JotBar automatisoi Dinoliftin työajanseurannan ja kulunvalvonnan

Transcription

JotBar automatisoi Dinoliftin työajanseurannan ja kulunvalvonnan
CASE
• Työajanseuranta • Töidenseuranta • Kulunvalvonta • Varastonhallinta • Muovikorttiratkaisut
Case Dinolift Oy
JotBar automatisoi Dinoliftin
työajanseurannan ja kulunvalvonnan
Dino-henkilönostimia valmistava Dinolift Oy otti käyttöön JotBar –järjestelmän
vuonna 2008. Tarve järjestelmälle oli ilmeinen, sillä
manuaalinen työajanseuranta oli tullut tiensä päähän.
”Palkanmaksu perustui työntekijöiden täyttämiin tuntikortteihin,
joita esimiehet käsin tarkastivat.
Sen jälkeen tiedot vielä syötettiin manuaalisesti palkkajärjestelmään. Teimme paljon tuottamatonta tietojen syöttötyötä.
Henkilömäärä tuohon aikaan oli
alle sadan, mutta kasvussa. Tuntikorttien pino alkoi olla melkoinen,
joten sähköiselle järjestelmälle oli
tilausta.”, kertoo Dinoliftin tuotantojohtaja Tuomo Nykänen.
Toinen syy järjestelmän hankinnalle oli Nykäsen mukaan työntekijöiden erittäin joustava työaika.
”Meillä työvuorot alkavat aamulla klo 05-07. Ihmiset tulevat vapaaseen tahtiin, eikä työnjohto
välttämättä ole edes vielä saapunut tehtaalle kun aamuvirkut jo
aloittelevat töitään.
Automaattisen työajanseurannan myötä halusimme tämän liukuman vaivattomasti seurannan
piiriin.”.
JotBar vakuutti
toiminnallaan
Sopivaa järjestelmää etsiessä
Dinolift päätyi JotBar Production
–ratkaisuun, joka vakuutti toiminnallaan. ”Kävimme tutustumassa järjestelmän toimintaan
referenssikäynnillä ja järjestelmä
teki juuri niitä asioita, joita me
tarvitsimme.
Tärkeä oli myös JotBar Solutions
Oy:n oma tuotekehitys. Se takaa,
että tuotetta kehitetään jatkuvasti”, kertoo Tuomo Nykänen valinnan perusteista.
JotBar toimitusprojekti sujui tuotantojohtajan mukaan sujuvasti
ja kaikin puolin moitteetta. Nykänen on myös tyytyväinen, että järjestelmä taipui perusominaisuuksillaan Dinoliftin tarpeisiin.
Näin säästyttiin räätälöintitöiltä,
joita haluttiin välttää.
JotBar automatisoi Dinoliftin
kulunvalvonnan
Työajanseurannan lisäksi Dinolift
hankki myös JotBar Kulunvalvonnan. Sen myötä ovista poistuivat
perinteiset lukot ja työntekijöiden
taskuista avaimet.
”Vartiointiliike huolehti ovien lukituksista. Oven aukaisut oli sovittu erikseen muutaman tiiminvetäjän kanssa. Jos tuli tarve
saada ovia auki tai lukkoon poikkeavalla aikataululla, piti asiasta
aina sopia erikseen. Tämä koettiin hankalaksi. Myös avainten
katoaminen aiheutti päänvaivaa –koko tehtaan lukkojen uudelleen sarjoittaminen on melko
kallis ja työläs operaatio”, kertoo
Nykänen.
Tänä päivänä sähköinen JotBar
Kulunvalvonta huolehtii ovien
avauksesta ja lukitsemisesta automaattisesti. Henkilöstö avaa
ovet samalla kulkutägillä, jolla
myös työaika leimataan. Mikäli
tägi joltakulta katoaa, se on helppo aktivoida pois käytöstä.
Myös kulunvalvonnan tarjoamat
raportit ovat olleet Dinoliftillä
käytössä. Raporteista voi seurata
ovien avauksia ja avausyrityksiä.
Arki sujuu aiempaa
helpommin
Järjestelmän hankinnan myötä
arjen pyörittäminen Dinoliftillä on
helpottunut. ”Palkanlaskennassa
työ helpottui välittömästi. Tiedot
siirtyvät automaattisesti järjestelmien välillä, eikä manuaalista tietojen syöttöä enää tarvita.
Työnjohdossa monet kokivat alkuun työmäärän lisääntyvän kun
tuntien hyväksyntä tuli osaksi päivittäistä rutiinia. Aiemmin
tuntikortteja tarkistettiin 2 viikon
välein. Mieli on kuitenkin muuttunut, eikä nykyisin kukaan enää
kaipaa tuntikortteja takaisin.
Myös Dinoliftin n. 160 työntekijää ovat ottaneet järjestelmän hyvin vastaan. Reaaliaikainen näkymä omaan tuntisaldoon on ollut
positiivinen asia.” kertoo Nykänen JotBar:n tuomista muutoksista.
”Uusien ihmisten lisääminen järjestelmään on helppoa. Esimerkiksi sesonkien vuokratyöntekijät
Dinoliftin Dino-henkilönostimet ovat tunnettuja maailmanlaajuisesti.
Tuotannosta noin 70% menee vientiin.
Tuotantopäällikkö Tuomo Nykäsen mukaan
JotBar on helpottanut Dinoliftin arkea
monella tapaa.
saadaan tuntiseurannan piiriin ja
tarvittavat kulkuoikeudet luotua
yhdeltä istumalta”.
Sähköinen työajanseuranta ja
kulunvalvonta ovat tätä
päivää
Dinolift on ollut tyytyväinen yhteistyöhön JotBar Solutionsin
kanssa. ”Tukea ja vastauksia on
saatu aina, kun tarvetta on ollut.” Tuomo Nykänen sanoo ja lisää: ”Kyllä sähköinen järjestelmä
on tätä päivää. Manuaalinen kynällä kirjaaminen on näinä tehokkuuden vaatimusaikoina liian aikaa vievää.”.
JotBar Solutions Oy
Lasihytti 1
02780 Espoo
Puh: 075 7530 350
info@jotbar.fi
www.jotbar.fi