docPuolustusvoimat ja biodiversiteetti Sotilaallisen toiminnan
download 
Report Transcription
Puolustusvoimat ja biodiversiteetti Sotilaallisen toiminnan
Puolustusvoimat ja biodiversiteetti Sotilaallisen toiminnan vaikutukset luontoarvoihin Sisällys 1 JOHDANTO ......................................................................................................................... 3 2 SOTILASTOIMINNAN VAIKUTUKSET TOIMINTA-ALUEIDEN LUONTOARVOIHIN ..................... 3 Suljetut alueet säilyneet luonnontilaisina .......................................................................... 3 Ampuma-harjoitukset edistävät biodiversiteettiä .............................................................. 5 Harjoitustoiminta ja luonto .............................................................................................. 6 3 ARVOKKAITA LUONTO-YMPÄRISTÖJÄ PUOLUSTUSVOIMIEN KÄYTÖSSÄ ............................. 7 Vattajanniemi, Kokkola .................................................................................................... 8 Santahamina, Helsinki ...................................................................................................... 11 Säkylänharju, Säkylä ......................................................................................................... 13 Örö, Kemiönsaari ............................................................................................................. 17 Syndalen, Hanko .............................................................................................................. 19 Vallisaari ja Kuninkaansaari, Helsinki ................................................................................ 23 Muiden alueiden luontoarvoja ......................................................................................... 24 4 AKTIIVISTA LUONNONSUOJELUA JA TUTKIMUSTYÖTÄ ....................................................... 26 Ohjesäännöt ja hoitosuunnitelmat tukevat luontoarvojen säilymistä ................................. 26 Tutkimusta ja hoitotoimia yhteistyössä Metsähallituksen kanssa ....................................... 28 2 1 Johdanto YK on julistanut vuoden 2010 kansainväliseksi luonnon monimuotoisuuden teemavuodeksi. Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan erilaisten elinympäristöjen ja lajien kirjoa maapallolla. Teemavuoden kunniaksi tässä esitteessä kuvataan puolustusvoimien toiminnan vaikutuksia biodiversiteettiin ja esitellään muutamia luonnon moni- Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan erilaisten elinympäristöjen ja lajien kirjoa maapallolla. muotoisuuden kannalta arvokkaita puolustusvoimien käytössä olevia alueita. Lopuksi esitellään puolustusvoimien alueisiin kohdistuvaa luonnonsuojelu- ja tutkimustyötä, jota toteutetaan sisäisesti osana oman toiminnan suunnittelua sekä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. 3 2 Sotilastoiminnan vaikutukset toiminta-alueiden luontoarvoihin Puolustusvoimien hallinnassa olevat alueet ovat hyvin erilaisia jo pelkän sijaintinsa vuoksi. Merivoimien harjoitusalueet keskittyvät Saaristomeren ja Suomenlahden rannikoille sekä saa- Puolustusvoimien käytössä olevat alueet ovat pääosin suljettuja ja niillä liikkuminen vaatii joukko-osaston luvan. ristoon kun taas maa- ja ilmavoimat toimivat lähinnä sisämaan ja rannikon metsäalueilla sekä avoimilla harju- ja hiekka-alueilla. Puolustusvoimien alueiden luontoarvot poikkeavat siis myös huomattavasti toisistaan ja luontoarvoihin kohdistuvat vaikutukset vaihtelevat alueittain käytön mukaan. Toiminnan luontovaikutukset ovat aina paikallisia, mutta muutamia selkeästi yhteisiä piirteitä vaikutuksissa voidaan kuitenkin erottaa. 4 Suljetut alueet säilyneet luonnontilaisina Puolustusvoimien käytössä olevat alueet ovat pääosin suljettuja ja niillä liikkuminen vaatii joukko-osaston luvan. Lisäksi alueilla on laajoja turvallisuussyistä liikkumiskiellossa olevia osia, kuten ampuma- ja maalialueita sotaharjoitusten aikaan. Alueiden suljettuuden ja liikkumisrajoitusten vuoksi puolustusvoimien alueiden käyttöpaine on pysynyt alhaisena eikä luonto ole laajalti kärsinyt rakentamisesta, virkistystoiminnasta, tieliikenneverkostoista tai muista asutusalueiden luontoarvoja heikentävistä vaikutuksista. Metsien on myös annettu kehittyä paikoin tiheäksi ja korkeaksi näkö-, melu- ja pölysuojaksi, jolloin ne ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta edistäen samalla alueen käyttömuotoja. Kieltokyltti Vattajanniemellä. KUVA: ANTTI BELOW Puolustusvoimien harjoitustoiminnasta, erityisesti ampumatoiminnasta sekä joukkojen liikkumisesta, on paikoin aiheutunut voimakastakin maaston kulumista. Ottaen kuitenkin huomioon alueisiin kohdistuvat ulkoiset maankäytön paineet, voidaan puolustusvoimien alueiden luontoarvojen katsoa säilyneen ainutlaatuisina juuri suljettuuden vuoksi. Paikoin harjoitustoiminnalla on ollut jopa positiivinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen ja harjoitusalueille on kehittynyt omalaatuinen, juuri tietynasteista kulutusta kestävä ja edellyttävä kasvi- ja eliölajisto. Muutokset alueiden kulutuksessa saattaisivat vaarantaa herkän uhanalaislajiston, sillä käytön vähentyessä paahdelajistoa uhkaa umpeenkasvu ja kulutuksen lisääntyessä elinolosuhteet voivat käydä liian ankariksi herkälle lajistolle. Vanhat metsät ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuudelle. Ne tarjoavat elinympäristön lukuisille eliöryhmille ja miltei kolmannes Suomen uhanalaisista metsälajeista elää vanhoissa metsissä. Vanhojen metsien tärkeys johtuu niiden lahopuun runsaudesta, sillä viidennes metsälajeista on ainakin jossain määrin riippuvainen lahopuusta ja eri lahoasteisten puiden määrä vanhoissa metsissä yltää kolmannekseen koko puustosta. Puolustusvoimien hallinnassa olevilla alueilla metsätalouskäyttö on ollut pääosin maltillista ja toimintaalueille on kehittynyt useita vanhoja metsäalueita. Näissä vanhoissa metsissä elää mm. uhanalaista kääpälajistoa sekä monipuolista Euroopan unionin direktiivein suojeltua metsälinnustoa. Jo olemassa olevien vanhojen metsien lisäksi puolustusvoimien käytössä olevilla mailla on paljon tulevaisuuden vanhaa metsää, joiden luonnontilaistumisen vaaliminen sekä metsätaloustoimien välttäminen ovat erityisen tärkeitä tehtäviä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi. Erityisesti Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitamilla puolustusvoimien hallinnassa olevilla metsäalueilla, joilla metsätaloustoiminta on muuttanut metsien rakennetta, on tehty ennallistamistoimia. 