Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry

Transcription

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry
KUNTIEN
Rakennusmestarit
ja -insinöörit AMK ry
JÄSENLEHTI TALVI 2014/2015
TÄSSÄ NUMEROSSA
PÄÄTOIMITTAJA
O
tamme pakastimesta muutaman paketin valmista
pipar- tai joulutorttutaikinaa, nautimme hetken
sen kaulimisesta ja edes takaisin taitteluista ja pääsemme jo puolen tunnin kuluttua nauttimaan ensimmäisistä jouluvalmisteluun kuuluvista herkuista. Minusta ja
perheeni mielestä tämä leipomismalli lasketaan leipomiseksi, ehkä vähän lintsarin leipomiseksi. Saamani tiedon
mukaan miehet mielellään leipoisivat leipiä. Olen kuullut
muutaman leipurin kertovan, että sormien upotus leipätaikinaan torjuu stressiä ja uunituoreen leivän tuoksu
­rentouttaa sekä mielen että miehen.
Joulu on kohta ovella. Jos vielä mietit lahjan hankkimista jollekin, muista, että sen ei tarvitse olla mikään
perinteinen paketti, ei rahallisesti kallis, se voi olla
­hyvin jotain itse tehtyä tai kaunis ajatus kortin välityksellä. Jos yliviivaat siivoustarvelistaasi edelleen, voit
hyvin siirtää sen pöytälaatikkoon ja kirjoittaa kanteen:
vuoden 2015 juhannussiivoukset. Heti tunnet helpotusta, ja jaksat kuunnella perheesi ja ystäviesi jouluajatuksia vielä joulunakin. Jos taas tunnet, että kaikkien
luo ja kaikkiin paikkoihin ei joulun aika riitä. Ehdotan,
että ilmoitat ajoissa olevasi kotona ja tulevasi sitten
ensi vuonna uusin kujein kyläilemään. Saattaahan
olla, että myös moottoritien toisessa päässä on suunniteltu vietettävän rauhallista joulua.
Ohessa oiva tapa rentoutua joulunpyhinä: ylös,ulos
ja lenkille.
Kiitos kaikille ystäville ja liiton parissa toimiville
­yhteistyötahoille vuodesta 2015!
LASERINTARKKAA
LAATUA.
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!
Vuokko Uusikangas
2014
2015
KRI Puheenjohtajan palsta__________________
KRI Hallinto ja yhteystiedot_________________
KRI Paikallisyhdistykset yhteystietoineen_______
KRI toimintasuunnitelma 2015______________
Eläke- ja neuvottelu­järjestelmät
muutosten edessä________________________
4
5
6
7
8
***
Opintomatka 2014: HRVATSKA
ADRIANMEREN RANNALLA________________ 10
***
Kotkan kansallinen kaupunkipuisto__________ 16
KRI Seniorikerho tiedottaa_________________ 19
Prisma-keskus Hollolan suunnittelusta –
palveluja ja asumista kuntakeskuksen ytimessä_ 20
Puurakentaminen hyvin esillä
Asuntomessuilla Vantaalla_________________ 22
Hollolan uusi pelastusasema_______________ 24
Jätkäsaaren maanalaiset tilat______________ 28
Liikelalaitokset ja yhtiöittämiset kuntasektorilla –
kunnan itsehallinnon tuhoajat_______________ 32
***
KRI-lomamajat_________________________ 36
***
Yhteistyökumppaneita aasta ööhön__________ 43
KRI-LEHTI
Olemme avanneet Hollolaan uuden betonituotetehtaan.
Euroopan nykyaikaisin betonituotetehtaamme tuottaa korkealaatuisia
kunnallistekniseen rakentamiseen tarkoitettuja EK-putkia ja –kaivoja.
30.11.2014 / KOTIVÄKI
päätoimittaja
Päätoimittaja Vuokko Uusikangas
Kansikuva
Opintomatkalla Adrianmeren rannalla 2014.
Kuva: Heikki Tuominen
Ilmoitukset
Olli Lindström, puh. 050 435 5325
Taitto Vitale Ay
Painopaikka Foxoffset Oy, Helsinki
3
PUHEENJOHTAJA
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK KRI RY
HALLINTO JA YHTEYSTIEDOT 2015
Vuosi 2014 lähes takana
Vuosi 2014 oli järjestökentässämme
merkittävien muutosten vuosi, kun
Tekniikka ja Terveys KTN ry kutistui
itsenäisestä pääsopijajärjestöstä suuren Juko ry:n jäsenyhdistykseksi. Olkaamme kuitenkin kukin tahollamme
aktiivisia, että paikallinen luottamusmiestoimintamme ja KTN ry:n vireä
paikallistoiminta säilyy vähintään nykytasolla kevään 2015 luottamusmiesvaaleissa ja neuvotteluissa – kuten on sovittu.
Sopimustavoitteita Työllisyys ja
kasvusopimuksen toiselle jaksolle kirjataan parhaillaan eri työryhmissä ja
palkantarkistus, joka Teknisten sopimuksen osalta tarkoittaa 1.7.2015
0,29 %:n ja Avainta sopimusalalla
1.8.2015 0,28 %:n järjestelyvaraerää
1.8.2015. Työllisyys ja kasvusopimuksen mahdollisesta jatkosta neuvotellaan sitten 31.1.2017 jälkeen.
Palkansaajakeskusjärjestöjen fuusiota kaavaillaan talvella neuvottelupöydässä, jossa mukana ovat SAK ja
STTK sekä Akavalaisista Insinööriliitto. Akava ei ole näissä keskusteluissa
mukana. Aika näyttää onko korkeasti
koulutettujen keskusjärjestö Akava
oikealla linjalla jättäytyessään pois
tuosta pöydästä. Näin vähemmän
korkeasti koulutettuna jäsenenä asia
hieman huolestuttaa.
Kunnallisen Teknisten sopimuksen
olemassaoloa pyritään kunnissa kyseenalaistamaan yhä enemmän lähitulevaisuudessa. Myös sopimuksen sisältöä pyritään viemään lähemmäs
KVTES-sopimuksen rakennetta. TS on
kuitenkin osoittautunut henkilöstölle
toimivaksi sopimukseksi, jota paikallisilla sopimuksilla täydennetään. Palkkakehitys on myös ollut muuta kuntakenttää parempi, joten pitäkäämme
TS-sopimuksesta kiinni. Useita jäseniämme siirtyy lakisääteisten yhtiöiden myötä jatkossa AVAINTA sopimuksen piiriin, ja toki pyrimme tälläkin sopimusalalla pitämään jäsenistön eduista huolta.
Merkkipäiviä 2015
Liittomme täyttää alkavan vuoden
aikana 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on hallitus päättänyt järjestää
syksyllä juhlamatkan, jossa yhdistyvät
4
sekä opintomatka että vuosittainen
piiriedustajien työmarkkinaseminaari. Juhlamatka järjestetään Välimeren
risteilynä syyskuussa. Matkan hakuym. ehdot julkaistaan jäsenistölle keväällä, joten tarkkailkaa postianne.
Juhlavuoden muistakin tapahtumista, kuten syksyn liittokokouksesta informoidaan myös www.kri.fi sivustolla.
Yhteistyöyhdistyksemme Rakennusmestarit ja insinöörit RKL ry täyttää 2015 kunnioitettavat 110 vuotta.
RKL tiedottaa juhlavuotensa tapahtumista omilla sivuillaan vuoden mittaan. Toivottavasti suuri osa jäsenistöstämme on myös RKL ry:n jäseniä.
Liittomme hallituksella on kuntien
piirin kautta yksi hallituspaikka sekä
puheenjohtajalla yhteistyöyhdistyksen edustuspaikka RKL ry:n hallinnossa.
Kuntakentässä eletään edelleen
raskaita aikoja
Säästöt – päivän sana, jossa usein
unohtuvat nuo kuntien lakisääteiset
velvoitteet ja joskus terve järkikin.
Tätä kirjoittaessa on 27 kuntaa jo ilmoittanut vuoden 2015 lomautuksista ja lisää lienee tulossa. Yhtiöittämisiä ja ulkoistamisia suunnitellaan
niissäkin kunnissa, joissa vielä palvelut on tuotettu tehokkaasti ja taloudellisesti omana tuotantona. Teknistä
sektoria on ilmeisesti helpoin kurittaa. Vaikka koko tekninen sektori lopetettaisiin, säästöt olisivat vain muutaman prosentin luokkaa kuntien kokonaismenoista.
Juko/KTN/KTK linja tulee säästöneuvotteluissa muistaa. Lomarahavapaasopimuksiin ei tulisi suostua.
Lisäksi tulee huomioida, kuten KTK ry:n
edustajakokoustiedotteessa 21.11.2014
todettiin, että kunnissa tulisi säilyttää
oma tuotanto ja osaaminen jo huoltovarmuuden ja teknisen toimivuuden takaamiseksi. Lisäksi tulee huomioida, että henkilötasolla jäsenistömme siirtyminen kunnalta yhtiöiden palvelukseen heikentää todennäköisesti työ- ja vuosilomaehtoja, ja
saattaa myös vaikuttaa jäsenkelpoisuuteen liitossamme, koska säännöissä ei tällaiseen ole varauduttu.
Ajassa mukana
Vaikkakin elämme aktiivista muutosten
aikaa, jota kyllä on kestänyt jo vuosia,
on vahva ammatti-identiteettimme
kuitenkin edelleen voimissaan. Nyt
joulukuussa viemme kuntatyönantajalle kannanottoa, jossa edellytetään
tulevissa rekrytoinneissa huomioitavan myös ns. vanhan koulutusjärjestelmän tekunkäyneet teknikot ja rakennusmestarit. Meitähän on työmarkkinoilla vielä parinkymmen vuoden ajan.
Sekä RKL että KTK ovat päättyvän
vuoden aikana aktiivisesti ottaneet kantaa lausunnoillaan rakentamista sääteleviin laki- ja asetusesityksiin ammattikuntamme hyväksi. Me pärjäämme
kyllä niin kauan kuin meillä on aktiivisia ihmisiä järjestöissä ottamassa
kantta asioihin ja valvomassa etujamme. Pysykäämme ajassa mukana.
Toivotan lehtemme lukijoille ja
läheisilleen Rauhallista Joulun aikaa
sekä Hyvää Uutta Vuotta 2015!
Kiitos kaikille tämä lehden
toteuttamisen mahdollistaneille
tahoille yhteistyöstä.
Puheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Heikki Tuominen
Tarja Arvonen
Jan Viilos
Hallituksen työryhmät
vuodelle 2015
Hallituksen jäsen
EDUNVALVONTATYÖRYHMÄ:
Vuokko Uusikangas pj,
Pekka Hirvonen,
Jouko Toivonen,
Timo Oksa,
Jan Viilos,
Jorma Häkkinen
Kaikutie 22, 28220 PORI
050 350 6341 k
044 701 1687 t
[email protected]
[email protected]
1. varapuheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Majaisäntä
Petri Pucilowski
Miilukatu 5, 70620 KUOPIO
KRI-lomamaja-asiat:
040 546 1002
Työ/mp 044 718 5654
[email protected]
Varajäsen: Pirjo Tarvainen
2. varapuheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Jouko Valo
Muurjoentie 21, 18100 HEINOLA
044 5544980
[email protected]
Varajäsen: Antero Veteli
Hallituksen jäsen
Sihteeri, tiedottaja
Vuokko Uusikangas
Myllylä 54, 47200 ELIMÄKI
040 8293451
vuokko.uusikangas@
kolumbus.fi
[email protected]
Varajäsen: Heikki Nieminen
Rahastonhoitaja
Hallituksen varajäsen
Ilkka Parviainen
H e i k k i Tu o m i n e n
KRI ry, puheenjohtaja
p. +358 50 350 6341
e-mail: [email protected]
Hovitie 14 B
01380 VANTAA
0400 765 712 t/k
[email protected]
Hallituksen jäsen
Matti Lantta
Hirsipolku 16, 48410 KOTKA
040 735 7131
[email protected]
Varajäsen: Hannu Kervinen
Tuomarinkatu 48
28120 PORI
044 701 1363
[email protected]
Varajäsen: Sanna Vestervik
Sahra 6
40520 JYVÄSKYLÄ
050 3767361 t
040 5505474 k
[email protected]
Varajäsen: Hannu Kiiveri
Hallituksen jäsen
Jorma Häkkinen
Laurintie 35
01420 VANTAA
0400 703 675
[email protected]
Varajäsen: Ilkka Parviainen
Hallituksen jäsen
Timo Oksa
Meritullinraitti 9 A 40
90100 OULU
044 703 2222 t
044 260 4034 k
[email protected]
Varajäsen: Jarmo Järvelä
Hallituksen jäsen
Heikki Laristo
Ida Ekmanintie 3 U 166
00400 HELSINKI
050 364 9122 t
[email protected]
Varajäsen: Jouni Grön
Hallituksen jäsen
Pekka Hirvonen
Paimentie 1
61300 KURIKKA
044 4191 305
[email protected]
Varajäsen: Mikko Huhtala
Hallituksen jäsen
Hannu Kittelä
Itäkatu 2 A 7
15500 LAHTI
050 559 4058 t/k
[email protected]
Varajäsen: Heikki Forsström
Jouko Toivonen
Tervakukankuja 10
36240 KANGASALA
050 525 8514 t
040 732 2360 k
[email protected]
Varajäsen: Risto Patala
JÄRJESTÖTYÖRYHMÄ:
Petri Pucilowski pj,
Heikki Laristo,
Risto Ruumensaari,
Tarja Arvonen,
Pauli Volotinen
Pauli Volotinen
TALOUSTYÖRYHMÄ:
Ilkka Parviainen pj,
Raimo Widell,
Unto Äijö,
Matti Lantta,
Jouko Valo,
Hannu Kittelä
Hallituksen jäsen
POSTIOSOITE:
KRI ry, Heikki Tuominen
Kaikutie 22
28220 PORI
Hallituksen jäsen
Kuusikallionkuja 3 D 56
02210 ESPOO
(09) 8162 5231 t
050 520 3174
[email protected]
Varajäsen: Pentti Isomäki
Risto Ruumensaari
Norvan-länsitie 1058
96900 SAARENKYLÄ
0400 698801
[email protected]
Varajäsen: Arto Pudas
LASKUTUSOSOITE:
KRI ry, Ilkka Parviainen
Hovitie 14 B, 01380 VANTAA
Hallituksen jäsen
Pankki BIC: NDEAFIHH
Nordea IBAN:
FI18 1555 3000 1005 12
Raimo Widell
INTERNET: www.kri.fi
Viinamäenkatu 2
20540 TURKU
0500 521 231
[email protected]
Varajäsen: Pekka Louhi
Hallituksen jäsen
Unto Äijö
Lepolankatu 12
53100 LAPPEENRANTA
040 756 3190 t
040 867 4431 k
[email protected]
Varajäsen: Matti Himmi
PALAUTTEET: [email protected]
Y-TUNNUS: 1080325-3
YHDISTYSREKISTERINUMERO:
110.248
OSOITTEENMUUTOKSET /
JÄSENREKISTERIN YLLÄPITO:
jä[email protected],
puhelin 0207 738 680,
KTK Jäsenpalvelu,
Rautatieläisenkatu 6,
00520 HELSINKI
www.viacon.fi
Teräsputket, sillat ja geotuotteet
• Holvisilta
KASI
• Rumcor-monilevyt
• Rumtec teräsrummut
ja -sillat
• Muovirummut
• Suodatinkankaat
• Geovahvisteet
• Kivikorit
• Pohjaveden suojaus
Oy ViaCon Ab
MYYNTI
VANTAA
Puh 020 7415 400
VIMPELI
Puh 020 7609 200
KUOPIO
Puh 020 7609 203
OULU
Puh 020 7609 209
5
PAIKALLISYHDISTYKSET
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK KRI RY
JA NIIDEN YHTEYSTIEDOT 2015
Helsingin Kunnallisrakennusmestarit
ja -insinöörit AMK ry, rno 51.998
Lahden Seudun Kunnalliset
Rakennusmestarit ry, rno 129.063
Jyväskylän seudun kunnalliset
rakennusmestarit ry, rno 144.087
Puheenjohtaja Heikki Laristo,
Ida Ekmanintie 3 U 166,
00400 HELSINKI
gsm 050 364 9122,
e-mail: [email protected]
Puheenjohtaja: Päivi Hämäläinen,
Lahden satamakonttori,
Satamakatu 7, 15140 LAHTI
gsm 050 559 4278,
e-mail: [email protected]
Puheenjohtaja: Jan Viilos,
Sahra 6, 40520 JYVÄSKYLÄ
gsm 050 376 7361,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Seija Mustajärvi,
Papinniityntie 39,
13210 Hämeenlinna
gsm 050 527 9773,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Kristiina Virolainen,
Lahden kaupunki, Tekninen ja
ympäristötoimiala, PL 126, 15141 LAHTI
gsm 050 387 8702,
e-mail: [email protected]
Espoon Kunnallinen Rakennusmestariyhdistys ry, rno 94.236
Tampereen Kunnallinen Rakennusmestariyhdistys ry, rno 68.309
Puheenjohtaja: Pauli Volotinen,
Kuusikallionkuja 3 D 56,
02210 ESPOO
gsm 050 520 3174,
e-mail: [email protected]
Puheenjohtaja: Jouko Toivonen,
Tervakukankuja 10,
36240 KANGASALA
gsm 050 525 8514,
e-mail [email protected]
Sihteeri: Reeta Paukku,
Siilikuja 4 A,
01450 VANTAA
gsm 043 824 9351,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: PekkaJuhani Anttila,
Hämeenpuisto 51 A 20,
33200 TAMPERE
gsm 050 301 5428,
e-mail: [email protected]
Vantaan Kunnallisrakennusmestarit
ja -insinöörit AMK ry, rno 111.782
Kotkan Kunnallisrakennusmestarit ry,
rno 141.205
Puheenjohtaja: Jorma Häkkinen,
Laurintie 35,
01420 VANTAA
gsm 0400 703 675,
e-mail: [email protected]
Puheenjohtaja: Timo Virtanen,
Kämmekkätie 17, 48800 KOTKA
gsm 044 702 4791,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Kirsi Hirvonen,
Ilolanrinne 1 A, 01390 VANTAA
gsm 050 302 7916,
e-mail: [email protected]
Turun Kunnallisrakennusmestarit ry,
rno 111.679
Puheenjohtaja: Raimo Widell,
Viinamäenkatu 2,
20540 TURKU
gsm 0500 521 231,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Pekka Louhi,
Varkkavuorentie 32 A 29,
20320 TURKU
gsm 050 558 9159,
e-mail:pekka.louhi @arkea.fi
Satakunnan Kunnallisrakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry,
rno 143.805
Puheenjohtaja: Heikki Tuominen,
Kaikutie 22, 28220 PORI
gsm 050 350 6341,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Tarja Arvonen,
Tuomarinkatu 48. 28120 PORI
gsm 044 701 1363,
e-mail: [email protected]
6
Sihteeri: Matti Lantta,
Hirsipolku 16, 48410 KOTKA
gsm 040 735 7131,
e-mail: [email protected]
KRI:n Etelä- ja Pohjois-Karjalan
paikallisyhdistys ry, rno 141.983
Puheenjohtaja: Matti Himmi,
Orkoniitynkatu 30,
53850 LAPPEENRANTA
gsm 0400 672318,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Ulla Kiiveri,
Yrjönkatu 6-8,
53600 LAPPEENRANTA
gsm 040 5083598,
e-mail: [email protected]
Etelä-Pohjanmaan Kunnallisrakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry,
rno 150.916
Sihteeri: Hannu Kiiveri,
Särkiniementie 21,
41400 LIEVESTUORE
gsm 0400 665 765,
e-mail: hannu.kiiveri@
Kuopion Kunnallisrakennusmestarit
ry, rno 135.341
Puheenjohtaja: Petri Pucilowski,
Miilukatu 5, 70620 KUOPIO
gsm 044 718 5654,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Pirjo Tarvainen,
Luotsitie 15 F 29,
70460 KUOPIO
gsm 050 4045318,
e-mail: [email protected]
Mikkelin läänin Kunnallisrakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry,
rno 142.751
Puheenjohtaja: Jouko Valo,
Muurjoentie 21, 18100 HEINOLA
gsm 044 5544 980,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Hannu Jäntti,
Viertolantie 12, 76850 NAARAJÄRVI
gsm: 044 027 7790,
e-mail: [email protected]
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
JOHDANTO
Toimintavuosi 2015 on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry:n 70.
toimintavuosi.
