TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 28.6.2013 Munksjö Oyj

Transcription

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 28.6.2013 Munksjö Oyj
TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE
28.6.2013
Munksjö Oyj
Osakkeiden antaminen
Ahlstrom Oyj:n osittaisjakautumisen yhteydessä
Munksjö Oyj:n (”Yhtiö”, ”Vastaanottava Yhtiö” tai ”Munksjö”) ja Ahlstrom Oyj:n (”Jakautuva Yhtiö” tai ”Ahlstrom”) hallitukset
ovat 13.5.2013 hyväksyneet jakautumissuunnitelman liittyen Ahlstromin osittaisjakautumiseen, jolla kaikki sellaiset Ahlstrom-konsernin
varat ja velat, jotka kuuluvat sen Label and Processing -liiketoiminnan Brasilian toimintoihin (”Coated Specialties Jakautuminen”),
siirtyvät ilman selvitysmenettelyä Munksjölle (”Jakautumissuunnitelma”). Ahlstromin hallitus on ehdottanut 4.7.2013 pidettävälle
ylimääräiselle yhtiökokoukselle Coated Specialties Jakautumisen hyväksymistä. Munksjön osakkeenomistajat ovat yksimielisesti
päättäneet hyväksyä Coated Specialties Jakautumisen 17.5.2013.
Coated Specialties Jakautuminen toteutuu, kun Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt Coated Specialties Jakautumisen ja
kun muut Jakautumissuunnitelmassa mainitut ehdot ovat täyttyneet ja Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpano on rekisteröity
kaupparekisteriin. Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinti tapahtuu arviolta vuoden 2013 loppuun mennessä
(”Jakautumisen Täytäntöönpanopäivä”).
Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena (”Jakautumisvastike”) uusia Munksjön osakkeita omistusosuutensa
suhteessa. Ahlstromin osakkeenomistajat saavat Jakautumisvastikkeena 0,265 uutta Munksjön osaketta jokaista Jakautumisen
Täytäntöönpanopäivänä Ahlstromissa omistettua osaketta kohden. Jakautumisvastikkeena liikkeeseenlaskettujen osakkeiden
enimmäismäärä on näin ollen Jakautuvan Yhtiön osakkeiden lukumäärä Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä kertaa 0,265.
Jakautumisvastikkeena annettavia Munksjön uusia osakkeita koskeva esite koostuu tästä tiivistelmästä ja arvopaperiliitteestä
(”Arvopaperiliite”) ja Munksjön 16.11.2012 päivätystä rekisteröintiasiakirjasta (”Rekisteröintiasiakirja”), yhdessä ”Esite”.
Rekisteröintiasiakirja sisältää tietoa Munksjöstä, sen liiketoiminnasta ja taloudellisesta asemasta, ja tämä Arvopaperiliite sisältää tietoa
Jakautumisvastikkeena annettavista osakkeista sekä tiivistelmän Rekisteröintiasiakirjassa ja Arvopaperiliitteessä esitetyistä tiedoista.
Tämän lisäksi Arvopaperiliite sisältää päivityksiä tiettyihin Rekisteröintiasiakirjan tietoihin.
Munksjön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Helsingin Pörssi”) pörssilistalla
kaupankäyntitunnuksella ”MUNK1”. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden ottamisesta
julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin
pörssilistalla odotetaan alkavan arviolta ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä Jakautumisen Täytäntöönpanonpäivän jälkeen.
Katso ”Riskitekijät” Rekisteröintiasiakirjassa ja tässä Arvopaperiliitteessä.
Esitettä ei saa jakaa seuraavissa maissa tai seuraaviin maihin: Australia, Kanada, Hongkongin Kiinan kansantasavallan
erityishallintoalue, Japani, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka tai Yhdysvallat. Esitteessä esitettyjä tietoja ei tule pitää tarjouksena
myydä tai kehotuksena tarjoukseksi ostaa Munksjön osakkeita millään lainkäyttöalueella, eikä erityisesti millään sellaisella
lainkäyttöalueella, jolla sellainen tarjous, kehotus tai myynti olisi lainvastainen ennen rekisteröintiä, rekisteröintivelvoitetta
koskevaa poikkeusta tai kyseisen lainkäyttöalueen arvopaperilakien alaista kvalifiointia. Katso kohta ”Tärkeitä tietoja – Muita
tietoja”.
Pääjärjestäjät
TÄRKEITÄ TIETOJA
Tietoja Arvopaperiliitteestä
Tämä Arvopaperiliite on laadittu arvopaperimarkkinalain (14.12.2012/746, muutoksineen, ”Arvopaperimarkkinalaki”), Euroopan komission
asetuksen (EY) N:o 809/2004, annettu 29. päivänä huhtikuuta 2004 (Liite III ja XXII) muutoksineen, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2003/71/EY täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen ja mainonnan osalta,
Arvopaperimarkkinalain 3–5 luvussa tarkoitetuista esitteistä annetun valtiovarainministeriön asetuksen (20.12.2012/1019) sekä Finanssivalvonnan
standardien mukaisesti. Tämä Arvopaperiliite on alun perin kirjoitettu suomeksi ja käännetty englanniksi. Mikäli tämä alkuperäinen suomenkielinen
versio ja sen englanninkielinen käännös eroavat toisistaan, sovelletaan suomenkielistä versiota. Finanssivalvonta on hyväksynyt tämän
Arvopaperiliitteen suomenkielisen version, mutta ei vastaa siinä esitettyjen tietojen oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Finanssivalvonnan
hyväksymispäätöksen diaarinumero on FIVA 54/02.05.04/2013.
Viittaukset
Tässä Arvopaperiliitteessä termit ”Munksjö” tai ”Yhtiö” tarkoittavat Munksjö Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä yhdessä, ellei asiayhteydestä selvästi ilmene,
että termillä tarkoitetaan Munksjö Oyj:tä emoyhtiönä tai ainoastaan tiettyä tytäryhtiötä tai liiketoimintaa. Viittauksilla Yhtiön osakkeisiin,
osakepääomaan ja hallintotapaan tarkoitetaan kuitenkin Munksjö Oyj:n osakkeita, osakepääomaa ja hallintotapaa.
Tässä Arvopaperiliitteessä ”Vanha Munksjö” tarkoittaa Munksjö AB:ta ja sen tytäryhtiöitä yhdessä, ellei asiayhteydestä selvästi ilmene, että termillä
tarkoitetaan Munksjö AB:ta emoyhtiönä tai ainoastaan tiettyä tytäryhtiötä tai liiketoimintaa. Viittauksilla Vanhan Munksjön osakkeisiin,
osakepääomaan ja hallintotapaan tarkoitetaan kuitenkin Munksjö AB:n osakkeita, osakepääomaa ja hallintotapaa.
Tässä Arvopaperiliitteessä ”Ahlstrom” tarkoittaa Ahlstrom Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä yhdessä, ellei asiayhteydestä selvästi ilmene, että termi
tarkoittaa Ahlstrom Oyj:tä emoyhtiönä tai ainoastaan tiettyä tytäryhtiötä tai liiketoimintaa. Viittauksilla Ahlstromin osakkeisiin, osakepääomaan ja
hallintotapaan tarkoitetaan kuitenkin Ahlstrom Oyj:n osakkeita, osakepääomaa ja hallintotapaa.
Tässä Arvopaperiliitteessä termit ”LP Europe” tai ”LP Europen Liiketoiminta” tarkoittaa Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-aluetta
Euroopassa ja termi ”Coated Specialties” tai ”Coated Specialties Liiketoiminta” tarkoittaa Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-aluetta
Brasiliassa ja termi ”LP” tai ”LP Liiketoiminta” tarkoittaa LP Europe Liiketoimintaa yhdessä Coated Specialties Liiketoiminnan kanssa.
Muita tietoja
Munksjö on nimittänyt Danske Bank Corporate Financen (”Danske Bank”), Nordea Bank Finland Oyj:n (”Nordea Bank”) ja SEB Enskilda
Corporate Finance Oy Ab:n (”SEB”, Danske Bankin ja Nordea Bankin kanssa yhdessä ”Pääjärjestäjät”) toimimaan Coated Specialties Jakautumisen
pääjärjestäjinä.
Osakkeenomistajien ja sijoittamista harkitsevien tulisi luottaa yksinomaan Esitteen sisältämiin tietoihin. Munksjö tai Pääjärjestäjät eivät ole
valtuuttaneet ketään antamaan mitään muita kuin Esitteeseen sisältyviä tietoja tai lausuntoja. Osakkeenomistajien ja mahdollisten sijoittajien tulee
huolellisesti tutustua Esitteessä esitettyihin riskitekijöihin muiden Esitteessä esitettyjen tietojen lisäksi. Mikäli jokin näistä riskeistä toteutuisi, sillä
voisi olla haitallinen vaikutus Munksjön toimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Tämän Arvopaperiliitteen luovuttaminen ei missään
olosuhteissa merkitse sitä, että sen sisältämät tiedot pitäisivät paikkaansa muulloin kuin Arvopaperiliitteen päivämääränä tai että Munksjön
liiketoiminnassa ei olisi tapahtunut haitallisia muutoksia Arvopaperiliitteen päivämäärän jälkeen. Mikäli tässä Esitteessä kuitenkin ilmenee ennen
Ahlstromin ylimääräistä yhtiökokousta virhe tai puute, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajille, Esitettä täydennetään
Arvopaperimarkkinalain mukaisesti. Tämän Esitteen sisältämät tiedot eivät ole Munksjön tai Pääjärjestäjien vakuutus tai takuu tulevista tapahtumista,
eikä niitä tule pitää sellaisina. Esite sisältää myös tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Munksjön todelliset
tulokset voivat olennaisesti poiketa näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa ennakoiduista tiettyjen Esitteessä kuvattujen riskien ja muiden
Esitteessä kuvattujen tekijöiden johdosta. Ellei muuta ole todettu, kaikki arviot Munksjön tai sen toimialan markkinakehitykseen liittyen perustuvat
Yhtiön johdon tekemiin kohtuullisiin arviointeihin.
Esitettä (tai muuta Munksjön osakkeisiin liittyvää aineistoa tai rekisteröintihakemuksia) ei saa jakaa seuraavissa maissa tai seuraaviin maihin:
Australia, Kanada, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalue, Japani, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka tai Yhdysvallat. Esite ei ole tarjous
myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain (muutoksineen) mukaista poikkeusta rekisteröintivelvoitteesta. Munksjön osakkeita koskevaa tarjousta ei ole rekisteröity eikä sitä tulla
rekisteröimään Yhdysvalloissa eikä kyseisiä osakkeita ole tarjottu eikä niitä tulla tarjoamaan yleisölle Yhdysvalloissa.
Yhtiö, Ahlstrom tai Pääjärjestäjät eivät ole ryhtyneet eivätkä ryhdy mihinkään toimenpiteisiin, jotka sallisivat Esitteen (tai muiden Munksjön
osakkeisiin liittyvien aineistojen tai rekisteröintihakemuksen) hallussapidon tai jakelun millään lainkäyttöalueella, lukuun ottamatta Suomea, jolla
vaaditaan toimenpiteitä tällaisen jakelun sallimiseksi, eikä Esitettä saa jakaa tai julkaista millään sellaisella lainkäyttöalueella. Esite (tai muu
Munksjön osakkeisiin liittyvä aineisto tai rekisteröintihakemus) ei ole Munksjön osakkeiden myyntiä koskeva tarjous tai kehotus tarjoukseksi ostaa
Munksjön osakkeita kenellekään henkilölle millään lainkäyttöalueella, eikä erityisesti millään sellaisella lainkäyttöalueella, jossa sellainen tarjous tai
tarjouspyyntö olisi lainvastainen ilman kyseisen lainkäyttöalueen arvopaperilakien mukaista rekisteröintiä tai kvalifiointia, ellei sitä tehdä
rekisteröinnin, kvalifioinnin tai rekisteröinti- tai kvalifiointivelvoitetta koskevan pätevän poikkeuksen nojalla. Yhtiö, Ahlstrom ja Pääjärjestäjät
edellyttävät, että tämän Esitteen haltuunsa saavat henkilöt perehtyvät kaikkiin itseään koskeviin rajoituksiin ja noudattavat niitä. Yhtiöllä,
Ahlstromilla tai Pääjärjestäjillä ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta henkilöitä kohtaan, jotka ovat saaneet haltuunsa Esitteen näiden rajoitusten
vastaisesti.
Sovellettava laki ja riitojen ratkaisu
Tähän Esitteeseen sovelletaan Suomen lakia. Tästä aiheutuvat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
ii
SISÄLLYSLUETTELO
TÄRKEITÄ TIETOJA ....................................................................................................................................................... ii
TIIVISTELMÄ ................................................................................................................................................................... 1
RISKITEKIJÄT ................................................................................................................................................................ 19
YHTIÖ, HALLITUS, TILINTARKASTAJAT JA NEUVONANTAJAT ....................................................................... 22
ERÄITÄ SEIKKOJA........................................................................................................................................................ 23
JAKAUTUMISEN YLEISKATSAUS ............................................................................................................................. 29
OHJEITA AHLSTROMIN OSAKKEENOMISTAJILLE ............................................................................................... 33
COATED SPECIALTIES JAKAUTUMISEN EHDOT .................................................................................................. 35
PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS ...................................................................................................... 40
OSAKKEENOMISTAJAN OIKEUDET ......................................................................................................................... 42
VEROTUS ........................................................................................................................................................................ 46
PRO FORMA -TALOUDELLISET TIEDOT .................................................................................................................. 51
PÄIVITYKSET REKISTERÖINTIASIAKIRJAAN ....................................................................................................... 80
LIITE A – JAKAUTUMISSUUNNITELMAN LIITE 1................................................................................................ A-1
LIITE F – LUETTELO TILINPÄÄTÖKSISTÄ ............................................................................................................. F-1
iii
TIIVISTELMÄ
Tiivistelmät koostuvat sääntelyn edellyttämistä tiedoista, joita kutsutaan nimellä ”osatekijät”. Nämä osatekijät on
numeroitu jaksoittain A–E (A.1–E.7).
Tämä tiivistelmä sisältää kaikki ne osatekijät, jotka kyseessä olevasta arvopaperista ja sen liikkeeseenlaskijasta tulee
tiivistelmässä esittää. Osatekijöiden numerointi ei välttämättä ole juokseva, koska kaikkia osatekijöitä ei arvopaperin
tai liikkeeseenlaskijan luonteen vuoksi ole esitettävä tässä tiivistelmässä.
Vaikka arvopaperin tai liikkeeseenlaskijan luonne edellyttäisi jonkin osatekijän sisällyttämistä tiivistelmään, on
mahdollista, ettei kyseistä osatekijää koskevaa merkityksellistä tietoa ole lainkaan. Tällöin osatekijä kuvataan lyhyesti
tiivistelmässä ja sen yhteydessä mainitaan ”ei sovellu”.
Osatekijä
Jakso A — Johdanto ja varoitukset
A.1
Varoitus
Tätä tiivistelmää tulisi lukea tiivistelmän ja arvopaperiliitteen sekä rekisteröintiasiakirjan
(”Esite”) johdantona. Sijoittajan tulisi perustaa Munksjö Oyj:n (”Munksjö” tai ”Yhtiö”)
osakkeisiin koskeva sijoituspäätöksensä Esitteeseen kokonaisuutena. Jos tuomioistuimessa
pannaan vireille Esitteeseen sisältyviä tietoja koskeva kanne, kantajana toimiva sijoittaja voi
ETA-maiden kansallisen lainsäädännön mukaan joutua ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa
vastaamaan esitteen käännöskustannuksista. Siviilioikeudellinen vastuu koskee vain niitä
henkilöitä, jotka vastaavat tästä tiivistelmästä ja sen käännöksistä, mutta vain, jos tiivistelmä
on harhaanjohtava, virheellinen tai epäjohdonmukainen luettuna yhdessä Esitteen muiden
osien kanssa tai jos se ei sisällä, luettuna yhdessä Esitteen muiden osien kanssa, tärkeitä
tietoja, joita tässä kyseessä oleviin arvopapereihin sijoittamista harkitsevat sijoittajat
tarvitsevat.
A.2
Suostumus
arvopaperien
edelleenmyyntiin ja
lopulliseen
sijoittamiseen,
tarjousaika ja
suostumuksen ehdot
Ei sovellu.
Osatekijä
Jakso B — Liikkeeseenlaskija ja mahdolliset takaajat
B.1
Virallinen nimi ja muu
liiketoiminnassa
käytetty toiminimi
Munksjö Oyj
B.2
Kotipaikka,
oikeusmuoto,
sovellettava laki ja
perustamismaa
Munksjö Oyj:n kotipaikka on Helsinki ja sen rekisteröity osoite tämän Esitteen päivämääränä
on Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki. Yhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö, ja siihen
sovelletaan Suomen lakia. Yhtiö on perustettu Suomessa ja Yhtiön perustamiskirja on
allekirjoitettu 15.5.2012.
B.3
Nykyinen liiketoiminta
Seuraavassa kuvataan Munksjön liiketoimintaa perustuen muun muassa oletukseen, että
Ahlstrom Oyj (”Ahlstrom”) luovuttaa sen Label and Processing -liiketoiminta-alueen
Brasilian toiminnot (”Coated Specialties”) Munksjölle osittaisjakautumisella (”Coated
Specialties Jakautuminen”), ja että tämä järjestely toteutetaan Esitteessä kuvatulla tavalla ja
sovitussa aikataulussa. Coated Specialties Jakautuminen muodostaa toisen vaiheen
transaktiosta, jonka ensimmäinen vaihe toteutui toukokuussa 2013, kun (i) Munksjö hankki
Munksjö AB:n (”Vanha Munksjö”) osakkeet Munksjön uusia liikkeeseenlaskettavia
osakkeita vastaan (”Vanhan Munksjön Hankinta”), (ii) Ahlstrom luovutti Label and
Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toiminnot (”LP Europe”) Munksjölle Ahlstromin
osittaisjakautumisella (”LP Europe Jakautuminen”), (iii) Ahlstrom, EQT III Limited
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta ja tietyt institutionaaliset sijoittajat tekivät
noin 100 miljoonan euron pääomasijoituksen (”Pääomasijoitukset”) sekä Ahlstrom, EQT III
Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta ja Vanha Munksjö tekivät noin 28,5
miljoonan euron lisäpääomasijoituksen (”Lisäpääomasijoitukset”) Munksjöhön suunnatussa
osakeannissa, ja (iv) Munksjön osakkeet otettiin julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin
Pörssissä (”Listautuminen”). Yllä esitettyihin järjestelyihin on jäljempänä viitattu termillä
”Transaktio”.
Munksjön liiketoiminta jakautuu neljään liiketoiminta-alueeseen: Decor, Release Liners,
Graphics and Packaging ja Industrial Applications. Markkinat, joilla liikkeeseenlaskija
1
pääasiallisesti toimii, kuvataan alla.
Decor
Decor -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat koristepaperi ja lääkelehtiset (Pharmaceutical Leaflet
Paper). Koristepaperia käytetään huonekaluissa, keittiöissä, lattioissa sekä sisä- ja ulkotilojen
sisustuksessa. Lääkelehtisiin käytettävä paperi on ohutta ja kevyttä paperia, jota käytetään
lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.
Release Liners
Release Liners -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat irrokepohjapaperi (Release Papers), Coated
Specialties ja sellu (Pulp). Irrokepohjapaperia käytetään pohjana erilaisissa paineherkissä
liimattavissa etiketeissä ja materiaaleissa, joita käytetään pääasiassa muun muassa
vähittäismyynti- ja hintaetiketeissä, toimistoetiketeissä, laajassa valikoimassa teippejä sekä
graafisissa ja teollisuussovelluksissa käytettävissä materiaaleissa. Liiketoiminta-alueeseen
kuuluu myös Brasilian liiketoiminta, Coated Specialties, joka tuottaa Coated Specialties
Jakautumisen jälkeen tarratuotteita ja joustopakkauksia Etelä-Amerikan markkinoille.
Graphics and Packaging
Graphics and Packaging -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat joustopakkauspaperi (Flexible
Packaging Paper), metalloidut etiketit (Metalizing Papers) sekä graafinen- ja teollisuuspaperi
(Graphics & Industrial Paper). Joustopakkauspaperia käytetään pakkaustuotannossa pääasiassa
elintarvikealalla. Metalloitua paperia käytetään pääasiassa muun muassa juomien,
ensisijaisesti oluen ja muiden alkoholijuomien etiketeissä ja tupakkapakkausten
suojapapereissa. Graafisella- ja teollisuuspaperilla viitataan pääasiassa päällystämättömään
paperiin, jota käytetään liimattaviin viestilappuihin, lämpöpohjapaperiin, välipaperiin,
ikkunallisiin kirjekuoriin ja muihin graafisiin papereihin.
Industrial Applications
Teollisuussovellusten liiketoiminta-alueeseen kuuluvat teollisuuskäyttöön tarkoitetut
erikoispaperit. Liiketoiminta-alueeseen kuuluvia tuotteita on päällystettyihin hiomatuotteisiin
käytettävä hiomapaperin pohjamateriaali (Abrasive Backings). Hiomatuotteita käytetään
hiekka- ja kiillotusmateriaaleissa monilla teollisuuden aloilla kuten auto-, huonekalu-, puu-,
metalli- ja rakennus-/korjausteollisuudessa. Lisäksi liiketoiminta-alueeseen kuuluu
elektrotekninen paperi (Electrotechnical Paper), jota käytetään muuntajien, holkkien ja
kaapeleiden eristämiseen, Spantex® vanerin tasoituskalvot, joita käytetään puupohjaisissa
vanereissa sekä ohutpaperi (Thin Paper), jota käytetään suojana ruostumattoman teräksen
valmistuksessa sekä alumiini- ja lasiteollisuudessa. Tuotevalikoimaan kuuluu myös
taidepaperi (Fine Art Paper), jota käytetään muun muassa akvarellimaalauksessa ja
digitaalipainamisessa.
B.4a
Liikkeeseenlaskijan ja
sen toimialan
merkittävät
viimeaikaiset
suuntaukset
Erikoispaperiteollisuuden viime vuosien kasvu selittyy osittain sellaisilla tekijöillä kuten
kaupungistuminen, kotitalouksien elintason nousu ja muutokset kuluttajakäyttäytymisessä.
Nämä tekijät vaikuttavat positiivisesti erikoispaperia sisältävien tuotteiden tarpeeseen.
B.5
Konsernirakenne
Munksjö on Munksjö-konsernin emoyhtiö. Tämän Esitteen päivämääränä Munksjö-konserni
muodostuu kahdestakymmenestäyhdeksästä (29) tytäryhtiöstä ja kahdesta (2)
osakkuusyhtiöstä. Coated Specialties Jakautumisen jälkeen Munksjöllä tulee olemaan
kolmekymmentä (30) tytäryhtiötä ja (2) osakkuusyhtiötä.
B.6
Suurimmat
osakkeenomistajat
Seuraavassa taulukossa esitetään Munksjön viisi suurinta osakkeenomistajaa Euroclear
Finland Oy:n ja Euroclear Sweden AB:n pitämien osakasluetteloiden per 24.6.2013
perusteella.
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
2
Osakkeita
ja ääniä
12.456.678
9.081.220
2.252.238
1.252.489
1.168.699
12.558.266
38.769.590
Prosenttia
osakkeista ja äänistä
32,13 %
23,42 %
5,81 %
3,23 %
3,01 %
32,39 %
100 %
Seuraavassa taulukossa on esitetty arvio Munksjön viidestä suurimmasta osakkeenomistajasta,
ja se on laadittu Ahlstromin ja Munksjön osakkeenomistuksen per 24.6.2013 perusteella
havainnollistamaan Munksjön omistusta siten kuin Jakautumisen Täytöntöönpanopäivä olisi
ollut 24.6.2013. Munksjön todellinen omistus Jakautumisen Täytäntöönpanopäivän jälkeen
voi poiketa tässä esitetystä.
Prosenttia osakkeista ja
äänistä
24,40 %
17,79 %
4,97 %
4,72 %
4,58 %
43,55 %
100 %
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
B.7
Liikkeeseenlaskijan
tärkeimmät
taloudelliset tiedot
Historiallisia taloudellisia tietoja Munksjö Oyj:stä
Seuraavissa taulukoissa on esitetty yhteenveto Munksjö Oyj:n tilinpäätöksestä 15.5.2012
alkaneelta ja 31.12.2012 päättyneeltä jaksolta sekä tilinpäätöksestä 31.3.2013 päättyneeltä
osatilikaudelta. Taulukoiden luvut on esitetty euroissa, joka poikkeaa muista tämän Esitteen
taulukoiden esittämistavasta, joissa luvut on esitetty joko miljoonissa euroissa tai miljoonissa
Ruotsin kruunuissa. Munksjö Oyj:n tilinpäätökset on laadittu FAS-säännösten mukaisesti.
Munksjön tuloslaskelma
EUR
Ulkopuoliset palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketappio
Rahoitustuotot ja kulut
Korkotuotot
Muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja kulut yhteensä
Tappio ennen veroja
Tuloverot
Tilikauden voitto/tappio
3
FAS, 1.1. – 31.3.
2013
(tilintarkastamaton)
-4.878,13
-86,48
-4.964,61
FAS, 15.5. – 31.12.
2012
(tilintarkastettu)
-28.879,98
-350,00
-29.229,98
-51,90
-51,90
-5.016,51
-5.016,51
45,71
-18,25
27,46
-29.202,52
-29.202,52
Munksjön tase
EUR
FAS, 31.3.
2013
(tilintarkastamaton)
FAS, 31.12.
2012
(tilintarkastettu)
6.070.514,38
5.711.142,03
8.123.130,23
14.193.644,61
5.826.467,94
11.537.609,97
2.340.705,34
66,45
2.340.771,79
64.914,52
2.405.686,31
1.292.783,93
4.342,40
1.297.126,33
89.677,46
1.386.803,79
16.599.330,92
12.924.413,76
80.000,00
10.000,00
-29.202,52
-5.016,51
55.780,97
80.000,00
10.000,00
0,00
-29.202,52
60.797,48
Lyhytaikainen
Ostovelat
Siirtovelat
Vieras pääoma yhteensä
16.543.549,95
16.543.549,95
28.522,38
12.835.093,90
12.863.616,28
Vastattavaa yhteensä
16.599.330,92
12.924.413,76
FAS, 1.1. – 31.3.
2013
(tilintarkastamaton)
-24.711,04
-24.711,04
FAS, 15.5. – 31.12.
2012
(tilintarkastettu)
-350,00
-350,00
0,00
-51,90
-24.762,94
45,71
-18,25
-322,54
Investointien rahavirta
0,00
0,00
Rahoitustoimintojen rahavirta
Maksullinen osakeanti
Maksut sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon
Rahoitustoimintojen rahavirta
0,00
0,00
0,00
80.000,00
10.000,00
90.000,00
-24.762,94
89.677,46
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot
Sijoitukset
Muut saamiset
Pysyvät vastaavat yhteensä
Vaihtuvat vastaavat
Lyhytaikaiset saamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
Vastaavaa yhteensä
Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto/tappio
Tilikauden voitto/tappio
Oma pääoma yhteensä
Vieras pääoma
Munksjön rahavirtalaskelma
EUR
Maksut liiketoiminnan kuluista
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä
Saadut korot
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista
Liiketoiminnan rahavirta
4
Rahojen ja pankkisaamisten muutos
Rahat ja pankkisaamiset tilikauden alussa
Rahat ja pankkisaamiset kauden lopussa
89.677,46
64.914,52
0,00
89.677,46
Vanhan Munksjön historialliset taloudelliset tiedot
Seuraavissa taulukoissa on esitetty yhteenveto Vanhan Munksjön konsernitilinpäätöstiedoista
ja muista tiedoista 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta sekä
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta vertailutietoineen. Alla esitetyt
taloudelliset tiedot on johdettu Vanhan Munksjön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä
31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta sekä Vanha Munksjö-konsernin
tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta vertailutietoineen. Vanhan Munksjön tilintarkastetut konsernitilinpäätökset
31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta on laadittu Euroopan unionin
soveltamien IFRS-standardien mukaisesti. Tilikauden 2011 tilinpäätöksen luvut eivät ole
suoraan verrattavia tilikauden 2010 lukuihin johtuen ArjoWigginsin hankinnasta
maaliskuussa 2011, ja siihen liittyvät luvut on konsolidoitu Vanhan Munksjön
konsernitilinpäätökseen hankintapäivämäärästä 1.3.2011 eteenpäin.
Vanhan Munksjön raportointivaluutta on Ruotsin kruunu. Alla olevissa yhteenvetotaulukoissa
esitetyt luvut on muutettu euroiksi ainoastaan vertailun helpottamiseksi. Vanhan Munksjön
alun perin Ruotsin kruunuissa julkaisemat luvut on muutettu euroiksi käyttäen seuraavia
valuuttakursseja:
Valuuttakurssit SEK/EUR
Konsernin laaja tuloslaskelma1)
Konsernin tase2)
Konsernin rahavirtalaskelma1)
Vanhan Munksjön segmenttiraportointi1)
______________________________
1)
2)
1.1. – 31.3.
2013
2012
2012
1.1. – 31.12.
2011
2010
8,49
8,34
8,49
8,49
8,85
8,84
8,85
8,85
8,71
8,62
8,71
8,71
9,03
8,94
9,03
9,03
9,55
9,00
9,55
9,55
2012
2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
154,5
0,5
-152,9
2,0
-3,3
-0,6
-1,9
-0,02
147,5
0,7
-142,6
5,6
-4,3
-0,5
0,9
0,01
607,1
2,6
-602,3
7,5
-16,3
-1,6
-10,4
-0,15
604,0
2,2
-595,7
10,5
-11,3
3,9
3,1
0,04
387,5
3,7
359,5
31,71)
-9,41)
-7,41)
14,91)
0,511)
Jakson keskimääräinen kurssi.
Jakson loppupäivän kurssi.
Vanhan Munksjö-konsernin laaja tuloslaskelma
MEUR
Liikevaihto
Muut tuotot
Liiketoiminnan kulut
Liikevoitto
Nettorahoituskulut
Verot
Tilikauden tulos
Osakekohtainen tulos2), EUR
_____________________________
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
1)
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2010
Nämä luvut poikkeavat tilintarkastetusta konsernin laajasta tuloslaskelmasta tilikauden 2010 osalta johtuen muutoksesta tilinpäätöksen
laatimisperiaatteissa liittyen etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin ja ovat sen takia tilintarkastamattomia. Laatimisperiaatteiden muutos on kuvattuna
tarkemmin tilikauden 2011 tilintarkastetun tilinpäätöksen liitetiedot 1:ssä. Tilintarkastetussa konsernin laajassa tuloslaskelmassa tilikauden 2010
osalta henkilöstökulut olivat 629 miljoonaa Ruotsin kruunua; rahoituskustannukset olivat 91 miljoonaa Ruotsin kruunua; verot olivat 70 miljoonaa
Ruotsin kruunua negatiiviset; etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvista velvoitteista aiheutuvia vakuutusmatemaattisia voittoja ja tappioita ei kirjattu
laajaan tulokseen; muut laajan tuloksen eriin liittyvät verot olivat 1 miljoonaa Ruotsin kruunua; voitto emoyhtiön osakkeenomistajille oli 133
miljoonaa Ruotsin kruunua; ja osakekohtainen tulos oli 4,76 Ruotsin kruunua.
2)
Ei laimennusvaikutusta.
5
Vanhan Munksjö-konsernin tase
2012
2012
IFRS, 31.12.
2011
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
438,8
257,1
695,9
200,0
340,6
155,3
695,9
447,3
232,7
680,0
209,6
337,8
132,6
680,0
434,9
244,1
679,0
199,5
335,0
144,4
679,0
446,6
221,8
668,5
204,1
335,5
128,9
668,5
2012
2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
3,5
-2,2
-0,2
1,1
1,2
-2,4
-2,5
-3.6
55,1
-14,8
-1,6
38,7
1,7
-90,5
75,6
-13,2
2012
2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
Liikevaihto
Koristepaperit
Teollisuussovellukset
Erikoissellu
Muut tulot ja eliminoinnit
Liikevaihto yhteensä
96,0
38,0
23,4
-2,9
154,5
87,3
37,1
25,1
-1,9
147,5
368,4
148,2
98,1
-7,6
607,1
354,8
150,4
101,6
-2,8
604,0
184,6
96,8
107,5
-1,4
387,5
Käyttökate
Koristepaperit
Teollisuussovellukset
Erikoissellu
Muut tulot ja eliminoinnit
Käyttökate yhteensä
9,3
3,6
-0,2
-4,2
8,5
8,4
4,3
0,8
-1,8
11,6
29,7
11,7
4,8
-13,4
32,8
24,4
9,5
11,7
-12,4
33,2
18,5
9,1
25,9
-5,8
47,7
Liikevoitto
Koristepaperi
Teollisuussovellukset
Erikoissellu
Muut tulot ja eliminoinnit
Liikevoitto yhteensä
6,7
1,8
-2,0
-4,5
2,0
5,9
2,5
-0,8
-1,9
5,6
19,1
4,2
-1,8
-14,0
7,5
15,0
2,8
5,4
-12,6
10,5
13,11)
4,71)
20,01)
-6,11)
31,71)
MEUR
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Oma pääoma yhteensä
Pitkäaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat
Oma pääoma ja velat yhteensä
IFRS, 31.3.
2013
2010
(tilintarkastettu)
372,1
157,8
529,9
137,2
318,0
74,7
529,9
Vanhan Munksjö-konsernin rahavirtalaskelma
MEUR
Liiketoiminnan nettorahavirta
Investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirrat
Tilikauden rahavirta
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2010
(tilintarkastettu)
17,4
-11,7
-0,3
5,3
Vanhan Munksjö-konsernin segmentti-informaatio
MEUR
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2010
_______________________
1)
Nämä luvut poikkeavat tilintarkastetusta konsernin laajasta tuloslaskelmasta tilikauden 2010 osalta johtuen muutoksesta tilinpäätöksen
laatimisperiaatteissa liittyen etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin ja ovat sen takia tilintarkastamattomia. Laatimisperiaatteiden muutos on kuvattuna
tarkemmin tilikauden 2011 tilintarkastetun tilinpäätöksen liitetiedot 1:ssä. Tilintarkastetussa konsernin laajassa tuloslaskelmassa tilikauden 2010
osalta henkilöstökulut olivat 629 miljoonaa Ruotsin kruunua; rahoituskustannukset olivat 91 miljoonaa Ruotsin kruunua; verot olivat 70 miljoonaa
Ruotsin kruunua negatiiviset; etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvista velvoitteista aiheutuvia vakuutusmatemaattisia voittoja ja tappioita ei
kirjattu laajaan tulokseen; muut laajan tuloksen eriin liittyvät verot olivat 1 miljoonaa Ruotsin kruunua; voitto emoyhtiön osakkeenomistajille oli
133 miljoonaa Ruotsin kruunua; ja osakekohtainen tulos oli 4,76 Ruotsin kruunua.
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot
Seuraavissa taulukoissa on esitetty yhteenveto LP Europen carve-out taloudellisista ja muista
tiedoista 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta sekä 31.3.2013 ja
6
31.3.2012 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta. Alla esitetyt carve-out taloudelliset tiedot
on johdettu LP Europen tilintarkastetuista carve-out tilinpäätöksistä 31.12.2012 ja 31.12.2011
päättyneiltä tilikausilta ja LP Europen tilintarkastamattomasta carve-out tilinpäätöksestä
31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta, sekä LP Europen tilintarkastamattomista carve-out
taloudellisista tiedoista 31.3.2013 ja 31.3.2012 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta. LP
Europen carve-out taloudelliset tiedot on laadittu IFRS-standardien mukaisesti, ottaen
huomioon ne carve-out tilinpäätösten liitetiedoissa kuvatut periaatteet, joiden mukaan
määritellään mitkä varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat osoitetaan LP Europelle. LP
Europe on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin.
Alla olevassa taulukossa esitetyt taloudelliset tiedot 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja
31.3.2012 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on oikaistu vastaamaan muutettuja
laskentaperiaatteita, ja ovat oikaisun johdosta tilintarkastamattomia ellei toisin mainita.
Muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin mukaisesti ns. putkimenetelmä on poistettu ja
etuuspohjaisen järjestelyn korkokustannus ja varojen tuotto-odotus on korvattu
nettokorkokustannuksella etuuspohjaisesta nettovelasta. Lisäksi nettokorkokustannus on
uudelleenluokiteltu rahoituskuluihin, kun aiemmin korkokulut ja järjestelyihin kuuluvien
varojen odotettu tuotto on esitetty osana henkilöstökuluja. 31.12.2011 ja 31.12.2010
päättyneiden tilikausien taloudellisia tietoja ei ole oikaistu.
Seuraavissa yhteenvetotaulukoissa esitetyt LP Europen historialliset carve-out taloudelliset
tiedot sisältävät Saksan Osnabrückin tuotantolaitokseen liittyviä varoja, vastuita ja toiminnan
tuloksia, jotka Euroopan komissiolle annettujen sitoumusten seurauksena eivät tule
muodostamaan osaa Munksjöstä. Sitoumusten vaikutukset Munksjön tulokseen ja
taloudelliseen asemaan on otettu huomioon alla jaksossa ”B.8 Tärkeimmät pro forma muotoiset taloudelliset tiedot”.
LP Europen yhdistelty laaja tuloslaskelma
MEUR
Liikevaihto
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
Liiketoiminnan kulut
Liikevoitto
Nettorahoituskulut
Tuloverot
Tilikauden tulos
______________________________
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2012
20121)
(tilintarkastamaton)
oikaistu
(tilintarkastamaton)
oikaistu
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
142,8
-131,3
11,5
-9,5
2,0
-0,8
-0,6
0,7
144,3
-127,4
16,8
-12,3
4,5
-1,0
-1,0
2,5
562,5
-501,0
61,5
-46,8
14,7
-3,2
-4,6
6,9
577,4
-525,5
51,9
-51,6
0,3
-1,6
-1,1
-2,4
584,4
-528,0
56,4
-46,4
10,0
-1,3
-4,5
4,2
1)
2010
Uudistetulla IAS 19 -standardilla on ollut seuraavat vaikutukset LP Europen yhdisteltyyn laajaan tuloslaskelmaan tilikaudelta 2012: Hankinnan
ja valmistuksen kulut vähenivät 1,9 miljoonaa euroa, mikä vaikutti vastaavasti liikevoittoon, liiketoiminnan kulut vähenivät 0,2 miljoonaa euroa
johtuen hallinnon kulujen vähenemisestä, kumulatiivinen yhteisvaikutus liikevoittoon oli kasvua 2,1 miljoonaa euroa, nettorahoituskulut kasvoivat
2,1 miljoonaa euroa. Tilikauden nettomyynti, tuloverot ja tulos ovat tilintarkastettuja.
7
LP Europen yhdistelty tase
IFRS, 31.3.
2013
MEUR
(tilintarkastamaton)
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Investoitu oma pääoma
Pitkäaikaiset velat yhteensä
Lyhytaikaiset velat yhteensä
Velat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
yhteensä
______________________________
IFRS, 31.12.
2011
2010
(tilintarkastamaton)
oikaistu
(tilintarkastamaton
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
160,5
188,2
348,7
125,4
83,1
140,3
223,4
348,7
165,9
188,1
354,0
122,9
89,4
141,7
231,1
354,0
163,7
182,9
346,6
126,6
81,4
138,6
220,0
346,6
167,5
194,3
361,8
136,1
84,3
141,4
225,7
361,8
2012
oikaistu
163,7
192,6
356,3
124,5
85,4
146,4
231,7
356,3
20121)
1)
Uudistetulla IAS 19 -standardilla on ollut seuraavat vaikutukset LP Europen yhdisteltyyn taseeseen tilikaudelta 31.12.2012: Vaihtuvien
vastaavien yhteismäärä kasvoi 4,2 miljoonaa euroa johtuen laskennallisten verosaamisten vastaavan suuruisesta kasvusta, investoitu oma pääoma
väheni 9,8 miljoonaa euroa, lyhytaikaisen vieraan pääoman yhteismäärä kasvoi 14,1 miljoonaa euroa johtuen etuuspohjaisista järjestelyistä
johtuvien velvoitteiden vastaavan suuruisesta kasvusta.
LP Europen yhdistelty rahavirtalaskelma
MEUR
Liiketoiminnan nettorahavirta
Investointien nettorahavirta
Rahoituksen nettorahavirta
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2012
2012
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
2010
-11,2
-2,1
11,2
8,2
6,1
4,9
-2,9
-4,6
12,3
9,7
23,4
-19,9
-7,6
12,3
8,2
15,0
0,9
-9,2
5,7
12,3
48,2
4,3
-58,4
11,5
5,7
Coated Specialtiesin historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot
Seuraavissa taulukoissa on esitetty yhteenveto Coated Specialtiesin carve-out taloudellisista ja
muista tiedoista 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta sekä 31.3.2013
ja 31.3.2012 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta. Alla esitetyt carve-out tilinpäätöstiedot
on johdettu Coated Specialtiesin tilintarkastetuista carve-out tilinpäätöksistä 31.12.2012 ja
31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta ja Coated Specialtiesin tilintarkastamattomasta carve-out
tilinpäätöksestä 31.12.2010, sekä Coated Specialtiesin tilintarkastamattomista carve-out
taloudellisista tiedoista 31.3.2013 ja 31.3.2012 päättyneiltä kolmen kuukauden jaksoilta.
Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot on laadittu IFRS-standardien mukaisesti,
ottaen huomioon ne carve-out tilinpäätösten liitetiedoissa kuvatut periaatteet, joiden mukaan
määritellään mitkä varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat osoitetaan Coated
Specialtiesille.
Coated Specialtiesin yhdistelty laaja tuloslaskelma
MEUR
Liikevaihto
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
Liiketoiminnan kulut
Liikevoitto
Nettorahoituskulut
Tuloverot
Tilikauden tulos
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
2012
2012
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2010
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
21,9
-19,5
2,4
-2,1
0,3
-0,1
0,3
0,5
25,1
-21,4
3,7
-2,7
1,0
-0,2
0,4
1,2
99,0
-87,3
11,7
-10,4
1,3
-0,6
0,4
1,1
103,5
-89,0
14,5
-11,9
2,6
-0,7
-0,1
1,8
119,1
-93,3
25,9
-11,8
14,1
-2,2
-2,4
9,5
8
Coated Specialtiesin yhdistelty tase
IFRS, 31.3.
2013
MEUR
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Investoitu oma pääoma
Pitkäaikaiset velat yhteensä
Lyhytaikaiset velat yhteensä
Velat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
yhteensä
____________________________
2012
2012
IFRS, 31.12.
2011
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
108,3
27,1
135,4
97,7
18,6
19,0
37,7
135,4
118,4
25,7
144,0
106,9
20,4
16,7
37,1
144,0
104,2
22,7
126,9
92,6
17,9
16,4
34,3
126,9
120,81)
25,6
146,31)
107,1
21,01)
18,2
39,2
146,31)
139,2
35,4
174,6
119,1
26,6
28,9
55,5
174,6
2010
1)
Laskennallisten verosaamisten ja laskennallisten verovelkojen esitystapa on oikaistu vastaamaan tilikauden 2012 esitystapaa. Oikaistut luvut
ovat tilintarkastamattomia.
Coated Specialtiesin yhdistelty rahavirtalaskelma
IFRS, 1.1. – 31.3.
2013
2012
MEUR
Liiketoiminnan nettorahavirta
Investointien nettorahavirta
Rahoituksen nettorahavirta
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
B.8
Tärkeimmät pro forma muotoiset taloudelliset
tiedot
2012
IFRS, 1.1. – 31.12.
2011
2010
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastamaton)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastettu)
(tilintarkastamaton)
0,8
-0,7
-0,1
0,0
-0,0
0,9
-0,2
-0,7
0,0
0,0
6,3
-1,7
-4,7
0,0
0,0
12,6
-2,7
-9,9
0,0
0,0
40,2
-7,0
-33,1
0,0
0,0
Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet
Seuraavat tilintarkastamattomat pro forma -tiedot (”pro forma”, ”pro forma -tiedot”) on
esitetty tarkoituksena havainnollistaa Vanhan Munksjön Hankinnan, LP Europe
Jakautumisen, Pääomasijoitusten ja Lisäpääomasijoitusten (yhdessä ”vaihe I”) sekä Coated
Specialties Jakautumisen (”vaihe II”), (molemmat yhdessä ”Transaktio”), taloudellista
vaikutusta. Nämä tilintarkastamattomat pro forma -tiedot on esitetty yksinomaan
havainnollistamistarkoituksessa. Pro forma -laaja tuloslaskelma 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta ja Pro forma -laaja tuloslaskelma 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta on koottu olettaen, että Transaktio olisi saatettu päätökseen 1.1.2012, ja pro forma tase 31.3.2013 on koottu olettaen, että Transaktio olisi saatettu päätökseen 31.3.2013.
Kahden vaiheen vaikutuksia havainnollistetaan pro forma -tiedoissa siten, että vaiheen I
vaikutukset (”Pro forma I”) ja vaiheen I ja vaiheen II yhdistetyt vaikutukset (”Pro forma
II”) esitetään erikseen.
Esitettävien kausien pro forma -tiedot perustuvat i) Vanhan Munksjön tilintarkastettuun
konsernitilinpäätökseen ja Vanhan Munksjön tilintarkastamattomiin konsernin
osavuositietoihin ii) LP Europen tilintarkastettuun carve-out tilinpäätökseen ja
tilintarkastamattomiin carve-out osavuositietoihin, iii) Coated Specialtiesin tilintarkastettuun
carve-out tilinpäätökseen ja tilintarkastamattomiin carve-out osavuositietoihin sekä iv)
Munksjön tilintarkastettuun tilinpäätökseen ja tilintarkastamattomaan tilinpäätökseen
osatilikaudelta. Pro forma -tiedot on laadittu periaatteilla, jotka ovat yhdenmukaisia IFRSstandardien ja Munksjön tulevaisuudessa soveltamien tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
kanssa.
Juridisesti Munksjö hankki vaiheessa I Vanhan Munksjön osakevaihdolla laskemalla
liikkeeseen uusia osakkeita Vanhan Munksjön osakkeita vastaan. Tämän osakevaihdon
jälkeen Munksjö hankki LP Europen LP Europe Jakautumisen kautta. Hankkijaosapuolen
kriteerejä on tarkasteltu kaikkien seikkojen osalta, mukaan lukien se, mikä yksikkö
tosiasiassa saa määräysvallan toisessa yksikössä, ja Vanha Munksjö nimettiin kyseisten
kriteerien pohjalta saadun näytön perusteella hankkijaosapuoleksi kirjanpitokäsittelyä varten.
Näin ollen Munksjön ja Vanhan Munksjön osakkeenomistajien välillä tapahtunut
osakevaihto käsitellään Munksjön konsernitilinpäätöksessä Vanhan Munksjön
uudelleenorganisointina, jolloin Vanhan Munksjön nettovarat kirjataan aiempaan
9
kirjanpitoarvoonsa ja kaikilta tilikausilta esitetään Vanhan Munksjön historialliset
vertailutiedot. Näin ollen Transaktion toinen osapuoli LP Europe käsitellään
hankintamenetelmällä, ja Vanha Munksjö on määritetty hankkijaosapuoleksi
kirjanpitokäsittelyä varten.
LP Europe Jakautuminen ja Coated Specialties Jakautuminen käsitellään kahtena erillisenä
hankintana IFRS 3:n mukaisesti, koska Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy
vasta myöhemmin, kun erilaiset säädöksiin ja määräyksiin perustuvat vaatimukset ovat
täyttyneet ja erillinen oikeudellinen jakautuminen pystytään toteuttamaan. Tämän vuoksi
näissä hankinnoissa hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen käyvistä arvoista
on laadittu näitä pro forma -tietoja varten kaksi erillistä alustavaa hankintalaskelmaa.
Koska Coated Specialties Jakautumista ja LP Europe Jakautumisen kirjanpitokäsittelyä ei ole
saatettu päätökseen tämän Arvopaperiliitteen päivämäärään mennessä, pro forma -tiedot
Coated Specialties -hankinnan osalta perustuvat Transaktiossa liikkeeseen laskettavien
uusien osakkeiden alustavaan käypään arvoon ja LP Europelta ja Coated Specialtiesilta
hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen alustaviin käypiin arvoihin. Nämä pro
forma -tiedoissa käytetyt alustavat käyvän arvon määritelmät voivat olennaisesti poiketa
lopullisista käyvistä arvoista varsinaisina hankinta-ajankohtina ja tästä voi aiheutua
merkittäviä muutoksia näissä pro forma -tiedoissa esitettyyn toiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
Pro forma -tiedoissa sovelletut pro forma -oikaisut kuvaavat Munksjön, Vanhan Munksjön,
LP Europen ja Coated Specialtiesin soveltamien tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden
arvostus- ja esittämiseroja sekä Transaktion arvioitua vaikutusta sekä tiettyjä oikaisuja
liittyen alustaviin ja arvioituihin käyvän arvon määritelmiin, Munksjön oman pääoman
rakenteeseen, arvioituihin transaktiomenoihin, rahoitusrakenteeseen sekä osakeantituottoihin.
Transaktion toteuttaminen oli ehdollinen muun muassa sille, että tarvittavat
viranomaishyväksynnät ja vahvistukset saatiin Euroopan komission ja Brasilian
kilpailuviranomaisilta ennen LP Europe Jakautumisen toteutumista. Ahlstrom ja Vanha
Munksjö ovat sitoutuneet tiettyihin toimenpiteisiin, jotta Euroopan komissio voi hyväksyä
Transaktion. Pro forma -tiedoissa on huomioitu näiden sitoumusten arvioidut vaikutukset
Munksjön liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Nämä
tilintarkastamattomat
pro
forma
-tiedot
on
esitetty
yksinomaan
havainnollistamistarkoituksessa. Luonteensa mukaisesti tilintarkastamattomat pro forma tiedot osoittavat, mikä olisi ollut hypoteettinen vaikutus, jos Transaktio olisi toteutunut
aiempana ajankohtana, ja siten niiden tarkoituksena ei ole kuvata, millaiset Munksjön
todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema olisivat olleet. Tilintarkastamattomien
pro forma -tietojen tarkoituksena ei ole ennakoida, millaiset Munksjön liiketoiminnan tulos
ja taloudellinen asema ovat tulevaisuudessa, eivätkä ne kuvasta sitä, millaiset Munksjön
toiminnan tulos ja taloudellinen asema olisivat olleet, jos Munksjö olisi ollut itsenäinen
julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yhtiö esitettävien kausien aikana. Pro forma -oikaisut
eivät sisällä mitään arvioituja synergiaetuja.
10
Munksjön tilintarkastamattomat pro forma -tuloslaskelma ja -tasetiedot
Pro forma - laaja tuloslaskelma 1.1. – 31.12.2012
Vanha
Munksjö
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten voitosta /
(tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto / (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto / (tappio)
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien
arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran
suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä
johtuvat vakuutusmatemaattiset
voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät
verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Tilikauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Muun laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Vanha
Munksjö
LP Europe
1)
Oikaistu
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
3)
I
MEUR
Coated
Specialties
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastettu)
MEUR
Pro
forma II
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
3)
II
MEUR
MSEK
MEUR
MEUR
(Tilintarkastettu)
(Tilintarkastettu)
(Tilintarkastamaton)
5.289
23
5.312
607,1
2,6
609,8
562,5
5,5
568,0
-114,1
-0,9
-115,0
1.055,6
7,2
1.062,8
99,0
0,4
99,4
-
1.154,6
7,6
1.162,2
-68
-2.712
-1.240
-1.006
-221
-7,8
-311,3
-142,3
-115,5
-25,4
10,1
-413,1
-53,8
-77,7
-18,9
-3,9
158,6
-92,9
22,1
-0,1
-1,6
-565,8
-289,0
-171,1
-44,4
-0,7
-69,9
-10,0
-11,5
-6,0
0,4
24,7
-25,7
-1,1
-1,9
-610,9
-324,6
-182,6
-51,5
65
7,5
14,7
-31,2
-9,0
1,3
-1,6
-9,3
167
-309
-142
-77
-14
-91
19,2
-35,5
-16,3
-8,8
-1,6
-10,4
0,2
-3,4
-3,2
11,5
-4,6
6,9
-1,9
-4,4
-6,2
-37,5
4,3
-33,1
17,6
-43,3
-25,8
-34,8
-1,9
-36,7
0,2
-0,8
-0,6
0,7
0,4
1,1
0,7
0,7
-0,9
0,3
-0,6
17,7
-43,4
-25,7
-35,0
-1,2
-36,1
-35
-4,0
-
-
-4,0
-11,5
-
-15,5
36
4,1
-
-
4,1
-
-
4,1
27
3,1
-
-
3,1
-
-
3,1
-33
-3,8
-11,32)
-
-11,7
-
-
-11,7
-6
-102
-0,7
-11,7
2)
3,4
-1,0
-33,1
-0,7
-45,9
-10,3
-0,6
-0,7
-56,8
-96
5
-91
-11,0
0,6
-10,4
6,9
6,9
-33,1
-33,1
-37,2
0,6
-36,7
1,1
1,1
-0,6
-0,6
-36,7
0,6
-36,1
-106
4
-102
-12,2
0,5
-11,7
-1,0
-1,0
-33,1
-33,1
-46,3
0,5
-45,9
-10,3
-10,3
-0,6
-0,6
-57,3
0,5
-56,8
(Tilintarkastamaton)
__________________________________
1)
LP Europe on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin ja carve-out taloudelliset tiedot 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta on oikaistu vastaamaan muutettuja laskentaperiaatteita. Oikaistut tiedot ovat tilintarkastamattomia.
2)
LP Europen muihin laajan tuloksen eriin liittyvien verojen esittämistä on oikaistu vastaamaan Vanhan Munksjön esittämistapaa, jonka
mukaisesti muut laajan tuloksen erät esitetään ennen niihin liittyviä verovaikutuksia ja verojen yhteismäärä esitetään yhtenä eränä.
3)
Pro forma -oikaisut eivät sisällä arvioituja noin 20–25 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja, niiden saavuttamiseksi tarvittavia noin 10–15
miljoonan euron kustannuksia tai noin 10–15 miljoonan euron standalone vuosittaisia kustannussäästöjä, jotka kuvataan Arvopaperiliitteen
kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat””.
11
Pro forma - laaja tuloslaskelma 1.1. – 31.3.2013
Vanha
Munksjö
MSEK
(Tilintarkastamaton)
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten voitosta /
(tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto / (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto / (tappio)
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien
arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran
suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä
johtuvat vakuutusmatemaattiset
voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät
verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Tilikauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Muun laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Vanha
Munksjö
LP
Europe
MEUR
MEUR
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
1)
I
MEUR
Coated
Specialties
Pro forma II
oikaisut
MEUR
MEUR
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkastamaton)
Munksjö
Pro forma
1)
II
MEUR
(Tilintarkastamaton)
1.312
4
1.316
154,5
0,5
154,9
142,8
1,4
144,2
-28,9
-0,0
-28,9
268,4
1,9
270,3
21,9
0,1
22,0
-
290,4
1,9
292,3
52
-700
-342
-256
-55
6,1
-82,4
-40,3
-30,1
-6,5
-0,1
-106,1
-13,1
-18,3
-4,6
-2,0
43,6
-17,2
5,8
-0,1
4,0
-145,0
-70,6
-42,6
-11,2
1,5
-17,2
-2,2
-2,3
-1,4
-0,4
6,3
-6,0
-0,3
5,2
-155,8
-78,8
-44,9
-12,9
2
17
0,2
2,0
2,0
1,2
0,2
5,2
0,3
-0,3
0,2
5,3
1
-29
-28
-11
-5
-16
0,1
-3,4
-3,3
-1,3
-0,6
-1,9
0,1
-0,8
-0,8
1,2
-0,6
0,7
-0,1
-1,2
-1,3
-0,1
0,6
0,5
0,0
-5,4
-5,4
-0,2
-0,5
-0,7
0,0
-0,2
-0,1
0,2
0,3
0,5
0,1
0,1
-0,1
0,0
-0,1
0,1
-5,5
-5,4
-0,1
-0,2
-0,3
-42
-4,9
-
-
-4,9
4,8
-
-0,1
9
1,1
-
-
1,1
-
-
1,1
-1
-0,1
-
-
-0,1
-
-
-0,1
-
-
-
-
-
-
-
-
-2
-52
-0,2
-6,1
0,7
0,5
-0,2
-4,9
5,3
-0,1
-0,2
0,3
-16
-16
-1,9
-1,9
0,7
0,7
0,5
0,5
-0,7
-0,7
0,5
0,5
-0,1
-0,1
-0,3
-0,3
-51
-1
-52
-6,0
-0,1
-6,1
0,7
0,7
0,5
0,5
-4,8
-0,1
-4,9
5,3
5,3
-0,1
-0,1
0,4
-0,1
0,3
__________________________________
1)
Pro forma -oikaisut eivät sisällä arvioituja noin 20–25 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja, niiden saavuttamiseksi tarvittavia noin 10–15
miljoonan euron kustannuksia tai 10–15 miljoonan euron standalone vuosittaisia kustannussäästöjä, jotka kuvataan Arvopaperiliitteen kohdassa
”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat””.
12
Pro forma -tase 31.3.2013
Vanha
Munksjö
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävät sijoitukset
Muut pitkäaikaiset varat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Vanha
Munksjö
LP
Europe
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
I
MEUR
Coated
Specialties
Pro forma
II oikaisut
MEUR
MEUR
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkas
tamaton)
Munksjö
Pro forma
II
MEUR
MSEK
MEUR
MEUR
(Tilintarkastamaton)
(Tilintarkas
tamaton)
(Tilintarkas
tamaton)
1.978
1.300
87
237,2
155,9
10,4
134,6
10,9
0,6
44,3
58,8
26,1
416,1
225,6
37,2
47,8
39,2
20,8
11,0
-37,7
5,4
474,8
227,1
63,3
21
15
259
3.660
2,5
1,8
31,1
438,8
1,3
16,3
163,7
12,0
0,4
-5,3
136,3
14,5
3,5
42,0
738,8
0,6
108,3
-21,3
14,5
4,1
42,0
825,8
795
721
123
12
95,3
86,5
14,7
1,4
78,1
80,0
28,4
-
-28,6
-20,6
-20,4
-
144,9
145,9
22,7
1,4
8,7
16,6
1,8
-
0,5
-
154,1
162,6
24,5
1,4
(Tilintarkas
tamaton)
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Tuloverosaamiset
Myytävissä olevat
rahoitusvarat
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat
yhteensä
493
59,1
6,1
-5,2
60,0
0,0
-
60,0
2.144
257,1
192,6
-74,7
374,9
27,1
0,5
402,5
Varat yhteensä
5.804
695,9
356,3
61,6
1.113,8
135,4
-20,8
1.228,4
74
8,9
-
6,1
15,0
-
-
15,0
2.345
1.644
-2.426
1.637
281,2
197,1
-290,9
196,3
124,5
124,5
325,8
-103,6
-11,5
-143,8
73,0
325,8
177,5
185,6
-310,2
393,8
97,7
97,7
75,0
-97,7
-22,7
400,8
177,5
185,6
-310,2
468,5
Määräysvallattomien
omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä
31
1.668
3,7
200,0
124,5
73,0
3,7
397,5
97,7
-22,7
3,7
472,5
Pitkäaikaiset velat
Pitkäaikaiset lainat
Muut pitkäaikaiset velat
Eläkevelvoitteet
Laskennalliset verovelat
Muut varaukset
Pitkäaikaiset velat yhteensä
2.195
11
308
241
86
2.841
263,2
1,3
36,9
28,9
10,3
340,6
11,6
0,2
58,2
13,6
1,8
85,4
25,1
-0,2
-47,9
25,9
-1,8
1,1
299,8
1,3
47,2
68,4
10,4
427,2
2,4
16,3
0,0
18,6
-2,4
4,7
2,3
299,8
1,3
47,2
89,3
10,4
448,1
124
613
14,9
73,5
11,9
111,5
5,0
-28,3
31,8
156,7
0,4
13,7
-0,4
-
31,8
170,5
11,2
0,2
9,4
74,6
1,6
1,7
-
-
9,4
76,3
1,6
-0,7
-12,6
15,0
289,1
3,2
19,0
-0,4
18,2
307,8
1)
1)
1)
1)
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman
pääoman rahasto
Ylikurssirahasto
Muut rahastot
Kertyneet voittovarat
2)
2)
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset lainat
Ostovelat
Velat
pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltäville sijoituksille
Siirtovelat
Tuloverovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja
varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
78
413
12
9,4
49,5
1,4
13,8
-
55
1.295
6,6
155,3
9,1
146,4
Velat yhteensä
4.136
495,9
231,7
-11,4
716,3
37,7
2,0
755,9
Oma pääoma ja velat
yhteensä
5.804
__________________________________
695,9
356,3
61,6
1.113,8
135,4
-20,8
1.122,4
3)
3)
3)
1)
3)
3)
3)
LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taseissa esitetyt myyntisaamiset ja muut saamiset on yhdenmukaiseen esittämistapaan pääsemiseksi
luokiteltu luonteensa mukaisesti myyntisaamisiksi ja muiksi lyhytaikaisiksi saamisiksi. LP Europen muihin lyhytaikaisiin saamisiin sisältyy 16,1
miljoonaa Ahlstromiin tehtyjä talletuksia.
2)
LP Europeen ja Coated Specialtiesiin investoitu oma pääoma on esitetty kertyneissä voittovaroissa.
3)
LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taseissa esitetyt ostovelat ja muut velat on yhdenmukaiseen esittämistapaan pääsemiseksi luokiteltu
luonteensa mukaisesti ostoveloiksi, muiksi lyhytaikaisiksi veloiksi ja varauksiksi sekä siirtoveloiksi. LP Europen muihin lyhytaikaisiin velkoihin ja
varauksiin sisältyy 3,7 miljoonaa euroa lyhytaikaisia varauksia.
13
B.9
Tulosennuste
Ei sovellu; Esite ei sisällä tulosennusteita tai arvioita.
B.10
Historiallisten
taloudellisten tietojen
tilintarkastuskertomusten sisältämien
mahdollisten varausten
kuvaukset
Ei sovellu; Esitteen sisältämät historiallisten taloudellisten tietojen tilintarkastuskertomukset
eivät sisällä varauksia.
B.11
Käyttöpääoma
Munksjön arvion mukaan Munksjön käyttöpääoma riittää vähintään 12 kuukauden ajaksi
tämän Arvopaperiliitteen päivämäärästä.
Osatekijä
C.1
Arvopapereiden tyyppi
ja laji
Jakso C — Arvopaperit
Yhtiöllä on yksi osakesarja, jonka osakkeet tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Yhtiön
osakkeet on liitetty sekä Suomen että Ruotsin arvo-osuusjärjestelmään.
Munksjön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n
(”Helsingin Pörssi”) pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella ”MUNK1” ja sen ISIN-koodi on
FI4000048418. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien
osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä.
C.2
Valuutta
Liikkeeseenlaskettujen arvopapereiden valuutta on euro.
C.3
Liikkeeseenlaskettavien
arvopapereiden
lukumäärä
Munksjön osakepääoma on 15.000.000 euroa ja Yhtiöllä on 38.769.590 osaketta. Yhtiöllä on
yksi osakesarja, jonka osakkeet tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Yhtiön osakkeilla ei
ole nimellisarvoa.
Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena uusia Munksjön osakkeita
voimassaolevien omistusosuuksiensa suhteessa (”Jakautumisvastike”). Coated Specialties
Jakautumisen Jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajat saavat 0,265 uutta
Munksjön osaketta jokaista omistamaansa Ahlstromin osaketta kohden. Coated Specialties
Jakautumisessa Jakautumisvastikkeena liikkeeseenlaskettujen osakkeiden enimmäismäärä on
näin ollen Jakautuvan Yhtiön osakkeiden lukumäärä Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä
kertaa 0,265.
Mikäli osakkeenomistajan Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä olisi
murtoluku, osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun.
Jakautumisvastiketta ei suoriteta Ahlstromin hallussa olevien omien osakkeiden perusteella.
Seuraavassa taulukossa esitetään Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä annettavat
uudet osakkeet:
Osakkeet tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä
Coated Specialties Jakautumisvastike3)
Yhteensä
______________________________
Osakkeiden % Jakautumisen
lukumäärä2)
Täytäntöönpanopäivän
jälkeen1)
38.769.590
75,93 %
12.290.256
24,07 %
51,059,846
100,00 %
1)
Olettaen, että Munksjö ei toteuta muita osakeanteja ennen Jakautumisen Täytäntöönpanopäivää.
Olettaen, että Jakautumisen Täytäntöönpanopäivään mennessä Ahlstromin osakkeiden lukumäärä
(lukuunottamatta omia osakkeita) ei muutu tämänhetkisestä kokonaismäärästä 46.401.603.
3)
Todellisuudessa annettavien osakkeiden lukumäärä saattaa olla tässä ilmoitettua suurempi tai
pienempi johtuen (i) kunkin osakkeenomistajan Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden
lukumäärän pyöristämisestä, silloin kun pyöristäminen on tehty, ja (ii) Ahlstromin hallussa olevien
omien osakkeiden lukumäärästä Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä.
2)
C.4
Kuvaus arvopapereihin
liittyvistä oikeuksista
Munksjöllä on yksi osakesarja, jonka osakkeet tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Yhtiön
osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Jakautumisvastike jaetaan Ahlstromin osakkeenomistajille
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä ja se oikeuttaa haltijansa käyttämään osakkeisiin
liittyviä oikeuksia, minkä jälkeen osakkeet ovat samanarvoisia pari passu Yhtiön olemassa
olevien osakkeiden kanssa ja oikeuttavat osinkoon tulevaisuudessa. Jokainen osake oikeuttaa
yhteen (1) ääneen yhtiökokouksessa.
14
C.5
Arvopapereiden vapaata
luovutettavuutta
koskevat rajoitukset
Ei sovellu; arvopapereiden vapaaseen luovutettavuuteen ei sisälly rajoitteita.
C.6
Kaupankäynnin
kohteeksi ottaminen
Munksjön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla
kaupankäyntitunnuksella
”MUNK1”.
Munksjö
tulee
tekemään
hakemuksen
Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin
kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena
annettavien osakkeiden
kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla odotetaan alkavan arviolta ensimmäisenä
kaupankäyntipäivänä Jakautumisen Täytäntöönpanonpäivän jälkeen.
C.7
Osingonjakoperiaatteet
Yhtiön tarkoituksena on jakaa osinkoja säännöllisesti joka vuosi. Munksjö aikoo vuotuisena
osinkona jakaa vähintään kolmasosan operatiivisten investointien jälkeisestä
nettorahavirrasta (operatiivisiin investointeihin lukeutuu ylläpitoon, kustannustehokkuuden
parantamiseen ja tehokkuuden parantamiseen liittyvät investoinnit), laskettuna kolmen
vuoden keskiarvona mahdollisimman vakaan osingonmaksun aikaansaamiseksi. Jäljelle
jäävät varat käytetään yhtiön kasvun tukemiseen ja nettovelan vähentämiseen. Vaikka
Yhtiön tarkoituksena on jakaa osinkoa, ei ole mitään takeita siitä, että osinkoja tullaan
tosiasiassa jakamaan tulevaisuudessa, eikä ole mitään takeita kunakin vuonna maksettavien
osinkojen määrästä.
Osatekijä
D.1
Merkittävimmät
liikkeeseenlaskijaan tai
sen toimialaan liittyvät
riskit
Jakso D — Riskitekijät
Seuraavassa kuvataan Munksjön odotuksia sen riskeistä, jotka perustuvat muun muassa
oletukseen, että Transaktio toteutetaan kuvatulla tavalla ja aikataulussa.
Transaktioon liittyviä riskejä







Transaktio ei välttämättä toteudu Esitteessä kuvatuilla ehdoilla tai tavoilla.
Munksjöllä voi olla vaikeuksia Vanhan Munksjön ja LP:n suurten liiketoimintojen
integroimisessa ja Transaktiosta odotettavissa olevat hyödyt eivät välttämättä realisoidu.
Munksjö jakaa tietyt toiminnot Ahlstromin kanssa ja Munksjö ja Ahlstrom ovat
osapuolina useissa sopimuksissa, jotka ovat olennaisia Munksjön liiketoiminnan
kannalta, mikä voi rajoittaa Munksjön kykyä toimia tehokkaalla tavalla.
Munksjön tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot eivät välttämättä anna
oikeaa kuvaa siitä, millaisia Munksjön toiminta, tulos ja taloudellinen asema olisivat
olleet, jos Transaktio olisi toteutettu esitettyinä ajankohtina, eivätkä ne välttämättä anna
viitteitä Munksjön tulevasta toiminnasta, tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot eivät välttämättä anna
oikeaa kuvaa siitä, millaisia LP Europen ja Coated Specialtiesin toiminta, tulos ja
taloudellinen asema olisivat olleet, jos LP Europe ja Coated Specialties olisivat
toimineet itsenäisenä konsernina, eivätkä ne välttämättä anna viitteitä LP Europen ja
Coated Specialtiesin tulevasta kehityksestä.
Munksjön vertailukelpoisten historiallisten taloudellisten tietojen puuttuminen voi
hankaloittaa taloudellisen tiedon vertailtavuutta.
Liikearvon sekä muiden aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvojen
arvonalentumiset voivat aiheuttaa huomattavia muutoksia Munksjön liiketoiminnan
tulokseen ja omaan pääomaan.
Yhtiön toimintaympäristöön liittyviä riskejä


Munksjö on altis muuttuville markkinaolosuhteille ja epävakaisuuksille, jotka
aiheutuvat sekä makrotaloudellisista että toimialaan liittyvistä tapahtumista.
Mahdolliset muutokset lainsäädännössä voivat aiheuttaa vaikeasti ennakoitavissa olevia
sopeutumiskustannuksia.
Yhtiöön ja sen liiketoimintaan liittyviä riskejä





Raaka-aineiden hintojen ja energiakustannusten heilahtelu tai nousu sekä raaka-aineiden
ja energian saatavuus voivat vaikuttaa Munksjön kannattavuuteen.
Munksjö on riippuvainen tehokkaan käyttöasteen ylläpitämisestä tuotantolaitoksissaan.
Munksjö voi epäonnistua tuotekehityksessä ja innovaatioissa sekä tuotantoprosessiensa
kehittämisessä samaan tahtiin kilpailijoidensa kanssa tai Munksjön voi olla pakko tehdä
lisäinvestointeja esimerkiksi toimialan teknologisten kehitysten johdosta.
Munksjö ei välttämättä onnistu johtamaan liiketoimintaansa menestyksekkäästi tai
toteuttamaan liiketoimintastrategiaansa tehokkaasti.
Merkittävien asiakassuhteiden menettäminen sekä asiakaskeskittymät voivat vaikuttaa
15










haitallisesti Munksjön liiketoimintaan.
Munksjö saattaa joutua maksamaan tuotevastuuseen perustuvia vahingonkorvauksia tai
muita korvauksia.
Vaikeudet IT-järjestelmien ylläpidossa, päivittämisessä tai integroimisessa sekä näiden
järjestelmien häiriöt voivat haitata tuotannollisia ja hallinnollisia prosesseja ja siten
niillä voi olla haitallinen vaikutus Munksjöhön.
Munksjön liiketoimintaan vaikuttavilla häiriöillä ja työseisokeilla, jotka johtuvat
työsuhteisiin liittyvistä riidoista tai ilmenevät organisaatiomuutosten yhteydessä, voi
olla haitallinen vaikutus Munksjöhön.
Munksjö voi epäonnistua pitämään palveluksessaan ja rekrytoimaan avainhenkilöitä.
Munksjö voi epäonnistua sen ympäristölupien tai muutettujen ympäristölupien ehtojen
noudattamisessa, mikä voi johtaa tuotannollisiin menetyksiin ja Munksjölle
määrättäviin rangaistuksiin.
Ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslainsäädännön sekä muiden kansallisten ja
kansainvälisten lakien ja määräysten noudattaminen voi kasvattaa Munksjön
liiketoimintakuluja.
Munksjön liiketoiminta on alttiina riskeille, jotka liittyvät ihmisten terveyteen,
ympäristöön ja luonnonvaroihin.
Meneillään olevat ja mahdolliset tulevat oikeudenkäynnit voivat olla kalliita, aikaa
vieviä, koskea huomattavia rahasummia ja häiritä säännöllistä toimintaa, ja riidan
epäsuotuisasta lopputuloksesta voi olla haitallisia seurauksia Munksjölle.
Munksjö voi epäonnistua ylläpitämään vakuutusturvaansa tai vakuutusten ehdot eivät
välttämättä kata kaikkia Yhtiön menetyksiä tai käsitä kaikkia vaatimuksia, jotka
voidaan tehdä mahdollisten tulevien vahinkojen perusteella.
Epäonnistuminen immateriaalioikeuksien suojaamisessa voi vaikuttaa haitallisesti
Munksjön kilpailukykyyn sekä sen toimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Taloudelliseen asemaan ja rahoitukseen liittyvät riskit







D.3
Tärkeää tietoa
arvopapereihin
liittyvistä riskeistä
Munksjö ei välttämättä kykene saamaan lisärahoitusta tai noudattamaan
luottojärjestelyjensä ja muiden lainojensa taloudellisia kovenantteja, millä voi olla
haitallinen vaikutus sen taloudelliseen asemaan.
Munksjön verorasitus saattaa kasvaa verolakien ja -määräysten tai niiden
soveltamiskäytäntöjen muutosten taikka tulevien verotarkastusten seurauksena.
Munksjö on altis valuuttakurssivaihteluille.
Eläkejärjestelyihin liittyvät kustannukset voivat kasvaa.
Yhtiön yhden tai useamman keskeisen asiakkaan tai toimittajan taloudelliset vaikeudet
tai konkurssi voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiön toimintaan, tulokseen ja taloudelliseen
asemaan.
Maailmantalouden laskusuhdanne altistaa Yhtiön vastapuolen luottoriskille.
Yhtiö on alttiina korkotasojen vaihteluille.
Coated Specialties Jakautumiseen liittyvät riskit




Coated Specialties Jakautumista ei toteuteta tässä Esitteessä kuvatuilla ehdoilla tai
tavoilla.
Munksjön eriyttämiseen ja kehittämiseen erillisenä konsernina liittyy kustannuksia.
Jos tiettyjen varojen, oikeuksien ja sopimusten siirto Munksjölle Coated Specialties
Jakautumisen yhteydessä epäonnistuu, se voi estää Munksjötä hoitamasta
liiketoimintaansa suunnitellulla tavalla.
Ahlstrom ja Munksjö voivat olla yhteisvastuussa tietyistä vastuista Coated Specialties
Jakautumisen jälkeen.
Osakkeisiin liittyvät riskit






Osakekurssin
heilahteluun
ja
osakkeiden
arvostukseen
liittyy
useita
epävarmuustekijöitä.
Keskittynyt omistusrakenne voi johtaa riittämättömän likvidiin kaupankäyntiin Yhtiön
osakkeilla tai vaikeuksiin Yhtiön päätöksenteossa.
Mahdolliset suurimpien osakkeenomistajien merkittävät osakemyynnit tulevaisuudessa
voivat alentaa osakkeen hintaa.
Osakkeiden markkinahinta voi vaihdella merkittävästi ja osakkeiden hinta voi laskea
tehden osakkeet arvottomiksi.
Osakkeenomistajille jaettavien osinkojen määrä kulloisenakin tilikautena on epävarma.
Tulevaisuuden osakeanneilla tai merkittävillä osakemäärien myynneillä voi olla
haitallinen vaikutus osakkeiden markkinahintaan ja mikä tahansa tulevaisuuden
16

