Vanhustyön vastuunkantajat

Transcription

KONGRESSIKIRJA
II kansallinen moniammatillinen kongressi
15.–16.5.2014, Finlandia-talo, Helsinki
www.vanhustyonvastuunkantajat.fi
Kirjan toimitus: tiedottaja Riitta Eerola, työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman,
julkaisutoimittaja Tuija Kinnunen-Moilanen, sosiaalipoliittinen asiantuntija Eva Siitonen
Taitto: Innocorp • Paino: Multiprint Oy, 2014
Sisällys
Vanhustyön vastuunkantajat – kongressin ohjelma
5
TORSTAI 15.5.2014
aamupäivä 5
Luennot (1–49)
6
TORSTAI 15.5.2014
iltapäivä6
PERJANTAI 16.5.2014
aamupäivä8
PERJANTAI 16.5.2014
iltapäivä8
Suulliset esitykset (50–76)
10
TORSTAI 15.5.2014
ILTAPÄIVÄ10
PERJANTAI 16.5.2014
iltapäivä 12
Posterit (77–106)
13
Työnäytökset16
Luentojen tauoilla • 1. kerroksen huoneet 16
Työnäytösten aikataulu
17
TORSTAI 15.5.2014
17
PERJANTAI 16.5.2014
18
Tervetuloa kongressiin! Kirsi Sillanpää
19
Luentotiivistelmät (1–49)
21
1.
Palvelurakenne: Kohti parempaa vanhuutta osaavan hoitohenkilöstön turvin
23
2.
Vanhuspalvelulaki ja sen toimeenpanoa tukeva laatusuositus
24
3.
Vanhus ensihoidon asiakkaana
25
4.
Ikäihminen päivystyspoliklinikalla ja erikoissairaanhoidossa
26
5.
Ikääntyvä potilas kuvantamistutkimuksissa
27
6.
Laboratoriotutkimusten viitevälit ikääntyneillä
28
7.
Hyödyt kuntoutuksen nopeasta aloittamisesta
29
8.
Turvallinen siirtyminen erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon
30
9.
Omaisena vanhuksen hoitopolun eri vaiheissa
31
10. Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan ja viranomaisvalvonnan avulla
32
11. Vantaan oman toiminnan ja ostopalveluiden laatutason
ja saumattomuuden varmistaminen omavalvonnalla
33
12. Yksityissektorin omavalvonta
34
13. Ikäihmisten palvelujen ohjaus ja valvonta
35
14. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta
36
15. Osaamisen johtamisella työhyvinvointia ja tuloksellisuutta
37
16. Pojasta äidin hoitajaksi
38
17. 940 päivää isän muistina
39
18. Omaishoitaja voimavarana ja yhteistyökumppanina
40
19. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma
41
20. Eloisa ikä -ohjelma ja poimintoja hankkeista 42
21. Yhteistyö voimaannuttaa – järjestötyön uusia tuulia
43
22. Ravinnon merkitys muistisairaalle 44
23. Ikääntyvien suun terveys
45
24. Ikääntyneiden jalkojen omahoito ja jalkaterveys kotihoidossa
46
25. Alkoholistako ongelma palvelutaloissa, pelisäännöt avuksi
47
26. Ikääntyminen ja seksuaalisuus
48
27. Case Kustaankartano: Aktivoivan arjen malli
49
28. Yksilöllinen hoito ikääntyneen palveluissa
50
29. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä
51
30. Miten kotihoidon kasvavaan kysyntään vastataan?
52
31. Potilasturvallisuus vanhustyössä
53
32. Kansalliset ohjeet ikäihmisten lääkehoitojen järkeistämiseksi
54
33. Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja sen ehkäiseminen
55
34. Turvallisuussuunnittelu vanhustenhuollon toimintayksiköissä
56
35. Henkilöstön työturvallisuus
57
36. Ikäihmisten palvelujen johtamisen haasteet 58
37. Eettinen osaaminen ja vastuullisuus korostuvat tulevaisuuden vanhuspalveluissa 59
38. a. Miten oppilaitokset vastaavat työelämän tarpeisiin? b). Oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö
60
61
39. Työelämän kommentti
62
40. Masennus ja yksinäisyys taakkana
63
41. Muistisairaana kotona kauemmin
64
42. Ikääntyneen toiminta- ja liikkumiskyvyn edistäminen
65
43. Kirjaaminen Helsingin kotihoidossa
66
44. Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä?
67
45. Mahdollisuus vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihin 68
46. Palvelumuotoilu Haminan malliin
69
47. Muistisairaan edunvalvonta
70
48. Hyvä kohtaaminen ja huumori vanhustyössä
71
49. Voimauttava nukketeatteri
72
Suullisten esitysten tiivistelmät (50–75)
75
50. Mobiilipeleillä uusia ulottuvuuksia ikääntyneiden yksilölliseen kuntoutumiseen
77
51. Kotihoidon asiakaspalaute – vastuuhoitajan haastattelu
78
52. Asenne ja osaaminen kohdalleen Vaasan vanhustyössä
79
53. Hoitajan toimintamalli ikääntyvän muistisairaan henkilön hoitotyössä
80
54. Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa
81
55. Valinnanvapauden merkitys kotihoidon palvelujen vaikuttavuuteen 82
56. Valoa ja iloa esteettömällä viestinnällä
83
57. Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona
asumisen tukena Helsingin sosiaalija terveysvirastossa
84
58. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat vanhuspalvelujen asiakkaina
85
59. Sanomalehtien kuvaukset iäkkäistä – näkökulmia yhteiskunnan suhtautumisesta 86
60. TOIMIA-suositus toimintakyvyn arvioinnista iäkkään väestön
hyvinvointia edistävien palveluiden yhteydessä
87
61. Innovaatiot vanhusten palveluiden kehittämisessä
88
62. Muistisairaan ihmisen omaisen toimijuus terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla
89
63. Jotta emme unohtaisi – Voimavaralähtöinen monimuotovalmennus muistisairaiden perheille VALMU 90
64. Omaishoitajan ja hoidettavan välinen vuorovaikutus
– iäkkään puolison sairastuessa etenevään muistisairauteen
91
65. Terveystietojen tehokas käyttö parantaa hoidon laatua
ja säästää kustannuksia vanhustenhoidossa
92
66. Taiteesta ja kulttuurista avaimia aivoterveyteen
93
67. Tarinatus tukena ja työmuotona vanhustyössä
94
68. Iäkkäät liikkuvat järjestöissä
95
69. Huolellisella implementoinnilla tuloksia iäkkäiden kaatumisten ehkäisyssä
96
70. Murtumien ehkäisy ja omahoidon edistäminen
97
71. Suun terveys 75-vuotiailla kotihoidon asiakkailla
98
72. Ikäihmisen osallisuus ja asuinympäristö
99
73. Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelma (2005–2014)
100
74. Liikuntaraadit – uusi vaikuttamiskanava ikäihmisille
101
75. Monipuolinen liikuntaharjoittelu vähentää iäkkäiden naisten kaatumisvammoja 102
76. Ikäihmisten kokemuksia liikuntamahdollisuuksistaan
103
Postereiden tiivistelmät (77–106)
105
77. Säker läkemedelsbehandling för en bättre äldrevård
107
78. Vanhuspsykiatrisen yhteistyön kehittäminen Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella
108
79. Positive about Dementia – kansainvälinen yhteistyöhanke muistisairauksista
109
80. Yleistilan arviointikiekko
110
81. Työpajan toteutusmalli – kuvan ja maalauksen keinoin iloa vanhusten arkeen
111
82. Askeleita kulttuurin muutokseen: Vantaan vanhustyön renessanssi
112
83. Vanhuuden Mieli -projekti juurruttaa logoterapeuttista ajattelua 113
84. Tunne perhehoito – hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille
114
85. Asiakasvastaavat kotiutuksen tukena Kouvolan kotihoidossa
115
86. Vanhusten hoitotyötä oppimassa – yhdessä uudistaen
116
87. Kotihoidon ohjaajat: moniammatillinen yhteistyö suun terveydenhuollon kanssa
117
88. Eheä Elämän Ehtoo -hanke (EEE-hanke)
118
89. Sairaanhoitajien työtyytyväisyys vanhustyössä
119
90. Ikääntyvän omaisen ABC-opas auttaa tunnistamaan tilanteen ja rohkaisee hakemaan apua
120
91. Kotikäyntityössä näkee ihmisen omimmillaan
121
92. Juuri-hanke: Vanhusten kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan vastaisen työn
juurruttaminen arjen käytäntöihin
122
93. Maahanmuuttajavanhusten muistikuntoutus
123
94. Pumppu-hanke: Kotihoito vanhustyön sydämenä ja kotiin vietävät palvelut yhteistoiminta-alueella
124
95. Sairaanhoitajien kuvauksia vanhusten hyvästä hoidosta terveyskeskuksen vuodeosastolla
125
96. Liikkeellä voimaa vuosiin Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma
126
97. Palvelumuotoilun keinoin uusia kotiin vietäviä palveluja 127
98. Iäkkäiden ulkoilu lisääntyy Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa
128
99. Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa parantaa potilasturvallisuutta
129
100.Kaikenikäisten jalkaterveyttä edistetään ohjauksella ja neuvonnalla
130
101.Projektet Hemma bäst – Kotona paras (2013–2014)
131
102.OPTIFEL – Optimised food products for elderly population
132
103.Riskikohtien kartoitus koneellisen annosjakeluprosessin eri vaiheissa 133
104. Hyvinvointiteknologiatuotteita ja -palveluja eri-ikäisille
134
105.Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan energiaverkosto SOTERGO
135
106.Vanhuus ei ole uhka, yksinäisyys ja syrjäytyminen on
136
Näytteilleasettajat137
– kongressin ohjelma
TORSTAI 15.5.2014
7.00–9.00
AAMUPÄIVÄ
llmoittautuminen ja postereiden kiinnittäminen
YHTEINEN OHJELMA, FINLANDIA-SALI, pj Kirsi Sillanpää, Tehy
9.00
Kongressin avaus
Tarja Halonen, presidentti
Vanhustyön johtajan tunnustuspalkinto 2014
La Carita -säätiö
Otto Lindberg, puheenjohtaja, lääketieteen tohtori, geriatrian erikoislääkäri
Musiikkiesitys, Rap-mummo Eila
Eila Nevanranta, Vuoden isovanhempi 2013
5
Vanhustyön vastuunkantajat – kansallinen vanhustyön moniammatillinen kongressi 2014
Luennot (1–49)
9.45–10.45
1. Palvelurakenne
Kohti parempaa vanhuutta ammattitaitoisen ja osaavan hoitohenkilöstön turvin
Harriet Finne-Soveri, geriatrian erikoislääkäri, tutkimusprofessori THL
10.50–11.45
2. Vanhuspalvelulaki ja sen toimeenpanoa tukeva laatusuositus
Päivi Voutilainen, TtT, dosentti, johtaja, sosiaalija terveysministeriö STM
11.45–12.15
Lounas ja näyttelyyn tutustuminen, suulliset esitykset, posterit, työnäytökset
TORSTAI 15.5.2014
ILTAPÄIVÄ
TEEMAT • ILTAPÄIVÄ
TEEMA I • TURVALLINEN HOITOPOLKU, TERASSISALI pj Juha Kurtti
13.00–13.30
3. Vanhus ensihoidon asiakkaana
Heikki Paakkonen, TtT, esh, ylihoitaja, KYS, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri
13.30–14.00
4. Ikäihminen päivystyspoliklinikalla ja erikoissairaanhoidossa
Jouko Laurila, LT, geriatrian dosentti, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
14.00–14.30
5. Ikääntyvä potilas kuvantamistutkimuksissa
Merja Perankoski, puheenjohtaja, Suomen Röntgenhoitajaliitto ry
14.30–15.00
6. Laboratoriotutkimusten viitevälit vanhuksilla
Veli Kairisto, osastonylilääkäri, TYKSLAB, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
15.00–15.30
Kahvitauko ja näyttelyyn tutustuminen, suulliset esitykset, posterit, työnäytökset
15.30–16.00
7. Hyödyt kuntoutuksen nopeasta aloittamisesta
Riku Nikander, gerontologian professori, johtaja, GeroCenter-säätiö
16.00–16.30
8. Turvallinen siirtyminen esikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon
Annmari Kainulainen, TtM, ylihoitaja, KYS, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri
16.30–17.00
9. Omaisena vanhuksen hoitopolun eri vaiheissa
Soila Nordström, vanhuksen tytär
6
TEEMA II • VALVONNAN NÄKÖKULMAT, HELSINKI-SALI pj Kirsi Markkola
13.00–13.30
10. Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan
ja viranomaisvalvonnan avulla
Hanna Ahonen, sosiaalineuvos, Valvira
13.30–14.00
11. Vantaan oman toiminnan ja ostopalveluiden laatutason
Kristiina Matikainen, TtM, erityisasiantuntija, Hoiva-asumisen palvelut, Vantaan kaupunki
14.00–14.30
12. Yksityissektorin omavalvonta
Jaana Laitinen-Pesola, THM, toiminnanjohtaja, Hoiva-alan palveluntuottajat ry
14.30–15.00
15.00–15.30
13. Ikäihmisten palvelujen ohjaus ja valvonta
Marjatta Aittolahti, YTM, ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
15.30–16.15
14. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta
Helena Mönttinen, ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos, Valvira
Kirsi Markkanen, THM, kehittämispäällikkö, yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen, Tehy ry
16.15–16.45
15. Osaamisen johtamisella työhyvinvointia ja tuloksellisuutta
Kirsi Sillanpää, Esh, TtM, eMBA, johtaja, yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen, Tehy ry
16.45–17.00
Keskustelu
TEEMA III • KOLMAS SEKTORI JA OMAISHOITO, AURORA-SALI pj Arja Tuomisoja
13.00–13.45
16. Pojasta äidin huoltajaksi
Hannu Koskinen, everstiluutnantti evp.
13.00–13.45
17. 940 päivää isän muistina
Hanna Jensen, VTM, Sanoma
13.45–14.15
18. Omaishoitaja voimavarana ja yhteistyökumppanina
Maarit Väisänen, YTM, sosionomi (amk) projektivastaava,
Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
14.15–14.45
19. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma
Elli Aaltonen, YTT, ylijohtaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto
14.45–15.00
Keskustelu
15.00–15.30
15.30–16.15
20. Eloisa ikä -ohjelman esittely ja poimintoja hankkeista
Reija Heinola, ohjelmapäällikkö, Vanhustyön keskusliitto
16.15–17.00
21. Yhteistyö voimaannuttaa! Järjestötyön uusia tuulia
Vappu Taipale, professori, puheenjohtaja, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry
TEEMA IV • TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN, FINLANDIA-SALI pj Minna Stolt
13.00–13.30
22. Ravinnon merkitys muistisairaalle
Merja Suominen, ETT, ravitsemustieteen dosentti, Helsingin yliopisto
13.30–14.00
23. Ikääntyvien suun terveys
Annamari Nihtilä, EHL, Yliopistohammasklinikka, Helsingin kaupunki
14.00–14.30
24. Ikääntyneiden jalkojen omahoito ja jalkaterveys kotihoidossa
Minna Stolt, TtT, jalkaterapeutti (amk), yliopisto-opettaja,
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
14.30–15.00
15.00–15.30
25. Alkoholistako ongelma, pelisäännöt avuksi
Eija Kaskiharju, YTT, tutkija, Ikäinstituutti
15.30–16.00
26. Ikääntyvän seksuaalisuus
Tarja Santalahti, kliininen seksologi, psykoterapeutti,
seksologian johtava asiantuntija, Väestöliitto
16.00–16.30
27. Liikunnasta iloa ja kuntoa, Case Kustaankartano
Leena Pohjola, TtM, johtaja, Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus,
Helsingin kaupunki, sosiaalija terveysvirasto
16.30–17.00
Keskustelu
7
PERJANTAI 16.5.2014
AAMUPÄIVÄ
TEEMAT • AAMUPÄIVÄ
YHTEINEN OHJELMA, FINLANDIA-SALI pj Marja-Kaarina Koskinen, opetusneuvos
8.30–9.30
28. Yksilöllinen hoito ikääntyneen palveluissa
Riitta Suhonen, TtT, professori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
9.35–10.15
29. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä
Katja Keisala, YTT, tutkija, kouluttaja, Tampereen yliopisto
10.15–10.45
10.45–11.45
Tauko, näyttelyyn tutustuminen, suulliset esitykset, posterit, työnäytökset
30. Miten vastata kotihoidon kasvavaan kysyntään?
Johan Groop, TkT, tutkija, Aalto-yliopisto
11.45
Parhaan posterin palkitseminen
11.45–12.15
Lounas ja näyttelyyn tutustuminen, suulliset esitykset, posterit, työnäytökset
PERJANTAI 16.5.2014
ILTAPÄIVÄ
TEEMA I • NÄKÖKULMIA TURVALLISUUTEEN,TERASSISALI pj Soila Nordström
13.00–13.30
31. Potilasturvallisuus vanhustyössä
Soila Nordström, THM, koulutuspoliittinen asiantuntija,
yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen, Tehy ry
13.30–14.00
32. Kansalliset ohjeet ikäihmisten lääkehoitojen järkeistämiseksi
Antti Mäntylä, FaT, MBA, kehittämispäällikkö,
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
14.00–14.30
33. Ikäihmisten kaltoinkohtelu ja sen ehkäiseminen
Leena Serpola-Kaivo-oja, toiminnanjohtaja,
Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry
14.30–15.00
15.00–15.30
34. Turvallisuussuunnittelu vanhustenhuollon toimintayksiköissä
Anne Lounamaa, FT, kehittämispäällikkö, THL
15.30–16.00
35. Henkilöstön työturvallisuus
Paula Moilanen, tarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojeluasiat
Päätössanat
TEEMA II • IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TARPEET JA TARJONTA, HELSINKI-SALI pj Kirsi Markkanen
13.00–13.30
36. Ikäihmisten palvelujen johtamisen haasteet
Tuula Karttunen, TtM, hoivapalvelun johtaja, Kotkan kaupunki
13.30–14.00
37. Vanhuspalveluiden osaamistarpeiden ennakointi
Ulla Taipale-Lehto, opetusneuvos, Opetushallitus
14.00–14.30
14.30–15.30
38. a) Miten oppilaitokset vastaavat työelämän tarpeisiin?
Sirpa Salin, TtT, yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)
b) Oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö
Erja Salomaa,TtM, sosiaalija terveysalan koulutusvastaava, WinNova
Marianne Rapala, Esh, henkilöstöpäälikkö, Laitilan Terveyskoti
15.30–16.00
39. Työelämän kommentti
Tuula Lahti, TtM, ylihoitaja, Vantaan kaupunki
Päätössanat
8
TEEMA III • TOIMINTAKYKYINEN VANHUUS KOTIHOIDOSSA, FINLANDIA-SALI, pj Tuula Saarinen
13.00–13.30
40. Masennus ja yksinäisyys taakkana
Hanna-Mari Alanen, LT, ylilääkäri, Neuro- ja vanhuspsykiatria, TAYS
13.30–14.00
41. Muistisairaana kotona kauemmin
Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja
14.00–14.30
14.30–15.00
42. Ikääntyneen toiminta- ja liikkumiskyvyn edistäminen
Jaana Nummijoki, TtM, kotihoitopäällikkö, Helsingin kaupunki
15.00–15.30
43. Kirjaaminen kotihoidossa
Anna-Liisa Lyytinen, TtM, MBA, pohjoisen palvelualueen johtaja ja
Lea Oksman, lähihoitaja, pohjoisen palvelualueen kotihoito,
Helsingin kaupungin sosiaalija terveysvirasto
15.30–16.00
44. Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä?
Riitta Kauppila, geronomi, johtaja, Kampin palvelukeskus
Päätössanat
TEEMA IV • ELÄMÄNLAATUA JA EDUNVALVONTAA, AURORA-SALI pj Anna Kukka
13.00–13.30
45. Mahdollisuus vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihin
Anja Karvonen-Kälkäjä, OTT, VT, kehitysjohtaja, Pro Lex Oy
13.30–14.00
46. Palvelumuotoilu Haminan malliin
Pia Nordman, vanhustyönjohtaja, Haminan kaupunki
14.00–14.30
47. Muistisairaan edunvalvonta
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, OTT, perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto
14.30–15.00
15.00–15.30
48. Hyvä kohtaaminen ja huumori vanhustyössä
Arja Isola, THT, professori, Oulun yliopisto
15.30–16.00
49. Voimauttava nukketeatteri
Maria Baric, nukketeatteritaiteilija, muusikko, ohjaaja ja Nemanja Stojanovic,
nukkeillanäyttelijä, Nukketeatteri Sampo
Päätössanat
9
Suulliset esitykset (50–76)
TORSTAI 15.5.2014
ILTAPÄIVÄ
RAVINTOLASALI 1, pj Mervi Flinkman ja Kaija Ojanperä
TEEMA I • HOITOHENKILÖSTÖ IKÄIHMISTEN HOIDOSSA
12.15–12.30
50. Mobiilipeleillä uusia ulottuvuuksia ikääntyneiden yksilölliseen kuntoutumiseen
Andrew Sirkka, KT, yliopettaja, Satakunnan ammattikorkeakoulu,
terveys: Sari Merilampi, TkT, tutkija ja Mirka Leino, FM, SAMK, energia ja rakentaminen
12.30–12.45
51. Kotihoidon asiakaspalaute – vastuuhoitajan haastattelu
Sara Haimi-Liikkanen, sh (YAMK), kehittämiskoordinaattori, Kotona kokonainen elämä,
Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus sekä muu työryhmä: Pia Ruuskanen, kotihoidon
johtaja ja Tanja Junnila, kotihoidon osastonhoitaja, Kotka; Jenni Yläjääski, avopalveluohjaaja, Kaakon kaksikko; Anna-Leena Kailio, projektipäällikkö, Pyhtää; Minna Takala,
kotihoidon esimies ja Arja Niskanen, kotihoidon esimies, Hamina
12.45–13.00
52. Asenne ja osaaminen kohdalleen Vaasan vanhustyössä
Regina Nurmi, KL, yliopettaja, Vaasan ammattikorkeakoulu, terveysala
TEEMA II • IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN VAIKUTTAVUUS
13.00–13.15
53. Hoitajan toimintamalli ikääntyvän muistisairaan henkilön hoitotyössä
Ritva Padinki, TtM, hoitotyön tuntiopettaja, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
13.15–13.30
54. Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa
Risto Suominen, proviisori, toimitusjohtaja, PharmaService Oy,
Espoonlahden apteekin annosjakeluyksikkö
13.30–13.45
55. Valinnanvapauden merkitys kotihoidon palveluiden vaikuttavuuteen
Marina Steffansson, TtM; Marjo Pulliainen, TtM ja Aija Kettunen, VTT,
Diakonia-ammattikorkeakoulu
13.45–14.00
56. Valoa ja iloa esteettömällä viestinnällä
Hannele Merikoski, FM, erityisasiantuntija, Avainsäätiö
TEEMA III • MONIMUOTOINEN IKÄÄNTYMINEN
14.00–14.15
57. Kuva- ja äänivälitteinen palvelu kotona asumisen tukena
Anna-Liisa Niemelä, FT, erityissuunnittelija ja Anna-Liisa Lyytinen, TtM, MBA,
pohjoisen palvelualueen johtaja, Helsingin sosiaalija terveysvirasto
14.15–14.30
58. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat vanhuspalveluiden asiakkaina
Salla-Maija Hakola, KM, projektikoordinaattori,
Yhdenvertainen vanhuus -projekti, Seta ry
14.30–14.45
59. Sanomalehtien välittämät kuvaukset iäkkäistä
– näkökulmia yhteiskunnan suhtautumiseen
Sanna Koskinen, TtM, sh, tohtorikoulutettava; Leena Salminen, TtT, lehtori
ja Helena Leino-Kilpi, THT, esh, professori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
14.45–15.00
60. TOIMIA-suositus toimintakyvyn arvioinnista iäkkään väestön
Satu Pajala, TtT, kehittämispäällikkö ja Heli Valkeinen, TtT, erikoistutkija,
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
10
TEEMA IV • OMAISET MUKAAN IKÄIHMISTEN HOITOON JA KUNTOUTUMISEEN
15.00–15.15
61. Innovaatiot vanhusten palveluiden kehittämisessä
Anne Haapala, fysioterapeutti (ylempi AMK), tohtoriopiskelija, Oulun yliopisto/
Työtieteen yksikkö; Arja Veijola, TtT, yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu/
Sote-yksikkö; Seppo Väyrynen, professori, Oulun yliopisto/ Työtieteen yksikkö;
Tiina Tervaskanto-Mäentausta, THM, KM, lehtori, projektipäällikkö, Oulun seudun
ammattikorkeakoulu/ Sote-yksikkö
15.15–15.30
62. Muistisairaan ihmisen omaisen toimijuus terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla
Riitta Koivula, YTT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
15.30–15.45
63. Jotta emme unohtaisi. Voimavaralähtöinen monimuotovalmennus
muistisairaiden perheille, VALMU-hanke
Pauliina Kinnunen, toimintaterapeutti (ylempi AMK), hankevastaava,
Mikkelin seudun Muisti ry; Jaana Sohkanen, sosionomi (AMK), erityistyöntekijä,
Viola – väkivallasta vapaaksi ry
15.45–16.00
64. Omaishoitajan ja hoidettavan välinen vuorovaikutus
iäkkään puolison sairastuessa etenevään muistisairauteen
Tiina Ihalainen, TtK, TtM-opiskelija; Päivi Kankkunen, yliopistonlehtori, dosentti
ja Tarja Välimäki, kliininen tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos
16.00–16.15
65. Terveystietojen tehokas käyttö parantaa hoidon laatua
Päivi Ovaskainen, FT, THM, opettaja, ESH, tutkija, kansanterveystiede, lääketieteellinen
tiedekunta, Turun yliopisto, järjestöasiantuntija, Tehyn Turun aluetoimisto; Jouni Alin,
FM, johtava konsultti, asiantuntijapalvelut, SAS® Institute Inc.; Päivi Rautava,
professori, kansanterveystiede, lääketieteellinen tiedekunta, Turun yo, tutkijaylilääkäri,
Turun yliopistollinen keskussairaala; Seija Arve, palvelujohtaja, TtT, gerontologisen
hoitotieteen dosentti, hoitotiede, lääketieteellinen tiedekunta, Turun yo, palvelujohtaja,
hyvinvointitoimiala, Turun kaupunki
11
PERJANTAI 16.5.2014
ILTAPÄIVÄ
TEEMA V • TAIDE, TARINAT JA LIIKUNTA IKÄIHMISTEN HOIDOSSA
12.15–12.30
66. Taiteesta ja kulttuurista avaimia aivoterveyteen
Helena Malmivirta, KT, hankesuunnittelija, tutkija, Turun ammattikorkeakoulu,
hyvinvointi- ja terveysala, TKI
12.30–12.45
67. Tarinatus tukena ja työmuotona vanhustyössä
Rauha Pulliainen, sosionomi (amk), työnohjaaja, ryhmänohjaaja,
opinnäytetyö LAMK 2013, toimeksiantaja Diakonialaitos Lahti
12.45–13.00
68. Iäkkäät liikkuvat järjestöissä
Heli Starck, TtM,ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM, ft, suunnittelija;
Anu Havas, Tt yo, ft, suunnittelija ja Elina Karvinen, TtL, LitM, toimialapäällikkö,
Ikäinstituutti
TEEMA VI • KUNTOUTUMINEN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN IKÄIHMISTEN HOIDOSSA
13.00–13.15
69. Huolellisella implementoinnilla tuloksia iäkkäiden kaatumisten ehkäisyssä
Satu Pajala, TtT, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL,
tapaturmien ehkäisyn yksikkö
13.15–13.30
70. Murtumien ehkäisy ja omahoidon edistäminen
Pauliina Tamminen, sh, AMK, TtK, luustoneuvoja-projektipäällikkö,
Suomen Luustoliitto ry
13.30–13.45
71. Suun terveys 75-vuotiailla kotihoidon asiakkailla
Kirsi Autonen-Honkonen, suuhygienisti, TtM, Äänekosken kaupunki,
tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto; Sirpa Hartikainen, NutOrMed-tutkimuksen
johtaja, professori, farmasian laitos; Liisa Suominen, professori, hammaslääketieteen
laitos; Irma Nykänen, FT, laillistettu ravitsemusterapeutti, farmasian laitos; Riitta Ahonen,
professori, farmasian laitos ja Miia Tiihonen, FaT, farmasian laitos, Itä-Suomen
yliopisto UEF Yhteistyöhanke Itä-Suomen yliopiston, Kuopion kaupungin, Kuopion
yksityisen kotihoitopalvelun tuottajan Alina Hoivatiimin, Äänekosken kaupungin
ja Suonenjoen kaupungin kotihoidon kanssa.
13.45–14.00
72. Ikäihmisen osallisuus ja asuinympäristö
Suvi Fried, TtM, tutkija, Ikäinstituutti
TEEMA VII • LIIKUNNASTA ILOA JA VIRKEYTTÄ IKÄIHMISEN ELÄMÄÄN
14.00–14.15
73. Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelma (2005–2014)
Elina Karvinen, ft, suunnittelija, Ikäinstituutti
14.15–14.30
74. Liikuntaraadit – uusi vaikuttamiskanava ikäihmisille
Anu Havas, ft, suunnittelija, Ikäinstituutti
14.30–14.45
75. Monipuolinen liikuntaharjoittelu vähentää iäkkäiden naisten kaatumisvammoja
Saija Karinkanta, FT, tutkija; Pekka Kannus, dosentti, ylilääkäri ja Kirsti Uusi-Rasi,
dosentti, erikoistutkija, UKK-instituutti; Ari Heinonen, professori, Jyväskylän yliopisto,
Terveystieteiden laitos; Harri Sievänen, dosentti, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
14.45–15.00
76. Ikäihmisten kokemuksia liikuntamahdollisuuksista
Arja Veijola, TtT, yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu OAMK, sote-yksikkö
12
Posterit (77–106)
77. Säker läkemedelsbehandling för en bättre äldrevård
Sirkku Säätelä; sairaanhoitaja, HTM, lehtori, Yrkeshögskolan Novia
78. Vanhuspsykiatrisen yhteistyön kehittäminen OYSin erityisvastuualueella
Liisa Kantojärvi, LT, KM, psykiatrian ja psykogeriatrian erikoislääkäri, osastonylilääkäri;
Anna-Maija Puusti, TtM, ylihoitaja ja Tiina Puotiniemi, TtM, psykiatrinen sairaanhoitaja,
kehittämis- ja laatupäällikkö, Psykiatrian tulosalue, OYS; Katriina Taavettila, psykiatrinen
sairaanhoitaja, osastonhoitaja ja Taina Korhonen, toimintaterapeutti YAMK, Vanhuspsykiatrian
yksikkö 75, OYS
79. Positive about dementia – POSADEM
Kansainvälinen yhteistyöhanke muistisairauksista
Sari Kokkonen, TtM, lehtori; Tiina Väänänen, TtM, lehtori ja Marko Raitanen, YTL, lehtori,
Saimaan ammattikorkeakoulu
80. Yleistilan arviointikiekko
Marjatta Lahti, kotihoidon johtaja; Tiina Hurme, asumispalvelujohtaja; Marja-Liisa Kanerva,
avo- ja tukipalvelujohtaja; Anu Korpinen, vuodeosastopalvelujohtaja, Heinolan sosiaalija terveystoimi
81. Työpajan toteutusmalli – kuvan ja maalauksen keinoin iloa vanhusten arkeen
Veronika Piontek, yrittäjä, sairaanhoitaja
82. Askeleita kulttuurin muutokseen: Vantaan vanhustyön renessanssi
Tuula Lahti, TtM, ylihoitaja ja Minna Lahnalampi-Lahtinen, sosiaalija terveydenhuollon
ylempi korkeakoulututkinto, palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki, hoiva-asumisen palvelut;
Taina Semi, konsultti, dementiatyön asiantuntija, GeroArtist
83. Vanhuuden Mieli -projekti juurruttaa logoterapeuttista ajattelua muistisairaiden hoitoon
Sirkkaliisa Heimonen, PsT, toimialapäällikkö ja Minna Laine, logoterapeutti LTI, suunnittelija,
Ikäinstituutti
84. Tunne perhehoito – hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille perhehoidossa
Raija Leinonen, TtT, projektityöntekijä; Maria Kuukkanen, KM, kehittämispäällikkö,
Perhehoitoliitto ry
85. Asiakasvastaavat kotiutuksen tukena Kouvolan kotihoidossa
Anne Heikkilä, TtM, aluejohtaja; Niina Forsström, sairaanhoitaja AMK, kotihoidon
asiakasvastaava, Kouvolan kotihoito
86. Vanhusten hoitotyötä oppimassa – yhdessä uudistaen
Arja Suikkala, TtT, kehittämisryhmän vastaava; Eeva Kivelä, TtM, lehtori, hankeja tutkimustoiminnan koordinaattori; Pirjo Käyhkö, TtM, lehtori ja Eila Niitamo, TtM,
lehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu
13
87. Kotihoidon ohjaajien mielipiteiden kartoitus moniammatillisesta yhteistyöstä
suun terveydenhuollon kanssa
Marjaana Nissinen, hh, shg YAMK, suuhygienisti ja Hannaliisa Salmi, hammaslääkäri,
opinnäytetyön ohjaaja, Helsingin kaupungin Suun terveydenhuolto; Marjatta Komulainen,
lehtori, opinnäytetyön ohjaaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
88. Eheä Elämän Ehtoo – hanke (EEE)
Tiina Tervaskanto-Mäentausta, THM, KM, lehtori, projektipäällikkö ja Arja Veijola, TtT,
yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Sote-yksikkö
89. Sairaanhoitajien työtyytyväisyys vanhustyössä
Kirsi-Marja Kaarlela, TtM, asiantuntijasairaanhoitaja, Espoon kaupunki, vanhustenpalvelut;
Päivi Kankkunen, TtT, dosentti, yliopistonlehtori ja Mari Kangasniemi, TtT, dosentti,
yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos
90. Ikääntyvän omaisen ABC-opas ohjaa hakemaan apua
ja huolehtimaan myös omasta hyvinvoinnista
Mari Helin-Tuominen, YTM, projektivastaava, Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry
91. Kotikäyntityössä näkee ihmisen omimmillaan
Ulla Pöykkö, TtM, lehtori; Anita Pyykkö, TtT, yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu, DIAK
92. Vanhusten kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan vastaisen työn juurruttaminen arjen
käytäntöihin – Juuri-hanke 2013–2017
Henriikka Laurola, YTM, hankekoordinaattori, Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry
93. Maahanmuuttajavanhusten muistikuntoutus
Tuulikki Grönberg, sh, TtK, TtM-opiskelija, Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö
94. Pumppu / TEHU-osahanke, Kotihoito vanhustyön sydämenä ja kotiin vietävät palvelut
yhteistoiminta-alueella – hankeosio Turun ammattikorkeakoulu
Maija-Liisa Aronpää, VTM, sosiaalialan koulutusohjelman lehtori; Hannele Lampo, KM,
fysioterapian koulutusohjelman lehtori ja Elina Vuorio, VTM, projektipäällikkö, Turun
ammattikorkeakoulu
95. Sairaanhoitajien kuvauksia vanhusten hyvästä hoidosta terveyskeskuksen vuodeosastolla
Minna Launonen, sh (AMK), esh, TtK, TtM-opiskelija; Tarja Kvist, TtT, yliopistotutkija,
hoitotieteen laitoksen varajohtaja ja Raija Mäntynen, TtT, tutkija, Itä-Suomen yliopisto
96. Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma – Liikkeellä voimaa vuosiin
Elina Karvinen, TtL ja LitM, ohjelmajohtaja; Pirjo Kalmari, VTM ja ft, ohjelmakoordinaattori;
Laura Sormunen, ETM ja LitK, suunnittelija ja Anne Honkanen, LitM, viestintäsuunnittelija,
Ikäinstituutti
97. Palvelumuotoilun keinoin uusia kotiin vietäviä palveluja
Noora Juvonen, projektipäällikkö, Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy
98. Iäkkäiden ulkoilu lisääntyy Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa
Heli Starck, TtM, ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM, ft, suunnittelija
ja Elina Karvinen, TtL, LitM, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti
14
99. Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa parantaa potilasturvallisuutta
Outi Honkanen, farmasian tohtori, laatupäällikkö; Marjo Vainio, farmaseutti, LHKA,
asiakkuuspäällikkö ja Risto Suominen, proviisori, toimitusjohtaja, PharmaService Oy,
Espoonlahden apteekki, annosjakeluyksikkö
100. Kaikenikäisten jalkaterveyttä edistetään ohjauksella ja neuvonnalla
Minna Stolt, TtT, jalkaterapeutti (AMK), yliopisto-opettaja, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
101. Projektet hemma bäst – Kotona paras (2013–2014)
Anne Hietanen, Projektledare, Yrkeshögskolan Novia; Gunilla Kulla, Överlärare,
Yrkeshögskolan Novia; Sinikka Palosaari, Lektor, Vaasan ammattikorkeakoulu;
Pirjo Peltomäki, Lektor, Vaasan ammattikorkeakoulu; Reijo Malkamäki, Beredningschef,
SPEK och Eevi-Kaisa Yrjölä, Projektkoordinator, SPEK
102. OPTIFEL – Optimised food products for elderly population 2013–2017
Raija Tahvonen FT, prof.; Eila Järvenpää FT, erikoistutkija ja Tuomo Tupasela ETM,
vanhempi tutkija, MTT; Helena Kautola TkT, tutkimusjohtaja; Tiina Mäenpää TtT,
yliopettaja ja Tuija Pirttijärvi ETT, yliopettaja, HAMKK
103. Riskikohtien kartoitus annosjakeluprosessin eri vaiheissa
Maarit Patama-Jussila, proviisori, Hyvinkään 1. apteekki; Anne Lehtonen, proviisori,
Pharmac Finland Oy ja Leena Astala, apteekkari, Luvian apteekki
104. Hyvinvointiteknologiatuotteiden ja -palvelujen jalkautushanke – mHealth booster
Frank Ryhänen, projektipäällikkö; Anniina Pajunen, projektityöntekijä, Vantaa; Katja Tikkanen,
projektityöntekijä, Espoo; Katariina Raij, tutkija, Teknologialainaamo; Paula Lehto, tutkija,
Espoon kehitysympäristöt ja Eeva Järveläinen, tutkija, Nuorten Mobiilisovellus, Laurean
ammattikorkeakoulu
105. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkosto SOTERGO
106. Vanhuus ei ole uhka, yksinäisyys ja syrjäytyminen on
Anu Silvennoinen, projektikoordinaattori; Mervi Kanniainen, projektityöntekijä
ja Eija Myllymäki, projektityöntekijä, IkäArvokas-hanke, Kirkkopalvelut ry
IkäArvokas-hankkeen valokuvanäyttely
Finlandia-talon ala-aula, molempina päivinä
Kuvia ikäihmisten arjesta ja hanketeemoista:
yksinäisyys, leskeys, omaishoitajuus, muistisairaus ja syrjäytyminen.
Kirkkopalvelujen Kehittämiskeskus Tyynelä, rahoitus Yhteisvastuukeräys 2013
15
Työnäytökset
LUENTOJEN TAUOILLA • 1. KERROKSEN HUONEET
Työnäytöksistä vastaavat Suomen Fysioterapeutit,
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto, Suomen Bioanalyytikkoliitto
ja Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto
Pysy pystyssä: Harjoituksia ikääntyneen tasapainon tueksi
Työnäytöksessä esitellään ikääntyneille sopivia, helppoja harjoituksia tasapainon tueksi ja kaatumisten ehkäisemiseksi. Suomessa joka kolmas 65 vuotta täyttänyt ja joka toinen 80 vuotta täyttänyt
kaatuu vuosittain. Kaatumisten ehkäisyn perustana ovat sairauksien hyvä hoito, monipuolinen ravinto sekä fyysinen ja sosiaalinen aktiivisuus. Kaatumisia voidaan ehkäistä tehokkaasti säännöllisellä liikunnalla. Liikunta sisältää arjen fyysistä aktiivisuutta sekä lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua.
Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter, yhteyshenkilöt: Katja Somersaari,
fysioterapeutti ja Tuula Kujala, fysioterapeutti
Ihopistonäytteenotto
Asiansa tunteva ihopistonäytteenottaja on laadukkaan näytteen takuu. Vanhusten ääreisverenkierto voi olla huono, ja ihminen kuivuu herkästi. Silloin näytteenotto sormenpäästä voi olla haasteellista. Käsien lämmittäminen, rento asento niin, että sormet riippuvat alaspäin ja kunnollinen
pistotekniikka helpottavat veripisaran saamista. Tuloksen luotettavuuden takaavat myös teknisesti toimivat välineet eli mittari ja liuskat sekä näytteenottoon valmistautuminen, saadun tuloksen
ymmärtäminen, tuloksen kirjaaminen ja säännöllisesti suoritettu laadunvarmistus.
Suomen Bioanalyytikkoliitto ry, yhteyshenkilöt: Terhi Pokkinen (15.–16.5.)
[email protected], Mirja Timoskainen (15.5.) ja Suvi Koskinen (16.5.)
Ikäihmisten jalkaterveyden arviointi
Terveet jalat ovat liikkumisen edellytys. Tässä ikäihmisten jalkaterveyden arviointiin kohdistuvassa
työnäytöksessä esitellään keskeiset jalkaterveydestä arvioitavat seikat. Näytöksessä painottuvat
jalkojen ihon ja varpaan kynsien arviointi, alaraajojen verenkierron tutkiminen ja ikäihmisten
jalkakipujen selvittäminen.
Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry ja Metropolia ammattikorkeakoulun jalkaterapian koulutusohjelma, yhteyshenkilöt: Maija Miikkola, Minna Stolt, SJJL:n varapuheenjohtaja
ja kansainvälisyysvastaava sekä 4 jalkaterapeuttiopiskelijaa Metropoliasta
Autettavan henkilön suun hoito
Työnäytöksessä esitellään autettavan henkilön suun puhdistus. Hyvällä suun hoidolla voidaan
parantaa elämänlaatua ja toimintakykyä. Ikäihmisten terveyttä ylläpidetään hyvällä ravitsemuksella,
josta saatavat ravintoaineet ylläpitävät suun terveyttä. Kun henkilön toimintakyvyn heikkeneminen
vaikeuttaa omatoimista suun hoitoa, vastuu päivittäisestä suun puhdistamisesta kuuluu häntä hoitaville ammattilaisille tai omaishoitajille. Suun terveydenhuolto on sisällytetty uuteen vanhuspalvelulakiin, jossa painopisteenä on ehkäisevä toiminta ja työ. Hampaallisten ikäihmisten määrä
nousee jatkuvasti, siksi on tärkeää kiinnittää huomiota heidän suunhoitoonsa.
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto ry, yhteyshenkilöt: Taina Kivilompolo, KM, shg
ja Anneli Rajala, hh, STAL ry, [email protected], www.stal.fi
16
Työnäytösten aikataulu
TORSTAI 15.5.2014
LUENTOTAUKO 11.45–13.00
11.50
Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto ry
11.58
Suomen Bioanalyytikkoliitto ry
12.06
Suomen jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry
12.14
Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry
12.22
12.30
12.38
12.46
LUENTOTAUKO 14.30–15.30 (PORRASTETUSTI)
14.35
14.43
14.51
14.51
Pysy pystyssä: Harjoituksia ikääntyneen tasapainon tueksi.
14.59
15.07
15.15
15.15
Pysy pystyssä: Harjoituksia ikääntyneen tasapainon tueksi.
Tapahtuman ensiavusta vastaa Suomen Ensihoitoalan Liitto ry
17
PERJANTAI 16.5.2014
10.20
10.28
10.36
10.36
11.50
11.58
12.06
12.14
12.22
12.30
12.38
12.46
LUENTOTAUKO 14.30–15.30 (PORRASTETUSTI)
14.10
14.18
14.20
14.26
14.34
14.42
14.50
14.50
TYÖNÄYTÖKSET PÄÄTTYVÄT PERJANTAINA 16.5. 2014 KLO 15.00
18
Tervetuloa kongressiin!
Kirsi Sillanpää
Hyvät osaanottajat,
Kuka hoitaa läheistäsi? Kuka hoitaa sinua, kun tarvitset enemmän hoitoa ja palveluita ikääntymisen
myötä? Miten saadaan aikaan korkealaatuista palvelua? Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ja turvalliseen vanhuuteen ja toimiviin sosiaalija terveyspalveluihin nyt ja tulevaisuudessa.
Olemme nyt toisen kerran koolla moniammatillisella joukolla. Edellinen Vanhustyön vastuunkantajat
-tapahtuma järjestettiin vuonna 2011. Tuolloin saadut hyvät kokemukset ja positiivinen palaute vaikuttivat tämän tapahtuman järjestämiseen. Ohjelmakokonaisuus on entistäkin laajempi ja monialaisempi. Toivottavasti tätä tilaisuutta osataan hyödyntää myös sosiaalija terveysalan työpaikkojen
henkilöstön täydennyskoulutuksena.
Päivien aikana pureudutaan ajankohtaisiin ja tulevaisuuden haasteisiin ikäihmisten sosiaalija terveyspalveluiden kehittämiseksi. Tapahtuma tarjoaa osallistujille avoimen keskustelu- ja vaikuttamisfoorumin erilaisten näkemysten jakamiseksi ja uuden oppimiseksi. Noin 50 luennon lisäksi kävijä voi
monin tavoin tutustua alan hankkeisiin, innovaatioihin ja käytäntöihin. Lisäksi lyhyet suulliset esitykset, työnäytökset, posterit ja alan erityisnäyttely luovat Finlandia-talolle ainutlaatuisen ja monialaisen
kokonaisuuden. Toivomme, että jokainen osallistuja saa uusia ideoita ja toimintatapoja omaan työyhteisöönsä vietäväksi. Silloin olisimme onnistuneet yhdessä.
Ikääntyvien palveluissa ja vanhustenhoidossa toimivien ammattilaisten keskeinen tehtävä on hoitaa
vanhukset hyvin ja ihmisarvoisesti. Se vaatii jatkuvaa kehittämistyötä, mutta myös eri toimijoiden ja
tahojen yhteisiä tapaamisia.
Kehitetään yhdessä arvokas ja turvallinen vanhuus ikäihmisille
ja meille kaikille, jotka joskus olemme palvelujen tarpeessa!
Te täällä, jos ketkä, olette siihen kykeneviä ja halukkaita!
Tehyn puolesta toivotan Teille kaikille innostavia kongressipäiviä
ja kiitän kaikkia valmisteluissa ja täällä mukana olevia tahoja
erinomaisesta yhteistyöstä!
Helsingissä 30. huhtikuuta 2014
Kirsi Sillanpää Esh, TtM, eMBA
Johtaja
Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimiala, Tehy ry
19
OSA I
OSA I
Luentotiivistelmät
(1–49)
Harriet Finne-Soveri, geriatrian erikoislääkäri, tutkimusprofessori THL
OSA I
1.
Palvelurakenne: Kohti parempaa vanhuutta
osaavan hoitohenkilöstön turvin
Palvelurakenteeksi kutsutaan sitä yhteiskunnan
luomaa organisaatiota, jolla on tarkoitus vastata
väestön terveydentilaa ja hyvinvointia koskeviin
tarpeisiin. Tässä puheenvuorossa valotetaan
kasvavan vanhusväestön tarpeita ja niitä haasteita, joita nykypäivä ja tulevat vuodet meille
asettavat.
Suomalaisista yli miljoona on täyttänyt 65
vuotta ja heistä valtaosa tulee elämään vielä pitkään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL)
Terveys 2000 ja Terveys 2011 -tutkimusten perusteella suomalaisten terveet ja toimintakykyiset vuodet ovat lisääntyneet ja lisääntymässä.
Vanhuspalvelujen, kuten säännöllisen kotihoidon, palveluasumisen ja laitoshoidon käyttö
pakkautuu yhä vanhempiin ikäluokkiin ja vähenee suhteessa iäkkään väestön kasvuun. Siitä huolimatta avun tarpeen arvellaan kasvavan
vanhenevien ikäluokkien suuren koon vuok-
si. Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpanosuunnitelma (29.11.2013) linjaa
iäkkäille suunnatun laitoshoidon merkittävästi
vähennettäväksi, jotta vanhukset voisivat asua
kotona laitosten sijasta ja jotta 300 miljoonaa
euroa säästyisi. Myös 1.7.2013 voimaan astunut vanhuspalvelulaki (980/2012) ohjaa kuntia
samaan suuntaan – kehittämään kotona tapahtuvaa hoitoa.
THL on selvittänyt sosiaalija terveysministeriön toimeksiannosta vanhuspalvelujen nykytilan ja esittää ehdotuksia siitä miten, missä
ja kenelle hoivaa ja apua kannattaa kohdentaa,
jotta iäkkäät saisivat tarpeidensa mukaiset palvelut vanhuspalvelulain mukaisesti sinne, missä asuvat. Ja siten, että sekä hoivattavien, että
heidän omaistensa, mutta myös hoivaa tarjoavien ammattihenkilöiden hyvinvoinnista on
huolehdittu. •
23
2.
