Klikkaa tätä aloittaaksesi lataamisen!

1
KIINTYMYSVANHEMMUUS
Lapsen perustarpeet ja niihin vastaaminen
Katri Pääkkö-Matilainen
Kuvitus ja taitto
Maria Kähäri
Kiintymysvanhemmuusperheet ry
2011
Teoksen sähköisen version ladattuasi voit maksaa vapaaehtoisen kannatusmaksun
5 euroa (tai haluamasi summan) tilille 860007-10139764, saajaksi Kiintymysvanhemmuusperheet ry ja viestiksi “kirja”. Näin kerätyillä rahoilla kustannetaan aikanaan kirjan ensipainos.
2
Sisällysluettelo
Johdanto – Mitä kiintymysvanhemmuus on?
7
Attachment parenting -termi ja sen suomennokset
Lapsentahtisuus
Uskomukset vauvoista
Kiintymysvanhemmat vauvanhoitajina käytännössä
Tunteet ja kiintymysvanhemmuus
7
8
10
11
12
Prologi – Synnytys ja syntymä
14
1. Synnytyksen historiaa
14
Ennen lääketiedettä
Eurooppalainen synnytys ja modernin lääketieteen vaikutus
Lääketieteellisen puuttumisen haittavaikutuksiin herääminen
Suomalainen synnytyskulttuuri
14
17
19
21
2. Aktiivisen synnytyksen vaikutus kiintymyssuhteeseen
23
Luonnonmukainen, aktiivinen synnytys varhaisen kiintymyssuhteen edistäjänä
Aktiivinen synnyttäminen käytännössä
Lempeä syntymä
23
24
28
I OSA – Kosketus
31
Suoran ihokontaktin merkitys vastasyntyneelle
Ihokkain oleskelun toteutus kylmässä ilmastossamme
31
32
II OSA – Ravinto
35
1. Miksi imettää – ja pitkään?
35
Rintamaito, vauvan paras ravinto
Imetyksen muut edut
Taaperoimetyksen suositukset
Taaperoimetyksen edut
Ennakkoluuloja taaperoimetyksestä
35
36
37
38
40
2. Miten imetyksen saa sujumaan?
41
Imetyksen ABC
Imetyksen vaiheita ja ihokontakti yleislääkkeenä imetysongelmiin
Yöimetys ja vauvojen yöelämä
Imetystuen lähteet
41
45
47
53
3. Pulloruokinta kiintymysvanhemmuuden hengessä
53
3
4. Miksi kannustaa vauvaa syömään itse?
56
Lapsentahtinen sormiruokailu eli Baby Led Weaning
Terminologiasta
Perusperiaatteet
56
56
56
5. Miten sormiruokaa syödään?
58
Turvallisuus
Aloittaminen
Tarjottavat ruoat
Aterimet ja astiat
Lapsentahtisilla periaatteilla ruokailujen jatkaminen lapsen kasvaessa
58
59
59
62
62
III OSA – Uni
64
1. Miksi nukkua yhdessä?
64
Länsimaiset ihanteet vauvojen unesta
Yksin nukkumisen lyhyt historia
Perinteiset perustelut yksin nukkumiselle ja neuvot yksin nukuttamiseen
Vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille
Perhepeti
Vauvan luonnolliset unitarpeet
64
64
65
67
68
69
2. Miten toteuttaa perhepeti mukavasti ja turvallisesti?
71
Perhepedin käytännön hyödyt ja haitat
Turvallisen yhdessä nukkumisen säännöt
71
71
IV OSA – Kantaminen
75
1. Miksi jatkaa kantamista kohdun ulkopuolellakin?
75
Lapsen kantamisen edut
Kantamisen riittävä määrä
75
79
2. Miten löytää oikea kantotapa?
80
Kantaminen eri käytännön tilanteissa
Eri kantovälinetyypit
Eri sidonnat ja yleisimpiä sidontaohjeita
Kantovälineiden turvallisuudesta
4
80
82
90
102
V OSA – Vessahätä
1. Miksi auttaa lasta vessahädän kanssa?
105
105
Vauvojen vessahätäviestinnän perusoletukset
Terminologiasta
Vessahätäviestinnän "kolme polkua"
Vauvojen vessahätäviestinnän hyödyt
Vvv:n mahdollisia oheisseuraamuksia
Yleisimmät epäilyksen aiheet
106
106
107
107
111
113
2. Miten vauvojen vessahätäviestinnässä pääsee alkuun?
115
Vvv:n työkalut I - Vauvan vessahätämerkkien lukeminen
Vvv:n työkalut II - Rytmien seuranta ja hyödyntäminen
Vvv:n työkalut III - Intuitio, arjen nopea tapa tietää vauvansa vessahädästä
Vvv:n työkalut IV - Suhistelu eli vauvalle pissausmahdollisuudesta viestittäminen
Vessahätäviestinnän apuvälineet ja tarvikkeet
Moninaiset pissatusasennot
Aloittaminen pienen suloisen vastasyntyneen kanssa
Aloittaminen vanhemman vauvan kanssa
115
119
120
122
124
124
128
130
3. Miten vvv toimii käytännössä?
132
Vaippojen käytöstä
Vaatetus
Vvv kodin ulkopuolella
Yövaipattomuus
Päiväunipissatukset
Tyypillisimmät kompastuskivet: pottalakkojen monet muodot
Tyypillisimmät kompastuskivet: turhautuminen haasteena
Lopuksi: vvv:n hyödyntäminen perinteisessä pottaharjoittelussa taaperon kanssa
132
136
137
139
142
144
147
151
3. Miksi valita kestovaipat?
4. Miten kestovaippaillaan?
154
156
Lapselle sopivimpien vaippojen valinta
Kestovaippatyypit
Vaippojen säilytys ja pesu
156
157
160
Yhteenveto
162
Epilogi – Yhteisön merkitys
163
Liian pienet piirit, joissa pyöriä?
Syyllistämisestä ja syyllistymisestä
Rakkaudesta
163
164
165
Lähteet ja linkit
168
5
6
●
●
●
●
Johdanto – Mitä kiintymysvanhemmuus on?
Tässä oppaassa esitellään kiintymysvanhemmuudeksi nimitetty kokoelma
erilaisia vauvanhoitotapoja. Ne ovat nykysuomalaisessa kulttuurissa vaihtoehtoisia ja uusiakin, mutta maailmankulttuurien ja historiallisen vertailun
tasolla ikiaikaisia ja tuttuja miljardeille ihmisille. Punainen lanka, joka yhdistää kaikkia näitä vauvanhoitotapoja, on vauvan tarpeiden tunnistaminen ja
niihin vastaaminen. Kulttuurissamme puhutaan kyllä paljon varhaisesta
vuorovaikutuksesta ja vauvanlukutaidosta, mutta viime vuosikymmenien
aikana perinteemme on etääntynyt yhä kauemmas vauvojen todellisten tarpeiden tunnistamisesta. Vuorovaikutus ja vauvan viestit jäävät auttamatta
vajaiksi, jos lapsen olennaisia tarpeita ei tunnisteta. Kulttuurissamme on lähes unohdettu lasten lajityypilliset tarpeet käydä rinnalla luonnolliseen vieroittumiseen saakka, nukkua toisen ihmisen seurassa, saada jatkuvasti suoraa ihokosketusta ja liikeaistilleen stimulaatiota kannettuna sekä tarvettaan
ilmaista vessahätäänsä ja tulla sen kanssa avustetuksi. Tässä oppaassa on
kirjoitettu eri aiheista hieman eri verran, riippuen siitä kuinka hyvin kyseinen aihe on jo katettuna suomalaisessa vauvanhoitokirjallisuudessa. Erityisen paljon on painotettu vauvojen vessahätäviestintään, koska siitä ei ole
painettua kirjallisuutta suomen kielellä tiettävästi lainkaan ennen tätä opasta.
Attachment parenting -termi ja sen suomennokset
Attachment parenting tarkoittaa suoraan suomennettuna kiintymysvanhemmuutta. Lääkäri-kätilö-pariskunta William ja Martha Sears ovat lanseeranneet kyseisen termin 1980-luvun lopulta lähtien kirjoissaan, vastaanotollaan ja neuvontapalstoillaan. Tämän kasvatus- ja vauvanhoitofilosofian perusideana on vauvan ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen vahvistaminen. Se pohjaa paljolti kiintymyssuhdeteoriaan, joka on kehittynyt omaksi
psykologiseksi koulukunnakseen alkaen John Bowlbyn tutkimuksista 19307
luvulla Yhdysvalloissa. Pyrkimyksenä kiintymysvanhemmuudessa voisikin
sanoa kiintymyssuhdeteorian valossa olla kehittää turvallinen kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välille.
Attachment parenting tai lyhyemmin AP-teoria palauttaa kunniaan vuosituhantiset ihmislajin vauvanhoitotavat, jotka ovat syrjäytyneet ulkoisen käyttäytymisen ohjaamiseen keskittyneen behavioristisen koulukunnan psykologiassa ja 1900-luvun teollisuusyhteiskunnan materiahurmiossa. AP-teorian
perustelut kumpuavat paljon myös monikulttuurisesta antropologiasta eli
ihmistutkimuksesta, evoluutiobiologiasta ja eläinten käyttäytymistutkimuksesta eli etologiasta. Termin toinen suomennos, vaistovanhemmuus, korostaa juuri tätä biologista näkemystä, jossa uskotaan vauvojen ja vanhempien
vaistojen kanssa harmoniassa oleviin, luonnonläheisiin vauvanhoitotapoihin.
Lapsentahtisuus
Omiin kokemuksiini esikoisäitinä voin sanoa, että minulle lapsentahtisuus
on lapseni jatkuvasti vaihtelevien kausien ja vaiheiden kunnioittamista. Pidän aivan vieraana käsityksiä, joissa esimerkiksi alle puolivuotiaan nukahtamistottumuksia pidetään piintyvinä tapoina, joilla on vaikutuksia vuosikausiksi eteenpäin. Eihän vauva ensimmäisen ikävuoden aikana tunnu pitävän
mistään mieltymyksistään kiinni loputtomasti! Jopa rinnalla imemässä käymiseen ei aina riitä malttia ja tietyssä vaiheessa äidin sylikin on mälsä paikka, kun pitäisi ehtiä ryömiä nurkasta nurkkaan.
Lapsentahtisuus on vastakohta "aikuistahtisuudelle" tai kellontahtisuudelle.
Lapsentahtisesti etenevässä arjessa ytimessä on viestintä vauvan ja aikuisen
välillä. Vauva kertoo tarpeistaan (nälkä, kosketus, väsymys, vessahätä, myöhemmin seurankipeys tai tekemisen puute) ja aikuinen vastaa niihin. Ihan
sama mitä kello on, kauanko edellisestä vastaavan tarpeen tyydyttämisestä
on tai mikä Tärkeä Aikuisten Projekti on kesken. Tätä vaihetta ei jatku ikuisesti, vauvan ja lapsen kasvaessa hän kykenee yhä paremmin itse tyydyttämään tarpeitaan sekä ymmärtämään, että hetken odottaminen ei ole maailman kaatava asia. Pienen vauvan kanssa aikuisen tarpeet ovat ne, jotka voivat odottaa hetken.
8
Myös lapsen kehityksessä ja oppimisessa lapsentahtisuus tarkoittaa sitä, että
mittarina käytetään lasta itseään, ei ulkoisia tekijöitä tai vertailua muihin lapsiin. Lapsi kehittyy omalla yksilöllisellä tavallaan ja aikuisten kannattaa nauttia tuon erityislaatuisen tarinan yksityiskohtien seuraamisesta päivittäin.
Suurin ilo ei tule siitä, että meidän lapsi oppi tekemään asian x tai y ennen
naapurin lasta, vaan siitä, millainen riemun ilme vauvan tai isomman lapsen
kasvoilta paistaa, kun hän saa tehtyä jotain, mitä ei aiemmin osannut.
Oman arkikokemukseni pohjalta voin myös sanoa, että usein lapsen tahdin
kunnioittaminen on kerta kaikkiaan raivostuttavaa aikuisten maailmaan tottuneelle. Onko vauvan pakko vaihtaa parin viikon välein lempipissatusasentoaan tai yöheräämistiheyttään tai lempikantoasentoaan liinassa? Juuri kun
äitiparka on mukautunut johonkin rutiiniin, vauva jo muuttaa sitä! Itseään
voi kuitenkin lohduttaa sillä, että ilman noita muutoksia lapsi ei kehittyisi, ei
kasvaisi. Varmuus jatkuvasta trendien muutoksista myös lohduttaa, jos meneillään oleva tilanne on ahdistava - esimerkiksi rinta- tai pottalakko.
Miten lapsentahtista arkea sitten jaksaa? Ensinnäkään lapsentahtisuus ei tarkoita samaa kuin täydellinen lapseen keskittyminen ympäri vuorokauden tai
kaiken tekeminen vain lapsen ehdoilla. Vauvaa kyllä pidetään lähellä, hän
kulkee mukana ja hänen tarpeisiinsa vastataan, mutta aikuisilla on omatkin
touhunsa, joita vauva saa seurailla. Toiseksi kaikkiin edellä mainittuihin
kiintymysvanhemmuushenkisiin vauvanhoitotapoihin on olemassa modernin maailman apuvälineitä rintapumpuista sänkyjen turvakaiteisiin ja kantoliinoista pottiin. Ne eivät kuitenkaan ole itseisarvoisia välttämättömyyksiä,
vaan tarpeen mukaan käytettäviä apuja. Olennaisinta ovat ihmiset: vauva ja
häntä hoitavat aikuiset sekä isommat lapset. Eittämättä tärkein hoitaja on
äiti, mutta hän tarvitsee ympärilleen vahvan tukiverkoston jaksaakseen.
Ydinperhekulttuurissamme aivan liikaa painolastia jää usein vanhempien
harteille, ja äitien pitäisikin kerätä ympärilleen kunnon naisverkosto avuksi.
Myös perheen isompien lasten hoivaviettiä ja halua auttaa vauvanhoidossa
pitäisi hyödyntää rohkeammin, koska myös lasten luonnollista ja lajityypillistä käyttäytymistä on vauvoista hurmaantuminen.
9
Uskomukset vauvoista
Vauvojen uskotaan kiintymysvanhemmuudessa olevan sisäsyntyisesti sosiaalisia ja hyväntahtoisia. Vauvoilla on tärkeitä, välttämättömiä tarpeita, joista he pyrkivät viestimään ja joihin vanhempien tulisi pyrkiä vastaamaan.
Vauvoilla on monipuoliset varhaiset vuorovaikutustaidot, joiden avulla he
ilmehtivät, elehtivät ja ääntelevät tullakseen ymmärretyiksi. Vauvoilla on
myös ainutlaatuinen temperamentti sekä persoonallisia rytmejä, mieltymyksiä ja tapoja, joita vanhemmat voivat oppia tuntemaan ja niiden avulla ennakoida vauvan tarpeita. Vauvojen tarpeet ja niihin vastaaminen on hyödyllistä ja välttämätöntä lapsen optimaaliselle fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle. Joka kerralla, kun aikuinen tai isompi lapsi vastaa vauvan
tarpeisiin, tämä saa kasvuaan ja kehitystään edistävää apua sekä viestin siitä,
että on arvokas ja että maailma on hyvä paikka ja toiset ihmiset luottamuksen arvoisia.
Vauvojen ei ajatella pyrkivän manipuloimaan tai juoksuttamaan vanhempiaan. Vauvojen tehtävänä ei myöskään pidetä vanhempien tarpeisiin mukautumista, vaan vanhempien tehtävänä pidetään vauvan tarpeisiin vastaamista. Vauvoille ei ajatella kehittyvän pahoja tapoja, joista heitä on parempi
kouluttaa pois ennemmin kuin myöhemmin. Päinvastoin kiintymysvanhemmuudessa ajatellaan, että vauvan perimmäinen pyrkimys on aina pysyä
hengissä. Jos vauva itkee, se on erittäin tärkeä viesti. Vauvan maailmassa ei
ole silloin kaikki kohdallaan. Ongelma on yleensä jotain yksinkertaista ja
perustarpeisiin liittyvää, kuten tarve olla sylissä turvassa, saada ruokaa, unta
tai apua vessahädässä. Joskus kysymys on jostain vaikeammasta, kuten kiputiloista (hampaat, allergiat, tulehdukset jne.). Sekä vauvan että vanhemman olotila helpottuu ja yhteinen rakkaus ja luottamus kasvaa, kun itkun
syy löytyy ja se pystytään hoitamaan.
10
Kiintymysvanhemmat vauvanhoitajina käytännössä
Olen jaotellut vauvojen tarpeet neljään kategoriaan, joihin myös tämän kirjan rakenne perustuu: ravinto, uni, kosketus ja vessahätä. Näihin tarpeisiin
voi vastata joko valtavirran lastenhoitokulttuurimme tavoilla tai länsimaissa
”vaihtoehtoisilla” AP-teorian mukaisilla tavoilla, jotka ovat yleistä käytäntöä ympäri maailmaa ei-teollistuneissa maissa ja joita isomummommekin
muistavat Suomessa laajalti käytetyn vielä 1920–30-luvuilla.
Nykyisen valtavirran käytännön mukaan vauvan tarpeisiin vastataan säännöllisellä päivärytmillä, jossa aikuinen määrittelee ajankohdat eri toimenpiteille, seurustelulle ja unille. Ihanteena pidetään vauvaa, joka syö reippaasti
suuria määriä kerrallaan pullosta, rinnasta tai lusikasta. Ihannevauva myös
nukkuu monituntisia unijaksoja yksin omassa sängyssä tai vaunuissa. Hän
tyytyy kolmituntisiin vaipanvaihtoväleihin. Ennen kaikkea ihannevauva hymyilee iloisesti köllötellessään sängyssään, vaunuissaan, sitterissään tai lattialla. Jos vauva ei vastaa näitä ihanteita, häntä pidetään ”vaikeana” tai
”suuritarpeisena”. Joskus jopa väärin arvioidaan jatkuvaa kantamista vaativa vauva koliikkivauvaksi, vaikka todellisten mahavaivojen sijaan kyse on
vain sylin ja ihokontaktin puutteesta.
Vaihtoehdot ovat luonnollisia ja yksinkertaisia: ravinnoksi täysimetys puolivuotiaaksi asti ja sen jälkeen lapsentahtisesti vuosien varrella pikkuhiljaa vähentyvät rintamaitoruokailut lapsen syöttäessä itse itseään yhä enemmän
kiinteällä ruoalla. Turvallisimmat ja parhaat unet vauva saa nukkumalla yhdessä aikuisen tai isomman sisaruksen kanssa ja vauvan sallitaan haluavan
ravintoa myös yöllä kasvaakseen ja kehittyäkseen optimaalisesti. Kosketusta, läheisyyttä ja virikkeitä motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselleen vauva saa parhaiten jatkuvasti mukana kannettuna, vastasyntyneenä
mieluiten alasti aikuisen paljasta ihoa vasten.
Viimeisin lisäys tähän AP-henkiseen vauvanhoitopalettiin on vauvojen vessahätäviestintä. Siinä vauvan tarpeisiin ulostaa ja virtsata sekä huolehtia hygieniastaan uskotaan voitavan vastata parhaiten avustamalla vauvaa käymään vessassa, ei totuttamalla käyttämään vain vaippaa vessana. Tämä tapa
on länsimaissa niin uusi ja radikaali, etteivät attachment parenting -termin
luoneet Searsitkaan ole sitä suosituksiinsa lisänneet.
11
Tunteet ja kiintymysvanhemmuus
Kiintymysvanhemmuuden ytimessä on kunnioitus lasta ja tämän oikeutettuja, perusteltuja tarpeita kohtaan. Emme sivuuttaisi itkevää aikuista tai
isompaa lastakaan, miksi siis sivuuttaisimme pienen vauvan itkun? Valitettavasti synnytys-, vauvanhoito- ja lastenhoitokulttuurimme on täynnä hyväntahtoisia ohjeita ja neuvoja, joissa sivuutetaan lapsen tunteet aikuisten
tarpeiden vuoksi tai ”arjen helpottamiseksi”. Väittäisin kuitenkin, että todellisuudessa eniten vauva-arkea helpottaa se, että vanhempien biologiset
vaistot pääsevät käyttöön ja itsetunto vanhempana kasvaa, kun vauva on
jatkuvasti lähellä ja hänet viesteineen ja mieltymyksineen oppii siten nopeammin tuntemaan.
Useimmat vanhemmat varmasti yrittävätkin vastata vauvansa itkuihin nopeasti. Jos vauvojen todelliset tarpeet, kuten vessahätä tai ihokontaktin tarve, eivät tule ymmärretyiksi, tuloksena voi olla vain avuttomana itkuista
vauvaa hyssyttelevä, epäonnistumisen tunteessa vellova vanhempi. Kuten
Meredith Small kertoo tutkimuksista afrikkalaisten kansojen keskuudessa,
täysin itkuttomia eivät ole ihokkain kannetut, lapsentahtisesti imetetyt ja
vessahätäviestityt vauvatkaan. Itkun keskimääräinen kesto on kuitenkin paljon pienempi, tyypillisesti vain sekunteja – ei minuutteja tunneista puhumattakaan.
Tässä oppaassa keskitytään vauvoihin, mutta sanasen mainitsen myös kiintymysvanhemmuuden muodoista isompien lasten lempeässä kasvatuksessa.
Lapsen kasvaessa yhä tärkeämmäksi nousee kunnioittava puhe ja käyttäytyminen. Lapset ansaitsevat tulla kohdelluiksi yhtä huomioon ottavaisesti
kuin kaikki muutkin ihmiset. Lapsen tunteiden kunnioittaminen ei kuitenkaan ole kulttuurissamme niin yleistä kuin pitäisi, koska vuosikymmenten
ja -satojen ajan lasten on ajateltu olevan peruspahoja, kurittomia, pilalle lellittyjä jne. Jatkuvasti kuulee julkisilla paikoilla vanhempien puhuvan lapsilleen tavoilla, joilla he eivät koskaan puhuisi toisille aikuisille. Tuskin kukaan
vanhempi tietoisesti kohtelee lastaan huonosti, kyse on vain lankeamisesta
kasvatusansaan, jossa korostetaan rangaistuksia, palkitsemista, komentelua
ja jatkuvaa kontrollia. Kiintymysvanhemmuudessa on isompien lasten kohdalla kyse pohjimmiltaan edelleen samasta asiasta kuin vauvojen kanssa: lasta ja hänen tarpeitaan pyritään ymmärtämään ja etsimään lapsen käytökseen
syy.
12
Keinoja toimivaan kommunikaatioon perheissä on 1960-luvulta asti pioneerina esitellyt Toimiva perhe -kirjastaan ja -metodistaan Suomessakin
tunnettu Thomas Gordon. Hänen mukaansa aikuisen tulee pääosin antaa
lapsen ratkaista omat ongelmansa itse, toki hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa suhteutetusti. Aikuinen auttaa ongelmanratkaisussa lähinnä aktiivisella
kuuntelulla. Jos ongelma on aikuisen, siitä pyritään antamaan lapselle selkeitä viestejä, joissa lasta ei syyllistetä, vaan hänet saatetaan tehokkaasti, mutta
huomaavaisesti tietoiseksi aikuisen tarpeista. Jos ongelma on yhteinen, eli
kyseessä on tarveristiriita, pyritään ratkaisemaan ongelma yhdessä neuvottelemalla niin, että kaikki voittavat.
Attachment parenting- filosofiassa vanhempien ei tarvitse olla pyhimyksiä,
jotka uhraavat kaiken lastensa tähden. Lapsen edun korostaminen tarkoittaa välillä myös sitä, että vanhemmat ymmärtävät tarvitsevansa lepoa, rentoutumista ja omaa aikaa, jotta eivät uuvu. Kiintymystä kasvattavat läheisyys, kosketus, rakkaus ja positiiviset tunteet kaiken kaikkiaan. Sitä murentavat viha, turhautuminen, inho, katkeruus, halveksunta ja ennen kaikkea
välinpitämättömyys. Kiintymysvanhemmuuden ideana on tarjota vanhemmille keinoja arkeen, jossa positiiviset tunteet lasta kohtaan pääsevät kehittymään.
●●●●●●●
13
●
●
●
●
Prologi – Synnytys ja syntymä
Kiintymyssuhteen muotoutuminen alkaa äideillä jo raskausaikana. Tavalla,
jolla uusi ihminen syntyy tähän maailmaan, ja hänen elämänsä ensihetkillä,
on suuri merkitys kiintymyssuhteen muotoutumiselle ja vauva-arjen sujuvalle käynnistymiselle. Ihmiset eivät toki ole yhtä yksinkertaisia kuin vaikkapa ankanpoikaset, jotka leimaantuvat ensimmäiseen olentoon, jonka näkevät. Lämmin ihmissuhde lapsen ja vanhemman välillä on elinikäinen prosessi. Luonnollisesti sujuvalla synnytyksellä ja ensihetkillä syntymän jälkeen
voi kuitenkin saada merkittävän lisäavun sopeutumisessa vanhemmuuteen
ja toisaalta vauvan sopeutumiseen elämään kohdun ulkopuolella. Tässä luvussa kartoitan ensin taustojen ymmärtämiseksi synnytyksen historiaa ja sitten käsittelen lempeää syntymää ja aktiivista synnyttämistä.
1. Synnytyksen historiaa
Ennen lääketiedettä
Kun yritetään hahmottaa, mikä on homo sapiens sapiensin lajityypillistä
käyttäytymistä jälkeläistemme synnyttämisessä, on laajennettava katsantokantaa reilusti nykyisen länsimaisen kulttuurimme ulkopuolelle. Kulttuurimme on niin kauas luonnosta erkaantunut.
Synnyttämistavoista on varsin niukasti esihistoriallista tietoa saavutettavissa
esimerkiksi arkeologian keinoin. Katse onkin käännettävä kädellisten sukulaislajiemme tutkimuksen puoleen ja kulttuuriantropologiseen tutkimukseen
alkuperäiskansojen piiristä. Alkuperäiskansojen luontoyhteys ja perimätieto
on paremmin säilynyttä ja heidän voi siten olettaa toteuttavan länsimaista
kulttuuria enemmän lajimme luontaisia tapoja. Etologian eli eläinten käyttäytymistutkimuksen hyödyt ovat synnytysasiassa niukat, koska isoimmat
kädellislajit synnyttävät huomattavasti ihmislasta pienempiaivoiset jälkeläi14
sensä paljon helpommin, suoremman synnytyskanavan kautta. Kuten ekologi Tiina Kaitaniemi kertoo, ihmisapinanaaraat eivät siksi pääosin tarvitse
avustusta synnytykseensä, vaan ottavat poikasestaan itse kiinni tämän syntyessä. Komplikaation riskit ovat paljon ihmisen synnytyksiä vähäisemmät.
Ihmislasten on Meredith D. Smallin mukaan synnyttävä suuren aivojen
koon vuoksi eräänlaisena evoluution kompromissina muutaman kuukauden
ennenaikaisena ja pystyasennon vuoksi syntymäreitistä naisen lantiossa on
tullut mutkainen. Tämä tekee synnytyksistä vaarallisempia ja naiset tarvitsevat laumatovereiden apua synnytyksessä.
Kulttuuriantropologinen vertaileva
tutkimus alkuperäiskansojen keskuudessa eri puolilla maailmaa on
osoittanut, että niiden synnytyskulttuureissa on yhteisiä, usein esiintyviä piirteitä. Näitä piirteitä ovat liikkumaan auttaminen avautumisvaiheessa, pystyssä tai kyykyssä ponnistaminen, tukihenkilön mukana
olo synnytyksessä, naisen eristäminen ja erityinen hoivaaminen sekä
ennen synnytystä, sen aikana että
sen jälkeen.
Liikkumaan auttaminen synnytyksen avautumisvaiheessa on sen verran vastikään katoamisuhan alle
joutunutta kansanperinnettä, että elossa olevat isomummomme voivat sen vielä suomalaisenakin käytäntönä muistaa. Maalaistaloissa oli vielä 1930-luvun
Suomessa yleisesti tapana taluttaa synnyttäjää kainaloista ja kävelyttää ympäri taloa tai pihapiiriä. Pystyssä tai kyykyssä synnyttämisestä on löydetty eri puolilta maailmaa lukuisia maalauksia ja piirroksia, jotka
osoittavat tavan olleen vallitseva alkuperäiskansojen
keskuudessa. Yleensä synnyttäjä tuskin on kuitenkaan seissyt tuetta, vaan nojannut joko toisiin ihmisiin tai puihin tai muihin tukiin. Nykypäivän suomalaissairaaloissa pystyasennoissa ponnistamista kokeilleet naisetkin kertovat kokemuksinaan, että tukevan
15
maan tunteminen jalkojen alla sekä painovoiman apu tekevät pystyponnistamisesta helppoa, itse asiassa lähes itsestään kohdun hoitamaa toimintaa.
Tukihenkilöinä on kautta aikain ja kulttuurien toiminut yleensä naisia, joko
lähipiirin synnyttäneitä naisia tai erillisesti paikalle kutsuttuja synnytysten
hoitoon perehtyneitä naisia. Raskaus, synnytys, imetys ja vauvanhoito ovat
luonnollisista, biologisista syistä liitetty nimenomaan naisten kulttuuriin ja
miehet on suljettu pois tästä maailmasta. Kuitenkin piirroksia myös miestukijasta tunnetaan ainakin eräältä pohjoisamerikkalaiselta kansalta. Syynä
saattaa olla esimerkiksi se, että erityisesti ponnistettaessa mies jaksaa kannatella synnyttäjää yksinkin. Myös isyyden vahvistuminen synnytykseen osallistumisella on saattanut olla syynä miestukihenkilöihin.
Synnytystä odotellessa ja sen aikana on pyritty mahdollistamaan äideille
synnytysrauha eristämällä ja hoivaamalla naista ja erityisesti suojaamalla
häntä häiriöiltä. Monissa perinteisissä kulttuureissa tunnetaan erimerkiksi
tietty tila, kuten teltta tai kota, jonne raskaana oleva vetäytyy odottamaan
synnytystä ja jossa hän myös synnyttää ja viettää lapsivuodeajan eli ensipäivät tai jopa viikot. Lapsivuodeajan rauhoittamisessa on kyse hoivariitistä,
jossa muut naiset huolehtivat synnyttäjästä, ruokkivat häntä ja auttavat matkalla uuteen äitiyteen. Monissa alkuperäiskulttuureissa nainen vapautettiin
lapsivuodeaikana muista velvollisuuksista. Tuo resurssien keskittäminen
imetykseen, vauvaan tutustumiseen ja hänen hoivaamiseensa on tapa, joka
saisi mielestäni tehdä täysivaltaisen paluun myös nykykulttuuriimme. Tapa
oletettavasti alkoi kadota maatalouskulttuurissa, jossa alettiin elää vähitellen
alkuperäiskansojen 15–30 hengen ryhmiin verrattuna yhä pienemmässä ihmisryhmässä päätyen lopulta ydinperheeseen. Maatalon vastasynnyttänyt
äiti saattoi olla saman katon alla ainoa työikäinen nainen ja siksi velvoitettu
palaamaan talon askareisiin heti, kun pystyi seisomaan. Suomessa on etenkin maaseudun rahvaalla jo viimeistään 1800-luvun tietojen mukaan ollut se
tilanne, ettei vastasynnyttäneelle naiselle ole ollut mahdollista järjestää pitkää lepoaikaa vauvan kanssa.
16
Eurooppalainen synnytys ja modernin lääketieteen vaikutus
Keskiajalta tunnetaan puupiirroksia, joissa ponnistetaan synnytystuoleissa
pystyasennossa. Nähtävästi ensimmäinen tunnettu selinmakuusynnytys oli
Aurinkokuningas Ludvig XIV:n rakastajattaren synnytys Versailles'ssa
1600-luvun puolivälissä. Syy siihen, että lääkäri määräsi synnyttäjän makuulleen oli se, että kuningas halusi nähdä lapsensa syntymän aitiopaikalta sängyn päädystä. Pystyasennossa synnyttäminen lienee kuitenkin pysynyt vielä
pitkään enemmistön tapana. Kuten vauvan nukuttaminen omassa sängyssä
ja huoneessa, myös makuusynnytykset olivat siis villitys, joka sai alkunsa
aivan rikkaimman eliitin päähänpistoksesta ja levisi vähitellen koko kansan
keskuuteen, koska köyhemmillä kansanosilla on perinteisesti ollut tapana
pyrkiä matkimaan rikkaampia.
Tämä historiallinen muutos pystyasennosta makuultaan synnyttämiseen on
mielestäni yksi eurooppalaisen synnytyskulttuurin suurimpia tragedioita.
Makuultaan ponnistaminen on naisen anatomiset ominaisuudet huomioon
ottaen luonnotonta ylämäkeen ponnistamista, koska naisen synnytyskanava
kaartuu pystyasennossa loivasti sisäänpäin, eli makuuasennossa ylöspäin.
Lukemattomat länsimaiset naiset viimeisen parin vuosisadan varrelta voisivat kertoa siitä, kuinka makuuasento ja liikkumattomuus vahvistavat valtavasti supistusten aiheuttamaa kipua ja tekevät ponnistusvaiheesta tuskaisen,
pitkittyvän, synnyttäjältä enemmän aktiivista lihastyötä vaativan sekä repeä17
miselle altistavan. Makuuasento on kuitenkin yleistynyt sitten Ranskan kuninkaan rakastajattaren niin yleiseksi, ettei monikaan nainen enää ymmärrä
syyttää makuuasentoa tuskistaan. Sen sijasta koko synnytys on kulttuurissamme makuuasennon seurauksena demonisoitunut ja muuttunut hirvittäväksi painajaiseksi, josta kerrotaan toinen toistaan hurjempia kauhukertomuksia sukupolvelta toiselle.
Vielä traagisemmaksi tarinan nähdäkseni tekee se, että eurooppalaiset synnytystavat ja synnytyslääketiede on levinnyt siirtomaavallan myötä koko
maailmaan, aivan kuten muukin länsimainen kulttuuri. Lukemattomissa
maissa, jossa eurooppalaisten tuloon saakka olivat säilyneet hyvinvoivina ja
voimakkaina naisen oman kehon synnytysvoimaa hyödyntävät ja siihen uskovat synnytysperinteet, tapahtui suuri muutos kohti länsimaisia sairaalasynnytyksiä.
1800-luvulla länsimainen koululääketiede eli mieslääkärit alkoivat vaikuttaa
yhä enemmän synnytyskulttuuriin. Makuuasentoon passitettiin synnytyslaitoksissa aina, olihan selvää, että potilaat makaavat sängyissään. Makuuasento tuotti monenlaisia komplikaatioita, erityisesti synnytyksen hidastumista,
kovia tuskia ja ponnistusvaiheen pitkittymistä. Noiden komplikaatioiden
hoitoon kehitettiin synnytyspihdit. Koska tuskia pidettiin epäinhimillisinä ja
kauheina, rikkaiden keskuudessa eetterillä nukuttaminen koko synnytyksen
ajaksi yleistyi Euroopassa nopeasti. Naiset alistettiin siis täysin passiivisiksi
potilaiksi, jotka eivät olleet tajuissaan, kun lääkäri kiskoi lapsen ulos. Mikäli
nainen säilyi hengissä itse synnytyksen ajan, oli suuri todennäköisyys kuolla
lapsivuodekuumeeseen synnytyslaitoksella. Jälkitulehdusten suurin aiheuttaja oli huono hygienia, kunnes vähitellen käsihygienian merkitys huomattiin
ja lääkärit lakkasivat levittämästä kohtutulehduksia tekemällä sisätutkimuksia likaisin käsin.
On kuitenkin muistettava, ettei lääketieteen vaikutus ole ollut läpeensä negatiivinen. Ennen modernia länsimaista synnytyslääketiedettä lapsi- ja äitikuolleisuus Euroopassa oli huomattavasti nykyistä suurempi. Asentovirheet, ahtaat lantiot, kaksos- ja keskossynnytykset ja monet muut synnytykseen luonnollisesti liittyvät riskit tarkoittivat ennen paljon suuremmalla todennäköisyydellä joko synnyttäjän tai vauvan tai pahimmassa tapauksessa
molempien menehtymistä. Keisarinleikkauksella, synnytyspihdeillä, keskoskaapilla ja muilla lääketieteellisillä keinoilla pystytään pelastamaan henkiä,
jotka muuten olisi menetetty.
18
Nykypäivän lääketieteellis-teknologisesta synnytyskulttuurista räikein esimerkki lienee Brasilia: rikkaiden käyttämissä yksityissairaaloissa sektioprosentti on jopa lähes 90%. Siellä tehdään sektioita myös ennenaikaisesti kosmeettisista syistä eli viimeisten viikkojen raskausarvilta säästymiseksi. Imetystä ei tueta lainkaan, koska ensinnäkin niin monilla synnyttäjillä on jo
nuorena otetut silikoni-implantit ja toiseksi imetyksen ajatellaan pilaavan
rintojen ulkonäön. Toinen ääripää on humanistinen Alankomaat, jossa noin
1/3 synnytyksistä on edelleen kotisynnytyksiä. Siellä ambulanssin voi saada
kotipihaan synnytyksen ajaksi päivystämään. Sairaaloiden yhteydessä on
matalan riskin synnytyksiä varten kätilöiden johtamat ABC-keskukset
(Active Birthing Center = Aktiivisen synnyttämisen keskus). Niissä kannustetaan aktiivisuuteen ja lääkkeettömien kivunlievityskeinojen ensisijaiseen
käyttöön. USA on ehkä suurimman vaihtelun maa: eri vaihtoehdoista valitsemalla ja yksityispalveluista maksamalla voi saada millaisen synnytyksen
tahansa suunnitellusta sektiosta kotisynnytykseen, jossa paikalla on vain
synnyttäjä ja tukihenkilö.
Kaiken kaikkiaan lääketieteen vaikutuksen suurin haaste on siinä, miten sairaalassa synnyttäjistäkin tulee potilaita ja synnytyksistä sairauteen verrattava,
lääkehoitoa ja toimenpiteitä vaativa tila. Lääkärit ja hoitajat koulutetaan näkemään riskejä, pelkäämään pahinta ja olemaan valppaana, mikä onkin välttämätöntä sairauksien hoidossa. Normaali, matalan riskin synnytys on kuitenkin luonnollinen tapahtuma, joka sujuu todennäköisimmin turvallisesti
sekä äidin että vauvan kannalta, jos siihen puututaan mahdollisimman vähän. Sairaala on laitos, jossa on tietyt toimintatavat sekä rajoitteet tilojen ja
henkilöstön määrän puolesta. Siksi tuon laitoksen sisällä on vaikeaa antaa
synnytyksen edetä omaan tahtiinsa ja kiusaus nopeuttaa synnytystä, tarjota
(tai pyytää) lääkkeellistä kivunlievitystä ja tehdä ylimääräisiä tutkimuksia on
suuri.
Lääketieteellisen puuttumisen haittavaikutuksiin herääminen
Ensimmäinen eurooppalainen synnytyssairaala, jossa herättiin kritisoimaan
lääketieteellis-teknologisen synnytyskulttuurin haittoja, oli 1960-luvulla
ranskalainen Pithiviersin klinikka, jonka ylilääkärinä toimi Michel Odent.
Klinikalla alettiin kyseenalaistaa muun muassa synnytyspöydällä kirkkaissa
valoissa selällään makuuttaminen ja ponnistaminen, lääkärin läsnäolo, lääk19
keiden runsas käyttö sekä lukuisia yksityiskohtia äidin ja vauvan kohtelussa.
Klinikalla huomattiin, että synnytykset sujuivat paljon vähemmillä komplikaatioilla ja paljon turvallisemmin, kun synnyttäjän luona oli pääasiassa vain
kätilö, häntä kehotettiin liikkumaan ja ääntelemään vapaasti ja synnytyshuoneista tehtiin hämäriä ja kodinomaisia. Kivunlievitykseksi tarjottiin synnyttäjän oman toiminnan lisäksi lähinnä vesiallasta, hierontaa ja muita lääkkeettömiä keinoja. Sektio- ja imukuppisynnytysluvut sekä vastasyntyneiden
tehohoidon tarve olivat 1970-luvulle tultaessa Pithiviersissä poikkeuksellisen pieniä muihin ranskalaissairaaloihin verrattuna. Sana levisi ja klinikalle
tultiin synnyttämään kaukaa, jopa ulkomailta.
Odent esittää edelleen radikaaleja ja keskustelua herättäviä kommentteja.
Hänen mielestään isät tai miehet yleensäkään eivät kuulu synnytyshuoneeseen harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Hänestä synnyttäjän oma keskittyminen ja itsensä kuunteleminen toteutuu parhaiten, jos ympärillä on
mahdollisimman vähän ihmisiä, joiden mielipidettä omasta toiminnastaan
synnyttäjä miettii. Naiskätilöt ja -doulat ovat hänen klinikkansa kokemusten
mukaan monille synnyttäjille rentouttavampia tukihenkilöitä kuin läheisetkään miehet. Odentin sanat laittavatkin miettimään, josko Suomessakin on
menty liian pitkälle siinä automaattisessa oletuksessa, että puolisot tulevat
aina mukaan synnytyksiin?
Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa nousi 1970-luvulta lähtien aktiivisen synnyttämisen liike keskushahmonaan muun muassa Janet Balaskas, jonka kirjoja on suomennettukin. Pithiviersin ja hippiliikkeen luonnonmukaisuutta
korostavan aatteen innoittamana tämä liike alkoi levittää länsimaisille äideille tietoa vaihtoehtoisista synnyttämistavoista. Lähtökohdaksi nostettiin äidin omien toiveiden tukeminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen, jotta mielikuva selällään sairaalasängyssä makaavasta synnyttäjästä saataisiin vihdoin syrjäytettyä. Näitä konkreettisia vaihtoehtoja tarjoamaan perustettiin ABCkeskuksia. Samoin alettiin tukea äitejä, jotka valitsivat tietoisesti kotisynnytyksen, veteen synnyttämisen sekä poistumisen sairaalasta mahdollisimman
pian synnytyksen jälkeen eli polikliinisen synnyttämisen. Liike on levinnyt
myös Suomeen 1980-luvulla ja nykyään sitä edustaa Aktiivinen synnytys ry.
20
Suomalainen synnytyskulttuuri
Maatalousvaltaisessa suomalaisyhteiskunnassa toiseen maailmansotaan asti
kotisynnytykset olivat vallitseva synnytyksen muoto ja mahdollisimman lyhyt lepoaika synnytyksen jälkeen oli elämän realiteetti monille naisille. Anna
Hiiranen -nimisen maalaiskätilön muistelmissa 1800-luvun lopulta ja 1900luvun alusta kuvataan sitä, kuinka äidit pyrkivät mahdollisimman vähän vaivaamaan ketään muita, ainakaan kallista ammattilaiskätilöä synnytyksillään
ja kuinka moni lupaili synnytyskipujensa välistä nousevansa takaisin työntekoon heti kun vauva vain olisi maailmassa. Olot olivat monissa rahvaan kodeissa varsin vaatimattomat ja tietous esimerkiksi hygienian perusasioista
oli vajavaista ja siksi tulehdukset olivat alati riskinä synnytysten yhteydessä
ja niiden jälkeen. Ammattikätilöitä oli vielä kovin vähän ja lapsenpäästäjät
eli itseoppineet kylän naiset olivat yleisin tukihenkilö synnytyksessä.
1800-luvulta lähtien Euroopassa ja maailmansotien väliseltä ajalta lähtien
Suomessakin alkoi ensin kaupungeissa, sitten maaseudulla olla yhä enemmän (mies)synnytyslääkäreitä ja sairaalasynnytyksiä. Synnytysten siirrosta
sairaaloihin tehtiin tietoinen projekti, jonka seurauksena oli onnistunut
kuolleisuuden pienentäminen ja suurimman osan synnytyksistä siirtäminen
1950-luvulta lähtien sairaalaan. Olennainen muutos oli myös 1940-luvulta
lähtien systemaattisesti rakennettu neuvola- ja synnytyssairaalaverkosto,
jonka piiriin kaikki äidit pakotettiin.
Näiden muutosten seurauksena 1950–80-luvuilla Suomessakin tuli vallalle
lääketieteellis-teknologinen synnytyskulttuuri, jossa synnytyksiä hoitavat
yleensä kolmivuorotyötä tekevät naiskätilöt mieslääkärien alaisina. Toki nykyään synnytyslääkäreiden joukossa on yhä enemmän naisia, mutta yleistäen heidän näkemyksensä synnytyksestä jatkavat mieslääkäreiden riski- ja
toimenpidekeskeistä linjaa. Onneksi lääkärikunnasta löytyy poikkeuksiakin,
kuten kuopiolainen aktiivisen synnyttämisen pioneeri Aila Miettinen!
Kuten jo aiemmin mainittiin, 1980-luvulla aktiivisen synnyttämisen liike
rantautui Suomeenkin ja 1990–2000-luvulla naislähtöisempi ja aktiivisempi
synnytyskulttuuri on saanut jalansijaa. Tämän seurauksena eri synnytyspaikkojen väliset erot ovat kasvaneet selvästi. ”Pehmeimpiä” eli positiivisimmin
aktiiviseen synnyttämiseen suhtautuvia ovat muun muassa kesällä 2010 lakkautettu Tammisaaren sairaala sekä Pirkanmaalla Vammala ja PohjoisPohjanmaalla Oulaskankaan sairaala Oulaisissa. Lääketieteellis-teknologista
kulttuuria vahvasti edustava toinen ääripää taas ovat yliopistosairaalat, kos21
ka niihin keskitetään riskisynnyttäjät, ja sen myötä niissä nähdään synnyttämisen vaarallisia puolia jatkuvasti. On varsin inhimillistä, että tämä johtaa
herkästi turhaan varovaisuuteen ja puuttumiseen synnytyksen kulkuun silloinkin, kun se ei olisi tarpeen. Ylivarovaisuusongelmaa vain pahentaa se,
että Suomeenkin on rantautunut ikävä tapa Yhdysvalloista, jossa syytetään
lääkäriä ja jopa nostetaan oikeussyytteitä, jos synnytyksessä tapahtuu jokin
traaginen komplikaatio.
Nykytrendeihin suomalaisessa synnytyskulttuurissa kuuluu tällä hetkellä
pienten synnytysyksiköiden lakkauttaminen talous- ja turvallisuussyihin vedoten. Tämä pakottaa kauempana isoista kaupungeista asuvia äitejä sekä
myös kaupunkisairaaloiden ruuhkia pelkääviä lähiseudun äitejä varhaisempaan sairaalaan lähtöön. Se myös suurentaa jäljelle jääviä yksiköitä heikentäen mahdollisuutta tuntea henkilökuntaa ennalta tai päästä tutustumaan
osastoihin ja vahvistaa siten lääketieteellis-teknologista kulttuuria entisestään. Ruuhkautuvissa isoissa yksiköissä joudutaan herkästi nopeuttamaan
synnytysten kulkua ja esimerkiksi puuttumaan lapsentahtiseen ensiimetykseen vain, jotta saataisiin kaikki äidit saliin asti synnyttämään käytäviltä odottamasta. Kätilöiden ja lääkärien paineet ja väsymys kasvavat, mikä
entisestään lisää riskiä negatiivisiin kohtaamisiin aktiivisten synnyttäjien ja
henkilökunnan välillä.
Joidenkin kätilöiden keskuudessa Suomessakin on kiinnostusta työjärjestelmän muutokseen esimerkiksi brittiläiseen malliin, jossa sama kätilö hoitaa
raskaudenseurannan, synnytyksen ja jälkikäynnit, mutta muutos vaatisi suuren palkka- ja työehtouudistuksen. Suomessa ei tällä hetkellä myöskään ole
sairaaloiden yhteydessä eurooppalaisen ja amerikkalaisen mallin mukaisia
ABC-keskuksia matalan riskin synnyttäjille lukuun ottamatta Kätilöopiston
Haikaranpesä-osastoa Helsingissä. Yksityiselle ABC-keskukselle olisi varmasti Uudellamaalla suuri kysyntä etenkin nyt Tammisaaren synnytysosaston lakkauttamispäätöksen jälkeen. Kotisynnytyksiä ja niitä hoitavia kätilöitä Suomessa on vähän ja järjestelyt ovat pitkälti perheen vastuulla. Aktiivinen synnytys ry auttaa kotisynnytyksestä haaveilevia tarjoamalla tietoa,
vuokraamalla allasta, jakkaraa ja muita tarvikkeita sekä pyrkimällä vaikuttamaan kulttuuriin kotisynnytyksiin positiivisemman asenteen löytymiseksi.
Kaiken kaikkiaan suomalainen synnytyskulttuuri on yhtä kahtiajakautunut
kuin vauvanhoito- ja lapsenkasvatuskulttuurikin. Kuilua erilaisten synnytyskulttuurien välillä olisi hyvä saada kavennettua niin, että kaikki äidit saatettaisiin tietoisiksi muistakin kivunlievitysmahdollisuuksista kuin epiduraali22
puudutuksesta ja muista lääkkeellisistä keinoista sekä toisaalta, jotta tarpeellinen ja hyödyllinen lääketieteellinen apu olisi saatavilla myös aktiivisempaa
ja luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa kaipaaville.
