Uuden sukupolven pakkausratkaisut

Transcription

Uuden sukupolven pakkausratkaisut
Stora Enso Packaging Solutions 1/2015
viewpoint
Uuden sukupolven pakkausratkaisut
Myös Y-sukupolveksi kutsutut milleniaalit ovat nousemassa
brändinomistajien tärkeimmäksi kohderyhmäksi markkinoilla, joilla
kamppailu kasvusta ja kannattavuudesta on kovaa. Milleniaalien
kulutustottumukset poikkeavat edellisistä sukupolvista: he tekevät
ostoksia verkossa, viestivät sosiaalisessa mediassa ja perustavat
ostopäätöksensä arvoihinsa. Milleniaalit haluavat kuluttaa
älykkäästi. He haluavat vähentää jätettä ja lisätä kierrätystä, ja he
ovat myös valmiita maksamaan enemmän arvojaan vastaavista
tuotteista. He ovat tuotteen itsensä lisäksi kiinnostuneita brändin
koko arvoketjun ympäristövaikutuksista. Pakkaus on tehokas
keino kertoa brändin kestävän kehityksen arvoista.
Milleniaalit suosivat brändinomistajia ja vähittäiskauppoja,
joiden arvoihin he voivat samaistua. Arvot ovatkin
tulevaisuudessa tärkeä asiakasuskollisuuden rakentamisen
ja myyntimahdollisuuksien hyödyntämisen väline. Lisäksi
kohderyhmän arvoja heijastavat, älykkäät pakkausratkaisut
parantavat toiminnan tehokkuutta. Vähittäiskaupat voivat
kasvattaa voittojaan ja edistää kasvuaan kuitupohjaisella
pakkausten arvoketjulla, joka ulottuu tulologistiikasta aina
myymälätoimintoihin ja kuluttajakokemukseen. Kehitettävillä
alueilla vähittäiskaupat voivat kasvattaa liikevoittoaan jopa
2,5 prosenttia, ja myynti voi kohota jopa 4 prosenttia.
Tässä Viewpoint-katsauksessa kerromme, miten
brändinomistajat ja vähittäismyyjät voivat tavoittaa
tehokkaasti uuden kuluttajasukupolven innovatiivisilla
kuitupohjaisilla pakkauksilla. Lisäksi osoitamme, miten
kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut vauhdittavat kasvua
ja kasvattavat voittoja.
Tyypillinen milleniaali
• on syntynyt 1980–2000
• edustaa 47:ää prosenttia Euroopan työvoimasta
vuoteen 2025 mennessä
• tekee ostoksia verkossa ja käyttää aktiivisesti
sosiaalista mediaa
• ottaa arvot huomioon toiminnassaan ja suosii
älykästä kulutusta
• pitää pakkauksia osana ostokokemusta
• suosii kuitupohjaisia pakkauksia.
Milleniaalit,
uusi merkittävä
kuluttajasukupolvi
Tämän päivän kuluttajat ja etenkin Y-sukupolveksikin kutsutut
milleniaalit perustavat toimintansa yhä enemmän arvoihinsa
ja arvostavat kestävää kehitystä tukevia, luonnollisia ja aitoja
kulutustapoja. Milleniaalien merkitys brändinomistajien ja
vähittäiskaupan kohderyhmänä kasvaa jatkuvasti. Tänä päivänä
milleniaalien osuus Euroopan talousalueen työvoimasta on
33 prosenttia, ja vuoteen 2025 mennessä osuus nousee jo
47 prosenttiin1.
Vuonna 2025 lähes puolet Euroopan työvoimasta on milleniaaleja2
(milleniaalien osuus Euroopan työvoimasta)
47 %
33 %
2015
2025
Milleniaalit ovat verkossa kuin kotonaan ja viestivät tehokkaasti.
