Karvapohja risteyttää lumikengän ja suksen - Sydän

Transcription

Karvapohja risteyttää lumikengän ja suksen - Sydän
58
Keskiviikko 5.2.2014
urheilu
• Sydän-Hämeen Lehti
Lähetä kuulumisia kisakentiltä!
Tulokset, kuvat ja tunnelmat verkkoon www.shl.fi • sähköpostiin [email protected] • puhelimeen (03) 539 9800
Antti-Jussi Tiitola: Saarikylien ideasampo on ollut 50 vuotta peräkkäin
maailman suurimmilla talviurheiluvälinemessuilla
Karvapohja risteyttää lumikengän ja
Kangasala
Maailman suurimmat talviurheiluvälinemessut on järjestetty Münchenissä vuodesta 1970
alkaen. Kangasalalainen AnttiJussi Tiitola on ollut mukana
vielä kuusi vuotta pidempään,
sillä ensimmäisinä vuosina
ISPO-messujen edeltäjät pidettiin Wiesbadenissa.
Münchenin messuhalli on
monta kertaa Helsingin messukeskusta suurempi. Tänä
vuonna se täyttyi 2400 näytteilleasettajasta, jotka tulivat
kymmenistä eri maista. Messuvieraita kävi reilut 80 000, vaikka sisälle ei päästetä tavallisia
kuluttajia, vaan muun muassa
tukku- ja jälleenmyyjiä.
Puolen vuosisadan aikana
Antti-Jussi Tiitola on esitellyt
ISPO-messuilla lukemattomia erilaisia suksia, mailoja,
luistimia ja muita talviliikuntavälineitä. Tänä vuonna hän
matkusti Saksaan uuden ”karvapohjasuksimalliston” kanssa.
Kar vapohjasukset ovat
kangasalalaisen OAC Finland Oy:n tuore innovaatio.
Telemark-suksesta on tehty
hieman jalkava, jolloin sen keskiosa osuu lumeen vain silloin,
kun kaikki paino on sen päällä.
Suksen keskiosaan on liimattu
karvaista materiaalia, joka pitää
lumella pitopohjan tapaan.
Liukuva lumikenkä
eli karvapohjasuksi
Lukemattomia erikoisulkoiluvälineitä kehittänyt Antti-Jussi
Tiitola on tullut vuosikymmenten aikana luoneeksi myös
kokonaan uusia lajeja. Esimerkiksi nykymuotoinen retkiluistelu sai alkunsa, kun hän
Maailmanennätys,
jota ei rikota koskaan
Naisten- ja miestenlehdissä
toistuvat vuodesta toiseen
samat aiheet. Sydän-Hämeen
Talvilehti menee vielä pidemmälle, sillä sen sivuilla esiintyy
jokseenkin joka vuosi sama
henkilö.
Kun halutaan kertoa talvisesta liikunnasta ja vapaa-ajasta,
käännytään vuosi toisensa jälkeen Antti-Jussi Tiitolan puoleen. Talvilehdessä on nähty
Tiitola Punamultalukossa esittelemässä perinnelaji telemarkia ja sen moderneja välineitä
sekä auraamassa ja kiitämässä
Saarikylien retkiluistelurataa.
Lehdessä on kerrottu Tiitolan
palkituista retkiluistinmalleista
ja hänen kehittämistään uusista karvapohjasuksista.
Kyse ei ole aiheiden puutteesta, vaan siitä, että Saarikylien ideasampo tuottaa
lakkaamatta uusia tuotteita
talviliikuntaan. Tästä kertoo
myös se, että mies oli vastikään
51. kertaa mukana maailman
suurimmilla talviurheiluvälinemessuilla Saksassa. Kyse on
maailmanennätyksestä, jota
kukaan ei koskaan riko.
reilut 20 vuotta sitten kiinnitti
monot pitkiin luistimenteriin
ja lähti sauvat kädessä jäälle.
Myös lumikengän ja suksen
parhaita puolia yhdistävä karvapohjasuksi muuttaa hiihtämistä. Tiitolan alkuperäisenä
ideana oli madaltaa liikkeelle
lähtemisen kynnystä: ”liukuvaa
lumikenkää” ei tarvitse voidella, ja maastoon voi sauvoa suoraan kotiovelta.
– Tämä on jokaisen kotiäidin ja pilkkimiehen suksi, sillä
se toimii myös epätasaisessa
maastossa ja umpihangessa,
Tiitola esittelee leveää mallia.
