LAPSEN TAHDONMUODOSTUS JA

Transcription

LAPSEN TAHDONMUODOSTUS JA
992
Anja Hannunniemi
Defensor Legis N:o 6 /2008
LAPSEN TAHDONMUODOSTUS JA VIERAANNUTTAMISOIREYHTYMÄ
HUOLTO- JA TAPAAMISOIKEUSKÄYTÄNNÖSSÄ
(Die Willensbildung des Kindes und das Parental Alienation Syndrome in der
Rechtssprechung über Pflege- und Besuchsrecht)
Katkerien lapsenhuoltokiistojen määrät ovat
kasvaneet ja niissä käytettävät keinot koventuneet. Samalla lasten pahoinvointi on erilaisilla
mittareilla mitattuna jatkuvasti lisääntynyt, mikä
tarkoittaa, että järjestelmät lasten suojelemiseksi ja heidän asioidensa ratkaisemiseksi eivät toimi kunnolla ja uusia menettelytapoja kaivataan.1
Vieraannuttamisoireyhtymä (Parental Alienation
Syndrome, PAS) on väline, jonka avulla katkeria
huolto-, tapaamis- ja lastensuojelukiistoja sekä
niihin liittyviä rikosjuttuja kyettäisiin ratkaisemaan nykyistä paremmin. PAS on ensimmäiseksi
Yhdysvalloissa havaittu psykiatrinen taudinkuva,
jota ei ole kirjattu mielenterveyden tautiluokituksiin, mistä huolimatta sitä käytetään vakiintuneesti monissa maissa kuvaamaan eroperheen patologiaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pian
esiteltävien ratkaisujen valossa tsekkiläiset psykologit soveltavat PAS:a työssään. Se on hyväksytty
USA:n, Kanadan, Saksan, Australian ja Israelin
oikeuskäytännöissä, ja näissä maissa huomattava määrä mielenterveyden ammattilaisia suhtautuu siihen myönteisesti. Kliinisenä diagnoosina
PAS perustuu useiden asiantuntijoiden toisistaan
1
Vajaa neljännes jokaisesta nuorten ikäluokasta syrjäytyy koulutuksesta ja työelämästä, mutta syitä ei ole tutkittu; olisiko
taustalla huonosti hoidettu avioero? Sijoitusten määrä lisääntyy noin 5 prosentin vuosivauhtia. Lastensuojelumenot ovat kaksinkertaistuneet vuosien 2000–08 välillä. Uusia lastensuojeluasiakkaita koskevan selvityksen mukaan 2/3:n lapsista vanhemmat
ovat eronneet [www.stakes.fi]. Heikki Hiilamon mukaan sijoitettujen lasten määrän jatkuva lisääntyminen on häpeällistä ja vie
uskottavuutta koko hyvinvointipolitiikalta, HS 14.9.2008. Sijoitusten lisääntymisen katson johtuvan myös siitä, että tuomioistuimet tekevät huonoja päätöksiä antamalla lähihuoltoja vieraannuttajille, joilta lopulta lastensuojelu joutuu ottamaan lapset
pois, ks. Hannuniemi, Anja: ”Vanhemmasta vieraannuttaminen – uhka lasten hyvinvoinnille”, Jurisprudentia 2007, 1–126, s.
90 alav. 259. Luvuissa 9 ja 10 olen käynyt läpi USA:n ja Suomen oikeuskäytäntöä vieraannuttamistapauksissa yleensä. Käsillä
olevassa artikkelissa keskityn KKO:n ja EIT:n ratkaisujen esittelyyn.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
riippumatta tekemille havainnoille.2 Lastenpsykiatri Richard Gardner esitteli PAS:n v. 1985,
mutta sitä ennen coloradolainen johtava sosiaalityöntekijä Leona Kopetski ryhmineen oli käyttänyt vastaavaa konseptiota 1970-luvun lopulta
lähtien täysin Gardnerista riippumatta ja tämän
työtä tuntematta. Kopetskin työn merkittävyyttä
kuvaa, että hänen vanhemmuuden arvioinnistaan
tuli standardimalli Coloradon osavaltiossa.3 Myös
Amerikan Asianajajaliitto julkaisi Gardnerista
riippumatta laajan tutkimuksen PAS:sta.4 Suurten
organisaatioiden asiaan paneutuminen on osoitus
PAS:n laajasta hyväksynnästä ja siitä, että kyse
ei ole yhden ihmisen projektista. PAS on samoin
kuin esimerkiksi Aspergerin syndrooma usean eri
oireen muodostama kokonaisuus. PAS:een kuuluvat oireet, joista se voidaan tunnistaa, ovat Gardnerin mukaan:
993
1) Panettelukampanja etävanhempaa vastaan.
Kyse ei ole satunnaisista vähättelevistä lausumista, vaan pitkäjänteisestä kampanjasta, johon
lähivanhempi saa lapset, usein myös sukulaisensa, ystävänsä ja viranomaiset mukaan.
2) Heikot, absurdit tai vähäpätöiset perustelut torjunnalle. Normaalit tai vain vähän häiritsevät
etävanhemman piirteet esitetään suurina heikkouksina, niitä paisutellaan ja esitetään lapsille
tuhoisina. Valituksen aiheet voivat olla kokonaan keksittyjä tai sisällöltään mielettömiä.
3) Ambivalenssin puute lapsessa. Pitää etävanhempaa kokonaan pahana ja lähivanhempaa
kokonaan hyvänä. Lapsi ei suostu muistamaan
tai ei todella muista mitään positiivista etävanhemmasta, vaikka hyviä kokemuksia on ollut
runsaasti. Myöhemmin tällainen alkeellinen
ajattelutapa voi laajentua kaikki elämänalueet
läpäiseväksi mustavalkoajatteluksi.5
2
PAS ei ole “teoria”, kuten sitä epätieteellisin perustein kritisoivat pyrkivät usein esittämään. PAS:ssa ei ole mitään teoreettista, vaan se on kenen tahansa katkeriin huoltokiistoihin perehtyneen tunnistettavissa. Vieraannuttaminen ilmiönä on hyväksytty
Suomen lainsäädännössä, koska voidaan hyväksyä selitys, että lapsen tapaamishaluttomuuden takana on toisen vanhemman
harrastama manipulointi ja siksi, että informed consent -periaatteen nojalla juridisesti varteen otettavan lapsen mielipiteen edellytetään olevan muodostunut ilman pakkoa ja painostusta. Kliininen diagnoosi tästä ilmiöstä tulee kun psykiatrit ja psykologit
ovat, myös toisistaan riippumatta tunnistaneet sen ja ymmärtäneet siihen liittyvien lapsen ja vanhempien spesifien käytösoireiden
muodostavan selvän, aiemmista psykiatrisista diagnooseista poikkeavan taudinkuvan. PAS ei ole jäänyt vain kliiniselle tasolle,
vaan siitä on tehty myös empiiristä, tilastollista tutkimusta – mm. Bricklin ja Elliot valmistaessaan kaksi lapsissa PAS-oireita
mittaavaa psykologista testiä. Bricklin, Barry – Elliot, Gail: Psychological Test-Assisted Detection of Parental Alienation
Syndrome. Teoksessa Gardner,Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of
Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 264−275. Viisi psykiatrian ja
kolme psykologian tohtoria on tehnyt Suomessakin käytettävää amerikkalaista tautiluokitusta DSM−V:a valmistelevalle komitealle hakemuksen PAS:n kirjaamisesta DSM−V:een nimikkeellä Parental Alienation Disorder (vanhemmasta vieraannuttamisen
häiriö, PAD). He toteavat vieraannuttamisen herättäneen keskustelua psykiatrian piirissä jo 60 vuoden ajan.
3
Kopetski, Leona: Identifying cases of parent alienation syndrome, Part I & II. The Colorado Lawyer 1998 (27), 2, 65−68;
3, 61−64; Kopetski, Leona − Rand, Deidre Conway – Rand, Randy: Incidence, Gender, and False Allegations of Child Abuse:
Data on 84 Parental Alienation Syndrome Cases. Teoksessa Gardner, Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes
(eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006, 65−70.
4
Asianajajaliiton tutkimuksessa 700 perhettä seurattiin 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun loppupuolelle. Tutkimus aloitettiin siten paljon ennen kuin Gardner esitteli oman näkemyksensä PAS:sta. Clawar, Stanley − Rivlin, Brynne: Children Held
Hostage. Dealing with Programmed and Brainwashed Children. American Bar Association. Chigaco 1991.
5
Ambivalenssi tarkoittaa ristiriitaa samassa henkilössä olevien myönteisten ja kielteisten ominaisuuksien välillä. Vauva ei voi ymmärtää, kuinka läheisessä, esim. äidissä voi olla sekä hyviä että pahoja piirteitä samaan aikaan. Kehittyessäan
hän kykenee vähitellen hyväksymään ristiriidan ja siitä huolimatta muodostamaan ehyen kuvan äidistä. Vieraannuttamisen
yhteydessä ambivalenssi katoaa ja lapsi taantuu aiemmalle kehitystasolle, jossa yksi ihminen on vain joko kokonaan hyvä
tai kokonaan paha – harmaan eri valöörit häviävät ja syntyy mustavalkoajattelua. Jos vieraannuttaminen jatkuu, mustavalkoajattelu voi laajeta splitiksi, psyyken halkeamaksi, joka muodostaa pohjan narsistiselle vauriolle eli vaikealle itsetunnon
poikkeavuudelle, johtaen vähitellen persoonallisuushäiriön kehittymiseen. Vieraannuttaminen toimii siten mekanismina, joka
siirtää lähivanhemman vakavan mielenterveyshäiriön lapseen. Kansainvälisen alan kirjallisuuden mukaan vieraannuttajat ovat
yleensä rajatilatasoisesti häiriintyneitä ja heillä on pääasiassa sekamuotoisia persoonallisuushäiriöitä.
994
Anja Hannunniemi
4) ”Itsenäinen ajattelija”-ilmiö. Lapsi väittää,
että hänen vastenmielisyytensä etävanhempaa
kohtaan on itsenäisen ajattelun tulosta, kun se
todellisuudessa on lähivanhemman manipuloinnin seurausta.
5) Lapsen antama, vieraannuttavan vanhemman
käsityksiä heijastava tuki tälle vanhempien
välisessä konfliktissa. Lasten lausunnot koskien
etävanhempaa ovat usein sanatarkkoja kopioita
lähivanhemman puheista tai lähellä niitä.
6) Syyllisyyden puuttuminen etävanhempaan kohdistetun julmuuden ja/tai hyväksikäytön johdosta, ei kiitollisuutta. Vieraannuttavalla lähivanhemmalla on usein mielenterveysongelmia.
Syyllisyyden puuttuminen liittyy psykopatiaan
tai sen tyyppisiin narsistisiin piirteisiin, jotka
lähivanhemmasta siirtyvät lapsiin. Lähivanhempi ja lapset eivät tunne lainkaan kiitollisuutta
etävanhemman antamista lahjoista tai elatusavuista, vaan esittävät ne uhrausten sijaan manipulointiyrityksinä.
7) Lainattujen mielikuvien olemassaolo. Esittäessään väitteitä etävanhemman tekemistä vääryyksistä lapset käyttävät lähivanhemmalta
oppimiaan aikuismaisia termejä niiden sisältöä
tietämättä, kysyttäessä lapselta etävanhemmasta
tulee helposti ”nauhoitus päälle”. Lapsen puhe
kuulostaa mekaaniselta, ulkoa opitulta kuten
koulun näytelmä, ilman asiaankuuluvia tunteita
tai ilmaisten tunteita, joiden sisältö ei sovi kerrottavaan asiaan.
8) Vihamielisyyden leviäminen torjutun vanhemman ystäviin ja sukulaisiin. Etävanhempaan
suunnattu vihakampanja ei ole julmaa pelkästään hänelle, vaan usein myös esim. isovanhemmille.
6
Vieraannuttamisella on kolme vaikeusastetta,
jotka voidaan erottaa parhaiten silloin, kun lapsi
tulee tapaamiseen. Lievä PAS näkyy lievinä ja
ohimenevinä vaikeuksina lapsen siirtyessä äidin
luota isälle. Keskivaikeasti vieraannutettu lapsi
vastustaa usein voimakkaasti siirtymää ja saattaa
tapaamistilanteen aluksi käyttäytyä etävanhempaa vastaan törkeästi, panettelemalla tätä ja olemalla väkivaltainen – niin kauan, kuin käytöstä
edellyttävä lähivanhempi on kuuloetäisyydellä.
Lähivanhemman poistuttua lapsi yleensä rauhoittuu ja kykenee olemaan normaalisti tekemisissä
etävanhemman kanssa. Psyykkisesti usein pahoin
oireileva vakavasti vieraannutettu lapsi kieltäytyy yleensä tapaamisista. Jos hän poikkeuksellisesti menee etävanhemman kotiin, ei sillä ole
mitään tekemistä aidon tapaamishalun kanssa.
Sen sijaan lapsi vakoilee etävanhempaa, mm.
asiakirjoja, varastaa rahaa, käyttäytyy röyhkeästi, tuhoaa omaisuutta ja saa sadistista nautintoa
vanhempansa turhauttamisesta ja nöyryyttämisestä – kaikki vieraannuttajan tuella. Eräs poika
yritti jopa polttaa isänsä talon.6
Miten vieraannuttaminen poikkeaa
tavanomaisesta erovihasta?
Pariskunnan erotessa on tavallista, että osapuolet ovat jonkin aikaa poissa tolaltaan ja voivat
syyllistyä ylilyönteihin vastustaessaan toistensa
pyrkimyksiä. 7 He saattavat erovihassaan moittia
lapsille toista vanhempaa ja pyrkiä saamaan lap-
Gardner, Richard: Parental Alienation Syndrome. Cresskill 1998, 76–107, 120–123. PAS ei merkitse samaa kuin tapaamisten estäminen tai sabotointi, vaan on se psykiatrinen taudinkuva, joka oireilee tapaamishaluttomuutena tai esiintyy yhdessä kontaktin pilkkomisen kanssa. Välttämätöntä se ei kuitenkaan ole, koska lapsi voi tavata muualla asuvaa vanhempaa säännöllisesti,
mutta kärsiä siitä huolimatta PAS:sta. PAS:a voi esiintyä myös ns. ehyissä perheissä, joiden vanhemmat eivät koskaan eroa.
7
Erovihaa, kun se on suht. lyhytkestoista, eikä johda vakaviin väkivallantekoihin tai muuhun hyvin häiritsevään toimintaan,
pidetään normaalina ja myös tarpeellisena sikäli, että vihan avulla kyetään irrottautumaan toisesta. Eroviha on välttämätöntä,
jotta henkilö voi siirtyä eteenpäin elämässään eikä jää riippuvaiseksi entisestä puolisostaan. Suomessa käytettävässä Bruce
Fisherin erosta selviytymistä varten laatimassa ohjelmassa osio viha esiintyy erossa työstettävänä asiana melko varhaisessa
vaiheessa eron prosessointia, edeltäen osiota irrottautuminen. Fisher, Bruce: Jälleenrakennus. Kun suhteesi päättyy. Keuruu
1999, 25. Sen sijaan pitkäkestoinen katkeruus ja kostonhimo entistä kumppania kohtaan eivät ole normaaleja ilmiöitä. Vanhempien tulisi saavuttaa ”rakentava välinpitämättömyys” toisiaan kohtaan niin, että he kykenevät yhä toimimaan yhdessä
vanhempina, mutta eivät muuten sotkeudu toistensa elämään.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
set omalle puolelleen.8 Erokuohunnassa voivat
myös tapaamiset lasten kanssa jäädä vähiin, joko
riitaisuuksien vuoksi taikka siksi, että poismuuttaneella ei ole kunnon asuntoa tai hänen olonsa
ovat muuten liian epävakaat tapaamisia ajatellen.
Nämä normaalin rajoissa olevat tilanteet erottaa
vieraannuttamisesta erityisesti se, että ne ovat
ohimeneviä: Pitkästäkin parisuhteesta toivutaan
yleensä parissa vuodessa, ja sen jälkeen tulisi
uuden tilanteen olla vakiintunut ja lasten tapaamisten sujua normaalisti. Jos kysymyksessä on
PAS, normalisoitumista ei ole tapahtunut vielä
kolmen vuoden jälkeenkään, eikä ehkä tapahdu
koskaan.9 Sen sijaan pariskunta jää roikkumaan
omituiseen keskinäiseen riippuvuuteen, jossa
kvasiläheisyyttä pidetään yllä oikeudenkäyntien
avulla vuosien ajan. Oikeudenkäyntikierteen
perimmäinen syy on vieraannuttajan voimakas
tarve henkisen tasapainonsa säilyttämiseksi syyttää muita kaikista vaikeuksistaan,10 mihin kaksiasianosaisprosessi antaa erinomaisen tilaisuuden,
samalla kun hän vahvan riippuvuutensa vuoksi ei
kykene päästämään irti entisestä puolisostaan.
Tulee myös käydä läpi yllä esitetty luettelo ja
miettiä, täyttyvätkö siinä mainitut kriteerit. Ohimenevyyden ja pitkäkestoisuuden eroon viitataan
oireessa 1, jonka vihakampanjalta edellytetään
systemaattisuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta kysymyksessä olisi PAS. Oireen 2 perusteella voidaan
kysyä: Keksitäänkö etävanhempaa vastaan asioi-
995
ta, joita ei kyetä todistamaan oikeiksi? Usein kun
lapsi ei osaa lausua mitään todenperäistä negatiivista etävanhemmasta, hän sanoo tätä pelkästään
”tyhmäksi”.11 Oireen 3 osalta voidaan miettiä,
muistaako lapsi spontaanisti mitään hyvää etävanhemmasta? – Jos ei, kyse on vieraannuttamisesta.
