docVauhtipyörä 2013 - Työväenmuseo Werstas
download 
Report Transcription
Vauhtipyörä 2013 - Työväenmuseo Werstas
TYÖVÄENMUSEO WERSTAAN ASIAKASLEHTI 2013 1 Werstaalla juhlitaan harva se päivä. Työväenmuseo jää taatusti juhlavieraiden mieleen. Kuva Kati Lehtinen Kuva Ulla Rohunen J uhlat museossa Teksti Jenni Lares Museoon ei aina tarvitse tulla katsomaan näyttelyitä tai olemaan hiljaa. Työväenmuseo Werstaalla voi myös tavata ystäviään ja pitää hauskaa. Werstaalla voit järjestää yhdistykselle, yritykselle tai ystävillesi niin ison kuin pienenkin tilaisuuden. Werstaalla juhla kuin juhla on jo valmiiksi parempi! Työväenmuseo Werstas vuokraa asiakkailleen niin kokous- kuin juhlatiloja. Auditorion ja moneen käyttöön taipuvan Galleria Bertelin lisäksi tapahtuman voi järjestää esimerkiksi höyrykonemuseossa tai Meirän kaupunki -näyttelyyn rakennetulla työväentalolla. Monipuoliset tarjoilut järjestyvät yhteistyökumppanimme Juvenes Juhlapalvelun kautta. Kaikkiin Werstaan tiloihin on myös mahdollista räätälöidä opastettu kierros, jolla tutustutaan museon näyttelyihin, työväestön elämään sekä Finlaysonin ja Tampereen historiaan. Museon ilmainen sisäänpääsy takaa sen, että tilaisuus voi olla joko avoin tai suljettu. Werstaan tiloja on mahdollista vuokrata myös museon aukioloaikojen ulkopuolella. Tällöin museossa ei liiku muita kävijöitä. 2 Finlaysonin historiallisella tehdasalueella aivan Tampereen keskustassa. Vanhat tehdasrakennukset luovat ainutlaatuisen, kulttuurihistoriallisesti merkittävän ympäristön. Vuonna 1820 perustettu Finlaysonin puuvillatehdas on Suomen vanhin ja 1800-luvun suurin tehdas. Finlaysonin siirrettyä toimintansa pois Tampereelta vanhat teollisuushallit otettiin 1990-luvulla uudelleen käyttöön kulttuurin, liike-elämän ja koulutuksen tarpeisiin. Finlaysonin tehtaalla käytetty, yli sata vuotta vanha höyrykone lepää nykyään Höyrykonemuseona Työväenmuseo Werstaalla. Kahdeksanmetrisen vauhtipyörän varjossa voi järjestää erilaisia seisovia tilaisuuksia, esimerkiksi lehdistö- tai cocktailtilaisuuden. Paikalle on mahdollista saada opas, joka kertoo höyrykoneen käytöstä ja historiasta, tai viihdyttävämpi esitys, jossa tehtaantyttö sadan vuoden takaa kertoo elämästään Vinlaussonilla. Iltaa on mahdollista jatkaa esimerkiksi illallisella Galleria Bertelin puolella. Werstas sijaitsee Suomen suurin höyrykone on tarjonnut ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan taustan esimerkiksi monille ympäristöalan ja energiateollisuuden lanseeraustilaisuuksille. Sulzerhöyrykone oli päivittäisessä käytössä vuosina 1900 – 1926, jonka jälkeen se palveli varavoimana aina 1950-luvun puoliväliin asti. Tuolloin tehdas sähköistettiin eikä höyrykoneelle ollut enää käyttöä. Lähes alkuperäisessä kunnossa oleva konehuone avattiin yleisölle Höyrykonemuseona vuonna 2002. Auditorio 70 henkeä Galleria Bertel Istuva illallinen 60 henkeä Seisova tilaisuus 100 henkeä Työväentalo Pöydissä 30 henkeä Tuoliriveissä 50 henkeä Höyrykonemuseo Seisova tilaisuus 70 henkeä Koko näyttelykerros Jopa 500 henkeä Haluatko nostaa maljan höyrykoneen juurella, laulaa työväenlauluja vanhan ajan iltamissa tai tutustua mieleenpainuvalla tavalla Tampereen teolliseen historiaan? Tiedustelut ja varaukset Museoemäntä Raija Kuisma p. 010 420 9269 [email protected] Kuva Ulla Rohunen Keskeltä vanhan puuvillatehtaan salia löytyy myös kodikas työväentalo. Työväentalolla on mahdollista kokea vanhan ajan maalaismaista iltamatunnelmaa aivan Tampereen sydämessä. Tila palvelee monenlaisia vieraita ja tarpeita. Työväentalolla on mahdollista järjestää niin kokous, esitys, syntymäpäiväjuhlat kuin konsertti. Lavan puhujanpöntöstä voi kuunnella työväenlauluja sekä tunnettujen poliitikkojen puheita ja työväenyhdistyksen kirjastosta voi lainata runoteoksen spontaania esitystä varten. Lavalla on tilaa niin näytelmä- kuin musiikkiesityksille ja tietysti työväentalon lankkulattialla mahtuu tanssimaan. Talonmiehen muija Eufrosyne Muttilaiska johdattaa vieraat työväentalon arkeen sekä Werstaan perusnäyttelyyn Meirän kaupunkiin. Lapsia viihdyttää kaupungin katti K. Issakainen, jonka seurassa on mahdollista tutustua myös Tekstiiliteollisuusmuseoon ja Höyrykonemuseoon. Työväentalo on koko kansan kokoontumispaikka, johon on helppo tuoda erilaisia esityksiä ja ohjelmanumeroita. Täällä voidaan toteuttaa myös villimmät ideat esimerkiksi työväenlaulukaraokesta tai vanhan ajan iltamista. Werstaan kokous- ja juhlatilat 3 Pääkirjoitus Reilusti historiaa! Sisällys 2 Juhlat museossa 4 Pääkirjoitus yöväenmuseo Werstas täyttää marraskuussa 2013 tasan kaksikymmentä vuotta. Noina vuosina on ehtinyt tapahtua todella paljon. Vaatimattomissa tiloissa aloittaneesta museopahasesta on kasvanut Tampereen toiseksi suurin ja toiseksi suosituin museokeskus. Museon kokoelmat ovat vahvistuneet ja pidämme nyt huolta yli 70 000 esineen ja 350 000 valokuvan kansalliskokoelmasta. Työväenperinnön rinnalla olemme voineet ottaa valtakunnallista vastuuta myös uusista teemoista, kuten ympäristöliikkeen, seksuaalivähemmistöjen ja kuurojen historiasta. 5 Uutisia 6 10 Työväenmuseon synty 11 Monen tehtävän museomestari 12 Lita Cabellut - Musta sielun siveltimenveto 15 Kolumni Juhlavuoden teemana on Reilusti historiaa! Tällä haluamme korostaa niin kokoelma- kuin yleisöpalveluidemme monipuolisuutta ja runsautta. Kuutena päivänä viikossa riittää nähtävää koko perheelle. Juhlavuonnakin avataan neljä suurta vaihtuvaa näyttelyä – pienten ja yhteisöllisten lisäksi. Tarjontaa täydentävät lukemattomat tapahtumat, työpajat ja opastukset. Olemme ylpeitä siitä, että meille kaikki ovat tervetulleita. Werstas siirtyi muutama vuosi sitten vapaaseen sisäänpääsyyn, mikä muutti museota hyvään suuntaan. Museo on entistä reilumpi myös vähävaraisille ja pääsymaksuttomuus vahvistaa työmme yhteisöllistä sanomaa. 16 Pitkä 1950-luku 20 Viittomakielisten historiaa Werstaalla 22 Näyttelykalenteri Kalle Kallio Museonjohtaja T Asiakkaille lupaamme reilua hinnoittelua ja sujuvaa yhteistyötä. Museon historiapalvelut ovat luotettavia, kokoustilat toimivia ja juhlat ikimuistoisia. Yhteishankkeissa Työväenmuseo Werstas on arvokas kumppani, koska pidämme sovitusta kiinni. Juhlavuoden teemassa ehkä tärkeintä on kuitenkin museon reilu historiankäsitys. Werstaalla päähuomion saavat menneisyyden vähäväkiset ja tartumme ennakkoluulottomasti vaikeisiin aiheisiin. Esimerkiksi kevään päänäyttelyssä äänen saavat romanitaustaiset naistaiteilijat ja syksyllä syvennymme 1950-luvun arkitodellisuuteen. Tervetuloa nauttimaan reilusti historiaa! 