Päivi Voutilainen, TtT, dosentti, johtaja, sosiaalija terveysministeriö STM,
sosiaalija terveyspalveluosasto
Vanhuspalvelulaki ja sen toimeenpanoa tukeva laatusuositus
Hallituksen esitys laiksi ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista (HE 160/2012) annettiin
eduskunnalle marraskuussa 2012. Tasavallan
Presidentti vahvisti lain 28.12.2012, joka tuli voimaan 1.7.2013. Toimeenpanon tueksi annettiin
uudistunut laatusuositus Hyvän ikääntymisen
turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Molempien ydinsisältö painottaa teemoja, joiden
mieleen painamista tukee kolmen veen muistisääntö: varautuminen, varmistaminen ja vaikuttaminen.
Varautuakseen kuntien on työstettävä suunnitelma toimenpiteistä ikääntyneen väestön
terveyden ja toimintakyvyn edistämiseksi. Ja varattava riittävät voimavarat sen toteuttamiseen.
Kunnissa on mukauduttava entistä iäkkäämmän
väestön tarpeisiin. On edistettävä mahdollisimman terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen
turvaavia toimia, kuten esteettömiä asuin- ja
elinympäristöjä ja niitä tukevaa yhdyskuntasuunnittelua. Tarvitaan mm. toimivia liikenneratkaisuja, jotka tukevat asiointia ja mielekästä
tekemistä, kuten elinikäistä oppimista ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa.
Laadukkaiden ja oikea-aikaisten palvelujen
varmistaminen on myös keskeistä. Laadukas
palvelu ylläpitää tai parantaa toimintakykyä
ja lisää terveyshyötyjä, mutta turvaa myös
hyvän palliatiivisen ja muun hoidon elämän
loppuvaiheessa. Hyvälaatuinen palvelu on
a) vaikuttavaa ja turvallista b) asiakaslähtöistä
ja asiakkaan tarpeisiin vastaavaa sekä c) hyvin
koordinoitua. Laadun määritelmä konkretisoituu lain edellyttämänä monipuolisena tuen ja
palvelutarpeen selvittämisenä – luotettavien ja
validien arviointimenetelmien käyttöä unohtamatta. Lakiin on laadun turvaamiseksi kirjattu
menettelytavat ja periaatteet, joita palvelutarpeiden selvittämisessä ja vastaamisessa on
noudatettava.
Vaikuttaminen liittyy osallisuuteen, joka on
lain ja laatusuosituksen läpileikkaava periaate.
Iäkkäiden äänen on kuuluttava nykyistä paremmin päätöksenteossa, joka koskee heitä. Osallisuus ja vaikuttaminen kulkevat käsi kädessä
– ei ole toista ilman toista.
Eduskunta edellytti lakia vahvistaessaan,
että hallitus seuraa ja arvioi tavoitteiden toteutumista. STM:n toimeksiannosta THL suunnitteli
ja teki kyselyn Valviran kanssa kunnille ja niiden
kaikille koti- ja ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköille ennen lain voimaantuloa, jotta
lähtötilanne saatiin selville. Tulokset on raportoitu avoimesti www.thl.fi/vanhuspalvelulainseuranta. Kyselyt uusitaan syksyllä 2014.
Lain toimeenpanoa on tuettu eri tavoin: koulutuksin, materiaalein ja em. seurantatietoa tuottaen sekä kehittämisrahoituksella. Lisäksi tehtiin
aluekierros, joka sisälsi 12 koko päivän mittaista koulutustilaisuutta, yhdessä THL:n, Suomen
Kuntaliiton, Valviran ja aluehallintovirastojen
kanssa. Toimeenpanon tehostamiseksi on tuettu kuntien kehittämishankkeita. Ennen lain
voimaantuloa käynnistyi pilotti osana Ikäkaste
-hanketta, ja sittemmin on tuettu kahdeksaa kehittämishanketta. Materiaaliin sisältyy myös laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja
palvelujen parantamiseksi. Materiaalit löytyvät
STM:n verkkosivuilta. •
24
Heikki Paakkonen, TtT, esh, ylihoitaja, KYS, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri
OSA I
3.
Vanhus ensihoidon asiakkaana
Ei luentotiivistelmää •
25
4.
Jouko Laurila, LT, geriatrian dosentti, HUS
Ikäihminen päivystyspoliklinikalla ja erikoissairaanhoidossa
Täysin seulomattomassa päivystyspotilasaineistossa noin joka viides potilas on iäkäs,
mutta erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla
heidän osuutensa on merkittävästi suurempi.
Työikäisiin verrattuna iäkkäät tulevat päivystykseen useammin ambulanssilla ja ovat siellä
kauemmin. Kun työikäisistä osastohoitoon jää
noin joka seitsemäs, iäkkäistä jää noin puolet. Iäkkäistä otetaan selvästi enemmän laboratorio- ja kuvantamistutkimuksia, mutta siitä
huolimatta diagnoosi osuu useammin harhaan.
Miksi näin?
Jo 70-vuotiaalla on keskimäärin kolme pitkäaikaissairautta. Ne kaikki tuovat mukanaan
poikkeavia tutkimuslöydöksiä ja myös runsaasti säännöllistä lääkitystä: helposti yli kymmenen
lääkettä. Sairauksien ja säännöllisten lääkkeiden
takia iäkkäillä on myös enemmän poikkeavia
kuvantamis- ja laboratoriolöydöksiä. Terveelläkään 90-vuotiaalla on vain harvoin täysin normaali keuhkokuva tai sydänfilmi, ja erilaiset
poikkeavat löydökset johtavat terveydenhuoltohenkilöstöä helposti harhaan. Iäkkäiden diagnostiikassa ja hoidossa törmää toistuvasti myös
kommunikaatiovaikeuksiin, joiden taustalla on
vaihteleva kirjo erilaisia sairauksia, kuten aistivajeita, afasiaa tai muistisairauksia.
Diagnostiikka on työikäisiä haastavampaa
myös siksi, että iäkkäillä tavallistenkin sairauksien oireet ovat usein epäspesifejä. Tyypillisiä
päivystykseen tulosyitä ovat jalkojen kantamattomuus, yleistilan lasku tai äkillinen sekavuus,
jotka eivät sinällään kerro juuri mitään taustalla
olevasta sairaudesta. Se saattaa käytännössä
olla mitä tahansa virtsatieinfektiosta sydäninfarktiin tai vakavasta suolistoverenvuodosta hypertoniseen kriisin. Samasta syystä iäkkäiden
tarjoutuvat oireet sopivat huonosti päivystyksissä nykyisin laajasti käytettyyn triage-arviointiin.
Kokemus on, että iäkkäät arvioidaan herkästi
vähemmän kiireellisiksi, vaikka kansainvälisten
tutkimusten mukaan juuri heidän päivystyskäyntinsä edellyttäisivätkin keskimääräistä kiireellisempää arviota.
Iäkkäiden diagnostiikkaa ja hoitoa mutkistaa usein myös heidän nopeasti hiipuva reservikapasiteettinsa, erilaiset – päivystyksessä tai jo
aiemmin tehdyt – hoitolinjaukset ja joskus myös
ristiriitaiset toiveet. Vanhimpien, hauraimpien
ja etenkin muistisairaiden kohdalla saattavat
vakiintuneetkin hoitomuodot, kuten endoskopiat, angiografiat ja trombolyysit, osoittautua
liian kajoaviksi.
Osastohoidossa juuri iäkkäät kärsivät eniten erilaisista komplikaatioista. Noin 10–20
prosenttia saa sairaalahoidon aikana äkillisen
sekavuustilan, joka ilmaantuessaan keskimäärin kaksinkertaistaa koko hoitojakson pituuden.
Myös muut komplikaatiot, kuten sairaalainfektiot, kaatumiset ja painehaavat ovat selvästi
työikäisiä yleisempiä.
Kotiutus on usein haasteellista, ja sen suunnittelu on aloitettava ajoissa. Se edellyttää usein
saumatonta yhteistyötä monen eri tahon, kuten
omaisten, kotihoidon, sosiaalityön ja kuljetuksen kanssa. Kotihoito-ohjeet pitää esittää niin,
että myös iäkäs ne ymmärtää, ja ne olisi annettava aina myös kirjallisina mukaan.•
26
Merja Perankoski, puheenjohtaja, Suomen Röntgenhoitajaliitto ry
OSA I
5.
Ikääntyvä potilas kuvantamistutkimuksissa
Vuosina 2000–2030 yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa 78,7 prosenttia. Alzheimerin taudista on
ikääntymiseen liittyen tulossa uusi kansantauti.
Lonkkamurtumia esiintyi Suomessa 1970-luvun
alussa vuosittain noin 2 000, 30 vuoden kuluttua
määrän ennustetaan olevan yli 19 000.
Ikääntyessä elimistön fysiologia muuttuu. Fysiologisten muutosten ja eri sairauksien takia
vanhukset kuuluvat kuvantamistutkimuksissa
käytettävien tehosteainereaktioiden (varjoaine)
riskiryhmään. Iäkkään potilaan tehosteainetutkimuksessa korostuu mm. tarpeellisesta ja oikeasta
nesteytyksestä huolehtiminen. Hoitohenkilöstön
lääkehoidon aktiiviseen osaamisalueeseen olisi kuuluttava tehosteaineiden käytön vaikutukset
sekä radiologisiin toimenpiteisiin liittyvät esivalmistelu- sekä jälkihoito-ohjeistukset.
Kipulääkkeiden käyttö radiologisissa toimenpiteissä vaatii hoitotiimiltä ajantasaista, aktiivista tietotaitoa. Röntgenhoitajien lääkehoidon
osaamisen olisi sisällettävä mm. perustiedot ja
taidot kipulääkityksestä, nesteytyksestä sekä
esimerkiksi perusteet lääkkeiden haitallisista
yhteisvaikutuksista.
Ikääntyvän potilaan kuvantamisessa korostuvat esimerkiksi potilaan kivut, rajoittuneet liikeradat sekä nivelrikko ja osteoporoosi. Potilaan
asettelu tutkimusprojektioihin ja paikallaan pysyminen vaativat röntgenhoitajalta motivaatiota ja
kekseliäisyyttä. Sädetutkimusta suoritettaessa
on otettava huomioon mm. röntgensäteiden läpäisykyky hauraassa luustossa sekä säteilysuojainten käyttö.
Röntgenosastoilla tutkitaan ja hoidetaan yhä
iäkkäämpiä ja monisairaampia potilaita. Menetelmät kehittyvät, prosessien tarkastelulla pyritään
kasvaviin potilasvirtoihin ja potilaan hoitoketjuista karsitaan kaikki ns. turha pois. Sairaalaan
joutuminen saattaa olla ikääntyneelle ahdistava kokemus, toimenpiteeseen tai tutkimukseen
liittyvistä tunteista puhumattakaan. Potilaan ohjaamisessa korostuu sanaton viestintä. Henkilökunnan persoonallisuus, tapa puhua ja koskettaa
sekä rauhallinen ja turvallinen ilmapiiri ovat radiografiatyön perusasioita. Ruuhkaisena aikana
vaaditaan kärsivällisyyttä ja aitoa empatiaa, jotta jaksamme kuunnella potilasta, ohjata hitaasti
ja kovalla äänellä moneen kertaan samalla, kun
tutkimukseen on varattu aikaa 5–10 minuuttia.
Viestintätilanne ulottuu usein myös potilaan saattajana toimivaan omaiseen.
Nykypäivän terveyspalvelujen käyttäjien halutaan ottavan entistä enemmän vastuuta omasta
terveydestään ja siihen liittyvistä tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä. Röntgenin potilasohjeiden viidakko on monelle nuorellekin haaste. Esteetön
kulku selkeine opasteineen, tilavat odotusaulat,
tilaa pyörätuoleille ja sängyille, väljät tutkimushuoneet, säädettävä valaistus, ajanmukaiset
apuvälineet tai mahdolliset eriasteiset seurantatilat ovat puutteellisia useassa röntgenissäkin. •
Lähteitä:
Martelin T., Sainio P., Koskinen S. (2004) Ikääntyvän väestön toimintakyvyn kehitys. Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston
kanslian julkaisusarja 33/2004. Helsinki.
Taam-Ukkonen M., Saano S. 2010. Turvallisen lääkehoidon
perusteet. WSOYpro Oy. Helsinki.
Turvallinen lääkehoito. 2006. Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta sosiaalija terveydenhuollossa.
Sosiaali- ja terveysministeriö. Oppaita 2005:32.32412.
27
6.
Veli Kairisto, osastonylilääkäri, TYKSLAB, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Laboratoriotutkimusten viitevälit ikääntyneillä
Ikääntymiseen liittyvät muutokset laboratoriotutkimusten tulostasoissa, siltä osin kuin niitä on osoitettu, ovat yleensä liukuvia ja mitään tarkkaa ikään
perustuvaa rajaa ei ole mahdollista määrittää. Euroopan unionin ”in vitro” -diagnostiikkadirektiivin
mukaisesti analyysijärjestelmien valmistajat ovat
vastuussa viitearvojen tuottamisesta. Viitearvot tuotetaan yleensä terveille työikäisille henkilöille, mikä
muodostaa ristiriidan sille, että suurin osa laboratoriotutkimusten käytöstä ja tulkinnasta suuntautuu
kuitenkin vanhuksiin.
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tavallisten
kliiniskemiallisten ja hematologisten tutkimusten viitearvot perustuvat edelleen suurelta osin yli kymmenen vuotta sitten tehtyyn NORIP (Nordic Reference
Interval Project) tutkimukseen, johon Suomestakin
osallistui lähes kolmekymmentä laboratoriota ja lähes tuhat viitehenkilöä. Projektin ansiosta eri laboratorioiden välillä esiintyneet erot laboratoriotuloksissa
saatiin poistettua ja viitevälit harmonisoitua perustason tutkimusten osalta. NORIP-tutkimuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota viitehenkilöjen ikäjakaumaan
siten, että myös vanhimmat ikäluokat tulisivat edustetuiksi. Suuren viitehenkilöjen määrän vuoksi pienetkin ikääntymiseen liittyvät muutokset saatiin esiin.
Esimerkiksi veren hemoglobiinin suhteen oli miehillä havaittavissa ikääntymiseen liittyvä laskeva trendi,
kun taas naisilla hemoglobiinitasot hieman nousevat ikääntyessä. Tilastollisesti merkitsevä tasoero on
kuitenkin erotettava lääketieteellisesti merkitseväs-
NORIP-analyytit, joilla ikääntymiseen
liittyvä muutos todettiin
tä tasoerosta, niinpä perussuositukseksi tuli käyttää
hemoglobiinille iästä riippumatta samoja viitevälejä,
erikseen naisille ja miehille. Perustutkimusten osalta NORIP-tutkimuksessa havaittiin merkittävää ikään
liittyvää tulostason muuttumista seuraavien analyyttien osalta: (Ks. kuva alla).
Kliiniset laboratoriot huolehtivat tulosten tuottamisen lisäksi siitä, että tuloksen yhteydessä annetaan tieto siitä, millaisen tuloksen potilaan kanssa
samanikäinen ja samaa sukupuolta oleva terve henkilö todennäköisesti saisi. Lääkärin kokemuksen ja
tiedon varaan yleensä jää arvio siitä, mihin suuntaan
ja miten paljon sairaus voi tulokseen vaikuttaa. Tällaisessa päättelyssä ikääntymisen vaikutusta on vaikea
erottaa sairastavuuden aiheuttamasta vaikutuksesta.
Merkittävin osa ikääntymiseen liittyvistä tai liittyviksi luulluista viitevälimuutoksista liittyy sairastavuuden lisääntymiseen ikääntymisen myötä.
NORIP-tutkimuksessakin oli vaikeata löytää viitehenkilöiksi ikääntyneitä, jotka olisivat olleet täysin terveitä ja jotka eivät olisi käyttäneet mitään lääkehoitoa.
Siksi NORIP-tutkmuksessa todetut suhteellisen vähäiset ikääntymiseen liittyvät muutokset johtunevat
”superterveiden” vanhusten valikoitumisesta tutkimukseen. Käytännön kliinisessä työssä kroonisen
taudin ja lääkehoidon vaikutus laboratoriotulokseen
on otettava huomioon suhteutettaessa tulosta käytettävissä olevaan viiteväliin. Vanhuksilla tällaista
suhteutusta tarvitaan paljon useammin kuin työikäisten laboratoriotuloksia tulkittaessa. •
Ikääntymiseen
liittyvä muutos
Albumiini
Kalsium, albumiinikorjattu

Kolesteroli

LDL-kolesteroli

Fosfaatti (miehet)
Urea

Transferriinin rautasaturaatio (naiset)

Uraatti (naiset)

CK (miehet)
GT

LD

Seuraavilla analyyteillä kliinisesti merkittävänä pidettävää
ikääntymiseen liittyvää muutosta taas ei todettu: Bilirubiini,
Kalsium, Kreatiniini, Rauta, Glukoosi, HDL-Kolesteroli,
Kalium, Magnesium, Natrium, Fosfaatti (naiset), Proteiinit,
Triglyseridit, Transf. rautasaturaatio (miehet), Uraatti
(miehet), ALAT, ASAT, CK (naiset), AFOS, Amylaasi, Haimaamylaasi, Hb, Hkr (naiset), Hb, Hkr (miehet), Erytrosyytit,
MCV, MCH, Leukosyytit, Trombosyytit.
28
Riku Nikander, gerontologian professori, johtaja, GeroCenter-säätiö
OSA I
7.
Hyödyt kuntoutuksen nopeasta aloittamisesta
29
8.
Annmari Kainulainen, TtM, ft, ylihoitaja, KYS, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri
Turvallinen siirtyminen erikoissairaanhoidosta
perusterveydenhuoltoon
Terveydenhuollossa potilaan siirtyminen paikasta toiseen, hoitoketjun prosessista toiseen,
aiheuttaa usein ongelmia sekä vaaratilanteita potilasturvallisuudessa. Nämä vaaratilanteet
ovat esimerkiksi: tieto ei siirry potilaan mukana,
potilaan toimintakykyisyyttä ei pystytä ylläpitämään, omaisten tai läheisten turvaverkko jää
hyödyntämättä tai sitä ei ole.
Akuutti sairastuminen on usein alku vanhuksen pysyvälle laitoshoidolle. Kuopion
yliopistollisessa sairaalassa olemme kiinnittäneet huomiota ja tehostaneet potilaan kotiutumista ja siirtymistä erikoissairaanhoidosta
perusterveydenhuoltoon. Viimeisin hanke on
ollut päivystyksen kehittämisen yhteydessä Kotoa kotiin -hanke. Sen tuloksena syntyi
uudenlaisia toimintoja kuten kotiutuksen tarkistuslista, lääkehoidon arviointi sekä tiedonsiirron varmistaminen ISBAR-rakenteella. Näin
voimme entistä paremmin varmistaa potilaiden turvallisen siirtymisen sairaalasta jatkohoitoon tai kotiin.
Kotoa kotiin -hankkeen yhteydessä kehitimme myös kuntouttavaa työotetta moniammatillisesti, ja kehittäminen jatkuu edelleen.
Tavoitteena on kuvata yhtenäiset hoitokäytännöt, tehostaa potilaan kuntoutumista mahdollisimman varhaisella mobilisoinnilla, edistää
henkilökunnan valmiuksia kuntoutumisen tuke-
misessa, kehittää kuntouttavaa työotetta tukevaa kirjausta sekä tehostaa moniammatillista
yhteistyötä.
Kuntouttavassa työotteessa korostetaan
seuraavia asioita
•• Kuntouttava työote on hyvin yksinkertaista,
mikä tarkoittaa varhaista mobilisaatiota.
•• Kuntoutus kuuluu kaikille ammattiryhmille,
ei vain fysioterapeuteille.
•• Kuntoutuksen viiveiden minimointi
– kuntoutus aloitetaan heti akuutin hoidon
yhteydessä.
•• Lähtökohtana on aina potilaan aikaisempi
liikkumis- ja toimintakyky sekä selviytyminen
kotioloissa.
•• Kuntouttavaan työotteeseen sisältyvät
myös neste- ja ravitsemustilan arviointi,
lääkehoidon tarkistaminen, muistin
arvioiminen sekä päihteiden käytön
selvittäminen.
•• Potilaan viiveetön siirtyminen kuntouttavaan
yksikköön.
Yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa
sovitaan työnjako, jonka avulla varmistetaan
potilaan turvallinen siirtyminen hoitoketjussa
prosessista toiseen sekä kotiutuminen ja selviytyminen kotona. •
30
Soila Nordström, vanhuksen tytär
OSA I
9.
Omaisena vanhuksen hoitopolun eri vaiheissa
Vanhus: Ei-muistisairas, hoitopolun mutkissa oman kodin omatoimisuudesta, kotihoidon
ja kolmannen sektorin asiakkuuksien kautta erikoissairaanhoidon asiakkaaksi,
sittemmin potilaaksi ja edelleen perusterveydenhuoltoon ja saattohoitoon.
Hoitopolun ajallinen kesto noin puolitoista vuotta.
Tytär:
Vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä, kokopäiväisessä työssä.
Puhelinyhteys = elämänlanka.
Omaisen läsnäolemattomuus ei ≠ välinpitämättömyys
31
10.
Hanna Ahonen, sosiaalineuvos, Valvira
Palvelujen hyvän laadun varmistaminen omavalvonnan
ja viranomaisvalvonnan avulla
32
Kristiina Matikainen, TtM, erityisasiantuntija,
Hoiva-asumisen palvelut, Vantaan kaupunki
OSA I
11.
Vantaan oman toiminnan ja ostopalveluiden laatutason
Vantaan kaupungin Hoiva-asumisen palvelut järjestää pitkäaikaista, ympärivuorokautista hoivaa
yli 1 000 vantaalaiselle ikääntyneelle. Kaupunki
tuottaa palvelun itse tai se hankitaan yksityisiltä
palveluntuottajilta. Ikääntyneiden pitkäaikaisesta asumispalvelusta tuotetaan 30 omana ja 70 %
ostopalveluina. Hoiva-asumisen palvelujen strateginen tavoite on, että asiakas saa laadukasta
palvelua riippumatta siitä sijoittuuko hän omaan
vai ostopalveluun.
Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista velvoittaa kunnan järjestämään palvelut, ja
kunta myös vastaa tuottamiensa ja muilta hankkimiensa palvelujen laadusta. Laki edellyttää,
että kunta seuraa omavalvontasuunnitelmien
toteutumista.
Palvelujen järjestäjänä Vantaa toteuttaa pitkäaikaisen ympärivuorokautisen asumisen hankintaprosessin ja muotoilee hankintasopimukset
siten, että hyvä laatu on keskiössä. Sopimuksen liitteenä olevassa palvelukuvauksessa määritellään tarkasti palvelua, laadunhallintaa ja
johtamista koskevat laatuvaatimukset. Palveluntuottajien on esitettävä määritellyt ja dokumentoidut keskeiset laatutavoitteensa. Heidän
on arvioitava säännöllisesti hoitoyksikön toiminnan tuloksia asiakas-, prosessi-, henkilöstö- ja
talousnäkökulmista. Palveluntuottajat sitoutuvat antamaan toimintayksikön RAI-tulokset Hoiva-asumisen palveluiden käyttöön. He sitoutuvat
myös osallistumaan kaupungin tekemiin asiakas- ja omaistyytyväisyyskyselyihin.
Toimiva sopimusohjaus sekä laadukkaiden palvelujen tuottaminen ikääntyneille edellyttävät kumppanuutta. Laadunvalvonta on
palvelujen jatkuvaa kehittämistä yhteistyönä
palvelujen järjestäjän ja tuottajien kesken, ja se
perustuu keskinäiseen luottamukseen. Vantaa
toteuttaa laadunvalvontaa säännöllisillä, vuosittaisilla laadunvalvontakäynneillä alueensa ja
sopimuskumppaniensa kaikissa yksiköissä, jotka tuottavat asumispalveluja ikääntyneille. Palveluntuottajalta pyydetään etukäteen tarvittavat
asiakirjat kuten omavalvontasuunnitelma, laadunvalvontalomake sekä henkilöstöluettelo. Valvontakäynnistä tehdään laadunvalvontaraportti
ja määritellään mahdolliset jatkotoimenpiteet ja
tiedoksiannot.
Hoiva-asumisen palvelut järjestää palveluntuottajille kaksi kertaa vuodessa seminaarin, jossa käsitellään palvelujen sisällön kehittämistä,
sopimusasioita, hyviä toimintakäytänteitä sekä
palvelurakenteen kehittämiseen liittyviä asioita.
Hoiva-asumisen palvelut toteuttaa sisäistä ja
ulkoista auditointia. Vantaa on aloittanut myös
ulkoisen auditoinnin niin, että ostopalvelutuottajan yksikön edustajat muodostavat auditointiparin kunnan vastaavaa palvelua tuottavan yksikön
kanssa. Vuonna 2013 kaksi yksityistä tehostetun
asumispalvelun palveluntuottajaa auditoi kunnan
oman toiminnan kaksi tehostetun asumispalvelun yksikköä. Vuonna 2014 ulkoista auditointia
jatketaan. Lisäksi ulkoisen auditoinnin jatkumona toteutetaan vuoden 2014 aikana työntekijävaihtoa Vantaan omien ja ostopalveluyksiköiden
välillä.
Vantaa seuraa omavalvontasuunnitelmien
toteutumista osana palvelujen laadunvalvontaa ja kehittämistä edellä kuvatuilla seurantatyövälineillä. Tavoitteena on löytää ja levittää
hyviä käytänteitä sekä yhtenäistää toimintatapoja yhteistyössä palveluja tuottavien toimijoiden kanssa. •
33
12.
Jaana Laitinen-Pesola, THM, toiminnanjohtaja,
Hoiva-alan palveluntuottajat ry
Yksityissektorin omavalvonta
34
Marjatta Aittolahti, YTM, ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
OSA I
13.
Ikäihmisten palvelujen ohjaus ja valvonta
35
14.
Helena Mönttinen, ryhmäpäällikkö, esittelijäneuvos, Valvira ja
Kirsi Markkanen, THM, kehittämispäällikkö, yhteiskuntasuhteet
ja kehittäminen, Tehy ry
Terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvonta
•• Milloin terveydenhuollon ammattihenkilöä
koskeva ilmoitus Valviralle on tehtävä?
•• Ilmoituksella vireille tulleen asian
käsittelyprosessi
•• Valvontaseuraamukset
36
Kirsi Sillanpää, Esh, TtM, eMBA, johtaja,
OSA I
15.
Osaamisen johtamisella työhyvinvointia ja tuloksellisuutta
Henkilöstö on organisaatioiden tärkein resurssi.
Inhimilliseen pääomaan, henkilöstön osaamiseen
on sidottuna merkittävä taloudellinen panos.
Johtamisen onnistumisen kannalta on keskeistä, että tuota pääomaa osataan käyttää oikein ja
siitä huolehditaan antamalla jokaiselle mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä koko työuran ajan
työhyvinvointiin panostavassa organisaatiossa.
Työilmapiiri, joka kannustaa osaamisen jakamiseen, jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen on
tyypillistä mm. vetovoimaisissa työpaikoissa.
Tulevaisuudessa osaamisen johtaminen ja siinä onnistuminen on keskeinen menestystekijä.
Julkisen talouden kestävyysvaje, väestön ikääntymisestä johtuva huoltosuhteen huononeminen,
huoli työvoiman riittävyydestä sekä työelämän
laatukysymykset edellyttävät rakenteellisten
muutosten lisäksi toiminnan uudelleen organisointia. Se taas edellyttää onnistumista osaamisen johtamisessa, jotta potilaat/asiakkaat saavat
jatkossakin laadukkaita palveluja. Tavoitteena on
oltava, että ”oikeat henkilöt tekevät koulutustaan
vastaavaa työtä kerralla oikein”. Meillä ei ole varaa hukata koulutetun hoitohenkilöstön osaamista, vaan sitä on vaalittava ja kehitettävä jatkuvasti,
tulevaisuuden osaamisvaatimusten mukaisesti.
Osaamisen tehokas hyödyntäminen on perusteltua jo pelkästään taloudellisista syistä.
Osaamisen johtamiseen liittyy vastuu organisaation kyvykkyydestä kuten toimintakulttuurista, rakenteista ja toimivista verkostoista sekä
henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Ne kaikki edellyttävät näkemyksellisyyttä, miten toimintaympäristö muuttuu ja miten erilaiset muutokset
vaikuttavat osaamiseen ja sen uudistumistarpeisiin. Osaamista on kehitettävä tulevaisuuden
suuntaisesti. On tärkeää arvioida ja käydä keskustelua siitä, miten tulevaisuuden kehityskulut
vaikuttavat osaamiseen. Muutostarpeita voidaan
tarkastella kysymyksin: Mikä on organisaatiomme keskeisintä osaamista nyt? Millaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa? Kehitämmekö
osaamista oikeaan suuntaan? Millä osa-alueilla osaamisen on oltava parempaa? Jos muutetaan strategiaa, miten osaamisen on muututtava
ja uudistuttava?
Henkilöstön osaaminen ja työhyvinvointi
ovat nousseet yhä tärkeämmiksi kilpailukyvyn
ja menestymisen tekijöiksi. Kansten (2005) mukaan henkilöstön hyvinvoinnilla ja yrityksen taloudellisella menestymisellä on selvä yhteys. On
laskettu, että yritykset voivat saada 10–20-kertaisena takaisin rahat, jotka ne sijoittavat työhyvinvoinnin parantamiseen. Työhyvinvoinnin
ja osaamisen johtamisen yhteys on merkittävä.
Jokaisella on oltava työssään tarvittava osaaminen. Sen puuttuminen johtaa työn hallinnan
tunteen menettämiseen ja pahimmassa tapauksessa työuupumukseen.
Ympäröivä maailma muuttuu, teknistyy ja
monimutkaistuu. On pystyttävä uusiutumaan
jatkuvasti. Yritysten ja organisaatioiden arvoissa
ja strategioissa korostetaan osaavan henkilöstön merkitystä menestymisen mahdollistajana.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa tuloksellinen toiminta riippuu yhä enemmän osaamisesta, osaamisen hyödyntämisestä ja kyvystä oppia uutta,
uusiutua. Ne työnantajat, jotka näkevät henkilöstön osaamisen liiketoimintaa kasvattavana
ja edistävänä tekijänä, kehittävät työhyvinvointia edistävää osaamisen johtamista, rakenteita
ja toimintatapoja – ja onnistuvat. •
37
16.
Hannu Koskinen, everstiluutnantti evp.
Pojasta äidin hoitajaksi
Lähtökohta
Isä kuoli aivoverenvuotoon 91-vuotiaana vuonna
2003. Aivoverenvuoto oli kolmas neljän vuoden
sisällä. Äiti jäi yksin 87-vuotiaana, 69-vuotisen
avioliiton jälkeen. Hän asui Tampereella asunnossani, jonka olin saanut vanhemmilta lahjoituksena vuosia aikaisemmin. Itse asuin perheineni
Lahdessa, josta on matkaa Tampereelle 135 km.
Olin tutustunut Tampereen vanhuspalveluihin
jo isän invaliditeetin myötä. Anoin vanhemmilleni sosiaalisesti tuettua taksikorttia useita kertoja
tuloksetta. Sitkeys palkittiin ja lupa heltisi. Liikkuminen toi laatua vanhusten elämään. Entä jos
olisin luovuttanut ensimmäiseen ei-sanaan?
Kuolema paljasti avuttomuutta
Isän kuoltua tiivistin käyntini viikoittaisiksi, koska
äiti oli melko avuton yksin jäätyään. Arvelin sen
johtuvan leskeytymisen tuomasta yksinäisyydestä. Äidillä oli vaikeuksia hoitaa arkisia asioita kuten nostaa rahaa viereisestä pankista. Isä oli
hoitanut kaikki talouteen ja rahaliikenteeseen liittyvät asiat. Hoidin pankkiasiat ja suuremmat ostokset. Äidillä oli pieni kassa omassa käytössään.
Neuvottelin vanhuspalveluiden kanssa, ja
äiti sai yhden hoitajakäynnin viikossa. Nopeasti alkoi ilmetä rahan katoamista – kiusallista.
Asia selvisi suorittamassani kotitarkastuksessa
– äiti piilotti rahaa. Sattui muitakin muistiin liittyviä kommelluksia. Toimitin äidin lääkäriin. Hän
selvisi testeistä, huippumuisti, asiaa ryhdyttiin
seuraamaan. Vanhustyön käyntejä lisättiin 2–3
kertaan viikossa. Vietin äidin luona muutaman
yön kuukaudessa. Muuten tilanne jatkui: sähköt
ja keittolevyt jäivät päälle – alumiiniastioita mikrossa – ruokaostokset pilaantuivat jääkaapissa
– ruoka jäi usein syömättä. Vanhuspalveluista lisättiin käyntikertoja ja ruokailua valvottiin.
Muistisairaan ongelmia
Muistin heikentyessä tuli huoli äidin kulkemisesta. Tilanne oli aika paha, kun avaimet alkoivat
unohtua kotiin. Käynteihin sisällytettiin ulkoilutus kerran viikossa. Vuonna 2004 ryhdyin äidin
edunvalvojaksi.
Kotona oleminen alkoi olla ongelmallista, ja
muistin tueksi laitoimme lappuja eri paikkoihin.
Puhelimeen tallennettiin tärkeät numerot, mutta soittaminenkin kävi vaikeaksi. Usein puhelin
unohtui pöydälle linja avonaisena.
Äidillä alkoi olla huimauskohtauksia, ja käyntikertoja lisättiin vähitellen viikon jokaiseksi päiväksi. Jatkoin osaltani hoitamista ja lisäsin käyntejäni
sekä neuvottelin vanhuspalvelun kanssa äidin
saamisesta vanhainkotiin. Muutaman kerran löydettiin mustelmia kaatumisen seurauksena.
Toiminta oli jojottelua – välillä poistettiin hoitopäiviä henkilöstön vähyyteen tai lomiin vedoten ja pyydettiin tiivistämään omia käyntejä.
Vaikka avun tarve lisääntyi huomattavasti, hoitopaikkaa ei tahtonut löytyä. Toukokuussa 2007
äiti kaatui kotona ja katkaisi kätensä. Hoitopaikka löytyi heinäkuussa 2007 Koukkuniemen vanhainkodista. Äiti viihtyy siellä, ja olen hoitoon
erittäin tyytyväinen.
Mieleen jää
Omaiset hoitavat vanhuksiaan kykyjensä ja halujensa mukaisesti. Lapset ottavat vastuuta, mutta
vaatimus osallistua vanhempien hoitoon, jopa lomaa tai virkavapautta ottamalla, on kyllä äärimmäinen keino.
Omalta osaltani olen käynyt läpi järjestelmän kykyjä ja haluja vastata lakisääteisistä velvoitteista. Vanhusta olisi hoidettava siellä, missä
olosuhteet ovat hyvät. Ratkaisevaa on kunto ja
kyky toimia kotona yksin. •
38
Hanna Jensen, VTM, Sanoma
OSA I
17.
940 päivää isän muistina
39
18.
Maarit Väisänen, projektivastaava (sosionomi amk, YTM),
VALOT II-hanke, Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry
Omaishoitaja voimavarana ja yhteistyökumppanina
Omaishoidon asema on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi, kun
ikääntyvien määrä on kasvanut ja palvelurakenne muuttunut avopainotteiseksi. Yhteiskunnallisessa keskustelussa omaishoito nähdään
taloudellisesti edullisena vaihtoehtona. Omaiset
ovatkin merkittävä voimavara sairastuneiden,
vammautuneiden ja iäkkäiden hoidossa, turvaten yksilöllisen hoivan. Jopa 300 000 henkilöä
toimii läheisensä pääasiallisena auttajana. Heistä vain osa saa omaishoidon tukea.
Kotona toteutetaan yhä vaativampaa ja sitovampaa hoivaa. Samaan aikaan suuri osa
omaishoitajista on itsekin iäkkäitä. Omaan
ikääntymiseen liittyvät haasteet ja läheisen
avuntarve muodostavat yhtälön, joka ei ole yksiselitteinen. Tavallisin taidoin läheistään hoitava
omainen kohtaa monia vaatimuksia. Harvalla on
kokemusta avustamisesta päivittäisissä toimissa, käytösoireista, lääkehoidon toteuttamisesta,
ergonomiasta, kuntouttavasta hoitotyöstä, moniammatillisesta yhteistyöstä, sosiaalietuuksista
ja palveluista tai apuvälineistä. Läheisen sairaus
herättää kysymyksiä ja sitoo kotiin. Yhteydenpito moniin eri ammattilaisiin jää usein omaishoitajan vastuulle.
Omaisilla on arvokasta tietoa läheisistään, ja
asiantuntijuus kasvaa ajan kuluessa. Tiedot hoivatilanteen vaativuudesta ja sitovuudesta, avun
tarpeessa tapahtuvista muutoksista sekä arjen
haitoista ovat arvokkaita mm. terveydenhuollossa työskenteleville ammattilaisille.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa omaishoitajan asema on kuitenkin määrittämätön. Omainen tai omaishoitaja ei ole selkeästi asiakas,
vaan hänen roolinsa muotoutuu hoidettavan
kautta. Työntekijöiden on hankala mieltää, miten omaishoitajiin suhtaudutaan ja kuinka pit-
källe heidän hyvinvointiaan huomioidaan,
sillä pääasiallisena tavoitteena on ollut hoitaa ja tukea vammautunutta tai sairastunutta. Omaishoitajalla ei ole esimerkiksi oikeutta
saada läheisensä terveystietoja ilman potilaan
suostumusta.
Mikkelin seudulla toimineessa VALOT-hankkeessa nostettiin edellä mainitut asiat tarkasteluun. Terveydenhuoltoon kehitettiin omaishoitotilanteet tunnistava ja omaishoitajia valmentava moniammatillinen toimintamalli, jossa
omainen nähdään voimavarana ja yhteistyökumppanina. Malli perustuu hankkeessa toteutettuun
selvitykseen, jossa omaishoitajat kertoivat kokemuksiaan terveydenhuollon toimivista käytännöistä sekä kehittämistarpeista. Toimintamallin
osa-alueet ovat: 1) omaishoitotilanteen tunnistaminen 2) yhteistyön käynnistäminen omaisen
kanssa 3) selvityksen tekeminen terveydenhuollossa 4) omaisen ohjaaminen 5) kotiutuksen
valmistelu yhteistyössä ja 6) sopiminen suunnitelmien tarkistamisesta ja seurannasta.
Omaishoitajan huomioiminen yhteistyökumppanina merkitsee muutoksia työtavoissa ja asenteissa. Yhteistyökumppanin roolissa
omaishoitaja on tarpeineen otettava huomioon,
kun tukipalveluja järjestetään ja vastuita ja tehtäviä jaetaan sekä sovitaan tavoitteista. Vastuutyöntekijän rooli perheen tukemisessa nousee
tärkeäksi.
Omaishoitajan näkeminen voimavarana ja yhteistyökumppanina ohjaa palvelujärjestelmää
perhelähtöisen työskentelyn suuntaan. Omaishoitoperhe on oman elämänsä asiantuntija, joka
tuntee omat ongelmansa ja pystyy arvioimaan
avun ja tuen tarpeensa sekä tietää sairauden vaikutukset arkeen ja ympäristöön. •
40
Elli Aaltonen, YTT, ylijohtaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto
OSA I
19.
Voiko omaishoito olla kotihoidon pelastaja?
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti vuonna 2012
hallitusohjelman mukaisesti työryhmän, jonka
tehtävänä oli laatia Suomen ensimmäinen kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Se luovutettiin maaliskuussa 2014. Toimin kyseisen
työryhmän puheenjohtajana ja aiemmin selvityshenkilönä tekemässä esitystä sosiaalija terveysministerille omaishoidon kehittämiseksi.
Kehittämisohjelman lähtökohta on, että
omaishoitaja on monen ikääntyneen, vammaisen
tai pitkäaikaissairaan kotona asumisen keskeinen toteuttaja. Avohoitoon ja kotihoitoon painottaminen ei onnistu ilman 350 000 omaishoitajaa.
Kun tavoitteena on, että yli 75-vuotiaista asuisi kotona jopa 95 % ja vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa olisi entistä vähemmän paikkoja
pitkäaikaiseen laitoshoitoon, olisi samaan aikaan
kehitettävä omaishoitoa, kuntouttavaa kotihoitoa
ja muistihäiriöisten palveluasumista. Omaishoitona tehtävän työn laskennallinen arvo vaihtoehtoisten palvelujen kustannuksiin verrattuna on
Kelassa tehdyn arvion mukaan 3,4 miljardia euroa vuodessa. Suurin osa tekee omaishoitotyötä
ilman kunnallista omaishoidon tukea. Nykyisellä omaishoidon tuen kattavuudella (noin 40 500
omaishoitajaa) laskennallinen arvo on 1,7 miljardia vuodessa.
Kun ohjelma on täydessä laajuudessaan
vuonna 2020, kehittämisohjelman kustannukset
ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa. Ohjelman
realisoituessa, tuen laskennallinen arvo on noin
1,3 miljardia muita hoitomuotoja edullisempi.
Ohjelman täytäntöönpano siis kannattaa. Se antaa vakautta omaishoitajille, turvaa omaishoidon
tulevaisuutta ja antaa sille entistä suuremman
merkityksen osana kotihoitoa. Kun laitoshoitoa
osana laajaa valtakunnallista rakennepoliittista
ohjelmaa vähennetään entisestään, omaishoito
on jo valmis keino vahvistaa kotihoitoa.
Mitä omaishoidon kehittämisohjelma sitten
tarjoaa? Siinä esitetään säädettäväksi sopimusomaishoidosta. Laissa säädeltäisiin sopimusomaishoidon edellytyksistä, omaishoitosopimuksesta sekä hoitopalkkioiden valtakunnallisista
saantiperusteista, palkkioluokista ja palkkioiden
määristä sekä sopimusomaishoitoa tukevista palveluista. Hoitopalkkiot on ohjelmassa määritelty
vaativuus- ja sitovuuskriteerien mukaan. Hoitopalkkioluokkia olisi kolme. Palkkioiden tasot olisivat valtakunnallisia. Kaikkien hoitopalkkioiden
saantiperusteet täyttävillä olisi subjektiivinen
oikeus palkkioon sekä lakisääteiseen vapaaseen. Sopimusomaishoidon aikaisia hoidettavan
hoitovaihtoehtoja monipuolistettaisiin. Sopimusomaishoitoon voi sisältyä myös aloitus- ja muita
terveystarkastuksia sekä vastuutyöntekijän tukea.
Sopimusomaishoidon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen esitetään kahta vaihtoehtoista
mallia. Kunta vastaisi vahvennetussa kuntamallissa sopimusomaishoitajan ja hoidettavan palvelujen lisäksi hoitopalkkion järjestämisestä ja saisi
niitä varten valtionosuutta. Valtio vastaisi Kelan
rahoitusmallissa hoitopalkkiosta ja palvelut säilyisivät kunnan vastuulla. Sopimusomaishoitajien määrää esitetään nostettavaksi 60 000:een.
Muita kuin sopimusomaishoitajia ehdotetaan
tuettavaksi tarpeen mukaan vuonna 2015 voimaan tulevan sosiaalihuoltolain perusteella. Muu
omaishoito on hoito- ja palvelusuunnitelmaan
kirjattavaa, ilman sopimusta toteutettavaa hoitoa
ja huolenpitoa. •
41
20.
Reija Heinola, ohjelmapäällikkö, Vanhustyön keskusliitto
Eloisa ikä -ohjelma ja poimintoja hankkeista
Eloisa ikä on Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma (2012–2017) ikäihmisten hyvän arjen
puolesta. Vanhustyön keskusliitto tukee ja verkostoi hankkeita sekä tutkii ohjelmaan osallistuvien ikäihmisten arjen muutoksia. Ohjelmassa on
25 hanketta ja osallistujina sekä paikallisia että
valtakunnallisia järjestöjä.
Lisätään ikäihmisten osallisuutta
Eloisa ikä tukee ikäihmisten voimaantumista ja luo
mahdollisuuksia ja edellytyksiä osallistua yhteisön
toimintaan, jossa järjestöillä on keskeinen rooli. Alla
hankkeita, joissa tuetaan seniorien osallisuutta.
•• Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistyksen
Aijjoos II -hanke: ikäihmiset, työikäiset,
nuoret ja lapset toimivat palvelujen ja
toiminnan kehittäjinä monen sukupolven
asiantuntijaryhmässä.
•• Tampereen Kaupunkilähetyksen Likioma
-projekti: ikäihmisten kanssa kehitetään
yhteisöllistä toimintamallia Härmälän
kaupunginosaan.
•• Oulun Seudun Muistiyhdistyksen Vielä virtaa
-hanke: muistisairauteen sairastunut voi jatkaa
harrastustaan musiikki-, muistelu-, kuntosalitai Maista ja Muista -teemakerhossa. Omaaloitteisuus lisääntyy ja keskittymiskyky paranee.
•• Kantti ry:n JADE-hanke: afrikkalaistaustaisten
maahanmuuttajanaisten suunnittelema toiminta sisältää mm. suomen kielen, matematiikan,
it-taitojen ja terveystiedon opiskelua sekä vastavuoroista tutustumista kantaväestöön. Vertaistukeen pohjaavassa keskusteluryhmässä
käsitellään mielen hyvinvointia.
Tiivistetään paikallista yhteistyötä
Seniorien hyvän elämän toteutuminen edellyttää paikallisten toimijoiden verkostoitumista ja
yhteistyötä. Järjestöt tavoittavat eri elämäntilanteissa olevia ryhmiä ja ovat kumppanina hyvinvoinnin edistämisessä.
Esimerkkejä paikallisesta yhteistyöstä.
•• Helsingin Diakonissalaitoksen Seniori-Vamos:
etsii ja tukee ikäihmisiä, jotka ovat jääneet
palveluiden ulkopuolelle tai muuten syrjään.
Etsivän työn verkostot on luotu kaupungin
kotihoidon, seurakunnan ja Kallio-liikkeen sekä
Kallio-seuran kanssa.
•• Kuurojen Palvelusäätiön MEMO-ohjelma:
tehdään viittomakielisiä Cerad-muistitestejä,
ohjataan muistisairaita oikeiden palvelujen
piiriin, tehdään yhteistyötä julkisen sosiaalija terveystoimen kanssa ja jaetaan tietoa
viittomakielisten muistisairaiden avun ja tuen
tarpeista. Näin järjestelmä tunnistaa pienen
ryhmän erityispiirteet ja palveluketju ei katkea.
Vaikutetaan asenteisiin myönteisen
ikäidentiteetin vahvistamiseksi
Ammattilaisten ja tiedotusvälineiden puheella ja
asenteilla vaikutetaan siihen, miten seniorit itsensä näkevät. Ohjelma tuo esille ikäihmisten moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja voimavaroja.
Esimerkkejä alla.
•• Eloisa ikä -ohjelma: teetti Taloustutkimuksella
Suomalaisen ikägallupin, jonka tuloksista
ilmeni asenteellinen ristiriita. Ikäihmisiä pitäisi
arvostaa enemmän, mutta ikääntymistä ei
nähty myönteisenä.
•• SETAn Yhdenvertainen vanhuus -hanke:
tuotetaan materiaalia vanhustyön
ammattilaisille ja opettajille: Haluaisin pystyä
kertomaan -video ja tukimateriaali, Pekan
ja Einon tarina -piirrosanimaatio. Lisää
http://seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus/
tukimateriaalia/
•• Suomen Mielenterveysseuran Mirakle-hanke:
kirjoituskilpailussa kartoitettiin taitoja ja
osaamista mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä
ja vahvistamisessa. Kirjoituksista koottiin
julkaisu. Ilkka Haarni (toim.) Elämän konkari.
Suomen Mielenterveysseura 2013. •
Tehdään yhdessä eloisaa www.eloisaika.fi
42
Vappu Taipale, professori, puheenjohtaja, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry
OSA I
21.
Yhteistyö voimaannuttaa – järjestötyön uusia tuulia
Yhteistyö – liian usein sana kuulostaa tylsältä,
ikään kuin se tarkoittaisi vain kokouksia ja seuraavia kokouksia, joissa kerrotaan, mitä joku taho on
tehnyt. Tästä ei ole nyt kyse. Yhteistyö on toimintaa, yhdessä tehtyä työtä. Se on voimaperäisempää kuin verkostoituminen, tuo tietoyhteiskunnan
silmukoiden kutominen. Se on aktiivisempaa kuin
kokouksissa istuminen, koska tulosta syntyy käsien ja ajatusten liikkeestä. Yhteistyöllä on tahto,
ja suunta. Se vie asioita eteenpäin, ei umpimähkään, vaan päätösten suuntaan.
Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Tämä yksinkertainen totuus voi jäädä pimentoon nykyisenä itseriittoisena aikana. Jo syntyessään lapsi
on valmis rakastavaan vuorovaikutukseen. Mutta kehittymiseen ja kasvuun tarvitaan ihmisiä
hänen ympärilleen, äiti, isä, sisarukset, mummit ja kummit. Eläinemojen hoivassa varttuneille
ihmislapsille ei kehity inhimillisen kasvun olennaisia taitoja, kuten puhetta tai moraalia. Kun
nupullaan olevat mahdollisuudet eivät saa vastakaikua, ne kuihtuvat. Aikuiset tai vanhat ihmiset kaipaavat samalla lailla ihmisiä ympärilleen
inhimillisyytensä peiliksi.
Yhteisyys tuottaa sosiaalista pääomaa. Se
on ihmisten välistä yhteisyyttä ja luottamusta. Ilman sitä yhteisöt kuihtuvat ja taloudellinen
toiminta kärsii. Sosiaalinen pääoma on välittämistä ja huolenpitoa. Se merkitsee sanansa pitämistä ja toisten hyvinvoinnista huolehtimista.
