen muskaritoiminta
Tunnelmia opiston muskaritapahtumista
34
Tanssivuosi huipentuu Lumikuningattareen
36
Sävellysoppilaiden matka Pietariin
38
Musiikkiopistolla tapahtuu
42
Vetoomus
Pikalirinä-lehti
JULKAISIJA
Lahden musiikkiopisto
Hämeenkatu 4, 15110 Lahti
www.lahdenmusiikkiopisto.fi
TOIMITUS
opiston henkilökunta
ULKOASUN
SUUNNITTELU JA TAITTO
Caroline Sassali
PAINOS
PAINOPAIKKA
4
1.600 kpl
Forssa Print
Pikalirinä 2012
ILMOITUSHINNAT
takakansi (170x245mm)
1/1 sivu (170x245mm)
1/2 sivu, pysty (85x245mm)
1/2 sivu, vaaka (170x122mm)
1/3 sivu, vaaka (170x80mm)
1/4 sivu, pysty (80x115mm)
450€
350€
190€
190€
120€
100€
ILMOITUSAINEISTO
Painovalmis pdf-tiedosto, 1:1 koossa
Tarkemmat aineisto-ohjeet tarvittaessa
[email protected]
TEKSTI Kari Vatjus
Kenen tahansa soittajan ja laulajan on toki hyvä tietää,
mitä soittaa tai laulaa...
Varsinaisten mupe-kurssien (mupe 1, 2 ja 3) jälkeen musiikin tuntemustaan voi kartuttaa vielä käymällä
yleisen musiikkitiedon peruskurssin. Se esittelee länsimaisen taidemusiikin tyylisuunnat, teostyypit, säveltäjänimet
ja merkkiteokset renessanssista näihin päiviin asti. Lisäksi
tutustutaan sinfoniaorkesterin soittimiin.
Kaikkien mupe-opintojen päätavoitteena on
kehittää oppilaan kykyä hahmottaa musiikkia. Sitä kykyä
tarvitsee jokainen muusikko - niin harrastaja kuin ammattilainen. Tervetuloa mukaan!
KUVA Caroline Sassali
Joko sinä olet aloittanut musiikin perusteiden opiskelun?
Mistä musiikin perusteiden eli mupe-opinnoissa on kysymys ja miksi opiskelu kannattaa?
Aivan aluksi mupe-tunneilla varmistetaan, että
kaikki oppilaat tuntevat nuottikirjoituksen perusteet:
nuottiviivaston, nuottiavaimet, nuottiarvot ja nuottien nimet. Kun nämä on saatu haltuun, opetellaan pikkuhiljaa
hahmottamaan musiikin ainesten eli rytmin, melodian
ja harmonian perusrakenteita. Näitä ovat muun muassa
erilaiset tahtilajit, sävellajit, asteikot, intervallit, soinnut
ja sointukulut - toisin sanoen tutustutaan niihin rakennuspalikoihin, joista säveltäjät ja sovittajat ovat kautta
aikojen musiikkia tehneet. Aika kiinnostavaa, eikö totta?
Pikalirinä 2012
5
TEKSTI Tomi Nietula, Tiina Saarinen,
Jenni Hiipakka, Varpu Kinberg
KUVAT Caroline Sassali
6
Pikalirinä 2012
Tiesitkö, että Lahden musiikkiopistolla
voi opiskella
mus
lähes minkä tahansa puhallinsoittimen
soittamista?
puhallins
Opistolla toimii myös
aktiivisia puhallinorös useita aktiiv
kestereita ja -kokoonpanoja,
ovat esiintyneet
oonpanoja, jotka ova
peru
ympäri Suomea. Seuraavassa hieman perustietietoa
stä ja erilaisista puhaltimista: mikä
m
puhallinperheistä
puhallin voisii olla juuri Sinulle sopiva?
Puhaltimett jaetaan kahteen eri puha
puhallinperheeseen, vaski- ja puupuhaltimiin.
altimiin. Puupuhaltimet
Puupuhaltim valmistettiin ennen
kokonaan puusta ja
a nimi on jään
jäänyt elämään: esim. huilua
kutsutaan edelleen ”puupuhaltimeksi”,
upuhalt
vaikka se nykyään
valmistetaankin metallista, yleensä
y
hopeasta. Vaskisoittimet ovat kehittyneet keskiajan merkinantotorvista ja
ne valmistetaan nykyään useimmiten messingistä. Erilaisia puupuhaltimia esim. nykyisen poikkihuilun kaltaisia
soittimia on löydösten mukaan ollut käytössä Aasiassa
jo 800-luvulla eKr. - Euroopassa erilaiset puupuhaltimet
yleistyivät keskiajan jälkeen.
Puupuhaltimet
Puupuhaltimien ryhmään kuuluvat huilu, nokkahuilu,
oboe, klarinetti, saksofoni ja fagotti. Huiluja on neljää
eri kokoa: pikkolohuilu, ”normaali” (yleisimmin soitettu)
poikkihuilu, alttohuilu ja bassohuilu. Pikkolohuilu on tavallinen lisä orkestereissa ja soittokunnissa, alttohuilua
käytetään harvemmin ja sille soolonuotteja on vain vähän: bassohuilua soitetaan nykyään todella vähän.
Poikkihuilua on soitettu ympäri maailmaa jo
tuhansia vuosia - aluksi niitä valmistettiin puusta, luusta ja ruo’oista. Nykyisin poikkihuilut tehdään metallista,
tavallisimmin hopeasta, mistä johtuen se on voimakasäänisempi kuin edeltäjänsä. Vanhoissa huiluissa ei
ollut nykyisenkaltaisia läppiä, vaan sormireiät
peitettiin sormin - kuten nokkahuilussa. Kun
poikkihuilu levisi Aasiasta Eurooppaan n.
1100-luvulla, siinä oli vain kuusi
sormiaukkoa: 1600-lu-
vulla sormiaukkojen sijoitusta muutettiin ja huilusta tuli
kolmiosainen. 1800-luvulla poikkihuilun kehitys jatkui,
kun saksalainen Theobald Böhm teki suuria muutoksia
huiluun mm. suurentamalla puhallus- ja sormiaukkoja
ja lopulta kehittämällä koko soittimen kattavan läppäkoneiston. Ensimmäinen ns. Böhm-huilu valmistui 1832
ja lopullinen versio 15 vuotta myöhemmin: tämä versio
huilusta on lähes sellaisenaan käytössä edelleen, eikä huiluun ole tehty suuria muutoksia yli 160 vuoteen. Böhmin
vaikutuksesta huilut myös alettiin puun sijaan valmistaa
metallista. Huilu on ollut osa sinfoniaorkesterin kokoonpanoa 1700-luvulta lähtien.
Poikkihuilu on särmäsoitin eli huilun ääni syntyy puhallettaessa ilmavirta särmää vastan, jolloin ilma
putkessa alkaa värähdellä. Varsinaista suukappaletta
johon puhallettaisiin ei huilussa ole, vaan ääni syntyy
samalla tavoin kuin limupulloon puhallettaessa: puhaltamalla huilun kyljessä olevaan aukkoon niin, että osa
ilmasta menee ”yli”. Puhaltaminen ja äänen saaminen
ovatkin huilunsoitossa ne vaikeimmat asiat - mutta alkuvaikeuksien jälkeen soittotaito voi kehittyä nopeastikin.
Soitettaessa huilua pidetään vaakatasossa soittajan suun
korkeudella. Huilu painaa n. 500g, joten soittoasento on
melko hankala ja raskas aikuisellekin. Koska huilua on
saatavana oikeastaan vain ”aikuisten mallia”, soittamista
ei voi aloittaa kovin pienikokoisena: lapset alkavat olla
sopivankokoisia huilunsoittajiksi n. 9-10 vuoden iässä,
mutta taivutetulla huilulla soitonopiskelun voi aloittaa jo
eka-tokaluokkalaisena. Kannattaa kuitenkin muistaa, että
neljäsluokkalaisellakaan ei ole vielä ”kiire”, vaan huilunsoiton ehtii oppia vaikka ammattilaistasolle asti!
Nokkahuilu on saanut nykyisen muotonsa
1600-1700 -lukujen vaihteessa. Barokki ja sitä edeltänyt
renessanssi olivat nokkahuilujen kultakautta. Tunnetut
säveltäjät kuten J. S. Bach, Vivaldi, Händel jne. ovat säveltäneet paljon hienoa musiikkia nimenomaan nokkahuilulle - tämä ei ole ihme, sillä nokkahuilun ääni on kaunis.
Nokkahuiluja on 22 eri kokoa, mutta ylivoimaisesti soitetuimmat ovat sopraano- ja alttonokkahuilu. Sormitusjärjestelmää on olemassa kahdenlaista, englantilaista ja
saksalaista: englantilainen eli barokkisormitus on alkuperäinen ja sitä pidetään oikeana ja puhtaana - nokkahuilua
hankittaessa kannattaa varmistaa, että siinä on nimenomaan englantilainen sormitus. Nokkahuiluja valmistetaan muovista ja puusta: muovinen alttonokkahuilu on
edullinen ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen, myös
hyvin yleinen. Puiset käsintehdyt nokkahuilut maksavat
huomattavasti enemmän.
Nokkahuilun soittaminen on periaatteessa
varsin yksinkertaista ja myös asennoltaan ”kevyttä”. Peruslähtökohta on se, että sormet ylettyvät peittämään
huilun reiät: oikeaoppiseen puhaltamiseen, kielittämiseen
ja sormitusten totutteluun kuluu aikaa normaalisti muu-
Pikalirinä 2012
7
tamia vuosia. Nokkahuilun soiton voi aloittaa missä iässä
tahansa: kunhan sormet vain ylttävät oikeille kohdille!
