Harmaasudesta koirasuteen

Harmaasudesta
koirasuteen
Minne hävisi aito suomalainen villisusi?
Tulevatko lapsemme muistamaan meidät sukupolvena,
joka suojeluinnoissaan tuhosi aidon suomalaisen villisuden?
Kaj Granlund, Lestijärvellä 2013
Versio 2.1 - 4.6.2013
Tiivistelmä
Keskustelu susikannastamme, sen koosta ja kannan mahdollisen taantumisen syistä on peittänyt
alleen vakavan ongelman, jolle niin tutkijat kuin viranomaiset ummistavat silmänsä. Kyseessä on
susikannan puhtaus ja se, miten aito susi määritellään. Tänään DNA analyysiä käytetään lähes
yksinomaan määrittelemään eläin puhtaaksi sudeksi, mutta liian usein näissä määrittelyssä on
epäonnistuttu. Eläin, joka tarkoilla DNA analyyseillä on todettu olevan aito suomalainen villisusi,
ei täytä sudelle ominaisia ulkoisia piirteitä.
Kasvavassa määrin tietämättömyys siirtyy median, luontokuvaajien ja tutkijoiden välityksellä kansan mielikuviin ja tänään sosiaalinen media on pullollaan haaskoilta otetuista luontokuvista, joissa
erilaisia nelijalkaisia otuksia esitetään "aitoina suomalaisina susina".
Tarkastelen tässä julkaisussa suden ja koiran eroja niin sanotun morfologisen tutkimuksen lähtökohdista ja tuon esiin niitä kohtia, jotka erottavat villisuden koirasta tai koirasudesta. Osoitan myös
esimerkein, kuinka välinpitämättömiä viranomaisemme tässä asiassa ovat ja kuinka laajalle yleinen
tietämättömyys on levinnyt. Käsittelen lisäksi suppeasti susi- ja koirasusiongelman terveydellisiä
haittoja, vaikka niistä on paljon tietoa sekä kirjallisuudessa että internetissä.
Susikantamme on muutoksen kourissa ja monet genetiikkaan paneutuneet tutkimukset keskittyvät
arvioimaan susipopulaatiomme geneettistä rakennetta ja monimuotoisuutta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että maamme susi- ja koirasusipopulaatiot joutuvat kohtaamaan ihmisasutusten
aiheuttamia muutoksia elinympäristössään. Tällöin evoluutio suosii sellaisien ominaisuuksien kehittymistä, joilla nämä eläimet parhaiten menestyvät asutusten keskellä. Siitä seuraa, että evoluutio
ja luonnon valinta tuhoaa aidon susikannan hyvin nopeasti ja jäljelle jää ihmisasutusten liepeillä
viihtyvät villikoiramaiset laumat, joita edustaa kannessa näkyvä koirasusi.
Tässäkin asiassa tulee muistaa se tosiasia, että nopein tie susikantamme täydelliseen tuhoon on kivetty hyvillä "suojelutarkoituksilla"
Esipuhe
Suomen suurpetopolitiikkaa raastava julkinen väittely on jatkunut mediassamme jo vuosikymmeniä, mutta taistelun osapuolet ovat edelleen tukevasti linnoittautuneita omien käsitystensä taakse.
Tilanne on jo saanut hullunkurisia piirteitä, kun varsinainen asia unohtuu ja keskustelu on muuttunut vastapuolen herjaamiseksi. Ne heikot asiakeskustelun siemenet, joita keskusteluissa yritetään
viljellä, tukahdutetaan yleiseen solvailujen vyöryyn, eikä suurpeto-ongelman kokonaisvaltaiseen ja
järkevään ratkaisemiseen näytä löytyvän haluja.
Vaikeammaksi tilanne on tullut, kun suurpetojen tuntemus yhä kasvavalle joukolle on jäänyt luontofilmien, television ja eläintarhojen antaman tiedon varaan. Asiaa ei paranna se, että maamme
viranomaiset ja riista-asioihin perehtyneet tutkijat yhä useammin ammentavat tietonsa tiedeyhteisön tutkimuksista täysin piittaamatta "oikean luonnon" toiminnasta. Vielä pahemmaksi tilanne
kehittyy, kun samainen tietämättömyys ja käytännön luonnon tuntemuksen puute on siirtymässä
peruskoulun biologian oppikirjoihin.
Susikeskustelu on suurpetokeskustelun voimakkaimmin elävä osa-alue ja sen taustalla lienee halu
nähdä oman kotikoiran hyvät ja inhimilliset piirteet villissä ja
vapaassa sudessa. Ehkä siitä löytyy myös kaupunkilaisen kaukainen kaipuu suureen mystiseen luontoon ja sen tarjoamaan
villiin ja vapaaseen elämään.
Suden muuttuminen ihmisen ystäväksi ja koiraksi on viimeisten Altain vuoristoissa Siperiassa tehtyjen fossiilisten löytöjen
perusteella saattanut alkaa jo 33.000 vuotta sitten (viereinen
kuva). Se onko mahdollista, että fossiili on saatu talteen näinkin Altain koiran fossiiliset jäännökset
hyvänä, jakaa tutkijoiden mielipiteitä. Kyse saattaa myös olla
ajoitusvirheestä, joten virallinen totuus lienee edelleen 9.000 15.000 vuoden haarukassa.
Aika on niin pitkä, että kyseessä ei ole kesyyntymisen aiheuttama muutos, vaan koiran perimää on
jalostamalla kehitetty milloin kauemmaksi ja milloin lähemmäksi sutta. Aika on kuitenkin liian lyhyt,
jotta koiran ja suden geneettisen perimän erot estäisivät näitä risteytymästä keskenään. Koira ja susi
ovat edelleen geneettisesti lähempänä toisiaan kuin nykyajan ihminen ja Neanderthalin ihminen.
Suden ja koiran risteytyminen voi tuottaa hyviä palveluskoiria, mutta se tuottaa aina luontoon kelvottomia "susia". Risteymä eli hybridi saa perimän kautta ominaisuuksia, joita alkuperäisellä sudella
ei ole, mutta joka muuttaa hybridisuden luontaista käyttäytymistä. Valitettavasti muutos tapahtuu
ihmisen ja suden yhteiselon kannalta huonompaan suuntaan.
Suomen oma lainsäädäntö kuten myös muita EU -maita sitovat sopimukset velvoittavat valtioita
huolehtimaan siitä, että luonnonvaraisia eläimiä ei muunnella sen enempää geenimanipuloinnilla
kuin risteytyksillä. Lain tulkinnan suhteen asiassa vallitsee täysi yksimielisyys. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että luonnossa eläviä koirasusipopulaatioita ei edes haluta rajoittaa, vaan koirasusien
muodostamia laumoja tuetaan niin haaskojen tarjonnalla kuin laittomilla siirtoistutuksilla.
Jotta susikeskustelu olisi edes teoriassa mahdollista siirtää koiran ihannoinnista suden kunnioitta-
miseen, päätin laatia lyhyen koosteen siitä, miten koirasusi eroaa aidosta villisudesta. Eroja todella
löytyy ja jo tässä vaiheessa on syytä sisäistää väite, jonka toistuvasti tulen tuomaan esille.
Yksikin koiramainen ominaisuus sudessa tekee siitä koirasuden, mutta yksi susimainen ominaisuus
koirassa ei tee siitä sutta.
Haluan eritysiesti kiittää työssään maailmanlaajuista mainetta saaneen suomalaisen konservaattorin
Eirik Granqvistin osuutta tämän tutkielman sisältöön. Eirik on opastanut minua tulkinnoissa ja
myös tarkastanut lopullisen version. Kiitokseni myös RKTL:n entiselle tutkijalle Kaarlo Nygrenille,
joka täydensi tätä koostetta arvokkailla mielipiteillään. Minulla oli myös mahdollisuus käydä laajoja
keskusteluja RKTL:n entisen suurpetotutkijan Erik S. Nyholmin kanssa Tohmajärvellä susista ja
Suomen suurpedoista.
Olen myös kiitoksen velkaa edesmenneen tutkijan ja kirjailijan FT Elis Pålssonin pojalle Birger Pålssonille, joka antoi käyttööni isänsä venäjän kielestä ruotsin kielelle kääntämät laajat susitutkimukset.
Uskon, että tämä kooste auttaa sinua ymmärtämään suden ja koiran välisiä eroja ja samalla myös
ymmärtämään, mistä Suomen luonnossa tällä hetkellä on kysymys.
Laitan tämän julkiseen käyttöön internet -verkkoon. Sitä saa vapaasti käyttää ja lainata. Valokuviin
jotka eivät ole julkisia, minulla on kuvaajien lupa, mutta se rajoittuu niiden ei-kaupalliseen käyttöön.
Näin ollen tätä julkaisua ei saa levittää kaupallisessa tarkoituksessa.
Lestijärvellä 24.5.2013
Kaj Granlund
Sudet, koirasudet ja villikoirat
Onko olemassa aitoa suomalaista sutta? Miten koiraeläin määritellään sudeksi, koirasudeksi tai vain
tavalliseksi kylärakiksi? Näitä kysymyksiä esitetään jatkuvasti mediassa ja aina kun villi koiraeläin
kuolee tai tapetaan, sen perimää tutkitaan DNA analyysein. DNA on nykytieteelle luontevin tapa
määritellä biologian piiriin kuuluva sukulaisuus tai ominaisuus joko todeksi taikka valheeksi.
Koska DNA -tutkimuksessa toimitaan mitattavilla suureilla ja esimerkiksi sukulaisuus eri yksilöiden
välillä voidaan todeta tilastollisilla menetelmillä, on myös helppoa esittää logiikan implikaatiolla
(jos - niin) yksi oikea totuus. Jos näyte sijoittuu tiettyyn vertailujoukkoon A siten, että se voidaan
sulkea pois toisista vertailujoukoista B ja C, näyte kuuluu joukkoon A.
Matemaattisesti päätelmä on oikea, mutta meidän tulee sopia siitä, kumpi on meille tärkeämpi, luonto
joka kehittyy tieteellisen evoluution ehdoilla vai luonto, joka kehittyy luonnollisen evoluution ehdoilla. Tieteeseen perustuvasta määrittelystä seuraa, että susi ennen pitkää voi olla kissan näköinen ja
koiran kokoinen, jos se DNA:nsa perusteella sopii suomalaisen villisuden osajoukkoon. Toisaalta on
kysyttävä, määritteleekö suomalaista villisutta kuvaava DNA -joukko itsensä, mikä taas vääjäämättä
johtaa siihen, että susi lopulta on juuri sellainen eläin, jonka tiede kulloinkin haluaa sen olevan.
