SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

Transcription

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015
SAARIJÄRVEN
LATU
JÄSENTIEDOTE 2015
HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015
Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa.
Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen
”oikea” talvi. Vuosi sitten näytti aivan
toisenlaiselta eikä koko talvena kunnon
hiihtokelejä saatukaan. Kaikki laturetketkin
jouduttiin lumen puutteen vuoksi perumaan. Nyt kaikki sukset
esille ja nauttimaan talvisesta liikunnasta!
Kulunut vuosi noudatteli Ladun toiminnassa totuttuja linjoja. Lauha talvi lienee ollut
syy talviuinti-innostuksen hienoiseen vähenemiseen. Sen sijaan kanoottien vuokraus
ja melonta elpyivät parin vuoden laskusuuntauksen jälkeen. Ensi kesäksi on tarkoitus
lisätä vuokrattavien välineiden valikoimaa hankkimalla kaksi ns. SUP-lautaa, joilla
melotaan seisaaltaan.
Viime keväänä järjestettiin pitkästä aikaa Metsämörrikerho alle kouluikäisille lapsille.
Kerho sai positiivista palautetta ja toimintaa pyritään jatkamaan, ja mikäli
mahdollista kouluttamaan paikkakunnalle lisää Metsämörriohjaajia.
Toukokuussa järjestettiin patikkaretki Salamajärven kansallispuistoon. Mukana oli
peräti 44 henkilöä. Nyt toisen kerran järjestetty kansallispuistoretki on ollut niin
suosittu, että ensi toukokuussa viikko äitienpäivän jälkeen lähdetään tutustumaan
Etelä-Konneveden kansallispuistoon.
Saarijärven jo ennestään mainioihin ulkoliikuntamahdollisuuksiin saatiin hyvä lisä,
kun Kusiaismäkeen valmistui talkoilla viime kesänä täysimittainen frisbeegolf -rata.
Laji on varsinkin nuorten suosiossa, mutta sopii vanhemmillekin. Saarijärven Latu
palkitsi rataprojektin ideoijan ja vetäjän Veikko Humalajoen Vuoden liikuttajan
arvonimellä syyskokouksessa marraskuussa. Hän on toki ollut aktiivinen toimija
monessa muussakin liikuntamuodossa.
Syyskokouksessa valittiin Saarijärven Ladun johtokuntaan uutena jäsenenä Liisa
Penttinen. Hän on varmasti monille tuttu ennestään monenlaisista talkoista ja
yhdistyksistä. Hänen johdollaan Matoniemen kainaloon valmistui kirkkoveneelle
talas, ja kunhan keväällä jäät lähtevät, ovat latulaisetkin tervetulleita soutamaan.
Ja vaikka tiedänkin toistavani itseäni: liikkukaa. Liikkuminen ja varsinkin luonnossa liikkuminen on
terveellistä niin ruumiille kuin sielulle.
Matti Honkimäki
puheenjohtaja
JÄSENASIOITA
Yhdistyksessämme oli 1.7.2014 399 jäsentä. Jäsenmäärä on pysynyt melko vakiona.
Uusia jäseniä, erityisesti nuoria, kaipaamme kuitenkin mukaan ideoimaan ja
vahvistamaan toimintaamme. Tehdään jäsenhankintaa yhdessä!
Etua jäsenkortista:
• Latu ja Polku -lehti
• ks. pitkä lista valtakunnallisista eduista netistä www.suomenlatu.fi
Paikalliset jäsenedut:
•
Kiilopään lomaosakkeen vuokrausoikeus
• kanoottien käyttöoikeus jäsenhintaan
• talviuintikausi jäsenhintaan
Jäsenmaksut vuonna 2015:
yksilöjäsenmaksu 18 €
perhejäsenmaksu 25 €
nuoriso- ja opiskelijajäsenmaksu 8 €
rinnakkaisjäsenmaksu 8 €
Jäseneksi liittyminen tapahtuu ensisijaisesti Suomen Ladun sivujen kautta,
www.suomenlatu.fi Jäsenpalvelut
Jäsenasioissa voit ottaa yhteyttä myös jäsensihteeri Pirita Soiniin. Muistathan
ilmoittaa myös osoitemuutoksista, jotta mm. Latu ja Polku -lehti löytää perille.
