110 vuotta on mennyt kuin tanssin askelin

Transcription

110 vuotta on mennyt kuin tanssin askelin
Saarikylien Nuorisoseura täyttää tänä vuonna 110 vuotta.
Ylpeinä juuristamme, riemukkaana tulevaisuudestamme kutsumme Sinut mukaan juhlaan ja arkeen.
110-vuotisiltamat juhlitaan lauantaina 27.6.2015 klo 19
110 vuotta on mennyt
kuin tanssin askelin
Saarikylien Nuorisoseuran alkuperäiseksi
tarkoitukseksi kirjattiin perustamisvuonna 1905
”nuorison sivistämistyö ja varattomien
kansakoululaisten avustaminen”.
Nyt tärkeintä on yhdessä tekeminen, tasa-arvo
ja toistemme tukeminen. Se, jos mikä on sivistystä,
sydämen sivistystä.
Sivistyneen käytöksen lisäksi nuoriso on kautta
vuosikymmenten oppinut tanssaamaan. On tanhuttu,
tangottu, rokattu, jopa taivuttu cancanin tahtiin, kuten
yllä oleva kuva 80-vuotisjuhlista todistaa. Historia
väittää jopa Letkiksen keksityn Kumpulassa!
Aluksi Nuorisoseura kokoontui talojen tuvissa
ja Saarikylien koululla. Oma talo, Kumpula valmistui
1934 tarjoten lisää toimintamahdollisuuksia –
kokouksia, kursseja, iltamia ja tansseja.
Tanssit Kumpulassa on ollut monen nuoren
kesän täyttymys, jopa monen onnekkaan avioliiton
alku. Kerrotaan, että Kumpulan pihan halkopinoon
piilotettu pullo oli ujon pojan pelastus. Mutta varmasti
myös useamman kosijan kompastus…
Tansseissa soitti niin Reino Helismaa
kuin Eine Kotiranta. Erityisen suosittu oli
Kangasalan oma poika Topi Marjamäki.
Olavi Virran levy on tanssittu puhki.
Juhlakesän näytelmä
tehdään nuorten voimin.
Onhan tämä Nuorisoseura,
jossa on osaavaa nuorta väkeä.
Kesäjuhlan
näytelmäharjoitukset alkavat
la 9.5. klo 10.
Pliis, tulkaa paikalle nuoret,
lapset ja kyllä pari käpyäkin
tarvitaan. Luovaa hommaa on
myös apujoukoille –
puvustusta, lavastusta ym.
Luvassa mukava projekti!
Kesäkalenteri
LA 9.5. klo 10 Pihatalkoot Kumpulassa.
Haravat kainaloon. Kahvia ja juttuseuraa löytyy!
Näytelmäharjoitukset alkavat samalla!
Tulkaa ilmoittautumaan, kesän hauskin projekti
- lupaa Kaisa Pulakka.
KE 3.6. klo 18.30. Kesäkirkko
KE 10.6. kello 19 Finngips-konsertti
Liput ovelta 15 euroa.
KE 24.6. alkaen klo 17 ”Kylän akkain iloiset
leivontatalkoot” jo kolmatta kertaa.
LA 27.6. klo 19 JUHLAKESÄJUHLAT.
Juhlapuheen 110-vuotisjuhlassa pitää professori
P. Suomala – siis Suomalan Pette Vassaasta.
Näytelmän ja Suomalan kuoron lisäksi esiintyy
Jaakko Ryhänen säestäjänään Seppo Hovi.
Tanssit soittaa Carneval.
Kesäjuhlan liput 12 euroa/kpl ovat
ennakkomyynnissä HeikinLeivässä.
SU 28.6. Urheilusunnuntai
Saarikylien ympärijuoksu,
nappulamaastot ja tikanheittoa.
Jos palkintokaappisi alkaa täyttyä,
voit tuoda vanhoja Kumpulamitaleita kiertoon!
Kesäisin meitä on paljon. Saarikyläläiset tapaavat vehoniemeläisiä,
jopa tamperelaisia. Ja muualta tulleet
poikkeavat kylille luomuleivän
hankintaan tai kokemaan lavatanssin
riemun.
Olemme kuitenkin osa paljon
isompaa kuviota, osa laajaa
nuorisoseuraliikettä. Kumpulan
kaltaisia nuorisoseurantaloja on
Suomessa yli 600. Jäseniä on 54 000.
Saarikylien Nuorisoseura on
toiminut 110-vuotta. Nuorisoseurojen
Liitto perustettiin vähän aiemmin 1882.
Tänä päivänä järjestön arvoiksi on
sovittu: osallisuus, yhteisöllisyys ja
yhdenvertaisuus.
Osallisuus tarkoittaa nuorisoseurassa
yhteisöön kuulumista, vaikuttamista ja
mukanaoloa.
Yhteisöllisyys
on yhdessä
toimimista ja
tekemisen riemua.
Yhdenvertaisia
ovat Nuorisoseurassa
kaikki ihmiset.
Toiminta on avointa ja
arvostavaa ja siihen on
helppo tulla mukaan.
SU 26.7. klo 15 Herra Heinämäki.
Lato-orkesteri soittaa vanhaa ja
uutta ohjelmistoa. Liput ovelta 8 euroa.
Tervetuloa!
TI 4.8. klo 19 Orpana & Rauhala jazz quintet
Liput ovelta 15 euroa.
Muutama tärkeä asia
Muistathan jäsenmaksun. Ohessa pankkilomake.
Jäsenmaksulla pidämme Kumpulan kunnossa ja
järjestämme iloa ja virkistystä kaikille.
OM
U
H
Tietoa toiminnasta saat netin kautta: Saarikylät.fi
tai facebook. Tiedotamme myös sähköpostilla, siksi
lähetä yhteystietosi osoitteeseen
[email protected]. Tee se HETI!
Juhlitko? Tiedäthän, että Kumpulaa voi myös vuokrata.
2