EDUNVALVONTA JA SOPIMUSTOIMINTA
Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset
ovat voimassa 1.3.2014–31.1.2017. Sopimuskausi muodostuu kahdesta jaksosta. Ensimmäisen jakso 1.3.2014–31.12.2015 on 22
kuukautta. Toinen jakso 1.1.2016–
31.1.2017 on 13 kuukautta.
Edunvalvonta- ja sopimustoimintaan
liitto osallistuu Juko/KTN TS-sopimusvaliokuntien ja -työryhmien kautta, osallistumalla aktiivisesti KTN ry:n paikallisyhdistyksien toimintaan sekä hankkimalla paikallisesti pääluottamusmiehiksi ja luottamusmiehiksi ammattikuntamme jäseniä.
Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit
AMK ry:n edunvalvontatyöryhmä paneutuu ajankohtaisiin sopimusasioihin ko­
kouksissaan, ja vaihtaa kokemuksia eri
puolita Suomea olevien piirien edustajien
kanssa.
TALOUS
Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n jäsenmaksu on edelleen 0,18 % palkkasummasta. Varat toimintaan
saadaan pääosin jäsenmaksuilla ja loppuosa korko- ja osinkotuotoista sekä lomamajojen ja julkaisutoiminnan tuotoista.
Liitto avustaa sääntöjensä ja talous­
arvion puitteissa jäsenyhdistyksien järjes-
tämiä koulutustilaisuuksia, opinto- ja virkistysmatkoja.
JÄRJESTÖTOIMINTA
Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit
AMK ry tekee järjestöpoliittista edunvalvontatyötä KTK ry:n, KTN ry:n hallinnossa
sekä paikallistasolla.
KRI osallistuu yhteistyöyhdistyksenä ja Kuntien Rakennusmestareitten piirinä
­Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL
ry:n toimintaan.
Hallitus kokoontuu toimintavuotena
2015 vähintään neljä kertaa järjestäytymiskokous mukaan lukien.
KRI:n työvaliokunta, johon kuuluvat
puheenjohtajien lisäksi sihteeri ja rahastonhoitaja, kokoontuu tarpeen mukaan hoitamaan käytännön asioita ja valmistelemaan hallitukselle esityksiä.
Hallitus ja valintapiirien edustajat
­pitävät toimintavuoden aikana työehtosopimus- ja järjestöpoliittisen seminaarin.
Juhlavuoden opintomatka ja järjestö­
poliittinen seminaari toteutetaan yhdistettynä.
HUOMIONOSOITUKSET
Liiton kultainen ja hopeinen ansiomerkki
myönnetään hakemuksesta ansiokkaille
järjestötyöhön osallistujille.
Liiton edustajat käyvät esittämässä onnittelut merkkipäiviään viettäville, liiton
hallinnossa toimineille ja toimiville jäsenille. Merkkivuosiaan juhlivia liittoja ja
yhdistyksiä muistetaan ja paikallisyhdistyksiä voidaan anomuksesta avustaa tulevana toimintavuonna.
HALLINTO
Toimii liiton sääntöjen mukaisessa muodossa.
TIEDOTUS
Liiton toiminta ja hallituksen tiedotus jatkaa pääosin sähköisessä muodossa toimivaa tiedotusta. KRI ry:n (www.kri.fi) jäsensivuille tehdään liiton toiminnasta lisä­
tietoa ja sivuilla myös ilmoitetaan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.
Koko jäsenkunnalle lähetettävä painettu tiedotuslehti tehdään liittokokouksen jälkeen marras-joulukuussa, ja kesäkuussa toimitetaan jäsenistölle painettu
jäsenkirje vuosikokoustietoineen.
JÄSENEDUT
Liiton lomatoimintaa jatketaan antamalla
edelleen jäsenten käyttöön omia lomakohteita, Kuerlomaa, Kotaporttia ja Rukamajaa.
Jäsenten aktiivista toimintaa paikallistasolla tuetaan opintomatkastipendeillä,
stressilomatoiminnalla sekä virkistys­
määrärahoista myönnettävillä avustuksilla.
Kuntien rakennusmestarit ja
-insinöörit AMK KRI ry
Hallitus 07.11.2014
KRI:n Oulun läänin paikallisyhdistys
ry, rno 153.057
Puheenjohtaja: Timo Oksa,
Meritullinraitti 9 A 40,
90100 OULU
gsm 044 703 2222,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Eino Rajakangas,
Suokukkakuja 4,
90630 OULU
gsm 044 260 4038,
e-mail: [email protected]
Pohjois-Suomen Kunnallisrakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry,
rno 154.670
Puheenjohtaja: Mikko Huhtala,
Niskalenkki 9, 62100 LAPUA
gsm 044 438 4650,
e-mail: [email protected]
Puheenjohtaja: Risto Ruumensaari,
Norvan-länsitie 1058,
96900 SAARENKYLÄ
gsm 0400 698801,
e-mail: risto.ruumensaari@rovaniemi
Sihteeri: Raimo Lepistö,
Koulutie 6 B 11,
60510 HYLLYKALLIO
gsm 044 438 4616,
e-mail: [email protected]
Sihteeri: Hannu Kumpula,
Suokorte 21,
96190 ROVANIEMI
gsm 040 583 1863,
e-mail: [email protected]
KRI ry:n sääntömääräinen liittokokous pidettiin Helsingissä 8.11.2014. Kokouksen puheenjohtajana toimi Helsingin Kunnallisrakennusmestarit ja
-insinöörit AMK ry:n puheenjohtaja Heikki Laristo (oik) ja varapuheenjohtajana liiton puheenjohtaja Heikki Tuominen (vas). Liittokokouspöytäkirja
on nähtävillä nettisivullamme sen jälkeen kun se on allekirjoitettu.www.kri.fi
7
Tässä työssä rakennusmesta­
reilla on suuri rooli tekniikan
kovana ytimenä ja vaikuttajina.
puheenjohtaja KEIJO HOUHALA, TOHTORIOPISKELIJA & INSINÖÖRI (YAMK)
KTK Tekniikan Asiantuntijat ry
neuvottelujärjestö Tekniikka ja Terveys KTN ry
Eläke- ja neuvottelu­
järjestelmät
muutosten edessä
T
änä vuonna on ollut esillä
­monia isoja yhteiskunnallisia
asioita. Kunta- ja sote-uudistukset, yhtiöittämiset, eläkeneuvottelut, kunta-alan pääsopimuksen päivittäminen ja erilaiset kestävyysvajetta hillitsevät esitykset ovat pyörineet
otsikoissa koko vuoden. Sote-uudistus muuttaa kuntien toimintaa,
­koska puolet henkilöstöstä ja noin ­
60 prosenttia rahoita siirtyvät pois
peruskunnista. Miten se vaikuttaa
kuntateknisten elämään? Ainakin siten, että kuntatekniikan asema
­suhteellisesti ottaen korostuu peruskunnissa. Toisaalta heikkoina taloudellisina aikoina se voi tarkoittaa
myös investointien siirtymistä, huolto- ja kunnossapidon taantumista.
Näitä mahdollisia negatiivisia asioita
ei tule hyväksyä. Muuten maksamme
infran ja rakennuskannan ongelmista
turhia kuluja. Korjaus- ja saneerausvelkaa on jo ihan liikaa.
Syksyllä tehdyn eläkeratkaisun
heijastukset julkisen sektorin eläk­
keisiin on valmistelun alla. Kaikki
muutokset eivät ole vielä selvillä,
vaan ne vaativat edelleen selvittelyä
ja linjauksia.
Pieneneekö kestävyysvaje 1,05
prosentista, jää edelleen nähtäväksi.
Luottoluokittajat ovat kuitenkin
­arvostaneet tehtyjä rakenteellisia
­uudistuksia. Syntynyt eläkeratkaisu
määrittelee arviolta vuosikymmenen
ajaksi muun muassa eläkeiät, karttumat ja eläkelajit. Ilman työmarkkinajärjestöjä ratkaisut olisivat olleet vain
poliitikkojen harkinnan varassa. Kritiikki syntyneelle ratkaisulle on ollut
oikeutettua. Maksajiksi joutuivat
JUKOon kuuluu kahdeksan jäsenyhdistystä, joilla on henkilöjäseniä runsaat 200 000. Kunnissa 70 %,
valtiolla 15 %, yliopistoissa 12 % ja seurakunnissa 3 %. Järjestöllä on luottamusmiehiä noin 4 400.
koulutetut palkansaajat ja erityisesti
koulutetut naiset. Ratkaisusta puuttuvat työelämässä jaksamisen ja jatkamisen keinot, joten ratkaisu ei motivoi eläköitymisiän nousemiseen.
­Yritysten pitää ottaa vastuu yli
50-vuotiaiden jatkamisesta työelämässä, mutta nyt he ovat yt-neuvotteluiden kohteena.
KTK Tekniikan Asiantuntijoiden
tavoitteena on ollut jo 1970-luvusta
saakka yhdistää kaikki koulutetut
kuntatekniset yhteistoimintaan.
Tämä tavoite toteutui, kun KTN
liittyi JUKOn jäseneksi. Nyt kaikki
koulutetut kuntatekniset toimivat
yhdessä ja samassa pääsopijajärjestössä. Kuntateknisillä on oma teknisten
sopimus ja JUKOn kanssa toimien
olemme mukana myös kaikissa
­kuntasopimuksissa.
Tässä työssä rakennusmestareilla
on suuri rooli tekniikan kovana ytimenä ja vaikuttajina. Kaikki vaikuttaminen sekä neuvottelu- ja sopimustoiminta edellyttää vahvaa sitoutumista yhteisten tavoitteiden taakse.
Tähän yhteistyöhön tarvitaan kaikkia
KTK:n jäsenjärjestöjä, jotta edustavuutemme pysyy vahvana.
Koulutuspoliittinen vaikutta­
minen on myös tärkeätä, jotta työmarkkinoille saadaan riittävästi laadukkaan koulutuksen ja työkokemuksen omaavia osaajia. Tästä
­ htenä esimerkkinä on uudelleen
y
käynnistetty rakennusmestarikoulutus. Työmarkkinoiden arjessa vai­
kuttamista pitää tehdä pätevyys- ja
kelpoisuusehtojen osalta. Vakanssien
vaatimustasoja ei pidä keinotekoisesti
nostaa ja varsinkaan jättää huomioimatta työkokemuksen merkitystä
koulutuksen ohella.
Ensi vuonna toiminnan paino­
pisteessä tulevat olemaan työllisyysja kasvusopimuksen neuvottelut,
sote-uudistuksen eteneminen, yh­
tiöittämisien jälkihoito ja talouden
tuomat heijastusvaikutukset ym.
Vuosi on varmasti työntäyteinen,
mutta tulevaisuuteen pitäisi pystyä
luottamaan. Asiat ympärillämme
muuttuvat, mutta muutoksissa voi
olla myös uusia mahdollisuuksia.
Meidän pitää elää ajassa ja olla proaktiivisia, niin silloin uudet mahdollisuudet ovat ulkotuvillamme.
Järjestöjen ajassa eläminen tarkoittaa, että järjestöt muuttavat toimintaansa muuttuneissa tilanteissa.
Näin uskon tapahtuvan tulevanakin
vuonna. Kohdatessamme uusia asioita ja toimintaympäristömme muuttuessa, meidän on luovuttava jostain
vanhoista toimintatavoista ja löydettävä tilalle uusia. Tällä tavalla kohtaamme tulevaisuuden ja muovaamme sitä jäsenille sopivaksi. Pohja
huomiselle tehdään tänään.
Palkansaajien tulevaisuustyössä
tarvitaan ay-liikettä. Yhdessä toimien
saamme äänemme kuluviin ja voimme vaikuttaa muutoksiin.
Rauhallista Joulun ja Uuden
­vuoden aikaa!
Porraskuja 1, 01740 Vantaa
Puh. (09) 2525 2425, fax (09) 2525 2426
Varastokuja 1, 21600 Parainen
Puh. 020 7430 620, fax 020 7430 621
8
9
OPINTOMATKA 2014
HRVATSKA
ADRIANMEREN RANNALLA
Liiton opintomatkalaiset pääsivät
syksyllä tutustumaan aurinkoisen
Kroatian, suosiotaan nostavaan
turistikohteeseen, Splitin kaupunkiin. Pidennetyn viikonlopun
aikana ehdimme tutustua kaupunki- ja rantaelämän lisäksi
­kahteen maailmanperintökohteeseen ja yhteen kansallispuistoon.
Sää ja ilmasto hellivät matkalaisia ja turkoosi, kirkas meri
­houkutti myös uimaan, vaikka
syyskuun viimeisiä päiviä jo
­elettiinkin.
TEKSTI:
HEIKKI TUOMINEN, MATKANJOHTAJA, KRI RY
KOHDEVALOKUVAT:
HEIKKI TUOMINEN JA SANNA VESTERVIK
Vuonna 1991 Jugoslaviasta itsenäistyneen, 4.5 miljoonan asukkaan Kroatian
tärkein elinkeino on matkailu, eikä
ihme. 1800 km pitkä rannikkoseutu
kristallinkirkkaine vesineen, 600 saarta sekä kauniit luonnonpuistot, vuoristoalueet ja historiallinen arkkitehtuuri tarjoavat monipuolista tutustuttavaa kaikenikäisille matkailijoille.
Ehkä ei kuitenkaan vielä tivolitunnelmaa etsiville lapsiperheille. Ihmiset ovat
ystävällisiä ja rehellisiä, eikä hintataso
vielä ole kohonnut muiden Välimeren
maiden tasolle. Esimerkiksi purjehduslomat vuokraveneillä ja kesäkauden
risteilymatkailu ovat voimakkaassa kasvussa. Splitin kaupungin infrastruktuuri on varsin nykyaikaista, ja kansalaiset kielitaitoisia. Kroatia liittyi EU:n
jäseneksi vuonna 2013, mutta ei ole
luopunut omasta Kuna-valuutastaan.
Ryhmä tarkkana Diocletianuksen palatsissa
Maailmanperintökohteita
Maailmanperintökohteista tutustuimme englanninkielisen oppaamme johdolla ensin 300-luvulla rakennettuun,
antiikin Rooman ajoilta kohtalaisena
säilyneeseen Diocletianuksen palatsiin,
joka oli melkoinen vastakohta viereiselle, nykyaikaisen upealle Splitin rantabulevardille. Vaikka palatsialue olikin
osin tuhoutunut, restaurointia tehtiin
hartaasti. Osassa palatsialuetta myös
asuttiin edelleen vakituisesti.
Paikallinen ildivo
viihdytti palatsialueella.
Splitin rantabulevardi
Upeita autoja Splitissa
Palatsialueen aarteita
10
11
Kansallispuisto KRKA
OPINTOMATKA 2014
St Lawrencen katedraalissa riittää loiste­
liasta taidetta jopa katossa.
Kuunnelkaas nyt hetki viela...
Trogirin vihannestorilla
Toinen maailmanperintökohde,
vieläkin upeampi vierailukohde oli
Trogirin kaupunki. Trogirissa on
useita palatseja, kirkkoja ja torneja
sekä linnoitus pienellä saarella. Trogir
on koko Keski-Euroopan parhaiten
säilynyt romaanis–goottilainen rakennusryhmittymä. Kaupungin muurein ympäröity keskiaikainen keskusta käsittää linnan sekä asumusten
ja palatsien sarjan. Trogirin merkittävin rakennus on Pyhän Laurentiuksen kirkko. Asutusta Trogirissa on
ollut jo 2300 vuoden ajan, ja pienellä
kaupungilla on varsin verinen historia. Kapeat, mukulakivipäällysteiset
kujat saivat ajatukset lentämään keski­
aikaan.
Toisen päivän suloinen nuori oppaamme hassulta nimeltään Ana Tomic jaksoi sitkeästi kertoa meille kotikaupunkinsa Trogirin historiasta, vaikka ryhmämme kuullun ymmärtäminen ei ajoittain ollutkaan ihan sataprosenttista. Nimiä, valloittajia ja
vuosilukuja kuultiin englanniksi niin
paljon, ettei niistä tainnut yhtään jäädä mieleen vaikka kuinka pinnisteli.
”Anatomic” yritti myös kovasti opetella kieltämme ja oli kovin kiinnostunut Suomesta, aikaisemmista matkoistamme ja ammateistamme.
Todella upea vierailukokemus oli KRKAkansallispuisto, jossa kiertelimme puoli päivää uskomattomien vesiputousten, harvinaisten kasvien ja historiallisen myllymiljöön keskellä. Vesimylly jauhoi hiljakseen viljaa, kun vieressä vesimassat virtasivat 600 kuution
sekuntivauhdilla alas seitsemästä putouksesta, joissa korkeuseroa on yhteensä 242 m. Kansallispuistossa on
useita patikkareittejä. Pitkospuita pitkin
kuljimmekin pitkän lenkin ihaillen
luonnon monimuotoisuutta. Puiston
alueella on edustettuna jopa 222 lintulajia sekä harvinaisia kasveja joita ei
muualla tavata. Vehreä kansallispuisto ja taustalla näkyvät kirkasvetiset
järvet sekä kallioiset vuorenrinteet
ovat varsin valokuvauksellinen yhdistelmä. Viimeisen vesiputouksen jälkeen
pääsee myös uimaan mutta vierailupäivänämme virtaus oli niin voimakas että uinti oli kielletty.
Kaiteet kyllä puuttuivat kansallispuiston
kavelypoluilla.
Uimaan ei päässyt KRKAssa.
Historiallinen pesula hyödynsi virtaavaa
vettä KRKAssa.
Keskella kuvaa saarikaupunki Trogir
Toimiva vesimylly KRKAn kansallispuistossa
Valokuvauksellinen kansallispuisto KRKA
12
13
Turisteja riittää upeilla vesillä.
OPINTOMATKA 2014
Ilta Adrianmerella
Lopuksi
Opintomatka Kroatiaan oli varsin antoisa, ja historia mielenkiintoista. Muutamalle lisäpäivälle olisi ehdottomasti
ollut käyttöä. Hotellin sijainti ja taso
olivat sopivat ja hotellin ranta-alue
ihan huippuluokkaa, vaikkei ihan hiekkaranta ollutkaan. Hotellin viereinen
venesatama miljoonajahteineen oli
myös näkemisen arvoinen, kuten itse
Splitin kaupunkikin. Paikallisbussilla
ajelu oli halpaa ja jopa selkeämpää
kuin täällä kotona. Ruoan ja oluen
hinnat olivat kohtuulliset, koti-Suomen hintataso ei vielä ollut lähelläkään. Paikalliset viinit ja oluet olivat
hyviä ruokajuomia ja kaupassa houkuttelevan edullisia. Vesi, jonka kroatialaiset ottavat vuorilta, on puhdasta ja
juomakelpoista.