Sosiaalinen pääoma on tällä hetkellä erityisen
kiinnostavaa ja tärkeää, koska on tapahtumassa yllättävä muutos. Globaali trendi kertoo, että
ihmiset siirtyvät asumaan yksin. Sosiaalitutkijat
ovat ymmällään: mitä on tapahtunut ihmiskunnalle, joka on aina asunut yhdessä, laumoissa,
suurperheissä, kolhooseissa, kommuuneissa.
Nyt traditio murtuu. Ilmiö näkyy kaikkialla, Pohjoismaat johtavat kehitystä. Se koskettaa kaikkia ikäluokkia, yhtä hyvin nuoria kuin vanhoja.
Yksin asuminen ei ole sama kuin yksinäisyys,
mutta yhteydenpidosta on pidettävä eri lailla
huolta. Siksi tarvitaan sosiaalista pääomaa, ja
sitä on kehitettävä tietoisesti.
Järjestöt ovat olleet kaikkialla, missä ne sallitaan, kansalaisyhteiskunnan ääni. Monet asiat ovat syntyneet järjestöjen toimesta. Naisliike,
raittiusliike, tasa-arvoliike, rauhanliike. Mutta liikkeellä ei pysytä itsestään. Järjestöt saattavat vakiintua ja jähmettyä, niiden työntekijät leipääntyä,
vaikka kutsumuksesta aloitettiin. Järjestöt saattavat olla pieniä, ja niihin voivat pesiytyä pienten
työpaikkojen helmasynnit, naurettavat ihmissuhdeongelmat, kateus ja pikkusieluisuus. Miten pysyä elävänä ajan vaihteluissa?
Vastaus varmaan löytyy keskeisestä kysymyksestä: miksi olemme olemassa, järjestönä tai
työpaikkana. Olisiko aika katsoa avoimin silmin
ympärille ja havaita innostavia asioita. Ihmisiä on
paljon liikkeellä, vapaaehtoisia käsiä löytyy. Yhteisiä asioita on enemmän kuin arvattiinkaan.
Entä jos jätetään syrjään tavanomaiset kyräilyt
ja avataan ovet? Entä jos katsellaan kansainvälisiä esimerkkejä? Omasta maastakin niitä löytyy. Vanhustyö ei hae oppia lastensuojelusta eikä
mielenterveystyö urheilusta tai ammattiyhdistysliike vammaisliikkeestä, mutta näinhän voisi olla.
Eikä yhteistyömuotojen tarvitse olla byrokraattisia, vaan kevyttä sopimista kunkin panoksista.
Tavoitteellisuuteen saadaan uutta jämäkkyyttä
ja iloa. Ilo kantaa pidemmälle kuin ryppyotsainen
jäykistely! Yhteistyö voimaannuttaa oikeasti.•
43
22.
Merja Suominen, ETT, dosentti, projektijohtaja,
Gerontologinen ravitsemus Gery ry
Ravinnon merkitys muistisairaalle
Muistisairauksien seurauksena ravitsemustila
usein heikkenee ja ravintoaineiden saanti vähenee. Monet muistisairaat myös laihtuvat. Osalla
painoindeksi on korkea, mikä ei takaa hyvää ravitsemustilaa tai riittävää ravintoaineiden saantia.
Ruokavalion huono laatu ja yksipuolisuus tai runsas alkoholin käyttö saattavat heikentää ravitsemustilaa ilman painonlaskua. Myös ylipainoisen
ikääntyneen ravitsemustila voi siis olla huono.
Vähäinen proteiinin ja muiden ravintoaineiden
saanti kiihdyttävät lihaskatoa ja haurastumista.
Painonvaihteluiden ehkäisy, lihaskunnon ylläpito
ja yksilöllinen ravitsemushoito ovat toimintakyvyn säilymisen tukena keskeisiä, hyvän ravitsemuksen tavoitteita muistisairaalla.
Erityisesti proteiinialiravitsemus voi johtaa elimistön tulehdusvasteen heikkenemiseen. Siitä seuraa, että tulehdukset lisääntyvät ja haavan
paraneminen heikkenee. Ruokavalion laadulla on
tärkeä osuus aivojen ja kognitiivisen toimintakyvyn säilymisessä silloinkin, kun muistisairaus on
jo todettu. Yksittäisten ruoka- tai ravintoaineiden
merkitystä terveyden edistämisessä ja muistisairauden ehkäisyssä on vaikea todentaa. Ruokavalio on kokonaisuus. Paras tapa saada turvallisesti,
riittävästi ja sopivassa suhteessa ravintoaineita
on syödä monipuolisesti ja riittävästi.
Ravitsemus muistisairaan kodissa -tutkimus (2009–2012) toteutettiin RAY:n rahoituksella
Suomen muistiasiantuntijat ry:ssä, satunnaistetulla kontrolloidulla asetelmalla. Alkumittauksissa tutkittavilta kerättiin tausta-, sairaus- ja
lääketiedot. Heidän ravitsemustilansa ja kognition tasonsa sekä toimintakykynsä, elämänlaatunsa ja puolisohoitajan kuormittuneisuus
arvioitiin. Interventio koostui räätälöidystä ravit-
semusneuvonnasta, joka toteutettiin tutkittavien
kotona. Lähtökohtana oli huomioida yksilölliset
tarpeet ravitsemuksen suhteen.
Tutkimukseen osallistui 99 pariskuntaa,
joista 50 kuului interventio- ja 49 kontrolliryhmään. Muistisairaiden keski-ikä oli 77,4 vuotta
ja puolisoiden 75,2 vuotta. Valtaosalla muistisairaista oli CDR-luokituksen mukaan lievä tai keskivaikea muistisairaus, vain 9 %:lla oli vakava
muistisairaus.
Ravitsemusohjauksen seurauksena pariskuntien ravinnonsaanti parani. Etenkin proteiinin ja
kalsiumin saanti lisääntyi interventioryhmässä, ja
ero oli tilastollisesti merkitsevä. Myös muiden ravintoaineiden suhteen oli nähtävissä sama trendi. Elämänlaatua mitattiin 15 D -mittarilla. Yleinen
jaksaminen ja henkiset toiminnat paranivat interventioryhmään kuuluvilla muistisairailla. Lisäksi
he kokivat, että hengenahdistus ja depressio-oireet lievittyivät.
Tutkimustulokset osoittavat, että kotona asuvien iäkkäiden ryhmä on heterogeeninen ja räätälöityä ravitsemusohjausta tarvitaan. Se edellyttää
puolestaan ravinnonsaannin arviointia. Energian
ja proteiinin saannin arvioinnin helpottamiseksi
on kehitetty lomake, jonka avulla voidaan arvioida ravinnon laatua ilman erillistä ohjelmaa. Sillä
voidaan arvioida myös kalsiumin ja C-vitamiinin
saantia. Tutkimuksemme perusteella useat iäkkäät ovat hyvin kiinnostuneita terveydestään ja
ravitsemuksestaan ja ovat siten otollinen joukko
ravitsemusohjaukselle. Usein jo pienillä ruokavalion muutoksilla tai lisäyksillä voidaan saada positiivisia vaikutuksia terveyteen, jaksamiseen ja
elämänlaatuun. www.gery.fi •
44
Annamari Nihtilä, EHL, Yliopistohammasklinikka, Helsingin kaupunki
OSA I
23.
Ikääntyvien suun terveys
Ihmisen ikääntyessä suun olosuhteet muuttuvat ja monet vanhuspotilaat kuuluvat hammas- ja suusairauksien riskiryhmään. Koska
vanhuksilla elimistön immuunipuolustus ja säätelymekanismit ovat heikentyneet, suun infektioiden vaikutus yleisterveyteen korostuu. Suun
terveys vaikuttaa oleellisesti ikääntyvien elämän
laatuun – suusairaudet heikentävät toimintakykyä, vaikeuttavat ruokailemista ja uhkaavat yleisterveyttä.
Vaikka hampaattomuus on Suomessa vähentynyt merkittävästi, Terveys 2011 -tutkimuksen
mukaan yli puolet yli 75-vuotiaista on hampaattomia, noin 400 000 henkilöä. Hampaiden lukumäärä vaikuttaa merkittävästi nielemiskykyyn ja
ravitsemustilaan. Hampaattomuudesta johtuvat
purentavaikeudet viittaavat usein yksipuoliseen
ravintoon. Suun kuivuminen lisää nielemisvaikeuksia ja altistaa hampaiden reikiintymiselle ja
iensairauksille. Kuivuminen on yleensä ikääntyneiden käyttämien lääkkeiden sivuvaikutus.
Hyvän suun omahoidon avaimet ovat kaikilla: suuhygieniasta huolehtiminen, tupakoimattomuus, terveellinen ruokavalio ja säännölliset
hammashoitokäynnit. Taloudellisten ja fyysisten
esteiden poistaminen hammashoitokäyntien tieltä on tärkeää ennaltaehkäisevää hoitotyötä. Usein
subjektiivinen hammashoidon tarve on ikääntyneillä vähäinen. Siitä huolimatta on suu- ja hammastarkastuksissa käytävä säännöllisesti, jotta
suusairaudet voidaan todeta ja hoitaa ajoissa.
Riittämätön suuhygienia on vanhuksilla yleinen ongelma. Paikatut hampaat ja proteesit sekä
yleinen suun kuivuus vaikuttavat plakin kertymiseen ja vaikeuttavat suun puhdistusta. Potilaan
hoitosuunnitelmaan vaikuttaa keskeisesti, pystyykö hän puhdistamaan itse hampaansa. Hammaslääkärin ja suuhygienistin vastuulla on huolehtia
siitä, että suu on mahdollisimman infektiovapaa
ja potilaan hampaisto helposti puhdistettavissa. Jokainen ikääntynyt tarvitsee yksilöllisen hoitosuunnitelman suun hoidossa tarvittavista
apuvälineistä ja suunhoitotuotteista. Kuivaa suuta
voidaan hoitaa kosteutusaineilla. Kariespreventio
kotona ja hammaslääkärin vastaanotolla on kuivasuiselle erityisen tärkeää. Tutkimusten mukaan
vastaanotolla toistuvilla puhdistus- ja fluoraushoidolla voidaan vähentää kariesta ja iensairauksia.
Suusairauksien ennaltaehkäisy on tärkeää,
jotta ikääntynyt voi nauttia terveellä suulla
monipuolista ruokaa ja pystyy sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Ennaltaehkäisevän hoidon onnistumiseen tarvitaan toimivaa moniammatillista yhteistyötä. •
45
24.
Minna Stolt, TtT, jalkaterapeutti (amk), yliopisto-opettaja,
Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Ikääntyneiden jalkojen omahoito ja jalkaterveys kotihoidossa
Terveet ja toimintakykyiset jalat ovat liikkumisen
ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisen edellytys. Iän karttuessa erilaiset jalkavaivat yleistyvät, ja hoitamattomina ne haittaavat liikkumis- ja
toimintakykyä. Jalkavaivoja voidaan kuitenkin
ennaltaehkäistä asianmukaisella ja säännöllisellä omahoidolla.
Tässä tutkimuksessa selvitettiin julkisen
kotihoidon piirissä olevien ikääntyneiden (yli
65-vuotiaat) jalkojen omahoitotottumuksia ja
jalkaterveyttä. Tottumukset selvitettiin strukturoidulla haastattelulla Ikääntyneiden jalkojen
omahoitotottumukset -lomakkeen mukaisesti.
Kotihoidon hoitaja arvioi jalkaterveyden Ikääntyneen jalkojen terveyden -arviointilomakkeella.
Aineisto analysoitiin sisällön analyysiä ja tilastollisia menetelmiä hyödyntäen.
Tutkimukseen osallistuneiden ikääntyneiden (N=309) keski-ikä oli 83 vuotta (vaihteluväli 65–101). Valtaosa (85 %) oli naisia. Monella oli
puutteita jalkojen omahoidossa. Keskeisimmät
puutteet liittyivät jalkojen hygieniaan ja erilaisten
jalkavaivojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Jalkojen hygienian osalta lähes puolet pesi jalat tai
vaihtoi sukat 1–2 kertaa viikossa. Samoin jalkojen rasvaus toteutettiin pääosin muutaman kerran viikossa. Valtaosa (72 %) ilmoitti, ettei leikkaa
itse varpaankynsiään kynnen paksun rakenteen
tai kumartumisvaikeuksien takia. Ikääntyneillä oli
monia jalkavaivoja. Ihovaivoista yleisimmät olivat turvotus, kuiva iho ja kovettumat sekä känsät
varpaiden tai jalkapohjan alueella. Lähes puolella
oli kynsimuutoksia kuten pitkät ja paksuuntuneet
kynnet. Jalkojen rakenteellisista muutoksista vaivaisenluu ja vasaravarpaat olivat yleisimpiä. Jalkakipuja esiintyi eniten nilkan alueella.
Ikääntyneillä on vaikeuksia toteuttaa jalkojen omahoitoa ja heillä on monia, erilaisia jalkavaivoja. Ikääntyneet tarvitsevat läheisen tai
kotihoidon hoitajan apua jalkojen hygienian tai
hoidon toteuttamisessa. Lisäksi tarvitaan yksilö- tai ryhmätason ohjausta, jolla voitaisiin lisätä
tietoa jalkaterveyden merkityksestä, hoidosta ja
vaivojen ennaltaehkäisystä. Kaikkiaan tarvitaan
säännöllistä ikääntyneiden jalkaterveyden arviointia, jotta voidaan riittävän ajoissa tunnistaa
mahdolliset jalkavaivat ja aloittaa tarpeenmukainen jalkojenhoito tai jalkaterapia. •
46
Eija Kaskiharju, YTT, tutkija, Ikäinstituutti
OSA I
25.
Alkoholistako ongelma palvelutaloissa, pelisäännöt avuksi
Ikäinstituutin hankkeessa Päihdepelisäännöt
palvelutaloihin (2009–2011) kehitettiin yhtenäisiä tapoja alkoholikysymysten kohtaamiseen
kolmessa palvelutalossa pääkaupunkiseudulla.
Tavoitteena oli tuottaa pelisäännöt tai käytännöt,
jotka olisivat yhteisiä ja kaikille, niin asukkaille kuin
työntekijöillekin, tiedossa olevia toimintatapoja.
Projektin alussa havaittiin, etteivät perinteiset päihde- ja hoitotyön mallit vastanneet
kaikkien työntekijöiden ja asukkaiden tarpeita. Tarvittiin yhteistoiminnallisuutta, jotta kaikki
näkemykset voitiin huomioida pelisääntöjen rakentamisessa. Projekti tuotti tietoa mallin raken-
tamisesta prosessina ja toimintatutkimuksen
soveltamisesta tässä työssä.
Projekti onnistui osallistamaan talojen asukkaat ja työntekijät pelisääntöjen kehittämiseen.
Sen tuloksena jokainen palvelutalo sai luoduksi
tarpeisiinsa soveltuvat, yhtenäiset ja yksilölliset
pelisäännöt.
Päihdepelisäännöt palvelutaloihin -hankkeessa tuotettiin uutta tietoa alkoholinkäytöstä
ja yhteisten pelisääntöjen kehittämisen mahdollisuuksista. Esityksessä pohditaan tutkimuksen
tuloksia, ikäihmisten osallistamista kehittämistyöhön ja pelisääntöjen ominaisuuksia. •
47
26.
Tarja Santalahti, kliininen seksologi, vaativa erityistaso (NACS),
psykoterapeutti, Ikäinstituutti
Ikääntyminen ja seksuaalisuus
Eläkkeelle on siirtynyt ja siirtyy ensimmäinen sukupolvi, joka on elänyt seksuaalisesti vapaammassa
ilmapiirissä ja jolla on ollut mahdollisuus tehokkaaseen raskauden ehkäisyyn. Tämä joukko jää eläkkeelle entistä terveempänä, itsestään huolta pitävänä
ja aktiivisempana. Myytit epäseksuaalisista, nautintoon kykenemättömistä ja puoleensa vetämättömistä
ikäihmisistä murtuvat. Kiinnostus seksiin yleensä säilyy, vaikka ikää tuleekin. Rakastelu ei ole enää häpeällistä ja seksuaalinen nautinto saattaa vain lisääntyä.
Asenteilla on suuri merkitys ja rajoittavampi vaikutus
kuin kehossa tapahtuvilla muutoksilla.
Jokainen haluaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi, jokainen kaipaa kosketusta, kuulluksi ja nähdyksi
tulemista. Ikäihmisen omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen vaikuttaa se, elääkö parisuhteessa, onko
kumppania, onko yksinäinen tahtomattaan, leskeys,
erilaiset sairaudet ja joskus myös lääkitys. Kun väestö ikääntyy ja elämän laatuodotukset kasvavat, seksuaaliterveyden merkitys lisääntyy.
Seksuaalinen nautinto ja mielihyvä ovat tärkeä
osa elämää, jos näin on itse päättänyt. Ei ole kyse
pelkästä fyysisestä orgasmista, vaan syvästä aistinautinnosta. Olla itsensä ja toisen lähellä, on osa yksin tai yhteisesti jaettua seksuaalisuutta ja erotiikkaa.
Suutelu ja läheisyys voivat johtaa seksuaaliseen kiihottumiseen. Ratkaisevaa on, miten mieltää oman
seksuaalisuutensa ja sen tärkeyden omassa elämässä. Ikäihminenkin voi ilmentää seksuaalisuutta monin
eri tavoin, vaikka pukeutumisella. Nautinnon mahdollisuudet ovat rajattomat, elää sitten yksin tai yhdessä toisen kanssa, seurustelee tai tapailee kumppania.
Yksineläjän seksuaalisuus voi olla juuri sitä parasta, saa itse päättää milloin, missä ja mitä haluaa.
Hyvä suhde omaan seksuaalisuuteen antaa ihmiselle voimavaroja.
Tabut alkavat murtua, mutta miten käy yksilön omien
arvojen? Muutos on mahdollisuus, mutta se vaatii
myös arvokeskustelua ainakin itsensä kanssa. Tarvitaan myös tietoa. Ikäihminen saa edelleen harvoin
käteensä materiaalia, jossa käsiteltäisiin asiallisesti
ikääntymisen vaikutuksia esimerkiksi seksielämään.
Ammatti-ihmisiä askarruttavat monet kysymykset.
Onko meillä riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet
tehdä seksuaalineuvontaa työssämme? Miten suhtaudumme potilaan seksistisiin puheisiin, ehdotuksiin tai
rajoja rikkovaan kosketteluun? Itsensäpaljastelu, julkinen masturbointi tai potilaiden välinen seksi saattavat
olla ongelma osastolla. Terveydenhuollon ammatti-ihmiset tarvitsevat myös asenne- ja suvaitsevaisuuskasvatusta sekä tietoa erityisryhmien tarpeista.
Työntekijän oma ahdistus, tunnepohjainen reagointi tai itsestä liikkeelle lähtevä, tiedostamatonkin asia, saattavat estää aidon kohtaamisen potilaan
kanssa. Työntekijänä oman seksuaalisuuden läpityöskentely on tärkeää, jotta vältytään omien seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien tai ahdistuksen
siirtämiseltä potilaisiin. On kunniatehtävä pohtia potilaan kanssa seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä,
sekä vastata niihin. •
Lähteet
Apter D.; Väisälä L. & Kaimola K. toim. Seksuaalisuus 2006,
Duodecim.
Kontula O.; Halu & intohimo: tietoa suomalaisesta seksistä
2008. Otava.
Leinonen A.; Syrjälä J. (toim.), Kosketuksen kaipuu
– kypsän iän seksuaalisuus 2011. VL-Markkinointi.
Sandberg T. Mistä halu syntyy – ja miten se säilyy? 2010.
Tammi.
Skott S. ym., Suuri Seksivälineopas Sin City 2006.
48
Leena Pohjola, TtM, johtaja, Kustaankartanon monipuolinen palvelukeskus
OSA I
27.
Case Kustaankartano: Aktivoivan arjen malli
Aktivoivan arjen malli kehitettiin Kustaankartanon
vanhustenkeskuksen muistisairaiden yksikössä, innovaatiohankkeen osaprojektissa (Turvallisesti aktivoivaan arkeen 2006–2010). Se soveltuu toimintaan,
jossa ikäihmisten toimintakykyä ja liikuntaa ylläpidetään ja edistetään ja edellyttää henkilökunnan jatkuvaa kouluttamista.
Malli perustuu monipuolisesti kuntouttavaan yksilölliseen hoitotyöhön. Perusperiaatteena on, että
toimintakyvyn ja elämän laadun ylläpitämisessä tai
kohentamisessa huomioidaan ja hyödynnetään päivittäisiä arjen toimintoja. Lähtökohtina ovat elämänhistoria ja asukaskohtainen riski- ja voimavarakartoitus,
jossa hyödynnetään RAI-arviointia (Resident Assessment Instrument), hoitajien havainnointeja ja muita
tietoja. Suunnitteluun osallistuvat asukas ja hoidosta
vastaava moniammatillinen tiimi, johon kuuluvat vastuuhoitajan lisäksi esim. lääkäri, toimintaterapeutti ja
fysioterapeutti.
Elämän historiaan perehtyminen
Aktivoivan arjen suunnittelu käynnistyy tutustumalla elämän historiaan, erityisesti kiinnostuskohteisiin
ja harrasteisiin. Vastuuhoitaja keskustelee asukkaan,
omaisten tai muiden läheisten kanssa. Kuuleminen ja yhteistyökumppaniksi ottaminen on olennaista. Näin saadaan tietoja elämästä, voimavaroista ja
mieltymyksistä. Niitä saadaan myös havainnoimalla
ja perehtymällä aiemmin kerättyihin tietoihin. Tiedot
kirjataan asiakirjoihin, jotta niitä voi käyttää hoitotyön
suunnittelussa.
Riski- ja voimavarakartoitus
Mallissa on hyödynnetty RAI-arviointia, johon kerätään
tietoja 18 eri osa-alueelta. Suunnitelman laatimisessa/
päivittämisessä käytetään hyväksi vahvuuksia, ongelmia tai toiminta- ja liikuntakykykyä uhkaavia tekijöitä.
Arvioinnin jälkeen tehdään riski- ja voimavarakartoitus. Yksilöllisten voimavarojen perusteella laaditaan
tavoitteet toimintakykyä edistävälle hoitotyölle sekä
sovitaan keinoista niiden saavuttamiseksi. Erityisesti
paneudutaan osa-alueisiin, jotka uhkaavat turvallisuutta tai heikentävät toimintakykyä. Uhkatekijöille pyritään löytämään positiivinen vastine, jotta ne voidaan
torjua. Toiminnot puretaan päivittäisiksi ja viikoittaisiksi
toiminnoiksi, jotka huomioidaan suunnitelmassa.
Suunnitelman päivittäminen
Vastuuhoitaja päivittää suunnitelman RAIn pohjalta,
muita tiimiläisiä konsultoiden. Asukasta ja omaisia
kannustetaan osallistumaan sen laatimiseen. Vastuuhoitaja voi tarvittaessa konsultoida asiantuntijoita.
Hän esittelee päivitetyn suunnitelman hoitoon osallistuville ja laittaa sen asukkaan huoneeseen.
Aktivoivan arjen suunnittelu
Kun suunnitelma on päivitetty, asukas ja hoitaja valitsevat toiminnot, jotka motivoivat aktiivisuuteen. Ne kirjataan yhteenvedoksi, joka kehystetään
huoneentauluksi.
Henkilökohtainen aktivoiva arki voi koostua mm.
kodin askareista, käsitöistä, ristikoista, saunomisesta, ravintolaruokailusta sekä liikkumista tukevista harjoituksista. Mallin kehittämisessä on käytetty
restoraattoria, moottoriavusteista kuntopyörää (MotoMed), joka edistää tehokkaasti toimintakykyä. Arjen säännölliset tapahtumat yhdistävät ja ylläpitävät
sosiaalisia vuorovaikutussuhteita sekä kannustavat
yhteisöllisyyteen – päivätanssit, leipominen, vihertuokiot, retket, juhlat ja ulkoilu.
Toteutus
Huoneentaulut on pidettävä ajan tasalla, myös sijaiset on perehdytettävä. Koko hoitohenkilökunnan on
sitouduttava toteutukseen, jotta päästään yksilöllisiin tavoitteisiin. Hoitajat työskentelevät johdonmukaisesti, tietoisesti ja pitkäjänteisesti, mikä edellyttää
hyvää ammattitaitoa, tilannetajua, taitoa soveltaa tietoa muuttuvissa tilanteissa, luovuutta ja empaattisuutta sekä hetkeen tarttumista (carpe diem).
Toteutumisen seuranta ja arviointi
Hoitajia tuetaan havainnoimaan, arvioimaan ja kehittämään toimintaa, joka ylläpitää ja edistää liikkumiskykyä. Seurannalla selvitetään, kuinka toiminnot
toteutuvat arjessa ja miten ne vaikuttavat toimintakykyyn. Sitä tehdään sekä asukaskohtaisesti että hoitajien vertaisarviointina. •
49
28.
Riitta Suhonen, sh, TtT, professori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Yksilöllinen hoito ikääntyneen palveluissa
Esityksessäni tarkastelen ikääntyneiden hoidon
ja palveluiden yksilöllisyyttä, tutkimukseen perustuen. Tutkimuskirjallisuudessa yksilöllisyys
on ollut moninainen: laadun osatekijä, hoidon
tavoite, lopputulos ja periaate. Yksilöllisyys on
keskeinen laadun osoitin, jota on kuvattu kansallisissa ja kansainvälisissä, strategisissa terveyspoliittisissa asiakirjoissa, lainsäädännössä ja
etiikkaa koskevissa kannanotoissa. Yksilöllisyyttä tarkastellaan yleisesti asiakaskeskeisyyden
yhteydessä.
Hoitoon ja palveluihin liittyvää yksilöllisyyttä voidaan tarkastella kolmesta tasosta käsin.
Voidaan tarkastella, miten asiakaskeskeisyys ja
yksilöllisyys huomioidaan järjestelmän tasolla.
Tämä tarkoittaa, että palvelujärjestelmän suunnittelun ja toiminnan keskeisenä lähtökohtana
on asiakkaan kulku ja hoitopolku. Toisena tasona on palvelujen räätälöinti asiakasryhmälle,
mikä tarkoittaa sosiaalija terveyspalvelujen toteuttamista toimintana. Asiakasryhmillä tarkoitetaan esimerkiksi tiettyjä sairauksia sairastavia ja
tietyn potilasryhmän hoidon järjestämisen arvioimista terveysongelmalähtöisesti. Kolmantena
tarkastelutasona on palvelun ja hoidon yksilöllisyys. Se tarkoittaa potilaan, yksilön näkemystä
juuri hänen hoidostaan. Kukin palvelun käyttäjä arvioi esimerkiksi toteutunutta hoitoa omalta
kohdaltaan.
Tarkastelen erityisesti iäkkäiden henkilöiden,
potilaiden ja asiakkaiden odotuksia, käsityksiä ja kokemuksia hoidon ja palvelujen yksilöllisyydestä. Niitä arvioitaessa voidaan tarkastella
ammattilaisten toimintaa. Miten he mahdollistavat iäkkään yksilöllisyyden ja kuinka he tuke-
vat sitä erilaisin menetelmin. Toisaalta, potilas
voi arvioida toiminnan tuloksena syntynyttä hoidon yksilöllisyyttä. Yksilöllinen hoito tapahtuu
vuorovaikutuksessa potilaan kanssa tietyssä
hetkessä, yksilökohtaista tietoa hoitoon soveltaen. Koska potilaat ovat erilaisia ja ainutlaatuisia,
tarvitaan erilaisia menetelmiä ja lähestymistapoja heidän terveystilanteensa hoitamiseksi. Yksilöllisyyttä ei siis pelkästään tuoteta, vaan
kokemus syntyy vuorovaikutuksessa ja hoidon
kokemuksessa. Tutkimuskirjallisuus osoittaa,
että yksilöllisellä hoidolla voidaan vaikuttaa hoitotuloksiin. Tiedämme esimerkiksi, että potilaiden hoidon yksilöllisyys tuottaa elämänlaatua,
potilastyytyväisyyttä, sitoutumista omaan hoitoon ja riippumattomuutta.
Ikääntyneet ovat selkeästi terveydenhuollon suurin asiakasryhmä, myös akuuttihoidossa.
Heidän terveysongelmansa ovat usein monimuotoisia ja toimintakykyyn nopeasti vaikuttavia.
Siksi heidän yksilöllinen hoitonsa ja palvelunsa
on merkityksellistä. On kuitenkin osoitettu, että
nykyinen sosiaalija terveydenhuolto ei kokonaisuutena kykene ottamaan riittävästi huomioon
potilaita yksilöinä. Hoito pirstaloituu ja kokonaisvastuu hoidosta hämärtyy. Terveydenhuollossa
tarvitaankin osaamista yksilöiden voimavarojen
ja muuttuvien terveysongelmien tunnistamiseen,
ennakointiin ja arviointiin ja arviointituloksen
perusteella tehtävään päätöksentekoon. Esitykselläni toivon uutta potkua ikääntyneiden
hoitamiseen suomalaisessa sosiaalija terveyspalvelujärjestelmässä sekä uudenlaista sävyä
nykykeskusteluun ikääntymisestä, yhdestä aikamme menestystarinoista. •
50
Katja Keisala, YTT, tutkija, kouluttaja, Tampereen yliopisto
OSA I
29.
Monikulttuurisen työyhteisön viestintä
Vanhustyön työyhteisöt monimuotoistuvat, sillä
eritaustaisten, erityisesti maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden määrä lisääntyy, ja myös
suurempi osa potilaista/asiakkaista/asukkaista
tulee muualta.
Mitä erilaisemmat taustat, sitä enemmän on
viestittävä ymmärtääkseen toisiaan. Siitä huolimatta ihmiset viestivät vähemmän niiden kanssa,
jotka he mieltävät erilaisiksi. Olisi virhe olettaa,
että kysymys on vain äidinkielestä, kansallisista
kulttuureista ja uskonnoista. Eritaustaisuus saattaa johtua myös sosiaalisesta ja taloudellisesta
asemasta, koulutuksesta, sukupuolesta ja -polvesta, terveydestä tai muista tekijöistä.
Työyhteisöjen monimuotoistumisen rinnalla viestintä- ja vuorovaikutustaitojen merkitys on
kasvanut: pitäisi osata tehdä yhteistyötä, keskustella, raportoida ja sopia toimintavoista. Kun
vuorovaikutustaidot eivät riitä, seuraa väärinkäsityksiä, turhautumista, yhteishengen rapautumista, rasismia, konflikteja, tehottomuutta,
epäoikeudenmukaisuuden tunteita, työhyvinvointi laskee ja stressi lisääntyy.
Vanhustyön työyhteisöissä havaittuja vuorovaikutusongelmia ovat: maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden heikko suomen kielen
taito, palautteen antamisen vaikeus, vähäinen
viestintä, selän takana puhuminen, epävarmuus
käytöstavoista ja (rasistinen) kiusaaminen. Esimiestyö, perehdyttäminen, työskentelykäytännöt ja viestintäkulttuuri eivät aina tue sujuvaa
vuorovaikutusta.
Vuorovaikutuksen toimivuuden ei pitäisi olla
yksittäisten työntekijöiden harteilla. Sujuvaa vuorovaikutusta ja viestintää edistetään tarkastelemalla koko organisaation toimintaa, johtamisesta
yksittäisiin käytäntöihin asti. Paljon voidaan tehdä muuttamalla rakenteita ja toimintatapoja
– esimiestyötä, perehdyttämistä ja työskentelykäytäntöjä. Yksittäinen työntekijä ei silti voi paeta
vastuutaan. Hän vaikuttaa joka päivä siihen, miten viestitään. Usein työntekijät ovat epävarmoja, miten eritaustaista kollegaa voi lähestyä.
Toimiva vuorovaikutus ja viestintä riippuvat
työyhteisön tarpeista ja vaatimuksista. Eri yhteisöissä tarvitaan viestintää eri tavoin, jotta työ
on laadukasta ja työntekijät viihtyvät. Hyvä vuorovaikutus perustuu arvoille: erilaisuuden kunnioittaminen, tasa-arvo, kaikkien kuunteleminen,
dialogisuus, oppiminen ja kehittyminen, matala
hierarkia sekä osallistuminen.
Taitava vuorovaikuttaja uskaltaa tarkastella
arvojaan, näkökulmiaan, toimintaansa ja viestintätapojaan. Hän osaa kysyä, miksi toiset toimivat
niin kuin toimivat sekä selittää oman toimintansa
taustoja. Hän ei oleta, vaan ottaa selvää, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä. Hän pystyy
rakentamaan yhteisymmärrystä, yhteisiä sääntöjä ja toimintatapoja.
Taitavan vuorovaikuttajan ominaisuuksia voidaan sisällyttää toimintakäytäntöihin. Hyviä ovat
osallistavat kokouskäytännöt ja palautteenanto kollegoille/esimiehille/alaisille sekä vallitsevien
toimintatapojen reflektointi.
Muita vuorovaikutusta hyödyttäviä käytäntöjä
ovat suomen kielen puhuminen ja kielikoulutus,
yhteiset ja selkeät ohjeet ja aikataulut, hoitosuunnitelmat, tiimityöskentely, uusien työntekijöiden mentorointi, yhteiset vapaan keskustelun
tapahtumat ja tilaisuudet, työtehtävän opettaminen, kollegan auttaminen sekä esimiehen aktiivinen rooli väärinkäsitysten selvittäjänä.•
51
30.
Johan Groop, TkT, tutkija, Aalto-yliopisto
Miten kotihoidon kasvavaan kysyntään vastataan?
Esitys perustuu tuoreeseen tutkimustietoon sekä
käytännön kokemuksiin. Sen keskiössä on keskustelu siitä, miten kotihoidon arkea voisi sujuvoittaa niin, että kotihoito pystyisi vastaamaan
kasvavaan asiakastarpeeseen.
Painopisteinä ovat kotihoidon ruuhkahuiput,
resurssien kohdennushaasteet sekä ydinongelmat niiden taustalla. Ydinongelmat ovat yleisiä
toimintatapoja ja rutiineja, jotka rajoittavat ko-
tihoidon kykyä hyödyntää resurssejaan tehokkaammin. Sen seurauksena asiakaslähtöisyys ja
palvelulaatu kärsivät, samalla kun hoitajien työhyvinvointi ja kotihoidon tuottavuus heikkenevät.
Ratkaisuna nykyhaasteisiin ehdotetaan vaihtelevaa resursointia, joka perustuu päivittäiseen
asiakastarpeeseen, sekä asiakastarpeen ja hoitajaresurssien yhteensovittamista resurssipoolin avulla.•
52
Soila Nordström, THM, koulutuspoliittinen asiantuntija,
OSA I
31.
Potilasturvallisuus vanhustyössä
Terveydenhuoltolain nojalla annettu sosiaalija
terveysministeriön asetus hoidon laadusta ja
potilasturvallisuudesta on ollut voimassa kaksi vuotta. Työpaikoilla säädösten toimeenpano
on edennyt. Julkisella sektorilla on jo laadittu
säädösten edellyttämät organisaatiokohtaiset
potilasturvallisuussuunnitelmat.
Verkkokoulutus työpaikkojen ja toimintayksiköiden työprosessien muuttamiseksi, potilas-,
asiakas- ja työturvallisuuden kannalta paremmiksi on tehokkaasti käytössä.
Vanhustyössä potilasturvallisuuden kehittämiseen liittyy erityispiirteitä mm. toimintaympäristön vuoksi. Turvallisuuden kehittäminen
ja parantaminen omassa kodissa on erilaista kuin laitosympäristössä. Yhä vaativampaa
hoitoa tarvitsevia vanhuksia siirretään yhteiskunnassamme kotihoitoon. Vanhusten osalta
on kiinnitettävä erityisesti huomiota kaatumis-
ja putoamisriskien poistamiseen. Toinen runsaasti haittatapahtumia ja potilasvahinkoja
aiheuttava osa hoitotyötä on lääkehoidon toteuttaminen.
Kolmas työelämää paljon puhuttanut ja huoltakin aiheuttanut asia on lääkitysturvallisuuden
kehittäminen, osana potilasturvallisuuslainsäädännön toimeenpanoa.
Potilasturvallisuuden nykytilassa on puutteita erityisesti lääkitysturvallisuuden osa-alueella.
Terveydenhuollon vaaratapahtumien raportointijärjestelmän (Haipro) käyttöönoton pilottihankkeessa kirjattiin järjestelmään yhteensä 8 217
tapahtumaa, joista 52 % liittyi lääkityspoikkeamiin. Niistä yleisimmät olivat jakovirhe (37 %),
antovirhe (24 %) ja kirjaamisvirhe (19 %). Lääkityspoikkeamien taustalla on useita tekijöitä, joiden syynä on osittain puutteellinen lääkehoidon
osaaminen. •
53
32.
Antti Mäntylä, FaT, MBA, kehittämispäällikkö,
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Kansalliset ohjeet ikäihmisten lääkehoitojen järkeistämiseksi
54
Leena Serpola-Kaivo-oja, Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry
OSA I
33.
Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja sen ehkäiseminen
Mistä oikein puhumme ikääntyneisiin kohdistuvassa kaltoinkohtelussa? Mitä sillä tarkoitamme? Toisen avusta riippuvaisen vanhan ihmisen
hoidon ja avun laiminlyöntiä, muistisairaan vanhuksen taloudellista hyväksikäyttöä vai hoivaalan ammattilaisen epäammatillista toimintaa
ikääntyneitä asiakkaitaan kohtaan? Vaiko yleisesti vanhuspalveluiden kohtaamattomuutta,
palvelurakenteen joustamattomuutta vastata
iäkkään tarpeisiin vai ylipäätään ikääntyneiden
huonoa kohtelua tilanteissa, joissa hän on asiakkaana tai potilaana? Ovatko uhkaavat ja ahdistavat tilanteet tai väkivallan teot ikääntyneiden
perheissä ja lähisuhteissa kaltoinkohtelua vai jotain muuta?
Maailman terveysjärjestö WHO (2002) määrittelee ikääntyneiden kaltoinkohtelun seuraavasti: “Elder abuse is a single, or repeated act,
or lack of appropriate action, occurring within
any relationship where there is an expectation
of trust which causes harm or distress to an older person.”
(aiemmin Suomen vanhusten turvakotiyhdistys
ry) on työskennellyt yli 20 vuotta ikääntyneiden
kanssa, jotka elävät läheisissä ihmissuhteissaan
kaltoinkohtelun, hyväksikäytön tai väkivallan
uhan alla. Yhdistyksen mielestä kaltoinkohtelu on luottamuksellisessa suhteessa tapahtuva
teko tai tekemättä jättäminen, joka vaarantaa
hyvinvoinnin, terveyden tai turvallisuuden. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, sosiaalista kaltoinkohtelua, taloudellista
tai seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tai
hoidon laiminlyöntiä, joka voi olla tahallista (aktiivista) tai tahatonta (passiivista).
Kaltoinkohtelu uhkaa aina vakavasti toimintakykyä, terveyttä, elämänhallintaa ja autonomiaa. Se
on aina myös ihmisoikeusrikkomus, johon vanhustyön ammattilaisten on suhtauduttava vakavasti – missä kohtaa meidän ammattilaisten on
reagoitava ja kuinka? Missä vaiheessa ikääntyneen oikeuksien rajoittaminen ja loukkaaminen
muuttuu kaltoinkohteluksi? Milloin kaltoinkoinkohtelu muuttuu traumatisoivaksi väkivallaksi?
Miten paljon arvioon vaikuttavat erilaiset ammatilliset taustamme, koulutus ja kokemus? Entä
ikääntyneen tai hänen läheisensä oma kokemus
ja käsitys tilanteesta?
Kaltoinkohtelu ja väkivalta alkavat aina jostakin muusta, ennen kuin niitä nimitetään kaltoinkohteluksi tai väkivallaksi. Miten tunnistamme ja
sanoitamme tilanteet ajoissa, ennen kuin ne konfliktoituvat? Kansainvälisten tutkimusten ja Suvanto ry:n kokemusten mukaan ikääntyneiden
kohtaaman kaltoinkohtelun ja väkivallan seuraukset ovat yhtä vakavia, oli tekijänä lähipiiriin kuuluva henkilö, hoiva-alan ammattilainen
tai ulkopuolinen. Ikääntyneen ja hänen lähipiirinsä motivaatio puuttua kaltoinkohteluun riippuu tekijän suhteesta ikääntyneeseen. Myös
puuttumisen ja ennaltaehkäisyn keinot ovat erilaiset. Yhteistä kuitenkin on – kuten missä tahansa ennaltaehkäisevässä työssä, että ehkäisy on
helpompaa kuin puuttuminen kriisiytyneisiin tilanteisiin. Miten motivoidumme työskentelemään
ennaltaehkäisevästi? Suvanto ry:ssä on hyviä
kokemuksia siitä, miten pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella työllä voidaan lisätä turvallisuutta
ja hyvinvointia sekä ehkäistä tilanteiden kärjistymistä ennakolta. •
55
34.
Anne Lounamaa, FT, kehittämispäällikkö, tapaturmien yksikkö, THL
Turvallisuussuunnittelu vanhustenhuollon toimintayksiköissä
Turvallisuus on laaja kokonaisuus. Sen systemaattinen ja suunnitelmallinen edistäminen
on dynaamista toimintaa, jatkuvaa pyrkimystä parantaa asiakkaiden, heidän läheistensä ja
työntekijöiden turvallisuutta. Turvallisuudesta
huolehtimalla varmistetaan toiminnan laatu, henkilöstön hyvinvointi sekä organisaation positiivinen julkisuuskuva.
Turvallisuussuunnittelu on keskeinen osa turvallisuusjohtamista. Hyvään johtamiseen kuuluvat 1) turvallisuuden edistämisen rakenteiden ja
johtamisjärjestelmien olemassaolo 2) organisaation turvallisuuspolitiikka, tavoitteiden ja päämäärien määrittely sekä 3) riskien arvioinnin,
turvallisuuden mittaamisen, seurannan, raportoinnin ja käsittelyn työkalut ja toimintatavat.
Toimintayksiköt voivat itse vaikuttaa sisäisiin
riskeihin. Pitkäjänteisellä ja systemaattisella työllä riskejä pyritään minimoimaan sekä lisäämään
työ- ja asiakasturvallisuutta. Toimintayksiköiden
on päätettävä toimintaperiaatteista ja -tavoista
esimerkiksi seuraavilla turvallisuuden osa-alueilla: työergonomia, väkivallan ehkäisy asiakastilanteissa, infektio- ja bakteeritautien torjunta,
kaatumisten ja muiden tapaturmien ehkäisy tai
tulipaloilta suojautuminen.
Riskienhallinnassa on pohdittava, miten toimintayksiköt varautuvat poikkeustilanteisiin,
esimerkiksi häiriöihin sähkönjakelussa tai tietojärjestelmissä. Myös toimintayksikköön kohdistuvat
ulkopuoliset riskit on otettava huomioon. Yhteiskunnan yleinen talous- ja työllisyystilanteen kehitys, epidemiat tai alueen rikollisuus saattavat
heijastua toimintaan. Ulkopuolisiin riskeihin on
vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa, mutta ne on
otettava huomioon turvallisuussuunnittelussa.
Resilientit organisaatiot seuraavat omaa turvallisuustilannettaan ja läheltä piti -tapauksia
ennalta sovitusti. Työyhteisöt käsittelevät vaaratilanteita aina, kun on mahdollista ja tarpeellista,
myös asiakkaiden ja heidän omaistensa kanssa. Resilientit organisaatiot ovat varautuneet ja
valmiita muuttamaan toimintatapojaan ilmaantuvien varatilanteiden poistamiseksi. Ne ovat
myös sopineet kriisityöstä. Laadukkaaseen riskienhallintaan kuuluu, että jokainen työntekijä
osaa ottaa huomioon ja tuntee yksikön turvallisuuden varmistamiseen liittyvät toimintatavat.
THL:n STEP-hankkeessa (http://www.thl.
fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/hankkeet/step) selvitettiin turvallisuuden edistämistyötä iäkkäiden
laitos-, asumis- ja kotiin annettavissa palveluissa. Sen mukaan kokonaisvaltainen turvallisuussuunnitelma, joka kattaa työsuojelun lisäksi
toimintatavat mm. rikollisuuden, tapaturmien,
onnettomuuksien ja väkivallan ehkäisemiseksi,
ei ole yleinen sosiaalija terveydenhuollon laitos-, asumis- tai kotiin annettavia palveluja tarjoavissa organisaatioissa. •
Taulukko: Kyllä, toimintayksikössä on
kokonaisvaltainen turvallisuussuunnitelma:
Kunnallinen
Yksityinen
Laitoshoito
54 %
41 %
Asumispalvelu
54 %
66 %
Kotipalvelu
27 %
29 %
Lisätietoa: Riskienhallinta ja turvallisuussuunnittelu.
Opas sosiaalija terveydenhuollon johdolle
ja turvallisuusasiantuntijoille. STM.
Julkaisuja 2011:15.
http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1571326
56
Paula Moilanen, työsuojelutarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto,
Työsuojelun vastuualue
OSA I
35.
Henkilöstön työturvallisuus
Henkilöstön työturvallisuus on monen tekijän
summa, mikä on tiedostettava kaikessa toiminnassa. Työnantajan vastuulla on ennakoida sekä
hallita terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita
turvallisuusjohtamisen keinoin. Menettelytapoja ja vastuita on kirjattu mm. työturvallisuuslakiin.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa henkilöstöön
kohdistuu riskejä/vaaroja. Keskeisiä ovat psykososiaalinen kuormitus, väkivallan uhka ja huono
kohtelu, häirintä, käsin tehtävät nostot ja siirrot,
työpaikan sisäilman laatu ja biologiset tekijät.
Haitallista psykososiaalista kuormitusta
aiheuttavat monet tekijät, joista vain osaan voidaan vaikuttaa työsuojeluvalvonnalla, ja esimerkiksi liian vähäiseen henkilömäärään tai
kiireeseen vain välillisesti. Valviran selvityksen mukaan terveyskeskusten vuodeosastoilla ylsi 13 % hoitohenkilökunnan mitoituksessa
hyvään tasoon (0,5). Se heijastuu todennäköisesti kiireen ja riittämättömyyden tunteena. Kotihoidossa henkilöstömitoitusten puute näkyy
haitallisena kuormittumisena asiakasmäärien
kasvaessa. Henkilöstön on joustettava ja muutettava päivän ohjelmaa nopealla aikataululla,
jotta päivittäisistä työtehtävistä selviää, samalla
työn hallinnan tunne häviää.
Perehdyttämisen puute aiheuttaa myös psykososiaalista kuormittumista. Toisaalta myös
vakituisia työntekijöitä kuormittaa vaihtuvien sijaisten perehdyttämien. Esimiesten psykososiaalinen kuormittuminen nousi myös esille. Yhdellä
esimiehellä voi olla useita yksiköitä johdettavanaan, ja työmäärä kasvaa jatkuvasti. Esimiestyö
saattaa kärsiä, eikä hänellä ole mahdollisuuksia
hyvään, työntekijöitä tukevaan johtamiseen. Työn
kuormitustekijöiden tunnistamisessa ja arvioinnissa on lisättävä esimiesten sekä työntekijöiden
osaamista.
Koettu väkivallan uhka on jopa kasvanut sosiaalija terveysalalla. Sitä aiheuttavat potilaat/asiakkaat, omaiset ja ulkopuoliset henkilöt.
Uhkaa lisää erityisesti potilaiden/asiakkaiden
moniongelmaisuus. Tilanteiden hallintaan on oltava työpaikkalähtöiset menettelytapaohjeet.
Erityisesti vanhuspotilaiden keski-iän nousu on
lisännyt muistisairauksia ja niihin liittyviä käytöshäiriöitä. Tässä tilanteessa potilashoidon ja ohjauksen erityisosaaminen korostuu.
Käsin tehtäviin nostoihin ja siirtoihin on runsaasti työtä keventäviä apuvälineitä. Työterveyslaitos on kehittänyt potilassiirtokoulutusta, ja
työntekijät voivat suorittaa potilassiirtokoulutuskortin. Työtilat, esim. kodit, ovat haasteellisia hoitokohteita. Yhteistyö omaisten kanssa
on tärkeää, kun pohditaan edellytyksiä asukkaan/potilaan turvalliseen hoitamiseen kotona,
myös työntekijän turvallisuutta ajatellen. Yksintyöskentely ei aina ole turvallinen vaihtoehto. Se
voi aiheuttaa myös vaaratilanteen asukkaalle/
potilaalle.
Biologiset riskit ovat korostuneet sairaalainfektioiden ja erilaisten tartuntatautien vuoksi. Riittävällä osaamisella ja toimintatapaohjeiden avulla
pystytään varmistamaan sekä työntekijöiden että
asiakkaiden turvallisuus. Työtilojen sisäilman laatuongelmat ovat nousseet esille sairaaloissa ja
isoissa hoitokodeissa. Laadun arviointiin löytyy
ohjeita Työterveyslaitoksen sekä ympäristöministeriön kotisivuilta. Myös työnantaja tarvitsee erityisesti kosteus- ja home-epäilyjen aiheuttamien
sisäilmaongelmien arviointiin ulkopuolista asiantuntija-apua, ja työterveyshuollon rooli on terveysriskien arvioinnissa kasvanut.
Työturvallisuuteen panostaminen kannattaa.
Se vaikuttaa niin henkilöstön hyvinvointiin kuin
asiakkaiden hoidon ja hoivan laatuunkin. •
57
36.