Vieraannutettu lapsi toimii yleensä lähivanhemman äänitorvena ja toistaa tämän sanomisia käyttäen erikoistermejä ja sivistyssanoja ikäkauteensa sopimattomasti (oireet 5 ja 7). Oire 8 on erotusdiagnostisesti tärkeä: Vaikka saatetaan uskoa
etävanhemmassa oleviin vikoihin, hyvin harvan
etävanhemman koko suku on niin kelvotonta, että
myös sitä tulisi karttaa kaikin keinoin. Sen vuoksi
etävanhemman sukulaisten ja ystävien torjunta on
hyvin paljastava PAS-oire.
Väitteen lapsen tapaamishaluttomuudesta
tulisi soittaa hälytyskelloja ja johtaa
vanhempien toimien tarkkaan selvittämiseen
Huomattavalla määrällä lapsia tunne-elämä
vaurioituu peruuttamattomasti ja heidän selviytymisensä normaaleina kansalaisina joutuu
vakavasti uhatuksi siksi, että Suomessa ei kyetä
tunnistamaan vieraannuttamista, eikä sen vuoksi
osata puuttua oikein tapaamisongelmiin. Oireen 4
mukaisesti on hyvin tyypillistä, että lähivanhempi
menee lapsen selän taakse ja väittää tahtovansa
8
On tavallista, että juuri eronneet vanhemmat puhuvat myös (puoli)vahingossa lapsille pahaa toisesta esim. valittaessaan
puhelimessa ystävilleen eroasioita lasten ollessa kuuloetäisyydellä. Tätäkin tulisi välttää, kun se ei tee hyvää lapsille. Systemaattinen toisen vanhemman mustamaalaus on jo eron alkuvaiheessa PAS-oire.
9
Monesti vieraannuttaminen vasta alkaakin 2–3 vuoden päästä erosta, koska siihen asti tunneside on säilynyt lähes samana
kuin parisuhteen aikana, eli tunnetasolla eroa ei ole tapahtunut. Usein tuossa vaiheessa etävanhempi hankkii uuden kumppanin, jonka ilmestyminen raivostuttaa lähivanhemman ja vasta laukaisee vieraannuttamisen tapaamisten sujuttua siihen asti
kohtuullisesti. Kehityskulku on siten päinvastainen kuin normaaleissa eroissa, joissa rauhoittuminen tapahtuu 2–3 vuoden
päästä. Kun tapaamisongelmat voivat aktualisoitua milloin tahansa, vaikka pariskunta nyt vakuuttaa ystävyyttään, on tärkeää
aina tehdä kaikilta osiltaan tarkka ja täsmällinen – ja sellaisena täytäntöönpanokelpoinen – tapaamissopimus jo alkuvaiheessa,
eikä luottaa lähivanhemman lupauksiin sopimuksen ylittävistä tapaamisista.
10
Rajatilahäiriöön liittyvä tarve siirtää muiden kannettavaksi omat ongelmansa syyttämällä niistä muita osana minän puolustusjärjestelmää kutsutaan psykologiassa projektioksi tai projektiiviseksi identifikaatioksi.
11
EIT:n ratkaisussa Sanchez Cardenas v. Norway (12148/03) 4.10.2007 vieraannutettua lasta tutkinut psykologi totesi:
”L. was unable to describe the reasons (against the father), but his statements seemed to be founded on actual experience.”
Kyseessä on tyypillinen lapsen lausuma, jossa mitään konkreettista pahaa ei kyetä sanomaan etävanhemmasta, kun sitä ei ole.
Se että psykologin mielestä lapsen lausunnot tuntuivat perustuvan aitoon kokemukseen, johtui lähivanhempaan suuntautuvasta
lojaliteetista, joka on PAS-tapauksissa aidon tuntuista vastustusta aiheuttava tekijä.
996
Anja Hannunniemi
järjestää tapaamisia, ”mutta kun lapsi ei tahdo
tavata”. Kuitenkin kysymyksessä saattaa olla niin
nuori lapsi, että sen ikäinen ei pysty itsenäisesti
päättämään muistakaan asioistaan.12 Todellisuudessa lähivanhempi on tässä vaiheessa jo pidempään mustamaalannut lapselle etävanhempaa ja
ryhtynyt moniin muihin poissulkemisoperaatioihin, mm. estämällä puhelinkontakteja, väittämällä
lasta sairaaksi, esim. allergiseksi etävanhemman
luona oleville eläimille ja ruuille, järjestämällä
lapselle korvaavaa ohjelmaa tapaamisten ajaksi,
esim. naapurin lasten syntymäpäiviä, ratsastus-,
palloilu- ym. tunteja, vetoamalla yhteisiin lomamatkoihinsa lapsen kanssa – joiden sijoittaminen
muuhun kuin tapaamisaikaan on jostain syystä
ylivoimaista, vaikeuttamalla tapaamisia joustamattomilla pilkuntarkan täsmällisyyden vaatimuksilla, antamalla lapselle puutteelliset varusteet tapaamista varten tai olemalla valmistamatta
häntä lainkaan niihin, jne.13
Yleensä Suomessa ei kyetä tunnistamaan tätä
”lapsen omaan tahtoon” vetoamista PAS-oireeksi,
mikä se on. Sen sijaan lasta haastattelevat psykologit, psykiatrit ja sosiaalityöntekijät uskovat helposti mitä omituisimpia juttuja siitä, miksi lapsi
vastustaa tapaamisia. Ylipäänsä lapsen vastustamiselle sellaisenaan laitetaan liikaa painoa. Edes
se, että etävanhempi on täysin kunnollinen ja että
hänen vuorovaikutuksensa lapsen kanssa vaikuttaa hyvältä, kun sitä voidaan kontrolloidusti seurata, ei saa ammattilaisia useinkaan ymmärtämään,
että lähivanhempi käyttäytyy tuhoisasti ja on mitä
12
ilmeisimmin aiheuttanut lapsen haluttomuuden
tavata toista vanhempaa. Pahimmissa tapauksissa
lähivanhempi painostaa lasta ankarasti sekä ennen
tapaamista että sen jälkeen, kuulustellen tältä tarkkaan, mitä etävanhemman luona on tapahtunut ja
kertomaan etävanhemman asioita. Lapsia on myös
pahoinpidelty heidän tultuaan kotiin etävanhemman luota. Tällaisissa oloissa lapsen mahdollinen
tapaamisiin liittyvä oirehdinta ei ole etävanhemman aiheuttamaa, kuten ensimmäiseksi oletetaan,
vaan lähivanhempi on sen saanut aikaan lasta painostaen, jopa pahoinpidellen.
Lähivanhemman asenteita ja toimia tulisi seurata tarkkaan. Lausumat, joiden mukaan lähivanhempi ”ei ymmärrä, miksi lapsen pitäisi tavata
muualla asuvaa vanhempaa” tai että ”lapsi on yhä
niin järkyttynyt erosta/ toisen vanhemman poismuutosta, että häntä ei pitäisi painostaa tapaamisiin” ovat tyypillisiä vieraannuttajille. Myös tuomioistuimilla ja juristeilla on vaikeuksia erottaa
todellinen lapsen vastustus kuvitellusta. Täytäntöönpanoasioissa uskotaan liian herkästi lähivanhemman selityksiä, miksi tämä tai tuo tapaaminen oli taas mennyt pieleen, vaikka hän niin yrtti
saada sitä onnistumaan. Sähläys ja ”onnettomat
yhteensattumat” esimerkiksi matkajärjestelyissä,
joita tapaamisten estyessä usein esiintyy, ovat
yleensä aina vieraannuttajan tahallaan − eikä
vahingossa − aiheuttamia, erityisesti jos tämä ei
ole tehnyt elettäkään korvatakseen väliin jäänyttä
tapaamista uudella ylimääräisellä tapaamisella.
Täytäntöönpanolaki antaa erinomaiset mahdolli-
On omituista, kuinka viranomaiset voivat uskoa 3–11vuotiaan voivan päättää itsenäisesti, että tämä ei tahdo mennä
tapaamisiin, kun samanikäiseltä ei ole tapana kysyä, suvaitseeko hän mennä päiväkotiin, kouluun tai lääkärille. Näistä muista
menoista vanhempi katsotaan olevan velvollinen huolehtimaan ja hänelle voidaan mm. määrätä sakko, jos lapsi ei täytä oppivelvollisuuttaan. Tämä osoittaa, että lähivanhempi katsotaan yleensä kyvykkääksi tekemään päätöksiä 3–11vuotiaan puolesta:
lapselle ei määrätä sakkoa oppivelvollisuuden laiminlyönnistä. Tapaamisasioissa kuitenkin uskotaan vanhemman väitettyyn
avuttomuuteen, siihen että hän ei pysty vaikuttamaan ”lapsen omaan tahtoon”. Myös yli 12-vuotiaita voidaan vieraannuttaa
tavalla, joka oikeusjärjestyksen tulee ottaa huomioon. Oikeusohje seuraa EIT:n 9.5.2006 ratkaisemasta tapauksesta C. vastaan
Suomi, mistä lisää jäljempänä.
13
Helsingin käräjäoikeudessa annetuissa tapaamispäätöksissä on useaan otteeseen todettu, että tapaamisoikeudet menevät lapsen harrastusten, lomamatkojen yms. edelle, ja että sellaisilla kieroilu merkitsee tapaamisten estämistä, josta voi olla
uhkasakko seurauksena. Myös tarve käyttää tapaamisissa tai vaihtotilanteissa tukihenkilöitä voi kieliä PAS:sta, koska se
osoittaa että lähivanhempi ei itse pysty tukemaan lasta tapaamaan muualla asuvaa vanhempaa. Toisaalta tapaajavanhemman
käyttämät tukihenkilöt osoittavat, että tapaaja kokee asemansa niin alistetuksi/ uhatuksi, että joutuu asioiden oikean laidan
toteennäyttämiseksi pyytämään paikalle todistajia, joten tämäkin voi viitata vieraannuttamiseen.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
suudet järjestää korvaavia tapaamisia, joita koskevan lausekkeen pitäisi tulla standardiksi sekä
tapaamissopimuksiin että -tuomioihin, jotka koskevat peruspäätöstä tapaamisesta ja myös täytäntöönpanopäätöksiä.14
Eva Gottberg kirjoittaa: ”Vaikka täytäntöönpanojärjestelmän ensisijainen pakote, uhkasakko,
kohdistuukin lasta luonaan pitävään vanhempaan,
hän ei ole oikeutettu tai velvollinen pakottamaan
tai painostamaan lasta tapaamisiin, vaan uhkasakko on tarkoitettu niitä tilanteita varten, joissa vanhempi itse estää tai vaikeuttaa lapsen toivomia tapaamisia toisen vanhemman kanssa.” 15
Yksityisoikeuden professori kehottaa tässä rikkomaan lakia, koska kerrotun kaltaista lausumaa
viljellään yleensä tilanteessa, jossa lähivanhempi on itse manipuloimalla lasta ensin aiheuttanut tämän haluttomuuden tavata. Lähivanhempi pyrkii sitten vetoamalla itse aiheuttamaansa
lapsen tapaamishaluttomuuteen pääsemään irti
täysin aiheellisesti määrättävästä uhkasakosta.
Viime hädässä hän huutaa avuksi asiantuntijoita, joista valitettavan monet eivät näe tilanteen
läpi, vaan puoltavat lähivanhemman laitonta ja
lapsen edun vastaista menettelyä ”lasta ei saa
pakottaa” –hokemalla.
Toki siinä tapauksessa, että lapsen vastustus
on aiheellinen esim. etävanhemman harjoittaman
997
todistetun kaltoinkohtelun vuoksi, Gottbergin
lausuma on oikeusjärjestyksen mukainen. Suurin ongelma onkin, miten erottaa lapsen todellinen ja teeskennelty vastustus toisistaan. Siihen ei
ole muuta keinoa kuin PAS, koska vieraannutetut lapset puhuvat hyvin aidonkuuloisesti negatiivisista tunteistaan etävanhempaa kohtaan. Jos
haastattelija ei ole tarkoin perehtynyt PAS:een ja
miten sen oireet ilmenevät lapsissa, hän ei osaa
tehdä oikeita johtopäätöksiä.16 Gottbergin tekstistä kuultaa, että sen kirjoittaja ei tiedä eroa lapsen
todellisen ja väitetyn vastustuksen välillä, kun ei
ole tutustunut PAS:een.
Syy, jonka vuoksi lapsia haastattelevat ammattilaiset eivät kykene havaitsemaan eroa väitetyn
ja aidon vastustuksen välillä on lapsen lojaliteetti. PAS on kaksijakoinen käsite, joka sisältää
lapseen kohdistuvan painostuksen ja aivopesun
lisäksi lapsen oman osuuden, kun hän ryhtyy lähivanhempaan liittyvän luontaisen lojaalisuutensa
vuoksi myös itse vastustamaan etävanhempaa.
Tämän lapsen oman osuuden vuoksi hänen tapaamisia vastustava mielipiteensä vaikuttaa aidolta,
eivätkä alan ammattilaiset kykene havaitsemaan
lapseen alunperin kohdistettua painostusta ilman
PAS-tietämystä. Kun lapsi on kerran käännytetty, ei häntä sen jälkeen tarvitse välttämättä enää
manipuloida, vaan lähivanhempi voi tapaamisen
14
Täytäntöönpanolain 17 §:ssä on lueteltu seitsemän turvaamistoimenpidettä, joista kaksi viimeistä perustuvat tuomioistuimen harkintaan. Tuomioistuin voi erikseen näitä turvaamistoimenpiteitä varten määrättävän sakon uhalla: 6) velvoittaa hakijan
taikka hakijan vastapuolen muutoin tekemään jotain tai kieltää heitä tekemästä jotain; taikka 7) antaa muita sellaisia hakijaa tai
vastapuolta velvoittavia määräyksiä, jotka ovat tarpeen täytäntöönpanon turvaamiseksi ja lapsen edun suojaamiseksi. Ts. kun
luettelo turvaamistoimenpiteistä on avoin, tuomioistuin voi antaa mitä tahansa määräyksiä tapaamisoikeuden toteuttamiseksi,
jotka se vain harkitsee tarpeellisiksi. Korvaava tapaaminen sille erikseen määrätyn sakon uhalla mistä tahansa syystä poisjääneen tapaamisen korvaamiseksi aikana, jonka etävanhempi voi valita, saa vieraannuttavan vanhemman miettimään kahdesti
tapaamisten estämistä, kun ne toteutuvat joka tapauksessa korvaavina. Täytäntöönpanojärjestelmämme on hyvin heikko todella
toteuttamaan lapsen oikeuden tavata muualla asuvaa vanhempaa, mikä oikeus voidaan kiertää tai vähätellä lukemattomin konstein. Tämä johtuu myös siitä, että täytäntöönpanosäännöstön kapasiteettia ei käytetä hyväksi kuin murto-osin.
15
Gottberg, Eva: Lapsen subjektiudesta ja osallisuudesta huoltokysymyksissä ja lastensuojelussa, DL 3/2008, 319−333,
327.
16
Vieraannutettu lapsi paisuttelee usein äärimmilleen negatiivisia asioita ja pesäeroaan torjuttuun vanhempaan. Yleisiä
ovat sanonnat: ”Hän ei ole enää minun isäni/ äitini” (ja torjutun vanhemman uudesta liitosta syntynyt lapsi ei ole PAS–lapsen
sisar tai veli). ”En enää koskaan tahdo nähdä häntä.” ”Hän on tyhmä, en voi sietää häntä lainkaan.” Myönteiset kokemukset
väännetään väkisin kielteisiksi: ”Isä /äiti pakotti minut ajamaan pyörällä/ uimaan / pomppimaan sängyllä (liian pitkään).”
Vakavastikin kaltoinkohdellut lapset eivät ole tällä tavoin jyrkkiä lausumissaan, vaan muistavat vanhemmasta sentään jotain
positiivista, mitä vieraannutetut lapset eivät tee.
998
Anja Hannunniemi
aluksi näennäisesti jopa kehottaa lasta tapaamiseen – ilman tulosta, mistä pitää aikoinaan harjoitettu manipulointi huolen.17
KKO:2004:118 ja 2007:71 – vuosia puitu
vieraannuttamistapaus kahdesti KKO:ssa
Tuomioistuinten taipumus uskoa hyvinkin nuoren lapsen ”omaan tahtoon” tulee esille KKO:n
ratkaisussa 2004:118, jossa hovioikeus oli ratkaissut vaikean tapaamisongelman siten, että oli
jättänyt sen 4-vuotiaan harteille määräämällä, että
nelivuotias lapsi sai tavata isäänsä, mikäli lapsi
itse tahtoi. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen,
palautti sen hovioikeuteen ja lausui:
”Tuomioistuimen ratkaisu, jossa vastuu tapaamisista ja niiden toteutumisesta jää vanhempien välisten ristiriitojen seurauksena lapselle, ei yleensäkään
ole lapsen edun mukainen, koska lasta ei tule asettaa
sellaiseen tilanteeseen, jossa hänen tulisi itse päättää asemastaan vanhempien välisissä riitaisuuksissa. Lopputulos, jonka mukaan lapsen tahto tavata vanhempansa on tapaamisoikeuden toteuttamisen perusteena, merkitsee lisäksi, ettei tätä oikeutta
toteuttamaan pyrkivällä vanhemmalla käytännössä
ole mahdollisuutta saada määräystä täytäntöönpantavaksi. – S. on iältään nelivuotias. Tämän ikäisen
lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin ei normaalisti voida kiinnittää huomiota harkittaessa sitä. mikä
lapsen etu on tai miten parhaiten turvataan hänelle
kuuluvien oikeuksien toteutuminen.”