4 Vaasan työväenmuseo Kannen kuva Lita Cabellut: Coco Model numero 19, 280 x 220 cm, sekatekniikka, 2011. TYÖVÄENMUSEO Werstaan asiakaslehti Työväenmuseo Werstaan julkaisuja 2012:2 Julkaisija Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, 33210 Tampere, www.tyovaenmuseo.fi Päätoimittaja Kalle Kallio Kirjoittajat Satu Engblom, Ulla Jaskari, Tuula Juvonen, Kalle Kallio, Jenni Lares, Emmi Varjola, Tiina Naukkarinen Ulkoasu ja taitto Kati Lehtinen Painopaikka Vammalan Kirjapaino Oy, Sastamala Levikki 4000 kpl ISSN 1797-8734 Uutisia Arjenhistoria.fi vahvistuu Suosittu www.arjenhistoria.fi -kokoelmapalvelu jatkaa kasvuaan. Verkossa on jo yli 100 000 vanhaa valokuvaa ja esinettä Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston, Kansan Arkiston, Tekniikan museon, Sähkömuseo Elektran, Helsingin yliopistomuseon, Kultamuseon, Suomen siirtolaisuusmuseon ja Päivälehden museon kokoelmista. Aineisto täydentyy lähes päivittäin digitointityön edistyessä. Tavoitteena on, että mukaan saataisiin uusia kokoelmia ja museoiden taustayhteisöt löytäisivät palvelun. Vapaaehtoisvoimin ylläpidetyt museot voivat saada kokoelmajärjestelmän veloituksetta käyttöönsä. merkittävä lahjoitus Kansan Arkisto on lahjoittanut Werstaalle museokokoelmansa. Noin 500 esineen kokoelma sisältää runsaasti ainutlaatuista sisällissotaan ja maanalaiseen kommunismiin liittyvää aineis toa. Historian kipupisteitä kuvaa koskettavalla tavalla esimerkiksi vankisellin ovi, jonka takana Yrjö Mäkelin teki itsemurhan. Mukava museosakki Haluaisitko tulla mukaan museotoimintaan? Työväen museo Werstas kokoaa kevään 2013 aikana Museosakin, jossa on mahdollista päästä tekemään museotyötä ja pitää huolta suomalaisesta työväenperinnöstä. Museo sakki on aktiivisista vapaaehtoisista koostuva ryhmä erilaisia ihmisiä, jotka pitävät museoista ja haluavat viettää aikaa historian parissa. Museosakissa voit päästä vaikkapa tekemään näyttelyitä, käsittelemään kokoel mia ja osallistumaan tapahtumiin. Vapaaehtoistyön koordinaattorina toimii museolehtori Ulla Rohunen ([email protected], p. 050 440 1157). tulevia mestareita Ammattiopistojen opiskelijoista on tullut Werstaan kanta-asiakkaita. Palkansaajasäätiön rahoittamassa Mestariduunari-hankkeessa järjestetään monenlaisia työpajoja vuosina 20112014. Hankkeessa opiskelijat ovat esimerkiksi itse dokumentoineet niin jalkinelinjan kuin tulevien lentokoneasentajien arkea. Lenin ja Werstas Työväenmuseo Werstas ja Lenin-museo suunnittelevat yhdistymistä vuoden 2014 alusta alkaen. Sotien jälkeen toimintansa aloittanut Lenin-museo on kansainvälisesti yksi maamme tunnetuimmista museoista. Näyttelytoiminta jatkuisi nykyisissä tiloissa, mutta fuusio vahvistaisi museoiden toimintaa ja taloutta. Kuvalaatalta digimaailmaan työväenmuseo 20 vuotta sitten Työväen keskusmuseon perustamista suunniteltiin pitkään ja museoyhdistys kartutti ensin kokoelmiaan. Kesällä 1993 oli tullut aika hankkia Finlaysonin tehdasalueelta 450 neliön toimitilat, joihin tulivat museon toimisto ja näyttelysali. Kuvassa vuokrasta sopivat Finlaysonin Petri Olkinuora, puheenjohtaja Vesa Karvinen ja museonjohtaja Pontus Blomster. Avajaisjuhlia vietettiin 13. marraskuuta. Juhlan yhteydessä yleisö pääsi tutustumaan sisällissotaa käsittelevään avajaisnäyttelyyn. Uuteen Työväen keskusmuseoon tutustui loppuvuoden aikana yli 400 museokävijää. Kun kirjat vielä tehtiin koho painolla, kallisarvoiset kuva laatat tavattiin säästää. Valokuvat ja piirrokset ovat voineet kadota, mutta laa tat päätyneet museoon. Nyt museokirjapainossa on muiden painotöiden rinnalla ryhdytty vedostamaan van hoja laattoja. Kadonneiksi luultuja kuvia on saatu esiin ja asianmukaisesti digitoitua. 5 Työväenmuseo Werstas täyttää 20 vuotta. Vaikka ovet avattiin yleisölle syksyllä 1993, ajatus työväenmuseon perustamisesta on paljon vanhempi. Teksti Kalle Kallio S uomalainen museoväki kokoontui elokuussa 1930 Tampereelle. Ensimmäiset museopäivät oli pidetty vastavalmistuneessa Kansallismuseossa ja toiset Turun linnassa. Kolmas kokouskaupunki oli hieman erikoinen valinta Helsingin ja Turun jälkeen, koska Tamperetta pidettiin ensisijaisesti savupiipputeollisuuden tyyssijana eikä suinkaan vahvana kulttuurikaupunkina. Museopäivät avannut pormestari Väinö Hakkila pahoittelikin osallistujille, että muinaisuuden tutkijoille kaupungissa oli niin kovin vähän nähtävää. Ajatus siitä, että Tammerkosken teollinen miljöö voisi kiinnostaa museoihmisiä ja historiantutkijoita oli vielä 1930-luvulla vieras kaupungin johdollekin. Museoiden aihevalinnoissa painottuivat tuolloin säätyläiskulttuuri, arvotaide ja talonpoikainen elämä. Tampereella kuitenkin kylvettiin museokuvaan jo kritiikin siemeniä, kun professori Väinö Voionmaa pääsi luennoimaan Tampereen historiasta. – Väitetään, ettei Tampereen kaupungilla ole historiaa ja kulttuuria. Sitä väitettä emme voi myöntää oikeaksi. Todella ei mikään maamme kaupunki sisällä enemmän työn kulttuurihistoriaa kuin Tampere. Täällä on käsityöläisammatti elänyt loistavimpia kukoistusaikoja, mitä sillä yleensä on maassamme ollut, täällä on maamme suurteollisuuden syntysijat, täällä on Suomen sähkön käyttö alkanut, täällä on 6 Suomen museoliiton kuva-arkisto Työväenmuseon synty Tampereen museopäivien osallistujat yhteiskuvaan ryhmittyneenä elokuussa 1930. Kaupungin ainoa museo oli tuolloin vuonna 1908 avattu Hämeen museo, jota voi pitää tyypillisenä esimerkkinä 1900-luvun alkupuolen maakunnallisesta museosta. Esihistorian lisäksi museossa oli katolinen ja luterilainen kirkkosali, tyylihuonekaluja renessanssista biedermeieriin, hopeaa, lasia ja posliinia sekä ylempien säätyjen elämää. Lisäksi toisena juonteena oli kansankulttuurin esitteleminen.Yhteen museon huoneista oli koottu savutupa ja muissa huoneissa esiteltiin maanviljelyksen, metsästyksen ja kalastuksen historiaa sekä kansanpukuja. Työväestön historia ei kuulunut Hämeen museon kiinnostuksen kohteisiin. käyty kiintoisia kulttuurikamppailuja ja kiihkoisimpia poliittisia taisteluita koko maassa. Jos missään niin Tampereella on luonnollinen ympäristö olemassa teollisen työn keskusmuseota varten, päätti professori Väinö Voionmaa esitelmänsä. Väinö Voionmaa (1869-1947) oli tunnettu historioitsija, kansansivistäjä ja sosialidemokraattien kansanedustaja, joka oli muun muassa ollut perustamassa Työväen Sivistysliittoa vuonna 1919. Museopäivien puheessaan hän ensimmäistä kertaa ehdotti työväenmuseon perustamista. Ajatus oli reilusti edellä aikaansa, mutta kumpusi myös aikakauden yhteiskunnallisesta todellisuudesta. Poliittinen ilmapiiri oli museopäivien alla poikkeuksellisen latautunut. Lapuan liike oli voimissaan ja kesän aikana oli pahoinpidelty satoja vasemmistolaisia, oikeuslaitos myötäili lapualaisten terroritekoja ja maan hallitus hajosi ulkoparlamentaariseen painostukseen. Heinäkuussa Lapuan liike oli järjestänyt näyttävän talonpoikaismarssin. Marssiin osallistui 12 000 liikkeen kannattajaa juhlien pääkaupungin kaduilla valkoisten voittoa vuoden 1918 sisällissodassa ja vaatien lujia toimia kommunisteja vastaan. Vallankaappauksen vaara oli todellinen. Tampereellakin kuohui. Heinäkuun lopulla pormestari Väinö Hakkila oli matkalla huvilalleen Teiskoon, kun hänet siepattiin ja