2. Aktiivisen synnytyksen vaikutus kiintymyssuhteeseen
Luonnonmukainen, aktiivinen synnytys varhaisen kiintymyssuhteen edistäjänä
Vauvan elämänalkuun ja myös kiintymyssuhteen alkuun vaikuttaa vahvasti
synnytyksen kulku ja laatu. Lääkkeet ja puudutusaineet, joita synnytysten
yhteydessä rutiininomaisesti Suomessakin käytetään, eivät ole riskittömiä ja
niillä on vaikutuksensa myös vauvan hyvinvointiin. Virkeä, itse rinnalle ryömivä vauva on todennäköisimmin syntynyt niin, että äitiä on tuettu käyttämään lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja, joita on pitkä liuta. Myös äiti toipuu synnytyksestä nopeammin ja saa käyttöönsä koko luonnon hormoniarsenaalin, jos hänen ei tarvitse odottaa elimistöstään poistuvien lääkeaineiden vaikutuksen hälvenemistä.
Lääketieteellinen puuttuminen synnytyksen luonnolliseen kulkuun johtaa
usein toimenpidekierteeseen, joka tilastollisesti lisää synnytyksestä toipumista haittaavia komplikaatioita, kuten sektioita ja imukuppisynnytyksiä.
Imetyksen käynnistymistä haittaa esimerkiksi maidonnousun yhteydessä
rintojen pinkeäksi pakkaantuminen, jota puolestaan pahentaa synnytyksen
aikainen oksitosiinitiputus.
Synnyttäjien ei tarvitse lähtökohtaisesti alistua sairaiksi potilaiksi ja sairaalan
sääntöjä mukaileviksi sätkynukeiksi, vaan heillä on tukihenkilöidensä avustuksella oikeus ja mahdollisuus tuoda omat toiveensa esille. Todellisia, väistämättömiä synnytyskomplikaatioitakin on, ja silloin lääketieteellinen tuki
on tarpeen, äidin tai vauvan hengen pelastamiseksi. Suurin osa synnyttäjistä
voisi kuitenkin halutessaan saada luonnonmukaisen synnytyksen, josta toipuu nopeasti ja joka mahdollistaa syntymän jälkeisistä ensihetkistä täyden
ilon ja hyödyn ottamisen.
23
Aktiivinen synnyttäminen käytännössä
Olennaisinta aktiivisessa synnyttämisessä on laaja ymmärrys erilaisista kivunlievityskeinoista. Synnytysvalmennuksissa, sairaaloissa ja ystäväpiirin
puheissa nykyään varsin usein samastetaan kivunlievitys yleensä ja lääkkeellinen kivunlievitys. Lääkkeettömän kivunlievityksen muotoja on kuitenkin
olemassa runsaasti, ja niihin kannattaa synnyttäjän sekä tukihenkilön tai henkilöiden tutustua itse perusteellisesti ennen synnytystä. Valmistautuminen ei tarkoita sitä, että suunnittelee käsikirjoituksen synnytykselle, vaan sitä että ottaa selvää kaikista vaihtoehdoista ja pohtii, mitkä todennäköisesti
sopivat itselle. Synnyttäjän ja tukihenkilön kannattaakin tehdä aivan paperille asti niin sanottu työkalupakki, luettelo erilaisista kivunlievityskeinoista
ja -vinkeistä muilta synnyttäjiltä ja kirjoista.
Kivunlievityksen keinot ja itse kivun voi jakaa Hanna Hirvosen mukaan
neljään ryhmään: hoituvaan, hoidettuun, lääkittyyn ja hoitamattomaan.
Tuota viimeistä ei pitäisi synnyttäjän kokea lainkaan, aina on oikeus jonkinlaiseen lievitykseen. Lääkitystä kivusta neuvoja antavat ammattilaiset. Hoituva kipu ja sen lievitys on sellaista, johon synnyttäjä pystyy yksinkin. Hoidettu kipu on sellaista lääkkeetöntä apua, johon saa apua lapsen isältä, kätilöltä tai doulalta eli ystävältä, sukulaisnaiselta tai koulutetulta synnytystukihenkilöltä.
Tässä taulukossa on yhteen kerättynä erilaisia lääkkeettömän kivunlievityksen muotoja:
Synnyttäjä itse:
Tukihenkilön avulla/
valvonnassa:
Ammattilaisen avulla:
liikkuminen
lämpö
akvarakkulat
asentojen vaihtelu (erityisesti pystyasennot)
painelu (alaselästä, nilkoista) akupunktio
synnytyslaulu (ja muu ääntely)
hieronta
vyöhyketerapia
mielikuvat
jumppapallo
homeopatia
hengitystekniikat
hellä kosketus ja kannustava hypnoosi
puhe
TENS-laite (hämää sähköimpulssein veden käyttö (suihku/ allas)
elektrodien välityksellä kipuviestiä)
24
Taulukossa tukihenkilösarakkeeseen laitetuista useampi muoto on käytännössä
hoituvaa kipua siinä suhteessa, ettei synnyttäjä niihin
varsinaisesti apua tarvitse,
mutta käytännössä esimerkiksi lämpöpussin uudelleenlämmitykseen tai ammeen tai jumppapallon täyttämiseen toinen ihminen on
suuri apu. Joihinkin kivunlievitystapoihin, kuten ammeeseen, suihkuun tai
jumppapallolle, synnyttäjä Tens-laite
voi myös tarvita lempeää
valvontaa, mikäli tulee äkillisesti huonovointiseksi tai alkaa huimata.
Yhdistävä punainen lanka eri kivunlievityskeinojen käytölle ja valinnalle on
synnyttäjän oma suhtautuminen niihin. Oikeasti tehokkaita kivunlievityskeinoja ovat vain ne, jotka rentouttavat synnyttäjää, helpottavat hänen kipuaan
tarpeeksi eivätkä pelota häntä. Hanna Hirvonen nimittää hyvien hormonien
hyrräksi sitä, miten
rentoutunut ja hyvä
olo parantaa äidin
oman kehon kivunlievittäjien, endorfiinien, tuotantoa. Endorfiinit, kuten oksitosiini, puolestaan
edistävät synnytystä
tehostamalla kohdun toimintaa, saavat vauvan voimaan
paremmin verenkierron parantuessa
ja siten taas parantaAmme
vat synnyttäjän oloa,
25
kun synnytys edistyy ja vauva voi
hyvin. Tukihenkilöiden ja kätilön
rooli pitäisikin olla auttaa synnyttäjää löytämään itselleen sopivia kivunlievityskeinoja ja auttaa häntä
rentoutumaan ja pysymään luottavaisella mielellä.
Ponnistusvaiheessa olennaisin aktiivisen synnytyksen piirre on pyrkimys mahdollisimman pystyyn ja
hyvin lantion avaavaan asentoon.
Painovoima antaa ponnistavalle äidille suuren avun, joka kannattaa
hyödyntää. Optimaalisessa ponnistusasennossa naisen lantio pääsee
avautumaan kaikkiin suuntiin ja
häntäluu pääsee taipumaan taaksepäin. Naisen lantiohan ei ole mikään kiinteä, jähmeä rengas, vaan yhdistelmä liikkuvia luita, joihin asento vaikuttaa
paljon. Kyykkyasento on käytännössä näiden kriteerien mukaan optimaali-
26
sin synnytysasento.
Myös konttausasento on oiva. Konttausasentoon kääntymistä käytetäänkin
amerikkalaisen luomukätilö Ina May
Gaskinin mukaan
nimetyssä Gaskinin
manööverissä olkapäistään jumiin joutuneiden vauvojen
vapauttamiseksi.
Perinteiset selinmakuu- ja puoli-istuvat asennot sairaalasängyllä eivät lantion avautumista ihanteellisesti mahdollista, vaan päinvastoin äiti joutuu ponnistamaan vauvaa ulos synnytyskanavan kaartuessa jopa ylöspäin ja häntäluun jäädessä puristuksiin sänkyä vasten. Kannattaakin kokeilla sängyllä kylki-, konttaus-, kyykky- tai pystyasentoa
nojaten selkänojaan. Lisäksi voi tukihenkilön tai -henkilöiden avulla kokeilla
seisten ponnistamista ja synnytysjakkaraa tai -tuolia. Vesialtaassa ollessa esimerkiksi kyykkyasennossa jaksaa olla
paljon vähemmällä tuella, mutta veteen
synnyttämistä varten täytyy ehdottomasti olla läsnä sitä varten koulutuksen
saanut ammattihenkilö. Ponnistusasentojen suhteen kannattaa muistaa, ettei
ole pakko jaksaa ponnistaa vain yhdessä asennossa, vaan asentoja on hyväkin
vaihdella.
27
Lempeä syntymä
Ihmisvauva kokee kovia mahduttaessaan itsensä äidin kohdun työntämänä
ulos ahtaasta, mutkaisesta synnytyskanavasta. Tuskan ei kuitenkaan tarvitsisi jatkua syntymän jälkeenkin. Luonnollisesti vastasyntyneen paikka on alasti äitinsä paljaan mahan päällä, josta hän vähitellen ryömii rinnalle ja hamuaa sen suuhunsa. Vastasyntyneelle koko maailma on yhtä järkytystä, hänen
pitää tottua ilmaan, valoihin, ääniin ja kaikkiin aistiärsykkeisiin, jotka ovat
etäisesti tuttuja kohdun ajoilta, mutta kuitenkin niin paljon voimakkaampia
ja osa kokonaan uusiakin.
Kaiken tuon järkytyksen keskeltä vastasyntynyt kuitenkin pian löytää katsekontaktin siihen tuttuun ihmiseen, jonka sisällä hän on elämänsä aloittanut.
Kuten evoluutiobiologi Tiina Kaitaniemi kirjassaan tuo esiin, ihmisvauvat
syntyvät pyrkimyksenään hurmata äiti niin, ettei tämä hylkäisi häntä. Jo
kohdussa vauva harjoittelee taitoja, jotka parantavat hänen todennäköisyytään pysyä hengissä eli saada hoivaa ja rintamaitoa. Nuo ensihetket vauvan
ja hänen vanhempiensa välillä ovat kauniita, joskaan eivät korvaamattomia.
Jos ensikontakti viivästyy, se ei tarkoita läheisen kiintymyssuhteen olevan
28
lopullisesti vahingoittunut. Ensikontaktin voi lavastaa myöhemmin uudelleen, lukemattomia kertoja, pesien vauvan kanssa suorassa ihokontaktissa.
Kiintymyssuhteen lähtökohtana olisi kuitenkin parasta saada kokea kaikessa
rauhassa ensi-imetys ja vauvan valpas ensimmäinen tunti.
Vastasyntyneen järkytystä on 1900-luvun aikana synnytyssairaaloissa pahennettu moninkertaiseksi rutiinitoimenpiteillä, joita on pidetty ja osin edelleen
pidetään välttämättöminä. Frederic Boyerin Lempeä syntymä ja Michel
Odentin Luonnonmukainen synnytys ovat klassikkoteoksia, joissa kerrotaan menneistä, raa’an vastasyntyneen kohtelun ajoista, joista on onneksi
otettu aimo askel parempaan suuntaan. Nykyään vauvoja ei enää roikoteta
jaloista pää alaspäin ja läimitä pakaroille, jotta he itkisivät oikein kunnolla ja
keuhkot vahvistuisivat. Valot pyritään pitämään pääosin himmeinä, paitsi
jos lääketieteelliset toimenpiteet synnytyksen yhteydessä vaativat kirkasta
kohdevaloa. Jos vauvan hyvinvointi vain sen mahdollistaa, hänet laitetaan
nykyään aina äitinsä syliin ensimmäisenä sen sijaan, että hänet vanhaan tapaan vietäisiin heti pois pestäväksi, mitattavaksi ja puettavaksi. Silmätippojen käytöstä on pääosin luovuttu, mutta k-vitamiinipistoksia annetaan vielä
Suomessakin.
Olemme mielestäni ehkä jonkinlaisessa välitilassa. Jos äiti muistaa etukäteen
synnytystoivelistassaan vaatia, että vauvan tulee saada mahdollisimman
lämminhenkinen, hiljainen ja luonnonmukainen vastaanotto, hän sen mitä
todennäköisimmin saa, jos kaikki sujuu ilman komplikaatioita. Toisaalta esimerkiksi vauvan pukemista ja vierailla käsillä käsittelyä pidetään täysin normaalina toimenpiteenä edelleen. Useimmissa synnytyssairaaloissa saa tuoda
selvästi esiin sen, että haluaa lykätä mittaustoimenpiteitä usealla tunnilla,
haluaa kotiin saman vuorokauden aikana tai haluaa lykätä kvitamiinipistosta tai luopua siitä kokonaan. Huvituttien ja rintakumien käytön ja lisämaidon tarpeen arvioinnissa sekä juottamistavassa on sairaalakohtaisesti suuria eroja, ja imetyksen vakavasti ottavan äidin kannattaa varmistaa selustansa hankkimalla itse aktiivisesti tietoa ensi-imetyksestä ja imetyksen alkuvaiheista jo raskausaikana.
Kaikkein vähiten järkyttävä ympäristö syntyä vauvalle olisi hänen kotinsa,
joka on jo kohdusta monella tavalla tuttu. Kuitenkin Suomessa vain hyvin
harvalle itse sitä aktiivisesti järjestäneelle äidille avautuu mahdollisuus kotisynnytyksiin. Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kotisynnytys
on matalan riskin synnyttäjille yhtä turvallinen kuin sairaalasynnytyskin.
Matala riski tarkoittaa käytännössä sitä, ettei raskaudessa tai aiemmissa syn29
nytyksissä saa olla mitään komplikaatioita tai erityisriskejä, kuten monisikiöraskaus, raskausmyrkytys, aiemmat kohtukuolemat, sektio, runsas verenvuoto synnytyksessä, istukan irtoaminen, etinen istukka ja niin edelleen.
Monet synnyttäjät kokevat sairaalan turvallisimmaksi synnytyspaikaksi,
mutta joillekin äideille koti tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta esimerkiksi voimakkaan sairaala- tai sairaalahenkilökuntapelon vuoksi. Suomessa kotisynnytysten esteenä ovat esimerkiksi kotisynnytyksiä hoitavien kätilöiden puute, tiedonsaannin vaikeus, pitkät välimatkat sairaalaan sekä lähipiirin tai ammattilaisten vastustus.
Synnytyksestä ja vauvojen kohtelusta sairaalassa lisää tietoa kaipaaville on
olemassa oma yhdistyksensä, Aktiivinen synnytys ry. Tietoa kannattaa lueskella nettisivuilta aktiivinensynnytys.fi tai yhdistyksen entisen puheenjohtajan, Hanna Hirvosen teoksista Isä syntymässä ja Vesi kannattaa.
●●●●●●●
30
●
●
●
●
I OSA Kosketus
Suoran ihokontaktin merkitys vastasyntyneelle
Jean Liedloff esitti jo vuonna 1975 kirjassaan Continuum Concept ajatuksen siitä, että vauvat syntyvät evoluution ohjaamana odottamaan tiettyjä
hoitotapoja. He syntyvät valmiina ryömimään vaistojensa ja refleksiensä
ohjaamana kohti rintaa, he osaavat viimeistään pariviikkoisena ottaa sammakkoasennon sylissä kantamisen helpottamiseksi ja he osaavat hurmata
vanhempansa katseellaan heti syntymän jälkeisinä ensiminuutteina. Jos vauva ei saakaan kohdun jatkoksi syliä ja rintaa, hänelle iskee valtava paniikki,
vaistomainen hylätyksi tulemisen ja kuolemisen pelko, jonka hän ilmaisee
sydäntä raastavalla itkulla. Imetyksen ja kantamisen merkitys yleisesti tunnetaan, mutta sairaala- ja vauvanhoitokulttuurissamme etenkin täällä kylmillä leveysasteilla on jäänyt toisarvoiseksi yksi vauvan odottama olennainen
asia: suora kosketus äidin lämpimään ihoon. Kulttuurissamme vauvat puetaan lähes heti syntymänsä jälkeen eikä heitä sen jälkeen ole tapana pitää
alasti kuin hetkellisesti vaatteiden ja vaipanvaihdon sekä kylvyn yhteydessä.
Liedloff kuitenkin korostaa, etteivät vauvat odota saavansa ihoaan vasten
oudon tuntuista kangasta. He ovat onnellisimpia ja harmoniassa evoluution
jatkumon kanssa, kun tuntevat ihoaan vasten toisen ihon. Tämä sama onnentunne valtaa ihokkain ollessa myös äidin.
Ihokontakti on heti alussa tärkeä tapa lapselle saada perheen omasta bakteerifloorasta suojakerros iholleen. Se vahvistaa haju- ja tuntoaistin kautta
sekä lapsen että vanhemman leimaantumis- ja kiintymisreaktioita, ja siksi
vastasyntynyttä tai synnyttäjää ei pitäisikään liian nopeasti syntymän jälkeen
pestä. Hajut molemmin puolin saavat välittyä kaikessa luonnollisuudessaan.
Ihokontaktin tiedetään nykyään myös edistävän suuresti imetystä ja vauvan
kasvua alkuviikkoina. Suora ihokontakti nähtävästi vahvistaa vauvojen rin31
nanhamuamisrefleksiä. Ihokkain olo myös rentouttaa sekä vauvaa että äitiä,
jolloin rintojen herumisrefleksi vahvistuu sekä rintaraivareiden ja lakkoilun
todennäköisyys vähenee. Ilman vaatekerroksia on myös helpompi saada hyvä imetysasento ja vauvojen on huomattu haukkaavan rintaa hyvällä, isolla
otteella ihokkain imetettäessä. Tunnetaan tapauksia, joissa jopa useamman
kuukauden ikäisiä vauvoja on saatu houkuteltua ensi kertaa rinnalle äidin
paljasta ihoa vasten alasti ”pesityttämällä”. On myös tehty tutkimuksia, joissa on todettu paljon kenguruhoitoa eli aikuisen paidan alla ihokkain oloa
saaneiden keskosten kasvaneen paremmin kuin verrokkikeskosten, vaikka
kaikki vauvat saivat saman verran ravintoa. Evoluutiobiologi Tiina Kaitaniemen mukaan ihokontaktia saaneet keskoset ovat aktiivisempia, valppaampia ja pääsevät
aikaisemmin kotiin.
Se, mikä on erityisen
tarpeellista keskosvauvoille, on hyödyllistä myös terveille, täysaikaisena syntyneille vauvoille.
Kenguruhoito ei ole
vain keskosten etuoikeus, vaan kaikkien vastasyntyneiden
perustarve.
Ihokkain olon toteutus kylmässä ilmastossamme
Suomalaiseen perinteeseen luonnollisesti kuuluu vauvojen kylmettymisen
pelkääminen ja runsas pukeminen. Kulttuurissamme ihokontakti ymmärretään vain harvojen hetkien pikaiseksi poikkeustilaksi: hoitopöydällä, kylvyssä, ohikiitävällä hetkellä matkalla pyllyn pesulle. Jos vauvansa haluaa laittaa
parvekkeelle vaunuihin yksin nukkumaan, hänet toki pitääkin topata kunnolla, mutta lämpimissä sisätiloissa oleskeleva vauva ei ole paleltumisvaarassa kylmällä talvellakaan. Hypotermian ensiapuohjeissakin kehotetaan
menemään esimerkiksi makuupussin sisään alasti niin, että toisen ihmisen
kehonlämpö lämmittää myös paleltumisvaarassa olevaa. Kaitaniemen mu32
kaan on tutkittu, että äidin rinnat lämpenevät ja viilenevät suoraan suhteessa siihen, tarvitseeko niissä kiinni oleva vauva lämmitystä vai viilennystä.
Paras tapa varmistaa vauvansa ruumiinlämmön oikeanlaisena pysyminen
onkin pitää häntä suorassa ihokontaktissa.
Kaikkein helpoiten aikuinen pystyy oleskelemaan ja toimimaan vauvaa lähellä ihokkain pitäen kantoliinan avulla. Kantoliinoissa valitetaan usein vauvoille tulevan hiki, mikä lienee selvin osoitus siitä, että niihin sidottuna vastasyntynytkin pysyisi alastomana tarpeeksi lämpimänä. Useimmat äidit eivät
vain tule edes ajatelleeksi vauvan riisumisen vaihtoehtoa, vaan olettavat, että vauvalla ja kantajalla on oltava vähintään yksi vaatekerros yllä kantoliinan
alla. Miksi? Oletettavasti, koska pukeutuminen ja pukeminen ovat kyseenalaistamaton rutiinitoimi kulttuurissamme. Todellisuudessa itselleen voi aivan hyvin laittaa liinan joko paljaalle iholle tai edestä auki olevan paitapuseron tai neuletakin kanssa. Jos itseä palelee tai haluaa käydä ulkona, voi
vain pukea niin monta vaatekerrosta liina-vauva-paketin päälle kuin tarvit33
see. Sisällä vauva ei liinassa tarvitse vaatteita eikä aina vaippaakaan, sillä
harvat vauvat pissaavat liinaan, jos kantaja tarkkailee vessahätäviestejä. Ulos
mennessä pää ja niska on toki suojattava ja käsien ja jalkojenkin ympärille
on taattava tarpeeksi lämpimät kangaskerrokset.
Kantoliinailun lisäksi ihokkain oleskelua voi lisätä osana normaalia kanssakäymistä vauvan kanssa. Kylvyn, suihkun tai saunan yhteydessä on luontevaa oleskella alasti tai samaan kylpytakkiin tai pyyhkeeseen yhdessä kääriytyneenä. Vaipanvaihdon yhteydessä ei ole mikään kiire pukea vauvalle vaatteita takaisin, vaan voi yhdistää siihen pienen vauvahierontahetken tai sujauttaa vauva hetkeksi omien vaatteiden sisään hellittäväksi. Vauvan käsittelyä varten kannattaakin arjessa pukeutua aina niin, että vanhemmilla ja
muilla hoitajilla on vähintään käsivarret ja mieluusti myös rintakehä ja maha
paljaana tai helposti paljastettavissa luontevia ihokontaktihetkiä varten.
Erityisesti synnytyksestä toipuvalla vastasyntyneen vauvan äidillä on oikeus
viettää tuntikausia päivässä vauvansa kanssa pesien. Sohvannurkkaan, sänkyyn tai mukavaan nojatuoliin voi tehdä pesän, jossa oleskellaan lämpimän
viltin alla yhdessä paljaat masut vastakkain. Imetykset, päiväunet ja seurustelut lomittuvat pesiessä ja äiti voi itseään viihdyttääkseen ottaa pesään mukaan esimerkiksi luettavaa, kännykän ja kaukosäätimen. Mukaan mahtuvat
myös mahdolliset isommat sisarukset, joille voi mukaan ottaa luettavaa, pelejä, pehmoleluja ja niin edelleen. Tällainen erityisen runsas yhteinen ajanvietto on myös oiva tapa torjua rintaraivareita tai rintalakkoa, yleisiä imetysongelmia. Isomman vauvan ja taaperonkin kanssa voi silloin tällöin ottaa
erityistä yhteistä läheisyystankkausaikaa pesimällä, lapset yleensä rakastavat
sitä!
●●●●●●●
34
●
●
●
●
II OSA Ravinto
1. Miksi imettää — ja pitkään?
Suomalaisessa imetyskulttuurissa ollaan melko hyvin tietoisia siitä, että imetys kannattaa, mutta heikommin tietoisia siitä, miten imetys kannattaisi
aloittaa ja miten siinä edetä niin, että se sujuisi mahdollisimman hyvin. Tässä oppaassa selostetaan ensin tiiviisti se, miksi imettää ja sitten paneudutaan
perusteellisemmin imetyksen jatkamiseen taaperon kanssa. Seuraavassa luvussa käydään läpi lyhyesti se, miten imettää ja mistä hakea apua, jos imetys
takkuaa sekä käsitellään hieman pidemmin kiintymysvanhemmuuden näkökulmasta yöimetyksiä.
Aivan ensimmäiseksi haluan korostaa sitä, ettei imetys sen enempää kuin
mikään muukaan yksittäinen kiintymysvanhemmuuden käytänne ole mikään pakollinen edellytys kiintymysvanhemmuuden periaatteiden omaksumiseksi. Monet äidit kokevat imetyspettymyksen, useimmat siksi, että annettu tuki ja ohjeistus on ollut joko puutteellista tai suoranaisesti väärää, jopa haitallista. Tästä ei pidä ketään syyllistää eikä kenenkään syyllistyä. Myöhemmin tässä oppaassa käsitellään myös pulloruokintaa.
Rintamaito, vauvan paras ravinto
Moderni lääketieteellinen tutkimus on viime vuosikymmenten aikana kiistattomasti osoittanut sen, minkä maalaisjärjellä on voinut ymmärtää aina:
ihmislapselle parasta ravintoa on ihmisen maito. Kuten imetyslääkäri Jack
Newman on osuvasti kirjoittanut, paras vaihtoehto on oman äidin maito
rinnasta imettynä, toiseksi paras on oman äidin maito pullosta juotuna ja
kolmanneksi paras jonkun toisen äidin maito. Vasta neljänneksi paras vaihtoehto ovat teollisesti valmistetut, lehmänmaitopohjaiset korvikkeet. Lähti35
en tämän vuosisadan alusta Yhdysvalloista korvikevalmistajat ovat kuitenkin käyttäneet miljardeja ja miljardeja dollareita rahaa siihen, että ovat pyrkineet saamaan kaikki maailman äidit, isät, lääkärit ja hoitajat uskomaan, että korvike olisikin vastiketta – vastaavaa tai oikeastaan parempaa kuin äidinmaito. Tuo markkinointikampanja on ollut valtavan rajua ennen sen
suitsimista lailla, Suomenkin ratifioimalla korvikekoodilla. On siis annettava
anteeksi heille, jotka ovat noihin monikansallisten yritysten aivopesupyrkimyksiin sortuneet. On tehtävä hitaasti, mutta varmasti etenevää työtä äidinmaidon ja imetyksen palauttamiseksi sen ikiaikaiseen, biologiseen valtaasemaan kaikkialla maailmassa.
Äidinmaidon koostumus on täydellistä vauvoille. Kuten evoluutiobiologit
tietävät, kaikkien nisäkäslajien maidot ovat vähitellen kehittyneet juuri kyseisen lajin jälkeläisille optimaaliseksi ravinnoksi. Äidinmaito on
”aivojuomaa”, ei ”lihasjuomaa”, kuten vasikoiden aivan toisenlaisiin tarpeisiin tarkoitettu lehmänmaito. Se sulaa nopeasti, on moniin muihin nisäkkäisiin verrattuna vähärasvaista ja se sisältää runsaasti hiilihydraatteja, joita kasvavat vauvan aivot tarvitsevatkin. Se sisältää hyvin imeytyvässä muodossa ja
oikeissa suhteissa kaikki vitamiinit ja hivenaineet, joita vauva tarvitsee. Ainoa poikkeus lienee d-vitamiini hyvin pohjoisilla tai eteläisillä leveysasteilla
asuvilla lapsilla, koska he saavat sitä auringonvalosta liian vähän. Lisäksi äidinmaito sisältää muun muassa eläviä valkosoluja ja vasta-aineita tauteja
vastaan. Koostumus ei heikkene mihinkään imetyksen jatkuessa, kuten joskus on luultu. Alkukolostrumi ja loppuvaiheen niin sanottu vieroitusmaito
sisältävät kaikki samat tärkeät aineet kuin normaali äidinmaitokin, vain tiivistetymmässä muodossa. Äidinmaidon koostumus viittaa selkeästi siihen,
että vauvoja kuuluu pitää jatkuvasti äidin lähellä ja imettää tiheästi ja pitkään.
Imetyksen muut edut
Lapsen kannalta imetyksellä on muitakin etuja kuin ravintoarvo. Lapsen
suun ja leuan kehitys on evoluution kuluessa muotoutunut niin, että sen sujumiseksi optimaaliseksi vauvan pitäisi päästä imemään rintaa. Imeminen
vahvistaa leukaa ja auttaa hampaita kehittymään hyvin. Äärettömän tärkeää
36
on myös imetyksen psykologinen arvo. Imeminen tuntuu lapsesta hyvältä,
on hänen perustarpeitaan. Imeminen myös lievittää kipua, rauhoittaa lasta,
lohduttaa ja auttaa häntä nukahtamaan, heräämään tai sopeutumaan uuteen
tilanteeseen. Imetyksen yhteydessä lapsi on väistämättä sylissä ja saa samalla
kosketusta, läheisyyttä ja lämpöä.
Äidillekin imetyksestä on etua. Imetys vähentää tilastotutkimusten mukaan
rintasyövän todennäköisyyttä – kääntäen ajateltuna viime vuosikymmenten
surkeiden imetystilastojen ja vielä surkeampien rintasyöpätilastojen välillä
länsimaissa on yhteys. Imetys auttaa palautumaan synnytyksestä, muun muassa niin, että imetyksessä erittyvä herumishormoni oksitosiini samalla
myös supistaa kohtua ja tuottaa mielihyvää, joka auttaa kestämään synnytyksen jälkeiset muut hormonimyrskyt. Imetys ehkäiseekin tilastojen valossa selvästi synnytyksen jälkeistä masennusta.
Taaperoimetyksen suositukset
Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee tällä hetkellä täysimetystä
puolivuotiaaksi ja imetystä kiinteiden ohella vähintään vuoden ikään saakka.
YK:n terveysjärjestö WHO suosittelee imetyksen jatkamista vähintään kahden vuoden ikään tai niin pitkään kuin sekä äiti että lapsi haluavat. Käytännössä Suomessa kuitenkin imetysluvut ovat paljon alhaisempia ja taaperoimetys vielä valtavirran lastenhoitokulttuurissa harvinaisena pidettyä.
Suositukset perustuvat sekä lääketieteellisiin tutkimuksiin että antropologisiin tutkimuksiin, joissa on tutkittu imetyskulttuureja eri puolilla maailmaa
sekä verrattu ihmistä muihin nisäkkäisiin. Jos käytetään eri nisäkäslajien jälkeläisten imetysten kestoon verrokkitekijöitä, kuten hampaiden puhkeamista, painon nousua nelinkertaiseksi syntymäpainosta jne. ihmislasten on arvioitu tarkoitetun imemään luonnollisesti noin 2-7-vuotiaaksi asti ja lasten
vieroittuvan itsestään luonnollisesti tyypillisimmin 3-5-vuotiaana. Nämä luvut ovat siis huomattavasti länsimaisen kulttuurin imetystapoja suurempia.
37
Taaperoimetyksen edut
Jossain vaiheessa 1900-luvulla syntyi käsitys, että rintamaito muuttuu lapsen
kiinteisiin siirtymisen jälkeen hyödyttömäksi sokerilitkuksi. Näin ei kuitenkaan nykytutkimuksen mukaan missään tapauksessa ole, vaan rintamaidon
koostumus pysyy suurin piirtein samanlaisena taaperolla kuin vauvallakin.
Rintamaito on täydellistä ravintoa ihmislapselle, se sisältää kaikkia taaperonkin tarvitsemia ravintoaineita hyvässä suhteessa. Mikään yksittäinen kasvi- tai eläinkunnan tuote (edes perisuomalainen peruna!) ei ole lapselle yhtä
sopivaa ihanneravintoa kuin rintamaito. Vaikkei lapsi enää kävisi rinnalla
kuin pari, kolme kertaa päivässä, nuo kerrat voi ajatella ikään kuin parhaana
mahdollisena vitamiinilisänä!
Ravintonäkökulman lisäksi taaperoimetyksestä usein sanotaan, että lapsen
kasvaessa läheisyyden merkitys imetyksessä kasvaa. Imetys onkin mitä parhain tapa vahvistaa kiintymyssuhdetta, eikä tuo hyöty lopu lapsen kasvaessa. Työssäkäyvälle äidille ja myös kiireiselle kotiäidille imetyshetket ovat aivan upea tapa saada hetki rauhoittua, ottaa kontaktia lapseensa ja ihailla
häntä. Myös vilkkaalle taaperolle tekee hyvää rauhoittua hetkeksi äidin syliin ja
mietiskellä päivän aikana
koettua ja opittua samalla
imiessä. Äidin syli ja rinnallaolo on myös lohduista ja
turvapaikoista parhain. Jos
lasta vierastuttaa, jännittää,
hän loukkaa itseään tai säikähtää, imetys on rauhoittavaa. Imeminen myös lievittää kipua, mikä kannattaa
muistaa esimerkiksi lääkärikäynneillä.
Raskauden läpi voi useimmiten imettää. Kaikki äidit eivät kylläkään tule
raskaaksi vielä imettäessään ja keskimmäisen kolmanneksen aikana maidon
heruminen voi olla hitaampaa ja maidon maku muuttua. On täysin yksilöllistä, kuinka iso lapsen pitää olla ja kuinka harvoin hänen pitää käydä rinnalla, ennen kuin kuukautiskierto ja ovulaatiot palaavat. Keskenmenojen ja
38
imetyksen välillä ei ole pystytty tutkimuksissa toteamaan selvää yhteyttä,
mutta vanhentunut käsitys keskenmenovaarasta on edelleen yleinen ja taaperoimettäjät usein saavat äitiysneuvolasta vieroitusohjeen. Noin kaksi kolmannesta isommista rintalapsista vieroittuu itsestään äidin raskauden aikana. Mikäli raskaudessa ilmenee ennenaikaisen synnytyksen vaara ja imetyksen aikana alkaa supistella, imetystä voi olla tarpeen rajoittaa tai jopa lopettaa kokonaan. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos saa harrastaa seksiä, saa
myös imettää. Normaalin raskauden jälkeen taaperoimetystä voi jatkaa niin
sanottuna tandem-imetyksenä uuden sisaruksen synnyttyä, mikä voi lievittää kovastikin taaperon mustasukkaisuutta ja sisaruskateutta.
Imetys ei lakkaa olemasta keskeinen terveysetu lapselle. Sairaan lapsen voi
olla kivuliasta tai hankalaa sulattaa mitään muuta ruokaa kuin rintamaitoa.
Erityisesti ripulien ja mahatautien kohdalla imetetyillä lapsilla tulee harvemmin tarvetta tiputushoitoon sairaalassa, koska he eivät kuivu niin helposti
runsaan imemishalunsa vuoksi. Sairastelija saa myös parantuakseen lohtua
ja turvaa imetyksestä. Rintamaidon vasta-aineet myös ennaltaehkäisevät sairauksia ja itse imemisellä on nähtävästi vaikutusta esimerkiksi korvatulehdusten ja lukuisien muiden sairauksien ennaltaehkäisyyn. Pitkään imetettyjen vauvojen leuat kasvavat hyvin ja oikomahoidon tarvetta on vähemmän.
Yöimetyksetkään eivät nykytiedon mukaan ole haitta hampaille, mikäli
hampaat pestään iltaisin hyvin. Laktoosi eli maitosokeri ei ala pilkkoutua jo
suussa, kuten tavanomainen sokeri eli sakkaroosi, vaan pääosin vasta ohutsuolessa, joten karies-bakteerit eivät saa rintamaidosta juhla-ateriaa. Rintamaidossa on myös laktoferriiniä, joka suojelee hammaskiillettä.
Äideillä voi ja saa olla myös itsekkäitä syitä jatkaa imetystä. Pitkä imetys toimii monilla luonnollisena perhesuunnittelukeinona, vaikkakaan sataprosenttisen luotettava ehkäisykeino se ei ole. Imettäessä ei tarvitse huolehtia
linjoistaan yhtä paljon ja monien äitien mukaan aineenvaihdunta, ihon kunto ja yleinen vointi ovat imettäessä paremmat. Imetetyn taaperon kiinteiden
syömismääristä ja nirsoiluista ei tarvitse huolehtia niin paljon ja näin ruokailutilanteista tulee stressittömämpiä, mikä puolestaan todennäköisesti parantaa taaperon ruokapöytäkäytöstä. Imetyksellä voi rauhoittaa taaperoraivarit,
keskeyttää riitatilanteen, tainnuttaa unten maille ylikierroksilla käyvän lapsen ja tehdä pukemistilanteista mukavampia, muutamia arjen esimerkkejä
mainitakseni. Imetetyn taaperon kanssa on myös helpompaa liikkua kodin
ulkopuolella, koska välipala kulkee aina mukana!
39
Ennakkoluuloja taaperoimetyksestä
Kulttuurissamme naisen rinnat on (yli)seksualisoitu, eli ne assosioidaan ensisijaisesti seksiin ja miesten kiihottamiseen. Länsimaisen kulttuurin ihannerinnat ovat synnyttämättömän nuoren naisen pystyt ja terhakat rinnat. Paljaita rintoja pidetään pornografisina, siveettöminä. Rintojen toinen vähintään yhtä olennainen ominaisuus nisäkäslajimme jälkeläisten ruokkimiseen
tarkoitettuina nisinä tuntuu välillä unohtuvan täysin.
Julki-imetys on menneinä vuosikymmeninä vähentynyt huomattavasti samalla kun imetyksen kesto on laskenut. Harvat ihmiset siis ylipäätään ovat
nähneet kenenkään imettävän vauvoja, puhumattakaan isommista lapsista.
Näin ollen taaperoiden imetyksestä on tullut harvinainen näky, ja siten epänormaalina tai jopa luonnottomana, perverssinä tai haitallisena pidetty tapa.
Jos televisiosta näkyy paljasylävartaloinen, riipputissinen afrikkalaisnainen,
joka imettää isoa lasta, monen mielessä varmaan käy ajatus siitä, että länsimainen kulttuuri on edistyneempi.
Yksi taaperoimetystä vastaan vuosikymmeniä asennoitunut kasvatusteoria
kulttuurissamme liittyy lasten itsenäistämiseen. Behavioristinen koulukunta
ja suuri osa muutakin psykologien joukkoa on nähnyt 1900-luvun aikana
äidin riippuvaisuuden lapsesta epäterveenä ja itsenäistymistä haittaavana.
On ajateltu, että äidin helmoissa roikkuvista lapsista tulee pilalle hemmoteltuja, läheisriippuvaisia, heikkoja ja ikuisesti äiteihinsä sidottuja reppanoita.
Uskottiin, että lasta pitää aivan vauvasta asti karaista maailman kovuuteen,
opettaa pois pahoista tavoista ja pakottaa itsenäisyyteen. Nykyinen psykologinen tutkimus lapsen kehityksestä kumoaa nämä vanhat käsitykset ja pitää
hyvää kiintymyssuhdetta läheisiin aikuisiin olennaisena edellytyksenä lapsen
terveen itsetunnon kehitykseen ja kasvavaan omiin taitoihin luottamiseen.
Harva äiti itse uskoo rintojensa olevan vain miehiä varten, imetyksen olevan perverssiä tai lapsen jäävän ikiajoiksi tisseihinsä roikkumaan. Kuitenkin
moni äiti kantaa huolta rintojensa rupsahtamisesta, ei kehtaa myöntää imettävänsä lasta, joka osaa itse sitä puhumalla pyytää ja kantaa huolta siitä, onko lapsi hemmoteltu. Kulttuuriset käsitykset ovat syvällä, usein tiedostamattomina ja ilmenevät tunnetason huolina. Tieteellisen tiedon valossa nuo
huolet olisi aika hylätä. Rintojen kuuluu roikkua, että vauva saa niistä paremmin kiinni! Ihmislajin lajityypillistä käytöstä on imettää puhuvaa ja kävelevää lastakin. Meidän kulttuurimme on vain niin luonnosta erkaantunut,
että tuo tapa on unohdettu. Lapsen on saatava olla riippuvainen, jotta hä40
nestä voi tulla itsenäinen. Imetys tukee lapsen tervettä kehitystä sekä psyykkisellä, fyysisellä että sosiaalisella tasolla, myös isommalla lapsella!
2. Miten saada imetys sujumaan?
Tässä luvussa perehdymme tiiviisti siihen, mitkä ovat olennaisimmat huomioon otettavat seikat imetyksen aloittamisessa ja hyvässä imetysasennossa
sekä perehdymme hieman perusteellisemmin imetystilanteista mielipiteet
jakavimpaan - yöimetyksiin.
Imetyksen ABC
Parhaiten imetys lähtee käyntiin, kun vastasyntynyt saa –
niin pian kuin äidin ja vauvan vointi mahdollistavat –
ryömiä itse alastomana äidin
paljaan mahan päällä kohti
valitsemaansa rintaa, hamuilla sitä kaikessa rauhassa ja
ottaa sen itse suuhun. Tähän
niin sanottuun Suureen Ryömimiseen menee aikaa keskimäärin tunti, puolitoista. Ensiarvoisen tärkeää
on se, ettei vauvalle työnnetä rintaa pakolla suuhun eikä hänen päätään paineta vasten rintaa. Tuolloin lapsi voi saada tukehtumiskokemuksen, ja trauman joka voi ilmetä kuukausikaupalla raivoamisena rinnalla.
Ensi-imetystä kannattaa lavastaa vastasyntyneen kanssa yhä uudelleen: imetystilanteissa äidiltä on hyvä olla paljaana vähintään rintakehä, maha ja kyynärvarret sekä vauvalta pään ja käsien lisäksi myös rintakehä ja maha. Ihokontakti vahvistaa vauvan hamuamis- ja imemisrefleksejä ja rentouttaa molempia osapuolia. Imetykseen kannattaa varata aikaa kaikessa rauhassa ja
vauvan kannattaa antaa hamuta omaan tahtiinsa. Jotkut vauvat tarttuvat
rintaan kiinni valtavalla haukulla hyvin ärhäkkäästi, toiset kokeilevat, nuuhkivat, nuolevat ja tunnustelevat rintaa kaikessa rauhassa ennen varovaisia
41
näykkäyksiä ja lopulta isompaa haukkausta ja varsinaista imemisen aloittamista. Tämä kaikki on luonnollista eikä ole mitään ”hyviä imijöitä” ja
”laiskoja imijöitä”.
Vain huonokuntoinen, kuten ennenaikaisesti syntynyt, lääketokkurainen,
kellastunut tai liian alhaisista verensokereista kärsivä vastasyntynyt saattaa
tarvita imetyksen alkuun enemmän apua. Tuolloinkaan hänelle ei pidä pakottaa rintaa suuhun, vaan koettaa esimerkiksi vähän nännillä kutitella poskea hamuamisrefleksin vahvistamiseksi. Jos vauva ei meinaa jaksaa imeä,
suuhun voi antaa lääkeruiskulla tai lusikalla pienen määrän piristävää lisämaitoa (mieluiten äidin omaa pumpattua tai käsin lypsettyä maitoa, 20 millilitraakin on riittävästi!). Imetyskertoja kannattaa olla mieluummin usein lyhyitä kuin harvoin pitkiä. Vastasyntyneen mahalaukku on marmorikuulan
kokoinen. Siksi ei haittaa, vaikka vauva ei heti jaksa imeä pitkiä aikoja ja
suuria annoksia kerrallaan. Päinvastoin tiheät imetykset auttavat maitoa
nousemaan nopeammin ja ehkäisevät rintojen pakkaantumista ja maitomäärän laskua.
Maidon nousemiseksi ja imetyksen sujuvaksi käynnistymiseksi kannattaa
alusta asti alkaa ahkerasti seurata vauvan nälkäviestejä, ja imettää aina, kun
epäilee vauvan olevan nälkäinen. Itku on hyvin myöhäinen nälkäviesti, sitä
ei missään tapauksessa tarvitse jäädä odottelemaan. Myöskään rintojen täyttymistä pinkeiksi ei pidä jäädä odottelemaan, tyhjän tuntuiset rinnat itse asiassa tuottavat maitoa nopeammin kuin täydet. Tyypillisiä vauvojen nälkäviestejä ovat huulien lipominen ja lupsuttaminen, pään kääntely, posken
hierominen kantajan kättä tai rintakehää vasten sekä erilaiset persoonalliset
äännähdykset. Jos ei ole varma, viestiikö vauva nälkää, aina voi kokeilla ottaa vauva imetysasentoon rinta esillä ja antaa vauvan päättää itse.
42
Vastasyntynyttä on hyvä imettää vähintään 8-12 kertaa päivässä, mutta jotkut vauvat saattavat hamuta rinnan suuhun jopa kolmekymmentä kertaa
vuorokaudessa! Kantoliinailu ja perhepeti ovat hyvänä apuna, jos tämä alun
tiheän imun kausi tuntuu liian työläältä.
Vauvantahtisuuden lisäksi onnistuneen, äidille kivuttoman imetyksen olennaisin asia on hyvä imetysasento. Kaikkein parhaan opastuksen siihen saa
kasvokkain asiansa osaavan kätilön, terveydenhoitajan tai imetystukihenkilön kanssa. Hyötyä voi olla kuitenkin myös teoriaopiskelusta, siksi kertaan
tässä perusasiat.
Imetyksen tuki ry:n toiminnanjohtaja Maarit
Kuoppalan ohjeiden mukaan kannattaa kiinnittää huomiota viiteen asiaan: vauvan vartalon
asentoon, pään asentoon, käsien asentoon,
nännin kohtaan vauvan nenään nähden sekä
vauvan rauhaan haukata rinnasta itse. Huolimatta siitä, imetetäänkö istualtaan, makuultaan
vai seisten, samat perussäännöt pätevät:
1.
Koko vauvan vartalon tulee olla kyljellään, maha äidin mahaa vasten, ei kiertyneenä mitenkään.
2.
Vauvan päällä tulee olla tilaa kallistua
taaksepäin, istualtaan imetettäessä pään tulee
olla äidin kyynärvarrella ”retkottaen”, käden
tukiessa vauvan harteita, ei takaraivoa.
3.
Vauvan käsien ei pidä päästä äidin rinnan ja
vauvan pään tai vartalon väliin, vaan istualtaan ja seisaaltaan imetettäessä alemman vauvan käden kannattaa olla äidin kainalossa,
ikään kuin halaamassa rintaa. Makuultaan
imetettäessä kädet voivat olla äidin rintojen
alapuolella.
4.
Äidin nännin ja vauvan nenän tulisi olla kohdikkain, ei siis suun ja nännin. Näin siksi, että
vauva joutuu nostamaan leukaansa hieman
rintaa tavoitellessaan ja ottaa rinnan suuhunsa
43
epäsymmetrisesti: ensin nännipihaa, ja vasta lopuksi nänni lumpsahtaa suuhun. Tuolloin vauvan on pakko avata suutaan isoksi ja nänni
menee aivan suun pehmeälakiseen takaosaan, jolloin se ei hierry vauvan kielen ja kovan kitalaen välissä. Käytännössä tämä nännin ja nenän yhteenosuttaminen tarkoittaa istualtaan tai seisaaltaan sitä, että
vauvan pitää olla tarpeeksi keskellä, ei aivan äidin kyynärtaipeessa ja
ohi rinnan (siis esimerkiksi vasemmasta rinnasta imetettäessä ei liian
vasemmalla). Makuultaan imetettäessä tämä tarkoittaa sitä, ettei vauvan pidä olla liian ylhäällä.
5.
Viimeisimmästä asiasta, eli vauvan rauhasta ottaa itse nännistä kiinni
jo edellisessä kappaleessa mainittiinkin. Vauva ottaa parhaan imuotteen aivan itse, isona haukkauksena vaistojensa ohjaamana.
Useat äidit saavat kyllästymiseen asti kuulla ympäristöltään epäilevää kysymystä: ”Riittääkö maito?” Jos tämä aihe tuoretta äitiä epäilyttää, on hyvä
tietää vauvojen turvamerkeistä, joiden perusteella voi huolet maidon riittävyydestä unohtaa. Ensinnäkin on tietysti paino, jota neuvolastakin huolellisesti kontrolloidaan. Vauvan pitäisi saavuttaa syntymäpainonsa viimeistään
kahdessa viikossa ja sen jälkeen kasvaa noin 170 grammaa viikossa, eli puolisen kiloa kuukaudessa täysimetysajan eli ensimmäiset puolisen vuotta. Sitten kasvutahti hidastuu. Toinen, kolmas ja neljäs tärkeä turvamerkki liittyvät ruoansulatuskanavan toiseen päähän: jos sisään menee riittävästi, myös
ulos tulee huomattava määrä. Noin kuusi kertakäyttövaippaa ja noin kahdeksan kestovaippaa vuorokaudessa vastasyntyneen pitäisi kastella kunnolla
pissaisiksi. Kakkaa pitäisi tulla noin kahden euron kolikon kokoinen läntti
päivässä ja kakan värin pitäisi muuttua ruskeasta mekoniumista sinapinväriseksi löysäksi kakaksi viimeistään viikossa. Viides turvamerkki on äidin oma
vaisto, joka sanoo vauvan olevan pirteä ja kunnossa.
Mikäli jokin näistä asioista huolettaa, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan ja
tihentää imetyksiä. Lisämaitoon eli korvikkeeseen pullosta ei kannata turvautua varmuuden vuoksi, vaan ainoastaan jos on perusteltu, edellä mainittuihin turvamerkkeihin tai vauvan terveydentilaan perustuva pelko liian vähäisestä ravinnonsaannista. Jos annetaan jo lisämaitoa, mutta halutaan vähentää sen määrää, turvamerkkien seurailu auttaa tekemään tämän osittaisimetyksestä täysimetykseen siirtymisen turvallisesti.
Rintojen toiminnan abc on yksinkertainen: mitä enemmän rintaa tyhjätään,
sitä enemmän maitoa se tuottaa. Jos haluaa nostattaa maitomäärää, kannat44
taa vaihtaa tarjottavaa rintaa tiheästi. Voi myös joko pumpata tai lypsää käsin imetysten välillä tai niiden yhteydessä (esimerkiksi imettää toisesta ja
pumpata toista rintaa samaan aikaan). Jos taas maitoa tuntuu olevan liikaakin ja suihkuaa paljon, jarruna toimii samasta rinnasta useamman kerran
peräkkäin imettäminen sekä kaiken pumppaamisen ja käsin lypsämisen minimoiminen. Vauvan imemisen helpottamiseksi voi korkeintaan hieman
lypsää niin, että herumisrefleksi tulee ja enimmät maidot valuvat ensin astiaan tai harsoon. Silloin vauvan on helpompi ottaa rinnasta kiinni.