Osatekijä
E.1
Liikkeeseenlaskun
nettotuotto ja arvioidut
kulut
osakeanti voi laimentaa nykyisten osakkeenomistajien omistusosuutta.
Tietyt
ulkomaiset
osakkeenomistajat
eivät
välttämättä
merkintäetuoikeuttaan.
voi
käyttää
Jakso E — Tarjous
Transaktiosta aiheutuvien kustannusten (sisältäen myös Munksjön uudelleenrahoitukseen
liittyvät kustannukset) arvioidaan olevan noin 35,3 miljoonaa euroa sisältäen korvaukset
oikeudellisille
ja
muille
neuvonantajille,
tilintarkastajille,
kirjanpitäjille
ja
transaktioneuvonnan palveluntarjoajille sekä muut välittömät kulut. Tämä kustannusarvio
sisältää ainoastaan ulkoisiin palveluntarjoajiin liittyvät kulut.
Nettotuotto ei sovellu johtuen siitä, että jakautumisessa merkintähinta maksetaan rahan
sijasta muulla omaisuudella.
E.2a
Syyt tarjoamiseen
Munksjö, Ahlstrom, Munksjö AB (”Vanha Munksjö”) ja Munksjö Luxembourg Holding
S.à r.l. ovat 28.8.2012 solmineet yhdistymissopimuksen LP Europen, Coated Specialtiesin ja
Vanhan Munksjön liiketoimintojen yhdistämiseksi Munksjöksi. Coated Specialties
Jakautuminen muodostaa osan Transaktiota.
Transaktio toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe, jossa LP Europe yhdistetään
Vanhan Munksjön kanssa siten, että (i) Vanha Munksjö hankitaan osakevaihdolla Munksjön
uusia osakkeita vastaan, (ii) LP Europe Jakautuminen pannaan täytäntöön, (iii) Munksjö
tekee suunnatun osakeannin Ahlstromille, Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:lle,
Vanhalle Munksjölle ja tietyille institutionaalisille sijoittajille, jonka jälkeen (iv)
Listautuminen tapahtuu, on jo toteutettu.
Toisessa vaiheessa Coated Specialties yhdistetään Munksjöhön Coated Specialties
Jakautumisen täytäntöönpanon kautta. Transaktion toisen vaiheen odotetaan toteutuvan
vuoden 2013 loppuun mennessä.
E.3
Tarjouksen ehdot
Munksjön ja Ahlstrom hallitukset ovat 13.5.2013 hyväksyneet jakautumissuunnitelman
liittyen Ahlstromin osittaisjakautumiseen, jolla kaikki Ahlstrom-konserniin sisältyvät varat ja
velat, jotka kuuluvat sen Label and Processing -liiketoiminnan Brasilian toimintoihin,
siirtyvät ilman selvitysmenettelyä Munksjölle (”Jakautumissuunnitelma”).
Ahlstromin hallitus on ehdottanut 4.7.2013 pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle
Coated Specialties Jakautumisen hyväksymistä. Yhtiökokouksen Coated Specialties
Jakautumista koskeva päätös tulee tehdä määräenemmistöpäätöksenä niin, että vähintään
kaksi kolmasosaa kokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista tukevat
ehdotusta. Munksjön osakkeenomistajat ovat yksimielisesti päättäneet hyväksyä Coated
Specialties Jakautumisen 17.5.2013.
Coated Specialties Jakautuminen toteutuu, kun Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous on
hyväksynyt Coated Specialties Jakautumisen ja kun muut Jakautumissuunnitelmassa
mainitut ehdot ovat täyttyneet ja Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpano on
rekisteröity kaupparekisteriin. Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinti
tapahtuu
arviolta
vuoden
2013
loppuun
mennessä
(”Jakautumisen
Täytäntöönpanopäivä”).
Ahlstromin osakkeenomistajat saavat Jakautumisvastikkeena uusia Munksjön osakkeita
voimassaolevien omistusosuuksiensa suhteessa. Coated Specialties Jakautumisen
Jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajat saavat 0,265 uutta Munksjön osaketta
jokaista Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä Ahlstromissa omistettua osaketta kohden.
Coated Specialties Jakautumisessa Jakautumisvastikkeena liikkeeseenlaskettujen osakkeiden
enimmäismäärä on näin ollen Ahlstromin osakkeiden lukumäärä Jakautumisen
Täytäntöönpanopäivänä kertaa 0,265.
Mikäli osakkeenomistajan Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä olisi
murtoluku, osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun.
Jakautumisvastiketta ei suoriteta Ahlstromin hallussa olevien omien osakkeiden perusteella.
Esitteen julkaisupäivänä Ahlstromin osakkeiden lukumäärä on 46.670.608, josta 269.005
osaketta on Ahlstromin hallussa.
Jakautumisvastike jaetaan Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä.
Coated Specialties Jakautumisessa Jakautumisvastike maksetaan osakkeenomistajan arvoosuustilille Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä rekisteröityjen osakkeiden lukumäärän
17
perusteella. Jakautumisvastike jaetaan automaattisesti Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä,
eikä sen saaminen edellytä Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajilta toimenpiteitä.
E.4
Liikkeeseenlaskun
olennaiset intressit ja
eturistiriidat
Ei sovellu; olennaisia intressejä tai eturistiriitoja ei sovellu liikkeeseenlaskuun.
E.5
Tarjoajan nimi / Lockup sopimukset
Ei sovellu; kukaan henkilö tai yksikkö ei tarjoudu myymään arvopapereita osana
liikkeeseenlaskua. Liikkeeseenlaskettuihin uusiin osakkeisiin ei kohdistu lock-up ehtoja.
E.6
Omistuksen
laimentuminen
Jakautumisvastike vastaa arvion mukaan noin 31,7 prosenttia Munksjön tämän
Arvopaperiliitteen päivämääränä olemassa olevista osakkeista ja noin 24,1 prosenttia
Munksjön osakkeista sen jälkeen, kun Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpano on
rekisteröity kaupparekisteriin.
E.7
Arvioidut sijoittajalta
veloitettavat
kustannukset
Sijoittajille ei tule maksettaviksi erillisiä palkkioita koskien osakkeiden jakamista.
Tilinhoitajat ja välittäjät voivat periä maksun kaupankäynnistä osakkeilla sekä palkkioita
arvo-osuustilien ylläpidosta ja mahdollisista transaktioista, hinnastojensa mukaisesti.
18
RISKITEKIJÄT
Seuraavassa kuvataan Munksjön odotuksia Coated Specialties Jakautumiseen ja osakkeisiin liittyvistä riskeistä, jotka
perustuvat muun muassa oletukseen, että Ahlstrom luovuttaa Coated Specialtiesin Munksjölle osittaisjakautumisen
kautta, ja että järjestely toteutetaan tässä Esitteessä kuvatulla tavalla ja sovitussa aikataulussa (”Coated Specialties
Toteutuminen”). Ei voi kuitenkaan olla mitään varmuutta siitä, että Coated Specialties Toteutumisen ehdot täyttyvät
tai niistä luovutaan sovellettavan lain sallimissa puitteissa tässä Esitteessä kuvatulla tavalla tai sovitussa aikataulussa,
tai ollenkaan. Coated Specialties Toteutumisen ehdot, on kuvattu tämän Arvopaperiliitteen kohdassa ”Coated
Specialties Jakautumisen ehdot” ja ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP
Europen ja Coated Specialtiesin yhdistyminen Munksjöksi””.
Sijoittajien tulee huolellisesti tutustua alla kuvattuihin riskitekijöihin ja Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Riskitekijät”
kuvattuihin riskitekijöihin muiden tässä Arvopaperiliitteessä ja Rekisteröintiasiakirjassa esitettyjen tietojen lisäksi.
Mikäli jokin näistä riskeistä toteutuisi, sillä voisi olla haitallinen vaikutus Munksjön toimintaan, tulokseen tai
taloudelliseen asemaan. Mikäli tämä johtaisi Yhtiön osakekurssin laskuun, sijoittajat voisivat menettää sijoituksensa
arvon osittain tai kokonaan. Nämä riskit ja epävarmuustekijät eivät ole ainoita tekijöitä, jotka vaikuttavat Munksjön
liiketoimintaan. Muilla seikoilla ja epävarmuustekijöillä, joita ei tällä hetkellä tunneta tai jotka tällä hetkellä
arvioidaan epäolennaisiksi, voi myös olla haitallinen vaikutus Munksjön toimintaan, tulokseen tai taloudelliseen
asemaan. Tässä Arvopaperiliitteessä ja Rekisteröintiasiakirjassa esitettyjen riskitekijöiden esitysjärjestyksen
tarkoituksena ei ole kuvata niiden tapahtumisen todennäköisyyttä tai tärkeysjärjestystä.
Coated Specialties Jakautumiseen liittyvät riskit
Coated Specialties Jakautumista ei toteuteta tässä Esitteessä kuvatuilla ehdoilla tai tavoilla.
Coated Specialties Jakautumisen toteuttaminen edellyttää useiden sellaisten ehtojen täyttymistä tai ehtojen täyttymisestä
luopumista sovellettavan lain sallimissa rajoissa, joiden tulee täyttyä tai joista tulee luopua kuuden kuukauden kuluessa
Coated Specialties Jakautumisen hyväksymisestä. Mikäli nämä ehdot eivät täyty tai niistä ei ole luovuttu, Coated
Specialties Jakautuminen raukeaa. Jos Coated Specialties Jakautuminen ei ole toteutunut kuuden kuukauden kuluessa
Coated Specialties Jakautumisen hyväksymisestä, Ahlstrom on kuitenkin Yhdistymissopimuksessa sitoutunut
kutsumaan koolle uuden ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään uudesta jakautumisesta. Coated Specialties
Jakautumisen toteutumisen ehdot on kuvattu tämän Arvopaperiliitteen kohdassa ”Coated Specialties Jakautumisen
ehdot” ja ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated
Specialtiesin yhdistyminen Munksjöksi”” ja Rekisteröintiasiakirjan kohdassa "Vanhan Munksjön sekä LP Europe - ja
Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Vaihtoehtoinen Coated Specialties transaktio”.
Lisäksi saattaa olla velkojia, jotka vastustavat Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanoa, mikä voi estää tai
viivästyttää Coated Specialties Jakautumisen toteutumista. Velkojalla, jonka saatava on syntynyt ennen
Jakautumissuunnitelman rekisteröintiä, on oikeus vastustaa Coated Specialties Jakautumista. Tällaisissa tapauksissa
Coated Specialties Jakautuminen voidaan toteuttaa vain, jos Ahlstrom on maksanut kyseisen saatavan tai asettanut
vastustavalle velkojalle riittävän vakuuden taikka muutoin hankkinut hyväksynnän Coated Specialties Jakautumiselle
vastustavalta velkojalta.
Munksjön eriyttämiseen ja kehittämiseen erillisenä konsernina liittyy kustannuksia.
Coated Specialtiesin eriyttäminen Ahlstromista ja Munksjön kehittäminen itsenäisenä konsernina aiheuttaa haasteita,
jotka ovat seurausta integroitujen toimintajärjestelmien, asiakirjojen hallintajärjestelmien ja yhteistyöjärjestelmien
eriyttämisestä, sekä eriyttämiskustannuksia, kuten avainhenkilöstön työajan ja -panoksen käyttöä sekä juoksevia ja
logistisia kustannuksia eri liiketoiminnoissa. Koska Coated Specialtiesin tulee ottaa käyttöönsä Munksjön uusi
toiminimi ja toimintaprofiili, voi Munksjölle aiheutua kustannuksia uudelleentuotteistamisesta Coated Specialties
Jakautumisen toteutumisen jälkeen.
Jos tiettyjen varojen, oikeuksien ja sopimusten siirto Munksjölle Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä
epäonnistuu, se voi estää Munksjötä hoitamasta liiketoimintaansa suunnitellulla tavalla.
Tietyt Munksjön ja Coated Specialtiesin Liiketoimintaan liittyvät sopimukset voivat sisältää määräysvallan siirtoa
koskevia säännöksiä, jotka voivat estää tai viivästyttää tällaisten sopimusten tosiasiallisen siirtämisen Munksjölle.
Tiettyjen sopimusten tosiasiallinen siirtäminen Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä voi edellyttää kolmansien
osapuolien antamaa hyväksyntää tai oikeuksista luopumista. Lisäksi tietyt varojen, oikeuksien ja liiketoimintojen siirrot
voivat edellyttää viranomaishyväksyntöjä, lisenssejä tai lupia. Munksjö pyrkii tarpeen mukaan hankkimaan tarvittavat
suostumukset, oikeuksista luopumiset, viranomaishyväksynnät, lisenssit tai luvat. Mikäli tarvittavia suostumuksia,
19
oikeuksista luopumisia, viranomaishyväksyntöjä, lisenssejä tai lupia ei mistä tahansa syystä saada, tämä voi johtaa
muun muassa sopimusperusteisten oikeuksien ja etujen menetykseen, sopimusten päättymiseen tai irtisanomiseen,
taikka viranomaishyväksyntöjen, lisenssien ja lupien osalta siihen, että Munksjö ei voi harjoittaa liiketoimintaansa
aiotulla tavalla. Millä tahansa näistä seikoista voisi olla haitallinen vaikutus Munksjön toimintaan, tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
Ahlstrom ja Munksjö voivat olla yhteisvastuussa tietyistä vastuista Coated Specialties Jakautumisen jälkeen.
Coated Specialties Jakautumisessa kaikki Ahlstromin varat, velat ja vastuut sekä sopimukset ja sitoumukset ja niihin
liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka kuuluvat Coated Specialtiesin Liiketoimintoihin, sekä niiden sijaan tulleet
tällaiset erät, siirretään Munksjölle Jakautumissuunnitelman mukaisesti. Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen,
”Osakeyhtiölaki”) mukaan Munksjö on toissijaisessa vastuussa sellaisista veloista ja muista velvoitteista, jotka ovat
syntyneet ennen Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröintiä ja jotka kuuluvat Ahlstromin
liiketoimintoihin tai jotka muutoin on allokoitu Ahlstromille Jakautumissuunnitelman mukaisesti. Vaatimus tällaisesta
toissijaisesta vastuusta voidaan osoittaa Munksjölle vasta sen jälkeen kun on todettu, että maksua ei saada Ahlstromilta
tai mahdollisesta vastuuta koskevasta vakuudesta.
Lisäksi Jakautumissuunnitelman mukaan, mikäli sellaisia Coated Specialtiesin Liiketoimintoihin kuuluvia varoja,
velkoja, vastuita, sopimuksia tai sitoumuksia taikka niihin liittyviä oikeuksia tai velvoitteita ilmenisi, mutta joihin ei ole
nimenomaisesti viitattu Jakautumissuunnitelmassa, ne siirtyvät Munksjölle. Tällaisissa tapauksissa Munksjö joutuu
vastaamaan Coated Specialtiesin Liiketoimintoihin liittyvistä veloista, vastuista ja sitoumuksista, joita ei ole merkitty
taseeseen tämän Esitteen päivämääränä. Mikäli näitä siirtyviä vastuita ilmenee merkittävä määrä, sillä voisi olla
haitallinen vaikutus Munksjön taloudelliseen asemaan ja kannattavuuteen.
Osakkeisiin liittyvät riskit
Osakekurssin heilahteluun ja osakkeiden arvostukseen liittyy useita epävarmuustekijöitä.
Markkinahinta voi vaihdella useiden tekijöiden seurauksena, kuten Munksjön toteutuneiden tai odotettavissa olevien
osavuositulosten
muutosten,
markkinaodotusten,
Munksjön
toimialoilla
tapahtuvan
kehityksen,
arvopaperimarkkinoiden olosuhteiden, tarvittavien raaka-aineiden ja energian hinnanmuutosten sekä muiden tekijöiden
vuoksi. Nämä seikat ovat pääosin Munksjön vaikutusvallan ulkopuolella. Lisäksi hyvin lyhyen aikaa julkisen
kaupankäynnin kohteena olleiden osakkeiden hinnassa voi esiintyä huomattavia vaihteluita tietyllä aikavälillä, eivätkä
vaihtelut välttämättä vastaa kyseisen osakkeita liikkeeseen laskeneen yhtiön liiketoimintaa tai taloudellista menestystä.
Ei voi olla mitään varmuutta siitä, että osakkeiden markkinahinta ei heilahtelisi merkittävästi tai laskisi tehden osakkeet
arvottomiksi.
Osakkeiden kaupankäyntihintaan voi kohdistua merkittäviä vaihteluja ja heilahteluja tiettyjen huolenaiheiden johdosta,
joita ovat esimerkiksi tiettyjen euroalueen maiden velkataakka ja niiden kyky täyttää tulevat taloudelliset velvoitteensa
tai niiden tarve odottamattomalle hätärahoitukselle, markkinoiden käsitys euron epävakaudesta, yksittäisten kansallisten
valuuttojen mahdollinen palauttaminen euroalueella tai koko euroalueen mahdollinen purkaminen. Jos euroalue
puretaan kokonaan, oikeudelliset ja sopimukselliset seuraamukset Yhtiön osakkeiden haltijoille määritettäisiin tuolloin
kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön perusteella. Tällaiset mahdolliset kehitykset, tai markkinoiden käsitykset
niistä ja muista niihin liittyvistä seikoista, saattavat vaikuttaa haitallisesti osakkeiden arvoon.
Yhtiön osakkeita ei ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain tai minkään muun valtion lainsäädännön mukaisesti,
eikä niitä listata Yhdysvalloissa tai missään muissa rajoitusten alaisissa maissa. Katso ”Tärkeitä tietoja”.
Keskittynyt omistusrakenne voi johtaa riittämättömän likvidiin kaupankäyntiin Yhtiön osakkeilla tai vaikeuksiin
Yhtiön päätöksenteossa.
Tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l. (”EQT”) omistaa noin 32,1 prosenttia
ja Ahlstrom noin 23,4 prosenttia Munksjön olemassa olevista osakkeista. Coated Specialties Toteutumisen jälkeen EQT
omistaa noin 24 prosenttia ja Ahlstrom noin 18 prosenttia Munksjön osakkeista. Jos Yhtiön omistus on keskittynyttä, on
mahdollista, ettei Munksjön osakkeen kaupankäynnille kehity aktiivisia ja riittävän likvidejä markkinoita.
EQT ja Ahlstrom ovat Munksjön merkittäviä osakkeenomistajia, ja jos ne toimisivat yhdessä, niillä olisi tosiasiallisesti
vaikutusvaltaa osakkeenomistajien äänestystä edellyttävissä asioissa (kuten tilinpäätösten hyväksyminen, osingoista
päättäminen, pääoman korotukset sekä hallituksen jäsenten valinta ja erottaminen), eikä voi olla mitään varmuutta siitä,
että niiden intressit olisivat yhtenevät Munksjön muiden osakkeenomistajien intressien kanssa. Katso tämän
Arvopaperiliitteen kohta ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Suurimmat osakkeenomistajat ja
järjestelyt lähipiirin kanssa – Suurimmat osakkeenomistajat””.
20
Mahdolliset suurimpien osakkeenomistajien merkittävät osakemyynnit tulevaisuudessa voivat alentaa osakkeen
hintaa.
Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat EQT ja Ahlstrom omistavat (suoraan tai välillisesti) yhteensä noin 56 prosenttia
Munksjön osakepääomasta. Koska suurimmat osakkeenomistajat omistavat suuren prosenttiosuuden osakkeista, ei voi
olla mitään varmuutta siitä, että suurimmat osakkeenomistajat eivät vaikuttaisi kaupankäyntiin ja kaupankäyntimääriin,
millä voisi olla haitallinen vaikutus vallitsevaan osakkeiden markkinahintaan. Lisäksi käsitys siitä, että suurimpien
osakkeenomistajien merkittävä osakemyynti voi tapahtua lähitulevaisuudessa, voi vaikuttaa haitallisesti osakkeiden
hinnan kehitykseen.
Osakkeiden markkinahinta voi vaihdella merkittävästi ja osakkeiden hinta voi laskea tehden osakkeet arvottomiksi.
Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden ottamisesta julkisen
kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Osakkeiden markkinahinta voi vaihdella merkittävästi johtuen
markkinoiden suhtautumisesta osakkeisiin sekä seurauksena monista seikoista ja tapahtumista, mukaan lukien mitkä
tahansa muutokset Munksjön liiketoiminnan tuloksessa ja liiketoiminnan kehityksessä, Coated Specialtiesia koskevissa
tiedoissa, Coated Specialties Jakautumisen toteuttamisessa sekä Coated Specialties Liiketoiminnan tuloksissa ennen
Coated Specialties Jakautumisen toteuttamista. Lisäksi osakemarkkinoilla voi ajoittain tapahtua merkittäviä hintojen ja
kaupankäyntimäärien muutoksia, jotka eivät välttämättä liity Munksjön toiminnan tulokseen tai tulevaisuudennäkymiin.
Mikä tahansa näistä tekijöistä voi johtaa osakkeiden markkinahinnan laskuun ja tehdä osakkeet arvottomiksi.
Osakkeenomistajille jaettavien osinkojen määrä kulloisenakin tilikautena on epävarma.
Osakeyhtiölain säännösten mukaan Munksjön osinkona jakama määrä ei saa ylittää yhtiökokouksen hyväksymän
viimeisimmän tilintarkastetun emoyhtiön tilinpäätöksen mukaisia jakokelpoisia varoja. Munksjön tulevaan
osingonmaksukykyyn vaikuttavat useat tekijät, kuten tulevat tuotot, rahavirrat, velanhoitovelvoitteet, sijoitukset,
maksukyky, olemassa olevien velkojen ehdot, riittävien osinkojen saaminen tytäryhtiöiltä sekä paikallisten lakien ja
määräysten vaatimukset. Osakkeenomistajat ovat oikeutettuja mahdolliseen osinkoon maksun täsmäytyspäivänä sen
jälkeen, kun osakkeet on rekisteröity Suomen kaupparekisteriin. Ei voi olla varmuutta siitä, että millään tilikaudella
olisi käytettävissä jakokelpoisia varoja. Katso Rekisteröintiasiakirjan kohta ”Osingot ja osinkopolitiikka”.
Tulevaisuuden osakeanneilla tai merkittävillä osakemäärien myynneillä voi olla haitallinen vaikutus osakkeiden
markkinahintaan ja mikä tahansa tulevaisuuden osakeanti voi laimentaa nykyisten osakkeenomistajien
omistusosuutta.
Merkittävien osakemäärien liikkeeseenlasku tai myynti taikka käsitys siitä, että tällaisia liikkeeseenlaskuja tai myyntejä
voi tulevaisuudessa tapahtua, voi vaikuttaa haitallisesti osakkeiden markkinahintaan ja Munksjön kykyyn hankkia
varoja tulevaisuudessa pääomankorotusten avulla. Lisäksi mahdollisesti tulevaisuudessa toteutettava suunnattu
osakeanti tai merkintäoikeusanti, jossa osakkeenomistajat päättävät olla käyttämättä tai myymättä merkintäoikeuksiaan,
voi laimentaa osakkeenomistajien suhteellista omistusosuutta sekä heidän osuuttaan osakkeisiin liittyvistä
äänioikeuksista.
Tietyt ulkomaiset osakkeenomistajat eivät välttämättä voi käyttää merkintäetuoikeuttaan.
Tietyt Munksjön osakkeenomistajat, jotka asuvat tai tulevat asumaan tai joiden rekisteröity osoite on tietyissä valtioissa
Suomen ulkopuolella, mukaan lukien yhdysvaltalaiset osakkeenomistajat, eivät välttämättä voi mahdollisissa tulevissa
osakeanneissa käyttää osakkeisiin liittyviä merkintäetuoikeuksiaan ja etuoikeuksiaan, paitsi jos osakkeet on rekisteröity
kyseisen maan arvopaperilainsäädännön mukaisesti tai muutoin vastaavalla tavalla taikka jos käytettävissä on poikkeus
sovellettavassa lainsäädännössä asetetuista rekisteröinti- tai muista vastaavista vaatimuksista. Jos niiden
osakkeenomistajien lukumäärä, jotka eivät voi käyttää merkintäetuoikeuksiaan, on suuri ja tällaisten
osakkeenomistajien merkintäoikeuksia myydään markkinoilla, voi sillä voi olla haitallinen vaikutus mainittujen
oikeuksien hintaan. Ulkomaisen osakkeenomistajan oikeus saada tietoja anneista ja tärkeistä järjestelyistä saattaa myös
olla rajoitettua kyseisen ulkomaan lainsäädännön takia. Katso Rekisteröintiasiakirjan kohta ”Yhtiön osakkeet ja
osakepääoma – Osakkeenomistajien oikeudet – Merkintäetuoikeudet”.
21
YHTIÖ, HALLITUS, TILINTARKASTAJAT JA NEUVONANTAJAT
Yhtiö
Munksjö Oyj
Kasarmikatu 46–48
00130 Helsinki
Yhtiön hallitus
Nimi
Peter Seligson
Sebastian Bondestam
Fredrik Cappelen
Hannele Jakosuo-Jansson
Jarkko Murtoaro
Elisabet Salander Björklund
Asema
Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Hallituksen jäsen
Kaikkien hallituksen jäsenten osoite on Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki.
Yhtiön tilintarkastaja
PricewaterhouseCoopers Oy
Itämerentori 2
00180 Helsinki
Päävastuullinen tilintarkastaja: Merja Lindh
Vanhan Munksjön tilintarkastaja
Ernst & Young AB
Jakobsbergsgatan 24
103 99 Tukholma, Ruotsi
Päävastuullinen tilintarkastaja: Karin Grann
Pääjärjestäjät
Danske Bank Corporate Finance
Pohjoisesplanadi 37 A
00100 Helsinki
Nordea Pankki Suomi Oyj
Aleksanterinkatu 36 B
00100 Helsinki
SEB Enskilda Corporate Finance Oy Ab
Unioninkatu 30
00100 Helsinki
Yhtiön oikeudellinen neuvonantaja
Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy
Eteläranta 8
00130 Helsinki
Yhtiön erityinen oikeudellinen neuvonantaja
Jones Day
2 rue Saint-Florentin
75001 Pariisi, Ranska
Pääjärjestäjien oikeudellinen neuvonantaja
Roschier Asianajotoimisto Oy
Keskuskatu 7 A
00100 Helsinki
22
ERÄITÄ SEIKKOJA
Esitteestä vastuulliset tahot
Munksjö Oyj
Y-tunnus: 2480661-5
Rekisteröity toimipaikka: Helsinki
Osoite: Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki
Ahlstrom Oyj (kuten esitetty alla)
Y-tunnus: 1670043-1
Rekisteröity toimipaikka: Helsinki
Osoite: Alvar Aallon katu 3 C, 00100 Helsinki
Vakuutus tässä Esitteessä annetuista tiedoista
Munksjö Oyj vastaa tässä Esitteessä olevista tiedoista, lukuun ottamatta LP Europea ja Coated Specialtiesia koskevia
tietoja, jotka esitetään Esitteen alla mainituissa kohdissa ja joista Ahlstrom vastaa. Munksjö Oyj ja sen hallitus ovat
varmistaneet riittävän huolellisesti, että niiden parhaan ymmärryksen mukaan tässä Esitteessä esitetyt tiedot, joista
Munksjö Oyj tämän kohdan mukaan vastaa, vastaavat tosiseikkoja, eikä tiedoista ole jätetty pois mitään asiaan
todennäköisesti vaikuttavaa.
Ahlstrom vastaa LP Europea ja Coated Specialtiesia koskevista tiedoista, jotka esitetään kohdissa
”Rekisteröintiasiakirja – LP Europen liiketoiminta”, ”Rekisteröintiasiakirja – Coated Specialtiesin liiketoiminta”,
”Rekisteröintiasiakirja – Eräitä taloudellisia ja muita tietoja – LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja muut
tiedot”, ”Rekisteröintiasiakirja – Eräitä taloudellisia ja muita tietoja – Coated Specialtiesin historialliset carve-out
taloudelliset ja muut tiedot”, ”Rekisteröintiasiakirja – LP Europen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema”,
”Rekisteröintiasiakirja – Coated Specialtiesin liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema”, ”Rekisteröintiasiakirja –
Suurimmat osakkeenomistajat ja järjestelyt lähipiirin kanssa – Järjestelyt lähipiirin kanssa – LP Europe” ja
”Rekisteröintiasiakirja – Suurimmat osakkeenomistajat ja järjestelyt lähipiirin kanssa – Järjestelyt lähipiirin kanssa –
Coated Specialties”. Lisäksi Ahlstrom vastaa LP Europea koskevista päivityksistä Rekisteröintiasiakirjaan LP Europe
Jakautumisen täytäntöönpanoon 27.5.2013 asti ja Coated Specialtiesia koskevista päivityksistä Rekisteröintiasiakirjaan,
jotka esitetään kohdassa ”Arvopaperiliite – Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan”. Ahlstrom ja sen hallitus ovat
varmistaneet riittävän huolellisesti, että niiden parhaan ymmärryksen mukaan tässä Esitteessä edellä mainituissa
kohdissa esitetyt tiedot vastaavat tosiseikkoja, eikä tiedoista ole jätetty pois mitään asiaan todennäköisesti vaikuttavaa.
28.6.2013
Munksjö Oyj
Ahlstrom Oyj
Tulevaisuutta koskevat lausumat
Eräät Esitteessä esitetyt lausumat, erityisesti kaikki tulevaisuutta koskevat tai tulosennusteisiin liittyvät lausumat
kohdissa ”Tiivistelmä”, ”Riskitekijät”, ”Rekisteröintiasiakirja – Riskitekijät” ja ”Rekisteröintiasiakirja – Munksjön
Liiketoiminta” sekä muualla tässä Esitteessä sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka perustuvat Munksjön
johdon tämänhetkisiin näkemyksiin ja käsityksiin Munksjön taloudellisesta asemasta, liiketoimintastrategiasta sekä
johdon tulevaisuuden suunnitelmista ja tavoitteista (mukaan lukien Munksjön tuotteisiin ja palveluihin liittyvät
kehityssuunnitelmat). Nämä lausumat voivat sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia suhteessa Munksjöhön sekä sen
yrityssektoriin ja toimialaan. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”,
”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”,
”voisi” ja muut vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia.
Kaikkiin tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden seurauksena Munksjön
todellinen tulos tai liiketoiminnan tulokset voivat poiketa huomattavasti tulevaisuutta koskevissa lausumissa esitetystä.
Tällaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä on kuvattu muun muassa tämän Arvopaperiliitteen ja Rekisteröintiasiakirjan
kohdissa ”Riskitekijät”, joita tulee lukea yhdessä muiden tämän Esitteen sisältämien varoittavien lausumien kanssa.
Tämän Arvopaperiliitteen tulevaisuutta koskevat lausumat ovat tilintarkastamattomia ja heijastavat Munksjön johdon
tämänhetkisiä näkemyksiä tulevaisuuden tapahtumista. Lausumiin voi kohdistua tämän Arvopaperiliitteen ja
23
Rekisteröintiasiakirjan kohdissa ”Riskitekijät” kuvattuja riskejä ja muita riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, jotka
koskevat Munksjön liiketoimintaa, liiketoiminnan tulosta, kasvustrategiaa ja maksuvalmiutta.
Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän Arvopaperiliitteen päivämäärän mukaista asiantilaa.
Ellei sovellettavien lakien ja asetusten (mukaan lukien Arvopaperimarkkinalaki) asettamista velvollisuuksista muuta
johdu, Munksjö ei sitoudu päivittämään tai arvioimaan mitään tulevaisuutta koskevia lausumia uusien tietojen, tulevan
kehityksen tai muiden seikkojen perusteella. Tässä kohdassa esitetyt huomiot koskevat kaikkia myöhempiä Munksjön
tai Munksjön puolesta toimiviin henkilöihin liittyviä kirjallisia ja suullisia tulevaisuutta koskevia lausumia
kokonaisuudessaan.
Esitteen saatavuus
Tämä Arvopaperiliite on saatavilla viimeistään 1.7.2013 lähtien Munksjön Internet-sivuilla osoitteessa
www.munksjo.com ja Ahlstromin Internet-sivuilla osoitteessa www.ahlstrom.com/fi/munksjoyrityskauppa sekä
Munksjön osoitteessa Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki ja Helsingin Pörssissä osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100
Helsinki. Lisäksi tämä Arvopaperiliite on saatavilla viimeistään 1.7.2013 lähtien Pääjärjestäjien Internet-sivuilla
osoitteessa www.danskebank.fi/sijoittajaesitteet, www.seb.fi ja www.nordea.fi/osakkeet.
Rekisteröintiasiakirja on ollut saatavilla 19.11.2012 lähtien ja on edelleen saatavissa Munksjön Internet-sivuilla
osoitteessa www.munksjo.com ja Ahlstromin Internet-sivuilla osoitteessa www.ahlstrom.com/fi/munksjoyrityskauppa.
Rekisteröintiasiakirja on myös saatavilla Munksjön osoitteessa Kasarmikatu 46–48, 00130 Helsinki ja Helsingin
Pörssissä osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki. Lisäksi Rekisteröintiasiakirja on ollut saatavilla 19.11.2012
lähtien Pääjärjestäjien Internet-sivuilla osoitteessa www.danskebank.fi/sijoittajaesitteet, www.seb.fi ja
www.nordea.fi/osakkeet.
Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen esittäminen
Munksjön historialliset taloudelliset tiedot
Munksjön (emoyhtiö) tilintarkastettu tilinpäätös tilikaudelta 15.5.–31.12.2012 ja tilintarkastamaton tilinpäätös
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden osatilikaudelta on laadittu Suomen kirjanpitolain (1336/1997, muutoksineen,
”Kirjanpitolaki”) ja muiden lakien ja Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten
(Finnish Accounting Standards, ”FAS”) mukaisesti. PricewaterhouseCoopers Oy (”PwC”) on tilintarkastanut Munksjön
tilinpäätöksen tilikaudelta 15.5. – 31.12.2012 ja tarkastanut yleisluonteisesti (ISRE 2410 ”Yhteisön tilintarkastajan
suorittama osavuosi-informaation yleisluonteinen tarkastus”) Munksjön tilinpäätöksen 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden osatilikaudelta.
Vanhan Munksjön historialliset tilinpäätökset
Vanhan Munksjön tilintarkastetut konsernitilinpäätökset 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta,
sekä konsernin tilintarkastamaton osavuosikatsaus 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on laadittu
Euroopan Unionin hyväksymien kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards,
”IFRS”) mukaisesti. Osavuosikatsaus taloudellisine vertailutietoineen on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset
-standardin (”IAS 34”) mukaisesti. Vanhan Munksjön tilintarkastetut konsernitilinpäätökset 31.12.2010 ja 31.12.2011
päättyneiltä tilikausilta on sisällytetty Rekisteröintiasiakirjan F-sivuille ja tilintarkastettu konsernitilinpäätös 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta sekä tilintarkastamaton konsernin osavuosikatsaus 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta taloudellisine vertailutietoineen on sisällytetty tämän Arvopaperiliitteen F-sivuille.
Ernst & Young AB on tilintarkastanut Vanhan Munksjön konsernitilinpäätökset 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010
päättyneiltä tilikausilta sekä tarkastanut yleisluonteisesti (SÖG 2410 Review of interim financial statements -standardin
mukaisesti, jonka on julkaissut FAR, ruotsalainen ammattijärjestö auktorisoiduille tilintarkastajille) konsernin
osavuosikatsauksen 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Vanhan Munksjön raportointivaluutta on Ruotsin kruunu. Arvopaperiliitteen kohdan ”Tiivistelmä”
yhteenvetotaulukoissa esitetyt luvut on muutettu euroiksi ainoastaan vertailun helpottamiseksi. Vanhan Munksjön alun
perin Ruotsin kruunuissa julkaisemat luvut on muunnettu euroiksi käyttäen seuraavia valuuttakursseja:
24
Valuuttakurssit SEK/EUR
Konsernin laaja tuloslaskelma1)
Konsernin tase2)
Konsernin rahavirtalaskelma1)
Vanhan Munksjön segmentti-raportointi1)
______________________________
1)
2)
1.1. – 31.3.
2013
2012
2012
1.1. – 31.12.
2011
2010
8,49
8,34
8,49
8,49
8,85
8,84
8,85
8,85
8,71
8,62
8,71
8,71
9,03
8,94
9,03
9,03
9,55
9,00
9,55
9,55
Jakson keskimääräinen kurssi.
Jakson loppupäivän kurssi.
Koska muuntaminen on tehty Vanhan Munksjön julkaisemien miljooniin kruunuihin pyöristettyjen lukujen perusteella,
todelliset luvut voivat poiketa niistä. Lisäksi ei ole ollut mahdollista ottaa huomioon tekijöitä, jotka mahdollisesti
vaikuttavat eri jaksojen vertailtavuuteen. Sijoittajia kehotetaan tutustumaan Vanhan Munksjön julkaisemiin
alkuperäisiin lukuihin (katso F-sivut ”Arvopaperiliite – Munksjö AB:n tilinpäätökset”, ”Rekisteröintiasiakirja –
Munksjö AB:n tilinpäätökset” ja ”Rekisteröintiasiakirja – Viittaamalla sisällytetyt asiakirjat”).
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot
Esitteeseen sisältyvät LP Europen historialliset carve-out taloudelliset tiedot ja luvut on johdettu Ahlstromin
tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta sekä
tilintarkastamattomasta konsernin osavuosikatsauksesta 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. Nämä
carve-out tilinpäätökset on laadittu IFRS:n mukaisesti ottaen huomioon käytetyt periaatteet päätettäessä, mitkä varat ja
velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat kuuluvat LP Europelle kuten on esitetty carve-out tilinpäätösten liitetiedoissa.
Osavuosijakson carve-out taloudelliset tiedot vertailutietoineen on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti ja ottaen
huomioon samat periaatteet, jotka on esitetty yllä. LP Europen historialliset taloudelliset tiedot koostuvat
tilintarkastetuista carve-out tilinpäätöksistä 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta, tilintarkastamattomasta
carve-out tilinpäätöksestä 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta sekä tilintarkastamattomista carve-out osavuosijakson
taloudellisista tiedoista 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. LP Europen carve-out taloudelliset tiedot
31.12.2010 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta on sisällytetty Rekisteröintiasiakirjan F-sivuille ja LP Europen carveout taloudelliset tiedot 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on
sisällytetty tämän Arvopaperiliitteen F-sivuille.
PwC on tilintarkastanut LP Europen carve-out tilinpäätökset 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausita sekä
tarkastanut yleisluonteisesti LP Europen carve-out tilinpäätöksen 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta. PwC on lisäksi
tarkastanut yleisluonteisesti osavuoden carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu yhdistelemällä (”carve-out”) Ahlstromin konsernitilinpäätöksiin sisältyneet
LP Europelle kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet tulokset, varat, velat ja rahavirrat, ja niihin sisältyy Ahlstromin
kulujen allokointeja. Carve-out taloudelliset tiedot eivät kuitenkaan välttämättä kuvaa sitä, mitä yhdisteltyjen
liiketoimintojen tulokset, taloudellinen asema ja rahavirrat olisivat olleet, jos LP Europe olisi toiminut itsenäisenä
konsernina ja se olisi esittänyt erilliset taloudelliset tiedot esitetyiltä jaksoilta. Lisäksi carve-out taloudelliset tiedot eivät
välttämättä kuvaa LP Europen liiketoimintojen tulontuottokykyä tulevaisuudessa osana Munksjötä.
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset tiedot sisältävät Saksan Osnabrückin tuotantolaitokseen liittyviä varoja,
vastuita ja toiminnan tuloksia, jotka Euroopan komissiolle annettujen sitoumusten seurauksena eivät tule muodostamaan
osaa Munksjöstä. Katso lisätietoja Euroopan komissiolle annetuista sitoumuksista ja niiden vaikutuksista tämän
Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe
ja Coated Specialties – liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi” – Viranomaishyväksynnät” sekä lisätietoja
sitoumusten vaikutuksista Munksjön tulokseen ja taloudelliseen asemaan kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Lisätietoja LP Europen carve-out taloudellisten tietojen laadinnan perusteista on esitetty kohdassa
”Rekisteröintiasiakirja – LP Europen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema – Taloudellisten tietojen esittäminen
ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavat tekijät” ja LP Europen carve-out taloudellisissa tiedoissa 31.12.2010 ja 31.12.2011
päättyneiltä tilikausilta Rekisteröintiasiakirjan F-sivuilla ja LP Europen carve-out taloudellisissa tiedoissa 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta tämän Arvopaperiliitteen F-sivuilla.
25
Coated Specialtiesin historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot
Tähän Esitteeseen sisältyvät Coated Specialtiesin historialliset carve-out taloudelliset tiedot ja luvut on johdettu
Ahlstromin tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä 31.12.2012, 31.12.2011 ja 31.12.2010 päättyneiltä tilikausilta
sekä tilintarkastamattomasta konsernin osavuosikatsauksesta 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. Nämä
carve-out tilinpäätökset on laadittu IFRS:n mukaisesti ottaen huomioon käytetyt periaatteet päätettäessä, mitkä varat ja
velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat kuuluvat Coated Specialtiesille kuten on esitetty carve-out tilinpäätösten
liitetiedoissa. Osavuosijakson carve-out taloudelliset tiedot vertailutietoineen on laadittu IAS 34
-standardin mukaisesti ja ottaen huomioon samat periaatteet, jotka on esitetty yllä. Coated Specialtiesin historialliset
taloudelliset tiedot koostuvat tilintarkastetuista carve-out tilinpäätöksistä 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä
tilikausilta, tilintarkastamattomasta carve-out tilinpäätöksestä 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta sekä
tilintarkastamattomista carve-out osavuosijakson taloudellisista tiedoista 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta. Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot 31.12.2010 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta on
sisällytetty Rekisteröintiasiakirjan F-sivuille ja Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on sisällytetty tämän Arvopaperiliitteen
F-sivuille.
PwC on tilintarkastanut Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätöksen 31.12.2012 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta
ja tarkastanut yleisluonteisesti Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätöksen 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta. PwC
on lisäksi tarkastanut yleisluonteisesti osavuoden carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta.
Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu yhdistelemällä Ahlstromin konsernitilinpäätöksiin sisältyneet Coated
Specialtiesille kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet tulokset, varat, velat ja rahavirrat, ja niihin sisältyy Ahlstromin
kulujen allokointeja. Carve-out taloudelliset tiedot eivät kuitenkaan välttämättä kuvaa sitä, mitä yhdisteltyjen
liiketoimintojen tulokset, taloudellinen asema ja rahavirrat olisivat olleet, jos Coated Speacialties olisi toiminut
itsenäisenä konsernina ja se olisi esittänyt erilliset taloudelliset tiedot esitetyiltä jaksoilta. Lisäksi carve-out taloudelliset
tiedot eivät välttämättä kuvaa Coated Specialtiesin liiketoimintojen tulontuottokykyä tulevaisuudessa osana Munksjötä.
Lisätietoja Coated Specialtiesin carve-out taloudellisten tietojen laadinnan perusteista on esitetty kohdassa
”Rekisteröintiasiakirja – Coated Specialtiesin liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema – Tilinpäätökseen liittyviä
tietoja ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavia tekijöitä” ja Coated Specialtiesin carve-out taloudellisissa tiedoissa
31.12.2010 ja 31.12.2011 päättyneiltä tilikausilta Rekisteröintiasiakirjan F-sivuilla ja Coated Specialtiesin carve-out
taloudellisissa tiedoissa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
tämän Arvopaperiliitteen F-sivuilla.
Pro forma -taloudelliset tiedot
Rekisteröintiasiakirja, jota on päivitetty Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot” sisältää
tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot, joissa kuvataan Transaktiota niin kuin se olisi saatettu päätökseen
(i) 1.1.2012 tilintarkastamattoman pro forma -laajan tuloslaskelman osalta ja (ii) 31.3.2013 tilintarkastamattoman pro
forma -taseen osalta. Tilintarkastamattomat pro forma -tiedot on laadittu yhdenmukaisesti IFRS periaatteiden kanssa.
Pro forma -taloudelliset tiedot on esitetty havainnollistamaan Transaktion kahta vaihetta esittämällä erikseen vaiheen I
vaikutukset (”Pro forma I”) sekä vaiheiden I ja II yhdistetyt vaikutukset (”Pro forma II”). Lisätietoja Transaktiosta on
esitetty kohdassa ”Rekisteröintiasiakirja – Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties – liiketoimintojen
yhdistyminen Munksjöksi” päivitettynä Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset
kohtaan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialtien – liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi””.
Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on johdettu Vanhan Munksjön
tilintarkastetusta konsernitilinpäätöksestä 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja LP Europen ja Coated Specialtiesin
tilintarkastetuista carve-out tilinpäätöksistä 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta. LP Europen carve-out taloudelliset
tiedot 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on oikaistu vastaamaan 1.1.2013 käyttöönotetun muutetun IAS 19 Työsuhdeetuudet-standardin vaikutuksia. Muutetun IAS 19 -standardin käyttöönotolla ei ollut vaikutuksia Coated Specialtiesin
carve-out taloudellisiin tietoihin. Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta on johdettu Vanhan Munksjön tilintarkastamattomasta konsernin osavuosikatsauksesta 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta ja LP Europen ja Coated Specialtiesin tilintarkastamattomista carve-out
osavuosijakson taloudellisista tiedoista 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. Tilintarkastamaton pro
forma -tase 31.3.2013 on johdettu Vanhan Munksjön tilintarkastamattomasta osavuosikatsauksesta 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta, LP Europen ja Coated Specialtiesin tilintarkastamattomista carve-out
osavuosijakson taloudellisista tiedoista 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta ja Munksjön
tilintarkastamattomista taloudellisista tiedoista 31.3.2013 päättyneeltä osatilikaudelta.
26
Tilintarkastamaton pro forma -laaja tuloslaskelma ja tilintarkastamaton pro forma -tase on laadittu yhdenmukaisesti
Vanhan Munksjön 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta laatimassa konsernitilinpäätöksessä ja 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta laatimassa konsernin osavuosikatsauksessa noudattamien IFRS-tilinpäätösstandardien
kanssa.
Tilintarkastamattomat pro forma -oikaisut ottavat huomioon ne tapahtumat, jotka johtuvat suoraan Transaktiosta ja
jotka voidaan todentaa. Tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot on esitetty ainoastaan
havainnollistamistarkoituksessa, eivätkä ne pyri kuvaamaan sitä, millainen Munksjön liiketoiminnan todellinen tulos tai
taloudellinen asema olisi ollut, jos Transaktio olisi toteutunut edellä mainittuina ajankohtina, eivätkä ne välttämättä
anna viitteitä Munksjön tulevaisuuden liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Lisäksi
tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot eivät kuvaa odotettavissa olevia noin 20–25 miljoonan euron
vuosittaisia synergiahyötyjä, niiden saavuttamiseksi tarvittavia noin 10–15 miljoonan euron kustannuksia eikä noin 10–
15 miljoonan euron standalone vuosittaisia kustannussäästöjä, joiden arvioidaan syntyvän Transaktion johdosta ja LP
Europen ja Coated Specialtiesin integroimisesta Vanhan Munksjön olemassa olevaan liiketoimintaan. Lisätietoja on
esitetty Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta
– Synergiat” ”.
Tilintarkastamaton pro forma -tase sisältää transaktion käsittelyn ”IFRS 3 – Liiketoimintojen yhdistäminen” standardin
hankintamenetelmän mukaisesti. Hankintamenetelmässä varat ja velat arvostetaan niiden käypiin arvoihin
hankintahetkellä ja hankintahinta allokoidaan hankittuihin aineellisiin ja aineettomiin omaisuuseriin sekä vastattavaksi
otettuihin velkoihin ja vastuusitoumuksiin. Hankittujen omaisuus- ja vastattavaksi otettujen velkaerien arvot voidaan
lopullisesti määrittää vasta Transaktion toteuttamispäivänä, kun on olemassa yksityiskohtaista ja täydellistä tietoa
varoista, veloista, sopimuksista ja muista tekijöistä. Tämän johdosta lopullinen hankintahinnan allokointi ei tällä
hetkellä ole tiedossa. Alustava hankintahinnan karkea allokaatio kuitenkin on laadittu 31.3.2013 saatavilla olleen
taloudellisen tiedon pohjalta, ja sitä on käytetty pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisessa. Lopulliset luovutetut
vastikkeet ja kauppahinnan allokointi Transaktion toteuttamisen jälkeen voivat olennaisesti poiketa
tilintarkastamattomien pro forma -taloudellisten tietojen laadinnassa käytetyistä arvioista. Lisätietoja on esitetty
Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot eivät sisällä kaikkia IFRS:n tilinpäätöksiltä edellyttämiä tietoja, ja
niitä tulisi lukea yhdessä muualla tässä Esitteessä esitettyjen Vanhan Munksjön historiallisten konsernitilinpäätösten
sekä LP Europen ja Coated Specialtiesin historiallisten carve-out tilinpäätösten kanssa.
Lisätietoja on esitetty Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Ei-IFRS:n mukaiset tunnusluvut
Vanha Munksjö, LP Europe ja Coated Specialties ovat sisällyttäneet tähän Esitteeseen tiettyjä ei-IFRS:n mukaisia
taloudellisia tunnuslukuja, joihin ei sisälly tiettyjä eriä kaikilta kausilta. Johto uskoo, että nämä ei-IFRS:n mukaiset
taloudelliset tunnusluvut tarjoavat tarkoituksenmukaista lisätietoa sekä johdolle että sijoittajille liittyen niiden
suorituskykyyn, jättämällä esittämättä erät, jotka eivät välttämättä kuvaa perusliiketoiminnan operatiivista tulosta. Näitä
ei-IFRS:n mukaisia tunnuslukuja ei tulisi tarkastella erillisinä tai IFRS:n tunnuslukujen korvikkeina, sen sijaan niitä
tulisi tarkastella vertailukelpoisimpien IFRS-lukuihin perustuvien tunnuslukujen yhteydessä. Kuvaukset Vanhan
Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin ei-IFRS:n mukaisten tunnuslukujen täsmäytyksestä raportoituihin IFRStunnuslukuihin esitetyille kausille on esitetty Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Eräitä taloudellisia ja muita tietoja” ja
Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Vanha Munksjö, LP Europe ja Coated Specialties ovat sisällyttäneet tähän Esitteeseen käyttökatetta,
käyttökatemarginaalia sekä käyttökatetta ilman kertaluonteisia eriä kuvaavia tunnuslukuja, jotka eivät ole IFRS:n
mukaan määriteltyjä tunnuslukuja. Käyttökatetta, käyttökatemarginaalia ja käyttökatetta ilman kertaluonteisia eriä
kuvaavia tunnuslukuja ei pidä katsoa vaihtoehdoksi Vanhan Munksjön, LP Europen tai Coated Specialtiesin (i)
liikevoittoa tai kauden voittoa/tappiota kuvaaville liiketoiminnan tunnusluvuille, (ii) liiketoiminnan-, investointienhankintojen- tai rahoituksen rahavirran tunnusluvuiksi, arvioitaessa niiden rahankäyttöä tai rahoitustarvetta, (iii) mille
tahansa muulle liiketoimintaa kuvaavalle IFRS:n mukaiselle tunnusluvulle. Johto uskoo, että käyttökate,
käyttökatemarginaali ja käyttökate ilman kertaluonteisia eriä ovat käyttökelpoisia tunnuslukuja kuvaamaan yhtiön
kykyä saada rahoitusta ja maksaa lainan korkoja, ja jotka voivat olla hyödyksi tiettyjen sijoittajien, analyytikoiden sekä
muiden kiinnostuneiden osapuolten arvioidessa liiketoimintaa.
Koska kaikki yhtiöt eivät laske yhdenmukaisella tavalla käyttökatetta, käyttökatemarginaalia ja käyttökatetta ilman
kertaluonteisia eriä kuvaavia tunnuslukuja, tässä Esitteessä esitetyt käyttökatetta, käyttökatemarginaalia ja käyttökatetta
ilman kertaluonteisia eriä kuvaavat tunnusluvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia muiden yhtiöiden käyttämien
27
samoilla termeillä kutsuttujen tunnuslukujen kanssa. Tästä johtuen tässä Esitteessä esitettyihin käyttökatetta,
käyttökatemarginaalia ja käyttökatetta ilman kertaluonteisia eriä koskeviin tunnuslukuihin ei tule liiallisesti luottaa.
Lisätietoa sekä kuvaukset Munksjön pro forma -periaattein pro forma -kausille kootuista ei-IFRS:n mukaisista
tunnusluvuista on esitetty Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot – Muut tilintarkastamattomat
pro forma -tiedot”.
Eräitä muita tietoja
Tässä Esitteessä esitetyt luvut, mukaan lukien taloudelliset tiedot, on pyöristetty. Siten tietyissä tilanteissa sarakkeen tai
rivin lukujen summa ei aina vastaa tarkalleen sarakkeen tai rivin loppusummana esitettyä lukua. Lisäksi tietyt tässä
Esitteessä esitetyt prosenttiluvut perustuvat pyöristämättömillä luvuilla tehtyihin laskelmiin, eivätkä siksi välttämättä
täsmälleen vastaa prosenttilukuja, jotka saataisiin jos kyseiset laskelmat olisivat pohjautuneet pyöristettyihin lukuihin.
Ellei tässä Esitteessä muuta mainita, kaikki viittaukset ”USD”:iin tai ”dollariin” tarkoittavat Yhdysvaltain laillista
valuuttaa, kaikki viittaukset ”EUR”:oon tai ”euroon” tarkoittavat Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen
mukaisesti Euroopan talous- ja rahaliiton kolmannen vaiheen alussa käyttöönotettua valuuttaa, kaikki viittaukset
”SEK”:iin tai ”Ruotsin kruunuun” tarkoittavat Ruotsin laillista valuuttaa sekä kaikki viittaukset ”BRL”:iin tai ”realiin”
tarkoittavat Brasilian laillista valuuttaa.
Osana tavanomaista sijoitustoimintaa Nordea Bank Danmark A/S:lla, joka kuuluu Nordea-konserniin, jonka emoyhtiö
on Nordea Bank AB (publ), on epäsuora omistusosuus Munksjössä Yhtiön osakkeenomistajan EQT Expansion Capital I
Limitedin kautta. Nordea Bank Danmark A/S:n epäsuora kokonaisomistus Munksjössä on nykyisin ja tulee Coated
Specialties Toteutumisen jälkeen olemaan noin 0,1 prosenttia. Nordea Pankki Suomi Oyj, joka on yksi Pääjärjestäjistä,
kuuluu Nordea-konserniin.
Markkinoita, taloutta ja toimialaa koskevat tiedot sekä asiantuntijalausunnot
Tähän Esitteeseen sisältyy markkinoihin, talouteen ja toimialaan liittyviä tietoja, jotka ovat joko peräisin yhdestä tai
useammasta nimetystä lähteestä tai ne on johdettu useista toimiala- ja muista itsenäisistä lähteistä. Tällaisesta Yhtiön
ulkopuolisesta lähteestä peräisin olevat tiedot on esitetty asianmukaisesti. Siltä osin kuin Yhtiö tietää ja on pystynyt
kyseisen ulkopuolisen lähteen julkistamien tietojen perusteella varmistamaan, tiedoista ei ole jätetty pois seikkoja, jotka
tekisivät esitetyistä tiedoista harhaanjohtavia tai epätarkkoja.
Internet-sivuilla oleva tieto
Munksjön ja Ahlstromin Internet-sivuilla tai millään muulla Internet-sivustolla oleva tieto ei muodosta osaa tästä
Esitteestä (lukuun ottamatta tähän Esitteeseen viittaamalla sisällytettyjä tietoja, jotka on mainittu kohdassa
”Rekisteröintiasiakirja – Viittaamalla sisällytetyt asiakirjat”), eikä mahdollisten sijoittajien tule luottaa sellaiseen
tietoon tehdessään päätöstä arvopapereihin sijoittamisesta. Munksjö tulee kuitenkin julkaisemaan suomenkielisen
Esitteen Ahlstromin ja Munksjön Internet-sivuilla.
28
JAKAUTUMISEN YLEISKATSAUS
Jakautumisen tausta ja syyt
Munksjö, Ahlstrom, Vanha Munksjö ja Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l. (”EQT”) ovat 28.8.2012 solmineet
yhdistymissopimuksen LP Europen, Coated Specialtiesin ja Vanhan Munksjön liiketoimintojen yhdistämiseksi
Munksjöksi (siten kuin muutettuna, ”Yhdistymissopimus”).
Yhdistymissopimuksen mukainen transaktio toteutetaan kahdessa vaiheessa. Transaktion ensimmäinen vaihe, jossa LP
Europe yhdistetään Vanhan Munksjön kanssa järjestelyjen (i) – (iv) kautta (”LP Europe Toteutuminen”), on toteutettu
alla olevan mukaisesti:
(i)
EQT Vanhan Munksjön enemmistöosakkeenomistajana, yhdessä tiettyjen Vanhan Munksjön
vähemmistöosakkeenomistajien kanssa, on 24.5.2013 vaihtanut kaikki omistamansa Vanhan Munksjön
osakkeet Munksjön osakeannissa liikkeelle laskemiin uusiin osakkeisiin (”Vanhan Munksjön Hankinta”).
(ii)
Ahlstrom on luovuttanut kaikki Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminnan Euroopan
toimintoihin kuuluvat varat ja velat (”LP Europe”) Munksjöhön osittaisjakautumisella (”LP Europe
Jakautuminen”), jossa Ahlstromin osakkeenomistajat saivat vastikkeena Munksjön osakeannissa liikkeelle
laskemia uusia osakkeita. LP Europe Jakautumisen täytäntöönpano on rekisteröity kaupparekisteriin
27.5.2013.
(iii)
Ahlstrom, EQT III Limited1 Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta ja tietyt muut institutionaaliset
sijoittajat ovat tehneet 24.5.2013 Munksjön suunnatussa osakeannissa noin 100 miljoonan euron
pääomasijoituksen (”Pääomasijoitukset”) sekä Ahlstrom, EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding
S.à r.l.:n kautta ja Vanha Munksjö noin 28,5 miljoonan euron lisäpääomasijoituksen Munksjöhön
(”Lisäpääomasijoitukset”).
(iv)
Munksjö haki sen osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi ja osakkeet otettiin julkisen
kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssin pörssilistalle 7.6.2013.
Toisessa vaiheessa Coated Specialties yhdistetään Munksjöhön Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanon
kautta (”Coated Specialties Toteutuminen”), jossa
(v)
Ahlstrom luovuttaa kaikki Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminnan Brasilian toimintoihin
kuuluvat varat ja velat (”Coated Specialties”) Munksjöhön osittaisjakautumisella (”Coated Specialties
Jakautuminen”), jossa Ahlstromin osakkeenomistajat saavat vastikkeena Munksjön osakeannissa liikkeelle
laskemia uusia osakkeita.
Yllä mainittuihin järjestelyihin (i) – (v) viitataan termillä ”Transaktio”.
Coated Specialties Jakautuminen
Munksjön ja Ahlstromin hallitukset ovat 13.5.2013 päättäneet perua edellisen jakautumissuunnitelman ja
allekirjoittaneet uuden Coated Specialties Jakautumissuunnitelman koskien Ahlstromin osittaisjakautumista, jolla kaikki
Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminnan Brasilian toimintoihin kuuluvat varat ja velat siirtyvät
selvitysmenettelyttä Munksjölle. Uuden Coated Specialties Jakautumissuunnitelman allekirjoittaminen oli tarpeellista,
sillä Coated Specialties Toteutumisen ehdot eivät täyttyneet ennen Ahlstromin 27.11.2012 pitämän ylimääräisen
yhtiökokouksen antaman jakautumispäätöksen voimassaolon päättymistä.
Coated Specialties Jakautuminen on ehdollinen tietyille Yhdistymissopimuksen ja Jakautumissuunnitelman
määräyksille, jotka on mainittu tämän Arvopaperiliitteen kohdissa ”Coated Specialties Jakautumisen ehdot” ja
”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe- ja Coated Specialties liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi”” sekä Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Vanhan Munksjön sekä LP Europeja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi”.
1
Osakeyhtiö, joka on perustettu Guernseyn saaren lakien mukaisesti, ja jolla on rekisteröity toimipaikka osoitteessa National Westminster House, Le
Truchot, St Peter Port, Guernsey GY1 3RA, Channel Islands, ja joka toimii (1) EQT III (General Partner) LP:n vastuunalaisena yhtiömiehenä, joka
puolestaan toimii EQT III UK No. 1 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 2 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 3 Limited Partnershipin, EQT
III UK No. 4 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 5 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 6 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 7 Limited
Partnershipin, EQT III UK No. 8 Limited Partnershipin, EQT III UK No. 9 Limited Partnershipin, EQT III US No. 1 Limited Partnershipin, EQT III
US No. 2 Limited Partnershipin, EQT III US No. 3 Limited Partnershipin vastuunalaisena yhtiömiehenä ja EQT III GmbH & Co. KG:n Managing
Limited Partnerina ja (2) EQT III Co-Investment Schemen managerina.
29
Ahlstromin hallitus on ehdottanut 4.7.2013 pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle Coated Specialties
Jakautumisen hyväksymistä. Yhtiökokouksen Coated Specialties Jakautumista koskeva päätös tulee tehdä
määräenemmistöpäätöksenä siten, että vähintään kaksi kolmasosaa kokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista
osakkeista tukee ehdotusta. Munksjön osakkeenomistajat ovat 17.5.2013 yksimielisesti päättäneet hyväksyä Coated
Specialties Jakautumisen Jakautumissuunnitelman mukaisesti.
Jakautumissuunnitelma on sisällytetty kokonaisuudessaan tähän Arvopaperiliitteeseen ja Jakautumissuunnitelman liite
on sisällytetty tähän Arvopaperiliitteeseen Liite A:na.
Jakautumisvastike
Ahlstromin osakkeenomistajat saavat Jakautumisvastikkeena uusia Munksjön osakkeita voimassaolevien
omistusosuuksiensa suhteessa. Coated Specialties Jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajat saavat 0,265
uutta Munksjön osaketta jokaista Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä omistamaansa Ahlstromin osaketta kohden.
Coated Specialties Jakautumisessa Jakautumisvastikkeena liikkeeseenlaskettujen osakkeiden enimmäismäärä on näin
ollen Jakautuvan Yhtiön osakkeiden lukumäärä Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä kertaa 0,265.
Mikäli osakkeenomistajalle Jakautumisvastikkeena annettava määrä osakkeita olisi murtoluku, pyöristetään murtoluku
alaspäin lähimpään kokonaislukuun. Jakautumisvastiketta ei makseta Ahlstromin hallussa olevien omien osakkeiden
perusteella. Tämän Esitteen päivämääränä Ahlstromilla on 46.670.608 osaketta, joista 269.005 osaketta on Ahlstromin
hallussa.
Seuraavassa taulukossa esitetään arvio Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä annettavista uusista osakkeista:
Osakkeiden lukumäärä2)
Osakkeet tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä
Coated Specialties Jakautumisvastike3)
Yhteensä
______________________________
38.769.590
12.290.256
51,059,846
% Coated Specialties
Toteutumisen
jälkeen1)
75,93 %
24,07 %
100,00 %
1)
Olettaen, että Munksjö ei toteuta muita osakeanteja ennen Coated Specialties Toteutumista.
Olettaen, että Coated Specialties Toteutumisen päivään mennessä Ahlstromin osakkeiden lukumäärä (lukuunottamatta omia
osakkeita) ei muutu tämänhetkisestä kokonaismäärästä 46.401.603.
3)
Todellisuudessa annettavien osakkeiden lukumäärä saattaa olla tässä ilmoitettua suurempi tai pienempi johtuen (i) kunkin
osakkeenomistajan Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden lukumäärän pyöristämisestä, silloin kun pyöristäminen on tehty, ja
(ii) Ahlstromin hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärästä Coated Specialties Toteutumisen päivämääränä.
Jakautumisvastike vastaa täten noin 31,7 prosenttia Munksjön tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä olemassa olevista
osakkeista.
2)
Munksjön
osakkeet
ovat
julkisen
kaupankäynnin
kohteena
Helsingin
Pörssin
pörssilistalla
kaupankäyntitunnuksella ”MUNK1”. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien
osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena annettavien
osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla odotetaan alkavan arviolta ensimmäisenä
kaupankäyntipäivänä Jakautumisen Täytäntöönpanonpäivän jälkeen.
Kuulutus velkojille
Ahlstromin hakemuksesta Suomen Patentti- ja rekisterihallitus (”Rekisteröintiviranomainen”) on antanut kuulutuksen
Ahlstromin velkojille. Ahlstromin velkoja, jonka saatava on syntynyt ennen Jakautumissuunnitelman rekisteröimistä
16.5.2013 ja joka haluaa vastustaa Coated Specialties Jakautumista, tulee ilmoittaa Rekisteröintiviranomaiselle
kirjallisesti vastustamisestaan viimeistään 30.8.2013. Velkojalla, jonka saatava voidaan periä ilman tuomiota tai
päätöstä niin kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007, muutoksineen) säädetään ja jonka
saatava on syntynyt viimeistään yllä mainittuna määräpäivänä, on myös oikeutettu vastustamaan jakautumista. Ellei
velkoja jätä mainittua ilmoitusta, velkojan katsotaan antaneen hyväksyntänsä jakautumiselle. Vastustavalla velkojalla
on oikeus saada täysi maksu tai turvaava vakuus saatavastaan ennen jakautumisen toteutumista.
30
Lunastusoikeus
Osakeyhtiölain mukaan kuka tahansa Ahlstromin osakkeenomistajista voi vaatia osakkeenomistajan
Jakautumisvastikkeen lunastamista Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä. Vaatiakseen Jakautumisvastikkeen
lunastusta, osakkeenomistajan tulee olla läsnä Ahlstromin 4.7.2013 järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa,
jossa Coated Specialties Jakautumisesta on määrä päättää, vaatia lunastusta sekä äänestää Coated Specialties
Jakautumisen hyväksyvää päätöstä vastaan. Osakeyhtiölain 17 luku sisältää yksityiskohtaiset säännöt
lunastusmenettelyistä ja lunastushinnan määräytymisestä. Osakeyhtiölain mukaan jakautuvan yhtiön osakkeelle tulevan
jakautumisvastikkeen lunastushinta on toimivaan yhtiöön jakautumista vastaava osuus osakkeen jakautumispäätöstä
edeltävästä käyvästä hinnasta.
Osakeomistus
Seuraavassa taulukossa esitetään Munksjön viisi suurinta osakkeenomistajaa Euroclear Finland Oy:n ja Euroclear
Sweden AB:n omistustietojen per 24.6.2013 perusteella.
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
Osakkeita ja ääniä
12.456.678
9.081.220
2.252.238
1.252.489
1.168.699
12.558.266
38.769.590
Prosenttia osakkeista ja äänistä
32,13 %
23,42 %
5,81 %
3,23 %
3,01 %
32,39 %
100 %
Seuraavassa taulukossa on esitetty arvio Munksjön viidestä suurimmasta osakkeenomistajasta, ja se on laadittu
Ahlstromin ja Munksjön osakkeenomistuksen per 24.6.2013 perusteella havainnollistamaan Munksjön omistusta siten
kuin Coated Specialties Toteutuminen olisi tapahtunut 24.6.2013. Munksjön todellinen omistus Coated Specialties
Toteutumisen jälkeen voi poiketa tässä esitetystä.
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
Prosenttia osakkeista ja äänistä
24,40 %
17,79 %
4,97 %
4,72 %
4,58 %
43,55 %
100 %
Transaktioon liittyvät korvaukset ja kustannukset
Transaktiosta aiheutuvien kustannusten (sisältäen myös Munksjön uudelleenrahoitukseen liittyvät kustannukset)
odotetaan olevan noin 35,3 miljoonaa euroa sisältäen korvaukset oikeudellisille ja muille neuvonantajille,
tilintarkastajille, kirjanpitäjille ja transaktioneuvonnan palveluntarjoajille sekä muut välittömät kulut. Tämä kuluarvio
sisältää ainoastaan ulkoisten palveluntarjoajien kulut.
31
Eräitä tärkeitä päivämääriä Coated Specialties Jakautumiseen liittyen
Jakautuvan Yhtiön ja Vastaanottavan Yhtiön hallitusten hyväksyntä
Jakautumissuunnitelmalle
13.5.2013
Munksjön osakkeenomistajien yksimielinen päätös
17.5.2013
Kutsu Ahlstromin ylimääräiseen yhtiökokoukseen
17.5.2013
Esite saatavilla
Viimeistään 1.7.2013
Ahlstromin ylimääräisen yhtiökokouksen viimeinen ilmoittautumispäivä
1.7.2013
Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous
4.7.2013
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivä
Vuoden 2013 loppuun mennessä
Coated Specialties Toteutumisen yhteydessä annetut osakkeet rekisteröity
kaupparekisteriin
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä
tai mahdollisimman pian sen jälkeen
Coated Specialties Toteutumisen yhteydessä annetut osakkeet rekisteröity
osakkeenomistajien arvo-osuustileille
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä
tai mahdollisimman pian sen jälkeen
Kaupankäynti Jakautumisvastikkeena tarjotuilla osakkeilla alkaa Helsingin
Pörssissä
Arviolta ensimmäisenä
kaupankäyntipäivänä Jakautumisen
Täytäntöönpanopäivän jälkeen
32
OHJEITA AHLSTROMIN OSAKKEENOMISTAJILLE
Jakautumisvastike ja sen jakaminen
Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajat saavat Coated Specialties Jakautumisessa Jakautumisvastikkeena 0,265
Vastaanottavan Yhtiön uutta osaketta jokaista Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä omistamaansa Jakautuvan Yhtiön
osaketta kohden. Mikäli osakkeenomistajan Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä olisi murtoluku,
osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun.
Jakautumisvastike jaetaan Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä. Coated Specialties
Jakautumisessa
Jakautumisvastike
maksetaan
osakkeenomistajan
arvo-osuustilille
Jakautumisen
Täytäntöönpanopäivänä rekisteröityjen osakkeiden lukumäärän perusteella. Jakautumisvastike jaetaan automaattisesti
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä, eikä sen saaminen edellytä Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajilta
toimenpiteitä.
Tilanteessa, jossa Ahlstromin osakkeenomistaja on myynyt osakkeensa ennen Jakautumisen Täytäntöönpanopäivää
mutta kauppaa ei ole selvitetty ennen kyseistä täytäntöönpanopäivää, oikeus Jakautumisvastikkeeseen siirtyy
Ahlstromin osakkeen ostajalle yleisen markkinakäytännön mukaisesti ja Jakautumisvastike kirjataan ostajan arvoosuustilille sen jälkeen, kun kauppa on selvitetty. Vastaavasti tilanteessa, jossa Ahlstromin osakkeita on ostettu ennen
Jakautumisen Täytäntöönpanopäivää mutta kauppaa ei ole selvitetty ennen kyseistä täytäntöönpanopäivää, ostaja saa
sekä Ahlstromin osakkeita että Munksjön osakkeita hankittujen Ahlstromin osakkeiden määrän mukaisessa suhteessa.
Kauppojen selvitysaika on tavallisesti 3 pankkipäivää.
Lisätietoja osakkeisiin liittyvistä oikeuksista on tämän Arvopaperiliitteen kohdassa ”Osakkeenomistajan oikeudet”,
Coated Specialties Jakautumisen ehdoista kohdassa ”Coated Specialties Jakautumisen ehdot” sekä verotuksesta
kohdassa ”Verotus”.
Jakautumisvastikkeen ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi
Munksjön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella
”MUNK1”. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden ottamisesta julkisen
kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden kaupankäynnin Helsingin
Pörssin pörssilistalla
odotetaan alkavan
arviolta
ensimmäisenä
kaupankäyntipäivänä
Jakautumisen
Täytäntöönpanonpäivän jälkeen.
Coated Specialties Jakautuminen eivät vaikuta Ahlstromin pörssilistaukseen Helsingin Pörssissä ja sen osakkeen hinta
määräytyy normaalissa osakekaupankäynnissä.
Palkkiot
Sijoittajien ei tarvitse maksaa Munksjölle erillisiä palkkioita osakkeiden jakamisesta. Tilinhoitajat ja välittäjät voivat
periä maksun kaupankäynnistä osakkeilla sekä palkkioita arvo-osuustilien ylläpidosta ja mahdollisista transaktioista
hinnastojensa mukaisesti.
Yhtiökokous
Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous
Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous pidetään 4.7.2013 klo 13.00 Suomen aikaa. Ahlstromin hallitus ehdottaa
yhtiökokoukselle, että Coated Specialties Jakautuminen hyväksytään Jakautumissuunnitelman mukaisesti.
Ylimääräinen yhtiökokous on kutsuttu koolle erillisellä kaikille osakkeenomistajille lähetetyllä ja Ahlstromin
verkkosivuilla 17.5.2013 julkaistulla kokouskutsulla Osakeyhtiölain ja Ahlstromin yhtiöjärjestyksen määräyksiä
noudattaen. Lisää yksityiskohtia Ahlstromin ylimääräisestä yhtiökokouksesta löytyy kutsusta.
Ylimääräisessä yhtiökokouksessa Coated Specialties Jakautumista vastustaneella Ahlstromin osakkeenomistajalla on
Osakeyhtiölain 17 luvun 13 §:ssä tarkoitettu oikeus vaatia ylimääräisessä yhtiökokouksessa Jakautumisvastikkeensa
lunastamista.
33
Osallistumisoikeus
Oikeus osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä
24.6.2013 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään Ahlstromin osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka
osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity Ahlstromin
osakasluetteloon. Ahlstromin osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava siihen
viimeistään 1.7.2013 klo 16.00. Jos hallintarekisteröidyn osakkeen omistajalla on oikeus olla merkittynä
osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 24.6.2013, osakkeenomistaja voi omaisuudenhoitajansa ohjeiden
mukaisesti pyytää, että hänet ilmoitetaan tilapäisesti merkittäväksi Ahlstromin osakasluetteloon ylimääräiseen
yhtiökokoukseen osallistumista varten viimeistään 1.7.2013 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteröidyn osakkeen
omistajan katsotaan ilmoittautuneen yhtiökokoukseen, jos hänet on yllä kuvatun mukaisesti ilmoitettu tilapäisesti
merkittäväksi osakasluetteloon.
Ylimääräisessä yhtiökokouksessa läsnä olevalla Ahlstromin osakkeenomistajalla on Osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n
mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Äänestysoikeudet ja jakautumisen hyväksymiseen vaadittava enemmistö
Ahlstrom Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä tämän Arvopaperiliitteen päivänä on 46.670.608 osaketta ja ne tuottavat
yhteensä 46.670.608 ääntä. Ahlstromin ylimääräisen yhtiökokouksen päätös Jakautumisesta on tehtävä
määräenemmistöllä, niin että vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista
kannattaa ehdotusta.
34
COATED SPECIALTIES JAKAUTUMISEN EHDOT
Coated Specialties Jakautumisen ehdot on esitetty tässä samassa muodossa, kun ne on rekisteröity kaupparekisteriin.
Sen vuoksi jotkin määritelmät, mukaan lukien Munksjön määritelmä, eroavat tämän Arvopaperiliitteen muissa osissa
käytetyistä määritelmistä. Lisäksi Jakautumissuunnitelma on allekirjoitettu 13.5.2013 eli ennen LP Europe
Toteutumista, joten tässä Jakautumissuunnitelmassa mainitut transaktiot liittyen Munksjö-kauppaan,
Pääomasijoituksiin, LP Europe Jakautumiseen, Lisäpääomasijoituksiin ja Munksjön osakkeiden listaamiseen ovat jo
toteutuneet.
Ahlstrom Oyj:n ja Munksjö Oyj:n hallitukset ehdottavat osittaisjakautumista (“Jakautuminen”), jolla kaikki sellaiset
Ahlstrom-konsernin varat ja velat, jotka kuuluvat Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoimintaan Brasiliassa
(”Coated Specialties -liiketoiminta”), siirtyvät selvitysmenettelyttä Munksjö Oyj:lle. Ahlstrom Oyj:n
osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena uusia Munksjö Oyj:n osakkeita omistusosuuksiensa suhteessa.
Jakautuminen toteutetaan osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) (“Osakeyhtiölaki”) 17 luvun ja elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain (360/1968, muutoksineen) 52 c §:n mukaisesti.
1 Jakautumiseen osallistuvat yhtiöt
1.1 Jakautuva yhtiö
Toiminimi:
Y-tunnus:
Osoite:
Kotipaikka:
Ahlstrom Oyj (“Jakautuva Yhtiö”)
1670043-1
PL 329, 00101 Helsinki
Helsinki
Jakautuva Yhtiö on julkinen osakeyhtiö, jonka osake on julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki
Oy:n (“Helsingin Pörssi”) pörssilistalla.
1.2 Vastaanottava yhtiö
Toiminimi:
Y-tunnus:
Osoite:
Kotipaikka:
Munksjö Oyj (“Vastaanottava Yhtiö”)
2480661-5
c/o Hannes Snellman As.ajotsto Oy PL 333, 00131 Helsinki
Helsinki
Vastaanottava Yhtiö on julkinen osakeyhtiö, joka on rekisteröity Suomen kaupparekisteriin 8.6.2012.
2 Selvitys Jakautumisen syistä
Tämä jakautumissuunnitelma (“Jakautumissuunnitelma”) koskee Jakautuvan Yhtiön ehdotettua osittaisjakautumista
osana järjestelyä jonka keskeiset osatekijät ovat seuraavat:
(a)
järjestely, jossa Vastaanottava Yhtiö antaa uusia osakkeita Munksjö AB:n (yksityinen osakeyhtiö)
(“Munksjö”) osakkeenomistajille vastikkeeksi siitä, että Munksjön osakkeenomistajat siirtävät Munksjön
osakkeensa Vastaanottavalle Yhtiölle (”Munksjö-kauppa”) 28.8.2012 Jakautuvan Yhtiön, Munksjö
Luxembourg Holding S.á.r.l.:n (”EQT”), Vastaanottavan Yhtiön ja Munksjön kanssa allekirjoitetun
liiketoimintojen yhdistämistä koskevan sopimuksen mukaisesti (”Yhdistymissopimus”);
(b)
100 miljoonan euron suunnattu osakeanti, jossa annetaan Vastaanottavan Yhtiön uusia osakkeita Ahlstrom
Oyj:lle, EQT III Limitedille2Munksjö Luxembourg Holding S.á.r.l.:n kautta ja tietyille institutionaalisille
sijoittajille (”Pääomasijoitukset”);
(c)
kaikkien Jakautuvan Yhtiön Label and Processing -liiketoiminnan Euroopan toimintoihin kuuluvien varojen,
velkojen ja vastuiden sekä sopimusten ja sitoumusten ja niihin liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien
2
Guernseyn saaren lakien mukaisesti toimiva osakeyhtiö, rekisteröity osoite National Westminster House, Le Truchot, St Peter Port, Guernsey GY1
3RA, Kanaalisaaret, toimien (1) EQT III (General Partner) LP:n General Partnerina, joka vuorostaan toimii EQT III UK UK No.1 Limited
Partnership, EQT III UK No. 2 Limited Partnership, EQT III UK No. 3 Limited Partnership, EQT III UK No. 4 Limited Partnership, EQT III UK No.
5 Limited Partnership, EQT III UK No. 6 Limited Partnership, EQT III UK No. 7 Limited Partnership, EQT III UK No. 8 Limited Partnership, EQT
III UK No. 9 Limited Partnership, EQT III US No. 1 Limited Partnership, EQT III US No. 2 Limited Partnership, EQT III US No. 3 Limited
Partnership General Partnerina, ja EQT III GmbH & Co. KG:n Managing Limited Partner -ominaisuudessa ja (2) EQT III Co-Investment Scheme
Managerina.
35
siirtäminen Vastaanottavalle Yhtiölle osittaisjakautumisella (”LP Europe Jakautuminen”) sitä koskevan,
11.9.2012 allekirjoitetun jakautumissuunnitelman mukaisesti;
(d)
Vastaanottavan Yhtiön osakkeiden ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin
pörssilistalla; ja
(e)
tiettyjen Jakautuvan Yhtiön varojen, velkojen ja vastuiden sekä sopimusten ja sitoumusten ja niihin liittyvien
oikeuksien ja velvollisuuksien siirtäminen Vastaanottavalle Yhtiölle tämän Jakautumissuunnitelman
mukaisesti edellä kohdissa (a)-(d) mainittujen toimenpiteiden toteutumisen jälkeen.
(jäljempänä yhdessä “Transaktio”).
Yhdistymissopimuksen osapuolet ovat lisäksi sopineet yhteensä 28,5 miljoonan euron ylimääräisen osakeannin
toteuttamisesta osana Transaktiota (”Lisäpääomasijoitukset”). Lisäpääomasijoitukset toteutetaan järjestämällä
suunnattu osakeanti, jossa annetaan Vastaanottavan Yhtiön uusia osakkeita Ahlstrom Oyj:lle, EQT III Limitedille
Munksjö Luxembourg Holding S.á.r.l.:n kautta ja Munksjö AB:lle LP Europe Jakautumisen täytäntöönpanon
yhteydessä.
3 Muutokset Vastaanottavan Yhtiön yhtiöjärjestykseen
Vastaanottavan Yhtiön yhtiöjärjestystä ei muuteta Jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä. Jakautumisprosessin
käynnissä olo ei rajoita Vastaanottavan Yhtiön yhtiökokouksen oikeutta päättää muutoksista Vastaanottavan Yhtiön
yhtiöjärjestykseen ennen jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröimispäivää (”Toteuttamispäivä”).
4 Jakautumisvastike osakkeina
Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena (”Jakautumisvastike”) 0,265 Vastaanottavan
Yhtiön uutta osaketta jokaista omistamaansa Jakautuvan Yhtiön osaketta kohden. Mikäli osakkeenomistajan
Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä olisi murtoluku, osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään
kokonaislukuun.
Jakautumisvastiketta ei suoriteta Jakautuvan Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden perusteella.
Jakautumisvastikkeena annettavien osakkeiden enimmäismäärä on siten Jakautuvan Yhtiön osakkeiden määrä
Toteuttamispäivänä vähennettynä Jakautuvan Yhtiön hallussa olevilla omilla osakkeilla kertaa 0,265.
5 Muu vastike
Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajille ei anneta muuta vastiketta edellä kohdassa 4 mainitun Vastaanottavan Yhtiön
uusina osakkeina annettavan Jakautumisvastikkeen lisäksi.
6 Jakautumisvastikkeen antaminen, muut Jakautumisvastikkeen antamiseen liittyvät ehdot ja selvitys
Jakautumisvastikkeen määrittelemisestä
Jakautumisvastike annetaan Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajille Toteuttamispäivänä tai mahdollisimman pian sen
jälkeen.
Jakautumisvastike jaetaan Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä. Jakautumisvastike
maksetaan osakkeenomistajan arvo-osuustilille Toteuttamispäivänä rekisteröityjen osakkeiden lukumäärän perusteella.
Jakautumisvastike jaetaan automaattisesti, eikä sen saaminen edellytä Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajilta
toimenpiteitä.
Vastaanottavan Yhtiön uusia osakkeita annetaan edellä kohdassa 2 määritellyn Transaktion yhteydessä Munksjön
osakkeenomistajille
vastikkeena
Munksjö-kaupassa,
Pääomasijoitusten
toteuttamisen
yhteydessä,
jakautumisvastikkeena LP Europe Jakautumisessa sekä Jakautuvan Yhtiön osakkeenomistajille Jakautumisvastikkeena
tämän Jakautumissuunnitelman mukaisesti.
36
Seuraava taulukko sisältää yhteenvedon edellä mainituista osakeanneista:
Osakkeiden lukumäärä2)
% Transaktion jälkeen1)
100
12 306 807
14 865 357
11 595 774
12 290 256
51 058 294
0,00 %
24,10 %
29,11 %
22,71 %
24,07 %
100,00%
Osakkeet tänään4)
Munksjö-kauppa
Pääomasijoitukset (ml. Lisäpääomasijoitukset)
LP Europe Jakautuminen 3)
Jakautumisvastike 3)
Yhteensä
______________________________
1)
Olettaen, että Vastaanottava Yhtiö ei toteuta muita osakeanteja ennen Toteuttamispäivää. Tässä esitetyt prosenttiluvut on pyöristetty lähimpään
kahden desimaalin tarkkuuteen.
2)
Olettaen, että Toteuttamispäivään mennessä Jakautuvan Yhtiön osakkeiden lukumäärä (lukuun ottamatta omat osakkeet) ei muutu tämän
hetkisestä kokonaismäärästä 46.401.603.
3)
Todellisuudessa annettavien osakkeiden lukumäärä saattaa olla tässä ilmoitettua suurempi tai pienempi johtuen (i) kunkin osakkeenomistajan
Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden lukumäärän pyöristämisestä, silloin kun soveltuu (ks. jakso 4 edellä) ja (ii) Jakautuvan Yhtiön hallussa
olevien omien osakkeiden lukumäärästä Toteuttamispäivänä.
4)
Osakkeet Jakautumissuunnitelman allekirjoittamisen päivämääränä.
Jakautumisvastike on määritelty perustuen Coated Specialties -liiketoiminnan ja Vastaanottavan Yhtiön arvoon LP
Europe Jakautumisen jälkeen. Arvonmääritys perustuu yleisesti käytettyihin arvostusmenetelmiin. Transaktioon
osallistuvien osapuolten välillä käytyjen neuvottelujen perusteella Jakautuvan Yhtiön hallitus ja Vastaanottavan Yhtiön
hallitus ovat todenneet Jakautumisvastikkeen olevan kohtuullinen kaikki Transaktion muodostavat elementit (ks. kohta
2 edellä) huomioon ottaen.
7 Optio-oikeudet ja muut osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet
Jakautuva Yhtiö ei ole antanut voimassa olevia optio-oikeuksia tai muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttaisivat
Jakautuvan Yhtiön osakkeiden merkintään.
8 Vastaanottavan Yhtiön osakepääoma
Vastaanottavan Yhtiön osakepääomaa ei koroteta Jakautumisen toteuttamisen yhteydessä.
9 Jakautuvan Yhtiön varat, velat ja oma pääoma sekä niiden jakautuminen Vastaanottavalle Yhtiölle.
Jakautumisessa kaikki sellaiset Jakautuvan Yhtiön varat, velat ja vastuut sekä sopimukset ja sitoumukset ja niihin
liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka kuuluvat Jakautuvan Yhtiön Coated Specialties -liiketoimintaan sekä niiden
sijaan tulleet tällaiset erät, siirtyvät Vastaanottavalle Yhtiölle.
Mikäli sellaisia varoja, velkoja tai vastuita taikka sopimuksia tai sitoumuksia tai niihin liittyviä oikeuksia tai
velvollisuuksia ilmaantuisi, jotka kuuluvat Jakautuvan Yhtiön Coated Specialties -liiketoimintaan, mutta joihin ei ole
nimenomaisesti viitattu tässä Jakautumissuunnitelmassa ja sen liitteissä, ne siirtyvät Vastaanottavalle Yhtiölle. Samoin
menetellään sellaisten mahdollisten edellä mainittujen Coated Specialties -liiketoimintaan kuuluvien erien osalta, jotka
ovat tuntemattomia ja ilmaantuvat Toteuttamispäivän jälkeen.
Vastaanottava Yhtiö kirjaa siirtyvät varat ja velat taseeseensa Toteuttamispäivän kirjanpitoarvoon.
Selvitys Jakautuvan Yhtiön varoista, veloista ja omasta pääomasta ja niiden arvostamiseen vaikuttavista seikoista
sisältyy Liitteeseen 1.
Ehdotus (i) Jakautuvan Yhtiön varojen ja velkojen jakamisesta Vastaanottavalle Yhtiölle sekä (ii) Jakautumisen
suunnitellusta vaikutuksesta Vastaanottavan Yhtiön taseeseen sisältyy Liitteeseen 1.
10 Jakautuvan Yhtiön osakepääoma
Jakautuvan Yhtiön osakepääomaa ei ehdoteta alennettavaksi Jakautumisen yhteydessä. Jakautuvan Yhtiön
ylikurssirahastoa ehdotetaan alennettavan Jakautumisen yhteydessä. Ylikurssirahastoa alennetaan Vastaanottavalle
yhtiölle siirtyvien nettovarojen arvosta ja alennettavaa määrää käytetään varojen jakamiseksi Vastaanottavalle Yhtiölle.
37
11 Muut kuin tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluvat asiat
Jakautumismenettely ei rajoita Jakautuvan Yhtiön tai Vastaanottavan Yhtiön oikeutta päättää muista kuin kunkin yhtiön
tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluvista asioista, mukaan lukien, rajoituksetta, yrityskaupat, osakeannit, omien
osakkeiden hankkiminen ja luovuttaminen, muutokset osakepääoman määrässä sekä muut vastaavat toimet.
12 Pääomalainat
Jakautuva Yhtiö ja Vastaanottava Yhtiö eivät ole ottaneet Osakeyhtiölain 12 luvun 1 §:n mukaisia pääomalainoja.
13 Osakeomistukset Jakautuvan Yhtiön ja Vastaanottavan Yhtiön välillä
Tämän Jakautumissuunnitelman päivämääränä Vastaanottavalla Yhtiöllä on yhteensä 100 ulkona olevaa osaketta, joista
Jakautuva Yhtiö omistaa 49 osaketta (49 prosenttia kaikista osakkeista) ja EQT 51 osaketta (51 prosenttia kaikista
osakkeista). Jakautuvan Yhtiön tytäryhtiöt eivät omista Vastaanottavan Yhtiön osakkeita. Jakautuva Yhtiö ja sen
tytäryhtiöt eivät omista EQT:n osakkeita. Vastaanottava Yhtiö ei omista Jakautuvan Yhtiön osakkeita. Jakautuva Yhtiö
omistaa tämän suunnitelman päivämääränä 269.005 omaa osakettaan.
14 Yrityskiinnitykset
Tämän jakautumissuunnitelman päivämääränä Jakautuvan Yhtiön tai Vastaanottavan Yhtiön omaisuuteen ei kohdistu
yrityskiinnityslain (634/1984, muutoksineen) mukaisia yrityskiinnityksiä.
15 Erityiset edut ja oikeudet Jakautumisen yhteydessä
Jakautumisen yhteydessä ei anneta erityisiä etuja tai oikeuksia Jakautuvan Yhtiön tai Vastaanottavan Yhtiön hallituksen
jäsenille, toimitusjohtajille, tilintarkastajille tai jakautumissuunnitelmasta Jakautuvalle Yhtiölle ja Vastaanottavalle
Yhtiölle lausunnon antavalle tilintarkastajalle.
16 Jakautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröinti
Jakautumisen suunniteltu Toteuttamispäivä, eli sen täytäntöönpanon rekisteröintiajankohta, on 30.9.2013.
Toteuttamispäivä voi muuttua muun muassa, jos Jakautumissuunnitelmassa kuvattujen toimenpiteiden suorittaminen
kestää arvioitua kauemmin tai jos Jakautumiseen tai Transaktioon liittyvät olosuhteet muuten edellyttävät aikataulun
muuttamista.
17 Vastaanottavan Yhtiön osakkeiden ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi
Vastaanottava Yhtiö hakee osakkeidensa ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin pörssilistalla LP
Europe Jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen. Tämänhetkisen arvion mukaan osakkeiden ottaminen julkisen
kaupankäynnin kohteeksi tapahtuisi arviolta kahden (2) viikon kuluessa LP Europe Jakautumisen täytäntöönpanon
jälkeen.
Kaupankäynti Vastaanottavan Yhtiön Jakautumisvastikkeena antamilla uusilla osakkeilla alkaa Helsingin Pörssissä
arviolta ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä Toteuttamispäivän jälkeen.
18 Jakautumisen täytäntöönpanon edellytykset
Jakautumisen täytäntöönpano on ehdollinen kaikkien seuraavien edellytysten täyttymiselle tai, siltä osin kuin soveltuva
laki tämän mahdollistaa, kyseiseen edellytykseen vetoamisesta luopumiselle:
(a)
LP Europe Jakautuminen on täytäntöönpantu;
(b)
kaikki olennaiset operationaaliset ja hallinnolliset hyväksynnät on saatu uudelleenjärjestelylle, jolla kaikki
Coated Specialties -liiketoimintaan kuuluvat varat ja velat järjestellään Ahlstrom-konsernin sisäisillä
transaktioilla Liitteessä 1 kuvatusti (”Uudelleenjärjestely”);
(c)
Jakautumiselle on saatu sen toteuttamisen edellyttämä kilpailuviranomaisen hyväksyntä;
(d)
Uudelleenjärjestely on toteutettu;
(e)
Jakautuvan Yhtiön Yhdistymissopimuksen mukaisesti antamia tiettyjä tavanomaisia vakuutuksia Coated
Specialties -liiketoiminnan osalta ei ole rikottu.
38
Tämä Jakautumissuunnitelma on allekirjoitettu kahtena (2) samasanaisena kappaleena, yksi Jakautuvalle Yhtiölle ja
yksi Vastaanottavalle Yhtiölle.
Helsingissä, 13.5.2013
AHLSTROM OYJ
Hallitus
Pertti Korhonen
Peter Seligson
Robin Ahlström
Lori J. Cross
Esa Ikäheimonen
Anders Moberg
Daniel Meyer
Helsingissä, 13.5.2013
MUNKSJÖ OYJ
Hallitus
Peter Seligson
Seppo Parvi
Kim Henriksson
Jarkko Murtoaro
39
PÄÄOMARAKENNE JA VELKAANTUNEISUUS
Seuraavassa taulukossa on esitetty Munksjön pääomarakenne ja velkaantuneisuus 31.3.2013 (i) toteutuneen tilanteen
perusteella, ja (ii) pro forma -tietojen perusteella havainnollistaen Transaktion vaikutuksia (a) vaiheen I jälkeen (Pro
forma I) ja (b) vaiheen II jälkeen sisältäen vaiheiden I ja II yhteisvaikutukset (Pro Forma II). Pro forma -taloudellisia
tietoja esitetään, koska Munksjö Oyj:n tilanne per 31.3.2013 ei vastaa nykytilannetta eikä Munksjö ole vielä laatinut
tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä konsernitilinpäätöstä.
Seuraava taulukko tulisi lukea yhdessä kohtien ”Eräitä seikkoja – Pro forma -taloudelliset tiedot”, ”Pro forma taloudelliset tiedot” sekä tähän Arvopaperiliitteeseen sisältyvien Munksjön välitilinpäätöksen, Munksjön pro forma tietojen, Vanhan Munksjön historiallisten taloudellisten tietojen ja LP Europen ja Coated Specialtiesin historiallisten
carve-out taloudellisten tietojen kanssa.
MEUR
Lyhytaikaiset lainat
Vakuudelliset4)
Vakuudettomat
Lyhytaikaiset lainat yhteensä
Munksjö1)
FAS
(tilintarkastamaton)
31.3.2013
Munksjö
Pro forma I2)
(tilintarkastamaton)
Munksjö
Pro forma II3)
(tilintarkastamaton)
-
31,8
31,8
31,8
31,8
-
299,8
299,8
299,8
299,8
0,1
0,0
0,0
0,1
15,0
325,8
177,5
185,6
-310,2
393,8
15,0
400,8
177,5
185,6
-310,2
468,8
0,1
725,5
800,4
0,1
0,1
-
60,0
60,0
0,1
31,8
31,8
60,0
60,0
0,1
31,8
31,8
-0,1
-28,3
-28,3
-
299,8
299,8
299,8
299,8
-0,1
271,6
271,6
Pitkäaikaiset lainat
Vakuudelliset4
Vakuudettomat
Pitkäaikaiset lainat yhteensä
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Ylikurssirahasto
Muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Yhteensä
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma ja
lainat yhteensä
Nettovelkaantuneisuus
Rahavarat
Likviditeetti
Rahoitussaamiset
Lyhytaikaiset lainat
Lyhytaikaiset lainat
Lyhytaikainen nettovelkaantuneisuus
Pitkäaikaiset lainat
Pitkäaikaiset lainat
Nettovelkaantuneisuus
____________________________
1)
Johdettu FAS:n mukaan laaditusta Munksjö Oyj:n (emoyhtiö) tilintarkastamattomasta tilinpäätöksestä osatilikaudelta 1.1.2013–31.3.2013.
Johdettu Munksjön 31.3.2013 pro forma I-tasetiedoista, jotka havainnollistavat Transaktion ensimmäisen vaiheen vaikutusta ilman Coated
Specialties Jakautumisen vaikutuksia.
3)
Johdettu Munksjön 31.3.2013 pro forma II-tasetiedoista, jotka havainnollistavat Transaktion ensimmäisen ja toisen vaiheen yhteisvaikutusta
sisältäen Coated Specialties Jakautumisen vaikutukset.
4)
Rahoitusleasing velvoitteiden vakuutena ovat vuokratut omaisuuserät. Määräaikaisten lainasopimusten ja valmiusluottosopimuksen mukaisten
velvoitteiden vakuutena ovat velkojan vakuusoikeudet Munksjön merkittävien tytäryhtiöiden osakkeisiin, vakuusoikeudet tiettyihin merkittäviin
ruotsalaisten tytäryhtiöiden kiinteistöihin sekä tiettyihin muihin varoihin tietyissä merkittävissä ruotsalaisissa tytäryhtiöissä yrityskiinnitysten
muodossa.
2)
Lisätietoja pro forma -taloudellisista tiedoista on esitetty kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”. Pro forma -tiedot
on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa, ja luonteestaan johtuen ne koskevat oletettua tilannetta eikä
40
niiden tarkoituksena ole kuvata, mikä Munksjön liiketoiminnan todellinen tulos tai taloudellinen asema olisi ollut,
mikäli Transaktio olisi toteutunut pro forma -tiedoissa esitettyinä ajankohtina. Pro forma -tietojen tarkoituksena ei ole
myöskään ennakoida sitä, millaiset Munksjön liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema ovat tulevaisuudessa.
Lisätietoja ehdollisista ja tietyistä muista Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin taseen ulkopuolisista
vastuista 31.3.2013 on saatavissa Vanhan Munksjön välitilinpäätöksestä ja LP Europen ja Coated Specialtiesin carveout taloudellisista tiedoista, jotka on sisällytetty tähän Arvopaperiliitteeseen.
Käyttöpääomalausunto
Munksjön arvion mukaan Munksjön käyttöpääoma riittää vähintään 12 kuukauden ajaksi tämän Arvopaperiliitteen
päivämäärästä.
41
OSAKKEENOMISTAJAN OIKEUDET
Yleistä
Yhtiön rekisteröity toiminimi on Munksjö Oyj. Yhtiö on suomalainen julkinen osakeyhtiö, ja siihen sovelletaan Suomen
lakia. Tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä Munksjön osakepääoma on 15.000.000 euroa ja Yhtiöllä on 38.769.590
osaketta. Yhtiöllä on yksi osakesarja, jonka osakkeet tuottavat Yhtiössä yhtäläiset oikeudet. Yhtiön osakkeilla ei ole
nimellisarvoa. Yhtiön osakkeet on liitetty Euroclear Finland Oy:n (”Euroclear Finland”) ylläpitämään Suomen arvoosuusjärjestelmään 14.11.2012 sekä Euroclear Sweden AB:n (”Euroclear Sweden”) ylläpitämään Ruotsin arvoosuusjärjestelmään 17.5.2013.
Munksjön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella
”MUNK1” ja sen ISIN-koodi on FI4000048418. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena
annettavien osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena
annettavien osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla odotetaan alkavan arviolta ensimmäisenä
kaupankäyntipäivänä Jakautumisen Täytäntöönpanopäivän jälkeen. Liikkeeseenlaskettujen osakkeiden valuutta on euro.
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeus
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajilla on etuoikeus osakeannissa annettaviin osakkeisiin samassa suhteessa kuin
heillä ennestään on yhtiön osakkeita, ellei antia koskevassa yhtiökokouksen tai hallituksen päätöksessä toisin määrätä.
Osakeyhtiölain mukaan päätös, jolla poiketaan osakkeenomistajien etuoikeudesta, edellyttää, että päätökseen on Yhtiön
kannalta painava taloudellinen syy. Yhtiökokouksen päätös, jolla päätetään osakkeenomistajien etuoikeudesta
poikkeavasta osakeannista, tai valtuutetaan hallitus päättämään samasta asiasta, on pätevä vain, mikäli
osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja edustetuista osakkeista,
ovat sitä kannattaneet.
Tietyt ulkomaiset osakkeenomistajat eivät välttämättä voi käyttää merkintäetuoikeuksiaan Yhtiön tulevissa anneissa
johtuen oman maansa lainsäädännöstä ja määräyksistä.
Yhtiökokoukset
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat käyttävät yhtiökokouksissa päätösvaltaansa Yhtiötä koskevissa asioissa.
Yhtiön varsinainen yhtiökokous on osakeyhtiölain mukaan pidettävä vuosittain kuuden kuukauden kuluessa tilikauden
päättymisestä.
Varsinainen yhtiökokous päättää osakeyhtiölain mukaan muun muassa seuraavista asioista:

tilinpäätöksen sekä konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta;

vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle;

taseen osoittaman voiton käyttämisestä;

hallituksen jäsenten valinnasta; sekä

tilintarkastajien valinnasta.
Myös hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen edellyttävät yhtiökokouksen päätöstä. Varsinaisten yhtiökokousten lisäksi voidaan
tarvittaessa
pitää
ylimääräisiä
yhtiökokouksia.
Päätettävän
asian
laadun
mukaan
sovelletaan
määräenemmistösäännöksiä osakeyhtiölain mukaisesti.
Yhtiökokous käsittelee osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vaatimia tai hallituksen sille esittämiä asioita. Yleensä
hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle. Mikäli yhtiön osakkeenomistaja tai osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10
prosenttia yhtiön osakkeista, tai yhtiön tilintarkastaja esittää kirjallisen pyynnön, että jokin asia tulisi käsitellä
yhtiökokouksessa, tulee hallituksen toimittaa kutsu yhtiökokoukseen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistaja voi kirjallisesti pyytää yhtiön hallitukselta, että hänen esittämänsä
yhtiökokouksen päätösvaltaan kuuluva asia käsitellään seuraavassa yhtiökokouksessa toimittamalla vaatimuksensa niin
hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Pörssiyhtiössä pyynnön katsotaan aina olevan toimitettu
hyvissä ajoin, jos se on toimitettu viimeistään neljä viikkoa ennen kokouskutsua.
42
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi tulee sisällyttää yhtiökokouskutsuun.
Sama koskee ehdotusta hallituksen kokoonpanoksi, jonka ovat tehneet osakkeenomistajat, joilla on vähintään 10
prosenttia Yhtiön osakkeiden tuottamista äänistä edellyttäen, että ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan ja
että Yhtiö on saanut tiedon ehdotuksesta riittävän ajoissa, jotta se voi sisällyttää sen yhtiökokouskutsuun. Tämän
jälkeen vastaavassa järjestyksessä asetetut ehdokkaat julkistetaan erikseen. Hallituksen ehdotus Yhtiön tilintarkastajiksi
julkistetaan yhtiökokouskutsun yhteydessä.
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajilla, jotka on merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön
osakasluetteloon kahdeksan arkipäivää ennen yhtiökokousta (”Täsmäytyspäivä”). Hallintarekisteröidyn osakkeen
omistaja, jolla osakkeiden nojalla on oikeus tulla kirjatuksi Yhtiön osakasluetteloon Täsmäytyspäivänä, voidaan
ilmoittaa tilapäisesti merkittäväksi osakasluetteloon, jotta hän voi osallistua yhtiökokoukseen. Ilmoitus tilapäisestä
merkitsemisestä osakasluetteloon on tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa mainittuna ajankohtana, jonka on oltava
Täsmäytyspäivän jälkeen. Euroclear Swedenissä rekisteröityjä osakkeita pidetään hallintarekisteröityinä Euroclear
Finlandissa. Osakkeenomistajien, joiden osakkeet on Täsmäytyspäivänä rekisteröity arvo-osuustilillä Euroclear
Swedenissä heidän omiin nimiinsä, ei tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin tullakseen merkityiksi Euroclear Swedenin
kokoamaan osakkeenomistajien yhtiökokousrekisteriin (”Yhtiökokousrekisteri”). Osakkeenomistajien, joiden
osakkeet ovat hallintarekisteröity Täsmäytyspäivänä Euroclear Swedenissä ja jotka aikovat osallistua yhtiökokoukseen
tulee ottaa yhteyttä Euroclear Swedeniin tilinhoitajayhteisönsä kautta ja pyydettävä tilapäistä rekisteröintiä
Yhtiökokousrekisteriin. Euroclear Swedenin kautta tehtyä tilapäistä rekisteröimistä osakasluetteloon pidetään
ilmoittautumisena yhtiökokoukseen. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen joko itse tai valtuuttamansa
asiamiehen välityksellä. Valtuutetun asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai muutoin luotettavasti osoitettava
oikeutensa edustaa osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa. Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean
asiamiehen välityksellä siten, että eri asiamiehet edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevien osakkeiden
nojalla, ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa
osakkeenomistajaa. Lisäksi kukin osakkeenomistaja tai valtuutettu asiamies voi käyttää yhtiökokouksessa avustajaa.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön osakkeenomistajat tulee kutsua yhtiökokoukseen julkaisemalla kutsu Yhtiön
Internet-sivuilla. Kutsu tulee julkaista enintään kolme (3) kuukautta ennen ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen
kokouspäivää, ei kuitenkaan myöhemmin kuin yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen Täsmäytyspäivää. Lisäksi
hallitus voi päättää julkaista yhtiökokouskutsu kokonaisuudessaan tai osittain muulla, sopivaksi katsomallaan tavalla.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan tulee ilmoittaa Yhtiölle osallistumisestaan yhtiökokoukseen
viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta.
Äänioikeudet
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan joko henkilökohtaisesti tai
valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Jokainen osake oikeuttaa yhtiökokouksessa äänestämään yhdellä (1) äänellä.
Jos hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja haluaa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeuttaan, hänen tulee
ilmoittautua tilapäisesti merkittäväksi yhtiön osakasluetteloon. Ilmoitus tilapäisestä merkitsemisestä osakasluetteloon on
tehtävä viimeistään yhtiökokouskutsussa määriteltynä päivänä, jonka on oltava Täsmäytyspäivän jälkeen.
Osakkeenomistajien, joiden osakkeet on Täsmäytyspäivänä rekisteröity arvo-osuustilillä Euroclear Swedenissä heidän
omiin nimiinsä, ei tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin tullakseen merkityiksi Euroclear Swedenin kokoamaan
osakkeenomistajien Yhtiökokousrekisteriin. Osakkeenomistajien, joiden osakkeet ovat hallintarekisteröity
Täsmäytyspäivänä Euroclear Swedenissä ja jotka aikovat osallistua ja äänestää yhtiökokouksessa tulee ottaa yhteyttä
Euroclear Swedeniin tilinhoitajayhteisönsä kautta ja pyydettävä tilapäistä rekisteröintiä Yhtiökokousrekisteriin.
Yhtiökokouksessa päätökset tehdään yleensä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Kuitenkin eräät päätökset, kuten
yhtiöjärjestyksen muutokset, suunnattu osakeanti ja eräissä tapauksissa päätökset yhtiön sulautumisesta tai
purkamisesta, edellyttävät vähintään kahden kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä sekä kokouksessa edustetuista
osakkeista.
Osingot ja muu voitonjako
Osakeyhtiölain ja Suomessa vallitsevan käytännön mukaan suomalaisten yhtiöiden osakkeille maksetaan osinkoa
pääsääntöisesti vain kerran vuodessa, ja osinkoa voidaan maksaa vasta yhtiökokouksen hyväksyttyä yhtiön
tilinpäätöksen ja päätettyä osingonjaosta. Yleensä yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa hallituksen ehdottamaa tai
hyväksymää määrää enempää. Osakeyhtiölain mukaan osingonjako perustuu viimeksi päättyneeltä tilikaudelta
vahvistettuun tilintarkastettuun tilinpäätökseen, ja yhtiöt voivat myös jakaa kuluvan tilikauden voittoon perustuvia
osavuosiosinkoja ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksymän tilintarkastetun tilinpäätöksen perusteella. Osingonjako
edellyttää osakkeenomistajien enemmistöpäätöstä yhtiökokouksessa. Yhtiökokous voi myös valtuuttaa hallituksen
päättämään osingonjaosta.
43
Osakeyhtiölain mukaan oma pääoma jaetaan sidottuun ja vapaaseen omaan pääomaan. Jaolla on merkitystä
määritettäessä jakokelpoisten varojen määrää. Osakepääoma sekä kirjanpitolain (30.1997/1336) mukainen
uudelleenarvostusrahasto, käyvän arvon rahasto ja arvonkorotusrahasto ovat sidottua omaa pääomaa. Myös ennen
nykyisen osakeyhtiölain voimaantuloa syntyneet ylikurssirahasto ja vararahasto ovat sidottua omaa pääomaa sen
mukaan kuin osakeyhtiölain voimaanpanosta annetussa laissa (21.7.2006/625) määrätään. Muut rahastot sekä tilikauden
ja edellisten tilikausien voitto ovat vapaata omaa pääomaa. Osinko tai muu varojenjako voi olla enintään jakokelpoisten
varojen suuruinen. Varoja ei kuitenkaan saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan
maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Jakokelpoiset varat sisältävät tilikauden voiton, edellisiltä
tilikausilta kertyneet voittovarat ja yhtiön muut vapaan oman pääoman erät, joista on vähennetty taseen osoittama
tappio sekä määrä, joka yhtiöjärjestyksen mukaan on jätettävä jakamatta. Jakokelpoisia varoja on soveltuvin osin
korjattava taseeseen aktivoitujen perustamis-, tutkimus- ja tiettyjen kehityskulujen määrällä sen mukaisesti, mitä
osakeyhtiölain voimaanpanosta annetussa laissa määrätään.
Osingon tai muun varojenjaon määrä ei saa ylittää hallituksen ehdottamaa tai hyväksymää määrää, elleivät
osakkeenomistajat, jotka omistavat vähintään 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista, sitä varsinaisessa
yhtiökokouksessa vaadi. Mikäli edellä mainittu vaatimus esitetään, edellä määriteltyjen jakokelpoisten varojen rajoissa
osinkona on jaettava vähintään puolet tilikauden voitosta, josta vähennetään yhtiöjärjestyksen mukaan jakamatta
jätettävä määrä. Osakkeenomistajat voivat vaatia osinkoina enintään kahdeksan prosenttia yhtiön omasta pääomasta.
Jaettavasta määrästä vähennetään tilikaudelta ennen varsinaista yhtiökokousta mahdollisesti jaetut osingot. Osingot ja
muut jako-osuudet maksetaan niille osakkeenomistajille tai heidän nimeämilleen henkilöille, jotka on merkitty
osakasluetteloon osingonmaksun täsmäytyspäivänä. Osakasluetteloa ylläpitää Euroclear Finland asianomaisen
tilinhoitajayhteisön välityksellä. Arvo-osuusjärjestelmässä osingot maksetaan osakkeenomistajille tilisiirtoina rekisteriin
ilmoitetuille tileille. Osinkoa maksetaan myös osakkeenomistajille, jotka ovat merkitty osingonmaksun
täsmäytyspäivänä erilliseen Euroclear Swedenin ylläpitämään osakasluetteloon Euroclear Swedenissa rekisteröidyille
osakkeille. Osingot, jotka maksetaan Euroclear Swedenissa rekisteröidyille osakkeille tullaan välittämään edelleen
Euroclear Swedenin toimesta. Kaikki yhtiön osakkeet tuottavat yhtäläiset oikeudet osinkoon ja muihin jako-osuuksiin
(mukaan lukien yhtiön varojen jako purkamistilanteessa). Osingon vanhenemispäivä on tavallisesti kolme vuotta
osingonmaksun eräpäivästä.
Osakeyhtiölain mukaan yhtiö voi hankkia tai lunastaa omia osakkeitaan. Yhtiökokouksen tulee tehdä päätökset yhtiön
omien osakkeiden hankinnasta tai lunastamisesta, ja päätös edellyttää vähintään kahden kolmasosan enemmistöä
annetuista äänistä sekä kokouksessa edustetuista osakkeista. Yhtiökokous voi myös määräajaksi, enintään 18
kuukaudeksi, valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta vapaalla omalla pääomalla. Omia
osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa vain, jos siihen on yhtiön
kannalta painava taloudellinen syy. Omia osakkeita voidaan lähtökohtaisesti lunastaa muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa vain kaikkien osakkeenomistajien suostumuksella. Julkisessa osakeyhtiössä päätöstä
omien osakkeiden hankkimisesta, lunastamisesta tai pantiksi ottamisesta ei saa tehdä siten, että yhtiöllä ja sen
tytäryhteisöillä hallussaan tai panttina olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä olisi yli kymmenen prosenttia
kaikista osakkeista. Yhtiölle tai sen tytäryhteisölle kuuluvalla osakkeella ei voi osallistua yhtiökokoukseen tai
osingonjakoon.
Pakollinen ostotarjous ja lunastusvelvollisuus
Arvopaperimarkkinalain mukaan osakkeenomistajan, jonka osuus kasvaa Arvopaperimarkkinalain mukaisesti
laskettuna yli kolmeen kymmenesosaan tai yli puoleen yhtiön osakkeiden äänimäärästä sen jälkeen, kun yhtiön osake
on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi, on tehtävä julkinen ostotarjous kaikista muista yhtiön liikkeeseen
laskemista osakkeista ja niihin oikeuttavista arvopapereista käypään hintaan. Lisätietoja on esitetty
Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Suomen arvopaperimarkkinat – Arvopaperimarkkinoiden sääntely”.
Osakeyhtiölain mukaan se, jolla on yli yhdeksän kymmenesosaa yhtiön kaikista osakkeista ja osakkeiden tuottamista
äänistä, on oikeutettu lunastamaan yhtiön muiden osakkeenomistajien osakkeet käyvästä hinnasta. Lisäksi
vähemmistöosakkeenomistaja, jonka osakkeet voidaan edellä mainitulla tavalla lunastaa osakeyhtiölain nojalla, on
oikeutettu vaatimaan edellä mainitulta enemmistöosakkeenomistajalta osakkeidensa lunastamista.
Siirto arvo-osuusjärjestelmän kautta
Myytäessä arvo-osuusjärjestelmässä olevia osakkeita kyseiset osakkeet siirretään tilisiirtona myyjän arvo-osuustililtä
ostajan arvo-osuustilille. Myynnin osalta jakaumatiedot on rekisteröity Euroclear Finlandin HEXClear-järjestelmään ja
jos tarpeen arvo-osuutta koskeva ehto tehdään arvo-osuustilille. Myynti rekisteröidään ennakkokirjauksena siihen
saakka, kunnes kauppa on selvitetty ja osakkeet maksettu, minkä jälkeen ostaja merkitään automaattisesti yhtiön
osakasluetteloon. Jos osakkeet on hallintarekisteröity ja myyjän ja ostajan osakkeet on talletettu samalle
44
hallintarekisteritilille, osakkeiden myynti ei edellytä mitään merkintöjä Suomen arvo-osuusjärjestelmään, ellei hallitsija
vaihdu tai osakkeita siirretä pois hallintarekisteritililtä myynnin perusteella.
Ulkomaalaisomistusta koskevat rajoitukset
Suomalaisten yhtiöiden ulkomaalaisomistusrajoitukset poistettiin 1.1.1993. Laki ulkomaalaisten yritysostojen
seurannasta (172/2012) (”Seurantalaki”) mukaan yritysosto vaatii kuitenkin Työ- ja elinkeinoministeriön vahvistuksen,
mikäli muu ulkomaalainen henkilö tai ulkomainen yhteisö, kuin toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta tai EFTA:n
jäsenvaltiosta oleva ulkomaalainen henkilö tai ulkomainen yhteisö taikka yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan
unionin jäsenvaltiossa tai EFTA:n jäsenvaltiossa, mutta jossa henkilö tai yhteisö jonka kotipaikka ei ole Euroopan
unionin jäsenvaltiossa tai EFTA:n jäsenvaltiossa omistaa yhden kymmenesosan osuuden tai enemmän yhtiön
äänioikeuksista tai harjoittaa siihen verrattavaa vaikutusvaltaa, hankkisi omistukseensa vähintään yhden kymmenesosan
suomalaisen yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Seurantalakia sovelletaan puolustusteollisuudessa
mukana oleviin yrityksiin ja muihin vastaaviin yrityksiin, joita toimialan, liiketoiminnan tai sitoumusten perusteella on
pidettävä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta kriittisenä. Ulkomaalaiseksi katsotaan kuitenkin
puolustusteollisuusyritysten osalta yhteisö tai henkilö jonka kotipaikka ei ole Suomessa. Jos hankinta vaarantaisi
tärkeitä kansallisia intressejä, asia tulee käsitellä valtioneuvoston täysistunnossa.
Valuuttakontrolli
Ulkomaalaiset voivat hankkia suomalaisen osakeyhtiön osakkeita ilman erityistä valuuttakontrollilupaa. Ulkomaalaiset
voivat myös vastaanottaa osinkoa ilman erityistä valuuttakontrollilupaa, mutta yhtiö joutuu pidättämään lähdeveron
Suomesta siirrettävistä varoista, ellei soveltuvaa kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi tehtyä sopimusta ole.
Ulkomaalaiset, jotka ovat hankkineet suomalaisen osakeyhtiön osakkeita, voivat saada osakkeita rahastoannin
yhteydessä tai osallistua uusmerkintään ilman erityistä valuuttakontrollilupaa. Ulkomaalaiset voivat myydä suomalaisen
yhtiön osakkeita Suomessa ja tällaisesta myynnistä saadut varat voidaan siirtää pois Suomesta missä tahansa
vaihdettavassa valuutassa. Suomessa ei ole voimassa valuuttakontrollisäännöksiä, jotka rajoittaisivat suomalaisen
yhtiön osakkeiden myymistä toiselle ulkomaalaiselle.
45
VEROTUS
Alla esitetty yhteenveto perustuu tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä Suomessa voimassa olevaan
verolainsäädäntöön ja vallitsevaan verotuskäytäntöön. Muutokset verolainsäädännössä saattavat vaikuttaa verotukseen
myös takautuvasti. Tämä yhteenveto ei ole tyhjentävä eikä siinä ole otettu huomioon eikä selvitetty muiden maiden kuin
Suomen verolainsäädäntöä. Yhtiöön sijoittamista harkitsevan tulisi kääntyä veroasiantuntijansa puoleen selvittääkseen
omiin erityisolosuhteisiinsa liittyvät veroseuraamukset.
Seuraavassa käsitellään olennaisia Suomen tulovero- ja varainsiirtoveroseuraamuksia. Seuraavassa käsitelty perustuu
vain Suomen verolainsäädäntöön eikä siinä oteta huomioon minkään toisen maan verolainsäädäntöä. Seuraavassa ei
käsitellä veroseuraamuksia, jotka kohdistuvat sellaisiin osakkeenomistajiin, joihin sovelletaan erityisiä verosäännöksiä.
Tällaisia osakkeenomistajia ovat muun muassa liiketoimintaa harjoittamattomat tai verovapaat yhteisöt, ulkomaiset
väliyhteisöt sekä avoimet tai kommandiittiyhtiöt. Seuraavassa ei myöskään käsitellä Suomen perintö- tai
lahjaveroseuraamuksia.
Tämä kuvaus perustuu:

tuloverolakiin (30.12.1992/1535, muutoksineen);

lakiin elinkeinotulon verottamisesta (24.6.1968/360, muutoksineen);

lakiin rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta (11.8.1978/627, muutoksineen); ja

varainsiirtoverolakiin (29.11.1996/931, muutoksineen).
Lisäksi seuraavassa on otettu huomioon oikeuskäytäntö sekä sellaiset veroviranomaisten päätökset ja lausunnot, jotka
ovat voimassa ja saatavilla tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä. Yllä mainittua verolainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä
ja veroviranomaisten kannanottoja voidaan tulevaisuudessa muuttaa ja näillä muutoksilla voi olla myös takautuva
vaikutus.
Yleistä
Suomessa yleisesti verovelvollisia ja rajoitetusti verovelvollisia kohdellaan verotuksessa eri tavoin. Yleisesti
verovelvolliset ovat Suomessa verovelvollisia maailmanlaajuisista tuloistaan. Rajoitetusti verovelvollisia verotetaan
vain Suomesta saadusta tulosta. Lisäksi rajoitetusti verovelvollisen Suomessa sijaitsevasta kiinteästä toimipaikasta
saamaa tuloa verotetaan Suomessa, kuitenkin soveltuvia verosopimusmääräyksiä noudattaen. Suomen tekemät
verosopimukset voivat rajoittaa Suomen sisäisen verolainsäädännön soveltamista ja estää rajoitetusti verovelvollisen
Suomesta saaman tulon verottamisen Suomessa.
Yleensä luonnollisen henkilön katsotaan olevan Suomessa yleisesti verovelvollinen silloin, kun hän jatkuvasti oleskelee
Suomessa yli kuuden kuukauden ajan tai hänellä on Suomessa vakituinen asunto ja koti. Ulkomaille muuttanutta
Suomen kansalaista pidetään Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolmen seuraavan vuoden ajan, ellei
hän näytä, ettei hänellä ole verovuonna ollut olennaisia siteitä Suomeen. Yleisesti verovelvollisen ansiotulo verotetaan
progressiivisen veroasteikon mukaan ja enintään 50 000 euron pääomatulo 30 prosentin verokannan mukaan. Yli 50
000 euron pääomatuloa verotetaan 32 prosentin verokannan mukaan. Suomen hallitus on keväällä 2013 linjannut, että
rajaa alennettaisiin 40.000 euroon, mahdollisesti vuodesta 2014 alkaen. Suomen lain mukaisesti perustetut yhtiöt ovat
Suomessa yleisesti verovelvollisia. Suomalaiset yhtiöt ovat Suomessa verovelvollisia maailmanlaajuisista tuloistaan.
Yhteisöverokanta on Suomessa tällä hetkellä 24,5 prosenttia. Suomen hallitus on keväällä 2013 linjannut, että
yhteisöverokantaa alennettaisiin 20 prosenttiin, mahdollisesti vuodesta 2014 lukien.
Seuraavassa on yhteenveto tietyistä osakkeiden merkitsemiseen, omistamiseen ja luovuttamiseen liittyvistä
veroseuraamuksista Suomessa yleisesti ja rajoitetusti verovelvollisille osakkeenomistajille.
Suomalaisten osakeyhtiöiden verotus
Osingot
Helsingin Pörssissä noteeratun yhtiön tai muun Tuloverolain 33a §:n 2 momentissa tarkoitetun julkisesti noteeratun
yhtiön (”Noteerattu Yhtiö”) jakamien osinkojen verotus vaihtelee riippuen siitä, onko osinkoja vastaanottava
suomalainen yhtiö Noteerattu Yhtiö vai muu yhtiö.
46
Noteeratun Yhtiön saamat osingot toisesta Noteeratusta Yhtiöstä ovat yleensä verovapaita. Siinä tapauksessa, että
Noteeratun Yhtiön saama osinko on saatu osakkeenomistajan sijoitusomaisuuteen kuuluvista suomalaisen yhtiön
osakkeista, saadusta osingosta 75 prosenttia on kuitenkin veronalaista tuloa ja 25 prosenttia verovapaata tuloa.
Sijoitusomaisuutta voi olla vain raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla. Todellinen veroaste on tällöin 18,375 prosenttia.
Jos osingonsaaja on muu kuin Noteerattu Yhtiö, sen Noteeratusta Yhtiöstä saamista osingoista on 75 prosenttia
veronalaista tuloa ja 25 prosenttia verovapaata tuloa, mikäli osakkeenomistaja ei omista suoraan vähintään 10 prosenttia
osinkoa jakavan yhtiön pääomasta. Jos muu kuin Noteerattu Yhtiö omistaa vähintään 10 prosenttia jakavan yhtiön
osakepääomasta, tällaisista osakkeista saadut osingot ovat verovapaita. Jos osingot on saatu osakkeenomistajan
sijoitusomaisuuteen kuuluvista osakkeista, osingoista on veronalaista tuloa 75 prosenttia ja 25 prosenttia verovapaata
tuloa omistusosuudesta riippumatta.
Luovutusvoitot tai -tappiot
Suomalaiset yhteisöt ovat velvollisia suorittamaan yhteisöveroa maailmanlaajuisista tuloistaan. Osakkeiden
luovutushinta luetaan suomalaisella yhteisöllä yleensä joko elinkeinotoiminnan tai muun toiminnan tulonlähteen
veronalaiseksi tuloksi. Suomalaisen yhteisön verotettava tulo määritetään erikseen elinkeinotoiminnan ja muun
toiminnan osalta. Molempien tulolähteiden tuloa verotetaan kiinteän 24,5 prosentin verokannan mukaan. Myytyjen
osakkeiden hankintameno on yhteisölle vähennyskelpoista menoa sen tulolähteen tulosta, johon myydyt osakkeet
kuuluivat.
Elinkeinotoiminnan tulonlähteeseen kuuluvien osakkeiden mahdollinen luovutustappio voidaan yleensä vähentää
elinkeinotoiminnan tuloista. Elinkeinotoiminnan tulolähteen vahvistetut tappiot voidaan vähentää tappiovuotta
seuraavien kymmenen verovuoden aikana elinkeinotoiminnan tulolähteen verotettavasta tulosta. Muun toiminnan
tulolähteeseen kuuluvat luovutustappiot ovat vähennettävissä vain tappiovuonna tai sitä seuraavien viiden vuoden
aikana muun toiminnan tulolähteen luovutusvoitoista.
Yllä mainitusta poiketen yhteisön saamat luovutusvoitot sellaisista elinkeinotoimintaan kuuluvista
käyttöomaisuusosakkeista, jotka yhteisö on yhtäjaksoisesti omistanut vähintään vuoden ajan ja jotka oikeuttavat
vähintään 10 prosenttiin yhtiön osakepääomasta, voivat olla verovapaita. Luovutustappiot tällaisista osakkeista ovat
tässä tapauksessa verotuksessa vähennyskelvottomia. Käyttöomaisuuteen kuuluvien muiden kuin verovapaasti
luovutettavien osakkeiden luovutuksesta syntynyt tappio on vähennyskelpoinen vain myyjän käyttöomaisuuteen
kuuluvien osakkeiden luovutuksista saaduista voitoista verovuonna ja viitenä seuraavana verovuonna.
Yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden verotus
Osingot
Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön (”Henkilö”) Noteeratusta Yhtiöstä saamista osingoista 70
prosenttia on veronalaista pääomatuloa, kun taas 30 prosenttia on verovapaata tuloa edellyttäen, että osakkeet eivät
kuulu kyseisen Henkilön elinkeinotoiminnan varoihin. Suomen hallitus on keväällä 2013 linjannut, että Henkilön
Noteeratusta Yhtiöstä saaman osingon veronalaista osaa nostettaisiin 85 prosenttiin, jolloin 15 prosenttia osingosta olisi
verovapaata tuloa. Muutos tulee voimaan mahdollisesti vuonna 2014. Sovellettava verokanta on tällä hetkellä 30
prosenttia enintään 50 000 euron pääomatuloista ja 32 prosenttia yli 50 000 euron pääomatuloista.
Kun Noteerattu Yhtiö jakaa osinkoa Henkilölle, sen on tehtävä jakamastaan osingosta ennakonpidätys. Tämän
Arvopaperiliitteen päivämääränä osingosta tehtävän ennakonpidätyksen määrä on 21 prosenttia. Osinkoa jakavan yhtiön
pidättämä vero luetaan Henkilön hyväksi verovuoden lopullisessa verotuksessa. Henkilöiden on tarkistettava
osinkotietojen paikkansapitävyys esitäytetystä veroilmoituksesta ja ilmoitettava mahdollisista virheistä sekä puutteista
veroviranomaisille.
Luovutusvoitot tai -tappiot
Osakkeiden myynnistä saatua luovutusvoittoa verotetaan lähtökohtaisesti Suomessa yleisesti verovelvollisen Henkilön
pääomatulona. Osakkeiden myynnistä aiheutuneet luovutustappiot katsotaan vastaavasti lähtökohtaisesti
luovutusvoitosta vähennyskelpoisiksi luovutustappioiksi. Tällaisiin luovutusvoittoihin sovellettava verokanta on tällä
hetkellä 30 prosenttia enintään 50.000 euron pääomatuloista ja 32 prosenttia yli 50.000 euron pääomatuloista. Varojen
luovutuksesta aiheutuneet voitot eivät ole kuitenkaan veronalaisia, mikäli Henkilön myymän omaisuuden
yhteenlasketut luovutushinnat ovat verovuonna enintään 1.000 euroa. Osakkeiden myynnistä aiheutuvat luovutustappiot
voidaan vähentää vain omaisuuden luovutusvoitoista samana ja viitenä luovutusta seuraavana vuotena. Luovutuksesta
aiheutuneet tappiot eivät ole kuitenkaan vähennyskelpoisia, mikäli Henkilön myymän omaisuuden yhteenlasketut
hankintamenot ovat verovuonna enintään 1.000 euroa.
47
Luovutusvoitto ja -tappio lasketaan vähentämällä osakkeiden todellisesta luovutushinnasta niiden todellisen
hankintahinnan ja myyntikustannusten yhteismäärä. Henkilöt voivat todellisen hankintamenon sijasta vaihtoehtoisesti
käyttää hankintameno-olettamaa. Hankintameno-olettamana luovutushinnasta vähennetään yleensä 20 prosenttia, mutta
mikäli osakkeenomistaja on omistanut osakkeet vähintään kymmenen vuoden ajan, hankintameno-olettama on 40
prosenttia luovutushinnasta. Jos hankintameno-olettamaa sovelletaan todellisen hankintahinnan sijasta, myynnistä
aiheutuneiden kustannusten katsotaan sisältyvän hankintameno-olettamaan eikä niitä voida enää vähentää erikseen
myyntihinnasta. Henkilöiden on lisättävä esitäytettyyn veroilmoitukseensa tiedot verovuonna tapahtuneista osakkeiden
luovutuksista.
Rajoitetusti verovelvollisten sijoittajien verotus
Osinko
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle sijoittajalle maksamasta osingosta on suomalainen osingonmaksaja
velvollinen perimään lähdeveron osingon maksamisen yhteydessä. Suomessa rajoitetusti verovelvollisille luonnolliselle
henkilölle maksettujen osinkojen lähdeveroprosentti on tällä hetkellä 30 prosenttia ja Suomessa rajoitetusti
verovelvollisille yhteisöille maksettujen osinkojen lähdeveroprosentti on tällä hetkellä 24,5 prosenttia. Lähdevero voi
alentua tai poistua verosopimuksen nojalla.
Lähdeveroa ei kuitenkaan peritä osingoista, joiden saaja on ns. emo-tytäryhtiödirektiivin (90/435/ETY) 2 artiklassa
tarkoitettu Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuva yhteisö, joka välittömästi omistaa vähintään 10 prosenttia osinkoa
jakavan suomalaisen yhtiön pääomasta.
Lähdeveroa ei peritä Suomessa osingoista, jotka suomalainen yhtiö on maksanut Suomessa rajoitetusti verovelvolliselle
yhteisölle edellyttäen, että (i) osingonsaajan kotipaikka on Euroopan talousalueella; (ii) osingonsaajan kotivaltioon
sovelletaan Neuvoston direktiiviä 77/799/ETY koskien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä
avusta välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla tai sopimusta koskien virka-apua ja
tietojenvaihtoa veroasioissa Euroopan talousalueella; (iii) osinkoa saava yhtiö on tuloverolain 33d §:n, 4 momentin tai
elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6a §:n mukaan suomalaista yhteisöä vastaava yhteisö; (iv) osinko olisi
kokonaan verovapaa vastaavalle suomalaiselle yritykselle tai yhteisölle maksettuna; ja (v) osinkoa saava yhtiö esittää
selvityksen (kotimaansa veroviranomaisten antaman todistuksen muodossa), että maksettua lähdeveroa ei voida
tosiasiassa kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa voimassaolevan kaksinkertaista verotusta
koskevan verosopimuksen perusteella.
Edellä mainitun rajoittamatta osinko on vain osittain verovapaa, jos jakavan yhtiön osakkeet kuuluvat vastaanottavan
yhteisön sijoitusomaisuuteen tai jos osinkoja jakava suomalainen yhtiö on Noteerattu Yhtiö ja osinkoja vastaanottava
yhtiö ei ole Noteerattu Yhtiö eikä omista suoraan vähintään kymmentä prosenttia jakavan yhtiön pääomasta. Tässä
tapauksessa sovellettava lähdeverokanta on 18,38 prosenttia. Edellytys tälle verokohtelulle on, että vastaanottavalla
yhtiöllä on rekisteröity toimipaikka Euroopan talousalueella ja että Suomen ja valtion, jossa vastaanottava yhtiö on
rekisteröity, välillä on sovittu keskinäisestä avusta veroasioissa direktiivin 77/799/ETY tai verosopimuksen mukaisesti.
Hallintarekisteröidyille osakkeille maksettavista osingoista peritään voimassa olevan verosopimuksen mukainen
lähdevero, kuitenkin aina vähintään 15 prosenttia, mikäli osingon maksajan asianmukaisesti varmistamien tietojen
mukaan osinkoihin sovellettavat verosopimusehdot koskevat saajaa. Osingon saaja voi ennen suorituksen maksamista
esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista kyseisen verosopimuksen soveltamisen edellytyksistä, jolloin
hän voi saada hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettavan osingon sovellettavan verosopimuksen mukaisella
alemmalla lähdeveroprosentilla.
Jos Suomessa rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö, joka asuu Euroopan talousalueella, on osingonsaaja, hän
voi tietyin edellytyksin vaatia, että suomalaisen yhtiön maksamien osinkojen verotus toteutetaan verotusmenettelystä
annetun lain mukaan lähdeverotuksen sijasta. Edellytyksenä on, että Suomen ja saajan asuinvaltion välillä on toteutettu
direktiivin 77/799/ETY mukainen keskinäinen avustus veroasioissa tai sopimus koskien virka-apua eikä Suomen
lähdeveroa voida voimassaolevan verosopimuksen säännösten nojalla hyvittää kokonaisuudessaan saajan
asuinvaltiossa.
Luovutusvoitot tai -tappiot
Suomessa rajoitetusti verovelvolliset sijoittajat eivät ole Suomessa verovelvollisia osakkeiden luovutuksesta saatavasta
voitosta, ellei osakkeiden luovutus liity elinkeinotoiminnan harjoittamiseen Suomessa (Suomessa sijaitsevan kiinteän
toimipaikan kautta) tai luovutettavan yhtiön kokonaisvaroista enemmän kuin 50 prosenttia muodostu yhdestä tai
useammasta Suomessa olevasta kiinteistöstä.
48
Varainsiirtovero
Suomessa ei peritä varainsiirtoveroa suomalaisen yhtiön osakkeiden kaupoista, jos kauppa tapahtuu rahavastiketta
vastaan säännöllisesti toimivassa, yleisölle avoinna olevassa pörssissä/markkinapaikassa, edellyttäen että välittäjä tai
muu kaupan osapuoli on arvopaperimarkkinalaissa määritelty arvopaperikauppias tai luovutuksensaaja on hyväksytty
kaupan osapuoleksi markkinoilla, joissa kauppa toteutetaan. Jos välittäjä tai muu kaupan osapuoli ei ole
varainsiirtoverolaissa määritelty arvopaperikauppias (toisin sanoen välittäjä on ulkomainen arvopaperikauppias, jolla ei
ole sivuliikettä tai -konttoria Suomessa), verottomuuden edellytyksenä on, että luovutuksensaaja ilmoittaa luovutuksesta
Suomen veroviranomaisille kahden kuukauden kuluessa luovutuksesta tai että välittäjä tekee vuosi-ilmoituksen
veroviranomaisille verotusmenettelyä koskevan lain mukaisesti.
Mikäli osakkeiden kauppa tehdään muuna kuin edellisessä kohdassa kuvattuna kauppana ja joko myyjä tai ostaja tai
molemmat ovat Suomessa yleisesti verovelvollisia, on osakkeiden luovutuksista ostajan maksettava varainsiirtoveroa
1,6 prosenttia luovutushinnasta. Veroa ei ole suoritettava, jos veron määrä on vähemmän kuin 10 euroa
luovutuksensaajaa kohden. Jos ostaja ei ole Suomessa yleisesti verovelvollinen tai ulkomaisen luottolaitoksen,
sijoituspalveluyrityksen tai rahastoyhtiön suomalainen sivuliike tai -konttori, on myyjän perittävä vero ostajalta. Mikäli
kumpikaan kaupan osapuolista ei ole Suomessa yleisesti verovelvollinen taikka ulkomaisen luottolaitoksen,
sijoituspalveluyrityksen tai rahastoyhtiön Suomessa oleva sivuliike tai -konttori, ja olettaen, että kyse ei ole asunto- tai
kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden luovutuksesta, ei luovutuksesta peritä varainsiirtoveroa.
Mikäli kaupan osapuolena tai välittäjänä on suomalainen sijoituspalveluyritys tai luottolaitos tai ulkomaisen
sijoituspalveluyrityksen tai ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivuliike tai -konttori, se on velvollinen
perimään ja maksamaan mahdollisen varainsiirtoveron ostajan puolesta ja tilittämään veron valtiolle.
Uusien osakkeiden liikkeeseenlaskun yhteydessä ei makseta varainsiirtoveroa.
Veroseuraamukset Coated Specialties Jakautumisesta
Jakautuvan yhtiön verotus
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968, muutoksineen) 52c §:n 2 momentin mukaan osittaisjakautumista
koskevia säännöksiä sovelletaan järjestelyihin, joissa osakeyhtiö (Jakautuva Yhtiö) selvitysmenettelyttä siirtää, ilman
että se purkautuu, yhden tai useamman liiketoimintakokonaisuutensa sellaisenaan yhdelle tai useammalle osakeyhtiölle
(Vastaanottava(t) Yhtiö(t)) ja jättää vähintään yhden liiketoimintakokonaisuuden Jakautuvaan Yhtiöön, ja Jakautuvan
Yhtiön osakkeenomistajat saavat vastikkeena omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa kunkin Vastaanottavan
Yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Liiketoimintakokonaisuudella
tarkoitetaan yhtiön kaikkia varoja ja vastuita, jotka hallinnollisesti muodostavat itsenäisen toiminnan tai taloudellisesti
itsenäiseen toimintaan kykenevän yksikön.
Liiketoimintakokonaisuuden varat ja vastuut siirretään Vastaanottavalle Yhtiölle verotuksessa niiden kirjanpitoarvosta
ja hankintamenona Vastaanottavan Yhtiön verotuksessa käytetään Jakautuvan Yhtiön hankintamenoa, ja
Vastaanottavalla Yhtiöllä on oikeus tehdä samat poistot ja muut verovähennykset kuin mitä Jakautuvalla Yhtiöllä olisi
ollut. Varaukset, jotka kohdistuvat tiettyyn Vastaanottavalle Yhtiölle siirtyneeseen toimintaan, siirtyvät tuolle
Vastaanottavalle Yhtiölle EVL 52c §:n 4 momentin mukaisesti. Jakautuvan Yhtiön yleisvaraukset, jotka eivät kuulu
luovutetulle liiketoimintakokonaisuudelle, siirretään Vastaanottavalle Yhtiölle samassa suhteessa kuin Jakautuvan
Yhtiön nettovarallisuus.
Ahlstrom on hakenut ennakkoratkaisua Konserniverokeskukselta koskien LP Europe Jakautumisen ja Coated
Specialties Jakautumisen verokohtelua. Ennakkoratkaisua on haettu kysymykseen, muodostavatko LP Europe
Jakautuminen ja Coated Specialties Jakautuminen veroneutraalit osittaisjakautumiset elinkeinotulon verotuksesta
annetun lain 52c §:n 2 momentin mukaisesti. Ahlstrom on saanut myönteisen ennakkoratkaisun, joka vahvistaa, että
sekä LP Europe Jakautumista että Coated Specialties Jakautumista kohdellaan veroneutraaleina osittaisjakautumisina.
Jakautuminen on yleisseuraanto, eikä sellaisena arvonlisäveron alainen toimi. Osakeyhtiölain mukaisesti toteutettu
veroneutraali jakautuminen ei aiheuta varainsiirtoveroseuraamuksia Vastaanottavalle Yhtiölle.
Osakkeenomistajien verotus
Yllämainitun ennakkoratkaisun mukaan Jakautuvan Yhtiön osakkeiden vaihtumista Vastaanottavan Yhtiön osakkeiksi
ei katsota Jakautuvan Yhtiön osakkeiden luovutukseksi osakkeenomistajien verotuksessa. Näin ollen osakkeiden
vaihtaminen ei synnytä verotettavaa tuloa Ahlstromin Suomessa verovelvollisille osakkeenomistajille, koska sekä LP
Europe Jakautuminen että Coated Specialties Jakautuminen toteutetaan elinkeinotulon verottamista koskevan lain 52c
§:n mukaisesti.
49
Koska Jakautuvan Yhtiön osakkeiden vaihtamista Vastaanottavan Yhtiön osakkeiksi ei katsota Jakautuvan Yhtiön
osakkeiden luovutukseksi, Vastaanottavan Yhtiön osakkeet katsotaan tulleen hankituiksi, kun osakkeenomistaja hankki
Ahlstromin osakkeet. Vastaanottavan Yhtiön osakkeiden hankintahinnaksi katsotaan se osa Jakautuvan Yhtiön
osakkeiden hankintahinnasta, joka vastaa Vastaanottavalle Yhtiölle siirrettyä Jakautuvan Yhtiön nettovarallisuutta. Jos
on selvää, että Vastaanottavalle Yhtiölle siirretyn nettovarallisuuden määrä merkittävästi eroaa näiden yhtiöiden
osakkeiden käyvistä arvoista, hankintamenot jaetaan käypien arvojen suhteessa.
Varainsiirtovero Coated Specialties Jakautumisessa
Vastaanottavalta Yhtiöltä ei peritä varainsiirtoveroa LP Europe Jakautumisen ja Coated Specialties Jakautumisen
yhteydessä siirrettävistä osakkeista tai kiinteistöistä. Koska osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena
Vastaanottavan Yhtiön liikkeelle laskemia uusia osakkeita, myöskään heiltä ei peritä varainsiirtoveroa.
Verovelvollisuudet
Jakautuva Yhtiö ja Vastaanottava Yhtiö ovat yhteisvastuussa velasta, joka syntyi ennen LP Europe Jakautumisen ja
Coated Specialties Jakautumisen toteuttamisen rekisteröintiä. Jakautuvan Yhtiön velkojen osalta, joista yhtiö on
Jakautumissuunnitelman mukaan vastuussa, toisen yhtiön vastuu rajoittuu kuitenkin määrään, joka vastaa sille yhtiölle
Jakautumisessa jäänyttä tai siirtynyttä nettovarallisuutta. Vaatimus vastuuseen Jakautumissuunnitelmassa mainitusta
velasta voidaan tehdä yhteisesti Jakautuvalle Yhtiölle ja Vastaanottavalle Yhtiölle vasta sen jälkeen kun maksua ei
saada päävastuulliselta yhtiöltä tai velan vakuudesta. Oikeuskäytännön mukaan Jakautumissuunnitelmassa ei voida
sopia sitovista verovelkojen maksamista koskevista sitoumuksista. Yleisvaraukset siirretään elinkeinotulon verottamista
koskevan lain mukaisesti Vastaanottavalle Yhtiölle samassa suhteessa kuin Jakautuvan Yhtiön nettovarallisuus
siirretään Vastaanottavalle Yhtiölle. Verovelvollisuudet eivät määräydy toiminnasta, joten niiden siirto Vastaanottavalle
Yhtiölle voidaan tehdä yllä kuvatulla tavalla.
50
PRO FORMA -TALOUDELLISET TIEDOT
Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet
Seuraavat tilintarkastamattomat pro forma -tiedot (”pro forma”, ”pro forma -tiedot”) on esitetty tarkoituksena
havainnollistaa Vanhan Munksjön Hankinnan, LP Europe Jakautumisen, Pääomasijoitusten ja Lisäpääomasijoitusten
(yhdessä ”vaihe I”) sekä Coated Specialties Jakautumisen (”vaihe II”), molemmat (yhdessä ”Transaktio”),
taloudellista vaikutusta. Nämä tilintarkastamattomat pro forma -tiedot on esitetty yksinomaan
havainnollistamistarkoituksessa. Luonteensa vuoksi tilintarkastamattomat pro forma -tiedot osoittavat, mikä olisi ollut
hypoteettinen vaikutus, jos Transaktio olisi toteutunut aiempana ajankohtana, eivätkä siten kuvaa, millaiset Munksjön
todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema olisivat olleet. Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen
tarkoituksena ei ole ennakoida, millaiset Munksjön liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema ovat tulevaisuudessa,
eivätkä ne kuvasta sitä, millaiset Munksjön toiminnan tulos ja taloudellinen asema olisivat olleet, jos Munksjö olisi ollut
itsenäinen julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yhtiö esitettävien kausien aikana.
Pro forma -oikaisut perustuvat saatavilla oleviin tietoihin ja oletuksiin, jotka kuvaillaan liitetiedoissa. Ei voi olla mitään
varmuutta siitä, että tilintarkastamattomia yhdistettyjä pro forma -tietoja laadittaessa käytetyt oletukset osoittautuvat
oikeiksi. Pro forma -oikaisut eivät sisällä arvioituja synergiaetuja, joita kuvataan Arvopaperiliitteen kohdassa
”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat””.
Kahden vaiheen vaikutuksia havainnollistetaan pro forma -tiedoissa siten, että vaiheen I vaikutukset (”pro forma I”) ja
vaiheen I ja vaiheen II yhdistetyt vaikutukset (”pro forma II”) esitetään erikseen.
Pro forma -kaudet
Pro forma -laaja tuloslaskelma 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta on koottu olettaen, että Transaktio olisi saatettu päätökseen 1.1.2012, ja pro forma -tase 31.3.2013 on koottu
olettaen, että Transaktio olisi saatettu päätökseen 31.3.2013.
Transaktion rakenne
Munksjö, Ahlstrom, Vanha Munksjö ja EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta ovat 28.8.2012
allekirjoittaneet Yhdistymissopimuksen ja 13.5.2013 allekirjoittaneet Muutossopimuksen, joiden tarkoituksena on
yhdistää LP Europen, Coated Specialtiesin ja Vanhan Munksjön liiketoiminnat Munksjöksi. Munksjö on ollut
pöytälaatikkoyhtiö, jolla ei ole ollut aikaisempaa liiketoimintaa tai operatiivista taloudellista historiaa ja joka on
muodostettu yksinomaan Transaktiota varten. Transaktioon kuuluu useita toisiinsa liittyviä vaiheita, joita kuvataan
tarkemmin Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen
yhdistyminen Munksjöksi” ja joita päivitetään Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan –
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe- ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi””. Seuraavassa Transaktiosta esitetään lyhyt kuvaus.
Vaihe I
Transaktion vaiheessa I ja LP Europe Jakautumisen toteutumisen yhteydessä Munksjö on laskenut liikkeelle uusia
osakkeita Vanhan Munksjön osakkeenomistajille vastikkeeksi näiden omistamista Vanhan Munksjön osakkeista. LP
Europe on eriytetty Ahlstromista ja siirretty Munksjölle LP Europe Jakautumisessa, jossa Ahlstromin osakkeenomistajat
saivat vastikkeeksi Munksjön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita. LP Europe Jakautuminen on tullut voimaan, kun LP
Europe Jakautumisen täytäntöönpano on rekisteröity kaupparekisteriin ja kaikki ehdot ovat joko täyttyneet tai niistä on
luovuttu (”LP Europe Toteutuminen”). Katso lisätietoja Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Vanhan Munksjön sekä LP
Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset” ja Arvopaperiliitteen kohdassa
”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset””. LP Europe Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinti on
tapahtunut 27.5.2013.
Transaktion toteuttaminen oli ehdollinen muun muassa sille, että tarvittavat viranomaishyväksynnät ja -vahvistukset
saatiin Euroopan komission ja Brasilian kilpailuviranomaisilta viimeistään LP Europe Toteutumisen päivämääränä.
Euroopan komissio on nostanut esiin huolen sekä Vanhan Munksjön että Ahlstromin valmistamien tiettyjen
tuotesegmenttien horisontaalisesta päällekkäisyydestä. Ahlstrom ja Vanha Munksjö ovat sitoutuneet tiettyihin
toimenpiteisiin, jotta Euroopan komissio voi hyväksyä Transaktion ja julistaa sen yhteismarkkinoille sopivaksi ja ETAsopimuksen mukaiseksi. Katso lisätietoja Arvopaperiliitteen kohdasta ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan –
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
51
Munksjöksi” – Viranomaishyväksynnät”. Pro forma -taloudelliset tiedot sisältävät näiden sitoumusten arvioidut
vaikutukset Munksjön toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Ahlstrom, EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta sekä institutionaaliset sijoittajat Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sitoutuivat Yhdistymissopimuksessa
tekemään merkintäsitoumustensa ehtojen mukaisesti Pääomasijoituksen Munksjön suunnatussa osakeannissa vaiheessa
I. Lisäksi Yhdistymissopimuksen osapuolet sopivat tietyistä Munksjöhön tehtävistä Lisäpääomasijoituksista.
Munksjö jätti listalleottohakemuksen 13.5.2013 koskien Munksjön kaikkien osakkeiden ottamista kaupankäynnin
kohteeksi Helsingin Pörssin pörssilistalle. Kaikki Munksjön osakkeet listattiin Helsingin Pörssin pörssilistalle, sen
jälkeen kun Vanhan Munksjön Hankinta, LP Europe Jakautuminen, Pääomasijoitukset ja Lisäpääomasijoitukset olivat
toteutuneet onnistuneesti. Kaupankäynti Munksjön osakkeilla alkoi Helsingin Pörssissä LP Europe Jakautumisen
Toteuttamispäivän jälkeen 7.6.2013. Vaiheen I toteutuminen ei ollut riippuvainen jäljempänä kuvatun vaiheen II
toteutumisesta.
Vaihe II
Transaktion vaiheessa II Coated Specialties eriytetään Ahlstromista ja siirretään Munksjölle Coated Specialties
Jakautumisessa, jossa Ahlstromin osakkeenomistajat saavat vastikkeeksi Munksjön liikkeeseen laskemia uusia
osakkeita. Coated Specialties Jakautuminen tulee voimaan, kun Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpano on
rekisteröity kaupparekisteriin sekä kaikki ehdot ovat joko täyttyneet tai niistä on luovuttu (”Coated Specialties
Toteutuminen”). Katso lisätietoja Rekisteröintiasiakirjan kohdassa ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated
Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset” ja Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset
Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen
yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset””. Coated Specialties Toteutumisen ehdot eivät täyttyneet ennen Ahlstromin
27.11.2012 pitämän ylimääräisen yhtiökokouksen antaman jakautumispäätöksen voimassaolon päättymistä. Tämän
vuoksi Ahlstrom kutsui koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään Coated Specialties -liiketoiminnan uudesta
osittaisjakautumisesta. Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous pidetään 4.7.2013 ja Coated Specialties Toteutumisen on
arvioitu tapahtuvan vuoden 2013 loppuun mennessä.
Transaktion käsittely kirjanpidossa
Juridisesti Vanhan Munksjön Hankinnassa Munksjö hankki Vanhan Munksjön vaiheessa I laskemalla liikkeeseen uusia
osakkeita, joiden käypä arvo oli 112,5 miljoonaa euroa. Vanhan Munksjön Hankinnan jälkeen Munksjö hankki LP
Europen LP Europe Jakautumisessa. Koska Munksjö on ollut pöytälaatikkoyhtiö, jolla ei ole ollut liiketoimintaa ja joka
on muodostettu yksinomaan sitä tarkoitusta varten, että liiketoimintojen yhdistäminen toteutetaan osakkeita liikkeeseen
laskemalla, hankkijaosapuoleksi oli nimettävä yhdistyvistä yksiköistä sellainen, joka oli ollut olemassa ennen
liiketoimintojen yhdistämistä. Hankkijaosapuolen kriteerejä on tarkasteltu kaikkien seikkojen osalta, mukaan lukien se,
mikä yksikkö tosiasiassa saa määräysvallan toisessa yksikössä, ja Vanha Munksjö nimitettiin kyseisten kriteerien
pohjalta saadun näytön perusteella hankkijaosapuoleksi kirjanpitokäsittelyä varten. Näin ollen Vanhan Munksjön
Hankinta käsitellään Munksjön konsernitilinpäätöksessä Vanhan Munksjön uudelleenorganisointina, jolloin Vanhan
Munksjön nettovarat kirjataan aiempaan kirjanpitoarvoonsa ja kaikilta tilikausilta esitetään Vanhan Munksjön
historialliset vertailutiedot (”Munksjön Uudelleenorganisointi”). Näin ollen yhdistymisen toinen osapuoli LP Europe
käsitellään hankintamenetelmällä, ja Vanha Munksjö on määritetty hankkijaosapuoleksi kirjanpitokäsittelyä varten.
LP Europe Jakautuminen ja Coated Specialties Jakautuminen (yhdessä ”Jakautumiset”) käsitellään kahtena erillisenä
hankintana, koska Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy vasta myöhemmin, kun erilaiset säädöksiin ja
määräyksiin perustuvat vaatimukset ovat täyttyneet ja erillinen oikeudellinen jakautuminen pystytään toteuttamaan.
Tämän vuoksi näissä hankinnoissa hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen käyvistä arvoista on laadittu
näitä pro forma -tietoja varten kaksi erillistä alustavaa hankintalaskelmaa.
Ennen vaiheen I päätökseen saattamista Munksjöllä ei ollut aiempaa toimintaa, ja sen historiallinen taloudellinen
informaatio kuvastaa pelkästään vähimmäisosakepääomaa ja siihen liittyen saatuja rahavaroja sekä tiettyjä Transaktion
yhteydessä syntyneitä transaktiomenoja. Munksjön oman pääoman rakennetta on oikaistu pro forma -tietoja varten
siten, että se kuvastaa yhdistyneen listautuneen yhtiön oman pääoman rakennetta sen jälkeen, kun Transaktio on saatettu
päätökseen.
Hankintamenon alustava kohdistaminen
Munksjö, joka on vastaanottava yhtiö Jakautumisissa, on laskenut ja laskee Jakautumisten yhteydessä liikkeeseen uusia
osakkeita Ahlstromin osakkeenomistajille jakautumisvastikkeena. Koska Coated Specialties Jakautumista ei ole saatettu
päätökseen tämän Arvopaperiliitteen päivämäärään mennessä, pro forma -tiedoissa käytetty luovutetun vastikkeen
52
määrä ja Munksjön liikkeeseen laskemien uusien osakkeiden käypä arvo on alustava. Pro forma -tiedoissa on käytetty
Munksjön liikkeeseen laskemien uusien osakkeiden käypänä arvona LP Europe Jakautumisessa 106,0 miljoonaa euroa
ja Coated Specialties Jakautumisessa alustavana käypänä arvona 75,0 miljoonaa euroa. LP Europen luovutettu vastike
ja Munksjön LP Europen hankintapäivänä liikkeeseen laskemien osakkeiden käypä arvo on johdettu käyttäen
arvonmääritysmekanismia, jossa kullekin yhtiölle määritetään arvo, jota oikaistaan nettoveloilla, eläkevelvoitteilla ja
muilla erillä, koska Munksjön osakkeille ei ollut saatavilla noteerattua markkinahintaa LP Europe Jakautumisen
toteutuessa. Coated Specialties -hankinnassa luovutettava lopullinen vastike perustuu Munksjön osakkeen viimeiseen
noteerattuun hintaan hankintapäivänä, jolloin Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy Munksjölle. Coated
Specialties -hankinnassa luovutettava alustava ennakoitu vastike on laskettu näitä pro forma -tietoja varten perustuen
osakkeen hintaan 6,10 euroa, joka vastaa Munksjön osakkeen päätöskurssia 11.6.2013 Helsingin Pörssissä.
Kuten edellä on kuvattu, alustava luovutettava vastikkeen määrä voi olennaisesti poiketa Transaktion toteuttamiseksi
luovutettavasta lopullisesta vastikkeesta, ja samoin hankinta-ajankohtana hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen
velkojen lopulliset käyvät arvot voivat poiketa olennaisesti pro forma -tiedoissa käytetyistä alustavista käyvistä arvoista,
ja tästä voi aiheutua merkittäviä muutoksia näissä pro forma -tiedoissa esitettävään toiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan. Lisäksi lopullisia vastikkeita voidaan oikaista Yhdistymissopimuksessa sovitulla mekanismilla.
Näin ollen myös liikearvojen määrä, jotka LP Europesta ja Coated Specialtiesista kirjataan kahtena eri hankintaajankohtana, voivat poiketa merkittävästi näissä pro forma -tiedoissa esitetyistä määristä.
Historialliset taloudelliset tiedot
Nämä pro forma -tiedot on koottu noudattaen Vanhan Munksjön tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, jotka vastaavat
tulevia Munksjö Oyj:n tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Esitettävien kausien pro forma -tiedot perustuvat i) Vanhan Munksjön tilintarkastettuun konsernitilinpäätökseen
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomiin konsernin osavuositietoihin 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta ii) LP Europen tilintarkastettuun carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta ja tilintarkastamattomiin carve-out osavuositietoihin 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta, iii)
Coated Specialtiesin tilintarkastettuun carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja
tilintarkastamattomiin carve-out osavuositietoihin 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sekä iv)
Munksjön tilintarkastettuun tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomaan
tilinpäätökseen 31.3.2012 päättyneeltä osatilikaudelta. Vanhan Munksjön taloudelliset tiedot on laadittu IFRSstandardien mukaisesti. LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot on laadittu IFRS-standardien
mukaisesti ottaen huomioon kyseisten yhdisteltyjen tilinpäätösten liitetiedoissa kuvatut periaatteet, joiden mukaan varat,
velat, tuotot, kulut ja rahavirrat on kohdistettu LP Europelle ja Coated Specialtiesille. LP Europe ja Coated Specialties
ovat ottaneet 1.1.2013 alkaen käyttöön muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin ja pro forma -tietoihin sisältyvät
LP Europen carve-out taloudelliset tiedot 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on oikaistu vastaamaan muutettuja
laskentaperiaatteita, ja oikaistut tiedot ovat tilintarkastamattomia. Standardilla ei ole vaikutusta Coated Specialtiesin
carve-out taloudellisiin tietoihin. Munksjön tilinpäätös on laadittu FAS:n mukaisesti. Vanhan Munksjön, LP Europen ja
Coated Specialtiesin noudattamien tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden väliset erot, samoin kuin FAS:n ja IFRS:n
väliset erot Munksjön taloudellisten tietojen osalta on otettu huomioon tekemällä pro forma -tietoihin tarvittavat
yhdenmukaistavat oikaisut.
Pro forma -tiedot esitetään euroina (”EUR”), joka tulee olemaan Munksjön tilinpäätöksen esittämisvaluutta. Vanhan
Munksjö -konsernin historialliset taloudelliset tiedot, jotka on esitetty Ruotsin kruunuina (”SEK”), on muunnettu
euroiksi seuraavia valuuttakursseja käyttäen:

pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta tilikauden keskikurssia 8,71

pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta kolmen kuukauden
jakson keskikurssia 8,49

pro forma -taseen osalta 31.3.2013 päätöskurssia 8,34.
Vanhan Munksjön tilintarkastettu konsernitilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomat
osavuositiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta, LP Europen tilintarkastettu carve-out tilinpäätös
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamattomat carve-out osavuositiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta, Coated Specialtiesin tilintarkastettu carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja
tilintarkastamattomat carve-out osavuositiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sekä Munksjön
tilintarkastettu tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja tilintarkastamaton tilinpäätös 31.3.2013 päättyneeltä
osatilikaudelta on sisällytetty Arvopaperiliitteen F-sivuille. Katso lisätietoja Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated
Specialtiesin taloudellisesta asemasta ja toiminnan tuloksesta 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013
53
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta myös Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan”.
Tässä esitettyjä pro forma -tietoja on luettava yhdessä edellä kuvattujen historiallisten taloudellisten tietojen sekä muun
Perusesitteessä ja Arvopaperiliitteessä esitettyjen tietojen kanssa.
Tilintarkastajan raportti, joka koskee tilintarkastamattomia pro forma -tietoja, sisältyy Arvopaperiliitteen kohtaan
”Tilintarkastajan Raportti Esitteeseen sisältyvistä pro forma -taloudellisista tiedoista”.
Munksjön tilintarkastamattomat pro forma -laaja tuloslaskelma ja -tasetiedot
Pro forma - laaja tuloslaskelma 1.1.–31.12.2012
Vanha
Munksjö
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten voitosta /
(tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien
arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran
suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä
johtuvat vakuutusmatemaattiset
voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät
verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Tilikauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Muun laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Vanha
Munksjö
LP Europe
1)
Oikaistu
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
3)
I
MEUR
Coated
Specialties
Tilintarkastamaton
Tilintarkastettu
Munksjö
Pro forma
3)
II
MEUR
MSEK
MEUR
MEUR
Tilintarkastettu
Tilintarkastettu
Tilintarkastamaton
5.289
23
5.312
607,1
2,6
609,8
562,5
5,5
568,0
-114,1
-0,9
-115,0
1.055,6
7,2
1.062,8
99,0
0,4
99,4
-
1.154,6
7,6
1.162,2
-68
-2.712
-1.240
-1.006
-221
-7,8
-311,3
-142,3
-115,5
-25,4
10,1
-413,1
-53,8
-77,7
-18,9
-3,9
158,6
-92,9
22,1
-0,1
-1,6
-565,8
-289,0
-171,1
-44,4
-0,7
-69,9
-10,0
-11,5
-6,0
0,4
24,7
-25,7
-1,1
-1,9
-610,9
-324,6
-182,6
-51,5
65
7,5
14,7
-31,2
-9,0
1,3
-1,6
-9,3
167
-309
-142
-77
-14
-91
19,2
-35,5
-16,3
-8,8
-1,6
-10,4
0,2
-3,4
-3,2
11,5
-4,6
6,9
-1,9
-4,4
-6,2
-37,5
4,3
-33,1
17,6
-43,3
-25,8
-34,8
-1,9
-36,7
0,2
-0,8
-0,6
0,7
0,4
1,1
0,7
0,7
-0,9
0,3
-0,6
17,7
-43,4
-25,7
-35,0
-1,2
-36,1
-35
-4,0
-
-
-4,0
-11,5
-
-15,5
36
4,1
-
-
4,1
-
-
4,1
27
3,1
-
-
3,1
-
-
3,1
-33
-3,8
-11,32)
-
-11,7
-
-
-11,7
2)
MEUR
Pro
forma II
oikaisut
MEUR
Tilintarkastamaton
-6
-102
-0,7
-11,7
3,4
-1,0
-33,1
-0,7
-45,9
-10,3
-0,6
-0,7
-56,8
-96
5
-91
-11,0
0,6
-10,4
6,9
6,9
-33,1
-33,1
-37,2
0,6
-36,7
1,1
1,1
-0,6
-0,6
-36,7
0,6
-36,1
-106
4
-102
-12,2
0,5
-11,7
-1,0
-1,0
-33,1
-33,1
-46,3
0,5
-45,9
-10,3
-10,3
-0,6
-0,6
-57,3
0,5
-56,8
__________________________________
1)
LP Europe on ottanut 1.1.2013 alkaen käyttöön muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin ja carve-out taloudelliset tiedot 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta on oikaistu vastaamaan muutettuja laskentaperiaatteita. Oikaistut tiedot ovat tilintarkastamattomia.
2)
LP Europen muihin laajan tuloksen eriin liittyvien verojen esittämistä on oikaistu vastaamaan Vanhan Munksjön esittämistapaa, jonka
mukaisesti muut laajan tuloksen erät esitetään ennen niihin liittyviä verovaikutuksia ja verojen yhteismäärä esitetään yhtenä eränä.
3)
Pro forma -oikaisut eivät sisällä arvioituja noin 20–25 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja, niiden saavuttamiseksi tarvittavia noin 10–15
miljoonan euron kustannuksia tai noin 10–15 miljoonan euron standalone vuosittaisia kustannussäästöjä, jotka kuvataan Arvopaperiliitteen
kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat””.
54
Pro forma - laaja tuloslaskelma 1.1.–31.3.2013
Vanha
Munksjö
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten voitosta /
(tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien
arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran
suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä
johtuvat vakuutusmatemaattiset
voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät
verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Tilikauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Muun laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille
Määräysvallattomille omistajille
Vanha
Munksjö
LP
Europe
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
1)
I
MEUR
Coated
Specialties
Pro forma II
oikaisut
MEUR
MEUR
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
Munksjö
Pro forma
1)
II
MEUR
MSEK
MEUR
MEUR
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
1.312
4
1.316
154,5
0,5
154,9
142,8
1,4
144,2
-28,9
-0,0
-28,9
268,4
1,9
270,3
21,9
0,1
22,0
-
290,4
1,9
292,3
52
-700
-342
-256
-55
6,1
-82,4
-40,3
-30,1
-6,5
-0,1
-106,1
-13,1
-18,3
-4,6
-2,0
43,6
-17,2
5,8
-0,1
4,0
-145,0
-70,6
-42,6
-11,2
1,5
-17,2
-2,2
-2,3
-1,4
-0,4
6,3
-6,0
-0,3
5,2
-155,8
-78,8
-44,9
-12,9
2
17
0,2
2,0
2,0
1,2
0,2
5,2
0,3
-0,3
0,2
5,3
1
-29
-28
-11
-5
-16
0,1
-3,4
-3,3
-1,3
-0,6
-1,9
0,1
-0,8
-0,8
1,2
-0,6
0,7
-0,1
-1,2
-1,3
-0,1
0,6
0,5
0,0
-5,4
-5,4
-0,2
-0,5
-0,7
0,0
-0,2
-0,1
0,2
0,3
0,5
0,1
0,1
-0,1
0,0
-0,1
0,1
-5,5
-5,4
-0,1
-0,2
-0,3
-42
-4,9
-
-
-4,9
4,8
-
-0,1
9
1,1
-
-
1,1
-
-
1,1
-1
-0,1
-
-
-0,1
-
-
-0,1
-
-
-
-
-
-
-
-
-2
-52
-0,2
-6,1
0,7
0,5
-0,2
-4,9
5,3
-0,1
-0,2
0,3
-16
-16
-1,9
-1,9
0,7
0,7
0,5
0,5
-0,7
-0,7
0,5
0,5
-0,1
-0,1
-0,3
-0,3
-51
-1
-52
-6,0
-0,1
-6,1
0,7
0,7
0,5
0,5
-4,8
-0,1
-4,9
5,3
5,3
-0,1
-0,1
0,4
-0,1
0,3
Tilintarkastamaton
__________________________________
1)
Pro forma -oikaisut eivät sisällä arvioituja noin 20–25 miljoonan euron vuosittaisia synergiaetuja, niiden saavuttamiseksi tarvittavia noin 10–15
miljoonan euron kustannuksia tai noin 10–15 miljoonan euron standalone vuosittaisia kustannussäästöjä, jotka kuvataan Arvopaperiliitteen
kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat” ”.
55
Pro forma - tase 31.3.2013
Vanha
Munksjö
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävät sijoitukset
Muut pitkäaikaiset varat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Vanha
Munksjö
LP
Europe
Pro
forma I
oikaisut
MEUR
Munksjö
Pro forma
I
MEUR
Coated
Specialties
Pro forma
II oikaisut
MEUR
MEUR
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
Munksjö
Pro forma
II
MEUR
MSEK
MEUR
MEUR
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
Tilintarkastamaton
1.978
1.300
87
237,2
155,9
10,4
134,6
10,9
0,6
44,3
58,8
26,1
416,1
225,6
37,2
47,8
39,2
20,8
11,0
-37,7
5,4
474,8
227,1
63,3
21
15
259
3.660
2,5
1,8
31,1
438,8
1,3
16,3
163,7
12,0
0,4
-5,3
136,3
14,5
3,5
42,0
738,8
0,6
108,3
-21,3
14,5
4,1
42,0
825,8
795
721
123
12
95,3
86,5
14,7
1,4
78,1
80,0
28,4
-
-28,6
-20,6
-20,4
-
144,9
145,9
22,7
1,4
8,7
16,6
1,8
-
0,5
-
154,1
162,6
24,5
1,4
Tilintarkastamaton
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Tuloverosaamiset
Myytävissä olevat
rahoitusvarat
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat
yhteensä
493
59,1
6,1
-5,2
60,0
0,0
-
60,0
2.144
257,1
192,6
-74,7
374,9
27,1
0,5
402,5
Varat yhteensä
5.804
695,9
356,3
61,6
1.113,8
135,4
-20,8
1.228,4
74
8,9
-
6,1
15,0
-
-
15,0
2.345
1.644
-2.426
1.637
281,2
197,1
-290,9
196,3
124,5
124,5
325,8
-103,6
-11,5
-143,8
73,0
325,8
177,5
185,6
-310,2
393,8
97,7
97,7
75,0
-97,7
-22,7
400,8
177,5
185,6
-310,2
468,8
Määräysvallattomien
omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä
31
1.668
3,7
200,0
124,5
73,0
3,7
397,5
97,7
-22.7
3,7
472,5
Pitkäaikaiset velat
Pitkäaikaiset lainat
Muut pitkäaikaiset velat
Eläkevelvoitteet
Laskennalliset verovelat
Muut varaukset
Pitkäaikaiset velat yhteensä
2.195
11
308
241
86
2.841
263,2
1,3
36,9
28,9
10,3
340,6
11,6
0,2
58,2
13,6
1,8
85,4
25,1
-0,2
-47,9
25,9
-1,8
1,1
299,8
1,3
47,2
68,4
10,4
427,2
2,4
16,3
0,0
18,6
-2,4
4,7
2,3
299,8
1,3
47,2
89,3
10,4
448,1
124
613
14,9
73,5
11,9
111,5
5,0
-28,3
31,8
156,7
0,4
13,7
-0,4
-
31,8
170,5
11,2
0,2
9,4
74,6
1,6
1,7
-
-
9,4
76,3
1,6
-0,7
-12,6
15,0
289,1
3,2
19,0
-0,4
18,2
307,8
1)
1)
1)
1)
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Emoyrityksen omistajille
kuuluva oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman
pääoman rahasto
Ylikurssirahasto
Muut rahastot
Kertyneet voittovarat
2)
2)
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset lainat
Ostovelat
Velat
pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltäville sijoituksille
Siirtovelat
Tuloverovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja
varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
78
413
12
9,4
49,5
1,4
13,8
-
55
1.295
6,6
155,3
9,1
146,4
Velat yhteensä
4.136
495,9
231,7
-11,4
716,3
37,7
2,0
755,9
Oma pääoma ja velat
yhteensä
5.804
__________________________________
695,9
356,3
61,6
1.113,8
135,4
-20,8
1.228,4
3)
3)
3)
1)
3)
3)
3)
LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taseissa esitetyt myyntisaamiset ja muut saamiset on yhdenmukaiseen esittämistapaan pääsemiseksi
luokiteltu luonteensa mukaisesti myyntisaamisiksi ja muiksi lyhytaikaisiksi saamisiksi. LP Europen muihin lyhytaikaisiin saamisiin sisältyy 16,1
miljoonaa Ahlstromiin tehtyjä talletuksia.
2)
LP Europeen ja Coated Specialtiesiin investoitu oma pääoma on esitetty kertyneissä voittovaroissa.
3)
LP Europen ja Coated Specialtiesin carve-out taseissa esitetyt ostovelat ja muut velat on yhdenmukaiseen esittämistapaan pääsemiseksi luokiteltu
luonteensa mukaisesti ostoveloiksi, muiksi lyhytaikaisiksi veloiksi ja varauksiksi sekä siirtoveloiksi. LP Europen muihin lyhytaikaisiin velkoihin ja
varauksiin sisältyy 3,7 miljoonaa euroa lyhytaikaisia varauksia.
56
Tilintarkastamattomat pro forma I liitetiedot
Munksjön tilintarkastamattomia pro forma -tietoja koottaessa on tehty seuraavat oikaisut ja käytetty seuraavia
oletuksia:
Tilintarkastamattomat pro forma I -oikaisut liittyvät Transaktion vaiheeseen I. Ne kuvaavat Munksjön
uudelleenorganisoinnin, LP Europen hankinnan, pääomasijoitusten, uudelleenrahoituksen ja muiden näihin liittyvien
pro forma -oikaisujen vaikutuksia.
31.12.2012 päättyneen tilikauden tilintarkastamattomat pro forma I -oikaisut
Munksjö
uudelleenorganisointi
(Oikaisu 1)
LP
Europen
oikaisut
(Oikaisu
2)
Sitoumusten vaikutukset
(Oikaisu 3)
LP
Europen
PPA
(Oikaisu
4)
LP Europe
Oma
pääoma
(Oikaisu 5)
Pääomasijoitukset
(Oikaisu
6)
Uudelleenrahoitus
(Oikaisu 7)
Transaktiokulut
(Oikaisu
8)
Pro forma I
oikaisut
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
-
-
-114,1
-0,9
-115,0
-
-
-
-
-
-114,1
-0,9
-115,0
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus
pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten
voitosta / (tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
-0,0
-
1,2
110,3
-111,5
-
-3,4
48,3
29,8
22,1
3,9
-1,8
-1,9
-4,0
-
-
-
-9,3
-
-3,9
158,6
-92,9
22,1
-0,1
-0,0
-
-14,2
-7,7
-
-
-
-9,3
-31,2
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
-0,0
0,0
-0,0
-
-0,1
1,9
1,8
-12,4
-0,8
-13,3
-7,7
2,3
-5,3
-
-
-1,8
-6,2
-8,0
-8,0
1,8
-6,2
-9,3
1,1
-8,3
-1,9
-4,4
-6,2
-37,5
4,3
-33,1
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-0,0
-
-13,3
-5,3
-
-
-6,2
-8,3
-33,1
MEUR
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella
uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten
käypien arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus
rahavirran suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella
uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Etuuspohjaisista
järjestelyistä johtuvat
vakuutusmatemaattiset
voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin
liittyvät verot
Tilikauden laaja tulos
yhteensä
57
31.3.2013 päättyneen kolmen kuukauden jakson tilintarkastamattomat pro forma I -oikaisut
Munksjö
uudelleenorganisointi
(Oikaisu 1)
LP
Europen
oikaisut
(Oikaisu
2)
Sitoumusten vaikutukset
(Oikaisu
3)
-
-
-28,9
-0,0
-28,9
-
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävien sijoitusten voitosta /
(tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
-0,0
-
-2,0
32,3
-30,2
-
0,1
11,3
11,2
5,8
0,9
-0,0
-
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
-0,0
0,0
-0,0
MEUR
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien arvojen
muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran
suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen
voitoksi tai tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat
vakuutusmatemaattiset voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
Pääomasijoitukset
(Oikaisu
6)
Uudelleenrahoitus
(Oikaisu
7)
Transaktiokulut
(Oikaisu
8)
Pro
forma I
oikaisut
-
-
-
-
-28,9
-0,0
-28,9
-0,5
-1,0
-
-
-
2,4
-
-2,0
43,6
-17,2
5,8
-0,1
0,4
-1,5
-
-
-
2,4
1,2
-
-0,0
0,5
0,5
0,8
-0,2
0,6
-1,5
0,4
-1,0
-
-
-0,1
-1,7
-1,8
-1,8
0,4
-1,4
2,4
2,4
-0,1
-1,2
-1,3
-0,1
0,6
0,5
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-0,0
-
0,6
-1,0
-
-
-1,4
2,4
0,5
58
LP LP Europe
Europen
Oma
PPA
pääoma
(Oikaisu (Oikaisu 5)
4)
31.3.2013 pro forma -taseen tilintarkastamattomat pro forma I -oikaisut
Munksjö
uudelleenorganisointi
(Oikaisu 1)
LP
Europen
oikaisut
(Oikaisu
2)
Sitoumusten vaikutukset
(Oikaisu
3)
LP
Europen
PPA
(Oikaisu
4)
LP Europe
Oma
pääoma
(Oikaisu 5)
-
-8,4
-10,9
-0,0
-22,3
-0,1
75,0
69,7
26,2
-
-
-
0,0
-0,6
-19,8
-1,0
-7,9
-31,3
12,0
182,9
-
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Tuloverosaamiset
Myytävissä olevat rahoitusvarat
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
0,1
0,1
1,2
-2,1
-0,6
-1,5
-31,6
-20,6
-18,3
-0,3
-70,8
1,8
1,8
Varat yhteensä
0,1
-21,3
-102,0
6,1
-
97,6
-103,6
-0,0
0,1
MEUR
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltävät sijoitukset
Muut pitkäaikaiset varat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Pääoma- Uudelleensijoitukset
rahoitus
(Oikaisu
(Oikaisu
6)
7)
Transaktiokulut
(Oikaisu
8)
Pro
forma I
oikaisut
-
-
44,3
58,8
26,1
0,1
0,1
1,4
1,4
3,0
3,0
12,0
0,4
-5,3
136,3
-
116,8
116,8
-104,5
-104,5
-16,6
-16,6
-28,6
-20,6
-20,4
-5,2
-74,7
184,7
-
116,8
-103,1
-13,5
61,6
-
-
-
-
-
-
6,1
-156,5
-156,5
-29,8
-29,8
154,3
154,3
106,0
-106,0
-
128,3
-11,5
116,8
-
-6,1
-5,7
-11,9
325,8
-103,6
-11,5
-143,8
73,0
0,1
-156,5
-29,8
154,3
-
116,8
-
-11,9
73,0
-
-8,9
-0,6
0,0
-9,5
-0,2
-47,9
-3,9
-1,8
-53,8
30,4
30,4
-
-
34,0
34,0
-
25,1
-0,2
-47,9
25,9
-1,8
1,1
-
144,2
-0,0
-2,0
-26,6
-
-
-
-137,2
-
-1,6
-5,0
-28,3
-
-0,6
0,2
1,0
144,7
11,8
-1,7
-18,4
-
-
-
-137,2
-1,6
11,2
0,2
-0,7
-12,6
-
135,2
-72,2
30,4
-
-
-103,1
-1,6
-11,4
0,1
-21,3
-102,0
184,7
-
116,8
-103,1
-13,5
61,6
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman
rahasto
Ylikurssirahasto
Muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Määräysvallattomien omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä
Pitkäaikaiset velat
Pitkäaikaiset lainat
Muut pitkäaikaiset velat
Eläkevelvoitteet
Laskennalliset verovelat
Muut varaukset
Pitkäaikaiset velat yhteensä
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset lainat
Ostovelat
Velat pääomaosuusmenetelmällä
yhdisteltäville sijoituksille
Siirtovelat
Tuloverovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
Velat yhteensä
Oma pääoma ja velat yhteensä
59
Pro forma I oikaisut sisältävät seuraavat oikaisut:
[1] Munksjön uudelleenorganisointi
Munksjön erillistilinpäätös
Munksjön FAS-erillistase 31.3.2013 sisältää 0,1 miljoonaa euroa rahavaroja ja 0,1 miljoonaa euroa osakepääomaa,
jotka on lisätty oikaisuna pro forma -taseeseen 31.3.2013, jotta se vastaa uuden emoyhtiön mukaista juridista
rakennetta ja nykyisten osakkeenomistajien sijoitusta Munksjöhön.
Munksjön FAS-tilinpäätöksen osatilikaudelta kaikki muut tase-erät liittyvät Transaktion yhteydessä syntyneisiin
välittömiin menoihin, jotka kohdistuvat ajalle ennen 31.3.2013 ja jotka Munksjö maksoi Yhdistymissopimuksen
ehtojen mukaisesti kun vaihe I saatettiin päätökseen. Pro forma -tiedoissa kaikki transaktiomenoihin liittyvät
oikaisut sisältyvät oikaisuihin 7 Uudelleenrahoitus ja 8 Transaktioon liittyvät menot. Tarkempia tietoja
transaktiomenoista esitetään oikaisuissa 7 ja 8.
Munksjön uudelleenorganisointi
Vanhan
Munksjön
Hankinta
käsitellään
Munksjön
konsernitilinpäätöksessä
Vanhan
Munksjön
uudelleenorganisointina, jolloin Vanhan Munksjön nettovarat on kirjattu aikaisempaan kirjanpitoarvoonsa ja kaikilta
tilikausilta esitetään Vanhan Munksjön IFRS:n mukaiset historialliset vertailutiedot. Munksjön konsernitilinpäätös
esitetään Vanhan Munksjön tilinpäätöksen jatkumona, paitsi että Munksjön konsernitilinpäätöksessä esitettävän
oman pääoman rakennetta oikaistaan siten, että se kuvastaa uuden juridisen emoyhtiön Munksjön juridista
pääomarakennetta. Vanhan Munksjön historiallista omaa pääomaa on oikaistu 14,9 miljoonalla eurolla huomioiden
15,0 miljoonan euron suuruinen osakepääoma ja 97,6 miljoonan euron suuruinen sijoitetun vapaan oman pääoman
rahasto, jotka Munksjö on kirjannut Vanhan Munksjön Hankinnan yhteydessä. Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on
tehty seuraavat oikaisut: osakepääoman lisäys 6,0 miljoonaa euroa, sijoitetun vapaan oman pääoman rahaston lisäys
97,6 miljoonaa euroa ja ylikurssirahaston vähennys 103,6 miljoonaa euroa.
[2] LP Europea koskevat oikaisut
LP Europen carve-out taloudellisia tietoja on oikaistu siten, että niissä otetaan huomioon LP Europen nettovarat,
jotka tosiasiallisesti on siirretty Munksjölle Yhdistymissopimuksen mukaan. LP Europen carve-out osavuositietoihin
31.3.2013 on tehty pro forma -tietoja varten seuraavat oikaisut:
31.3.2013
MEUR
Pitkäaikaiset varat
Lyhytaikaiset varat
Varat yhteensä
Oma pääoma
Pitkäaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat
Oma pääoma ja velat yhteensä
Ahlstrom Turin S.p.A
(a)
-8,9
-1,5
-10,4
-1,5
-9,5
0,5
-10,4
Jäljellä oleva liikearvo
(b)
-10,9
-10,9
-10,9
-10,9
Ahlstrom nettovelka
(c)
-144,2
144,2
-
LP Europe
Oikaisut yhteensä
-19,8
-1,5
-21,3
-156,5
-9,5
144,7
-21,3
[a] Oikaisut Ahlstrom Turin S.p.A:n nettovaroihin
Pro forma -taseesta 31.3.2013 on poistettu tietyt LP Europen carve-out taloudellisiin tietoihin sisältyvät Ahlstrom
Turin S.p.A:n nettovarat, joita ei ole siirretty Munksjölle Yhdistymissopimuksen mukaisesti sekä ne AM Real Estate
S.r.l.:n liittyvät varat, jotka on sisällytetty pro forma -tietoihin oikaisulla 4. Katso oikaisu 4 ”Hankittujen varojen ja
vastattaviksi otettujen velkojen alustava arvonmääritys ja luovutetun vastikkeen alustava määrä –
Pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset”.
Pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta tai 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta ei ole tehty mitään oikaisuja.
60
[b] Carve-out taseeseen sisältyvä liikearvo
LP Europen carve-out taseeseen 31.3.2013 sisältyvä liikearvo on eliminoitu pro forma -taseesta. LP Europen
hankinnasta johtuva alustava liikearvon määrä kirjataan hankinta-ajankohdan mukaiseen arvoonsa kauppahinnan
alustavan kohdistamisen yhteydessä, jota selostetaan oikaisussa 4.
Liikearvon eliminoimisesta ei ole aiheutunut oikaisuja pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta tai 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
[c] Lyhytaikainen nettovelka Ahlstromille
Yhdistymissopimuksen ehtojen mukaan vastuu tietyistä LP Europeen liittyvistä lainoista on siirretty LP Europe
Toteutumisen yhteydessä Ahlstromilta Munksjölle tarkoituksena järjestää niille uudelleenrahoitus ja maksaa lainat
takaisin Ahlstromille. Siirtynyt nettovelka koostuu LP Europen yksiköihin sisältyneistä nettovelkasaldoista ja
Ahlstromin velkaosuudesta, jota on oikaistu LP Europe Jakautumisen toteutuessa. Ahlstromilta Munksjölle siirtyvän
nettovelan kokonaismääräksi on pro forma -tiedoissa oletettu 151,5 miljoonaa euroa, mikä vastaa
Muutossopimuksessa sovittua nettovelan määrää. Osuus sovitusta nettovelkasaldosta, joka ei sisälly LP Europen
carve-out taseeseen 31.3.2013, on lisätty pro forma -taseeseen oikaisuna. Lisäksi kaikki LP Europen carve-out
taloudellisiin tietoihin sisältyvät Ahlstrom Oyj:n ja LP Europen väliset nettovelkasaldot on netotettu ja jäljelle jäänyt
nettovelka Ahlstromille on esitetty pro forma -taseessa 31.3.2013 lyhytaikaisissa lainoissa. Tähän liittyen ei ole
tehty mitään oikaisuja pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta tai 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Kun nämä oikaisut otetaan huomioon, 31.3.2013 pro forma -perusteinen nettovelka, jolle järjestetään
uudelleenrahoitus ja joka maksetaan Ahlstromille, olisi ollut 153,4 miljoonaa euroa (nettomääräisenä vähennettynä
Ahlstromin Munksjölle Ahlstrom Osnabrück GmbH:n osakkeiden hankinnasta maksettavaksi tulevalla
kauppahinnalla, katso oikaisu 3[a] ”Sitoumukset Euroopan komissiolle – Ahlstrom Osnabrück GmbH”). Kun otetaan
huomioon myös LP Europen ulkoiset nettovelkaerät (tietyt pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset velat sekä rahavarat), LP
Europen nettovelan kokonaismäärä pro forma -taseessa 31.3.2013 on 151,5 miljoonaa euroa ennen
uudelleenrahoituksen vaikutuksia koskevia oikaisuja. Uudelleenrahoituksesta esitetään tarkempia tietoja oikaisussa
7.
[d] Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden yhdenmukaistaminen
LP Europen historiallisia carve-out taloudellisia tietoja on oikaistu siten, että ne kaikilta olennaisilta osiltaan
vastaavat Vanhan Munksjön tilintarkastetussa tilinpäätöksessä ja tilintarkastamattomissa osavuositiedoissa
noudatettuja laatimisperiaatteita. Näitä periaatteita odotetaan sovellettavan myös Munksjön liiketoimintaan
Transaktion jälkeen.
LP Europen soveltamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet poikkeavat Vanhan Munksjön soveltamista tilinpäätöksen
laatimisperiaatteista eräiden liiketoiminnan kulujen, kuten energia-, kuljetus- ja ylläpitokustannusten, luokittelun
osalta. Näin ollen LP Europen laajoja tuloslaskelmia 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta on oikaistu vastaamaan Vanhan Munksjön noudattamia tilinpäätöksen
laatimisperiaatteita.
Pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta pro forma -oikaisu lisää varaston muutosta
1,2 miljoonaa euroa, vähentää materiaalien ja palveluiden kustannuksia 110,3 miljoonaa euroa sekä lisää
liiketoiminnan muita kuluja 111,5 miljoonaa euroa. Pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta pro forma -oikaisu vähentää varaston muutosta 2,0 miljoonaa euroa, vähentää
materiaalien ja palveluiden kustannuksia 32,3 miljoonaa euroa sekä lisää liiketoiminnan muita kuluja 30,2 miljoonaa
euroa.
[3] Sitoumukset Euroopan komissiolle
Transaktion toteuttaminen oli ehdollinen sille, että tarvittavat viranomaishyväksynnät ja -vahvistukset saadaan
Euroopan komissiolta. Ahlstrom ja Vanha Munksjö ovat sitoutuneet tiettyihin toimenpiteisiin, jotta Euroopan
komissio voi hyväksyä Transaktion ja julistaa sen yhteismarkkinoille sopivaksi ja ETA-sopimuksen mukaiseksi.
Katso lisätietoja Rekisteröintiasiakirjan kohdasta ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset” jota on päivitetty alakohdalla ”Viranomaishyväksynnät”
Arvopaperiliitteen kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan”.
61
Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on tehty seuraavat Sitoumusten vaikutuksia kuvaavat oikaisut:
31.3.2013
Ahlstrom Osnabrück GmbH (a)
Osnabrückin tehtaaseen
liittyvät kustannukset (b)
Sitoumukset
Euroopan komissiolle
yhteensä
-31,3
-70,8
-102,0
-16,3
-53,8
-31,9
-102,0
-13,5
13,5
-
-31,3
-70,8
-102,0
-29,8
-53,8
-18,4
-102,0
MEUR
Pitkäaikaiset varat
Lyhytaikaiset varat
Varat yhteensä
Oma pääoma
Pitkäaikaiset velat
Lyhytaikaiset velat
Oma pääoma ja velat yhteensä
Pro forma -laajoihin tuloslaskelmiin 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta on tehty seuraavat sitoumusten vaikutuksia kuvaavat oikaisut:
1.1. – 31.12.2012
1.1. – 31.3.2013
Ahlstrom
Osnabrück
GmbH (a)
Osnabrückin
tehtaaseen
liittyvät
kustannukset (b)
Sitoumukset
Euroopan
komissiolle
yhteensä
Ahlstrom
Osnabrück
GmbH (a)
Osnabrückin
tehtaaseen
liittyvät
kustannukset (b)
Sitoumukset
Euroopan
komissiolle
yhteensä
-114,1
-0,7
1,8
-0,8
0,2
-13,5
-13,5
-114,1
-14,2
1,8
-0,8
-13,3
-28,9
0,4
0,5
-0,2
0,6
-
-28,9
0,4
0,5
-0,2
0,6
MEUR
Liikevaihto
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot ja -kulut
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
[a] Ahlstrom Osnabrück GmbH
Euroopan komissiolle annettujen sitoumusten seurauksena ja Muutossopimuksen mukaan Ahlstrom on hankkinut
takaisin Ahlstrom Osnabrück GmbH:n osakkeet välittömästi LP Europe Toteutumisen jälkeen. Osapuolet olivat
sopineet, että Ahlstrom hankkii osakkeet Munksjöltä takaisin liiketoiminnalle määritettyyn arvoon 48 miljoonaa
euroa, jota oikaistaan eläkevelvoitteilla ja nettoveloilla. Näin laskettu Ahlstromin maksama kauppahinta 13,4
miljoonaa euroa sisältyy pro forma -taseeseen Ahlstromille maksettavaa nettovelkaa vähentävänä eränä, katso
oikaisu 2[c] ”LP Europea koskevat oikaisut – Lyhytaikainen nettovelka Ahlstromille”. Ahlstrom Osnabrück GmbH:n
SilcoTM -liiketoiminta on siirretty kuitenkin Munksjölle. SilcoTM -tuotanto jäi Ahlstromille ja Ahlstrom tulee
toimittamaan SilcoTM -tuotteita Munksölle Osnabrückin tehtaalta toimitus- ja valmistussopimuksen nojalla.
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset tiedot sisältävät Osnabrückin tehtaaseen liittyvät varat, velat ja
liiketoiminnan tulokset, jotka Euroopan komissiolle annettujen sitoumusten seurauksena eivät ole osana Munksjötä.
Näin ollen tällaiset Ahlstrom Osnabrück GmbH:n varat ja velat on oikaistu pro forma -taseesta 31.3.2013.
Vastaavasti 31.12.2012 päättyneen tilikauden ja 31.3.2013 päättyneen kolmen kuukauden jakson pro forma laajoista tuloslaskelmista on oikaistu Ahlstrom Osnabrück GmbH:n liiketoiminnan tulos ilman SilcoTM liiketoiminnan tulosta.
[b] Osnabrückin tehtaaseen liittyvät kustannukset
Muutossopimuksen osapuolet ovat sopineet, että Munksjö vastaa tietyistä erottamiskustannuksista ja investoinneista
Osnabrückin tehtaalla, joita tarvitaan sitoumusten toteuttamiseksi. Sellaisten Munksjön kannettavaksi tulevien
kustannusten ja investointien on arvioitu olevan noin 13,5 miljoonaa euroa. Näin ollen vastaava summa on kirjattu
oikaisuna pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta lisäämään liiketoiminnan muita
kuluja ja pro forma -taseeseen 31.3.2013 lisäämään siirtovelkoja. Näiden kulujen ei oleteta olevan verotuksessa
vähennyskelpoisia.
[4] Hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen alustava arvonmääritys sekä luovutetun vastikkeen
alustava määrä
Koska LP Europe Jakautumisen kirjanpitokäsittelyä ei ole saatettu päätökseen tämän Arvopaperiliitteen
päivämäärään mennessä, pro forma -tiedoissa käytetty hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen käyvät
arvot ovat alustavia. Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto LP Europesta luovutetun vastikkeen määrästä sekä
alustavista hankituista varoista ja vastattaviksi otetuista veloista, jotka on kirjattu tilintarkastamattomia pro forma 62
tietoja varten. Varojen ja velkojen määrät perustuvat LP Europen carve-out -tasetietoihin 31.3.2013, joita on oikaistu
pro forma -oikaisuilla 2 ja 3 sekä alustavien arvonmääritysten vaikutuksilla. Liikearvo vastaa määrää, jolla annetun
vastikkeen käypä arvo ylittää yksilöitävissä olevien hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen käyvän
arvon. Lopullinen liikearvo voi poiketa jäljempänä esitettävästä pro forma -liikearvosta, koska liikearvon lopullinen
määrä perustuu hankittujen nettovarojen ja -velkojen käypiin arvoihin LP Europe Jakautumisen täytäntöönpanon
päivänä.
Pro forma -oikaisut perustuvat 106,0 miljoonan euron jakautumisvastikkeeseen, joka koskee uusia osakkeita, jotka
Munksjö on laskenut liikkeelle jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajille LP Europe Jakautumisen
yhteydessä. Vastikkeen käypä arvo on johdettu käyttäen arvonmääritysmenetelmää, jossa kullekin yritykselle
määritetään arvo ja sitä oikaistaan kyseisenä ajankohtana nettovelalla, eläkevelvoitteilla ja tietyillä muilla erillä.
Hankitut varat ja vastattaviksi olevat velat on pro forma -tiedoissa arvostettu alustaviin käypiin arvoihin, jotka
perustuvat Arvopaperiliitteen päivämääränä saatavilla olevaan tietoon, koska hankittujen varojen ja vastattavaksi
otettujen velkojen arvostusprosessi, eli hankinnan kirjanpitokäsittely on kesken.
Hankitut varat ja vastattavaksi otetut velat 31.3.2013
MEUR
Luovutettu vastike yhteensä
106,0
Hankituista varoista ja vastattavaksi otetuista veloista kirjatut määrät
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Muut aineettomat hyödykkeet
Pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset
Muut pitkäaikaiset varat
Laskennalliset verosaamiset
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Rahavarat
Pitkäaikaiset lainat
Muut lyhytaikaiset velat
Eläkevelvoitteet
Muut varaukset
Laskennalliset verovelat
Lyhytaikaiset lainat
Ostovelat
Siirtovelat
Tuloverovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja varaukset
Yksilöitävissä oleva nettovarallisuus yhteensä
Liikearvo
178,9
26,7
12,0
0,3
7,8
49,5
59,5
8,0
5,1
-2,6
-0,0
-10,3
-0,1
-39,5
-154,1
-84,9
-11,5
-0,2
-8,4
36,3
69,7
Hankintaan liittyvistä menoista (jotka on kirjattu kuluiksi ja sisältyvät pro forma -laajaan tuloslaskelmaan
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta) esitetään lisätietoja oikaisussa 8.
Aineettomat hyödykkeet
Hankintamenon alustavassa kohdistamisessa on otettu huomioon asiakassuhteisiin ja tiettyyn teknologiaan liittyviä,
aikaisemmin kirjaamattomia aineettomia hyödykkeitä. Kyseisten aineettomien hyödykkeiden arvo on alustavan
arvonmäärityksen perusteella 26,2 miljoonaa euroa, ja vastaava oikaisu on tehty pro forma -taseeseen 31.3.2013.
Kyseisten aineettomien hyödykkeiden taloudelliseksi vaikutusajaksi on arvioitu 10–15 vuotta. Yhdistettyyn pro
forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on tehty 1,8 miljoonan euron suuruinen oikaisu
ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on tehty 0,4 miljoonan euron suuruinen oikaisu, joilla lisätään
poistoja. Poistojen lisäyksellä tulee olemaan jatkuva vaikutus Munksjölle.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu alustaviin käypiin arvoihin. Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on
tehty aineellisia hyödykkeitä lisäävä 75,0 miljoonan euron suuruinen oikaisu, joka kuvastaa kirjanpitoarvojen ja
alustavien käypien arvojen välistä eroa. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden jäljellä oleva taloudellinen
vaikutusaika on arvioitu 5–20 vuodeksi. Tilintarkastamattomaan pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta on tehty 4,0 miljoonan euron suuruinen oikaisu ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
63
kuukauden jaksolta on tehty 1,0 miljoonan euron suuruinen oikaisu, jolla lisätään poistoja. Poistojen lisäyksellä
tulee olemaan jatkuva vaikutus Munksjölle.
Pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset
LP Europe Jakautumisen yhteydessä tietyt Italiassa sijaitsevat omaisuuserät, jotka ovat sekä LP Europen että jäljelle
jäävän Ahlstromin käytössä, on eriytetty juridisesti uuteen kiinteistöyhtiöön (”AM Real Estate S.r.l.”). 50
prosenttia AM Real Estate S.r.l.:n osakkeista on siirretty Munksjölle Yhdistymissopimuksen tai LP Europe
Jakautumisen ehtojen mukaan. Koska Ahlstromilla ja Munksjöllä on kummallakin 50 prosenttia AM Real Estate
S.r.l.:n osakkeista ja äänivallasta ja ne ovat tehneet sopimuksen yksimielisestä päätöksenteosta, AM Real Estate
S.r.l.
-sijoitus
luokitellaan
yhteisyritykseksi
ja
käsitellään
kirjanpidossa
IFRS:n
mukaisesti
pääomaosuusmenetelmällä. Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on alustavan arvonmäärityksen perusteella kirjattu 12
miljoonan euron suuruinen oikaisu, joka kuvastaa hankitun yhteisyritysosuuden käypää arvoa.
AM Real Estate S.r.l. veloittaa kulunsa Munksjöltä ja Ahlstromilta yhteisten omaisuuserien käytön perusteella ilman
katetta tai hyvin pienellä katteella. Koska LP Europen carve-out laaja tuloslaskelma jo sisältää yhteisistä
omaisuuseristä johtuvat menot kohdistettuna näiden omaisuuserien aiemmin toteutuneen käytön perusteella, ainoa
pro forma -tietoja varten tarvittava oikaisu on toteutuneiden poistojen siirtäminen liiketoiminnan muihin kuluihin
hankinta-ajankohdasta lukien, koska poistot tulevat muodostamaan suurimman osan AM Real Estate S.r.l.:n
veloittamista kuluista. Pro forma -laajaan tuloslaskelmaan on tehty seuraavat oikaisut: poistojen vähennys ja
liiketoiminnan muiden kulujen lisäys 1,9 miljoonaa euroa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 0,5 miljoonaa
euroa 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuuteen on kirjattu pro forma -taseessa 31.3.2013 alustava 1,8 miljoonan euron suuruinen käyvän arvon
oikaisu. Pro forma -tiedoissa vaihto-omaisuuden kiertoajaksi arvioidaan neljännesvuosi, ja siksi oikaisun koko
vaikutus kirjataan 31.12.2012 päättyneen tilikauden pro forma -laajaan tuloslaskelmaan. Vaihto-omaisuuden käyvän
arvon oikaisulla ei ole jatkuvaa vaikutusta Munksjölle.
Laskennallinen verovelka
Laskennallisia veroja koskevat oikaisut koskevat niiden väliaikaisten erojen verovaikutuksia, jotka aiheutuvat
hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen arvostamisesta alustaviin käypiin arvoihin. Alustavia käypiä
arvoja koskevien oikaisujen laskennallinen verovaikutus on laskettu käyttäen säädettyjen verokantojen yhdistelmänä
määritettyä keskimääräistä verokantaa 29,5 prosenttia. Veroihin on tehty seuraavat oikaisut hankintamenon
alustavan kohdistamisen perusteella: laskennallisten verovelkojen lisäys 30,4 miljoonaa euroa pro forma -taseessa
31.3.2013, sekä verokulun vähennys 2,3 miljoonaa euroa pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.12.2012 ja 0,4
miljoonaa euroa pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Liikearvo
Liikearvo, jonka alustava määrä on 69,7 miljoonaa euroa, muodostuu hankitusta työvoimasta ja Vanhan Munksjön
ja LP Europen toimintojen yhdistämisen tuomista odotetuista synergioista, jotka liittyvät pääasiassa ostoihin,
tuotantoon, selluloosaan, logistiikkaan ja myyntiin sekä pääsyyn uusille markkinoille. Osana synergiasuunnitelmaa
osapuolet perustavat yhteisiä hankintatoimintoja.
[5] LP Europen oman pääoman eliminointi ja liikkeelle lasketut uudet osakkeet
Munksjö on laskenut LP Europe Jakautumisen yhteydessä liikkeeseen uusia osakkeita jakautumisvastikkeena
Ahlstromin osakkeenomistajille ja kirjaa konsernitilinpäätöksessään näiden osakkeiden käyvän arvon sijoitetun
vapaan oman pääoman rahastoon. Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on tehty sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastoon osakkeiden liikkeellelaskuun liittyvä luovutettujen osakkeiden käypää arvoa vastaava 106,0 miljoonan
euron suuruinen oikaisu. Vastaavasti LP Europen hankitun oman pääoman alustava käypä arvo 106,0 miljoonaa
euroa on eliminoitu kertyneistä voittovaroista pro forma -taseessa 31.3.2013.
[6] Pääomasijoitukset
Ahlstrom, EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta sekä institutionaaliset sijoittajat
Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö
Varma
ja
Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen
ovat
Yhdistymissopimuksen ehtojen mukaisesti tehneet noin 100 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen
(jakautuen eri sijoittajien kesken seuraavasti: Ahlstrom 62,5 miljoonaa euroa, EQT III Limited 12,5 miljoonaa
euroa, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 6,25 miljoonaa euroa ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
64
Ilmarinen 18,75 miljoonaa euroa) Munksjön suunnatussa osakeannissa LP Europe Toteutumisen yhteydessä (vaihe
I). Tilintarkastamattomassa pro forma -taseessa 31.3.2013 on Yhdistymissopimukseen perustuen oikaistu sijoitetun
vapaan oman pääoman rahastoa ennakoiduilla suunnatusta osakeannista saatavilla 100 miljoonan suuruisilla
osakeannin tuotoilla, josta on vähennetty ennakoidut transaktiomenot 0,2 miljoonaa euroa verovaikutus huomioon
otettuna. Oikaisun arvioitu 0,1 miljoonan euron verovaikutus sisältyy pro forma -taseessa laskennallisiin
verosaamisiin.
Lisäksi Ahlstrom sitoutui korottamaan sijoitustaan 62,5 miljoonasta eurosta 16,0 miljoonalla eurolla 78,5
miljoonaan euroon ja EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta sitoutui korottamaan
sijoitustaan 12,5 miljoonasta eurosta 1,0 miljoonalla eurolla 13,5 miljoonaan euroon merkitsemällä ja maksamalla
lisää Munksjön uusia osakkeita. Näin ollen pro forma -taseeseen 31.3.2013 on tehty sijoitetun vapaan oman
pääoman rahastoa ja rahavaroja lisäävä oikaisu 17,0 miljoonaa euroa.
Yhdistymissopimuksessa sovitun nettovelkatarkistusmekanismin seurauksena Vanhan Munksjön osakkeenomistajat
ovat saaneet nettovelkakorvausta yhteismäärältään 11,5 miljoonaa euroa (”Nettovelkakorvaus”). Vanhan Munksjön
osakkeenomistajat päättivät, että Vanha Munksjö sijoittaa Nettovelkakorvauksen määrän Munksjön suunnattuun
osakeantiin, jossa Vanha Munksjö merkitsee ja maksaa Munksjön uusia osakkeita. Tämän seurauksena Vanhan
Munksjön uusien osakkeiden merkintä 11,5 miljoonan euron Nettovelkakorvausta vastaavalla määrällä muodostaa
lisäpääomasijoituksen Munksjö Oyj:hin. Vanha Munksjö on jakanut saadut uudet Munksjön osakkeet
osakkeenomistajilleen osingon muodossa välittömästi LP Europe Toteutumisen yhteydessä.
Osakeantituottojen käyttämiseen liittyen – katso oikaisu 7 ”Uudelleenrahoitus”.
[7] Uudelleenrahoitus
Yhdistymissopimuksen mukaisten järjestelyjen yhteydessä Munksjö on solminut 365 miljoonan euron arvoisen
Laina- ja valmiusluottosopimuksen (”Lainasopimus”). Lainat muodostuvat 295 miljoonan euron arvoisesta
määräaikaisesta lainasta, joka on tarkoitettu tiettyjen Vanhan Munksjön olemassa olevien lainojen takaisinmaksuun
luottolaitoksille ja Munksjön Ahlstromilta LP Europe Jakautumisen yhteydessä vastattavakseen ottaman lainan
takaisinmaksuun, sekä 70 miljoonan euron arvoisesta valmiusluotosta Munksjön ja sen tytäryhtiöiden
käyttöpääomaa varten.
Pro forma -tiedoissa on oletettu, että Pääomasijoituksista saatavien maksujen (katso oikaisu 6) lisäksi tarvitaan 315
miljoonaa euroa uutta lainaa, jotta Munksjö pystyisi järjestämään uudelleenrahoituksen Ahlstromilta vastattavakseen
ottamille lainoille ja tietyille Vanhan Munksjön olemassa oleville lainoille sekä rahoittamaan uusiin
lainajärjestelyihin liittyvät transaktiomenot. Uudet lainat on kirjattu tilintarkastamattomassa pro forma -taseessa
31.3.2013 alun perin käypään arvoon transaktiomenoilla vähennettyinä.
Pitkäaikaisiin ja lyhytaikaisiin lainoihin on tehty seuraavat uudelleenrahoituksen vaikutusta kuvastavat oikaisut, ja
rahavaroihin on kirjattu vastaava oikaisu:
31.3.2013
MEUR
Vanha Munksjö - lainojen
takaisinmaksu
LP Europe - Ahlstrom
velkojen takaisinmaksu
Muut pitkäaikaiset varat
Pitkäaikaiset lainat
-242,8
Lyhytaikaiset lainat
-13,8
Yhteensä
-256,6
____________________________
1)
Sisältää 10 miljoonaa euroa pitkäaikaisten lainojen lyhytaikaista osuutta
-153,4
-153,4
Munksjö - uudet
velat
Lainojen
rahoituskulut
Oikaisut
yhteensä
285,0
1)
30,0
315,0
-1,4
-8,2
-9,6
-1,4
34,0
-137,2
-104,5
Oikaisujen jälkeen pro forma -taseen pitkäaikaisiin velkoihin on sisällytetty 276,8 miljoonaa euroa ja lyhytaikaisiin
lainoihin 30,0 miljoonaa euroa uusia lainoja (transaktiomenoilla vähennettynä). Pro forma -tiedoissa käytetyt
efektiiviset korot ovat lainasta riippuen 5,36 – 6,12 prosenttia. Munksjön pro forma -nettovelasta 31.3.2013 esitetään
tarkempia tietoja kohdassa ” – Muut pro forma -tiedot”.
LP Europen carve-out taloudellisiin tietoihin ja Vanhan Munksjön taloudellisiin tietoihin sisältyneet rahoitustuotot
ja -kulut, jotka liittyvät uudelleenrahoitettaviksi oletettuihin nettovelkasaldoihin, on eliminoitu 31.12.2012
päättyneen tilikauden ja 31.3.2013 päättyneen kolmen kuukauden jakson pro forma -laajoista tuloslaskelmista ja
korvattu uuteen rahoitukseen liittyvillä uusilla rahoituskuluilla seuraavasti:
65
1.1. – 31.12.2012
MEUR
Vanha Munksjö1)
LP Europe
Munksjö uudet lainat 2)
Oikaisut yhteensä
Rahoitustuotot
-1,7
-0,0
-1,8
Rahoituskulut
11,2
0,6
-18,1
-6,2
Yhteensä
9,5
0,5
-18,1
-8,0
____________________________
1)
Sisältää 1,7 miljoonaa euroa vanhaan lainaan liittyviä aktivoituja pankkien perimiä palkkioita, jotka on kirjattu kuluiksi
uudelleenrahoituksesta johtuen ja jotka ovat luonteeltaan kertaluonteisia.
2)
Sisältää 16,3 miljoonaa euroa korkomenoja ja 1,2 miljoonaa euroa kuluiksi kirjattuja pankkien perimiä palkkioita, joilla kaikilla on jatkuva
vaikutus Munksjön rahoituskuluihin, sekä 0,6 miljoonaa euroa pankkien perimiä palkkioita, jotka ovat luonteeltaan kertaluonteisia.
1.1. – 31.3.2013
MEUR
Vanha Munksjö
LP Europe
Munksjö uudet lainat 3)
Oikaisut yhteensä
Rahoitustuotot
-0,1
-0,0
-0,1
Rahoituskulut
2,4
0,2
-4,2
-1,7
Yhteensä
2,2
0,2
-4,2
-1,8
____________________________
3)
Sisältää 3,9 miljoonaa euroa korkomenoja ja 0,3 miljoonaa euroa kuluiksi kirjattuja pankkien perimiä palkkioita, joilla kaikilla on jatkuva
vaikutus Munksjön rahoituskuluihin.
[8] Transaktioon liittyvät menot
Kuluksi kirjattavat Transaktioon liittyvät menot
Transaktioon liittyviä arvioituja välittömiä menoja on 31.12.2012 päättyneen tilikauden pro forma -laajassa
tuloslaskelmassa huomioitu kuluina 17,1 miljoonaa euroa, josta 7,7 miljoonaa euroa on jo kirjattu Vanhan Munksjön
laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta. Transaktioon liittyvät 2,4 miljoonan euron välittömät
menot, jotka on jo kirjattu Vanhan Munksjön laajaan tuloslaskelmaan 31.3.2013 päättyneellä kolmen kuukauden
jaksolla, on oikaistu kyseisen kauden pro forma -laajasta tuloslaskelmasta. Vastaavasti pro forma -laajaan
tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on tehty 9,3 miljoonan euron suuruinen oikaisu lisäämään
Transaktioon liittyviä välittömiä kustannuksia.
Pro forma -taseessa 31.3.2013 Transaktioon liittyvät 8,5 miljoonan euron suuruiset välittömät menot on vähennetty
rahavaroista ottaen huomioon Vanhan Munksjön 31.3.2013 mennessä maksamat 8,8 miljoonaa euroa. Vastaavasti
5,7 miljoonaa euroa 1,1 miljoonan euron verovaikutuksella vähennettynä on oikaistu pro forma -taseen 31.3.2013
oman pääoman kertyneistä voittovaroista ja 1,6 miljoonaa euroa ostoveloista. Oikaisun 1,1 miljoonan euron
verovaikutus sisältyy pro forma -taseessa laskennallisiin verosaamisiin. Transaktioon liittyvien välittömien menojen
katsotaan olevan kertaluonteisia, joten niillä ei ole jatkuvaa vaikutusta Munksjön liiketoiminnan tulokseen.
Osakkeiden liikkeeseenlaskusta ja listautumisesta johtuvat omaan pääomaan kirjattavat menot
Osakkeiden liikkeeseenlaskusta ja listautumisesta johtuvat arvioidut kokonaismenot 8,1 miljoonaa euroa
vähennettyinä 2,0 miljoonan euron verovaikutuksella on vähennetty pro forma -taseen 31.3.2013 sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastosta. Pro forma -taseen 31.3.2013 rahavaroista on vähennetty 8,1 miljoonaa euroa. Oikaisun
verovaikutus 2,0 miljoonaa euroa sisältyy pro forma -taseen laskennallisiin verosaamisiin.
Tilintarkastamattomat pro forma II -liitetiedot
Munksjön tilintarkastamattomia pro forma II -tietoja koottaessa on tehty seuraavat oikaisut ja käytetty seuraavia
oletuksia:
Tilintarkastamattomat pro forma II -oikaisut liittyvät Transaktion vaiheeseen II ja kuvastavat Coated Specialtiesin
hankintaan liittyviä pro forma -oikaisuja.
66
31.12.2012 päättyneen tilikauden tilintarkastamattomat pro forma II -oikaisut
MEUR
Coated Specialties
oikaisut
(Oikaisu 9)
Coated Specialties
hankintalaskelma
(Oikaisu 10)
Coated Specialties
oma pääoma
(Oikaisu 11)
Pro forma II
oikaisut
-
-
-
-
0,9
24,7
-25,7
0,7
-0,5
-1,7
-
0,4
24,7
-25,7
-1,1
0,7
-2,3
-
-1,6
0,7
0,7
1,4
-0,5
0,9
-2,3
0,8
-1,5
-
0,7
0,7
-0,9
0,3
-0,6
-
-
-
-
-
-
-
-
0,9
-1,5
-
-0,6
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävien
sijoitusten voitosta / (tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien arvojen
muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat
vakuutusmatemaattiset voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
67
31.3.2013 päättyneen kolmen kuukauden jakson tilintarkastamattomat pro forma II -oikaisut
Coated Specialties
oikaisut
(Oikaisu 9)
Coated Specialties
hankintalaskelma
(Oikaisu 10)
Coated Specialties
oma pääoma
(Oikaisu 11)
Pro forma II
oikaisut
-
-
-
-
Varaston muutos
Materiaalit ja palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävien
sijoitusten voitosta / (tappiosta)
Liikevoitto (tappio)
-0,4
6,3
-6,0
0,2
-0,4
-
-0,4
6,3
-6,0
-0,3
0,2
-0,4
-
-0,3
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
Voitto (tappio) ennen veroja
Verot
Tilikauden voitto (tappio)
0,1
0,1
0,3
-0,1
0,2
-0,4
0,1
-0,3
-
0,1
0,1
-0,1
0,0
-0,1
-
-
-
-
0,2
-0,3
-
-0,1
MEUR
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Tuotot yhteensä
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka voidaan luokitella uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Muuntoero
Rahavirran suojausten käypien arvojen muutokset
Tulokseen siirretty osuus rahavirran suojauksesta
Erät, joita ei voida luokitella uudelleen voitoksi tai
tappioksi:
Etuuspohjaisista järjestelyistä johtuvat
vakuutusmatemaattiset voitot/tappiot
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot
Tilikauden laaja tulos yhteensä
68
31.3.2013 pro forma -taseen tilintarkastamattomat pro forma II -oikaisut
Coated Specialties
oikaisut
(Oikaisu 9)
Coated Specialties
hankintalaskelma
(Oikaisu 10)
Coated Specialties
oma pääoma
(Oikaisu 11)
Pro forma II
oikaisut
-39,2
-20,8
-59,9
11,0
1,5
26,1
38,6
-
11,0
-37,7
5,4
-21,3
-
0,5
0,5
-
0,5
0,5
-59,9
39,2
-
-20,8
-49,1
-49,1
26,4
26,4
75,0
-75,0
-
75,0
-97,7
-22,7
Määräysvallattomien omistajien osuus
Oma pääoma yhteensä
-49,1
26,4
-
-22,7
Pitkäaikaiset velat
Pitkäaikaiset lainat
Muut pitkäaikaiset velat
Eläkevelvoitteet
Laskennalliset verovelat
Muut varaukset
Pitkäaikaiset velat yhteensä
-2,4
-8,1
-10,5
12,8
12,8
-
-2,4
4,7
2,3
-0,4
-
-
-
-0,4
-
-0,4
-
-
-0,4
Velat yhteensä
-10,8
12,8
-
2,0
Oma pääoma ja velat yhteensä
-59,9
39,2
-
-20,8
MEUR
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset
Muut pitkäaikaiset varat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Tuloverosaamiset
Myytävissä olevat rahoitusvarat
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Ylikurssirahasto
Muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset lainat
Ostovelat
Velat pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltäville
sijoituksille
Siirtovelat
Tuloverovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
69
Pro forma II -oikaisut sisältävät seuraavat oikaisut:
[9] Coated Specialtiesia koskevat oikaisut
[a] Oikaisut nettovaroihin
Coated Specialtiesin carve-out taloudellisiin tietoihin on tehty seuraavat oikaisut Yhdistymissopimuksen mukaan
Munksjölle siirrettävien nettovarojen huomioon ottamiseksi.
Carve-out taseeseen sisältyvä liikearvo ja aineettomat hyödykkeet
Carve-out taseeseen sisältyvä liikearvo 39,2 miljoonaa euroa, aineettomat hyödykkeet 20,8 miljoonaa euroa ja niihin
liittyvät laskennalliset verovelat 15,1 miljoonaa euroa, jotka Coated Specialties on kirjannut, on oikaistu pro forma taseesta 31.3.2013. Vastaavasti 31.12.2012 päättyneen tilikauden pro forma -laajasta tuloslaskelmasta on vähennetty
poistoja 0,7 miljoonaa euroa ja 31.3.2013 päättyneen kolmen kuukauden jakson pro forma -laajasta tuloslaskelmasta
on vähennetty poistoja 0,2 miljoonaa euroa. Nämä varat ja velat kirjataan niiden hankinta-ajankohdan arvoihin
oikaisussa 10 selostetun alustavan kauppahinnan kohdistamisen yhteydessä.
Muut erät
Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on kirjattu 7,0 miljoonan euron vähennys laskennallisiin verosaamisiin (esitetty
netotettuna laskennallisiin verovelkoihin) liittyen käyttämättömiin verotuksellisiin tappioihin, jotka eivät siirry
Munksjölle.
Coated Specialtiesin nettovelkasaldo on pro forma -tiedoissa oletettu nollan suuruiseksi Yhdistymissopimuksen
ehtojen perusteella. Näin ollen pro forma -taseesta 31.3.2013 on oikaistu pitkäaikaisia lainoja 2,4 miljoonaa euroa ja
lyhytaikaisia lainoja 0,4 miljoonaa euroa, ja pro forma -laajoihin tuloslaskelmiin on tehty vastaavat rahoituskuluja
koskevat oikaisut.
[b] Kirjanpitokäytäntöjen yhdenmukaistaminen
Coated Specialtiesin historiallisia carve-out taloudellisia tietoja on oikaistu siten, että ne kaikilta olennaisilta osiltaan
vastaavat Vanhan Munksjön tilintarkastetussa tilinpäätöksessä ja tilintarkastamattomissa osavuositiedoissa
noudatettuja laatimisperiaatteita. Näitä periaatteita odotetaan sovellettavan myös Munksjön liiketoimintaan
Transaktion jälkeen.
Coated Specialtiesin soveltamat tilinpäätöksen laatimisperiaatteet poikkeavat Vanhan Munksjön soveltamista
tilinpäätöksen laatimisperiaatteista eräiden liiketoiminnan kulujen, kuten energia-, kuljetus- ja ylläpitokustannusten,
luokittelun osalta. Näin ollen, Coated Specialtiesin pro forma -laajoja tuloslaskelmia 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta on oikaistu vastaamaan Vanhan Munksjön
noudattamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta pro forma -oikaisu lisää varaston muutosta
0,9 miljoonaa euroa, vähentää materiaalien ja palveluiden kustannuksia 24,7 miljoonaa euroa sekä lisää
liiketoiminnan muita kuluja 25,7 miljoonaa euroa. Pro forma -laajassa tuloslaskelmassa 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta pro forma -oikaisu vähentää varaston muutosta 0,4 miljoonaa euroa, vähentää
materiaalien ja palveluiden kustannuksia 6,3 miljoonaa euroa sekä lisää liiketoiminnan muita kuluja 6,0 miljoonaa
euroa.
[10] Hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen alustava arvonmääritys ja luovutetun vastikkeen
alustava määrä
Koska Coated Specialties Jakautumista ei ole saatettu päätökseen tämän Arvopaperiliitteen päivämäärään mennessä,
pro forma -tiedoissa käytetty luovutettujen vastikkeiden määrä ja Munksjön liikkeeseen laskemien uusien
osakkeiden käyvät arvot ovat alustavia. Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto Coated Specialtiesista
luovutetun vastikkeen alustavasta määrästä sekä hankituista varoista ja vastattaviksi otetuista veloista, jotka
esitetään tilintarkastamattomissa pro forma -tiedoissa. Varojen ja velkojen määrät perustuvat Coated Specialtiesin
carve-out tasetietoihin 31.3.2013, joita on oikaistu pro forma -oikaisulla 9 sekä alustavien arvonmääritysten
vaikutuksilla. Liikearvo vastaa määrää, jolla annetun vastikkeen käypä arvo ylittää yksilöitävissä olevien hankittujen
varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen käyvän arvon. Lopullinen liikearvo voi poiketa jäljempänä esitettävästä
pro forma -liikearvosta. Liikearvon lopullinen määrä perustuu hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen
lopullisiin käypiin arvoihin päivänä, jona Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy Munksjölle, sekä
vastikkeena liikkeeseen laskettavien osakkeiden lopulliseen arvoon.
70
Pro forma -tiedot perustuvat alustavaan ennakoituun luovutettavaan vastikkeeseen 75,0 miljoonaa euroa. Se koskee
uusia osakkeita, jotka Munksjö laskee liikkeelle jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajille Coated
Specialties Jakautumisen yhteydessä. Alustava ennakoitu vastike on laskettu perustuen Munksjön osakkeen hintaan
6,10 euroa, joka vastaa Munksjön osakkeen päätöskurssia 11.6.2013 Helsingin Pörssissä. Coated Specialties hankinnassa luovutettu lopullinen vastike perustuu Munksjön osakkeen viimeiseen noteeraukseen päivänä, jona
Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy Munksjölle.
Hankitut varat ja vastattaviksi otettavat velat on pro forma -tiedoissa arvostettu alustaviin käypiin arvoihin, jotka
perustuvat Arvopaperiliitteen päivämääränä saatavilla olevaan tietoon.
Hankitut varat ja vastattavaksi otetut velat 31.3.2013
MEUR
Alustava vastike
Luovutettu vastike yhteensä1)
75,0
Hankituista varoista ja vastattavaksi otetuista veloista kirjatut määrät
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut pitkäaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset
Muut lyhytaikaiset varat
Rahavarat
Muut varaukset
Laskennalliset verovelat
Ostovelat
Siirtovelat
Muut lyhytaikaiset velat ja varaukset
Yksilöitävissä oleva nettovarallisuus yhteensä
58,8
26,1
0,6
9,2
16,6
1,8
0,0
-0,0
-21,0
-13,7
-1,7
-3,2
73,5
Liikearvo
1,5
Laskettu perustuen uusien osakkeiden lukumäärään, 12.290.256 osaketta, jotka lasketaan liikkeelle Coated Specialties Jakautumisen
yhteydessä, sekä Munksjön osakkeen päätöskurssiin 6,10 euroa 11.6.2013.
1)
Hankintaan liittyvistä menoista (jotka on kirjattu kuluiksi ja sisältyvät pro forma I -laajaan tuloslaskelmaan
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta) esitetään lisätietoja oikaisun 8 kohdalla.
Aineettomat hyödykkeet
Hankintalaskelmassa on tunnistettu asiakassuhteisiin, edullisiin sopimuksiin ja teknologiaan liittyviä aineettomia
hyödykkeitä. Kyseisten aineettomien hyödykkeiden arvo on alustavan arvonmäärityksen perusteella 26,1 miljoonaa
euroa, ja niitä koskeva oikaisu on tehty pro forma -taseeseen 31.3.2013. Kyseisten aineettomien hyödykkeiden
taloudelliseksi vaikutusajaksi on arvioitu 10–35 vuotta. Pro forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta on tehty 1,2 miljoonan euron suuruinen oikaisu ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta 0,3
miljoonan euron suuruinen oikaisu, jolla lisätään poistoja. Poistojen lisäyksellä tulee olemaan jatkuva vaikutus
Munksjölle.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu alustaviin käypiin arvoihin. Pro forma -taseeseen on tehty
aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvon ja käyvän arvon välinen 11,0 miljoonan euron oikaisu.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden jäljellä oleva taloudellinen vaikutusaika on arvioitu 10–25 vuodeksi. Pro
forma -laajaan tuloslaskelmaan 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on tehty 0,5 miljoonan euron suuruinen oikaisu
ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta 0,1 miljoonan euron suuruinen oikaisu, jolla lisätään poistoja.
Poistojen lisäyksellä tulee olemaan jatkuva vaikutus Munksjölle.
Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuuteen on kirjattu pro forma -taseessa 31.3.2013 alustava 0,5 miljoonan euron käyvän arvon oikaisu.
Pro forma -tiedoissa vaihto-omaisuuden kiertoajaksi arvioidaan neljännesvuosi, ja siksi lisäyksen koko vaikutus
kirjataan 31.12.2012 päättyneen tilikauden pro forma -laajaan tuloslaskelmaan. Vaihto-omaisuuden käyvän arvon
oikaisulla ei ole jatkuvaa vaikutusta Munksjölle.
71
Laskennallinen verovelka
Laskennallisia veroja koskevat oikaisut liittyvät niiden väliaikaisten erojen verovaikutuksiin, jotka aiheutuvat
hankittujen varojen ja vastattaviksi otettujen velkojen arvostamisesta alustaviin käypiin arvoihin. Alustavia käypiä
arvoja koskevien oikaisujen laskennallinen verovaikutus on laskettu käyttäen verokantaa 34 prosenttia. Veroihin on
tehty seuraavat oikaisut, jotka liittyvät kauppahinnan alustavaan kohdistamiseen: laskennallisten verovelkojen lisäys
12,8 miljoonaa euroa pro forma -taseessa 31.3.2013, sekä verokulun vähennys 0,8 miljoonaa euroa pro forma laajassa tuloslaskelmassa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 0,1 miljoonaa euroa pro forma -laajassa
tuloslaskelmassa 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta.
Liikearvo
Liikearvo, jonka alustava määrä on 1,5 miljoonaa euroa, muodostuu odotetuista synergiavaikutuksista, jotka liittyvät
pääasiassa ostoihin, tuotantoon, selluloosaan, logistiikkaan ja myyntiin sekä pääsyyn uusille markkinoille. Osana
synergiasuunnitelmaa osapuolet perustavat yhteisiä hankintatoimintoja.
[11] Coated Specialtiesin oman pääoman eliminointi ja liikkeelle lasketut uudet osakkeet
Munksjö laskee Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä liikkeeseen uusia osakkeita jakautumisvastikkeena
Ahlstromin osakkeenomistajille ja kirjaa konsernitilinpäätöksessään näiden osakkeiden käyvän arvon sijoitetun
vapaan oman pääoman rahastoon. Pro forma -taseeseen 31.3.2013 on tehty sijoitetun vapaan oman pääoman
rahastoon näiden osakkeiden alustavaa käypää arvoa kuvastava 75,0 miljoonan euron oikaisu. Näin ollen Coated
Specialtiesin hankitun oman pääoman alustava käypä arvo 75,0 miljoonaa euroa on eliminoitu kertyneistä
voittovaroista pro forma -taseessa 31.3.2013.
Luovutetun vastikkeen, toisin sanoen Munksjön Coated Specialties Jakautumisen yhteydessä liikkeeseen laskemien
osakkeiden, lopullinen käypä arvo perustuu Munksjön osakkeen viimeiseen noteerattuun hintaan päivänä, jona
Coated Specialtiesia koskeva määräysvalta siirtyy Munksjölle.
Muut tilintarkastamattomat pro forma -tiedot
Pro forma -nettovelka 31.3.2013
Seuraavat taulukot havainnollistavat Munksjön pro forma -nettovelkaa 31.3.2013 vaiheissa I ja II kaikki edellä mainitut
pro forma -oikaisut huomioon ottaen.
Vaihe I
Vanhan Munksjön ja LP Europen pro forma -nettovelka 31.3.2013 lainojen takaisinmaksua koskevien oikaisujen
jälkeen:
Vanha
Munksjö
Vanha
Munksjö lainan
takaisinmaksu
(Oikaisu 7)1)
LP Europe
lainan
takaisinmaksu
(Oikaisu 7)1)
LP Europe
lainan
takaisinmaksun
jälkeen
Rahavarat
-59,1
-6,1
0,6
0,3
-59,1
Rahoitussaamiset
-16,2
1,0
15,0
Lyhytaikaiset
lainat
14,9
-13,8
11,9
144,2
-2,0
-153,4
1,1
Pitkäaikaiset lainat
263,2
-242,8
11,6
-8,9
20,4
Nettovelka
218,9
-256,6
-37,7
1,2
136,9
13,4
-153,4
_______________________
1)
Takaisinmaksuun tarvittava rahoitus esitetään alla olevassa taulukon sarakkeessa ”Uudet lainat transaktiomenoilla vähennettynä”.
-5,1
-0,1
Vanha
Munksjö lainan
takaisinmaksun
jälkeen
LP Europe
LP
Europe
oikaisu
(Oikaisu
2)
Sitoumusten
vaikutukset
(Oikaisu 3)
MEUR
72
0,8
2,6
-1,9
Munksjön pro forma -nettovelka 31.3.2013 vaiheen I jälkeen:
Vanha Munksjö
lainan takaisinmaksun jälkeen
LP Europe
lainan
takaisinmaksun
jälkeen
Pääomasijoitukset
(Oikaisut 1 ja 6)
Uudet lainat
transaktiomenoilla
vähennettynä
(Oikaisu 7)2)
Transaktioon
liittyvät kulut
(Oikaisu 8)
Yhteensä
Pro forma I
nettovelka
MEUR
Rahavarat
-59,1
-5,1
-116,8
104,5
Rahoitussaamiset
-0,1
Lyhytaikaiset lainat
1,1
0,8
30,0
Pitkäaikaiset lainat
20,4
2,6
276,8
Nettovelka
-37,7
-1,9
-116,8
411,4
__________________________
2)
Sisältää Vanhan Munksjön ja LP Europen olemassa olevien velkojen takaisinmaksuun tarvittavan uuden rahoituksen.
16,6
16,6
-60,0
-0,1
31,8
299,8
271,6
Vaihe II
Munksjön pro forma -nettovelka 31.3.2013 vaiheen II jälkeen
MEUR
Rahavarat
Rahoitussaamiset
Lyhytaikaiset lainat
Pitkäaikaiset lainat
Nettovelka
Pro forma I
Coated Specialties
Pro forma II oikaisut
Pro forma II
-60,0
-0,1
31,8
299,8
271,6
0,4
2,4
2,7
-0,4
-2,4
-2,7
-60,0
-0,1
31,8
299,8
271,6
Ei-IFRS:n mukaiset pro forma -tunnusluvut
Munksjö on sisällyttänyt näihin pro forma -tietoihin tiettyjä ei-IFRS:n mukaisia taloudellisia tunnuslukuja pro forma
tietoihin perustuen. Nämä ei-IFRS:n mukaiset tunnusluvut ovat pro forma -käyttökate ja pro forma -käyttökate ilman
kertaluonteisia eriä ja ne eivät ole IFRS:n eivätkä soveltuvan pro forma -ohjeistuksen mukaisia tunnuslukuja. Nämä eiIFRS:n mukaiset pro forma -tunnusluvut on laadittu tähän lukuun sisältyvien pro forma -tietojen pohjalta ja Vanhan
Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin ei-IFRS tunnuslukuihin perustuen Vanhan Munksjön ja Ahlstromin
johdon raportointiin. Lisää tietoa Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin ei-IFRS:n mukaisista
tunnusluvuista on esitetty Arvopaperiliitteen kohdassa ”Eräitä seikkoja – Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen
esittäminen – Ei-IFRS:n mukaiset tunnusluvut”.
Munksjön pro forma I ja pro forma II -käyttökatetiedot on koottu Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated
Specialtiesin historiallisista liiketulostiedoista ilman poistoja ja arvonalentumisia, joita on oikaistu pro forma I ja pro
forma II liiketuloksiin vaikuttavilla oikaisuilla ilman poistoihin ja arvonalentumisiin kohdistuvia oikaisuja.
Tiedot pro forma I ja pro forma II pro forma -käyttökatteesta ilman kertaluonteisia eriä on koottu pro forma käyttökatetietojen perusteella, joita on oikaistu eliminoimalla tietyt Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated
Specialtiesin poikkeukselliset kuluerät sekä eliminoimalla ne käyttökatteeseen vaikuttavat pro forma -oikaisut, joilla ei
oleteta olevan jatkuvaa vaikutusta Munksjölle. Nämä eliminoidut pro forma -oikaisut sisältävät transaktioon
välittömästi liittyvät menot sekä vaihto-omaisuuteen kohdistuvan käyvän arvon oikaisun, jotka on esitetty pro forma I ja
pro forma II -oikaisuina pro forma -laajoissa tuloslaskelmissa. Ei-IFRS:n mukaisten pro forma -käyttökate ja pro forma
-käyttökate ilman kertaluonteisia eriä tunnuslukujen esittäminen on yhdenmukainen vastaavien Vanhan Munksjön eiIFRS tunnuslukujen määritelmän kanssa.
Seuraavassa taulukossa täsmäytetään pro forma -liikevoitto pro forma -käyttökatteeseen sekä pro forma -käyttökate pro
forma -käyttökatteeseen ilman kertaluonteisia eriä 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta:
73
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Vanha
Munksjö
MEUR
LP
Europe
Pro forma I
oikaisut
Pro
forma I
7,5
14,7
-31,2
Liikevoitto
-9,0
Poistot ja arvonalentumiset
25,4
18,9
0,1
44,4
32,8
33,6
-31,1
Käyttökate
35,3
Uudelleenjärjestelyt
1,7
-0,1
1,6
Osnabrückiin liittyvät kustannukset1)
13,5
13,5
Arvioidut Transaktioon liittyvät kulut 2)
9,3
7,7
17,1
Pro forma vaihto-omaisuuden käyvän arvon oikaisu 3)
1,8
1,8
Käyttökate ilman kertaluonteisia eriä
42,2
33,5
-6,5
69,3
_________________________________
1)
Katso lisätietoja pro forma -oikaisu 3.
2)
Katso lisätietoja pro forma -oikaisu 8.
3)
Katso lisätietoja pro forma -oikaisu 4 LP Europen osalta ja pro forma -oikaisu 10 Coated Specialtiesin osalta.
Pro
forma II
oikaisut
Pro
forma
II
-1,6
1,1
-0,5
0,5
0,0
-9,3
51,5
42,2
1,6
13,5
17,1
2,4
76,6
Coated Pro forma
Specialties II oikaisut
Pro
forma
II
Coated
Specialties
1,3
6,0
7,4
7,4
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
MEUR
Liikevoitto
Poistot ja arvonalentumiset
Käyttökate
Uudelleenjärjestelyt
Arvioidut Transaktioon liittyvät kulut 3)
Pro forma vaihto-omaisuuden käyvän arvon oikaisu
Käyttökate ilman kertaluonteisia eriä
_________________________________
3)
Katso lisätietoja pro forma -oikaisu 8.
Vanha
Munksjö
LP
Europe
Pro forma I
oikaisut
Pro
forma I
2,0
6,5
8,5
0,7
2,4
11,5
2,0
4,6
6,6
6,6
1,2
0,1
1,3
-2,4
-1,1
5,2
11,2
16,4
0,7
0,0
17,1
0,3
1,4
1,8
1,8
-0,3
0,3
0,0
0,0
5,3
12,9
18,2
0,7
0,0
18,9
Pro forma segmentti-informaatio
Munksjön pro forma -taloudelliset tiedot sisältävät eräitä täydentäviä neljännesvuosittain laadittuja pro forma segmenttitietoja.
Tilintarkastamaton
pro
forma
-segmentti-informaatio
on
esitetty
ainoastaan
havainnollistamistarkoituksessa, eikä sen tarkoituksena ole kuvata, mitä Munksjön segmenttitiedot olisivat
todellisuudessa olleet, mikäli Transaktio olisi tapahtunut aikaisempana ajankohtana, eikä se myöskään välttämättä
osoita tulevaisuudessa mahdollisesti saavutettavia segmentin liikevaihtoa tai segmentin tuloslukuja. Pro forma segmentti-informaatio voi muuttua Transaktion toteuduttua, kunnes lopulliset hankinta-taseet ovat saatavilla. Esitetyn
pro forma segmentti-informaation tarkoituksena ei ole korvata IFRS 8:n mukaisia raportoitavia tietoja, eikä pro forma
segmentti-informaatiolle ole tarkoitus antaa suurempaa painoarvoa kuin Munksjö AB:n julkistamalle historiallisille
segmenttitiedoille.
Tunnusluvut, joita Munksjön oletetaan tulevaisuudessa käyttävän segmenttiraportoinnissaan, tulevat perustumaan
sisäiseen raportointiin, ja ne ovat siten segmenttiliikevaihtoon ja -tulokseen liittyviä tunnuslukuja, joita ylin
operatiivinen päätöksentekijä käyttää päätöksenteossa ja kunkin segmentin toiminnan tuloksen tarkastelussa. Munksjön
johdon näkemyksen perusteella segmenttikohtaisen tuloksen ja tappion tunnusluvut tulevat olemaan ei-IFRS:n mukaisia
taloudellisia tunnuslukuja, pro forma -käyttökate ja pro forma -käyttökate ilman kertaluonteisia eriä, jotka eivät ole
IFRS:n tai soveltuvan pro forma -ohjeistuksen mukaisia taloudellisia tunnuslukuja.
Munksjön ylimmälle operatiiviselle päätöksentekijälle raportoitavat liikevaihtoa ja voittoa tai tappiota kuvaavat
tunnusluvut perustuvat siihen, miten Munksjö aikoo johtaa maailmanlaajuisia yhdisteltyjä liiketoimintojaan. Sen
mukaisesti seuraavat neljä liiketoiminta-aluetta tulevat jatkossa muodostamaan segmenttiraportoinnin perustan:

Decor; Decor -liiketoiminta-alue sisältää Decor Paper ja Pharmaceutical Leaflet Papers -tuotteet.

Release Liners; Release Liners -liiketoiminta-alue sisältää Release Papers, Coated Specialties ja
Pulp -tuotteet.

Graphics and Packaging; Graphics and Packaging -liiketoiminta-alue sisältää Flexible Packaging Paper,
Metalizing Paper ja Graphic & Industrial -tuotteet.
74

Industrial Applications; Industrial Applications -liiketoiminta-alue sisältää Abrasive
Electrotechnical Paper, Spantex® (balancing foils), Thin Paper ja Fine Art Paper -tuotteet.
Backings,
Uuden segmenttirakenteen mukaisen pro forma -segmentti-informaation esittämiseksi Vanhan Munksjön, LP Europen
ja Coated Specialtiesin historiallista taloudellista informaatiota on oikaistu tekemällä eräitä kohdistuksia ja oletuksia.
Seuraavia allokointiperusteita on käytetty Munksjön yhdistellyn pro forma -segmentti-informaation kokoamisessa:

Vanhan Munksjön neljännesvuosittainen segmentti-informaatio perustuu yhtiön historialliseen
segmenttiraportointiin. Tulevaa segmenttiraportointia varten nykyinen Vanhan Munksjön segmenttirakenne
tulee säilymään pääosin entisellään lukuun ottamatta Specialty Pulp -segmenttiä, joka tullaan raportoimaan
osana Release Liners -liiketoiminta-aluetta.

LP Europe ja Coated Specialties eivät ole olleet historiallisten segmenttiraportointivaatimusten kohteina,
erillisinä Ahlstromin taloudellisesta konserniraportoinnista. Ahlstromin segmenttiraportoinnissa LP Europe ja
Coated Specialties ovat kuuluneet ’Label and Processing’ -segmenttiin, kun taas tulevassa Munksjön
segmenttiraportoinnissa LP Europen ja Coated Specialtiesin toiminnot tullaan raportoimaan kahdessa
raportoivassa segmentissä ’Release Liners’ ja ’Graphics and Packaging’. Siitä johtuen pro forma -segmenttiinformaatiota varten LP Europen ja Coated Specialtiesin tiedot on kohdistettu Ahlstromin sisäiseen
laskentaan perustuen seuraavalla tavalla:

i.
Release Liners koostuu liiketoiminnoista kolmessa Euroopan toimipaikassa: tuotannosta La Gèressä,
Ranskassa, osasta tuotannosta Stenayssa, Ranskassa ja tuotannosta Torinossa, Italiassa. Lisäksi Brasilian
tehdas Jacareissa sisällytetään sellaisenaan tähän segmenttiin.
ii.
Graphics and Packaging sisältää liiketoiminnot kahdessa kohteessa Ranskassa: Rottersackin tehtaasta ja
osasta Stenayn tuotannosta.
Kaikki pro forma I ja II -oikaisut on kohdistettu raportoiville segmenteille pro forma -segmenttiinformaatiossa.
75
Seuraavat taulukot havainnollistavat neljännesvuosittaista pro forma -segmentti-informaatiota 31.12.2012 päättyneeltä
tilikaudelta ja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta vaiheita I ja II varten.
Tilintarkastamaton pro forma -segmentti-informaatio vaiheen I jälkeen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
1.1.–31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1.–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
96,0
90,1
47,3
38,0
99,6
87,1
43,4
37,0
90,2
90,0
43,1
33,5
91,3
97,8
45,8
40,6
87,3
93,3
46,1
37,1
368,4
368,3
178,3
148,2
-2,9
-1,9
-1,1
-2,7
-1,9
-7,6
268,4
265,2
255,7
272,8
261,9
1 055,6
1.1.–31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1.–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
9,3
3,6
1,8
3,6
8,3
8,7
2,2
1,3
7,0
5,6
-0,6
1,2
6,1
7,9
0,3
4,9
8,4
5,5
0,6
4,3
29,7
27,6
2,5
11,7
-1,9
16,4
-1,7
18,8
-4,8
8,4
-5,2
14,1
-24,6
-5,9
-36,3
35,3
0,4
-
0,3
0,2
0,0
0,2
0,2
-
0,6
1,2
-
0,6
0,6
1,2
0,5
0,4
0,7
1,6
2,2
4,4
4,6
1,9
2,1
23,2
25,0
31,1
33,9
9,7
3,6
1,8
3,6
8,7
8,7
2,2
1,5
7,0
5,6
-0,6
1,4
6,3
7,9
0,3
4,9
8,4
6,1
1,8
4,3
30,3
28,3
3,8
12,2
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
-1,5
-0,0
-0,4
-3,3
-1,5
-5,2
Pro forma I käyttökate ilman
kertaluonteisia eriä, yhteensä
17,1
21,0
13,0
16,2
19,1
69,3
1.1.–31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1.–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
44.600
104.100
38.602
20.300
-3.100
204.502
45.500
101.757
34.196
18.500
-2.000
197.953
41.200
103.139
33.894
17.700
-2.000
193.933
40.900
107.235
37.457
20.500
-2.500
203.592
38.900
108.280
36.742
19.400
-1.900
201.422
166.500
420.411
142.289
76.100
-8.400
796.900
MEUR
Pro forma I liikevaihto (netto)
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Pro forma I liikevaihto (netto), yhteensä
MEUR
Pro forma I käyttökate
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Pro forma I käyttökate, yhteensä
Kertaluonteiset erät
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Kertaluonteiset erät, yhteensä
Pro forma I käyttökate ilman
kertaluonteisia eriä
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Tonneja
Toimitusmäärä
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit
Toimitusmäärä, yhteensä
76
Tilintarkastamaton pro forma -segmentti-informaatio vaiheen II jälkeen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
MEUR
Pro forma II liikevaihto (netto)
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Pro forma II liikevaihto (netto), yhteensä
MEUR
Pro forma II käyttökate
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Pro forma II käyttökate, yhteensä
Kertaluonteiset erät
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Kertaluonteiset erät, yhteensä
Pro forma II käyttökate ilman kertaluonteisia
eriä
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit ja kohdistamattomat pro forma
-oikaisut
Pro forma II käyttökate ilman kertaluonteisia
eriä, yhteensä
Tonneja
Toimitusmäärä
Decor
Release Liners
Graphics and Packaging
Industrial Applications
Eliminoinnit
Toimitusmäärä, yhteensä
1.1.–31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1.–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
96,0
112,1
47,3
38,0
99,6
110,4
43,4
37,0
90,2
115,3
43,1
33,5
91,3
123,1
45,8
40,6
87,3
118,4
46,1
37,1
368,4
467,3
178,3
148,2
-2,9
290,4
-1,9
288,5
-1,1
281,0
-2,7
298,2
-1,9
287,0
-7,6
1 154,6
1.1.-31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1.–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
9,3
5,4
1,8
3,6
8,3
11,0
2,2
1,3
7,0
5,8
-0,6
1,2
6,1
10,2
0,3
4,9
8,4
7,5
0,6
4,3
29,7
34,5
2,5
11,7
-1,9
18,2
-1,7
21,1
-4,8
8,5
-5,2
16,3
-24,6
-3,8
-36,3
42,2
0,4
-
0,3
0,2
0,0
0,2
0,2
-
1,1
1,2
-
0,6
1,1
1,2
0,5
0,4
0,7
1,6
2,2
4,4
4,6
1,9
2,1
23,2
25,5
31,1
34,5
9,7
5,4
1,8
3,6
8,7
11,0
2,2
1,5
7,0
5,8
-0,6
1,4
6,3
10,2
0,3
4,9
8,4
8,7
1,8
4,3
30,3
35,6
3,8
12,2
-1,5
-0,0
-0,4
-3,3
-1,5
-5,2
18,9
23,3
13,2
18,5
21,7
76,6
1.1.–31.3.
2013
1.10.–31.12.
2012
1.7.–30.9.
2012
1.4.–30.6.
2012
1.1–31.3.
2012
1.1.–31.12.
2012
44.600
126.663
38.602
20.300
-3.100
227.065
45.500
126.243
34.196
18.500
-2.000
222.439
41.200
128.293
33.894
17.700
-2.000
219.087
40.900
133.223
37.457
20.500
-2.500
229.580
38.900
133.123
36.742
19.400
-1.900
226.265
166.500
520.882
142.289
76.100
-8.400
897.371
77
RAPORTTI ESITTEESEEN SISÄLTYVISTÄ PRO FORMA -TALOUDELLISISTA TIEDOISTA
Munksjö Oyj:n hallitukselle
Olemme saattaneet päätökseen varmennustoimeksiannon, jossa raportoimme Munksjö Oyj:n pro forma -taloudellisten
tietojen kokoamisesta. Pro forma -taloudelliset tiedot sisältävät pro forma -taseen 31.3.2013, pro forma -laajat
tuloslaskelmat kausilta 1.1. – 31.12.2012 ja 1.1. – 31.3.2013, sekä näihin liittyvät liitetiedot ja se esitetään yhtiön
28.6.2013 päivätyn tiivistelmän ja arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”. Sovellettavat
periaatteet, joiden mukaisesti hallitus on koonnut taloudelliset pro forma -tiedot, yksilöidään komission asetuksen (EY)
N:o 809/2004 Liitteessä II, ja kokoamisessa sovelletut periaatteet kuvataan Munksjö Oyj:n 28.6.2013 päivätyn
tiivistelmän ja arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Hallitus on koonnut pro forma -taloudelliset tiedot tarkoituksenaan havainnollistaa ”Pro forma -taloudelliset tiedot” kohdassa kuvattujen liiketapahtumien vaikutusta yhtiön taloudelliseen asemaan 31.3.2013 ja sen laajoihin
tuloslaskelmiin kausilta 1.1. - 31.12.2012 ja 1.1 - 31.3.2013, ikään kuin liiketapahtumat olisivat toteutuneet pro forma taseen osalta 31.3.2013 ja pro forma -laajojen tuloslaskelmien osalta 1.1.2012. Taloudellista asemaa ja taloudellista
tulosta koskevat tiedot on johdettu Munksjö AB:n tilinpäätöksestä 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta josta toinen
tilintarkastaja on antanut tilintarkastuskertomuksen, ja Munksjö AB:n osavuositiedoista 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta josta toinen tilintarkastaja on antanut raportin yleisluonteisesta tarkastuksesta.
Hallituksen vastuu pro forma -taloudellisista tiedoista
Hallitus vastaa pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisesta komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 mukaisesti.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Meidän velvollisuutenamme on antaa komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 Liitteen II kohdassa 7 tarkoitettu
lausunto siitä, onko hallitus koonnut pro forma -taloudelliset tiedot kaikilta olennaisilta osiltaan esitettyjen periaatteiden
mukaisesti ja että mainitut periaatteet noudattavat liikkeeseenlaskijan tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Toimeksianto on suoritettu IAASB:n antaman kansainvälisen varmennustoimeksiantostandardin ISAE 3420
Varmennustoimeksiannot esitteeseen sisältyvän taloudellisen pro forma -informaation kokoamisesta raportoimiseksi
mukaisesti. Tämä standardi edellyttää, että tilintarkastaja noudattaa eettisiä vaatimuksia sekä suunnittelee ja suorittaa
toimenpiteitä hankkiakseen kohtuullisen varmuuden siitä, onko hallitus koonnut pro forma -taloudelliset tiedot kaikilta
olennaisilta osiltaan komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 mukaisesti.
Emme ole velvollisia päivittämään mitään pro forma -taloudellisia tietoja koottaessa käytetystä mennyttä aikaa
koskevasta taloudellisesta informaatiosta antamiamme raportteja tai lausuntoja tai antamaan siitä uusia raportteja tai
lausuntoja tätä toimeksiantoa varten, emmekä ole tässä toimeksiannossa suorittaneet pro forma -taloudellisten tietojen
koottaessa käytetyn taloudellisen tiedon tilintarkastusta tai yleisluonteista tarkastusta.
Esitteeseen sisältyvän pro forma -taloudellisen tiedon tarkoituksena on yksinomaan havainnollistaa merkittävän
tapahtuman tai liiketoimen vaikutusta yhtiön oikaisemattomaan taloudelliseen informaatioon, ikään kuin tapahtuma tai
liiketoimi olisi toteutunut havainnollistamistarkoitusta varten valittuna aikaisempana ajankohtana. Näin ollen emme
anna minkäänlaista varmuutta siitä, että tapahtuman tai liiketoimen tosiasiallinen tulema olisi sama kuin on esitetty.
Kohtuullisen varmuuden antavaan toimeksiantoon siitä raportoimiseksi, onko pro forma -taloudelliset tiedot kaikilta
olennaisilta osiltaan koottu esitettyjen periaatteiden mukaisesti ja että mainitut periaatteet noudattavat
liikkeeseenlaskijan tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, kuuluu, että tilintarkastaja suorittaa toimenpiteitä arvioidakseen,
antavatko hallituksen pro forma -taloudellisten tietojen kokoamisessa käyttämät sovellettavat periaatteet kohtuullisen
perustan liiketoimesta tai tapahtumasta välittömästi johtuvien merkittävien vaikutusten esittämiselle, ja hankkiakseen
tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa evidenssiä siitä,

onko kyseisiä periaatteita sovellettu pro forma -oikaisuissa asianmukaisesti; ja

onko tuloksena syntyvät pro forma -taloudelliset tiedot sellaisen, että nämä oikaisut on tehty
oikaisemattomaan taloudelliseen informaatioon asianmukaisella tavalla.
Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, jossa otetaan huomioon tilintarkastajan käsitys yhtiön
luonteesta, siitä tapahtumasta tai liiketoimesta, jota koskien pro forma -taloudelliset tiedot on koottu, sekä muista
relevanteista toimeksiannon olosuhteista.
Toimeksiantoon kuuluu myös pro forma -taloudellisten tietojen yleisen esittämistavan arvioiminen.
78
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa
evidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että

pro forma -taloudelliset tiedot on asianmukaisesti koottu 28.6.2013 päivätyn tiivistelmän ja arvopaperiliitteen
kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot” esitettyjen periaatteiden mukaisesti ja

mainitut periaatteet noudattavat Munksjö AB:n soveltamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, jotka vastaavat
tulevia Munksjö Oyj:n tilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
Raportin luovuttamista koskeva rajoitus
Tämä raportti on annettu ainoastaan liitettäväksi komission asetuksen (EY) N:o 809/2004 mukaiseen esitteeseen.
Helsingissä 28. kesäkuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Merja Lindh
KHT
79
PÄIVITYKSET REKISTERÖINTIASIAKIRJAAN
Tämä kohta päivittää Yhtiön 16.11.2012 päivätyn Rekisteröintiasiakirjan sisältämiä tietoja. Tämä kohta sisältää
erityisesti päivityksiä seuraaviin Rekisteröintiasiakirjan kohtiin (pois lukien kohta ”Pro forma -taloudelliset tiedot”,
jonka päivitykset on esitetty edellisessä tämän Arvopaperiliitteen kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”):