Osoitemuutos Postiin päivittyy myös Ladulle.
KIILOPÄÄN LOMAOSAKE
Saarijärven Latu omistaa jäsentensä vuokrattavaksi neljän muun latuyhdistyksen
kanssa lomaosakkeen Kiilopäällä.
Vuonna 2015 ovat vielä vapaana viikot
6 (130 €), 24 (130 €), 30 (130 €),
36 (335 €), 42 (130 €) ja 48 (250 €)
Vuonna 2016 ovat vuokrattavissa viikot
1 (130 €), 7 (130 €), 13 (335 €),
19 (130 €), 25 (130 €), 31 (130 €),
37 (335 €), 43 (130 €) ja 49 (250 €)
Lomaviikon varauksen yhteydessä peritään 130 €:n varausmaksu, jota ei palauteta.
Tiedustelut: Pirjo Kohonen, puh. 040 7611344, [email protected]
KOULUTUSTA, KURSSEJA:
• KAJAKKIMELOJIEN TURVALLISUUSHARJOITUKSIA
uimahallissa maalis - huhtikuussa
• RETKIMELONTAKURSSI kesäkuussa
• SAUVAKÄVELYHARJOITUKSIA tarvittaessa
• METSÄMÖRRIOHJAAJAKOULUTUS tarvittaessa
yhteistyössä kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa
RETKEILYÄ, ULKOILUA:
•
•
•
•
•
•
•
•
PETTUHIIHTO su 1.3.
KEKKILÄ-HIIHTO su 8.3.
KUUTAMOHIIHTO ke 4.2.
PATIKKARETKI KANSALLISPUISTOON su 17.5.
ULKOILUTAPAHTUMA PERHEILLE elokuussa
KUUTAMOMELONTA syyskuussa
PYÖRÄILYTAPAHTUMA/-RETKI alkukesästä
OTSALAMPPUVAELLUS POIKA-AHOSTA KOTAJÄRVELLE SYKSYLLÄ
PYÖRÄILY TUTUKSI
Pyöräily on kävelyn ohella yksi harrastetuimpia liikuntamuotoja.
Pyöräily monimuotoisena liikuntamuotona pitää yllä niin ihmisen
kuin luonnonkin terveyttä ja hyvinvointia.
Suomen Ladun YHDESSÄ pyöräillen -päivää vietetään 16.5. 2015.
Saarijärven Latu järjestää myös teemapäivään liittyen alkukesästä
pyöräilytapahtuman/-retken.
Piirros: Perry Partanen/Liikenneturva
LAPIN KAAMOS TUTUKSI
Lapin kaamokseen kannattaa tutustua;
sininen hämärä, revontulet, tykkyluminen maisema, rauha, hyvät ladut …
Lähdetään marras-joulukuun vaihteessa Kiilopään-Saariselän alueelle
hiihtämään ja katsomaan kaamosta, mikäli kiinnostusta ilmenee, vaikkapa
pikkubussilla.
Saariselkä
TALVIUINNISTA TERVEYTTÄ JA HYVÄÄ OLOA!
Sofianrannassa saunotaan ja uidaan lokakuun alusta maaliskuun loppuun tiistaisin ja
perjantaisin klo 17-21. Kausimaksu on
30 €/kausi ladun jäseniltä ja 50 € eijäseniltä. Vajaalta kaudelta maksu on
15/25 €. Kertamaksu 3 €. Talviuintia
ilman saunaa voi harrastaa myös muina
päivinä.
Kausimaksun
maksaneet
Saarijärven Ladun jäsenet voivat
lunastaa käyttöönsä pukuhuoneen
avaimen 30 €:n panttia vastaan.
Saunaa
voi
vuokrata
myös
yksityistilaisuuksiin. Maksu 5 €/hlö,
kuitenkin väh. 30 €.
Syksyllä aloitamme uintikauden lokakuun ensimmäisenä tiistaina.
