jäsentiedote 1/2014 - Littoisten omakotiyhdistys ry

Transcription

jäsentiedote 1/2014 - Littoisten omakotiyhdistys ry
jäsentiedote 1/2014
Uuden puheenjohtajan tervehdys littoislaisille
Littoisten Omakotiyhdistys ry on taas voimissaan. Tarmokkaasti aloittanut uusi hallitus
hehkuu tekemisen meininkiä. Olemme rakentamassa useita uusia tapahtumia kaikkien
kyläläisten eli teidän iloksenne ja tarpeeseenne. Lapset ovat meille kaikille tärkeitä mutta
emme halua unohtaa senioreitakaan. Pyrimme tarjoamaan 5 € jäsenmaksulle vieläkin
enemmän etuja. Toivon, että vahva yhdistys säilytetään ajamaan oman kylän asioita
tulevaisuudessakin.
Mitä ainakin saat vitosella vuonna 2014?
27.2. klo 20 aloitamme toiminnan ilotulituksella. Littoisten koulun vanhempainyhdistys
järjestää koululaisille perinteisen Talviriehan Littoisten koulun kentällä. Jää-, lumi- ja
pakkastilanteesta huolimatta riehassa on paljon ohjelmaa. Mukana ovat Kuusiston VPK:n
palomiehet paloautoineen, sillä Littoinen kuuluu nykyään heidän piiriinsä. Talviriehan
aikana lapset voivat tutustua palokalustoon ja nähdä oikeita palomiehiä. Riehan päätteeksi
omakotiyhdistys järjestää pienimuotoisen ilotulituksen kentällä palomiesten avustuksella.
Tervetuloa katsomaan tulitusta ja tapaamaan tuttuja!
19.3. yhdistyksen kevätkokouksessa käydään viime vuoden tilit ja tapahtumat läpi ja
keskustellaan tulevan vuoden asioista. Kahvitarjoilu!
Hemmon päivänä 22.5. Kuoviluodossa heitetään ensimmäiset kyläsaunavuoron alkulöylyt.
Kaikki Littoisten omakotiyhdistyksen jäsenet ja muut kyläläiset on tervetulleita uimapuvussa
ikään, sukupuoleen tai säätyyn katsomatta. Pyrimme tarjoamaan kyläläisille foorumin, jossa
kaikilla on mahdollisuus nauttia järvemme kauneudesta ja rentoutua hyvässä seurassa.
Kevätkauden kyläsaunavuoro toistuu kahden viikon välein päättyen juhannussaunaan. KKK
Omakotiyhdistys ry:n kanssa kartoitamme mahdollisuutta järjestää järven toisella puolella
Littoisten lavalla juhannustanssit juhannuskokkoineen.
Monin paikoin metsässä kaatuneet puut haittaavat liikkumista ja konkelot aiheuttavat
vaaraa. Kartoitin mahdollisuutta järjestää jäsenille polttopuut oman kunnan
myrskytuhometsistä. Omakotiyhdistys sai luvan Liedon kunnalta Järvikodon päiväkodin
takametsikön kaatuneiden puiden korjuuseen kevyellä kalustolla. Kaarinaan rajoittuvan
metsän kunnostuskorjuu kuihtui Kaarinasta tulleeseen päätökseen, jossa todettiin Kaarinan
kunnan itse hoitavan kaatuneet puut pois. Korjuu tehtiin metsäkoneilla. Liedon kunnan
metsäala tässä metsikössä on pienempi ja siellä vain muutama kaatunut puu. Jos
kiinnostusta ilmenee, hyötyliikunta kiinnostaa ja tarvetta polttopuille on, ottakaa minuun
yhteyttä. Kartoitetaan yhdessä, saadaanko tästä läheltä puut omaan takkaan, vaikka
talkoilla. Säästäisimme näin luontoa rajuilta metsäkonejäljiltä.
14.9 on meillä juhlan aihetta. Littoisten markkinat täyttävät kymmenen vuotta.
Avajaispuheenvuoron on tulossa lausumaan Liedon kunnan uusi kunnanjohtaja Esko
Poikela. Kutsun jo nyt kaikki kyläläiset tervetulleeksi markkinoille Eskoa tapamaan ja
nauttimaan leppoisasta markkinatunnelmasta.
Tervetuloa jäseneksi, asut sitten omakoti-, rivi-, pari- tai kerrostalossa.
Toivon, että teemme kylästämme elinvoimaisen ja viihtyisän kaikille,
Uusi puheenjohtaja Jari Koivisto
Kesän suunnitelmia Littoistenjärven
rannalle
Omakotiyhdistys kokeilee tulevana kesänä
kaikille kyläläisille avointa kyläsaunailtaa
Kuoviluodon saunalla joka toinen torstai 22.5.
alkaen juhannukseen asti.
Lisätietoa tulevissa tiedotteissa
****************************************************************************************
Tervetuloa!Tervetuloa!Tervetuloa!Tervetuloa!
Littoisten omakotiyhdistyksen
kevätkokous
Littoisten työväentalolla
ke 19.3.2014 klo 18.30
Aiheena mm. vuoden 2013 toimintakertomus ja tilinpäätös.
Vuosikokouksessa käydään läpi viime vuoden toimintaa ja keskustellaan
tulevasta toiminnasta.
Kahvitarjoilu!
**************************************************************************
HALUATKO VAIKUTTAA LITTOISTEN JOUKKOLIIKENTEESEEN
Turun kaupunkiseudulla järjestetään 1.7.2014 alkaen seudullinen
joukkoliikenne. Mukana ovat Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto
ja Rusko. Koko alueella tulee olemaan yhteinen taksa ja samat
alennusryhmät. Vastaa joukkoliikennekyselyyn, anna palautetta ja
esitä toiveita ja kehittämisideoita tulevalle joukkoliikenteelle,
aikatauluille ja reittivalinnoille.
Linkki kyselyyn löytyy www.turku.fi -> kartat, kadut ja liikenne
Paperisia kyselylomakkeita saa Skanssin yhteispalvelupiste
Monitorista, Turun joukkoliikenteen palvelupisteestä (Aurakatu 5) ja
Turun pääkirjastosta.
Vastaa 26.2.2014 mennessä. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien
kesken arvotaan 2 kpl 20 euron arvoisia lahjakortteja. Lahjakortit
kelpaavat maksuvälineenä Turun joukkoliikenteen
palvelutoimistossa.
****************************************************************************************
Tulevia omakotiyhdistyksen tapahtumia
27.3. klo 18-20 Perheiden talvirieha Littoisten koululla, yhteistyössä
Littoisten koulun ja Palomäen päiväkodin vanhempainyhdistys sekä Littoisten
omakotiyhdistys
Omakotiyhdistys tarjoaa: klo 20 Ilotulitus koulun kentällä
19.3. klo 18.30 Omakotiyhdistyksen kevätkokous
10.5. Romutalkoot
22.5. Ensimmäinen kyläsaunailta Kuoviluodossa
14.9. Littoisten perinnemarkkinat Työväentalolla
www.littoistenomakotiyhdistys.com (päivitetyt sivut!)