2011 menestysvuosi Scandicille

Transcription

2011 menestysvuosi Scandicille
Helsinki 20.3.2012
2011 menestysvuosi Scandicille
Pohjoismaiden suurinta hotelliketjua Scandicia operoiva Scandic Hotels Holding AB
kasvatti sekä liikevaihtoa että liikevoittoa vuonna 2011. Se avasi vuoden aikana
kahdeksan uutta hotellia, minkä lisäksi hotelleissa toteutettiin joukko mittavia ja
menestyksekkäitä ympäristöhankkeita.
Vuonna 2011 Scandic Hotels Holding AB:n liikevaihto kasvoi 11,7 prosenttia ja oli
842,6 (754,3) miljoonaa euroa. Huolimatta uusiin hotelleihin tehdyistä
panostuksista, jotka rasittavat liikevoittoprosenttia, EBITDAn osuus liikevaihdosta
kasvoi 8,2 prosentista 8,7 prosenttiin, mikä vastaa 72,9 (61,8) miljoonaa euroa.
”Teimme vuonna 2011 merkittäviä investointeja suurkaupunkeihin kuten
Tukholmaan ja Osloon. Myös vuoden 2010 panostus Berliiniin on vaikuttanut
tulokseen. Uusien hotellien ansiosta uudet asiakasryhmät ovat löytäneet Scandicin
tavoitteidemme mukaisesti. Vuonna 2012 jatkamme investointeja kehittämällä
tienvarsihotellejamme”, kertoo Scandicin konsernijohtaja Anders Ehrling.
Scandicilla on tällä hetkellä 153 hotellia yhdeksässä maassa. Vuonna 2011 avattiin
kahdeksan uutta hotellia, joissa on yhteensä 1 544 huonetta. Huonekohtainen
tuotto (RevPAR) nousi vuoden aikana 7,4 prosenttia. Vuoden 2011 aikana aloitettiin
kaksi uutta hotellihanketta, jotka käsittävät 439 huonetta.
Scandicin pitkän tähtäimen panostus ympäristö- ja ilmastotoimiin jatkui myös
vuonna 2011. Vuoden aikana fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenivät jopa 39
prosenttia. Kaikissa Pohjoismaissa toimivissa Scandic-hotelleissa käytetään nyt
tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Vuonna 2011 Scandic palkittiin
Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinnolla kestävän matkailun
edistämisestä.
Taloudelliset tulokset, tammi–joulukuu 2011, Scandic Hotels Holding konserni
Koko vuosi
2011
Koko vuosi
2010
H2 2011
H2 2010
Liikevaihto, M€
842,6
754,3
440,3
408,3
GOP, M€
317,3
279,0
173,2
159,8
EBITDA, M€
72,9
61,8
47,9
45,4
EBITDA liikevaihdosta %
8,7
8,2
10,9
11,1
Huonekohtainen tuotto (RevPar), EUR
62,0
57,7
63,2
61,2
Käyttöaste, %
62,2
62,1
64,8
65,7
Hotelleja toiminnassa (31.12.) 1)
153
147
Huoneiden määrä (31.12.) 1)
28 875
27 204
Kokopäivätoimiset työntekijät 2)
7 264
6 902
Lajittelematon jäte (kg/hlö/yö) 3)
0,52
0,53
Energiankulutus (kWh/hlö/yö) 3)
47,6
52,0
Vedenkulutus (l/hlö/yö) 3)
218
217
Fossiiliset hiilidioksidipäästöt (kg/hlö/yö)
3)
1,9
3,1
1) Sisältää vuokratut, management- ja franchising-hotellit
2) Laskettu työtuntien yhteismäärä vuosityöajalla
3) Laskettu hotelleista, jotka ovat olleet toiminnassa koko vuoden ajan
Lyhyt tiivistelmä tuloksesta tammi-joulukuu 2011
Liikevaihto nousi 11,7 % eli 842,6 (754,3) miljoonaan euroon. Vertailukelpoisissa
hotelleissa valuuttakurssimuutoksia huomioon ottamatta se nousi 3,8 %.
Huonekohtainen tuotto (RevPAR) kasvoi 7,4 %. Vertailukelpoisissa hotelleissa
valuuttakurssimuutoksia huomioon ottamatta se nousi 3,6 %.
Liikevoitto (EBITDA) nousi 72,9 (61,8) miljoonaan euroon, mikä vastaa 8,7 (8,2)
prosentin osuutta liikevaihdosta. Tulosta rasittavat uusien hotellien 7,4 (4,1)
miljoonan euron avauskustannukset.
Lisätietoja antavat:
Aki Käyhkö, toimitusjohtaja Scandic Suomi, puh. 040 5099800
Jouko Liimatainen, talousjohtaja Scandic Suomi, puh. 0500 421676