Ostosmahdollisuuksia löytyy merkkiliikkeistä torikauppaan. Laventelia,
oliiviöljyä, käsitöitä, paikallisia viinejä yms. Kaiken kaikkiaan miellyttävä
kohde ja onnistunut matka, voin varauksetta suositella – ainakin aikuisille, keväällä tai syksyllä. Elokuussa voi
turistikohteissa olla turhan ruuhkaista,
ja viikonloppuisin on liikkeellä paljon
risteilymatkustajia.
Kiitän kaikkia opintomatkalaisia
mukana olosta. Fiksussa porukassa
on mukava matkustaa ja matkanjohtaja pääsee helpolla. Verkostoiduimme ja toivottavasti pidämme yhteyttä
jatkossakin.
Josip Broz Titon
kesähuvila rannikolla
Hoteelimme San Antonion ranta
houkutteli uimaan ja oleskeluun.
Kroatialainen pienvenesatama
14
15
Kotkan kansallinen P
kaupunkipuisto
TEKSTI HANNA TAJAKKA
Kotkan kaupunki on pitkäjänteisesti muokannut perinteisestä teollisuus- ja satamakaupungista viihtyisää puistokaupunkia jo parinkymmenen vuoden ajan. Tässä työssä Kotka on ollut innovatiivisten uudispuistojen rakentamisen edelläkävijä ja näyttänyt hyvää esimerkkiä
kaupunkikeskustojen kehittäjänä valtakunnallisesti.
uistorakentamisen rinnalla luontokohteet ja ainutlaatuinen merija jokimaisema virkistysarvoineen ovat luoneet vahvan viher-sinirakenteen, jonka sisällä monikerroksinen teollisuus-, ja rakennushistoria
on säilynyt näihin päiviin saakka.
Kotkalla on myös pitkä historia valtakuntien raja-alueena ja sen mukana
tulleiden sodankäyntien näyttämönä.
Tästä muistona ovat valtakunnallisesti arvokkaat ja suojellut linnoitusrakenteet eripuolilla Kotkaa. Joen suistossa ja meren äärellä sijainnut rajakaupunki on toiminut myös vilkkaana kaupankäyntipaikkana. Kansainvälinen kauppa ja sen mukana tulleet
lännen ja idän kulttuuriset vaikutteet
ovat lyöneet leimansa kotkalaiseen
kulttuurimaisemaan.
Koskimaisema kuuluu oleellisena osana Kotkan kansalliseen kaupunkipuistoon.
­Luonnontilainen Siikakoski on yksi jo 1300-luvulla mainituista Kymijoen taloudellisesti
tärkeistä siian ja lohen kalastuspaikoista. 1800-luvun alussa sen kuohuissa kalastivat
­Valamon luostarin munkit.
Monimuotoinen kaupunkipuisto
Kotkan kansallinen kaupunkipuistoalue on rakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä
­pitkin on mahdollisuus siirtyä paitsi kaupunginosasta myös historian kaudesta toiseen.
Kaupunkipuisto toimii myös viherkäytävänä kahden kansallispuiston välillä. Kuvassa
oleva rajaus on luonnos, joka tarkentuu vielä myöhemmin. Kuva Kotkan kaupunkisuunnittelu.
16
Kansallinen kaupunkipuisto -hanke
kokoaa yhteen Kotkan mielenkiintoisen historian ja nykyisen kulttuurija luontomaiseman huomioiden eri
aikakausien rakennukset, teollisuusympäristöt, viihtyisät kaupunkilaisten
ulko-olohuoneet ja virkistymiskeitaat
sekä uhanalaiset kasvi- ja eläinlajit.
Hankkeen työryhmän puheenjohtaja biologi, FL Risto Hamari toteaa, että kansallinen kaupunkipuisto
tuo esiin paikallista kulttuurihistoriaa
ja auttaa siten ymmärtämään paremmin nykyisyyteen vaikuttavia juuria.
Kotkan alue on historiallisesti merkittävää Vanhan Suomen aluetta, jonka
merkitys nyky-Suomen kehittymiseen on jäänyt unohduksiin. Kaupunkipuisto tekee näkyväksi tätä valtakunnallisesti merkittävää historiaa.
– Kaupunkistrategiassaan Kotka on
sitoutunut edistämään asukkaidensa
hyvinvointia parantamalla ihmisten
edellytyksiä toimia vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Kansallinen
kaupunkipuisto tukee myös tätä kehitystä, arvioi Hamari.
Kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen mukaan viheralueiden painoarvo asuinympäristön valinnassa on
jatkuvassa kasvussa myös Kotkassa.
Kansallinen kaupunkipuisto profiloi
Kotkan entistä vahvemmin puistojen
ja hyvän elinympäristön kaupungiksi.
Samalla se tuo kotkalaisille paremmat
viheryhteydet halki kaupungin sekä
vahvistaa myönteistä käsitystä kotikaupungista.
– Tavoitteena on jatkaa puistoverkoston kohentamista koko kaupunkipuiston alueella. Keskustan puistot
alkavat olla jo hyvällä mallilla, kun
Katariinan Meripuisto alkaa olla lopullisessa muodossaan. Myös Lehmusbulevardin Veistospuistoa täydennetään parilla uudella taideteoksella lähivuosina, toteaa Laaksonen. Uusin
puistotulokas on Karhulan-Jumalniemen jokirannoille rakennettu 2,5 kilometrin pituinen ”Jokipuisto”. Siitä
on tarkoitus kehittää Sapokan Vesipuiston ja Katariinan Meripuiston
kaltainen nähtävyys.
Kaupunkipuisto yhdistää kaksi luonnonsuojelualuetta
Kotkan kansallisen kaupunkipuiston
rajaus on niin laaja, että se toimii ekologisena käytävänä lähiseudun kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden välillä. Kaupunkipuisto yhdistää toisiinsa pohjoisessa sijaitsevan
Valkmusan kansallispuiston ja alueen
eteläpuolella olevan Itäisen Suomenlahden kansallispuiston. Rajauksen sisälle kuuluu myös jokivarren ja saariston Natura-alueet.
– Sotahistoria ja merenkulku ovat
tuoneet oman lisänsä alueen luonnon
monimuotoisuuteen. Säilyneiden Ruotsinsalmen linnoitusrakenteiden kasvillisuudesta tavataan edelleenkin sotatulokaslajistoa eli polemokoreja. Erityisesti pitkä venäläiskausi on ollut kasvillisuushistoriassa keskeinen ja siitä
on näkyvissä viitteitä vielä nykyäänkin, kertoo ympäristösuojelupäällikkö
Heli Ojala kaupunkipuiston rajauksen
sisällä olevista kasvilöydöistä.
Vanhojen tulokaslajien kasvuympäristöt ovat käyneet vähiin rakentamisen ja satamakenttien asfaltoinnin
seurauksena. Heikkoina kilpailijoina
lajit kärsivät lisäksi kasvupaikkojen
umpeenkasvusta. Linnoituksista onkin
muodostunut tärkeitä alueen luonnon- ja kulttuurihistorian säilyttäjiä
ja kertojia sekä tärkeitä suojapaikkoja
taantuville lajeille. Suojapaikan linnoituksen muurien koloista ovat löytäneet muun muassa keltakynsimö
(Draba nemorosa), nuokkulapiosammal
(Desmatodon cernuus), soikkoratamo
(Plantago media), valkomesikkä (Melilotus albus), harmio (Berteroa incana) ja
hullukaali (Hyoscyamus niger).
Toinen arvokas alue uhanalaisten
kasvilajien säilymisen kannalta on
Huumanpohja, joka on matala, rehevä
merenlahti laajoine kasvillisuusvyöhykkeineen. Rantavyöhykkeellä kasvaa
valtakunnallisesti uhanalaista hukkariisiä (Leersia oryzoides) ja juurtokaislaa (Scirpus radicans). Huumanpohja
on näiden lajien tärkeä esiintymispaikka, sillä niiden kannat ovat keskittyneet juuri eteläiseen Kymenlaaksoon. Rantamatalikolla tavataan lisäksi lietetatarta (Persicaria foliosa) ja
paunikkoa (Crassula aquatica), jotka
luokitellaan uhanalaistuviin, silmälläpidettäviin lajeihin.
Arkkitehtuuria ja
teollisuushistoriaa
Kotkan kansallisen kaupunkipuiston
maisemakuvan näkyvä osa ovat tehtaat ja teollisuuslaitokset. Kustaa Vaasan vierailu seudulle vuonna 1555
tuotti Korkeakoskelle yhden Suomen
ensimmäisistä ja suurimmista sahamyllyistä. Laitoksen toiminta alkoi
vuonna 1564 ja siitä lähtien paikalla
on ollut teollista toimintaa. 1870-luvun
eurooppalainen talousbuumi synnytti muutamassa vuodessa Kotkan ympäristöön kymmenkunta sahaa. Sahojen toimintaa Kotkassa on edelleen, mutta näkyvimmin kansallisen
Merikeskus Vellamo ja sen ympärille rakentuva kulttuurisatama tulee lisäämään kotkalaista kulttuuritarjontaa tulevina vuosina.
­Meren jättilainetta muistuttavan rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy, pääsuunnittelijana
a­rkkitehti, professori Ilmari Lahdelma.
17
kaupunkipuiston maisemaa leimaavat paperi- ja selluloosatehtaiden profiilit, kuten Karhulan tehtaat, Sunilan
tehtaat ja Kotkansaarella sijaitseva
Enso-Gutzeitin alue.
Teollisuushistoriasta kaupunkipuisto sulkee sisäänsä Karhulan tehtaiden
valtakunnallisesti arvokkaan, ajallisesti monikerroksisen asuntoalueen ja
Alvar Aallon suunnitteleman Sunilan
asuntoalueen, lisää kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Hannonen.
Arvokkaiden teollisuusrakennusten ja -ympäristöjen lisäksi kaupunkipuistossa on nähtävillä runsaasti
muitakin rakennuskulttuurin helmiä.
Alueella on näyttävä valikoima eri aikakausien ja tyylisuuntien arvoraken-
nuksia. Rinta rinnan ovat puukaupungin villahenkiset talot, jugendin
jykevät kivitalot, 1920-luvun klassismin aarteet ja 1930-luvun funktionalismin aikakauden massiiviset
kerrostalot. Uusinta arkkitehtuuria
edustaa Kulttuurisatamaan vuonna
2008 rakennettu Merikeskus Vellamon rakennus.
– Langinlaakson, Langinkosken,
Korelan ja Metsolan siirtolapuutarhaalueet täydentävät monimuotoista rakennusperintöä, toteaa Hannonen
Matkailunedistämistä
– Kansallinen kaupunkipuisto status
parantaa kaupungin imagoa ja lisää
Kymijoki on usein erottanut itää ja länttä toisistaan. Itäisen kulttuurin jäljet ovat
­vahvat, mutta myös läntisestä on nähtävissä merkkejä.
alueen kiinnostavuutta myös kunnan
rajojen ulkopuolella, uskoo matkailupäällikkö Sanna Nikki.
Nikin mukaan hyvin hoidettu,
viihtyisä ja monipuolisia palveluja
tarjoava kaupunkipuisto tukee matkailua ja päinvastoin. Matkailun avulla voidaan tehdä kaupunkipuiston
alueella olevia tuntemattomampia
kohteita tunnetuksi laajemmalle matkailijajoukolle, kunhan huolehditaan
kohteiden saavutettavuudesta ja riittävästä opastuksesta. Myös muut matkailupalvelurakenteet, kuten WC:t ja
kahvilat pitää saada ajan tasalle.
Sapokan Vesipuisto, Sibeliuspuisto
ja Katariinan Meripuisto houkuttelevat jo nyt runsaasti matkailijoita varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Akvaariotalo Maretarium ja
Merikeskus Vellamo kerää kävijöitä
ympäri vuoden. Vesillä liikkujille Kotkan edustan saaristo tarjoaa runsaasti
viihtyisiä ankkuroitumis-, uima- ja
piknikpaikkoja.
Kalastus on merkittävä osa kotkalaista virkistäytymistä sekä matkailuelinkeinoa. Uusia palveluja ja tarjontaa kehitetään joen varrelle sijoittuneissa matkailualan yrityksissä. Kalastuksen rinnalle ovat tulleet muun
muassa koskimelonta ja koskenlasku.
Tiivistäen voikin todeta, että kansallinen kaupunkipuisto tarjoaa Kotkalle runsaasti mahdollisuuksia kehittää viihtyisää kaupunkia edelleen paremmaksi paikaksi elää ja olla. Kansallinen kaupunkipuistoverkosto saa puolestaan Kotkasta monipuolisen lisän
täydentämään arvokasta verkostokokonaisuutta.
Kaupunkipuiston aseman
vahvistaminen
Ympäristöministeri Sanni GrahnLaasosen ensimmäisiä virkatehtäviä
oli allekirjoittaa Kotkan kansallisen
kaupunkipuiston perustamisasiakirja
26.09.2014. Näin kaupunkipuiston asema tuli lopullisesti vahvistetuksi.
Kotkan kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvitys löytyy verkko-osoitteesta:
www.kotka.fi/kkp-perustamisselvitys
Lisätietoja kansallisista kaupunkipuistoista
löytyy ympäristöministeriön verkkosivuilta:
http://www.ym.fi/fi-fi/Luonto/Luonnon_
monimuotoisuus/Luonnonsuojelu­alueet/
Kansalliset_kaupunkipuistot
Kotkan keskusta sijaitsee 1790–1810 rakennetun Ruotsinsalmen merilinnoituksen
­alueella.
18
Kirjoittaja toimii Kotkan kansallisen kaupunkipuisto -hankkeen työryhmän koordinaattorina. Alkuperäinen artikkeli on
julkaistu Viherympäristö-lehdessä 4/2010.
SENIORIKERHO TIEDOTTAA
SENIORIKERHON HALLITUS
V. 2015
Puheenjohtaja
Juhani Mäntykoski.. 0400 700 881
[email protected]
Jäsenet
Matti Peltonen........ 040 848 0537
Veikko Salminen...... 050 571 0855
Matti Mikkonen...... 0440 400 637
Varajäsenet
Jaakko Koskinen...... 040 520 6553
Ahti Kuki.................. 040 747 7631
Martti Raulus........... 050 571 6397
TAPAHTUMIA V. 2014
•
•
•
•
•
Tehtiin perinteinen
teatterimatka Tampereelle.
Ensilumen aikaan kuntoiltiin
Saariselällä viikolla 48.
Teatteriesitys Areenateatterissa Helsingissä.
Senioreja osallistui RKL:n
järjestämään kuntoviikkoon
70+ Pajulahdessa sekä RKL:n
seniorien vuosikokoukseen.
Lähetettiin kokousedustajat
KRI:n vuosikokoukseen.
VUODEN 2015 TAPAHTUMISTA
TIEDOTETAAN SENIORIKERHON
JÄSENILLE ALKUVUODEN
AIKANA.
Suunnitteilla
•Teatterimatka
•Vuosikokous
•Kuntoviikko
• Tiedotetaan KRI:n ja RKL:n
retkistä ja tapahtumista.
SENIORIKERHO
TOIMINTASÄÄNTÖ
1. §
Kerhon nimi on KRI:n SENIORIKERHO.
2. §
Kerho on KRI:n organisaation osa.
3. §
Kerhon jäsenyyteen hyväksytään eläkkeelle siirtynyt KRI:n jäsenyyteen kuuluva
henkilö.
4. §
Kerhon tavoitteena on koota KRI:n eläkeläisjäsenet senioritoimintaan.
Tukea KRI:n hallitusta eläke-ehtojen
kehittämisessä ja niiden turvaamisessa
niin, että ne vastaavat jäsenistön sosiaalisia tarpeita.
Kerho pyrkii vaikuttamaan myös
yhteiskunnallisiin, sosiaalisiin, sivistyksellisiin sekä muihin eläkeläisten elämänlaatua parantaviin toimiin.
5. §
Kerhon jäsenillä on oikeus KRI:n hallituksen heille tarjoamiin jäsenpalveluihin.
6. §
Kerho järjestää erilaisia tilaisuuksia toteuttaakseen kohdan 4 tavoitteita, sekä
jäsenistön tarpeita virkistys-, valistus ym.
toiminnan alueilla.
Terveisin hallitus
8. §
Seniorikerhon toiminta organisaatioltaan tulee olla mahdollisimman kevyt.
Esimerkiksi valistus- ja virkistystapahtumista tai niihin verrattavista tilaisuuksista
ei tule pitää pöytäkirjaa, vaan “päiväkirjamuotoinen” osallistumislista tapahtumaluetteloineen riittää.
Hallituksen kokouksista laaditaan muistio, jonka sihteeri ja puheenjohtaja allekirjoittavat. Vuosikokouksesta laaditaan
pöytäkirja.
Kerhon toimintaa ohjaa vuosikokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kolme hallituksen jäsentä
sekä hallituksen jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet. Varapuheenjohtaja valitaan hallituksen varsinaisista jäsenistä.
Hallitus on päätösvaltainen, kun
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja
kaksi hallituksen jäsentä tai heidän varajäsentään on paikalla. Hallituksen sihteerinä toimii aina joku hallituksen jäsen
vuorollaan. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi on samanpituinen kuin KRI:n hallituksen toimikausi (3
vuotta).
Vuosikokouksesta ilmoitetaan KRI:n
hallituksen päättämällä tavalla.
Seniorikerhon jäseniä toimintavuonna oli 40.
Seniorikerhon vuosimaksu v. 2015 on 15 euroa.
Maksa vuosimaksu tammi–helmikuussa 2015.
J
KRI:n nettisivuilla www.kri.fi on
paljon hyödyllistä tietoa ja sieltä
löytyy myös seniorikerhon sivu.
Surffailepas siellä.
7. §
Kerhon talous perustuu KRI:n hallituksen
päättämään vuosimaksuun sekä toimintamäärärahaan, joka kattaa jäsenpalvelut
ja kerhon toimintakulut. Jäsenille järjestetyt virkistystilaisuudet katetaan pääosin
osallistumismaksuilla.
Ä
S
E
N
K
O
R
T
T
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT
JA -INSINÖÖRIT AMK RY
I
2015
SENIORIKERHO
Jäsen:
Osoite:
Jäsenmaksu 15
Sampo-Pankki
€
FI74 8000 1000 1081 35
Puhelin:
Sähköposti:
Eräpäivä 28.2.2015
Viite: Seniorikerhon jäsenmaksu + maksajan nimi
19
PRISMA-KESKUS HOLLOLAN SUUNNITTELUSTA –
PALVELUJA JA ASUMISTA
KUNTAKESKUKSEN YTIMESSÄ
A1-ARKKITEHDIT OY / JANI TALONPOIKA
H
ollolan Kuntakeskuksen liikekortteleita koskeva asemakaavan muutoshanke käynnistyi
vuonna 2008. Asemakaavan muutosta alueelle olivat hakeneet Hämeenmaan Kiinteistöt Oy, YIT Rakennus
Oy valtakirjalla, MK Finland1 Oy sekä
keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö
Varma. Päätös kaavoituksen aloittamisesta ja kaavoitussopimuksen laatimisesta tehtiin alkuvuodesta 2011 ja
kesällä 2012 Hollolan kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen.