Imetyksen vaiheita ja ihokontakti yleislääkkeenä imetysongelmiin
Kun imetys on päässyt alulle, maito on noussut ja vauva saa rintaa aina kun
äiti tunnistaa hänen nälkäviestejään, monilla äideillä imetys sujuu jopa vuosia sen kummemmitta ongelmitta. Tätä edesauttaa kuitenkin suuresti se, jos
äiti on tietoinen ja tunnistaa tyypillisimmät imetyksen vaiheet ja kokee sitä
kautta, etteivät ne ole suuria ongelmia, vaan vaiheita jotka menevät ohi.
Tyypillisimpiä kohtia, joissa äidit hakevat imetystukea ja ihmettelevät vauvansa käytöstä, ovat tiheän imun kaudet, rintaraivarit, rintalakot ja pureminen.
Tiheän imun kaudet tarkoittavat sitä, että vauva yhtäkkiä vaikuttaa jatkuvasti tyytymättömältä ja haluavat imeä paljon tiheämmin kuin ennen. Näitä
kausia tulee yleensä alussa, noin kolmikuisena ja noin puolivuotiaana, suurin yksilöllisin vaihteluin. Jotkut äidit kuulevat viimeistään tässä vaiheessa
kysymyksen maidon riittävyydestä, ja saavat kuulla erheellisesti, että maito
on loppumassa, kun vauva imee koko ajan. Todellisuudessa tiheän imun
kausissa on kyse luonnollisesta ilmiöstä, jolla vauvat nähtävästi pitävät huolen siitä, että maidontuotanto pysyy jatkuvasti hyvällä tasolla.
Tiheän imun kauden vastakohtana voisi pitää rinnasta kieltäytymistä, joka
voi ilmetä joko rintaraivareina, kieltäytymisenä tietyissä tilanteissa tai totaalisena rintalakkona. Jos vauvalla on alussa tullut trauma rinnan pakottamisesta suuhun, hän voi pitkäänkin itkeä ennen jokaista imemisen aloittamista. Raivaroinnin syynä voivat olla myös esimerkiksi mahakivut, kakkahätä,
puhkeavat hampaat sekä ehkä yleisimpänä syynä liian kova väsymys ja nälkä
ennen imetyksen alkamista. Tätä voi yrittää ehkäistä tarjoamalla rintaa mahdollisimman varhaisista nälkäviesteistä. Rinnasta kieltäytyminen taas voi ol45
la hyvinkin yhtäkkinen uusi vaihe. Esimerkiksi kun tiheän imun kausi äkillisesti päättyy, jotkut äidit jatkavat rinnan tarjoamista hyvin tiheästi. Vauva
voi temperamentistaan riippuen tässä kohdassa ärtyä liikaan tyrkyttämiseen,
ja kieltäytyä rinnasta. Kieltäytymistä voi tulla myös tiettyjä asentoja kohtaan:
esimerkiksi kehtoasennosta kieltäytyminen, kun isompi vauva haluaisi jo
nähdä kunnolla ympärilleen. Kieltäytymistä voi tulla vain tietyissä tilanteissa, vaikkapa kun ei malta imeä, kun ympärillä tapahtuu niin paljon. Jotkut
kieltäytyvät vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta ja käyvät rinnalla esimerkiksi
vain yö- ja päiväunien yhteydessä. Yleensä nämä kieltäytymiskaudet menevät ohi itsestään tai sillä, että äiti kokeilee uusia imetysasentoja tai oppii
muovaamaan imetystilannetta muuten vauvaa miellyttävämmäksi.
Joskus harvoin lakkoilu pahenee jopa niin, ettei vauva muutamaan päivään
suostu rinnalle laisinkaan. Alle vuoden ikäinen lapsi ei vieroita itse itseään
pysyvästi rinnasta, vaan kyse on rintalakosta. Lakon lopettamiseen auttaa
äidin oma kärsivällinen asenne, vaihtelun tarjoaminen vauvalle (esimerkiksi
uudet asennot, yllättävissä tilanteissa
kuten kylvyssä rinnan tarjoaminen)
sekä lakon syyn etsiminen ja sitä kautta ratkaisujen etsiminen. Jos lakko liittyy esimerkiksi hampaiden puhkeamiseen, voi tarjota jotain kylmää imeskeltävää ennen imetystä kivun turruttamiseksi. Äidin on tärkeää muistaa,
ettei vauva lakkoile kiusallaan tai koska ei rakasta äitiään. Vauvalla on jokin syy lakkoiluun, esimerkiksi pelko,
kipu tai malttamattomuus. Kaikkein
tärkein apu lakkoiluun on ihokontakti, josta kohta lisää.
Lähes jokainen vauva tai lapsi puree rintaa ennemmin tai myöhemmin.
Tyypillisin syy on hampaiden puhkeaminen: ikeniä kutittaa ja uusia hampaita on hauska kokeilla äidin rintaan. Jotkut vauvat alkavat purra rintaa, jos
herumisrefleksi on liian hidas, tai lopuksi kun ei ole enää nälkä, vaan tekee
vain mieli leikkiä rinnalla. Jotkut vauvat puraisevat puoli vahingossa, mutta
äiti hihkaisee kivusta niin hauskasti, että kokeilevat uudestaan. Toiset taas
säikähtävät äidin kivun ilmausta niin kovasti, että seuraa rintalakko. Joka
tapauksessa konsteja puremisen lopettamiseen on monia. Ennaltaeh46
käisevästi auttaa lapseen keskittyminen imetyksen aikana: juttelee vauvalle,
katsoo silmiin, tarjoaa kaulakorun leikitettäväksi, leikkii ”Missä vauva – siellä vauva” -leikkiä katsekontaktin avulla ja niin edelleen. Monet äidit oppivat
tunnistamaan ilmeet ja tilanteen, joka puremista edeltää, ja ehtivät lempeästi, mutta tiukasti kieltää ja laittaa sormen vauvan suupielestä ja irrottaa otteen rinnasta. Jos kyse on hampaiden puhkeamisesta, voi ennaltaehkäisynä
antaa lapselle jotain kylmää imeskeltävää (kurkkua, jääkaapissa olleen purulelun tai muuta vastaavaaa) suuhun juuri ennen imetystä. Jälkikäteen puremisen seurauksena imetyskerta kannattaa vähintään hetkellisesti lopettaa.
Joskus kipu saa väistämättä aikaan parahduksen tai huudon, mutta tietoisesti lapselle ei kannata alkaa karjumaan rangaistukseksi puremisesta, rintalakon riski on tuolloin suuri.
Kaikkiin edellä mainittuihin imetyksen vaiheisiin tuo helpotusta ja ratkaisun
avaimia ihokontakti. Jos tiheän imun kautena tuntee olonsa lypsylehmäksi,
vauvan raivarointi kiristää hermoja, rintalakko ajaa epätoivon partaalle tai
pureminen nostaa kyyneleet silmiin, yleisresepti on sama: itseltä ja vauvalta
vaatetta pois, sohvan nurkkaan tai sänkyyn pesänrakennukseen ja paljon,
paljon ihokkain sylittelyä, köllöttelyä, leikkiä ja rentoutumista läheisyydestä
nauttien. Pesiessä rinnat ovat paljaana ja tarjolla, mutta eivät aktiivisesti tyrkyllä. Yleensä vauvat kokevat äitiensä paljaat rinnat houkutteleviksi ja maidon tuoksu houkuttaa imemään rintaa. Ilman imetystäkin ihokontakti rauhoittaa, tuottaa mielihyvähormonien jylläystä ja vahvistaa vaistonvaraista
käyttäytymistä sekä lapsen että äidin osalta. Jos isommat lapset ja puoliso
haluavat osallistua, pesään voi ottaa mukaan leluja, luettavaa, juotavaa ja
syötävää. Pesimistä kokeillakseen ei tarvitse kärsiä mistään isoista ongelmista, vaan se on kelpo konsti arjen pienten vastoinkäymisten ja imetyksen
normaalien, mutta haastavien vaiheiden ylittämiseen.
Yöimetys ja vauvojen yöelämä
Ihmislajin jälkeläisille on täysin normaalia, lajityypillistä käytöstä herätä öisin. Lajillemme kuuluvat mukana kannettavat, ei pesään jätettävät poikaset,
mistä todisteena on esimerkiksi pesäjättöisten nisäkäslajien maitoon verrattuna vähärasvainen äidinmaidon koostumus sekä vauvojen kyky vastasynty47
neestä asti tarrautua kiinni ja mukautua kantajan liikkeisiin. Tämä tarkoittaa
läheisyyden ja ravinnon tarvetta 24 tuntia vuorokaudessa. Vastasyntyneillä
on erittäin pieni mahalaukku ja isommillakin yllättävän pieni. Kun äidinmaito on vieläpä nopeasti sulavaa, seurauksena on tiheästi tuleva nälkä!
Vauvat eivät voi syödä eikä heitä pidä pakottaa syömään varastoon pitkiksi
ajoiksi. Ravinnon lisäksi heräily yöllä on evoluutiobiologinen tarve: yksin
jääminen on vuosituhansien ajan ollut avuttomalle ihmislapselle vaarallista.
Vauvoilla on ikään kuin itsesuojeluvaisto, joka saa tarkastamaan, että turva
on lähellä, pedot eivät pääse syömään eikä lauma jätä. Kaitaniemen mukaan
vielä 2-3-vuotiaatkin syövät luontaisesti öisin, ja syyksi on arveltu esimerkiksi vaistonvaraista äidin raskaaksi tulon estämistä, jottei kilpailijaa vielä
tulisi.
Yöimetykset myös edistävät maidontuotantoa. Yöimetyksiä tutkittaessa on
huomattu, että imetyksen alussa ne nostavat erityisesti prolaktiinihormonitasoja ja turvaavat riittävän maidontuotannon. Yömaidot ovat myös
rasvaisia eli ne toimivat tärkeinä kasvunedistäjinä.
Siinä missä vauva-ajan yöheräilyjä pidetään kulttuurissamme yleensä normaaleina, taaperon yöimetyksien tarpeellisuuteen suhtaudutaan varsin epäillen. Ravinnon, turvan ja läheisyyden tarve ei kuitenkaan lopu 1vuotissyntymäpäiviin. Taaperoimetystä on vielä tutkittu varsin vähän, mutta
vielä tuntemattomia etuja esimerkiksi aivojen kehityksen kannalta öisille
imetyksille saattaa varsin todennäköisesti jatkossa paljastua. Menevä taapero ei useinkaan malta syödä eikä sylitellä päivisin, minkä seurauksena hän
tankkaa ravintoa ja läheisyyttä öisin. Kaitaniemen mukaan naisenkin kannalta on kautta aikojen ollut hyödyllistä, että lapsi imee öisin, koska tuolloin
päiväaikaa jää enemmän ruoan hankintaan.
Kaikenlaiset poikkeustilat, kuten hampaiden puhkeamiset, ummetukset, sairastelut, erityinen stressi (muutto, yökylässä olo, päivähoitoon lähtö, perhekriisit) näkyvät ymmärrettävästi lisääntyneenä yöllisen hoivan tarpeena. Jos
lapsella on kipuja, imeminen on konkreettinen kivunlievitys. Täysin järjellisesti on myös ymmärrettävissä, että taudinaiheuttajaa vastaan taisteleva lapsen immuunijärjestelmä vaistomaisesti etsii lisävahvistusta äidinmaidon
kautta välittyvistä vasta-aineista normaalia tiheämmillä imetyksillä. Psyykkiset haasteet taas ovat helpompia käsitellä ja kestää, kun yöllä herkimmässä
tilassa saa kunnon läheisyystankkauksen itsetunnon vahvistajaksi.
Jos välttämättä haluaa vähentää yöimetysten määrää, voi yrittää vaikuttaa
48
vauvan vointiin ja toimintaan päivisin. Stressitön, kylläinen ja riittävästi läheisyyttä saanut lapsi nukkuu paremmin. Lastaan kannattaa siis kantaa, sylittellä, syöttää ja rauhoittaa runsaasti koko päivän aikana ja erityisesti iltaisin. Suorassa ihokontaktissa oleskelu rauhoittaa vauvaa enemmän kuin vaatekerrosten läpi silittely. Kantoliina on hyvä apu niin pienemmän kuin
isomman lapsen iltarauhoitteluun. Tutkimusten mukaan perinteiset käsitykset kiinteillä ruoilla tankkauksesta unien parantamiseksi ei ole varsinaista
perustaa. Ravinnon määrällä päivän ja illan aikana voi hieman vaikuttaa yöuniin, mutta kiinteiden ei ole osoitettu tuottavan pidempiä unia kuin rintamaitotankkauksen. Alle puolivuotiaan kohdalla kunnon iltaimetysmaratonit
tuottavat todennäköisimmin parhaan tuloksen eikä heti kiinteisiin tutustumisvaiheen alussakaan kannata ähkyttää lasta valtavilla iltapuuroannoksilla.
Nukkumaolosuhteet kannattaa myös tarkistaa, jos yöt ovat selittämättömän
levottomia. Kannattaa tarkistaa, että lapsella ei ole liian kylmä tai kuuma eikä mikään vuodevaate tai yövaate kutita, vaippa hankaa tai mikään muu ärsytä lapsen ihoa tai hengityselimiä. Merinovillaisia yövaatteita kannattaa kokeilla, ne kun sekä lämmittävät että hengittävät ja pysyvät kuivantuntuisena
hikoilevallakin iholla. Jotkut vauvat ovat ”herkkäpeppuja”, eli yövaippa ei
saa missään nimessä tuntua liian märältä. Kestovaippoja käyttävissä perheissä voi kokeilla esimerkiksi tehokkailla kuivaliinakankailla, kuten coolmaxilla vuorattuja vaippoja ja villahousuja (tarpeen vaatiessa kahtia päällekkäin) kuorena, koska ne hengittävät parhaiten.
Käytännössä eniten yöimetysten jaksamiseen vaikuttaa äidin oma toiminta.
On monia keinoja parantaa omaa jaksamista. Jos äiti menee nukkumaan
myöhemmin kuin lapsi, kannattaa osuttaa nukkumaanmeno lapsen tyypilliseen ensimmäiseen yöimetysaikaan ja tarjota maha täyteen maitoa ennen
omaa nukahtamista. Tuolloin välttyy siltä, että ensimmäinen yöherätys tulee
juuri silloin, kun on itse unisyklin syvimmässä vaiheessa ja herääminen tuntuu kaikkein raskaimmalta. Järkevää on myös käyttää kunnolla hyväksi yöimetyskerrat: ei paria lupsutusta ja takaisin uneen vaipumista, vaan houkutellaan lapsi imemään kunnolla maha täyteen maitoa. Jos vauva meinaa nukahtaa, voi hieman silittää poskea tai tarjota toista rintaa, jolloin he yleensä
jatkavat tehokasta imua ja nielevät kunnolla ainakin yhden herumisrefleksin
ajan. Seuraavan unijakson pitäisi tällöin olla pidempi, mikäli herättävä tekijä
ei seuraavalla kerralla ole esimerkiksi tukkoinen nenä tai hammaskipu.
Aivan alusta asti kannattaa opetella ja pyytää apua toimivan makuuimetysasennon etsimiseen, koska istualtaan yöimetykset tuntuvat moninkertai49
sesti raskaammilta. Kokeilla
kannattaa myös perhepetiä,
jos ei ole jo kokeillut. Jos imetystä varten pitää nousta sängystä ja kävelellä vauvan luo
tai edes nousta istumaan, herää täysin ja on huomattavasti
vaikeampaa saada unen päästä
uudestaan kiinni. Perhepedissä
äiti voi pysytellä koko ajan
lämpimässä sängyssään, hivuttaen itsensä vain vähittäin vauvansa luo imettämään. Monet äidit ovat rutinoituneet perhepedissä jopa niin tottuneiksi
yöimettäjiksi, että tekevät imetyksen lähes täysin unessa, havahtuvat vain
hiukan kevyempään uneen ja aloittavat imetyksen jatkaen sitten uniaan.
Kellon poistamista makuuhuoneesta kannattaa harkita, jos kellon kurkkaaminen ja yöimetysten välien laskeskelu saa mielen virkistymään liikaa ja
unen karkaamaan.
On lukuisia erilaisia sänky- ja läheisyysvaihtoehtoja, kuten yksi yhteinen jättisänky, patjat lattialla, pinnasänky sivuvaununa tai vanhempien sängyn vieressä, sisarukset samassa sängyssä ja niin edelleen. Kun jaksaa kokeilla joustavasti eri vaihtoehtoja, yleensä aina löytyy se, jossa koko perhe nukkuu
parhaiten ja jossa yöimetykset havahduttavat vähiten hereille. Perhepetiä
käsitellään lisää myöhemmin tässä oppaassa.
Jos äiti ei meinaa jaksaa yöimetyksiä, ongelmaksi nähdään usein vauvan
imeminen, eikä tarkastella äidin levon kokonaismäärää. Useimmille vauvojen äideille saakin painottaa: lepää äiti! Lapsenhoito on tärkeintä, kodinhoito ja muut projektit toisarvoisia. Jaksaakseen kannattaa priorisoida lepo ja
lapsi ensisijaiseksi. Yöimetyksiä jaksaa paremmin, jos oman yön kokonaiskesto on tarpeeksi pitkä. Unentarve on kaikilla yksilöllinen, mutta nyrkkisääntönä voi sanoa, että imettävä äiti tarvitsee ainakin pari tuntia enemmän
unta kuin normaalisti. Yöunien kesto voi äidillä olla jopa sama kuin vauvalla, eli yhdessä nukkumaan, yhdessä ylös. Monet äidit kokevat kuitenkin tämän ahdistavaksi, koska ovat oppineet nauttimaan iltavalvomisesta ja
omasta ajasta hiljaisessa talossa. Kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa liialliset
iltavalvomisensa: kummasta on enemmän hyötyä, nukkumisesta vai siitä,
mitä ikinä iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen tekeekään? Yleensä äidit
löytävät kohtuullisen tasapainon nukkumisen ja oman ajan viettämisen vä50
lillä. Kannattaa muistuttaa itseään siitä, että yöimetysten kausi on omassa
elämässä verraten lyhyt ajanjakso. Lepoa voi tarjota itselleen myös päivisin.
Vielä vaikka taaperonkin kanssa on täysin suositeltavaa nukkua tarvittaessa
päiväunia tai vähintään käyttää päiväuniaika rentoutumiseen, laiskotteluun
tai itselle mielekkääseen puuhasteluun. Lepoa edistää myös se, jos ohjaa
mahdolliset perheen isommat lapset rauhallisiin puuhiin päiväuniajaksi.
Muilla perheenjäsenilläkin on vaikutuksensa yöimetysten sujumiseen. Puoliso voi auttaa monella tavalla. Äiti voi pyytää esimerkiksi mahdollisuutta
nukkua pitkään tai ottaa päiväunet isän järjestäessä lapsille tekemistä, mieluiten ulkona. Puolison kannattaisi myös kannustaa öisin imettävää äitiä
varhaiseen nukkumaanmenoon tai vaikka asettaa koko perheen yhteinen
nukkumaanmenoaika. Viimeistään tässä vaiheessa mieleen saattaa juolahtaa:
”Entä parisuhteen hoito? Eikö mitään seksielämää?”. Aika moni pariskunta
voi kertoa, että parasta läheisyyttä, hyviä keskusteluja ja rennointa seksiä saa
silloin, kun molemmat ovat virkeitä, ei puolikuolleena väsymyksestä myöhään illalla. Kovin pienen vauvan vanhempien tuskin tarvitsee muutenkaan
seksiä edes miettiä. Harvaa naista haluttaa aivan heti synnytyksen jälkeen,
mikä on aivan normaalia. Kannattaa siis ensisijaisesti koettaa järjestää kahdenkeskistä aikaa päiväsaikaan tai alkuillasta, ei ottaa aikaa pois yöunista.
Esikoisen kohdalla riittävän levon, oman ajan ja parisuhdeajan järjestäminen on vielä helppoa monilapsisiin perheisiin verrattuna. Isommat sisarukset voivatkin todella olla este esimerkiksi päiväunien nukkumiselle. Hätä ei
kuitenkaan ole tämän näköinen, kun on kekseliäs ja hyödyntää sosiaalista
tukiverkostoaan. Voi järjestää esimerkiksi leikkitreffiringin eli isommat lapset kaverille kylään tai toisen äidin viemänä leikkipuistoon, jotta saa nukkua
pienempien kanssa. Toisinaan voi taas tehdä vastaavan palveluksen ystävälleen.
Äidin ja vaimon roolien ristiriidan lisäksi äidit itse vähentävät imetykselle
yleensä ja yöimetykselle erityisesti varattuja resurssejaan asettamalla itselleen turhia paineita. Siisti koti, oma viimeistelty ulkonäkö, käsityöt, ostokset, vieraiden kestitseminen, itsenäisenä naisena alati suorittaminen ja aikaan saaminen – lista on loputon, jos sen antaa olla. Kotiaskareiden ja muiden rasitteiden kohdalla kannattaa harkita esimerkiksi seuraavia keinoja.
Ensinnäkin voi yksinkertaistaa kotiaskareet ja ruoanlaitto minimivaivannäölle eli pyrkiä vain välttävään siisteyteen ja helppoihin ruokalajeihin, ei kaiken kiiltämiseen tiptop järjestyksessä ja gourmet-illallisten tarjoamiseen.
Toisekseen voi ulkoistaa ja pyytää apua, jopa palkata ammattilainen avuksi,
51
jos siihen on taloudellisesti mahdollisuus. Jos äidin voimat ovat lopussa, on
oikeus kieltäytyä ottamasta vastaan vieraita tai valikoida kylään vain niin läheisiä ihmisiä, että heitä kehtaa pyytää keittämään itse kahvinsa tai tarttumaan imurinvarteen ja viemään roskat lähtiessään. On oikeus asettaa imetys
muiden asioiden edelle.
On ymmärrettävää, jos vastaan tulee piste, jossa ei enää jaksa ja haluaa yövieroittaa. Jos lepääminen, elämänmenon rauhoittaminen ja yöimetysten
vaivan minimointi ei riitä, koko imetystä ei tarvitse lopettaa saadakseen paremmat yöunet takaisin. Lempeällä vieroituksella päästään yleensä ainakin
yöheräilyjen vähentymiseen. Ei kannata kuitenkaan odottaa liian yksiviivaista ja nopeaa ratkaisua, vaan varata prosessiin kunnolla aikaa ja varautua takapakkeihin: kaksi askelta eteen, yksi taakse.
Lempeän vieroituksen ykkösperiaate on, ettei vieroituksesta pidä tehdä lapselle pelottavaa tai ahdistavaa kokemusta. Nukahtamis- ja uniassosiaatiot
on pidettävä positiivisina, jotta lapsi uskaltaa tulevinakin vuosina nukkua ja
nukahtaa rauhassa ja helposti. Itkettäminen, huudattaminen ja yksin jättäminen eivät ole osa lempeää vieroitusta, ja niillä ei välttämättä edes päästä
haluttuun tulokseen – yhtäjaksoisiin yöuniin. Paljon todennäköisemmin
huudattamalla saadaan aikaan vain pitkä kierre, jossa lapsi yhä enemmän
inhoaa ja pelkää nukahtamista ja saattaa heräillä jopa tiheämmin kuin imetettäessä. Yöimetysten loppuminen ei automaattisesti tarkoita yöheräilyjen
loppumista, eikä yövieroituksen pidä tarkoittaa yöhoivan loppumista.
Lempeälle yövieroittamiselle on kolme tyypillistä tapaa: paijaamisella korvaten/ ensimmäistä yöimetystä vähitellen lykkäämällä, isän avulla tai sisarusten avulla. Perusmalli yövieroitukseen on alkaa vähitellen totuttaa lasta imetyksen sijaan silittelyyn, rauhoittaviin sanoihin (”Nyt on yö, äiti on tässä,
hyvää yötä”) ja muuhun paijaamiseen unen kevetessä ja lykätä ensimmäistä
yöimetystä tunti tunnilta lähemmäs aamua. Mitä isompi lapsi, sitä paremmin hänelle voi toistella esimerkiksi, että maitoa saa sitten aamulla vasta tai
muita vastaavia selityksiä. Varoituksen sana on kyllä lausuttava tässä kohdassa: tämä on hidas tapa ja riippuu suuresti lapsen temperamentista, hyväksyykö hän äidin hoivaa ilman rintaa!
Isän avulla voi taas vieroittaa yöllä niin, että vastaavasti kuin perusmallissa
imetys korvataan silittelyllä ja/tai suullisella rauhoittelulla, mutta paijaamisen hoitaakin isä. Tämän voi toteuttaa esimerkiksi niin, että nukkumajärjestys perhepedissä muutetaan muotoon seinä–lapsi–isä–äiti tai jopa niin, että
52
äiti ja isä-lapsi-pari nukkuvat eri huoneissa. Sisaruksen avulla yövieroittamista voi kokeilla, jos molemmat ovat tarpeeksi isoja eikä vierekkäin nukkumisesta tule nuoremmalle riskiä. Käytännössä vasta yli 1-vuotias voi nukkua sisaruksensa vieressä. Yksi monilla perheillä toimiva tapa on siirtää
kuopus nukkumaan isomman sisaruksensa kanssa yhteiseen sänkyyn tai yhteiseen huoneeseen.
Imetystuen lähteet
Mikäli imetyksen kanssa on ongelmia tai imetyksen erilaiset vaiheet tiheän
imun kausista rintalakkoihin tai puremisiin ihmetyttävät, kannattaa soittaa
valtakunnalliseen imetystukipuhelimeen tai ottaa yhteyttä paikalliseen imetystukiryhmään. Molempien yhteystiedot löytyvät sivuilta imetys.fi. Suosittelen lämpimästi myös lukemaan Katja Koskisen teoksen Imetysohjaus, sitä
saa lainaan käytännössä kaikista Suomen kirjastoista, koska se on oppikirja
hoitoalan opiskelijoille.
3. Pulloruokinta kiintymysvanhemmuuden hengessä
Vaikka tässä oppaassa käsitellään imetystä ensisijaisena vaihtoehtona vauvojen ja pikkulasten ruokkimiseksi, en halua väheksyä tai syyllistää pulloruokintaan päätyneitä perheitä. Imetys on yksi mahdollinen osa kiintymysvanhemmuutta, mutta sen puute ei tee vanhemmista huonompia tai poista
heidän mahdollisuuksiaan hoitaa lastaan lapsentahtisesti ja lempeästi tämän
tarpeet huomioiden.
Pulloruokinnasta on ilmestynyt Väestöliitolta yhteistyössä Imetyksen tuki
ry:n kanssa tehty Pullonpyörittäjien opas, jossa kerrotaan korvikeruokinnasta käytännössä, osittaisimetyksestä, imetyspettymysten käsittelystä ja niin
edelleen. Suosittelen tätä opasta kaikille pulloruokinnasta asiallista tietoa
kaipaaville perheille!
Kiintymysvanhemmuuden näkökulmasta pulloruokintakin on mahdollista
tehdä lapsentahtisesti ja vauvan moninaiset tarpeen huomioiden. Olennai53
sia seikkoja ovat ihokontaktin ja läheisyyden ylläpito sekä lapsen nälkäviestien huomioiminen kellon ohella.
Ymmärrettävästi hygieeninen ja turvallinen pulloruokinta vaatii aikamoista
työpanosta pullojen pesemisessä, joten houkutus on kova monilla väsyneillä vauvojen vanhemmilla siihen, että pullosta ruokitaan mahdollisimman
harvoin ja isoja määriä kerrallaan. Siinä määrin kuin perheen resurssit riittävät, kannattaisi kuitenkin pyrkiä syöttämään mieluummin tiheämmin pienempiä määriä etenkin vastasyntyneelle, jonka mahalaukku on vielä kovin
pieni. Lapselle olisi myös hyväksi vähintäänkin sosiaalisen kehityksen puolesta, että hänen kanssaan viestitään hänen tarpeistaan, eli ruokaa tarjotaan
silloin, kun vauva ilmaisee nälkää. Itku on myöhäinen nälkäviesti, sitä ennen vauvat ilmaisevat nälkäänsä monin tavoin – esimerkiksi lipomalla huuliaan, imemällä nyrkkiään tai hamuamalla sylissä pitäjän paitaa tai käsivartta.
Vauvan on myös hyvä antaa pullon kanssa toteuttaa hamuamisviettiään.
Pullotuttia ei tarvitse työntää välittömästi vauvan suuhun, vaan hänen voi
antaa itse sitä lipoa ja hamuta jonkin aikaa.
Ihokontakti, eli suora kosketus vauvan ihon ja aikuisen ihon välillä, on vastasyntyneen lapsen perustarve, jonka olemassaolo
ei katoa mihinkään lapsen
kasvettuakaan. Aikuinenkin nauttii ihokontaktista,
mikä on lajimme jatkumisen kannalta tärkeää. Kulttuurissamme suora ihokontakti on valitettavasti
yliseksualisoitu, lähes yksinoikeudella varattu vain
seksuaalisiin tilanteisiin.
Pulloruokitun vauvan
kohdalla tämä näkyy valitettavan helposti niin, ettei
päätä ja käsiä lukuun ottamatta puettu vauva saa suoraa ihokontaktia kuin ohikiitäviä hetkiä esimerkiksi vaipanvaihdon ja kylvyn yhteydessä. Imetetyt vauvatkin jäävät kulttuu54
rissamme usein varsin vähälle ihokontaktille. Koska pulloruokinnassa vauvan kasvoja ei koske äidin rinta, vaan silikoninen pullotutti, vanhempien
olisi erityisen olennaista korvata kosketus muuten.
Käytännön toteutus vaatii muutoksia kulttuurimme konventionaalisten
vauvanhoitotapojen suhteen. Erityisesti se, että lapsen ylävartalo olisi paljas, on kylmettymistä hysteerisesti pelkäävässä kulttuurissamme radikaali
ajatus. Läheisin ja hellin syöttämisasento vauvalle olisi kuitenkin kaikilla
mahdollisilla syöttökerroilla paljaskäsivartisen ja -mahaisen aikuisen sylissä,
vauvakin vähintään ilman paitaa tai bodya. Mikäli esimerkiksi kodin ulkopuolella oleskelun takia varsinainen suora ihokontakti on vaikea järjestää,
ylipäätään sylissä pitely syötön yhteydessä auttaa asiaa – sylisyötöt ovat siis
suositeltavia myös silloin, kun isompi vauva tai taapero jo osaisi itsekin pidellä pulloa.
Itse syöttämistilanteiden ulkopuolella ihokontaktia on helpointa järjestää
käyttämällä kantoliinaa niin, ettei kantajalla tai kannettavalla ole kummallakaan mitään ylimääräisiä kangaskerroksia kehojensa välissä. Lämmittäviä ja
peittäviä vaatekerroksia voi pukea tarpeen mukaan kantovälineen ja molempien osapuolten päälle – esimerkiksi ylisuuri kaulus- tai villapaita on hyvä lämmitin ja ulkoillessa päälle voi laittaa jonkin raskausaikanakin käytössä
olleen ison takin. Trikoosta tehty pitkä kantoliina tai rengasliina ovat vastasyntyneen kantamiseen suositeltavia liinatyyppejä, raskaamman lapsen
kanssa taas kannattaa kokeilla erilaisia kudottuja pitkiä liinoja monine sidontavaihtoehtoineen tai ergonomisia kantoreppuja. Liinassa kantaessa
vauvat ihokontaktin hyötyjen lisäksi saavat hyödyllistä stimulaatiota motoriselle kehitykselleen sekä rauhoittuvat, nukahtavat ja kaiken kaikkiaan nauttivat olostaan – alkutotuttelua kantaminen voi kyllä vaatia, jos sitä ei ole tiedetty aloittaa aivan vastasyntyneestä asti. Erilliset vauvahierontahetket ovat
myös hyvä lisä, joskaan paljon ihokontaktissa kannettu ja syötetty vauva ei
niitä välttämättömästi tarvitse. Kaiken kaikkiaan ihokkain olo kannattaa
pyrkiä ottamaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa luontevaksi yhdessäolon
muodoksi.
55
4. Miksi kannustaa vauvaa syömään itse?
Lapsentahtinen sormiruokailu eli Baby Led Weaning
Terminologiasta
Englanninkielinen termi Baby-Led Weaning on suoraan suomennettuna
"vauvajohtoinen vieroitus", jolla viitataan äidinmaidosta tai sen korvikkeesta vieroittumisen alkamiseen kiinteisiin siirtymisen myötä. Vauvajohtoisuudella tarkoitetaan sitä, että perinteisen äitilähtöisen vieroitus- ja syöttämistahdin sijaan koko prosessin etenemisen määrää vauva itse päättämällä
konkreettisesti omin sormin, kuinka paljon kiinteitä syö. Vauvan siis myös
annetaan jatkaa imetyksiä aivan yhtä tiheästi kuin ennenkin ja myös korvikeruokintaa jatketaan pitkään samoilla määrillä kuin ennen kiinteitä.
Suomenkielinen termi lapsentahtinen sormiruokailu viittaa konkreettisemmin siihen, miten kiinteän ruoan syöminen tapahtuu. Aikuisen toteuttaman
lusikalla ruoan suuhun syöttämisen sijaan vauva tai lapsi itse syöttää itseään,
omin käsin tai itse aterimia pitelemällä ruokaa edestään poimien. Lapsentahtisuus korostaa sitä, että kontrolli on lapsella: hän syö juuri sen verran
kuin häntä huvittaa ja hänen luotetaan itse tietävän mitä ja kuinka paljon
hänen tarvitsee syödä. Vanhemman tehtävä on tarjota terveellistä ravintoa sekä maidon että kiinteän ruoan muodossa - useita kertoja päivän aikana.
Pieni huomautus tarkasta sanamuodosta: itsekin olen välillä käyttänyt sekaisin termejä sormiruokinta ja sormiruokailu. Nyt Gill Rapley Omin sormin
suuhun -kirjan luettuani olen kallistunut nimenomaan termin sormiruokailu
puoleen, koska ruokinta sanana viittaa siihen, että lapsi olisi syöttämisen eli
ruokkimisen objekti, kohde. Ruokailu viittaa oikeammin siihen, että lapsi
syö itse, ollen subjekti eli toimija.
56
Perusperiaatteet
Lapsentahtinen sormiruokailu perustuu käsitykseen, että vauvat ovat täysin
kykeneväisiä itse ruokkimaan itsensä, alkaen lapsentahtisesta imetyksestä ja
jatkaen lapsentahtisella sormin syömisellä. Aikuisen ei tarvitse auttaa lasta
ottamaan ruokaa käsiinsä, ei työntää sitä hänelle suuhun eikä määritellä,
milloin lapsi on kylläinen. Terve, normaalisti kehittynyt lapsi pystyy tekemään tuon kaiken itse, kun on siihen valmis ja halukas. Halutessaan lapsi
voi kyllä pyytää apua tai haluta huvin vuoksi, että häntä syötetään. Aikuisen
käsi voi toisinan toimia ikään kuin haarukkana ruokaa lapsen puolesta pidellen. Mitään tarvetta lusikalla syöttämiseen ei ole, aikuinen vain asettaa
sopivan kokoisia, muotoisia ja terveellisiä ruokia tarjolle.
Vauvan omiin kykyihin luottamisen lisäksi toinen tärkeä perusperiaate on
ruoan tärkeys muutenkin kuin ravintona. Aluksi kiinteään ruokaan tutustuessaan vauvan ei tarvitse ensisijaisesti niellä ruokaa, vaan hän tutkii, tutustuu ja toivottavasti rakastuu ruokaan kaikilla aisteilla. Hän tutustuu ruoan
eri muotoihin, väreihin, koostumuksiin, tuntuun käsissä ja suussa sekä tietysti makuihin. Ruoalla saa leikkiä! Mitään kehittävämpää hienomotoriikkaa
ja käsi-silmä-koordinaatiota edesauttavaa lelua ei lapselleen voi antaa kuin
ruoka. Itse asiassa on hyvin vaikea keksiä mitään muuta niin pientä ja monipuolista tutkittavaa, jota voi turvallisesti antaa puolivuotiaalle vauvalle. Tavoitteena on myös, että lapsi assosioi ruoan ja ateriahetket positiivisiin asioihin ja syntyy elinikäinen rakkaus terveellistä ja monipuolista ruokaa kohtaan.
57
Tärkeä periaate on myös vauvan osallistaminen perheen yhteisiin ruokahetkiin. Vauvan kiinteän ruoan syömisten ei tarvitse eikä pidäkään olla erillisiä
hetkiä, vaan vauvalle tarjotaan ruokaa aina kun muutkin perheenjäsenet
syövät. Lasta ei kontrolloida, tuijoteta tai muuten erityisesti seurata hänen
syödessään. Tukehtumisvaaran kyllä huomaa kyttäämättä lastaan herkeämättä! Leikin ja rennon ilmapiirin kautta vältetään valtataistelut, nirsoilut ja
kompleksit, jotka ovat aivan liian tuttuja ja väistämättöminä pidettyjä monille lapsiperheille.
Väistämätön ruoan tutkimisen sivutuote on sotku, mutta se on pieni hinta
kaikista sormiruokailun eduista lapselle. On ensiarvoisen tärkeää muistaa,
ettei pieni vauva tai lapsi vielä ymmärrä, että sotkulla on väliä! Myös soseiden syöttämisestä tulee sotku, ja vielä suurempi sotku tulee uhmaikäisen
lapsen protestiriehumisista pöydässä. Luomalla leikin ja vapaan tutkimisen
kautta positiivisen suhtautumisen ruokaan saadaan koko vauva- ja taaperoikää ajatellen lyhyempi sotkuisen syömisen vaihe. Vauvan käsinäppäryys
paranee ja innostus ruoan nakkelemiseen vähenee jatkuvan harjoittelun ja
ruoan kanssa tekemisissä olemisen myötä. Ruokaa pudotellessaan, pöytään
hieroessaan ja silputessaan vauva myös oppii tärkeitä asioita esimerkiksi
painovoimasta, omista käsivoimistaan ja koostumuksista.
5. Miten sormiruokaa syödään?
Turvallisuus
Ainoat reunaehdot lapsen syöttämiseen liittyvät turvallisuuteen. Jotta tukehtumisvaaralta vältyttäisiin, on seurattava seuraavia, tärkeitä ehtoja:
1. Lapsi on aina pystyasennossa ja paikallaan syödessään - ei siis turvakaukalossa, sitterissä tai muussa takakenossa eikä isompi taaperokaan
saisi liikkua syödessään
2. Selkeän tukehtumisvaaran aiheuttavia ruokia eli kovana suussa pysyviä
pieniä paloja (pähkinät, kuorimattomat ja kokonaiset viinirypäleet, liian
raa’at hedelmänpalat jne.) ei saa antaa lapsen ulottuville
3. Lasta ei saa jättää yksin ruoan kanssa
58
Aloittaminen
Lapsen käsien ja suun motorinen kehitys, suoliston kehitys ja ravinnon tarve ovat kaikki harmoniassa. Lapselle kiinteiden ruokien kosketusetäisyydelle jättämisen voi siis aloittaa vaikka nelikuisen kanssa, kunhan lapsen pitää
itse ottaa ruoka käsiinsä, viedä se suuhunsa, jauhaa ja niellä. Lapsi ei osaa
kaikkia näitä asioita ennen kuin hänen suolistonsa on valmis - eli ennen
noin puolen vuoden ikää. Viisikuisen voi siis huoletta antaa ottaa käteensä
ruokaa ja antaa hänen myös viedä se suuhunsa, koska hän mitä todennäköisimmin vain imeskelee tai jos pala menee suuhun, refleksin kautta työntää
sen ulos suustaan eikä niele mitään. Mikäli viisikuinen todella itse syö ja
nielee, hänen suolistonsa voi olettaa olevan siihen valmis. Ensiarvoisen tärkeää on se, että kontrolli on täysin lapsella - hänelle ei tarjota suoraan käteen tai suuhun ruokaa, vaan ainoastaan käsien ulottuville.
Poikkeuksen tästä säännöstä tekevät vain keskosena syntyneet tai kehitykseltään merkittävästi poikkeavat lapset, joilla saattaa olla lisäravinnon tarvetta jo ennen motoriikan kehittymistä riittäväksi itse itsensä syöttämiseen.
Tarjottavat ruoat
Hyviä aloitusruokia ovat vihannekset ja hedelmät isoiksi, helposti käsissä pysyviksi leikellyissä ja pehmeiksi kypsennetyissä
muodoissa. Tikku- tai suikalemuoto on paras, koska tällöin
ruokaa riittää sekä nyrkin sisään
että sen ulkopuolelle haukattavaksi
Mitään muita rajoja kuin mielikuvitus ja terveellisyys ei alkuvaiheessa tai
myöhemminkään ole. Kaikki kotona, tuoreista raaka-aineista valmistettu
tavanomainen ruoka on vauvallekin sopivaa. Esimerkiksi mausteista ruokaa
ei tarvitse varoa - lapsi kyllä itse maistettuaan kykenee päättämään, haluaako jatkaa kyseisen ruoan syömistä vai ei. Kypsennystavoista kannattaa valita
59
ne, joissa maksimaalinen määrä vitamiineja säilyy ruoassa: raa’an ravinnon
lisäksi ennen kaikkea höyryttäminen, mutta myös keittäminen, uunissa paistaminen ja paahtaminen pannulla ovat sopivia. Upporasvassa paistaminen
tai runsaassa rasvassa pitkään pannulla käristäminen ei ole niin suositeltavaa
mahdollisten karsinogeenien vuoksi, mutta satunnaisesti maisteltuna näitäkään ei tarvitse varoa.
Terveellisellä ruoalla Omin sormin suuhun -kirjassa tarkoitetaan ja minäkin
tarkoitan tässä ruokaa, jossa ei ole lisättyä suolaa, sokeria tai teollisia lisäaineita. Tämä sääntö muuttaa itse kunkin perheen ruokavaliosta riippuen
isonkin osan herkuista, eineksistä ja välipalanaposteltavista vauvalta kielletyiksi ja ainakin meidän perheessä koko sormiruokailu on pannut alulle
suuren, koko perheen ruokaremontin. Neuvoloiden jakamat listat alle vuoden ikäisiltä kielletyistä ruoista ovat toki suositeltavia noudattaa. Kannattaa
muistaa, että ne on tehty soseruokintaa ajatellen ja lusikalla syöttämällä lapsi
pakosti nielee paljon enemmän ruokaa kuin itse sormin syödessään. Luulisin, että pienet määrät suussa maistettavana käyvää ruokaa eivät kerrytä
suuria haittavaikutuksia, joten täysin välttää tarvitsee vain tukehtumisvaaran
aiheuttavia ruokia ja pieninäkin määrinä myrkytysvaaran aiheuttavia ruokia
(kuten raaka hunaja ja botulismin vaara). Kirjassa suositellaan jatkuvasti esimerkiksi linssejä hyvinä proteiinin lähteinä, vaikka perinteisesti ilmavaivojen aiheuttamisen vuoksi niitä kehotetaan Suomessa välttämään. Tällaiset
ruoka-aineet, kuten linssit ja pavut tuskin siis aiheuttavat pikkusormiruokailijalle ongelmia, ellei hän sitten vallan rakastu vaikkapa papuihin. Samoin
suolan välttäminen täysin on mahdotonta, eikä esimerkiksi leipää tarvitse
jättää sen vuoksi antamatta, kunhan rajoittaa päivittäistä annosta.
Kun pinsettiote noin yhdeksän kuukauden ikään mennessä alkaa kehittyä,
maailma avautuu sormiruokailijalle. Vaikkapa maissin, rusinoiden tai marjojen poimiminen yksi kerrallaan on monelle tämän ikäiselle todella mieluista
puuhaa - ja kehittävää! Mitä muuta näin pientä voisikaan turvallisesti antaa
päivittäiseen sorminäppäryyden harjoitteluun?
60
Esimerkkejä siitä, mitä voi tarjota ensimmäisten kiinteisiin tutustumiskuukausien aikana:
Sellaisenaan:
•
banaani (osittain kuorittuna, roikkuvat kuoret pois revittynä, kuoriosasta kaksin käsin itse pidellen tai paloina)
•
päärynä (vastaavasti osin kuorittuna tai paloina)
•
tuoreet mansikat
•
mustikat (vähän kohmeisina pakastimesta hetken sulaneena)
•
vesimeloni
•
leipäviipaleet (alkuun kuivat, etteivät irronneet isompina paloina, jonkin aikaa sormiruokailleelle mikä leipä vaan)
•
suolattomat luomuriisikakut
•
Laatupakarin maissinaksut
Suikalemaisina paloina:
•
kiiwi
•
tuore luumu
•
tuore persikka
•
kuorittu tuorekurkku
•
tomaatti (lohkoina, joista voi poistaa siemenet ja kuoria, tai sellaisenaan lohkoina tai viipaleina)
Tikuiksi paloiteltuna ja kevyesti höyrytettynä:
•
porkkana
•
palsternakka
•
parsakaali (kunnolla vartta kunkin kukinnon kanssa kahvaksi)
•
kukkakaali (kuten parsakaali)
•
kesäkurpitsa
•
munakoiso
•
Keitettynä:
•
perunat (isoina paloina)
•
farfalle-, fusilli- ja pennepastat (eli rusetti-, kierre- ja tankopasta)
61
Aterimet ja astiat
Lusikan voi antaa vauvallekin, kun muu perhe syö esimerkiksi keittoa tai
puuroa. Lusikan voi aikuinen apuna "ladata" ruokaa täyteen ja vähitellen
lapsi oppii aikuisia matkien itsekin lusikkaansa ruokaan upottamaan. Ennen
varsinaista lusikalla syömistä löysempien ja juoksevimpien ruokien syöminen voi kuitenkin olla mahdollista vauvalle myös dippaamalla ja suoraan
lautaselta lipomalla - jos vauva keksii tämän tavan! Leipätikut ja monet
muut kovemmat tikkumuotoiset sormiruoat sopivat hyvin dippausvälineiksi, aikuiset voivat näyttää tähän mallia. Monet vauvat kyllä myös hoksaavat,
että parhaista parhain apuväline ovat omat sormet, ja sotkusta huolimatta
tähän kannattaa rohkaista, koska vauva samalla oppii mielenkiintoisia asioita esimerkiksi koostumuksista ja lämpötiloista.
Rapleyn ja Murkettin Omin sormin suuhun -kirjassa suositellaan myös tarjoamaan lastenkokoista haarukkaa ensimmäiseksi aterimeksi, koska sen
käyttö on taaperolle yleensä helpompaa kuin lusikan, ainakaan ruoka ei tipu
matkalla suuhun haarukasta yhtä helposti kuin lusikasta. Liian terävä haarukan ei tokikaan kannata olla.
Lautaset, mukit ja muut astiat ovat aluksi yleensä kovin kiinnostavia, vähän
turhankin kiinnostavia eikä niiden käyttö ole tarpeen, jos ne vievät keskittymistä liiaksi pois ruoista. Juomia ei imetetyille vauvoille tarvitse pitkään aikaan tarjota lainkaan, ja siinä vaiheessa kun taaperon kanssa alkaa veden
juomista harjoitella, nokkamukien sijaan pienikokoiset lasit - esimerkiksi
snapsilasit tai lääkemitat - täyteen vettä laitettuna opettavat lapselle helpoiten, kuinka kipata nestettä varovasti suuhun. Aikuisen kokoisesta mukista
tai lasista juominen on vauvalle samanlaista kuin ämpäristä juominen aikuiselle - olisi todella vaikeaa olla kaatamatta suun ohi!
Lapsentahtisilla periaatteilla ruokailujen jatkaminen lapsen kasvaessa
Lapsen ei myöskään myöhemmin tarvitse syödä "kunnolla" aikuisen määrittelemiä määriä ruokaa, vaan hän tietää itse parhaiten mitä tarvitsee ja
minkä verran - rintamaitoa vai kiinteitä. Vähitellen kuukausien ja vuosien
kuluessa lapsi oppii syömään yhä laajempaa valikoimaa ruokia aterimia
62
käyttäen ja äidinmaito tai sen korvike menettää pikkuhiljaa merkityksensä ja
lapsi vieroittuu. Lapsentahtisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan
kontrollin jättämistä lapselle itselleen. Vanhemman ainoa velvollisuus on
pitää huoli turvallisuudesta ja tarjota lapsen ulottuville riittävän usein terveellistä, ravitsevaa ravintoa.
Jos haluaa rohkaista lastaan syömään lautasen tyhjäksi, kannattaa mahdollisimman nuoresta asti antaa lapsensa itse tarjoilla ruoka itselleen eli valita
annoksensa koon. Koskaan ei pidä tuputtaa lastaan syömään enempää ruokaa kuin tämä haluaa syödä - sekä kunnioituksen, mukavan ilmapiirin että
ylensyömiseltä ja myöhemmiltä painonhallintaongelmilta välttymisen vuoksi. Rapleyn ja Murkettin mukaan jatkuvalla aikuisen määräämän ylisuuren
ruoka-annoksen ja myöhemmän ylipainon sekä ruokakompleksien välillä
on tutkittu yhteys. Altistuminen ylipainoisuudelle myöhemmin johtuu siitä,
että lapsi oppii toistuvasti olemaan välittämättä omasta kylläisyyden tunteestaan. Monien ruokaan liittyvien psyykkisten häiriöiden ja ylikorostuneen epäluulon ja "nirsouden" takaa taas arvellaan usein löytyvän vauvasta
asti stressaantuneiksi ja painostaviksi koetut ruokailutilanteet. Näiden tietojen tarkoitus ei ole herättää syyllisyyden tunteita, vaan korostaa rentojen,
kiireettömien ja kontrollivapaiden ruokahetkien positiivista, elämänmittaista
vaikutusta.
