Rakkaudesta keräilyyn 2015

Transcription

Rakkaudesta keräilyyn 2015
2015
Rakkaudesta keräilyyn
Postimerkkikeräilijän tarvikkeita
Vuoden 2015 hinnastomme postimerkkikeräilijän tarvikkeista on käynyt läpi runsaasti uudistuksia – mukana on
myös paljon uusia, mielenkiintoisia tuotteita.
Pyrimme valmistamaan – 95 vuoden kokemuksella – laadukkaita, käytännöllisiä ja turvallisia keräilytarvikkeita
niin vasta-alkajille kun perehtyneillekin keräilijöille. Tässä on tarjolla yli 6.000 artikkelia. Leuchtturm-tuotteita
käytetään keräilijöiden piireissä ympäri maailmaa! Leuchtturm on tasokkaiden tuotteiden symboli. Pyrimme
jatkuvasti kehittämään tuotevalikoimaamme siten, että keräilijöillä olisi aina saatavana tarpeellisia, tasokkaita
tuotteita. Otamme aina, kiitollisuudella vastaan palautetta – niin positiivistä kuin kielteistä. Tällöin pystymme
palvelemaan keräilijöitä vieläkin paremmin. Palautetta voi lähettää suoraan tehtaaseen sähköpostiosoitteeseen:
[email protected].
Tässä hinnastossa on perinteisten Leuchtturm-tuotteiden lisäksi runsaasti uusia mielenkiintoisia tuotteita.
Esimerkkejä uusista tuotteista ovat mm. Travel-säiliökirjat, koot A4 ja A5 (katso sivu 33), PHONESCOPE joka
muuttaa älypuhelimesi mikroskoopiksi (katso sivu 90) ym. Hinnaston viimeisessä jaksossa on tarjolla numismaatikoille hyödyllisiä tarvikkeita (pieni osa laajasta valikoimastamme) sekä uusia ”Jäger & Samler”-tuotteita
pinsseille, kruunukorkeille ym. keräilykohteille.
Toivomme, että uusin hinnastomme miellyttää Sinua – olemme varmoja että löydät mielenkiintoisia tuotteita.
Keräilyterveisin,
Axel Stürken
Kurt Stürken
Max Stürken
LEUCHTTURM ALBENVERLAG GMBH & CO. KG · P.O.BOX 13 40· D-21495 Geesthacht · Germany
Puhelin +49 (0) 4152 / 8 01 - 0 · Fax +49 (0) 4152 / 801 - 222 · Sähköposti: [email protected] · www.leuchtturm.com
FIN • Voimassa alkaen 1.10.2014 • Til.No. 320 520
Hinnat ja tuotteet voivat vaihtua ilman
eri ilmoitusta. Painettu Saksassa.
Sisällys
3
KANSIOJÄRJESTELMÄT
KANSIOJÄRJESTELMÄT
OPTIMA-ohjelma
VARIO-ohjelma
Dokumentti-kansio
Osakekirja-kansio
GRANDE-ohjelma
FOLIO-ohjelma
KANZLEI-ohjelma
MAXIMUM-ohjelma
LEUCHTTURM arkkikansiot
Kansioita postimerkeille, postikorteille sekä Saksan
postin ensipäviäkorteille
8 – 13
14 – 16
17
17
18 – 20
21
22
23
24
25 – 29
SÄILIÖKIRJAT JA
SÄILIÖKORTIT
SÄILIÖKIRJAT JA
SÄILIÖKORTIT
TRAVEL-säiliökirja
BASIC-säiliökirja
COMFORT-säiliökirja
PREMIUM-säiliökirja
Säiliökortit
Taskuja
LOGIG arkistolaatikko
Salkkuja
33
34
35 – 36
37
38
39
40
41
KUVITETUT MAAKANSIOT
LEUCHTTURM SF-kansio
LEUCHTTRUM-lehtisarja
Kansia maakohtaisille kansionlehdille
G- + R-lehdet
LB-lehdet
Tyhjät kansion-lehdet
ALPHA-säilytyslehdet
LEUCHTTURM SF-taskut
KUVITETUT MAAKANSIOT
42 – 47
48 – 63
64 – 70
71
72 – 73
74
75
76 – 77
TARVIKKEET
Suurennuslasit ja mikroskooppi
UV-analyysilamppuja
Muita tarvikkeita niinkuin kuivauskirjoja,
vesileimanetsijöitä ja salkkuja
Pinsettejä
Keräilytarvikkeita rahojen keräilijälle
80 – 93, 108
94 – 95
95 – 96
96
97 – 103
Jäger & Sammler
Kruunukorkki-kansio, oluttuopin alustoja, pinssejä 104 – 105
Postikortteja, nimikirjoituksia, puristettuja pennejä
106
Keräilylaatikoita
107
TARVIKKEET
HUOM: kuvatut keräilykohteet eivät sisälly hintaan, ne on käytettty ainoastaan
esittelytarkoituksella.
Haetko alennustuotteita ? Soita, niitä saattaa löytyä vielä varastosta.
4
UUSI
S
UUTUU
TRAVEL-säiliökirjat
Lisää tietoja löydät sivuilta 33.
S
S
UUTUU
Kansio 400 postikortille
Lisää tietoja löydät sivuilta 25.
UUTUU
LOGIK arkistolaatikko
Lisää tietoja löydät sivuilta 40.
UUSI
S
UUTUU
BULLAUGE pöytäsuurennuslasi,
suurentaa 5x
Lisää tietoja löydät sivuilta 87.
S
UUTUU
LCD digitaalinen mikroskooppi
10x–500x
Lisää tietoja löydät sivuilta 93.
S
UUTUU
PHONESCOPE
makro-linssi
Lisää tietoja löydät sivuilta 90.
S
UUTUU
Taskumikroskooppi –
suurentaa 15x
Lisää tietoja löydät sivuilta 90.
5
Kansiojärjestelmät
postimerkeille, postikorteille, kirjeille, dokumenteille ym.
LEUCHTTURM-järjestelmät ovat ihanteellisia säilytysratkaisuja postimerkeille, postikorteille,
kirjeille, dokumenteille ym. Ne eivät ole pelkästään turvallisia – ne ovat myöskin edustavia ja
tuovat keräilykohteet upeasti esille.
LEUCHTTURM tarjoaa runsaasti eri tyyppisiä ja eri kokoisia kansioita. Lisäksi kansioita voidaan
täydentää todella laajalla valikoimalla täydennyslehtiä – säilytyslehtiä löytyy todella runsaasti,
erilaisia kaikentyyppisiin ja –kokoisiin kohteisiin.
8
OPTIMA-ohjelma
ICCLASS
io
valik
e
m
mam
OPTIMA-Classic-rengaskannet
Tyylikkäät tekonahkakannet. Tilaa jopa 60 OPTIMAlehdelle(kohteiden paksuudesta riippuen), tukeva
4D-rengasmekanismi.
Värit: tummanvihreä, tummanpunainen ja sininen.
Ulkomitat: 245 x 270 x 55 mm.