Useimmat tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että DNA ei yksin riitä erottamaan koirasusia oikeista susista, vaan rinnalle tarvitaan nk. morfologinen tutkimus. Morfologisella tutkimuksella tarkoitetaan
biologisten organismien anatomian tutkimista ja morfologialla on suuri merkitys kasvien luokittelussa
ja evoluutioprosessien tutkimisessa. Morfologisesta tutkimuksesta on kyse silloin, kun koira viedään
koiranäyttelyyn ja tuomari arvostelee sen ulkonäköä. Silloin huomio kiinnitetään niihin seikkoihin,
joilla koirarotu määritellään. Tämä on yleisesti hyväksytty ja ainoa menetelmä, jolla koirarodun
puhtaus toistaiseksi määritellään. Näin pitäisi tehdä myös silloin, kun verrataan susia koiriin.
Jos DNA yksiselitteisesti määrittelisi koirarodun puhtauden, ei koiranäyttelyissä tarvittaisi tuomareita,
vaan pelkkä DVD -levyllä tai muistitikulla esitetty DNA analyysi riittäisi. Lopulta koiranäyttelyn
voittaisi se yksilö, jonka omistaja parhaiten onnistuu manipuloimaan koiran geenejä.
Koirasudet, tavoite vaiko haitallinen sivutuote
Kun Suomessa lähdettiin kasvattamaan susikantaa 1970 -luvulla, monet tutkijat esittivät teorioita,
joiden mukaan susien tulisi antaa risteytyä koirien kanssa. Susikannan kasvaessa koiramaisuus
väistyisi ja jäljelle jäisi "aito suomalainen villisusi". Tätä ajatusta tuki mm. tunnettu susitutkija Erkki
Pulliainen.
Jos kyseessä olisi pelkkä tekninen risteyttäminen, jota koirarotujen jalostuksessa joskus harrastetaan,
ongelmia ei syntyisi. Susi poikkeaa kuitenkin koirasta myös käyttäytymisellään ja ongelmaksi syntyvät uuden perimän ja opittujen mallien kautta omaksutut sudelle epätyypilliset käyttäytymismallit.
Näistä voisi mainita reviirien pienentymisen ja reviirikäyttäytymisen täydellisen muutoksen sekä
sudelle ominaisen arkuuden häviämisen populaatiosta [1]. Suden siirtyminen lajille luonnollisten
riistaeläinten saalistamisesta vaihtoehtoiseen riistaan kuten kotieläimet, karja ja jopa ihmiset, se
lisäisi konfliktia ihmisen kanssa. Risteymien kautta muodostuvan uuden populaation hallitsevaksi
käyttäytymismuodoksi tulee se, joka takaa parhaimmat edellytykset lajin selviytymiselle ja tässä
luonnoltaan arka
villisusi saa väistyä röyhkeämmän koirasuden tieltä
Monet väitteet siitä, että koirasuden vastustuskyky ja biologia ei suojaa sitä suden elinympäristön
taudeilta, kaatuvat koirasuden muuttuvaan ruokavalioon kuten myös luonnon kykyyn sopeutua
olosuhteiden muutoksiin.
Koirasudet vertailussa
Maallikon on täysin mahdollista nähdä joitakin koiralle ominaisia piirteitä suden tapaisesta koiraeläimestä, jota epäillään koirasudeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että koirasudella voi olla kaikki
taikka vain yksi koiralle ominainen piirre, joten eläintä ei voida leimata sudeksi vain siksi että yksi
suden tunnusmerkki täyttyy. Tulemme seuraavassa tarkastelemaan tunnettuja suden ja koiran eroja
ja näiden perusteella päättelemään, miten koirasusi poikkeaa aidosta sudesta.
Sudelle ominaiset piirteet
Perusolemukseltaan susi on pitkä ja matala. Tämä näkyy hyvin kuvassa 1, joka on otettu tavallisella riistakameralla eläimestä, joka todennäköisesti on susi. On näet mahdotonta määritellä tämä
sudeksi vain hämärän kuvan perusteella, mutta oletamme sen tässä vaiheessa olevan susi. Sudelle
ominainen profiili ilmenee osittain myös kuvassa 2, jossa esiintyy eläinpustossa kuvattu susi. Sama
eläin on esillä myös myöhemmin kuvassa 29.
Kuva 1. Susi riistakamerassa
Useimmiten suden vertaaminen koiraan on helppoa, mutta tulemme jatkossa huomaamaan, että
vertailu vaikeutuu, kun ei ole mahdollista tarkkailla molempia samanaikaisesti. Tässäkin asiassa
Kuva 2, Aito susi
harjoitus tekee mestarin ja jokainen voi hakea netistä itselleen tähän tarkoitukseen sopivia kuvia.
Pitkä ja matala profiili löytyy monestakin koirasta, joista mäyräkoira on tyypillinen tällainen. Haluan
kuitenkin korostaa, että oman järjen käyttö on sallittua ja vertailut suteen pitää tehdä sudenomaisiin
koiriin eikä mäyräkoiriin. Suden ja mäyräkoiran risteymien ominaisuudet lienevät ilmiselviä.
Kuvassa 3 on DNA -analyysin perusteella "aito suomalainen villisusi", mutta jos tarkastellaan ruumiin pituutta
suhteessa jalkoihin huomaamme, että kuvan "sudessa"
on jotakin koiramaista, ellei suorastaan rakkimaista. Itse
asiassa siinä on enemmän koiramaisia piirteitä kuin sen
villillä serkulla kuuluisi olla. Tämä koirasusi on historiansa takia mielenkiintoinen ja tulemme myöhemmin palaamaan takaisin tähän yksilöön ja sen ominaispiirteisiin.
Vatsa ja häntä
Kuva 3. Pöytyällä 2012 ammuttu Auli
Kuvien 1 ja 2 koiraeläimiä on hyvä verrata kuvassa 4
olevaan suomalaiseen pystykorvaan. Tällöin esille nousee
kaksi merkittävää eroa, jotka ovat sudelle "lajityypillisiä".
Suden häntä roikkuu kuten kotikoiralla, joka on tavattu
pahanteosta naapurin pihalla olevan linnunlaudan alta.
Vain susilauman johtaja voi (saa) nostaa häntäänsä, mutta
senkään häntä ei vedä vertoja pystykorvan saparomaiselle
hännälle.
Pystykorvassa näkyy toinen koiralle ominainen piirre,
nimittäin alavatsa, joka koiralla nousee ylöspäin, kun taas
sudella alavatsa jatkuu lähes vaakasuoraan rintakehästä.
Hirvijahdissa suosittu jämtlannin pystykorva voi joskus
tuntua hieman susimaisemmalta, koska sen ruumis on
Kuva 4. Suomalainen pystykorva [15]
pitempi kuin pystykorvalla. Jämpti päätyy kuitenkin tässä
vertailussa koiraksi ellei muuten, niin kippurahäntänsä
ja nousevan alavatsansa ansiosta.
Eräs merkittävä ero suden ja koiran välillä on rintakehän leveys. Suden rintakehä on erittäin kapea ja
tästä johtuen suden etujalat ovat hyvin lähellä toisiaan [2]. Ominaisuus näkyy hyvin, kun tarkastelee
liikkuvaa sutta muistuttavaa eläintä edestäpäin kuvassa 5. Kirjallisuudessa esiintyy myös väitteitä
siitä, että sudet ovat "länkäsäärisiä" ja suden seisoessa paikallaan
takajalkojen kynnet osoittavat vinosti sivulle.
Pään muoto, silmät ja kuono
Eräs susille ominainen piirre on matala otsa ja kiilamainen kuono.
Tämä näkyy erityisen selvästi, jos pääsee tarkastelemaan näiden
puhtaiksi keitettyjä kalloja. Ylhäältä katsottuna koiran kallo on
kuin päärynä verrattuna suden kalloon, joka on kolmiomainen.
Päätä ei kuitenkaan tarvitse keittää ja puhdistaa, jotta huomataan
suden ja koiran ero. Susi on selkeästi "matalaotsaisempi" kuin
koira, eli suden kuono jatkuu suoraan otsaan ilman merkittävää
kynnystä. Kuvan 2 sudessa otsan ja kuonon samansuuntaisuus on
ilmeinen, kuten myös otsan mataluus.
Vastaavasti kuvien 3 ja 4 otuksilla on korkeampi otsa ja "pystykuono". Ollakseen susi, kuvan 4 pystykorvan kuonon yläpuoli tulisi
taipua muutaman sentin alaspäin ja sama koskee kuvassa 3 olevaa Kuva 5. Eläintarhasusi edestä
Kuva 6. Muutaman koiraeläimen pään profiili [15]
koirasutta. Kuvassa 6 on kolmen koiran ja yhden suden pää. Edellisen kuvauksen perusteella lienee
aika helppoa arvata mikä näistä on susi.
Eräillä susimaisilla koiraroduilla on siniset silmät (husky). Sen sijaan suden silmät ovat aina keltaiset.
Ruskeat silmät susimaisella eläimellä viittaavat koirasuteen.
Kasvojen piirteet ja väritys
Kun katselee suden "kasvoja" on syytä kiinnittää huomiota myös silmien sijaintiin ja muotoon. Kuvassa 7 ovat rinnakkain "Metsästäjä -lehden villisuden" ja oikean suden "kasvot". On ilmeistä kumpi
on oikea susi ja kumpi kansikuvasusi. Aidon suden epäonneksi kansikuvan koirasuden tarkoituksena
on luoda vaikutelmia eikä kuvata luontoa. Samalla kuva osoittaa kuinka heikkoa mainitun
lehden toimittajakunnan luontotuntemus on.
Kuva 7, Koiraeläinten kasvoja
Kuvan 7 koiraeläimissä näkyy kuinka suden
silmät ovat pitkiä ja kapeita verrattuna koiran
suuriin, pyöreisiin ja "sympaattisiin" silmiin.
Tässä on ilmiselvää, että Metsästäjä -lehden
kansikuvan laatijalla on ollut tavoitteena
luoda epärealistinen ja lempeä kuva ruskeasilmäisestä sudesta.
Kasvokuvissa on havaittavissa toinen tärkeä
ero. Suden väritys noudattaa lähes poikkeuksetta samaa kaavaa olkoonkin, että värisävyt voivat
poiketa toisistaan. Susi voi olla tumma tai vaalea, mutta kuonon ja poskien kuviointi on sudelle
tyypillinen.
Voimme vielä hetken keskittyä kuvan 7 kasvoihin ja huomaamme, kuinka vasemmanpuoleisen pään
valkoinen alue nousee silmiin asti ja melkein kuonon päälle. Oikeanpuoleisessa "sudessa" näkyvät
sudelle tyypilliset "harmaat posket". Myöskin kuvan 2 sudessa näkyy selvä väriraja kuonon ala- ja
yläpuolen välillä.
Vaikka syvyys ei selkeästi ilmene kuvassa 7, voidaan silti päätellä, että kansikuvasuden kuono on
huomattavasti lyhyempi kuin oikean suden kuono. Sen lisäksi kiilamaisuus suden kuonon ja pään
rakenteessa on ilmeistä.
