Lasse ja Päivi Virén elävät suorassa lähetyksessä

Transcription

Lasse ja Päivi Virén elävät suorassa lähetyksessä
Terveysuutiset 2 • 2011
Willhelmsin
apteekki
Kotikonstit
haavanhoitoon
Apua maailman
köyhimmille lapsille
Lasse ja Päivi Virén elävät
suorassa lähetyksessä
Apteekkarin terveiset
Onerva Pekkonen
päätoimittaja
Toimiiko
tämä lääke?
Terveys on
ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tila. Terveys on
edistämisen ja ylläpitämisen arvoinen asia. Jokainen meistä määrittää
terveytensä omalla tavallaan, samoin myös sairautensa.
Lääkehoidon merkitys ihmisen terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäjänä on kasvanut jatkuvasti. Lääketiede tuottaa uutta tietoa
sairauksista ja niiden syistä. Siten yhä vähäisempiä vaivoja, sellaisiakin,
jotka elämäntapamuutoksilla voitaisiin korjata, pidetään sairautena ja niitä
hoidetaan lääkkeillä. Tämä on johtanut lääkekustannusten kasvuun, jota
valtiovalta on vuosia yrittänyt monin keinoin hillitä. Tässä onnistuttiin
kaksi vuotta sitten kun lääkemenojen nousu taltutettiin viitehintajärjestelmän käyttöönoton avulla. Lääkkeiden käyttö ei ole vähentynyt,
päinvastoin, hinnat vain ovat laskeneet radikaalisti.
Suomalainen lääkehuolto
Keksi nenäliinoille
muuta käyttöä.
on turvallista, kattavaa ja kustannustehokasta. Sen avulla voidaan Suomen rattaat pitää paremmin pyörimässä,
sairauspoissaoloja vähentää, terveyttä ylläpitää ja seniorivaiheessa elää
aktiivista sosiaalista elämää.
Terveyshyötyjen lisäksi tehokas, ajoissa aloitettu lääkehoito tuottaa
kustannussäästöjä silloinkin, kun sairaus etenisi hoitamattomana sairaalahoitoa vaativaan, jopa krooniseen tilaan asti.
Mutta onko kustannusleikkauksissa edetty liian pitkälle? Viitehintajärjestelmä on tuonut vuosittain huomattavia säästöjä, yhteensä noin 250
miljoonaa euroa. Uhkaavatko nämä säästöt lannistaa ja rapauttaa
suomalaisen maankattavan, hyväksi havaitun lääkehuollon?
Otsikon kysymys on usein kuultu apteekin arjessa, sillä epäily
kumpuaa siitä tosiseikasta, että kolmen kuukauden verenpaine- tai
kolesterolilääkitys maksaa alle kaksi euroa, siis vähemmän kuin kahvikupillinen tai viikonlopun iltapäivälehti! Terveyttä meille kaikille!
Allergiaoireisiin tehoaa Cetirizin-ratiopharm.
Edullinen
Nopea ja pitkäkestoinen
vaikutus
Silmä- ja nenäoireisiin
sekä nokkosihottumaan
50
+
Sivut 12-15
Ikääntyminen
tuo enemmänkin
valinnanvapautta
kuin luopumista,
Päivi ja Lasse
Virén toteavat.
Tässä
lehdessä:
4-5
Ohjeita
haavanhoitoon
Haava on on ikävä kumppani.
Lue uusimmat hoitovinkit siitä,
kuinka hoidat haavat turvallisesti ja tehokkaasti.
6-7
Auta
Plania
Raakel Lignell kokee
saaneensa paljon kahden
ugandalaisen lapsen kummina.
Lignellin perhe tahtoo auttaa pienin askelin.
16 -17
Vältä auringon
vaarat
Auringolta suojautuminen on äärimmäisen tärkeää. Lue käytännön vinkit, kuinka vältät
auringon vaarat.
Lisäksi:
10 Kesän ensiapuopas
Kesällä sattuu ja tapahtuu. Näillä ohjeilla
selviät pienistä tapaturmista.
20 –21 Tuoteuutuuksia
24–25 Luonnollisesti Rausch
Eipä arvannut parturi Josef Rausch lukiessaan luostareista löytämiään kirjoja, että se
on alku nyt jo yli 100 vuotiaalle toiminnalle.
27 Lemmikit & terveys
Taas on se aika vuodesta, kun on syytä
kiinnittää huomio lemmikin madotukseen.
A05
Cetirizin-ratiopharm 10 mg kalvopäällysteinen tabletti. Vaikuttava aine: Setiritsiinidihydrokloridi. Käyttöaiheet: Kausiluontoiseen ja ympärivuotiseen allergiseen nuhaan liittyvien nenä- ja silmäoireiden lievitys sekä nokkosihottuman oireiden hoito. Annostus ja antotapa: Aikuiset ja yli 12-vuotiaat lapset 1 tabletti kerran vuorokaudessa. 6-12-vuotiaat lapset: 1/2 tablettia kaksi kertaa vuorokaudessa. Käytön esteet: Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai jollekin valmisteen apuaineista. Yliherkkyys hydroksitsiinille tai jollekin piperatsiinijohdokselle (vaikuttavan aineen sukulaisaineita). Vaikea munuaisten vajaatoiminta. Valmisteen sisältämän laktoosin takia perinnöllinen
galaktoosi-intoleranssi, saamelaisilla esiintyvä laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi imeytymishäiriö. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä
annostus lääkärin ohjeen mukaan. Epilepsiapotilaiden ja potilaiden, joilla on alttius saada kouristuksia, on keskusteltava valmisteen käytöstä lääkärin kanssa. Raskaus ja imetys: Käyttö
raskauden ja imetyksen aikana vain lääkärin ohjeen mukaan. Haittavaikutukset: Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat päänsärky, huimaus, väsymys ja uneliaisuus. Tutustu huolella pakkausselosteeseen. Pakkaukset ja hinnat 15.3.2011: 10 tablettia (4,27 €) ja 30 tablettia. (9,90 €). Apteekista ilman reseptiä. Lisätiedot: www.laakeohje.fi, [email protected]. P.020 180 5900.
2
29 Kysymyspalsta
Hyvän Mielen Apteekkien asiakaslehti 14. vuosikerta • ISSN 1797-3058 (painettu) • ISSN 1797-3066 (web) • Kustantaja / Julkaisija
Hyvän Mielen Apteekit Oy, Nuijamiestentie 5 A, 3. krs, 00400 Helsinki, p. 010 422 9910, www.hyvanmielenapteekit.fi • Päätoimittaja
Onerva Pekkonen • Toimituskunta Marja-Leena Ikäläinen, Arja Kauppinen, Juha Paumola, Heikki Svensk, Onerva Pekkonen, Kati
Wahlstèn • Tuotanto TK mediatalo Oy, Hämeenkatu 14, 3. krs. 11100 Riihimäki, p. 010 421 5000, www.tkmediatalo.fi • Toimituspäällikkö Timo Kivioja • Toimittaja Leena Toiviainen Valokuvat Saara Vuorjoki, Mikko Käkelä, Lehtikuva, iStockphoto • Paino Punamusta, painosmäärä 500 000 kpl • Ilmoitusmyynti Arja Kauppinen, p. 040 832 0044. • Anna palautetta: [email protected]
30 Svenskin kynästä
Autot vanhenevat, mutta niin vanhenevat
niiden kuljettajatkin.
3
Haavanhoitoa
kotikonstein
Urheileminen, kesäkeittiössä kokkailu ja monenlaiset
mökkipuuhat altistavat lomalaisen helposti erilaisille haavereille.
Varusta kesäapteekkisi sopivilla haavanhoitovälineillä.
Useimmiten kesävammat ovat pinnallisia haavoja, pieniä palovammoja ja ruhjeita,
jotka paranevat kätevästi kotikonstein hyvällä
haavanhoidolla.
1
2
Hoito aloitetaan aina haavan huolellisella puhdistuksella. Uusimpien haavanhoito-ohjeiden mukaan antiseptista
puhdistusainetta suositellaan haavanpuhdistukseen korkeintaan kahdella
ensimmäisellä puhdistuskerralla.Muulloin puhdistamiseen riittää pelkkä puhdas juomavesi.
Puhdistuksen jälkeen haava peitetään imevällä haavataitoksella.
Uutta haavateknologiaa edustavat
silikonipohjaiset haavanhoitotuotteet
tarttuvat hyvin ihoon, mutta eivät
kosteaan haavapintaan. Näin tuote voidaan
vaihtaa kivuttomasti, mikä tekee haavanhoidon
helpommaksi etenkin lapsille.
Tuote saa olla iholla useita päiviä, joiden aikana vain sen päältä vaihdetaan imeviä sidoksia, jolloin haava saa parantua rauhassa.
Ennen vanhaan puhuttiin kuivasta haavanhoidosta: haavoille annettiin ilmakylpyjä
ja niille aseteltiin kuivat kompressiositeet suojaksi. Nykyisin suositaan ns. kosteaa haavan-
Parantuakseen
haava käy läpi
kolmivaiheisen
prosessin.
hoitoa, jolloin tuotteissa on sopivaa lämpötilaa
ja kosteustasapainoa ylläpitävät, paranemista
edistävät polyuretaanikalvot.
3
Jokainen haava, olipa se syntynyt
polkupyörällä kaatumisen tuloksena
tai kirurgin veitsestä, käy parantuakseen läpi kolmivaiheisen prosessin. Heti haaverin sattuessa elimistö
alkaa nopeasti virittää ns. tulehdusvaihetta,
jonka aikana se pyrkii itse puhdistamaan haavan. Tästäkin syystä pitkittynyt antiseptisten
aineiden käyttö voi olla haitallista, sillä on parempi antaa kehon itsensä hoitaa oma puhdistustehtävänsä.
4
Terveen ihmisen haava paranee
yleensä muutamassa päivässä, mutta
jos henkilö sairastaa lääkitystä vaativaa perussairautta, hän tupakoi tai
on diabeetikko, haavan paraneminen
voi kestää pidempäänkin. Myös huono
ravitsemustila saattaa vaikuttaa paranemisnopeuteen. Esimerkiksi sinkin
ja C-vitamiinin on todettu edistävän
haavan paranemista, joten niiden
riittävästä saannista kannattaa pitää huolta.
Kaikki haavat kannattaa hoitaa, sillä hoitamaton haava voi tulehtua
vakavin seurauksin. Lääkärin hoitoa vaativat aina eläinten puremat sekä
sähköstä syntyvät vammat.
4
TIEDE JOKA NÄKYY IHOLLASI
KAIKKI EUCERIN SUN
TUOTTEET -10 %
Eucerin Sun -tuotteilla
nautit auringosta
turvallisesti
tarjousaika: 4.5. – 31.5.
Hansaplast Med
-peruslaastarit
-10 %
Apteekista löytyy
erilaisia haavanhoitoon
suunniteltuja
tuotteita.
5
Haavaa ei myöskään saisi koskaan
jättää suojaamatta, vaan sen päällä
pitäisi aina olla suoja bakteerien
torjumiseksi. Tyypillinen pulmatilanne syntyy esimerkiksi siitä, kun
uusien kesäkenkien hiertäessä kantapään auki,
ihminen vaihtaa seuraavana päivänä jalkaansa väljemmät kengät mutta unohtaa suojata
haavan. Näin pöpöt pääsevät pesiytymään
jalkaan aiheuttaen monenlaisia harmeja! Tältä
olisi vältytty, jos kantapäähän olisi heti asetettu
apteekista saatava ohut, kosteuden kestävä
kalvo – ikään kuin liukulevyksi kengän ja jalan
väliin.
6 Leikkaushaavoihin saa koskea
vasta vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Jos haavaan laitettuun
mikrokuituteippiin on kertynyt
kuivunutta verta, teippi on poistettava ja veri puhdistettava, sillä se voi toimia
elinalustana bakteereille. Laita päälle uudet
sidokset, jotka aina haavan erittäessä tulee
vaihtaa uusiin. Vasta tikkien poistamisen jälkeen on turvallista saunoa ja uida. Siihen asti
malttia, vaikka kuinka kesän helliessä tekisi
mieli pulahtaa veteen. ■
tarjousaika: 4.5.–31.5.
Innovatiivista haavanhoitoa jo yli 125 vuotta.
Helpotta allergia
oireita väsyttämättä.
Nasaleze on ainutlaatuinen tuote, joka ehkäisee ilmassa olevien allergeenien, kuten siitepölyn, eläinten hilseen, katupölyn tai muiden
pienhiukkasten pääsyn nenän limakalvolle ja ehkäisee näin allergisten oireiden syntyä.
Nasaleze muodostaa nenän limakalvolle suojaavan kalvon, johon
allergeenit tarttuvat. Nasalezesta
ei imeydy mitään aineita kehoon
ja se täyttää korkeimmat puhtausja turvallisuusvaatimukset. Nasaleze sopii myös lapsille ja raskaana oleville. www.nasaleze.fi
5
Parempi elämä
lapselle
Kehitysyhteistyöjärjestö Planin
tavoitteena on parantaa
kehitysmaiden lasten elämänlaatua ja ihmisoikeuksia. Plan
Suomen kummitoiminnassa on
mukana 30 000 PlanKummia
ja yhteistyökumppania.
Plan Suomi on osa vuonna 1937 perustettua kan-
Kummivaroilla
Plan toteuttaa
pitkäjänteisiä
kehityshankkeita.
Lisätietoja
www.plan.fi
6
sainvälistä Plania, joka on yksi maailman suurimmista ja
maantieteellisesti laajimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä.