Hän suosittelee sukseen
monitoimisidettä, johon sopivat pilkkisaappaat, buutsit tai
mitkä tahansa kengät.
Maailmalla karvapohjasuksesta innostuivat ensimmäisenä Alppien, Pohjois-Amerikan
ja Japanin isojen rinteiden
vapaalaskijat, jotka kapuavat
puoli päivää ylös ja laskevat
sitten koskemattomia rinteitä
vauhdilla alas.
Lajissa on alettu myös kilpailla. Tähän saakka kilpalaskijat ovat kiinnittäneet suksen
pohjaan nousun ajaksi pitokarvan, joka nypätään ylhäällä
pois ennen laskuun lähtöä.
Retkiluistin toi
takaisin alalle
jäällä. Irtonainen kantapää tehosti luistelupotkua ja mullisti
lopulta myös pikaluistelun:
ennätykset menivät uusiksi,
kun lajissa siirryttiin klapsluistimiin.
Tiitola myi kehittämänsä
retkiluistimet ruotsalaisvalmistajalle. Ostaja ei kuitenkaan kehittänyt ja markkinoinut luistimia. Niinpä viiden vuoden
karanteeniajan jälkeen Tiitola
alkoi kehitellä paranneltua
komposiittiluistinta.
Komposiittiteknologia perustuu kuituihin ja sideaineisiin. Kuituna voidaan käyttää
lasi-, hiili- tai vaikka tekstiilikuitua.
Tiitola alkoi valmistaa yhdessä vävypoikansa Miika
Vuorion kanssa retkiluistimia
hevostallin takahuoneessa.
Heidän perustamansa OAC
Finland sai lentävän lähdön,
sillä talvi 2008 oli vähäluminen, ja luistimet menivät kuin
kuumille kiville.
Tiitolan paranneltu retkiluistinmalli oli malliltaan aiempaa
matalampi. Kun epäiltiin, ettei
se toimisi lumisella alustalla,
Tiitola lisäsi kylkiin samaa materiaalia jota käytetään suksen
pohjissa.
– Nyt tällä voi lähteä vaikka
hiihtoladulle, mies vakuuttaa.
Kolme vuotta sitten malli
palkittiin maailman suurimmilla talviurheiluvälinemessuilla, Münchenin ISPO:ssa.
Uusien innovaatioiden sarjan
palkinto levitti maailmalle
myös tietoa uudesta lajista,
Nordic skatingista.
Vuosikymmenet urheiluvälinebisneksessä mukana ollut
Antti-Jussi Tiitola ehti vetäytyä
alalta, kunnes retkiluistimien
tuotekehitys ja valmistus toi
hänet takaisin.
Tiitola risteytti luistimen
ja suksen retkiluistimeksi.
Monoon kiinnitettävällä pit- Lumettomana
käteräisellä luistimella pärjää talvena luistellaan
hieman epätasaisillakin järven Alun perin Antti-Jussi Tiito-
lan ei ollut tarkoitus aloittaa
luistin- ja suksituotantoa Suomessa.
– Etsimme valmistajaa sekä
Baltian maista että Kiinasta.
Sinne upposi paljon rahaa,
mutta mitään valmista ei syntynyt.
Talviurheiluvälineet saattoivat tulla Kiinasta puoli vuotta
myöhässä, eikä sesonkituote
oikein käy kaupaksi juhannuksena. Myös laadussa oli toivomisen varaa.
Muutama vuosi sitten komposiittilinja aloitti Lentolan
teollisuusalueella Kangasalla.
Tammikuussa yritys muutti
isompiin tiloihin. Parhaillaan
rekrytoidaan uutta väkeä, sillä
tuotanto tulee työllistämään
viisi henkilöä.
Komposiittituotteita valmistaa ja kehittää OAC Tech.
OAC Sport keskittyy urheiluvälineiden myyntiin ja maahantuontiin. Se tuo Suomeen
maailman johtavan valmistajan vuorikiipeilyvälineitä sekä
telemark- ja vapaalaskusuksia.
Sen rinnalla yritys kehittää ja
markkinoi omia välineitä, kuten retkiluistimia ja karvapohjasuksia.
– Omat tuotteet täydentävät
sopivasti toisiaan, sillä runsaslumisina talvina menee karvapohjasuksia ja vähälumisina
talvina retkiluistimia, Miika
Vuorio sanoo.
Lisää väkeä
tuotantoon
OAC Tech valmistaa omien
tuotteiden lisäksi komposiittituotteita myös alihankintana.