Tuula Karttunen, TtM, hoivapalvelun johtaja, Kotkan kaupunki
Ikäihmisten palvelujen johtamisen haasteet
Palvelujen johtamisen haasteet ovat usein muutoksen johtamisen haasteita. Kotkan vanhustenhuollon palvelurakennemuutoksessa haasteet
ovat samat kuin muissa Suomen kunnissa, joissa
tavoitteena on purkaa vanhusten pitkäaikainen
laitoshoito. Epäilijöitä muutoksen onnistumiselle
on paljon.
Kotkassa väestön ikääntyminen ja jatkohoitopaikkojen puute edellyttivät uusia toimintamalleja. Erikoissairaanhoidon ylimääräiset maksut
epätarkoituksenmukaisilla paikoilla olevista vanhuspotilaista, kuormittivat kuntaa. Hoivapaikkaa
joutui odottamaan kuukausia. Laitoshoidon kustannukset olivat suuremmat kuin hoivakotien. Valtakunnalliset suositukset ohjasivat panostamaan
kotihoitoon ja tehostettuun palveluasumiseen.
Vaikka muutos oli kirjattu kaupungin vanhustenhuollon strategiaan 2008–2015, kaikki keskeiset
toimijat eivät siihen sitoutuneet.
Hoitotyöntekijöille rakennemuutos ja luopuminen moniportaisesta palvelumallista oli
epävarmuustekijä: sairaalan vuodeosastoilla työskentelevät vierastivat kodinomaisuutta
ja kaipasivat laitoshuoltajia. Vanhainkodeissa ja
hoivakodeissa työskentelevät epäilivät omaa
osaamistaan, kun mahdollisuus siirtää asukas
toimintakyvyn alentuessa muualle poistui.
Tarvittiin asennemuutosta ja koulutusta. Toimintakykyä lisäävä ja ylläpitävä toiminta
hoitotyössä nostettiin keskeiseksi. Laadittiin Etelä-Kymenlaakson hoiva-asumisen toimintamalli.
Tehtiin tutustumiskäyntejä ”hyvien toimintamallien” hoivakoteihin. Palkattiin projektiluonteisesti
sairaalan vuodeosastoille kolme fysioterapeuttia,
jotka työskentelivät hoitohenkilöstön kanssa:
hoitajat saivat päivittäisessä hoitotyössä ohjausta ergonomiassa ja asiakkaiden voimavarojen
tunnistamisessa. Yhdessä Etelä-Kymenlaakson
ammattiopiston (Ekami) kanssa suunniteltiin vanhuspalveluille oppisopimuskoulutus: Ammatillista osaamista ja laatua hoitotyöhön. Tavoitteena
on nostaa lähihoitajien työprofiilia, hankkia heille
erityisosaamista. Keskiössä on toimintakykyä ylläpitävä työote ja hoivakodin asukkaan/ kotihoidon asiakkaan hyvinvoinnin kokonaisvaltainen
tukeminen. Kurssilla suoritetaan potilassiirtojen
ergonomia-kortti®.
Johtamisen haasteet liittyvät asenteisiin, joihin vaikutetaan hitaasti, vaikka muutos tapahtuu
nopeasti. Osaamistarpeet muuttuvat, ja uudet
osaamisalueet on tunnistettava ja koulutusta järjestettävä tarpeen mukaan. Johtajien on kirkastettava toiminnan tavoitteet ja päämäärät. Työhön
ei sitouduta, ellei tavoitteita tiedetä, ymmärretä ja
hyväksytä. Jos tavoitellaan moniammatillisuutta ja tiimityötä, se edellyttää luottamista muiden
ammattihenkilöiden ammattitaitoon ja keskinäistä arvostusta: tiimissä tarvitaan jokaista eikä kukaan ole toista tärkeämpi.
Ajatuksia palvelujen johtamisesta
•• Toimintaa suunnitellaan suositusten mukaan,
mutta valtakunnallinen ohjaus tulee viiveellä.
•• Valtakunnallisten suositusten rinnalle kunnan
erilaiset tarpeet.
•• Kotkassa vanhustenhuollon lääkäripalvelujen
järjestäminen muuttui jatkuvasti: hoitohenkilöstö joutui ja onnistui sopeutumaan moneen
toimintamalliin.
•• Henkilöstön rekrytointiosaaminen korostuu
muutosvaiheissa ja hoitajapulassa: rekrytointi
on merkittävä investointi ja epäonnistunut
valinta haittaa toimintaa ja kehittämistyötä.
Kokemus on ikävä myös rekrytoidulle.
•• Vapaaehtoistyön koordinointi ja suunniteltu
hyödyntäminen tuovat vanhusten arkeen
mielihyvää ja vapaaehtoisille mielekästä
tekemistä.
•• Yhteistyötä median kanssa pitäisi osata
käyttää hyväksi. Mielikuvat ohjaavat käsityksiä
vanhustenhoidosta. Vuonna 2014 positiiviset
mielikuvat hoivamaailmasta ovat realistisia. •
58
Ulla Taipale-Lehto, opetusneuvos, Opetushallitus
OSA I
37.
Eettinen osaaminen ja vastuullisuus korostuvat
tulevaisuuden vanhuspalveluissa
Monialaisuuden ja poikkitieteellisyyden vaatimukset lisääntyvät vanhuspalvelualalla tulevaisuudessa. Alalla toimivien on tärkeää ymmärtää
vanhuksen asema konkreettisesti ja kokonaisvaltaisesti. Vanhusväestö on entistä heterogeenisempää, mikä edellyttää, että yksilölliset
tarpeet otetaan yhä enemmän huomioon. Palvelutarpeeseen on vastattava vanhuksen elämäntilanteen mukaan.
Asiakaslähtöisen toimintatavan merkitys korostuu. Se merkitsee kykyä opastaa ja ohjata
asiakasta sekä taitoa osallistaa häntä omien palveluidensa suunnitteluun. Laatuajattelun hallitseminen sekä eettinen ja vastuullinen toiminta ovat
hyvin toteutettujen vanhuspalveluiden perusta.
Hoidon ja huolenpidon vahva hallinta on alan
ammatillista perusosaamista. Lisäksi kaikkien
vanhuspalveluiden parissa toimivien on osattava edistää aivoterveyttä. Heillä on myös oltava
riittävä tietämys fyysisistä, psyykkistä ja sosiaalisista kuntoutuspalveluista.
Tulevaisuudessa vanhusten hoitoon ennakoidaan tulevan myös uusia ammattikuntia,
joiden toimijat ovat ns. monitoimiauttajia. Erityisesti kotiin annettavat palvelut lisääntyvät, mikä
asettaa osaamiselle omat vaatimuksensa.
Opetushallituksen ennakointihankkeessa
kartoitettiin vanhuspalvelualalla seuraavan
10–15 vuoden aikana vaadittavaa osaamista.
Tulevaisuustyössä hyödynnettiin niin sanottua
VOSE-ennakointimallia. Siinä asiantuntijaryhmä työskentelee ennakointityöpajoissa ja määrittelee alan keskeiset muutosvoimat, laatii
vaihtoehtoisia skenaarioita ja johtaa niistä osaamistarpeita sekä ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi. Osaamistarpeita ennakoitiin sekä
vanhuspalveluiden osa-alueiden että ammattien
näkökulmasta. Tuloksia voidaan hyödyntää alan
koulutuksen sisältöjen kehittämisessä ammatillisessa koulutuksessa ja korkea-asteella. Ennakointiryhmä koostui kuntoutus- ja liikunta-alan,
sosiaalialan sekä terveysalan koulutustoimikunnista ja muista alan asiantuntijoista.
Tuloksena syntyi ehdotuksia sekä ammatillisen että korkeakoulutuksen kehittämiseksi.
Kaikilla koulutusasteilla olisi varmistettava, että
opiskelija saa riittävän, tutkintotasoon sopivan
etiikan teoriaperustan, jota hän kykenee soveltamaan työhön liittyvissä ongelmatilanteissa.
Arvokysymykset korostuvat tulevaisuuden vanhustyössä. Eettisiin kysymyksiin kannattaakin
palata eri yhteyksissä opintojen aikana.
Ennakointiryhmä ehdottaa, että ennakointiprosessin tuloksille ja esityksille toteutetaan
seuranta noin 2–3 vuoden kuluttua niiden julkaisemisesta. Vanhuspalveluiden ennakointiryhmän
työn tulokset on julkaistu kokonaisuudessaan
osaamistarveraportissa Opetushallituksen verkkosivustolla http://www.oph.fi/julkaisut/2014/
vanhuspalveluiden_osaamistarveraportti.•
59
38.
38a.
Sirpa Salin, TtT, yliopettaja, Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK)
Miten oppilaitokset vastaavat työelämän tarpeisiin?
Palveluissa, joissa ikääntyneet ovat pääasiallisin asiakasryhmä, toimii Suomessa yli 50 000
hoitotyöntekijää (Voutilainen & Tiikkainen 2009).
Lähes kaikki kohtaavat iäkkäitä niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossakin.
Sote-ammattilaisten gerontologisen osaamisen
vahvistaminen ja alan vetovoimaisuuden lisääminen ovat suuria haasteita. Niihin vastaaminen
edellyttää entistä parempaa vuoropuhelua työelämän ja oppilaitosten välillä.
Vanhusten parissa toimiminen edellyttää tietoa ikääntymisestä ja sen tuomista sairauksista ja niiden hoitamisesta palvelujärjestelmissä.
Vanhojen ihmisten odotukset hoidon suhteen
sekä tarve ohjaukseen ja omaishoitajien tukeen
kasvaa. Tarvitaan ajan tasalla olevien ja innostuneiden hoitotyön opettajien sekä käytännön
vanhustyötä tekevien ammattilaisten säännöllisiä tapaamisia. Työelämän neuvottelukunta tarjoaa erinomaisen foorumin tähän toimintaan.
Kun henkilöitä nimitetään työryhmiin, ensisijaiset kriteerit ovat kyky edistää opetussuunnitelman kehittämistä ja opiskelijoiden harjoittelua
sekä vaikuttaa valmistuvien työllistymiseen.
Sote-alan opiskelijoiden koulutuksen aikaisilla työssä oppimisjaksoilla on tutkimusten
mukaan ratkaiseva merkitys asennoitumisessa vanhustyöhön. (Hirvonen ym. 2004; Luukka
2007; Koskinen 2010.) Luukan (2007) mukaan
juuri ammattikäytännössä saatujen merkityksellisten oppimiskokemusten perusteella opiskelijat motivoituivat vanhustyöhön. Sen sijaan
Hirvosen ym. (2004) mukaan suhtautuminen
muuttui kielteiseen suuntaan ohjatun harjoittelun ja työssä oppimisen aikana. Valmistuvien
opiskelijoiden mukaan vanhustyön laatu vaihtelee eri yksiköissä ja on rutiininomaista kiireen
ja henkilöstön vähyyden takia. He kokevat,
että eivät voi käyttää ammattitaitoaan parhaalla mahdollisella tavalla. (Hirvonen ym. 2004.)
Vanhustyö kiinnostaa ensisijaisena vaihtoehtona vain pientä joukkoa vastavalmistuneita
sairaanhoitajia (Koskinen 2010). Tietoperustan lisääminen, harjoittelua edeltävän teoreettisen opetuksen käytäntöön sovellettavuus sekä
opiskelijassa virinneiden tunteiden reflektoiminen ovat keskeisiä kehittämiskohteita, jotta opiskelijat suuntautuisivat vanhustyöhön.
(Hirvonen ym. 2004; Luukka 2007.) Harjoittelua ohjaavan opettajan ohjausresurssia ei saisi
vähentää saati poistaa, sillä opettajan läsnäolo
työelämässä on kaikkien osapuolten etu juuri
edellä mainituista syistä.
Koska gerontologinen hoitotyö ei ole vetovoimainen opiskelijoiden keskuudessa, voidaan
myönteistä kuvaa vanhustyöstä ja sen kiinnostavuudesta edistää uusilla yhteistyömuodoilla
työelämän kanssa. Myös teoriaopetusta on toteutettava enemmän aidossa työelämäympäristössä. Pedagogiset ratkaisut, joissa teoria ja
käytäntö kytkeytyvät yhteen, luovat hyvän pohjan näyttöön perustuvalle hoitotyölle. Esimerkkinä on potilastapausten ratkominen osastolla
eikä luokkahuoneessa, osana ongelmaperustaista menetelmää ”proffan kiertojen” tapaan.
Yhteiset kehittämishankkeet ja -projektit työelämän kanssa ovat menetelmiä, joissa
ammattikorkeakoulut lunastavat lupauksensa tutkimus- ja kehitys- sekä aluevaikuttamistehtävästään. Suunnittelu, toteutus ja arviointi
tehdään niissä kaikkia osapuolia kuunnellen.
Parhaassa tapauksessa uudistuvat sekä työelämä että koulutus, ja ala houkuttelee kehittyessään myös tulevia uusia työntekijöitä eli
opiskelijoita. TAMKissa monet jo päättyneet
hankkeet jatkuvat uusina kansainvälisinä, työelämän kanssa tehtävinä hankkeina. Niissä
luodaan hyvien verkostojen ohella uusia käytänteitä ja innovaatioita kansainvälisten toimijoiden kanssa.•
60
OSA I
38b.
Erja Salomaa, TtM, sosiaalija terveysalan koulutusvastaava, WinNova
Marianne Rapala, Esh, henkilöstöpäällikkö, Laitilan Terveyskoti
Oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on monialainen, nuorten ja aikuisten ammatillista koulutusta järjestävä oppilaitos. Koulutusta järjestetään
usealla eri paikkakunnalla Satakunnan ja Vakka-Suomen alueella. Päätoimipisteet sijaitsevat
Raumalla, Porissa, Laitilassa ja Ulvilassa. WinNova aloitti koulutustoimintansa 1.1.2010. Oppilaitoksina siihen siirtyivät Porin ammattiopisto,
Rauman ammattiopisto, Innova Länsi-Suomen
Aikuiskoulutuskeskus ja Porin Aikuiskoulutuskeskus.
WinNova tekee kiinteätä yhteistyötä työelämän edustajien kanssa työssäoppimisen ja tutkintotilaisuuksien sekä täydennyskoulutusten
toteuttamisessa. Heitä tavataan työssäoppimisen ohjauskäynneillä, kehittämispalavereissa,
arvioijakoulutuksissa ja asiantuntijaluentojen yhteydessä. Työnantajista, työntekijöistä ja näyttötutkinnon järjestäjistä koostuvat, alakohtaiset
työelämäjaokset ovat tärkeä perusta WinNovan
ja Satakunnan sekä Vakka-Suomen työ- ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminnalla tarkoitetaan yrityksille,
julkisyhteisöille ja erityisesti pienyrityksille tarjottavia osaamisen kehittämispalveluja. Monialaisuuden ja henkilöstön monipuolisen osaamisen
sekä laajan koulutustehtävän avulla WinNova
vastaa tehokkaasti ja joustavasti työelämän jatkuvasti muuttuviin osaamistarpeisiin.
Esimerkkinä työelämän kanssa tehtävästä laajasta yhteistyöstä voidaan mainita yhteistyö Laitilan Terveyskodin kanssa, joka aloitti
toimintansa 1984. Se alkoi vaikeavammaisten
sotainvalidien asumispalvelujen tuottamisesta,
kuntoutustoiminta alkoi 1988. Vuonna 2007 perustettu Hyvinvointikeskus Poukanville tarjoaa
monipuolisia hyvinvointipalveluja, ruokapalvelua ja hemmotteluhoitoja. Painopiste on edelleen
vaikeavammaisten sotainvalidien ja veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja muiden sodassa palvelleiden hoito ja kuntoutus. Toimintaa on
vuosien aikana kehitetty, ja sotaveteraanien hoidon rinnalle ovat nousseet keskeiset osaamisalueet: neurologinen hoito ja kuntoutus sekä
Lokomat-kävelyrobotin käyttö kuntoutuksessa, moniammatillinen kuntoutus, muistisairaiden
hoito ja kuntoutus sekä laaja-alaiset työ- ja muut
hyvinvointipalvelut.
WinNova ja Terveyskoti ovat tehneet yhteistyötä useita vuosia työntekijöiden täydennyskoulutuksen järjestämisessä. Terveyskoti järjestää
toimipaikkakoulutusta omissa tiloissamme tai
lähellä. Silloin siihen voi osallistua mahdollisimman moni, ja koulutuksesta saatu hyöty kasvaa.
WinNovan laatuluotsikoulutus vaikutti suuresti siihen, että Terveyskoti on Inspecta sertifioitu,
monimuotoisia terveyspalveluja tuottava yritys.
Terveyskodissa on paljon sosiaalija terveysalan opiskelijoita työssä oppimassa. Oppimispaikan merkitys on suuri, myös alan houkuttelevuuden kannalta. Esimerkiksi vanhustyö voi nuoresta lähihoitajaopiskelijasta tuntua
ensin vähemmän kiinnostavalta, mutta innostava työyhteisö, mukavat asiakkaat ja hyvä työpaikkaohjaaja voivat saada mielen muuttumaan.
Onnistunut työssäoppimisjakso voi olla kelpo
rekrytointikanava. WinNovan opettajia on ollut myös Terveyskodissa työelämäjaksolla. Se
on sekä opettajalle että työyhteisölle hyvä keino
päivittää osaamista ja hioa opiskelijayhteistyötä
entistä toimivammaksi. •
61
39.
Tuula Lahti, TtM, ylihoitaja, Vantaan kaupunki
Työelämän kommentti
• Ei luentotiivistelmää
62
Hanna-Mari Alanen, LT, ylilääkäri, neuro- ja vanhuspsykiatria, TAYS
OSA I
40.
Masennus ja yksinäisyys taakkana
Yksinäisyys on kipeimpiä ongelmia. Silti yksinäinen ei aina ole sosiaalisesti täysin eristynyt.
Jopa parisuhteessakin elävä saattaa kokea itsensä yksinäiseksi (väkivaltainen tai muuten
alistava puoliso pahentaa yksinäisyyden tunnetta). Kyse on siis ihmissuhteiden laadusta. Yksinäisten vanhusten määrä on tutkimuksista ja
kysymystavasta riippuen 4–36 %. Suomessa
on vähintään yli 30 000 ja pelkästään Helsingissä yli 3 000 äärimmäisen yksinäistä vanhusta.
Yksinäisyys on syvien ja merkityksellisten ihmissuhteiden puuttumista. Mitä enemmän ikää
tulee, sitä vähemmän ystäviä on jäljellä. Oma aikakausi painuu unholaan ja uudesta ajasta on
vaikea saada kiinni.
Mielenterveyden häiriöistä kärsivien vanhusten määrä lisääntyy väestön vanhetessa, vaikka psykiatristen häiriöiden esiintyvyys ei ole
suurempi kuin muussa väestössä. Masennustilat ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriötä. On
arvioitu, että vakavista masennustiloista kärsii
noin 3 % ikääntyneistä naisista ja 1 % miehistä.
Pitkäaikaisessa laitoshoidossa masennusoireisia on jopa 40 %. Euroopassa tehtyjen tutkimusten koostetussa meta-analyysissä todettiin
kotona asuvilla 65 vuotta täyttäneillä esiintyvän
masennusta 12 %. Siinä oli paljon vaihtelua eri
alueiden välillä. Masennus oli selkeästi yleisempää naisilla kuin miehillä.
Iäkkäiden masennus on alidiagnosoitua,
ja se havaitaan perusterveydenhuollossa harvemmin kuin nuorempien. Masennukseen liittyy
suurentunut itsetuhoriski, eikä yli 65-vuotiaiden
itsemurhissa ole tapahtunut laskua samalla lailla
kuin työikäisillä. Vuosittain ikäihmisten itsemurhia on noin 160. Valtaosa tekijöistä on miehiä.
Itsemurhista 60 % tehdään kaupungeissa, vajaat 20 % taajamissa ja runsas 20 % maaseudulla. Korkeimmillaan luvut olivat 2006, jolloin
tilastoitiin 188 yli 65-vuotiaan itsemurhaa. Masennussairaus vie vanhuksen toimintakyvyn nopeasti ja laitostuminen tapahtuu liian helposti. Potilaat kuluttavat paljon terveyspalveluita
ja ovat nk. kalliita potilaita. Mielenterveyshäiriöiden varhainen tunnistaminen ja toimintakyvyn
arvioiminen ovat tärkeitä, jotta toimintakyvyn
menetystä ehkäisevät hoito- ja kuntoutustoimet voidaan ajoittaa oikein. Toimintakyvyn arvion on perustuttava kliiniseen tutkimukseen ja
objektiivisiin havaintoihin, sekä aiemman seurantatiedon ja toimintaympäristön tai lähiverkoston havaintojen kokoamiseen. Lisäksi oma
subjektiivinen kokemus toimintakyvystä ja siihen
vaikuttavista tekijöistä on tärkeä. Toimintakykyarviossa voidaan käyttää apuna oiremittareita,
toimintakyvyn arviointiasteikoita ja psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa strukturoituja diagnostisia haastatteluja.
Vanhusten kognitiivinen, psyykkinen ja fyysinen toimintakyky ratkaisevat paljolti sen, missä
vanhuspsykiatrisia potilaita pitäisi ja kannattaisi hoitaa. Toimintakyvyn pitäisi vaikuttaa enemmän kuin kalenteri-iän. Osa potilaista selviää
kotona yksinasuvina, osa tarvitsee kotiin paljon tukea, osa jatkuvaa ympärivuorokautista hoivaa. Riittävän varhaisella ja intensiivisellä
vanhuspsykiatrisella tutkimuksella ja hoidolla
voidaan palauttaa monen vanhuksen toimintakyky ja siirtää laitoshoitoon joutumista. Jos
eläkeikäisten laitoshoitoon siirtymistä voidaan
siirtää esimerkiksi vuodella eteenpäin, hoitokuluja säästyy miljoonia euroja. •
63
41.
Merja Mäkisalo-Ropponen, sh, TtT, kansanedustaja
Muistisairaana kotona kauemmin
Muistisairautta sairastavia on Suomessa lähes
130 000, joista noin 85 000 on muistisairauden
keskivaikeassa vaiheessa. Vuosittain sairastuu
13 000 henkilöä. Yleisimmät muistisairaudet,
jotka aiheuttavat dementiaoireita, ovat Alzheimerin tauti (60–70 %), verisuoniperäiset muistisairaudet (15–20 %), Lewyn kappale -tauti ja
otsa-ohimolohkorappeumasta johtuva muistisairaus.
Muistisairauksien hoito on perinteisesti ollut
laitostavaa. Kuntouttavan hoidon puutteiden ja
esimerkiksi epätarkoituksenmukaisen lääkityksen takia muistisairaista on tehty vuodepotilaita aivan turhaan. Missään muussa Euroopan
maassa ei muistisairaita hoideta niin paljon
laitoksissa ja vuodepotilaina kuin Suomessa. Meillä myös suhtaudutaan pessimistisesti
hoitoon ja kuntoutukseen. Muistisairauksia pidetään usein toivottomina sairauksina. Yhteiskunnalla ei ole varaa makuuttaa muistisairaita
laitoksissa. Ja mikä tärkeintä, se ei ole myöskään inhimillistä, ellei siihen ole erityistä lääketieteellistä tarvetta.
Nykytietämyksen mukaan muistisairauksia
voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa tehokkaasti
ja myös kuntouttaa. Asianmukaisella hoidolla
ja kuntoutuksella sairastumisen prosessia voidaan hidastaa ja lisätä kotona asumisen mahdollisuuksia jopa useilla vuosilla. Muistisairas
”unohtaa” helposti miten liikutaan, toimitaan
ja ollaan aktiivisia. Kun häntä muistutellaan ja
ohjataan, monia taitoja on usein vielä jäljellä. Jokaisella sairastuneella on yksilöllisiä voimavaroja, joita voidaan hyödyntää. Erittäin
tärkeä osa kuntoutumista on löytää asioita,
jotka tuottavat iloa, nautintoa ja onnistumisen
kokemuksia.
Vanhuspalvelulaki, hoidon laatusuositukset
ja kansallinen muistiohjelma korostavat kotihoidon ensisijaisuutta ikäihmisten hoidon, hoivan
ja palvelujen järjestämisessä. Myös tehostettu
palveluasuminen ja ryhmäkoti ovat kotona asumista. Laitoshoitoa ei voi purkaa, jos kotihoitoa ei kehitetä kuntouttavan hoidon suuntaan.
Sen kivijalkana ovat arjen askareet sekä ulkoilu
ja liikunta. Muistisairautta sairastavat hyötyvät
myös kuntouttavasta päivätoiminnasta.
Tietyssä vaiheessa kotona yksin asuminen
ei ole enää turvallinen vaihtoehto. Siksi uusia
kodinomaisia asumis- ja hoivayhteisöjä on rakennettava lisää nopeutetulla aikataululla, erityisesti muistisairastuneille.
Kuntouttavan kotihoidon kehittäminen vaatii
resursseja, mutta myös osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Hoito- ja palvelusuunnitelman tekeminen muistisairautta sairastaville
vaatii moniammattillista pohdintaa, miten ja
millä keinoin fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista
toimintakykyä tuetaan. Hoidon ja hoivan suunnittelu lähtee liiaksi siitä, minkälaisia valmiita
palvelupaketteja (ateriapalvelu, kauppapalvelu
jne.) henkilölle voidaan järjestää.
Myös omaishoito mahdollistaa kotona asumisen. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltavassa omaishoidon kehittämisohjelmassa
korostetaan omaishoidon kehittämistä hoitomuotona. Se tarkoittaa muun muassa nykyistä suuremman palkkion maksamista sekä
esimerkiksi työterveyshuollon ja eläke-etuuksien
takaamista omaisille. •
64
Jaana Nummijoki, TtM, kotihoitopäällikkö, Helsingin kaupunki
OSA I
42.
Ikääntyneen toiminta- ja liikkumiskyvyn edistäminen
Keskeinen toimijuuden rajoittaja ikääntyneillä kotihoidon asiakkailla on liikkumiskyvyn heikentyminen. Toimintakyvyn huononeminen ei
välttämättä ole aina seurausta varsinaisista
vanhenemismuutoksista, vaan taustalla saattaa olla toimintojen käyttämättömyys. Vanhusasiakkaan voimavarariippuvaisen ja työntekijän
asiakaslähtöisen toimijuuden kohtaamisen olisi
onnistuttava niin hyvin, että kotona hoitaminen
ehkäisisi ikääntyneiden syrjäytymistä ja tukisi
heidän toimintakykyään. Toimintakyvyn tukemiselle antaa haasteen ja erityisyyden vanhuudelle ominainen kaikilla toimintakyvyn osa-alueilla
vaikuttava eletyn elämän yksityisyyden ja elämäntarinan merkitys.
Tämä tarkoittaa, että vanhuksen koettuun toimintakykyyn ja arkielämän toimijuuteen kiinnitetään huomiota. Toimijuus ei ilmene ainoastaan
tilanteissa ja teoissa, vaan se kehkeytyy historiallisesti muovautuvissa kollektiivisissa toimintajärjestelmissä, niiden motiiveihin ja ristiriitoihin
kytkettynä. (Jyrkämä, 2007; Engeström, 2007.)
Keskeinen kiinnostukseni kohde on yhteiskehittelyn mahdollisuus. Siinä tarkastelen jaet-
tua toimijuutta ikääntyneiden toiminta- ja liikkumiskyvyn kontekstissa. Tarkastelen kotihoidon asiakkaan ja työntekijän kohtaamista siten,
että seuraan kohtaamisen kaavojen mahdollista
muuttumista, kun Helsingin kaupungin kotihoidossa osana hoitosuunnitelmaa käytetään uutena työvälineenä liikkumissopimusta.
Liikkumissopimus tarkoittaa ikääntyneen arkiliikkumisen suunnitelmallista tukemista kotihoitokäyntien aikana. Liikkumisesta sovittaessa
on keskeistä, että tunnistetaan asiakkaan omat
tarpeet ja mieltymykset. Sopimukseen sisällytetään niitä arkielämän osa-alueita, jotka hoitajan ja asiakkaan sekä asiakkaan läheisten
välisessä keskustelussa nousevat esille – henkilökohtaisesta hygieniasta ja arkiaskareista
omaehtoiseen harjoitteluun tai ryhmäliikuntaan.
Kotikäynnillä tarjotaan tukea kotona toimimiseen ja liikkumiseen. Samalla vähennetään sitä,
että tehdään asioita liikaa ikääntyneen puolesta sekä ohjataan ja rohkaistaan häntä säännölliseen liikkumiskyvyn ylläpitoon. •
65
43.
Anna-Liisa Lyytinen, TtM, MBA, kotihoitopäällikkö ja Lea Oksman, lähihoitaja,
pohjoisen palvelualueen kotihoito, Helsingin kaupungin sosiaalija terveysvirasto
Kirjaaminen Helsingin kotihoidossa
Kotihoidon asiakkaan hyvä hoito perustuu hoitosuunnitelmaan, jonka keskiössä ovat asiakkaan
tarpeet ja voimavarat. Ne selviävät, kun käytetään validia ja reliaabelia mittausmenetelmää.
Helsingissä sellaiseksi on valittu RAI (Resident
Assessment Instrument). Lääketieteellisen ja
hoitotyön diagnoosin (hoitotyön tarpeen arviointi) lisäksi hoitosuunnitelmassa esitetään
hoidon kokonaisuus sekä tavoitteet ja konkreettiset auttamismenetelmät. Päivittäinen kirjaaminen sisältää asiakkaan tilanteen seurannan ja
arvioinnin suhteessa tavoitteisiin. Helsingin kotihoidossa keskeisiksi interventioiksi on valittu
asiakkaan liikkuminen, lääkitys ja ravitsemus.
Viime vuosina kirjaamisen apuvälineinä on
kokeiltu kannettavia päätelaitteita. Päivittäisen
kirjaamisen voi tehdä 3G-kannettavalla PC:llä.
Tällöin hoitajalla on mukanaan koko asiakastietojärjestelmä (Pegasos). Tietoja voidaan katsella
asiakkaan kotona ja tehdä ne kerralla valmiiksi. Tämä lisää potilasturvallisuutta ja hoitajan oikeusturva paranee. Työn tehokkuutta voidaan
nostaa, kun tuplakirjaamista ei tarvita ensin paperille ja uudelleen toimistolla asiakastietojärjestelmään. Asiakastietojen kokonaisuus on
edellytys onnistuneelle moniammatilliselle hoi-
tokokoukselle. PC:llä hoidetaan myös kauppatilaukset verkossa.
Kokeilujen tuloksena päädyttiin hankkimaan
järjestelmä, joka mahdollistaa kotihoidon toiminnanohjauksen ja mobiilin asiakastyön sekä työajan seurannan (Pegasos Mukana). Helsinki on
hankkinut kotihoidon henkilökunnalle välineiksi
älypuhelimet. Järjestelmällä saavutetaan monia
hyötyjä välittömään asiakastyöhön ja kotihoidon
työn sujuvuuteen liittyen. Tavoitteena on varautua tulevaisuuteen, kun asiakasmäärä kasvaa
nopeammin kuin työntekijöiden määrä. Asiakasmaksujen perusteet tehdään oikeudenmukaisiksi, ymmärrettäviksi ja läpinäkyviksi asiakkaille. Se
vähentää asiakaslaskun muutoksiin ja korjauksiin
käytettävää aikaa. Työntekijöille on merkityksellistä, että työ jaetaan tasaisesti ja tasapuolisesti
työvuoron aikana ja että työtunnit välitetään suoraan työaikajärjestelmään hyväksyttäviksi. Kirjaaminen ja tilastointi tehdään asiakkaan kotona
reaaliajassa kuten PC:llä. Käyntien siirto työntekijältä toiselle on mahdollista esimerkiksi äkillisissä tilanteissa, ja näin ruuhkahuippuja voidaan
tasata. Resursoijalla on mahdollisuus jakaa työt
parhaaksi katsomallaan tavalla, vastuuhoitajuus
ja oikeudenmukaisuus huomioiden. •
66
Riitta Kauppila, geronomi, johtaja, Kampin palvelukeskus
OSA I
44.
Yksinäisyys vaivaa, pitääkö siihen tyytyä?
Sosiaalisella kanssakäymisellä on suojaava yhteys iäkkäiden kuolemanriskiin, toimintakykyyn,
depressioon ja yksinäisyyden kokemuksiin,
vahvistaa Chicagon yliopistossa tehty tutkimus.
Ihmisillä, jotka tuntevat jatkuvasti itsensä yksinäisiksi, on 14 prosenttia suurempi riski kuolla
ennenaikaisesti kuin niillä, jotka eivät ole yksinäisiä. Yksinäisyys on kaksi kertaa suurempi
riski kuin ylipaino ja lähes yhtä suuri kuin köyhyys, joka lisää riskiä 19 prosenttia. Runsaat
sosiaaliset suhteet tukevat tutkitusti selviytymistä sairauksista. Ystävät ja harrastukset ovat
syy lähteä kotoa. Päiviin tulee rytmiä, fyysinen
kunto kohoaa, tulee mielihyvän hetkiä.
Merja Korhonen, Heidi Hietanen ja Tiina-Mari
Lyyra tutkivat 72–85-vuotiaita seurakunnan kerhotoimintaan osallistuneita Pornaisissa. Ikäihmisten omista kokemuksista nousi teemoja:
yhteisöllisyys, identiteetin ylläpito, yksin olemisen katkaisu, ajassa kiinni pysyminen ja henkisen sisällön saaminen. (Gerontologia 4/2009)
Tutkittavat kuvasivat yhteisöllisyyttä vapaana ja mukavana yhdessäolona. Luottamus ilmeni toisista kerholaisista huolehtimisena.
Identiteetin alueella esiin nousi sukupuoli-identiteetin ylläpito, työelämän jatkaminen ja omana
itsenään hyväksytyksi tulo. Yksinolon katkaisu
koettiin tärkeänä. Yksin olemista kuvattiin yksin
asumisena, omien ajatusten yksipuolisena kiertämisenä ja yksinäisyytenä. Arkielämä rytmittyi
kerhopäivien mukaan ja kerho toi vaihtelua. Sosiaalinen kanssakäyminen antoi henkistä sisältöä elämään.
Palvelukeskusten tehtävänä on Helsingissä
tukea kotona asumista ja tuottaa toimintaa ja tekemistä. Keskuksia on 11, joista suurin on Kampin palvelukeskus (asiakkaita n. 800–1300/ pv).
Muut keskukset ovat monipuolisten palvelukeskusten (entiset vanhusten keskukset) yhteydessä. Ensimmäinen avattiin 1975. Toimintamuotoja
ovat ruokailu, kahvilatoiminta, liikunta, ohjelmallinen toiminta, retket, vertaistukiryhmätoiminta,
sosiaalija terveysneuvonta, harrastustoiminta
ja puhtaus. Viime vuosina on kehitetty erityisesti
sosiaalija palveluohjausta ja palkattu sosiaaliohjaajia ja palveluneuvojia.
Toiminta tavoittaa yli 65-vuotiaista helsinkiläisistä reilut 10 %. Maksuton palvelukeskuskortti oikeuttaa osallistumaan keskusten toimintaan.
Tarjonta on runsasta: liikuntavirasto järjestää
edullista senioriliikuntaa ja uusi jumppakortti oikeuttaa osallistumaan useaan ryhmään. Kunnallisten palvelujen lisäksi muut toimijat kuten
järjestöt tarjoavat toimintaa, tukihenkilöitä ja ystäviä. Kansallisoopperan uutuus on tanssit ikäihmisille. Tieto toiminnasta saadaan ystäviltä ja
naapureilta – tiedotusvälineistä tai sosiaalija
terveysalan ammattilaisilta vain pieni osa. Työntekijöiden olisi tiedettävä, mitä palveluja paikkakunnalla on, jotta he voivat ohjata iäkkäitä niihin.
Tavoitteena on tiedottaa toiminnasta, jotta juuri
eläköityneet ohjautuisivat mukaan.
Yli 75-vuotiaista asuu yksin koko maassa
noin 45 %, Helsingissä 55 %. Tiedetään, että
koettu yksinäisyys lisääntyy iän myötä. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat kokevat yksinäisyyttä enemmän kuin kotona asuvat. Perheen
keskellä asuvakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi.
Kun omat voimavarat eivät riitä sosiaalisten yhteyksien luomiseen, läheisten ja ammattilaisten
on tuettava ja tehtävä parhaansa. Mielenterveysliiton entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti on
sanonut, että jokaisella pitäisi olla ystäviä arkunkantajien verran. •
67
45.
Anja Karvonen-Kälkäjä, OTT, VT, kehitysjohtaja, Pro Lex Oy
Mahdollisuus vaikuttaa omiin sosiaalipalveluihin
Iäkkään henkilön palvelutarpeisiin vastaaminen
aloitetaan tarpeiden selvittämisellä. Tämän jälkeen suunnitellaan yhdessä hänen kanssaan
millaisilla palveluilla tarpeisiin vastataan.1 Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000,
sosiaalihuollon asiakaslaki) 7 §:n mukaan aina
laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu
vastaava suunnitelma, ellei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai suunnitelman laatiminen muutoin ole tarpeetonta. Ikääntyneen
väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista annetun lain
(980/2012, jäljempänä vanhuspalvelulaki) 16
§:n mukaan kunta palvelun järjestäjänä vastaa suunnitelman laatimisesta. Palvelusuunnitelmassa on määriteltävä yhdessä iäkkään
henkilön tai hänen edustajansa kanssa parhaiten soveltuva palvelukokonaisuus. Asiakkaan
vaikuttamismahdollisuutta ja itsemääräämisoikeutta vahvistaa vanhuspalvelulain 16 § 2 momentin säädös, jonka mukaan henkilön omat
näkemykset vaihtoehdoista on kirjattava palvelusuunnitelmaan.
Vanhuspalvelulain 17 §:n tarkoittaman vastuutyöntekijän on seurattava suunnitelman toteutumista.2 Yksilöllisen palvelusuunnitelman
on oltava mahdollisimman asiakaslähtöinen ja
yhdessä laadittu. Sosiaalihuollon asiakkaalla ja
toteuttajalla on oltava sellainen luottamuksellinen vuorovaikutussuhde, että asiakas ja työntekijä saadaan sitoutumaan yhdessä palvelun
toteuttamiseen. Yhteisymmärryksessä laadit1
Ks. tarkemmin HE 160/2012 vp laiksi ikääntyneen väestön
toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista ja laki terveydenhuoltolain 20 §:n kumoamisesta, s. 44–47.
2
HE 160/2012 vp, s. 46.
tu palvelusuunnitelma edistää sitä, että iäkkään
henkilön toivomukset ja mielipide häntä itseään
koskevassa asiassa voidaan huomioida mahdollisimman monipuolisesti. Palvelutarpeiden ja
olosuhteiden muuttuessa suunnitelmaa muutetaan joustavasti.
Sosiaalipalveluja saavat henkilöt tarvitsevat monenlaista apua ja asiantuntemusta, siksi
suunnitelman tekeminen vaatii useiden asiantuntijoiden osallistumista sekä sen laatimiseen
että palvelujen toteuttamiseen. Jos henkilö ei
sairauden, henkisen toimintakyvyn vajavuuden
tai muun syyn vuoksi ymmärrä vaihtoehtoja tai
niiden vaikutusta, hänen tahtoaan voidaan selvittää läheisen, omaisen tai edunvalvojan kanssa. Siksi on perehdyttävä iäkkään henkilön
toimintakykyisenä esittämiin mielipiteisiin ja toivomuksiin, jotta itsemääräämisoikeus toteutuu
myös toimintakyvyn ja ymmärryksen heikentyessä. Jos henkilö on tehnyt hoitotahdon siltä
varalta, että hän ei toimintakykyä heikentävän
sairauden vuoksi ymmärrä eikä kykene päättämään hoivastaan tai lääketieteellisestä hoidosta, hoitotahtoa on noudatettava. Asiakkaan
omien elämänarvojen ja näkemysten kunnioittaminen on ensisijaista.
Vanhuspalvelulain 11 §:n mukaan kunnan
on asetettava vanhusneuvosto ikääntyneen
väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi ja huolehdittava sen
toimintaedellytyksistä. Saman lain 13 §:n 2 momentin mukaan palvelut on toteutettava niin,
että ne tukevat iäkkään osallisuutta. Jos julkiset
sosiaalipalvelut hankitaan ostopalvelusopimuksella, vaikuttamis- ja osallistumismuotoja on kehitettävä jo tarjouspyyntöä tehtäessä. Asumisen
pysyvyys tutussa palvelukotipaikassa olisi turvattava, vaikka palveluntuottaja vaihtuisikin. •
68
Pia Nordman, vanhustyönjohtaja, Haminan kaupunki
OSA I
46.
Palvelumuotoilu Haminan malliin
69
47.
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, OTT, perheoikeuden dosentti,
tutkija, Helsingin yliopisto
Muistisairaan edunvalvonta
Holhoustoimilain mukainen edunvalvojan määrääminen on viimesijainen keino huolehtia muistisairaan taloudellisista ja henkilöä koskevista asioista.
Itsemääräämisoikeuden näkökulmasta on suositeltavaa, että sairastunut varautuu itse tulevaan
vajaakykyisyyteensä valtuuttamalla luotetun henkilön huolehtimaan asioistaan tai tekemällä hoitotahdon hoitoa ja hoivaa koskevista asioista. Se
edellyttää, että sairaus diagnosoidaan riittävän
varhaisessa vaiheessa tai että vajaakykyisyyteen
varaudutaan vielä terveenä ollessa.
Alustuksessa käsitellään edunvalvontavaltuutusta ja hoitotahtoa omaehtoisen ennakoinnin keinona sekä kysymystä siitä, milloin
muistisairaalle on määrättävä holhoustoimilain
mukainen edunvalvoja. •
70
Arja Isola, THT, professori, Oulun yliopisto
OSA I
48.
Hyvä kohtaaminen ja huumori vanhustyössä
71
49.
Maria Baric, nukketeatteritaiteilija, muusikko, ohjaaja ja
Nemanja Stojanovic, nukeillanäyttelijä, Nukketeatteri Sampo
Voimauttava nukketeatteri
Toiminta pohjaa nukketeatteritaiteilija, muusikko, ohjaaja Maria Baricin ja nukeillanäyttelijä
Nemanja Stojanovicin kehittämään menetelmään. Sitä toteutettiin Nukketeatteri Sampon
Voimauttava nukketeatteri -hankkeessa (2012–
2013) Myllypuron vanhustenkeskuksessa, muistisairaiden sekä liikunta- ja toimintarajoitteisten
vanhusten keskuudessa, viidennen kerroksen
osastolla. Suuren suosion saavuttaneelle toiminnalle on suunnitteilla nyt jatkoa.
Helsingin kaupunki on rahoittanut tätä monipuolista taide-, kehittämis- ja tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tuoda laitoshoidossa
oleville vanhuksille iloa ja elämyksiä. Musiikillinen nukketeatteritoiminta tarjoaa lisää virikkeitä
osaston arkeen. Samalla vanhustyön ammattilaisille tarjotaan uusia, luovia työkaluja työn
tueksi, kulttuurisen vanhustyön toteuttamiseen.
Toiminta on vähentänyt vanhusten alakuloisuutta ja masentuneisuutta ja helpottanut siten
hoitohenkilökunnan työssä jaksamista. Tavoitteena oli tutkia, voisiko menetelmästä muodostua uusi toimintamalli, jonka voisi sulauttaa
muuhun toimintaan ja jonka avulla hyvinvoinnin
ylläpitäminen helpottuisi.
Aineisto ja menetelmät
Tutkimusosuus sisälsi vanhuksia koskevan ja omahoitajille suunnatun arviointiosuuden ennen ja jälkeen tutkimusperiodin sekä
omahoitajien ja osastonhoitajan haastattelut. Tehtävänä oli selvittää, millaisia yhteyksiä
nukketeatteritoiminnalla on hyvinvointiin ja vireyteen? Ryhmiä oli kaksi: teatteritoimintaan
osallistunut sekä verrokkiryhmä toiselta osastolta, jolla ei ollut vastaavaa toimintaa. Omahoitajat arvioivat oman ryhmänsä vanhukset
Likert-pohjaisella lomakkeella ennen ja jälkeen
toimintajakson. Lisäksi toiminnan aikana haas-
tateltiin toimintaan osallistuneita, heidän omaisiaan, hoitajia sekä taiteilijoita.
Tulokset
Vanhustenkeskuksessa koettiin pieniä arkipäivän ihmeitä ja iloja, sillä toiminta herätti kaikissa
voimakkaita tunnereaktioita. Vanhukset ottivat
nukkeihin kontaktia vahvemmalla intensiteetillä kuin yleensä ihmisiin. Elämystuokiot olivat viikon kohokohta, arjen piristysruiske, kuten eräs
asukas totesi. Hoitajat, jotka olivat työskennelleet osastolla jo vuosia, häkeltyivät ja liikuttuivat
kyyneliin asti nähdessään, kuinka osa vanhuksista otti yllättäen kontaktia nukkeihin, vaikka
eivät pitkään aikaan olleet kommunikoineet hoitajien kanssa.
Päätelmät
Toiminta sai aikaan ihmeellisiä, koskettavia kohtaamisia masentuneiden, huonokuntoisten
vanhusten keskuudessa. Nukketeatteri vetosi
tunteisiin ja oli vahva vuorovaikutusväline, kun
kommunikaatiomahdollisuudet muistisairauden
tai toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi olivat
muuten rajalliset. Musiikillinen nukketeatteri tarjosi osaston asukkaille hyvän mielen hetkiä, jotka houkuttelivat esille hymyä, laulua ja naurua.
Kaikki haastatellut – vanhukset, omaiset ja hoitajat – kertoivat kokeneensa toiminnan merkitykselliseksi ja tärkeäksi ja toivoivat sen jatkuvan.
Täydennyskoulutus ja musiikilliset
elämystuokiot
Tarjoamme vanhustenkeskusten henkilökunnalle Voimauttavan nukketeatterin -menetelmää
esittelevää täydennyskoulutusta. Osastot voivat
tilata voimauttavan nukketeatterin musiikillisia
elämystuokioita, nukeillanäyttelijöiden ja muusikoiden toteuttamina.•
72
OSA II
OSA II
Suullisten esitysten
tiivistelmät
(50–75)
Andrew Sirkka, KT, yliopettaja, Satakunnan amk/Terveys;
Sari Merilampi, TkT, tutkija ja Mirka Leino, FM, SAMK/Energia ja rakentaminen
Mobiilipeleillä uusia ulottuvuuksia ikääntyneiden
yksilölliseen kuntoutumiseen
Teknologia on kehittynyt huimin askelin viime
vuosina. Teknologiasovelluksia on määrätietoisesti kehitetty käyttäjäystävällisiksi, helppokäyttöisiksi ja yksilöllisiä tarpeita vastaaviksi.
Nykyinen kehitys on avannut aivan uusia mahdollisuuksia myös ikääntyneiden yksilöllisiin ja
omaehtoisiin hoito- ja kuntoutumismuotoihin.
Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK)
hyvinvointiteknologian tutkimus- ja osaamiskeskittymä toteutti Gamer-tutkimushankkeen
yhdessä Länsi-Suomen Diakonialaitoksen Sotainvalidien Sairaskoti ja Kuntoutuskeskuksen
kanssa. Tutkimuksen keskiössä oli peliteknologian hyödynnettävyys motoristen ja kognitiivisten taitojen ylläpitämisessä sekä omaehtoisessa
kuntoutumisessa.
Tutkimustavoite
Hankkeessa tutkittiin peliteknologian hyödyntämistä omaehtoisen aktivoinnin sekä muistihäiriöiden kuntoutuksen välineenä. Tavoitteena
oli selvittää, miten peliteknologia soveltuu motoristen ja kognitiivisten taitojen ylläpitämiseen
ja kehittämiseen. Pelitapahtuma-aineiston ohella koottiin käyttäjä- ja käytettävyyskokemuksia
pelillisen hyvinvointiteknologian kehittämiseksi.
Menetelmät
Kohderyhmänä olivat laitoksen ikääntyneet
asiakkaat. Osallistuminen oli vapaaehtoista, ja
jokainen antoi suostumuksensa kirjallisesti. Samassa yhteydessä selvitettiin myös tutkimuksen
eettiset lähtökohdat.
Pelivaihtoehtoja oli useita: käsin tai jaloin,
kännykän tai tabletin avulla ohjattavat sekä Trail
OSA II
50.
making -peli, joka oli tabletilla. Pelaajat rekisteröityivät henkilökohtaisen NFC-tunnistimen
avulla pelitietokantaan, johon kerääntyneet pelitapahtumien tiedot analysoitiin.
Keskeiset tulokset
Pelaajien subjektiiviset kokemukset olivat merkittävän positiivisia. Ne sisälsivät kommentteja niin huomio- ja toimintakyvyn parantumisesta
kuin pelien kokemisesta mielekkäänä ja aivotoiminnan vireyttä lisäävänä toimintana. Mobiilipelit
koettiin kiinnostavina, virkistävinä, innostavina ja
helppokäyttöisinä sekä omaehtoiseen aktivoimiseen soveltuvina. Pelit lisäsivät vuorovaikutusta,
sillä ne mahdollistivat yhdessäolon ja pelikokemusten jakamisen toisten kanssa.
Pelitulokset paranivat merkittävästi tutkimusjakson aikana. Niistä oli osoitettavissa positiivisia
tuloksia, jotka liittyivät motorisiin ja kognitiivisiin
taitoihin sekä koettuun hyvinvointiin. Jaloilla pelattava versio toimi raajojen liikkuvuuden ja verenkierron elvyttäjänä.