Planin toimintaa voi tukea monella tavalla kuten ottamalla
kummilapsen, osallistumalla vapaaehtoistyöhön, ostamalla
järjestön tuotteita tai tarjoamalla ammattitaitoaan Planin
käyttöön.
Kummilapsitoiminta on Planin toiminnan ydin. 25 euron kuukausittaisella maksulla kummi voi tukea kaikkein
heikoimmissa asemissa eläviä lapsia ja heidän perheitään. Viime vuonna 1,1 miljoonalla PlanKummilla oli
1,5 miljoonaa kummilasta 48 maassa - Plan Suomi
tekee kehitysyhteistyötä yli 20 maassa. Kummivaroilla Plan toteuttaa pitkäjänteisiä kehityshankkeita yhdessä lasten, perheiden ja heidän yhteisöjensä kanssa maailman köyhimmissä maissa.
Koulutus
lisää tuloja
ja koulutetut lapset
opastavat helpommin
opin tielle myös
omat lapsensa.
Planin lapsiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ
jakautuu kohdennettuihin ohjelmiin, joilla tartutaan väkivallan eri muotoihin. Plan työskentelee esimerkiksi lapsikauppaa, kouluväkivaltaa, tyttöjen sukuelinten leikkaamista ja lapsiavioliittoja vastaan.
Plan auttaa yhteisöjä myös taloudelliseen tasapainoon
turvatakseen köyhille säällisen elannon ja omaisuuden
turvan pahan päivän varalle. Järjestö tukee yhteisöjä esimerkiksi pienin lainoin, säästöohjelmin ja perustamalla
kyläpankkeja.
Plan työskentelee sekä katastrofien ehkäisemiseksi että
jo tapahtuneiden katastrofien uhrien auttamiseksi. Esimerkiksi Bangladeshissa Plan tukee lapsiryhmiä, jotka ovat
aloittaneet säästöohjelmia perheidensä elannon turvaamiseksi tulvien varalta.
Planin tehtäviin kuuluu myös tiedottaa lasten ja
nuorten oikeuksista ja auttaa heitä osallistumaan niiden
toteuttamiseen. Esimerkiksi Egyptissä vammaisten parissa
tehtävä työ on muuttanut lasten elämää: vammaisia lapsia
ei enää leimata muita huonommiksi, eivätkä vanhemmat
enää hylkää vammaisia lapsiaan kuten ennen. Plan työskentelee myös sen puolesta, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus suojella itseään ja seksuaalisuuttaan. Esimerkiksi Keniassa Plan on tukenut Kagwa-nuorisoryhmän valistustyötä. Alueilla, joilla ryhmä toimii, noin
90 prosenttia asukkaista tietää nyt, kuinka hiv-tartunnalta
suojaudutaan. ■
MUKANA AUTTAMASSA
Laaja-alaista kehitysyhteistyötä
Planin kehitysyhteistyö keskittyy kahdeksaan
eri osa-alueeseen. Koulutus on yksi tehokkaimmista tavoista katkaista köyhyyden kierre. Koulutus lisää tuloja ja koulutetut lapset opastavat helpommin opin tielle myös omat lapsensa. Tästä
syystä Plan käyttää kaikista työnsä osa-alueista eniten varoja juuri koulutukseen.
Plan työskentelee myös lasten terveyden
puolesta. Terveystyö jakautuu rokotusohjelmiin, lasten ravitsemuksen turvaamiseen ja
hygienian edistämiseen. Myös seksuaaliterveys ja hiv-valistus ovat yksi Planin terveystyön painopisteistä. Plan työskentelee puhtaan
juomaveden saannin sekä kunnollisen sanitaation puolesta. Tämä on tärkeää, sillä suurin osa
ripulikuolemista, joihin kuolee vuosittain noin
2,2 miljoonaa lasta, johtuu hygienian ja sanitaation
huonoudesta.
Hyvän Mielen Apteekit ja
Plan yhteistyössä
■ Plan toimii ympäri maailmaa ja tarvitsee tukea
työhönsä niin yksityisiltä ihmisiltä kuin yrityksiltäkin.
■ Hyvän Mielen Apteekit ovat olleet tukemassa
Planin +55-vuotiaille suunnattua kampanjaa.
■ Kampanjaan on sisältynyt hyvinvoinnin, eettisyyden,
itsestä huolehtimisen ja jaksamisen teemoja.
– Uskon kummiuden
lisänneen suhteellisuudentajuamme, Raakel Lignell
toteaa.
Lignellin
perhe
parantaa
maailmaa
pienin
askelin
Raakel Lignell kutsuttiin
reilut 10 vuotta sitten soittamaan
viulua Planin järjestämään televisio-gaalaan. Tilaisuuden luonne
herätti Raakel ja Nicke Lignellin
perheen pohtimaan, pitäisikö heidänkin kantaa omalta osaltaan
kortensa kekoon apua tarvitsevien lasten auttamiseksi.
– Ajattelimme ensin, josko
ottaisimme yhden lapsen sijaan
kaksoset. Mutta Planin säännöt
kieltävät tämän, joten saimme
kaksi kummilasta samasta, ugandalaisesta kylästä. Plan on tuntunut alusta lähtien luotettavalta ja
hyvältä organisaatiolta. Lasten
kummeina maksamme 25 euroa
kuussa kummastakin lapsesta
Planin tilille. Rahat eivät mene
suoraan lapselle, vaan yhteisölle,
joka käyttää ne erilaisiin hankkeisiin kuten koulujen ja terveystalojen rakentamiseen, viemäröintiin,
vaateapuun, asuntojen parannustöihin, paikallisten työntekijöiden koulutukseen, rokotteisiin,
lääkkeisiin jne. Kummilapsemme
ovat vuosien varrella lähettäneet
meille kuvia ja kirjeitä, joissa he
kertovat elämästään. Emme ole
koskaan käyneet paikanpäällä ja
pidämme Ugandaan muutenkin
huonosti yhteyttä, mutta emme
pode siitä huonoa omaatuntoa.
Meille riittää kuukausittaisen
maksun lähettäminen. Olemme
vuosien varrella saaneet Ugandasta tiiviisti tietoa erilaisista projekteista, niiden etenemisestä ja tuloksista. Näin pysymme hyvin perillä siitä, mitä Planin voimin saadaan siellä aikaiseksi ja tiedämme
rahan kulkeutuvan sinne, minne
sen pitkääkin – kylästruktuuri
näyttää nimittäin nykyisin aivan
erilaiselta kuin kymmenen vuotta
sitten aloittaessamme avustuksen,
Raakel kertoo.
– Uskon kummiuden lisänneen suhteellisuudentajuamme.
Se on kasvattanut tietoisuutta siitä, miten asiat ovat meillä ja miten ne ovat muualla. Eikä koko
maailmaa tarvitse kerralla korjata,
vaan projektissa voi edetä pienin
askelin ruohonjuuritasolla. Ja jos
ei halua antaa rahaa, Plan tarjoaa
muitakin tapoja toimia. Auttaa voi
esimerkiksi antamalla työpanoksensa Planin vapaaehtoistoimintaan Suomessa. ■
7
På Svenska
Ge barnen ett bättre liv
Plan driver långsiktiga utvecklingsprojekt i världens fattigaste länder
med faddermedel.
Organisationen Plans målsättning
är permanent förbättring av levnadsvillkoren och de mänskliga rättigheterna för barn
i utvecklingsländerna. I Plan Finlands fadderverksamhet deltar 30 000 faddrar och
andra samarbetspartners.
Plan Finland ingår i Plan International,
som grundades år 1937. Organisationen är
en av världens största och geografiskt mest
utbredda hjälporganisationer. Man kan
stöda Plans verksamhet på olika sätt, bland
annat genom att bli fadder, delta i volontärarbete, köpa organisationens produkter
eller ställa sin yrkeskunskap till organisationens förfogande.
– Livets bästa tid är ”här och nu”. Eftersom liver handlar om en
direktsändning utan repriser gäller det att leva idag, sammanfattar
Päivi och Lasse Virén sin livsfilosofi.
Man kan stödja
Plans verksamhet
på olika sätt,
bland annat genom
att ta ett
fadderbarn.
Enligt paret Virén är livskvaliteten som
1,5 miljoner fadderbarn
Fadderverksamheten utgör kärnan i Plans
verksamhet. Den som blir fadder stöder
världens mest utsatta barn och deras familjer med en summa om 25 euro per månad. Ifjol hade 1,1 miljoner Planfaddrar
sammanlagt 1,5 miljoner fadderbarn i 48
länder. Plan Finland bedriver utvecklingssamarbete med över 20 länder. Organisationen använder faddermedlen för realisering
av långsiktiga utvecklingsprojekt i samarbete med barn, deras familjer och olika
samfund i världens fattigaste länder. ■
www.plan.fi
Familjen Lignell förbättrar världen i egen takt
För tio år sedan beslöt musiker Raakel Lignell
och hennes familj att dra sitt strå till stacken för att
hjälpa nödlidande barn.
– Vi fick två fadderbarn från samma by i Uganda. Som faddrar betalar vi 25 euro per månad och
barn till barnrättsorganisationen Plan. Pengarna går
inte direkt till barnen utan till ett samfund som använder dem för finansiering av olika projekt så som
byggande av skolor, hälsohus och avlopp, anskaffning av kläder, renovering av bostäder, utbildning
av lokal arbetskraft, vaccinering och anskaffning
av läkemedel. Fadderbarnen har under årens lopp
Musiker Raakel Lignell.
8
Lasse och Päivi Virén
lever här och nu
skickat oss bilder och brev i vilka de berättar om
sina liv. Vi har också fått regelbunden information
från Uganda om projekten och hur de framskrider.
Vi hålls ajour med vad Plan åstadkommer och vi vet
att våra pengar går dit de skall. Byn ser helt annorlunda ut idag än för tio år sedan då vi gick med,
berättar Raakel.
– Fadderskapet har ökat vårt sinne för proportioner och lärt oss förstå hur vår och andras vardag
ser ut. Man varken kan eller behöver förändra världen på en gång, men man kan delta i biståndsprojekt på gräsrotsnivå. För den som inte kan eller vill
donera pengar erbjuder Plan andra möjligheter att
hjälpa.
bäst när livets alla delområden är i balans med
varandra. Själen mår bra när kroppen mår
bra och vice versa. Båda sköter denna balans
dagligen, vardera på sitt sätt. Lasse håller sig i
trim genom att samla ris i skogen och pyssla
på gården med ömsom snö- och ömsom lövarbeten.
Päivi, som motionerar regelbundet, börjar
varje arbetsdag med en jogging- eller skidtur.
– Det är enkelt att röra på sig och motionen
håller humöret uppe! Man orkar jobba när
konditionen är god, säger Päivi som jobbar
som speciallärare.
När människan åldras blir begränsningarna i livet en realitet och tiden får en ny
innebörd. Man har tid över och fritiden ökar
med åren. Frågan är hur man skall fylla tiden.
När barnen har flugit ut ur boet har man tid
för sig själv och sin parrelation på ett helt
nytt sätt. Å andra sidan kommer barnbarnen,
med allt det fina och alla sina utmaningar, in
i bilden.
– I den här åldern borde alla ha möjlighet
att rå över sin tid. Jag själv trivs med att ta
det lugnt, lyssna på musik och äta gott i goda
vänners lag. Åldern ger mod att fatta beslut...
åldrandet kan egentligen ses som barmhärtighetens tid, säger Päivi begrundande.
Också Lasse, som var verksam inom rikspolitiken i åtta och ett halvt år efter sin idrottskarriär, har insett att längtan efter lugn och
ro ökar med åldern. Idag fungerar han som
ordförande för Mörskom kommunfullmäktige
för femte perioden i följd och jobbar i familjeföretaget mellan varven.
– Jag har lär mig att säga nej och tänka
efter om det verkligen är nödvändigt att delta i
alla evenemang och tillställningar.
När Lasses mor och en familjebekant nyligen gick bort fick paret en påminnelse om att
livet är en ”direktsändning”. Förlusten fördjupade Päivis och Lasses insikt om att ett gott liv
är ett liv som man delar med andra. Känslan
av ändlighet har även inverkat på deras beslut:
Paret Virén har under flera vintrar rest
utomlands med sina vänner.
– Först planerade vi att resa vartannat år,
men sedan kom vi på andra tankar. Varför inte
åka varje år så länge krafterna och hälsan tillåter det? Och så har det blivit. ■
– Idag vågar vi säga ”nej” och överväga
vilka evenemang vi vill delta i, konstaterar
Päivi och Lasse Virén.
Sårvård i hemmet
Sårvården inleds
alltid med omsorgsfull rengöring av såret.
Enligt de senaste anvisningarna rekommenderas användning av antiseptiska rengöringsmedel endast vid de två första rengöringsomgångarna. Därefter räcker rent vatten som rengöringsmedel. Efter rengöringen täcks såret med ett
absorberande förband. Dagens moderna silikonbaserade sårvårdsprodukter har god vidhäftning
till huden, men fastnar inte i själva såret. Detta
medför att förbandet kan bytas lätt och smärtfritt,
vilket underlättar sårvården avsevärt i synnerhet
ifråga om barn. Sårdynan får ligga kvar flera dagar och man byter endast det ovanpåliggande
absorberande förbandsmaterialet, vilket innebär
att såret får läka i lugn och ro. Om såret kräver
stor absorptionsförmåga kan förbandet kompletteras med ett polyuretanskikt.
Hos en frisk människa läker ett sår på några dagar, men hos personer som lider av någon
sjukdom med medicinering, hos rökare och hos
diabetiker kan läkningsprocessen räcka längre.
Även näringsstatus kan inverka på processen.