Kaavoitushankkeen
tavoitteena
oli laatia keskusta-alueelle täydennysrakentamisen mahdollistava asemakaava ja samalla parantaa keskustan
palvelutarjontaa. Suunnittelun tavoitteeksi asetettiin keskusta-alueen
saattaminen yhtenäiseksi ja houkuttelevaksi kokonaisuudeksi, jossa huomioitaisiin myös taajamakuvalliset,
liikenteelliset ja toiminnalliset seikat.
Edellä mainittujen tavoitteiden toteutumista valvomaan kunnanhallitus
nimesi erillisen viranhaltijoista koostuneen ohjaustoimikunnan.
Kohteen suunnittelu jakautui kahteen toisistaan selkeästi eroavaan osioon,
toisaalta 1. kerroksessa sijaitseviin liiketiloihin sekä niitä palveleviin kellarin
pysäköintitiloihin, toisaalta liiketilojen
päälle kaavoitettuihin asuinkerrostaloihin joista OK Hämeenmaan kanssa
20
käytyjen neuvottelujen jälkeen vetovastuun oli jo aiemmassa vaiheessa
ottanut YIT Rakennus Oy suunnittelijanaan Lahtelainen Arkkitehtityö Oy.
Rakennusoikeutta tontilla oli käytettävissä yhteensä 31 000 k-m2 joista
kerrostaloille oli osoitettava vähintään 4000 m2 ja enintään 6000 m2.
Kohteen varsinainen rakennussuunnittelu polkaistiin osaltamme
käyntiin keväällä 2013 liiketilojen
sekä pysäköintikellarin tilankäyttökaavioiden laatimisella. Tuohon mennessä tilaajan kanssa käydyissä keskusteluissa oli jo varsin hyvin täsmennetty sekä Hämeenmaan omien
toimintojen vaatimat pinta-alat että
alustavien vuokralaiskartoitusten mukaiset liiketilat karkeine huoneistoaloineen. Pääkäyttäjänä toimivan
Prisman kokonaisalaksi haarukoitiin
10 000 br-m2. Muita käyttäjiä luonnosvaiheessa oli listattuna vajaat 30
liiketilojen pinta-alojen vaihdellessa
40 m2 pienliiketilasta aina 1500 m2
myymälään asti. Lisäksi tilasuunnittelussa oli huomioitava kiinteistöissä jo
ennestään toimivat käyttäjät ja heidän sijoittumisensa kokonaisuuteen
myös toteutusvaihe silmälläpitäen.
Prismalle varatun tilan lisäksi varsinaista ulosvuokrattavaa liiketilaa keskukseen kertyi kaiken kaikkiaan vajaat 8000 m2.
Periaatteet liikerakennuksen pohjaratkaisusta oli tutkittu melko pitkälle jo
kaavoitusvaiheessa. Esimerkiksi kauppakäytävien sijoittumiset ja yhteydet suhteessa ympäristöön ja sitä kautta mm.
pääsisäänkäyntien paikat oli pitkälti
osoitettu jo kaavassa. Liikerakennusta
halkoo poikittain itä-länsisuuntainen
ja pitkittäin etelä-pohjoissuuntainen
kauppakäytävä joiden varrelle liiketilat sijoittuvat. Käytävien risteyskohdassa asemakaavan osoittamassa paikassa käytävät levenevät muodostaen
kahviloiden ja ravintoloiden ympäröimän torialueen.
Myöskin vanhaan rakennuskantaan
ja Hollolan toriin liittyminen saneli
omalta osaltaan toimintojen sijoittumisen. Tontin pohjoispäässä sijaitsevan Liikerakennus Kompassin tiloissa
toimivan S-Marketin tilat oli saneerattu jo aiemmin. Saneeraus oli toteutettu siten että S-Marketin päivittäistavaraosasto voitaisiin yhdistää vain pienin muutoksin laajennuksessa syntyvään Prismaan, periaatteessa Prisma
oli siis jo puoliksi tehty tai ainakin
sitä kautta paikalleen naulittu.
Myös paikoitukseen varatun kellarin suunnittelu määräytyi pitkälti jo
ennalta määritetyin periaattein. Tontin eteläsivulla olevan uuden ajo­
yhteyden paikka oli kaavassa osoitettu ja laajennuksen pohjoisreunalla
liitos vanhaan kiinteistöön ja sen pysäköintijärjestelyyn sanelivat reunaehdot. Kompassin kellariparkissa olemassa olevat yksisuuntaiset ajoväylät
ja vinopysäköinti todettiin sinällään
toimivaksi ratkaisuksi sekä rakennusrunkoon suhteutettaessa että toiminnallisesti joten laajennus suunniteltiin
samoin periaattein. Uusia pysäköintipaikkoja kellarin laajennusalueelle
saatiin mahtimaan 323 kpl ruutujen
kokonaismäärän noustessa 560:een.
Pysäköintiruudun leveydeksi laajennusalueella mitoitettiin 2700 mm.
Uudet kulkuyhteydet liikekeskuksen ja kellarin välillä sijoitettiin siten
että kerroksesta toiseen siirtyminen
on toiminnot huomioiden mahdollisimman luontevaa. Kulku kerrosten välillä tapahtuu sekä hissein, liukukäytävin että liukuportain. Yhteys asuinkerrostaloihin tapahtuu kellaritasolta rakennuksen eteläpäädystä jonne
myös asukaspysäköinti sekä asuntoja
palvelevat kiinteistövarastot sijoitettiin.
Suurimmat ongelmat lupavaiheen
rakennussuunnittelussa liittyivät taso­
eroihin maanpinnan sekä vanhojen
säilytettävien kiinteistöjen välillä. Tulevia lattiakorkoja määritettäessä lähtökohdaksi valikoitui automaattisesti
tulevan Prisman lattiapinta, joka haluttiin yhteen tasoon. Tällöin oli sanomattakin selvää, että liikekeskuksen pääasiallinen lattiataso määräytyi
S-Marketin olemassa olevan lattiakoron
mukaan. Ympäröivän maaston laskiessa tontin eteläreunaa kohti päädyttiin siihen, että Kuntakeskuksen
pääkatujen risteyksessä olevalla ns. pääsisäänkäynnillä suunnitellun 1. kerroksen lattiapinnan ja maanpinnan
välillä korkoeroa oli lähemmäs 4 metriä. Myös säilytettävien rakennusten
lattiapintojen välillä oli noin 700 mm
tasoero joka johti rakennuksen sisäisiin luiska- ja porrasjärjestelyihin ko.
liitoskohdissa.
Rakennuksen sijoittuminen aivan
Hollolan kuntakeskuksen ytimeen antoi
haastetta arkkitehtonisen yleisilmeen
suunnittelulle. Suunnittelun visuaalisena lähtökohtana oli enemmänkin
olemassa olevaan maisemaan ja rakennuskantaan sopeuttaminen kuin
sitä liiaksi korostaminen. Alusta asti
oli selvää, että asuinkerrostalojen sijoittuminen jalustana toimivan liikekeskuksen katolle antaisi rakennuksen yleisilmeelle sen vahvan luonteen
ja niiden yhteen sovittelun tulisi olla
saumatonta. Julkisivuissa pyrittiin rauhallisen tasapainoiseen sommitteluun
siten että vältytään pitkiltä ja tylsiltä
yhtenäisiltä julkisivun osuuksilta.
Pohjan suunnittelussa haasteena
olleet maaston korkoerot antoivat julkisivujen suunnitteluun oikeastaan
yhden ulottuvuuden lisää. Kansankadun puolella melko matalaa rakennusmassaa saatiin rikottua sekä 2. kerroksisella konehuonemassalla että korkean oloisella pääsisäänkäynnillä jota
Kansankadun puolelle kiertyvät kerrostalot vielä korostavat. Hollolan torille avautuvaa julkisivua on pyritty
puolestaan tarkoituksellisesti madaltamaan jolloin inhimillinen mittakaava perinteisessä toriympäristössä
on saatu säilymään. Myöskään selkeänä keskustan maamerkkinä toimivaa
Hollolan kirjastoa ei ole lähdetty julkisivullisesti millään tavoin haastamaan
vaan on haettu pikemminkin hyvin
”Osuuskauppamaista” julkisivun käsittelytapaa.
Julkisivuissa on rakennuslupavaiheessa sekä liikerakentamisen että
asuinrakentamisen osalla käytetty yhtenäisiä pintamateriaaleja, vaaleaa ja
punaruskeaa rappauspintaa sekä kiviaineisia julkisivulevyjä. Puuta on käytetty muutamassa hyvin harkitussa
yksityiskohdassa ja kaavassa määritetyt viherseinät rytmittävät kiviainespintoja sekä keventävät rakennuksen
luonnetta.
Suunnittelua vietiin eteenpäin liikerakentamisen ja asuinkerrostalojen osalta rinta rinnan. Varsinaisten suunnittelukokousten lisäksi pääsuunnitelmien
yhteen sovittelua tehtiin pienemmissä lähinnä arkkitehtien ja rakennesuunnittelijan välisissä palavereissa.
Liikerakennuksen osalla myös palotekninen suunnittelu näytteli suurta
roolia ja vietiin lupavaiheessa jo hyvin
pitkälle. Oikeastaan vain lopullisten
käyttäjien mukaiset tilajärjestelyjen tarkennukset jäivät puuttumaan.
Suunnitelmia esiteltiin syksyn aikana hyvässä yhteistyöhengessä myös
kunnan nimeämälle ohjaustoimikunnalle sekä erikseen rakennusvalvontaja pelastusviranomaisille joilta saadun
pääasiassa positiivisen palautteen mukaan suunnitelmia edelleen kehitettiin. Varsinaiset rakennuslupa-asiakirjat sekä liikerakentamisen että asuintalojen osalta jätettiin sisään ennalta
sovittuna päivämääränä marraskuussa
2013 ja rakennuslupa kohteelle myönnettiin keväällä 2014.
Tätä artikkelia kirjoitettaessa varsinainen investointipäätös hankkeen
osalta odottaa edelleen riittävää määrää
eri toimijoiden sitoutumisia eikä rakentamisen aloittamisen tarkkaa ajankohtaa ole vielä lyöty lukkoon. Toiveissa
kuitenkin on että taloustilanteen kohentuessa hanketta päästään totuttamaan täydellä höyryllä ja Hollolan
kuntakeskuksen palvelutarjonta saadaan jälleen puhallettua monipuoliseksi ja kaikkien tarpeita osaltaan tyydyttäväksi.
Prisma-Keskus Hollola,
liikerakentaminen:
Lupavaiheen suunnittelijat:
Arkkitehti: A1 Arkkitehdit,
pääsuunnittelija Jani Talonpoika (RA)
Rakennesuunnittelu: Päijät-Suunnittelu Oy
Palosuunnittelu: PaloÄssät Oy
Geosuunnittelu: Taratest Oy
LVIS-suunnittelu: SOK-Kiinteistötoiminnot
Kohteen laajuustiedot
(suluissa laajennusosan tiedot)
– Kerrosala 23 440 m2 (12 827 m2)
– Kokonaisala 46 821 (25 421 m2)
– Tilavuus 223 430 m3 (134 600 m3)
21
– Puurakentamisen edut tulevat
kokonaistaloudellisuudesta ja nopeammasta rakentamisen kokonaisajasta.
Kun runkovaihe saadaan nopeasti
valmiiksi, päästään aloittamaan sisävalmistustyöt. Perustusrakenteiden säästöt tulevat paalutukseen nähden kevyemmästä perustustavasta; mutta
nämä ovat aina tapauskohtaisia riippuen maaperästä, sanoo rakennusmestari Jorma Häkkinen Vantaan
kaupungin tilakeskuksesta.
Puutalossa tilankäyttö on joustavampaa kuin kivitalossa ja tiloja on helpompi muunnella jälkikäteen. Useissa
asuntomessualueen pientaloissa on
pyritty huomioimaan tilojen muunneltavuus elämäntilanteiden ja perhekoon muutosten myötä.
Talo teltassa säältä suojassa
Puurakentaminen
hyvin esillä
Yli puolet Vantaan asuntomessualueelle rakennettavista pientaloista on puurakenteisia. Tunnelmallinen puu
näkyy messuilla myös monissa sisustusratkaisuissa.
Puurakentaminen on kuivarakentamista, jolloin rakentamisen aikainen kosteudenhallinta on erityisen tärkeää.
Vantaan messualueella Rakennusliike
Reposen PuuMera-puukerrostalon rakentaminen tapahtuu sääsuojassa hupun alla: valmiit puuelementit tuodaan suoraan tehtaalta asennuspaikalle ja nostetaan talon sisään kuivana. Töitä voidaan tehdä tehokkaasti
sääoloista riippumatta ja työskentelyympäristö on työntekijöillekin miellyttävämpi.
– PuuMera-kokonaiskonseptin lähtökohtana on turvallinen passiivienergiarakentaminen. Asuntomessukohteestamme kiinnostuneet pääsevät seuraamaan hankkeen etenemistä www.
puumera.fi-sivustolla, Rakennusliike
Reposen toimitusjohtaja Mika Airaksela vinkkaa.
Rakennustyöt Kivistön messualueella etenevät vauhdikkaasti ja marraskuun alussa työt on aloitettu kaikilla
kerrostalotyömailla sekä 26 pientalotontilla, ryhmärakentamiskohteen on
tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden puolella. Asuntomessut pidetään
Vantaan Kivistössä ensi kesänä 10.7.–
9.8.2014.
Vantaan Kivistö on voimakkaasti
kasvava asuinalue, josta tulee lähivuosina useiden tuhansien uusien
vantaalaisten kotiseutu. Kehäradan,
uuden kaupunkikeskuksen ja palveluiden myötä Kivistössä asutaan ja
eletään ajan hermolla, mutta kuitenkin lähellä luontoa ja metsäpolkuja.
Euroopan suurin asuinkäyttöön tarkoitettu puukerrostalo PuuMera rakennetaan
asuntomessualueelle Vantaan Kivistöön.
Sääsuojassa hupun alla rakentaminen
­sujuu mukavasti eivätkä syksyn sateet ole
päässeet kastelemaan rakenteita.
Asuntomessuilla Vantaalla
TEKSTI: KATI HARKOMA, KUVAT: ANNE HASSINEN
ASUNTOMESSUTOIMISTO, VANTAAN KAUPUNKI
Vantaan Kivistön messualueelle rakennetaan noin 28 pientaloa ja kolme kerrostaloa. Yli puolet pientaloista on puurakenteisia ja kerrostalokohteista suurin on 186 asunnon
puukerrostalo. Asuntomessuilla puu tullaan näkemään taloissa ja asunnoissa hyvin monessa muodossa, sekä talojen runkorakenteissa ja ulkopinnoissa että sisustuksessa.
2000-luvulla puurakentamisen suosio on kasvanut kaiken aikaa.
Vuonna 2011 uudistetut rakennusten paloturvallisuusmääräykset
paransivat puun käyttömahdollisuuksia kerrostalorakentamisessa.
Nimenomaan korkeiden puukerrostalojen paloteknistä suunnittelua on saatu uusilla määräyksillä yksinkertaistettua.
Puu on luonnon oma rakennusmateriaali
Puurakentamisen perusteina on usein ympäristö- ja energiasyyt.
Mutta kuinka paljon voimistunut ympäristöajattelu on lisännyt
puurakentamisen suosiota, sitä on vaikea mitata. Puu on uusiutuva ja kierrätettävä materiaali, jota ei tarvitse lähteä hakemaan kaukaa. Puun etuja rakennusmateriaalina ovat myös keveys, lujuus ja
helppo työstettävyys.
Vantaan asuntomessualueella talot rakennetaan pääosin savimaalle. Puurakenteinen talo on kivitaloa kevyempi ja tulee edullisemmaksi rakentaa saviselle maaperälle
22
23
Hollolan uusi pelastusasema
H
126
ollolan kunta muodostaa 11 lähikunnan kanssa
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen, jonka hallinnasta vastaa Päijät-Hämeen liitto. Pelastuslaitoksen
toiminta jakautuu hallintoon, operatiiviseen toimintaan,
ensihoitoon, riskienhallintaan sekä tekniseen kunnossapitoon ja huoltoon kaluston ja kiinteistöjen osalta.
Hollolan nykyinen paloasema on rakennettu vuonna
1975. Rakennusta on korjattu ja parannettu useaan otteeseen, mutta tiloja on jouduttu myös sulkemaan korkeiden
mikrobipitoisuuksien vuoksi. Henkilökunnalla on ilmennyt pitoisuuksien vuoksi terveydellisiä ongelmia. Osa
paloaseman toiminnoista on jouduttu sijoittamaan pihalle rakennettuihin toimistokontteihin. Toiminnallisesti nykyinen paloasema ei täysin vastaa tämän hetkisiä
vaatimuksia.
Edellä mainituista syistä johtuen käynnistettiin paloaseman rakentamisen tarveselvityksen laatiminen loppusyksyllä 2012. 27
Pelastusasemen hankesuunnitelma valmistui kesällä
2013 ja sen pohjalta käynnistettiin toteutusvaiheen suunnittelu syksyllä 2013. Suunnittelu on tehty tietomallipohjaisesti kaikkien suunnittelualojen osalta.
Uuden pelastusaseman tontti (Paassillantie 5) sijaitsee
Riihimäentien varressa, lähellä rakennettavan ohitustien
ja Riihimäentien liittymää. Tontin maanpinna taso oli
lähtötilanteessa useita metrejä Riihimäentietä alempana ja
tontin peruskorkoa on jouduttu tästä syystä nostamaan.
Tontilla on tehty kesällä 2014 keskimäärin noin kolmen
metrin louhetäyttö.
Uusi pelastusasema on kaksikerroksinen rakennus, jossa on kalustohallipaikat yhteensä 12 ajoneuvolle. Asemalle sijoitetaan myös ensihoidon yksiköt.
Hallien yhteyteen rakennetaan lisäksi pesu- ja huoltohal.
lit. Maantasokerrokseen sijoitetaan lisäksi operatiiviseen
toimintaan välittömästi liittyvät huolto- ja varastotilat
sekä toimisto- ja koulutustilat.
581
1
546
128.3
544
LAAJUUSTIEDOT:
tontin pinta-ala
bruttoala yhteensä tilavuus yhteensä 18838 m2
2704 m2
14548 m3
P&R Arkkitehdit OY/ Pekka Salmi Arkkitehti SAFA, Pääsuunnittelija
123.8
..
579
Valmiustilat eli miehistön majoitushuoneet, sosiaalitilat, kuntosali sekä oleskelutilat sijoitetaan toiseen
kerrokseen.
Paloaseman operatiivisten tilojen osalta tilat rakennetaan ”Puhdas paloasema”-mallin mukaisesti. Mallin
tarkoituksena on vähentää palomiesten altistumista
terveydelle haitallisille savu-, noki- ja kemikaalijäämille. Tilojen sijoittelun kannalta tämä tarkoittaa, että likaiset ja puhtaat tilat on selkeästi erotettu toisistaan.
Operatiivisista tehtävistä palaavista sammutusajoneuvoista puretaan likaantunut kalusto ja varusteet läpi­
ajettavassa pesuhallissa, jossa suoritetaan myös kaluston esipesu. Ajoneuvokaluston pesu tapahtuu aina ennen
ajoneuvon siirtämistä kalustohalliin. Keskeiset huoltoja pesutilat sijaitsevat pesuhallin välittömässä läheisyydessä ja näihin tiloihin on suora kulkuyhteys. Huolletut varusteet siirretään suoraan puhtaiden tilojen puolelle kulkematta pesuhallin kautta.