Klarinetin keksi 1700-luvun alussa nürnbergiläinen J. C. Denner, jonka tekemiä soittimia on säilynyt nykypäivään asti. Ensimmäisissä soittimissa oli vain
5 läppää, mutta nykyään klarinetit ovat Böhm-tyyppisiä
20-läppäisiä ruokolehdykkäsoittimia. Nimi johtuu siitä,
että klarinetin ääni syntyy suukappaleen alapuolelle kiinnitetyn ruokolehdykän reunaa vasten puhaltamalla, joka
saa ilman soittimessa värähtelemään. Klarinetti valmistetaan suukappaletta lukuunottamatta kovasta puusta.
Suukappaleen alapuolelle kiinnitettäviä ruokolehtiä kuluu
muutamia vuodessa. Klarinetin ääneen on helppo ihastua
kuuntelemalla vaikkapa Mozartin klarinettikonserttoa tai
Sibeliuksen ensimmäisen sinfonian soolo-osuuksia. Klassisen lisäksi klarinetilla voi soittaa kaikenlaista musiikkia:
kevyttä musiikkia jazzista swingiin
tai vaikkapa kansanmusiikkia. Myös
puhallinorkesterissa klarinetti on tärkeä soitin - mm. monet elokuvamusiikit
ovat erilaisten puhallinorkesterien soittamia.
ia.
Klarinetin soittoasento on melko
elko samanlainen nokkahuilun kanssa, mutta klarinetti on
kooltaan isompi ja painavampi. Klarinetin soittamista ei
voi kovin pienenä aloittaa: sopiva aloitusikä
ikä vaihtelee
lapsesta riippuen n. 8-9 ikävuodesta eteenpäin,
npäin, mutta
onpa joku aloittanut jo ekaluokkalaisena - kunhan vain
sormet ylettyvät näppäimille. Aloittaminen
n myöhemminkään ei ole mahdotonta.
Saxofoni on saanut nimensä keksijänsä
A. Saxin mukaan, joka patentoi soittimen
en vuonna
1846. Sax halusi uudella soittimellaan ylittää
ää sen kuilun, mikä oli puu- ja vaskisoitinten välillä. Saksofoni
on myös - klarinetin tavoin - ruokolehdykkäsoitin,
ykkäsoitin,
jossa ääni syntyy suukappaleen alapuolelle
lle kiinnitetyn ruokolehdykän reunaa vasten puhaltamalla.
altamalla.
Saxofoneista yleisimpiä ovat altto-, tenori-- ja baritonisaxofonit, jotka muistuttavat ulkonäöltään
ltään S:n
muotoon taivutettua putkea. Kooltaan pienempi
sopraanosaxofoni on usein suora kuten klarinetti.
arinetti.
Saxofonia käytetään eniten kevyen
musiikin puolella mm. jazzissa ja big bandeissä,
deissä,
mutta sille on kirjoitettu osuuksia myös oopperamusiikkiin - esim. Ravelin Bolerossa saxoaxofonille on käyttöä myös sinfoniaorkesterissa.
rissa.
Klarinetin tavoin sopiva aloitusikä saxofoninoninsoiton opiskeluun on noin 8-9 vuotta, lapsesta
psesta
riippuen - mutta enemmän vaikuttaa kuitenkin
oppilaan koko kuin ikä. Pienempi sopraanosaksofoni
mahdollistaa opiskelun aloittamisen pienikokoisemmilla
soittajilla. Kuten muissakin puupuhaltimissa, soitonopiskelun voi aloittaa myös myöhemmin.
Oboe on soittimena varsin vanha: jo vanhoissa
roomalaisissa piirroksissa esiintyy soittajia, jotka näyttäisivät soittavan jotakin nyky-oboen kantaäitiä. Nykyaikaisen oboen juuret ovat 1600-luvulla - tuolloin oboessa
8
Pikalirinä 2012
oli vain reikiä, kuten nokkahuilussa nykyään. Böhm-läppäkoneiston käyttöönotto huilussa 1800-luvulla johti
läppäkoneiston kehittämiseen myös oboelle - nykyään
oboessa ei ole yhtään reikää, jota ei painettaisi läpän
välityksellä. Oboe on kaksoisruokolehdykkäsoitin, eli saxofonista ja klarinetista poiketen sen suukappaleessa
on yhden lehdykän sijasta kaksi ruokokieltä vastakkain
- ääni syntyy puhallettaessa soittimen putkeen kahden
vastakkain asetetun ruokolehden lävitse, jotka alkavat
värähdellä toisiaan vasten ja saavat ilman soittimessa
värähtelemään. Rakenteeltaan oboe muistuttaa hieman
huilua, mutta sen läppäkoneisto on huilun koneistoa
monimutkaisempi. Huilun tavoin oboe koostuu kolmesta kappaleesta, mutta metallin sijaan se on valmistettu
kovasta puusta. Oboeperheeseen kuuluu neljä soitinta:
oboe, oboe d’amore, englannintorvi ja hekkelfoni, joista
hekkelfoni on erittäin harvinainen, ja musiikkiakin sille on
olemassa varsin vähän.
vähä
asema soolosoittimena sinfoniaorOboen ase
kesterissa vakiintui
jo barokin aikana. Oboen
v
ilmaisuvoimaista
soitantaa voi kuulla mm. J.
ilmaisuvoim
S. Bachin jouluoratoriosta sekä matteuspassiosta ja suuria
oboesooloja mm. Sibeliuksen
s
Tuonelan joutsenesta. Tärkeintä ja vaikeinta
oboen, ku
kuten muidenkin puhaltimien soittamisessa, on oikean puhallustekniikan löytäminen - oboe
vaatii kovan puhalluspaineen
o
ja on siksi
siks melko raskas soittaa. Sopiva aloitusikä oboensoiton
opiskelun aloittamiselle
ob
on noin 12-13 vuotta, mutta myöhemminkin ehtii.
ehti
Fagotin
erikoisen rakenteen vuoksi
F
sen ulkonäöstä
ei voi havaita, että sen
u
varsinainen
putkenpituus on jopa 2,6
va
metriä. Fagotin muodostavat
viisi kokoonpantavaa pääosaa
sekä suutin. Fagotin historia
ulottuu ainakin 1500-luvulle,
jolloin se rakennettiin yhdestä ainoasta kappaleesta, kuutta
eri
e kokoa. Edelleen käytössä oleva
fagotin
puurungon nelijako yleistyi
fa
1700-luvun
vaihteessa, mutta soitti17
men
m suurin tekninen kehitys tapahtui
1800-luvulla
- silloin mm. läppäjär18
jestelmää
laajennettiin. Oboen tavoin
jes
fagotin
äänenmuodostus tapahtuu
fag
kaksinkertaisen
ruokokielekkeen avulla.
kaks
Nykyisin yleisimmin käytetyssä saksalaistyyppisessä fagotissa on viiden avoimen sormireiän lisäksi noin 22-24 avointa tai suljettua läppää. Fagotti valmistetaan joko vaahterasta, silkkiäis- tai
ruusupuusta, opetussoittimet usein muovista. Koneisto
tehdään hopeasta tai muusta metallista. Laajan äänialansa ansiosta fagotti on monipuolinen orkesteri-, kamarimusiikki- ja soolosoitin.
Vaskipuhaltimet
Vaskipuhallinperheen muodostavat trumpetti, käyrätorvi,
pasuuna, eufonium ja tuuba, kornetti ja baritoni. Puhe
”torvista” ja ”tööttäämisestä” on väistynyt ja on huomattu, miten tärkeää roolia vasket hoitavat lukuisssa erityyppisissä kokoonpanoissa. Lähes kaikki musiikkityylit ovat
jollain lailla tekemisissä vaskisoittimien kanssa: vanha
musiikki (barokki, klassismi, romantiikka) , popmusiikki,
etnomusiikki, elokuvamusiikki...
Vaskisoittimet jaetaan kahkah
teen pääryhmään niiden
en
äänen ja rakenteen perusteella: trumpetit ja pasuunat eri versioineen
kuuluvat toiseen ryhmään; käyrätorvet,
tuubat, kornetit ja
baritonit
toiseen.
Sinfoniaorkesteriin
kuuluu kolme trumpettia, neljä pasuunaa,
neljä käyrätorvea ja yksi
tuuba.
Vaskipuhaltimien ”esi-isät” eli keskiaikaiset
merkinantotorvet olivat hyvin yksinkertaisia ja niiden
sävelvalikoima oli rajallinen. 1300-luvulla keksittiin ensin U-kirjaimen muotoinen vetoputki eli luisti (nykyään
käytössä vain pasuunassa), jolla voitiin vaihdella äänen
korkeutta ja 1700-luvulla kehitys jatkui läppäkoneiston
lisäämisellä vaskipuhaltimiin. 1800-luvun alussa keksitty
venttiilikoneisto osoittautui kuitenkin käyttökelpoisemmaksi ja se lopulta syrjäytti läpälliset vaskipuhaltimet.
Kaikissa vaskipuhaltimissa on suukappale ja
toisessa päässä kellomainen kaikusuppilo. Vaskipuhaltimien ääni syntyy soittajan puhaltaessa suukappaleeseen, jossa värähtelevät huulet saavat torvessa olevan
ilmapatsaan soimaan: puhalluksen, huulten ja
kielen avulla muutetaan äänen voimakkuutta
ja korkeutta. Vaskien äänensävyjä
ensävyjä voidaan
muuttaa tai vaimentaa
erilaisilla sordiinoilla
eli äänenvoimakkuuden
vaimentimilla: sordiinoja
valmistetaan esim.
metallista ja puusta.