OPTIMA-Classic-rengaskannet
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Musta
Kasetti
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
326
335
329
307
586
950
644
682
A 21,80
Ulkomitat: 250 x 280 x 65 mm
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
308
318
329
301
665
866
363
114
OPTIMA-Classic sarja
A 12,10
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Musta
Kannet ja suojakotelo
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Runsas valikoima sopivia OPTIMA-kolikkolehtiä löytyy sivulta 10.
318
330
313
324
816
141
389
423
A 26,60
OPTIMA-ohjelma
9
OPTIMA Classic SIGNUMrengaskannet
Erittäin suositut OPTIMA Classic rengaskannet on nyt
saatavana myöskin etiketti-ikkunalla selässä.
OL MAHD
S
U
U
IS
L
ÖKOHENKIL EN
HTAISE N
TII
ETIKET
Etikettejä on helppo poistaa tai lisätä – kansioita
tunnistetaan helpommin esimerkiksi kirjahyllyssä.
Tyylikkäät 4-rengasmekanismillä varustetut kannet –
värit: sininen, punainen, vihreä ja musta.
Ulkomitat: 250 x 280 x 65 mm.
Toimitetaan tyylikkäässä kotelossa.
OPTIMA Classic SIGNUM-rengaskannet
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
e
Voit its
ella
suunnit sien
an
teksti k n
selkää
Erittäin tilavat
OPTIMA Classic
GIGANT
rengaskannet
Tilaa jopa 80 OPTIMA-lehdelle.
Tyylikkäät tekonahkakannet.
Tukeva 4D-rengasmekanismi
Värit: vihreä, punainen ja sininen
Toimitetaan kotelossa.
Ulkomitat: 260 x 282 x 83 mm
OPTIMA-Classic sarja GIGANT
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Kannet ja suojakotelo
Til.no. 301 654
Til.no. 311 417
Til.no. 322 659
A 30,20
Runsas valikoima sopivia OPTIMA-kolikkolehtiä löytyy sivulta 10.
338
338
321
338
607
606
054
608
A 27,80
10
OPTIMA-ohjelma
OPTIMA-lehdet
Turvallisia säilytyslehtiä kirkkaalla (OPTIMA C) tai
mustalla (POHJALLA): 100 % vapaita ns. vaarallisista
pehmittäjistä. OPTIMA C-lehdet ovat kokonaan läpinäkyviä.
Ne sopivat silloin kun haluat että kohteen molemmat puolet
tulevat esille. Mustien OPTIMA S-lehdet tilavuus on
2x C-lehtien! Ulkomitat: 202 x 252 mm.
pakkausen hinta
10 OPTIMA C
A 7,20
pakkausen hinta
10 OPTIMA S
A 8,50
pakkausen hinta
10 OPTIMA ETB
A 8,50
Postikortteja
120 mm
245 mm
180 mm
•1 S Til.no. 326 667
•1 C Til.no. 319 037
•2 S Til.no. 322 646
•2 C Til.no. 309 942
Postimerkkejä
Postimerkkejä
OPTIMA XL
2S-lehtiä
isommille
kuorille –
katso
alhaalla!
L
Arkkeja
Arkisto –
laatuain
eritä iturvall
sia
Postimerkkejä
30 mm
Voit epunainentaa lehdet toisistaan mustilla OPTIMA ZWLvälilehdillä !
Til.no. 335 313
Hinta 10 / pakkaus
A
4,30
Seteleitä
ZWL
Til.no. 335 313
Postimerkkejä
58 mm
77 mm
•3 S Til.no. 316 307
•3 C Til.no. 317 839
•4 S Til.no. 331 859
•4 C Til.no. 318 071
Saksan ETB-lehdet
Puhelukortteja/käyntikortteja
55 mm
225 mm
88 mm
157 mm
42 mm
•5 S Til.no. 333 229
•5 C Til.no. 307 543
•6 S Til.no. 316 995
•7 S Til.no. 323 995
ETB
Til.no. 338 227
•4 VS Til.no. 332 697
•4 VC Til.no. 328 118
OPTIMA-lehdet XL
Tämä kirkas OPTIMA-lehti on suunniteltu
eurokolikkosarjoille. Ulkomitat: 215 x 261 mm.
Pakkauksessa 10 kpl.
Sopivia, mustia välilehtiä (ZWL XL).
Til.no. 334 698
A
127 mm
150 mm
7,90
Til.no. 334 698
Mustat OPTIMA-lehdet, kirjeille,
ensipäivänkuorille, 127 x 193 mmkokoisille dokumenteille – taskuja
molemmilla puolilla.
Lisälehtiä (pakkauksessa 10 kpl)
lehden ulkomitat 215 x 261 mm.
XL 2S
Til.no. 334 915
A
9,10
127 mm
193 mm
Til.no. 334 915
Välilehtiä (pakkauksessa 10 kpl)
lehden ulkomitat
215 x 261 mm.
ZWL XL
Til.no. 319 606
A
4,30
le
Paksuil n
e
m
u
k
do
teille
Til.no. 319 606
OPTIMA-BIG
-raha- lehti
OPTIMA S -lehdet postimerkkien vuosikirjoille
ja kolikkosarjoille. Ulkomitat: 205 x 252 mm.
Mahtuu maksimissaan 180 x 240 x 10 mm.
Metallivahvisteiset reiät, sopii kaikkiin
OPTIMA 4-rengaskansioihin. Erityisvahva
kartonkitausta. Yläosan lukittava taite
estää putoamisen.
Til.no. 313 323
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
A
7,90
OPTIMA-ohjelma
11
Kannet ilman lehtiä.
OPTIMA-F-rengaskannet
Tilavuus: 50 lehteä. 4 O-renkainen, sisältää
2 lehden kääntäjää, pehmustettu nahkajäljitelmä
ja yhteensopiva kasetti. Hinta kasetteineen.
Värit: punainen, sininen, vihreä, ruskea ja musta.
Ulkomitat: 240 x 280 x 55 mm.
OPTIMA-F-rengaskannet
Punainen
Sininen
Vihreä
Ruskea
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
314
302
312
308
311
742
912
210
157
197
A
29,00
Eritt äin
tilava!
Kannet ilman lehtiä.
OPTIMA-F-rengaskannet GIGANT
OPTIMA-F-rengaskannet GIGANT
Tilavuus: 80 lehteä. 4 vahvaa D-rengasta.
Pehmustettu nahkajäljitelmäkansi ja yhteensopiva kasetti.
Värit: punainen, sininen, vihreä, ruskea ja
musta. Ulkomitat: 245 x 280 x 86 mm.
Punainen
Sininen
Vihreä
Ruskea
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
309
319
301
323
324
Runsas valikoima sopivia OPTIMA-kolikkolehtiä löytyy sivulta 10.
772
597
449
420
452
A
39,90
12
OPTIMA-ohjelma
Classic OPTIMA Box-kannet
Erittäin korkealuokkaiset, Classic-tyyliset
rengaskannet – sopivat hyvin esimerkiksi
kolikoille, seteleille, postimerkeille
ym. dokumenteille. Näihin kansiin
sopivat kaikki OPTIMA-säilytyslehdet.