Rakennuksen suunnittelussa on otettu huomioon
Terve Talo -kriteerit, joilla pyritään kosteuden, melun,
emissioiden ja ilmanvaihdon hyvään hallintaan. Kosteuden hallintaan, rakenteiden toimivuuteen ja huollettavuuteen, ulkovaipan kaasutiiveyteen ja sisäilman
pölyttömyyteen on suunnittelussa kiinnitetty erityistä
huomiota.
Rakennus perustetaan paalujen varaan. Rakennuksen kantava runko on teräsbetonia ja lämmöneristys
tehdään pääosin SPU-eristeillä. Lämmönlähteenä rakennuksessa on maalämpö. Julkisivut verhoillaan paloasemien perinteitä kunnioittaen poltetulla tiilellä, joka
muurataan paikalla.
+ 125.5
577
125
äe
nt
ie
Opastaulu (valaistu)
+125
iih
Suojakaide
R
+126
8 ap
(henkilökunta)
porakaivo
+127
(hiekka)
124
+127.7
5
12
6
. nä
Asf
93
+ 128
Puomi
95
+127.900
Suojakaide
porakaivo
70
35
Kalustopiha
m
ik
ivi
129.6
ha
lli
+128.000
+128.000
128
30
0
lli
ha
su
4%
4
+128.000
90
33
Varasto
+126
asf
+126
1:2
+126
+127.900
4%
+127
+127.8
Asf
+123
+127
Hakekattila
(varaus)
kv
+125
+127.500
+126
6
Suojakaide
(h=700)
Jätevarasto
0
96
11
65
29
ajo/h
5
+126
+125
jv
hv
+124
83
124.4
99
EV-1
ET
1
99
24
+127.5
130
99
Hollolan uuden pelastusaseman rakennuspaikka odottaa rakentajia syksyisessä räntä-/vesisateessa. Alueella suoritetaan
mittavat maanrakennustyöt ja louhintoja muutoinkin. Taustalla työt käynnissä.
.
+127.185
5
+128.000
13
16
Huolto
00
10
17
0
95
+126
(asemakaavassa esitetty ohjeellinen korko)
+126
7.8
26
10
+128.000
.
2
+ 125
Varavoimakontti
00
Pe
+128.000
.
Niitty
+127
+127.750
+127.900
+127.400
II
e=0.40
z
Lipputanko (10 m)
61
00
30
+127.750
5
01
54
123.6
LE-AP
+128.000
I
to 0
as .00
ar 28
ov + 1
lk
+127.400
6 ap + 1 LE-ap
(vieraat)
porakaivo
Asf
U
00
532
127
75
+127.900
+127.900
25
is-1
78
534
Ka
lu
st
o
Paloasema
II
98
84
27
Pääsisäänkäynti
70
95
+128.100
536
+1
2
128.8
702
Y-7
123.8
+127.900
Bl
+127.9
N
ur
538
125
540
95
12
+127.900
Asf
hv
Pelikenttä 15x28
porakaivo
tie
sy
ök
Sy
+128.2
1:3
7 ap (henkilökunta)
PAAS1S24
ILLANT
IE
sy
sv
Lumen läjitys
im
575
25
Piirustus on generoitu tietomallista.
Mitat tarkistettava paikalta
Kuilu H
Jätkäsaaren maanalaiset tilat
J ÄTK Ä S A A R I
KUILU H
Tasokoordinaatisto / Plankoordinatsystem:
Helsingin kaupungin erilliskoordinaatisto /
Helsingfors stads lokala koordinatsystem
Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: NN (=N43)
H
M
63
00
Kuilu G
Länsisataman aluerakentaminen
Outi Säntti, kaupunginkanslia,
projektinjohtaja
VS5
3 171
G
20 000
65
8
55
Po
isto V
ilm 66
aka
m
m
io2
EI60
2 200
Lu
is
ka
1/2
0
21 000
linjakuivatuskaivo
linjakuivatuskaivo
V03
Var-B_V1b
VS5
VC
-23,00
EI60
810
EI30
-23,00
Käytävä
G
EI30
2 205
Tikasportaat
ylätasolle
12 600
V64
IV-kh
VS1
6 200
8 600
V81
IV-kh ylätilat päällä
rak.työnaikainen
haalausaukko
VS1
PPP
4 000
1 900
EI60
-23,00
650 3 500 799
VS1
EI30
1 010
EI30
2 080
1 010
1 000
Pesu- ja tekn.tilat
piir. AR103-04
V05
Ajo_Vvb1
-22,97
V2b
24
-23,00
-23,10
-23,00
10
-23,10
VS1
H
25
9
19 000
11
Kallio- ja Geosuunnittelu
Sito Oy
Jukka Pöllä
26
12
-20,22
21 582
-20,22
EI30
EI60
1,3 m2
V34
WC_Y1
V35
WC_Y2
V36
Siiv
Irtokalusteet erillishankintana,
ei RU
Kaiteet
ylätasolla
V23
Puutyö
V38
WC_Y3
V30
Tauko
kaivo
V39
WC_Y4
taukotila, 92 h
EI30
PPP
V24
Maalaus
EI60
EI60
17
34
EI60
V2a
4
18
19
36
25 000
-23,10
V54
Sauna_2
86kpl 30cm => 43h
+ 25kpl 40cm
tarve(30 / 20h)
Kuilu M
M
LVI-suunnittelu
Insinööritoimisto Instakon Oy
Ari Suikki
Halli M
Henkilöstötilat
piir. AR103-03
-15,65
Kulkuovivaraus!
-23,00
-23,10
-23,00
JUOKS.NO
2
EI60
9 900
-22,90
2 250
4 245
5 535
7 970
reunakoroke
740
PPP
EI30
ajo-ovi
-23,00
-23,00
-23,10
V06
Ajo_Vva1
-23,10
MUUTOS
Kuormalavahyllystö,
RU
Kalliopinta -23.00
ARK AR103-37U
-23,10
YHTEYSHENKILÖ
-
Tämä suunnitelma ja tiedostoon Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n omaisuutta eikä sitä saa käyttää ilman tekijän lupaa.
Luvalla käytettäessä on Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy;n logo ja nimi oltava selkeästi esillä.
PPP
HYVÄKSYJÄ
19
57
1
Lu
isk
a
Kalliopinta -18.00
AR103-50
DET Oviliittymä
V08
Käy_V-P
vä
Kalliopinta -16.00
lepotasanne
23 600
linjakuivatuskaivo
linjakuivatuskaivo
PÄIVÄYS
Kalliopinta -16.00
EI30
Kalliopinta -20.00
VC
Juha Lampi, Arkkitehti SAFA
reunakoroke
V07
Käy_Vva1-V2a
VB
SUUNNITTELIJA JA KOULUTUS
Luiska 12.5%
VS2
PPP
V04
Var-A_V1a
-23,00
EI60
-16,56
-22,69
Luiska 6.25%
EI30
-23,00
-23,10
EI3
0
V09
Varikkoramppi
-23,00
Kalliopinta -16.00
0
ke 3-5
oro 10
ak AR
un .
re t.piir
de
Palotekninen suunnittelu L2 Paloturvallisuus Oy Yhd
y
Juha-Pekka Laaksonen skäytä
.5%
a 12
Luisk
EI60
-23,10
Kalliopinta -18.00
reunakoroke
VS2
2 250
EI60
EI60
EI30
7 750
-23,00
-23,00
Varikkoramppi
VS2
-23,00
Palo-osastointi
Liukupalo-ovi
-23,05
Kalliopinta -20.00
EI60
1:5000,
1:100
savuotsa
-23,00
Ajoramppi alhaalta
varikolta
1
MITTAKAAVA
-23,00
-23,05
-16,06
ke
oro
ak
un
re
puomi
21
39
T
H
H
K
vi
-o
Ajo
Kalliopinta -16.00
37
-23,00
VS1
puomi
20
38
Mi
Ajo-ovet
Varikolle,
VÄRISEINÄ
Sähkösuunnittelu
Insinööritoimisto Instakon Oy
Niklas Lind
3
vi
-o
Ajo
Kalliopinta -23.00
35
V80
Halli M_Tekn.ylätila
Kalliopinta -23.00
EI60
16
5
V53
Suihkut_2
V55
WC_2a
V50
Henk.tila_2
Nettipiste
URAKKALASKENTAA VARTEN
33
V52
Pukuh_2
V57
WC_2c
VS2
V25
Var_penkit
1 010
V26
Liik.merk.puhd
V27
Tulityö
-23,00
AR103-50
DET Harkkoseinäliitos
V49
Kuiv.h_2
EI30
32
V51
Pesuh_2
VE
V43
Sauna_1
V42
Suihkut_1
V56
WC_2b
6
Osapohjapiirustus, Varikko - H ja G kuilukäytävä
1:200
VS5
tuuletettu tila
V37 13 x 215 = 2 800
Tekn.porras
7 750
PPP
EI30
2 125
-23,10
tarve(50 / 20h)
V46
WC_1c
V47
WC_Urin
V41
Pesuh_1
5 227
Kuilu H
Kalliopinta -20.22
Arkkitehtisuunnittelu Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy
Juha Lampi Arkkitehti SAFA
103kpl 30cm => 52h
+ 20kpl 40cm
V45
WC_1b
-23,00
Ritiläkaivo
"kurasieppari"
600x1200
15 x 173 = 2 600
PPP
V44
WC_1a
V48
Kuiv.h_1
PPP
Keittiötila
-23,00
V40
Henk.tila_1
V59
Varasto2
Ajoramppi kiertoliittymä
piir. AR103-24
EI30
EI30
1 010
V58
Varasto1
6 890
EI30
1 810
Ritiläkaivo
"kurasieppari"
600x1200
V31
SS2
V33
SPK
Rakennusurakkaa edeltävän
louhinta­urakan suorittajana toimii
Skanska Oy.
Halli F
Teuvo Suominen, työpäällikkö
IV-kh
Henrikki Partanen, työmaapäällikköKuilu F
11
.4
%
-15,25
Varikkoramppi
piir. AR103-05
2
-1
F 03
lli R1
Ha . A s yk -15,25
piir aito
P-l
P-laitos yläkerta
piir. AR103-12
P-Laitos,
yläkerta
20 000
V02
Halli_V2
1 810
31
V22
V28
Var_kemia WC_työ
EI60
4 000
1 450
ajo-ovi
Ritiläkaivo
"kurasieppari"
600x1200
3 320
porras ja varastotaso
(kantavuus 500 kg) RU
1 900
-23,10
V20
Var_pienkone
EI30
1 810
-23,00
EI120
Kuivausritilä/
mattosyvennys
800x1400x h30
15
V01
Halli_V1
30
Kuormalavahyllystö,
RU
H1
Rakennustyön suorituksesta on
tuvat kortteli-rakenteisiin ja lupa-asiat käkuvattu rakennusselostuksessa
sitellään niiden yhteydessä.
VE
seuraavasti:
HKR-Rakennuttajalla on rakennusVastuunalainen työnjohtaja ja viranomaisurakkakilpailutus meneillään. Tarjoukset
ten niin vaatiessa vaikeiden rakennustöisaadaan tammikuussa 2015. Päätökset
den johtaja tulee esittää rakennuttajan ja
pyritään hoitamaan siten, että työmaa
Vva2
viranomaisten hyväksyttäväksi. Urakoitsietenee jouhevasti huomioiden eri kortteTyöskentelytilat
piir. AR103-02
V1a
ja palkkaa myös mahdollisen vaikeiden
leiden muut toimijat. STARA:n maanalaisK.OSA
KORTTELI / TILA
TONTTI / RNo
VIRANOMAISTEN MERKINTÖJÄ
ten tilojen lisäksi neuvotellaan yksikölle
20 rakennustöiden johtajan.
Erityistä ammattitaitoa vaativat työt
myös maanpäällisen toimistotilan saaRAKENNUSTOIMENPIDE
PIIRUSTUSLAJI
tulee
antaa alan hallitsevien, luotettavien
mista Airut-korttelista. Näille toimitiloille
Uudisrakennus
erikoisliikkeiden tehtäväksi. Nämä aliuraon suunnitelmissa maan alla kulkeva kuiRAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE
PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
koitsijat ja -hankkijat on esitettävä rakenluyhteys. Piirustuksissa Varikosta H-kuiVva1
- MAANALAISET
TILAT Kuilu H (Varikko - Airut)
nuttajan hyväksyttäväksi
riittävän ajoissa
lullepäin. Hankkeen eri tilojen, kuilujenJÄTKÄSAARI
ja
ennen ko. työn aloittamista.
kuilujen osien vastuurajojen neuvotteluil12
Työt suoritetaan
asiakirjojen mukaita edellytetään monialaista osaamista.Välimerenkatu
00200
Helsinki
sesti. Jos urakoitsija haluaa käyttää asiaKiinteistöviraston tilakeskuksen omistukSUUN.ALA
PIIR.NO
TYÖN NO
kirjoissa esitetystä työtavasta poikkeavaa
seen tulee STARA:n varikko, ajoramppi ja
Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy TIEDOSTO
työtapaa, tulee hänen se esittää
rakenkuilujen H ja G osuudet erillisten sopiVahanen-yhtiöt
nuttajalle ja ko. suunnittelijoille ja saatava
musten täsmentyessä. Hankkeen edeLinnoitustie 5H, 02600 Espoo
1806
suostumus vaihtoon. Vastuu
esitetystä
tessä on mm. rakennuslupa-asioiden
P. 020
7621 600 F. 020 7621 601
[email protected]
työtavasta poikkeamiseenE-mail
jää kuitenkin
vuoksi tehty useita ns. alustavia sopimukteamwork://HKI-ARK04/1806_JS-maanalainen
www.innovarch.fi - www.vahanen.com
sen esittäjälle. Urakoitsija korvaa esittäsia eri tahojen kanssa.
DET reunakoroke 3
ks. AR103-50
EI120
V32
Käy_henk
1/2
0
EI60
-23,00
7
V21
Var_öljyt
Kä
yt
äv
ä
EI60
14
V15
Kuiluh_H
H
-23,00
EI60
-23,00
28
4 200
-20,22
22 000
Lu
is
ka
20 000
13
4 200
8
20 000
27
VSS-käytäv
-15,65
<<F-portaikko
savuotsa
EI60
50
VD
V63
Tele
ajo-ovi
EI60
3 000
VS1
8 000
23
-22,90
V62
SS1
Luiska 1/20
ajo-ovi
AUKKO
-23,00
VS1
V61
Jäte
jätekontti
tasaisella
Kalliopinta -23.00
4 245
kaivo
Tikasportaat
ylätasolle
painepesu letkukiskot
suojaverho
PPP
2 250
EI60
V60
Autopesu
V10
Käy_V2bA
EI30
22
31.01.2013
Varikko, osapohja
1:100
Vvb1
EI60
ajo-ovi
EI60
painepesu letkukiskot
VD
29
28
-23,00
autopaikka
-23,00
V16
Käy_G
VS5
Kiinteistövirasto
Juhani Linnosmaa, projektipäällikkö
Vuokko Uusikangas, projektinjohtaja
Kalliotunneli
Pää-, Rakenne- ja geosuunnittelu
Fundatec Oy
Aku Varsamäki, pääsuunnittelija
Pasi Loukonen
5 200
Kaiteet
+tikasportaat
ylätasolla
VS1
VS1
EI60
-23,10
72 122
25 000
Tikasportaat
ylätasolle
-23,00
Kie
rtoli
ittym
ä
EI30
EI60
Kalliopinta -23.00
16 100
5 561
V11
Käy_V2bA
EI30
2 200
300
V65
Poistoilmakammio1
V12
Käy_V2bB
EI60
-23,10
Pysäköintiyhtiö
Betonitunneli
KV:
Sami Haapanen, hallituksen pj.
Jätkäsaaren pysäköinti Oy:
Juhani Ruskeepää, toimitusjohtaja
VS1
800
V13
Käy_Vvb2
1 200
690
4 000
19 300
PPP
1 210
EI30
V1b
POISTOILMAKAMMIOIDEN
JA KÄYTÄVÄN RAKENTEET
RAKENNELEIKKAUSTEN MUKAAN
EI60
-23,00
69 203
Vvb2
VS1
Ritiläkaivo
H2
a
av n
an aa
-k uk
IV . m
p. nn
ylä uu
k.s
ra
Rakennuttaja
HKR Rakennuttaja
Annina Mattsson, projektinjohtaja
Jouni Maidell, asiantuntija
V14
Käy_H
-23,00
Kaksi kalliotilakiinteistöä niihin johtavine
yhteisine ajoramppeineen ja omine pystyyhteyksineen. Toinen kalliotilakompleksi
tulee toimimaan Staran Jätkäsaaren varikkotilana ja toinen palvelee lähikiinteistöjen asukaspysäköintilaitoksena, jonne
sijoitetaan kaavan määräämät velvoiteautopaikat. Pysäköintilaitokseen sijoittuu
myös lähikiinteistöjen kalliosuoja. Pysäköintilaitos on osin kaksikerroksinen,
muilta osin tilat ovat yksikerroksiset.
­Kalliorakenteita täydentävät betoni­
rakenteet.
Kalliotilat sijoittuvat tulevan Jätkäsaaren uuteen kaupunkimiljööseen Hyväntoivonpuiston ja usean korttelin alle. Kaupunkitilaan tulee näkymään vain puiston
taidetukimuureihin integroituva sisäänajoyhteys, sekä muutama ilmastointielementti. Kaikki muut pysty-yhteydet sijoit-
-16,50
5 279
-23,10
kui
lu
60
00
-23,00
IV-
V18
Hissiaula_G
Luiska 1/20
-23,10
Varik
V17
Hissi_G
V19
Porras_G
-16,50
Kuilu-Leikkaus H1
RAKENNUSTYÖN YLEISKUVAUS
84
00
Kalliopinta -20.22
Osapohjapiirustus
• Pysäköintilaitoksen ja väestönsuojan
1:100
kokonaisala on 33
200 m2 (sisältää
ajorampin ja pysty-yhteydet)
• STARA:n työtukikohdan, varikon
kokonaisala on 8 100 m2
• Hankekokonaisuuden laajuus yhteensä
41 300 m2
Kohteesta luovutetaan urakoitsijalle piirustus- ja selostusasiakirjojen lisäksi
­arkkitehdin laatima ifc-malli sekä bimxtarkastelumalli, em. suunnitelmia havainnollistavaksi materiaaliksi.
Suunnitelma-asiakirjoissa on esitetty
alkuperäinen louhintakeilaustieto siinä
laajuudessa, kuin se on ollut käytettävisKatutaso,
osapiirustus
sä. Täydentäviä
louhintoja ei ole keilattu
uudestaan, joten tarkkeet
1:100on otettava
­pikalta.
Kuilu H
Lu
is
ka
Kä
yt
äv
ä
Kuilun yläosa suunnitellaan tarkemmin Airut-kortteli-hankkeen yhteydessä.
VB
Rakennuspaikka: Helsingin kaupunki
Kaupunginosa 20 JÄTKÄSAARI
Maanalainen kaava-alue yleisen
katualueen, Hyväntoivonpuiston ja
korttelialueiden alla.
