Erikoissuolat houkuttelevat niin kulinaristeja kuin terveystietoisia

Transcription

Erikoissuolat houkuttelevat niin kulinaristeja kuin terveystietoisia
Suolainen juttu
Erikoissuolat houkuttelevat niin kulinaristeja kuin
terveystietoisia. Suolan maine on kuitenkin ristiriitainen,
elimistö tarvitsee suolan natriumia,
mutta vain minimaalisia määriä.
Teksti Anna Kara Kuvat Seppo Saarentola
62 kotilääkäri 9/2010
T
Teelusikallinen päivässä riittää
Suola antaa makua ruokaan, mutta sitä tarvitaan myös parantamaan elintarvikkeiden
säilyvyyttä ja parantamaan rakennetta. Päivittäisestä suolamäärästä jopa 80 % tuleekin erilaisista elintarvikkeista. Suurin merkitys on usein käytettävillä elintarvikkeilla
kuten leivillä, juustoilla, lihaleikkeleillä ja
valmisruuilla. Juuri näistä tuotteista kannattaa valita vähemmän suolaa sisältävä
tuote. Myös liemikuutioihin ja mausteseoksiin on hyvä kiinnittää huomiota: yhdessä
liemikuutiossa on suolaa koko päivän tarpeen edestä, teelusikallisessa aromisuolaakin lähes puolet. Mauste- ja gourmetsuoloja kannattaa siis kokeilla maltilla.
Päivittäisen suolakuorman tulisi pysyä
vajaassa teelusikallisessa eli alle viidessä
grammassa. Ruuan runsas suolaaminen on
tottumiskysymys. On lohduttavaa tietää, että miedompaankin suolaamiseen tottuu. Se
vain vaatii useita maistamiskertoja. Suolaa
kannattaa vähentää vähitellen, niin pikku hiljaa myös niukemmin suolaa sisältävä
ruoka alkaa maistua hyvältä. Esimerkiksi
aamupuuron suolamäärästä voi ensin vähentää puolet ja viikon kuluttua taas puolet. Lopulta tarvitaan vain aavistus koko
kattilalliseen.
Kun valmistat ruokaa, älä lisää siihen
suolaa maistelematta, etteivät ruuan omat
aromit peity. Ruokaan tulee makua paljon
raaka-aineista, varsinkin liemijuureksista ja voimakkaan makuisista kasviksista,
kuten sipuleista, tomaatista ja paprikasta.
Suolan vähentämisessä auttaa myös pieni määrä viinietikkaa, viiniä, sitruunaa, tomaattia tai jotain hapanmaitotuotetta, kuten jogurttia. Hapan vivahde voimistaa
suolaista makua. Lisää aromeja saat yrteistä, pippureista ja muista mausteista. Joskus
ripaus sokeria tai hunajaa pyöristää makua
mukavasti. Lisäksi kannattaa muistaa, että ruuan päälle ripoteltu suola antaa voimakkaamman makuaistimuksen kuin ruuan sekaan lisätty. Esimerkiksi paistettuun
kalaan tai pihville kannattaa ripotella suola
vasta lautasella.
Suolasta myös jodia
Valitse
vähäsuolaisia
elintarvikkeita:
Juustot alle 1 % suolaa
Lihavalmisteet alle 1,5 % suolaa
Leivät alle 0,7 % suolaa
Murot alle 1 % suolaa
Valmisruoat alle 0,7 % suolaa
On lohduttavaa
tietää, että
miedompaakin
suolaamiseen
tottuu.
Kuvaustarvikkeet: Iittala
avallinen ruokasuola eli
natriumkloridi rakentuu
kahdesta alkuaineesta, natriumista ja kloorista. Suola on kinkkinen yhdiste
sisältämänsä natriumin vuoksi, koska liika
natrium on monelle haitallista. Natriumia
tarvitaan säätelemään nestetasapainoa, ja
sillä on tärkeä rooli myös lihasten ja hermoston toiminnassa. Keho tarvitsee natriumia kuitenkin vain 0,57 g päivässä, joka
on noin kuudesosa siitä, mitä moni meistä
saa ruuastaan. Tarpeen riittäisi tyydyttämään esimerkiksi maidon ja lihan luontainen natrium.
On monta syytä kiinnittää huomiota suuhun sujahtavaan suolakuormaan. Runsas
suolansaanti kohottaa verenpainetta. Kohonnut verenpaine taas vaurioittaa verisuonia ja sydäntä. Vaikka verenpaine olisikin tavoitetasolla, voi liika suola haitata
verisuonen seinämien toimintaa. Tunnetumpien riskien lisäksi liialla suolan käytöllä voi olla yhteys mahasyöpään ja osteoporoosiin.
