ikääntyneiden virtuaalipalvelut muuttuvassa toimintaympäristössä

IKÄÄNTYNEIDEN VIRTUAALIPALVELUT MUUTTUVASSA
TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄ SUOMESSA
Ari Heikkinen
TIIVISTELMÄ
Tässä
artikkelissa
toimintaympäristössä.
käsitellään
Artikkeli
ikääntyneiden
jakaantuu
virtuaalipalveluita
neljään
osioon.
muuttuvassa
Ensiksi
käsitellään
yhteiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Toiseksi
tarkastellaan kotihoidossa tapahtuneita muutoksia. Kolmantena esitellään Virtu-projektissa
keväällä ja alkukesällä toteutettujen väliarviointien keskeisiä tuloksia. Neljäntenä pohditaan
Virtu-kanavan ja laajemmin virtuaalisten palveluiden kehittämisen tulevaisuuden näkymiä.
Artikkelissa virtuaalisten palveluiden käsittely rajataan ensisijaisesti Virtu-projektin Virtukanavaan. Virtuaalisille palveluille ei liene olemassa selkeää, yksiselitteistä määritelmää.
Virtu-kanava
voidaan
määritellä
vuorovaikutteiseksi
ohjelmien
lähettämiseksi
ja
vastaanottamiseksi. Se mahdollistaa monenkeskisen ja kahdenkeskisen yhteydenpidon
käyttäjien välillä.
Virtu-projektissa on tehty merkittävää kehittämistyötä vuodesta 2010. Artikkelissa pohditaan
Virtu-kanavan mahdollisuuksia osana ennalta ehkäisevää kotihoitoa ja kotihoidon
työmenetelmien kehittämistä. Virtu-kanava kokeiluna tarjoaa ikääntyneille tilaisuuksia
osallistua monipuolisiin ohjelmalähetyksiin ja kahdenkeskisiin yhteydenpitoihin. Tämän
lisäksi Virtu-projektissa pyritään kehittämään yhdessä kotihoidon henkilöstön kanssa
kotihoidon työmenetelmiä.
Artikkelin ajallinen paikka on käynnissä olevassa Virtu-projekti ja projektin jälkeinen aika.
Tärkeää on Virtu-projektissa saatujen kokemusten hyödyntäminen ja toiminnan jatkuminen
tulevaisuudessa.
Tämän
voisi
mahdollistaa
muutama
vuosi
sitten
esiin
noussut
käyttäjäkeskeisyyttä korostava palvelumuotoilu. Joustavasti sovellettuna se lisää asiakkaan
osallisuutta häntä koskevassa palvelujen kehittämistyössä. Teknologian käytön vakiintumisen
myötä Virtu-kanava voi helpottaa työn kuormittavuutta ja tarjota uusia välineitä
asiakastyöhön.
1. YHTEISKUNNAN MUUTOS – SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN
MUUTOSTA
Virtu-kanavan toimintaympäristöä voi luonnehtia yhdellä sanalla – muutos. Koko Virtuprojektin olemassaolon perustelut on löydettävissä yhteiskunnallisesta muutoksesta ja siihen
liittyvistä
monitasoisista
ilmiöistä.
Sosiaali-
ja
terveyspalveluihin,
laajemmin
hyvinvointipalveluihin kohdistuu monenlaisia haasteita, jotka vaikuttavat palveluiden
järjestämiseen, tuottamiseen ja lopulta itse asiakkaan asemaan. Moniin haasteisiin on lähdetty
vastaamaan hankkeilla ja projekteilla. Elämme kehittämishankkeiden aikakautta!
Suomea kuten monia muita Euroopan maita koskee hyvinvointivaltion kasvun pysähtyminen.
Suomessa selkeä taitekohta on 1990-luvun talouslama. Talouskasvu hidastui merkittävästi ja
julkisen sektorin tulopohja heikkeni. Talouslaman ohella Euroopan unionin vaikutus alkoi
näkyä kansallisessa sosiaalipolitiikassa. Jäsenvaltiot sitoutuivat tasapainottamaan julkisen
talouden menoja. Keskustelua on siitä, onko hyvinvointivaltio tullut kehityksessään tiensä
päähän vai
onko hyvinvointivaltio vain
sopeutumassa muuttuneisiin
olosuhteisiin
perusrakenteensa säilyttäen (Hyvinvointi 2015-ohjelma, 15).
Yhteiskunta on moniarvoistumassa ja –mutkaistumassa. Samaan aikaa työmarkkinoilla
tapahtuu muutoksia. Keskeinen kysymys on, kuinka julkinen valta kykenee luomaan uuden
yhteisöllisyyden moniarvoistuvaan yhteiskuntaan ja vastaamaan kasvaviin ja eriytyviin
hyvinvointitarpeisiin. (Hyvinvointi 2015-ohjelma 17.)
Yhteiskunnallisen muutoksen kannalta merkityksellinen ja kasvava tekijä on väestön
ikääntyminen (esim. Kallio 2010, 19, 29; Toikko 2012,63). Monissa eri yhteyksissä on
todettu, että väestön ikääntyminen asettaa haasteita tulevaisuudelle turvata riittävän laajat ja
laadukkaat vanhuspalvelut. Jotta tähän päästäisiin palveluiden vaikuttavuutta, tehokkuutta ja
tuottavuutta tulee parantaa (Hyvinvointi 2015-ohjelma, 17). Sosiaali- ja terveyspalveluihin,
laajemmin hyvinvointipalveluihin, on kohdistettu samanlaisia vaatimuksia kuin mille tahansa
muulle palvelulle.
Suomen sosiaalipalvelujärjestelmä on kehittynyt vaiheittain vuosikymmenten kuluessa.