Postiosoite: Välimerenkatu 12,
00180 HELSINKI
VA
RAKENNUSKOHDE JA SEN SIJAINTI
1/2
0
H
YHTEISTYÖTAHOJA KOKONAIS­
HANKKEESSA MM. SEURAAVAT:
63
00
TEKSTI: VUOKKO UUSIKANGAS
VALOKUVAT: SARA MALMBERG
PIIRUSTUKSET: INNOVARCH OY / JUHA LAMPI
Kalliopinta -16.50
(pysäköintilaitos ja STARA:n varikko sekä VSS)
G
K.OS
20
RAK
Uud
RAK
JÄ
Väli
002
SUU
Varikko
1:200
29
Täm
Luva
TU
KA
EN
R
E
LIM
VÄ
A
dB
32
20801
AL
5
may
VP
ARMH
oinnit
Raster
mav
mah
pp
Maanalaiset
Kalliotilat
225
GODAHOPPSPARKEN
+7.0
o
aj
e-lm
+8.0
HYVÄNTOIVONPUISTO
pp
mav
mav
3
Hyväntoivonkadun alle sijoittuvat kuilut rakenteineen:
Osa D-kuilun suihkupaalurakenteesta
544
4
215
3
Kuilut:
Osa B-kuilun suihkupaalurakenteesta
2
e-lm
Katualueiden
alapuoliset kalliotilat
AK
LPA
LPA
4
KAPHORNIN KATU
4
20808545
546
AK 1
­karhennettu. Saumoihin asennetaan
2
­tehdään vastaanottomittaus sekä työn
tekijän että vastaanottajan edustajan
­tiivistysnauhat ja injektointiletkut suunni216
3
.0
J
270
­läsnäollessa.+9Mittaukset
tehdään vähintelmien mukaan.
2
AK
284
1
tään kahdesta toisiaan vastaan kohti­
Maanvaraiset
laatoista ja lattioista
Muista tarvittavista työ- ja kutistumissuorasta linjasta lattian tai sen osan epäsaumoista on sovittava rakennesuunnit2on rakennusselostuksessa
LPA
5
4
tasaisimmasta kohdasta. Mittaus on uloseuraavat
tarkennukset:
telijan ja arkkitehdin kanssa
ennen
KATU ko.
283
RION
Katualueen
e-lm
LPA
3
+7.4
alapuoliset kalliotilat
0.0
tettava myös saumojen yli. Mittaustulose-lm työn suorittamista. Työsaumaan sijoiteMaanvaraiset lattiat toteutetaan
+1 kuitu­
3
32
ilmoitetaan 1 mm:n tarkkuudella.
betonilla.
taan rakennesuunnittelijan20811
määräämä
547
dB
le
A
VP
le
YO
Kulutuskestävyys mitataan
tarvittaesril
­
isäraudoitus.
Näkyvien
työsaumojen
KA
548
le
1
TU
sa tilaajan erillisen ohjeen mukaan.
Ohjeet ja määräykset
moitukset
on sovittava arkkitehdin
kans1
maz
32
Lattiabetonin lujuus arvostellaan
Työssä
noudatetaan seuraavia ohjeita
ja
sa. Työsauman laudoituksen ja raudoituk20810
dB
311
296
A
vk
­RakMk B4 luvun 6 mukaisin normi- tai
määräyksiä:
sen on oltava paikoillaan ennen beto0
.
map
8
+
AKnoinnin alkua. Työsaumasta saa betorakennekokein. .9
7
• Betonilattiat 2002 +10.80
by45/BLY
maz
+7
2
4
Suurin
sallittu
paksuuspoikkeama
on
• Betoninormit by15 2004
nointia jatkaappvasta kun työsauma kestää
p
p
–15…+20 mm. Alustan keskimääräisen
• Suomen
rikkoontumatta muotin irrotuksen. TyöVÄ Betonilattiayhdistyksen ohje
ST
228saumojen pinnoista harjataan teräs­
RA
korkeusaseman
tulee olla niin alhaalla,
BLY 3 2002
2
map
HA
Katualueen alapuoliset
YUirronnut
M
kallionpäälliset
ettärakenteet
vähintään nimellispaksuuden omaaharjalla sementtiliimakalvo pois,
Puiston
NS
YO
2
alapuoliset kalliotilat
G
A
va lattia voidaan toteuttaa siten, että 3
Lattian luokitus Tja laatutekijät
pöly poistetaan ja pinta kastellaan ennen
20813
AN
­valmiin lattian
yläpinta on suunnitelmien
Lattian luokka pysäköintialueilla ja tekni- AK
betonoinnin jatkamista.
3
si-1
32
297
dB mumukaisessa
korkeustasossa.
sissä tiloissa on B - 2 – 35 by45
Betonointisuunnitelmassa on esitet­
A
229
1
Näkyvien kuitujen määrä lattian val-308
kaan. Tasaisuusluokka-vaatimus B,
tävä työsaumojen sijainti. Valukerrat on
JA
P
ATAMANKU
LÄNSISsiten,
pp
­kulutuskestävyysvaatimus 2, betonin
pyrittävä
suunnittelemaan
että työ235miissa sirotelattiapinnassa tulee olla alle
NDEN
RÄ
SG
MN
VÄSTRAHA
NSISA2TA
kpl/m
­lujuuskuokka K35-2. Poistumistiekäytä­
saumoja tehdään vain rakennepiirustus. MANKUJA
pp 3 LÄ
20814
vien lattian vastaava luokka on C-4-35.
ten osoittamiin kohtiin. Betonoiminen
AK 2
Tasaisuusmittapoikkeamien määrittäkatsotaan jatkuvaksi, jos valutauko on
Työsaumat
minen tehdään by45:n mukaan. Tasaienintään 1 1/3 tuntia. Tauon ollessa piTyösaumojen rakenne ja sijainti esitetään
suutta mitataan linjalaudan ja hyvän
tempi, betonin sitoutumista on hidastetrakennepiirustuksissa ja rakennesuunnitvesivaa’an avulla koko työn ajan. Ennen
tava taukoa vastaavasti tai rakenteisiin
telijan määräyksissä. Vesitiiviin rakenteen
työn luovuttamista tai luovutettaessa
on tehtävä työsauma.
työsaumapinnan tulee olla sopivasti
muuttamisesta
aiheutuneet suunnittelukustannukset.
20818
Tasokoordinaatisto / Plankoordinatsystem:
Helsingin kaupungin erilliskoordinaatisto /
Helsingfors stads lokala koordinatsystem
Korkeusjärjestelmä / Höjdsystem: NN (=N43)
E
20
LÄNSISATAMA
VÄSTRA HAMNEN
34
dB
A
S6
p-2
ma
N
TA
GA
GA
LA
MA
K
ÄT
R
AA
ÄS
P4
197
Kalliotilat:
Osa pysäköintihallia P4 poikkikäytävineen
AK
1
TAN
GA
NO
OR
LIV
maz
KU
EN mistään suunnitelmien
p-2
ma
~ ma
ajo
p-2
ma
1
pp/t
0
F
/t
pp
pp
S2
VS
JA
4
1
310
2
20819
AK
+8.
-2
ap
m
SH
BU
pp
maz
av
m
av
m
p-2
ma
3
4
Livornonkadun alle sijoittuvat kalliotilat rakenteineen:
Osa pysäköintihalleja P1 ja P2 poikkikäytävineen
543
20806
Katu- ja puistoalueiden
alapuoliset kalliotilat
Hankkeen pohjantervajais-tilaisuutta vietettiin 12.6.2014 kallioluolaan sisustetussa
juhlatilassa. Mukana olivat perinteen mukaan edustettuina eri alan asiantuntijat:
hankkeen tilaajan, rakennuttajan, suunnittelijoiden ja rakentajien ammattikunnat. Mukana tietysti myös musiikkia, huumoria ja yhteistyötahojen perinteisiä puheita. Kaikilla oli myös ainutlaatuinen
mahdollisuus jättää tuleville sukupolville
tervaten kallioseinään omat taidekuvionsa. Ja täytyy tunnustaa, kuten yli-innokkaista rappareista aikoinaan sana kulki:
”rapa roiskuu”, nyt tosin roiskui tumma
terva kynttiläsoihtujen valossa!
Malagankadun alle sijoittuvat tilat ja rakenteet
5
LPA
SUEZINKATU
3 LPA
VP
20820
YL
Jätkäsaarenkujan ja siihen liittyvien aukioiden alle sijoittuvat kalliotilat rakenteineen:
Osa kiertoliittymää ja sen ajotunneleita
Osa pysäköintihalleja P1 - P4 poikkikäytävineen
221
+8.0
v
ma
may
198
en
et kalliotilat
278
le
may
t
pp/
S6
B
15
AK
P1
1
KTY
2
196 3
may
Juutinraumankadun alle sijoittuvat maanalaiset rakenteet:
Betonirakenteinen väestönsuojakäytävä
2
alapuoliset
kallionpäälliset tilat
p
hp
ma
EN
D
N
RÄ
SG
OLM
210
P2
U
AT
NK
GA
LA
MA
S1
VS
p-2
ma
U
AT
NK
NO
OR
LIV
P3
20816
AK
pp
Laivapojanaukion alle sijoittuvat kalliotilat rakenteineen:
Osa pysäköintihallia P4 poikkikäytävineen
541
3
20804
542
3212
4
pp/t
AK
Katu- ja puistoalueiden
O
A
P4
ajo
+3.6
U
AT
NK
KTY
2
A
dB
32
1
Tuloilmaelementti
puiston pinnalle
20817
AK 2
306
+10.0
mah
KTY1
A
dB
32
479
oinnit
Raster
PL
14
UM
RA
IN
T
+8 UU
.0J
ARMH
12
Välimerenkadun alle sijoittuvat kalliotilat rakenteineen:
Staran varikon halli V2 ja sen poikkihallien sekä käytävien tilat
Pysäköintilaitoksen hallien luoteispäät ja tekniset sekä kulkutunnelit A- ja L-kuiluille
LPA
U
2 KAT 4 LPA
N
A
AJ
LAIVAPOJANAUKIO
SKEPPSGOSSEPLATSEN
47
A
dB
32
M
JA N
K U DE
ÖN ÄN
Y T GR
IT
S
SS ICK
ME FL
SS
MÄ
20017
LPA-1
0.5
+1
Vsi-12
O
K
RIK
A
V rp
Kalliotilat:
Sisäänajon kalliotunneli
Pysäköintilaitoksen hallien kaakkoispäät ja kulkutunneli D-kuilulle
kulkutunneli C-kuilulle
tekninen tunneli K-kuilulle
Kuilut:
M-kuilu
Tuloilmaelementti puiston pinnalle
K-kuilu niiltä osin kuin se ei ole saanut sijoituslupaa imujäteaseman hankkeen yhteydessä
273
H
20800
AK
1
AN
AT +5.3
SG
V
A
LH
DE
E
M
170
20802
AK
pp
may
1
A
dB
32
av
m
A
dB
32 540
SELKÄMERENPUISTO
BOTTENHAVSPARKEN
G
Katu- ja puistoalueiden
alapuoliset kalliotilat
pp/t
~ ma
NKUJA ajo
HIETASAARE
EN
ER
ÄM U
SLK AT AV
SE K ENH AN
TT AT
BO G
LPA
420019
AKS
mav
172
Hyväntoivonpuiston alle sijoittuvat tilat ja rakenteet:
Kallionpäälliset:
Sisäänajotunneli tiloineen ja betonirakenteineen
A
dB
32
D
K
SGRÄNDEN
SANDHOLM
JA
HAMPURINKU
C
GRÄNDEN
HAMBURGS
NKATU
HYVÄNTOIVO
GODAH
OPPSG
ATAN
A
32dB
30
SISÄINEN TARKISTUS 16.6.2014
K.OSA
KORTTELI / TILA
TONTTI / RNo
VIRANOMAISTEN MERKINTÖJÄ
20
RAKENNUSTOIMENPIDE
PIIRUSTUSLAJI
JUOKS.NO
RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE
PIIRUSTUKSEN SISÄLTÖ
MITTAKAAVA
JÄTKÄSAARI - MAANALAISET TILAT
Asemapiirustus - Sijoituslupaa varten
Uudisrakennus
1:1000
Välimerenkatu 12
00200 Helsinki
Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy
Vahanen-yhtiöt
Linnoitustie 5, 02600 Espoo
P. 020 769 8698 F. 020 769 8699
E-mail [email protected]
www.innovarch.fi - www.vahanen.com
SUUNNITTELIJA JA KOULUTUS
Juha Lampi, Arkkitehti SAFA
TYÖN NO
TIEDOSTO
1806
SUUN.ALA
PIIR.NO
MUUTOS
ARK AR102-03
teamwork://HKI-BIM02/1806_JS-maanalainen_140605
PÄIVÄYS
10.06.2014
YHTEYSHENKILÖ
-
HYVÄKSYJÄ
Tämä suunnitelma ja tiedostoon Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n omaisuutta eikä sitä saa käyttää ilman tekijän lupaa.
Luvalla käytettäessä on Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy;n logo ja nimi oltava selkeästi esillä.
31
PAULI VOLOTINEN, PUHEENJOHTAJA
JUKO / TEKNIIKKA JA TERVEYS KTN RY
TEKNIIKKA JA TERVEYS KTN ESPOO JA KAUNIAINEN RY
HUBER Rotamat Ro 3
Sakokaivolietteen vastaanottoasema
LIIKELALAITOKSET JA YHTIÖITTÄMISET KUNTASEKTORILLA –
KUNNAN ITSEHALLINNON
TUHOAJAT
Yhteinen julkilausuma
saatiin nopeasti
valmiiksi ja sen
allekirjoittivat
kaikkien järjestöjen
pääluottamusmiehet.
➤ Sakoaseman ydin ROTAMAT Ro1 hienovälppä
on vankkarakenteinen ja erotustehokas
➤ Välppä on kokonaan itsepuhdistuva kun
sen harava puhdistaa kaikki raot koko
korin ympäriltä
➤ Laite on valmistettu kokonaan ruostumattomasta teräksestä ja on suljettu kokonaisuus,
joka estää hajuhaittoja
➤ Laitteessa on sisäänrakennettu välpepuristin
ja lisävarusteena saa myös välpepesurin
Lisätietoja annamme mielellämme!
[email protected]
Johdantoa
Espoon kaupungissa tilaaja–tuottajamenettely otettiin käyttöön Palveluliiketoimen aloittaessa uutena toimialana 01.01.2011. Palveluliiketoimen
tavoitteena on olla kaupungin oma
palveluntuottaja, joka tuottaa laadukkaita palveluja yhdessä sovittujen hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti, kustannustehokkaasti ja asiakkaita kuunnellen. Toimintoja on liikelaitostettu,
kustannustietoisuutta ja kustannusten läpinäkyvyyttä lisätty ja toimintaan on tuotu liiketaloudellinen näkökulma. Vastaavasti tilaajatoimintoa
on kehitetty teknisessä keskuksessa ja
ympäristötoimessa niin tilakeskuksessa kuin teknisessä keskuksessa. Tilaajan markkinatuntemus on lisääntynyt
ja valmiutta hankkia markkinoilla
saatavissa olevia palveluita kaupungin oman palvelutuotannon rinnalla
on kehitetty.
Muutokset edellyttivät uuden toimialan Palveluliiketoimen toimialan,
PALIn perustamista sekä johtosääntöjen laatimista ja muutoinkin uuden
organisaation luomista sekä uusien toimien perustamista. Teknisen toimen
toimialasta eriytettiin omiksi toimialoikseen sekä TYT eli Tekninen ja
ympäristötoimi että PALI. Palveluliiketoimen alueelle muodostettiin uusiksi
liikelaitoksiksi mm. Espoo kaupunkitekniikka, EKA ja Espoo kiinteistöpalvelut, EKI. Tekninen keskus toimi
tilaajan edustajana ja teki vuosittain
sopimuksia ja tilauksia em. liikelaitoksilta.
Yhteistoiminnasta
Vuosien 2013 ja 2014 aikana ovat
sekä tilaajan että tuottajan sukset
menneet ristiin ja tilausmenettely on
32
viivästynyt ja tuottanut ongelmia tilaajan ja EKA:n sekä EKI:n välillä. Erityisesti ongelmat ovat korostuneet
EKA:n kunnossapitourakoiden osalta,
sillä tilaajana toiminut tekninen keskus on kokeillut kilpailuttaa urakoita
ulkopuolisilla ja saadut tarjoukset
ovat olleet edullisempia kuin mitä liikelaitos on pystynyt tuottamaan. Tilaaja ei ole ottanut huomioon sitä,
että EKA:lla on varattuna resurssit
omille alueilleen vaan on tehnyt sopimuksen ulkopuolisen ja halvemman
urakoitsijan kanssa. Miten sitten EKA:n
henkilökunnan työmotivaation ja ylipäätään työllistämisen käy kun töitä
viedään pois? Lopputuloksena on tulehtuneita henkilösuhteita ihan ylhäältä
alas saakka.
Tekninen keskus tilaajana ei ole
ajatellut kokonaisuudessaan EKA:n kustannusrakennetta ja sen velvoitteita
käyttää mm. kone- ja kuljetuskalustoa
kaupungin Logistiikka-liikelaitoksen
kautta. EKA:lla on pitkäaikainen sopimus tämän liikelaitoksen kanssa eivätkä he voi enää kilpailuttaa uutta
kalustoa omaa toimintaansa varten.
Espoo kaupunkitekniikka, EKA on ajettu puun ja kuoren väliin. Asiaa yritettiin sovitella mutta siitä ei tullut mitään sillä tekninen keskus piti oman
sektorinsa näkökulmasta tarkasteltuna kuntalaisten eli veronmaksajien
etua tärkeämpänä kuin liikelaitoksen
työllistämistä. Asioita ei haluttu nähdä ja laskea koko kaupungin ja kokonaiskustannusten näkökulmasta. Tehtiin myös lisää tutkimuksia ja selvityksiä mutta mikään ei auttanut. Toimialajohtajatkin keskustelivat asiasta
mutta mitään tulosta ei syntynyt koska ei myöskään liikelaitoksen, PALI:n
puolelta voitu tehdä muutoksia vallitsevaan tilanteeseen. Molemmat toimi-
alat olivat ajautuneet pattitilanteeseen eikä tilaaja–tuottaja-malli enää
toiminut.
Törmäyskurssi oli kohtalokas
Kaupungin johtaja puuttui ongelmaan
ja kehotti vielä kerran tutkimaan asiaa
ja pääsemään sopuun käytössä olevan
mallin mukaisesti mutta sekään ei
auttanut. Oltiin umpikujassa ja koska
jotakin oli tehtävä tilanteen laukaisemiseksi, niin neljän miehen virkamiesryhmä päätti ryhtyä salaa hakemaan ulospääsyä hankalasta tilanteesta. Henkilökunta ei tiennyt asiasta
mitään vaikka tosin erilaisia huhuja
oli liikkeellä mutta kuten sanottua –
ei faktaa. Tilanne oli kärjistynyt erittäin pahaksi ja siitä voi päätellä, että
tehdään jotakin todella raflaavaa ongelman ratkaisemiseksi. Ja niinpä saimme kaikkien yllätykseksi lukea tiistaina
28.10.2014 Helsingin Sanomien kaupunki-otsikon alapuolelta, että Espoo
on ehkä ulkoistamassa tuhannen ihmisen työt.
