N 66˚9.8302` E 24˚4202`

Transcription

N 66˚9.8302` E 24˚4202`
N 66˚9.8302`
E 24˚4202`
E 24˚4202`
N 66˚9.8302`
ASUMISEN OLOTILA
01 Toimitusjohtajan sanat
02
ARVOKIINTEISTÖJEN RAKENTAJA
03
LUOVA SUUNNITTELU ARVOSSAAN
04
YKSILÖLLISIÄ KOTEJA TURVALLISESTI
05
WESTPRON KÄDENJÄLKEÄ ARVOSTETAAN
06
UUTTA PAREMMAKSI SANEERATTU
07
TULEVAT WESTPRO-KODIT
08
TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN
1
2
01
toimitusjohtajan sanat
Westprolla on tehty kohta 15 vuotta määrätietoista työtä laadukkaan asuntorakentamisen eteen.
Projektien määrä ja koko on vuosien varrella kasvanut, mutta osaaminen laadukkaassa suunnittelussa ja
ammattitaitoisessa rakentamisessa on pysynyt.
Tutkimme jatkuvasti uusia kehityshankkeita ja useat projektit saattavat tarkoittaa parhaimmillaan vuosienkin
työpanosta maanhankinnasta kaavoituksen kautta rakentamisen aloittamiseen ja viimein muuttoon uuteen
asuntoon.
Vuorovaikutuksen ja asiakaspalautteiden myötä voimme kehittää tuotteitamme niin, että ne entistä paremmin
vastaavat asiakkaiden odotuksia ja toiveita.
Vahvuutenamme voi pitää osaamista niin saneeraus- kuin uudiskohteissakin. Mielenkiintoinen projekti on
juuri alkamassa Helsingin keskustassa, Kruunuhaan sydämessä, jossa yli satavuotias kiinteistökokonaisuus
saneerataan läpikotaisin. As Oy Altukseen liitetään moderni tekniikka, mutta samanaikaisesti kunnioitetaan
vanhoja arvoja säilyttämällä arvokkaita kakluuneja tai kattomuotoja.
Omenapihan uudiskohde, Ison Omenan läheisyydessä, Espoossa on lähtenyt hienosti liikkeelle. Monipuolinen
palvelualue kattaa runsaan tarjonnan ostosmahdollisuuksista kouluihin ja hyvinvointiin. Liikenneyhteyksiä
alueella parantaa entisestään kohta valmistuva Länsimetro.
Muista rakenteilla olevista tai tulevista kohteista kerromme nettisivuillamme ja kaikissa kysymyksissä voi
kääntyä osaavan henkilökuntamme puoleen.
Marko Heino
Toimitusjohtaja
As. Oy Silva Espoo; aloitus 2013
3
02
ARVOKIINTEISTÖJEN RAKENTAJA
Westpro cc Oy on aloittanut toimintansa vuonna 1999. Yhtiö on alusta saakka keskittänyt
erityisosaamisensa tavanomaisesta poikkeaviin, korkeatasoisiin ja yksilöllisiin asuinrakennuksiin.
Pääasiassa Helsingissä ja Espoossa toimivan yhtiön palveluksessa on noin 45 ammattilaista, ja
vuoden 2012 liikevaihto oli noin 42 miljoonaa euroa.
Uusimmat kohteet ovat valmistuneet Koukkuniemeen, Lauttasaareen ja Kamppiin. Tällä hetkellä
on rakenteilla laadukkaat kohteet muun muassa Tapiolaan, Olariin, Kamppiin ja Kruununhakaan.
Westpron arvot ovat asiakaslähtöisyys, ammattiylpeys ja tuloksellisuus. Tavoitteenamme on
kasvaa yrityksenä ylläpitäen ja entisestään kehittäen rakentamisen ammattitaitoa. Samoin
haluamme olla edistyksellisenä esimerkkinä erilaisten asiakasryhmien tarpeiden ja toiveiden
huomioimisessa.