5 Ampumaharjoitukset edistävät biodiversiteettiä Viime vuosina on havahduttu tutkimaan armeijan ampumaalueita ja on havaittu, että monet aiemmin Suomessa yleisinä esiintyneet kasvi- ja eliölajit ovat säilyneet vain armeijan harjoitusalueilla, joilla harjoitustoiminta on pitänyt hiekkamaita auki ja luonut alueille toistuvasti keinotekoisia metsäpaloja. Luonnollisesti syntyviä metsäpaloja ei harjualueilla juurikaan enää esiinny tehokkaan palontorjunnan vuoksi eikä näin ollen palojen jälkeistä eroosiovaikutusta enää ilmene luonnonoloissa. Eroosion vähennyttyä hiekkamaiden kasvillisuus on hiljalleen vallannut elinympäristöt ja avoimilla paahde- ja paloalueilla esiintyvä uhanalaislajisto onkin hävinnyt muilta alueilta umpeenkasvun myötä. Puolustusvoimien ampumatoiminta on hidastanut ja paikoin jopa estänyt kokonaan uhanalaislajistoa vaarantavan umpeenkasvun ampuma-alueilla. Hiekkaisilla alueilla ammunnoista aiheutuu pintamaan pirstoutumista, hiekan liikkumista sekä pienialaisia hiekkakuoppia ja -kenttiä, joille pioneerikasvit levittyvät. Pioneerikasvit, kuten useiden uhanalaisten perhoslajien suosima kangasajuruoho (Thymus serpyllum), ovat huonoja kilpailijoita muiden kasvien kanssa, mutta levittäytyvät nopeasti uusille avoimille kasvualustoille. Mikäli uutta avointa maanpintaa ei avautuisi, muu kasvillisuus valtaisi pioneerikasvien elinalueet ja huonona kilpailijana mm. kangasajuruohokasvustot häviäisivät. Koska useiden uhanalaisten paahdePuolustusvoimien ampumatoiminta alueita suosivien hyönteislajien toukat on hidastanut ja paikoin jopa käyttävät kangasajuruohoa, kissankäpäestänyt kokonaan uhanalaislajistoa lää (Antennaria dioica) ja muita matalakasvuisia pioneerilajeja ravintokasveinaan, vaarantavan umpeenkasvun ampumatarkoittaa umpeenkasvu myös uhanalaialueilla. sen hyönteislajiston elinolosuhteiden heikkenemistä. Kissankäpäläkasvusto Säkylänharjun kivääriampumaradalla. KUVA: SARA KAJANDER Liian voimakkaasta kulutuksesta aiheutunut vaurio Syndalenin dyyneillä. KUVA: ANTTI BELOW 6 Satunnaiset, ammunnoista aiheutuvat kulot avaavat maanpintaa paahdeympäristöissä viihtyvälle hyönteislajistolle: ampuma- ja harjoitusalueilla onkin tavattu lukuisia uhanalaisia kovakuoriais-, lude-, pistiäis- ja hämähäkkilajeja. Paahteisten hietikkoalueiden avoimuuden lisäksi ammunnoista ja näkyvyyssektorien avoimena pidosta aiheutuu puuston kaatumista ja näin ollen lahopuuta, joka tarjoaa elinympäristön useille hyönteis- ja kääpälajeille. Ampumaja harjoitusalueille onkin kehittynyt omalaatuiset elinympäristöt, jollaisia ei juurikaan muualla Suomessa tavata. Harjoitustoiminta ja luonto Puolustusvoimien harjoitustoiminta vaikuttaa väistämättä luonnonympäristöön mm. aiheuttamalla kasvillisuuden kulumista, ajouria sekä maaston pirstoutumista. Joukkojen liikkuminen ja maastoutuminen ylläpitää umpeenkasvavien biotooppien avoimuutta ja pintamaan rikkonaisuutta, edesauttaen näin sen lajiston elinolosuhteita. Kulutusherkille luontotyypeille poteroiden kaivaminen ja raskaan kaluston siirtely kuitenkin voi aiheuttaa suuriakin vaurioita. Alueiden kulutuskestävyyden, ja joissain tapauksissa kulutusvaatimusten, selvittäminen ja ymmärtäminen parantaa mahdollisuuksia huomioida luontoarvot harjoitustoiminnassa ja sen suunnittelussa. Esimerkiksi keskittämällä harjoitustoimintaa sellaisille alueille, joilla kulutus on jopa suotavaa, säästetään muita herkempiä alueita kulumiselta. Sopeuttamistoimina toimintaa on myös siirretty pois kulutusherkimmiltä alueilta. Puolustusvoimien harjoitustoimintaa tukevissa hankkeissa on myös otettu huomioon harjoitusalueiden uhanalaislajiston elinedellytykset. Metsähallitus on konsultoinut hankesuunnitelmien yhteydessä alueiden luontoarvojen säilymistä hankkeen toteuttamisvaiheessa ja sen jälkeen. Osa hankkeista on jopa parantanut uhanalaislajiston elinolosuhteita ja edesauttanut lajiston säilymistä tulevaisuudessa. 7 3 Arvokkaita luontoympäristöjä puolustusvoimien käytössä Puolustusvoimilla on käytössään alueita ympäri Suomea. Jokainen toiminta-alue on kehittynyt ajan saatossa omaleimaiseksi luontoympäristöksi mm. alueiden sijainnin, topografian ja käyttöhistorian myötä. Seuraavassa esitellään muutamia luontoarvoiltaan arvokkaita puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueita. Vattajanniemi, Kokkola Vattajanniemi sijaitsee Pohjanlahden rannalla Keski-Pohjanmaalla, noin 30 km Kokkolasta pohjoiseen. Vattajanniemi on yli 200 harjoitusvuorokauden käyttöasteellaan yksi puolustusvoimien tärkeimmistä sotilaallisista ampuma- ja harjoitusalueista. Vattajanniemi on myös Euroopan laajin ja edustavin boreaalisen eli havumetsävyöhykkeen dyyniluontotyyppien esiintymisalue ja se kuuluu EU:n Natura 2000 -suojelukohteisiin. Vattajanniemi sisältyy harjujensuojeluohjelmaan ja maakuntakaavan mukaiseen maakunnallisesti merkittävään maisemaalueeseen. Näiden tarkoituksena on rajoittaa suojelukohteiden luonnontilaa ja maisemakuvaa peruuttamattomasti heikentäviä toimia. Vattajanniemi kuuluu myös rantojensuojeluohjelmaan, jonka tarkoituksena on säilyttää rannat rakentamattomina ja luonnontilaisina. Vattajan hiekkaranta kuuluu Pohjanlahden laajimpiin yhtenäisiin lentohiekkaalueisiin ja on Suomen merkittävin avoimien hietikkoluontotyyppien suojelukohde. Omaleimaiseksi hietikkoalueeksi rannan muokkasi jääkauden jälkeinen merenalainen vaihe yhdessä voimakkaan maankohoamisen kanssa. Kohde on Euroopan nopeimmin