Demokratiaa pohtimassa, demokratian uusia virtauksia etsimässä

Transcription

Lotta-Maria Sinervo (toim.)
Demokratiaa pohtimassa,
demokratian uusia virtauksia etsimässä
Seminaarikirja
41. Kunnallistieteen päivät
41. Kunnallistieteen päivät 31.10.-1.11.2012
Pakkalan sali, Oulu
Päivien järjestäjä ja seminaarikirjan julkaisija
Kunnallistieteen yhdistys ry . Föreningen för kommunalvetenskap rf
Kansi: Juhani Näränen
ISBN 978-952-99052-9-4
Kopio Niini
Tampere 2012
Finland
2
Kunnallistieteen yhdistys 2012
Sisältö
Hallituksen puheenjohtajalta
5
41. Kunnallistieteen päivät 31.10.-1.11.2012 - ohjelma
6
Osa 1: Kutsuttujen esitelmien tiivistelmät
9
Siv Sandberg: Käyttäjädemokratia: pelkkää lumetta vai todellista demokratiaa?
11
Aimo Ryynänen: Henkilöstö ja kunnallinen demokratia
12
Liisa Ansala: Rovaniemen aluelautakunnat uudistuvat
13
Tarja Lukkari: Kainuu aluedemokratian laboratoriona
14
Markku Rimpelä: Demokratiainnovaatiot Hämeenlinnassa
15
Antti Hautamäki: Innovaatiodemokratia – kansalaiset haastavien ongelmien ratkaisijoina
17
Ari-Veikko Anttiroiko: E-demokratian mahdollisuudet osallistuvan demokratian kehittäjänä
18
Jacob Aars: Democratic renewal in local government: Lessons from recent Norwegian
democratisation programs
19
Kaija Majoinen: Mitä kuntalain uudistaminen voi tarjota kunnallisen demokratian kehittämiselle
21
Hannu Katajamäki: Alueellinen demokratia?
22
Osa 2: Työryhmien esitelmien tiivistelmät
23
E-DEMOKRATIA
25
Ari-Veikko Anttiroiko: Demokratia 3.0
27
Kaarina Hyvönen et al.: Kansalaiset ja sähköinen osallistuminen
28
Olli-Pekka Kaurahalme: Kuntien tietohallinnon rooli demokratian ja palvelujen kehittämisessä
29
Anna-Mari Karvonen: Kohti älykästä tietoyhteiskuntaa
30
Laura Nurminen: Kuntalaisaloite, kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelu ja aloitejärjestelmät
31
DELIBERATIIVINEN DEMOKRATIA
33
Anu Gretschel & Sofia Laine: Liikuntapaikkojen laatu kokemustiedon näkökulmasta
35
Maija Karjalainen: Kuntatason demokraattiset innovaatiot edustuksellisessa demokratiassa
36
Juha Lindell: Raadilla pirullisuuden kimppuun
37
Mikko Rask et al.: Deliberatiivisen demokratian institutionalisoituminen Suomessa
38
KÄYTTÄJÄDEMOKRATIA
39
Tuula Jäppinen: Kuntalainen palvelun kehittäjänä
41
Riikka Kivimäki & Hannele Palukka: Asiakkaiden tarpeista lähtevä ikäihmisten palvelukokonaisuus 42
Tarja Rautiainen-Keskustalo et al.: Kulttuuri (musiikki) ja hyvinvointi – monitieteinen tutkimus- ja
3
innovaatiohanke
43
Asko Uoti: Kuntapalvelujen käyttäjädemokratia viranhaltijavalmistelun ja päätöksenteon
näkökulmasta
44
KUNTATALOUS
45
Hannele Heinänen: Talousjohtaminen ja julkisten varojen allokointi
47
Timo Hujanen: Terveydenhuollon monikanavarahoitus ja alueelliset
kustannukset
48
Päivikki Kuoppakangas & Mervi Vähätalo: Strategic Dilemma Management and Modularity in
Finnish Health Care Sector
49
Raine Mäntysalo et al.: Suuruuden ekonomialla repaleista kuntarakennetta
50
Kati Suomi & Päivikki Kuoppakangas: Sisäinen brändin rakentaminen – avain menestyksekkääseen
organisationaaliseen muutokseen julkisen sektorin organisaatioissa?
51
KUNNAT JA PALVELUT MUUTOKSISSA
53
Riikka Kivimäki: Pienyrittäjät ja työhyvinvointi
55
Hannu Kytö: Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen
56
Vuokko Niiranen et al.: Kuntauudistukset etenevät – mikä on sosiaalija terveyspalvelujen
johtamisen suunta
57
Margit Päätalo: Pohjoinen Suomi – kuntalaisten hyvinvointi ja terveys kehittämisen keskiössä
4
kuntien muuttuvassa toimintaympäristössä
58
Tilaa muistiinpanoille
59
Demokratiasta Oulussa
Tervetuloa 31.10–1.11.2012 pidettäville Kunnallistieteen päiville Ouluun. Ne ovat maassamme
yksi merkittävimmistä yhteiskuntatieteellisistä päivistä, joissa tutkijat ja käytännön ammattilaiset kohtaavat toisensa, vaihtavat ajatuksia ja hankkivat näkemystä suomalaisen itsehallinnon tulevasta kehityksestä.
Kunnallinen demokratia on päivien teema. Se on juuri nyt ajankohtaisempi ja merkittävämpi
kuin viime vuonna sitä valitessamme pystyimme ennustamaan. Se tarjoaa mahdollisuuden
tunnistaa yhteiskuntamme kipupisteitä ja etsiä niihin ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja.
Kunnallinen itsehallinto edellyttää demokratiaa ja demokratia edellyttää uusien käytäntöjen
ja menettelytapojen kehittämistä. Tämä on yksi päivien keskeisimmistä tavoitteista. On tärkeää pohtia mihin suuntaan demokratiaa voidaan kehittää ja millaisia tarkoituksia siihen voidaan liittää kuntarakenteen ja palvelujärjestelmien muutoksissa.
Demokratia on kansalaisyhteiskunnan henkinen selkäranka. Päivien tarkoituksena on vahvistaa demokraattista mielenlaatua, joka matkaa ihmisten kanssa kaikkeen inhimilliseen vuorovaikutukseen työssä ja vapaa-ajassa. Se helpottaa vastakohtaisuuksien käsittelyä ja yhteisymmärryksen tavoittelua eri elämänalueilla. Se lujittaa kansalaisten keskinäistä luottamusta
kanssaihmisiin ja yhteiskunnan toimivuuteen.
Kunnallistieteen yhdistys toivottaa jäsenensä ja tukijansa tervetulleiksi Ouluun kehittämään
kunnallista demokratiaa, itsehallintoa ja suomalaista yhteiskuntaa.
Risto Harisalo, puheenjohtaja
5
41. Kunnallistieteen päivät 31.10.-1.11.2012
DEMOKRATIAA POHTIMASSA,
DEMOKRATIAN UUSIA VIRTAUKSIA ETSIMÄSSÄ
Pakkalan sali, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
(os. Kaarlenväylä 3, Oulu)
Keskiviikko 31.10.2012
Puheenjohtajina professori Risto Harisalo sekä apulaiskaupunginjohtaja Kalervo Ukkola
08.30 – 09.30
Ilmoittautuminen ja aamukahvit
09.30 – 09.45
Kunnallistieteen päivien avaus ja järjestäytyminen
Hallituksen puheenjohtaja Risto Harisalo, Kunnallistieteen yhdistys
09.45 – 10.00
Oulun kaupungin tervehdys
Apulaiskaupunginjohtaja Kalervo Ukkola
Käyttäjädemokratian huomen
10.00 – 10.30
Käyttäjädemokratia: pelkkää lumetta vai todellista demokratiaa?
Tutkija Siv Sandberg, Åbo Akademi
10.30 – 11.00
Henkilöstö ja kunnallinen demokratia
Emeritusprofessori Aimo Ryynänen, Tampereen yliopisto
11.00 – 12.00
Lounas
Kunnat puhuvat kokemuksistaan
12.00 – 13.30
Rovaniemen aluelautakunnan uudistuvat
1. varapuheenjohtaja Liisa Ansala, Rovaniemen kaupunginvaltuusto
Kainuu aluedemokratian laboratoriona
Kehittämispäällikkö Tarja Lukkari, Kajaanin yliopistokeskus, Oulun yliopisto
Demokratiaa uudistamassa, kokemuksia Iso-Britanniasta
HM Tarja Teitto-Tuckett
Demokratiainnovaatiot Hämeenlinnassa
Tilaajajohtaja Markku Rimpelä, Hämeenlinnan kaupunki
13.30 – 14.00
Iltapäiväkahvi
Osallistavan demokratian iltapäivä
6
14.00 – 14.30
Innovaatiodemokratia – kansalaiset haastavien ongelmien ratkaisijoina
Tutkimusprofessori Antti Hautamäki, Agora Center, Jyväskylän yliopisto
14.30 – 15.00
E-demokratian mahdollisuudet osallistuvan demokratian kehittäjänä
Dosentti, yliopistonlehtori Ari-Veikko Anttiroiko, Tampereen yliopisto
15.00 – 18.00
Työryhmätyöskentelyä
19.00 – 21.00
Oulun kaupunginvastaanotto
Kaupungintalon juhlasali, os. Kirkkokatu 2A, Oulu
Torstai 1.11.2012
Puheenjohtajina professori Risto Harisalo sekä kehittämisjohtaja Timo Nousiainen
Edustuksellisen demokratian aamupäivä
09.00 – 9.30
Yllättikö kunnallisvaalitulos? Edustuksellisen demokratian tila ja tulevaisuus
Professori, tutkimusjohtaja Kimmo Grönlund, Åbo Akademi
9.30 – 10.00
Keynote: Democratic renewal in local government: Lessons from recent
Norwegian democratisation programs
Senior Researcher Dr. Jacob Aars
The Uni Rokkan Centre, Bergen, Norway
10.00 – 10.30
Kahvitauko
Arjen haasteita kunnalliselle demokratialle
10.30 – 11.00
Mitä kuntalain uudistaminen voi tarjota kunnallisen demokratian kehittämiselle?
Dosentti, tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen, Suomen Kuntaliitto
11.00 – 11.30
Alueellinen demokratia?
Professori Hannu Katajamäki, Vaasan yliopisto
12.00 – 12.30
Mitä jäi kotiin vietäväksi? Koonti päivien esityksistä
Kuntademokratian kehittämispäällikkö Antti Leskinen, Tampereen kaupunki
12.30 – 13.00
Työryhmätyöskentelyn satoa
Työryhmien puheenjohtajat
Päätössanat
13.00 – 14.00
Päätöslounas
7
Työryhmät
E-demokratia
Työryhmän vetäjänä on Ari-Veikko Anttiroiko ([email protected]). Työryhmä kokoontuu Radisson Blu -hotellin Koski-salissa, os. Hallituskatu 1, Oulu (n. 300 m Kaupunginkirjastolta).
Deliberatiivinen demokratia
Työryhmän vetäjinä ovat Pirkko Vartiainen ([email protected]) ja Harri Raisio ([email protected]). Työryhmä kokoontuu Radisson Blu -hotellin Pakkala-salissa, os. Hallituskatu 1, Oulu (n. 300 m Kaupunginkirjastolta).
Käyttäjädemokratia
Työryhmän vetäjänä on Hannele Palukka ([email protected]). Työryhmä kokoontuu
Kaupunginkirjaston Maakuntakokelma-salissa.
Kuntatalous
Työryhmän vetäjinä ovat Jarmo Vakkuri ([email protected]) ja Lotta-Maria Sinervo ([email protected]). Työryhmä kokoontuu Kaupunginkirjaston Kokoushuoneessa 1.
Kunnat ja palvelut muutoksissa
Työryhmän vetäjinä on Pekka Kettunen ([email protected]), Vuokko Niiranen ([email protected]) ja Alisa Puustinen ([email protected]). Työryhmä kokoontuu Kaupunginkirjaston Pakkalan salissa.
8
Osa 1: Kutsuttujen esitelmien tiivistelmät
9
10
Käyttäjädemokratia: pelkkää lumetta vai todellista demokratiaa?
Siv Sandberg
Ruotsalainen valtiotieteen professori Jörgen Westerståhl totesi 1950-luvulla, että palveludemokratia (servicedemokrati) on tärkeä modernin hyvinvaltion luonteenpiirre. Palveludemokratia voidaan luonnehtia aktiivisten poliitikkojen ja passiivisten kansalaisten liitoksi, koska
aikalaisarvion mukaan, kansalaiset eivät keksineet vaatia kaikkia niitä uudistuksia, joita poliittiset puolueet ajoivat, mutta ottivat tyytyväisinä vastaan uudistusten tulokset. Käyttäjän
rooli palveludemokratiassa oli Albert O. Hirschmannin kategorioiden mukaan uskollisuus, loyalty.
1990-luvulla palveludemokratia Westerståhlin kuvaamassa muodossa oli tullut tiensä päähän.
Toisaalta, yhteiskunnan resurssien rajallisuus ja ikuisen kasvun mahdottomuus tuli selväksi.
Toisaalta, entistä valveutuneimmat kansalaiset olivat tyytymättömiä mahdollisuuksiinsa vaikuttaa julkisiin palveluihin.
Käyttäjädemokratian ydinidea on, että palvelujen käyttäjät osallistuvat aktiivisesti palvelujen
suunnitteluun ja toteutukseen. Käyttäjädemokratia voidaan toteuttaa monella eri tavalla. Päävaihtoehdot ovat voice-malli ja exit-malli.
Voice-mallissa käyttäjät otetaan mukaan päättämään julkisten palvelujen sisällöstä. Esimerkkejä tästä ovat palvelulaitosten johtokunnat, ikäihmisten neuvostot sekä erilaiset käyttäjäraadit. Tanskassa käyttäjädemokratiaa on kehitetty viimeisen 25 vuoden aikana ja se on nykyään
pakollinen melkein kaikkien kunnallisten palvelulaitosten yhteydessä.
Exit-mallissa palvelujen käyttäjille annetaan mahdollisuus valita mistä hankkivat koulu- tai
terveyspalvelunsa. Ruotsissa julkisia palveluja on 1990-luvulta asti kehitetty nimenomaan lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia valita muita kuin kunnallisia palveluja.
Laajasti toteutettu käyttäjädemokratia on haaste kunnalliselle päätöksenteolle. Mitä enemmän erilaisia vaikuttamiskanavia kunta ottaa käyttöön, sitä tärkeämmäksi tulee valtuuston
vastuu kuntakokonaisuudesta sekä siitä, että kaikkien kuntalaisryhmien ääni tulee kuulluksi.
11
Henkilöstö ja kunnallinen demokratia
Aimo Ryynänen
Tarkastelen otsikon mukaista aihekokonaisuutta kahdelta kannalta: 1. mitä mahdollisia erityisvaatimuksia kuntaorganisaatio asettaa henkilöstön toiminnalle palvelujen käyttäjien suhteen. Onko heillä velvollisuutta kytkeä palvelujen käyttäjiä valmisteluun ja toimintaan? Ja 2.
mikä on henkilöstön rooli kunnallisen demokratian toteuttamisessa tai onko sillä sellaista.
Henkilöstön toimintatapoihin on vaikutusta kunnalle julkisyhteisönä asetettavilla periaatteilla. Keskustelu hyvästä hallinnosta on nostanut toimintaperiaatteisiin lisää syvyyttä. Euroopan
unionin komission vuonna 2001 antamassa periaatteistossa hyvästä eurooppalaisesta hallintotavasta lueteltiin viisi toimintaperiaatetta: avoimuuden, osallistumisen, vastuunalaisuuden,
tehokkuuden ja johdonmukaisuuden vaatimukset. Eduskunnan hallintovaliokunta totesi lausunnossaan asiakirjasta, että valiokunta haluaa korostaa hyvän hallinnon kehittämisen tärkeyttä. Nämä vaatimukset kohdistuvat näin siis myös suoraan kunnan toimivaan organisaatioon, henkilöstöön. Pitäisikö kunnan viranhaltijan toiminnassaan osoittaa myös demokraattista mielenlaatua – siis toimia siten, että kansalaisten itsehallinto toteutuu? Kuntaorganisaation
erityisluonne asettaa sellaisia vaatimuksia myös henkilöstölle, joita esimerkiksi yksityisessä
liikeyrityksessä toimivilla ei ole.
Peruskysymys kunnan henkilöstön toimintatapojen kuvatussa muuttamistarpeessa on seuraava: tehdäänkö päätöksiä tai toimitaanko ihmisten puolesta vai heidän kanssaan?
Tämä liittyy kysymykseen suorista vaikuttamiskeinoista. Suorien osallistumismahdollisuuksien vahvistamiskeskustelu yhdessä kansalaisyhteiskunta-ajattelun rinnalla on painottanut jälkimmäistä toimintatapaa, siis toimimista yhdessä asukkaiden kanssa. Mutta missä määrin
sellainen on realistinen vaatimus?
Pitäisikö ajatella, että ihminen on suvereeni oivaltaessaan sen tosiasian, ettei hän suinkaan itse voi päättää kaikesta tai vastata kaikesta, vaan että hänen on luotettava eri asioissa muihin?
Toisin sanoin: tämän päivän kansalaisen on lisääntyvässä määrin luotettava kaikessa ja kaikkiin. Hänen on luotettava oikeudellisissa kysymyksissä asianajajaansa, työ- ja palkkausasioissa ammattiliittoonsa, raha- ja sijoitusasioissa pankkiinsa ja niin edelleen. Kaikissa näissä ja
monissa muissa asioissa on siis oltava luottavainen siihen, että puhtaasti omat intressit tulevat tätä kautta huomioonotetuiksi hänen omaa ymmärrystään ja toimintaansa paremmin. Olisiko siis realistista odottaa, että julkisten palveluiden suhteen pätee sama?
Tietenkin ammattiosaamisella, jota henkilöstö edustaa, on oma merkittävä painoarvonsa.
Monet tehtävistä ovat pitkälle menevää erityisosaamista edellyttäviä. On kuitenkin muistettava, että pitkälle itseohjautuvista erikoisammattilaisista koostuvassa yhteiskunnassa konfliktit
