DIESEL-EXTRA - Atoy Automotive Finland Oy

Transcription

DIESEL-EXTRA - Atoy Automotive Finland Oy
D
A
R
T
X
E
L
E
S
IE
2011
Pasi Piekiäinen uskoo, että lähitulevaisuudessa merkkihuolloista
siirtyy suuri määrä dieselautoja vapaalle korjaamokentälle.
Kuopio dieselkorjaamoiden
eturintamassa
Toiveissa lisää ajanmukaisilla laitteistoilla varustettuja Delphi- ja Densovianhakukorjaamoja.
Vajaat parikymmentä vuotta sitten perustettu
Kuopion Dieselhuolto Oy kuuluu kiistatta maamme dieselerikoishuollon eturiviin. Yhtiön tekninen
tukihenkilö Pasi Piekiäinen kertoo, että tällä hetkellä dieselkorjaamot ovat hyvin työllistettyjä, mutta
uusien osaavien työntekijöiden puute vaivaa. Heidän kouluttamisekseen vaaditaan korjaamoilta
runsaasti omatoimisuutta, vaikka Bosch ja muut
maahantuojat järjestävätkin asentajille erilaisia dieselkursseja.
Kuopion Dieselhuolto sijaitsee kauniin Kallaveden
rannalla, jossa se pyrkii säilyttämään ykkösasemansa niin raskaan kaluston kuin henkilöautopuolen
huoltajana ja korjaajana. – Päivitämme koko ajan
osaamistamme, mutta myös testilaitteita ja työkaluja, Pasi kertoo. Alamme rasitteena ovat kalliit investoinnit, jotta pystymme testaamaan ja kunnostamaan dieselkomponentit riittävällä tarkkuudella
ja valmistajien vaatimusten mukaisesti. Kuopion
Dieselhuolto on tässä kuitenkin onnistunut, joten
meillä on kaikkien neljän suuren - Bosch, VDO,
Delphi ja Denso – virallinen valtuutus testata ja
korjata niiden dieselruiskutusjärjestelmiä. Niinpä
myös takuut pysyvät voimassa.
Autoilijoiden tämän hetken kuuma kysymys on dieselpolttoaineen veronkorotus, vaikka käyttöominaisuudet ja polttoainetalous etenkin talviolosuhteissa
puhuvat vielä dieselin puolesta. Dieselhuoltotoiminta on myös oiva esimerkki yhteistyön mahdollisuuksista. Kuopio tekee yhteistyötä esimerkiksi
maahantuojien korjaamoiden kanssa hankalimmissa vianhakutilanteissa.
- Tällaisen yhteistyön toivomme kovasti lisääntyvän
myös Autofit-korjaamoiden kanssa, kun vianhakutoiminta ja komponenttien vaihto kasvavat yleiskorjaamoissa, Pasi pyörittelee. Oman osansa työn
vaativuuteen tuo myös biodieselin osuuden kasvu,
jonka tuottamasta ongelmasta esimerkkinä on tiivisteiden kesto. Ja haasteita riittää, mutta sitä varten
me olemme Kuopiossa olemassa, haluamme auttaa
niin vapaita kuin merkkikorjaamojakin tässä työssä,
Pasi Piekiäinen toivottaa.
Kuopion Dieselhuolto Oy kuuluu Atoy-konserniin.
Delphi-suuttimien korjaus muuttaa suuttimen toimintaa,
ja korjauksen jälkeinen testaus tuottaa uuden yksilöllisen
korjauskoodin, jolla suutin saadaan toimimaan autossa
oikein.
Dieselautojen osuus kaksinkertaistunut
Jokaisena vuonna 2000 – 2008 Suomeen tuotiin noin 140.000 uutta autoa.
Vuonna 2009 määrä oli vain 90 000 nousten viime vuonna 111 000:een, joka näyttäisi olevan tämänkin vuoden luku. Dieselautojen osuus on em. vuosina ollut 15 - 20 %:n luokkaa nousten vuonna 2007
28 %:iin ja 2008 huimaan 49,63 %:iin. Nyt luku on tasaantunut noin 42 %:iin.