He tekevät ostoksia verkossa ja jakavat ostoskokemuksiaan
sosiaalisessa mediassa. 70 prosenttia milleniaaleista suosittelee
suosikkibrändejään verkossa, 47 prosenttia jakaa positiivisia ja
39 prosenttia negatiivisia kuluttajakokemuksiaan3. He ottavat
arvonsa huomioon päätöksissään sekä suosivat tuttuja ja
luotettavia brändejä, joiden arvot vastaavat heidän omiaan.
Milleniaalit ovat tiedostava kuluttajaluokka, joka etsii aktiivisesti
arvojaan vastaavia vaihtoehtoja. Tämä avaa suuria mahdollisuuksia
private label -tuotteille. Yhdysvaltalainen vähittäiskauppa Target on
tarttunut tähän tilaisuuteen. Yhtiö julkisti äskettäin kaksi erityisesti
milleniaaleille suunnattua private label -tuotevalikoimaa. Menestystä
on saavuttanut myös sveitsiläinen Migros-vähittäiskauppa,
jonka nuorille ja kustannustietoisille kuluttajille suunnattu
M-Budget -private label -tuotevalikoima arvostettiin Sveitsissä 20
merkittävimmän brändin joukkoon vuonna 2013.
Milleniaalit, uusi merkittävä kuluttajasukupolvi
Kuitupohjaisen pakkausten arvoketjun uudet
kestävät mahdollisuudet
Kuitupohjaisten pakkausten liiketoiminta­
mahdollisuudet brändinomistajille ja
vähittäiskaupoille
"Arvosuuntautuneet milleniaalit
haluavat, että brändinomistajat
ja vähittäiskaupat auttavat heitä
kuluttamaan älykkäämmin."
Milleniaalit ovat vihreitä kuluttajia. Yli 70 prosenttia
milleniaaleista pitää itseään ympäristötietoisena4. He eivät
niinkään halua suoraan vähentää kulutustaan vaan valitsevat
brändinomistajia ja vähittäiskauppoja, jotka auttavat heitä
kuluttamaan älykkäämmin5, esimerkiksi vähentämällä hävikkiä ja
energiankulutusta ja edistämällä kierrätystä. Milleniaalit suosivat
ympäristöystävällisiä tuotteita enemmän kuin yksikään aiempi
sukupolvi. He muodostavat jo yli puolet kuluttajaryhmästä, joka
on valmis maksamaan enemmän kestävää kehitystä tukevista
tuotteista ja jolle tuotteiden ympäristömerkinnät ovat tärkeitä.6
Brändinomistajille ja vähittäiskaupoille tällainen tiedostava
kulutuskäyttäytyminen on ainutlaatuinen mahdollisuus4.
Milleniaalit suosivat brändejä, joiden arvot vaikuttavat myös
pakkausratkaisuihin. Heistä 85 prosenttia pitää pakkausta osana
tuotetta ja brändikokemusta.7 Lisäksi 80 prosentille pakkaus on
tärkeä ostopäätökseen vaikuttava tekijä8.
