julkulan kaupunginosayhdistys ry

JULKULAN HISTORIAN VAIHEITA
Esitelmä Julkulan kaupunginosayhdistys ry:n 30-vuotisjuhlassa 7.5.2011
Julkulan sairaalan juhlasalissa
Helena Riekki
Kaupungin vanhimpiin kuuluvan Julkulan kaupunginosayhdistyksen viettäessä 30vuotisjuhlaansa on tilaisuus tarkastella tämän alueen varhaisempia vaiheita, nostaa
esiin joitakin merkkipaaluja ja käännekohtia, jotka ovat olleet muovaamassa Julkulan
kaupunginosaa sellaiseksi, jollaisena me sen tänään tunnemme ja näemme
ympärillämme.
Vuosisatojen kuluessa syntyneellä aikajanalla on seuraavia otsikoita:
Kuopion vanhinta asutusta, kappalaisen pappila, Suomen sodan juhannustaistelu,
maaherran kesäresidenssi, Sortavalasta evakuoitu hoitokoti, pika-asutustiloja
palstoitetaan, Puijonsarventie avattu liikenteelle, Julkulan sairaala valmis, vettä
Reposaaresta, uusia alueita kaavoitetaan, rivitaloja rakennetaan, koulu valmistuu,
päiväkoti avataan, oma venesatama, uimaranta odottaa uimareita jne. Julkulan
leipomoa, Koivulan kauppaa, muita myymälöitä ja alueen toimijoita unohtamatta.
Vaiheita havainnollistavat eriaikaiset kartat. Niistä ”uusin” kartta vuodelta 1790
sisältyy viime vuonna ilmestyneeseen professori Jussi T. Lappalaisen Kuninkaan
tiekartastoon. Se käsittää eteläisen Suomen mukaan lukien Kuopion ja ulottuen vielä
Nilsiään ja Pielavedelle. Viimeisillä lehdillä on Kuopio. Siihen on Julkulasta merkitty
Julkulanniemi, sen kautta järvelle ja siitä Räimän rantaan johtava reitti, asumuksia on
puolenkymmentä ja lisäksi teksti Puckin peldo Paloahon vaiheilla.
Tämä Puckin peldo ei näy enää kartoissa, mutta sen sijaan nykyisessä nimistössä on
muutamia muita historian eri vaiheista nousevia nimiä. Julkulan ohella
Julkulanniemi, joka on siellä asuneiden Karvosten mukaan tunnettu aiemmin
Karvolanniemenä ja myöhemmin Tossavaisten mukaan Tossavalanniemenä.
Kaupungiosan eteläreunassa on Pölkkypurontie, joka on saanut nimensä
Niuvanniemen tilan Pölkkypuron mökistä. Pohjoisosassa näitä historianimiä ovat
ainakin Miettiläntie, Saturannantie, Suviniementie ja Vanhanpaikantie.
1
Julkulan nimestä
Nykyisistä nimistä Julkula on vanhin. Sen historia ulottuu 1500-luvulle Kuopion
historiallisen ajan vanhimman tunnetun asutuksen juurille.
Arvo M. Soininen on 50 vuoden takaisessa väitöskirjassaan ’Pohjois-Savon
asuttaminen keski- ja uuden ajan vaihteessa’ kirjoittanut Kallaveden alueen
asutuksesta ja todennut, että asutus oli Kallaveden rannoilla neljänä ryhmänä.
Suurimmat ja tiheimmät taloryhmät olivat Vehmersalmella Ritoniemellä ja Soisalon
pohjoiskärjessä sekä Kuopionniemellä nykyisen kaupungin paikalla. Pienemmät
taloryhmät olivat Kuopionniemen tyvessä Haminalahden ja Hiltulanlahden tienoilla
sekä Kehvolla Kallaveden pohjoisrannalla. Kallaveden länsiranta oli sen sijaan täysin
asumaton.
Kuopionniemen taloista kolme oli nykyisessä keskustassa Väinölänniemellä,
Koljonniemellä ja Hatsalassa. Yhden paikkaa ei varmuudella tiedetä. Kuopionniemen
länsisivulla olivat Savisaari, Niuvanniemi ja pohjoisimpana Julkula.