●●●●●●●
63
●
●
●
●
III OSA Uni
1. Miksi nukkua yhdessä?
Länsimaiset ihanteet vauvojen unesta
Nykykulttuurissamme on selvästi havaittavissa kaksi vastakkaista suuntausta liittyen vauvanhoitoon yleensä ja vauvojen nukkumiseen erityisesti. Näitä
nukkumissuuntauksia voidaan nimittää esimerkiksi perhepeti-ihanteeksi ja
yksin nukkuvan vauvan ihanteiksi. Tämä opas edustaa perhepeti-ihannetta,
mutta vastakkainen ihannekin ansaitsee tulla perusteellisesti pohdituksi.
Mistä on syntynyt ihanne yksin omassa sängyssä nukkuvista vauvoista? Millä eri tavoin tuota ihannetta perustellaan tieteellisesti? Millä eri tavoilla tuohon ihanteeseen pyritään pääsemään? Millaista kritiikkiä yksin nukkumisen
ihannetta vastaan on esitetty eri lähteissä?
Yksin nukkumisen lyhyt historia
Lasten ja naisten historia ei ole ollut miesvoittoisen historiantutkijajoukon
ykkösaiheita menneinä vuosikymmeninä ja tiedot eri aikakausien vauvan- ja
lastenhoitotavoista perustuvat paljolti suulliseen perimään, kaunokirjallisuuteen sekä joihinkin terveysviranomaisten toiminnasta jääneisiin kirjallisiin
lähteisiin. Yleisen sosiaalihistoriallisen tiedon pohjalta voi kuitenkin turvallisesti sanoa, ettei ennen 1900-luvun jälkipuoliskoa Euroopassa tai Suomessa
ole suurimmalla osalla kansaa ollut mahdollisuutta nukuttaa vauvaa omassa
huoneessa. Asumukset eivät yksinkertaisesti ole olleet tarpeeksi suuria kuin
aivan rikkaimmalla väestönosalla. Teollistumisen ja elintason yleisen nousun myötä viime vuosikymmeninä on kuitenkin asukaskohtainen neliömäärä noussut suuresti ja nykyään useimmilla suomalaisperheillä on halutessaan
mahdollisuus järjestää vauva nukkumaan eri huoneeseen kuin vanhemmat.
64
Suuret talot ja asunnot ovat kulttuurimme ihanne ja yleisen elintason noustessa erillisistä lastenhuoneista on tullut varakkaammilta vähävaraisemmille
matkittu tapa.
Perinne omasta sängystä lienee kuitenkin paljon erillistä lastenhuonetta pidempi. Suomessa on jo ainakin 1800-luvulta asti veistetty puusta lastenkehtoja ja pinnasängyt ovat yleistyneet viimeistään 1950-luvulta lähtien niin,
että niitä nykyään valtavirran kulttuurissa pidetään välttämättömänä vauvatarvikkeena. Vielä 1900-luvun alussa rahvas nukkui usein lattianrajassa ja
vauvoja on varmaankin pyritty suojelemaan kylmältä kehtojen avulla. Kehdon keinuttaminen on ollut myös yleisesti tunnettu vauvojen rauhoittamiskeino. Vauvansänkyjä koskee tietysti sama kuin lastenhuoneita: on vaatinut
taloudellisia resursseja ja käsityötaitoa ostaa tai tehdä vauvalle sänky, ja tapa
on matkittu vuosisatojen varrella rikkailta köyhille.
Yksi esitetty selitys vauvojen nukuttamisesta omaan sänkyyn liittyy lapsien
tukehtumiskuolemiin vanhempien kanssa samassa sängyssä nukkuessa.
1800-luvulla eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvalloissa tuli voimaan kieltoja
vauvojen nukuttamisesta samassa vuoteessa kuin aikuiset. Taustasyynä oli
se, että köyhissä, monilapsisissa perheissä nähtävästi ei-toivotuista ylimääräisistä suista hankkiuduttiin epätoivoisena eroon jopa lapsenmurhalla ja
yleinen tekosyy tälle oli ”lapsen tukehtuminen vanhemman kierähdettyä hänen päälleen”. Tämä pelko vauvojen tukehtumisesta on välittynyt nykypäivään saakka, ja sen riskin poistamiseksi pitääkin perhepedissä aina noudattaa tiettyjä turvallisuussääntöjä, jotka on lueteltu myöhemmin tässä luvussa.
Perinteiset perustelut yksin nukkumiselle ja neuvot yksin nukuttamiseen
Nykypäivänä harvoin kuulee vauvojen yksin nukuttamista perusteltavan perinteellä tai sillä, että on hienoa kun on varaa sänkyyn tai lastenhuoneeseen.
Sen sijaan lapsiin erikoistuneita neurologeja myöten on perusteltu yksin
nukkumista monenlaisin perheen ja vauvan hyvinvointiin liittyvin seikoin.
Useimmiten suosituksissa ja ohjeissa kylläkin keskitytään vain siihen, miten
vauvan saa nukkumaan yksin. Tässä kuitenkin joitakin perusteluja, miksi
vauvan yksin nukkuminen on hyväksi (mm. erään vauvanruokamainoksen
65
suomalaisen asiantuntijan mukaan):
•
vauvan oletetaan nukkuvan parhaiten kuin aikuinen: hämärässä, hiljaisessa huoneessa
•
vauvalle ajatellaan olevan pelottavaa herätä eri paikasta kuin mihin
nukahti (esim. sylistä sänkyyn)
•
vauvan ajatellaan nukkuvan nopeammin pidempiä unijaksoja ilman
yösyöttöjä
•
vauvalle ajatellaan kehittyvän pitkällä tähtäimellä parempi nukahtamisrutiini eli terveemmät uniassosiaatiot
Hyvin usein äitien välisessä keskustelussa vauvaan liittyvien perustelujen
sijaan kuulee vanhempiin liittyviä perusteluja: vanhemmat saavat nukuttua
paremmin, vanhempien vuode halutaan varata parisuhteelle ja seksielämän
ajatellaan olevan parempaa vauvan nukkuessa toisaalla.
Yksin nukkumista ihannoivissa unikoulutusyhteyksissä pidetään yleensä eitoivottavana tai jopa haitallisena vauvojen nukuttamista imettäessä, syliin
tai aikuisen viereen. Perusteluna näkee usein muun muassa sen, että vauvalle kehittyy tästä ”väärä uniassosiaatio”, josta hänet on myöhemmin vaikea
opettaa eroon. Äitien katsotaan myös joutuvan sitomaan itseään liikaa vauvoihin näin nukuttamalla ja nukkuen sekä uskotaan äitien unenlaadun olevan heikompaa vauvan vieressä nukkuessa.
Neuvoja yksin nukuttamisen toteuttamiseen ovat vauvalehdet ja nettifoorumit täynnä. Unikoulu oli 1990-luvun vauvanhoidon trendisana suomessa.
Nyttemmin termistä on tullut kaksijakoisia tunteita herättävä, ja nykyään
näkee enemmän termiä uniassosiaatio. Molempia termejä käyttävä
”vauvakoulutus” kuitenkin pyrkii samaan: mahdollisimman varhain yksin
omassa sängyssä nukkuviin vauvoihin. Pyrkimyksenä on myös se, että vauva oppii nukahtamaan ja nukkumaan ilman toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa.
Unikouluja on nykyään monenlaisia, mutta alun perin termillä tarkoitettiin
hieman toisistaan eroavia tekniikoita, joita yhdisti vauvan yksin nukkumaan
laittaminen ja itkun sietäminen. Alkuperäiset unikoulut perustuivat 1800–
1900-lukujen vanhempiin käsityksiin itkusta vauvojen keuhkoja vahvistavana ja itsenäistymistä edistävänä asiana, joka ei ole haitaksi vauvojen kehitykselle. Vauvat siis kehotettiin yksinkertaisesti jättämään yksin nukkumaan,
66
kunnes he itsekseen nukahtivat. Ilta toisensa perään itkujakso lyheni, kunnes vauvat nukahtivat itkutta. Nämä pitkien, lohduttamatta jätettyjen itkujaksojen unikoulut on tänä päivänä poistettu suosituksista, ja niiden sijaan
suositellaan unikoulutustekniikoita, joissa vauva joko otetaan syliin tai häntä silitetään hänen itkiessään ja hänet jätetään uudestaan yksin nukahtamaan
vasta hänen rauhoituttuaan. Unikouluille myös annetaan vaihtelevia suositusminimi-ikärajoja.
Vasta-argumentteja ja kritiikkiä yksin nukkumisen ihanteelle ja unikouluille
Yksin nukkumista vastaan esitetyt argumentit vaihtelevat sen mukaan, mitä
tieteenalaa väitteen esittäjä edustaa. Evoluutiobiologian tai kulttuuriantropologian näkökulmasta ei pidetä uskottavana käytäntöä, joka perustuu vain
muutaman vuosikymmenen tai korkeintaan parin vuosisadan kokemukseen
yhdessä kulttuurissa. Lääketieteen ja neurologian näkökulmasta pidetään
äärimmäisen tarpeellisena, että vauva nukkuu paljon ja erityisesti on paljon
aikuista enemmän REM- eli vilkeunessa. Laboratoriotutkimukset äitien ja
vauvojen unesta todistivat, että vauvat nukkuvat epätasaisemmin ja huonommin yksin. Vauvoilla on myös varsin pikkuruiset mahalaukut, noin heidän nyrkkinsä kokoiset, ja he siksi tarvitsevat ravintoa vähän kerrallaan ja
usein. Kestää siis kauan, ennen kuin vauvat pystyvät syömään päiväsaikaan
riittävästi ravintoa ja he voivat jättää yösyötöt kokonaan pois. Searsin pariskunta jopa esittää väitteen, että yksin nukkuvilla vauvoilla on todettu tilastollisesti enemmän kätkytkuolemia.
Psykologit taas esittäisivät varoituksen sanan yksin nukuttamista ja unikouluja vastaan siksi, ettei vauvan ajatella vielä ymmärtävän olevansa erillinen
ihminen ja siksi hän kokee suurta kauhua aina yksin jäädessään. Pahimmillaan itku-unikoulun ajatellaan tuottavan jopa minän hajoamiskokemuksen
sekä totaalisen hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen. Riippuu psykologista, kuinka pitkällisiä vaikutuksia ihmisen elämään näillä vauvaiän kokemuksilla ajatellaan olevan. Joka tapauksessa kiintymyssuhdeteorian valossa kiistetään yksin nukuttamisen vaikutus lapsuudessa: yksin nukkuneiden
vauvojen ei uskota kasvavan reippaasti itse nukkumaan meneviksi taaperoiksi ja leikki-ikäisiksi. Sen sijaan painajaisia ja mörköjä näkevien, pimeää
pelkäävien ja nukkumaanmenoa kaikin keinoin lykkäävien leikki-ikäisten
67
ajatellaan saaneen pelkonsa nukahtamista ja nukkumista kohtaan nimenomaan vauvaiän kokemuksista. Searsit perustelevatkin perhepetiä ja hyvin
hidasta, lapsentahtista omaan sänkyyn opettelua turvallisen ja positiivisen
asenteen luomisella nukkumista kohtaan.
Perhepeti
Perhepedissä nukkumisella tarkoitetaan vauvan tai lapsen nukkumista yhdessä vanhempien kanssa. Kuten yöimetyksiä koskevassa luvussa jo mainittiin, eri perheet tekevät varsin monenlaisia käytännön sovellutuksia perhepedistä - voidaan nukkua yhdessä joko parivuoteessa, kahdessa tai useammassa yhteen vedetyssä runkopatjasängyssä, lattialle levitetyillä patjoilla tai
pinnasänky parisängyn "sivuvaununa" eli yksi reuna irrotettuna. Nukkumajärjestys voi olla joko sellainen, että vauva nukkuu vanhempiensa välissä tai
seinän ja toisen vanhemman välissä. Jotkut perheet käyttävät perhepetiä
useamman lapsen kanssa, toisissa vain nuorin vauva tai lapsi nukkuu vanhempiensa kanssa. Tarkempaa ohjeistusta turvalliseen perhepetinukkumiseen annetaan seuraavassa luvussa. Sitä ennen kuitenkin perusteellisempi
katsaus siihen, mitä kiintymysvanhemmuudesta uskotaan vauvojen yöllisistä tarpeista.
68
Vauvan luonnolliset unitarpeet
Homo sapiens sapiens -lajimme keskeinen piirre on sosiaalisuus. Olemme
laumaeläimiä ja selviämme heikosti yksin. Erityisen puolustuskyvyttömiä ja
laumastaan riippuvaisia ovat lajimme jälkeläiset. Meredith Smallin viittaamien evoluutiobiologisten arvioiden mukaan ihmisvauvat syntyvät noin kolme
kuukautta alikehittyneinä, koska evoluution kompromissi pystyasennossa
kävelevän naisen lantion ja lajimme suuren aivojen koon välillä vaatii vauvan syntymistä ahtaasta lantiosta mahtuvana, ennen pään kasvamista liian
suureksi. Tämä johtaa siihen, että lajimme jälkeläiset pysyvät hyvin pitkään
täysin aikuisista riippuvaisina. Tämä riippuvaisuus ei ilmene vain päivisin,
vaan ympäri vuorokauden.
Teollisen yhteiskunnan aikakausi, jossa kaikkien yhteiskuntaluokkien perheillä on turvallista ja mahdollista nukuttaa lasta yksin omassa sängyssä ja
jopa omassa huoneessa, on ihmiskunnan evoluution ja historian näkökulmassa vasta kovin lyhyt aika. Vauvat odottavat syntyvänsä kivikaudelle, keräilijä-metsästäjäkulttuureihin luonnon helmaan, kuten Jean Liedloff tuo
esille. Evoluutio ei ole ehtinyt adaptoitua teollisen yhteiskunnan tuomiin
muutoksiin eikä tänä päivänäkään miljoonille vauvoille ympäri maailmaa
köyhemmissä ja vaarallisemmissa olosuhteissa olisi turvallista tulla jätetyksi
yksin nukkumaan. Valtaosan ihmiskunnan olemassaolon ajasta öiden läpinukkuminen on ollut muutenkin vaarallista ja on esitetty väitteitä, että ihminen olisikin luonnostaan vähintään kahdessa eri jaksossa vuorokauden
aikana unensa ottava laji. Ihmisvauvat kasvavat valtavaa vauhtia ensimmäisen elinvuotensa ajan ja tarvitsevat suuren määrän energiaa kasvaakseen.
Imettävä äiti on myös hormonaalisesti erityisen sopeutunut heräämään ja
nukahtamaan helposti uudestaan. On siis loogista olettaa, että vauvojen
kuuluukin herätä helposti nälkään ja turvattomuuden tunteeseen öisin eikä
vauvalla ole geneettisiä edellytyksiä selviytyä yksin nukkumisesta siitä kärsimättä.
Vauvojen unisyklit kevyen unen, REM- eli vilkeunen ja syvän unen välillä
ovat lyhyempiä kuin aikuisilla ja vauvat menevät ensin REM-uneen, vasta
sitten syvään uneen päinvastoin kuin aikuiset. Tämä viittaa myös siihen, ettei vauvalle ole luonnollista nukkua syvässä unessa tuntikausia, eikä tätä häneltä siis pitäisi odottaa. Aikuisetkaan eivät todellisuudessa nuku kuin tukki
läpi yön, vaan kaikki kokevat yössä useita kevyen unen vaiheita, joissa häi69
riötekijät havahduttavat helposti ja nukkujat esimerkiksi kääntyilevät, jotkut
jopa puhuvat unissaan tai nousevat istumaan muistamatta tätä aamulla lainkaan. Vauvojen ei kuitenkaan ole tarpeen herätä täysin kevyen unen vaiheessa, vaan perhepedissä vauvan vaipuminen takaisin syvään uneen tapahtuu usein silmiä aukaisematta ja varsinaisesti heräämättä vieressä nukkuvan
äidin rauhoittaessa ja imettäessä vauvaansa. Äitikään ei välttämättä varsinaisesti herää, vaan yöimetyksetkin saattavat tapahtua puoliunessa niin, ettei
äiti aamulla pysty varmasti sanomaan, montako kertaa yön aikana havahtui.
Eräs äiti kertoi minulle, kuinka hän ei aluksi uskaltanut nukkua esikoisvauvansa vieressä lainkaan, koska pelkäsi kierähtävänsä vauvan päälle. Kahden kuukauden rasittavien yöllisten vauvan pinnasänkyyn nostelujen jälkeen hän yhtäkkiä tajusi, että herää aina hetken ennen vauvaa yöllä. Tuon
jälkeen hän päätteli itse sen, minkä seuraavaksi esiteltävät tutkimuksetkin
todistavat: äidit ovat unissaan täysin tietoisia vauvojensa olemassaolosta.
Tuon jälkeen kyseinen äiti uskalsi nukkua vauvansa vieressä, ja tottui lopulta niin rutinoituneeksi perhepeti-imettäjäksi, ettei herännyt yöimetysten aikana enää lainkaan. Hän vain pystyi aamulla päättelemään tyhjäntuntuisista
rinnoista, että niitä oli tiettävästi yöllä imetty!
James McKenna on ensimmäinen länsimaalainen tutkija, joka on 1980luvulta lähtien paneutunut unilaboratoriotutkimuksiin pienten vauvojen
nukkumisesta yhdessä ja erikseen äideistään. Hänen tutkimustuloksensa
ovat vahvasti yhdessä nukkumista tukevia: vauvat eivät vain nuku paremmin, vaan hengittävät tasaisemmin, kokevat vähemmän hengityskatkoksia,
nukkuvat levollisemmin ja verenpaine on tasaisempi yhdessä äidin kanssa
nukkuessa. Vauvat myös saavat enemmän hoitoa perhepedissä: äidit unilaboratoriossa tekivät unissaan monenlaisia hoivaeleitä silittäen, peittoja kohentaen ja tietysti imettäen vauvojaan. Äitien ja vauvojen unisyklit tuntuivat
olevan synkronoituna, mikä helpottaa yösyöttöjä: kun äidin uni kevenee,
vauva seuraa perässä tai päinvastoin, jolloin molemmat havahtuvat yöimetykseen kevyestä unesta sen sijasta, että äidin pitäisi herätä suoraan syvästä
unesta vauvan itkuun. Uskomukset yhdessä nukkumisen vaarallisuudesta ja
vahingossa vauvansa päälle kierähtävistä äideistä eivät saaneet McKennan
tutkimuksissa minkäänlaista vahvistusta, vaan päinvastoin äidit pysyivät selvästi syvässä unessakin täysin tietoisina vauvansa läsnäolosta ja varoivat esimerkiksi peittojensa menemistä vauvojensa päälle. Kaiken kaikkiaan McKennan tutkimukset vahvistavat oletusta, että vauvat tarvitsevat ja hyötyvät
uniseurasta elävän ihmisen muodossa.
70
2. Miten toteuttaa perhepeti mukavasti ja turvallisesti?
Perhepedin käytännön hyödyt ja haitat
Vaikka valitsee perhepedin uskoen sen tyydyttävän lapsen luonnolliset unitarpeet, käytännössä yhdessä nukkuminen ei ole täysin ruusuilla tanssimista.
Vauvat ovat kasvaessaan yhä liikkuvaisempia nukkujia ja vanhempien uniherkkyys ja sopeutuminen uuteen kanssanukkujaan vaihtelevat suuresti.
Isät ja ei-imettävät äidit kokevat yleensä suurempia sopeutumisvaikeuksia
kuin imettävät äidit, joilla hormonaaliset muutokset auttavat havahtumaan
ja nukahtamaan takaisin helpommin. On täysin hyväksyttävää, että sopeutumisvaiheessa vastasyntyneen kanssa isät menevät esimerkiksi toiseen
huoneeseen tai vuoteeseen nukkumaan tai käyttävät korvatulppia. On myös
mahdollista järjestää niin, että äiti menee jo edeltä nukkumaan tai jää aamuisin nukkumaan pidempään isän huolehtiessa vauvasta. Sopeutumiskaudella
ja myöhemminkin on myös tärkeää kokeilla rohkeasti eri nukkumisjärjestelyjä: millainen sänky, missä kohtaa vauva nukkuu, pidetäänkö lattialla patjaa, jonne voi siirtyä ahtauden käydessä ylivoimaiseksi jne. Kärsivällisyydellä
ja ajan myötä kaikki yleensä tottuvat uuteen nukkumajärjestelyyn.
Myös vauvoilla on yksilöllisiä eroja siinä, kuinka liki aikuista he haluavat
nukkua: toiset ovat Searsien sanoin ”lämpöohjautuvia ohjuksia”, jotka hakeutuvat aivan kiinni aikuiseen, toiset taas kääntävät kylkeä poispäin heti
opittuaan näin tekemään ja haluavat omaa tilaa enemmän. Tilanteet muuttuvat vauvan kasvaessa ja sopeutumisen kannalta tärkeää on kunnioittaa
kaikkien perheenjäsenten tarpeita. Searseilla on hyvä motto tässä asiassa:
"If you resent it, change it" eli vapaasti suomennettuna "Jos ottaa päähän,
tee muutos". Nukkumajärjestelyjen ei tarvitse pysyä samanlaisina vastasyntyneestä siihen asti, kun lapsi muuttaa pois kotoa! Päinvastoin joustavuudella taataan parhaat unet kunkin lapsen kehitysvaiheen tarpeet huomioon
ottaen.
Usein perhepetiä myös kavahdetaan, koska kulttuurissamme avioparin yhteisellä vuoteella on vahva merkitys ja se yhdistetään olennaisena osana parisuhteen seksielämään. Miten tuohon pyhään aviovuoteeseen sitten voidaan tuoda pieni vauva? No, tähän on monia näkökulmia. Ensinnäkin har71
va vasta synnyttänyt nainen on järin innostunut jokailtaiseen peuhuamiseen
puolison kanssa eikä pienten lasten vanhempien väsymyksen keskellä välttämättä kumpikaan halua seksiä samaan malliin kuin ennen. Tämä on täysin
normaalia eikä seksin vähenemisestä pidä ottaa paineita tai tehdä johtopäätöksiä parisuhteen tilasta. Jos kuitenkin halu yllättää, kodistaan voi löytää
yllättävästi muitakin paikkoja puuhastelulle kuin sänky! On myös mahdollista, joskin kulttuurissamme ehkä oudoksuttua, harrastaa seksiä pienen
vauvan nukkuessa vieressä. Vanhempien rakkaudenosoitukset toisilleen
tuskin ovat millään tavalla haitallisia vauvan kehitykselle. Pikemminkin vanhempien seksielämä voi tarjota terveen, luonnollisen roolimallin kulttuurimme sairaalloisen pornografisuuden sijaan.
Suurin käytännön hyöty perhepedistä koituu silloin, kun vauvaa imetetään
eikä yhdenkään perheenjäsenen tarvitse yöaikaan nousta ylös lämpimästä
sängystä. Yhdessä nukkuminen on erityisen ihanaa työssä käyville äideille,
jotka saavat mahdollisuuden läheisyyteen ja
yhdessäoloon päiväsaikaan erossaolon korvikkeeksi. Lukuisat äidit ympäri maailmaa
myös voivat todistaa
tämän väitteen todeksi: äitikin nukkuu paremmin, kun vauva on
koko ajan lähellä.
Turvallisen yhdessä nukkumisen säännöt
Turvallisuuden näkökulmasta kaikissa erilaisissa perhepetiviritelmissä tärkeää on se, että jokainen aukko ja reuna tilkitään niin, etteivät vauvan raajat
voi jäädä mihinkään kiinni. Liikkuvaisen vauvan kanssa pitää myös järjestää
niin, ettei hän voi pudota korkealta kovalle alustalle. Sängyn ympärykset lattialla voi pehmustaa, nukkua jonkin aikaa patjoilla tai laskea sivuvaununa
olevan pinnasängyn pohjaa alemmas niin, ettei vauva tai pääse sieltä vieressä nukkujan huomaamatta liikkeelle. Käytännössä tämä vaihe ohittuu, kun
taapero oppii turvallisesti laskeutumaan itse sängystä.
72
Jotta perhepeti olisi täysin turvallista, on tärkeää pitää huoli muutamasta
turvallisuustekijästä.
Tässä ohjesääntöjä:
•
lapsi laitetaan aina selälleen nukkumaan, tai jos hän osaa itse kääntyä,
kyljelleen
•
lapsi nukkuu äidin välittömässä läheisyydessä
•
sängyn on oltava kaikille riittävän leveä ja patjan on oltava kiinteä, ei
vesisänky tai sohva
•
lapsella ei saa olla vaaraa pudota tai jäädä jumiin sängyn reunojen,
päätylevyn, patjan ja seinien välisiin rakoihin
•
sängyssä ei saa olla naruja, remmejä, pehmoleluja tai ylimääräisiä kankaita, joihin lapsi voi kuristua tai tukehtua
•
vauvalla oma, kevyt peitto
•
lapsen kanssa saa nukkua vain terve aikuinen, joka ei ole päihteiden
tai lääkeaineiden vaikutuksen alaisena eikä korkeassa kuumeessa
•
tupakoivan vanhemman ei suositella nukkuvan vauvan kanssa, koska
tupakan myrkyt välittyvät hiusten ja vaatteiden kautta vauvallekin
•
alle kolmivuotiaiden sisarusten ei ole turvallista nukkua vauvan vieressä, vaan väliin vähintään yksi aikuinen, mieluiten molemmat vanhemmat
•
ei lemmikkejä samaan vuoteeseen
Lapsen turvallisimmasta nukkumispaikasta perhepedissä on vaihtelevia tietoja. Yleensä suositellaan eniten vauvan nukkumista äidin vieressä niin, että
vauvan toisella puolella on joko seinä, turvakaide tai sivuvaunuksi kiinnitetty pinnasänky. Isät eivät välttämättä ole yhtä herkkäunisia ja vauvan läsnäolosta tietoisia kuin äidit, jolloin vauvan nukuttamista vanhempiensa välissä
kannattaa harkita perhekohtaisesti.
Mikäli perhepedissä nukkuu useampi lapsi, vauvaa ja alle kolmivuotiasta sisarusta ei pidä nukuttaa vierekkäin, vaan mieluiten molempien vanhempien
73
toimiessa keskellä suojamuurina. Yli yksivuotias taas voi jo hyvin nukkua
sisaruksen vieressä. Sisaruspedillä tarkoitetaan perhepetiä, jossa ei nuku aikuisia, vaan vain lapsia keskenään. Monissa perheissä lasten kasvaessa luonnollinen siirtymä yhteisestä perhepedistä aviovuoteeksi tai uusimman vauvan ja vanhempien yhteisvuoteeksi ja isompien lasten vuoteiksi tapahtuukin
sisaruspedin kautta.
Sekä turvallisuuden että kaikkien yleisen nukkumamiellyttävyyden kannalta
kannattaa perhepedistä myös tehdä mahdollisimman yhtenäinen, ilman
monttuja, rakoja tai korokkeita. Runkopatjasängyt ovat tässä suhteessa monipuolisin ja kätevin vaihtoehto. Esimerkiksi kolmesta 80 senttiä leveästä
runkopatjasängystä saa megaperhepedin, jossa mahtuu nukkumaan runsaasti tilaakin vaativat nukkujat. Se on myös helppo myöhemmin jakaa parisängyksi ja yhden lapsen sängyksi. Normaaleja sänkyjä käytettäessä parisängyn ja vieressä olevan pinnasängyn tai toisen tavallisen sängyn väliin
voi tarvittaessa rullata esimerkiksi peittoa, pinnasuojia ja muuta kangasta.
Vaahtomuovia saa rauta- ja sisustuskaupoista määrämittaan leikattuna, jolloin voi tehdä vauvan tai lapsen sängylle omatekoisen petauspatjan aikuisten vastaavan saumattomaksi jatkeeksi. Kaiken kaikkiaan perhepetinukkumisen nyrkkisääntönä voisi pitää: kokeilkaa, kokeilkaa ja kokeilkaa, kunnes
sopiva nukkumisjärjestely löytyy!
●●●●●●●
74
●
●
●
●
IV OSA – Kantaminen
1. Miksi jatkaa kantamista kohdun ulkopuolellakin?
Lapsen kantamisen edut
Vauvat kaipaavat kantamista. Kuten imetys ja ihokontakti, myös kannetuksi
tuleminen on vauvan geeneihin koodattu odotus. Sikiöt ovat kohdussa kannettuina elämänsä ensimmäiset yhdeksän kuukautta, ja usein sanotaankin
että kantamisen kautta pitäisi jatkaa kohdun ulkopuolella toiset yhdeksän
kuukautta. Kuten nukkumistarpeiden yhteydessä jo mainittiin, evoluutiobiologien ja antropologien mukaan ihmisvauvojen on arveltu syntyvän
pystyasentomme ja ahtaan synnytyskanavamme vuoksi ikään kuin ennenaikaisina. Tämän vuoksi ihmisvauvat ovat niin avuttomia ja tarvitsevat kohdunkaltaista tilaa vielä synnyttyäänkin. Evelin Kirkilionis korostaa, että jatkuvan läheisyyden ja kosketuksen kaipuu on vauvan perustarve. Kohdepysyvyys (eli ymmärrys siitä, että ihmiset ja esineet ovat olemassa, vaikka
niitä ei näe) alkaa kehittyä noin viiden kuukauden iässä. Vasta noin yhdeksänkuisella se on niin kehittynyt, että hän ymmärtää vanhempien huolenpidon jatkuvan myös heidän ollessaan poissa lapsen luota. Siksi vauva on rauhallisin ja tyytyväisin huolehtijansa jatkuvassa, välittömässä läheisyydessä.
Biologit ovat myös sitä mieltä, että ihmislapsi on ihmisapinoiden jälkeläisten tapaan kannettava poikanen, jonka käyttäytymistaipumukset ovat sopeutuneet tilanteeseen, jossa häntä hoitavat henkilöt ovat jatkuvasti lähellä.
Useat anatomiset piirteet ihmisvauvoissa viittaavat siihen, että vauvoja tulee
kantaa. Lapsi on anatomisesti sopeutunut istumaan lantiolla jalkojen ollessa
sammakkoasennossa. Selkärangan muoto auttaa vauvaa painautumaan kantajaa vasten. Moro-refleksi estää putoamasta ja tarttumisrefleksi auttaa pitä75
mään kantajasta kiinni. Jalkojen koukistamisreaktiolla lapsi valmistautuu aktiivisesti lantiolla kantamiseen ja tasapaino-säätelyyn. Lantiolla kannettava lapsi asettuu vaistomaisesti lonkkanivelen kannalta suotuisaan 45 asteen reisien levityskulmaan, reidet ylempänä kuin lonkat. Asento asettaa reisiluun pään ideaaliin asentoon lonkkanivelen kuoppaan nähden ja
edistää siten lonkan rustomaisen rakenteen tervettä
kasvua. Samaista asentoa käytetään lonkkadysplasiasta kärsivien lasten hoidossa. Sammakkoasennossa
kannetuilla lapsilla on joidenkin vertailujen mukaan Lonkkalasta
tilastollisesti vähemmän lonkkaongelmia.
Käytännön syitä kantaa vauvaa on monia, sekä kantajan että vauvan elämänlaatua parantavia. Intensiivinen ihokosketus edistää fyysistä kehitystä,
rauhoittaa lasta ja tekee hänestä vähäitkuisemman ja paremmin stressitilanteista selviävän. Näin ollen häntä on myös helpompi hoitaa. Lapsen energia
säästyy kasvuun ja oppimiseen itkun, stressin ja huomatuksi tulemiseen
käytettyjen voimien sijasta Vauvat rauhoittuvat liinassa, koska liikkeen keinunta, läheltä kuuluva kantajan sydämensyke, hengityksen äänet ja ihmiskehon lämpö muistuttavat heitä kohdusta. Vauvan on helpompi kestää ulko76
maailman runsaita ärsykkeitä, kun hänen perusolotilansa on turvallinen.
Vauvan on helppo siirtyä unesta hiljaiseen valvetilaan ja hänen viestinsä nälästä ja vessahädästä tulevat nopeasti reagoiduiksi.
Vauva saa valtavasti mielenkiintoisia virikkeitä seuratessaan lähes aikuisten silmien korkeudelta ympäristöään ja sekä aikuisten kommunikointia. Kirkilionis korostaa, että
kantaessa lapsen liikeaisti saa runsaasti ärsykkeitä, mikä rauhoittaa ja
vaikuttaa myönteisesti sydämen toimintaan, hengitykseen ja lihasjäntevyyteen. Monipuoliset aistiärsykkeet myös edistävät lapsen oman
kehon tuntemusta. Kantamalla lapsi saa sellaisia aistiärsykkeitä, jotka eivät
muuten olisi hänen ulottuvillaan. Tätä konkretisoidakseen jotkut ovat kuvanneet nettiin videoita, joissa katsellaan maailmaa päiväkävelyllä ensin
vaunuissa makaavan vauvan kuvakulmasta, sitten kantoliinakyydissä olevan
vauvan näkökulmasta. Ero on ilmiselvä ja hätkähdyttävän suuri!
77
William Searsin mukaan on olemassa tutkimustuloksia, jotka osoittavat
kantoliinavauvojen jopa oppivan puhumaan nopeammin, koska he seuraavat niin paljon läheltä aikuisten ilmeitä, elekieltä ja puhetta. Myös motoriselle kehitykselle kantaminen on mahtavaa, koska vauvat saavat kantajan
liikkeitä myötäillessään jatkuvaa stimulaatiota ja korjatessaan omaa asentoaan he oppivat hienovaraista kehonhallintaa paljon monipuolisemmin kuin
esimerkiksi lattialla maatessaan. Kaiken kaikkiaan kannetuksi olemisen
eduista vauvalle todistavat vauvat itse: kantoliinavauvat ovat rauhallisia ja
tyytyväisiä!
Kantamisesta on myös hyötyä kiintymyssuhteen kehittymiselle lapsen ja aikuisen välillä. Vakaa suhde vanhempiin välittää lapselle turvallisuuden ja
luottamuksen tunteita. Sitoutumissuhteen muodostumista edistävät lapsen
ja vanhemman säännölliset, tiiviit kahdenkeskiset hetket, luottamusta herättävä huolenpito ja vanhempien käytettävissä olo. Kannetut lapset ovat
usein tiiviimmin sitoutuneita vanhempiinsa ja vanhemmat reagoivat heihin
herkkävaistoisesti ja keskittyneesti hankalissakin olosuhteissa. Kantaminen
edistää lapsen itsenäistymistä, koska se luo sille vakaan pohjan turvallisesta
luottamussuhteesta. Kannetuilla lapsilla on varhain mahdollisuus itse valita
ne ympäristön ärsykkeet, jotka kulloinkin vastaavat hänen tarpeitaan. Turvallisesti kiintynyt lapsi uskaltaa kasvaessaan luopua yhä enemmän omaaloitteisesti vanhempien läheisyydestä ja laajentaa kokemuspiiriään. Kantaminen ei ole välttämätön edellytys eikä myöskään tae lapsi-vanhempisuhteen onnistumiselle, mutta se tarjoaa tähän hyvät mahdollisuudet.
Vanhempien kannalta kantoliina on myös mahtava arjen apuväline. Vauvat
eivät viihdy loputtomiin maaten tai sittereissä. Liinassa vauvat nukahtavat
helposti, viihtyvät maailmaa katsellen ja saavat helposti nälkänsä tyydytettyä
vaikka liikkeellä ollessakin. Jos aikuisen tarve touhuta jotain ja vauvan tarve
olla lähellä, saada maitoa tai tulla huomioiduksi sattuvat samaan hetkeen,
kantoliina on upea ratkaisu. Kiintymysvanhemmuus ei tarkoita marttyyrivanhemmuutta, ja nimenomaan kantoliinan avulla vanhemmat voivat jatkaa
monia menojaan, tapojaan ja toimiaan samaan tapaan kuin ennenkin. Korkeintaan pyykkien laitosta, paikkojen järjestelystä tai tiskikoneen täyttämisestä tulee hieman tavallista parempaa hyötyliikuntaa!
Esikoisäidille kantamisesta on hyötyä sopeutumisessa, ja toisen tai useamman vauvan äidille kantaminen taas antaa valtavan avun isompien lasten
hoidossa. Esikoisvauvan kanssa ei tarvitse olla kodin vankina, ja kantoliinan
kanssa liikkuminen muistuttaa huomattavasti enemmän vauva-aikaa edeltä78
nyttä liikkumisen vapautta kuin vaunujen kanssa. Kaupungilla pääsee kulkemaan juuri samoista paikoista kuin ennenkin. Liinassa vauvat ovat yleensä
varsin hiljaisia ja tyytyväisiä eikä ole niin hankalaa käydä vauvan kanssa esimerkiksi pankissa tai ravintolassa syömässä puolison kanssa. Reissun päällä
ollessa ympäristö pelottaa vauvaa paljon vähemmän, koska tuttu syli ja tuttu liina tuovat kodin mukana kaikkialle. Väenpaljoudessa esimerkiksi lentotai rautatieasemilla sylikorkeudella kulkeva vauva tai taapero on todennäköisesti rauhallisempi ja hyvässä turvassa. Monilapsissa perheissä taas äiti
pystyy panostamaan täysillä vanhempien lastensa huomioimiseen tietäessään, että kuopus on rauhassa ja tyytyväinen aivan lähellä liinassa. Kun äidin käsiä tarvitaan esimerkiksi isompien lasten hoitotoimenpiteisiin, auttamiseen, turvallisuuden ylläpitämiseen tai leikkimiseen, kantoliina vapauttaa
kädet. Liinavauva myös kulkee mukana aivan eri tavalla kuin vaunuvauva,
jos isommat lapset toivovat lähtöä vaikkapa metsäretkelle tai uimahalliin!
Kantamisen riittävä määrä
Useimmiten arkikeskusteluissa kantoliinoista puhutaan vaunujen vaihtoehtona, siis paikkana jolla vauvaa kuljetetaan tai jossa hänet nukutetaan. Jos
haluaa antaa lapselleen maksimaalisen hyödyn kantamisen eduista, häntä
kannattaa kuitenkin kantaa paljon enemmän. Joissain kulttuureissa, esimerkiksi Balilla Tyynellä valtamerellä, ei lasketa vauvaa lainkaan maahan ennen
kuin hän alkaa ryömiä ja tuo ensimmäinen maahanlasku on suuri seremonia. Jean Liedloffin kuvaukset Amazonin yeguana-heimosta antavat ymmärtää, että vauvat ovat onnellisimmillaan, kun heitä pidetään jatkuvasti
kannettuina mukana arjen hyörinässä. Varmoin ottein kannatellut, mukaan
puuhasteluun otetut vauvat saavat viestin, että he ovat vahvoja, maailma on
kiinnostava paikka ja he ovat osa sosiaalista yhteisöä.
Kantoliinaan kannattaa suhtautua kuin vaatteeseen: pukee sen aina päälleen
aamuisin, kotipäivinä vaikka ainoaksi ylävartalonsa peitoksi! Näin lapsen
tulee laittaneeksi liinaan monta kertaa päivässä, tilanteessa kuin tilanteessa.
Alkuun ajatus jatkuvasta kantamisesta voi kuulostaa täysin uuvuttavalta. Jos
kuitenkin aloittaa kantamisen vastasyntyneestä asti, se on etenkin äidille
vain luonteva jatke raskaana ololle ja lihakset tottuvat kantamiseen vähitel79
len vauvan painon kasvaessa. Parempaa yhdistelmää raskauskilojen karistamiseen ei olekaan kuin tiheät imetykset ja jatkuva kantoliinailu. Vanhempien energiaa myös säästyy runsaan kantamisen avulla valtavasti, koska stressaava vauvan itkun kuuntelu vähenee, itseluottamus vanhemmuuteen kasvaa ja vauva kaiken kaikkiaan menee luontevammin mukana arjessa ja kaipaa vähemmän aktiivista viihdyttämistä tai rauhoittelua. Tokikaan kantamalla ei tarvitse uuvuttaa itseään täysin: kantajaa voi vaihtaa ja kantoliinan
kanssa saa myös löhötä sohvalla.
2. Miten löytää oikea kantotapa?
Kantaminen eri käytännön tilanteissa
Jotta jatkuva kantaminen olisi kantajan selälle ergonomista ja vauva todella
viihtyisi, täytyy kantaja-vauva-parin löytää juuri heille sopiva kantoväline.
Erilaisissa tilanteissa voi olla soveliasta vaihtaa kantovälinettä. Oman kokemukseni perusteella kantovälineen valintaan vaikuttaa ainakin vauvan ikä,
sisätila/ulkoilu, tuttu/vieras ympäristö, tarve kantaa edessä/takana sekä
kantohetken yhtäjaksoisuus. Seuraavassa alaluvussa esitellään tarkemmin eri
kantovälinetyyppejä, mutta pohdittakoon jo tässä muutaman esimerkin valossa, miten eri tilanteissa kantovälineiltä vaaditaan erilaisia ominaisuuksia.
Jos vauvaa tai taaperoa pitää kantaa pidempi yhtäjaksoinen pätkä
(esimerkiksi kaupungilla kaupoissa vauvan nukkuessa päiväunia tai pitkällä
kävelylenkillä), tarvitaan tasaisesti selälle, hartioille ja lantiolle painon jakava
kantoväline, esimerkiksi pitkä liina tai kantoreppu. Jos taas vauvaa otetaan
jatkuvasti pois liinasta, vaihdetaan imetysasentoon tai siirretään autoon ja
takaisin, kantovälineen pitää olla helposti pois otettavissa ja takaisin laitettavissa sekä nopeasti säädettävissä. Esimerkiksi rengasliina, kantopussi ja pitkä liina tietyillä sidonnoilla sopivat tällaisiin käyttötarkoituksiin. Jos vauvaa
tarvitsee siirtää etu- ja selkäpuolelle edestakaisin, neliöliina ja kantoreppu
ovat kätevimpiä. Talvikantamiseen on erityisiä apuvälineitä, kuten kantotakki ja takin päälle laitettava kantosuoja. Jos ei kestä ajatusta valtavasti eri
80
kantovälineiden pinosta naulakkohyllyllä, pitkä kudottu liina on hyvä vaihtoehto. Se on tarpeeksi monipuolinen vastasyntyneestä taaperoon ja erilaisin sidonnoin siitä saa sopivan vaihtoehdon mihin tahansa tilanteeseen.
Kaikissa kantovälineissä olennaista jatkuvassa käytössä on oikeat säädöt ja
tietyt turvaseikat. Jos haluaa tehdä kotitöitä ja esimerkiksi liikkua kaupoissa,
joissa välillä pitää kurkotella ja välillä kumartua, liinan tai repun pitää olla
tarpeeksi tiukalla, ettei vauva erkaannu kumartuessa liian kauas kantajan
vartalosta rasittaen selkää ja aiheuttaen vaaratilanteen vauvallekin. Ensi alkuun liinaan totutellessa kannattaa herkästi suojata vauvaa käsillä ympäriinsä liikkuessaan, jos ei ole varma kyvystään arvioida vauvan ja itsensä yhteiskokoa. Erityisesti rengasliinassa vauvan päätä kannattaa suojella ja varautua
suojaamaan lasta kädellään ahtaista paikoista kulkiessa ja muissa vastaavissa
tilanteissa. Jos käsittelee esimerkiksi keittiössä jotain kuumaa vauvan ollessa
lonkalla rengasliinassa, voi kätevästi siirtää molemmat kätensä vauvan etupuolelle ja vauvan hetkellisesti ikään kuin takalonkalle suojaan. Kun vauva
alkaa kannatella itseään, vauvasta riippuen noin 4-6 kuukauden iässä, häntä
voi alkaa vähitellen totuttaa selkäpuolella kantamiseen kantorepussa tai liinassa, jolloin
vauvan huitovat
kädet ovat vaaralta turvassa keittiö- ja siivousaskareita tehdessä.
Myös aivan pienen vastasyntyneen voi kantorepussa tai rengasliinassa hetkeksi
pyöräyttää selkäpuolelle suojaan.
81
Eri kantovälinetyypit
Seuraavaksi esitellään yleisimmät kantovälinetyypit, pyrkien esittämään realistisesti sekä niiden hyvät että huonot puolet. Tämä ilmentää sitä, että yhtä,
kaikille kantaja-kannettava-pareille täydellistä kantovälinettä ei ole keksittykään, vaan jokainen etsiköön omiin tarkoituksiinsa ja tilanteeseensa sopivan
kantovälineen. Monilla runsaasti kantavilla on liinahyllyllä vähintään kaksi
erilaista kantovälinettä, esimerkiksi yksi pidempiä kantoreissuja varten ja
toinen pikakäyttöön.
Pitkät, solmittavat liinat
Suomessa tällä hetkellä menossa olevan kantoliinabuumin ensimmäisessä
aallossa 2000-luvun taitteessa kantoliinoina oli tarjolla lähinnä kudotusta
kankaasta tehtyjä, vain viistoon joustavia pitkiä liinoja. Ulkomaisia, jo kauan
Suomeen tuotuja merkkejä ovat näistä esimerkiksi Girasol, Didymos sekä
Amazonas. Nämä perinteiset kudottujen liinojen merkit tarjoavat tyypillisimmin raidallisia liinoja, joiden värityksessä on paljon alkuperäiskansoilta
saatuja vaikutteita. Kudotut liinat ovat useita metrejä pitkiä, 50–70 senttiä
leveitä kangassuikaleita, jotka voi sitoa lukemattomilla eri tavoilla vauvaa tai
isompaa lasta kantaakseen. Niissä on yleensä päärmätyt reunat ja viistotetut
päät, jotta solmusta ei tulisi liian paksu. Liinojen pituus vaihtelee kolmesta
kuuteen metriin. Liinat on tehty pääosin puuvillasta, joskin liinojen keräämiseen hurahtaneet äidit saattavat hankkia myös esimerkiksi silkistä tehtyjä
liinoja. Puuvillaiset liinat saa pestä 60 asteessa, mikä onkin tarpeen ottaen
huomioon, kuinka paljon pulautusta, kuolaa, maitoa ja vaippavuotoja ne
ahkerassa käytössä joutuvat ottamaan vastaan. Liinan pituutta valitessa pitää miettiä käyttötarkoitusta. Yleisimmät etupuolella kantamiseen tarkoitetut sidonnat saa solmittua kaiken kokoiselle kantajalle yli 5,5-metrisistä liinoista. Lyhyemmät liinat ovat joko pienikokoisille ihmisille tai vain tiettyihin sidontoihin, kuten lonkka- ja selkäsidontoihin.
Kudottujen liinojen paras puoli on se, että yhdellä liinalla voi kantaa todella
monipuolisesti eri-ikäisiä lapsia erilaisissa asennoissa tarpeen mukaan. Vastasyntyneen voi ottaa etupuolelle kehto- tai sammakkoasentoon. Lonkalla
lapset alkavat viihtyä, kun kannattelevat itse itseään ja haluavat nähdä ym82
pärilleen enemmän.
Selkäpuolella kudotulla liinalla voi kantaa
vaikka kuusivuotiasta
lasta. Sitoessa kudotulla liinalla on huomioitava vauvan koko, ja osattava sitoa
liina tarpeeksi tiukalle,
mutta kuitenkin niin,
että kyytiin otettavalle
lapselle jää riittävästi
tilaa. Osa sidonnoista
tehdäänkin niin, että
lapsi otetaan kyytiin jo
sitoessa, ja sopivan
tiukkuuden löytyminen siten helpottuu.
Pitkistä liinoista saa
myös hyviä tilapäisiä
unipeittoja, reissusyöttötuoleja tai
vaikka tyynyjä automatkalle!
Trikooliinat ovat myös noin viisi metriä pitkiä, noin 50 senttiä leveitä sidottavia kangassuikaleita, mutta ne on tehty joustavasta kankaasta. Niillä on
sen vuoksi hyvin miellyttävää kantaa vastasyntynyttä vauvaa ja ne sopivat
hyvin aloittelijalle, koska joustava kangas on helpompi sitoa sopivaksi. Niiden käyttöikä on kuitenkin lyhyempi kuin kudotun pitkän liinan, koska vauvan painon noustessa kangas yleensä alkaa venyä liikaa ja lapsi roikkua liian
kaukana kantajasta. Vauvan koosta ja kantajan lihaskunnosta ja mieltymyksistä riippuen trikooliinalla voi kantaa keskimäärin 6–9-kuiseksi asti.
Pitkien liinojen huonona puolena voi pitää lähinnä sitä, että liina on sidottava ensin tai samaan aikaan, kun lapsen ottaa kyytiin. Lapsen ollessa itkuinen
ja hermostunut sitominen voi tuntua hermoja raastavan hitaalta, etenkin
aloittelijalle. Isomman lapsen kanssa, jonka yksittäisen kantohetken kesto
on lyhyempi, voi tuntua tyhmältä nähdä sitomisen vaiva muutaman minuu83
tin läheisyystankkausta varten. Samoin ulkona, kaupassa, kylässä tai muissa
kodin ulkopuolisissa paikoissa voi sitominen tuntua hankalalta, joko liinan
likaantumisen tai vaivaannuttavan yleisön läsnäolon vuoksi. Samoin imetysten kanssa sitominen ja kantoasentojen vaihteleminen voi tuntua ärsyttävältä vaivalta (esimerkiksi kun sammakkoasennosta on siirrettävä kehtoasentoon imetystä varten, ja taas takaisin sammakkoasentoon välittömästi seuraavia päiväunia varten, tai juuri selkään laitettu isompi vauva haluaakin takaisin etupuolelle imemään). Tätä vaivaa voi kuitenkin minimoida kovasti
pitämällä liinaa yllään jatkuvasti, löysäten vain sidontaa lapsen pois ottaessaan ja kiristäen taas ennen seuraavaa kantokertaa. Vaiva on muutenkin hyvin subjektiivinen asia. Sitominen voi olla normaali arkirutiini ja jopa hauska leikki konkarikantajille, jotka sitovat liinan sidontaan kuin sidontaan
muutamassa minuutissa, ja lapsille, joita on kannettu paljon alusta asti.