kyydittiin Etelä-Pohjanmaalle. Hakkila oli SDP:n kansanedustajana osallistunut kommunistilakien viivyttämiseen, jolloin tehtailijanpoika Eino Haarla ja Aamulehden toimitussihteeri Eero Rekola päättivät muiluttaa hänet. Matka vei Lapuan kautta kuortanelaiselle metsätielle, jonne auto pysähtyi. Hakkila pahoinpideltiin, istutettiin muurahaispesään ja aseella uhaten pakotettiin allekirjoittamaan sitoumus, jossa hän muka lupasi luopua kaikesta poliittisesta toiminnastaan. Jatkoa seurasi, kun elokuussa 1930 osa kaupunginvaltuuston jäsenistä pakotettiin voimatoimin eroamaan ja monet tunnetuimmat kommunistit pakenivat vaivihkaa läheisiin saariin odottamaan tilanteen tasaantumista. Hakkila pääsi hengissä takaisin Tampereelle ja avasi museopäivät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hakkilan muilutuksen on kuitenkin katsottu muodostaneen käännekohdan äärioikeiston kannatuksen kasvulle. Eduskunnan varapuhemies ja Tampereen pormestari oli ollut vähällä menettää henkensä. Puolueettomassa lehdistössä kauhisteltiin tapahtunutta, Hakkilan puolesta järjestettiin äänekäs vastalausekokous ja suomalaisen fasismin tie alkoi nousta pystyyn. Kun professori Voionmaa valmisteli puhettaan mu- seopäiville, edellisten viikkojen tapahtumat olivat hänellä varmasti mielessä. Voionmaa oli sosialidemokraattinen kansanedustaja siinä missä Hakkilakin, eikä antanut äärioikeiston hallita keskustelua. Voionmaan avaus työväenmuseon perustamisesta kumpusi nähdäkseni päivänpoliittisesta tilanteesta: museokentän historiakuva korosti yksinomaan säätyläis- ja talonpoikaisarvoja, joihin myös äärioikeiston identiteetti tukeutui. Puhuessaan kiihkoisimmista poliittisista taisteluista hän viittasi sekä suurlakon punaiseen julistukseen vuonna 1905, sisällissodan ratkaisutaisteluun että Hakkilan muilutukseen vain kuukausi aiemmin. Lähteet eivät valitettavasti kerro, millaista keskustelua Voionmaan puhe museopäivillä herätti. Ajatus työväenmuseosta oli edellä aikaansa ja teollisuushistorian museoiminen eteni tulevina vuosikymmeninä ensisijaisesti tekniikan historian ja teollisuusyritysten näkökulmasta. Työväestön historia alkoi herättää kiinnostusta vasta vaiheittain toisen maailmansodan jälkeen. Voionmaan ajatukset kantoivat kuitenkin hedelmää, koska hänen oppilaansa aloittivat suomalaisen työväenperinnön museoimisen. Tampereella heistä tärkein oli Unto Kanerva. Unto Kanerva (1910-1992) oli historiantutkija, joka aloitti kaupungin arkistonhoitajana 1930-luvun lopulla. Sotien jälkeen Kanerva valittiin Hämeen museoseuran hallitukseen sen ensimmäisenä sosialidemokraattisena jäsenenä. Hän myös julkaisi vuonna 1946 Pumpulilaisia ja pruukilaisia -kirjan, jossa kuvasi elämänmakuisesti 1800-luvun T. Björnström / Werstaan kokoelmat Väinö Voionmaa on jäänyt historiaan Työväen Sivistysliiton ja Työväen Akatemian perustajana, mutta häntä voi pitää myös jonkinlaisena työväenmuseon isänä. Voionmaa toimi pitkään kansanedustajana ja ministerinä, ja osallistui muun muassa kaikkien Suomen solmimien rauhansopimusten neuvottelemiseen. tehdastyöläisten elämää. Tamperelaisten kiinnostus arjen historiaan ja vuokrakasarmien katoaviin yhteiskeittiöihin alkoi herätä. Toisen maailmansodan jälkeen Tampere oli suomalaisen teollisuuden kasvava pääkaupunki. Pula-ajan päättyminen ja asuntopula loivat tilanteen, jossa teollistumisen alkuaikoina syntyneiden puukaupunginosien tilalle haluttiin moderneja kerrostaloja. Uuden aikakauden jalkoihin oli jäämässä tehdaskaupungin historia, joka kiteytyi Amurin kaupunginosaan. Vuoden 1952 asemakaavassa puinen työläiskaupunginosa päätettiin purkaa. Kanervan toimesta saneerattavia puukaupunginosia ryhdyttiin kuitenkin 1950-luvulla dokumentoimaan ja Amurista etsittiin museoitavaksi sopivaa korttelia. Amurin uudisrakentaminen kesti lopulta parikymmentä vuotta ja yksi puukortteleista kunnostettiin museota varten. Ulkomuseon interiöörit toteutettiin vaiheittain ja ne esittelevät teollisuustyöväen elämää vuosina 18821973. Ensimmäiset osat olivat yleisölle päivittäin avoinna kesästä 1982 alkaen ja museo valmistui nykyiseen muotoonsa, kun kahvila Amurin Helmi avattiin vuonna 1995. 7 Vaikka Amurin työväenasuntomuseon perustaminen oli paikallinen hanke, sitä voi katsoa myös osana länsimaisen kulttuurikäsityksen murrosta. Työväenkulttuurin ja työväenhistorian arvostus alkoi nousta ennen muuta 1960–70-luvulla. Historiantutkijoiden, kansatieteilijöiden ja sosiologien uudet kysymyksenasettelut, työväenliikkeen perinnetyö ja taiteilijat kyseenalaistivat perinteisen käsityksen yläluokkaisesta kulttuuriperinnöstä. Esimerkiksi Väinö Linnan (1920-1992) Täällä Pohjantähden alla -trilogia antoi niin kirjana kuin filmatisointeina ymmärrettävän ja koskettavan kuvan maatyöväestön historiasta. Linnan romaanien myötä sisällissodan tapahtumia ryhdyttiin puolueettomasti selvittämään ja työväenhistorian tutkimus alkoi vahvistua. Suomalaisissa museoissa työväenperinnön sivuuttaminen jatkui kuitenkin pitkään ja osittain jatkuu yhä. Kulttuurihistorialliset museot keskittyivät paljolti säätyläisten ja talonpoikaisväestön menneisyyteen, vaikka kriitikoiden mielestä olisi ollut muutakin museoitavaa kuin ”kuokkia ja rokokoota”. Toisaalta museot myös olivat pieniä, pääkaupunkikeskeisiä ja esimerkiksi vaihtuvien näyttelyiden rakentaminen yleistyi hitaasti. Mahdollisuuksia kertoa toisenlaisia tarinoita oli kenties vähemmän kuin halua. Museokenttä alkoi muuttua, kun yliopistoissa aatteellisen herätyksen saaneet suuret ikäluokat pääsivät alan töihin. Museoiden lisääntyneet voimavarat mahdollistivat laajentuneen kiinnostuksen ja myös ajan kuluminen vei teollistumisen aikakautta ja työväenluokan syntyä yhä kauemmas – niistä tuli historiaa enemmän kuin ennen. Tietysti yleisön muuttuneet kiinnostuksenkohteetkin ruokkivat museoita käsittelemään myös arjen ja työväestön historiaa. Uuden yleisön kanssa eivät vanhat konstit kelvanneet. Valmistelutyön tuloksena Tampereella perustettiin vuonna 1988 erillinen Työväen museoyhdistys, joka toteutti valtakunnallisen museohankkeen ja viidessä vuodessa perusti nykyisen Työväenmuseo Werstaan. Näin suomalaisissa työväen muistiorganisaatioissa olivat vuosikymmenen lopussa jo edustettuina arkisto-, kirjasto- ja museoala, jotka pystyivät hoitamaan aineistojaan ammattimaisesti. Myös alan tutkijat järjestäytyivät Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuraksi vuonna 1984. Museokenttä oli kuitenkin 1980-luvulla jo aivan erilainen kuin Väinö Voionmaan elinaikana. Työväen- Työväenperinnelaitosten kehityksessä merkittävimpänä vuosikymmenenä voi pitää 1980-lukua, jolloin syntyivät työväenperinnön kannalta keskeiset organisaatiot ja avattiin kymmeniä pieniä työväenasuntomuseoita. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue oli linjannut vuoden 1975 tiedepoliittisessa ohjelmassaan, että työväen keskusmuseo on perustettava. Tämä tavoite alkoi konkretisoitua, kun keväällä 1983 molemmat työväenpuolueet ja ammattiyhdistysliike perustivat työväenperinnettä edistävän yhdistyksen.Yhdistys ryhtyi valmistelemaan museohanketta ja käynnisti samalla Työväenliikkeen kirjaston toiminnan Helsingissä vuonna 1987. Amurin työväenasuntomuseon jokaista asuntoa varten laadittiin tarina eri aikakauden perheestä, joka olisi voinut kussakin asunnossa elää. Tamperelaiset suhtautuivat puukortteleihin ja yhteiskeittiöihin nostalgisesti, vaikka yhteisöllinen ja ahdas asuminen ei enää vastannut 1970-luvun tarpeita. Vuosikymmenten mittaan suhtautuminen on romantisoitunut ja puukortteli näyttäytyy 2000-luvun yleisölle myös toivottavana ja ekologisena asumisympäristönä. 8 Kuva Kalle Kallio Olavi Kylätasku / Werstaan kuva-arkisto Unto Kanerva oli historiantutkija ja aktiivinen sosialidemokraatti. Hän nousi Tampereen Työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi ja vaikutti myös Tampereen Työväen Teatterin hallinnossa. Tamperelainen työväenhistoria oli Kanervalle sydämen asia. perintöä tallentavia pieniä museoita oli perustettu eri puolille maata. Uuden keskusmuseon rooliksi nähtiin näiden ohjaaminen, koordinointi ja neuvonta, mutta osa pienistä museoista haluttiin myös yhdistää uuteen organisaatioon. Tampereelle siirrettiin muun muassa osuuskauppamuseon, työväen säästöpankkimuseon, työväenaatteen museon ja torpparimuseon kokoelmia – lukuisten muiden työväenjärjestöjen ylläpitämien esinekokoelmien ja museo huoneiden lisäksi. Syntyi suomalaisen työväenperinnön kansalliskokoelma, joka koostuu nyt noin 70 000 esineestä ja 350 000 valokuvasta. 9 Kuva Satu Engblom Vaasan työväenmuseo Vaasan työväenmuseo esittelee Vaasan seudun työväenliikkeen vaiheita. Lisäksi kävijä voi vierailla Vaasan Palosaaressa asuneen Fanny Männistön hellahuoneessa. Palosaaren työläiskaupunginosa syntyi 1850-luvulla rakennetun Vaasan puuvillatehtaan ympärille. Mantereeseen yhdistyneellä entisellä saarella eli työläisten Präntöössä (ruotsiksi Brändö) varttui myös vaasalainen työväenliike. Vaasan työväenmuseo toimii palosaarelaisten talkoovoimin rakentamassa Järjestötalossa. Vuonna 1991 avattu paikallismuseo tallentaa työväenhistoriaa entisen Vaasan läänin alueella, ja sitä ylläpitävät Vaasan Työväenkulttuuriyhdistyksen vapaaehtoiset. Museon perusnäyttely ”Kuvia Vaasan työväenhistoriasta” valottaa valokuvin, lehtileikkein ja asiakirjoin vaasalaisen työväestön elämää ja työväenliikkeen historiaa sekä Vaasan kaupunkikuvaa 1850-luvulta 1950-luvulle asti. Toinen museon pysyvistä näyttelyistä syventää tarinaa työväestön arjesta. ”Fannyn koti” -näyttely perustuu präntööläisen Fanny Männistön (1904-1998) irtaimistoon, jonka omaiset luovuttivat museolle Fannyn kuoltua. Fannyn oikeassa kodissa Palosaaren Huvilakadulla oli huone ja keittiö, mutta työväenmuseossa se on muuntunut hel- 10 Teksti Satu Engblom lahuoneeksi. Muutoin koti on samankaltainen kuin hänen muuttaessaan vanhainkotiin 90-vuotiaana 1990-luvun puolivälissä. Näyttelyä elävöittävät arjen pienet yksityiskohdat: Keittiökaapin hyllyjä kaunistavat värikkäät makeisrasiat ja kahvipurkit. Puolihame odottaa viimeistelyään poljettavan ompelukoneen vieressä. Fannyn lapsuudenkodissa luettiin paljon, ja näyttelyn tärkeimpiin esineisiin kuuluu Fannyn isän tekemä lasiovinen kirjakaappi. Sieltä löytyvät Fannyn vaalimat työväenkalenterit ja romaanit. Fanny Männistö ansaitsi elantonsa Työväenosuusliikkeen leipomossa ja toimi aktiivisesti useissa työväenyhdistyksissä. Vuonna 1931 Männistö tuomittiin 27-vuotiaana Hämeenlinnan naisvankilaan kahdeksi vuodeksi valtionpetoksen valmistelusta. Syynä olivat Fannyn jakamat työväenliikkeen lentolehtiset ja vuonna 1930 voimaan astuneet kommunistilait. Fannyn paljasti kuulusteluissa murtunut poikaystävä. Perusnäyttelyidensä lisäksi Vaasan työväenmuseo järjestää vaihtuvia teemanäyttelyitä. Esimerkiksi kesällä 2012 museossa avautuivat Vaasan puuvillatehtaan ja Höyrymyllyn historiasta kertovat valokuvanäyttelyt. Museolla on työväenliikkeen historiaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin erikoistunut kirjasto sekä asiakirja- ja valokuva-arkisto, jotka ovat yleisön käytettävissä aukioloaikoina. Museon verkkosivut löytyvät osoitteesta www.saunalahti. fi/labourm/. Kuva Kati Lehtinen Monen tehtävän museomestari Jussi Mäkelä ratkoo museossa käytännön kysymyksiä. Teksti Emmi Varjola nappaa taskustaan kameran ja äkkiä museonäyttelyn purkaminen on tallennettu kuvaksi. Seuraava kuva toimii muistilappuna: tälle esineelle on rakennettava sopiva kuljetuslaatikko. – En osaa olla ilman kameraa, se on minulle myös muistikirja, Jussi selittää. Museomestarin työpäivään Werstaalla kuuluukin kaikenlaista muistettavaa eikä kahta samanlaista päivää ole. Työn vapaus ja vaihtelevuus ovat sekä sen hyviä puolia että haasteita. Käytettävissä oleva aika täytyy jakaa moneen osaan. Museomestari Jussi Mäkelä näyttely pitää myös valaista. Museomestari vastaa tästä kaikesta sekatyömiehen ja siviilipalvelusmiehen avulla. Yleisölle näkymättömämpää työtä on museoesineiden varastointi. Säilytys vaatii suunnittelua, koska kokoelmia kartutetaan jatkuvasti. Viime aikoina Kuurojen museon muutto Helsingistä on pitänyt Jussin kiireisenä. Kokonaisen museon muuttaminen Werstaalle on iso urakka, eikä vähiten siksi, että museoesineitä on käsiteltävä erityisellä huolella. on tiloja useammassa vierekkäisessä rakennuksessa, jotka on aikoinaan rakennettu Finlaysonin tehtaan tarpeisiin eikä suinkaan museokäyttöä ajatellen. Vanhat rakennukset vaativat jatkuvaa seurantaa, jotta remontteja osataan tehdä oikeaan aikaan ja oikeaan kohtaan. Joka maanantai Jussi kiertää ensimmäiseksi koko talon läpi ja tiloja täytyy tarkkailla myös viikon mittaan. – Museomestaria tarvitaan yleensä aina, kun jotain liikkuu, Jussi kiteyttää. Museomestarin täytyy ratkaista monenlaisia käytännön haasteita, esimerkiksi kuinka kuljettaa kuplavolkkari museon toiseen kerrokseen tai saada puulaudoista rakennettava suuri taideteos riittävän tukevaksi. Tällaisista tilanteista myös tallentuu Jussin digikameran muistikortille monta arvokasta kuvaa museon kulissien takaisesta aherruksesta. Werstaan käytössä Museomestarin vastuulla on näyttelyiden ra- kentaminen sekä kuljetukset. Jussi osallistuu myös museoesineiden säilytyksen ja remonttien suunnitteluun. Museomestarin tehtäviin pätevöittää erikoistumiskoulutus, jonka Jussi suoritti työn ohessa. Aiemmin Jussi on työskennellyt muun muassa kaupan alalla. – Tulin taloon vähitellen, Jussi kuvailee. Hän on työskennellyt Werstaalla vuodesta 1997 alkaen, ensin lyhyempiä pätkiä ja yhtäjaksoisesti vuodesta 2003. Museonäyttelyn konkreettinen rakentaminen alkaa usein seinien maalaamisella. Näyttelytilaan pystytetään väliseiniä, vitriineitä ja muita rakenteita. Ne toimivat taustana ja suojana esineille, kuville ja teksteille. Tekniset laitteet tarvitsevat omat sijoituspaikkansa rakenteissa ja Kuvat Ulla Rohunen 11 Lita Cabellut: Camaron de la Isla, 290 x 200 cm, sekatekniikka, 2011. Lita Cabellut Musta sielun siveltimenveto 12 Keväällä Werstaan valloittavat romanitaustaiset naistaiteilijat. Lita Cabellut kasvoi katalonialaisesta katulapsesta kansainväliseksi kuvataiteilijaksi. Teksti Ulla Jaskari M inä, te ja muut – Me,You and the Others on taidenäyttely, joka esittelee eri puolilla Eurooppaa työskentelevien kuvataiteilijoiden teoksia Näyttelyyn on kutsuttu seitsemän naista, joista kuusi on taustaltaan romaneja. Mukana ovat Marta Bada Unkarista, Lita Cabellut Espanjasta, Sara Elter Italiasta, Delaine Le Bas Englannista, Maja Ljubotina Sloveniasta, Kiba Lumberg Suomesta ja Marika Schmiedt Itävallasta. Romanien identiteettejä käsittelevä näyttely on esillä Werstaalla 1.2. – 26.5.2013. Kuva Gerard Rancinan. 