4
As. Oy Altus Helsinki; aloitus 2013
5
03
LUOVA SUUNNITTELU ARVOSSAAN
Lauttasaareen, merenrantaan valmistunut kohde on hyvä esimerkki high end- tuotteesta, joka
täyttää laadukkaimmat standardit suunnittelussa ja rakentamisessa. Westpro on aina huolella
kohdistanut maahankintansa ja samalla varannut riittävän ajan suunnittelulle, jotta kohteiden
arkkitehtuuri ja toimivuus vastaavat ympäristön arvoihin. Hyvin suunniteltu rakennus nivoutuu
kauniisti ympäristöönsä ja tila toimii yhdessä ilmansuuntien ja valon kanssa.
Suunnittelijoiksi on jokaisessa kohteessa valittu arvostettuja ja ansioituneita arkkitehteja. Myös
talotekniikan suunnittelijoiden rooli on tärkeä, sillä nykyaikainen koti sisältää runsaasti asumista ja
ympäristöä palvelevaa tekniikkaa. Automatisoidut järjestelmät ja oikeat tekniset ratkaisut takaavat
rakennukselle pitkän elinkaaren ja hallittavan huollon.
6
As. Oy Veneenveistäjänranta, Helsinki; valmistunut 2012. Arkkitehti Polo Sarpaneva
7
04
YKSILÖLLISIÄ KOTEJA TURVALLISESTI
Yksilöllinen koti on haastava projekti itse suunniteltuna ja toteutettuna.
Tähän Westpron tuotanto tarjoaa ratkaisun. Westpron henkilökunnalla on pitkä kokemus
asunnon muokkaamisesta rakennusvaiheessa asiakkaan omien toiveiden mukaiseksi. Asunnot
suunnitellaan jo lähtökohtaisesti pohjaratkaisuiltaan muuntelukelpoisiksi.
Westprossa asunnon ostajan yksilölliset toiveet toteutetaan ammattitaitoisen henkilökunnan
huolehtiessa muutostöistä, kokonaisuuden teknisestä toimivuudesta, aikataulutuksesta ja
rakentamisen laadusta.
8
9
05
WESTPRON KÄDENJÄLKEÄ ARVOSTETAAN
Westpron tuotannossa yhdistyvät esteettinen ja toimiva arkkitehtuuri, oikein valitut materiaalit,
uusin talotekniikka ja laadukas toteutus. Laadukkaalla työn jäljellä on suuri merkitys asunnon arvon
säilymisessä.
Vaikka tuotantomenetelmät rakentamisessakin kehittyvät, on näkyviin jäävä pinta aina käsityötä,
joka vaatii tekijältään kokemusta, ammattitaitoa ja huolellisuutta. Westprossa vaalitaan perinteisen
käsityön tekijöiden osaamista. Lopputuloksena asiakkaamme saa kodin, jossa on toteutettu
laadukkaasti niin suuret pinnat kuin pienet yksityiskohdatkin.
10
11
06
UUTTA PAREMMAKSI SANEERATTU
Helsingissä on paljon arvostettuja ja viihtyisiä kaupunginosia, jotka on rakennettu täyteen
kymmeniä vuosia sitten. Vanha keskustakortteli on kuitenkin yhdistettävissä nykyaikaiseen,
mukavaan asumiseen silloin, kun vanha kerrostalo saneerataan kokonaan vastaamaan tämän
päivän asumistasoa.
Westpron kohteissa on silloin kysymys rakennuksen kuntokartoituksen pohjalta tehdystä koko
talon käsittävästä uusimisesta. Pohjaratkaisut kehitetään nykystandardeihin sopiviksi. Saneeraus
koskee niin sisäpuolisia töitä, talotekniikkaa kuin ulkopuolen kunnostustakin.
Lopputulos on parhaimmillaan parempi kuin talo on ollut uutena.