Onko pakkausmateriaali
mielestäsi osa tuote- ja
brändikokemusta?7
Kuinka tärkeä ostopäätökseen
vaikuttava tekijä vähittäispakkaus
on sinulle?7
(samaa mieltä olevien vastaajien
prosentuaalinen osuus)
(samaa mieltä olevien vastaajien
prosentuaalinen osuus)
Millenniaalit
Ei-millenniaalit
Miten tärkeää sinulle on, että ostamasi tuote on pakattu
ympäristöystävälliseen pakkaukseen?7
(prosentuaalinen osuus milleniaalien vastauksista)
22 %
19 %
78 %
81 %
Verkkokaupan
toimituksen
aikana
Hyllyssä
11%
Ei kovin tärkeä tai merkityksetön
89 %
Tärkeä tai erittäin tärkeä
41 %
59 %
85 %
71 %
80 % 77 %
Kuljetuksen
aikana
20 % 23 %
Millenniaalit Ei-millenniaalit
Tärkeä tai
erittäin tärkeä
Ei kovin tärkeä tai
merkityksetön
Milleniaalien mielestä kuitupohjaiset pakkausmateriaalit ovat
kestävää kehitystä parhaiten tukeva vaihtoehto. He haluavat
brändinomistajien ja vähittäiskauppojen auttavan heitä kuluttamaan
älykkäästi ja vastuullisesti. Esimerkkinä tästä 80 prosenttia
milleniaaleista toivoo, että kestävän kehityksen mukaiset
pakkaukset on merkitty ekomerkinnöillä.7
(prosentuaalinen osuus milleniaalien kyllä-vastauksista)
88 %
74 %
37 %
18 %
Lasi
Metalli
Muovi
Milleniaalit arvostavat ympäristöystävällisiä pakkausratkaisuja,
jotka ulottuvat primääripakkauksia laajemmalle. Kestävä kehitys on
tärkeää pakkausten koko arvoketjussa, joskin sen merkitys on suurin
ostohetkellä. Tämä on vähittäiskaupalle ja brändinomistajille osoitus
selvästä älykkäiden pakkausratkaisujen tarpeesta koko arvoketjussa
yhtä lailla sekundääri- kuin primääripakkauksissa. Kuitupohjaisten
pakkausten käyttö tukee myös brändin tai kaupan johdonmukaista
arvoviestintää.
Brändinomistaja
Tulologistiikka
Myös brändinomistajat ja vähittäiskaupat ovat ymmärtäneet
koko arvoketjun merkityksen. Private label -tuotteiden menestyksen
myötä vähittäiskaupat voivat paremmin vaikuttaa pakkauksiin ja
koko arvoketjuun. Uskomme, että brändinomistajien lisäksi myös
vähittäiskaupat asettavat kunnianhimoisia pakkaustavoitteita.
Esimerkiksi Unilever aikoo puolittaa tuotteisiinsa liittyvän jätteen
ja hävikin määrän vuoteen 2020 mennessä vähentämällä
pakkausmateriaaleja ja kierrättämällä ja käyttämällä niitä uudelleen.
Kuitupohjaisen
pakkausten
arvoketjun
uudet kestävät
mahdollisuudet
Ovatko seuraavat pakkausmateriaalit mielestäsi
ympäristöystävällisiä?7
Kuitupohjainen
Primääripakkaus
Kaikkia milleniaalien suosimiin kuitupohjaisiin pakkauksiin liittyviä
liiketoimintamahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty. Brändinomistajat
ja vähittäiskaupat voivatkin tehostaa toimintaansa ja löytää menestyviä
ratkaisuja koko arvoketjussa aina tulologistiikasta, varastointiin,
myymälätoimintoihin ja kuluttajaviestintään. Vähittäiskaupat voivat
kuitupohjaisilla pakkauksilla vastata milleniaalien ympäristöystävällisiä
ja vastuullisia pakkauksia koskeviin toiveisiin ja samalla kasvattaa
voittoa ja liikevaihtoa.
Myymälätoiminnot
Ostotilanne
Kehittynyt
pakkausautomaatio
Myymälän optimoidut
käsittelytoiminnot
Tehokkaat
näytteillepanokampanjat
Pakkausten painon
optimointi
Hyllytilan korkeampi
käyttöaste
Parantunut
ostokokemus
Kuljetus- ja varastointikapasiteetin optimointi
Tehokas kierrätys
Uudet hinnoittelumahdollisuudet
Vaikuttaa liikevoittoon
Vaikuttaa liikevaihtoon
Kuluttaja
Tulologistiikka – kestävän arvoketjun
ensimmäinen lenkki
Tehostus- ja säästökohteita on perinteisesti etsitty tulologistiikasta.
Brändinomistajien omaa tuotantoa ja pakkausprosesseja voidaan
kehittää monin tavoin, hyödyntämällä esimerkiksi asiakkaan
tarpeisiin soveltuvaa pakkausautomaatiota ja aaltopahvisia
pakkausratkaisuja. Räätälöity pakkauslinja varmistaa tehokkaan
pakkausprosessin ja vähentää varastoitavien pakkausmateriaalien
tarvetta. Brändinomistajat voivat ottaa myymälätarpeet huomioon jo
pakkausvaiheessa suunnittelemalla hyllyvalmiita, kustannustehokkaita
pakkauksia yhdessä pakkausvalmistajien kanssa.