Lisätietoja saunalta ja Pirkko Riekolta 040 7563 359, pirkko.riekko(at)poke.fi
KEVÄTRETKI ETELÄ-KONNEVEDEN KANSALLISPUISTOON
SU 17.5. 2015
Kevätretkelle lähdemme su 17.5. Etelä-Konneveden kansallispuistoon, joka
perustettiin 1.9. 2014. Kansallispuisto on luonnoltaan hyvin monimuotoinen:
aarnimetsät, lehdot, vuorimaisema, karut kalliot, avara järvimaisema ja sokkeloiset
saaristot. Suosittu retkikohde on 211 m korkea Kalajanvuori sekä sen juurella
sijaitseva Vuori-Kalajan lampi laavuineen. Kalajanvuoren laelta avautuu näkymä
eteläiselle Konnevedelle. Kansallispuiston tunnuslaji on kalasääski eli sääksi, joka
uskollisesti palaa joka kevät kotimaisemiinsa. Lisätietoa löytyy www.luontoon.fi
Retken aikataulusta, kuljetuksesta ym. tiedotetaan tarkemmin keväämmällä Sampon
latupalstalla sekä www.saarijarvenlatu.fi
Kuva: Metsähallitus
VÄLINEVUOKRAUSTA
• LUMIKENGÄT 5 paria
• RETKILUISTIMET 2 paria, kiinnitys SNS Profil- ja Pilot- hiihtomonoihin
• RINKAT (2 kpl), naisten ja miesten rinkat
Edellisten vuokrat 2 €/vrk ja 10 €/viikko
• AHKIOT (Savotta Paljakka, 4 kpl)
Vuokrat: jäsen 4 €/vrk ja 20 €/viikko, ei-jäsen 8 €/vrk ja 40 €/viikko.
Soita ja varaa: Heikki Kolari 0400 542033
MELONTAKALUSTOA LUMPERON RANNASSA
Kanoottipäivystäjän tavoitat koko melontakauden numerosta 045 630 8529.
Kanoottivarauksia kesän retkille voit tehdä tuohon numeroon.
Tulevana kesänä voit kokeilla myös pystymelontaa uusilla SUP-laudoilla.
Kanoottien vuokrat ovat entiset:
vrk
viikko
Inkkarit (6kpl)
20€
80€
Kajakkikaksikot (2kpl)
Kajakkiyksiköt (8kpl)
20€
15€
80€
60€
SUP-laudat (2kpl)
15 € 60€
Lisäksi koskikajakkeja.
Kanootteja voit vuokrata myös ns. KÄYTTÖOIKEUSMAKSULLA, joka oikeuttaa Saarijärven Ladun jäsenen käyttämään kanootteja koko kesän tietyin rajoituksin.
Maksu on kesältä 50 €.
TIEDOTUSTOIMINTA
Tapahtumista julkaistaan yleensä Sampossa ilmoitus ja maininta Latu-palstalla.
Seuraa ilmoittelua!
Toiminnasta löydät tietoa myös: www.saarijarvenlatu.fi
sekä www.suomenlatu.fi Jäsenyhdistykset
TULE MUKAAN TEKIJÄKSI!
Ideat uusista toiminnoista otamme innolla vastaan, samoin aktiiviset toimijat
erilaisiin tapahtumiin. Esim. hiihtotapahtumat kaipaavat talkooapua tarjoiluihin. Ota
reilusti yhteyttä vaikkapa johtokunnan jäseniin JA TULE MUKAAN!
JOHTOKUNTA 2015
Matti Honkimäki, pj
050 5762476, [email protected]
edustusasiat, kävelytapahtumat
Markku Nuutinen, varapj.
040 3434306, [email protected]
Pirjo Kohonen, sihteeri
kävelytapahtumat
040 7611344, [email protected]
Heikki Kolari
taloudenhoitaja
0400 542033. [email protected]
Pirita Soini
jäsensihteeri
040 5282959. [email protected]
Juha Haapakoski, melonta
0400 564850, [email protected]
Liisa Penttinen
040 8356191, [email protected]
Pasi Nikara
044 4598777, [email protected]
Pirkko Riekko, talviuinti
040 7563359, [email protected]
Eija Valkeinen
040 7096896, [email protected]
NAUTITAAN LUONNOSTA
LIIKUTAAN YHDESSÄ
HANKITAAN JÄSENIÄ