1982-1984 Amsterdamissa Rietveld-akatemiassa. Haagissa taiteilija on asunut jo yli 20 vuotta. Hän on hankkinut mainetta ja kansainvälistä näkyvyyttä museoissa ja gallerioissa ja esitellyt teoksiaan ympäri maailmaa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Hän on saavuttanut suuren suosion myös taiteen ostajien keskuudessa. Cabellut kuuluu amsterdamilaisen Gallery238:n kaartiin. – Musta on sieluni siveltimenveto, Cabellut kuvaa taidettaan. Hänet tunnetaan erityisesti suurista tummasävyisistä muotokuvista. Tekniikkaansa, jossa hän yhdistää eri menetelmiä, on hän kehitellyt usean vuoden ajan. Hän on tutkinut, miten materiaalit reagoivat keskenään, ja löytänyt elävän, arpisen pinnan, joka on hänen tulkintansa muotokuvan mallina olleesta henkilöstä. Cabellutin muotokuville on tyypillistä sarjallisuus. Muun muassa vuonna 2011 hän aloitti sarjan viidestäkymmenestä 1900-luvun vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä. Sarjoillaan hän kertoo tarinoita ihmisistä, joita hän kunnioittaa ja jota kohtaan tuntee myötätuntoa. Kuvataiteilija Lita Cabellut ateljeessaan. Espanjalainen, nykyään Haagissa Alankomaissa asuva kuvataiteilija Lita Cabellut syntyi vuonna 1961 Barcelonan romaniyhteisöön. Lapsena hän eli kaduilla El Ravalin kaupunginosassa kuuluisan Ramblas-bulevardin tuntumassa. Seutu telakoineen, toreineen ja markkinapaikkoineen tarjosi köyhän, mutta värikkään kasvuympäristön, jossa yöelämä oli vilkasta ja rikollisuus kukoisti. Prostituutiota harjoittaneen äidin 12-vuotiaan Lita-tyttären adoptoi varakas espanjalainen perhe ja tyttö saattoi heittää hyvästit katulapsen elämälle. Lita Cabellutille käänteentekeväksi kokemukseksi muodostui käynti Madridin Prado-museossa. Siellä vanhojen mestareiden Goyan, Velazquezin, Riberan ja Rembrandtin teokset herättivät voimakkaan tunteen siitä, mitä hän tekisi tulevaisuudessa. Hän tiesi tarkalleen, että taide olisi hänen elämänsä. Cabellut pitikin ensimmäisen näyttelynsä Barcelonassa jo 16-vuotiaana. Cabellut on toiminut määrätietoisesti toteuttaessaan elämäntehtäväänsä. Espanjasta Alankomaihin hän muutti nimenomaan tullakseen taidemaalariksi. Alankomaat olivat hänen mielestään täydellinen paikka oppia ja omaksua maa lausta, erityisesti muotokuvaa. Hän opiskeli vuosina Lita Cabellut: After the Show 01, 280 x 200 cm, sekatekniikka, 2012. 13 Näköaloja nuorille Nuorisotyöttömyys ja näköalattomuus ovat osalle nuorista arkipäiväisiä ongelmia. Osuuskunta Tradeka-yhtymä tukee TATSI ry:n toimintaa näiden nuorten hyväksi. Projektissa opetellaan elämänhallintataitoja ja tuetaan nuoria tulevaisuuden suunnittelussa. Työn tueksi julkaistaan TATSI -lehteä, jossa nuorten omien kertomusten avulla pyritään edistämään työttömien nuorten hyvinvointia ja työllistymismahdollisuuksia. www.tradeka.fi Lehden numerot löytyvät osoitteesta tatsinblogi.fi Kolumni Mitä museo viestii? M useo voi viestiä vain sitä, mitä se tallentaa ja esittelee yleisölle. Koska kaikkea on mahdotonta kerätä, museot aina vain valikoivat siivuja yhteisestä historiastamme. Työväenmuseo Werstaan valtakunnallisena tehtävä on tallentaa sosiaalihistoriaa, jotta tulevat polvet saavat käsityksen siitä, kuinka ihmiset ovat eläneet ennen heitä. Mutta entäpä jos kerätyn aineiston tarjoama kuva osoittautuu vääristyneeksi? Tämän kysymyksen ääreen Werstaan johtaja Pontus Blomster joutui pysähtymään vuonna 2002, kun kysyin häneltä, mitä hänen johtamansa museo voi kertoa seksuaalisuudeltaan ja sukupuoleltaan moninaisten lesbojen, homojen, bi- ja transihmisten (LHBT) sosiaalihistoriasta. Blomster huomasi, että museon kokoelmien varassa olikin mahdollista kertoa vain sellaisia kertomuksia, joissa historia näyttäytyy rikkumattoman heteroseksuaalisena. Hän rohkeasti päätti korjata tämän epäkohdan. Werstas ryhtyi ensimmäisenä suomalaisena museona keräämään LHBTihmisten elämästä kertovaa aineistoa. Jo samana vuonna Werstas solmi aineistojen keruuseen liittyen yhteistyösuhteet Setan, valtakunnallisen seksuaaliseen tasa-arvoon tähtäävän ihmisoikeusjärjestön kanssa. Tämä yhteistyö on vuosien saatossa johtanut siihen, että museon henkilökunta osaa ottaa työnsä eri vaiheissa huomioon myös asiakaskuntaansa kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Yhteistyön tulokset näkyvät kokoelmien karttumisena. Nykyisin museolla on jo poikkeuksellisen merkittäviä aineistoja.Yksittäisistä esineistä voi mainita muun muassa tähän päivään asti aarteena säilytetyn ravintolan paperisen lautasliinan 1940-luvulta, johon on mustekynällä kirjoitettu homomiesten toisilleen antamia kutsumanimiä. Lempinimillä kirjailtu lautasliina kertoo tarinan niistä ajoista, jolloin miesten oli homoyhteisön keskinäisissäkin puheissaan piilotettava oikeat henkilöllisyytensä uteliaiden kuulijoiden korvilta. Toinen koskettava esimerkki on runo, jonka nuori mies lähetti parhaalle kaverilleen sodan päätyttyä kesällä 1945. Tässä runossa heteroseksuaaliselle ystävälleen hän kertoo rakastavansa miehiä. Runon säilyminen halki vuosikymmenten kertoo miesten keskinäisestä ystävyydestä ja arvostuksesta, joka voi säilyä rikkumattomana heidän seksuaalisen suuntautumisensa eroista huolimatta. Näiltä varhaisilta ajoilta museossa ei vielä ole aineistoja naisia rakastavien naisten osalta. Sen sijaan Werstas on saanut lahjoituksena yli 130 päiväkirjaa, jotka kertovat nuoren naissuhteissa eläneen naisen elämästä vuosina 1981–2001. Tällaisen aineistokokonaisuuden sosiaalihistoriallinen ja tieteellinen arvo tulee vain kasvamaan tulevina vuosina. Kolumni Tuula juvonen Tuula Juvonen on Tampereen yliopistossa työskentelevä akatemiatutkija. Kuva Sanna Säynäjäkangas Kesällä 2013 Werstas järjestää näyttelyn Hilpeys ja ennakkoluulo, jossa yleisö voi tutustua jatkuvasti karttuvaan LHBT-kokoelmaan. Näyttely viestii yleisölleen vahvasti sitä, että lesbot, homot, bi- ja transihmiset ovat osa yhteistä menneisyyttämme ja nykyistä yhteiskuntaamme, jonka Werstas ottaa omassa toiminnassaan huomioon. 