Lehtiartikkelin mukaan Teknisen
toimen tuotanto kilpailutettaisiin ja
ulkoistettaisiin yksityiselle viimeistään vuonna 2016. Lisäksi asia oli menossa seuraavalla viikolla kaupungin
hallituksen ns. iltakouluun 3.11.2014
esityksenä siten, että EKI:n ja EKA:n
tuotantopalvelut kilpailutettaisiin ja
ulkoistettaisiin. Asiasta nousi valtaisa
kohu molempien liikelaitosten henkilöstön keskuudessa ja tilanne muodostui kaaosmaiseksi sillä voimassa
olevaa yhteistoimintasopimuksen edellyttämää yt-lain mukaista neuvottelua ei ole ollut ja tilanne tuli täysin
shokkina henkilöstölle sekä vielä pahemmin luottamusmiehille sekä pääluottamusmiehille. Ainut keino meillä
järjestön edustajilla oli reagoida nopeasti tilanteeseen ja laatia järjestöjen
pääluottamusmiesten kesken kirje
kaupungin johtajalle, kaupungin hallituksen puheenjohtajalle sekä kaupungin hallituksen jäsenille ennen
hallituksen kokousta. Yhteinen julkilausuma saatiin nopeasti valmiiksi ja
sen allekirjoittivat kaikkien järjestöjen pääluottamusmiehet. Näin saatiin
voimakas hanketta vastustava kannanotto henkilöstön ja liikelaitosten ulkoistamiselle pois Espoon kaupungilta.
Kannanotto edusti kokonaisuudessaan
noin 14 000 kaupungin työntekijää,
joten sitä ei myöskään kaupungin hallitus voi noin vaan ohittaa.
Pölyt laskeutuivat mutta vain hetkeksi
Kirjeen johdosta tilannetta on saatu
vähän rauhoitettua. Kaupungin hallituksen iltakoulu päätti kehottaa virkamiehiä lisäselvityksiin sekä tarkastelemaan myös vaihtoehtoa jossa sekä
TYT että PALI toimialat yhdistettäisiin
ns. virastomaiseksi yhdeksi tekniseksi
virastoksi, jonka sisällä toimintojen
voitaisiin uudelleen organisoida kustannustehokkaasti. Ulkoistamisen kohteena ollutta kahta liikelaitosta ei ole
näin ollen vielä kilpailutettu yksityisillä markkinoilla. Ymmärrämme kyllä Espoon kaupungin tavoitteet mm.
TATU-ohjelman (Talouden tasapainotus- ja tuottavuus ohjelma) ympärillä
mutta kun on sovittu yhteiset pelisäännöt siitä miten kaupungin henkilöstön kanssa menetellään, niin on
niitä myös noudatettava molemmin
puolin pöytää. Vaikka Helsinki on
edennyt liikelaitostamisessa jo askeleen edelle Espoon kaupunkia ja perustanut liikelaitoksista yhtiöitä, ei
0207 120 620
WASTE WATER Solutions
WASTE WATER Solutions
Maapohjan vahvistamisen erikoisosaamista:
Syvästabilisointi kuiva- ja märkämenetelmin
Suihkupaalutus
Rakentajat Piippo & Pakarinen Oy
Kauppamäki 3, 02780 Espoo
Heikki Pakarinen 0400 449 041, Kyösti Piippo 0400 410 347
www.rppoy.fi
5
Huom!
Kiinteistöhuoltoyhtiöt,
Isännöitsijät!
Meiltä myös kaikki lto-koneiden
suodatinsarjat, pyydä tarjous.
Myynti / Noutovarasto:
Myynti:
33
Solid House Magazine 3/2014
Espoon silti pidä mennä ainakaan
tässä asiassa Helsingin perässä. Aivan
kuten kuntaliitosselvityksessä Espoo
jo tekeekin, niin tulisi myös tässä
asiassa kaupungin kulkea omia polkujaan kaupungin henkilöstön parasta ajatellen. Liikelaitosten tilannetta käsitellään ja mahdollisesti
tehdään uusia päätöksiä 1.12.2014
pidettävässä kaupungin hallituksen
virallisessa kokouksessa.
Henkilökunnan koettelemus
Helsingin Sanomien lehtikirjoituksesta
sai helposti sen käsityksen, että päätöksessä olisi laajempikin konsensus
olemassa poliittisilla päätöksentekijöillä mutta todellisuudessa ei näin tainnut
ollakaan. Toki kaupungin hallituksen
ns. iltakoulun esityslistalla 03.11.2014
oli muitakin vaihtoehtoja mutta tämä
kaikkein rajuin saatettiin julkisuuteen.
Ehkä tällä haluttiin säikäyttää kaupungin henkilöstöä ottamaan huomioon, missä todellinen valta on? On
olemassa paljon sivistyneimpiä tapoja
kohdata kaupungin henkilöstöä kuin
näyttää suoraan ”punaista korttia”
pelikentällä. Menettely on aiheuttanut paljon huolta ja murhetta henkilöstön ja meidän järjestöjen luottamushenkilöiden keskuudessa. Kaikkea ei
voi julkaista mutta pahimman vaiheen ohi on onneksi päästy ja saavutettu neuvotteluyhteyksiä työnantajan suuntaan. Toisaalta menettelyn
johdosta henkilökunta on saanut
myös tukea eri poliittisilta ryhmiltä
sillä kaikki ryhmät eivät ole pitäneet
tällaista ratkaisua suotavana.
Valtuusto ja kaupungin hallitus
Kaupungin valtuuston 4.12.2013 teki
päätöksen vuoden 2014 talousarviosta
ja taloussuunnitelmasta ja siinä yhteydessä valtuusto kehotti kaupungin
hallitusta valmistelemaan vuosille
2014–2016 taloussuunnitelman yleisperusteluissa kuvatun toiminnan ja
talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman (TATU-ohjelman). Ohjelman hyötytavoitteet ja linjaukset hyväksyttiin valtuustossa 24.3.2014 ja
ohjelmasuunnitelma 19.5.2014. Ohjelmasuunnitelmassa on linjattu ja
määritetty toimenpiteeksi omistaja–
tuottaja-roolien ja nykyisten toimintamallien arviointi sekä jatkokehittämisen kohteista ja aikataulusta sopiminen.
Voidaan hyvin päätellä, että valtuusto on vahvasti vuosille 2015–2017
ulottuvan TATU-ohjelman takana ja
sen toteuttamisessa on kaupunginhallituksella vastuullinen rooli. Osaksi
TATU-ohjelmaa on laadittu kaupungille vuosia 2015 ja 2016 koskeva
henkilöstösopimus, jossa kaupunki
lupaa, että taloudellisin tai tuotannollisin syin kaupungin henkilökuntaa ei
irtisanota ja henkilökunnalle on annettu haaste olla mukana ohjelman
toteuttamisessa. Ohjelman toteuttaminen saattaa merkitä mahdollisesti
uudelleen järjestelyjä organisaatioissa
mutta siten, että työpaikat kuitenkin
säilyvät. Henkilökunta haastetaan toiminnallaan tuottavuuden parantamiseen ja siten edistämään kaupungin
yhteisiä säästötoimia.
Ehdotus uuteen nousuun
Lehtikirjoitus Helsingin Sanomissa
28.10.2014 on siis nähtävä eräänä
ponnisteluna TATU-ohjelmaan liittyen
mutta sitä ei voida pitää moraalisesti
kovin perusteltuna, ei edes vaihto­
ehtona kun tarkastelemme henkilöstösopimusta. Liikelaitosten EKA ja EKI
kehittämishanke on edelleen vireillä
ja sitä jatkettaneen kevätkaudella siten, että ratkaisuun päästäneen kesään 2015 mennessä. Myönteistä on
siinä kuitenkin, että henkilöstön
edustaja on mukana ratkaisuja haettaessa. Tapahtuneista voidaan päätellä,
että ulkoistaminen voi tulla myös jatkossa uudelleenkin esille mutta mielestäni tämä vaihtoehto ei ole henkilöstösopimuksen mukainen vaan sen
vastainen. Yksi hyvä vaihtoehto olisi
purkaa molemmat liikelaitokset ja palata entiseen ns. virastomalliin, jossa
sekä EKA että EKI liitetään tekniseen
keskukseen, kuten myös kaupungin
hallituksen iltakoulussa 03.11.2014
tuotiin esille. Näillä muutoksilla taataan laadukkaan osaamisen säilyminen Teknisessä keskuksessa ja kuntalaisten laadukas ja kustannustehokas
palvelu kaupungin omien työntekijöiden toimesta.
Espoon kaupunki voisi hyvin palata takaisin normaaliin kunnalliseen
järjestelmään ja parantaa sitä kautta
vähän tahriintunutta mainettaan
henkilöstön ulkoistamisesta ja liikkeen luovuttamisperiaatteesta. Tosin
taloudellinen tilanne on hankala lähes koko EU-alueella ja siten näkymät
ja talouden kehityksen ennustettavuus vaikeaa. Valtiovalta taistelee hyvinvointivaltion puolesta ja kiristää
kuntien taloutta kohtuuttomasti. EteläSuomen vauraat kunnat ja kaupungit
Bau-Met Oy on tunnettu valtakunnallinen kone- ja laitetoimittaja, joka palvelee laajaa asiakaskuntaa kuten teollisuutta, konevuokraamoita, rakennusliikkeitä ja julkista sektoria.
Perheyritys on perustettu vuonna 1972 ja panostaa
korjausrakentamisessa käytettäviin tuotteisiin
sekä työmaapalveluihin.
joutuvat avustamaan erityisesti pohjoisen kuntia. Espoo on tässä asiassa
samassa veneessä Helsingin kanssa.
Espoon kaupunki kasvaa kuitenkin
vuosittain noin 4000 tuhannella
asukkaalla ja heille tulee olla valmiina
peruspalveluja sekä toimivaa infrastruktuuria. Henkilöstön kannalta
voisi todeta, että suunnitellun TATUohjelman aikana tapahtuu henkilöstön vähenemistä sekä luonnollisen
poistuman että myös kaupungilta
muutoin toisen työnantajan palvelukseen siirtymisiä.
Paremman, kunnallisen
henkilöstöpolitiikan puolesta
Espoon kaupunkia on yleensä pidetty
hyvänä työnantajana ja henkilökohtaisesti olen samaa mieltä edelleen
vaikka henkilöstöpolitiikassa voi sattua joskus ylilyöntejä mutta pitkässä
juoksussa Espoon työnantajakuva on
hyvä. Tiedossamme on, että pääkaupunkiseudun kaupungit kilpailevat
keskenään hyvistä veronmaksajista ja
asukkaita houkutellaan monin eri tavoin viihtymään ja asumaan sekä antamaan lapsilleen turvallista kasvuympäristöä. Välttämättä ei katsota
kunnan perimää veroäyriä vaan muut
arvot vaikuttavat asuinkunnan valintaan. Espoon vetonaulana on lähivuosina valmistuva länsimetro, joka
tuo erinomaisen mahdollisuuden julkiselle liikenteelle kaupungin sisällä
ja HSL:n liikenneverkolla.
Espoon kaupungin olisi hyvä varautua tuleviin asukkaisiin ja heidän
vaatimiin palveluihin. Kasvavaa kaupunkia varten tarvitaan osaavaa ja
motivoitunutta kaupungin omaa
henkilökuntaa niin terveyspalvelujen
tuottamisessa kuin kaupungin infrastruktuurin toiminnan turvaamisessa.
Mielestäni on erittäin tärkeätä, että
kaupunki rakentaa itselleen kunnallisia organisaatioita ja kehittää niitä,
arvostaa henkilökuntaa sekä toimii
siten kuin Espoo tarina edellyttää.
Oman näkemykseni mukaan kaupunki toimii silloin parhaiten kun Valtuusto päättää kaupungin palveluksessa olevan kunnallisen henkilökunnan tavoitteet ja niitä toteutetaan
hyvien esimiesten johdolla nykyaikaisilla johtamistavoilla. Liikelaitosten toimintatapoja ei pidä ajaa sisään
kaupungin organisaatioihin vaan
kunnan tulee säilyttää sen itsehallintoonsa kuuluvat asiat eikä niitä saa
tuhota lyhytnäköisellä ja tempoilevalla henkilöstöpolitiikalla.
| Kuvassa Mika Iivonen
Työmaapalveluiden erikoisosaamista
T
oimitusjohtaja Marko
Eklund kertoo yrityksen
omaavan laajan valikoiman alan
huipputuotteita, jotka soveltuvat
suomalaiseen rakentamiseen.
Belgialainen timanttiterien valmistaja Carbodiam on palvellut
Bau-Metiä loistavilla, kovalle
Pohjolan graniitille kehitetyillä
terillä ja segmenteillä. Varastosta löytyy kaikkia yleisempiä
teräkokoja erilaisille materiaaleille, sekä asiakkaiden toivomia
erikoisteriä.
– Terähankintojen tullessa ajankohtaiseksi meihin kannattaa
ehdottomasti olla yhteydessä.
Eklundin mukaan myös suosittua poraputkien uudelleen
segmentointipalvelua kannattaa
käyttää. Vanhasta putkesta tulee
täysin uuden veroinen ja säästöä
kertyy verrattaessa uuden ostoon. Palvelu on lisäksi nopeaa:
putki palautuu käyttäjälle usein
jo saman päivän aikana.
Timanttityövälineistä, pölynhallinnasta ja työmaapalveluiden
kehittämisestä on vastannut
1.4.2014 alkaen Mika Iivonen,
joka on toiminut alalla yli 13
vuotta. Yhteistyö rakennus- ja
saneerausliikkeiden kanssa on
tuonut uutta näkökulmaa rakennustöiden monimuotoisuudesta
ja alan erilaisista tarpeista, joihin
on pyritty vastaamaan vahvalla
ammattitaidolla.
Pölynhallinta on muodostunut
yhdeksi tärkeimmistä toiminnoista työturvallisuuden
saralla. Siihen Bau-Metillä on
tarjota asiakkailleen kotimaiset
huipputuotteet pölynpoistoon ja
alipaineistukseen.
– Strong-rakennusimurit
esierottelijoineen ovat hinta-laatu suhteeltaan markkinoiden
kärkeä.
Alipaineistajat samalta valmistajalta kestävät tarkankin syynin.
Tuotteet ovat kestäviä, keveitä, ja
toimintavarmoja huipputehoilla.
ta toimintaa.
– Kun arvostat laatua kuten
mekin ja haluat ammattitaitoista
palvelua, olemme palveluksessasi.
Eklund kertoo yrityksen tuotteiden edustavan markkinoiden parhaimmistoa. Kattavat
huolto-, korjaus- ja varaosapalvelut sekä pientavaratoimitukset
työmaalle koko Etelä-Suomessa
täydentävät yrityksen erinomais-
www.bau-met.fi • Kärsämäentie 72, TURKU • p. 0207 433 700
34
35
19
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT
JA -INSINÖÖRIT AMK RY
KRI:n jäsenille...
RUKA-maja
KUUSAMO
Vuonna2008valmistunutKRI:nparitalo-osakeRUKA-majasijaitseeSuomen
suosituimmanhiihtokeskuksenRUKAnkupeessaKuusamossa.
OsoitteessaPyydystie4Bon68m2alakerta,jossa2mh,tupajaavokeittiö,
saunaosastoja2wc:tä.24m2parvellaonlisäksimatalampaatilaamajoittujillesisältäenovellisenmakuusopen.Majassaonkaikkiaan8vuodepaikkaa.
SIJAINTI JA YHTEYDET
Kuusamoon ja Rukalle on hyvät kulkuyhteydet, lentäen pääkaupunkiseudulta,junayhteydetOuluun,KajaaniintaiRovaniemelle,joistabussiyhteydetperille.OmallaautollamatkaakertyyHelsingistänoin825km,Oulusta RUKAN TALVI
19 hissiä, 29 rinnettä,
245kmjavaikkapaPorista735km.
korkeusero 201m, pisin
rinne 1300m. Latuverkko
riittää meistä useimmille
ja välineitä voit vuokrata paikanpäältä. Hiihtoladuille pääsee melkein
majanvierestä.
RUKAN KESÄ
On kiehtova kokonaisuus
luontoa, tapahtumia, esiintyjiä ja monipuolista tekemistä: Kalastusta, vaellusta, melontaa
ja koskenlaskua, golfia,
maastopyöräilyäjaerilaisiasafareita.
Ruka-majaankuuluumyös
kalastusoikeudetyhteisiin
vesialueisiin mm. läheiselläVuosselijärvellä.
Rukankylästälöydätviihtyisätravintolatjamonipuoliset välinevuokraamotympärivuoden..
RUKA-majan varustetaso
Ulkovarastot 2 kpl,
Sähkölämmitys,
HUONEISTOON
Jääkaappi/pakastin,
EI SAA TUODA
Liesitaso ja erillisuuni,
ELÄIMIÄ
Mikroaaltouuni,
Kahvin- ja vedenkeitin,
TUPAKOINTI KIELLETTY
Ruoanvalmistusvälineet,
Ruokailuvälineet 12 hengelle,
VAIHTOPÄIVÄ
Astian- ja pyykinpesukoneet,
LAUANTAI
Kuivauskaappi,
KELLO 12:00
Keskuspölyimuri,
Takka, kaasugrilli,
TauluTV 32” digivirittimellä 2kpl
DVD-soitin, 2kpl,
Radio/CD-soitin,
8 kpl runkosänky, täkit ja tyynyt,
1 vauvan matkasänky,
2 kpl aikuisten polkupyöriä,
Suksenhoitoteline voitelurautoineen,
Soutuvene varusteineen...
Täydellinen luettelo kohteessa
RUKA-majan vuokraus ja varaukset
Varaukset tulee tehdä majaisännälle
viikoista 1-26 edeltävän syyskuun loppuun mennessä ja viikoista 27-52(53)
edeltävän huhtikuun loppuun mennessä. Päällekkäisvarauksissa vuokraaja
ratkaistaan arvonnalla.
Avainpalvelusta on vuokrattavissa
myös liinavaatteita ja tilattavissa vaikkapa siivouspalveluita.
Majan käyttöoikeuteen kuuluu myös
yksi kausikortti rinteisiin.
Viikkovuokrat, vain jäsenille.
Vk: 1, 8..16, 36..37, 52(53) = 430€
Vk: 5..7, 17..18, 33..35, 38..39 = 270€
Vk: 2..4, 19..32, 40..51 = 180€
Viikonloppu- ja vuorokausivuokraukset
mikäli maja vapaana, minimi 120€.
Majaa vuokrataan vain KRI:n jäsenille henkilökohtaiseen perhekäyttöön.
Edelleenvuokraus on kielletty.
Lisätietoja/varaukset:
KRI ry, majaisäntä
Petri Pucilowski, p. 040-546 1002
(jätä yhteydenottopyyntö vastaajaan
eli puhelinnumero, josta sinut tavoittaa iltaisin)
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT
JA -INSINÖÖRIT AMK RY
1.kerros
2.kerros/parvi
MONIPUOLISIN
KRI ry:n jäsenille:
K O TA P O R T T I
V U O K AT T I
Liiton lomaosake KOTAPORTTI
sijaitsee KAINUUSSA,
Sotkamon kunnassa,
Vuokatin lomakeskuksessa, osoitteessa:
Talvikkaantie 8 B 3
88610 VUOKATTI
64,5 m2:n paritalo-osakkeessa on
tupakeittiö, 3 makuuhuonetta, sauna- ja pesutilat.
SIJAINTI JA KULKUYHTEYDET
Vuokatti sijaitsee keskellä Suomea - lyhyiden välimatkojen
ja nopeiden kulkuyhteyksien päässä suurista kaupungeista.