Venttiilikoneiston venttiiliä
ä
painamalla saadaan ilmamavirta kulkemaan lisäputken
ken
kautta, jolloin ääni muuttuu.
uttuu.
Koneiston avulla voidaan muuttaa sävelkorkeutta asteittain.
ain.
Vaskisoittajat ovat h
hyvin
i
hauskaa porukkaa: johtuisiko se ainaisesta puhkumisesta ja huulten pärisyttelystä - kuka
sellaista jaksaisi vakavalla naamalla? Sanonta ”totinen
torvensoittaja” lienee totta ainoastaan soittotilanteessa,
koska silloin virnuilu on mahdotonta! Vaskipuhaltimet sopivat kaikille, niin tytöille kuin pojillekin. Vaskipuhaltimien
soittamisen voi aloittaa 6-8 vuoden ikäisenä, soittimesta
( ja lapsesta) riippuen. Aluksi soittamista opetellaan omilla soittotunneilla kerran viikossa, mutta aika pian pääsee
mukaan myös orkesteriin ja yhteissoittoon. Ja mikäs sen
mukavampaa kuin saada soitella yhdessä toisten torvien
kanssa!
Käyrätorvi on va
vaskiperheen kiemuraisin soitin.
Sen esiasteena pidetään erilaisia
eläinten sarvista tehtyjä
eri
torvia, joita käytettiin apuna
apu metsästyksessä. Myöhemmin torvi tehtiin metalliseoksesta
ja ensimmäiset
met
orkesterikäyttöön tarkoitetut luonnontorvet
tehtiin noin vuonna 1700. Venttiilit
torveen
saatiin noin vuonna
to
1815 ja pikkuhiljaa käyrätorvi alkoi löytää nykymuotonsa. Käyrätorvessa on kaunis ja pehmeä
ääni, mutta tarvittaessa siitä saa ulos tummia ja tulisiakin säveliä.
Käyrätorvensoittajat ovat
leppoisaa
porukkaa ja he voivat soittaa
monenlaisissa kokoonpanoissa; esimerkiksi puhallinorkesterissa, vaski-ja puhallinkvintetissä, kamariorkesterissa
tai sinfoniaorkesterissa. Käyrätorvea on käytetty paljon
myös elokuvamusiikissa ja sen uljasta musisointia voit
kuulla esimerkiksi Tähtien sota -elokuvissa.
Trumpetti on vaskisoitinperheen korkeaäänisin soitin. Trumpetilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia, joka ulottuu luolamiehen puusta tai luusta tehdystä
signaalitorvesta klassisen musiikin kautta jazz- ja big
band- maailmaan - nykyisen muotonsa trumpetit saivat
1830-luvulla, jolloin keksittiin
venttiilikoneisto. Nykyään
käytetään erikokoisia ja
-vireisiä trumpetteja
lähinnä erilaisen soitinvärin vuoksi: mitä
pienempi trumpetti, sitä kirkkaampi
ääni. Suosituin on
ns. B-vireinen trumpetti, jota käytetään
”perustrumpettina” puhallinorkestereissa ja viihdemusiikissa;
C-trumpetti on
de
vakiinnuttanut
paikkansa sinvak
forniaorkestereissa
ja sen kirkas
forni
sointi on omiaan klassiseen musiikkiin.
iikkii
Trumpetilla voi soittaa kaikenlaista
musiikkia: klassista musiikkia, soulia, lattaria, jazzia, funkia, rockia, poppia... Myös eri maanosissa trumpetilla on
Pikalirinä 2012
9
oma soundinsa, kuten esim. Meksikossa, Kuubassa ja Venäjällä. Trumpetinsoiton opiskelun voi aloittaa jo ennen
kouluikää pienellä taskutrumpetilla tai kornetilla, joka on
trumpetin sukulainen. Kun käsivarret ovat riittävän pitkät,
voidaan siirtyä normaalikokoiseen trumpettiin; yleensä
noin 9-10 vuoden iässä.
Kornetti kehitettiin alun perin ”maalliseksi”
versioksi trumpetista: trumpetti oli nimittäin kuninkaiden
yksityissoitin, jonka soittaminen oli rangaistuksen uhalla
kielletty muualla kuin hoveissa ja siksi rahvas kehitti oman
versionsa tuosta uljaasta soittimesta. 1800-luvulla kaikki
suuret trumpettivirtuoosit olivat olivat itse asiassa kornetisteja - myös nykypäivän huipputrumpetisteista osa
on aloittanut kornetilla! Kornetin sointi on pehmeämpi
kuin trumpetissa ja siitä saa helpommin äänen verrattuna
trumpettiin.
Pasuuna on matalaääninen soitin, jossa ei
muista vaskipuhaltimista poiketen ole venttiilejä, vaan
U-kirjaimen muotoinen vetoputki eli luisti. Kun esim.
trumpetisti puhuu sormituksista, pasunisti puhuu vedoista: venttiilisoittimissa on seitsemän eri sormitusta, mutta
Vasemmalta:
barokkipoikkihuilu,
tenorinokkahuilu,
pikkolohuilu,
alttonokkahuilu,
poikkihuilu,
sopraanonokkahuilu,
fife-huilu,
klarinetti.
10
Pikalirinä 2012
pasuunassa on seitsemän vetoa eli kohtaa, missä luistin
tulee olla eri äänten kohdalla. Ensimmäiset pasuunat rakennettiin Ranskassa 1400-luvulla - jo tuolloin soitin oli
ulkomuodoltaan lähes samanlainen kuin nykyään.
Tuuba on vaskisoitinperheen matalaäänisin
soitin. Tuubassa on moneen kertaan taivutettu pitkä
ääniputki ja iso kuppimainen suukappale: mitä pidempi
putki, sitä matalammalle on mahdollista soittaa. Venttiilikoneistossa on kolmesta kuuteen venttiiliä. Ensimmäinen
bassotuuba on rakennettu 1835 ja siitä tuli nopeasti suosittu soitin. Aluksi tuubaa käytettiin puhallinorkestereissa,
mutta muutaman vuoden kuluttua keksimisestä se liitettiin sinfoniaorkesteriin. Tuuballa voi soittaa kaikentyyppistä musiikkia renessanssista rockiin.
Koska tuuban putket ovat läpimitaltaan suuret ja ilmanvastus pieni, vaatii tuubansoittaminen paljon
ilmaa: oikea hengitystekniikka tekee soittamisesta kuitenkin kivaa ja helppoa. Tuubansoiton voi aloittaa lapsen
koosta riippuen noin 10-vuotiaana - tuubistit voivat aloittaa jo ekaluokkalaisena baritonilla, joka on tuuban ”pikkuveli”.
Puhallinorkesteri PuhkuPower on Lahden musiikkiopiston nuorimpien puhaltajien muodostama
orkesteri. Poweriin, kuten sitä tuttavallisesti kutsutaan, pääsee mukaan jo heti soittoharrastuksen alkutaipaleella, noin puolen vuoden-vuoden
soittamisen jälkeen. Orkesteri harjoittelee Kalevi Aho
-salissa keväällä 2012 torstaisin klo 16.00-17.00.
Esiintymisiäkin Powerille kertyy useita joka
vuosi. Tämän lukuvuoden kohokohta taisi olla ensimmäinen ulkoilmakeikka Lahden Joulukylässä. Seuraava
tähtäin Powerilla on puhallinorkestereiden perinteinen
Varaslähtö Vappuun -konsertti 18.4.2012. Tervetuloa
kuuntelemaan!
Pikalirinä 2012
11
Olen Lucas Polus, 9 vuotta, ja aloitin soittamaan viime syksynä baritonitorvea eli eufoniumia musiikkiopistolla. On mukava opetella soittamaan uusia kappaleita. Opiskelen
Ahtialan koulussa 2. luokalla. Baritoninsoitto
on helppoa ja kivaa! Olen esiintynyt opiston
musiikki-illoissa ja soittanut mm. Puuha-Peten ja Karhu nukkuu. Aion mennä soittamaan
tulevaisuudessa myös PuhkuPoweriin.”
”Olemme veljekset Aaro (8v.) ja Eelis (7v.) Talka.
Aloitimme saksofonin ja trumpetinsoiton viime syksynä. Soittaminen on kivaa ja esiintyminenkin on kivaa. Olemme soittaneet myös
yhdessä Blåsbus-kirjasta kivoja kappaleita.
Kuvassa vas. Aaro ja Pentti Lasaselta saatu
alttosaksofoni sekä Eelis ja kultainen taskutrumpetti.
Anu Laurila on
soittanut opistolla
poikkihuilua
useita vuosia.
12
Pikalirinä 2012
Opistolla toimii useita trumpettiyhtyeitä. Yhtyeessä soittaminen kehittää yhteissoitossa niin tärkeää sektiotyöskentelyä,
kuten balanssin ja intonaation hallintaa ja ennenkaikkea vahvistaa sosiaalista kanssakäymistä ja kollegiaalisuutta.
Opiston trumpetistit ovat monessa liemessä keitettyjä, tässä kuvassa ollaan Lahden Ristinkirkossa 4.3.2012 hyvin menneen
keikan jälkeen. Vasemmalta: Tomi-ope, Aleksi Väisänen, Eelis Pispa, Hermanni Rousku ja Albert Romantschuk.
Tässä kuvassa ollaan juuri treenattu W.A. Mozartin
Fuugaa a-mollissa - mollissa soitto ei ole
kuitenkaan vetänyt mieliä matalaksi.