Pääkirjoitus
Dieselillä menee hyvin
Alamme ”dieselöityy” kovaa vauhtia. Tässä
lehdessä haastatellut dieselkorjaamot kertovat
hyvistä uutisista. Atoy Automotive on jo perinteisesti vahva dieseltalo: meillä on mittava
dieselalan osien ja laitteiden varasto sekä osaavat tekniset asiantuntijat. Merkittävä osa asiakkaistamme on perinteisiä dieselkorjaamoja ja
yhä suurempi osa yleiskorjaamoistakin tekee
jo erilaisia dieselkorjauksia ja -huoltoja.
Olemme dieselin asiantuntija myös siksi, että
meillä on läheinen yhteys joka päivä ns. lattiatason tekemiseen konserniimme kuuluvan
Kuopion Dieselhuollon avulla. Me tiedämme,
mihin ala on menossa ja myös mitä se sinne
päästäkseen tarvitsee. Haluamme palvella
kaikkia dieselalan yrittäjiä päämiestemme hyvillä tuotteilla sekä omalla kilpailukykyisellä
logistiikallamme. Tänä syksynä olemme panostaneet tekniseen neuvontaan vahvistamalla resurssejamme kahdella uudella asiantuntijalla,
jotka auttavat myös dieselasioissa.
Kaupallista loppuvuotta kaikille!
Jussi Huhtanen
Toimitusjohtaja
Atoy Automotive Finland Oy
Liqui Molyn dieselpolttoaineiden lisäaineilla
Midtronics
testaa myös
AGM-akut
Lisää kiihtyvyyttä –
myyntiin!
Puhtaat moottorit kuluttavat vähemmän polttoainetta ja vähentävät
ajoneuvon päästöjä. Liqui Molyn dieselin puhdistusaine, LQM2813,
poistaa saostumat suihkusuuttimista ja palotilasta. Se korjaa moottorin käyntiongelmia, kuten nakutusta tyhjäkäynnissä, ja huolehtii
moottorin tasaisesta käynnistä. LQM-lisäaine nostaa setaanilukua
ja suojaa koko polttoainejärjestelmää korroosiolta. Tärkeää on myös,
että se optimoi päästöarvot.
Super Diesel Additiv LQM2814 sopii kaikille dieselmoottoreille, olipa niissä hiukkassuodatin tai ei. Sitä voidaan käyttää ennaltaehkäisevästi jokaisen tarkastuksen tai ongelmien käsittelyn yhteydessä sekä
polttoainejärjestelmän korjauksen jälkeen. Lisäaine on turboahdintestattu, ja se sekoittuu täydellisesti kaikkiin diesel- ja biodieselpolttoaineisiin. Pullon sisältö riittää 75 litraan polttoainetta.
Liqui Molyn dieselin puhdistusaine LQM2813 ja Super Diesel
–lisäaine LQM2814 ovat erityisesti syksyn hittituotteita, talvea
vasten kannattaa varautua myös
LQM Dieselin jäätymisenestolla,
tuotenro LQM5130.
Jari Järvinen – Moniosaaja
Hollolasta
Auton eräs tärkeimmistä laitteista on sille sähköä
varastoiva akku. MDX-testereillä voidaan esimerkiksi huollon yhteydessä nopeasti ja helposti testata
niin henkilöautojen kuin raskaan kaluston akut.
MDX-300 -sarja on tarkoitettu henkilöautojen ja
sen ”suurempi veli”, MDX-600 raskaan kaluston
käynnistysakkujen testaukseen. Monet korjaamot
ovatkin huomanneet, että akkujen testaaminen
huollon yhteydessä on mainio palvelukeino ja samalla hyvä lisäansio.