15 Koneellistuminen alkoi hitaasti muuttaa maatalous työn yhteisöllisyyttä. Niittokoneet ja puimakoneet vähensivät jo työväen tarvetta, mutta hikiset ja pölyiset heinätalkoot olivat arkipäivää 1950-luvun maaseudulla. Pitkä 1950-luku Teksti Kalle Kallio Sotien jälkeen koitti rankan työnteon, puutteen ja säädyllisen elämän pitkä vuosikymmen. Jos suositusta hakukoneesta etsii valokuvia 1950 luvulta, kuvaruutu täyttyy kellohameista, kuohkeista kampauksista, kitaroista, designhuonekaluista, nahka takeista ja tietenkin kiiltävistä amerikanraudoista. Nos talgiantäyteinen vuosikymmen kiehtoo lukemattomia harrastajia. Voimakkaasti kaupallistettu 1950-luku näkyy myös kauppojen hyllyillä: niin uusia autoja kun jääkaappejakin suunnitellaan ajan muotokieltä tavoitellen ja aika kauden astioita valmistetaan suurina sarjoina. Kaihon värittämä 1950-luku välittyy väistämättä museomaailmaankin. Museot haluavat herättää muistoja ja poimivat menneisyydestä niitä asioita, joihin ihmisillä liittyy nostalgisia tunteita. Aikakautta kuvaavissa näyttelyissä korostuvat toistuvasti nuorisokulttuuri, suomalaisen muotoilun esiinmarssi, Coca-Colalta maistuvat olympialaiset ja länsimainen muoti. Museot ovat asiakaslähtöisiä toimijoita, jotka tarjoavat yleisölleen sitä, mitä uskovat näiden haluavan – vaikka sortuisivat näin rakentamaan yksipuolista ja myyttistä kuvaa 50-luvusta. 16 Kolme nuorta Jyväskylän yliopiston kulttuurintutkijaa alkoi muutama vuosi sitten pohtia nostalgiaa ja 1950-luvun vinoutunutta julkikuvaa. Kirsi-Maria Hytönen, Eerika Koskinen-Koivisto ja Arja Turunen tutkivat ilmiöitä, joita ei voinutkaan katsoa nostalgisten silmälasien läpi. He lähtivät kokoamaan laajaa ja monitieteistä tutkimushanketta, jossa pureuduttaisiin sodanjälkeisten vuosien kuvaan, nostalgiaan ja siitä tehtyihin esityksiin. Elintaso oli varsin alhainen nykyaikaan verrattuna. Kotieläimiä pidettiin yleisesti ja pienen asunnon saattoi jakaa useampikin sukupolvi. Suoma Taiveaho seisoo rintamamiestalonsa pihassa Sääksjärvellä kesällä 1950. Asumisen muutos alkoi näkyä pitkän 1950-luvun aikana.Yhä useampiin koteihin tuli sähkö, juokseva vesi ja sisävessa. Suomi oli luokkayhteiskunta, mikä näkyi muun muassa uusissa kodinkoneissa, joita varakkaammat perheet pystyivät jo hankkimaan. Jääkaapit, pesukoneet ja pölynimurit helpottivat naisten työtaakkaa ja radio kokosi kansakunnan samojen ohjelmien äärelle. Vapaa-aikaa ei 1950-luvulla kuitenkaan juuri ollut: lauantait olivat työpäiviä ja vuosiloma kesti pisimmilläänkin vain kaksi viikkoa. Kuva Atte Hyvärinen / Werstaan kuva-arkisto Tutkimushankkeen keskeisenä ajatuksena on tiivis yhteistyö museoiden kanssa. Museoilla on runsaasti esineitä ja valokuvia 1950-luvulta sekä kokemusta nostalgian hyödyntämisestä. Museoille hanke tarjosi mahdollisuuden syventää omiin kokoelmiinsa liittyvää tietoa ja tutkijat pääsivät esittelemään tutkimuksensa tuloksia museonäyttelyssä. Onnen maa? -hanketta lähti vetämään kansatieteen professori Hanna Snellman ja Suomen Akatemia myönsi rahoituksen vuosille 2011-2014. Tutkittavaksi ajanjaksoksi täsmentyi pitkä 1950-luku, jolla tarkoitetaan ajanjaksoa toisen maailmansodan päättymisestä 1960-luvun alkuun. Hankkeeseen sitoutuivat Työväenmuseo Werstas, Suomen Maatalousmuseo Sarka sekä Suomen Metsämuseo Lusto. Museoiden ja tutkijoiden yhdessä tuottama näyttely avataan Werstaalla 20.9.2013 ja Tampereelta näyttely siirtyy seuraavaksi Sarkaan Loimaalle ja sieltä Lustoon Punkaharjulle. Maat, metsät, tehtaat -näyttelyn nimi kuvaa suoma laisen yhteiskunnan rakennetta. Suomi oli sotien päättyessä yhä maatalousmaa, jossa maanviljelyyn liittyivät erottamat tomalla tavalla myös metsätyöt. Hakkuut ja uitot työllisti vät vuosittain puoli miljoonaa suomalaista. Teollisuuden merkitys oli jatkuvasti kasvanut ja sotien jälkeen maan teollistaminen eteni rivakasti. Myös vientiteollisuus perustui metsään: sahatavaran, puuhiokkeen, selluloosan ja paperin vienti kattoi enimmillään 80 prosenttia Suomen koko viennistä. Pitkä 1950-luku oli käsityövaltaisten työmenetelmien viimeisiä vuosia mutta toisaalta voimakkaan muutoksen ja koneistumisen aikaa. Hevoset tekivät raskaat työt niin pelloilla kuin metsissäkin, vaikka traktorit tekivät jo tuloaan. Valmetin Tourulan tehtaalla aloitettiin sotakorvaustuotannon rinnalla kotimaisten traktoreiden valmistus vuonna 1951. Traktorit yleistyivät hitaasti, kuten moottorisahatkin. Ensimmäiset moottorisahat olivat yli kymmenkiloisia, kalliita, kömpelöitä ja oikukkaita koneita, jotka eivät 1950-luvulla vielä syrjäyttäneet pokasahan kanssa työskenteleviä tukkijätkiä. Sodan jälkeen kaikkialla Euroopassa kärsittiin asunto- pulasta ja Suomessa tilannetta pahensi yli 400 000 evakon asuttaminen. Maaseudulle raivattiin uusia pientiloja, joista rintamamiehet ja siirtokarjalaiset yrittivät saada niukan elantonsa. Kaupungeissa tilanne ei ollut sen helpompi. Helsingissä asuttiin pommisuojissa aina vuoteen 1954 saakka. Esikaupunkialueille nousi pikataloja ja monen unelmana oli omin käsin rakennettu rintamamiestalo puutarhoineen. Tehtaat tukivat työntekijöidensä hartiapankkeja halpakorkoisilla lainoilla, järjestämällä tontteja ja myymällä edullisia rakennustarvikkeita. Työtoverit ahkeroivat toistensa rakennustyömailla talkoohengessä. Lähes kaikki omakotitalot rakennettiin funktionalististen tyyppipiirustusten mukaan. Tavallisesti alakerrassa oli keittiö, olohuone ja makuuhuone – ullakolle voitiin rakentaa lisää huoneita perheen kasavessa. Puutavara kuljetettiin vielä pääsääntöisesti uittamalla. Vaikka purouitoista luovuttiin sotien jälkeen, vesistöt olivat kesäisin täynnä hinattavia tukkilauttoja. Kuvassa on Puu Oy:n moottorialus Vanajavedellä 1950. Vaikka sota päättyi, taloudessa sotatila jatkui pit- kään. Valtio kontrolloi voimakkaasti kulutusta, tuotantoa ja työmarkkinoita. Elettiin säännöstelytaloudessa. Arkipäivän elämässä tämä näkyi kaupan tiskillä: kahvin ja sokerin ostokorteista luovuttiin viimeisenä 1954. Häkäpöntöt poistuivat teiltä, kun bensiinin säännöstely päättyi 1949, mutta autojen tuontia rajoitettiin aina 1960-luvulle saakka. Oma henkilöauto oli suomalaisille saavuttamaton unelma. Suunnitelmatalous perustui valtion suoraan ohjaukseen, jota perusteltiin muun muassa jälleenrakennuksella ja sotakorvausten maksamisella. Teollisuuden aseman turvasivat tuontirajoitukset, palkoista päätettiin sosiaaliministeriössä ja elintarvikkeiden hintasäännöstely takasi maanviljelijöiden tulot. Säännöstelytalouden isoja pelureita olivat työnantajaleirin vuorineuvosten rinnalla maataloustuottajien etujärjestö ja ammattiyhdistysliike, joka pääsi sotien jälkeen neuvottelemaan työehdoista. Etujärjestöjen välinen kamppailu vallasta ja työväenliikkeen pohdiskelut tuotannon sosialisoimisesta pitkittivät säännöstelytalouden purkamista. Inflaatio laukkasi ja työmarkkinoilla palkankorotukset seurasivat toisiaan. Vaikka työmaille saatiin luottamusmiehet ja voitiin tehdä sopimuksia, ammattiliittojen toimintaa vaikeuttivat sosialidemokraattien ja kommunistien valtataistelu ja sisäiset erimielisyydet. Työpaikoilla meno oli kuitenkin huomattavasti rauhallisempaa kuin vallan kabineteissa eikä esimerkiksi lakkoihin ryhdytty kovinkaan usein. 