eri ammatillisten näkemysten ja vaatimusten kesken ovat väistämättömiä. Valintaa näiden
erilaisten näkemysten välillä ei kansanvaltaisessa järjestelmässä kuitenkaan voida jättää ammattilaisten itsensä käsiin. Politiikan tehtävä demokratiassa on harkita eri vaihtoehtojen välillä ja tehdä sitten ratkaisu.
Lainsäädännöstä löytyy runsaasti esimerkkejä, jotka kuvaavat painopisteen siirtymistä edustuksellisesta demokratiasta käyttäjädemokratiaan. Ehkä pisimmällä vuorovaikutteisessa toiminnassa ollaan opetuspuolella. Vuoden 1983 peruskoululaissa vuorovaikutus tapahtui edustuksellisen toimielimen, koulun johtokunnan kautta. Nyt voimassa olevassa vuoden 1998 perusopetuslaissa johtokunnat ovat vapaaehtoisia ja huomio on kohdennettu suoraan käyttäjien
edustajiin, koteihin. Lain 1 §:ssä säädetään tästä ohje: ”Opetuksessa tulee olla yhteistyössä kotien kanssa.” Vastaavankaltainen muutos on tapahtunut vaikkapa nuorisotyön suhteen.
12
Rovaniemen aluelautakuntamalli uudistuu
Liisa Ansala
Rovaniemellä on toiminut alueellinen Yläkemijoen aluelautakunta vuodesta 1993 lähtien. Yläkemijoen aluelautakunta vastaa alueen palveluiden järjestämisestä, kuten perusopetuksesta,
kulttuuripalveluista, liikuntapalveluista, nuorisopalveluista, terveydenhoitopalveluista sekä
alueen elinkeinojen kehittämisestä.
Yläkemijoen aluelautakunnan toimintapiiriin kuuluu yhdeksän kylää; Tennilä, Vanttauskoski,
Pekkala, Autti, Pajulampi, Viiri, Vanttausjärvi, Juotas ja Pirttikoski. Yläkemijoen aluelautakuntaa on pidetty kansallisesti merkittävänä lähidemokratian muotona. Yläkemijoen aluelautakunnan vuosittainen tehtäväalueen määräraha on noin 2milj.€/vuosi.
Rovaniemen kaupungilla on strateginen päämäärä olla kylien Rovaniemi, jolla tarjotaan myös
puitteet osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Kaupunkistrategian mukaisesti maaseudulla palveluja ja elinvoimaisuutta edistetään palvelukyläverkoston kautta.
Rovaniemen kaupunginvaltuusto on päättänyt käynnistää vuosien 2013 2016 aikana järjestettävän kokeilun aluelautakuntien perustamisesta Yläkemijoen aluelautakunnan lisäksi viidelle palvelukyläalueelle. Jokaiselle aluelautakunta-alueelle laaditaan kehittämissuunnitelma.
Aluelautakunnat valitaan vuoden 2013 alussa. Palveluiden järjestämisvastuun on tarkoitus
siirtyä aluelautakunnille vuonna 2014.
Aluelautakuntien kehittäminen on osa 1.10.2012 alkanutta lähidemokratia-hanketta, jossa pyritään kehittämään kaupunkilaisten osallisuuden muotoja koko kaupungin alueella.
13
Kainuu aluedemokratian laboratoriona
Tarja Lukkari
Kainuussa on useita erilaisia aluedemokratian muotoja, joista keskeisimmät ovat kyläparlamentit kuntakohtaisine toimintamuotoineen ja Kajaanin kylä- ja asuinalueohjelma. Toiminnan taustalla on pitkäkestoinen suunnitelmallinen kylienkehittämistoiminta.
Kainuun kyläparlamentit saivat alkunsa 2000-luvun alkupuolella ajatuksesta ”kyläsuunnitelmat osaksi kuntien toiminta- ja taloussuunnitelmia”. Tämän toteuttamiseksi tarvittiin sekä
uudenlainen kyläsuunnittelu ja kyläsuunnitelman laatimismalli; yhteissuunnittelumenettely
kuntien viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja kyläläisten kesken että yhteisen tahtotilan
luominen.
Kyläparlamentit ovat johtaville viranhaltijoille, luottamushenkilöille ja kyläläisille tarkoitettuja tasapuoliseen vuoropuheluun perustuvia tilaisuuksia. Kaikilla on mahdollisuus kertoa kuulumisensa ja tärkeimmistä toimenpiteitä vaativista asioista käydään tiivistä keskustelua. Osa
kyläparlamenteista on järjestetty teemoittain. Pienissä alle 5.000 asukkaan kunnissa haetaan
tällä hetkellä vielä vapaampimuotoisia toimintamalleja. Kussakin Kainuun kunnassa on kuntakohtaisesti suunniteltu oma toimintamallinsa. Kyläparlamentit kokoontuvat noin 2 krt/v.
Haasteina kyläparlamenteissa on erityisesti sekä luottamushenkilöiden osittainen vaihtuminen vaalikausittain ja kyläyhdistysten hallituksen edustajien vaihtuminen. Tästä syystä tulisikin säännöllisin väliajoin kouluttaa kyläparlamentteja. Samoin toisaalta on ollut vahvuus, ettei kyläparlamentteihin ole valittu vakituisia henkilöitä, vaan tilaisuudet ovat kaikille avoimia.
Toisaalta määräajoiksi valitut henkilöt toisivat erilaita sitoutumista toimintaan. Kyläparlamenttien keskustelut eivät myöskään sido kuntien päätöksentekoa, mutta hyvin harva kyläparlamenteissa sovittu asia on kuitenkaan käytännössä jäänyt toteutumatta. Kyläsuunnitelmat ovat vain löysästi mukana kuntien talous- ja toimintasuunnitelmissa.
Kajaanin kylä- ja asuinalueohjelma on Kajaanin kaupungin organisoima ohjelma, jonka sisällön suunnitteluun osallistuminen on avointa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ohjelma jakaantuu neljään osaan - palvelut, yritykset, ympäristö ja asukastoiminta – joita kutakin vetää
kaupungin ao. johtava viranhaltija. Ohjelma sitoo osittain myös kaupungin päätöksentekoa.
Ohjelman toteutumista seurataan säännöllisesti 2-3 kk:n välein kokoontuvassa seurantaryhmän kokouksessa ja Kajaanin asukasfoorumissa.
Ohjelma on sitouttanut eri rahoittaja- ja kehittäjätahot mukaan Kajaanin maaseudun kehittämistyöhön. Tämän lisäksi on kuitenkin ollut tarpeellista muodostaa Kajaanin asukasfoorumi sekä seuraamaan ohjelman toteutusta että tuomaan lisätietoa ohjelman toteutukseen.
14
Demokratiainnovaatiot Hämeenlinnassa
Markku Rimpelä
Mitä haluat tehdä itse? Mitä haluat tehdä eri tavalla? Mitkä ovat asukkaan tarpeet? Minkälaisia palveluja kuntalaiset itse tarvitsevat? Taustalla vahva kehittämisen ilmapiiri, joka näkyy
johtamisessa siinä, että tartutaan tekemään eri tavalla. Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä, joiden kautta avaan Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen keskeisiä teemoja asukas- ja asiakaslähtöisyydestä, palvelukonseptien kehittämisestä ja yhteisöllisyyden rakentamisesta.
Kaupunki on kehittämiselle sekä haaste että mahdollisuus. Moni yhteiskunnallinen ongelma
kun näyttäisi kärjistyvän kaupunkiympäristössä. Samaan aikaan on herännyt kiinnostus kaupunkiympäristöä ja sen eri alueiden yhteisöön liittyviin voimavaroihin ja vahvuuksiin. Esimerkkinä tästä kiinnostuksesta on Hämeenlinnan kaupungin ja Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitran) rahoittama Uudistuva kylä kaupungissa -hanke, jossa etsitään uudenlaisia,
konkreettisia tapoja lasten ja nuorten palveluiden käyttäjälähtöiseen kehittämiseen ylittämällä perinteiset sektorirajat. Hanke hyödyntää kaupungin uutta, elämänkaarimallin mukaista tilaaja-tuottaja-toimintamallin mukaista organisaatiota. Tärkeänä tehtävänä hankkeessa pidetään pyrkimystä saada asiat ja ihmiset liikkeelle ja tuottamaan alueelleen voimavarakeskeisyyttä. Hyvinvointivaltion kansalaisuuden ja palvelutehtävän näkökulmasta on tarpeen, että
kunnassa ja sen eri asuinalueilla löydetään uudenlaista ”tekemisen meininkiä” ja voimaantumista. (Engblom-Pelkkala, 2012, 1)
Hämeenlinnan kaupungin palveluja hankintastrategiassa on sovittu, että: Laajentuneen
Hämeenlinnan palvelut järjestetään korostaen asiakaslähtöisyyttä ja tuottavuutta sekä käytettävissä olevia resursseja. Tilaaja-tuottaja-toimintatapaa sovelletaan sekä sisäisenä että ulkoisena toimintatapana. Uusi toimintamalli korostaa myös lähipalveluiden merkitystä yhteisöllisyyden rakentajana ja asukkaiden mahdollisuuksia osallistua palveluiden suunnittelun.
Hämeenlinnan kaupungin Lasten ja nuorten lautakunnan palvelussuunnitelman (2010-2013)
tavoitteissa on nostettu esiin oletus, miten palvelut voitaisiin järjestää uudella tavalla. Suunnitelma haastaa järjestöt ja yhdistykset mukaan uudenlaiseen yhteistyöhön ja kumppanuuteen.
Näistä lähtökohdista nousi Uudistuva kylä kaupungissa -hankkeen keskeiset tavoitteet 1) lisätä asukas- ja asiakasymmärrystä 2) lisääntyneen asukas- ja asiakasymmärryksen avulla kehittää uusia palvelukokonaisuuksia ja monituottajuutta sekä alueellista sopimusmallia ja 3) luoda malli alueellisen yhteisöllisyyden kehittämisestä. Käytännön työssä asukas- ja asiakaslähtöisyyttä on lähestytty agenttityön, minipilottien ja sähköisten palveluiden kehittämisen kautta. Hankkeesta tehdään myös tutkimusta, josta vastaa Tampereen yliopisto.
Agentti kohtaa asukkaat ja eri toimijat arjessa. Agenttityö on asukasagentin tekemää työtä,
kohtaamista ja läsnäoloa pilottialueiden asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa. Agenttityö on
verkostoitumista yhdistysten, järjestöjen, yritysten, seurakunnan ja kaupungin palvelutuotannon välillä sekä yksittäisten aktiivisten alueen asukkaiden kanssa. Agenttityön perustuu
lupaan toimia poikkihallinnollisesti ja hakea rohkeasti yhteistyökumppaneita. Agenttityö antaa mahdollisuuden päästä irti myös viranomaisroolista, jossa korostuu sellaisten alueen toimijoiden ja tyyppien etsiminen, jotka osaavat innostua, innostaa ja motivoida erilaisia ihmisiä. Asukasagentin haasteena on, että osaa ja voi mennä myös sinne, mikä on oman mukavuusalueen ulkopuolella.
Minipilotit – Mitä haluat tehdä itse? Minipilotti on kokeilu. Kokeilun suunnitteluun, toteuttamiseen ja arvioimiseen osallistuu vähintään 2-3 eri toimijaa. Minipilotti on tuote, prosessi
tai toimintatapa, joka on uutta tietyssä ympäristössä. Tärkeintä on koettu uutuus, muutos ja
hyödyllisyys. Minipilottiin on myönnetty 500€ avustus hankkeesta. Minipilottikokeilut toimivat monituottajuuskokemusten hankkimisen välineenä. Minipilotissa paikalliset asukkaat ja
erilaiset toimijat tekevät lasten ja nuorten hyvinvointia lisääviä rohkeita, asukas- ja asiakaslähtöisiä, palveluja toimintakokeiluja. Minipilotit antavat tietoa uusista toimintamahdollisuuksista ja rikastavat palvelumallien kehittämistä.
15
Sähköisten palveluiden kehittäminen. Uuden kehittämisessä on tärkeää huomata sosiaalisen
median mahdollisuudet ja ottaa ne käyttöön rohkeasti. Tässä hankkeessa sosiaalisen median
mahdollisuuksia on hyödynnetty asukastarpeiden kartoittamisen osalta päiväkirjahuoneen ja
iPhone -haastattelujen avulla. Facebook:n ja You Tube:n avulla etsitään asukkaita ja eri toimijoita. Samalla yritetään rohkaista heitä ideoimaan ja tuomaan omia vaihtoehtoisia ratkaisuja
näkyväksi.
Hankkeen vaikutukset kaupungin toimintaan hankkeen päätyttyä tilaaja - tuottajamallisessa
kuntaorganisaatiossa?
1. Tilaaja tarkastelee koko kaupunkia 12 alueen kautta, missä asukkaat asuvat. Tilaaja ennakoi
asukkaiden palvelutarpeita elämänkaarimallin mukaisesti vauvasta vaariin.
2. Tilaajapäälliköille jaetaan vastuualueet, jotka antavat alueellista asukastietoa.
3. Tilaajat innostavat asukkaita ja eri toimijoita ideoimaan. Pyrkimystä on saada asiat ja ihmiset liikkeelle ja tuottamaan alueelleen voimavarakeskeisyyttä. Tavoitteena on löytää eri asuinalueilla uudenlaista ”tekemisen meininkiä” ja voimaantumista.
Tavoitteena on alueellisen
elinvoimaisuuden lisääminen ja ylläpitäminen
4. Minipilottikehittäminen on tilaajan kehittämisen väline, jossa jaetaan kokeiluihin 500€
kannustinrahaa.
5. Tuotanto kehittää omaa bottom up -kehittämisenmallia itselleen tuotekehittämiseen
Esimerkkejä
Nuorten miesten toiminta. Pienen kokeilutoiminnan tavoitteet uudesta ja toistettavissa olevan toiminnasta toi näkyväksi lähiön nuorten vapaaehtoistyön. Lähiötyön tekemän etsivän
työn kautta on löydetty kahden vuoden aikana noin 50 syrjäytymisvaarassa olevaa 13-30vuotiasta nuorta miestä. Eräs alueella asuva nuori alkoi koota alueen nuoria poikia liikunnan
pariin. Pojat kokivat tilojen saamisen hankalaksi, rahaa ei ollut, poikia pidettiin syrjäytymisuhan alla olevina, heitä jopa pelättiin. Lähiötyön kautta voimaantuneet nuoret löysivät
asukasagentin avulla reitin harrastustoimintaan. Alueen rehtorin antamat koulun tilat ilmaiseksi kolme kertaa viikossa mahdollistivat alueen nuorille matalan kynnyksen harrastuspaikan. Nuoret itse suunnittelevat ohjelman ja toteuttavat sitä. Tavoitteena ei ollut pelkästään
liikuntaharrastus vaan samalla haluttiin säännöllisyyttä elämään. Minipilotin ensisijainen
käyttötarkoitus oli yläkoulun kuntosalin vuokran maksaminen, mutta sillä saatiinkin hankittua liikuntavälineitä, kun koulun rehtori antoi tilat kuluitta. Perusteluna oli kohderyhmän aktivointi ja mukaan saannin tärkeys.
Elämänkaarikahvila. Toinen minipilottikokeiluna lähtenyt toiminta on Elämänkaarikahvila.
Kalvolan SPR yhdessä Iittalan kouluvanhempien ja kolmen eläkeläisjärjestön sekä nuorisopalveluiden kanssa suunnitteli toimintaa eläkeläisille (yli 65-vuotiaille) kouluikäisille 7-16vuotiaille. Elämänkaarikahvila pyörii Iittalan nuorisotilalla tiistai-iltapäivisin. Toteutukseen ei
ole haettu rahaa vaan toiminta rahoittaa itse itsensä. Paikalla on tiistaisin 10-70 nuorta ja 1040 eläkeläistä joka viikko. Elämänkaarikahvilan ympärille rakentuva yhteistyö näkyy yhtenäiskoulun ja ikäihmisten lisääntyneenä yhteistyönä mm. 10-vuotiaiden toimiessa ikäihmisten tukihenkilönä atk-taitojen opetuksessa tai ikäihmisten järjestämänä sieni- ja ulkoiluretkinä koululaisille.
16
Innovaatiodemokratia – kansalaiset haastavien ongelmien ratkaisijoina
Antti Hautamäki
Kunnallisella demokratialla on neljä ulottuvuutta. Edustuksellisen demokratian rinnalle on
viime vuosina noussut ”käyttäjädemokratia”, jolla viitataan julkisten palvelujen käyttäjien
osallistumista niiden kehittämiseen. Tämä on yhteydessä palveluteorian piirissä korostuneeseen asiakaskeskeisyyteen. Kolmas, paljon keskustelua osakseen saanut demokratian muoto
on ”suora demokratia”, jolla tarkoitetaan kansalaisten omaa aktiivisuutta elinympäristönsä
kehittämisessä. Tähän liittyvät mm. kansalaisaloitteet.
Innovaatioteoriassa kehitetyt avoimen ja osallistavan innovaation ajatukset ovat alkaneet vaikuttaa myös demokratiateoriaan. Professori Erik von Hippel lanseerasi kirjassa Democratizing innovation uuden näkökulman kansalaisuuteen. Uusi tietotekniikka on antanut kansalaisten käyttöön tehokkaat välineet osallistua innovaatioprosesseihin.