Harva tietää, mitä tuttu ruuan maustaja sisältää. Ruokasuola on peräisin suolakaivoksista tai merestä. Maasta louhittava
suola puhdistetaan natriumkloridiksi. Eri
prosessien avulla raekokoa voi säätää suurista rakeista pieniin ja hienoihin. Suolois- →
9/2010 kotilääkäri 63
Uudet suolamaut
Savunmakuinen
suola
Merisuola, joka kylmäsavustetaan
perinteisin menetelmin, ilman lisäaineita. Toisissa tuotteissa savuaromia myös lisätään. Savulle vivahtava suola sopii erityisesti lihan,
kalojen ja äyriäisten kera.
Punainen
merisuola
Merisuola sisältää muitakin mineraaleja natriumkloridin lisäksi.
Karkea suola sopii hyvin kalan suolaamiseen, hienompi tavalliseen
ruoanlaittoon. Merisuolat saattavat
olla muunkin kuin valkoisen värisiä.
Tämä punertava suola on valmistettu Havaijilla.
Ruususuola
Sisältää yli 80 mineraalia, mutta
valtaosa tuotteesta on natriumkloridia. Ruususuolaa käytetään
tavallisen suolan tapaan, mutta
myös kauneudenhoitotuotteena.
Maustetut
suolat
Yrtit, mausteet ja aromit tuovat
lisämakua suolaan. Raekoko ja
maku vaikuttaa käyttötarkoitukseen. Vaikka suola olisikin maustettu, valtaosa siitä on edelleen
natriumkloridia. Käytetään normaalisuolan tapaan.
Sormisuola
tai hiutalesuola
Suola, jonka raekoko on suuri soveltuu hyvin aterian viimeistelyyn
tai maustamiseen. Sormisuola on
kaunis koriste pöydässä ja sitä on
helppo ripotella ruoan päälle sen
rakeiden tai hiutaleiden ansiosta.
Sormisuola voi olla merisuolaa tai
maasta louhittua. Se sisältää natriumkloridia tavallisen suolan tapaan.
64 kotilääkäri 9/2010
ta hienorakeisempiin lisätään paakkuuntumisenestoaineita, muuten suolat ovat
lisäaineettomia. Jodioitu suola sisältää
myös lisättyä jodia. Suomessa viljelymaa
sisältää niukasti jodia, joka on välttämätön ravintoaine kilpirauhasen toiminnalle.
Merisuola haihdutetaan, eikä sitä puhdisteta. Valtaosa merisuolastakin on natriumia ja kloridia, mutta merivedestä
mukaan saattaa tarttua muutakin, kuten
kivennäisaineita. Merisuolan rakeet voivat olla monen kokoisia ja näköisiä, sillä
ne muodostuvat suolan kiteytyessä asteit-
Suurikiteiset sormisuolat on kehitelty
käsin ripoteltaviksi.
tain. Myös väri voi yllättää: Saatat törmätä
harmaaseen, tummaan tai vaikka punertavaan merisuolaan. Maaperästä ja esimerkiksi levistä irronneet aineet saavat värikirjon aikaan.
Mineraalisuolassa osa natriumista on
korvattu muilla kivennäisaineilla, joten sitä on merkistä riippuen 30–50 % vähemmän
kuin tavallisessa suolassa. Mineraalisuolan
käytöstä ei ole hyötyä, jos sitä käytetään
enemmän kuin tavallista suolaa. Moni tottuu kivennäissuolan makuun helposti ja
saa sen avulla natriumkuormaansa pienennetyksi. Säilöntään mineraalisuola ei sovi.
Erilaiset gourmetsuolat ovat iso hitti maailmalla. Suolaan lisätään mausteita,
kuten yrttejä ja sitruunaa tai suola kylmäsavustetaan savuaromin aikaansaamiseksi.
Suurikiteiset sormisuolat on kehitetty varta
vasten käsin ripoteltavaksi ja ruokapöydän
somistukseksi. Kauniin vaaleanpunainen
ruususuola tunnetaan myös kristalli- tai
intiaanisuolana. Se sisältää natriumkloridin lisäksi monia muita mineraaleja, joiden
vuoksi ruususuolaa markkinoidaan myös
terveyssuolana. Vaikka erilaisia mineraaleja olisi monia, niiden määrä on vähäinen:
Tästäkin suolasta yli 95 % on natriumkloridia, joten eroa tavalliseen suolaan ei juuri ole. ◘
9/2010 kotilääkäri 65