Yli olan -liinat
Nimensä mukaisesti yli olan liinat asetetaan niin, että ne
ovat kantajan toisen hartian
ja vastakkaisen lonkan päällä.
Näihin kuuluvat rengasliinat
ja kantopussit. Ne ovat nopeita pukea ylle ja niitä ei joko varsinaisesti säädetä ollenkaan (kantopussit) tai niiden
säätäminen on helppoa, vetäen vain renkaista läpi tulevaa
”häntää” (rengasliinat). Lapsi
voi olla niissä kyydissä joko
kehto-, sammakko- tai lonkka-asennossa, yleensä etupuolella mutta myös selkäpuolella.
Rengasliina on parisen metriä pitkä ja 50–70 senttiä leveä kangaskaistale,
jonka toisessa päässä on kaksi rengasta kiinni ommeltuna. Toinen pää pujotetaan renkaiden läpi niin, että muodostuu pussi, jonka kantaja nostaa pään84
sä ja toisen kätensä yli yhdelle hartialle. Usein rengasliinat ovat vastaavaa
kangasta kuin pitkät kudotut liinat, mutta niitä tehdään myös lakanakankaista, silkistä, farkusta ja vaikkapa vohvelikankaasta. Renkaita voi ostaa
kantoliinakaupoista ja tehdä rengasliinan itse. Pituutta arvioidessa on huomioitava, että renkaista ulostulevaa ”häntää” on jäätävä turvallisuussyistä
vähintään 20 senttiä.
Kantopussit ovat yleensä trikoota tai muuta joustavaa kangasta, ja ne ovat
kantajansa koon mukaan tarkasti mitoitettuja, ympyräksi ommeltuja, noin
50 senttiä leveitä kangaskaistaleita. Itse tehdystä saa luonnollisesti tarkimmin mitoitetun, kaupallisilla valmistajilla on yleensä koot xs-xl kuten vaatteissa. Kantopusseissa kannetaan samoissa asennoissa kuin rengasliinassakin – vauvoja yleensä kehtoasennossa ja isompia vauvoja lonkalla. Kantopussien erityinen alalaji ovat vettä läpäisevästä urheiluvaatekankaista tehdyt
vesiliinat, jotka ovat hyvin käteviä saunassa, suihkussa tai uimahallissa vauvan tai taaperon kanssa.
Yli olan -liinat ovat erityisen oiva apu imetettäessä,
nukuttaessa ja rauhoittaessa
hermostunutta lasta. Imettäessä liinan apuna käyttäminen ei yleensä vapauta
pienen vauvan äidiltä molempia käsiä. Se kuitenkin
vapauttaa edes vauvan pepun puoleisen käden, mikä
on hyvin olennaista, jos
imettäessä pitää esimerkiksi
nousta ja rynnätä isomman
sisaruksen perään, mennä
hakemaan lasi vettä tai allekirjoittaa kuitti kaupan kassalla (kaikki esimerkkejä
elävästä elämästä!). Imettäessä liinassa pientä vauvaa
on tärkeää huomioida aiemmin tässä oppaassa läpikäydyt perusasiat hyvästä
85
imetysasennosta. Myös liinan kyydissä vauvan ja äidin mahojen tulee olla
vastakkain, eli vauva on kyljellään ja vauvan päällä on oltava liikkumatilaa ja
alempi käsi kannattaa sujauttaa liinan sisään äidin kainalon alle. Yleensä
vauvan päätä ei siis peitetä imettäessä liinalla, vaan hartioista tuetaan käsivarrella. Vauvan nukahdettua liina voidaan taas nostaa pään tueksi.
Sekä vastasyntynyt että
ylikierroksilla käyvä
isompi vauva tai taapero
rauhoittuu usein hyvin
liinakyydissä uniajan lähestyessä. Monet jopa
käyttävät yli olan -liinoja
rutiininomaisesti nukuttamiseen (erityisesti isät,
kuten William Sears
suosittelee). Kun vauva
nukahtaa ja haluaa kätensä vapaaksi, rengasliinasta on poikkeuksellisen helppoa laskea lapsi
nukkuma-alustalle, löysätä liinaa ja pujotella itsensä pois liinasta. Liinan voi jättää vieläpä peitoksi
vauvalle. Lonkalla kantaminen taas tulee tarpeeseen esimerkiksi lapsen tullessa jalkoihin pyörimään juuri, kun äiti yrittää laittaa ruokaa, laittaa pyykkejä tai suorittaa muita arkirutiineja. Kodin ulkopuolella lonkalle hetkeksi ottaminen on toimivaa esimerkiksi vierastamiskohtauksen iskiessä kylässä,
rauhoittuessa riidasta toisen lapsen kanssa, siirtyessä kuraiselta parkkipaikalta kauppaan tai juhlallisen seremonian aikana perhejuhlissa.
Yli olan -liinojen rajallisuus tulee vastaan lähinnä kantamisen kestossa. Koska rasitus tulee epäsymmetrisesti enemmän kantajan toiselle hartialle ja vastakkaiselle lonkalle, yli olan -liinoilla ei kovin painavaa lasta jaksa pitkiä aikoja kantaa. Ne sopivat erityisen hyvin lyhyitä hetkiä kannettaessa ja tilanteisiin, joissa lapsi tai kantaja on hieman hermostunut ja kyytiin pitää päästä
nopeasti.
86
Kantoreput
Kantoreput eroavat rintarepuista siinä, että kantoreppujen rakenne on pehmeämpi ja lasta kannetaan leveään paneeliin nojautuen sammakkoasennossa, lonkat optimaalisessa kulmassa. Kantorepuissa voi yleensä kantaa lasta
etu- ja takapuolella kasvot kantajaan päin. Kantorepuissa on lantiovyö, joka
auttaa lapsen painoa jakaantumaan tasaisesti kantajan selälle ja lantiolle.
Rintareput ovat kovarakenteisia, ja niissä lasta kannetaan yleensä jalat suorana alaspäin roikkuen. Rintarepuissa vauvan selkä on usein hieman
notkolla tai ainakin liian suorana, ja
niissä voi kantaa lasta myös kasvot
eteenpäin. Rintarepuissa ei yleensä
ole lantiovyötä eikä niissä voi kantaa
selkäpuolella, joten niiden käyttöikä
on lyhyempi ja rasite kantajan selälle
suurempi kuin kantorepuissa. Kanto- ja rintareppujen lisäksi joissain
87
vaellus- ja erätarvikekaupoissa myydään kantorinkkoja, joissa lapsi istuu.
Suomen markkinoilla yleisin rintarepuista on BabyBjörn ja kantoreppumerkeistä suosituin oli ennen Ergo ja nyttemmin Manduca.
Kantoreppujen hyvänä puolena
voi pitää sitä, että lapsi on helppo ottaa kyytiin ja pois ja taas
takaisin nopeasti, kuten yli
olan -liinoissa, mutta paino jakaantuu kuitenkin symmetrisesti, kuten pitkissä liinoissa. Lasta
on myös helppoa ja nopeaa siirtää etupuolelta taakse ja takaisin
joutumatta laskemaan lasta tai
kantovälinettä välissä alas. Kiinnitysmekanismit ovat kantorepuissa yleensä repuista ja rinkoista tuttuja remmejä ja solkia.
Ne tuntuvatkin siksi monille
käyttäjille helpommin lähestyttävältä kuin pelkästä kankaasta
muodostuvat kantoliinat. Kantorepuissa on myös helppo
imettää etenkin isompaa vauvaa
ja taaperoa. Äiti löysää imetettävän rinnan puoleista olkaremmiä ja auttaa lasta tarpeen mukaan nostamalla rintaa hieman.
Kantorepuissa on myös kankaiset unituet, jolla nukahtaneen
lapsen päätä voi estää retkottamasta.
Kantoreppujen heikkona kohtana voi pitää lähinnä sitä, että olkaimet ovat
yleensä kaikissa merkeissä runsaasta toppauksesta huolimatta pitkiin liinoihin verrattuna varsin kapeat ja paino ei jakaannu tasaisesti koko selälle,
vaan liikaa yläselälle ja hartioille. Jotkut kantajat myös tuntevat lantiovöiden
painavan lonkkiin ja jopa jalkojen puutuvan pitkillä kantomatkoilla. Kantorepuissa on myös kantoliinoihin verrattuna paljon enemmän kuluvia ja po88
tentiaalisesti rikki meneviä muoviosia ja kangas joutuu tietyistä kohdista kovalle rasitukselle, jolloin puhkikulumisen vaara on suurempi. Kantorepuissa
on vaihtelevasti erilaisia vauvatukia myös vastasyntyneen kantamiseen,
mutta useimmilla merkeillä kantaminen on optimaalisen sujuvaa ja miellyttävää vasta isommalle vauvalle, jonka reidet ovat tarpeeksi pitkät ylettymään paneelin reunojen yli.
Aasialaistyyppiset liinat
Kantaminen yhdistetään usein Afrikkaan, jossa erilaiset yli olan -liinat ovatkin edelleen yleisiä. Kuitenkin myös Aasiassa on vuosituhantiset perinteet
kantovälineistä, ja monissa Kauko-Idän maissa kantamisperinne on hyvin
elävää nykypäivänäkin. Aasialaistyyppisille liinoille on ominaista, että ne
ovat kokonaan kankaisia, ilman mitään solkia
tai renkaita. Ne yleensä
koostuvat jonkinlaisesta
paneeliosasta, jonka varaan lapsi sidotaan pitkin nauhoin tai remmein.
Suomessa yleisin aasialaistyyppinen liina on
kiinalaista kansanperinnettä edustava mei tai eli
neliöliina, jossa neliönmuotoisesta paneelista
lähtee alareunasta lantiovyöt ja yläreunasta
kaksi pitkää vyötä, jotka
kiedotaan kantajan harteiden yli ja lapsen ympäri. Sidontatapoja on
monia, ehkä yleisimmin
ylävyöt kiedotaan kantajan hartioiden yli, sitten
89
joko ristiin rintakehän yli tai kainaloiden alta lapsen selän ja pepun yli, ja
lapsen jalkojen alta takaisin toiselle puolelle. Toinen Suomeenkin kantautunut aasialaistyyppinen liina on Koreasta peräisin oleva podeagi, joka on
muuten vastaava kuin neliöliina, mutta siinä ei ole lantiovyötä, vaan pelkkä
paneeli ja ylävyöt. Se sidotaan vastaavasti kuin neliöliina tai pitkän liinan
selkäreppusidonnat.
Neliöliinoja yleensä suositaan isompien vauvojen ja taaperoiden, ei aivan
vastasyntyneiden kantamisessa. Näin lähinnä siksi, että pienen vauvan reidet eivät vielä yllä paneelin reunojen yli ja koska aasialaistyyppiset liinat soveltuvat erityisen hyvin selkäpuolella kantamiseen. Suomessa aasialaistyyppisten liinojen kulttuuriin kuuluu se, että paneelien ulkopinnat ovat toinen
toistaan kauniimmista kankaista. Keskustelufoorumit ovat myös pullollaan
neliöliinojen ompeluohjeita, ja rengasliinojen ohella ne ovatkin helpoimpia
ommella itse.
Neliöliinojen arvostelijat sanovat, että niissä yhdistyy pitkien liinojen ja kantoreppujen huonot puolet: ne pitää sitoa ja nopea asennon vaihtaminen
edestä taakse tai imetysasennosta normaaliasentoon on hidasta kuin pitkissä
liinoissa. Toisaalta vyöt voivat olla kapeat ja painaa hartioita kuin kantorepuissa ja kulutus kohdistuu samalla tavalla huonosti paneelin reunoihin ja
lantiovyön yläosiin.
Eri sidonnat ja yleisimpiä sidontaohjeita
Erilaisista sidonnoista sekä kudotulla että trikooliinalla kannattaa ensimmäiseksi opetella kietaisuristikakkonen, eli toiselta nimeltään ikismokki. Se on
perussidonta lapsen etupuolella kantamiseen, ja sitä voi käyttää muutamia
niksejä hyödyntäen vastasyntyneestä noin 9–12-kuisen lapsen kantamiseen.
Se on hyvin ergonominen, painon tasaisesti kantajan selälle ja lonkille jakava sidonta. Sen voi sitoa päälleen kerran ja sen jälkeen monia kertoja ottaa
lasta kyytiin ja taas pois, kiristäen ja kohentaen liinaa vain vähän välissä.
Näin kannattaakin tehdä sen sijasta, että joka kerta vauvan halutessa kyytiin
alkaisi vääntää sidontaa uusiksi.
90
Kehto-, sammakko– ja buddha-asento kietaisuristikakkosessa
Lapsen voi ottaa kietaisuristikakkosen
kyytiin kehto-, sammakko- tai buddhaasentoon. Kehtoasento sopii aivan vastasyntyneille vauvoille ja imetystilanteisiin.
Sammakkoasento toimii yleisasentona heti
siitä lähtien, kun vauva itse avaa lonkkansa. Valmius sammakkoasentoon selviää
yksinkertaisesti: jos vauva on valmis siihen, hän itse levittää jalkansa ja avaa lonkkansa, kun hänet laittaa selinmakuulle esimerkiksi hoitopöydälle.
Buddha-asennossa itse itseään kannatteleva, isompi vauva on sivuttain tai
kasvot menosuuntaan päin, jalat ristissä. Jotkut myös laittavat lasta jalat
roikkuen, kasvot menosuuntaan tähän sidontaan. Itse kuitenkin suosittelen
aina asentoja, joissa lonkat ovat optimaalisesti sammakkoasennossa tai sykkyrässä, ei haaroista roikkuen. Kasvot menosuuntaan ei ole suositeltavaa
kantaa kuin tutuissa olosuhteissa, kuten kotona. Vieraassa paikassa lapsella
tulee olla virikeähkyn tai pelon iskiessä mahdollisuus peittää kasvonsa kantajaa vasten ja saada siten turvaa. Sivuttain, eli esimerkiksi buddhaasennossa tai lonkalla, uteliaskin lapsi saa yleensä aivan riittävästi mahdollisuutta seurata ympäröivää maailmaa.
91
1.
2.
3.
4.
Kantoliinan sitominen:
Huom! Aloittelijan kannattaa käyttää apuna peiliä tai toista henkilöä.
Kantoliinan sitominen perussidontaan (”kietaisuristikakkonen”):
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
5a.
92
Etsi liinan keskikohta (yleensä merkitty jonkinlaisella merkillä). Taita
liina kaksin kerroin ja pitele kiinni avoimista yläreunoista, siis taite alareunassa. Aseta liinan keskiosa napakasti rintakehän alapuolelle (naisilla
rintojen alle).
Pyri pitelemään liinaa yläreunoista ja laita liina selän takana ristiin.
Nosta liinan päät hartioillesi takaa eteen päin.
Oio liina huolellisesti.
Kerää liinan päät käsiisi mytyksi ja pujota ne liinan keskiosan eli
”smokkivyön” alta.
Oio liinojen päät, joita on tapana nimittää ”henkseleiksi”.
Laita henkselit ristiin etupuoleltakin.
5b.
6.
7.
8. Kiedo loput liinan päät lantiollesi, noin
lonkkaluiden päiden alapuolelle tai haluamallesi korkeudelle. (Ei ole suositeltavaa sitoa
liinaa vyötärölle, koska se yleensä alkaa painaa ikävästi.) Solmi liinaosat etupuolelle
umpisolmulla tai merimiessolmulla. Tarkista,
että liinaosat ovat suorassa, eivät kierteellä
tai rullalla. Levitä henkselit huolellisesti selästä ja etupuolelta, tämä on ensiarvoisen
tärkeää hyvän kantoergonomian kannalta.
8.
Kantoliinan kiristäminen:
Kiristä liinaosat napakoiksi niin, että koko
kantopaita tuntuu olevan ylläsi yhtä tiukasti
kuin tavanomainen lady fit t-paita. Kiristäminen on helpointa näin:
Ota liinaosista kiinni kaulan viereltä
molemmin puolin ja vedä eteenpäin.
Ota kiinni henkseleistä kohdassa, jossa ne menevät edessä ristiin ja
vedä alaspäin.
Lopuksi ota kiinni vyötäisiltä lantion ympäri menevistä osista ja kiristä niitä.
Siirrä solmua tarpeen mukaan.
1.
2.
3.
4.
1
.
2
3.
4.
93
Lapsen kyytiin ottaminen:
1. Tutki, kumpi henkseli on lähempänä kehoasi.
Nosta lapsi päällimmäisen henkselin puoleiselle
olalle.
2. Pujota kätesi alemman henkselin ja smokkivyön
alta alhaalta ylöspäin.Tartu lasta jalasta ja vie jalka
henkselin ja smokkivyön ali. Nosta lapsi toiselle olkapäälle ja toista jalan pujotus päällimmäisen henkselin ja smokkivyön ali.
3. Aseta lapsen kädet henkseleiden alle.
4. Levitä henkselit alemmasta alkaen niin, että ne
ulottuvat polvitaipeesta polvitaipeeseen ja koko selän, pepun ja reisien yli.
94
5. Vauvan polvien pitäisi sammakkoasennossa olla
samalla korkeudella tai korkeammalla kuin peppu.
6. Levitä smokkivyö henkseleiden päälle.
7. Jos haluat, voit vielä levittää smokkivyön myös vauvan jalkojen yli. Tämä auttaa mm. sukkia pysymään mukana kyydissä! Mikäli lapsi hermostuu missään
vaiheessa, liiku ja lauleskele!
95
Lapsen pois ottaminen:
1.
2.
Laske smokkivyötä alaspäin. Levitä henkseleitä hieman niin, että saat
lasta kainaloista kiinni.
Nosta lapsi kainaloista pois kyydistä.Tämän voi tehdä myös esim.
nukkuvan vauvan kohdalla niin, että itse kumartuu etukenoon ja vetää vauvan vaakasuorassa pois liinan kyydistä suoraan sängylle.
Interlocktrikoo venyy käytössä, eli sidontaa kannattaa kiristellä ennen vauvan ottamista uudelleen kyytiin. Pesu palauttaa trikoon napakkuuden, joten
pesun jälkeen ensi kertaa käytettäessä kannattaa huomioida, että liinaosat
venähtävät hieman normaalia enemmän. Tee siis napakka sidonta!
Sopivan sidonnan napakkuuden tunnistaa siitä, että aivan aluksi vauvaa
kyytiin otettaessa tuntuu jopa hiukan tukalalta. Lähtiessä liikkeelle liina kyllä
antaa periksi ja löystyy hieman. Sopivan tiukkuuden tunnistaa myös siitä,
ettei etunojaan kumartuessa lapsi irtoa kantajasta roikkumaan. Liian tiukka
sidonta taas on, jos kantajalla on vaikeuksia hengittää vapautuneesti!
Erityisesti ulos pidemmälle lenkille lähtiessä kannattaa tarkastaa aina peilin
kanssa, että liina on oiottu mahdollisimman huolellisesti. Rullalla tai rytyssä
olevat kohdat alkavat painaa ikävästi. Huomioi myös, ettei liina saa painaa
kaulan suuria verisuonia. Vedä siis liinaa olkapäihin päin, jos se on liian
kaulan juuressa. Mikäli hartioilta olkapäiden yli levittyvä liinaosa häiritsee
käsien liikkuvuutta, sitä voi taittaa kahtia pois tieltä olkapäiden päälle. Vauvan nukahtaessa hänen päänsä voi ohjata takaraivon puoleisen henkselin
96
alle, jotta päätä ei tarvitse kädellä jatkuvasti tukea. Jotkut vauvat suostuvat tähän asentoon myös hereillä ollessa, toiset vasta nukkuvana.
Liinailua aloitellessa kannattaa pyrkiä
siihen, että vauva on kylläinen, kuiviin
vaihdettu ja muutenkin hyväntuulinen.
Tällöin hän todennäköisimmin jaksaa
kokeilla uutta. Kantajan tottuessa kantoliinasta tulee kyllä olemaan apua
myös kiukkuisen ja väsyneen vauvan
rauhoittamisessa, mutta ensialkuun itkevän vauvan räpeltäminen kyytiin on
kamala kokemus. Mitä vastasyntyneempi vauva, sitä helpommin hän sopeutuu
kyytiin. Ihokontaktin, liikkeen ja rauhoittavan juttelun/laulun yhdistäminen
liinailuun ja kyytiin ottamiseen tekee
siitä nopeammin mukavaa puuhaa kaikille osapuolille. Kantoliina on vain
apuväline, jolla tyydytetään vauvan varsinaiset tarpeet, kannetuksi ja kosketetuksi tulemisen.
Rengasliinan käyttäminen
Rengasliinassa käyttökelpoisimpia asentoja lienevät kehtoasento (imetystä
tai nukuttamista varten) ja isomman vauvan tai taaperon lonkalla kantaminen. Turvallisuuden kannalta tärkeää on se, että liinaa on aina myös lapsen
pepun ja kantajan vartalon välissä, lapsen ollessa näin ikään kuin pussin
pohjalla. Tämä ei ole optimaalista ihokontaktin kannalta, mutta se on välttämätöntä, jottei lapsi voi pudota alakautta pois kyydistä.
97
1.
2..
3.
Liinaosan pujottaminen renkaisiin:
1. Pujota liinaosan irtonainen pää molemmista renkaista läpi alhaalta ylöspäin.
2. Pujota sitten liinaosan ylemmän renkaan päältä ja alemman renkaan alitse.
3. Hännänpäätä (eli renkaista ulos tulevaa päätä) pitää turvallisuussyistä
tulla renkaista aina ulos vähintään 20 cm!
Rengasliinan pukeminen:
1. Pujota liinaosat renkaisiin. Ota sitten liinasta kiinni renkaiden yläpuolelta
sen puoleisella kädellä, jolle haluat renkaiden tulevan.
2. Pujota sitten liina toisen kätesi ja pääsi yli. Aseta liina olallesi niin, että
renkaat ovat noin solisluun kohdalla.
3. Kiristä liina niin, että sen alareuna on noin lonkkaluidesi kohdalla.
4. Levitä liina huolellisesti selästä.
1.
98
2.
3.
4.
Lapsen kantotapoja:
A. Kehtoasento (vastasyntyneestä lähtien, paras imetysasento)
1. Kyytiin ottamista varten nosta renkaita hieman oikeaa paikkaa ylemmäs
olkapäällesi. Kun vauvan kyytiin oton jälkeen kiristät liinaa sopivaksi,
renkaat valuvat alaspäin oikealle kohdalle. Nosta lapsi vapaalle olkapäällesi.
2. Pujota kätesi rengasliinan läpi alhaalta ylöspäin.
3. Ota lasta molemmista jaloista kiinni ja vedä ne liinan läpi.
4. Laske samalla vauva rengasliinasta muodostuvan pussin pohjalle. Varmista, että kangasta on vauvan ja itsesi välissä!
Seuraaviin asentovaihtoehtoihin asetetaan vauva aivan samoin ottaen vauva
ensin olalle ja laittaen oma käsi läpi liinasta, mutta asennosta riippuen vaihtelee se, mihin asentoon vauva liu’utetaan kyytiin.
Kaikissa
asennoissa
turvasääntö on sama:
lapsen on oltava
pussin pohjalla,
kangasta on oltava vauvan ja kantajan välissä!
1.
3.
2.
4.
99
B. Pystyasento edessä
(Vastasyntynyt voi olla jalat sykkyrässä eli reidet kantajaa vasten jalat koukussa, ja lonkat
avattuaan jalat sammakkoasennossa eli polvet
korkeammalla kuin peppu. Valmiuden sammakkoasentoon tunnistaa siitä, kun vauva selinmakuulla itse levittää jalkansa auki.)
C. Kainaloasento
Tämäkin sopii imetysasennoksi, vauvan jalat ovat
taaksepäin ja pää sopivasti
rinnan alapuolella. Tämä
asento sopii myös tilanteisiin, joissa kantajan pitäisi
pystyä ottamaan toinenkin
lapsi syliin tai esim. kaksosten kantamiseen kahdella
ristiin menevällä rengasliinalla.
Rengasliinan kiristäminen (kuva viereisellä sivulla)
1.
Liinaa kiristetään nostamalla lasta pepusta ja vetämällä renkaista tulevaa häntää halutusta reunasta. Jos yläreuna on löysällä ja jos siinä on
koristesiksak, katso hännästä, että sisäreunassa on myös siksak ja vedä siitä. Kiristä vastaavasti myös alareunaa hännän ulkoreunasta.
2.
Kiristämisen jälkeen optimaalinen paikka renkaalle on solisluun alapuolella.
100
1.
2.
Rengasliinan löysääminen:
Liinaa löysätään nostamalla ylöspäin alemmasta
renkaasta.
Lapsen kyydistä pois ottaminen:
1. Löysää liinaa renkaasta nostamalla.
2. Ota lasta kainaloista kiinni ja nosta hänet pois.
101
Isomman lapsen kantaminen lonkalla:
1. Nosta lapsi vapaalle olkapäälle.
2. Pujota kätesi läpi liinasta alhaalta
ylöspäin.
3. Ota lasta molemmista jaloista kiinni
ja vedä ne liinan läpi. Laske samalla
lapsi lonkallesi rengasliinasta muodostuvan pussin pohjalle. Varmista,
että kangasta on lapsen ja itsesi
välissä, lapsen polvitaipeesta polvitaipeeseen!
1
2
3.
Kantovälineiden turvallisuudesta
Suomalaisillekin äideille on varsin tuttu kokemus, että vauvaa kantoliinassa
kantaessa esimerkiksi kaupassa tai puistossa mummot tulevat ihastelemaan
vauvaa, ja esittävät samalla kysymyksen ”Ei kai tuo tukehdu?” tai ”Saahan
vauva ilmaa?”. Jotta kantamisen eduista pääsee nauttimaan täysipainoisesti,
kannattaa opetella muutama perusseikka hyvistä kantoasennoista. Valitsipa
kantovälineekseen sitten pitkän liinan, kantorepun tai yhden olan yli menevän liinan, sekä lapsen että kantajan mukavuus takaavat myös turvallisuuden. Tämä alaluku pohjaa amerikkalaisen Mothering-lehden heinä-elokuun
2010 numeron artikkeliin kantovälineiden turvallisuudesta.
Kantaminen ja kannetuksi tuleminen ovat osa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä, ja on sanottu, että niin kauan kuin ihmislaji nykymuodossaan on
ollut olemassa, niin kauan myös vauvoja on pääasiallisesti kannettu mukana. Jonkinlaisia kankaisia tai kasveista solmittuja kantovälineitä äitien työtä
helpottamaan ja käsiä vapauttamaan on myös ollut olemassa vuosituhansia.
Monet nykyäänkin markkinoilla olevat kantovälineet perustuvat kansanperinteen mukana kulkeneisiin kantovälineisiin eri puolelta maailmaa. Esimerkiksi kenialalaiset kanga-kantopussit, korealaiset podeagit ja kiinalaiset mei
tait (eli meikäläisittäin neliöliinat), ovat vuosisatojen saatossa osoittautuneet
käytössä paitsi käteviksi, myös turvallisiksi.
102
Kantovälineiden olemassaolon pitkä kansanperinne ei kuitenkaan takaa sitä, etteivätkö turvallisuuseikat olisi hämärtyneet kasvavan kaupallisen ja teollisen lastentarviketuotannon taloudellisen voiton tavoittelussa. Kantovälinebisnes on lyhyessä ajassa kasvanut huimasti, ja markkinoille on ilmestynyt myös kantovälineitä, joiden tuotekehittelyssä ei ole otettu huomioon
lonkkien asennon optimaalista 45 asteen kulmaa tai lapsen hengitysteiden
aukiolon turvaamista. Yhdysvalloissa on vuoden 2010 aikana vellonut kohu
kantovälineiden turvallisuudesta, kun muutamia pussityyppisiä liinoja on
vedetty markkinoilta yksittäisten vauvojen kuoltua niiden kyydissä. Noiden
markkinoilta vedettyjen kantopussien pääasiallinen ongelma on ollut siinä,
että vauva valahtaa hyvin alas, sykkyrään pussin pohjalle ja on pussin sisällä
näkymättömissä, myös kasvot peitettynä. Yhdysvalloissa onkin aloitettu pitkään alalla olleiden, itse kantoliinailleiden äitien aloittamien yritysten vaatimuksesta tuoteturvallisuusstandardien luominen myös yli olan -tyyppisille
rengasliinoille ja kantopusseille. Kantorepuille tällaiset standardit saatiin jo
muutama vuosi sitten.
Pääosin huoli vauvojen tukehtumisvaarasta on turha, vauvoilla on kyllä itsesuojelurefleksit, jotka saavat haukkomaan ilmaa ja ilmaisemaan tyytymättömyyttä, jos asento on huono tai he pelkäävät tukehtuvansa. Motheringlehdessä haastateltu kantoliina-asiantuntija M’Liss Stelzer kuitenkin tuo esille, että aivan vastasyntyneille vauvoille asento sykkyrässä leuka rintaa vasten
(ns. C-asento) voi olla hengenvaarallinen. Vauvan hengitystiet voivat tuolloin tukkeutua, eivätkä he välttämättä silloin pysty itse korjaamaan asentoa
eivätkä myöskään saa itkettyä kunnolla, vaan vain hengittävät tiheästi tai
päästävät korisevaa ääntä. Jos vanhempi huomaakin vauvan ääntelevän
omituisesti tai hengittävän paniikinomaisen tiheästi, vauvan asentoa kannattaa välittömästi muuttaa. Seuraamalla kantoliinojen ja kokeneiden kantoliinatukihenkilöiden ja -myyjien ohjeita tällaisilta tilanteita kuitenkin välttyy
jo ennakolta.
Nyrkkisäännöt turvalliselle välineelle ja -asennolle ovatkin yksinkertaiset:
•
•
•
•
vauvan pitää olla asennossa, joka muistuttaa käsivarsilla kantamisasentoa
vauvalla on oltava kasvot näkyvissä
vauva ei saa olla kiertyneenä sykkyrään leuka rintaansa vasten
vauva tai lapsi etupuolella tai lonkalla kannettaessa on niin korkealla, että
kantaja voi helposti halata häntä joutumatta nostamaan lasta tai kumartamaan
selkäänsä (myös suukon antamista vauvan otsalle pidetään vastaavana
korkeusmittarina), selässä kantaessa lapsen pitää olla kantajan pakaroiden
yläpuolella.
103
Suomen tilanne on sikäli hyvä, että täällä suosituimmiksi nousseet kantovälineet ja kantoasennot niissä ovat kaikki lähtökohtaisesti turvallisia ja tuotteiden mukana tulee yleensä hyvät ohjeet. Ongelmallisena täällä voi nähdä
lähinnä rintareput, joissa lapsi roikkuu jalat suorana, ei optimaalisessa sammakkoasennossa, sekä lapsen sitomisen pitkään liinaan kasvot menosuuntaan jälleen niin, että vauva roikkuu jalat suorana ja pahimmassa tapauksessa vieläpä niin, että smokkivyö kuristaa kurkkua. Ongelmaa voi myös joskus koitua, kun ostetaan tai saadaan lahjaksi käytettyjä kantovälineitä, joissa
ei ole ohjeita mukana. Aina, jos on epävarma, kantaako oikein, kannattaa
kääntyä kokeneen kantoliinatukihenkilön tai -myyjän puoleen.
Kaiken kaikkiaan turvallisuuskysymykset ovat tärkeitä, mutta verrattuna esimerkiksi onnettomuuksien määrään, joita sattuu vaunujen ja rattaiden pudotessa tai karatessa tai lasten kiipeillessä niissä, kantoliinat ja -reput ovat
hyvin turvallisia. Tärkein kantamisen etu ja samalla turvallisuuden tae on se,
että kannettaessa lapsi on aina aikuisen välittömässä läheisyydessä ja kantaja
pystyy lukemaan vauvan pienimmätkin viestit nopeasti. Kantamista ei pidä
missään nimessä pelätä tai jättää kokeilematta turvallisuuskysymysten takia,
vaan pyytää neuvoa ja varmistaa, että itse valitsemansa kantovälineet ja asennot ovat optimaalisia. Kantamisen edut, kuten lapsen saama läheisyys,
sosiaaliset ja motoriset virikkeet sekä kantajan saama läheisyys, käsien vapaus sekä hyötyliikunta, ylittävät reilusti kaikki turvallisuusriskit.
Kaiken kaikkiaan kulttuurissamme kantoliinailun suurin käytännön haaste
on se, että koko tapa on kulttuurissamme päässyt välillä unohtumaan eikä
nykypäivän äideille ole paljoa käytännön roolimalleja arjessa. Kannattaakin
hankkiutua kantoliinailijoiden tapaamisiin, kantoliinatukihenkilöiden opastukseen sekä nettivertaistuella vinkkejä pyytämään.
●●●●●●●
104
●
●
●
●
V OSA - Vessahätä
Vauvat tunnistavat vessahätänsä syntymästään asti ja myös yrittävät viestiä
siitä. Miljoonat vanhemmat ympäri maailmaa auttavat juuri tänäänkin vauvojaan käymään vessassa pitelemällä heitä pylly paljaana jonkin sopivan paikan päällä ja supisemalla heille jotain äänimerkkiä, joka tarkoittaa “anna
mennä vaan”. Länsimaissa tämä maailman luonnollisin, ikiaikainen tapa on
unohdettu niin täydellisesti, että se on täytynyt keksiä ja nimetä uudestaan
vauvojen vessahätäviestinnäksi. Meidän kulttuurissa opetetaan tiedostamatta vauvoille, että jalkojen väliin kiinnitetty kangas- tai muoviselluloosamytty
on vessa, johon kuuluu tarpeensa tehdä. Vessahätäviestittyjä vauvoja ei ole
kuitenkaan pakko pitää vaipattomana koko ajan. Vaipat puolustavat monessa tilanteessa paikkansa. Tässä osassa annetaan sekä perusteelliset selitykset, miksi vessahätäviestintää kannattaa kokeilla, että perusteelliset ohjeet siitä, miten sitä käytännössä harjoitetaan ja miten yleisimmistä ongelmakohdista selvitään. Lopuksi selostetaan tiiviisti olennaisimmat seikat
ekologisimmasta, taloudellisimmasta ja lapsiystävällisimmästä vaippamuodosta – kestovaipoista.
1. Miksi auttaa lasta vessahädän kanssa?
Länsimaissa suurin vauvojen hygieniaan liittyvä vastakkainasettelu on jo
jonkin aikaa ollut kertakäyttövaipat vai kestovaipat. Suuressa osassa köyhempää ja vähemmän teollistunutta maailmaa tämä debatti ei ole kuitenkaan tarpeen, koska vaippoja ei käytetä juuri lainkaan. Miten intialais- tai
perulaisäiti voi jatkuvasti kannella vauvaa mukanaan tämän sotkematta äidin vaatteita? Onko vaipattomuus mahdollista vain lämpimissä maissa,
jossa asutaan maalattiaisissa hökkeleissä? Tämän luvun tarkoitus on kertoa,
kuinka suomalaisissakin elinolosuhteissa on täysin mahdollista avustaa vauvaansa käymään vessassa ja käyttää vaippaa vain tilapäisenä apuvälineenä, ei
välttämättömyystarvikkeena.
105
Vauvojen vessahätäviestinnän perusoletukset
Vauvojen vessahätäviestinnän perusoletus on, että ihmisvauvat syntyvät tietoisina tarpeestaan virtsata ja ulostaa, ja aikuisen on mahdollista tunnistaa
lapsensa vessahätämerkit- ja rytmit ja avustaa vauvaa vessassa käynnissä. Vessahätäviestinnän näkökulmasta valtavirran vaipattamiskulttuurissamme lapset opetetaan käyttämään vaippaa vessana, ja sitten heidät muutama
vuosi myöhemmin opetetaan uudestaan käyttämään pottaa ja lopulta aikuisten vessaa vaipan sijasta. Tämän prosessin aikana useat lapset menettävät tietoisuuden näistä ruumiintoiminnoistaan. Vessahätäviestinnän tavoitteena on pitää lapsi tietoisena ruumiintoiminnoistaan ja tarjota hänelle
mahdollisuus käydä vessassa muuallekin kuin vaippaan.
Terminologiasta
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja uudelle ilmiölle ei aina ole suoraan yhtä, selkeää nimitystä. Tässä pieni katsaus eri nimityksiin.
Vaipattomuus
Vaipattomuus on yleisesti käytetty, mutta varsin harhaanjohtava nimitys.
Ensinnäkin koska vain harvat vessahätäänsä viestivät vauvat ovat todella
vaipatta koko ajan. Toisekseen, koska ilmiön ydintarkoitus on vauvan ja aikuisen välisessä viestinnässä, ei vaippojen käytön vähentämisessä.
Vauvojen vessahätäviestintä tai vessahätäviestintä tai vvv
Englanniksi yleistynein nimitys on Elimination Communication, josta tuo
vessahätäviestintä lienee vapaa käännös. Suomen yleiskielessä ei oikein ole
käytössä vastaavaa yhteisnimitystä virtsaamiselle ja ulostamiselle kuin englanniksi 'elimination'. Vessahätä lienee siksi läheisin vastaava nimitys.
106
Muita nimityksiä suomeksi tai englanniksi
Vanhan kansan kielellä suomeksi tätä voisi nimittää yksinkertaisesti potattamiseksi tai vauvan pissattamiseksi. Potatus on vain harhaanjohtava siinä,
ettei varsinainen potta ole läheskään aina ainoa pissapaikka, etenkään vastasyntyneen kanssa. Sekaannus perinteiseen pottaharjoitteluun tapahtuu
myös helposti. Yleistoimivampi termi lieneekin vessatus. Englanniksi on
myös nimityksiä, kuten Laurie Boucken käyttämä Infant Potty training
("vauvojen pottaharjoittelu") ja Ingrid Bauerin Natural Infant Hygiene
("luonnollinen vauvahygienia"), mutta nämä eivät ole tulleet yhtä laajaan
käyttöön kuin EC eli elimination communication.
Vessahätäviestinnän "kolme polkua"
Christine Gross-Loh on lanseerannut käsitteet vessahätäviestinnän kolmesta polusta. Nämä polut ovat täys-vvv, osittais-vvv ja satunnais-vvv. Polut
ilmaisevat sitä, kuinka intensiivisesti vessahätäviestintää perheessä käytetään. Täys-vvv:ssä pyritään nappaamaan suurin osa vauvan pissoista ja kakoista muualle kuin vaippaan sekä päivin että öin ja sekä kotona että kodin
ulkopuolella. Osittais-vvv:ssä rajoitetaan vessatukset esimerkiksi vain kakkoihin, vain kotiin tai vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Satunnais-vvv:ssä
harjoitetaan vessahätäviestintää epäsäännöllisesti tilanteen ollessa sopiva,
esimerkiksi vain kerran päivässä tai vain tietyn aikuisen kanssa.
Vauvojen vessahätäviestinnän hyödyt
Luonnollinen tie pidätyskykyyn - Vessahädän fysiologiaa
Jotta voisi ymmärtää, miten vessahätäviestintä on vauvan kanssa mahdollista ja miten tämä eroaa positiivisesti perinteisestä pottaharjoittelusta, on ymmärrettävä ihmisen virtsaamis- ja ulostamisfysiologian perusteet.
Aikuinen tuntee virtsarakkoa ja peräsuolta ympäröivien reseptorien avulla
vessahädän jo hyvissä ajoin ennen hädän muuttumista välitöntä helpotusta
107
vaativaksi. Yleensä virtsarakko on korkeintaan puolillaan ensimmäisten
tuntemusten tullessa. Aikuinen ei virtsaa ja ulosta passiivisesti, vaan osaa
tahdonalaisesti ja aktiivisesti rentouttaa sfinkterilihaksensa ja siten virtsata
ja ulostaa. Halutessaan aikuinen luonnollisesti myös osaa käyttää lantionpohjan lihaksistoaan pidättämiseen pitkiäkin aikoja.
Myös vastasyntyneet vauvat havaitsevat nämä varhaiset vessahätätuntemukset, ja vessahätäviestinnän ideana on vauvan viestittäminen aikuiselle
näistä tuntemuksista. Muutaman viikon ikäinen pieni vauva voi jo oppia
tietoisesti rentouttamaan nämä lihaksensa ja pystyy siten aikuisen avustaessa virtsaamaan ja ulostamaan tahdonalaisesti. Viikkojen ja kuukausien varrella aktiivisesti vessassa käyvän vauvan lihakset vahvistuvat pikkuhiljaa, ja
tämän prosessin sivutuotteena lapsi oppii myös pidättämään yhä kauemmin
ja varmemmin. Lopputuloksena on yleensä joskus toisen elinvuoden aikana
niin sanottu pottakuivuus, eli kyky pidättää tarpeeksi kauan ehtiäkseen itse menemään potalle tai vessaan.
Perinteisessä vaipatuksessa ja pottaharjoittelussa lapsi ensin oppii käyttämään vaippaa vessana. Hän oppii sivuuttamaan varhaiset vessahätätuntemuksensa ja virtsaa ja ulostaa vaippaan rakon tai suolen tullessa riittävän
täydeksi tyhjentyäkseen refleksinomaisesti. Kun pottaharjoittelu aloitetaan,
lapsen on aloitettava lihasten harjoittaminen hankalamman kautta. Hänen
täytyy pystyä pidättämään vessahädän huomaamisen ja potalle pääsyn välinen hetki jo varsin täyttä rakkoa tai suolta. Tämä vaatii työtä, joka on suuri
ponnistus aiemmin täysin harjoittamatta olleille taaperon sfinkterilihaksille.
Yleensä perinteisessä pottaharjoittelussa lapsi oppiikin ensin pidättämään,
vasta myöhemmin rentouttamaan lihaksensa tietoisesti ja pissaamaan halutessaan. Tämä on selitys sille perinteisen pottaharjoittelun vanhempia tuskastuttavalle vaiheelle, jossa lapsi ei pissaa potalle esimerkiksi ennen lähtöä,
mutta jo kymmenen minuutin päästä tulee housuun.
Vessahätäviestinnän seurauksena tapahtuvaa kehitysjärjestystä voi perustellusti pitää luonnollisempana ja helpompana tapana saavuttaa pidätyskyky ja
ymmärrys omasta vessahädästä. Kun pidätyskyky syntyy vähin erin itsestään, ohitetaan kokonaan perinteisen pottaharjoittelun tyypillisiä ongelmavaiheita, joissa lapsi ja/tai vanhemmat ovat turhautuneita lapsen kyvyttömyyteen tehdä tarpeensa haluttuna ajankohtana tai pidättää tarpeeksi kauan.
108
Läheisempi suhde vauvaan
Vaikka ei uskoisi kiintymysvanhemmuuden periaatteisiin sokeasti eikä
toteuttaisi kaikkia sen käytäntöjä, vessahätäviestintä on kiistatta hyvä keino
kehittää omaa vauvan lukutaitoaan
sekä vahvistaa vauvan halua viestittää
tarpeistaan ja siten vahvistaa koko
vauvan ja aikuisen välistä luottamussuhdetta. Useat kokeneet vessahätäviestijäperheet tuovat esiin juuri tätä
läheisyys-näkökulmaa vvv:n parhaana
puolena. Vauvan pissattaminen voi
toisinaan myös olla konkreettisesti
hauskaa yhdessäoloa vauvan kanssa!
Helpotuksen tunne, joka pissaamista tai kakkaamista seuraa, on tuttu tunne
aikuisellekin ja vauvat hyvin usein hymyilevät ja ovat kovin iloisia vessaan
päästyään. Potalla tai wc-renkaan pienentimellä istuessa voidaan olla kasvokkain, laulaa tuttuja lauluja ja viettää rauhallisia hetkiä kiireisen touhun
keskellä. Lavuaariin asti yltävä peili tai vastapäätä ämpärillä pissatuspaikkaa
oleva peili on monille lapsille vessahetkiä rentouttava ja hauskuttava apuväline. Realismin nimissä on kuitenkin sanottava, että on niitä rasittavia pakkopissatuksiakin, kun itseä tai vauvaa väsyttää, lihaksia särkee tai kärsimättömyys iskee.
Vauvan terveydentilan seuraaminen ja edistäminen
Kun konkreettisesti näkee useita kertoja päivässä, millaista kakkaa ja pissaa
ja kuinka paljon vauva tekee, saa todella selvän ja nopean yhteyden vauvansa terveydentilan seuraamiseksi. Esimerkiksi täysimetetyllä vauvalla huomaa
äitinä nopeasti seuraukset vauvan elimistössä, kun äidin omassa ruokavaliossa ja vaikkapa suihkutissisyyden eli voimakkaan maidonherumisen hallinnassa tapahtuu muutos. Kiinteitä ruokia syövillä vauvoilla reaktiot eri ruokiin näkyvät potan pohjalla tai pöntössä. Samoin ripulit, mahdolliset allergiaoireet, virtsatietulehdukset tai vauvaa ärsyttävät iho-oireet tulevat huomatuiksi välittömästi ja tarkasti.
109
Kiistanalaisempi teoria on se, että vaipattoman vauvan suoli toimii paremmin. Tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole tehty, mutta Bauerin mukaan
vvv-vauvoilla on tapana kakata säännöllisesti vähintään kerran päivässä,
usein aamuisin. Hän kiistää siis Suomessakin yleisen uskomuksen, että pienelle vauvalle on normaalia kakata jopa niin harvoin kuin kerran viikossa.
Syy tähän vvv:n tai vaipattomuuden tuomaan ruoansulatusapuun olisi se,
että kireät vaipat painavat vauvan pikkuruista suolistoa ja saattavat olla siis
konkreettisena, mekaanisena esteenä suolen toiminnalle. Tämän edun saadakseen riittänee, ettei laita vaippoja kireämmälle kuin on pakko. Kun vvvvauvan vaippaan pissaamisen huomaa useimmiten heti, (kesto)vaippa ei ehdi tulla litimäräksi eikä sitä siis tarvitse laittaa kovin kireälle vuotojen pelossa. Samoin vvv:ssä yleinen "linkkuasento" eli reisistä pitely, niin että vauva
on ikään kuin kyykyssä ilmassa, on anatomisesti hyvin edullinen kakkaamisasento, kuten esimerkiksi japanilaiset varsin hyvin tietävät aikuisenakin
kyykkyasennossa vessassa käydessään.
Vauvan hyvä hygienia ja terveen ruumiinkuvan edistäminen
Ingrid Bauer on nimennyt vvv:n Natural Infant Hygiene -nimellä ja kuten
siitä ilmenee, hän pitää vvv:n tuomaa parannusta vauvan hygieniaan keskeisenä etuna. Hän nimittää käytäntöä luonnolliseksi, koska hän uskoo virtsan
ja ulosteen olevan tarkoitetun kehosta poistettavaksi, ei ihoon hierottavaksi.
Ihmisiltä, myös vauvoilta, löytyvät tarvittavat lihakset siihen, etteivät virtsa
ja uloste jää "pesäämme likaamaan" vaan lentävät kauemmas ja tässä suhteessa olemme kuin mitkä tahansa nisäkkäät, jotka eivät tee tarpeitaan itsensä päälle tai pesäänsä.
Kulttuurissamme on totuttu pitämään aivan normaalina, että elämän alkukuukausina (tai vuosina) pissat ja kakat hieroutuvat vauvan haaroihin, pakaroihin ja joskus isommallekin alueelle. Varmasti yleisesti ajatellaan, että kakkavaippa pitää vaihtaa ja pylly pestä mahdollisimman nopeasti ja pissavaippakin pyritään vaihtamaan säännöllisesti. Kuitenkaan aktiivisimmankaan
vanhemman ei ole tosielämässä useinkaan mahdollista vaihtaa vaippaa joka
pissan jälkeen eikä aina aivan heti kakankaan jälkeen, jos ei olla vaipanvaihtopaikan ääressä. Vauvat päätyvät näin viettämään pitkiä jaksoja päivittäin
likaisissa vaipoissa. Ehkä hieman provosoiva, mutta ajatuksia herättävä vertaus on se, että miltä itsestä tuntuisi, jos tietäisi oman laitoshoitoon joutuneen vanhemman makaavan likaisissa vaipoissa edes puolta tuntia?
110
Vessahätänsä viestivän vauvan aika likaisissa vaipoissa vähenee huomattavasti. Ensinnäkin, koska usein juuri kakat ovat ensimmäinen asia, jonka
vauvat oppivat pidättämään ja tekemään vain vaippojen ulkopuolelle. Toisekseen, koska tunnistettavalla viestimällä vauva pystyy kertomaan aikuisille
heti, kun vaippa kastuu. Kolmanneksi, koska vaippoja kuluu huomattavasti
vähemmän kun vaippa on vain varmuusväline, ei jatkuva vessa. Tuolloin
yleensä raaskii vaihtaa vaipan useammin, vain yhden pissankin jälkeen,
etenkin kestovaipan.