Riskitekijät
Eräitä seikkoja
Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi
o Yleiskatsaus
o Rakenne
 LP Europe ja Coated Specialties Jakautumiset
 Pääomasijoitukset
 Transaktion toteutuminen
 Yhteenveto osakeanneista
 Munksjön Listautuminen
o Edellytykset
o Vakuutukset, kovenantit ja sitoumukset
 Nettovelan määrittäminen ja tarkistukset
Markkina- ja toimialakatsaus
Munksjön liiketoiminta
o Yleiskuvaus
o Synergiat
o Keskeisimmät vahvuudet
 Johtoasema kasvavilla markkina-alueilla
 Tuottavuuden parantaminen ja vahva rahavirta
o Liiketoimintastrategia
 Jatkuvat parannukset
o Munksjön liiketoiminta
o Tuotantolaitokset
o Raaka-aineet, energia ja tarvikkeet
o Immateriaalioikeudet
o Konsernin oikeudellinen rakenne ja merkittävät tytäryhtiöt
o Merkittävät sopimukset
o Henkilöstö
Pro forma -taloudelliset tiedot
Vanhan Munksjön liiketoiminta
o Ympäristö-, terveys-, ja turvallisuusasiat
LP Europen liiketoiminta
o Yleiskuvaus
o Historia
o Operatiiviset parannukset
o LP Europen liiketoiminnot
o Tuotantolaitokset
o Tutkimus ja tuotekehitys
o Immateriaalioikeudet
o Oikeudellinen rakenne ja merkittävät tytäryhtiöt
o Henkilöstö
o Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiat
Coated Specialtiesin liiketoiminta
o Merkittävät sopimukset
o Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiat
Eräitä taloudellisia ja muita tietoja
o LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot
LP Europen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema
Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat
o Yleistä
o Hallitus
o Toimitusjohtaja
o Johtoryhmä
o Yhtiön johtohenkilöiden oikeudenkäyntejä koskeva lausunto
80



o Eturistiriidat
o Johdon palkkiot
o Johdon omistukset
Suurimmat osakkeenomistajat ja järjestelyt lähipiirin kanssa
o Suurimmat osakkeenomistajat
Yhtiön osakkeet ja osakepääoma
Liite B – Sanasto
16.11.2012 julkaistun Rekisteröintiasiakirjan jälkeen on laadittu seuraavat tilinpäätökset ja pro forma -taloudelliset
tiedot, jotka sisältävät päivitettyä tietoa Munksjön, Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin
taloudellisesta asemasta verrattuna vastaaviin tietoihin Rekisteröintiasiakirjassa ja jotka on sisällytetty muualle tähän
Arvopaperiliitteeseen:
Munksjö Oyj
Tilintarkastamaton tilinpäätös 31.3.2013 päättyneeltä osatilikaudelta
Tilintarkastettu tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Munksjö AB
Tilintarkastamaton osavuosikatsaus 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Tilintarkastettu tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
LP Europe
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Tilintarkastettu carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Coated Specialties
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Tilintarkastettu carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Vanha Munksjö
Vanhan Munksjön liikevaihto 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 154,5 miljoonaa euroa ja
liikevoitto oli 2,0 miljoonaa euroa. Vanhan Munksjön liikevaihto 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta oli 607,1
miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 7,5 miljoonaa euroa. Vanhan Munksjön liikevoittoon 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta ja 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vaikutti negatiivisesti kertaluontoiset erät, jotka liittyvät
pääasiassa Yhdistymissopimukseen, ja joiden määrä oli 3,1 miljoonaa euroa 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta ja 9,4 miljoonaa euroa 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta.
LP Europe
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset tiedot sisältävät myös Saksan Osnabrückin tuotantolaitokseen liittyviä
varoja, vastuita ja toiminnan tuloksia, jotka Euroopan komissiolle annettujen sitoumusten seurauksena eivät tule
muodostamaan osaa Munksjöstä. Katso lisätietoja Euroopan komissiolle annetuista sitoumuksista ja niiden
vaikutuksista tämän Arvopaperiliitteen kohdassa ” – Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated
Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi” – Viranomaishyväksynnät” sekä lisätietoja sitoumusten
vaikutuksista Munksjön tulokseen ja taloudelliseen asemaan kohdassa ”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
LP Europen liikevaihto 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 142,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli
2,0 miljoonaa euroa. Markkinatilanne Euroopassa on säilynyt muuttumattomana. Aasiasta on tullut haastavampi
markkina, koska paikallinen tuotantokapasiteetti kasvaa ja rajoittaa eurooppalaisten tuottajien vientimahdollisuuksia.
Sellun hinnan odotettu lasku ei ole toteutunut, vaan raaka-ainekustannukset ovat ennemmin lisääntyneet jakson aikana.
LP Europen liikevoitto 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta sisältää joidenkin henkilöstövastuiden
purkamisesta aiheutuvia tuloja.
LP Europen liikevaihto 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta oli 562,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 14,7 miljoonaa
euroa. 31.12.2012 päättynyttä tilikautta luonnehti ylitarjontatilanne erityisesti Euroopassa, jossa yleinen kasvu oli
minimaalinen. Jonkin verran markkinaosuutta kuitenkin lisättiin Graphics & Packaging -liiketoiminta-alueella ja
superkalanteroiduissa irrokepohjapapereissa, jota tuki uuden Acti-VTM-sovelluksen julkaisu, sekä kaoliinipäällystetyissä
irrokepohjapapereissa, jota tuki laajentunut tuoteportfolio. LP Europen liikevoitto 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
sisältää tuloja hiilidioksidipäästöoikeuksien myynnistä ja joidenkin tuotantokustannuksiin liittyvien siirtovelkojen
purkamisesta.
81
Coated Specialties
Coated Specialtiesin liikevaihto 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta oli 99,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 1,3
miljoonaa euroa. Kilpailutilanne Brasiliassa on tullut jonkin verran kovemmaksi, erityisesti yksipuolisesti
päällystettyjen tuotteiden markkinoilla. Liikevaihto säilyi tasaisena edeltävään vuoteen nähden huolimatta tietyistä
hinnankorotuksista. Hinnankorotusten vaikutusta vähensi Brasilian realin valuuttakurssin lasku 13 prosentilla euroon
verrattuna vuonna 2012. Liikevoittoon 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vaikutti markkinapaine ja korkeammat
tuotantokustannukset.
Coated Specialtiesin liikevaihto 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta oli 21,9 miljoonaa euroa ja
liikevoitto oli 0,3 miljoonaa euroa. 31.3.2013 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla markkinatilanne on säilynyt
samanlaisena kuin 31.12.2012 päättyneellä tilikaudella. Marginaaleihin liittyvä paine on jatkanut vaikuttamista
kannattavuuteen 31.3.2013 päättyneellä kolmen kuukauden jaksolla.
Päivitykset kohtaan ”Riskitekijät – Munksjö jakaa jatkossa tietyt toiminnot Ahlstromin kanssa ja Munksjö ja
Ahlstrom tulevat LP Europe Toteutumisen jälkeen olemaan osapuolina useissa sopimuksissa, jotka ovat
olennaisia Munksjön liiketoiminnan kannalta, mikä voi rajoittaa Munksjön kykyä toimia tehokkaalla tavalla”
Kohdassa olevat viittaukset Osnabrückin tuotantolaitoksen vuokrasopimukseen ja toimitus- ja valmistussopimuksiin
muutetaan koskemaan ainoastaan Silco Toimitus- ja Valmistussopimusta. Katso lisätietoja kohdassa ”Päivitykset
Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Merkittävät sopimukset””.
Päivitykset kohtaan ”Eräitä seikkoja”
Rekisteröintiasiakirjan kohta ”Eräitä seikkoja – Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen esittäminen” korvataan edellä
esitetyllä Arvopaperiliitteen kohdalla ”Eräitä seikkoja – Taloudellisten ja eräiden muiden tietojen esittäminen”.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi”
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Yleiskatsaus”
Munksjö, Ahlstrom, Vanha Munksjö ja EQT ovat 13.5.2013 allekirjoittaneet muutossopimuksen
Yhdistymissopimukseen sopiakseen lisäpääomasijoituksista Munksjössä, LP Europen ja Vanhan Munksjön nettovelkaasemasta per 31.3.2013 sekä niistä seurauksista, joita Ahlstromin ja Vanhan Munksjön ehdotetun Transaktion
yhteydessä Euroopan komissiolle antamilla sitoumuksilla on (”Muutossopimus”). Muutossopimuksen vaikutukset on
kuvattu alla päivityksissä Rekisteröintiasiakirjan kohtiin ”– Pääomasijoitukset” ja ”– Vakuutukset, kovenantit ja
sitoumukset – Nettovelan määrittäminen ja tarkistukset” sekä uudessa alakohdassa ”Viranomaishyväksynnät”.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Rakenne – LP Europe ja Coated Specialties Jakautumiset”
Coated Specialties Toteutumiselle asetettuja ehtoja ei täytetty ennen Ahlstromin 27.11.2012 pitämän ylimääräisen
yhtiökokouksen antaman jakautumispäätöksen voimassaolon päättymistä. Tästä syystä Munksjön ja Ahlstromin
hallitukset päättivät 13.5.2013 perua Coated Specialties Jakautumisen ja allekirjoittivat uuden jakautumissuunnitelman
koskien Coated Specialties osittaisjakautumista olennaisesti samoilla ehdoilla kuin aikaisempi jakautumissuunnitelma.
Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä Ahlstromin osakkeenomistajat saavat
jakautumisvastikkeena 0,265 Munksjön uutta osaketta jokaista Jakautumisen Täytäntöönpanopäivänä omistamaansa
Ahlstromin osaketta kohden.
Munksjön osakkeenomistajat päättivät 17.5.2013 yksimielisesti hyväksyä Coated Specialties Jakautumisen
jakautumissuunnitelman mukaisesti. Ahlstrom on kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään uudesta
Coated Specialties osittaisjakautumisesta. Ahlstromin uusi ylimääräinen yhtiökokous pidetään 4.7.2013 ja Coated
Specialties Toteutumisen on arvioitu tapahtuvan vuoden 2013 loppuun mennessä.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Rakenne – Pääomasijoitukset”
Yhdistymissopimuksessa sovittujen Munksjöhön tehtävien kokonaissummaltaan noin 100 miljoonan euron
pääomasijoitusten (jakautuen eri sijoittajien kesken seuraavasti: Ahlstrom 62,5 miljoonaa euroa, EQT III Limited
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta 12,5 miljoonaa euroa, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 6,25
miljoonaa euroa ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 18,75 miljoonaa euroa) lisäksi Ahlstrom sitoutui
82
Muutossopimuksessa lisäämään sijoitustaan 62,5 miljoonasta eurosta 16,0 miljoonalla eurolla 78,5 miljoonaan euroon
ja EQT III Limited Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta sitoutui Muutossopimuksessa lisäämään sijoitustaan
12,5 miljoonasta eurosta 1,0 miljoonalla eurolla 13,5 miljoonaan euroon merkitsemällä ja maksamalla lisää Munksjön
uusia osakkeita.
Yhdistymissopimuksessa sovitun nettovelkatarkistusmekanismin seurauksena Vanhan Munksjön osakkeenomistajat
saivat nettovelkakorvausta yhteismäärältään 11,5 miljoonaa euroa (”Nettovelkakorvaus”). Vanhan Munksjön
osakkeenomistajat päättivät, että Vanha Munksjö sijoittaisi Nettovelkakorvauksen määrän Munksjön suunnattuun
osakeantiin, jossa Vanha Munksjö merkitsisi ja maksaisi Munksjön uusia osakkeita. Tämän seurauksena Vanhan
Munksjön uusien osakkeiden merkintä 11,5 miljoonan euron Nettovelkakorvausta vastaavalla määrällä muodostaa
lisäpääomasijoituksen Munksjöhön. Vanha Munksjö jakoi saadut uudet Munksjön osakkeet osakkeenomistajilleen
osingon muodossa välittömästi LP Europe Toteutumisen yhteydessä. Ahlstromin, EQT III Limitedin (Munksjö
Luxembourg Holding S.à r.l.:n kautta) ja Vanhan Munksjön uusiin pääomasijoituksiin viitataan yhdessä
termillä ”Lisäpääomasijoitukset”.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Rakenne – Transaktion toteutuminen”
LP Europe Jakautumisen täytäntöönpano rekisteröitiin kaupparekisteriin 27.5.2013.
Coated Specialties Toteutumisen arvioidaan tapahtuvan vuoden 2013 loppuun mennessä. Ahlstrom on kutsunut koolle
ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään 4.7.2013 uudesta Coated Specialties -liiketoiminnan osittaisjakautumisesta.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Rakenne – Yhteenveto osakeanneista”
Yhteenvetotaulukko osakeanneista lukuun ottamatta Coated Specialties Jakautumista korvataan seuraavalla taulukolla:
Osakkeiden lukumäärä
Osakkeet ennen LP Europe Toteutumista
Vanhan Munksjön Hankinta
Pääomasijoitukset
Lisäpääomasijoitukset
LP Europe Jakautumisvastike
Yhteensä
100
12.306.807
11.568.371
3.296.986
11.597.326
38.769.590
% LP Europe Toteutumisen
jälkeen
0,00 %
31,74 %
29,84 %
8,50 %
29,91 %
100,00 %
Yhteenvetotaulukko osakeanneista mukaan lukien Coated Specialties Jakautuminen korvataan seuraavalla taulukolla:
Osakkeiden lukumäärä2)
Osakkeet ennen LP Europe Toteutumista
Vanhan Munksjön Hankinta
Pääomasijoitukset
Lisäpääomasijoitukset
LP Europe Jakautumisvastike
Coated Specialties Jakautumisvastike3)
Yhteensä
______________________________
100
12.306.807
11.568.371
3.296.986
11.597.326
12.290.256
51.059.846
% Coated Specialties
Toteutumisen jälkeen1)
0,00 %
24,10 %
22,66 %
6,46 %
22,71 %
24,07 %
100,00 %
1)
Olettaen, että Munksjö ei toteuta muita osakeanteja ennen Coated Specialties Toteutumista.
Olettaen, että Coated Specialties Toteutumisen päivämäärään mennessä Ahlstromin osakkeiden lukumäärä (lukuunottamatta omia osakkeita) ei
muutu tämänhetkisestä kokonaismäärästä 46.401.603.
3)
Todellisuudessa annettavien osakkeiden lukumäärä saattaa olla tässä ilmoitettua suurempi tai pienempi johtuen (i) kunkin osakkeenomistajan
Coated Specialties Jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden lukumäärän pyöristämisestä, silloin kun pyöristäminen on tehty, ja (ii) Ahlstromin
hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärästä Coated Specialties Toteutumisen päivänä.
2)
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Rakenne – Munksjön listautuminen”
Munksjön
osakkeet
ovat
julkisen
kaupankäynnin
kohteena
Helsingin
Pörssin
pörssilistalla
kaupankäyntitunnuksella ”MUNK1”. Munksjö tulee tekemään hakemuksen Jakautumisvastikkeena annettavien
osakkeiden ottamisesta julkisen kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä. Jakautumisvastikkeena annettavien
83
osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla
kaupankäyntipäivänä Jakautumisen Täytäntöönpanonpäivän jälkeen.
odotetaan
alkavan
arviolta
ensimmäisenä
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Edellytykset”
Kaikki edellytykset LP Europe Toteutumiselle täyttyivät 24.5.2013 ja LP Europe Jakautumisen täytäntöönpano
rekisteröitiin kaupparekisteriin 27.5.2013.
Tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä seuraavat edellytykset Coated Specialties Jakautumisen toteutumiselle ovat
täyttyneet:
a)
LP Europe Toteutumisen edellytykset täyttyivät 24.5.2013 ja LP Europe Jakautumisen täytäntöönpano
rekisteröitiin kaupparekisteriin 27.5.2013; ja
b)
Tarvittavat hyväksynnät kilpailuviranomaisilta on saatu.
Coated Specialties Jakautuminen toteutuu, kun kaikki jäljellä olevat edellytykset ovat joko täyttyneet tai niistä on
luovuttu ja kun Coated Specialties Jakautumisen täytäntöönpano on rekisteröity kaupparekisteriin. Munksjö odottaa
jäljellä olevien edellytysten täyttyvän tai niistä luovuttavan vuoden 2013 loppuun mennessä.
Yhtiö tulee tiedottamaan markkinoita Coated Specialties Toteutumisesta erillisillä pörssitiedotteilla.
Seuraava alakohta ”Viranomaishyväksynnät” lisätään kohdan ”Vanhan Munksjön sekä LP Europe ja Coated
Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi – Edellytykset” loppuun:
Yhdistymissopimuksen ehtojen mukaan Transaktion toteuttaminen oli ehdollinen muun muassa sille, että tarvittavat
viranomaishyväksynnät ja -vahvistukset saadaan Euroopan komission ja Brasilian kilpailuviranomaisilta viimeistään LP
Europe Toteuttamisen päivämääränä. Euroopan komissio nosti esiin huolen sekä Vanhan Munksjön että Ahlstromin
valmistaman esikyllästetyn koristepaperin (”PRIP”) ja hiomapaperin pohjamateriaalin segmenttien horisontaalisesta
päällekkäisyydestä. Komission asetuksen (EY) 139/2004 artiklan 8(2), muutoksineen, mukaisesti Ahlstrom ja Vanha
Munksjö sitoutuivat seuraaviin toimenpiteisiin, jotta Euroopan komissio voisi hyväksyä Transaktion ja julistaa sen
yhteismarkkinoille sopivaksi ja ETA-sopimuksen mukaiseksi (”Sitoumukset”):
a)
Munksjö siirtää kaikki Ahlstrom Osnabrück GmbH:n osakkeet takaisin Ahlstromille (tai jollekin sen
tytäryhtiöistä) välittömästi LP Europe Toteutumisen jälkeen;
b)
Ahlstrom luopuu kaikista Ahlstrom Osnabrück GmbH:n aineellisista ja aineettomista varoista, henkilöstöstä,
oikeuksista ja velvoitteista mukaan lukien Ahlstromin PRIP- ja hiomapaperin pohjamateriaaliliiketoiminnat,
mutta pois lukien JV Varat ja Carve-Out Liiketoiminnan, jotka määritellään alla kohdissa c) ja d) (”Myytävä
Liiketoiminta”), komission hyväksymälle kolmannelle ostajataholle (”Ulkopuolinen Ostaja”);
c)
Ahlstrom siirtää kaikki varat, oikeudet ja velvoitteet, jotka yksinomaan liittyvät voimalaan, jäteveden
käsittelyyn ja käsittelylaitoksiin sekä tiettyihin puhtaan veden jakelulaitteisiin Osnabrückin
tuotantolaitoksella, (”JV Varat”) yhteisyritykselle, jonka jälkeen Ahlstrom myy 50 prosenttia
yhteisyrityksen osakkeista Ulkopuoliselle Ostajalle; ja
d)
Ahlstrom Osnabrück GmbH:n liiketoiminta, joka liittyy OSN06 -koneeseen (tapetti- ja julisteliiketoiminnat
sekä SilconTM tuotanto (SilcoTM -liiketoiminta siirtyy kuitenkin Munksjölle tai jollekin sen tytäryhtiöistä)),
säilyy Ahlstromin omistuksessa sisältäen kaikki aineelliset ja aineettomat varat, henkilöstön, oikeudet ja
velvoitteet, jotka liittyvät yksinomaan Osnabrückin tuotantolaitoksella sijaitsevaan OSN06 -koneeseen
(”Carve-Out Liiketoiminta”).
Sitoumusten seurauksena ja kuten Muutossopimuksessa on sovittu, Ahlstrom tytäryhtiönsä Ahlstrom Holding GmbH:n
kautta osti takaisin kaikki Osnabrück GmbH:n osakkeet välittömästi LP Europe Toteutumisen jälkeen. Lisätietoja
siirron taloudellista vaikutuksista katso tämän Arvopaperiliitteen kohta ”Pro forma -taloudelliset tiedot – [3]
Sitoumukset Euroopan komissiolle”.
Tämän seurauksena Munksjöllä ei tule olemaan mitään omaa tuotantoa Osnabrückin tuotantolaitoksella. Munksjö tulee
kuitenkin jatkamaan PRIP:in tuotantoa paperitehtaalla Dettingenissä Saksassa ja hiomapaperin pohjamateriaalin
tuotantoa paperitehtailla Archesissa Ranskassa ja Jönköpingissä Ruotsissa, kuten Vanha Munksjö aikaisemmin. Koska
Ahlstromin SilcoTM -liiketoiminta on kuitenkin siirretty Munksjölle vaikka SilcoTM -tuotteiden tuotanto Saksan
Osnabrückissa ei olekaan, Ahlstrom (suoraan tai jonkin sen tytäryhtiön kautta) tulee toimittamaan yksinoikeudella
84
SilcoTM -tuotteita Munksjölle Osnabrückin tehtaalta toimitus- ja valmistussopimuksen nojalla. Katso lisätietoja
kohdassa ”Päivitykset Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Merkittävät
sopimukset” ”. Lisäksi julistepaperi, jota Ahlstrom valmistaa Osnabrückin tuotantolaitoksella, ei tule muodostamaan
osaa Munksjön Graphics and Packaging -liiketoiminta-alueesta Yhdistymissopimuksessa oletetun mukaisesti.
Muutossopimuksen osapuolet ovat sopineet, että Munksjö vastaa tietyistä erottamiseen liittyvistä kustannuksista ja
investoinneista Osnabrückin tehtaalla, joita tarvitaan Sitoumusten toteuttamiseksi. Sellaisten Munksjön kannettavaksi
tulevien kustannusten ja investointien on arvioitu olevan noin 13,5 miljoonaa euroa. Niiden erottamiskustannusten ja
investointien lisäksi, joista Munksjö ei vastaa, Ahlstrom vastaa tietyistä mahdollisista veroista ja tietyistä mahdollisista
kuluista aiheutuvista kustannuksista liittyen yllä kohdassa (b) mainittuun myyntiin.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen
Munksjöksi – Vakuutukset, kovenantit ja sitoumukset – Nettovelan määrittäminen ja tarkistukset”
Nettovelan määrittämisen ja tarkistuksien osalta on Muutossopimuksessa sovittu, että LP Europen nettovelka 31.3.2013,
siten kuin se on määritelty Yhdistymissopimuksessa, on 151,5 miljoonaa euroa. Näin ollen hyvitystä ei
Yhdistymissopimuksen nojalla tehty.
Nettovelan määrittämisen ja tarkistuksien osalta on lisäksi Muutossopimuksessa sovittu, että Vanhan Munksjön
nettovelka 31.3.2013, siten kuin se on määritelty Yhdistymissopimuksessa, on 218,5 miljoonaa euroa. Koska Vanhan
Munksjön nettovelka on alle 227,5 miljoonaa euroa, Vanhan Munksjön osakkeenomistajille hyvitettiin
Yhdistymissopimuksen mukaisesti 230 miljoonan euron ja Vanhan Munksjön nettovelan välinen erotus,
yhteismäärältään 11,5 miljoonaa euroa (”Nettovelkakorvaus”). Vanhan Munksjön osakkeenomistajat saivat
Nettovelkakorvauksen Munksjön uusina osakkeina, jotka siirrettiin heille osingon muodossa, kuten kohdassa
”Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön, LP Europe ja Coated Specialties -liiketoimintojen yhdistyminen Munksjöksi –
Rakenne – Pääomasijoitukset”” yllä on kuvattu.
Päivitykset kohtaan ”Markkina- ja toimialakatsaus”, ”Munksjön liiketoiminta”, ”LP Europen liiketoiminta”,
”LP Europen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema” ja Sanasto liitteessä B
Sitoumusten seurauksena:

Ahlstrom Osnabrück GmbH ja sen tytäryhtiöt Ahlstrom Nümbrecht GmbH & Co. KG ja Ahlstrom
Nümbrecht Verwaltung GmbH eivät tule muodostamaan osaa Munksjöstä;

Osnabrückin tuotantolaitos ei tule muodostamaan osaa Munksjön tuotantolaitoksista;

Julistepaperi, jota tuotetaan Osnabrückin tuotantolaitoksella Saksassa, ei tule lainkaan muodostamaan osaa
Munksjön liiketoiminnasta;

PRIP ja hiomapaperin pohjamateriaali, joita valmistetaan Osnabrückissa Saksassa, eivät tule muodostamaan
osaa Munksjön liiketoiminnasta. Munksjö tulee kuitenkin jatkamaan PRIP:in tuotantoa paperitehtaalla
Dettingenissä Saksassa ja hiomapaperin pohjamateriaalin tuotantoa paperitehtailla Archesissa Ranskassa ja
Jönköpingissä Ruotsissa, kuten Vanha Munksjö aikaisemmin;

Munksjö ei tule valmistamaan SilcoTM -tuotteita Osnabrückissa Saksassa, mutta Ahlstrom (suoraan tai jonkin
sen tytäryhtiön kautta) tulee toimittamaan yksinoikeudella SilcoTM -tuotteita Munksjölle Osnabrückin
tehtaalta toimitus- ja valmistussopimuksen nojalla; katso lisätietoja kohdassa ”Päivitykset
Rekisteröintiasiakirjaan – Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Merkittävät sopimukset””; ja

Chantaffiche -julistetuotemerkki ei tule muodostamaan osaa Munksjön immateriaalioikeuksista.
Tämän vuoksi kaikki Rekisteröintiasiakirjan viittaukset Ahlstrom Osnabrück GmbH:han, Ahlstrom Nümbrecht GmbH
& Co. KG:hen, Ahlstrom Nümbrecht Verwaltung GmbH:hen, Osnabrückin tuotantolaitokseen, julistepaperiin ja
Chantaffiche -tuotemerkkiin poistetaan eikä niitä tule huomioida, koska kyseiset varat ja toiminnat eivät tule
muodostamaan osaa Munksjön liiketoiminnasta. Kaikki muut Rekisteröintiasiakirjassa kuvatut liiketoiminnat tulevat
muodostamaan osan Munksjön liiketoimintaa kuvatun mukaisesti.
85
Lisäksi Sitoumusten seurauksena:

Munksjöllä tulee olemaan noin 3.000 työntekijää ja 15 tuotantolaitosta Euroopassa, Kiinassa ja Brasiliassa3;

Munksjö -konsernin muodostavien yksiköiden yhdistetty liikevaihto oli noin 1,2 miljardia euroa4 vuonna
2012; ja

Vuotuisten tunnistettujen synergioiden arvioidaan nousevan noin 20–25 miljoonaan euroon.
Tämän vuoksi kaikki Rekisteröintiasiakirjan viittaukset työntekijöiden kokonaismäärään ja tuotantolaitoksiin,
yhdistettyyn liikevaihtoon ja tunnistettuihin synergioihin päivitetään yllä mainittujen tietojen mukaisesti.
Liiketoiminta-alue Release & Label on uudelleennimetty Release Liners -liiketoiminta-alueeksi. Tämän vuoksi kaikki
viittaukset Release & Label -liiketoiminta-alueeseen Rekisteröintiasiakirjan kohdissa ”Markkina- ja toimialakatsaus” ja
”Munksjön liiketoiminta” korvataan viittauksilla Release Liners -liiketoiminta-alueeseen.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta”
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Synergiat”
Seuraava kohta ”Synergiat” korvaa Rekisteröintiasiakirjan kohdan ”Synergiat”:
Munksjö odottaa synergioiden ja tehokkuuden parantamisen myötä syntyvän säästöjä, joiden määrä olisi noin 20–25
miljoonaa euroa vuosittain. Tunnistetuista synergioista odotetaan toteutuvan 60 prosenttia LP Europe Toteutumista
seuraavan 12 kuukauden aikana. Synergioiden täysi määrä odotetaan saavutettavan sitä seuraavan kahden vuoden
aikana. Kokonaiskustannukset näiden synergioiden saavuttamiseksi on arvioitu olevan 10–15 miljoonaa euroa, josta
noin 6 miljoonaa euroa arvioidaan toteutuvan ensimmäisen 12 kuukauden aikana ja loput seuraavan kahden vuoden
aikana. Keskeisimmät integraatioalueet sisältävät Munksjön ja Ahlstromin hankintojen yhdistämisen ja integroinnin,
tuotannon tehostamisen, myynnin integroinnin, IT-integroinnin, tutkimuksen ja tuotekehityksen integroinnin yhteen
tutkimuskeskukseen, parhaiden käytäntöjen ylläpidon, energian hallinnan sekä hallinnollisten toimien integroinnin.
Kasvattaakseen tuotantotehokkuuttaan Munksjö tulee lisäksi jakamaan tietotaitoa, teknologiaa ja kokemuksiaan
kaikkien tuotantolaitosten välillä sekä järjestämään uudelleen tiettyjen tuotteiden valmistuksen.
Yllä kuvattujen synergioiden lisäksi on odotettavissa noin 10–15 miljoonan euron suuruisia vuotuisia
kustannusparannuksia yksittäisiin kustannussäästöihin liittyen. Ahlstrom on historiallisesti perinyt LP Europelta ja
Coated Specialtiesilta konserniveloituksia, jotka koostuvat jaettujen palvelujen kustannuksista, myyntiverkkomaksuista,
hallinnointimaksuista ja muista maksuista liittyen tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotemerkkeihin, rojalteihin ja ITkustannuksiin. Transaktion jälkeen näitä kustannuksia ei veloiteta LP Europelta tai Coated Specialtiesilta, mutta
Munksjölle tulee aiheutumaan kuitenkin yksittäisiä lisäkustannuksia toimiessaan näillä liiketoiminta-alueilla
itsenäisesti. Vuotuiset noin 10–15 miljoonan euron säästöt tulevat muodostumaan konserniveloitusten vähennyksistä ja
yksittäisistä kustannuksista nettona.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Keskeisimmät vahvuudet – Tuottavuuden parantaminen ja vahva
kassavirta”
Viittaus synergioihin korvataan seuraavalla lauseella:
Vuotuiset synergiat nousevat noin 20–25 miljoonaan euroon.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Liiketoimintastrategia – Jatkuvat parannukset”
Viittaukset tunnistettuihin synergioihin korvataan seuraavilla lauseilla:
Tunnistettujen vuotuisten synergioiden arvioidaan nousevan noin 20–25 miljoonaan euroon. Tunnistetuista synergioista
60 prosentin odotetaan toteutuvan LP Europe Toteutumista seuraavan 12 kuukauden aikana. Loput synergiat
saavutetaan arvion mukaan seuraavan kahden vuoden aikana.
3
Työntekijöiden ja tuotantolaitosten kokonaislukumäärä sisältävät Brasilian, joka tulee olemaan osa Munksjö -konsernia Coated Specialties
Toteutumisen jälkeen.
4
Tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot koskien Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin nettomyyntiä 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta.
86
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Raaka-aineet, energia ja tarvikkeet”
Mikäli energiakustannukset nousisivat ja osapuolet, hyvässä uskossa käydyistä neuvotteluista huolimatta, eivät pääsisi
sopimukseen tällaisten kustannusten neutralisoimiseksi edeltävän mukaisesti, tulevat lisäenergiakustannukset jaetaan
uuden Munksjö Italia S.p.A.:n (aikaisemmin Ahlstrom Turin S.p.A.) ja uuden Ahlstrom Italy S.p.A.:n välillä
historiallisen kulutuksen allokointikriteerien sijasta todelliseen energiankulutukseen perustuen. Historialliseen
kulutukseen perustuva allokointikriteeri vastaa seuraavia suhteellisia osuuksia: Munksjö Italia S.p.A., noin 70 prosenttia
ja Ahlstrom Italy S.p.A., noin 30 prosenttia.
Yhtiö osallistuu energian tuotantoon ja hankintaan, joka on pitkälle säänneltyä toimintaa ja muuttuvien lakien, asetusten
sekä hallinnollisten ja oikeudellisten tulkintojen kohteena. Tällaiset muutokset, kuten myös muuttuva oikeudellinen ja
hallinnollinen ympäristö, voivat johtaa sääntelyn noudattamisesta johtuviin kustannuksiin sekä lisäkustannuksiin liittyen
sekä aikaisempiin järjestelyihin että energianhankintaan tulevaisuudessa. Nämä kustannukset voivat olla merkittäviä,
minkä vuoksi niillä voi olla haitallinen vaikutus Yhtiön toimintaan, tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Katso myös
Rekisteröintiasiakirjan kohta ”Riskitekijät – Ympäristö-, terveys- ja työturvallisuuslainsäädännön sekä muiden
kansallisten ja kansainvälisten lakien ja määräysten noudattaminen voi kasvattaa Munksjön liiketoimintakuluja”.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Konsernin oikeudellinen rakenne ja merkittävät tytäryhtiöt”
Rekisteröintiasiakirjassa esitettyjen tytäryhtiöiden lisäksi Munksjö omistaa suoraan tai Munksjö AB:n kautta seuraavat
uudet tytäryhtiöt:
Yhtiö
Munksjö Oyj
Munksjo Paper Trading (Shanghai) Co., Ltd
Munksjö Rus O.O.O1)
Munksjö AB
Munksjö Belgium SA
MUNKSJÖ UK LIMITED
Munksjö Turkey Paper Products Trading Limited Liability
Company
Munksjö Poland sp. z o.o.
Munksjo India Private Limited
______________________________
1)
Rekisteröity toimipaikka
Helsinki
Shanghai, Kiina
Moskova, Venäjä
Jönköping, Ruotsi
Wavre, Belgia
Lontoo, Yhdistyneet Kuningaskunnat
Istanbul, Turkki
Osuus äänistä ja
omasta
pääomasta %
Emoyhtiö
100
100
100
100
100
100
Varsova, Puola
Delhi, Intia
100
100
Tämä Arvopaperiliitteen päivämääränä tytäryhtiön perustaminen on vielä vireillä.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön liiketoiminta – Merkittävät sopimukset”
Osnabrückin liiketoimintamalli
Sitoumusten seurauksena viittaukset Osnabrück Vuokrasopimukseen, Tapettimateriaalien Toimitus- ja
Valmistussopimukseen sekä LP:n Tuotteiden Toimitus- ja Valmistussopimuksiin poistetaan, koska ne eivät enää koske
Munksjötä. Lisäksi Sitoumusten seurauksena Munksjö on siirtänyt kaikki Ahlstrom Osnabrück GmbH:n osakkeet
takaisin Ahlstromin tytäryhtiölle Ahlstrom Holding GmbH:lle välittömästi LP Europe Toteutumisen jälkeen. Ahlstrom
Osnabrück GmbH on siirtänyt SilcoTM -liiketoiminnan Munksjölle ja Munksjö ja Ahlstrom Osnabrück GmbH ovat
solmineet toimitus- ja valmistussopimuksen, jonka mukaan Ahlstrom Osnabrück GmbH tulee toimittamaan Silco TM tuotteita yksinomaan Munksjölle (”Silco Toimitus- ja Valmistussopimus”). Sopimus sisältää tiettyjä sitovia asteittain
väheneviä vuosittaisia sitoumuksia koskien vähimmäistilausvolyymia vähintään viiden vuoden ajaksi. SilcoTM liiketoiminnan siirto Munksjölle ja Silco Toimitus- ja Valmistussopimus tulivat voimaan välittömästi Ahlstrom
Osnabrück GmbH:n osakkeiden siirryttyä Munksjöltä takaisin Ahlstromille Sitoumusten seurauksena.
Pitkäaikainen palvelusopimus
Torinon tuotantolaitokseen liittyvän pitkäaikaisen palvelusopimuksen mukaan, mikäli energiakustannukset nousisivat ja
osapuolet, hyvässä uskossa käydyistä neuvotteluista huolimatta, eivät pääsisi sopimukseen tällaisten kustannusten
neutralisoimiseksi edeltävän mukaisesti, tulevat lisäenergiakustannukset jaetaan uuden Munksjö Italia S.p.A.:n
(aikaisemmin Ahlstrom Turin S.p.A.) ja uuden Ahlstrom Italy S.p.A.:n välillä historiallisen kulutuksen
allokointikriteerien sijasta todelliseen energiankulutukseen perustuen. Historialliseen kulutukseen perustuva
allokointikriteeri vastaa seuraavia suhteellisia osuuksia: Munksjö Italia S.p.A., noin 70 prosenttia ja Ahlstrom Italy
S.p.A., noin 30 prosenttia.
87
Torinon tuotantolaitokseen liittyvän pitkäaikaisen palvelusopimuksen mukaan osapuolet ovat sopineet, että kuuden
kuukauden siirtymäkauden aikana jaettujen palvelujen toimittamisessa kukaan osapuolista ei kanna vastuuta toiseen
osapuoleen nähden, ellei kyseessä ole törkeä huolimattomuus tai tahallinen rikkomus.
Pitkäaikainen palvelusopimus tuli voimaan Ahlstrom Turin S.p.A.:n jakautumisen täytäntöönpanopäivänä, joka oli
23.5.2013.
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön liiketoiminta”
Päivitykset kohtaan ”Vanhan Munksjön liiketoiminta – Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusasiat – Ympäristö,
terveys- ja turvallisuuskysymykset”
Munksjö Arches SAS korotti 31.12.2012 lähtien kirjanpitoonsa tekemää 1,5 miljoonan euron varausta 1,8 miljoonaan
euroon liittyen yhtiön mahdollisiin vastuisiin koskien eläkorvauksia, joita maksetaan siinä tapauksessa, että oikeutettu
työntekijä osallistuu varhaiseläkeohjelmaan. Lisäksi joulukuussa 2012 ranskalainen työtuomioistuin (Conseil des
Prud’hommes) määräsi yhteensä 80.000 euron suuruisen korvauksen maksettavaksi ArjoWiggins SAS:n viidelle
entiselle työntekijälle ahdistuneisuuden perusteella (préjudice d’anxiété) (kaikille kantajille). Työntekijät työskentelivät
Archesin tuotantolaitoksella aikana, jolloin tuotantolaitoksella valmistettiin asbestia sisältäviä tuotteita. Yhtiön
käsityksen mukaan ArjoWiggins SAS ei ole valittanut päätöksestä. Lisäksi yhtiön käsityksen mukaan 10 muuta
ArjoWiggins SAS:n entistä työntekijää, jotka työskentelivät Archesin tuotantolaitoksella, ovat hiljattain aloittaneet
oikeustoimia ArjoWiggins SAS:ia vastaan ranskalaisessa työtuomioistuimessa (Conseil des Prud’hommes)
ahdistuneisuuden perusteella (préjudice d’anxiété). Vaikka Yhtiö on suojattu näistä vaatimuksista aiheutuvia korvauksia
ja kustannuksia vastaan seitsemän vuoden ajan Archesin tuotantolaitoksen hankinnasta Arjo Wiggins SAS:lta vuonna
2011, muutkin ArjoWiggins SAS:n entiset työntekijät saattavat aloittaa vastaavia oikeustoimia tulevaisuudessa.
Lääninhallitus on kevään 2013 aikana aloittanut alustavan vastuuselvityksen liittyen ympäristötutkimuksiin koskien
mahdollista saastumista entisellä Törlingsin sahalla Hjossa Ruotsissa. Lääninhallitus katsoo, että Vanha Munksjö on
vastuussa saastumistilanteen jatkoselvityksistä. Ympäristötutkimusten perusteella Vanha Munksjö voidaan
mahdollisesti asettaa vastuuseen mahdollisista kunnostustoimista alueella.
Päivitykset kohtaan ”LP Europen liiketoiminta”
Päivitykset kohtaan ”LP Europen liiketoiminta – Ympäristö, terveys- ja turvallisuusasiat – Ympäristö-, terveys- ja
turvallisuuskysymykset”
Rekisteröintiasiakirjassa esitettyjen tietojen lisäksi 10 Munksjö Labelpack SAS:n (aikaisemmin Ahlstrom Labelpack
SAS) Rottersacin tuotantolaitoksen työntekijää ovat 18.6.2013 panneet vireille oikeustoimia Munksjö Labelpack SAS:ia
vastaan Ranskan paikallisessa työtuomioistuimessa (Conseil des Prud´hommes) saadakseen korvauksia väitetystä
ahdistuneisuudesta (préjudice d’anxiété) ja hankalista elinolosuhteista (bouleversement dans les conditions d’existence).
Vaatimukset ovat yhteensä 310.000 euroa.
Munksjö Labelpack olettaa lisäksi, että vielä kaksi työntekijää, jotka ovat työskennelleet Rottersacin tuotantolaitoksella
aikana, jolloin tuotantolaitoksella on valmistettu asbestia sisältäviä tuotteita, saattavat panna vireille oikeustoimia
saadakseen vahingonkorvauksia vahingoista, joita he väittävät kärsineensä tämän johdosta.
Munksjö Labelpack on 31.3.2013 alentanut kirjanpitoonsa tekemäänsä varausta asbestiin liittyvien kanteiden johdosta
noin yhdestä (1) miljoonasta eurosta noin 900.000 euroon.
Päivitykset kohtaan ”Coated Specialtiesin liiketoiminta”
Päivitykset kohtaan ”Coated Specialtiesin liiketoiminta – Merkittävät sopimukset – Vireillä oleva kiinteistön
rekisteröinti Ahlstromin nimiin”
Arvioitu aika omistusoikeuden siirtämiseen liittyvien ehtojen täyttämiseen, siinä tapauksessa, että julkiset viranomaiset
antavat asiassa täydet suostumuksensa, on noin kuudesta (6) kuukaudesta yhteen (1) vuoteen Rekisteröintiasiakirjan
päivämäärästä laskettuna, eikä kolme (3) kuukautta, kuten ennen on ilmoitettu, mutta tätä ei voida taata.
Päivitykset kohtaan ”Coated Specialtiesin liiketoiminta – Ympäristö, terveys- ja turvallisuuskysymykset – Ympäristö-,
terveys- ja turvallisuuskysymykset”
Keskustelut ympäristöviranomaisten kanssa koskien ympäristönsuojelualueella olevia rakennuksia on saatettu
päätökseen. Ympäristöviranomaiset ovat ilmoittaneet, että Fibrian suorittamien laillistamistoimenpiteiden vuoksi
rakennukset voidaan säilyttää, ja Coated Specialtiesin toimintojen ympäristötoimilupa alueella on edelleen voimassa.
88
Päivitykset kohtaan ”Eräitä taloudellisia ja muita tietoja – LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja
muut tiedot” ja ”LP Europen liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema”
LP Europen historialliset carve-out taloudelliset tiedot, jotka sisältyvät Rekisteröintiasiakirjan jaksoihin ”Eräitä
taloudellisia ja muita tietoja – LP Europen historialliset carve-out taloudelliset ja muut tiedot” ja ”LP Europen
liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema” sisältävät myös Saksan Osnabrückin tuotantolaitokseen liittyviä varoja,
vastuita ja toiminnan tuloksia, jotka Sitoumusten seurauksena eivät tule muodostamaan osaa Munksjöstä. Katso
lisätietoja Euroopan komissiolle annetuista Sitoumuksista ja niiden vaikutuksista yllä kohdasta
”Viranomaishyväksynnät” sekä Sitoumusten vaikutuksista Munksjön tulokseen ja taloudelliseen asemaan kohdasta
”Pro forma -taloudelliset tiedot”.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat”
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Yleistä”
Soveltuvan lainsäädännön ja yhtiöjärjestyksensä lisäksi Munksjö noudattaa Helsingin Pörssin sääntöjä ja
Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia eikä poikkea sen suosituksista.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän osoite on tämän Esitteen päivämääränä Kasarmikatu 46–48, 00130
Helsinki.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Hallitus”
Osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä on kuusi (6).
Hallituksen jäseniksi valittiin Sebastian Bondestam, Fredrik Cappelen, Hannele Jakosuo-Jansson, Jarkko Murtoaro,
Elisabet Salander Björklund ja Peter Seligson. Peter Seligson valittiin hallituksen puheenjohtajaksi.
Riippumattomuusarvioinnin perusteella on todettu, että kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia Munksjöstä ja
Sebastian Bondestam, Hannele Jakosuo-Jansson, Fredrik Cappelen ja Elisabet Salander Björklund myös sen
merkittävimmistä osakkeenomistajista.
Uuden hallituksen, joka on esitetty alla olevassa taulukossa, toimikausi alkoi 28.5.2013 eli LP Europe Toteutumista
seuraavana päivänä:
Nimi
Syntymävuosi
Asema
Hallituksessa vuodesta
Peter Seligson
1964
Hallituksen puheenjohtaja
2012
Sebastian Bondestam
1962
Hallituksen jäsen
2013
Fredrik Cappelen
1957
Hallituksen jäsen
2013
Hannele Jakosuo-Jansson
1966
Hallituksen jäsen
2013
Jarkko Murtoaro
1979
Hallituksen jäsen
2012
Elisabet Salander Björklund
1958
Hallituksen jäsen
2013
Hallituksen uusien jäsenten henkilötiedot on esitetty alla:
Sebastian Bondestam on nimitetty hallituksen jäseneksi vuonna 2013. Hän toimii tällä hetkellä Uponor Oyj:n
toimitusketjusta ja infrastruktuuriratkaisuista vastaavana johtajana ja toimitusjohtajan sijaisena. Hän toimii myös
hallituksen puheenjohtajana useissa Uponor Oyj:n tytäryhtiöissä. Hän on aikaisemmin toiminut Ahlstrom Oyj
hallituksen jäsenenä vuosina 2001–2013, Tetra Pakin markkinaoperaatioiden johtajana vuosina 2004–2007, Tetra Pak
Aasia & Amerikka -yksikön toimitusjohtajana 2001–2004 ja lukuisissa johtotehtävissä Tetra Pakissa vuosina 1991–
2000. Hän on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon Helsingin Teknillisessä korkeakoulussa. Hän on Suomen
kansalainen.
Fredrik Cappelen on nimitetty hallituksen jäseneksi vuonna 2013. Hän toimii tällä hetkellä Byggmax Group AB:n,
Granngården AB:n, Dustin AB:n, ICC Swedenin ja Sanitec Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä Securitas AB:n
hallituksen jäsenenä. Hän on aikaisemmin toiminut Munksjö AB:n hallituksen jäsenenä vuosina 2005–2013, viimeksi
puheenjohtajana. Hän on myös toiminut Cramo Oy:n ja Carnegie Investment Bank AB:n hallituksen jäsenenä sekä
Svedberg i Dalstorp AB:n hallituksen puheenjohtajana, Nobia AB:n hallituksen jäsenenä ja konsernin toimitusjohtajana
89
(President and Group Chief Executive) vuosina 1994–2008, Danske Trælastin hallituksen jäsenenä, Kaukomarkkinat
International Sweden and Norwayn toimitusjohtajana, Kaukomarkkinat GmbH:n toimitusjohtajana ja Stora Finepaperin
markkinointijohtajana. Hän on kauppatieteiden maisteri ja hän on opiskellut Uppsalan yliopistossa. Hän on Ruotsin
kansalainen.
Hannele Jakosuo-Jansson on nimitetty hallituksen jäseneksi vuonna 2013.
henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2006 lähtien ja Tekesin
Suomen Kemianliiton koulutuskomitean puheenjohtajana ja jäsenenä EK:n
Suomen Liikennelautakunnan neuvoa-antavassa lautakunnassa. Hän on
Teknillisestä Korkeakoulusta. Hän on Suomen kansalainen.
Hän toimii tällä hetkellä Neste Oilin
hallituksen jäsenenä. Hän toimii myös
koulutus- ja harjoittelukomiteassa ja
kemian diplomi-insinööri Helsingin
Elisabet Salander Björklund on nimitetty hallituksen jäseneksi vuonna 2013. Hän toimii tällä hetkellä Vanhan
Munksjön hallituksen jäsenenä vuodesta 2011 ja Bergvik Skog AB:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 lähtien. Hän
toimii tällä hetkellä myös Mistran, SweTree Technologies AB:n, Dalkarlsbo AB:n, Firefly AB:n ja Marcus Wallenberg
Prize Foundationin hallituksen jäsenenä. Hän on aikaisemmin toiminut Stora Enson johtajana ja Clas Ohlson AB:n, SJ
AB:n, Industrikraft AB:n ja Tiehallinnon hallituksen jäsenenä. Hänellä on metsätieteiden maisterin tutkinto Ruotsin
maataloustieteiden yliopistosta. Hän on Ruotsin kansalainen.
Hallituksen valiokunnat ja nimitystoimikunta
Uusi hallitus on perustanut tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan avustamaan hallitusta sen työskentelyssä.
Lisäksi Munksjöllä on nimitystoimikunta, kuten alla on kuvattu.
Tarkastusvaliokunta
Uusi hallitus on päättänyt, että tarkastusvaliokunnan jäseninä toimivat Elisabeth Salander-Björklund (puheenjohtaja),
Jarkko Murtoaro ja Sebastian Bondestam. Tarkastusvaliokunnan pääasiallisena tehtävänä on avustaa hallitusta sen
valvontavelvollisuuksien täyttämisessä ja valmistella tiettyjä kirjanpitoon ja tilintarkastukseen liittyviä asioita
hallituksen käsiteltäväksi. Lisäksi tarkastusvaliokunta antaa suosituksia tilintarkastajien valitsemisesta ja tehtävistä
vapauttamisesta sekä tilintarkastajien palkkioista ja hyväksyy tilintarkastajien ehdotukseen perustuvan
tilintarkastussuunnitelman. Muiden tehtäviensä ohella tarkastusvaliokunta tarkastaa ja valvoo taloudellisen raportoinnin
prosessia, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien tehokkuutta sekä tilintarkastusprosessia. Valiokunta
työskentelee hallituksen ohjeiden mukaisesti ja raportoi työnsä tuloksista hallitukselle.
Palkitsemisvaliokunta
Uusi hallitus on päättänyt, että palkitsemisvaliokunnan jäseninä toimivat Peter Seligson (puheenjohtaja), Fredrik
Cappelen ja Hannele Jakosuo-Jansson. Valiokunnan pääasiallisena tehtävänä on avustaa hallitusta toimitusjohtajan ja
johtoryhmän muiden jäsenten nimittämiseen, tehtävästä vapauttamiseen ja palkitsemiseen liittyvissä asioissa ja niiden
valmistelussa. Palkitsemisvaliokunta vastaa johdon palkitsemisen suunnittelusta ja Munksjön henkilökunnan
palkitsemisen periaatteiden valmistelusta.
Nimitystoimikunta
Osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan
toistaiseksi valmistelemaan hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista sekä hallituksen
valiokuntien ja nimitystoimikunnan palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.
Nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan se koostuu Yhtiön kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajista sekä
lisäksi asiantuntijajäseninä toimivista Yhtiön hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen nimittämästä henkilöstä.
Oikeus nimittää osakkeenomistajien edustajia on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus Yhtiön kaikkien
osakkeiden tuottamista äänistä on seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden toukokuun 31. päivänä suurin
Euroclear Finlandin pitämän Yhtiön osakasluettelon perusteella. Kuitenkin mikäli osakkeenomistaja, jolla on
Arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ilmoittaa tietyistä omistusmuutoksista (liputusvelvollisuus), esittää
viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden toukokuun 30. päivänä yhtiön hallituksen puheenjohtajalle
asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, lasketaan tällaisen osakkeenomistajan useisiin rahastoihin tai rekistereihin merkityt
omistukset yhteen ääniosuutta laskettaessa.
Lisäksi osakkeenomistajien ryhmän, joka on sopinut yhteisen edustajan nimittämisestä nimitystoimikuntaan, omistukset
lasketaan yhteen ääniosuutta laskettaessa, mikäli kyseiset osakkeenomistajat esittävät yhteisen kirjallisen pyynnön
asiasta ja kopion sopimuksesta Yhtiön hallituksen puheenjohtajalle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän
90
vuoden toukokuun 30. päivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy
seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.
Munksjön tietoon on ennen 30.5.2013 saatettu, että seuraavat viisi osakkeenomistajaa ovat sopineet yhteisen edustajan
nimittämisestä nimitystoimikuntaan: Antti Ahlström Perilliset Oy, Johan Gullichsen, Monica Koivulehto, Andreas
Ahlström ja Carl Ahlström. Nimitystoimikunta on nimitetty seuraavien kolmen osakkeenomistajan toimesta: Munksjö
Luxembourg Holding S.à r.l., Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen sekä viisi edellä mainittua osakkeenomistajaa
yhteisesti. Mainitut osakkeenomistajat ovat nimittäneet seuraavat kolme henkilöä edustajikseen nimitystoimikuntaan,
jonka toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä: Caspar Callerström (EQT), Timo Ritakallio
(Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen) ja Thomas Ahlström (Antti Ahlström Perilliset Oy ja edellä mainitut
henkilöt). Ahlstrom luopui oikeudestaan nimittää edustaja nimitystoimikuntaan, minkä vuoksi nimitysoikeus siirtyi
seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle.
Hallituksen puheenjohtaja Peter Seligson toimii nimitystoimikunnan yhtenä asiantuntijajäsenenä, minkä lisäksi hallitus
on valinnut Fredrik Cappelenin toiseksi asiantuntijajäseneksi. Nimitystoimikunta on valinnut jäsenistään Caspar
Callerströmin toimikunnan puheenjohtajaksi.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Toimitusjohtaja”
Yhtiön hallitus on päättänyt, että Vanhan Munksjön ja Yhtiön toimitusjohtajan Jan Åströmin solmiman
toimitusjohtajasopimuksen ehtoja sovelletaan myös Jan Åströmin toimisuhteeseen Munksjön kanssa. Munksjö voi
irtisanoa toimitusjohtajasopimuksen päättymään kahdentoista (12) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen ja
toimitusjohtaja voi irtisanoa sopimuksen päättymään kuuden (6) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Mikäli Yhtiö
irtisanoo toimitusjohtajasopimuksen ja toimitusjohtaja ei ole vastaanottanut muuta työtä Yhtiön kahdentoista (12)
kuukauden irtisanomisajan päättyessä, toimitusjohtaja on oikeutettu lisäksi enintään kuuden (6) kuukauden kiinteään
palkkaan. Yhtiö ja toimitusjohtaja eivät ole sopineet varhaiseläkkeestä.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Johtoryhmä”
Munksjön johtoryhmä on seuraava:
Nimi
Syntymävuosi Asema
Aloitusvuosi
Munksjössä tai sen
edeltäjässä
Jan Åström
1956
Toimitusjohtaja
2008
Gustav Adlercreutz
1957
Johtaja (Senior Vice President), päälakimies
2013
Dan Adrianzon
1960
Johtaja (President), Industrial Applications
1998
Anna Bergquist
1980
Johtaja (Senior Vice President), strateginen kehittäminen
2010
Daniele Borlatto
1969
Johtaja (Executive Vice President), liiketoimintajohtaja Release Liners
2013
Åsa Fredriksson
1972
Johtaja (Senior Vice President), HR ja viestintä
1999
Kim Henriksson
1968
Johtaja (Executive Vice President), talousjohtaja
2010
Roland Le Cardiec
1957
Johtaja (President), Graphics & Packaging
1988
Christian Mandl
1949
Liiketoimintajohtaja, Decor valmistus
1974
Norbert Mix
1957
Liiketoimintajohtaja, Decor myynti ja markkinointi
2005
Niiden johtoryhmän jäsenten, joita ei ole esitetty Rekisteröintiasiakirjassa, henkilötiedot on esitetty alla:
Dan Adrianzon (syntynyt 1960) nimitettiin johtoryhmään 2013. Hän toimii nykyisin Vanhan Munksjön konsernin
laskentapäällikkönä (Group Chief Controller) vuodesta 2012 lähtien. Aiemmin hän on toiminut Vanhan Munksjön
konsernissa useissa eri tehtävissä vuodesta 1998 lähtien, viimeisimmäksi Munksjö Erikoisselludivisioonan väliaikaisena
toimitusjohtajana ja talousjohtajana sekä väliaikaisena talousjohtajana Archesilla. Hänellä on kandidaatin tutkinto
liikkeenjohdossa ja taloudessa Lundin yliopistosta ja hän on mekaniikan insinööri Växjön teknillisestä opistosta. Hän on
Ruotsin kansalainen.
Roland Le Cardiec (syntynyt 1957) nimitettiin johtoryhmään 2013. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään, Vanhan
Munksjön Ohutpaperin, Taidepaperin ja E2P:n johtajana, vuodesta 2011 lähtien. Aiemmin hän on toiminut useissa
tehtävissä ArjoWigginsillä vuosina 1988–2011, viimeisimmäksi liiketoiminta-alueen johtajana. Hän on koulutukseltaan
kaivosrakennuksen maisteri École des Mines de Nancy -oppilaitoksesta. Hän on Ranskan kansalainen.
91
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Yhtiön johtohenkilöiden oikeudenkäyntejä
koskeva lausunto”
Tämän Arvopaperiliitteen päivämääränä kukaan Munksjön hallituksen jäsenistä, johtoryhmän jäsenistä tai
toimitusjohtaja ei ole viimeisten viiden vuoden aikana:

saanut tuomiota, joka liittyy petoksellisiin rikoksiin tai rikkomuksiin,

ollut johtavassa asemassa, kuten kuulunut ylimpään johtoon tai ollut yhtiön hallinto-, johto tai
valvontaelimen jäsenenä missään yhtiössä tai toiminut kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä
yhtiön konkurssin, pesänhoidon tai selvitystilan aikana taikka niitä edeltävänä aikana,