Pakkausten painon optimoinnilla on laajoja vaikutuksia.
Tulologistiikan myymälätoimituksiin ulottuvista kustannuksista
70 prosenttia riippuu tyypillisesti pakkausten painosta ja niiden
vaatimasta tilasta9. Paino ja koko vaikuttavat suoraan varastoinnin
ja kuljetuksen kustannuksiin. Pakkauksen painon optimoinnilla
voidaan myös vähentää vaurioita kuljetuksen ja varastoinnin aikana.
Näiden etujen saavuttaminen edellyttää kevyisiin raaka-aineisiin
perustuvaa pakkaussuunnittelua ja niihin soveltuvaa jakelua.
Tulologistiikan
kulut
Muuttuva
Kiinteä
70 %
30 %
Hyllyvalmiiden pakkausratkaisujen vaikutus myymälöiden
käsittelykuluihin
–50 %
–70 %
Paino- ja kokosidonnainen, kustannussäästöt
mahdollisia optimoinnilla
Lisäksi varastointi- ja kuljetuskapasiteettia voi
lisätä oikeankokoisilla ja oikeanlaisilla pakkauksilla. Jokainen
säästetty kuutiometri vähentää logistiikkakustannuksia. Älykkäät,
pinottavat aaltopahvipakkausratkaisut pienentävät kuljetettavien
pakkausten kokoa, optimoivat rekkojen tilankäytön ja parantavat
kuljetuskaluston käyttöastetta. Ratkaisut vähentävät samalla
varastointitilan tarvetta ja käsittelykuluja. Parannukset säästävät
rahaa ja lisäksi vähentävät ympäristövaikutuksia. Vertasimme
uudelleenkäytettäviä muovikoreja käyttävää leivän pakkaus- ja
jakelujärjestelmää vastaavaan kierrätettäviin kuitupakkauksiin
perustuvaan järjestelmään. Muovia käyttävän järjestelmän
hiilidioksidipäästöt olivat 40 prosenttia korkeammat pesuun ja
uudelleenkäyttöön liittyvien kuljetuspäästöjen takia10. Lisäksi
ruokatarvikkeet säilyvät turvallisemmin kuitupohjaisia pakkauksia
käyttävässä yksisuuntaisessa ratkaisussa.
Kuljetuspakkausratkaisuja
kehitetään
yhä
enemmän
yhteistyössä pakkausvalmistajien kanssa. Räätälöidyt ratkaisut
vastaavat brändinomistajien ja vähittäiskauppojen tehostustarpeisiin.
Myymälätoiminnot – mahdollisuus
parantaa kannattavuutta
Vähittäiskaupan kilpailu on kovaa, ja tehokkaat myymälätoiminnot
ovat avainasemassa tuottavuuden parantamisessa ja myynnin
edistämisessä ostotilanteissa.
Halpamyymälät ottivat ensimmäisenä käyttöön hyllyvalmiit
pakkausratkaisut, ja tänä päivänä yhä useampi vähittäiskauppa
pyrkii niiden avulla tehostamaan myymälätoimintojaan ja
pienentämään käsittelykulujaan. Täyttö- ja käsittelykuluja voidaan
laskea jopa 50 prosenttia hyllyvalmiiden pakkausten avulla
perinteisiin pakkauksiin verrattuna. Optimoitu lavaesillepano voi
nostaa säästöt jopa 70 prosenttiin.9
Erillinen
näytteillepano
Hyllyvalmiit
pakkaukset
Lavat
Tutkimukset osoittavat, että 1 prosentin parannus
tuotteen
hyllysaatavuudessa
johtaa
0,3 prosentin
myynnin kasvuun. Hyllyvalmiiden pakkausten avulla tämä
mahdollisuus voidaan hyödyntää.11 Lisäksi älykkäästi suunnitellut
pakkaukset parantavat hyllyjen täyttöastetta ja lisäävät siten
saatavuutta entisestään. Uusilla pakkausratkaisuilla pystyttiin
tehostamaan niinkin perinteistä tuoteluokkaa kuin kananmunat.