Palvelujärjestelmän kokonaisuuteen ovat vaikuttaneet taloudelliset heilahtelut, poliittiset
valinnat ja tietysti osaltaan yleinen mielipideilmasto. Kokoavasti voidaan todeta, että
hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut koko kansaa yhdistävä hanke. (Stenvall ja Virtanen
2012, 12-13.) Tästä huolimatta nykyistä sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnan sisältöjä
voidaan luonnehtia pirstaleiseksi. Yksi syy palveluiden pirstoutumiselle on se, että eri
palvelujen osista huolehtivat eri organisaatiot. Jako on tapahtunut julkisen sektorin, yksityisen
sektorin ja osin kolmannen sektorin kesken. (Eräsaari 2011, 185.)
Valtion rooli sosiaalipolitiikassa on kaventunut ja kuntien rooli vastaavasti kasvanut.
Valtiollisen ohjauksen heiketessä kunnat ovat tehneet omia ratkaisujaan palvelujen
järjestämisessä ja tuottamisessa. Tämän johdosta kuntien palvelujärjestelmät poikkeavat
toisistaan. Niitä erottavat erilaiset palvelukulttuurit, palvelumuodot ja palvelukäytännöt.
Suuressa kunnassa voi olla myös sisäisiä palvelukulttuurieroja. (Stenvall ja Virtanen 2012,
13.)
Tedre ja Pulkkinen (2011, 300) toteavat, että puhuttaessa isoista ja pienistä kunnista ei ole
tavallista viitata niiden pinta-alaan vaan väestömäärään. Pinta-alaltaan laajoissa kunnissa voi
olla huomattavia eroja maaseutukodeissa ja taajamakodeissa asuvien palveluiden saannissa.
Kunnat poikkeavat toisistaan lisäksi taloudellisen tilanteen ja paikallishallinnon poliittisten
voimasuhteiden perusteella. Kuntia erottaa myös se, missä laajuudessa ne ovat ulkoistaneet
palveluja ja ostavat palveluja yksityisiltä yrityksiltä ja kolmannen sektorin järjestöiltä.
Luonnollisesti kuntien erilainen väestörakenne vaikuttaa sosiaalipoliittisten tarpeiden
erilaisuuteen ja sosiaalimenojen suuruuteen. (Kallio 2010, 16.)
Ikääntyneiden palveluiden kohdalla on tapahtunut valtiolta kunnille vastuun siirtämisen
ohessa myös palveluiden keskittymistä taajamiin. Kuntien laitamille on muodostunut
hoivatyön tyhjiöitä, joiden täyttäminen on haasteellista muun muassa kilpailulainsäädännöstä,
ammatillisista pätevyysvaatimuksista ja työntekijöiden puuttumisesta johtuen. (Tedre,
Ilmarinen, Nuutinen 2010, 33-34.) Tämä koskee Virtu-projektin toimintaympäristöä,
saaristokuntia.
Hyvinvointivaltion
sosiaalipolitiikka
on
monien
kehitystrendien
alainen.
Valtion,
markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan väliset suhteet ovat muutoksessa ja määrittymässä
uudelleen. Muutoksilla on ollut vaikutuksia sosiaalipalveluihin ja niiden sisällön
kehittymiseen. Sosiaalipolitiikka on paikallistunut (desendralisaatio), sosiaalipalvelut ovat
suuntautuneet markkinoille ja asiakkaan aiempaa aktiivisempi rooli on korostunut. (Toikko
2012, 57.)
Asiakkaan odotetaan olevan aktiivinen toimija, joka vaikuttaa valinnoillaan
palveluihin ja niiden tuotantotapoihin (Toikko 2012, 58). Hyvinvointipolitiikan uudistumisen
myötä on keskusteltu siitä, miten voidaan määritellä ja rajata julkisen sektorin vastuuta
ihmisten hyvinvoinnista. Tähän on liittynyt keskustelu yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen
vastuusta hyvinvoinnista. Yksiselitteisesti on mahdotonta rajata yksilön, perheiden yhteisöjen,
yritysten ja julkisen sektorin vastuita hyvinvoinnin tuottajana ja turvaajana. (Hyvinvointi
2015 –ohjelma 20; ks. myös Sosiaali- ja terveysministeriö 2012, 72.)
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat useaan otteeseen olleet laajojen uudistamis- ja
kehittämishankkeiden kohteina. Organisaatioiden näkökulmasta hankkeita peräkkäisinä
toteutuksina on ollut runsaasti. Tähän tilanteeseen on ajauduttu osin sen takia, että muutos- ja
uudistamisaloitteita tulee monelta suunnalta. Suuri merkitys on myös poliittisten
painopisteiden muutoksilla ja niihin liittyvällä lainsäädännön kehittämisellä. (Stenvall ja
Virtanen 2012, 16.)
Virtu-projektissa mukana olevat kunnat poikkeavat toisistaan alueellisesti ja väestöllisesti.
Niillä kullakin omat ominaispiirteensä, joihin vaikuttavat alueen historia ja erilaiset
rakenteelliset kehitysvaiheet. Kunnat eroavat toisistaan myös siinä, miten ne visioivat omaa
tulevaisuuttaan ja palveluiden järjestämistä jatkossa. Tällä hetkellä kunnissa on vaihtelevasti
epätietoisuutta maan hallituksen ajamasta kuntauudistuksesta ja siihen olennaisesti liittyvien
sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakenteiden tulevaisuudesta.