Tämä kansiouutuus suojaa lehdet ja
niissä säilytettävät kohteet erittäin
hyvin pölystä ja kolhuista. Tukevat,
tyylikkäät kannet 4-rengasmekanismillä – tilaa jopa
60 OPTIMA-lehdelle tai
15 OPTIMA kolikkolehdelle.
Väri: musta
Ulkomitat:
250 x 55 x 275 mm.
Kannet ilman lehtiä.
Til.no. 310 766
Suojakotelolla
Tukeva 4-rengasmekanismi
OPTIMA „Stamps“
A 30,20
Lukittava
Erittäin tyylikkäät OPTIMA-kannet muodostavat yhdessä
OPTIMA-lehtien kanssa käytännöllisen ratkaisun myöskin
postimerkeille. Tukeva 4-rengasmekanismi.
Ulkomitat: 235 x 270 x 70 mm. Lehdet eivät sisälly hintaan.
Rengaskannet ilman lehtiä
Til.no. 311 677
A
12,10
Kansio:
Rengaskannet – sisältää
10 OPTIMA 6S-säilytyslehteä*
Til.no. 342 421
A
18,10
* mustat lehdet kuudella kirkkaalla taskulla,
katso sivu 10.
Runsas valikoima sopivia OPTIMA-kolikkolehtiä löytyy sivulta 10.
OPTIMA-ohjelma
13
Aitoa
nahkaa
Kannet ilman lehtiä.
Suojakote
lolla
Nahkakantiset Classic OPTIMA
rengaskannet
Tyylikkäät rengaskannet – aitoaa nahkaa (Classic-tyyliset) kolikoille,
postimerkeille, seteleille, postikorteille ym.
Tilavuus jopa 60 OPTIMA-lehteä tai 15 OPTIMA-kolikkolehteä.
Tukevat 4D-rengasmekanismi.
Värit: musta, punainen, vaaleanruskea, tummanruskea
Rengaskannet ja suojakotelo
Toimitetaan kotelossa (tekonahkaa).
Vaaleanruskea Til.no. 341 938
Ulkomitat: 255 x 290 x 70 mm.
Erittäin laaja valikoima OPTIMA-lehtiä (katso sivu 10).
Tummanruskea
Punainen
Musta
Til.no. 341 937
Til.no. 341 939
Til.no. 341 940
Runsas valikoima sopivia OPTIMA-kolikkolehtiä löytyy sivulta 10.
A
55,60
14
VARIO-ohjelma
VARIO-Classicrengaskannet
Tyylikkäät tekonahkakannet. Tilaa jopa 60 VARIOlehdelle (riippuen kohteiden paksuudesta).
Tukeva 4D-rengasmekanismi.
Värit: vihreä, punainen ja sininen.
Ulkomitat: 255 x 310 x 60 mm.
VARIO-Classic-rengaskannet
Tummanvihreä
Tummanpunainen
Sininen
Til.no. 334 818
Til.no. 315 489
Til.no. 312 493
A
23,00
Kasetti
Ulkomitat: 257 x 316 x 63 mm.
Värit: tummanvihreä, tummanpunainen ja sininen.
VARIO-Classic sarja
Rengaskannet + suojakotelo
Värit: tummanvihreä, tummanpunainen ja sininen.
Kasetti
VARIO-Classic sarja
Tummanvihreä
Tummanpunainen
Sininen
Til.no. 319 998
Til.no. 335 066
Til.no. 333 217
A
12,10
Tummanvihreä
Tummanpunainen
Sininen
Til.no. 333 443
Til.no. 336 281
Til.no. 328 848
A
VARIO-ClassicGIGANTyhdistelmä
Eritt äin
tilava!
80 mm
Classic VARIO GIGANT rengaskansiin mahtuu jopa 80 VARIO-lehtiä
(kohteiden paksuudesta riippuen). Kansien leveys on peräti 8 cm.
Tukeva 4 D-rengasmekanismi tyylikkäissä tekonahkansissa.
Värit: sininen, punainen ja vihreä. Toimitetaan suojakotelossa.
Ulkomitat: 263 x 310 x 90 mm
Rengaskannet + suojakotelo
Tummanvihreä
Tummanpunainen
Sininen
Til.no. 318 174
Til.no. 328 573
Til.no. 332 730
A
36,30
Runsas valikoima sopivia VARIO-kolikkolehtiä löytyy sivulta 15.
29,00
VARIO-ohjelma
15
VARIO-lehdet
Saatavana sekä mustalla (VARIO S) että kirkkaalla pohjalla (VARIO C) ja eri korkuisilla, kirkkailla taskuilla.
VARIO-lehdet ovat turvallisia – ne ovat vapaita ns. vaarallisista pehmittäjistä. Ulkomitat: 216 x 280 mm.
Sopivat kaikkiin VARIO-kansiin (katso sivut 14 ja 16).
„
10 1/4
263 mm
195 mm
„
7 5/8
•1 S Til.no. 337 942
•1 C Til.no. 318 444
63 mm
128
mm
96
mm
ª
5
3 3/4
128 mm
4,80
A
5
„
272
mm
ª
10 3/4
ª
85 mm
3 1/2
90
mm
•2 ST Til.no. 336 261
•2 S Til.no. 311 049
•2 C Til.no. 322 789
•2 VC Til.no. 314 737
•3 S Til.no. 335 106
•3 C Til.no. 319 560
ª
2 1/2
97 mm
ª
3 3/4
•4 VC Til.no. 318 300
puhelukorteille
272
mm
„
3 3/8
ª
ª
103/4
hinta 5 / pakkaus
VARIO-lehdet
Arkisto –
laatuain
eritä iturvall
sia
2 1/4
ª
2 1/2
57
mm
•3 VC Til.no. 311 773
•4 S Til.no. 304 025
•4 C Til.no. 316 774
Musta
välilehdet
29 mm
51 mm
ª
2
63 mm
ª
ª
1 1/8
hinta 5 /
pakkaus
•5 S Til.no. 319 669
•5 C Til.no. 332 339
•6 S
Til.no. 310 707
•7 S Til.no. 312 882
•7 C Til.no. 337 457
•8 S
Til.no. 331 824
Välilehdet ZWL
Til.no. 336 139
A
3,10
VARIO-PLUS-lehdet
• Yhteensopiva tavallisen VARION kanssa
• Ulkomitat: 216 x 280 mm
• Vahvempi ja jäykempi kuin tavallinen VARIO
• Hitsatut, lasinkirkkaat taskut
• Sopivat kaikkiin VARIO-kansiin
„
10 1/4
263 mm
128 mm
„
5
A
Hinta per 5 kpl
84 mm
„
3 1/4
63 mm
„
2 1/2
51 mm
„
2
39 mm
„
1 1/2
33 mm
„
1 1/4
8,50
29 mm
„
1 1/8
195 mm
„
7 5/8
•1 S
Til.no. 321 927
•2 S
Til.no. 313 039
•3 S
Til.no. 311 136
•4 S
Til.no. 303 194
•5 S
Til.no. 317 000
•6 S
Til.no. 303 128
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
•7 S
Til.no. 308 299
•8 S
Til.no. 317 817
16
VARIO-ohjelma
Kannet ilman lehtiä.