Vasemmalta: Juuso Vuorikko, Juho Vuorikko, Lauri Karhi ja
Riku Lehtonen. Kaikilla soittovuosia takana jo melkoisesti.
Olen Misamatti Koistinen, 20-vuotias muusikko Lahdesta. Kiinnostuin trumpetinsoitosta 2. luokalla vuonna 2000 ja aloitinkin samantien musiikkiopistossa opiskelun. Insinööriopintoni alkavat ensi syksynä Espoossa ja tarkoituksenani on suorittaa tänä keväänä jo vuosikausia suunnitteilla ollut trumpettitutkinto.
Viime vuonna suoritin varusmiespalvelukseni Lahdessa, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnassa. Se oli
mieleenpainuva ja motivoiva kokemus, jonka aikana soittotaito kehittyi huomattavasti kovan harjoittelun
tuloksena. Harjoittelu kannattaa aina!”
Pikalirinä 2012
13
Olen Eelis Pispa, 11v, ja asun Lahdessa. Olen soittanut
trumpettia kaksi ja puoli vuotta. Opettajani on alusta asti
ollut Tomi Nietula. Aloitin musiikkiopistolla musiikkikerho Fermaatissa ja siellä me tutustuimme eri soittimiin.
Trumpetti oli minusta kivoin soitin ja sain siitä heti helposti äänen. Aloitin soittoni oikeastaan Tomin kornetilla,
joka on hieman pienempi kuin trumpetti mutta muuten
samanlainen. Puolentoista vuoden soittamisen jälkeen
vaihdoin trumpettiin ja sain oman uuden Yamaha-merkkisen hopeoidun trumpetin.
Olen esiintynyt monia kertoja sekä yksin, trumpettiyhtyeessä että PuhkuPower-orkesterissa. Olen esiintynyt
myös musiikkiopiston ulkopuolella, kuten Lahden Ristinkirkossa, Sibeliustalolla, Lahden joulutorilla, musiikinopettajien kevätpäivillä ja isotätini 60-vuotisjuhlissa. Paras esiintyminen on ollut musiikkiopistolla, kun soitimme
Angry Birds -teeman trumpettiyhtyeellä Tomin johdolla
ja Jenni ampui possuja alas parvelta!
Tomi on kannustanut koko ajan myös menemään
konsertteihin ja katsomaan YouTubesta kuuluisien trumpetistien esityksiä. Kerran Tomi lupasi palkinnon niille,
jotka käyvät Lahdessa järjestetyissä kolmessa konsertissa
viikonlopun aikana. Minä ja kaksi muuta poikaa kävimme
kaikissa kolmessa ja saimme Tomilta sitten hampurilaisaterian ja elokuvaliput! Isän kanssa olen käynyt Helsingissä kuuntelemassa Finlandia-talossa kuuluisaa ruotsalaista trumpetistiä Håkan Hardenbergeriä.
Tomi on tosi kiva opettaja - hän keksii kaikenlaista kivaa ja opettaa hyvin.
Harrastan myös pianonsoittoa musiikkiopistolla,
opettajanani on Matti Hussi. Lisäksi harrastan karatea minulla on karatessa tällä hetkellä keltainen vyö.”
Olen Henna-Riikka Wacklin, 22-vuotias Lahden musiikkiopiston kasvatti. Aloitin huilun soiton vuonna 2002 Varpu
Kinbergin oppilaana musiikkiopiston silloisissa tiloissa torin laidalla. Ensimmäinen soittotunti ja etenkin ensimmäinen esiintyminen muskarilaisten joulujuhlassa ovat jääneet mieleeni, mutta ensimmäisestä tutkinnostani en kyllä
muista muuta, kuin kutkuttavan jännittävän tunnelman.
Huilu on alusta lähtien tuntunut omalta instrumentilta, ja harjoittelukin on ollut minulle aina mielekästä. Hyvä
niin, sillä nykyisin opiskelen huilunsoiton opettajaksi Lahden ammattikorkeakoulussa Musiikki- ja draama instituutissa, kotoisammin MDI:ssä. Esiintyminen ja tutkinnot
jännittävät edelleen, mutta silti harjoitellessa odotan
kiihkeästi kappaleen valmistumista ja esittämistä. Oman
mausteensa harjoitteluun tuo oman soittotekniikan kehittyminen sekä palaute opettajalta ja opiskelutovereilta.
Älkää unohtako nauttia soittamisesta ja harjoittelusta!”
14
Pikalirinä 2012
Trumpettiopettajamme Tomi Nietulan
perheeseen syntyi 13.3.2012 poikavauva,
jonka strategiset mitat olivat 3775g ja 52cm.
Uusi puhaltajasukupolvi on siis kovaa vauhtia
kasvamassa... Sisarukset Vilho 6v. ja Hilda 4v.
hoitavat innokkaasti pikkuveikkaa.
Onnea koko opiston puolesta!
Onni Malasto soittaa tenorisaksofonia junioripuhaltajissa. Tenorisaksofoni on hieman isompi ja matalampi kuin
hänen oma soittimensa alttosaksofoni - soitin vaatii siis myös soittajalta kokoa, ja orkesterissa tenorisaksofoni
saa samantapaisia stemmoja kuin matalat vasket. Onni aloitti tenorisaksofonin soitonopiskelun silloisen opettajansa Laura Vilmin ehdotuksesta: Onni oli ”sopivan” kokoinen ja sai soittimesta helposti äänen. Opistolla sattui olemaan tenorisaksofoni, jota ei orkesterissa kukaan soittanut, ja Onnin myötä saatiin soittimelle käyttöä ja
orkesteriin lisää skaalaa. Onni itse kertoi, että haluiaisi joskus tulevaisuudessa soittaa myös baritonisaksofonia,
joka on kooltaan vielä isompi kuin
tenorisaksofoni - täytyy varmaan
vielä kasvaa muutama vuosi...
Keskimmäisessä kuvassa näkyy
hyvin tenorisaksofonin ja
”tavallisen” saksofonin kokoero tenorin erottaa myös kaarevasta
”nokastaan”.
Pikalirinä 2012
15
TEKSTI
Iida-Maria Mäkinen ja
Alina Karvonen (vas.)
Soittoharrastus on muutakin kuin yksinäistä puurtamista harjoittelun parissa monelle yhdessä musisointi on soittamisen riemua parhaimmillaan.
Parhaassa tapauksessa soittoharrastuksen parista löytyy hyviä ystäviä, joiden
kanssa vietetään aikaa myös soittokuvioiden ulkopuolella: kuten kävi Alinalle ja
Iida-Marialle.
Iida-Maria:
Olen 13-vuotias tyttö ja soittanut klarinettia musiikkiopistolla nyt noin viisi vuotta. Klarinetinsoiton ohessa
olen saanut opistolta myös kavereita: tapasin mm. Alinan
täällä. Alinakin soittaa klarinettia ja olemme soittaneet
yhdessä monissa konserteissa. Soitamme molemmat
myös samassa orkesterissa, joten esiintyminen yhdessä
on tullut aika tutuksi. Olen tuntenut Alinan nyt noin kolme vuotta ja hänestä on tullut yksi parhaimmista ystävistäni: vietämme aikaa yhdessä myös ”vapaa-ajalla” eli
soittoharrastuksen ulkopuolella.
16
Pikalirinä 2012
Alina:
Tapasin Iidan orkesterissa noin pari vuotta sitten. Iida
vaikutti heti todella kivalta ja halusin siksi heti tutustua
häneen paremmin. Nykyään olemme hyviä ystäviä ja
meillä on kivaa soiton ulkopuolellakin. Minusta mukavinta on kokea Iidan kanssa orkesterin esiintymiset, konsertit
ja keikkamatkat - Iidalla on mielestäni mukava asenne
klarinetin soittamiseen. Meillä ei ole ollut mitään kinoja
mistään aiheesta. On todella kiva, että Iidakin on valinnut
soittimekseen klarinetin.
TEKSTI Juha Pulkki
Soitinopiskelua omalla koululla
Lahden musiikkiopisto aloitti syksyllä 2011 yhteistyön
Harjun, Lotilan ja Tiirismaan koulujen kanssa tarjoamalla
koulujen oppilaille soitinopetusta heti koulupäivän jälkeen. Lotilan ja Tiirismaan koulujen kanssa opetus järjestetään yhteistyössä Lahden konservatorion kanssa.
Opetus tapahtuu koulun omissa tiloissa ja se
pyritään järjestämään heti koulupäivän jälkeen. Näin lapsille tarjoutuu mukavasti mahdollisuus tutustua soittoharrastukseen tutussa paikassa ammattitaitoisten soitonopettajien ohjauksessa. Laskennallinen opetuksen määrä
on 15 minuuttia oppilasta kohti, ja se toteutetaan pääsääntöisesti pariopetuksena siten, että oppitunnin pituus
on 30 minuuttia. Opetus voidaan järjestää myös muilla
tavoin, mikäli se paremmin palvelee oppimistilannetta.
Halukkailla oppilailla on myös mahdollisuus hakeutua
musiikkioppilaitokseen varsinaiseksi oppilaaksi, jolloin
annettavan opetuksen määrä on suurempi.
Soitinvalikoimassa on lukuvuonna 2012-2013
huilu, kantele, kitara, klarinetti, käyrätorvi, laulu (klassinen
ja pop/jazz), piano, kosketinsoittimet, rummut, sello, sähköbasso, sähkökitara, trumpetti ja viulu.
Toimintaan liittyen on tänä keväänä (2012)
avattu nettisivut osoitteessa www.soitankoulussa.fi. Sivuilla kerrotaan enemmän kouluyhteistyöstä, tiedotetaan
ajankohtaisista asioista ja kerrotaan eri soittimista: sivuilla
on myös sähköinen ilmoittautumislomake, jolla ilmoittaudutaan soitinopetukseen. Sivusto on tarkoitus myöhemmin linkittää myös koulujen Wilma-sivustoon.