Ensimmäiset ulkopuolisille
valmistetut tuotteet ovat nekin
olleet urheiluvälineitä: meloja
ja rullasuksia.
Kuitujen liimaaminen mahdollistaa erilaisten materiaalien
yhdistämisen, ja samalla linjalla voidaan valmistaa monenlaisia tuotteita.
– Nykyisin arvostetaan
myös nopeutta: komposiittituote ei tarvitse maalausta
tai pintakäsittelyä, vaan pinta
syntyy samalla kertaa, Vuorio
sanoo.
Karvapohjasuksia valmistetaan samalla komposiittilinjalla kuin retkiluistimiakin. Parin
vuoden aikana niitä on syntynyt kahden miehen voimin
vajaat tuhat paria.
– Kysyntää on enemmän.
Siksi muutamme isompiin tiloihin ja palkkaamme lisää väkeä, Antti-Jussi Tiitola sanoo.
Tulevaksi talveksi uudenlaisia suksia on tarkoitus valmistaa jo 2500 paria.
– Minulla on sellainen kutina, että karvapohjasuksista
ollaan kiinnostuneita muun
muassa Japanin markkinoilla.
Myös itärajan takana riittää
lunta ja erämaita. Venäjällä
arvostetaan äijämäisiä harrastuksia, ja metsästyksessä ja kalastuksessa karvapohjasuksi on
parhaimmillaan.
Titan-mailoja
myytiin 15 miljoonaa
Titanin suksi- ja mailatehtaan
vuonna 1966 vuonna perustanut Antti-Jussi Tiitola on ollut
Karhu-Titanin kehitysjohtajana perustamassa suksi- ja
mailatehdasta Kanadaan sekä
lenkkitossutehdasta Etelä-Koreaan. Hänellä on kymmeniä
urheiluvälinepatentteja, joilla
on suojattu muun muassa jääkiekkomailojen, suksien ja jal-
Seisova puolustaja
Pieni maa ei voi olla hyvä
kaikessa. Väitetään, että Portugalin jalkapalloliitto olisi
takavuosina valinnut painopistealueekseen laitapelaamisen. Seuroissa keskityttiin
laitalinkin ja -hyökkääjän ominaisuuksiin, ennen kaikkea nopeuteen ja ohittamiseen; temppuihin joiden avulla hyökkääjä
pääsee puolustajasta ohi.
Tällaisen yksittäisen vahvuuden varaan voidaan rakentaa koko maan jalkapallon
nousu, sillä maalitilanteiden
luominen edellyttää nykyjalkapallossa sitä, että hyökkäys-
alueella päästään puolustajasta
ohi. Kentän muilla osa-alueilla
riittää perussuoritus: että pallo pysyy omalla joukkueella ja
että pallollista vastustajaa prässätään, eikä hän pääse kääntymään vaaralliseen suuntaan.
Viime vuosina maailman
parhaat ja arvokkaimmat laitapelaajat ovat olleet portugalilaisia. Suurin tähti on maailman parhaana jalkapalloilijana
palkittu Cristiano Ronaldo.
Suomi on tuottanut viime
vuosina jääkiekkokaukaloihin
silmiinpistävän paljon huippu-
maalivahteja. Voisi siis uskoa,
että meillä on valittu vahvuudeksi maalivahtien kasvattaminen.
Nyt kiekkokaukalolla vaikuttaa siltä, että Suomesta ollaan
tekemässä puolustajien luvattua maata. Panokset on pistetty
aivan uuteen pelaajatyyppiin,
seisovaan puolustajaan.
Jääkiekkoa sanotaan maailman nopeimmaksi joukkuepeliksi, mutta ympärillä kiitävien
kiekkotaitureiden keskellä seisova puolustaja osaa jäädyttää
kaoottisen pelitilanteen kuin
Matrix-elokuvan Neo. Hänellä
on aikaa ottaa leveä haara-asento ja asettaa kiekko siniviivalle.
Hetken aikaa pyöreän kiekon
kulmaa haettuaan puolustaja
kohottaa mailansa ja suorittaa
seisovilta jaloilta laukauksen
kohti maalia.
Tätä suoritusta hän harjoittelee päivästä toiseen vain sipsit,
karkit ja energiajuomat eväänään. Räjähtävä suoritus edellyttää täydellistä palautusta.
Oikea rytmitys opitaan isommilta pelaajilta. Kaukalossa
luotetaan 5–5–45–2:een: viisi
laukausta viidessä minuutissa
ja sitten 45 minuutin ja kahden