Kuntien ominaispiirteillä on vaikutuksensa siihen, miten ne pyrkivät kehittämään
ikääntyneille suunnattuja hyvinvointipalveluja. Virtu-kanavan kannalta keskeinen kysymys
on, miten ikääntyneiden, jotka asuvat kaukana palveluista, kotona asumista voidaan tukea.
Keskeistä on myös se, miten kotihoidon ammattilaiset saadaan mukaan hyödyntämään Virtuteknologiaa ja kehittämään omaa työtään. Virtu-kanavan kautta erilainen yhteydenpito ja
verkostoituminen mahdollistuvat. Kehitystyötä tarvitaan, että saadaan selvyyttä teknologian
tarjoamista hyödyistä käyttäjille. Hyödyistä tulee saada sellaisia näyttöjä, jotka vakuuttavat
toiminnan kannalta keskeiset kuntapäättäjät.
Alueellisista eroista huolimatta hankkeella on yhteisesti muotoillut ja hyväksytyt tavoitteensa.
Yhteistyökunnat ovat sitoutuneet uudenlaisten toimintamallien testaamiseen ja kehittämiseen.
Projektin aikana Virtu-kanava ei ole kehittynyt yhtenä sisällöllisenä toimintamallina vaan
hieman toisistaan poikkeavina erilaisina sovellutuksina. Projektin keskeinen kivijalka on ollut
ohjelmien lähettäminen useille vastaanottajille yhtä aikaa. Ammattikorkeakoulut ovat
tuottaneet opiskelijavetoisia ryhmätoimintalähetyksiä. Tämän lisäksi kunnat ovat olleet myös
aktiivisia
omien
lähetysten
tuottamisessa.
Kahdenkeskiset
lähetykset
tai
erilaiset
asiantuntijakonsultaatiot ja kokeilut kotihoidossa ovat olleet ainakin tähän asti pienemmässä
roolissa. Etäpalveluiden kehittämiseen kunnista löytyy halukkuutta ja aktiivisuutta.
Laitteiden käyttäminen osana kotihoidon henkilöstön työtä ei ole kovin yksinkertaista. Syynä
tähän
on
muun
muassa
Virtu-kanavalle
valikoituneiden
ikääntyneiden
käyttäjien
heterogeeninen joukko. Eri kunnissa kotihoidon asiakkaiden valintakriteerit voivat poiketa,
mistä johtuen asiakkaiden toimintakyvyssä on oletettavasti eroja.
Virtu-kanavan sisällöllisessä kehityksessä näkynee jossakin määrin mukana olevien
ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmien, sosiaalialan ja terveysalan, ominaispiirteet.
Sisällölliseen kehittymiseen vaikuttanee myös mukana olevien kuntien intressit pitää toiminta
sektoroituneena tai sektorit ylittävinä toimintoina. Esimerkiksi Sipoossa Virtu-kanavassa on
nähty mahdollisuuksia palvella myös muita kuin ikääntyneitä. Ohjelmien kohdentaminen
erilaisille ryhmille ja mahdolliset kahdenkeskiset yhteydenotot hakevat vielä muotojaan.
2. KOTIHOIDON HAASTEELLINEN TOIMINTAKENTTÄ
Raija Tenkanen (2003, 13) toteaa väitöskirjassaan, että kotihoito on verrattain uusi käsite.
Hänen mukaansa kirjallisuudessa kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa on käsitelty erikseen.
Tenkasen (2003, 38-39) tekemässä kirjallisuusanalyysissä nousee esille, että kotihoidon
henkilöstö työskentelee aluevastuullisesti ja vastaa oman alueensa vanhusten kotihoidosta.
Alueellinen työskentely on sekä kotipalvelulle että kotisairaanhoidolle yleinen toimintapa,
mutta yhdistetty kotihoito on vasta muotoutumassa. Kotihoitoa koskee, kuten muitakin
sosiaali- ja terveyspalveluja, julkisten ja yksityisten palvelujen yhteensovittaminen.
Kunnallinen kotihoito on pirstaloitunut, kun siitä on irrotettu osia yksityisiltä markkinoilta
ostettaviksi tukipalveluiksi – vanhus voi kohdata lukuisia eri palveluntuottajia kotonaan
(Eräsaari 2011, 185). Lisäksi asiakasmäärien voimakas kasvu ja huonokuntoisten
lisääntyminen kotihoidossa on pakottanut kotisairaanhoitoa ja kotipalvelua muotoilemaan
palvelua
kokonaisvaltaisemmaksi
asiakastyöksi.
Tästä
johtuen
kotipalveluja
ja
kotisairaanhoitoa on yhdistetty. Näin muodostunut kotihoito on moniammatillista ja
verkostomaista (Vähäkangas ja björkgren 2006, 47).
Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhdistyessä kotihoidoksi vanhat ja uudet käytännöt on
nähtävissä rinnakkain. Erilaiset ammatilliset näkemykset ja työn organisointitavat sekä
runsaasti apua tarvitsevat ikääntyneet muodostivat hyvin haasteellisen toimintakentän.
Ikääntyneiden näkökulmasta kotihoito näyttäytyy tehtäväkeskeisenä, eri ammattiryhmien
tekemäksi työksi – kotipalvelu tekee omiaan tehtäviään ja kotisairaanhoito puolestaan omiaan.
(Tenkanen 2003, 60, 182.)
Kuten jo aiemmin todettiin, kuntien välillä on merkittäviä eroja sosiaali- ja terveyspalvelujen
organisoinnissa ja palvelujen tuottamisessa. Ikääntyvien palveluja on ohjattu näihin päiviin
asti valtakunnallisilla vanhuspoliittisilla ohjelmilla (Hakonen 2008, 95). Kotihoidon
toteuttamistavat ja organisointi vaihtelevat eri kunnissa (Laine, Noro, Finne-Soveri, Björkgren
2006, 140-142.)