Kerhotoiminta kouluissa
Opetushallitus kanavoi kuntien kautta kouluille varoja
kerhotoiminnan järjestämiseksi. Toiminnan tavoitteena
on saada aikaan monipuolista lapsen ja nuoren kasvua
tukevaa vapaa-ajan toimintaa, joka vakiintuu osaksi lapsen ja nuoren iltapäivää.
Koulujen kerhotoimintaa kehitetään siten, että
toiminnan piiriin saadaan myös niitä lapsia ja nuoria, joilla
ei ole esimerkiksi perheen tuen puuttuessa mahdollisuutta muuten harrastaa säännöllisesti. Näin pyritään siihen,
että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus ainakin yhteen
kerhoharrastukseen läpi perusopetuksen.
Lahden musiikkiopisto tarjoaa osaltaan kouluille muutamia kerhoja musiikin ja tanssin alueelta.
Kerhotoimintaa järjestetään kerran viikossa ja yksittäiset kerhojaksot voivat olla esim. 5-10 viikon mittaisia kullakin kerhojaksolla on oma ”teemansa”, joista koulut
voivat valita mieleisensä omalla koululla järjestettäväksi.
Lahden musiikkiopisto järjestää lukuvuoden 2012-2013
aikana kerhoja mm. seuraavilla teemoilla: musiikkikerho,
kanteleensoitto, kuoro/laulu, luova tanssi, rytmikerho ja
piano/improvisointikerho. Lisätietoja kerhotoiminnasta
ja sisällöistä löydät Lahden musiikkiopiston nettisivuilta
osoitteesta www.lahdenmusiikkiopisto.fi.
Peruskoulut päättävät itsenäisesti mitä kerhoja
kullakin koululla järjestetään - kerhotoimintaan osallistuminen on oppilaille maksutonta ja vapaaehtoista.
Soitan koulussa -projekti on
valtakunnallisestikin ainutlaatuinen, Lahdessa aloitettu
yhteistyöhanke, jossa paikalliset
musiikkioppilaitokset järjestävät
soitinopetusta lahtelaisissa
yhteistyökouluissa. Osoitteesta
www.soitankoulussa.fi tai
oheisen tunnuksen alta löydät lisää ajankohtaista tietoa
aiheesta. Soitan koulussa -tunnuksen on
suunnitellut Caroline Sassali.
Pikalirinä 2012
17
Lahden musiikkiopisto on taiteen perusopetusta antava
oppilaitos, joka tarjoaa musiikin ja tanssin opetusta
ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Laadukas
ja tavoitteellinen, tasolta toiselle etenevä koulutus luo
parhaat puitteet omien taitojen kehittämiselle.
Lisätietoja meistä ja meillä opiskelusta ja hakulomakkeet
osoitteessa www.lahdenmusiikkiopisto.fi.
Tule mukaan iloiseen joukkoomme!
Oppilaita on nyt noin 750 ja runsaasta tarjonnasta
löytyy jokaiselle jotakin:
Musiikki
Soitin- ja laulunopetus (5v-)
Soitinvalmennus (6-8v.)
Musiikkileikkikoulu (3-6v.)
Vauvamuskari (3 kk-2v)
Musiikkikerho Fermaatti (7-8v.)
Rytmikerho Kumu (7-8v.)
Orkesteri- ja yhtyetoiminta
Musiikin perusteet
18
Pikalirinä 2012
Tanssi
Lastentanssi (4-6v.)
Esibaletti (6-7v.)
Alkeisbaletti (7-8v.)
Klassinen baletti (8-20v.)
Nykytanssi (8-20v.)
Poikien tanssi (4-12v.)
Kehonhuolto (alk. 14 v.)
TEKSTI Agnieszka Terho
KUVA Caroline Sassali
O
len opettanut kitaran soittoa Lahden
Musiikkiopistossa nyt noin kolme vuotta ja viihtynyt hyvin. On ollut hienoa
seurata oppilaiden kehitystä - sekä tunneilla,
esityksissä että tutkinnoissa. Juuri äskettäin
pieni kitaraorkesteri aloitti säännölliset harjoitukset ja se on hauskaa puuhaa! Orkesterin
”siemenet” on nyt istutettu: ehkä kevään mittaan kasvamme ja syksyllä jatkamme - isompana kokoonpanona?
Oma tieni kitaran kanssa alkoi jo
10-vuotiaana Puolassa, kotikaupungissani Katowicessa, josta lähdin Suomeen heti musiikkilukion ylioppilastutkintojen jälkeen. Täällä musiikkielämän monipuolisuus ja erittäin hyvät
kitarapedagogit innostivat minua niin paljon,
että aloitin kitaraopinnot Timo Korhosen oppilaana: ensin Espoon Musiikkiopistolla, sitten
jatkoin Turun Ammattikorkeakoulun kautta Sibelius-Akatemiaan, jossa minua opettivat Jukka Savijoki, Jyrki Myllärinen ja Ismo Eskelinen.
Opiskeluaika oli todella antoisaa. Valmistuttuani musiikin maisteriksi vuonna 2006 toimin
vuoden kitaransoiton lehtorin sijaisena Raaseporin Musiikkiopistossa - tällä hetkellä opetan
Lahden musiikkiopiston lisäksi Pohjois-Kymen
Musiikkiopistossa Kouvolassa. Asun perheeni
kanssa Lahdessa.
Soitan ja esiinnyn mielelläni. Suora
ja jatkuva yhteys omaan soittimeen on elintärkeää. Musiikin lisäksi kirjoittaminen ja lukeminen merkitsevät minulle paljon - opiskelin
vuoden Suomen kieltä ja kulttuuria Helsingin
Yliopistossa ja siellä innostuin suomalaisesta
kirjallisuudesta. Sekä musiikillinen että sanallinen ilmaisu ovat minulle läheisiä - ja soittotunneilla molemmista ilmaisutavoista on hyötyä!
Nämä asiat kietoutuvat yhteen soittotunnilla
jokaisen oppilaan ainutlaatuisen persoonan
ympärille - siksi jokaisen oppilaan tunti on
erilainen ja jokaiselta opin itsekin koko ajan
uutta. Toivon, että tämä oppimisprosessini
kestäisi mahdollisimman pitkään!
Kun aikanaan aloitin kitaransoiton
opinnot en uskonut, että joskus opetan soittamisen taitoja muille. Silloin ajattelin vain mu-
Kitaraopettaja Agnieszka Terho
siikkia ja syvennyin siihen täysin. Ajan kanssa
huomasin, että musiikki on paljon enemmän;
enemmän kuin vain soittamisen taito - vaikka musiikin tuottaminen vaatiikin teknistä
osaamista ja paljon harjoittelua. Mutta ennen
kaikkea musiikki on kieli, jonka avulla kommunikoidaan - musiikin edessä olemme kaikki tasavertaisia.
Pikalirinä 2012
19
TEKSTI Antti Ahonen KUVAT Caroline Sassali
20
Wilhelmiina Virtanen perusti vuonna 1911 Lahden Paita- ja esiliinatehtaan ja hankki
tuotantotilat Hämeenkatu 4:stä. 1940-luvun lopulla valmistui nykyisin Lahden
musiikkiopistona toimiva rakennus, jossa toimi Lahden Paita Oy Niilo Virtasen
johdolla. Hellevi Takala oli yrityksen palveluksessa vuosina 1960-1972.
Pikalirinä 2012
Kun Hellevi Takala kulkee vuosikymmenten jälkeen nykyisissä Hämeenkatu 4:n
tiloissa, huudahtaa hän joka oven suussa ”voi, että!”. Samalla alkaa eloisa
selostus siitä millainen pöytä oli juuri tuossa ja millaiset koneet ja millaista
työväkeä… Monia muistoja tulvahtaa mieleen koko nuoruutensa ajan
1960-luvulla Lahden Paita Oy:n tehtaassa pitkää päivää puurtaneelle.
H
ellevi ja Oiva Takala eivät itse
ole soittaneet mitään soitinta,
mutta Lahden musiikkiopisto
on oppilaitoksena tuttu siellä opiskelleiden tuttujen nuorten ansiosta.
Hellevi kertoo kansakouluajoistaan,
jolloin hän ei suostunut laulamaan
luokan edessä, kuten tapana oli:
– Nutturapäinen opettaja uhkaili
nelosella, jos en laula. Minä sanoin että
turhaa vaivannäköä tämä touhu, kun
en todellakaan osaa laulaa. Sain
sitten kuutosen, kun pidin suuni
kiinni…
Hellevin harrastustoimintaa saattoi muutenkin rajoittaa se,
että 16-vuotiaasta alkaen neitosen
työpäivät alkoivat seitsemältä, lauantait mukaan lukien. Kello neljä
iltapäivällä leimattiin kellokortit ja
alkoi kilpajuoksu alakertaan, jossa sijaitsivat työläisten pukukopit. Hellevi
kuvailee elävästi, kuinka ensimmäisenä alakertaan ehtivän piti meluta ja
koputella oviin. Miksikö? No, kellaritiloissa viihtyivät hiiret ja rotat, jotka
piti hätistellä karkuun. Hissi oli silloin
samalla paikalla kuin nykyään, mutta
sen käyttö oli henkilökunnalta kielletty - se oli vain johtajaa varten.