Bland annat zink och C-vitamin har visat sig främja sårläkningen, vilket innebär att det lönar sig att
inta dessa ämnen.
Operationssår får vidröras tidigast ett dygn
efter ingreppet.
Ett sår får inte
lämnas öppet utan
det skall skyddas
mot bakterier.
9
Toukokuussa tarjoamme:
Kesä on auringon ja ilon aikaa, mutta juuri silloin yleensä sattuu ja tapahtuu.
Olemme koonneet avuksi tietopaketin, kuinka toimit eri tilanteissa.
Hallitse kesän vaarat
PUNKIT
■ Tyrehdytä vuoto.
■ Poista punkki heti punkkipihdeillä.
■ Puhdista haava vedellä tai keittosuolaliuoksella,
tarvittaessa haavanpuhdistusaineella.
■ Puhdista haava puhdistamiseen tarkoitetulla aineella
ennen punkin poistoa ja sen jälkeen.
■ Erittävälle haavalle voi laittaa rasvalapun tarvittaessa.
■ Mene lääkäriin, mikäli puremapaikkaan tulee yli 5 cm
laajuinen punainen läiskä tai mikäli nousee kuume.
■ Suojaa haava laastarilla tai sideharsolla.
■ Mene lääkäriin jos haava on iso, likainen tai tulehtuu.
Tulehduksen oireita ovat haava-alueen punoitus,
kuumotus ja turvotus.
HYTTYSTEN JA AMPIAISTEN PISTOT
■ Hyttysten pistojen aiheuttamaa kutinaa voi vähentää
kortisonipohjaisella voiteella.
■ Kun tiedät riskin pistoille kasvavan, voit ottaa etukäteen
antihistamiinitabletin, jolloin pistosreaktiot ovat lievempiä.
Käytä myös apteekista saatavia hyttyskarkotteita.
KÄÄRMEEN PUREMA
■ Tue puremapaikka (esim. jalka) liikkumattomaksi.
■ Ota kyypakkauksen tabletit ohjeen mukaan.
■ Mene välittömästi lääkäriin.
13,90
■ Muista tehdä punkkitarkastus joka ilta, niin ihmisille kuin
lemmikeillekin!
NYRJÄHDYKSET JA VENÄHDYKSET
■ Kolmen K:n hoito:
1. Kohoasento
2. Kylmä
3. Kompressio (puristus eli tukiside)
Nämä toimenpiteet vähentävät kudosnesteen kertymistä, verenvuotoa ja kipua.
■ Nyrjähtänyttä raajaa saa liikuttaa tai sille
voi varata painoa kivun sallimissa rajoissa.
■ Käytä tarvittaessa kipulääkkeitä ja/tai
kylmägeeliä.
Jomo Ice
MSM Super, 150 ml
■ Jos kipu on kovaa tai vamma-alue turpoaa
paljon, on syytä hakeutua lääkäriin.
MUISTA:
■ Jäähdytä vamma-aluetta 20–30 minuuttia
kylmässä vedessä.
JOS OMA APU
EI RIITÄ,
SOITA 112
Triple Dry
antiperspirantti
roll-on, 50 ml
Pitää kainalot kuivina
- jopa 72 tuntia
Vatsan
hyvinvoinnille
(sh. n. 21 €)
Natusan Baby,
Talkki 100 g
Hellää hoitoa
vauvan iholle
60 kapseli
kaupan päälla
e
Edun arvo !
n.9,50
Vauvan hellävaraiseen
puhdistamiseen
Täydellinen monivitamiini
täydellisille naisille
(sh. n. 19 €)
ACO Sun Lotion
SK 30, 200 ml
Tehokas aurinkovoide
koko perheelle
8,90
Nicopass Mint tai
Lakritsmint, 1,5 mg
Raikkaasti eroon
tupakasta, 36 kpl
Pumppupullo
kaupan
päälle!
Edun arvo
Toukokuun 8,50
Helmi-tarjous
Hyvän Mielen Apteekit
palvelevat Sinua ympäri Suomen
Hyvän Mielen Apteekit -ketju täyttää tänä vuonna
15 vuotta. Seuraa juhlavuoden tarjouksiamme.
Lisätietoja: www.hyvanmielenapteekit.fi
OTA
TALTEEN
10
Vartalovoide
kuivalle iholle
15,90
Ladyvita 50+
120+60 tabl.
17,50 / l
Natusan Baby
Öljy, 200 ml
Decubal
Clinic Cream
250 g
79,50 / l
3,50
■ Suojaa palovamma esimerkiksi sideharsotaitoksella.
■ Lääkäriin on syytä mennä, jos palovamma on laaja tai syvä,
tai mikäli se tulehtuu. Tulehduksen oireena on punoitus,
turvotus ja märkiminen.
Voide kuivalle, kutisevalle
ja herkälle iholle
170,00 / l
A Pharma
Laktaasi,
100+30 tabl.
29,00 / kg
31,60 /kg
Physiogel
A.I.Creme, 50 ml
Rasitusvammoista johtuviin
lihas- ja nivelkipuihin
8,50
7,90
310,00 /l
66,70 / l
Rausch Kamomilla
Shampoo, 200 ml
2,90
15,50
10,00
69,50 / l
30 kap
kaupan psäelia
ä
Edun arvolle!
n.10,50
PALOVAMMAT
■ Laita palovamman päälle palovammavoidetta
tai rasvalappu.
U UTU US
Rasittuneille ja
vaurioituneille hiuksille
HAAVAT
Voimassa 4. – 31.5.2011
HE INOL A Heinolan Vanha Apteekki
HELSINKI Hakaniemen Apteekki, Myllypuron
HÄMEEN Apteekki, Oulunk ylän Apteekki, Ruoholahden Apteekki, Willhelmsin Apteekki
JOENSUU Joensuun Uusi Apteekki, Noljakan sivuapteekki
LINNA Hämeenlinnan Keskusapteekki
KOKKOLA Kauppatorin Apteekki
KOTKA Karhulan Kontio Apteekki
KOUVOLA
KUUSAMO Kuusamon Uusi Apteekki
LAHTI Lahden Toriapteekki,
Kouvolan Ykkösapteekki
L O H J A T äh t iap t ee k k i
M Ä N T S Ä L Ä M än t s älän
Jal k ar an nan s i v uap t ee k k i
RAAHE Härkätorin Apteekki
RAUMA Rauman Keskus-Apteekki
SAVONApteekki
TA M P E R E Kosk ikeskuksen A pteek k i
L I N N A Savon A pteek k i, Kellarpellon A pteek k i
VALKEAKOSKI Walkiakosken Apteekki
VAMMALA Vammalan I Apteekki
VANTAA
YLÖJÄRVI Ylöjärven Apteekki
Tikkurilan Asema Apteekki
+
400 ml
1000 ml
Sebamed-täyttöpussin ostajalle
kätevä pumppupullo veloituksetta.
(Sh. n. 17 €)
+
– Ikääntyessään ymmärtää elämänkokemuksensa
pohjalta senkin, ettei työ ole kaikki kaikessa,
vaan elämästä löytyy jotain tärkeämpääkin,
Päivi ja Lasse Virén pohtivat.
Ikääntyminen
tuo
ennemmin valinnanvapautta
kuin luopumista.
Ikääntyminen tuo myös
rohkeutta
tehdä päätöksiä.
Lasse ja Päivi Virén elävät
suorassa
lähetyksessä
– Elämän parasta aikaa on ”tässä ja nyt”. Ja koska meneillään
on suora lähetys, ilman uusintoja, on hyvä vain elää tätä päivää,
kiteyttävät elämänfilosofiansa Päivi ja Lasse Virén.
Virenien mielestä hyvinvointi toteutuu parhaimmillaan elämän eri osa-alueiden ollessa keskenään tasapainossa. Mieli voi hyvin fyysisen kunnon ollessa hyvä ja päinvastoin. Tätä tasapainoa he hellivät päivittäin, kumpikin
itselleen ominaisilla tavoillaan.
Lasse pitää huolta kunnostaan
kuljeskelemalla metsissä raivattavien risukoiden perässä sekä
puurtamalla kotipihalla lumi- ja
puhdetöiden parissa.
– Fyysinen kuntoni pysyy
hyvänä hyötyliikunnan kautta.
Pieni kremppa on tosin saattanut olla osasyy vähäisempään lenkkeilyyni, mutta toisaalta en ole asettanut liikunnalle sen kummempia tavoitteitakaan.
Päivin elämään liikunta kuuluu sen sijaan hyvin kiinteästi ja sitä on runsaasti. Urheilun iloihin kannustavat kauniit itäuusmaalaiset maisemat ja talvella suoraan kotipihalta lähtevä latu järvelle.
– Käyn joka aamu ennen töihin lähtöä juoksulenkillä
ja talvella hiihtolenkillä. Lisäksi harrastan kerran viikossa kuntosalilla bodypumppia ja vesijumppaa. Urheilen
säännöllisesti viikoittain, sillä liikkuminen on yksinkertaisesti ihanaa ja siitä tulee hyvä mieli! Kun aamulla postia
hakiessani nuuhkaisen raitista ilmaa, saan heti sysäyksen
lähteä juoksemaan. Hyvä kunto on tärkeää myös työssä
jaksamisen kannalta, toteaa Porlammin yläasteen ja lukion
erityisopettajana ja vt.rehtorina työskentelevä Päivi.
Ikääntyessä elämän rajallisuus
tuntuu yhä todellisemmalta ja
aika saa uusia sävyjä.
12
Nelinkertainen
olympiavoittaja
Lasse Virén on
voittanut sekä 5 000
että 10 000 metrin
juoksun kaksissa
peräkkäisissä
Olympialaisissa.
Ainutkertainen aika
Ihmisen ikääntyessä elämän rajallisuus tuntuu yhä todellisemmalta ja aika alkaa saada uusia sävyjä. Aikaa on ja sitä
tulee koko ajan lisää – mutta sillä, mistä päivät täyttyvät,
on yhä enemmän merkitystä. Lasten muutettua pois kotoa
aikaa jää enemmän itselle ja parisuhteelle. Toisaalta tilalle
tulee monesti isovanhemmuus omine haasteineen ja ihanuuksineen.
– Tässä iässä pitäisi jo olla mahdollisuus säädellä
omaa ajankäyttöään, mikä edistää jo itsessään henkistä
hyvinvointia. Ikääntynyt ymmärtää elämänkokemuksensa
pohjalta senkin, ettei työ ole kaikki kaikessa, vaan tiukan
SANOTTUA
Kun ihminen ymmärtää elämän
rajallisuuden, niin sillä millä päivät
täyttyvät, on yhä enemmän merkitystä.
Tässä iässä pitäisi jo olla mahdollisuus
säädellä omaa ajankäyttöään. Se jo
itsessään edistää henkistä hyvinvointia.
Matka pitää tehdä silloin, kun on
vielä terve matkustamaan.
13
50
+
paikan tullen löytyy jotain tärkeämpääkin. Itse
nautin kovasti joutilaisuudesta, ystävien tapaamisesta hyvän ruoan merkeissä ja musiikin kuuntelemisesta. Parasta elämässä on aivan tavallinen
arki, josta elämä suurimmaksi osaksi koostuu.
Jos arjen keskellä sitten joskus tapahtuu todella
”hailaittia”, niin onhan sekin ihan nastaa. Itse
koen olevani etuoikeutettu siinä suhteessa, että
saan työkseni opettaa murrosikäisiä nuoria. He
ovat aivan mahtavaa porukkaa ja antavat minulle voimaa omine epävarmuuksineen ja toiveineen, Päivi kertoo.
– Parasta on aivan tavallinen
arki, josta elämä
suurimmaksi osaksi koostuu,
Päivi ja Lasse toteavat.
Ikääntyminen tuo onnellisuutta
Entä ne rypyt ja vanhenemiseen kuuluva luopumisen tuska? Eivätkö nekin ole kuitenkin todellisuutta?
– Minusta ikääntyminen tuo enemmänkin valinnanvapautta kuin luopumista. Jos ihminen saa ottaa
omaa aikaa, voi tehdä mitä haluaa ja mistä pitää, niin ei
se kyllä luopumiselta tunnu. Ikääntyminen tuo pikemminkin rohkeutta tehdä päätöksiä... oikeastaan ikääntymistä
voisi ajatella enemmänkin armollisena asiana, Päivi vastaa.
Myös Lasse on havainnut ikääntymisen lisänneen kaipuuta rauhallisempaan elämään. – Tarve jatkuvasta menemisen tunteesta on vähentynyt.
Urheilu-uransa jälkeen Lasse on vaikuttanut 8,5 vuotta
valtakunnan politiikassa. Hän toimi Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999–2007 ja palasi eduskuntaan
kansanedustaja Jukka Mäkelän varamiehenä viime lokakuussa, edustaen menneen kauden loppuun asti. Päivin
tapaan myös Lassen mietteet kertovat omaehtoisesta ja
itseään kuuntelevasta ihmisestä, jolle päättäminen omasta,
ainutkertaisesta ajasta on tärkeää.
– Nykyisin sitä osaa jo sanoa EI ja harkita aiempaa
tarkemmin, onko kaikkiin tilaisuuksiin osallistuminen todella välttämätöntä, Lasse tuumaa.
Kansanedustajan uran jälkeen Lasse on keskittynyt
työskentelemään perheen Virén-yhtiöiden ”Senior
Advisorina”. Yritys jalostaa ja
kuljettaa maa- ja kiviaineksia. Lisäksi
hän toimii Myrskylän kunnanvaltuuston puheenjohtajana
viidettä kautta.