Niiden käyttö on yksinkertaista ja turvallista kaikissa olosuhteissa, käyttäjävikojen osuus vähenee
minimaaliseksi. MDX-testereillä voidaan testata perinteisten akkujen lisäksi sekä AGM- että Start-Stop
-akkuja. MDX-600:n ohjelma on päivitettävissä ja
suuri näyttö helpottamassa käyttöä. Kummassakin
testerisarjassa on tulostusmahdollisuus.
Kuuden hengen huoltokorjaamo on Autohuolto Järvisen
syömähammas.
Autohuolto Järvinen Oy näkyy ja toimii nyt entistä voimakkaammin, kun
se syyskuun alussa avasi uudet ja monipuoliset toimitilansa Hollolassa, Lahden rajalla. - Se, että toimimme sekä Autofit-, Osaset- että Dieselfit-ketjuissa,
on luonnollista seurausta siitä että, aina on tarvittu jotain uutta ja se on sitten jäänyt toimintaan mukaan, kuvaa yhtiön omistaja, yrittäjä Jari Järvinen
yhtiönsä kasvamista.
Jari Järvinen aloitti 20 vuotta sitten autokorjaamotoiminnan, johon nyt
on sujuvasti liittynyt dieselkorjaamo. Tukkukauppalaajennus tapahtui
5 vuotta sitten, ja kaikkiaan Autohuolto Järvisen palveluksessa on nyt 10
henkeä. Uuden myymälän pinta-ala on 100 m2, halli ja varastotilat täyttävät
1200 m2.
Korjaamoyrittäjä ja
varaosakauppias Jari Järvinen.
Jari kertoo, että alan työnäkymät ovat hyvät, nytkin olisi kahdelle lisäasentajalle töitä, kun vain heidät
löytäisi. Tämän hetken tavoitteena on saada viralliset kyltit seinälle eri dieseljärjestelmien valtuutettuna
korjaamona. - Nytkin jo testaamme ja korjaamme kaikkia common rail –järjestelmien suuttimia, Jari
muistuttaa tyytyväisenä. Uskon, että tulevaisuudessa pärjäävät isommat kokonaisuudet ja hyvin koulutettu henkilöstö, siksi meilläkin on joka kuukausi pari ukkoa koulutuksessa.
kuten kolari- ja maalaushommista, Jari Järvinen
tunnustaa. Työajan päätyttyä ei ole tarkoitus näistä
töistä puhua vaan harrastaa muun muassa Lionstoimintaa, moottoripyöräilyä – ja niin, tietysti verhoilua!
DIESELFIT
Autohuolto Järvinen on todella monipuolinen yrityskokonaisuus rengashotelleineen, lisälaite- ja tuulilasiasennuksineen – vain muutama mainitaksemme. – Olemme myös luopuneet tarpeen mukaan jostain,
| 2011 | D IE S EL -E X T R A
®
Säästä rahaa ja luontoa:
Delphi näkyy
rallien
sponsorina
Käytä tehdaskunnostettuja
varaosia!
Varaosa-ammattilaiset tietävät, että Bosch ja Delphi
toimittavat tehdaskunnostettuja dieselvaraosia, joihin liittyy vanhan osan palautus toimittajalle (runkopalautus).
Tehdaskunnostettu on edullisempi vaihtoehto korjaukseen kuin uusi osa. Samalla osan palautuksen
etuna on, että silloin pääsee eroon vanhasta osasta ja
pakkauksesta. Tässä ympäristöystävällisessä maailmassa on myös tärkeää, että vanha, palautettu runko
korjataan uuden veroiseksi!
Muistathan, että vanha osa on palautettava aina samassa laatikossa, jossa uusi osa tuli. Osan on oltava ehjä,
siinä ei saa olla mekaanisia vaurioita (murtumia tai halkeamia), eikä se saa olla epätäydellinen tai syöpynyt,
ja suojahattujen pitää olla paikallaan. Lopuksi tulee täyttää myös pakkauksen mahdollinen kyselylomake
(esim. diesel-suuttimet).