Singerin on laulettava…
Oiva Takala ei ollut työssä juuri tässä
rakennuksessa, mutta autonkuljettajana tavaraa toimittaessaan pääsi näkemään laajemminkin lahtelaista vaateteollisuutta. Lahdessahan oli useita
paita- ja muita asustetehtaita vielä
1960-luvulla, mutta yksi toisensa jälkeen ne katosivat. Hellevin ja Oivan
yhteinen mielipide on, että nylonin
ja muiden keinokuitujen muotiintulo
- halpatuonnin alkamisen ohella - oli
tehtaiden katoamiseen suurin syy-
Pikalirinä 2012
21
22
Pikalirinä 2012
pää. Mutta vielä Helvin nuoruudessa vaateteollisuus oli
Lahden seudulla merkittävä ala varsinkin naisten työllistäjänä.
– Hämeenkatu 4:n tehtaassakin työskenteli yli sata henkeä, muutamaa varastomiestä lukuun ottamatta kaikki
naisia. Hellevi kertoo vähälukuisten miesten olleen arvossaan ainakin silloin, kun epäiltiin, että hämäriin varastotiloihin on saattanut pesiytyä hämärämiehiä kadulta.
Ajan työoloille on kuvaavaa Hellevinkin kohdalle sattunut
tilanne:
– Kuumetta oli kerrankin pyöreät 40 astetta ja aioin jäädä kotiin potemaan. Tehtaalta kuitenkin soitettiin, että on
tultava!
Siinä sitten puolipökerryksissä silmät sumeina piti raahautua paksuja kangaspakkoja terävillä leikkureilla silpomaan.
– Työtoveritkin katselivat hieman kauhuissaan ja pelkäsivät kohta syntyvän pahaa jälkeä.
Ylitöistä ei tuolloin voinut kieltäytyä kuin erittäin pakottavasta syystä. Sellainen oli eräällä nastolalaisella työntekijällä, jonka koira odotti aina iltapäivisin täsmällisesti
samaan aikaan emäntää linja-autopysäkillä kotiin saapuvaksi.
– Jos emäntä ei tullut oikealla vuorolla, koira meni sisälle
autoon, eikä suostunut millään lähtemään pois, nauravat
Hellevi ja Oiva.
Voi, että…
Seisomme nykyisessä länsisiiven kolmannessa kerroksessa, nykyisten rumpu- ja sähkökitaraluokkien vaiheilla.
– Tässä oli prässäämö. Hellevi jaksaa ihastua uudestaan
ja uudestaan tilojen toimivuudesta ja monista soitinmahdollisuuksista.
– Voi että! Voi että, kun lapset sais tietää, miten paljon
erilaisia soittimia täällä voi soittaa…
Totean, että mekin täällä jatkuvasti pohdimme miten
saisimme tietoa talomme tarjoamista harrastusmahdollisuuksista leviämään tehokkaammin. Kolmoskerroksen
lämpiössä Hellevi ja Oiva innostuvat polkemaan urku-
harmonia ja samalla muistot kansakouluajoista nousevat
jälleen pintaan.
Kuljemme koko talon läpi. Joka käänteessä
Hellevin kädet käyvät, kun hän näyttää ketä tuossa istui
ja mitä kukin työkseen teki. Saamme myös kuulla mitä
ikkunoista näkyi ja kuka sai liikkua missäkin tilassa ja
käyttää mitäkin portaikkoa. Kalevi Aho -salin kohdalla oli
varastotiloja, muskarissa viikkaamo ja tärkkäämö… Välillä
kuitenkin palataan nykyhetkeen ja paljastuu, että Takalat
ovat tarkasti ajan ilmiöitä seuraava ja niihin kantaa ottava pariskunta. Erityistä huolta Hellevi ja Oiva kantavat
nuorista. Ja vaikka toisaalta Takalat varoittavat huonoista
seurauksista, jos lasta väärällä tavalla pakotetaan harrastamaan, on yhteinen viesti kummaltakin:
– Voi nuoret, opetelkaa soittamaan!
Pikalirinä 2012
23
TEKSTI Annukka Heinänen
KUVAT Sinfonia Lahti
L
ahden musiikkiopiston jousiorkesteri Da Capo pääsi tutustumaan säveltämisen maailmaan Sinfonia
Lahden järjestämän projektin ”Hei, me sävelletään!”
myötä. Ohjaajina toimivat Sinfonia Lahden viulisti Lotta
Nykäsenoja, alttoviulisti Jarmo ”Jami” Räikkönen ja opiston oma monitoimimies Antti Ahonen. He vierailivat Da
Capon harjoituksissa tänä keväänä kolmena maanantaina.
Sinfonia Lahden tarjoama musiikkikasvatusprojekti ”Hei, me sävelletään!” alkoi Lahdessa vuonna
1995 ja sitä on toteutettu kouluissa ja päiväkodeissa. Sinfonia Lahden kehittämä ja toteuttama lasten ja nuorten
sävellystoiminta perustuu London Sinfonietan käyttämään workshop-metodiikkaan. Vuosien varrella sävellystoimintaan on osallistunut yli 2.500 lasta ja nuorta.
Nyt aivan ensimmäistä kertaa projekti toteutettiin Lahden musiikkiopistolla soitinoppilaiden parissa.
Opiston Da Capo -jousiorkesterissa soittaa 23 muusikon
alkua; viulisteja ja sellistejä. Mukana projektissa olivat
myös opiston sello-ope Virve Korhonen ja viuluopet Maarit Jääskeläinen ja Annukka Heinänen.
Jokaisten harjoitusten aluksi saimme herätellä
kehoa ja mieltä erilaisin hauskoin leikein. Ensimmäisissä
24
Pikalirinä 2012
harjoituksissa kuulimme tarinan, jonka pohjalta lapset
alkoivat suunnitella ja toteuttaa sävellystä. Oli prinssiä,
kaunista prinsessaa, taistelua, aamukoittoa... Lotta, Antti ja Jami antoivat ohjeita ja virikkeitä ja pian oli kasassa
jos jonkinlaista ääntä. Soittajat löysivät erilaisia tapoja
tuottaa ääntä omista soittimistaan - perinteisen jousella
soiton lisäksi mm. koputtelemalla soittimen kaikukoppaa
saatiin jännittäviä tunnelmia sävellykseen.
Koko projektin h-hetki oli tietenkin esiintyminen Lahden Sibeliustalolla tiistaina 13.3.2012. Pääsalissa
esiintyminen oli innolla ja pienellä jännitykselläkin odotettu tapahtuma. Pääsimme pitämään kenraaliharjoituksen, joten salin akustiikka ja lava tulivat tutuiksi ennen
illan esiintymistä. Konsertin aloitti juhlavasti Ruoriniemen
päiväkotilaisten ryhmä. Toisena kuulimme Kivimaan koulun 5-luokan upean sävellyksen. Kun oma esiintymisvuoromme koitti, salin valot sammutettiin ja ensimmäiset
sävelet kaikuivat pimeässä salissa. Raikuvien aplodien ja
kumarrusten jälkeen saimme nauttia vielä konsertin päättäneestä, Sinfonia Lahden Okko Kamun johdolla esittämästä Borodinin Prinssi Igor -alkusoitosta.
Kiitos ohjaajat Lotta, Jami ja Antti sekä mukana
olleet soittajat ja kannustusjoukot!
Pikalirinä 2012
25
TEKSTI Satu Lång, Sari Sakki, Caroline Sassali
KUVAT Opiston kuva-arkisto
Lahden musiikkiopiston varhaiskasvatus kattaa alle kouluikäisten musiikinopetuksen
laajasti aina vauvaiästä esikouluikään. Lapsen elinikäinen musiikkiharrastus voi alkaa
vaikkapa suosituista vauvamuskareista ja jatkua esikouluikäisille tarkoitetun fermaattikerhon kautta oman soittimen pariin.
m
uskari alkaa olla kaikille jollain tapaa tuttu käsite, onhan se alle kouluikäisten lasten suosituin
harrastus Suomessa. Varhaisiän musiikinopettajat ry:n
nettisivujen mukaan (www.vamory.org) muskarilaisia on
eri järjestäjätahojen alla n. 50 000. Muskari tulee nimestä musiikkileikkikoulu, mutta nykyisin toiminta nimetään
hieman laajemmin varhaisiän musiikinopetukseksi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä - ja muskari niistä mukavin sanoa!
Myös Lahden musiikkiopistolla toimii laaja kirjo
erilaisia varhaisiän musiikinopetuksen ryhmiä ja opiston
muskaritoiminta on erittäin aktiivista konsertteineen ja
erilaisine tapahtumineen. Muskariryhmiä löytyy joka ikäluokalle: perheryhmät 0-2 vuotiaille lapsille, musiikkileikkiryhmät 3-6 -vuotiaille, soitinvalmennusryhmiä, ikäihmisten ryhmiä, kehitysvammaisten ryhmiä, jne.
Muskarissa opetus etenee suunnitelmallisesti
ja on tavoitteellista - vaikka tavoitteisiin pyritäänkin leikinomaisin keinoin. Opetuksen tavoitteet ovat musiikillisia, kasvatuksellisia ja taidollisia - nämä kaikki tukevat
yhdessä lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.
Muskarin ”työtapoja” ovat laulaminen, loruileminen, leikkiminen, musiikkiliikunta, soittaminen ja kuuntelu sekä
kuvallinen ilmaisu.
Eri ryhmissä musiikkiin tutustutaan hieman eri
keinoin. Esim. perheryhmissä aikuinen ja lapsi musisoivat
yhdessä - viettäen yhteistä aikaa ja nauttien musiikista
kummatkin. Ohjelmassa on loruja, runoja, kansanlauluja, lastenlauluja, klassista musiikkia, maailmanmusiikkia...