Innovaatiodemokratian innovaatiokäsitettä voidaan sanoa inklusiiviseksi innovaatioksi, koska
siinä vedetään mukaan aktiivisia kansalaisia kaikkialta, jopa globaalisti. Innovaatiodemokratian todella merkittäviä sovelluksia ovat sosiaaliset ja yhteiskunnalliset innovaatiot. Erottelen
nämä siten, että sosiaaliset innovaatiot liittyvät suoraan hyvinvoinnin edistämiseen kun taas
yhteiskunnalliset innovaatiot koskevat laajempiakin kysymyksiä, kuten instituutioiden kehittämistä (Hautamäki 2008).
Olemme kirjassamme Suuntana Innovaatiokeskittymä ottaneet Kaisa Oksasen kanssa käyttöön teesin ”Innovaatiot kuuluvat kaikille” (Innovation for all). Tällä tarkoitamme kahta asiaa:
1) innovaatioiden ”legitimaatio” yhteiskunnassa tulee siitä, että niillä edistetään kaikkien kansalaisten hyvää elämää. 2) Yhteiskunnalliset innovaatioprosessit pitää avata kaikille kansalaisille niin että jokainen pääse osallistumaan itseään koskevien asioiden – ei vain kuntaan liittyvien - ratkaisemiseen.
Innovaatiodemokratian konsepti on nyt laajenemassa haastavien, häijyjen ongelmien ratkaisemiseen (wicked problems). Niillä tarkoitetaan monimutkaisia ongelmia, joilla on suuri merkitys ihmisten elämälle ja joiden ratkaisu edellyttää laajaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Häijyjä ongelmia ovat mm. ympäristöön, terveyteen, eriarvoisuuteen, turvallisuuteen jne. liittyvät, usein globaalit ongelmat.
Kunnallisen demokratian kannalta demokratian ”neljäs ulottuvuus”, on erittäin haastava.
Kunnan tehtävänä tällä ulottuvuudella on tukea kansalaisten osallistumista ratkaisujen tuottamiseen häijyihin ongelmiin. Tämä voidaan tehdä mm. kehittämällä ns. ratkaisupajoja, joissa
kansalaiset osallistuvat yhdessä tutkijoiden, viranomaisten, yritysten ja järjestöjen kanssa ongelmanratkaisuun.
17
E-demokratian mahdollisuudet osallistuvan demokratian kehittäjänä
Ari-Veikko Anttiroiko
E-demokratian ensimmäiset kokeilut tehtiin 1970-luvulla, jolloin kyseessä oli lähinnä TV:n ja
puhelimen yhteiskäyttö ns. sähköisten kaupunkikokousten (electronic town meeting) muodossa. Ted Becker ja Christa Slaton ovat hyvin kuvanneet näitä kokeiluja teoksessaan ’The Future of Teledemocracy’ (Praeger 2000). Näistä ajoista on otettu pitkä harppaus eteenpäin, sillä Internet on luonut kokonaan uudet toimintapuitteet myös demokratian toteuttamiselle.
Toisaalta tämän alan kehitys on ollut yllättävän hidasta. Internetin räjähdysmäinen kasvu
ajoittuu 1990-luvun alkupuoliskolle. Tuolloin ilmassa oli selvästi suuren Internetvallankumouksen tuntua, vaikka lopulta aivan niin radikaalia muutosta demokraattisissa prosesseissa ei tapahtunut kuin moni ehkä ounasteli. Elimme koko 1990-luvun ns. Web 1.0:n aikaa joka oli organisaatio- ja julkaisukeskeistä ja perustui pitkälti yksisuuntaiseen viestintään.
Olemme tulleet tässä suhteessa 2000-luvun kuluessa uuteen vaiheeseen. Sosiaalinen media
tai Web 2.0 on jo muuttanut tapaamme ymmärtää ja hyödyntää Internetin mahdollisuuksia.
Onko nyt vihdoin demokratian vuoro, ts. uudistaako demokratia 2.0 perusteellisesti sen mitä
ymmärrämme demokratialla? Onko se samalla avain yhteisöllisemmin orientoituneen ja
avoimemman demokratian toteuttamiseen, vai jääkö tämäkin vaihe kuplaksi kun ihmiset kyllästyvät Facebookin, Twitterin, YouTuben ja SecondLifen informaatiotulvaan? Mitä pitäisi tapahtua, ettei sosiaalisen median kansalaisyhteiskuntaa vahvistava rooli jäisi pelkäksi hauraaksi lupaukseksi jähmeiden instituutioiden puristuksessa?
Olemme jo kokemuksen kautta oppineet sen, ettei demokratia uudistu itsestään eivätkä tekniset järjestelmät uudista demokratiaa automaattisesti. Uudistumisen tärkein elementti on tässäkin asiassa ”ei-teknologinen” komponentti, joka viittaa ennen kaikkea siihen, miten me haluamme demokratiaa uudistaa ja miten me saamme yhteiskunnalliset voimat tämän uudistusohjelman taakse. Kysymys on tietysti kaikin puolin haasteellinen, mutta ilman sen esittämistä ja siihen vastaamista emme pysty hyödyntämään täysimääräisesti myöskään edemokratian mahdollisuuksia. E-demokratia on hyvä renki, mutta huono isäntä, ts. se ei anna
demokratialle suuntaa, vaan välineitä. Ainoana tärkeänä poikkeuksena tähän on laajalle leviävän teknologian kyky pluralisoida yhteiskuntaa, aivan kuten talouskasvullakin on taipumus
tehdä. Vaurastuva, moniarvoistuva ja teknologisesti sofistikoitunut yhteiskunta tuottaa luontaisesti myös demokratiaan liittyviä vaatimuksia, millä on toki oma arvonsa yhteiskunnallisen
kehityksen osana. Tällainen kehitys siirtää luontaisesti painoarvoa e-hallinnosta edemokratiaan ja e-yhteisöihin.
Teknologian nopea kehitys on avaamassa uusia näköaloja myös järjestelmien älykkyyden
kautta. Yksi keskeisimpiä tähän liittyviä käsitteitä on ns. jokapaikan teknologiaa hyödyntävä
ubiikki yhteiskunta, joka tarjoaa mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomiin demokraattisiin käytäntöihin erilaisin etäkontrollikeinoin (esim. radiotaajuinen etätunnistus ja
sensoriverkot). Joskus tähän järjestelmien älykkyyteen viitataan myös käsitteellä Web 3.0.
Niiden rinnalla on nousemassa valtava kirjo uusia trendejä, joiden anti demokratialle on vielä
kokonaan hämärän peitossa. Tällaisia ovat esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmistojen
(Open Source Software) hyödyntäminen sekä lukuisat paikka- ja sijaintitietoa tarjoavat palvelut (GeoWeb, Location Based Services, Web2, Augmented Reality, Internet of Things jne.).
Mitä annettavaa niillä on demokratialle? Kyseessä on kokonaan uusi keskusteluteema, josta
meillä on vähän ideoita ja vielä vähemmän kokemusta. On joka tapauksessa todennäköistä,
että e-demokratian muodot tulevat liittymään vahvasti uuteen informatiikkaan, hallintaprosesseja palveleviin alustoihin (platform governance), palveluprosessien käyttäjälähtöiseen
hallintaan sekä demokratian eri muotojen – edustuksellinen, osallistuva, suora- ja käyttäjädemokratia – integrointiin. Tulevaisuuden demokratia tulee ainakin joiltain osin olemaan
väistämättä hybrididemokratiaa, jota fasilitoidaan ja integroidaan e-demokratian keinoin.
18
Democratic renewal in local government: Lessons from recent Norwegian democratisation programs
Jacob Aars
From the 90s on there has been a sense of democratic disillusionment in established democracies. The most striking indications of a negative development are the decline in electoral
turnout and diminishing membership numbers in the political parties. In addition, various
measurements of trust in government have shown low and decreasing scores over a longer period of time, culminating in a marked drop on the occasion of the current economic crisis. In
general, the most recent development mainly pertains to the national and supra-national level. Yet, problems of decreasing participation figures have long been evident at the local level.
Local democracy may be considered the basic level of democracy and as such changes in the
conditions of the local level also affects higher levels of democracy. Moreover, the local level
offers the most extensive range of potential channels for participation. Therefore, it is of particular interest to investigate the conditions for political involvement at the local level.
Public authorities, both central and local, have initiated various strategies to counteract what
is generally seen as an undesirable development towards less involvement in local political affairs. In Norway as well as in the other Scandinavian countries, a range of projects have been
carried out under the direction of the state or of local authorities with the aim of strengthening political participation among local residents and restoring confidence in government. Of
particular interest however are the comprehensive reform moves initiated by central government. The purpose of the lecture is to examine the central government reform agenda towards
local democracy in Norway. Thus, I shall consider more closely four specific programs:
The direct election of mayors. The direct election of mayors has been introduced in several
European countries. In Norway mayoral elections were first introduced as a trial arrangement
in a number of localities in conjunction with the 1999 local council elections. The tests were
continued and extended in the 2003 and 2007 local elections. However, mayoral elections in
Norway never acquired the status of permanent institutional arrangements. Eventually, facing
the local elections in 2011, the government decided to put an end to any further trials with
mayoral elections.
The Citizens’ initiative. The Citizens’ Initiative was introduced in the Local Government Act in
2003. Through this arrangement local councils are obliged to handle an issue if it had the
backing of signatures from 2 % of the municipality’s population, alternatively 300 signatures.
The instrument was supposed to direct popular political engagement towards local representative institutions.
Lowering of the voting age. In the 2011 local elections a trial was held, in which the voting age
was lowered to 16. The main background for the experiment seems to have been the decline in
turnout in Norwegian local elections, but this prompted a broader debate about the role of local government and citizen participation. The government’s stated reason for holding the trial
was to find out if voting rights would increase political consciousness and engagement among
adolescents.
The e-vote. The Ministry of Local and Regional Affairs in 2008 launched a project aimed at
implementing trials with electronic voting in ten selected municipalities at the 2011 local elections. The objective of the E-vote project was to establish a secure electronic voting solution
for general, municipal and county council elections providing better accessibility for all voter
groups. The solution was to ensure rapid implementation of elections with efficient resource
usage. The present high level of trust in the execution of elections, based on the principle of
secret ballots, was to be maintained.
19
Three of the four measures listed above have taken the form of experiments. Only the Citizens’
initiative can be regarded as a permanent institutional feature of local government. In the
three other cases the strategies have not been permanently applied and the strategies have only been implemented by a sample of municipalities. Moreover, the experimental approach entails a learning component; the initiators wish to obtain knowledge from the experiment.
Thus, municipal experiments have been subject to evaluation programs. This also pertains to
the Citizens’ Initiative.
The reform initiatives will be regarded as cases of institutional design. While democratic innovation may be obtained by changing norms or practices, these four initiatives are directed
at formal institutional arrangements. Central government initiatives aim at reforming institutions in order to remedy the workings of local democracy. In this vein, democratic renewal is
understood as “…adjusting the institutions of local government to make them more democratic.” (Pratchett 2000:1). The question I want to pursue is to what extent these institutional arrangements have contributed to a more widespread and equal participation. More broadly, I
raise the question about the conditions for successful democratic renewal through institutional design. What can be learnt from the Norwegian programs in this respect?
The first part of the lecture presents an account of the particular setting in which the reform
agenda is shaped. A very short introduction will be given of the Norwegian local government
system. The most important point is however a description of the state of affairs with regard
to participation in local politics. Local political participation in Norway will be observed in a
comparative perspective. The second part outlines the design of the four cases: What were
their main objectives? What resources were assigned to the programs? What characterised the
sample of local authorities that was included? In the third and final part I discuss the potential
lessons of the Norwegian local democracy initiatives. To what degree have these initiatives
succeeded in strengthening local democracy, and what may be learnt from the Norwegian experiences about the potential of enhancing political participation through the design and adjustment of institutions?
20
Mitä kuntalain uudistaminen voi tarjota kunnallisen demokratian
kehittämiselle?
Kaija Majoinen
Kysymys kuntalain uudistamisen ja demokratian välisestä suhteesta on ajankohtainen, koska
valtiovarainministeriö asetti 3.7.2012 kuntalain kokonaisuudistuksen valmistelua varten parlamentaarisen seurantaryhmän, työvaliokunnan ja valmistelujaostot. Valmistelutyössä on
asettamispäätöksen mukaan kiinnitettävä erityisesti huomiota kunnalliselle itsehallinnolle ja
demokratialle perustuslaissa asetettujen vaatimusten toteutumiseen sekä perusoikeuksien
turvaamiseen liittyviin kuntien velvoitteisiin. Tarkoituksena on, että uusi kuntalaki tulisi voimaan vuoden 2015 alussa.
Nyt voimassa olevaa vuoden 1995 kuntalakia (365/95) valmisteltaessa lähdettiin siitä perusajatuksesta, että kunnallishallinto perustuu selkeästi edustukselliseen demokratiaan, mutta
sen rinnalla on tarpeen vahvistaa kuntalaisten suoria osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Vastuu kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisestä säädettiin valtuuston tehtäväksi. Näin lain 27 §:ään kirjattiin seitsemän kohdan esimerkkiluettelo
siitä, millaisin keinoin osallistumista ja vaikuttamista voidaan kunnissa erityisesti edistää. Pykälän valmistelussa otettiin esimerkkiä keskieurooppalaisesta kunnallishallinnosta, erityisesti
Schleswig-Holsteinin osavaltion kunnallislaista.