Ikääntyvien huonokuntoisten asiakkaiden määrän kasvun johdosta erityinen haaste on
oikeanaikainen resurssien kohdentaminen. Suuri haaste on myös henkilökunnan osaamisen ja
sitoutumisen varmistaminen. (Noro, Finne-Soveri, Björkgren, Vähäkannas, Itkonen 2006, 1920.)
Sosiaalipolitiikan näkökulmasta voidaan väittää, että arkielämässä selviytymistä tukevat
palvelut ovat medikalisoituneet eli lääketieteellistyneet. Ikääntyneen henkilön kannalta tämä
merkitsee, että hänellä on oltava lääketieteellinen diagnoosi saadakseen palvelua. Tästä
johtuen varhaisen puuttumisen mahdollisuudet ongelmien kohdatessa ovat heikentyneet.
Kotihoidosta on tullut pitkälti kotisairaanhoitoa. Siihen ei kuulu kotien siivousta ja muuta
arjen apua. Kunnallisilla palveluilla vastataan vain välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen,
sairauksien ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon. (Palola ja Parpo 2011, 69-74.)
Kotihoito on muuttunut universaalista palvelusta yhä enemmän selektiiviseksi palveluksi. Se
ei vastaa kaikkeen palvelutarpeeseen; se kohdistuu vain osalle palvelun tarvitsijoille –
kaikkein eniten apua tarvitseville. Palveluun on tästä johtuen kohdistunut myös paljon
kritiikkiä. (Palola ja Parpo 2011, 72-73.)
Voisiko edellisistä seikoista johtua kotihoidon ennaltaehkäisevän työn määrittelyn vaikeus?
Ennalta ehkäisystä puhutaan eri yhteyksissä, mutta sen sisällöllinen merkitys tulee harvoin
avatuksi. Ikääntyneiden kuten nuorempienkin ikäryhmien kohdalla yksinäisyydestä on tullut
suoranainen yhteiskunnallinen ongelma. Voitaisiinko lähteä liikkeelle yksinkertaisesta
määrittelystä, että ennaltaehkäisevää työtä on yksinäisyyden lievittäminen ja yhteisöllisyyden
lisääminen? Kotihoidon merkitystä olisikin syytä korostaa muussa mielessä kuin vain rajatun
hoidon tuottajana.
Kotihoito on hyvin haasteellinen työkenttä henkilöstölle. Silmiä ei voi sulkea tosiasialta, että
ikääntyminen koskee myös henkilöstöä. Arviolta joka toinen työntekijä jää eläkkeelle
seuraavan viidentoista vuoden aikana hoiva-alalta. Lisäksi hoitoalalla alan vaihtoa
harkitsevien määrä on selvitysten mukaan kasvussa. Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointia
koskevassa selvityksessä (2012, 46, 50) ilmenee, että puolet perus- ja lähihoitajista kokee
työnsä raskaaksi. Vielä useampi heistä kokee työtahdin ja kiireen lisääntyneen. Yli puolet
kyselyyn vastanneista on harkinnut alan vaihtoa ja yli kolmasosa epäili työkykynsä säilymistä
seuraavan kahden vuoden ajan!
3. SISÄINEN VÄLIARVIOINTI VIRTU-PROJEKTISSA
Väliarvioinnilla
mahdollistetaan
kehittämisprosessin
seuraaminen,
ymmärtäminen,
ohjaaminen ja dokumentointi – yhteinen oppiminen. Arvioinnin kautta saadaan selkoa, missä
vaiheessa ollaan kulkemassa asetettuihin tavoitteisiin ja mitä konkreettisia toimenpiteitä
tarvitaan niihin pääsemiseen. Arviointi tähtää myös vision kirkastamiseen.
Arvioinnit tehtiin kaikissa projektissa mukana olevissa kunnissa ja ammattikorkeakouluissa
keväällä ja kesällä 2012. Arviointia varten kutsuttiin toimintayksiköiden kehittämistyössä
mukana olevat henkilöt (max. 6 henkilöä) yhteiseen 1½ tuntia kestävään nauhoitettavaan
ryhmäkeskusteluun.
Arviointikeskustelujen
rungon
muodostivat
teknologia,
käyttäjäkokemukset, yhteistoiminta sekä missio ja visio. Kussakin keskustelussa kiteytettiin
lopuksi SWOT-analyysinä sen hetkinen tilanne ja tulevaisuuden näkymät.
Tässä
käydään
arviointikeskusteluissa
läpi
tiivistetysti
nousseita
kunkin
näkökohtia
Virtu-projektipartnerin
teknologiasta,
sisäisissä
käyttäjäkokemuksista,
yhteistoiminnasta sekä SWOT-analyysien yhteenveto.
3.1. Teknologia
Teknologian toimivuudessa on tapahtunut parantumista hankkeen alkuun verrattuna.
Teknologia on kuitenkin edelleen haavoittuvaa – erilaisia käyttökatkoksia ja toimintahäiriöitä
sekä kuuluvuus ja näkyvyysongelmia ilmenee.
Hankkeen aikana on käynyt myös ilmi, että nykyaikaisina pidettyjä verkkoyhteyksiä ei saada
luoduiksi kaikkialle hankkeen toiminta-alueella. Lisäksi yhteyksien asennusajat ovat paikoin
olleet pitkät. Tekniset ongelmat ovat kasaantuneet erityisesti tietyille alueille. Yhteyksien
luominen ja ylläpito on osoittautunut haasteiksi juuri saaristoalueilla, joihin Virtu-kanavan
kehitystyön kärjen on ollut määrä suuntautua.