Vauvamuskarissa taas vauvan kanssa sylitellään, tanssitel-
26
Pikalirinä 2012
laan, jumppaillaan ja leikitään - näin vauva pääsee kokemaan liikkeen ja rytmin aikuisen myötä. 1-2-vuotiaiden
kanssa liikutaan paljon; välillä tutkitaan soittimia, tehdään
musiikkileikkejä yhdessä, rauhoitutaan kuuntelemaan
musiikkia - ja taas liikutaan. On tärkeää tehdä tutkimusretkiä maailmaan oman aikuisen sylistä. 3-vuotiaat ovat
jo ryhmässä ilman ”omaa” aikuista: malttaen ja turvallisesti opitaan olemaan yhdessä, omana itsenä osana ryhmää. Tehdään kaikki itse - laulut, soitot ja liikunnat - ja
opitaan huomioimaan muita ja arvostamaan omia taitoja. Kolmevuotiaat oppivat jo paljon lauluja ja leikkejä.
4-6-vuotiaiden ryhmissä syvennetään jo opittuja asioita:
havainnoidaan melodioita, sävyjä ja rytmejä, opitaan rytmisymboleja ja muotoja, opitaan lisää lauluja ja leikkejä.
Neljävuotiaana aletaan jo tarkemmin tutustua erilaisiin
soittimiin.
Kaikissa musiikkileikkiryhmissä lapset oppivat
leikkimällä: tärkeitä oppimisen keinoja ovat laulaminen,
soittaminen ja liikkuminen. Ryhmissä opitaan samalla
sekä musiikin että ihmisyyden maailmasta ja tutuksi tulevat rytmit ja sävelet, oman kehon käyttö, toisen huomioiminen ja yhdessä tekeminen. Ns. soitinvalmennusryhmissä ei varsinaisesti ”valmentauduta”, mutta opetellaan jo
soittimen käsittelyä ja soittamista. Myös soitinryhmissä
lauletaan, liikutaan ja opitaan asioita edelleen leikin kautta. Muskarissa tärkeitä ovat lapsille tutut rutiinit: esimerkiksi tuttu alkulaulu toivottaa aina kaikki tervetulleiksi.
Musiikin varhaiskasvatusryhmiä ovat vetäneet jo
useita vuosia Leena Brofeldt, Sari Sakki, Satu Lång ja Antti Ahonen, joilla on koulutuksen lisäksi monipuolinen ja
laaja kokemus lasten kanssa työskentelystä, musiikinopetuksesta, lastenmusiikin tekemisestä ja esittämisestä sekä
erilaisten lastentapahtumien järjestämisestä.
Muskarissa on hyvä ottaa kaveria kädestä kiinni
ja leikkiä piirissä. Muskarissa voi soittaa soolon tai olla
osa orkesteria. Muskarissa lennetään lintuna, hiivitään
kissanaskelin, ajellaan autolla ja keinutaan aalloilla - rytmit ja sävelet johtavat leikkiin. Muskarissa maalataan musiikkia ja piirretään tarinoita. Tervetuloa muskariin!
Pikkubändissä rytmimusiikin soittimet tutuiksi
Pikkubändin toiminta poikkeaa tavallisesta muskarista
sen verran, että pääpaino opetuksen sisällöstä kuuluu
soittamiseen. Pikkubändissä tutustutaan bändisoittimiin:
sähköbassoon, sähkökitaraan, koskettimiin, pieniin lyömäsoittimiin sekä mikrofoniin laulamiseen. Säetyksessä
käytetään nuottien sijasta ”värinuotteja”, joiden avulla jokainen kykenee seuraamaan omaan soittimeen merkittyjä
värejä. Värit ovat musiikinopiskelun alkuvaiheessa lapsille
mielekkäämpiä ja helpompia havaita.
Toisten kanssa musisointi ja yhdessä tekeminen on
tärkeää - soitinten roudaus ja kasaus kuuluu myös osana oppimiseen. Yhdessä tehdään ja yhdessä onnistutaan.
Tällä hetkellä opetuksen aiheena on maailman musiikki
ja tutkiskelemme maailman eri kolkista tulevia erilaisia
soittimia, musiikkia, tanssia ja taidetta: pääpainopisteenä
tietenkin soittaminen.
Tanssien iloa saamme, sitä myös toisille jaamme...
Tanssimuskarissa tutustutaan musiikkiin tanssin ja liikkeen
kautta - koetaan rytmiä ja melodiaa keholla. Musiikilliset asiat ovat toisille lapsille helpompi omaksua liikkeen
kautta ja tanssimuskari antaa siihen mahdollisuuden.
Tanssimuskarissa matkustetaan tämän kevään ajan maailman musiikin parissa, tutustumme eri maiden tanssi- ja
musiikkikulttuuriin. Yhdistämme liikkeen myös kuvalliseen ilmaisuun. Tunnilla tärkeitä asioita ovat tanssipuku,
joka ei ole pakollinen, mutta paljon tykätty; juomapullo,
tossut - ja hyvät ystävät. Tanssimuskaria ja pikkubändiä
vetää varhaiskasvatuksen musiikinopettaja Satu Lång.
…hetkinen siis tanssikaamme, musiikki yhteistä on!
MUn - esitykset nivoutuvat saman teeman ympärille.
Alkuvuosina konsertit hakivat vielä muotoaan ja olivat
hieman pienimuotoisempia, mutta vuodesta 2008 konsertit ovat olleet osittain lavastettuja ja puvustettuja, kertomuksellisia kokonaisuuksia. Joissakin konserteissa mukana on ollut myös muita musiikkiopiston opetusryhmiä,
kuten jousi- ja harmonikkaorkesteri. Käytännössä kukin
konsertti käsittää kolme eri näytöstä, joissa on vaihtuva
”miehitys” - tämä puhtaasti siitä syystä, että kaikki pienet
oppilaat ja eri ryhmät eivät mahdu samaan näytökseen.
Kevään 2012 muskarikonsertin teemana tulee olemaan ”musiikkia eri puolilta maailmaa” - näytökset ovat
pe 11.5. (klo 18) ja la 12.5. (klo 15 ja 17), perinteisesti
Kalevi Aho -salissa. Aiempien vuosien teemoja ovat olleet esim. Talitintti laulaa (2005), Talvisia tarinoita (2006),
Nallen matkassa (2008), Lumottu kala (2010; yhdessä harmonikkaorkesterin kanssa) ja Metsän väen joulu (2010).
Lisäksi pienet oppilaamme opettajineen ovat järjestäneet
Lapsen oikeuksien päivän -konsertit vuosina 2007-2010
ja soitinvalmennusryhmien Huhtikuussa lämmittää -konsertin 2011. Lahden Lasten Talvikarnevaalien yhteydessä järjestettiin tänä vuonna Pikkuketun Revontulijuhla
-konsertti; aiempina vuosina osana Talvikarnevaalien ohjelmaa on pidetty konsertit Jänöpupu ja pakkasenpoika
sekä Satulinnan taikaa.
Varhaisiän musiikinopetuksen lastenkonsertteihin on
vapaa pääsy ja ne on tarkoitettu kaikille, pienistä lapsista isovanhempiin. Tervetuloa nauttimaan ainutlaatuisista
elämyksistä lasten ja lastenmusiikin parissa!
Suositut lastenkonsertit
Tiesitkö, että Lahden musiikkiopiston huippusuosittuja
lastenkonsertteja on järjestetty vuosittain jo vuodesta
2005 lähtien?
Musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa järjestetään vuosittain kaksi isoa lastenkonserttia; syyslukukaudella ennen
joulua ja kevätlukukauden loppupuolella. Tavoitteena on,
että jokainen muskarilainen pääsisi kokemaan ison konsertin vuoden aikana ainakin kerran. Jokaisella konsertilla
on oma teemansa ja kaikkien eri musiikin varhaiskasvatusryhmien - muskareiden, fermaatin ja Rytmikerho KU-
Pikalirinä 2012
27
28
Pikalirinä 2012
Kantelevalmennusryhmäläisiä.
Pikalirinä 2012
29
Pikkukettu
Antti Ahonen
Tanssiesitys pimeässä
30
Pikalirinä 2012
Sari Sakki
- Muskarissa leikitään.
- Muskarissa lauletaan ja piirretään.
- Lauletaan loppulaulu.
- Hauskinta on piirtää.
- Mä tykkään ainakin siitä, kun me leikitään sitä
esitystä. (=oli puhe muskarikonserteista)
- Kivoin leikki on se pako puma lee
(=afrikkalainen laulu ja tanssi)
- Kivoin soitin on ne roskiksen näköset rummut.
(=isoista saaveista tehdyt rummut)
- Kivoin soitin on se mikä tekee ihan kun aavikossa
satais. (=sadeputki)
Tunnelmia Pikkuketun Revontulijuhla -lastenkonsertista
marraskuulta 2011.
Pikalirinä 2012
31
32
Pikalirinä 2012
Pikalirinä 2012
33
TEKSTI Sari Jäppinen
K
evään lähestyessä tanssiharjoitukset Lahden musiikkiopistolla tiivistyvät, kun noin sata tanssilinjan
yli 6-vuotiasta balettioppilasta harjoittelee Lumikuningatar-satubaletin askelia. On ruusuja, auringonsäteitä,
pääskysiä, virran hengettäriä, lumotun puutarhan kukkia
ja ruusupuita, peilin sirpaleita, revontulia ja lumihiutaleita,
poro sekä varisneiti, prinssi ja prinsessa, rosvoja, ilkeitä ja
kilttejä velhoja - ja tietenkin julma Lumikuningatar airueineen sekä ystävykset Kai ja Gerda. Ilo ja innostus harjoituksissa ovat olleet korkealla - onhan satubaletti jälleen
tanssivuoden odotettu kohokohta.