Merkille pantavaa on, että demokratian edistäminen jää ilman mainintaa kuntalain 13 §:ään
kuuluvissa valtuuston ydintehtävissä. Tässä pykälässä säännellään, että valtuusto asettaa toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, ei kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittämiseen liittyviä tavoitteita. Voidaan kysyä, annettiinko lakia säädettäessä demokratian kehittämiselle tosiasiassa samanlaista painoarvoa kuin perinteisille valtuuston tehtäville. Jäikö demokratia talouden tasapainotusvaateiden jalkoihin?
Kuinka pitkälle demokratiaa voidaan säännellä? Suomen perustuslain (731/99) mukaan kunnallinen itsehallinto on kunnan asukkaiden itsehallintoa, joka toteutuu silloin, kun kunnan
asukkaat voivat tehdä paikallisia valintoja. Näin ollen on oltava tilaa paikalliselle harkinnalle
myös sen suhteen, millaisin eri muodoin kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia edistetään. Nykyisen kuntalain valmistelun yhteydessä todettiin, että pakottavilla lain
säännöksillä ei luoda aitoa osallistumista, vaan se syntyy kunnan hallinnon ja asukkaiden
toimivan vuorovaikutuksen kautta. Nykyisten 27 §:n säännösten todettiin olevan ”esimerkinomaisia”, ”pedagogisia” ja ” informatiivisia.”
Uutta kuntalakia valmisteltaessa tulee pohdittavaksi myös se, missä määrin demokratiaa lähestytään kunnan hallinto-orgaanien (valtuuston ym.) tehtävien kautta, missä määrin lähestymistavaksi otetaan kunnan asukkaiden osallistumiseen ja vaikuttamiseen liittyvät oikeudet.
Kuntalaisten moninaistuvat ja muuttuvat odotukset haastavat lain valmistelijoita kiinnittämään erityistä huomiota lähivaikuttamisen ja käyttäjälähtöisyyden vahvistamiseen. Koska
kuntien toimintakulttuurit poikkeavat toisistaan, toivottavaa on, että kuntalaki myös tulevaisuudessa säilyttää ”mahdollistavan” luonteensa.
Kuntalain valmisteluvaihe tarjoaa mahdollisuuden tutkijoiden, kuntaedustajien ja lain valmistelijoiden väliseen vuoropuheluun, kun nämä vuoropuhelun paikat ja mahdollisuudet sisällytetään kuntalain valmisteluprojektin suunnitelmaan ja käytännön prosessiin. Vuoden 1995
kuntalain valmistelun heikkoutena on pidettävä sitä, että tutkimusta ja sen tarjoamaa monipuolista tietoa ei riittävästi hyödynnetty kuntajohtamista ja -demokratiaa koskevia säännöksiä
valmisteltaessa. Kun tutkimustieto otetaan jo alusta alkaen lain valmistelun voimavaraksi, parantaa se myös lainvalmistelun laatua tuottamalla mm. tietoa lain vaikutusten ennakkoarviointiin eri toimijoiden ja erilaisten kuntien näkökulmasta.
21
Alueellista demokratiaa?
Hannu Katajamäki
Tähänastiset kokemukset ovat osoittaneet, että kuntien osa-alueille perustetut lausuntoja antavat elimet eivät pysty vaikuttamaan esimerkiksi alakoulun, päivähoidon, kotipalvelujen,
neuvolan tai kirjaston kohtaloon. Internetin, keskustelutilaisuuksien ja vuorovaikutusfoorumien kautta kerättävän kansalaispalautteen systemaattisesta huomioon ottamisesta ei ole
näyttöjä. Kunnanosavaltuustot ovat raskas väline. Kunnan sisäisten vaalipiirien mahdollisuutta kannattaa tutkia, mutta selviydytäänkö tulevista haasteista pelkästään edustuksellista demokratiaa säätämällä? Missään tapauksessa kunnan sisäiset vaalipiirit eivät yksinään ole riittäviä toimivaltaisen aluedemokratian toteuttajia.
Aidon aluedemokratian välttämätön ehto on todellinen toimivalta. Paikallisyhteisöjen asukkaiden tulee pystyä vaikuttamaan lähipalvelujensa järjestämiseen ja maankäytön periaatteisiin. Heillä tulee olla myös mahdollisuus suunnitella omien asuinympäristöjensä tulevaisuutta
ja suunnitelmat tulee kytkeä kunnan päätöksentekoon.
Aluedemokratia on otettava osaksi kunnan poliittisia ja hallinnollisia käytäntöjä. Varteenotettava mahdollisuus on vahvan toimivallan aluelautakunta. Suurentuneissa kunnissa vanhat peruskunnat sopivat ainoastaan poikkeustapauksissa aluelautakuntien alueiksi. Tarvitaan kansalaisten arjen näkökulmasta mahdollisimman toiminnallisia kokonaisuuksia. Kunnanosademokratiassa voidaan soveltaa kansalaisraatimenetelmää. Siinä eri väestöryhmien edustajat
pohtisivat yhdessä asiantuntijoiden kanssa kerran vuodessa kolmen päivän ajan oman alueensa palveluihin ja maankäytön suunnitteluun liittyviä kysymyksiä.
Kansalaisraadin työn tulokset ja muut kansalaislähtöiset aloitteet vietäisiin aluelautakunnan
kautta kunnan suunnittelu- ja budjettiprosessiin. Kunta resursoisi kyliä ja kaupunginosia
aluelautakuntien kautta ohjattavien kehysbudjettien avulla. Aluelautakunnan asettaisi kunnallisvaltuusto. Jäsenten tulisi asua aluelautakunnan alueella. Puoluepoliittisten kriteerien
ohella voitaisiin korostaa aktiivista toimintaa kansalaisjärjestöissä.
Suuret ja moniaineksiset kunnat eivät välttämättä ole uhka maaseudulle ja sen asukkaille.
Tämä kuitenkin edellyttää kunnallisvaltuustolta huomattavan rohkeaa suhtautumista ja vahvaa halua alueperustaisen demokratian toteuttamiseen. Toistaiseksi tällaisesta halusta ei suurentuneissa kunnissa ole merkittäviä näyttöjä. Toiveita herättävin on Rovaniemen päätös
ulottaa Yläkemijoen toimivaltaisen aluelautakunnan malli ensi vuoden alusta myös Rovaniemen muihin palvelukyliin.
Kuntauudistuksen jatkossa ja kuntalain valmistelussa on vakavasti paneuduttava kunnanosaperustaisen demokratian kuntia velvoittavien periaatteiden määrittelyyn. Vahvat aluedemokratiakäytännöt voivat myös vielä pelastaa kuntauudistuksen.
22
Osa 2: Työryhmien esitelmien tiivistelmät
23
24
E-demokratia
25
26
Demokratia 3.0: älykäs infrastruktuuri kaupunkien palvelu-, hallintaja kehittämisprosessien tukena
2000-luvun lopulla eniten keskustelua herättänyt kysymys kuntien suhteesta tietoja viestintäteknologiaan liittyy sosiaaliseen mediaan. Kysymys on kansalaisten omaehtoisesta toiminnasta ja vuorovaikutuksesta verkossa, joka haastaa kunnat pohtimaan tietoverkkojen uusia
hyödyntämismahdollisuuksia. Sosiaalinen media voi hyvinkin muodostaa tärkeän osan muotoutumassa olevassa uudessa yhteistuotannon ja -suunnittelun rakenteessa. Teknologiaavusteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja vertaistuotannon rinnalla myös ympäristömme
systeeminen älykkyys on asteittain lisääntymässä. Monet uudet teknologiset trendit antavat
aineksia juuri tämän ulottuvuuden pohdintaan kuntien demokraattisten prosessien tulevaisuutta ajatellen. Varsinkin ns. ubiikki eli jokapaikan teknologia tulee vaikuttamaan syvällisesti
kuntien toiminnan ehtoihin vähentämällä aika-, paikka- ja laiteriippuvuutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja yhdyskuntien hallintaprosesseissa. Tämä kehitys liittyy osittain samalla
geoinformatiikan vallankumoukseen. Kiinnostavaa näissä kehityskuvissa on se, että ne liittävät yhdyskunnan fyysiset rakenteet ja niiden hallintamekanismit uudella tavalla demokraattisiin prosesseihin ja erityisesti yhdyskuntasuunnitteluun. Tässä esityksessä pohditaan älykkään infrastruktuurin ja siihen liittyvien teknologisten ja sosiaalisten trendien mahdollisuuksia uudistaa yhdyskuntasuunnittelun ja -kehittämisen prosesseja. Pyrkimys on valottaa asiaa
eräänlaisena suunnitteluparadigman muutoksena sekä teoreettisen keskustelun että käytännön esimerkkien avulla.
27
Kansalaiset ja sähköinen osallisuus
Kaarina Hyvönen, Mika Saastamoinen, Petteri Repo, Riikka Paloniemi & Veera Lehto
Sähköiset osallistumiskanavat eivät toistaiseksi ole onnistuneet lisäämään kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista ja demokratiaa odotetulla tavalla. Verkkopalvelut ovat välittäneet hyödyllistä tietoa kansalaisille, mutta niiden vuorovaikutteiset ominaisuudet eivät ole
täysin vakuuttaneet kansalaisia. Entisten kanavien rinnalle kehitetään parhaillaan uusia, sosiaalisen median välineitä hyödyntäviä sähköisiä osallistumiskanavia, joiden tarkoituksena on
helpottaa kansalaisosallistumista, edistää eri toimijoiden välistä vuoropuhelua päätöksenteossa sekä lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä.
Oikeusministeriön johdolla on kehitetty sähköistä Osallistumisympäristöä (Otakantaa.fipalvelua), joka tarjoaa kanavia kansalaisten, kansalaisjärjestöjen, valtiollisten ja kunnallisten
päättäjien sekä julkishallinnon väliseen vuorovaikutukseen. Osallistumisympäristössä voidaan nostaa esille esimerkiksi ajankohtaisia paikallisia ja valtakunnallisia suunnittelu- ja päätöksentekotilanteita, esitellä ja arkipäiväistää uusinta tutkimustietoa tai selvittää kansalaisten
näkemyksiä verkkokyselyiden ja ohjattujen keskusteluryhmien avulla. Palvelun kautta mahdollistuu myöhemmin myös sähköisten aloitteiden tekeminen ja seuraaminen sekä lausuntojen antaminen.
Tässä paperissa tarkastellaan kansalaisten näkemyksiä kehitteillä olevasta sähköisestä Osallistumisympäristöstä ja heidän ehdotuksiaan palvelun edelleen kehittämiseksi. Kansalaisten näkemyksiä Osallistumisympäristön toimivuudesta ja hyväksyttävyydestä selvitettiin pilotoimalla palvelun demoversiota keväällä 2012. Kuluttajatutkimuskeskuksen Kuluttajapaneelin jäsenet kokeilivat ja arvioivat palvelua ohjatun Ilmasto, ruoka ja politiikka -aiheisen verkkokeskustelun avulla viikon ajan. Pilotin toteuttivat yhteistyössä Suomen ympäristökeskus (SYKE)
ja Kuluttajatutkimuskeskus. Tuloksia hyödynnetään Osallistumisympäristön jatkokehittämisessä.
Pilotoinnin mukaan sähköiselle Osallistumisympäristölle näyttäisi olevan tarvetta ja käyttöä,
vaikka osa pilottiin osallistujista suhtautui palvelun demoversioon suurin varauksin. Palvelussa oli vielä paljon kehittämisen varaa, ennen kuin se pystyisi vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin. Testattu keskustelufoorumi ei pystynyt osallistujien mielestä riittävästi tukemaan
keskustelua. Nopeatempoinen verkkokeskustelu edellyttää selkeää ja sujuvaa keskusteluympäristöä, jotta se houkuttelisi kansalaisia osallistumaan.
Osallistujia kiinnostivat monenlaiset verkko-osallistumisen tavat, esimerkiksi omaa arkea
koskettavat keskustelut ja kyselyt, kansalaisaloitteiden tekeminen ja seuraaminen sekä lausuntojen antamiseen osallistuminen. Tärkeänä edellytyksenä osallistumiselle pidettiin sitä, että kansalaisnäkemykset todella otetaan huomioon päätöksenteossa ja osallistumisen vaikuttavuudesta annetaan näyttöä. Osallistumisympäristö-palvelun pitäisi myös olla helppokäyttöinen, ja palvelusta ja siellä käynnistyvistä hankkeista tulisi saada vaivattomasti tietoa.
Pilotointi toi esille erilaisia näkemyksiä Osallistumisympäristön kaltaisen sähköisen palvelun
todellisista mahdollisuuksista lisätä kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista ja demokratiaa Suomessa. Osa pilotoijista suhtautui asiaan myönteisesti, osa varauksellisesti ja osa kielteisesti. Epäilyjä aiheuttivat sekä Osallistumisympäristön toimivuus, kansalaisten osallistumishalukkuus ja -taidot että päätöksentekijöiden halu hyödyntää kansalaispalautetta.
28
Kuntien tietohallinnon rooli demokratian ja palvelutoiminnan kehittämisessä. Havaintoja kuntien tietohallinnon strategisen johtamisen
tutkimuksen varrelta
Olli-Pekka Kaurahalme
Kunnat ovat avainasemassa tietoyhteiskuntakehityksen, demokratian ja hyvinvointipalveluiden uudistusten toteuttamisessa. Uudistukset sisältävät usein myös uusien tietoteknisten
mahdollisuuksien hyödyntämistä, mutta eivät ole koskaan pelkästään tietoteknisiä. Muutos
on aina kokonaisvaltainen kognition ja rakenteiden muutos, tietoteknisen muutoksen ollessa
vain yksi osatekijä. Tiedon hallinnan kehittäminen on kuitenkin eriytynyttä kunnan kehittämisen johtamisesta. Yksittäisten kuntien voimavarat eivät riitä kansallisesti yhdenvertaiseen
kehitykseen. Kuntien strategisen toiminnan ja ylikunnallisen koordinaation puute sekä vahvojen järjestelmätoimittajien asema ovat estäneet ratkaisujen yhteiskäyttöä ja leviämistä.
Kuntien palveluiden tuotantoon vaikuttavat tulevaisuudessa kuntien tietohallinnon vahvistuva ohjaus ja uudet yhteistyömallit. Mistä strategisista ja rakenteellisista syistä tähänastinen
hidas uudistuminen on johtunut? Mitä mahdollisuuksia kehityksen vauhdittumiseen on näköpiirissä? Mikä uhkaa toimintaympäristön muutosten onnistumista ja miten kuntien tulisi
olla mukana tässä muutostilanteessa?
Tämä tutkimuspaperi käsittelee kuntien tietohallinnon ongelmia, sen toimintaympäristön
muutosta, roolia ja strategista toimintaa kuntien toiminnan uudistajana. Paperi perustuu tutkimustyön aikana julkisesta keskustelusta ja kuntien haastatteluista tehtyihin havaintoihin.
29
Kohti älykästä tietoyhteiskuntaa? Tapaustutkimus valtiorahoitteisesta teknologiainnovaatiohankkeesta Etelä-Koreassa
Anna-Mari Karvonen
Korean tasavalta (Etelä-Korea) on noussut nopeasti maailman johtavien teknologiamaiden
joukkoon. Korea on ITU:n (Information Telecommunication Union, 2011) kansainvälisen vertailun mukaan maailman teknologistunein valtio teknologian käytön mahdollisuuksia, käyttöä
ja käyttötaitoja mittaavan IDI-indeksin (ICT Development Index) mukaan. Korea voitti myös
YK:n eGovernance 2012-mittauksen, jossa vertailtiin julkisen hallinnon sähköisiä palveluja eri
maissa. Korea on noussut maailman kolmanneksi suurimmaksi teknologiatuotteiden vientimaaksi USA:n ja Kiinan jälkeen, ja teknologia-alan merkittävät suuryritykset Samsung ja LG
ovat korealaisia monialaisia perheyrityksiä. Etelä-Koreassa kehitetyt puolijohde(4M/16M/64M/256M/ DRAM) ja tietoliikenneteknologiat (CDMA, WiPro) ovat saavuttaneet
kansainvälisen standardin aseman. Erilaisin mittarein mitattuna vaikuttaa siltä, että EteläKorea on onnistunut yllättämään maailman sekä teknologioiden kehittämisessä, hyödyntämisessä että kaupallistamisessa.
Löytyykö Korean teknologiakehitykselle jokin selitys? Tapaustutkimuksen avulla olen perehtynyt eteläkorealaiseen tietoyhteiskunnan toimintaympäristöön, käytäntöihin ja rahoitukseen
sekä pyrkinyt niiden avulla tunnistamaan, mikä on Etelä-Korean tietoyhteiskunnalle ja sen
rakenteille ominaista. Tutkimuksen casena olen käyttänyt korealais-suomalais-amerikkalaista