Tilaa säästettiin jopa 40 prosenttia, mikä paransi vähittäiskaupan
hyllysaatavuutta ja kasvatti myyntiä12.
Uusiutuvat kuitupohjaiset pakkausmateriaalit tehostavat
kierrätystä. Ne voidaan litistää, mikä tehostaa jätteen
varastointia ja kuljetusta. Lisäksi raaka-aineiden ja prosessin
ympäristövaikutusta voi seurata paremmin. Kaikki kuitupohjaiset
pakkaukset voidaan turvallisesti ja tehokkaasti kierrättää yhdessä
ilman lajittelua. Tämä on selkeä etu muihin pakkausmateriaaleihin
nähden. Vähittäiskaupat voivat hyödyntää pakkausvalmistajien
asiantuntemusta tehokkaasta kierrätyksestä ja pakkausten koko
eliniän kattavasta seurattavuudesta.
Pakkaus vaikuttaa ostopäätökseen
Tuotteen todellinen menestyminen mitataan ostohetkellä
kaupan hyllyn edessä. Brändinomistajat ja vähittäiskaupat voivat
hyödyntää kuitupohjaisia pakkauksia osana brändinsä suoraa
kuluttajamarkkinointia.
Tehokas näytteillepano avaa uusia myyntimahdollisuuksia.
Näytteillepanoratkaisuilla myynti voidaan jopa nelinkertaistaa,
ja vaikutus on vielä suurempi TV-mainontaan yhdistettynä9.
Brittiläisiä vähittäisketjuja Tescoa, Asdaa ja Co-opia käsitellyt
tutkimus osoitti, että lavanäytteillepanon vaikutus myyntiin oli
lähes kaksinkertainen tavalliseen näytteillepanoon verrattuna.13.
Kuitupohjaiset, brändiä esille tuovat hyllyvalmiit pakkaukset ja
näytteillepanoratkaisut vahvistavat lisäksi brändien suhdetta
ympäristövaikutuksia korostaviin milleniaaleihin.
Uusiutuvasta ja kierrätettävästä kuitupohjaisesta materiaalista
valmistetut älykkäät primääri- ja sekundääripakkaukset voivat
parantaa ostokokemusta yhtä lailla myymälässä kuin
verkkokaupassa. Ne vahvistavat myös brändiuskollisuutta ja luovat
uusia myyntimahdollisuuksia. Brändiä esittelevät kuitupohjaiset
pakkaukset parantavat tuotteiden näkyvyyttä myymälässä ja
vahvistavat vastuullisen kulutuksen käsitystä. Marks & Spencer
julkisti hiljattain aikeensa korvata muoviset ja metalliset pidikkeet
paperipohjaisilla vaihtoehdoilla. Tämä on esimerkki vastuullista
yrityskuvaa korostavasta toiminnasta. Verkkokaupat eivät vielä
ole täysin hyödyntäneet pakkausten ostokokemusta parantavaa
vaikutusta, mutta innovatiivisia ratkaisuja on kehitteillä. Hyvä
esimerkki on Rollor Express -konsepti, jossa vaatteet pakataan
kuitupohjaisiin rullapakkauksiin. Vaatteet eivät näin rypisty, ja
ne ovat heti käyttövalmiita ilman silittämistä. Äskettäin tehdyn
tutkimuksen mukaan pakkausten ympäristömerkinnät lisäävät
tuotteiden myyntiä 1 prosentin6.
Samalla vähittäiskaupoille avautuu uusia hinnoittelumah­
dollisuuksia. Lähes joka toinen milleniaali on valmis maksamaan
enemmän kestävän kehityksen mukaisista tuotteista, mukaan lukien
ympäristöystävälliset pakkaukset.