KKO käsitteli samaa tapaamisongelmaa edelleen kolme vuotta myöhemmin antaessaan ratkaisun 2007:71. Hovioikeus oli poistanut isän tapaamisoikeuden vedoten hänen parisuhteen aikaiseen väkivaltaisuuteensa äitiä kohtaan ja uhkaan,
että isä kaappaisi lapsen Turkkiin. KKO palautti
isälle tapaamisoikeuden tuettuna, koska sen mielestä isän suhtautumisessa ei ollut kyse sellaisesta
lapsen edun syrjäyttämisestä, joka olisi vahingoittanut tai loukannut lasta niin, että tapaamis-
oikeus olisi pitänyt poistaa. KKO:n mukaan isän
ja hänen sukulaistensa pitkän Suomessa asumisen
vuoksi ei ollut näyttöä kaappausuhasta eikä siitä,
että väkivaltaisuus olisi kohdistunut äitiin lapsen
nähden niin että lapsi olisi siitä kärsinyt. Isä oli
tavannut lasta valvotusti vain harvoin, ja nämä
kerrat olivat yleensä päättyneet melskaamiseen.
Lapselle oli tapaamisista aiheutunut ahdistuneisuutta ja pelkoa, mikä oli ilmennyt mm. kasteluna ja rauhattomuutena. Hovioikeuden mukaan
isä oli aiheuttanut ongelmat kielteisyydellään.
KKO näki asian toisin: sen mukaan isä oli koko
ajan vaatinut laajempia tapaamisia ja oli ollut
ymmärrettävästi pettynyt, kun sellaisia ei voitu
järjestää. Tapaamistilanteessa läsnä olevat entiset appivanhemmat estivät isän mukaan hänen
ja lapsen suhteen kehittymistä, minkä KKO näki
olleen isälle ahdistavaa. KKO:n mukaan lapsi oli
isästään vieraantunut, mutta ei pitänyt vieraantumista tapaamisen esteenä, vaan seikkana, joka
edellytti hienovaraista lähestymistä ammattimaisen valvonnan ja seurannan avulla, joka KKO:n
päätöksellä järjestettiinkin.
Tapauksessa kiinnittää huomiota, että lapsi oli
syntynyt 20.2.2000 ja heti seuraavana vuonna
9.11.2001 oli annettu huolto ja tapaamispäätös.
Vanhempien parisuhde oli siis päättynyt hyvin
nopeasti lapsen syntymän jälkeen – kuten olen
Jurisprudentian artikkelissa todennut suhteiden
usein loppuvan vieraannuttamistapauksissa johtuen synnytyksen romahduttamasta äidin psyykkisestä kunnosta. Tältä osin en voi tietää, mikä on
ollut tilanne.18 Parisuhteen päättymiseen on saattanut vaikuttaa myös isän väkivaltaisuus tai äidin
siitä muodostama harhaluulo. Usein vieraannuttajilla on myös hyvin tiivis suhde omiin vanhempiinsa, joita hän käyttää lapsen hoitajina torjutun
isän sijasta. Niin näyttää olevan tässä tapauksessa
laita, kun isovanhemmat on otettu mukaan tapaamistilanteiseen, joita heidän on annettu hallita
17
Kokenut täytäntöönpanosovittelija lausui vakavan vieraannuttamistapauksen (jäljempänä käsiteltävä C:n asia) yhteydessä,
että lapsi tarvitsee lähivanhemman ”sisäistetyn luvan” voidakseen tavata etävanhempaa.
18
Olen tietoinen vain niistä asioista, jotka ilmenevät KKO:n päätöksestä siinä muodossa kuin se on luettavissa FINLEXissä.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
isän kustannuksella. Näen kuitenkin myös isän
tapaamisten hankaloittajana. Ilmeisesti hän ei ole
kestänyt tilannetta, vaan on alkanut melskata, kun
alkuperäistä suhdetta ei lapsen kanssa ollut, ja
tunnelma niin kireä, että suhteen kehittämisestä
ei tullut mitään.19
Vanhempien erottua pian lapsen syntymän
jälkeen normaalia lapsen ja vanhemman välistä
tunnesidettä ei ehtinyt muodostua isän ja lapsen
välille parisuhteen kestäessä; on mahdollista että
äiti oli pyrkinyt estämään sen alusta lähtien katkomalla alkavaa kontaktia. Vieraannuttamiseen
viittaa äidillä myös, että hän on hakenut laajennettua lähestymiskieltoa isää vastaan käräjäoikeudelta samana päivänä, kun siellä käsiteltiin
huolto- ja tapaamisasiaa.20 Lähestymiskielto lienee ollut pitkälti aiheeton, koska KKO on myöhemmin todennut sen perusteet – kaappausuhan
ja väkivaltaisuuden – kestämättömiksi tapaamisten poistamista ajatellen. On hyvin tavallista, että
vieraannuttamista varten haetaan perusteettomia
lähestymiskieltoja sekä suomalaisia että ulkomaalaisia isiä vastaan; viime mainittujen osalta vedotaan usein kaappausuhkaan, vaikka se ei
missään nimessä olisi todellinen.21 PAS:een viittaa myös, että asiaa on käsitelty kerran toisensa
jälkeen vuosien ajan, mutta edelleenkään se ei
999
ole asiallisesti ottaen ratkennut niin, että isän ja
lapsen suhteen tiedettäisiin lähentyneen.
Yhteenvetona totean, että kyse saattaa olla
vieraannuttamisoireyhtymästä, vaikka isänkään
käytös ei ollut moitteetonta. KKO:n käyttämä
sana ”vieraantuminen” ei viittaa PAS:een, vaan
tosiasialliseen vierauden tunteeseen tai kokemukseen, johon liittyen ei ole otettu kantaa siihen, kuka tai mikä sen on aiheuttanut. Päätös on
kuitenkin merkittävä, koska KKO on ensi kertaa käyttänyt vieraantumistermiä. KKO:n päätös tapaamisten ammattimaisesta tukemisesta on
oikeasuuntainen ja kerrotuissa oloissa ainoa mahdollinen. Yleisesti ottaen pidän tuomioistuinten
kantaa turhan varovaisena siten, että tapaamisten
vähittäinen käynnistäminen pitkän tauon jälkeen
antaa vieraannuttajalle liian paljon tilaisuuksia
vieraannuttamisen jatkamiseen: siinä vaiheessa,
kun ne pitäisi saada normaaleiksi yön yli kestäviksi tapaamisiksi, vieraannuttaja estää ne taas.22
Mikäli lapsen ja vanhemman välille on aiemmin
muodostunut tunneside, olisi paljon parempi
määrätä heille pitkä, esimerkiksi neljän viikon
yhteinen loma heti oikeudenkäynnin jälkeen ja
sen jälkeen laajat säännölliset tapaamiset. Kokemukseni mukaan lapset sopeutuvat takaisin etävanhemman luo paljon paremmin ja nopeammin
kuin yleensä kuvitellaan.
19
Lapsen oireilu tapaamistilanteen jälkeen ei välttämättä johdu isän käytöksestä, vaan voi yhtä hyvin olla seurausta äidin
ja hänen vanhempiensa ylipingoittuneesta asenteesta tapaamisiin. Mikäli äidin ja isovanhempien muodostamassa perheessä on
vieraannuttajille tyypillistä liiallista symbioottista läheisyyttä ja patologiaa (mihin isovanhempien tiivis mukanaolo viittaa),
voi lapsi oireilla kuvatulla tavalla myös tapaamisista riippumatta.
20
Olen Jurisprudentian artikkelissa selvittänyt, kuinka PAS-tapauksissa on tyypillistä kanteiden nostaminen juuri vieraannuttajaa hyödyttävään ajankohtaan. Kanteilla ei siten ole mitään tekemistä lapsen edun tai muun järkevän syyn kanssa, vaan
ne nostetaan laskelmoidusti sellaiseen aikaan, joka eniten palvelee toisen vanhemman poissulkemistavoitetta. Hannuniemi
2007, 103–104.
21
Vieraannuttajat pyrkivät tulkitsemaan vain itseään koskevaa lähestymiskieltoa niin, että sen piiriin kuuluisi myös lapsi,
vaikka päätös ei millään tavoin tue tällaista tulkintaa, ja lapselle on määrätty tapaamiset toisen vanhemman kanssa. Lähestymiskiellon saa usein lähes automaattisesti käräjäoikeudesta, olivat perusteet kuinka ontuvat tahansa. Olen myös nähnyt lähestymiskieltopäätöksiä, jotka on tehty rikkomalla kuulemista koskevia prosessinormeja. Koska perusteettomia lähestymiskieltoja
käytetään vieraannuttamisvälineinä, tähän asiaintilaan olisi tultava muutos: lähestymiskiellot tulisi perustella yhtä tiukasti kuin
rikostuomiot, joihin ne voivat johtaa, jos kieltoa rikotaan. Läheinen yhteys rikosasioihin ilmenee myös siten, että syyttäjällä
on oikeus olla läsnä jo lähestymiskieltoa haettaessa, ei vain sen rikkomista käsiteltäessä. Heppoisesti annetut lähestymiskieltopäätökset ovat osa sitä vinoutunutta järjestelmää, joka tuhoaa lasten elämää vieraannuttamistapauksissa.
22
Sanchez −tapauksessa, jossa on kyse vakavasta PAS:sta, psykologi joka ei tunnistanut PAS:a lapsessa, suositteli tapaamisten vähittäistä aloittamista. Tosiasiassa niistä ei tullut mitään, vaan isä on nyt ollut jo vuosia tapaamatta poikaansa. ”Vähittäiset tapaamisten käynnistämiset” ovat siten erittäin haitallisia lapsille, kun ne eivät auta suhteen ylläpitoon, vaan päinvastoin
sellaiset suositukset edeltävät kontaktin pysyvää ja lopullista katkeamista.
1000
Anja Hannunniemi
Tietoon perustuvan suostumuksen periaatetta ei kyetä Suomessa soveltamaan lapsenhuoltoasioissa oikein, kun vieraannuttamisoireyhtymää ei tunnisteta
Informed consent eli tietoon perustuvan suostumuksen periaate on keskeinen lääkintäoikeudellinen käsite, joka tarkoittaa, että potilaan tulee
olla täysin informoitu voidakseen antaa pätevän
suostumuksen hoitotoimenpiteeseen. Sen lisäksi
hänen tulee olla kyvykäs päättämään hoidostaan.
Periaatetta sovelletaan myös alaikäisiin potilaslain 7 §:n perusteella: Jos lapsi arvioidaan niin
kehittyneeksi, että hän voi itse päättää hoidostaan, se sulkee pois huoltajien oikeuden päättää
siitä. Lainkohdassa kriteeri ”ikä ja kehitystaso”
on ilman vuosissa mainittua ikärajaa. Potilaslain
esitöiden mukaan 12 vuotta täyttänyt olisi lähtökohtaisesti ns. kypsä alaikäinen, mutta käytännössä kypsyysikäraja voi olla korkeampi tai
alhaisempi. Lapsen tulee voida muodostaa mielipiteensä ilman pakkoa ja painostusta, jotta hänen
tahtonsa olisi pätevä.23 Lapsen palautusta koskevassa säännöksessä LHL 34 §:ssä puhutaan ”iästä
ja kypsyydestä” eli termi on vastaava kuin lapsen
oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklassa ja potilaslaissa. Täytäntöönpanolain 2 §:ssä vaaditaan
joko 12 vuoden ikää tai riittävää kehittyneisyyttä
lapselta, jonka oma tahto tulee ottaa huomioon
täytäntöönpanossa. Kun täytäntöönpanolaissa
on omaksuttu samantyyppinen käsitys alaikäisen
kypsyydestä kuin potilaslaissa, myös huoltoasioissa tulisi noudattaa tietoon perustuvan suostumuksen periaatetta, eli että lapsen tahdon tulisi
olla muodostunut ilman pakkoa ja painostusta.
Markku Helin, Tuula Linna ja Matti Rintala ovat
23
katsoneet informed consent -periaatteen mukaisesti, että yli 12-vuotiailla on melko laaja harkintamarginaali oman etunsa suhteen. Esimerkiksi
itsetuhoinen päätöksenteko voisi olla syy siihen,
ettei lapsen tahtoa noudateta. Lisäksi huomiota
pitäisi kiinnittää siihen, onko lapsen tahtoon epäasiallisesti vaikutettu.24
Vaikka ajatus on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa, käytännössä sitä ei ole osattu noudattaa,
kun PAS:a ei tunneta eikä lapsen tahdon aitoutta siten osata arvioida. Lapset ovat viimeistään
12-vuotiaina kokonaan menettäneet kontaktinsa
etävanhempaan, koska vieraannuttajat käyttävät
täysin rinnoin hyväkseen sitä, että 12-vuotias
”saa päättää itse”, tapaako toista vanhempaa.
Alan kirjallisuuden mukaan vieraannuttamisella on erittäin negatiiviset vaikutukset lapsen
selviytymiseen, minkä vuoksi tällainen ”oma”
päätöksenteko on itsetuhoista, ja se pitäisi estää.
Kannetta tapaamisoikeuden vahvistamiseksi yli
12-vuotiaalle ei yleensä ole hyväksytty, kun sitä
ei kuitenkaan voitaisi laittaa täytäntöön. Jos lapsi ei suoranaisesti vastusta, voidaan tehdä täytäntöönpanokelvottomia ”nahkapäätöksiä”, joiden mukaan lapsi tapaa etävanhempaa milloin
haluaa.
KKO:n ratkaisulla 2001:110 vahvistettiin tämä
käytäntö, joka on lapsen edun ja oikeudenvastainen silloin, kun lapsen tahtoon on epäasiallisesti vaikutettu. Sveitsissä asuva lasten isä menetti
heidän huoltonsa ja asumisensa lasten kuolleen
äidin naisystävälle. Lasten jääminen Suomeen oli
alunperin tullut mahdolliseksi KKO:n virheellisen
laintulkinnan vuoksi C:n palautusasiassa vuonna
1995 (KKO 1995:110), jota on kritisoinut mm.
Markku Helin25, niin että huoltoasiassa KKO tuli
Ks. Hannuniemi, Anja: Alaikäisen oikeudellisesta asemasta terveydenhuollossa, LM 1997, 836–855. Olen suositellut, että
nuoria, joilla on toimintakykyä voimakkaasti rajoittava mielenterveys- ja/tai päihdeongelma ei katsottaisi kypsiksi alaikäisiksi
silloin, kun he eivät tosiasiallisesti kykene päättämään hoidostaan, vaikka olisivat pitkälle päälle 12-vuotiaita. Kypsyysikärajaa
voidaan tällä perusteella nostaa aina täysi-ikäisyyteen asti, mikä mahdollistaa myös vanhempien tiedonsaannin nuoren potilasasiakirjoista, jos nuori pyrkii sen kieltämään. Myös jos kyse on vaikeasta ja vaarallisesta toimenpiteestä, yli 12-vuotiasta
ei katsota kykeneväksi päättämään hoidostaan, jos hän ei todellisuudessa täysin ymmärrä toimenpidettä ja sen merkitystä.
Käytännössä lainkohdan soveltaminen johtaa liukuvaan ikäraja-asteikkoon lasten kypsyyttä arvioitaessa.
24
Helin, Markku Linna, Tuula Rintala, Matti: Huolto ja tapaamispäätöksen täytäntöönpano, Helsinki 1997, 60–63
25
Helin, Markku: Lapsen huolto ja tapaamisoikeuslain säännökset lasta koskevista kansainvälisluonteisista riidoista,
Defensor Legis 1995, 901–931
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
säilyttäneeksi itse luomansa oikeudenvastaisen
tilan. Äidin kuolemasta lähtien lapset olivat asuneet tämän naisystävällä, joka oli estänyt lasten
tapaamisia isänsä kanssa. Alemmat oikeusasteet
olivat määränneet lapset isän huoltoon, mutta
KKO muutti päätöksen naisystävän hyväksi, koska
lapset olivat siihen mennessä täyttäneet 12 vuotta
ja kertoneet kaksi vuotta aiemmin heitä kuultaessa
vastustavansa muuttoa Sveitsiin. PAS:n kannalta tapaus on mielenkiintoinen siten, että vaikka
oikeusasteiden ratkaisuissa ei vedottu vieraannuttamiseen, ne katsoivat, ettei lasten isää vastustava
mielipide johtunut isästä, vaan prosesseista. Toisin
sanoen oli hyvin lähellä oletus siitä, että naisystävä oli manipuloinut lapsia isäänsä vastaan.26
Isä valitti KKO:n päätöksestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (18249/02), joka antoi
ratkaisunsa tapauksessa C. v. Suomi 9.5.2006
todeten, että EIS 8 artiklaa oli loukattu. C.:lle
määrättiin poikkeuksellisen suuri vahingonkorvaus. EIT arvosteli KKO:a siitä, että se oli kiinnittänyt yksinomaista huomiota lasten tahtoon,
kun esim. hovioikeus oli painottanut sitä, että
se ei ollut sidottu lasten mielipiteisiin, vaikka
nämä olisivat yli 12-vuotiaita. Ratkaisumenettely jätti EIT:n mukaan valittajalle vaikutelman,
että naisystävän oli annettu manipuloida lapsia ja
oikeusjärjestystä riistääkseen isältä oikeudettomasti vanhemman roolin. Manipulointia koskeva
26
1001
lausuma viittaa vieraannuttamiseen, mutta termiä
ei ole EIT:n selostuksessa eikä ratkaisussa. EIT:n
päätöksestä voidaan johtaa oikeusohje, että lapsen mielipide ei riitä sellaisenaan, vaan huomiota
tulee kiinnittää tapaan, jolla se on muodostunut.
Manipuloinnin vuoksi myös yli 12-vuotiaan tahto
voidaan jättää huomiotta.