uusien teknologiainnovaatioiden kehittämiseen tähtäävää, pääosin Korean valtion rahoittamaa, viisivuotista ja yhteensä noin 5 miljoonan euron R&D-hanketta. Tutkimuksen aineisto
perustuu kolmen kuukauden kenttätyöhön Etelä-Korean Daejeonissa, missä toimin tutkijaharjoittelijana suomalaisen tutkimuslaitos VTT:n toimistossa. VTT yhdessä Arizonan yliopiston ja kahden teknologia-alan yrityksen kanssa osallituvat korealaisen teknologia-alan tutkimuslaitos ETRI:n (Electronics and Telecommunications Research Institute) johtamaan ja
koordinoimaan innovaatiohankkeeseen. Tämän niin sanotun HiConcept-hankkeen tavoitteena on kehittää erilaista mittaustietoa hyödyntävää ja itsenäiseen päättelyyn kykenevää älykkään kodin (Smart Home) hallintajärjestelmää, jota voidaan hyödyntää muun muassa kodin
ilmastointi- ja lämmitysratkaisuissa, terveydenhuollossa, turva- ja valvontateknolgiassa, oppimisessa ja sosiaalisessa yhteydenpidossa. Hanketta rahoittava ministeriö on mm. teknologiateollisuuden kehittymistä edistävä Ministry of Knowledge Economy MKE. Ministeriön rahoitusinstituutio Korean Institute of Advanced Technology KIAT on Suomen Tekesiä vastaava
organisaatio, joka muun muassa koordinoi rahoitukseen liittyviä hakukäytäntöjä, päättää rahoituksesta ja arvioi hankkeen saavutuksia.
HiConcept-hankkeen työskentelyn, rahoitustavan ja toimintaympäristön havainnointiin perustuen korealainen ubiikki (ubiquitous, jokapaikan tietotekniikka) tietoyhteiskunta näyttää
pohjautuvan teknologian kehittämis-, hyödyntämis- ja kaupallistamisnäkökulmat huomioivaan, valtion, teknologiateollisuuden ja alan tutkimuslaitosten lujaan yhteistyöhön, positiiviseen ja rajattomaan suhtautumiseen teknologiaan ja sen kehittämiseen sekä vahvaan poliittiseen tahtotilaan. uKoreatietoyhteiskuntavisiosta viestitään yhdellä sanalla – älykäs,
Smart (Smart Korea, Smart era, Smart Ecosystem, Smart City, Smart ICT tai Smart devices),
jonka voi tulkita tarkoittavan erilaisten päätelaitteiden, ohjelmistojen, sähköisten palvelujen
ja huippunopeiden tietoverkkojen laajalle levinneeksi, pitkälle automatisoiduksi ja interaktiiviseksi kokonaisuudeksi, jonka yksi osa on monikanavaratkaisuja hyödyntävä käyttäjäkansalainen. Halu pysyä maailman parhaana ja kehittyä edelleen vaikuttaa olevan kansallinen
tahtotila, johon positiivisen julkisuuskuvan myötä korealaisten on helppo sitoutua. Huimasta
teknologiakehityksestä huolimatta tietoyhteiskunnan mallimaalla on ongelmansa: korruptio,
sukupuolten välinen epätasa-arvo ja suuret itsemurhaluvut.
30
Kuntalaisaloite, kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelu ja aloitejärjestelmät
Laura Nurminen
Kuntalaisen aloiteoikeudesta säädetään kuntalain 28 §:n puitteissa: ”Kunnan asukkaalla on
oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään
kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.” Mikäli valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on
vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, tulee asia ottaa käsittelyyn
valtuustossa puolen vuoden kuluessa. Kunnallista kansanäänestystä koskevan aloitteen voi
puolestaan tehdä valtuustolle viisi prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista. Kunnallisen tason aloitemenettelyt voidaan siis jakaa kolmeen eri tyyppiin: yleisiin aloitteisiin kunnalle; valtuustokäsittelyä edellyttäviin aloitteisiin sekä kunnallista kansanäänestystä koskeviin aloitteisiin.
Kuntalaisaloitetta koskevat käytännöt ja kuntalaisaloitteiden määrät vaihtelevat kuntien välillä suuresti. Kuntaliiton tekemien selvitysten mukaan kuntalaisaloitteiden määrä on noussut
keskimäärin 6,8 aloitteesta 8,8 aloitteeseen aikavälillä 2005–2011. Kuntalaisaloitteiden määrä on keskimäärin sitä suurempi mitä asukasmäärältään suuremmasta kunnasta on kyse.
Kuntaliiton tietojen mukaan alle 2 000 asukkaan kunnissa aloitteita tehtiin keskimäärin 2,4 ja
yli 100 000 asukkaan kunnissa keskimäärin 71 aloitetta vertailuvuonna 2011. Kuntakohtaiset
erot vaihtelevat suuresti tehtyjen aloitteiden määrän osalta, myös samankokoisten kuntien välillä.
Työryhmässä esitellään oikeusministeriössä rakenteilla olevaa kuntalaisaloite.fiverkkopalvelua, joka rakennetaan rinnakkaispalveluksi oikeusministeriön kansalaisaloite.fiverkkopalvelulle. Näiden palveluiden avulla kansalaiset/kuntalaiset voivat tehdä kansalaisaloitteita eduskunnalle tai kuntalaisaloitteita kunnallisille päättäjille sekä kannattaa ja seurata
muiden tekemiä aloitteita verkossa. Palvelun tavoitteena on selkeä, vakioitu toimintamalli, joka tehostaa aloitteiden prosessointia sekä valtionhallinnossa että kuntasektorilla sekä tuoda
yhdenmukaisuutta etenkin kuntalaisaloitetta koskeviin vaihteleviin käytäntöihin.
Työryhmässä esitettävä alustus liittyy väitöstutkimukseen, jossa tullaan tarkastelemaan uutta
kansalaisaloitejärjestelmää sekä vertailemaan aloiteprosesseja kunnallisella, kansallisella ja
Eurooppalaisella tasolla.
31
32
Deliberatiivinen demokratia
Pirkko Vartiainen & Harri Raisio
33
34
Liikuntapaikkojen laatu kokemustiedon näkökulmasta - keskustelupäivien anti päätöksenteolle
Anu Gretschel & Sofia Laine
Esityksemme pohjautuu vuoden 2012 aikana toteutetun opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön rahoittaman toimintatutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksessa selvitettiin deliberatiivisen demokratian keskustelupäivämenetelmän sopivuutta liikuntapaikkojen laadun arvioinnin menetelmäksi. Menetelmä todettiin toimivaksi ja tätä myöten täyttyi myös toinen tavoite: eri-ikäisten kuntalaisten ja erityisryhmien kokemustiedon kerääminen liikuntapaikkojen laadusta. Menetelmän avulla kerättyjen kuntalaisten mielipiteiden ja heidän niiden pohjalta päättäjille valmistelluiden puheenvuorojen perusteella voidaan todeta, että eri-ikäisten ja
erityisryhmien näkökulmat ovat liikuntapaikkojen suunnittelussa ja tarjoamisessa heikosti
huomioituja.
Esityksessä analysoimme kunnille annetun informaatio-ohjauksen laatua kuntalaisten huomioimisesta kuntapalvelujen arvioijina. Kuntalaisnäkökulma on huonosti huomioitu kaikkien
toimialojen osalta valtiovarainministeriön aluehallintoviranomaisilta tilaamassa valtakunnallisessa peruspalvelujen arvioinnissa. Tutkimuksemme valossa kuntalaisten kokemustiedon
arvon ymmärtäminen palvelujen laadun arvioinnissa näyttäytyy valtakunnallisena, jatkuvana
ja kunnan toimialoja läpileikkaavana tarpeena. Analyysin perusteella voidaan todeta, että valtakunnallisten ja paikallisten arviointien välille tarvitaan yhteys: miten valtakunnallisesti tai
alueellisesti useista kunnissa koottu arviointitieto saatetaan paikalliseen keskusteluun, kytkettäväksi paikallisiin arvioihin ja päätöksentekoon. Ja toisaalta, miten systemaattisesti mahdollistetaan paikallistason signaalien kasaantuminen eri puolilta vahvoiksi viesteiksi ja välittyminen valtakunnalliseen päätöksentekoon.
35
Kuntatason demokraattiset innovaatiot edustuksellisessa demokratiassa
Maija Karjalainen
Kansalaisten kiinnostus vaalien ulkopuolella tapahtuvaan vaikuttamiseen on kasvanut viime
vuosikymmeninä samaan aikaan kun luottamus edustuksellisia instituutioita kohtaan on laskenut (esim. Norris 2002). Poliittinen osallistuminen ja luottamus kuvaavat poliittisen järjestelmän saamaa kannatusta (Easton 1965), jota järjestelmä tarvitsee, jotta sen harjoittamaa
vallankäyttöä pidettäisiin oikeutettuna. Äänestysprosenttien ja luottamuksen lasku voidaankin tulkita demokratian legitimiteetin kriisiksi, johon osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teoriat tarjoavat erilaisia ratkaisuja. Valtiot ovat käynnistäneet demokratiapoliittisia
ohjelmia kansalaisten osallistumisen edistämiseksi (Carman 2010), ja erilaiset kansanäänestykset, kansalaisaloitteet ja kansalaisfoorumit ovat yleistyneet viime vuosina (IDEA 2008, 175;
Smith 2009). Graham Smithin (2009) mukaan tällaisia edustuksellisen järjestelmän rinnalle
kehitettyjä instituutioita, joiden tarkoituksena on kansalaisosallistumisen vahvistaminen päätöksenteossa, voidaan kutsua demokraattisiksi innovaatioiksi.
Väitöskirjatutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Mikä rooli demokraattisilla
innovaatioilla on edustuksellisessa demokratiassa? Jos ne vahvistavat kansalaisten ja päätöksentekijöiden suhdetta niin kuin niiden on tarkoitus, miten se tapahtuu? Demokraattisista
innovaatioista tarkastellaan erityisesti kahta: kunnallista kansanäänestysaloitetta ja deliberatiivista kansalaisfoorumia. Innovaatioiden roolia edustuksellisessa demokratiassa tutkitaan
yhtäältä analysoimalla instituutiohin kohdistuvaa luottamusta ja toisaalta innovaatioiden vaikutuksia päätöksentekoon. Aineistoksi kerätään tilasto Suomen kunnissa käytetyistä innovaatioista, jonka pohjalta valitaan 2-3 esimerkkikuntaa. Näissä selvitetään kansalaisten asenteita
demokraattisia instituutioita kohtaan kyselyn avulla ja innovaatioiden vaikutuksia haastattelu- tekstianalyysimenetelmillä. Kunnallistieteen päivillä on tarkoitus keskustella hankkeen
tutkimussuunnitelmasta sekä ensimmäisestä kyselylomakkeesta.
36
Raadilla pirullisuuden kimppuun
Juha Lindell
Jokainen meistä on varmasti törmännyt arkipäiväisessä elämässään tunteeseen, että vastaan
tulevat ongelmat vaikuttavat jotenkin vaikeilta hahmottaa tai ottaa haltuun, puhumattakaan
niiden lopullisesta ratkaisemisesta. Näissä tapauksissa on kyse usein kohdatun ongelman pirullisuudesta (ks. Conklin 2005; Sotarauta 1996). Tällä viitataan ongelman monitahoiseen,
keskinäisriippuvaiseen ja kytkeytyneeseen luonteeseen. Erilaiset, toimintaa rajoittavat ja
mahdollistavat tekijät, kuten aika-, raha- ja henkilöstöresurssit, repivät ongelman ratkaisemista pirstaleiseksi. Itse asiassa erilaisia pirullisia ongelmia muokkaavia tekijöitä on niin monia, että kahta identtistä pirullista ongelmaa ei ole olemassa.
Pirullisiin ongelmiin ei ole olemassa lopullisia tai nopeita ratkaisuja. Etsinnän kohteena ovat
jatkuvasti ongelmaa hoivaavat kokonaisvaltaiset ratkaisut. Yksi esimerkki pirullisesta ongelmasta on kandidaatin ja maisterin opintojen sujuvoittamisen kysymys yliopistoissa. Tämä
tärkeä kysymys on ollut pinnalla jo pitkään (ks. Kurri 2006). Vaasan yliopistossa tartuttiin
syys- ja lokakuun vaihteessa härkää sarvista ja lähestyttiin opintojen sujuvoittamista sekä sen
ratkaisemista pirullisen ongelman lähtökohdista. Tällä viitataan Rittelin ja Webberin (1973)
mukaan sosiaalisen kontekstin kautta tapahtuvaan ongelmanratkaisuun. Sosiaalisella kontekstilla tarkoitetaan tietoisia ihmisiä vuorovaikutteisesti yhdistävää heterogeenista sosiaalista prosessia.
Yliopistoraadiksi nimetyssä projektissa pyrimme deliberatiivisen demokratian kansalaisraatimallin organisaatiosovellutuksen kautta ottamaan haltuun sujuvoittamiskysymyksen sosiaalisen kontekstin. Se rajattiin tässä yhteydessä tarkoittamaan Vaasan yliopistoyhteisöä. Erilaisten näkökulmien kuulemisen myötä tarkoituksenamme oli rakentaa kysymykseen yhteisymmärrystä ja mahdollisesti uusia ratkaisuehdotuksia. Raadissa koottiin yliopistoyhteisö pienoiskoossa yhteen 14-hengen ryhmäksi. Ryhmä pohti keskustellen kolmen iltapäivän ajan kysymystä opintojen sujuvoittamisesta, päätyen toimintaehdotuksiin. Toimintaehdotukset esiteltiin julkisessa tiedotustilaisuudessa yliopiston päättäjille.
Organisaatiosovellutus mallista, joka on alun perin kehitetty julkisen mielipiteen muodostamiseen, toimi loistavasti myös yliopiston sisäiseen ideointiin. Kriittistä ajattelua ja näkökulmien rikkautta pelkäämätön menetelmä loi foorumin, missä yliopiston eri henkilöryhmät
kohtasivat hyvässä hengessä. Näin myös ristiriitoja herättäviä näkökohtia uskallettiin käydä
läpi. Vaikka menetelmä toimi hyvin ja se on tarkoitus ottaa säännölliseen käyttöön yliopiston
ideoinnissa, jäi paljon parantamisen varaa. Kysymykset raadin edustavuudesta sekä keskusteluihin käytettävästä ajasta jäivät päällimmäisiksi kehityskohteiksi seuraavaa kertaa ajatellen.
37
Deliberatiivisen demokratian institutionalisoituminen Suomessa: metodikokeiluista yhteistyökulttuuriin
Mikko Rask, Mika Saastamoinen & Hannu Kytö
Deliberatiivinen demokratia viittaa päätöksenteon tyyliin, jossa päättäjien statuksen tai arvoaseman sijaan korostuvat keskustelu, harkinta ja ratkaisujen tekeminen parhaiden argumenttien perusteella. Deliberatiivisen demokratian ideaan liittyy lisäksi pyrkimys vahvistaa kansalaisten osallisuutta sellaisissakin asioissa (esimerkiksi sähköisen liikenteen infrastruktuuri tai
arkkitehtien suunnittelemat uudet asumiskonseptit), jotka teknisyytensä takia hoituisivat ehkä helpoiten asiantuntijoiden tai viranomaisten voimin. Päätöksentekoon osallisuuden laajentamista tavallisiin kansalaisiin tai kuntalaisiin on pidetty perusteltuna silloin, kun päätettävänä olevat asiat koskettavat heitä itseään. Etenkin julkisten palvelujen saatavuuden ja laadun
turvaaminen edellyttää ajantasaista käyttäjätietoa. Kuluttajatutkimuskeskus on osallistunut
useisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin, joiden tarkoituksena on ollut julkisten palvelujen
kehittäminen käyttäjänäkökulma huomioiden (esim. VM:n ”Julkisten palvelujen laatubarometri”, ”Terveyskeskuspalvelujen laatu ja saavutettavuus” ja ”Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen”).
Demokratiateorian piirissä deliberatiivinen vaihtoehto on ollut pitkään esillä, mutta varsinainen ’deliberatiivinen käänne’ tapahtui 1990-luvun aikana. Käytännössä deliberatiivisen demokratian ideoita on testattu erilaisina kansalaisraateina eli ’mini-demoksina’, joita on kehitetty aktiivisesti monissa Euroopan maissa, esimerkiksi Tanskassa, Iso-Britanniassa ja Sveitsissä. Myös Suomessa on virinnyt kiinnostus deliberatiivisten kansalaisraatien testaamiseen
eräissä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Vallitsevana tavoitteena näissä on pitkään ollut
