PlusTV tiedote

Transcription

PlusTV tiedote
8.4.2013
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa
PlusTV:n asiakaspalvelu sai Asiakkaan Ääni-palkinnon ja Mikko
Vellonen valittiin parhaiten kehittyneeksi asiakaspalvelijaksi
PlusTV:n asiakaspalvelu sai palkinnon vuoden parhaiten kehittyneenä asiakaspalveluna
Asiakaspalvelun Menestystekijät 2013 –tutkimuksessa, ja PlusTV:n Mikko Vellonen valittiin
asiakaspalvelijaksi, joka on kehittynyt eniten viimeisen vuoden aikana. Valinta perustuu
SN4Mobilen ja Aalto Yliopiston yhteistyössä tekemään tutkimukseen, jossa kerättiin
palautetta yli 50 000 asiakkaalta.
Luotettavien tulosten varmistamiseksi kilpailussa oli mukana ainoastaan yrityksiä, jotka ovat
mitanneet asiakaskokemustaan jatkuvasti viimeisen vuoden aikana ja saaneet riittävän
monta palautetta.
Mikko Vellonen työskentelee GoExcellentillä, joka on PlusTV:n kumppani
asiakaspalveluratkaisuissa. ”PlusTV:n asiakaspalvelussa työskenteleminen on antoisaa, sillä
on mukavaa tehdä työtä laadukkaiden maksutelevisiosisältöjen parissa. Myös ammatillinen
kehittyminen on palkitsevaa. Alkuvuodesta onnistuin ratkaisemaan asiakkaiden ongelmista
hieman yli 60 prosenttia, kun loppuvuonna tuo luku oli jo noin 90 prosenttia.”, kertoo
palkittu Mikko Vellonen.
PlusTV:llä on noin 250 000 asiakastaloutta, mikä tekee siitä Suomen suurimman maksutvoperaattorin 35 prosentin markkinaosuudella. PlusTV:n puhelinpalvelukeskus vastaanottaa
noin 1000–2000 puhelua päivässä ja noin 350 000 puhelua vuodessa.
"Mikon lisäksi moni asiakaspalvelijoistamme on onnistunut parantamaan palveluaan.
Mittaamme jatkuvasti asiakaspalvelumme laatua. Maaliskuussa palveluamme oli halukas
suosittelemaan useampi asiakas kuin koskaan sitten 2011 aloitetun jatkuvan mittauksen.”,
kertoo asiakkuusjohtaja Pia Laakso, ja jatkaa: ”Teemme kaikkemme palvelutasomme
ylläpitämiseksi, ja jonoaikamme ovat huomattavasti muita operaattoreita alhaisemmat.
Tavoitteenamme on tarjota entistä parempaa asiakaspalvelua myös verkossa ja tasata
jonopiikkejä, joita esimerkiksi Kimin menestys Formularadoilla ja jääkiekon MM-kisat
pakostakin aiheuttavat."
Lisätietoja:
PlusTV | Asiakaspalvelu | PL 56, 00241 Helsinki | puh. 010 309 8008, fax 010 309 8007 | Y-tunnus 1986050-3 | [email protected] | www.plustv.fi
Jyri Ratia, toimitusjohtaja Digi TV Plus Oy, puh. 050 341 3052
jyri.ratia(at)plustv.fi
Elina Leino, viestintäjohtaja Digi TV Plus Oy, puh. 050 315 0211
elina.leino(at)plustv.fi
PlusTV, viralliselta toiminimeltään Digi TV Plus Oy, on Suomen johtava antennikotien maksu-tvpalveluntarjoaja. PlusTV:n valikoimassa on 20 Suomen suosituinta ja katsotuinta maksukanavaa. PlusTV
tarjoaa MTV MEDIA:n maksukanava-paketit yksinoikeudella antennikoteihin (MTV3 MAX, MTV3 Fakta,
MTV3 Leffa, MTV3 Juniori ja MTV3 MAX Sport 1 ja MTV3 MAX Sport 2). Muut PlusTV:n tarjoamat kanavat
ovat: C More Series, C More First, Nelonen Kino, Nelonen Perhe, Nelonen Maailma, Nelonen Pro 1, Nelonen
Pro 2, Disney Channel, Nick Jr., MTV Music Television, Eurosport, Discovery Channel, Digiviihde. PlusTV:n
omistaa pohjoismainen mediaoperaattori Teracom Group.
PlusTV | Asiakaspalvelu | PL 56, 00241 Helsinki | puh. 010 309 8008, fax 010 309 8007 | Y-tunnus 1986050-3 | [email protected] | www.plustv.fi