Suden korvat ovat yksi tunnistuksessa käytetty kohde. Aidolla sudella korvat ovat suhteellisen lyhyet
ja hieman pyöreät, kun taas monien koirasusien korvat ovat pitkät ja terävät. Toki jos susi risteytyy
spanielin kanssa, lopputuloksena voi olla luppakorvainen hukka, mutta se erottunee myös muista
syistä sudesta.
Kuvassa 8 on Kuusamon suurpetokeskuksessa kuvattu "aito koirasusi". Tästä "sudesta" tiedämme,
että se on koiran ja suden sekoitus, joten tätä kysymystä ei tarvitse erikseen pohtia.
Näemme kuvan 8 otuksessa monta susimaista piirrettä, kuten roikkuva häntä, musta hännän pää
ja yleinen väritys. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että alavatsa taipuu voimakkaasti ylöspäin ja
kuonon väritys ei ole sudelle tyypillinen. Myöskään
otsan ja kuonon muodostama linja ei ole suora, vaan
kuono nousee selvästi ja suuntautuu koiramaisesti
ylöspäin.
Suden hännän ja etujalkojen väritys
Kuvassa 9 näkyy suden etujaloille tunnusomainen
väritys, nimittäin etupuolella olevat mustat raidat.
Tässä kuvassa näkyvät aidon suden jalat vasemmalla
puolella ja koirasuden jalka oikealla puolella. Taas Kuva 8, Koirasusi
kerran saamme todeta, että suden ominaisuus saattaa
periytyä koirasudelle. Tällainen väritys on kuitenkin
sudelle ominainen.
Suden häntä on susimaisiin koiriin verrattuna lyhyempi ja se päättyy lähes poikkeuksetta mustaan
"tupsuun". Tällaista piirrettä ei yleensä näy koirissa.
Jos oletetun suden häntä on huomattavan pitkä, kuten tilanne on kuvan 8 koirasudessa, on syytä epäillä
risteymää joko huskyn tai schäferin ja suden välillä.
Koko ja paino
Kuva 9, Suden etujalan väritys
Susi on iso eläin! Suurimmat Suomessa kaadetut
sudet ovat olleet yli 60-kiloisia, mutta painot vaihtelevat paljon. Urossudet painavat Suomessa keskimäärin 45-60 kg ja naarassudet 30-40 kg. Kookkaimmillaan susi voi olla jopa 2 metriä pitkä ja
metrin korkea, joten vastaan tullessaan se on huomiota herättävä eläin.
Tähän kokoluokkaan harva koira yltää.
Mahdollisten koirasusien lisääntyminen Suomen luonnossa näyttäytyy mitä kummallisimpina
susi-ilmiöinä. Kuhmossa on ammuttu pannoitettu aikuinen
"urossusi", joka painoi 23 kg, mutta tietoa ei ole, onko kyseinen
eläin pannoituksen yhteydessä otettujen kokeiden ja DNA
-tutkimusten perusteella luokiteltu sudeksi vaiko koirasudeksi.
Metsästäjät pitivät tätä yksiselitteisesti koirasutena.
Jalat ja kynnet
Jos onnistuu pääsemään niin lähelle oikeata sutta, että voi kurkistella sen kynsiä huomaa, että ne ovat pikimustat. Valkoiset
tai keltaiset kynnet viittaavat aina koiran perimään. Kynnet
voivat koirasusilla olla myös vaaleajuovaiset (yksikin niistä).
Suden kynsien väritys näkyy selvästi kuvassa 10 vaikka tässäkin Kuva 10. Suden kynsien väritys
tapauksessa kyseessä on koirasuden etujalka.
Suden kynnet ovat myös erittäin voimakkaat, koska susi käyttää kynsiään saaliinsa repimiseen. Koira
ei tätä yleensä tee, vaan se tyytyy kuoppien kaivamiseen. Tämä on myös muistettava, mikäli sattuisi
joutumaan suden hyökkäyksen kohteeksi. Varo suden jalkoja!
Näin susimainen ominaisuus koiraeläimessä ei tee siitä sutta, mutta koiramainen ominaisuus sudenkaltaisessa eläimessä tekee aina siitä koirasuden. Tämä totuus kannattaa muistaa silloin, kun
väännetään kättä suden aitoudesta. Aidossa sudessa ei esiinny yhtään koiralle ominaista piirrettä - ei
myöskään suden luonteessa. Koira sen sijaan kykenee hyvinkin monimuotoiseen viestintään ihmisen kanssa. Koira voidaan opettaa tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä. Koira pystyy myös saumattomaan
yhteistyöhön ohjaajansa kanssa. Tähän tehtävään on turha yrittää kouluttaa puhdasrotuinen susi.
Suden ja koiran luonne-eroja olen käsitellyt lyhyesti loppupuolella.
Koiraeläimen kallo
Jos suden taikka koiran kalloa analysoidaan, löytyy monia erilaisia tunnusmerkkejä. Yksinkertaisen ja seikkaperäisen kuvauksen on laatinut virolainen tutkija Mati Kaal vuonna 1983. Kallotuntomerkkien piirrokset teki Mati Kaalin määritelmien perusteella Maija-Leena Wallén Ilomantsin
riistantutkimusasemalla 1990-luvulla tutkituista mahdollisimman susimaisista yksilöistä ja schäferin,
karjalankarhukoiran ja jämthundin kalloista. Näistä piirroksista ja ottamistani valokuvista yllä oleva
kuva on muodostettu.
1. Suden kallo on massiivisempi ja sen naamaosa on pitempi aivo-osaan verrattuna kuin koiralla
(D1).
2. Crista sagittalis (D3) on sudella voimakkaampi ja kallon profiili sivulta suoremman kiilamainen
kuin koiralla. Näkyy hyvin myös kuvassa 12.
3. Kitaluun etuosa on koiralla suorareunainen, sudella pykäläinen (A4).
4. Vannasluun pohjan (basis vomeri) takaosa kitaluun edessä suorareunainen, sudella sahalaitainen
(A1).
5. Kallioluun takainen aukko (fissura petrobasialis) on koiralla soikion tai pisaran muotoinen,
sudella pitkulainen (E2 ja E1 yläreunassa).
6. Kartiolisäkkeen aukko (foramen supramastoideum) on sudella selvästi nähtävissä ja se on sudella
epämääräisen pyöreä. Koiralla se on lähes ummessa tai vain sivusuunnasta nähtävissä (C2, C3).
7. Välileuanluun kanava (canalis incisivi) on sudella välittömästi etuhammasalveolien takana,
koiralla foramen incisivien välissä.
8. Yläleuanluun siipilisäke on sudella tylppä, mutta koiralla pitkähkö ja kiertynyt (A2 susi, A3 koira).
9. Sudella on selvä niskaharjan keskivako (fossa nuchalis mediana). Koiralla tämä kohta on lähes
tasaisen kupera (C1).
10.Sudella on alaleuanluun kulmahampaiden alveolien väli selvästi lyhyempi kuin koiralla verrattuna
etuhammasrivin leveyteen. Koiran etuhampaiden sijoittelu on selvästi väljempi, sudella hampaat
ovat lähes kiinni toisissaan (B).
Tapaus Auli
Vaikka monet nuoret tutkijat vannovat DNA -tutkimuksen nimiin, kallon ja ulkomuodon tutkimiselle
löytyy vahvoja perusteita. Edellä kuvassa 3 esiintyy "Auli -susi", joka ammuttiin Pöytyällä talvella
2012. Tämän koirasuden perimästä on esiintynyt monenlaisia mielipiteitä. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitos oli aitoon suomalaiseen "villisuteen" viittavista DNA -tutkimuksista huolimatta
epävarma ja pyysi lausuntoa kanadalaiselta emeritusprofessorilta Valerius Geistiltä. RKTL lähetti
Kanadaan tunnistettavaksi kuvassa 11 olevat sudet.
Valerius Geist vastasi, että kyseessä oli aito susi ja näin RKTL sai tukea rikossyytteelle tekaistuilla
todisteilla. Totuus selvisi, kun Pöytyältä lähetettiin poliisin ja metsästäjien ottamia valokuvia Valerius
Geistin tutkittavaksi (mm. kuva 3).
Valerius Geistin kommentti kuvista oli seuraava:
“Yritän yhä ymmärtää: onko tämä todellisuutta vai huijausta? Onko tämä jonkun käsitys vitsistä?
Koiraeläin kuvassa on söpö koira, mutta ei susi vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta. Jos se ei ole
koira, joka kuuluu jollekulle, vaan vapaana
kulkeva, niin sitten se on kulkukoira. Siinä
voi olla vähän sutta perimässä mukana,
mutta turkin rakenne tai väri ei kumpikaan
ole suden. Olen varma, että teillä on jossain
eläintarhoja, joissa on oikeita susia nähtävänä, jossa tämän eläimen puolustajat voivat
käydä katsomassa, ja toivottavasti, oppimassa
miltä oikea susi näyttää. Risteymien suojelu
ei ole susien suojelua! Tahallinen suden genomin heikentäminen on sama kuin susien
sukupuuttoon ajaminen. Ja se tapahtuu joka
tapauksessa asutuilla alueilla, joissa sudet Kuva 11. Väärä Auli [14]
tapaavat koiria.”
Oulun yliopiston tukija Anna-Kaisa Salmi
antoi hiljattain lausunnon, jonka mukaan Aulin kallon perusteella kyseessä on aito susi. En halua
ottaa kantaa siihen, kuka on oikeassa, vaan jätän sen sinulle arvioitavaksi. Kuvassa 3 lienee selvä
koirasusi, mutta mitä alla olevat kuvat kertovat? Onko kallo edes samasta eläimestä?
Olen ottanut lähtökohdaksi kolme kalloa, joista yksi on 3D skannaus Aulin kallosta, toinen on
Bristolin Yliopiston anatomian opetuksessa käytetty 3D kuvaus koiran anatomiasta. Kallo perustuu
oikean koiran kuvaan [3]. Kolmannen kallon kuva on aidon suden kallosta. Olen sijoittanut kallojen
profiilikuvat päällekkäin siten, että takimmaisena on aidon suden kallo, keskellä Aulin kallo tummempana ja Bristolin Yliopiston koiran kallon 3D -skannauksesta otettu kuva päällimmäisenä. Näin
Kuva 12. Aulin, koiran ja oikean suden sivuprofiilit
kuvia voidaan verrata keskenään, koska otsat on asetettu samaan kohtaan. Aidon suden kallo on
selvästi kiilamainen ja kuono on suhteessa aivo-osaan muita pidempi. Aulin sivuprofiili on selvästi
koiramainen vaikka sen crista sagittalis eli päälaen lihasten kiinnityskohta on selvästi voimakkaampi
ja näin ollen susimaisempi kuin kuvan koiralla. Sen sijaan zygomakaarien muoto (näkyvät ylhäältä
katsottuna sivuilla kuvassa 13), koko ja paksuus ovat kaikissa kalloissa samanlaiset, sudessa ehkä
hieman voimakkaammat. Kuvassa 3 näkyvän Aulin kuonon muoto on siis koiramainen verrattuna
aitoon suteen ja tämä näkyy myös kuvassa 12. Kuvassa 12 on alimpana vinosti sivulta otettu kuva
aidon suden kallosta.
