www.visitloviisa.fi

Transcription

www.visitloviisa.fi
ilmainen matkailuopas
LOVIISA
2015
www.visitloviisa.fi
Loviisa
Maa-ala 819 km2
Makeavesiala 26 km2
Merivesiala 900 km2
Asukasluku n. 15 600
Helsinki 87 km
Porvoo 37 km
Kotka 45 km
Pietari 296 km
Koe Loviisan
nähtävyydet sähköisen
reittikartan ja
mobiilipalvelun avulla
www.visitloviisa.fi
Loviisa
Pieni kaupunki, suuria elämyksiä
Alle tunnin matkan päässä Helsingistä, Porvoon ja Kotkan välissä lepää idyllinen rannikkokaupunki Loviisa. Nimensä Loviisa on saanut Ruotsin kuningas
Adolf Fredrikiltä, joka mieltyi kaupunkiin niin, että nimesi sen puolisonsa
kuningatar Lovisa Ulrikan mukaan.
Merellistä Loviisaa leimaavat pikkukaupungin idylli ja kiinnostava historia. Kaksikielisen Loviisan kaupungin kaunista toria ympäröivät 1800-luvun kivitalot,
ja heti keskustan tuntumasta alkavat vanhat puutalokaupunginosat hiekka- ja
mukulakivikatuineen. Lännestä kaupungin keskustaan saapuvat kohtaavat
Loviisan uljaan uusgoottilaisen kirkon, ja idän puolelta kaupunkiin tultaessa
oikealle jäävät 1700-luvulla rakennetut linnoitukset. Meri ulottuu aivan kaupungin keskustaan asti. Merenkulun historiaan liittyvä Laivasillan alue punaisine
suola-aittoineen on kesäisin vilkas seurustelu- ja tapahtumapaikka.
Vajaan 16 000 asukkaan kaupunki tarjoaa laajan kattauksen kulttuuria, luonnonkauneutta ja harrastusmahdollisuuksia. Vain pienen matkan päässä Loviisan keskustasta voi tutustua kartanoihin, Strömforsin ruukin alueen käsityöläispajoihin sekä historiallisten rakennusten ja linnoitusten kautta alueen mielenkiintoiseen menneisyyteen. Monipuolinen luonto tarjoaa mahdollisuuden
uimiseen, retkeilyyn, patikointiin, kiipeilyyn, kalastukseen tai golfaamiseen. Tasokkaat majoitusmahdollisuudet ja lukuisat kulttuuritapahtumat lisäävät viihtyisyyttä.
Tervetuloa Loviisaan!
LOVIISAN MATKAILUTOIMISTO
Karlskronabulevardi 8, 07900 Loviisa
puh. 040 555 3387, [email protected]
www.visitloviisa.fi
www.facebook.com/visitloviisa
www.youtube.com/visitloviisa
Avoinna 2015
talvella: 2.1.–21.6. ja 17.8.–31.12.
ma–pe klo 10–16
Kesällä: 22.6.–16.8. ma–pe klo 10–18,
la 10–14, 5.7.–16.8. su 10–14
Laivasillan satamaneuvonta
puh. 0440 555 883 (1.6.–31.8.)
Ruukin kesäinfo
Loviisa
Kotka
Porvoo
Ruukintie 11 A, 07970 Ruotsinpyhtää
puh. 0440 555 366
[email protected]
Avoinna kesällä 23.5.–31.8.
Julkaisija Loviisan kaupungin matkailutoimisto | Suunnittelu, taitto ja toimitus peak press & productions oy
Kuvaajat Päivi Ahvonen, Susa Heiska, Eeva Kangas, Milla Ketolainen, Kalevi Ketoluoto, Janne Lehtinen, Virpi Lehtinen, Sanna Nylén, Caroline Wendelin
Paino Lönnberg Painot Oy | Paperi Art Silk 130 g, Galerie Fine Silk 80 g | Pidätämme oikeuden muutoksiin.
2
Uusi Helsinki–Kotka
moottoritie tuo hetkessä
Helsingistä, Porvoosta
tai Kotkasta Loviisaan
– ja toisinpäin,
turvallisesti ja
nopeasti.
Helsinki
3
Vuonna 1745 kaupungille annettiin tapulioikeudet,
eli oikeus käydä ulkomaankauppaa. Laivasillan
alueella oli aikoinaan noin 50 suola-aittaa, joissa
varastoitiin ulkomailta tuotuja tavaroita, mm. suolaa,
tupakkaa ja mausteita.
KELLO YHDEN
MERKKILAUKAUKSET
LOVIISAN
LAIVASILLALLA
Loviisan Kaupungin Hywät
Asukkaat ry antaa aikamerkin
1700-luvun tykillä
la 4.7. ja 11.7. klo 13.
Laivasillalla voi seurata
purjehduksia ja soutuja:
• Small Ships’ Race 17.–18.7.
• Suolakuppi-kilpailut elokuussa torstaisin klo 18
• Äyskäri-kilpailu la 5.9.
• Haastesoutu la 12.9. klo 10–14
RUNOILIJAN MATKASSA
M/s J. L Runebergin risteilyt Helsinki–Loviisa–Helsinki
to 2.7., 9.7. ja 16.7. Lähdöt Kauppatorilta
klo 10 ja Loviisasta klo 17.30.
Hinta /menopaluu: 55 €/ aikuinen,
49 €/eläkeläinen, 29 €/lapsi (7–16 v.)
Varaukset ja lisätiedot:
Varustamo Oy J.L. Runeberg, puh. 019 524 3331
[email protected], www.msjlruneberg.fi
Maksuton kaupunkiopastus risteilymatkustajille,
muille 6 €/hlö, lähtö Laivasillan laiturilta klo 16.
Merenkulkumuseo
Laivasilta 8, 07900 Loviisa
Avoinna: 30.5.–16.8. ti–su klo 11–18
(17.5.–13.9. varauksesta ryhmille muinakin aikoina)
Pääsymaksu: aikuiset 3 €, lapset alle 12 v. ilmaiseksi.
Opastus ryhmille tilauksesta 25 €
puh. 019 533 188 aukioloaikana, 0400 832 863 muina aikoina
www.merenkulkumuseo.fi
4
Loviisan
merenkulkumuseon
erikoisnäyttely
kesällä 2015
Jaalat Loviisan
seudulla esittelee
kuvia, esineitä ja
kertomuksia jaaloista
1700–1900-luvulla.
Laivasilta –
kesäisen elämän keskus
Meri on Loviisalle keskeinen elementti läpi vuoden. Siksi Loviisan
kaunis Laivasilta ravintoloineen ja tapahtumineen kerää kävijöitä läheltä ja kaukaa. Menneen ajan tunnelmaa luovat Laivasillan
punaiset suola-aitat, joissa ravintolatoiminnan lisäksi on taidenäyttelyitä ja puoteja. Ravintolat pitävät ovensa auki vapusta
syyskuun loppuun, ja ohjelmaa on lähes viikoittain.
Meri on vaikuttanut vahvasti kaupungin historiaan, ihmisten
elinkeinoihin ja sataman syntyyn. Loviisan Laivasillalla sijaitseva
Merenkulkumuseo esittelee kaupungin merenkulkuhistoriaa
laajasti.
Hyvin varustellussa Laivasillan vierasvenesatamassa on
55 venepaikkaa, vesiposti, sähkö, polttoaineenjakelu, polkupyörävuokraus, jätepiste ja käymäläjätehuolto sekä postilaatikko ja mahdollisuus internetin käyttöön. Huoltorakennuksessa
voi nauttia saunasta ja suihkusta sekä pestä ja kuivata pyykkiä.
Loviisan vierasvenesatama on kuuluisa aidosta ja tunnelmallisesta ilmapiiristään. Vierasvenesatama palvelee 1.6.–31.8. päivittäin sekä sopimuksen mukaan myös touko- ja syyskuussa,
puh. 0440 555 883. Lisätietoja www.visitloviisa.fi, www.loviisa.fi
tai Itäisen Suomenlahden venesatamat -esitteestä.
5
Upea pakettijahti Österstjernan on
ollut vuodesta 2006 Loviisan Laivasillan
kaunistus. Österstjernan on kopio
samannimisestä purjealuksesta, joka
kuljetti 1800-luvulla rahtia ja matkustajia
Loviisan ja Tukholman välillä. Alkuperäinen
Österstjernan rakennettiin Pietarsaaressa
vuosina 1813–1814. Nykyinen
Österstjernan pohjautuu alkuperäisestä
laivasta säilyneisiin mittakirjoihin sekä
1820-luvulta peräisin olevaan maalaukseen.
Purjehdukset kesällä 2015
Linturetki Orrengrundin selälle
16.5. klo 9–18, hinta 60 €
Lady-purjehdus Svartholmaan
10.6. klo 16–20, hinta 40 €
Nuorisopurjehdus Kaunissaareen
13.–14.6., hinta 90 €
Sibelius-purjehdus Svartholmaan 24.6.
klo 17–21, hinta 90 €
Yleisöpurjehdus Svartholmaan
27.6. & 18.7. klo 10–14, hinta 35 €
Ruusuristeily perheille Svartholmaan
4.7. klo 11–15, aikuiset 40 €,
lapset alle 15v. ilmaiseksi
Senioripurjehdus Kaunissaareen
8.7. klo 9–18, hinta 60 €
Yleisöpurjehdus Kabbölen kesätorille
11.7. klo 9–15, hinta 40 €
Yleisöpurjehdus Porvooseen
21.7. klo 9–15, hinta 60 €
Nuorisopurjehdus Helsinki-Turku
25.–27.7., hinta 150 €
Nuorisopurjehdus Turku-Helsinki
29.–31.7., hinta 150 €
Yleisöpurjehdus Pellingin kesätorille
8.8. klo 8–16, hinta 50 €
Perhepurjehdus Svartholmaan
29.8. klo 11–15, hinta 35 €
Kuva: Pepe Kallioinen
Astu laivaan!
Ennakkovaraus kaikille purjehduksille!
Myös tilauspurjehduksia ryhmille.
Varaus ja lisätiedot:
[email protected],
puh. 040 591 9631, 0400 120 929,
www.osterstjernan.fi
RETKI MERELLE TAI
KALAAN OPPAAN KANSSA
Kuva: Timo Salmia
Lähtö Loviisan Laivasillalta,
hinta alkaen 200 € (sis. 2 hlöä).
Lähtö Backstensstrandista
Pernajan kirkonkylästä tai Rönnäsistä
hinta alkaen 160 € (sis. 2 hlöä).
Retket toteutetaan tilauksesta.
Vakiolähtö 1.5.–31.8.
ma–ti klo 18 (2–3 h) 80 €/hlö.
Ilmoittautuminen 24 h etukäteen.
South Coast Fishing Adventures
puh. 0400 714 673, www.trophyfishing.fi
6
Hiekkarantoja, saaria
ja puhtaita erämaajärviä
Loviisanlahden kimmeltävä vesi houkuttelee merelle. Myös Loviisan syvät, tummavetiset järvet sekä kauniit jokimaisemat ja
purot kutsuvat äärelleen. Veneilijät voivat suunnata vesille moottorin, purjeiden tai airojen avulla.
Loviisan vesialueilla on kymmeniä hienoja virkistyskohteita, joissa
on hyvät rantautumismahdollisuudet, hiekkaiset uimarannat, telttailuun soveltuva maasto ja nuotiopaikkoja. Esimerkiksi Lilla Rövarnin, Hautasaaren, Ruutikellarisaaren, Kråkholman tai
Dunkahällin saarilla ei ole lainkaan loma-asutusta. Luonnonsuojelualueen ympäröimä Harudd on kaunis käyntikohde.
Loviisan pieniä, herkkiä järviä ja lampia suojellaan siten, että niillä liikutaan vain soutuveneellä tai akkumoottorin kuljettamana.
Merellä veneiltäessä täytyy ottaa huomioon myös rauhoitetut
lintujen pesimisalueet.
Loviisan merenrannat houkuttelevat kalaan. Alueella toimii opastettuihin kalastusretkiin erikoistuneita yrityksiä, jotka muokkaavat tarjontansa asiakkaiden toiveiden mukaisiksi (s. 49). Kalastusmatkoihin voi yhdistää muuta mukavaa yhdessäoloa, herkuttelua ja saunomista. Tarjolla on myös yöpymismahdollisuuksia
kalastusretkien päätteeksi.
7
Svartholman merilinnoitus
OPASTETUT KIERROKSET
Svartholman saarella järjestetään opastettuja
kierroksia, joilla voi tutustua linnoitushistoriaan.
Oppaan johdolla saat saaresta uskomattoman
paljon irti.
Opastusten hinta 6 €/hlö, 3 €/lapsi (7–12 v.)
Samalla lipulla pääset sekä Svartholman että
Suomenlinnan opastukselle. Näytä kuitti tai lippu!
16.6.–9.8. ti–su ja 10.–31.8. la–su
klo 14 suomeksi ja klo 16 ruotsiksi
Englanniksi em. kierroksilla.
Opastuksia sopimuksesta myös muina aikoina.
REITTILIIKENTEEN AIKATAULU
Laivasilta – Svartholma – Laivasilta
16.6.–9.8.
ti–su lähtö Laivasillalta klo 11, 13 ja 15
ti–su lähtö Svartholmasta
klo 12.15, 14.15, 17.15
10.–31.8.
la–su lähtö Laivasillalta klo 11, 13 ja 15
la–su lähtö Svartholmasta
klo 12.15, 14.15, 17.15
Hinnat (meno-paluu):
aikuiset 15 €, lapset 7,50 € (lapset 4–12 v.)