ollut oikeus- tai valvontaviranomaisten (ammattialajärjestöt mukaan lukien) esittämän virallisen syytteen
ja/tai määräämien seuraamusten kohteena, eikä tuomioistuin ole todennut, ettei kyseinen henkilö saa toimia
minkään yhtiön hallinto-, johto- tai valvontaelimien jäsenenä tai kieltänyt toimimasta yhtiön johdossa tai
hoitaa minkään yhtiön liiketoimintaa.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Eturistiriidat”
Munksjöllä olevan tiedon mukaan hallituksen jäsenillä, johtoryhmän jäsenillä tai toimitusjohtajalla ei ole eturistiriitoja
niiden tehtävien, joita heillä on Yhtiössä, ja heidän yksityisten etujensa ja/tai muiden tehtäviensä välillä.
Hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten välillä ei ole myöskään perhesuhteita.
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Johdon palkkiot”
Osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 70.000 euron
vuotuinen palkkio ja muille varsinaisen yhtiökokouksen nimittämille hallituksen jäsenille maksetaan 35.000 euron
vuotuinen palkkio. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja saa 9.000 euroa ja muut jäsenet saavat 6.000 euroa vuodessa.
Palkitsemisvaliokunnnan puheenjohtaja saa 6.000 euroa ja muut jäsenet saavat 3.000 euroa vuodessa.
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja saa 6.000 euroa ja muut jäsenet saavat 3.000 euroa vuodessa. Yhtiön hallituksen
jäsenet eivät ole oikeutettuja mihinkään korvauksiin erotessaan hallituksen jäsenyydestä. Jarkko Murtoaro on
ilmoittanut yhtiölle luopuvansa oikeudestaan hallituksen jäsenelle maksettavaan palkkioon.
Toimitusjohtajalle ja johtoryhmän jäsenille maksettavat palkkiot perustuvat kiinteään palkkaan, luontoisetuihin sekä
joissain tapauksissa muuttuvaan palkkioon. Toimitusjohtajalle maksettava kiinteä palkka on suuruudeltaan noin 36.223
euroa (tarkka summa 315.500 Ruotsin kruunua) kuukaudessa. Kiinteän palkan lisäksi toimitusjohtaja on oikeutettu
muuttuvaan palkkioon, joka voi olla korkeintaan 65 prosenttia kiinteästä palkasta.
Yhtiössä maksettavat muuttuvat palkkiot perustuvat Munksjö -konsernin taloudellisiin tavoitteisiin sekä
henkilökohtaisiin tavoitteisiin. Muuttuville palkkioille asetetaan arviointiperusteet vuosittain ja muuttuvien palkkioiden
maksamisesta päättää Munksjön hallitus. Yhtiö suunnittelee pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän
käyttöönottoa.
Yhtiö maksaa vuosittain toimitusjohtajan eläkettä varten summan, joka vastaa määrältään 35 prosenttia toimitusjohtajan
kiinteästä vuosipalkasta, toimitusjohtajan osoittamalle työeläkevakuutuslaitokselle. Muita johtoryhmän jäseniä koskevat
eläkejärjestelyt sisältävät tavanomaisia työeläkkeitä.
Seuraavassa taulukossa on esitetty yhteenvedot Vanhan Munksjön ja Ahlstromin johtoryhmän jäsenille 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta maksetuista palkkioista:
Vuonna 2012 maksetut palkkiot
EUR tuhatta
Toimitusjohtaja Jan Åström
Muu ylempi johto
Yhteensä
Bruttopalkka
Muuttuva
palkkio
181
421
437
1.668
92
Muut edut
Eläkekulut
Yhteensä
1
70
155
428
773
2.586
3.360
Päivitykset kohtaan ”Munksjön hallitus, johto ja tilintarkastajat – Johdon omistukset”
Johdon omistuksia koskeva taulukko korvataan seuraavalla taulukolla:
Seuraavassa taulukossa esitetään hallituksen ja johtoryhmän jäsenten osakkeenomistukset (i) 24.6.2013 yhtiön
osakasluettelon perusteella, ja (ii) Coated Specialties Toteutumisen jälkeen Ahlstromin ja Munksjön
osakkeenomistuksen per 24.6.2013 perusteella. Munksjön todellinen omistus Coated Specialties Toteutumisen jälkeen
voi poiketa tässä esitetystä.
Osakkeet 24.6.2013
Osakkeet Coated Specialties Toteutumisen
jälkeen
720
7,253
199,399
1,483
7,253
410,764
2,958
883
6,733
5,381
2,083
449
7,177
588
888
6,093
883
6,733
5,381
4,291
449
7,177
588
888
Hallitus
Sebastian Bondestam
Fredrik Cappelen
Hannele Jakosuo-Jansson
Jarkko Murtoaro
Elisabet Salander Björklund
Peter Seligson
Johtoryhmä
Gustav Adlercreutz
Dan Adrianzon
Jan Åström
Anna Bergquist
Daniele Borlatto
Åsa Fredriksson
Kim Henriksson
Roland Le Cardiec
Christian Mandl
Norbert Mix
Päivitykset kohtaan ”Suurimmat osakkeenomistajat ja järjestelyt lähipiirin kanssa – Suurimmat osakkeenomistajat”
Munksjön suurimpia osakkeenomistajia esittävät taulukot korvataan seuraavilla taulukoilla:
Seuraavassa taulukossa esitetään Munksjön viisi suurinta osakkeenomistajaa Euroclear Finland Oy:n ja Euroclear
Sweden AB:n omistustietojen per 24.6.2013 perusteella.
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
Osakkeita ja ääniä
12.456.678
9.081.220
2.252.238
1.252.489
1.168.699
12.558.266
38.769.590
Prosenttia osakkeista ja äänistä
32,13 %
23,42 %
5,81 %
3,23 %
3,01 %
32,39 %
100 %
Seuraavassa taulukossa on esitetty arvio Munksjön viidestä suurimmasta osakkeenomistajasta, ja se on laadittu
Ahlstromin ja Munksjön osakkeenomistuksen per 24.6.2013 perusteella havainnollistamaan Munksjön omistusta siten
kuin Coated Specialties Toteutuminen olisi tapahtunut 24.6.2013. Munksjön todellinen omistus Coated Specialties
Toteutumisen jälkeen voi poiketa tässä esitetystä.
Osakkeenomistaja
Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.
Ahlstrom Oyj
Vimpu Intressenter Ab
Antti Ahlström Perilliset Oy
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Muut osakkeenomistajat
Yhteensä
Prosenttia osakkeista ja äänistä
24,40 %
17,79 %
4,97 %
4,72 %
4,58 %
43,55 %
100 %
93
Päivitykset kohtaan ”Yhtiön osakkeet ja osakepääoma”
Päivitykset kohtaan ”Yhtiön osakkeet ja osakepääoma – Osakepääoman historiallinen kehitys”
Seuraavassa taulukossa esitetään Munksjön osakepääomassa ja osakkeiden määrässä tapahtuneet muutokset tämän
Arvopaperiliitteen päivään saakka:
Liikkeeseen
laskettujen
osakkeiden määrä
Toimenpide
Alkuperäinen osakepääoma
Osakepääoman korotus
LP Europe Jakautuminen ja suunnatut osakeannit
LP Europe Toteutumisen yhteydessä
______________________________
1)
Päivämäärä viittaa rekisteröintipäivään kaupparekisterissä.
38.769.490
Osakkeiden
kokonaimäärä
Osakepääoma
(EUR)
Rekisteröity1)
100
100
38.769.590
2.500
80.000
15.000.000
8.6.2012
30.8.2012
27.5.2013
Seuraava alakohta ”Valtuutus hankkia omia osakkeita” lisätään kohtaan ”Yhtiön osakkeet ja osakepääoma”
Osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään enintään 600.000
oman osakkeen hankkimisesta, ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien
osakkeiden enimmäismäärästä. Omia osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä Yhtiön vapaalla omalla
pääomalla. Osakkeet voidaan hankkia muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa NASDAQ
OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Osakkeet hankitaan ja
maksetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.
Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia Yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena
yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä, Yhtiön hankkiessa liiketoimintaansa liittyvää omaisuutta sekä osana Yhtiön
kannustinjärjestelmää sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, Yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Hallitus päättää
kaikista muista omien osakkeiden hankkimisen ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2014 saakka.
Seuraava alakohta ”Mahdollisia osakeanteja koskeva valtuutus” lisätään kohtaan ”Yhtiön osakkeet ja
osakepääoma”
Osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet valtuuttaa yhtiön hallituksen päättämään enintään 600.000
yhtiön uuden osakkeen tai Yhtiön hallussa olevan oman osakkeen antamisesta osakeannilla alla kuvatun mukaisesti.
Valtuutus voidaan käyttää yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta. Hallitus on valtuutettu
päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää osakkeiden antamisesta
myös poikkeamalla osakkeenomistajien etuoikeudesta Yhtiön osakkeisiin. Hallitus voi käyttää valtuutusta esimerkiksi
Yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, vastikkeena yrityskaupoissa tai teollisissa järjestelyissä, Yhtiön hankkiessa
liiketoimintaansa liittyvää omaisuutta tai osana Yhtiön kannustinjärjestelmää. Osakkeet voidaan luovuttaa myös
myymällä niitä julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus on valtuutettu päättämään kaikista muista osakeannin ehdoista ja
toimenpiteisiin liittyvistä seikoista samalla tavoin kuin yhtiökokous voisi niistä päättää. Valtuutus on voimassa
30.6.2014 saakka.
Lisäksi osakkeenomistajat ovat 13.5.2013 yksimielisesti päättäneet valtuuttaa yhtiön hallituksen päättämään enintään
28.000.000 Yhtiön uuden osakkeen antamisesta osakeannilla alla kuvatun mukaisesti. Valtuutus voidaan käyttää
yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta. Hallitus on valtuutettu päättämään siitä, kenelle ja
missä järjestyksessä osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää osakkeiden antamisesta myös poikkeamalla
osakkeenomistajien etuoikeudesta Yhtiön osakkeisiin. Hallitus on valtuutettu päättämään kaikista muista osakeannin
ehdoista ja toimenpiteisiin liittyvistä seikoista samalla tavoin kuin yhtiökokous voisi niistä päättää. Valtuutus on
voimassa 30.6.2013 saakka. Tämän valtuutuksen perusteella hallitus päätti 24.5.2013 osana Transaktion ensimmäisen
vaiheen toteuttamista laskea liikkeeseen yhteensä 12.306.807 uutta osaketta Vanhan Munksjön osakkeenomistajille ja
yhteensä 14.865.357 uutta osaketta Ahlstromille, Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l.:lle, Vanhalle Munksjölle,
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle.
94
LIITE A – JAKAUTUMISSUUNNITELMAN LIITE 1
MEUR
Tilintarkastamaton
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikeutteiset menot
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
Osakkeet konserniyhtiöissä
Saamiset konserniyhtiöiltä
Osakkeet osakkuusyhtiöissä
Muut osakkeet
Muut saamiset
Ahlstrom Oyj
(jakautuva
yhtiö LP
Europe
jakautumisen
jälkeen )1)
4,0
0,6
4,6
0,4
0,7
0,1
1,2
900,4
2,0
28,7
78,6
1 009,7
Vaihtuvat vastaavat
Pitkäaikaiset saamiset
Saamiset konserniyhtiöiltä
Lainasaamiset
Laskennalliset verosaamiset
Siirtosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Saamiset konserniyhtiöiltä
Saamiset osakkuusyhtiöiltä
Laskennalliset verosaamiset
Siirtosaamiset
Ahlstrom Oyj:n saaminen Munksjö Oyj:ltä
Rahoitusarvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
Yhteensä vastaavaa
Coated
Specialties
jakautuminen
86,5
0,4
1,0
1,3
89,2
0,0
98,3
7,5
7,1
2,5
46,3
161,7
0,0
5,4
1 271,9
Ahlstrom Oyj
Coated
Specialties
jakautumisen
jälkeen
Munksjö Oyj
(vastaanottava
yhtiö, LP Europe
jakautumisen
jälkeen)4)
4,0
Coated
Specialties
jakautuminen
Munksjö Oyj
Coated
Specialties
jakautumisen
jälkeen
0,0
0,2
6,1
0,2
6,5
0,0
0,0
103,4
427,2
103,4
8,1
435,3
0,0
0,0
0,0
0,6
4,6
0,2
6,1
0,2
6,5
0,0
0,4
0,7
0,1
1,2
0,0
0,0
0,0
0,0
2)
797,0
2,0
28,7
78,6
103,4
906,3
323,8
0,0
0,0
0,0
8,1
331,9
0,0
86,5
0,4
1,0
1,3
89,2
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
98,3
7,5
7,1
2,5
95,3
210,7
0,0
9,2
0,0
0,0
2,3
0,0
11,5
0,0
11,5
103,4
0,0
5,4
1 217,5
0,0
128,6
478,5
103,4
128,6
581,9
103,4
A-1
9,2
2,3
MEUR
Tilintarkastamaton
Vastattavaa
Ahlstrom Oyj
(jakautuva yhtiö
LP Europe
jakautumisen
jälkeen )1)
Coated
Specialties
jakautuminen
Ahlstrom Oyj
Coated
Specialties
jakautumisen
jälkeen
Munksjö Oyj
(vastaanottava
yhtiö, LP Europe
jakautumisen
jälkeen)4)
Coated
Specialties
jakautuminen
Munksjö Oyj
Coated
Specialties
jakautumisen
jälkeen
670,7
54,4
616,3
281,7
54,4
336,1
0,5
3,9
0,5
3,9
0,0
0,0
99,6
54,0
10,7
164,3
99,6
54,0
10,7
164,3
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
49,0
215,7
13,5
16,5
245,7
245,7
581,9
Oma pääoma
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Poistoero
Pakolliset varaukset
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoituslaitoksilta
Eläkelainat
Lyhytaikainen vieras pääoma
Oman pääoman ehtoiset lainat
Lainat rahoituslaitoksilta
Eläkelainat
Ostovelat
Velat konserniyhtiöille
Munksjö Oyj:n velka Ahlstrom Oyj:lle
Muut lyhytaikaiset velat
Siirtovelat
Yhteensä vieras pääoma
Yhteensä vastattavaa
0,0
80,0
215,3
17,9
2,1
76,4
80,0
215,3
17,9
2,1
76,4
49,03)
39,2
1,6
432,5
596,8
1 271,9
49,0
49,0
103,4
39,2
1,6
432,5
596,8
1 217,5
0,0
0,0
0,0
0,0
166,7
13,5
16,5
196,7
196,7
478,5
1)
49,0
49,0
103,4
Ahlstrom Oyj:n tiedot perustuvat suomalaisen tiinpäätöskäytännön mukaisiin tilintarkastamattomiin taloudellisiin tietoihin 31.3.2013.
Ahlstrom Oyj:n tasetietoja 31.3.2013 on oikaistu LP Europen jakautumisen, tiettyjen ennen Coated Specialtiesin jakautumista tehtävien sisäisten transaktioiden, Munksjö
Oyj:n suunnatussa osakeannissa Ahlstrom Oyj:n merkitsemien uusien osakkeiden ja Yhdistymissopimukseen tehtyjen muutosten arvioiduilla vaikutuksilla.
2)
Coated Specialties -tytäryhtiön osakkeet siirretään Coated Specialties jakautumisessa.
3)
Korolliset velat, joita ei voida suoraan kohdistaa millekään liiketoiminnalla (ns. yleisvelat) allokoidaan Coated Specialties liiketoiminnalle siirtyvien nettovarojen
suhteessa.
4)
Munksjö Oyj:n tasetiedot perustuvat suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaisiin tilintarkastamattomiin taloudellisiin tietoihin 31.3.2013 oikaistuna Munksjö-kaupan,
Pääomasijoitusten ja Lisäpääomasijoitusten, LP Europen jakautumisen ja Yhdistymissopimukseen tehtyjen muutosten arvioiduilla vaikutuksilla.
Lopullinen jakautuminen tapahtuu jakautumisen täytäntöönpanopäivän siirtyvien varojen ja velkojen tasearvojen perusteella.
Näin ollen tässä esitetyt luvut ovat vain suuntaa-antavia ja tulevat muuttumaan.
A-2
[Tämä sivu on tarkoituksella jätetty tyhjäksi]
LUETTELO TILINPÄÄTÖKSISTÄ
Munksjö Oyj
Tilintarkastamaton tilinpäätös 31.3.2013 päättyneeltä osatilikaudelta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.3.2013 päättyneeltä osatilikaudelta laaditun tilinpäätöksen
yleisluontoisesta tarkastuksesta
Tilintarkastettu tilinpäätös tilikaudelta 15.5.–31.12.2012
Tilintarkastuskertomus 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Munksjö AB
Tilintarkastamaton osavuosikatsaus 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta laaditun
tilinpäätöksen yleisluontoisesta tarkastuksesta
Tilinpäätöstiedot 2012
Toimintakertomus (Förvaltningsberättelse) 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Tilintarkastettu tilinpäätös (Räkenskaper) 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Tilintarkastuskertomus (Revisionsberättelse) 31.12.2012 päättyneen tilikauden tilinpäätöksestä
LP Europe
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta laadittujen
carve-out taloudellisten tietojen yleisluontoisesta tarkastuksesta
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta laaditun carve-out
tilinpäätöksen tilintarkastuksesta
Coated Specialties
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta laadittujen
carve-out taloudellisten tietojen yleisluontoisesta tarkastuksesta
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Riippumattomien tilintarkastajien raportti 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta laaditun carve-out
tilinpäätöksen tilintarkastuksesta
F-1
LIITE
F-3
F-13
F-15
F-26
F-27
F-46
F-48
F-63
F-104
F-105
F-118
F-119
F-163
F-165
F-176
F-177
F-211
[Tämä sivu on tarkoituksella jätetty tyhjäksi]
F-2
F-3
F-4
F-5
F-6
F-7
F-8
F-9
F-10
touko
13
F-11
F-12
Raportti Munksjö Oyj:n 31.3.2013 päättyneeltä osatilikaudelta laaditun tilinpäätöksen yleisluonteisesta tarkastuksesta
Munksjö Oyj:n hallitukselle
Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti Munksjö Oyj:n taseen 31.3.2013, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman ja liitetiedot kyseisenä päivänä päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta (”tilinpäätös”). Tämä raportti on laadittu yksinomaan sisällytettäväksi Munksjö Oyj:n esitteeseen.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista
koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Suorittamamme yleisluonteisen
tarkastuksen perusteella esitämme johtopäätöksen tilinpäätöksestä.
Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus
Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevan standardin 2410 ”Yhteisön tilintarkastajan suorittama osavuosi-informaation yleisluonteinen tarkastus” mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen
tekemistä pääasiallisesti talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaaville henkilöille sekä analyyttisia toimenpiteitä ja muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan huomattavasti suppeampi
kuin tilintarkastusstandardien mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja siksi emme
pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saamme tietoomme kaikki sellaiset
merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen emme
anna tilintarkastuskertomusta.
Johtopäätös
Yleisluonteisen tarkastuksen perusteella tietoomme ei ole tullut mitään, mikä antaisi meille syyn uskoa, ettei tilinpäätös anna Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeita ja riittäviä
tietoja yhteisön taloudellisesta asemasta 31.3.2013 ja sen toiminnan tuloksesta ja
rahavirroista kyseisenä päivänä päättyneeltä osatilikaudelta.
Helsingissä 17. päivänä toukokuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Merja Lindh
KHT
PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puhelin 09 22 800, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, Y-tunnus 0486406-8
F-13
[Tämä sivu on tarkoituksella jätetty tyhjäksi]
F-14
Munksjö Oyj
c/o Hannes Snellman As.ajotoimisto Oy, PL 333, 00131 Helsinki, Finland
Kotipaikka Helsinki, Finland
Y-tunnus 2480661-5
MUNKSJÖ OYJ
Tilinpäätös tilikaudelta 15.5. - 31.12.2012
(Suomen kirjanpitolain mukainen, FAS)
F-15
Munksjö Oyj
Tilinpäätös tilikaudelta 15.5. - 31.12.2012, FAS
Tuloslaskelma
1
Tase
2
Rahoituslaskelma
3
Liitetiedot
4
Allekirjoitukset
7
Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
8
F-16
Munksjö Oyj
TULOSLASKELMA, FAS
15.5. - 31.12.2012
Ulkopuoliset palvelut
Liiketoiminnan muut kulut
-28 879,98
-350,00
LIIKETAPPIO
-29 229,98
Rahoitustuotot ja kulut
Korkotuotot
Muut rahoituskulut
45,71
-18,25
RAHOITUSTUOTOT JA KULUT YHTEENSÄ
27,46
TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
Tuloverot
-29 202,52
-
TILIKAUDEN TAPPIO
-29 202,52
F-17
Munksjö Oyj
31.12.2012
Tase, FAS
Vastaavaa
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot
Sijoitukset
Muut saamiset
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
5 711 142,03
5 826 467,94
11 537 609,97
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Lyhytaikaiset saamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Lyhytaikaiset saamiset yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
1 292 783,93
4 342,40
1 297 126,33
89 677,46
1 386 803,79
VASTAAVAA YHTEENSÄ
12 924 413,76
Vastattavaa
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Edellisten tilikausien voitto / tappio
Tilikauden voitto / tappio
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
80 000,00
10 000,00
0,00
-29 202,52
60 797,48
VIERAS PÄÄOMA
Lyhytaikainen
Ostovelat
Siirtovelat
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
28 522,38
12 835 093,90
12 863 616,28
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
12 924 413,76
F-18
Munksjö Oyj
RAHAVIRTALASKELMA, FAS
15.5. - 31.12.2012
Maksut liiketoiminnan kuluista
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä
-350,00
-350,00
Saadut korot
45,71
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan
rahoituskuluista
-18,25
-322,54
Liiketoiminnan rahavirta
Investointien rahavirta
0,00
Rahoitustoimintojen rahavirta
Maksullinen osakeanti
Maksut sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon
Rahoitustoimintojen rahavirta
80 000,00
10 000,00
90 000,00
Rahojen ja pankkisaamisten muutos
89 677,46
Rahat ja pankkisaamiset tilikauden alussa
Rahat ja pankkisaamiset kauden lopussa
0,00
89 677,46
F-19
Munksjö Oyj
Tilinpäätös tilikaudelta 31.12.2012 liitetiedot, FAS
Yhtiön perustaminen ja osakkaat
Yhtiö on perustettu 15.5.2012 ja rekisteröity 8.6.2012 nimellä M-Laatikko 2808 Oy. Toiminimeksi on rekisteröity 30.8.2012 Munksjö Oyj.
Ahlstrom Oyj omistaa 49 % ja Munksjö Luxembourg Holding S.a.r.l. 51 % yhtiön osakekannasta. Suurimman konsernin, johon emoyhtiö kuuluu,
emoyhtiö on venture capital company EQT (fund number III). Munksjö Luxembourg Holding S.a.r.l., osoite on 23 rue Aldringen L-1118
Luxembourg ja EQT III Limited osoite PO Box 269 National Westminster House, Le Truchot, St Peter Port, GY1 3RA Guernsey.
Hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastaja
Yhtiön hallitukseen kuuluvat Peter Seligson, puheenjohtaja, Kim Henriksson, Jarkko Murtoaro ja Seppo Parvi. Yhtiön toimitusjohtaja on Jan
Åström. Yhtiön tilintarkastaja on KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Merja Lindh.
Laatimisperusta
Tilinpäätös on laadittu euromääräisenä ja Suomen kirjanpitolainsäädäntöä sekä muuta Suomessa voimassa olevaa säännöstöä ja
tilinpäätöskäytäntöä noudattaen. Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Ulkomaan rahan määräiset tase-e
on muutettu toimintavaluutan määräisiksi tilikauden päättymispäivän kurssilla.
Yhtiön osakkeiden listaamisen valmistelemisesta ja toiminnan uudelleenjärjestelystä aiheutuneet menot on aktivoitu taseen muihin
pitkävaikutteisiin menoihin poistettavaksi vaikutusaikanaan. Muita pitkävaikutteisia menoja ryhdytään poistamaan sen jälkeen kun yhtiön
osakkeet on listattu pörssiin ja uuden konsernin liiketoiminta on aloitettu. Ahlstromin Label and processing -liiketoiminnan ja Munksjö AB konsernin yhtiöiden osakkeiden hankkimisen valmistelusta aiheutuneet menot on aktivoitu taseen muihin saamisiin myöhemmin osakkeiden
hankintamenoihin aktivoitavaksi. Pysyvät vastaavat on arvostettu hankintamenoon.
Pitkäaikaisen rahoituksen hankintaan liittyvät menot on aktivoitu taseen siirtosaamisiin laina-aikana kuluksi kirjattavaksi. Saamiset on arvostettu
nimellisarvoon.
F-20
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot 15.5.2012
Lisäykset, aktivoidut uudelleenjärjestelymenot
Lisäykset, aktivoidut listautumismenot
Muut pitkävaikutteiset menot 31.12.2012
0,00
1 384 002,21
4 327 139,82
5 711 142,03
Sijoitukset
Muut saamiset 15.5.2012
Lisäykset, aktivoidut osakehankintoihin liittyvät menot
Muut saamiset 31.12.2012
0,00
5 826 467,94
5 826 467,94
Vaihtuvat vastaavat
Lyhytaikaiset saamiset 15.5.2012
Lisäykset, aktivoidut rahoituksen hankintaan liittyvät men
Lisäykset, arvonlisäverosaamiset
Lyhytaikaiset saamiset 31.12.2012
0,00
1 292 783,93
4 342,40
1 297 126,33
Oma pääoma
Sidottu oma pääoma
Osakepääoma 15.5.2012
Osakepääoman korotukset
Osakepääoma 31.12.2012
0,00
80 000,00
80 000,00
Sidottu oma pääoma 31.12.2012 yhteensä
80 000,00
F-21
Vapaa oma pääoma
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 15.5.2012
Maksut sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.2012
0,00
10 000,00
10 000,00
Edellisten tilikausien voitto / tappio
Tilikauden tappio
0,00
-29 202,52
Vapaa oma pääoma 31.12.2012 yhteensä
-19 202,52
Yhtiön osakepääoma muodostuu 100 :sta osakkeesta. Osakkeilla ei ole nimellisarvoa.
Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin.
Vieras pääoma
Siirtovelat
Siirtovelat Ahlstrom Oyj:lle
Siirtovelat Munksjö AB:lle
Muut siirtovelat
6 422 799,61
5 449 794,29
962 500,00
12 835 093,90
F-22
Vastuusitoumukset ja taseen ulkopuoliset järjestelyt
Yhtiö on 28.8.2012 allekirjoittanut yhdistymissopimuksen Munksjö AB:n ja osakkeenomistajiensa kanssa. Ahlstrom Oyj ja Munksjö AB konsernin pääomistaja EQT perustivat Munksjö Oyj:n, joka hankkii Munksjö AB:n toiminnot, jolloin Munksjö AB:n osakkeenomistajat saavat
vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Tämän jälkeen Ahlstrom Oyj:n Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan sekä Brasilian
toiminnot irrotetaan ja siirretään Munksjö Oyj:lle kahdella erillisellä osittaisjakautumisella, jolloin Ahlstromin osakkeenomistajat saavat
vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Yhtiö on hyväksynyt kyseiset jakautumissuunnitelmat. Suunnitelman mukaan yritysjärjestelyt tehdään
vuoden 2013 aikana. Yhdistymisestä syntyvä uusi Munksjö-konserni on yksi maailman johtavista erikoispaperien valmistajista.
Edellä mainittuihin transaktioihin liittyen yhtiö on solminut EUR 365.000.000 Term and Revolving Facilities Agreement -nimisen
lainasopimuksen Munksjö-konsernin yhdistymisen jälkeisen rahoituksen varmistamiseksi. Munksjö Oyj aikoo listautua NASDAQ OMX Helsinkiin
vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla ja yhtiö on listautumisen toteuttamiseksi valinnut listautumisen valmisteluun pääjärjestäjät ja
taloudelliset neuvonantajat.
Henkilöstö sekä johdon palkat ja palkkiot
Yhtiön palveluksessa ei ole ollut henkilökuntaa.
Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle ei ole maksettu palkkoja tai palkkioita.
Toimintakertomusta koskevat liitetiedot
Tilikauden tappio on 29.202,52 euroa. Hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta, ja että tappio siirretään voittovarojen tilille.
Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiö on jatkanut Munksjö AB:n ja Ahlstrom Oyj:n Label and Processing -liiketoiminta-alueen yhdistämisen sekä
listautumisen valmistelua.
F-23
Munksjö Oyj
Tilinpäätös tilikaudelta 15.5. - 31.12.2012
Päiväys ja allekirjoitus
Helsingissä, maaliskuun 20. päivänä 2013
Peter Seligson
Hallituksen puheenjohtaja
Jarkko Murtoaro
Seppo Parvi
Kim Henriksson
Jan Åström
Toimitusjohtaja
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä, 29. päivänä huhti kuuta, 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Merja Lindh, KHT
F-24
Munksjö Oyj
Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
Tasekirja
Päiväpääkirja
Sidottuna
Atk-tulosteina
Luettelo tositteiden lajeista
Yksi tositesarja
Paperikopiona
F-25
F-26
Munksjö AB
Tilintarkastamaton osavuosikatsaus 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
F-27
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Decor levererar ett starkare resultat
Januari-mars 2013 (jämfört med januari-mars 2012)
x
Fortsatt kostnadsmedvetenhet och fokus på rörelsekapitalet resulterade i
en positiv kassaflödeseffekt som minskade nettoskulden till MSEK 1 821
jämfört med MSEK 1 869 per 31 december 2012.
x
Nettoomsättningen för delårsperioden ökade till MSEK 1 312 (1 306).
x
Justerad EBITDA uppgick till MSEK 98 (106) motsvarande en marginal på 7,5%
(8,1%).
x
Rörelseresultatet uppgick till MSEK 17 (50). Resultatet påverkades av
engångsposter om MSEK -26, främst relaterade till kostnader i samband med
det planerade samgåendet med Ahlstroms affärsområde Label and Processing
och notering på Helsingforsbörsen.
x
Justerat rörelseresultat uppgick till MSEK 43 (53) motsvarande en marginal
på 3,3% (4,1%).
x
Resultatet per aktie, före och efter utspädning, uppgick till -0,21 kronor
(0,07).
MSEK
Nettoomsättning
EBITDA (just*)
EBITDA-marginal, % (just*)
Rörelseresultat
Rörelsemarginal, %
Rörelseresultat (just*)
Rörelsemarginal, % (just*)
Periodens resultat
Resultat per aktie, SEK
jan-mar
2013
2012
-2 604
-194
7,5
-51
2,0
-88
3,4
35
-0,21
-2 759
-252
9,1
-53
1,9
-154
5,6
-7
0,07
2013
jan-mar
2012
helår
2012
1 312
98
7,5
17
1,3
43
3,3
-16
-0,21
1 306
106
8,1
50
3,8
53
4,1
8
0,07
5 289
368
7,0
65
1,2
147
2,8
-91
-1,29
* justerat för poster av engångskaraktär
Kommentarer från vd
Munksjö och Ahlstroms planer att bilda ett världsledande specialpappersbolag
fortgår med oförminskad kraft. EU-kommissionen inledde den 7 december 2012 en
så kallad ”In-depth, Phase II investigation”. EU-kommissionen har kommit fram
till att marknadsandelarna inom produktområdena slipbaspapper och förimpregnerat dekorpapper skulle bli för stora. Därför har Ahlstrom och Munksjö
föreslagit att verksamheterna inom Ahlstroms slipbaspapper och för-impregnerat
papper, däribland två produktionslinjer i Osnabrück i Tyskland, avyttras till
en tredje part för att lösa de konkurrensproblem som EU-kommissionen
identifierat. I nuläget är startdatum för det nya specialpappersbolaget satt
till slutet av maj 2013.
Munksjös positiva försäljningsutveckling har fortsatt under första kvartalet
2013. Jämfört med det fjärde kvartalet 2012, har både Decor och Industrial
Applications kunnat uppvisa bättre lönsamhet under det första kvartalet 2013,
tack vare det allt gynnsammare orderläget. Råvaru- och energikostnaderna har
totalt sett haft en sjunkande trend som naturligtvis gynnat återhämtningen.
Kassaflödesprojektet fortsätter att leverera enligt plan. Trots högre leveransoch produktionsvolymer har vi kunnat hålla rörelsekapitalet på en oförändrad
nivå. Det kostnadsfokus vi har haft har resulterat i att alla affärsområden har
lyckats bibehålla eller sänka sina indirekta kostnader. Med den positiva
F-28
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
volymutvecklingen
kan
produktionskostnader.
Munksjö
uppvisa
högre
produktivitet
med
lägre
Utsikterna för det andra kvartalet är försiktigt positiva med högre volymer och en förbättrad
kostnadsbas.
Jan Åström
Verkställande direktör och koncernchef
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-29
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Munksjökoncernen
MSEK
Nettoomsättning
EBITDA (just*)
EBITDA-marginal, %
(just*)
jan-mar
2013
2012
jan-mar
2013
2012
helår
2012
-2 604
-2 759
1 312
1 306
5 289
-194
-252
98
106
368
7,0
7,5
9,1
7,5
8,1
Rörelseresultat
-51
-53
17
50
65
Rörelsemarginal, %
Rörelseresultat
(just*)
Rörelsemarginal, %
(just*)
2,0
1,9
1,3
3,8
1,2
-88
-154
43
53
147
3,4
5,6
3,3
4,1
2,8
Periodens resultat
Investeringar
Medeltal anställda,
FTE
35
-7
-16
8
-91
-63
-78
19
21
129
1 669
0
1 658
1 684
1 679
Andel av nettoomsättningen
Specialty
Pulp
15 %
Industrial
Applications
24 %
Decor
61 %
*justerat för poster av engångskaraktär
Nettoomsättning
MSEK
1 600
Januari-mars 2013
(Jämfört med januari-mars
anges)
1 400
2012,
såvida
inte
annat
1 200
1 000
Nettoomsättningen för perioden ökade något och uppgick
till MSEK 1 312 (1 306). Försäljningsvolymerna ökade
för affärsområdena Decor och Industrial Applications.
Marknadsläget återspeglade det allmänna ekonomiska
läget i Europa under första kvartalet 2013. Trots det
har försäljningspriserna varit relativt stabila.
Justerat
för
poster
av
engångskaraktär
uppgick
rörelseresultatet till 43 MSEK (53) med en marginal på
3,3% (4,1%), vilket är en betydande förbättring jämfört
med förra kvartalet (fjärde kvartalet 2012: MSEK 16).
Den positiva utvecklingen på kvartalsbasis var effekten
av ökad försäljningsvolym samt lägre produktionskostnader.
Rörelseresultatet uppgick till 17 MSEK (50). Resultatet
påverkades negativt av engångsposter om MSEK -26 främst
relaterade
till
den
planerade
kombinationen
med
Ahlstroms
affärsområde
Label
and
Processing
och
noteringen på Helsingforsbörsen, som beskrivs under
rubriken
"Munksjö
skapar
ett
ledande
globalt
specialpappersföretag genom kombinationen av Munksjö AB
och Ahlstroms affärsområde Label and Processing ".
800
600
400
200
0
Q2
11
MSEK
100
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q3
12
Q4
12
Q1
13
Rörelseresultat & marginal *
90
7,0
6,0
80
70
5,0
60
4,0
50
40
3,0
30
2,0
20
1,0
10
0
0,0
Q2
11
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q2
12
Q3
12
Q4
12
*) Justerat för poster av engångskaraktär
Munksjös svenska verksamhet påverkades av att kronan
har stärkts mot euron och den amerikanska dollarn.
Dessutom
har
det
blivit
en
mindre
negativ
omräkningseffekt när resultaten för företag med euro
som rapporteringsvaluta har räknats om till svenska
kronor vid konsolideringen av koncernens finansiella
resultat.
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-30
Q2
12
Q1
13
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Affärsområde Decor
MSEK
Nettoomsättning
EBITDA (just*)
EBITDA-marginal, %
(just*)
jan-mar
2013
2012
jan-mar
2013
2012
helår
2012
-1 534
-1 591
815
773
3 209
-107
-126
82
74
264
7,0
7,9
10,1
9,6
8,2
Rörelseresultat
-64
-44
57
52
166
Rörelsemarginal, %
Rörelseresultat
(just*)
Rörelsemarginal, %
(just*)
4,2
2,8
7,0
6,7
5,2
-63
-85
60
52
171
4,1
5,3
7,4
6,7
5,3
Investeringar
Operativt kapital
Leveransvolym, ton
Medeltal anställda,
FTE
-22
-17
7
9
41
2 205
2688
2 205
2 688
2 301
-76 400
-87 900
44 600
38 900
166 500
896
0
891
926
911
Andel av nettoomsättningen
Decor
61 %
*justerat för poster av engångskaraktär
Nettoomsättning
MSEK
1 000
Januari-mars 2013
(Jämfört med januari-mars
anges)
900
2012,
såvida
inte
annat
800
700
600
Nettoomsättningen för affärsområdet Decor ökade från
MSEK 773 till MSEK 815, främst på grund av att
volymerna
ökade
med
15%.
Trots
den
fortsatta
osäkerheten på marknaden lyckades affärsområdet både
öka försäljningsvolymen och hålla priserna på en
relativt stabil nivå. Ökningen av försäljningsvolymen
berodde i huvudsak på en hög efterfrågan av PRIP (förimpregnerat dekorpapper) och den positiva utvecklingen
väntas
fortsätta.
PRIP
används
i
huvudsak
i
möbelindustrin
och
den
patenterade
tekniken
har
utvecklats internt under de senaste tio åren.
Det justerade rörelseresultatet uppgick till MSEK 60
(52) med en justerad rörelsemarginal på 7,4% (6,7%).
Rörelseresultatet uppgick till MSEK 57 (52).
Ökningen
av
lönsamheten
beror
på
ökade
försäljningsvolymer liksom effektiv hantering av fasta
kostnader
i
kombination
med
förbättrad
produktionseffektivitet.
500
400
300
200
100
0
Q2
11
MSEK
80
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q3
12
Q4
12
Q1
13
Rörelseresultat & marginal *
8,0
70
7,0
60
6,0
50
5,0
40
4,0
30
3,0
20
2,0
10
1,0
0
0,0
Q2
11
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q2
12
Q3
12
*) justerat för poster av engångskaraktär
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-31
Q2
12
Q4
12
Q1
13
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Affärsområde Industrial Applications
MSEK
Nettoomsättning
jan-mar
2013
2012
jan-mar
2013
2012
helår
2012
-649
-677
323
328
1 291
EBITDA (just*)
EBITDA-marginal, %
(just*)
-62
-25
31
38
106
9,6
3,7
9,6
11,6
8,2
Rörelseresultat
-28
13
15
22
37
Rörelsemarginal, %
Rörelseresultat
(just*)
Rörelsemarginal, %
(just*)
4,3
-1,9
4,6
6,7
2,9
-30
3
15
22
41
4,6
-0,4
4,6
6,7
3,2
Investeringar
-33
-25
6
7
51
Operativt kapital
485
537
485
537
499
-37 300
-37 200
20 300
19 400
76 100
571
0
563
555
568
Leveransvolym, ton
Medeltal anställda,
FTE
Andel av nettoomsättningen
Industrial
Applications
24 %
*justerat för poster av engångskaraktär
Januari-mars 2013
(Jämfört med januari-mars 2012 såvida inte annat anges)
Nettoomsättningen
för
affärsområdet
Industrial
Applications uppgick till MSEK 323 vilket är i linje
med motsvarande period 2012 Försäljningsvolymerna ökade
med omkring 5%. Detta berodde i huvudsak på ökade
försäljningsvolymer för Tunnpapper från Billingsfors i
Sverige.
Efterfrågan
på
Elektrotekniskt
papper
minskade.
400
350
300
250
200
150
100
50
0
Q2
11
Den stärkta svenska kronan mot euron har haft en
negativ effekt på utvecklingen av försäljningen och
resultat i de svenska verksamheterna.
Rörelseresultatet uppgick till MSEK 15 (22) med en
marginal på 4,6% (6,7%), vilket är en betydande
förbättring jämfört med fjärde kvartalet 2012.
Nettoomsättning
MSEK
450
MSEK
30
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q2
12
Q3
12
Q4
12
Q1
13
Rörelseresultat & marginal *
25
10,0
20
8,0
15
6,0
10
4,0
5
2,0
0
-5
0,0
Q2
11
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q2
12
Q3
Q
12
Q4
12
-10
Q1
13
-2,0
-4,0
*) justerat för poster av engångskaraktär
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-32
12,0
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Affärsområde Specialty Pulp
MSEK
Nettoomsättning
EBITDA (just*)
EBITDA-marginal, %
(just*)
jan-mar
2013
jan-mar
2013
2012
Helår
2012
-446
-487
199
222
855
-56
-120
-2
7
42
4,9
12,6
24,6
-1,0
3,2
Rörelseresultat
-28
-92
-17
-7
-16
Rörelsemarginal, %
Rörelseresultat
(just*)
Rörelsemarginal, %
(just*)
6,3
18,9
-8,5
-3,2
-1,9
-28
-92
-17
-7
-16
6,3
18,9
-8,5
-3,2
-1,9
Investeringar
-10
-37
4
3
29
Operativt kapital
623
744
623
744
600
-93 300
-79 400
44 500
48 100
184 600
168
0
168
171
169
Leveransvolym, ton
Medeltal anställda,
FTE
**justerat för poster av engångskaraktär
Andel av nettoomsättningen
Specialty
Pulp
15 %
Nettoomsättning
MSEK
300
Januari-december 2012
(Jämfört med januari-mars 2012 såvida inte annat anges)
Nettoomsättningen
uppgick
till
MSEK
199 (222).
Leveranserna för kvartalet var i jämförelse lägre än i
samma
period
förra
året
då
lagernivån
sjönk..
Underhållsstoppet
som
var
planerat
till
april,
tidigarelades till februari, på grund av problem med
indunstningen. Kostnaden var cirka MSEK 5.
250
200
150
100
50
0
Q2
11
Under första kvartalet 2013 har massapriserna visat en
uppåtgående trend. NBSK1) priset har ökat från på 807
USD/ton i mitten av december 2012 till 840 USD/ton i
slutet av kvartalet.
Rörelseresultatet uppgick till MSEK -17 (-7) och
påverkades
av
underhållsstoppet
och
en
högre
energikonsumtion. Den stärkta svenska kronan hade en
negativ effekt på resultatet med cirka MSEK 6-8.
Bristen
på
lokal
virkesråvara
har
lett
till
genomsnittligt längre transporter som resulterat i
högre vedkostnader jämfört med fjärde kvartalet förra
året.
1)
Northern Bleached Softwood Kraft
MSEK
40
Q3
11
Q4
11
Q1
12
Q2
12
Q3
12
Q4
12
Rörelseresultat & marginal *
20,0
30
15,0
20
10,0
10
5,0
0
-10
0,0
Q2
11
Q3
11
Q4
11
Q1
1
12
Q2
12
Q3
3
12
Q4
12
Q1
13
-5,0
-20
-10,0
-30
-15,0
-40
-20,0
*)) justerat
j
för poster av engångskaraktär
g g
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-33
Q1
13
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Munksjökoncernen
Januari-mars 2013
(Jämfört
anges)
med
januari-mars
2012,
såvida
inte
annat
Finansnetto
Finansnettot uppgick till MSEK -28 (-38). Periodens
finansiella kostnader omfattar realiserade förluster
med
ränteswappar
på MSEK -1 (-6).
Vid
slutet
av
kvartalet uppgick det verkliga värdet på orealiserade
ränteswappar till MSEK 2 (-25).
Finansiering
Till följd av projektet att frigöra rörelsekapital,
vilket inleddes under tredje kvartalet 2011, var
periodens kassaflöde från den löpande verksamheten
positivt och uppgick till MSEK 30 (11).
Fortsatt fokus på rörelsekapitalet genererade ett
signifikant förbättrat kassaflöde från den löpande
verksamheten samt förbättrad likviditet. Detta bidrog
till att den räntebärande nettoskulden den 31 mars 2013
hade minskat till MSEK 1 821 (31 mars 2012: 2 264, 31
december
2012:
1
869),
vilket
motsvarade
en
skuldsättningsgrad på 1,1 (31 mars 2012: 1,2, 31
december 2012: 1,1). Finansieringen utgörs i huvudsak
av syndikerade banklån. De likvida medlen uppgick till
MSEK
493
(31
mars
2012:
127,
31 december 2012: 492), dessutom tillkommer spärrade
medel på MSEK 5 (31 mars 2012: 17, 31 december 2012:
5).
Eget kapital uppgick till MSEK 1 668 vid kvartalets
slut (31 mars 2012: 1 853, 31 december 2012: 1 720) och
totala tillgångar minskade till MSEK 5 804 (31 mars
2012: 6 011, 31 december 2012: 5 853). Minskningen i
eget
kapital
påverkades
av
engångsposter
och
valutaeffekter.
Säkring
Munksjö säkrar delar av framtida förväntade nettoflöden
i utländsk valuta. Säkringsaktiviteterna hanteras på
central nivå och rapporteras i segmentet "Övrigt".
Mot slutet av kvartalet uppgick marknadsvärdet för
orealiserade
valutasäkringar
till
MSEK
5 (5).
I
rörelseresultatet
för
januari-mars
2013
ingår
realiserade valutasäkringar på MSEK 2 (0). Värdet på de
orealiserade
elsäkringarna
var
MSEK
-3 (8)
vid
kvartalets slut. För januari-mars 2013 motsvarade
elsäkringarna
MSEK
0 (-1)
av
rörelseresultatet.
Koncernen prissäkrade 1 000 ton kortfibermassa och
3 500 ton långfibermassa per månad fram till och med
december
2012.
Vid
slutet
av
2012
upphörde
massasäkringarna
på
grund
av
den
förändrade
massabalansen i och med förvärvet av ArjoWiggins, och
de påverkade således inte rörelseresultatet under
kvartalet
men
hade
en
negativ
effekt
på
rörelseresultatet 2012 med MSEK -3.
Investeringar
Investeringar i anläggningstillgångar under kvartalet
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-34
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
uppgick till MSEK 19 (21) och avser främst ersättningsinvesteringar. Det största pågående
projektet är investeringen i en mottagningsstation och ett transportsystem för våt massa i
Aspa massabruk. Investeringen möjliggör fullt produktionsutnyttjande i Billingsfors massabruk
samt lägre produktionskostnader. Byggnationen startade i slutet av 2012 och väntas vara
slutförd under maj 2013. Under första kvartalet 2013 fortskred projektet enligt plan och inom
budgeten.
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-35
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Skatter
Skattekostnaden var MSEK 5 (4), främst på grund av den
betydande
nivån
för
icke
avdragsgilla
kostnader
relaterade till Ahlstrom-samgåendet som beskrivs nedan
under rubriken “Munksjö skapar ett ledande globalt
specialpappersföretag genom samgåendet mellan Munksjö
AB och Ahlstroms affärsområde ”Label and Processing”.
Anställda
Det genomsnittliga antalet anställda (FTE) under
kvartalet
var
1 658 (1 684).
Antalet
anställda
(beräknat som genomsnittligt antal anställda (FTE)
minskade jämfört med första kvartalet 2012 i huvudsak
på
grund
av
personalminskningar
i
Frankrike.
Ytterligare personalminskningar kommer att övervägas
under året.
Aktiestruktur
Det finns 74 636 119 registrerade aktier, av vilka
52 556 022
är
stamaktier
och
22 080 097
är
preferensaktier. Preferensaktierna har företräde till
bolagets tillgångar och vinster upp till ett värde som
motsvarar
ett
preferensbelopp
på
SEK
20
per
preferensaktie uppräknat med en årlig faktor på 10%.
Alla aktier har samma rösträtt.
Moderbolag
Moderbolaget hanterar koncernens ledningsfunktioner.
Företagets tillgångar består i huvudsak av aktier i
dotterbolag. Koncernens ledningsfunktioner var tidigare
samlade i ett dotterbolag.
Risker och osäkerhetsfaktorer
De mest betydande riskerna och osäkerhetsfaktorerna för
Munksjö
är
efterfrågeoch
prisutvecklingen,
kostnaderna
för
viktiga
insatsvaror,
ändrade
valutakurser och det allmänna affärsklimatet, till
exempel utvecklingen på finansmarknaderna.
Bland de viktigaste kostnadsfaktorerna är ved, massa,
titandioxid och energi. De svenska enheterna är mer
utsatta för valutafluktuationer eftersom merparten av
deras intäkter omsätts i andra valutor än svenska
kronor. En mer detaljerad beskrivning av betydande
risker och osäkerhetsfaktorer finns på sidorna 13 till
16 och i not 2 i Munksjös årsredovisning för 2012.
Munksjö
skapar
ett
ledande
globalt
specialpappersföretag
genom
samgåendet
mellan Munksjö AB och Ahlstroms affärsområde
”Label and Processing”
Den 28 augusti 2012 kom Munksjö Oyj, Munksjö AB, EQT
och Ahlstrom Abp överens om att skapa ett ledande
globalt specialpappersföretag genom att slå samman
Munksjö AB med Ahlstroms affärsområde ”Label and
Processing” i Europa och Brasilien, till ett nytt
bolag,
som
heter
Munksjö
Oyj.
Den
sammanslagna
verksamheten hade 2012 en sammanlagd försäljning om EUR
1 220 miljoner,
cirka
3 000
anställda,
15
produktionsanläggningar i Europa, Brasilien och Kina
samt en global försäljningsorganisation. Handel med
aktierna i Munksjö Oyj beräknas starta under sommaren
2013 på NASDAQ OMX i Helsingfors.
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-36
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Affären är föremål för sedvanliga färdigställandekrav, såsom godkännande av sammanslagningen
från relevanta konkurrensmyndigheter, inklusive EU-kommissionen. EU-kommissionen inledde en
fördjupad undersökning (fas II) i början av december 2012 och i mars 2013 lämnade Ahlström och
Munksjö
in ett förslag med åtgärder till EU-kommissionen
avseende
verksamheterna
av
slipbaspapper
och
förimpregnerat
papper.
EU-kommissionen
har
förlängt
granskningsperioden av detta förslag till den 7 juni,
2013. Ytterligare information finns på www.munksjo.com
och www.ahlstrom.com.
Händelser efter rapportperiodens slut
Inga betydande operativa händelser har inträffat efter rapportperiodens
slut. På grund av det planerade samgåendet med Ahlstroms affärsområde
”Label and Processing” i Europa och Brasilien har styrelsen sammankallat till extraordinär bolagsstämma, för att fatta beslut om styrelsens
förslag till utdelning.
Framtidsutsikter
Utsikterna för det andra kvartalet är
positiva
med
högre
volymer
och
en
kostnadsbas.
försiktigt
förbättrad
Transaktioner med närstående företag
Det förekom
inga
transaktioner mellan närstående
företag under perioden som på ett avgörande sätt
påverkade
företagets
finansiella
resultat
eller
position, annat än de normala inköpen av ved från
intressebolaget Sydved AB och räntor på befintliga
aktieägarlån.
Redovisningsprinciper
Denna konsoliderade delårsrapport har tagits fram i
enlighet med IAS 34 Delårsrapportering, RFR 1 från Rådet
för finansiell rapportering och årsredovisningslagen
samt
RFR
2
för
moderbolaget.
De
tillämpade
redovisningsprinciperna kvarstår oförändrade jämfört med
årsredovisningen 2012 med undantag av följande ändringar
vilka tillämpas från och med 1 januari 2013.
IAS 19, ”förmåner till anställda” som ändrades i juni
2011 och som tillämpas för redovisade perioder som
börjar från och med 1 januari 2013. Justeringen innebär
att ”korridormetoden” avskaffas. Alla akturiella vinster
och förluster skall redovisas i övrigt totalresultat
(OCI). Kostnader för tidigare tjänster skall redovisas
omedelbart i koncernens rapport över totalresultatet.
Ränta på pensionsskulden och förväntad avkastning på
tillgångar inom pensionsplaner kommer att redovisas
netto inom finansiella intäkter och kostnader med
tillämpning
av
en
diskonteringsränta
avseende
den
utestående
nettoskulden
eller
tillgången
för
pensionsplaner med definierade förmåner. Förändringen
kommer att ha begränsad effekt på koncernen eftersom
”korridormetoden” inte tillämpas och aktuariella vinster
och förluster redovisas i OCI. Huvuddelen av de
förmånsbestämda planerna är ofonderade varför effekten
av beräknad avkastning på fonderade medel med samma
räntefot som diskonteringen av skulden är obetydlig.
IFRS 13 Verkligt värde redovisning ersätter reglerna i
respektive
individuell
standard
med
en
gemensam
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-37
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
rekommendation
för
värderingar
och
upplysningar.
Tillämpningen av denna standard hade ingen effekt på
koncernens rapportering.
IAS 1 Utformning av finansiella rapporter justerar
grupperingen av poster i övrigt totalresultat (OCI).
Poster som kan återföras till Årets resultat i framtiden
kan presenteras separat från poster som inte kommer att
återföras.
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-38
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Styrelsen och verkställande direktören försäkrar
kvartalsrapporten ger en rättvisande översikt
moderbolagets och koncernens verksamhet, ställning
resultat
samt
beskriver
betydande
risker
osäkerhetsfaktorer som moderbolaget och de företag
ingår i koncernen står inför.
att
av
och
och
som
Stockholm den 13 maj 2013
Fredrik Cappelen
Caspar Callerström
Styrelseordförande
Styrelsemedlem
Richard Chindt
Annika Krave
Styrelsemedlem
Arbetstagarrepresentant
Ingvar Petersson
Björklund
Elisabet
Styrelsemedlem
Salander
Styrelsemedlem
Jan-Christer Sjölinder
Jan Åström
Arbetstagarrepresentant
Vd och koncernchef
Denna rapport har upprättats i en svensk, engelsk och
finsk version. Vid variationer mellan de tre ska den
svenska versionen gälla. Förkortningen "MSEK" avses
miljoner
svenska
kronor.
"USD"
och
"EUR"
avser
amerikanska dollar respektive euro.
Kommande rapporter
Delårsrapport januari-juni 2013, 22 augusti 2013
Delårsrapport januari-september 2013, 19 november 2013
Bokslutskommuniké 2013, 13 februari 2014
För ytterligare information kontakta
Jan Åström, VD och koncernchef, tel. +46 10 250 1001
Kim Henriksson, Ekonomi- och finansdirektör, tel. +46
10 250 1015
Informationen i detta dokument kan enligt tillämpliga
värdepapperslagar utgöra insiderinformation avseende
värdepapper
relaterade
till
Ahlstrom
Oyj.
Varje
mottagare av denna information påminns härmed om att
vidarebefordran av denna information, helt eller
delvis, eller handel med värdepapper relaterade till
Ahlstrom Oyj, kan utgöra en brottslig handling.
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-39
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Munksjökoncernen i sammandrag
Koncernens rapport över totalresultatet i
sammandrag
jan-mar
MSEK
2013
2012
jan-mar
2013
2012
Nettoomsättning
1 312
1 306
1 312
1 306
4
6
4
6
23
1 316
1 312
1 316
1 312
5 312
Övriga rörelseintäkter
Summa rörelsens intäkter
helår
2012
5 289
Rörelsens kostnader
Förändring av varulager
52
60
52
60
-68
Råvaror och förnödenheter
-700
-711
-700
-711
-2 712
Övriga externa kostnader
-342
-301
-342
-301
-1 240
Personalkostnader
-256
-260
-256
-260
-1 006
-55
-53
-55
-53
-221
-1 301
-1 265
-1 301
-1 265
-5 247
Avskrivningar
Summa rörelsens kostnader
Resultatandel i intresseföretag
2
3
2
3
0
17
50
17
50
65
Finansnetto
-28
-38
-28
-38
-142
Resultat före skatt
-11
12
-11
12
-77
Rörelseresultat
Skatter
Periodens resultat
-5
-4
-5
-4
-14
-16
8
-16
8
-91
-42
-7
-42
-7
-35
9
30
9
30
36
-1
11
-1
11
27
0
0
-
-
-33
Övrigt totalresultat
Poster som kan omklassificeras till
resultatet
Periodens valutakursdifferenser vid
omräkning av utlandsverksamheter
Förändringar i verkligt värde på
kassaflödessäkr.
Förändringar i verkligt värde på
kassaflödessäkr.
överfört till periodens resultat
Poster som ej kan omklassificeras till
resultatet
Aktuariella vinster och förluster
Skatt hänförlig till komponenter i
övrigt totalresultat
Periodens totalresultat
-2
-11
-2
-11
-6
-52
31
-52
31
-102
-16
5
-16
5
-96
0
3
0
3
5
-51
-1
74 636
119
28
3
74 636
119
-51
-1
28
3
74 636 119
-106
4
74 636
119
-0,21
0,07
0,07
-1,29
Periodens resultat hänförligt till
Moderbolagets aktieägare
Innehav utan bestämmande inflytande
Periodens totalresultat hänförligt till
Moderbolagets aktieägare
Innehav utan bestämmande inflytande
Genomsnittligt antal utestående aktier
Resultat per aktie, SEK
74 636
119
-0,21
Ingen utspädningseffekt föreligger
Koncernens
sammandrag
MSEK
rapport
över
förändring
i
eget
kapital
i jan-mar
helår
2012
2013
1 720
2012
1 825
1 825
Periodens resultat
-16
8
-91
Övrigt totalresultat
-36
23
-11
-
-3
-3
Transaktioner med ägare:
Utdelning till innehav utan
bestämmande inflytande
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-40
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Utgående eget kapital
Varav innehav utan bestämmande
inflytande
1 668
1 853
1 720
31
31
32
Munksjökoncernen i sammandrag
Koncernens rapport över finansiell ställning i sammandrag
MSEK
2013-03-31 2012-03-31
2012-12-31
TILLGÅNGAR
Anläggningstillgångar
Materiella anläggningstillgångar
Goodwill
Övriga immateriella tillgångar
Andelar i intresseföretag
Andra anläggningstillgångar
Uppskjutna skattefordringar
1 978
1 300
87
21
15
259
2 113
1 374
103
23
12
329
2 038
1 343
92
19
17
240
Summa anläggningstillgångar
3 660
3 954
3 749
795
721
123
12
493
971
785
144
30
127
780
695
99
38
492
Summa omsättningstillgångar
2 144
2 057
2 104
SUMMA TILLGÅNGAR
5 804
6 011
5 853
EGET KAPITAL OCH SKULDER
Eget kapital
1 668
1 853
1 720
Långfristig upplåning
Övriga långfristiga skulder
Avsättningar för pensioner
Uppskjutna skatteskulder
Övriga avsättningar
2 195
11
308
241
86
2 277
21
273
323
92
2 238
16
308
238
88
Summa långfristiga skulder
2 841
2 986
2 888
124
613
78
413
12
55
131
470
44
431
34
62
128
600
87
362
11
57
Summa kortfristiga skulder
1 295
1 172
1 245
Summa skulder
4 136
4 158
4 133
SUMMA EGET KAPITAL OCH SKULDER
5 804
6 011
5 853
Ställda säkerheter
Eventualförpliktelser
2 565
11
2 628
12
2 583
12
Omsättningstillgångar
Varulager
Kundfordringar
Övriga kortfristiga fordringar
Aktuella skattefordringar
Likvida medel
Långfristiga skulder
Kortfristiga skulder
Kortfristig upplåning
Leverantörsskulder
Skulder till intresseföretag
Upplupna kostnader och förutbetalda intäkter
Aktuella skatteskulder
Övriga kortfristiga skulder och avsättningar
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-41
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Munksjökoncernen i sammandrag
Koncernens rapport över kassaflöden i
sammandrag
jan-mar
2013
2012
MSEK
Rörelseresultat
Avskrivningar
Betalda och erhållna räntor och skatter
Förändring i rörelsekapital m.m.
helår
2012
17
55
-22
-20
50
53
-29
-63
65
221
-138
332
30
11
480
Köp av materiella anläggningstillgångar
Köp av immateriella anläggningstillgångar
-19
-
-21
-
-122
-7
Kassaflöde från investeringsverksamheten
-19
-21
-129
Utdelning till innehav utan bestämmande
inflytande
Återbetalning av skulder
-2
-3
-19
-3
-11
Kassaflöde från finansieringsverksamheten
-2
-22
-14
Kassaflöde från den löpande verksamheten
PERIODENS KASSAFLÖDE
9
-32
337
Likvida medel vid periodens början
Valutakursdifferens i likvida medel
492
-8
161
-2
161
-6
Likvida medel vid periodens slut
493
127
492
Nyckeltal
Koncernens nyckeltal
jan-mar
2013
2012
jan-mar
2013
2012
helår
2012
7,5%
3,3%
8,1%
4,1%
7,5%
3,3%
8,1%
4,1%
7,0%
2,8%
3,6%
-6,5%
1,3%
0,4%
3,6%
-6,5%
1,3%
0,4%
3,9%
-5,1%
3 471
1 668
1 821
1,1
28,7%
4 115
1 853
2 264
1,2
30,8%
3 471
1 668
1 821
1,1
28,7%
4 115
1 853
2 264
1,2
30,8%
3 560
1 720
1 869
1,1
29,4%
-0,21
21,93
74 636 119
0,07
24,41
74 636 119
-0,21
21,93
74 636 119
0,07
24,41
74 636 119
-1,29
22,62
74 636 119
19
1 669
21
0
19
1 658
21
1 684
129
1 679
Marginaler (justerat)
EBITDA-marginal, %
Rörelsemarginal, %
Avkastningsmått (rullande 12-månaders)
Avkastning på rörelsekapital, %
(justerat)
Avkastning på eget kapital, %
Kapitalstruktur vid periodens utgång
Rörelsekapital, MSEK
Eget kapital, MSEK
Räntebärande nettoskuld, MSEK
Skuldsättningsgrad, ggr
Soliditet, %
Per aktie (före och efter utspädning)
Resultat per aktie, SEK
Eget kapital per aktie, SEK
Medeltal aktier
Investeringar, MSEK
Medeltal anställda, FTE
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F 42
F-42
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Rapportering per segment
Munksjös indelning av verksamheten i affärsområden följer det som beskrivits i
årsredovisningen för 2012.
jan-mar 2013
Industrial
MSEK
Decor Applications
Specialty
Övrigt och
Pulp elimineringar
Koncernen
Nettoomsättning, extern
Nettoomsättning, intern
813
2
314
9
185
14
0
-25
1 312
0
Nettoomsättning
815
323
199
-25
1 312
Rörelseresultat
Rörelsemarginal, %
57
15
-17
-38
17
7,0
4,6
-8,5
e.t.
1,3
Finansnetto
Skattekostnad
-28
-5
Periodens resultat
-16
Övriga upplysningar
Rörelsekapital
Investeringar
Avskrivningar
Medeltal anställda, FTE
2 205
7
22
891
jan-mar 2012
MSEK
485
6
16
563
623
4
15
168
158
2
2
36
Industrial
Specialty
Övrigt och
Decor Applications
Pulp elimineringar
3 471
19
55
1 658
Koncernen
Nettoomsättning, extern
Nettoomsättning, intern
771
2
321
7
214
8
0
-17
1 306
0
Nettoomsättning
773
328
222
-17
1 306
Rörelseresultat
Rörelsemarginal, %
52
22
-7
-17
50
6,7
6,7
-3,2
e.t.
3,8
Finansnetto
Skattekostnad
-38
-4
Periodens resultat
8
Övriga upplysningar
Rörelsekapital
Investeringar
Avskrivningar
Medeltal anställda, FTE
2 688
9
22
926
537
7
16
555
744
3
14
171
146
2
1
32
Summa tillgångar per segment
MSEK
2013-03-31
2012-03-31
2012-12-31
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
3 300
1 205
854
445
3 416
1 261
924
410
3 340
1 171
866
476
Koncernen
5 804
6 011
5 853
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-43
4 115
21
53
1 684
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Finansiell information per kvartal och affärsområde
janmar
oktdec
julsep
aprjun
janmar
oktdec
julsep
aprjun
2013
2012
2012
2012
2012
2011
2011
2011
815
323
199
-25
860
319
210
-16
763
282
201
-9
813
362
222
-24
773
328
222
-17
840
353
208
-12
866
343
208
-3
880
383
262
-6
1 312
1 373
1 237
1 373
1 306
1 389
1 414
1 519
60
15
-17
-15
48
-4
-27
-1
38
-5
4
-5
33
28
14
-29
52
22
-7
-14
42
16
-36
-7
21
7
36
-17
67
10
33
-15
43
16
32
46
53
15
47
95
7,4
4,6
-8,5
5,6
-1,3
-12,9
5,0
-1,8
2,0
4,1
7,7
6,3
6,7
6,7
-3,2
5,0
4,5
-17,3
2,4
2,0
17,3
7,6
2,6
12,6
3,3
1,2
2,6
3,4
4,1
1,1
3,3
6,3
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
-3
0
0
-23
-3
-2
0
-14
0
-2
0
-38
-2
0
0
-18
0
0
0
-3
-3
0
0
-20
-3
2
0
-12
-28
-6
0
-32
Koncernen
-26
-19
-40
-20
-3
-23
-13
-66
57
15
-17
-38
45
-6
-27
-15
38
-7
4
-43
31
28
14
-47
52
22
-7
-17
39
16
-36
-27
18
9
36
-29
39
4
33
-47
17
-3
-8
26
50
-8
34
29
7,0
4,6
-8,5
5,2
-1,9
-12,9
5,0
-2,5
2,0
3,8
7,7
6,3
6,7
6,7
-3,2
4,6
4,5
-17,3
2,1
2,6
17,3
4,4
1,0
12,6
1,3
-0,2
-0,6
1,9
3,8
-0,6
2,4
1,9
900
400
100
900
104
500
41 200
19 400
41 300
-500
101
400
44 800
18 000
35 900
-100
46 600
21 200
47 300
-200
114
900
Nettoomsättning, MSEK
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Koncernen
Rörelseresultat
(justerat), MSEK
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Koncernen
Rörelsemarginal
(justerad), %
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Koncernen
Engångsposter, MSEK
Rörelseresultat, MSEK
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Koncernen
Rörelsemarginal, %
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Koncernen
Leveransvolymer, ton
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Koncernen
44
20
44
-3
600
300
500
100
106
300
45
18
46
-2
500
500
800
000
108
800
41
17
46
-2
200
700
200
000
103
100
40
20
43
-2
900
500
500
500
102
400
38
19
48
-1
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F 44
F-44
98 600
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Moderbolaget i sammandrag
Resultaträkning moderbolaget i sammandrag
jan-mar
MSEK
2013
2012
Nettoomsättning
Övriga externa kostnader
Personalkostnader
Rörelseresultat
Finansnetto
Resultat före skatt
Skatt
Periodens resultat
Helår
2012
7,5
-1,4
-12,0
5,3
-0,8
-4,6
22,0
-5,2
-23,4
-5,9
-0,1
-6,6
0,0
-0,1
-0,4
-5,9
-0,2
-7,0
1,2
0,0
0,7
-4,7
-0,2
-6,3
Balansräkning moderbolaget i sammandrag
MSEK
2013-03-31 2012-03-31
2012-1231
Anläggningstillgångar
Omsättningstillgångar
2 128,7
1,5
2 126,8
15,3
2 127,5
2,6
Summa tillgångar
2 130,2
2 142,1
2 130,1
Eget kapital
Långfristiga räntebärande skulder
Övriga skulder
2 104,9
6,0
19,3
2 115,7
6,8
19,6
2 109,6
6,1
14,4
Summa eget kapital och skulder
2 130,2
2 142,1
2 130,1
Ställda säkerheter
Eventualförpliktelser
2 125,1
5,4
2 125,1
70,5
2 125,1
70,7
Valutakurser
2013-03-31
Slutkurs
2012-03-31
2012-12-31
8,34
6,52
8,84
6,62
8,62
6,53
Valuta
EUR
USD
Genomsnittlig kurs
jan-mar
jan-mar
2013
2012
8,49
6,43
8,85
6,75
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-45
helår
2012
8,71
6,78
Munksjö kvartalsrapport januari-mars 2013
Revisionsrapport
Inledning
Vi
har
utfört
en
översiktlig
granskning
av
den
finansiella
delårsinformationen
i
sammandrag
(delårsrapporten) för Munksjö-företagen per 31 mars 2013
och den tremånadersperiod som slutade per detta datum.
Det är styrelsen och verkställande direktören som har
ansvaret
för
att
upprätta
och
presentera
denna
delårsrapport
i
enlighet
med
IAS
34
och
årsredovisningslagen. Vårt ansvar är att uttala en
slutsats
om
denna
delårsrapport
grundad
på
vår
översiktliga granskning.
Den översiktliga
och omfattning
granskningens
inriktning
Vi har utfört vår översiktliga granskning i enlighet med
Standard
för
översiktlig
granskning
(SÖG)
2410
Översiktlig granskning av finansiell delårsinformation
utförd av företagets valda revisor. En översiktlig
granskning består av att göra förfrågningar, i första
hand till personer som är ansvariga för finansiella
frågor och redovisningsfrågor, att utföra analytisk
granskning
och
att
vidta
andra
översiktliga
granskningsåtgärder. En översiktlig granskning har en
annan inriktning och en betydligt mindre omfattning
jämfört med den inriktning och omfattning som en
revision enligt International Standards on Auditing och
god revisionssed i övrigt har.
De granskningsåtgärder som vidtas vid en översiktlig
granskning gör det inte möjligt för oss att skaffa oss
en sådan säkerhet att vi blir medvetna om alla viktiga
omständigheter som skulle kunna ha blivit identifierade
om en revision utförts. Den uttalade slutsatsen grundad
på en översiktlig granskning har därför inte den
säkerhet som en uttalad slutsats grundad på en revision
har.
Slutsats
Grundat på vår översiktliga granskning har det inte
kommit fram några omständigheter som ger oss anledning
att anse att delårsrapporten inte, i allt väsentligt, är
upprättad för koncernens del i enlighet med IAS 34 och
årsredovisningslagen
samt
för
moderbolagets
del
i
enlighet med årsredovisningslagen.
Jönköping den 13 maj 2013
Ernst & Young AB
Karin Grann
Auktoriserad revisor
Munksjö AB, Box 14, 551 12 Jönköping, www.munksjo.com, org. nr 556669-9731
F-46
Munksjö AB
Tilintarkastettu konsernitilinpäätös 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta
F-47
Förvaltningsberättelse
Detta dokument finns även översatt till engelska men det är den svenska versionen som är den officiella årsredovisningen för Munksjö AB.
I händelse av avvikelser mellan den engelska och den svenska versionen gäller den svenska versionen.
Koncernens verksamhet
Styrelsen och verkställande direktören i Munksjö AB
organisationsnummer 556669-9731, avger härmed
årsredovisning för 2012.
Munksjö är en av Europas ledande aktörer inom specialpapper och specialpappersmassa. Verksamheten är organiserad i
tre affärsområden: Decor, Industrial Applications och Specialty Pulp. Affärsområde Decor utvecklar, producerar, marknadsför och säljer vita och färgade dekorpapper som bland
annat används för att trycka mönster och motiv, till exempel
träimitationer på laminatytor. Produkterna används inom
tillverkning av bland annat möbler, dörrar, köksinredning
och golv. Affärsområdet tillverkar även tunna specialtryckpapper som används till broschyrer i medicin- och kosmetikaförpackningar och E2P, European Printed Products, och är
specialiserat på dekorpapper.
Affärsområdet verkar på en tillväxtmarknad som drivs av
en ökad efterfrågan på laminatprodukter. Tillverkningen av
dekorpapper sker vid produktionsanläggningarna i Dettingen och Unterkochen i Tyskland, i Arches, Frankrike och i Tolosa, Spanien.
Affärsområde Industrial Applications utvecklar, producerar, marknadsför och säljer specialpapper för industriell
användning. Exempel på produkter är slipbaspapper för tillverkning av sandpapper som främst används inom fordons-
och byggindustrin, elektrotekniskt papper för isolering av
transformatorer, folier för köksbänkar och möbler samt
tunnpapper som används som mellanlägg i stål-, aluminium- och glasindustrin. I affärsområdet ingår även konstnärspapper under varumärket Arches®.
Efterfrågan inom Industrial Applications drivs bland
annat av sådant som den reala BNP-tillväxten (inflationens
påverkan på tillväxten), infrastrukturinvesteringar, nya byggen och anläggningar samt renoveringar av bostäder, efterfrågan på laminatprodukter och utvecklingen inom stål-,
aluminium- och glasindustrin. Tillverkningen av slipbaspapper sker i Arches, Frankrike och i Jönköping. Tillverkning
och konvertering av elektrotekniskt papper sker i Jönköping
och därutöver sker konvertering utanför Shanghai, Kina.
Tillverkningen av tunnpapper och folier (exempelvis kantlister) sker i Billingsfors.
Affärsområde Specialty Pulp utvecklar, producerar, marknadsför och säljer miljövänlig blekt och oblekt långfibrig sulfatmassa som används av kunder med höga krav på pappersmassans ljushet, renhet och styrka. Tillverkningen sker på
Aspa Bruk.
Vid utgången av 2012 hade Munksjö totalt cirka 1 770
anställda i Europa, Nordamerika och Asien. Huvuddelen av
försäljningen skedde till kunder i Europa, och övrig försäljningen skedde i Asien och Nord- och Sydamerika.
Viktiga händelser under 2012
I augusti 2012 tillkännagav Munksjö att ett avtal med
Ahlstrom Co hade träffats om att slå samman Ahlstroms
affärsområde Label and Processing (specialpapper) med
Munksjö och skapa ett nytt företag under namnet Munksjö
Oyj. Det nya företaget kommer att bli en global ledare inom
specialpapper. Den totala nettoomsättning 2012 för de båda
företagen låg på cirka 1,3 miljarder euro. Företaget kommer
att ha cirka 3 300 medarbetare på 16 produktionsanläggningar i Europa, Brasilien och Kina.
Efter den föreslagna transaktionen kommer Munksjös
befintliga aktieägare att äga cirka 29 procent av det nya företaget och Ahlstroms befintliga aktieägare kommer att äga
cirka 50 procent. De institutionella investerarna Varma och
Ilmarinen samt Ahlstrom och EQT III har tecknat samtliga
aktier i en riktad aktieemission på 100 miljoner euro. Det nya
företaget tecknade en kreditfacilitet om cirka 300 miljoner
euro. Transaktionen förväntas slutföras under första halvåret
2013 efter att berörda konkurrensmyndigheter har godkänt
sammanslagningen. Handel med aktier i det nya företaget
förväntas börja under första halvan av 2013 på Nasdaq OMX
Helsingfors.
Under 2012 firade Munksjö 150 år. Produktionen sker fortfarande på samma område i Jönköping där verksamheten
startade 1862. Decors försäljnings- och marknadsorganisation samordnades i början av 2012 och återfinns nu i ett nytt,
gemensamt kontor i Aalen, Tyskland. Samordningen är ett
led i Munksjös strategi att förstärka servicenivån för kunderna och i den fortsatta utvecklingen av affärsområdet.
Framtidsutsikter
Marknadsutvecklingen stabiliserades under andra halvåret
och har resulterat i en något ökad orderingång. Koncernens
stärkta position som en följd av förvärvet av Arches och Dettingen tillsammans med kassaflödet och de genomförda
kostnadsförbättringarna under de föregående kvartalen
F-48
innebär att koncernen står väl rustad för att möta dessa möjligheter. Under 2013 kommer vi att fortsätta att prioritera
arbetet med att frigöra rörelsekapital samt fokusera på kostnadseffektivitet, både inom fasta och rörliga kostnader.
Nettoomsättning och resultat
Nettoomsättningen uppgick till 5 289 MSEK (5 454) för 2012.
Priserna har varit stabila trots ett osäkert marknadsklimat. De
svenska enheterna har påverkats av att kronan har förstärkts
mot euron.
Justerat för engångsposter uppgick rörelseresultatet till
147 MSEK (222) med en marginal på 2,8 procent (4,1).
De planerade synergierna från förvärvet av verksamheterna
i Arches och Dettingen 2011 har uppnåtts under året. Lägre
råvaru- och energikostnader har delvis kompenserat för minskade volymer inom affärsområdet Decor och Industrial Applications. Produktionen minskades under året som en anpassning till de rådande marknadsförhållandena.
Rörelseresultatet uppgick till 65 MSEK (95). Resultatet påverkades negativt av engångsposter på 82 MSEK, främst hänförliga till den planerade sammanslagningen med Ahlstroms
affärsområde Label and Processing och den väntade noteringen på Nasdaq OMX Helsingfors som beskrivs i avsnittet Viktiga
händelser under 2012.
Finansnettot uppgick till –142 MSEK (–102), en ökning på
40 MSEK, främst hänförligt till valutaeffekter. Finansnettot
inkluderar resultat från realiserade räntesäkringar på
–32 MSEK (–30). Vid årsskiftet var värdet av orealiserade räntesäkringar –1 MSEK (–30).
Skattekostnaden uppgick till –14 MSEK (35). Dessutom har
det förekommit en stor del icke avdragsgilla kostnader hänförliga till den planerade sammanslagningen som beskrivs i
avsnittet Viktiga händelser under 2012.
Årets resultat uppgick till –91 MSEK (28).
Säkringar
Munksjö säkrar delar av bolagets framtida bedömda nettoflöden i utländsk valuta. Vid årets slut uppgick marknadsvärdet
för orealiserade valutasäkringar till 0 MSEK (–6). I rörelseresultatet för januari–december 2012 redovisas realiserade
valutasäkringar om totalt 16 MSEK (22). Nettoförbrukningen
av el prissäkrades till 50 procent för de svenska enheterna.
Under 2012 bidrog säkringar avseende elderivat till rörelseresultat med –9 MSEK (4). Vid årsskiftet var värdet av orealiserade räntesäkringar –4 MSEK (-5). Koncernen prissäkrade
1 000 ton kortfibermassa och 3 500 ton långfibermassa per
månad fram till och med december 2012. Vid årsskiftet hade
Munksjö orealiserade massasäkringar till ett värde av 0 MSEK
(–26). Under året påverkade säkringarna rörelseresultatet
negativt med –2 MSEK (–29). Alla säkringsaktiviteter handhas
på central nivå och rapporteras i segment Övrigt.
Nettoomsättning
Övriga intäkter
Rörelsekostnader
Rörelseresultat
2012
2011 1)
2010
2009
5 289
5 454
3 701
3 025
23
20
35
21
-5 247
–5 379
–3 433
–3 066
65
95
303
–17
-142
–102
–90
–202
Resultat före skatt
-77
–7
213
–219
Skatt
-14
35
–71
28
Finansnetto
Årets resultat
Eget kapital uppgick den 31 december 2012 till 1 720 MSEK
(1 825) och koncernens balansomslutning uppgick till
5 853 MSEK (5 976). Förändringen i eget kapital hänför sig till
engångsposter som påverkats resultatet negativt med 82
MSEK, ökning av pensionsskuld på grund av minskad diskonteringsränta och valutaeffekter på grund av en stark krona.
Den räntebärande nettoskulden uppgick den 31 december
2012 till 1 869 MSEK (2 249), vilket medför en skuldsättningsgrad om 1,1 (1,2). Lånen består huvudsakligen av syndikerad bankfinansiering. Likvida medel uppgick till 492
MSEK (161). Dessutom finns det för tillfället 5 MSEK (17) placerade i villkorsdepå. Kassaflödet från den löpande verksamheten uppgick för perioden januari–december 2012 till
480 MSEK (15). Förändringen är till stor del ett resultat av ett
omfattande projekt under året inom kapitalförvaltning.
Balansräkning
MSEK
2012
2011 1)
2010
2009
Anläggningstillgångar
3 749
3 993
3 349
3 752
Varulager
780
919
456
446
Kundfordringar
695
748
533
4 73
Övriga omsättningstillgångar
137
155
150
258
Likvida medel
492
161
281
254
Summa tillgångar
5 853
5 976
4 769
5 183
Summa eget kapital och skulder
1 720
1 825
1 235
1 209
Långfristiga skulder
2 888
2 999
2 862
3 218
Kortfristiga skulder
1 245
1 152
672
756
Summa eget kapital och skulder
5 853
5 976
4 769
5 183
2012
2011
2010
368
427
476
EBITDA-marginal, %
7,0%
7,8%
12,9%
Rörelsemarginal, %
2,8%
4,1%
8,7%
Nyckeltal
EBITDA (justerat)
Marginaler (justerade)
Avkastning (rullande 12 månader)
Avkastning på operativt kapital, %
(justerat)
Avkastning på eget kapital, %
3,9%
6,1%
n.a
–5,1%
1,8%
n.a
Kapitalstruktur vid periodens utgång.
Resultaträkning
MSEK
Balansräkning och kassaflöde
-91
28
142
–191
Operativt kapital, MSEK
3 560
4 064
3 270
Eget kapital, MSEK
1 720
1 825
1 235
Räntebärande nettoskuld, MSEK
1 869
2 249
1 983
1,1
1,2
1,6
29,4%
30,5%
25,9%
Skuldsättningsgrad, ggr
Soliditet, %
Per aktie (före och efter utspädning)
Resultat per aktie, SEK
-1,29
0,39
4,91
Eget kapital per aktie, SEK
22,62
24,04
43,09
74 636 119
66 850 042
27 919 655
Medeltal aktier
1) Förvärven av Arches och Dettingen är konsoliderade från mars 2013.
Investeringar, MSEK
Medeltal anställda, FTE
F-49
129
169
112
1 679
1 635
1 055
Affärsområde Decor
Munksjö utvecklar, tillverkar, marknadsför och säljer dekorpapper. Dekorpapper är ett
specialpapper som används för att förbättra träbaserade paneler som spånplattor och MDFplattor. Slutprodukten används inom tillverkning av möbler, väggbeklädnad inomhus och
utomhus och laminatgolv. Munksjö är en av de ledande globala aktörerna inom
dekorpapper och erbjuder innovativa produktlösningar och kundanpassad service.
Nettoomsättningen var stabil jämfört med föregående år och
uppgick till 3 209 (3 204) MSEK. Förutsatt att förvärvet av
Arches och Dettingen skett 1 januari 2011, minskade försäljningen med cirka 8 procent. Trots en svagare marknad för
dekorbaspapper från och med tredje kvartalet 2011 var den
levererade volymen och priserna i stort sett oförändrade på
årsbasis. Affärsområdet Decor stod för 61 procent av koncernens totala nettoomsättning under 2012.
Det justerade rörelseresultatet uppgick till 171 MSEK (179)
med en justerad rörelsemarginal på 5,3 procent (5,6). Rörelseresultatet uppgick till 166 MSEK (135). De viktigaste drivfaktorerna för resultatutvecklingen är en effektiv hantering av
de fasta kostnaderna tillsammans med lägre råvarukostnader under andra halvåret 2012.
Nettoomsättning och resultat
MSEK
2012
2011 2)
2010
2009
Nettoomsättning
3 209
3 204
1 763
1 444
264
264
177
104
EBITDA (justerat) 1)
Av- och nedskrivningar
-93
–85
–52
–63
Rörelseresultat
166
135
125
41
Rörelsemarginal, %
5,2
4,2
7,1
2,8
2 301
2 656
2 273
2 539
41
56
40
25
Leveransvolym, ton
166 500
168 000
109 700
89 700
Antal anställda, FTE
911
870
440
463
Operativt kapital
Investeringar
1) Justerat för engångsposter
2) Förvärven av Arches och Dettingen är konsoliderade från mars 2011
Produkter
Munksjö producerar dekorpapper i många färger i enlighet
med kundernas önskemål. Bolaget tillverkar även impregnerat papper och är en nischaktör för utvalda tryckta motiv. En
stor andel av dekorpappret bearbetas ytterligare med tryckta
motiv, till exempel träfiber, sten eller abstrakta mönster. Därefter impregneras det färgade eller tryckta dekorpappret med
melamin, polyester eller en blandning av urea och melaminharts och lamineras på träunderlag som spånskivor eller
MDF. Efter laminering och impregnering används produkten
inom tillverkning av möbler, väggbeklädnad inomhus och
utomhus och laminatgolv. Ytor som har behandlats med
impregnerat dekorpapper har flera fördelar inklusive reptålighet och färgbeständighet och det minskar även användningen av värdefulla naturresurser som sällsynta regnskogsträd. Ytorna blir enkla att rengöra och mönstren är
obegränsade. Färgskalan omfattar cirka 2 000 olika färger
varav cirka 10 procent är olika vita nyanser.
Munksjö delar in sina dekorpapper i fem olika kategorier:
Tryckbaspapper
● Dekorpapper för hög- och lågtryckslaminat
● Balanspapper
● Förimpregnerat dekorpapper
● Tunna specialtryckpapper
●
Tryckbaspapper är vitt eller färgat tryckfärdigt dekorpapper.
Tryckbaspapper är högteknologiska papper med en mycket
slät yta vilket ger särskilt bra tryckbarhet. Efter tryck och
laminering används produkten huvudsakligen för golvläggning och till möbelindustrin.
F-50
Dekorpapper för hög- och lågtryckslaminat är särskilt utformat
för ytterligare bearbetning och erbjuder hög färgbeständighet
och tekniska egenskaper för en snabb och ekonomisk
impregnering. Efter lamineringen blir dekorpappret stryktåligt och får de ytegenskaper som passar för miljöer med hårt
slitage. Exempel på applikationer är: köksbänkar, köksinredning, kontorsmöbler och även väggbeklädnad (inomhus och
utomhus).
Balanspapper är ett dekorpapper som förhindrar att träbaserade skivor böjer sig vid laminering. Balanspappret klarar
av fukt och temperaturväxlingar.
Förimpregnerat dekorpapper är ett delvis förimpregnerat baspapper med hög grad av häftning inåt och bra tryckresultat
som lämpar sig för färdigfolier. Efter tryck lackas och limmas
pappret på en träfiberplatta (om så önskas). Slutprodukten
passar till möbler, dörrar, laminatgolv samt tak- och väggbeklädnader.
Tunna specialtryckpapper används huvudsakligen till bipacksedlar för läkemedels- och kosmetikaförpackningar. Höga
krav ställs på pappersmassan, som är huvudkomponenten,
för att säkerställa god produktkvalitet och hållbarhet över
tiden. Munksjö tillverkar tunna specialtryckpapper från 35
till 65 g/m2 i blåvitt, briljantvitt och gräddfärgade nyanser i
enlighet med kundernas önskemål. Munksjö har lång erfarenhet och hög kompetens inom tillverkning av tunna specialtryckpapper och strävar hela tiden efter att möta kundens
behov. Stor omsorg läggs på balansen mellan tryck- och konverteringsegenskaper.
Produktutveckling
Att ligga i framkant när det gäller produktutveckling och
konstant förbättring av produktion och produktionsprocesser ser Munksjö som en viktig framgångsfaktor. En stor del av
produktutvecklingsarbetet sker i nära samarbete med kunderna. Arbetet är inriktat på att med mycket hög precision
kunna leverera dekorpapper enligt kundernas specifikationer. Det har bland annat resulterat i förbättringar i form av
tunnare papper och papper som möjliggör en snabbare
impregnering.
I dag har Munksjö tre dekorpatent; två europeiska patent
för förimpregnerat papper och ett europeiskt patent för papper som kräver mindre mängd harts vid laminering.
Produktutvecklingen inom Decor sker på koncernens
gemensamma utvecklingscenter i Apprieu, Frankrike. Läs
mer i avsnittet Forskning och utveckling på sidan 11.
Marknadsföring, försäljning och kunder
Munksjös marknadsförings- och försäljningsaktiviteter för
dekorpapper bedrivs av en gemensam försäljnings- och
marknadsföringsorganisation i Aalen, Tyskland. Organisationen har förstärkts i och med förvärvet av ytterligare dekorverksamhet. Organisationen omfattar även försäljningsbolag
i Vergiate och Turin, Italien, i Leominster utanför Boston, USA,
samt i Taicang, Shanghai och Hongkong i Kina. Vidare representeras Munksjö av försäljningsagenter runt om i världen.
Försäljningsorganisationen för tunna specialtryckpapper
återfinns i Tyskland, Frankrike, Italien och Indien.
Munksjö anser att kundnytta inom dekorpapperstillverkningen uppnås genom ökad förädlingsgrad och kundnära
produktutveckling i samarbete med forskning och utveckling
och teknisk kundservice.
Dekorspapperskunderna kan delas in i tryckerier, laminerare och impregnerare. Samtliga större kunder är västeuropeiska bolag, och några av dessa har integrerat bakåt i värdekedjan.
Munksjös tio största kunder svarade för cirka 55 procent av
bolagets nettoomsättning inom dekorpapper 2012.
Marknadens storlek och tillväxt
Munksjö bedömer att den globala marknaden för dekorpapper 2011 uppgick till cirka 627 000 ton (exklusive Kina). Marknaden har enligt Munksjös bedömning vuxit med en genomsnittlig årlig tillväxttakt om cirka tre procent mellan 1999 och
2007 (exklusive Kina) och har främst drivits av en ökad efterfrågan på laminatgolv. Kina exkluderas på grund av att tillförlitlig information om denna isolerade marknad saknas.
Munksjö uppskattar att produktionen och konsumtionen i
Kina ligger runt 240 000 ton.
Efterfrågan på dekorpapper minskade avsevärt under perioden 2007–2009 i samband med den allmänna ekonomiska
nedgången och turbulensen på de globala kreditmarknaderna. Munksjö bedömer dock att den globala dekorpappersmarknaden stärktes under 2010 och första hälften av 2011,
men försvagades under andra halvåret 2011 för att sedan
stabiliseras 2012.
Den största geografiska marknaden är Europa som utgjorde cirka 70 procent av den globala marknaden 2011. Dekorpapperstillverkning är koncentrerad till ett begränsat antal
aktörer, varav de flesta med produktion i Europa.
F-51
Affärsområde Industrial Applications
Munksjö utvecklar, tillverkar, marknadsför och säljer slipbaspapper för industriella slutapplikationer inom främst fordons- och träindustrin samt elektrotekniskt papper för isolering
av högspänningskablar, transformatorer och strömgenomföringar. I affärsområdet ingår
även Spantex® som är folier för exempelvis köksbänkar och möbler, tunnpapper som
används som mellanlägg i stål, aluminium och glasindustrin samt konstnärspapper för
akvarellmålning, konstnärs och digitaltryck.
Nettoomsättningen minskade till 1 291 MSEK (1 358).
Munksjö Inpak A/S som avyttrades i slutet av 2011 hade en
försäljning på 66 MSEK. Efterfrågan försvagades under den
senare delen av året. Den totala volymen var i linje med föregående år även om utvecklingen varierade mellan produktområdena. De svenska enheterna har påverkats negativt av
att kronan stärktes. Affärsområdet Industrial Applications
stod för 24 procent av koncernens totala nettoomsättning
under 2012.
Det justerade rörelseresultatet uppgick till 41 MSEK (35)
med en justerad rörelsemarginal på 3,2 procent (2,6). Rörelseresultatet uppgick till 37 MSEK (25).
Affärsområdet visar en bättre marginal för året trots att
resultatet varierade något mellan produktområdena.
Nettoomsättning och resultat
MSEK
2012
2011 2)
2010
Nettoomsättning
1 291
1 358
924
877
EBITDA (justerat) 1)
106
96
87
120
Av- och nedskrivningar
-65
–61
–42
–47
37
25
45
73
Rörelseresultat
2009
Rörelsemarginal, %
2,9
1,8
4,9
8,3
Operativt kapital
499
546
407
387
51
44
30
20
Leveransvolym, ton
76 100
76 000
59 500
57 600
Antal anställda, FTE
568
570
429
422
Investeringar
1) Justerat för engångsposter
2) Förvärven av Arches och Dettingen är konsoliderade från mars 2011
Produkter
Slipbaspapper
Munksjö tillverkar och säljer slipbaspapper som används för
framställning av ytbehandlade slipprodukter i olika former
(bland annat rondeller, rullar, smala eller breda band). Produktionen sker huvudsakligen vid anläggningen i Arches,
Frankrike.
Eftersom varje bransch har olika slipningskrav används
olika material som slipbas: papper, duk, vulkaniserade fibrer,
fiberduk eller en kombination av dessa material. Inom
många industrisektorer, såsom fordon, flyg, möbel, trä,
metall och bygg, används sandprodukter för att slipa eller
polera material, via torr- eller våtslipning.
I Munksjös välkända papperssortiment ingår slipbaspapper för våt- och torrslipning. Produktsortimentet innehåller
alla typer av ytbehandlade slipbaspapper, från universalpapper till latex, antistatiskt och slitstarkt papper eller material
för oljebaserad impregnering.
Munksjö är den enda tillverkaren som har ett komplett
utbud av slipbas, inklusive både papper och tyg, och olika
elasticitet och färger. Munksjös slipbaspapper av tyg är unika
och färdiga att använda och har utformats för produktion av
högkvalitativa slipprodukter. Bolagets sortiment omfattar
bomull, polyester och polycotton-produkter (material gjort
av polyester och bomull) i olika vävningskonstruktioner för
våt- och torrslipning.
Munksjö producerar används i transformatorer för att isolera
transformatorns kärna från lindningarna. Pappret är också
en viktig komponent i tillverkningen av sjökablar med höga
krav på papprets isoleringsförmåga, renhet, styrka och smidighet. Tillverkning sker vid anläggningen i Jönköping med
massa från anläggningen i Billingsfors. Konvertering av elektrotekniskt papper sker i Jönköping och i Taicang, Kina.
Spantex®
Spantex är ett registrerat varumärke för folier (impregnerade
papper) som används i ett flertal applikationer, bland annat
som ytskikt på spånskivor. I produktsortimentet ingår slitstarka kantlistfolier, balansfolier som skyddar spånskivan
mot fukt samt lackerade eller mönstertryckta färdigfolier.
Tillverkning sker vid anläggningen i Billingsfors.
Tunnpapper
Av det tunnpapper Munksjö producerar används cirka två
tredjedelar som mellanlägg i stål-, aluminium- och glasindustrin. Mellanläggspappret ställer höga krav på renhet då
minsta orenhet, såsom barkprickar, kan förstöra istället för
att skydda materialet. Övriga tunnpappersprodukter som
produceras av Munksjö är bland annat karbonråpapper (OTC)
och maskeringspapper till textilbranschen. Tillverkning sker
vid anläggningen i Billingsfors.
Konstnärspapper
Arches® akvarellpapper anses vara ett av världens bästa och
används av konstnärer världen över. Konstnärspappret har
egenskaper som gör att det passar utmärkt för att måla på och
trycka konstmotiv på. Pappret marknadsförs under varumärket
Elektrotekniskt papper
Elektrotekniskt papper används för isolering av högspänningskablar, transformatorer och strömgenomföringar.
Omkring 80 procent av det elektrotekniska papper som
F-52
Arches®. Akvarellpappret är tillverkat av bomull med en struktur som ger styrka och en karaktäristisk känsla. Pappret
används även till exklusiva böcker. Anläggningen i Arches i
Frankrike har tillverkat konstnärspapper sedan 1492.
Produktutveckling
Munksjös produktutveckling inom Industrial Applications
sker i nära samarbete med kunderna. Arbetet är omfattande
och syftar till att vidga och förbättra produkterbjudandet och
åstadkomma kostnadsbesparingar i kundernas applikationer. Under 2012 kunde innovativa slipbasprodukter lanseras
tack vare gemensamt arbete och kunskapsdelning inom
Munksjö. Produktutveckling sker på de enskilda anläggningarna samt på utvecklingscentret i Apprieu, Frankrike.
Marknadsföring, försäljning och kunder
Munksjös slipbaspapper säljs uteslutande till tillverkare av
bestrukna slipprodukter, som i sin tur säljer de färdigbearbetade slipprodukterna till grossister eller direkt till slutkunder.
Träförädlings-, fordons- och monteringsindustrin utgör de
största slutmarknaderna för slipbaspapper. Större delen av
försäljningen och kontakten med kunderna sker genom egna
försäljningsorganisationer i Frankrike, Italien, Kina och USA.
Externa försäljningsagenter och distributörer täcker Indien,
Japan och Korea. Munksjö erbjuder professionell teknisk
kundservice på plats, liksom verktyg för styrning av distributionskedjan (som Supply Chain Management). Med lokala
lagerutrymmen i Kina och USA kan Munksjö garantera snabb
leverans över hela världen.
Munksjös marknadsförings- och försäljningsaktiviteter för
elektrotekniskt papper bedrivs av en gemensam försäljningsorganisation med bas i Jönköping samt via försäljningsorganisationer i Vergiate, Italien och Leominster i Massachusetts,
USA samt genom det helägda bolaget i Taicang, Kina.
Kunderna består bland annat av några av de största globala
aktörerna inom kraftöverföring. Cirka 70 procent av
försäljningen av mellanläggspapper (tunnpapper) utgörs av
produkter som i huvudsak säljs via agenter. Resterande
försäljning utgörs av produkter som utvecklats i samarbete
med kunder. Kunderna utgörs bland annat av de största
producenterna av högkvalitativt aluminium, glas och rostfritt
stål.
För Spantex® sker försäljningen genom den egna försäljningsorganisationen i Billingsfors samt via agenter. Kunderna består av ett stort antal aktörer varav många är underleverantörer till ledande möbeltillverkare.
Munksjö har tecknat fleråriga avtal om försäljning av
Arches® konstnärspapper med två stora europeiska distributörer.
F-53
Affärsområde Specialty Pulp
Affärsområde Specialty Pulp utvecklar, producerar, marknadsför och säljer miljövänlig blekt
och oblekt långfibrig sulfatmassa som används av kunder med höga krav på pappersmassans ljushet, renhet och styrka.
Nettoomsättningen uppgick till 855 MSEK (917). Lägre priser
på pappersmassamarknaden påverkade nettoomsättningen.
En svagare europeisk marknad inom pappersmassa kompenserades av ökad försäljning i Asien till lägre nettopriser.
Leveransvolymen under 2012 var rekordhög och uppgick till
184 600 ton (168 800). Affärsområdet Specialty Pulp stod för
15 procent av koncernens totala nettoomsättning under
2012.
Det justerade rörelseresultatet uppgick till –16 MSEK (49)
med en justerad rörelsemarginal på –1,9 procent (5,3). Priset
på virke minskade något under andra halvåret.
Nettoomsättning och resultat
MSEK
Nettoomsättning
EBITDA (justerat)
2012
2011
2010
2009
855
917
1 027
727
42
106
247
24
Av– och nedskrivningar
-58
–57
–56
–60
Rörelseresultat
-16
49
191
–36
1)
Rörelsemarginal, %
–1,9
5,3
18,6
–5,0
Operativt kapital
600
764
547
551
Investeringar
29
56
39
14
Leveransvolym, ton
184 600
168 800
176 700
168 000
Antal anställda, FTE
169
170
175
174
1) Justerat för engångsposter
Produkter
Marknadsföring, försäljning och kunder
Vid framställning av papper görs det skillnad mellan långeller kortfibrig massa. Långfibrig massa baseras på ved från
barrträd, till exempel tall och gran, som ger pappret styrka
medan kortfibrig massa görs av ved från lövträd, till exempel
björk och eukalyptus, som ger pappret goda tryckegenskaper.
Papperstillverkare använder olika kombinationer av långoch kortfibrig massa för att anpassa varje papperskvalité till
respektive användningsområde.
Munksjö tillverkar blekt och oblekt (Unbleached Kraft Pulp,
UKP) långfibrig sulfatmassa. Den blekta massan produceras
för kunder med höga krav på ljushet, renhet och styrka. Blekt
massa används exempelvis vid produktion av grafiska papper, skriv- och tryckpapper, bestrukna papper, papp- och
hygienprodukter samt specialprodukter utanför papperssektorn som till exempel lysknappar, toalettsitsar och speltärningar. Oblekt massa används huvudsakligen vid tillverkning
av papper till olika filter, hygien- och kartongprodukter.
Till elektrotekniskt papper används en oblekt massa med
extra högra krav på renhet (UKP-E Unbleached Kraft Pulp –
Electrotechnical grade). Den här sortens massa används till
stor del i elektrotekniska papper för isolering av högspänningskablar, transformatorer och strömgenomföringar. Det
finns endast ett fåtal aktörer i världen som erbjuder den kvalité som Munksjö producerar. Tillverkningen sker på Aspa
Bruk, utanför Askersund.
Munksjös kunder utgörs främst av små och medelstora företag som producerar nischprodukter. Försäljning i Norden
sker direkt från Aspa Bruk och försäljningen utanför Norden
sköts av agenter och handelshus.
Munksjö värnar om långsiktiga och stabila kundrelationer
som skapar kontinuitet i verksamheten. Totalt sker 90 procent av försäljningen till kunder i Europa, där Tyskland utgör
den största delmarknaden. Försäljningen utanför Europa går
bland annat till kunder i Indien, Japan och Kina.
Produktutveckling
Produktutvecklingen inom blekt massa inriktas på att framställa en renare och ljusare massa. Utvecklingsarbetet med
Munksjös oblekta massa inriktas till största del på att ytterligare öka renheten på massan för att därmed uppnå högsta
möjliga isoleringsförmåga vid kraftöverföring i elektrotekniska applikationer.
F-54
Massatillverkning – inbyggd säkring för Munksjö
Under 2012 sålde Aspa Bruk cirka 185 000 ton långfibrig pappersmassa till externa kunder. Under samma period använde
anläggningarna i Arches, Dettingen och Unterkochen cirka
140 000 ton av främst kortfibrig massa som köpts in från
externa producenter. Därutöver producerar Munksjö pappersmassa i Billingsfors som används vid tillverkning av specialpapper i Billingsfors och Jönköping.
Då Munksjö är både säljare och köpare av massa har bolaget ur ett koncernperspektiv en inbyggd, naturlig säkring
mot svängningar i priset på massa, vilket bidrar till en ökad
stabilitet i lönsamheten.
Vedråvaran till den pappersmassa som tillverkas vid Aspa
Bruk köps från Sydved, ett bolag Munksjö äger tillsammans
med Stora Enso. Samägandet i Sydved bidrar till låga transportkostnader för ved och hög leveranssäkerhet. Munksjö
har en egen inköpsorganisation som sköter inköp av vedråvara till Billingsfors.
Finansiell information per kvartal
Nettoomsättning ackumulerat och kvartalsvis per affärsområde och för koncernen
12 månader
3 månader
MSEK
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Okt–Dec
2012
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
Decor 3 209
3 204
1 763
860
763
813
773
840
866
880
618
Industrial Applications
1 291
1 358
924
319
282
362
328
353
343
383
279
Specialty Pulp
855
917
1 027
210
201
222
222
208
208
262
239
Övrigt och elimineringar
–66
–25
–13
–16
–9
–24
–17
–12
–3
–6
–4
5 289
5 454
3 701
1 373
1 237
1 373
1 306
1 389
1 414
1 519
1 132
Koncernen
Rörelseresultatet (justerat) ackumulerat och kvartalsvis per affärsområde och koncernen
12 månader
3 månader
MSEK
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Okt–Dec
2012
Decor
171
179
125
48
38
33
52
42
21
67
49
41
35
45
–4
–5
28
22
16
7
10
2
Industrial Applications
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
Specialty Pulp
–16
49
191
–27
4
14
–7
–36
36
33
16
Övrigt och elimineringar
–49
–41
–38
–1
–5
–29
–14
–7
–17
–15
–2
Koncernen
147
222
323
16
32
46
53
15
47
95
65
Rörelsemarginal (justerad) ackumulerad och kvartalsvis per affärsområde och för koncernen
12 månader
3 månader
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Decor
5,3
5,6
7,1
5,6
5,0
4,1
6,7
5,0
2,4
7,6
7,9
Industrial Applications
3,2
2,6
4,9
–1,3
–1,8
7,7
6,7
4,5
2,0
2,6
0,7
–1,9
5,3
18,6
–12,9
2,0
6,3
–3,2
–17,3
17,3
12,6
6,7
2,8
4,1
8,7
1,2
2,6
3,4
4,1
1,1
3,3
6,3
5,7
Procent
Specialty Pulp
Koncernen
Okt–Dec
2012
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
Engångsposter ackumulerade och kvartalsvis per affärsområde och för koncernen
12 månader
3 månader
MSEK
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Okt–Dec
2012
Decor
–5
–44
–
–3
0
–2
0
–3
–3
–28
–10
Industrial Applications
–4
–10
–
–2
–2
0
0
0
2
–6
–6
0
0
–
0
0
0
0
0
0
0
–
Specialty Pulp
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
Övrigt och elimineringar
–73
–73
–20
–14
–38
–18
–3
–20
–12
–32
–9
Summa koncernen
–82
–127
–20
–19
–40
–20
–3
–23
–13
–66
–25
F-55
Finansiell information per kvartal, forts.
Rörelseresultatet ackumulerat och kvartalsvis per affärsområde och koncernen
12 månader
3 månader
MSEK
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Okt–Dec
2012
Decor
166
135
125
45
38
31
52
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Summa koncernen
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
39
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
18
39
39
37
25
45
–6
–7
28
22
16
9
4
–4
–16
49
191
–27
4
14
–7
–36
36
33
16
–122
–114
–58
–15
–43
–47
–17
–27
–29
–47
–11
65
95
303
–3
–8
26
50
–8
34
29
40
Rörelsemarginal ackumulerad och kvartalsvis per affärsområde och för koncernen
12 månader
3 månader
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Decor
5,2
4,2
7,1
5,2
5,0
3,8
6,7
4,6
2,1
4,4
6,3
Industrial Applications
2,9
1,8
4,9
–1,9
–2,5
7,7
6,7
4,5
2,6
1,0
–1,4
–1,9
5,3
18,6
–12,9
2,0
6,3
–3,2
–17,3
17,3
12,6
6,7
1,2
1,7
8,2
–0,2
–0,6
1,9
3,8
–0,6
2,4
1,9
3,5
Procent
Specialty Pulp
Summa koncernen
Okt–Dec
2012
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
Leveransvolymer ackumulerade och kvartalsvis per affärsområde och för koncernen
12 månader
Ton
Decor
Industrial Applications
Specialty Pulp
Övrigt och elimineringar
Summa koncernen
3 månader
Jan–Dec
2012
Jan–Dec
2011
Jan–Dec
2010
Okt–Dec
2012
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2012
2012
2012
Okt–Dec
2011
Jul–Sep Apr–Juni Jan–Mars
2011
2011
2011
166 500
168 000
109 700
45 500
41 200
40 900
38 900
41 200
44 800
46 600
35 400
76 100
76 000
59 500
18 500
17 700
20 500
19 400
19 400
18 000
21 200
17 400
184 600
168 800
176 700
46 800
46 200
43 500
48 100
41 300
35 900
47 300
44 300
–8 400
–800
–2 300
–2 000
–2 000
–2 500
–1 900
–500
–100
–200
0
418 800
412 000
343 600
108 800
103 100
102 400
104 500
101 400
98 600
114 900
97 100
F-56
Upphandling och inköp
Munksjös strategi är att samarbeta med leverantörer och
erbjuda dem möjligheter att göra affärer med hela koncernen för att säkerställa bästa pris och bäst service totalt sett
för de produkter och/eller tjänster som koncernen upphandlar och köper. Förutom priset är det flera faktorer som påverkar resultatet vid en eventuell förhandling.
Inköp av stora kvantiteter är ett viktigt verktyg för att göra
Munksjö till en attraktivare kund för leverantörerna, vilket
också är något som väsentligt förbättrar utgångsläget i förhandlingarna.
För att maximera bolagets flexibilitet och handlingsfrihet
samtidigt som man minskar risken för råvarubrist, har
Munksjö en upphandlingsstrategi som går ut på att förlita sig
på mer än en leverantör för respektive råvaror.
Munksjös inköpsorganisation omfattar nio olika kategorier
där medarbetare från respektive affärsområde bidrar med
sin expertis för att uppnå bästa möjliga resultat. Dessa grupper samordnar inköp och upphandlingar samt utvärderar
leverantörernas arbete och tillverkning. Organisationen samordnas centralt. Kategorierna omfattar följande områden;
massa, titandioxid och fyllmedel, logistik, emballage, underhåll och investeringar, energi, kemikalier, filtar och viror till
pappersmaskiner, samt färger och pigment. För varje kategori finns en ansvarig som tillsammans med ett team av specialister ansvarar för att förhandla fram ramavtal för samtliga
företag inom koncernen.
Munksjös inköpsorganisation använder sig av en strukturerad metod för att säkerställa att upphandlingsprocessen är
komplett och systematiskt utformad.
Investeringar
Koncernens investeringar uppgick under 2012 till 129 MSEK
(169). De flesta investeringarna utgjordes av mindre ersättningsinvesteringar.
Det största enskilda och pågående projektet är en matarstation för våtmassa och ett transportörsystem för Aspa
bruk. Projektet kommer att göra det möjligt för Billingsfors
att maximera sin massatillverkning. Aspa bruk kommer
sedan att torka och sälja pappersmassan till slutkunderna.
Detta projekt möjliggör ett fullt kapacitetsutnyttjande och
därmed sänks produktionskostnaderna.
Forskning och utveckling
Forskning och utveckling är en väsentlig del i tillverkningen
av specialpapper som produceras och designas för att möta
kundspecifika krav avseende kvalitet och funktionalitet.
Munksjö har ett högt specialistkunnande inom pappersteknik, tryckteknik, impregnering och pressteknik, vilket ger
goda förutsättningar för produktutveckling. Samtliga
Munksjös produktområden utnyttjar det moderna och välutrustade utvecklingscentret i Apprieu i Frankrike. På centret
arbetar man med produktutveckling, materialanalyser, forskning kring alternativa råvaror samt hantering av patent.
Arbetet i och kring utvecklingscentret stärker Munksjös
kompetens inom produktutveckling, vilket är en allt viktigare konkurrensfaktor. Nya prototyper produceras och egen-
skaperna utvärderas (optiskt eller mekaniskt). Med hjälp av
denna vetenskapliga forskning kan de ansvariga medarbetarna kategorisera bolagets egna samt kundernas produkter
genom att analysera struktur och beståndsdelar (fibrer och
kemikalier).
Utvecklingsprojekt initieras och genomförs i samarbete
med kunder i form av konsultuppdrag men även inom ramen
för Munksjös egen produktutveckling. Inom pappersindustrin består en betydande del av forskningen och utvecklingen av leverantörernas investeringar i samband med utvecklingen av produktionsutrustning. Munksjö arbetar aktivt
med att patentskydda sina uppfinningar som i första hand
tas fram på utvecklingscentrat i Apprieu.
F-57
Medarbetare
Vid årets utgång hade Munksjö 1 770 (1 802) anställda motsvarande 1 679 (1 635) heltidsanställda (FTE). Ökningen av
antalet anställda jämfört med föregående år motsvaras av
anställda i verksamheterna förvärvade under året. Se not 7.
En genomsnittlig Munksjöanställd är 45 år gammal och
har en anställningstid på 17 år. Personalomsättningen är
relativt låg sett till koncernen som helhet och uppgår till
mindre än tre procent.
Munksjö strävar efter en icke diskriminerande företagskultur som baseras på ansvar, kompetens och respekt. Arbetsklimatet ska präglas av respekt för människors lika värde. Alla
nuvarande och potentiella medarbetare ska behandlas rättvist och fördomsfritt.
Munksjö erkänner medarbetarnas grundläggande rättighet
att välja om de vill representeras av erkända arbetstagarorganisationer eller inte, samt respekterar de anställdas och
deras arbetstagarorganisationers rätt att förhandla om kollektivavtal.
Munksjös relationer med relevanta arbetstagarorganisationer är goda. Bolagets praxis baseras på internationellt erkända
arbetsrättsliga riktlinjer och efterlevnad av de föreskrifter som
tillämpas i de olika länder där bolaget bedriver verksamhet.
Uppförandekod
För att understryka de principer som ska gälla i bolagets kontakter med medarbetare, affärspartner och andra intressenter har bolaget antagit en uppförandekod. Den återfinns på
bolagets webbplats. Ledningen och medarbetarna i Munksjö
har ett gemensamt ansvar för att koden efterlevs. Utöver
denna uppförandekod finns fler koncerngemensamma riktlinjer som fastställer ramarna och ger vägledning i olika situationer.
F-58
Europeiskt företagsråd
Munksjö är en internationell företagsgrupp och har därför
valt att ha ett europeiskt arbetstagarråd, Munksjö Works
Council (MWC). Detta forum är till för information och konsultation mellan arbetstagarrepresentanterna och bolagsledningen i ärenden som är av gemensamt intresse. Syftet är att
ge stöd åt koncernen så att affärsmålen uppfylls.
Munksjös arbetstagarråd består av totalt elva representanter som väljs på fyra år på respektive arbetsplats. MWC träffas två gånger per år. De årliga mötena följer en gemensam
agenda där information från koncernledningen om koncerngemensamma aktiviteter och räkenskaper samt informationsutbyte mellan arbetsplatserna är stående punkter. Av
representanterna är två från Frankrike, tre från Tyskland, två
från Spanien och fyra från Sverige.
En hälsosam och säker arbetsmiljö
Munksjö vill erbjuda sina medarbetare en hälsosam och
säker arbetsmiljö och arbetar ständigt för att minimera antalet tillbud och olyckor. Koncernmålet är att minska antalet
arbetsplatsolyckor till noll genom en strukturerad process
med förebyggande utbildningar, övervakning och utvärdering med förslag på åtgärder i samband med eventuella händelser.
Koncernledning, lokala företagsledningar, fackliga företrädare, skyddsingenjörer och medarbetare arbetar hårt tillsammans för att nå det målet. Samtliga anläggningar inom
Munksjö ska som ett minimum följa nationella lagar och tilllämpliga kollektivavtal.
Lönesättning och belöningssystem
Munksjö tillämpar individuell lönesättning och i flera dotterbolag finns prestationsbaserade lönedelar som baseras på en
kombination av ekonomiska mål och andra verksamhetsmål.
Bolaget åtar sig att betala rättvisa löner och förmåner i enlighet
med relevanta normer i de länder där koncernen är verksam.
Hållbarhetsarbete
Munksjö är starkt engagerat i att driva och utveckla verksamheterna på ett hållbart sätt. Bolaget vill bidra till en hållbar
utveckling med avseende på ekonomiska, miljömässiga och
sociala frågor och därigenom skapa fördelar för bolagets
aktieägare, medarbetare, kunder, leverantörer och andra
intressenter. Munksjö strävar ständigt efter att förbättra sitt
arbete för en hållbar utveckling.
Bolaget bedriver tillståndspliktig verksamhet i Sverige,
Frankrike, Kina, Tyskland och Spanien.
Munksjö bedriver sin verksamhet på ett sätt som motsvarar en hög miljöstandard och i enlighet med tillämpliga lagar
och förordningar i de länder bolaget finns representerat.
Munksjös verksamheter inom pappers- och massatillverkning medför utsläpp av ämnen i både vatten och luften. De
produktionsprocesser och produkter där det krävs att man
använder kemikalier och material som är potentiellt skadliga
för miljön resulterar även i vissa avfallsprodukter. Munksjös
verksamhet är föremål för omfattande regleringar, framförallt inom områden såsom miljö, hälsa och säkerhet. Tillverkningen av papper och massa kräver tillstånd enligt gällande
miljölagstiftning och dessa tillstånd innehåller bland annat
specifika villkor avseende produktionsvolymer, utsläppsoch bullernivåer samt avfalls- och kemikaliehantering.
Munksjös miljöarbete omfattar produktutveckling och
information kring produkter, en effektiv och kvalitetssäkrad
produktion, samt kunskap och kommunikation ur ett miljöperspektiv. Munksjö arbetar löpande med att erbjuda ett fast
utbud av miljövänliga produkter genom att:
●
●
●
Produkter och tillverkningsprocesser är utformade så att
energi och råvaror används effektivt och avfall samt restprodukter minimeras över produkternas livscykel.
Produkterna produceras huvudsakligen från förnybara
råvaror, är återanvändbara och säkra att använda. Munksjö
säkerställer att råvarornas ursprung är i överensstämmelse med tillämpliga lagar och förordningar.
Bolaget stöder försiktighetsprincipen genom att undvika
material och metoder som innebär miljö- och hälsorisker
när lämpliga alternativ finns att tillgå och främjar användningen av lämpliga och erkända miljöledningssystem
inom hela organisationen.
Bolagsstyrning
Munksjö är ett svenskt aktiebolag med säte i Jönköping och
operativt huvudkontor i Stockholm. Från och med räkenskapsåret 2011 tillämpar Munksjö Svensk kod för bolagsstyrning, hädanefter kallat ”Koden”. Koden är obligatorisk för
alla svenska bolag vars aktier är noterade på en reglerad
marknad i Sverige och ska tillämpas fullt ut i samband med
den första årsstämman som hålls året efter en börsnotering.
Bolag måste inte följa alla regler i koden utan har möjlighet
att välja alternativa lösningar som bolagen bedömer passar
bättre för just deras omständigheter, förutsatt att eventuella
avvikelser redovisas. Den alternativa lösningen måste beskrivas och orsakerna förklaras (följ- eller förklara-principen) i
bolagsstyrningsrapporten.
Munksjö tillämpar koden med undantaget att en valberedning utses först efter att bolaget uppnått en vidare ägarspridning/börsnotering. Bolagets delårsrapporter för tredje kvartalet har genomgått en översiktlig granskning av Munksjös
revisorer.
Den fullständiga bolagsstyrningsrapporten återfinns på
sidan 59.
Riskfaktorer
Munksjö agerar på en internationell, konkurrensutsatt marknad. Respektive affärsenhet har ansvar för bedömning av
operationella och finansiella risker. Affärsenheternas riskbedömningar analyseras och behandlas löpande i respektive
affärsenhet.
En samlad riskbedömning måste innefatta alla delar av
verksamheten samt en allmän omvärldsbedömning. Identifie-
rade riskfaktorer har indelats i riskområdena bransch- och
marknadsrelaterade risker, risker relaterade till verksamhet
och strategi, legala risker samt finansiella risker och beskrivs
därunder utan rangordning. Dessa riskfaktorer skulle, enskilt
eller i kombination med andra risker, kunna ha en negativ
inverkan på Munksjös verksamhet, resultat och finansiella
ställning.
F-59
Bransch- och marknadsrelaterade risker
Konjunkturens påverkan på efterfrågan
Munksjö påverkas av förhållanden på kapitalmarknader och
det allmänna ekonomiska läget i Europa och övriga världen.
En ekonomisk nedgång har generellt en negativ inverkan på
Munksjös verksamhet. Konjunkturläget inom enskilda branscher påverkar bolagets affärsområden i olika utsträckning.
Decor är främst beroende av den privata konsumtionen och
byggkonjunkturen, Industrial Applications är exponerad mot
flera delområden såsom fordons- och stålindustrin men
påverkas också av nivån på infrastrukturinvesteringar och
Specialty Pulp är bland annat beroende av pappers- och
kartongindustrin.
Konkurrens
Munksjö bedriver verksamhet inom konkurrensutsatta branscher. Bolaget anser att de enskilt viktigaste konkurrensfak-
torerna är kvalitet, flexibilitet, teknik, produktutveckling och
servicenivå. Om Munksjö inte lyckas uppfylla och anpassa
sig till kundernas krav i samma utsträckning som sina konkurrenter kan bolagets leveransvolymer minska. Priset på
Munksjös produkter påverkas bland annat av efterfrågan,
den totala produktionskapaciteten på marknaden, konkurrenters produktutbud och priset på insatsvaror.
Utbytbara material och produkter
Efterfrågan på Munksjös produkter är beroende av hur slutkunderna värderar bolagets produkter relativt produkter av
alternativa material. Om användningen av alternativa material och produkter inom vissa användningsområden skulle
öka på bekostnad av specialpapper eller specialpappersprodukter finns en risk för att efterfrågan på bolagets produkter
minskar.
Risker relaterade till verksamhet och strategi
Variation i marknadspris för Munksjös produkter
Variationer i marknadspriserna för Munksjös produkter kan
förorsaka stora svängningar i resultatet för respektive affärsområde om inte variationerna är direkt relaterade till motsvarande förändring på kostnadssidan.
Risker relaterade till råvaruförsörjning och leverantörer
Munksjö köper bland annat vedråvara, kortfibrig sulfatmassa, titandioxid, energi, och transporttjänster från externa
leverantörer. Störningar i leverans av viktiga insatsvaror
skulle kunna ha en väsentligt negativ inverkan på Munksjö.
I den mån eventuella prishöjningar på insatsvaror och
tjänster inte kan kompenseras genom prishöjningar på
Munksjös produkter kan bolaget påverkas negativt.
Vedråvara
Vedråvara används i produktionen av långfibrig sulfatmassa.
Munksjö äger 33 procent av Sydved AB, som stod för cirka 80
procent av bolagets totala inköp av vedråvara 2012. Resterande vedbehov täcks av inköp på den lokala virkesmarknaden.
Priset på vedråvaran drivs främst av efterfrågan från massaoch sågverksindustrin men påverkas även av andra förbrukare av vedråvara, såsom bioenergi och värmeverk. En försämrad tillgång eller ökning i priset på vedråvara skulle
kunna ha en negativ inverkan på Munksjö.
Sulfatmassa
Kortfibrig sulfatmassa används i tillverkningen av dekorpapper. Priset på kortfibrig sulfatmassa har historiskt varit volatilt och uppvisat en cyklisk utveckling. Prisutvecklingen
påverkas bland annat av massaproducenternas produktionskapacitet och lagernivåer samt efterfrågan. En framtida uppgång i priset på kortfibrig sulfatmassa kan komma att ha en
väsentligt negativ inverkan på lönsamheten inom affärsområdet Decor.
F-60
Munksjö producerar och säljer långfibrig sulfatmassa men
använder även en del i den egna produktionen. Priset på
långfibrig sulfatmassa har historiskt varit volatilt och uppvisat en cyklisk utveckling. Prisutvecklingen påverkas bland
annat av konkurrenternas produktionskapacitet och lagernivåer samt efterfrågan.
Munksjös exponering mot prisförändringar på försåld
långfibrig massa balanseras mot behovet av inköpt kortfibrig
massa som används i koncernens tillverkning. Den kortsidiga massan har normalt ett lägre pris än den långfibriga, om
denna skillnaden minskar får det en negativ påverkan på
Munksjö.
Titandioxid
Titandioxid är en central insatsvara i produktionen av dekorpapper. Dekorpappersproduktion ställer specifika krav på
råvarans egenskaper. Dekorpappersmarknadens förbrukning
av titandioxid representerade cirka fem procent av den globala förbrukningen. Munksjö har ett flertal leverantörer och
tecknar normalt sett volymavtal.
Tillgången på titandioxid är bland annat beroende av producenternas fortsatta investeringar i utvinning av mineraler
för produktion av titandioxid. Priset påverkas främst av efterfrågan från branscher där titandioxid är en viktig insatsvara
samt nivån på utvinnings- och produktionskostnader. Priset
har ökat kraftigt under de senaste åren och det kan inte uteslutas att priset fortsätter att stiga framöver.
Energi
Munksjös produktion av massa och papper är energiintensiv.
Bolaget har under de senaste åren gjort betydande investeringar i egen produktion av energi för att reducera energiåtgången i produktionen. Munksjö producerade cirka 50 procent själv av sitt energibehov under 2012.
Transporttjänster
Munksjö är beroende av externa parter för transport av
insatsvaror till bolagets produktionsanläggningar samt leverans av produkter till kunder. Eventuella leveransstörningar
som leder till produktionsbortfall eller påverkar bolagets förmåga att uppfylla åtaganden mot kunder skulle kunna ha en
negativ inverkan.
Om så sker exponeras Munksjö mot integrationsrelaterade
risker, bland annat med avseende på personal, kunder, att
integrationen blir mer kostsam än förväntat samt att beräknade synergieffekter inte uppnås som förväntat. Vidare kommer företagsledningen, utöver den dagliga verksamheten, att
ägna betydande uppmärksamhet och tid åt integrationsprocessen.
Miljöansvar
Produktansvar
Munksjös verksamhet inom massa- och papperstillverkning
är normalt tillståndspliktig enligt respektive lands miljöbestämmelser och påverkan på den yttre miljön sker främst
genom utsläpp till luft och vatten. Produktionsprocesserna
resulterar även i vissa avfallsprodukter.
Munksjö har gjort betydande investeringar för att säkerställa lägre energiåtgång i produktionen och minska utsläpp
till luft och vatten. Samtliga av Munksjös tillståndspliktiga
verksamheter verkar inom ramen för givna tillstånd. Det
finns en risk att Munksjö inte lyckas leva upp till villkoren i
tillstånden eller att tillstånden förändras, vilket skulle kunna
leda till produktionsbortfall och straffansvar för bolaget.
Bolaget riskerar även att hållas ansvarigt för miljöskador
relaterade till nuvarande eller tidigare verksamhet och skulle
i sådant fall kunna drabbas av kostnader för sanerings- och
andra efterbehandlingsåtgärder.
Miljöregler i Sverige och internationellt är under ständig
förändring och utvecklas mot allt strängare krav avseende
miljöpåverkan. Eventuella framtida regeländringar kan innebära att bolaget måste göra investeringar eller vidta andra
åtgärder för att möjliggöra fortsatt produktion.
Munksjö tillhandahåller produkter som är föremål för
detaljerade produktspecifikationer avseende ett antal egenskaper och tillämpar kvalitetssäkrande rutiner. Det finns
dock en risk att bolaget levererar produkter som inte motsvarar kunders specifikationer, vilket skulle kunna medföra
försämrade kundrelationer eller ökade kostnader.
Personalsäkerhet
Munksjö tillämpar rutiner och utbildar kontinuerligt personalen för att skapa en säker arbetsplats, men det kan inte
uteslutas att arbetsrelaterade olyckor inträffar. Eventuella
olyckor kan leda till att anställda kommer till skada och störningar i produktionsprocesser, vilket kan ha en negativ
finansiell inverkan på bolaget och dess rykte och möjligheten
att rekrytera kompetent personal.
Naturkatastrofer
Munksjös verksamhet är lokaliserad i områden där naturkatastrofer inte är vanligt förekommande. Det kan dock inte
uteslutas att eventuella stormar, översvämningar och jordbävningar inträffar och att dylika händelser, direkt eller indirekt, medför negativa effekter på bolaget.
Produktionsanläggningar
Munksjö är beroende av att upprätthålla ett effektivt kapacitetsutnyttjande på sina produktionsanläggningar. Produktion sker i en kedja av processer där eventuella störningar
eller avbrott i något led, som en följd av exempelvis handhavandefel, sabotage eller brand, kan orsaka produktionsbortfall. Munksjö förebygger störningar och avbrott genom att ha
välutvecklade kontroller och rutiner, följa underhållsplaner
och utbilda personalen. Bolaget har vidare tecknat försäkringar avseende eventuella framtida störningar och avbrott.
IT-infrastruktur
Munksjös verksamhet är beroende av en IT-infrastruktur för
hantering av vissa interna processer. Svårigheter att underhålla, uppgradera och integrera IT-systemen samt avbrott i
dessa system skulle kunna leda till störningar i produktion
och administration. Eventuella problem eller avbrott relaterade till IT-infrastrukturen kan därmed påverka bolaget
negativt.
Arbetsmarknadsrelaterad risk
Produktutveckling och effektivisering
Munksjö arbetar integrerat med sina kunder och är beroende
av förmågan att erbjuda flexibla och kundanpassade
produktlösningar. Därutöver är effektiva produktionsprocesser och optimalt kapacitetsutnyttjande viktiga faktorer för bolagets förmåga att kontrollera kostnader.