VARIO-F-rengaskannet
Suosittu 4-renkainen kansi, 2 lehdenkääntäjää.
Pehmustettu nahkajäljitelmä myös kasetissa.
Kansi-/ kasettiyhdistelmissä 5 väriä: punainen,
sininen, vihreä, ruskea ja musta.
Ulkomitat: 255 x 325 x 60 mm. Tilavuus: 50 lehteä.
VARIO-F-rengaskannet
Punainen
Sininen
Vihreä
Ruskea
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
303
316
308
325
327
338
322
017
853
499
A
33,90
Eritt äin
tilava!
Kannet ilman lehtiä.
VARIO-F-rengaskannet
GIGANT
Tämä on kuin VARIO F, mutta tilaa noin 80 VARIO-lehdelle.
Ulkomitat: 275 x 325 x 90 mm. Sopii myös lehtien suojalehdille
til.no. 331 217 (katso sivu 19).
VARIO-F-rengaskannet GIGANT
Punainen
Sininen
Vihreä
Ruskea
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
320
311
323
332
313
Runsas valikoima sopivia VARIO-kolikkolehtiä löytyy sivulta 15.
614
862
117
735
581
A
41,10
Dokumentti-kansio &
Osakekirja-kansio
17
A4 dokumentti-kansio
Tasokas dokumenttikansio pienille postimerkkiarkeille,
osakekirjoille, sertifikaateille ym. A4-dokumenteille.
Sisältää tukevat, sidotut muovitaskut dokumenttien säilytykseen
ja esittelyyn. Lehden koko: 300 x 212 mm.
Kansien väri: musta.
60 lehdellä
Sopivat esimerkiksi postimerkkiarkeille
Max 120 dokumentille (kun käytetään molempia puolia).
Suora selkä. Ulkomitat: 250 x 330 x 55 mm.
Til.no. 342 494
A4
A
33,30
40 lehdellä
Max 80 dokumentille (kun käytetään molempia puolia).
Pyöreä selkä. Ulkomitat: 255 x 325 x 40 mm.
Til.no. 320 023
A
28,50
20 lehdellä
Max 40 dokumentille (kun käytetään molempia puolia).
Pyöreä selkä. Ulkomitat: 255 x 325 x 25 mm.
Til.no. 314 763
A
21,20
Osakekirja-kansio
Tässä kansiossa osakekirjat ym. dokumentit
(360 x 260 mm) säilyvät turvallisesti.
Sisältää 50 tukevaa säilytyslehtä (kirkkaat)
– tilaa jopa 100 kohteelle!
Ulkomitat: 350 x 385 x 60 mm.
Til.no. 343 299
ä
Sisältä
50
lehteä
Lisää tietoja löydät Leuchtturmin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
A
24,20
18
GRANDE-ohjelma
GRANDE classic rengaskannet
Pehmustetut tekonahkakannet, 4D-rengasmekanismi.
Tilaa jopa 60 lehdelle. Tähän kansioon sopii GRANDE-lehtien
(katso sivu 19) lisäksi muitakin A4-kokoisia säilytyslehtiä.
GRANDE-järjestelmä sopii mainiosti seteleille ja kolikoille,
sekä eri tyyppisiin A4-dokumentteihin.
Värivalikoima: musta, punainen, vihreä ja sininen.
Ulkomitat (kotelon): 295 x 335 x 70 mm.
Kolikkolehdet eivät sisälly hintaan.
A4
Saatavana 4 eri väreissä
GRANDE classic rengaskannet ja kotelo sarjana
Musta
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
330
300
317
301
Postimerkeille
249
787
159
687
A 30,20
Postikorteille
Runsas valikoima sopivia GRANDE-kolikkolehtiä löytyy sivulta 19.
Seteleitä
GRANDE-ohjelma
GRANDE-lehdet
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
LEUCHTTURM GRANDE-lehdet sopivat sekä Classic GRANDEettä GRANDE F-kansiin. GRANDE-lehdessä säilytettävä kohde
säilyy turvallisesti, sillä lehdissä ei ole ns. vaarallisia pehmittäjiä.
Erittäin turvallisia: 100 % vapaita ns. vaarallisista pehmittäjistä.
Materiaali on 100 % Polystyrol. Mustat GRANDE ZWL-välilehdet
epunainentavat kohteet visuaalisesti erittäin hyvin. Koko: 242 x 312 mm.
• kirkkaalla pohjalla •mustalla pohjalla
GRANDE-lehdet
GRANDE-lehdet
kirkas (5 styck)
musta (5 styck)
A 6,00
GRANDE-lehdet
GRANDE-lehdet
Isoja rahakehyksiä (5 styck)
Rahakehyksiä (5 styck)
A 6,00
Musta
välilehdet
Til.no. 331 602
(5 styck)
A 3,20
Isoja rahakehyksiä
(67 x 67 mm)
Rahakehyksiä
(50 x 50 mm)
• M 12 K
• M 20 K
Til.no. 326 120
Til.no. 324 851
Jopa A4-kokoisille kohteille Seteleitä (A5)
Postikortti
•1 C
• 2 CT
•1 S
Til.no. 321 709
Til.no. 333 555
•2 C
•2 S
Til.no. 336 439
Til.no. 324 690
•2 ST
Til.no. 337 553
Til.no. 333 959
Rullamerkeille
Seteleitä
Postimerkkivihoille
Olutalustoja
Pelikortteja
Seteleitä
• 2 VC
•3 C
• 3 VC
• 3/2 C
• 3/3 C
•4 C
Til.no. 321 966
Til.no. 316 604
Til.no. 323 456
•4 S
Postimerkki
Postimerkki
Postimerkki
Välilehtiä
•6 S
•7 S
Til.no. 314 011
•8 S
Til.no. 329 179
Til.no. 331 602
Til.no. 308 439
Til.no. 305 160
Til.no. 324 045
•3 S
Postimerkeille
ja vihoille
Kerma-annosten
kansia
•5 S
•5/4 S
Til.no. 314 900
Til.no. 312 953
Til.no. 331 156
Tyhjät kansionlehdet A4
BL 02/4
Til.no. 320 761
BL 19/4
Til.no. 336 100
Yhteenveto/ulkomitat
Kansionlehtiä
Chamois
Lehtien suojataskut
PRIMUS A/4
Til.no. 329 861
BSH 4
Til.no. 331 217
19
Til.no. 316 329
Til.no. 312 682
A4-kokoisia kansionlehtiä ilman painatusta (210 x 297 mm) – erittäin tukevia 170g/m2, ilman reijitystä. Nämä
ovat ihanteellisia keräilijälle, joka itse
haluaa suunnitella ja tulostaa kansion
lehdet. Säilytyslehdeksi suosittelemme: kirkas ja turvallinen säilytyslehti 331 217 (GRANDE 1C) – myöskin
nämä lehdet ovat vapaita ns. vaarallisista pehmittäjistä. Sopivia GRANDEkansia löydät sivulta 18. Muita ns.
blankolehtiä löytyy sivulta 74.