Mobiililaitteita pidettiin helpppokäyttöisinä.
Ongelmia esiintyi ainoastaan kosketusnäytön
tunnistusherkkyydessä sekä vuodepotilailla, jotka joutuivat pelatessaan kallistamaan laitetta.
Myös itse pelien koettiin soveltuvan erinomaisesti ikääntyneille välineeksi omaehtoiseen ja
yksilölliseen toimintaan, mutta myös ryhmätoimintaa edistämään. Pelejä kehitettäessä tavoiteltiin erityisesti hyvää hahmotettavuutta ja helposti
tajuttavaa logiikkaa, ja haluttiin välttää liiallista visualisointia. Niissä onnistuttiinkin pelaajien palautteen perusteella kiitettävästi. •
77
51.
Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori, Kotona kokonainen elämä/
Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus sekä muu työryhmä: Pia Ruuskanen,
kotihoidon johtaja ja Tanja Junnila, kotihoidon osastonhoitaja, Kotka;
Jenni Yläjääski, avopalveluohjaaja, Kaakon kaksikko; Anna-Leena Kailio,
projektipäällikkö, Pyhtää; Minna Takala, kotihoidon esimies ja Arja Niskanen,
kotihoidon esimies, Hamina
Kotihoidon asiakaspalaute – vastuuhoitajan haastattelu
Vanhuspalvelulaissa (2013) ja sosiaalija terveysministeriön julkaisemissa laatusuosituksissa (2013, 2008) korostetaan, että eri palveluissa
on turvattava asiakkaiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujen laadun kehittämiseen. Asiakkaan rooli on aktiivisimmillaan oman
palvelunsa laadun kehittäjänä. Hän asettaa laatutavoitteita, suunnittelee palvelun toteutusta ja
arvioi palvelua voimavarojensa mukaisesti. Kaikilla, myös toimintakyvyltään heikoimmilla on
laadun kokijan rooli. Vanhuspalvelulain ja laatusuositusten mukaisesti asiakaspalautetta kerätään säännöllisesti (vähintään vuosittain) ja
saatu palaute hyödynnetään. Menetelminä käytetään osallistavia palautejärjestelmiä, yhteisiä
keskusteluhetkiä.
Asiakaslähtöisessä palvelussa myös asiakkaan perhe ja muut hänelle tärkeät ihmiset otetaan mukaan suunnitteluun, toteutukseen ja
arviointiin. Keskeistä on kuulla ikääntyneen omaa
ääntä, arvostaa hänen kokemuksiaan ja tavoittaa hänelle merkityksellisiä ja tärkeitä palveluja
ja tukimuotoja. Asiakaspalautekeskustelun avulla
on tarkoitus selvittää kokemuksia kotihoidosta.
Vastauksia voidaan hyödyntää asiakassuhteissa, esimerkiksi hoito- ja palvelusuunnitelman
päivittämisessä.
Asiakaspalautteiden koontia (sähköinen kysely) hyödynnetään kotihoidon kehittämisessä.
Keskustelun avulla voidaan aktivoida läheisiä
osallistumaan asiakkaan ja kotihoidon väliseen
toimintaan. Palautekeskustelun tarkoitus on
ensisijaisesti saada asiakkaan oma mielipide
esiin, ja läheinen voi tarvittaessa toimia hänen
äänenään.
Asiakaspalautemalli otettiin käyttöön EteläKymenlaakson kunnissa syksyllä 2013. Ensimmäiset tulokset ovat käytettävissä tammikuussa
2014, jonka jälkeen kotihoidon kehittämiskohteet
tarkentuvat toukokuuhun 2014 mennessä. •
78
Regina Nurmi, KL, yliopettaja, Vaasan ammattikorkeakoulu, terveysala
Asenne ja osaaminen kohdalleen Vaasan vanhustyössä
Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidon henkilöstön täydennyskoulutuksen tarkoituksena oli
uudistaa vanhustyötä siten, että ikääntyneiden
ja pitkäaikaissairaiden itsenäistä selviytymistä,
omatoimisuutta ja elämänhallintaa tuetaan.
Koulutuksen tavoitteet
Tavoitteena oli, että henkilökunta omaksuu kuntouttavan ja asiakaslähtöisen työotteen. Toimintakykyä edistävän työotteen omaksuminen
edellyttää nykyisten työtapojen arviointia sekä
työntekijän asenteiden, arvojen, ajattelun ja kiinnostuksen kohdistumista muutokseen. Esimiestyön ja johtamisen uudistuminen on osa
työskentelytapojen muutosprosessia.
Koulutuksen toteutus
Kohderyhmänä oli Vaasan koti- ja laitoshoidon
tulosalueen henkilöstö neljällä eri palvelualueella: kotihoidossa, palveluasumisessa, laitoshoidossa ja ikäkeskuksessa. Koulutettavia oli 800,
joista esimiehiä 40. Koulutuksen kesto oli kolme
vuotta ja laajuus 10 opintopistettä (270 tuntia).
Koulutussisältö muodostui kolmesta asiakokonaisuudesta: 1) Arvot ja asenteet 2) Toimintakyky
ja elämänlaatu sekä 3) Asiakaslähtöisten työ- ja
toimintatapojen vahvistaminen.
Koulutuksessa oli lähiopetusta, itsenäistä työskentelyä ja kehittämistehtäviä, jotka tehtiin omissa työyksiköissä. Tehtäviä oli neljä:
1) Ikäihmisen kohteluun liittyvät eettiset periaatteet työyhteisössä 2) Asiakkaan toimintakyvyn
tukemisen nykytilanne 3) Uudet työmenetelmät
OSA II
52.
asiakkaan toimintakyvyn tukemisessa ja 4) Asiakaslähtöisten työmenetelmien kehittäminen.
Koulutuksen arviointi ja palautteet
Osallistujapalautetta kerättiin kyselylomakkeella.
Palautetta oli mahdollisuus antaa koulutuksen sisällöstä, toteutuksesta ja kouluttajista puolivuosittain. Kysely lähiesimiehille ja johtajille tehtiin
vuosittain. Osallistujien työyksiköt tekivät lisäksi
itsearvioinnin.
Koulutuksen toteutukseen, sisältöön ja kouluttajiin oltiin pääosin tyytyväisiä. Lähiesimiehille suunnatussa kyselyssä kartoitettiin asiakkaan
päivittäisten toimintojen toteutumista. Lähes kaikissa työyksiköissä tuettiin asiakkaan omatoimista liikkumista ja hygieniasta huolehtimista,
ulkoilua, muistitoimintoja ja sosiaalista elämää.
Tulokset paranivat monilla päivittäisten toimintojen osa-alueilla koulutuksen edetessä. Työyksikköjen itsearvioinnit olivat myös samansuuntaisia.
Vanhoja toimintatapoja oli arvioitu ja siirrytty
asiakaskeskeiseen suuntaan. Työ- ja toimintatapojen uudistuminen kasvoi koulutuksen myötä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että muutokset koti- ja laitoshoidon palvelualoilla ovat vasta alussa. Muutoksia tarvitaan työntekijöiden
työnkuvissa ja työnjaossa, työ- ja toimintatapojen organisoinnissa ja uusien hoitolinjausten
kehittämisessä. Hoito- ja palvelusuunnitelmien sekä toimintakyvyn mittaamista on edelleen kehitettävä, jotta saadaan luotettavaa tietoa asiakkaan toimintakyvyn ja kuntoutuksen
kehittymiseen. •
79
53.
Ritva Padinki, TtM, hoitotyön tuntiopettaja, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä,
pro gradu -tutkielma
Hoitajan toimintamalli ikääntyvän muistisairaan
henkilön hoitotyössä
Tutkimuksen tarkoituksena oli kvalitatiivisen tutkimuksen avulla kuvata hoitajan toimintamalli ikääntyvän muistisairaan henkilön hoitotyössä.
Tavoitteena oli saada tietoa hoitajan suhtautumisesta, toimintatavasta ja vuorovaikutussuhteesta. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat
hoitotyöhön osallistuvat hoitajat (n=27) erään
kaupungin (alueen) palveluja laitosasumisen yksiköistä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelulla, jonka teemat muodostuivat
(Liukkonen 1990) laitoshoidossa olevan dementoituneen potilaan hoitotyön toimintamallista.
Aineisto analysoitiin laadullisesti induktiivisella
sisällönanalyysillä.
Tulosten perusteella hoitajan toimintamalli oli
sidoksissa perinteiseen hoitokulttuuriin, irtaantui
perinteisestä hoitokulttuurista tai ylettyi nykykulttuurin vaatimuksiin. Perinteiseen hoitokulttuuriin
sidoksissa olevassa mallissa hoitajan suhtautuminen muistisairaaseen henkilöön oli asiallista tai
viileää. Hänen toimintansa oli tunteetonta, eettisesti väärää ja muistisairaan käytöstä provosoivaa. Lisäksi hoitaja käytti erilaisia työlistoja ja
toimintatapa oli rutinoitunutta, missä muistisairaan voimavaroja ei hyödynnetty. Vuorovaikutussuhde oli etäinen.
Perinteisestä hoitokulttuurista irtaantuvassa toimintamallissa hoitajan suhtautuminen oli
hoivaa ja turvaa tarjoava. Hoitaja vaikutti yksilöllisesti hänen omasta toiminnastaan johtuviin
ja ympäristöstä tuleviin ärsytystekijöihin sekä
huomioi muistisairaan ominaispiirteet ja orientoi
häntä. Lisäksi hoitaja toteutti ikääntyvän muisti-
sairaan tarpeista lähtevää hoitotyötä ja tuki osittain muistisairaan omatoimisuutta. Haastavissa
hoitotilanteissa hoitaja ei vastannut muistisairaan
emotionaaliseen tarpeeseen. Vuorovaikutussuhde oli läheinen.
Nykykulttuurin vaatimuksiin ylettyvässä
toimintamallissa hoitajan suhtautuminen oli
voimavaroja tukeva. Hoitaja tuki normaalia
kodinomaista arkea, vaikutti myönteisesti muistisairaan mielenterveyteen, hänen voimavarojaan
hyödyntäen. Lisäksi hoitaja organisoi työn muistisairaan hyvinvointia tukevaksi ja ennakoi käyttäytymisen hallintaa. Haasteellisissa tilanteissa
hän oli rinnalla kulkija. Vuorovaikutussuhde oli
ikääntyvää muistisairasta voimaannuttava.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ikääntyvän muistisairaan henkilön hoitotyössä hoitajan suhtautumistapa ohjaa tiedostamatta hänen
toimintaansa ja vaikuttaa vuorovaikutussuhteeseen ikääntyvän muistisairaan hoitotyössä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää, kun ikääntyvän
muistisairaan henkilön hoitotyötä kehitetään. Se
edellyttää lähiesimiehiltä yksikön toimintakulttuurin vahvaa johtamista ja ohjaamista toimintamalliin, joka ylettyy nykykulttuurin vaatimuksiin.
Tuloksia voidaan hyödyntää hoitajien perus- tai
täydennyskoulutuksessa, missä huomion tulisi
kiinnittyä ihmissuhdetyön lähtökohtiin, kuten voimavaralähtöiseen orientaatioon.•
Avainsanat: muistisairas, pitkäaikainen laitoshoito, ikääntynyt henkilö, hoitotyö, hoitaja
80
Risto Suominen, proviisori, toimitusjohtaja, PharmaService Oy,
Espoonlahden apteekin annosjakeluyksikkö
Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu on toimintamalli, jossa apteekki tai sairaala-apteekki toimittaa potilaan lääkkeet kerta-annospusseihin
jaettuina, 1–2 viikon erissä. Avohuollossa koneellista annosjakelua tehdään apteekkien välisenä sopimusvalmistuksena.
ANJA-annosjakeluyksikkö on toiminut vuodesta 2001 lähtien ja palvelee tällä hetkellä yli
300 apteekkia ja 18 000 potilasta. Palveluun
kuuluu myös lääkityskortin ylläpito, jossa on koneellisten annosjakelulääkkeiden lisäksi myös
kaikki muut potilaan käyttämät lääkkeet.
Koneellinen annosjakelu rationalisoi lääkehoitoa ja lisää lääketurvallisuutta. Lääkkeenjakovirheet ovat hyvin harvinaisia. ANJAannosjakeluyksikössä annospussit tarkastetaan
koneellisesti, valokuvataan ja annosjakelukoneiden tekemät virheet korjataan ennen apteekkiin toimittamista. Virheellisiä pusseja päätyy
apteekkiin vain muutama kappale vuodessa
(0,003 %).
ANJA-annosjakeluyksikössä potilaan koko
lääkitys tarkastetaan ennen palvelun aloittamista. Apteekki poistaa yhteistyössä hoitavan lää-
OSA II
54.
kärin kanssa mahdolliset tarpeettomat lääkkeet,
päällekkäisyydet ja haitalliset yhteisvaikutukset.
ANJA-annosjakeluyksikössä käydään läpi:
1) lääkityksen soveltuvuus ANJAannosjakelupalvelun lääkevalikoimaan
2) interaktiotarkastus eli lääkkeiden
yhteisvaikutukset
3)SALKO-raportti
SALKO-tietokanta
on Suomen Apteekkariliitossa koostettu tietokanta lääkeaineiden ja -valmisteiden ominaisuuksista. Se on alun perin luotu lääkehoidon
kokonaisarviointia helpottavaksi ja nopeuttavaksi tietokannaksi. SALKO-raportti tarjoaa koottua
tietoa lääkeaineiden muutamista ominaisuuksista taulukkomuotoon koottuna. SALKO ei
korvaa muita lääkehoidon tarkistuksissa käytettyjä tietokantoja (esim. yhteisvaikutustietokanta
SFINX, Procuro), vaan täydentää asiakkaan lääkehoidosta saatavaa kokonaiskuvaa, tiettyjen
haittavaikutusriskikertymien sekä iäkkäille mahdollisesti sopimattomien lääkehoitojen osalta.•
81
55.
Marina Steffansson, TtM; Marjo Pulliainen, TtM ja
Aija Kettunen, VTT, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Valinnanvapauden merkitys kotihoidon palvelujen vaikuttavuuteen
Uusi vanhuspalvelulaki (980/2012) tuli voimaan
1.7.2013. Lain tarkoituksena on muun muassa
parantaa iäkkäiden mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaalipalveluja yksilöllisten tarpeitten
mukaisesti, vaikuttaa palvelujen sisältöön ja toteutukseen sekä osallistua palveluja koskevien
valintojen päätöksentekoon. Tavoitteena on asiakkaan hyvinvoinnin ja elämänlaadun paraneminen. Hyvinvointipalveluiden järjestämisen uudet
mahdollisuudet (PALMA) on tutkimuksellinen kehityshanke. Sen tavoitteena on lisätä tietoa hyvinvointipalvelujen järjestämistavoista ja niiden
vaikuttavuudesta sekä tukea sosiaalipalvelujen
kehittämistä tutkimuksen avulla. Hankkeen tavoitteet vastaavat osin uuden lain tarkoituksia.
Yksi PALMA-hankkeen kiinnostuksen kohteista on selvittää valinnanvapauden merkitystä
kotihoidon palvelujen vaikuttavuuteen: Jos asiakas saa valita itselleen sopivan palvelun, sen
voidaan olettaa olevan vaikuttavampaa. Sitä
mitataan asiakkaan kokemalla elämänlaadulla.
Hoivaan liittyvä elämänlaadun mittari ASCOT
(Adult Social Care Outcomes Toolkit) on kehitetty mittaamaan hoivapalvelun vaikuttavuutta
asiakkaan näkökulmasta. Mittarilla mitataan sen
hetkistä ja oletettua elämänlaatua ilman hoivaa.
Palvelujen vaikuttavuus on näiden erotus. Etuna on, että mittarilla voidaan vertailla palvelujen vaikuttavuutta eri paikoissa, mutta myös eri
palveluja keskenään. Menetelmänä on struktu-
roitu kysely. Kohderyhmänä ovat kotihoidon 65
vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat asiakkaat
kolmessa kaupungissa. ASCOT-mittarin lisäksi kartoitetaan asiakkaiden terveyteen liittyvä
elämänlaatu EQ-5D-mittarilla ja kysytään taustatiedot. Tiedot asiakkaiden käyttämistä kotipalveluista kerätään asiakastietojärjestelmästä.
Palvelujen vaikuttavuutta selittäviä tekijöitä tutkitaan regressioanalyysillä.
Sosiaalitalous tutkii, miten käytetyt voimavarat voitaisiin käyttää niin, että saadaan mahdollisimman paljon hyvinvointia, joka jakautuisi
halutulla tavalla – eli miten sosiaaliturvasta saataisiin mahdollisimman vaikuttava. Vaikuttavuutta voidaan arvioida hyvinvointivaikutuksilla,
esimerkiksi elämänlaadulla. Jos tutkimustulokset
osoittavat, että valinnanvapaudella on vaikutusta kotihoidon asiakkaan kokemaan elämänlaatuun, niiden avulla voidaan jäsentää ja kehittää
kotihoidon palveluja niin, että valinnanvapaus
huomioidaan palvelujen käytössä. Tämä tekee
palveluista vaikuttavampia, ja asiakkaan näkökulmasta ne tuottavat enemmän hyvinvointia
ja vastaavat siten lain tavoitteita. Toukokuussa 2014 on saatavilla alustavia tuloksia. Lopulliset tutkimustulokset valmistuvat vuoden 2014
lopussa. Haasteena on, kuinka uudessa laissa
mainittua iäkkäiden henkilöiden osallisuutta vaikuttaa palvelujensa sisältöön ja toteuttamiseen
voidaan parantaa.•
82
Hannele Merikoski, FM, erityisasiantuntija, Avainsäätiö
Valoa ja iloa esteettömällä viestinnällä
Avainsäätiön Esteetön viestintä -hanke (2010–
2014) kehittää omalta osaltaan hyvää ja toimivaa viestintää kolmessa vanhuudenkodissa.
Tavoitteena on tutustua henkilökunnan ja asukkaiden arkeen ja tukea viestintää ja osallisuutta
erilaisin keinoin.
Kun ihminen astuu vanhuudenkodin ovesta
sisään: siinä ne sitten oli elämän viimeiset voileivät ja ruuat tehty, pyykit pesty, lakanat mankeloitu. Hän astuu maailmaan, jossa pahimmillaan
sokeritkin on valmiina kupissa. Kun oppii passiiviseksi, kun toimintakyky heikkenee ja omaan
elämään osallistuminen ja vaikuttaminen kutistuvat äärimmäiseksi pienuudeksi – tyytyy olemaan kohde ja sivustakatsoja.
Osallisuus ja toimiva viestintä kulkevat käsi
kädessä. Aktiivinen ihminen osallistuu oman arkensa toimintoihin, on osallisena sosiaalisessa
kanssakäymisessä. Esteettömällä viestinnällä pyritään vaikuttamaan siihen, että ihminen
voisi mahdollisimman pitkään, vaikkapa hyvinkin pienessä määrin, olla keskeinen osallistuja
elämässään. Yhdessä vanhuudenkotien kanssa kehitämme työtä sellaiseksi, että perustyö,
perushoitotilanteet nousevat ilon ja ylpeyden
aiheiksi.
Iän myötä elämän hallintaa saattavat hankaloittaa monet asiat. Kun viestintä vaikeutuu, osallistuminen voi olla jopa mahdotonta. Motoriikka
OSA II
56.
ja reagointikyky hidastuvat – nopeassa viestinnässä ei pysy mukana. Kuuloaisti voi heiketä, ja
hälyisät ympäristöt tuottavat ongelmia. Keskustelukumppanit puhuvat nopeasti ja mumisevat.
Kasvojen ja huulion näkeminen helpottavat ymmärtämistä. Ilmeet ja eleet tukevat keskustelua,
ja kuulokojeen varhainen käyttöönotto auttaa.
Hankkeen tavoitteena on helpottaa henkilökunnan työtä toiminnallista viestintää kehittämällä. Koulutuksen, mallintamisen ja videoanalyysin
sekä työnohjauksen avulla henkilökunta oppii
arvioimaan työtään. Videot on kuvattu perushoitotilanteissa. Viemme arkeen erilaisia viestintäkeinoja – kehon kieltä, viittomia, kuvaviestintää
ja piirtämistä. Ilmaisua rikastutetaan myös taiteen keinoin. Henkilökunnan sitoutuminen vahvistaa työryhmän toimivuutta. Henkilökunnalta
ja omaisilta onkin tullut palautetta siitä, että vanhuudenkotiin on tullut iloa ja innostusta.
On olennaista saada tietoa kunkin yksilöllisestä historiasta, mieltymyksistä, harrastuksista, omaisista ja työstä – myös henkilökunnan.
Tiedot auttavat löytämään kullekin sopivia innostuksen lähteitä.
Jokaisen on tärkeä miettiä näitä hyvästä viestinnästä: kunnioitus ja oikearytmisyys. Eräs rouva sanoi hoitajalle aamutoimien jälkeen: ”Olisin
minä kyllä sinun kanssasi pitempäänkin jutellu”.
Niin arvokas on ihminen ja hänen aikansa! •
83
57.
Anna-Liisa Niemelä, FT, erityissuunnittelija ja Anna-Liisa Lyytinen, TtM, MBA,
pohjoisen palvelualueen johtaja, Helsingin sosiaalija terveysvirasto
Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona
asumisen tukena Helsingin sosiaalija terveysvirastossa
Ikääntyneiden hoidon valtakunnalliset laatusuositukset sekä ns. vanhuspalvelulaki painottavat
iäkkään henkilön kotona asumista ja palvelujen
tuottamista ensisijaisesti kotiin. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kuitenkin vaikeuksia rekrytoida uusia työntekijöitä, ja toisaalta suuri määrä
työntekijöitä eläköityy lähivuosina. Suurten ikäluokkien ikääntyessä palvelua tarvitsevien määrä
kasvaa. Tässä tilanteessa tarvitaan aivan uudenlaisia toimintamalleja ja uudenlaista palvelutarjontaa kotona asumisen tukemiseen.
Helsingin terveyskeskuksen kotihoidossa
toteutettiin virtuaalihoitohanke vuosina 2011–
2012 yhdessä Aalto-yliopiston ja Forum Virium
Helsingin kanssa. Virtuaalihoito on kuva- ja äänivälitteinen palvelu, joka korvaa tai täydentää
sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisten
vastaanotto- tai kotikäyntejä. Kotihoidossa virtuaalihoito oli tavoitteellista, hoitosuunnitelman
mukaista, ja se korvasi työntekijän kotikäynnin.
Hankkeen pilotoinneista tehtiin kaksi raporttia sekä yksi pro gradu -työ (Pietikäinen 2013).
Ensimmäisessä vaiheessa (10/2011–3/2012)
keskityttiin teknisen konseptin rakentamiseen
ja videoyhteyden tuomien mahdollisuuksien
ja rajoitteiden selvittelyyn. Toisessa vaiheessa (4/2012–12/2012) asiakaspohjaa laajennettiin ja aloitettiin yhteistyömallin kehittäminen
Palmian puhelin- ja hyvinvointipalvelujen sekä
kotihoidon välillä. Palmia on Helsingin kaupun-
gin omistama toimitila- ja hyvinvointipalveluja
tuottava liikelaitos. Yhteistyö Palmian kanssa
mahdollisti ympärivuorokautisen kuvayhteyden
hoitajaan.
Vuonna 2013 hanketta päätettiin laajentaa
yhdistyneessä sosiaalija terveysvirastossa.
Uuteen hankkeeseen (15.11.2013–15.5.2014)
tuli mukaan uusi laitekumppani, Pieni piiri Oy
ja uusi laite Tablet PC. Kotihoidon lisäksi osallistujia ovat omaishoito, päivätoiminta, Palmian
puhelin- ja hyvinvointipalvelut sekä kotihoidon
lääkäripalvelu. Myös asiakkaiden tai läheisten omaisliittymät ovat mahdollisia. Tavoitteena
on kehittää virtuaalihoitoa yhteistyön ja hoidon
apuvälineenä.
Hankkeen tutkimuskysymykset ovat: Minkälaisille asiakasryhmille palvelu sopii? Mahdollistaako Tablet PC osallistumisen ryhmämuotoiseen
toimintaan omassa kodissa ja lisääkö se työntekijöiden (omaishoito, kotihoito, päivätoiminta,
Palmia) välistä yhteistyötä? Mitä laitteen käyttö
merkitsee asiakkaan saamalle palvelulle? Mitä
asiakkaille merkitsee, että heillä on mahdollisuus
saada kuvayhteys hoitajaan vuorokauden ympäri (Palmia)? Miten kotihoidon lääkärit, terveydenhoitajat ja asiakkaat kokevat Tablet PC:n käytön
kotihoidon lääkäripalvelussa? Aineisto koostuu
kyselytutkimuksesta (Metropolia), työntekijöiden
käyntipäiväkirjoista ja haastatteluista. Esityksessäni kerron alustavia tutkimustuloksia. •
84
Salla-Maija Hakola, KM, projektikoordinaattori,
Yhdenvertainen vanhuus -projekti, Seta ry
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat
vanhuspalvelujen asiakkaina
Yhdenvertainen vanhuus -projekti on Seta ry:n
sekä sen jäsenjärjestöjen Mummolaakso ry:n ja
Suomen Karhut ry:n käynnistämä vanhuspalvelujen kehittämishanke (2012–2014). Projekti on osa Eloisa ikä -ohjelmakokonaisuutta, jota
koordinoi Vanhustyön keskusliitto.
Tausta
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat
ovat aina olleet osa vanhusväestöä ja palvelujen
käyttäjiä, mutta usein näkymättöminä. Jotta ymmärtäisimme paremmin näkymättömyyttä, on historian merkitys heidän elämässään muistettava.
Monien nuoruudessa homoseksuaaliset teot
oli laissa kriminalisoitu, ja homous määriteltiin
sairaudeksi. Sukupuolen korjaushoitoihin ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia kuin esimerkiksi
nykyään. Monen oli salattava todellinen minä, itseään suojellakseen. Tietoa ei juurikaan ollut saatavilla, ja identiteettityötä joutui tekemään yksin.
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ikäihmiset voivat kokea vähemmistöstressiä. Se on seurausta elin- ja toimintaympäristöjen sukupuoli- ja heteronormatiivisuudesta sekä
mahdollisista negatiivisista asenteista. Kun terveyspalveluja välttelee kiusallisten tilanteiden
pelossa, syrjäytymisen ja terveysongelmien riski
saattaa kasvaa.
Projekti kartoitti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ajatuksia vanhuudesta ja vanhuspalveluista. Vastaajat olivat
iältään 50–80-vuotiaita. Hieman yli puolet vastaajista (N=103) oli naisia, miehiä vajaa 40 %
ja sukupuolensa muuksi kuin naiseksi tai mieheksi kokevia noin 11 %. Transihmisiä oli 15 %.
He määrittelivät itsensä transvestiitiksi, transgenderiksi tai transsukupuoliseksi. Lesboja oli
OSA II
58.
38 %, homoja 26 %, biseksuaaleja 22 % ja heteroita noin 10 %.
Kartoituksen mukaan noin kolmasosa oli jättänyt käyttämättä sosiaalija terveysalan palveluita epäasiallisen kohtelun pelossa kerran
tai useammin. Vajaa puolet vastaajista ei usko,
että muut asukkaat kohtaisivat heidät vanhusten asumisyksiköissä kunnioittavasti. Yli 80 %
toivoi omaa palvelutaloa.
Projekti kartoitti myös vanhustyön ammattilaisten ajatuksia sukupuolen ja seksuaalisen
suuntautumisen moninaisuudesta yhteistyökumppanien neljässä vanhainkodissa, syksyllä 2012. Vastanneista (N=92) 75 % kertoi, ettei
opinnoissa käsitelty sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien vanhuutta tai palveluntarpeita. Noin 69 % sai tietonsa pääasiassa
mediasta (esim. televisio, lehdet).
Päätelmät
Ikäihmisten erilaisuuden tunnustaminen on heinäkuussa voimaan tulleen vanhuspalvelulain
yhtenä lähtökohtana. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus ja ihmisoikeudet
ovat osa vanhustenhoidon ammattiosaamista. Kun aihetta käsitellään esimerkiksi täydennyskoulutuksessa, voidaan palvelujärjestelmää
ja vanhustyötä kehittää yhdenvertaisemmaksi ja
inklusiivisemmaksi. •
Lähteet
Irni, S. & Wickman, J. 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. Seta-säätiön julkaisuja 20. Helsinki: Seta-säätiö.
Valtonen, S. 2012. Raportti vanhustyön ammattilaisille suunnatun kyselyn tuloksista. Yhdenvertainen vanhuus
-projekti. Seta ry.
Jalava, J. 2013. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen toiveet
yhdenvertaiseen vanhuuteen. Vanhustyön koulutusohjelman
opinnäytetyö. Satakunnan ammattikorkeakoulu.
85
59.
Sanna Koskinen, TtM, sh, tohtorikoulutettava; Leena Salminen, TtT, th, lehtori
ja Helena Leino-Kilpi, THT, esh, professori, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Sanomalehtien kuvaukset iäkkäistä
– näkökulmia yhteiskunnan suhtautumisesta
Eurooppalaisista suurin osa on sitä mieltä, että
iäkkäisiin suhtaudutaan yhteiskunnassa myönteisesti, mutta etenkin iäkkäät itse kokevat, että
heihin suhtaudutaan kielteisesti. Suomessa iäkkäiden ja vanhuuden arvostus koetaan melko
vähäiseksi tai korkeintaan kohtuulliseksi. Median
osuus on todettu merkittäväksi suhtautumisen
muodostumisessa. Median, kuten sanomalehtien luomat kuvaukset heijastavat ja muokkaavat
ihmisten, myös sosiaalija terveysalan ammattilaisten, käsityksiä iäkkäistä ja ikääntymisestä
sekä suhtautumista heihin.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen sanomalehtien välittämä kuva
iäkkäistä yhteiskunnassa on terveyden näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkimustehtävä oli: Miten
iäkkääseen suhtaudutaan yhteiskunnassa terveyden näkökulmasta tarkasteltuna? Aineisto
kerättiin kolmesta, levikiltään suurimmasta suomalaisesta sanomalehdestä kolmen kuukauden aikana keväällä 2012 (sanomalehtiä n=268).
Analyysiin valittiin 101 artikkelia valinta- ja poissulkukriteerien perusteella. Ne analysoitiin aineistolähtöisesti temaattisella analyysillä.
Tuloksena on kolme kuvausta yhteiskunnan suhtautumisesta iäkkäisiin. Kaksi ensimmäistä – olla
huolehdittavana ja olla osallisena – kuvaavat erilaisia iäkkäitä suhteessa heidän henkilökohtaisiin
ominaispiirteisiinsä, asumisympäristöön, yhteiskunnalliseen osallistumiseen, vastuunottoon
omasta terveydestä ja hoitoon osallistuviin henkilöihin. Iäkkäiden puolesta puhuminen – kuvaa
yhteiskunnan vastausta väestön ikääntymiseen –
odotuksina muutoksista iäkkäiden hoidossa, iäkkäiden tasa-arvoisuuteen pyrkimisenä ja toiveina
osoittaa inhimillisyyttä iäkkäitä kohtaan.
Tulosten perusteella iäkkäisiin suhtaudutaan
pääosin myönteisesti, ja kaikkien hyvinvoinnin
turvaamista pidetään tärkeänä. Huomionarvoista on kuitenkin jakautuminen kahteen ryhmään,
mikä saattaa olla merkkinä vähemmän myönteisestä suhtautumisesta tiettyihin iäkkäisiin. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten on hyvä
ymmärtää median vaikutus omaan suhtautumiseensa, mikä näkyy lopulta iäkkäiden hoidossa
ja palveluissa.•
86
Satu Pajala, TtT, kehittämispäällikkö ja Heli Valkeinen, TtT, erikoistutkija,
TOIMIA-suositus toimintakyvyn arvioinnista iäkkään väestön
Toimintakykyisyys ja itsenäinen suoriutuminen
ovat keskiössä ns. vanhuspalvelulaissa, jolla tuetaan ikääntyneen väestön toimintakykyä sekä
sosiaalija terveyspalveluita (Laki ikääntyneen
väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, voimaan
7/2013.) Sosiaali- ja terveyspalveluissa pyritään
ongelmat havaitsemaan varhain ja ehkäisemään
ne ennakolta. Palveluiden rakennemuutos tähtää siihen, että iäkkäät voisivat elää mielekästä
elämää ja asua mahdollisimman pitkään omassa
kodissaan. Sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta on merkittävää mitä myöhäisemmäksi avun
ja hoivan tarvetta voidaan siirtää.
Toimintakyvyn arviointi on tärkeä osa iäkkään
väestön hyvinvointia edistäviä palveluita. Henkilön oma arvio toimintakyvystään on aina huomioitava, mutta sen rinnalle tarvitaan havainnointia
sekä luotettavia mittareita. Huolellisella ja systemaattisella arvioinnilla voidaan varhaiset merkit
toimintakyvyn heikkenemisestä ja lisääntyneestä
avuntarpeesta tunnistaa. Heikkenemistä pystytään tehokkaasti ehkäisemään tai hidastamaan,
kun tilanteeseen puututaan ajoissa.
TOIMIA-suositus on tehty toimintakyvyn portaittaiseen arviointiin ja sopivien arviointimittareiden valintaan ammattilaisten avuksi. Tavoitteena
on, että arviointikäytännöt olisivat kansallisesti
yhdenmukaisia ja käytettäisiin luotettavia mittareita. Suositus on tarkoitettu kaikille ammattilaisille, iäkkäiden hyvinvointia edistävien palveluiden
ja muun ohjauksen tai neuvonnan suunnitteluun
sekä toteuttamisen tueksi ja työvälineeksi.
OSA II
60.
Kultakin toimintakyvyn osa-alueelta on 3–8 kysymystä tai testiä, jotka voidaan tehdä neuvontatilanteessa tai kotikäynnillä. Kysymysten
ja testitulosten sekä ammattilaiselle neuvontatilanteessa muodostuvan arvion perusteella ratkaistaan tarve jatkoselvittelyyn tai -toimiin.
Suositukseen on koottu myös lisäselvitykseen
sopivia testejä ja arviointimittaristoja. Kysymykset ja mittaristot on todettu sopiviksi ja luotettaviksi kansallisissa väestötutkimuksissa tai
kansainvälisen tutkimustyön perusteella, kun
iäkkään kohderyhmän toimintakykyä arvioidaan.
Suosituksessa mainittujen mittareiden tarkemmat arviot ja käyttöohjeet ovat saatavissa TOIMIA
-tietokannasta (www.thl.fi/toimia/tietokanta).
Suosituksen on koonnut ja siihen valitut mittarit
on arvioinut iäkkäiden toimintakykyä laaja-alaisesti tunteva ja tutkiva asiantuntijaryhmä.
TOIMIA on toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto.•
Suositukset antanut asiantuntijaryhmä:
Matti Mäkelä (THL), Tiina Autio (Kanta-Hämeen
Pitsi-hanke), Heikki Heinonen (THL),
Tupu Holma (Kuntaliitto), Hannele Häkkinen
(Kuntaliitto), Tuomo Hänninen (KYS),
Satu Pajala (THL), Päivi Sainio (THL),
Kaisa Schroderus (Espoon kaupunki),
Marjaana Seppänen (Lapin yliopisto),
Sanna Sihvonen (JAMK),
Sari Stenholm (THL), Heli Valkeinen (THL)
87
61.
Anne Haapala, fysioterapeutti (ylempi AMK), tohtoriopiskelija ja Seppo Väyrynen,
professori, Oulun yliopisto/ Työtieteen yksikkö; Arja Veijola, TtT, yliopettaja ja
Tiina Tervaskanto-Mäentausta, THM, KM, lehtori, projektipäällikkö, Oulun seudun
ammattikorkeakoulu/ Sote-yksikkö
Innovaatiot vanhusten palveluiden kehittämisessä
Eheä Elämän Ehtoo -yhteistyöhankkeessa kehitetään Kempeleen kunnan, Caritas-Säätiön
ja Villa Metsolan palveluja. Hanketta koordinoi
Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Kohteina
ovat vanhustyön palveluja tuottavien organisaatioiden toimintamallit ja -käytännöt sekä henkilöstön ammatillinen osaaminen. Hankkeeseen
on kiinnitetty opinnäytetöitä, joiden yhteisenä
tavoitteena on tuottaa tietoa syntyvistä arjen innovaatioista. Ne antavat hankkeelle lisäarvoa.
Tehtävänä on kartoittaa syntyneet vanhustyön
palveluiden uudet innovaatiot sekä niitä edeltäneet kehittämisprosessit. Raportoitava kokonaisuus on osa laajempaa tutkimusta.
EEE–hankkeeseen (2011–2014) on kiinnitetty 25
opinnäytetyötä, joista 15 valmistui vuoden 2013
loppuun mennessä. Valmiit ja raportointivaiheessa olevat opinnäytetyöt muodostivat tutkimusaineiston, jota oli yhteensä 679 sivua. Aineiston
analysoimiseen käytettiin induktiivis-deduktiivista sisällönanalyysiä. Aineisto pelkistettiin, ryhmiteltiin ja käsitteellistettiin. Analyysia ohjasi sen
jälkeen Goffinin ja Mitchellin (2005) innovaatioviisiottelun viitekehys. Aineisto luokiteltiin innovaatiostrategiaan, ihmisiin ja organisaatioon,
ideoihin, priorisointiin ja uusien tuotekehitysten
toimeenpanoon viitekehyksen mukaisesti.
Alustavat tulokset
Raportoitujen opinnäytetöiden kehittämiskohteet liittyivät ihmisiin ja organisaatioon, ja ne
kohdentuivat henkilöstön koulutukseen ja työvälineisiin. Kehittäminen kohdentui myös uusien tuotekehitysten toimeenpanoon, mikä ilmeni
PARO-hyljerobotin käyttöönottona sekä uutta
asiantuntijuutta edellyttävinä toiminnallisina ryhminä. Raporteissa kuvataan uusiin palveluihin
ja työntekijöiden ammatilliseen osaamiseen liittyviä perusoletuksia. Kehittämisprosesseja ei
kuvata raporteissa. Tutkimus-, kehittämis- ja
innovaatio-osaaminen eivät ilmene kehittämistyöhön liittyvänä osaamisena, vaan toimintoja
kehitetään arjen toimintojen rinnalla, osana ammatillista substanssiosaamista. Opinnäytetyöt
eivät tuo esille uusia innovaatioita.
Johtopäätökset
Prosessiin osallistujien on yhdessä arvioitava
hankkeessa syntyneet palvelut ja tunnistettava
ratkaisut, jotka johtavat todellisiin, uusiin toimintoihin. Oletuksia yhdistäen ja arvioiden voidaan
tunnistaa innovaatiot tai innovaatioiden alut.•
88
Riitta Koivula, YTT, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Muistisairaan ihmisen omaisen toimijuus terveyskeskuksen
pitkäaikaisosastolla
Suomalaisessa yhteiskunnassa muistisairautta sairastavien iäkkäiden määrä lisääntyy. Yhä
useampi omainen tukee ja auttaa muistisairasta läheistään kotona. Etenevä muistisairaus
johtaa usein lopulta kuitenkin laitoshoitoon siirtymiseen, kun hoidon tarve kasvaa. Laitoksessa
omainen joutuu opettelemaan uusia rooleja, kuten jakamaan asiantuntijuutensa ammattilaisten
kanssa. Sosiologian/sosiaaligerontologian väitöstutkimuksen tavoitteena oli tutkia omaisen
toimijuuden rakentumista laitoshoidossa.
Tutkimus oli toimintaan ja toiminnalle annettuihin merkityksiin fokusoituva mikrohistoriallinen tapaustutkimus. Aineisto kerättiin
Vanhustyön keskusliiton MielenMuutos -hankkeen interventio-osastolta vuosina 2009–2010,
14 kuukauden aikana. Etnografisesti koottu aineisto sisältää havainnointia, haastatteluja, dokumentteja ja lehtiartikkeleita. Aineisto analysoitiin
omaisen osaamisena, haluamisena, kykenemisenä, täytymisenä, voimisena ja tuntemisena.
Tuloksissa kuvataan omaisten toimintaa
osastolla. He ovat toimijoina heterogeeninen
joukko. Tuloksissa esitetään toiminnalle rakentuvia esteitä ja mahdollisuuksia sekä omaisten että
OSA II
62.
henkilökunnan näkökulmasta. Osastolla omaiset
nähdään resurssina ja heidän toivotaan osallistuvan muun muassa ruokailutilanteisiin, ulkoiluun
ja viriketoimintaan. Eläkeikäisen omaisen on työikäistä helpompaa toimia siten, että muistisairas
läheinen kykenee integroitumaan mielekkääseen
arkielämään osastolla. Ei-aiotusti syntyneet, eriarvoisuutta lisäävät toimintakäytännöt kuormittavat hoitohenkilökuntaa. Moniammatillinen
henkilökunta ei ole saanut ohjeita eikä koulutusta
omaisyhteistyöhön.
Nykyisessä vanhuspalvelujärjestelmässä
omaisen toiminnan oikeudet ja vastuut näyttäisivät jäävän arjen toimijoille epäselviksi. Tutkimuksessa tehdään joitakin ehdotuksia käytännön
toimiksi siitä, millainen omaisen rooli voisi laitoshoidossa olla. Muistisairaan omainen tuntee
läheisensä elämänhistorian ja kykenee asiantuntijuudellaan kohentamaan hänen toimintakykyään ja elämänlaatuaan ympärivuorokautisessa
hoidossa.•
Avainsanat: omainen, toimijuus, dementia,
ympärivuorokautinen hoito, etnografia
89
63.
Pauliina Kinnunen, toimintaterapeutti (ylempi AMK), hankevastaava,
Mikkelin seudun Muisti ry; Jaana Sohkanen, sosionomi (AMK), erityistyöntekijä,
Viola – väkivallasta vapaaksi ry
Jotta emme unohtaisi – Voimavaralähtöinen monimuotovalmennus
muistisairaiden perheille VALMU
Suomessa on noin 130 000 muistisairasta, joista
70 000 asuu kotona. Määrän lisääntyessä sairastuneiden on pärjättävä kotona entistä pidempään, usein omaishoidon varassa. Sairauden
tuomien elämänmuutosten ennakointi edistää
koko perheen hyvinvointia ja jaksamista. Muistisairaus on yksi tekijä, joka altistaa ikääntyvät
kaltoinkohtelulle. Sen tunnistamisen ja puheeksi
ottamisen keinot tunnetaan heikosti.
Tavoitteet
VALMU (2011–2013) on RAY:n rahoittama, innovatiivinen kehittämishanke. Kohderyhmänä
ovat hiljattain muistisairauteen sairastuneet yli
65-vuotiaat ja heidän perheensä. Päätavoitteena on käynnistyvän omaishoitajuuden ja perhesuhteiden vahvistaminen siten, että kaikkien
perheenjäsenten kannalta hyvä ja turvallinen elämä kotona voisi jatkua mahdollisimman pitkään.
Hankkeessa kehitettiin valmennus- ja ohjausmalli muistiperheille, joissa on nähtävissä riski
tai merkkejä kaltoinkohtelusta. Yhteistyökumppaneina ovat Mikkelin seudun Omaishoitajat ja
Läheiset ry:n Valot-hanke, Viola – väkivallasta
vapaaksi ry sekä Kangasniemen, Pieksämäen ja
Mikkelin muistihoitajat.
Valmennusmalli
Valmennusmalli on kolmiosainen: 1) toiminta- ja
perheterapeutin kotikäynnit 2) kaksi valmennusviikonloppua sekä 3) kaksitoista luovaan muisteluun pohjautuvaa ryhmäkertaa. Perheiden
kanssa laaditaan kuntoutussuunnitelma.
Tulokset
VALMUun osallistui yhteensä 16 perhettä ja 73
henkilöä. Ikäjakauma oli 7–85 vuotta, ja mukana oli jopa neljä eri sukupolvea. Kuntien muistihoitajien rooli oli keskeinen, kun perheitä ohjattiin
valmennukseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon
ammattilaisia sekä vapaaehtoistyöntekijöitä perehdytettiin kaltoinkohtelun tunnistamiseen ja
puheeksi ottamiseen.
Psykososiaalisten interventioiden avulla (kotikäynnit, yksilöhaastattelut, vertaistukiryhmät,
muistelutyö, valmennusleirit) tuettiin perheenjäseniä, että he sanoittaisivat ja jäsentäisivät sairauden tuomaa muutosta uuden elämänvaiheen
alkaessa. Tiedon saaminen sairaudesta ja arkea
tukevista palveluista valmennuksen eri vaiheissa koettiin erityisen tärkeäksi. Perheet kokivat,
että he ymmärtävät muistisairautta paremmin, ja
heidän keskinäiset suhteensa paranivat. Tiedon
prosessoiminen ja yhdistäminen omiin kokemuksiin vaatii aikaa, toistoa ja monen ihmisen puhetta omaisten, vertaisten ja ammattilaisten välillä.
Kaltoinkohtelun ennaltaehkäiseminen on onnistunut erityisesti perhetyön, toiminta- ja perheterapeutin työparityöskentelyn sekä kuntien ja
järjestöjen välisen yhteistyön avulla.
Hankkeen tulokset vahvistavat, että ikääntyvien, omaishoitajien sekä muistisairaiden
kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi tarvitaan oikea-aikaisia toimia ja avointa puhetta. VALMUhanke sai jatkoavustuksen RAY:ltä viestintään
vuodelle 2014. •
90
Tiina Ihalainen, TtK, TtM-opiskelija; Päivi Kankkunen, yliopistonlehtori, dosentti
ja Tarja Välimäki, kliininen tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos
Omaishoitajan ja hoidettavan välinen vuorovaikutus
– iäkkään puolison sairastuessa etenevään muistisairauteen
Omaishoito tukee kotona asumista, kun henkilö tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa. Huolenpito
sisältää valvonnan, ohjaamisen, auttamisen ja
tukemisen päivittäisissä toimissa. Ohjauksen ja
valvonnan tarve koskee usein muistisairaita, ja
niihin liittyy suuri hoidettavan ja omaishoitajan
keskinäinen riippuvuus. Ratkaisu on usein taloudellinen ja inhimillinen, kun hoitaja on omainen. Kun puolisosta tulee omaishoitaja, hän
tarvitsee monenlaisia valmiuksia. Kotona on
paljon tilanteita, joissa on pystyttävä toimimaan
ilman hoitoalan koulutusta.
Suomessa on yli 120 000 muistisairasta ihmistä ja 85 000 vähintään keskivaikeassa
vaiheessa olevaa. Omaishoidon ajankohtaisuudesta kertoo sopimusomaishoitajien määrän
kasvu 60 000:een. Tutkimuskysymyksenämme
oli: Kuinka iäkästä muistisairasta puolisoa hoitavan omaishoitajan ja hoidettavan välinen vuorovaikutus muuttuu sairastumisen edetessä?
Tarkoituksena oli kuvata vuorovaikutusta kerronnallisen tutkimuksen avulla – ennen sairastumista, sairastumisen aikana ja sen edetessä.
Aineisto kerättiin haastattelemalla yli 65-vuotiaiden muistisairaiden omaishoitajia (N=16).
Haastateltaville annettiin teema, jonka avul-
OSA II
64.
la heillä oli mahdollisuus kertoa arjen tilanteista
ja ilmiöistä, joita niihin liittyy. Yksilöhaastattelut
nauhoitettiin, ja aineisto analysoitiin induktiivisen
sisällön analyysin avulla. Tarinoista muodostui
kokonaishahmoja ja samankaltaiset ja yhteneväiset tarinat nimettiin saman otsikon alle.
Omaishoitajat kokivat luonnolliseksi, että
he ovat sekä puolisoita että omaishoitajia. Pitkän avioliiton merkitys oli tärkeä. Omaishoitajat ja hoidettavat tekivät useita asioita yhdessä,
vaikka kommunikointi oli vähentynyt ja muuttanut muotoaan. Uudelleen opeteltavat arjen
asiat, omaishoitajien univaikeudet ja taudinkuvan muuttuminen ajan kuluessa huolestuttivat
omaishoitajia ja aiheuttivat negatiivisia tunteita. Tulevaisuuden ajatteleminen oli vaikeaa, ja
omaishoitajat halusivat pitää puolison kotona mahdollisimman kauan, arjen ongelmatilanteista huolimatta. Vaikka vuorovaikutus muuttui
ajan kuluessa, sen merkitys koettiin tärkeäksi. Ympäristön tuki ja sosiaalinen vuorovaikutus
olivat merkittävässä roolissa pariskuntien arjen
toiminnoissa ja pärjäämisessä. Omaishoitajien
arjessa on monia haasteita jaksamiselle. Sen
tukeminen onkin keskeistä, kun muistisairaiden
ikääntyneiden kotihoitoa kehitetään.•
91
65.
Päivi Ovaskainen, FT, THM, opettaja, ESH, tutkija, kansanterveystiede,
lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto, järjestöasiantuntija, Tehyn Turun
aluetoimisto; Jouni Alin, FM, johtava konsultti, asiantuntijapalvelut, SAS® Institute
Inc.; Päivi Rautava, professori, kansanterveystiede, lääketieteellinen tiedekunta,
Turun yo, tutkijaylilääkäri, Turun yliopistollinen keskussairaala; Seija Arve,
palvelujohtaja, TtT, gerontologisen hoitotieteen dosentti, hoitotiede, lääketieteellinen
tiedekunta, Turun yo, palvelujohtaja, hyvinvointitoimiala, Turun kaupunki
Terveystietojen tehokas käyttö parantaa hoidon laatua
Tiedon hyödyntäminen terveydenhuollon organisaatioissa on erittäin tärkeää. Se parantaa
hoidon laatua ja on samalla kustannusvaikuttavaa. Tiedon jakaminen eri organisaatioiden välillä helpottaa terveyspalvelujen koordinointia ja
auttaa ymmärtämään hoitoketjujen merkitystä
johtamisen näkökulmasta.