Isä toimitti EIT:lle laatimani englanninkielisen lausunnon, jossa kerroin pitäväni juttua hyvin
vakavana vieraannuttamistapauksena ja kritikoin
KKO:n epäyhtenäistä linjaa lapsiasioissa viitaten
sen ennakkoratkaisuihin, jotka ovat perusteluidensa osalta, koskien lapsen mielipiteen muodostusta
ja merkitystä, keskenään ristiriidassa.27 Katsoin,
että kun alemmat oikeusasteet olivat tosiasiallisesti tehneet johtopäätöksen vastapuolen harjoittamasta manipuloinnista, KKO ei olisi saanut
ottaa lasten mielipiteitä annettuina, vaan tutkia
perusteellisesti niiden aitous määräämällä puolueettomat, mielellään PAS-tietämyksellä varustetut asiantuntijat haastattelemaan lapsia ja järjestää
suullinen käsittely heitä haastatelleiden asiantuntijoiden kuulemiseksi. Vaikka lapset olivat yli 12vuotiaita, informed consent –periaate edellyttää
heidän muodostaneen mielipiteensä ilman pakkoa
tai painostusta eli ilman manipulointia. Kun näin
ei ilmeisesti ollut laita, KKO:n ratkaisu oli väärä.
Ihmisoikeustuomioistuin oli samaa mieltä. Päätöksensä kohdassa 58 se toteaa:
Lasten äidin eläessä he olivat isästään keskivaikeasti vieraannutettuja, mikä ilmenee vanhemman lapsen vaikeuksista
sopeutua tapaamisiin niiden alussa (isän vastustamista, aggressiota); toinen lapsista oli tuolloin sen verran nuori, että häntä
ei ollut mahdollista vieraannuttaa tehokkaasti. Äidin kuoleman jälkeen naisystävän hoidossa lapset tulivat vakavasti vieraannutetuiksi. Sovittelija kertoi, että vanhempi lapsista on lausumiensa perusteella tietoinen naisystävän tuntemasta vihasta isää
vastaan, mikä väistämättä vaikutti lapsiin. Lapset käyttivät ikätasolleen sopimattomia ilmaisuja lähettäessään isälleen kirjeitä
ja kortteja kieltäytyessään yhteydenpidosta. Naisystävä vaati tapaamisten toteuttamista ainoastaan siten, että olisi itse läsnä
(gatekeeping), mihin isä ei suostunut. Tämän vuoksi tapaamiset eivät toteutuneet naisystävän aikana.
27
Koski–Rogers -ratkaisulla katsoin C:n tapauksessa vahvistettujen periaatteiden ns. kypsän alaikäisen mielipiteen merkityksestä romuttuneen täysin. Kritisoin myös sitä, että Rogers -tapauksessa KKO ei noudattanut omaa aikaisempaa linjaansa
myöskään 9-vuotiaan kypsyyden osalta, kun 1.11.1995 (Dnro 95/1327) antamallaan palautuspäätöksellä KKO oli antanut
juridista painoa 9-vuotiaan mielipiteelle, mutta ei antanut sitä Rogersin tapauksessa. KKO:ssa ei ole luotu yleistä kestävää
linjaa lapsiasioissa, vaan sen sijaan on tapauksesta toiseen valittu jokin sattumanvarainen helpolta tuntuva johtolanka – esim.
lasten ikä tai heidän manipuloitavuutensa – jota seuraamalla tulokseksi on tullut poukkoilevaa käytäntöä. Suuren ongelman
muodostaa KKO:n haluttomuus järjestää lasten mielipiteen tutkintaa ja suullisia kuulemisia heitä kuuleville asiantuntijoille:
Kun kyseessä on poikkeuksellisen vaikea lapsiasia, helppoa tietä sen ratkaisemiseen ei ole. Ainoana positiivisena asiana pidin
C:n tapauksessa, että vaikka se asiallisesti ottaen meni väärin, niin oikeusvarmuuden kannalta on hyvä, että 12-vuotiaan oikeus
päättää asioistaan on vahvistettu riippumatta tavasta, jolla hänen tahtonsa on muodostettu: Tuomioistuimilla ei kuitenkaan ole
käytössään tapoja arvioida oikein lapsen tahdon aitoutta, vaikka siihen tahdottaisiinkin kiinnittää huomiota.
1002
Anja Hannunniemi
”The Supreme Court, however, placed exclusive
weight on the views expressed by the children without considering any other factors, in particular the
applicant’s rights as a father, effectively giving the
children, who had both reached the age of 12, an
unconditional veto power, and reversing the decisions which had hitherto been in the applicant’s favour. Furthermore it did so without taking any steps
to clarify through further evidence or expert opinion, any divergent interpretation of the evidence.”
Olin lausunnossani pannut merkille, kuinka
C:n tapauksessa KKO:n omaksuma kanta alaikäisen mielipiteestä on ristiriidassa Koski−Rogers
tapauksessa (KKO 2004:76) omaksutun näkemyksen kanssa sikäli, että C:n tapaus käytännössä ratkaistiin 10-vuotiaan mielipiteen avulla, kun
taas Koski−Rogers tapauksessa edes 13-vuotiaan
mielipiteelle ei laitettu mitään painoa.28 Huomautin, että palautusnormit lastenhuoltolaissa edellyttävät samantyyppistä tulkintaa ”kypsän alaikäisen” kriteereistä kuin muukin lainsäädäntö, joten
erilainen kohtelu ei ollut perusteltu.29 Kummassakin tapauksessa ongelmaksi muodostui se, että
Suomessa ei vieraannuttamisoireyhtymää tunne-
ta ja että KKO ei järjestänyt lasten kuulemisia.
Molemmissa tapauksissa KKO myös käytti liian
vanhoja lausuntoja lasten mielipiteestä.
KKO vetosi pääargumenttinaan naisystävän
hyväksi siihen, että alempien oikeusasteiden
tekemät päätökset isän lähihuollosta eivät olisi
olleet täytäntöönpanokelpoisia, kun lapset vastustivat Sveitsiin muuttamista. Olen perustellusti toista mieltä. Kuten edellä olen todennut,
PAS-kirjallisuuden ja omien kokemusteni valossa
vieraannutetut lapset sopeutuvat paljon nopeammin ja paremmin torjutun vanhemman luo kuin
kuvitellaan. He tietävät itse toimivansa väärin
yhtyessään lähivanhemman vihakampanjaan,
mistä aiheutuva syyllisyys luo heille valtavan
tunneperäisen taakan.30 Taakka alkaa välittömästi
helpottaa, kun lapsi pääsee etävanhemman luo
ilman, että hänen tarvitsee enää pelätä entisen
lähivanhemman painostusta. Taakan keventyminen edesauttaa lapsen sopeutumista merkittävästi.
Sopeutumisvaikeuksia tulee tietysti jonkin verran, mutta niitä ratkaisemaan on esim. Saksassa
määrätty uudelle lähivanhemmalle tukihenki-
28
Pidän asiallisesti ottaen oikeana palautusratkaisua Koski–Rogers -tapauksessa, koska kyse oli amerikkalaisista pojista.
Asiaa käsiteltäessä otin kantaa menettelytapoihin, siihen että kypsillä alaikäisillä on oikeus reiluun oikeudenkäyntiin ja siihen
liittyen oikeus tulla kuulluiksi. Poikia olisi tullut kuulla tuoreeltaan selvittäen, onko kyse vieraannuttamisesta. Lasten isä oli
tuonut mukanaan Suomeen amerikkalaisen PAS-ekspertin ja vetosi hänen lausuntoihinsa. Äidin vieraannuttava käytös tuli
asian edetessä yhä selvemmin esille, mutta myös isä syyllistyi lapset Ranskaan tuntemattomaksi naamioituneena kaapatessaan
toimintaan, jota voidaan pitää vieraannuttavana; kaappaus oli lapsille todennäköisesti traumaattinen kokemus. Kummankin
vanhemmista voidaan siten katsoa käyttäytyneen lasten edun vastaisesti.
29
Myönsin tosin, että lapsen etua ei voida palautusnormien perusteella arvioida yhtä laajasti kuin muuten LHL:n perusteella.
Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kypsän alaikäisen kriteerit ovat samat. En siis hyväksynyt KKO:n silloisen presidentin väitettä, että huolto- ja palautusratkaisut ovat eri asioita, eikä niitä saisi ”sekoittaa” keskenään. Palauttamismääräyksen
antamisesta kieltäytymisen perusteita lapsen iän ja kypsyyden lisäksi on LHL 34 §:n 1 mom. 2 kohdan mukaan ”vakava vaara,
että palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille taikka että lapsi muutoin joutuisi sietämättömiin
olosuhteisiin.” Mikäli voidaan todistaa, että lasta lähtömaassa odottaa vakavasti vieraannuttava vanhempi, 2 kohdan mukainen
peruste, henkiset vauriot ja sietämättömät olosuhteet täyttyvät, ja lapsen palauttamisvaatimus voidaan hylätä. Yleensä kuitenkin
kaappaaminen toiseen valtioon osoittaa kaappaajan olevan itse vakavasti lastaan toisesta vanhemmasta vieraannuttava.
30
Kyse ei ole vain syyllisyydestä, vaan vakavastikin vieraannutetuilla lapsilla on jäljellä paljon rakkautta ja kaipausta
torjuttua vanhempaa kohtaan. Vihaisuuden esittäminen PAS-lapsilla palveleekin usein reaktionmuodostuksena alkuperäistä
rakkautta vastaan, Gardner 1998, 112. Vieraannuttajilla on yleensä niin huonot vanhemmanominaisuudet, että lapset huokaavat
helpotuksesta päästessään pois heidän luotaan.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
löksi guardiam ad litem.31 Myös ammattiapua
voidaan käyttää. KKO:n linja C:n tapauksessa
on kestämätön myös siten, että kun tähän mennessä on huoltoratkaisuissa lähdetty biologisten
vanhempien ensisijaisuudesta vieraisiin nähden,
niin nyt kuka tahansa vieras ihminen voisi lapsen
kaappauksen jälkeen päästä lähihuoltajaksi ajan
kulumisen ja lapsen oikeudenvastaiseen tilaan
tottumisen kautta.32
KKO 2008:69 − varttuneiden lasten suojelua
päätöksenteolta vanhempien kiistassa
Vastaavaa päättelyä, joka koski 4-vuotiaan
suojelemista päätöksenteolta vanhempien välisessä kiistassa tapauksessa 2004:118, KKO sovelsi
myös huomattavasti iäkkäämpiin lapsiin ratkaisussa 2008:69. KKO:een ehdittäessä he olivat
15- ja 18-vuotiaita nuorukaisia, ja täysi-ikäistymisen vuoksi lausunnon antaminen vanhemman
pojan osalta raukesi. Nuoremmalle vahvistettiin
täytäntöönpanokelpoinen tapaamisoikeus siten,
että hänen edellytettiin oleskelevan äitinsä luona
joka toisen viikon keskiviikosta klo 18:sta sunnuntai-iltaan klo 18:aan sekä tiettyinä tarkasti
määrättyinä loma-aikoina. Määräykset olivat vanhempien alun perin keskenään sopimia, ja siten
lähtökohtaisesti lasten edun mukaisia LHL 10,2
§:n nojalla. Pojat, jotka sinänsä viihtyivät äitin-
31
1003
sä luona ja kävivät siellä usein, olivat toivoneet,
että tarkkoja tapaamisaikoja ei vahvistettaisi, kun
he tahtoivat käydä äidin luona silloin kuin itse
halusivat. KKO katsoi kuitenkin, että pojille on
haitallista joutua päätöksentekijöiksi vanhempiensa kiistassa, ja toisaalta, että alemmat oikeudet
eivät olisi saaneet jättää antamatta täytäntöönpanokelpoista päätöstä tapaamisista. KKO viittasi
ratkaisuunsa 2001:110 väittäen, että käsillä oleva
ratkaisu poikkesi siitä siten, että tapaamisratkaisu
olisi täytäntöönpanokelpoinen, mutta C:n tapauksessa huoltoratkaisu ei olisi ollut sellainen lasten
vastustaessa Sveitsiin muuttamista. Täytäntöönpantavuuden erojen perusteella KKO katsoi, että
tapauksissa omaksutut kannat ns. kypsän alaikäisen mielipiteen muodostumisesta eivät olisi keskenään ristiriidassa.
Tapauksessa kiinnittää huomiota, että mikään
siinä ei kerro vieraannuttamisesta: Pojat olivat
saaneet varsin vapaasti oleilla kumman tahansa
vanhempansa luona, eikä tapauksessa ole kuvattu seikkoja, jotka viittaisivat kärjistyneeseen tai
patologistuneeseen riitaan vanhempien välillä.
Luonnollisesti jonkinlainen kiista oli vireillä,
muutenhan sitä ei olisi käsitelty KKO:ssa asti.
Kyse lienee pikemminkin siitä, että aikuistuvien
poikien äiti ei nähnyt heitä niin usein kuin toivoi,
mutta muista syistä kuin isän harjoittaman vieraannuttamisen vuoksi: Varttuneet nuoret päättävät eheyissäkin perheissä asuessaan yleensä
Wilfrid von BochGalhau ja Ursula Kodjoe kertovat 39-vuotiaasta saksalaisisästä, jonka luo hänen kolme vakavasti vieraannutettua lastaan sijoitettiin sen jälkeen, kun äiti joutui tahdonvastaiseen mielisairaalahoitoon. Oikeus oli siirtänyt hänelle
lasten huollon johtuen äidin harjoittamasta voimakkaasta manipuloinnista. Ensin oli harkittu sijoitusta laitokseen tai sijaiskotiin, mitä isä vastusti. Äidillä oli laajat tapaamisoikeudet, mutta ne lopetettiin ohjelmoinnin jatkamisen vuoksi; lapset ovat
kuitenkin puhelinkontaktissa äitiinsä. Kun lapset pääsivät isän luo, heidän sotaisa asenteensa helpottui muutamassa tunnissa.
Syvällisempi sopeutuminen tosin tapahtui vanhemmilla lapsilla vasta 1,5 vuoden kuluttua. Isä sai paljon apua hyvältä guardian
ad litemiltä. Isä katsoo, että puheet lasten lisätraumatisoitumisesta etävanhemmalle siirron vuoksi eivät pidä paikkaansa. von
BochGalhau, Wilfrid – Kodjoe,Ursula: Psychological Consequnences of PAS Indoctrination for Adult Children of Divorce
and Efects of Alienation on Parents. Teoksessa Gardner,Richard − Sauber,Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The
International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations. Springfield 2006,
310–322, 318.
32
Esimerkkinä biologisen vanhemmuuden tärkeydestä on KKO:n ratkaisu 26.10.1987, jossa äidin sisarta ei hyväksytty
lasten huoltajaksi, vaikka äiti kuolinvuoteellaan oli siitä esittänyt toiveen, ”huoltotestamentin”. Sen sijaan huoltajaksi määrättiin aiemmin huollosta erotettu isä. Alemmat oikeusasteet olivat antaneet huollon lasten tädille, jonka luona he olivat asuneet äidin pitkän sairauden aikana. KKO:ssa täti ei saanut edes tapaamisoikeuksia, jotka voidaan vahvistaa vain biologisille
vanhemmille.
1004
Anja Hannunniemi
omista menoistaan, minkä vuoksi kiinteää tapaamisoikeutta ei ole pääsääntöisesti vahvistettu yli
12-vuotiaille.33 Tämä asiaintila tuli nyt KKO:n
päätöksellä kyseenalaistetuksi. Kuten edellä on
todettu, pakko tai painostus oikeuttaa olemaan
ottamatta huomioon kypsän alaikäisen ilmaistua
mielipidettä, mutta kun niistä ei ole kysymys, niin
johdonmukaisuuden nimissä KKO ei olisi saanut
olla ottamatta huomioon poikien kannanottoa. 34
Vaikka KKO väittää, että ei ole ristiriitaa
tämän ja C:n tapauksessa annetun ratkaisun
välillä, niin ristiriitaa on olemassa: Kuten edellä olen todennut, C:n hyväksi tehty huoltopäätös
olisi ollut täytäntöönpanokelpoinen, koska lasten
vastustukselle ei vieraannuttamistapauksissa tule
heidän oman etunsa vuoksi antaa painoa. Toisaalta tapaamisratkaisussa nuoret voivat vastustaa KKO:n päätöstä olemalla menemättä äitinsä
luo määrättyinä aikoina, eikä todennäköisesti
kukaan vouti heitä sinne tule väkisin viemään.
KKO:n arvovalta lienee ainoa syy, jolla nuorempi pojista voidaan ehkä saada noudattamaan
ko. päätöstä. Täytäntöönpantavuudessa ei siten
ole sellaisia eroja, että niiden perusteella tulisi
kajota kypsän alaikäisen oikeuteen päättää asioistaan. On häiritsevää, että silloin kun pakkoa
todella tarvittaisiin kuten C:n tapauksessa, sitä
vältetään, mutta kun sitä ei tarvita, sitä käytetään. Saadakseen oikeuskäytäntönsä lapsiasioissa johdonmukaiseksi KKO:n tulisi lakata noudattamasta ohjenuoranaan Suomen ratifioiman
ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimessa todettua C:n asiassa tekemäänsä päätöstä.
Psykologisessa mielessä KKO:n ratkaisussa
2008:69 on myönteistäkin. On totta, että myös
varttuneet alaikäiset tarvitsevat suojelua päätök33
senteolta vanhempiensa välisissä kiistoissa. Suomessa lapset itsenäistetään liian varhain edellyttämällä heiltä ikätason ylittävää selviytymistä, kun
taas KKO:n päätös korostaa lapsen oikeutta olla
lapsi aikuisuuteen asti. Täytäntöönpanokelpoinen
päätös tapaamisista voisi olla täysin perusteltu
aina 16 ikävuoteen, jopa täysi-ikäisyyteen saakka. Kun päätös kuitenkin rikkoo vallitsevaa informed consent -periaatetta siten, että myös pakon
tai painostuksen poissa ollessa kajotaan kypsän
alaikäisen päätöksentekoon, KKO:n ratkaisu ei
ole perusteltavissa eikä johdonmukainen yleisen, eikä KKO:n oman muun oikeuskäytännön
kanssa. Kun tällaista oikeuskäytännön poukkoilemista tulisi oikeusvarmuuden vuoksi välttää,
olisi suositeltavaa että niin haluttaessa vahvistettaisiin varttuneiden alaikäisten tapaamisoikeuksien toteutuminen lainmuutoksella, ei KKO:n eri
suuntiin vetävillä ratkaisuilla.