Delphin teknologialla VW Polo
Bluemotion oli vuoden 2010
puhtain ja vähäpäästöisin
5-paikkainen henkilöauto
Delphin ensimmäinen Diesel Common Rail –järjestelmä Volkswagen-yhtymän autoissa tuotti heti
kovan tuloksen: Delphin uusin Multec-solenoidisuutin ja seuraavan sukupolven DFP6-korkeapainepumppu tuottavat Polo Bluemotionissa vain 87
g/km CO2-päästöt ja 3,3 l/100 km polttoaineen
kulutuksen ilman, että tehoa menetetään lainkaan.
Delphi on viime aikoina vahvistanut asemiaan dieselpumppujen ja –suuttimien toimittajana, kun se
on saanut asiakkaikseen aasialaisten automerkkien
lisäksi myös eurooppalaisia. Niinikään sen näkyvyyttä on lisännyt yhtiön kasvanut sponsorointi
kansainvälisissä rallikilpailuissa, Delphi kokee rallien vaativan autoilta äärimmäistä kestävyyttä ja
huipputekniikkaa, jotka ominaisuudet ovat yhtiön
tuotteiden peruselementtejä.
Delphin menestys myös Suomessa tapahtuvien dieselkorjausten osalta on kasvussa. Atoy Automotiven
asiakaskunnassa on jo useita dieselkorjauksiin erikoistuneita yrityksiä, kuten Kuopion Dieselhuolto,
Joutsenon Diesel ja Porvoon Diesel. Näiden yritysten tekemillä dieselkorjauksilla on tehtaan hyväksymä täysi takuu.
Viimeisin common rail –solenoidisuutin yhdessä
seuraavan polven DFP6-pumpun kanssa tarjoavat
moottorille huomattavasti paremman polttoaineen ohjauksen, lisää moniruiskutus-kapasiteettia
ja tehostaa ruiskutuksen sumuuntumista. Tämä
järjestelmä tuottaa parhaimmillaan kuusi ruiskutustapahtumaa yhden työkierron aikana, mikä saa aikaan
tasaisen palamisprosessin sekä alhaisen ääni- ja värinätason.
Tämä Delphin uusin common rail –järjestelmä on myös seuraavissa autoissa: Cross Polo, Skodan Fabia,
Roomster- ja Praktik-mallit sekä Seat Ibiza.
Delphin ja Denson valtuuttamat Diesel-korjaamot
Delphin valtuuttamat:
Denson valtuuttamat:
Kuopion Dieselhuolto Oy
Kuopion Dieselhuolto Oy
Hakalahdentie 13, 70460 Kuopio, puh: (017) 3644 177
email: [email protected]
Hakalahdentie 13, 70460 Kuopio, puh: (017) 3644 177
email: [email protected]
Joutsenon Dieselasennus Oy
Porvoon Diesel Oy
Dieselkuja 3, 55300 Rauha, puh: (05) 4328 113
email: [email protected]
Pienteollisuustie 29, 06450 Porvoo, puh: (019) 549 411
email: [email protected]
Lisäksi:
Autohuolto Järvinen Oy:ssä on testaus-ja korjausmahdollisuudet Denson ja Delphin diesellaitteille:
Autohuolto Järvinen Oy, Tarmontie 5, 15880 Hollola, puh: 010 666 3330, email: [email protected]
| 2011 | D IE S EL -E X T R A
Lähettäjä: Atoy Automotive Finland Oy, Ruukintie 7-9, 02330 Espoo
220549
DIESELFIT
®
DIESELASIOISSA PALVELEVAT
UUTISIA
Eero Laine
Seinäjoelle uudet tilat jouluksi
Pohjanmaan Dieselhuolto Ky:n Timo Pihlaja nimettiin viime vuonna Vuoden Dieselyrittäjäksi.
Tuolloin hyvässä vauhdissa ollut liiketoiminta on
jatkanut tänä vuonna samaa rataa, pientä kasvuakin ollut. Valtiovallan poukkoilevat toimenpiteet
eivät ole pahemmin tuntuneet, eivätkä oikeastaan
kiinnostakaan. Kehityksessä on pysyttävä mukana,
ja niinpä uusia laitteita on tullut kuvaan mukaan:,
mm. Boschin Common Rail –suuttimien mittaus/
säätölaitteet sekä pumppusuuttimien ja yksikköpumppujen koeajolaitteet. Uusi asentajakin astui
kesän lopussa remmiin.