Teknologian täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää riittävää käyttäjien perehdyttämistä ja
selkeitä manuaaleja (myös eri kielillä) ja nopeasti reagoivia help-desk-palveluja.
Väliarvioinnin aikaiset kokemukset ovat ristiriitaiset näiltä osin. Tekniset ongelmat ovat
aiheuttaneet ikääntyneille käyttäjille pitkiä odotusaikoja, turhautumisia ja mahdollisesti jopa
pelkotiloja ja syyllisyyttä.
Laitteiden tehokkaan käyttämisen ja toimintojen monipuolistamisen kannalta laitteiden nopea
siirrettävyys vaatii vielä kehittämistä. Laitteiden pitkät asennusajat ja epävarmuudet
toimivuudessa jarruttavat tekniikan täysimittaista käyttöä ja mahdollisuuksia testata uusia
palveluja. Vakiintuneet ohjelmalähetykset ovat alkaneet toimimaan liki moitteettomasti, mutta
se on vaatinut ohjelmien tekijöiltä välillä ylimääräisiä ponnisteluja ja omatoimisia ratkaisuja.
3.2. Käyttäjäkokemukset
Ikääntyneet
teknologian
käyttäjät
ovat
valmiuksiltaan
ja
toimintakyvyltään
hyvin
heterogeeninen ryhmä. Hankkeen kannalta haaste on myös kielikysymys eli miten voidaan
tarjota sopivassa suhteessa sekä suomen- että ruotsinkielisiä lähetyksiä. Hankkeen tässä
vaiheessa on yleistettävissä, että parhaiten ”verkkoympäristössä” pärjäävät rohkeat, ulospäin
suuntautuneet ja hyvän toimintakyvyn omaavat henkilöt. Vaikuttaa siltä, että eriasteiset
muistisairaudet ja heikko toimintakykyisyys rajaavat käyttäjiä toiminnan ulkopuolelle.
Hankkeen eri toiminta-alueilla käyttäjien valinta ja valikoituminen on tapahtunut erilaisista
lähtökohdista käsin. Osa käyttäjistä on kotihoidon tai asumispalvelujen asiakkaita tai
mahdollisesti iäkkäitä omaishoitajia. Keskeistä mukaantuloon on henkilön halukkuus olla
mukana Virtussa.
Hankkeen kuluessa on osoittautunut haasteeksi löytää käyttäjiä. Tähän voi olla syynä
projektiin kuuluva tutkimus- ja kehittämistoiminta, joka voi olla joillekin käyttäjille ja heidän
omaisilleen kynnys lähteä mukaan. Kotihoidon osalta syynä voi olla myös henkilöstön
kiireinen työtahti, tietämättömyys hankkeesta, kotihoidon asiakkaiden huonokuntoisuus ja
terveydentilan muutokset.
Käyttäjät eivät ole yksiselitteisesti profiloitavissa. Voidaan ehkä sanoa, että vakiintuneet
käyttäjät muodostavat oman pienen joukkonsa muihin käyttäjiin nähden. Käyttäjien omat
tarpeet voivat vaihdella aktiivisesta ohjelmiin osallistumisista niihin henkilöihin, joille on
riittävää päästä vain seuraamaan lähetyksiä. Määrältään miehet ovat vähemmistönä naisiin
verrattuina.
Vaikuttaa siltä, että lähetettyjen ohjelmien sisältöihin ollaan tyytyväisiä. Käyttäjille virkistystä
tuovat erilaiset luonto-, historia- ja matkailuaiheiset ohjelmat sekä erilaiset tietovisat.
Hyödyllisinä pidetään terveysneuvontaan ja kotona asumisen turvallisuuteen liittyviä
sisältöjä.
Ketkä lopulta hyötyvät eniten? Tähän ei voi yksiselitteisesti vastata ainakaan koottujen
arviointikeskustelujen pohjalta. Vaikuttaa siltä, että hyötyminen edellyttää kohtalaisen hyvää
toimintakykyä ja sosiaalisuutta sekä pitkiä etäisyyksiä palveluista. Potentiaalista hyötyä voi
löytyä yksilöiden kohtaamiin elämän käänne- ja kriisikohtiin sekä toimintakyvyn
kuntoutukseen. Tämä koskenee myös iäkkäitä omaishoitajia.
3.3. Yhteistoiminta
Toimijoiden oma sisäinen yhteistyö toimii melko hyvin. Projektissa mukana olevan
ammattikorkeakouluhenkilöstön ja opiskelijoiden yhteistoiminta on ollut onnistunutta. Alun
roolien haun jälkeen toiminnot ovat vakiintuneet. Haasteita on ollut ammattikorkeakoulujen ja
kuntien välisessä yhteistyössä. Kuntien keskinäinen yhteistyö on myös ollut vähäistä. Ajan
löytyminen yhteisiin kohtaamisiin näyttää olevan vaikeaa. Projektissa kolmannen sektorin
kanssa toimiminen on melko satunnaista, tosin onnistuneita yhteistyöavauksiakin löytyy
esimerkiksi seurakuntien kanssa.
Kotihoidon sisällä Virtu-kanava on näyttäytynyt toisaalla runsaina hankkeeseen liittyvinä
kokouksina ja toisaalta toiminnan ulkopuolisena olemiselta sekä tiedon puutteilta.
Suhtautumisessa siihen on eroja sen mukaan, mikä on henkilön positio työorganisaatiossa.
Yleistäen voitaneen sanoa esimiesten suhtautuvan projektiin myönteisemmin kuin
”kenttätyöntekijät”.