Tilauksesta kuljetusta ryhmille
myös muina aikoina.
Liikennöitsijä: Suomen Saaristokuljetus,
puh. 0500 102 111
[email protected]
www.suomensaaristokuljetus.fi
ÖSTERSTJERNANILLA
SVARTHOLMAAN
Yleisö- ja ryhmäristeilyjä
varauksesta ks. s. 6
HENKILÖKULJETUKSIA
VENEELLÄ
ENNAKKOVARAUKSESTA
Tikander Sea-Service, puh. 0400 674 358
[email protected]
LASTENSEIKKAILULLE
SVARTHOLMAAN!
Svartholman kadonneet kansiot
Svartholman merilinnoituksen jännittävällä
seikkailuretkellä tutustutaan saaren
salaisuuksiin. Ruotsin kuningas määräsi
Augustin Ehrensvärdin suunnittelemaan
Svartholman merilinnoituksen valtakuntansa
suojaksi. Linnoitustyöt olivat pahasti kesken,
kun kuningas tuli tarkastuskäynnille 1752.
Aikamatkalla valmistaudutaan kuninkaan
vierailuun. Mutta missä ovat linnoituksen
piirustukset?
Retki on suunnattu ala-asteikäisille. Retkelle
kannattaa varustautua vaativaan maastoon
sopivin jalkinein ja meri-ilmastoon sopivin
vaattein. Ota mukaan myös taskulamppu.
Lapsilla tulee olla aikuinen mukana
seikkailujen ajan.
Lastenseikkailujen hinta 5 €/lapsi (5–12 v.),
3 €/aikuinen lapsen seurassa, kesto n. 1 h
16.6.–9.8. ti–su klo 12, 10.–31.8. la–su klo 12
SVARTHOLMAN NÄYTTELY
Svartholma – Sotilaiden, vankien ja
matkailijoiden saari kertoo linnoitussaaren
mielenkiintoisesta ja jännittävästä
historiasta. Näyttelyssä esitellään
Svartholman rakennusvaiheita sekä saaren
elämää Ruotsin ja Venäjän vallan aikana.
Ilmainen sisäänpääsy.
Avoinna 16.6.–9.8. klo 11–17
10.–31.8. la–su klo 11–17
RAVINTOLA CAFÉ SVARTHOLM
Koko perheen kesäravintola
Avoinna säävarauksella:
30.5.–14.6. klo 12–18,
15.6.–9.8. su–to klo 12–21,
pe–la klo 12–24, tapahtumailtoina –02
10.–31.8. klo 14–18
puh. 040 359 3739, [email protected],
www.cafesvartholm.fi
Svartholman linnoitus sijaitsee Loviisanlahden suulla, noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta. Kesäisin saareen pääsee
laivalla Loviisan Laivasillalta. Matka laivalla kestää noin 40 minuuttia. Saarella on kesäravintola ja venelaiturissa noin 70 ilmaista
vierasvenepaikkaa.
Leppoisalle kesäretkelle
Svartholman merilinnoitukseen
Lisätietoja Svartholman palveluista:
Loviisan matkailutoimisto
Karlskronabulevardi 8
puh. 040 555 3387
[email protected], www.visitloviisa.fi
www.luontoon.fi/svartholma, sivusto avautuu keväällä 2015
Loviisanlahden suulla sijaitseva Svartholman merilinnoitus on
Suomenlinnan sisarlinnoitus ja kuuluu samaan puolustusketjuun.
Rakennustyöt saarella aloitettiin vuonna 1748 eversti Augustin
Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta. Työt valmistuivat pääosin
1750-luvun aikana.
Ruotsalainen linnoituskausi Svartholmassa päättyi vuonna
1808, kun Svartholma antautui venäläisille lähes ilman vastarintaa. Krimin sodan aikana vuonna 1855 englantilainen laivastoosasto räjäytti saaren varustukset käyttökelvottomiksi ja linnoitus jäi rappeutumaan. 1960-luvulta alkaen linnoitusta on restauroitu museoviraston johdolla.
Svartholma on suosittu koko perheen käyntikohde, jonne pääsee omalla veneellä, tilaus- ja reittiliikennelaivalla. Saarella järjestetään opastettuja kävelykierroksia. Jännittävän lastenseikkailun aikana tutustutaan Svartholman salaisuuksiin. Veneilijöille on ilmaisia vierasvenepaikkoja, septitankin imutyhjennyslaite, jätepisteitä sekä nuotiopaikkoja.
8
9
Ehrensvärdinpolku
Rosenin ja Ungernin maalinnoitusten luota
lähtee kaunis ja historiallisesti kiinnostava
Ehrensvärdin luontopolku. Viehättävä noin
kahden kilometrin mittainen luontopolku
tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden
tutustua linnoitusrakentamisen vaiheisiin
kivenhakkuusta 1700-luvun linnoitukseen.
Mielenkiintoisen rakennusperinteen
lisäksi polun varrella voi tutustua alueelle
tyypilliseen rikkaaseen kasvillisuuteen
sekä linnustoon. Ehrensvärdinpolku on
hyvin viitoitettu. Sen lähtöpisteet ovat
Urheilupaviljongilla (Urheilutiellä) ja
Bastion Ungernilla (Ungernintiellä).
Kartta on lähtöpisteiden infotauluissa.
Voit tulostaa kartan osoitteesta
www.loviisa.fi -> liikunta ja ulkoilu tai
hakea sen matkailutoimistosta.
Aitoa vanhan ajan tunnelmaa Ungernin linnoituksella.
Linnoitushistoriaa
ja urheita sotilaita
Bastion Ungern
Idän suunnasta Loviisan keskustaan saavuttaessa näyttäytyvät
ensimmäiseksi komeat Ungernin ja Rosenin linnoitukset. Ne
rakennettiin 1750-luvulla puolustamaan kaupunkia. Kunnostettu
Ungern on konserttien, tapahtumien ja näytelmien areena.
Loviisassa on myös muita mielenkiintoisia linnoitusrakenteita ja
linnoituskaudella rakennettuja taloja, muun muassa vuonna 1755
Loviisan komendantille rakennettu Komendantintalo, jossa toimii Loviisan kaupungin museo.
Ahvenkoskella on redutteja 1700-luvulta. Ruotsalaiset rakensivat nämä pienet linnakkeet Kymijoen rajanylityspaikalle Suuren Rantatien varrelle. Kymijoki oli Ruotsin ja Venäjän valtakuntien välinen raja vuosina 1743–1808. Suomen sodan 1808–1809
ensimmäiset laukaukset ammuttiin 21.2.1808, jolloin venäläiset
sotajoukot ylittivät rajan Ahvenkoskella. Ahvenkoskella sijaitsee
myös tyypiltään harvinainen kaarisilta, Savukosken silta. Kulku
alueelle on Pyhtään kautta.
10
11
Loviisan torin ympäristö on rakennustaiteellisesti ainutlaatuinen. Sitä reunustavat markettien sijaan 1800-luvun kivitalot.
Historiallisia rakennuksia
ja uusgoottilaista uljautta
HAUTAUSMAAT
Kirkko keskellä katua
Loviisan uljas uusgoottilainen kirkko ei jää tulijalta
huomaamatta, sillä vaikuttava rakennus sijaitsee keskustassa
läntisen sisääntuloväylän päässä. Kirkko on rakennettu vuosina
1863–1865, ja se on palvellut jo pitkään tiekirkkona.
Loviisassa kirkkoon tulijaa tervehtii alttarin keskukseksi
nostettu suurikokoinen Kristus-veistos. Kirkon vanhin
nähtävyys on vuoden 1642 Raamattu, joka on ensimmäinen
suomenkielinen täydellinen raamattu. Kirkko täyttää 150
vuotta vuonna 2015 ja sen kunniaksi järjestetään konsertteja
joka kuun 15. päivä.
Kirkon kauneutta pääsee ihailemaan 8.6.–8.8. ma–la klo 10–15.
Messu sunnuntaisin klo 12. Brandensteininkatu 2
Loviisan suomalainen seurakunta,
puh. 044 722 9200, www.loviisanseurakunta.fi
12
Juhlavuoden konsertit
15.2. Urkumusiikkia ja taidenäyttely
15.3. klo 18 Sibeliuksen musiikkia
15.4. klo 18 Loviisan kirkon 150-vuotisjuhlakonsertti Pääsiäisoratorio
15.5. klo 18 Trio Loviisa
15.6. Mysteerinäytelmä Ludus Daniel
15.8. klo 18 Haapsalun kuoro
13.12. n. klo 18.30 Lucian päivän Valojuhla
22.12. klo 21 Lovisakörenin perinteinen joulukonsertti
Alakaupungissa sijaitsevalle vanhalle evankelisluterilaiselle hautausmaalle on haudattu muun
muassa Jean Sibeliuksen sukua sekä kirjailija
Runar Schildt. Uusi evankelis-luterilainen
hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1935.
Ortodoksisella hautausmaalla on rukoushuone,
tsasouna. Hautausmaat sijaitsevat lähellä toisiaan,
Myllyharjun molemmin puolin.
Loviisa on kuuluisa leppoisasta pikkukaupunkimiljööstään.
Etenkin torilla voi tuntea kaupungin levollisen tunnelman, joka jatkuu edelleen viehättävässä, historiallisessa alakaupungissa.
Loviisan rakennustaide on herättänyt paljon kiinnostusta. Kaupungin toria ympäröivät komeat 1800-luvun kivitalot. Upea Loviisan raatihuone muistuttaa samanaikaisesti rakennettua ja
myös Chiewitzin suunnittelemaa Helsingin Ritarihuonetta.
Komean 1800-luvun kokonaisuuden syntymisestä on kiittäminen
arkkitehti Georg Chiewitziä. Vanhan kaupungin ja historiallisen
alakaupungin ehyenä säilyminen on pitkälti kaupunginarkkitehtina toimineen saksalaissyntyisen Elmar Badermannin ansiota. Hän
piti päänsä, ja keskustan rakennustyyli selviytyi villistä 1970-luvusta pintanaarmuin.
Uudempaa arkkitehtuuria edustavat lukuisat kansallisromanttiset talot, esimerkiksi arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema ruotsinkielinen lukio. Myös Loviisan myöhäisfunktionalistinen linja-autoasema on varsinainen helmi.
13
Museoita Loviisassa
BONGAN LINNA
Isnäsin höyrykonemuseo
Edöntie, Isnäs, puh. 040 550 4402
avoinna 10.6.–15.8. la–su klo 12–16 tai
tilauksesta
www.isnasbyarad.fi, www.isnas.fi
Jokelan kotiseutumuseo
Turkkilantie 39, Ruotsinkylä
puh. 0400 152 858, 019 619 632
avoinna heinäkuussa su klo 12–17,
29.–30.8. ja tilauksesta
www.jokelanmuseo.info
Saaristomuseo Rönnäsissä
Kabbölentie 430, Rönnäs,
puh. 040 760 2410 (kesällä)
avoinna 3.6.–9.8. ke–su klo 12–17
tai tilauksesta ryhmille
www.museo-opas.fi
skargardsmuseum.blogspot.fi
Strömforsin ruukin pajamuseo
Ruukintie 11 A, Strömforsin ruukki
avoinna 23.5.–9.8. päivittäin klo 11–17
(suljettu 19.–20.6.)
puh. 044 450 5009, www.loviisa.fi/kulttuuri
Svartholman näyttely
Svartholma - Sotilaiden, vankien ja
matkailijoiden saari, Svartholman merilinnoitus
avoinna 16.6.–9.8. ti–su klo 11–17
10.–31.8. la–su klo 11–17
puh. 040 555 3387, www.visitloviisa.fi
Museo Komendantintalossa
Loviisan kaupungin museo sijaitsee komeassa kivitalossa,
joka rakennettiin vuonna 1755 linnoituskaupunki Loviisan
komendantille. Komendantintalon edessä on kaunis ja
mielenkiintoinen puutarha, joka silmänilon lisäksi tarjoaa
mahdollisuuden tutustua vanhoihin hyöty- ja koristekasveihin.
LOVIISAN KAUPUNGIN MUSEO
Puistokatu 2, 07900 Loviisa, puh. 019 555 359, 044 450 5009
Loviisan kaupungin museon näyttelyt
15.2.–10.5. ABC – Ilomielin koulussa käymme
10.6.–27.9. Kylpyläelämää Loviisassa – Nuori Jean Sibelius
18.10.–15.11. Ulla Malmin muistonäyttely
27.11.–10.1. Museon joulu 2015
Avoinna:
10.6.–30.8. ti–su klo 11–16, talvisin ti–pe & su klo 12–16
(19.–22.6. suljettu)
Vapaa pääsy!
www.loviisa.fi/kulttuuri
Viirilän kotiseutumuseo
Höjmossantie 4, Kuninkaankylä
Avoinna heinäkuussa ti–su 11–16 ja
sopimuksen mukaan
puh. 044 450 5009, 019 555 359,
www.loviisa.fi/kulttuuri
Katso alla olevien museoiden
aukioloajat www.museo-opas.fi
tai www.loviisa.fi
Agricolan muistohuone
Pernajan lähikirjastossa
Kiesitie 3, Pernajan kk, www.loviisa.fi
Embom-Garpomin mäkitupalaismökki
Garpom, puh. 0400 641 886/
Embom-Garpom byaförening
Härkäpään kyläpaja
Sarvisalontie 1109, Härkäpää
Itä-Uudenmaan vaunumuseo ja Lurens
Lurensintie 121, Hardom, www.lurens.fi
Kotiseututalo Wårkulla
Andersbyntie 1, Andersby
Liljendalin kotiseutumuseo
Rumpilantie 14, Sävträsk
Pernajan veteraanimuseo
Pernajantie 307, Pernajan kk
Sarvisalon kotiseutumuseo
Sarvisalontie 1035, Härkäpää
14
Kuva: Riitta Nelimarkka
Merenkulkumuseo
Laivasilta, puh. 019 533 188
avoinna 30.5.–16.8. ti–su klo 11–18
(17.5.–13.9. varauksesta ryhmille)
www.merenkulkumuseo.fi
Bongan linnassa Linnankujalla
ovat professori, taiteilija Riitta
Nelimarkan jännittävät työ-,
ateljee- ja galleriatilat.