Kuvassa 13 kallot on kuvattu ylhäältä päin ja koiran pääkallosta on poistettu alaleuka, jotta kallot
olisivat vertailukelpoisia. Silmiinpistävin ero on kallojen muodossa. Aulin kallo on selkeästi päärynämäisempi, joka on koiralle ominainen kallon muoto. Sen sijaan tämän nimenomaisen koiran
kallo on lähempänä suden kalloa. Myös Aulin zygomakaarien taaimmaiset kiinnikkeet kääntyvät
jyrkästi kohti kalloa mikä viittaisi koiraan. Kun verrataan Aulin ja koiran kalloa suden kalloon,
kuonon pituus suhteessa aivo-osaan on täysin erilainen sudella kuin Aulilla ja koiralla.
Vertailussa kaksi muuta kalloa
Viranomaistemme toiminnan taso näkyy kuvan 14 kalloissa. Vasemmanpuoleinen kallo A on vanhempaa perua Savukoskelta ja se on aikoinaan tyypitetty aidoksi sudeksi. Oikeanpuoleinen kallo B
on peräisin Alavetelissä 2011 ammutusta koiraeläimestä, jonka RKTL tutkimuksissaan on todennut
"aidoksi sudeksi". Kallon sivussa oleva kartiolisäkkeen aukko A1 on selvästi näkyvissä, mutta kallossa
B (B1) ne ovat ummessa. Niskaharjan keskivako on sudella A (A2) selvästi näkyvissä, kun se taas
sudessa B (B2) puuttuu kokonaan. Kallon perusteella on siis selvää, että susi A on aito susi ja susi B
Kuva 13. Koiran, Aulin ja aidon suden kallot vasemmalta oikealle
Kuva 14. Kahden villisudeksi määritetyn koiraeläimen kallot vertailussa
on koirasusi tai koira, joka suomalaisissa tutkimuslaitoksessa on määritelty sudeksi.
Missään tapauksessa kysymys koirasusista ei vielä ratkea, mutta taas huomaamme, kuinka vaikeata on
löytää selkeitä eroja koiran ja suden välillä ja kuinka paljon työtä se edellyttää. Siksi on myös kaikkien
etujen mukaista, että lisätään ponnisteluja Skandinavian susikannan pitämiseksi puhtaana koirista.
Koiran ja suden sekoittuminen olisi katastrofaalista koko Suomen susikannalle koska se, kuten Erkki
Pulliainen lähteessä [1] on todennut, muuttaa merkittävästi suden käyttäytymistä.
Itse asiassa käyttäytyminen muuttuu sellaiseksi, kuten eräiden paikkakuntien susikantojen kerrotaan muuttuneen. Susien liikkuminen laumoissa lähellä asutusta ja laumojen reviirien asettuessa
päällekkäin, on syytä epäillä suden perimän joutuneen altavastaajaksi selviytymisen taistelussa.
Esimerkkejä koirasusista
Entisen Neuvostoliiton rajavartiolaitos risteytti susia laikojen
kanssa luodakseen rajakoiran, joka ei hauku. Missä nämä ja
näiden jälkeläiset ovat, sitä ei tiedetä. Sen sijaan Darwin -museossa Moskovassa on esillä laikan ja suden risteys eli nk. Kirovin hybridi (kuva 15). Tässä koirasudessa mielenkiintoista
on sen väritys - kuvassa on valitettavasti käytetty keinovaloa.
Tällaisen hybridin tuloksena saattavat syntyä sellaisia susia
muistuttavia otuksia, joita mm. Ruotsissa suojellaan.
Junseletiken
Kuva 15. Kirovin hybridi [13]
"suteen" huomaamme, että
Kuvassa 16 on nk. Junseletiken, jota Ruotsin valtio kuljetti
useamman kerran helikopterilla poronhoitoalueelta etelään
lomamatkalle. Alla olevissa kahdessa kuvassa mainittu koirasusi näkyy kahdelta suunnalta. Jos palaamme aiemmin
esitettyihin tietoihin ja vertaamme niitä kuvassa olevaan
1. Elukan väritys on koira- tai kettumainen ja muistuttaa esimerkiksi Suomenlahden rannikolla
esiintyneitä pystykorvamaisia saaristolaiskoiria.
2. Mikäli tässä olisi kyse aidosta sudesta, tulisi häntätupsun olla musta.
Kuva 16. Junseletiken
3. Eturaajojen etureunassa pitäisi olla mustat pystyviivat ja mitä tärkeintä, tällä koirasudella on
mahdollisesti muutama keltainen kynsi!
4. Kallon sivuprofiili pitäisi olla kiilamaisempi (oik. kuva) ja kuono pitempi suhteessa aivo-osaan.
Tehtyjen DNA -määrityksen perusteella tässä on kuitenkin viranomaisten mukaan kyse aidosta
suomalais-venäläisestä sudesta, mutta kuten monesti olen sanonut, hybridin tunnistamiseksi riittää
yksi koiramainen piirre.
Koska Ruotsissa ei ilmeisestikään arvioida susien ulkomuotoja, rotumääritys on tässä ratkaistu
pelkästään DNA -profiiliin mukaan, jossa vertailukohteena on ollut "suomalainen villisusi".
Tässä "villisudessa" on myös selviä yhtäläisyyksiä värityksen suhteen Aulin kanssa, joka
vahvistaa käsitystä siitä, että Pohjoismaissa on
DNA -tutkimuksessa käytetty vertailujoukkoja,
jotka saattavat sisältää vääriä elementtejä.
Susi ja koira
Toinen esimerkki on eräältä paikkakunnalta
Suomesta, jossa ammuttiin kaksi "aitoa" sutta.
Ensi silmäyksellä kuvan 17 kaverukset täyttävät Kuva 17. Kaksi "sutta"
aidon suden tunnusmerkit, mutta tarkempi
tarkastelu osoittaa ne suden ja mahdollisesti susikoiran
risteymiksi.
Kuonon muoto, väritys ja silmät viittaavat voimakkaasti
suden alkuperään, mutta kun tarkastelee kuvaa 18, totuus
avautuu välittömästi.
Kuvan 18 "suden" kallo on selvästi päärynämäinen,
kuonon väritys epäselvä ja jokainen tunnistaa kuvasta
koiramaisen korvakaluston, johon on lisätty hieman susimaisia piirteitä.
Jos korvien ulkomuoto vielä epäillyttää, niin jäljelle jää
korvien vertailu aidon suden korviin kuvassa 19. Tässä
kuvassa kuvan 17 kahta koirasutta on kuvattu takaapäin
ja näiden rinnalle on sijoitettu oikea susi. Kuvasta näkee, Kuva 18. Kenen korvat?
kuinka kahden koirasuden korvat ovat tummakärkisiä ja
teräviä verrattuina oikeassa laidassa olevan suden korviin, jotka ovat pyöreitä ja tasavärisiä.
Näitä kuvia kannattaa myös verrata jäljempänä susia kuvaavan osion kuviin. Tällöin huomaa myös
Kuva 19. Kaksi koiraa ja susi
eron näiden kahden koirasuden silmien värityksessä, jotka eivät ole susimaisen keltaisia, vaan ne
ovat todennäköisesti olleet ruskeita.
Monen mielestä tällaisia värivirheitä voisi sallia maamme susipopulaatiossa, mutta harva tulee ajatelleeksi, että värivirheitä täydentävät ikävät luonnevirheet, jotka muuttavat susikantamme kylillä
juokseviksi villikoiralaumoiksi.
Koirasusien salliminen Suomen luonnossa olisi vakava isku sille työlle, jota on tehty aidon susikannan säilyttämiselle luonnossamme.
Koirasusi ja jämtlannin pystykorva
Tutkijoiden yleinen käsitys on, että kiimassa oleva susinarttu ottaa parikseen urospuolisen koiran.
Sen sijaan urossusi tyytyy syömään kohtaamansa kiimaisen narttukoiran. Eräällä paikkakunnalla
Kuva 20. Koirasuden ja "jämptin" sekoitus
havaittin joitakin vuosia sitten oudosti käyttäytyvä "koiran näköinen otus", jota hirvi todennäköisesti
oli pahoinpidellyt. Otus näkyy kuvassa 20. Pahoinpitelyn seurauksena tämä otus ilmestyi asutusten
läheisyyteen, jolloin se eläinsuojelullisista syistä lopetettiin ja tutkittiin yksityisin voimin. Aluksi
epäiltiin isokokoista sekarotuista koiraa, mutta asiantuntijat tunnistivat otuksessa selviä susimaisia
piirteitä. Pää oli susimaisen
kiilamainen, vaikka se kooltaan oli vain 2/3 suden päästä.
Alavatsa oli suora, hännän
pää musta ja raajat susimaisia
ja suden värisiä. Sen sijaan
otuksen käpälät olivat koiramaisen pieniä. Tämä näkyy
erityisen hyvin vasemmanpuoleisessa kuvassa.
Koska sillä ei ollut pantaa
eikä myöskään koskaan ollut sellaista kantanut, otus
määriteltiin paikalla olleiden
asiantuntijoiden toimesta
koirasuden ja jämtlannin pystykorvan taikka koirasuden ja
norjan harmaan pystykorvan
Kuva 21. Sortavalassa kaadettu "susipari"
sekoitukseksi. Suden kiimaaika ajoittuu kevättalvelle ja
metsästyslain määräämä kiinnipitoaika koirille alkaa 1. maaliskuuta. Näin ollen on mahdollista, että
karkuteillä oleva metsästyskoira on päässyt pahantekoon taikka oikeammin sudentekoon.
Koirasusia Venäjällä
Venäjän viranomaisia on kritisoitu maansa suurpetopolititiikasta ja siitä, että suden tappamisesta
maksetaan tapporaha. Suomeen tulleiden viestien perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjällä
panostetaan koirasusien poistamiseen huomattavasti tehokkaammin kuin Suomessa.
Kuva 21 on otettu Sortavalasta, jossa paikalliset metsästäjät kaatoivat nk. alfaparin, jossa oli hybridi
uros ja naarassusi. Hybriidi makaa vasemmalla puolella ja mahdollinen aito susi oikealla puolella.