Työntekijöiden osallistumista vaikeuttavat kiireet työssä ja osin pelot Virtu-kanavaa kohtaan
sen
tuodessa
mahdollisesti
lisää
osaamisvaatimuksia.
Todennäköisesti
henkilöstöä
askarruttavat myös uudenlaisen toiminnan vaikutukset asiakastyöhön ja asiakkaiden asemaan.
Arviointikeskusteluista käy ilmi, että vastuu toiminnasta on kasautunut joidenkin yksittäisten
henkilöiden harteille.
Eri osapuolien keskinäiseen yhteistyöhön on ollut vaikutuksensa avainhenkilöiden
vaihtuvuudella ja tiedonkululla. Hieman hämäräksi on jäänyt projektin ohjausryhmän rooli.
Aluerajat ylittävät partnerien yhteydenpidot ovat olleet myös vähäiset. Tieto ei ole myöskään
kulkenut ”saavutuksista” eri alueilta yhteiseen tietoisuuteen. Hanketta eteenpäin vievä
dokumentointi
koetaan
puutteelliseksi.
Toimijat
eivät
tiedä
toisistaan
riittävästi.
Arviointikeskusteluista nousee esiin nimettyjen koordinaattorien olemassaolon tarve.
Kotihoidon sisällä työpajat, koulutustilaisuudet ja osa tietoa lisäävistä kokouksista koetaan
hyödyllisiksi. Ohjausta ja koulutusta tarvitaan. Niiden on nähty ainakin hetkellisesti nostavan
motivaatiota ja innostusta Virtu-kanavaa kohtaan. Myönteistä on ollut myös se, että kunnan
hallinnonalojen, eri sektoreiden, välisiä rajoja on kyetty ylittämään. Osin kuitenkin toivotaan
tiiviimpää yhteistyötä. Uusien toimintamallien kokeilut vaativat ennakkojärjestelyjä ja
tietynlaista spontaanisuutta toimijoilta.
Projektin kannalta tuki päättäjiltä koetaan tärkeänä. Tähän on vaikuttamamassa osaltaan
tietoisuus taloudellisten resurssien rajallisuudesta. Toiminnan jatkuminen edellyttää
resurssipäätöksiä ja mahdollisten ulkopuolisten rahoitusten selvittämistä. Jatkoresurssien
saannin kannalta voi olla merkityksellistä, että Virtu-kanavan käyttäjäryhminä voi olla
muitakin kuin ikääntyneitä.
3.4. SWOT-analyysien yhteenveto
Projektipartnereiden mukaan selkeitä vahvuuksia ovat oman lähitiimin ja yksikön toiminta,
asiantuntijuuden ja kokemusten kertyminen ja ikääntyneiden käyttäjien sosiaalista
kanssakäymistä tukeva ohjelmatuotanto. Muutamissa arviointikeskusteluissa nousevat esille
taloudelliset säästömahdollisuudet, esimerkiksi mahdollisuus säästää henkilökunnan aikaa
korvaamalla tehtyjä kotikäyntejä virtuaalisilla kotikäynneillä.
Vastaavasti heikkouksia ovat tiedonpuute ja tiedonkulun ongelmat, tiedon levittäminen
toiminnoista, liian isot työryhmät ja tekniikka. Myös henkilövaihdokset ja käyttäjien
vaihtuvuus on koettu resursseja syöviksi asioiksi. Suurena ongelmana ja haasteena koetaan
myös vähäiset kokemukset ja näytöt uudenlaisista toimintatavoista. Etäkotikäyntien ja muiden
kokeilujen kannalta on osin haasteena kuntien kotihoidon organisointi.
Kehittämismahdollisuudet ovat moninaiset syntyneiden verkostojen hyödyntämissä sekä
karttuneen osaamisen hyödyntämisessä Virtussa ja mahdollisesti sitä seuraavissa hankkeissa.
Kehittämistä voidaan tehdä myös käyttäjiin yhteydenpidossa (saavutettavuus) ja osin
lähetysten käyttöasteen kasvattamisessa. Koulutuksilla ja workshop-tyyppisillä toiminnoilla
kehittämistoimintaa voidaan edistää henkilöstöjen kohdalla. Jatkossa myös kuntoutusta ja
toimintakykyä edistäviä pelejä voitaisiin hyödyntää.
Uhat on kiteytettävissä kuntien säästöpaineisiin, projektin jatkorahoituksen saamisen
epävarmuuteen, kuntien sitoutumiseen ja mahdollisuuksiin olla mukana tulevaisuudessa sekä
henkilöstön kokemiin pelkoihin työtapojen uudelleen organisoinneista. Tietty uhka liittyy
myös alati vanhenevaan tekniikkaan ja sen kalleuteen.
4. VIRTU-KANAVAN JATKO?
Stenvallin
ja
Virtasen
mukaan
(2012,
17)
kehittämistoiminta
on
usein
liian
suunnittelukeskeistä. Käytännön toteutukset jäävät puolitiehen. Projektirahoituksen loppuessa
on vaara, että myös rahoituksen kohteena ollut kehittäminen päättyy. Lisäksi kehittämistyötä
häiritsee kyvyttömyys tehdä valintoja panostuksissa, jotta tavoitellut asiat voisivat vakiintua
käytännöiksi. Lisäksi haasteeksi on muodostunut päättää projektit siten, että käytännössä
vaikutukset olisivat nähtävissä. Liian usein vaarana on, että työ jää kesken ideoiden ja
innovaatioiden käyttöönotossa.