Rajallisuutta ja rakkautta
Elämä, aika ja ikuisuus – jatkuva ohjelma lapsuudesta ensitapaamisiin, naimisiinmenoihin ja lasten syntymiin, uriin
ja urheiluihin, ponnisteluihin ja iloihin. Kunnes lopulta
lähetys sitten vain loppuu - joskus yllättäenkin, mutta aina
lopullisesti.
Elämisestä ”suorassa
lähetyksessä” Viréneitä ovat
muistuttaneet Lassen äidin
sekä hyvän perhetuttavan
äkillinen sairastuminen ja
kuolema. Menetykset ovat syventäneet entisestään heidän
näkemystään siitä, että hyvään
elämään kuuluu sen jakaminen
muiden ihmisten kanssa.
Virénit kokevat rikkautena ja
voimavarana erityisesti sen, että
perheen lapsilla ja lastenlapsilla on
mahdollisuus nauttia vielä elossa olevista isovanhemmistaan.
– Läheiset välit suvun vanhoihin ihmisiin ovat hyvin tärkeitä, sillä he jättävät
jälkeensä hyviä muistoja, jotka kantavat surunkin
yli. Esimerkiksi poikamme saattavat muistella hiljattain edesmennyttä Elvi-mummoa jopa viikoittain ja miettiä, että ”mitähän Elvi-mummo tästäkin sanoisi”.
Aavistus rajallisuudesta on heijastunut myös pariskunnan konkreettisiin, elämän nautintoja koskeviin päätöksiin:
Viréneillä on jo vuosien ajan ollut tapana tehdä talvisin
ystäväpariskunnan kanssa hieman pidempi ulkomaanmatka jonnekin yhdessä sovittuun, mukavaan kohteeseen.
– Ensin ajattelimme tehdä reissun joka toinen vuosi,
mutta asiaa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen,
että ei hitsi, kyllä se matka pitää sittenkin tehdä vuosittain. Niin kauan kuin tässä ollaan vielä terveitä
matkustamaan! ■
Professori Aarne Koskimies
– Joskus hoito saattaa kuitenkin lievittää oireita niilläkin
miehillä, joiden hormonituotanto on vain vähän viitearvoja korkeampaa. Sen sijaan miehillä, joiden arvot ovat normaalit,
ulkoapäin annettu testosteroni voi päinvastoin jarruttaa elimistön omaa hormonituotantoa. Näyttäisi myös siltä, että miehillä,
joilla nuoruudessaan on ollut vaikeuksia saada lasta, ovat keskiiässä muita alttiimpia testosteronin puutostiloihin. Testosteronia
tarvitaan lisäksi erektiossa, joten esimerkiksi erektiolääkkeiden
vaikutusta voidaan tarvittaessa parantaa testosteronihoidolla.
Ylipaino aisoihin
Ikääntyvien miesten epämääräiset väsymysoireet kannattaa aina
selvittää huolellisesti, sillä niiden taustalta saattaa löytyä piilevä
sydän- ja verisuonisairaus, diabetes, ylipaino-ongelmia sekä sokeritasapainon häiriöistä aiheutuva metabolinen oireyhtymä.
Naisen vaihdevuosilla tarkoitetaan ajanjaksoa, jolloin munasarjojen
toiminta heikkenee ja lopulta sammuu. Vaihdevuodet alkavat keskimäärin
51-vuotiaana. Tyypillisiä oireita ovat kuumat aallot, punoitus ja hikoileminen,
jotka kestävät tavallisesti 1-2 vuotta, mutta joillakin naisilla jopa 10-20 vuotta.
Suurimmalla osalla naisista unihäiriöt heikentävät elämän laatua; yölliset hikipuuskat herättävät, yöpukua pitää vaihtaa, joskus jopa lakanatkin.
Toisinaan unihäiriöt heijastuvat
seuraavan päivän jaksamiseen aiheuttaen väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, ärtyneisyyttä, masentuneisuutta ja aloitekyvyttömyyttä.
Hormonitasojen lasku aiheuttaa myös limakalvojen ohentumista,
minkä johdosta naisilla esiintyy herkemmin virtsatietulehduksia, tiheävirtsaisuutta ja jopa yhdyntäkipuja.
– 90 prosenttia länsimaalaisista naisista kokee vaihdevuosioireet haitallisiksi. Monet ovat kokeneet ikävänä myös estrogeenitason laskuun liittyvän
seksuaalisen halukkuuden vähenemisen, kertoo synnytysten ja naistentautien
erikoislääkäri Teija Alanko Mehiläinen Töölöstä, Helsingistä.
90 prosenttia länsimaalaisista naisista
kokee vaihdevuosioireet haitallisiksi.
Estrogeenillä monia terveysvaikutuksia
Vaihdevuosi- ja limakalvo-oireita helpotetaan hormonikorvaushoidolla. Naisille, joiden kohtu on poistettu, riittää estrogeenihoito. Kohdun ollessa tallella
hoitoon liitetään progesteroni, joka suojaa limakalvoja ja estää kohdunlimakalvon liiallisen kasvun, mikä puolestaan altistaa kohdun runko-osan syövälle.
Limakalvojen kuntoa parannetaan myös paikallisilla, estrogeeniä sisältävillä
emätintableteilla, voiteilla tai renkaalla. Estrogeenihoito emättimen kautta on
turvallista.
Monet naiset empivät hormonikorvaushoidon aloittamista, pelätessään
sen aiheuttavan rintasyöpää.
– Pitkäaikainen hormonikorvaushoito saattaa lisätä rintasyöpäriskiä, mutta se ei aiheuta sitä. Jos syöpä on tullakseen, se tulee, Alanko toteaa ja kehottaa naisia tutkimaan säännöllisesti rintansa ja käymään mammografiaseulonnoissa.
Rintasyövän hoitotulokset ovat nykyisin hyviä
Testosteronin puute voi väsyttää
Andrologi, professori Aarne Koskimiehen vastaanotolle
tulee usein keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä hakemaan apua
jaksamisen ongelmiin. Työ väsyttää, seksi ei kiinnosta, hikoiluttaa ja mieli on apea. Joskus näiden oireiden syyksi paljastuu testosteronin vajaus.
Testosteronin tuotanto alkaa pikkuhiljaa ehtyä 40
ikävuoden jälkeen. Miesten kohdalla ei kuitenkaan
voida naisten tapaan puhua vaihdevuosista,
sillä miehillä testosteronin tuotanto jatkuu
elämän loppuun asti. Tutkimusten mukaan
vain kahdella prosentilla miehistä esiintyy
sellaista testosteronin tuotannon vajausta,
johon hormonihoito tarjoaa selkeästi apua.
Vaihdevuosioireita
voidaan hoitaa
– Oireyhtymästä kärsivien miesten testosteronitaso on
yleensä alhainen. Tuolloin mies voi kuitenkin itse korjata tilannetta ja vaikuttaa hyvinvointiinsa muuttamalla elämäntapojaan ja
laihduttamalla. Myös masennukseen on havaittu liittyvän matalia
testosteroniarvoja, mutta testosteronilääkityksen hyödystä ei ole
vielä riittävästi tutkimustietoa.
Koskimies korostaa, että miesten ikääntymiseen liittyviä terveydellisiä muutoksia ja haasteita olisi aina tarkasteltava kokonaisvaltaisesti – niin yksityis- kuin työelämässäkin.
– Moni kuusikymppinen mies kokee työelämässä riittämättömyyden tunnetta. Töitä pitäisi tehdä aivan samaan tahtiin
kuin nuorempana, vaikka se on jo fysiologisestikin mahdotonta. Minusta tämä työurien pidentämiskeskustelu pitäisi käydä
läpi perinpohjin. Ihmisen pitäisi itse saada määrätä oma työtahtinsa.
Hormonikorvaushoito antaa ensisijaisesti apua vaihdevuosioireisiin ja parantaa naisen elämän laatua, mutta tutkimusten mukaan
estrogeenilla on muitakin terveysvaikutuksia.
– Rintasyöpä voidaan nykyisin hoitaa erittäin
hyvin tuloksin varhaisen diagnosoinnin ja hyvän
hoidon ansiosta. Todellisuudessa naisia uhkaa
enemmän metabolinen oireyhtymä verisuonisairauksineen. Estrogeenihoidon aloittaminen
heti vaihdevuosioireiden alettua suojaa valtimokovettumataudilta eli ateroskleroosilta. Silti
täytyy muistaa, että verenpainetauti, lihavuus ja
korkeat kolesteroliarvot tulee hoitaa spesifisillä
lääkkeillä, elämäntapojen merkitystä unohtamatta.
Estrogeenillä on lisäksi luita lujittava vaikutus, joten se ehkäisee luumurtumilta, Alanko kertoo.
Naistentautien erikoislääkäri Teija Alanko
Suojaudu
auringolta
Hyphenvaatteiden
suojakerroin
on pysyvästi 80,
joten ne
suojaavat
tehokkaasti
auringolta.
Kesällä on ihanaa nauttia auringosta ja seilailla lempeiden
tuulien vietävinä vesillä. Auringolta kannattaa kuitenkin
aina suojautua.
1
Suomalaiset ovat oppineet melko
hyvin suojautumaan auringolta,
mutta käyttävät edelleen liian pieniä suojakertoimia. Suomalainen
ihotyyppi kuuluu Euroopan vaaleimpiin. Niinpä suojakertoimen pitäisi olla
aina vähintään 20–30. Hyvin päivettyville,
tummaihoisille sopii minimissään suojakerroin 20 ja vaaleaihoisille, herkästi palaville
sekä lapsille suositellaan suojakerrointa 3050. Tätä suojakerrointa tarvitaan ehdottomasti myös vesillä liikkuessa ja talvella esimerkiksi vuoristoissa lasketeltaessa. Riittävän
korkean suojakertoimen lisäksi kannattaa
kiinnittää huomiota annostelun riittävään
määrään. Jos voidetta vain sipaistaan sinne
tänne, tuotteen lupaama suoja ei toteudu.
2
Aurinkovoiteen imeytymisen varmistamiseksi suoja kannattaa levittää iholle 20 minuuttia ennen ulos
menoa. Jos voide sivellään keholle
vasta rannalla, polttava säteily ehtii
jo vaikuttaa iholla. Aurinkovoidetta tulisi
lisätä myös parin tunnin välein ja aina uimisen jälkeen, muuten suoja heikkenee.
3
sen estämiseksi. Mitä useammin iho pääsee
palamaan, sitä suuremmaksi kasvaa riski
sairastua ihosyöpään. Ihosyöpä on yleistynyt
koko ajan, mikä johtuu otsonikadon aiheuttaman UV-säteiden voimakkaammasta vaikutuksesta maapallolla. Toinen syy liittyy muuttuneeseen matkailukulttuuriimme. Kun ennen
lomailtiin etupäässä kotosuomen auringossa,
niin nykyisin perheet lentävät kaukomaiden
paisteeseen virkistymään. Siellä UV-säteily
on puolet Suomen säteilyä voimakkaampaa,
mikä altistaa palamiselle.
Iho muistaa palamisen. Mitä nuorempana
auringonotto aloitetaan ja iho poltetaan, sen
16
Erityisesti rantalomalaisen kannattaa
hakeutuma varjoon tai sisätiloihin
keskipäivän polttavilta UV-säteiltä. Muista
myös juoda riittävästi nesteitä pitkin päivää.
Suomalaisten keskuudessa elää
edelleen sitkeästi joitakin auringonottoon liittyviä väärinkäsityksiä. Monet
uskovat esimerkiksi, että
aurinkovoide estää ruskettumasta, mikä
ei pidä ollenkaan paikkansa. Päinvastoin – rusketuksesta tulee kauniimpi ja tasaisempi aurinkovoidetta käytettäessä.
vältä ihosyöpäriski
Auringolta suojaudutaan ihon palami-
4
suurempi on syöpäriski. Ihosyöpä havaitaan
vuosittain tuhansilla suomalaisilla. Auringolta
suojautuminen on juuri syöpäriskin takia vakava asia, joka kannattaa ottaa tosissaan.
Iho muistaa myös kerran keholle lehahtaneen aurinkoihottuman, joka toistuu helposti
vuosittain. Aurinkoihottuma voi oireilla mm.
rintakehässä, kasvoissa ja hartioilla esiintyvänä kutiavana ihottumana, jota voidaan
ennaltaehkäistä riittävällä suojakertoimella
sekä beetakaroteenivalmisteiden nauttimisella läpi kesän.
Jotkut reseptilääkkeet herkistävät ihon
auringolle, jolloin ihon suojaaminen on
erityisen tärkeää.
5
Muista lapsen suojaaminen. Rattaissa
oleva lapsi pitäisi aina muistaa suojata
vaattein, mielellään uv-vaattein ja
aurinkovarjolla. Lapset polttavat
ihonsa helposti myös vedessä
polskutellessaan, jolloin vaikkapa jännittävän
snorklausretken lieveilmiöt näkyvät päivän
päättyessä auringon polttamana.
6 Myös vesillä liikkujien tulee muistaa, että tuuli viilentää ilmaa ja
niinpä veneilijästä voi tuntua jopa
hieman vilpoiselta. Auringonsäteiden heijastavat vaikutukset ovat vesillä
kuitenkin maaolosuhteita huomattavasti
voimakkaammat, jolloin suojaamattomuus
päivällä voi illalla oireilla punoittavana ja
arkana ihona.
7 Suojaa auringon UV-säteiltä vaativat
myös silmät. Laadukkaiden aurinkolasien käyttö on silmävaurioiden ennaltaehkäisemiseksi välttämätöntä.
Samalla aurinkolasit suojaavat silmänympärysihoa auringon kuivattavalta vaikutukselta. ■
UV-tuotteiden
valinnassa
kannattaa kääntyä
asiantuntijan puoleen.