Galleria ja grafiikkashop
ovat avoinna yleisölle
heinäkuussa la–su ja
elokuussa lauantaisin klo 12–15
sekä 29.–30.8. klo 11–16.
Sisäänpääsymaksu 6 €/aikuinen,
lapset ilmaiseksi aikuisen
seurassa. Avoinna tilauksesta
ryhmille läpi vuoden.
Sisäänkäynti Lukkarinkujalta.
Lisätietoja puh. 0400 983 493
tai 0500 461 925
www.bonga.fi,
www.nelimarkka.com
You Tubessa Bonga Rag ja
Riitta Nelimarkka Art Swing
KIRJASTOT
Loviisan pääkirjasto, Kuningattarenkatu 24,
puh. 044 723 0242
Liljendalin lähikirjasto, puh. 0400 532 609
Kartanontie 27, 07880 Liljendal
Pernajan lähikirjasto, puh. 044 723 0243
Kiesitie 3, 07930 Pernaja
Tesjoen lähikirjasto, puh. 044 723 0246
Keskustie 2, 07955 Tesjoki
Katso aukiolot www.loviisa.fi/kirjasto
Taidetta linnassa ja
museo komendantin kodissa
Loviisassa voi tutustua kävellen kaupungin mielenkiintoisiin
rakennuksiin. Kirkon kupeessa on näyttävä, venäläiskaudella
rakennettu patriisilinna Bonga. Bongan linna toimii taiteilija,
professori Riitta Nelimarkan ateljeena.
Torin kulmalta kannattaa jatkaa eteenpäin kohti nykyistä
pääkirjastoa, entistä seurahuonetta. Arkkitehti G. Th. Chiewitzin 1860-luvulla suunnittelema seurahuone kunnostettiin
kirjastoksi 1990-luvulla. Samalla paljastuivat antiikin muusia
esittävät kattomaalaukset.
Omatoimiseen kiertämiseen on suunniteltu myös useita kävelyreittejä, jotka toimivat älypuhelimil­la, katso: www.visitloviisa.fi >
Löydä parhaat reitit. Matkailutoimistosta voi myös ostaa omatoimisiin kävelykierroksiin suunnitellun opasvihkosen ”Kävelykierros Loviisassa”.
Loviisassa on myös monia kiinnostavia museoita. Strömforsin
ruukkialueella kannattaa pistäytyä pajamuseossa, joka on maamme ensimmäisiä teollista perinnettä kuvaavia museoita. Liljendalin kotiseutumuseo sijaitsee vanhassa viljamakasiinissa Koskenkylänjoen varrella. Andersbyn elämästä ja ihmisistä kertova
Wårkullan museo on sijoitettu vanhaan rukoushuoneeseen.
15
Loviisan historiallinen alakaupunki on suosittu turistikohde.
Vanhat rakennukset on remontoitu perinteitä kunnioittaen.
Kappelin ja sen puiston historiallisessa miljöössä on helppo rauhoittua. Nauttia iltapäivätee
tai illallinen. Antaa ajan vain kulua ja ihailla ympäröivää kauneutta.
KURKIPUISTO
Kuuluisa puutarha-arkkitehti Paul
Olsson suunnitteli Kurkipuiston Loviisan
Esplanadinpuiston jatkeeksi jo vuonna
1917. Suunnitelma toteutui 30–40-luvuilla.
Nykyisin Kurkipuistossa on Suomen suurimpiin
poppeleihin lukeutuvia tsaarinpoppeleita.
Vesiaiheista puistoa reunustaa myös komea
lehmusrivi. Kurkipuiston suihkulähteen veistos
on kuvanveistäjä Jussi Mäntysen käsialaa.
Kuva: Oiva Ahvonen
Loviisan Rantapuistoon nousseessa kivipuistossa on
mm. kuvanveistäjä Taisto Huttusen ympäristötaideteos,
jonka hän on tehnyt Liljendalin Sävträskin vanhan
historiallisen sillan autenttisista kivistä.
16
Vieressä on myös esteetön leikkipuisto, jonka leikkimökki
on saanut innoituksensa Loviisassa 2013 kuvatusta
huippusuositusta lastenelokuvasta Onneli ja Anneli.
Vanhoja puutaloja,
vehreitä puistoja
Loviisan vanhakaupunki, puutaloalue keskustan tuntumassa,
on ehyt kokonaisuus. Sieltä löytyy muun muassa 1600-luvulla
rakennettu Degerbyn ratsutilan siipirakennus, jossa toimii
nykyisin tilausravintola Degerby Gille. Myös historiallinen alakaupunki ja Garnison ovat idyllisiä puutaloalueita, joissa voi ihailla
entisajan mestareiden rakennustaitoja. Kaikilla taloilla on oma
mielenkiintoinen historiansa.
Loviisassa on paljon vehreitä ja historiallisesti merkittäviä puistoja. Kappelinpuisto on yksi kaupungin isoimpia puistoja, upea
Esplanadinpuisto halkoo Loviisan keskustaa koko pituudeltaan. Kurkipuisto suihkulähteineen sijaitsee linja-autoasemaa
vastapäätä, ja sen välittömässä läheisyydessä on myös Garnisonin Linnakepuisto.
Komendantin puutarha kaupungin museon edustalla esittelee
1700- ja 1800-luvuille tyypillisiä hyöty- ja koristekasveja. Tamminiemen lomakeskus puistoineen sijaitsee meren äärellä, ja
Myllyharjun näköalatornista Kukkukiveltä voi ihailla merta
silmänkantamattomiin. Ehrensvärdinpolku vie halki upean
jalopuumetsikön (s. 10).
17
ALEKSANTERINPIHAN
ANTIIKKIMARKKINAT 29.–30.8.
on tapahtuma, jota vanhan tavaran ja antiikin ystävän ei
kannata ohittaa. Antiikkimarkkinoilla on mielenkiintoisia
esineitä 1800–1900-luvuilta, taidetta ja käsityöläisiä
sekä syötävää ja juotavaa.
Aleksanterinkatu 8, Loviisa, puh. 0500 465763,
antique-design-hall.com, www.aleksanteri.fi
KERÄILYMESSUT
29.–30.8. klo 10–17
Lovisa gymnasium,
Brandensteininkatu 27
www.kolumbus.fi/
lovthk/Collectors.htm
LAIVASILLAN
MARKKINAT 29.–30.8.
Neulottujen, virkattujen ja ommeltujen
käsitöiden lisäksi myydään paljon
erilaista keramiikkaa sekä korituotteita.
puh. 0400 164 878, 040 554 7449
www.laivasilta.net
ITU-TORI
29.–30.8. la klo 10–17 ja su 11–16
Karlskronabulevardi
Paikallisten tuottajien ja käsityöläisten
tuotteita ja palveluja. Alueen yhdistykset
ja järjestöt esittelevät toimintaansa.
Lisätietoa ja paikkavaraukset:
[email protected], puh. 040 158 8038,
www.itukylat.fi
Järjestäjä: Itä-Uudenmaan Kylät ry
Loviisan Wanhat Talot
Valtakunnalliset perinne- ja korjausrakentamisen päivät
Loviisan historiallisissa, yli satavuotiaissa taloissa sijaitsevat
yksityiset kodit avaavat ovensa 29.–30. elokuuta klo 10–17.
Liput 15 €/henkilö, lapset alle 12 v. ilmaiseksi.
Rannekkeet ovat voimassa koko viikonlopun.
Järjestäjä Loviisan Wanhat Talot ry. puh. 0400 516 032,
[email protected], www.loviisanwanhattalot.fi
18
LOVIISAN WANHAT TALOT
KUTSUVAT KYLÄÄN
Loviisan historiallisissa, yli satavuotiaissa taloissa sijaitsevat yksityiset kodit avaavat ovensa jälleen 29.–30.8. 2015. Kulttuurihistoriallisena teemana on Kylpyläajan Loviisa, joka myötäilee Sibeliuksen
juhlavuoden kunniaksi kaupunginmuseon näyttelyn teemaa ”Kylpyläelämää Loviisassa ja nuori Jean Sibelius”.
Loviisan Wanhat Talot muuttuvat vuosittain. Osa vanhoista tutuista pitää taukoa, uudet tulokkaat tuovat mukaan uutta nähtävää. Remontit ja kunnostukset jatkuvat, aiemmat rakennustyömaat ovatkin ihastuttavia koteja. Valtakunnalliseen perinne- ja
korjausrakentamisen tapahtumaan sisältyy toki myös työnäytöksiä sekä talotohtori Panu Kailan tähdittämä perinteinen asiantuntijaseminaari ja korjausklinikka.
Loviisan Wanhat Talot on myös Suomen suurin avoimien puutarhojen ja pihapiirien keskittymä. Vanhojen huonekalujen ja tavaroiden kierrätys on oleellinen osa tapahtumaa - antiikkimarkkinoilla,
keräilytapahtumissa ja lukemattomilla pihakirppiksillä voi tehdä
mieleisiään löytöjä. Tapahtumassa voi maistella maukasta lähi- ja
luomuruokaa sekä talojen omia herkkuja. Taiteen ystäville on tarjolla taidetta ja musiikkia. Ei siis ole ihme, että LWT- tapahtuma
on noussut itäisen Uudenmaan suurimmaksi yleisötapahtumaksi
ja saanut lukuisia palkintoja ja kunniamainintoja.
19
Kuva: Riikka Suni
Strömforsin ruukin palvelut
STRÖMFORSIN RUUKIN
PAJAMUSEO
on avoinna 23.5.–9.8. päivittäin klo 11–17.
(19.–20.6. suljettu)
Ruukintie 11 A, puh. 044 450 5009
TAONTANÄYTÖKSIÄ
YLÄPAJASSA
SEPÄN SÄLLIN LASTEN KIERROS
la 23.5. ja 8.8. klo 14, lähtö Alapajalta.
Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi.
Hinta 6 €/lapsi (7–12 v.), 3 €/aikuinen.
Huoltajan oltava mukana kierroksella.
TALLINVINTILLÄ
vaihtuvia näyttelyitä kesäisin.
Letkutorni ja Armonlinna Strömforsin ruukissa.
23.5., 6.6. ja 8.8. sekä
heinäkuussa lauantaisin klo 12–14.
Ainutlaatuisen ehyt
Strömforsin ruukkimiljöö
Eija’s Garden
Risto Huud seikkailee byrokratiaa ja mielivaltaa
vastaan, seuranaan Ruukin iloiset veikot ja kaunis
Maria. Miten soppaan liittyy virolainen urakoitsija
ja kunnan ex-virkamies, selviää 13.6.–5.7.
Naurutakuu ja katettu katsomo Kymijoen varrella!
Lisätietoja puh. 050 301 2563
Ennakkoliput netistä
www.ruukinmylly.fi/kesateatteri
www.facebook.com/ruukinmyllynkesateatteri
20
Kuva: Marjut Ståhls
Ruukinmyllyn
kesäteatterissa
Ruukin hood
Ruukin lähellä Ahvenkoskella sijaitsevat
Eijan englantilaistyyppiset elämyspuutarhat.
Eija’s Garden on avoinna keväästä syksyyn, ja
puutarhan lisäksi alueella on puutarhamyymälä.
Kesällä 2015 puutarhassa pidetään veistosnäyttely.
puh. 040 505 0824, www.eijasgarden.fi
VIRGINIA AF FORSELLESIN
RUUKKI
lauantaisin heinäkuussa klo 14,
lähtö Alapajalta.
Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi.
Hinta 6 €/aikuinen, 3 €/lapsi (7–12v.).
Käsityöläisten puotien ja yrittäjien
tiedot: www.visitloviisa.fi
LÄNSI-KYMEN
KULTTUURITIE UUDISTUI
Reitti alkaa meren rannalta Loviisan
keskustasta, kulkee Ahvenkoskelle
ja jatkuu Kymijoen läntistä rantaa
pitkin Strömforsin ruukkiin, Moision
kartanon ja Arboretum Mustilan kautta
Elimäen kirkolle ja nyt aina Iittiin
saakka. Kulttuuritien kesäkauden
avajaiset pidetään 23.5. Katso reitti ja
tapahtumat: www.kulttuuritielle.fi
Uudenmaan ja Turun läänin maaherra Johan Creutz perusti
ruukin Kymijoen läntisimpään haaraan vuonna 1698. Nimensä
Strömforsin ruukki sai vuonna 1744, kun Jacob Forsell ja Anders
Nohrström ostivat ruukin.
Vuonna 1790 ruukin johtoon nousi 31-vuotias Virginia af
Forselles, joka johti Strömforsin ruukkia lähes 60 vuotta. Suurin osa edelleen ruukissa nähtävästä huolellisesti hoidetusta ympäristöstä ja rakennuskannasta on peräisin hänen kaudeltaan.