Tärkeää olisi varmistaa hyvien käytäntöjen jatkuvuus ja löytää lisäksi ne kärkiasiat, joiden
ympärille jatkokehittämistyötä voi perustaa. Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy,
yhteisöllisyyden tukeminen, on ennaltaehkäisevää työtä. Monipuolisia Virtu-lähetyksiä
voidaan pitää tässä merkityksellisenä toimintana. Virikepitoiset ja monenlaiset kotona
asumista tukevat ohjelmasisällöt ovat löytäneet kiitollisen osallistujajoukkonsa.
Kriittinen kohta Virtu-kanavan kehittämisen kannalta on erilaisten käyttäjäprofiilien
tunnistaminen. Toiminnan tulisi huomioida käyttäjien yksilölliset tarpeet ja tätä kautta
onnistua luomaan mielekkäitä, yhteisöllisyyttä tukevia Virtu-kanavan käyttäjäryhmiä.
Käyttäjien osallistumistarpeet lähetyksiä kohtaan poikkeavat, toki mahdollisuudetkin. Osa
haluaa olla niissä aktiivisesti mukana, toisille riittää tapahtumien seuraaminen. Kontaktiksi
ryhmän sijaan voi ainakin ajoittain riittää yksittäinen ihminen. Mikäli laitteiden
siirrettävyysmahdollisuudet olennaisesti nopeutuvat tulevaisuudessa, käyttäjäryhminä voisivat
olla kotiutetut kuntoutusta tarvitsevat ja äkillisen elämänmuutoksen kohdanneet henkilöt.
Lähetyksiä voivat pitää hyvin erilaiset toimijat. Jatkon kannalta lienee välttämätöntä, että
ohjelmien lähettämisestä kantavat vastuuta yhä enemmän myös muut tahot kuin
ammattikorkeakoulut. Kuntien rooli on jo nyt suurempi tässä asiassa kuin aiemmin
toteutetuissa projekteissa.
Yksinäisyyttä ehkäisevät hyvin monentyyppiset ja sisältöiset ryhmille suunnatut lähetykset.
Tarvetta lienee myös kahden välisille lähetyksille. Esimerkiksi terapiaa sisältävät lähetykset
tarvinnevat kahdenvälisiä yhteyksiä tarkoin rajattujen ryhmälähetysten ohessa.
Kotihoidon
työmenetelmien
kehittämisen
kannalta
teknologian
käyttöönotolla
on
merkityksensä. Vaaransakin tässä on ja ne tulee huomata. Esimerkiksi teknologian vaiheittain
käyttöönotto voi siirtymävaiheessa merkitä päällekkäisiä toimintoja ja näin resurssien
hukkaamista (Raappana ja Melkas 2009, 33). Realistista on kuitenkin, että juuri resurssien
rajallisuudesta johtuen pohditaan pienten pilottiryhmien perustamista ja verkostoyhteistyön
kannalta
selkeiden
yhteyshenkilöiden
nimeämistä
kunnissa.
Workshop-tyyppistä
ryhmätyöskentelyä tarvitaan myös jatkossa, jotta työyhteisöllinen osaaminen ja tiedon
lisääntyminen
varmistetaan.
(Ks.
lisää
Jokela
ja
Pekkonen
&
Saarikivi
tässä
artikkelikokoelmassa)
Toikon (2012, 83-84) mukaan teknologialla voidaan edesauttaa turvallisuuden tunteen
lisääntymistä. Kunhan palvelun sosiaalinen ydin ei katoa ja uudenlainen vuorovaikutus ei
korvaa aitoja, korvaamattomina pidettyjä sosiaalisia vuorovaikutussuhteita. Teknologian
kohdalla tulevat esiin myös kysymykset yksityisyyden suojaan liittyvissä asioissa. Kaiken
kaikkiaan teknologia voi edistää hyvinvointia edellyttäen, että tiedostetaan millaisia toivottuja
vaikutuksia sen käytöllä on ihmisten arkeen.
Parhaimmillaan teknologia mahdollistaa sen käyttäjien sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja
lisääntymistä sekä edesauttaa aiempaa parempaa palvelujen saavutettavuutta. Kyse on tällöin
elämänlaadun parantumisesta, arjen helpottumisesta.
Virtu-projektin elinkaari on lyhyt ja kehittämiskysymykset isoja. Ikääntyneille Virtu-kanavan
käyttäjille lähetysten jatkaminen voidaan nähdä eettisenäkin kysymyksenä. Käyttäjät ovat
antaneet oman panoksensa kehittämistyöhön, josta johtuen mahdollista toiminnan äkillistä
lopettamista voidaan pitää kohtuuttomana heitä kohtaan. Hyväksi todettuja toimintoja
kannattaa pyrkiä pitämään yllä ja kehittää edelleen. Jatkuvuuden varmistamiseksi on
kartoitettava erilaiset vaihtoehtoiset, käyttäjät huomioivat, mahdollisuudet.
Yksi tällainen mahdollisuus voi olla vasta muutama vuosi sitten tietoisuuteen ponnahtanut
palvelumuotoilu.
Muuttuviin olosuhteisiin palvelumuotoilun on sanottu tuovan lisää
ennakoivaa otetta ja sen on katsottu mahdollistavan erilaisten toimijoiden aktiivisen
osallistumisen kehittämiseen ja tuovan esille palveluiden käyttäjien toiveet (Ks.esim.
Miettinen 2011, 21-25; Toikko 2012, 160; Makkula 2010, 72-77).