Tanskaan tuli susi
DNA-prøver viser, at det var en rigtig ulv, der blev fundet død
i Thy. Näin Tanskan ympäristöministeriö juhlii ensimmäistä
suden tapaista elukkaa 199 vuoteen maassa. Varmistus saatiin
taas kerran DNA -analyysillä, jossa suden DNA verrattiin hybrideihin, saksalaisiin ja puolalaisiin susiin sekä italialaisiin
koiriin. Näin voitiin sanoa, että "Thyn elukka" oli aito saksalainen harmaasusi.
Tuntematta tarkemmin sitä, miten saksalainen harmaasusi
poikkeaa eurooppalaisesta harmaasudesta, kuvasta on kuitenkin pääteltävissä, että se ei missään tapauksessa muistuta sen
enempää Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa asuvaa aitoa
harmaasutta. Suden väritys on erittäin poikkeuksellinen ja sen
kuono on lyhyt ja koiramaisen näköinen. Kuvasin kuvan 20 Kuva 22. Thyn "susi" Tanskassa
koirasuden ja näen näissä kahdessa hämmästyttävän monta
samanlaista piirrettä.
Руки Вверх - kädet ylös
Suomessa on nostettava kädet pystyyn ja odotettava, että korkeammat tahot ratkaisevat koirasusiongelman. Ilmeinen koirasusi on näet eläin, jota ei "jokamiehen oikeudella" pidä lähteä ampumaan,
vaikka se on lainsuojaton ja se tulee hävittää Suomen luonnosta. Oman edun turvaaminen on tässä
tilanteessa välttämätöntä ja on muistettava, että suden erottaminen koirasudesta ei aina onnistu
edes maamme korkeinta asiantuntijuutta edustavilta RKTL:n tutkijoilta. Laki määrää virhearvion
hinnaksi vähintään 4 kk vankeutta, eikä laki tunne virhearvioita kun kyseessä on metsästäjästä.
Maamme viranomaisten kanta tässäkin tapauksessa lienee se, että oli kyseessä susi tai koirasusi,
ampuminen johtaa aina rikostutkintaan. Poliisi ei välttämättä tähän ryhdy, mutta riistapuolen viranomaisilla on tapana tehdä näistä asioista rikosilmoituksia ja valvoa, että tuomio todella rapsahtaa.
Metsästäjien tulisi kuitenkin tutkia luvallisessa metsästyksessä kaadettuja susimaisia koiraeläimiä,
koska mahdollinen koirasusi ei ole metsästyksen kohde, vaan lupa koskee aitoa sutta.
Metsästäjä saa pitää koiraeläimen, eikä sitä tarvitse luovuttaa viranomaisille tuhottavaksi.
Tunnettuja koirasusirotuja
Saarloosinsusikoira
Sarloosinsusikoiran kehitti hollantilainen Leendert Saarloos, joka halusi kehittää saksanpaimenkoiraa
terveemmän ja käyttöominaisuuksiltaan paremman koiran lisäämällä siihen enemmän luonnollisia
piirteitä. Hän risteytti 1920-luvun alussa saksanpaimenkoirauroksen naarassuden kanssa ja takaisinristeyttämällä pennut hän sai kantayksilöiksi koiria, joissa oli neljäsosa suden
perimää [5].
Sarloosinsusikoira on keskisuuri koira, jonka säkäkorkeus on
60 - 75 cm ja painaa 25 - 35 kg. Rotu rekisteröitiin virallisesti
vuonna 1975 ja se sai nimensä perustajansa mukaan. Ulkoisilta
piirteiltään sarloosinsusikoira muistuttaa villiä esi-isäänsä ja
myös käyttäytymisessä näkyy susimaisia piirteitä. Erityisesti
sen arkuus vieraita kohtaan on lajille tyypillistä ja tästä syystä
nämä koirasudet eivät sovellu erityisen hyvin turva- ja vartiointitehtäviin [6]. Kuvat 23 ja 24 ovat saarloosinsusikoirista
otettuja [5] ja [6], ja kommentoin niitä hieman.
Kuva 23. Saarloosinsusikoira [5]
Kuvassa 23 näemme koiramaisesti nousevan alavatsan, pitkät
ja terävät korvat, eturaajoista puuttuvat mustat raidat sekä
"kasvojen" värityksen, joka ei ole sudelle tyypillinen.
Myös koiralle tyypillinen neliömäisyys eli pitkät jalat ja lyhyt
keho kielivät koiran sukulaisuudesta. Näin koiramaisuus näkyy tässäkin esimerkissä, vaikka "susikoiran" yleinen olemus saattaa muistuttaa sutta.
Kuvassa 24 ovat kolmen eri saarloosinsusikoiran "kasvokuvat". Kaikista kolmesta susikoirasta näkyy koiramaisuus. Kaikilla kolmella on myös erittäin selvät schäferin korvat, joka selittyy sillä, että
rotu sisältää 3/4 schäferiä. Myös
kahden susikoiran silmät ovat
koiramaisia. Sen sijaan oikeanpuolimmaisen susikoiran silmissä on havaittavissa häivähdys susimaisuutta. Silmien väri
on kaikilla ruskea. Kuonojen
muodot viittaavat koiraan kuKuva 24. Saarloosinsusikoiran kasvokuvia [6]
ten myöskin kuonojen väritys.
Näistä koirasusista emme saa
susia kuin DNA -analyysin avulla.
Saarloosinsusikoira on hyvä esimerkki siitä, kuinka esi-isän luonteen piirre, tässä tapauksessa arkuus, säilyy lähes vuosisadan kestäneenstä jalostuksesta huolimatta.
Tšekkoslovakiansusikoira
Tšekkoslovakiassa päätettiin vuonna 1950 -luvulla risteyttää saksanpaimenkoira Karpaattien vuoristosuden kanssa. Saksanpaimenkoiran palvelusominaisuudet haluttiin yhdistää suden kestävyyteen
vaikeissa olosuhteissa ja kovassa kylmyydessä. Vuonna 1958 syntyivät ensimmäiset hybridipennut,
jotka risteytettiin takaisin saksanpaimenkoiran kanssa.
Lajin nimi on tšekkiläinen nimi on Ceskoslovensky vlcak ja se muistuttaa sutta sekä rakenteeltaan että
karvoitukseltaan. Säkäkorkeus on vähintään 65 cm. Ruumiinrakenne on suorakulmainen ja rungon
pituuden suhde korkeuteen on 10:9. Turkin väri vaihtelee kellanharmaasta hopeanharmaaseen.
Yleisvaikutelmaltaan rotu on hyvin voimakas, lihaksikas
ja kestävä. Koiran pää on symmetrinen ja kiilamainen,
korvat ovat pystyt ja kolmionmuotoiset. Meripihkanväriset silmät ovat susimaisesti hieman vinot. Häntä
on riippuva, mutta nousee sirppimäiseksi jos koira on
innostunut [7].
Rotu on luonteeltaan eloisa, peloton ja äärimmäisen
aktiivinen. Koira on liikkeissään salamannopea ja kestävä. Sillä on voimakas laumavaisto. Vieraiden eläinten
kohtaaminen voi sen sijaan muodostua ongelmalliseksi.
Koira on pennusta lähtien totutettava erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja esimerkiksi matkustamiseen, jotta
Kuva 25. Tšekkoslovakiansusikoira [7]
pulmilta vältyttäisiin [7].
Ceskoslovensky vlcak on leikkisä ja oppivainen, kunhan
se itse on motivoitunut harjoitteluun. Toistuvat, pitkäveteiset harjoitukset latistavat koiran mielenkiinnon. Koiralla on haukkumisen ohella monipuolinen ääntelyvarasto, ja se yrittääkin usein
kommunikoida omistajansa kanssa muulla tavoin kuin haukkumalla. Rotu ei sovi kenelle tahansa,
koska väärin koulutettuna koirasta voi kehittyä ongelmayksilö. Sen kasvattamista onkin rajoitettu
tai se on kokonaan kielletty muutamissa maissa, esimerkiksi Norjassa [7].
Vuonna 1982 ceskoslovensky vlcak nimettiin Tšekkoslovakian kansallisroduksi [7].
Koirasusi luonnossa
Esiintyykö suden ja koiran risteytymistä ja kuinka tällaisten jälkeläiset käyttäytyvät? Tämä kysymys
esitetään uudelleen ja uudelleen ja siihen vastataan erilaisin perustein. Venäjällä susien käyttäytymistä
on tutkittu laajasti jo vuosisadan ajan ja käytän tässä pääasiallisina lähteinä sikäläisten tutkijoiden
julkaisuja.
Koirasusi
Rjabovin [10] mukaan suden ja koiran risteytyminen tapahtuu siten, että susinaaraat pariutuvat
uroskoirien kanssa. Lähes koko Voroneshin piirikunnassa paitsi sen pohjoisilla ja koillisilla alueilla oli
hybridejä ja ne elivät yhdessä puhdasrotuisten susien kanssa. Yleisesti tutkijat totesivat, että hybridit
aiheuttivat maataloudelle enemmän vahinkoja kuin sudet ja nämä ruokailivat yhdyskuntajätteillä ja
eläintilojen raadoilla. Hybridit eivät myöskään pelkää ihmisiä. Tämä käy yksiin Suomen Perhossa
tehtyjen havaintojen kanssa.
Krutovskaja [11] on tutkinut ihmisen läheisyyden vaikutusta aitoihin susiin Lenan luonnonsuojelualueella. Tutkija tuli johtopäätöksiin, joiden mukaan ihmisten hoidossa oleva susi ei osoita koirien
kurinalaisuutta, vaan se pelkää ihmisiä. Eläminen ihmisen kanssa koirien tapaan ei ole sudelle mahdollista. Siitä ei ole kotieläimeksi eikä se lähde ”kumppanuuden tielle”. Sutta voi pitää vain erityisillä
eläintiloilla tai eläintarhoissa. Koska suden kouluttaminen on vaikeata, sirkuksissa esiintyy muita
suurpetoja, mutta ei lainkaan susia.
Saalistajana
Luonnossa koirasusien mielisaalista olivat saksanhirvet. Danilkin [12] tutki Etelä-Uralilla miten
koirasudet pyytävät siperianmetsäkauriita. Kahdeksan tapausta seurattiin silminnäkijänä ja 26 jälkien
perusteella. 17 niistä johti kaatoon. Aikuiset olivat suurikokoinen susi ja pienehkö koirasusi. Hybridit
olivat hieman sutta pienempiä ja hieman eri väriä (ruskehtavia). Koirasusien, toisin kuin susien,
tiedetään kesäisin muodostavan jopa 18 eläimen laumoja. Koirien tehtävät jakautuivat pyynnissä.
Osa niistä ajoi, toiset olivat passissa. Sudet eivät seuraa saalistaan kovin pitkälle, koirat jatkavat pitemmälle. Vuonna 1971 oli sadalla neliökilometrillä 300 metsäkaurista ja pari koirasutta. Vuoteen 1976
mennessä koirasusien määrä oli kymmenkertaistunut ja kauriskanta supistunut neljäsosaan. Niillä
ei ollut minkäänlaista luonnon terveyspoliisin otetta, vaan ne tappoivat etupäässä terveitä kauriita.