Kokonaisvaltainen näkemys potilaan koko
hoitoketjusta on tehokas, kustannusvaikuttava, luotettava ja ajantasainen informaatio,
jota terveydenhuollon johtajat tarvitsevat päätöksenteossaan. Tutkimuksen tavoitteena oli
arvioida, voidaanko potilaiden hoitoketjua analysoida siten, että kahden eri sairaalaorganisaation elektronisten potilastietokantojen tiedot
yhdistetään. Ketju alkaa Turun terveyskeskuksen päivystyksestä, kulkee Turun yliopistolliseen
sairaalaan ja sieltä takaisin kotiin tai lähettävään
hoitolaitokseen.
Tiedot kerättiin kaikista yli 75-vuotiaista potilaista, jotka kävivät Turun terveyskeskuksen päivystyksessä vuosina 2006–2008. Tiedot saatiin
elektronisista potilastietojärjestelmistä (Pegasos® and Miranda®). Statistiset raportit, datan
yhdistäminen ja puhdistus tehtiin statistiikkaohjelmalla (SAS® 9.2).
Tutkimusaineistona oli yhteensä 24 195 potilaskäyntiä Turun kaupungin terveyskeskuksen
päivystyksessä. Potilaista 19 % lähetettiin vuonna 2006, 17 vuonna 2007 ja 15 vuonna 2008
Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Heistä
noin 79 %:lla ei ollut sopimuksen mukaista, yliopistosairaalahoidon edellyttämää aivotapahtumaa, sydäntapahtumaa tai kirurgista hoitoa
vaativaa diagnoosia. Ylimääräiset kustannukset,
jotka aiheutuivat yliopistosairaalassa hoidetuista potilaista, joilla ei ollut sopimuksen mukaista
diagnoosia, olivat 1,15 miljoonaa euroa vuonna
2006, vuonna 2007/ 0,78 miljoonaa ja vuonna
2008/ 0,64 miljoonaa euroa.
Johtopäätöksenä todetaan, että terveydenhuollon johtajilla on oltava mahdollisuus hyödyntää kummankin sairaalan tietoja siten, että
potilaan hoitoketjua voidaan seurata. Näin
päästään vaikuttamaan siihen, että potilaat hoidetaan oikeassa sairaalassa. Turun kokoisessa
kaupungissa, jossa on 175 570 asukasta, säästetään merkittäviä summia, jos vanhuspotilaan
hoitotiedot kirjataan oikein ja hoitoketjun tietoja
voidaan seurata ja hyödyntää terveydenhuollon
johtamisessa. •
Asiasanat: vanhustenhoito, potilaan hoitoketju,
terveystiedot, elektroninen potilastietojärjestelmä
92
Helena Malmivirta KT, opettaja, hankesuunnittelija, tutkija,
Turun ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi- ja terveysala, TKI
Taiteesta ja kulttuurista avaimia aivoterveyteen
Taiteesta ja kulttuurista avaimia aivoterveyteen
on osa kansallista, Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoittamaa Pumppu-hanketta, jossa
kehitetään kansalaislähtöisiä palvelumalleja. Tässä hankeosiossa kehitettiin neljä taide- ja kulttuurilähtöistä, aivoterveyttä ja muistin toimintaa
edistävää mallia. Yhteistyöhön osallistuvat Turun ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluiden
tutkimus- ja kehittämistoiminta ja Turun seudun
kolmannen sektorin eri toimijat (2012–2014).
Kohderyhmänä ovat 65–75-vuotiaat kolmasikäläiset, joilla on mahdollisuus luoda uudenlainen,
ennaltaehkäisevä toimintakulttuuri aivoterveyden
ja muistin toiminnan edistämiseksi.
Tavoitteena praktisen toimintatutkimuksen
strategiaa soveltavassa kehittämistyössä on
konstruoida kuvataiteeseen, valokuvaan, tanssitaiteeseen, sanataiteeseen ja näyttämötaiteeseen perustuva palvelumallien viitekehys. Myös
neljän erilaisen mallin pilotointi ja mallintaminen ovat tavoitteita, joissa aktivoidaan aivojen
ja muistin toimintaa taiteen eri keinoin: 1. Mitä
haluan elämästäni muistaa? 2. Keltainen tupa ja
perunamaa 3. KehoNero ja 4. Muistojen näyttämö. Palvelumallit täydentävät jo olemassa olevaa sosiaalija terveysalan palvelutarjontaa.
Palvelumallien suunnittelun ja toteutuksen
perustana on käsitys ihmisestä psyykkisenä,
sosiaalisena, fyysisenä ja kulttuurisena olentona, joka toteuttaa itseään aktiivisena toimijana.
Taidetoimintaan osallistujien kokemukset ovat
tietoa, jolle ja josta rakentuu uutta tietoa toi-
OSA II
66.
minnassa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taidetoimintaa on toteutettu postmodernin
taidekasvatuksen ja sosiokulttuurisen ajattelun mukaisesti. Päämäärätietoisessa taidetoiminnassa taide on väline erilaisten kulttuuristen
todellisuuksien tutkimiseen, ilmaisemiseen,
ymmärtämiseen ja muuttumiseen, jossa sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeässä roolissa. Taidepedagogisilla ratkaisuilla järjestetään
tila ja paikka, jossa omasta elämänhistoriastaan voi kertoa taiteen keinoin ja menetelmin.
Oman elämänhistorian kokemukset reflektoituvat kuvataiteen, valokuvien, arkkitehtuurin ja
henkilökohtaisten tarinoiden avulla rakentuneissa visuaalisissa kertomuksissa menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus jatkumolla. Silloin mielen
kerrokset ja aivojen eri alueet ovat alituisessa
liikkeessä. Tanssitaiteen toisenlaiset liikeilmaisut houkuttelevat liikkumaan totutusta poiketen.
Ne luovat uudenlaisia tapoja liikkua ja ilmaista,
jolloin myös aivot ja muistin toiminta ovat aktiivisessa liikkeessä.
Aineisto kerättiin kerronnan, haastattelun ja
havainnoinnin keinoin. Alustavassa tarkastelussa toimintaan osallistuneet kertovat, että heidän
henkinen vireystilansa on lisääntynyt, muisti aktivoitunut, tarkkaavaisuus ja havainnointi lisääntyneet sekä taidetoiminnan aikana että
yleisemmin arjessa. Sosiaalisella vuorovaikutuksella ja turvallisella ilmapiirillä koettiin olevan
merkittävä vaikutus, kun sukelletaan itselle tuntemattomille taiteenalueille •
93
67.
Rauha Pulliainen, sosionomi (amk), työnohjaaja, ryhmänohjaaja, opinnäytetyö,
sosiaalipedagoginen aikuistyö, Lahden ammattikorkeakoulu, syksy 2013
Tarinatus tukena ja työmuotona vanhustyössä
Ihminen on olemassa tarinoiden kautta. Kokemuksista syntyvät tarinat auttavat ikääntynyttä ymmärtämään, mitä hänelle tapahtuu. Ne
auttavat häntä myös käsittämään muuttuneita olosuhteita. Tarkastelin tutkimuksessani, miten tarinatus työmuotona voi tukea palvelukotiin
juuri muuttanutta asukasta. Toimeksiantajana
oli Diakonialaitos Lahti.
Tarinatutin kolmea, palvelukoteihin äskettäin
muuttanutta asukasta. Kirjoitin sadutuksissa kertyneestä tarina-aineistosta yhden tyyppitarinan,
jonka avulla työyhteisö pystyy havahtumaan ja
tutustumaan asukkaan elämäntilanteeseen. Tulokset osoittavat, että uusi elämänvaihe vaatii asennetta ja totuttelua palvelukodin tapoihin.
Asukas kaipaa lisäksi arkeensa enemmän virikkeellistä ja hengellistä toimintaa.
Käytän sadutusmenetelmästä sanaa tarinatus tässä tutkimuksessa, koska kyseessä on
enemmän vahvistavan ja muistelutyön luonteinen toiminta kuin satuilu. Vanha ihminen saa
mieltää tarinatuksen vakavasti otettavana työkaluna eikä pelkästään lasten juttuna. Tarinoiden
avulla elämän voi käsittää ajanjaksoina. Samalla voi tehdä identiteettityötä itsensä kanssa. Tarinatuksessa kertomiseen yhdistyy sanatarkasti
tarinan kirjoittaminen, ääneen lukeminen ja kertojan toivomien korjausten tekeminen.
Lähdin kehittämään tarinatuttamalla Dilan
palvelukoteihin kaivattua kohtaamistyön työmenetelmää. Arvioinnista vapaa ja kohtaava työmuoto sallii asukkaan asettaa aidosti sanansa
niin kuin hän kokee ja ajattelee. Tarinan äärellä
hoitaja voi riisua roolinsa ja olla kuulijana. Asukas
ottaa aktiivisemman roolin tarinan tuottajana kuin
passiivisena hoivan vastaanottajana.
Tarinamyönteisessä ajattelussa tarinallinen
muoto nähdään psyykelle välttämättömänä. Se
antaa elämälle merkityksen ja liittää asukkaan
ja asumisyhteisön yhteen. Kohdistin huomion
ikääntyneen kertomuksiin tiedon välittäjänä ja
tutustumisen rakentajana.
Tulokset työelämän käyttöön
Asukas ei välttämättä muista itse edellisen päivän tapahtumia. Hän kokee tarvitsevansa tukea
vuorovaikutukseen. Asukkaalle muisteleminen
on tärkeää. Hän kertoo tarinoissaan vanhemmista, sisaruksista, lauluista, askareista ja lapsuusvuosien sattumuksista. Hän muistelee myös
omaa ammattiosaamistaan ja työvuosiaan. Kodin ja perhe-elämän muistot, mutta myös muistot matkoista sukulaisten ja puolison kanssa
virkistävät häntä.
Hoitajien palautteet ja vastuuhoitajan haastattelu täydentävät tarina-aineiston esiin nostamaa tietoa. Ne ovat myös aineksia työyhteisön
tarinaan ja työtapojen kehittämiseen. Hoitajat
löytävät hoitotyön ja tarinatustyön välisen yhteyden, kun työmuodon tarvitsemat resurssit
osoitetaan selkeästi.
Tarinatuokiot kanssani olivat asukkaalle verratonta ajankulua ja mahdollisuus identiteettityöhön. Havaitsin joka kerta, että he virkistyivät,
heidän ryhtinsä parani ja katseensa avartui.
Kuuullessaan oman tarinansa asukas sai vahvistusta arvokkuudelleen, olemassaololleen ja
identiteetilleen. •
Lähteet
Hänninen, V. 2000. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiologian ja
sosiaalipsykologian laitos.
Karlsson, L. 2005. Sadutus. Avain osallistavaan toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus.
94
Heli Starck, TtM, ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM,ft, suunnittelija;
Anu Havas, Tt yo, ft, suunnittelija ja Elina Karvinen, TtL, LitM, toimialapäällikkö,
Ikäinstituutti
OSA II
68.
Iäkkäät liikkuvat järjestöissä
Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2010–2015) 38 kunnassa otetaan
käyttöön ohjelmassa aiemmin kehitetyt hyvät
toimintatavat liikuntaneuvonnasta, voima- ja tasapainosisältöisestä liikunnasta sekä ulkoilusta.
Järjestöt järjestävät toimintaa yhteistyössä sosiaalija terveystoimen sekä liikuntatoimen kanssa toimintakyvyltään heikentyneille ikäihmisille
(75+). Järjestöillä on keskeinen rooli ikäihmisten
tavoittamisessa ja toiminnan toteuttamisessa.
Toteutus
Liikkuva minä -opintopiiri: Ikäinstituutissa kehitetty opintopiiri on hyvä toimintatapa järjestöjen
käyttöön.
Siellä keskustellaan liikkumiseen liittyvistä teemoista ja liikutaan yhdessä. Ohjaajan ja
ryhmäläisten tuki kannustaa ikäihmisiä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, lisäämään arkiliikuntaa sekä liikunnan harrastusta. Opintopiiri
koostuu 14 tapaamiskerrasta. Ryhmän vetäjänä
voi toimia vertaisohjaaja tai ammattilainen. Liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaiset voivat vierailla kertomassa liikunnasta ja ravitsemuksesta.
VertaisVeturit ja Ulkoiluystävät liikkumisen tukena: Kouluttajakoulutuksen käyneet sosiaalija
terveystoimen tai liikuntatoimen ammattilaiset
järjestävät koulutusta järjestöjen vapaaehtoisille. VertaisVeturit toimivat ohjaajina ja avustajina
ikäihmisten voima- ja tasapainoryhmissä. Ulkoiluystävät vievät ulkoilemaan ikäihmisiä, jotka
eivät uskalla liikkua yksin. Ulkoiluystävät osallistuvat myös kunnan ja järjestöjen yhdessä jär-
jestämiin ulkoilutapahtumiin. VertaisVetureille
ja Ulkoiluystäville järjestetään omia tapaamisia,
lisäkoulutusta sekä virkistystä. Vapaaehtoistoimintaa koordinoi esimerkiksi kunnan sosiaalitai liikuntatoimi.
Senioritanssi: Edistää tasapainoa ja liikkumiskykyä, virkistää mieltä ja vahvistaa muistia
sekä tarjoaa iloista yhdessäoloa. Eläkeläis- ja
kansanterveysjärjestöt järjestävät viikoittain senioritanssitilaisuuksia sekä vierailevat toistensa
alueellisissa ja paikallisissa tanssitapahtumissa.
Yhteistyöhön osallistuvat myös esimerkiksi kunnan liikuntatoimi tai kansalaisopisto. Ryhmien
vetäjinä toimivat pääasiassa Ikäinstituutin ohjaajakoulutuksen käyneet senioritanssin ohjaajat.
Tuloksia ja johtopäätöksiä
Voimaa vanhuuteen -kuntiin koulutettiin 347 VertaisVeturia ja 276 Ulkoiluystävää vuoteen 2012
mennessä. Samana vuonna järjestöt järjestivät
172 liikuntaryhmää. Senioritanssia harrastettiin
14 ryhmässä. Senioritanssin ohjaajiksi on Voimaa
vanhuuteen -kunnissa koulutettu 47 henkilöä.
Vuoden 2013 tulokset saadaan alkuvuodesta 2014, ja niitä esitellään kongressissa.
Julkisen sektorin rooli on tärkeä, koska se luo
edellytyksiä järjestöjen toiminnalle. Liikuntatoimi, tekninen toimi tai kansalaisopisto huolehtivat liikuntatilojen kunnosta ja tilavarauksista.
Sosiaali- ja terveystoimi sekä liikuntatoimi kouluttavat vertaisohjaajia sekä koordinoivat toimintaa. Sosiaalitoimi vastaa usein kuljetuksista
liikuntaryhmiin. •
95
69.
Satu Pajala, TtT, kehittämispäällikkö, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö,
Huolellisella implementoinnilla tuloksia iäkkäiden
kaatumisten ehkäisyssä
Yleisin iäkästä kohtaava tapaturma on kaatuminen, jonka vakavia seurauksia ovat menehtyminen, lonkka- ja muut murtumat sekä
päävammat. Vaikka kaatuminen ei aiheuttaisi vammaa, se on usein sysäys terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen elämän edellytysten
heikentymiselle. Kaatumiset ovat yleinen syy
siihen, että kotona asuminen ei ole enää turvallista ja hoivapalvelun tai laitoshoidon tarve
tulee ajankohtaiseksi. Kaatumisten ehkäisyllä voidaan vähentää sekä vakavia vammoja
että ennaltaehkäistä välittömästi tai välillisesti syntyvää hoidon ja hoivan tarvetta. Tehokas,
kustannustehokas ja tuloksellinen, näyttöön perustuva kaatumisten ehkäisy edellyttää huolellista implementointia sekä ehkäisykäytäntöjen
jatkuvaa arviointia ja kehittämistä.
Kaatumisten ehkäisyn implementointia tarvitaan erityisesti ammattiryhmien yhteistyön ja
yhteisten toimintamallien ja -periaatteiden luomiseksi. Sen onnistumiselle on monenlaisia esteitä. Tyypillisin niistä on asenne kaatumisten
ehkäisyä ja sen toteuttamista kohtaan. Toimijoilla on edelleen puutteellinen ymmärrys siitä, että
kaatumisia voidaan ehkäistä ja se edellyttää monen ammattiryhmän sekä omaisten ja iäkkään
välistä yhteistyötä. Tehokkaisiin ja tuloksellisiin
ehkäisykäytäntöihin kuuluvat kaatumistapausten seuranta, yksilöllisen kaatumisvaaran arviointi ja sen perusteella tehtävä suunnitelma
ehkäisytoimista ja niiden toteuttamisesta. Olennaista kaatumisten ehkäisyssä ovat lisäksi yhteistyö, tiedon välittäminen ja kommunikaatio
ammattilaisten, iäkkään ja omaisten välillä sekä
tiedon siirtyminen hoitoketjuissa.
Implementointi on prosessi, jossa ensin
suunnitellaan mitä ja kuinka tehdään. Sitten testataan, kuinka suunniteltu toteutustapa toimii aidossa ympäristössä ja arvioidaan onnistuiko se.
Tarpeen mukaan toimintaa korjataan ja hiotaan
vielä paremmin toimivaksi, kunnes saavutetaan
tuloksellista toimintaa. Olennaista implementoinnin onnistumiselle on, että johto ja esimiehet
ymmärtävät ehkäisyn merkityksen kaatumisille
ja tukevat sen toteuttamista. Johdon on turvattava resurssit ja huolehdittava hyvästä implementoinnin johtamisesta ja esimiestyöstä.
THL:n Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy -ohjelma (IKINÄ) julkaisi alkuvuodesta 2014 oppaan
kaatumisten ehkäisyn implementoinnista. Se on
tarkoitettu tueksi implementointia suunnitteleville ja toteuttaville sekä ammattilaisille. •
96
Pauliina Tamminen, sh AMK, TtK, luustoneuvoja-projektipäällikkö,
Murtumien ehkäisy ja omahoidon edistäminen
Traagiset ja invalidisoivat lonkkamurtumat sekä
kymmenet tuhannet muut luun haurastumisesta johtuvat murtumat ovat aikapommi. Joka kolmas yli 50-vuotias nainen ja joka viides mies saa
loppuelämänsä aikana osteoporoottisen murtuman. Murtumat vaikuttavat olennaisesti toimintakykyyn ja itsenäiseen selviytymiseen sekä
aiheuttavat suuria kustannuksia niin yksilölle kuin sosiaalija terveydenhuollolle sekä koko
yhteiskunnalle. Kustannuksia voidaan kuitenkin
vähentää.
Terveydenhuolto- ja vanhuspalvelulain sekä
uudistetun laatusuosituksen mukaan kunnan
tehtävänä on ylläpitää kuntalaisten terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä sekä edistää ja tukea
järjestelmällisesti iäkkäiden kuntalaisten itsenäistä suoriutumista. Myös ohjaus-, opetus- ja
neuvontavastuu kuuluvat kuntoutujan kotikunnan perusterveydenhuollolle. Murtumapotilaat ja
luustokuntoutujat (osteoporoosia tai osteopeniaa sairastavat) jäävät usein yksin diagnoosinsa
ja kysymystensä kanssa. Tällöin kuntoutuja ei voi
ottaa vastuuta omasta terveydestään.
Murtumia sekä niiden aiheuttamia kustannuksia ja haittoja voidaan ehkäistä, kun
luustokuntoutujille annetaan tietoa ja tukea kotipaikkakunnalla. Kuntalaisten itsenäisen toimintakyvyn ja terveyden ylläpitäminen sekä omahoito
OSA II
70.
ovat mahdollisia, ammattilaisten järjestelmällisen yhteistyön avulla. Ohjaus ja tuki ovat avain
kaatumisten ehkäisyyn ja itsenäiseen kotona selviytymiseen. Samalla kuntalaista autetaan ottamaan vastuu omasta terveydestään.
Luustoliiton kehittämishankkeessa (2011–
2012) on luotu työote (toimintamalli) yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Sen avulla murtumia
voidaan vähentää ja osteoporoosin omahoitoa
edistää. Mallia on testattu hyvin tuloksin sekä
Lahdessa että Lappeenrannassa. Levittämis- ja
juurtumisvaiheessa (2013–2015) mallia tarjotaan
muille kunnille hyödynnettäväksi ja sovellettavaksi. Kunnan jo olemassa olevia hyviä toimintoja voidaan tehostaa ja koordinoida yhteistyössä
Luustoliiton kanssa. Lisäksi paikallista yhteistyötä voidaan kehittää sekä ammattilaisten kesken
että kolmannen sektorin kanssa.
Luustoliitto tarjoaa asiantuntijoiden kokoaman materiaalin kunnille ilman lisäkustannuksia.
Sovellettava materiaali sisältää mm. ehdotuksen
Luustoinfotilaisuuden ja/tai omahoitokurssin toteuttamisesta luustokuntoutujille sekä koulutusta
ja jatkuvaa tukea ammattilaisille. Kyseinen työote on ainutlaatuinen. Luustokuntoutujan omahoitovalmiusten lisääntyessä hän pystyy aiempaa
paremmin hallitsemaan omaa elämäänsä ja ottamaan vastuun omasta terveydestään. •
97
71.
Kirsi Autonen-Honkonen, suuhygienisti, TtM, Äänekosken kaupunki,
tohtorikoulutettava; Sirpa Hartikainen, NutOrMed-tutkimuksen johtaja,
professori, farmasian laitos; Liisa Suominen, professori, hammaslääketieteen
laitos; Irma Nykänen, FT, laillistettu ravitsemusterapeutti, farmasian laitos;
Riitta Ahonen, professori, farmasian laitos ja Miia Tiihonen, FaT, farmasian laitos,
Itä-Suomen yliopisto UEF
Suun terveys 75-vuotiailla kotihoidon asiakkailla
Terve suu on hyvän terveydentilan ja elämänlaadun keskeinen tekijä. Yleisimmät suun sairaudet,
kuten hampaiden reikiintyminen, ientulehdus
ja parodontiitti, ovat kroonisia, hitaasti eteneviä tauteja, jotka eivät useinkaan aiheuta oireita
suussa. Kipuja ja yleisterveyden huonontumista
ei välttämättä osata yhdistää suun ja hampaiden
tulehdusten aiheuttamiksi. Kuitenkin suun sairaudet voivat edesauttaa, erityisesti ikääntyneillä,
keuhkokuumeen tai muun vakavan tulehdussairauden syntymistä tai pahenemista. Lisäksi
on voitu osoittaa erityisesti parodontiitin yhteys
sydän- ja verisuonisairausten sekä diabeteksen
ilmaantuvuuteen. Jäljellä olevan eliniän ennustetaan olevan parempi henkilöillä, joiden suussa on
paljon hampaita eikä heillä ole todettu akuutteja
hammasperäisiä infektioita.
Suun terveys vaikuttaa elämänlaatuun sosiaalisesti, fyysisesti ja psykososiaalisesti. Se ilmenee kykynä nauttia elämästä, puhua, pureksia,
maistaa ruokaa, seurustella ja tuntea sosiaalista hyvinvointia. Kipeä suu ja heikentynyt ruokahalu saattavat vaikeuttaa syömistä, mikä johtaa
aliravitsemusriskiin ja jatkuessaan, aliravitsemustilaan. Hyvä suunterveys vaikuttaa erityisesti
ruokavalion koostumukseen ja monipuolisen ravinnon nauttimiseen.
Nykyään yhä useammalla ikääntyvällä on
omat hampaat, joiden hoitamiseen he voivat tar-
vita apua. Tämän lisäksi ikääntyvällä on paljon
paikattuja hampaita sekä yhä enenevässä määrin kiinteitä proteettisia ratkaisuja, joita on hankala hoitaa ja pitää puhtaana. Tärkeätä on selvittää
kotihoitoasiakkaan kyky omatoimiseen suun ja
hampaiden hoitoon sekä avun tarve suun kotihoitoon, sillä päivittäisen fyysisen toimintakyvyn
heikentyminen voi vaikeuttaa suun hoitoa. Useilla kotihoidon asiakkailla on yleissairauksia ja lääkityksiä. Ne saattavat vaikuttaa suun terveyteen
aiheuttaen kipua ja epämukavaa oloa.
Erityisesti iäkkäiden kotihoitoasiakkaiden
suun ja hampaiden terveyttä, niiden vaikutusta
päivittäiseen elämään sekä valmiuksia huolehtia
suun kotihoidosta, on tutkittu vähän. Tutkimusten mukaan ikääntyvillä esiintyy paljon ennaltaehkäisevän suun hoidon tarvetta. Tutkimuksen
tarkoituksena on selvittää 75-vuotiaiden kotihoitoasiakkaiden suun ja hampaiden terveydentila
sekä voidaanko suunterveyden interventiolla parantaa suun terveyttä ja ravitsemustilaa. Tuloksista raportoidaan keväällä 2014. •
Yhteistyöhanke Itä-Suomen yliopiston, Kuopion
kaupungin, Kuopion yksityisen kotihoitopalvelun
tuottajan Alina Hoivatiimin, Äänekosken kaupungin ja Suonenjoen kaupungin kotihoidon kanssa.
98
Suvi Fried, TtM, tutkija ja Salla Kälkäinen,
TtM, koordinaattori, Ikäinstituutti
Ikäihmisen osallisuus ja asuinympäristö
Osallisuuteen ja elinympäristöön liittyvät kysymykset koskevat kaikkia ikäihmisiä. Lähiyhteisöön kuulumisen tunne ja osallisuuden kokemus
ovat osa hyvää vanhenemista. Toimintakyvyn
ja avuntarpeen muutokset ovat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat osallisuuden toteutumiseen. Asuinpaikalla ja -ympäristöllä on suuri
merkitys kokemusten syntymiselle ja pysyvyydelle. Osallisuudesta onkin viime vuosina tullut
keskeinen teema ikäihmisten asuinympäristöjen
tutkimuksessa.
Tämän esityksen tavoitteena on tarkastella
ikäihmisten osallisuuteen ja asuinympäristöön linkittyviä kysymyksiä. Teemaa jäsennetään omien
vaikutusmahdollisuuksien kautta, ja asuinympäristöjä tarkastellaan ympäristön yksityisyyden ja
julkisuuden kautta. Kiinnostus kohdistuu siihen,
miten vaikutusmahdollisuudet muuttuvat elämäntilanteen mukaan, ja miten ympäristöjen yksityisyys ja julkisuus muuttuvat tilanteesta toiseen.
Analyysissä käytetty aineisto kerättiin Ikäinstituutin Vanhuuden Mieli -tutkimus- ja kehittämishankkeessa (RAY 2011–2014). Aineisto koostuu
yhteensä 42 teemahaastattelusta. Niistä 30 toteutettiin hankkeen alussa avointa rekrytointia käyttäen, ja 12 haastattelua tehtiin keskusteluryhmiin
osallistuneiden kanssa, ryhmäprosessien päättymisen jälkeen.
Haastateltujen elämäntilanteet olivat hyvin
erilaisia. Melkein kaikki asuivat itsenäisesti tavallisissa asunnoissa. Vain yksi omassa kodissaan
OSA II
72.
asuvista sai säännöllistä kotihoidon apua. Kaksi asui palvelutalossa ja kolme palvelutalon yhteydessä sijaitsevassa kerrostalossa. Osa kuvaili
kokemuksiaan äskettäin tapahtuneeseen muuttoon liittyen. Muuttokuvauksiin liittyi monitasoista pohdintaa oman toimintakyvyn muutoksista ja
sen myötä muuttuneista, asuinympäristöön kohdistuneista, toiveista ja odotuksista. Haastatellut
kuvailivat omaa asuntoaan koskevia vaikutusmahdollisuuksia yleensä hyviksi, mutta lähiympäristön, kuten esimerkiksi taloyhtiön, asioista
päättämiseen he eivät yleensä osallistuneet. Julkisten tilojen osalta ilmeisimmät uhkatekijät osallistumiselle olivat esimerkiksi huono akustiikka,
joka vaikeutti osallistumista. Yksityisyyteen liittyviä ongelmia koettiin, kun kodissa tai palvelutalon asunnossa vieraili säännöllisesti hoitoalan
ammattilainen. Esiin nostettiin esimerkiksi kotihoitajien suuri vaihtuvuus ja se, että palvelutalon
työntekijät tulivat asuntoon omalla avaimellaan
ovikelloa soittamatta.
Osallisuuden yksityiskohtainen tarkastelu vaikutusmahdollisuuksien ja ympäristöjen yksityisyyden ja julkisuuden kautta osoitti osallisuuteen
liittyvien kysymysten tilannekohtaisuuden ja monitasoisuuden. Moni ikäihminen tekee asuinpaikkaa koskevat päätökset itsenäisesti. Merkittävä
toimintakyvyn heikkeneminen ja siihen mahdollisesti liittyvä muutto, esimerkiksi palveluasumisen
piiriin, vaatii kuitenkin osallisuuden toteutumisen
kannalta erityistä huomiota ammattilaisilta. •
99
73.
Elina Karvinen, TtL, LitM, ohjelmajohtaja; Pirjo Kalmari VTM,
ft, ohjelmakoordinaattori; Heli Starck, TtM, ft, suunnittelija; Annele Urtamo,
TtM, ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM, ft, suunnittelija; Ulla Salminen,
ft, suunnittelija; Anu Havas, ft, suunnittelija; Veera Farin, TtM, ft, suunnittelija,
Ikäinstituutti
Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelma (2005–2014)
Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on
edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua terveysliikunnan avulla.
Toimintakyvyn heikkoudella tarkoitetaan esimerkiksi ennakoivia liikkumisongelmia, alkavia
muistisairauksia tai lievää masennusta. Ikäinstituutti koordinoi ohjelmaa Raha-automaattiyhdistyksen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä
sosiaalija terveysministeriön tuella.
Ensimmäisen kauden (2005–2009) järjestöhankkeissa kehitettiin hyviä toimintatapoja
ikäihmisten liikuntaneuvontaan, voima- ja tasapainoharjoitteluun sekä ulkoiluun. Toisen kauden
(2010–2014) tavoitteena on, että kolmivuotiseen
kehittämistyöhön valitut 38 kuntaa ottavat hyvät
toimintatavat käyttöönsä ja soveltavat niitä järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyönä. Tuloksia
ajanjaksolta 2010–2012 esitetään ensimmäisen
kuntaryhmän (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi, Ilmajoki, Kurikka, Juva, Joroinen, Rantasalmi,
Kemiönsaari, Kokkola, Kustavi, Kuusamo ja Sastamala) osalta. Kunnissa on 75 vuotta täyttäneitä
henkilöitä yhteensä 22 365.
Toimintatapa
Kehittämistyöstä ja hyvien toimintatapojen käyttöönotosta vastaavat kunnissa yhteistyöryhmät,
joissa on edustus sosiaalija terveystoimesta,
liikuntatoimesta ja järjestösektorilta. Paikallista
kehittämistyötä tuetaan Ikäinstituutin mentoroin-
nilla, johon kuuluu kuntakohtaista ohjausta, koulutusta ja erilaisia kehittämisen työvälineitä.
Tuloksia
Kuntien yhteistyöryhmien itsearvioinnin mukaan
työskentely on edistänyt eri sektoreiden yhteistyötä ja työnjakoa. Haasteita on edelleen, mutta
ne vaihtelevat kunnittain. Kuntiin on saatu lisää
ikäihmisten terveysliikunnan osaamista. Ikäinstituutin kouluttajakoulutuksiin on osallistunut 52
henkilöä, jotka ovat kouluttaneet 742 paikallista
ohjaajaa.
Vuosiseurannan 2012 mukaan ohjatut liikuntaryhmät ja niihin osallistuneiden iäkkäiden
määrä kaksinkertaistui alkukartoituksesta. Eri toimijoiden järjestämiin ryhmiin osallistui 5 706 kohderyhmän iäkästä. Liikkumiskyvyn testit tehtiin
579 henkilölle. Testausten mukaan liikkumiskykyky parani 69 %:lla ja pysyi ennallaan 30 %:lla.
Yksilöllinen liikuntaneuvonta on lisääntynyt hitaammin. Sitä sai noin 400 iäkästä. Säännöllistä
ulkoiluapua tarjottiin 9/13 kunnassa 900 iäkkäälle.
Yhteenveto
Ensimmäisen kuntaryhmän kolmivuotisen kehittämistyön tulokset valmistuvat kevään 2014
aikana, ja niitä esitellään kongressissa. Keskeisinä tuloksina, eri terveysliikuntatoimintojen
määrällisen muutoksen ja ikäihmisten saaman
hyödyn lisäksi, ovat poikkisektorisen yhteistyön
ja liikuntatoiminnan juurtumisen mallit.•
100
Anu Havas, ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM, ft, suunnittelija
Liikuntaraadit – uusi vaikuttamiskanava ikäihmisille
Valtakunnalliset suositukset sekä 1.7.2013 voimaan astunut vanhuspalvelulaki kannustavat
lisäämään ikäihmisten osallisuutta palvelujen kehittämisessä. Voimaa vanhuuteen -iäkkäiden terveysliikuntaohjelmassa kehitetyt liikuntaraadit
on tarkoitettu kotona asuville ikäihmisille, joilla
on heikentyneen toimintakyvyn takia vaikeuksia
osallistua liikuntatoimintaan. Raadeissa ikäihmiset pääsevät vaikuttamaan liikuntatoimintojen ja
liikkumisympäristöjen kehittämiseen. Liikunnan
järjestäjät, liikkumisympäristöjen suunnittelijat ja
päättäjät saavat raatilaisilta tietoa toimintansa
tueksi.
Toteutus
Liikuntaraateja toteutetaan vuoden 2014 loppuun mennessä Voimaa vanhuuteen -ohjelman
38 kunnassa, paikallisen yhteistyöryhmän ja
Ikäinstituutin yhteistyönä. Kahden tunnin ryhmäkeskusteluun kutsutaan 8–12 ikäihmistä.
Teemoja ovat liikuntaneuvonta sekä ohjattu liikuntatoiminta ja liikkumisympäristöt. Kunnan
päättäjiä ja virkamiehiä eri hallintokunnista sekä
järjestöjen edustajia kutsutaan loppukeskusteluun yhteenvetoa kuulemaan. Ikäinstituutti tekee
ideoista ja ehdotuksista tiedotteen, joka lähetetään raatiin osallistuneille ikäihmisille, virkamiehille, kunnan päättäjille sekä paikallislehdille.
Tuloksia
Raateja on pidetty tähän mennessä 22 kunnassa. Ikäihmiset antoivat kiitosta nykyisestä toiminnasta ja tekivät monia hyviä, konkreettisia
OSA II
74.
ehdotuksia. He toivoivat mm. koteihin jaettavaa
liikuntaryhmäkalenteria sekä matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa. Ammattilaisten toivottiin käyvän yhdistysten kerhoissa opastamassa
liikunnan alkuun. Tuettua kotivoimistelua ja ulkoiluystävien apua toivottiin lisää, samoin kannustamista liikkumiseen terveydenhuollon ja
kotihoidon henkilöstöltä. Toimintakykytestit saivat kannatusta. Ikäihmisille soveltuvia liikuntaryhmiä toivottiin lisää. Jotta ryhmiin pääsisi
mukaan, olisi etenkin haja-asutusalueella järjestettävä kuljetuksia. Ulkoliikuntapuistoja tarvitaan enemmän ja siellä laitteiden käytön
opastusta ja ohjattua toimintaa. Kävelyreittien
varteen toivottiin riittävästi penkkejä. Talvella
katujen hiekoitusta ja aurausta pitäisi parantaa.
Kuntatoimijat ja päättäjät toivat raateihin myös
omia ehdotuksiaan, ja saivat niihin ikäihmisiltä välitöntä palautetta. Raadeissa syntyneitä
ideoita ja ehdotuksia on toteutettu käytännössä sekä huomioitu toimintasuunnitelmissa ja
kuntastrategioissa.
Päätelmät
Liikuntaraati koettiin hyödylliseksi vaikuttamisen
kanavaksi. Palautteen perusteella sekä päättäjät, virkamiehet että raatilaiset pitivät tärkeänä,
että ikäihmisiltä kysytään mielipiteitä liikuntatoimintojen ja liikkumisympäristöjen suunnittelusta.
Raadeista saadut kokemukset osoittavat, että
ne tuottavat tarpeellista tietoa liikunnan suunnittelijoille, päättäjille sekä toiminnan järjestäjille,
niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. •
101
75.
Saija Karinkanta, FT, tutkija; Pekka Kannus, dosentti, ylilääkäri
ja Kirsti Uusi-Rasi, dosentti, erikoistutkija, UKK-instituutti; Ari Heinonen,
professori, Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos; Harri Sievänen,
dosentti, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
Monipuolinen liikuntaharjoittelu vähentää
iäkkäiden naisten kaatumisvammoja
Sataneljäkymmentäyhdeksän 70–78-vuotiasta kotona asuvaa tamperelaista naista osallistui vuoden kestäneeseen satunnaistettuun
ja kontrolloituun (RCT) liikuntainterventiotutkimukseen. Tutkittavat satunnaistettiin yhteen
kolmesta liikuntaharjoitteluryhmästä tai verrokkiryhmään. Liikuntaharjoitteluryhmistä yksi keskittyi lihasvoimaharjoitteluun (ryhmä 1) ja toinen
tasapaino- ja hyppelyharjoitteluun (ryhmä 2).
Kolmannen liikuntaryhmän harjoittelu sisälsi
sekä lihasvoima- että tasapaino- ja hyppelyharjoittelua vuoroviikoin (ryhmä 3). Kaikissa ryhmissä toteutettiin ohjattua harjoittelua kolme kertaa
viikossa. 12 kuukauden tulokset osoittivat, että
harjoittelusta hyötyi eniten yhdistetyn harjoittelun ryhmä (ryhmä 3). Positiivisia vaikutuksia näkyi useissa kaatumisiin ja murtumiin liittyvissä
vaaratekijöissä, kuten alaraajojen lihasvoimassa, toiminnallisessa tasapainossa, fyysisessä
toimintakyvyssä sekä luuston kunnossa.
Nyt raportoitavassa 5-vuotisseurantatutkimuksessa tarkastellaan ryhmien välisiä eroja
terveydenhuollon kontaktia vaatineiden kaatumisten, eli ns. vammakaatumisten, sekä kaatumisen seurauksena tulleiden murtumien osalta.
Menetelmät
Tutkittavien (n=149) terveydenhuoltokäynnit intervention päättymisen jälkeiseltä viiden vuoden ajanjaksolta käytiin tapauskohtaisesti läpi
potilastietojärjestelmästä (Pegasos). Vammakaatumiseksi (engl. injurious fall) määriteltiin tapahtuma, jossa henkilö itse oli ottanut yhteyttä
terveydenhuoltoon (lääkärin tai sairaanhoitajan
käynti) tai hänet oli viety sairaalaan kaatumisen
vuoksi. Kaatumisvamman saaneiden määrää ja
ryhmien välisiä eroja arvioitiin Coxin suhteelli-
sen ilmaantumisen mallin avulla ja vammakaatumisten ja kaatumisen seurauksena tulleiden
murtumien määrän ryhmäeroja Poissonin regressiomallin avulla. Kaikissa malleissa käytettiin
kovariaattina tutkittavan ikää, ja referenssiryhmänä toimi verrokkiryhmä.
Tulokset
Rekisteritieto oli saatavissa 97 % alkuperäisestä
tutkimusjoukosta. Kokonaisseuranta-aika sisälsi 746,7 henkilövuotta ja keskimääräinen seuranta-aika oli 5,1 vuotta. Seuranta-aikana sattui
81 vammakaatumista, joissa diagnosoitiin 26
murtumaa. Ryhmät erosivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan vammojen ilmaantuvuuden suhteen. Yhdistetyn harjoittelun ryhmässä
oli 62 % vähemmän kaatumisvamman saaneita
kuin verrokkiryhmässä (HR 0,38, 95 % LV: 0,17;
0,85). Lisäksi yhdistetyn harjoittelun ryhmässä ilmeni 51 % vähemmän vammakaatumisia
(RR 0,49, 95 % LV: 0,25; 0,98) ja 74 % vähemmän kaatumisen seurauksena tulleita murtumia
(RR 0,26, 95 % LV: 0,07; 0,97) verrokkiryhmään
verrattuna.
Johtopäätökset
Vuoden kestävä intensiivinen ja monipuolinen liikuntaharjoittelu parantaa tutkitusti tasapainoa, vahvistaa alaraajojen lihasvoimaa ja
luuston lujuutta sekä ehkäisee toimintakyvyn
heikkenemistä. Lisäksi se pienentää merkittävästi iäkkäiden naisten riskiä saada murtuma tai
muu terveydenhuollon kontaktia vaativa kaatumisvamma. Havainto on kansainvälisesti merkittävä ja korostaa liikuntaharjoittelun keskeistä
merkitystä iäkkäiden terveyden ja toimintakyvyn
ylläpitämisessä. •
102
Arja Veijola, TtT, yliopettaja; Anja Henner, TtT, yliopettaja
ja Tiina Tervaskanto-Mäentausta, THM, KM, lehtori, projektipäällikkö,
Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Sote-yksikkö
Ikäihmisten kokemuksia liikuntamahdollisuuksistaan
Oulun ammattikorkeakoulun koordinoimassa
Eheä Elämän Ehtoo -yhteistyöhankkeessa (ESR)
ovat kehittämisen kohteena vanhustyön palvelut. Siihen liittyen tuotettiin Oulun kaupungin
alueelta selvitys ikäihmisten liikkumiskyvystä,
-mieltymyksistä ja liikkumiseen liittyvistä odotuksista sekä toiveista. Tarkoitus oli kuvailla
ikäihmisten liikkumistottumuksia ja -käytäntöjä sekä heidän näkemyksiään liikkumisympäristöistään. Tutkimuksella haettiin vastausta siihen,
miten ikäihmisten mahdollisuus liikkua omassa elinympäristössään toteutuu uuden Oulun
alueella? Tutkimus tuotti ehdotuksia keinoiksi liikuntaympäristöjen ja niiden saavutettavuuden
kehittämiseksi. Tutkimuksesta saatiin ikäihmisiltä
kokemustietoa.
Aineistot ja menetelmät
Tutkimuksen suunnitteluun, aineiston keräämiseen ja analysointiin osallistui Oulun seudun
ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan
yksikön toimintaterapian, fysioterapian, hoitotyön, radiografian ja sädehoidon opiskelijoita sekä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa
suorittavia opiskelijoita. Aineistot kerättiin katuhaastatteluina ja ryhmähaastatteluina haastattelulomakkeilla, jotka rakennettiin tutkimusta
varten. Lisäksi kotisairaanhoidossa ohjatussa harjoittelussa olleet sairaanhoitajaopiskelijat haastattelivat 76 ikäihmistä. Katuhaastattelussa
haastateltiin 108 ikäihmistä, ja ryhmähaastatteluihin osallistui 100 ikäihmistä. Aineistot analysoitiin Excel-taulukkolaskentaohjelmalla.
OSA II
76.
Tulokset
Suurin osa vastaajista koki terveydentilansa hyväksi tai kohtalaiseksi, siksi ulkona liikkuminen
oli suurimmalle osalle mahdollista. Yli puolet
kotisairaanhoidon asiakkaista koki sairauden,
kivun, kaatumisen pelon ja huimauksen rajoittavan liikkumista, mutta liikkumista ei rajoittanut esim. apuvälineen puuttuminen, ympäristö
tai kaverin ja motivaation puute. Pääsääntöisesti iäkkäät kokevat liikkuvansa monipuolisesti, ja
liikuntamahdollisuuksia on tarjolla lähiympäristössä suhteellisen runsaasti. Kotipalvelun asiakkaiden kehittämisehdotukset kohdentuivat
liikkumismuotoihin, sosiaaliseen tukeen ja liikkumisympäristön turvallisuuteen sekä erityisesti
kuljetuspalveluihin. Katu- ja ryhmäkyselyyn osallistuneet olivat tyytyväisiä erilaisiin liikunnan harrastusmahdollisuuksiin, mutta huolissaan siitä,
että vain harvat osaavat hyödyntää niitä. Heidän
kehittämisehdotuksensa kohdentuivat lähiliikuntapalveluihin, liikuntatiloihin, ohjattuun liikuntaan
sekä erityisesti kuljetuspalveluun.
Päätelmät
Fyysinen aktiivisuus ja liikuntaharjoittelu edistävät terveyttä ja toimintakykyä. Ikäihmiset kokevat
hyötyvänsä liikkumisesta. Heidän toimintaympäristönsä tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia
liikkumiseen. Kuljetuspalvelujen kehittäminen
mahdollistaisi jo olemassa olevien liikuntapalveluiden ja -paikkojen käyttämisen. •
103
Postereiden
tiivistelmät
(77–106)
OSA III
OSA III
77.
Sirkku Säätelä, sjsk/sh, Förvaltningsmagister/HTM, lektor/lehtori,
Yrkeshögskolan Novia/AMK Novia, Vasa
Säker läkemedelsbehandling är en av de största utmaningarna inom patientsäkerhetsarbete idag. Enligt övervakningsmyndigheten VALVIRA (2013) har det
framkommit, att det speciellt inom vårdenheter för
äldre finns brister i läkemedelsbehandlingen. Socialoch hälsovårdsministeriet kräver att varje enhet, där
det utförs läkemedelsbehandling bör ha en i praktiken
fungerande, konkret läkemedelsbehandlingsplan som
en del av patientsäkerhetsarbetet. I läkemedelsbehandlingsplanen beskrivs ansvarsområden och processer och planen styr arbetet på enheten.
Syfte Att befrämja hållbar läkemedelsbehandling inom äldrevården. genom kartläggning av läkemedelsbehandlingsprocessen inom äldrevårdens
organisationer i Österbotten. Projektet genomfördes i
samarbete med Yrkeshögskolan Novias utbildning till
sjukskötare i Vasa samt äldrevårdens organisationer.
Med hjälp av projektresultaten kan organisationerna
utveckla befintliga arbetssätt och skapa en i praktiken
fungerande läkemedelsbehandlingsplan för att främja säker läkemedelsbehandling inom äldrevårdens enheter. Genom delta i projektet fick vårdstuderande
möjlighet att tillämpa sina teoretiska kunskaper inom
läkemedelsbehandling och på så sätt utveckla sin
kompetens och samtidigt befrämja vården av äldre.
Metod Strukturerad intervju samt dokumentstudier. Den strukturerade intervjuenkäten innehöll öppna frågor och baserades på socialoch
hälsovårdsministeriets direktiv angående säker läkemedelsbehandling. Med hjälp av enkäten kartlade studerande nuvarande arbetssätt och processer
inom läkemedelsbehandling på sin praktikenhet genom att intervjua personalen och studera befintliga
dokument angående läkemedelsbehandlingen på
enheten.
Resultat De preliminära resultaten visar att på
alla deltagande enheter fanns en läkemedelsbehandlingsplan. Innehåll och omfattning varierade
dock. Även kravnivån på läkemedelsbehandlingen
varierade, vilket ställde olika krav på personalens
kompetens. På vissa enheter ansågs personalens
fortbildning vara bristfällig. Det framkom även oklarheter vid administreringen av läkemedel, uppföljningen av läkemedelsbehandlingen, dokumentationen
samt uppföljningen av läkemedelsprocessen. Otydliga ansvarsområden och dålig kontinuitet gällande
läkartjänster rapporterades, vilket försämrar utvärderingen av läkemedelsbehandlingen. Metod för rapportering av avvikelser fanns inte på alla enheter och
ingen systematisk feedback gavs till personalen, vilket gör att processerna inte kan utvecklas.
Konklusion Projektresultaten påvisar betydelsen av en praktiskt förankrad läkemedelsplan för att
främja patientsäkerheten samt att en konstant uppföljning är viktig för att utveckla och förbättra läkemedelsbehandlingen inom äldrevården.
OSA III
Säker läkemedelsbehandling för en bättre äldrevård
Parempaa ikääntyvien hoitoa turvallisen lääkehoidon avulla
Turvallinen lääkehoito erityisesti ikääntyvien hoidossa
on suuri haaste. VALVIRAn (2013) mukaan erityisesti
ikääntyvien hoito- ja hoivapalveluissa on puutteita lääkehoidossa. Lääkehoitoa antavilla vanhustenhuollon
toimintayksiköillä on oltava sosiaalija terveysministeriön Turvallinen lääkehoito -oppaan mukainen kirjallinen
lääkehoitosuunnitelma.
Tarkoitus Turvallisen lääkehoidon toteuttaminen
lääkehoitosuunnitelmaa ja lääkehoidon prosessia kehittämällä ikääntyneiden palveluissa Pohjanmaalla. Toteutukseen osallistui AMK Novian ensimmäisen vuoden
sairaanhoitajaopiskelijat ja ikääntyneiden palveluja tarjoavat yksiköt, joissa opiskelijat suorittivat harjoittelujaksonsa.
Menetelmä Strukturoitu haastattelu sekä dokumenttitutkimus. Opiskelijat haastattelivat ohjaajia har-
joittelupaikassaan ja kävivät henkilökunnan kanssa
yksikön lääkehoitosuunnitelman läpi.