Savon historian kirjoittaja, professori Veijo Saloheimo on kertonut, miten
Karvolanniemessä eli nykyisessä Julkulanniemessä oli vuonna 1546 Pekka Julkusen
talo. Vuonna 1620 kylässä asuivat Antti ja Pekka Julkunen. Antti piti majataloa.
Antti-isännät jatkoivat talossa ehkä kolmenakin polvena vuoteen 1706 asti. Toista
taloa asuivat Pekka Julkusen jälkeläiset lyhyttä välivaihetta lukuun ottamatta vuoteen
1703, jolloin tilalle tuli kappalainen Henrik Mechelin ja pian sen jälkeen liitettiin
Antti Julkusiltakin jäänyt tila kappalaisen virkataloon.
Virkataloksi oli vuonna 1702 määrätty Julkulanniemestä Risto Antinpoika Julkusen
perintötila. Sitä asui Kuopion laajan kirkkopitäjän kappalaisena vuodesta 1696
toiminut Henrik Mechelin vuoteen 1729. Antti Julkuselta tullutta tilaa asui toinen
kappalainen Johannes Mollerus 1694–1734.
Mutta isojaossa maanomistustilanne muuttui. Vuodesta 1804 Julkulanniemen
pappilan maat ja toisen pappilan liikamaat ovat kuuluneet kaupungin omistukseen,
Puijon kautta Päivärannan siirtolapuutarhaan ulottuvana leveänä kaistaleena.
2
Pappila
Nyt Julkula-talona tunnettu pappila rakennettiin vuonna 1811. Tämä alkuaan
taitekattoinen rakennus on muutettu nykymuotoonsa 1800- ja 1900-luvun taitteessa,
kun se oli sittemmin Viipurin tuomiorovastina toimineella K. R. Jauhiaisella. Hän
kertoo muistelmissaan, miten he sen ajan asuivat tuparakennuksessa. Hän kertoo,
miten he muuttivat Julkulaan viimeisellä rekikelillä. ”Sinne tultua täytyi meidän sopia
asumaan tuparakennuksen päässä olevaan saliin, pieneen kamariin ja
nyrkinkokoiseen keittiöön, vaikka meitä oli silloin yhdeksän henkeä. Palvelijat
asuivat tuvassa.”
Hän kertoo, miten vanhasta pappilarakennuksesta säästettiin seinät, suurennettiin
ikkunat ja ovet, rakennettiin lisää ruokasali, lastenhuone ja keittiö. Vanhoja
piharakennuksia korjattiin ja rakennettiin uusia lisäksi.
Hän kertoo myös Pajulahden viljelyksistä ja karjanhoidosta. Hauskana
yksityiskohtana hän kertoo lähisaarissa tapahtuneesta karjan laiduntamisesta. ”Kesän
tultua lehmät vietiin lautalla 1½ kilometrin päässä olevaan Kumpusaareen. Tuskin
saatiin 3-4 lehmää lautalle, kun jo kaikki muut olivat järvessä menossa uimalla.
Toiset välillä leväten Peltosaaressa, toiset uiden perille. – Sieltä sitten heinäkuun
lopussa siirrettiin ulompana olevaan Ilvekseen.”
Pappila oli järviliikenteen aikana pitäjille mentäessä edullisessa paikassa, mutta se oli
hankalan matkan päässä kaupungista ja niinpä kappalainen asui kaupungissa vuodesta
1928 lähtien. Vuonna 1940 pappila siirtyi Sortavalasta evakuoidulle Suomen Kirkon
Sisälähetysseuralle.
3
Vaalijalan hoitokoti
Sortavalassa vuonna 1905 perustettu Suomen Kirkon Sisälähetysseura toimi ennen
siirtymistään Pieksämäelle muutaman vuoden myös Kuopiossa.