Koirasusilaumat Suomen luonnossa
Suomen metsissä esiintyy useita koirasusilaumoja, joiden koko vaihtelee muutamasta yksilöstä jopa
20 yksilöön. Lauman mukana saattaa myös liikkua aitoja taikka aidompia susia. On näet niin, että
koirasusi ja susi tulevat hyvin toimeen samassa laumassa ja osaavat työskennellä yhdessä. Perhossa
tapettiin 1994 isosta koirasusilaumasta 1 aidompi susi ja 3 koirasutta. Tässä laumassa, joka muuten
oli huomattavasti isompi, koirat ajoivat saaliit ja sudet huolehtivat tappamisesta. Tällaisesta työnjaosta
on tehty havaintoja myös Venäjällä.
Koirasusilauma on monesta syystä paljon ongelmallisempi kuin susilauma. Koirasusilauma lisääntyy
nopeammin kuin susilauma, koska samassa laumassa voi olla useampi kantava naaras. Lauman jäsenillä on koiralta peritty kyky tulla toimeen ihmisen kanssa, josta myös johtuu lauman pelottomuus.
Tästä seuraa, että koirasudet viihtyvät ihmisten läheisyydessa ja pyrkivät myös hakemaan saaliinsa
ja ruokansa asumusten ympäriltä.
Koirasusilaumojen kasvamista osoittanee myös se, että havainnot ihmisiä seuraavista susista ovat
lisääntyneet nopeammin, kuin susikannan on väitetty kasvavan. Näin on myös liikenteessä kuolleiden susien kohdalla, joita tätä kirjoitettaessa on kuollut 7 kappaletta vuoden 2013 ensimmäisen 5
kuukauden aikana. Tämä vastaa 6 % maamme "virallisesta" susikannasta, mikä aidon villisuden kohdalla lienee epätodennäköistä. Näin suuri määrä on selitettävissä vain koirasusien määrän kasvulla.
Tunnettuja koirasusilaumoja löytyy ainakin Tohmajärvi - Värtsilä -väliseltä alueelta, jossa itärajan
yli kulkee noin 20 yksilön sekarotuinen lauma. Pohjoisempana on tiedossa vähintään kaksi laumaa,
Keski-Pohjanmaalla lienee reviirikäyttäytymisen perusteella 2 - 3 koirasusilaumaa ja Lounais-Suomessa 1 - 2 koirasusilaumaa. Eteläisen Suomen osalta nämä ovat laumojen käyttäytymiseen perustuvia
arvioita. Rajaseudulla näyttää luontokuvaajien "haaskahaaviin" joutuneen pääasiassa koirasusia.
Koirasusien lisääntymisen suurin ongelma on, että ne tulevat syrjäyttämään aidon suden luonnos-
Kuva 26. Koirasusilauma Suomen luonnossa [kuvaaja Esa Hirvonen]
tamme hyvin nopeasti. Koirasusikannan nopeampi kasvu takaa voimasuhteiden muuttumisen sen
hyväksi.
Laajalle maassaamme levinnyt suurpetojen haaskaruokinta helpottaa nimenomaan koirasusien
ravinnon saantia ja villisusia rohkeampina ne eivät myöskään vieroksu haaskan alueella leijuvaa
ihmisen hajua.
Edellä oleva pohdinta kumoaa viranomaisten ja tutkijoiden väitteet siitä, että koirasudet eivät selviydy
Suomen luonnossa. Ne selviävät hyvin luontokuvaajien ja "susien syöttäjien" ansiosta.
Metsässä villikoirien muodostama lauma väistää aitoa sutta [18]. Missä määrin aidoista susista
muodostuva lauma väistyy koirasusien löyhältä reviiriltä ei tiettävästi ole tutkimustietoa.
Susi, koira ja ihminen
Unkarilainen Adam Miklosi et al on tutkinut koiran ja suden kykyjä kommunikoida ihmisten
kanssa [8]. Tutkimus oli kaksiosainen ja siinä käytettiin kesyjä koiria sekä pennuista asti koirien
tavoin kasvatettuja susia. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitettiin näiden kahden lajin kykyä
ymmärtää ihmisen elekieltä siten, että asetettiin ruokaa yhteen kahdesta astiasta. Tämän jälkeen ihminen osoitti ruokaa sisältävää astiaa eri etäisyyksiltä. Susien annettiin valita astia, josta ne uskoivat
herkun löytyvän. Kun koetta johtanut henkilö osoitti astiaa etäältä, sudet eivät kyenneet hahmottamaan eleen merkitystä, vaan osumatarkkuus oli alle 50 %. Mitä lähemmäksi astioita koetta valvova
henkilö siirtyi, sitä paremmin sudet osasivat valita astian, jota henkilö osoitti. Paras tulos (80 %)
saavutettiin, kun koetta valvova henkilö kosketti astiaa.
Tutkimuksen tulosta tulkittiin siten, että susi ei kiinnitä huomiota kahteen kohteeseen, ihmiseen ja
astiaan. Ainoastaan silloin, kun ihminen on astian vieressä, sen läsnäololla on merkitystä.
Kokeen toisessa osassa annettiin sekä koirille että susille tehtäväksi ottaa ruoka suljetusta astiasta
- tehtävä, joka oli molemmille mahdoton. Myös tämä koe osoitti, että koira kääntyy ihmiseen päin
ikään kuin apua pyytääkseen silloin, kun se ei pysty ratkaisemaan ongelmaa. Sudet sitä vastoin eivät
oleta saavansa apua ihmiseltä.
Koetta voi tulkita siten, että katsekontaktin merkitys ihmisten välisessä viestinnässä on evoluution
mukana siirtynyt osaksi ihmisen ja koiran välistä monimutkaista viestintää. Tähän eivät sudet pysty
edes pitkän harjoituksen jälkeen. Tästä myös seuraa, että suden katse ei liity sen pyrkimykseen ottaa
sosiaalinen kontakti ihmiseen, vaan pelkästään ihmisen olemuksen ja sen liikkeiden arviointiin.
Ihmisen ja koirasuden välinen viestintä periytyy vain koiran ominaisuuksista ja tässä lienee syys
siihen, että jotkut koirasusilajit ovat huomattavan itsenäisiä.
Koirien ja susien välillä on eräs ero, jota voidaan käyttää hyväksi silloin, kun aitoja susia halutaan
pitää loitolla jostakin susia kiinnostavasta kohteesta. Susi on erittäin arka ympäristössä tapahtuviin
muutoksiin. Jos susien suosiman ruokailupaikan läheisyyteen sijoitetaan vieras esine, sudet saattavat
pysytellä poissa ruokailupaikalta viikkokausia ennen kuin "hyväksyvät" esineen. Esineen vaihtaminen
toiseen taikka sen siirtäminen pelästyttää sudet uudestaan. Koirasusissa tämän tapaista arkuutta
ei havaittu. Tämä on ominaisuus, joka voi olla hyödyllinen silloin, kun aitoja susia halutaan pitää
loitolla ihmisistä ja kotieläimistä.
Koirasusi ja loistaudit
Koiraeläinten elinpiiriin liittyy aina loinen nimeltä ekinokokki. Ekinokokkia on kahta lajia. Hirviekinokokki, joka esiintyy ympäri maailman ja erityisesti alueilla, joissa koirille syötetään teurasjätteitä
sekä myyräekinokokki, joka esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla ja sen pääisäntiä ovat naalit ja
ketut. Suomessa on tavattu vain hirviekinokokkia (Echinococcus granulosus).
Seuraava tiivistelmä perustuu pääosin tutkija Kaarlo Nygrenin kirjoittamaan lähteeseen [17].
Ekinokokki tarvitsee kaksi eri nisäkäslajia kehittyäkseen ja levitäkseen; pääisännän eli levittäjän ja
väli-isännän eli välittäjän. Pääisäntinä toimivat koira- tai kissapedot, joiden ohutsuolen seinämiin
kiinnittyy muutaman millimetrin mittaisia aikuisia ekinokokkeja. Niiden lukumäärä voi yhdessä
suolessa olla satoja tuhansia. Kukin aikuinen sisältää yli 8000 munaa, joita jatkuvasti valutetaan
isäntäeläimen suolensisältöön. Yksi suden tai ketun uloste saattaa siis sisältää satoja tuhansia kypsiä
madonmunia. Koska villit koiraeläimet käyttävät ulosteitaan elinalueidensa hajumerkintään, ne
sijoitetaan usein mättään tai kannon kylkeen mahdollisimman korkealle tai keskelle tietä tai polkua.
Kuivuneesta ulosteesta munat ottaa tuuli levitykseen.Tuoretta ulostetta arvostavat liha- eli raatokärpäset saavat munia myös karvaisiin pikku jalkoihinsa ja levittävät niitä kilometrien päähän.
Tuulilevityksen arvioidaan ulottuvan vain alle kahteensataan metriin. Munapilven läpi kulkija
saa loisia turkkiinsa tai hengitysteihinsä. Osa hirvien keuhkoihin pesiytyneistä loisista saattakin
olla sisäänhengitettyjä. Laskeumasta kasveille sataneistä munista saavat sitten niitä syövät eläimet,
ihminen mukaan lukien, loisensa suolistoonsa, jonka seinien läpi toukkavaiheet siirtyvät vereen
asettuakseen sitten johonkin elimeen. Ihmisellä se elin on yleisimmin maksa (75% tapauksista),
seuraavaksi suosituimmat ovat keuhkot (22%), perna (1%) munuaiset (0,4%) ja niin edelleen. Listalla
ovat kaikki ihmisen elimet luita ja aivoja myöten. Väli-isännässään sopivan paikan löytäneet toukat
kapseloituvat paikoilleen odottamaan, että pääisäntä tulisi ja söisi.
Ekinokokin vaarasta ihmiselle raportoi Romaniassa tehty tuore tutkimus, jossa kymmenvuotiskautena todettiin kliinisesti 8500 susiekinokokkoositapauksesta. Näistä tutkimusjakson aikana noin
500 johti kuolemaan.
Yhä kasvava koirasusiongelma tuo ekoinokokkiongelman lähemmäksi ihmistä, koska koirasudet ja
ihmisiin haaskojen avulla totutetut villit sudet jättävät ulosteitaan myös asutusten ympärille.