Apteekissa sinua
autetaan mielellään.
Suojavaatteita
kesän rientoihin
Auringolta suojautumiseen on
kehitetty erityisteknologiaa
edustavia Hyphen-vaatteita.
Hyphen-vaatteet kehitettiin alunperin valoihottumasta
kärsiville ihmisille, jotka eivät
sairautensa vuoksi pysty lainkaan
liikkumaan auringossa. Vaatteen
suoja perustuu teknologiaan, jossa vaateen kuidun sisään on valettu aurinkovoiteen fysikaalinen
heijaste eli titaniumoksidi. Kaikki
vaatteet suojaavat kyllä jonkin
verran auringolta, mutta niiden
suojateho laskee vaatteiden kuluessa. Esimerkiksi T-paidan suoja
on uutena noin 10, mutta laskee
muutaman kuukauden kuluttua
4-5:een.
Hyphen-vaatteet poikkeavatkin muista vaatteista siinä, että
niiden erikoisrakenteinen mikrokuitu muodostaa vaatteeseen
ikään kuin palomuurin, minkä
johdosta vaatteen suojakerroin
on pysyvästi 80. Asut ovat läpäisseet myös maailman tiukimman UV Standard 801 -testin.
Lisäksi tuotteilla on ns. Ökotex Standard 100 -sertifikaatti,
mikä tarkoittaa tuotteen soveltuvuutta herkimmällekin iholle.
Pehmeästä mikrokuidusta
valmistetut vaatteet tarjoavat
erinomaisen suojan erityisesti
lapsille, allergisille, atoopikoille,
valoyliherkille ja eri ihosairauksista kärsiville. Tai kenelle tahansa, joka haluaa nauttia kesän riennoista miellyttävästi ja
turvallisesti ihoa polttamatta.
Viilentävät, hengittävät ja
hetkessä kuivuvat sekä esteettisesti kauniit vaatteet sopivat
niin rantaelämään, ulkoiluun,
vesileikkeihin kuin purjehtimiseenkin.
Vaatteita käytettäessä aurinkosuojavoidetta vaativat
enää vain ne kehonosat, joihin
vaatteen suoja ei ulotu. Tuotevalikoimaan kuuluu noin 300
vaatetta vauvasta vaariin ja
niitä voi ostaa joistakin Hyvän
Mielen Apteekeista sekä verkkokaupasta www.apteekkiputiikki.fi. ■
17
Kesävinkit laihdutukseen
ja ihonhoitoon
Kesä on jo ovella, mutta vielä ehdit karistaa
uumaltasi muutaman kilon. Näin pääset laihduttamisessa hyvään alkuun. Listan on laatinut Suomen
Diabetesliiton ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen.
1 Laihduttamisessa on kyse energiansaannin
vajauksesta niin, että elimistö kuluttaa
varastorasvojaan, kun energiansaanti syödystä ruoasta ei täytä koko tarvetta. Laihduttaja
pyrkii saamaan aikaan energiavajauksen.
2 3 4 500 kcal:n energiavajaus päivässä tuottaa
1/2 kg laihtumisen viikossa. Tämän vajauksen voi saada aikaan osittain syömistä
vähentämällä ja osittain liikuntaa lisäämällä.
Tarkastele ruokatottumuksiasi ja mieti
mistä olisit valmis luopumaan energiavajauksen aikaansaamiseksi. Mikä olisi sinulle helpointa ja mistä luopuminen tehokkainta?
Vähennä päällystettyjen leipien lukumäärää esim. kahdella leipäviipaleella.
Leipäviipale + kunnon sipaisu margariinia/
voita + pari kolme siivua kermajuustoa/makkaraa = noin 500 kcal vähennystä.
5 6 Leivänsyöjä voi myös vaihtaa kolme hyvin
päällystettyä leipää kahteen hedelmään,
jolloin kaloreita säästyy 500-600 kcal.
Jos sinulla on usein tapana santsata ja
syöt isoja pääruoka-annoksia: Vaihda 2
perunaa pääaterialla tuntuvaan annokseen kasviksia. Jätä myös pääruoan santsiannokset pois. Näillä muutoksilla energian saanti
vähenee 500 kcal.
Jos käytät janojuomana täysmehua ja sitä
menee litra päivässä, sen vaihtaminen
veteen tai kivennäisveteen vähentää energian saantia 400 kcal.
Jos juot paljon keskiolutta, voit vaihtaa 4
olutpulloa kalorittomaan juomaan, silloin
säästyy jälleen noin 500 kcal.
Puolen tunnin kävelylenkki kuluttaa
noin 100 kcal, se voi auttaa energiavajauksen aikaansaamisessa.
18
www.sebamed.fi
Pumppupullo
kaupan päälle!
Vartalon iho
kesäkuntoon
Nauti auringosta –
suojaudu säteiltä.
Vichy selluliittivoide
Tehostaa dieetin vaikutuksia laihtumista vastustavilla
alueilla. Voiteen aktiiviaineet hajottavat rasvakertymiä
ja ehkäisevät rasvojen varastoitumista. Selkeästi sileämpi iho jo seitsemän päivän käytön jälkeen. Helppo
käyttää, imeytyy nopeasti. 200 ml.
Kaikille sopivia
aurinkosuojatuotteita
Vichy Capital Soleil aurinkosuojavoide vartalolle SK30
Vedenkestävä ja hajusteeton koko perheen aurinkosuoja. Hellävarainen
koostumus, joka sopii UVA- ja UVB-säteitä vastaan koko perheelle.
Patentoidut filtterit muuttavat vaarallista UV-säteilyä vaarattomaksi
lämpösäteilyksi ja heijastavat auringonsäteitä poispäin iholta. Sisältää
myös rauhoittavaa Vichy Thermal Spa vettä. Hypo-allergeeninen, testattu ihotautilääkäreiden valvonnassa. 300 ml.
Sun Spray SPF 30
Baby Sun Spray SPF 50
17 €/kpl
(edun arvo n. 2,50–3,50 €)
Sebamed Liquid Face & Body Wash -täyttöpussin (1000 ml) ostajalle
kätevä pumppupullo (400 ml) veloituksetta. Edun arvo n. 8,50 €.
Tarjous voimassa toukokuun ajan
Hyvän Mielen Apteekeissa!
Tutkitusti tehokas, hajusteeton Sebamed Sun -sarja antaa
aurinkosuojan, joka kestää vesi- ja hiekkaleikkien tiimellyksessä.
Tarjous voimassa toukokuun ajan
Hyvän Mielen Apteekeissa!
UUTUUS
Cliniderm Sun Lip Protection SK25
Kosteuttava huulikiilto aurinkosuojalla. Suojaa huulia auringon haitallisia
UV-säteitä vastaan. Voiteen antioksidantit ehkäisevät ihon ennenaikaista ikääntymistä. Voide antaa huulille ihanan kiillon ja kevyen luonnollisen helmiäissävyn. Erittäin vedenkestävä. Hajusteeton, alkoholiton
ja säilöntäaineeton. Levitetään huulille ennen aurinkoon menoa. Kaksi
sävyä, natural ja pink. 12 ml.
PANADOL ON UUDISTETTU.
Uusittu koostumus. Uusi nimi. Uusi pakkaus.
Avène Very High Protection Mineral Lotion SK50+
Vain fysikaalisen suojan sisältävä hajustamaton aurinkoemulsio erittäin
herkkäihoisille ja pienille lapsille. Aurinkoemulsio soveltuu hyvin myös
henkilöille, joiden iho ei siedä aurinkoa lainkaan tai jotka kärsivät aurinkoihottumasta. Myös monet lääkkeet aiheuttavat auringolle herkistymistä. Aurinkovoide antaa tehokkaan suojan sekä UVA- että UVBsäteille. Emulsio on helppo levittää ja se imeytyy hyvin. Lisäksi se on
parabeeniton sekä erittäin vedenkestävä. 100 ml.
Auringonoton
jälkeen
Avène After Sun Repair Lotion
Avènen uusi, auringon oton jälkeen levitettävä emulsio kosteuttaa, viilentää ja virkistää ihoa auringon jälkeen. Se soveltuu kasvoille sekä vartalolle ja imeytyy välittömästi. Tätä tehokosteuttajaa voi huoletta käyttää
vartalovoiteena vaikka koko kesän ajan. 200 ml.
Panadol Novum 500 mg kalvopäällysteinen tabletti. Vaikuttava aine parasetamoli.
Särky- ja kuumetilojen oireenmukaiseen hoitoon. Annostus aikuisille on 1-2 tablettia
korkeintaan 3 kertaa päivässä. Parasetamolin annos lapsille on 15 milligrammaa/kg
korkeintaan 3 kertaa päivässä. Alle 4-vuotiaille ja jatkuvaan käyttöön vain lääkärin
ohjeen mukaan. Tabletteja ei pidä ottaa useammin kuin neljän tunnin välein. Annosteluohjetta ei saa ylittää. Älä käytä Panadol Novum-valmistetta, jos olet allerginen
parasetamolille tai muulle tabletin aineelle. Tablettien sisältämät E219, E215, E217
voivat aiheuttaa allergisia reaktioita (mahdollisesti viivästyneitä). Käytä Panadol
Novum-valmistetta varoen, jos sinulla maksasairaus. Kysy neuvoa lääkäriltä, jos sinulla
on sydämen tai munuaisten vajaatoiminta. Muita parasetamolia sisältäviä lääkkeitä
ei saa käyttää samanaikaisesti. Neuvottele Panadolin käytöstä lääkärin kanssa, jos
käytät muita lääkärin määräämiä lääkkeitä esim. epilepsia- tai verenohennuslääkkeet.
Lue huolella pakkausseloste. Lisätietoja: GlaxoSmithKline Tuoteinfo puh. 010 30 30
100. (14.2.2011)
Panadol Novumin uusitun
koostumuksen ansiosta tabletti
hajoaa vaivatta ja mahdollistaa
tehokkaan kivunlievityksen.
Lievittää kipua.
6282-Panodol annonce 203x132.indd 1
04/2011 (2011-2128-1)
7 8 9 10 Jos käytät janojuomana maitoa, vaikka
rasvatontakin, vaihda se veteen tai kalorittomaan juomaan. Kun vaihtaa 1 litran
ykkösmaitoa veteen, säästyy lähes 500 kcal.
www.sebamed.fi
19
07/04/11 10.14
Tuoteuutuuksia
Heinix Nasal
®
Allergisen nuhan tehokas
hoito ilman lääkeaineita
Heinix® Nasal
on uusi lääkeaineeton vaihtoehto
allergisen nuhan hoitoon. Valmisteen teho perustuu
liposomeihin, jotka muodostavat suojaavan kalvon
nenän limakalvolle, jolloin allergeenit eivät pääse kosketuksiin limakalvon kanssa. Lisäksi liposomit kosteuttavat nenän limakalvoa.
Kynsisieni?
Allerginen nuha on yleinen vaiva, jota esiintyy jopa 30
prosentilla väestöstä. Se voi olla kausiluontoista tai ympärivuotista. Heinix Nasal voi lievittää allergisen nuhan
oireita yhtä tehokkaasti kuin kortisoni- ja antihistamiinisuihkeet. Valmiste ei aiheuta sivuvaikutuksia.
CE-merkitty Heinix Nasal sopii kaikille, myös yli kaksivuotiaille lapsille ja raskaana oleville. 20 ml pakkaus
sisältää noin 210 annosta.
Nalox on patentoitu paikallishoito kynsisienen, psoriaasin tai
ulkoisen vamman aiheuttamien kynsivaurioiden ja -värjääntymien
hoitoon. Nalox silottaa kynsipintaa ja sitoo kynteen kosteutta. Kynnen mikroympäristön muuttuminen ja kynsipinnan vahvistuminen
estää sieni- ja bakteerikasvun. Nalox parantaa kynnen ulkonäköä, ja tulokset näkyvät usein 2–4 viikon kuluttua. Nalox ei vaadi
lääkärin tekemää diagnoosia ja sitä on saatavissa apteekista ilman
reseptiä.
Joka kolmas
lääke jää ottamatta
Whisper on Suomessa suunniteltu edullinen lääkemuistuttaja. Se kertoo
ääni- ja valomerkillä, milloin on aika ottaa lääke. Whisperissä on vahva metalliklipsi, jonka avulla se voidaan kiinnittää lääkepakkaukseen, lääkelevyyn tai
esimerkiksi vaatetukseen. Whisper on myös mainio pari lääkedosetille.
Arkielämän kiireessä lääkkeiden ohjeiden mukainen ottaminen voi olla vaikeaa.
Kun sairauden oireet lievenevät tai häviävät, lääkkeen ottaminen helposti unohtuu tai lyhytkestoinen lääkekuuri lopetetaan liian aikaisin. Whisper tuo tähän
ongelmaan ratkaisun.
Lisätietoja
www.ciegus.com
Lisätietoja
www.verman.fi
Nalox pehmentää ja poistaa hellävaraisesti kynnen vaurioituneen
kerroksen ja silottaa kynnen pintaa, vähentää mahdollisia värimuutoksia ja parantaa kynnen ulkonäköä.
Rela DUO sopii
koko perheelle
Kehon nestetasapaino saattaa häiriintyä esimerkiksi vatsataudin,
kuumeen tai kuuman ilmaston vaikutuksesta. Nestetasapainon ylläpitämisessä tärkeää on riittävä nesteen nauttiminen.
Rela DUO on raikas uutuus nestetasapainon tukemiseen. Se
sisältää nestetasapainon kannalta tärkeitä sokereita ja kivennäisaineita
oikeassa suhteessa. Lisäksi se sisältää tutkittua
Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria, joka
tasapainottaa vatsan toimintaa ja lisää vastustuskykyä.