Munksjö har under de senaste åren investerat i produktutveckling och effektivitetshöjande åtgärder. Munksjös verksamhet och resultat skulle kunna påverkas negativt om
Munksjö inte lyckas utveckla sina produktionsprocesser och
produkter i samma takt som konkurrenter eller om bolaget
tvingas göra ytterligare investeringar på grund av exempelvis
teknisk utveckling inom industrin.
Integrationsprocesser
Merparten av Munksjös anställda tillhör olika arbetstagarorganisationer beroende på funktion och anställningsland.
Avbrott och störningar i bolagets verksamhet som en följd av
arbetsmarknadsrelaterade tvister eller i samband med organisatoriska förändringar kan ha en negativ inverkan på bolaget.
Nyckelpersoner
Munksjö är i vissa fall beroende av enskilda personer. Vidare
är bolaget verksamt inom en högteknologisk industri där
kvalificerade och erfarna medarbetare inom den producerande verksamheten är en viktig konkurrensfördel. Munksjös
förmåga att behålla och rekrytera medarbetare som har relevanta kvalifikationer är viktig för bolagets framtida utveckling. Om bolaget inte lyckas behålla och rekrytera nyckelpersoner kan detta ha en väsentligt negativ inverkan på bolaget.
Munksjös strategi att stärka sin position ytterligare på
marknaden för dekorpapper och specialpapper för Industrial
Applications medför att från tid till annan kan förvärv ske.
F-61
Legala risker
Finansiella risker
Tvister
Munksjö exponeras för ett antal finansiella risker, inklusive
valutarisk, finansieringsrisk, likviditetsrisk, ränterisk, motpartskreditrisk i finansiella transaktioner och kundkreditrisk. Bolagets finansiella riskhantering beskrivs i not 25.
Munksjö är inblandat i vissa tvister och ytterligare tvister
kan komma att uppstå i den löpande verksamheten framöver rörande exempelvis avtalsfrågor, skattefrågor, påstådda
fel i leveranser av produkter och miljöfrågor. Pågående och
eventuella framtida tvister kan visa sig vara kostsamma och
tidskrävande samt röra omfattande belopp och störa den
normala verksamheten. Vidare kan utgången av en komplicerad tvist vara svår att förutse. Det kan inte uteslutas att en
ofördelaktig utgång i en tvist kan ha en negativ inverkan på
Munksjö.
F-62
Försäkringar
För att minska en del av de potentiella effekterna av riskerna
som berörts ovan har Munksjö försäkringar för de områden
där det finns ett passande försäkringsutbud och där det
bedöms ekonomiskt försvarbart. Dessa områden är anläggnings- och produktionsavbrott, produktansvar och andra
ansvarsområden, lednings- och styrelseansvar, transport-,
fordons- och reseförsäkringar. Försäkringarna är tecknade
hos väletablerade försäkringsbolag.
Det finns dock inga garantier för att koncernens försäkringsskydd kan upprätthållas på för bolaget godtagbara villkor, eller att försäkringsskyddet täcker hela bolagets förlust
eller omfattar samtliga krav vid eventuella framtida skador.
Räkenskaper F-63
Koncernens rapport över totalresultatet
MSEK
Nettoomsättning
Note
2012
2011
2010
4
5 289
5 454
3 701
23
20
35
5 312
5 474
3 736
Övriga rörelseintäkter
Summa rörelsens intäkter
Förändring av varulager
–68
–76
–26
–2 712
–2 828
–1 718
5
–1 240
–1 275
–920
Råvaror och förnödenheter
Övriga externa kostnader
Personalkostnader
7
–1 006
–995
–617
Avskrivningar av materiella och immateriella anläggningstillgångar
10
–221
–205
–153
Resultatandel i intresseföretag
16
Rörelseresultat
Finansiella intäkter
11
Finansiella kostnader
11
Finansnetto
Resultat före skatt
Skatter
12
Årets resultat
0
0
1
65
95
303
167
208
8
–309
–310
–98
–142
–102
–90
–77
–7
213
–14
35
–71
–91
28
142
–35
–4
–111
36
–26
–34
27
33
35
–33
–12
–5
Övrigt totalresultat
Omräkningsdifferenser vid omräkning av utländska verksamheter
Förändringar i verkligt värde på kassaflödessäkringar
Förändringar i verkligt värde på kassaflödessäkringar överfört till årets resultat
Akturiella vinster och förluster på förmånsbestämda pensionsplaner
Skatt hänförligt till komponenter i övrigt totalresultat
Årets totalresultat
–6
1
1
–102
20
28
–96
26
137
5
2
5
–91
28
142
–106
18
28
4
2
–
–102
20
28
–1,29
0,39
4,91
Årets resultat hänförligt till:
Moderbolagets aktieägare
Innehav utan bestämmande inflytande
Totalresultat hänförligt till:
Moderbolagets aktieägare
Innehav utan bestämmande inflytande
Resultat per aktie*, SEK
13
* Ingen utspädningseffekt föreligger.
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-64
Koncernens rapport över finansiell ställning
MSEK
Note
2012–12–31
2011–12–31
2010–12–31
15
2 038
2 153
1 764
Goodwill
14
1 343
1 395
1 256
Övriga immateriella anläggningstillgångar
14
92
104
0
Andelar i intresseföretag
16
19
19
19
17
0
0
TILLGÅNGAR
Anläggningstillgångar
Materiella anläggningstillgångar
Övriga anläggningstillgångar
Uppskjutna skattefordringar
12
240
322
310
3 749
3 993
3 349
17
780
919
456
Kundfordringar
25
695
748
533
Övriga kortfristiga fordringar
18
99
125
150
38
30
–
19
492
161
281
Summa omsättningstillgångar
2 104
1 983
1 420
SUMMA TILLGÅNGAR
5 853
5 976
4 769
Summa anläggningstillgångar
Omsättningstillgångar
Varulager
Aktuella skattefordringar
Likvida medel
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-65
Koncernens rapport över finansiell ställning
MSEK
Note
2012–12–31
2011–12–31
2010–12–31
EGET KAPITAL OCH SKULDER
Eget kapital
Moderbolagets aktieägare
Aktiekapital
20
Övrigt tillskjutet kapital
Reserver
Balanserat resultat
Innehav utan bestämmande inflytande
Summa eget kapital
74
74
28
2 345
2 345
1 818
1 679
1 666
1 665
–2 410
–2 291
–2 308
1 688
1 794
1 203
32
31
32
1 720
1 825
1 235
2 232
2 287
2 294
Långfristiga skulder
Långfristiga skulder
21, 22
Lån från aktieägare
21
Övriga långfristiga skulder
6
7
7
16
28
1
Avsättningar för pensioner
9
308
277
183
Uppskjutna skatteskulder
12
238
309
324
Långfristiga avsättningar
23
88
91
53
2 888
2 999
2 862
128
133
–
600
449
209
87
38
46
362
435
223
11
33
38
Kortfristiga skulder
Kortfristiga skulder
21, 22
Leverantörsskulder
Skulder till intresseföretag
Upplupna kostnader och förutbetalda intäkter
24
Aktuella skatteskulder
Övriga kortfristiga skulder
57
64
156
1 245
1 152
672
Summa skulder
4 133
4 151
3 534
SUMMA EGET KAPITAL OCH SKULDER
5 853
5 976
4 769
Ställda säkerheter
27
2 583
2 587
2 162
Eventualförpliktelser
27
12
11
10
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-66
Koncernens rapport över förändringar i eget kapital
Eget kapital hänförligt till moderbolagets aktieägare
MSEK
INGÅENDE EGET
KAPITAL 1 JANUARI 2010
Aktiekapital
Reservfond
Överkursfond
Övrigt
tillskjutet
kapital
Innehav
Balanserat
utan
Omräkresultat
bestämnings- Säkrings- och årets
mande
reserv
reserv
resultat Summa inflytande
SUMMA
EGET
KAPITAL
28
23
1 818
1 839
–41
–51
–2 441
1 175
34
1 209
Årets resultat
–
–
–
–
–
–
137
137
5
142
Övrigt totalresultat
före skatt
–
–
–
–
–106
1
–5
–110
–5
–115
Skatt på övrigt
totalresultat
–
–
–
–
–
–
1
1
–
1
Årets totalresultat
0
0
0
0
–106
1
133
28
0
28
Utdelning
–
–
–
–
–
–
–
0
–2
–2
UTGÅENDE EGET KAPITAL
31 DECEMBER 2010
28
23
1 818
1 839
–147
–50
–2 308
1 203
32
1 235
Årets resultat
–
–
–
–
–
–
26
26
2
28
Övrigt totalresultat
före skatt
–
–
–
–
–4
7
–12
–9
–
–9
Skatt på övrigt totalresultat
–
–
–
–
–
–2
3
1
–
1
Årets totalresultat
0
0
0
0
–4
5
17
18
2
20
46
–
527
–
–
–
–
573
–
573
–
–
–
–
–
–
–
0
–3
–3
74
23
2 345
1 839
–151
–45
–2 291
1 794
31
1 825
–
–
–
–
–
–
–96
–96
5
–91
Nyemission
Utdelning
UTGÅENDE EGET KAPITAL
31 DECEMBER 2011
Årets resultat
Övrigt totalresultat
före skatt
–
–
–
–
–34
63
–33
–4
–1
–5
Skatt på övrigt totalresultat
–
–
–
–
–
–16
10
–6
–
–6
Årets totalresultat
0
0
0
0
–34
47
–119
–106
4
–102
Nyemission
–
–
–
–
–
–
–
0
–
0
Utdelning
–
–
–
–
–
–
–
0
–3
–3
74
23
2 345
1 839
–185
2
–2 410
1 688
32
1 720
UTGÅENDE EGET KAPITAL
31 DECEMBER 2012
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-67
Koncernens rapport över kassaflöden
MSEK
Note
2012
2011
2010
65
95
303
221
205
153
15
16
8
Den löpande verksamheten
Rörelseresultat
Justering för:
Avskrivningar
14,15
Erhållna räntor
Betalda räntor
-114
–100
–74
Betald skatt
-39
–41
–9
Kassaflöde från den löpande verksamheten före förändring av rörelsekapital
148
175
381
Förändring i varulager
139
–50
–40
Förändring i rörelseskulder
185
–65
–129
Kassaflöde från förändring i rörelsekapital
Förändring i rörelsefordringar
Kassaflöde från den löpande verksamheten
8
–45
–46
480
15
166
Investeringsverksamheten
Förvärv av verksamheter, netto för förvärvade likvida medel
Köp av materiella anläggningstillgångar
3
–
–676
–
15
–122
–169
–112
–
29
–
14
–7
–1
–
–129
–817
–112
–3
–3
–3
–
573
–
–
127
–
–11
–14
–
Försäljning av materiella anläggningstillgångar
Köp av immateriella anläggningstillgångar
Kassaflöde från investeringsverksamheten
Finansieringsverksamheten
Utdelning till innehav utan bestämmande inflytande
Ny- och kvittningsemission
Upplåning
Amortering av andra lån
Kassaflöde från finansieringsverksamheten
–14
683
–3
ÅRETS KASSAFLÖDE
337
–119
51
Likvida medel vid årets början
161
281
254
Årets kassaflöde
337
–119
51
–6
–1
–24
492
161
281
Valutakursdifferens i likvida medel
LIKVIDA MEDEL VID ÅRETS SLUT
19
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-68
Koncernens noter
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper
Allmänt
ut bedömt konsekvenserna av IFRS 10 på dess redovisning och förtida till-
Munksjö AB, med organisationsnummer 556669–9731, är ett svenskregist-
lämpning förväntas ej. Standarden är godkännd av EU för tillämpning från
rerat aktiebolag med säte i Jönköping. Bolagets adress är Box 14, 551 12
första januari 2014.
IFRS 12 Redovisning av andelar i andra företag innehåller regler för redo-
Jönköping. Koncernredovisningen för räkenskapsåret 2012 omfattar
moderbolaget och dess dotterbolag, tillsammans benämnda koncern.
visning av intressen i andra företag inklusive gemensamma projekt, intres-
Koncernredovisningen och årsredovisningen har godkänts av styrelsen
seföretag, ”special purpose vehicles” och andra verksamhets– och finansie-
den 18 mars och förväntas bli fastställd på årsstämman den 11 april.
ringsformer utanför den ordinarie balansräkningen. Koncernen har ännu
inte bedömt eventuella konsekvenser av IFRS 12 och förtida tillämpning
Sammanfattning av viktiga redovisningsprinciper
förväntas ej. Standarden är godkännd av EU för tillämpning från första
De viktigaste principer som tillämpats när denna koncernredovisning upp-
januari 2014.
IFRS 13 Verkligt värde redovisning syftar till att öka enhetligheten och
rättats anges nedan.
Moderbolagets funktionella valuta är SEK och de finansiella rapporterna
presenteras i MSEK om inte annat anges.
Anläggningstillgångar och långfristiga skulder består av belopp som för-
minska komplexiteten genom att ge en mer exakt definition av verkligt
värde och tillhandahålla en central källa för metoder för att mäta och redovisa verkligt värde för generell användning inom IFRS. Reglerna, som är
väntas återvinnas eller betalas efter mer än tolv månader räknat från
koordinerade mellan IFRS och amerikanska regelverket US GAAP, sträcker
balansdagen. Omsättningstillgångar och kortfristiga skulder består i allt
sig inte till tvingande redovisningsregler för verkligt värde för specifika till-
väsentligt av belopp som förväntas återvinnas eller betalas inom tolv
gångar men ger vägledning för hur metoderna bör tillämpas när så sker
månader räknat från balansdagen.
eller att det krävs enligt andra standarder inom IFRS och US GAAP. Standarden är godkänd av EU för tillämpning från första januari 2013.
IAS 1 ”Utformning av finansiella rapporter” justerar grupperingen av
Grund för rapporternas upprättande
Koncernredovisningen har upprättats i enlighet med International Finan-
posterna i övrigt totalresultat (OCI). Poster som kan återföras till Årets
cial Reporting Standards (IFRS) utgivna av International Accounting Stan-
resultat i framtiden skall presenteras separat från poster som inte kommer
dards Board (IASB) samt tolkningsuttalanden från International Financial
att återföras. Ändringen påverkar endast presentationen och påverkar inte
Reporting Interpretations Committee (IFRIC) så som de har godkänts av EU-
koncernens finansiella ställning. Standarden kommer att tillämpas från
kommissionen för tillämpning inom EU.
första januari 2013.
Det finns ingen annan förändring i standarder och tolkningsuttalanden
De nedan angivna redovisningsprinciperna har, med de undantag som
närmare beskrivs, tillämpats konsekvent på rapportering och konsolide-
som bedöms ha väsentlig påverkan på Munksjö’s årsredovisning.
ring av moderbolag, dotterföretag samt intagande av intresseföretag i koncernredovisningen.
Värderingsprinciper vid upprättande av de finansiella rapporterna
Tillgångar och skulder är redovisade till historiska anskaffningsvärden,
Nya IFRS vilka ännu inte trätt i kraft inom EU IAS 19 Ersättningar till
förutom vissa finansiella tillgångar och skulder, som värderas till verkligt
anställda justerades i juni 2011 och gäller från 1 januari 2013. Justeringen
värde eller upplupet anskaffningsvärde. Finansiella tillgångar och skulder
innebär att ”korridormetoden” avskaffas. Alla akturiella vinster och förlus-
som värderas till verkligt värde består av finansiella tillgångar klassifice-
ter skall redovisas i övrigt totalresultat (OCI). Kostnader för tidigare tjänster
rade som finansiella tillgångar värderade till verkligt värde via årets resul-
skall redovisas omedelbart i koncernens rapport över totalresultatet. Ränta
tat eller som finansiella tillgångar som kan säljas.
på pensionsskulden och förväntad avkastning på tillgångar inom pensionsplaner kommer att redovisas netto inom finansiella intäkter och kostnader
Omräkning av utländsk valuta
med tillämpning av en diskonteringsränta avseende den utestående netto-
Transaktioner och balansposter
skulden eller tillgången för pensionsplaner med definierade förmåner. För-
Transaktioner i utländsk valuta omräknas till den funktionella valutan
ändringen kommer att ha begränsad effekt på koncernen eftersom ”korri-
med den valutakurs som föreligger på transaktionsdagen. Funktionell
dormetoden” inte tillämpas och aktuariella vinster och förluster redovisas i
valuta är valutan i de primära ekonomiska miljöer bolagen bedriver sin
OCI. Huvuddelen av de förmånsbestämnda planerna är ofonderade varför
verksamhet. Monetära tillgångar och skulder i utländsk valuta räknas om
effekten av beräknad avkastning på fonderade medel med samma räntefot
till den funktionella valutan med den valutakurs som föreligger på rappor-
som diskonteringen av skulden är obetydlig.
teringsdagen. Valutakursdifferenser som uppstår vid omräkningarna redo-
IFRS 9 Finansiella instrument behandlar klassificering, värdering och
visas i årets resultat. Ickemonetära tillgångar och skulder som redovisas till
redovisning av finansiella tillgångar och skulder. IFRS 9 publicerades i
historiska anskaffningsvärden omräknas till valutakurs vid transaktions-
november 2009 och oktober 2010 och fastställdes i december 2011. Den
tillfället. Ickemonetära tillgångar och skulder som redovisas till verkliga
ersätter delar av IAS 39 som avser klassificering och värdering av finan-
värden omräknas till den funktionella valutan med den kurs som råder vid
siella instrument. Koncernen har ännu inte bedömt den påverklan IFRS 9
tidpunkten för värdering till verkligt värde.
kan få på dess redovisning och förtida tillämpning förväntas ej.
IFRS 10 Koncernredovisning bygger på existerande principer genom att
identifiera indikatorer på kontroll som avgörande faktorer för att avgöra
om en enhet skall inkluderas i koncernredovisningen för ett moderföretag.
Standarden ger ytterligare vägledning för att avgöra om kontroll föreligger i
situationer när det kan vara svårt att avgöra. Koncernen har ännu inte fullt
F-69
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper, forts
Koncernföretag
ningsvärdet understiger verkligt värde för det förvärvade dotterföretagets
Resultat och finansiell ställning för alla koncernföretag (av vilka inga har
tillgångar, skulder och eventualförpliktelser redovisas mellanskillnaden
en höginflationsvaluta som funktionell valuta) som har en annan funktio-
direkt i rapporten över totalresultatet. Koncerninterna transaktioner och
nell valuta än rapportvalutan, omräknas till koncernens rapportvaluta
balansposter samt orealiserade vinster och förluster på transaktioner mel-
enligt följande:
lan koncernföretag elimineras. Redovisningsprinciperna för dotterföretag
har i förekommande fall ändrats för att garantera en konsekvent tillämpning av koncernens principer.
a) Tillgångar och skulder för var och en av koncernens Rapporter över
Dotterföretags finansiella rapporter inkluderas i koncernredovisningen
finansiell ställning omräknas till balansdagens kurs.
från och med förvärvstidpunkten till det datum då det bestämmande infly-
b) Intäkterna och kostnaderna omräknas till genomsnittlig valutakurs
tandet upphör.
(såvida genomsnittlig kurs utgör en rimlig approximation av den ackumulerade effekten av de kurser som gäller på transaktionsdagen, annars
Transaktioner mellan ägare
omräknas intäkter och kostnader till transaktionsdagens kurs).
c) Alla omräkningsdifferenser redovisas i övrigt totalresultat. Goodwill och
Koncernen tillämpar principen att redovisa transaktioner med aktieägare
justeringar av verkligt värde som uppkommer vid förvärv av en utländsk
utan bestämmande inflytande som transaktioner med delägare. Förvärv
verksamhet behandlas som tillgångar och skulder hos denna verksam-
från och avyttringar till aktieägare utan bestämmande inflytande som
het och omräknas till balansdagens kurs.
resulterar i vinster och förluster för koncernen redovisas direkt i eget kapital. Transaktioner mellan ägare redovisas uteslutande inom eget kapital.
Bedömningar och uppskattningar i de finansiella rapporterna
Att upprätta de finansiella rapporterna i enlighet med IFRS kräver att före-
Intresseföretag
tagsledningen gör bedömningar, uppskattningar och antaganden som
Intresseföretag är de företag i vilka koncernen har ett betydande, men inte
påverkar tillämpningen av redovisningsprinciperna och de redovisade
bestämmande, inflytande över den driftsmässiga och finansiella styr-
beloppen av tillgångar, skulder, intäkter och kostnader. Verkliga utfall kan
ningen, vanligtvis genom andelsinnehav mellan 20 och 50 procent av röste-
avvika från dessa uppskattningar och bedömningar. Uppskattningarna och
talet. Från och med den tidpunkt som det betydande inflytandet erhålls
antagandena ses över regelbundet. Ändringar av uppskattningar redovisas
redovisas andelar i intresseföretag enligt kapitalandelsmetoden i koncern-
i den period ändringen görs. Bedömningar gjorda av företagsledningen vid
redovisningen. Kapitalandelsmetoden innebär att det i koncernen redovi-
tillämpningen av IFRS som har en betydande inverkan på de finansiella
sade värdet på aktierna i intresseföretagen motsvaras av koncernens andel
rapporterna och gjorda uppskattningar som kan medföra väsentliga juste-
i intresseföretagens eget kapital samt koncernmässig goodwill och andra
ringar i påföljande års finansiella rapporter beskrivs närmare i not 2.
eventuella kvarvarande värden på koncernmässiga över och undervärden. I
koncernens rapport över totalresultat redovisas som ”Andel i intresseföre-
Rörelsesegment
tags resultat” koncernens andel i intresseföretagens resultat efter skatt
Munksjös verksamhet delas upp i rörelsesegment baserat på vilka delar av
hänförligt till moderbolagsägarna justerat för eventuella avskrivningar,
verksamheten företagets högste verkställande beslutsfattare följer upp, så
nedskrivningar eller upplösningar av förvärvade över respektive undervär-
kallad ”management approach” eller företagsledningsperspektiv. Koncer-
den. Dessa resultatandelar minskade med erhållna utdelningar från intres-
nens verksamhet är organiserad på det sätt att koncernledningen följer
seföretagen utgör den huvudsakliga förändringen av det redovisade värdet
upp det resultat och den rörelsemarginal som koncernens olika produkt-
på andelar i intresseföretag.
områden genererar. Varje rörelsesegment rapporterar regelbundet utfallet
Eventuell skillnad vid förvärvet mellan anskaffningsvärdet för innehavet
av rörelsesegmentets prestationer samt behov av resurser till koncernled-
och ägarföretagets andel av det verkliga värdet netto av intresseföretagets
ningen. Då koncernledningen följer upp verksamhetens resultat och beslu-
identifierbara tillgångar, skulder och eventualförpliktelser redovisas enligt
tar om resursfördelning utifrån de produktområden koncernen tillverkar
motsvarande principer som vid förvärv av dotterföretag.
När koncernens andel av redovisade förluster i intresseföretaget översti-
och säljer utgör dessa koncernens rörelsesegment. Munksjös operativa
rörelsesegment enligt IFRS 8 har identifierats och består av affärsområdena
ger det redovisade värdet på andelarna i koncernen reduceras andelarnas
Decor, Industrial Applications och Speciality Pulp. Dessutom redovisas kon-
värde till noll. Avräkning för förluster sker även mot långfristiga finansiella
cerngemensamma kostnader och elimineringar under rubriken Övrigt.
mellanhavanden utan säkerhet, vilka till sin ekonomiska innebörd utgör
del av ägarföretagets nettoinvestering i intresseföretaget. Fortsatta förlus-
Koncernredovisning
ter redovisas inte såvida inte koncernen har lämnat garantier för att täcka
Dotterföretag
förluster uppkomna i intresseföretaget. Kapitalandelsmetoden tillämpas
Dotterföretag är företag som står under ett bestämmande inflytande från
fram till den tidpunkt när det betydande inflytandet upphör.
Munksjö AB. Bestämmande inflytande innebär direkt eller indirekt en rätt
att utforma ett företags finansiella och operativa strategier. I normalfallet
Transaktioner som elimineras vid konsolidering
innebär detta att Munksjö har mer än 50 procent av rösterna. Vid bedöm-
Koncerninterna fordringar och skulder, intäkter eller kostnader och oreali-
ningen om ett bestämmande inflytande föreligger, ska potentiella röstbe-
serade vinster eller förluster som uppkommer från koncerninterna trans-
rättigande aktier som utan dröjsmål kan utnyttjas eller konverteras beak-
aktioner mellan koncernföretag, elimineras i sin helhet vid upprättandet av
tas.
koncernredovisningen. Orealiserade vinster som uppkommer från transak-
Dotterföretag redovisas enligt förvärvsmetoden. Anskaffningsvärdet för
tioner med intresseföretag elimineras i den utsträckning som motsvarar
ett förvärv utgörs av verkligt värde på tillgångar som lämnats som ersätt-
koncernens ägarandel i företaget. Orealiserade förluster elimineras på
ning och uppkomna eller övertagna skulder per överlåtelsedagen. Transak-
samma sätt som orealiserade vinster, men endast i den utsträckning det
tionskostnader som är direkt hänförbara till förvärvet redovisas direkt i
inte finns någon indikation på nedskrivningsbehov.
rapporten över totalresultatet i takt med att de uppstår. Identifierbara förvärvade tillgångar och övertagna skulder och eventualförpliktelser i ett
Intäkter
rörelseförvärv värderas inledningsvis till verkliga värden på förvärvsdagen,
Intäkter innefattar det verkliga värdet av vad som erhållits eller kommer
oavsett omfattning på eventuellt innehav utan bestämmande inflytande.
att erhållas för sålda varor och tjänster i koncernens löpande verksamhet.
Det överskott som utgörs av skillnaden mellan anskaffningsvärdet och det
Intäkter redovisas exklusive mervärdesskatt, returer och rabatter samt
verkliga värdet på koncernens andel av identifierbara förvärvade tillgångar,
efter eliminering av koncernintern försäljning.
skulder och eventualförpliktelser redovisas som goodwill. Om anskaff-
F-70
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper, forts
Koncernen redovisar en intäkt när dess belopp kan mätas på ett tillförlitligt
överförts till köparen och koncernen inte längre har kontroll över instru-
sätt, det är sannolikt att framtida ekonomiska fördelar kommer att tillfalla
mentet. Finansiella kostnader består av räntekostnader på lån, effekten av
företaget och särskilda kriterier har uppfyllts för var och en av koncernens
upplösning av nuvärdesberäkning av avsättningar, förlust vid värdeföränd-
verksamheter såsom beskrivs nedan. Koncernen grundar sina bedöm-
ring på finansiella tillgångar värderade till verkligt värde via rapport över
ningar på historiska utfall och beaktar då typ av kund, typ av transaktion
totalresultatet, nedskrivning av finansiella tillgångar samt sådana förluster
och speciella omständigheter i varje enskilt fall.
på säkringsinstrument som redovisas i Rapport över totalresultatet. Lånekostnader redovisas i koncernens rapport över totalresultatet med tillämp-
Försäljning av varor
ning av effektivräntemetoden.
Låneutgifter redovisas inte i koncernens rapport över totalresultatet till
Munksjös intäkter består till allt väsentligt av försäljning av tillverkade produkter. Intäkter för försäljning av varor redovisas i rapport över totalresul-
den del de är direkt hänförliga till inköp, konstruktion eller produktion av
tatet när väsentliga risker och förmåner som är förknippade med varornas
tillgångar som tar betydande tid i anspråk att färdigställa för avsedd
ägande har överförts till köparen. Detta sker normalt i samband med leve-
användning eller försäljning. I dessa fall ingår de i tillgångarnas anskaff-
rans. Leveransvillkoren baseras på Incoterms 2010.
ningsvärde.
Ränteintäkter
med tillämpning av effektivräntemetoden. Räntekostnader inkluderar
Ränteintäkter intäktsredovisas med tillämpning av effektivräntemetoden.
transaktionskostnader för lån vilka periodiseras över lånets löptid.
Ränteintäkter på fordringar och räntekostnader på skulder beräknas
När värdet på en fordran i kategorin lånefordringar och kundfordringar har
gått ner, minskar koncernen det redovisade värdet till det återvinningsbara
Aktuell och uppskjuten skattekostnad
värdet, vilket utgörs av bedömt framtida kassaflöde, diskonterat med den
Periodens skattekostnad utgörs av aktuell skatt och uppskjuten skatt. Skatt
ursprungliga effektiva räntan för instrumentet, och fortsätter att lösa upp
redovisas i resultatet utom då underliggande transaktion redovisas i övrigt
diskonteringseffekten som ränteintäkt. Ränteintäkter på nedskrivna låne-
totalresultat varvid även tillhörande skatteeffekt redovisas i övrigt totalresultat.
Aktuell skatt är skatt som ska betalas eller erhållas avseende aktuellt år,
fordringar och kundfordringar redovisas till ursprunglig effektiv ränta.
med tillämpning av de skattesatser som är beslutade eller i praktiken besluStatliga stöd
tade per balansdagen, hit hör även justering av aktuell skatt hänförlig till
Eventuella statliga bidrag redovisas i koncernens Rapport över finansiell
tidigare perioder.
Uppskjuten skatt beräknas enligt balansräkningsmetoden med utgångs-
ställning som upplupen intäkt när det föreligger rimlig säkerhet att bidraget kommer att erhållas och att koncernen kommer att uppfylla de villkor
punkt i temporära skillnader mellan redovisade och skattemässiga värden
som är förknippade med bidraget. Bidrag periodiseras systematiskt i Rap-
på tillgångar och skulder. Temporära skillnader beaktas inte för temporär
port över totalresultatet på samma sätt och över samma perioder som de
skillnad som uppkommit vid första redovisningen av goodwill och inte heller
kostnader bidragen är avsedda att kompensera för. Eventuella statliga
första redovisningen av tillgångar och skulder som inte är rörelseförvärv och
bidrag relaterade till tillgångar reducerar anläggningstillgångarnas brutto-
vid tidpunkten för transaktionen inte påverkar vare sig redovisat eller skat-
anskaffningsvärde.
tepliktigt resultat.
Leasing
dotter och intresseföretag som inte förväntas bli återförda inom överskådlig
Operationella leasingavtal
framtid.
Vidare beaktas inte heller temporära skillnader hänförliga till andelar i
Värderingen av uppskjuten skatt baserar sig på hur underliggande till-
Leasing där en väsentlig del av riskerna och fördelarna med ägande behålls
av leasegivaren klassificeras som operationell leasing. Betalningar som
gångar eller skulder förväntas bli realiserade eller reglerade. Uppskjuten
görs under leasingtiden (efter avdrag för eventuella incitament från lease-
skatt beräknas med tillämpning av de skattesatser och skatteregler som är
givaren) kostnadsförs i Rapport över totalresultatet linjärt över leasingperi-
beslutade per balansdagen.
Uppskjutna skattefordringar avseende avdragsgilla temporära skillnader
oden.
och underskottsavdrag redovisas endast i den mån det är sannolikt att dessa
Finansiella leasingavtal
kommer att kunna utnyttjas. Värdet på uppskjutna skattefordringar reduce-
Koncernen leasar vissa materiella anläggningstillgångar. Leasingavtal för
ras när det inte längre bedöms sannolikt att de kan utnyttjas. Eventuellt till-
anläggningstillgångar där koncernen i allt väsentligt innehar de ekono-
kommande inkomstskatt som uppkommer vid utdelning redovisas vid
miska risker och fördelar som förknippas med ägandet, klassificeras som
samma tidpunkt som när utdelningen redovisas som en skuld.
Uppskjutna skattefordringar och skulder kvittas när det finns en legal
finansiell leasing. Vid leasingperiodens början redovisas finansiell leasing i
koncernens Rapport över finansiell ställning till det lägre av leasingobjek-
kvittningsrätt för aktuella skattefordringar och skatteskulder och när de
tets verkliga värde och nuvärdet av minimileaseavgifterna. Varje leasingbe-
uppskjutna skattefordringarna och skatteskulderna hänför sig till skatter
talning fördelas mellan amortering av skulden och finansiella kostnader.
debiterade av en och samma skattemyndighet och avser antingen samma
Motsvarande betalningsförpliktelser, efter avdrag för finansiella kostnader,
skattesubjekt eller olika skattesubjekt, där det finns en avsikt att reglera sal-
ingår i koncernens Rapport över finansiell ställning’s poster för långfristig
dona genom nettobetalningar.
upplåning och kortfristig upplåning. Räntedelen i de finansiella kostnaderna redovisas i rapporten över totalresultatet fördelat över leasingperio-
Finansiella instrument
den så att varje redovisningsperiod belastas med ett belopp som motsvarar
Redovisning i och borttagande från Rapport över finansiell ställning
en fast räntesats för den under respektive period redovisade skulden.
Klassificering och värdering
Anläggningstillgångar som innehas enligt finansiella leasingavtal skrivs av
Koncernen klassificerar sina finansiella tillgångar och skulder i följande
under tillgångens nyttjandeperiod.
kategorier: finansiella tillgångar och skulder värderade till verkligt värde
via resultatet, lånefordringar och kundfordringar, samt andra finansiella
Finansiella intäkter och kostnader
tillgångar och skulder. Ett finansiellt instrument klassificeras vid första
Finansiella intäkter består av ränteintäkter på investerade medel, utdel-
redovisningen utifrån i vilket syfte instrumentet förvärvades. Klassifice-
ningsintäkter, vinst vid värdeförändring på finansiella tillgångar värderade
ringen avgör hur det finansiella instrumentet värderas efter första redovis-
till verkligt värde via Rapport över totalresultatet samt resultat från räntes-
ningstillfället såsom beskrivs nedan. Finansiella instrument som redovisas
wappar. Utdelningsintäkter redovisas när rätten till att erhålla utdelning
i koncernens Rapport över finansiell ställning inkluderar på tillgångssidan
fastställts. Resultatet från avyttring av ett finansiellt instrument redovisas
likvida medel, kundfordringar, finansiella placeringar samt derivat. På
då de risker och fördelar som är förknippade med ägandet av instrumentet
skuldsidan återfinns leverantörsskulder, låneskulder samt derivat.
F-71
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper, forts
Finansiella instrument, som inte är derivat, redovisas initialt till anskaff-
Derivat och säkringsredovisning
ningsvärde motsvarande instrumentets verkliga värde inklusive direkta
Koncernens derivatinstrument har anskaffats för att ekonomiskt säkra de
transaktionskostnader för alla finansiella instrument, förutom avseende
risker för ränte, valutakurs, elpris och massaprisexponeringar som koncer-
de som tillhör kategorin finansiella tillgångar eller skulder som redovisas
nen är utsatt för. För att uppfylla kraven på säkringsredovisning enligt IAS
till verkligt värde via resultatet, vilka redovisas till verkligt värde exklusive
39 krävs att det finns en tydlig koppling till den säkrade posten. Vidare
transaktionskostnader. Derivatinstrument redovisas initialt till verkligt
krävs att säkringen effektivt skyddar den säkrade posten, att effektiviteten
värde innebärande att transaktionskostnader belastar periodens resultat.
kan mätas samt att säkringsdokumentation upprättats som både knyter
Används derivatinstrument för säkringsredovisning och till den del denna
säkringsinstrument till säkrade risker, beskriver mål och strategi för säk-
är effektiv, redovisas värdeförändringar på derivatinstrumentet i övrigt
ringsredovisningen och hur effektiviteten i säkringen skall utvärderas vad
totalresultat. I de fall då säkringsredovisning inte tillämpas, redovisas vär-
gäller deras förmåga att genom förändringar i sina verkliga värden alterna-
deökningar respektive värdeminskningar på derivatet som intäkter respek-
tivt kassaflöden reducera effekten av förändrade verkliga värden eller kas-
tive kostnader inom rörelseresultatet eller inom finansnettot baserat på
saflöden från säkrade exponeringar. I samband med säkringsredovisningen
karaktären av derivatinstrumentet och huruvida säkringen relateras till en
klassificeras säkringar som endera säkring av verkligt värde, kassaflödes-
rörelsepost eller en finansiell post. Vid säkringsredovisning redovisas inef-
säkring eller säkring av nettoinvesteringar i utländska enheter. Koncernen
fektiv del på samma sätt som värdeförändringar på derivat som inte
har varken verklig värdesäkring eller säkring av nettoinvestering i utländ-
används för säkringsredovisning. Om säkringsredovisning inte tillämpas
ska enheter.
vid användning av ränteswappar, redovisas räntekupongen som ränta och
Den effektiva delen av förändringar i verkligt värde av derivat som speci-
övrig värdeförändring av ränteswappen redovisas som övrig finansiell
ficerats som kassaflödessäkringar redovisas inom övrigt totalresultat res-
intäkt eller övrig finansiell kostnad. Verkliga värden baseras på direkt
pektive säkringsreserven inom eget kapital. Resultatet avseende den inef-
observerbara marknadspriser eller genom härledning från marknadspriser.
fektiva delen redovisas omedelbart i årets resultat. Belopp som ackumulerats i säkringsreserven omklassificeras till årets resultat när den säkrade
Finansiella tillgångar och skulder värderade till verkligt värde via resultatet
positionen påverkar årets resultat. När en säkrad prognosticerad transak-
Denna kategori består av två undergrupper: finansiella tillgångar och
tion inte längre förväntas inträffa, redovisas det accumulerade resultatet
skulder som innehas för handel och andra finansiella tillgångar eller
av säkringen omedelbart i årets resultat.
skulder som företaget initialt valt att placera i denna kategori. En finansiell
Koncernen använder valutaterminskontrakt som säkringsinstrument
tillgång klassificeras som innehav för handel om den förvärvas i syfte att
för sin exponering för valutakursförändringar på framtida transaktioner,
säljas på kort sikt. Tillgångar i denna kategori värderas löpande till verkligt
ränteswappar för att säkra sin genom rörliga räntor exponering för föränd-
värde med värdeförändringar redovisade i årets resultat, med undantag för
ringar av räntenivåer och råvaruderivat mot sin exponering för variationer i
derivat som är identifierade och effektiva säkringsinstrument.
priserna på elektricitet och pappersmassa.
Lånefordringar och kundfordringar
Kvittning av finansiella instrument
Lånefordringar och kundfordringar är finansiella tillgångar som inte är
Finansiella tillgångar och skulder kvittas och redovisas med ett nettobe-
derivat, som har fastställda eller fastställbara betalningar och som inte är
lopp i Rapport över finansiell ställning, endast när det finns en legal rätt att
noterade på en aktiv marknad. Dessa tillgångar värderas till upplupet
kvitta de redovisade beloppen och en avsikt att reglera dem med ett netto-
anskaffningsvärde. Upplupet anskaffningsvärde bestäms utifrån den effek-
belopp eller att samtidigt realisera tillgången och reglera skulden.
tiva ränta som beräknades vid anskaffningstidpunkten. Kundfordringar
redovisas till det belopp som uppskattas erhållas, dvs efter reduktion för
Materiella anläggningstillgångar
osäkra fordringar.
Ägda tillgångar
Likvida medel inkluderar kortfristiga placeringar som förfaller inom tre
Materiella anläggningstillgångar redovisas i koncernen till anskaffnings-
månader. Definitionen av likvida medel i kassaflödesanalysen inkluderar
värde efter avdrag för ackumulerade avskrivningar och eventuella ned-
kassa, omedelbart tillgängliga transaktionskonton och kortfristiga place-
skrivningar. I anskaffningsvärdet ingår inköpspriset samt kostnader direkt
ringar som förfaller inom tre månader netto för checkräkningskrediter.
hänförbara till tillgången för att bringa den på plats och i skick för att
utnyttjas i enlighet med syftet med anskaffningen. Exempel på direkt hän-
Nedskrivning av finansiella tillgångar
förbara kostnader som ingår i anskaffningsvärdet är kostnader för leverans
Vid varje bokslut bedömer företaget om det finns objektiva tecken på ned-
och hantering, installation, lagfarter, konsulttjänster och juristtjänster.
skrivningsbehov för finansiella tillgångar. Objektiva tecken är observerbara
Räntekostnad som är direkt hänförliga till inköp, konstruktion eller pro-
händelser som kan ha negativ effekt på den finansiella tillgångens fram-
duktion av tillgångar som tar en betydande tid i anspråk att färdigställa för
tida kassaflöden. Den nedskrivning som redovisas i rapporten över total-
avsedd användning aktiveras.
resultatet är skillnaden mellan anskaffningsvärdet och verkligt värde, med
Anskaffningsvärdet för egentillverkade anläggningstillgångar inkluderar
avdrag för eventuella tidigare redovisade värdenedgångar. Det återvin-
utgifter för material, utgifter för ersättningar till anställda, om tillämpligt
ningsbara värdet av finansiella tillgångar som innehas för handel, samt
andra tillverkningsomkostnader som anses vara direkt hänförbara till
låne och kundfordringar, som redovisas till upplupet anskaffningsvärde,
anläggningstillgången samt uppskattade utgifter för nedmontering och
beräknas som nuvärdet av framtida kassaflöden diskonterade med den
bortforsling av tillgångarna och återställande av plats eller område där
effektiva räntesats som tillämpats eller borde ha tillämpats vid anskaffan-
dessa finns. Materiella anläggningstillgångar som består av delar med olika
det av tillgångarna. Nedskrivning redovisas som kostnad i Rapporten över
nyttjandeperioder behandlas som separata komponenter av materiella
totalresultat.
anläggningstillgångar. Det redovisade värdet för en materiell anläggningstillgång tas bort ur koncernens Rapport över finansiell ställning vid utrang-
Andra finansiella skulder
ering eller avyttring eller när inga framtida ekonomiska fördelar väntas
Lån samt övriga finansiella skulder, till exempel leverantörsskulder, ingår i
från användning eller utrangering/avyttring av tillgången.
Vinst eller förlust som uppkommer vid avyttring eller utrangering av en
denna kategori. Skulderna värderas till upplupet anskaffningsvärde. Till
vilken kategori koncernens finansiella tillgångar och skulder hänförts
tillgång utgörs av skillnaden mellan försäljningspriset och tillgångens
framgår av not 21 Finansiella tillgångar och skulder.
redovisade värde med avdrag för direkta försäljningskostnader. Vinst och
förlust redovisas som övrig rörelseintäkt/kostnad. Redovisningsprinciper
för nedskrivningar framgår nedan.
F-72
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper, forts
Leasade tillgångar
Programvaror
Tillgångar som hyrs enligt finansiella leasingavtal redovisas som anlägg-
Kostnader för utveckling och underhåll av programvaror kostnadsförs när
ningstillgångar i koncernens Rapport över finansiell ställning och värderas
de uppstår. Kostnader som är direkt förknippade med utveckling av identi-
initialt till det lägsta av leasingobjektets verkliga värde och nuvärdet av
fierbara och unika programvaruprodukter som kontrolleras av koncernen
minimileasingavgifterna vid ingången av avtalet. Förpliktelsen att betala
och som har sannolika ekonomiska fördelar under mer än ett år redovisas
framtida leasingavgifter redovisas som lång och kortfristiga räntebärande
som immateriella tillgångar.
skulder.
Elcertifikat
Tillkommande utgifter
Tilldelning av elcertifikat sker mot egenproduktion av förnybar el vilka vär-
Tillkommande utgifter läggs till anskaffningsvärdet endast om det är san-
deras till beräknat verkligt värde och redovisas som upplupen intäkt. Mot-
nolikt att de framtida ekonomiska fördelar som är förknippade med till-
svarande intäkter redovisas i rörelseresultatet som en korrigering mot
gången kommer att komma företaget till del och anskaffningsvärdet kan
elkostnaderna. Efterkommande månad avyttras certifikaten.
beräknas på ett tillförlitligt sätt. Alla andra tillkommande utgifter redovisas
som kostnad i den period de uppkommer. En tillkommande utgift läggs till
Utsläppsrätter
anskaffningsvärdet om utgiften avser utbyten av identifierade komponen-
Munksjö har tilldelats utsläppsrätter för koldioxid inom EU. Tilldelningen
ter eller delar därav. Även i de fall ny komponent tillskapats läggs utgiften
för inledande treårsperioden 2005–2007 översteg totalt de faktiska utsläp-
till anskaffningsvärdet. Eventuella oavskrivna redovisade värden på utbytta
pen. Även tilldelningen 2008–2012 överstiger något de förväntade utsläp-
komponenter, eller delar av komponenter, utrangeras och kostnadsförs i
pen. Vid erhållandet av utsläppsrätter redovisas det beräknade överskottet
samband med utbytet. Reparationer kostnadsförs löpande. Vid pappersbru-
till verkligt värde som upplupen intäkt. Överskottet marknadsvärderas
ken görs så kallade underhållsstopp med regelbundna intervall. De större
löpande.
underhållsåtgärder som återkommer vid dessa tillfällen behandlas som en
separat komponent. Avskrivning görs över tiden fram till nästa underhålls-
Avskrivningsprinciper
stopp, vilket normalt inträffar efter 12–18 månader.
Avskrivningar redovisas över tillgångens bedömda nyttjandeperiod.
Avskrivning
stämbar nyttjandeperiod eller som ännu inte är färdiga att användas prö-
Avskrivning sker linjärt över tillgångens beräknade nyttjandeperiod.
vas för nedskrivningsbehov årligen och dessutom så snart indikationer
Goodwill och andra immateriella anläggningstillgångar med en obe-
Koncernen tillämpar komponentavskrivning vilket innebär att kompo-
uppkommer som tyder på att tillgången ifråga har minskat i värde. Imma-
nenternas bedömda nyttjandeperiod ligger till grund för avskrivningen.
teriella tillgångar med bestämbara nyttjandeperioder skrivs av från den
Följande avskrivningstider tillämpas:
tidpunkt då de är tillgängliga för användning.
De beräknade nyttjandeperioderna för balanserade utvecklingsutgifter
Industribyggnader
20 år
Kontorsbyggnader
30–50 år
Markanläggningar
Maskiner för massa och papperstillverkning
Övriga maskiner
Fordon, inventarier och komponenter
20 år
10–30 år
10 år
2–5 år
och programvaror är 3–7 år. Nyttjandeperioderna omprövas minst årligen.
Nedskrivning av materiella och immateriella anläggningstillgångar samt
andelar i intresseföretag
Det redovisade värdet av materiella och immateriella anläggningstillgångar
med begränsade bedömda nyttjandeperioder prövas för nedskrivningsbehov om det finns indikation på att deres värde kan ha reducerats under
Bedömning av en tillgångs restvärde och nyttjandeperiod görs årligen.
bokfört värde. Om det finns tecken på nedskrivningsbehov beräknas återvinningsvärdet. För goodwill, andra immateriella anläggningstillgångar
Immateriella anläggningstillgångar
utan bestämbar nyttjandeperiod och immateriella anläggningstillgångar
Goodwill
som inte ännu är redo att tas i bruk görs beräkningen varje år.
Om det inte går att fastställa väsentligen oberoende kassaflöden till en
Goodwill värderas till anskaffningsvärde minus eventuella ackumulerade
nedskrivningar. Goodwill fördelas till kassagenererande enheter och prövas
enskild tillgång, och dess verkliga värde minus försäljningskostnader inte
minst årligen för nedskrivningsbehov (se redovisningsprincip Nedskriv-
kan användas, ska vid prövning av nedskrivningsbehov tillgångarna grup-
ning av materiella och immateriella tillgångar samt andelar i dotterföretag
peras till den lägsta nivå där det går att identifiera väsentligen oberoende
och intresseföretag). Goodwill som uppkommit vid förvärv av intresseföre-
kassaflöden – en så kallad kassagenererande enhet.
En nedskrivning redovisas när en tillgångs eller kassagenererande
tag inkluderas i det redovisade värdet för andelarna.
enhets (grupp av enheters) redovisade värde överstiger återvinningsvärdet.
Forskning och utveckling
En nedskrivning redovisas som kostnad i Rapport över totalresultatet. Då
Munksjö bedriver produkt och processutveckling fokuserat främst på att
nedskrivningsbehov identifierats för en kassagenererande enhet (grupp av
möta kundernas krav på produkternas egenskaper och olika anpassningar.
enheter) fördelas nedskrivningsbehovet i första hand till goodwill. Därefter
Aktiviteterna delas in i en forskningsfas och en utvecklingsfas. Exempel på
görs en proportionell nedskrivning av övriga tillgångar som ingår i enheten
utgifter som ingår i forskningsfasen är att ta fram ny kunskap, utgifter för
(gruppen av enheter).
Återvinningsvärdet är det högre av dels verkligt värde med avdrag för
utvärdering och sökande efter alternativa kvaliteter och processer. Utgifter
för forskningsfasen kostnadsförs löpande i Rapport över totalresultatet.
försäljningskostnader och dels användningsvärdet. Vid beräkning av
Utgifter för utveckling, där forskningsresultat eller annan kunskap tilläm-
användningsvärdet diskonteras framtida kasaflöden med en räntesats som
pas för att åstadkomma nya eller förbättrade produkter eller processer,
beaktar den risk som kan associeras med den specifika tillgången.
redovisas som en tillgång i koncernens Rapport över finansiell ställning,
om produkten eller processen är tekniskt och kommersiellt användbar och
företaget har tillräckliga resurser att fullfölja utvecklingen och därefter
använda eller sälja den immateriella tillgången. Det redovisade värdet
inkluderar utgifter för material, direkta utgifter för löner och indirekta
utgifter som kan hänföras till tillgången. Övriga utgifter för utveckling
redovisas i Rapport över totalresultatet som kostnad när de uppkommer.
F-73
Not 1
Väsentliga redovisningsprinciper, forts
Åtaganden för ålderspension och familjepension för tjänstemän i
Återföring av nedskrivningar
En nedskrivning av tillgångar som ingår i IAS 36 tillämpningsområde rever-
Sverige tryggas genom en försäkring i Alecta. Munksjö har inte haft tillgång
seras om det både finns indikation på att nedskrivningsbehovet inte längre
till sådan information som gör det möjligt att redovisa denna plan som en
föreligger och det har skett en förändring i de antaganden som låg till
förmånsbestämd plan. Pensionsplanen enligt ITP som tryggas genom en
grund för beräkningen av återvinningsvärdet. Nedskrivning av goodwill
försäkring i Alecta redovisas därför som en avgiftsbestämd plan.
återförs dock aldrig. En reversering görs endast i den utsträckning som tillAktuariella vinster och förluster till följd av erfarenhetsbaserade juste-
gångens redovisade värde efter återföring inte överstiger det redovisade
värde som skulle ha redovisats, med avdrag för avskrivning där så är ak-
ringar och förändringar i aktuariella antaganden redovisas under övrigt
tuellt, om ingen nedskrivning gjorts.
totalresultat under den period de uppstår.
Nedskrivningar av investeringar som hålls till förfall eller lånefordringar
Kostnader avseende tjänstgöring under tidigare perioder redovisas
och kundfordringar som redovisas till upplupet anskaffningsvärde återförs
direkt i årets resultat, om inte förändringarna i pensionsplanen är villko-
om en senare ökning av återvinningsvärdet objektivt kan hänföras till en
rade av att de anställda kvarstår i tjänst under en angiven period (intjänan-
händelse som inträffat efter det att nedskrivningen gjordes.
deperioden). I sådana fall fördelas kostnaden avseende tjänstgöring under
tidigare perioder linjärt över intjänandeperioden.
För avgiftsbestämda pensionsplaner betalar koncernen avgifter till
Varulager
Varulager värderas till det lägsta av anskaffningsvärdet och nettoförsälj-
offentligt eller privat administrerade pensionsförsäkringsplaner på obliga-
ningsvärdet. Anskaffningsvärdet för varulager beräknas genom tillämp-
torisk, avtalsenlig eller frivillig basis. Koncernen har inga ytterligare betal-
ning av förstin, förstut metoden (FIFU) och inkluderar utgifter som upp-
ningsförpliktelser när avgifterna väl är betalda. Avgifterna redovisas som
kommit vid förvärvet av lagertillgångarna och transport av dem till deras
personalkostnader när de förfaller till betalning. Förutbetalda avgifter redo-
nuvarande plats och skick. För tillverkade varor och pågående arbeten,
visas som en tillgång i den utsträckning som kontant återbetalning eller
inkluderar anskaffningsvärdet en rimlig andel av indirekta kostnader base-
minskning av framtida betalningar kan komma koncernen tillgodo.
rad på en normal kapacitet. Nettoförsäljningsvärdet är det uppskattade
Ersättningar vid uppsägning
försäljningspriset efter avdrag för uppskattade försäljningskostnader.
En kostnad för ersättningar i samband med uppsägningar av personal
Resultat per aktie
redovisas endast om företaget kan visas vara förpliktigat, utan realistisk
Beräkningen av resultat per aktie baseras på årets resultat i koncernen
möjlighet till tillbakadragande, av en formell detaljerad plan att avsluta en
hänförligt till moderbolagets aktieägare och på det vägda genomsnittliga
anställning före den normala tidpunkten. När ersättningar lämnas som ett
antalet aktier utestående under året.
erbjudande för att uppmuntra frivillig avgång, redovisas en kostnad om det
är sannolikt att erbjudandet kommer att accepteras och antalet anställda
som kommer att acceptera erbjudandet tillförlitligt kan uppskattas.
Ersättningar till anställda
Pensionsförpliktelser
Koncernföretagen har olika pensionsplaner. Pensionsplanerna finansieras
Avsättningar
vanligen genom betalningar till försäkringsbolag eller förvaltaradministre-
En avsättning skiljer sig från andra skulder genom att det råder ovisshet
rade fonder, där betalningarna fastställs utifrån periodiska aktuariella
om betalningstidpunkt eller beloppets storlek för att reglera avsättningen.
beräkningar. Koncernen har både förmånsbestämda och avgiftsbestämda
En avsättning redovisas i koncernens Rapport över finansiell ställning när
pensionsplaner. En avgiftsbestämd pensionsplan är en pensionsplan enligt
koncernen har en befintlig legal eller informell förpliktelse som en följd av
vilken koncernen betalar fasta avgifter till en separat juridisk enhet. Kon-
en inträffad händelse, och det är troligt att ett utflöde av ekonomiska resur-
cernen har inte några rättsliga eller informella förpliktelser att betala ytter-
ser kommer att krävas för att reglera förpliktelsen samt en tillförlitlig upp-
ligare avgifter om denna juridiska enhet inte har tillräckliga tillgångar för
skattning av beloppet kan göras.
Avsättningar görs med det belopp som är den bästa uppskattningen av
att betala alla ersättningar till anställda som hänger samman med de
det som krävs för att reglera den befintliga förpliktelsen på balansdagen
anställdas tjänstgöring under innevarande eller tidigare perioder.
En förmånsbestämd pensionsplan är en pensionsplan som inte är
avgiftsbestämd. Utmärkande för förmånsbestämda planer är att de anger
Garantier
ett belopp för den pensionsförmån en anställd erhåller efter pensionering,
En avsättning för garantier redovisas när de underliggande produkterna
vanligen baserat på en eller flera faktorer såsom ålder, tjänstgöringstid och
eller tjänsterna säljs. Avsättningen baseras på historiska data om garantier
lön.
och en sammanvägning av tänkbara utfall i förhållande till de sannolikhe-
Den skuld som redovisas i koncernens Rapport över finansiell ställning
ter som utfallen är förknippade med.
avseende förmånsbestämda pensionsplaner är nuvärdet av den förmånsbestämda förpliktelsen vid rapportperiodens slut minus verkligt värde på
Omstrukturering
förvaltningstillgångarna, med justeringar för ej redovisade aktuariella vin-
En avsättning för omstrukturering redovisas när koncernen har fastställt
ster och förluster samt för oredovisade kostnader avseende tjänstgöring
en utförlig och formell omstruktureringsplan, och omstruktureringen har
under tidigare perioder. Den förmånsbestämda pensionsförpliktelsen
antingen påbörjats eller blivit offentligt tillkännagiven. Ingen avsättning
beräknas årligen av oberoende aktuarier med tillämpning av den s.k. pro-
görs för framtida rörelsekostnader.
jected unit credit method. Nuvärdet av den förmånsbestämda förpliktelsen
fastställs genom diskontering av uppskattade framtida kassaflöden med
Eventualförpliktelser
användning av räntesatsen för förstklassiga företagsobligationer som är
En eventualförpliktelse redovisas när det finns ett möjligt åtagande som
utfärdade i samma valuta som ersättningarna kommer att betalas i med
härrör från inträffade händelser och vars förekomst bekräftas endast av en
löptider jämförbara med den aktuella pensionsskuldens. När det inte finns
eller flera osäkra framtida händelser eller när det finns ett åtagande som
en aktiv marknad för sådana företagsobligationer används istället mark-
inte redovisas som en skuld eller avsättning på grund av att det inte är san-
nadsräntan på statsobligationer med en motsvarande löptid.
nolikt att ett utflöde av resurser kommer att krävas.
F-74
Not 2
Bedömningar och uppskattningar
Nedanstående tabell summerar förvärvspriset fördelat på tillgångar och
skulder per förvärvsdagen. Det totala förvärvsvärdet uppgick till 691 MSEK
De bedömningar och uppskattningar som enligt företagsledningen är av
vilket betalades kontant.
väsentlig betydelse för redovisade belopp i redovisningen och att det finns
en betydande risk att framtida händelser och nytillkommen information
Förvärv, MSEK
påverkar grunden för dessa bedömningar och uppskattningar är främst:
Kundrelationer
70
Patent
44
Goodwill
Munksjö undersöker varje år om något nedskrivningsbehov föreligger vad
gäller goodwill. Goodwill är fördelad på kassagenererande enheter som
överensstämmer med koncernens segment.
Värdet på de kassagenererande enheterna beräknas baserat på koncernens befintliga planer. Planerna baseras på marknadsmässiga antaganden
och omfattar förväntade framtida kassaflöden för den existerande verk-
Övriga immateriella tillgångar
3
Materiella anläggningstillgångar
393
Summa materiella och immateriella anläggningstillgångar
510
Finansiella anläggningstillgångar
115
samheten vilka diskonteras med aktuell vägd kapitalkostnad (WACC). Inget
Uppskjutna skattefordringar
131
nedskrivningsbehov har konstaterats. Koncernens redovisade goodwill den
Summa anläggningstillgångar
756
Varulager
413
Kundfordringar
154
31 december 2012 uppgick till 1 343 MSEK, se även not 14.
Miljö
Med stöd av olika länders miljölagstiftning aktualiserar myndigheterna frågor om markundersökningar och eventuell efterbehandling vid nedlagda
Övriga kortfristiga fordringar
verksamheter. Ansvaret för eventuell efterbehandling avgörs i respektive
Likvida medel
enskilt fall ofta med hjälp av skälighetsbedömningar.
Avsättningar för miljörelaterade kostnader vilka sammanhänger med
nedlagd verksamhet har gjorts utifrån bedömningar om framtida återställandekostnad.
Därutöver bedöms det finnas ett ansvar för miljörelaterade kostnader
som idag inte kan kvantifieras men som i framtiden kan komma att medföra kostnader.
48
15
Summa omsättningstillgångar
SUMMA TILLGÅNGAR
630
1 386
Långfristiga räntebärande skulder
20
Avsättningar för pensioner
80
Uppskjutna skatteskulder
143
Pensioner
Övriga långfristiga avsättningar
Kostnader liksom värdet på pensionsåtaganden för förmånsbaserade pen-
Summa långfristiga skulder
11
254
sionsplaner baseras på aktuariella beräkningar som utgår från antaganden
om diskonteringsränta, förväntad avkastning på förvaltningstillgångar,
Kortfristiga skulder
framtida löneökningar, inflation och demografisk fördelning.
Kortfristiga räntebärande skulder
113
Leverantörsskulder
333
Nettot av koncernens pensionsåtaganden och värdet av förvaltningstillgångarna uppgick den 31 december 2012 till 308 MSEK, se även not 9.
Aktuella skatteskulder
Skatter
4
Övriga kortfristiga skulder
131
skattemässiga värden på tillgångar och skulder. Bedömningar och antagan-
Summa kortfristiga skulder
581
den sker för att fastställa värdet på olika tillgångar och skulder samt beträf-
SUMMA SKULDER
835
skjutna skattefordringar är beroende av detta. Per 31 december redovisades
Summa identifierbara nettotillgångar till verkligt värde
551
240 MSEK som uppskjuten skattefordran, se även not 12.
Goodwill
140
Total köpeskilling
691
Uppskjuten skatt beräknas på temporära skillnader mellan redovisade och
fande framtida skattepliktiga vinster i fall framtida utnyttjande av upp-
Not 3
Verksamhetsförvärv
Förvärvets påverkan på kassaflödet
Den 10 mars 2010 förvärvades Arjowiggins verksamhet inom dekorpapper,
Likvida medel i förvärvade enheter
slipbaspapper, tunna specialtryckpapper och konstnärspapper. Förvärvet
Kontant erlagd köpeskilling
–691
Kassaflöde från förvärv av verksamhet
–676
omfattar primärt 100 procent av andelarna i två av Arjowiggins produktionsenheter, i Frankrike (Arjowiggins Arches SAS) respektive Tyskland
(Arjowiggins Deutschland GmbH), patent samt varulager i USA och i Kina.
Anledningen till förvärvet var att skapa ett komplett specialpapperser-
15
Förvärvsrelaterade kostnader under 2011 uppgick till totalt 28 MSEK och
ingår i övriga externa kostnader. Verkligt värde på kundfordringar var 154
bjudande till Munksjös kunder. Genom förvärvet kompletterades Munksjös
MSEK. Bruttobeloppet för kundfordringar var 162 MSEK, varav 8 MSEK
utbud och förvärvet har stärkt Munksjös redan starka ställning inom
bedömts som osäkra.
De förvärvade enheterna har för perioden från den 10 mars 2011 till den
dekorpapper. Förvärvet har dessutom medfört kostnadsbesparingar genom
synergieffekter. Goodwill från förvärvet är primärt hänförlig till de synergi-
31 december 2011 bidragit med nettoomsättning som ingår i koncernens
effekter som förväntades genom sammanslagningen av Munksjös och
rapport över totalresultatet uppgående till 1 744 MSEK. Vidare bidrog de
Arjowiggins verksamhet vilka har allokerats till affärsområdet Industrial
också med ett rörelseresultat på –4 MSEK för samma period. Om förvärvet
Applications. Det är också ett värde i den personalstyrka som tillkom med
skett den 1 januari 2011, skulle koncernens rapport över totalresultatet visa
förvärvet och som inte redovisas separat från goodwill. Goodwill är inte
ytterligare nettoomsättning på 377 MSEK, EBITDA på 19 MSEK och rörelse-
avdragsgill vid inkomstbeskattning.
resultat på 7 MSEK för 2011.
Förvärvsmetoden har tillämpats för att konsolidera de förvärvade enheterna.
Förvärvsanalysen är preliminär och kan vara föremål för förändring.
F-75
Not 4
Segmentinformation (affärsområden)
Munksjö är en av Europas ledande aktörer för utveckling, produktion och
Munksjö har cirka 1 770 anställda i Europa, Nordamerika och Asien.
försäljning av specialpapper. Koncernen tillverkar också specialpappers-
Huvuddelen av leveranserna sker i Europa men försäljning sker även till
massa.
Asien, Nord och Sydamerika.
Munksjös dekorpapper används bland annat vid tillverkning av laminat
ytor för golv, kök och möbler. Koncernens elektrotekniska papper används
Operativ styrning
som effektiv isolering av högspänningkablar och transformatorer. Slipbas-
Koncernens operativa verksamhet utförs företrädesvis i affärsenheter vilka
papper är en komponent i slippapper och mellanläggspapper används för
kan omfatta flera dotterbolag till Munksjö AB. I samtliga affärsenheter
att skydda stål och glas. Specialpapper står för cirka 80 procent av
bedrivs ett aktivt lednings/uppföljningsarbete under ledning av koncern-
Munksjös försäljning och specialpappersmassa för den resterande delen.
chefen och stabschefer. Ledningsarbetet omfattar att löpande verksamhet
Verksamheten är uppdelad i tre affärsområden vilka tillika är koncer-
följs och att affärsplan och budget utvärderas och fastställs för affärsenhe-
nens rapporteringssegment: Decor, där papper för laminatprodukter och
terna. Verksamheterna bedrivs enligt de regler, riktlinjer och policies som
tunna specialtryckpapper ingår, Industrial Applications, där elektrotek-
fastställts för koncernen samt av lokala regler fastställda för respektive
niskt papper, slipbaspapper, tunnpapper och konstnärspapper ingår och
affärsenhet. Resultatenhetscheferna har ansvar för resultatet och ska
Specialty Pulp som tillverkar specialpappersmassa för extern försäljning.
säkerställa utvecklingen för sina enheter samt skall även bevaka att syner-
Tillverkning av dekorpapper sker vid produktionsanläggningarna i
gier mellan koncernens olika enheter tas tillvara.
Unterkochen och Dettingen, Tyskland, i Tolosa, Spanien och i Arches,
Finansiella intäkter och kostnader samt inkomstskatt hanteras på kon-
Frankrike. Tillverkning av slipbaspapper och konstnärspapper sker i
cernnivå.
Arches, Frankrike. Tunnpapper tillverkas i Dettingen, Tyskland. Tillverkning
Intäkter, kostnader, tillgångar och skulder som rapporteras till företagsled-
av elektrotekniskt papper sker i Jönköping och konvertering i Taicang, Kina.
ningen värderas på samma sätt som i den externa finansiella rapporteringen.
Tillverkningen av tunnpapper och Spantex® (exempelvis kantlister) sker i
Försäljning mellan segment sker till marknadsmässiga priser.
Billingsfors. Produktion av specialpappersmassa sker vid Munksjös anlägg-
Det finns ingen enskild kund som står för mer än 10 procent av företagets intäkter.
ning i Aspa Bruk.
Decor
Industrial
Applications
Speciality
Pulp
Övrigt och
elimineringar
Koncernen
Nettoomsättning, extern
3 202
1 272
815
–
5 289
Nettoomsättning, intern
7
19
40
–66
0
3 209
1 291
855
–66
5 289
166
37
–16
–122
65
MSEK 2012
Nettoomsättning
Rörelseresultat
Finansiella intäkter
167
Finansiella kostnader
–309
Skatt
–14
Årets resultat
–91
Övriga upplysningar
Operativt kapital
2 301
499
600
160
3 560
Investeringar
41
51
29
8
129
Av- och nedskrivningar
93
65
58
5
221
911
568
169
31
1 679
Medeltal anställda
F-76
Not 4
Segmentinformation (affärsområden), forts.
Decor
Industrial
Applications
Speciality
Pulp
Nettoomsättning, extern
3 202
1 340
Nettoomsättning, intern
2
18
3 204
135
MSEK 2011
Nettoomsättning
Rörelseresultat
Övrigt och
elimineringar
Koncernen
912
–
5 454
5
–25
0
1 358
917
–25
5 454
25
49
–114
95
Finansiella intäkter
208
Finansiella kostnader
–310
Skatt
35
Årets resultat
28
Övriga upplysningar
Operativt kapital
Investeringar
Av- och nedskrivningar
Medeltal anställda
MSEK 2010
Nettoomsättning, extern
Nettoomsättning, intern
Nettoomsättning
Rörelseresultat
2 656
546
764
98
4 064
56
44
56
13
169
85
61
57
2
205
870
570
170
25
1 635
Decor
Industrial
Applications
Speciality
Pulp
Övrigt och
elimineringar
Koncernen
1 763
924
1 013
1
3 701
–
–
14
–14
–
1 763
924
1 027
–13
3 701
125
45
191
–58
303
Finansiella intäkter
8
Finansiella kostnader
–98
Skatt
–71
Årets resultat
142
Övriga upplysningar
Operativt kapital
Investeringar
Av- och nedskrivningar
Medeltal anställda
2 273
407
547
43
3 270
40
30
39
3
112
52
42
56
3
153
440
429
175
11
1 055
F-77
Not 4
Segmentinformation (affärsområden) forts.
Materiella och immateriella anläggIntäkter per marknad, MSEK
ningstillgångar per land, MSEK
2012
2011
2010
Sverige
1 190
1 213
1 183
1 003
Frankrike
1 687
1 796
1 482
327
2012
2011
2010
201
262
250
Tyskland
1 072
1 164
Övriga EU
Sverige
2 053
1 997
1 270
Tyskland
295
317
Övriga Europa
317
364
319
Spanien
247
304
–
Asien
633
700
436
Övriga
54
22
28
Koncernen totalt
3 473
3 652
3 020
Övriga Världen
1 013
967
423
Koncernen totalt
5 289
5 454
3 701
Intäkterna i tabellen ovan har fördelats utifrån kundernas geografiska läge.
Operativt kapital per land, MSEK
2012
2011
Sverige
1 073
1 229
986
Tyskland
1 733
1 915
1 489
Spanien
398
454
765
Frankrike
367
476
–
Övriga
Koncernen totalt
Not 5
2010
–11
–10
30
3 560
4 064
3 270
Övriga externa kostnader
Koncernen, MSEK
2012
2011
2010
Transportkostnader
–208
–192
–174
Energikostnader
–357
–382
–285
Reparation, underhåll och utvecklingskostnader
–191
–206
–155
Utrustning, förrådsmaterial och övriga produktionskostnader
–205
–221
–170
–20
–23
–9
–259
–229
–120
Reservering för omstrukturering
–
–24
–
Övrigt
–
2
–7
–1 240
–1 275
–920
Leasing och hyreskostnader
Rörelsekostnader för administration, försäljning, inköp och IT
Övriga externa kostnader
Not 6
Ersättning till revisorer
MSEK
2012
2011
2010
5
6
2
utöver revisionsuppdraget
2
1
1
Skatterådgivning
–
–
–
Ernst & Young
Revisionsuppdrag
Revisionsverksamhet
Övriga tjänster
–
2
1
Totala
7
9
4
F-78
Not 7
Personal
2012
2011
2010
Medeltal
anställda
Varav
män
Medeltal
anställda
Varav
män
Medeltal
anställda
Varav
män
572
83%
586
83%
579
83%
–
–
12
83%
30
82%
Tyskland
451
88%
434
89%
267
90%
Spanien
162
91%
161
89%
160
89%
Frankrike
468
94%
419
82%
–
–
7
43%
6
43%
2
50%
USA
9
44%
8
50%
10
60%
Kina
10
80%
9
78%
7
86%
Medeltal anställda
Sverige
Norge
Italien
Medelantal anställda
1 679
Styrelsen och andra ledande befattningshavare
1 635
2012
2011
Kvinnor %
25%
25%
4%
Män %
75%
75%
96%
Kvinnor %
17%
14%
8%
Män %
83%
86%
92%
1 055
2010
Styrelseledamöter
Vd och andra ledande befattningshavare
Koncernens löner, andra ersättningar och sociala kostnader, MSEK
Styrelse
och Vd
Tantiem
till Vd
Övriga
anställda
Sverige
5
1
241
Tyskland
–
–
230
Spanien
–
–
Frankrike
–
USA
–
Italien
Kina
Löner och andra ersättningar
2012
Totalt löner och andra ersättningar
Sociala kostnader
Övriga personalkostnader
Styrelse
och Vd
Tantiem
till Vd
Övriga
anställda
Sverige
8
1
240
Norge
–
–
7
72
Tyskland
–
–
228
–
176
Spanien
–
–
72
–
6
Frankrike
–
–
167
–
–
1
USA
–
–
5
–
–
2
Italien
–
–
4
5
1
728
Kina
–
–
1
Löner och andra ersättningar
8
1
724
2011
734
Totalt löner och andra ersättningar
733
271
Sociala kostnader
261
1
Övriga personalkostnader
1 006
Varav pensionskostnader
Varav pensionskostnader
för Vd
1
för Vd
1
Varav pensionskostnader
Varav pensionskostnader
för övriga anställda
1
995
45
för övriga anställda
F-79
45
Not 7
Personal, forts.
Styrelse
och Vd
Tantiem
till Vd
Övriga
anställda
Sverige
7
2
216
Norge
1
–
10
Tyskland
–
–
148
Spanien
–
–
74
USA
–
–
4
Italien
–
–
1
Kina
–
–
1
Löner och andra ersättningar
8
2
454
2010
Totalt löner och andra ersättningar
464
Sociala kostnader
151
Övriga personalkostnader
2
617
Varav pensionskostnader
för Vd
2
Varav pensionskostnader
för övriga anställda
23
Vd, Styrelse samt ledningsgruppens kostnader – se not 8
Not 8
Ersättningar till styrelsen och ledande befattningshavare
Ersättning till styrelsen
Fast lön och rörlig lön
Enligt bolagsstämman 2012 utgår årligen arvode till styrelseordföranden
Lön och rörlig ersättning ska fastställas per kalenderår. Verkställande
på 550 000 SEK, samt till övriga av stämman valda styrelseledamöter, som
direktören och andra ledande befattningshavare kan erbjudas rörlig ersätt-
inte är anställda i bolaget, på 275 000 SEK. För revisionsutskottet utgår
ning. Den rörliga ersättningen ska vara begränsad och relaterad till den
75 000 SEK till ordföranden samt 50 000 SEK till övriga ledamöter och för
fasta lönen och baseras på koncernens finansiella mål samt individuella
ersättningsutskottet utgår 50 000 SEK till ordföranden samt 25 000 SEK till
mål. Slutligt beslut om utbetalning av rörlig ersättning tas av styrelsen efter
övriga ledamöter.
det att företagets resultat har godkänts och reviderats. Rörlig ersättning ska
inte vara pensionsgrundande.
KSEK
Uppsägningstid och avgångsvederlag
Årsarvode för period:
2011
2010
2009
Utbetalt år:
2012
2011
2010
600
223
176
–
–
179
Ingvar Petersson
350
113
120
Richard Chindt
325
113
30
–
–
–
–
–
–
250
–
–
Fredrik Cappelen
Ordförande från 2009
Jan Reinås
Ordförande till 2009
Jan Åström
Verkställande direktör
Caspar Callerström
Elisabet Salander
Björklund
För verkställande direktören och andra ledande befattningshavare finns
avtal beträffande uppsägningstider från bolagets sida, som maximalt kan
uppgå till 24 månader med ersättning och arbetsplikt. Avgångsvederlag
utöver lön under uppsägningstid förekommer ej.
Pension
Pensionslösningar för ledande befattningshavare innebär sedvanlig tjänstepension. Pensionslösningar för ledande befattningshavare innebär individuellt avtalade tjänstepensionslösningar innehållande en kombination
av förmåns- och premiebestämda pensionsplaner.
Övriga förmåner
I den mån övriga förmåner utgår utgörs de av bilförmån, bostadsförmån
och sjukvårdsförsäkring.
Ledande befattningshavare
Med ledande befattningshavare avses verkställande direktören, tillika koncernchefen, affärsgruppschefer eller motsvarande samt stabschefer.
Ersättningskommittén bereder underlag avseende ersättning till verkställande direktören för beslut av styrelsen. Verkställande direktören föreslår
och lägger i sin tur fram underlag avseende ersättning till andra ledande
Riktlinjer för ersättning
befattningshavare för godkännande av ersättningskommittén. Styrelsen
Verkställande direktören och andra ledande befattningshavare ska erbju-
äger rätt att frångå riktlinjerna om det i ett enskilt fall finns särskilda skäl
das en fast lön (grundlön) och i vissa fall rörlig ersättning. Den sammanlagda ersättningen ska vara marknadsmässig och konkurrenskraftig samt
relaterad till befattningshavarens ansvar och befogenheter.
Tillämpning av riktlinjer för ersättning
F-80
för detta.
Not 8
Ersättningar till styrelsen och ledande befattningshavare forts.
Ersättning och förmåner till Vd
KSEK
Övriga
Förmåner
Pensionskostnad
Totalt
1 573
9
1 349
6 737
3 694
468
–
1 302
3 169
2 482
7
1 896
Övriga
Förmåner
Pensionskostnad
Totalt
År
Bruttolön
Jan Åström
2012
3 806
Jan Åström
2011
Jan Åström
2010
Rörlig
ersättning 1)
5 464
7 554
2)
1) Rörlig ersättning avser nämnda verksamhetsår, men utbetalas påföljande år.
2) Varav 1 420 000 SEK utgör omvandling av tidigare löneavstående.
Ersättning och förmåner till övriga ledande befattningshavare
KSEK
År
Brutto lön
Rörlig
ersättning 1)
Övriga ledande befattningshavare
2012
15 375
4 838
911
4 823
25 947
Övriga ledande befattningshavare
2011
16 544
2 929
1 123
3 372
23 968
Övriga ledande befattningshavare
2010
14 001
2 376
845
2 839
20 061
1) Rörlig ersättning avser nämnda verksamhetsår, men utbetalas påföljande år.
Not 9
Avsättningar för pensioner och liknande förpliktelser
Munksjö har förmånsbestämda pensionsplaner för tjänstemän i Sverige
avgiftsbestämd i enlighet med UFR 3. Årets avgifter för pensionsförsäk-
(ITP-planen) och för anställda i utländska dotterföretag i Tyskland, Frank-
ringar uppgick till 4 MSEK (4, 4). Huvudförsäkringsgivare är Alecta och vid
rike och USA. De mest betydande förmånsbestämda planerna baseras på
utgången av året uppgick Alectas överskott, i form av den kollektiva konso-
anställningstid och den ersättning som de anställda har vid eller nära pen-
lideringsgraden till 129 procent (113, 146). Den kollektiva konsoliderings-
sioneringen. Beräkningarna är utförda enligt den så kallade projected unit
graden är marknadsvärdet på förvaltarnas tillgångar i procent av motsva-
credit method med de antaganden som anges nedan. Dessa planer är
rande försäkringsåtaganden.
Den särskilda löneskatten har i enlighet med UFR 4 beräknats i enlighet
huvudsakligen ofonderade förutom för USA som är delvis fonderad.
med utgångspunkt från den pensionskostnad som fastställs enligt IAS 19.
Delar av pensionsåtaganden för tjänstemän i Sverige tryggas genom
Nedanstående tabeller visar en nedbrytning av pensionskostnader,
avsättning i balansräkningen enligt FPG/PRI-systemet. Munksjö har även
avgiftsbestämda pensionsplaner. Viss del av pensionsåtagandena för tjäns-
netto, som redovisats i koncernens rapport över totalresultatet, skillnaden
temän i Sverige tryggas genom ett antal försäkringar. Försäkringsbolagen
mellan förpliktelsernas och förvaltningstillgångarnas värde, samt belopp
tillhandahåller inte tillräckliga uppgifter för att möjliggöra för koncernen
redovisade i Koncernens rapport över finansiell ställning för planerna.
att redovisa ITP-planen som förmånsbestämd varför den redovisas som
Årets kostnader för pensioner, MSEK
(Redovisas som personalkostnad)
Tillgång/skuld avseende
pensionsplaner
2012
2011
2010
243
223
163
Nuvärde av förmånsbestämda
förpliktelser ofonderade
Belopp redovisade i Koncernens
rapport över totalresultatet
2012
2011
2010
Kostnader avseende tjänstgöring
Nuvärde av förmånsbestämda
under perioden
15
13
2
Räntekostnader
16
14
12
–4
–4
–4
27
23
10
33
12
5
60
35
15
förpliktelser helt eller delvis fonderade
124
110
71
Förvaltningstillgångarnas verkliga värde
–59
–56
–51
förvaltningstillgångar
Pensionsskuld
308
277
183
Pensionskostnad redovisad
Förväntad avkastning på
i årets resultat
Aktuariel vinst och förlustredovisade
i övrigt totalresultat
Total pension kostnad redovisad i
Koncernens rapport över totalresultatet
F-81
Not 9
Avsättningar för pensioner och liknande förpliktelser forts.
Förväntad avkastning på förvaltningstillgångar:
Förändringar i förmånsbestämda förpliktelser:
2012
2011
2010
333
234
263
16
14
Januari 1
Räntekostnader
Förmåner intjänade under perioden
2012
2011
2010
Sverige
–
–
–
12
Tyskland
–
–
–
Frankrike
2,80%
3,00%
–
Övrigt
8.00%
8,00%
8,00%
2012
2011
2010
Sverige
3.00%
3,00%
3,00%
Tyskland
2.50%
2,50%
2,50%
Frankrike
2,50%
2,50%
–
Övrigt
3,75%
3,75%
3,75%
15
13
2
–20
–22
–20
Rörelseförvärv
–
83
–
Regleringar
–
–
–13
34
9
7
Valutakursdifferenser
–11
2
–17
December 31
367
333
234
Utbetalda ersättningar
Akturiella vinster och förluster
Förvaltningstillgångarnas verkliga värde:
2012
2011
2010
56
51
50
Förväntad avkastning
4
4
4
Tillskjutna medel från arbetsgivaren
5
4
4
Januari 1
Rörelseförvärv
–
4
–
–4
–4
–4
1
–3
2
Valutakursdifferenser
–3
–
–5
December 31
59
56
51
Utbetalda ersättningar
Akturiella vinster och förluster
Framtida löneökningar:
Framtida pensionsökningar:
2012
2011
2010
Sverige
1,75%
2,00%
2,00%
Tyskland
2.00%
2,00%
2,00%
Frankrike
2.00%
2,00%
–
Övrigt
3.00%
3,00%
3,00%
Flerårssammanställning
Sverige
Förvaltningstillgångarnas verkliga värde per kategori:
Förmånsbestämda förpliktelser
2012
2011
2010
Aktier
35
33
32
Obligationer
21
21
18
3
2
1
59
56
51
Kapitalförsäkring
Totalt
förpliktelserna avseende pensioner visas nedan:
2012
2011
2010
3,50%
3,75%
3,75%
3,20% to 3,10% 5,30% to 5,40%
4,80%
Diskonteringsränta:
Sverige
Tyskland
Frankrike
2,80%
4,65%
–
Övrigt
3,75%
4,75%
5,25%
F-82
2011
2010
2009
2008
367
333
234
263
259
Förvaltningstillgångar
–59
–56
–51
–50
–48
Underskott/överskott
308
277
183
213
211
34
9
5
11
–
1
–3
1
8
–
Erfarenhetsbaserade justeringar
av förmånsbestämda förpliktelser
Erfarenhetsbaserad justering av
förvaltningstillgångar
De huvudantaganden som använts för att beräkna de förmånsbestämda
2012
Not 10
Av- och nedskrivningar av materiella och immateriella
Not 11
Finansnetto
anläggningstillgångar
MSEK
2012
2011
2010
MSEK
Maskiner och inventarier
–179
–172
–134
Ränteintäkter på kassa och
–25
–19
–17
–17
–14
–2
–221
–205
–153
Industribyggnader
Andra immateriella
anläggningstillgångar
Summa avskrivningar enligt plan
kortfristiga placeringar
2012
2011
2010
15
16
5
Valutakurseffekter
152
192
3
Finansiella intäkter
167
208
8
–119
–114
–74
–7
Räntekostnader på finansiella skulder1)
Upplösning av diskonteringar på
avsättningar
–16
–10
–169
–173
–3
–5
–13
–14
Finansiella kostnader
–309
–310
–98
Finansnetto
–142
–102
–90
Valutakurseffekter
Övriga finansiella kostnader
1) Här ingår resultat från realiserade räntederivat med –32 MSEK, –30 resp –20.
Not 12
Skatt
Avstämning av effektiv skatt, MSEK
MSEK
Resultat före skatt
2012
2011
2010
77
–7
213
svensk inkomstskatt
Periodens skatteintäkt, Sverige
–
–
–
Justering av skattekostnad hänförlig
till tidigare år, Sverige
–
–
4
–15
–10
–23
Justering av skattekostnad hänförlig
till tidigare år, utlandet
Aktuell skatt
Relaterat till förändring av
temporära skillnader
Uppskjuten skatt
Total skatt
2011
2010
–77
–7
213
20
1
–56
–2
3
–
–4
–
–
–
3
1
–1
–13
–
Effekt av andra skattesatser
för utländska dotterföretag
–1
–3
–3
–16
–13
–22
Effekt av förändrad skattesats1)
för uppskjutna skatter
Skatteintäkt hänförlig till
tidigare period
Underskott i dotterföretag för vilken
uppskjuten skattefordran ej aktiverats
Uppskjuten skatt:
Relaterat till under året återförd/
aktiverat skattevärde i
underskottsavdrag
2012
Skatt enligt gällande
Aktuell skatteintäkt/kostnad
Periodens skattekostnad, utlandet
Resultat före skatt
Skatteeffekt på grund av ej avdrags–19
13
–56
21
35
7
2
48
–49
–14
35
–71
gilla kostnader och skattefria intäkter
–27
41
–16
Skatt i rapport över totalresultatet
–14
35
–71
1) Svensk skatt ändras från 26,3% till 22% från 1 januari 2013.
Uppskjuten skatt i temporära skillnader och underskottsavdrag
MSEK
Ingående
balans 2012
Valutaeffekt
Redovisat i
årets resultat
Redovisat
i övrigt
totalresultat
Utgående
balans 2012
–18
–
–
17
–1
–238
Fordringar
Underskottsavdrag
–268
3
27
–
Obeskattade reserver
109
1
–23
–
87
Materiella anläggningstillgångar
185
–4
–2
–
179
–29
Övrigt
–21
1
1
–10
Summa uppskjuten skattefordran
–13
1
3
7
Skulder
–2
238
Tillgångar
–240
–2
F-83
Not 12
Skatt forts.
MSEK
Ingående
balans 2011
Rörelseförvärv
Fordringar
Redovisat
i årets
resultat
Redovisat
i övrigt
totalresultat
Utgående
balans 2011
–1
–13
–4
–
–18
–255
1
–14
–
–268
Obeskattade reserver
127
55
–73
–
109
Materiella anläggningstillgångar
175
11
–1
–
185
Övrigt
–32
–29
38
2
–21
14
25
–54
2
–13
Underskottsavdrag
Summa uppskjuten skattefordran
Skulder
309
Tillgångar
–322
–13
Ingående
balans 2010
MSEK
Fordringar
Redovisat
i årets
resultat
Redovisat
i övrigt
totalresultat
Utgående
balans 2010
–1
0
–
–1
–325
–70
–
–255
Obeskattade reserver
149
22
–
127
Materiella anläggningstillgångar
175
0
–
175
Övrigt
–35
3
–
–32
Summa uppskjuten skatteskuld
–37
51
0
Underskottsavdrag
14
Skulder
324
Tillgångar
–310
14
Skatteverket inledde en revision i Munksjö Holding AB avseende räken-
Not 13
Resultat per aktie
skapsåren 2004 och 2005. Revisionen avslutades utan åtgärder förutom avseende frågan om bolagets avdragsrätt för lånekostnader och konsultkost-
Resultat per aktie beräknas genom att dividera resultat hänförligt till inne-
nader vid 2006 års taxeringar. Under räkenskapsåret 2010 har ärendet
havare av aktier i moderföretaget med det vägda genomsnittet av antal
avgjorts slutligt genom att kammarrätten har meddelat en dom som vun-
utestående aktier under perioden.
Följande tabell visar de värden som använts vid beräkning av resultat
nit laga kraft under januari 2011.
per aktie:
Kammarrättens dom innebär att bolaget har vägrats avdrag för kostnader
om sammanlagt cirka 37 MSEK. Konsekvensen av bolagets ändrade taxe2012
2011
2010
–96
26
137
utestående aktier, miljoner
74,64
66,85
27,92
Resultat per aktie, SEK
–1,29
0,39
4,91
ringar har till viss del kunnat mötas mot redovisade underskottsavdrag vid
taxeringarna 2006. Som en följd av att bolagets underskottsavdrag reduce-
Resultat hänförliga till moder-
rats har bolaget under 2010 påförts ytterligare skatt på inkomst av närings-
företagets aktieägare, från
verksamhet från taxeringen 2007 på cirka 9 MSEK. Utgången i målet med-
kvarvarande verksamheter, MSEK
för ingen påverkan på befintliga underskottsavdrag eller på möjligheten att
utnyttja dessa.
Koncernen har underskottsavdrag om 1 056 MSEK (936, 921) vilka är tillgängliga för kvittning mot framtida skattepliktiga resultat i de bolag där
förlusterna uppkommit. Alla underskottsavdrag är eviga utom i Spanien
där begränsningen är 15 år. I Spanien uppgår underskottsavdragen till
231 MSEK (294, 324).
F-84
Vägt genomslittligt antal
Not 14
Immateriella anläggningstillgångar i koncernen
2012, MSEK
Total
Goodwill
Övrigt
Ackumulerade anskaffningsvärden
2010, MSEK
Total
Goodwill
Övrigt
Ackumulerade anskaffningsvärden
Vid årets början
1 518
1 395
123
Vid årets början
1 481
1 476
5
Företagsförvärv
0
–
–
Omräkningsdifferenser
–220
–220
–
Vid årets slut
1 261
1 256
5
Vid årets början
3
–
3
Årets avskrivning
2
–
2
Omräkningsdifferenser
–
–
–
Vid årets slut
5
0
5
Investeringar
Omräkningsdifferenser
Vid årets slut
7
–
7
–54
–52
–2
1 471
1 343
128
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
Vid årets början
Företagsförvärv
Årets avskrivning
Omräkningsdifferenser
Vid årets slut
19
0
19
0
–
–
17
–
17
0
–
–
36
0
36
Ackumulerade nedskrivningar
Vid årets början
0
–
–
Omräkningsdifferens
0
–
–
Vid årets slut
0
–
–
Planenligt restvärde vid årets slut
1 435
1 343
92
2011, MSEK
Total
Goodwill
Övrigt
Ackumulerade anskaffningsvärden
Vid årets början
Företagsförvärv
Investeringar
Omräkningsdifferenser
Vid årets slut
1 261
1 256
5
257
140
117
1
–
1
–1
–1
0
1 518
1 395
123
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
Ackumulerade nedskrivningar
Vid årets början
–
–
–
Omräkningsdifferenser
–
–
–
Vid årets slut
0
0
0
1 256
1 256
0
Planenliga restvärden vid årets slut
Goodwill är fördelat på kassagenererande enheter, motsvarande rörelsesegmenten, för vilka det föreligger identifierbara kassaflöden enligt
Munksjös affärsorganisation. Goodwill fördelas enligt följande:
Fördelning av goodwill
per kassagenererande enhet
2012
2011
2010
Decor
1 204
1251
1 256
139
144
–
Industrial Applications
Specialty Pulp
Koncernen
–
–
–
1 343
1 395
1 256
Goodwill prövas årligen för ett eventuellt nedskrivningsbehov. Nedskrivning sker om redovisat värde överstiger nyttjandevärdet. Nyttjandevärdet
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
är nuvärdet av de uppskattade framtida kassaflödena. Kassaflödena har
Vid årets början
5
–
5
baserats på finansiella planer som normalt täcker en period på fem år. De
Företagsförvärv
0
–
–
finansiella planerna har upprättats av företagsledningen och godkänts av
14
–
14
0
–
–
19
0
19
Årets avskrivning
Omräkningsdifferenser
Vid årets slut
styrelsen. Kassaflöden bortom denna femårsperiod har extrapolerats med
hjälp av en bedömd tillväxttakt på 2,0 procent (2,0, 1,0) vilket motsvarar en
bedömd långsiktig inflation.
Beräkningen av nyttjandevärdet grundas på antaganden och bedömningar. De mest väsentliga antagandena avser försäljningsutvecklingen,
Ackumulerade nedskrivningar
aktuella marknadspriser, aktuell kostnadsnivå justerat för realprisföränd-
Vid årets början
–
–
–
Omräkningsdifferens
–
–
–
Vid årets slut
0
0
0
1 499
1 395
104
ringar och kostnadsinflation, antaganden om rörelsemarginalens utveckling samt aktuell genomsnittligt vägd kapitalkostnad (WACC), som används
för att diskontera framtida kassaflöden. Volymantaganden följer normalt
en genomsnittlig tillväxt på 1–2 procent. För nuvärdesberäkningen av förväntade framtida kassaflöden har en WACC före skatt på 10,0 procent (10,1)
Planenligt restvärde vid årets slut
använts för samtliga kassagenererande enheter. WACC tar hänsyn till kostnad för både eget och lånat kapital. Kostnaden för eget kapital kommer
från det förväntade avkastningskravet som koncernens potentiella investe-
Immateriella anläggningstillgångar från verksamhetsförvärv som under
rare har. Kostnaden för lånat kapital är baserat på den räntekostnad som
2011 uppgick till MSEK 117 består av; kundstock 70 MSEK, patent 44 MSEK
koncernen förväntas ha. Betafaktorn utvärderas årsvis utifrån allmänt till-
och övrigt 3 MSEK.
gänglig statistik. Nedskrivningsbedömningen ägde för samtliga kassagenererande enheter rum under det fjärde kvartalet 2012. Resultatet av nedskrivningsprövningen för goodwill visar att inget nedskrivningsbehov föreligger. En känslighetsanalys visar att även vid en höjning av WACC med en
procentenhet föreligger inget nedskrivningsbehov, inte heller vid en motsvarande försämring i tillväxteffekt.
F-85
Not 15
Materiella anläggningstillgångar i koncernen
Totalt
Maskiner &
inventarier
Byggnader
Mark & markanläggningar
Pågående
nyanläggningar
Vid årets början
6 262
4 862
926
341
133
Företagsförvärv
0
–
–
–
–
68
2012, MSEK
Ackumulerade anskaffningsvärden
Investeringar
122
52
2
0
Avyttringar och utrangeringar
–80
–80
0
–
–
0
111
0
–
–111
Omklassificeringar
Omräkningsdifferens
Vid årets slut
–130
–105
–20
–4
–1
6 174
4 840
908
337
89
3 893
3 333
558
2
–
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
Vid årets början
0
–
–
–
–
Avskrivning
Företagsförvärv
204
179
25
0
–
Avyttringar och utrangeringar
–79
–79
–
–
–
Omräkningsdifferens
–99
–82
–17
–
–
3 919
3 351
566
2
0
216
106
45
65
–
1
–
–
1
–
217
106
45
66
0
Planenligt restvärde vid årets slut
2 038
1 383
297
269
89
2011, MSEK
Totalt
Maskiner &
inventarier
Byggnader
Mark & markanläggningar
Pågående
nyanläggningar
Vid årets början
4 648
3 622
636
336
54
Företagsförvärv
1 800
1 504
264
4
28
112
Vid årets slut
Ackumulerade nedskrivningar enligt plan
Vid årets början
Omräkningsdifferens
Vid årets slut
Ackumulerade anskaffningsvärden
Investeringar
Avyttringar och utrangeringar
Omklassificeringar
Omräkningsdifferens
206
58
35
1
–371
–357
–14
–
–
0
52
9
–
–61
–21
–17
–4
–
–
6 262
4 862
926
341
133
Vid årets början
2 670
2 300
368
2
–
Företagsförvärv
1 391
1 202
189
–
–
Vid årets slut
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
Avskrivning
Avyttringar och utrangeringar
Omräkningsdifferens
Vid årets slut
191
172
19
–
–
–342
–327
–15
–
–
–17
–14
–3
–
–
3 893
3 333
558
2
0
214
104
45
65
–
2
2
–
–
–
216
106
45
65
0
2 153
1 423
323
274
133
Ackumulerade nedskrivningar enligt plan
Vid årets början
Omräkningsdifferens
Vid årets slut
Planenligt restvärde vid årets slut
F-86
Not 15
Materiella anläggningstillgångar i koncernen forts.
Totalt
Maskiner &
inventarier
Byggnader
Mark & markanläggningar
4 951
3 914
674
345
18
112
40
3
–
69
–163
–163
–
–
–
0
31
1
–
–32
–252
–200
–42
–9
–1
4 648
3 622
636
336
54
2 853
2 474
378
1
–
151
134
17
–
–
Avyttringar och utrangeringar
–164
–164
–
–
–
Omräkningsdifferens
–170
–144
–27
1
–
2 670
2 300
368
2
–
227
111
51
65
–
2010, MSEK
Pågående
nyanläggningar
Ackumulerade anskaffningsvärden
Vid årets början
Investeringar
Avyttringar och utrangeringar
Omklassificeringar
Omräkningsdifferenser
Vid årets slut
Ackumulerade avskrivningar enligt plan
Vid årets början
Avskrivning
Vid årets slut
Ackumulerade nedskrivningar enligt plan
Vid årets början
Omräkningsdifferens
–13
–7
–6
–
–
Vid årets slut
214
104
45
65
–
1 764
1 218
223
269
54
2012
2011
2010
19
19
18
Planenligt restvärde vid årets slut
Not 16
Intresseföretag
MSEK
Redovisat värde vid årets början
Årets resultatandel
Redovisat värde enligt balansräkningen
0
0
1
19
19
19
Andelar i intresseföretag avser i sin helhet andel i Sydved. I posten ingår ingen goodwill. Koncernens skulder till intresseföretag uppgår till 87 MSEK (38, 46).
Intresseföretag
Organisationsnummer
Säte
Sydved AB
556171-0814
Jönköping
Andel av Sydved AB, MSEK
Tillgångar
Eget kapital
Nettoomsättning
Resultat före skatt
Land
Andel
Röster %
Andel
Kapital %
Sverige
33
33
2012
2011
2010
115
131
154
19
19
19
1 030
1 107
1 008
0
0
1
Sydved AB redovisar ingen eventualförpliktelse.
F-87
Not 17
Varulager
MSEK
Råvarulager
Varor under tillverkning
Not 20
2012
2011
2010
135
191
75
13
19
23
Färdigvaror
469
544
258
Förnödenheter
163
165
100
Summa varulager
780
919
456
Eget kapital
I moderbolagets räkenskaper i denna årsredovisning finns information om
aktier, aktiekapital och överkursfond.
Övrigt tillskjutet kapital
Avser övrigt eget kapital som tillskjutits av ägarna.
Reserver
Omräkningsreserv
Omräkningsreserven innefattar alla valutakursdifferenser som uppstår vid
I rörelsen ingår nedskrivningar av varulager med 8 MSEK (10, 14).
omräkning av finansiella rapporter från utländska verksamheter som har
upprättat sina finansiella rapporter i en annan valuta än koncernens funktionella valuta.
Not 18
Övriga kortfristiga fordringar
MSEK
Mervärdesskatt
Spärrat kassakonto
Upplupna intäkter
Förutbetalda kostnader
Derivat
Säkringsreserv
2012
2011
2010
25
38
45
5
17
37
–
11
16
23
7
4
4
10
5
Övrigt
42
42
43
Summa
99
125
150
Not 19
Likvida medel
I koncernens balansräkning och kassaflödesanalys består likvida medel av
följande poster:
MSEK
Kassa och bank
2012
2011
492
161
2010
281
492
161
281
På bankmedlen erhålls rörlig ränta beräknad efter bankens dagliga inlåningsränta. Verkligt värde för likvida medel uppgår till 492 MSEK (161, 281).
2012
2011
2010
totala kreditlimiter uppgår till:
2 436
2 475
2 378
Varav utnyttjade per balansdagen:
2 383
2 420
2 317
Munksjökoncernens
F-88
Säkringsreserven innefattar den effektiva andelen av den ackumulerade
nettoförändringen av verkligt värde på ett kassaflödessäkringsinstrument
hänförbart till säkringstransaktioner som ännu inte har inträffat.
Not 21
Finansiella tillgånger och skulder
MSEK
2012
2011
2010
Skulder till kreditinstitut och aktieägare som faller till betalning
inom 1 år
mellan 1 och 5 år
efter 5 år eller mer
Summa räntebärande skulder
2012
Derivat
identifierade
som kassaflödessäkringar
Finansiella
tillgångar och
skulder
värderade
till verkligt värde
via resultaträkningen
–
128
133
–
2 232
2 287
2 294
6
7
7
2 366
2 427
2 301
Kundoch lånefordringar
Finansiella
skulder
värderade
till upplupet
anskaffningsvärde
Redovisat
värde
Verkligt
värde
695
–
695
695
Kundfordringar
–
Övriga kortfristiga fordringar
4
–
95
–
99
99
Likvida medel
–
–
492
–
492
492
Summa
4
0
1 282
0
1 286
1 286
1)
Räntebärande skulder
–
–
–
2 366
2 366
2 366
Leverantörsskulder
–
–
–
687
687
687
8 2)
–
–
354
362
362
Upplupna kostnader och
förutbetalda intäkter
Övriga skulder
–
–
–
73
73
73
Summa
8
0
0
3 480
3 488
3 488
Derivat
identifierade
som kassaflödessäkringar
Finansiella
tillgångar och
skulder
värderade
till verkligt värde
via resultaträkningen
Kundoch lånefordringar
Finansiella
skulder
värderade
till upplupet
anskaffningsvärde
Redovisat
värde
Verkligt
värde
–
–
748
–
748
748
10 1)
–
115
–
125
125
1) varav valutaderivat 4
2) varav räntederivat 1, elderivat 4 och valutaderivat 3
2011
Kundfordringar
Övriga kortfristiga fordringar
Likvida medel
Summa
–
–
161
–
161
161
10
0
1 024
0
1 034
1 034
Räntebärande skulder
–
–
–
2 427
2 427
2 427
Leverantörsskulder
–
–
–
487
487
487
Upplupna kostnader och
förutbetalda intäkter
Övriga skulder
Summa
77 2)
–
–
358
435
435
–
–
–
92
92
92
77
0
0
3 364
3 441
3 441
1) varav valutaderivat 4, massaderivat 6
2) varav massaderivat 33, räntederivat 29, elderivat 5, räntederivat 10
F-89
Not 21
Finansiella tillgånger och skulder forts.
2010
Derivat
identifierade
som kassaflödessäkringar
Finansiella
tillgångar och
skulder
värderade
till verkligt värde
via resultaträkningen
–
35 1)
Kundfordringar
Övriga kortfristiga fordringar
Likvida medel
Summa
Kundoch lånefordringar
Finansiella
skulder
värderade
till upplupet
anskaffningsvärde
Redovisat
värde
Verkligt
värde
–
533
–
533
533
–
115
–
150
150
–
–
281
–
281
281
35
0
929
0
964
964
Räntebärande skulder
–
–
–
2 301
2 301
2 301
Leverantörsskulder
–
–
–
209
209
209
Upplupna kostnader och
–
–
–
223
223
223
Övriga skulder
förutbetalda intäkter
114 2)
–
–
42
156
156
Summa
114
0
0
2 775
2 889
2 889
1) varav valutaderivat 17, elderivat 18
2) varav massaderivat 58, räntederivat 56
Munksjö har syndikerade lån i EUR och SEK. EUR lånet uppgår till 1 291 MSEK och SEK lånet till 853 MSEK. Det finns också ett revolverlån på 123 MSEK. Räntorna på lånet baseras på Euribor 3 månader plus 100 punkter respektive STIBOR 3 månader plus 100 punkter. Räntemarginalen kommer att höjas till 200
punkter 2013.
Munksjös finansiella lånevillkor innebär att företaget inom varje given kalendermånad ska tillse att genomsnittlig likviditet inte faller under 5 MEUR.
Vidare finns det för varje givet år en gräns för investeringar som inte får överskridas. Beloppen är 17 MEUR 2012 och 18 MEUR 2013. Med början från 2012
skall resultat före avskrivningar och räntor (EBITDA) i förhållande till räntenettot inte understiga 3,2 och totala låneskulder i förhållande till EBITDA skall
vara lägre än 5,9. Det krävs också att koncernens kassaflöde för ett år är högre än räntenettot och låneamorteringar.
Not 22
Leasingåtaganden, MSEK
Munksjökoncernen har som leasetagare ingått finansiella och operationella leasingavtal.
Framtida betalningsåtaganden för operationella leasingkontrakt fördelar sig enligt följande:
Operationell leasing
2012
Framtida minimileasingavgifter
Därav avseende
lokaler
2011
Framtida minimileasingavgifter
Därav avseende
lokaler
2010
Framtida minimileasingavgifter
Därav avseende
lokaler
Inom 1 år
13
6
10
5
13
8
Mellan 2–5 år
23
13
31
18
29
23
Senare än 5 år
2
–
–
–
–
–
38
19
41
23
42
31
Totalt
Koncernens kostnad för operationell leasing av maskiner, utrustning och lokaler uppgick till 20 MSEK (23, 9).
F-90
Not 22
Leasingåtaganden forts.
Framtida betalningsåtaganden för finansiella leasingkontrakt fördelar sig enligt följande:
Finansiell leasing
Inom 1 år
2–5 år
Senare än 5 år
Summa
Framtida minimileasingavgifter
5
45
7
57
Ränta
1
3
1
5
Nuvärde av framtida leasingavgifter
4
42
6
52
Framtida minimileasingavgifter
7
48
10
65
Ränta
2
5
1
8
Nuvärde av framtida leasingavgifter
5
43
9
57
Framtida minimileasingavgifter
5
43
–
48
Ränta
2
4
–
6
Nuvärde av framtida leasingavgifter
3
39
–
42
2012
2011
2010
Tillgångar i koncernens rapport över finansiell ställning sen 31 december vilka var under finansiella leasingavtal består av maskiner och inventarier till ett
nettobokvärde om 50 MSEK (55, 42).
Not 23
Långfristiga avsättningar
MSEK
Omstrukturering
Miljöreserv
Skattereserv
Summa
95
91
30
216
Ingående balans per 1 januari 2010
Under året gjorda avsättningar
Utnyttjade avsättningar
Utgående balans per 31 december 2010
5
7
–
12
–56
–75
–
–131
44
23
30
97
–32
32
–
0
Rörelseförvärv
Omklassifieringar
Under året gjorda avsättningar
Utnyttjade avsättningar
Utgående balans per 31 december 2011
Under året gjorda avsättningar
Utnyttjade avsättningar
24
18
–
42
–11
–12
–
–23
25
61
30
116
–
3
3
–28
–25
–3
Valutakursdifferenser
–
–3
Utgående balans per 31 december 2012
–
58
–3
30
88
Kortfristiga avsättningar (not 24)
–
–
–
–
Långsiktiga avsättningar
–
58
30
88
Utgående balans per 31 december 2012
–
58
30
88
Omstrukturering består huvudsakligen av avsättningar för övertalighet och förtidspensioneringar. Under året har avsättningar för omstruktureringar
omklassifierats till miljöreserv för bättre överensstämmelse med avsättningens natur. Ovanstående avsättningar har gjorts på basen av de bedömningar
som beskrivs i not 2.
F-91
Not 24
Upplupna kostnader och förutbetalda intäkter
MSEK
2012
2011
2010
–
25
44
113
93
41
Upplupna löner
72
52
50
Upplupna semesterlöner
55
61
36
Upplupna sociala avgifter
65
79
33
Upplupen kundbonus
32
27
6
8
77
5
17
21
8
362
435
223
Omstruktureringskostnader (not 23)
Reserv för ej ankomna fakturor
Orealiserade valutaderivat
Övrigt
Summa upplupna kostnader
och förutbetalda intäkter
Not 25
Finansiell riskhantering
Koncernens främsta finansiella riskexponering avser valutakursrisk genom
MSEK
SEK
USD
EUR
Övrigt
räkenskaper från utländska enheter, likviditets- och finansieringsrisker,
Försäljning 2010
510
700
2 430
10
ränterisk och kreditrisk (även kallat motpartsrisk).
Kostnader 2010
–1 340
–170
–1 900
–
–830
530
530
10
–
120
200
–
både väsentlig transaktionssexponering och exponering vid omräkning av
Munksjös finansiella aktiviteter och finansiella riskhantering hanteras
Årlig exponering ca
normalt centralt i koncernen och följer koncernens finansiella policy som
beslutats av styrelsen. Nedan beskrivs de finansiella riskerna och företagsledningens åtgärder för att reducera dem.
Totalt säkrat 2010-12-31
Valutarisk
Omräkningsexponering
Transaktionsexponering
Munksjö har tillgångar i utländsk valuta främst genom ägandet av de tyska,
Munksjös svenska enheter är exponerade för valutaförändringar genom att
franska och spanska dotterföretagen. Omräkningsexponeringen är den
huvuddelen av deras intäkter faktureras i utländska valutor, huvudsakligen
resultateffekt som uppstår när utländska dotterföretags nettotillgångar
EUR och USD, medan kostnaderna är i SEK. Transaktionsexponeringen är
omräknas till SEK. Nettotillgångarna i EUR säkras delvis genom upplåning i
den resultateffekt som uppstår mellan försäljningstillfället och betalnings-
samma valuta.
tillfället till följd av en valutakursförändring. De utländska enheterna fakLikviditets- och Finansieringsrisk
turerar huvudsakligen i EUR och har även sina kostnader i samma valuta.
Med likviditets- och finansieringsrisk menas risken att Munksjö inte kan upp-
De operativa enheterna inom Munksjö styrs utifrån vid varje tidpunkt
gällande valutakurser för att uppnå en kontinuerlig anpassning av de
fylla sina betalningsförpliktelser till följd av otillräcklig likviditet eller svårighet
kommersiella villkoren till rådande valutasituation. De operativa enheter-
att uppta nya lån. Munksjö har tillgång till viss långsiktig finansiering för sin
nas huvudmål är rörelsemarginalen, som mäts exklusive resultateffekter
verksamhet. Under 2009 genomfördes en omfinansiering och som en del av
från säkringen av valutaflödena.
den en nyemission vilken stärkte bolagets finansiella ställning. Under 2011
gjordes en nyemission om 573 MSEK och ett mindre lån om 118 MSEK upptogs
För att reducera effekterna av transaktionsexponeringen säkrar Munksjö
löpande ett prognostiserat nettoflöde i de utländska valutorna enligt finanspolicyn vilken anger att upp till 65–85 procent av nettoflödet den kommande
för att finansiera ett förvärv, se not 3.
Även om nyemissionen stärker koncernens finansiella ställning kan det inte
niomånadersperioden skall säkras. Vid slutet av 2012 uppgick valutakontrakt
uteslutas att Munksjö i framtiden kan komma att behöva erhålla ytterligare
som ännu inte redovisats inom årets resultat till 3 MSEK (4, 8) för EUR och
finansiering, till exempel genom upptagande av lån eller genom nyemission.
Tillgången till ytterligare finansiering påverkas av ett flertal faktorer
–3 MSEK (–10, 9) för USD.
såsom marknadsvillkor, den generella tillgången på krediter samt
Munksjös kreditvärdighet och kreditkapacitet. Vidare är tillgången till
ytterligare finansiering beroende av att kunder, leverantörer och långivare
MSEK
SEK
USD
EUR
Övrigt
Försäljning 2012
415
970
3 900
4
Kostnader 2012
–1 460
–175
–3 320
–
derna kan även begränsa tillgången till det kapital som krävs för att bedriva
Årlig exponering ca
–1 045
795
580
4
verksamheten.
–
205
195
–
banker. Lånen löper fram till 2015.
MSEK
SEK
USD
EUR
Övrigt
Försäljning 2011
450
800
4 200
4
–1 440
–182
–3 800
–
–990
618
400
4
–
220
200
–
inte får en negativ uppfattning om Munksjös lång- och kortsiktiga ekonomiska utsikter. Störningar och osäkerhet på kapital- och kreditmarkna-
Munksjö har ett syndikerat lån från ett konsortium av internationella
Totalt säkrat 2012-12-31
Kostnader 2011
Årlig exponering ca
Totalt säkrat 2011-12-31
31 December 31 December 31 December
MSEK
2012
2011
2010
Syndikat EUR-lån
1291
1 340
1350
Syndikat SEK-lån
853
853
853
Syndikat EUR revolver
123
128
–
Övriga räntebärande skulder
Totalt
F-92
99
106
98
2 366
2 427
2 301
Not 25
Finansiell riskhantering forts.
Ränterisk
Prisrisk
Ränterisken utgörs av den resultateffekt som en ränteförändring orsakar.
Munksjö säkrar 50 procent av elförbrukningen på de svenska enheterna.
Hur snabbt en trendmässig ränteförändring får effekt på resultatet beror på
Det innebär att det finns en prisrisk för den del som inte är säkrad.
lånens och eventuella placeringars räntebindningstid. Om koncernens hela
För massan har Munksjö som princip att säkra högst 50 procent av försäljningen/inköpen.
låneportfölj löper med rörlig ränta skulle resultateffekten på ett år av en
ränteförändring med 1 procentenhet bli 23 MSEK beräknad på skulder om
Under 2012 var försäljning av 3 500 ton långfibermassa samt köp av
2 325 MSEK vid årsskiftet. Koncernens genomsnittliga räntebindningstid
1 000 ton kortfibermassa säkrat varje månad. Långfibermassan produceras
var cirka 3 månader vid årsskiftet.
och säljs av Munksjö, medan kortfibermassan används i produktionen.
Vid utgången av 2012 hade Munksjö ränteswappar på syndikatlån upp-
Nedanstående visar den beräknade effekten på resultat före skatt vid en
prisförändring för respektive vara:
gående till 1 207 MSEK (1 252, 1 260). Den fasta delen av lånet har en ränta
MSEK
på 3,42 procent, medan den rörliga delen som Munksjö erhåller baseras på
Euribor tre mån. Ränteswapparna gör att en förändring i räntenivån får en
mindre påverkan på företaget än den annars skulle innebära.
Vid en förändrad ränta påverkas kostnaderna enligt nedan.
Ränta +1%
MSEK +10
Ränta +2%
MSEK +20
Pappersmassa +5%
+7
Elektricitet +5%
–18
Titandioxid +5%
–53
Förfallostruktur och löptider
Valutaterminerna tecknas månadsvis med förfall efter nio månader. Vid
årsskiftet 2012 fanns det nio EUR terminskontrakt och nio USD terminskontrakt med förfall under perioden januari till och med september. Ränte-
Kreditrisk
Med kreditrisk avses bland annat att en motpart i en finansiell transaktion
inte kan fullfölja sina åtaganden. För att undvika detta har Munksjös
finanspolicy klart definierat hur eventuella likviditetsöverskott kan placeras. Vid beräkning av kreditrisker inkluderas även positiva värden på derivatkontrakt. Munksjös maximala kreditriskexponering motsvaras av de
derivat till ett värde av 1 207 MSEK (1 252, 1 260) och 140 MEUR (140, 140)
började löpa 3 januari 2012 med förfallodatum 3 januari 2013. Avräkning
sker kvartalsvis. Elsäkringarna tecknas via Statkraft inom ett förutbestämd
intervall fram till och med 2015.
Massaderivat har en tecknad löptid fram till och med 31 december 2012.
För såväl el som massasäkringar sker avräkning månadsvis.
finansiella tillgångarnas verkliga värden enligt not 21.
Finansiella instrument per nivå
Kundstruktur och kundkrediter
Munksjö har många långvariga kundrelationer och huvuddelen av försäljningen, 70 procent, sker till Europa. Försäljningen kan baseras på ramavtal
som specificerar generella leveransvillkor och planerade leveransvolymer
alternativt så kommer kunderna med förfrågan om kvalitet och volym för
visst ändamål. Olika prissättningsmodeller förkommer antingen enligt
utgiven prislista men även fast pris för en period kan förekomma. För pappersmassa finns marknadspriser. Kreditgivningen till kunderna varierar
Tabellen visar derivatinstrumenten värderade till verkligt värde. Uppdelningen på nivå är gjord enligt följande: Nivå 1 innebär att det finns noterade priser på aktiva marknader som används vid värderingen. Nivå 2 innebär att värderingen av derivatet indirekt är härledd från prisnoteringar.
Nivå 3 innebär att derivatinstrumentet har värderats utifrån icke observerbara marknadsdata.
Munksjös derivat är klassificerade i nivå 2 och nivå 3. Inga flyttar mellan
beroende på marknad och produkt. Kundfordringarna uppgick till 695
nivåerna har skett under året.
MSEK (748, 533) i slutet av 2012.
Koncernen har en kreditpolicy som styr hanteringen av kundkrediter.
Verkligt värde för kundfordringar och leverantörskrediter överensstämmer
Derivatinstrument för
med redovisat värde.
säkringsändamål, MSEK
Kundfordringar, MSEK
Ej förfallna kundfordringar
2012
2011
2010
631
678
457
Förfallna kundfordringar, netto
Nivå 1
Nivå 2
Nivå 3
Total
Tillgångar
4
–
4
Skulder
4
4
8
2012
före nedskrivningar
< 30 dagar
Finansiella instrument
50
52
48
30–90 dagar
8
8
12
De goda priserna på långfibermassa påverkar massaderivat negativt och
> 90 dagar
6
10
16
den fortsatt låga räntan ger negativa effekter på räntederivat.
Förfallna kundfordringar
Summa kundfordringar
64
70
76
695
748
533
Valutan och elen har bidragit positivt tack vare stark krona och högt elpris.
Realiserade säkringar, MSEK
2012
2011
2010
15
Valuta
16
22
El
–9
–29
7
Massa
–2
4
–37
Räntor
–32
–30
–20
Totalt
–27
–33
–35
F-93
Not 26
Koncernföretag
Koncernredovisningen inkluderar följande företag.
Koncernföretag
Organisationsnummer
Munksjö AB
556669-9731
Munksjö Holding AB
556671-5552
Munksjö Sverige AB
Andel
Röster %
Andel
Kapital %
Jönköping
Parent
Parent
Jönköping
100
100
Säte
556000-2262
Jönköping
100
100
Munksjö Aspa Bruk AB
556064-6498
Askersund
100
100
Munksjö Paper AB
556117-9044
Jönköping
100
100
Munksjö Paper S.P.A.
02666640129
Besozzo, Italien
100
100
Munksjö Vendite Italia S.r.l
03090000120
Busto Arsizio, Italien
100
100
Munksjö Spanien Holding, S.L
B-63681605
Berástegui, Spanien
100
100
Munksjö Paper, S.A.
Munksjö Frankrike Holding SAS
Munksjö Arches SAS
Munksjö Paper (Taicang) Co. Ltd
Munksjö Tyskland Holding GmbH
A-20012563
Berástegui, Spanien
100
100
529514408
Arches, Frankrike
100
100
428720668
Arches, Frankrike
100
100
79109300-3
Taicang, Kina
100
100
HRB 501626
Unterkochen, Tyskland
100
100
100
Munksjö Paper GmbH
HRB 501106
Unterkochen, Tyskland
100
Kraftwerksgesellschaft Unterkochen GmbH
HRB 720446
Unterkochen, Tyskland
60
60
Munksjö Dettingen Gmbh
HRB 361000
Dettingen, Tyskland
100
100
12306490157
Turin, Italien
100
100
52-1517747
Fitchburg, USA
100
100
Munksjö S.P. Italien SRL
Munksjö Paper Inc.
Not 27
Ställda säkerheter och eventualförpliktelser
Ställda säkerheter, MSEK
Fastighetsinteckningar
för övriga åtaganden
Spärrade bankmedel
Andra ställda säkerheter
2012
2011
2010
Eventualförpliktelser, MSEK
2012
2011
2010
804
743
811
liknande eventualförpliktelser
12
11
10
5
17
37
Summa eventualförpliktelser
12
11
10
112
140
124
Borgensåtaganden och
Företagsinteckningar
1 662
1 687
1 190
Bolag inom koncernen har för vissa av koncernens lån tecknat ett generellt
Summa ställda säkerheter
2 583
2 587
2 162
borgensåtagande. De eventualförpliktelser som koncernföretag inom koncernen har ställt för dessa lån kan inte tas i anspråk i de fall de bryter mot
de lagar och restriktioner som gäller i respektive land.
Fastigheterna och andelarna i koncernföretag har pantsatts till förmån för
Deutsche Bank AG London som ombud för ett banksyndikat, vilket förser
Munksjökoncernen med långsiktig finansiering. De säkerheter som
koncernföretagen inom Munksjökoncernen har ställt för koncernens lån
kan inte tas i anspråk i de fall de bryter mot de lagar och restriktioner som
gäller i respektive land.
F-94
Not 28
Transaktioner med närstående parter
Löner och ersättningar till styrelseledamöter och andra ledande befattningshavare framgår av not 8 ersättning till styrelsen och ledande befattningshavare. Munksjö AB har ett aktieägarlån på 6 MSEK som fördelar sig
mellan EQT 2 MSEK, styrelseledamöter 1 MSEK och nuvarande samt tidigare ledande befattningshavare inom Munksjökoncernen 3 MSEK. Lånet
löper med en ränta om EURIBOR 360 dagar +7,5 procent, totalt uppgick räntan till 0,6 MSEK (0,6, 0,6). Utöver detta har det inte förekommit några lån,
inköp eller försäljningar med styrelse eller ledande befattningshavare.
Munksjö Luxembourg Holding S.à.r.l. i Luxemburg äger 80 procent av
aktierna i Munksjö AB. Moderföretaget i den största koncernen där moderföretaget ingår är riskkapitalbolaget EQT (fond nr III). Utlägg som EQT haft
vilka varit direkt hänförliga till Munksjö faktureras årligen på Munksjö. För
2012 uppgick detta till 0 MSEK (3, 0,1).
En procent av aktierna i Munksjö AB ägs av ledande befattningshavare
inom Munksjökoncernen. Resterande 19 procent ägs av tidigare kreditgivare av efterställda lån.
Koncernföretaget Munksjö Aspa Bruk AB köper ved från intresseföretaget Sydved AB, under året köptes 879 000 m3 (847 000, 841 000) ved till marknadspris vilket innebar 414 MSEK (442, 390).
Koncernföretaget Munksjö Paper GmbH köper elektricitet och gas från
Stadtwerke Aalen GmbH vilka äger 40 procent av Munksjö Paper GmbHs
dotterbolag Kraftwerksgesellshaft Unterkochen GmbH, köpen uppgick till
6,3 MEUR (7,2, 8,3).
Utöver vad som framgår ovan, finns inga väsentliga transaktioner med närstående.
F-95
Moderbolagets resultaträkning
MSEK
Not
Nettoomsättning
2012
2011
22,0
10,9
Övriga externa kostnader
2
–5,2
–12,5
Personalkostnader
3
–23,4
–12,1
–6,6
–13,7
Rörelseresultat
Finansiella intäkter
4
0,2
0,1
Finansiella kostnader
4
–0,6
–0,6
Finansnetto
–0,4
–0,5
Resultat före skatt
–7,0
–14,2
Aktuell skatt
5
–
2,3
Uppskjuten skatt
5
0,7
1,2
–6,3
–10,7
ÅRETS RESULTAT
Det finns inga poster hänförliga till totalresultatet. Under året har det inte varit några inköp från koncernbolag (–).
Nettoomsättning från dotterbolag uppgick till MSEK 22,0 (10,9).
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-96
Moderbolagets balansräkning
MSEK
Not
2012
2011
6
2 125,1
2 125,1
TILLGÅNGAR
Anläggningstillgångar
Aktier i dotterbolag
Uppskjutna skattefordringar
2,4
1,7
2 127,5
2 126,8
Fordringar hos dotterbolag
1,6
14,8
Övriga fordringar
1,0
–
Summa omsättningstillgångar
2,6
14,8
2 130,1
2 141,6
74,6
74,6
22,7
22,7
97,3
97,3
Överkursfond
2 345,1
2 345,1
Balanserat resultat
–326,5
–315,8
Summa anläggningstillgångar
OMSÄTTNINGSTILLGÅNGAR
SUMMA TILLGÅNGAR
EGET KAPITAL OCH SKULDER
Eget Kapital
Bundet eget kapital
Aktiekapital
7
Reservfond
Fritt eget kapital
Årets resultat
SUMMA EGET KAPITAL
–6,3
–10,7
2 012,3
2 018,6
2 109,6
2 115,9
SKULDER
Långfristiga skulder
Lån från aktieägare
8
6,1
6,9
6,1
6,9
Kortfristiga skulder
Leverantörsskulder
3,0
1,0
Skulder till koncernbolag
0,4
12,3
Övriga kortfristiga skulder
11,0
5,5
Summa skulder
20,5
25,7
2 130,1
2 141,6
SUMMA EGET KAPITAL OCH SKULDER
Ställda säkerheter
9
2 125,1
2 125,1
Ansvarsförbindelser
9
70,7
4,5
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-97
Moderbolagets förändring av eget kapital
Bundet eget kapital
MSEK
INGÅENDE EGET KAPITAL
1 JANUARI 2011
Föregående års resultat omföres
Nyemission
Fritt eget kapital
Aktiekapital
Reservfond
Överkursfond
Balanserat
resultat
Årets
Resultat
EGET
KAPITAL
27,9
22,7
1 818,3
–321,5
–0,6
1 546,8
–
–
–
–0,6
0,6
0,0
46,7
–
526,8
–
–
573,5
Eget kapitalandel av koncernbidrag
Årets resultat
UTGÅENDE EGET KAPITAL
31 DECEMBER 2011
6,3
–
–
–
6,3
–10,7
–10,7
74,6
22,7
2 345,1
–315,8
–10,7
2 115,9
Föregående års resultat omföres
–
–
–
–10,7
10,7
0,0
Eget kapitalandel av koncernbidrag
–
–
–
–
–
–
Årets resultat
–
–
–
–
–6,3
–6,3
74,6
22,7
2 345,1
–326,5
–6,3
2 109,6
UTGÅENDE EGET KAPITAL
31 DECEMBER 2012
Eget kapital är i sin helhet hänförligt till moderbolagets aktieägare.
F-98
Moderbolagets kassaflödesanalys
MSEK
Not
2012
2011
–6,6
–13,7
–
0,6
Den löpande verksamheten
Rörelseresultat
Justering för poster som inte ingår i kassaflödet
Betalda räntor
–0,6
–0,5
Kassaflöde från den löpande verksamheten före förändring av rörelsekapital
–7,2
–13,6
Kassaflöde från förändring i rörelsekapital
Förändring i rörelseskulder
–5,0
18,8
Förändring i rörelsefordringar
12,2
–13,8
0,0
–8,6
Kassaflöde från den löpande verksamheten
Investeringsverksamheten
Nyemission i dotterföretag
–
–573,5
0,0
–573,5
Ny- och kvittningsemission
–
573,5
Koncernbidrag
–
8,6
Kassaflöde från investeringsverksamheten
0,0
582,1
Kassaflöde
0,0
0,0
Likvida medel vid årets början
0,0
0,0
Årets kassaflöde
0,0
0,0
LIKVIDA MEDEL VID ÅRETS SLUT
0,0
0,0
Kassaflöde från investeringsverksamhet
Finansieringsverksamheten
Medföljande noter är en integrerad del av räkenskaperna.
F-99
Moderbolagets noter
Not 1
Redovisningsprinciper
Allmänt
Finansiella instrument och säkringsredovisning
Munksjö AB, med organisationsnummer 5566699731, är ett svenskregistre-
Reglerna om finansiella instrument och säkringsredovisning tillämpas inte
rat aktiebolag med säte i Jönköping. Bolagets adress är Box 14, 551 12
i moderbolaget som juridisk person. I moderbolaget värderas finansiella
Jönköping. Årsredovisningen har godkänts av styrelsen den 18 mars och
anläggningstillgångar till anskaffningsvärde minus eventuell nedskrivning
förväntas bli fastställd på årsstämman den 11 april.
och finansiella omsättningstillgångar enligt lägsta värdets princip.
Moderbolagets redovisningsprinciper
Anteciperade utdelningar
De viktigaste redovisningsprinciperna för moderbolaget presenteras
Anteciperad utdelning från dotterföretag redovisas i de fall moderföretaget
nedan.
ensamt har rätt att besluta om utdelningens storlek och moderföretaget
har fattat beslut om utdelningens storlek innan moderföretaget publicerat
Den funktionella valutan för moderbolaget är SEK och redovisningen
sina finansiella rapporter.
presenteras i MSEK om inte annat anges.
Anläggningstillgångar och långfristiga skulder består i allt väsentligt
enbart av belopp som förväntas återvinnas eller betalas efter mer än tolv
Ersättningar till anställda – Förmånsbestämda planer
månader räknat från balansdagen. Omsättningstillgångar och kortfristiga
I moderbolaget tillämpas andra grunder för beräkning av förmånsbe-
skulder består i allt väsentligt av belopp som förväntas återvinnas eller
stämda planer än de som anges i IAS 19. Moderbolaget följer Tryggandela-
betalas inom tolv månader räknat från balansdagen.
gens bestämmelser och Finansinspektionens föreskrifter eftersom det kan
vara en förutsättning för skattemässig avdragsrätt.
De väsentligaste skillnaderna jämfört med reglerna i IAS 19 är hur dis-
Moderbolagets redovisningsprinciper
Redovisningen har upprättats i enlighet med Årsredovisningslagen och
konteringsräntan fastställs, att beräkning av den förmånsbestämda för-
RFR2 Redovisning för juridiska personer från Rådet för Finansiell Rapporte-
pliktelsen sker utifrån nuvarande lönenivå utan specifikt antagande om
ring. RFR2 innehåller redovisningsprinciper för svenska juridiska personer
framtida löneökningar, och att alla aktuariella vinster och förluster redovi-
vars värdepapper är noterade på en reglerad marknad. Även andra av Rådet