Kuvaus
Täysin valkea (BL 02/4)
Valkea, musta kehyslinja (BL 19/4)
Harmaa taustaruudutus ja kehyslinja (PRIMUS A/4)
Tilaa 210x297 mm-kokoisille kohteille,
lasinkirkas polysterol (BSH 4)
Lisää tietoja löydät Leuchtturmin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Til.no.
Pakkauksen
hinta A
320 761
336 100
329 861
(40 per pakkaus) 21,80
331 217
(5 per pakkaus)
(40 per pakkaus) 21,80
(40 per pakkaus) 21,80
5,50
20
GRANDE-ohjelma
GRANDE-Classic SIGNUM
rengaskannet
OLMAHD
S
LISUU
ILÖKO
HENK
EEN
HTAIS
TIIN
ETIKET
Erittäin suositut Classic GRANDE-kannet
ovat nyt saatavana myöskin etikettitaskuilla. Näillä pystyt helposti järjestämään
kokoelmaasi. Etikettejä on helppo vaihtaa.
Tyylikkäät tekonahkakannet. Tukeva
4 D-rengasmekanismi. Toimitetaan
tyylikkäässä suojakotelossa.
Ulkomitat: 295 x 335 x 70 mm.
GRANDE-Classic SIGNUM rengaskannet
Musta
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
GRANDE-Classic
GIGANT
rengaskannet
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
338
338
338
302
605
604
603
901
A 31,40
A4
90 mm
GRANDE-Classic GIGANT rengaskannet + suojakotelo
Musta
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Classic GRANDE GIGANT-kansien selkä on peräti 90 mm
leveä. Tilavuus on peräti 80 lehteä. Nämä tyylikkäät
kannet sopivat mainisti GRANDE-säilytyslehtiin, mutta
myöskin monet muut A4-kokoiset lehdet (Leitz etc.)
sopivat niihin. Tämä järjestelmä sopii kaikennäköisiin
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Tyylikkäät, pehmustetut tekonahkakannet, tukeva 4 D-rengasmekanismi.
Tilavuus jopa 60 lehteä (kohteiden paksuudesta riippuen).
Ulkomitat: 285 x 320 x 55 mm. Sopivat LEUCHTTURM GRANDE- sekä
muihinkin A4-lehtiin (210 x 267 mm).
Punainen
Sininen
Vihreä
703
152
958
901
A 36,30
kohteisiin – sekä postimerkeille että rahoille tai
A4-kokoisiin dokumentteihin. 4-rengasmekanismi.
Värit: sininen, tummanvihreä, tummanpunainen
ja musta. Kansien koko: 302 x 335 x 105 mm.
GRANDE -F-rengaskannet
A 18,10
306
318
337
301
Til.no. 314 209
Til.no. 313 693
Til.no. 337 249
Runsas valikoima sopivia GRANDE-kolikkolehtiä löytyy sivulta 19.
FOLIO-ohjelma
21
FOLIO-kansio
LL
MENTEI
U
K
O
D
ILLE
MM
N SUUR
ERITTÄI PA 260 X 360
JO
• Postikorteille
• Kuorille
• Dokumenteille
• Äänilevyille
• Vanhoille osakekirjoille
• Pienoisarkeille
E,
• Seteleille
• Ym. Ym.
Tasokkaat tekonahkakannet (rengasmekanismillä) + suojakotelo, 4D-rengasmekanismi,
tilaa jopa 50 säilytyslehdelle. Sopii mainiosti esimerkiksi dokumenteille, seteleille ym.
arvopapereille. Värit: sininen ja musta. Toimitetaan tyylikkäässä suojakotelossa.
39,7 cm !
Ulkomitat:
345 x 396 x 75 mm.
Sininen
Musta
Til.no. 338 358
Til.no. 324 006
FOLIO-lehdet
Kirkkaita säilytyslehtiä ns. historiallisille „Folio“dokumenteille (210 x 330 mm), amerikkalaisille
„Legal“-dokumenteille (216 x 356 mm), dokumenteille,
postikorteille ja seteleille. Lehtivalikoimaan kuuluu
5 erilaista lehteä – eri korkuisilla taskuilla.
Lehdet ovat turvallisia – ne ovat vapaita ns.
vaarallisista pehmittäjistä. Yhdessä Folio-kansien
kanssa nämä muodostavat erittäin tyylikkään
Korkeus 176 mm
Korkeus 115 mm
ja turvallisen kokonaisuuden.
Ulkomitat: 290 x 365 mm.
Hinta 5 / pakkaus
A 42,30
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
A 12,10
Välilehdet FOLIO ZWL
Tähän lehtivalikoimaan kuuluu myöskin mustia välilehtiä.
Koko: 290 x 365 mm.
Hinta 5 / pakkaus
A 9,10
Korkeus 85 mm
Korkeus 66 mm
360 mm
260 mm
•FOLIO 1C
Til.no. 317 575
•FOLIO 2C
Til.no. 317 693
•FOLIO 3C
Til.no. 309 014
•FOLIO 4C
Til.no. 325 740
•FOLIO 5C
Til.no. 311 085
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
FOLIO ZWL
Til.no. 313 914
22
KANZLEI-ohjelma
KANZLEI-kannet
Korkealuokkaiset, todella isot rengaskannet
suurikokoisille kohteille.
Tähän sopivat jopa 330 x 420 mm-kokoiset
kohteet! Tukevalla 4-rengasmekanismillä.
Väri: musta, Tilaa jopa 60 lehdelle.
Hintaan sisältyy suojakotelo.
Toimitetaan tyylikkäässä suojakotelossa.
Ulkomitat:
425 x 470 x 80 mm.
Til.no. 319 263
A
72,60
46 cm !
XXLkansio
KANZLEI-säilytyslehdet
Kirkkaita säilytyslehtiä jopa 330 x 420 mmkokoisille dokumenteille (A3).
Lehdet ovat erittäin turvallisia –
ne ovat vapaita ns. vaarallisista pehmittäjistä.
Yhdessä KANZLEI-kansien kanssa ne muodostavat
eritäin tyylikkään ja turvallisen kokonaisuuden.
Ulkomitat: 360 x 430 mm.
Hinta 5 / pakkaus
A
14,50
A
210 mm
330 mm
330 mm
•KANZLEI 1C
Til.no. 307 390
Mustat välilehdet.
Til.no. 313 446
Hinta 5 / pakkaus
420 mm
•KANZLEI 2C
Til.no. 304 329
11,50
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
ZWL
Til.no. 313 446
Arkisto –
laatuain
eritä iturvall
sia
MAXIMUM-ohjelma
23
NTA/
[HYVÄ HI
HDE!]
LAATU-SU
Tilavuus:
40 lehteä (musta/valkoinen) jopa 480 postikorteille.
60 lehteä (kirkas) jopa 360 postikoreille.
50 lehteä 100 postimerkkiarkille.