Terveen ruumiinkuvan edistämisellä sekä Bauer että Gross-Loh tarkoittavat
sitä, kuinka vähän vvv-vauvan tarvitsee vastaanottaa vanhemmiltaan viestejä vauvan jätöksiin kohdentuvasta inhosta ja yökötyksestä - ja kuinka vähän
vanhempien tarvitsee sitä tuntea! Vaippaan kakkaavan vauvan vanhemmat
joutuvat kädestä pitäen pesemään ja hankaamaan kakkaa pois pyllystä, käsittelemään vaippoja (joko roskakorissa haisevia kertakäyttövaippoja tai
huuhdeltavia kestovaippoja). Astiaan tai pönttöön kakkaavan vauvan vanhempien ei tarvitse kuin pesaista pieni määrä kakkaa pyllystä (jopa pyyhkiminen usein riittää), huuhdella astia tai vetäistä vessa ja se on siinä. Vauvan
ei tarvitse tuolloin aistia minkäänlaista inhoa ruumiintoimintojaan kohtaan.
Bauer myös korostaa sitä, kun vauvaa tai taaperoa vaipallisiin ystäviinsä
verrattuna nuorempana pidetään ilman vaippaa, hän voi myös kokea haarojen alueensa samanlaiseksi luonnolliseksi osaksi kehoaan kuin vaikkapa kyynärpäänsä - ei tarvitse tutustua näihin alueisiin outoina, vain muutamia minuutteja päivässä käsillä olevina ruumiinosina.
Vvv:n mahdollisia oheisseuraamuksia
Edellä lueteltujen lisäksi vessahätäviestinnästä koituu etuja, jotka eivät ole
vvv:n itsetarkoitus, mutta joista on myös iloa.
Vvv-vauvat ja -lapset yleensä oppivat pottakuiviksi nopeammin
Vaikka vvv-lapset yleensä oppivat käymään itsenäisesti potalla jossain vaiheessa toisen ikävuotensa aikana, tätä aikarajaa ei pidä nostaa päätavoitteeksi. Lapsentahtisuus, viestintä ja jokaisen lapsen yksilöllisten valmiuksien ja
elämäntilanteen huomioon ottaminen on tärkeintä vvv:ssä eikä tätä tule
111
käyttää yhtenä kilpailukriteerinä oman lapsen vertailussa muiden lapsiin.
Vauvojen vessahätäviestintää joskus virheellisesti luullaan jonkinlaiseksi
varhaistetuksi perinteiseksi pottaharjoitteluksi, jonka päätavoite on kuivaksi
oppimisessa. Aivan kuten imetyksessä tavoitteena ei ole vieroittaminen,
vaan lapsen ravitseminen, myöskään vvv:n tavoite ei ole kuivaksioppiminen, vaan vauvan vessahätätarpeissa auttaminen heti hädän hetkellä. Toki
pottakuivuus on lopulta seurauksena - ja kyllä, joillain lapsilla myös hieman
aiemmin kuin nykykulttuurimme valtavirran pottaharjoittelutapojen kautta.
Vaippoja tarvitaan vähemmän, ympäristöä ja rahaa säästyy
Vaikka vessähätäviestijävauvat harvoin ovat koko elämänsä ajan täysin vaipattomia vauvoja, pelkästään päivittäin likaantuvien vaippojen määrän pienentyminen ja vaippaiän lyhentyminen vaikuttavat kokonaiskulutukseen
suuresti. Mitä vähemmän vaippoja kaiken kaikkiaan tarvitaan, sitä enemmän luonnonresursseja ja rahaa säästyy. Kertakäyttövaipat ovat suurimpia
yksittäisiä, jäteongelmaa kasvattavia tuotteita länsimaissa. Vaikka tuota jätemäärää voi huomattavasti vähentää vaihtamalla kestovaippoihin, nekin kuluttavat ympäristöä valmistuksen, pesun ja kuljetusten aiheuttamien päästöjen ja energiankulutuksen kautta. Vaippojen kulutuksen pienentäminen siis
kannattaa sekä ympäristön että rahan näkökulmasta.
Pelkän taloudellisen edun toivossa vessahätäviestintää tuskin kuitenkaan
kannattaa aloittaa, koska kulutettujen vaippojen määrän lasku ei useinkaan
ole valtavan dramaattinen. Säästyvän rahan voi tietysti myös saada tuhlattua
söpöihin pottiin, wc-istuimen pienentimiin, vvv-kirjallisuuteen, halkiohousuihin, avovaippoihin, säärystimiin ja muihin vvv-varusteisiin. Vauvanhoidon välineurheilun välttäminen on laaja asennekysymys, johon vessahätäviestintä täysvaipallisuuden sijaan ei tuo itsestään ratkaisua.
Vaippojen tarpeen vähentymistä rajoittaa vaipanvaihtoalttiuden nousu. Lapsen tehdessä suurimman osan pissoista ja kakoista vaipan ulkopuolelle vanhempien toleranssi pissaisia vaippoja kohtaan myös yleensä laskee
niin, että vaippa menee vaihtoon jokaisen havaitun pissan jälkeen. Tällöin vaippojen kokonaismäärä päivässä ei vähene välttämättä paljoakaan. Kestovaippojen kanssa tämä vaihtoherkkyys ei haittaa ja voi
valita vaippoja tai harjoitteluhousuja, joiden imukyky on muutenkin tarkoitettu vain yksille pissoille. Samalla kertyy vähemmän pyykkiäkin.
112
Yleisimmät epäilyksen aiheet
Vvv vaatii suurta vaivannäköä?
Kyllä vaatii, mutta niin vaatii kaikki vauvanhoito - myös vaipanvaihdot ja
vaipparalli yleensä, käytti sitten kertakäyttö- tai kestovaippoja. Tavanomainen vaippaikä ja pottaharjoittelu vaativat päivittäin lukuisia kertoja toistuvia
rutiinitoimenpiteitä, jotka varmasti tuntuvat kaikista vanhemmista välillä
työläiltä ja jopa suorastaan epämiellyttäviltä.
Kyse on näkökulmaerosta, kuten Bauerin kirjassaan mainitsema monilapsisen perheen äiti tuo esille: joko vastaan lapseni tarpeisiin heti, tai sitten
myöhemmin. Hän tarkoitti sitä, että lapsen tarpeisiin, myös ruumiintoimintojen hoitamiseen ja hygieniaan, on vastattava jossain vaiheessa joka tapauksessa. Sen voi tehdä joko reaaliajassa, eli tarjota lapselle mahdollisuus pissata tai kakata vaipan ulkopuolelle heti kun vessahätä tulee, tai sitten vaihtaa vaippaa (ja mahdollisesti vaatteita) ja pestä lapsi jälkikäteen. Työtä on
tiedossa joka tapauksessa.
Siisteysstandardit ja hygieniakäsitykset kovalla koetuksella?
Lapset sotkevat. Se on tosiasia, joka johtuu lasten motoristen kykyjen kehittymättömyydestä aikuisiin verrattuna ja siitä, etteivät he vielä ymmärrä aikuisten maailman käytös- ja siisteysnormeja. Vanhemmilla on kaksi keinoa
asian hoitamiseksi. Esimerkiksi syömisen ja leikkimisen kohdalla vanhemmat joko pyrkivät minimoimaan sotkun tai sietämään sen ja siivoamaan jäljet. Pissaaminen ja kakkaaminen sekä vaippaan että vaipan ulkopuolelle aiheuttaa sotkua, tavalla tai toisella. Lapset pitävät vapaaseen ilmaan pissaamisen tunteesta, sen tietävät varmasti monet isät ja äidit, jotka ovat saaneet
päälleen pissat hoitopöydällä tai matkalla vessaan pyllynpesuun. Se, että
pyrkii ohjaamaan pissat ja kakat esimerkiksi pottaan, ämpäriin tai vessanpönttöön on sotkun minimoimista etukäteen. Vahinkoja kuitenkin sattuu,
varmasti vvv-perheissä siivotaan pissoja lattioilta ja muista vääristä paikoista vähintään yhtä paljon kuin vaipallisten vauvojenkin perheissä.
113
Jotta pystyy kestämään elämää vvv-perheenä, on saatava nostettua omaa
sietokykyä ja vähennettyä inhoa vauvan pissaa ja kakkaa kohtaan. Mitään
vaarallista ympäristömyrkkyähän vauvan pissa ja kakka eivät olekaan, sen
enempää kuin hänen pulautuksensa tai kuolansakaan. Vauvan pissa on steriiliä, sisältää veden lisäksi ureaa, monia hormoneja ja muita aineita, joista
mikään ei ole myrkyllistä tai vaarallista. Kakka lienee vvv-perheissä huomattavasti harvemmin erimuotoisten astioiden tai pottien ulkopuolelle tuleva yllätys, eikä sekään ole kuin poispestävää likaa.
Ympäröivä yhteisö ihmettelee ja jopa paheksuu?
Etenkin esikoisvanhemmille kaikki vauvanhoito muiden katseiden edessä
on jännittävää. Teenkö oikein, arvosteleekohan nuo mielessään, pidetäänkö
minua huonona vanhempana, kun teen näin? Se, että jossain näin syvälle
vauvanhoitokulttuuriimme menneessä asiassa kuin vaippojen kanssa toimii
valtavirran vastaisesti, on rohkeutta vaativa asia. Vaihtoehtoisia toimintatapoja ovat esimerkiksi vessahätäviestinnän rajoittaminen vain perheen kesken kokeiluksi, toimiminen ilman selittelyjä ja innokas selostaminen kaikille
kiinnostuneille.
Paheksuntaa saa luultavasti osakseen paljon vähemmän kuin uskoikaan saavansa. Suomessa ei ole päässyt yhtä vahvasti vallalle uskomus, että varhainen potatus on lapselle haitallista. Ingrid Bauer kertoo kirjassaan Diaper
Free, että Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston professori esitti vuonna
1962 ajatuksen, että pottaharjoittelu pitäisi lapsen psyykkisen ja fyysisen kehityksen vuoksi aloittaa vasta, kun hän osoittaa siihen valmiusmerkkejä eli
aikaisintaan puolitoistavuotiaana. Siellä tämä ajatus otettiin innokkaasti vastaan. Syynä oli se, että edeltävä valtavirran uskomus oli vastasyntyneestä
aloitettava pottaharjoittelu, jonka mukaan lapsen on kakattava kahdesti päivässä, aamulla ja illalla ja jos ei muuten tule, niin saippuaa pyllyyn vaan
ulostusrefleksin synnyttämiseksi! Tällaisen hurjan meiningin vastavetona on
ymmärrettävää, että lempeämpi lähestymistapa löi nopeasti läpi. Asiaa ei
myöskään yhtään haitannut se, että samana vuonna 1962 Yhdysvalloissa
tulivat myyntiin ensimmäiset kertakäyttövaipat ja vaippayhtiöt ovat nyt
vuosikymmeniä markkinoineet aggressiivisesti vaippoja yhä isommille lapsille. Tämähän näkyy myös Suomessa ja siksipä täälläkin vvv saa aikaan ihmetystä.
114
Ehkä vähiten vvv viehättää luultavasti niitä ihmisiä, joilla on tuoreessa
muistissa useamman lapsen kanssa monivuotinen vaipparalli ja pottaharjoittelu vaikeimman kautta. Ihmismieli ei varmaankaan helposti hyväksy paremmaksi vaihtoehtoa, jonka avulla olisi itse voinut säästyä paljolta vaivalta.
Eniten ihastelevia kommentteja olemme saaneet ikäihmisiltä, joiden muistimaailmaan muutaman sukupolven takaa kuuluu vielä varhainen potattaminen ja aika ennen käteviä vaippoja ja pesukoneita. Ei sitä silloin vvv:ksi tai
muuksikaan sen ihmeellisemmäksi nimitetty, lapsi vaan laitettiin potalle heti
kun mahdollista ja pideltiin vadin päällä ennen kuin osasi itse istua. Monista
suvuista löytyy pottaloruja, jotka ovat aivan vastaava asia kuin suhistelumerkit vvv:ssa nykyään. Monien tämän päivän isovanhempien mukaan vielä 1970-luvun Suomessa ennen kertakäyttövaippojen yleistymistä taaperot
olivat pottakuivia lähempänä yhden kuin kahden vuoden ikää. Pottailu sekä
aloitettiin aiemmin että oli helpompaa lapsen kannalta, koska harsovaipat
tuntuivat märiltä ja säilyttivät siten lapsen ymmärryksen omista ruumiintoiminnoistaan.
2. Miten vauvojen vessahätäviestinnässä pääsee alkuun?
Vvv:n työkalut I - Vauvan vessahätämerkkien lukeminen
Antavatko vauvat todella merkkejä?
Usein kuulee vaipallisten vauvojen vanhempienkin toteavan, että "nytpä
taitaa olla kakka työn alla" eli sinänsä ajatus vanhempien kyvystä tunnistaa
lapsensa vessahätäviestejä ei ole ennenkuulumaton Suomessakaan. Kuitenkin on myös paljon vaipallisia vauvoja, jotka eivät viesti mitenkään vessahädästään. Tällaisiin vauvoihin tottuneille saattaa kuulostaa uskomattomalta
ajatus vanhemmista, jotka tietävät milloin vauvaa pissattaa tai kakattaa.
115
Vauvat syntyvät tietoisina omista ruumiintoiminnoistaan ja alussa ne monet
vastasyntyneen sätkimiset, kiemurtelut ja itkutkin saattavat olla vessahätäviestejä. Vauvat ovat viisaita! Jos viesteihin ei vastata, ne laimenevat. Näin
ollen viestimättömät vauvat ovat todennäköisimmin oppineet, ettei heidän
kannata ilmaista tuntemuksiaan etukäteen, vaan pissata vaippaan ja pyytää
sitten sen vaihtoa. Toisin sanoen he ovat oppineet käyttämään vaippaansa
vessana.
Viestit saattavat myös olla niin hienovaraisia, ettei niitä huomaa, ellei asiaan
ala kiinnittää tietoista huomiota. Monet vaipattomien tai potatettavien vauvojen vanhemmat voivat vahvistaa sen, että kun vauvan vessahätäviesteihin
vastataan, ne vahvistuvat. Merkit, jotka ovat vanhempien mielestä vaikkapa
hassuja tai ärsyttäviä, saavat aikaan voimakkaan reaktion, jonka vauva huomaa ja alkaa toistaa merkkiään tiheämmin.
Mitä nuo merkit voivat olla?
Merkkejä on kolmenlaisia: etukäteen vessahädästä ilmoittavia, pissatettaessa/kakatettaessa vielä jatkuvasta vessahädästä kertovia ("kohta tulee!") ja
lopettamishalukkuudesta kertovia. Nämä kolmenlaiset merkit voivat olla
samantyyppisiä, ne vain liittyvät eri tilanteisiin. Oma vauvani esimerkiksi
saattoi noin nelikuisena kertoa etukäteen hädästään ojentelemalla jalkojaan
tikkusuoraksi ja "älinällä" (pitkiä äää-äää-äää ääniä yhä voimistuvalla volyymilla). Sitten, kun hänet nostettiin ämpärin päälle ns. klassiseen asentoon
reisistä pidellen, hän ilmaisi esimerkiksi yritystään tehdä kakat ähisemällä ja
hieromalla isovarpaitaan yhteen. Kun hän sitten tahtoi pois, hän veti itseään tikkusuoraksi tai alkoi etsiä katsekontaktia ja seurustella innokkaasti.
Merkit voivat olla yleistä käytöksen muuttumista, kuten levottomuutta tai
päinvastoin täysin paikalleen rauhoittumista. Ne voivat olla liikkeitä, kasvonilmeitä tai eleitä, kuten käsien heiluttelua, irvistyksiä, tuijotuksia tai kiemurteluja. Vastasyntyneen kanssa välittömästi ennen vessahätää on ennusmerkkinä usein muita ruumiintoimintoja, kuten pieruja ja pulautteluja. Tämän oppii usein kantapään kautta. Kun vauva pissatusasennossa pulauttaa,
ei kannata alkaa pyyhkiä sitä heti pois. Pissa nimittäin taatusti roiskahtaa
juuri sillä hetkellä minne sattuu, kun vauvan on nostanut pois asennosta!
116
Vauva yleensä ilmaisee vessahätäänsä myös jonkinlaisin, yhä selvemmin
äännähdyksin, jotka alkavat vastasyntyneellä esimerkiksi tietynlaisena ähinänä ja muuttuvat vauvan kasvaessa selvemmin tietyiksi äänteiksi, kunnes lopulta ihastuttava taapero sanoo hämmästyneelle äidilleen selvällä suomen
kielellä "potta" tai muun opitun viestintäsanan. Isommilla lapsilla merkit
ovat opittuja viittomia tai osoitteluja, kuten potan päälle kiipeämistä.
Tiiviisti ryhmiteltynä merkit voivat olla esimerkiksi:
• yleistä käytöksen muuttumista
• levottomuutta
• itkuisuutta (vastasyntyneellä)
• leikin keskeyttämistä (isommalla lapsella)
• pysähtymistä, täysin paikallaan oloa
• halua päästä pois sylistä, kantoliinasta, turvakaukalosta, sitteristä tai
muualta, mihin ei halua pissata
• syliin kiipeämistä, jotta vietäisiin pissalle (isommalla lapsella, usein esim.
•
•
•
•
öisin)
liikkeitä
• heilumista tai raajojen heiluttelua
• ojentelua, venyttelyä
• kiemurtelua
• kasvonilmeitä, irvistyksiä
• keskittyneisyyttä, esim. kulmat kurtussa, tuijottamista "kaukaisuuteen",
pälyileviä katseita
• intensiivistä katsekontaktia aikuiseen (yleensä vähän vanhemmalla vauvalla)
muita ruumiintoimintoja
• pulautteluja, pieruja
äännähdyksiä
• pitkiä vokaalisia ääniä, tiettyä jokellusääntä
• ähinää, ähkimistä (usein kakkaa tehdessä)
• kirkumista, kiljumista
• tyytymätöntä kitinää (etenkin sylissä, kantoliinassa tai muualla, mihin
vauva ei tahdo pissata)
• yhtäkkistä hiljentymistä
• yrityksiä matkia suhisteluääntä (isommilla lapsilla)
Huom! Itku on vessaviesti vain, jos hienovaraisempiin viesteihin ei
ole reagoitu!
osoitteluja, eleitä (isommilla lapsilla)
• pottaan, vessaan tai muuhun pissapaikkaan tuijottamista tai osoittelua
• kiipeämistä potan päälle
117
Mitä haasteita merkkien lukemisessa voi odottaa?
Merkit eivät yleensä pysy samana. Tämä kuulostaa raskaalta: pitääkö minun
joka päivä lukea lastani uudestaan? Vastaus on kyllä ja ei: yleensä merkkejä
on nippu, ei vain yksi merkki kerrallaan. Jos yksi merkki vaihtuu, muut pitävät aikuisen kärryillä viestinnästä. Viestinnässä voi tapahtua suuriakin muutoksia, joiden yhteydessä saattaa olla takapakkikausia ja yllättäviä pissavahinkoja tai lisääntyneitä vaippapissoja tiedossa. Näinä kausina kannattaa
hengittää pari kertaa syvään, koettaa rentoutua ja ajatella, että nyt pitää vain
skarpata vauvan lukemisessa ja häneen positiivisella mielialalla keskittymisessä. Usein jokin uusi merkki tai lapsen tarve tai halu selviää ja tilanne paranee sen myötä. Tuo uusi halu voi olla esimerkiksi siirtyä lavuaarilta potalle tai potalta pöntölle tai halu tulla eri ihmisen avustamaksi.
Kun lapsen kehityksessä tapahtuu nopea harppaus, viestintä menee usein
hetkellisesti sekaisin tai jopa unohtuu. Tyypillisiä tällaisia haastekohtia on
esimerkiksi lapsen viihtyminen sylin sijasta yhä enemmän lattialla, kääntymään oppiminen, ryömimään tai konttaamaan oppiminen sekä kävelemään
oppiminen. Myös esimerkiksi hampaiden puhkeamiskaudet voivat viedä
lapsen huomiota tai tehdä hänet itkuiseksi ja kärsimättömäksi, jolloin pissakin lirahtaa nopeammin. Kiinteisiin siirtyminen ja muut ruokavalion muutokset luonnollisesti vaikuttavat suuresti myös ruoansulatusjärjestelmän
loppupäähän ja sitä myöten viestintään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä,
että pissaamismahdollisuuksien tarjoaminen pitää lopettaa! Tällaisina kausina aikuisen kannattaa luottaa enemmän muihin työkaluihin, siis rytmeihin
ja intuitioon vessahädän arvaamisessa ja suhisteluun eli potatusmahdollisuuksien tarjoamiseen tarpeeksi usein.
Viestintä voi mennä sekaisin myös lääketieteellisten poikkeustilanteiden
vuoksi. Sairaana ja kuumeessa ollessa pissat voivat lirahdella viestimättä.
Ummetus voi häiritä vauvan kykyä pidättää pissaa täyden suolen painaessa virtsarakkoa ja pienentäen sen tilavuutta. Ummetus voi aiheuttaa myös
runsaasti turhia vessassakäyntejä, kun vauva viestii kakkahätäänsä, mutta
mitään ei tule ulos. Reaktiot voimakkaisiin ruokiin joko äidinmaidon kautta
tai kiinteitä syövällä vauvalla suoraan sekä allergiset reaktiot ja ripuli voivat
vaikuttaa vauvan ulostamiseen ja myös viestintään siitä.
118
Vvv:n työkalut II - Rytmien seuranta ja hyödyntäminen
Toisin kuin toisinaan näkee luultavan, vauvan viestimät merkit eivät ole ainoa keino, johon pissatusmahdollisuuksien tarjoaminen voi perustua. Usein
liikkeelle lähteminen voi olla helpompaakin vauvan vakiorytmien pohjalta
todennä köisen pissaamishetken arvaillen. Vähitellen osasta päivän pissatushetkiä tulee rutiinia ja tiettyihin tilanteisiin automaattisesti kuuluu pissatus. Vauvoilta on havaittavissa tyypillisiä pissaamisrytmejä, jotka pätevät lähes kaikkiin lapsiin.
Tyypillisiä rytmejä - herääminen, syöminen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelu
Kuten aikuisia, myös vauvoja pissattaa usein herätessä. Pissa yleensä tulee joko ensiäännähdyksen tai silmien aukaisemisen jälkeen tai hetken päästä heräämisestä. Mitä vanhempi vauva, sitä pidempi väli heräämisestä pissaamiseen yleensä on. Monet vauvat pissaavat myös unissaan, mutta eivät
missä unen vaiheessa tahansa, vaan vilke- eli REM-unessa. Syvässä unessa,
jonka tunnusmerkkinä ovat täysin rennot raajat ja liikkumattomat silmät,
vauvat pissaavat vain hyvin harvoin.
Heräämisen lisäksi toinen tyypillisin pissahätähetki on syömisen yhteydessä.
Vauvasta riippuen pissa yleensä tulee joko imetyksen tai ruokailun aikana
tai jonkin tietyn ajan päästä sen jälkeen. Tämä aikaväli vaihtelee, mutta on
yleensä samalla lapsella suurin piirtein sama, ja aikaväli kasvaa lapsen kasvaessa. Tämä "toisesta päästä sisään, toisesta ulos" -yhteys perustuu gastrokolooniseen refleksiin.
Heräämis- ja ruokailupissojen lisäksi tavanomaisesti lapsilla on vessahätä
tiettyyn aikaan päivästä tiheämmin, välillä harvemmin. Tyypillisesti vuorokaudenajan mukaan vaihtelussa pissahätä on aamuisin tiheämmin, iltapäivällä ja alkuillasta harvemmin ja taas nukkumaanmenoaikaan tiheämmin.
Tässä on suuria lapsikohtaisia vaihteluja, ja näihin rytmeihin vaikuttaa suuresti mitä ja kuinka usein vauva tai lapsi on juonut ja syönyt, kuinka kuuma
sää on ollut, sekä moni muu lapsen terveydentilaan ja olosuhteisiin liittyvä
seikka. Näistä rytmeistä voi kuitenkin olla hyötyä esimerkiksi valitessa kokonaan vaipattoman jakson ajankohtaa päivässä tai suunnitellessa retkiä ko119
din ulkopuolelle. Voi tähdätä vaipattomuuden harvemman vessahädän osaan päivästä tai aloitusvaiheessa valita seuranta- ja tiedostamisjaksoksi tiheän vessahädän jakson.
Rutiinit ja tilannesidonnaisuus
Pissaamismahdollisuuksia voi myös tarjota tiettyjen rutiinien mukaan, esimerkiksi aina ennen lähtöä, ennen automatkaa, ennen kylpyä, tunnin välein
ja niin edelleen. Näissä on toki pienen vauvan kohdalla huomioitava, että
lapselle on mahdoton selittää kyseessä olevan viimeinen vessatusmahdollisuus vähään aikaan ja lapsi voi tällöin lähinnä aistia aikuisen stressaantuneisuuden ja painostuksen, jolloin pissa ei todennäköisimmin tule. Vähitellen
nämä rutiinit kuitenkin tulevat tutuiksi ja lapsi oppii rentouttamaan lihaksensa tiedostetummin.
Pieni vauvakin valikoi asennon, jossa mieluiten pissaa ja välttää pissaamista
tietyissä paikoissa ja asennoissa. Mitä isompi lapsi, sitä enemmän ympäristötekijät vaikuttavat. Myös tätä voi hyödyntää vessahädän ennakoinnissa.
Esimerkiksi kantoliinasta tai turvakaukalosta pois ottaessa vauvalla on
useimmiten pissaamistarve ja -halu.
Kun viestintä tökkii, rytmien mukaiset arvailut ovat hyvä tapa saada viestintä takaisin raiteilleen. Ilman lapsen merkkejä vessatettaessa jotkut lapset kyllä saattavat äänekkäästi vastustaa ja sitä on silloin kunnioitettava! Pakolla pissattaminen ei kuulu vessahätäviestinnän periaatteisiin ja vessatushetkien ei pitäisi olla stressaantuneita tai painostavia.
Vvv:n työkalut III - Intuitio, arjen nopea tapa tietää vauvansa vessahädästä
Mitä intuitio on?
On monia teorioita siitä, mitä intuitio on. Riippuen uskonnollisista ja tieteellisistä käsityksistä, itse kukin voi tulkita intuition joko "sisäiseksi ääneksi", sielun tai alitajunnan ilmentymäksi taikka sitten yksinkertaisesti aivojen
toimimiseksi niin nopeasti, että ajatusprosessi ei ole kokonaisuudessaan tietoista, vain lopputulos on.
120
Miten intuitio auttaa vvv:ssa?
Vvv:n yhteydessä intuitiolla esimerkiksi Ingrid Bauer tarkoittaa sitä nopeasti mieleen pälkähtävää ajatusta, että vauvallani on vessahätä. Hän korostaa,
että tuota sisäistä ääntään kannattaa todella kuunnella ja tarjota vauvalleen
heti pissaamismahdollisuus. Myös Gross-Loh kertoo vastaavasta, etenkin
äideille vähitellen kehittyvästä kyvystä tietää vauvansa vessahätätarpeet ilman, että pystyy heti rationaalisesti selittämään, miksi niin luulee. GrossLoh myös kertoo ilmiöstä "haamupissa" eli aikuiselle vauvaa sylissä pitäessään tulevasta lämmön tai märkyyden tunteesta, kun luulee vauvan pissanneen syliinsä. Kun vauva sitten ei olekaan pissannut, vaan aikuinen vain
luuli niin, se on usein vauvan aivan todellisen vessahädän merkki. Eräs äiti
myös kertoi usein heränneensä yöllä varmana siitä, että oli kuullut lirinää,
mutta vauva ei ollutkaan pissannut, vaan heti pottamahdollisuuden saatuaan pissasi puoliunissaan ja jatkoi unta heti peiton alle päästyään! Sekä
Gross-Loh että Bauer vakuuttavat intuition pohjalta hoituvan vessahätäviestinnän olevan sen kaikkein vaivattomin muoto.
Intuitio saattaa kuulostaa aluksi omituiselta, epämääräiseltä ja epäuskottavalta tavalta tietää lapsensa vessahätä. Länsimaiset ihmiset on totutettu olemaan rationaalisia, perustelemaan aina ajatuksensa. Itse kallistuisin sen selityksen kannalle, että intuitio on todellisuudessa vvv:n yhteydessä sitä, että
aikuinen lukee vauvansa merkkejä salamannopeasti tai on vauvansa rytmeistä perillä niin hyvin, että ajatusprosessin nopeuden takia se jää osittain
tiedostamatta. Toimii siis niin automaattisesti ja rutiininomaisesti, että se
tuntuu intuitiiviselta. Oli miten oli, tämä on hyödyllinen työkalu vvv:ssa!
Jos joka kerralla empii ja etsii selviä, tunnistettuja merkkejä vessahädästä,
katsoo kelloa ja alkaa pohtia, joko se pissahätä voisi olla, ne pissat ehtivät jo
tulla vaippaan, harsoon tai jonnekin ei-toivottuun paikkaan! Intuitioon
luottavatkin usein vaivattomimmin äidit, jotka vessahätäviestivät jo toisen
lapsen kanssa. Heillä on kokemuksen tuomaa itseluottamusta, jonka vuoksi
he eivät kyseenalaista tunnettaan vauvan vessahädästä. Tätä samaa kyseenalaistamattomuutta ja nopeaa toimintaa voi kuitenkin harjoitella heti alusta
alkaen.
121
Vvv:n työkalut IV - Suhistelu eli vauvalle pissausmahdollisuudesta viestittäminen
Aikuisen viestitystapa
Kun aiemmat kolme mainittua työkalua olivat enemmänkin tapoja, joilla
aikuinen voi arvata vauvansa vessahädän, tämä neljäs on sitten se tapa, jolla
aikuinen viestittää vauvalle ymmärtäneensä. Suurimmassa osassa maailmaa
vvv on arkipäivää, ja näin ollen todella monista kulttuureista tunnetaan tapa
jollain tavalla antaa vauvalle äänimerkkiä ja siten kehotus tehdä tarpeensa
aikuisen valitsemaan paikkaan. Merkkien on tarkoitus olla vauvalle kehotuksia rentouttaa virtsaputkea ja peräsuolta ympäröivät lihaksensa ja siten
antaa pissan ja kakan tulla.
Millaisia äänimerkit voivat olla?
Etenkin alussa on tärkeää, että olivatpa aikuisen pissaamis- ja kakkaamiskehotukset vauvalle millaisia tahansa, ne ovat systemaattisesti aina samanlaisia. Vauvan pitää oppia yhdistämään tietyt asennot, äänet ja tilanteet vessassakäyntiin. Universaalisti yleisimpiä pissakehotusääniä ovat erilaiset suhistelut "psss, psss, psss" tai "sshhh, sshhh, sshhh". Oletettavasti kyse on pissan
tai ylipäänsä virtaavan nesteen äänen matkimisesta. Jotkut jopa laittavat hanan valumaan vessassa pissattaessaan. Samoin kakkaamiskehotusäänet ovat
usein erilaisia ähinöitä tai plörinöitä. Molempia varten ei ole välttämätöntä
olla omaa ääntä, pelkkä suhistelukin voi riittää. Äänimerkit voivat myös olla
loruja tai lauluja, vanhan kansan loruna esimerkiksi "piss-kakki, piss-kakki,
anna tulla vaikka molemmakki". Samoin apuna voi olla laulunpätkä itse
keksityin sanoin. Ainoa rajoitus äänimerkin luonteelle on Ingrid Bauerin
antaman oman kokemuksen mukaan se, ettei äänimerkin kannata olla pelkkä oikean sanan (esimerkiksi pissa tai kakka) toistelu. Tuolloin saattaa nimittäin käydä niin, että saa pissat syliinsä kun vauvaa sylissä pitäessään juttelee esimerkiksi ystävänsä kanssa vauvansa vvv-jutuista ja mainitsee useaan
otteeseen niitä tuttuja sanoja.
122
Millä muulla tavoin pissaamiskehotuksen voi antaa?
Äänimerkin lisäksi asento ja aikuisen lihasten liike voivat olla hyvin tärkeitä
kehotuksia vauvalle. Usein lapsi ei totuttuaan vessatuksiin edes äänimerkkiä
tarvitse, tuttu asento tutussa paikassa riittää. Jos ja kun kuitenkin haluaa
vauvansa ymmärtävän kyse olevan pissahetkestä muuallakin kuin aina samassa tutussa kotivessassa, kannattaa vahvistaa kehotuksiaan mahdollisimman paikasta riippumattomiksi. Ingrid Bauer neuvoo, että niin sanotussa klassisessa asennossa vauvaa selkä aikuisen vatsaa vasten reisistä/
polvitaipeista kannatellessa äänimerkkiin kannattaa yhdistää voimakas liike
vatsalihaksilla. Vähitellen voi käydä niin, että pelkkä asento ja vatsalihasten
liikuttaminen riittää merkiksi. Vastaavan voi tehdä myös reisilihaksillaan,
jos pissattaa vauvaa istualtaan jalkojensa välissä pidellen.
Vauvaviittomat muiden merkkien tukena
Lapsi oppii ymmärtämään kieltä paljon ennen kuin
kykenee sitä itse tuottamaan ja lapsi myös viestii ennen varsinaista puhumaan oppimista lukuisilla muilla
tavoilla. Vaikka käsiviittomat yleensä assosioidaan
kuurojen vauvojen kanssa kommunikoimiseen, ne
ovat hyödyllinen lisä kaikkien vauvojen kielen kehityksen tukemisessa. Myös vessahätäviestinnässä voi
käyttää viittomia, joko suomalaisen viittomakielen virallista vessaviittomaa tai itse keksittyjä. Suomalaisen
Pissaviittoma
viittomakielen nettisanakirjasta suvi.viittomat.net voi
käydä katsomassa videon viittomasta hakusanalla
"pissa". Viittomassa liikutetaan etusormea alaviistoon. Pääasia, että viittoma
on systemaattisesti sama ja sitä käytetään aina, kun vauvan kanssa kommunikoidaan vessahädästä. Yleensä viittomat tulevat käytännössä käyttökelpoisiksi sitten, kun vessatus ei vaadi aikuiselta molemmilla käsillä vauvasta
kiinni pitelyä, eli vauvan siirtyessä istumaan itse potalle jossain vaiheessa
noin neljän ja kahdeksan kuukauden välillä. Jo kahdeksankuinen vauva voi
osata ilmaista vessahätänsä viittomalla, jos hänelle on systemaattisesti käytetty äänimerkkien lisäksi vauvaviittomaa vahvistuksena.
123
Vessahätäviestinnän apuvälineet ja tarvikkeet
Englannin kielen receptables-sanalle ei oikein ole hyvää käännöstä, joka
tarkoittaisi yhdellä sanalla kaikkia eri paikkoja, joihin pissattaa ja kakattaa
vauvaa. Puhuttakoon nyt paremman sanan puutteessa vaikka vastaanottimista:
•
Sylipottia: suomalaisvalmisteinen Sylipotta ostettavissa netistä, arjen käyttöesineistä keksii helposti kierrätyssylipottia, oiva sylipotta
voi olla myös lasten hiekkalelujen pikkusanko
•
Pottia: hyviä ensipottia Baby Björnin Little Potty, BabyIdean ensipotta, Bilteman pikkupotta
•
Kotitekoisia laiskan vanhemman vastaanottajia: siivousämpäri tai
pesuvati lattialle esim. sängyn tai sohvan viereen
•
Vessassa lavuaari, amme (hyvä etenkin poikavauvojen kanssa, tähtääminen helppoa!) ja tietenkin pönttö sekä niin, että sen yllä pidellään vauvaa että wc-istuimen pienentimen kanssa istuen
•
Kuten koiranpentujen kanssa, myös vauvojen kanssa voi käyttää
sanomalehteä lattialla
Moninaiset pissatusasennot
Riippuen siitä, minkä vastaanottimen päällä vauvaansa pissattaa, asentokirjo
on suuri.
Vauva istuu
Yksinkertaisinta pissatus on tietenkin wc-istuimen
pienentimellä tai potalla, johon lapsi istutetaan ja
jos hän ei vielä istu tuetta, kannatellaan kainaloista.
Ei kannata kannatella liikaa, jotta vauva voi rentoutua eikä roiku kainaloista aikuisen käsien varassa. Pienen vauvan kanssa potalle saa parhaan tuen,
kun itse istuu hajareisin potan taakse, ei eteen, ja
vetää lapsen istumaan aivan potan takaosaan.
124
Klassinen asento
Erilaisten astioiden ja altaiden päällä pidellessä yleisin asento on niin sanottu klassinen asento, jossa aikuinen seisoo ja
pitelee lasta kiinni reisistä tai polvitaipeista
niin, että lapsen selkä on aikuisen mahaa
vasten. Tämä "linkkuasento" ei miellytä
kaikkia vastasyntyneitä ja on isomman lapsen kanssa verraten
raskas hartioille ja
selälle. Lapsi on siitä
sitten siirrettävä sivuttain, kun pyllyn haluaa pyyhkiä
tai pestä. Se on kuitenkin jopa taaperoiden kanssa
aivan ylivoimainen ykkönen, jos pissatus tapahtuu
epäsiistissä vessassa tai luonnonhelmassa.
Vastasyntyneen asennot
Vastasyntyneen kanssa
toimii usein parhaiten
asento, jota Bauer nimittää "reclining position" eli
vapaasti suomennettuna
puolimakaava asento. Siinä pikkuvauva otetaan
joko molemmille tai toiselle aikuisen käsivarrelle makaamaan, pää kyynärtaipeessa ja käsillä pyllystä ja alaselästä tukien ja pidellen. Toinen käsi on tässä asennossa helposti vapautettavissa pyllyn pesuun.
125
Sylipotalla eli vaikkapa imetyksen yhteydessä
vauvaa taas pidellään esimerkiksi kehtoasennossa käsivarsilla tai osittain sylissä reisillä. Toisella
kädellä pidellään vauvan pyllyn alla sylipottaa,
oli se sitten mikä astia tahansa. Toinen versio
on asettaa astia reisien väliin ja tähdätä vauvan
pylly astian päälle. Naisellisista reisirasvoista
on tässä iloa, ne toimivat hyvänä reunojen pehmentimenä!
Laiskan aikuisen ja hitaan vauvan asennot
Kun kakan äheltäminen, rentoutuminen tai asiaan keskittyminen kestää
hetken pidempään, aikuisen jaksamista auttaa istuva asento. Samoin esimerkiksi aamun väsyneet ja puoliuniset pissatukset tai myöhäisillan pissatukset
on huomattavasti mukavampaa tehdä istuen. Tuolloin asento on klassisesta
asennosta muokattu versio,
jossa lapsen pylly roikkuu aikuisen jalkojen välistä astian,
esimerkiksi ämpärin tai laakean vadin päällä.
Edellisestä toisen käden hetkellisesti vapauttava ja katsekontaktin kannalta mukava
asentovariaatio on pitää vauvaa sivuttain, pylly jalkojen
välissä roikkuen ja selkä aikuisen toiseen reiteen nojaten. Jalkoja voi tuolloin pidellä esimerkiksi niin, että toinen
aikuisen käsivarsi menee vauvan molempien polvitaipeiden alta. Tähtäämistarkkuus
on tuolloin vain kehnompi.
126
Istuminen pöntöllä yhdessä vauvan kanssa
Hartioita säästävä pissatusasento on istua vauvan kanssa yhdessä vessanpöntöllä. Riippuen ihmisten ja pöntön koosta ja muodosta tämä voi olla
kätevää niin, että aikuinen istuu (vaatteet päällä) aivan renkaan takaosassa ja
lapsen pylly roikkuu pöntön sisällä aikuisen jalkojen välissä pöntön etuosassa. Usein pöntön malli voi kuitenkin olla sellainen, että etuosa on liian ahdas tai aikuiselle ei ole tarpeeksi tilaa levittää jalkojaan pöntön ollessa esim.
lähellä seinää.
Toimivampi tapa onkin istua vauvan kanssa pöntöllä väärinpäin eli kasvot
säiliöön päin. Aikuinen voi tällöin tilan riittävyyden mukaan istua joko sivuttain tai renkaan etuosassa ja lapsen pylly roikkuu pöntön sisäpuolella
pöntön takaosassa. Tässä asennossa myös hienosti kaaressa roiskauttavat
poikavauvat on mahdollista saada pissatettua julkisissa vessoissa tai ystävien
luona niin, ettei
tarvitse siivota
paljoa roiskeita.
Hygienian puolesta tämä on
hyvin turvallinen tapa, joskin
aikuisen pitää
olla tarkkana,
ettei isompi lapsi nappaa pikkusormillaan
kiinni epähygienisista pöntön osista. Samoin vauvalla voi olla suuri
hinku
potkia
pöntön kantta.
127
Aloittaminen pienen vastasyntyneen kanssa
Viestintä alkaa vastasyntyneen tarkkailusta
Ensi alkuun riittää, että vanhemmat tarkkailevat vauvaansa. Tämä tarkoittaa
käytännössä sitä, että vanhemmat yrittävät tunnistaa tämän vessahätämerkkejä, kartoittaa vakiorytmejä ja ylipäänsä pysyä tietoisena siitä, milloin vauva
pissaa ja kakkaa.
Tätä tarkkailua helpottava päivittäinen tapa on esimerkiksi tarjota vauvalle
mukavaa vaipatonta aikaa lämpimässä paikassa esimerkiksi muovifroteisen
hoitoalustan tai villaviltin päällä harso pyllyn alla - vaikkapa yhteiset sängyllä tai sohvalla köllöttelyhetket sopivat tähän. Voi myös pitää vauvan pyllyä
joko pelkkään harsoon, pyyhkeeseen tai flanellipeittoon käärittynä, jolloin
sylissä pitäjä huomaa pissaamisen ja kakkaamisen välittömästi. Kiireisempiin hetkiin sopiva tarkkailukeino on kantaa vauvaa runsaasti mukana kantoliinat ovat hyvin suositeltavia sekä vauvan viihtymisen ja hyvinvoinnin
128
että kantajan selän puolesta. Kantamisesta suorassa ihokontaktissa vauva
hyötyy valtavasti monella eri tavalla ja pissavahinkojen varalta on helppo
sujauttaa harso tai pikkupyyhe liinan, vauvan ja kantajan suojaksi.
Tarkkailua varten on suositeltavaa käyttää kestovaippoja, vieläpä sisävaippoja ilman kuorta tai villahousukuorilla. Tällöin joko lämmön tunne tai märän läikän ilmestyminen vaippaan kielivät välittömästi pissan tulleen. Kertakäyttövaipasta tai muovikuorellisesta kestovaipasta ei huomaa useinkaan
heti, että pissa on tullut.
Varsinaisten pissaus- ja kakkausmahdollisuuksien tarjoamisen aloittaminen
Ensimmäisen pissausmahdollisuuden voi vastasyntyneelle antaa jo vaikka
sairaalassa, mutta siitä ei tarvitse stressaantua. Jos synnytys on ollut rasittava sekä äidille että lapselle, voi mennä viikkojakin, ennen kuin liikkuminen
on helppoa ja energiaa riittää nopeaan reagointiin vastasyntyneen viestintään. Alkuun riittää varsin hyvin, että tarkkailee vauvaa. Seuraava askel on
ilmaista vauvalleen, että tiedostaa tämän ruumintoiminnot. Kun huomaa
vauvan ennusmerkkejä tai varsinaisen pissaamis- tai kakkaamishetken, voi
pidellä vauvaa pissatusasennossa, vaikka tällä olisi vaippa päällä ja lisäksi
antaa suullisen merkin, esimerkiksi suhistelee tai hokee "piss-piss-pissaa,
kakk-kakk-kakkaa" kuten meillä on tehty. Jokainen voi keksiä omaan suuhunsa sopivan viestin!
Seuraava askel onkin sitten todella pidellä vauvaa jonkin vastaanottavan astian tai altaan yllä, antaa merkkiä ja jatkaa suhistelua koko mahdollisesti
seuraavan pissaamisen ajan. Jos pissaa ei tulekaan, ei kannata pidellä vauvaa
minuuttikaupalla, todeta vaan iloisesti "ai jaa, ei tällä kerralla, hyvä yritys
kultaseni". On oma merkistönsä lukea vauvaansa, onko jotain vielä tulossa
vai eikö pissatakaan.
Muutamat tilanteet tarjoavat otollisimmat ajoitukset tarjota ensimmäisiä
pissatusmahdollisuuksia. Heti herätessä aamupissatus/kakatus vatiin, ämpäriin tai pottaan sängyn vieressä on ympäri maailmaa tunnettu ja
kaikissa kirjoissa suositeltu aloitustapa. Ei haittaa, vaikka aamupissa olisi jo
ehtinyt tulla vaippaankin, yleensä vauvoilla on vessahätä yön jälkeen niin
tiheästi, että onnistumistodennäköisyys on suuri. Heräämispissoja voi tietysti hyödyntää myös päiväunien jälkeen. Erityisesti kantoliinasta tai auton
129
turvakaukalosta herätessä vauvat mielellään pidättävät pissaa odotellen mukavampaa pissaamisasentoa vaikkapa lavuaarin päällä, vaikka etenkään kesäisin mikään ei estä tarjoamasta vauvalle helpotusta jo puskaan parkkipaikalla!
Hyvin suurella todennäköisyydellä onnistuneet pissannappaukset tapahtuvat myös imetyksen aikana tai heti sen jälkeen. Tuolloin kätevintä on käyttää sylipottaa, eli jotain äidin sylissä tai jalkojen välissä
hyvin pysyvää, pyöreäreunaista astiaa. Sylipotta-nimistä tuotetta valmistetaan pienimuotoisesti Suomessa. Se muistuttaa kovasti lasten hiekkalaatikkoämpäriä, jollainen voi suoraan käydäkin sylipotasta, jos siinä on pyöristetyt reunat. Yhdysvalloista käännettyä silinterihattua muistuttavaa sylipottaa
voi tilata esimerkiksi EC Store -nettikaupasta nimellä Potty Bowl. Käytännössä helpoiten kierrätyssylipotan saa monista elintarvikerasioista. Esimerkiksi pestyt margariinirasiat ja isommat raejuustopurkit sopivat hyvin vauvan pyllyn alla pideltäviksi.
Useita kertoja päivässä tarjoutuva helppo mahdollisuus on pissattaa lavuaariin vaipanvaihdon ja pyllyn pesun yhteydessä. Myös kylvyn yhteydessä kannattaa kokeilla pissatusta, vaikkakin silloin on sattumanvaraisempaa,
onko juuri silloin vessahätä. Näitä yhteyksiä yhdistää se, että vauva on jo
valmiiksi riisuttu ja vaippa menossa vaihtoon eikä pissatuksesta tule suurta
ylimääräistä vaivaa.
Aloittaminen vanhemman vauvan kanssa
Vessahätäviestinnän aloittaminen on sitä helpompaa, mitä enemmän vauvalla on jäljellä tiedostamista omista ruumiintoiminnoistaan ja mitä vähemmän hän on vielä sisäistänyt vaippojen tarkoitusta vessana. Vastasyntynyt
luonnostaan yrittää viestiä vessahätäänsä ja on täysin tietoinen vessahädästään. Vähitellen hän luovuttaa viestien jäädessä vastaamatta ja tottuu käyttämään vaippaa. Kakkamerkit säilyvät usein pidempään selvempänä, ehkä
koska kakkaaminen tapahtuu harvemmin ja tuntemus kakan tulosta vaippaan on niin voimakas. On hyvin yksilöllistä, kuinka nopeasti sopeutuminen vaipankäyttöön tapahtuu. Jotkut lapset ovat olennaisesti vähentäneet
viestimistään jo muutaman viikon iässä, toiset itkevät rajusti vessahätäänsä
vielä kolmikuisenakin. Jotkut lapset tottuvat vaippaan niin, etteivät vielä
130
kolmivuotiaanakaan halua tästä tavasta luopua, kun taas toiset lapset hoksaavat potallakäynnin ja oman pissaamistunteensa kätevän yhteyden helposti vuoden ikäisenä. Vanhemman vauvan kanssa aloittaessa vanhemmilta
vaaditaan siis erityisen paljon kärsivällisyyttä eikä liian suuria muutoksia saa
odottaa lapseltaan liian nopeasti. Vessahätäviestintä ei ole lapsen kouluttamista tai pakottamista mihinkään, vaan yhteisymmärryksen ja viestintäyhteyden vahvistamista lapsen ja aikuisen välillä.
Jos vauva ei enää viesti, ei enää tiedosta pissaamistaan eikä halua pissata
muualle kuin vaippaan, noiden kolmen asian muuttaminen on vanhemman
lähtökohta. Ensimmäiseksi vanhempi alkaa auttaa vauvaansa ruumiintoimintojensa tiedostamisessa. Jos ei jo käytä kestovaippoja, niihin vaihtaminen on suositeltavaa, jotta lapsi kokisi märkyyden tunteen selvästi aina pissatessaan. Kestovaipoissa ei myöskään kannata käyttää liian tehokkaita kuivaliinoja märkyyden tuntumiseksi. Jos ei halua vaihtaa kokonaan kestoihin,
voi kertakäyttövaippaan sujauttaa kangasliinan pinnalle märkyyden tunnetta
lisäämään. Märkyyden tuntemisen lisäksi aikuinen pyrkii kertomaan vauvalle selvästi kaikista havaitsemistaan pissoista ja kakoista mahdollisimman reaaliaikaisesti.