Rela DUO on appelsiinin makuinen ja helppokäyttöinen. Siinä
sokerit ja suolat sekä maitohappobakteerit löytyvät samasta
pussista.
Lisätietoja
www.verman.fi
Lisätietoja
www.nalox.fi
Listerine Total
Care Tooth Guard
Paras Listerine kariesta vastaan, saatavilla vain apteekeista!
Sisältää ainutlaatuisten eteeristen öljyjen lisäksi myös aiempaa
enemmän fluoria (0,05 %). WHO:n suositusten mukaan tämä pitoisuus soveltuu hyvin päivittäiseen käyttöön henkilöille, joiden
kariesriski on suurentunut.
Lisätietoja
Johnson & Johnson Consumer Nordic, puh. 020 753 1452
20
NATUVIVE
LEMONGRASS
Omega-3 plus
ratiopharm
Omega-3 rasvahapot
ovat elimistöllemme välttämättömiä rasvahappoja.
Näistä eniten on tutkittu EPA:n ja DHA:n terveysvaikutuksia.
Lemongrass tuo tuulahduksen aasialaista sitrusta. Antioksidantti- ja betakaroteenipitoisena sitruunaruoho hoitaa kosteusköyhää ihoa ja piristää mieltä
raikkaalla tuoksullaan. Uskomattoman raikkaisiin Natuvive Lemongrass –vartalotuotteisiin kuuluvat ravitseva vartalovoi 250 ml, kosteuttava vartalovoide
300 ml, suihkugeeli 300 ml, käsivoide 60 ml sekä raikas deodorantti 50 ml.
Euroopan elintarvikeviranomainen on todennut EPA- ja DHA-rasvahappojen
ylläpitävän sydämen, verenkiertoelinten, silmien ja aivojen toimintoja. Suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan omega-3 -rasvahappojen osuuden päivittäisestä kokonaisenergiamäärästä tulisi olla noin 1 %, joka vastaa keskimääräisellä energiankulutuksella 2-3 grammaa. Tämän saa nauttimalla päivittäin
noin 150 grammaa rasvaista kalaa tai käyttämällä ratiopharmin piparmintun
makuisia kalaöljykapseleita kaksi kapselia päivässä.
Lisätietoja
Lisätietoja
www.natuvive.fi ja www.aconordic.fi
www.ratiopharm.fi
Sitruunaruohon raikkautta vartalonihon hoitoon.
Nainen, viileämmin
vaikeista vuosista!
Paloiko pinna? Kuumottaako? Ennen kuin tuskastut ja turvaudut hormonihoitoihin, kokeile Vogelin toimivaa ratkaisua. Menoforce Strong on
salviatabletti, jolla on liikahikoilua, kuumotusta ja estrogeenin hiipumisesta johtuvia tuntemuksia tasaava vaikutus.
Menoforce Strong ei itsessään sisällä naissukuhormoneja, mutta käyttää elimistössä samoja reseptoreja niiden kanssa. Kokemukset kertovat
tuotteen käytön miellyttäväksi ja yleisesti lievittäväksi.
1 tabletti päivässä hillitsemään yöhikoilua ja kuumia aaltoja. Tehokkuus
ja turvallisuus on testattu kliinisesti.
Lisätietoja
www.vogel.fi
21
www.allergiaan.fi
TIEDE JOKA NÄKYY IHOLLASI
ei katso
kelloa
UUTTA
Allergian oireisiin
väsyttämätön ja laktoositon
®
TELFAST antihistamiini
KAIKKI
HYALURON-FILLER
TUOTTEET -10 %
Tasoittaa jopa syviä ryppyjä
– ilman pistoksia
tarjousaika: 4.5.–31.5.
24 h lievitys.
Pantoloc Control® 20 mg -enterotabletti.
Vaikuttava aine on pantopratsoli. Refluksioireiden (esim. närästys, happaman mahansisällön
nousu takaisin ruokatorveen) lyhytaikainen hoito aikuisilla. Ei alle 18-vuotiaille. Älä käytä
valmistetta, jos olet yliherkkä vaikuttavalle aineelle, soijalle tai apuaineille tai jos olet raskaana
tai imetät. Ei saa käyttää samanaikaisesti atatsanaviirin kanssa. Lääkettä otetaan yksi tabletti
päivässä, vähintään 2–3 peräkkäisenä päivänä. Oireet voivat helpottua jo yhden päivän hoidon
jälkeen, mutta tämä lääke ei välttämättä lievitä oireita välittömästi. Hoito lopetetaan, kun oireet
ovat hävinneet kokonaan. Ota yhteyttä lääkäriin, jos oireet eivät helpotu 2 viikon jatkuvan hoidon
aikana. Hoitoa ei saa jatkaa yli 4 viikkoa keskustelematta lääkärin kanssa. Tutustu huolellisesti
pakkausselosteeseen.
Novartis Finland Oy, Metsänneidonkuja 10, 02130 Espoo
CHCC 03 2011
FI-ALL-11-01-02
Kumpi on SINUN ongelmasi?
TELFAST® 120 mg tabletit kausiluonteisen allergisen nuhan oireisiin. Vaikuttava aine on feksofenadiini. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille 1 tabletti kerran vuorokaudessa ennen
ateriaa. Ei potilaille, jotka ovat yliherkkiä feksofenadiinille tai apuaineille. Jos olet raskaana tai imetät, kysy lääkäriltä tai apteekista neuvoa ennen lääkkeen käyttöä. Tutustu pakkausselosteeseen ennen käyttöä. Markkinoija sanofi-aventis Oy.
Rasvaiseen
ruokavalioon
Hiilihydraattipitoiseen
ruokavalioon
Lääkinnälliset apuvälineet
PAINONHALLINTAAN
23
Rausch
Rauschin
historiaa
lyhyesti
1890
– Luonnon voimaa
hiusten ja ihon parhaaksi
Sveitsiläisellä, laadukkaita
Parturi Josef Wilhelm
Rausch sai käsiinsä
luostareiden vanhoja
käsikirjoja, josta alkoi
Rausch-tuotteiden
tarina.
Pakkaukset ovat
vuosien saatossa
muuttuneet, mutta
Rauschin ideologia on
pysynyt samana.
rohdoskasvipohjaisia hiustenhoitotuotteita valmistavalla Rauschilla on
yllättävän pitkät perinteet. Rauschin
perusti alun perin saksalainen parturi
Josef Wilhelm Rausch vuonna 1890.
Hän oli saanut käsiinsä luostareiden
vanhoja käsikirjoja, joissa kerrottiin
kasvirohdoksista sekä niiden vaikutuksista ja näiden oppien avulla herra
Rausch kehitti ensimmäisen rohdoskasvipohjaisen hiusvetensä ja pian
sen jälkeen yhden Rauschin hittituotteista: Hiustinktuuran läiskittäisen
kaljuuntumisen hoitoon.
Vähän toisen maailmansodan
jälkeen, vuonna 1949 Josef BaumannWidmer osti silloin kolme työntekijää
työllistävän yhtiön herra Rauschin
perikunnalta. Hänen poikansa, yhtiön
nykyinen omistaja Marco Baumann
oli tuolloin nelivuotias.
– Pikkupoikana olin joskus todella vihainen isälleni, hän kertoo.
–Muut pojat lähtivät uimaan tai
pelaamaan, mutta minä sain tehtäväkseni kerätä korillisen milloin mitäkin
rohdoskasvia. Huomasin kuitenkin
kerätessäni, että eri kasvit tuoksuivat
erilaisilta ja jotkut niistä olivat tahmeita ja tarttuivat kiinni sormiin. Niinpä
minua alkoi pian kiinnostaa kasvien
erilaiset ominaisuudet ja vaikutukset.
Rauschin tuotteet valmistetaan rohdoskasveista. Rausch-tuotteet sisältävät
jopa 40 % puhtaita rohdosuutteita.
Aikuisena Marco Baumann ehti
luoda uraa pankkimaailmassa, kunnes hän isänsä pyynnöstä liittyi yhtiön palvelukseen vuonna 1968. Hänen
tehtävänään oli myynnin kasvattaminen ja uusien markkina-alueiden löytäminen. Niinpä jo muutaman vuoden
kuluttua Rausch aloitti maailmanvalloituksensa: tuotteet tulivat myyntiin
Itävallassa ja melko pian sen jälkeen
Saksassa. Nykyään Rauschin tuotteita
myydään jo 26 maassa ja yhtiön palveluksessa on noin 160 työntekijää.
Suomi on kuulunut Rausch-maiden
joukkoon vuodesta 2004 lähtien, kun
Hyvän Mielen Apteekit saivat sarjan
valikoimiinsa.
Terve hiuspohja,
kauniit hiukset – luonnollisesti
– Salaisuus rakkaudella, käsityönä
valmistettujen tuotteidemme takana
on välittäminen ihmisistä ja heidän
hyvinvoinnistaan, sanoo Marco Baumann.
Korkealaatuiset rohdosuutteet
kypsyvät Rauschin hellävaraisten
menetelmien avulla tarkoin valvotuissa olosuhteissa jopa 11 kuukautta:
kuin hyvä viini! Tuotteissa käytetään
huolella valittuja rohdosseoksia, jotka
toimivat toistensa vaikutuksia tehostaen ja hoitavat näin tehokkaammin
erilaisia hiusten ja päänahan ongelmia. Kaikissa Rauschin shampoissa
käytetään pesevinä aineina saippuan
sijaan kasviuutteita kuten kookosöljyä. Siksi ne ovat hellävaraisia ja
täyteläisiä. Rausch-tuotteet sisältävät
jopa 40 % puhtaita rohdosuutteita.
Tämä ymmärrys rohdosten erilaisista
ominaisuuksista ja niiden vaikutusten
oikeasta yhdistämisestä on Rauschin
ydinosaamisaluetta ja menestyksen
salaisuus.
Pitkät perinteet näkyvät myös
Rauschin tuotevalikoimassa. Rauschin
Hiustinktuura on siis kehitetty yli sata
vuotta sitten ja nyttemmin sen teho
on todistettu monilla tutkimuksilla.
Toinen yli satavuotias valmiste, joka
on edelleenkin Rauschin valikoimissa,
on Kamomilla shampoo rasittuneille
tai vaurioituneille hiuksille. Ja kuiville ja katkeileville hiuksille tarkoitettu
Munaöljy shampookin on ollut markkinoilla vuodesta 1953 eli on jo lähes
60-vuotias!
J.W Rausch
perustaa yhtiön.
1900
Tavoitteena korkea laatu
– ekologisesti
Rauschin päämääränä on alusta asti
ollut käyttää vain laadukkaimpia ja
puhtaimpia raaka-aineita suoraan
luonnosta. Tämän varmistamiseksi Rauschin laboratoriossa käytetään viimeisintä huipputeknologiaa.
Esimerkiksi raskasmetallit tutkitaan
tarkasti eikä niitä saa löytyä lainkaan
käytetyistä raaka-aineista. Myös valmistusmenetelmien korkeaan laatuun
on kiinnitetty erityistä huomiota ja
Rauschilla onkin ollut laadusta kertova ISO 9001 -sertifikaatti jo vuodesta
1995 asti.
Rauschin toinen tärkeä ”johtoajatus” on pyrkimys ekologisuuteen
kaikessa toiminnassa. Kaikki tehtaalla syntyvä pakkausjäte kierrätetään
100%:sti. Tehoaineiden uuttamisen
jälkeen syntyvä rohdoskasvijäte puristetaan ”kakuiksi” ja toimitetaan
sopimusviljelijöille käytettäväksi maan
lannoitukseen. Tehtaalla on käytössä aurinkopaneelit ja oman tarpeen
ylittävä energia ohjataan kaupungin
verkkoon. ■
Kysy lisää Rauschin laadukkaista
hiustenhoito- ja muotoilutuotteista
omasta Hyvän Mielen Apteekistasi.
Tuotetietoa löydät helposti myös
nettisivuilta www.rausch.fi
RAUSCHin
Hiustinktuurasta
tulee menestys. RAUSCHista
tulee Hohenzollernin
prinssi Leopoldin hovihankkija.
1919
RAUSCH kehittää
lääkkeellisen tervasaippuan ja antiseptisen Kamomilla
shampoon.
1949
Josef BaumannWidmer ostaa
RAUSCHin.
1953
RAUSCH julkistaa
Munaöljy shampoon.
1971
RAUSCH aloittaa
ulkomaanviennin (Itävaltaan).
1975
Uuden vuoden
päivänä Josef Baumann luovuttaa
yhtiön pojilleen
Marco ja J. Alexander
Baumannille.
1995
RAUSCH saa
ISO 9001 -sertifikaatin.
Yhtiössä työskentelee
nyt 100 työntekijää.
2004
Hyvän Mielen Apteekit aloittaa RAUSCHin
myynnin Suomessa.
2006
Marco Baumannista
tulee RAUSCH AG
KREUZLINGENin ainoa omistaja.
2007
RAUSCH tuo
markkinoille uuden
täishampoon
Lice-Stopin, joka
tehoaa sekä täihin
että saivareihin.
24
Onko hiustenlähtö
ongelmasi?
Rausch Hiustinktuura
Tehokas erikoishoito
hiustenlähtöön!
Takiaisenjuuri ja eteeriset öljyt energisoivat päänahkaa.
Tinktuura vahvistaa hiusten kasvua parantamalla
hiuspohjan verenkiertoa.
Käytetään kuuriluontoisesti.
Helppo levittää,
ei rasvoita hiuspohjaa.