Postikortti- ja arkki-kansio MAXIMUM suojakoteloineen
Erittäin tyylikkäät rengaskannet (koteloineen) postikorteille,
arkeille ym. Värit: punainen, sininen ja musta.
Toimitetaan tyylikkäässä suojakotelossa.
Ulkomitat: 410 x 386 x 75 mm.
Sininen
Punainen
Musta
Til.no. 323 696
Til.no. 337 053
Til.no. 316 953
A 42,30
MAXIMUM-lehdet
Saatavana kirkkaalla (C), mustalla (S) ja valkosella pohjalla (W). Lasinkirkkaat taskut suojaavat kohteet erittäin hyvin.
Lehdet ovat vapaita ns. vaarallisista pehmittäjistä. Lehtiä on saatavana eri korkuisilla taskuilla. Ulkomitat: 350 x 335 mm.
Valikoimaan kuuluu lisäksi mustia välilehtiä.
Hinta 5 / pakkaus
Lehdet kirkas
Lehdet musta/valkea
Välilehdet
A 7,90
A 9,70
A 5,50
Pienoisarkeille
Auki
kahdelta
sivulta
•1 AS Til.no. 329 262
• 1 AC Til.no. 338 354
Vanhoille postikorteille (148 x 95 mm)
Aukeaa
ylhäältä
•1 S Til.no. 303 329
• 1 C Til.no. 315 694
•5 S Til.no. 322 444
• 5 C Til.no. 307 485
• 5 W Til.no. 311 680
•6 S Til.no. 310 710
• 6 C Til.no. 317 215
• 6 W Til.no. 317 096
ZWLA
Til.no. 329 573
Uusille postikorteille (148 x 105 mm)
•2 S Til.no. 302 702
• 2 C Til.no. 332 833
• 2 W Til.no. 302 225
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
•3 S Til.no. 304 904
• 3 C Til.no. 323 390
• 3 W Til.no. 300 359
•7 S Til.no. 333 403
• 7 C Til.no. 325 009
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
ZWLN
Til.no. 313 772
24
LEUCHTTURM
arkkikansiot
Arkkikansio
BOGA 1
Mahtuu: 24 arkkia kooltaan
max. 250 x 300 mm.
Sopii mm. USA:n, Kanadan, Saksan,
Sveitsin, jne arkit.
12 kaksoispergamiinitaskua mustine
välilehtineen. Ulkomitat 270 x 310 mm.
Pehmeä kansi, jossa taittuva fläppi
lisäturvana.
Til.no. 301 838
A
27,80
Erikoissuurille pienoisarkeille
Arkkikansio
BOGA 4
Mahtuu: 24 ylisuurta arkkia,
max. 340 x 370 mm.
Suunniteltu Kanadan, Saksan, Ranskan,
Itävallan, Espanjan jne. ylisuurille arkeille.
Ulkomitat 370 x 385 mm.
12 pergamiinista
kaksoistaskua, mustat välilehdet.
Lisäsuojana taittuva fläppi.
Til.no. 320 148
A
33,90
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
Suojataskuja
postimerkkiarkeille
Sisältää 10 taskua mustalla välilevyllä,
yhteensä 20 arkille (250 x 297 mm).
Ulkomitat: 270 x 300 mm.
Sopivat LEUCHTURM EXCELLENTrengaskansiin (katso sivu 67).
Til.no. 326 038
A
23,00
13
rengasmekanismi
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Postikorttikansioita
25
Kansio 400 postikortille
S
UUTUU
Laadukas postikorttikansio 50 kiinteällä (kirkkaalla) lehdellä * jopa 400 postikortille (162 x 114mm-kokoisille korteille).
Jokaiseen lehteen sopii 8 postikorttia (kun käytetään lehden kummatkin puolet). Erittäin tyylikkäät tekonahkakannet.
Väri: musta. Ulkomitat: 290 x 350 x 58 mm.
Til.no. 345 088
A 33,90
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
26
POSTIKORTTIkansioita
POSTIKORTTI-kansioita
Postikortit ovat aina kiinnostaneet keräilijöitä.
Monet säilyttävät vanhoja postikortteja laatikoissa
ilman sen kummempaa järjestystä.
Laita Sinäkin mielenkiintoisimmat postikortit
kunnon postikorttikansioon – niitä on silloin helppoa
ja hauskaa ihailla!
Meillä on useita eri tyyppisiä postikorttikansioita.
1) Postikorttikansio 6
Tilaa jopa 600 postikortille (lehdissä on suojataskuja kummallakin puolella). Kansiossa on
50 kiinteätä lehteä joihin
jokaiseen sopii 12 postikorttia.
Ulkomitat 398 x 375 x 60 mm.
Til.no. 342 621
1
I
A
36,30
2
I
2) Postikorttikansio 2
Ihanteellinen säilytysvaihtoehto arvokkaille
keräilykohteillesi.
Kansio 50 kiinteällä lehdellä A6-kokoisille (162 x 114 mm)
postikorteille. Kortit pysyvät hyvässä järjestyksessä ja ne on
hyvin suojattu pölystä ja liasta. Lehdet ovat lasinkirkkaat
(kortin molemmat puolet näkyy).
Tilaa jopa 200 postikortille (lehdissä on suojataskuja kummallakin puolella). Kansiossa on
50 kiinteätä lehteä joihin
jokaiseen sopii neljä korttia.
Ulkomitat: 204 x 255 x 60 mm.
Til.no. 342 620
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
A
15,70
Kansioita
postikorteille ja ETB
27
Classic-kansioita kirjeille ja postikorteille
Erikoisaarteillesi. Classic-kansioille antaa ammattimaisen ulkonäön niihin sovelletut lehdet.
Kansioon kuuluu kartonkinen laatikko. Classic-kannet ovat todella arvokkaan näköisiä.
Värivalikoima on nyt tummanpunainen, tummanvihreä ja sininen. Ulkomitat: 245 x 270 x 55 mm.
Kirjeille ja ensipäivänkuorille
Postikorteille
20 Optima 2S-lehdellä + 2 mustaa välilehteä
Ensipäivänkuorille, postikorteille ym.
20 OPTIMA 2C-lehteä
(40 taskua) ja 2 välilehteä.
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
Classic-kansien kotelo: katso sivu 8.
VARIO-Ringbinder
Kirjeille
ja ensipäivänkuorille
GIGANT
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Postikorteille
Til.no. 302 078
Til.no. 325 059
Til.no. 309 423
A 32,70
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Til.no. 337 065
Til.no. 325 894
Til.no. 337 195
A 32,70
MULTI Classic-tyylinen, erittäin monipuolinen kansio
200 postikortille, ensipäivänkuorille (myös pitkille), tavallisille valokuville
tai 100 panoraama-valokuville.
50 kiinteätä lehteä (kirkkaat, kaksipuoliset mustalla taustalla).
Taskun koko:180 x 120 mm. Kansion koko: 223 x 298 x 60 mm.
Värit: sininen, punainen ja vihreä.