kohoavalla rannikko-osuudella ja tästä johtuen rantaviiva 8 Vattajanniemi Säkylä Örö Parolannummi Hätilä Taipalsaari Vallisaari ja Kuninkaansaari Syndalen Puolustusvoimilla on käytössään muutamia luontoarvoiltaan arvokkaita alueita ympäri Suomea. ja kasvillisuustyypit siirtyvät hitaasti merelle päin. Rannikon nopean kohoamisen, tuulen, jään liikkeiden ja aallokon vaikutuksesta harjualueen hiekka levisi laajalle alueelle ja kasautui rantavalli- ja dyynimuodostumiksi. Rantavoimat muokkaavat jatkuvasti Vattajanniemen luontoa ja hiekkasärkkiä. Vattajanniemi on liitetty Natura 2000 -suojelualueverkostoon SCI-alueena eli luontodirektiivin liitteessä I tarkoitettujen ensisijaisesti suojeltavien luontotyyppien suojelemiseksi. Noin 4000 hehtaarin Natura-alueella esiintyy 18 luontodirektiivin luontotyyppiä, joista 8 on erityisen tärkeitä priorisoituja luontotyyppejä. Lähinnä merta esiintyy avoimia hiekkadyynejä, jotka sisämaahan päin mentäessä muuttuvat vähitellen kasvillisuuden verhoamiksi mäntyvaltaisiksi metsiksi. Suomessa tällaiset koko dyynisukkession sisältävät edustavat luontotyyppisarjat ovat hyvin harvinaisia. Ainutlaatuisten luonnonsuojeluarvojen ja puolustusvoimien toiminnan lisäksi alueella on runsaasti virkistyskäyttöä. Alueen käyttöä pyritään kehittämään ja suunnittelemaan niin, että puolustusvoimien toiminnan turvaamisen, virkistyskäytön sekä luontoarvojen suojelun toisilleen aiheuttamat haitat olisivat mahdollisimman vähäisiä. Vuonna 2005 aloitettiin EU:n tukema Vattajan Dyyni -Life -projekti, jotta Vattajan eri käyttömuodot saataisiin yhteensovitettua luontoarvojen säilyttämiseen. Life-projektin yhtenä tavoitteena on korjata ja ennallistaa osa dyyniluontoon kohdistuneista vauriosta sekä kerätä tietoa ennallistamismenetelmien soveltuvuudesta hietikkoalueille. Vattajanniemi ja erityisesti sen eteläosa ovat Suomen tärkeimpiä lintualueita. Alueella pesii kymmeniä arvokkaita, uhanalaisia tai lintudirektiivin suojelemia lintulajeja. Esimerkiksi Vattajanniemellä tavattu etelänsuosirri (Calidris alpina schinzii) on äärimmäisen uhanalainen suosirrin alalaji. Matalakasvustoisia rantaniittyjä suosivan etelänsuosirrin elinympäristöt Suomessa ovat rantaniittyjen intensiivisimmän laidunnuksen päätyttyä sulkeutuneet ja pensoittuneet voimakkaasti, jolloin elinympäristö on muuttunut epäsuotuisaksi Vattajanniemen luontotyypit Priorisoidut luontotyypit: • rannikon laguunit • harmaat dyynit (kiinteän ruohokasvillisuuden peittämät dyynit) • variksenmarjadyynit • merenrantaniityt • maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaihdeiden luonnontilaiset metsät • puustoiset suot • metsäluhdat • boreaaliset luonnonmetsät Muut luontotyypit: • vedenalaiset hiekkasärkät • Itämeren hiekkarannat • liikkuvat alkiovaiheen dyynit • valkeat dyynit (liikkuvat rantakauradyynit) • metsäiset dyynit • dyynien kosteat soistuneet painanteet • kanerva- ja variksenmarjanummet • vaihettumis- ja rantasuot • hakamaat ja kaskilaitumet • pikkujoet ja -purot 9 lajille. Vattajanniemen merenrantaniityt ovat myös kärsineet laiduntamiskauden päättymisestä, mutta alueella esiintyy yhä paikoin etelänsuosirrille suotuisia matalakasvustoisia elinympäristöjä. Merenrantaniittyjen kunnostaminen raivaamalla ja laiduntamalla on aloitettu Life-projektin yhteydessä kesällä 2006. Lähes kokonaan 1900-luvun alussa kuivatettu Vatunginjärvi Vattajanniemen koillisosassa ennallistettiin myös Lifehankkeen yhteydessä tarkoituksena parantaa Vattajanniemen linnuston suojelua, maisemallisia arvoja sekä mahdollisuuksia järven toimimiselle kalojen lisääntymisalueena. Suomen laaja-alaiset dyyni- ja lentohietikkoalueet ovat pitkälti olleet matkailukäytössä ja se on muuttanut niiden luonnontilaa sekä vaikuttanut mm. dyynien muotoon ja kehitykseen. Vattajanniemen käyttö sotilaallisena ampuma- ja harjoitusalueena on pitänyt laajemman virkistys- ja rakentamistoiminnan poissa herkiltä luontotyypeiltä. Vaikka puolustusvoimien toiminta Vattajanniemellä on ollut pitkäaikaista ja sen vaikutus dyynien kuluneisuuteen on ollut merkittävää, on Vatunginjärvi ennallistamistoimenpiteiden jälkeen. KUVA: ANTTI BELOW 10 toiminnalla ollut luonnonsuojelullisesti myös positiivisia vaikutuksia dyynialueen ekologiseen toimintaan ja rakenteeseen. Puolustusvoimien harjoituskäyttö korvaa osittain puuttuvan laidunnuksen kuluttavaa vaikusta, pitäen dyynejä paikoin aktiivisina ja estäen stabiloituneiden dyynien metsittymistä. Esimerkiksi variksenmarjadyynit edellyttävät, että hiekka pääsee liikkumaan dyynien ympäristössä ja koulutettavien joukkojen liikkumisesta aiheutuva tallaus ylläpitää hiekan liikkeitä. Variksenmarjadyynien olemassaolo taas on elinehto uhanalaisen dyynisukkulakoin (Scythris empetrella) esiintymiselle alueella. Vattajanniemellä esiintyy ainakin 5 valtakunnallisesti ja 13 alueellisesti uhanalaista perhoslajia sekä 5 silmälläpidettävää kovakuoriaislajia. Avoimille hietikoille sopeutuneiden eliölajien olemassa olon edellytykset olisi turvattava huolehtimalla niiden elinympäristöjen riittävyydestä, jolloin voidaan myös parhaiten ylläpitää luonnon monimuotoisuutta. Dyynisukkessiovaiheet pähkinänkuoressa Vedenalaiset hiekkasärkät nousevat maankohoamisen seurauksena hitaasti vedenpinnan yläpuolelle paljastaen uutta avointa hiekkaa rantavoimien kuljetettavaksi. Särkät ovat lähes kasvittomia ja sijaitsevat rantavyöhykkeen läheisyydessä, n. 20 metrin syvyyteen asti. enää tapahdu. Harmaan dyynin vyöhykkeellä tuuli ja sadevesi aiheuttavat eroosiota, joka usein madaltaa dyyniharjanteita tai hajottaa dyynien pinnan aaltoilevaksi kentäksi. Dyynit ovat saaneet nimensä jäkälän ja sammaleen muodostamasta harmaasta pohjakerroksesta. Dyynien pioneerivaihe on liikkuvat alkiovaiheen dyynit, jossa aallot ja tuuli ovat kasanneet hiekkaa pieniksi kumpareiksi rannan yläosaan tai dyynien meren puoleisille rinteille. Niukkaravinteiset variksenmarjadyynit sijaitsevat suojaisissa paikoissa, joissa hiekan kasaantumista ei enää tapahdu ja variksenmarja (Empetrum nigrum) on ehdoton valtalaji. Dyynisukkession toisen vaiheen liikkuvat rantakauradyynit ovat alkiovaiheen dyynejä korkeampia muodostumia, joihin hiekka on kasaantunut pysyvästi. Nämä nk. valkoiset dyynit ovat saaneet nimensä harvan kasvillisuuden paljastamasta vaaleasta hiekasta. Metsäiset dyynit ovat useimmiten stabiileja dyynejä, joissa hiekan kasaantuminen on loppunut jo aikoja sitten. Useimmat metsäiset dyynit sijaitsevat avoimen hiekkarannan tai dyynialueen ja varsinaisen metsän välissä. Kiinteät, ruohokasvillisuuden peittämät dyynit eli harmaat dyynit ovat dyynisukkession kolmas vaihe, jossa hiekan kasaantumista tai dyynien liikkumista ei Dyynialueiden kosteat soistuneet painanteet sijaitsevat dyynien välissä ja ovat monimuotoisia ympäristöjä ja useimmiten pohjavesivaikutteisia deflaatioaltaita. 