Jotta pissat olisivat heti havaittavissa, kannattaa ottaa tietyksi, valituksi ajanjaksoksi vaipat pois tai laittaa ylle kangasvaippa ilman kuorta. Tuo tarkkailuajanjakso kannattaa valita niin, että aikuinen on mahdollisimman hyväntuulinen, kärsivällinen ja pirteä eikä pahastu pissavahinkoja. Työssä käyvillä
aikuisilla viikonloput sopivat ajankohtana ehkä paremmin kuin kiireiset arkipäivät. Jotta jotain noteerattavaa tapahtuisi, kannattaa valita ajankohta,
jolloin lapsella todennäköisesti tulee vessahätä. Aamupäivät ja ruokailun jälkeiset hetket ovat yleensä tiheän pissaamisen ajanjaksoja. Paikaksi kannattaa
valita lämmin, mukava ympäristö, jossa pissavahingot eivät haittaa tai niiltä
saa tekstiilit ja muut hankalasti pestävät materiaalit suojattua. Kun pissa sitten tulee, aikuinen suhistelee valittua äänimerkkiä ja kertoo lapselleen iloisesti, että nyt se pissa tuli! Näiden vaipattomien tai vaippakuorettomien jaksojen lisäksi tarkkailuun kuuluu lapsensa vessarytmien ja -tapojen aktiivinen
seuranta, voi jopa kirjata niitä ylös. Vaikka lapsi ei tarkoittaisi toimintaansa
viestiksi aikuiselle, monilla lapsilla silti on jonkinlaista käytöksen muutosta
juuri ennen tai pissaamisen sekä erityisesti kakkaamisen aikana. Leikkivä
lapsi voi esimerkiksi pysähtyä hetkeksi tai isompi lapsi menee johonkin tiettyyn paikkaan kotona siksi aikaa.
131
Tämä tarkkailu- ja tiedostamisen vahvistusvaihe ei ole yleensä lyhyt, parin
päivän juttu, vaan vaatii kärsivällisyyttä, systemaattista toistoa ja jopa kuukausia aikaa. Jo tarkkailuvaiheen aikana voi tarjota pissaamismahdollisuutta
todennäköisenä pissaamisajankohtana, esimerkiksi herätessä tai ruoan jälkeen, jälleen suhistellen pissan tullessa. Jossain vaiheessa vauvat ja taaperot
hoksaavat, mistä aikuisen merkinannossa ja tiettyyn paikkaan ja asentoon
viemisessä on kyse. He oppivat vähitellen tietoisesti rentouttamaan lihaksensa pissatakseen ja alkavat itsekin viestiä takaisin vessahätäänsä.
3. Miten vvv toimii käytännössä?
Vaippojen käytöstä
Vaipattomuuden "koulukunnat"
Jotkut uskovat, että vain täysvaipattomuudella vauvat oppivat ja motivoituvat viestimään vessahätäänsä toden teolla. Täysvaipattomuuteen voi tietysti
myös päätyä hyvin sujuvan viestinnän seurauksena. Esimerkiksi Ingrid Bauer kertoo kirjassaan Diaper Free, ettei hänen ensimmäinen vvv-vauvansa
pitänyt vaippoja enää neljän kuukauden jälkeen eikä hänen kuopuksensa
pitänyt vaippoja koskaan syntymästään lähtien. Vauvan ollessa vaipatta
myös vanhemmat ovat yleensä paremmin hereillä reagoimassa vauvansa
vessahätäviesteihin, ja viestintäyhteys siten vahvistuu. Vaipattomuudella ei
kuitenkaan vessahätäviestinnän yhteydessä tarkoiteta sitä, että lapsen vain
annetaan kuljeskella vapaasti pylly paljaana ja vanhemmat siivoavat jäljet.
Tarkoituksena on, että lapsi viestii tarpeistaan ja vanhemmat tarjoavat hygienisia vessassakäyntimahdollisuuksia lapselleen.
Täysvaipattomille vauvoillekin tapahtuu pissavahinkoja, mutta vaipan sijasta sotkeentuvat vaatteet, lattia tai muut alustat. Kestovaippoihin verrattuna
pelkistä pissaisista vaatteista tulee paljon vähemmän pyykkiä. Tämän pissa132
vahinkojen aiheuttaman välttämättömän sotkuisuuden sietäminen on haaste, jonka vuoksi täysvaipattomuus ei sovi kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin.
Verrattuna perinteiseen pottaharjoitteluun taaperoikäisellä pienen vauvan
pissavahingot ovat kuitenkin paljon pienempi siivottava ja sotkuisuutta kestää, kun tietää kokonaisvaippaiän todennäköisesti lyhenevän huomattavasti.
Kaikki vauvat päätyvät lopulta täysvaipattomuuteen eli oppivat kuiviksi.
Suuresti vaihtelee vain ikä, jolloin vaippojen käyttö lopetetaan. Vaippojen
käytöstä luopuminen on rohkeutta ja yleistä vauvanhoitokulttuuriamme selvästi vastaan menevä teko.
Toinen, kylmemmissä ilmastoissa ja aloittelevien vvv-vanhempien käytössä
yleisempi koulukunta uskoo, ettei vvv:n ja vaippojen käytön tarvitse sulkea
toisiaan pois. Tällöin vaippoja käytetään joko jatkuvasti tai vain tietyissä
paikoissa ja tilanteissa (esimerkiksi kodin ulkopuolella tai aikuisten joutuessa keskittymään muihin asioihin). Ideana on tällöin, että vaippa on mahdollisimman paljon kuivana ja käytössä lähinnä varmuuden vuoksi.
Vaippojen käytön hyödyt ja haitat
Aikuisen näkökulmasta toimivan viestintäyhteyden a ja o on molemminpuolinen rentous. Jos aikuinen ei kykene suhtautumaan rennosti, koska vaipan ulkopuolelle tulevien pissavahinkojen sotkuisuus nostattaa stressitasoa,
vaipat voivat olla olennainen rentouttava apuväline. Näissä tilanteissa vaippa on selkeästi hyötykapistus. Toisaalta, kun vaippa on käytössä, pissattamatta jättäminen on helpompaa. Aikuisen on helpompi antaa itsekkyydelleen ja laiskuudelleen valtaa ja olla vastaamatta vauvansa viesteihin. Bauer
kertoo hauskasti kirjassaan siitä, kuinka kerta kaikkisen vastustamattoman
houkuttelevalta tuntui vaipattomuuskirjan kirjoittamisen jatkaminen, kun
oli päässyt hyvään vauhtiin. Tuolloin keskeyttäminen ja pissahätäisen lapsen tarpeisiin vastaaminen tuntui ärsyttävältä, kunnes hän pysähtyi nauramaan sille ironialle, ettei meinaa malttaa vastata lapsensa viesteihin kirjoittaessaan siitä, kuinka tärkeää niihin on vastata nopeasti. Tämä on tuttu kuvio
myös allekirjoittaneelle.
Lapsen näkökulmasta tuntemukseltaan ihoa vasten kuiva kangasvaippa ei
olennaisesti eroa puhtaista vaatteista. Vaippa kylläkin tekee jalkojen väliin
133
liikkumista haittaavan ja pelkkiin pöksyihin verrattuna huomattavan möykyn, jota ilman on mukavampi ja vapaampi olla. Vaippa on myös niin paksu, että se estää lasta tunnustelemasta itseään vaipan alta, minkä huomaa
usein vaipallisilla vauvoilla ilmakylpyjen aikana ilmenevästä suuresta kiinnostuksesta tuota yleensä peitettynä olevaa aluetta kohtaan. Likainen vaippa
tietysti tuntuu ikävältä ja aiheuttaa suurta rasitusta vaippa-alueen iholle.
Iho-ihokontaktin tärkeyteen lapsen motorisessa ja psykologisessa kehityksessä uskovat ihmiset, kuten Ingrid Bauer, korostavat sitä miten vaippa
peittää suuren osan etenkin vastasyntyneen kehoa eikä kokovartaloihokontakti äitiin ole tuolloin mahdollinen. Jos siis käyttää vaippoja, voi lapsen kehonkuvan, tuntoaistin ja liikemotoriikan kehittymisen hyväksi järjestää vauvan kanssa päivittäin tilanteita, joissa ollaan kokovartaloihokontaktissa. Esimerkiksi vauvahierontahetket ja kenguruhoidot aikuisen vaatteiden alla tai
alasti kantoliinassa voivat tarjota noita mahdollisuuksia.
Jos vaipat, niin millaiset vaipat ja miten käytettynä?
Jos vaippoja kuitenkin käytetään, jälleen päädymme pohtimaan koulukuntaeroja. Ensinnäkin kumpia käyttää, kestovaippoja vai kertakäyttövaippoja ja
pitääkö vaipan mennä pissatessa märäksi vai vauvan ihon eduksi pysyä
mahdollisimman kuivana?
Jos kyse on jo vaippaa vessana käyttämään oppineesta vanhemmasta vauvasta, joka on menettänyt tietoisuutensa ruumiintoiminnoistaan vastaus on
selkeästi: märäksi pitää mennä. Märkyys kertoo tuolloin lapselle mahdollisimman heti, että pissa tuli. Märkä vaippa myös tuntuu epämiellyttävältä ja
motivoi viestimään vessahädästä, jotta vaippa ei kastuisi. Vaipallisten vauvojenkin hoitajat voivat vahvistaa sen, että useimmat lapset kyllä viestivät
viimeistään tarpeestaan saada kuiva vaippa. Kestovaipat ovat tuolloin kertakäyttöisiä parempia, tai jos välttämättä haluaa tai tarvitsee käyttää kertakäyttöisiä, kannattaa laittaa jokin kangas- tai paperilätyskä pinnalle, jotta pissatessa tulisi märkyyden tunne.
Toisaalta, kuten eräs perinteistä pottaharjoittelua puolitoistavuotiaan kestovaipatetun pojan kanssa tehnyt äiti kerran mietti kanssani, jos lapsi on tottunut märkyyteen päivittäin usein toistuvana tilana, hän ei myöskään ole
moksiskaan housuihin tulevasta pissavahingosta eikä siksi välitä viestiä pis134
sahädästäänkään. Tuolloin kuivuus pitäisi saada perusolotilaksi, johon pissavahinko housuihin tekee selvän poikkeuksen.
Kuivuus on myös ihoystävällistä ja rauhoittavaa. Jos kyse on jo selvästi vvv:
n idean sisäistäneestä, vessahätänsä varsin selvästi tiedostavasta ja viestivästä vauvasta, pitää märkyys periaatteessa huolen siitä, että motivaatio viestiä
hätänsä säilyy ja vauva ei pissaa huomaamattaan. Toisaalta kuitenkin tilanteissa, joissa vaippaa käytetään varmuusvälineenä, kun vessaan pääsy ei ole
välttämättä tarjottavissa vauvalle riittävän nopeasti (esimerkiksi eri kulkuvälineissä matkustettaessa), vaipan kuivana pysyminen on eduksi vauvan iholle ja voi välttää tyytymättömyyskohtaukselta, jos myöskään vaipanvaihto ei
ole tehtävissä välittömästi. Sama kuivuusetu koskee yövaippojakin. Itselläni
oli suuria vaikeuksia sietää ajatusta, että vauvani joutuu olemaan selvästi
märkäpintaisessa vaipassa ja käytin siksi hyvin usein kodin ulkopuolella liikkuessa kuivaliinapintaisia kestovaippoja tai lisäsin erillisen kuivaliinan. Joskus, kun tiesin vaipanvaihtovälin todella venyvän, olen käyttänyt myös kertakäyttövaippoja niiden paremman kuivuusominaisuuden vuoksi.
Vielä yksi tärkeä näkökulma vaippojen valintaan on se, että vessahätäviestintää vahvistaakseen aikuisen olisi hyvä pystyä niin usein kuin mahdollista
tiedostamaan nopeasti vauvansa pissanneen ja tuoda tämä vauvalleen esille
suhistelemalla ja sanomalla "sinullapa tuli pissa". Tällöin käyttökelpoisin
vaippa on sellainen, josta näkee heti pissan tulevan tai tulleen. Kertakäyttövaipoista ja kosteussuojakankaalla päällystetyistä kestovaipoista ei pissantuloa näe. Villahousut kosteussuojana peittävät visuaalisesti, mutta lämmöntunne kertoo kyllä sylissä olevan vauvan pissaavan. Kätevin vaihtoehto
etenkin kotikäyttöön on tässä mielessä harso tai kankainen sisävaippa ilman
kuorta.
Tämän pissaamisen heti havaitsemisen ilmakylpyjen aikana voi hoitaa paikkoja sotkematta myös niin sanotuilla avovaipoilla. Esimerkiksi sylissä, kantoliinassa, lattialla, leikkimatolla, sängyllä, Bumbo-tuolissa ja syöttötuolissa
voi vauva tällöin oleskella joko pylly paljaana tai pelkissä pöksyissä. Avovaippa tehdään niin, että alimpana kerroksena on kosteussuoja. Se voi olla
pala muovifroteeta, kestovaippohin tarkoitettua PUL-kangasta tai villaa esimerkiksi viltin, hahtuvaimun tai huovuttuneesta vanhasta villapaidasta leikatun suikaleen muodossa. Ei tarvitse olla taitava neuloja tehdäkseen
hahtuvalangasta paksuilla puikoilla eri käyttötarkoituksiin sopivan kokoisia
ainaoikein-neuleisia suorakaiteen muotoisia lappusia. Kosteussuojan päällä
vauvan ihoa vasten on imuosa. Tämä voi olla joko sideharsoa, froteepyyhe
135
tai sisävaippa, mitä nyt sattuu olemaan lähinnä käsillä ja puhtaana. Pienellä
tyttövauvalla vaaleasta harsosta ei kyllä aina helposti vain katsomalla huomaa pissan tulleen.
Riisumisen ja potatuksilla tiheästi käymisen suhteen optimaalinen vaippa
on sellainen, jonka aikuinen saa nopeasti pois vessamahdollisuuden vessahätäiselle vauvalle tarjotessaan. Kyse on paljolti makuasioista, mutta ainakaan vaippaviritelmät, joissa tarvitaan paljon asettelua, monta kerrosta ja
vauvan kärsivällisyyttä, eivät ole ehkä parhaita. Harsojen taittelu sisävaipoiksi, tiukat villahousut kuorina ja erilliset sisä- ja kuorivaipat saavat ehkä eniten aikaan hermoilua ja pissatushalukkuuden vähentymistä. Nopeimmin pois ja takaisin saa puettua pelkän tarroilla tai neppareilla kiinnitettävän
vaipan tai sitten housumallisen vaipan, jos vauva ei hirveästi potki. Vvv:n
yleistyessä kaupallisia ratkaisujakin yhdellä kädellä avattavien vaippojen
muodossa lienee tulossa markkinoille yhä lisää.
Kun vvv-vauvan kanssa yleensä päädytään melko pian tilanteeseen, että
vaippa vaihdetaan käytännössä joka pissan jälkeen eli samaan vaippaan ei
tule lähes koskaan yhtä useampaa pissaa, tämä kannattaa ottaa huomioon
vaippavalinnassa. Kestovaippojen kanssa tämä imukyvyn ja vaippapaketin
koon muokkaaminen on helpointa. Harjoitteluhousuja on saatavilla hyvinkin pienikokoisia, ja taskuvaippa ohuella imulla vastaa käytännössä harkkahousuja. Sisävaippojen kohdallakin käytännöllisimpiä ovat tasku- ja täyttömahdollisuudella varustetut vaipat, joissa ei ole kiinteästi kovin paksua imukerrosta. Kun kakat alkavat tulla pääsääntöisesti muualle kuin vaippaan, ei
vuotoja tarvitse paljoa pelätä ja voi valita malleja, jotka eivät purista paljoa
reisistä ja jättää vaipan miellyttävän löysälle mahan ympäriltäkin. Hyöty on
myös suuri pyykin ja mukana kannettavien vaihtovaippojen tilavuuden suhteen - huteja kestää paremmin, kun pyykkikori ei täyty niin nopeasti!
Vaatetus
Vaipattoman tai vessassa usein käyvän vauvan vaatetustarpeet ovat kovin
erilaisia kuin tavallisen vauvan. Tässä muutama käytännön vinkki tyttäreni
kanssa kokeilemistani sekä Christine Gross-Lohin kirjassa The Diaper Free
Baby mainittuja:
136
Jos vaippa ei ole käytössä:
• pylly paljaana ilmakylpyjä varten harso pyllyn alle (tai sylin tai kantoliinan
tms. suojaksi), & säärystimet/korkeavartiset sukat & body auki tai pitkähelmainen paita
• kiinalaismallisia halkiohousuja, joissa kyykistyessä iho keskeltä paljaana,
myy mm. Myllymuksut
• kunnon pino käytettyjä puolipotkuhousuja tai trikoohousuja, joita saa
mennä päivän aikana pyykkiin useammatkin
• muovifroteet, hahtuvapeitteet, villaviltit tai tähän tarkoitukseen valmistetut avovaipat vaipattoman oleskelun ajaksi (lattialle, sängylle, sohvalle,
aikuisen syliin, sitteriin)
Jos vaippa on käytössä:
• kotona pelkkä vaippa & säärystimet/korkeavartiset sukat & body auki tai
pitkähelmainen paita
• reissussa housut, body ja helposti riisuttava ja puettava vaippa
(kestovaipoista all-in-one- ja taskuvaipat)
• Villa- ja toppavaatteissakin mieluummin paita-housut-yhdistelmiä kuin
haalareita
Vältä näitä tai ainakin varaa lisäkärsivällisyyttä:
• nyhrättävät napit ja nyörit, etenkin potkuhousuissa ja haalareiss
• kokohaalarit (vaikka saisi alaosasta auki, roikkuvat lahkeet tiellä pissatettaessa ja hitaita pukea ja riisua)
Vvv kodin ulkopuolella
Kuten Ingrid Bauerin Diaper Free-kirjassa ja Christine Gross-Lohin The
Diaper Free Baby-kirjassa tuodaan esille, vessahätäviestintää voi harjoittaa
valikoidusti perheen maun mukaan. On siis mahdollista esimerkiksi pitää
lasta vaipattomana tai pissattaa häntä vain kotona, tai kotonakin vain tietyissä tiloissa oleskellessa. Gross-Lohin termein voi siis käyttää osittaisvvv:
tä niin, että vauva on kodin ulkopuolella vaipoissa.
Jos kuitenkin haluat jatkaa viestintää myös reissun päällä, sekin on hyvinkin
mahdollista! Itse olen tyttäreni kanssa viestinyt vessahädästä ja tarjonnut
137
mahdollisuuden pissata muualle kuin vaippaan kahviloissa, ravintoloissa,
ostoskeskuksissa, vauvakerhossa, imetystukiryhmässä, sukulaisvierailuilla,
ystävien luona, mummun mökillä, junassa, omassa autossa, huoltoasemilla,
Prismassa, pusikkoon luonnonhelmassa, kotikaupungissa, muualla Suomessa ja vaikka missä. Yleisin pissatustapa on tällöin vessan lavuaarin päällä
klassisessa asennossa pidellen. Invavessat ja vauvanhoitohuoneet ovat kätevimpiä, aivan kuten vaipanvaihdonkin kanssa. Olen myös kuskannut mukana pidemmillä auto- ja junamatkoilla pientä sylipottaa eli muovista kaupan
hillopurnukkaa. Siitä saa kätevästi kannen kiinni, kunnes sen pääsee pesemään. Pottaa olemme myös kuljettaneet mukana tarpeen mukaan. Yleensä
kuitenkin olemme pyytäneet sukulaisilta ja ystäviltä lupaa käyttää lavuaaria
vessana tai jos kyse on läheisestä ihmisestä, siivousämpäriä pissatuspaikaksi.
Bauer kertoo kirjassaan omista kokemuksistaan esimerkiksi pitkillä lennoilla, ostoskeskuksissa ja monissa muissa paikoissa, että kyllähän vauvan pissalla käyttäminen käy siinä missä taaperon tai leikki-ikäisenkin ja jos vessaa
ei esimerkiksi isosta kaupasta löydy, kannattaa sellaisen järjestämistä asiakkaille ehdottaa. Bauer myös kertoo aina tuovansa lapselleen esille, että on
tunnistanut hänen pissahätäviestintänsä ja jos ei muu ole mahdollista, suhistelee vauvalle vaippaan pissaamisen aikana ja siihen kehottamiseksi.
Gross-Loh kertoo vastavaa ja mainitsee Potty Bowl -nimisen amerikkalaistuotteen, joka on pieneen tilaan mahtuva potta. Niitä voi tilata yhdysvaltalaisesta ECStore.com-nettikaupasta.
Bauer myös kertoo vauvojensa osoittaneen hämmästyttävää pidätyskykyä
ymmärtäessään, että vessapaikkaa yritetään löytää. Itse voin kertoa, että vauvani kolmikuisena pidätti yli kymmenen minuuttia autossa herättyään
odottaessaan, että pysähdymme seuraavalle huoltoasemalle. Olin menossa
vain vaihtamaan häneltä vaippaa, kun järkytyksekseni huomasin, että vaippa
on kuiva, rakko pullottaa valtavasti ja tyttö vain hymyillen odottaa, että pitelen häntä lavuaarin päällä, ja sitten hän roiskautti komeat pissat. Tyttäreni
oli tuolloin ennen heräämistään nukkunut lähes kolmen tunnin aamupäiväunet kauppareissun ja 90 kilometrin ajomatkan aikana. Vauvani myös
tuntui jo tuossa iässä ymmärtävän, kun hoen hänelle vessaa etsiessäni ja riisuessani "älä vielä pissaa, älä vielä pissaa, äiti etsii vessaa".
138
Vaipatta pitäminen vaatii rohkeutta
Aivan samoin kuin perinteisen pottaharjoittelun kanssa taaperolla, myös
vessahätäviestijävauvan pitäminen vaipattomana kodin ulkopuolella on aina
jännittävä tilanne. Se, että viestii vauvan kanssa vessahädästä ei tarvitse tarkoittaa, etteikö vaippaakin käytettäisi. Sekä Bauer että Gross-Loh korostavat, että vaippa on apuväline, jota voi ja saa käyttää. Jos tilanne aiheuttaa
stressiä tai vessaanpääsy ei ole mahdollista, vaipan käyttö voi olla parempi
vaihtoehto. Ei siis ole pakko mennä sukulaistädin 80-vuotissynttäreille jännittämään, kenen syliin se pissavahinko tulee! Vierailuilla kannattaa myös
olla erityisen varovainen suojatessaan vaatteita, lattiaa, sohvia ja sänkyjä
käyttäen vaikkapa PUL-kangasta tai tiivistä villaa suojana vauvan alla. Mitä
isommaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmän ihmettelyä vaipattomuus tuottaa.
Yleensä potalla istuvaa lasta ei enää oudoksuta, korkeintaan ihastellaan varhaista aloitusta.
Yövaipattomuus
On söpö, kerta kaikkiaan suloinen näkymä, kun parikuinen pikkuihminen
nukkuu ilman vaippaa, pystyy kääntämään kylkeä ja nukkumaan kyljellään
miellyttävän näköisessä asennossa. Juuri öisin, nukkuma-asennoissa vaippojen (etenkin kestovaippojen) epäergonomisuus ja tuntikausia saman vaipan
päälläolon epämiellyttävyys nousevat esiin. Olisi se niin ihanaa, jos vauvat
voisivat nukkua pitkiä öitä vaipoista vapaana!
Mihin pissat sitten yöllä menevät, jos eivät vaippaan? Kirjoissa korostetaan
sitä, kuinka vauvat eivät yleensä pissaa syvässä unessa. Eivät niin, mutta
monet vauvat kyllä pissaavat tullessaan kevyempään uneen, siis siihen samaan tilaan kuin rintaa yöllä hamutessaan. Yökakkoja ja -pissoja pienille
vauvoille siis tulee, vähitellen vähenevässä määrin. Seuraavassa esitellään
erilaisia yövaipattomuusvaihtoehtoja.
139
Avovaipat
Avovaippailu toimii hyvin vastasyntyneen kanssa, mutta heikommin isommalla vauvalla, joka jo liikkuu enemmän ja pissaa suurempia määriä kerrallaan. Vauvalle on miellyttävämpi ja pienempi operaatio harson tai alustan
vaihtaminen pyllyn alta kuin kokonainen vaipanvaihto. Markkinoilla on
nukkuma- ja oleskelualustoiksi tarkoitettuja pestäviä avovaippoja, joissa on
all-in-one-kestovaippojen tapaan kuivaliina-, imu- ja kosteussuojakerrokset.
Itse olen kehitellyt niin sanotun avovaippatilkkutäkin, eli tehnyt isoon kosteussuojakangaspalaan tarroista ruudukon ja sitten 25 cm x 25 cm froteetilkkuja, joissa on tarrat nurkissa. Pissa-, pulautus- tai muun tahran tullessa
ei sitten tarvitse pestä koko täkkiä, vaan vaihtaa vain likaantuneet tilkut.
Nukkuma-alustana nämä eivät kyllä ole maailman miellyttävimpiä, koska
tilkkujen reunat ovat aina hieman epätasaisesti.
Vauvan sängyn tai perhepedin osan, jossa vauva nukkuu voi myös kotikonstein muuttaa avovaipaksi. Ingrid Bauer kertoo kirjassaan nukuttaneensa
vastasyntyneenä vauvaansa lampaantaljan päällä harsoihin ja flanelleihin
käärittynä, vaihtaen ne monta kertaa yössä puhtaisiin. Itse olen tehnyt vastaavaa, tyttöni on nukkunut noin kaksikuisena peppu paljaana paidassa ja
säärystimissä kosteussuojan ja harsojen päällä. Kosteussuojana voi käyttää
vaikka muovifroteeta tai hengittävämpinä vaihtoehtoina hahtuvavillavilttiä
tai pul-kangasta eli kestovaippojen kosteussuojakangasta. Peittona kannattaa käyttää joko lämmintä villa- tai hahtuvapeittoa tai kosteutta
hylkivää fleecepäällysteistä peittoa, joka on helppo pestä usein. Jos pissaa
on päätynyt villapeitollekin, se on helppo imeyttää yöllä harsoon ja huoltaa
päivisin tuulettamalla, kuten villavaippahousut. Isomman lapsen kanssa helpointa lienee se, että on kaksi villavilttiä, jotta voi vaihtaa kuivaan ja laittaa
toisen tuulettumaan.
Yöpissatukset
Vauvaa voi toki pissattaa öisinkin. Aivan samoin kuin äiti voi perhepedissä
helposti havahtua lapsen nälkäiseen kiemurteluun ja puoliunessa tarjota tissiä, samoin myös lapsensa uniseen pissahätäviestintään kyllä oppii herää140
mään. Voi pitää sängyn vieressä ämpäriä tai sylipottaa tai kantaa lapsen vessaan. Jotkut lapset pystyy käyttämään pissalla ilman, että he heräävät. Isomman lapsen kanssa, kun tämä toistuu ehkä vain kerran, pari yössä, yöpissattaminen ei ole välttämättä edes kohtuuttoman väsyttävää. Tärkeitä nyrkkisääntöjä ovat australialaiselta vvv-nettisivustolta löytyvät vinkit:
1) tarjoa aina ensin rintaa, sitten vasta pissatusta ja 2) nouse itse ensin istumaan ja ota lapsi syliin vasta sitten. Jos nousee pissattamaan nälkäistä puoliunessa olijaa retkutellen häntä hankalassa asennossa ylös kömpiessään,
seurauksena on todennäköisesti itkuprotesti ja kunnon herääminen.
Yörytmien mukainen osittaisyövaipattomuus
Kuten päivisin, myös öisin lapsensa pissarytmit voi oppia tuntemaan ja valita sen mukaan vaipattomat ajankohdat. Voi siis antaa lapsen nukkua ilman
vaippaa sen osan yöstä, jolloin hän yleensä nukkuu syviten ja pissaa vähiten
(usein sama osa yöstä, jolloin hän myös syö vähiten). Vaipan voi sitten laittaa tiheämmän pissaamisosan ajalle yöllä. Kirjoissa usein mainitaan esimerkkinä, että lapsi pissaa alkuyöstä, esimerkiksi puolenyön aikaan ja on
loppuyön pissaamatta. Oman tyttöni yöpissarytmit ovat päinvastaisia: hän
nukkuu ilta- ja keskiyöllä pissaamatta monta tuntia jopa niin, että ensimmäisten kuuden tunnin aikana tulee vain yksi pissa, jos sitäkään. Tämän jälkeen alkaa paljon tiheämmän pissaamisen vaihe. Tällöin voi esimerkiksi
avovaippailla alkuyön ja itse nukkumaan tullessaan tai joskus aamuyöllä laittaa vaipan.
Yövaipattomuuden haasteita
Sen lisäksi, että yövaipattomuutta harkitessa mietitään millaisella vaippa-,
avovaippa- tai asuviritelmällä ja millaiseen astiaan yöpissatukset hoidetaan,
yövaipattomuudessa on muitakin haasteita, jotka kannattaa harkita tarkkaan
etukäteen. Ennen kaikkea huomioon on otettava unentarpeen täyttyminen
ja sekä vanhempien että vauvan nukkumistottumukset.
Monissa perheissä vvv rajoitetaan päiväsaikaan, koska mahdollisimman pit141
kiä eheitä unijaksoja pidetään vaipattomuutta tärkeämpänä asiana. Etenkin
monilapsisissa perheissä ja työssäkäyvien tai herkkäunisten vanhempien
kohdalla yölliset pissatukset voivat olla liian suuri rasite. Jos lapsi nukkuu
rauhallisesti vaipasta huolimatta eikä enää herää syömään montaa kertaa
yössä, yövaipan kanssa voi saada paremmat unet. Toisaalta, jotkut lapset
nukkuvat levottomasti vaipan kanssa ja heräilevät lopulta vähemmän, kun
saavat potatusmahdollisuuden yönkin aikana.
Aina yöpissatukset eivät ole myöskään vauvan tahdon ja edun mukaisia.
Jotkut lapset pystyvät pissaamaan astiaan puoliunessa häiriintymättä koko
prosessista lainkaan. Toiset lapset kuitenkin heräävät pissatukseen täysin,
mikä voi olla suuri haitta sekä lapselle että uudelleennukutusprosessiin joutuvalle vanhemmalle. On myös vaiheita, joissa lapsi - kuten oma vauvani
puolivuotiaasta lähtien - alkaa protestoida yöpissatuksia ja kieltäytyy pissaamasta. Ehkä lasta ärsyttää lämpimästä sängystä poisnostelu, ehkä tarjottu
pissatusasento tai -paikka. Joskus ongelma ratkeaa muuttamalla yöpissatusolosuhteita tai pitämällä jonkin aikaa yövaippoja. Yleensä sujuvimmat yövaipattomuustarinat liittyvät vauvoihin, jotka ovat olleet yövaipattomia syntymästään saakka.
Päiväunipissatukset
Silloin tällöin kastuva vaippa ei ole mikään kauhistus, ja on täysin perhekohtainen valinta, pyritäänkö vauvan päiväunien aikana mahdollisesti näyttämiin vessahätäviesteihin reagoimaan, vaan annetaanko pissan tulla vaippaan tai avovaipalle. Jotkut vauvat, etenkin täys-vvv:n kanssa kuivuuden
tunteeseen tottunet, voivat olla niin herkkiä, että heräävät päiväuniltaan kokonaan, jos pissa tulee vaippaan. Unissaan tai puoliunissaan vessatettuna he
kuitenkin saattavat jatkaa onnellisesti uniaan ainakin yhden unisyklin verran. Siksi tässä alaluvussa annetaan käytännön ohjeita niille vanhemmille,
jotka haluavat kokeilla vessatuksia myös päiväunien aikana.
142
Miten nukuttaa päiväunille niin, että ehtii vastata vessaviesteihin ajoissa?
Jos haluaa nukuttaa vauvaansa ilman vaippaa tai vaipan kuivana pitäen sekä
unien aikana että heräämisen jälkeen, kannattaa miettiä missä ja miten vauvansa päiväunille laittaa. Vastasyntyneellä aika heräämisestä pissaamiseen
on erittäin lyhyt, joten reaktioaikaa vanhemmalle riittää vain, jos vauva nukkuu lähellä. Isompi lapsi oppii vähitellen odottamaan pissatusta heräämisen
jälkeen eikä pissaaminen muutenkaan useimmilla tapahdu heti herätessä.
Yksi pottalakon alalaji on kyllä se, että yleensä pidättävä lapsi antaa tulla
vaan heti herätessä, ja tämä voi myös tapahtua vahingossa, jos nukahtaminen on tapahtunut jo valmiiksi täydellä rakolla. Kannattaakin pyrkiä tarjoamaan potatusmahdollisuus ennen nukuttamista.
Käytännössä parhaita päiväunille nukuttamistapoja ovat kantoliinassa nukuttaminen ja samassa huoneessa nukuttaminen. William Searsin the Baby
Sleep Book -unikirjassa suositellaan kaikille äideille, että kannattaa nukkua/
levätä/lukea/muuten oleskella rauhallisesti vauvansa mukana päiväuniajan.
Tässä tulee moninkertainen hyöty: äitikin muistaa levätä tai rentoutua, lapsen uniaika pitenee ja vvv helpottuu. Toki on mahdollista nukuttaa esimerkiksi perinteisesti vaunuissa ja vain olla valmiina toimimaan nopeasti vauvan herättyä, joko potatuksen tai vaipanvaihdon kanssa.
Unessa olijan vessahätäviestit
Nukkuvan lapsen vessahädän tunnistaminen on oma taiteenlajinsa, koska
useimmiten viestit ovat selvempiä hereillä ollessa. Poikavauvoilla pieni
erektio ja tyttövauvoilla rakon pullotus ovat nukkuessakin toimivia merkkejä, jos ne saa herättämättä tarkistettua. Yleensä vauvat myös kiemurtelevat
tai ääntelevät, joskin nämä merkit voivat olla hyvin pieniä ja hienovaraisia.
Toisaalta isompi lapsi saattaa jopa unissaan nousta ylös ja kiivetä vanhempansa päälle pissahädän takia! Joka tapauksessa voi pitää nyrkkisääntönä,
että etenkin pientä vauvaa pissattaa aina unen keventyessä tai herätessä.
143
Erityistä huomioitavaa kesken unien pissatettaessa
Samat haasteet kuin yöpissatuksissa pätevät tietysti myös näihin päiväunien
keskellä pissatuksiin. Vaatii harjoittelua tehdä pissatus käytännössä niin, ettei lapsi herää mihinkään ääniin tai liian äkillisiin liikkeisiin siirtäessä. Hyvä
perusvinkki esimerkiksi sängystä ottaessa on asettaa mahdollisuuksien mukaan itsensä ensin vaikka sängyn laidalla olevan astian ääreen ja nostaa vauva siitä - ei siis niin, että ottaa vauvan makuultaan syliin ja ponnistaa sitten
koko paketin pystyyn. Vaatetus ja vaipatus kannattaa myös tehdä mahdollisimman helposti riisuttavaksi, jottei vauva herää siihen.
Huomioida kannattaa myös vauvan nälkä rinnakkaisena tai vaihtoehtoisena
unen kevenemisen tai heräämisen syynä - jos pissatat imetettävää vauvaa,
tee aina ensin "tissitesti" - tarjoa ensin ja jos mahdollista, samanaikaisesti
pissatuksen kanssa rintaa suuhun. Joskus pelkkä tissi riittää nukuttamaan
uudelleen, eikä pissatusta tarvitakaan.
Päiväunipissatuksiin pätee sama kuin yöpissatuksiin: kannattaa harkita
oman vauvansa temperamentin ja mieltymysten mukaan, pyrkiikö edes pissatuksiin kesken unien. Vauvan kasvaessa pidätyskyky paranee niin, ettei
kesken unien pissatuksille ole tarvetta – ja lapsi voi suuttua uniensa häiritsemisestä!
Tyypillisimmät kompastuskivet: pottalakkojen monet muodot
Viestimislakot
Se, miten kirjallisuudessa ja varmasti foorumeillakin yleensä ymmärretään
pottalakot, on vauvan viestimisen loppumiseksi ja etenkin pissojen tuloksi
varoittamatta mihin ja milloin vaan. Näihin pottalakkoihin syynä voi olla
esimerkiksi se, ettei lapsi leikkimis- ja liikkumisinnokkuudeltaan huomaa
viestittää hätäänsä, mikä on erityisen tyypillistä suurissa kehitysharppauksissa. Eihän juuri ryömimään, konttamaan tai kävelemään oppinut voi ehtiä
joka pissaa ilmoittaa, kun on koko ihana ympäristö tutkittavana! Tästä vaiheesta ei tarvitse huolestua, vaan vessahätäviestintää voi jatkaa enemmän
rytmeihin ja rutiinipissatuksiin luottaen. Liikkeelle lähtevä vauva, jonka
144
kanssa on vessahätäviestitty jo pidempään, pysyy kyllä tietoisena ruumiintoiminnoistaan ja osaa pissata tietoisesti, vaikka pottapissat harvenisivat esimerkiksi vain aikuisen ehdottamiin heräämis- ja ruoan jälkeisiin potatuksiin.
Toinen yleinen pissojen yhtäkkisten lirahtelujen syy ovat terveysongelmat.
Näistä yleisimpiä ovat ummetus, jonka vuoksi rakon tilavuus on suolen painamana tilapäisesti pienentynyt ja pissoja lirahtaa helposti sekä ripuli, jonka
vuoksi kakka tulee yllättävästi. Myös allergiat saattavat aiheuttaa tiheää virtsaamista ja joko ummetusta tai ripulia. Tietyt ruoka-aineet, kuten vesimeloni ja mansikat, myös ovat diureettisia ja voivat aiheuttaa yllättävän tiheää
virtsaamista.
Viestimislakko voi myös johtua luottamuksen menettämisestä: vauva antaa
tulla vaippaan, koska viesteihin ei ole reagoitu. Myös stressaavat elämäntilanteet, kuten muutto, päivähoitoon lähtö tai ongelmat kotona (esimerkiksi
vanhempien ero tai jatkuva riitely) voivat aiheuttaa viestimislakon. Reissatessa viestimislakko voi myös iskeä, jos lapsi joutuu olemaan kotioloja selvästi enemmän vaipoissa tai vieraat vessat ujostuttavat.
Pissaamislakot
Toinen lakon muoto on lapsen kieltäytyminen pissatuksesta, vaikka on
viestinyt vessahätää. Tämä lakon muoto on helppo sekoittaa siihen, että aikuinen on lukenut viestit väärin eikä lasta pissatakaan. Voi kuitenkin tulla
myös tilanteita, joissa vessahätämerkit ovat päivänselviä, ajoituksen puolestakin lapsella kaiken järjen mukaan on pissahätä ja vieläpä rakkokin pullottaa, mutta lapsi ei siltikään pissaa tarjotessa mahdollisuutta. Näissä pissaamislakoissa vauvat saattavat näyttää ilmiömäistä pidätyskykyä odottaessaan
haluamaansa pissaamistilannetta! Pissaamislakkotilanteissa lapsi tyypillisesti
esimerkiksi jännittää itseään tikkusuoraksi ns. klassisesta asennosta tai pyrkii pois potalta tai wc-pytyltä. Tätä kieltäytymistä pitää kunnioittaa, vaikka
vanhemmasta voi tuntua hyvin turhauttavalta, kun vauva heti tarjotun mahdollisuuden jälkeen pissaakin vaippaan tai ei-toivottuun paikkaan. Useammin kuin kerran on itselläkin tullut sanottua vauvalle: "No miksi sinä kultapieni nyt vasta pissasit, kun äiti juuri pissatti sinua?".
Ei ole pakko lopettaa pissaamismahdollisuuden tarjoamista lapsen kieltäytymiseen, vaan kannattaa vaihtaa pissaamisolosuhteita. Siis esimerkiksi tarjota
lavuaarille pissatuksen sijasta pottaa tai vaihtaa pissattajaa (kts. alla valikoi145
vista lakoista). Pääasiallinen syy pissaamislakkoon lienee se, ettei lapsi pysty
rentoutumaan tarpeeksi pissatakseen tai kakatakseen.
Pissaamislakon syitä on paljon, tässä listaa mahdollisista syistä
• vauvalla on mahakipu/kakka hukassa, eli linkkuasento on siksi epämiellyttävä ja vauva turhautunut
• vauvalla on epämiellyttävä tai kömpelö käsittelykokemus tuoreena mielessä (pyyhitty, nosteltu, käännelty, pesty jne. vauvan epämiellyttäväksi
kokemalla tavalla)
• vaippa-alueen iho on huonossa kunnossa ja kirvelevä
• vauva haluaa tissille, eikä pissille, tai haluaa lyhyen tissihörpyn, jotta kakka tulisi
• vauva haluaa istuma-asentoon pissalle, esim. potalle tai wc-istuimen pienentimelle
• taapero haluaa pissalle kuin aikuiset, eli potan sijasta pöntölle (wcistuimen pienentimelle)
• vanhempi on kireä, jännittynyt, stressaantunut, kiireessä, epäuskossa koko vvv:n suhteen (lihakset kovina, painostaa lasta tajuamattaan)
• ympäristössä on liikaa hälyä, häiriötekijöitä, kiinnostavia virikkeitä tai katselijoita ympärillä
• pahanhajuinen lavuaari, potta, pönttö, ämpäri tms. astia, johon pissatetaan
• vessassa liian kylmä ja pylly paljaana olo epämiellyttävää
Valikoivat pissaamislakot
Lapsen kieltäytyminen tarjotusta mahdollisuudesta voi myös kohdistua vain
tietynlaisiin potatustilanteisiin.
Asentovalikoinnin puolesta jakaisin oman lapseni "fanituskausien" perusteella potatukset neljään ryhmään: linkkuasennot, istuma-asennot, makaavat
asennot ja seisoma-asennot. Yleensä on niin, että jos kelpaa klassinen asento seisoen lavuaarin yllä, se kelpaa myös istuen yhdessä pöntöllä tai aikuisen
istuessa sohvan tai sängyn reunalla pidellen lasta ämpärin tai muun astian
päällä. Samoin yleensä jos kelpaa potta, kelpaa myös wc-pytyn pienentimellä istuminen. Toisinaan on myös hetkiä, jolloin pissaamisen vaatima ren146
toutuminen onnistuu vain selällään maaten (harsoon, vaippaan tai pestävälle alustalle kuten lattialle). Isompana taas tulee vaiheita, jolloin on saatava
pissata seisaaltaan niin, että syntyy kunnon kaari ja iso lammikko, ja tämä
vaihe ei rajoitu vain poikalapsiin!
Valikoiminen voi etenkin isommalla lapsella myös kohdistua johonkin tiettyyn paikkaan tai astiaan, kuten perinteistä pottaharjoittelua käyttäneet vanhemmat hyvin voivat kertoa. Kausittain jokin tietty potta voi esimerkiksi
olla ainoa, joka kelpaa tai sitten pitää saada ehdottomasti istua pöntöllä, kuten isommat ihmiset. Joku tietty paikka tai astia voi olla boikotissa, meillä
esimerkiksi on ollut kausia, jolloin sängyn vieressä ämpärin päällä linkkuasennossa voi pissata vain öisin, mutta ei päivisin.
Muita valikoimisperusteita voi olla vuorokaudenaika (esimerkiksi vain päivisin tai vain öisin pidettävä lakko) tai pissattaja eli tehdään vain isän tai äidin pissattaessa. Myös paikka voi olla lakon kohteena, esimerkiksi vain vessa kelpaa tai vain kotona voi pissata. Joillain lapsilla tällaista paikkavalikointia ei kyllä voi enää nimittää edes lakoksi, vaan vvv rajoittuu ylipäätään kokonaan vaikkapa vain kotiin, koska kaikkialla muualla pelottaa ja vierastuttaa liikaa rentoutumiseen. Tämä on normaalia eikä haittaa, vaikka tietyissä
olosuhteissa aina turvaudutaan vaippaan. Kaiken kaikkiaankin lakkojen
kanssa auttaa rento asenne: ”Ai jaa, nytkö ei huvita, no joku toinen kerta
sitten”
Tyypillisimmät kompastuskivet: turhautuminen haasteena
Miksei viestintä ja pissatustiheys voi edetä tasaisella rytmillä kohti pottakuivuutta?
Aivan kuten vauvan kehitys esimerkiksi motorisella ja kielellisellä tasolla,
myöskään vvv ei etene tasaisesti, vaan takapakkien ja kehitysharppausten
kautta aaltoliikkeenä. Lapsi voi oppia konttamaan, mutta stressin, kipeänä
olon, elämänmuutoksen, matkustelun tai jonkin nopean kehitysharppauksen seurauksena hän voi hetkellisesti palata ryömimään. Vastaavalla tavalla
147
myös jämptisti ja selvästi vessahätänsä viestivä lapsi voi yhtäkkiä varoittamatta lirauttaa kolmet pissat äitinsä päälle saman päivän aikana. Tämä on
asia, joka on vain hyväksyttävä ja kun takapakkia tulee, ymmärrys ja selityksen etsiminen on useimmiten paras apukeino. Hermoja ja pitkää pinnaa se
kyllä vaatii, sitä ei käy kiistäminen!
Lihaksia särkee - kuinka jaksaa kannatella monikiloista kakan äheltäjää?
Eri vaiheissa ja ikäisenä vauvat pissaavat ja kakkaavat eri vauhdilla. Parhaimmillaan lihasrasite aikuiselle on minimaalinen, kun tulosta syntyy heti
mahdollisuuden tarjoutuessa tai lapsi jo istuu itse potalla tai wc-pytyllä. Toisinaan vessatus kestää ja on todella väsyttävää hartioille, käsivarsille ja ristiselälle pidellä esimerkiksi seitsenkiloista vauvaa jopa varttitunnin ämpärin
päällä, kun tämä vain äheltää ja vääntää kakkaa ja näyttää kakkamerkkejä
yhä lisää protestoiden, jos nostetaan pois. Laulaminen rentouttaa sekä lasta
että äitiä. Pitää myös kiinnittää huomiota omaan ergonomiaan. Yksi humoristinen vaihtoehto on tehdä mielikuvaharjoituksia, joissa joutuisi käsittelemään kaikkea astiaan tulevaa kakkaa vaippaan ja vauvaan hieroutuneena, se
motivoi!
Tuen puute
Ympäristön tuen puute on länsimaisessa kulttuurissa vessahätäviestintää
harjoittavalle perheelle, etenkin yksin äitinä sitä käyttävälle, keskeinen raskas taakka. Meidän kulttuurissamme vvv:n kanssa jää helposti yksin – toisin
kuin maissa, joissa vvv ja vaipattomuus on aina ollut täysin normaali itsestäänselvyys tai kulttuureissa, joissa vvv välittyy sukupolvelta toiselle luonnollisena vauvanhoitotapana.
Ingrid Bauer muistuttaa, että tuki lähtee itsestämme. Jos me äidit, isät ja
muut vauvanhoitoon osallistuvat itse uskomme, että olemme ansainneet
tukea ja teemme oikein vauvamme kanssa, me voimme tukea myös saada.
Jos ei syvällä ajatuksissaan ja tunteissaan usko ansaitsevansa apua ja tukea,
ei sitä myöskään pysty vastaanottamaan. Ihminen jaksaa raskaitakin taakkoja, kun uskoo tekevänsä oikein ja vaivan olevan sen arvoista.
Jos saa itsensä läpikotaisin uskomaan asiaansa ja pystyy ottamaan tukea vastaan, koska uskoo tukea ansaitsevansa, ei vvv:n kanssa jää yksin. Voi olla
148
yllätys, kuinka monet suhtautuvat siihen uteliaan positiivisesti ja kuinka paljon lähipiiristä, omasta kotipaikasta ja kotimaasta löytyy toisia vvv:n tukijoita ja käyttäjiä. Jos ei löydä läheltä, ainakin netin kautta varmasti! Itse olen
huomannut, kuinka ihmiset eivät välttämättä kerro omista vvvkokemuksistaan vielä silloinkaan, kun kerron omistani suuremmalle joukolle, mutta kahden kesken kyllä. Ihmiset myös saattavat kiinnostua ja jopa innostua vessahätäviestinnästä kuultuaan siitä lisää ja nähtyään sen toimivan
käytännössä, vaikka suhtautuisivat aluksi kovinkin kummastellen. Näin on
varmasti asianlaita esimerkiksi monien aviomiesten ja isien kohdalla!
Aikuisen ja vauvan tai molempien turhautuminen koko hommaan
Usein vvv-perheissä toistuva kuvio: vauva näyttää merkkejä, aikuinen luulee
pissahädäksi, tarjoaa mahdollisuuden ja odottaa iät ja ajat. Vauva ei tee mitään tai alkaa rimpuilla. Vaippa tai vaatteet tai molemmat laitetaan takaisin
ylle ja pissa tulee heti. ”Miksi?”, kysyy epätoivoinen äiti. ”Mikset voinut pissata, kun äsken annoin mahdollisuuden?”
Kun turhautuminen ja viestinnän tökkiminen uhkaa, saa pitää taukoa! Vaippa on apuväline, ei epäonnistumisen symboli! Gross-Loh kertoo ns. kolmen hutin säännöstä, eli kun pissa tulee kolmesti peräkkäin ei-toivottuun
paikkaan, siitä vaan lapsi vaippoihin ja vvv huilille, perheen tarvitsemaksi
ajaksi. Itse yleensä julistan suureen ääneen "nyt loppui tämä hulluus, ole sitten vaipoissa", kuluu noin puoli tuntia tai tunti ja huomaan kuin automaationa pissattavani vauvaa taas, yleensä onnistuneesti. Kyse on vain siitä, että
antaa itsensä tuulettaa tunteitaan ja sitä myöten rentoutuu. Vauva aistii tämän muutoksen ja rentoutuu myös. Oma lapseni ainakin on selkeästi yksi
tunteiden tutka, joka hermostuneessa ilmapiirissä alkaa helposti jännittää ja
yliyrittää, jolloin pissa ei varmasti tule.