Kliinisesti tutkittu.
Ei suositella raskaana oleville.
Lisätietoja:
Biopharma Finland Oy,
puh. 046 850 1187
25
Lemmikit
Ei saa käyttää
kissoille.
MINUN TÄYDELLISEEN PÄIVÄÄNI
KUULUU REISSU
PARHAAN YSTÄVÄN KANSSA.
www.bayvantic.fi
Torjuu punkit, hyttyset
ja pistokärpäset
Vaikuttavat aineet: Bayvantic Vet koirille 4 kg imidaklopridi 40 mg, permetriini
200 mg; koirille > 4–10 kg imidaklopridi 100 mg, permetriini 500 mg; koirille
> 10–25 kg imidaklopridi 250 mg, permetriini 1250 mg; koirille > 25–40 kg imidaklopridi 400 mg, permetriini 2000 mg. Lääkemuoto: Paikallisvaleluliuos Kohde-eläinlaji: Koira. Käyttöaiheet: 4 viikkoa kestävä akarisidinen ja karkottava
vaikutus Ixodes ricinus ja Rhipicephalus sanguineus -punkkeja vastaan. Dermacentor
reticulatus -punkkeja vastaan teho säilyy 3 viikkoa. Yksi hoitokerta torjuu hyttyset lajista riippuen 2–4 viikkoon, hietasääsket (Phlebotomus papatasi) 2 viikon ajan
sekä pistokärpäset (Stomoxys calcitrans) 4 viikon ajan. Koirien kirpputartuntojen
ehkäisyyn ja hoitoon. Yksi hoitokerta riittää estämään uudet kirpputartunnat 4
viikoksi. Vasta-aiheet: Ei alle 7 viikon ikäisille tai alle 1,5 kg:n painoisille koiranpennuille. Ei kissoille. Haittavaikutukset: Harvinaisissa tapauksissa voi ilmetä
ohimeneviä iho-oireita tai letargiaa. Mikäli valmistetta pääsee suuhun, voi tästä
erittäin harvinaisissa tapauksissa seurata ohimeneviä hermostoperäisiä myrkytysoireita. Tällöin aine on pestävä pois iholta ja annettava oireenmukaista hoitoa.
Varotoimet: Kissojen tahattoman altistumisen estämiseksi tulee valmisteella käsitellyt koirat pitää erossa kissoista, kunnes annostelukohta on kuiva. On
varottava, ettei pipetin sisältöä joudu koiran suuhun tai silmiin. Koiraa ei tule
päästää uimaan, ennen kuin annostelusta on kulunut 48 tuntia. Pakkaukset:
4 x 0,4 ml; 4 x 1,0 ml; 4 x 2,5 ml; 4 x 4,0 ml. Lue pakkausseloste ennen käyttöä.
Kestine® Lyo
vaikeampiinkin
allergiaoireisiin
TÄYDELLINEN RAVINTOLISÄ
TÄYDELLISEEN PÄIVÄÄN.
Suomalaiselle naiselle kehitetty Ladyvita 50+ sisältää kasviestrogeeneja sekä kaikki 13 vitamiinia
ja 8 kivennäisainetta, joita tässä elämänvaihees-
Nopeastii suussa sulava
l
Vaikuttaa tehokkaasti 24 tuntia
Apteekista ilman reseptiä
sasi tarvitset joka päivä. Yksi purkki, siinä kaikki.
Voita täydellinen kesäpäivä: www.ladyvita.fi
Markkinoija: Axellus Oy, 010 218 3700
+ Luustolle kalsiumia ja D-vitamiinia
+ Vaihdevuosiin kasviestrogeeneja
26
84/11 O 3.2011
KAMPANJATARJOUS VAIN APTEEKEISSA!
Kestine® Lyo 20 mg, kylmäkuivattu tabletti. Kausiluonteiseen ja ympärivuotiseen allergiseen nuhaan ja allergisiin silmäoireisiin. Vaikuttava
aine on ebastiini. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille. Ei saa käyttää raskauden aikana. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Lisätietoja:
Oy Leiras Finland Ab, puh. 020 746 5000, www.leiras.fi.
& terveys
Muista madotus ja
punkkisuoja
Koiran ja kissan punkeilta suojaaminen on jälleen ajankohtaista.
Kun eläin voi hyvin, se voi ottaa kesälaitumista kaiken ilon irti.
Punkeilta suojautuminen on tarpeen heti pakkasten väistyessä lämpimämpien ilmojen tieltä, hyönteisten ja ötököiden herätessä eloon.
– Punkeilta suojaudutaan valelemalla eläimen iho liuosmaisella punkkisuojalääkkeellä kuten Bayvanticilla, Expotilla ja Frontlinellä, joista Bayvantic sisältää suojan hyttysiä vastaan ja tehoaa myös hirvikärpäsiin. Näiden lisäksi
suojautua voi myös punkkipannalla (Scalibor). Kissoilla
punkkilääkkeet torjuvat samalla myös kirppuja, mikä on
oikeastaan niillä tärkeämpi syy käyttää suojaa kuin punkit, kertoo eläinlääkäri Maria Pertovaara Eläinlääkäriasema Veteirasta Helsingistä.
Punkkilääke vaikuttaa ihon pinnalla hyönteismyrkyn
tapaan tappamalla punkkeja ja hyönteisiä niiden jouduttua
lääkkeen kanssa kosketuksiin.
– Valeluliuoksien ideana on, että aine ehtisi eliminoida
punkin, ennen kuin se pääsee imemään verta ja kiinnittymään ihoon. Näin estetään punkkien levittämät bakteerit,
eivätkä taudit kuten borrelioosi, anaplasmoosi ja puutiaisaivokuume pääse iskemään eläimeen.
Borrelia-bakteeritartuntoja diagnosoidaan vasta myöhemmin syksyllä, sillä pahimmat oireet ilmenevät parin
kuukauden kuluttua bakteerille altistumisesta. Borrelioosi
oireilee mm. niveltulehduksista johtuvana ontumisena,
kuumeiluna, niskajäykkyytenä ja/tai erilaisina neurologisina oireina.
– Oireet ovat usein epämääräisiä – eläin vaikuttaa
kipeältä, mutta omistaja ei osaa oikein sanoa, mikä sitä
vaivaa. Omistajan epäillessä altistumista,
määrään koiralle antibioottikuurin ja jäämme
odottamaan vasta-ainemäärityksen tulosta.
Mitä aiemmin hoito aloitetaan, sen paremmin
eläin toipuu mahdollisesta sairaudesta.
Jokapäiväinen punkkisyyni kannattaa myös tehdä ja mikäli punkkeja löytyy, ne on irrotettava heti
punkkipihdein tai z-pinsetein. Mitä kauemmin
punkki on kiinnittyneenä eläimeen, sen todennäköisemmin se tartuttaa tauteja.
Mitä kauemmin punkki on kiinnittyneenä
eläimeen, sen todennäköisemmin se
tartuttaa tauteja.
kenemistä, vatsaoireita, ripulia ja oksentelua. Pertovaara
neuvoo madottamaan koirat ainakin kerran vuodessa.
Kissat madotetaan kaksi kertaa vuodessa ja paljon ulkona
viihtyvät kissat tarvittaessa useamminkin.
Erityisen tärkeää madotus on silloin, jos omistaja käy
lemmikkinsä kanssa näyttelyissä ulkomailla, sillä sieltä voi
saada tuliaisena hengenvaarallisen Echinakokki-madon.
– Esimerkiksi Virosta tullessa madotus on pakollinen
jo lähtömaassa ja sitä suositellaan myös kuukauden kuluttua kotiin tulon jälkeen. Jokainen omistaja voi omalta
osaltaan huolehtia siitä, etteivät vaaralliset madot leviäisi
Suomeen, Pertovaara muistuttaa.
Madotus- ja punkkilääkkeisiin ei liity haitallisia päällekkäisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa.
Tämä johtuu siitä, että matolääke vaikuttaa suolistossa
ja punkkiliuos paikallisesti iholla. Madotusta ei kuitenkaan kannata tehdä silloin, jos eläimellä on jokin muu
lääkekuuri, sillä kahden lääkkeen yhteisvaikutus voi
aiheuttaa vatsaoireita. ■
Touhukkaan
kesäpäivän päätteeksi
koirille kannattaa
tehdä punkkitarkastus.
Jokapäiväinen punkkisyyni on hyvä tapa.
Echinokokki väijyy ulkomailla
Säännöllinen madotus on tärkeää eläimen
hyvinvoinnille, sillä matojen pesiytyminen
elimistöön aiheuttaa yleiskunnon heik-
27
Kysy lääkkeistä
Tällä palstalla vastaamme
lukijoiden lähettämiin kysymyksiin.
Apu löytyy apteekista
1 Terv
r vallep
epp
pä
ä
(A
(Al
Allnus
A
n gl
nu
gluti
utinos
ut
no
nos
o a))
P jjo
Pu
(Artem
(Ar
tem
emisi
mis
isi
s a vulg
vulgari
ulg
l ari
aris)
s)
Epäilen, että olen
saanut jalkasienen
uimahallista, koska
vasemman jalan
varpaiden alta kutittaa ja
varpaiden välissä on pieni
haavauma. Mikä avuksi ja
miten jalkasieni tuli hoitaa?
Raud
Ra
udus
ud
ussko
koiv
oiv
ivu
u
(Be
Betu
Betul
tulla pend
tula
dula
u a))
Jalkasieni eli jalkasilsa on yleinen
ja helposti tarttuva vaiva, josta joka
viides suomalainen kärsii. Jalkasilsaa aiheuttaa rihmasieniin eli dermatofyytteihin kuuluva silsasieni,
joka elää märkätiloissa.
Altistuminen silsasienelle on yleistä, mutta vain harva altistuminen
johtaa tartuntaan. Hiertymät, hikoilu ja alttius iho-oireisiin lisäävät jalkasienen tarttumisen todennäköisyyttä. Sen voi siis saada kävelemällä paljain jaloin samoissa tiloissa kuin joku, jolla on jo tartunta.
Jalkasienen yleisimpiä oireita ovat
kutina ja varvasvälin haavaumat,
jotka alkavat yleensä pikkuvarpaan
ja nimettömän varpaan välistä. Hoitamattomana jalkasienitulehdus voi
levitä myös muualle ihoon tai kynsiin.
Jalkasieni on hoidettavissa apteekista saatavilla itsehoitolääkkeillä.
Jalkasienen hoitoon sopivia lääkkeitä ovat mm. Lamisil, Fungorin,
Daktarin ja Canesten.
Lääkevoiteet levitetään aina puhtaalle ja kuivalle iholle. Lamisil Solo
annostellaan kerta-annosteluna
molempiin jalkoihin, koska sientä
voi olla myös toisessa jalassa, vaikka sitä ei näkyisikään.
Lamisil ja Fungorin lääkevoidetta
APU ALLERGIAOIREISIIN – ILMAN VETTÄ.
Kä
Kärs
ärs
rssäm
ämö
äm
ämö
Timo
Ti
m te
mote
mo
tei
ei
(Ph
Ph
P
hleu
le m prat
atten
ens
n e)
proviisori,
Kouvolan Ykkösapteekki
Lähetä kysymyksesi
osoitteeseen:
Hyvän Mielen Apteekit Oy
Kysymyspalsta
Nuijamiestentie 5 A, 3. krs
00400 HELSINKI
10 Hyvän Mielen kysymystä
Jos luit lehden tarkasti, tiedät
vastaukset näihin
kymmeneen kysymykseen.
1. Miksi haavan päällä tulee
olla suoja?
2. Kuinka monta lasta kuolee vuosittain
veden laadusta johtuvaan ripuliin?
5. Kuinka kauan Lasse Virén on toiminut
kansanedustajana?
3. Kuinka paljon maksaa Plankummilapsen pitäminen?
6. Minkä ikäisenä alkavat vaihdevuodet?
4. Mikä on yleinen
hätänumero?
7. Estääkö aurinkovoide
ruskettumista?
8. Kuinka paljon energiavajetta
tarvitaan päivässä, jotta laihtuisit puoli
kiloa viikossa?
9. Minkä ammatin harjoittaja oli
Josef Wilhelm Rausch?
10. Kuinka usein kissat madotetaan?
(1) Bakteerien torjumiseksi. (2) 2,2 miljoonaa. (3) 25 euroa kuukaudessa. (4) 112. (5) 8,5 vuotta. (6) Keskimäärin 51-vuotiaana. (7) Ei. (8) 500 kcal. (9) Parturi. (10) Kaksi kertaa vuodessa.
LORATADIN SANDOZ® 10 mg, suussa hajoava, appelsiininmakuinen tabletti, 10 ja 30 tabletin pakkauksissa. Vaikuttava aine: loratadiini.
Allergisen nuhan ja kroonisen nokkosihottuman hoitoon. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille (yli 30 kg): 1 tabl. (10mg) 1 x vrk. Ei alle 12-vuotiaille ilman lääkärin määräystä. Saatavissa ilman reseptiä. Varmista tuotteen sopivuus itsellesi apteekista ja tutustu pakkausselosteeseen
ennen valmisteen käyttöä. Mikäli sinulla on vaikea maksan vajaatoiminta, olet raskaana tai imetät, kysy valmisteen käytöstä lääkäriltäsi.
Valmiste sisältää laktoosia, sorbitolia ja aspartaamia. Lisätietoja lääkeneuvonnasta joka päivä klo 08-22, puh. 010 6133 415.
Antibioottilääkitys on hiivatulehdukselle altistava tekijä. Myös
raskaus, e-pillerit, tiukat vaatteet,
diabetes tai vastustuskyvyn heikkeneminen voivat altistaa hiivatulehdukselle. Hiivatulehduksen yleisin aiheuttaja on Candida albicans
–sieni.