Lumikuningatar-satubaletti perustuu tanskalaisen H.C. Andersenin (1805-1875) samannimiseen satuun
Kain ja Gerdan ystävyydestä sekä julmasta Lumikuningattaresta. Ystävysten turvallinen elämä saa särön, kun ilkeän
velhon taikapeilin siru osuu Kain sydämeen, muuttaen
Kain ilkeäksi ja saaden hänet alttiiksi Lumikuningattaren
lumoukselle. Lumikuningatar saa Kain valtaansa, houkuttelee hänet talven tultua rekeensä ja vie palatsiinsa kauas
kylmään pohjoiseen, jossa Kai pikkuhiljaa unohtaa kodin
ja parhaan ystävänsä Gerdan. Gerda lähtee etsimään Kaita ja pelastamaan heidän ystävyytensä: tästä alkaa huima
seikkailu. Matkan varrella Gerda saa ystäviltään apua ja
löytää lopulta Lumikuningattaren palatsin. Teoksen musiikkina kuullaan Jukka Linkolan Lumikuningatar-elokuvaan vuonna 1986 säveltämää musiikkia, osittain opiston
omien muusikoiden esittämänä. Baletin ikäsuositus on 6v.
Lumikuningattaren näytökset järjestetään Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa huhtikuun lopulla. Näytöksiä on kahdeksan, joista kolme on tarkoitettu
koululaisryhmille - katso näytösajat viereiseltä sivulta.
Esitykset huipentuvat kansainvälisen tanssinpäivän juhlanäytäntöihin sunnuntaina 29.4.2012. Tervetuloa mukaan
huikeaan seikkailuun!
Kuvat opiston kuva-arkistosta: balettioppilaita muutaman vuoden takaa.
34
Pikalirinä 2012
Varaa paikkasi
huikeaan seikkailuun!
pe 27.4. klo 19
la 28.4. klo 15 ja 17
su 29.4. klo 15 ja 17
Kalevi Aho -sali
Koululaisnäytökset:
to 26.4. klo 11.30 ja 13.00
pe 27.4. klo 13
Ilmoita koululaisryhmät 03 523 2200
tai [email protected]
LIPUT | 5€ lapset, opiskelijat / 10€ aikuiset
MYYNTI | opiston kanslia, 2. krs / 03 523 2200
BALETIN TOTEUTUS
Lahden musiikkiopiston tanssilinja
Lahden musiikkiopisto | Hämeenkatu 4 | www.lahdenmusiikkiopisto.fi
Pikalirinä 2012
35
TEKSTI ja KUVAT Julius Karppinen
A
ikaisin aamulla, lauantaina 24. maaliskuuta 2012
Lahden juna-asemalta kello 6.00 lähti Allegrojuna Pietariin. Matka kesti neljä tuntia. Kun juna
oli saapunut Pietariin, lähdimme hotellille ja saimme
huoneet. Menimme huoneisiin ja jätimme tavarat sinne.
Sen jälkeen oli tunti aikaa, kunnes lähtisimme porukalla
syömään. Ravintolaa siinä sitten etsiskeltiin suurin piirtein puoli tuntia. Löysimme hyvän ravintolan ja söimme
siellä. Sitten menimme hotellille ja oli taas vähän aikaa
siihen, että lähtisimme konserttiin.
Konserttisali oli mielestäni superhieno! Minua konsertti vähän jännitti. Konsertin jälkeen me menimme
syömään Mama Romaan. Kun olimme syöneet, me
lähdimme takaisin hotellille ja menimme nukkumaan.
Koko yön jotkut lapset juoksivat ja melusivat käytävillä.
Kun heräsimme aamulla, lähdimme syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen kävimme ostamassa lähikaupasta teetä ja menimme vielä tunniksi hotellille.
Lähdimme kaupungille ja kävimme tutustumassa ”Verikirkkoon” ja sen vieressä olevaan matkamuistotoriin.
Kirkon sisällä olevat mosaiikit olivat todella hienoja!
Kun olimme tutustuneet kirkkoon, lähdimme kahville.
Kävimme vielä muutamassa kirjakaupassa. Sitten olikin
jo aika lähteä rautatieasemalle. Igor tuli hyvästelemään
ja saattamaan meidät junaan. Ja siitä alkoi matka Suomeen!
Kiitos Kimmo (Parviainen) ja Igor (Rogaljov) hyvästä
matkasta! Ja kiitos myös mukavalle seurueellemme!
P.S. Kimmo oli supertäsmällinen aikataulujen kanssa…
36
Pikalirinä 2012
Pikalirinä 2012
37
musiikkiopistolla
TAPAHTUU!
Lue ajankohtaisista tapahtumistamme netistä osoitteesta
www.lahdenmusiikkiopisto.fi -> Tapahtumat!
Lukukauden aikana löydät tapahtumamme myös
Uusi Lahti -lehdestä joka lauantain Parhaat Menovinkit -palstalta
(keväällä 19.5. asti ja syksyllä 11.8.-22.12.2012).
Sinfoniaorkesterin nuoret
esittelevät orkesterisoittimia
opettajien johdolla - lapsilla
mahdollisuus soittimien
kokeiluun.
Tervetuloa koko perheen
voimin!
Liput 2€. Sisäänpääsymaksu
sis. vappusiman ja munkin!
Kalevi Aho -sali
Hämeenkatu 4, Lahti
38
Pikalirinä 2012
Tiedustelut:
opiston kanslia ma-to 9-16.30, pe 9-16
puh. 03 523 2200
www.lahdenmusiikkiopisto.À
Lahden musiikkiopiston nuorten
sinfoniaorkesteri
Kalevi Aho -sali
Hämeenkatu 4, Lahti
Tiedustelut:
opiston kanslia ma-to 9-16.30, pe 9-16
puh. 03 523 2200
www.lahdenmusiikkiopisto.À
satubaletti
2012
su 6.5.2012 klo 13.00
Kalevi Aho -sali
Hämeenkatu 4
pe 27.4.
klo 19.00 / ensi-ilta
la 28.4.
klo 15.00 ja 17.00
su 29.4.
klo 15.00 ja 17.00
Koululaisnäytökset:
to 26.4. klo 11.30 ja 13.00 / pe 27.4. klo 13.00
Baletin toteutus:
Lahden musiikkiopiston tanssilinja
Ikäsuositus 6v.
Liput:
10€ aikuiset,
5€ lapset/opiskelijat/eläkeläiset
Myynti: opiston kanslia ma-to 9-16.30, pe 9-16
puh. 03 523 2200, www.lahdenmusiikkiopisto.À
Tule käväisemään pankissa ja kysy parasta talletustarjoustamme. Soittaakin toki saa, jos et
tänne asti ennätä. Meidät tavoittaa numerosta 010 256 7606.*
Ja muista, että OP-bonusasiakkaalle** talletukset kerryttävät myös OP-bonuksia.
*) Kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puhelu + 0,07 e/min. Matkapuhelimesta 0,0828 e/puhelu + 0,17 e/min
(hinta sis. alv 23%). **) OP-bonusasiakas on Osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP Pankin asiakas, jonka oma tai perheen
yhteinen pankkiasiointi, vakuutusasiointi tai molemmat yhdessä on vähintään 5 000 e/kk.
Pikalirinä 2012
39
Lahden musiikkiopiston Viihdeorkesteri
orkesteria johtaa Kimmo Parviainen
Kalevi Aho -sali
Hämeenkatu 4, Lahti
40
Pikalirinä 2012
Liput:
Myynti:
5€
opiston kanslia ma-to 9-16.30, pe 9-16
puh. 03 523 2200 ja ovelta
www.lahdenmusiikkiopisto.À
Veli-Matti Karppanen
Suomen Pianonvirittäjät ry:n jäsen
Lieksan Vaskiviikko 20.–28.7.2012
Taiteellinen johtaja Jouko Harjanne
Lieksan 4. kansainvälinen
trumpettikilpailu
(Raimo Sarmas in memoriam)
Tasokkaat musiikkikurssit
ammattilaisille ja harrastajille.
Ilmoittaudu 30.4. mennessä!
Musiikkikurssien ilmoittautuminen
on menossa juuri nyt!
Opettajina mm. Eric Aubier,
Andrei Ikov, Luis Gonzalez
Marti, Manny Laureano,
Enrique Crespo, Benjamin Pierce.
Lisätiedot kursseista:
www.lieksabrass.com
a mm.
a vierain
in
is
a
m
o
Ulk
IA
N
A
M
A
B RASS
TROM
B
N
O
T
S
BO
)
(Ranska
(USA)
ja
www.lieksabrass.com
Pikalirinä 2012
41
Me Lahden musiikkiopiston opettajat ja muu henkilökunta tahdomme, että
lahtelainen musiikkikasvatus saa tulevaisuudessakin elää ja kehittyä kaikissa
muodoissaan.
Haluamme omalta osaltamme tarjota lahtelaisille jatkossakin laadukasta
opetusta ja otamme voimakkaasti kantaa klassisen musiikin
ammattikoulutuksen säilyttämisen puolesta Lahdessa!
Säilytetään lahtelainen ammattitaito ja osaaminen - myös musiikin saralla!
42
Pikalirinä 2012
rviainen
KUVA Kimmo Pa
Järjestätkö
tulossa?
Etsitkö
Vuokraa
kaikenlaisiin tilaisuuksiin!
Tiedustelut ja varaukset 03 523 2200 | www.lahdenmusiikkiopisto.fi