11 Santahamina, Helsinki Santahamina on Helsingin edustan suurimpia saaria ja puolustusvoimien aktiivisessa koulutus- ja harjoituskäytössä. Saari on yhteydessä mantereeseen Hevossalmen sillan kautta. Santahamina koostuu laajoista hietikkoalueista, niitä ympäröivistä kalliometsistä sekä lammista ja lampien avosoista. Saaren keski- ja länsiosa ovat kallioharjanteiden rajaamaa I luokan pohjavesialuetta. Santahaminan saarelle pääsy on luvanvaraista, minkä vuoksi saaren lajistotietous on vielä osin puutteellista. Tehtyjen selvitysten perusteella on kuitenkin selvää, että Santahamina on tärkeä hyönteis-, lepakko-, kasvillisuusja lintualue. Hiekkaisella saarella sijaitsee useita avoimia hietikkoalueita, joista suurimmat hietikot ovat saaren keskiosan laaja ja yhtenäinen ”Sahara” sekä ampuma-alue ”Riviera” saaren itärannalla. Saharan n. 300 vuotta kestänyt käyttöpaine on pitänyt harjoitusalueen osin avoimena hietikkona. Riviera puolestaan on pysynyt laajana, avoimena ja lajirikkaana hietikkona puolustusvoimien ammuntojen johdosta, joskin Rivieran rantoja uhkaa umpeenkasvu. Ranta on avoimuutensa ja mataluutensa ansiosta kahlaajien ja sorsalintujen suosima levähdys- ja ruokailualue. Osin aktiivisten dyynien muodostamilla hiekkarannoilla on paikoin runsaasti tyypillistä hiekkarantojen luonnehtijalajistoa kuten merivehnää, suolaarhoa, merinätkelmää, merisinappia ja merikaalia. Itäosan rannoilla on myös pienialaisesti merenrantaniittyjen lajistoa ja merenrantakallioiden edustava kasvillisuus muistuttaa paljon ulkosaariston kasvillisuutta. Pääosin rakentamattoman saaren suuruus, vaihteleva ja vanha maankäyttö sekä erikoinen geomorfologia ovat luoneet edellytykset monipuolisen kasviston kehittymiselle. Santahaminan biotooppimonimuotoisuus on suurempi kuin muilla Helsingin saarilla osin siksi, että 12 saaren sijainti avomeren ja sisäsaariston rajalla lisää kasvillisuuden vaihtelua. Myös saaren suuri pinta-ala, vähäinen käyttöpaine sekä omalaatuinen käyttöhistoria ovat mahdollistaneet laajojen metsä- ja suoalueiden sekä pienten vesialueiden muodostumisen. Saaren pääbiotooppeja ovat karut mäntykalliot sekä osin umpeenkasvaneet hiekkapohjaiset kankaat. Santahaminan luoteisosassa on paljon kulttuuribiotooppeja, kuten iäkkäitä puita ja vanhoja hiekkavalleja. Santahaminaan on kehittynyt paljon vanhaa metsää, sillä rannat on pidetty metsäisinä näkö- ja ääniesteinä sekä tuulensuojina myrskytuhojen välttämiseksi, eikä ampumavallien takaista metsää ole turvallisuussyistä raivattu. Saaren kasvillisuus pitää sisällään runsaasti Helsingissä ja sen saaristossa harvinaisia ja uhanalaisia kasvilajeja. Lisäksi Santahaminasta on löydetty mm. yli 450 putkilokasvilajia, joka on enemmän kuin miltään muulta Helsingin edustan saarelta. Hiekkaisella saarella sijaitsee useita avoimia hietikkoalueita, joista suurimmat hietikot ovat saaren keskiosan laaja ja yhtenäinen ”Sahara” sekä ampuma-alue ”Riviera” saaren itärannalla. Santahamina osana Suomenlahden rannikkoa on useiden lepakkolajien tärkeä elinympäristö. Santahaminan lepakot vesisiippa, viiksisiippa/isoviiksisiippa sekä pohjanlepakko vaativat erilaiset elinolosuhteet selviytyäkseen. Esimerkiksi vesisiippa (Myotis daubentoni) tarvitsee tyynen ja avoimen saalistuspaikan, kuten tyynen rannan tai rantametsän aukon, kun taas valonarat viiksisiipat (Myotis mystacinus) ja isoviiksisiipat (Myotis brandtii), joita on äänen perusteella miltei mahdotonta erottaa toisistaan, saalistavat metsissä ja metsien pienillä aukkopaikoilla. Näin ollen talousmetsät, hakkuuaukeat ja valaistut ulkoilutiet metsissä karkottavat viiksisiipan. Pohjanlepakko taas saalistaa rannoilla ja pienillä aukkopaikoilla kuten parkkipaikoilla. Suomenlahdella on tavattu kaikkia 11 Suomessa esiintyvää lepakkolajia, ja on hyvin mahdollista, että Santahamina toimii oman lepakkolajistonsa lisäksi myös muiden lajien muuttoreittinä. Kaikki EU-alueen lepakot ovat vähenemisensä johdosta EU:n luontodirektiivin liitteen IV nojalla suojeltuja. Santahaminassa on vuosikymmenten aikana havaittu yli 770 eri perhoslajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja on yli 50. Joidenkin uhanalaisten perhoslajien kannat ovat runsastuneet vuosien saatossa, mutta jotkut lajit ovat voimakkaasti taantuneita, ja niiden esiintyminen Santahaminassa on vaarantunut. Esimerkiksi valtakunnallisesti vaarantuneet tuomiyökkönen (Acronicta strigosa) ja malikaapuyökkönen (Cucullia absinthii) ovat kasvattaneet kantaansa saarella kun taas mm. vaarantuneen viheryökkösen (Calamia tridens) ja äärimmäisen uhanalaisen isoharmokääriäisen (Cnephasia communana) kannat saarella ovat pienentyneet. Santahaminan eteläinen linnoitusvalli, jolla kasvaa merenrantaniityille tyypillistä kasvistoa KUVA: ANTTI BELOW 13 Santahaminassa elää myös useita vakaakantaisia uhanalaislajeja. Koska liikkuminen osassa saarta on turvallisuussyistä kielletty, ei koko perhoslajistoa ole voitu kattavasti kartoittaa. Lisäarvoa Santahaminalle antaa Eteläniemen kärjen säilyneisyys, monipuolisuus, kasvillisuustyyppien edustavuus, esteettiset arvot kuten komea merimaisema sekä pattereiden historialliset arvot. Alueella kasvaa mm. niityillä ja tykkipatterin valleilla lukuisia uhanalaisia kasvilajeja, kuten valtakunnallisesti uhanalaista keltamataraa (Galium verum). Eteläkärjen Likolampi on Kissalammen ohella arvokas mustakurkku-uikkujen (Podiceps auritus) pesimälampi ja tärkeä poikasten kasvatuslampi muille vesilinnuille. Lampien sudenkorentolajisto on myös monipuolinen. Lisäksi saaren lounaisosan laaja, näyttävä ja lähes luonnontilassa kehittynyt suo- ja metsäalue monipuolisine korpityyppeineen, tuo Santahaminan luonnolle lisäarvoa. Santahamina on luokiteltu Valtioneuvoston päätöksellä Valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Päätöksellä ohjataan maan ja kiinteistöjen omistajia sekä käyttäjiä saaren kulttuuriarvojen säilyttämiseksi. Nummikeltalieko on levittäytynyt ensimmäisenä palaneelle alueelle Säkylän ampuma- ja harjoitusalueella. KUVA: SARA KAJANDER KUVA: SA-KUVA, Puolustusvoimien kuvakeskus. 