Leimallista Strömforsin ruukin alueelle on käsityöläisyys. Elämä vuosisataisessa ympäristössä jatkuu vanhoja perinteitä kunnioittaen. Ruukissa toimii käsityöläisiä ympäri vuoden ja kesällä pikkupuodit, museot ja pajat sekä kesäkahvila avaavat ovensa.
Ruukkialue tarjoaa mahdollisuuden ympärivuotiseen leppoisaan
lomailuun kauniissa ja historiallisesti merkittävässä miljöössä.
Alueella on korkeatasoisia lomahuoneistoja ja mieleenpainuva, savesta rakennettu Krouvinmäen majatalo. Ravintola Ruukinmylly ja
Lounasravintola Fellmanni kestitsevät herkkusuita myös talvisin.
21
Hopomjärven kesäparatiisi
Ainutlaatuinen kallioranta, syvä vesi, lautta kauempana rannasta
ja aurinkoa iltamyöhään asti. Hopomilla viettää helposti koko
päivän. Rannalla on grillipaikka, pukukopit ja wc. Uimavalvoja on
paikalla kahtena päivänä viikossa.
Loviisan keskustasta Hopomille ajaa puolessa tunnissa.
HOPOMIN HIIDENKIRNUT
Hopomjärven itärannalla voi
kurkistaa hiidenkirnuihin. Muutenkin
luonnonkaunis paikka pysäyttää kävijän
syvien mietteiden ääreen.
Patikoi, vaella ja
virkistäydy vedessä
Loviisan luonnonkauniit ja vaihtelevat maastot tarjoavat hyvät
mahdollisuudet liikuntaan läpi vuoden. Reitit mutkittelevat
monipuolisessa maastossa, ja kukin voi helposti valita itselleen
sopivan patikointi-, hiihto-, kävely- tai juoksureitin.
Plagenin uimaranta Loviisan keskustassa
Kukuljärven vaellusreitti
Kukuljärven vaellusreitti sijaitsee Ahvenkosken ja Ruotsinpyhtään kirkonkylän
eli ruukin välisellä jylhällä metsäalueella. Matkaan lähdetään Kymijoen rannalta,
josta noustaan korkeisiin kalliomaisemiin. Välillä siintää meri kaukaisuudessa,
kunnes laskeudutaan Kukuljärven erämaamaisemiin. Jylhät metsät ja suot tuovat
vaihtelua noin kahdeksan kilometrin reitille. Kukuljärvellä on uintimahdollisuus,
ja taukolaavulla voi paistaa makkaraa. Kierrokselle lähdetään kirkonkylän
urheilukeskuksesta, Puistokuja 1.
Tulosta reittikartta osoitteesta www.loviisa.fi -> liikunta ja ulkoilu.
22
Kallen kierros -vaellusreitti lähtee Liljendalin pururadalta.
Matkan varrella on monipuolista maastoa: suoalueita, korkeita kallioita sekä helpompia tieosuuksia. Keskipaikkeilla avautuu
kaunis lähdejärvi Tenan, ja näköalapaikan kodassa voi levähtää
ja grillata makkaraa. Reitin voi kulkea myös osittain valitsemalla
oikopolkuja, ja lähelle levähdyskotaa ja Tenan-järveä pääsee
autollakin. Talvella Kallen kierroksen voi kulkea hiihtäen. Tulosta reittikartta osoitteesta www.loviisa.fi -> liikunta ja ulkoilu.
Lisätietoja puh. 0500 214 973.
Loviisassa uiminen luonnonvesissä onnistuu. Plagen-uimaranta sijaitsee keskustassa luonnonsuojelualueen vieressä tenniskenttien kupeessa. Mereen pääsee myös Lill-Bästössä Pernajan
kirkon lähettyvillä sekä meren äärellä sijaitsevassa hyvin varustellussa Rönnäsin vapaa-ajankeskuksessa.
Erämaajärvi Tenan Lapinjärven ja Loviisan rajalla on tumma
ja kylmävetinen, mutta alueen suurin järvi on Hopomjärvi. Sitä
koristavat upeat, laakeat kalliot. Ruotsinpyhtäällä on suosittu kirkasvetinen erämaajärvi, Särkjärvi.
23
Kuva: Markus Nyman
LOVIISAN FRISBEEGOLFRATA
Hiekkaharjuntie 45, 07910 Loviisa
Tulosta kartta www.frisbeegolfradat.fi
Kiipeillen Huuhkajavuorella,
heitellen hiekkaharjulla
Loviisassa on loistavat mahdollisuudet harrastaa monipuolisesti
niin ulko- kuin sisälajeja. Mutta tiesitkö, että täällä on mahtavat
kiipeilypaikat ja Etelä-Suomen parhaimmistoon kuuluva 18-väyläinen frisbeegolfrata?
Läheiset Särkjärvi ja Kukuljärvi tarjoavat hyvän
mahdollisuuden virkistäytyä kiipeilyn jälkeen.
Molemmat Loviisan kiipeilykalliot sijaitsevat Ruotsinpyhtäällä.
Huuhkajavuori lähellä Kukuljärven virkistysaluetta ja Haukkakallio lähellä Särkjärven hiekkaista uimarantaa. Huuhkajavuoren
kiipeilyreiteillä on yläankkurit ja useimmat reitit on pultitettu. Reitit ovat lyhyitä, mutta jotkin saattavat olla jopa haastavia. Noin
kolmen kilometrin etäisyydellä Huuhkajavuoresta sijaitseva Haukkakallio on toinen kiipeilylle valjastettu alue. Se on 105-reittinen,
laaja yhtenäinen kalliojyrkänne. Reittejä ylläpitää Kotkan Kiipeilyseura ry, lisätietoja www.kotkankiipeilyseura.fi.
Frisbeegolfia voi harrastaa keskustan eteläpuolella. Valkon hiekkaharjulla sijaitsee 18-väyläinen frisbeegolfkeidas, joka kuljettaa
halki metsän ja hiekkaharjun mäkisen ja karunkauniin maiseman.
Tarkkuutta vaativaa heittoa voivat opetella niin lapset, nuoret kuin
aikuisetkin. Frisbeegolf on mitä parasta rentoa yhdessäoloa ja hyvää ulkoilmaliikuntaa.
24
25
Kabböle
Kabböle on veneilijöiden ja
mökkiläisten solmukohta Loviisan
eteläkärjessä. Täällä vaihdetaan
kuulumiset, käydään kesätorilla ja
ostetaan tuoretta kalaa. Kuuman
kahvin tai kylmän virvoitusjuoman
äärellä voi tavata tuttuja ja
tuntemattomia. Kesäisin Kabböle
kuhisee elämää. Voit hypätä myös
Helsinki – Kabböle – Loviisa väliä
seilaavan m/s J.L.Runebergin kyytiin!
www.kabbolemarina.fi
Merellinen Rönnäs on monipuolinen vapaa-ajan alue. Golfin harrastajat ja ammattilaiset
iloitsevat hienosta 27-reikäisestä golfradasta, joka on Suomen Top 10 -ratojen joukossa,
puh. 0207 862 696. Golfkerholla on ravintola, ja alueella on lisäksi tenniskenttiä,
kokoustiloja, saunoja ja vieraslaituri. Golfin lisäksi Rönnäsissä voi lomailla tai kokoustaa
ympäri vuoden korkeatasoisissa mökeissä, puh. 0400 714 673. Ammattioppaan hoivassa
voi antautua saariston lumoon veneillen ja kalastaen tai nauttia hyvistä ulkoilumaastoista
luontoretkillä. Saaristoalueeseen pääsee tutustumaan lomamökkien vuokrakajakeilla,
polkupyörillä ja lumikengillä.
www.ronnas.fi, www.seagolf.fi
Kuva: Honkarakenne Oyj
MERELLISTÄ GOLFAUSTA RÖNNÄSISSÄ
Idylliset kylät,
upea luonto
SAARISTOMUSEO RÖNNÄSISSÄ
Saaristomuseo esittelee itäuusmaalaista
saaristolaiselämää. Erikoisnäyttelyssä 2015
salainen operaatio ”Pinatova”.
Saaristomuseo Rönnäsissä on avoinna 3.6.–9.8.
ke–su klo 12–17 tai tilauksesta ryhmille.
Sisäänpääsy: 3,50 €, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.
Ryhmille opastus 30 €.
Lisätietoja puh. 040 760 2410 (vain kesällä).
Kabbölentie 430, Rönnäs, www.museo-opas.fi
skargardsmuseum.blogspot.fi
Isnäsin kylä Pernajanlahden rannalla on tunnettu vanhasta teollisuusmiljööstään. Vanhan kylänraitin, Edöntien, varrella on jäljellä
sahan työläisasuntoja 1800-1900-lukujen vaihteesta. Isnäsin höyrykonemuseo sijaitsee entisen sahan alueella. Lähistöllä ovat myös
Wildemansin ja Labbyn kartanon luomutilat.
Kylältä ei ole pitkä matka Rönnäsiin, josta löytyy golfkentän lisäksi
Saaristomuseo.
Matka jatkuu mutkaisia saaristoteitä pitkin Loviisan mantereen
eteläkärkeen, Kabböleen. Viron rannikolle on täältä vain alle
sata kilometriä. Koska paikka sijaitsee vilkkaasti veneillyn reitin
varrella, on Kabbölessä hyvät palvelut ja se onkin kesällä veneilijöiden kohtauspaikka. Täällä pysähtyy myös iki-ihana m/s J.L. Runeberg, jolla voi tehdä muutaman tunnin kaupunkiretken Loviisaan.
Idyllinen Sarvisalo on puolestaan Loviisan suurin saari. Saaren voi
kiertää autollakin ja samalla ihailla kaunista saaristo- ja maalaismaisemaa. Sarvisalossa on oma pieni hautausmaa ja kappeli, kyläkauppa sekä B & B-majoitusta.
Pernajan kaunis saaristo on suosittua mökkeilyseutua, ja kesätoreja järjestetään niin Sarvisalossa kuin Kabbölessäkin.
26
27
Kuvat: Brendan Austin
Labbyn kartanon verkkokaupasta
voi ostaa luomutuotteita, yrttejä,
viljaa, vihanneksia ja lihaa.
Creutz-suvun Malmgårdin kartano
ottaa vastaan ryhmiä ennakkovarauksella puh. 040 168 5271.
Lisätietoja ja aukioloajat
www.malmgard.fi
Isnäsissä sijaitseva Labbyn kartano on hieno käyntikohde. Kartanon alun perin 1700-lukuinen päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen
vuonna1865 Suomenlinnasta juustomestarin asunnoksi. Tiedustelut puh. 044 599 9991, www.labby.fi, Labbyn kartano 49, Labby
Kartanoelämää
Loviisassa on lukuisia historiallisia kartanoita, joista vierailijoille
avoimia ovat Malmgårdin ja Labbyn kartanot.
Labbyn kartanon päärakennuksen ympärillä on 1900luvun alussa perustettu puisto- ja puutarha-alue.
Malmgårdin kartanon kreiviperhe Creutz on valjastanut
tiluksensa luonnonmukaiseen viljelyyn. Vierailija voi tehdä
tilauksesta kiertokäynnin linnassa, tutustua ekologiseen maisemaan, nauttia kahvia tai lounasta sekä ostaa luomutuotteita kartanopuodista. Malmgårdissa valmistetaan myös olutta ja järjestetään olutmaistiaisia. Kartanopuodin lähellä on sepän paja. Kartanopuodissa on myynnissä luomutuotteita kartanon omilta tiluksilta, omasta panimosta sekä muilta itäuusmaalaisilta tuottajilta.
Isnäsin kylän läheisyydessä on historiallinen Labbyn kartano,
jonka ympärille levittäytyy 130 hehtaaria peltoja, laitumia, metsiä ja piha-alueita. Kartanon 1700-luvulla rakennettu päärakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen Suomenlinnasta vuonna
1865. Labby on tunnettu luonnonmukaisesta, biodynaamisesta viljelystään. Kartanon puistoa kunnostetaan parhaillaan alkuperäiseen asuunsa. Pienessä puulajipuistossa on paljon erilaisia
puuvartisia kasveja ja vanhoja perennoja. Kartanon puistosta ja
viljelystä kiinnostuneille ryhmille järjestetään tutustumiskäyntejä. Vierailija voi tutustua myös vanhaan juustokellariin ja viljamakasiiniin, jossa on mm. museotyökalukokoelma.
28
29
Liljendalin ristikirkon
arkkitehtuuri edustaa tyypillistä
1800-luvun kirkkotyyliä.
Eskilomintie 9, Sävträsk,
puh. 044 722 9241, www.lilje.fi
Pernajan harmaakivikirkko on alueen helmi
ja Loviisan vanhin rakennus. Keskiaikainen
Pyhän Mikaelin kirkko edustaa Suomessa
ja Ruotsissa 1200–1400-luvuilla yleistä
rakennustyyliä. Kirkossa on nähtävillä lukuisia
vanhoja esineitä, muun muassa aatelisten
sukuvaakunoita. Kauniit lasimaalaukset
luovat kirkkoon oman tunnelmansa.
Pernajantie 330, puh. 044 722 9242
www.pernaevl.fi
Mikael, Jean, Runar ja Ragnar
Historialliset vaikuttajamme
Ruotsinpyhtään valoisaa puukirkkoa
koristaa ainoa Helene Schjerfbeckin
maalaama alttaritaulu. Kirkko kuuluu
tiekirkkojen verkostoon ja on avoinna
6.6.–9.8. päivittäin klo 11–16
sekä 15.– 30.8. la–su klo 11–16.