Yliyrittäminen ja suorituspaineet
Sekä aikuinen että vauva voi alkaa yliyrittää vvv:n kanssa. Tyypillinen kuvio
vvv:n kanssa on sellainen, että ensin innostutaan asiasta valtavasti ja lyhyen
ajan sisään hehkutetaan ensimmäisiä onnistuneita napattuja pissojaan. Sit149
ten kuluu viikko, pari ja masennutaan, kun on tullut vaikka kuinka paljon
huteja ja ei osatakaan yhtään lukea vauvaansa. Sitten tekeekin jo mieli luovuttaa. Niin ei kuitenkaan missään nimessä kannata tehdä, vvv vaatii totuttelua, aikaa ja kärsivällisyyttä!
Samoin kuin kaikessa vauvanhoidossa ja kasvatuksessa, myös vvv:n kanssa
voi alkaa vertailla vauvaansa ja muihin ja jopa kilpailemaan. Milloin tulee se
ensimmäinen päivä ilman yhtään vahinkoa? Kuinka monta vaippaa päivässä
likaantuu? Minkä ikäisenä luovuttiin kokonaan yövaipasta? Minkä ikäisenä
lapsi oppi ilmaisemaan pissahätänsä jollain sanalla tai viittomalla? Ja niin
edelleen, loputtomiin! Aivan kuten esimerkiksi liikkumaan oppimisen kanssa, aikuisten on tolkutettava itselleen, että kukin vauva on oma yksilönsä
eikä sillä todellisuudessa ole niin paljon väliä, kuka tuttavapiirin vauvoista
oppikaan ryömimään, puhumaan tai käymään potalla ensimmäisenä. Ainakaan perfektionistisiin tavoitteisiinsa ei pääse vvv:ssa, jos niistä stressaa ja
nipottaa! Pitäisi siis saada itsensä unohtamaan konkreettiset tavoitteet ja pitää mielessä vain sosiaaliset tavoitteet: samalla aaltopituudella ja rennosti
yhdessäolo oman vauvansa kanssa!
Lopuksi: vvv:n hyödyntäminen perinteisessä pottaharjoittelussa taaperon kanssa
Kun vauva kasvaa liikkuvaksi ja oman tahtonsa löytäväksi taaperoksi, vessahätäviestinnän ei pidä odottaa sujuvan kuin tanssi. Vessahätäviestijöiden
näkökulmasta käsitys ”pottakuivuudesta” tai kuivaksioppimisesta on hieman laajempi kuin perinteiseen pottaharjoitteluun liitettynä. Perinteisesti
ehkä ajatellaan, että lapsi on pottakuiva sitten, kun ei tarvitse enää vaippoja
ja osaa käydä itse vessassa eikä vahinkoja pääosin enää satu. Ajatellaan siis
pari-kolmevuotiasta lasta. Toki jotkut vessahätäviestijätkin määrittelevät
asian näin. Kyllä vvv-taapero voidaan kuitenkin määritellä kuivaksioppineeksi myös siinä tapauksessa, että hän vielä tarvitsee riisumiseen, potalla
käymiseen ja pyyhkimiseen apua, mutta tekee pääosan tarpeistaan vaipan
ulkopuolelle. Tässä laajassa käsityksessä ajatellen vvv voi johtaa siihen, että
lapsi oppii kuivaksi aiemmin kuin perinteisesti pottaharjoitellut. Täysi vapaus vaippojen tai vaihtovaatekerran mukana kuljettamisesta ja vahinkojen
mahdollisuudesta ei kuitenkaan usein tule vvv:n kanssa sen nopeammin
kuin muutenkaan. Mielestäni täydelliseen vessassa käymiseen oppimisen
edellytyksenä on myös lapsen sosiaalinen kehitys niin, että hän ymmärtää
150
vessan ulkopuolelle tulleiden pissojen ja kakkojen sopimattomuuden sosiaalisessa normistossamme, ja harva alle kolmevuotias on vielä tässä vaiheessa – eikä tarvitsekaan olla!
Vauvavaiheen ja tuon valmiin vessassakäyntitaidon välissä on monivaiheinen ja vivahteikas kausi, jonka aikana vanhempien hermoja koetellaan taatusti. Keskeisimmät haasteet taaperovvv:ssä löytyvät taaperon korvien välistä. Kun maailma kiinnostaa ja omat taidot tutkia maailmaa kehittyvät valtavasti, ei aika ja keskittyminen taaperoilla vain riitä vessahädästä viestimiseen tai edes potalla tai pöntöllä tarpeeksi kauan istumiseen. Usein odotettavissa siis on vaihe, jossa vain unisena heräillessä, heti ruoan jälkeen tai
muuten rauhallisempina hetkinä maltetaan pottailla. Kesken leikin, ulkoillessa tai kiinnostavassa kaveriseurassa on varsin tavallista, että pissat lirahtavat harkkahousuihin. Tämä vaihe, jossa vahinkoja sattuu leikin keskellä, voi
kestää vuosia ja on täysin normaalia pienelle lapselle. Vessahätäviestinnän
tarkoitus ei ole olla kilpailua tai suorittamista ja vahingot kuuluvat siksi täysin luonnollisena osana asiaan.
Touhukkuuden lisäksi toinen taaperon haaste on oman tahdon kehittäminen ja itse asioita tekemään opetteleminen. Riippuu lapsen temperamentista ja jossain määrin myös aikuisen käytöksestä, kuinka paljon ongelmia tämä vessahätäviestintään tuottaa. Kun vvv-taapero alkaa lähestyä yhä suurempaa itsenäisyyttä vessassa käymisensä kanssa, on varsin tavallista, että
tulee jonkinlainen takapakkikausi. Jos lapsi on voimakkaasti reagoiva ja itsetietoinen ihana pakkaus ja vanhemmat stressaavat ja painostavat liikaa, seurauksena on mitä todennäköisimmin pottalakko. Se voi ilmetä esimerkiksi
kieltäytymisenä potalla käymisestä kotona tai kodin ulkopuolella, jonkun
tietyn aikuisen seurassa tai päiväsaikaan leikkien keskeltä. Ehkä yleisimmin
se esiintyy kieltäytymisenä pottailusta, jos aloitteen tekee aikuinen eikä taapero itse. ”Minä itse”-vaihe ilmenee monilla hyvin vahvana juuri pottailuun
liittyen, erityisesti jos aikuiset ovat tyrkyttäneet vessassa käyntimahdollisuutta turhan tiheästi, aikuisilla on ollut tapana kehua ja palkita pottapissoista ja -kakoista tai jos vanhemmat ovat osoittaneet voimakasta pettymystä tai jopa suuttumusta vahinkojen sattuessa. Taapero tajuaa olevansa oma
yksilönsä ja haluaa olla subjekti, toimija.
Pottailu kannattaa siis koettaa toteuttaa mahdollisimman pitkälle niin, että
lapsi kokee sen olevan vapaaehtoista, hänen tahdissaan etenevää ja toimintaa, jonka hän tekee itse. Pottalakkotilanteissa kannattaa aikuisen ottaa
monta askelta taaksepäin, huokaista syvään ja antaa lapsen ottaa itse vastuu
151
omista ruumiintoiminnoistaan. Lapsella on oikeus pissata ja kakata tai olla
pissaamatta tai kakkaamatta pottaan, eikä aikuinen voi lasta pakottaa. Vessahätäviestinnän tarkoitus ei ole tehdä lapsesta pottakuivaa mahdollisimman nopeasti ja säästää vanhemman vaivoja, vaan auttaa lasta tunnistamaan
ja hallitsemaan omia ruumiintoimintojaan ja opettaa lapsi luottamaan aikuiseen, jolle tarpeensa kannattaa viestiä. Hyvin usein tämä asennemuutos aikuisessa riittää yksinään lopettamaan pottalakon. Minä itse -vaiheen ongelmat ratkeavat myös itsestään siihen, että lapsi oppii käymään potalla itse ja
saa siten täyden nautinnon vessahätänsä helpottumisesta ja itsenäisesti toimimisesta.
Täysin normaali vaihe on myös se, että taapero tuntuu pissaavan tahallaan
lattialle tilaisuuden saadessaan. Oman virtsasuihkun ja sen tuottaman lammikon näkeminen tai omien kakkojen tutkiminen ovat luonnollinen osa kehitysprosessia, jossa lapsi oppii tunnistamaan oman kehonsa eri toiminnot.
Aikuisen ei pidä tuottaa lapselle näissä tilanteissa huonommuuden tai häpeän tunteita, vaan tilanne kannattaa mieluummin kääntää huumoriksi tai selittää ystävälliseen sävyyn, kuinka pissa ja kakka eivät oikeastaan kuulu lattialle, vaan pottaan tai pönttöön. Vitsi vanhenee kyllä ennemmin tai myöhemmin.
Miten aikuinen voi helpottaa taaperovaiheen vessahätäviestintää?
Taaperolle pottalakot tai satunnaiset märät housut eivät ole ongelma.
Yleensä pottailun vuoristorata on ongelma vain aikuisille. Omalla asennoitumisella voi vaikuttaa asiaan suuresti. Rennosti ottaminen, ystävällisyys ja
huumoriksi kääntäminen ovat olennaisia helpotuksia kaikille osapuolille.
Ensinnäkin kannattaa tässäkin pitää mielessä, ettei vessahätäviestinnän tarkoitus ole välttää likaantuvia vaippoja, vaatteita tai pitää lattioita puhtaana.
Vessahätäviestinnän tarkoitus on auttaa lasta tunnistamaan vessahätänsä ja
antaa hänelle mahdollisuus oppia hallitsemaan lihaksiaan ja siten pissamaan
ja kakkaamaan tietoisesti. Tämän pitkän aikavälin tavoitteen kannalta yksittäisenä päivänä kertyneellä pyykkivuorella ei ole mitään väliä. Lattialle tulleista vahingoista on jopa hyötyä, koska ne edesauttavat lapsen ymmärryksen kehittymistä.
Toiseksi kannattaa muistaa, että lapsi on ihminen, jolla on oikeus omaan
ruumiiseensa ja sen toiminnoista päättämiseen. Jos ei huvita pidättää tai
152
päinvastoin jos ei huvita päästää vaan pissaa pantataan tuntikausia, se on
taaperon oma valinta, johon hänellä on syynsä ja oikeutensa. Aikuisen kärsivällisyyttä lisää paljon se, jos koettaa ymmärtää nuo syyt ja löytääkin niitä.
Myös taaperolla, kuten pienemmällä vauvallakin erilaiset kiputilat vähentävät viestimistä ja pidättämistä. Jos siis hampaita puhkeaa, flunssa vaivaa tai
maha on kipeä, todennäköisesti myös vahinkoja tulee enemmän.
Tärkeää on myös se, ettei lopeta vessahätäviestintää vastoinkäymisistä huolimatta. Viestiä voi yhtä lailla myös vaippaan, housuihin tai lattialle tulleista
pissoista. Rutiinitilanteissa pottailuista (herätessä, ruoan jälkeen, kotiin palatessa) kannattaa pitää edelleen kiinni, aivan kuten käsienpesua tai hampaidenharjaustakin tehdään päivittäin osana arkea. Jos lapsi vastustelee potalle menoa, sitten kunnioitetaan ei:tä. Pääasia on tarjota vessatusmahdollisuus,
ei pakottaa potalle.
Käytännöllisiä vinkkejä pottalakkoilun suhteen ei kannata kuitenkaan jättää
hyödyntämättä, sillä niillä voi ilmaista lapselleen asennemuutostaan ja auttamaan lastaan löytämään uudestaan vessassa käymisen ilot. Tässä Christine
Gross-Lohilta lainattu luettelo tavoista houkutella lakkoilevaa taaperoa takaisin potalle:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
vaihda pottaa (hanki uusi, vaihtakaa ystäväperheen kanssa tai ottakaa esiin
varastoon hautautunut vanha potta)
vaihda potalta wc-pytyn pienentimelle tai päinvastoin
kesällä anna lapsen pissata ulkona tai sisällä seisaaltaan suihkukaivoon
anna lapsesi valita itselleen uusi potta tai wc-pytyn pienennin
vaihda pottailupaikkaa eli tarjoa pottaa eri huoneessa tai kylpyhuoneessa
kuin tavallisesti
vaihda pottailuleluja ja -kirjoja tai muita touhuja
tarjoa vessamahdollisuuksia paljon harvemmin, anna lapsen itse tehdä aloite
pitäkää avoimien omien päivää muiden perheenjäsenten vessassakäynnin
suhteen
vessata lapsesi nukkeja ja pehmoleluja, hanki nukenpotta jos sellaista ei jo
ole
järjestä niin, että lapsi näkee sisarusten, isompien lasten tai erityisesti ikäistensä taaperoiden käyvän vessassa tai potalla
153
Lopulta ehkä keskeisintä on olla armollinen sekä itselleen sekä lapselleen.
Välillä menee hermot, ei jaksa, mikään ei suju, sitä se lapsiperheen arki vain
on. On päiviä, jolloin yhteys lapseen on loistava ja päiviä, jolloin synkronia
puuttuu kokonaan, kemiat on sekaisin ja kumpikaan ei jaksa olla kärsivällinen. Vessahätäviestintä on vain osa elämää taaperon kanssa, joskin hyvin
opettavainen osa!
3. Miksi valita kestovaipat?
Neljä perustelua
Ensimmäinen kertakäyttövaippa tuli Yhdysvalloissa markkinoille vuonna
1962. Suomessa kertakäyttövaipat alkoivat toden teolla yleistyä 1980-luvun
aikana, joskin vähävaraisimmat perheet käyttivät harsoja ja ohuita muovisia
H-kirjaimen muotoisia liinoja vielä 1990-luvun taitteessakin. Neljäkymmentä vuotta sitten ei siis tarvinnut Suomessa kysyä, miksi valita kestovaipat.
Muuta ei ollut. Nyt, kun kertakäyttövaipat ovat tehneet monikansallisten
suuryritysten massiivisten markkinointikampanjoiden myötä läpimurron
valtavirran vaipatustavaksi, joutuu todella perustelemaan kankaisten, pestävien ja uudelleen käytettävien vaippojen käyttöä. Syyt voisi jakaa neljään
luokkaan: edut vauvalle, edut vanhemmille, edut ympäristölle sekä taloudelliset säästöt.
Vauvojen vessahädän hoitamisesta tavalla tai toisella kirjoitettiin paljon jo
edellisessä luvussa, ja samalla tuli selväksi se, että kestovaippa on hyvä apuväline vessahätäviestinnässä. Kaiken kaikkiaan kankaiset vaipat hengittävät
paremmin ja pitävät yleensä ihon paremmassa kunnossa kuin kertakäyttövaipat. Erityisesti poikavauvoille tästä hengittävyydestä tulee myös se etu,
ettei lämpötila vaipan sisällä nouse liian kuumaksi, mikä on hyväksi kivesten kehitykselle. Kaikki keinokuitukankaat, kuten fleece, eivät kaikille vauvoille sovi, mutta luonnonkuituiset vaipat riittävän tiheästi vaihdettuina
ovat yleensä herkkäpeppuisimmallekin vauvalle mieleen. Villahousut ovat
hengittävin ja siksi ihoystävällisin kuorivaihtoehto, joskin nykytekniikalla on
154
saatu myös PUL-muovikuorista varsin hengittäviä. Ihon hyvässä kunnossa
pysymiseksi kestovaippoja voi myös surutta vaihtaa kuinka tiheästi tahansa – ei tarvitse harmitella, kun kallis vaippa menee roskikseen turhan lyhyen
käytön jälkeen.
Kestovaipoissa on nykyään niin paljon vaihtoehtoja, että niistä todennäköisimmin löytää juuri lapselle täydellisesti istuvat ja siten kertakäyttövaippoihin verrattuna vähemmän esimerkiksi kakkavuotovahinkoja tuottavia vaippoja. Amerikkalaisessa keskustelussa kestovaipoista myös tuodaan runsaasti
esille sitä, että kertakäyttövaippojen imutehon vahvistamiseksi niissä käytetään aineita, jotka ovat vaipan revetessä, vaipan sisältä iholle päästessä potentiaalisesti vaarallisia. Suomalaista tutkimusta tästä aiheesta ei tiettävästi
ole tehty.
Vanhempien näkökulmasta vaippakysymys on tietysti makuasia, mutta monet kestovaippailevat perheet kokevat, että vaippapyykin peseminen ei ole
vauvaperheessä sen suurempi ylimääräinen vaiva kuin kertakäyttövaippojen
jatkuva kaupasta raahaaminen ja roskiksien tiheä tyhjäyskään. Pyykkiä on
joka tapauksessa paljon, ja vaippoja voi laittaa samaan koneeseen muun 60
asteen pyykin kanssa. Jotkut kestoilijat ovat sanoneet, että paljon mieluummin ripustavat tai laittavat kuivausrumpuun pyykkiä sisätiloissa, kuin juoksevat tihkusateeseen roskia viemään tai loppumassa olevaa vaippapakettia
kauppaan hakemaan. Monille äideille kestovaipoista on tullut käsityö- ja
shoppailuharrastus, jota tietysti voi arvostella välineurheiluna ja tuhlauksena, mutta myös ymmärtää nautintona ja viattomana söpöilynä.
Vauvan ja vanhemman saamien etujen lisäksi hyvin monille perheille kestovaippailu on tärkeää, koska se on sopusoinnussa ekologisten arvojen kanssa. Erilaisten vaippatyyppien, ostotavan ja pesutapojen välillä on ekologisuudessa eroja, mutta koko elämänkaaren huomioon ottavissa vertailuissa
on kiistatta huomattu, että kestovaippa on kaikilla mittapuilla ekologisempi
kuin kertakäyttövaippa. Vaikka peseminen kuluttaa vettä ja sähköä ja vaippojen valmistaminen jonkin verran luonnonvaroja, kestovaipan käyttöikä
on niin pitkä ja se tuottaa niin paljon vähemmän jätettä, valmistus- ja kuljetuskuluja ja tuhlaa niin paljon vähemmän uusiutumattomia luonnonvaroja,
että se on ekologisin vaihtoehto. Vähiten ekologista kestoilua on käyttää
erilaisista uusista muovi- ja keinokuitukankaista tehtyjä, käyttämättömänä
ostettuja vaippoja, pestä niitä hyvin korkeissa lämpötiloissa ja kuivata rumpukuivauksella. Ekologisin ääripää taas on käyttää kierrätyskankaista tehtyjä
sisävaippoja tai käytettyjä harsoja sekä kuorina villahousuja (nekin mieluiten
155
kierrätyskankaasta tai -langasta), pestä ne 30–60 asteessa ja kuivata narulla.
Monilla perheillä kestovaippailun valinnassa hyvin keskeinen syy on myös
sen taloudellisuus. Halvimmatkin kertakäyttövaipat ovat kalliita, ja monien
kokemuksen mukaan harmittaa, kun siihen juuri vaihdettuun kertakäyttövaippaan tulee kakka ja se pitää heittää roskikseen muutaman minuutin käytön jälkeen. Erityisesti jos ostaa kestovaipat ja villahousut käytettyinä tai
valmistaa ne itse kierrätysmateriaaleista sekä jälleenmyy ne omien lasten
ohitettua vaippaiän, kustannukset voivat jäädä todella pieniksi kertakäyttöisiin verrattuna. Useamman sadan euron säästön saa siinäkin tapauksessa,
jos vertailee halvimpia mahdollisia kertakäyttövaippoja ja uutena ostettua
vaippavarastoa.
4. Miten kestovaippaillaan?
Lapselle sopivimpien vaippojen valinta
Harsojen ja H-liinojen ajoilta kestovaippojen markkinoissa on tapahtunut
valtava muutos. Jopa viimeisen viiden vuoden aikanakin uusien suomalaisten vaippavalmistajien määrä on kasvanut huimasti. Vaihtoehtoja löytyy nyt
niin, että aloittelijaa voi hirvittää – kuinka kaikkien vaihtoehtojen määrästä
osaa valita ne sopivat? Kestovaippainfo.fi on loistava kokoelma tietoa, käsityöohjeita, keskusteluja ja nettikirpputoria, joihin tutustumalla pääsee hyvin
alulle, ja pidemmällekin. Lähiseudun kestovaippoja myyvät kaupat, erityisesti pienet itse kestovaippoja valmistavat yritykset kannattaa tutkia, niistä
saa yleensä erittäin asiantuntevaa neuvontaa ja vastauksia kaikkiin kestoilukysymyksiin.
Monilla ensimmäistä kertaa kestoilua kokeilevilla vaippavarasto kertyy hieman sattumanvaraisestikin tuttavapiirin käytettyinä lahjoittamista vaipoista.
Hyvä niin, sillä vain kokeilemalla oman vauvan kanssa löytyy ne vaipatussysteemit, joista äiti, isä ja mahdolliset vauvaa hoitavat muut ihmiset pitävät
eniten. Hyvä alkuvarasto olisi ehkä parisenkymmentä vaippaa, joskaan pienintä newborn-kokoa ei ehkä kannata hankkia niin paljon, koska jotkut
156
vauvat syntyvät suoraan s-kokoisina. Kannattaa ehdottomasti tarkistaa kestovaippayhdistys.fi-sivuilta onko lähiseudulla kestovaippalainaamoa, josta
saisi viidellä eurolla 12 päiväksi kassillisen erilaisia vaippoja testikäyttöön.
Kestovaippatyypit
Kestovaippapakettiin tarvitaan aina
imuosa ja kosteussuoja. Monet haluavat lisäksi kuivaliinapinnan vauvan ihoa vasten. Yksinkertaisimmillaan kaikki osat on ommeltu yhteen
täysin kertakäyttövaippaa käyttöominaisuuksiltaan muistuttavaksi All in
one- eli AIO-vaipaksi. Hyvin yksinkertaisesti imuosa voi myös olla vanhasta käsipyyhkeestä taiteltu pötkylä
ja kuorena ovat villahousut. Monimutkaisimmillaan paketti koostuu
PUL-irtokuoresta, sisätaskuvaipasta,
jonka sisällä on erilaisia imuja sekä Aio-vaippa
irtokuivaliinasta sisimpänä vauvan
ihoa vasten.
Kosteussuojavaihtoehtoja ovat muovinen PUL-irtokuori, vaippaan uloimmaksi kerrokseksi kiinni ommeltu PUL-kangas tai villahousut tai -kuori, joka on käsitelty villanhoitoaineella. Hoitoaineet
sisältävät lanoliinia eli
lampaanrasvaa, joka tekee housuista kosteutta
hylkivät. Villakankaan
tai -langan täytyy olla
100-prosenttista, superwash-käsittelemätöntä
villaa. Esimerkiksi hahSisätäyttövaippa, imu ja kuorivaippa
tuvalangat ja useimmat
157
merinovillalangat käyvät villahousujen
neulomiseen, ja hieman huopuneiksi 40
pesussa kutistetut vanhat 100prosenttista villaa olevat villapaidat voi
ommella villakuoriksi tai -housuiksi.
1.
Imuosa voi olla joko muotoonommeltu
sisävaippa, imukangaskerroksia, jotka on
ommeltu yhteen kosteussuoja- ja/tai kui2.
valiinakankaan kanssa tai pelkkä irtoimu.
Irtoimu voi olla harso, vanhasta froteepyyhkeestä saumuroitu taittoimu tai jotain hienoa bambu-, hamppu-, tai puuvillaimukangasta. Kuivaliina taas voi olla
fleeceä, coolmaxia tai muita keinokuitukankaita, jotka päästävät kosteuden läpi
3.
imuun, mutta pitävät vauvan ihon kuivana. Vaipat voivat olla joko tarroilla tai
nepeillä kiinnitettäviä. Jotkut, kuten vanhan äitiyspakkauksen ImseVimset, ovat
ilman kiinnitystä lainkaan. Ennen tarraja neppikiinnitysten yleistymistä käytettiin myös nauhavaippoja. Harson voi laittaa kiinni Näpsyllä, joka on muovinen
Vanhasta villapaidasta villahousuiksi
kolmihaarainen kuminen pidike.
Harso (sisävaippa) ja villahousut (kuorivaippa)
158
Näpsy
Vaippatyyppejä:
AIO:t eli all-in-one-vaipat:
Ne muistuttavat siis eniten kertakäyttövaippoja, koska ne puetaan ylle ja riisutaan juuri
samalla tavalla tarra- tai nepparikiinnityksellä.
Ne vain heitetään likaisina roskakorin sijasta
pyykkikoriin. Ne ovat usein esimerkiksi miehille ja lapsenvahdeille mieluisimpia, mutta
ne usein kuivuvat hitaasti, kun imuosaa ei saa
vaipasta ulos ja levitettyä.
Tarrakiinnitteinen läpällinen aio-vaippa
Taskuvaipat:
Muotoonommeltu tarra- tai neppikiinnitteinen vaippa, jossa on ulkopinta
PUL-kangasta ja sisäpinta kuivaliinakangasta sekä taka- tai etukuminauhan
vierestä avoin tasku, jotta sisälle voi taitella ja
työntää haluamansa määrän imua. Tasku on kätevä siksi, että tilanteen mukaan esimerkiksi yöksi ja automatkalle voi laittaa enemmän imua ja
kotona vähemmän. Imut voi ottaa pois erikseen
pestäväksi ja kuivumaan, jolloin itse vaipan saa
paljon nopeammin uudestaan käyttöön kun laittaa eri imut. Valmiiksi pinoksi imuilla täytetyt
taskuvaipat ovat kätevyydeltään kuin pino aioNeppikiinnitteinen taskuvaippa
vaippoja.
ja imuosa
Sisävaipat:
Nämäkin vaipat ovat muotoonommeltuja ja
materiaalit voivat olla varsin kirjavasti mitä tahansa luonnon- ja keinokuitukankaita. Ne eroavat aio- ja taskuvaipoista siinä, etteivät ne sisällä
kosteussuojaa. Niiden päälle on siis laitettava
Näpsykiinnitteinen sisätäyttövaippa
159
villahousut tai PUL-irtokuori (ellei sitten pidä vauvaa vvv-seurannassa ilmakylvyssä, jolloin haluaakin nähdä pissan heti kun se tulee vaipasta läpi).
Yleisimmin kaupallisia sisävaippoja tehdään imuosiltaan froteesta sekä trendikkäistä bambu- ja hamppukankaista ja kuivaliinapinnat coolmaxista, fleecestä, polyestermokasta tai velourista. Kierrätysmateriaaleista esimerkiksi
vanhat joustofrotee- ja tavalliset lakanat, trikoo- ja collegepaidat sekä fleecepusakat käyvät hyvin. Sisävaipat saattavat sisältää joko vain kiinteästi ommellun määrän imukerroksia tai lisäksi roikkuvan läpän, jotta kuivuvat nopeammin ja imun määrää ja kohtaa voisi säätää (pojille enemmän imua etupuolelle, tytöille tasaisesti koko matkalle).
Erilaisia kestovaippayhdistelmiä:
IMUOSA
KOSTEUTTA PITÄVÄ
KUORIOSA
AIO-VAIPPA
(irtokuivaliina)
SISÄVAIPPA
KUORIVAIPPA
(harso/nauhavaippa/ muotoonommeltu sisävaippa)
(+ mahd. lisäimu)
(pul-kuorivaippa, villakuorivaippa, villahousut)
SISÄTÄYTTÖVAIPPA
KUORIVAIPPA
+ imuosa (pötköksi taiteltu
harso/muu taiteltava imu/
tiimalasin muotoinen
imuosa, tms.)
(pul-kuorivaippa, villakuorivaippa, villahousut)
(pötköksi taiteltu
harso/muu taiteltava imu/
tiimalasin muotoinen
imuosa, tms.)
IMUOSA
+ LISÄOSAT
TARVITTAESSA
TASKUVAIPPA
(pul)
(irtokuivaliina)
(irtokuivaliina)
(irtokuivaliina)
Vaippojen säilytys ja pesu
Puhtaat vaipat säilytetään yleensä hoitopöydän ääressä, mutta yleensä kestovaipoista eniten kysymyksiä herättääkin likaisten vaippojen käsittely. Likaiset vaipat säilytetään maun ja mahdollisuuksien mukaan joko ilmavassa
korissa tai kannellisessa ämpärissä. Pienten vauvojen vaipat eivät haise
160
päästessään kuivumaan ilmavassa säilytyksessä. Ahtaammissa tiloissa tai
isompien vauvojen ja taaperoiden kohdalla ilmatiivis säilytys ämpärissä ei
estä hajujen syntymistä, mutta estää niiden leviämisen. Pienen hetken ajan ämpäriin vaippoja lisätessä sekä pyykkikoneeseen kantaessa
hajua voi joutua sietämään. Jotkut laittavat
ämpäriin tai pyykkikoriin valmiiksi suuren pesupussin, jolloin vaipat voi vain suoraan heittää koneeseen joutumatta käsittelemään niitä
käsin. Kakka huuhdellaan tuoreena vaipasta
käsisuihkulla pönttöön ja sitten laitetaan odottamaan pesua. Jotkut esipesevät kakkatahrat
sappisaippualla. Kodin ulkopuolella monet
laittavat likaiset vaipat joko tarkoitusta varten
hankittuun tai tehtyyn PUL-kangaspussiin tai
tavalliseen muovipussiin.
Vaipat pestään 60 asteessa (jotkut pesevät myös 40 asteessa) Erisanilla,
Ecoverilla tai muilla zeoliitittomilla, hajusteettomilla ja alle 5 prosenttia
saippuaa sisältävillä pesuaineilla tai intialaisilla pesupähkinöillä. Kestovaippojen pesuun ei käytetä huuhteluainetta. Jotkut vaipat voi kuivausrummuttaa, mutta PUL-kangas voi kärsiä rummutuksesta. Kuivausrumpua käyttämällä kärsii myös osa kestovaippailun ekologisuudesta. Taloudellisen ja ympäristöedun maksimoimiseksi kannattaa pestä täysiä koneellisia. Monet pesevät samassa koneellisessa myös liinavaatteita ja vauvanvaatteita, mutta tämä on toki makuasia. Perusteluna yhteispyykkäykselle voi ajatella esimerkiksi sitä, että yhtä laillahan vauvanvaatteet ja liinavaatteetkin usein ovat
pissassa ja kakassa, mikseipä niitä voisi pestä samassa koneessa? Pissahan ei
ole millään tavalla epähygieenistä tai vaarallista, ja 60 asteen pyykissä kaikki
ulosteessa olevat tavanomaiset bakteeritkin kuolevat.
Mihin tahansa vaippavalintaan sitten päätyykään, kiintymysvanhemmuuden
näkökulmasta olennaisempaa on se, autetaanko vauvaa tunnistamaan omat
ruumiintoimintonsa ja autetaanko häntä edes silloin tällöin käymään vessassa. Kestovaipat ovat toki hyvä tuki vessahätäviestinnässä, ja ne ovat myös
ekologisia ja taloudellisia.
●●●●●●●
161
●
●
●
●
Yhteenveto
Kiintymysvanhemmuuden ytimessä on positiivinen, ymmärtäväinen asenne
lasta kohtaan. Kiintymysvanhemmat kokevat tehtäväkseen lapsen tarpeiden
tunnistamisen ja niihin vastaamisen parhaansa mukaan, tilanteen ja voimavarojensa sallimalla tavalla. Tämä ei tarkoita sitä, että lapsi on koko ajan
kaiken huomion keskipisteenä eikä sitä, että vanhemmat syyllistävät itseään,
stressaavat jatkuvasti ja ylianalysoivat kaiken toimintansa. Lapsi kulkee mukana, keskellä perheen arkea, muttei sen keskipisteenä. Hänen kanssaan
vuorovaikutukseen panostetaan, muttei häntä jatkuvasti kontrolloida ja
tarkkailla.
Ollakseen kiintymysvanhemmuuden toteuttaja ei tarvitse kirjaimellisesti toteuttaa kaikkia kiintymysvanhemmuuden konkreettisia ilmentymiä eli tässä
oppaassa esiteltyjä hoitomuotoja. Monet kiintymysvanhemmat kuitenkin
päätyvät enemmän tai vähemmän näitä hoitomuotoja muistuttaviin tapoihin, koska niiden lähtökohta on vauvojen ja isompien lasten biologisissa,
evoluution muovaamissa tarpeissa. Jos haluaa vastata lapsensa tarpeisiin
mahdollisimman hyvin, on tiedettävä mitä nuo tarpeet ovat. Jokainen vanhempi kulttuurissamme varmasti pyrkii vastaamaan vauvansa tarpeisiin
mahdollisimman hyvin, mutta valitettavan monet vanhemmat ja hyväntahtoiset neuvojat ovat käsityksissään vauvojen tarpeista varsin kaukana biologisista faktoista ja tieteellisistä tutkimuksista. Kiintymysvanhemmuudessa
lähdetään ikiaikaisista lähtöoletuksista, joita tieteellinen tutkimus muun muassa kiintymyssuhteesta, imetyksestä ja nukkumisesta on vahvistanut: vastasyntyneet vauvat tarvitsevat ihokontaktia, ympärivuorokautista aikuisen
välittömässä läheisyydessä olemista, rintaa imettäväksi ja apua vessahätänsä
kanssa. Lapsen kasvaessa hän oppii yhä enemmän vastaamaan tarpeisiinsa
itse ja maailman tutkiminen vähin erin syrjäyttää aikuisessa kiinni olemisen
tarpeen. Siihen asti nauttikaamme noista ihanista tuhisijoista, jotka vielä
tahtovat olla sylissämme!
●●●●●●●
162
●
●
●
●
Epilogi – Yhteisön merkitys
Liian pienet piirit, joissa pyöriä?
Lapset tarvitsevat lapsia. Äidit tarvitsevat toisia äitejä. Perheet tarvitsevat
toisia perheitä. Mummot tarvitsevat lapsia. Isät tarvitsevat toisia isiä. Miksi
olemme niin ydinperheisiimme ahtautuneita ja kuvittelemme selviävämme
itsenäisinä?
Suurimman osan ihmiskunnan historiasta lajimme on tyypillisesti liikkunut
noin 15–30 hengen ryhmissä. Niin alkuperäiskansojen keskuudessa kuin
maanviljelykulttuureissa tänäkin päivänä suurin osa ihmisistä viettää päivisin pääosan ajastaan samoissa ihmisryhmissä, jotka ovat laajennettua sukua.
Lapset viettävät aikaansa moni-ikäisten lasten ryhmissä, jossa pienemmät
oppivat isommiltaan ja isommat huolehtivat pienemmistään. Tytöt oppivat
kuin itsestään vauvan- ja lastenhoidon. Kun he kasvavat aikuisiksi ja tulevat
äideiksi, ympärillä on oman äidin, siskojen, tätien ja ystävien naisverkosto,
joka auttaa kaikessa.
Meidän kulttuurissamme suurin osa esikoisäideistä ja lapsista viettää pääosan ajastaan kahdestaan kotona. Lapsen virikkeiden saanti on pääosin yhden ja saman aikuisen varassa, toisia lapsia näkee vain korkeintaan pari tuntia päivässä. Lähin tuki ja auttaja on oma puoliso, jolla heteroperheissä ei
varmasti ole omakohtaista kokemusta synnytyksestä, jälkivuodosta, imetyksestä eikä ensikertalaisten kohdalla useimmiten myöskään mistään muusta
vauvanhoidosta. Riippuen sukulaissuhteista ja ystäväpiiristä, onnekkailla
meistä on lähellä asuvia naisläheisiä, jotka todella tulevat auttamaan. Suurimmalla osalla on vain sen verran etäisiä läheisiä, ettei ketään kehtaa todellakaan pyytää imuroimaan, pyykkäämään tai edes hoitamaan lasta keskellä
päivää, että pääsisi rauhassa suihkuun. Onko ihme, että synnytyksen jälkeinen masennus on kulttuurissamme niin yleistä? Pitäisiköhän se nimetä uudelleen synnytyksen jälkeiseksi yksinäisyydeksi?
163
Mitä voimme tehdä muuttaaksemme kulttuuriamme? Jotkut muuttavat yhteisöön. Toiset ostavat siskonsa perheen kanssa paritalon. Jotkut meistä alkavat perustaa yhdistyksiä ja rampata kerhoissa ja tapaamisissa! Voimme
lähteä vauvojemme ja lastemme kanssa rohkeasti ulos ovesta. Voimme etsiä
uuden verkoston, jossa todella rohkaistutaan ehdottamaan esimerkiksi vuoropäivin yhteisen lounaan laittamista tai isompien lasten vuoroin ulkoiluttamista toisen ottaessa päiväunet vauvan kanssa. Naisille äidiksi tuleminen
voi olla kuin uusi ala-aste: ystävystyminen ei ole vuosiin ollut näin helppoa.
Älkäämme jättäkö tätä poikkeuksellista aikaa käyttämättä!
Syyllistämisestä ja syyllistymisestä äitien maailmassa
Äideistä sanotaan, että he ovat maailman parhaita itsensä syyllistäjiä. Uskon, että tämän taustalla on yksinkertaisesti huoli omasta lapsesta. Jokainen
tahtoo olla omalle lapselleen paras mahdollinen äiti. Siksi monet meistä
ovat herkkiä, kun kuulevat, lukevat tai kokevat omista valinnoistaan poikkeavista valinnoista tai saavat minkäänlaista kommenttia omasta toiminnastaan äitinä. Tämä on luonnollista. Jotta taakka itse kunkin harteilla helpottuisi, kannattaa aktiivisesti etsiä oma tiensä ja luottaa sitten omiin valintoihinsa. Ja olla valmis kyseenalaistamaan ne taas ja muuttamaan tapojaan,
jos tilanne sitä vaatii.
Elämme hyvin ristiriitaisessa perhekulttuurissa, jossa vallitsee todella suuria
näkemyseroja siitä, mikä on lapsillemme, äideille ja koko perheelle parasta.
Tämä altistaa syyllistämiselle ja syyllistymiselle jatkuvasti. Länsimaisen kulttuurin vauvojen ja lasten hoitokäytännöt ovat käyneet viimeisen 150 vuoden aikana läpi valtavan murroksen. Tai no, oikeastaan tuo vallankumous
alkoi yläluokan keskuudessa jo vuosisatoja aiemmin, mutta 1800-luvun lopulta lähtien muutos eteni yhä kiihtyvämmässä tahdissa koko väestöön.
Kärjistetysti sanoen: kun vielä 150 vuotta sitten meilläkin imetettiin kolmevuotiaaksi ja pidettiin vaipoissa puolivuotiaaksi, nyt imetetään korkeintaan
puoli vuotta ja vaipatetaan kolmivuotiaaksi.
Teollinen vallankumous ja modernin tiedeuskon aikakausi 1900-luvulla jätti
valtavat jälkensä myös lastenkulttuuriin: äitien töissäkäynti, teolliset lasten164
tarvike- ja -ruokamarkkinat sekä miesten johtaman tieteen vaikutus myös
lasten ja äitien arkeen on mullistanut kaiken. Aivan kaiken. Yhteen niputettuna voisi sanoa, että kulttuurissamme muuttui täysin käsitys siitä, mitä vauvan perustarpeet ovat ja miten niihin kuuluu vastata. Kun historian saatossa
ja suurimmassa osassa maailmaa (onneksi!) nykyäänkin hoidetaan vauvoja
lajityypilliseen tapaamme kantaen, iholla pitäen, imettäen ja vessahädässä
auttaen, meidän kulttuurissamme alettiin olettaa, että lapselle on parasta oppia mahdollisimman varhain olemaan yksin tavarapaljouden keskellä. Uskottiin teollisen ruoan paremmuuteen, vaippojen välttämättömyyteen, vaunujen, pinnasängyn ja muiden teollisten lastentarvikkeiden hienouteen ja
ennen kaikkea uskottiin, että äitien liiallinen hoiva ja kosketus on haitallista
lapselle.
Tähän oppaaseen tämä syyllistämis/syyllistymisongelma heijastuu suoraan.
Tiina Kaitaniemi sanoo mielestäni erittäin osuvasti teoksessaan Luonnollinen lapsuus: ”Tietoa ei voi jättää kertomatta siksi, että joku pahoittaa mielensä.” Ymmärrän kuitenkin, että tämän hetken Suomessa suorasanainen
ikiaikaisten lajityypillisten vauvanhoitotapojen kannattaminen saattaa kuulostaa herkälle äidille kamalalta syyllistämiseltä. Ne kun poikkeavat hyvin
paljon valtavirran kulttuuristamme. Ihan samaa kokivat aikanaan 50–80luvuilla neuvolan taholta (ja kokevat valitettavasti osin vieläkin) ne äidit,
jotka olisivat tahtoneet mummojensa ja äitiensä tavoin imettää pitkään, pidellä ihanaa vauvaansa paljon sylissä, nukkua vauvansa vieressä jne. Tuolloin teollinen korvike- ja tavaravallankumous, markkinavoimat ja mieslääkärit voittivat. On kivulias prosessi tehdä vastavallankumous ja palata isomummojemme tai isoisomummojemme viisauteen. Siinä prosessissa joutuu
moni kyseenalaistamaan jo tekemänsä valinnat. Kannattaa muistaa: on täysin inhimillistä, ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, että on tehnyt valintansa vallitsevan kulttuurin ja lähiympäristönsä sanelemana. Jokainen meistä yrittää ja on yrittänyt joka hetki olla niin hyvä äiti kuin mahdollista. Ja
olemme olleetkin, jokainen oman lapsemme paras mahdollinen äiti. Rohkeutta, naiset!
165
Rakkaudesta
Kun oma esikoiseni oli kolmen päivän ikäinen ja nukuimme ensimmäistä
yötä yhteisessä perhepedissä eli tutussa parisängyssämme, menin sekaisin.
En kyennyt nukkumaan. Verenpaineeni nousi, jalkani olivat täysin hervottoman tuntuiset, en pystynyt makaamaan paikoillani, vaan kääntelin jatkuvasti kylkeä tuijottaen vuoroin uutta vauvaani, vuoroin rakasta miestäni, joka oli auttanut minua luomaan tämän uuden ihmeellisen elämän. Nousin
välillä ylös sängystä, kävelin eteisen käytävää edestakaisin ja ravistelin käsiäni, koska ne tuntuivat oudolta voimakkaasti virtaavan veren tuntemuksista.
Rakastin niin kovasti, etten ollut koskaan aiemmin tuntenut moista. Olo oli
täysin epätodellinen, en voinut tajuta olevani nyt ihan oikeasti äiti. Välillä
teki mieli huutaa apua ihan paniikissa: siis minä olen todella vastuussa tuon
pienen avuttoman olennon elossa pysymisestä! Minä!! Rakkaus tuntui fyysisesti, päästä varpaisiin ja konkreettisista havainnoista mitä syvällisimpiin filosofisiin pohdintoihin. Aivan hurja tunne!
Sittemmin rakkauden tunne ei ole heikentynyt, joskin se on arkipäiväistynyt
ja siihen on tottunut niin, että pystyy toimimaan normaalisti. Se on saanut
monipuolisia vivahteita kiitollisuudesta luottamukseen, fyysisestä tottumuksesta koko elämänarvojen uudelleenjärjestelyyn asti. Säännöllisin väliajoin
kasvoiltani voi kyllä huomata typerän hymyn ja täysin uppoutuneen tuijotuksen, jonka kohteena on milloin mitäkin maailman tärkeimpiä touhuja
hääräilevä lapseni. Hän on aivan uskomattoman kiinnostava olento! Voiko
mikään muu ihmissuhde olla yhtä täydellisen hurmioitunut puolin ja toisin
kuin äidin ja hänen lapsensa suhde? Isän ja lapsen tulee lähimpänä kakkosena, mutta yleensä isillä kestää kauemmin rakastua lapseensa. Hämmennysvaihe kestää vielä kauemmin, jos lapseen ei ole tottunut ensin oman kehonsa sisällä kannettavana symbioottina.
Olen täysin tietoinen siitä, etteivät kaikki äidit tunne heti voimakasta rakkautta lastaan kohtaan eivätkä kiinnity lapseensa niin intensiivisesti kuin lastaan jatkuvasti imettävä, kantava ja nukkumisenkin jakava kiintymysvanhemmuutta harjoittava äiti. Eivätkä edes kaikki kiintymysvanhemmuuden
keinoihin pyrkivät äidit tunne heti voimakasta rakkauden tunnetta. Se on
surullista! Yhteiskuntamme, terveydenhuoltomme, sukujemme, ystäväpiiriemme ja parisuhteidemme toisten puoliskojen pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, jotta kaikki äidit pääsisivät kokemaan rakkauden hurmoksen mah166
dollisimman vahvasti. Äidin omaa mielenterveyttä, perhetilannetta ja olosuhteita pitäisi tukea jo raskausaikana niin, etteivät lapsen syntymää varjosta
muut huolet. Jatkuva ihokontakti lapsen synnyttyä ja vapaa, häiriintymätön
pääsy rinnalle takaisivat sen, että äidin kehon hormonit auttavat rakkauden
syttymistä. Äitien pitäisi kuulla, nähdä, haistaa ja tuntea vauvansa kokonaisvaltaisesti, ja sosiaalisen tukiverkoston ympärillä on järjestettävä äidille
mahdollisuus tuohon heittäytymiseen pelkkään rakastumisen prosessiin kaiken muun hetkeksi unohtaen.
Äidinrakkaus ei näet ole turha tunne. Se on evoluution jatkumon näkökulmasta välttämätöntä. Ihmisillä on kyky hylätä jälkeläisensä silloin, jos hänen
hoitonsa vaikuttaa äidistä uhalta omalle tai muiden lastensa selviytymiselle.
Elämänmuotomme ei jatku, jos avuttomana syntyvistä jälkeläisistämme ei
pidetä huolta. Lajityypillisen käyttäytymisemme ytimessä on naarasnisäkäs,
emo joka huolehtii jälkikasvustaan. Vanhemmuuden pitää olla nautinnollista, poikkeuksellista ja jatkuvasti kiinnostavaa, jotta hoiva jatkuu niin kauan
kuin ihmislapsen pitkä kasvuprosessi kestää. Siteen pitää olla niin vahva,
että emo heittäytyy puolustamaan jälkeläistään hengenvaaran uhatessa.
Muun yhteisön asema on tukea äitiä tehtävässään.
Tämän oppaan tavoitteena on auttaa mahdollisimman montaa äitiä ja isää
rakastumaan vauvaansa. Toivottavasti olet nauttinut lukemastasi!
●●●●●●●
167
●
●
●
●
Lähteet ja linkit
Kiintymysvanhemmuudesta:
•
•
•
•
•
Tiina Kaitaniemi: Luonnollinen lapsuus
William Sears: Kiintymysvanhemmuuden kirja
Gro Nylander: Äidiksi ensi kertaa
vaistovanhemmuus.foorumit.fi
kiintymysvanhemmuus.fi (sis. suomenkielisiä kirjaesittelyjä tässä lähdeluettelossa luetelluista engl.kielisistä kirjoista)
Kiintymysvanhemmuudesta isompien lasten kasvatuksessa:
•
•
Thomas Gordon: Toimiva perhe
Jesper Juul: Viisas lapsesi
Synnytyksestä:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
168
Minna Haataja: Hyvä syntymä
Malla Rautaparta: Raskaus, synnytys, äitiys
Hanna Hirvonen: Isä syntymässä
Hanna Hirvonen: Vesi kannattaa
Michel Odent: Luonnonmukainen synnytys (klassikko)
Janet Balaskas, Aktiivisynnytys (klassikko)
Aila Miettinen-Jaakola: Nainen naiselle, luonnollinen syntymä
Maija Butters: Väkevä hauras
Anna Hiiranen: Saako kätilö tulla – maalaiskätilön muistelmia
www.aktiivinensynnytys.fi
aksytens.blogspot.com
Imetyksestä:
•
•
•
•
•
•
•
Katja Koskinen: Imetysohjaus
Duodecim: Onnistunut imetys
Huitti-Malka – Salokoski – Aittokoski: Imetyksen aika
Minni Niemelä: Imetysopas
Ritva Kuusisto: Imetän ja hoivaan (klassikko)
http://imetystukilista.net/
www.imetys.fi
Sormiruokailusta:
•
Gill Rapley – Tracey Murkett: Omin sormin suuhun
Kantamisesta:
•
•
•
•
Minni Niemelä: Kantoliina ja kestovaippa
Evelin Kirkilionis: Lapsi kaipaa kantamista
Malla Rautaparta: Kantamisen kausi
www.kantoliinakanava.fi
Vessahätäviestinnästä:
•
vaipattomuus.foorumit.fi
Kestovaipoista:
•
•
•
•
Tiina Törnström: Vaippailmiö
Minni Niemelä: Kantoliina ja kestovaippa
www.kestovaippainfo.fi
www.kestovaippayhdistys.fi
169
ENGLANNIKSI
(ostettavissa Suomessa esim. bebes.com ja adlibris.fi sekä ulkomaisista nettikaupoista):
Kiintymysvanhemmuudesta vauvanhoidossa:
•
•
•
Jean Liedloff: The Continuum Consept
William Sears: The Baby Book
Meredith F. Small: Our babies, ourselves - how biology and culture shape
the way we parent
Imetyksestä:
•
•
•
La Leche League: Breastfeeding Answer Book
Jack Newman: The Ultimate Breastfeeding Book of Answers
www.llli.org (maailman vanhimman imetystukijärjestön, La Leche Leaguen
nettisivut)
Vessahätäviestinnästä:
•
•
•
Ingrid Bauer: Diaper Free - Natural Infant Hygiene
Christine Gross-Loh: the Diaper Free Baby - Natural Toilet Training Alternative
Laurie Boucke: Infant potty training
Kiintymysvanhemmuudesta isompien lasten kasvatuksessa:
•
•
•
•
Alfie Kohn: Unconditional Parenting
Meredith F. Small: Kids - how biology and culture shape the way we raise
young children
Jan Hunt: the Natural Child
Adele Faber, Elaine Mazlish: How to talk so kids will listen and listen so
kids will talk
●●●●●●●
170
171
172