14 Säkylänharju, Säkylä Säkylänharju on poikkeuksellisen suuri harju eteläisessä Satakunnassa ja alue toimii puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueena, osana Säkylän varuskuntaa. Säkylänharjun alueella on merkittäviä luonnon maisema-arvoja ja se on geologisesti sekä biologisesti merkittävä kohde. Harju kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan sekä kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden turvaamishankkeeseen, Natura 2000 -verkostoon. Alueelle on sen pitkän ja erikoisen käyttöhistorian myötä kehittynyt erittäin arvokas paahde- ja uhanalaislajisto. Säkylänharjulla esiintyy mm. lukuisia harvinaisia kasvi- ja hyönteislajeja sekä EU:n lintudirektiivin liitteen I suojaamia lintulajeja. Kasvistoltaan Säkylänharjun ampuma- ja harjoitusalue on erittäin arvokas ja mielenkiintoinen. Alueella esiintyy useita rauhoitettuja kasvilajeja, kuten ainoastaan Suomessa tavattavaa harjumasmaloa (Anthyllis vulneraria subsp. fennica). Harjoitusalue soveltuu erityisen hyvin paahteisten hiekkamaiden kasvillisuudelle ja alueella esiintyykin useita paahdeympäristöjen eliölajien ravintokasveja. Tämän myötä alueen hyönteislajistokin on erittäin arvokasta, käsittäen useita uhanalaisia perhos- ja heinäsirkkalajeja. Harjoitusalueen avoimuudesta hyötyvät myös mm. lintudirektiivin linnuista kehrääjä (Caprimulgidae) ja kangaskiuru (Lullula arborea). Suomen ja koko Pohjolan ainoa tunnettu harjusinisiipiesiintymä (Scolitantides vicrama) sijaitsee Säkylän harjoitusalueella. Äärimmäisen uhanalainen harjusinisiipi on rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji ja se elää avoimilla tai puoliavoimilla matalakasvustoisilla paahdealueilla. Puolustusvoimien käytöstä poistunut kivääriampumarata, nk. Harjun rata, on harjusinisiipipopulaation ydinaluetta, mutta perhosta esiintyy pienemmässä määrin myös mm. kranaattiradalla ja kivääriradan itäpuolen aukkopaikoilla. Toukan ravintokasvin, kangasajuruohon (Thymus serpyllum), kasvustot ovat välttämätön edellytys 15 harjusinisiiven esiintymiselle. Puolustusvoimien toiminta on edesauttanut lajin säilymistä Säkylänharjulla, sillä ampumatoiminta on ylläpitänyt harjusinisiiven elinalueiden avoimuutta. Lajille suotuisia hyvin tunnettuja elinympäristöjä on myös hoidettu 90-luvulta lähtien Porin Prikaatin, Metsähallituksen ja WWF:n yhteistyöllä mm. raivaamalla taimikkoja ja varpuja sekä kulottamalla umpeenkasvavia alueita. ja sen populaatiokoko on vain muutama yksilö. Lisäksi alueella esiintyy mm. erittäin uhanalainen ajuruohovarsikoi (Klimeschia transversella) sekä vaarantuneet nunnakirjokoisa (Pyrausta cingulatus) ja palosirkka (Psophus stridulus).Arvokkaiden hyönteislajien ohella Säkylänharjulla elää vahva liitooravakanta (Pteromys volans) harjun eteläosan tuoreissa metsissä. Säkylänharjulla elää toinenkin äärimmäisen uhanalainen hyönteislaji, ruususiipisirkka (Bryodemella tuberculata). Lajia esiintyy Suomessa vain Harjun kivääriradalla pienellä laikulla Säkylänharju. KUVA: SARA KAJANDER Säkylänharjulla elää uhanalainen ruususiipisirkka (Bryodemella tuberculata). Lajia esiintyy Suomessa vain Harjun kivääriradalla pienellä laikulla ja sen populaatiokoko on vain muutama yksilö. 16 Tärkeimpinä syinä uhanalaisten hyönteislajien säilymiselle nimenomaan puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueilla, ovat alueiden avoimuus ja rakentamattomuus, sopiva käyttöpaine sekä suljettuus. Maanpinnan kasvillisuuden umpeenkasvu on hävittänyt ennen yleisenä Suomessa esiintyneet hyönteis- ja kasvilajien elinympäristöt lajeineen. Toisaalta osalla avoimista hiekkamaista kulutus on ollut liian voimakasta eivätkä ravintokasvit ole kyenneet asettautumaan jatkuvasti muokkautuvalle hietikolle ja näin myös alueiden hyönteislajisto on harventunut. Säkylänharjun käyttöpaine onkin nykyisellään ollut ilmeisen suotuisa alueen uhanalaislajiston säilyvyyden kannalta, sillä alueella esiintyy vuosi vuoden jälkeen äärimmäisen uhanalaisia lajeja. Palosirkkakoiras. KUVA: ANTTI BELOW 17 17 Örö, Kemiönsaari Örön linnakesaari sijaitsee Kemiönsaaren kunnassa, Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueella. Saari on osa toista Salpausselkää ja luonnoltaan erittäin arvokas uhanalaislajien keskittymä. Örö on poikkeuksellisen luonnontilainen ja edustava luontodirektiivin sekä luonnonsuojelulain perusteella suojeltavien luontotyyppien esiintymisalue. Sen merkittävin luontotyyppi, harjusaaret, kattaa pääosan Öröstä ja saarta ympäröivästä vesialueesta. Saaren kasvillisuus on hyvin monipuolista ja hyönteislajisto ainutlaatuisen runsasta. Pääosin hiekkapohjaiselle ja kuivakankaiselle saarelle on kehittynyt runsas uhanalaislajisto. Örön monipuoliset ja laajat elinympäristöt ovat osasyy siihen, miksi uhanalaislajit ovat säilyneet saarella niin elinvoimaisina. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä uhanalaisille perhos-, kasvi- ja kasvitulokaslajeille ovat avoimet ja paahteiset alueet mm. saaren keskiosassa ja helikopterikentällä. Örö tarjoaa elinympäristön myös mm. useille lintudirektiivin suojelemille ja uhanalaisluokitelluille lintulajeille sekä yli 160 eri sienilajille. Saaren tausta Linnake rakennettiin venäläisten toimesta 1900-luvun alussa, mutta se luovutettiin Suomelle jo 1917. Sotaajan jälkeen linnake toimi puolustusvoimien koulutuslinnakkeena vuoteen 2005 saakka. Nykyisin saarta käytetään vielä sota- ja ampumaharjoituksissa. 18 Saarella on meren vaikutuksesta edustaviksi muovautuneita hiekkarantoja, dyynejä, pirunpeltoja ja rantavalleja. Örön läntinen hiekkaranta on Suomen edustavimpia ja kasvistoltaan arvokkain hiekkaranta harvinaisten ja uhanalaisten hiekkarantakasvien määrän ja lajiston monimuotoisuuden perusteella. Äärimmäisen uhanalaista ja erityisesti suojeltavaa merivehnää (Elimys fractus ssp. boreoatlanticus) esiintyy Suomessa vain Örön sotilasalueella sekä pienemmässä määrin Jurmossa. Länsirannalla kasvaa myös mm. harvinaista merikaalia (Crambe maritima), hietikkosaraa (Carex arenaria) sekä valtakunnallisesti vaarantunutta rantakauraa (Ammophila arenaria). uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi. Vaikka saaren uhanalaislajien populaatiot muualla Suomessa ovatkin merkittävästi pienentyneet tai jopa hävinneet, osa lajeista esiintyy hyvinkin runsaslukuisina Örön saarella. Tähän ovat osittain vaikuttaneet liikkumisrajoitukset sekä rakentamisen ja virkistyskäytön vähyys saarella. Esimerkiksi 70-luvulla Suomesta hävinneeksi luokitellusta sinilehtimittarista (Scopula decorata) tehtiin vielä 90-luvun lopullakin havaintoja Örössä. Nykyään Örössä elää mm. valtakunnallisesti vaarantunut ja luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu suurikokoinen päiväperhonen, isoapollo (Parnassius apollo). On tärkeää huomata, ettei perhoslajeja voida suojella suojelematta niiden elinympäristöjä. Örön linnake on perhoslajistoltaan Suomen arvokkaimpia luontokohteita. Ammuntojen, maanmuokkauksen ja puuston raivauksen myötä saarelle on kehittynyt paahdealueita, jotka sopivat elinympäristöiksi useille perhoslajeille. Saarelta tunnetaan yli 1500 perhoslajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja on yli sata. Luvut ovat merkittäviä, sillä Suomesta tunnetaan yhteensä n. 2500 perhoslajia, joista n. 180 on luokiteltu Saaren uhanalaislajiston merkittävin uhkatekijä on maaston umpeenkasvu ja tätä onkin hidastettu mäntyjen ja katajien raivauksilla sekä paahdealueiden kohtuullisella kulutuksella, esimerkiksi helikopterikentällä. Puolustusvoimien toiminta saarella on ylläpitänyt alueen lajistollista monimuotoisuutta ylläpitämällä lajistolle suotuisia elinympäristöjä. Isoapollo Örössä. KUVA: ANTTI BELOW 19 19 Syndalen, Hanko Syndalenin 1800 hehtaarin ampuma- ja harjoitusalue sijaitsee Hankoniemellä ja alue on ollut puolustusvoimien käytössä vuodesta 1931. Harjoitusalueen kallioharjanteet ovat osa I Salpausselän reunamuodostumaa ja alue sijaitsee osin I luokan pohjavesialueella. Harjoitusalue koostuu pääosin dyyni-, suo-, metsä-, järvi- ja merialueista, jotka tarjoavat monipuolisen elinympäristön Syndalenin runsaalle uhanalaislajistolle. Syndalenin tärkeimpiä luontokohteita ovat harjujensuojeluohjelmaan kuuluva Falkpottarnan dyynialue, rantojensuojeluohjelmaan kuuluvat Sandöträsketin ja Tvärminneträsketin rannat sekä Stormossenin suoalue, joka kuluu osittain EU:n luonnon monimuotoisuuden säilyttämishankkeeseen eli Natura 2000 -verkostoon. Stormossenin suo reunakorpineen on kokonaisuudessaan arvokas suoalue ja sitä käytetään puolustusvoimien harjoitusalueena. Suoalueella esiintyy useita EU:n lintudirektiivin liitteen I lintulajeja, harvinaisia ja uhanalaisia perhos-, 20 putkilokasvi- ja sammallajeja sekä arvokkaita luontodirektiivin luontotyyppejä. Yksi aarnialueen harvinaisuus on valtakunnallisesti vaarantunut ja erityisesti suojeltava nummirahkasammal (Sphagnum molle), joka viihtyy Stormossenin karulla ja ohutturpeisella suolla. Alue toimii myös Helsingin yliopiston tutkimus- ja opetuskohteena. Stormossenin suo on ojitusten myötä menettänyt luonnonsuojelullista arvoaan, mutta soita ollaan lähivuosina ennallistamistoimin palauttamassa luonnontilaan. Stormossenin säilyttäminen on tärkeää myös suoalueen sijainnin vuoksi; Stormossen on Suomen eteläisin yli 100 hehtaarin suo. Arvokkaita luontokohteita Syndalenissa ovat myös Falkpottarnan dyynialueen karut männiköt, jotka ovat tulevaisuuden vanhaa metsää, sekä Hankoniemen koillisosan hiekkaranta, joka tosin on kärsinyt virkistyskäytöstä mm. kasvillisuuden kulumisen ja lajiston kulttuurivaikuttuneisuuden kautta. Syndalenin harjoitusalueella elää hyönteisten osalta erittäin arvokas palo- ja harjulajisto, joka pitää sisällään lukuisia uhanalaisia hämähäkki-, lude-, sudenkorento- ja kovakuoriaislajeja, kuten äärimmäisen uhanalaisen verisepän (Ampedus sanguineus). Falkpottarnan dyynialueen avoimilla hietikkoalueilla ja kuivalla kasvillisuudella elää runsas kovakuoriaislajisto, joka käsittää ainakin 10 harvinaista ja uhanalaista kovakuoriaislajia. Harjoitusalueen sinkoradan myrkkypistiäislajisto on myös erittäin mielenkiintoinen käsittäen mm. kansainvälisen suurharvinaisuuden alvaritikaripistiäisen (Arachnospila alvarabnormis) sekä Suomen ainoan päistärpistiäisesiintymän (Aporinellus sexmaculatus). Avoimien hietikoiden kasvipeitteettömyys on pistiäislajiston säilyvyydenkannalta erittäin tärkeää ja puolustusvoimien ampumatoiminta on edesauttanut lajien säilymistä ammusten aiheuttaman maanpinnan pirstoutumisen ja toistuvien maastopalojen myötä. Kosteampia olosuhteita suosivat hyönteiset taas viihtyvät suojeltujen rantojen ympäristössä, joilla esiintyy myös uhanalaisia lintuja sekä rauhoitettuja kasveja. Syndalenin harjoitusalue on Suomen tärkeimpiä hämähäkkien esiintymisalueita. Syndalen tarjoaa elinympäristön monelle uhanalaiselle ja harvinaiselle hämähäkkilajille, jotka suosivat avoimia hietikoita. Alueelta on löytynyt yli 100 hämähäkkilajia, joiden joukossa on lukuisia mielenkiintoisia lajeja. Esimerkiksi suppilohämähäkin (Agelena labyrinthica) oletettiin hävinneen jo 1950-luvulla Suomesta, mutta se on hiljalleen yleistynyt