Vuokattiin voi tulla omalla autolla, junalla tai linja-autolla.
Lähin lentokenttä on Kajaanissa ( 35km ) josta linja-autoyhteys Vuokattiin. Lähimmät rautatieasemat ovat Kontiomäellä, jonne myös autojunat kulkevat, ja Kajaanissa.
HARRASTUKSET JA PALVELUT
Vuokattiin on rakentunut luonnon ja lomalaisten ehdoilla lomamaailma, jossa riittää tekemistä kaikkina vuodenaikoina.
KOTA
PO
RT TI
38
------
------
----->
Laskettelurinteitä on 13 ja maastohiihtolatujakin
100 km, joista valaistuja 10 km. Kesällä voi myös
hiihdellä hiihtotunnelissa tai lumilautailla läheisessä, maailman ensimmäisessä lumilautatunnelissa.
Kylpylähotelli Katinkullasta löytyy tasokkaan viihdekylpylän lisäksi tennisja keilailumahdollisuus ym.
Golfaajille on Vuokatissa täysimittainen
18 reikäinen rata.
Internet: www.vuokatti.fi
LOMAOSAKKEEN VARUSTETASO
Sähkölämmitys, osin lattialämpö, takka, radio (2kpl),
video (2kpl), TV (2kpl), liesi, mikroaaltouuni, jääkaappi
pakastimella, astianpesukone, ruuanvalmistus- ja ruokailuvälineet, pyykinpesukone ja -kuivauskaappi, keskuspölynimuri, sängyt vuodevaatteineen (ei liinavaatteita), lastensänky 0-4v, syöttötuoli, 2 kpl aikuisten polkupyöriä ym.
Kotaportissa on vuoteet 6 henkilölle ja lisävuoteet
2 aikuiselle tai 4 lapselle.
HYVÄÄ
Alle viikon vuokraukset sisältävät yhden kylpyLOMAA !
läkäynnin ( 2,5e /jäsen) ja viikon vuokraukseen
sisältyy 4 kylpyläkäyntiä ( 2,5 e/jäsen/kerta)
Huoneistoon ei saa tuoda eläimiä !
Huom!
Vaihtopäivä sunnuntai kello 16:00
VARAUKSET
Varaukset majaisännälle viikoista 1-26 syyskuun loppuun mennessä ja viikoista 27-53 huhtikuun loppuun mennessä. Päällekkäisvarauksissa vuokraaja ratkaistaan arvonnalla, jossa otetaan huomioon hakijoiden kolmen vuoden vuokraukset varatussa kohteessa. Hakijat pisteytetään edellisten vuokrauksien mukaisesti seuraavasti: Edellinen vuokraus kohteessa -A-viikolla
3pistettä
-B-viikolla
2pistettä
-C ja D-viikolla 1piste
Varaaja, jolla on vähiten
HINNAT
pisteitä, saa haluamansa
390e 1, 7...15, 51...53 lomaviikon kohteessa.
- Viikko A
250e 2...6, 25...32, 46...50
- Viikko B
160e 16...17, 22...24, 33...35, 40...45
- Viikko C
- Viikko D 120e 18...21, 36...39
Viikonloput ja vuorokausivuokraukset
majan ollessa vapaana,
minimiveloitus 120e.
Lisätietoja / varaukset
KRI ry majaisäntä
Majan käyttöoikeuteen sisältyy myös
Petri Pucilowski:
yksi kausikortti rinteisiin talvikaudella.
Vastaaja numerossa 040-546 1002
Jätä yhteydenottopyyntö ( puhelin arki-iltaisin ) vastaajaan
39
KUNTIEN RAKENNUSMESTARIT
JA -INSINÖÖRIT AMK RY
KRI ry:n jäsenille:
KUERLOMA
YLLÄS
Liiton lomaosake KUERLOMA sijaitsee
Kolarin kunnan Äkäslompolon kylässä
Ylläksellä osoitteessa Kievarintie 3 A 2
Lattialämmitys sähköllä, takka, TV, radio,
video, liesi, mikroaaltouuni, jääkaappi pakastimella, astianpesukone, ruuanvalmistus- ja ruokailuvälineet, pyykinpesukone
ja -kuivauskaappi, 3kpl runkosänkyjä vuodevaatteineen (ei liinavaatteita), 2 kpl aikuisten polkupyöriä ym.
Kuerlomassa on vuoteet 3 henkilölle (alakerrassa 2 ja parvella 1) ja lisävuoteet
parvella 3 henkilölle.
Vaihtopäivä lauantai kello 12:00
Huoneistoon ei saa tuoda eläimiä !
50 m2:n rivitalo-osakkeessa on mm.
tupakeittiö, makuuhuone, kookas parvi
sauna ja pesuhuone.
YHTEYDET YLLÄKSELLE
Suomen eteläisin suurtunturi Ylläs sijaitsee Länsi-Lapissa
noin 150 km napapiiriltä. Ylläkselle on hyvät yhteydet
mm. junalla Kolarin rautatieasemalle, josta n. 40 km
bussikuljetus, tai lentäen Helsingistä Kittilään, lentoasemalta n. 55 km bussikuljetus.
Vuoro- tai tilausbussilla, omalla autolla ym.
VARAUKSET
Varaaja, jolla on vähiten pisteitä, saa
haluamansa lomaviikon kohteessa.
37 rinnettä, 20 hissiä, pisin rinne 3000 m, korkeusero 463 m
25 helppoa, 8 keskivaikeaa, ja 4 vaativaa rinnettä.MaailmanCup-rinne,
Suomen ainoa Super G-rinne. Off-pisterinteet, kumpareikko ja Boarder cross-rata
Pipet ja Streetit molemmin puolin tunturia Super Pipe, Super Street lumikausi lokakuusta (yleensä) toukokuuhun
...tai ladulle
latuverkosto 320 km, josta valaistua 38 km. Ensimmäiset ladut avataan heti lumien ja pakkasten tultua, yleensä
lokakuussa. Hiihtolatujen korkeus merenpinnasta 191-540 m, lämpöladut tunturin ns. puurajassa, kaikki ladut sopivat myös luisteluhiihtoon. 3 latukahvilaa latureittien varrella.
Kesällä kalastamaan, marja- tai ruskaretkille,tai vaellusreiteille jalan, kanootilla.....
m
co
.
s
a
Inte
t:
e
n
r
HYVÄÄ
LOMAA !!!
Varaukset majaisännälle viikoista 1-26 syyskuun loppuun mennessä ja viikoista 27-53 huhtikuun loppuun mennessä. Päällekkäisvarauksissa vuokraaja ratkaistaan arvonnalla, jossa otetaan huomioon hakijoiden kolmen vuoden vuokraukset varatussa kohteessa. Hakijat pisteytetään edellisten vuokrauksien mukaisesti seuraavasti:
Edellinen vuokraus kohteessa:
-A-viikolla
3pistettä
-B-viikolla
2pistettä
-C-viikolla
1piste
HARRASTUKSET JA PALVELUT YLLÄKSELLÄ
Talvella rinteeseen:
Kaupat, ravintolat ja
matkailupalvelut
Äkäslompolon
keskustassa, vain
noin 1,5 km majalta.
1. kerros lisäksi tilava
parvi
LOMAOSAKKEEN VARUSTETASO
w
.yll
w
w
HINNAT
310e 8...16, 36...38, 52...53
Viikko A:
Viikko B:
210e 1, 5...7, 17...18, 33...35, 39
Viikko C:
110e 2...4, 19...32 ja 40...51 A
LOM
Viikonloppu:
90e
R
E
U
Viikonloppu ja vuorokausivuokraukset, K
mikäli maja on vapaana, minimi 90e.
Majan käyttöoikeuteen sisältyy myös
yksi kausikortti rinteisiin talvikaudella.
Lisätietoja / varaukset
KRI ry majaisäntä
Petri Pucilowski:
Vastaaja numerossa 040-546 1002
Jätä yhteydenottopyyntö ( puhelin arki-iltaisin ) vastaajaan
YHTEISTYÖKUMPPANEITAMME AASTA ÖÖHÖN
KOMPAKTI
LUOTETTAVA
TEHOKAS
Rovaniemi
LVI-Dahl Oy
Kemi
Oulu
Palvelemme 28
toimipisteessä.
Kokkola
Iisalmi
Vaasa
Seinäjoki
Jyväskylä
Pori
Tampere
Tampere-Kalkku
Rauma
Hämeenlinna
Loimaa
Turku
Salo
Espoo
Kuopio
Joensuu
Varkaus
Mikkeli
Lappeenranta
Lahti
Riihimäki Kouvola
Vantaa
Pääkonttori
Helsinki-Pitäjänmäki
Helsinki-Hermanni
www.lvi-dahl.fi
TEHOKKUUTTA TYÖHÖN KOMPAKTEILLA HYDRAULILAITTEILLA
SÄHKÖ
Hydrauligeneraattorit
Säätyvät generaattorijärjestelmät
Hitsausgeneraattorit
Magneettigeneraattorit
Hydraulimagneetit
HYDRAULIIKAN TIETO-TAITO
Asennusventiilit ja -palvelu
Voimanotot ja tehoyksiköt
Hydraulivinssit ja erikoiskoneet
Hydraulitäryt ja tärypumput
KORKEAPAINEVESI
Hydraulipainepesurit
Korkeapainevesipumput
Porausnestepumput
Kadunpesulaitteet
Palonsammutus
Putkenpesulaitteet
Pölynsidonta
Uppopumput
PAINEILMA
Hydraulikompressorit
DYNASET Oy | www.dynaset.com | [email protected]| Puh. 03 3488 200
Kiven varaan on hyvä rakentaa
Rudukselta saat maisema- ja infrarakentamisen tuotteet, putket ja kaivot sekä betonit, kiviainekset, murskausurakoinnin ja kierrätyksen. Ruduksen betonituotteet löydät kaikkialta ympäristöstäsi.
Tutustu tuotteisiimme osoitteessa www.rudus.fi/tuotteet ja pyydä tarjous.
Rudus Formento -maisematuotteet
• puistoihin, toreille
• kaduille, terasseille
• paikoitusalueille, pihoille
• harraste- ja leikkipaikoille
Betoniset putket ja kaivot
• kaikkiin vesihuollon osa-alueisiin
• kaivojen suunnitteluun - VISU
Infraelementit:
• tie-, katu- ja siltarakentamiseen
• kunnallistekniikan rakentamiseen
• liike- ja teollisuusalueille
• rata-, energia- ja telerakentamiseen
RudusPiha:
www.eerolayhtiot.fi
42
43
rak-mat-85x128_2011.pdf 1 12/2/2011 9:40:57 AM
E•F•G•H•I•J
K
C
www.autio-oy.fi
M
Tiloja
arjen
elämyksille
Y
CM
MY
CY
CMY
K
RAKENNUSMATERIAALIT
• Aluskatteet
• Tuulenohjainlevy
• Tuulensuojakankaat
• Sokkelilevyt, sokkelikaistat
• Hengittävät Permo
• Telinepeitteet, kevytpeitteet
-aluskatteet
• Teipit, tiivistenauhat,
• Rakennuspaperit
läpivientitiiviste
• Höyrynsulkumuovi,
höyrynsulkuteippi
• Ilmansulkupaperit
• Suojakartongit ja
www.elementit.fi
• Suodatinkankaat
• eFORT-höyrynsulku
39960 Sarvela
Gsm 0400 225 372
[email protected]
-paperit, aaltopahvit
ELTETE Oy
PL 94, 07901 Loviisa | Puh. (019) 510 31 | Fax (019) 510 3200
[email protected] | www.eltete.com
• henkilönostimet
• rampit & luiskat
• hygieniatilojen
apuvälineet
• tukikahvat & kaiteet
• ripustusjärjestelmät
Rakennus T. Lehtonen Oy
- Urheilurakentaminen
- Vesistörakentaminen
- Maanrakentaminen
- Mertsalaiturit
www.jaamestarit.fi
KAIKKI
RAKENNUSALAN TYÖT
säädösten
mukaiset
kokonaistaloudelliset
nopeat
toimitukset
Tarkemmat tuotetiedot
kotisivuiltamme!
Subsurface Stormwater ManagementTM
Kankarilta uudet keittiöt, saneeraukset, kylpyhuoneet.
Ota yhteys, suunnitellaan sinulle toimiva kokonaisuus!
Kaitos Oy, Karapellontie 8, 02610 Espoo. Puhelin 09-350 7060, www.kaitos.fi
StormTech-ISOcmyk.indd 1
25.10.2013 14.10
Kankarilta uudet keittiöt, saneeraukset, kylpyhuoneet.
Ota yhteys, suunnitellaan sinulle toimiva kokonaisuus!
KANKARI
®
Keittiöt&Kylpyhuoneet
www.en-apuvälineet.fi
Kankarin Kaluste Oy
Kankarintie 641 | 39820 Kihniö | puh. 03 440 170 | fax 03 440 1720 | www.kankari.fi
44
45
®
K•L•M
M•N
25 v. KOKEMUKSELLA
•Tienrakennustyöt
•Vesirakennustyöt
•Pohjarakentaminen
•Yhdyskuntatekniikka
•Maansiirtotyöt
w w w. k t - t u e n t a . f i
U
PL
20
,
KO
01 92
1
45 19
,
1
18 32
tie 05)
n
(
ho ax
e
T F
VO
LA
TYKKIMÄEN SORA OY
BETONIELEMENTIT
SILTAELEMENTIT
MELUAIDAT
CE-merkintäoikeus
myös siltaelementeille.
Kuhmon Betoni Oy
Puh. 0400 166 983
[email protected]
MACHINETOOL
TURVALLISTA
LAATUA
www.machinetool.fi
TILOIHIN, JOISSA ON „SE JOKIN”.
SINUN LATTIASI.
KERRO SIITÄ MEILLE.
Maanrakennus-,
louhinta- ja
kunnallistekniset työt
www.nora.com/fi

Kaivantotuentaelementit

Suuntaporaukset

Alitusporaukset
•Likaantuneiden maa-alueiden
puhdistaminen
•Viemäreiden videokuvaus
ja puhdistus
•Putkistojen saneeraus
SINUN TOIMITILOISSASI SINÄ OLET ITSE PARAS ASIANTUNTIJA.
MEIDÄN TEHTÄVÄMME ON KUUNNELLA SINUA.
VAIHE VAIHEELTA YHDESSÄ EDETEN ME VOIMME NORASSA
AUTTAA SINUA TOTEUTTAMAAN TOIVEIDESI TILARATKAISUN.
Puh. tsto (09) 3478 110
Fax (09) 3478 1150
Paananen 0400 468 350
[email protected]
Yrityksellämme on Rakentamisen
Laatu RALA ry:n hyväksyntä.
www.kuhmonbetoni.fi
www.kouvolanbetoni.fi
Basis_Motiv_Satura5126_Kachel_A4hoch_FIN.indd 1
46
24.10.13 12:36
47
S
N•O•P
Puhelin: 0400 333 110
www.nakuoy.fi
e-mail: [email protected]
SUORITAMME SILLOISSA SEURAAVIA TÖITÄ
• päätoimena kaikenlaisten laakereiden huolto
• siltakeilojen teko ja korjaus
• betonityöt
• sadevesijärjestelmät
• kaikki rautarakenteet
• muut alan työt
PPT
LISÄKSI SUORITAMME: kaidetyöt
Kaikki työt teemme TUNTI- tai URAKKATYÖNÄ
www.pohjolanpurkutyo.com
Saneeraus- ja Kokonaispurut
sekä Purkukonsultointi
– myös vaativat kohteet –
PL 29, 29251 NAKKILA
Puh. (02) 537 4424
Pohjonen Markku 0400 533 247
Pohjonen Timo 0400 120 319
www.sihuma.fi
Antti-matonpesualtaat
TAITTO putkiläpivientitiivisteet_Taitto 1 6.11.2012 14.21 Sivu 1
Putkiläpivientitiivisteet
Kuljetus ja
maanrakennus
P. Salonen Oy
Kaivutyöt, perustukset,
maansiirto, kiinteistön salaojitukset, maa-ainesmyynti
(sora, multa), vaihtolavakuljetukset, nostopalvelut.
Pekka Salonen 0400 481 249
Pasi Salonen 0400 850 670
www.psalonen.fi
48
ja -mattomankelit
Selluvilla
lämmöneristeet
P uhd a st a m u kavu u tta
m a t o np e suun .
- moduulimitoitus, altaiden määrää
helppo lisätä
- liitetään suoraan viemärijärjestelmään
- oikea ergonomia
KIINTEISTÖJEN
PERUSTUSLÄPIVIENNIT
n Kaukolämpöputket
n Maalämpöputket
n Vesi- ja jätevesiputket
TEKNISET OMINAISUUDET
Selluvillan suosion takaavat
n Vesitiivis (4 bar katastrofipaine)
z erinomainen lämmöneriste kaikkeen rakentamiseen
z varma ratkaisu myös poikkeaviin ja ahtaisiin tiloihin
z kestää erinomaisesti kosteutta menettämättä
silti eristyskykyään
z turvallinen M1 -luokan lämmöneriste
z asennuksen suorittaa valtuutettu asentaja
n Kaasutiivis, mm. radon-kaasu
n Palokatko (EI60/EI120)
EDUT
n Helppo suunnitella
Kys y lis ätieto ja
ja p yyd ä tar jo u s !
n Helppo asentaa
n Säästää aikaa ja kustannuksia
Koskentie 89, 25340 KANUNKI
puh. (02) 774 4700, fax (02) 774 4777
[email protected]
www.antti-teollisuus.fi
Voit suorittaa eristeasennukset myös
itse kätevästi pienpuhalluslaitteella
Roxtec Finland
Roxtec
Finland Oy
Oy
Phone
+ 358
109565
271 5090
3600
Phone
+358
[email protected]
[email protected]
www.roxtec.fi
www.roxtec.com
Suomen Selluvilla - Eriste Oy
We Seal Your World
TM
Se aito ja alkuperäinen puukuitueriste
www.selluvilla.net Puh. 019-560 6600
Pinotie 7
33470 YLÖJÄRVI
Puh (03) 3484666
Fax (03) 3484644
www.sailionpaaty.com
[email protected]
49
T•U•V
V•W•X•Y•Z•Å•Ä•Ö
MONIPUOLISTA OSAAMISTA RAKENTAMISEEN
INFRARAKENTAMINEN
- kunnallistekniikka
- pohjarakentaminen
- betonirakentaminen ja sillat
KALLIORAKENTAMINEN
- avo- ja tunnelilouhinta
- lujitukset
Niittyläntie 2, 00620 Helsinki, 0400 592 500
www.telasteel.fi
[email protected]
TERÄSRAKENTAMINEN
- tie- ja sillankaiteet
- meluseinät
- rungot ja kantavat rakenteet
www.maanrakennusvehanen.com
Linjatie 20, 04480 Haarajoki
Gsm 040 541 2066
www.teraskaira.fi
www.v-vsuominen.fi
Kun on
X-MÄÄRÄÄ
työtä tehtävänä, mutta
vain vähän tilaa.
Valinta on runko-ohjattu
Valtra, jossa myös
eturenkaat kääntyvät.
Kääntösäde vain 3,5 m.
Kysy lisää!
Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy Lähimmän Valtra-myyjän
yhteystiedot saat numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi
Valtakunnallinen GLORIA®-myynti, -tarkastus ja -huolto • www.turvanasi.fi
50