Vaalijalan keskuslaitoksen tyttöjen hoitokoti sai kesäkuussa 1940 Kurikan
evakkoajan jälkeen tilat Julkulan pappilasta. Se oli juuri jäänyt tyhjilleen, kun vuonna
1939 toimintansa aloittanut Kuopion hiippakunnan ensimmäinen piispa Eino
Sormunen oli muuttanut tästä väliaikaisesta residenssistään sittemmin Piispaintalona
tunnettuun Suokadun ja Ajurinkadun kulman uuteen kerrostaloon.
Pappila siirtyi Sisälähetysseuran omistukseen maineen ja metsineen pian tänne
muuton jälkeen. Samalla käynnistyi lisätilojen suunnittelu pappilan pihapiiriin.
Eteläsivulle rakennettiin käsityörakennus kutomoineen ja ompelimoineen.
Pohjoissivulle kohosi Kumpulana tunnettu kaksikerroksinen koulu- ja asuinrakennus.
Julkulassa toimi Vaalijalan koulu- ja työkoti sen jälkeen kun varsinainen hoitokoti
1950-luvun alussa siirtyi Pieksämäen maalaiskuntaan Nenonpeltoon rakennettuihin
uusiin tiloihin. Vuosikymmenen lopulla Julkulan toimipaikka siirtyi
Sisälähetysseuralta kaupungin omistukseen, ensin asunnoiksi ja myöhemmin
kokoontumistiloiksi. Vanhoista rakennuksista on jäljellä pappilan päärakennuksen
lisäksi vain punamullattu hirsiaitta ja maakellari.
4
Savola / Miettilä
Pappilan pohjoispuolella oli pappilan torppa, Savola, jonka nimi vakiintui
myöhemmin Miettiläksi siinä asuneiden Miettisten mukaan. Tätä taloa ei enää ole,
jäljellä on vain aitta. Mutta Miettilän nimi on säilynyt vielä kadun ja puiston nimenä.
K.R. Jauhiainen kertoo siinä asuneesta Ville Miettisestä ja hänen aivan erityisestä
palvelevaisuudestaan. ”Aina oli vastaus: Joo – kyllä minä lähden”. Se koski myös
Kehvolle ennen Kallansiltoja tapahtuvaa ylisoutua. Näin hän usein syysyönäkin
kyyditsi kehvolaisia kotiinsa; oli ilma millainen tahansa.”
1920-luvulla torpasta tilaksi itsenäistyneen Miettilän maat ulottuivat laajalle alueelle.
Osa Päivärannasta on rakennettu Miettilän maille, samoin kuin nykyinen
Puijonlaakson pesäpallostadion. Aiemmin paikka tunnettiin Miettisen niittynä, kuten
Matti Hanski on kertonut.
Miettilä liittyy myös maamme kirjallisuuden historiaan. Se oli Maria Jotunin äidin
kotitalo. Siellä asui kesänvietossa 1800-luvun lopulla runoilija Jooseppi Mustakallio.
Siirrytään torpasta huvilaan, Miettilästä Saturantaan.
5
Maaherran kesäresidenssi - Saturanta
Julkulaan 1800-luvun alussa kaavailtu valtion omistama latokartano, maatila
maaherralle ei toteutunut, mutta paljon myöhemmin syntyi maaherran kesäresidenssi,
kesähuvila, ja aivan toisella tavalla. Se syntyi yksityisten kansalaisten lahjoitusten
turvin. Maaherra Gustaf Ignatius sai sen kansalaislahjana Kuopion läänin asukkailta
60-vuotispäivänsä johdosta kesällä 1933.
Kansallisromanttiseen tyyliin rakennettu korkeaharjainen hirsihuvila sai nimen
Saturanta.
Huvilaa ympäröi puutarha nurmikenttineen ja istutuksineen. Portilta huvilaan johti
kukkaistutusten reunustama leveä hiekkakäytävä, toinen kapeampi vei saunarantaan.
Siinä oli lähellä Puijonsarven laivalaituri. Siihen tultiin laivalla Kuopiosta ja siitä
lähdettiin takaisin, jollei kuljettu maitse mutkittelevaa ajotietä.
