Lue K&F Pro 2/2012 julkaistu artikkeli

Transcription

Lue K&F Pro 2/2012 julkaistu artikkeli
22 | K&F Professional 2/2012
TEKSTI JA KUVA: Ari Katajisto
Rahoituksen uusia tuulia
Monilla toimialoilla painitaan rahoituksen kanssa. Pohjoismaissa aktiivisesti partnerityyppisesti
rahoituksia järjestelevä Acento Finance on yhteistyössä Qicraft-ryhmän kanssa aloittanut Qicraft
Finance-toiminnan.
K
oko Pohjoismaita sekä
Baltiaa palvelevan rahoitusyhtiön idea on syntynyt Acento Financen Suomen
maajohtaja Jyrki Mikkolan ja
Qicraft Finlandin toimitusjohtaja Jyrki Hannulan yhteistyönä.
Qicraft Finance on aloittanut
toimintansa Suomessa kahden
henkilön voimin ja Pohjoismaissa toimii kuntoilun rahoituksen
parissa kuusi henkilöä.
Rahoitus osa
liiketoimintaa
Maajohtaja Jyrki Mikkola nostaa
heti esiin sen, että uuden kuntokeskusyrittäjän tullessa markkinoille, ei varsinaisen rahoituksen saanti helpotu:
– Mustaa emme tule millään
maalaamaan valkoiseksi, sanoo Jyrki Mikkola moniselitteisesti.
Positiiviselta
puolen
Mikkola nostaa esiin Qicraft Financen ja Qicraft Finlandin halun olla aktiivisesti mukana uusien projektien tai laajennusten
suunnittelussa.
– Rahoitus on aika usein koettu maksuehdoksi, sanovat niin
Qicraft Finlandin Hannula kuin
Acenton Mikkola.
Mikkola kertoo heidän
ideansa on tulla mukaan investoinnin suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa, jolloin päästään etsimään rahoituksellisesti
paras ratkaisu rahoituksellisesti.
– Usein leasingia harkitaan liian
myöhäisessä vaiheessa, jolloin
eväät positiivisen päätöksen
saamiseksi ovat pienemmät,
kertoo Mikkola.
Aikaisessa vaiheessa
mukaan tuleminen tarkoittaa
myös sitä, että projektiin saadaan mukaan henkilö, joka aktiivisesti tarkastelee projektin
tulevaisuuden kannattavuutta ja
muita onnistumisen edellytyksiä.
Qicraft Financen ajatus on oppia ymmärtämään niin
Qicraft Finlandin kuin suomalaisten kuntokeskusten elämää.
Usein leasing, joka on oikein
suunniteltu liiketoimi, on kaikkia
hyvin palveleva tuote.
Toisena uutena rahoituksen muotona Jyrki Mikkola
nostaa esiin yritys- tai ketjukohtaiset limiitit, jolloin kuntokeskuksen uudistaminen pikkuhiljaa on mahdollista eikä vastaan
Qicraft Estonia aloitti
V
iime vuonna uudelleen
organisoitunut Qicraftryhmä laajeni huhtikuussa avatessaan oman toimiston Eestiin Tallinnaan.
Qicraft Estonian tuote- ja palvelukokonaisuus tulee olemaan sama kuin muissakin maissa eli se käsittää
Technogym-, BodyBike- ja
Jungle Sport –tuotteet. Pal-
veluissa mukaan valikoimaan
kuuluu niin huolto-, koulutuskuin rahoituspalvelut.
Qicraft Estonia aloitti yhden
miehen voimin, toimintaa vetää Margus Ounpuu.
Qicraft Estonian osoite on
Technopolis, Lootsa 6, Tallinna.
Jyrki Mikkola
toivoo rahoituksen kuuluvan
investoinnin
suunnitteluun jo
alusta lähtien.
tule jossain vaiheessa koko
salin kalustuksen täydellinen
uusiminen, mikä puolestaan on
rahoituksellisesti rankkaa.
Limiitin puitteissa voitaisiin tehdä uusia hankintoja.
Limiitti helpottaa myös keskuksen kulujen budjetointia kun
voidaan etukäteen ennustaa
investoinnin sekä niihin kohdistuvat kustannukset. Limiitin
käyttövara elää koko sopimuskauden ajan.
Leasing on järkevää
Jyrki Mikkola siteeraa vanhaa
öljymiljardööri Jean Paul Gettya sanomalla: Osta se, minkä
arvo kasvaa, vuokraa se, minkä
arvo laskee.
Mikkola kertoo Qicraft
Financen pyrkivän laskemaan
leasingmaksun siten, että laitteen käyttöikä vastaisi lähelle
vuokra-aikaa.
– Leasingin ajatus on, että tulevaisuuden tulot kohdentuvat
tulevaisuuden menoihin, sanoo
Mikkola.
Leasingin myöntämisessä tärkeintä on yritys, yrityksen kyky tehdä tulosta ja
sen historia. Mikkola kertoo,
että menneellä historialla ei ole
varsinaista vaikutusta, mutta
toisaalta epärealistisen suuri
investointi toteutuneeseen liikevaihtoon tulee aiheuttamaan
keskustelua.
Uuden yrittäjän
dilemma
Viime vuosina uusien yrittäjien
mahdollisuus rahoituksen hankkimiseen on hankaloitunut. Eikä
Qicraft Financen Jyrki Mikkola lupaa siihen olevan tulossa
suuria muutoksia.
– Jos projekti näyttää maalisjärjellä ajatellen toteutumiskelpoiselta eli siitä on tehty hyvä
liiketoimintasuunnitelma,
niin
ainahan voimme katsoa mm.
suuremman ensimmäisen erän
vaikutusta rahoituspäätökseen,
miettii Mikkola.
Suuret suunnitelmat
– Pitkällä aikavälillä molempien partnereiden tahtotila on se,
että neljä viidestä projektista
rahoitettaisiin Qicraft Financen
kautta, kertovat Hannula ja Mikkola.