Ruukintie 11 C, puh. 044 722 9217,
www.ruotsinpyhtaanseurakunta.fi
Loviisan vanhin rakennus ja samalla alueen vanhin kirkko on
keskiaikainen Pernajan Pyhän Mikaelin kirkko, jota pidetään
kirkkohistoriallisena aarteena. Ruotsinpyhtään puukirkossa
on Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu Ylösnousemus
vuodelta 1898. Työ jäi taiteilijan ainoaksi alttaritauluksi. Liljendalin kirkkoa leimaa komea kellotorni.
Suomen kirjakielen luoja Mikael Agricola (1510–1557) syntyi
Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä. Pernajan kirkko on nimetty
arkkienkeli Mikaelin mukaan. Agricola puolestaan sai kotikirkkonsa mukaisesti nimekseen Mikael. Agricola asui varakkaassa talonpoikaistalossa, joka oli yksi kotikylän viidestä verotilasta. Sukunimensä Agricola (maanviljelijä) hän sai isänsä ammatin mukaan Viipurin latinalaisessa koulussa, jonne seurakunnan
kirkkoherra taivutteli Mikaelin vanhemmat hänet lähettämään.
Lukuisten merkkihenkilöiden elämä on sivunnut Loviisaa.
Alueelle ovat leimansa antaneet tunnetut säveltäjät, kirjailijat,
taiteilijat, arkkitehdit ja aateliset. Heidän joukossaan ovat muun
muassa Jean Sibelius, Runar Schildt, Nils Schillmark, Verner
Weckman, Ragnar Nordström, Georg Chiewitz, Augustin Ehrensvärd, Berndt Lindholm, C. G. Armfelt, Helene Schjerfbeck,
Gustaf Philip Creutz ja Lorentz Creutz.
30
31
150-vuotisjuhlavuosi
www.sibelius150.fi
Tapahtumapoimintoja
• 11.2. klo 18 luento: ”Loviisan
Janne” – Jean Sibeliuksen aika
Loviisassa. Luennoitsijana FM,
toimittaja Mia Grönstrand.
• 3.3. klo 18 luento:
Ainon ja Jannen kirjeenvaihto.
Luennoitsijana Suvi-Sirkku Talas
• Sibelius-aiheinen kävelykierros
järjestetään 10.6., 15.7., 11.9.
ja 12.9.
• Opastettu kävelykierros
”Sibeliuksen suku ja ystävät”
Loviisan vanhalla hautausmaalla
17.6. ja 12.8. klo 18.
• 24.6. Ohjelmallinen
Sibelius-risteily Svartholman
merilinnoitukseen pakettijahti
Österstjernanilla.
• 5.12. Evelina-tädin kahvikutsut
Ravintola Loviisan Kappelissa.
Nähtävyyksiä
Jean Sibeliuksen
poluilta
• Sibeliustalo, Sibeliuksenkatu 10
• Sibelius-patsas, Chiewitzinkatu 2
• Ravintola Loviisan Kappeli,
Kuningattarenkatu 19
• Seurahuone (Loviisan
kaupungin pääkirjasto),
Kuningattarenkatu 24
• Sibeliusten sukuhauta,
Loviisan vanha hautausmaa,
Perämiehenkuja
• Myllyharju ja näköalatorni
Kukkukivi
32
Loviisan
Sibeliuspäivät
10.–12.9.2015
Loviisan Sibeliuspäivillä kuullaan
muun muassa Jean Sibeliuksen
mestariteos Kullervo-sinfonia, jonka
esittävät Lohjan kaupunginorkesteri
kapellimestarinaan Esa Heikkilä
ja solisteina sisarukset Johanna
Rusanen-Kartano, sopraano,
ja Ville Rusanen, baritoni.
Kamarimusiikkifestivaalin
taiteellinen johtaja on sellisti
Jan-Erik Gustafsson.
Lipunmyynti ja lisätietoja:
Loviisan kulttuuritoimisto
puh. 0440 555 499,
www.loviisansibeliuspaivat.fi
Loviisa ja Sibelius
kuuluvat yhteen
Vuonna 2015 vietetään suuren suomalaisen säveltäjän Jean Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivää ympäri Suomea – tietenkin
myös Loviisassa, jossa Jean Sibelius (8.12.1865–20.9.1957) vietti nuoruutensa kesiä. Loviisan aurinko ja meri, kesä ja valo olivat
lähteitä, joista hän ammensi lopun ikäänsä. Näitä mieleenpainuvia
kesiä Sibelius vietti isoäitinsä ja tätinsä talossa. Siellä hän sävelsi
muun muassa Kullervo-sinfonian vuonna 1892. Nykyisin talossa
toimii Loviisan musiikkiopisto, Sibeliuksenkatu 10.
Sibelius on säveltänyt paitsi seitsemän sinfoniaa, viulukonserton, Finlandian ja Valse Tristen myös paljon kamarimusiikkia.
Juhlavuoden päätapahtuma on Loviisan Sibeliuspäivät, joiden
painopiste on korkeatasoisessa kamarimusiikissa. Perinteikkäät
Sibeliuspäivät ovat tuoneet kaupunkiin vuosien saatossa lukuisia valovoimaisia maailmantähtiä taiteellisen johtajan Jan-Erik
Gustafssonin johdolla.
Loviisan kaupungin museo juhlistaa säveltäjämestaria koko kesän
kestävällä Nuori Jean Sibelius –näyttelyllä, näyttely on avoinna
10.6.-27.9. Juhlavuoden aikana järjestetään myös opastuksia, luentoja, konsertteja ja tanssiesityksiä. Sibelius-teema näkyy ja kuuluu
kaupungissa monin eri tavoin.
33
Loviisan Joulun
tapahtumaviikonloput
5.–6.12. ja 12.–13.12.
Wanhan Ajan Joulukotien tunnelma vie aikoihin entisiin. Levähdä hetkeksi, nauti herkuista, anna silmän levätä yksityiskohdissa
ja joulumielen tulvia sisääsi.
LOVISAKÖRENIN PERINTEINEN
JOULUKONSERTTI
22.12. klo 21 Loviisan kirkossa,
Brandensteininkatu 2.
HAE JOULUKUUSESI METSÄSTÄ
Joulukuusimetsä avoinna keskustan lähellä
su 13.12. Tule valitsemaan joulupuusi itse
suoraan metsästä! Koko perheen leppoisa
päivätapahtuma.
LAIVASILLAN PERINTEISET
JOULUMARKKINAT LA 12.12.
puh. 040 554 7449, 0400 164 878
Loviisan Laivasilta ry, www.laivasilta.net
Se Aidompi Joulu
Loviisa on oikea Joulukaupunki, jossa voi nauttia rauhallisesta
ja kiireettömästä pikkukaupunki-idyllistä. Joulunalusajan tunnelmalliset Laivasillan, Strömforsin ruukin ja Malmgårdin
kartanon joulumarkkinat ovat lämminhenkisiä ja mittakaavaltaan miellyttäviä tapahtumia. Joulunajan avaa odotettu iltaostostapahtuma Loviisa City Shopping 27.11. Joulukuun kohokohtiin kuuluu Lucian kruunaus 13.12. komean raatihuoneen
parvekkeella.
Joulukaupunkimme erikoisuus ovat Wanhan Ajan Joulukodit.
Nämä yksityiset kodit avaavat ovensa kävijöille teemaviikonloppuina 5.–6.12. ja 12.–13.12. Joulukodeissa voi viivähtää hetken,
nauttia vanhojen puutalojen tunnelmasta herkutellen tai yksilöllisiä ostoksia tehden.
Loviisan Joulu tarjoaa lisäksi Joulutoreja, Joulukonsertteja, Jouluherkkuja, Joulumieltä ja Joulurauhaa!
Tarkempia tietoja Loviisan Joulusta löydätte syksyn aikana
www.visitloviisa.fi, www.facebook.com/loviisanjoulu
34
35
Tapahtumat
Ohjelmaa ja opastuksia
Opastettuja
kävelykierroksia
yksittäisille matkailijoille
Kaupunkiopastus
to 2.7., 9.7. ja 16.7. klo 16,
lähtö m/s J.L. Runebergin luota
Laivasillan laiturilta.
Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi.
Sibelius-aiheinen kävelykierros
järjestetään 10.6., 15.7., 11.9. ja 12.9.
Opastettu kävelykierros
”Sibeliuksen suku ja ystävät”
Loviisan vanhalla hautausmaalla
Opastus tehdään suomeksi ja ruotsiksi
ke 17.6. ja ke 12.8. klo 18,
lähtö Perämiehenkujan portilta.
Ryhmäretket ja opasvälitys
Loviisa Tours
Loviisa Tours huolehtii ryhmämatkailijoiden ohjelmista ja opasvälityksistä
Loviisassa ja itäisellä Uudellamaalla.
Esimerkkiohjelmia ryhmille 2015, vain ennakkotilauksesta
LOVIISAN KODIT JA PUUTARHAT
Loviisa on puutarhakaupunki, jossa historiallisten puutalokorttelien aitojen
taakse kätkeytyy viehättäviä pihoja. Kierroksella tutustumme yksityisten kotien
puutarhoihin, kuten ruusutarhaan, kärhöpihaan ja huvilapuutarhaan. Lisäksi
tutustumme linnoituspuistoihin kuten Komendantin puutarhaan sekä Rosenin
ja Ungernin alueeseen. Puutarhoissa ja kujilla kuulemme puutarhanhoidosta
ja kaupungin elämästä. Kierroksen aikana lounas Loviisan Kappelissa ja kahvit
elämyspuutarha Eija´s Gardenissa. Kesto: 5–7,5 tuntia
Hinta: ma–la alk. 75 €/hlö, su alk. 79 €/hlö. (Laskettu väh. 25 hengelle).
Toteutus: touko–elokuu
Kauppiaanlesken promenadi
Draamaopastus 1700-luvun Loviisaan
kauppiaanleski Madame Clayhillsin johdolla.
4.7. klo 13, lähtö Laivasillalta heti kello yhden
merkkilaukauksen jälkeen.
Opastusten hinta on 6 €/hlö,
lapsi 3 €/hlö (7–12 v.)
Lisätietoja näistä opastuksista:
Loviisan matkailutoimisto,
puh. 040 555 3387, [email protected],
www.visitloviisa.fi
Opastuksia Strömforsin ruukissa
ks. s. 20
Opastukset Svartholman
merilinnoituksessa ks. s. 8
SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ
Tule ja koe kansallissäveltäjämme nuoruudenmaisemat!
Jean Sibelius vietti useita kesiä Loviisassa sukulaistensa luona. Opastetulla
kävelykierroksella näemme mm. Sibelius-puiston, jossa Sibelius leikki
lapsena. Kuljemme Myllyharjulle, missä Sibelius viihdytti Loviisassa lomailevia
kylpylävieraita. Jatkamme Laivasillan kautta Komendantintalolle katsomaan
muistoja Sibeliuksesta ja hänen sukulaisistaan. Lounas ravintola Loviisan
Kappelissa, jossa Sibelius esiintyi. Kesto: 3,5–4 tuntia
Hinta: ma–la 26 €/hlö, su 28 €/hlö. (Laskettu vähintään 25 hengelle.)
Toteutus: kesä–elokuu ti–su, talvisin ti–pe & su.
Ryhmämyynti ja opasvälitys
Loviisa Tours - Porvoo Tours Oy
Adlercreutzinkatu 17, 06100 Porvoo, puh. 019 574 2200
[email protected] , www.porvootours.fi
36
Opasvälitys ryhmille
Strömforsin ruukissa:
Strömforsin Matkailu Ky
kesäaikaan 15.4.–15.9.
puh. 044 363 6616/Pajakahvila
talviaikaan puh. 0400 120 575,
[email protected]
Opas- ja Ohjelmapalvelu
Marjut Ståhls
Opastuksia, draamaopastuksia, musiikkipalveluita
puh. 040 530 8847,
[email protected], www.marjut.fi
Loviisan Avoimet Puutarhat
24.5., 31.5. ja 7.6. klo 10–17
Taimitori Loviisan torilla la 23.5. klo 10–13
Valtakunnallinen Avointen Puutarhojen päivä 28.6. klo 12–18
Loviisassa kannattaa piipahtaa jo alkukesästä Avoimet
puutarhat Loviisassa –tapahtumassa, jossa yksityiset
puutarhat avaavat porttinsa. Puutarhareitin varrella on hyvin
erilaisia kohteita: romanttinen ruusupiha, rehevä hyötytarha,
kaupunkipiha mukulakivineen, klassinen muotopuutarha,
tyyni lampi kosteikkokasveineen. Kysy neuvoja, vaihda
mielipiteitä ja nauti kauneuden koko kirjosta.
Katso avointen puutarhojen osoitteet, kartta ja
puutarhaluentojen tiedot tapahtuman kotisivulta:
www.avoimetpuutarhat.com
Lisätietoja myös puh. 046 810 4560
37
Kuva: Jukka Hannula
Tapahtumat
Liljendalpäivät
12.–14.6.
Liljendalpäivät ovat jo lähes 30 vuoden
ajan houkutelleet sekä nuoria että vanhoja
Sävträskiin. Liljendalpäivät alkavat
perjantai-iltana klo 19 seurakunnan
järjestämällä avajaiskonsertilla. Lauantaina
13.6. klo 10 pidetään perinteiset
markkinat, joilla on monipuolista
ohjelmaa: musiikkia, näyttelyitä, kilpailuja
ja muuta mukavaa koko perheelle.
Mitä olisivatkaan Liljendalpäivät ilman
lettuja, klimppisoppaa, Alban-traktoria,
Liljendal-peikkoa?
Illalla järjestetään rantatanssit.