uusien osallistumismetodien, -prosessien ja –foorumeiden testaus. Viimeaikaisena kehityksenä on kuitenkin ollut hyväksi havaittujen käytäntöjen soveltaminen ja linkittämiseen yhä vahvemmin osaksi kuntien ja muiden hyödyntäjätahojen suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseja, osallistuvan budjetoinnin hankkeissa suoraan päätöksentekoon. Suomessa deliberaatiotoimintaa harjoittavat toimijat ovat myös ryhtyneet koordinoimaan omaa toimintaansa (vasta
perustettu Deliberatiivisen demokratian instituutti), ja vastaavaa institutionalisoitumista on
havaittavissa monissa muissa maissa (esimerkiksi Australia, USA).
Tämän esityksen fokuksena on suomalaisen deliberaatiotoiminnan kehityksen hahmottaminen kahden case-tapauksen kautta: 1) luomalla katsaus Kuluttajatutkimuskeskuksen osallistumishankkeiden metodeihin ja niiden taustoihin (käynnissä olevan OSVU-hankkeen tulosten
perusteella) ja 2) esittelemällä vasta perustetun Deliberatiivisen demokratian instituutin tavoitteita ja resursseja. Molemmat case-tapaukset valottavat osaltaan deliberatiivisen demokratiakehityksen tilannetta ja kehityssuuntaa Suomessa. Esityksen pohjalta käydään keskustelua deliberaatiotoiminnan institutionalisoitumisen suunnasta ja vauhdista, ja sen vaikutuksista perinteiseen edustukselliseen päätöksentekoon.
38
Käyttäjädemokratia
Hanne Palukka
39
40
Kuntalainen palvelujen kehittäjänä
Tuula Jäppinen
Artikkelissa paneudutaan kuntalaisen mahdollisuuksiin osallistua julkisten palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan ja palvelumuotoilun keinoin. Innovaatiotoiminnan vaiheet palvelujen suunnittelussa ovat ideointi-,
suunnittelu-, testaus- ja toteutusvaihe. Näissä eri vaiheissa käytetään erilaisia palvelujen käyttäjiä osallistavia muotoilun menetelmiä. Ideointivaiheessa kehittämistyö aloitetaan asiakkaan
arjen käyttäytymisen havainnoimisesta esimerkiksi etnografian menetelmin. Asiakaskokemusta ja palveluprosessien mallintamista voi toteuttaa yhteissuunnittelemalla. Yhdessä luotuja palvelumalleja on mahdollista testata prototyyppien avulla ennen niiden käyttöönottoa.
Käyttäjälähtöisyys on uusi asia niin kansainvälisessä innovaatiopolitiikassa kuin kansallisessa
kehittämistoiminnassamme. Suomi, Iso-Britannia, Tanska ja Saksa ovat käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan edelläkävijöitä. Monella suomalaisella kaupungilla asiakas- ja käyttäjälähtöisyys on kuitenkin jo osa kuntastrategiaa. Näitä kaupunkeja ovat muun muassa Helsinki,
Tampere, Kuopio, Mikkeli ja Espoo.
Uudenlaiset kuntalaiset palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja taloudellisiin päätöksiin
osallistavat käyttäjädemokratian mallit ovat kuitenkin vielä harvinaisia suomalaisissa kunnissa. Valtiovarainministeriön syksyllä 2012 julkaiseman Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa -julkaisun mukaan tutkituista maamme 63 alueellisesta toimikunnasta vain 10
prosentilla oli todellista päätös- tai toimeenpanovaltaa, muut toimielimet olivat lähinnä keskustelufoorumeita ilman todellista yhteyttä palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen tai päätöksentekoon.
Artikkeli pyrkii kytkemään palvelujen kehittämisen uudet käyttäjädemokratian muodot myös
palveluja koskevaan päätöksentekoprosessiin ja talouden suunnitteluun. Artikkelin caseesimerkkinä toimii Lauttasaaren asiakaskeskeinen palveluverkko -hanke.
41
Asiakkaiden tarpeista lähtevä ikäihmisten akuuttihoidon palvelukokonaisuus
Riikka Kivimäki & Hannele Palukka
Esittelemme hankkeen, jonka kehittämiskohteena on sosiaalija terveydenhuollon palvelujärjestelmän solmukohta: ikäihmisten akuuttihoidon palvelukokonaisuus. Se muodostuu kotihoidon, ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon välisestä yhteistoiminnasta. Palvelukokonaisuuden toimivuus edellyttää eri toimijatahojen: perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon,
kotihoidon ja sosiaalitoimen sekä asiakkaan saumatonta yhteistyötä. Kehittämishankkeesta
hyötyvät ennen kaikkea iäkkäät kotihoidon asiakkaat, joiden ensihoitoa ja akuuttia sairaanhoitoa vaativia tilanteita ja niitä koskevia käytänteitä sekä toiminnan yhteistä ymmärrystä kehitetään yhdessä ammattilaisten, asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Hankkeen tavoitteena on muuttaa kotihoidon, ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon palvelukokonaisuuden
toimintaa sektori- ja tuotantolähtöisestä asiakaslähtöiseksi toiminnaksi. Tähän pyritään 1)
kehittämällä palvelukokonaisuudesta työ- ja toimintatavoiltaan mahdollisimman yhteneväinen ja saumaton sekä asiakkaan osallisuutta vahvistava, 2) parantamalla ammattilaisten ja
asiakkaiden välistä tietoturvallista tiedonkulkua ja tiedonvälitystä, 3) suunnittelemalla ja evaluoimalla työntekijöiden käyttöön tarkistuslista -protokolla, jonka avulla asiakkaan tarpeet
otetaan toiminnan lähtökohdaksi ikäihmisten akuuttihoidon palvelukokonaisuudessa.
Kehittämistyön pohja-aineistona käytetään kotihoidon, lääkintätasoisen ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon työtilanteista tallennettua video- ja audiomateriaalia sekä kotihoitajien, ensihoitajien, sairaanhoitajien, lääkärien ja asiakkaiden haastatteluja kyselyaineistoa sekä analyysien tuloksena syntyneitä prosessimalleja ja tietomallinnuksen kuvauksia. Etnometodologinen keskustelunanalyysi, multimodaalinen vuorovaikutusanalyysi ja etnografia tarjoavat
metodologiset välineet kehittämistyölle. Etnografian avulla luodaan yleiskuvaus palvelukokonaisuuden toiminnasta ja tiedonkulusta. Etnografinen aineisto koostuu kotihoidon, ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon työn havainnoinnista sekä työntekijöiden ja asiakkaiden haastatteluista, jota täydennetään kyselyiden avulla. Keskustelunanalyysi ja multimodaalinen vuorovaikutusanalyysi kohdistuvat kotihoidon, ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon toimintaan
asiakkaan kotona, matkalla hoitopaikkaan sekä akuuttihoidossa.
Hankkeessa kehitetään työvälineeksi tarkistuslista-protokolla, jota voidaan käyttää asiakkaiden tarpeiden tunnistamisessa, päätöksenteon ja raportoinnin tehostamisessa, toimijoiden tilannetietoisuuden vahvistamisessa sekä virheiden hallinnassa kotihoidon, ensihoidon ja akuutin sairaanhoidon palvelukokonaisuudessa. Tarkistuslista-protokollan avulla on mahdollista
yhtenäistää työ- ja toimintatapoja, parantaa tiedonkulkua ja systematisoida kotihoitajien, ensihoitajien, sairaanhoitajien ja lääkärien koulutusta paremmin asiakkaan tarpeita ymmärtäväksi. Kehittämistyöhön sisältyy prosessin mallintaminen sekä tarkistuslista-protokollan kehittäminen ja evaluointi osallistujaorganisaatioissa.
42
Kulttuuri (musiikki) ja hyvinvointi - monitieteinen tutkimus- ja innovaatiohanke
Tarja Rautiainen-Keskustalo, Hannele Palukka, Tiina Tiilikka, Anne Tarvainen, Toni Honkala, Miina Nikkanen, Tiina Koskinen & Milja Vanhanen
Hankkeessa etsitään tapoja yhdistää kulttuuri- ja taiteentutkimusta (erityisesti musiikintutkimusta) ja sosiaalitieteitä. Perustutkimuksen lisäksi hankkeessa kehitetään ja innovoidaan
uudentyyppisiä hyvinvointipalveluja. Hankkeen lähtökohtakysymyksenä on, miten kulttuuri
ja taide on mahdollista ottaa huomioon entistä paremmin hyvinvointi- ja hoivapalveluiden
kehittämisessä.
Sinällään hoiva- ja kulttuurialan yhteistyötä on tehty jo pitkään, mutta usein ongelmaksi on
muodostunut usein se, että kulttuurialan ja hoiva-alan toimijat pysyvät omilla sektoreillaan ja
kulttuuritoiminta jää lopulta ”ylimääräiseksi” toiminnaksi. Hankkeen tavoitteena onkin selkiyttää ja syventää käsityksiä siitä, miten kulttuuriset aspektit – jotka ovat usein ruumiillisia
ja ei kielellisiä – vaikuttavat hyvinvointiin ja voimauttavat ihmistä. Samalla on mahdollisuus
pohtia hoivatyötä tekevien rooleja (esim. terapian ja hoivan välistä eroa).
Hankkeessa ei ole tehty vielä tarkempia rajauksia, mutta esimerkiksi seuraavia teemoja on
noussut esille:
”Hoivamuusikko” – uusi ammattinimike, mikä on hoivamuusikon ammatti-identiteetti, mikä
on hänen roolinsa hoivatyössä?
”Kulttuuria koteihin”: miten kehittää kulttuuripalveluiden tavoitettavuutta ja osallistumismahdollisuuksia kotona asuville vanhuksille ja kuntoutujille? Miten kulttuuripalvelut tukevat
muita hoivapalveluita?
Henkilökohtainen kulttuurikirjasto: kehitetään tietokonekäyttöön alusta, johon voi kerätä hyvinvointipalvelujen piirissä olevan vanhuksen tai kuntoutujan kulttuurimieltymyksiä ja harrastuksia koskevia tietoja sekä ladata musiikkia, äänikirjoja, kuvia, muistoja. Tavoitteena pohtia, miten kulttuurikirjastoa voidaan käyttää apuna muussa hoivatyössä (esimerkiksi dementikot).
43
Kuntapalvelujen käyttäjädemokratia viranhaltijavalmistelun ja päätöksenteon näkökulmasta
Asko Uoti
Tarkastelen palvelujen käyttäjädemokratian toteuttamisedellytyksiä kunnallisen päätöksenteon ja sitä edeltävän viranhaltijavalmistelun näkökulmasta. Tarkastelukulmani on oikeudellinen ja sen myötä keskityn niihin sisältöihin ja reunaehtoihin, joita voimassa oleva oikeudellinen sääntely edellyttää palveluja koskevalta käyttäjädemokratian kehittämiseltä ja laajentamiselta kunnallisessa päätöksenteossa.
Siltä osin kuin on kysymys kunnan lakisääteisten tehtävien ja palvelujen järjestämisestä, kunnallista toimintaa ja sen ohjausta - myös käyttäjädemokratian toteuttamista koskevaa - sitovat
monet julkisen vallan käyttöön kiinnittyvät vaatimukset. Viime kädessä viranhaltija vastaa
päättävälle toimielimelle valmisteltujen päätösehdotusten lainmukaisuudesta ja muusta päätöksenteon oikeellisuudesta. Tämä edellyttää lähtökohtaisesti käyttäjädemokratian toteuttamisen kannalta sitä, että käyttäjädemokratian toteutuskanavat ja -tavat tulee integroida systemaattisesti osaksi kunnallisen päätöksenteon valmisteluprosessia. Laillisuusnäkökulmasta
tämä edellyttää mm. sen selvittämistä, millaiset palvelujen käyttäjädemokratian tuotokset on
ylipäätään mahdollista ottaa huomioon päätösvalmistelussa.
Perinteisessä viranhaltijavalmistelussa selvitetään päätösesittelyä varten keskeiset sisällölliset
ja oikeudelliset tosiseikat, jotka sitten ilmenevät, sikäli kuin ilmenevät, varsinaisesta luottamushenkilötoimielimelle annettavasta päätösehdotuksesta. Voidaan sanoa, että tällainen perinteinen ”suunnittelustrategia” ilmentää vain lainsäätäjän ja viranhaltijavalmistelijan näkemystä ja tahtoa. Se ohittaa helposti kuntapäättäjän ja kunnan asukkaiden ja palvelujen tarvitsijoiden vuorovaikutuksen kunnallisten palvelujen ja palvelujärjestelmien suunnittelussa ja
kehittämisessä. Tämän vuoksi tarvitaan kaikkein lähimpänä kuntapalveluja ja kuntalaisten
arkea olevien luottamushenkilötoimielinten, lauta- ja johtokuntien, toimintatapojen muuttamista.
Viranhaltijavalmistelulta tulisi edellyttää aiempaa monipuolisempaa päätösvaihtoehtojen kartoittamis- ja valmisteluvelvoitetta suhteessa luottamushenkilöpäätöksentekoon. Toisaalta itse
päätöksentekijöille välittyvien palvelunkäyttökokemusten hankkiminen edellyttää mm. toimielinten jalkautumista kunnanvirastojen ulkopuolelle. Erilaisten interaktiivisten yhteydenpito- ja palautekanavien avaaminen kuntapalvelujen käyttäjien suuntaan, yksisuuntaisten palautelomakeseurantojen sijaan, auttaa kuntapäättäjää integroimaan käyttäjädemokratianäkökulman osaksi kunnallista päätöksentekoprosessia. Käyttäjädemokratiaorientaation vahvistaminen edellyttää lisäksi kunnallisten lautakuntien kokouskäytäntöjen (ei vain pykäläkohtaista käsittelyä!) monipuolistamista ja kuntalaisille avointen suunnittelu- ja palautetilaisuuksien järjestämistä.
44
Kuntatalous
Jarmo Vakkuri & Lotta-Maria Sinervo
45
46
Talousjohtaminen ja julkisen varojen allokointi
Hannele Heinänen
Valtiovarainministeriön julkaisuissa (Taloudelliset ja poliittiset katsaukset 8/2010/ 92) on
julkisen talouden tavoitteenasettelusta seuraavilla vaalikausilla sanottu näin: ”Talouspolitiikan tulee olla pitkäjänteistä ja perusteiltaan kestävää. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden mitoituksen tulee olla sopusoinnussa vallitsevien taloudellisten olosuhteiden kanssa.
Terve julkinen talous on olennainen osa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan konseptia
ja siihen liittyvää laajaa konsensusta kansalaisten keskuudessa.”
Valtiontaloudessa pyrkimyksenä on, että kansalaiset ovat tasavertaisessa asemassa valtion varoja kohdennettaessa. Päätöksentekijän näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että valtion talouden suunnittelussa joudutaan usein tyytymään kompromisseihin. Kansalaisten näkökulmasta
kyseessä on oikeudenmukaisuuden ja kohtuullisuuden toteutuminen tai toteutumattomuus
tehdyissä päätöksissä.
Tutkimukseni lähtökohta ja ongelmanasettelu voidaan muotoilla yksinkertaisimmillaan kysymyksellä, millainen julkisten varojen kohdennuksen päätösprosessi on, mitkä tekijät siihen
vaikuttavat ja miten priorisointipäätökset syntyvät tehtyjen valintojen kautta. Samalla tarkastellaan mitkä tekijät vaikuttavat taloudellisen päätöksenteon prosessin etenemiseen valtionhallinnossa ja millä tavalla päätöksenteko ja valinta toimivat kansallisten prioriteettien ilmentäjänä. Tavoitteena on tunnistaa ne tekijät, jotka vaikuttavat valtion taloudellisten resurssien
allokointiin sekä löytää päätösprosessien ja tehtyjen valintojen vaikutukset pidemmän aikavälin toimintaan sekä yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tilanteeseen, ei niinkään poliittisesta,
vaan tavoitteellisesta ja toiminnallisesta näkökulmasta käsin. Veronmaksajia aivan ymmärrettävästi kiinnostaa myös se, mihin verovaroja kohdennetaan ja millä perusteilla.
Julkisen hallinnon toimintaa, talouden mekanismeja sekä rahanjaon mallia pidetään usein
vaikeaselkoisina ja joskus melko sattumanvaraisina siksi, että kaikkia niihin vaikuttavia tekijöitä ei tunneta. Yksittäisen kansalaisen käsitys valtion taloudenhoidosta vaihtelee sen mukaan kuinka se vaikuttaa hänen omaan elämäänsä ja toimintaansa, käytössään oleviin varoihin sekä etuuksiin ja palveluihin. Vaihtoehtoisia ratkaisuja haettaessa ei kuitenkaan voida aina tukeutua laskennallisiin tekijöihin. Julkisessa taloudessa yksi päätöksenteon määrittävistä