Kenellä on todistustaakka lapsen mielipiteen
aitoudesta?
OK 17 luvun 1§:n mukaan joka jotain väittää,
näyttäköön väitteensä toteen. Jos lapsen huoltoa
haetaan sillä perusteella, että kypsä alaikäinen
tahtoo asua hakijan luona, hakijan tulee näyttää
toteen lapsen tahto. Tapaamisoikeuden täytäntöönpanoasiassa hakijan tulee osoittaa, että tapaamiset ovat jääneet toteutumatta. Jos vastapuoli
vastustaa täytäntöönpanoa, hänen on todistettava, että tapaamiset ovat estyneet hyväksyttävästä
syystä, esim. että kypsä alaikäinen itse vastustaa
tapaamisia. Tähän asti kaikki on selvää. Yleensä
lasten kuuleminen tapahtuu sosiaalisen selvityksen tai täytäntöönpanosovittelun yhteydessä, min-
Olen ollut tekemisissä monien tapausten kanssa, jossa tapaamisoikeus on alun perin määrätty yli 12-vuotiaalle, mutta
käytännössä se on eri tavoin muuttunut kuolleeksi kirjaimeksi, jos ei muuten niin tapaamisoikeutta täytäntöönpantaessa,
jolloin lapsen vastustus tai välinpitämättömyys tapaajaa kohtaan on johtanut täytäntöönpanosta luopumiseen. On myös ollut
tapauksia, joissa yli 12-vuotiaita on kuultu oikeudessa siitä, minkälaiset tapaamiset hän haluaa, ja yleensä noudatettu varttuneen lapsen vastustavaa tahtoa.
34
Potilaslain 7 §:n nojalla vanhempien mielipide syrjäytyy kokonaan, jos lapsi arvioidaan riittävän kypsäksi päättämään
itse hoidostaan. Informed consent -periaate on edustettuna myös sosiaalihuollon asiakaslain 11,3 §:ssä, jonka mukaan kypsä
alaikäinen voi päättää siitä, saavatko hänen huoltajansa tiedokseen häntä koskevia sosiaalihuollon dokumentteja.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
kä vuoksi lapsen ilmaisemasta tahdosta todistelu ei aiheuta ongelmia asianosaisille edellyttäen,
että viranomaiset ovat kuulleet lasta ja kirjanneet
tämän mielipiteen asianmukaisesti.
Tilanne vaikeutuu huomattavasti, kun ryhdytään esittämään väitteitä lapsen mielipiteen
aitoudesta. Sekä manipuloinnin tapahtuminen
että se, että sitä ei ole tapahtunut, on hyvin vaikeaa osoittaa tavallisella todistelulla; lähinnä voidaan esittää epäsuoraa tai indisionäyttöä. 35 Sen
vuoksi todistelua kumpaankaan suuntaan ei tulisi
vaatia asianosaisilta, jos käytettävissä ei ole lasta
haastattelevia asiantuntijoita, jotka ovat erityisesti paneutuneet lapsen tahdon aitouden problematiikkaan.36 Koska Suomessa psykiatreille ja
psykologeille ei opeteta PAS:a, eikä muutenkaan
riittävästi tunnistamaan indoktrinaatiota, he eivät
useinkaan kykene havaitsemaan lapsen tahdon
epäaitoutta.37 Jos tuomioistuin ei ole valmis käyttämään PAS-asiantuntijaa, ei ole varmaa keinoa
tietää, onko lapsi manipuloitu, joten todistustaakka asian suhteen olisi kohtuuton.
Kun em. asiat on oikeuskäytännössä ymmärretty, niin näyttöä manipuloinnista ei yleensä
olekaan vaadittu, vaan tilanne on ratkaistu siten,
että alle 12-vuotiaiden lasten tahtoon ei ole kiin-
1005
nitetty ratkaisevaa huomiota, oli se muodostunut
miten tahansa, kun taas yli 12-vuotiaiden tahdon
on annettu ratkaista asia, samoin riippumatta tahdonmuodostuksen tavasta. Tätä periaatetta KKO
sovelsi C:n tapauksessa, mutta sen jälkeen kun
EIT tuomitsi Suomen valtion asiassa kiinnittämällä huomiota lasten mielipiteen tutkimisen
puutteisiin, kerrottua menettelyä ei voida enää
jatkaa. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on tuomareiden, asianajajien ja lasta haastattelevien
perehdyttävä PAS:een, jos tahdomme välttää
Ihmisoikeussopimuksen vastaisuuden ja kaaoksen oikeuskäytännössä.
Ennen kuin lasta haastattelevat ovat kunnolla
perehtyneet PAS:een, tilanne on todistelun suhteen villi erityisesti, kun KKO on hämmentänyt
sitä lisää C:n tapauksen jälkeen kypsiä alaikäisiä
koskevilla ristiriitaisilla ratkaisuillaan. Muutamia
suuntaviivoja voidaan kuitenkin antaa. Käyttäytymistieteiden lähtökohta on lapsen lojaalisuus ja
kiintymys kumpaankin vanhempaansa. Jos toisen
vanhemman puuttuminen lapsen elämästä olisi
normaalia, 70 prosenttia lastensuojeluperheistä ei olisi yksinhuoltajaperheitä, au-äitien pojat
eivät nuoressa aikuisiässä kuolisi ikätovereitaan
useammin, eikä lapsenhuoltolaissa painotettaisi
35
Sovittelija kiinnitti C:n tapauksessa huomiota lasten käyttäytymisen ja puheen ristiriitoihin, jotka ovat keskeisiä tehtäessä johtopäätöstä PAS:sta: Toisaalta lapset isästä kysyttäessä vastustivat tätä voimakkaasti, toisaalta heidän käytöksensä kertoi
kaipauksesta isää kohtaan. Myös Bricklinin ja Elliotin artikkelin alussa viitatut testit toimivat samoin. Niiden ideana on PAS:n
jäljittäminen sen ristiriidan avulla, joka on lapsen verbaalisesti ilmaiseman toisen vanhemman vastustuksen (NBOAI= not
based on actual interactions) ja samaan vanhempaan ei-verbaalisesti havaitun kiintymyksen välillä. On tyypillistä PAS:lle, että
seurattaessa lapsia etävanhemman kanssa valvotussa tapaamistilanteessa vuorovaikutus sujuu erinomaisesti, mutta lähivanhemman luona lasten väitetään pelkäävän etävanhempaa. Jos kirjallisena todisteena voidaan esittää tapaamispaikan tai päiväkodin
raportti lapsen ja etävanhemman hyvin toimivasta kontaktista, se on (indisio)todiste PAS:sta, kun raportissa kerrottu lasten
suhtautuminen on ristiriidassa vastapuolen väittämien kanssa.
36
Huolto- ja täytäntöönpanoasioiden virallisperiaatteesta johtuu, että lapsen mielipide ja sen aitous tulee aina tarkastaa
viranomaistoimin riippumatta siitä, tekeekö hakijan vastapuoli siitä nimenomaisen väitteen tai ei. Tosiasialliset kyvyt mielipiteen aitouden selvittelemiseksi vaihtelevat kuitenkin huomattavasti. Psykologeja, psykiatreja ja sosiaalityöntekijöitä selkeämpi
näkemys lasten tahdon aitoudesta on parhaimmilla täytäntöönpanosovittelijoilla, joille mielipiteen muodostuksen sudenkuopat
ovat valjenneet pitkän kokemuksen ansiosta. He voivat tunnistaa vieraannuttamisen, vaikka eivät tietäisi ilmiön nimeä.
37
Toinen vaihtoehto on, että tahdon epäaitous havaitaan esim. perheneuvolan tutkimuksissa, mutta sen lausuntoa ei osata
tulkita tuomioistuimessa oikein, kun lausunnossa ei puhuta manipuloinnista, vaan lojaliteettiristiriidasta esim. seuraavasti:
”Lapsi ei pelkää isäänsä, kuten äiti väittää, vaan hän kärsii lojaliteettiristiriidasta.” Olen Jurisprudentian artikkelin 3 luvussa
osoittanut tällaisen lausunnon tarkoittavan sitä, että äiti on manipuloinut lapsen isäänsä vastaan, vieraannuttanut lasta isästään,
mistä lausunnon tulisi katsoa olevan todiste. Näin siitä huolimatta, että siinä ei syyllistetä lähivanhempaa lojaliteettiristiriidan aiheuttamisesta lapselle, ja päinvastoin vielä suositellaan lapsen jatkavan asumista lähivanhemman luona. Hannuniemi
2007, 23–31. Lojaliteettiristiriidasta kertovan lausunnon todistusarvoa voidaan vahvistaa etävanhemman kunnollisuudesta
ja hyvästä suhteesta lapseen kertovilla todisteilla, jolloin poissuljentaperiaatteen mukaan vastuu lapsen oirehdinnasta vielä
selkeämmin siirtyy vastapuolelle.
1006
Anja Hannunniemi
molempien vanhempien tärkeyttä lapselle.38 Näin
ollen lähtökohtana tai laillisena presumtiona tulisi pitää lapsen tarvetta molempiin vanhempiin,
minkä vuoksi vanhemman, joka pyrkii kontaktin
vähentämiseen tai poistamiseen väittämällä toista vanhempaa haitalliseksi lapselle, tulee osoittaa väitteensä toteen konkreettisella ja varmalla
todistusaineistolla. Aivan liian usein vanhemmat
menettävät huollon ja tapaamisoikeudet pelkästään epämääräisten tai jo kumottujen väkivaltaväitteiden perusteella.39 Vieraannuttaja harjoittaa manipulointia paitsi lapsiinsa, myös viranomaisiin, muun ohella väärien väitteiden avulla.
Tämän vuoksi väärien väkivaltaväitteiden esittäjät ovat aina myös vieraannuttajia ja syyllistyneet
lapsen manipulointiin.
On hyvä sääntö sen suhteen, mikä aiheuttaa
lapsen haluttomuuden kontaktiin: Jos etävanhempi on kunnollinen, eikä kyetä näyttämään toteen,
että hän olisi käyttäytynyt selvästi väärin lasta
kohtaan, ja hänen suhteensa lapseen on ollut hyvä
yhdessäasumisen aikana,40 niin johtopäätös on,
että lähivanhempi on aiheuttanut tapaamisongelman omalla vastustuksellaan, hän manipuloi lasta. Toisin sanoen etävanhemman ja lapsen hyvä
suhde ei voi muuttua muuksi ilman lähivanhemman negatiivista myötävaikutusta, jollei jotain
konkreettista etävanhemman tekemää pahaa
voida dokumentoidusti osoittaa. Yhteydenpidon
38
ollessa vähäistä voi tapahtua luonnollista vieraantumista, mikä ei kuitenkaan koskaan aiheuta sellaista jyrkkää etävanhemman vastustamista, joka
on tyypillistä PAS:lle.
Täytäntöönpanoasioiden ei tulisi olla valitusinstansseja huolto- ja tapaamispäätöksille: Lapsen
tahtoa tulisi tulkita samalla tavoin TpLain 2 §:n
kuin LHL 11 §:n mukaan. Jos lapsen tahdonmuodostus on kunnolla peruspäätöksen yhteydessä
selvitetty, täytäntöönpanossa tarkastelun kohteena
ei voi enää olla lapsen tahto tai sen aitous,41kuten
eivät muutkaan peruspäätöksellä ratkaistut asiat.
Kyse voi olla vain siitä, ovatko olosuhteet peruspäätöksen jälkeen muuttuneet niin, että on muodostunut täytäntöönpanon este, mistä todistustaakka on hakijan vastapuolella.42 Kun TpLain 2
§:ssä on kyse varttuneen lapsen omasta tahdosta,
hakijan vastapuolella on todistustaakka myös väittäessään sitä täytäntöönpanon estettä, että selvitetty tahto ei ole lapsen oma, vaan että siihen on
epäasiallisesti vaikutettu. Valistuneimmissa tuomioistuimissa todisteina lasten tahdon epäaitoudesta on hyväksytty heidän viestejään ja dokumentoituja puheitaan, joissa lasten on havaittu
esittäneen samoja perättömiä väitteitä kuin lähivanhempi, käyttäneen ikätasolleen soveltumattomia sanontoja tai omanneen epäasianmukaisia
tietoja vanhempien yksityiselämästä. Lapset eivät
luonnostaan esimerkiksi muista vanhempien rii-
Lapsenhuoltolain taustalla on 1950- ja 60-luvuilla kiintymyssuhdeteoriaa kehitettäessä havaittu molempien vanhempien
tärkeys. Richard Warshakin mukaan toisen vanhemman menettäminen tuottaa paljon pysyviä häiriöitä ja sopeutumisongelmia
lapsille ja nuorille. Jos toisen vanhemman menettäminen olisi normaalia, tällaisia tuloksia ei tulisi. Warshak, Richard: Current
Controversies Regarding the Parental Alienation Syndrome. Teoksessa von Boch-Galhau, Wilfrid − Kodjoe,Ursula − Andritzky,
Walter − Koeppel Peter: Das Parental Alienation Syndrome (PAS). Eine interdisziplinäre Herausforderung für scheidungsbegleitete Berufe. Internationale Konferenz, Frankfurt am Main, 18–19.10.2002, Berlin 2003, 207–235, 209. PAS:n ja toisen
vanhemman menettämisen vaikutuksista lapsiin ks. Hannuniemi 2007, 38−44.
39
Epämääräisten todistamattomien väkivaltaväitteiden käyttäminen rikkoo sekä siviili- että rikosprosessissa EIS 6 (2)
artiklaa. Asianajaja voi vaatia väitteiden yksilöintiä ja vahvistamista todisteilla, joita ilman hänen päämiehensä ei ole saanut
hyväkseen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
40
Vanhemman ja lapsen hyvästä suhteesta voidaan esittää oikeudelle esim. hauskoista yhteisistä hetkistä kertovia valokuvia
ja kuulustuttaa todistajia, jotka kertovat suhteesta pitkältä ajalta.
41
Eri asia on, jos peruspäätös on niin vanha, että lapsen kypsyminen on merkinnyt olosuhdemuutosta, tai jos kunnollista
selvitystä ei ole tehty lapsen tahdosta peruspäätöksen yhteydessä. Olen ollut mukana useissa jutuissa, joissa vasta vouti on
pyrkiessään noutamaan lapsia ensimmäistä kertaa kuullut heitä. Voudin kuuleminen on myös saattanut jäädä ainoaksi kunnolliseksi kuulemiseksi koko vuosia kestävässä prosessoinnissa.
42
Käytännössä este voi johtua vain hakijan harjoittamasta lapsen kaltoinkohtelusta, minkä vuoksi sellaisia väitteitä viljellään paljon toisen hakiessa uhkasakkoa tai noutoa.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
toja monen vuoden takaa, tiedä heidän seksiasioistaan, eivätkä he pelkää lähivanhemman vararikkoa, jollei heille aiemmista riidoista, uusista
kumppaneista tai köyhtymisen pelosta jatkuvasti
muistuteta. Päätösten perusteeksi on laitettu tällaista näyttöä, mikä vaatii paljon asianajajalta, ja
on vaikeaa saada ”vedenpitäväksi” eli vieraannuttaminen kokonaan toteennäytetyksi ilman viranomaislausuntojen tukea.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
käytäntöä vieraannuttamistapauksissa
EIT:ssa on annettu runsaasti tapaamis- ja
huoltoratkaisuja, jotka selostusten perusteella
vaikuttavat PAS-tapauksilta, vaikka termiä ei
ole mainittu missään vaiheessa.43 Eräs tällainen
on Ignaccolo-Zenide v. Romania (31679/96).