Liljendalpäivät päättyvät
sunnuntaina 14.6. klo 12 pidettävään
ulkoilmajumalanpalvelukseen
Mariagårdenissa.
Lisätietoja: puh. 0440 555 354,
www.loviisa.fi/kulttuuri
Rootsinpyhtää Bluegrass & Rendezvous
Strömforsin ruukissa
5.–7.6.
Vuonna 1988 perustettu festivaali tuo parhaat ulkomaiset
ja kotimaiset bluegrass-yhtyeet sekä historiaan perehtyneet
elävöittäjät herättämään eloon eurooppalaiset siirtolaiset, jotka
veivät tämän musiikin juuret Amerikkaan. Strömforsin ruukki
toimii festivaalille täydellisesti sopivana ympäristönä 28. kerran.
Eurooppalaisten siirtolaisten mukana siirtyi Amerikkaan
luonnollisesti heidän kansanmusiikkinsa, josta syntyi bluesin,
gospelin sekä muiden vaikutteiden ansiosta bluegrass-musiikki.
Bluegrassin juurille matkustaminen onnistuu luontevasti
ruukin alkuperäisten 1700- ja 1800-luvun rakennusten keskellä.
Historiallinen miljöö sopii tehtävään kuin uudisraivaajan kirves
38
Amerikan honkaan, eikä tarvita paljon mielikuvitusta herättämään
valtameren taakse matkanneiden pohjoiseurooppalaisten
tunnelmat uudelleen henkiin.
Tervetuloa näkemään ja kokemaan Amerikan pelimanni- ja
perinnefestivaali, jossa koet myös millaista oli elämä kun isoisä
Ameriikkaan lähti!
Historian elävöittäjien leiri avoinna la 6.6. klo 14–18.
Bluegrass-konsertti su 7.6. klo 13 Ruotsinpyhtään kirkossa.
puh. 040 674 3322
www.rootsinpyhtaa.fi, www.cows.fi
Liljendalpäivien Rantatanssit
la 13.6. klo 20–01
Rantatanssit on vanha perinne jo kymmenien vuosien takaa.
Tapahtuma kerää liljendalilaiset ja kauempaa tulevat yhteen tanssimaan
ja viihtymään hyvän musiikin tahdissa. Paikka on ainutlaatuinen,
Liljendalgårdenin seuraintalon ja ravintola Bagarstuganin läheinen
paviljonki, josta on kaunis näkymä Sävträsketin järvelle.
Kartanontie 16. Järj. Liljendal Ungdomsförening, www.luf.fi
Liljevisan -Liljaviisuja
Suuren suosion saanut Liljevisan-laulutapahtuma
järjestetään sunnuntaina 26.7. klo 18
Liljendalgårdenin paviljongilla Sävträskissä.
Tapahtuman järjestää Visans Vänner i Östnyland
ja Loviisan kaupunki.
Lisätietoja: vvion.visansvanner.fi
39
Kuvat: Maria Schulgin
Kuva: Pepe Kallioinen
Tapahtumat
Kuningas saapuu Loviisaan 4.–5.7.
Karoliini Armfelt
Näytelmä isonvihan ajasta ja suuren Pohjan sodan ylipäälliköstä,
pernajalaisesta karoliinikenraali Carl Gustaf Armfeltista
Kesän 2015 Kuningas saapuu Loviisaan -tapahtumassa esitetään
näytelmä ”onnensoturista ja jalon rauhan sankarista”, inkeriläissyntyisestä Carl Gustaf Armfeltista. Tuovi Putkosen kirjoittama
näytelmä kertoo Armfeltien perheen ja seudun asukkaiden kohtaloista, arjesta ja juhlasta.
Tapahtumien taustalla on vihan ja vainon aika 300 vuotta sitten, jolloin Venäjä valloitti Suomen. Suuressa Pohjan sodassa Pernaja, nykyinen Loviisan seutu, jäi sotajoukkojen jalkoihin. Seitsemän vuotta kestänyt miehitysaika tunnetaan isonavihana. Varakkaat pakenivat miehitystä Ruotsiin, ja kansa piiloutui metsiin ja
kätki omaisuutensa maahan.
Kenraali Carl Gustaf Armfelt (1666–1736) oli kenties huomatuin suomalaisista karoliineista, kuningas Kaarle XII:n sotureista.
Hän jäi historiaan sankarina, vaikka hävisi kaikki taistelunsa ja lopulta hänen joukkonsa tuhoutuivat Norjassa traagisella paluumat40
kalla tunturien yli.
Näytelmä on Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry:n ja Porvoon Teatterin yhteistuotanto, ja sen ensiesitys on Kuningas saapuu Loviisaan -tapahtumassa sunnuntaina 5.7. kello 14 Loviisan
keskustassa. Seuraavat esitykset ovat 8.7. kello 19 Postimäellä Porvoossa, sekä syksyllä Liljendalissa ja Pernajassa.
• 4.7. ja 11.7. Kello yhden merkkilaukaukset Loviisan Laivasillalla
• 4.7. klo 13 Kauppiaanlesken promenaadi,
lähtö Loviisan Laivasillalta
Lisätietoja:
Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry., puh. 044 565 1011
facebook.com/kuningassaapuu
Loviisan matkailutoimisto, puh. 040 555 3387, [email protected]
Ruusujen hurmaa
Loviisassa 4.–5.7.
Ruusut hurmaavat Loviisassa tänä kesänä jo viidennen kerran. Tapahtuma
avaa loviisalaisten ruusutarhojen portit ja tarjolla on sekä ruusutietoutta
että ruusuisia elämyksiä. Ruusuja löytyy kahviloiden ja ravintoloiden lautasilta, leivonnaisista ja juomista sekä hyvinvointi- ja lahjatavarakaupoista unohtamatta musiikkia ja taidetta. Rakastettu näyttelijä-taidemaalari
Gustav Wiklund tuo mukaan oman panoksensa esittelemällä maalauksiaan ruusutarhansa ruusuista.
Lapset ja romantikot hurmaantuvat Schillmarkin puiston interaktiivisesta satumaasta, jota hallitsee prinsessa Ruusunen. Ja Ruusunen ehtii toki myös pakettijahti Österstjernanin lauantaiselle ruusuristeilylle..
Tapahtuman kruunaavat kaikille avoimet Ruusuhäät Loviisan kirkossa lauantaina 4. heinäkuuta klo 17. Samana iltana tanssitaan Laivasillalla
Ruusutanssit, jossa kaunein ruusumekko palkitaan.
Järj. Loviisan Wanhat Talot ry
www.loviisanwanhattalot.fi
facebook.com/Ruusujen hurmaa Loviisassa
41
Tapahtumat
Kesäteatteria
parhaimmillaan
Lurensissa
Small Ships’ Race 17.–18.7.
Small Ships’ Race on klassisten puuveneiden purjehduskilpailu,
johon osallistuvia kaunottaria kuten Göteborgin ekoja ja
talonpoikaisveneitä tullaan katsomaan kauempaakin. Kilpailut
purjehditaan yleisöystävällisesti Loviisanlahdella. Rento
venefestivaali sisältää runsaasti oheisohjelmaa pomppulinnasta
iltatansseihin ja Miss Loviisa –kilpailuun. Purjehduskilpailuja ja
oheistapahtumia voi seurata isolta näytöltä.
Perjantaina järjestetään iltapurjehdus klo 16–24, ja lauantaina on
purjehduksia ja paljon muuta hauskaa koko päivän klo 12–01.
Lurensin kesäteatteri, Lurens sommarteater, on
vuodesta 1958 Lurensin kartanon alueella toiminut
vireä ruotsinkielinen kesäteatteri.
Östra Nylands Ungdomsförbundin ylläpitämä teatteri
vetää katsomot täyteen joka kesä. Yleisö pääsee
seuraamaan näytelmiä pyörivästä katsomosta.
Kesällä 2015 nähdään Lurensissa musikaali
”Annie Mestariampuja”, näytökset 26.6.–1.8.
Lurensintie 121, Kuggom
Lisätietoja ja lippuvaraukset: ÖNUF:in kanslia,
puh. 019 532 412 tai 0500 806 276
www.lurens.fi,
www.facebook.com/Lurenssommarteater
www.facebook.com/ONungdomsforbund
Lisätietoja: Loviisan Laivasilta ry,
puh. 040 554 7449, 0400 164 878, www.laivasilta.net
Kuva: Ari Haimi
Loviisan ravit
Ruukki Picnic 4.7.
Harrasteajoneuvotapahtuma Ruukki Picnic kokoaa
vanhojen autojen ja moottoripyörien harrastajat
Strömforsin ruukkiin. Luvassa on kiiltäväksi puunattuja
menopelejä, letkeätä kesäfiilistä ja elävää musiikkia.
Lisätietoja: puh. 040 768 6695, www.ruukkipicnic.fi
42
Loviisan kesäinen ravirata
on kuuluisa tunnelmastaan.
Toto-pelien lomassa jutellaan
tuttujen kanssa sekä viihdytään
kahvilassa ja ravintolassa.
Kesällä 2015 Loviisassa
järjestetään viidet ravit:
ma 8.6., 6.7., 13.7. ja 27.7.
klo 18.30 sekä su 9.8. klo 14.
Liput: aikuiset 6 €,
lapset alle 16 v. ilmaiseksi.
www.loviisanravit.fi
43
Kuvat: Jouni Viitala
Tapahtumat
Vanhan ajan päivät
29.–30.8.
Höyry nousee, maamoottorit pärisevät ja traktorit pörisevät,
kun menneiden aikojen maataloustyövälineitä ja työtapoja
esitellään Ruotsinkylässä Jokelan museon Vanhan ajan päivillä.
Zetor-ajelu kyläkaupan ympäri, työnäytöksiä hevosilla,
paraateja ja perunannostonäytös.
Lisätietoja: puh. 019 619 632 tai 0400 152 858
www.jokelanmuseo.info
Rauhanfoorumi 6.–9.8.
Loviisan Rauhanfoorumi järjestetään
28. kertaa tavoitteenaan tuoda yhteen
erilaisia ihmisiä tutustumaan toisiinsa,
iloitsemaan elämästä ja etsimään ratkaisuja
ihmiskunnan haasteisiin. Tapahtumat
keskittyvät ravintola Loviisan Kappeliin,
Kuningattarenkatu 19. Ohjelmassa
on keskustelutilaisuuksia, konsertteja,
teatteria, toritapahtumia ja Hiroshima-
päivänä 6.8. kynttiläkulkue Laivasillalta
Plagenin uimarannalle.
Järjestäjä: Suomen Kristillinen Rauhanliike
puh. 045 7840 5574
www.rauhanfoorumi.fi
www.facebook.com/
LoviisanRauhanfoorumi
www.twitter.com/LovPeaceForum
www.youtube.com/LovPeaceForum
Sandön
kalastajajuhla 1.8.
Loviisan laulujuhlat 9.8.
44
Eksotiikkaa veneilevälle vieraalle
Kuva: Jouni Viitala
Loviisan Laulujuhlat järjestetään sunnuntaina 9.8. ravintola
Loviisan Kappelin terassilla, Kuningattarenkatu 19.
Monien ikäluokkien ja kulttuurien musiikki saakoon lapset,
nuoret ja vanhat tanssimaan, nauramaan ja laulamaan!
Luvassa myös yhteislaulua vähintään kahdella kielellä ja
kuorolaulantaa.
Järjestäjä: Loviisan laulu ry.
Lisätietoja: puh. 045 7840 5574,
www.loviisasongfestival.fi
www.facebook.com/LoviisanLaulujuhlat
Pernå fiskargillen järjestämät vuosittaiset
Sandön kalastajajuhlat on elämys.
Leikkimielisiä venekilpailuja,
perinteiset saaristolaistanssit,
hauskaa seuraa ja hyvää meininkiä.
Lisätietoja: Pernå Fiskargille r.f.,
puh. 0400 494 097
Syystori
Pernajassa
23.8.
Torimyyntiä, lettuja ja
markkinaohjelmaa koko
perheelle su 23.8. klo 11–13
Pernajan lähikirjaston pihalla,
Kiesitie 3, 07930 Pernaja.
Lisätietoja: puh. 019 555 414,
www.loviisa.fi
45
Palveluhakemisto
Majoituspalvelut keskustassa
Ravintolat & kahvilat keskustassa
Bar & Cafe Hotel Degerby
Brandensteininkatu 17
tilausravintola
* Pilasterit
Sepänkuja 8
tilausravintola
* Keskus-Centralen
Eteläharju 2, puh. 019 50 561
www.degerby.com
* Kalle J. (Hotel Degerbyssä)
Brandensteininkatu 17
puh. 050 373 2234
Bistro Cantor &
Ölvin Olut- ja Viinitupa
Mariankatu 1
puh. 040 135 5003
www.bistrocantor.fi , www.olvin.fi
Café Armas
Kauppakeskus Galleriassa
Kuningattarenkatu 11, II krs
puh. 040 413 0910
Café-Restaurant Saltbodan
avoinna kesäisin ja tilauksesta
Laivasilta 4
puh. 040 504 5051, 019 532 572
www.saltbodan.fi
Café Riikka
Seppäläntie 19, puh. 019 533 955
Chao Yang
kiinalainen ravintola, Mariankatu 20
puh. 040 540 3893, 044 055 3318
Conditoria Corint
konditoria, leipomo, kahvila
Seppäläntie 39, puh. 019 533 484
www.corint.fi
Kievari Degerby Gille
avoinna tilauksesta
Sepänkuja 4, puh. 044 992 2179
Hesburger Loviisa
Kuningattarenkatu 20
puh. 044 480 8913
www.hesburger.fi
Hotelli Zilton
Mariankatu 29, puh. 019 533 191
www.zilton.fi
Kahvila-Ravintola Laivasilta
avoinna kesäisin
Laivasilta 11, puh. 019 530 112
www.cdfastfood.fi
46
Konditoria-Café
Vaherkylä-Ek
Aleksanterinkatu 2
puh. 019 531 610
www.vaherkyla.fi
Milan Pizzeria & Kebab
Kuningattarenkatu 16
puh. 019 533 337
pizza-online.fi/ravintolat/loviisa/ravmilan
Laivasillalla palvelevat sekä
Café-Restaurant Saltbodan
että Kahvila-Ravintola
Laivasilta. Viihtyisät terassit
ja meren tuoksu kruunavat
makuelämyksen.