Palvelumuotoilusta voisi olla hyötyä siinä, että se mahdollistaisi havaitsemaan teknologian
räätälöinnin asiakastarpeet aidosti käyttäjälähtöisesti – laite esimerkiksi sisältäisi joustavasti
vain niitä ominaisuuksia ja toimintoja, joita yksittäinen asiakas osaa käyttää ja kokee
tarvitsevansa. Palvelumuotoilu voisi tuoda ehkä oman myönteisen lisän kotihoidon ja
muidenkin palvelujen työmenetelmien kehittämiseen ja tarvittavan teknologian käyttöönoton
helpottamiseen. Se merkitsisi entistä kokonaisvaltaisempaa yhteissuunnittelua sen sijaan, että
esimerkiksi laitetoimittaja ja/tai operaattori lähes yksin määrittelevät palvelukonseptin
tekniset reunaehdot.
Ikääntyneiden käyttäjien kanssa yhdessä muotoillun teknologian on oltava toimintavarmaa ja
helppokäyttöistä. Tällaisen teknologian käyttöönotto ja perehdyttäminen on myös kotihoidon
työntekijöille mielekästä ja motivoivaa osana työmenetelmien kehittymistä.
LÄHTEET
Eräsaari, L. 2011. Sosiaalipalvelut käännöksen jälkeen. Teoksessa Palola, E. & Karjalainen,
V. (toim.) Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Helsinki: Unigrafia Oy Yliopistopaino. 181-203.
Hakonen, S. 2008. Palvelurakenteet remontoitu. Teoksessa Suomi, A. & Hakonen, S. (toim.)
Kuluerästä voimavaraksi. Sosiokulttuurinen puheenvuoro ikääntymiskysymyksiin. Juva: PSkustannus. 93-95.
Hyvinvointi
2015-ohjelma.
Sosiaalialan
pitkän
aikavälin
tavoitteita.
Sosiaali-
ja
terveysministeriö. Helsinki 2007.
Kallio, J. 2010. Hyvinvointipalvelujärjestelmän muutos ja suomalaisten mielipiteet 19962006. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 108. Sastamala: Vammalan kirjapaino Oy.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/15810/Tutkimuksia108.pdf?sequence=1.
Laine, J.; Noro, A.;
Finne-Soveri, H. & Björkgren, M. 2006. Kotihoidon organisointi,
henkilöstö ja tuottavuus. Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro
A. (toim.) Kotihoidon asiakasrakenne ja hoidon laatu. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä.
STAKES.Vaajakoski: Gummerus kirjapaino Oy. 139-150.
Lähi- ja perushoitajien työhyvinvointi 2012. ”Jaksaminen rajat tulee työssä vastaan. Huoli
hoidon
laadusta
painaa.”
SuPer.
SuPerin
selvityksiä
2012.
http://www.superliitto.fi/datafiles/userfiles/File/selvitykset/Superselvitys_sivuttain.pdf
Makkula, S. 2010. Muotoiluosaaminen + hyvinvointipalvelut. Teoksessa Makkula, S.;
Mäkinen, S. & Huhta, E. (toim.) Hyvinvointipalvelut 2.0. Tulevaa ennakoiden, menneestä
ammentaen. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu. Sarja C Artikkelikokoelmat, raportit ja
muut ajankohtaiset julkaisut, osa 64. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. 71-77.
Miettinen, S. 2011. Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista.
Teoksessa Miettinen, S. (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon
hankintaan ja hyödyntämiseen. Teknologiateollisuus. Tampere: Tammerprint Oy. 21-41.
Noro, A. ; Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Itkonen, T. 2006. Johdanto.
Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro A. (toim.) Kotihoidon
asiakasrakenne ja hoidon laatu. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä. STAKES.Vaajakoski:
Gummerus kirjapaino Oy. 19-21.
Palola, E. & Parpo, A. 2011. Kunnallista sopeutumisen sosiaalipolitiikka. Teoksessa Palola,
E. & Karjalainen, V. (toim.) Sosiaalipolitiikka. Hukassa vai uuden jäljillä? Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos. Helsinki: Unigrafia Oy Yliopistopaino. 47-78.
Raappana, A. & Melkas, H. 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas
teknologiapäätösten ja teknologian käytön tueksi. Svenska kultur fonden. Lappeenrannan
teknillinen yliopisto. Lahti School of innovation. Tampere: Esa Print Oy. Sähköisenä:
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/59191/isbn%209789522148650.pdf?sequence=5
Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän
loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012: 21. Sosiaali- ja
terveysministeriö.
Helsinki.
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5065240&name=DLFE-22206.pdf
Stenvall, J. & Virtanen, P. 2012. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen. Kehittämisen
mallit, toimintatavat ja periaatteet. Tietosanoma. Tallinna: AS Pakett.
Tedre, S.; Ilmarinen, K. & Nuutinen, T. 2010. Ikänäköä maaseutupolitiikkaan, pinta-alalinssit
ikäpolitiikkaan! Gerontologia 1/2010. Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n julkaisu. 33-39.
Tedre, S. & Pulkkinen, A. 2011. Kulkeminen avaimena ikääntyvien maalla asumisen
mahdollisuuksiin. Yhteiskuntapolitiikka 76 (2011):3. 300-320.
Tenkanen, R. 2003 Kotihoidon yhteistyömuotojen kehittäminen ja sen merkitys vanhusten
elämänlaadun näkökulmasta. Acta Universitatis Lapponiensis 62. Rovaniemi: Lapin
yliopistopaino.
Toikko, T. 2012 Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy
– Juvenes Print.
Vähäkangas, P. & Björkgren, M. 2006. RAI-tietojärjestelmän käyttöönottokoulutus.
Teoksessa Finne-Soveri, H.; Björkgren, M.; Vähäkangas, P. & Noro A. (toim.) Kotihoidon
asiakasrakenne
ja
hoidon
laatu.
RAI-järjestelmä
Vaajakoski: Gummerus kirjapaino Oy. 46-48.
vertailukehittämisessä.
STAKES.