Lähihistoriamme tuntee kaksi ekinokokkiepidemiaa, joista ensimmäinen syntyi 1960- luvulla poroissa ja porokoirissa Yläperällä. Toinen syntyi 1970- luvun loppupuolella Ilomantsissa, jossa mm.
jouduttiin kuoppaamaan kokonainen lammaslauma. Tällä hetkellä Tohmajärvellä on kehittymässä
paikallisen koirasusilauman ylläpitämä ja levittämä laaja epidemia, joka on saastuttanut liki 40 %
paikallisesta hirvikannasta. Nykyisen susi- ja koirasusipolitiikan myötä lienee vain ajan kysymys
koska tämä epidemia saavuttaa maamme länsirannikon. Rabieksen tapainen torjunta ei ole mahdollista, koska luontoon levitettävät torjuntalääkkeet tehoavat vain pääisäntien suolistossa eläviin
kantoihin. Ne eivät vaikuta väli-isäntiin pesiytyneisiin kantoihin.
Ekinokokkien aiheuttamaan ongelmaan on myös Heikki Henttonen ottanut kantaa kirjassa Käytännön riistanhoito vuodelta 2002.
Ihmisen suojaaminen tartunnalta johtanee tilanteeseen, jossa on rajoitettava niin ihmisten kuin muiden kotieläinten liikkumista luonnossa sekä kiellettävä metsämarjojen ja sienien poiminta.
Kysymys siitä missä määrin erilaiset taudit uhkaavat ihmistä koirasusien kautta ei ole tutkittu, mutta
voimme turvallisin mielin olettaa, että ne loiseläinkannat ja virustaudit, joita susi kantaa, kulkeutuvat
myös koirasusiin ja taas kerran uhkanamme on
koirasusien pelottomuus ja viihtyminen ihmisasutusten lähettyvillä.
Kuva 27. Pannoitettu koirasusi
Koirasusi ja maamme viranomaiset
Suomen lainsäädännön mukaan koirasusi on rauhoittamaton villieläin, joka kuuluu poistaa luonnosta.
Lakimme ei määrittele sitä, missä määrin susi saa muistuttaa koiraa, jotta se luokitellaan koirasudeksi ja tästä johtuen yksikin koiramainen piirre tekee sudesta lainsuojattoman. Tosin sama koskee
rotukoiria, joissa yksi pieni värivirhe aiheuttaa hylkäyksen, eikä koira sen jälkeen kelpaa siitokseen.
Virallinen retoriikka perustaa tietonsa Oulun yliopiston tekemiin tutkimuksiin, joiden mukaan
Suomessa ei ole yhtään koirasutta. On kuitenkin syytä pohtia väitteen paikkansa pitävyyttä hieman
tarkemmin kuvan 27 perusteella.
Kuvassa 27 esiintyy RKTL:n talvella 2011 pannoittama otus. Pannoituksen rutiiniin kuuluu yksinkertainen morfologinen analyysi - onko kyseessä susi vaiko ilves? Tämän jälkeen mahdollinen susi
otetaan kiinni pannoitusta varten, tutkitaan tarkemmin ja otetaan otukselta näytteet DNA tutkimusta
varten. Lopuksi kiinnitetään panta kaulaan ja muovilappu korvaan.
Mitä kuva 27 kertoo? Tarkastelemme alakuvia 1 - 4.
1. Otuksen väritys ei ole sudelle tyypillinen vaan se muistuttaa pikemminkin susikoiraa.
2. Korvat ovat pitkähköt ja pienenä kuriositeettina huomaamme, että GPS -panta on kuluttanut
reiän suden turkkiin ja puhkaissut kaulan ihon - vaurion paikka on tyypillinen pannoitetuille
eläimille.
3. Otuksen kynnet ovat lyhyet ja selvästi vaaleat. Tassu on koiramaisen pieni.
4. Otuksen kuonon muoto ja väritys kielivät koirasudesta.
Otuksen korvaan on kiinnitetty muovinen tunniste, jossa numerot 112 ja 10. RKTL tietänee mitä
merkintä tarkoittaa. Jossakin vaiheessa RKTL sai tiedon, että pannoitettu eläin saattoi olla hybridi
ja sitä lähettiin poistamaan. RKTL:n organisoimassa metsästyksessä kaadettiin Sotkamossa tämä
otus sekä kaksi sen pentua kesällä 2011. Pennut olivat jo poistuneet pesältä, joten metsästyksestä
selvinneet muut pennut (2 - 6) jäivät luontoon jatkamaan sukua ja ovat tehneet sitä jopa kahdesti.
Näin koirasusien määrä luonnossamme on saattanut kasvaa useilla kymmenillä yksilöillä.
Kun katselee kuvaa 27 ja tietää taustalla olevan tarinan, on pakko esittää muutamia kysymyksiä
maamme viranomaisille.
1. Miten on mahdollista, että pannoitustehtävissä toimivat henkilöt eivät erota susia koirasusista tai
koirista? Näiden ihmisten työ edellyttänee eläinten ulkomuodon tuntemista ja alan koulutusta.
2. Pannoitettu otus tunnistettiin myöhemmin koirasudeksi. Miksi ei ryhdytty laajempiin toimiin
tämän koirasusisotkun selvittämiseksi?
3. Tietävätkö maamme viranomaiset missä ovat tämän otuksen vanhemmat ja niiden myöhemmät
jälkeläiset? Entä missä ovat tämän sisarukset ja niiden mahdolliset jälkeläiset?
4. Kuinka monta koirasutta Suomessa on "vahingossa" pannoitettu?
Erityisesti minua askarruttaa RKTL:n selittelyt asiassa. "Tunnistus tehtiin jo pannoituksessa, mutta
tarvittiin DNA tutkimus ja ministeriöltä kaatolupa". Tästä huolimatta kaato tehtiin vasta 4-5 kuukautta
pannoituksen jälkeen ja sulan aikana, vaikka se helpommin olisi voitu tehdä jo talvella ja ennen kuin
pennut pääsivät karkuun! Eihän koirasuden tappamiseen lupaa tarvita.
Sonkajärven nk. salametsästysjupakassa annettiin tuomiot myös metsästykseen ryhtymisestä. RKTL:n
"asiantuntijat" antoivat oikeudelle valaehtoisen lausunnon, jonka mukaan metsästäjät olivat jälkien
perusteella motittaneet kahta sutta.
Voiko viranomainen määritellä sudentapaisen eläimen jälkien perusteella aidoksi sudeksi?
Mouhijärven koirasusilauma
Hyvänä esimerkkinä maamme koirasusipolitiikasta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen
lausunto Satakunnan riistanhoitoyhdistykselle (diaarinumero 179/301/2009), jolla käytännössä
estetään viranomaisten puuttuminen koirasusiongelmaan. Lausunnon ovat allekirjoittaneet tutkimusjohtaja Vesa Ruusila ja erikoistutkija Ilpo Kojola. Alla otteita lausunnosta
Satakunnan Mouhijärvellä on tehty havaintoja koiraeläinlaumasta, jossa on viisi yksilöä. Tehdyt
havainnot eläinten ulkonäöstä ja jälkien koosta viittaavat siihen, ettei kyseessä olisi susilauma, vaan
villikoirien tai suden ja koiran risteymien muodostama lauma. Mahdollisten risteytymisen puolesta
puhuu se, että laumassa on havaittu yksi muita kookkaampi yksilö, jonka on mainittu näyttävän sudelta.
Tutkimuslaitos pitää risteytymistä haitallisena Suomen susikannan elinvoimaisuudelle ja statukselle,
minkä takia mahdolliset risteymät tulisi poistaa luonnosta mahdollisimman tehokkaasti. Sama tavoite
koskee myös villiintyneitä koiria. Mahdollisten risteymien olemassaolosta ei voida varmistua pelkällä DNA-analyysilla. Geneettisten tutkimuksen perusteella voidaan ainoastaan epäillä risteytymisen
tapahtuneen silloin, kun tutkitun yksilön genotyyppi on Suomen susikannalle epätyypillinen. Tämän
takia myös eläinten ulkonäkö tulisi voida dokumentoida. Tarkka dokumentointi on käytännössä erittäin
vaikeaa ilman, että joku risteymiksi epäillyistä eläimistä tapetaan.
Sen lisäksi että RKTL tällä lausunnollaan suojaa myös koirasudet, se lausuu, että DNA ei riitä koiran
ja suden erottamiseksi toisistaan. Koirasuden suojaaminen tällä tavoin on vain yksi monista esi-
merkeistä viranomaisten asiantuntijoiden heikosta tasosta ja kovasta halusta tuhota aito suomalainen
susi.
Eläintarhojen sudet
Jouduin poistamaan kuvan 2 tämän aineiston aikaisemmista versiosta ja korvaamaan sen toisella,
koska siinä esiintynyt Ähtärin susi ei saamani palautteen perusteella ollut puhdasrotuinen harmaasusi. Palautteen antaja on sen verran tunnettu
suomalainen tutkija ja asiantuntija, että
luotan häneen täysin. Voin toki sanoa, että
ehdin ajoittain epäillä asiaa itsekin, mutta
kun oli kyse arvostetusta eläintarhasta.
Voimme tarkastella otusta lyhyesti.
Turkki ja sen väritys on susimainen kuten
myös kuonon väritys, koko ja rakenne.
Tassut ovat susimaisen isot ja etujaloissa
näkyvät mustat raidat. Kynnetkin ovat
ilmeisesti pikimustat, mutta alavatsa, suhteellisen lyhyt keho ja takajalkojen pituus
Kuva 28. Ähtärin susi
ja rakenne saivat asiantuntijan epäilemään.
Toki kyseessä voi olla muu susi kuin aito
harmaasusi, mutta urospuolisen harmaasuden penis ei saa näkyä.
Muuta julkista todistusaineistoa
Pidän jopa yllättävänä sitä, ettei luontokuvaajien "nettialbumeissa" esiintyviin otuksiin ja niiden
alkuperään kiinnitetä mitään huomiota. Monet ulkomaalaiset kuvaajat kehuvat kuviaan Suomessa
haaskapaikoilla otetuiksi, mutta kuvat puhuvat selvää kieltä. Haaskapaikoilla parveilee koirasusia,
joista viranomaiset eivät ole kiinnostuneita. Samalla kuvaajat levittävät median kautta virheellistä
tietoa aidon suden ulkonäöstä - onko kenties tarkoituksellista?
Aitoja susia - pohdintoja
Olen poiminut lähteestä [16] muutamia kuvia susista, joilla täydennetään tietoja siitä, minkä näköinen
on oikea susi ja miten edellä esitetyt tunnusmerkistöt näkyvät suden ulkomuodossa ja värityksessä.
Susi liikkeellä
Aloitamme kuvalla 29, jossa näkyy liikkeellä oleva yksinäinen susi. Kuvasta näkee
miten susi on pitkä ja matala, eli raajojen
ja kehon suhteet.
Kuvassa näkyy myös sudelle tyypillinen väritys. Kuvassa 20 näkyvän koirasuden yksi
sudenomainen piirre oli raajojen muoto ja
väritys. Kun verrataan kuvan 20 koirasutta
kuvan 29 suteen näkyvät raajojen yhtäläisyydet selvästi, vaikka koirasuden väritys
ylöspäin mentäessä muuttuu.