Neste Oil Loviisa
Ankkurituuli
Kotipizza Loviisa
Länsikaari 3, puh. 019 560 9007
www.kotipizza.fi
Newroz Kebab Pizzeria
Karlskronabulevardi 8
puh. 019 535 155, www.newroz.fi
Ravintolat & kahvilat ympäristössä
Olympos Kebab & Pizzeria
Nordenskiöldintie 2
puh. 019 531 116
www.olympos-pizzeria.com
Ahvenkosken
kalastajan tupa
kalakahvila ja -myymälä
Markkinamäentie 52, Ahvenkoski
puh. 045 897 1322
Lounasravintola
Café Lilja
Valtatie 6, Liljendal
puh. 019 616 585
www.cafelilja.fi
Bric & Brac
kahvila ja antiikkikauppa
avoinna kesällä
Pernajantie 275, Pernajan kk
puh. 040 766 1611
Lounasravintola
Fellmanni
veikkaus, juhlapalvelu
Koivulanmäentie 2, Ruotsinpyhtään kk
puh. 019 618 217, 044 257 8891
www.fellmanni.com
Ravintola Bella Loviisa
Mannerheiminkatu 2
puh. 019 533 390
www.bellaloviisa.fi
Ravintola Loviisan
Kappeli
Kuningattarenkatu 19
puh. 019 581 437
www.teehelmi.fi
Restaurant & Café
Sakura Deli
lounasravintola
Brandensteininkatu 11
puh. 040 838 2717
www.sakuracatering.com
Thai Tip Foods
Kuningattarenkatu 18, II krs
puh. 040 415 2866
www.thaitip.net
Tuhannen Tuskan Kahvila
Poikkikuja
puh. 044 019 5971
www.liisantalo.fi
Ulrikanhovi
tilausravintola ryhmille
Kuhlefeltinkatu 35
puh. 040 183 7855
www.ulrikanhovi.fi
Café Kabböle Marina
kahvila, kioski, sisustuskauppa,
polttoainetta
avoinna kesäisin
puh. 0400 701 570, 0400 615 255
Kabbölentie 1251, Kabböle
www.kabbolemarina.fi
Café Svartholm
ravintola avoinna kesäisin
Svartholman merilinnoitus
puh. 040 359 3739
www.cafesvartholm.fi
Koskenkylän kahvio
Koskenkyläntie 2, Koskenkylä
puh. 044 777 7507
Kosken Kebab
Pizzeria
Suurpellontie 2, Koskenkylä
puh. 045 154 8800
Lounaskahvila
T:mi Stradun
Satamatalo, Valko
puh. 019 515 390, 040 357 5598
www.stradun.fi
Hotel Degerby
Brandensteininkatu 17
ja kokoushotelli Pilasterit
Sepänkuja 8, puh. 019 50 561
www.degerby.com
Ulrikanhovi
Aamiaismajoitus
Kuhlefeltinkatu 35
puh. 040 183 7855
www.ulrikanhovi.fi
Hotelli Zilton
Mariankatu 29
puh. 019 533 191
www.zilton.fi
Villa Baumgartner
- Guesthouse
Puistokatu 3
puh. 040 708 5681
www.villabaumgartner.fi
Kapella
huoneisto keskustassa
puh. 0400 225 574
www.kapella.fi
Majatalo Loviisa
kokoustiloja (ja Termi-sauna)
Sibeliuksenkatu 3
puh. 040 835 7997
www.majataloloviisa.fi
Villa Vera
Kapteenintie 10
puh. 040 847 1233
Villa Sorella
Pitkäkuja 12
puh. 040 738 9646
Tamminiemi Lomakeskus
huoneita, kokoustilat ja
asuntovaunupaikat
Kapteenintie 1
puh. 0400 414 265
www.tamminiemi.net
Strömforsin Klubi
tilausravintola
Puistokuja 3, Ruotsinpyhtään kk
puh. 0400 120 575
Embomin kartano
B&B-majoitusta ryhmille tilauksesta
Embom, puh. 0400 602 089
Fishing Cottages
mökkimajoitusta Valkossa
ja Ahvenkoskella
puh. 040 719 3637
www.fishingcottage.fi
Holiday Club Rönnäs
mökkimajoitusta, Rönnäs
puh. 030 68 600
www.holidayclubresorts.com
Kaarnaranta B&B
Isnäs, puh. 050 591 2385
[email protected]
Lomatähdet: Armonlinna,
Saarnimäki ja Riitala
lomahuoneistoja sekä
Majatalo Krouvinmäki
Puistokuja 19, Strömforsin ruukki
puh. 045 235 7464, www.lomatahdet.fi
Trollbergets Peikkovuoren
Bed & Breakfast
Peikkovuorentie 5, Määrlahti
puh. 040 828 7903
Lomarenkaan mökit
www.lomarengas.fi/mokkihaku/
uusimaa/loviisa
Meri Center
mökki Rönnäsissä
puh. 0207 689 160, www.fishinglords.fi
Ravintola Ruukinmylly
Ruukintie 15, Strömforsin ruukki
puh. 019 618 693
www.ruukinmylly.fi
Sea Golf Rönnäsin
Klubi -ravintola
Ruukinrannantie 4, Rönnäs
puh. 044 596 0275
www.tjcatering.putteri.fi
B & B Carita Slätis
mökkimajoitusta Liljendalissa
puh. 019 612 731, 0400 212 998
http://kotisivu.sulo.fi/cslatis
Huvila Ruhtinas
mökkimajoitusta, Ahvenkoski
puh. 044 297 4540, www.fishermans.fi
Pajakahvila
pikkupurtavaa, karaokeiltoja
avoinna toukokuusta syyskuuhun
Ruukintie 11, Strömforsin ruukki
puh. 044 3636 616
Sarvisalon
Kyläkauppa
kahvila ja kotiinkuljetus
Sarvisalontie 1055, Härkäpää
puh. 0400 776 462
http://bybutik.edicy.co
Majoituspalvelut ympäristössä
Meritorpan sauna
Rönnäsissä, puh. 050 517 7793
www.kalaopas.info
Rönnäsin mökit
ja kokoustilat
Meritie 146, Rönnäs
puh. 0400 714 673, www.ronnas.fi
Sarfsalö/Sarvisalon
Bed & Breakfast
aamiaismajoitus,
pitopalvelu, leipomo
Sarvisalontie 1050, Härkäpää
puh. 044 527 4270
Solkulla
leiri- ja kurssikeskus,
ryhmämajoitusta tilauksesta
Horslökintie 339, Härkäpää
puh. 0400 911 270, 0400 314 099
www.solkulla.fi
Strömsin mökit
Strömslandetilla ja Påsalössä,
Pernaja
puh. 050 571 8115
Tavastas Gård B & B
Tesjoki
puh. 019 513 385, 050 374 5858
www.tavastasgard.fi
Vaasanlinna
lomahuoneistoja
Strömforsin ruukissa
puh. 050 5662 556
Villa Nordica Homestay
Blybergintie 89, Pernaja
puh. 045 163 7176
facebook.com/Villanordica
Huoltoasemat
Pilasterien hurman koet parhaiten yöpymällä siellä! Pilastereissa ei yksikään huone ole
toisensa kaltainen ja tarjolla on myös yksi isompi huoneisto, joka soveltuu hyvin perheille.
Yökerhot ja tanssiravintolat
Club Alexia ja Pub Alex
yökerho ja pubi
Aleksanterinkatu 3, keskusta
puh. 040 581 6702, www.clubalexia.fi
Hotelli Zilton
yökerho, pubi ja hotelli
Mariankatu 29, keskusta
puh. 019 533 191, www.zilton.fi
ABC Kuninkaantie Pernaja
Vanhankyläntie 77, Vanhakylä
puh. 010 765 9800
www.abcasemat.fi
Gulf
Ruotsinkyläntie 5–9, Ruotsinkylä
puh. 0500 848 879, 019 619 579 /baari
0400 585 523/Mikes Garage
www.samilassila.com
Neste Oil Loviisa Ankkurituuli
Länsikaari 3, keskusta
puh. 019 560 9007, www.neste.fi
Shell Express Liljendal
& Café Lilja
Valtatie 6, Liljendal
puh. 019 616 585
www.cafelilja.fi
Shell Loviisa
Mannerheiminkatu 24, keskusta
puh. 019 531 539
St1 ja Safcafé
Länsikaari 1, keskusta
puh. 019 517 100
www.safcafe.fi
47
Palveluhakemisto
Talviaika 1.9.–30.4.
ti, to, la klo 7–13
Kesäaika 2.5.–31.8.
ma–la klo 7–14
Markkinat:
10.2., 31.3., 16.6., 25.8.,
29.9., 8.12. klo 7–18
Lisätietoja:
torivalvoja, puh. 044 565 1188,
www.loviisa.fi/torit ja markkinat
Vierassatamat ja laiturit
Laivasillan vierassatama
60°27,2’N / 26°14,2’E
puh. 0440 555 883
55 vierasvenepaikkaa
maksulliset vierasvenepaikat
Sauna, suihkut, WC
Pesu- ja kuivauskoneet
Vesiposti
Sähkö
Polttoaineenjakelu
Jätepiste
Septitankin tyhjennyslaite
Postilaatikko
Internet
Polkupyöränvuokrausta
Tullisillan vieraslaituri
60°26,8’N / 26°14,6’E
puh. 0440 555 883
1,5 km keskustaan
5 vierasvenepaikkaa
maksulliset vierasvenepaikat
Vesiposti
Sähkö
Svartholman vieraslaituri
60°22,8’N / 26°18,1’E
70 vierasvenepaikkaa
Ilmaiset venepaikat
Septitankin tyhjennyslaite
WC, jätepiste
Kesäravintola
Grillipaikka
Backstensstrand
60°25,6’N / 26°02,9’E
Vieraslaituri
4–5 vierasvenepaikkaa
48
Kabböle
60°18,3’N / 26°04,9’E
5–10 vierasvenepaikkaa
Kahvila-kauppa, kesätori
Polttoaineenjakelu, pesutupa
Jätepiste, WC, sähkö
www.kabbolemarina.fi
Bockhamn
60°16,0’N / 26°00,2’E
Laituri
Grillipaikka, puusee
Lillfjärdenin saariryhmä
60° 16,5’N / 26°06,0’E
Hästön
Laituri
Grillipaikka, keittokatos
puusee
Fallholmen
Grillipaikka, puusee
Hamnholmen
Grillipaikka, puusee
Rönnäs
60°22,0’N / 26°03,5’E
2–3 vierasvenepaikkaa
Grillipaikka
puusee
Rönnäs
60°22,3’N / 26°03,2’E
2–3 vierasvenepaikkaa
Tallbacka
60°21,8’N / 26°26,4’E
Kotisatama
2 vierasvenepaikkaa
Iltatori kesäperjantaisin Loviisan torilla
Loviisan kaupunki ja Loviisan yrittäjät ry järjestävät
perjantaisin 26.6.–7.8.2015 kello 16–20 iltatorin Loviisan torilla.
Myynnissä on muun muassa kukkia, vihanneksia ja
kirpparitavaraa. Iltatorilla on myös kahvila.