Huvilan kesään kuuluivat sukulaisten ja ystävien vierailut. Merkkitapaus oli
tasavallan presidentti P.E. Svinhufvudin ja rouva Ellen Svinhufvudin vierailu kesällä
1934. Muistoksi käynnistään he istuttivat puutarhaan kaksi lehtikuusta.
Muutettuaan virkakauden päätyttyä Helsinkiin Ignatiukset päättivät luopua
Saturannasta. Elokuussa 1941 huvila siirtyi piispa Eino Sormuselle, mutta vielä
kahtena sotakesänä he palasivat rakkaaseen Saturantaansa.
Nyt Saturannan huvilaa ei enää ole. Sen on tuli hävittänyt. Eikä ole kaunista
puutarhaakaan hyvin hoidettuine hiekkakäytävineen. On vain villiintynyt ranta-alue
vanhoine pihapuineen. Valokuvat kertovat kerran olleesta. Siitä kertovat myös
lukuisat päiväkirjamerkinnät Heikki Ignatiuksen kokoamissa Gustaf Ignatiuksen
Muistelmissa.
Luovuttuaan Saturannasta Gustaf Ignatius kirjoitti päiväkirjaansa 12.8.1941:
”Läksimme Saturannasta klo 10 ajurissa; tavarat vietiin Miettilän hevosella ja
kuormarattailla; seurasimme puoli tuntia myöhemmin Ihalaisen trillassa.”
Ignatiusta vielä lainaten: ”Saturanta oli kaunis satu.”
Huvilasta on muistona Saturannantie.
Samaa tietä on laivaliikenteen päätyttyä kuljettu myös muihin Puijonsarven
huviloihin. Niistä vanhimmat ovat 1800-luvun lopulla rakennettu Hulténin huvila ja
sen läheisyyteen 1900-luvun alussa nousseet Suviniemi, Sylvilä ja Länsiranta.
6
Asuinalueita kaavoitetaan
Ympärivuotisesti asuttuja rakennuksia ei ennen talvisotaa ollut vielä kovinkaan
monta.
Uusi vaihe alkoi talvisodan jälkeen, kun kaupunki kaavoitti omistamalleen Julkulan
tilalle 28 uuden pika-asutuslain mukaista tonttia siirtoväelle. Asemakaavan laati
professori Otto-I. Meurman elokuussa 1940. Hän sijoitti tilat kahdeksi nauhaksi
Puijonsarventien ja Viljelijäntien varteen. Puijonsarventien ja Julkulanniementien
kulmaukseen Meurman varasi paikan kaksikerroksiselle kaupparakennukselle. Siihen
syntyi uuden asuinalueen sydän, Julkulan talouskauppa.
Asutus laajeni jatkosodan jälkeen ja alueelle muutti lisää siirtoväkeä. Savo-lehti
kertoi vuonna 1954. ”Mutkittelevan maantien molemmilla puolilla seisoo punaisia,
keltaisia tai maalaamattomia yhden perheen taloja. Pieniä yhdenperheen taloja
ympäröi peltotilkku, jolla asukkaat kasvattavat juurikasveja ja perunaa". Tilalla
saattoi pienestä maa-alasta huolimatta pitää lehmää tai hevosta, kun sen alkuaikoina
saattoi laskea tontin takana olevaan metsään.
Jälleenrakennuskauden päätyttyä 1½-kerroksisisten omakotitalojen rinnalle alkoi tulla
matalampaa rakennuskantaa. Puijonsarventien yläpuoliseen rinteeseen Paloahontien
molemmin puolin rakennettiin aivan 1960-luvun alkuvuosina tiivis yksikerroksisten
omakotitalojen alue.
Puijonsarventien molemmin puolin levittäytyvät tiiviit pientalo- ja rivitaloalueet on
rakennettu pääosin 1980- ja 1990-luvulla. Siihen asti siellä oli entistä pappilaa ja
sairaalaa lukuun ottamatta lähinnä vain sotien jälkeen rakennettuja 1½-kerroksisia
omakotitaloja, niitäkin useina pienempinä saarekkeina. Pappilan ja Hulténin huvilan
ohella 1800-lukua ja sitä vanhempaa rakennuskantaa edustaa vain Tossavala
Julkulanniemessä.