Kuitupohjaisten
pakkausten
liiketoiminta­
mahdollisuudet
Kuluttajavaatimukset ovat muuttuneet, mikä on ohjannut
vähittäiskauppoja ja brändinomistajia ottamaan ympäristöys­
tävällisyyden, luonnollisuuden ja aitouden paremmin huomioon
tuotteissaan ja ratkaisuissaan. Milleniaaleille brändi on
kokonaisvaltainen käsite, ja siksi pakkauksiin ja koko arvoketjuun
on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota. Kestävää kehitystä tukeva
arvoketju on brändinomistajille ja vähittäiskaupoille kiinnostava
mahdollisuus kasvattaa liikevaihtoa ja liikevoittoa ja parantaa
sijoitetun pääoman tuottoa.
Liikevaihdon kasvumahdollisuudet
Tulevaisuuden
liiketoiminnassa
on
elintärkeää
menestyä
milleniaalien kasvavassa asiakassegmentissä ja rakentaa uskollisia
asiakassuhteita. Myymälöiden asiakaskokemusta voi parantaa
ja liikevaihtoa kasvattaa parantamalla tuotteiden hyllysaatavuutta
hyllyvalmiilla pakkauksilla, käyttämällä älykkäitä primääripakkauksia
ja esittelemällä tuotteita houkuttelevimmilla näytteillepanoratkaisuilla.
Myymälätoimet ovat kuitenkin vain yksi keino tavoittaa internetin
parissa kasvaneet milleniaalit. Verkkokauppa on tehtävä sujuvaksi
ja helpoksi, ja toimituspakkaukset ovat osa verkkokaupan kokonais­
vaikutusta. Tuotteiden tarjoaminen milleniaaleille avaa myös uusia
hinnoittelumahdollisuuksia, sillä uusi sukupolvi on halukas maksamaan
enemmän ympäristöystävällisistä kuitupohjaisista pakkauksista.
Koko arvoketjussa käyttöön otetut tehokkaat kuitupohjaiset
pakkausratkaisut voivat lisätä tuoteluokan myyntiä arviolta jopa
2–4 prosenttia. Tämä on vähittäiskaupoille merkittävä mahdollisuus.
Miten kuitupohjaiset pakkausratkaisut lisäävät liikevaihtoa
(liikevaihdon kasvupotentiaali toiminnan eri vaiheissa)
1,7–3,2 %
2,0–4,0 %
0,3–0,8 %
Myymälätoiminnot
Ostotilanne
Myynnin kasvun
kokonaismahdollisuudet
Liikevoiton kasvumahdollisuudet
Innovatiiviset, kuitupohjaiset pakkaukset vähentävät painoa ja
hävikkiä ja optimoivat tilankäytön. Niiden myötä kuljetus tehostuu ja
varastointikapasiteetti voidaan hyödyntää paremmin. Tehokkaampi
logistiikka ja käsittely vähentää kustannuksia yhtä lailla
tulologistiikassa kuin myymälöissäkin. Lisäksi koko pakkausten
arvoketjun hiilijalanjälki pienenee.
Miten kuitupohjaiset pakkausratkaisut lisäävät liikevoittoa
(liikevoiton kasvupotentiaali prosentteina)
0,8–1,8
1,0–2,5
Myymälätoiminnot
Liikevoiton kasvun
kokonaismahdollisuudet
0,2–0,7
Tulologistiikka
Kuitupohjaisten pakkausten käyttöönotto koko arvoketjussa
voi kasvattaa tuoteluokan liikevoittoa jopa 1,0-2,5 prosenttia. Tämä
on merkittävä mahdollisuus.
Sijoitetun pääoman tuoton
kasvumahdollisuudet
Kuitupohjaisilla pakkausratkaisuilla voi lisäksi saada paremman
tuoton sijoitetulle pääomalle tehokkaamman logistiikan ja
kehittyneiden vähittäiskauppatoimintojen ansiosta. Resurssien
tehokkaampi käyttö vähentää investointitarvetta ja kasvattaa
tulovirtoja. Lisäksi varastointikapasiteetti ja hyllysaatavuus
paranevat ilman lisäinvestointeja.