Tuotepäällikkö, diesel
Puh. (09) 6827 236
Fax. (09) 6827 301
[email protected]
Matti Leppäkorpi
Tuoteasiantuntija
Puh. (09) 6827 358
Fax. (09) 6827 301
[email protected]
KENTTÄMYYNTIMME PALVELEE
Timo Pihlaja on tyytyväinen diesel-yhteistyöhön AAm:n
kanssa.
Greger Stolt
Timo kertoo tyytyväisenä, että kauan kaivatut, uudet toimitilat valmistuvat jouluksi. Sinne voi sitten mahdollisesti hankkia uuden Common Rail –koepenkinkin. Käyttöä ainakin on, sillä Pohjanmaan Dieselhuolto
tekee yhteistyötä varsin monen merkkikorjaamon kanssa, ennen kaikkea juuri Common Rail –suuttimien
kunnostuksessa.
Myyntiryhmäpäällikkö
Puh. (09) 6827 456
Myös Joutsenoon kuuluu hyvää
Timo Hietala
Avainasiakaspäällikkö
Itä-Suomi
Puh. (09) 6827 321
Toissa vuonna Vuoden Dieselyrittäjä –palkinnon
saanut Joutsenon Dieselasennus Oy:n Arto Pasanen
vahvistaa saman kuin muutkin dieselkorjaamot:
työtilanne on ollut hyvä, ja muusta taloustilanteesta
huolimatta he katsovat tulevaisuuteen luottavaisin
mielin. Eikä valtiovallan toimetkaan ole bisnestä liiemmin haitanneet!
Jarmo Lepistö
Myyntiedustaja
Länsi-Suomi
Puh. (09) 6827 224
Arto kertoo, että laitepuolella on pysytty kilpailussa mukana hankkimalla mm. Autocom’in raskaan
kaluston testeri sekä Boschin kolmannenvaiheen
Common Rail –suuttimien korjaus-ja testaustyökalut. Seuraavana suunnitelmissa on investoida uuteen EPS 708:aan, ja henkilökuntaakin on tarkoitus
hankkia yksi mies lisää. Myös yhteistyö Atoyn kanssa, toteaa Arto Pasanen, on niin ikään ollut kaikilla sektoreilla kiitettävää.
Heikki Lahtiluoma
Myyntiedustaja
Etelä-Suomi
Puh. (09) 6827 369
LUKIJAKILPAILU
Jarkko Manninen
Kilpailukysymys:
Myyntiedustaja
Keskinen Suomi
Puh. (09) 6827 308
Paljonko Delphin polttoaineen laadunmittauslaite DYDT553
tarvitsee polttoainenäytettä mittauksen onnistumiseksi?
Palkintoina kolme pakettia, joissa iso Denso-froteepyyhe ja
Delphin T-paita.
Vastaa 16.12. mennessä:
[email protected]
Laita mukaan vastauksesi lisäksi
nimesi, yrityksesi nimi ja sähköpostiosoite
sekä T-paidan koko (S, M, L, XL)

Akkumyynti
Puh. (09) 6827 200
Fax (09) 6827 470
[email protected]
www.akkulinkki.fi
Viime Lukijakilpailun 3/2011 voittajat on arvottu, ja palkinnot on lähetetty voittajille. Onnea voittajille!
Oikea vastaus on: Bilsteinin iskarit olivat Auto Motor und Sport –lehden lukijatutkimuksessa kategoriansa ykkösenä
vuonna 2011.
ATOY AUTOMOTIVE FINLAND OY I Ruukintie 7-9, 02330 Espoo I PHONE: +358 (0)9 6827 1 I WEB: www.atoy.fi
Lisätietoja:
[email protected]