EIT tuomitsi Romanian 25.1.2000 EIS 8 artiklan
rikkomisesta, kun sen viranomaiset eivät olleet
tehneet juuri mitään pannakseen täytäntöön
v.1994 annetun päätöksen, jolla ranskalais-romanialaisen pariskunnan kahden tyttären lähihuolto
oli annettu äidille. Ranskalaisen tuomioistuimen
lausumat osoittavat hyvin selvästi, että kyse oli
PAS:sta, samoin olosuhteisiin nähden täysin
yliampuva ja epärationaalinen äidin vastustaminen tapaamistilanteessa. Romanialaisisä vastusti äidin hyväksi tehdyn huoltopäätöksen täytäntöönpanoyrityksiä lähtemällä useaan kertaan
43
1007
lasten kanssa pakoon, mutta viranomaiset eivät
yrittäneetkään etsiä lapsia. Äiti kävi Romaniassa
tavatakseen lapsensa, mikä onnistui vain kerran
noin 10 minuutin ajan suuren viranomaisjoukon
läsnä ollessa lasten koulun opettajanhuoneessa
v. 1997. Äidin tavatessa ensimmäistä kertaa 7
vuoteen tyttärensä toinen lapsista yritti paeta ja
uhkasi heittäytyä ikkunasta, jos hänet pakotettaisiin palaamaan äitinsä luo. Toinen alkoi itkeä
ja käski äitinsä poistua ilmoittaen, ettei halunnut
koskaan nähdä häntä. Kun lapset olivat poistuneet, valittaja ilmoitti, ettei hän enää halunnut
vaatia huoltopäätöksen täytäntöönpanoa. Lasten
isä teki v. 1995 ranskalaiselle tuomioistuimelle
hakemuksen, jolla hän pyysi huollon uskomista
itselleen. Hylätessään hakemuksen oikeus totesi, että lapsia oli kasvatettu vihaamaan äitiään,
mikä ilmeni heidän äidistään käyttämistä erityisen järkyttävistä ilmaisuista. Heidän kasvatuksensa ja olonsa olivat riistäneet heiltä kaiken
arvostelukyvyn.44
Tapauksessa Kosmopoulou v. Kreikka
(60457/00) Kreikka tuomittiin 5.2.2004 EIS 8
artiklan rikkomisesta, kun sen tuomioistuimet
olivat jättäneet antamatta äidille riittävät prosessuaaliset takeet tapaamisoikeuden toteuttamiseksi. Kansalliset tuomioistuimet olivat kahdesti eloja syyskuussa 1997 kieltäneet valittajalta häntä
kuulematta väliaikaisesti tapaamiset. Kiellot oli
annettu pian tapaamisoikeuden myöntämisen
jälkeen eli erityisen ratkaisevalla hetkellä sikäli
EIT:n ratkaisussa Siemianowski v. Puola 6.9.2005 (45972/99) oli kyse vieraannuttamisesta, kun äiti ei vuosikausiin antanut isän tavata tytärtään juuri lainkaan, ensin estämällä tapaamisia käytännössä ja sen jälkeen tyypillisellä vetoamisella ”lapsen
omaan tahtoon”. EIT ei kuitenkaan katsonut tapausta 8 artiklan rikkomiseksi, kun Puolan tuomioistuimet olivat useaan otteeseen
määränneet äidin maksettavaksi uhkasakkoja ja valvoneet tapaamisjärjestelyjä, eikä PAS:a mainittu lainkaan. Ymmärrystä vieraantumisväitteelleen ei saanut saksalainen Werner Süss, jonka tapaamisten estämisten ei 10.11.2005 EIT:n antamalla päätöksellä, lähinnä lapsen oman vastustavan tahdon perusteella, katsottu yltäneen ihmisoikeusloukkauksen tasolle, vaikka tuossakin
tapauksessa olivat PAS-oireet nähtävissä (40324/98).
44
Islantilaisen Sophia Hansenin tapaus on analoginen Ignaccolo -tapauksen kanssa. Hansen joutui vuosia taistelemaan
entisen miehensä kotivaltion Turkin kanssa kahden tyttärensä huollosta ja tapaamisesta, kun isä pakoili yhdessä tytärten kanssa täytäntöönpanoa kerran toisensa jälkeen. Tyttäret puhuivat heitä kuultaessa vieraannutetuille lapsille ominaisella tavalla:
Valittaja ei ollut enää heidän äitinsä, tämä oli ollut paha heille, jättänyt heidät yksin ja mennyt muiden miesten kanssa (isän
puhe kuultaa selvästi läpi), tytär ei tuntenut myötätuntoa äitiään kohtaan, jne. EIT tuomitsi 23.9.2003 Turkin EIS 8 artiklan
nojalla sen vuoksi, että tapaamisoikeuksia ei ollut pantu riittävän tehokkaasti täytäntöön (36141/97). PAS:a ei tapauksessa
mainittu lainkaan, mistä huolimatta kyse on vakavasta vieraannuttamisesta.
1008
Anja Hannunniemi
kuin 9,5 vuoden ikäinen lapsi tuli saattaa äitinsä
yhteyteen ja heidän välilleen tuli perustaa säännöllinen yhteydenpito.45
Tytär oli syntynyt v. 1988. Vuoden 1996
lopulla äiti lähti Englantiin jättäen lapsen yhteiseen kotiin Kreikkaan isän kanssa, joka sai myöhemmin huollon. Äiti ei ottanut yhteyttä tyttäreensä, joka itki jatkuvasti ja epätoivoisesti etsi
äitiään, jonka pitkää poissaoloa hän ei ymmärtänyt. 17.12.1996 tytär kävi tapaamassa äitiään
Bristolissa, mutta äiti jätti hänet yksin hotellihuoneeseen, jossa tytär tunsi voimakasta pelkoa
ja turvattomuutta. Äidin tullessa toukokuussa
1997 kouluun tavatakseen tytön opettajia, tämä
juoksi pakoon kauhistuneena. Elokuussa 1997
äiti potki tyttöä ja repi tältä hiuksia päästä ateenalaisella poliisiasemalla. Valituksessaan äiti
väitti, että tytär on hänestä vieraannutettu, mutta
EIT ei päätöksessään ottanut kantaa käsitteeseen.
V. 1997 annetun kolmen psykologin lausunnon
mukaan lapsi kärsi ”äitinsä tekemästä fyysisestä
laiminlyönnistä ja hylkäämisestä sekä rakkauden ja kiintymyksen kieltämisestä”. Lääkkeeksi
he suosittelivat taukoa tapaamisiin, jotta lapsen
negatiiviset tunteet tukahtuisivat.46
Valittajan väitteissä vieraannuttamisesta on
osittain perää. On myös selvää, että valittajan
oma käytös oli niin tasapainotonta, että se osaltaan aiheutti lapsen vieraantumisen, joten PAS:
sta ei voida puhua. Kuitenkin myös isä toimi väärin estäessään tapaamisia, samoin kreikkalaiset
viranomaiset ja psykologit. Isä on mitä ilmeisim45
min käyttänyt hyväkseen äidin pahaa virhettä,
lapsen hotelliin yksin jättämistä, ohjelmoidessaan
lasta vastustamaan tätä lisää. Tulos näkyi lapsen
juostessa kauhistuneena äitiään pakoon koulussa,
mikä on tyypillistä vieraannutetun lapsen käytöstä. Tapauksessa kaikki perheenjäsenet vaikuttavat
häiriintyneiltä, mikä kuva entisestään vahvistuu
tiedosta, että EIT:n käsittelyn aikaan oli vireillä yhteensä 35 vanhempien toisistaan tekemää
rikosilmoitusta.
Ratkaisussa Elsholz v. Saksa (25725/94),
13.7.2000 kerrotaan, että tavattuaan isäänsä kolme vuotta vanhempien eron jälkeen poika alkoi
yhtäkkiä vastustaa tapaamisia tämän kanssa. Kun
selostuksesta ei ilmene, että isä olisi tehnyt jotain
väärää lasta kohtaan, kyse on PAS:sta.47 Saksa
tuomittiin EIS 6 ja 8 artiklan loukkaamisesta, kun
tuomioistuimet eivät olleet hankkineet valittajan
pyytämää asiantuntijalausuntoa pojan mielipiteestä. Elsholz vetosi prosessin kuluessa PAS:een,
mutta EIT ei ottanut käsitteeseen kantaa.
Ratkaisussa Kyselak v. Tsekki (11649/04)
9.11.2004 Ihmisoikeustuomioistuin ei katsonut
valittajan kärsineen ihmisoikeusloukkauksista
vaikean tapaamis- ja huoltokiistan yhteydessä
ilmeisesti siksi, että äidin harjoittama vieraannuttaminen ei ollut edennyt loppuun asti, kun
lapsi kuitenkin tapasi isäänsä. Jossain vaiheessa
prosesseja oli ollut pitkä tauko tapaamisissa äidin
sabotoinnin vuoksi, ja isä vetosi valituksessaan
vieraannuttamisoireyhtymään, jonka kriteerit vaikuttivat ainakin tuossa vaiheessa täyttyneen.48
Lisäksi lastensairaalan psykiatrisen osaston lausunto oli annettu valittajalle vasta helmikuussa 2002 eli noin 3,5 vuotta
myöhemmin. Kukaan niistä kolmesta psykologista, jotka olivat antaneet lausunnon kesäkuussa 1997, ei ollut tutkinut valittajaa.
EIT katsoi, että häntä ei ollut otettu mukaan päätöksentekomenettelyyn sillä tavoin, että hän olisi saanut tarpeellista suojaa
intresseilleen. Siten valittajalla ei ollut asianmukaisia prosessuaalisia takeita, joilla hän olisi voinut riitauttaa tehokkaasti
tapaamisoikeutensa väliaikaisen lakkauttamisen.
46
Ts. ensin todetaan lapsen kärsimykset äidin puuttuvan kiintymyksen vuoksi, ja sen jälkeen täysin ristiriitaisesti suositellaan lisää kiintymyksen puutetta! Tämäntyyppiset lapsen edun vastaiset suositukset ovat varsin yleisiä PAS -tapauksissa, minkä
vuoksi mielenterveysalan ammattilaiset harvoin kykenevät auttamaan lapsia niissä erityisesti kun he menevät mukaan vieraannuttamiseen rikkomalla ammattieettisiä normejaan siten, että eivät kuule toista vanhemmista, kuten tässä oli tapahtunut.
47
Jutun asiakirjoista voi usein jo päätellä vieraannuttamisen siten, että kaikenlaisia väitteitä on tehty etävanhemmasta,
mutta mitään ei ole kyetty näyttämään toteen, erityisesti rikostuomiot puuttuvat säännönmukaisesti asiakirjoista.
48
Myös tapauksessa Sanchez Cardenas v. Norway (12148/03) 4.10.2007 valittaja teki väitteen PAS:sta, mutta EIT ei ottanut
siihen kantaa. Norja tuomittiin EIS 8 artiklan rikkomisesta, kun valittajaa oli estetty tapaamasta lapsiaan sellaisella korkeimman
oikeuden päätöksellä, jossa viitattiin hänen mahdollisesti syyllistyneen lapsensa hyväksikäyttöön, mutta tätä väitettä ei tutkittu
asianmukaisesti ko. tuomioistuimessa. Väite ei ollut johtanut rikosoikeuskäsittelyyn, ja tapaamisoikeutta käsitellyt alioikeus
oli pitänyt sitä osana äidin manipulointia ja fabrikointina, jonka tarkoitus oli estää valittajan tapaamisoikeuden toteuttaminen.
Kyse on tyypillisestä vakavasta vieraannuttamisesta.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
Kun EIT ei myöntynyt valittajan vaatimuksiin,
se ei myöskään ottanut kantaa PAS:een. Kansallisten tuomioistuinten uskomaton sokeus lähivanhempien vieraannuttamistarkoituksen suhteen
paljastuu kohdasta, jossa selitetään tsekkiläisen
valitustuomioistuimen asennetta isän huollonsiirtovaatimukseen:
”Valitustuomioistuin pani merkille, että V.Z.
(äiti) siirsi lapselle kielteisen asenteensa valittajaa
kohtaan ja että vanhempien keskinäiset erimielisyydet estivät tunnesiteen muodostumista isän ja lapsen
välillä, joka oli tullut syvemmäksi helmikuun 2002
aikana. Lapsi oli ilman vanhempia tekemässään hakemuksessa kertonut, että hän on hyvin integroitunut äidin perheeseen ja että hän haluaa nähdä isäänsä joka toinen lauantai, mutta hän ei tahdo asua isän
kanssa. V.Z. on selittänyt että hän kunnioittaa lapsen mielipidettä koskien tapaamisoikeuksia kantajan kanssa. Näissä olosuhteissa valitustuomioistuin
arvioi, että ei pidä muuttaa lapsen kasvuympäristöä.
On kantajan asia näyttää toteen rakkautensa lapselle ja olla provosoimatta riitaa V.Z.:n kanssa.”
Tässä tsekkiläinen tuomioistuin siis näkee,
kuten suomalaisetkin tekevät, etävanhemman
ulkopuolisena häirikkönä, joka lapseen suuntautuvilla kontaktivaatimuksillaan vain häiritsee
äidin ja lapsen muodostamaa ydinperhettä. Ei
oteta huomioon, että silloin kun huollonsiirtovaatimus esitettiin, äiti oli vakavasti estänyt ja
rajoittanut lapsen tapaamisia, minkä vuoksi lapsen asumisen ja huollonsiirto vaikutti isän kannalta ainoalta ratkaisulta tapaamisongelmiin. Sen
sijaan koko vastuu yhteydenpidon toimivuudesta
sälytettiin etävanhemman harteille, jonka edellytettiin myötäilevän kaikkia lähivanhemman oikkuja, vaikka tapaamisongelmat mitä ilmeisimmin
olivat tämän aiheuttamia.
1009
Tapaus Kutzner v. Saksa (46544/99) 26.2.2002
Kutzner-tapaus on merkittävä sikäli, että
havaintoni mukaan se on ainoa ratkaisu, jossa
EIT on ottanut kantaa vieraannuttamiseen tekemällä sen olemassaolosta itse johtopäätöksen. 49
EIT tuomitsi Saksan 8 artiklan loukkauksesta,
kun sosiaaliviranomaiset olivat turhaan ottaneet
huostaan kaksi kehityksestä jälkeenjäänyttä lasta
vanhemmilta, jotka olivat itse eri tavoin rajoittuneita. Perhe asui maatilalla yhdessä isovanhempien kanssa. Huostaanotto perustui siihen, että
vanhemmat eivät oman jälkeenjääneisyytensä
vuoksi kykenisi tukemaan lasten älyllistä ja tunneperäistä kehitystä; suoranaisia laiminlyöntejä
tai lasten kaltoinkohtelua ei ollut. Lapset sijoitettiin tuntemattomiin sijaisperheisiin erilleen toisistaan, eivätkä vanhemmat saaneet tavata heitä
kuin minimaalisesti tunnin ajan kerran kuukaudessa kahdeksan vieraan ihmisen läsnä ollessa.
Vanhemmat katsoivat valituksessaan, että lapset
kärsivät vieraannuttamisoireyhtymästä, joka on
tunnistettu kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja
että heidän yhteydenpitonsa perusteeton rajoittaminen aiheutti sen, että lapset tulivat lisääntyvässä määrin vanhemmistaan vieraantuneiksi
(Entfremdung, kohta 54). EIT hyväksyi tämän
omassa arviossaan todeten kohdassa 79:
”Ottaen huomioon, että lapset olivat hyvin nuoria, kontaktin katkaiseminen sellaisin tavoin ja
määräämällä tuollaiset yhteydenpidon rajoitukset
voisi tuomioistuimen mielestä vain johtaa lasten lisääntyneeseen ”vieraantumiseen” vanhemmistaan
ja toisistaan.50
Tapaus on esimerkki ”viranomais-PAS:sta”
eli viranomaisten harjoittamasta lasten vieraan-
49
Sen sijaan Koudelka- ja Zavrel -ratkaisuissa EIT on perustanut ratkaisunsa johtopäätökset PAS:sta tsekkiläisten psykologien lausuntoihin.
50
“Having recard to the fact that the children were very young, severing contact in that way and imposing such restrictions on visiting rights could, in the Court’s opinion, only lead to children’s increased “alienation” (Entfremdung) from their
parents and from each other.”
1010
Anja Hannunniemi
nuttamisesta turhan tai perusteettomia tapaamisrajoituksia sisältävän huostaanoton avulla.
Kutzner-ratkaisussaan EIT viittasi näihin, mm.
ratkaisuihin Margareta and Roger Andersson v.
Sweden, 25.2.1992 Series A no 226A, Keegan v.
Ireland, 26.5.1994, Series A no 290, Johansen v.
Norway, 7.8.1996, Reports 1996III, K & T v. Finland (25702/94, ECHR 2001VII). En käsittele ko.
tapauksia, koska niissä ei ole vedottu PAS:een.
Tapaus Koudelka v. Tsekki (1633/05) 20.7.2006
Termi vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan sekä selostuksesta että johtopäätösosasta
20.7.2006 annetussa Koudelka-ratkaisussa. Tsekki tuomittiin EIS 8 artiklan rikkomisesta johtuen
voimaperäisestä vieraannuttamisesta51, jota kansalliset viranomaiset eivät kyenneet estämään,
kun eivät ryhtyneet täytäntöönpanokeinoihin
riittävän nopeasti ja systemaattisesti. Sen sijaan
ne olivat antaneet ajan kulumisen ratkaista asian
niin, että isän ja hänen tyttärensä välisten suhteiden palauttaminen vaikutti mahdottomalta.
Äiti oli tuomittu tapaamisten täytäntöönpanon
estämisestä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jota ei kuitenkaan koetusaikana muunnettu kiinteäksi vankeudeksi. Tätä
EIT paheksui ja katsoi, että muuntorangaistuksen
laiminlyömisen oli täytynyt tosiasiassa vain vahvistaa äidin käsitystä siitä, että hän sai edelleen
ilman rangaistusta olla noudattamatta tapaamisoikeudesta annettuja päätöksiä.
Selostuksen kohdassa 35 kerrotaan psykologin
lausunnosta, jonka mukaan lapsi ei tapaamistilanteessa suostunut keskustelemaan isänsä kanssa ja käyttäytyi hysteerisesti. Perhetukikeskuksen
tapaamisessa läsnä olleen psykologin mielestä äiti
oli aiheuttanut lapselle vieraannuttamisoireyhty-
51
män, vaarantanut hänen kehityksensä suhteessa
vastakkaiseen sukupuoleen ja rohkaissut tässä
hysteeristä ja itsekeskeistä käytöstä. Psykologi
suositti lapselle psykoterapiaa ja tarvittaessa sairaalaan ottamista. Selostuksen kohdan 39 mukaan
täytäntöönpanosovittelija antoi lausunnon, että
olisi eduksi alaikäiselle, joka on pitkään joutunut
kielteisen painostuksen uhriksi ja kärsii PAS:sta,
että hän saisi neutraalissa ympäristössä asiantuntijan hoitoa, mikä ei missään vaiheessa toteutunut. Kohdassa 41 kerrotaan hallituksen viitanneen
asiantuntijoihin, joiden mukaan lapsi oli psyykkisesti epävakaa, täysin äidistä riippuvainen, reagoiden huonosti stressiin ja äidin vaikutuksen vuoksi
vihasi isäänsä tätä kuitenkaan tuntematta. Äidin
tarjoamassa kasvatuksessa oli vakavia puutteita.