Menestystekijät
ja haasteet
Seuraavan
kuluttajasukupolven
tavoittaminen
kovassa
kilpailutilanteessa on vain yksi vähittäiskaupan haasteista.
Vähittäiskauppojen on huomioitava liiketoimintastrategiassaan
myös muut tulevien vuosien kasvavat trendit, kuten
halpamyymälöiden, private label -tuotteiden, verkkokaupan
ja älykkäiden pakkausratkaisujen menestys. Stora Enson
edellisessä Viewpoint-katsauksessa paneuduttiin tarkemmin näitä
vähittäispakkausten trendejä koskeviin mahdollisuuksiin.
www.storaensopack.com/press-media
Stora Enson huonekalujen
pakkauskonsepti säästää
kustannuksia ja ympäristöä
Stora Enso suunnitteli huonekalujen pakkauskonseptin yhdelle maailman suurimmalle huonekaluvähittäisketjulle. Ratkaisulla pyrittiin lisäämään automaatiota, vähentämään kuljetuskustannuksia ja pienentämään pakkauksen kokoa. Samalla kierrätyksestä haluttiin tehdä asiakkaalle mahdollisimman helppoa.
Stora Enso tekee yhteistyötä johtavan maailmanlaajuisen
huonekaluketjun kanssa. Vähittäisketju on erityisesti edullisia
sisustusratkaisuja etsivien milleniaalien suosiossa ympäri
maailmaa. Ketju myi suosittua keittiölaatikkoa aaltopahvista ja
muovista koostuvassa pakkauksessa, jossa Stora Enso näki
monia kehityskohteita.
Stora Enson kokeneet pakkaussuunnittelijat ottivat
tehtäväkseen auttaa ketjua vähentämään sekä kustannuksia
että ympäristövaikutuksia. Uuden konseptin myötä
pakkauslinjan päätevaiheet voitiin automatisoida, ja lisäksi
pakkaus suunniteltiin täysin uudelleen. Laatikon koko pieneni
38 prosenttia, mutta logistiset vaikutukset olivat vielä tätäkin
merkittävämmät. Yhteen rekkaan voitiin nyt lastata tuotteita
60 prosenttia aiempaa enemmän, mikä pienensi merkittävästi
kuljetuskustannuksia ja fossiilisia hiilidioksidipäästöjä. Myös
kuluttajat hyötyvät vastuullisesta pakkauksesta, joka on aiempaa
helpompi kierrättää.
Huonekalulaatikkokonseptin kehitys on hyvä esimerkki
milleniaaleille kohdistetun vähittäispakkauksen eduista:
• koko arvoketjuun ulottuvat kustannussäästöt
• parantunut kuluttajapakkauskokemus
• pienempi ympäristövaikutus.
Ennen
-38%
Pakkauksen koko
Jälkeen
60%
Pakkauksia rekassa
Johdon tiivistelmä
Vuoteen 2025 mennessä milleniaalien osuus Euroopan työväestöstä on jo puolet, ja tämä uusi
Yhteystiedot
sukupolvi on tulevien vuosikymmenien merkittävin kuluttajaryhmä. Tässä Viewpoint-katsauksessa
kerrotaan, miksi kuitupohjaiset pakkaukset ovat brändinomistajille ja vähittäiskaupoille tärkeä
väline milleniaalien kuluttajasegmentissä menestymisen kannalta ja miten niiden taloudellinen
hyöty saavutetaan.
Milleniaalit arvostavat ympäristöystävällisiä, aitoja ja luonnollisia tuotteita ja brändejä. He
ajattelevat brändejä kokonaisvaltaisesti, ja pakkaukset ovat heille tärkeä osa tätä kokonaisuutta.
•59 prosenttia on sitä mieltä, että koko arvoketjussa tulisi käyttää ympäristöystävällisiä
pakkauksia.