Arkisto –
laatuain
eritä iturvall
sia
MULTI Classic-tyylinen, erittäin monipuolinen kansio
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Til.no. 323 576
Til.no. 318 141
Til.no. 336 487
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
A 24,20
28
Kansioita
postikorteille ja ETB
Postikorttikansio
Kiinteät lehdet, tilaa 100 postikortille
(tai esim. til.no. 329 963). Värivaihtoehdot: sininen,
punainen ja vihreä. Ulkomitat: 195 x 240 x 56 mm.
A6 taskuja 105 x 148 mm.
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
Postikorttikansio
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no. 314 054
Til.no. 338 284
Til.no. 330 178
A 16,90
ETB-kansio
ETB-kansio 50 kirkkaalla säilytyslehdellä.
Värit: sininen ja punainen. Ulkomitat: 195 x 240 x 56 mm.
ETB-kansio
Sininen
Punainen
Til.no. 324 017
Til.no. 335 501
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
A 16,90
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Kansioita kuorille
ja postikorteille
29
EPK-kansio
Tämä sopii ensipäivänkuorille,
postikorteille ym.
Kansiossa on 50 lehteä ja tilaa
100 kohteelle.
Sivut avautuvat ylhäältä, kolme
suljettua sivua pitävät kaiken
turvallisesti paikoillaan.
EPK-kansio: een mahtuu
ehiöitä kooltaan
195 x 130 mm;
Kansio isoille ensipäivänkuorille:
ään mahtuu koko 230 x 138 mm.
USA No. 10 kuoret.
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
Ulkomitat:
EPK-kansio: 230 x 150 x 80 mm.
Kansio isoille ensipäivänkuorille:
285 x 160 x 85 mm.
Värivaihtoehdot:
sininen, punainen ja vihreä.
EPK-kansio (ilman suojakoteloa)
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
TARJOUS
Til.no. 322 665
Til.no. 301 469
Til.no. 330 709
Kansio isoille ensipäivänkuorille (ilman suojakoteloa)
Kansion hinta
A 14,50
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Til.no. 326 463
Til.no. 335 738
Til.no. 321 219
Kansion hinta
A 18,10
(suojakotelolla,
EPK-kansio (suojakotelolla, ulkomitat: 240 x 155 x 87 mm)
Kansio isoille ensipäivänkuorille ulkomitat: 285 x 160 x 85 mm)
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Til.no. 337 877
Til.no. 326 834
Til.no. 323 814
Sarja hinta
A 18,10
Til.no. 315 933
Til.no. 301 708
Til.no. 326 636
Ensipäi-vänkuorikansio
200 EPK:lle
200 ensipäivänkuorelle tai kortille 195 x 130 mm).
50 kiinteätä säilytyslehteä (kirkkaat taskut) –
erittäin turvallisia
(eivät sisällä ns. vaarallisia pehmittäjiä).
Toimitetaan tyylikkäässä säilytyskotelossa.
Ulkomitat: 280 x 290 x 86 mm.
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
Ensipäi-vänkuorikansio 200 EPK:lle (suojakotelolla)
Sininen
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Til.no. 333 112
Til.no. 319 991
Til.no. 315 375
Sarja hinta
A 30,20
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Sarja hinta
A 21,80
Säiliökirjoja
ja säilytyskortteja
Säiliökirjassa on kiinteät kartonkilehdet. Niissä on joko kirkkaita tai pergamiiniliuskoja
postimerkeille. Säiliökirja on hyvä vaihtoehto kaksoiskappaleille. Niissä voidaan yhtä hyvin
säilyttää pääkokoelmaa! Se on myös erinomainen vaihtokansioksi postimerkkikerhoon.
Säiliökirja sopii myöskin tallelokeroon, joten siinä voidaan säilyttää myöskin arvokkaimmat
kohteet.
Seuraavilla sivuilla löydät yli 80 eri mallia – säiliökirjoja löytyy joka lähtöön! Valitse minkä
kokoinen säiliökirja, säilytyslehtien väri, sivujen lukumäärä sekä kansien väri ja materiaali.
Lisää tietoja LEUCHTTURM-tuotteista löytyy osoitteessa: www.leuchtturm.com
32
Säiliökirjoja
Erittäin tasokkaita LEUCHTTURM-tuotteita
Säiliökirjoja löytyy joka lähtöön:
Kopunainenetut kultaviivat koristavat kannet.
Kaksinkertaiset suojavälilehdet (pergamiiniä tai kirkkaat)
suojaavat kohteet erittäin hyvin.
Testattu ja hyväksi havaittu kaksoisnivelsidonta –
lehdet makaavat suorina.
Erittäin tukeva kartonki
Tukevat nahka- tai tekonahkakannet.*
Käytännöllinen joustava nauha pitää kohteet paikallaan.
* Uusionahkaa (85 % aitoaa nahkaa)
TRAVEL-säiliökirjat
33
TRAVEL-säiliökirjat
Käytännöllinen säiliökirja
TRAVEL-säiliökirjat on suunniteltu jokapäiväiseen käyttöön. Niitä on turvallista kuljettaa.
S
UUTUU
Huomioi yksityiskohdat:
2 eri kokoa: A5 ja A4*
Tyylikkäät, mustat tekonahkakannet, Säämiskänvärinen kotelo, jossa
joissa pyöreät kulmat
suuri neliömassa: 275 g/m2,
jäykkä sidonta
Kaksinkertaiset suojavälilehdet
(pergamiini) suojaavat kohteet
erittäin hyvin
Sisältää säilytyslehtiä arkeille,
dokumenteille ym.
Kirjanmerkkinauha
Tarrat etu- ja takakannen merkintää
varten
Joustava nauha pitävää kohteet
paikallaan
Koko A4*
Koko A5*
24 sivua, 9 pergamiiniliuskaa per sivu
24 sivua, 6 pergamiiniliuskaa per sivu
Til.no. 346 657
A 24,20
Til.no. 346 658
* TRAVEL-postimerkkikansioiden tarkat mitat ovat A5-koolle 145 x 210 mm ja A4-koolle 225 x 315 mm.
A 18,10
34
BASIC-säiliökirjat
BASIC-säiliökirjat
Normaalit kannet (kovat)
Säiliökirjat
Koko
Välilehti
Kansien väri / Til.no.