Lisätietoja: torivalvoja, puh. 044 565 1188,
www.loviisa.fi/iltatori
Kesätoreja
Kabbölen kesätori, Kabbölentie 1251, Kabböle
www.kabbolemarina.fi, facebook.com/cafekabbolemarina
Ringborgin kesätori, Ringborgintie 26, Tallbacka
to 18.6. ja pe 3.7.–7.8. klo 18–19.30
www.ringborg.org
Sarvisalon kesätori, Sarvisalontie 1035, Härkäpää
6.6.–29.8. la klo 10–12 & pe 19.6. klo 10–13
www.sarfsalo.fi
Tila- ja suoramyyntiä
Eija’s Garden
puutarhamyymälä ja
englantilaistyyppinen puutarha
Elimäentie 74, Ahvenkoski
puh. 040 505 0824
www.eijasgarden.fi
Malmgårdin kartano
kartanopuoti, kahvila,
ryhmävierailuja, panimovierailuja
Malmgård 47, Malmgård
puh. 040 168 5271
www.malmgard.fi
Hommaksen Taimitarha
Mansikanpoimintaa heinäkuussa,
kotieläinpiha
Granholmantie, Liljendal
puh. 040 591 3352
Wildemans
mehuasema,
luomuomenatäysmehua
Isnäsintie 86, Isnäs
puh. 0400 626 299
www.wildemans.fi
Hultgård
sonninlihaa ja kananmunia
Hultgårdintie 135, Mickelspiltom
puh. 040 525 6356, www.hultgard.fi
Kalastus
Kokous- ja ohjelmapalveluita
Boistö
majoitus-, ravintolaja kokouspalveluita ryhmille
tilauksesta vanhalla luotsisaarella
puh. 050 577 7896, www.boisto.fi
Degerby Hotel
Brandensteininkatu 17, keskusta
ja Kokoushotelli Pilasterit
Sepänkuja 8
ja Keskus-Centralen
kokous- ja juhlapalvelut
Eteläharju 2
puh. 019 505 61, www.degerby.com,
www.keskus-centralen.fi
Embomin kartano
puh. 0400 602 089, www.doit-int.fi
Rönnäsin mökit
ja kokoustilat
ja South Coast Fishing
Adventures
majoitus-, kokous-, ohjelmapalvelut,
kalastusmatkat, välinevuokraus
Meritie 146, Rönnäs
puh. 0400 714 673, www.ronnas.fi,
www.trophyfishing.fi
Kalastusluvat Loviisan kaupungin vesille:
Tikander Sea-Service
henkilökuljetuksia veneellä
puh. 0400 674 358, [email protected]
Valtion kalastuksenhoitomaksu ja kalastusläänikohtainen
viehekalastusmaksu: www.eräluvat.fi
Villa Mandala
hyvinvointi- ja kokouskeskus
Lapinkyläntie 613 B, Skinnarby
puh. 045 149 9925, www.villamandala.fi
Lisätietoja Itäisen Uudenmaan kalastusalueesta:
• St 1 Loviisa Safcafé, Länsikaari 1, keskusta, puh. 019 517 100, www.safcafe.fi
Viehekalastusluvat Loviisan kaupungin vesille www.kalakortti.com ja
• Neste Oil Loviisa Ankkurituuli, Länsikaari 3, keskusta, puh. 019 560 9007, www.neste.fi
Kalastusluvat Koskenkylän kalastuspuistoon:
• South Coast Fishing Adventures, puh. 0400 628 648, www.trophyfishing.fi
Kalastusluvat Ahvenkosken erikoiskalastusalueelle:
• Lounasravintola Fellmanni, Koivulanmäentie 2, Ruotsinpyhtään kk
puh. 019 618 217, 044 257 8891, www.fellmanni.com
Fisherman’s Adventures
kalastusmatkat, lohilampi, majoitus
ja juhlapalvelut
Markkinamäentie 137, Ahvenkoski
puh. 0440 495 030
www.fishermans.fi
Fishing Lords
kokous- ja majoituspalvelut,
ohjelmapalvelut, kalastusmatkat
ympäri vuoden, puh. 020 768 9160
www.fishinglords.fi
Vapaa-aika
Kuva: Mikko Harma
Loviisan tori
Polkuvenevuokraus
Keskustie 6, Tesjoki
puh. 019 533 463/Tesjoen Market,
019 514 182, www.polkuvene.fi
Frisbeegolfrata
Hiekkaharjuntie 45, Valko
Sea Golf Rönnäs
golf, tennis
Ruukinrannantie 4, Rönnäs
puh. 020 786 2696, www.seagolf.fi
Perrier-talli
Riikentie 238, Koskenkylä
puh. 0400 444 035
www.perriertalli.fi
Polkupyörävuokraus ja -korjaus
Porvoonkatu 30, keskusta
puh. 019 532 192
Kalatalaouden keskusliitto, www.ahven.net
Kalastusoppaita:
• Augur Kalastuspalvelu, puh. 050 594 2983, www.kalaopas.info
• Fisherman’s Adventures, puh. 0440 495 030, www.fishermans.fi
• Fishing Lords, puh. 040 561 0630, www.fishinglords.fi
• South Coast Fishing Adventures, puh. 0400 714 673, www.trophyfishing.fi
Muita palveluita
Loviisan kaupunki
Mannerheiminkatu 4, 07900 Loviisa
puh. 019 5551, www.loviisa.fi
Ab J. Tidstrand Oy
tilausautoliikenne
puh. 019 531 865, www.tidstrand.fi
Esman ratsastuskoulu
Paavalinkyläntie 113, Paavalinkylä
puh. 040 557 7464
www.esma.fi
Loviisan elämys- ja
liikuntapalvelu Valpuri
kajakkivuokrausta,
melontakursseja ja -retkiä
puh. 050 565 9616
www.facebook.com/valpurillavesille
Lisätietoja: www.mmm.fi tai puh. 020 69 2424
Stall Hagelund
ratsastusta ja ponikasvatusta
Pohjois-Sarvilahdentie 236 B
Pohjois-Sarvilahti, puh. 040 773 6526
www.stallhagelund.net
Loviisan pääkirjasto
Internetin käyttömahdollisuus
Kuningattarenkatu 24
puh. 044 723 0242
Alko
Mariankatu 33, Loviisa
puh. 020 711 2192, www.alko.fi
Linja-autoasema:
Loviisa MH-Asiamies
B&P Kuljetus Transport
Mannerheiminkatu 14
puh. 045 358 5510
www.matkahuolto.fi
Elokuvateatteri: Kulttuurikeskus & Kino Marilyn Loviisa
Syksyllä 2015 uusi Onneli ja Anneli!
Kuningattarenkatu 17, Loviisa
www.kinomarilyn.fi
Palveleva autovuokraamo
Scandia-Rent Loviisa
[email protected]
puh. 0440 717 467 /24h
www.scandiarent.fi
Tärkeät puhelinnumerot
Apteekki Kruunu
Kuningattarenkatu 15, puh. 019 531 275
www.kruunuapteekki.fi
Taksi
Mannerheiminkatu 14
puh. 0100 3344
Uimaranta Plagen
Kapteenintie, keskusta
Posti, R-kioski Loviisa
Brandensteininkatu 17
puh. 0200 71000, www.posti.fi
Terveyskeskus
Öhmaninkatu 4
puh. 019 5551
Välinevuokrausta
Kajakkeja, polkupyöriä ja lumikenkiä. Rönnäs
puh. 0400 714 673, www.ronnas.fi
Poliisi
Mannerheiminkatu 12
Hälytysnumero 112
Yleinen hätänumero
112
Tenniskenttä
Kapteenintie, keskusta
49
TAPAHTUMAKALENTERI 2015
Lisää tapahtumia: www.visitloviisa.fi,
www.loviisa.fi ja www.evenemax.fi
Gallerioita
Loviisassa
Aleksanterin
Taidevintti
Aleksanterinkatu 8, keskusta
puh. 040 512 5508
www.aleksanteri.fi
Avoinna kesällä
torstaisin 13–17.
Galleria Jupiter
Wanha Navetta,
Strömforsin ruukki
puh. 050 575 5084
www.ikaheimo.net
Avoinna sopimuksen mukaan
ja kesäisin ti–su klo 11–17.
Galleria Klassiset veneet
Laivasillalla
puh. 050 583 5184
Avoinna kesäisin.
Galleria Saltbodan
Laivasilta
puh. 040 504 5051,
019 532 572
www.saltbodan.fi
Avoinna kesäisin.
Kai Nissisen kotigalleria
Karttuhuoneenkatu 2,
keskusta
puh. 040 516 1229
Avoinna sopimuksen mukaan.
11
7
Kuva: Kai Nissinen
10.2. Helmimarkkinat Loviisan torilla
14.3.
Hankikanto Laivasillalla
31.3. Aprillimarkkinat Loviisan torilla
1.5. Vapun vietto Laivasillalla
22.5. Loviisa City Shopping
23.5.
Ruukkipäivä Strömforsin ruukissa & Perennamarkkinat
& Länsi-Kymen kulttuuritien avauspäivä
24.5., 31.5. 7.6. ja 28.6. Loviisan Avoimet Puutarhat
5.–7.6. Rootsinpyhtää Bluegrass & Rendezvous
12.–14.6. Liljendalpäivät
13.6.–5.7. Ruukinmyllyn kesäteatteri
16.6. Juhannusmarkkinat Loviisan torilla
19.6. Juhannustanssit Laivasillalla
26.6.–1.8. Lurensin kesäteatteri
4.7. Ruukki PICNIC
4.7. Ruusujen tanssit Laivasillalla
4.–5.7. Kuningas saapuu Loviisaan
– viikonloppu 1700-luvun hengessä
4.–5.7. Ruusujen hurmaa
10.–12.7. Monologinäytelmien festivaali Strömforsin ruukissa
17.–18.7. Small Ships’ Race -venefestivaali
26.7. Liljevisan-laulutapahtuma Liljendalissa
1.8. Sandön kalastajajuhla
6.–9.8. Loviisan Rauhanfoorumi
8.8.
Kymijokipäivä Strömforsin ruukissa
8.–9.8. taiteilija Helene Schjerfbeckin kirjeistä
monologinäytelmä Loviisan Kappelissa
9.8. Loviisan Laulujuhlat
23.8. Syystori Pernajassa
vko 35 Loviisan viikko
25.8. Loviisan päivä
25.8. Loviisan päivän markkinat Loviisan torilla
29.8. Muinaistulien yö Laivasillalla
29.–30.8. Loviisan Wanhat Talot – valtakunnalliset perinne
ja korjausrakentamisen päivät
29.–30.8. Laivasillan markkinat
29.–30.8. Vanhan ajan päivät Jokelan kotiseutumuseossa
10.–12.9. Loviisan Sibeliuspäivät
13.9. Kävele naiselle ammatti
29.9. Syysmarkkinat Loviisan torilla
27.11. Loviisa City Shopping & Joulunavaus
5.–6.12. Loviisan Joulu, Wanhan Ajan Joulukodit
8.12. Joulumarkkinat Loviisan torilla
12.12. Laivasillan Joulumarkkinat
12.–13.12. Loviisan Joulu, Wanhan Ajan Joulukodit
12.–13.12. Malmgårdin Joulumarkkinat
13.12. Lucian päivän juhla Loviisan torilla ja kirkossa
8
6
Päivi Melamiehen
kotigalleria
puh. 040 512 5508
www.aleksanteri.fi/galleria
Avoinna sopimuksen mukaan.
10
17
5
Rune Rikbergin kotigalleria
puh. 0400 347 047
http://rikbergkera.
wordpress.com
Avoinna sopimuksen mukaan.
9
17
1
Tallinvintti
Strömforsin ruukissa
Ruukintie 10,
Strömforsin ruukki
Avoinna kesäisin.
3
18
2
Näyttelyitä
Galleria Theodorissa 2015
13.–31.1. 3.–21.2. 24.2.–14.3. 17.3.–4.4. 7.–25.4. 28.4.–16.5. 19.5.–6.6. 9.–27.6. 30.6.–18.7. 21.7.–8.8. 11.–30.8. 1.–19.9. 22.9.–10.10. 13.–31.10. 3.11.–21.11. 24.11.–19.12. Petri Salmivaara
Olli Mikonheimo
Suvi Aalto
Jameson Keane
Loviisan Luova maalaus -ryhmä
Juha-Pekka Ikäheimo
Anssi Uusnäkki & Barbora Kachliková
Satu Mansnerus-Kurppa
Aino Ulmanen
Anu-Irene Björkqvist
Loviisan seudun taideyhdistyksen vuosinäyttely
Ute Kehrs
Tero Maksimainen
Leila Toffer-Kares
Eivor Ewalds & Christer Green
Loviisan seudun taideyhdistyksen joulunäyttely
12
4
13
15
Galleria Theodor, Mariankatu 21, keskusta
Avoinna ti, to klo 11–15, ke klo 11–17, pe klo 11–16, la klo 11–14
puh. 040 749 3790, www.galleriatheodor.fi
16
14
Loviisan keskusta
Svartholman merilinnoitus
Pernajan keskiaikainen kivikirkko
Rönnäsin mökki- ja vapaa-ajankeskus
Lurensin kesäteatteri
Malmgårdin linna
Liljendalin kirkko
Kallen kierros, vaellusreitti
Strömforsin ruukkialue
Kukuljärven vaellusreitti
Jokelan kotiseutumuseo
Labbyn kartano
Rönnäsin saaristomuseo
Kabbölen kesätori
Sarvisalon kesätori
Ringborgin kesätori
Kiipeilykalliot Haukkakallio
ja Huuhkajavuori
18 Loviisan frisbeegolfrata
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
© Loviisan kaupungin kiinteistö- ja paikkatietotoimisto 2015/1
50
51
22
20
4
8
19
22
Kotka -->
4
7
TAXI
BUS
POLICE
10
wc
14
1
17
16
3 15
Loviisan matkailutoimisto
Karlskronabulevardi 8
07900 Loviisa
puh. 040 555 3387
[email protected],
www.visitloviisa.fi
6
23
9
>--Helsinki
1
Kaupungin keskusta ja tori
2
Laivasillan alue ja vierassatama
3
Vanha kaupunki ja Degerby Gille
4
Ungernin ja Rosenin linnoitukset
5
Svartholman merilinnoitus 10 km
6
Loviisan kirkko
7
Ortodoksinen kirkko
8
9
Loviisan kaupungin museo
2
11
wc
Laivasillan
satamaneuvonta
puh. 0440 555 883
2
(1.6.–31.8.)
Bongan linna
5
-->
10 Pääkirjasto
11 Myllyharju
12 Näköalatorni Kukkukivi
13 Uimaranta Plagen
15 Kokoushotelli Pilasterit
16 Hotelli Zilton
17 Majatalo Loviisa
18 Lomakeskus Tamminiemi
19 Ulrikanhovi
20 Ravirata
21 Tenniskenttä
12
22 Ehrensvärdin luontopolku
23 Galleria Theodor
Loviisan seudun terveyskeskus
Poliisiasema
BUS Linja-autoasema
TAXI Taksi
wc Yleisö-wc
POLICE
21
13
18
500 m
© Loviisan kaupungin kiinteistö- ja paikkatietotoimisto 2015/1
14 Hotel Degerby