•
88 prosenttia pitää kuitupohjaisia pakkausmateriaaleja selvästi muita materiaaleja
ympäristöystävällisempinä.
Hannu Alalauri
Senior Vice President
Stora Enso Packaging Solutions
[email protected]
Kuluttajien käyttäytyminen on vain yksi pakkausmateriaalin valintaan liittyvä tekijä. Innovatiivisten
kuitupohjaisten pakkausratkaisujen käyttöönotto koko arvoketjussa tuo brändinomistajille ja
vähittäiskaupoille muitakin merkittäviä etuja. Kehittyneet pakkaukset tehostavat toimintaa ja
tuovat säästöjä kolmella pääalueella:
•tulologistiikka
•myymälätoiminnot
•asiakkaan kulutuskäyttäytyminen ja ostotilanne.
Björn Thunström
Vice President
Marketing & Customer Loyalty
Stora Enso Packaging Solutions
[email protected]
Kestävää kehitystä tukeva arvoketju on brändinomistajille ja vähittäiskaupoille kiinnostava
mahdollisuus kasvattaa liikevaihtoa ja liikevoittoa sekä parantaa sijoitetun pääoman tuottoa.
Koko arvoketjussa käyttöön otetut tehokkaat kuitupohjaiset pakkausratkaisut voivat lisätä
tuoteluokan myyntiä arviolta jopa 2–4 prosenttia. Kuitupohjaisten pakkausten käyttöönotto voi
kasvattaa toiminta-alueen ja tuoteluokan liikevoittoa jopa 1–2,5 prosenttia, mikä on merkittävä
taloudellinen mahdollisuus.
Pakkausratkaisujen ja markkinoiden kehittyminen avaa brändinomistajille ja vähittäiskaupoille
kasvumahdollisuuksia uusien hinnoittelumallien kautta. Koko organisaatiolta vaaditaan kuitenkin
mahdollisuuksien tunnistamista ja sitoutumista uuteen toimintastrategiaan. Uskomme, että Stora
Enso Packaging Solutionsin kumppanina tulevaisuuden mahdollisuuksiin voi tarttua tehokkaasti
kuitupohjaisten pakkausten avulla. Stora Enso Packaging Solutions tarjoaa lisäarvoa proaktiivisesti
tukemalla asiakkaitaan monella tavoin:
•kehittämällä innovatiivisia pakkausratkaisuja, jotka auttavat kasvattamaan brändin arvoa,
tukemaan myyntiä ja vähentämään kokonaiskustannuksia suorituskyvyn optimoinnin kautta
•auttamalla saavuttamaan kannattavuus- ja kestävän kehityksen tavoitteet keventämällä
pakkauksia, pienentämällä hävikin määrää, maksimoimalla täyttöasteen ja vähentämällä
ympäristövaikutuksia
•auttamalla pienentämään toimitusketjujen ympäristövaikutuksia lisäämällä uusiutuvien raakaaineiden käyttöä ja kierrättämällä ne tehokkaasti.
Mikael Fristedt
Marketing Developer
Stora Enso Packaging Solutions
[email protected]
Viitteet
1 A.T. Kearney Global Business Policy Council,
International Labour Organization (ILO)
2 ILO
3 WEF report: Engaging Tomorrow’s Consumer
4 USC Millennial Sustainability Study, 2014
5 KetchumBlog: Building the Case for Sustainability with Millennials
6 Nielsen Global Survey on Corporate Social Responsibility, 2014
7 A.T. Kearneyn ja Stora Enson kysely, joka tehtiin 350 kuluttajalle
maailmanlaajuisesti
8 Brand amplitude: Millennials Increasingly Judge Food by its Cover
9 A.T. Kearney
10 LCA study with Finnish Environment Institute, Vaasan Oy and Stora Enso
11 ECR Europe: Self Ready Packaging
12 Stora Enso
13 POPAI: Vähittäiskaupan näytteillepanon tehokkuustutkimus