Tulokset Kaikissa yksiköissä oli kirjallinen lääkehoitosuunnitelma, sisältö ja laajuus vaihtelivat. Lääkehoidon vaativuudessa oli eroja, mikä tarkoittaa
henkilökunnan erilaisia pätevyysvaatimuksia. Joissakin yksiköissä henkilökunnan jatkokoulutus oli liian
vähäistä. Lääkehoito oli erotettu omaksi tekniseksi toimeksi eikä se sisältynyt kokonaishoitoon. Lääkäreiden ja henkilökunnan suuri vaihtuvuus vaikuttaa
myös lääkehoidon jatkuvuuteen ja arviointiin. Systemaattinen virheiden raportointi ja palaute puuttui
joistakin yksiköistä.
Yhteenveto Lääkehoitosuunnitelmaa kehittämällä voidaan parantaa potilasturvallisuutta ja yksilöllistä
lääkehoitoa ikääntyneiden palveluissa. •
107
78.
Taina Korhonen, toimintaterapeutti YAMK; Anna-Maija Puusti, TtM, ylihoitaja;
Katriina Taavettila, psykiatrinen sairaanhoitaja, osastonhoitaja; Tiina Puotiniemi,
TtM, kehittämis- ja laatupäällikkö ja Liisa Kantojärvi, LT, KM, osastonylilääkäri,
psykiatrian ja psykogeriatrian erikoislääkäri, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri,
OYS Psykiatria
Vanhuspsykiatrisen yhteistyön kehittäminen
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella
Vanhuspsykiatrinen yhteistyö Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) erityisvastuualueella (erva)
käynnistyi vuonna 2007 Psykiatrisen hoidon ja
huume-/päihdehoidon kehittäminen ja uudelleen
järjestely -hankkeen aikana. Viiden sairaanhoitopiirin (Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa,
Länsi-Pohja, Lappi ja Kainuu) edustajat kokoontuivat säännöllisesti pohtimaan vanhuspsykiatrian kehittämistä. Tämän jälkeen yhteistyö on
jatkunut edelleen. Nykyisin yhteistyöverkostoon
kuuluu yli 30 henkilöä terveydenhuollon eri ammattiryhmistä (lääkärit, sairaanhoitajat, psykologit, sosiaalityöntekijät, toimintaterapeutit ja
mielenterveyshoitajat).
Kehittämistyötä jatkettiin Tervein mielin Pohjois-Suomessa, PPSHP:n osahankkeessa (Kaste)
– Masentunut vanhus potilaana palvelujärjestelmässä. Osaprojekti toteutettiin vuosina 2010–
2011. Siinä selvitettiin työntekijöiden ja potilaiden
kokemuksia masentuneiden vanhusten hoidosta
ja hoitoketjun toimivuudesta. Lisäksi kartoitettiin
hoidon kehittämisalueita. Tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi masentuneiden vanhusten hoidossa nousivat masennuksen tunnistaminen ja
toimivammat hoitoketjut. Masentuneen vanhuksen hoitoon ja tunnistamiseen liittyviin ongelmiin
on vastattu järjestämällä koulutusta OYS-ervan
hoitohenkilökunnalle.
Vanhuspsykiatristen työntekijöiden yhteistyö
OYSin ervalla on koettu hyvänä verkostoitumisja kehittämismahdollisuutena. Aloitusvuodesta
lähtien on järjestetty yhteisiä tapaamisia kaksi
kertaa vuodessa eri sairaanhoitopiirien alueella.
Niissä on mahdollista tutustua järjestävän tahon
toimintoihin ja jakaa hyviä hoitokokemuksia, jotka perustuvat kliiniseen kokemukseen ja Käypä
hoito -suosituksiin. Keskeinen osa vanhuspsykiatrista erva-yhteistyötä ovat yhteiset koulutustilaisuudet, joiden sisältö perustuu yhteisiin
koulutustarpeisiin.•
108
79.
Sari Kokkonen, TtM, lehtori; Tiina Väänänen, TtM, lehtori
ja Marko Raitanen, YTL, lehtori, Saimaan amk
Eurooppalainen Positive about dementia -hanke (POSADEM) on Saimaan ammattikorkeakoulun ja viiden muun eurooppalaisen oppilaitoksen
yhteistyötä.
Hanke kehittää uutta, yhteistä muistihäiriöihin liittyvää opetusta, johon valitaan eri maiden
parhaat käytännöt. Sen aikana luodaan virtuaalinen oppimisympäristö, jossa korostetaan myönteistä ja arvostavaa suhtautumista muistisairaan
elämään. Yhteisenä tavoitteena on yhtenäistää
muistisairaiden hoitotyön opetusta ja hoitokäytäntöjä Euroopassa.
Alussa kartoitetaan eri osanottajamaiden
koulutuskäytänteitä ja muistisairauksiin liittyvää
osaamista. Yhteistyössä tuotetaan virtuaalinen
oppimisympäristö, joka on kokonaislaajuudeltaan 30 op. Se on suunnattu kansainvälisesti
ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen käyttöön.
Materiaalia tuotetaan ensisijaisesti ylemmän
ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opintoihin.
Materiaali on osittain julkista ja kaikkien hyödynnettävissä.
Hanketta toteuttavat: Bournemouthin yliopisto (Englanti), Dublinin yliopisto (Irlanti), Saimaan
ammattikorkeakoulu (Suomi), Maastrichtin yliopisto (Hollanti) sekä Carinthian ammattikorkeakoulu (Itävalta). Hanketta johtaa Salfordin
yliopisto (Englanti).
EU-rahoitteinen POSADEM-hanke alkoi lokakuussa 2013 ja kestää kolme vuotta.•
OSA III
Positive about Dementia – kansainvälinen yhteistyöhanke
muistisairauksista
109
80.
Marjatta Lahti, kotihoidon johtaja; Tiina Hurme, asumispalvelujohtaja;
Marja-Liisa Kanerva, avo- ja tukipalvelujohtaja ja Anu Korpinen,
vuodeosastopalvelujohtaja, Heinolan sosiaalija terveystoimi
Yleistilan arviointikiekko
Heinolan kaupungin sosiaalija terveystoimen
vanhuspalveluissa oli tavoitteena luoda ennakoiva ja ennaltaehkäisevä toimintapa hoito- ja
vanhustyöhön. Innoittajana toimi keväällä 2012
toteutettu tutustumis- ja opintomatka Tanskan
vanhuspalveluihin. Matkalle osallistuivat hoito- ja vanhuspalveluista vastaavat viranhaltijat.
Tanskassa tutustuimme hoitohenkilöstön käyttämään, asiakkaan tilan arviointikiekkoon. Matkan jälkeen käynnistimme kehittämishankkeen
yleistilaa mittaavan arviointikiekon kehittämiseksi, ja sen jalkauttamiseksi hoitohenkilöstön
päivittäiseksi apuvälineeksi.
Tavoitteena on pitää kotihoidon ja asumispalvelun asiakkaat kotikuntoisina mahdollisimman
pitkään ja ennakoida kotihoidossa, asumispalveluissa ja vuodeosastoilla tilanteet, joissa yleistilan lasku uhkaa, tarttua ajoissa toimintakykyä
uhkaaviin tekijöihin sekä selvittää asiakkaan/potilaan oireet/toimintakykyä uhkaavat tilanteet nopeasti. Hyötynä on, ettei asiakkaan terveydentila
romahda, hän välttyy komplikaatioilta ja säilyy
kotikuntoisena.
Tarkoituksena oli saada toimiva, kätevä työväline päivittäiseen käyttöön. Yleistilan arviointikiekko toimii muistilistana ja apuvälineenä. Se
auttaa ja ohjaa työntekijää tekemään hoitaja-arvioita asiakkaan voinnista, kun yleistila laskee
akuutisti tai tarvitaan apua tilanteen huononemisen ennakointiin. Koko henkilökunnan toivotaan
omaksuvan ennakoivan työotteen ja ottavan arviointikiekon päivittäiseen käyttöön.
Hanketta vietiin eteenpäin moniammatillisesti
siten, että kotihoidon, asumispalvelun, vastaanoton sekä vuodeosastojen henkilöstön yhteisiä
ennakoivan hoidon työpajoja järjestettiin learning cafe -menetelmällä. Ne toteutettiin kahtena iltapäivänä, ja niihin osallistui 110 hoitajaa
hoito- ja vanhuspalveluista. Työntekijät miettivät ”tapaus Martan” pohjalta akuutin yleistilan
ja hitaasti kehittyvän yleistilan laskuun liittyviä
asioita kokonaisvaltaisesti. He osallistuivat aktiivisesti ideoiden työstämiseen. Työpajat onnistuivat hyvin, ja saadun palautteen keskiarvo oli
8 (asteikolla 4–10).
Työpajoissa esiteltiin yleistilan arviointikiekon ensimmäinen versio. Siitä ja sen hyödyllisyydestä pyydettiin palautetta osallistuneilta.
Kaikki vastaajat arvioivat kiekon hyödylliseksi
ja tarpeelliseksi. Kiekkoa muokattiin ja paranneltiin vielä ennen lopullista painoon saattamista. Arviointikiekko saatiin painosta vuoden
2012 lopulla, ja sen jalkauttaminen aloitettiin
2013 alusta. Kiekkoa tehtiin tunnetuksi sosiaalija terveystoimen koko henkilöstölle järjestetyssä infotilaisuudessa. Sitä esiteltiin
myös yksiköiden työpaikkatilaisuuksissa. Arviointikiekko päätettiin ottaa myös osaksi uusien työntekijöiden perehdyttämistä. Aiheesta
oli artikkeli paikallislehti Itä-Hämeessä keväällä 2013.
Toukokuussa 2014 kiekon jalkauttaminen
pysyväksi työvälineeksi hoitotyöhön jatkuu eri
yksiköissä.•
110
81.
Veronika Piontek, yrittäjä, sairaanhoitaja
Työpajan toteutusmalli: kuvan ja maalauksen keinoin iloa vanhuksen arkeen -projekti oli
osa Hyvä arki vanhukselle -hanketta. Sen tavoitteena oli luoda taidealan opiskelijoille malli, joka auttaa toteuttamaan työpajan, valokuvan
ja maalauksen keinoja hyödyntäen. Soveltavan
tutkimuksen osiossa tavoitteena oli selvittää
mitä tietoa tarvitaan, että taidealan opiskelijat
pystyvät tuottamaan kuvan ja maalauksen keinoin vanhuksille iloa arkeen työpajan kautta.
Tutkimuskysymykset olivat: Millainen kokemus opiskelijoille jäi työpajan jälkeen sekä oliko
pohjatietoa tarpeeksi ennen sitä? Oliko perehdytys tarpeen ja riittävä? Miten työpajan toteutuminen onnistui? Tutkimusaineistona käytettiin
opiskelijoiden haastattelua ja työpajan aikana
tehtyjä havaintoja.
Kehittämisprojektissa saatiin monipuolisesti
tietoa työpajan toteutuksessa tarvittavista työkaluista, joista luotiin toteutusmalli. Konkreettisen
mallin avulla on helpompi lähteä toteuttamaan
voimauttavaa työpajaa yhteistyössä taidealan
ammattilaisen kanssa. Toteutusmalli on jaettu
kolmeen osaan, jotka kaikki takaavat opiskelijalle hyvän perehdytyksen ja sitä kautta työpajan
onnistumisen. Nämä osiot ovat projektipäällikön
rooli, käytännön järjestelyt ja perehdytys. Projekti osoitti, että taidealan koulutusta saanut henkilö
tuo työpajan toteutukseen taiteellisen lähestymistavan sekä näkökulman.•
OSA III
Työpajan toteutusmalli – kuvan ja maalauksen keinoin
iloa vanhusten arkeen
111
82.
Tuula Lahti, TtM, ylihoitaja ja Minna Lahnalampi-Lahtinen, sosiaalija terveydenhuollon ylempi korkeakoulututkinto, palvelupäällikkö,
Vantaan kaupunki, hoiva-asumisen palvelut; Taina Semi, konsultti,
dementiatyön asiantuntija, GeroArtist
Askeleita kulttuurin muutokseen: Vantaan vanhustyön renessanssi
Kulttuurin muuttaminen tarkoittaa organisaation
ja hoivayhteisöjen syvällistä ja perustavanlaatuista arvojen ja ajattelutapojen muuttamista. Kulttuurin muutoksen uskomus voidaan määritellä
vanhuspalveluiden muodonmuutokseksi, joka
perustuu persoonalähtöisiin arvoihin ja käytänteisiin. Niissä kuullaan ja arvostetaan vanhusten ja
heidän hoitajiensa ja läheistensä ääniä. Persoonaan keskittynyt näkökulma ottaa hoivassa huomioon asiakkaan näkökulman omaan hoitoon ja
tukeen. Tavoitteena on luoda psykososiaalinen
ympäristö, joka tukee asiakkaan hyvinvointia.
Muutosmatka vaatii vanhojen asenteiden ja uskomusten siirtämistä syrjään sekä
koko henkilökunnan sitoutumista muutosprosessiin. Organisaation kestävä muutos vaatii
syvällisen toimintastruktuurin muuttamista. Pitkäaikaishoidon kulttuurin muutosmatkan pitää
olla saavutettavissa pitkällä välillä, muuttamalla vuorovaikutuksen laatua asiakkaiden ja henkilökunnan välillä sekä palvelujen ja toimintojen
alueella koko organisaatiossa. Tällä matkalla on
tukena KuMuu-fasilitaattori ja varhainen innostaja koulutuksen ja oman valmennuksen kautta.
Yhteistyössä luodaan sellainen yhteisö, jossa
asiakkaat haluavat elää ja työntekijät työskennellä ja jossa työtapoja ei laitosteta.
Kulttuurinmuutosta tuetaan sekä pitkäaikaisettä lyhytaikaishoidon toimintaympäristöissä.
Tehtäväkeskeisessä hoitokulttuurissa päivittäiset toiminnat jäävät helposti sivuun, kuulumatta kenellekään, ilman erikoisuutta tai yksittäistä
haltijaa. Kulttuurinmuutosprosessin kautta on
mahdollista romuttaa tehtäviin keskittyvät työtavat, joissa henkilökunta määrää arjen tahdin
ja asiakkaat seuraavat osaston ja henkilökunnan rutiineja. Henkilökunta oppii tiedostamaan,
että asioita voidaan tehdä eri tavalla. Elämänkokemukset ja rikastettu päivittäinen toiminta merkitsevät monimuotoisuutta, kauneutta,
merkityksellisyyttä ja oleellisuutta asiakkaiden
hyvinvoinnille, elämänlaadulle ja terveydelle. Ihmiseen keskittyneellä ymmärryksellä voidaan
auttaa ratkaisemaan monia haasteellisia tilanteita, kehittämään kuntouttavia työtapoja ja yhteisön elämänmakuista elämää.
Tavoitteena hyvä elämänlaatu – elämänmakuinen elämä, joka on vastakohta laitostumiselle ja arjen anonyymisyydelle.•
Yhteinen arvopohja
Ehdoton ei – epähumaanille hoivalle
Arkipäiväisyys
Merkitykselliset aktiviteetit/ yhteisö
Joustavat rutiinit
Läsnä oleva henkilökunta
Vieraanvaraisuus
Suhteet keskiössä
112
83.
Sirkkaliisa Heimonen, PsT, toimialapäällikkö
ja Minna Laine, logoterapeutti LTI, suunnittelija, Ikäinstituutti
Ikäinstituutin Vanhuuden Mieli -projektin (RAY
2011–2014) päämääränä on edistää vanhusten mielen hyvinvointia aiheeseen liittyvää tietoa tuottaen ja kehittäen menetelmiä mielen
hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Hankkeessa on
vahvistettu ammattihenkilöstön osaamista toteuttamalla kaksi pitkäkestoista Mahdollisuuksien Matka -pilottikoulutusta, joissa on juurrutettu logoterapeuttista ajattelua muistisairaiden
ihmisten hoitoon. Logoterapeuttinen ajattelu
soveltuu hyvin muistisairaiden hoidon tarkasteluun ja kehittämiseen, sillä se nostaa esiin
ihmisen ainutkertaisuuden, mahdollisuudet ja
voimavarat sekä elämän tarkoituksellisuuden.
Mahdollisuuksien Matka -koulutuksessa on
käsitelty hyvää hoitoa logoterapeuttisen ajattelun kehyksessä. Koulutuksen keskeisiä aiheita
olivat hyvän hoidon lähtökohdat, ainutlaatuisen
ihmisen kohtaaminen, ihmisen arvoa vahvistava
hoitokulttuuri sekä tarkoituksellinen arki hyvän
elämän perustana. Hoitajan voimavarat, itsensä johtaminen sekä työn tarkoituksellisuus olivat
koulutuksen keskeisiä sisältöalueita.
Koulutus koostui lähiopetuksesta (10 koulutuspäivää), teoriaa käytäntöön soveltavista välitehtävistä (12 erillistä tehtävää) ja itsenäisestä
opiskelusta. Osallistujat kirjoittivat matkapäiväkirjaa, joka toimi yksilöllisen kehittymisen tukena ja itsearvioinnin välineenä. Koulutukseen liittyi
myös kehittämistehtävä, jossa logoterapeuttista
ajattelua sovellettiin omaan työhön. Koulutuksen
päätteeksi osallistujat esittelivät omat kehittämistehtävänsä yhteisessä seminaarissa. Kehittämistehtävissä käsiteltiin muun muassa kohtaamisen
voimaa, elämänhistoriatietojen hyödyntämistä,
omaisten tukemista, työyhteisön toimintaa ja tarkoituksellisen arjen toteutumisen mahdollisuuksia eri toimintaympäristöissä.
Koulutuksiin osallistuneista muodostuu osaajaverkosto, joka on perehtynyt logoterapeuttisen ajattelun soveltamiseen muistisairaiden
hoidossa. He voivat juurruttaa edelleen logoterapeuttista ajattelua toimintaympäristössään ja
levittää tietoa sen soveltamisesta. Ammattihenkilöstön osaaminen on avainasemassa ihmisarvoa vahvistavan ja tarkoituskeskeisen hoidon
toteuttamisessa. Hyvän hoidon näkökulmasta
logoterapeuttisen ajattelun voima liittyy hoitajan
myönteisen ajattelun ja asennoitumisen vahvistumiseen ja sen myötä tarkoituksellisempiin valintoihin hoidon arjessa. Kehittämistehtävät ja
osallistujien palaute osoittavat, että logoterapeuttinen ajattelu antaa hyvän pohjan muistisairaiden ihmisten hoidon kehittämiselle, oman
ammatillisen osaamisen vahvistumiselle sekä
työyhteisön yhteisen toiminnan suuntaamiselle. Mahdollisuuksien Matka -pilottikoulutusten
pohjalta kehitetään malli, jota voidaan hyödyntää
tulevaisuudessa ammatillisen täydennyskoulutuksen kentässä. •
OSA III
Vanhuuden Mieli -projekti juurruttaa logoterapeuttista ajattelua
113
84.
Raija Leinonen, TtT, projektityöntekijä ja
Maria Kuukkanen, KM, kehittämispäällikkö, Perhehoitoliitto ry
Tunne perhehoito – hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille
Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä yksityiskodissa oman
kodin ulkopuolella. Tavoitteena on antaa henkilölle mahdollisuus perheenomaiseen hoitoon ja
läheisiin ihmissuhteisiin. Ikäihmisten perhehoito
on vielä vähän käytetty palveluvaihtoehto, mutta kunnat ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta
sen käynnistämiseksi. Tärkeimmät perhehoitoa
säätelevät lait ovat Perhehoitajalaki (312/1992) ja
Sosiaalihuoltolaki (710/1982).
Perhehoito voi olla jatkuvaa, jolloin ikäihminen saa tarvitsemansa hoivan ja huolenpidon
mahdollisesti vuosien ajan. Lyhytaikaisen perhehoidon tavoitteena on tukea kotona asumista, ja se voi olla ennakkoon sovittua esimerkiksi
omaishoidon sijaishoitoa tai äkilliseen tarpeeseen perustuvaa.
Vahvuudet
Perhehoidon vahvuuksia ovat mm. pysyvät ihmissuhteet, jatkuvuus ja koti elinympäristönä.
Perhehoidossa on mahdollista antaa yksilöllistä
hoivaa ja huolenpitoa. Ikäihminen voi elää perheessä normaalia arkea ja osallistua arjen askareisiin omien voimavarojensa ja toiveidensa
puitteissa. Tämä lisää elämänlaatua ja tukee toimintakykyä. Perhehoito antaa hyvät mahdollisuudet käyttää yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja
kokemista hoivan ja huolenpidon perustana. Se
sopii erityisesti ikäihmiselle, jonka toimintakykyä
heikentää muistiin vaikuttava sairaus, iän tuoma
hauraus tai turvattomuuden tunne.
Toteutus
Perhehoidon järjestämisestä ja valvonnasta
vastaa kunta, jonka tehtävä on järjestää perhehoitajalle ennakkovalmennus ja riittävä tuki.
Perhehoitaja ja kunta tekevät toimeksiantosopimuksen, jossa sovitaan muun muassa hoitopalkkiosta, kulukorvauksesta sekä muusta
tuesta, kuten täydennyskoulutuksesta ja vapaiden järjestämisestä. Yhteistyötä tehdään erityisesti kunnan kotihoidon kanssa. Kunta perii
ikäihmiseltä maksun perhehoidosta.
Tunne perhehoito -hanke
Tunne perhehoito – Vanhusten perhehoidon pilotointi- ja juurruttamishankkeessa (2011–2014)
rakennetaan ikäihmisten perhehoidolle vankka
perusta yhteistyössä kuntien kanssa. Tavoitteena
on lisätä perhehoidon tunnettuutta, kehittää laadukkaan perhehoidon toiminta- ja toteuttamismalli, parantaa laadunhallintamenetelmää sekä
perhehoitajien täydennyskoulutusta ja tukea,
muun muassa kouluttamalla vertaisryhmäohjaajia. Lisäksi hankkeessa koulutetaan ikäihmisten perhehoitajien kouluttajia. Pilottialueita ovat
Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kristiinankaupunki ja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Yhteistyötä tehdään myös kaikkien
perhehoidon käynnistämisestä kiinnostuneiden
kuntien, kehittämishankkeiden ja oppilaitosten
kanssa. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. •
114
85.
Anne Heikkilä, TtM, aluejohtaja ja Niina Forsström, sairaanhoitaja AMK,
kotihoidon asiakasvastaava, Kouvolan kotihoito
STM:n Terveyshyötymallin asiakasvastaavien
sairaanhoitajien tehtäväkuva on erinomaisesti
sovellettavissa kotihoitoon ja siinä tapahtuvaan
palvelurakennemuutokseen. Kouvolassa toimintamallia on kehitetty kotihoitoon soveltuvaksi.
Toimiin valitut henkilöt ovat sairaanhoitoalan ammattilaisia, jotka tuntevat yhteistyökumppanit ja
palveluketjut hyvin. Asiakasvastaavat ovat saaneet toimintaa varten lisäkoulutusta, mm. Potilaan kliinisen tutkimisen menetelmien perusteet
(3 op.) sekä muita, jotka ovat antaneet hyvän perustan asiakkaiden kohtaamiseen ja palveluiden
järjestämiseen.
Toiminnan tavoitteet
•• Asiakkaan aseman vahvistaminen
ja vastuuttaminen
•• Omahoidon tukeminen ja omaisten
vastuuttaminen
•• Asiakkaan kanssa laadittu hoitosuunnitelma
•• Asiakkaan tilanteeseen räätälöity,
näyttöön perustuva hoito
•• Laaja yhteistyö keskeisten yhteistyötahojen kanssa
•• Kotiutustoiminnan kehittäminen
Kotihoidon asiakasvastaavien toiminnan
tavoitteet
•• STM:n toimenpideohjelmassa on keskeisellä
sijalla pitkäaikaissairauksien ehkäisyja hoitomalli eli Terveyshyötymalli.
•• Terveyshyötymalli kohdistuu eniten hoidon
tarpeessa olevien ihmisten aktiiviseen
tunnistamiseen, ohjaamiseen
ja vahvistamiseen.
•• Periaatteena on siirtyä hajautetusta
sairauskeskeisestä hoidosta
kokonaisvaltaiseen, suunnitelmalliseen
hoitoon.
•• Terveyshyötymallin toteutuksesta vastaavat
Kotihoidon asiakasvastaavat.
OSA III
Asiakasvastaavat kotiutuksen tukena Kouvolan kotihoidossa
Kotihoidon asiakasvastaavan toiminnan
pääperiaatteita
•• Uusien asiakkaiden
–– Palvelutarpeen kartoitus
–– Asiakkuuden aloitus ja päättäminen
–– Hoito- ja palvelusuunnitelman laatiminen
–– Palveluohjaus, yhteistyö 3. sektorin,
varhaisen tuen palvelujen, terveyspalvelujen, sivistyspalvelujen jne. kanssa
–– Asiakkaan esittely tiimille
–– Kotihoidon asiakasvirtojen seuranta
–– Laskutuksen valmistelu
–– Asiakaslistojen päivittäminen
•• SAS-hakemukset keskitetysti
asiakasvastaavan kautta •
115
86.
Arja Suikkala, TtT, kehittämisryhmän vastaava; Eeva Kivelä, TtM, lehtori, hankeja tutkimustoiminnan koordinaattori; Pirjo Käyhkö, TtM, lehtori ja Eila Niitamo,
TtM, lehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Vanhusten hoitotyötä oppimassa – yhdessä uudistaen
Vuonna 2030 joka neljäs suomalainen on yli
65-vuotias. Vanhusten palveluiden kehittämisen
rinnalla on tärkeää saada nuoria rekrytoitua vaativaan vanhustyöhön. Se haastaa koulutuksen ja
työelämän tiiviiseen yhteistyöhön vanhusten hoitotyön opetuksen uudistamiseksi ja vanhustyön
vetovoimaisuuden lisäämiseksi.
Kehittämishankkeessa osa hoitotyön auttamismenetelmien ja vanhusten hoitotyön teoreettisesta opetuksesta toteutettiin perinteisten
opetusmenetelmien ja oppimistehtävien sijaan
autenttisissa vanhusten hoitotyön ympäristöissä. Keskeisenä tavoitteena oli luoda ja vahvistaa
hoitotyön opiskelijoiden mielikuvaa vanhustyöstä mielekkäänä ja houkuttelevana tulevaisuuden
alana.
Kehittämishankkeeseen osallistuivat hoitotyön koulutusohjelman opiskelijat, hoitotyön
auttamismenetelmien ja vanhusten hoitotyön
opettajat sekä hankkeessa mukana olleen organisaation vanhusten hoitotyössä työskentelevät,
kuten sairaanhoitajat ja fysioterapeutti. Autenttisissa ympäristöissä toteutuneessa opetuksessa ja oppimisessa korostuivat asiakaskeskeinen
ja asiakkaan osallisuutta ja toimintakykyä tukeva hoitotyö sekä vanhusten hoitotyöhön liittyvät toiminnot. Opiskelijat toteuttivat ohjattuina
ja vanhusten suostumuksella tarinallisuuteen ja
muisteluun perustuvia elämänkulkuhaastatteluja, vanhusten osallisuutta, toimintakykyä ja arkiliikkumista tukevaa ja aktivoivaa ryhmä- ja
yksilöohjausta sekä oppimistavoitteiden mukaisia kliinisen hoitotyön toimintoja.
Hankkeeseen osallistuneiden opiskelijoiden,
opettajien, sairaanhoitajien ja fysioterapeuttien
palautteiden perusteella oppimistilanteet olivat avoimia, keskustelevia ja teorian ja käytännön integrointia edistäviä. Kehittämishankkeen
toiminnot toivat positiivista vaihtelua työyhteisön arkeen ja edesauttoivat vanhusten hoitotyössä tarvittavan osaamisen syventämistä.
Opiskelijoiden, opettajien ja työntekijöiden välinen dialogi mahdollisti yhdessä oppimisen ja
siten asiantuntemuksen ja osaamisen jakamisen. Vanhukset kokemusasiantuntijoina lisäsivät oman elämäntarinansa kautta opiskelijoiden
ymmärrystä vanhuksesta yksilönä ja persoonana. Opiskelijoiden järjestämät toimintatuokiot
aktivoivat vanhuksia ja edistivät heidän toimintakykyään. Vanhusten osallistumisinnokkuus ja
opiskelijoiden havainnot toimintansa myönteisistä vaikutuksista vanhusten toimintakykyyn
koettiin palkitsevina.
Autenttisissa ympäristöissä toteutettu oppiminen avartaa opiskelijoiden näkemystä
vanhusten hoitotyön osaamisvaatimuksista.
Toimintamalli on käytössä hankkeeseen osallistuneessa ammattikorkeakoulussa, hoitotyön
auttamismenetelmien ja vanhusten hoitotyön
opinnoissa. Toimintamallia voidaan hyödyntää
myös muissa vanhustyön koulutuksissa ja muilla hoitotyön osa-alueilla.•
116
87.
Marjaana Nissinen, suuhygienisti, opinnäytetyö
Opinnäytetyön ohjaajat: Marjatta Komulainen, lehtori, Metropolia
ja Hannaliisa Salmi, hammaslääkäri, Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto
Tämän opinnäytetyön tarkoitus oli kartoittaa kotihoidon ohjaajien mielipiteitä moniammatillisesta yhteistyöstä suun terveydenhuollon kanssa.
Tavoitteena oli saada kehittämisideoita moniammatilliseen yhteistyöhön, kotihoidon asiakkaiden tueksi.
Työn teoreettinen viitekehys muodostui kotihoidosta, ikääntyneen suunterveydestä sekä
moniammatillisuudesta kotihoidossa.
Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen
haastattelututkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 10 kotihoidon ohjaajaa Pohjois-Helsingin
alueelta, koska tutkija vastaa itse alueen kotihoidon suunterveydenhoidon koordinaattoreiden
koulutuksesta ja on heidän vastuusuuhygienistinsä. Haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina teemahaastattelun avulla.
Tutkimuksen mukaan potilaat saavat aikoja hammashoitolaan hyvin, mutta hammaslääkärin tai suuhygienistin kotikäyntejä toivottiin
huonosti liikkuville monisairaille potilaille. Liikkuvaa suunhoitoyksikkö Liisua toivottiin myös
potilaiden luo, jotta kuljetukset eivät olisi vanhuspotilaille liian raskaita. Kotihoidon työntekijät tarvitsevat myös enemmän tukea ja
koulutusta potilaiden suunterveydestä ja sen
kirjaamisesta hoitotietoihin. Suun terveydenhoidon koulutusta olisi saatava enemmän jo
perusopinnoissa, ja työelämässä sitä tulisi antaa koko henkilökunnalle. Hammaslääkärin toivottiin tekevän suun terveystarkastuksen sekä
hoitosuunnitelman uudelle kotihoidon asiakkaalle. Suuhygienistiopiskelijoiden kotihoidon
työhönoppimisjaksoon oltiin tyytyväisiä, mutta
suunhoidon koordinaattoreiden toimenkuvan
selkeyttämistä ja terävöittämistä toivottiin. Tutkimusaineistosta nousi esiin, että kotihoidossa
työskentelee osaavia ja motivoituneita hoitajia.
Työtä tehdään jo nyt lähes tehokkuuden äärirajoilla, siksi innovatiivisia ratkaisuja tarvitaan
lisää kotihoidon asiakkaiden suunterveyden
tueksi.
Raportoin tutkimustuloksista suun terveydenhuollon johdolle, kotihoidon ohjaajille, kotihoidon suunhoidon koordinaattoreille, suun
terveydenhuollon ja kotihoidon työryhmälle,
ikäihmisten suunhoidon kehittämistyöryhmälle
sekä suun terveydenhuollon kehittämisiltapäivän osallistujille 2014. Kirjoitan tuloksista myös
artikkelin Suun terveydeksi -lehteen. •
OSA III
Kotihoidon ohjaajat: moniammatillinen yhteistyö
suun terveydenhuollon kanssa
117
88.
Tiina Tervaskanto-Mäentausta, THM, KM, lehtori, projektipäällikkö
ja Arja Veijola, TtT, yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Sote-yksikkö
Eheä Elämän Ehtoo -hanke (EEE-hanke)
Väestörakenteen muutokset asettavat suuret
haasteet hyvinvointipalvelujen kehittämiselle.
Palvelujen tuottamiseen tarvitaan yhä enemmän
monipuolisia vanhustenhoitopalveluja sekä vanhustyöhön sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, joiden tietoja taitoperusta on hyvä
sekä asenne vanhustyötä kohtaan myönteinen.
Yhteistyöhankkeessa (ESR) kehitetään uusia
toimintamalleja Kempeleen kunnan, CaritasSäätiön ja Villa Metsolan tarjoamiin vanhusten
palveluihin, yhteistyössä Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kanssa. Lähtökohtana on olemassa olevien voimavarojen ja
osaamisen hyödyntäminen. Hanke tiivistää vanhusten palveluiden kouluttajien, tutkijoiden ja
kehittäjien yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa. Tavoitteena on tuottaa uusia innovaatioita ja
kehittää ikääntyvien ihmisten hoito- ja palvelumenetelmiä sekä monialaista yhteistyötä. Palvelujen käyttäjien osallistuminen kehittämistyöhön
on oleellista.
Toteutus
Hankkeen toteutus on jaettu kahteen vaiheeseen. Kehittämistyön ensimmäisessä vaiheessa
(2011–2012) on ollut keskeistä vastata yhteisöjen itse tuottamiin kehittämistarpeisiin. Tämän
vuoksi yhteisöissä käynnistyi alussa suuri määrä pieniä kehittämisprosesseja, jotka kohdentuivat hyvinkin tarkasti asiakkaiden tai henkilöstön
tunnistamiin arjen toimintojen kehittämiskohteisiin. Myös ammattikorkeakoulun opiskelijoita
osallistui yksittäisten prosessien toteutukseen ja
dokumentointiin. Ensimmäisen vaiheen lopussa
ulkopuoliset arvioijat tuottivat väliarvioinnin, jonka tulokset ohjaavat osaltaan hankkeen toisen
vaiheen (2013–2014) toteutusta. Ensimmäisen
vaiheen kaikki kehittämiseen liittyvät prosessit
ja niiden tuotteet on kerätty yhteen ja analysoitu
Goffinin ja Mitchellin (2005) Innovaatioviisiottelun viitekehystä käyttäen. Toteutuneessa kehittämistyössä tunnistettiin ihmisiin ja organisaatioon
sekä uusien tuotekehitysten toimeenpanoon
liittyviä kehittämisen tekoja. Henkilöstö arvioi
yhdessä palvelujen käyttäjien sekä organisaatioiden johdon kanssa analyysin tulokset ja määrittää ne innovaatiot tai innovaatioiden alut, joita
kehitetään edelleen. Toisessa vaiheessa tehdään
kiinteää yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden, Italian ja Tanskan kanssa.
Hyödyt
Hankkeesta hyötyvät siihen osallistuneet kohdeyhteisöt. Vaikutukset kohdistuvat myös
korkeakouluissa tutkijoihin ja opettajiin, kansainvälisissä projekteissa toimiviin kehittäjiin
sekä opiskelijoihin ja jatkotutkintoja suorittaviin.
Hankkeessa mallinnetaan kansainvälistä vertaisarviointia, mikä lisää kehittämisorganisaatioiden
kansainvälistymisosaamista.•
118
89.
Kirsi-Marja Kaarlela, TtM, asiantuntijasairaanhoitaja, Espoon kaupunki,
vanhustenpalvelut; Päivi Kankkunen, TtT, dosentti, yliopistonlehtori
ja Mari Kangasniemi, TtT, dosentti, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto,
terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos
Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa vanhustyö ja sen laatu ovat olleet keskeisesti esillä.
Vanhustyön taloudelliset säästöt ja palvelurakenteiden muutokset vaikuttavat sairaanhoitajien tekemään työhön ja työhyvinvointiin. Koska vanhusten määrä lisääntyy ja siten hoidon
ja palvelun tarve kasvaa, on erityisen ajankohtaista tarkastella sairaanhoitajien työskentelyä
vanhustyössä.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata sairaanhoitajien työtyytyväisyyttä vanhustyössä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan
hyödyntää hoitotyön johtamisessa ja rekrytointitilanteissa sekä sairaanhoidon opetuksessa.
Aineisto kerättiin sairaanhoitajien (n=12) fokusryhmähaastatteluna neljässä pääkaupunkiseudun vanhusten pitkäaikaishoitoyksikössä.
Tulosten mukaan vanhustenhoidossa toimivat sairaanhoitajat kokivat merkittävimmäksi työtyytyväisyyttä lisääväksi tekijäksi työn sisällön.
Työhönsä tyytyväiset sairaanhoitajat kuvasivat
kehittävänsä sekä omaa osaamistaan että hoitotyön käytänteitä.
Sairaanhoitajien mukaan työtyytyväisyyttä parantaa työyhteisö, jossa on hyvä ilmapiiri.
Avoimen palautteenannon, keskinäisen erilaisuuden kunnioituksen ja luottamuksen kuvattiin luovan hyvää työilmapiiriä. Myös sekä esimieheltä
että työkavereilta saatu tuki olivat hoitajien mukaan tärkeitä työtyytyväisyystekijöitä. Yhteis-
kunnallisella tasolla työtyytyväisyyteen liitettiin
kuuluvaksi vanhusten ja vanhustyön sekä sairaanhoitajan ammatin arvostus, vanhustenhoidon julkisuuskuva, palkkaus ja työsuhde-edut
suhteessa työn vaativuuteen sekä valtakunnallinen palvelujärjestelmän muutos.
Jotta sairaanhoitajien määrä vanhustyössä voitaisiin tulevaisuudessa varmistaa, on kiinnitettävä huomiota siihen, että sairaanhoitajan
toimenkuva on selkeä ja ammattiosaaminen saadaan käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla.
Myös henkilökunnan hyviin työyhteisötaitoihin
ja uusien työntekijöiden ja opiskelijoiden perehdytykseen on käytettävä riittävästi resursseja.
Näiden vuoksi vanhustyön johtamista on kehitettävä siten, että esimiehillä on riittävä johtamisosaaminen. Myös vanhusten hoitoon liittyvien
opintojaksojen sijoittuminen sairaanhoitajakoulutuksessa on arvioitava uudelleen. Tulevaisuuden
mahdollista hoitajapulaa varten olisi varauduttava ajoissa ja pohdittava keinoja, jotka houkuttelevat pidentämään työuria sekä vahvistamalla
alan vetovoimaisuutta nuorten rekrytoinnin tueksi. Näistä kysymyksistä tarvitaan jatkossa myös
enemmän tutkimusta monipuolisilla tutkimusmenetelmillä. •
OSA III
Sairaanhoitajien työtyytyväisyys vanhustyössä
Asiasanat: gerontologinen hoitotyö, laadullinen tutkimus, sairaanhoitaja, työtyytyväisyys,
vanhustyö.
119
90.
Mari Helin-Tuominen, YTM, projektivastaava,
Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry
Ikääntyvän omaisen ABC-opas auttaa tunnistamaan
tilanteen ja rohkaisee hakemaan apua
Etsivä omaistyö -projekti (Huoli puheeksi –
ikääntyvien omaisasia sanoiksi) toteutetaan
Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere
ry:ssä vuosina 2012–2015, Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksella. Projekti toteutetaan
koko Pirkanmaan alueella. Ikääntyvällä omaisella tarkoitetaan eläkeikäistä henkilöä, jonka
läheisellä on mielenterveys-/ ja päihdeongelma
(diagnosoitu/ ei-diagnosoitu). Läheinen voi olla
oman perheen jäsen, sukulainen tai läheinen ystävä. Etsivä omaistyö -projektissa vahvistetaan
ikääntyvien omaisten hyvinvointia varhaisen
tunnistamisen ja tukemisen lähtökohdista. Kehittämistoiminta tehdään yhteistyössä kuntien
sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisten
kanssa. Myös omaiset itse ovat tärkeässä toimijan roolissa osana kehittämistoimintaa.
Projektin työskentelymuotoja ovat arviointi,
koulutus, työparityöskentely ja työnohjaukselliset keskustelut, sosiaalisessa mediassa tapahtuva verkkotyöskentely sekä tiedotus. Lisäksi
siinä tuotetaan kirjallista ja verkkomateriaalia,
joihin kuuluvat mm. omaisille suunnatut oppaat
ja ammattilaisille suunnattu oppimateriaali.
Jotta ikääntyvät voisivat tunnistaa mahdollisen omaisena olemisen tilanteensa ja
rohkaistuisivat hakemaan tukea myös itselleen – voidakseen hyvin – projektissa laadittiin Ikääntyvän omaisen ABC-opas. Siinä
kuvaillaan mielenterveys- ja päihdeongelmien
ilmenemistä, ohjataan ja rohkaistaan ottamaan
näihin liittyvä huoli puheeksi sekä kannustetaan ikääntyviä huolehtimaan myös omasta
hyvinvoinnistaan. Verkkoversio on katsottavissa ja tulostettavissa yhdistyksen verkkosivuilla
osoitteessa www.omaiset-tampere.fi. Maksuttoman painoversion voi tilata Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:stä. •
Lähde: Ikääntyvän omaisen ABC-opas (2013),
julkaisija Omaiset mielenterveystyön tukena
Tampere ry, Tampere.
120
91.
Ulla Pöykkö, TtM, lehtori ja
Anita Pyykkö, TtT, yliopettaja, DIAK
Diakonia-ammattikorkeakoulussa (DIAK) lähdettiin
kehittämään
vanhustenhoitotyön
käytännönläheistä oppimista uudistamalla pedagogisia ratkaisuja. Oppimisen suuntaaminen
koulun ulkopuolelle yhteistyössä muiden toimijoiden (työelämä, järjestöt) kanssa on nykypäivää
ammattikorkeakouluopinnoissa. Työelämän ja
opiskelun yhdistämisen on oltava sellaista, että
opiskelija voi saavuttaa opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita ja opintoja. Pedagogisten ratkaisujen avulla opintoja voidaan suunnata suoraan
työelämään ja esimerkiksi vanhusten pariin.
DIAKin sairaanhoitaja- ja sairaanhoitaja-diakonissaopiskelijat ovat tehneet kotikäyntityötä
osana vanhustenhoitotyön opintoja. Sitä tehdessään opiskelija hankkii osan opintokokonaisuuden/jakson osaamistavoitteista perheiden kotona.
Kotikäyntityö on terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa, jota toteutetaan vanhuksen kotona, hänen ja omaisten ehdoilla. Se
tapahtuu perheissä, joissa on muistisairas läheinen – yleensä vanhus, yhteistyössä Omaiset
ja läheiset ry:n kautta. Huoli omaishoitajien jaksamisesta arvokkaassa työssään on myös kotikäyntityön taustalla. Muistisairas vanhus haluaa
useimmiten asua kotona, mikä sairauden edetessä on mahdollista toisen ihmisen avun turvin. Usein puoliso sitoutuu hoitamaan pitkälle
dementoitunutta puolisoaan, vaikka se voi olla
raskasta puolison huonon fyysisen kunnon, sitovuuden ja haastavan käytöksen takia. Omaishoitajat saavat hetken omaa aikaa, kun opiskelijat
huolehtivat kotona olevasta vanhuksesta. Käynnit toteutetaan opiskelijan ja perheen yhteisen
suunnitelman ja aikataulun mukaisesti. Avustamis- ja auttamistyön lisäksi opiskelijat ovat voineet toteuttaa monenlaisia vuorovaikutteisia
menetelmiä kotikäynneillään. Psykososiaalisilla
menetelmillä on pyritty parantamaan elämänlaatua, sosiaalista toimintakykyä ja tukemaan jäljellä
olevia voimavaroja.
Omaishoitajien palautteet kotikäyntityöstä
ovat olleet erittäin positiivisia. Heidän mielestään työ on ollut arvokasta, tarpeellista, ja se on
tukenut omaishoitajien jaksamista. Hoidettavat
kokevat kotikäyntityöstä olevan apua, ja toimintakyvyn eri osa-alueiden mainittiin parantuneen
sen aikana. Opiskelijat ovat saaneet harjoitella
erilaisia, toimintakykyä tukevia menetelmiä siinä ympäristössä, jossa ihminen elää. Yhdessä
tekeminen on viesti siitä, että välitämme ja toimimme vanhusten hyvän elämän edistämiseksi
ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Näiden kokemusten perusteella voidaan todeta, että kotikäyntityö on arvokasta toimintaa, jota omaishoitaja ja
hoidettavat arvostavat. •
OSA III
Kotikäyntityössä näkee ihmisen omimmillaan
121
92.
Henriikka Laurola, YTM, hankekoordinaattori,
Juuri-hanke: Vanhusten kaltoinkohtelun ja lähisuhdeväkivallan
vastaisen työn juurruttaminen arjen käytäntöihin
Vanhusten kaltoinkohtelu on vaiettu ja monimuotoinen ilmiö. Maailman terveysjärjestö WHO:n
määritelmän mukaan sillä tarkoitetaan luottamuksellisessa suhteessa tapahtuvaa tekoa tai
tekemättä jättämistä, joka aiheuttaa yli 65-vuotiaalle kärsimystä tai tuskaa, uhkaa hänen terveyttään, loukkaa hänen ihmisoikeuksiaan tai
heikentää hänen elämänlaatuaan.
Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön ja vanhustyön toimijoilla ei ole perinteisesti ollut yhteistä
toimintakenttää. Väkivallan vastaisessa työssä
on totuttu työskentelemään perheiden ja työikäisten parissa. Iän tuoma erityisyys on jäänyt
vähemmälle huomiolle. Vanhustyössä ikääntymiseen, toimintakykyyn ja sairauksiin liittyvät
kysymykset ovat tuttuja. Väkivallan muotojen
moninaisuutta ja niiden laaja-alaista vaikutusta ikääntyneen elämään ei kuitenkaan usein ole
huomioitu riittävästi. Myös puuttumisen keinot
koetaan vähäisiksi.
Juuri-hanke on vuosina 2013–2017 toteutettava Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama innovatiivinen yhteistyö- ja kehittämishanke. Sen
tarkoituksena on synnyttää uudenlaista osaamista ja työskentelytapoja yhdistämällä vanhustyön
ja väkivaltatyön asiantuntijuus ja osaaminen.
Hankkeessa kerätään ja jaetaan kokemuksia ja
tietoa ikääntyneisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ja kaltoinkohtelusta sekä ymmärrystä
siitä, miten uudenlaisten toimintatapojen juurruttamisen prosessi arjen käytännöiksi tapahtuu.
Juuri-hankkeen hallinnoinnista ja valtakunnallisesta koordinoinnista vastaa Turvallisen
vanhuuden puolesta – Suvanto ry. Pilotointi toteutetaan Oulussa yhteistyössä Oulun ensi- ja
turvakoti ry:n ja Oulun Seudun Mäntykoti ry:n
kanssa. Yhteistyökumppanit muodostavat Oulun seudulle ikääntyneisiin kohdistuvan, kaltoinkohtelun vastaisen työn osaamiskeskittymän.
Keskeisenä tavoitteena on kaltoinkohtelua
ja lähisuhdeväkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneiden ikääntyneiden auttaminen ja hyvinvoinnin
turvaaminen osaavien ammattilaisten tukemana. Hanke tarjoaa ikäihmisten parissa työskenteleville ammattilaisille uudenlaista osaamista
ja lähestymistapoja kaltoinkohtelua kokeneiden
auttamiseen. Sillä pyritään lisäämään myös
yleistä tietoisuutta kaltoinkohtelusta ja madaltamaan avun hakemisen kynnystä.
Tuloksena syntyy oppimiskokemus, jonka
kautta muodostuu alueellista asiantuntijuutta kohdata erilaista väkivaltaa ja kaltoinkohtelua
kokeneita ikäihmisiä ja heidän läheisiään. Saadut kokemukset ja juurruttamisprosessin kuvaaminen lisäävät vanhusten kaltoinkohteluilmiöön
liittyvää ymmärrystä sekä hyödyttävät vanhustyön ja väkivaltatyön toimijoita, suunnittelijoita
ja päättäjiä. Tulokset kootaan valtakunnalliseksi tietopankiksi. Kerromme posterissa hankkeen
etenemisestä ja tähänastisista kokemuksista.•
122
93.
Tuulikki Grönberg, sh, TtK, TtM-opiskelija,
Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö
Tutkimukseni lähtökohtana oli eräässä suurehkossa suomalaisessa kaupungissa vuosina
2009–2012 toteutettu kolmivuotinen projekti, jonka kohderyhmänä olivat ikääntyneet maahanmuuttajat. Sen eräänä tavoitteena oli kehittää
muistikuntoutusta vastaamaan heidän tarpeitaan,
edeltäneen projektin havaintoihin perustuen.
Tarkoitus ja tutkimustehtävä
Ikääntymisen myötä kasvaa myös riski sairastua
johonkin muistisairauteen. Ennusteiden mukaan
ne lisääntyvät huomattavasti lähivuosikymmenien aikana. Maahanmuuttajien muistisairaudet
ovat kulttuuri- ja kielierojen vuoksi todennäköisesti vieläkin suurempi haaste kuin kantasuomalaisten keskuudessa. Tarkoituksena oli kuvata,
miten maahanmuuttajavanhusten muistikuntoutusta toteutettiin sekä etsiä keinoja, joilla voitaisiin tukea ikääntyvän maahanmuuttajan hyvää
ja tasapainoista vanhenemista ja toisaalta estää
elämänlaadun heikkenemistä.