sas i resultaträkningen då de uppstår.
för finansiell rapporterings utgivna uttalanden gällande för noterade företag tillämpas. RFR2 innebär att moderbolaget i årsredovisningen för den
Skatter
juridiska personen tilllämpar av EU antagna IFRS och uttalanden så långt
I moderbolaget redovisas i balansräkningen obeskattade reserver utan
detta är möjligt inom ramen för årsredovisningslagen, tryggandelagen och
uppdelning på eget kapital och uppskjuten skatteskuld, till skillnad mot i
med hänsyn till sambandet mellan redovisning och beskattning. Rekom-
koncernen. I resultaträkningen görs i moderbolaget på motsvarande sätt
mendationen anger undantag från och tillägg till IFRS som ska göras.
ingen fördelning av del av bokslutsdispositioner till uppskjuten skattekost-
Skillnaderna mellan koncernens och moderbolagets redovisningsprinci-
nad.
per beskrivs nedan.
Koncernbidrag och aktieägartillskott
Klassificering och uppställningsformer
Företaget redovisar koncernbidrag och aktieägartillskott i enlighet med
Moderbolagets resultaträkning och balansräkning är uppställda enligt års-
RFR2 från Rådet för finansiell rapportering. Aktieägartillskott förs direkt till
redovisningslagens scheman. Skillnaden mot IAS 1 Utformning av finan-
eget kapital hos mottagaren och aktiveras i aktier och andelar hos givaren, i
siella rapporter som tillämpas vid utformningen av koncernens finansiella
den mån nedskrivning ej erfordras. Koncernbidrag redovisas enligt ekono-
rapporter är främst redovisning av finansiella intäkter och kostnader,
misk innebörd. Det innebär att koncernbidrag som lämnats i syfte att mini-
anläggningstillgångar, eget kapital samt förekomsten av avsättningar som
mera koncernens totala skatt redovisas direkt mot balanserade vinstmedel
egen rubrik i balansräkningen.
efter avdrag för dess aktuella skatteeffekt.
Dotterföretag, intresseföretag och joint ventures
som intäkt. Det innebär att erhållet koncernbidrag och dess aktuella skat-
Andelar i dotterföretag och intresseföretag redovisas i moderbolaget enligt
teeffekt redovisas i årets resultat. Lämnat koncernbidrag och dess aktuella
anskaffningsvärdemetoden. All utdelning från dotterföretag och intresse-
skatteeffekt redovisas direkt mot balanserade vinstmedel. Koncernbidrag
företag redovisas i moderbolagets resultaträkning. Under särskilda
som är att jämställa med aktieägartillskott redovisas, med beaktande av
omständigheter kan en sådan utdelning utgöra en indikation på att värdet
aktuell skatteeffekt, hos mottagaren direkt mot balanserade vinstmedel.
av aktierna har sjunkit och att ett nedskrivningstest därför skall utföras.
Givaren redovisar koncernbidraget och dess aktuella skatteeffekt som
Erhållna koncernbidrag som är att jämställa med utdelning redovisas
investering i andelar i koncernföretag, i den mån nedskrivning ej erfordras.
F-100
Not 2
Ersättning till revisorer
Not 5
Skatt
Moderbolagets skatteintäkt under räkenskapsåret består av uppskjuten
MSEK
2012
2011
Revisionsuppdrag
0,2
1,3
Revisionsverksamhet utöver revisionsuppdraget
1,7
–
–
–
Ernst & Young AB
Skatterådgivning
Övriga tjänster
Totala ersättningar till revisorerna
–
0,5
1,9
1,8
skatteintäkt i under året aktiverat skattevärde i underskottsavdrag.
MSEK
2012
2011
Resultat före skatt
–7,0
–14,2
Periodens skatteintäkt
–
2,3
–
2,3
0,7
1,2
Uppskjuten skatt:
Uppskjuten skattekostnad/intäkt i
under året återförd/aktiverat skattevärde
Not 3
i underskottsavdrag
Personalkostnad
Intäkt hänförlig till förändring av
Sverige, MSEK
2012
2011
Löner och ersättningar
15,1
7,8
Varav styrelse och Vd
6,2
4,7
Varav tantiem
0,5
0,5
Sociala kostnader
7,0
3,7
Varav pensionskostnader
3,0
1,6
Varav till styrelse och Vd
1,3
0,8
temporära skillnader
Skatt redovisad i resultaträkningen
–
–
0,7
1,2
0,7
3,5
Avstämning av skatt, MSEK
2012
2011
Resultat före skatt
–7,0
–14,2
–
2,3
Uppskjuten skatt
0,7
1,2
Skatt i resultaträkningen
0,7
3,5
2012
2011
4 398,1
3 824,6
Skatt enligt gällande svensk skattesats
Övriga personalkostnader uppgick till 1,3 MSEK och bestod huvudsakligen
av rekryteringskostnader samt utbildning. Mer information om styrelsen,
Vd och ledningsgruppens kostnader finns i not 7 och 8 till koncernens
Not 6
räkenskaper.
Not 4
Finansnetto
Aktier i dotterbolag
MSEK
Anskaffningsvärde:
MSEK
2012
2011
Ränteintäkter på kassa och kortfristiga placeringar
0,0
0,0
Valutakurseffekter
0,2
0,1
Finansiella intäkter
0,2
0,1
–0,6
–0,6
0,0
Räntekostnader på finansiella skulder
Valutakurseffekter
Övriga finansiella kostnader
0,0
–
–
Finansiella kostnader
–0,6
–0,6
Finansnetto
–0,4
–0,5
Vid periodens början
Investeringar
–
573,5
4 398,1
4 398,1
Vid periodens början
2 273,0
2 273,0
Årets nedskrivningar
–
–
Vid periodens slut
2 273,0
2 273,0
Bokfört värde
2 125,1
2 125,1
Vid periodens slut
Ackumulerade nedskrivningar:
Investeringarna under 2011 om 573,5 MSEK är relaterade till Munksjö
Holding AB i anslutning till koncernens förvärv vilket beskrivs i not 3 för
koncernen.
F-101
Not 7
Eget kapital
Not 9
Aktiekapital
Tidpunkt
Aktiekapitalets utveckling
2004-09-30
Bolaget bildas
2005-02-25
Nyemission
2009-07-21
2009-12-16
2011-03-18
Kontantemission
Finansiella tillgångar och skulder
Ställda säkerheter, MSEK
2012
2011
Pantsättning av andelar i koncernföretaget
2 125,1
2 125,1
Summa ställda säkerheter
2 125,1
2 125,1
Antal aktier
MSEK
100 000
0,10
20 005
0,02
Ny- och kvittningsemission
27 480 184
27,48
Andelarna i dotterbolaget har ställts som pantsäkerhet till Deutsche Bank
Ny- och kvittningsemission
319 466
0,32
AG London som representant för ett syndikat som förser koncernen med
46 716 464
46,72
74 636 119
74,64
2012
2011
Antal preferensaktier
22 080 097
22 080 097
Antal stamaktier
52 556 022
52 556 022
Totalt antal aktier
74 636 119
74 636 119
1
1
74,64
74,64
Fördelning aktiekapital
Kvotvärde i SEK
Aktiekapital MSEK
långfristig finansiering.
Säkerheterna som koncernen ställt för sina lån kan bara utnyttjas i den
utsträckning det inte bryter mot lagar och regler i ifrågavarande land.
Eventualförpliktelser, MSEK
2012
2011
Borgen och liknande garantier för koncernföretag
69,5
4,5
Andra borgensåtaganden och liknande garantier
1,2
–
70,7
4,5
Summa eventualförpliktelser
Företag i koncernen har skrivit under en allmän garanti avseende koncernens gemensamma lån. Dotterbolagens garantier kan inte utnyttjas i den
utsträckning det skulle bryta mot lag och regler inom sådana länder.
Munksjö AB har garanterat skulder för några av sina dotterbolag, den maxi-
Preferensaktierna har företräde till bolagets tillgångar och vinst upp till ett
belopp som motsvarar ett preferensbelopp om 20 kronor per preferensaktie
uppräknad med en årlig faktor om 10 procent. Samtliga aktier har samma
röstvärde.
Not 8
mala exponeringen uppgick till 69,5 MSEK (4,5).
Not 10
Betalda och föreslagna utdelningar
Ingen utdelning har betalats under 2010, 2011 eller 2012. Det finns inget
förslag om utdelning.
Finansiella tillgångar och skulder
Enligt svensk lag skall eget kapital uppdelas i ej utdelningsbart (bundet)
eget kapital och utdelningsbart (fritt) eget kapital. Det bundna kapitalet
2012
2011
består av aktiekapital och reservfond. Fritt eget kapital omfattar överkursfond och balanserad vinst.
Skulder till kreditinstitut och aktieägare
som faller till betalning
inom 1 år
–
mellan 1 och 5 år
–
–
–
efter 5 år
6,1
6,9
Summa räntebärande skulder
6,1
6,9
F-102
Förslag till vinstdisposition
Vinstdisposition moderbolaget, MSEK
Fritt eget kapital i moderbolaget
Överkursfond
2 345,1
Balanserade vinstmedel
–326,5
Årets resultat
–6,3
Totalt
2 012,3
Styrelsen och verkställande direktör föreslår:
Att totalen balanseras
2 012,3
Jönköping den 18 mars 2013
Styrelsen och verkställande direktören försäkrar att årsredovisningen har upprättats i enlighet med god redovisningssed, att koncernredovisningen har
upprättats i enlighet med de internationella redovisningsstandarder som avses i Europaparlamentets förordning (EG) nr 1606/2002 av den 19 juli 2002 om
tillämpning av internationella redovisningsstandarder och ger en rättvisande bild av företagets respektive koncernens ställning och resultat samt att förvaltningsberättelsen respektive koncernförvaltningsberättelsen ger en rättvisande översikt över utvecklingen av bolagets respektive koncernens verksamhet, ställning och resultat samt beskriver väsentliga risker och osäkerhetsfaktorer som bolaget och de företag som ingår i koncernen står inför.
Fredrik Cappelen
Styrelseordförande
Caspar Callerström
Styrelseledamot
Richard Chindt
Styrelseledamot
Annika Krave
Arbetstagarrepresentant
Ingvar Petersson
Styrelseledamot
Elisabet Salander Björklund
Styrelseledamot
Jan-Christer Sjölinder
Arbetstagarrepresentant
Jan Åström
Styrelseledamot och verkställande direktör
Vår revisionsberättelse har avgivits den 20 mars 2013.
Ernst & Young AB
Karin Grann
Auktoriserad revisor
F-103
Revisionsberättelse
Till årsstämman i Munksjö AB, org.nr 556669-9731
Rapport om årsredovisningen och koncernredovisningen
Vi har utfört en revision av årsredovisningen och koncernredovisningen för Munksjö AB för år 2012. Bolagets årsredovisning och koncernredovisning ingår i den tryckta versionen
av detta dokument på sidorna 2–57.
Styrelsens och verkställande direktörens ansvar för årsredovisningen och koncernredovisningen
Det är styrelsen och verkställande direktören som har ansvaret för att upprätta en årsredovisning som ger en rättvisande
bild enligt årsredovisningslagen och koncernredovisning
som ger en rättvisande bild enligt International Financial
Reporting Standards, såsom de antagits av EU, och årsredovisningslagen, och för den interna kontroll som styrelsen och
verkställande direktören bedömer är nödvändig för att upprätta en årsredovisning och koncernredovisning som inte
innehåller väsentliga felaktigheter, vare sig dessa beror på
oegentligheter eller på fel.
Revisorns ansvar
Vårt ansvar är att uttala oss om årsredovisningen och koncernredovisningen på grundval av vår revision. Vi har utfört
revisionen enligt International Standards on Auditing och
god revisionssed i Sverige. Dessa standarder kräver att vi följer yrkesetiska krav samt planerar och utför revisionen för
att uppnå rimlig säkerhet att årsredovisningen och koncernredovisningen inte innehåller väsentliga felaktigheter.
En revision innefattar att genom olika åtgärder inhämta
revisionsbevis om belopp och annan information i årsredovisningen och koncernredovisningen. Revisorn väljer vilka åtgärder som ska utföras, bland annat genom att bedöma riskerna
för väsentliga felaktigheter i årsredovisningen och koncernredovisningen, vare sig dessa beror på oegentligheter eller på fel.
Vid denna riskbedömning beaktar revisorn de delar av den
interna kontrollen som är relevanta för hur bolaget upprättar
årsredovisningen och koncernredovisningen för att ge en rättvisande bild i syfte att utforma granskningsåtgärder som är
ändamålsenliga med hänsyn till omständigheterna, men inte
i syfte att göra ett uttalande om effektiviteten i bolagets interna kontroll. En revision innefattar också en utvärdering av
ändamålsenligheten i de redovisningsprinciper som har
använts och av rimligheten i styrelsens och verkställande
direktörens uppskattningar i redovisningen, liksom en utvärdering av den övergripande presentationen i årsredovisningen
och koncernredovisningen.
Vi anser att de revisionsbevis vi har inhämtat är tillräckliga
och ändamålsenliga som grund för våra uttalanden.
Uttalanden
Enligt vår uppfattning har årsredovisningen upprättats i
enlighet med årsredovisningslagen och ger en i alla väsentliga avseenden rättvisande bild av moderbolagets finansiella
ställning per den 31 december 2012 och av dess finansiella
resultat och kassaflöden för året enligt årsredovisningslagen.
Koncernredovisningen har upprättats i enlighet med årsredovisningslagen och ger en i alla väsentliga avseenden rättvisande bild av koncernens finansiella ställning per den 31
december 2012 och av dess finansiella resultat och kassaflöden för året enligt International Financial Reporting Standards, såsom de antagits av EU, och årsredovisningslagen.
Förvaltningsberättelsen är förenlig med årsredovisningens
och koncernredovisningens övriga delar.
Vi tillstyrker därför att årsstämman fastställer resultaträkningen och balansräkningen för moderbolaget och för koncernen.
Rapport om andra krav enligt lagar och andra författningar
Utöver vår revision av årsredovisningen och koncernredovisningen har vi även utfört en revision av förslaget till dispositioner beträffande bolagets vinst eller förlust samt styrelsens
och verkställande direktörens förvaltning för Munksjö AB för
år 2012.
Styrelsens och verkställande direktörens ansvar
Det är styrelsen som har ansvaret för förslaget till dispositioner beträffande bolagets vinst eller förlust, och det är styrelsen och verkställande direktören som har ansvaret för förvaltningen enligt aktiebolagslagen.
Revisorns ansvar
Vårt ansvar är att med rimlig säkerhet uttala oss om förslaget till dispositioner av bolagets vinst eller förlust och om
förvaltningen på grundval av vår revision. Vi har utfört revisionen enligt god revisionssed i Sverige.
Som underlag för vårt uttalande om styrelsens förslag till
dispositioner beträffande bolagets vinst eller förlust har vi
granskat om förslaget är förenligt med aktiebolagslagen.
Som underlag för vårt uttalande om ansvarsfrihet har vi
utöver vår revision av årsredovisningen och koncernredovisningen granskat väsentliga beslut, åtgärder och förhållanden i
bolaget för att kunna bedöma om någon styrelseledamot eller
verkställande direktören är ersättningsskyldig mot bolaget. Vi
har även granskat om någon styrelseledamot eller verkställande direktören på annat sätt har handlat i strid med aktiebolagslagen, årsredovisningslagen eller bolagsordningen.
Vi anser att de revisionsbevis vi har inhämtat är tillräckliga
och ändamålsenliga som grund för våra uttalanden.
Uttalanden
Vi tillstyrker att årsstämman disponerar vinsten enligt förslaget i förvaltningsberättelsen och beviljar styrelsens ledamöter och verkställande direktören ansvarsfrihet för räkenskapsåret.
Jönköping den 20 mars 2013
Ernst & Young AB
Karin Grann
Auktoriserad revisor
F-104
LP Europe
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
F-105
SISÄLLYSLUETTELO
Tilintarkastamaton yhdistelty laaja tuloslaskelma..........................................................................
Tilintarkastamaton yhdistelty tase...................................................................................................
Tilintarkastamaton yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma ...............................
Tilintarkastamaton yhdistelty rahavirtalaskelma ............................................................................
Valitut liitetiedot tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin ....................................
1.
Taustatiedot ja laatimisperusta................................................................................................
2.
Raportointikauden jälkeiset tapahtumat..................................................................................
3.
Liikevaihto alueittain ................................................................................................................
4.
Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma...........................................................................
5.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden muutokset ........................................................
6.
Korolliset nettovelat ...............................................................................................................
7.
Lähipiiritapahtumat ................................................................................................................
8.
Muut vuokrasopimukset.........................................................................................................
9.
Vakuudet ja vastuusitoumukset.............................................................................................
Allekirjoitukset tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta ..........................................................................................................
F-106
LP Europe
Tilintarkastamaton yhdistelty laaja tuloslaskelma
(Liitetieto)
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
Oikaistu*
1.1.-31.12.2012
Oikaistu*
(3)
142,8
144,3
562,5
-131,3
11,5
-127,4
16,8
-501,0
61,5
Myynnin ja markkinoinnin kulut
Tutkimus- ja tuotekehityskulut
Hallinnon kulut
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
-4,2
-2,1
-4,3
1,4
-0,3
2,0
-3,6
-2,2
-6,9
0,4
-0,0
4,5
-15,7
-8,9
-27,7
5,5
-0,1
14,7
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Voitto ennen veroja
0,1
-0,8
1,2
-0,0
-0,9
3,5
0,2
-3,4
11,5
Tuloverot
-0,6
-1,0
-4,6
0,7
2,5
6,9
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi
Etuuspohjaisten järjestelyjen uudelleen
määrittämisestä johtuvat erät
Tilikauden laaja tulos
0,7
-0,2
2,3
-7,9
-1,0
Voiton jakautuminen
LP Europen omistajille
0,7
2,5
6,9
Laajan tuloksen jakautuminen
LP Europen omistajille
0,7
2,3
-1,0
Milj. euroa
Liikevaihto
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät verovaikutus
huomioon otettuna
*Oikaistu vastaamaan IAS 19 -muutosta
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-107
LP Europe
Tilintarkastamaton yhdistelty tase
(Liitetieto)
31.3.2013
31.3.2012
Oikaistu*
31.12.2012
Oikaistu*
(5)
134,6
10,9
0,6
0,1
1,2
16,3
163,7
133,6
10,9
0,4
0,1
0,6
15,0
160,5
135,9
10,9
0,6
0,1
1,0
17,4
165,9
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Tuloverosaamiset
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
78,1
92,3
16,1
6,1
192,6
70,2
92,4
0,2
15,7
9,7
188,2
78,2
80,2
0,0
21,4
8,2
188,1
Varat yhteensä
356,3
348,7
354,0
124,5
125,4
122,9
11,6
58,2
1,8
0,2
13,6
85,4
14,0
51,4
1,6
0,9
15,1
83,1
11,5
61,0
2,0
0,2
14,7
89,4
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Tuloverosaamiset
Varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
11,9
130,8
3,7
146,4
2,1
133,2
0,1
4,9
140,3
1,9
135,2
4,5
141,7
Velat yhteensä
231,7
223,4
231,1
Investoitu oma pääoma ja velat yhteensä
356,3
348,7
354,0
Milj. euroa
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut sijoitukset
Muut saamiset
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
Investoitu oma pääoma
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet
Varaukset
Muut velat
Laskennalliset verovelat
Pitkäaikaiset velat yhteensä
*Oikaistu vastaamaan IAS 19 -muutosta
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-108
LP Europe
Tilintarkastamaton yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma
Investoitu oma
pääoma
Milj. euroa
Investoitu oma pääoma 1.1.2012 Oikaistu*
124,7
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät verovaikutus huomioon otettuna
Etuuspohjaisten järjestelyn uudelleen määrittämisestä johtuvat erät
Tilikauden laaja tulos
2,5
-0,2
2,3
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.3.2012 Oikaistu*
-1,6
125,4
Investoitu oma pääoma 1.1.2013
122,9
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät verovaikutus huomioon otettuna
Etuuspohjaisten järjestelyn uudelleen määrittämisestä johtuvat erät
Tilikauden laaja tulos
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.3.2013
*Oikaistu vastaamaan IAS 19 -muutosta
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-109
0,7
0,7
1,0
124,5
LP Europe
Tilintarkastamaton yhdistelty rahavirtalaskelma
1.1.-31.3.2013
Milj. euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto
Oikaisut:
Liiketoimet joihin ei sisälly maksutapahtumaa ja
siirrot muihin rahavirtoihin
Poistot ja arvonalentumiset
Muut oikaisut
Yhteensä
Rahoitustuotot ja –kulut
Verot
Nettokäyttöpääoman muutokset:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten
muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos
Saadut korot
Maksetut korot
Muut rahoituserät
Maksetut/saadut tuloverot
Liiketoiminnan nettorahavirta
1.1.-31.3.2012 1.1.-31.12.2012
Oikaistu*
Oikaistu*
0,7
2,5
6,9
4,6
-4,4
0,3
0,8
0,6
4,9
-0,4
4,5
1,0
1,0
18,9
-3,5
15,4
3,2
4,6
-12,3
0,1
-0,3
0,0
-0,4
-0,0
-0,7
-11,2
-10,0
-2,1
8,4
0,0
-0,2
-0,1
-0,1
4,9
1,8
-10,1
6,1
0,0
-1,0
-0,1
-3,5
23,4
-7,4
5,3
-0,0
-2,1
-6,8
3,9
0,0
-2,9
-18,3
-1,8
0,2
-19,9
-0,1
-0,2
-1,5
-0,2
-1,7
-0,9
10,3
-0,9
-2,8
1,1
11,2
-1,9
-4,6
-2,2
-7,6
-2,2
-2,6
-4,1
Rahavarat tilikauden alussa
8,2
12,3
12,3
Rahavarat tilikauden lopussa
6,1
9,7
8,2
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin
hyödykkeisiin
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Muiden sijoitusten muutos
Investointien nettorahavirta
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset
Rahoitusleasingvelkojen muutos
Vieraan pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstromkonsernilta (netto)
Oman pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstromkonsernilta (netto)
Rahoituksen nettorahavirta
Rahavarojen muutos
*Oikaistu vastaamaan IAS 19 -muutosta
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-110
Valitut liitetiedot tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin
1. Taustatiedot ja laatimisperusta
Taustatiedot
Ahlstrom Oyj (”Ahlstrom” tai ”Emoyhtiö”) tytäryhtiöineen (”Konserni”) on korkealaatuisia materiaaleja
valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman.
Ahlstrom on 28.8.2012 allekirjoittanut Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n kanssa sopimuksen, jonka
myötä sen Label and Processing -liiketoiminta-alue yhdistyy Munksjö AB:n kanssa kahdella
osittaisjakautumisella: ensimmäisessä osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoimintaalueen Euroopan toiminnot (”LP Europe”) ja toisessa osittaisjakautumisessa Label and Processing liiketoiminta-alueen Brasilian toiminnot (”Coated Specialties”) irrotetaan Ahlstromista.
Suunniteltu yritysjärjestely toteutetaan kahdella osittaisjakautumisella. Ahlstromin ylimääräinen
yhtiökokous, joka pidettiin 27.11.2012, hyväksyi jakautumissuunnitelmat. Ensimmäisessä vaiheessa
Ahlstrom ja Munksjö AB:n pääomistaja EQT ovat perustaneet uuden yhtiön, Munksjö Oyj:n. Uusi yhtiö
hankkii Munksjö AB:n toiminnot, jolloin Munksjö AB:n osakkeenomistajat saavat vastikkeena Munksjö
Oyj:n osakkeita. Tämän jälkeen Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toiminnot
irrotetaan ja siirretään Munksjö Oyj:lle osittaisjakautumisella, jolloin Ahlstromin osakkeenomistajat
saavat vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Ennen kuin uusi yhtiö listautuu pörssiin, sen osakkeita
tarjotaan suunnatussa osakeannissa valituille institutionaalisille sijoittajille, joita ovat Ahlstrom, Varma,
Ilmarinen ja EQT. Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa uuden yhtiön pääomarakennetta. Toisessa
vaiheessa, Munksjö Oyj:n listautumisen jälkeen, Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian
toiminnot, Coated Specialties, irrotetaan osittaisjakautumisella Ahlstromista osaksi Munksjö Oyj:tä.
LP Europe ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista konsernia. Tässä esitettävät carve-out
taloudelliset tiedot kuvaavat yhtiöitä ja yksiköitä, tuottoja ja kuluja, varoja, velkoja ja rahavirtoja, jotka
aikaisemmin ovat muodostaneet Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminta-alueen
Euroopan toiminnot. Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu noudattaen jäljempänä esitettyä
laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita. Näiden yhtiöiden ja yksiköiden, tuottojen ja kulujen, varojen ja
velkojen sekä rahavirtojen muodostamasta kokonaisuudesta, joka esittää Ahlstromin Label and
Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toimintoja, käytetään nimitystä “LP Europe”.
LP Europen carve-out taloudelliset tiedot on laadittu sisällytettäväksi esitteeseen, jonka Munksjö Oyj
tulee laatimaan uusien osakkeiden listaamiseksi Helsingin pörssiin.
Laatimisperusta
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
on laadittu yhdistelemällä (“carve-out”) Ahlstromin osavuosikatsauksen taloudellisiin tietoihin
sisältyneet LP Europelle kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet tulokset, varat, velat ja kassavirrat, ja
niihin sisältyy Ahlstromilta allokoituja kuluja. Ahlstrom Oyj:n hallitus on hyväksynyt nämä carve-out
taloudelliset tiedot julkistettaviksi 24.4.2013.
Nämä carve-out taloudelliset tiedot on laadittu Euroopan unionissa käyttöön hyväksytyn IAS 34
Osavuosikatsaukset mukaisesti sekä noudattaen samaa laatimisperustaa ja tilinpäätöksen
laatimisperiaatteita kuin carve-out tilinpäätöksessä 31.12.2012 päättyneeltä kaudelta on käytetty,
lukuun ottamatta muutoksia, jotka on esitetty kappaleessa ”LP Europen soveltamat uudet ja uudistetut
standardit”. Nämä tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot on tarkoitettu luettavaksi
31.12.2012 päättyneen tilikauden carve-out tilinpäätöksen kanssa.
F-111
Carve-out taloudelliset tiedot on esitetty miljoonina euroina, ellei muuta ole mainittu. Pyöristyseroja
saattaa olla. Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu perustuen alkuperäisiin hankintamenoihin
lukuun ottamatta seuraavia varoja ja velkoja, jotka on arvostettu käypään arvoon: käypään arvoon
tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit.
Johdon näkemyksen mukaan tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot sisältävät kaikki
normaaliin ja jatkuvaan toimintaan liittyvät oikaisut oikean kuvan antamiseksi esitettävän kauden
tuloksesta. Tulos 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta ei välttämättä kuvaa
tulevaisuudessa syntyvää tulosta.
Carve-out taloudellisten tietojen rakenne
Nämä taloudelliset tiedot sisältävät tuotot ja kulut, varat, velat ja kassavirrat yksiköistä, jotka irrotetaan
Ahlstrom-konsernista LP Europen osittaisjakautumisen yhteydessä. Seuraavat yhtiöt, yksiköt ja
tilinpäätöserät sisältyvät näihin tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin:
x
x
x
x
x
x
x
Ahlstrom Osnabrück GmbH (Saksa). Ahlstrom Osnabrück GmbH toimii sekä Label and
Processing että Building and Energy -liiketoiminta-alueilla ja on sisällytetty kokonaisuudessaan,
koska koko juridinen yhtiö on osa osittaisjakautumista;
Ahlstrom Labelpack S.A.S (Ranska). Ahlstrom Labelpack S.A.S toimii Label and Processing liiketoiminta-alueella ja on sisällytetty kokonaisuudessaan, koska koko juridinen yhtiö on osa
osittaisjakautumista;
Ahlstrom Turin S.p.A. (Italia) – Label and Processing -liiketoimintayksikkö; carve-out taloudelliset
tiedot sisältävät Ahlstrom Turin S.p.A:n tuotot, kulut, kassavirrat ja taseen erät, jotka liittyvät
suoraan Label and Processing -yksikköön sekä yhteisiä omaisuuseriä ja velkoja, jotka on allokoitu
käytön perusteella, ja rahoitus- ja veroeriä, jotka on allokoitu nettovarallisuuden perusteella;
Ahlstrom Numbrecht GmbH & Co.KG ja Ahlstrom Numbrecht Verwaltung GmbH., jotka ovat 100
prosenttisesti Ahlstrom Osnabrück GmbH:n omistamia yhtiöitä. Näillä yhtiöillä ei ole tuotantoa;
Kaksi Ahlstrom Oyj:n tulosyksikköä sekä yksi Ahlstrom Brignoudin tulosyksikkö Ranskassa, on
sisällytetty näihin carve-out taloudellisiin tietoihin, koska näissä tulosyksiköissä raportoidut
henkilöstökulut kuuluvat Label and Processing -liiketoimintaan;
Ahlstrom Oyj:n omistamat aineettomat oikeudet, jotka kuuluvat LP Europelle, on sisällytetty näihin
carve-out taloudellisiin tietoihin;
Velat, jotka liittyvät keskitetyn myyntiorganisaation henkilöstöön ja jotka on allokoitu LP Europelle
kohdistuvan osuuden perusteella, on sisällytetty näihin carve-out taloudellisiin tietoihin.
Carve-out taloudellisiin tietoihin ei sisälly taseita ja tuloslaskelmia sellaisista Label and Processing yksiköistä, jotka on myyty tai lopetettu ennen tämän dokumentin hyväksymispäivää.
Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
LP Europen carve-out taloudellisten tietojen laatiminen edellyttää johdolta harkintaa, arvioiden ja
oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat käytettyihin periaatteisiin ja raportoitujen varojen ja velkojen
sekä tuottojen ja kulujen määriin. Toteumat saattavat poiketa käytetyistä arvioista ja oletuksista.
Kuten laatimisperiaatteista ilmenee, merkittävimmät harkintaa ja oletuksia edellyttävät carve-out
oikaisut ja allokoinnit, jotka on tehty näihin carve-out taloudellisiin tietoihin, liittyvät rahoitusvelkoihin ja
korkoihin, veroihin sekä investoituun omaan pääomaan. Merkittävimmät arviot liittyvät aineellisten
käyttöomaisuushyödykkeiden
taloudellisiin
pitoaikoihin,
eläkevelvoitteiden
määrittämiseen,
laskennallisiin veroihin, varausten arvostamiseen ja LP Europen liikearvojen arvonalentumistesteihin.
Johto käyttää harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valinnassa ja niiden soveltamisessa
erityisesti niissä tapauksissa, joissa voimassaolevassa IFRS-normistossa on vaihtoehtoisia kirjaamis-,
arvostamis-, tai esittämistapoja.
F-112
LP Europen soveltamat uudet ja uudistetut standardit
LP Europe on soveltanut seuraavia uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja 1.1.2013 alkaen:
x
IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen: Standardi yhdenmukaistaa kaikki käypään arvoon
arvostamista koskevat vaatimukset.
x
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen: LP Europe esittää laajan tuloksen erät erikseen sen mukaan,
tullaanko ne mahdollisesti uudelleenluokittelemaan myöhemmin tuloslaskelmaan vai ei.
x
IAS 19 Työsuhde-etuudet: Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan välittömästi muihin
laajan tuloksen eriin ja putkimenetelmän käytöstä luovutaan. Etuuspohjaisen nettovelan tai omaisuuserän nettokorko määritetään käyttäen samaa eläkevastuun laskennassa sovellettua
diskonttauskorkoa. Järjestelyn varojen odotettua tuottoa ei enää huomioida tilikauden voitossa tai
tappiossa. Nettokorot esitetään tuloslaskelman rahoituserissä.
Muutos IAS 19 –standardiin vaikutti LP Europen carve-out tilinpäätökseen 2012 seuraavasti:
Yhdistelty laaja tuloslaskelma*
1.1.-31.12.2012
Aiemmin raportoitu
Oikaisu
Oikaistu
-502,9
59,6
-27,9
12,6
-1,3
11,5
-4,6
6,9
1,9
1,9
0,2
2,1
-2,1
-0,0
0,0
-0,0
-501,0
61,5
-27,7
14,7
-3,4
11,5
-4,6
6,9
Muut laajan tuloksen erät verovaikutus huomioon otettuna
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi
Etuuspohjaisten järjestelyjen uudelleen
määrittämisestä johtuvat erät
0,0
Tilikauden laaja tulos
6,9
-7,9
-8,0
-7,9
-1,0
Milj. euroa
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
Hallinnon kulut
Liikevoitto
Rahoituskulut
Voitto ennen veroja
Tuloverot
Tilikauden voitto
* IAS 19 –standardin muutos vaikutti yhdisteltyyn kululajikohtaiseen tuloslaskelmaan 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta seuraavasti: henkilöstökulut vähenivät 2,1 milj. euroa ja rahoituskulut
kasvoivat 2,1 milj. euroa.
Yhdistelty tase
Milj. euroa
Varat
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
31.12.2012
Aiemmin raportoitu
Oikaisu
Oikaistu
13,2
161,7
349,8
4,2
4,2
4,2
17,4
165,9
354,0
132,7
47,0
75,4
217,1
349,8
-9,8
14,1
14,1
14,1
4,2
122,9
61,0
89,4
231,1
354,0
Investoitu oma pääoma ja velat
Investoitu oma pääoma
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet
Pitkäaikaiset velat yhteensä
Velat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
F-113
IAS 19 –standardin muutoksella ei ole ollut vaikutusta liiketoiminnan, investointien tai rahoituksen
rahavirtoihin.
IAS 19 –standardin muutos vaikutti yhdisteltyyn taseeseen 1.1.2012 seuraavasti: laskennalliset verot
kasvoivat 0,9 milj. euroa, työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet kasvoivat 2,8 milj. euroa ja investoitu
oma pääoma väheni 1,9 milj. euroa.
2. Raportointikauden jälkeiset tapahtumat
LP Europen johdolla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia, jotka
olisivat vaikuttaneet carve-out taloudellisiin tietoihin.
3. Liikevaihto alueittain
Milj. euroa
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
34,3
21,5
15,4
13,1
5,8
5,5
6,8
40,5
142,8
35,0
19,1
17,3
15,3
4,5
5,3
4,0
43,7
144,3
127,2
80,6
66,6
59,2
21,5
19,1
19,0
169,3
562,5
Saksa
Ranska
Italia
Espanja
Belgia
Iso-Britannia
Alankomaat
Muut maat
Yhteensä
F-114
4. Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
Oikaistu*
1.1.-31.12.2012
Oikaistu*
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut tuotot yhteensä
142,8
1,4
144,2
144,3
0,4
144,7
562,5
5,5
568,0
Varaston muutos
Materiaalit ja tarvikkeet
Muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut yhteensä
-0,1
-106,1
-13,1
-18,3
-4,6
-142,3
2,1
-105,2
-12,7
-19,4
-4,9
-140,2
10,1
-413,1
-53,8
-77,7
-18,9
-553,3
2,0
4,5
14,7
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut, netto
0,1
-0,8
-0,8
-0,0
-0,9
-1,0
0,2
-3,4
-3,2
Voitto ennen veroja
1,2
3,5
11,5
-0,6
0,7
-1,0
2,5
-4,6
6,9
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
135,9
3,3
-0,0
-4,6
-0,0
134,6
137,1
1,4
-0,1
-4,8
133,6
137,1
16,2
-0,4
-18,7
1,6
135,9
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
3,4
20,1
-6,1
-16,1
-0,1
4,5
11,7
-9,7
-15,7
-0,1
3,7
9,7
-8,2
-21,4
-0,1
1,2
-9,4
-16,3
Milj. euroa
Liikevoitto
Tuloverot
Tilikauden voitto
*Oikaistu vastaamaan IAS 19 -muutosta
5. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden muutokset
Milj. euroa
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Poistot ja arvonalentumiset
Muut muutokset
Kirjanpitoarvo kauden lopussa
6. Korolliset nettovelat
Milj. euroa
Ulkoiset korolliset velat
Lainat Ahlstrom-konsernilta
Rahat ja rahavarat
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Pitkäaikaiset talletussaamiset
Korolliset nettovelat (velat vähennettynä
varoilla)
F-115
7. Lähipiiritapahtumat
Milj. euroa
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
0,8
0,4
-
1,0
-0,3
-
2,2
-0,3
0,6
-1,8
-2,6
-3,3
-7,6
0,0
-0,2
-1,8
-2,3
-3,0
-7,1
0,0
-0,1
-7,0
-10,5
-13,5
-31,0
0,0
-0,6
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
16,1
3,8
4,6
8,9
11,2
1,2
15,7
9,5
9,2
10,8
0,9
1,0
21,4
4,2
7,1
8,7
1,0
1,4
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
Tavaroiden ja palvelujen myynti
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Liiketoiminnan muut tuotot
Muut kulut
Lisenssimaksut
Myyntipalkkiot
Muut palkkiot
Muut kulut yhteensä
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Milj. euroa
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Rahavarat
Pitkäaikaiset korolliset velat
Lyhytaikaiset korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
8. Muut vuokrasopimukset
Milj. euroa
Muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavaksi tulevat vähimmäisvuokrat:
Yhden vuoden kuluessa
1,4
1,4
Yli vuoden ja enintään 5 vuoden kuluttua
2,0
1,8
Yhteensä
3,4
3,2
1,4
2,2
3,6
9. Vakuudet ja vastuusitoumukset
Milj. euroa
Pantit ja takaukset
Vastuut
Hankintasitoumukset investoinneista
Muut vastuut
F-116
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
0,9
0,3
0,7
4,5
0,7
6,1
0,7
4,9
0,7
LP Europe
Allekirjoitukset tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta
Helsingissä, 24. huhtikuuta 2013
Ahlstrom Oyj
Hallitus
Pertti Korhonen
Hallituksen puheenjohtaja
Peter Seligson
Hallituksen varapuheenjohtaja, jäsen
Robin Ahlström
Jäsen
Lori J. Cross
Jäsen
Esa Ikäheimonen
Jäsen
Anders Moberg
Jäsen
Daniel Meyer
Jäsen
F-117
Raportti LP Europen 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta laadittujen carve-out taloudellisten tietojen
yleisluonteisesta tarkastuksesta.
Ahlstrom Oyj:n hallitukselle
Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan
toimintojen (”LP Europe”) erityistä tarkoitusta varten laaditut carve-out taloudelliset tiedot
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. Carve-out taloudelliset tiedot sisältävät
yhdistellyn taseen 31.3.2013, yhdistellyn laajan tuloslaskelman, yhdistellyn rahavirtalaskelman ja
yhdistellyn investoidun oman pääoman muutoslaskelman tällöin päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta sekä valitut liitetiedot carve-out taloudellisiin tietoihin. Carve-out taloudelliset tiedot ja
tämä raportti on laadittu yksinomaan sisällytettäväksi liitetiedossa 1 kuvattuihin Munksjö Oyj:n
esitteisiin.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Ahlstrom Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat näiden carve-out taloudellisten tietojen
laatimisesta Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) mukaisesti ja noudattaen liitetiedossa 1 kuvattua laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita
sekä sisäisen valvonnan järjestämisestä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla sen varmistamiseksi,
että carve-out taloudellisiin tietoihin ei sisälly väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista
virhettä. Suorittamamme yleisluonteisen tarkastuksen perusteella esitämme johtopäätöksen carveout taloudellisista tiedoista.
Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus
Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevan standardin 2410
Y
tilintarkastajan suorittama osavuosi-informaation yleisluonteinen tarkastus”, (ISRE
”Yhteisön
2410) mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen tekemistä pääasiallisesti
talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaavilta henkilöiltä sekä analyyttisiä toimenpiteitä ja
muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan
huomattavasti suppeampi kuin tilintarkastusstandardien mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja
siksi emme pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saamme tietoomme kaikki sellaiset
merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen emme anna
tilintarkastuslausuntoa.
Johtopäätös
Yleisluonteisen tarkastuksemme perusteella tietoomme ei ole tullut mitään, mikä antaisi meille
syyn uskoa, ettei carve-out taloudellisia tietoja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
olisi laadittu kaikilta olennaisilta osiltaan Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen
kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja noudattaen liitetiedossa 1 kuvattua
laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita.
Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto
Johtopäätöstämme mukauttamatta, haluamme kiinnittää huomiota siihen, kuten carve-out
taloudellisten tietojen liitetiedossa 1 on selostettu, että LP Europe ei ole toiminut erillisenä
konsernina. Carve-out taloudelliset tiedot eivät siten välttämättä anna kuvaa siitä, mikä LP
Europen tulos olisi ollut, jos se olisi toiminut erillisenä itsenäisenä konsernina esitetyllä jaksolla tai
LP Europen tulevasta tuloksesta.
Helsingissä 6. toukokuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Eero Suomela
KHT
PricewaterhouseCoopers Oy, KHTT yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puhelin 09 22 800, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, YY tunnus 0486406-8
F-118
LP Europe
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta
F-119
SISÄLLYSLUETTELO
Yhdistelty laaja tuloslaskelma...............................................................................................................................................
Yhdistelty tase .......................................................................................................................................................................
Yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma ....................................................................................................
Yhdistelty rahavirtalaskelma.................................................................................................................................................
Liitetiedot carve-out tilinpäätökseen.....................................................................................................................................
1. Taustatiedot ..............................................................................................................................................................
2. Laatimisperusta.........................................................................................................................................................
3. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet .........................................................................................................................
3.1 Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut................................................................
3.2 Ulkomaan rahan määräiset tapahtumat ..........................................................................................................
3.3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ............................................................................................................
3.4 Aineettomat hyödykkeet ...................................................................................................................................
3.4.1
Liikearvo ...................................................................................................................................................
3.4.2
Tutkimus- ja kehittämismenot .................................................................................................................
3.4.3
Muut aineettomat hyödykkeet .................................................................................................................
3.5 Päästöoikeudet .................................................................................................................................................
3.6 Vaihto-omaisuus ...............................................................................................................................................
3.7 Vuokrasopimukset ............................................................................................................................................
3.8 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvonalentumiset ........................................................................
3.9 Työsuhde-etuudet .............................................................................................................................................
3.9.1
Maksupohjaiset ja etuuspohjaiset eläkejärjestelyt .................................................................................
3.9.2
Osakeperusteiset maksut........................................................................................................................
3.10
Varaukset......................................................................................................................................................
3.11
Tuloverot .......................................................................................................................................................
3.12
Tuloutusperiaatteet.......................................................................................................................................
3.13
Rahoitusvarat ja rahoitusvelat .....................................................................................................................
3.13.1
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ............................................................
3.13.2
Lainat ja muut saamiset ......................................................................................................................
3.13.3
Myytävissä olevat rahoitusvarat .........................................................................................................
3.13.4
Talletukset Ahlstrom-konsernissa ......................................................................................................
3.13.5
Rahavarat ............................................................................................................................................
3.13.6
Rahoitusvarojen arvon alentuminen ..................................................................................................
3.13.7
Rahoitusvelat.......................................................................................................................................
3.14
Johdannaissopimukset ja suojauslaskenta.................................................................................................
3.15
Liikevoitto ......................................................................................................................................................
3.16
Uudet standardit ja tulkinnat ........................................................................................................................
3.16.1
Vuonna 2012 voimaantulleet standardit, muutokset ja tulkinnat ......................................................
3.16.2
Uuden tai uudistetun IFRS-normiston soveltaminen.........................................................................
4. Rahoitusriskien hallinta ..........................................................................................................................................
5. Yrityshankinnat ja –myynnit ...................................................................................................................................
6. Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma ............................................................................................................
7. Liikevaihto ...............................................................................................................................................................
8. Myytyjä suoritteita vastaavat kulut .........................................................................................................................
9. Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut ........................................................................................................................
10.
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut .............................................................................................................
11.
Poistot ja arvonalentumiset ..............................................................................................................................
12.
Arvonalentumiset ..............................................................................................................................................
13.
Rahoitustuotot ja –kulut ....................................................................................................................................
14.
Tuloverot............................................................................................................................................................
15.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ............................................................................................................
16.
Aineettomat hyödykkeet ...................................................................................................................................
17.
Muut sijoitukset .................................................................................................................................................
18.
Rahavarat ..........................................................................................................................................................
19.
Laskennalliset verosaamiset ja –velat .............................................................................................................
20.
Vaihto-omaisuus ...............................................................................................................................................
21.
Myyntisaamiset ja muut saamiset ....................................................................................................................
22.
Eläkevelvoitteet .................................................................................................................................................
23.
Varaukset ..........................................................................................................................................................
24.
Korolliset velat ...................................................................................................................................................
25.
Ostovelat ja muut velat .....................................................................................................................................
F-120
26.
Rahoitusvarat ja -velat arvostusryhmittäin ......................................................................................................
27.
Johdannaissopimukset .....................................................................................................................................
28.
Muut vuokrasopimukset....................................................................................................................................
29.
Vastuut ja vastuusitoumukset ..........................................................................................................................
30.
Lähipiiritapahtumat............................................................................................................................................
31.
Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat............................................................................................................
Allekirjoitukset carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta...........................................................
F-121
LP Europe
Yhdistelty laaja tuloslaskelma
Milj. euroa
(Liitetieto)
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
Liikevaihto
(7)
562,5
577,4
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
(8)
-502,9
59,6
-525,5
51,9
Myynnin ja markkinoinnin kulut
Tutkimus- ja tuotekehityskulut
Hallinnon kulut
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
(10, 11)
(10, 11)
(10, 11)
(9)
(9, 12)
-15,7
-8,9
-27,9
5,5
-0,1
12,6
-13,8
-9,2
-29,6
1,9
-0,8
0,3
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Voitto / Tappio ennen veroja
(13)
(13)
0,2
-1,3
11,5
0,4
-2,0
-1,3
(14, 19)
-4,6
-1,1
Tilikauden voitto / tappio
6,9
-2,4
Tilikauden laaja tulos
6,9
-2,4
Voiton / tappion jakautuminen
LP Europen omistajille
6,9
-2,4
Laajan tuloksen jakautuminen
LP Europen omistajille
6,9
-2,4
Tuloverot
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-122
LP Europe
Yhdistelty tase
Milj. euroa
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut sijoitukset
Muut saamiset
Laskennalliset verosaamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Tuloverosaamiset
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
(Liitetieto)
31.12.2012
31.12.2011
(15)
(12, 16)
(16)
(17, 26)
(21, 26)
(19)
135,9
10,9
0,6
0,1
1,0
13,2
161,7
137,1
10,9
0,4
0,1
0,5
14,7
163,7
(20)
(21, 26)
78,2
80,2
0,0
21,4
8,2
188,1
68,1
82,5
0,4
19,6
12,3
182,9
349,8
346,6
132,7
126,6
(18, 26)
Varat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
Investoitu oma pääoma
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet
Varaukset
Muut velat
Laskennalliset verovelat
Pitkäaikaiset velat yhteensä
(24, 26)
(22)
(23)
(25, 26)
(19)
11,5
47,0
2,0
0,2
14,7
75,4
15,3
47,9
1,8
0,9
15,5
81,4
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Varaukset
Lyhytaikaiset velat yhteensä
(24, 26)
(25)
(23)
1,9
135,2
4,5
141,7
3,5
130,1
5,0
138,6
Velat yhteensä
217,1
220,0
Investoitu oma pääoma ja velat yhteensä
349,8
346,6
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-123
LP Europe
Yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma
Milj. euroa
Investoitu oma pääoma
Investoitu oma pääoma 1.1.2011
136,1
Tilikauden voitto / tappio
Tilikauden laaja tulos
-2,4
-2,4
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.12.2011
-7,1
126,6
Investoitu oma pääoma 1.1.2012
126,6
Tilikauden voitto / tappio
Tilikauden laaja tulos
6,9
6,9
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.12.2012
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-124
-0,8
132,7
LP Europe
Yhdistelty rahavirtalaskelma
Milj. euroa
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
6,9
-2,4
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto / tappio
Oikaisut:
Liiketoimet joihin ei sisälly maksutapahtumaa ja siirrot muihin
rahavirtoihin
Poistot ja arvonalentumiset
Muut oikaisut
Yhteensä
Rahoitustuotot ja –kulut
Verot
Nettokäyttöpääoman muutokset:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos
Saadut korot
Maksetut korot
Muut rahoituserät
Maksetut/saadut tuloverot
Liiketoiminnan nettorahavirta
18,9
-1,4
17,5
1,1
4,6
21,3
3,9
25,2
1,6
1,1
1,8
-10,1
6,1
0,0
-1,0
-0,1
-3,5
23,4
10,7
-3,5
-10,5
0,3
-1,1
-0,8
-5,5
15,0
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Muiden sijoitusten muutos
Investointien nettorahavirta
-18,3
-1,8
0,2
-19,9
-10,0
10,9
0,0
0,9
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen nostot
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset
Rahoitusleasingvelkojen muutos
Vieraan pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstrom-konsernilta (netto)
Oman pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstrom-konsernilta (netto)
Rahoituksen nettorahavirta
-1,7
-0,9
-2,8
-2,2
-7,6
1,5
-0,2
-0,9
-3,9
-5,7
-9,2
Rahavarojen muutos
-4,1
6,6
Rahavarat tilikauden alussa
12,3
5,7
8,2
12,3
Rahavarat tilikauden lopussa
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-125
Liitetiedot carve-out tilinpäätökseen
1. Taustatiedot
Ahlstrom Oyj (”Ahlstrom” tai ”Emoyhtiö”) tytäryhtiöineen (”Konserni”) on korkealaatuisia materiaaleja
valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman.
Ahlstrom on 28.8.2012 allekirjoittanut Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n kanssa sopimuksen, jonka myötä
sen Label and Processing -liiketoiminta-alue yhdistyy Munksjö AB:n kanssa kahdella
osittaisjakautumisella: ensimmäisessä osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoiminta-alueen
Euroopan toiminnot (”LP Europe”) ja toisessa osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoimintaalueen Brasilian toiminnot (”Coated Specialties”) irrotetaan Ahlstromista.
Suunniteltu yritysjärjestely toteutetaan kahdella osittaisjakautumisella. Ahlstromin ylimääräinen
yhtiökokous, joka pidettiin 27.11.2012, hyväksyi jakautumissuunnitelmat. Ensimmäisessä vaiheessa
Ahlstrom ja Munksjö AB:n pääomistaja EQT ovat perustaneet uuden yhtiön, Munksjö Oyj:n. Uusi yhtiö
hankkii Munksjö AB:n toiminnot, jolloin Munksjö AB:n osakkeenomistajat saavat vastikkeena Munksjö
Oyj:n osakkeita. Tämän jälkeen Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toiminnot irrotetaan
ja siirretään Munksjö Oyj:lle osittaisjakautumisella, jolloin Ahlstromin osakkeenomistajat saavat
vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Ennen kuin uusi yhtiö listautuu pörssiin, sen osakkeita tarjotaan
suunnatussa osakeannissa valituille institutionaalisille sijoittajille, joita ovat Ahlstrom, Varma, Ilmarinen ja
EQT. Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa uuden yhtiön pääomarakennetta. Toisessa vaiheessa,
Munksjö Oyj:n listautumisen jälkeen, Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian toiminnot,
Coated Specialties, irrotetaan osittaisjakautumisella Ahlstromista osaksi Munksjö Oyj:tä.
LP Europe ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista konsernia. Tässä esitettävä carve-out
tilinpäätös kuvaa yhtiöitä ja yksiköitä, niiden tuottoja ja kuluja, varoja ja velkoja sekä rahavirtoja, jotka ovat
aikaisemmin muodostaneet Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan
toiminnot. Carve-out tilinpäätös on laadittu noudattaen jäljempänä esitettyä laatimisperustaa ja
laatimisperiaatteita. Näiden yhtiöiden ja yksiköiden, tuottojen ja kulujen, varojen ja velkojen sekä
rahavirtojen muodostamasta kokonaisuudesta, joka esittää Ahlstromin Label and Processing liiketoiminta-alueen Euroopan toimintoja, käytetään nimitystä “LP Europe”.
LP Europen carve-out tilinpäätös on laadittu sisällytettäväksi esitteeseen, jonka Munksjö Oyj tulee
laatimaan uusien osakkeiden listaamiseksi Helsingin pörssiin.
2. Laatimisperusta
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on laadittu yhdistelemällä (“carve-out”)
Ahlstromin konsernitilinpäätökseen sisältyneet LP Europelle kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet tulokset,
varat, velat ja kassavirrat, ja niihin sisältyy Ahlstromilta allokoituja kuluja. Ahlstrom Oyj:n hallitus on
hyväksynyt tämän carve-out tilinpäätöksen julkistettavaksi 31.1.2013.
Carve-out tilinpäätös ei välttämättä anna kuvaa LP Europen tulevasta tuloksentuottokyvystä, eikä se
välttämättä kuvaa sitä, mitkä yhdisteltyjen toimintojen tulokset, taloudellinen asema ja rahavirrat olisivat
olleet, jos LP Europe olisi toiminut itsenäisenä konsernina ja esittänyt erillisen tilinpäätöksen esitetyillä
ajanjaksoilla.
F-126
Carve-out tilinpäätös on laadittu perustuen toiminnan jatkuvuuteen. Se perustuu alkuperäisiin
hankintamenoihin lukuun ottamatta seuraavia varoja ja velkoja, jotka on arvostettu käypään arvoon:
käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit.
LP Europen carve-out tilinpäätös on laadittu Euroopan unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten
tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, “IFRS”) mukaisesti, ja siinä on otettu
huomioon jäljempänä kohdassa “Kirjanpitokäsittelyn perusteet” kuvatut periaatteet, joiden mukaisesti LP
Europelle kuuluvat varat, velat, tuotot, kulut ja rahavirrat on määritetty. Jäljempänä “IFRS” tarkoittaa
EU:ssa käyttöön hyväksyttyjä IFRS-standardeja.
IFRS-standardeissa ei ohjeisteta carve-out tilinpäätöksen laatimista, ja näin ollen on sovellettu tiettyjä
kirjanpitokonventioita, joita yleisesti käytetään Esitteisiin sisällytettävien mennyttä aikaa koskevien
tilinpäätöstietojen tuottamiseen. Näiden konventioiden soveltamista on selitetty jäljempänä kohdassa
“Kirjanpitokäsittelyn perusteet”.
Carve-out tilinpäätös esitetään miljoonina euroina, ellei muuta mainita. Pyöristyseroja saattaa olla.
Seuraavassa kuvataan, kuinka LP Europen carve-out tilinpäätös on laadittu.
Kirjanpitokäsittelyn perusteet
Carve-out tilinpäätöksen rakenne
Seuraavat yhtiöt, yksiköt ja tilinpäätöserät sisältyvät tähän carve-out tilinpäätökseen:
x
x
x
x
x
x
x
Ahlstrom Osnabrück GmbH (Saksa). Ahlstrom Osnabrück GmbH toimii sekä Label and Processing
että Building and Energy -liiketoiminta-alueilla ja on sisällytetty kokonaisuudessaan, koska koko
juridinen yhtiö on osa osittaisjakautumista;
Ahlstrom Labelpack S.A.S (Ranska). Ahlstrom Labelpack S.A.S toimii Label and Processing liiketoiminta-alueella ja on sisällytetty kokonaisuudessaan, koska koko juridinen yhtiö on osa
osittaisjakautumista;
Ahlstrom Turin S.p.A. (Italia) – Label and Processing -liiketoimintayksikkö; carve-out tilinpäätös
sisältää Ahlstrom Turin S.p.A:n tuotot, kulut, kassavirrat ja taseen erät, jotka liittyvät suoraan Label
and Processing -yksikköön sekä yhteisiä omaisuuseriä ja velkoja, jotka on allokoitu käytön
perusteella, ja rahoitus- ja veroeriä, jotka on allokoitu nettovarallisuuden perusteella;
Ahlstrom Numbrecht GmbH & Co.KG ja Ahlstrom Numbrecht Verwaltung GmbH., jotka ovat 100
prosenttisesti Ahlstrom Osnabrück GmbH:n omistamia yhtiöitä. Näillä yhtiöillä ei ole tuotantoa;
Kaksi Ahlstrom Oyj:n tulosyksikköä sekä yksi Ahlstrom Brignoudin tulosyksikkö Ranskassa, on
sisällytetty tähän carve-out tilinpäätökseen, koska näissä tulosyksiköissä raportoidut henkilöstökulut
kuuluvat Label and Processing -liiketoimintaan;
Ahlstrom Oyj:n omistamat aineettomat oikeudet, jotka kuuluvat LP Europelle, on sisällytetty tähän
carve-out tilinpäätökseen;
Velat, jotka liittyvät keskitetyn myyntiorganisaation henkilöstöön ja jotka on allokoitu LP Europelle
kohdistuvan osuuden perusteella, on sisällytetty tähän carve-out tilinpäätökseen.
Carve-out tilinpäätökseen ei sisälly taseita ja tuloslaskelmia sellaisista Label and Processing -yksiköistä,
jotka on myyty tai lopetettu ennen tämän dokumentin hyväksymispäivää.
Carve-out tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
F-127
Seuraavassa esitetään yhteenveto carve-out tilinpäätöstä laadittaessa noudatetuista laskentaperiaatteista
ja muista periaatteista:
x
Carve-out tilinpäätökseen sisältyvien yritysten ja yksiköiden väliset sisäiset liiketapahtumat sekä
saamis- ja velkaerät on eliminoitu.
x
Carve-out tilinpäätös sisältää LP Europen liiketapahtumat ja tase-erät. Sisäiset saamiset, velat ja
liiketapahtumat muiden Ahlstrom-konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa on käsitelty
lähipiiritapahtumina.
x
LP Europe ei ole muodostanut erillistä juridista konsernia eikä ole esittänyt erillistä tilinpäätöstä, ja
tämän vuoksi ei ole mahdollista esittää osakepääomaa tai oman pääoman rahastojen erittelyä. LP
Europen nettovarallisuutta edustaa LP Europeen sijoitettu pääoma (joka esitetään nimikkeellä
”Investoitu oma pääoma”).
x
Ahlstrom hoitaa sekä kassanhallinnan että liiketoimintojensa rahoituksen keskitetysti. Positiiviset
rahavarat on joko talletettu Ahlstrom-konserniyhtiöihin lyhytaikaisina talletussaamisina tai sisällytetty
konsernitilijärjestelyihin tai LP Europe -yhtiöiden omille pankkitileille. Ahlstrom-konsernilta olevat
velat, jotka ovat korollisia tai joilla on muita velan ominaispiirteitä, esitetään yhdistellyssä taseessa
rahoitusvelkoina. Niihin liittyvät korkotuotot ja -kulut tässä carve-out tilinpäätöksessä on määritetty LP
Europen juridisiin yhtiöihin kirjattujen tai LP Europe -yksiköihin allokoitujen korkoveloitusten ja hyvitysten perusteella.
Rahavarat koostuvat LP Europe -yhtiöiden omista rahavaroista tai LP Europe -yksiköille allokoiduista
rahavaroista.
Aiemmin LP Europe on saanut rahoitusta Ahlstrom-konsernilta konsernin sisäisinä lainoina, jotka
tullaan korvaamaan uusilla rahoitusjärjestelyillä heti kun yritysjärjestelyt toteutuvat. Carve-out
tilinpäätökseen sisältyvät rahoituskulut eivät tämän vuoksi välttämättä kuvaa sitä, millaiset
rahoituskulut olisivat olleet, jos LP Europe olisi hankkinut rahoituksen itsenäisesti toimivana
konsernina. Ne eivät myöskään kuvaa tulevaisuudessa syntyviä rahoituskuluja.
x
Välittömästi LP Europeen liittyvät velat kolmansille osapuolille ja niihin liittyvät korkokulut on
sisällytetty carve-out tilinpäätökseen.
x
Ahlstrom Oyj:n ulkoiset velkarahoitusjärjestelyt eivät liity LP Europeen, eikä näin ollen carve-out
tilinpäätökseen ole sisällytetty Ahlstrom Oyj:n ulkoisten velkojen tai niiden korkojen allokointeja.
Osapuolet ovat sopineet osana yritysjärjestelyä, että noin 150 miljoonan euron suuruinen nettovelka
erotetaan Ahlstromista ja siirretään Munksjö Oyj:lle osittaisjakautumisen toteutumispäivänä.
Erotettava nettovelka sisältää LP Europe -yhtiöiden ja -yksiköiden taseisiin sisältyvät nettovelat sekä
osittaisjakautumisessa erotettavan emoyhtiön velkaosuuden. Carve-out tilinpäätöstä ei ole oikaistu
kuvastamaan emoyhtiön osuutta sovitusta nettovelkasaldosta.
x
Ahlstrom-konserni on edelleenveloittanut tytäryhtiöiltään kuluja, jotka ovat aiheutuneet keskitetysti
tuotetuista palveluista kuten hankinnasta, atk-palveluista (mukaan lukien SAP, Optimill ja muut
tietotekniikkaan liittyvät palvelut), HR-palveluista, lakipalveluista, yleisistä hallintopalveluista ja
konsernin myyntiorganisaation palveluista sekä perinyt lisenssimaksuja, jotka kattavat innovaatioihin,
patentteihin, lisensseihin ja uuteen teknologiaan liittyviä kuluja. Aiemmin nämä edelleenveloitetut
kulut on kohdistettu LP Europe -yhtiöille ja, lisenssimaksua lukuun ottamatta, LP Europe -yksiköille, ja
F-128
ne sisältyvät carve-out tilinpäätökseen aiempien veloitusten mukaisesti. Lisäksi tähän carve-out
tilinpäätökseen on nyt allokoitu lisenssimaksut, joita ei ole aiemmin kohdistettu LP Europe -yksiköille.
Nämä allokoidut määrät vastaavat LP Europe -yksiköiden suhteellista osuutta niistä määristä, jotka
Ahlstrom-konserni on aiemmin edelleenveloittanut tytäryhtiöiltään.
x
Tällaisia keskitettyjä palveluja tarvitaan myös sen jälkeen, kun LP Europe on juridisesti erotettu
Ahlstromista. LP Europe joutuu joko järjestämään kyseiset palvelut itse tai hankkimaan ne
Ahlstromilta tai muulta ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Palveluista aiheutuvat kustannukset
saattavat kuitenkin olla erilaiset, eivätkä ne täten ole verrattavissa carve-out tilinpäätöksessä
esitettyihin lukuihin.
x
LP Europeen kuuluvat yhtiöt ovat aiemmin kuuluneet verokonserniin, jossa veronmaksajana on ollut
Ahlstrom-konserniin kuuluva LP Europen ulkopuolinen yhtiö. LP Europe -yhtiöistä ei ole tehty
esitettyinä vuosina erillisiä veroilmoituksia, koska kyseiset tytäryhtiöt ovat olleet osa verokonsernia.
Carve-out tilinpäätökseen sisältyvät verokulut on määritetty olettaen, että LP Europeen kuuluvat yhtiöt
ja yksiköt olisivat laatineet omat veroilmoituksensa ja maksaneet veronsa erikseen siihen maahan,
jossa ne pääasiallisesti toimivat. Tilikauden veroina kirjattu määrä vastaa LP Europeen kuuluvien
yhtiöiden ja yksiköiden hypoteettista, erillisiin veroilmoituksiin perustuvaa maksettavaa tai
palautettavaa veroa, ja se esitetään carve-out tilinpäätöksessä tilikauden verokuluna ja investoitua
omaa pääomaa koskevana liiketapahtumana. Sen jälkeen, kun tilikaudelta maksettava tai
palautettava vero on määritetty, LP Europeen kuuluvat yhtiöt ja yksiköt ovat kirjanneet laskennallisen
veron väliaikaisista eroista ja hypoteettisiin veroilmoituksiinsa perustuvista myöhemmin
vähennettävissä olevista tappioista. Väliaikaisiin eroihin liittyvät laskennalliset verot kirjataan, kun
väliaikaisia eroja esiintyy.
Carve-out tuloslaskelmassa esitetyt verokulut eivät välttämättä kuvaa tulevaisuudessa syntyviä
verokuluja.
x
Eläkkeitä ja muita työsuhteen päättymisen jälkeisiä etuuksia koskevat järjestelyt ja niitä vastaava
osuus järjestelyihin kuuluvista veloista, varoista, koroista ja työsuoritukseen perustuvista menoista
sisältyvät LP Europen yhtiöiden ja yksiköiden lukuihin tai ne on allokoitu LP Europelle tätä carve-out
tilinpäätöstä laadittaessa. LP Europella on Italiassa, Saksassa ja Ranskassa työsuhteen päättymisen
jälkeisiä etuuksia koskevia järjestelyjä, jotka ovat kunkin maan paikallisten säädösten ja käytäntöjen
mukaisia. Järjestelyt luokitellaan etuuspohjaisiksi, ja ne ovat rahastoituja tai rahastoimattomia. LP
Europe vastaa siitä, että järjestelyihin kuuluvat aiemmat ja nykyiset työntekijät saavat järjestelyjen
ehtojen mukaiset etuudet.
x
Carve-out tilinpäätös sisältää myös henkilöstökulujen allokointeja, jotka liittyvät siihen, että LP
Europen työntekijät ovat osallistuneet Ahlstromin osakeperusteisiin palkitsemisjärjestelmiin.
x
Ahlstromin johto katsoo, että edellä kuvatut allokoinnit on tehty asianmukaisilla perusteilla, joskaan ne
eivät välttämättä kuvaa niitä kustannuksia, joita LP Europelle olisi syntynyt, jos se olisi toiminut
itsenäisenä konsernina.
F-129
3. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
3.1 Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
LP Europen carve-out tilinpäätöksen laatiminen edellyttää johdolta harkintaa, arvioiden ja oletusten
käyttämistä, jotka vaikuttavat käytettyihin periaatteisiin ja raportoitujen varojen ja velkojen sekä tuottojen
ja kulujen määriin. Toteumat saattavat poiketa käytetyistä arvioista ja oletuksista.
Kuten carve-out tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ilmenee, merkittävimmät harkintaa ja oletuksia
edellyttävät carve-out oikaisut ja allokoinnit, jotka on tehty tähän carve-out tilinpäätökseen, liittyvät
rahoitusvelkoihin ja korkoihin, veroihin sekä investoituun omaan pääomaan. Merkittävimmät arviot liittyvät
aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden taloudellisiin pitoaikoihin, eläkevelvoitteiden määrittämiseen,
laskennallisiin veroihin, varausten arvostamiseen ja LP Europen liikearvojen arvonalentumistesteihin.
Johto käyttää harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valinnassa ja niiden soveltamisessa erityisesti
niissä tapauksissa, joissa voimassaolevassa IFRS-normistossa on vaihtoehtoisia kirjaamis-, arvostamis-,
tai esittämistapoja. Arvioiden perusteita on kuvattu tarkemmin LP Europen carve-out tilinpäätöksen
laatimisperiaatteissa ja myöhemmin asianomaisten liitetietojen kohdalla.
3.2 Ulkomaan rahan määräiset tapahtumat
Kunkin LP Europe -yhtiön ja -yksikön carve-out tilinpäätökseen sisällytetyt tulosta ja taloudellista asemaa
koskevat luvut määritetään siinä valuutassa, joka on kyseisen yksikön pääasiallisen taloudellisen
toimintaympäristön valuutta (”toimintavaluutta”). Tämä carve-out tilinpäätös esitetään euroina.
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat muunnetaan euroiksi käyttäen tapahtumapäivän
valuuttakursseja. Ulkomaan rahan määräiset monetaariset tase-erät muunnetaan euroiksi käyttäen
raportointikauden päättymispäivän kursseja. Muuntamisesta syntyneet kurssivoitot ja -tappiot kirjataan
tulosvaikutteisesti. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot esitetään liikevoiton yläpuolella ja rahoitukseen
liittyvät kurssivoitot ja -tappiot nettomääräisinä rahoituserissä.
3.3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet arvostetaan
kertyneillä poistoilla ja arvonalentumisilla.
alkuperäiseen
hankintamenoon
vähennettynä
Aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä tehdään tasapoistot niiden arvioidun taloudellisen vaikutusajan
kuluessa. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat: rakennukset ja rakennelmat 20-40 vuotta;
raskaat koneet 10-20 vuotta; muut koneet ja kalusto 3-10 vuotta. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Mikäli
käyttöomaisuushyödyke koostuu useammasta osasta, joiden taloudelliset vaikutusajat poikkeavat
toisistaan, käsitellään kukin osa erillisenä hyödykkeenä.
Osan uusimiseen liittyvät menot aktivoidaan ja uusimisen yhteydessä mahdollinen jäljellä oleva
kirjanpitoarvo poistetaan.
Korjaus- ja kunnossapitomenot kirjataan tulosvaikutteisesti sillä tilikaudella, jolla ne ovat syntyneet.
Hyödykkeiden arvo ja taloudellinen vaikutusaika arvioidaan uudelleen jokaisena tilinpäätöspäivänä ja
tarvittaessa niitä oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
F-130
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden luovutuksista syntyvät myyntivoitot ja -tappiot kirjataan
tulosvaikutteisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin.
3.4 Aineettomat hyödykkeet
3.4.1
Liikearvo
Liiketoimintojen yhdistämiset sisällytetään tilinpäätökseen hankintamenetelmää käyttäen. Sen mukaisesti
taseeseen kirjataan liikearvoksi se osa hankintamenosta, joka ylittää LP Europen osuuden hankitun
yhtiön yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana. Yksilöitävissä
oleva nettovarallisuus sisältää hankitut varat sekä vastattavaksi otetut velat ja ehdolliset velat.
Hankintameno koostuu käypään arvoon arvostetusta hankintahinnasta. Liikearvo arvostetaan
alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Liikearvo kohdistetaan rahavirtaa tuottavalle yksikölle eikä siitä kirjata poistoja, vaan liikearvo testataan
vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta.
3.4.2
Tutkimus- ja kehittämismenot
Tutkimusmenot kirjataan niiden toteutumishetkellä kuluksi tulosvaikutteisesti. LP Europella ei ole ollut
aktivointikriteerejä täyttäviä kehittämismenoja, joten ne on kirjattu kuluiksi.
3.4.3
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut aineettomat hyödykkeet, kuten tavaramerkit, patentit, lisenssit ja tietokone-ohjelmistot, joilla on
rajallinen taloudellinen vaikutusaika, kirjataan taseeseen poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyyn
hankintamenoon.
Aineettomista hyödykkeistä tehdään tasapoistot niiden arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa.
Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat: tavaramerkit, patentit ja lisenssit 5-20 vuotta ja
tietokoneohjelmistot 3-5 vuotta.
Yrityshankintojen yhteydessä saadut sopimuksiin perustuvat muut aineettomat oikeudet, kuten
asiakassuhteet, kirjataan hankinta-ajankohdan käypään arvoon. Niiden taloudellinen vaikutusaika on
rajallinen ja ne kirjataan taseeseen hankintamenoon vähennettynä kertyneillä tasapoistoilla niiden
taloudellisena vaikutusaikana.
3.5 Päästöoikeudet
LP Europe on osallisena Euroopan unionin päästökaupassa, jossa sille on myönnetty tietty määrä
päästöoikeuksia määrätylle ajanjaksolle. Hiilidioksidipäästöjen perusteella ilmaiseksi saadut
päästöoikeudet sekä toteutuneiden päästöjen perusteella syntyvä velvoite luovuttaa päästöoikeuksia
netotetaan. Taseeseen kirjataan varaus, jos ilmaiseksi saatujen päästöoikeuksien määrä ei kata
toteutuneita päästöjä. Päinvastaisessa tilanteessa ylijäämää ei kirjata taseen varoihin. Päästöoikeuksien
myynnistä syntyvät myyntivoitot kirjataan tulosvaikutteisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin.
F-131
3.6 Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus
arvostetaan
hankintamenoon
tai
sitä
alempaan
nettorealisointiarvoon.
Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty
arvioidut tuotteen valmiiksi saattamisesta ja myynnistä aiheutuvat menot.
Raaka-aineiden ja tarvikkeiden hankintameno määritetään painotetun keskihinnan menetelmällä.
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno muodostuu raaka-aineista, energiasta, välittömistä
valmistuspalkoista, muista välittömistä menoista sekä valmistuksen välillisistä yleiskustannuksista
normaalin toiminta-asteen mukaan laskettuna.
3.7 Vuokrasopimukset
LP Europe vuokraa kiinteistöjä ja laitteita useilla rahoitusleasingsopimuksilla ja muilla vuokrasopimuksilla.
Vuokrasopimukset, joissa olennainen osa omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista on siirtynyt
vuokralle ottajalle, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi.
Rahoitusleasingsopimuksella hankittu omaisuuserä merkitään taseeseen vuokra-ajan alkaessa vuokratun
hyödykkeen käypään arvoon tai sitä alempaan vähimmäisvuokrien nykyarvoon. Vastaavat
leasingvuokravastuut rahoituskustannuksella vähennettynä sisältyvät taseen korollisiin velkoihin.
Maksettavat leasingvuokrat jaetaan vuokravelan vähennykseen ja rahoitusmenoon. Rahoitusmenot
kohdistetaan vuokra-ajan kausille siten, että jäljellä olevalle vuokravelalle muodostuu kullakin kaudella
samansuuruinen korkoprosentti. Rahoitusleasingsopimuksilla vuokralle otetut hyödykkeet poistetaan joko
hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai sitä lyhyemmän vuokra-ajan kuluessa.
Vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset olennaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle,
käsitellään muina vuokrasopimuksina. Muista vuokrasopimuksista suoritettavat vuokrat kirjataan kuluiksi
tulosvaikutteisesti tasasuuruisina erinä vuokra-ajan kuluessa.
3.8 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvonalentumiset
Arvioita tehdään jatkuvasti siitä, onko viitteitä, että jonkin omaisuuserän arvo on mahdollisesti alentunut.
Jos tällaisia viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä.
Liikearvon osalta arviointi suoritetaan aina vuosittain riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä.
Arvonalentumistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavan yksikön tasolla eli sillä alimmalla yksikkötasolla,
joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton.
Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla
menoilla tai käyttöarvo sen mukaan kumpi näistä on suurempi. Käyttöarvolla tarkoitetaan rahavirtaa
tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan
nykyarvoonsa. Diskonttokorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden
näkemystä rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä, joita ei ole huomioitu rahavirtaarvioissa.
Arvonalentumistappio kirjataan, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä
oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti ja se kohdistetaan ensin
vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita
yksikön omaisuuseriä.
F-132
Muihin eriin kuin liikearvoon kohdistettua arvonalentumistappiota voidaan peruuttaa siinä tapauksessa,
että on tapahtunut positiivinen muutos omaisuuserästä kerrytettävissä olevassa rahamäärässä.
Arvonalentumistappiota ei peruta enempää, kuin mikä omaisuuserän kirjanpitoarvo olisi ilman
arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruta.
3.9 Työsuhde-etuudet
3.9.1
Maksupohjaiset ja etuuspohjaiset eläkejärjestelyt
LP Europella on useita paikallisten käytäntöjen mukaisia eläke- ja etuusjärjestelyjä eri maissa. Järjestelyt
luokitellaan joko maksu- tai etuuspohjaisiksi järjestelyiksi. Järjestelyt rahoitetaan yleensä suorituksina
erillisiin vakuutusyhtiöihin, säätiöihin ja rahastoihin paikallisten säännösten mukaisesti. Maksupohjaisissa
järjestelyissä yhtiöt ja yleensä myös työntekijät suorittavat maksuja vakuutusyhtiölle. LP Europella ei ole
oikeudellista eikä tosiasiallista velvoitetta lisämaksujen suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei
pysty suoriutumaan kyseisten etuuksien maksamisesta työntekijöille. Maksupohjaisiin eläke- tai muihin
järjestelyihin tehdyt maksut kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jota veloitus koskee. Kaikki sellaiset
järjestelyt, jotka eivät täytä maksupohjaisten järjestelyjen ehtoja, ovat etuuspohjaisia järjestelyjä.
Etuuspohjaisessa järjestelyssä määritellään etuus, jonka työntekijä saa eläkkeelle jäädessään ja josta
yhtiö on vastuussa.
LP Europen etuuspohjaisten järjestelyjen velvoitteet on laskettu ja kirjataan kustakin järjestelystä erikseen
käyttäen auktorisoitujen vakuutusmatemaatikkojen laskelmia, joissa sovelletaan ennakoituun
etuusoikeusyksikköön perustuvaa menetelmää (Projected Unit Credit Method). Velvoitteen nykyarvosta
vähennetään järjestelyyn kuuluvien varojen käypä arvo tilinpäätöspäivänä oikaistuna kirjaamattomilla
vakuutusmatemaattisilla voitoilla tai tappioilla sekä takautuvaan työsuoritukseen liittyvillä kirjaamattomilla
menoilla. Velvoitteen nykyarvoa laskettaessa käytetään diskonttokorkona yleensä yhtiöiden liikkeelle
laskemien korkealaatuisten joukkovelkakirjalainojen markkinatuottoa tai valtion velkasitoumusten korkoa.
Korko on määritelty samassa valuutassa kuin maksettavat etuudet ja velkasitoumusten maturiteetti
vastaa olennaisilta osin velvoitteen maturiteettia.
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti henkilöiden keskimääräiselle jäljellä
olevalle palvelusajalle siltä osin kuin ne ylittävät suuremman seuraavista: 10 % eläkevelvoitteesta tai 10
% varojen käyvästä arvosta.
LP Europen nettovastuu muista kuin eläkejärjestelyihin liittyvistä pitkäaikaisista työsuhde-etuuksista on se
tulevaisuuden etuuden määrä, jonka työntekijät ovat ansainneet nykyisen ja aikaisempien kausien
aikana.
3.9.2
Osakeperusteiset maksut
Ahlstrom-konsernilla on osakeperusteisia konsernin johtoryhmän kannustinjärjestelyjä, joissa osa
palkkiosta myönnetään yhtiön osakkeina ja osa rahana. Osakepalkkion suuruus riippuu konsernin
taloudellisesta menestyksestä. Luovutettavat osakkeet arvostetaan niiden myöntöhetken käypään arvoon
ja ne kirjataan työsuhde-etuuksista aiheutuviin kuluihin tasaisesti oikeuden syntymisjakson aikana ja
vastaavasti omaan pääomaan. Rahana maksettava osa kirjataan henkilöstökuluihin ja velaksi.
F-133
3.10
Varaukset
Varaus kirjataan, kun LP Europelle on aikaisemman tapahtuman seurauksena syntynyt oikeudellinen tai
tosiasiallinen velvoite ja on todennäköistä, että velvoitteen täyttäminen edellyttää maksusuoritusta, ja
velvoitteen määrä voidaan arvioida luotettavasti. Pitkäaikaiset varaukset diskontataan nykyarvoonsa.
Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan vain silloin, kun järjestelystä on laadittu yksityiskohtainen,
asianmukainen suunnitelma ja suunnitelman toimeenpano on aloitettu tai siitä on tiedotettu.
Ympäristövaraus kirjataan, kun LP Europelle on ympäristölainsäädännön ja LP Europen
ympäristövastuuperiaatteiden tulkintojen perusteella syntynyt velvoite, joka voidaan luotettavasti arvioida.
3.11
Tuloverot
Tähän carve-out tilinpäätökseen sisältyvät tuloverot on laskettu ikään kuin jokainen LP Europe -yhtiö ja yksikkö olisi ollut erillinen veronmaksaja niissä maissa missä pääasiallinen toiminta sijaitsee.
Tuloslaskelmassa tuloveroina esitetään tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot, ja laskennalliset
verot. Tilikauden tuloon perustuvalla verojen määrällä oikaistaan investoitua omaa pääomaa. Tuloverot
kirjataan suoriteperusteisesti LP Europen verotettavan tulon perusteella kunkin maan voimassaolevaa
verokantaa käyttäen.
Verot kirjataan tulosvaikutteisesti, paitsi milloin ne liittyvät suoraan omaan pääomaan tai laajaan
tuloslaskelmaan kirjattuihin eriin. Tällöin myös verot esitetään vastaavasti kyseisissä erissä.
Laskennalliset verot lasketaan tasearvojen ja veroarvojen välisille väliaikaisille eroille käyttäen kussakin
maassa säädettyä
verokantaa.
Merkittävimmät väliaikaiset erot aiheutuvat aineellisista
käyttöomaisuushyödykkeistä, työsuhde-etuuksiin liittyvistä velvoitteista ja verotuksessa käyttämättömistä
tappioista. Verotuksessa vähennyskelpoisista väliaikaisista eroista ja käyttämättömistä tappioista ja
hyvityksistä kirjataan laskennallista verosaamista vain siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että
tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan hyödyntää.
Laskennalliset verovelat ja -saamiset määritetään käyttämällä säädettyjä verokantoja, joita odotetaan
sovellettavan verotettavaan tuloon niinä vuosina, joina väliaikaisten erojen odotetaan purkautuvan.
Verokantojen muutoksen vaikutus laskennallisiin verosaamisiin ja -velkoihin kirjataan tulosvaikutteisesti
sillä kaudella, jolla verokannan muutoksesta on säädetty.
3.12
Tuloutusperiaatteet
Liikevaihtona esitetään tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot välillisillä veroilla, palautuksilla,
alennuksilla ja muilla hyvityksillä oikaistuna. Liikevaihtoa ei oikaista myynnin jälkeisillä valuuttamääräisen
myynnin kurssieroilla.
LP Europe kirjaa tuotot tavaroiden myynnistä silloin, kun tavaroiden omistus ja omistamiseen liittyvät
merkittävät riskit ovat siirtyneet ostajalle tai muulle vastuutaholle. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu
toimitusten yhteydessä. Tuotot palveluista tuloutetaan sillä tilikaudella, jolla palvelu suoritetaan.
Vuokratuotot tuloutetaan tasaerinä vuokrakaudelle. Lisenssi- ja rojaltituottojen tuloutus tapahtuu
sopimuksien sisällön mukaisesti. Korkotuotot kirjataan efektiivisen koron menetelmällä sille kaudelle, miltä
korkotuotot ovat syntyneet ja osinkotuotot, kun oikeus osinkoon on syntynyt.
F-134
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintoihin liittyvät julkiset avustukset on kirjattu aineellisten
käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvojen vähennyksiksi. Avustukset tuloutuvat pienempien
poistojen muodossa omaisuuserän käyttöaikana. Sellaiset avustukset, jotka on saatu korvauksiksi jo
toteutuneista kuluista, kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana oikeus avustuksen
saamiseen syntyy. Tällaiset avustukset esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa.
3.13
Rahoitusvarat ja rahoitusvelat
LP Europen rahoitusvarat luokitellaan seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat, lainat ja saamiset sekä myytävissä olevat rahoitusvarat. Varat luokitellaan alkuperäisen
hankinnan yhteydessä rahoitusvarojen käyttötarkoituksen perusteella. Rahoitusvarojen ostot ja myynnit
kirjataan kaupantekopäivänä ja ne sisällytetään joko lyhytaikaisiin varoihin, jos ne erääntyvät 12
kuukauden kuluessa. Muussa tapauksessa ne ovat pitkäaikaisia rahoitusvaroja. Sijoitukset
rahoitusvaroihin, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti, kirjataan alun perin hankintamenoon,
johon lisätään transaktiomenot.
Rahoitusvarojen taseesta pois kirjaaminen tapahtuu silloin, kun LP Europe on menettänyt
sopimusperusteisen oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin kaikki rahoitusvarojen
omistamiseen liittyvät riskit ja tuotot LP Europen ulkopuolelle.
3.13.1 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ovat kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviä.
Johdannaiset luokitellaan tähän ryhmään kuuluviksi. Rahoitusvarat tässä ryhmässä kirjataan käypään
arvoon. Käyvän arvon muutoksista johtuvat realisoitumattomat voitot ja tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti
sillä kaudella, jonka aikana ne syntyvät. LP Europen käypään arvoon kirjattavat rahoitusvarat
muodostuvat johdannaisista ja muista lyhytaikaisista sijoituksista.
3.13.2 Lainat ja muut saamiset
Lainat ja muut saamiset ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia rahoitusvaroja, jotka syntyvät tavaroiden
ja palvelujen tai rahan luovuttamisesta velalliselle. Niitä ei noteerata toimivilla markkinoilla, niihin liittyvät
maksut ovat kiinteitä tai määritettävissä, yhtiö niitä pidetä kaupankäyntitarkoituksessa. Lainat ja muut
saamiset kirjataan alun perin käypään arvoon, ja sen jälkeen ne arvostetaan jaksotettuun
hankintamenoon. LP Europen lainat ja muut saamiset muodostuvat taseen myyntisaamisista ja muista
saamisista.
3.13.3 Myytävissä olevat rahoitusvarat
Myytävissä olevat rahoitusvarat ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia varoja, jotka on nimenomaisesti
luokiteltu tähän ryhmään tai joita ei ole luokiteltu mihinkään muuhun ryhmään. Myytävissä olevat
rahoitusvarat arvostetaan käypään arvoon. LP Europen myytävissä olevat rahoitusvarat sisältävät
noteeraamattomat osakkeet taseen pitkäaikaisissa muissa sijoituksissa. Noteeraamattomat osakkeet
arvostetaan hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon.
3.13.4 Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Talletukset Ahlstrom-konsernissa sisältävät emoon ja muihin LP Europen ulkopuolisiin konserniyhtiöihin
talletetut lyhytaikaiset talletussaamiset. Talletukset Ahlstrom-konsernissa kirjataan alun perin käypään
arvoon ja myöhemmin jaksotettuun hankintamenoon.
F-135
3.13.5 Rahavarat
Rahavarat koostuvat LP Europen yhtiöiden ja yksiköiden omista pankkitileistä ja emoyhtiön
konsernitilijärjestelyyn talletetuista rahavaroista.
Käytössä olevat pankkitilien luottolimiitit sisältyvät taseen lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin.
3.13.6 Rahoitusvarojen arvon alentuminen
LP Europe arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko olemassa objektiivista näyttöä
yksittäisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisesta.
Rahoitusvarasta kirjataan arvonalentumistappio, kun on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että saamista
ei saada perityksi täysimääräisesti. Liiketoiminnan johto arvioi käytössä oleviin tietoihin perustuen
osapuolen kyvyn suorittaa velvollisuutensa ja arvioi arvonalentumisen määrän. Aiemmin kirjatuista
arvonalentumistappioista myöhemmin takaisin saadut määrät kirjataan tulosvaikutteisesti liiketoiminnan
muihin kuluihin.
3.13.7 Rahoitusvelat
LP Europen rahoitusvelat muodostuvat korollisista veloista, ostoveloista ja muista veloista sekä muista
rahoitusveloista.
Rahoitusvelat
luokitellaan
käypään
arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattaviin
rahoitusvelkoihin ja jaksotettuun hankintamenoon arvostettaviin rahoitusvelkoihin.
LP Europen rahoitus on pääsääntöisesti järjestetty Ahlstrom-konsernin kautta.
Johdannaiset kuuluvat käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvelkoihin. Muut rahoitusvelat
merkitään alun perin kirjanpitoon saatuun vastikkeeseen perustuvaan käypään arvoon.
Rahoitusvelat kirjataan alun perin käypään arvoon, josta on vähennetty transaktiomenot. Myöhemmin
rahoitusvelat, johdannaisia lukuun ottamatta, arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Saadun määrän
(vähennettynä transaktiomenoilla) ja takaisin maksettavan määrän välinen erotus merkitään
tuloslaskelmaan efektiivisen koron menetelmällä laina-ajan kuluessa. Rahoitusvelkoja sisältyy pitkä- ja
lyhytaikaisiin velkoihin. Rahoitusvelat luokitellaan lyhytaikaisiksi, ellei LP Europella ole ehdotonta oikeutta
siirtää velan maksua vähintään 12 kuukauden päähän raportointikauden päättymispäivästä.
3.14
Johdannaissopimukset ja suojauslaskenta
LP Europe käyttää johdannaissopimuksia pienentääkseen valuutta-, korko- ja hyödykeriskiä.
Johdannaissopimukset kirjataan alun perin sopimuksen solmimispäivän käypään arvoon, ja ne
arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon.
3.15
Liikevoitto
LP Europen liikevoitto on nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihdosta vähennetään myytyjen
tuotteiden valmistuksesta aiheutuneet kulut, myynnin ja markkinoinnin kulut, tutkimus- ja
tuotekehityskulut, hallinnon kulut, liiketoiminnan muut kulut, arvonalentumiset ja lisätään liiketoiminnan
muut tuotot.
F-136
Kaikki muut kuin edellä mainitut tuloslaskelmaerät esitetään liikevoiton alapuolella. Kurssierot sisältyvät
liikevoittoon, mikäli ne syntyvät liiketoimintaan liittyvistä eristä. Muussa tapauksessa ne on kirjattu
rahoituseriin.
3.16
Uudet standardit ja tulkinnat
3.16.1 Vuonna 2012 voimaantulleet standardit, muutokset ja tulkinnat
LP Europe on ottanut käyttöön seuraavat uudet tai uudistetut standardit ja tulkinnat 1.1.2012.
IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot (muutos). Muutos laajentaa taseesta
siirrettävistä rahoitusvaroista annettavia liitetietoja.
3.16.2 Uuden tai uudistetun IFRS-normiston soveltaminen
IASB on julkistanut seuraavat uudet standardit, tulkinnat ja muutokset, jotka eivät ole vielä voimassa eikä
LP Europe ole soveltunut niitä aikaisemmin. LP Europe ottaa ne käyttöön kunkin standardin ja tulkinnan
voimaantulopäivästä lähtien, tai mikäli voimaantulopäivä on muu kuin tilikauden ensimmäinen päivä,
voimaantulopäivää seuraavan tilikauden alusta.
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen (muutos). Muutos edellyttää muun laajan tuloksen erien ryhmittelyä sen
mukaan, tullaanko ne mahdollisesti uudelleen luokittelemaan myöhemmin voitto- ja tappiolaskelmaan vai
ei. Muutos tulee voimaan 1.7.2012 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 19 Työsuhde-etuudet (muutos). Muutos sisältää vaatimuksen, että kaikki vakuutusmatemaattiset
voitot ja tappiot tulee kirjata välittömästi muihin laajan tuloslaskelman eriin. Muutos korvaa ns.
putkimenetelmän käyttämisen. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
Putkimenetelmästä luopumisen arvioidaan vaikuttavan konsernin taseeseen 31.12.2012 kasvattaen
pitkäaikaisia velkoja 14,0 miljoonaa euroa ja vähentäen emoyrityksen omistajille kuuluvaa omaa
pääomaa 9,7 miljoonaa euroa. Nettovelan/-omaisuuserän uudelleen määrittämisestä johtuvat erät 7,8
miljoonaa euroa 1.1.–31.12.2012 kirjataan muihin laajan tuloksen eriin. Lisäksi rahoitusmenon uuden
määrittämismenetelmän ja nettokorkoerän uuden esittämistavan arvioidaan vähentävän työsuhdeetuuksista aiheutuvia kuluja ja lisäävän rahoituskuluja.
IFRS 9 Rahoitusinstrumentit – luokittelu ja arvostaminen (uusi). Uusi standardi on ensimmäinen vaihe
korvattaessa IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen -standardi. IFRS 9 sisältää
uudenlaisia vaatimuksia rahoitusvarojen luokittelusta ja arvostuksesta ja se tulee todennäköisesti
vaikuttamaan LP Europen rahoitusvarojen kirjanpitokäsittelyyn. Rahoitusvelkojen kirjanpitokäsittelyyn sillä
ei ole vaikutusta. Uuden standardin voimaantulopäivä on 1.1.2015. EU ei ole vielä hyväksynyt standardia.
LP Europe tulee arvioimaan uuden IFRS 9 -standardin kokonaisvaikutukset muiden vaiheiden
julkaisemisen yhteydessä.
IFRS 10 Konsernitilinpäätös (uusi). Standardi korvaa nykyisen IAS 27 Konsernitilinpäätös ja
erillistilinpäätös -standardin ja SIC 12 Konsernitilinpäätös – erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt tulkinnan. Muutos tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IFRS 11 Yhteisjärjestelyt (uusi). Standardi sisältää vaatimukset yritysten välisistä yhteisjärjestelyjen
tilinpäätösvaatimuksista mukaan lukien yhteisyritykset. IFRS 11 korvaa IAS 31 Osuudet yhteisyrityksissä standardin sekä SIC 13 Yhteisessä määräysvallassa olevat yksiköt – Osapuolten ei-monetaariset
panokset. Standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
F-137
IFRS 12 Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot osuuksista muissa yhteisöissä (uusi). Standardi sisältää
liitetietovaatimukset koskien erilaisia omistuksia tytär-, osakkuus- ja yhteisyrityksissä. Standardi tulee
voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen (uusi). Standardi yhdenmukaistaa kaikki käypään arvoon
arvostamista koskevat vaatimukset. Standardi tulee voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 28 Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä (uudistettu vuonna 2011). Uudistettu standardi sisältää
vaatimukset sekä osakkuus- että yhteisyritysten käsittelystä pääomaosuusmenetelmällä IFRS 11:n
julkaisemisen seurauksena. Standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 12 Tuloverot – Laskennalliset verot: veroperusteen kerryttäminen (muutos). Muutos selventää IAS 40
Sijoituskiinteistöt -standardin mukaisten sijoituskiinteistöjen uudelleenarvostusmallin soveltamista. Muutos
tulee voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla..
IAS 27 Erillistilinpäätös (uudistettu vuonna 2011). Uudistettu standardi sisältää tytäryhtiöiden,
yhteisyritysten ja osakkuusyhtiöiden erillistilinpäätöstä koskevat vaatimukset IFRS 10:n julkaisemisen
seurauksena. Uudistettu standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
F-138
4. Rahoitusriskien hallinta
LP Europen rahoitusriskien hallinta kuuluu osana Ahlstromin konsernilaajuiseen riskienhallintaan, jonka
tavoitteena on lieventää tapahtumia, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti LP Europen strategisten ja
operatiivisten tavoitteiden saavuttamiseen. Ahlstrom pyrkii rahoitusriskien hallinnalla järjestämään
konserniyhtiöille kustannustehokkaan rahoituksen sekä suojaamaan konsernia rahoitusmarkkinoiden
epäsuotuisilta muutoksilta ja siten auttamaan kannattavuuden säilyttämisessä. Rahoitustoimintojen
periaatteet ja limiitit on määritelty konsernin rahoituspolitiikassa, jonka perusteella LP Europe on
määritellyt
omaan
liiketoimintaansa
sopeutetun
toimintatapansa.
Ahlstromin
hallituksen
tarkastusvaliokunta on hyväksynyt konsernin rahoituspolitiikan ja rahoitustoimintoja koordinoi
konsernirahoitus.
Valuuttariski
LP Europe on alttiina valuuttariskille valuuttakurssien muutoksista johtuen.
Transaktioriski liittyy ennustettuihin valuuttamääräisiin rahavirtoihin sekä niistä annettuihin sitoviin
velvoitteisiin. LP Europen raaka-aineostot ovat yleensä USD- ja euromääräisiä. Ulkomaanvaluutan
määräisiä kassaan- ja kassastamaksuja suojataan valuuttakohtaisina nettopositioina kyseisen yhtiön tai
yksikön perusvaluuttaa vastaan konsernin rahoituspolitiikassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti.
Yleisperiaatteena on, että konserniyhtiöt suojaavat kokonaisuudessaan valuutoittain kolmen kuukauden
ennustetun nettovaluuttavirtapositionsa, mutta suojaushorisonttia voidaan pidentää 12 kuukauteen asti
sopimalla siitä konsernirahoituksen kanssa. Suojausinstrumentteina käytetään valuuttatermiinisopimuksia
ja ne kirjataan yleensä tulosvaikutteisesti.
Rahoitusinstrumenttien valuuttariskien herkkyysanalyysi
Markkinariskeille herkkiä rahoitusinstrumentteja ovat käyttöpääomaerät, kuten myyntisaamiset ja muut
saamiset sekä ostovelat ja muut velat, rahoitusvelat, talletukset, rahavarat ja johdannaissopimukset. Ne
ovat herkkiä valuuttakurssien ja korkotason muutoksille.
Seuraavassa taulukossa on esitetty kuinka valuuttojen +10 %:n kurssimuutos euroa vastaan vaikuttaisi
tuloslaskelmaan. Jos kurssit muuttuisivat -10 %, vaikutus olisi vastakkaismerkkinen. Avoin positio sisältää
myyntisaamiset, ostovelat ja johdannaissopimukset, joilla on vaikutusta tuloslaskelmaan. Kaikki muut
rahoitusvarat ja -velat ovat euromääräisiä.
Milj. euroa
USD
GBP
Muut
Nettovaikutus
Avoin positio
3,3
0,5
1,5
31.12.2012
Vaikutus
tuloslaskelmaan
0,3
0,0
0,1
0,5
Avoin positio
-2,9
0,2
-0,4
31.12.2011
Vaikutus
tuloslaskelmaan
-0,3
0,0
0,0
-0,3
Avoin positio esitetään nettovaroina (varat vähennettyinä veloilla). Nettovaikutus on laskettu ennen
veroja.
Korkoriski
Korkoriskiä mitataan modifioidulla duraatiolla, joka kuvaa
muutosherkkyyttä
suhteessa
korkotason
muutoksiin.
F-139
LP Europen lainasalkun arvon
Nettovelkaposition
riskineutraali
korkosidonnaisuusaika on rahoituspolitiikan mukaisesti 12 kuukautta ja korkosidonnaisuusajan sallittu
vaihteluväli on kolmesta kuukaudesta 48 kuukauteen. 31.12.2012 ja 31.12.2011 ei ollut avoimia
koronvaihtosopimuksia.
Rahoitusinstrumenttien korkoriskien herkkyysanalyysi
Markkinariskeille herkkiä rahoitusinstrumentteja ovat rahoitusvelat ja talletukset. Ne ovat herkkiä
korkotason muutoksille.
Seuraavassa taulukossa on esitetty kuinka korkotason yhden prosenttiyksikön nousu vaikuttaisi LP
Europen tulokseen. Avoimeen positioon sisältyvät talletukset Ahlstrom-konsernissa sekä kaikki
vaihtuvakorkoiset korolliset velat.
Milj. euroa
Korolliset rahoitusinstrumentit
Nettovaikutus
Avoin
positio
11,2
31.12.2012
Vaikutus
tuloslaskelmaan
0,1
0,1
Avoin
positio
5,1
31.12.2011
Vaikutus
tuloslaskelmaan
0,1
0,1
Avoin positio esitetään nettovaroina (varat vähennettyinä veloilla). Nettovaikutus on laskettu ennen
veroja.
Hyödykkeiden ja energian riskit
LP Europen kannattavuus on alttiina hyödykkeiden hinnanvaihtelulle. Yhtiöt ja yksiköt ovat vastuussa
omien raaka-aineiden hintariskiensä tunnistamisesta sekä mittaamisesta (tärkeimpänä sellu). Yhtiöt ja
yksiköt
voivat
suojautua
hintariskeiltä
Ahlstromin
konsernirahoituksen
kautta
tehtävillä
johdannaissopimuksilla. Vuonna 2012 LP Europella ei ollut voimassa olevia sellujohdannaissopimuksia
(vuonna 2011 oli kaksi sellujohdannaissopimusta, joiden yhteismäärä oli 1500 tonnia).
Rahoitusinstrumenttien hyödykeriskien herkkyysanalyysi
Markkinariskeille herkkiä rahoitusinstrumentteja ovat sellujohdannaisinstrumentit. Ne ovat herkkiä
hyödykkeiden termiinihintojen muutoksille.
Seuraavassa taulukossa on esitetty kuinka hyödykkeiden termiinihintakäyrän +10 %:n muutos vaikuttaisi
LP Europen tuloslaskelmaan ja omaan pääomaan. Mikäli muutos olisi -10 %, vaikutus olisi
vastakkaismerkkinen.
Milj. euroa
Sellujohdannaissopimukset
Nettovaikutus
Nimellisarvo
31.12.2012
Vaikutus
tuloslaskelmaan
-
-
Nimellisarvo
31.12.2011
Vaikutus
tuloslaskelmaan
-0,1
Avoin positio esitetään nettovaroina (varat vähennettyinä veloilla). Nettovaikutus on laskettu ennen
veroja.
F-140
-0,0
-0,0
Maksuvalmius ja jälleenrahoitusriski
Rahavarojen ja talletusten Ahlstrom-konsernissa tulisi kattaa lyhytaikainen velka sekä seuraavan 12
kuukauden korkomaksut, lainojen lyhennykset sekä päätetyt investoinnit.
LP Europen korolliset velat olivat 13,4 milj. euroa 31.12.2012 (18,8 milj. euroa 31.12.2011). Nämä ovat
pääosin lainoja lähipiiriltä. 31.12.2012 kokonaislikviditeetti mukaan lukien rahavarat ja talletukset
Ahlstrom-konsernissa oli 29,6 milj. euroa (31,9 milj. euroa 31.12.2011).
Jälleenrahoitusriskiä minimoidaan varmistamalla, että lainajärjestelyjen erääntymisaikataulu on
tasapainossa ja laina-ajat ovat riittävän pitkiä. LP Europen velkojen erääntymisaikataulu esitetään
seuraavassa taulukossa.
Sopimuksiin perustuvat velkojen lyhennysten ja rahoituskulujen diskonttaamattomat kassavirrat
31.12.2012
Milj. euroa
2013
2014
2015
2016
2017
Myöhemmin
Yhteensä
Lainat rahoituslaitoksilta,
vaihtuvakorkoiset
Rahoitusleasingvelat
Muut lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat
Yhteensä
0,5
0,9
1,1
135,2
137,8
9,4
0,6
10,0
0,0
0,6
0,6
0,0
0,5
0,5
0,0
0,4
0,4
0,0
0,8
0,8
9,9
3,8
1,1
135,2
150,1
Johdannaisvelkojen erääntymisanalyysi:
2013
Valuuttatermiinit
0,3
2014
-
2015
-
2016
-
2017
-
Myöhemmin
-
Yhteensä
0,3
2012
2013
2014
2015
2016
Myöhemmin
Yhteensä
0,7
1,0
130,1
134,2
12,2
0,9
13,1
0,0
0,6
0,7
0,0
0,6
0,6
0,0
0,5
0,5
0,1
1,2
1,3
13,1
4,8
2,4
130,1
150,4
Johdannaisvelkojen erääntymisanalyysi:
2012
Sellujohdannaissopimukset
0,1
Valuuttatermiinit
-0,2
2013
-
2014
-
2015
-
2016
-
Myöhemmin
-
Yhteensä
0,1
-0,2
31.12.2011
Milj. euroa
Lainat rahoituslaitoksilta,
vaihtuvakorkoiset
Rahoitusleasingvelat
Muut lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat
Yhteensä
2,4
Velkojen erääntymisajat -taulukon erät ovat sopimuksiin perustuvia velkojen diskonttaamattomia
kassavirtoja, eivätkä näin ollen ole täsmäytettävissä taseen lukuihin. Lyhennykset esitetään
tilinpäätöspäivänä voimassa olleen lyhennyssuunnitelman mukaan.
F-141
Factoring
LP Europe voi osallistua factoring- tai muihin vastaavantyyppisiin rahoitussopimuksiin Ahlstromin
konsernirahoituksen hyväksyttyä ehdot konsernin rahoituspolitiikan vaatimusten täyttyessä. Factoringjärjestelyihin kuuluvien myytyjen ja ulkona olevien saamisten määrät olivat 6,2 milj. euroa 31.12.2012 (6,8
milj. euroa 31.12.2011).
Korolliset nettovelat
Seuraavassa taulukossa esitetään korolliset nettovelat:
Milj. euroa
Korolliset velat
Lainat Ahlstrom-konsernilta
Rahavarat
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Pitkäaikaiset talletussaamiset
Korolliset nettovelat (velat vähennettynä varoilla)
31.12.2012
31.12.2011
3,7
9,7
-8,2
-21,4
-0,1
-16,3
6,2
12,6
-12,3
-19,6
-0,1
-13,2
LP Europe ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista konsernia eikä erittänyt erillistä tilinpäätöstä.
Tästä johtuen ei ole mahdollista esittää osakepääomaa tai analyysia pääomarakenteesta.
Luotto- ja vastapuoliriski
Luotto- ja vastapuoliriski toteutuu, kun asiakas tai rahoituslaitos laiminlyö sopimukseen perustuvan
maksuvelvoitteensa LP Europea kohtaan. Myyntisaamisiin liittyvää luottoriskiä hallitaan asiakkaiden
luottokelpoisuuden seurannalla sekä hyväksymällä asiakkaille myönnetyt luottorajat Ahlstrom-konsernin
luottopolitiikassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Aiemman maksuhistorian seuranta sekä
luottotietojen ja muun luottokelpoisuuden liittyvän tiedon hankinta ovat osa luottorajojen
hyväksymisprosessia. Kansainvälinen luottovakuutusohjelma, johon LP Europe osallistuu, on Ahlstromin
merkittävin keino lieventää konsernin luottoriskiä. Myyntisaamisten ikäjakauma on esitetty liitetiedossa
21.
5. Yrityshankinnat ja –myynnit
Vuonna 2012 ei ollut yrityshankintoja tai -myyntejä.
F-142
6. Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma
Milj. euroa
(Liitetieto)
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
(7)
(9)
562,5
5,5
568,0
577,4
1,9
579,3
10,1
-413,1
-53,8
-79,7
-18,9
-555,4
3,5
-424,0
-51,9
-85,3
-21,3
-579,0
12,6
0,3
0,2
-1,3
-1,1
0,4
-2,0
-1,6
11,5
-1,3
-4,6
6,9
-1,1
-2,4
Milj. euroa
2012
2011
Tavaroiden myynti
Palvelujen myynti
Myynnin vähennyserät
Liikevaihto
578,2
0,4
-16,0
562,5
595,0
0,3
-17,9
577,4
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
Vaihto-omaisuuden muutos
Materiaalit ja tarvikkeet
Muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan kulut yhteensä
(10)
(11)
Liikevoitto
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut, netto
(13)
(13)
Tulos ennen veroja
Tuloverot
Tilikauden tulos
(14)
7. Liikevaihto
Myynnin vähennyseriä ovat mm. alennukset ja hyvitykset. Liikevaihtoa ei oikaista myynnin jälkeisillä
valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla.
F-143
Liikevaihto maittain:
Milj. euroa
2012
2011
Saksa
Ranska
Italia
Espanja
Belgia
Iso-Britannia
Alankomaat
Muut maat
Yhteensä
127,2
80,6
66,6
59,2
21,5
19,1
19,0
169,3
562,5
138,6
71,5
63,8
56,6
23,6
19,5
13,1
190,6
577,4
2012
2011
-295,4
-50,6
-25,7
-18,9
-0,2
-112,1
-502,9
-309,6
-49,5
-27,1
-19,4
-0,8
-119,1
-525,5
2012
2011
2,3
1,9
0,1
0,1
0,3
0,8
5,5
0,2
0,3
0,3
0,0
0,1
1,0
1,9
-0,1
0,0
-0,0
-0,1
-0,1
-0,7
-0,0
-0,8
8. Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Milj. euroa
Raaka-aineet
Energia
Toimituskulut
Muut muuttuvat kulut
Operatiiviset kurssivoitot/-tappiot
Tuotannon kulut
Yhteensä
9. Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut
Milj. euroa
Liiketoiminnan muut tuotot
Päästöoikeuksien myyntivoitot
Julkiset avustukset
Vakuutuskorvaukset
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Oikeudenkäyntikorvaukset
Muut
Yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
Myyntisaamisten alaskirjaukset
Varausten muutos
Muut
Yhteensä
F-144
10. Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut
Milj. euroa
2012
2011
Palkat ja palkkiot
Muut henkilösivukulut
Eläkekulut – maksupohjaiset järjestelyt
Eläkekulut – etuuspohjaiset järjestelyt
Muiden pitkäaikaisten työsuhde-etuuksien muutos
Muut henkilöstökulut
Yhteensä
-55,9
-14,2
-4,7
-1,7
-0,4
-2,8
-79,7
-58,4
-14,3
-4,1
-3,0
0,3
-5,9
-85,3
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut sisälsivät 0,1 milj. euron varauksen purun vuonna 2012 liittyen
uudelleenjärjestelyihin (-3,2 milj. euroa kertaluontoisia kustannuksia vuonna 2011). Johdon työsuhdeetuudet on esitetty liitetiedossa 30.
2012
1 183
2011
1 196
Milj. euroa
2012
2011
Koneet ja kalusto
Rakennukset ja rakennelmat
Aineettomat oikeudet ja hyödykkeet
Muut aineelliset hyödykkeet
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä
-15,9
-2,2
-0,0
-0,8
-18,9
-17,9
-2,5
-0,0
-0,9
-21,3
Henkilöstö keskimäärin
11. Poistot ja arvonalentumiset
12. Arvonalentumiset
Rahavirtaa tuottavien yksiköiden arvonalentumiset ja liikearvot:
Milj. euroa
Arvonalentumiset
2012
2011
Graphics and packaging (Stenay, Ranska)
Graphics and packaging (Rottersac, Ranska)
Release base papers (Ranska)
Yhteensä
-
F-145
-
Liikearvot
2012
2011
4,6
3,4
2,8
10,9
4,6
3,4
2,8
10,9
Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu käyttöarvon laskentaan.
Laskelmissa on käytetty arvioituja rahavirtoja, jotka perustuvat seuraaville kolmelle vuodelle tehtyjen
liiketoiminta-suunnitelmien EBITDA-lukuihin, normaaleihin korvausinvestointeihin sekä operatiivisen
käyttöpääoman muutoslukuihin. Rahavirrat seuraaville vuosille on ekstrapoloitu käyttäen yleistä
inflaatiotasoa. Tarkasteluajanjakson pituus määräytyy pitkäaikaisten varojen arvioidun taloudellisen
vaikutusajan perusteella. Ennakoitujen rahavirtojen diskonttaamisessa nykyarvoon on käytetty samaa
ennen veroja määritettyä diskonttokorkoa kaikkiin rahavirtaa tuottaviin yksiköihin. Diskonttokorko
perustuu markkinoiden näkemykseen rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä, joita
ei ole huomioitu rahavirta-arvioissa.
Käyttöarvo vuosille 2012 ja 2011 on laskettu käyttämällä seuraavia oletuksia:
2012
2,3 %
7,48 %
Inflaatiotaso
Diskonttokorko
2011
2,0 %
7,78 %
Liikearvon arvonalentumistestaus tehdään kahdesti vuodessa. Ensimmäinen testaus tehdään syyskuun
välitilinpäätöksen ja toinen joulukuun tilinpäätöksen yhteydessä. Näiden lisäksi testaus tehdään aina
silloin, kun on viitteitä arvonalentumisesta.
Johdon arvion mukaan minkään keskeisen muuttujan ei voida kohtuullisesti arvioituna odottaa muuttuvan
niin paljon, että se aiheuttaisi uusia liikearvon arvonalentumiskirjauksia.
13. Rahoitustuotot ja –kulut
Milj. euroa
Rahoitustuotot
Korkotuotot lainoista ja saamisista
Muut rahoitustuotot
Yhteensä
Rahoituskulut
Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostetuista
veloista
Muut rahoituskulut
Yhteensä
Kurssierot ja käypien arvojen muutokset
Lainat ja saamiset
Yhteensä
Nettorahoituskulut
2012
2011
0,0
0,0
0,0
0,3
0,3
-1,0
-0,3
-1,3
-1,0
-0,4
-1,5
0,1
0,1
-0,4
-0,4
-1,1
-1,6
Rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyvien kurssierojen lisäksi LP Europen liikevoittoon on kirjattu
kurssieroja -0,2 milj. euroa vuonna 2012 (-0,8 milj. euroa vuonna 2011).
F-146
14. Tuloverot
Milj. euroa
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuva vero
Edellisten tilikausien verot
Laskennalliset verot
Tuloverot yhteensä
Tuloverojen täsmäytys
Suomen verokannan mukaan laskettu vero
Erot Suomen ja ulkomaisten verokantojen välillä
Italian aluevero (IRAP) ja minimiverot
Oikaisut edellisten tilikausien veroihin
Vähennyskelvottomat kulut ja verovapaat tuotot
Verotukselliset tappiot, joista ei ole kirjattu laskennallista
verosaamista
Tuloverot yhteensä
2012
2011
-3,9
-0,7
-4,6
-3,9
0,0
2,8
-1,1
-2,8
-0,2
-1,1
0,1
0,3
0,6
-1,1
0,0
0,0
-0,6
-4,6
-1,0
-1,1
15. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Milj. euroa
2012
Alkuperäinen
hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot tase-erien välillä
Muut muutokset
Alkuperäinen
hankintameno 31.12.
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Arvonalentumisten
peruutukset
Vähennykset
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2012
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
Koneet ja
kalusto
Muut
aineelliset
hyödykkeet
Ennakkomaksut ja
keskeneräiset
hankinnat
Aineelliset
hyödykkeet
yhteensä
89,7
0,0
0,5
-0,1
589,8
5,8
-1,4
5,1
2,1
19,3
0,2
-0,1
0,4
-
8,3
10,3
-0,1
-6,0
0,1
714,7
16,2
-1,7
0,0
1,6
7,0
90,1
601,4
19,8
12,5
730,9
0,1
-
60,8
2,2
500,7
15,9
16,0
0,7
-
577,6
18,8
-0,1
-
-
-1,2
-0,1
-
-0,1
-1,3
0,0
63,0
515,3
16,6
-
595,0
7,5
7,0
28,9
27,1
89,1
86,1
3,3
3,2
8,3
12,5
137,1
135,9
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
ja rakennelmat
7,6
-0,1
-0,5
F-147
Milj. euroa
2011
Alkuperäinen
hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot tase-erien välillä
Muut muutokset
Alkuperäinen
hankintameno 31.12.
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Arvonalentumisten
peruutukset
Vähennykset
Kertyneet poistot ja
arvonalentumiset 31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2011
Kirjanpitoarvo 31.12.2011
Koneet ja
kalusto
Muut
aineelliset
hyödykkeet
Ennakkomaksut ja
keskeneräiset
hankinnat
Aineelliset
hyödykkeet
yhteensä
91,2
0,4
-2,8
0,7
0,1
586,8
4,5
-8,2
6,3
0,5
19,7
0,3
-1,2
0,5
-
6,4
9,8
-7,5
-0,4
711,8
15,0
-12,2
0,0
0,2
7,6
89,7
589,8
19,3
8,3
714,7
0,2
-
61,1
2,5
491,0
17,9
16,3
0,9
-
568,6
21,2
-0,1
-
-0,1
-2,7
-8,2
-0,1
-1,1
-
-0,2
-12,0
0,1
60,8
500,7
16,0
-
577,6
7,5
7,5
30,1
28,9
95,8
89,1
3,5
3,3
6,4
8,3
143,2
137,1
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
ja rakennelmat
7,7
0,0
-0,1
0,0
Rahoitusleasingsopimuksilla vuokralle otetut hyödykkeet
Milj. euroa
2012
Alkuperäinen hankintameno
Kertyneet poistot
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
2011
Alkuperäinen hankintameno
Kertyneet poistot
Kirjanpitoarvo 31.12.2011
F-148
Koneet ja kalusto
Yhteensä
21,1
-17,9
3,2
21,1
-17,9
3,2
21,3
-17,3
4,0
21,3
-17,3
4,0
16. Aineettomat hyödykkeet
Milj. euroa
2012
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot erien välillä
Muut muutokset
Alkuperäinen hankintameno 31.12.
Liikearvo
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Aineettomat
hyödykkeet
yhteensä
3,8
0,3
-0,0
0,0
-0,0
4,0
44,2
44,2
4,8
4,8
52,7
0,3
-0,0
0,0
-0,0
53,0
3,5
0,0
-0,0
3,5
33,3
33,3
4,7
4,7
41,5
0,0
-0,0
41,5
0,3
0,5
10,9
10,9
0,1
0,1
11,3
11,5
Aineettomat
oikeudet
Liikearvo
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Aineettomat
hyödykkeet
yhteensä
4,1
0,1
-0,5
0,1
3,8
44,2
44,2
4,8
4,8
53,1
0,1
-0,5
0,1
52,7
3,9
0,0
-0,5
0,0
3,5
33,3
33,3
4,7
4,7
41,9
0,0
-0,5
0,0
41,5
0,2
0,3
10,9
10,9
0,1
0,1
11,2
11,3
Aineettomat
oikeudet
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Vähennykset
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2012
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
Milj. euroa
2011
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Muut muutokset
Alkuperäinen hankintameno 31.12.
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Vähennykset
Muut muutokset
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2011
Kirjanpitoarvo 31.12.2011
17. Muut sijoitukset
Muut pitkäaikaiset sijoitukset ovat sijoituksia noteeraamattomiin osakkeisiin ja osuuksiin ja niitä oli 0,1
milj. euroa vuonna 2012 (0,1 milj. euroa vuonna 2011) ja ne luokitellaan myytävissä oleviin
rahoitusvaroihin. Noteeraamattomat osakkeet ja osuudet arvostetaan hankintamenoon, koska niiden
käypää arvoa ei voida luotettavasti määrittää.
LP Europella ei ole muita lyhytaikaisia sijoituksia.
F-149
18. Rahavarat
Milj. euroa
LP Europe -yhtiöiden ja yksiköiden omat pankkitilit ja
emoyhtiön konsernitilijärjestelyyn talletetut rahavarat
Rahavarat taseessa
2012
2011
8,2
8,2
12,3
12,3
Rahavirtalaskelman rahavarat vastaavat taseen rahavaroja.
19. Laskennalliset verosaamiset ja –velat
Milj. euroa
2012
Laskennalliset verosaamiset
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet
Verotuksessa käyttämättömät tappiot ja hyvitykset
Vaihto-omaisuus
Muut väliaikaiset erot
Laskennalliset verosaamiset
1.1.
Kirjattu
tuloslaskelmaan
31.12.
1,5
5,2
2,1
2,7
3,3
14,7
-0,9
-0,5
-0,6
0,8
-0,3
-1,5
0,5
4,7
1,5
3,5
3,0
13,2
Laskennalliset verovelat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Muut väliaikaiset erot
Laskennalliset verovelat
15,2
0,3
15,5
-0,9
0,1
-0,8
14,3
0,4
14,7
Milj. euroa
2011
Laskennalliset verosaamiset
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet
Verotuksessa käyttämättömät tappiot ja hyvitykset
Vaihto-omaisuus
Muut väliaikaiset erot
Laskennalliset verosaamiset
1.1.
Kirjattu
tuloslaskelmaan
31.12.
0,7
5,3
0,9
2,5
3,0
12,5
0,7
-0,1
1,2
0,2
0,2
2,2
1,5
5,2
2,1
2,7
3,3
14,7
Laskennalliset verovelat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Muut väliaikaiset erot
Laskennalliset verovelat
15,8
0,3
16,1
-0,6
-0,1
-0,6
15,2
0,3
15,5
F-150
Laskennalliset verosaamiset ja -velat on vähennetty toisistaan, mikäli on olemassa laillinen oikeus kuitata
tilikauden verotettavaan tulokseen perustuvia verovelkoja ja -saamisia toisiaan vastaan ja milloin
laskennalliset verot liittyvät samaan veronsaajaan.
Määrältään 13,2 milj. euron vuonna 2012 (14,7 milj. euron vuonna 2011) laskennallisten verosaamisten
hyödyntäminen on riippuvainen tulevaisuuden verotettavista tuloista, jotka ylittävät veronalaisten erojen
purkautumisesta syntyvät voitot. Liiketoimintasuunnitelmien perusteella kyseisten verosaatavien
hyödyntäminen on todennäköistä.
LP Europella oli 31.12.2012 verotuksessa käyttämättömiä tappioita 5,2 milj. euroa (31.12.2011 7,4 milj.
euroa), joilla ei ole vanhenemisaikaa.
LP Europe ei ole kirjannut laskennallista verosaamista vuonna 2012 0,8 milj. euroa (vuonna 2011 1,7 milj.
euroa), verotuksellisista tappioista, jotka olivat vuonna 2012 2,4 milj. euroa (vuonna 2011 4,9 milj. euroa).
20. Vaihto-omaisuus
Milj. euroa
2012
2011
Materiaalit ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet
Yhteensä
21,2
5,1
51,9
78,2
22,4
3,4
42,3
68,1
Vuonna 2012 arvonalentumiset ja niiden peruutukset olivat -0,5 milj. euroa (vuonna 2011 -1,3 milj. euroa).
21. Myyntisaamiset ja muut saamiset
Milj. euroa
Pitkäaikaiset
Lainasaamiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
2012
2011
0,1
0,2
0,0
0,7
1,0
0,1
0,2
0,0
0,2
0,5
69,7
4,7
5,8
80,2
75,7
3,9
3,0
82,5
Luottoriskin enimmäismäärä tilinpäätöspäivänä on myyntisaamisten ja muiden saamisten kirjanpitoarvo.
F-151
Myyntisaamisista vähennetyt epävarmat saamiset
Milj. euroa
Tilikauden alussa 1.1.
Lisäys
Vähennys
Palautukset
Tilikauden lopussa 31.12.
2012
1,3
0,0
-0,0
0,3
1,5
2011
1,7
0,2
-0,4
-0,2
1,3
Myyntisaamisista vähennetyt epävarmat saamiset määritellään pääsääntöisesti yli 180 päivää
erääntyneiksi saataviksi, joille ei ole olemassa luotettavaa maksusuunnitelmaa tai luottotakausta, tai jos
on muusta syystä todennäköistä, että saatavaa ei saada perittyä.
Myyntisaamisten ikäjakauma
Milj. euroa
Erääntymättömät
Erääntyneet 1-30 päivää
Erääntyneet 31–90 päivää
Erääntyneet yli 90 päivää
Yhteensä
2012
61,9
5,8
0,7
1,3
69,7
2011
69,1
5,0
0,8
0,7
75,7
2012
2,0
1,9
0,0
0,2
0,7
4,7
2011
1,0
1,5
0,0
0,2
1,1
3,9
Siirtosaamisten erittely
Milj. euroa
Ennakkomaksut
Muut verosaamiset
Korkojaksotus
Vakuutuskorvausten jaksotukset
Muut
Yhteensä
Myyntisaamisten ja muiden saamisten kirjanpitoarvo on kohtuullinen arvio niiden käyvästä arvosta.
22. Eläkevelvoitteet
LP Europella on etuuspohjaisia eläkejärjestelyitä useissa maissa, joista merkittävimmät ovat Saksassa.
Järjestelyt ovat paikallisten lakien ja käytäntöjen mukaisia ja joko rahastoituja tai rahastoimattomia.
Rahastoidut järjestelyt on toteutettu ulkopuolisissa rahastoissa ja säätiöissä erillään LP Europen varoista.
Etuuspohjaisissa eläkejärjestelyissä eläke-etuuden suuruus määräytyy yleensä työvuosien määrän ja
loppupalkan perusteella. Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen velvoitteet määritellään jokaisesta
järjestelystä erikseen auktorisoitujen vakuutusmatemaatikkojen tekemien laskelmien perusteella.
Johdolle kuuluvat työsuhde-etuudet on esitetty liitetiedossa 30.
F-152
Milj. euroa
Taseen etuuspohjainen eläkevelka
Rahastoitujen velvoitteiden nykyarvo
Rahastoimattomien velvoitteiden nykyarvo
Muut pitkäaikaiset työsuhde-etuudet
Varojen käypä arvo
Ali-/ylikate
Kirjaamattomat vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet taseessa 31.12.
2012
2011
13,9
54,1
2,1
-9,2
60,9
-13,9
47,0
12,1
46,0
1,8
-9,2
50,6
-2,8
47,9
Milj. euroa
Taseeseen merkityt erät
Työsuhde-etuuksiin liittyvä velka
Työsuhde-etuuksiin liittyvät varat
Nettovelka 31.12.
2012
2011
70,1
23,1
47,0
59,8
11,9
47,9
Milj. euroa
Taseessa esitetyn velvoitteen nykyarvon muutokset
Velvoite tilikauden alussa
Tilikauden työsuoritukseen perustuvat menot
Korkomenot
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot
Voitot ja tappiot järjestelyn supistamisesta
Maksetut etuudet
Muut muutokset
Velvoite tilikauden lopussa
2012
2011
58,0
0,8
2,5
10,6
-1,4
-3,0
0,5
68,0
56,2
0,7
2,5
1,3
0,2
-2,9
0,0
58,0
Milj. euroa
Järjestelyyn kuuluvien varojen käypien arvojen muutokset
Käyvät arvot tilikauden alussa
Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto
Työnantajan järjestelyyn suorittamat maksut
Maksetut etuudet
Muut muutokset
Käyvät arvot tilikauden lopussa
2012
2011
9,2
0,4
2,7
-3,0
9,2
9,3
0,3
2,4
-2,9
0,0
9,2
Milj. euroa
Tuloslaskelman etuuspohjainen eläkekulu
Tilikauden työsuoritukseen perustuvat kulut
Korkokulut
Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto
Vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot
Voitot ja tappiot järjestelyn supistamisesta ja selvittämisestä
Eläkekulu yhteensä
2012
2011
-0,8
-2,5
0,4
0,0
1,2
-1,7
-0,7
-2,5
0,3
-0,1
-3,0
Etuuspohjaisiin järjestelyihin kuuluvien varojen toteutunut tuotto
LP Europe ennakoi maksavansa etuuspohjaisiin eläkejärjestelyihin 2,5 milj. euroa vuonna 2013.
F-153
Milj. euroa
Järjestelyyn kuuluvien varojen jakautuminen omaisuusryhmiin
Osakkeet
Velkainstrumentit
Kiinteistöt
Muut
Merkittävimmät käytetyt vakuutusmatemaattiset
olettamukset
Diskonttokorko 31.12.
Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettu tuotto
Tuleva palkankorotusolettamus
Tuleva eläkekorotusolettamus
2012
2011
0,5
8,3
0,1
0,3
0,5
8,3
0,1
0,3
2012
3,0 % - 3,3 %
3,7 % - 3,9 %
2,8 % - 3,9 %
1,8 %
2011
3,0 % - 4,8 %
2,8 % - 3,8 %
3,0 %
1,8 % - 3,0 %
23. Varaukset
Vuonna 2012 ja 2011 uudelleenjärjestelyvarausten lisäykset liittyvät pääasiassa tulosparannusohjelmaan
Saksassa ja Italiassa. Varaukset odotetaan käytettävän seuraavan 12 kuukauden kuluessa.
Muut varaukset vuosina 2012 ja 2011 koostuvat pääosin varautumisista asiakaspalautuksiin ja
oikeudenkäyntikuluvaraumasta Ranskassa. Tilinpäätöshetkellä arvioiden varaukset odotetaan
käytettävän seuraavan 12 kuukauden kuluessa.
Milj. euroa
2012
1.1.
Varausten lisäykset
Käytetyt varaukset
Käyttämättömien varausten peruutukset
31.12.
Uudelleenjärjestelyvaraus
Muut
Yhteensä
3,6
0,8
-0,6
3,7
3,3
0,7
-1,0
-0,2
2,8
6,9
1,5
-1,6
-0,2
6,5
1,9
1,8
3,7
0,1
2,7
2,8
2,0
4,5
6,5
Uudelleenjärjestelyvaraus
Muut
Yhteensä
0,5
3,1
0,0
3,6
2,7
1,3
-0,6
-0,1
3,3
3,2
4,5
-0,7
-0,1
6,9
1,8
1,8
3,6
0,1
3,3
3,3
1,8
5,0
6,9
Pitkäaikainen
Lyhytaikainen
Yhteensä
Milj. euroa
2011
1.1.
Varausten lisäykset
Käytetyt varaukset
Käyttämättömien varausten peruutukset
31.12.
Pitkäaikainen
Lyhytaikainen
Yhteensä
F-154
24. Korolliset velat
Milj. euroa
Pitkäaikaiset
Lainat rahoituslaitoksilta
Rahoitusleasingvelat
Lainat Ahlstrom-konsernilta
Yhteensä
Lyhytaikaiset
Pitkäaikaisten lainojen lyhytaikainen osuus
Rahoitusleasingvelkojen lyhytaikainen osuus
Muut lyhytaikaiset velat
Lainat Ahlstrom-konsernilta
Yhteensä
2012
Käypä arvo
2011
Kirjanpitoarvo
2012
2011
0,2
2,2
8,7
11,1
0,2
2,8
11,7
14,7
0,2
2,6
8,7
11,5
0,2
3,4
11,7
15,3
0,0
0,8
0,1
1,0
1,9
0,2
0,8
1,6
0,9
3,4
0,0
0,8
0,1
1,0
1,9
0,2
0,8
1,6
0,9
3,5
Pitkä- ja lyhytaikaiset rahoituslaitos- ja muut lainat on arvostettu efektiivisen koron menetelmällä
jaksotettuun hankintamenoon. Muiden velkojen kirjanpitoarvo on kohtuullinen arvio niiden käyvästä
arvosta.
Milj. euroa
Korollisten pitkäaikaisten velkojen jakautuminen valuutoittain:
EUR
2012
2011
11,5
15,3
1,9
3,5
2012
2011
0,9
2,2
0,8
3,8
1,0
2,6
1,2
4,8
Tulevaisuudessa kertyvät rahoituskulut
Vähimmäisvuokrien nykyarvo
-0,4
3,4
-0,6
4,3
Vähimmäisvuokrien nykyarvo
Yhden vuoden kuluessa
Yli vuoden ja eninään 5 vuoden kuluttua
Yli 5 vuoden kuluttua
Vähimmäisvuokrien nykyarvo
0,8
1,9
0,7
3,4
0,8
2,3
1,1
4,3
Korollisten lyhytaikaisten velkojen jakautuminen valuutoittain:
EUR
Milj. euroa
Rahoitusleasingvelat
Vähimmäisvuokrat
Yhden vuoden kuluessa
Yli vuoden ja enintään 5 vuoden kuluttua
Yli 5 vuoden kuluttua
Yhteensä
LP Europe on vuokrannut eripituisilla rahoitusleasingsopimuksilla tuotantotiloja, konttoritiloja, maa-alueita,
koneita sekä muita aineellisia käyttöomaisuuseriä.
F-155
25. Ostovelat ja muut velat
Milj. euroa
Pitkäaikaiset
Siirtovelat
Muut pitkäaikaiset velat
Yhteensä
Lyhytaikaiset
Ostovelat
Siirtovelat
Saadut ennakot
Muut lyhytaikaiset velat
Yhteensä
2012
2011
0,2
0,2
0,7
0,2
0,9
116,2
11,7
0,1
7,3
135,2
111,2
11,1
0,1
7,7
130,1
2012
10,4
0,0
1,2
11,7
2011
10,0
0,0
1,8
11,8
Siirtovelkojen erittely
Milj. euroa
Henkilöstökulujaksotukset
Korkojaksotus
Muut
Yhteensä
26. Rahoitusvarat ja -velat arvostusryhmittäin
Milj. euroa
2012
Pitkäaikaiset rahoitusvarat
Muut sijoitukset
Muut saamiset
Lyhytaikaiset rahoitusvarat
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Rahavarat
Johdannaissopimukset
Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin
Pitkäaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Muut velat
Lyhytaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Johdannaissopimukset
Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin
(Liitetieto)
Käypään
arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvarat
ja -velat
Lainat ja
muut
saamiset
Myytävissä
olevat
rahoitusvarat
Jaksotettuun
hankintamenoon
arvostetut
rahoitusvelat
Taseerien
kirjanpitoarvot
(17)
(21)
-
1,0
0,1
-
-
0,1
1,0
(21)
(21)
(18)
(27)
0,0
0,0
80,2
21,4
8,2
110,8
-
-
0,1
-
80,2
21,4
8,2
0,0
110,9
(24)
(25)
-
-
-
11,5
0,2
11,5
0,2
(24)
(25)
(27)
0,4
0,4
-
-
1,9
134,9
148,5
1,9
134,9
0,4
148,9
F-156
IFRS
käyvän
arvon
hierarkiataso
2
2
Milj. euroa
2011
Pitkäaikaiset rahoitusvarat
Muut sijoitukset
Muut saamiset
Lyhytaikaiset rahoitusvarat
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Rahavarat
Johdannaissopimukset
Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin
Pitkäaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Muut velat
Lyhytaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Johdannaissopimukset
Kirjanpitoarvo arvostusryhmittäin
(Liitetieto)
Käypään
arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvarat
ja -velat
Lainat ja
muut
saamiset
Myytävissä
olevat
rahoitusvarat
Jaksotettuun
hankintamenoon
arvostetut
rahoitusvelat
Taseerien
kirjanpitoarvot
(17)
(21)
-
0,5
0,1
-
-
0,1
0,5
(21)
(21)
(18)
(27)
0,2
0,2
82,3
19,6
12,3
114,7
-
-
0,1
-
82,3
19,6
12,3
0,2
115,0
(24)
(25)
-
-
-
15,3
0,9
15,3
0,9
(24)
(25)
(27)
0,1
0,1
-
-
3,5
130,0
149,6
3,5
130,0
0,1
149,8
IFRS
käyvän
arvon
hierarkiataso
2
2
IFRS 7 -standardin käyvän arvon hierarkiassa kaikki LP Europen käypään arvoon arvostettavat
rahoitusinstrumentit kuuluvat tasoon 2.
27. Johdannaissopimukset
Nimellisarvo
Erääntymisaika
Milj. euroa
2012
Valuuttajohdannaiset
Yhteensä
Käypä arvo, saamiset
Erääntymisaika
< 1 vuosi
> 1 vuosi
Yhteensä
< 1 vuosi
> 1 vuosi
< 1 vuosi
> 1 vuosi
25,6
25,6
-
25,6
25,6
0,0
0,0
-
-0,4
-0,4
-
Nimellisarvo
Erääntymisaika
Milj. euroa
2011
Valuuttajohdannaiset
Hyödykejohdannaiset
Yhteensä
Käypä arvo, velat
Erääntymisaika
Käypä arvo, saamiset
Erääntymisaika
Käypä arvo, velat
Erääntymisaika
< 1 vuosi
> 1 vuosi
Yhteensä
< 1 vuosi
> 1 vuosi
< 1 vuosi
> 1 vuosi
14,1
-
14,1
0,2
-
-
-
1,0
15,1
-
1,0
15,1
0,2
-
-0,1
-0,1
-
Johdannaissopimusten käyvät arvot on laskettu tulevien rahavirtojen nykyarvona tilinpäätöspäivän
termiinihinnoista.
F-157
28. Muut vuokrasopimukset
Milj. euroa
2012
Muiden vuokrasopimusten perusteella maksettavaksi tulevat vähimmäisvuokrat
Yhden vuoden kuluessa
1,4
Yli vuoden ja enintään 5 vuoden kuluttua
2,2
Yhteensä
3,6
2011
1,3
1,7
3,0
Suurin osa vuokralle otetuista eristä liittyy rakennusten ja rakennelmien sekä koneiden ja laitteiden
vuokrasopimuksiin.
Vuonna 2012 on kirjattu tulosvaikutteisesti muiden vuokrasopimusten perusteella
vuokramenoja 1,7 milj. euroa (vuonna 2011 1,6 milj. euroa).
suoritettuja
29. Vastuut ja vastuusitoumukset
Milj. euroa
Pantit ja takaukset
Vastuut
Hankintasitoumukset investoinneista
Muut vastuusitoumukset
2012
2011
0,7
0,2
4,9
0,7
5,1
0,7
Merkittävimmät investointien hankintasitoumukset raportointikausilla liittyvät Ahlstrom Labelpack S.A.S:n
jatkoinvestointeihin. Muut vastuusitoumukset sisältävät muiden muassa sitovan sopimuksen energian
hankintaan liittyen. LP Europe ei ole tällä hetkellä mukana missään taloudellisilta vaikutuksiltaan
merkittävässä oikeudenkäynnissä, välimiesmenettelyssä tai hallinnollisessa menettelyssä.
Muista vuokrasopimuksista johtuvat vuokravastuut on eritelty liitetiedossa 28.
30. Lähipiiritapahtumat
LP Europen carve-out tilinpäätökseen sisältyy liiketapahtumia Ahlstrom Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden
kanssa. Ahlstrom-konsernissa määräysvaltaa käyttää Ahlstrom Oyj (kotipaikka Helsinki, Suomi). Alla on
listattu Ahlstromin tytäryhtiöt, jotka ovat myös LP Europe -liiketoiminnan lähipiiriä Ahlstrom Oyj:n
käyttämän määräysvallan kautta.
Ahlstrom-konsernin emo- ja tytäryhtiösuhteet 31.12.2012:
Omistusosuus, %
Emoyhtiö Ahlstrom Oyj
Ahlstrom Australia Pty Ltd
Ahlstrom Brasil Indústria e Comércio de Papéis Especiais Ltda
Ahlstrom Fabricação de Não Tecidos Ltda
Ahlstrom Chirnside Limited
Ahlstrom Fiber Composites India Private Ltd
Ahlstrom Japan Inc.
F-158
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
Maa
Suomi
Australia
Brasilia
Brasilia
Iso-Britannia
Intia
Japani
Ahlstrom Korea Co., Ltd
Ahlstrom Malmédy SA
Ahlstrom Monterrey, S. de R.L. de C.V.
Ahlstrom Sales Helsinki Oy
Ahlstrom Sales LLC
Ahlstrom South Africa (Pty) Ltd
Ahlstrom Ställdalen AB
Munktell Filter AB
Ahlstrom Warsaw Sp. Z.o.o
Ahlstrom Yulong Specialty Paper Company Limited
Akerlund & Rausing Kuban Holding GmbH
Fiberflow Oy
Lantor (Hong Kong) Limited
Ahlstrom Asia Holdings Pte Ltd
PT Ahlstrom Indonesia
Ahlstrom Barcelona, S.A.
Ahlstrom Ibérica, S.L.
Ahlstrom Glassfibre Oy
Karhulan Teollisuuskeräys Oy
Ahlstrom Holding GmbH
Ahlstrom Munich GmbH
Ahlstrom Osnabrück GmbH
Ahlstrom Nümbrecht GmbH & Co. KG
Ahlstrom Nümbrecht Verwaltung GmbH
Munktell & Filtrak GmbH
Ahlstrom Industrial Holdings Limited
Ahlstrom Group Finance Limited
Ahlstrom Industries
Ahlstrom Brignoud
Ahlstrom Tampere Oy
Ahlstrom Chantraine
Ahlstrom Labelpack
Ahlstrom Research and Services
Ahlstrom Specialties
Filtres Fioroni
Ahlstrom Italy S.p.A
Ahlstrom Russia Oy
Ahlstrom Tver LLC
Ahlstrom Turin S.p.A.
Ahlstrom USA Inc.
Ahlstrom North America LLC
Ahlstrom Filtration LLC
Ahlstrom Nonwovens LLC
Windsor Locks Canal Company
Ahlstrom Glass Nonwovens LLC
Ahlstrom West Carrollton Inc.
Munktell Inc.
Porous Power Technologies LLC
Titanium Foreign Sales Corporation
Tybalt Limited
Ahlstrom Fibercomposites (Binzhou) Limited
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
60,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
49,5
100,0
100,0
100,0
Omistusosuudet eivät poikkea äänivaltaosuudesta.
F-159
Etelä-Korea
Belgia
Meksiko
Suomi
Venäjä
Etelä-Afrikka
Ruotsi
Ruotsi
Puola
Kiina
Saksa
Suomi
Hong Kong
Singapore
Indonesia
Espanja
Espanja
Suomi
Suomi
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Iso-Britannia
Iso-Britannia
Ranska
Ranska
Suomi
Ranska
Ranska
Ranska
Ranska
Ranska
Italia
Suomi
Venäjä
Italia
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
Iso-Britannia
Kiina
Lähipiiriin kuuluvien kanssa toteutettiin seuraavat liiketoimet:
Milj. euroa
2012
2011
Tavaroiden ja palvelujen myynti
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Muut kulut
Lisenssimaksut
Myyntipalkkiot
Muut palkkiot
Muut kulut yhteensä
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
2,2
-0,3
6,6
-0,4
-7,0
-10,5
-13,5
-31,0
0,0
-0,6
-7,4
-8,1
-12,5
-28,1
0,3
-0,7
Milj. euroa
2012
2011
Lyhytaikaiset velat
Pitkäaikaiset velat
Talletukset Ahlstrom-konsernissa
Rahavarat
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Ostovelat ja muut velat
1,0
8,7
21,4
7,1
4,2
1,4
0,9
11,7
19,6
11,7
5,5
1,1
LP Europella ei ole ollut erillistä hallitusta, eikä näin ollen hallituksen palkkioita ole maksettu.
Milj. euroa
Johdon työsuhde-etuudet
Lyhytaikaiset työsuhde-etuudet
Osakeperusteiset etuudet
Yhteensä
2012
2011
0,4
0,4
0,4
0,3
0,8
Johtoryhmän jäsenet voivat kuulua vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Kaikki kyseiset eläkevakuutukset
ovat maakohtaisia ja maksuperusteisia. Yhtiön vuosittainen maksu eläkevakuutuksiin ei kenenkään
osallistujan osalta ylitä hänen kahden kuukauden palkan määrää (mukaan lukien luontoisedut, lukuun
ottamatta bonuksia). Osallistujien eläkkeet määräytyvät sovellettavien paikallisten eläkelakien ja säännösten sekä heidän edellä mainittuihin maksuperusteisiin eläkevakuutuksiin kertyneiden säästöjensä
määrän perusteella.
Osakepalkkiojärjestelmä
LP Europella ei ole ollut omaa osakepalkkiojärjestelmää, ja LP Europen johto on osallistunut Ahlstromin
osakepalkkiojärjestelmään.
Ahlstromin hallitus hyväksyi 31.1.2008 pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän konsernin
johtoryhmän (EMT) jäsenille osana palkitsemis- ja sitouttamisohjelmaa. Koska hallituksen asettamaa
EPS-tavoitetta ei saavutettu, johtoryhmän jäsenet eivät saaneet pitkän aikavälin kannustusohjelman
puitteissa osakkeita tai rahaa vuodelta 2008.
Ahlstromin
hallitus
hyväksyi
toukokuussa
2009
muutamia
muutoksia
osakepohjaiseen
kannustinjärjestelmään. Ansaintakaudet 2009 ja 2010 yhdistettiin yhdeksi kaudeksi 2010.
Ansaintajaksolle asetettu tavoite muuttui osakekohtaisesta tuloksesta (EPS) sijoitetun pääoman
F-160
tuottotavoitteeksi (ROCE). Järjestelmästä kirjattiin kuluja 0,1 milj. euroa vuonna 2012 (0,7 milj. euroa
vuonna 2011).
Hallitus päätti 15.12.2010 uudesta pitkän aikavälin osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä vuosille
2011–2015. Ohjelma suunnataan yhteensä enintään 50 henkilölle ansaintajaksoa kohden mukaan lukien
konsernin johtoryhmän (EMT) jäsenet sekä muut avainhenkilöt. Ohjelman pituus on viisi vuotta sisältäen
kolme ansaintajaksoa 2011–2012, 2012–2014 ja 2013–2015. Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden saada
palkkiona Ahlstromin osakkeita, sekä rahana maksettavan osuuden kattamaan palkkiosta aiheutuvat
verot, mikäli hallituksen kullekin ansaintajaksolle asettamat tavoitteet sijoitetun oman pääoman tuotosta ja
tuloksesta per osake saavutetaan.
31. Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat
LP Europen johdolla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia, jotka
olisivat vaikuttaneet carve-out tilinpäätökseen.
F-161
LP Europe
Allekirjoitukset carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Helsingissä, 31. tammikuuta 2013
Ahlstrom Oyj
Hallitus
Peter Seligson
Hallituksen puheenjohtaja
Pertti Korhonen
Hallituksen varapuheenjohtaja, jäsen
Sebastian Bondestam
Jäsen
Lori J. Cross
Jäsen
Esa Ikäheimonen
Jäsen
Anders Moberg
Jäsen
F-162
Tilintarkastuskertomus LP Europen carve-out tilinpäätöksestä
31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Ahlstrom Oyj:n hallitukselle
Olemme tilintarkastaneet Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toimintojen (”LP
Europe”) erityistä tarkoitusta varten laaditun carve-out tilinpäätöksen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta. Carve-out tilinpäätös sisältää yhdistellyn taseen 31.12.2012, yhdistellyn laajan tuloslaskelman, rahavirtalaskelman ja investoidun oman pääoman muutoslaskelman tällöin päättyneeltä
tilikaudelta sekä carve-out tilinpäätöksen liitetiedot. Carve-out tilinpäätös ja tämä kertomus on
laadittu yksinomaan sisällytettäväksi liitetiedossa 1 kuvattuihin Munksjö Oyj:n esitteisiin.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Ahlstrom Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tämän carve-out tilinpäätöksen laatimisesta ja
siitä, että se on oikein esitetty Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja ottaen huomioon liitetiedossa 2 kuvatut periaatteet, joiden
mukaisesti LP Europelle kuuluvat varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat on määritetty, sekä
sisäisen valvonnan järjestämisestä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla sen varmistamiseksi, että
carve-out tilinpäätökseen ei sisälly väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista virhettä.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto carve-out
tilinpäätöksestä. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen kansainvälisten tilintarkastusstandardien
(ISA) mukaisesti. Nämä standardit edellyttävät, että noudatamme ammattieettisiä vaatimuksia ja
suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä,
onko carve-out tilinpäätöksessä olennaista virheellisyyttä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi carve-out tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen
virheellisyyden riskien arvioiminen carve-out tilinpäätöksessä. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan carve-out tilinpäätöksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa
pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä carve-out tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että LP Europen taloudellinen asema 31.12.2012 sekä sen taloudellinen tulos ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä tilikaudelta on esitetty carve-out tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja ottaen huomioon liitetiedossa 2 kuvatut periaatteet,
joiden mukaisesti LP Europelle kuuluvat varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat on määritetty.
PricewaterhouseCoopers Oy, KHTT yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puhelin 09 22 800, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, YY tunnus 0486406-8
F-163
2 (2)
Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto
Lausuntoamme mukauttamatta, haluamme kiinnittää huomiota siihen, kuten carve-out tilinpäätöksen liitetiedossa 1 on selostettu, että LP Europe ei ole toiminut erillisenä konsernina. Carve-out
tilinpäätös ei siten välttämättä anna kuvaa siitä, mikä LP Europen tulos olisi ollut, jos se olisi toiminut erillisenä itsenäisenä konsernina esitetyn tilikauden aikana tai LP Europen tulevasta tuloksesta.
Helsingissä 6. toukokuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Eero Suomela
KHT
F-164
Coated Specialties
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013
päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
F-165
SISÄLLYSLUETTELO
Tilintarkastamaton yhdistelty laaja tuloslaskelma .........................................................................
Tilintarkastamaton yhdistelty tase ..................................................................................................
Tilintarkastamaton yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma...............................
Tilintarkastamaton yhdistelty rahavirtalaskelma............................................................................
Valitut liitetiedot tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin.....................................
1.
Taustatiedot ja laatimisperusta ................................................................................................
2.
Raportointikauden jälkeiset tapahtumat ..................................................................................
3.
Liikevaihto alueittain.................................................................................................................
4.
Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma .............................................................................
5.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden muutokset...........................................................
6.
Korolliset nettovelat..................................................................................................................
7.
Lähipiiritapahtumat...................................................................................................................
Allekirjoitukset tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta............................................................................................................
F-166
Coated Specialties
Tilintarkastamaton yhdistelty laaja tuloslaskelma
(Liitetieto)
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
(3)
21,9
25,1
99,0
-19,5
2,4
-21,4
3,7
-87,3
11,7
Myynnin ja markkinoinnin kulut
Tutkimus- ja tuotekehityskulut
Hallinnon kulut
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
-0,6
-0,2
-1,0
0,1
-0,2
0,3
-0,8
-0,3
-1,4
-0,3
1,0
-3,2
-1,1
-5,4
0,4
-1,1
1,3
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Voitto ennen veroja
0,0
-0,2
0,2
0,1
-0,2
0,9
0,2
-0,8
0,7
Tuloverot
0,3
0,4
0,4
Tilikauden voitto
0,5
1,2
1,1
Muu laaja tulos, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
4,8
5,3
-0,8
0,5
-11,5
-10,3
Voiton jakautuminen
Coated Specialtiesin omistajille
0,5
1,2
1,1
Laajan tuloksen jakautuminen
Coated Specialtiesin omistajille
5,3
0,5
-10,3
Milj. euroa
Liikevaihto
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-167
Coated Specialties
Tilintarkastamaton yhdistelty tase
(Liitetieto)
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
(5)
47,8
39,2
20,8
0,6
108,3
53,6
41,4
22,7
0,7
118,4
46,4
37,2
19,9
0,7
104,2
8,7
18,4
0,0
27,1
7,4
18,3
0,0
25,7
7,1
15,5
0,0
22,7
135,4
144,0
126,9
Investoitu oma pääoma
97,7
106,9
92,6
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat
Varaukset
Muut velat
Laskennalliset verovelat
Pitkäaikaiset velat yhteensä
2,4
0,0
16,3
18,6
2,9
0,1
17,4
20,4
2,3
0,0
15,6
17,9
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Lyhytaikaiset velat yhteensä
0,4
18,7
19,0
0,2
16,5
16,7
0,3
16,0
16,4
Velat yhteensä
37,7
37,1
34,3
135,4
144,0
126,9
Milj. euroa
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut saamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
Investoitu oma pääoma ja velat yhteensä
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-168
Coated Specialties
Tilintarkastamaton yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma
Milj. euroa
Investoitu oma pääoma 1.1.2012
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstromkonsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.3.2012
Investoitu oma pääoma 1.1.2013
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstromkonsernin kanssa
Investoitu oma pääoma 31.3.2013
Investoitu
oma pääoma
Muuntoerot
Investoitu
oma pääoma
yhteensä
100,4
6,7
107,1
1,2
-
1,2
1,2
-0,8
-0,8
-0,8
0,5
-0,7
100,9
6,0
-0,7
106,9
97,3
-4,8
92,6
0,5
-
0,5
0,5
4,8
4,8
4,8
5,3
-0,2
97,6
0,1
-0,2
97,7
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-169
Coated Specialties
Tilintarkastamaton yhdistelty rahavirtalaskelma
1.1.-31.3.2013
Milj. euroa
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto
Oikaisut:
Liiketapahtumat, joihin ei sisälly
maksutapahtumaa ja siirrot muihin
rahavirtoihin
Poistot ja arvonalentumiset
Muut oikaisut
Yhteensä
Rahoitustuotot ja –kulut
Verot
Nettokäyttöpääoman muutokset:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos
Saadut korot
Maksetut korot
Muut rahoituserät
Liiketoiminnan nettorahavirta
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin
hyödykkeisiin
Investointien nettorahavirta
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset
Oman pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstromkonsernilta (netto)
Rahoituksen nettorahavirta
Rahavarojen muutos
Rahavarat tilikauden alussa
Kurssierot
Rahavarat tilikauden lopussa
1.1.-31.3.2012
0,5
1,2
1,1
1,4
1,4
0,1
-0,3
1,6
1,6
0,2
-0,4
6,0
0,0
6,0
0,6
-0,4
-1,9
-1,1
2,1
0,0
-0,1
-0,0
0,8
-0,6
0,4
-1,3
0,0
-0,2
0,0
0,9
0,4
-0,2
-0,6
0,1
-0,7
0,0
6,3
-0,7
-0,7
-0,2
-0,2
-1,7
-1,7
-0,1
-
-0,1
0,0
-0,1
-0,7
-0,7
-4,5
-4,7
-0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
-0,0
0,0
0,0
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out taloudellisista tiedoista
F-170
1.1.-31.12.2012
Valitut liitetiedot tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin
1. Taustatiedot ja laatimisperusta
Taustatiedot
Ahlstrom Oyj (”Ahlstrom” tai ”Emoyhtiö”) tytäryhtiöineen (”Konserni”) on korkealaatuisia materiaaleja
valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman.
Ahlstrom on 28.8.2012 allekirjoittanut Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n kanssa sopimuksen, jonka
myötä sen Label and Processing -liiketoiminta-alue yhdistyy Munksjö AB:n kanssa kahdella
osittaisjakautumisella: ensimmäisessä osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoimintaalueen Euroopan toiminnot (”LP Europe”) ja toisessa osittaisjakautumisessa Label and Processing liiketoiminta-alueen Brasilian toiminnot (”Coated Specialties”) irrotetaan Ahlstromista.
Suunniteltu yritysjärjestely toteutetaan kahdella osittaisjakautumisella. Ahlstromin ylimääräinen
yhtiökokous, joka pidettiin 27.11.2012, hyväksyi jakautumissuunnitelmat. Ensimmäisessä vaiheessa
Ahlstrom ja Munksjö AB:n pääomistaja EQT ovat perustaneet uuden yhtiön, Munksjö Oyj:n. Uusi yhtiö
hankkii Munksjö AB:n toiminnot, jolloin Munksjö AB:n osakkeenomistajat saavat vastikkeena Munksjö
Oyj:n osakkeita. Tämän jälkeen Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toiminnot
irrotetaan ja siirretään Munksjö Oyj:lle osittaisjakautumisella, jolloin Ahlstromin osakkeenomistajat
saavat vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Ennen kuin uusi yhtiö listautuu pörssiin, sen osakkeita
tarjotaan suunnatussa osakeannissa valituille institutionaalisille sijoittajille, joita ovat Ahlstrom, Varma,
Ilmarinen ja EQT. Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa uuden yhtiön pääomarakennetta. Toisessa
vaiheessa, Munksjö Oyj:n listautumisen jälkeen, Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian
toiminnot, Coated Specialties, irrotetaan osittaisjakautumisella Ahlstromista osaksi Munksjö Oyj:tä.
Coated Specialties ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista yhtiötä. Tässä esitettävät carveout taloudelliset tiedot kuvaavat yksikköä, tuottoja ja kuluja, varoja, velkoja ja rahavirtoja, jotka
aikaisemmin ovat muodostaneet Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminta-alueen
Brasilian toiminnot. Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu noudattaen jäljempänä esitettyä
laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita. Näiden yhtiöiden, tuottojen ja kulujen, varojen, velkojen ja
rahavirtojen muodostamasta kokonaisuudesta, joka esittää Ahlstromin Label and Processing liiketoiminta-alueen Brasilian toimintoja, käytetään nimitystä “Coated Specialties”.
Coated Specialtiesin carve-out taloudelliset tiedot on laadittu sisällytettäväksi esitteeseen, jonka
Munksjö Oyj tulee laatimaan uusien osakkeiden listaamiseksi Helsingin pörssiin.
Laatimisperusta
Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
on laadittu yhdistelemällä (“carve-out”) Ahlstromin osavuosikatsauksen taloudellisiin tietoihin
sisältyneet Coated Specialtiesille kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet tulokset, varat, velat ja
kassavirrat, ja niihin sisältyy Ahlstromilta allokoituja kuluja. Ahlstrom Oyj:n hallitus on hyväksynyt nämä
carve-out taloudelliset tiedot julkistettaviksi 24.4.2013.
Nämä carve-out taloudelliset tiedot on laadittu Euroopan unionissa käyttöön hyväksytyn IAS 34
Osavuosikatsaukset mukaisesti sekä noudattaen samaa laatimisperustaa ja tilinpäätöksen
laatimisperiaatteita kuin carve-out tilinpäätöksessä 31.12.2012 päättyneeltä kaudelta on käytetty,
lukuun ottamatta muutoksia, jotka on esitetty kappaleessa ”Coated Specialtiesin soveltamat uudet ja
uudistetut standardit”. Nämä tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot on tarkoitettu
luettavaksi 31.12.2012 päättyneen tilikauden carve-out tilinpäätöksen kanssa.
Carve-out taloudelliset tiedot on esitetty miljoonina euroina, ellei muuta ole mainittu. Pyöristyseroja
saattaa olla. Carve-out taloudelliset tiedot on laadittu perustuen alkuperäisiin hankintamenoihin lukuun
F-171
ottamatta seuraavia varoja ja velkoja, jotka on arvostettu käypään arvoon: käypään arvoon
tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit.
Johdon näkemyksen mukaan tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot sisältävät kaikki
normaaliin ja jatkuvaan toimintaan liittyvät oikaisut oikean kuvan antamiseksi esitettävän kauden
tuloksesta. Tulos 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta ei välttämättä kuvaa
tulevaisuudessa syntyvää tulosta.
Carve-out taloudellisten tietojen rakenne
Nämä taloudelliset tiedot sisältävät tuotot ja kulut, varat, velat ja kassavirrat yksiköistä, jotka irrotetaan
Ahlstrom-konsernista Coated Specialtiesin osittaisjakautumisen yhteydessä. Seuraava yksikkö sisältyy
näihin tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin:
x
Ahlstrom Brasil Indústria e Comércio de Papéis Especiais Ltda’s Coated Specialties -yksikkö; sen
carve-out taloudelliset tiedot sisältävät tuottoja, kuluja, kassavirtoja ja tase-eriä, jotka liittyvät
suoraan Coated Specialties -yksikköön sekä allokoituja rahoitus- ja veroeriä.
Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
Coated Specialtiesin carve-out taloudellisten tietojen laatiminen edellyttää johdolta harkintaa,
arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat käytettyihin periaatteisiin ja raportoitujen varojen ja
velkojen sekä tuottojen ja kulujen määriin. Toteumat saattavat poiketa käytetyistä arvioista ja
oletuksista.
Kuten laatimisperiaatteista ilmenee, merkittävimmät harkintaa ja oletuksia edellyttävät carve-out
oikaisut ja allokoinnit, jotka on tehty näihin carve-out taloudellisiin tietoihin, liittyvät rahoitusvelkoihin ja
korkoihin, veroihin sekä investoituun omaan pääomaan. Merkittävimmät arviot liittyvät aineettomien ja
aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden taloudellisiin pitoaikoihin, laskennallisiin veroihin ja Coated
Specialtiesin liikearvojen arvonalentumistesteihin.
Johdolta edellytetään arvioita valitessaan ja soveltaessaan laskentaperiaatteita, erityisesti
tapauksissa, joissa voimassaolevat IFRS standardit tarjoavat vaihtoehtoisia menetelmiä kirjaamiseen,
arvostamiseen tai esittämiseen.
Coated Specialtiesin soveltamat uudet ja uudistetut standardit
Coated Specialties on soveltanut seuraavia uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja 1.1.2013
alkaen:
x
IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen: Standardi yhdenmukaistaa kaikki käypään arvoon
arvostamista koskevat vaatimukset.
x
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen: Coated Specialties esittää laajan tuloksen erät erikseen sen
mukaan, tullaanko ne mahdollisesti uudelleenluokittelemaan myöhemmin tuloslaskelmaan vai ei.
x
IAS 19 Työsuhde-etuudet: Muutoksen vaikutuksesta putkimenetelmä poistetaan ja etuuspohjaisen
järjestelyn korkokustannus ja varojen tuotto-odotus korvataan nettokorkokustannuksella
etuuspohjaisesta nettovelasta. Standardilla ei ole vaikutusta Coated Specialtiesin carve-out
taloudellisiin tietoihin.
2.
Raportointikauden jälkeiset tapahtumat
Coated Specialtiesin johdolla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia,
jotka olisivat vaikuttaneet carve-out taloudellisiin tietoihin.
F-172
3. Liikevaihto alueittain
Milj. euroa
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
Brasilia
Argentiina
Muut maat
Yhteensä
19,8
1,3
0,8
21,9
23,2
1,0
0,9
25,1
89,2
6,2
3,6
99,0
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
21,9
0,1
22,0
25,1
25,1
99,0
0,4
99,4
Varaston muutos
Materiaalit ja tarvikkeet
Muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan kulut yhteensä
1,5
-17,2
-2,2
-2,3
-1,4
-21,7
-0,4
-16,7
-2,5
-2,9
-1,6
-24,1
-0,7
-69,9
-10,0
-11,5
-6,0
-98,0
0,3
1,0
1,3
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut, netto
0,0
-0,2
-0,1
0,1
-0,2
-0,2
0,2
-0,8
-0,6
Voitto ennen veroja
0,2
0,9
0,7
Tuloverot
Tilikauden voitto
0,3
0,5
0,4
1,2
0,4
1,1
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
46,4
0,3
-0,0
-1,3
2,4
47,8
55,3
0,0
-0,0
-1,4
-0,0
-0,3
53,6
55,3
2,1
-0,1
-5,2
-0,0
-5,7
46,4
4. Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma
Milj. euroa
Liikevoitto
5. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden muutokset
Milj. euroa
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Poistot ja arvonalentumiset
Muut muutokset
Kurssierot
Kirjanpitoarvo kauden lopussa
F-173
6. Korolliset nettovelat
Milj. euroa
Ulkoiset korolliset velat
Rahavarat
Korolliset nettovelat (velat vähennettynä
varoilla)
31.3.2013
31.3.2012
31.12.2012
2,7
-0,0
3,1
-0,0
2,7
-0,0
2,7
3,1
2,7
1.1.-31.3.2013
1.1.-31.3.2012
1.1.-31.12.2012
-0,2
-0,4
-0,4
-1,1
-0,3
-0,4
-0,5
-1,2
-1,0
-1,9
-2,2
-5,1
31.3.2013
2,4
31.3.2012
0,0
31.12.2012
0,0
7. Lähipiiritapahtumat
Milj. euroa
Muut kulut
Lisenssimaksut
Myyntipalkkiot
Muut palkkiot
Muut kulut yhteensä
Milj. euroa
Ostovelat ja muut velat
F-174
Coated Specialties
Allekirjoitukset tilintarkastamattomiin carve-out taloudellisiin tietoihin 31.3.2013 päättyneeltä
kolmen kuukauden jaksolta
Helsingissä, 24. huhtikuuta 2013
Ahlstrom Oyj
Hallitus
Pertti Korhonen
Hallituksen puheenjohtaja
Peter Seligson
Hallituksen varapuheenjohtaja, jäsen
Robin Ahlström
Jäsen
Lori J. Cross
Jäsen
Esa Ikäheimonen
Jäsen
Anders Moberg
Jäsen
Daniel Meyer
Jäsen
F-175
Raportti Coated Specialtiesin 31.3.2013 päättyneeltä kolmen
kuukauden jaksolta laadittujen carve-out taloudellisten tietojen
yleisluonteisesta tarkastuksesta.
Ahlstrom Oyj:n hallitukselle
Olemme tarkastaneet yleisluonteisesti Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian
toimintojen (”Coated Specialties”) erityistä tarkoitusta varten laaditut carve-out taloudelliset tiedot
31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta. Carve-out taloudelliset tiedot sisältävät
yhdistellyn taseen 31.3.2013, yhdistellyn laajan tuloslaskelman, yhdistellyn rahavirtalaskelman ja
yhdistellyn investoidun oman pääoman muutoslaskelman tällöin päättyneeltä kolmen kuukauden
jaksolta sekä valitut liitetiedot carve-out taloudellisiin tietoihin. Carve-out taloudelliset tiedot ja
tämä raportti on laadittu yksinomaan sisällytettäväksi liitetiedossa 1 kuvattuihin Munksjö Oyj:n
esitteisiin.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Ahlstrom Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat näiden carve-out taloudellisten tietojen
laatimisesta Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) mukaisesti ja noudattaen liitetiedossa 1 kuvattua laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita
sekä sisäisen valvonnan järjestämisestä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla sen varmistamiseksi,
että carve-out taloudellisiin tietoihin ei sisälly väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista
virhettä. Suorittamamme yleisluonteisen tarkastuksen perusteella esitämme johtopäätöksen carveout taloudellisista tiedoista.
Yleisluonteisen tarkastuksen laajuus
Yleisluonteinen tarkastus on suoritettu yleisluonteista tarkastusta koskevan standardin 2410
Y
tilintarkastajan suorittama osavuosi-informaation yleisluonteinen tarkastus”, (ISRE
”Yhteisön
2410) mukaisesti. Yleisluonteiseen tarkastukseen kuuluu tiedustelujen tekemistä pääasiallisesti
talouteen ja kirjanpitoon liittyvistä asioista vastaavilta henkilöiltä sekä analyyttisiä toimenpiteitä ja
muita yleisluonteisen tarkastuksen toimenpiteitä. Yleisluonteinen tarkastus on laajuudeltaan
huomattavasti suppeampi kuin tilintarkastusstandardien mukaisesti suoritettava tilintarkastus, ja
siksi emme pysty sen perusteella varmistumaan siitä, että saamme tietoomme kaikki sellaiset
merkittävät seikat, jotka ehkä tunnistettaisiin tilintarkastuksessa. Näin ollen emme anna
tilintarkastuslausuntoa.
Johtopäätös
Yleisluonteisen tarkastuksemme perusteella tietoomme ei ole tullut mitään, mikä antaisi meille
syyn uskoa, ettei carve-out taloudellisia tietoja 31.3.2013 päättyneeltä kolmen kuukauden jaksolta
olisi laadittu kaikilta olennaisilta osiltaan Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen
kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja noudattaen liitetiedossa 1 kuvattua
laatimisperustaa ja laatimisperiaatteita.
Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto
Johtopäätöstämme mukauttamatta, haluamme kiinnittää huomiota siihen, kuten carve-out
taloudellisten tietojen liitetiedossa 1 on selostettu, että Coated Specialties ei ole toiminut erillisenä
juridisena yhtiönä. Carve-out taloudelliset tiedot eivät siten välttämättä anna kuvaa siitä, mikä
Coated Specialtiesin tulos olisi ollut, jos se olisi toiminut erillisenä itsenäisenä yhtiönä esitetyllä
jaksolla tai Coated Specialtiesin tulevasta tuloksesta.
Helsingissä 6. toukokuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Eero Suomela
KHT
PricewaterhouseCoopers Oy, KHTT yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puhelin 09 22 800, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, YY tunnus 0486406-8
F-176
Coated Specialties
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012
päättyneeltä tilikaudelta
F-177
SISÄLLYSLUETTELO
Yhdistelty laaja tuloslaskelma...............................................................................................................................................
Yhdistelty tase .......................................................................................................................................................................
Yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma ....................................................................................................
Yhdistelty rahavirtalaskelma.................................................................................................................................................
Liitetiedot carve-out tilinpäätökseen.....................................................................................................................................
1.
Taustatiedot .............................................................................................................................................................
2.
Laatimisperusta .......................................................................................................................................................
3.
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet ..........................................................................................................................
3.1 Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut..................................................................
3.2 Ulkomaan rahan määräiset tapahtumat ............................................................................................................
3.3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ..............................................................................................................
3.4 Aineettomat hyödykkeet ...................................................................................................................................
3.4.1 Liikearvo ...................................................................................................................................................
3.4.2 Tutkimus- ja kehittämismenot .................................................................................................................
3.4.3 Muut aineettomat hyödykkeet .................................................................................................................
3.5 Vaihto-omaisuus ...............................................................................................................................................
3.6 Vuokrasopimukset ............................................................................................................................................
3.7 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvonalentumiset ........................................................................
3.8 Työsuhde-etuudet .............................................................................................................................................
3.8.1 Maksupohjaiset ja etuuspohjaiset eläkejärjestelyt .................................................................................
3.8.2 Osakeperusteiset maksut........................................................................................................................
3.9 Varaukset ..........................................................................................................................................................
3.10
Tuloverot .......................................................................................................................................................
3.11
Tuloutusperiaatteet.......................................................................................................................................
3.12
Rahoitusvarat ja rahoitusvelat .....................................................................................................................
3.12.1
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ............................................................
3.12.2
Lainat ja muut saamiset ......................................................................................................................
3.12.3
Rahavarat ............................................................................................................................................
3.12.4
Rahoitusvarojen arvon alentuminen ..................................................................................................
3.12.5
Rahoitusvelat.......................................................................................................................................
3.13
Johdannaissopimukset ja suojauslaskenta.................................................................................................
3.14
Liikevoitto ......................................................................................................................................................
3.15
Uudet standardit ja tulkinnat ........................................................................................................................
3.15.1
Vuonna 2012 voimaantulleet standardit, muutokset ja tulkinnat ......................................................
3.15.2
Uuden tai uudistetun IFRS-normiston soveltaminen.........................................................................
4.
Rahoitusriskien hallinta .........................................................................................................................................
5.
Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma ...........................................................................................................
6.
Liikevaihto ..............................................................................................................................................................
7.
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut........................................................................................................................
8.
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut .......................................................................................................................
9.
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut ..................................................................................................................
10.
Poistot ja arvonalentumiset ..............................................................................................................................
11.
Arvonalentumiset ..............................................................................................................................................
12.
Rahoitustuotot ja -kulut.....................................................................................................................................
13.
Tuloverot............................................................................................................................................................
14.
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot ........................................................................................................
15.
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ............................................................................................................
16.
Aineettomat hyödykkeet ...................................................................................................................................
17.
Rahavarat ..........................................................................................................................................................
18.
Laskennalliset verosaamiset ja -velat ..............................................................................................................
19.
Vaihto-omaisuus ...............................................................................................................................................
20.
Myyntisaamiset ja muut saamiset ....................................................................................................................
21.
Varaukset ..........................................................................................................................................................
22.
Korolliset velat ...................................................................................................................................................
23.
Ostovelat ja muut velat .....................................................................................................................................
24.
Rahoitusvarat ja –velat arvostusryhmittäin......................................................................................................
25.
Lähipiiritapahtumat............................................................................................................................................
26.
Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat............................................................................................................
Allekirjoitukset carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta...........................................................
1
F-178
Coated Specialties
Yhdistelty laaja tuloslaskelma
Milj. euroa
(Liitetieto)
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
Liikevaihto
(6)
99,0
103,5
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Bruttokate
(7)
-87,3
11,7
-89,0
14,5
(9,10)
(9,10)
(9,10)
(8)
(8)
-3,2
-1,1
-5,4
0,4
-1,1
1,3
-2,1
-1,1
-6,4
0,0
-2,4
2,6
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Voitto ennen veroja
(12)
(12)
0,2
-0,8
0,7
0,2
-0,9
1,9
Tuloverot
(13)
0,4
-0,1
1,1
1,8
-11,5
-10,3
-9,8
-8,0
1,1
1,8
-10,3
-8,0
Myynnin ja markkinoinnin kulut
Tutkimus- ja tuotekehityskulut
Hallinnon kulut
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut kulut
Liikevoitto
Tilikauden voitto
Muu laaja tulos, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
(14)
Voiton jakautuminen
Coated Specialtiesin omistajille
Laajan tuloksen jakautuminen
Coated Specialtiesin omistajille
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-179
Coated Specialties
Yhdistelty tase
Milj. euroa
Varat
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo
Muut aineettomat hyödykkeet
Muut saamiset
Pitkäaikaiset varat yhteensä
(Liitetieto)
31.12.2012
31.12.2011
(15)
(16)
(16)
(20)
46,4
37,2
19,9
0,7
104,2
55,3
41,7
23,0
0,8
120,8
(19)
(20)
(17)
7,1
15,5
0,0
22,7
7,8
17,7
0,0
25,6
126,9
146,3
92,6
107,1
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
Myyntisaamiset ja muut saamiset
Rahavarat
Lyhytaikaiset varat yhteensä
Varat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat
Investoitu oma pääoma
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat
Varaukset
Muut velat
Laskennalliset verovelat
Pitkäaikaiset velat yhteensä
(22)
(21)
(23)
(18)
2,3
0,0
15,6
17,9
3,0
0,1
17,9
21,0
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Lyhytaikaiset velat yhteensä
(22)
(23)
0,3
16,0
16,4
0,1
18,1
18,2
34,3
39,2
126,9
146,3
Velat yhteensä
Investoitu oma pääoma ja velat yhteensä
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-180
Coated Specialties
Yhdistelty investoidun oman pääoman muutoslaskelma
Investoitu
Investoitu
oma pääoma
oma pääoma Muuntoerot
yhteensä
Milj. euroa
Investoitu oma pääoma 1.1.2011
102,6
16,6
119,1
1,8
-
1,8
1,8
-9,8
-9,8
-9,8
-8,0
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin
kanssa
Investoitu oma pääoma 31.12.2011
-3,9
100,4
6,7
-3,9
107,1
Investoitu oma pääoma 1.1.2012
100,4
6,7
107,1
1,1
-
1,1
1,1
-11,5
-11,5
-11,5
-10,3
-4,2
97,3
-4,8
-4,2
92,6
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
Tilikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen
Muuntoerot
Tilikauden laaja tulos
Oman pääoman ehtoiset liiketoimet Ahlstrom-konsernin
kanssa
Investoitu oma pääoma 31.12.2012
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-181
Coated Specialties
Yhdistelty rahavirtalaskelma
Milj. euroa
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
1,1
1,8
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto
Oikaisut:
Liiketoimet joihin ei sisälly maksutapahtumaa ja siirrot
muihin rahavirtoihin
Poistot ja arvonalentumiset
Muut oikaisut
Yhteensä
Rahoitustuotot ja –kulut
Verot
Nettokäyttöpääoman muutokset:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos
Vaihto-omaisuuden muutos
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos
Saadut korot
Maksetut korot
Muut rahoituserät
Liiketoiminnan nettorahavirta
6,0
0,0
6,0
0,6
-0,4
6,8
6,8
0,7
0,1
0,4
-0,2
-0,6
0,1
-0,7
0,0
6,3
7,3
-0,1
-3,3
0,1
-0,8
0,0
12,6
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Investointien nettorahavirta
-1,7
-1,7
-2,7
-2,7
-0,1
-5,5
-4,5
-4,7
-4,4
-9,9
Rahavarojen muutos
0,0
0,0
Rahavarat tilikauden alussa
Kurssierot
0,0
0,0
0,0
0,0
Rahavarat tilikauden lopussa
0,0
0,0
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset
Oman pääoman ehtoinen rahoitus Ahlstrom-konsernilta
(netto)
Rahoituksen nettorahavirta
Liitetiedot muodostavat kiinteän osan carve-out tilinpäätöksestä
F-182
Liitetiedot carve-out tilinpäätökseen
1. Taustatiedot
Ahlstrom Oyj (”Ahlstrom” tai ”Emoyhtiö”) tytäryhtiöineen (”Konserni”) on korkealaatuisia materiaaleja
valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman.
Ahlstrom on 28.8.2012 allekirjoittanut Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n kanssa sopimuksen, jonka myötä
sen Label and Processing -liiketoiminta-alue yhdistyy Munksjö AB:n kanssa kahdella
osittaisjakautumisella: ensimmäisessä osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoiminta-alueen
Euroopan toiminnot (”LP Europe”) ja toisessa osittaisjakautumisessa Label and Processing -liiketoimintaalueen Brasilian toiminnot (”Coated Specialties”) irrotetaan Ahlstromista.
Suunniteltu yritysjärjestely toteutetaan kahdella osittaisjakautumisella. Ahlstromin ylimääräinen
yhtiökokous, joka pidettiin 27.11.2012, hyväksyi jakautumissuunnitelmat. Ensimmäisessä vaiheessa
Ahlstrom ja Munksjö AB:n pääomistaja EQT ovat perustaneet uuden yhtiön, Munksjö Oyj:n. Uusi yhtiö
hankkii Munksjö AB:n toiminnot, jolloin Munksjö AB:n osakkeenomistajat saavat vastikkeena Munksjö
Oyj:n osakkeita. Tämän jälkeen Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan toiminnot irrotetaan
ja siirretään Munksjö Oyj:lle osittaisjakautumisella, jolloin Ahlstromin osakkeenomistajat saavat
vastikkeena Munksjö Oyj:n osakkeita. Ennen kuin uusi yhtiö listautuu pörssiin, sen osakkeita tarjotaan
suunnatussa osakeannissa valituille institutionaalisille sijoittajille, joita ovat Ahlstrom, Varma, Ilmarinen ja
EQT. Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa uuden yhtiön pääomarakennetta. Toisessa vaiheessa,
Munksjö Oyj:n listautumisen jälkeen, Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian toiminnot,
Coated Specialties, irrotetaan osittaisjakautumisella Ahlstromista osaksi Munksjö Oyj:tä.
Coated Specialties ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista yhtiötä. Tässä esitettävä carve-out
tilinpäätös kuvaa yhtiöitä ja yksiköitä, niiden tuottoja ja kuluja, varoja ja velkoja sekä rahavirtoja, jotka ovat
aikaisemmin muodostaneet Ahlstrom-konsernin Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian
toiminnot. Carve-out tilinpäätös on laadittu noudattaen jäljempänä esitettyä laatimisperustaa ja
laatimisperiaatteita. Näiden yhtiöiden ja yksiköiden, tuottojen ja kulujen, varojen ja velkojen sekä
rahavirtojen muodostamasta kokonaisuudesta, joka esittää Ahlstromin Label and Processing liiketoiminta-alueen Brasilian toimintoja, käytetään nimitystä “Coated Specialties”.
Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätös on laadittu sisällytettäväksi esitteeseen, jonka Munksjö Oyj
tulee laatimaan uusien osakkeiden listaamiseksi Helsingin pörssiin.
2. Laatimisperusta
Carve-out tilinpäätös 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta on laadittu yhdistelemällä (“carve-out”)
Ahlstromin konsernitilinpäätökseen sisältyneet Coated Specialtiesille kuuluvat liiketoimintojen toteutuneet
tulokset, varat, velat ja kassavirrat, ja niihin sisältyy Ahlstromilta allokoituja kuluja. Ahlstrom Oyj:n hallitus
on hyväksynyt tämän carve-out tilinpäätöksen julkistettavaksi 31.1.2013.
Carve-out tilinpäätös ei välttämättä anna kuvaa Coated Specialtiesin tulevasta tuloksentuottokyvystä, eikä
se välttämättä kuvaa sitä, mitkä yhdisteltyjen toimintojen tulokset, taloudellinen asema ja rahavirrat
olisivat olleet, jos Coated Specialties olisi toiminut itsenäisenä yhtiönä ja esittänyt erillisen tilinpäätöksen
esitetyillä ajanjaksoilla.
F-183
Carve-out tilinpäätös on laadittu perustuen toiminnan jatkuvuuteen. Se perustuu alkuperäisiin
hankintamenoihin lukuun ottamatta seuraavia varoja ja velkoja, jotka on arvostettu käypään arvoon:
käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusinstrumentit.
Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätös on laadittu Euroopan unionissa käyttöön hyväksyttyjen
kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, “IFRS”) mukaisesti,
ja siinä on otettu huomioon jäljempänä kohdassa “Kirjanpitokäsittelyn perusteet” kuvatut periaatteet,
joiden mukaisesti Coated Specialtiesille kuuluvat varat, velat, tuotot, kulut ja rahavirrat on määritetty.
Jäljempänä “IFRS” tarkoittaa EU:ssa käyttöön hyväksyttyjä IFRS-standardeja.
IFRS-standardeissa ei ohjeisteta carve-out tilinpäätöksen laatimista, ja näin ollen on sovellettu tiettyjä
kirjanpitokonventioita, joita yleisesti käytetään Esitteisiin sisällytettävien mennyttä aikaa koskevien
tilinpäätöstietojen tuottamiseen. Näiden konventioiden soveltamista on selitetty jäljempänä kohdassa
“Kirjanpitokäsittelyn perusteet”.
Carve-out tilinpäätös esitetään miljoonina euroina, ellei muuta mainita. Pyöristyseroja saattaa olla.
Seuraavassa kuvataan, kuinka Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätös on laadittu.
Kirjanpitokäsittelyn perusteet
Carve-out tilinpäätöksen rakenne
Seuraava yksikkö ja tilinpäätöserät sisältyvät tähän carve-out tilinpäätökseen:
x
Ahlstrom Brasil Indústria e Comércio de Papéis Especiais Ltda’s Coated Specialties yksikkö; sen
carve-out tilinpäätös sisältää tuotot, kulut, kassavirrat ja tase-erät, jotka liittyvät suoraan Coated
Specialties -yksikköön sekä allokoituja rahoitus- ja veroeriä.
Carve-out tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Seuraavassa esitetään yhteenveto carve-out tilinpäätöstä laadittaessa noudatetuista laskentaperiaatteista
ja muista periaatteista:
x
Carve-out tilinpäätös sisältää Coated Specialtiesin liiketapahtumat ja tase-erät. Sisäiset saamiset,
velat ja liiketapahtumat muiden Ahlstrom-konserniin kuuluvien yhtiöiden kanssa on käsitelty
lähipiiritapahtumina.
x
Coated Specialties ei ole muodostanut erillistä juridista yhtiötä eikä ole esittänyt erillistä tilinpäätöstä,
ja tämän vuoksi ei ole mahdollista esittää osakepääomaa tai oman pääoman rahastojen erittelyä.
Coated Specialtiesin nettovarallisuutta edustaa Coated Specialtiesiin sijoitettu pääoma (joka
esitetään nimikkeellä ”investoitu oma pääoma”).
x
Vuosien 2008 ja 2009 aikana Ahlstrom rahoitti Brasilian tytäryhtiötään sisäisellä lainalla, joka
myöhemmin korvattiin paikallisesti otetulla ulkoisella pankkilainalla. Rahavarat on talletettu paikallisille
pankkitileille. Lainat Ahlstromilta, jotka ovat korollisia ja joilla on muita velan ominaispiirteitä, on
luokiteltu rahoitusveloiksi yhdistellyssä taseessa. Näihin rahoituseriin liittyvät korkotuotot ja -kulut
tässä carve-out tilinpäätöksessä on määritetty Ahlstrom Brasil Indústria e Comércio de Papéis
Especiais Ltda’s (Brazil) -yhtiöön aiemmin kirjattujen korkoveloitusten ja -hyvitysten perusteella.
F-184
Coated Specialtiesin rahoitus on aiemmin järjestetty konsernin sisäisillä lainoilla ja paikallisten
pankkien kautta. Carve-out tilinpäätökseen sisältyvät rahoituskulut eivät välttämättä kuvaa sitä,
millaiset rahoituskulut olisivat olleet, jos Coated Specialties olisi hankkinut rahoituksen itsenäisesti
toimivana yhtiönä. Ne eivät myöskään kuvaa tulevaisuudessa syntyviä rahoituskuluja.
x
Rahavarat koostuvat Coated Specialtiesin omista rahavaroista.
x
Välittömästi Coated Specialtiesiin liittyvät velat kolmansille osapuolille ja niihin liittyvät korkokulut on
sisällytetty carve-out tilinpäätökseen.
x
Yksikään Ahlstrom Oyj:n ulkoisista velkarahoitusjärjestelyistä ei liity välittömästi Coated Specialtiesiin,
eikä näin ollen carve-out tilinpäätökseen ole sisällytetty Ahlstrom Oyj:n ulkoisten velkojen tai niiden
korkojen allokointeja.
x
Ahlstrom-konserni on edelleen veloittanut tytäryhtiöiltään kuluja, jotka ovat aiheutuneet keskitetysti
tuotetuista palveluista kuten hankinnasta, atk-palveluista (mukaan lukien SAP, Optimill ja muut
tietotekniikkaan liittyvät palvelut), HR-palveluista, lakipalveluista, yleisistä hallintopalveluista ja
konsernin myyntiorganisaation palveluista sekä perinyt lisenssimaksuja, jotka kattavat innovaatioihin,
patentteihin, lisensseihin ja uuteen teknologiaan liittyviä kuluja. Aiemmin nämä edelleenveloitetut
kulut on kohdistettu Coated Specialtiesille lisenssimaksua lukuun ottamatta, ja ne sisältyvät carve-out
tilinpäätökseen aiempien veloitusten mukaisesti. Lisäksi tähän carve-out tilinpäätökseen on nyt
allokoitu lisenssimaksut, joita ei ole aiemmin kohdistettu Coated Specialtiesille. Nämä allokoidut
määrät vastaavat Coated Specialtiesin suhteellista osuutta niistä määristä, jotka Ahlstrom-konserni
on aiemmin veloittanut tytäryhtiöiltään.
x
Tällaisia keskitettyjä palveluja tarvitaan myös sen jälkeen, kun Coated Specialties on juridisesti
erotettu Ahlstromista. Coated Specialties joutuu joko järjestämään kyseiset palvelut itse tai
hankkimaan ne Ahlstromilta tai muulta ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Palveluista aiheutuvat
kustannukset saattavat kuitenkin olla erilaiset eivätkä ne ole verrattavissa carve-out tilinpäätöksessä
esitettyihin lukuihin.
x
Carve-out tilinpäätökseen sisältyvät verokulut on määritetty olettaen, että Coated Specialties olisi
laatinut oman veroilmoituksensa ja maksanut veronsa erikseen siihen maahan, jossa se
pääasiallisesti toimii. Tilikauden veroina kirjattu määrä vastaa Coated Specialtiesin hypoteettista,
erilliseen veroilmoitukseen perustuvaa maksettavaa tai palautettavaa veroa, ja se esitetään carve-out
tilinpäätöksessä tilikauden verokuluna ja investoitua omaa pääomaa koskevana liiketapahtumana.
Sen jälkeen, kun tilikaudelta maksettava tai palautettava vero on määritetty, Coated Specialties on
kirjannut laskennallisen veron väliaikaisista eroista ja hypoteettisiin veroilmoituksiinsa perustuvista
myöhemmin vähennettävissä olevista tappioista. Väliaikaisiin eroihin liittyvät laskennalliset verot
kirjataan, kun väliaikaisia eroja esiintyy.
Carve-out tuloslaskelmassa esitetyt verokulut eivät välttämättä kuvaa tulevaisuudessa syntyviä
verokuluja.
x
Tämä carve-out tilinpäätös esitetään euroina. Coated Specialtiesin toimintavaluutta on Brasilian real.
Kauden tuloksen ja oman pääoman euroiksi muuntamisesta syntyvä muuntoero kirjataan investoituun
omaan pääomaan ja niiden muutokset muihin laajan tuloksen eriin.
F-185
3. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
3.1 Keskeiset kirjanpidolliset arviot ja harkintaan perustuvat ratkaisut
Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätöksen laatiminen edellyttää johdolta harkintaa, arvioiden ja
oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat käytettyihin periaatteisiin ja raportoitujen varojen ja velkojen sekä
tuottojen ja kulujen määriin. Toteumat saattavat poiketa käytetyistä arvioista ja oletuksista.
Kuten carve-out tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ilmenee, merkittävimmät harkintaa ja oletuksia
edellyttävät carve-out tilinpäätöstä koskevat oikaisut ja allokoinnit, jotka on tehty tähän carve-out
tilinpäätökseen, liittyvät rahoitusvelkoihin ja korkoihin, veroihin sekä investoituun omaan pääomaan.
Merkittävimmät arviot liittyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden taloudellisiin pitoaikoihin,
laskennallisiin veroihin ja Coated Specialtiesin liikearvojen arvonalentumistesteihin.
Johto käyttää harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden valinnassa ja niiden soveltamisessa erityisesti
niissä tapauksissa, joissa voimassaolevassa IFRS-normistossa on vaihtoehtoisia kirjaamis-, arvostamis-,
tai esittämistapoja. Arvioiden perusteita on kuvattu tarkemmin Coated Specialtiesin carve-out
tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa ja myöhemmin asianomaisten liitetietojen kohdalla.
3.2 Ulkomaan rahan määräiset tapahtumat
Carve-out tilinpäätös esitetään euroina. Coated Specialtiesin toimintavaluutta on Brasilian real.
Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat muunnetaan euroiksi käyttäen tapahtumapäivän
valuuttakursseja. Ulkomaan rahan määräiset monetaariset tase-erät muunnetaan euroiksi käyttäen
raportointikauden päättymispäivän kursseja. Muuntamisesta syntyneet kurssivoitot ja -tappiot kirjataan
tulosvaikutteisesti. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot esitetään liikevoiton yläpuolella ja rahoitukseen
liittyvät kurssivoitot ja -tappiot nettomääräisinä rahoituserissä.
Taseet muunnetaan euroiksi raportointikauden päättymispäivän kurssia ja tuloslaskelmat kauden
keskikurssia käyttäen. Muuntamisesta aiheutuvat muuntoerot kirjataan omaan pääomaan ja muutokset
muihin laajan tuloksen eriin.
3.3 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet arvostetaan
kertyneillä poistoilla ja arvonalentumisilla.
alkuperäiseen
hankintamenoon
vähennettynä
Aineellisista käyttöomaisuushyödykkeistä tehdään tasapoistot niiden arvioidun taloudellisen vaikutusajan
kuluessa. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat: rakennukset ja rakennelmat 20-40 vuotta;
raskaat koneet 10-20 vuotta; muut koneet ja kalusto 3-10 vuotta. Maa-alueista ei tehdä poistoja. Mikäli
käyttöomaisuushyödyke koostuu useammasta osasta, joiden taloudelliset vaikutusajat poikkeavat
toisistaan, käsitellään kukin osa erillisenä hyödykkeenä.
Osan uusimiseen liittyvät menot aktivoidaan ja uusimisen yhteydessä mahdollinen jäljellä oleva
kirjanpitoarvo poistetaan.
Korjaus- ja kunnossapitomenot kirjataan tulosvaikutteisesti sillä tilikaudella, jolla ne ovat syntyneet.
Hyödykkeiden arvo ja taloudellinen vaikutusaika arvioidaan uudelleen jokaisena tilinpäätöspäivänä ja
tarvittaessa niitä oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.
F-186
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden luovutuksista syntyvät myyntivoitot ja -tappiot kirjataan
tulosvaikutteisesti liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin.
3.4 Aineettomat hyödykkeet
3.4.1
Liikearvo
Liiketoimintojen yhdistämiset sisällytetään tilinpäätökseen hankintamenetelmää käyttäen. Sen mukaisesti
taseeseen kirjataan liikearvoksi se osa hankintamenosta, joka ylittää Coated Specialtiesin osuuden
hankitun yhtiön yksilöitävissä olevan nettovarallisuuden käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana.
Yksilöitävissä oleva nettovarallisuus sisältää hankitut varat sekä vastattavaksi otetut velat ja ehdolliset
velat. Hankintameno koostuu käypään arvoon arvostetusta hankintahinnasta. Liikearvo arvostetaan
alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla.
Liikearvo kohdistetaan rahavirtaa tuottavalle yksikölle eikä siitä kirjata poistoja, vaan liikearvo testataan
vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta.
3.4.2
Tutkimus- ja kehittämismenot
Tutkimusmenot kirjataan niiden toteutumishetkellä kuluksi tulosvaikutteisesti. Coated Specialtiesilla ei ole
ollut aktivointikriteerejä täyttäviä kehittämismenoja, joten ne on kirjattu kuluiksi.
3.4.3
Muut aineettomat hyödykkeet
Muita aineettomia hyödykkeitä ovat pääasiallisesti tietokone-ohjelmistot ja Ahlstromin tavaramerkki.
Aineettomilla hyödykkeillä on rajallinen taloudellinen vaikutusaika ja ne kirjataan taseeseen poistoilla ja
arvonalentumisilla vähennettyyn hankintamenoon. Niistä tehdään tasapoistot arvioidun taloudellisen
vaikutusajan kuluessa. Taloudelliset vaikutusajat vaihtelevat kolmesta kymmeneen vuoteen.
Yrityshankintojen yhteydessä saadut sopimuksiin perustuvat muut aineettomat oikeudet kirjataan
hankinta-ajankohdan käypään arvoon. Niiden taloudellinen vaikutusaika on rajallinen ja ne kirjataan
taseeseen hankintamenoon vähennettynä kertyneillä tasapoistoilla niiden taloudellisena vaikutusaikana,
joka on 40 vuotta.
3.5 Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus
arvostetaan
hankintamenoon
tai
sitä
alempaan
nettorealisointiarvoon.
Nettorealisointiarvo on tavanomaisessa liiketoiminnassa saatava arvioitu myyntihinta, josta on vähennetty
arvioidut tuotteen valmiiksi saattamisesta ja myynnistä aiheutuvat menot.
Raaka-aineiden ja tarvikkeiden hankintameno määritetään painotetun keskihinnan menetelmällä.
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden hankintameno muodostuu raaka-aineista, energiasta, välittömistä
valmistuspalkoista, muista välittömistä menoista sekä valmistuksen välillisistä yleiskustannuksista
normaalin toiminta-asteen mukaan laskettuna.
F-187
3.6 Vuokrasopimukset
Vuokrasopimukset, joissa olennainen osa omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista on siirtynyt
vuokralle ottajalle, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi.
Rahoitusleasingsopimuksella hankittu omaisuuserä merkitään taseeseen vuokra-ajan alkaessa vuokratun
hyödykkeen käypään arvoon tai sitä alempaan vähimmäisvuokrien nykyarvoon. Vastaavat
leasingvuokravastuut rahoituskustannuksella vähennettynä sisältyvät taseen korollisiin velkoihin.
Maksettavat leasingvuokrat jaetaan vuokravelan vähennykseen ja rahoitusmenoon. Rahoitusmenot
kohdistetaan vuokra-ajan kausille siten, että jäljellä olevalle vuokravelalle muodostuu kullakin kaudella
samansuuruinen korkoprosentti. Rahoitusleasingsopimuksilla vuokralle otetut hyödykkeet poistetaan joko
hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai sitä lyhyemmän vuokra-ajan kuluessa.
Vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset olennaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle,
käsitellään muina vuokrasopimuksina. Muista vuokrasopimuksista suoritettavat vuokrat kirjataan kuluiksi
tulosvaikutteisesti tasasuuruisina erinä vuokra-ajan kuluessa.
3.7 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvonalentumiset
Arvioita tehdään jatkuvasti siitä, onko viitteitä, että jonkin omaisuuserän arvo on mahdollisesti alentunut.
Jos tällaisia viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä.
Liikearvon osalta arviointi suoritetaan aina vuosittain riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä.
Arvonalentumistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavan yksikön tasolla eli sillä alimmalla yksikkötasolla,
joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton.
Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla
menoilla tai käyttöarvo sen mukaan kumpi näistä on suurempi. Käyttöarvolla tarkoitetaan rahavirtaa
tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan
nykyarvoonsa. Diskonttokorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden
näkemystä rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä, joita ei ole huomioitu rahavirtaarvioissa.
Arvonalentumistappio kirjataan, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä
oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kirjataan välittömästi tulosvaikutteisesti ja se kohdistetaan ensin
vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita
yksikön omaisuuseriä.
Muihin eriin kuin liikearvoon kohdistettua arvonalentumistappiota voidaan peruuttaa siinä tapauksessa,
että on tapahtunut positiivinen muutos omaisuuserästä kerrytettävissä olevassa rahamäärässä.
Arvonalentumistappiota ei peruta enempää, kuin mikä omaisuuserän kirjanpitoarvo olisi ilman
arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruta.
F-188
3.8 Työsuhde-etuudet
3.8.1
Maksupohjaiset ja etuuspohjaiset eläkejärjestelyt
Coated Specialtiesilla on useita paikallisten käytäntöjen mukaisia eläke- ja etuusjärjestelyjä Brasiliassa.
Järjestelyt rahoitetaan yleensä suorituksina rahastoihin paikallisten säännösten mukaisesti. Tällä hetkellä
kaikki eläkejärjestelyt ovat maksupohjaisia eläkejärjestelyjä.
Maksupohjaisissa järjestelyissä Coated Specialties ja yleensä myös työntekijät suorittavat maksuja
vakuutusyhtiölle. Coated Specialtiesilla ei ole oikeudellista eikä tosiasiallista velvoitetta lisämaksujen
suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei pysty suoriutumaan kyseisten etuuksien maksamisesta
työntekijöille. Maksupohjaisiin eläke- tai muihin järjestelyihin tehdyt maksut kirjataan tulosvaikutteisesti
sillä kaudella, jota veloitus koskee.
3.8.2
Osakeperusteiset maksut
Ahlstrom-konsernilla on osakeperusteisia konsernin johtoryhmän kannustinjärjestelyjä, joissa osa
palkkiosta myönnetään yhtiön osakkeina ja osa rahana. Osakepalkkion suuruus riippuu konsernin
taloudellisesta menestyksestä. Luovutettavat osakkeet arvostetaan niiden myöntöhetken käypään arvoon
ja ne kirjataan työsuhde-etuuksista aiheutuviin kuluihin tasaisesti oikeuden syntymisjakson aikana ja
vastaavasti omaan pääomaan. Rahana maksettava osa kirjataan henkilöstökuluihin ja velaksi.
3.9 Varaukset
Varaus kirjataan, kun Coated Specialtiesille on aikaisemman tapahtuman seurauksena syntynyt
oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite ja on todennäköistä, että velvoitteen täyttäminen edellyttää
maksusuoritusta, ja velvoitteen määrä voidaan arvioida luotettavasti. Pitkäaikaiset varaukset diskontataan
nykyarvoonsa.
Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan vain silloin, kun järjestelystä on laadittu yksityiskohtainen,
asianmukainen suunnitelma ja suunnitelman toimeenpano on aloitettu tai siitä on tiedotettu.
3.10
Tuloverot
Tähän carve-out tilinpäätökseen sisältyvät tuloverot on laskettu ikään kuin Coated Specialties olisi ollut
erillinen veronmaksaja niissä maissa missä pääasiallinen toiminta sijaitsee.
Tuloslaskelmassa tuloveroina esitetään tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verot, ja laskennalliset
verot. Tilikauden tuloon perustuvalla verojen määrällä oikaistaan investoitua omaa pääomaa. Tuloverot
kirjataan suoriteperusteisesti Coated Specialtiesin verotettavan tulon perusteella kunkin maan
voimassaolevaa verokantaa käyttäen.
Verot kirjataan tulosvaikutteisesti, paitsi milloin ne liittyvät suoraan omaan pääomaan tai laajaan
tuloslaskelmaan kirjattuihin eriin. Tällöin myös verot esitetään vastaavasti kyseisissä erissä.
Laskennalliset verot lasketaan tasearvojen ja veroarvojen välisille väliaikaisille eroille käyttäen kussakin
maassa säädettyä
verokantaa. Merkittävimmät väliaikaiset erot aiheutuvat aineellisista
käyttöomaisuushyödykkeistä, työsuhde-etuuksiin liittyvistä velvoitteista ja verotuksessa käyttämättömistä
tappioista. Verotuksessa vähennyskelpoisista väliaikaisista eroista ja käyttämättömistä tappioista ja
F-189
hyvityksistä kirjataan laskennallista verosaamista vain siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että
tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan hyödyntää.
Laskennalliset verovelat ja -saamiset määritetään käyttämällä säädettyjä verokantoja, joita odotetaan
sovellettavan verotettavaan tuloon niinä vuosina, joina väliaikaisten erojen odotetaan purkautuvan.
Verokantojen muutoksen vaikutus laskennallisiin verosaamisiin ja -velkoihin kirjataan tulosvaikutteisesti
sillä kaudella, jolla verokannan muutoksesta on säädetty.
3.11
Tuloutusperiaatteet
Liikevaihtona esitetään tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot välillisillä veroilla, palautuksilla,
alennuksilla ja muilla hyvityksillä oikaistuna. Liikevaihtoa ei oikaista myynnin jälkeisillä valuuttamääräisen
myynnin kurssieroilla.
Coated Specialties kirjaa tuotot tavaroiden myynnistä silloin, kun tavaroiden omistus ja omistamiseen
liittyvät merkittävät riskit ovat siirtyneet ostajalle tai muulle vastuutaholle. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu
toimitusten yhteydessä. Tuotot palveluista tuloutetaan sillä tilikaudella, jolla palvelu suoritetaan.
Vuokratuotot tuloutetaan tasaerinä vuokrakaudelle. Lisenssi- ja rojaltituottojen tuloutus tapahtuu
sopimuksien sisällön mukaisesti. Korkotuotot kirjataan efektiivisen koron menetelmällä sille kaudelle, miltä
korkotuotot ovat syntyneet ja osinkotuotot, kun oikeus osinkoon on syntynyt.
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintoihin liittyvät julkiset avustukset on kirjattu aineellisten
käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvojen vähennyksiksi. Avustukset tuloutuvat pienempien
poistojen muodossa omaisuuserän käyttöaikana. Sellaiset avustukset, jotka on saatu korvauksiksi jo
toteutuneista kuluista, kirjataan tulosvaikutteisesti sillä kaudella, jonka aikana oikeus avustuksen
saamiseen syntyy. Tällaiset avustukset esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa.
3.12
Rahoitusvarat ja rahoitusvelat
Coated Specialtiesin rahoitusvarat luokitellaan seuraaviin ryhmiin: käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvarat, lainat ja saamiset sekä myytävissä olevat rahoitusvarat. Varat luokitellaan
alkuperäisen hankinnan yhteydessä rahoitusvarojen käyttötarkoituksen perusteella. Rahoitusvarojen ostot
ja myynnit kirjataan kaupantekopäivänä ja ne sisällytetään joko lyhytaikaisiin varoihin, jos ne erääntyvät
12 kuukauden kuluessa. Muussa tapauksessa ne ovat pitkäaikaisia rahoitusvaroja. Sijoitukset
rahoitusvaroihin, joita ei kirjata käypään arvoon tulosvaikutteisesti, kirjataan alun perin hankintamenoon,
johon lisätään transaktiomenot.
Transaktiomenot sisällytetään rahoitusvarojen alkuperäiseen kirjanpitoarvoon, kun kyseessä on erä, jota
ei arvosteta käypään arvoon tulosvaikutteisesti.
Rahoitusvarojen taseesta pois kirjaaminen tapahtuu silloin, kun Coated Specialties on menettänyt
sopimusperusteisen oikeuden rahavirtoihin tai kun se on siirtänyt merkittäviltä osin kaikki rahoitusvarojen
omistamiseen liittyvät riskit ja tuotot Coated Specialtiesin ulkopuolelle.
3.12.1 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat ovat kaupankäyntitarkoituksessa pidettäviä.
Johdannaiset luokitellaan tähän ryhmään kuuluviksi. Rahoitusvarat tässä ryhmässä kirjataan käypään
F-190
arvoon. Käyvän arvon muutoksista johtuvat realisoitumattomat voitot ja tappiot kirjataan tulosvaikutteisesti
sillä kaudella, jonka aikana ne syntyvät. Coated Specialtiesin käypään arvoon kirjattavat rahoitusvarat
muodostuvat johdannaisista ja muista lyhytaikaisista sijoituksista.
3.12.2 Lainat ja muut saamiset
Lainat ja muut saamiset ovat johdannaisvaroihin kuulumattomia rahoitusvaroja, jotka syntyvät tavaroiden
ja palvelujen tai rahan luovuttamisesta velalliselle. Niitä ei noteerata toimivilla markkinoilla, niihin liittyvät
maksut ovat kiinteitä tai määritettävissä, eikä niitä pidetä kaupankäyntitarkoituksessa. Lainat ja muut
saamiset kirjataan alun perin käypään arvoon, ja sen jälkeen ne arvostetaan jaksotettuun
hankintamenoon. Coated Specialtiesin lainat ja muut saamiset muodostuvat taseen myyntisaamisista ja
muista saamisista.
3.12.3 Rahavarat
Rahavarat koostuvat Coated Specialtiesin omista rahoista ja rahavaroista.
Käytössä olevat pankkitilien luottolimiitit sisältyvät taseen lyhytaikaisiin korollisiin velkoihin.
3.12.4 Rahoitusvarojen arvon alentuminen
Coated Specialties arvioi jokaisena raportointikauden päättymispäivänä, onko olemassa objektiivista
näyttöä yksittäisen rahoitusvaroihin kuuluvan erän tai rahoitusvarojen ryhmän arvon alentumisesta.
Myyntisaamisista kirjataan arvonalentumistappio, kun on olemassa objektiivista näyttöä siitä, että
saamista ei saada perityksi täysimääräisesti. Liiketoiminnan johto arvioi käytössä oleviin tietoihin
perustuen osapuolen kyvyn suorittaa velvollisuutensa ja arvioi arvonalentumisen määrän. Aiemmin
kirjatuista arvonalentumistappioista myöhemmin takaisin saadut määrät kirjataan tulosvaikutteisesti
liiketoiminnan muihin kuluihin.
3.12.5 Rahoitusvelat
Coated Specialtiesin rahoitusvelat muodostuvat korollisista veloista, ostoveloista ja muista veloista sekä
muista rahoitusveloista. Rahoitusvelat luokitellaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin
rahoitusvelkoihin ja jaksotettuun hankintamenoon arvostettaviin rahoitusvelkoihin.
Johdannaiset kuuluvat käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattaviin rahoitusvelkoihin. Muut rahoitusvelat
merkitään alun perin kirjanpitoon saatuun vastikkeeseen perustuvaan käypään arvoon.
Rahoitusvelat kirjataan alun perin käypään arvoon, josta on vähennetty transaktiomenot. Myöhemmin
rahoitusvelat, johdannaisia lukuun ottamatta, arvostetaan jaksotettuun hankintamenoon. Saadun määrän
(vähennettynä transaktiomenoilla) ja takaisin maksettavan määrän välinen erotus merkitään
tuloslaskelmaan efektiivisen koron menetelmällä laina-ajan kuluessa. Rahoitusvelkoja sisältyy pitkä- ja
lyhytaikaisiin velkoihin. Rahoitusvelat luokitellaan lyhytaikaisiksi, ellei Coated Specialtiesilla ole ehdotonta
oikeutta siirtää velan maksua vähintään 12 kuukauden päähän raportointikauden päättymispäivästä.
F-191
3.13
Johdannaissopimukset ja suojauslaskenta
Coated Specialties käyttää johdannaissopimuksia pienentääkseen valuutta-, korko- ja hyödykeriskiä.
Johdannaissopimukset kirjataan alun perin sopimuksen solmimispäivän käypään arvoon, ja ne
arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon.
3.14
Liikevoitto
Coated Specialtiesin liikevoitto on nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihdosta vähennetään
myytyjen tuotteiden valmistuksesta aiheutuneet kulut, myynnin ja markkinoinnin kulut, tutkimus- ja
tuotekehityskulut, hallinnon kulut, liiketoiminnan muut kulut, arvonalentumiset ja lisätään liiketoiminnan
muut tuotot.
Kaikki muut kuin edellä mainitut tuloslaskelmaerät esitetään liikevoiton alapuolella. Kurssierot sisältyvät
liikevoittoon, mikäli ne syntyvät liiketoimintaan liittyvistä eristä. Muussa tapauksessa ne on kirjattu
rahoituseriin.
3.15
Uudet standardit ja tulkinnat
3.15.1 Vuonna 2012 voimaantulleet standardit, muutokset ja tulkinnat
Coated Specialties on ottanut käyttöön seuraavat uudet tai uudistetut standardit ja tulkinnat 1.1.2012.
IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot (muutos). Muutos laajentaa taseesta
siirrettävistä rahoitusvaroista annettavia liitetietoja.
3.15.2 Uuden tai uudistetun IFRS-normiston soveltaminen
IASB on julkistanut seuraavat uudet standardit, tulkinnat ja muutokset, jotka eivät ole vielä voimassa eikä
Coated Specialties ole soveltunut niitä aikaisemmin. Coated Specialties ottaa ne käyttöön kunkin
standardin ja tulkinnan voimaantulopäivästä lähtien, tai mikäli voimaantulopäivä on muu kuin tilikauden
ensimmäinen päivä, voimaantulopäivää seuraavan tilikauden alusta.
IAS 1 Tilinpäätöksen esittäminen (muutos). Muutos edellyttää muun laajan tuloksen erien ryhmittelyä sen
mukaan, tullaanko ne mahdollisesti uudelleen luokittelemaan myöhemmin voitto- ja tappiolaskelmaan vai
ei. Muutos tulee voimaan 1.7.2012 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 19 Työsuhde-etuudet (muutos). Muutos sisältää vaatimuksen, että kaikki vakuutusmatemaattiset
voitot ja tappiot tulee kirjata välittömästi muihin laajan tuloslaskelman eriin. Muutos korvaa ns.
putkimenetelmän käyttämisen. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
Standardin muutoksella ei tule olemaan vaikutusta carve-out tilinpäätökseen.
IFRS 9 Rahoitusinstrumentit – luokittelu ja arvostaminen (uusi). Uusi standardi on ensimmäinen vaihe
korvattaessa IAS 39 Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen -standardi. IFRS 9 sisältää
uudenlaisia vaatimuksia rahoitusvarojen luokittelusta ja arvostuksesta ja se tulee todennäköisesti
vaikuttamaan
Coated
Specialtiesin
rahoitusvarojen
kirjanpitokäsittelyyn.
Rahoitusvelkojen
kirjanpitokäsittelyyn sillä ei ole vaikutusta. Uuden standardin voimaantulopäivä on 1.1.2015. EU ei ole
vielä hyväksynyt standardia. Coated Specialties tulee arvioimaan uuden IFRS 9 -standardin
kokonaisvaikutukset muiden vaiheiden julkaisemisen yhteydessä.
F-192
IFRS 10 Konsernitilinpäätös (uusi). Standardi korvaa nykyisen IAS 27 Konsernitilinpäätös ja
erillistilinpäätös -standardin ja SIC 12 Konsernitilinpäätös – erityistä tarkoitusta varten perustetut yksiköt tulkinnan. Muutos tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IFRS 11 Yhteisjärjestelyt (uusi). Standardi sisältää vaatimukset yritysten välisistä yhteisjärjestelyjen
tilinpäätösvaatimuksista mukaan lukien yhteisyritykset. IFRS 11 korvaa IAS 31 Osuudet yhteisyrityksissä standardin sekä SIC 13 Yhteisessä määräysvallassa olevat yksiköt – Osapuolten ei-monetaariset
panokset. Standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IFRS 12 Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot osuuksista muissa yhteisöissä (uusi). Standardi sisältää
liitetietovaatimukset koskien erilaisia omistuksia tytär-, osakkuus- ja yhteisyrityksissä. Standardi tulee
voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IFRS 13 Käyvän arvon määrittäminen (uusi). Standardi yhdenmukaistaa kaikki käypään arvoon
arvostamista koskevat vaatimukset. Standardi tulee voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 28 Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä (uudistettu vuonna 2011). Uudistettu standardi sisältää
vaatimukset sekä osakkuus- että yhteisyritysten käsittelystä pääomaosuusmenetelmällä IFRS 11:n
julkaisemisen seurauksena. Standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
IAS 12 Tuloverot – Laskennalliset verot: veroperusteen kerryttäminen (muutos). Muutos selventää IAS 40
Sijoituskiinteistöt -standardin mukaisten sijoituskiinteistöjen uudelleenarvostusmallin soveltamista. Muutos
tulee voimaan 1.1.2013 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla..
IAS 27 Erillistilinpäätös (uudistettu vuonna 2011). Uudistettu standardi sisältää tytäryhtiöiden,
yhteisyritysten ja osakkuusyhtiöiden erillistilinpäätöstä koskevat vaatimukset IFRS 10:n julkaisemisen
seurauksena. Uudistettu standardi tulee voimaan 1.1.2014 tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla.
F-193
4. Rahoitusriskien hallinta
Coated Specialtiesin rahoitusriskien hallinta kuuluu osana Ahlstromin konsernilaajuiseen
riskienhallintaan, jonka tavoitteena on lieventää tapahtumia, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti Coated
Specialtiesin strategisten ja operatiivisten tavoitteiden saavuttamiseen. Ahlstrom pyrkii rahoitusriskien
hallinnalla järjestämään konserniyhtiöille kustannustehokkaan rahoituksen sekä suojaamaan konsernia
rahoitusmarkkinoiden epäsuotuisilta muutoksilta ja siten auttamaan kannattavuuden säilyttämisessä.
Rahoitustoimintojen periaatteet ja limiitit on määritelty konsernin rahoituspolitiikassa, jonka perusteella
Coated Specialties on määritellyt omaan liiketoimintaansa sopeutetun toimintatapansa. Ahlstromin
hallituksen tarkastusvaliokunta on hyväksynyt konsernin rahoituspolitiikan ja rahoitustoimintoja koordinoi
konsernirahoitus.
Valuuttariski
Coated Specialties on alttiina valuuttariskille valuuttakurssien muutoksista johtuen.
Valuuttariskin hallinta on jaettu kahteen osaan: valuuttamääräisten rahavirtojen hallintaan (transaktioriski)
sekä valuuttamääräisten tase-erien hallintaan (translaatioriski).
Transaktioriski liittyy ennustettuihin valuuttamääräisiin rahavirtoihin sekä niistä annettuihin sitoviin
velvoitteisiin. Ulkomaanvaluutan määräisiä kassaan- ja kassastamaksuja suojataan valuuttakohtaisina
nettopositioina yhtiön perusvaluuttaa vastaan konsernin rahoituspolitiikassa määriteltyjen periaatteiden
mukaisesti. Yleisperiaatteena on, että yhtiö suojaa kokonaisuudessaan valuutoittain kolmen kuukauden
ennustetun nettovaluuttavirtapositionsa, mutta suojaushorisonttia voidaan pidentää 12 kuukauteen asti
sopimalla siitä konsernirahoituksen kanssa. Suojausinstrumentteina käytetään valuuttatermiinisopimuksia
ja ne kirjataan yleensä tulosvaikutteisesti. Tällä hetkellä Coated Specialties ei ole suojannut
transaktioriskiään, koska melkein kaikki sen valuuttavirrat ovat sen toimintavaluutassa.
Translaatiopositio muodostuu pääasiassa valuuttamääräisistä lainoista ja saatavista.
Specicialties on jättänyt taseeseen liittyvän valuuttariskin suojaamatta vuonna 2012.
Coated
Rahoitusinstrumenttien valuuttariskien herkkyysanalyysi
Markkinariskeille herkkiä rahoitusinstrumentteja ovat käyttöpääomaerät, kuten myyntisaamiset ja muut
saamiset sekä ostovelat ja muut velat, rahoitusvelat, talletukset, rahavarat ja johdannaissopimukset. Ne
ovat herkkiä valuuttakurssien ja korkotason muutoksille.
Seuraavassa taulukossa on esitetty kuinka valuuttojen +10 %:n kurssimuutos euroa vastaan vaikuttaisi
tuloslaskelmaan. Jos kurssit muuttuisivat -10 %, vaikutus olisi vastakkaismerkkinen. Avoin positio sisältää
myyntisaamiset ja ostovelat, korolliset velat ja johdannaissopimukset, joilla on vaikutusta
tuloslaskelmaan. Vuoden 2012 lopussa ei ollut avoimia valuuttajohdannaisia.
Milj. euroa
USD
Nettovaikutus
Avoin
positio
1,7
31.12.2012
Vaikutus
tuloslaskelmaan
0,2
0,2
Avoin
positio
0,9
31.12.2011
Vaikutus
tuloslaskelmaan
0,1
0,1
Avoin positio esitetään nettovaroina (varat vähennettyinä veloilla). Nettovaikutus on laskettu ennen
veroja.
F-194
Korkoriski
Korkoriskiä mitataan modifioidulla duraatiolla, joka kuvaa Coated Specialtiesin lainasalkun arvon
muutosherkkyyttä
suhteessa
korkotason
muutoksiin.
Nettovelkaposition
riskineutraali
korkosidonnaisuusaika on rahoituspolitiikan mukaisesti 12 kuukautta ja korkosidonnaisuusajan sallittu
vaihteluväli on kolmesta kuukaudesta 48 kuukauteen. Vuoden 2012 lopussa ei ollut avoimia
koronvaihtosopimuksia.
Rahoitusinstrumenttien korkoriskien herkkyysanalyysi
Markkinariskeille herkkiä rahoitusinstrumentteja ovat rahoitusvelat. Ne ovat herkkiä korkotason
muutoksille.
Coated Specialties ei ole altistunut korkoriskille, koska sillä ei ole ollut 31.12.2012 vaihtuvakorkoisia
korollisia lainoja.
Maksuvalmius ja jälleenrahoitusriski
Coated Specialtiesin korolliset velat olivat 2,7 milj. euroa 31.12.2012 (3,1 milj. euroa 31.12.2011).
Jälleenrahoitusriskiä minimoidaan varmistamalla, että lainajärjestelyjen erääntymisaikataulu on
tasapainossa ja laina-ajat ovat riittävän pitkiä. Coated Specialtiesin velkojen erääntymisaikataulu
esitetään seuraavassa taulukossa.
Sopimuksiin perustuvat velkojen lyhennysten ja rahoituskulujen diskonttaamattomat kassavirrat
31.12.2012
Milj. euroa
2013
2014
2015
2016
2017
Lainat rahoituslaitoksilta, kiinteäkorkoiset
Ostovelat ja muut velat
Yhteensä
0,5
16,0
16,5
0,5
0,5
0,5
0,5
0,4
0,4
0,4
0,4
Milj. euroa
2012
2013
2014
2015
2016
Lainat rahoituslaitoksilta, kiinteäkorkoiset
Ostovelat ja muut velat
Yhteensä
0,3
18,1
18,4
0,5
0,5
0,5
0,5
0,5
0,5
0,5
0,5
Myöhemmin Yhteensä
1,0
1,0
3,3
16,0
19,3
31.12.2011
Myöhemmin Yhteensä
1,6
1,6
4,0
18,1
22,1
Velkojen erääntymisajat -taulukon erät ovat sopimuksiin perustuvia velkojen diskonttaamattomia
kassavirtoja, eivätkä näin ollen ole täsmäytettävissä taseen lukuihin.
F-195
Factoring
Coated Specialties voi osallistua factoring- tai muihin vastaavantyyppisiin rahoitussopimuksiin Ahlstromin
konsernirahoituksen hyväksyttyä ehdot konsernin rahoituspolitiikan vaatimusten täyttyessä. Factoringjärjestelyihin kuuluvien myytyjen ja ulkona olevien saamisten määrät olivat 4,5 milj. euroa 31.12.2012 (4,6
milj. euroa 31.12.2011).
Korolliset nettovelat
Seuraavassa taulukossa esitetään korolliset nettovelat:
Milj. euroa
Korolliset velat
Rahavarat
Korolliset nettovelat (velat vähennettynä varoilla)
31.12.2012
31.12.2011
2,7
-0,0
2,7
3,1
-0,0
3,1
Coated Specialties ei ole aikaisemmin muodostanut erillistä juridista yhtiötä eikä erittänyt erillistä
tilinpäätöstä. Tästä johtuen ei ole mahdollista esittää osakepääomaa tai analyysia pääomarakenteesta.
Luotto- ja vastapuoliriski
Luotto- ja vastapuoliriski toteutuu, kun asiakas tai rahoituslaitos laiminlyö sopimukseen perustuvan
maksuvelvoitteensa Coated Specialtiesia kohtaan. Myyntisaamisiin liittyvää luottoriskiä hallitaan
asiakkaiden luottokelpoisuuden seurannalla sekä hyväksymällä asiakkaille myönnetyt luottorajat
Ahlstrom-konsernin luottopolitiikassa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Aiemman maksuhistorian
seuranta sekä luottotietojen ja muun luottokelpoisuuden liittyvän tiedon hankinta ovat osa luottorajojen
hyväksymisprosessia. Kansainvälinen luottovakuutusohjelma, johon Coated Specialties osallistuu, on
Ahlstromin merkittävin keino lieventää konsernin luottoriskiä. Myyntisaamisten ikäjakauma on esitetty
liitetiedossa 20.
F-196
5. Yhdistelty kululajikohtainen tuloslaskelma
Milj. euroa
(Liitetieto)
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
(6)
(8)
99,0
0,4
99,4
103,5
0,0
103,6
-0,7
-69,9
-10,0
-11,5
-6,0
-98,0
-0,6
-70,0
-11,3
-12,3
-6,8
-101,0
1,3
2,6
0,2
-0,8
-0,6
0,2
-0,9
-0,7
0,7
1,9
0,4
1,1
-0,1
1,8
Milj. euroa
2012
2011
Tavaroiden myynti
Myynnin vähennyserät
Liikevaihto
99,4
-0,4
99,0
104,0
-0,4
103,5
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan tuotot yhteensä
Vaihto-omaisuuden muutos
Materiaalit ja tarvikkeet
Muut kulut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan kulut yhteensä
(9)
(10)
Liikevoitto
Rahoitustuotot
Rahoituskulut
Rahoituskulut, netto
(12)
(12)
Tulos ennen veroja
Tuloverot
Tilikauden tulos
(13)
6. Liikevaihto
Myynnin vähennyseriä ovat mm. alennukset ja hyvitykset. Liikevaihtoa ei oikaista myynnin jälkeisillä
valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla.
Liikevaihto maittain:
Milj. euroa
2012
2011
Brasilia
Argentiina
Muut maat
Yhteensä
89,2
6,2
3,6
99,0
96,8
3,8
2,9
103,5
F-197
7. Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
Milj. euroa
2012
2011
Raaka-aineet
Energia
Toimituskulut
Muut muuttuvat kulut
Operatiiviset kurssivoitot/-tappiot
Tuotannon kulut
Yhteensä
-45,3
-18,9
-2,1
-2,9
0,0
-18,1
-87,3
-46,5
-15,6
-3,4
-3,3
0,0
-20,2
-89,0
2012
2011
Liiketoiminnan muut tuotot
Vuokratuotot
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Muut
Yhteensä
0,0
0,4
0,4
0,0
0,0
0,0
Liiketoiminnan muut kulut
Käyttöomaisuuden myyntitappiot
Myyntisaamisten alaskirjaukset
Muut*
Yhteensä
0,0
-1,1
-1,1
-0,0
-1,1
-1,3
-2,4
8. Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut
Milj. euroa
* Muut liiketoiminnan kulut sisältävät Ahlstrom-konsernille maksettuihin hallintopalkkioihin liittyvät
verokulut.
9. Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut
Milj. euroa
2012
2011
Palkat ja palkkiot
Muut henkilösivukulut
Eläkekulut – maksupohjaiset järjestelyt
Muut henkilöstökulut
Yhteensä
-7,5
-2,5
-0,2
-1,3
-11,5
-7,7
-3,0
-0,2
-1,4
-12,3
Vuonna 2012 ei ollut kertaluonteisia kustannuksia työsuhde-etuuksista aiheutuneisiin kuluihin liittyen
(vuonna 2011 -0,7 milj. euroa).
2012
232
Henkilöstö keskimäärin
F-198
2011
270
10. Poistot ja arvonalentumiset
Milj. euroa
Koneet ja kalusto
Rakennukset ja rakennelmat
Aineettomat oikeudet ja hyödykkeet
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä
2012
2011
-4,7
-0,5
-0,8
-6,0
-5,5
-0,5
-0,8
-6,8
11. Arvonalentumiset
Rahavirtaa tuottavien yksiköiden arvonalentumiset ja liikearvot:
Milj. euroa
Labels
Yhteensä
Arvonalentumiset
2012
-
2011
-
Liikearvo
2012
2011
37,2
37,2
41,7
41,7
Rahavirtaa tuottavien yksiköiden kerrytettävissä oleva rahamäärä perustuu käyttöarvon laskentaan.
Laskelmissa on käytetty arvioituja rahavirtoja, jotka perustuvat seuraaville kolmelle vuodelle tehtyjen
liiketoiminta-suunnitelmien EBITDA-lukuihin, normaaleihin korvausinvestointeihin sekä operatiivisen
käyttöpääoman muutoslukuihin. Rahavirrat seuraaville vuosille on ekstrapoloitu käyttäen yleistä
inflaatiotasoa. Tarkasteluajanjakson pituus määräytyy pitkäaikaisten varojen arvioidun taloudellisen
vaikutusajan perusteella. Ennakoitujen rahavirtojen diskonttaamisessa nykyarvoon on käytetty samaa
ennen veroja määritettyä diskonttokorkoa kaikkiin rahavirtaa tuottaviin yksiköihin. Diskonttokorko
perustuu markkinoiden näkemykseen rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä, joita
ei ole huomioitu rahavirta-arvioissa.
Käyttöarvo vuosille 2012 ja 2011 on laskettu käyttämällä seuraavia oletuksia:
Inflaatiotaso
Diskonttokorko
2012
2011
2,3 %
7,48 %
2,0 %
7,78 %
Liikearvon arvonalentumistestaus tehdään kahdesti vuodessa. Ensimmäinen testaus tehdään syyskuun
välitilinpäätöksen ja toinen joulukuun tilinpäätöksen yhteydessä. Näiden lisäksi testaus tehdään aina
silloin, kun on viitteitä arvonalentumisesta.
Johdon arvion mukaan minkään keskeisen muuttujan ei voida kohtuullisesti arvioituna odottaa muuttuvan
niin paljon, että se aiheuttaisi uusia liikearvon arvonalentumiskirjauksia.
F-199
12. Rahoitustuotot ja -kulut
Milj. euroa
2012
2011
0,1
0,1
0,2
0,1
0,1
0,2
Rahoituskulut
Korkokulut jaksotettuun hankintamenoon arvostetuista veloista
Muut rahoituskulut
Yhteensä
-0,7
-0,1
-0,8
-0,8
-0,1
-0,9
Nettorahoituskulut
-0,6
-0,7
Rahoitustuotot
Korkotuotot lainoista ja saamisista
Muut rahoitustuotot
Yhteensä
Rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyvien kurssierojen lisäksi Coated Specialtiesin liikevoittoon on kirjattu
kurssieroja 0,0 milj. euroa vuonna 2012 (0,0 milj. euroa vuonna 2011).
13. Tuloverot
Milj. euroa
2012
2011
0,4
0,4
-0,1
-0,1
-0,2
-0,1
0,7
0,4
-0,5
-0,2
0,6
-0,1
Ennen veroja
2012
Veroveloitus/-hyvitys
Verojen jälkeen
-11,5
-11,5
-
-11,5
-11,5
Ennen veroja
2011
Veroveloitus/-hyvitys
Verojen jälkeen
-9,8
-9,8
-
-9,8
-9,8
Laskennalliset verot
Tuloverot yhteensä
Tuloverojen täsmäytys
Suomen verokannan mukaan laskettu vero
Erot Suomen ja ulkomaisten verokantojen välillä
Vähennyskelvottomat kulut ja verovapaat tuotot
Tuloverot yhteensä
14. Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot
Milj. euroa
Muuntoerot
Muu laaja tulos yhteensä
Milj. euroa
Muuntoerot
Muu laaja tulos yhteensä
F-200
15. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Milj. euroa
2012
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot tase-erien välillä
Kurssierot
Alkuperäinen hankintameno 31.12.
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Muut muutokset
Kurssierot
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2012
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
Milj. euroa
2011
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot tase-erien välillä
Muut muutokset
Kurssierot
Alkuperäinen hankintameno 31.12.
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Muut muutokset
Kurssierot
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset
31.12.
Kirjanpitoarvo 1.1.2011
Kirjanpitoarvo 31.12.2011
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
ja rakennelmat
Koneet ja
kalusto
Ennakkomaksut ja
keskeneräiset
hankinnat
0,0
0,0
0,0
10,3
0,0
-1,1
9,2
66,0
-0,1
2,1
-7,2
60,9
1,3
2,1
-2,2
-0,1
1,0
77,5
2,1
-0,1
-0,0
-8,4
71,1
-
2,3
0,5
-0,3
19,9
4,7
-0,0
-2,5
-
22,2
5,2
-0,0
-2,7
-
2,6
22,1
-
24,7
0,0
0,0
8,0
6,7
46,0
38,7
1,3
1,0
55,3
46,4
Aineelliset
hyödykkeet
yhteensä
Aineelliset
hyödykkeet
yhteensä
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
ja rakennelmat
Koneet ja
kalusto
Ennakkomaksut ja
keskeneräiset
hankinnat
0,0
0,0
0,0
10,9
0,3
-0,9
10,3
69,5
-0,1
2,0
0,3
-5,8
66,0
0,9
2,9
-2,5
-0,1
1,3
81,2
2,9
-0,1
-0,1
0,3
-6,8
77,5
-
2,0
0,5
-0,2
16,0
5,5
0,0
-1,5
-
18,0
6,0
0,0
-1,7
-
2,3
19,9
-
22,2
0,0
0,0
8,9
8,0
53,5
46,0
0,9
1,3
63,3
55,3
Aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ei ole sisältynyt aktivoituja korkokuluja vuonna 2012 ja 2011.
F-201
16. Aineettomat hyödykkeet
Liikearvo
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Aineettomat
hyödykkeet
yhteensä
25,7
0,0
-2,7
23,0
41,7
-4,4
37,2
0,5
0,0
-0,1
0,5
67,9
0,0
-7,2
60,7
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Kurssierot
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.
2,8
0,7
-0,4
3,2
-
0,4
0,1
-0,0
0,4
3,2
0,8
-0,4
3,6
Kirjanpitoarvo 1.1.2012
Kirjanpitoarvo 31.12.2012
22,9
19,8
41,7
37,2
0,1
0,1
64,7
57,1
Aineettomat
oikeudet
Liikearvo
Muut
aineettomat
hyödykkeet
Aineettomat
hyödykkeet
yhteensä
27,9
0,1
-2,3
25,7
45,4
-3,7
41,7
0,5
0,0
0,0
0,5
73,8
0,1
-6,1
67,9
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 1.1.
Poistot
Kurssierot
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset 31.12.
2,3
0,7
-0,2
2,8
-
0,3
0,1
0,0
0,4
2,6
0,8
-0,2
3,2
Kirjanpitoarvo 1.1.2011
Kirjanpitoarvo 31.12.2011
25,6
22,9
45,4
41,7
0,2
0,1
71,2
64,7
Milj. euroa
2012
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Kurssierot
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Milj. euroa
2011
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Lisäykset
Kurssierot
Alkuperäinen hankintameno 1.1.
Aineettomat
oikeudet
17. Rahavarat
Milj. euroa
Coated Specialtiesin omat rahavarat
Rahavarat taseessa
Rahavirtalaskelman rahavarat vastaavat taseen rahavaroja.
F-202
2012
2011
0,0
0,0
0,0
0,0
18. Laskennalliset verosaamiset ja -velat
Milj. euroa
2012
Laskennalliset verosaamiset
Verotuksessa käyttämättömät tappiot ja hyvitykset
Vaihto-omaisuus
Muut väliaikaiset erot
Yhteensä
Netotettu laskennallisten verovelkojen kanssa
Laskennalliset verosaamiset
1.1.
Kirjattu
tuloslaskelmaan
4,5
0,1
1,1
5,6
-5,6
0,0
1,9
0,0
0,2
2,2
-2,2
0,0
-0,6
0,0
-0,1
-0,8
0,8
0,0
5,9
0,1
1,2
7,1
-7,1
0,0
Laskennalliset verovelat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Yhteensä
Netotettu laskennallisten verosaamisten kanssa
Laskennalliset verovelat
23,5
23,5
-5,6
17,9
1,8
1,8
-2,2
-0,4
-2,6
-2,6
0,8
-1,9
22,7
22,7
-7,1
15,6
Muuntoerot
31.12.
Muuntoerot
31.12.
Milj. euroa
2011
Laskennalliset verosaamiset*
Verotuksessa käyttämättömät tappiot ja hyvitykset
Vaihto-omaisuus
Muut väliaikaiset erot
Yhteensä
Netotettu laskennallisten verovelkojen kanssa
Laskennalliset verosaamiset
1.1.
Kirjattu
tuloslaskelmaan
2,4
0,3
1,1
3,8
-3,8
0,0
2,4
-0,2
0,1
2,3
-2,3
0,0
-0,3
0,0
-0,1
-0,4
0,4
0,0
4,5
0,1
1,1
5,6
-5,6
0,0
Laskennalliset verovelat*
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet ja aineettomat
hyödykkeet
Yhteensä
Netotettu laskennallisten verosaamisten kanssa
Laskennalliset verovelat
23,2
23,2
-3,8
19,4
2,4
2,4
-2,3
0,1
-2,0
-2,0
0,4
-1,6
23,5
23,5
-5,6
17,9
*Vuoden 2011 vertailuluvut esitetty vuoden 2012 esitystavan mukaisesti.
Laskennalliset verosaamiset ja -velat on vähennetty toisistaan, mikäli on olemassa laillinen oikeus kuitata
tilikauden verotettavaan tulokseen perustuvia verovelkoja ja -saamisia toisiaan vastaan ja milloin
laskennalliset verot liittyvät samaan veronsaajaan.
Määrältään 7,1 milj. euron vuonna 2012 (5,6 milj. euron vuonna 2011) laskennallisten verosaamisten
hyödyntäminen on riippuvainen tulevaisuuden verotettavista tuloista, jotka ylittävät veronalaisten
väliaikaisten erojen purkautumisesta syntyvät voitot. Liiketoimintasuunnitelmien perusteella kyseisten
verosaatavien hyödyntäminen on todennäköistä.
F-203
Coated Specialtiesilla oli 31.12.2012 verotuksessa käyttämättömiä tappioita 16,7 milj. euroa (31.12.2011
13,3, milj. euroa), joilla ei ole vanhenemisaikaa.
19. Vaihto-omaisuus
Milj. euroa
Materiaalit ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet
Yhteensä
2012
2011
2,4
2,1
2,7
7,1
2,8
2,5
2,6
7,8
Vuonna 2012 arvonalentumiset ja niiden peruutukset olivat 0,1 milj. euroa (vuonna 2011 0,1 milj. euroa).
20. Myyntisaamiset ja muut saamiset
Milj. euroa
Pitkäaikaiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
2012
2011
0,0
0,6
0,7
0,0
0,8
0,8
13,7
0,2
1,6
15,5
14,1
0,1
3,5
17,7
Luottoriskin enimmäismäärä tilinpäätöspäivänä on myyntisaamisten ja muiden saamisten kirjanpitoarvo.
Myyntisaamisista vähennetyt epävarmat saamiset
Milj. euroa
Tilikauden alussa 1.1.
Lisäys
Palautukset
Kurssierot
Tilikauden lopussa 31.12.
2012
1,9
-0,0
-0,2
1,7
2011
1,0
1,1
-0,1
1,9
Myyntisaamisista vähennetyt epävarmat saamiset määritellään pääsääntöisesti yli 180 päivää
erääntyneiksi saataviksi, joille ei ole olemassa luotettavaa maksusuunnitelmaa tai luottotakausta, tai jos
on muusta syystä todennäköistä, että saatavaa ei saada perittyä.
F-204
Myyntisaamisten ikäjakauma
Milj. euroa
Erääntymättömät
Erääntyneet 1-30 päivää
Erääntyneet 31-90 päivää
Erääntyneet yli 90 päivää
Yhteensä
Siirtosaamisten erittely
2012
12,8
0,4
0,1
0,3
13,7
2011
11,9
1,0
0,0
1,2
14,1
Milj. euroa
Ennakkomaksut
Muut verosaamiset
Korkojaksotus
Muut
Yhteensä
2012
0,0
0,6
0,0
0,2
0,9
2011
0,1
0,8
0,8
Myyntisaamisten ja muiden saamisten kirjanpitoarvo on kohtuullinen arvio niiden käyvästä arvosta.
21. Varaukset
Coated Specialtiesilla oli 31.12.2012 varauksia 0,0 milj. euroa, jotka liittyivät oikeudenkäyntikuluvarauksiin (31.12.2011 ei ollut varauksia).
22. Korolliset velat
Käypä arvo
2012
2011
Milj. euroa
Kirjanpitoarvo
2012
2011
Pitkäaikaiset
Lainat rahoituslaitoksilta
Yhteensä
2,3
2,3
3,0
3,0
2,3
2,3
3,0
3,0
Lyhytaikaiset
Lyhytaikainen osuus lainoista rahoituslaitoksilta
Yhteensä
0,3
0,3
0,1
0,1
0,3
0,3
0,1
0,1
2012
2011
2,3
3,0
0,3
0,1
Milj. euroa
Korollisten pitkäaikaisten velkojen jakautuminen valuutoittain:
BRL
Korollisten lyhytaikaisten velkojen jakautuminen valuutoittain:
BRL
F-205
23. Ostovelat ja muut velat
Milj. euroa
Pitkäaikaiset
Siirtovelat
Yhteensä
2012
2011
-
0,1
0,1
13,1
2,2
0,0
0,7
16,0
14,9
1,6
0,0
1,6
18,1
2012
1,4
0,0
0,9
2,2
2011
1,4
0,0
0,3
1,7
Lyhytaikaiset
Ostovelat
Siirtovelat
Saadut ennakot
Muut lyhytaikaiset velat
Yhteensä
Siirtovelkojen erittely
Milj. euroa
Henkilöstökulujaksotukset
Korkojaksotus
Muut
Yhteensä
24. Rahoitusvarat ja –velat arvostusryhmittäin
Milj. euroa
2012
Pitkäaikaiset rahoitusvarat
Muut saamiset
Lyhytaikaiset rahoitusvarat
Myyntisaamiset ja muut
saamiset
Rahavarat
Kirjanpitoarvo
arvostusryhmittäin
Pitkäaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Lyhytaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Kirjanpitoarvo
arvostusryhmittäin
(Liitetieto)
Käypään
arvoon
tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat ja
-velat
(20)
(20)
(17)
Lainat ja
muut
saamiset
Jaksotettuun
hankintamenoon
arvostetut
rahoitusvelat
Tase-erien
kirjanpitoarvot
-
0,7
-
0,7
-
15,5
0,0
-
15,5
0,0
-
16,2
-
16,2
(22)
-
-
2,3
2,3
(22)
(23)
-
-
0,3
16,0
0,3
16,0
-
-
18,7
18,7
F-206
IFRS käyvän
arvon
hierarkiataso
Milj. euroa
2011
Pitkäaikaiset rahoitusvarat
Muut saamiset
Lyhytaikaiset rahoitusvarat
Myyntisaamiset ja muut
saamiset
Rahavarat
Kirjanpitoarvo
arvostusryhmittäin
Pitkäaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Muut velat
Lyhytaikaiset rahoitusvelat
Korolliset velat
Ostovelat ja muut velat
Kirjanpitoarvo
arvostusryhmittäin
(Liitetieto)
Käypään
arvoon
tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat ja
-velat
(20)
(20)
(17)
Lainat ja
muut
saamiset
Jaksotettuun
hankintamenoon
arvostetut
rahoitusvelat
Tase-erien
kirjanpitoarvot
-
0,8
-
0,8
-
17,7
0,0
-
17,7
0,0
-
18,5
-
18,5
(22)
(23)
-
-
3,0
0,1
3,0
0,1
(22)
(23)
-
-
0,1
18,1
0,1
18,1
-
-
21,3
21,3
IFRS käyvän
arvon
hierarkiataso
25. Lähipiiritapahtumat
Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätökseen sisältyy liiketapahtumia Ahlstrom Oyj:n ja sen
tytäryhtiöiden kanssa. Ahlstrom-konsernissa määräysvaltaa käyttää Ahlstrom Oyj (kotipaikka Helsinki,
Suomi). Alla on listattu Ahlstromin tytäryhtiöt, jotka ovat myös Coated Specialties -liiketoiminnan lähipiiriä
Ahlstrom Oyj:n käyttämän määräysvallan kautta.
Ahlstrom-konsernin emo- ja tytäryhtiösuhteet 31.12.2012:
Omistusosuus, %
Emoyhtiö Ahlstrom Oyj
Ahlstrom Australia Pty Ltd
Ahlstrom Brasil Indústria e Comércio de Papéis Especiais Ltda
Ahlstrom Fabricação de Não Tecidos Ltda
Ahlstrom Chirnside Limited
Ahlstrom Fiber Composites India Private Ltd
Ahlstrom Japan Inc.
Ahlstrom Korea Co., Ltd
Ahlstrom Malmédy SA
Ahlstrom Monterrey, S. de R.L. de C.V.
Ahlstrom Sales Helsinki Oy
Ahlstrom Sales LLC
Ahlstrom South Africa (Pty) Ltd
Ahlstrom Ställdalen AB
Munktell Filter AB
Ahlstrom Warsaw Sp. Z.o.o
Ahlstrom Yulong Specialty Paper Company Limited
Akerlund & Rausing Kuban Holding GmbH
F-207
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
60,0
100,0
Maa
Suomi
Australia
Brasilia
Brasilia
Iso-Britannia
Intia
Japani
Etelä-Korea
Belgia
Meksiko
Suomi
Venäjä
Etelä-Afrikka
Ruotsi
Ruotsi
Puola
Kiina
Saksa
Fiberflow Oy
Lantor (Hong Kong) Limited
Ahlstrom Asia Holdings Pte Ltd
PT Ahlstrom Indonesia
Ahlstrom Barcelona, S.A.
Ahlstrom Ibérica, S.L.
Ahlstrom Glassfibre Oy
Karhulan Teollisuuskeräys Oy
Ahlstrom Holding GmbH
Ahlstrom Munich GmbH
Ahlstrom Osnabrück GmbH
Ahlstrom Nümbrecht GmbH & Co. KG
Ahlstrom Nümbrecht Verwaltung GmbH
Munktell & Filtrak GmbH
Ahlstrom Industrial Holdings Limited
Ahlstrom Group Finance Limited
Ahlstrom Industries
Ahlstrom Brignoud
Ahlstrom Tampere Oy
Ahlstrom Chantraine
Ahlstrom Labelpack
Ahlstrom Research and Services
Ahlstrom Specialties
Filtres Fioroni
Ahlstrom Italy S.p.A
Ahlstrom Russia Oy
Ahlstrom Tver LLC
Ahlstrom Turin S.p.A.
Ahlstrom USA Inc.
Ahlstrom North America LLC
Ahlstrom Filtration LLC
Ahlstrom Nonwovens LLC
Windsor Locks Canal Company
Ahlstrom Glass Nonwovens LLC
Ahlstrom West Carrollton Inc.
Munktell Inc.
Porous Power Technologies LLC
Titanium Foreign Sales Corporation
Tybalt Limited
Ahlstrom Fibercomposites (Binzhou) Limited
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
100,0
49,5
100,0
100,0
100,0
Suomi
Hong Kong
Singapore
Indonesia
Espanja
Espanja
Suomi
Suomi
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Saksa
Iso-Britannia
Iso-Britannia
Ranska
Ranska
Suomi
Ranska
Ranska
Ranska
Ranska
Ranska
Italia
Suomi
Venäjä
Italia
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
USA
Iso-Britannia
Kiina
2012
2011
-1,0
-1,9
-2,2
-5,1
-1,0
-1,4
-2,1
-4,5
2012
0,0
2011
-
Omistusosuudet eivät poikkea äänivaltaosuudesta.
Lähipiiriin kuuluvien kanssa toteutettiin seuraavat liiketoimet:
Milj. euroa
Muut kulut
Lisenssimaksut
Myyntipalkkiot
Muut palkkiot
Yhteensä
Milj. euroa
Ostovelat
F-208
Coated Specialtiesilla ei ole ollut erillistä hallitusta, eikä näin ollen johdon palkkioita ole maksettu.
Johdon kannustinjärjestelmä
Coated Specialtiesilla ei ole ollut omaa kannustinjärjestelmää, ja Coated Specialtiesin johto on
osallistunut Ahlstromin johdon kannustinjärjestelmään.
Hallitus päätti 15.12.2010 uudesta pitkän aikavälin osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä vuosille
2011–2015. Ohjelma suunnataan yhteensä enintään 50 henkilölle ansaintajaksoa kohden mukaan lukien
konsernin johtoryhmän (EMT) jäsenet sekä muut avainhenkilöt. Coated Specialties ei ole kirjannut kuluja
tähän järjestelmään liittyen.
26. Tilinpäätöspäivän jälkeiset tapahtumat
Coated Specialtiesin johdolla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia tilinpäätöspäivän jälkeisiä tapahtumia,
jotka olisivat vaikuttaneet carve-out tilinpäätökseen.
F-209
Coated Specialties
Allekirjoitukset carve-out tilinpäätökseen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Helsingissä, 31. tammikuuta 2013
Ahlstrom Oyj
Hallitus
Peter Seligson
Hallituksen puheenjohtaja
Pertti Korhonen
Hallituksen varapuheenjohtaja, jäsen
Sebastian Bondestam
Jäsen
Lori J. Cross
Jäsen
Esa Ikäheimonen
Jäsen
Anders Moberg
Jäsen
F-210
Tilintarkastuskertomus Coated Specialtiesin carve-out tilinpäätöksestä 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta
Ahlstrom Oyj:n hallitukselle
Olemme tilintarkastaneet Label and Processing -liiketoiminta-alueen Brasilian toimintojen (”Coated Specialties”) erityistä tarkoitusta varten laaditun carve-out tilinpäätöksen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta. Carve-out tilinpäätös sisältää yhdistellyn taseen 31.12.2012, yhdistellyn laajan
tuloslaskelman, rahavirtalaskelman ja investoidun oman pääoman muutoslaskelman tällöin päättyneeltä tilikaudelta sekä carve-out tilinpäätöksen liitetiedot. Carve-out tilinpäätös ja tämä kertomus on laadittu yksinomaan sisällytettäväksi liitetiedossa 1 kuvattuihin Munksjö Oyj:n esitteisiin.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Ahlstrom Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tämän carve-out tilinpäätöksen laatimisesta ja
siitä, että se on oikein esitetty Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja ottaen huomioon liitetiedossa 2 kuvatut periaatteet, joiden
mukaisesti Coated Specialtiesille kuuluvat varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat on määritetty, sekä sisäisen valvonnan järjestämisestä tarpeelliseksi katsomallaan tavalla sen varmistamiseksi, että carve-out tilinpäätökseen ei sisälly väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvaa olennaista
virhettä.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto carve-out
tilinpäätöksestä. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen kansainvälisten tilintarkastusstandardien
(ISA) mukaisesti. Nämä standardit edellyttävät, että noudatamme ammattieettisiä vaatimuksia ja
suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä,
onko carve-out tilinpäätöksessä olennaista virheellisyyttä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi carve-out tilinpäätökseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen
virheellisyyden riskien arvioiminen carve-out tilinpäätöksessä. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan carve-out tilinpäätöksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa
pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä carve-out tilinpäätöksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että Coated Specialtiesin taloudellinen asema 31.12.2012 sekä sen
taloudellinen tulos ja rahavirrat mainittuna päivänä päättyneeltä tilikaudelta on esitetty carve-out
tilinpäätöksessä kaikilta olennaisilta osiltaan oikein Euroopan Unionissa käyttöön hyväksyttyjen
kansainvälisten tilinpäätösstandardien mukaisesti ja ottaen huomioon liitetiedossa 2 kuvatut periaatteet, joiden mukaisesti Coated Specialtiesille kuuluvat varat ja velat, tuotot ja kulut sekä rahavirrat on määritetty.
PricewaterhouseCoopers Oy, KHTT yhteisö, PL 1015 (Itämerentori 2), 00101 HELSINKI
Puhelin 09 22 800, www.pwc.com/fi
Kotipaikka Helsinki, YY tunnus 0486406-8
F-211
2 (2)
Tietyn seikan painottamista koskeva lisätieto
Lausuntoamme mukauttamatta, haluamme kiinnittää huomiota siihen, kuten carve-out tilinpäätöksen liitetiedossa 1 on selostettu, että Coated Specialties ei ole toiminut erillisenä juridisena yhy
tiönä. Carve-out tilinpäätös ei siten välttämättä anna kuvaa siitä, mikä Coated Specialtiesin tulos
olisi ollut, jos se olisi toiminut erillisenä itsenäisenä yhtiönä esitetyn tilikauden aikana tai Coated
Specialtiesin tulevasta tuloksesta.
Helsingissä 6. toukokuuta 2013
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Eero Suomela
KHT
F-212