Kaupunginosan maamerkki on Julkulan sairaala. Se rakennettiin 1950-luvun lopussa
heti keskussairaalan valmistuttua.
7
Puijon ja Kallaveden välissä
Julkulan juuret ovat ajassa, jolloin Savon eräsijojen tilalle alkoi muodostua
ensimmäistä kiinteää asutusta. Alueen vanhin tunnettu asukas vuonna 1541 eli 470
vuotta sitten oli Rantasalmen Kolkontaipaleelta muuttanut Salomo Pöyhönen ja
nuorin on…niin kuka mahtaakaan tänään olla nuorin?
Tähän väliin mahtuvia kymmeniä sukupolvia yhdistää tämä paikka, tämä alue: kaunis
sijainti Kuopionniemen luoteisella kulmalla Puijon ja Kallaveden välissä.
Julkulan kautta kulkee edelleen yksi kaupungin hienoimpia reittejä, Puijonsarven
kautta Puijon ympäri kiertävä ajotie Pohjois-Kallavedelle avautuvine maisemineen ja
komeimmalla näköalapaikalla olevine Kallavesj-laulun muistomerkkeineen.
Kallavesj-laulun kirjoittajan ohella avautuvat näkymät ovat inspiroineet myös muita
runoilijoita, niin Miettilässä kesiään viettänyttä Jooseppi Mustakalliota kuin Granitin
aikana pappilassa kotiopettajana toiminutta August Ahlqvistiäkin.
Runossaan Eräs nuorukaismuisto Ahlqvist muistelee kesää, jonka vietti 18-vuotiaana
näissä maisemissa. Runo sisältyy hänen A. Oksanen nimellä julkaisemaan
kokoelmaan Säkeniä. Tässä samassa kokoelmassa on myös Savolaisen laulu, josta
hänet runoilijana parhaiten tunnetaan.
Päätän esitykseni näihin August Ahlqvistin Julkulan pappilassa kirjoittamiin
säkeniin:
Ne kaikki vielä muistan: sen tyynen lahdekkeen,
Ne sadat saaret, salmet ja seljän sotkineen,
Ja Neulamäen jylhän ja Puijon korkean
Molemmin puolin lahta kuin vahdit seisovan;
Ja muistan Kalmonsaaren rastaineen, ruusuineen,
Ja auringon sen taakse kullaisna laskeneen.
8
Lähdekirjallisuutta
J. M Salenius. Kuopion kaupunki Ruotsin ylivallan aikana. Kuopion kaupungin
historia I. Kuopion kaupunki, 1909.
J. Benj. ja K.R. Jauhiainen. Muistelmia vanhemmistamme ja vähän muustakin II.
Omakustanne. Viipuri 1937.
Arvo M. Soininen. Pohjois-Savon asuttaminen keski- ja uudenajan vaihteessa. –
Historiallisia tutkimuksia IX. Suomen historiallinen seura, 1961.
Kuopion pitäjän kirja. Jyy:n kotiseutusarja 10. Toimittanut Antti Rytkönen, Kuopion
kaupunki, 1975.
Veijo Saloheimo. Savon historia II:2. Savo suurvallan valjaissa 1617–1721. Savon
Säätiö, 1990.
Gustaf Ignatius. Muistelmat. Muistiinpanoja ja päiväkirjamerkintöjä. Toimittanut
Heikki Ignatius. Omakustanne. Jyväskylä 2004.
Helena Riekki. Kuopion kaupungin rakennushistoria. Kaupungin rakentamisvaiheita
vuodesta 1875. Kuopion kaupunki, 2005.
Pirjo Jantunen. Karl Granit (1857–1894), kulkija maisemassa. Valokuvia. Kuopion
kulttuurihistoriallinen museo, 2006.
Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke, Ali Pylkkänen. Suomen sodan historia
1808–1809. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Karttakeskus, 2008.
Erkki-Sakari Harju, Jussi T. Lappalainen. Kuninkaan tiekartasto Suomesta 1790.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Atlas Art, 2010.
9