Westpro aloittaa keväällä 2013 mittavan saneerausprojektin Kruununhakaan. As Oy Altus,
Meritullinkadun ja Vironkadun kulmassa käsittää kaikkiaan 40 yksilöllistä huoneistoa pienemmistä
city-yksiöistä suurempiin klassisiin asuntoihin.
Keväällä 2013 on valmistunut lisäksi Metson kortteliin, Yrjönkadun ja Simonkadun kulmaukseen
8 upeaa ullakkoasuntoa.
12
13
07
TULEVAT WESTPRO-KODIT
Rakenteilla olevien kohteiden lisäksi Westprossa tehdään runsaasti työtä uusien hyvien asuntokohteiden kehittämiseen.
Vuosina 2012- 2014 rakennustyöt ovat käynnissä tai käynnistyvät seuraavissa kohteissa:
TAPIOLA, Espoo; Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen
Aino & Sampo yhteensä 40 pienkerrostalohuoneistoa. Alkanut 2012 - valmistuminen 2013
OMENAPIHA, Espoo; Arkkitehti Timo Vormala
Alesia
Luuna
Silva
Pinova
35 kerrostalohuoneistoa.Alkanut 2012 – valmistuminen 2014
71 kerrostalohuoneistoaAloitus 2013 – valmistuminen 2014
83 kerrostalohuoneistoaAloitus 2013 – valmistuminen 2014
51 kerrostalohuoneistoaAloitus 2014 – valmistuminen 2015
KRUUNUNHAKA, Helsinki; Arkkitehti Sebastian Cedercreutz
Altus
40 kerrostalohuoneistoaAloitus 2013 – valmistuminen 2015
NAVI, Espoo; Arkkitehti Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen
Artteli, Meltemi, Kapelli 120 kerrostalohuoneistoaAloitus 2013 – valmistuminen 2015
14
15
As. Oy:t Tapiolan Aino ja Sampo; valmistuminen 2013
16
As. Oy Alesia; valmistuminen 2014
17
08
TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN
Tulevaisuus antaa rakentajille kosolti mielenkiintoisia haasteita. Ihmisten kasvava tietoisuus
omasta elinympäristöstään, elämäntapojen muutos yhä teknistyvämpään suuntaan ja vaikkapa
ikärakenteiden kehitys ohjaavat tulevia asumisen suuntia.
Ympäristöystävällisempi energia-ajattelu, uudet materiaalit ja tekniset ratkaisut ovat myös
tärkeänä osana jo suunnittelun ensimmäisissä vaiheissa.
Meillä Westprolla on voimakas halu olla valveutuneita sekä kehittää jatkuvasti omaa
ammattiosaamistamme entistä viihtyisämmän ja laadukkaamman asumisen puolesta.
Vuorovaikutus asiakkaiden, suunnittelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa on myös
ensiarvoisen tärkeää - hyvän kommunikoinnin kautta kehitymme edelleen.
18
Westpro sponsoroi kilpapurjehtija Matilda Akkolaa.
Tänä vuonna Matildan tavoitteena on Laser Radial-luokan EM-kilpailut Irlannissa ja
pitkäaikaisena tavoitteena vuoden 2016 kesäolympialaiset Rio de Janeirossa.
20
Westpro cc Oy
Haukilahdenkatu 5A
02170, Espoo
puh. 09 3158 1100
fax. 09 3158 1199
www.westpro.fi
Westpro cc Oy; Perustettu 1999
Omistus: Ultivista Oy, Aalto Ympäristökehitys Oy
Hallitus: Ari-Juha Lehto, Ilari Schouwvlieger, Sami-Jussi Alatalo, Marko Heino, Mikko Laakkonen
21
22
ylä
Länsivä
Haukila
tu
hdenka
Westpro
ontie
kalli
auen
H
haukilahti
Ha
westend
uk
dintie
ilah
Toppelun
de
nra
Westendintie
nta
Satama
e
Mellsteninti
Iirislahti
23