tekijöistä on nimenomaan ei – rahallisesti mitattavissa olevat arvot, kuten yhteiskunnallinen
vaikuttavuus ja ennaltaehkäisyn merkitys. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tämä tulee esille yhteiskunnallisen hyvinvoinnin näkökulmasta, valtakunnallisessa infrastruktuurissa se voidaan
puolestaan nähdä osana yhteiskunnan toimivuutta ja toimintakykyä. Muussa palvelutuotannossa vaikuttavuus voi olla joko yksilön kokema positiivisen muutoksen tila tai koko yhteiskuntaa hyödyttävä kokonaisvaikutukseltaan suuri parannus aiempaan. Rahallisia mittareita
voidaan käyttää silloin kun ne kertovat jotakin olennaista toiminnan taloudellisuudesta, tehokkuudesta tai vaikuttavuudesta.
Hallinnollisen päätöksenteon osalta usko rationaalisuuteen on vahva. Käytännössä rationaalisuus päätöksenteossa ei kuitenkaan aina ole mahdollista, koska kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ei kyetä arvioimaan. Tästä johtuen vain osa mahdollisuuksista otetaan mukaan päätöstä
tehtäessä. Myös päätösten seurausten arviointi on vaikeaa, koska päätöksen kaikkia vaikutuksia ei kyetä ennakoimaan. Päätöstä tehtäessä asetetut tavoitteet voivat myös muuttua pidemmällä aikavälillä, jolloin tavoitteen toteutuminen ei enää välttämättä vastaa alkuperäistä olettamaa lopputuloksesta.
Valtion taloudenhoidossa merkittävää on se, mitkä ovat tehtyjen päätösten pitkäaikaisvaikutukset yhteiskunnallisessa kontekstissa. Kansalaisten hyvinvoinnin ja valtiontalouden tasapainon säilyttäminen edellyttää päättäjiltä kykyä arvioida tehtyjen valintojen ja päätösten seurauksia tulevaisuudessa. Kansalaisille taloudellisilla päätöksillä on ensisijaisesti merkitystä
hyvinvointivaltion tarjoaman tuen ja turvan säilyttämiseksi.
47
Terveydenhuollon monikanavarahoitus ja alueelliset kustannukset case työterveyshuolto
Timo Hujanen
Monikanavarahoituksen on arvioitu olevan yhtenä syynä terveyspalveluiden järjestämis- ja
rahoitusongelmiin OECD:n Suomea koskevissa raporteissa (2005, 2010, 2012) ja kansallisissa
palvelujärjestelmän rakenne- ja rahoitusselvityksissä (STM 2011, THL 2010 ja 2011). Kunnallisia palveluita rahoittavat pääasiassa kunnat ja valtio valtionosuuksin. Sairausvakuutuksesta
korvataan osa yksityisten palveluiden kustannuksista väestölle ja osa työterveyshuollon järjestämisen kustannuksista työnantajille. Kataisen hallituksen toimeksiannosta STM:n työryhmässä selvitetään kunnallisten terveyspalveluiden ja sairausvakuutuksen yhteensovittamista
monikanavaisen rahoituksen ongelmien vähentämiseksi.
Terveydenhuollon kokonaisrahoituksen kohdistumista kunnittain on tutkittu vähän. Tässä
tutkimuksessa arvioidaan työnantajien työterveyshuollon kustannusten kohdistumista kunnittain työtekijöiden kotikuntatietojen ja työnantajien Kelalle lähettämien kustannusten korvaushakemusten avulla. Kun sairausvakuutuksen ja kunnallisten palveluiden kustannusten
kohdistuminen väestöön on tiedossa, voidaan kokonaisuus arvioida alueellisesti. Työterveyshuollon on pelätty jäävän terveydenhuollon erilliseksi saarekkeeksi, sillä sen järjestämisvastuu on lakisääteisesti työnantajilla, kun kunnallisista palveluista vastaavat kunnat.
Kansainvälisesti terveydenhuollon rahoittaminen useasta rahoituslähteestä on tavallista
(OECD Data 2012), vaikka rahoitus olisi järjestetty joko kunnallisen palvelujärjestelmän tai
julkisen sairausvakuutusjärjestelmän kautta. Suomi poikkeaa muista maista siinä, että palvelujärjestelmään ohjataan julkista rahaa kahden kanavan kautta. Eri rahoituskanavien rinnakkainen järjestelmä on muun muassa historiallisen kehityksen ja erillisten polkujen lainsäädännön kehittymisen tulosta. Monikanavarahoitusta on ehdotettu purettavaksi siihen liittyvien haittojen takia, mutta suuria muutoksia ei ole saavutettu.
Tutkimuksen viitekehyksenä on monikanavarahoitus päämies-agenttiteorian ja instituutioteorioiden näkökulmasta. Terveydenhuollon tavanomaisin päämies on potilas ja agentti on
lääkäri. Kunnissa ja muissa instituutioissa on useita päämiehiä ja agentteja eri tasolla ja ketjutetusti. Päämies-agenttisuhteiden intressiristiriidat aiheuttavat ongelmia eri osapuolten välillä. Eri näkökulmista toiminta voi olla perusteltua, vaikka kokonaisuuden kannalta toiminta
näyttäytyy monikanavarahoituksen ongelmina.
Empiirisenä aineistona käytetään tutkimusta varten muodostettua aineistoa työterveyshuollon kustannusten kunnittaisesta jakaumasta, jonka avulla arvioidaan työterveyshuollon taloudellista merkitystä alueellisessa terveydenhuollon kokonaisuudessa. Aineistoa on täydennetty
kuntakohtaisilla tilastoilla.
Työterveyshuollon kustannuksissa on suuria alueellisia eroja ja vaihtelu suhteellisesti suurempaa kuin muussa perusterveydenhuollon avoterveydenhuollossa. Sairaanhoitopiireittäin
tarkasteltuna työterveyshuollon osuus vaihtelee 20–30 prosenttiin avoterveydenhuollon menoista ja kustannukset asukasta kohti voivat vaihdella kunnittain kolminkertaisesti. Työterveyshuollon taloudellinen merkitys on ylivoimaisesti suurin metropolialueella, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Terveyskeskuksissa tuotetut palvelut ja pientyöpaikkojen työtekijöihin
kohdistuvat kustannukset ovat kolmanneksen pienemmät kuin muihin työntekijöihin kohdistuvat kustannukset. Alueen elinkeinorakenteella, työnantajien toimialoilla ja sillä kuinka paljon työnantajat järjestävät sairaanhoidon palveluja, on olennainen vaikutus työterveyshuollon
kustannusvaihteluihin.
Empiirisestä aineistosta nousevia tuloksia syvennetään kuntaorganisaatioiden ylimmän johdon ja terveydenhuollon substanssijohdon haastatteluilla, joiden tavoitteena on saada tietoa
monikanavaisen rahoitusjärjestelmän vaikutuksista päätöksentekoon ja kuntien talouteen.
Miten vuorovaikutus eri osapuolien välillä toimii ja hallitaanko kokonaisuutta?
48
Strategic Dilemma Management and Modularity in the Finnish
Health Care Sector
Päivikki Kuoppakangas & Mervi Vähätalo
Using the tenets of the institutional organizational theory and dilemma theory, this study
maps the core dilemmas underlying the transformation of three public healthcare organizations into municipal enterprises. The qualitative multiple case study was conducted during
2007—2011. Empirical data was gathered by interviewing altogether 33 informants. The focus
of this study is on the expectations and outcomes of the change processes. The results show
that the dilemmas also affect the isomorphic institutional process in diminishing or enhancing
the isomorphic forces. Further analysis reveals the unconscious use of the dilemma reconciliation method among the managers and decision-makers in the organizations. The discussion
illustrates how dilemmas, together with isomorphic forces, are connected to decision-making.
It highlights the need to investigate modularity in the public healthcare sector service provision. Modularity has been applied in several disciplines but only few contributions have been
made in public health care. Yet, the modularity may have potential to alleviate the organizational change by diminishing isomorphic forces as an innovative outcome of the dilemma reconciliation process. Modular structure, not only in organization forms but also in product and
service structure, supports both the variation among organizations and the specialization inside the organizations. Modular structure facilitates the organizations to penetrate the markets with unique strategic innovations.
This study draws upon the earlier study conducted by Kallio and Kuoppakangas (2012) which
concluded that institutional isomorphic forces affected the case organizations’ decisionmaking to transform into a municipal enterprise. The study at hand is taking a step further in
pointing out the dilemma process, which also affected the institutional isomorphic process,
and in advocating the integration of aspects of institutional and dilemma theory into the analysis of public-sector organizational change and its outcomes. In another step forward from the
earlier, empirical analyses it was found from the interviews that dilemma reconciliation method was used unconsciously, not as a strategic tool by the managers and decision-makers in the
case organizations. A novel theoretical aspect can be driven from modularity that enables strategic choice options on the changes in public sector organizations. General modular systems
theory supports the strategic planning by promoting the understanding about the market and
its tendency to move either towards modularity or towards integration. General modular systems theory can support the strategic dilemma management.
Contradictions in public-sector reforms constitute an on-going research topic among scholars.
The early prediction of extreme values or contradictions, in other words, dilemmas, is a key
tool in strategic dilemma management. The dilemma-reconciliation method should be elaborated and developed. It would also be useful to investigate how early prediction of dilemmas
and strategic dilemma management could contribute to the outcomes of change in publicsector organizations, and especially in the context of public healthcare. Finally, it would be
worth investigating dilemmas related to organizational change in the public healthcare sector,
and to reconstruct a dilemma-management tool utilizing the general modular systems theory
for its explicit use.
49
Suuruuden ekonomialla repaleista kuntarakennetta: Yhdyskunta- ja
kustannusrakenteiden kytkentöjä Paras-kaupunkiseuduilla
Raine Mäntysalo, Olavi Kallio, Petteri Niemi, Jarmo Vakkuri & Jari Tammi
The article reviews the ongoing Finnish municipal reform (known as the PARAS project) concerning the development of municipal mergers in large and middle-sized urban regions. The
discourse of optimal municipal size is identified as a key driver in the reform. While the reform has approached municipal size in terms of the number of population, and focused on
counting necessary population bases especially for social and health care services, it has neglected the geographical dimension of municipal size. In urban regions this has often resulted
in municipal mergers where the ‘outer circle’ fringe municipalities have merged with the central city, while the ‘inner circle’ neighbouring municipalities have remained outside these
mergers. It has often been claimed that the ‘inner circle’ municipalities resort to suboptimization and attempt to maintain their independence, since they can benefit economically
from their closeness to the central city and its jobs and specialized services, and attract new
commuting residents, while the ‘outer circle’ municipalities are economically worse off and
are therefore more motivated to merge with the central city. In the article, an analytical
framework to study this general assumption is developed. The framework connects the analysis of main fiscal cost indicators of the municipalities with their distance analysis from the
central cities in the urban regions. The analysis reveals that the neighbouring municipalities,
with a distance of 10-20 km from the urban region’s centre, indicate, in the average, economically stronger subsistence than the central cities, while the ‘outer ring’ municipalities, with a
distance of 30-50 km indicate weaker subsistence levels. The analysis shows correlation between the municipalities economic subsistence and the development of municipal mergers in
the Finnish urban regions.
50
Sisäinen brändin rakentaminen – avain menestyksekkääseen organisationaaliseen muutokseen julkisen sektorin organisaatioissa?
Kati Suomi & Päivikki Kuoppakangas
Määrätietoinen brändin rakentaminen on ollut jo pitkään välttämättömyys yksityisen sektorin
yrityksissä ja aihetta käsittelevää akateemista tutkimusta on julkaistu paljon (esim. Aaker &
Joachimsthaler, 2002; de Chernatony, 1999). Ulkoisiin sidosryhmiin kohdistettu brändin rakentaminen sekä näkyvä brändinrakennus, kuten logot, värit ja muut tunnisteet, ovat vain osa
brändin rakentamista; lisäksi on kiinnitettävä huomiota henkilökunnan sitouttamiseen ja ns.
sisäiseen brändin rakentamiseen (esim. Punjaisri & Wilson, 2007 ). Myös monet julkisen sektorin organisaatiot kohtaavat jatkossa lisääntyvässä määrin samankaltaisia haasteita kuin yksityisen sektorin yritykset, kuten kilpailijoista erottautuminen, tehokkuus, rahoituksen hankkiminen sekä osaavan henkilökunnan rekrytointi ja sitouttaminen sekä asiakkaiden mielenkiinnon herättäminen. Organisaatioiden kohdatessa lisääntyvää kilpailua, brändin rakentamisen merkitys tulee kasvamaan myös julkisella sektorilla (esim. Laidler-Kylander & Simonin,
2009; Stride & Lee, 2007). Puutteellinen tietämys brändin rakentamisesta saattaa kuitenkin
johtaa tilanteeseen, jossa brändi kommunikoidaan vain ulkoisille sidosryhmille ja/tai brändin
rakentamisen näkyvät tunnusmerkit täyttyvät, mutta sisäistä brändinrakennusta ei tehdä
kunnolla tai ollenkaan. Tällöin työntekijät eivät sisäistä brändiä ja eivätkä näin ollen myöskään vahvista sitä ollessaan vuorovaikutuksessa organisaation ulkoisten sidosryhmien kanssa
(esim. Ind, 2007).
Tutkimuksen empiirinen aineisto on koottu teemahaastatteluin. Vuosien 2007–2011 välisenä
aikana haastatteluja tehtiin yhteensä 33. Aineistoa tutkimuksessa on yhteensä kolmesta yliopistollisen keskussairaalan laboratorioliikelaitoksesta. Kyseiset liikelaitokset toimivat vaativia terveydenpalveluja tuottavalla alalla Suomen neljässä suurimmassa sairaanhoitopiirissä.
Artikkelissa empiirisen aineiston analyysi sidotaan sisäisen brändäyksen, institutionaalisen