Syndalenissa 2000-luvun puolella. Kuivia ketoja suosivaa suppilohämähäkkiä esiintyy lähinnä kuivilla avoalueilla ja sitä on tavattu Syndalenin lisäksi Suomessa vain Örössä ja muutamalla muulla saarella. Suppilohämähäkin lisäksi alueelta on löydetty useita uhanalaisia, silmälläpidettäviä ja harvinaisia hämähäkkilajeja, kuten erittäin uhanalainen hietakivikkohämähäkki (Berlandina cinerea) ja vaarantunut kyhmyristihämähäkki (Araneus angulatus). Syndalenin ampuma-alue metsäpalon jälkeen. Pioneeriheinäkasvit alkavat levittäytyä avoimille hiekkamaille. KUVA: ANTTI BELOW 21 21 Tvärminneträskin maalialue tarjoaa elinympäristön kosteampia olosuhteita vaativille lintu- ja kasvilajeille. KUVA: ANTTI BELOW Suppilohämähäkki odottaa saalista suppilossaan Syndalenissa. KUVA: ANTTI BELOW Vallisaari ja Kuninkaansaari, Helsinki Vallisaari ja Kuninkaansaari ovat Helsingin saariston suurimpia saaria ja yhteydessä toisiinsa Kukisalmen kohdalta. Saarten linnoittaminen aloitettiin 1550-luvulla, mutta suurin osa rakennelmista on Venäjän vallan ajalta 1800luvulta. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren intensiivisin sotilaallinen käyttö kesti 1930-luvulle saakka, jonka jälkeen saaret ovat toimineet meripuolustusalueen ampumavarastoalueena sekä yksittäisten taisteluharjoitusten toiminta-alueena. Suurimmalta osin suljetuilla saarilla ei ole nykyisin enää vakinaista asutusta ja saaret ovatkin saaneet kehittyä kohti luonnontilaa. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren pitkä käyttöhistoria ja maaston monipuolisuus ovat olleet edellytyksinä rikkaan kasvilajiston kehittymiselle. Saarten kulttuurihistorialliset arvot yhdessä monimuotoisen ja ainutlaatuisen luonnon kanssa tekevät Vallisaaresta ja Kuninkaansaaresta erittäin kiinnostavia saaria. 22 Luontoarvoiltaan Vallisaari on Helsingin monipuolisimpia ja arvokkaimpia alueita, ja sen kasvilajiston monimuotoisuus ja biodiversiteetin suojeluarvot ovat Helsingin saariston merkittävimpiä. Luontaiset syyt Vallisaaren ja Kuninkaansaaren monipuolisuudelle ja vaikuttavuudelle löytyvät topografiasta, rantojen ympäristöolosuhteiden vaihtelevuudesta, kalliokasvien suosimasta kivilajivyöhykkeestä, luonnontilaisista aarniomaisista alueista sekä lampiluonnosta. Linnoittaminen ja laiduntaminen ovat myös aikanaan lisänneet kasvillisuustyyppejä ja edesauttaneet luonnon monimuotoisuutta. Elinympäristöjen monipuolisuus näkyy mm. putkilokasvilajien lukumäärässä. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueilta on vuosien saatossa löydetty yli 450 eri putkilokasvilajia, joka on hyvin merkittävä luku ottaen huomioon, että saarten yhteispinta-ala on vain n. 113 ha. Muinaismuistolain suojaamilla Vallisaaren linnoitusvalleilla tavataan mm. valtakunnallisesti vaarantunutta keltamataraa (Galium verum). Saarilla on myös huomattava merkitys lahopuusta ja haavasta riippuvaisten kääpien suojelulle ja alueella sijaitsee Helsingin edustavimpia lehtipuuvaltaisia metsiä. Vallisaaren länsi-lounaisosan luonnontilainen ja edustava tervaleppäkorpi on vahvistettu luonnonsuojelulakikohteeksi. Vallisaarta ja Kuninkaansaarta luonnehtivat voimakas topografia ja suuret korkeuserot. Vallisaarella ja Kuninkaansaarella esiintyy monia harvinaisia biotooppeja, joista mm. Vallisaaren tervaleppä- ja jalopuumetsiä ei juurikaan tavata muilla saarilla. Nämä kookkaat saaret, joiden käyttöpaine on vähäistä, tuovat merkittävän lisän Helsingin saariston biotooppimonimuotoisuuteen. Suomessa yleistä luontotyyppiä silikaattikalliota esiintyy runsaasti saarilla. Vallisaaren eteläosan ja suuri osa Kuninkaansaaresta on kallioperältään kasvillisuudelle edullista amfiboliittia ja vaikka pohjoisosan kallioperä koostuukin karusta granodioriitista, saaren entisen asutuksen aiheuttama rehevyys lieventää sen vaikutusta kasvillisuuteen. Lehdot, joita Vallisaarella ja Kuninkaansaarella on suhteessa paljon, ovat alun perin olleet hyvin kulttuurivaikutteisia, mutta ihmistoiminnasta suoraan aiheutuneet jäljet ovat häviämässä. Linnoitusniityt ovat myös yleisiä molemmilla saarilla, mutta kulutuksen vähenemisen myötä kasvillisuus on erityisesti Kuninkaansaarella kasvamassa umpeen. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren linnustot ovat saarten koskemattomuuden ja rauhallisuuden vuoksi erittäin arvokkaita ja monipuolisia. Lintulajeja Vallisaarella on havaittu miltei 60, joista saarella pesiviä lajeja on yli 45. Valtakunnallisesti silmälläpidettävistä lintulajeista saarella pesii ainakin teeri (Tetrao tetrix), kivitasku (Oenenthe oenanthe), pikkulepinkäinen (Lanius collurio), kottarainen (Sturnus vulgaris) sekä nokkavarpunen (Coccothraustes coccothraustes). Molemmilta saarilta on tehty havaintoja useista uhanalaisista, silmälläpidettävistä tai lintudirektiivin suojaamista lintulajeista. Suomessa rauhoitettu lintudirektiivilaji, huuhkaja (Bubo bubo) on pesinyt Kuninkaansaaressa vuosia ja tämä huuhkajapari on tiettävästi ainoita Helsingin alueella pesiviä huuhkajia. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueilta on vuosien saatossa löydetty yli 450 eri putkilokasvilajia, joka on hyvin merkittävä luku ottaen huomioon, että saarten yhteispintaala on vain n. 113 ha. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueelta on havaittu lähes 700 eri perhoslajia, joista yli 50 on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Perhosten runsautta saarilla selittää alueen topografia, joka on mahdollistanut kasviston kehittymisen poikkeukselliseksi. Lisäksi saaret ovat ensimmäisiä mahdollisia etelästä tulevien perhosten esiintymispaikkoja. Suuri osa perhoshavainnoista on tehty Vallisaaren eteläosassa Aleksanterin patterin lähialueelta, jossa on paljon jaloja lehtipuita. Saarilla esiintyy myös suuri joukko muita hyönteislajeja, kuten kovakuoriaisia, myrkkypistiäisiä, ja sudenkorentoja, ja alueen hyönteislajisto pitääkin sisällään useita uhanalaisia, harvinaisia ja muuten mielenkiintoisia lajeja. 