Kohdassa 58 todetaan:
”Valittaja kertoi olleensa täysin tietoinen tyttärensä sen hetkisestä tilanteesta, vieraannuttamisoireyhtymästä, josta tämä kärsii, patologisesta kiintymyksestä äitiinsä ja vihasta. Hän arvioi edelleen että virhe ei johdu yksinään E.P:stä (äiti), vaan kansallisten viranomaisten liiallisesta lempeydestä, jotka pitkään vähättelivät asiantuntijoiden varoituksia. Hänen mukaansa, jos tuomioistuimet olisivat
ottaneet huomioon heidän suosituksensa, ja jos he
olisivat tarkkaan käyttäneet kaikki lailliset keinot
velvoittaa E.P. sallimaan tapaamiset, nykyinen tilanne olisi vältetty.”
EIT arvioi tuomion perusteita johtopäätösosan
kohdassa 62:
”Sattumalta EIT panee merkille, että valittajalle
24.11.1995 ja 28.3.1996 annetut tapaamispäätökset ovat yhä voimassa, vaikka menettelytavat ovat
johtaneet sen tukahduttamiseen E.P.:n toimesta, ja
prosessit ovat yhä vireillä. On myös tärkeää ottaa huomioon, että heti v. 1995 asiantuntijat olivat
kiinnittivät huomiota äidin negatiiviseen asenteeseen tapaamisoikeutta kohtaan, jota ei voitu toteuttaa ilman hänen myötävaikutustaan (kohdan 10 jäl-
Tapauksen suomenkielinen tiivistelmä Finlex-verkkosivuilla on huono sikäli, että siinä mainitaan vain ”vieraannuttaminen” ja ”vieraannuttamisoireet”, kun taas alkuperäistekstissä on selvästi PAS:n ranskankielinen vastine ”le syndrome
d’aliénation parentale” selostuksen ja johtopäätösten kohdissa 35, 39, 58 ja 62. On selvä ero sen suhteen, onko kyseessä
vieraannuttaminen ilmiönä vai psykiatrisena oireyhtymänä; tässä on kyse viime mainitusta. Koudelka-, Zavrel-, ja Kyselak ratkaisut ovat EIT:sta saatavissa vain ranskaksi, eikä niitä voi löytää englanninkielisellä haulla. Koudelka-ratkaisun kerrotaan
tulleen lopulliseksi 20.9.2006 ja Zavrel-ratkaisun 18.4.2007.
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
kimmäinen osa); viimeisimmissä lausunnoissa on
paljastettu lapsen patologinen kiintymys äitiinsä
ja vieraannuttamisoireyhtymä (kohdan 35 jälkimmäinen osa). On enemmän kuin ilmeistä, että ajan
kuluminen on aiheuttanut epäsuotuisia seurauksia
valittajalle.” 52
Tapaus Zavrel v. Tsekki (14044/05) 18.1.2007
Ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Tsekin valtion myös Zavrel-tapauksessa EIS 8 artiklan rikkomisesta pitkään jatkuneen tapaamisten estämisen vuoksi. Tuomioistuimen mukaan Koudelkatapaus on analoginen Zavrel-tapauksen kanssa
ja kummassakin oli rikottu valtion velvollisuutta
vanhemman ja lapsen jälleenyhdistämiseen. Merkillepantavaa on, että valtio tuomittiin, vaikka
lapsi oli itse sanonut että ei tahdo nähdä isäänsä
ja että hän ei pidä tästä. Selostuksen kohdassa
13 kerrotaan, että lapselle testejä tehneen psykologin mukaan nämä lapsen lausumat eivät olleet
uskottavia, ja kyse oli vieraannuttamisoireista.
Seuraavassa on kohtia selostusosassa, jossa vedotaan toistuvasti PAS:een:
16. Lastenpsykologin raportin mukaan, joka
on annettu tuomioistuimen pyynnöstä 25.3.2004,
isän ja pojan tapaaminen psykologin toimistossa
on sujunut ilman vaikeuksia ja kyseinen henkilö
on näyttänyt vastuullista asennetta poikaansa kohtaan. Koska asiantuntija on löytänyt alaikäisestä ensimmäisiä merkkejä vieraannuttamisoireyhtymästä,
hän suosittelee laajoja tapaamisoikeuksia isälle.
23. Konsultaatiokeskuksen 25.3.2005 lausunnosta ilmenee, että sovittuna ajankohtana äiti ei
tuonut alaikäistä keskukseen, väittäen että lapsi ei
halua nähdä isäänsä. Sitten hän selittää, että hän ja
hänen uusi miehensä eivät kiellä lasta tapaamasta
valittajaa, mutta he eivät näe ollenkaan, miksi heidän pitäisi ottaa yhteyttä isään.53 Psykologin mukaan vuorovaikutus ja yhteistyö vanhempien välillä ei ollut mahdollista, ja J.Z:n uuden miehensä
kanssa etsivät tahallaan tekosyitä, joiden vuoksi
lapsen ei tarvitse tavata isäänsä. Pitää muistaa, että psykologin mielestä ei pitäisi olla olemassa mitään syitä, miksi lapselta riistetään kontakti valit-
52
53
1011
tajan kanssa, ja tämänhetkinen tilanne väistämättä
johtaa isän hermostumiseen. Keskus ehdottaa vanhemmille apua yhteydenpitoon, jotta he voisivat
uudelleen aloittaa isän ja lapsen välisen kontaktin.
Tarjousta ei kuitenkaan hyväksytty, tekosyynä esitettiin J.Z.:n kieltäytyminen.
24. 12.4.2005 valitustuomioistuin muutti
11.12.2002 annettua alioikeuden päätöstä. Vastauksena valittajan 27.10.2003 tekemään vaatimukseen
se määräsi yhteydenpidon alkamaan isän ja lapsen
välillä vähitellen ja ensin erityisjärjestelynä niin,
että muut ihmiset eivät ole läsnä. Samalla tuomioistuin päätti korottaa lapsen hyväksi maksettavaa
elatusapua. Tuomioistuin perusti päätöksensä asiantuntijoiden näkemyksiin, joiden mukaan valittajalla on hyvät kasvatukselliset voimavarat ja välittää
paljon pojastaan, vaikka lapsi on tullut hermostuneeksi vanhempien välisten jännitteiden vuoksi ja
vaikka äiti on kehittänyt hänelle vieraannuttamisoireyhtymän.
28. …Alioikeus huomautti, että asiantuntijoiden
mukaan valittajalla on erittäin hyvät kasvatukselliset kyvyt, kun taas ne ovat J.Z:lla ovat rajoitetut,
kun hän nostattaa lapsen isäänsä vastaan ja kehittää hänessä vieraannuttamisoireyhtymän. Lapsi on
omaksunut asenteensa äidiltä ja tämä on syy, miksi
hän ei tahdo tavata isäänsä, vaikka ollessaan isänsä kanssa heidän yhdessäolonsa vaikuttaa täysin
luonnolliselta. Sitä paitsi ei ole näytetty, että lapsella olisi negatiivisia muistoja yhteisestä elämästä valittajan kanssa, kuten J.Z. on toistuvasti väittänyt. Tuomioistuin kiinnittää huomiota tähän ristiriitaan…Tuomioistuimen mielestä on lapsen intressissä tavata isäänsä säännöllisesti, saadakseen takaisin luonnollisen kiintymyksensä, eikä ole kuin
ajan kysymys, että lapsi on tottunut isänsä tapaamisiin. Se kehottaa äitiä lopettamaan lapsen nostattamisen isäänsä vastaan ja sen sijaan valmistelemaan kontaktia näiden välillä. (Äidin lapsessa
kehittämä vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan
myös kohdassa 42).
45. Psykologista puheen ollen, hän on myös ollut passiivinen ja tyytynyt äidin antamiin kelvottomiin selityksiin. Hänen argumentillaan koskien lapsen esitystä viimeisen haastattelun aikana, että hän
ei halua nähdä isäänsä, on ammatillisen alibin luonne, koska tämä selvitys on annettu 17 kuukautta sen
jälkeen, kun asiantuntija oli todennut lapselle syntyneen vieraannuttamisoireyhtymän. Sama lapsen
Kaikki lainaukset ovat kirjoittajan käännöksiä ranskankielisestä alkutekstistä.
Kuten edellä on kerrottu, tällaiset lausumat ovat hyvin tyypillisiä vieraannuttajille.
1012
Anja Hannunniemi
hermostuneisuus ja hänen ongelmansa ovat vahvistaneet valittajan näkökulmaa, eli välittömän puuttumisen tarvetta siihen vaikutusvaltaan, jota äiti on
harjoittanut lapseen nähden suhteessa isään.
Ihmisoikeustuomioistuin arvioi tapausta johtopäätösosassa:
52. Edellä mainittujen faktojen mukaisesti EIT
myöntää, että valittajan tapaamisoikeuden toteutumattomuuden rankaisemattomuus kun äiti on kieltäytynyt, ja sitten, että lapsi on kieltäytynyt, johtuu edellisen tekemästä ohjelmoinnista. Siten yhteistyön puuttuminen eronneiden vanhempien välillä ei anna viranomaisille tekosyytä olla kaikin
mahdollisin keinoin pyrkimättä perhesiteiden vahvistamiseen (ks. mutatis mutandis, Reigado Ramos
v. Portugal, no 73229/01 § 55, 22.11.2005); viranomaisten tehtävänä on ryhtyä adekvaatteihin toimenpiteisiin sanktioidakseen äidin käyttäytymistä. Todellakin, jos lapsia koskevat pakkokeinot eivät ole sopivia tällä arkaluontoisella alueella, viimeistä mahdollisuutta sanktioida ei pidä välttää siinä tapauksessa, että lähivanhempi näyttää toimivan
laittomasti (Maire v. Portugal, no 48206/99, § 76,
CEDH 2003VII; Karadzic v. Kroatia, no 35030/04,
§ 61, 15.12.2005). Vaikka tsekkiläisen lainsäädännön pakkokeinot ovat sinänsä riittäviä, niin vastaajavaltio ei ole käyttänyt niitä systemaattisesti ja positiivisesti suojellakseen 8 artiklan tarkoittamia oikeuksia riittävillä täytäntöönpanokeinoilla niin, että se olisi ryhtynyt toimenpiteisiin J.Z.:aa vastaan
(ks. e contrario, Volesky v. Tsekki, §§ 121 ja 122;
mutatis mutandis Fiala v. Tsekki, no 26141/03, §
100, 18. heinäkuuta).
Tässä mielessä EIT panee merkille, viitaten asiantuntijan lausuntoon 25.3.2004, että vieraannuttamisoireyhtymä ei ollut siihen aikaan vielä täysin kehittynyt lapsessa, ja hänen tapaamisensa kantajan
kanssa psykologin toimistossa sujui ilman ongelmia
(ks. kohdan 16 loppuosa). Jos olisi nopeasti ryhdytty adekvaatteihin toimenpiteisiin, lapsen ei olisi ollut vaikeaa tottua uudestaan isän tapaamisiin,
kuten tuomioistuin oli todennut päätöksessään 18
kuukautta myöhemmin (ks. kohdan 28 loppuosa).
Tässä suhteessa EIT ottaa huomioon kantajan väitteen koskien psykologin viimeisen haastattelun ai-
kaa (ks. kohdan 27 loppuosa), jolloin lapsi on ollut
äitinsä yksinomaisen vaikutusvallan alla ja valittajalle vihamielisessä ympäristössä.
Yhteenvetona EIT:n käytännöstä voidaan todeta, että aiemmin se on vaikuttanut melko sokealta
vieraannuttamiselle niin, että vaikeatkaan lähivanhemman aiheuttamiksi myönnetyt tapaamisongelmat eivät välttämättä ole johtaneet tuomioon, jos
samalla ei ole rikottu prosessuaalisia tai aineellisia
kansallisia normeja vastaan. Koudelka-, Zavrel- ja
Kutzner -ratkaisuillaan EIT tuntuu terävöittäneen
linjaansa huomattavasti tunnustaessaan PAS:n
olemassaolon, vaikka edelleenkään käytäntö ei ole
aivan johdonmukaista sen suhteen. Sekä Koudelka- että Zavrel -tapauksessa EIT syyttää suoraan
kansallisia tuomioistuimia ja Zavrel-tapauksessa
myös tehottomasti toiminutta psykologia PAS:n
aiheuttamisesta lapselle. Se huomauttaa, että PAS
olisi voitu välttää, mikäli heti ensimmäisten vieraannuttamisoireiden ilmaannuttua valtio olisi
ryhtynyt lainsäädäntönsä mahdollistamiin tehokkaisiin toimenpiteisiin lapsen ja hänen isänsä
tapaamisten edistämiseksi ja niitä estäneen äidin
käytöksen sanktioimiseksi.
Kun vieraannuttamisoireyhtymä mainitaan kolmen EIT:n tuomion johtopäätösosassa, voidaan
EIT:n katsoa hyväksyneen sen lapsen huolto- ja
tapaamisasioissa relevanttina psykiatrisena oireyhtymänä. EIT:n käytäntö on jäsenmaille, myös
Suomelle tärkeä, koska olemme sidottuja EIT:n
tulkintoihin Euroopan ihmisoikeussopimuksesta,
joka on Suomessa voimassa lakina. EIT:n esimerkin pohjalta suomalaisten tuomioistuinten tulisi
siten ottaa PAS huomioon ratkaisutoiminnassaan.
Näin ei kuitenkaan ole menetelty: suomalaiset tuomioistuimissa ei juuri tunneta PAS:a, kun asiaa ei
opeteta esim. tuomarien jatkokoulutuksessa. Jotkin
tuomioistuimet ovat tosin suhtautuneet avoimesti
PAS:een ja ottaneet siitä runsaastikin vaikutteita
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
ajatteluunsa, kuten teki Vaasan hovioikeus päätöksessään 29.10.2003 DNro 01/1248.54
Eräs syy varovaisuuteen on ollut Irma Lagerin
artikkeli, jossa hän hyvin vähän PAS:sta tietoa
hankkineena arvostelee sitä epätieteellisin amerikkalaisilta kirjoittajilta kopioiduin argumentein. 55
Kaikki kirjoittajien väittämät PAS:n ”viat” johtuvat siitä, että he antavat itse siitä väärää tietoa.
Lisäksi he antavat väärää tietoa tieteellisyyden
vaatimuksista,56 strukturalistien tutkimustuloksista57 ja tärkeistä oikeustapauksista.58 Lager on
Bruchilta, Fallerilta ym. saamansa esimerkin
mukaisesti turvautunut Gardnerin henkilöön suuntautuvaan ad hominem -arvosteluun, jonka katsotaan olevan epätieteellistä ja osoittavan poliittista
1013
hyökkäystä ko. henkilön edustamia arvoja vastaan.59 He käyttävät myös taktiikkaa, jossa Gardnerin kannanotot esitetään täysin irrallaan vastaavia näkemyksiä esittäneistä muista tutkijoista,
joiden töitä ei mainita. Leona Kopetskin – jonka
työhön viittasin artikkelin alussa – ja Gardnerin
päätyminen toisistaan riippumatta samanlaisiin
tuloksiin johtuu siitä, että Yhdysvalloissa on vuosikymmeniä kestänyt erolapsia koskeva hyvin laaja ja syvällinen tutkimustraditio, jonka perinteestä
kumpikin on tiivistänyt näkemyksensä. Tämä tarkoittaa väistämättä myös, että PAS on ollut ennestään sisäänrakennettuna tuohon traditioon, eikä
kyse siten ole Gardnerin ”sepittämästä” asiasta,
kuten Lager väittää. Näistä asioista ja seuraavien
54
Päätöksellä lasten huolto siirrettiin isälle, koska äiti oli jatkuvasti ja johdonmukaisesti puhunut lapsille halventavasti
isästä ja estänyt tapaamisia. Hän oli myös keksinyt turhan insestisyytöksen, joka oli mennyt nurin ennen hovioikeuden käsittelyä. Isän asiamies vetosi PAS:een, mutta hovioikeus ei ottanut kantaa käsitteeseen, vaikka käyttikin runsaasti PAS-tyyppisiä
argumentteja 17–sivuisessa perusteellisessa päätöksessään. PAS-perustelu ilman kannanottoa itse konseptioon hyväksyttiin
myös Turun hallinto-oikeudessa 2000–luvulla käsitellyn huostaanottoasian yhteydessä siten, että isän harjoittama lapsen äidistä eristäminen ja pahanpuhuminen katsottiin toiseksi huostaanoton perusteeksi, toisen perusteen muodostuessa perinteisistä
lastensuojelullisista syistä.
55
Lager, Irma: The Parental Alienation Syndrome – oikeita oireita vai roskatiedettä? DL 2003/5, 889–907, Bruch, Carol:
Parental Alienation and Parental Alienation Syndrome. Getting it wrong in child custody cases. Family Law Quarterly 2001
(35) 3, 527–552, Faller, Kathleen: The Parental Alienation Syndrome. What it is and what data supports it? Child Maltreatment
1998 (27), 101–112, Wood, Cheri: The Parental Alienation Syndrome: A dangerous aura of reliability. Loyola of Los Angeles
Law Review, 1994 (27), 1367–1415, Dallam, Stephanie: The Parental Alienation Syndrome: Is it Scientific? Teoksessa E.St.