organisaatio- ja dilemmateorioiden kirjallisuuteen. Tarkoituksena on tarkastella näiden teorioiden mahdollista vaikutusta toisiinsa, empiirisen aineiston analyysin yhteydessä (Silverman
2000; Shank 2002; Yin 2003).
Alustavat tutkimustulokset osoittavat liikelaitostamisprosessin tähdänneen organisaation ulkoiseen ja näkyvään brändin rakentamiseen, tehokkuuden, läpinäkyvyyden ja työhyvinvoinnin lisäksi. Ulkoiseen ja näkyvään brändinrakennukseen liittyviä merkkejä on helposti tunnistettavissa case – organisaatioissa kuten: logot, mainoslauseet, yhtenevät värit, fontti-tyypit.
Sitä vastoin sisäisen brändin rakentamisen merkkejä löytyi empiriasta vain henkilöstön sisäisen koulutuksen osalta. Henkilöstöä koulutettiin kaikissa case – organisaatiossa jossain määrin uuteen organisaatiomalliin toisin sanoen liikelaitoksen ominaispiirteiden ymmärtämiseen.
Koulutuksesta huolimatta informanttien haastattelut nostivat esille, että edelleen kolme vuotta liikelaitostamisen jälkeen, eivät työntekijät tienneet, millaista konkreettista lisäarvoa liikelaitos organisaatiomallina oli tuonut laboratoriotoimintoihin aiemman organisaatiomallin sijaan, lukuun ottamatta tehdasmaisesti tehostettuja palvelutuotantoprosesseja ja niiden tuomaa taloudellista voittoa/tehokkuutta. (Gotsi & Wilson 2001; Hampden-Turner & Trompenaars 2000; DiMaggio & Powell 1983). Organisaatiomuutoksen yhteydessä strategisesti toteutettu sisäinen brändin rakentaminen, olisi saattanut mahdollistaa henkilöstön sitoutumisen liikelaitostamiseen ja lisäämään heidän ymmärrystä sen mahdollisesti tuottamasta lisäarvosta. Tämä tutkimus nostaa esiin sisäisen brändin rakentamisen merkityksen julkisen sektorin organisaatiomuutoksissa.
51
52
Kunnat ja palvelut muutoksissa
Pekka Kettunen, Vuokko Niiranen & Alisa Puustinen
53
54
Pienyrittäjät ja työhyvinvointi
Riikka Kivimäki
Yrittäjyyden edistäminen on hallitusohjelmien vakiosisältöä Suomessa. Alkavan yrittäjän ensimmäisiä tavoitteita ja toimenpiteitä ovat harvemmin oman itsensä hyvinvointi ja sen turvaamistoimet. Kun yritykseen palkataan ensimmäinen ulkopuolinen työntekijä tulee yrittäjälle pakolliseksi ennaltaehkäisevän työterveyshuollon järjestäminen. Yrittäjälle itselleen työterveyshuolto on vapaaehtoinen. Vain alle viidennekselle pienistä yrityksistä on tehty työhyvinvointisuunnitelma yhdessä työterveyshuollon kanssa.
Työterveyshuollosta aiheutuneista kustannuksista Kansaneläkelaitos korvaa yrittäjälle noin
puolet. Työterveyshuolto toimii yrittäjän ja yrityksen henkilöstön kumppanina työstä johtuvien vaarojen ehkäisemisessä ja työolojen kehittämisessä. Työterveyshuoltopalveluja tarjoavat
terveyskeskukset, yksityiset työterveyspalveluita tuottavat lääkäriasemat sekä yritysten yhdessä perustamat työterveysasemat.
Vaarojen ja uhkien välttäminen sekä niiden vähentäminen eivät ole työpaikoilla vain työsuojeluviranomaisten, työterveyshuollon ja esimiesten velvoitteita. Avainasemassa ovat työntekijät,
jotka pystyvät havaitsemaan työhön liittyviä vaaroja ja uhkia sekä tuomaan esiin ehdotuksia
siitä, miten työ voitaisiin tehdä turvallisemmin.
Työpaikoilla eri ammattiryhmien ja johdon kanssa voidaan yhteisten keskustelujen avulla löytää toimenpiteitä hyvinvoinnin parantamiseksi. Työpaikoilla työntekijöiden kuuleminen sekä
johdon ja työterveyshuollon hyvä yhteistyö ovat yrityksen menestystekijöitä.
Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa UUMA- hankkeessa etsitään uusia mahdollisuuksia
työkyvyn ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla. Tavoitteena on yhdessä työpaikkojen johdon ja työntekijöiden kanssa löytää
uusia malleja hyvän ja turvallisen työn ja työpaikan tekemiseksi.
Hankkeen tavoitteena on luoda yhteistyöverkostoja työterveyshuollon toimijoiden ja yritysten
kesken. Verkostojen avulla pyritään löytämään varhaisen välittämisen keinoja, joilla voitaisiin
vähentää sairauspoissaoloja sekä lisätä yrittäjien sekä työntekijöiden ikääntymiseen liittyviä
kuormittavia tekijöitä.
55
Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen
Hannu Kytö
Väestörakenteen muutos ja muuttoliike muokkaavat lähitulevaisuudessa alueellisia palvelutarpeita. Väestön ikääntyessä lisääntyy terveyspalvelujen, palveluasumisen ja päivätoimintakeskusten kysyntä. Toisaalta asukaskierron luontainen kehitys lisää myös lapsiperheiden palvelutarpeita tulevaisuudessa. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimushankkeessa ”Hyvillä palveluilla laadukkaaseen lähiöasumiseen” (2011) saatiin runsaasti asukaslähtöistä tietoa lähiöiden palvelujen käytöstä ja tarpeista, saatavuudesta, saavutettavuudesta sekä lähiöiden vetovoimaisuudesta. Tutkimusalueina olivat Espoon Soukka ja Vantaan Koivukylä. Tutkimus
valmistui ARA:n rahoittamassa ja YM:n hallinnoimassa Lähiöohjelma 2008 - 2001:ssä.
Lähiöiden julkisella ja yksityisellä palvelutarjonnalla on merkittävä rooli lähiöiden toiminnallisen monipuolisuuden ja elinvoiman kannalta. Monissa lähiöissä palveluiden määrä on kuitenkin vuosien myötä vähentynyt johtuen osin väestöpohjan vähenemisestä sekä suurempiin
aluekeskuksiin syntyneistä vetovoimaisemmista palvelukeskittymistä ja kauppakeskuksista.
Samaan aikaan lähiöiden rakennuskanta on vanhentunut ja tullut peruskorjauksen tarpeeseen. Kehitys on saattanut monesti johtaa lähiöiden heikompaan arvostukseen ja asukkaiden
heikkoon sitoutumiseen asuinalueensa ympäristön ylläpidossa ja palveluiden käytössä.
Lähiöiden palvelut tukevat merkittävästi asukkaiden välisiä sosiaalisia suhteita, mikä lisää
oleellisesti viihtymistä ja kotiutumista asuinalueille Miellyttäviä kohtaamisia asukkaiden kesken syntyy erityisesti kaupoissa ja kirjastossa. Omaleimaisilla palveluilla ylläpidetään myös
vahvaa paikallisidentiteettiä. Alueiden yhteisöllisyys on sitä suurempaa, mitä pienempi asukasvaihtuvuus on.
Lähiöiden vetovoimaa ja identiteettiä voidaan vahvistaa väestörakenteen edellyttämien peruspalvelujen ja toisaalta alueiden erilaisuutta ja vahvuuksia korostavien palveluiden kautta.
Toimivat, yksilölliset palvelut ylläpitävät asukkaiden asiointiuskollisuutta, mikä tukee edelleen palvelujen toimintamahdollisuuksia. Uusia palvelukonsepteja tulisikin kehittää asukkaiden toiveiden mukaan perinteisten palvelujen rinnalle. Hyviä palveluja ja laadukasta lähiöasumista voidaan luoda varsin pienillä yhteisiin näkemyksiin perustuvilla toimilla.
Lähiöiden asukkaat pitivät tärkeimpinä lähipalveluina päivittäistavarakauppaa, kirjastoa ja
terveyskeskusta. Kohtuullisena asiointimatkana näihin palveluihin pidettiin enintään kilometrin kävelyetäisyyttä. Internetpalveluja olisi haluttu käyttää lääkärin ajanvarauksessa, vapaaajanpalvelujen aikavarauksissa ja taksin tai kuljetuksen tilaamisessa, jos palveluja olisi ollut
saatavilla. Kotiin tulevista palveluista eniten kiinnostusta ilmaistiin korjaus- ja asennuspalveluihin, siivous- ja kodinhoitopalveluihin sekä kotisairaanhoitoon.
Lähiöiden palvelujen kehittäminen edellyttää eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka
avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi
synergiaetuja ja vähentäisi asukkaiden asiointimatkoja. Jos nykyinen palvelutarjonta onnistutaan muokkaamaan sisällöltään ja rakenteeltaan joustavammaksi, on se muutettavissa nopeasti ja taloudellisesti vastaamaan kysyntätilanteita. Lähiöiden suuret peruskorjaustarpeet ja
täydennysrakentamispotentiaali tarjoavat sekä liiketaloudelliselle että sosiaaliselle kehitystyölle hyvät edellytykset.
56
Kuntauudistukset etenevät – mikä on sosiaalija terveyspalveluiden
johtamisen suunta?
Vuokko Niiranen, Alisa Puustinen & Joakim Zitting
Kuntien toimintaan ja erityisesti sosiaalija terveyspalveluihin kohdistuu monia odotuksia
tehokkaammasta toiminnasta, tuloksellisuudesta ja uudenlaisista palveluista. Keskeisiksi kysymyksiksi ovat nousemassa muun muassa palvelujen tuottavuuden lisääminen sekä palvelujen responsiivisuus, asukaslähtöisyys tai palvelujen saamisen tasapuolisuus ja kansalaisen valinnanvapaus. Ristikkäisiin vaatimuksiin kuuluvat paikallisen itsehallinnon vahvistaminen ja
valtion ohjausotteen tiivistäminen sekä laajemmin yhtäältä julkisen sektorin kestävyysvajeen
ratkaiseminen ja toisaalta palvelujen rahoittamisen, saatavuuden ja saavutettavuuden kysymykset.
Tässä tutkimuksessa tarkastelemme, miten valtakunnalliset uudistustavoitteet ovat toteutuneet paikallisesti ja millaisia ratkaisuja kunnat ovat tehneet sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisessä. Tutkimuskohteena on vuosille 2007-2011 sijoittuneen kuntaja palvelurakenneuudistuksen (Paras) tavoitteet, 40 tutkimuskunnassa tänä aikana tapahtunut kehitys ja
näiden taustalla muu sosiaalija terveyspalveluihin kohdistunut ohjaus. Tarkastelemme palveluissa tapahtunutta kehitystä erilaisten organisointi- ja toimintarakenteiden kautta.
Tutkimus noudattaa kriittisen arviointitutkimuksen metodologisia lähtökohtia ja funktionalistisen teorian viitekehystä. Tarkastelemme erityisesti kuntien sosiaalija terveyspalveluiden
rakenteissa ja palvelujen järjestämisessä tapahtunutta kehitystä palveluiden integraation, poliittisen ohjauksen rakenteiden sekä kunta-valtio -suhteen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida kunnissa tehtyjä organisaatiouudistuksia ja niiden suuntaa sekä osoittaa
ne tasot, joissa uudistukset näkyvät.
Tutkimus osoittaa, että arvioinnin lähtötilanteesta, vuodesta 2006 vuoden 2012 puoliväliin
kuntien sosiaalija terveyspalveluiden rakenteissa on tapahtunut monia muutoksia. Muutosten polku näyttää inkrementalistiselta, mutta siinä on myös osittain rationaalisen päätöksenteon piirteitä. Uudistuksia on tehty sekä kuntaorganisaatioiden sisällä että sosiaalija terveyspalveluiden sisällä ja näiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio on selvästi lisääntynyt tutkimuskunnissa, mutta samalla sosiaalija terveyspalveluja koskeva päätöksenteko on joissain kunnissa eriytynyt kauemmas kunnan muista toimialoista ja kunnallisen päätöksenteon kokonaisuudesta. Tämä voi johtaa joissain kunnissa myös siihen, että kokonaisnäkemys kunnan sosiaalija terveyspolitiikan johtamisesta saattaa eriytyä peruskunnan päätöksentekijöiden ulottumattomiin.
Tutkimus on osa Kuntaliiton ja kuuden yliopiston yhteistä ARTTU-arviointitutkimushanketta
(2008–2012), sen Itä-Suomen yliopistolla sosiaalija terveysjohtamisen laitoksella tehtävää
Sosiaalija
terveyspalvelut
kuntaja
palvelurakenneuudistuksessa
SOTEPApalvelututkimusmoduulia.
57
Pohjoinen Suomi – kuntalaisten hyvinvointi ja terveys kehittämisen
keskiössä kuntien muuttuvassa toimintaympäristössä
Margit Päätalo
Sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistyön keskiöön on sosiaalija terveysministeriö asettanut vuosille 2012-2015 kaksi tavoitetta; hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ja sosiaalija terveydenhuollon rakenteiden ja palveluiden järjestäminen asiakaslähtöisesti. Kaste ohjelman (Kansallinen sosiaalija terveydenhuollon kehittämisohjelma) Pohjois-Suomen alueellisessa toimeenpanosuunnitelmassa on todettu, että ”Aktiivinen, hyvinvoiva ja terve ihminen sekä turvallinen ympäristö, yhteisö ja elämänpiiri tuo elinvoimaa niin yksilöille kuin yhteiskunnalle”. Tarkoituksena on kansallisesti ja alueellisesti löytää sellaisia toimivia uudistuksia palveluihin, palveluprosesseihin ja myös palvelurakenteisiin, että näihin tavoitteisiin päästäisiin.
Tässä esityksessä tarkastellaan kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kysymyksiä kuntien muuttuvassa toimintaympäristössä hyvinvointipalveluiden, toimintarakenteiden
ja johtamisen näkökulmista. Aineistona olen käyttänyt Kaste-ohjelman kehittämistyöhön liittyviä arviointi- ja suunnitelmadokumentteja. Lisäksi aineistona olen hyödyntänyt PohjoisSuomen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivien ”Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ratkaisut erilaisissa palvelurakenteissa -asiakkaiden tarpeet etusijalla” -työpajaaineistosta tekemääni yhteenvetoa.
Lähtökohtaisesti hyvinvointipalvelut ja koko palvelusektori on muutoksessa. Muutos ja murros ovat läsnä kaikkialla, riippumatta siitä järjestääkö palveluita iso tai pieni kunta, yhteistoiminta-alue tai kuntayhtymä. Myös kuntalaisten asema palveluiden käyttäjänä on muutoksessa. Heille tarjotaan osallisuutta, odotetaan aktiivista osallistumista oman hyvinvointinsa eteen
ja mahdollistetaan valinnanvapautta. Pohjoisessa Suomessa on kiinnostavaa tarkastella sitä
minkälaisia ovat kuntien muuttuvat toimintaympäristöt alueella, joka ulottuu KeskiPohjanmaalta Suomen päälaelle ylimpään Lappiin ja Oulun seudulta Kainuuseen? Tässä esityksessä nostetaan esille myös kuntien hyvinvointipalveluiden kehittämisen ja alueellisten erityispiirteiden problematiikkaa. On syytä aina myös pohtia, onko meneillään erityinen murroskausi vai onko tämä pysyvä muutoksen olotila.
Hyvinvointipalveluiden muutoksessa on noussut vahvaan asemaan tiedon tuotanto, analysointi ja käyttö palveluiden suunnittelussa. Palvelurakenteista riippumatta strateginen ajattelu on avainasemassa, kun päätetään panostuksista ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Päätöksentekijöiltä odotetaan kansalaisten hyvinvointi- ja palvelutarpeita koskeviin
ratkaisuihin perusteluita. Johtamisessa tarvitaan edelleen uusiutumista; vuorovaikutusta, tukea lähiesimiestyöhön, hyvinvointijohtamista, tiedolla johtamista. Löytyykö näistä eväitä
muutoksessa selviämiseen?
58
Tilaa muistiinpanoille
59
60
61

Demokratiaa pohtimassa, demokratian uusia virtauksia etsimässä

Transcription

Similar documents

This is an electronic reprint of the original article. This reprint

Jäsenkirje 1/2015

Hyvinvoinnin luovat ratkaisut kunnissa

Tässä - Vasemmistofoorumi

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SAINIO, LAURI

Erkki Perala pro gradu - Helda

Kerajaan

Sähkölehdon asiakasinfo

MANU Project

Mitä tarkoittaa roottaus? Lainaus: + Saat täydellisen laitteen