Tutkimusaineiston keräsin käyttäen etnografista lähestymistapaa. Tutkimuksen perusaineisto
koostui projektin muistikuntoutusryhmien havainnoinneista. Tämän jälkeen haastattelin sekä
ryhmiin osallistuneita ikääntyneitä että ryhmänohjaajaa ja muita maahanmuuttajien kanssa
työskenteleviä asiantuntijoita. Kenttäpäiväkirjamerkintäni täydensivät ja syvensivät havainnointi- ja haastatteluaineistojen tuottamaa tietoa.
Aineiston analysoin aineistolähtöisesti sisällönanalyysia käyttäen.
Keskeiset tulokset ja johtopäätökset
Osallistujat viihtyvät muistikuntoutusryhmissä.
He keskustelivat vilkkaasti toistensa kanssa venäjäksi, välillä iloisesti nauraen sekä osallistuivat
ryhmätoimintaan innokkaasti jokaisella tapaamisella. Havaintojeni ja haastattelujen perusteella
kenelläkään ei ollut muistisairautta tai muistamisongelmia, joten muistikuntoutusryhmä osoittautui aivoja virkistäväksi, ennaltaehkäiseväksi
toiminnaksi. Sekä ryhmäläisten että asiantuntijoiden haastattelut vahvistivat päätelmäni. Ryhmissä käytiin mielellään ja vapaaehtoisesti juuri siksi,
että niissä sai keskustella venäjän kielellä, pelata,
jumpata ja laulaa yhdessä ihmisten kanssa, joilla
on samankaltainen elämänhistoria, yhteiset sosiokulttuuriset kokemukset ja toisiaan vastaava
nykyinen elämäntilanne.
Tulokset osoittavat, että ikääntyneiden hyvän ja laadukkaan elämän yksi tärkeä osa on
sosiokulttuurinen toiminta. Sitä tarjottaessa on
otettava huomioon ihmisten yksilöllisyys, kokemuksellinen ja kulttuurinen erilaisuus ja etninen
tausta. Ryhmätoiminnassa käytettävällä kielellä on merkitystä sekä identiteetin tukemisen,
että yhteisten kokemusten jakamisen kannalta.
Toisaalta asuinmaan kielen oppiminen on maahanmuuttajavanhuksille tärkeää arjessa selviytymisen kannalta, joten jokaiseen tapaamiseen
olisi liitettävä myös suomen kielen opiskelua.•
OSA III
Maahanmuuttajavanhusten muistikuntoutus
123
94.
Maija-Liisa Aronpää, VTM, sosiaalialan koulutusohjelman lehtori; Hannele Lampo,
KM, fysioterapian koulutusohjelman lehtori ja Elina Vuorio, VTM, projektipäällikkö,
Turun ammattikorkeakoulu
Pumppu-hanke: Kotihoito vanhustyön sydämenä
ja kotiin vietävät palvelut yhteistoiminta-alueella
Pumppu-hanke on ylimaakunnallinen teemahanke (toteutetaan 1.5.2011–31.5.2014), jossa
edistetään ja kehitetään kansalaislähtöisiä monituottajamalleja hyvinvointipalveluissa. Tavoitteena on uudistaa hyvinvointipalveluita sekä
tapaa, jolla niitä tuotetaan. Hankkeessa edistetään alueiden välistä tiedon ja hyvien käytäntöjen
levittämistä.
Turun ammattikorkeakoulun toteuttamassa Pumppu/ TEHU-osahankkeessa kehitetään
alueellisia hyvinvointipalvelurakenteita. Kotihoito vanhustyön sydämenä ja kotiin vietävät palvelut -hankeosion tavoitteena on ollut rakentaa
1.1.2013 käynnistyneelle Liedon, Koski TL:n,
Marttilan ja Tarvasjoen sosiaalija terveystoimien yhteistoiminta-alueelle (Härkätien sosiaalija terveyspalvelut) sosiaalija terveystyön sekä
kuntien sektorirajat ylittäviä ikäihmisten kotiin
annettavia palvelumalleja.
Yhteistoiminta-alueen kunnille on rakennettu yhteisiä kotihoidon palveluja ja sovittu niiden
ehdoista ja maksuista. Hanketoiminnan myötä
on myös selkiytetty seudullisia palvelumalleja
ja -prosesseja sekä pyritty tavoittamaan kustannustehokkuutta ja ylläpitämään asiakastyytyväisyyttä. Palveluiden yhteisen mallintamisen
kautta on tehty hyvää yhteistyötä kuntien välillä, asiakkaiden tarpeita vastaavia ja tasapuolisia
palveluita tarjoamalla. Mallintamisella on pyrit-
ty tuomaan läpinäkyvyyttä ja selkeyttä tarjottavien palveluiden periaatteista ja saatavuudesta.
Palvelujen mallintamista ja uusien käytäntöjen
muodostamista on kehitetty monialaisissa, yhteistoiminta-alueen työntekijöistä koostuvissa
kehittämistyöryhmissä, niin sanotuissa teematiimeissä. Vuoden 2013 aikana oli käynnissä kolme teematiimiä: 1) kotihoidon kriteerit ja maksut
2) kotihoidon kotiutustoiminnan prosessi ja 3)
kotihoidon palvelutarpeiden arviointi. Yhteistoiminta-alueen kotihoidon koko henkilöstö oli
syksyllä mukana työstämässä edellä mainittuja
teemoja. Henkilöstölle järjestettiin syksyllä 2013
ja keväällä 2014 Yhteistyöllä eteenpäin -työpajapäiviä, joiden tavoitteena oli osallistaa kaikki
kehittämistyöhön ja sitouttaa heitä jo prosessin
alkuvaiheista lähtien yhdessä muodostettuihin
toimintamalleihin.•
Lisätietoja:
Turun ammattikorkeakoulu, Terveys
ja hyvinvointi -tulosalue, TKI-toiminta
Maija-Liisa Aronpää, p. 044 9074 540,
maija-liisa.aronpaa (at) turkuamk.fi;
Hannele Lampo, p. 044 9074 545,
hannele.lampo (at) turkuamk.fi;
Elina Vuorio, p. 040 3550 526,
elina.vuorio (at) turkuamk.fi
www.pumppu-hanke.blogspot.com
124
95.
Minna Launonen, sh (AMK), esh, TtK, TtM-opiskelija; Tarja Kvist, TtT,
yliopistotutkija, hoitotieteen laitoksen varajohtaja ja Raija Mäntynen, TtT, tutkija,
Itä-Suomen yliopisto
Vaikka vanhusten määrä väestöstä kasvaa, he
ovat ja tulevat olemaan entistä vireämpiä niin
henkisesti kuin fyysisestikin yhä pidempään.
Eläkkeelle siirtyy yhä terveempiä ja toimintakykyisempiä ikäluokkia. Vanhustyön painoarvon kohottaminen on inhimillisesti katsottuna arvokasta,
mutta samalla myös taloudellisesti vaikuttavaa.
Vanhuksia hoidetaan niin pitkäaikaishoidossa, avoterveydenhuollossa kuin myös sairaaloissa ja päivystyspoliklinikoilla. Näillä kaikilla
sektoreilla sairaanhoitajilla on oltava tiedot ja
käsitys siitä, mitä hyvä hoito vanhuksen kohdalla tarkoittaa. Aikaisemman kansainvälisen
tutkimuksen mukaan sairaanhoitajat ovat tietoisia vanhusten itsemääräämisoikeuteen ja
yksilöllisyyteen liittyvistä seikoista. Myös vanhuksen fyysisen aktiviteetin tukemista pidetään tärkeänä. Puutteita tiedoissa on sen sijaan
ravitsemuksen ja lääkehoidon osaamisessa.
Merkittävä este hyvän hoidon antamiselle oli tulosten mukaan ajan ja resurssien puute.
Vanhusten määrän lisääntyessä huomio
kääntyy siis hoidon laatuun. Tämän tutkimuksen
tarkoituksena on selvittää, miten sairaanhoitajat
kuvaavat vanhusta henkilönä ja hänelle annettavaa hyvää hoitoa sekä mitkä tekijät edistävät tai
estävät hyvän hoidon toteutumista terveyskes-
kuksen akuutilla vuodeosastolla. Tavoitteena on
saada käsitys siitä, minkälaista ikääntyneen tai
iäkkään henkilön hyvä hoito on sairaanhoitajien
kuvaamana.
Saatu tieto auttaa kehittämään vanhustenhoidon laatua.
OSA III
Sairaanhoitajien kuvauksia vanhusten hyvästä hoidosta
terveyskeskuksen vuodeosastolla
Tutkimuskysymykset
1. Miten sairaanhoitajat kuvaavat vanhuksen?
2. Millaista on vanhuksen hyvä hoito
sairaanhoitajien kuvaamana?
3. Mitkä tekijät edistävät vanhuksen hyvän
hoidon toteutumista?
4. Mitkä tekijät estävät vanhuksen hyvän
hoidon toteutumista?
Tutkimusaineisto kerätään kymmeneltä sairaanhoitajalta tammi–helmikuussa 2014. Aineiston
keräämisessä käytetään puolistrukturoitua teemahaastattelua. Teema-alueet ovat vanhuskäsitteen määrittely, hyvän hoidon määrittely sekä
hyvää hoitoa edistävien ja estävien tekijöiden
määrittely. Aineisto analysoidaan sisällönanalyysillä. Tutkimustulokset ovat saatavilla toukokuussa 2014, ja ne esitetään kongressissa.
Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksen tutkimusohjelmaa.•
125
96.
Elina Karvinen, TtL ja LitM, ohjelmajohtaja; Pirjo Kalmari, VTM ja ft,
ohjelmakoordinaattori; Laura Sormunen, ETM ja LitK, suunnittelija
ja Anne Honkanen, LitM, viestintäsuunnittelija, Ikäinstituutti
Liikkeellä voimaa vuosiin
Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma
Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyviä maita.
Liikunta on tärkeää ikäväestön terveyden, liikkumiskyvyn, mielen hyvinvoinnin ja muistin tukemisessa. Tutkimusten mukaan ikäihmisten fyysinen
aktiivisuus, kuten kävely on vähenemässä ja vain
harva liikkuu liikuntasuositusten mukaisesti. Erityisesti voima- ja tasapainoharjoittelu on vähäistä.
Valtakunnallisen Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelman ohjausryhmä laati
Ikäihmisten liikunnan kansallisen toimenpideohjelman (OKM julkaisuja 2011:30), jonka päätavoitteena on lisätä terveytensä kannalta liian
vähän liikkuvien ikäihmisten tasa-arvoisia mahdollisuuksia liikkua nykysuositusten mukaisesti.
Lähtökohtana on fyysisen aktiivisuuden lisääminen, arkiliikuntaa sekä liikunnan omaehtoista tai
ohjattua harrastamista yhdistäen.
Toimenpideohjelman kohderyhminä ovat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat a) 60+
eläkkeelle siirtyvät/siirtyneet b) 75+ itsenäisesti
asuvat, joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia
sekä c) kotihoidon, palveluasumisen tai pitkäaikaisen laitoshoidon piirissä olevat ikäihmiset.
Ikäinstituutti koordinoi ohjelman toteutumista yhteistyössä ohjausryhmän ja heidän
taustatahojensa viestijöiden kanssa. Toimenpide-ehdotusten käyttöönottoon kutsutaan ikäihmisten liikunnan päättäjiä ja toimijoita julkiselta,
kolmannelta ja yksityiseltä sektorilta. Koordinointia rahoittavat Raha-automaattiyhdistys,
opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaalija
terveysministeriö.
Toimintatapa
Toimenpideohjelma esittää 16 ehdotusta, joissa
tuodaan esille tarve kehittää liikkumisympäristöjä, lisätä liikuntaneuvontaa ja ohjattua liikuntatoimintaa. Myös tiedon jakaminen ja osaamisen
vahvistaminen ikäihmisten terveysliikunnasta on
tärkeää. Ohjelman toteutus käynnistettiin joulukuussa 2013 Ikäihmisten liikunnan foorumissa.
Tilaisuudessa käynnistettiin ikäihmisten liikunnan hyväksi tehtävien lupausten kerääminen ja
avattiin verkostoon ilmoittautuminen verkkosivujen kautta.
Vuonna 2014 järjestetään kuusi alueellista seminaaria, joissa kootaan verkostoja ikäihmisten
kolmen kohderyhmän ympärille, jaetaan tietoa
ja esitellään hyviä toimintatapoja. Alueseminaarien ja verkostoista nousevien tarpeiden pohjalta
valitaan kohderyhmittäin keskeisimmät toimenpide-ehdotukset. Niiden toteutumista tuetaan
verkostotyöllä, jota Ikäinstituutti koordinoi.
Yhteenveto
Ehdotusten toimeenpanoa edistetään toimenpideohjelmassa verkostomaisella työtavalla. Tuloksia verkostojen kasvusta ja käynnistyneistä
toiminnoista esitellään kongressissa.
Toimintatapojen valinta ja käyttöönotto
edellyttävät poikkisektorista yhteistyötä, tiedonvälitystä ja resurssien yhdistämistä niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisesti.
Ikäihmisten näkemykset ovat keskeisiä, kun toimintoja kehitetään.•
126
97.
Noora Juvonen, projektipäällikkö ja
Päivi Karhunen, toimialajohtaja, Miset Oy
Ikääntyneillä on tarpeita palveluille, joita he tarvitsevat ennen kuin pääsevät kunnallisten vanhuspalvelujen piiriin. Tarvittava apu voi olla apua
arkipäivän askareiden hoitamiseen, tukea ja
seuraa kävelylenkille, apua suursiivoukseen tai
esimerkiksi pientä nikkarointia liikkumisen mahdollistamiseksi omassa kodissa. Kaikkia mahdollisia kotona asumista tukevia palveluja ei ole
vielä edes keksitty.
Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy toteutti Muotoillut palvelut -hankkeen, jossa luotiin
uusia kotiin vietäviä hoivapalveluja palvelumuotoilun keinoin. Uusille hoivapalveluille on suuri tarve. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan
yli 65-vuotiaiden määrä lisääntyy maakunnan
kaikissa kunnissa seuraavan parinkymmenen
vuoden ajan. Vuoteen 2030 mennessä Etelä-Savossa on 50 000 yli 65-vuotiasta, mikä merkitsee
13 000 ikääntynyttä enemmän kuin vuonna 2011.
Valtakunnallisten sosiaalija terveyspoliittisten
linjausten mukaan 91–92:n yli 75-vuotiaan sadasta olisi tulevaisuudessa asuttava kotona. Uusia
palveluja tarvitaan mahdollistamaan tämä.
Kehittämistyössä hyödynnettiin palvelumuotoilun menetelmiä. Palvelujen suunnittelussa
korostuu tällöin ymmärrys siitä, mitä asiakkaat
kokevat palvelun aikana ja miten he palvelua
käyttävät. Palveluaihioiden soveltumista myyntiin testattiin käytännön hoitotyössä ennen käyttöönottoa. Kehittämisprosessin aikana yrityksiin
karttui uutta palvelumuotoilun osaamista, jota
yritykset voivat jatkossa hyödyntää uusia palveluja kehittäessään.
Hankkeessa syntyneet palvelut on kohdistettu pääosin yli 70-vuotiaille asiakkaille. Palvelut
ovat usein niitä, joita tarvitaan ennen kunnallisten palvelujen piiriin pääsemistä. Uudet palvelut
myös tukevat asiakkaiden itsenäisen suoriutumisen ja toimintakyvyn ylläpitoa. Asiakkaat tai
heidän omaisensa ovat valmiita maksamaan kyseisistä palveluista itse. •
OSA III
Palvelumuotoilun keinoin uusia kotiin vietäviä palveluja
Hankkeeseen osallistuneet yritykset
Hius & Hoiva Zelinda, HoivaHovi Oy,
H10 Kymppipalvelu Oy, Mikkelin Kuntopalvelu,
Mikkelin Hoivapalvelu Pelakuu Oy,
Tmi Sipri Sirkka Ylönen
Hankkeessa luodut palvelut
3 kuntoa ja toimintakykyä ylläpitävää palvelua
2 kodin turvallisuuden ja viihtyisyyden varmistavaa palvelua
1 kokonaisvaltainen huolenpitopalvelu
Hankkeen toteuttaja
Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy
Toteutusaika: 2.5.2013–28.2.2014
Rahoittajat: EU:n Euroopan sosiaalirahasto,
Etelä-Savon ELY-keskus, Mikkelin seudun
kunnat ja hankkeeseen osallistuneet yritykset
Lisätiedot: www.miset.fi/muotoillut_palvelut
127
98.
Heli Starck, TtM, ft, suunnittelija; Minna Säpyskä-Nordberg, KM, ft, suunnittelija
Iäkkäiden ulkoilu lisääntyy Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa
Voimaa vanhuuteen – iäkkäiden terveysliikuntaohjelman (2005–2014) tavoitteena on ottaa
käyttöön hyviä toimintatapoja ikäihmisten ulkoiluun. Käyttöönottoa tuetaan Ikäinstituutin
mentoroinnilla.
Säännöllinen ulkoilu kuuluu hyvään vanhuuteen. Se virkistää mieltä, parantaa liikkumisvarmuutta ja auttaa säilyttämään itsenäisyyttä.
Ulkona liikkuminen edistää osallisuutta ja on iäkkäiden tärkein harrastus. Yli puolella 75 vuotta
täyttäneistä naisista ja yli kolmanneksella miehistä on vaikeuksia suoriutua puolen kilometrin
kävelystä. Haastavat reitit, tasapainovaikeudet,
kaatumisen pelko ja kävelykaverin puute ovat
usein ulkoilun esteenä.
Ulkoilun hyvien toimintatapojen käyttöönotto
Ulkoiluystävätoiminta Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutus antaa
valmiudet kouluttaa ystäviä ikäihmisille, jotka
eivät yksin pääse ulos. Ulkoilureitit suunnitellaan iäkkään tarpeiden ja toiveiden perusteella – yhdessä voidaan käydä asioilla tai tutustua
mielipaikkoihin. Ulkoiluystävä ja iäkäs tekevät
kirjallisen sopimuksen, jossa ystävä sitoutuu
noudattamaan vapaaehtoistyön yleisiä periaatteita ja iäkäs ulkoilemaan omalla vastuullaan.
Yhdessä sovitaan ulkoilun säännöllisyydestä ja
jakson pituudesta.
Ohjatut ulkoiluryhmät Ulkoiluryhmiä voivat järjestää esimerkiksi kunnan liikuntatoimi, palvelutalot ja järjestöt. Ryhmät tarjoavat
elämyksiä ja sosiaalisia kontakteja. Ulkoiluystäville ne tarjoavat yhteisöllisen vaihtoehdon ulkoiluapuna toimimiselle. Ryhmä kokoontuu
säännöllisesti keskeisellä paikalla. Tarvittaessa
ulkoiluystävät hakevat iäkkäät kotiovelta. Vaihtoehtoina on erimittaisia ja -vauhtisia lenkkejä,
joiden varrelta löytyy penkkejä ja muita levähdyspaikkoja. Talviaikaan voi kävellä lämmitetyllä jalkapallokentällä. Kävelylenkit voidaan teemoittaa
luonto- tai kulttuurikävelyiksi.
Vie vanhus ulos -kampanja Vuosittaisen,
noin kolme kuukautta kestävän, haastekampanjan tavoitteena on edistää toimintakyvyltään
heikentyneiden iäkkäiden säännöllistä ulkoilua
turvallisessa seurassa, vuodenajasta riippumatta. Yksityishenkilöt ja yhteisöt osallistuvat kampanjaan ulkoilemalla iäkkään kanssa, kirjaamalla
ulkoilukerrat verkkosivuille, kertomalla ulkoilukokemuksestaan ja haastamalla muut toimijat
mukaan. Sivustolla näkyy reaaliaikaisesti ulkoilukertojen lukumäärä sekä uusimmat ulkoilutarinat.
Kampanja sai vuoden 2012 Innopalkinnon.
Tuloksia ja päätelmät Voimaa vanhuuteen
-kunnissa (38) on lisätty iäkkäiden ulkoilua. Vuonna 2010 ohjattuja ulkoiluryhmiä oli seitsemän,
vuonna 2013 jo 57. Ulkoiluapua oli tarjolla 34
kunnassa ja apua sai 2 078 ikäihmistä. Kolmena vuonna järjestettyyn Vie vanhus ulos -kampanjaan osallistui 25 Voimaa vanhuuteen -kuntaa
vuonna 2013. Kampanja on innostanut palvelutaloja ottamaan ulkoilun tavaksi, ja järjestöt ovat
tarjoutuneet ulkoiluavuksi.•
128
99.
Outi Honkanen, farmasian tohtori, laatupäällikkö; Marjo Vainio, farmaseutti, LHKA,
asiakkuuspäällikkö; Risto Suominen, proviisori, toimitusjohtaja, PharmaService Oy,
Espoonlahden apteekki, annosjakeluyksikkö
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu on toimintamalli, jossa apteekki tai sairaala-apteekki toimittaa potilaan lääkkeet kerta-annoskohtaisiin
pusseihin jaettuina 1–2 viikon erissä. Avohuollossa koneellista annosjakelua tehdään apteekkien välisenä sopimusvalmistuksena.
ANJA-annosjakeluyksikkö (PharmaService
Oy, Espoonlahden apteekin annosjakeluyksikkö,
www.pharmaservice.fi), on toiminut vuodesta 2001 lähtien ja palvelee yli 300 apteekkia ja
18 000 potilasta.
ANJA-yksikössä potilaan kokonaislääkitys
(sekä annosjakeluun tulevat että muut lääkkeet)
tarkastetaan interaktio-ohjelmalla aina ennen
palvelun aloittamista ja jokaisen lääkitysmuutoksen yhteydessä. Mahdollisista päällekkäi-
syyksistä ja haitallisista interaktioista lähetetään
raportti apteekkiin, joka ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin. Lääkityksen tarkastuksen merkitystä selvitettiin ANJA-yksikössä kirjaamalla
annosjakelutilauksissa esiintyneet interaktiot ja
muut lääkitysvirheet 8 viikon ajalta. Tänä aikana
tilauksia tuli yhteensä noin 48 800 kappaletta.
OSA III
Lääkityksen tarkistus koneellisessa annosjakelussa
parantaa potilasturvallisuutta
Tilauksista löytyi yhteensä 79 tapausta
(0,16 %), joista raportoitiin apteekille:
•• D-luokan interaktiot, 39 kpl
•• C-luokan interaktiot, 29 kpl
Selvityksen perusteella annosjakelutilauksen interaktiotarkastus on tarpeellinen ja lisää merkittävästi lääkitysturvallisuutta.•
129
100.
Minna Stolt, TtT, jalkaterapeutti (AMK),
yliopisto-opettaja, Turun yliopisto, hoitotieteen laitos
Kaikenikäisten jalkaterveyttä edistetään ohjauksella ja neuvonnalla
Terveet jalat ovat osa ihmisen kokonaisterveyttä, ja ne muodostavat liikkumisen ja toimintakykyisyyden perustan. Suomen Jalkojenhoitaja- ja
Jalkaterapeuttiliitto ry (SJJL) on jäsenjärjestönä
maailmanlaajuisessa jalkaterapeuttien kattojärjestössä, International Federation of Podiatrists
(IFP). Se lanseeraa toukokuun jalkakuukaudeksi
joka vuosi, ja sillä on aina jokin tietty teema tai
aihealue. Jokaisen maakohtaisen liiton on tarkoitus ideoida ja toteuttaa kuukauden teemaan
liittyviä ilmaisia – yleisötapahtumia, tietoiskuja ja lehtikirjoituksia. Aikaisempina vuosina teemoina ovat olleet mm. ääreisverenkiertohäiriöt
alaraajoissa (vuonna 2010), nivelrikko (2011),
jalkaterän alueen biomekaaniset muutokset
(2012), ikääntyneiden jalkaterveys (2013) ja
tänä vuonna varpaankynsien ja jalkaterän ihon
terveys. Tavoitteena on lisätä kansalaisten tietoutta jalkaterveyden merkityksestä ja hoidosta
sekä tutustua jalkojenhoitajan ja jalkaterapeutin
ammattiin.
Menetelmät
Jalkaterapian oppilaitokset ja yksittäiset ammatinharjoittajat ovat osallistuneet kuukauden teeman esittelyyn ja tapahtumien järjestelyyn. SJJL
ry järjesti vuonna 2012 yhteistyössä Metropolia
Ammattikorkeakoulun kanssa jalkapäivän, jossa osallistujat pääsivät kokeilemaan terveellistä
paljasjalkakävelyä koulun urheilusaliin rakennetulla radalla. Sen lisäksi jalkaterapeuttiopiskelijat
ohjasivat kävijöitä jalkaterveyden hoidossa, kenkien valinnassa ja jalkavoimistelussa. Vuonna
2013 puolestaan Mikkelin ammattikorkeakoulun
Savonlinnan kampuksen jalkaterapeuttiopiskelijat järjestivät alueen ikääntyneille teemapäivän
oppilaitoksessa, jossa arvioitiin jalkaterveyttä ja
esiteltiin erilaisia omahoitomenetelmiä. SJJL on
helpottanut jäsenistönsä toimintaa kuukauden
aikana ja valmistanut mm. PowerPoint-esityksiä
heille luentomateriaaliksi.
Tulokset
Tapahtumat ovat keränneet osallistujia monipuolisesti eri aloilta ja eri ikäryhmistä. Osallistujia on
kiinnostanut erityisesti kenkien merkitys jalkaterveydelle ja jalkaterveyden hoidon uudet menetelmät. Ohjaus ja neuvonta jalkojen omahoitoon on
korostunut useana vuonna, mikä osoittaa väestön kiinnostuksen jalkaterveyttä kohtaan.
Johtopäätökset
Jalkakuukausi on toimiva tapa lisätä kansalaisten tietoisuutta jaloista ja niiden merkityksestä.
Sen viettämistä jatketaan tulevaisuudessa maailman jalkaterapian kattojärjestön teemojen mukaisesti. SJJL ry kannustaa jäsenistöään vielä
aktiivisempaan toimintaan kuukauden aikana ja
tuottaa materiaalia jäsenistön käyttöön. Tulevien
jalkakuukausien aikana toimintaa pyritään laajentamaan myös eri alueiden terveydenhuolto-organisaatioihin, työpaikoille ja oppilaitoksiin. •
130
101.
Anne Hietanen, projektledare och Gunilla Kulla, överlärare, Yrkeshögskolan Novia
Sinikka Palosaari, lektor och Pirjo Peltomäki, lektor, Vaasan ammattikorkeakoulu
Reijo Malkamäki, beredningschef och Eevi-Kaisa Yrjölä, projektkoordinator, SPEK
Bakgrunden till projektet grundar sig på de utmaningar som uppstår med en åldrande befolkning samt de begränsade resurser som är i
samklang med nationella och regionala mål att
äldre skall bo hemma i allt större utsträckning.
Projektets övergripande syfte är att utveckla nya innovativa lösningar som stöder och
förlänger äldres hemmaboende samt aktivt åldrande. Projektet är ett tvärvetenskapligt samarbetsprojekt mellan Yrkeshögskolan Novia,
VAMK, Räddningsbranschens Centralorganisation i Finland (SPEK). Projektet är tvåspråkigt.
Projektets specifika syften är att kartlägga
genom befintliga metoder och genom evidens
hur man befrämjar och stöder äldre personer
hemmaboende, säkerhet och aktivt åldrande.
Till målgrupperna hör yrkeshögskolestuderande inom hälso- och socialvård, äldre, närståendevårdare, samt professionella och personer
inom tredje sektorn som arbetar bland äldre.
Metoderna som används i projektet är
webenkät till yrkesverksamma inom äldre-
vården, separata workshops för de äldre,
anhörigvårdare och professionella och frivilliga. Dessutom anordnas säkerhetsskolning i
form av föreläsningar och praktiska övningar i en ”rullande bostadslägenhet inrymd i en
lastbilssläpvagn”.
De preliminära resultaten från webenkäten
pekar på att säkerhetsfrågor inte har fått tillräckligt med uppmärksamhet under välfärdsfrämjande hembesök riktade till äldre. Det finns
inte heller ett färdigt system för hur man rapporterar om säkerhetsbrister i hemmen. Därutöver
uppgavs det att det saknas tillräckligt med aktiviteter bland i kommunerna för de äldre och ett
förslag om ett behov av ett ökat antalet hembesök. Man rekommenderade en ökad satsning på förebyggande- och social verksamhet.
Överlag angavs ett önskemål om ett förbättrat
samarbete mellan aktörer inom äldrevård- och
omsorg, anhöriga och de äldre själva.•
OSA III
Projektet Hemma bäst – Kotona paras (2013–2014)
131
102.
Raija Tahvonen FT, prof.; Eila Järvenpää FT, erikoistutkija ja Tuomo Tupasela ETM,
vanhempi tutkija, MTT; Helena Kautola TkT, tutkimusjohtaja; Tiina Mäenpää TtT,
yliopettaja ja Tuija Pirttijärvi ETT, yliopettaja, HAMK
OPTIFEL – Optimised food products for elderly population
OPTIFEL-hankkeen (2013–2017) päämääränä on
parantaa ikääntyneiden ravinnon ravitsemuksellista laatua. Kun ravintoainesisällön lisäksi kiinnitetään huomiota tuotteiden aistittavaan laatuun
ja pakkauksiin, ravintoaineet saadaan tuotteista käyttöön. Hanketta rahoitetaan EU:n 7. puiteohjelman KBBE-ohjelmasta ja sitä toteuttaa 26
tutkimus- ja yrityspartneria kymmenessä Euroopan maassa. Hanketta koordinoi INRA (Ranska). Suomesta hankkeeseen osallistuvat Maa- ja
elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT sekä
Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu HAMK.
Tavoitteet
•• Laatia tuotteiden laatuun liittyviä määrittelyjä,
jotka vastaavat ikääntyneiden ravintotarpeita
ja odotuksia tuotteiden ominaisuuksien
suhteen.
•• Tuottaa hedelmä-, marja- ja vihannestuotteiden konsepteja, jotka perustuvat em.
määrittelyihin.
•• Valmistaa konseptien perusteella maukkaita
ja ravintorikkaita koe-elintarvikkeita, joiden
kehityksessä raatina on ikääntyneitä
henkilöitä.
•• Laajentaa hedelmä-, marja- ja
vihannesraaka-aineiden käyttöä valmisteissa
ja laajentaa tarjolla olevaa tuotevalikoimaa.
Odotettavissa olevat tulokset
Hanke alkoi syksyllä 2013. Euroopan maissa on
koottu ikääntyneistä koostuvia kuluttajaryhmiä.
Ikääntyneiltä on yksittäisten henkilöiden haastatteluina tai ryhmäkeskusteluna tiedusteltu vihannes-, hedelmä- ja marjatuotteiden käytöstä
ja mieltymyksistä sekä pakkauksien käytettävyydestä. Tulokset valmistuvat vuoden 2014 aikana.
Eri maissa on melko erilaiset ravitsemussuositukset. Osallistuvista maista ja laajemminkin
kerätään tietoa ravitsemussuosituksista ja -tutkimuksista, joista koostetaan suositukset, erityisesti ikääntyneille tarkoitetuista ruokavalioista.
Tietoja hyödynnetään ikääntyneille tarkoitettujen tuotekehityskonseptien ja uusien tuotteiden,
valmistusprosessien ja pakkausten suunnittelussa ja toteutuksessa, myös hankkeen aikana.
Laajakantoisempana tuloksena toivomme,
että erityisesti Suomessa ruokavaliossa käytettävien kasviperäisten raaka-aineiden valikoima monipuolistuu sekä kasvisten, hedelmien
ja marjojen käyttömäärä nousee ainakin ravitsemussuositusten tasolle. Näillä toimilla pitäisi
tutkimusten mukaan olla positiivista vaikutusta
ihmisten hyvinvointiin ja terveydentilaan.•
132
103.
Maarit Patama-Jussila, proviisori, Hyvinkään 1. apteekki; Anne Lehtonen,
proviisori, Pharmac Finland Oy ja Leena Astala, apteekkari, Luvian apteekki
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu on palvelu, jossa asiakas saa apteekista kahden viikon
lääkkeet annospusseihin jaettuna. Annosjakelun on todettu lisäävän lääkitysturvallisuutta.
Annospusseihin on merkitty selkeästi asiakkaan
nimi, ottoajankohta ja lääkkeiden nimet. Jokaisen lääke-erän yhteydessä asiakas saa ajan tasalla olevan annostuskortin. Lääkkeet jaetaan
lääketehdasolosuhteissa hygieenisesti, ja laatupoikkeamat ovat harvinaisia.
Toimintamalliin liittyy riskikohtia, joista voi
aiheutua potilaalle haittaa. Poikkeamariskien
tunnistaminen on tärkeää, jotta ne voidaan huomioida ja estää. Tämän tutkimuksen tavoitteena
oli selvittää koneellisen annosjakelun eri vaiheiden riskikohtia lääkitysturvallisuuden kannalta.
Menetelmä
Kohderyhmänä olivat apteekkien koneellista
annosjakelutyötä tekevät farmaseutit sekä annosjakelutyöhön osallistuvat hoitajat. Tutkimus
toteutettiin teemahaastatteluna kolmessa apteekissa ja kolmessa hoitoyksikössä. Yhteensä haastateltiin kahdeksaa farmaseuttia ja 13
hoitajaa. Haastattelut toteutettiin pääosin ryhmähaastatteluna. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja
tulokset analysoitiin aineistolähtöisesti.
Tulokset
Annosjakelun aloitus uudella asiakkaalla ja lääkitysmuutosten toteutuminen olivat yleisimmin
mainitut riskikohdat. Aloitusvaiheessa asiakkaan täydellisen ja ajantasaisen lääkitystiedon
saaminen apteekkiin koettiin selkeäksi riskiksi.
Esille nousi huoli lääkityskortin tiedoista, onko
kaikki asiakkaalla käytössä olevat lääkkeet,
myös itsehoitolääkkeet kirjattu.
Riskin aiheuttajaksi koettiin myös se, että
asiakkaalla on usein aloitusvaiheessa käytössä sekä dosetti että annospussit. Jäljellä olevat
lääkkeet jaetaan dosettiin ja osa lääkkeistä on
jo siirtynyt annospusseihin. Apteekissa riskikohdaksi mainittiin asiakkaan lääkitystietojen kirjaaminen annosjakeluohjelmaan.
Annosjakelun toteutusvaiheessa koettiin riskiksi lääkemuutosten ilmoittaminen apteekkiin ja
muutosten vieminen annosjakelutilaukseen. Apteekissa on myös varmistettava, että asiakkaalle
ei toimiteta samaa lääkeainetta sekä lääkepakkauksessa että annospusseissa. Tämä on riski
erityisesti silloin, jos asiakkaalle haetaan lääkkeitä eri apteekeista. Tarvittaessa käytettävien
lääkkeiden kohdalla on varmistettava niiden yhteensopivuus annosjaeltujen lääkkeiden kanssa
eli kuinka koko apteekin henkilökunta ohjeistetaan toimimaan annosjakeluasiakkaiden kanssa.
Tutkimuksessa todettiin, että koneellisessa annosjakelussa olevien asiakkaiden lääkeneuvonta on haasteellista. Sitä ei päästy aina
antamaan suoraan asiakkaalle eikä apteekista
toimitettu pakkausselostetta lääkkeiden mukana.
Annosjakeluun siirtyminen edellyttää toimintatapojen muutosta. Riskikohtien tunnistaminen
ja vastuiden selkeyttäminen auttavat luomaan
yhteiset turvalliset toimintatavat. Säännöllinen
yhteistyössä tapahtuva toiminnan arviointi ja
kehittäminen auttavat turvallisen lääkehoidon
prosessin rakentamista. Näin asiakas saa koneellisesta annosjakelusta parhaan mahdollisen
hyödyn ja turvallisen lääkehoidon.•
OSA III
Riskikohtien kartoitus koneellisen annosjakeluprosessin
eri vaiheissa
133
104.
Frank Ryhänen, projektipäällikkö
ja Anniina Pajunen, projektityöntekijä, Vantaa, Laurea-amk
Muu työryhmä: Katja Tikkanen, projektityöntekijä, Espoo; Katariina Raij, tutkija,
Teknologialainaamo; Paula Lehto, tutkija, Espoon kehitysympäristöt
ja Eeva Järveläinen, tutkija, Nuorten mobiilisovellus, Laurea-amk
Hyvinvointiteknologiatuotteita ja -palveluja eri-ikäisille
mHealth booster on ESR:n ja Uudenmaan
ELY-keskuksen rahoittama hanke, jonka Laurea-ammattikorkeakoulu (1.8.2013–31.12.2014)
toteuttaa. Siinä suunnitellaan ja toteutetaan kehitysympäristöjä, joissa hyvinvointiteknologiatuotteita ja -palveluja esitellään ja testataan ohjatusti
yhdessä asiakkaiden, yritysten ja asiantuntijoiden kanssa. Hankkeessa edistetään tuotteiden
ja -palveluiden jalkautumista tukemaan ihmisten
hyvinvointia, kuntoutumista, kotona selviytymistä ja elämänhallintaa.
Tavoitteet
•• Edistää ja kasvattaa hyvinvointitekno-
logiayritysten liiketoimintaa sekä lisätä
liiketoimintaosaamista.
•• Lisätä työpaikkoja hyvinvointiteknologiatoimialalle ja kohdentaa niitä vapaille ICT-osaajille.
•• Hyödyntää yritysten kehittämiä hyvinvointiteknologiaratkaisuja ja niiden tuomia mahdollisuuksia sekä mahdollistaa ratkaisuihin
tutustuminen ja niiden testaaminen.
•• Varmistaa tutkimuksen myötä henkilöstön
ja opiskelijoiden teknologiaosaaminen aidossa
toimintaympäristössä.
•• Tuottaa tutkimustietoa teknologiapohjaisten
ratkaisujen vaikuttavuudesta.
Hankkeen kehitysympäristöt ovat Soukan palvelukeskuksen Hyvinvointikioski ja kokeilupisteet,
Tapiolan terveysaseman Hyvinvointitorin kokeilupiste, Tikkurilan kirjaston Kokeilupiste ja Teknologialainaamo, sekä syrjäytymisvaarassa oleville
nuorille kehitettävä mobiilisovellus elämänhallinnan tukemiseksi.
Menetelmälliset ratkaisut
mHealth booster -hankkeen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, kehittää, suunnitella ja tuottaa
hyvinvointiteknologiaa hyödyntäviä kehitysympäristöjä sekä arvioida kehitysympäristöjen tuomat mahdollisuudet eri-ikäisten asiakasryhmien
hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja kotona selviytymisen tukemiseksi. Asiakaslähtöisissä kehitysympäristöissä yritykset voivat
esitellä tuotteitaan ja palvelujaan loppukäyttäjille ja asiantuntijoille ja saada palautetta käyttäjiltä.
Lähtökohtana on toimintatutkimus, jolloin eri
vaiheissa tuotetaan uutta tietoa ja toimintaa yhdessä toimijoiden kanssa. Se sopii tilanteisiin,
joissa pyritään muuttamaan jotakin ja samanaikaisesti lisäämään ymmärrystä ja tietoa toiminnasta ja muutoksesta.
Yhdessä asiakkaiden, asiantuntijoiden ja yritysten kanssa tuotetaan ja arvioidaan hyvinvointiteknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja
palvelujen soveltuvuus kotiympäristöissä. Samalla selvitetään myös tuotteiden ja palvelujen
käyttäjäsoveltuvuus. Hankkeessa selvitetään
myös minkälaista uutta osaamista asiakkaat,
asiantuntijat ja yrittäjät tarvitsevat uusien tuotteiden ja palvelujen jalkauttamiseksi.
Toimintatutkimuksessa suunnitellaan ja toteutetaan kehitysympäristöt, joita arvioidaan
vaikuttavuuden näkökulmasta. Vaikuttavuutta tarkastellaan 1) talouden ja uudistumisen
2) ympäristön 3) oppimisen ja osaamisen sekä
4) hyvinvoinnin näkökulmista.•
134
105.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkosto SOTERGO
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaverkosto SOTERGO
OSA III
Verkosto
•• Kokoaa ja välittää tietoa henkilöstön
ja potilaiden terveyttä ja turvallisuutta
edistävistä ergonomisista menetelmistä.
•• Edistää ergonomiaa käsittelevän teorian
ja käytännön vuoropuhelua.
•• Järjestää vuosittain kesäkuussa 2-päiväisen
verkostoseminaarin.
•• Ylläpitää www.sotergo.fi -verkkosivustoa,
jonka kautta voi myös liittyä verkoston
jäseneksi.
Verkostoon ovat tervetulleita sosiaalija terveyden huoltoalalla eri tehtävissä toimivat henkilöt
(mm. esimiehet, hoitotyöntekijät, kehittäjät, kouluttajat, tutkijat, apuvälineyritysten edustajat), jotka sitoutuvat noudattamaan verkoston arvoja ja
eettisiä toiminta -ohjeita. Vuoden 2014 alussa jäseniä oli noin 630, ja määrä lisääntyy tasaisesti.
Taustaa
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-verkosto perustettiin huhtikuussa 2004. Sen päätehtäväksi muotoutui tiedonvälitys jäsenistölle.
Verkoston alkuunpanijoita ja vahvoja kehittämisen ja ylläpidon taustavaikuttajia ovat edelleen
Työturvallisuuskeskus, Työsuojelurahasto, Työterveyslaitos, Sosiaali- ja terveysministeriö sekä
KT Kuntatyönantajat. Toimintaa ohjaa asiantuntijaryhmä, ja sitä hallinnoi Työturvallisuuskeskus.
Toiminnan pelisäännöt:
•• avoimuus
•• vastuullisuus
•• luottamuksellisuus
•• tasavertaisuus
•• sitoutuneisuus
•• osallisuus
•• vuorovaikutteisuus ja tiedonvälitys
135
106.
Anu Silvennoinen, projektikoordinaattori, Mervi Kanniainen, projektityöntekijä
ja Eija Myllymäki, projektityöntekijä, IkäArvokas-hanke, Kirkkopalvelut ry
Vanhuus ei ole uhka, yksinäisyys ja syrjäytyminen on
Kolmenkymmenen vuoden kuluttua lähes kolmasosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita – vanhusten määrä on kaksinkertaistunut nykyisestä.
Vanhuus ikäjaksona ei ole kaikilla samanlainen.
Yksinäisyys koettelee kolmannesta vanhuksista ja iän myötä yksinäisyyden kokemus vain lisääntyy. Tilastokeskuksen mukaan joka toinen
päivä yli 65-vuotias tekee itsemurhan. Vanhusten elinolosuhteet ja palvelut vaihtelevat.
Pienissä ja syrjäisissä kunnissa vanhustyön voimavarat ovat vähäiset, kasvukeskuksissa kunnat kamppailevat pystyäkseen palvelemaan
kasvavaa vanhusmäärää.
IkäArvokas – etsivän ja osallistavan vanhustyön hanke (2014–2016) on rahoitettu vuoden
2013 yhteisvastuukeräyksen tuotoilla. Kohderyhmänä ovat heikoimmassa asemassa olevat
yksinäiset ja syrjäytyneet vanhukset. Yksinäisyyden ja syrjäytymisen taustalla voivat olla päihdeja mielenterveysongelmat, leskeksi jääminen,
omaishoitajuus, muistisairaudet tai asumisen esteellisyys. Toiminnan lähtökohtana hankkeessa
on voimavaralähtöisyys.
Tavoitteena on etsiä koteihinsa yksin jääneitä
heikko-osaisia vanhuksia, selvittää heidän tilanteensa ja ohjata heitä palvelujen piiriin. Vanhusten
vertaistukihenkilöiksi koulutetaan vapaaehtoisia
aktiivisia vanhuksia. Vanhuksille kehitetään heidän tarpeistaan lähteviä vertaistoiminnan muotoja. Seurakuntien diakoniatyöhön tuotetaan
etsivään ja osallistavaan vanhustyöhön ja vertaistoimintaan liittyvää koulutusmateriaalia. Lisäksi kehitetään etsivään työhön työmenetelmiä
ja -välineitä. Yhteistyössä vanhusten löytämisessä toimivat arkiset toimintaympäristöt kuten apteekit, ruokajakelupisteiden työntekijät, taksit,
taloyhtiöt ja kaupat. Hankkeessa lisätään tietoisuutta yksinäisten ja eristäytyneiden vanhusten
kohtaamisesta ja avun tarpeesta arjen toimintaympäristöissä ja ammattilaisten keskuudessa.
Myös omaisten ja läheisten rooli on merkittävä.
Verkostoista on koottu pilottiseurakuntien
alueelle monialaiset kehittämisryhmät. Niiden
myötä pystytään tavoitteista tekemään kehittämistyötä ja saadaan vanhusten, ammattilaisten,
järjestöjen ja paikkakuntakuntakohtaisesti ”kentän ääni” kuulumaan kehittämistyössä riittävästi.
Yhdessä pilottiseurakunnassa on käynnistynyt Kuulolla-toiminta. Yksinäiset/syrjäytyneet
vanhukset tai heidän läheisensä voivat soittaa
aamulla luottamuksellisesti seurakunnan diakoniatyöntekijälle ja keskustella mieltään painavista asioista. Arkisiin toimintaympäristöihin
on koulutuksen jälkeen toimitettu yhteydenottokortteja jaettavaksi yksinäisille vanhuksille.
Korteissa kehotetaan ottamaan yhteyttä vanhustyöstä vastaavaan diakoniatyöntekijään. Kortin
voi myös laittaa maksutta postiin, jolloin vanhukseen otetaan yhteyttä. Lisäksi vapaaehtoinen on
kuvannut diakoniatyön arkea vanhustyössä, ja
valokuvista on järjestetty valokuvanäyttely.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Kirkkopalveluiden Kehittämiskeskus Tyynelän ja pilottiseurakuntien: Mikkelin, Varkauden, Pieksämäen,
Salon, Turku Katariinan ja Pöytyän diakoniatyön
kanssa.•
136
NÄYTTEILLEASETTAJAT
Yritys
Osasto
Ab HUR Oy
31
Attendo Oy
35
Avainsäätiö
25
Celia-kirjasto
10
Creativ Company Oy
14
Debora Oy
P1
Delipap Oy
P23
Doctagon Oy Ab
P15
DRA Consulting Oy
P10
Elsi Technologies Oy
26
Erja Raittinen Oy
11
Eventia Oy Vanhuus rokkaa
P18
22
Everon Oy
Fenno Medical Oy
5
Gerontologinen ravitsemus Gery ry
P17
Helsingin Seniorisäätiö
P4
HelsinkiMissio
P21
Ikäinstituutti
4
Iloinen Päivä Oy
21
Kauneusshop
12
Kuuloliitto ry
P5
Lahden kaupunki, Ikäpalo-hanke
28
Mainio Vire Oy
37
MediMattress Oy
P7
Omnia aikuisopisto
15
Pharmac Finland Oy
7
PharmaService Oy
29
Pro dosis Oy
P13
Raisoft Oy Ltd
P16
Respecta Oy
P11
SCA Hygiene Products Oy Ab
OSA III
Evendos Oy
30
Seniortek Oy
P12
Sirkulta.fi Tmi Sirkku Hannila
13
Sosiaali- ja terveysalan Tietopalvelu
P14
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Stiegelmeyer Oy
P6
23-24
Suomen Fysiogeriatria Oy
P22
34
Suomen Mielenterveysseura
32
Suomen sairaanhoitajaliitto ry
2
Turvallisen vanhuuden puolesta - Suvanto ry
P3
Tamro Oyj
P8
Tehy ry
1
Tunstall Oy
38
Turun ammattikorkeakoulu
Tutoris Oy
P9
UKK-instituutti
P19
Valio Oy
18
Vanhustyön keskusliitto
19
Verman Oy
P2
Yrjö ja Hanna Kodit
33
Lisäksi: Autot Citroën
137
Tehy_VV_210x148_2014-ilmo.indd 1
kuvat: Shutterstock & Jaakko Tähti
Elämän
tärkeisiin
hetkiin
24/04/14 14:15
Vanhustyön vastuunkantajat 2014 on moniammatillinen kansallinen
kongressi ja täydennyskoulutustapahtuma, joka järjestetään nyt
toisen kerran entistä laajempana. Asiantuntijaluentojen lisäksi
ohjelmassa on lyhyitä suullisia esityksiä, työnäytöksiä, postereita ja
alan ammatillinen näyttely.
Teemat
Turvallinen hoitopolku – Valvonnan näkökulmat – Kolmas sektori ja
omaishoito – Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen – Näkökulmia
turvallisuuteen - Ikäihmisten palvelujen tarpeet ja tarjonta –
Toimintakykyinen vanhuus kotihoidossa – Elämänlaatua
ja edunvalvontaa.
Kongressikirja on käytännöllinen muistijälki ja tietolähde
tapahtumasta ja se toimii jälkikäteenkin käsikirjana työpaikoilla
ja päätöksenteossa. Ohjelman lisäksi kirjassa on tiivistelmiä
esityksistä ja postereista.
Tapahtuman sisällön tuotanto
Suomen Bioanalyytikkoliitto, Suomen Farmasialiitto, Suomen
Fysioterapeutit, Suomen Röntgenhoitajaliitto, Suomen
sairaanhoitajaliitto, Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL,
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Suomen
Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ja Tehy.
Näyttely
Globex Oy, http://globex.fi
Tapahtuman suunnittelu ja järjestelyt
Tehy ry, www.tehy.fi
www.facebook.com/tehy.fi | www.twitter.com/tehy_ry
www.vanhustyonvastuunkantajat.fi