Charles – L.Crook (eds.): Expose: The failure of family courts to protect children from abuse in custody disputes. Los Gatos
1999 [www.leadershipcouncil.org/Research/PAS/PAS1/pas1.html]
56
Faller moittii Gardnerin väärien seri-syytösten indikaatiolistaa asioista, jotka koskevat kaikkia vastaavia listoja ja myös
hänen omia tutkimusmenetelmiään. PAS:lle asetetaan huomattavasti korkeampia vaatimuksia kuin muille vastaaville tieteellisille käsitteille myös Kellyn ja Johnstonin esittäessä, että PAS:a ei voida pitää kunnollisena diagnostisena oireyhtymänä,
koska sillä ei ole ”empiirisesti verifioitua patogeneesiä (syitä), taudinkulkua tai hoitovaihtoehtoja”. APA:n oireyhtymän määrittelyssä ”a grouping of signs and symptoms, based on their frequent co-occurence, that may suggest a common underlying
pathogenesis, course, familiar pattern, or treatment selection”, ei kuitenkaan vaadita, että mainittujen seikkojen pitäisi olla
tutkimuksissa varmasti todettuja. Ei ole mitään teknistä estettä, jonka vuoksi PAS:a ei voitaisi kirjata tautiluokitukseen. Sen
sijaan Kellyn ja Johnstonin oma strukturalistinen vieraantumiskonseptio ei voi em. seikkoihin liittyvän epämääräisyytensä
vuoksi koskaan tulla hyväksytyksi psykiatrisena diagnoosina.
57
Bruch viittaa tieteellisesti arvottomiin lehtileikkeisiin ja yhteen puhelinkeskusteluun Judith Wallersteinin kanssa, kun
tämän julkaistuilla tutkimuksilla ei voida osoittaa hänen väittämiään asioita. Samasta syystä Bruch siteeraa Janet Johnstonilta
väärää tutkimusta, joka ei koske katkeria eroja kuten hän antaa ymmärtää, ja tätäkin tutkimusta virheellisesti.
58
Sekä Bruch että Wood vääristelevät tosiasioita ratkaisussa Karen B. v. Clyde M., jossa 4-vuotiaan tytön huolto siirrettiin
isälle äidin turhia insestisyytöksiä sisältäneen vieraannuttamisen vuoksi. Wood antaa virheellistä tietoa myös toisesta tärkeästä
ennakkotapauksesta Schutz v. Schutz, jonka annin Demosthenes Lorandos on tiivistänyt niin, että se ei antanut äidille perustuslaillista oikeutta olla ilkeä (mustamaalatessaan isää lapsille).
59
Henkilöön käyvää arvostelua muistuttaa myös sen ruotiminen, ovatko Gardnerin artikkelit ja kirjat peer-reviewed. Faller
väittää, että Gardnerin kaikki kirjat olisivat omakustanteisia tai että hänen artikkelinsa eivät olisi peer-reviewed, mikä ei pidä
paikkaansa. Kirjojen osalta Gardner myöntää julkaisseensa kirjansa enimmäkseen itse vuoden 1992 jälkeen, mutta sitä ennen
tunnettujen kustantamoiden kautta yhteensä 15 kirjaa. Anu Suomela huomauttaa, että vastustajien omat kirjoitukset eivät ole
peer-reviewed. Suomela, Anu: Vieraannuttaminen on tuttu ilmiö. DL 2004/1, 98–100.
1014
Anja Hannunniemi
väärinkäsitysten oikaisemisesta voi lukea tarkemmin joulukuussa lakimies-lehdessä ilmestyvästä
kirjoituksestani:60
1) PAS:a ei ole suunnattu naisia vastaan. Gardner
todisti huoltoriidoissa noin 90 prosenttisesti äidin
lähivanhemmuuden puolesta. Gardner on kautta
PAS-teoksensa selostaessaan asiakkainaan olleiden perheiden tilanteita kertonut määrällisesti
suunnilleen saman verran isien kuin äitien harjoittamasta vieraannuttamisesta, tuomiten isien teot
yhtä selkeästi kuin äitien harrastaman PAS:n.61
2) PAS ei tarkoita samaa kuin väärät hyväksikäyttösyytökset. Tämä tahallinen väärinkäsitys johtaa
moniin muihin vääriin luuloihin.
3) PAS ei perustu kehäpäättelylle. Dallam väittää,
että Gardner nojautuisi kehäpäättelyyn esittäessään ensin, että insestiväitteet eron yhteydessä
ovat yleensä vääriä ja käyttäessään sitten eroa
perusteena sille, että kyse on väärästä väitteestä.
Kehäpäättely ei pidä paikkaansa, koska ensin on
olemassa yleistä, muiden tutkijoiden töihin pohjautuvaa tietoa siitä, että eron yhteydessä esitetyt
hyväksikäyttösyytökset ovat useammin aiheettomia kuin muuten.62 Muilta osin luulo PAS:een
sisältyvästä kehäpäättelystä johtuu siitä, että tuijotetaan vain yhtä oiretta, lapsen vastustusta.63 Se
voi tietysti johtua myös etävanhemman todellisista puutteista, esim. kaltoinkohtelusta, eikä ko.
oire siten yksinään ole erottelukykyinen. Mut-
60
ta jos lapsen käytöstä tutkitaan ottamalla huomioon kaikki kahdeksan oiretta, PAS kykenee
erotteluun. Vastustajien omasta virheestä, PAS:n
samaistamisesta vain yhteen oireeseen, kumpuaa
myös heidän virheellinen käsityksensä siitä, että
PAS ei olisi falsifioitavissa oleva käsite.
Käytännön neuvoja kärjistyneisiin
tapaamis- ja huoltokiistoihin
Valtaosassa yksinhuoltohakemuksia kyse ei ole
siitä, että toinen vanhempi käyttäisi väärin oikeutta lasta koskevaan päätöksentekoon, kuten asiaan
kuuluisi, vaan siitä, että lähivanhempi kuvittelee
pääsevänsä eroon entisestä puolisostaan paremmin, kun lapsetkin ovat päässeet hänestä eroon;
taustalla on siis vaikeus irrottautua.64 Tällainen
”huoltokiista” oireilee usein pahoilla tapaamisongelmilla ja vanhempien riidoilla erityisesti lasten
vaihtotilanteessa. Eräs parhaimpia keinoja niiden taltuttamiseksi on neutraali lapsen vaihtopaikka: lapsi noudetaan tapaamiseen päiväkodista
tai koulusta torstai- tai perjantai-iltapäivällä ja
palautetaan sinne maanantaiaamuna.65
Mielestäni ”normaali” tapaaminen joka toinen
viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan on
Hannuniemi, Anja: Vieraannuttamisoireyhtymää koskevien väärinkäsitysten oikaiseminen. LM 7–8/2008 (painossa).
Gardner 1998, XXVII (kirja mainittu aiemmin). Hän on huomauttanut, että PAS:n kiistäminen haittaa myös naisia,
erityisesti kun etävanhempana toimivien äitien määrä koko ajan kasvaa. Sitä mukaa kuin isistä entistä useammin tulee lähihuoltajia, lisääntyy myös vieraannuttavien miesten osuus. Gardner, Richard: Denial of the Parental Alienation Syndrome
Also Harms Women. American Journal of Family Therapy 2002 (30), 191–202.
62
Berliner, Lucy – Comte, Jon: Sexual Abuse Evaluations: Conceptual and Empirical Obstacles. Child Abuse & Neglect
1993 (17) 111−125, 112, 117. Kirjoittajat toteavat, että lasten ilmoittamien väärien hyväksikäyttöjen määrää pidetään yleensä
alhaisena. Sen sijaan avio- ja avoerojen yhteydessä aiheettomien ilmoitusten katsotaan olevan tavallisempia
63
Richard Warshakin mukaan PAS:n vastustajat, joiden käsitys PAS:sta on virheellinen heidän samaistaessaan sen vain
yhteen oireeseen, hyökkäävät itse valmistamaansa olkinukkea vastaan. Warshak, Richard: Social Science and Parental Alienation: Examining the Disputes and the Evidence. Teoksessa Gardner, Richard − Sauber, Richard − Lorandos, Demosthenes (eds.): The International Handbook of Parental Alienation Syndrome. Conceptual, Clinical and Legal Considerations.
Springfield 2006, 352–371, 355
64
Yksinhuoltopäätöksellä lähivanhempi katsoo saaneensa valtakirjan toisen vanhemman ajamiseksi pois lasten elämästä,
mikä johtaa pian tapaamisten loppumiseen käytännössä. Sen vuoksi yksinhuoltovaatimuksia, joissa kyse ei ole lapsen asioita
koskevassa päätöksenteossa esiintyvien ongelmien ratkaisemisesta, pitäisi vastustaa hyvin voimakkaasti, vaikka yksinhuollon
sinänsä ei katsottaisi olevan kuin muodollisuus.
65
Lapsen koti tulee määrätä toissijaiseksi noutopaikaksi, koska aina ei ole koulua/ päiväkotia hakupäivänä, jos se sattuu
pyhäpäiväksi tai aatoksi. Lähivanhempi voi myös estää lapsen haun siten, että ei vie/ päästä tätä tapaamispäivänä hoitoon/
kouluun niin, että tapaajan tulee voida noutaa lapsi myös kotoaan.
61
Lapsen tahdonmuodostus ja vieraannuttamisoireyhtymä huolto- ja ...
liian lyhyt lapsen ja vanhemman välisen suhteen
säilyttämiseksi, koska se ei sisällä kuin yhden
eheän päivän.66 Nykyään onkin yleistynyt paitsi
vuoroviikkoasuminen, myös muunlaiset räätälöidyt ratkaisut, joissa lapsi viettää aikaa sekä
arkipäivisin että viikonloppuisin toisen vanhemman luona. Se on kannatettavaa, jotta lapsi
voi saada tukea koulunkäyntiin ja harrastuksiin
molemmilta vanhemmilta, eikä tapaajasta muodostu pelkästään ”mäkkäri” tai ”karnevalisti” -isä
tai -äiti, jonka tehtävänä on vain huvittaa lasta,
mutta joka ei koskaan saa tilaisuutta elää hyvää
arkea velvoitteineen hänen kanssaan.
Kesälomatapaamiset ovat PAS-tapauksissa
usein hyvin hankalasti toteutettavia: Lähivanhempi, joka muutenkin herkästi vaikeuttaa tapaamisia, estää lomatapaamiset usein kokonaan, koska ei riippuvuutensa vuoksi siedä eroa lapsesta.
Menetetty kesäloma lapsen kanssa on hyvin ikävä
asia, jota on erittäin vaikea saada korvatuksi. Sen
vuoksi olen ehdottanut etävanhemmille, joilla
on kokemusta lomien estämisestä, että oikeudelta pyydetään noutomääräys lapsen kesälomalle
1015
saamiseksi hyvissä ajoin ennen loman alkamista. Kun noutomääräyksiä voidaan OM:n ohjeiden
mukaan antaa vain yksi täytäntöönpanohakemusta kohden, se on hyvä tehdä lomaa varten, jolloin
lapsella on runsaasti aikaa rauhoittua etävanhemman luona toimenpiteen jälkeen.67 Toinen vaihtoehto, jos etävanhempi pääsee valitsemaan kesälomansa ajankohdan, on järjestää se heti kesäkuun
alkuun. Mikäli lähivanhempi estää tuon lomatapaamisen, etävanhemmalla saattaa olla tilaisuus
vielä lomakauden aikana saada oikeudelta yhtä
pitkä korvaava kesälomatapaaminen.68
Viime vuosina yleistynyt vuoroviikkoasuminen ei ole suositeltava PAS-tapauksissa. 50
%−50 % -järjestelyssä varataan vieraannuttajalle liikaa aikaa puhua lapselle pahaa toisesta vanhemmasta ja muihin PAS-manöövereihin. Tämä
on tuntemissani tapauksissa johtanut siihen, että
vuoroviikkoasumisen jatkuttua 2−3 vuotta, vieraannuttaja saa lähihuollon ja toisen vanhemman
luonapito kavennetaan tapaamisiksi joka toisena
viikonloppuna.69 Niistäkään ei torjuttu vanhempi
pysty kauan nauttimaan, koska lähivanhempi pyr-
66
Hyville normaaleille etävanhemmille lähes minimitapaaminen on nykyään torstai-iltapäivästä maanantaiaamuun ainakin
joka 2. viikko ja pienempien lasten osalta myös jokin arki-ilta yöpymisineen sillä viikolla, jolla ei ole viikonlopputapaamista.
– On hyvä, että enimmäkseen on luovuttu määräyksistä, joiden mukaan tapaaminen on joka kuukauden 1. ja 3. viikonloppu,
koska paljon riitaa on aiheutunut siitä, mitkä näitä viikonloppuja ovat (tapaamisen alkamispäivän on oltava vähintään kuukauden 1. päivä). On kuukausia, joissa on viisi viikonloppua, jolloin tapaamisiin tulee tällaisella määräyksellä kahden viikon
taukoja. Paljon parempi on nykyinen tapa määrätä tapaamiset parillisina tai parittomina viikonloppuina.
67
Jos lähivanhemman pelätään pakoilevan lapsen kanssa noutomääräystä, voidaan pyytää noutoa lomatapaamiseen niin,
että vanhempi otetaan poliisin toimesta lapsen kanssa kiinni vähän ennen loman alkua tai missä heidät sen jälkeen tavataankaan. Eräs PK-seudun käräjäoikeus on kerran tällaisen määräyksen hakemuksestani antanut. Lähivanhemmat keksivät usein
vaatia taukoa viikonlopputapaamisiin oman kesälomansa ajaksi, mutta se on laitonta, jos asiasta ei ole määräystä tapaamissopimuksessa tai -päätöksessä.
68
Kesälomakausi ulottuu työnantajilla toukokuun alusta syyskuun loppuun. Tuona aikana pitäisi etävanhemman saada
järjestetyksi korvaava kesälomatapaaminen, jos alkuperäinen on estynyt lähivanhemmasta johtuvasta syystä. Korvaavien tapaamisten lausekkeita tulisi muutenkin aina vaatia sopimuksiin ja päätöksiin. – Vieraannuttajat ovat patologisia valehtelijoita.
Usein he keksivät oikeudenkäynnin aikanakin uusia valheita, kun entisiä ei enää uskota. Valheet pitäisi oikaista tuoreeltaan
todistajien avulla, mikä ei enää onnistu, jos todistajat ovat lähteneet jo pois tuomioistuimesta. Kannattaa pyytää 1−2 perheen
hyvin tuntevaa todistajaa jäämään kuulemisensa jälkeen paikalle mahdollisia oikaisuja varten.
69
Kun vieraannuttaminen on hyvin tuhoisaa lapselle, niin vanhemmista järkevämmän, joka näkee parisuhteensa ajautuvan
kohti loppua, ei missään nimessä pidä suostua lähtemään yhteisestä kodista ja jättämään lasta itseään tasapainottomamman
kynsiin edes vähäksi aikaa, koska järjestelystä tulee helposti pysyvä. Sen sijaan lapsesta pitää aivan fyysisen kiinnipitämisen
tasolla taistella nimenomaan tuossa tilanteessa. Kaikkein ratkaisevimmat teot tehdään vanhempien erilleen muuton yhteydessä,
ja tuolloin tehtyjä virheitä on vaikea korjata myöhemmin. Mikäli lasten aika tahdotaan jollain tavalla jakaa PAS-tapauksissa,
on parempi määrätä esim. poika isän luo ja tytär äidin luo virallisesti asumaan ja tehdä tapaamisjärjestely, jossa lapset ovat
vuoroviiko(nlopu)in yhdessä saman vanhemman luona. Jos tämä järjestely alkaa purkautua, kumpikin vanhemmista voi pitää
kiinni ”omasta” lapsestaan, jolloin toisen on vaikeampi ryhtyä kokonaan vähättelemään toisen oikeuksia.
1016
Anja Hannunniemi
kii kokonaan estämään tapaamiset, jotka uuden
huoltopäätöksen jälkeen voivat pian loppua.
Vuoroviikkoasuminen PAS-tapauksissa on siten
hyvin epästabiili tila, joka purkautuu muutaman
vuoden sisällä ja aiheuttaa lapselle huomattavaa
kärsimystä. Vaikka muuten kannatankin tasapuolisuutta lapsen ajan jakamisessa vanhempien kesken, niin vieraannutetun lapsen osalta se ei toimi. Sen sijaan tulisi vieraannuttajan aikaa lapsen
kanssa rajoittaa. Tässäkin on hyvä sääntö se, että
annetaan hänelle samanlaiset tapaamiset, jotka
hän on valmis antamaan toiselle, esim. joka toinen viikonloppu perjantai-illasta sunnuntai-iltaan
ja kesälomaa vain 1−2 viikkoa.
Jos vieraannuttava vanhempi on menettänyt
lasten asumisen, on aggressiivinen, jossain vaiheessa tehnyt väkivaltaa läheisilleen, ja/tai hyvin
tasapainoton, olisi varminta vaatia hänelle valvotut tapaamiset. Vieraannuttajat tapaajina ovat
vielä arvaamattomampia kuin lähivanhempina,
ja voivat kostonhimossaan jopa surmata lapsen-
sa, mistä on julkisuudessa varoittavia esimerkkejä. Toisen vanhemman, joka perustellusti epäilee mahdollisuutta lapsen surmaan tai vakavaan
väkivaltaan tapaamisaikana, ei pidä päästää lasta
tapaajan luo, vaan estää tapaaminen, kirjoittaa
estämisen syistä lastensuojeluilmoitus ja tehdä
oikeudelle hakemus tapaamisten määräämisestä
valvotuiksi – riippumatta siitä, mikä on viranomaisten luulo tapaamisten turvallisuudesta.
Kun etävanhempi tekee tapaamisoikeuden
täytäntöönpanohakemuksen, tapahtuu usein, että
lähivanhempi pyrkii mitätöimään sen nostamalla kanteen tapaamisoikeuden rajoittamiseksi tai
lopettamiseksi. Uusi peruspäätös tapaamisoikeudesta saa täytäntöönpanoasian raukeamaan. Tämä
voidaan estää siten, että täytäntöönpanohakemuksessa vaaditaan täytäntöönpantavaksi vaihtoehtoisesti joko vanha tai uusi tapaamispäätös, jolloin
uuden peruspäätöksen avulla täytäntöönpanoa ei
saada raukeamaan.
Anja Hannuniemi