Anne Tuovila / sääsuojahallin perheluisteluvuorot ja muut

Transcription

Anne Tuovila / sääsuojahallin perheluisteluvuorot ja muut
Lausunto
1 (2)
Dnro
12.09.2014
Vastaus / sivistyslautakunta - Anne Tuovila / sääsuojahallin perheluisteluvuorot ja muut perheiden
vapaa-ajan liikuntamahdollisuudet Inarin kunnassa
Inarin kunnan liikuntatoimi ja tekninen toimi, yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa, järjestävät puitteet
liikunnan harrastamiseen niin kuntoilun, kilpaurheilun, erityisliikunnan kuin perheiden yhteisen
liikkumisen tukemiseksi eri puolilla kuntaa. Kesäkauden aikaan (toukokuu-syyskuu) mm. Ivalon
urheilukenttä on käytettävissä seitsemänä päivänä viikossa klo 8-22 välisenä aikana. Alueella voi
harrastaa jalkapalloa ja yleisurheilua tai vaikkapa harjoitella frisbeen heittoa, valmistautumisena koko
vuoden käytössä olevan Jänkävaaran frisbeegolf-radan kiertämiseen. Urheilukeskuksen alueella on myös
pesäpallokenttä, jota voi vapaasti hyödyntää perheiden yhteiseen tekemiseen aina lumien tuloon saakka.
Kunnan eri alueilla (mm. koulujen pihat) on leikkikenttiä, katukoripallopaikkoja ja hiekkakenttiä
monipuoliseen liikkumiseen ja leikkimiseen. Uimahalli on avoinna elokuusta toukokuun loppuun saakka
ja liikuntaseurat sekä kansalaisopisto aloittavat toimintansa syyskuun aikana tarjoten monipuolista
tekemistä yksin tai yhdessä. Talviliikuntapaikkoja kuten maasto- ja retkihiihtolatuja löytyy niin perheen
pienemmille kuin isommillekin liikkujille ja kirjastolta on lainattavissa välineitä mm. lumikenkäilyyn.
Tämän lisäksi luisteluradat kunnostetaan ympäri kuntaa heti pakkasten tultua.
Ivalon sääsuojahallin jäädytys on käynnistynyt 3.9. ja jäät valmistuvat niin, että yleisövuorot ja paikallisen
jääkiekkoseuran vakiovuorot voidaan aloittaa syyskuun lopussa (22.9.2014) aiempien vuosien tavoin.
(Vuonna 2013 yleisövuorojen aloitus siirtyi jäänhoitokoneen rikkoutumisen ja työntekijävajeen vuoksi.)
Liikuntasihteeri vastaa liikuntavuorojen jakamisesta niin kunnan sisäliikuntatiloissa kuin sääsuojahallissa
ja urheilukentällä. Sääsuojahallin vuorot on jaettu 21.9.2014 ja niistä ilmoitetaan paikallisessa lehdessä,
ilmoitustauluilla, liikuntatoimen internetsivulla sekä sosiaalisen median (facebook) kautta. Talvikaudella
2014–2015 sääsuojahallissa on yleisövuoroja seuraavasti:
maanantai
15:45-16:45
mailalliset
16:45-17:45
mailattomat
tiistai
17:00-18:00
mailattomat
18:00-19:00
perheluistelu
19:00-20:00
mailalliset
keskiviikko
15:45-17:00
mailattomat
torstai
15:45-17:00
mailalliset
perjantai
15:45-16:45
mailattomat
16:45-17:45
mailalliset
lauantai
13:0 0 -1 6 :0 0
perheluistelu
(mikäli ei peliä /
turnausta)
Sääsuojahallin luisteluvuorojen lisäksi Ivalon urheilukeskuksen alueelta löytyy ulkoluistelurata kaukalon
kanssa ja ilman, jota ennen kaikkea mailattomat pelaajat ja pienten lasten kanssa luistelemaan tulevat
voivat hyödyntää. Myös Saariselän liikuntapuistoon sekä koulujen piha-alueille jäädytetään omat
luisteluradat (osa valaistu), jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä. Koppelon alueella on ollut lisäksi
kyläyhdistyksen ylläpitämä retkiluistelurata kuten hotelli Ivalon edustallakin. Myös nämä alueet ovat
kaikkien kuntalaisten hyödynnettävissä.
Inarin kunta, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo
Puhelin +358 40 188 7111, faksi +358 16 662 628
www.inari.fi, [email protected]
Lausunto
2 (2)
Dnro
12.09.2014
Sääsuojahallin vuoroihin vaikuttava jääkiekon sarjaotteluohjelma julkaistaan syyskuussa, mutta otteluiden
alkamisajat eivät ole usein tiedossa ennen kuin muutama viikko ennen peliä. Tämä on haasteellista niin
Tunturi Kiekolle kuin liikuntatoimelle mm. työntekijöiden työvuorosuunnittelun kannalta. Sarjapelien
lisäksi kauden aikana pelataan BHL-turnauksia, joiden ajankohdat varmistuvat vasta kauden alettua.
Turnaukset kestävät usein koko viikonlopun ja vaikuttavat osaltaan liikuntapaikanhoitajien työaikoihin
sekä vakiovuoroihin alueella. Tunturi Kiekkoa on pyydetty ilmoittamaan turnausviikonloput sekä
mahdolliset muutokset sarjapeleihin liikuntasihteerille välittömästi tiedon tultua heille, jotta liikuntatoimi
voi tiedottaa kuntalaisia mahdollisista muutoksista alueen vakiovuoroissa.
Kolmen tunnin mittainen lauantain perheluisteluvuoro on sääsuojahallissa edellisten vuosien tapaan myös
tulevan toimintakauden aikana, mikäli kyseisenä päivänä ei ole pelejä. Vuoron siirtäminen aamupäivään
tai sen pidentäminen ei ole liikuntatoimen kokemuksen mukaisesti tarpeellista, sillä esim. viime kaudella
lauantain perheluisteluvuorolla ei ollut usein yhtään luistelijaa. Perheiden tukemiseksi liikuntatoimi päätti
lisätä talvikaudelle 2014-2015 yleisövuoroja arki-iltaan, minkä toivotaan motivoivan perheitä luistelun
pariin myös yhdessä. Perheluisteluvuorojen lisäksi sääsuojahallissa on mailattomien vuoroja
taustamusiikin kera sekä mailallisten pelivuoroja, joiden aikana on kypäräpakko.
Liikuntatoimi toivoo motivoivansa perheitä kokonaisvaltaisesti arkiliikunnan pariin kaikkina
vuodenaikoina, mikä myös tukee liikuntatoimen johtamaa Liikkuva Koulu-hanketta. Liikkuva Koulu –
tiimi yrittää saada tämän toimintakauden aikana myös vanhempia aktiivisesti mukaan esim.
vanhempainyhdistyksen kautta. Toiveena on muun muassa, että tälle syksylle suunniteltu ja osallistujien
vähäisyyden vuoksi toteuttamatta jäänyt Kävelevä Koulubussi-toiminta löytäisi paikkansa kunnassa.
Ivalossa 12.9.2014
_________________________
Kati Säkkinen
vs. liikuntasihteeri
Inarin kunta, Piiskuntie 2, 99800 Ivalo
Puhelin +358 40 188 7111, faksi +358 16 662 628
www.inari.fi, [email protected]