17 Kissanmaan omakotialue keväällä 1956. Rakennusmääräykset olivat tiukkoja ja omakotialueista tuli yhtenäisiä. Esimerkiksi Kissanmaalla talojen päätyjen tuli olla kadulle päin ja kattokulman oli oltava sama. 18 Kuva Kauko Sillman / Werstaan kuva-arkisto Lapsia näkyi 1950-luvulla aivan kaikkialla. Luokkahuoneet olivat täpötäynnä ja koulua käytiin monin paikoin useammassa vuorossa. Maaseudulle rakennettiin uusia kyläkouluja sodan jälkeen syntyneitä, suuria ikäluokkia varten. Koulutusta arvostettiin ja opiskelusta tuli monelle tie leveämpään elämään. Koululaitos oli kuitenkin voimakkaasti eriarvoistava. Kansakoulun alaluokkien jälkeen osa ikäluokasta pääsi maksulliseen oppikouluun, josta pystyi etenemään lukioon ja yliopistoon asti. Monen vähävaraisen perheen lapsille ainoa vaihtoehto oli jäädä kansakouluun ja siirtyä teini-iässä työelämään. Arvomaailmaltaan 1950-lukua voi kuvata konservatiiviseksi vuosikymmeneksi. Sota-aikana löystyneet tapasäännöt kiristyivät jälleen ja yhteiskunnan asettamat roolimallit olivat säädyllisen vanhakantaisia. Esimerkiksi naisilla ei ollut yksin asiaa ravintolaan eikä kouluun saanut mennä housut jalassa. Homoseksuaalisuudesta annettiin 1950-luvulla enemmän vankeustuomioita kuin koskaan. Alkoholin kulutusta valvottiin tarkkaan. Väkeviä sai ostaa vain viinakortilla, johon merkittiin tehdyt ostokset. Liian runsaat ostot johtivat Alkon henkilökunnan puhutteluun tai kortti voitiin ottaa kokonaan kuivumaan. Suomalainen 1950-luku oli paljolti puutteen piinaamaa aikaa, jossa yhteiskunnalliset erot kiteytyivät siihen, kenellä oli varaa kuluttaa ja kenellä ei. Ajanjakson aikana Suomi vaurastui ja tulevat uudistukset alkoivat kypsyä, vaikka vapaamielinen hyvinvointivaltio rakennettiin vasta tulevina vuosikymmeninä. Muistoissa näkyy kuitenkin aktiivinen unohtaminen: puute, jatkuva työ ja kova kuri eivät välity 50-luvun nostalgiaan. Sotienjälkeinen pitkä vuosikymmen on paljon mielenkiintoisempi ja monitahoisempi aikakausi kuin nykyään yleensä ajatellaan. Suuret ikäluokat täyttivät 1950-luvulla koulut ja hiihtoladutkin. Nokian Koskenkylän koulun pihassa lähetettiin nuoret urheilijat matkaan maaliskuussa 1958. Kulutuskulttuuri tukeutui 1950-luvulla amerikkalaisiin esikuviin ja perinteisiin sukupuolirooleihin. Lyhyellä hameella ja ampiaisvyötäröllä markkinoitiin osuuskauppojen uusia astioita vuonna 1952. Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden edunvalvoja. Sopimusalojensa asiantuntijana liitto solmii 14 työehtosopimusta. Puuliittoon kuuluu noin 39 000 jäsentä. YHTEYSTIEDOT Luottokumppanisi arjessa ja juhlassa Juveneksen joustavien palveluiden avulla tilaisuudestasi tulee ikimuistoinen. Isot ja pienet tilaisuudet ja perhejuhlat Monipuoliset juhla-, kokous- ja saunatilat Herkulliset lounas-, juhla- ja kokoustarjoilut Puheenjohtaja SAKARI LEPOLA gsm 0400 425 198 Sihteeri JYRKI ALAPARTANEN puh. (09) 6151 6315 gsm 040 587 7563 Päätoimittaja PETTERI RAITO puh. (09) 6151 6222 gsm 040 728 4615 Haapaniemenkatu 7–9 00530 HELSINKI Puh. (09) 615 161 [email protected] www.puuliitto.fi facebook.com/puuliitto Elämykselliset ohjelmapalvelut Ota yhteyttä puh. 0207 600 300 [email protected] Juvenes Juhlapalvelut Ravintola- ja kahvilapalvelut • Juhla-, kokous- ja saunapalvelut Kauppa- ja kioskipalvelut • Paino- ja julkaisupalvelut Huominen kasvaa tänään Ohjaamalla merkkipäivän onnittelut Kansan Sivistysrahastoon voi tukea mm. työväenliikkeen historiankirjoitusta ja yhteiskunnallista tutkimustyötä. Omaa nimeä kantavan rahaston kautta on mahdollisuus vahvistaa ja jatkaa elämäntyötä omiin arvoihin pohjaavilla apurahoilla. puh. (09) 5868 530 ● [email protected] ● www.sivistysrahasto.fi 19 Viittomakielisten historiaa Werstaalla Vuoden 2012 alussa Kuurojen museo liittyi osaksi Työväenmuseo Werstasta. Fuusion myötä kuurojen historiaan liittyvät ainutlaatuiset kokoelmat ja asiantuntijapalvelut siirtyivät Tampereelle. Teksti tiina naukkarinen Suomalainen kuurojenyhteisö syntyi 1800-luvun puolivälissä kun maahamme perustettiin ensimmäinen kuurojenkoulu. Koulun perustajana oli porvoolainen Carl Oscar Malm (1826-1863), joka itsekin oli kuuro ja saanut koulusivistyksensä Tukholmassa sijaitsevassa Manilla-instituutissa. Malmin koulu ja muut 1800-luvun jälkipuoliskolla Suomeen perustetut kuurojenkoulut keräsivät eri puolilla maatamme asuvia kuuroja yhteen ja he oppivat Malmin Suomeen tuoman viittomakielen. Koulunsa päättäneet kuurot tunsivat tarvetta yhteistoimintaan ja vuonna 1886 perustettiin Turkuun kuurojenyhdistys, joka on maamme vanhin vammaisjärjestö. Kuurojenyhdistysten kattojärjestö Kuurojen Liitto perustettiin vuonna 1905. Pian järjestäytymisensä jälkeen kuurojenyhteisö alkoi pohtia myös omaa menneisyyttään ja kuurojen keskuudessa heräsi museoaate. Pariisissa ja Leipzigissä oli olemassa kuurojen opetuksen historialle omistetut museot – miksei siis myös Suomessa. Esineistön keruu aloitettiin vuonna 1907 ja vuoteen 1914 mennessä koossa oli jo niin ”sievä kokoelma” esineitä, valokuvia, taideteoksia ja kirjoja, että niille tarvitsi varata oma huone Helsingin kuurojenyhdistyksen tiloissa. Seuraavana vuonna, yhdistyksen 20-vuotisjuhlan yhteydessä, avattiin museossa yhteisön oman suurmiehen, C. O. Malmin, muistoa vaaliva näyttelyhuone. Kuurojen museon historia on suomalaiselle erikois- museolle yllättävän tyypillinen. Monen muunkin erikois museon perustajana on ollut yhdistys ja usein sillä on ollut tarve vahvistaa toimintansa näkyvyyttä ja luoda alalle yhteishenkeä. Kuurojen museo säilyi harrastelijapohjai sena museona varsin pitkään. Vuonna 1987 Kuurojen Liittoon perustettiin Kulttuu rikeskus ja Kuurojen museo liitettiin sen osaksi. Kokoelmat siirrettiin vasta valmistuneeseen kuulojärjestöjen monitoimitaloon, Valkeaan taloon, ja museolle palkattiin ensimmäinen museoalan koulutuksen saanut työntekijä. Tästä alkoi museon kehittämistyö ja vakinaisen valtion rahoituksen 20 Kuurojen käyttämiä sormiaakkosia esittävän puisen painolaatan on kaivertanut valokuvaaja ja kemigrafi Valter Stadius vuonna 1891. piiriin se pääsi vuonna 1997. Melko hyvä saavutus museolle, joka suomalaisessa museokentässä tuntui aluksi olevan melko outo lintu. Museon vahvuutena on ollut toisaalta yhden suomalaisen kieli- ja kulttuurivähemmistön mielenkiintoinen historia ja toisaalta erinomaiset kokoelmat. Kokoelmat kertovat kuurojen opetuksesta, järjestötoiminnasta, ammateista, merkkihenkilöistä, viittomakielestä sekä yhteisön tekemästä työstä oman aseman turvaamiseksi ja tasa-arvon saavuttamiseksi. Erityisesti museon valokuvakokoelmat ovat saaneet ansaittua tunnustusta ja kuva-aineiston joukossa on muun muassa Suomen ensimmäisen