23 23 Muiden alueiden luontoarvoja Edellä esiteltyjen alueiden luonnonympäristöt ovat vain osa puolustusvoimien alueiden merkittävistä luontoarvoista. Arvokkaita luontotyyppejä, uhanalaisia lajeja sekä erilaisia suojelukohteita esiintyy ympäri Suomea. Esimerkiksi Parolannummen ja Hätilän vanhat metsät Hämeessä tarjoavat elinympäristön arvokkaalle kääpälajistolle sekä linnustolle, ja alueiden harjurinteiltä on tavattu Suomessa erittäin uhanalaista hämeenkylmänkukkaa (Pulsatilla patens). Taipalsaaren ampuma-alue Etelä-Karjalassa on äärimmäisen uhanalaisen muurahaissinisiiven (Maculinea arion) ainoa tunnettu esiintymisalue Suomessa Liperin kunnan lisäksi. Puolustusvoimien alueiden luontoarvojen kartoittaminen ja tutkiminen on vielä kesken, ja uusia mielenkiintoisia tutkimuskohteita paljastuu jatkuvasti. Kangaskiuru hautoo pesässään Hätilän maalivallilla. KUVA: ANTTI BELOW 24 4 Aktiivista luonnonsuojelua ja tutkimustyötä Puolustusvoimien alueiden sisällä on useita harjujen- ja rantojensuojelualueita, Natura 2000 -alueita sekä muita luonnon- ja kulttuuriympäristön suojelualueita. Suojelualueisiin liittyen alueilla tehdään paljon luontoinventointeja ja tutkitaan luontoarvojen säilymistä. Jo kartoitettujen luontoarvojen rinnalla etsitään myös uusia luonnonsuojelun kannalta merkittäviä kohteita. Näiden kohteiden paikantaminen on erittäin tärkeää, jotta luontoarvojen säilyminen voitaisiin turvata myös tulevaisuudessa huomioimalla arvot alueiden käytön ja hankkeiden suunnittelussa. Ohjesäännöt ja hoitosuunnitelmat tukevat luontoarvojen säilymistä Puolustushallinnossa on otettu huomioon biodiversiteetin ja arvokkaiden luontotyyppien säilymisen tärkeys. Puolustusvoimat on sopeuttanut toimintansa harjoitusalueilla siten, että ympäristölle aiheutuvat häiriöt olisivat mahdollisimman vähäisiä. Toimintojen sijoittelulla ja ohjauksella pyritään minimoimaan luontotyyppeihin kohdistuvia vaikutuksia niin, että negatiiviset luontovaikutukset, joita ei voida estää, jäisivät mahdollisimman pieniksi. Erilaiset sopimukset sekä luontoselvitykset antavat suosituksia luontoarvojen huomioimiseksi ja puolustushallinto huomioi suosituksia omilla päätöksillään mm. rajoittamalla käyttöä luontoinventoinnissa arvokkaimmiksi todetuilla avainbiotoopeilla. Sisäisellä ohjauksella on aloitettu uhanalaislajien elinympäristöjen turvaaminen sekä arvokkaiden luontotyyppien säilyttäminen. Kaikkia joukkoja koskee ampuma- ja harjoitusalueen johtosääntö, jossa käsketään mm. alueen luonnonsuojelusta ja ympäristövaikutusten minimoinnista. Johtosäännössä huomioidaan tiedossa olleet avainbiotoopit, joiden vahingoittamista pyritään välttämään, sekä suojeluohjelmien kohteet, joiden luontoa suojellaan mahdollisimman hyvin. Johtosäännöissä voidaan myös ohjata mm. moottoriajoneuvojen käyttöä niin, että kulutus kohdistuisi ajoteille ja tuliasemiin johtaville urille koskemattoman luonnon sijaan. Esimerkiksi Vattajanniemellä hiekkarannan arvokkaiden dyynien päällä ajaminen on moottoriajoneuvoilla kielletty. Johtosäännössä edellytetään myös, että aluetta käyttävien joukkojen on tunnettava sitä koskevat sopimukset ja käytölle asetetut säännöt sekä rajoitukset. Lisäksi puolustusvoimien henkilökuntaa koulutetaan tuntemaan alueen luontoarvoja, jotta tahattomia vahinkoja ei pääsisi syntymään. 25 25 Erilaisten luontotutkimusten yhteydessä varsinaisen luonto- ja lajistotietouden lisäksi annetaan usein hoitosuosituksia alueen luontoarvojen turvaamiseksi tulevaisuudessa. Erilaisilla metsien, soiden, järvien ja harjualueiden ennallistamis- ja hoitotoimilla pyritään korjaamaan jo syntyneitä vaurioita ja ohjeistamaan, kuinka luontoarvot voitaisiin säilyttää alueilla mahdollisimman hyvin. Tutkimusta ja hoitotoimia yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Metsähallitus omistaa suuren osan puolustusvoimien käytössä olevista maa- ja vesialueista ja on luonnollisesti kiinnostunut alueiden luontoarvoista. Metsähallituksen Luontopalvelujen ja puolustusvoimien joukko-osastojen yhteistyöllä on selvitetty harjoitusalueiden luontoarvoja niin kasvillisuuden kuin eliölajistonkin osalta. Maastokäynnit alueilla tarjoavat erittäin arvokasta tietoa alueiden lajistosta ja luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Puolustusvoimat ja Metsähallitus ovat yhteistyöllä tehneet luonnonhoitotoimia arvokkaiden luontokohteiden Metsähallitus omistaa suuren ja lajien säilyttämiseksi. Esimerkiksi pioneerien räjäytykosan puolustusvoimien käytössä sillä saadaan tuotettua kuollutta puuainesta, joka olevista maa- ja vesialueista ja on hyödyttää lahopuusta riippuvaisia lajeja. Ammuntojen luonnollisesti kiinnostunut alueiden suunnittelulla voidaan käyttöpaine ohjata sille soveltuviin paikkoihin sopivin aikavälein. Paloturvallisuussyistä luontoarvoista. puustoa monipuolistetaan lehtipuun määrää lisäämällä ja korpipainanteiden annetaan vettyä paloesteiksi. Lisäksi umpeenkasvavilla alueilla on tehty katajien ja taimien raivauksia. Nämä kaikki toimet lisäävät alueen luonnon monimuotoisuutta niin välittömästi kuin välillisestikin luomalla vaihtelevia elinympäristöjä kasvi-, hyönteis- ja eläinlajeille. Usein muutokset biodiversiteetissä suuntaan tai toiseen näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. Tutkimus- ja seurantatyön jatkuminen jo kartoitetuilla alueilla on hyvin tärkeää, sillä puolustusvoimien alueiden ainutlaatuisen luonnon reagointia maankäytön muutoksiin on vaikea ennustaa. Käytöstä poistettujen alueiden tulevaisuuden suunnittelussa tulee huomioida alueiden omalaatuiset luontoarvot ja syyt tiettyjen harvinaisten lajien ja luontotyyppien esiintymiselle nimenomaisella alueella. Tässä tutkimus- ja seurantatyö tarjoaa korvaamatonta tietoa. Vattajanniemellä joukkojen liikkuminen on ohjattu rinneportaille metsäisten dyynien kulumisen vähentämiseksi. KUVA: ANTTI BELOW 26 27 Puolustusvoimat ja biodiversiteetti Koonnut: Puolustushallinnon rakennuslaitos, Hanna Luhtio Kuvat: Antti Below, Sara Kajander ja Puolustusvoimien kuvakeskus Taitto: Nitro ID Paino: Edita Prima Oy 002