Hiivatulehduksen oireita ovat hajuton, paksu, valkoinen, kokkareinen valkovuoto, kutina, kuumotus,
limakalvojen turvotus, haavaumat
ja yhdyntäkivut.
Teemu Kivijärvi
(Coryl
(Co
Coryl
y us
u ave
av llla
av
la
ana)
na)
a
Luitko lehden?
SUUSSA HAJOAVA, APPELSIININMAKUINEN TABLETTI ALLERGIAOIREISIIN.
2 Saan usein antibioottikuurin
yhteydessä hiivatulehduksen.
Huomasin, että nyt on tullut
uusi valmiste hiivatulehduksen hoitoon.
Sopisiko se myös minulle?
Hiivatulehdus voidaan hoitaa itsehoitolääkkeillä joko paikallisesti tai
suun kautta otettavalla kapselilla.
Kysymyksessä tarkoitetaan varmaankin Fluconazol Orion lääkevalmistetta, joka on ensimmäinen
suun kautta otettava lääke hiivan
hoitoon ilman lääkärin määräystä.
Fluconazol Orion sopii hiivasienen
aiheuttaman emätintulehduksen
hoitoon naisille, joilla on aikaisemmin ollut lääkärin toteama hiivatulehdus.
Lääkettä ei tule käyttää itsehoidossa, jos olet alle 16-vuotias, olet raskaana tai imetät. Näissä tapauksissa hiivatulehdus hoidetaan lääkärin
määräyksellä tai paikallisesti. Kapseli voidaan ottaa ruoan yhteydessä
tai tyhjään vatsaan.
Paikallisesti hiivatulehdus voidaan
hoitaa Canesten tai Gyno-Daktarin
lääkkeillä. Canesten valmisteesta
on olemassa voidetta ja emätinpuikkoja. Canesten Kombi pakkauksessa on yhdistetty emätinpuikko ja voide, joista emätinpuikko
asetetaan emättimeen kerta-annoksena illalla ja voidetta voidaan
levittää ulkosynnyttimille heti, jolloin se lievittää kutinaa ja kirvelyä.
Gyno-Daktarin annostellaan asettamalla yksi emätinpuikko kolmena
peräkkäisenä iltana.
Hiivatulehduksen yhteydessä on
hyvä muistaa myös partneri, jonka
tulehdus tulee hoitaa samanaikaisesti. Antibioottikuurien yhteydessä suosittelen käytettäväksi maitohappobakteerivalmisteita, joilla
voidaan ennaltaehkäistä hiivatulehdusta.
Pähk
P
Pä
hkinäp
hk
hkin
iin
näp
äpensa
äpen
ensa
en
ssas
as
LC 060-03/11
(Ac
Acchil
hillea
hi
lea
le
ea mille
miille
efol
folium
fo
um)
levitetään kerran vuorokaudessa
viikon ajan. Daktarin annostellaan
2 kertaa päivässä ja hoito voidaan
lopettaa viikon kuluttua oireiden
häviämisestä. Canesten annostellaan 2-3 kertaa päivässä ja hoitoa
tulee jatkaa 1-2 viikkoa sen jälkeen
kun oireet ovat poistuneet.
Mikäli oireet eivät helpota 1-2 viikon aikana, kysy neuvoja lääkäriltä
tai apteekista. Jalkasilsan tartuntaa
voidaan ennaltaehkäistä käyttämällä ilmavia kenkiä ja tuulettamalla
kenkiä, huolehtimalla jalkojen puhtaudesta, kuivaamalla varpaan välit
huolellisesti omalla jalkapyyhkeellä, vaihtamalla sukat päivittäin ja
käyttämällä suihkutossuja, kun liikut yleisissä märkätiloissa.
29
Svenskin kynästä
paljon hyvää :) stada.fi
Onko
vanhuus
Suomen
voimavara?
hoitaa pintaa syvemmälle
Ihmisen ja ystävämme auton elinkaaret muistuttavat
hämmästyttävästi toisiaan.
Uutena auto kiiltelee, hyrähtää käyntiin iloisena, ikään kuin
pieni lapsi aamulla. Luomet räpsähtävät auki ja päivän toimet alkavat
välittömästi, innolla ja uteliaisuudella.
Iän karttuessa niin autolle kuin ihmiselle ulkonäköön alkaa tulla
kaikenlaisia ryttyjä ja viiltoja. Auto käy säännöllisissä huolloissa,
joissa vaihdetaan öljyjä ja täytetään muitakin säiliöitä, fiksataan
naarmuja, vaihdetaan tarvittaessa naarmuuntunut tuulilasi jne.
Ihmisellä suoritetaan vastaavia toimenpiteitä. Naiset peittelevät
"lommojaan" pakkeleilla, käymme hakemassa uudet "tuulilasimme"
optikolta nähdäksemme paremmin. Mutta missä on ihmisen öljy,
energian täyttö? Se meiltä unohtuu. Lisäenergiaa saamme vapaa-ajan
järkevällä käytöllä.
Yritän ilmaista, että meidän vanhenevien pitäisi käyttäytyä
ikämme mukaisesti. Olla esikuva lapsenlapsillemme. Olla yhteiskunnan reservi, kokemuksemme suomalla tietämyksellä. Olla
tasoittava tekijä riita-asioissa. Olla esimerkki ja henkinen apu kaikessa nuoremmillemme, joilla ei elämänkokemustamme vielä ole.
Käyttökunnossa olevat antiikkiautot eivät jouda romukoppaan,
eivät myöskään huolletut seniorikansalaiset.
Heikki Svensk
Edelleenkin vanheneva, anarkistinen apteekkari
30
närästyksen
n
äräst yksen h
hoitoon
oitoon
geeli
emulsiovoide
Ripeästi eroon
ruhjeista ja mustelmista
RANITIDIN SANDOZ® 150mg tabletti ja poretabletti
Ranitidin Sandoz®, 150 mg tabletti. Vaikuttava aine ranitidiini. Närästykseen, liikahappoisuuden ja happamien röyhtäisyjen lyhytaikaiseen hoitoon. Annostus 1 tabl. tarvittaessa, korkeintaan 2 tabl. vrk. Raskaana oleville, imettäville tai alle 12-vuotiaille vain
lääkärin määräyksestä. Älä käytä valmistetta, jos olet allerginen ranitidiinille tai tablettien
muille ainesosille tai jos sinulla on akuutti intermittoiva porfyria. Kysy lääkäriltäsi lisäohjeita, jos sinulla on vaikea munuais- tai maksasairaus tai olet iäkäs eikä sinulla ole aiemmin
todettua mahalaukun sairautta. Ei lasten ulottuville. Tutustu pakkausselosteeseen huolella.
Lisätietoja lääkeneuvonnasta joka päivä klo 08-22, puh. 010 6133 415.
Hirudoid forte 4,45 mg/g emulsiovoide ja geeli. Vaikuttava aine: Mukopolysakkaridipolysulfaatti. Käyttöaiheet: Pinnalliset tromboflebiitit, infuusio- ja injektioflebiittien ennaltaehkäisy ja hoito, ehjän ihon painevauriot
(emulsiovoide), hematoomat, kontuusiot. Annostus ja antotapa: Hoidettavalle alueelle levitetään 3–5 cm emulsiovoidetta tai geeliä kerran tai useita kertoja päivässä. Emulsiovoide hierotaan kevyesti ihoon ja sitä voidaan
käyttää myös puristus-, kesto- tai okkluusiosidosten alla. Geeliä voidaan käyttää välittäjäaineena ultraäänihoitoa annettaessa tai iontoforeesin yhteydessä. Vasta-aiheet: Yliherkkyys valmisteen ainesosille. Varoitukset ja
käyttöön liittyvät varotoimet: Varottava geelin joutumista limakalvoille ja avoimiin haavoihin. Geelin käyttöä okkluusiosidoksen alla vältettävä. Yhteisvaikutukset: Ei tunneta. Raskaus ja imetys: Voidaan käyttää raskauden
ja imetyksen aikana. Haittavaikutukset: Harvoissa tapauksissa voi esiintyä ihoon kohdistuvia paikallisia haittavaikutuksia, jos potilas on herkistynyt jollekin valmisteen ainesosalle. Pakkaukset, hinnat, korvattavuus 4/2011:
Emulsiovoide: 100 g (17,27 €), 50 g (10,52 €), 40 g (8,10 €), 30 g (7,41 €). Geeli: 100 g (17,27 €), 50 g (10,52 €), 40 g (8,10 €), 30 g (7,41 €). Apteekista ilman reseptiä. Ei korvattava. Lisätiedot: Pharmaca Fennica.
4/2011
Pitäisiköhän meidän ihmisten pitää huolta ulkoisesta ja ennen
kaikkea sisäisestä kunnostamme samalla tarmolla kuin antiikkiautoharrastajat pitävät "ystävänsä" priimakunnossa. Silloin tulee paremmin toimeen nuorempien joukossakin eikä ikärasismi pääse nostamaan päätään.
Tietenkin meidän pitäisi samalla ylpeydellä kuin antiikkiautot,
vanheta arvokkaasti ja saada arvokkaalla, patinan suomalla kokemuksella nuorempien kanssakulkijoidemme ja yhteiskunnan hyväksyvän aah-kommentin.
Ranitidin Sandoz®
LC 081-03/11
Auto alkaa vanhetessaan ja tiivisteiden haurastuessa
vuotaa öljyä ja muitakin nesteitä lirahtelee alle tuon tuostakin. Niin
käy myös ihmiselle. Ikä tuo meillekin nesteitten valumista. Painovoima ja lihaksiston löyseneminen tekee tehtävänsä niin naisille
kuin miehille.
Naisilla pissa lirahtelee naurunremakassa, miehillä lirinät tapahtuvat vaivihkaa, salaa. Tiivisteitä korjataan leikkauksilla tai tyydytään halvempaan vaihtoehtoon, siistiin, huomaamattomaan pieneen
vaippaan. Kannattanee hakeutua kuitenkin huoltoon urologille.
Ero autojen ja ihmisten vanhenemiselle tulee ikääntymiseen suhtautumisessa. Autolla ei ole asiaan mitään omaa mielipidettä. Auto
tyytyy vanhenemiseensa ihailtavalla tyyneydellä. Omistaja määrää,
miltä kosla näyttää ulospäin. Vanhan auton onni on harrastaja, joka
pitää vanhuksen, antiikkisenakin, hyvässä kunnossa. Niin hyvässä,
että katselijat huokailevat vanhuksen nähtyään ihastuksesta.
31
Liittymällä hyödyt heti!
HYVÄN MIELEN APTEEKKIEN KANTA-ASIAKASEDUT
1. Liittyminen maksutonta
2. KELA-kortti toimii kanta-asiakaskorttina
3. Rahanarvoiset, tuntuvat edut heti
4. Edut löydät lehdistämme
5. Kanta-asiakastuotteet -lehti postitetaan Sinulle 5 kertaa vuodessa
6. Apteekin asiakaslehden voit noutaa myös omasta apteekistasi
7. Asioinnin helppous ja nopeus
8. Kokonaislääkityksen seuranta
9. Apteekkikohtaiset palvelut
10. Parasta Palvelua Hyvällä Mielellä!
KANTA-ASIAKASSOPIMUS (täytä tekstaten)
Palauta henkilökohtaisesti tämä sopimus lähimpään Hyvän Mielen Apteekkiisi. Muistathan ottaa KELA-kortin mukaan.
Sukunimi____________________________________________________________________________________________
Etunimet_____________________________________ Henkilötunnus____________________________________________
Lähiosoite____________________________________ Postinro. - ja postitoimipaikka_________________________________
Puhelinnumero ________________________________Sähköpostiosoite __________________________________________
Erityiskorvattavien sairauksien nro:t + mahdollinen rajallinen voimassaoloaika sekä työpaikkakassanro. ______________________
___________________________________________________________________________________________________
Lääkeaineallergia tms. huomioitava ________________________________________________________________________
Minulle saa lähettää tekstiviestejä ja/tai sähköpostia.
Olen tutustunut alla oleviin Kanta-asiakassopimuksen ehtoihin ja hyväksyn ne.
a
im
Le
Paikka ja aika:_______________________________________ Apteekin nimi ja leima:
Asiakkaan allekirjoitus:_________________________________ Apteekin edustajan allekirjoitus: __________________________________
Sopimus asiakasrekisterin ylläpidosta ja kanta-asiakassopimusehdot
Kanta-asiakkaana hyväksyn, että yllä mainittu apteekki pitää sopimuksessa ilmoittamistani tiedoista sekä lääkeostoistani rekisteriä, jonka tietoja ei ilman suostumustani luovuteta
mihinkään muuhun tarkoitukseen. Apteekki voi käyttää antamiani tietoja ainoastaan minulle suunnattuun apteekin omaan tiedottamiseen, sekä lääkitykseni seurantaan.
Allekirjoittamalla tämän sopimuksen sitoudun ilmoittamaan apteekille KELA:n korvausperusteisiin vaikuttavista muutoksista (erityiskorvattavien sairauksien
muutokset, ulkomailla asuminen, työpaikkakassan jäsenyys jne.)
Apteekki säilyttää lääkitystäni koskevia tietoja kuluvan ja edellisen kalenterivuoden ajalta sekä perustietojani toistaiseksi. Apteekki sitoutuu poistamaan perustietoni rekisteristä,
mikäli ilmoitan lopettavani kanta-asiakkuuteni. Apteekki voi myös poistaa perustietoni rekisteristä, mikäli en asioi apteekissa.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.