Suden värivaihtelut
Kuva 29. Aito susi
Kuvassa 30 esiintyy susi, jolla on tummempi värisävy. Huomaamme edelleen, kuinka värityksen kaava säilyy ennallaan vaikka sävy ja väri muuttuu. Ruskeanharmaa otsa muuttuu tumman harmaaksi
ja selän harmaat sävyt tummenevat. Tästä huolimatta sudelle ominainen värin muutos harmaasta
selästä vaaleampaan vatsaan ja ruskeansävyisiin rajoihin säilyy. Samalla tavalla kuvasta näkyvät sudelle ominaiset harmaat tai vaaleat posket.
Luonnossa on ajoittain havaittu myös täysin mustia susia. Värmlandissa Ruotsissa
tapettiin vuonna 1801 viiden suden lauma,
jonka kaikki jäsenet olivat mustia ja kooltaan tavallista sutta isompia. Musta väri ei
ole sudelle ominainen ja Yhdysvalloissa
tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että
susien mustat värit ovat seurausta mustien
koirien ja tavallisten susien sekottumisesta,
eli kyseessä on ollut koirasusi. Mainittuun
tutkimukseen osallistui Stanfordin ja Californian yliopistot.
Kuva 31 on otettu Venäjällä kaadetuista
koirasusista. Näistä vasemmanpuoleinen
koirasusi on täysin musta, mikä edellä
mainittujen tutkimusten mukaan viittaa
Kuva 30. Tummempi susi
koirasuteen. Näemme myös, kuinka susimainen ulkomuoto saattaa säilyä vaikka
turkin väritys on musta.
Jos pysymme harmaan suden (Canis lupus lupus) piirissä, valkoisia susia ei esiinny. Albinosusia ei
myöskään esiinny, koska ne syntyisivät sokeina, mikä tietysti vaikeuttaisi niiden luonnollista elämää
huomattavasti.
Valkoisilla susilla (Canis lupus arctos) tarkoitetaan
suden arktisia serkkuja, joita esiintyy Kanadassa,
Alaskassa ja Venäjän pohjoisosissa. Suomen luonnossa ei esiinny valkoisia susia ellevät ole sekarotuisia.
Suden pään muodot
Suden pään muoto ilmenee harvoin niistä kuvista,
joita susista esitetään. Tämä johtuu niistä olosuhteista, jotka vallitsevat, kun otetaan kuvia. Väärä valaistus
ja huono suunta vaikeuttavat syvyysvaikutelman
Kuva 31. Musta koirasusi vasemmalla
luomista, jolloin päästä tulee litteä. Tästä syystä on
hyvä verrata kuvassa 29 olevaa sutta kuvan 32 susiin
ja erityisesti kiinnittää huomio siihen, miten pään muoto näissä tulee esiin.
Kuvan 32 susissa (kaksi eri sutta) kiilamaisuus on korostunut sekä suden pään muodon että kuvakulman takia. Pää on kuitenkin se osa suden kehoa, jonka avulla susi kuvataan joko kilttinä sylikoirana
tai yhtenä maapallon yleisimmistä suurpedoista. Pään ja silmien koolla, muodolla ja kuvauskulmalla
luodaan samoja mielikuvia, kuin mitä Metsästäjä -lehti etusivullaan pyrki tekemään.
Missä määrin pää antaa oikeata kuvaa sudesta ja sen luonnosta jääköön sitten jokaisen itsensä arvi-
Kuva 32. Suden kiilamainen pää
oitavaksi. Susi puhuttelee sen katsojaa mielikuvilla ja niitä suodattavat taas erilaiset opitut käsitteet
luonnosta, jossa elämme.
Loppusanat
Oikea susi on helppo tunnistaa luonnossa ja siihen tulee aina suhtautua riittävällä kunnioituksella.
Viime kädessä susi on peto ja ihminen on sille potentiaalista riistaa. Susi ei koe ihmistä osaksi laumaansa, vaikka sitä haluaisi kasvattaa kotioloissa koiran tavoin. Aito erämaasusi on arka ja väistää
aikuista ihmistä pelkän hajun perusteella ja samanlainen arkuus on nähtävissä kaikissa villeinä
elävissä eläimissä. Vielä 1960 -luvulla metsissämme liikkuneet satunnaiset sudet ottivat kymmenien
kilometrien "hypyt" heti, kun saivat vainun ihmisestä. Nykyään tilanne on toinen.
Aikamme "aidot suomalaiset villisudet" ovat pääosin koirasusia, jotka ovat menettäneet luontaisen
arkuutensa ja susille ominaisen käyttäytymisensä jo 1990 -luvun alkupuolella. Näille "susille" on
ominaista, että ne elävät pienillä alueilla ja löyhissä laumoissa, joissa laumojen yksilöt erämiesten
jälkihavaintojen perusteella jopa vaihtavat laumasta toiseen. Näille "susille" on myös ominaista se,
että ne eivät pelkää ihmisiä vaikka ihminen lähestyisi niitä luonnossa. Koirasudet eivät myöskään
aitojen susien tapaan asetu korkeille paikoille makuulle, vaan viihtyvät pensaikoissa ja kuusien alla.
Tästä on runsaasti havaintoja mm. Keski-Pohjanmaalla.
Myös villisusien laajamittaista kesyyntymistä tapahtuu maassamme, kun itärajan suuret susipopulaatiot totutetaan ihmisen hajuun elämysmatkailun erilaisilla muodoilla. Pahimmillaan haaskamatkailu
on kesyttänyt susia siinä määrin, että sudet tunnistavat haaskoja tuovien autojen äänet ja asettuvat
odottamaan haaskojen purkamista autoista. Kun tällaisten susilaumojen nuoret yksilöt lähtevät
muodostamaan omia laumojaan, muisto ihmisen hajusta toimeentulon turvaajana kulkee näiden
yksilöiden mukana maan kaikkiin osiin. Tästä on osoituksena tämän kevään kymmenet susihavainnot, joissa susi taikka susilauma kulkee äestystä tekevän traktorin perässä.
Sotkun pohjalla DNA -tukimus
Susi on ainoa villieläinlaji, jonka jokainen yksilö testataan DNA -analyysillä, jotta tämän aitous
voidaan vahvistaa ja sama tapahtuu koko Euroopan alueella. Muille villieläimille kuten ketuille, ilveksille,
ahmoille tai karhuille tehdään morfologinen analyysi ja DNA -analyysi palvelee ainoastaan muita tutkimuskohteita. Jopa erittäin uhanalaisen metsäpeuran ja poron risteymät poistetaan luonnosta tekemällä pikainen
lajimääritys ennen ampumista. Kaikesta tästä huolimatta nämä lajit ovat säilyttäneet alkuperäisen perimänsä
vuosituhansien ajan.
Mitä on tapahtunut sudelle ja miksi? Onhan aito susi lopulta yhtä yksinkertainen määritellä ulkonäkönsä
perusteella kuin karhu. Onko jouduttu DNA -analyysiin pauloihin vain ja ainoastaan siksi, että sillä voidaan
peittää susikannan kanssa manipuloivien tahojen aiheuttamat virheet perimässä? Valtaosa Suomen DNA -analyysin vertailuaineistosta on peräisin 1994 jälkeiseltä ajalta. Vanhempaa aineistoa löytyy rajoitetusti vuosilta
1854 - 1993. DNA -analyysin mukaan maamme nykyinen susikanta poikkeaa sekä maamme vanhemmasta
susikannasta että Luoteis-Venäjän susikannasta [21]. Evoluution kautta muutos ei ole mahdollinen, mutta
voidaanko poikkeavuus selittää sisäsiittoisuudella vai todistaako DNA lopulta vain sen, että susikantamme
on juuri sellainen kuin se kanta, joka tänne 1970 -luvulla on siirtoistutettu.
Vastaväitteitä ei voida tutkia, koska viranomaiset tuhoavat poikkeuksetta kaikki sudet.
Sekakantamme tulevaisuus
Mikä on susi-Suomen tulevaisuus? Luonnossa ja myös asutusten keskellä tehtyjen nk. susihavaintojen
perusteella on ilmeistä, että susikantamme vääristyy kiihtyvällä vauhdilla vuosi vuodelta. Koirasusien määrän rajoittamista häiritsee nykyinen lainsäädäntö ja tulkinta, jonka mukaan kaikki susien
kaltaisten eläinten tapot aina tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena. Koska rajanveto hybridin ja
suden välillä on vaikeata, lopputuloksena on, että kukaan ei tapa edes hybridejä.
Jotta susikannan hoito maassamme olisi mahdollista, on osattava erottaa sudet koirasusista ja kyettävä toimimaan aidon susikannan hoidon edellyttämällä tavalla. Tämän asian edistämiseksi laadin
tämän vihkosen.
Lähteet:
1. Tri Erkki Pulliainen Österbottens Tidning, 16.2.2013, Marcus Lindqvist
2. http://yamnuskawolfdogsanctuary.com/resources/wolf-to-woof/physical-differences-betweenwolves-and-dogs/
3. http://www.real3danatomy.com/index.html
4. http://tailsantales.blogspot.fi/
5. http://de.wikipedia.org/wiki/Saarlooswolfhund
6. http://www.saarlooswolfhunde.com/index.html
7. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ceskoslovensky_vlcak
8. Miklósi A, Kubinyi E, Topál J, Gácsi M, Virányi Z, Csányi V. A simple reason for a big difference:
wolves do not look back at humans, but dogs do. Department of Ethology, Eötvös University,
Budapest
9. http://animalbehaviorassociates.com/blog/wolves-dogs/
10.Rjabov, L. (1990): Koirat ja sudet. – Metsästys ja riistatalous (4): 9 – 11
11.Krutovskaja, E. (1977): Susikoirat. - Metsästys ja riistatalous (10): 8 – 9.
12.Danilkin, A. (1979): Koirasudet pyytämässä metsäkauriita. – Metsästys ja riistatalous (3): 18 – 19.
13.Eirik Granqvist, valokuvakokoelma
14.Auli rikostutkinnan materiaalia 2012
15.Google kuvamateriaalia
16.http://www.flickr.com/photos/lippi79/8711165124/sizes/k/in/photostream/
17.www.taajamasusi.com. Nygrén, Kaarlo - susien aiheuttamat taudit
18.Elis Pålsson, Vargens beteende, vetenskapliga rapporter, Älmhult 1984. Baserat på rapporter
gjorda av Sovijetunionens vetenskapsakademi.
19.Ole J Soerensen, Ulvers naeringssoek og mennesket, 1987. Arbeidsrapport fra rovviltsprosjektet
nr. 30, (ISBN 82 7072 045 3)
20.Kaarlo Nygren, Suden kääntöpuoli, PR-Offset, Joensuu 2008, ISBN 978-952-92-4049-4
21.Eeva Jansson, Past and present genetic diversity and structure of the Finnish wolf population,
University of Oulu, 2013