viittomakielen kuvasanakirjan alkuperäinen kuva-aineisto. Henkilökunta on tehnyt aktiivisesti työtä museonsa ja suomalaisen kuurojen historian tunnetuksi tekemiseksi sekä museokentällä että kansainvälisen kuurojenyhteisön parissa ja on saanut myös kiitosta työstään. Kansainvälisesti museo on ollut ainutlaatuinen – maailmassa on vain kaksi muuta ammatillisesti hoidettua kuurojen museota, vaikka eri yhteisöjen omistuksessa olevia museaalisia kokoelmia ja harrastelijapohjalta toimivia museoita onkin maailmassa kolmisenkymmentä. Kuurojen museon haasteet ovat kuitenkin olleet pienille erikoismuseoille tyypilliset: kahden työntekijän henkilökunta sekä rajalliset toimintaresurssit. Rajalliset resurssit tulivat kuitenkin vuonna 2011 lopulta eteen kun Kuurojen Liiton taloustilanne kiristyi ja toimintoja oli tarve supistaa. Museon tulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta hyvät kokoelmat, tunnettuus ja mielenkiintoinen toimiala antoivat hyvät eväät tulevaisuuden suunnittelulle. Museolle löytyi uusi ylläpitäjä Werstaalta – olivathan nämä kaksi museota jo aikaisemmin tehneet yhteistyötä. Yhdistyminen tulee tulevaisuudessa hyödyttämään molempia: Werstaan sosiaalihistoriallinen osaaminen vahvistuu ja Kuurojen museo saa Werstaan monipuoliset resurssit käyttöönsä.Yhdistyminen noudattaa museoalan nykyistä kehitystä kohti suurempia ja myös vahvempia yhteenliittymiä. Taiteilija Albert Tallroth (keskellä) oli kuurojen yhdistystoiminnan voimahahmo ja hänen toimintansa tuloksena syntyi kuurojenyhdistys Tampereelle 1898. Tallroth kehitti myös viittomakielistä ilmaisua ja käänsi runoja viittomakielelle. Tampereelle siirrettiin Kuurojen museon noin 10 000 objektin suuruiset kokoelmat siirrettiin tammikesäkuussa 2012. Myös Kuurojen museon erikoistutkija Tiina Naukkarinen siirtyi syksyllä Werstaalle. Näyttelytoimintaa tullaan tulevaisuudessa järjestämään sekä Kuurojen Liitto ry:n toimitiloissa Helsingissä että verkossa. Tulevaisuudessa kuurojen mielenkiintoiseen historiaan voi tutustua kuurojenmuseo.fi -verkkomuseossa – myös viittomakielellä. Valokuvia Suomen ensimmäistä viittomakielen kuvasanakirjaa varten, joka julkaistiin vuosina 1910-1916 kolmiosaisena kirjasar jana. Viittojana kuvissa oli Fritz Hirn (1834-1911), jonka toimesta Suomeen perustettiin ensimmäinen kuurojenyhdistys vuonna 1886. 21 Näyttelykalenteri ak ja enn l ko luu hilpeys ja ennakkoluulo 14.6.–18.8.2013 valkoinen on maa 14.6.–18.8.2013 Kansainvälisessä taidenäyttelyssä käsitellään etniseen vähemmistöön kuuluvan naisen identiteettiä. Mukana on seitsemän naistaiteilijaa eri puolilta Eurooppaa. He ovat suunnannäyttäjiä, jotka vastoin ennakkoluuloja ovat nousseet ammattitaiteilijoiksi ja murtaneet stereotypian näkymättömästä mustalaisnaisesta. Hämmentävät ja hilpeät tarinat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiasta kertovat, miten sateenkaarikansalaisista tuli pienin askelin yhteiskuntakelpoisia 1970-luvulta lähtien. Näyttelyssä valaistaan vähemmistön kokemusmaailmaa, käännekohtia, altistumista ennakkoluuloille ja tietenkin rakkautta. Englantilaisen valokuvaajan Colin Robinsin kuvat kertovat sosiaalisista maisemista: ihmisistä, kodeista, pihoista ja puutarhoista. Aikakauslehtipaperin valkaiseva kaoliini kulkee Cornwallin kaivoksista Rauman paperitehtaalle ja ympäri maailmaa. Vaikka ihmiset elävät kaukana toisistaan, teolliset rakenteet yhdistävät. YHTEISTYÖSSÄ Karhulan Teollisuuspuistoyhdistys ry Euroopan Aluekehitysrahasto Kymenlaakson museo Kotkan kaupunki Sulzer Pumps Finland Oy Mediatehdas Dakar Oy Mesera Yhtiöt Näyttely on avoinna 18.11.2011–18.3.2012 MERIKESKUS VELLAMO Tornatorintie 99 48100 Kotka www.merikeskusvellamo.fi maat metsät tehtaat 20.9.2013–23.3.2014 Suomalainen 1950-luku herää henkiin syksyn päänäyttelyssä. Muistot ovat kullanneet vanhat hyvät ajat, eivätkä arkinen puute ja raskas työ näy aika kauden muistoissa. Kolmen museon ja yliopistotutkijoiden yhteisnäyttelyssä kurkistetaan nostalgian taakse ja kerrotaan kattavasti elämästä sotien jälkeisinä vuosina. 22 T YÖTÄ, LEIPÄ Ä JA M ENEST YSTÄ Minä, te ja muut 1.2.–26.5.2013 KARHU JA TÄHTI Karhu ja tähti 20.9.2013-7.1.2014 Karhu ja tähti Kymijoen teolli suushistoria välittyy Karhulan teollisuuspuistoyhdistyksen, Mediatehdas Dakarin ja Kymen laakson museon näyttelyssä. Valokuvien ja elokuvien lisäksi mukana on Karhulan lasia, joka muistetaan karhua ja tähteä kuvaavasta logosta. Myös alku peräinen Aalto-maljakko syntyi Karhulan lasitehtaalla. tekstiiliteollisuusmuseo Tampere oli suomalaisen tekstiili teollisuuden pääkaupunki, jossa toimi parhaimmillaan kymmeniä puuvilla-, pellava-, villa- ja trikoo tehtaita. Tekstiiliteollisuus museo kertoo tamperelaisten tekstiilitehtaiden tarinan ja vie kävijät niin kehräämön pauhuun kuin sodanjälkeisen sukkatehtaan tunnelmiin. Työväenmuseo Werstas Finlaysonin alueella Osallistu Werstaan toimintaan Tule mukaan Työväenmuseo Werstaan toimintaan! Osallistumalla Museosakkiin pääset tekemään vapaa ehtoistyötä suomalaisen työväen perinnön hyväksi. Lue lisää sivulta 5. Museokäynnillä voit tukea Werstasta jättämällä vapaaehtoisen pääsymaksun. Museolla on myös elävä ystävä yhdistys. Työväenmuseon ystävät ry järjestää jäsenilleen hauskaa ohjel maa ja tukee museon toimintaa. Yhdistyksen jäsenmaksu on 15 euroa ja jäseneksi voit liittyä museolla tai verkkosivujen kautta. Werstaalla tapahtuu joka päivä. Seuraamalla verkkosivuja, Facebookia tai tilaamalla uutiskirjeen huomaat kiinnostavan ohjelman aina ajoissa. @ www.tyovaenmuseo.fi Liikkumisesteetön sisäänkäynti pääovesta Väinö Linnan aukiolta sekä kahvila Nostalgian läpi Liikekeskus Siperiasta. Väinö Linnan aukiolla sekä Itäiselläkadulla on invapysäköintipaikkoja. Avoinna ti-su 11-18 AINA VAPAA PÄÄSY Väinö Linnan aukio 8 33210 Tampere p. +358 (0) 10 420 9220 23 Alennus % 9 10 8 7 6 5 0 1 2 3 4 Jaamme tuottomme jopa 10 % alennuksina asiakkaille. 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Asiakassuhteen kesto v. Ota vakuutus ja ryhdy omistaja-asiakkaaksi Yrityksen on oltava taloudellisesti kannattava. Me emme tee täs- hintamme ovat kilpailukykyiset, palkitsemme pitkäjänteisestä sä asiassa poikkeusta. Yksi asia tekee kuitenkin meistä erityisen: asiakkuudesta alennuksilla ja panostamme entistä parempaan olemme keskinäinen vakuutusyhtiö, joten myös omistaja-asiak- palveluun – yrityksen vakavaraisuudesta tinkimättä. Mitä kauem- kaat saavat hyötyä tuotoistamme. Käytännössä tämä tarkoittaa, min olet omistaja-asiakkaana, sitä suurempia etuja saat. Sijoita että jaamme kertyneet tuotot asiakkaidemme eduksi siten, että itseesi ja tule Turvaan. Olemme asiakkaidemme omistama keskinäinen vakuutusyhtiö ja teemme yhteistyötä erityisesti ammattiliittojen kanssa. Palvelemme puhelimitse numerossa 01019 5110 ma-pe 8-18 sekä osoitteessa www.turva.fi Werstas_Vauhtipyöra_OmAistaja-asiakas_112012.indd 1 24 11/1/2012 1:21:39 PM