Sidonta
Punainen
Vihreä
A
Musta
Sininen
Sileät kannet, valkoise lehdet pergamiiniliuskoilla
BASIC
BASIC
BASIC
BASIC
BASIC
W16/5
W16
W32
W64
W64T 3
A51
A41
A41
A41
A41
16
16
32
64
64
kova
kova
kova
DGB2
DGB2
339
315
334
316
306
116
566
124
445
127
339
312
333
317
302
115
361
321
477
432
302
318
324
325
317
728
548
812
030
135
339
331
331
327
317
113
380
235
876
849
8,50
10,30
16,90
30,20
33,90
Postimerkkejä kansikuvina, valkoise lehdet pergamiiniliuskoilla
HOBBY W16
A41
16
kova
Postimerkkien kuvia: 339 105
10,30
Sileät kannet, mustat lehdet kirkkailla taskuilla
BASIC S32/5
A51
32
kova
339 362
339 366
339 367
339 365
15,70
BASIC S16
A41
16
kova
317 377
326 594
315 975
335 982
11,50
BASIC S32
A41
32
kova
309 224
327 381
332 685
337 308
19,30
BASIC S64
A41
64
DGB2
330 026
336 412
321 487
327 853
36,30
Postimerkkejä kansikuvina, mustat lehdet kirkkailla taskuilla
STAMP S16
A41
16
kova
Värikkäitä postimerkkiaiheita: 328 485
11,50
STAMP S32
A41
32
kova
Värikkäitä postimerkkiaiheita: 335 032
19,30
A5 pergamiiniliuskoilla (yksi per aukeama) ja 6 liuskalla (pergamiini tai kirkas)
A4 pergamiiniliuskoilla (kaksi per aukeama) ja 9 liuskalla (pergamiini tai kirkas)
1) Koot: A5 = 170 x 225 mm • A4 = 230 x 305 mm
2) Kaksoisnivelletty sidonta 3) T = jaetut
COMFORT-säiliökirjat
35
COMFORT-säiliökirjat
Pehmustetut tekonahakannet
Säiliökirjat
Koko
Välilehti
Kansien väri / Til.no.
Sidonta
A
Tummanpunainen
Vihreä
Musta
Sininen
Valkoiset lehdet ja pergamiiniliuskat
COMFORT W32
A41
32
DGB2
341 308
341 310
341 311
341 309
19,30
COMFORT W64
A41
64
DGB2
320 838
309 317
322 874
336 541
33,90
Mustat lehdet ja kirkkaat liuskat
COMFORT S32
A41
32
DGB2
339 253
339 254
339 252
339 233
21,80
COMFORT S64
A41
64
DGB2
313 944
306 438
310 289
314 718
39,90
Kaikissa COMFORT-säiliökirjoissa on pergamiinisuojavälilehdet (2 per aukeama) ja 9 liuskaa (pergamiini tai kirkas)
1) A4 = 230 x 305 mm
2) Kaksoisnivelletty sidonta
Säiliökirjoihin sopivia suojakoteloita löytyy sivulta 37.
36
COMFORT DELUXEsäiliökirjoja
COMFORT DELUXE-säiliökirjoja
Pehmustetut, krokotiilinahkakuvioiset kannet ja messinkikulmat
Valkoiset lehdet pergamiiniliuskoilla
(9 liuskaa per sivu)
Mustat lehdet ja kirkkaat suojataskut
(9 taskua per sivu)
A4-kokoinen luxus-luokan säiliökirja.
Tässä säiliökirjassa on krokotiilinahkakuvioiset
tekonahkakannet, 64 sivua – mustat tai valkoiset
lehdet, käytännöllinen kaksoisnivelsidonta,
Säiliökirjat
Koko
Tyylikkäät kullanväriset metallikulmat
pergamiinisuojavälilehdet (kaksi per aukema)
Kansien värit: sininen, tummanpunainen ja
tummanvihreä.
Välilehti
Sidonta
Kansien väri / Til.no.
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
A
Valkoiset lehdet ja pergamiiniliuskat
COMFORT DELUXE W64
A41
64
DGB2
332 059
313 308
329 276
39,90
64
DGB2
341 943
341 942
341 941
42,30
Mustat lehdet ja kirkkaat liuskat
COMFORT DELUXE S64
A41
Kaikissa COMFORT DELUXE-säiliökirjoissa on pergamiinisuojavälilehdet (2 per aukeama) ja 9 liuskaa (pergamiini tai kirkas)
1) A4 = 230 x 305 mm
2) Kaksoisnivelletty sidonta
PREMIUM-säiliökirjat
37
PREMIUM-säiliökirjat
Pehmustetut nahkakannet3, kirkkaat suojavälilehdet,
mustat lehdet ja kirkkaat liuskat
Aitoa
nahkaa3
Kirkkaat välilehdet
Mustat lehdet kirkkailla suojataskuilla
Saatavana sopivia säilytyskasetteja
Säiliökirjat
Koko
Välilehti
Kansien väri / Til.no.
Sidonta
A
Tummanpunainen
Vihreä
Musta
Sininen
Ilman suojakoteloa
PREMIUM S32
A41
32
DGB2
312 434
303 606
324 734
304 065
29,00
PREMIUM S64
A41
64
DGB2
337 807
332 495
319 358
301 419
52,00
PREMIUM S32 SET
A41
32
DGB2
329 277
326 398
327 250
304 196
38,70
PREMIUM S64 SET
A41
64
DGB2
316 139
312 308
336 656
322 522
60,50
32-lehtiselle säiliökirjalle
337 646
306 700
326 448
307 021
10,90
64-lehtiselle säiliökirjalle
308 322
328 642
302 412
307 168
12,10
Suojakotelolla
Suojakotelot (saatavana myös erikseen)
1) Koot: A4 = 230 x 305 mm
2) Kaksoisnivelletty sidonta 3) Uusionahkaa (85 % nahkakuituja)
38
Säiliökortit
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
Standard säilytyskortteja
Kartonkisissa säilytyskorteissa on kirkkaat
liuskat (rivimäärä ja materiaali vaihtelee –
ilman vaarallisia pehmittäjiä).
Tietyissä malleissa on lisäksi kirkas suojalehti.
1
4
14 mm
17 mm
2
17 mm
5
15 mm
3
17 mm
Taskut
Koko
mm
Väri
1
2
148 x 85
musta
2
3
148 x 105
musta
3
3
158 x 113
musta
4
4
158 x 113
musta
5
5
210 x 148
musta
5
5
210 x 148
musta
Suojus on
Laatikossa
•
•
•
•
•
Durable rigid PVC*
Polystyrene (PS)*
Til.no.
A pakkaus
Til.no.
A pakkaus
100
334 076
20,60
341 463
14,50
100
329 963
21,80
341 464
15,70
100
331 723
23,00
341 465
16,90
100
329 284
23,00
341 467
16,90
50
325 551
20,60
341 468
14,50
50
337 810
15,70
341 469
12,10
Premiumsäilytyskortteja
Erittäin laadukkaita kartonkisia säilytyskortteja
(molemmat sivut mustia), kirkkaat liuskat
(eivät sisällä vaarallisia pehmittäjiä), erittäin
vahvat saumaukset, koko: 208 x 145 mm.
Til.no. 331 476 (4 pockets/17 mm)
Til.no. 307 126 (5 pockets/15 mm)
A 18,10
hinta 50/pakkaus
Sopiva suojakotelo
Suojakotelon takaosa on auki mikä helpottaa
käsittelyä. Koko: 204 x 147 mm.
147 mm
17 mm
15 mm
204 mm
Til.no. 331 633
hinta 50/pakkaus
A 16,90
Til.no. 331 633
Til.no. 331 476
Lisää tietoja löydät Leuchtturmin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Til.no. 307 126
HP-säilytystaskuja
39
HP-säilytystaskuja kuorille ja korteille
Tehty turvallisesta muovista. Kolmelta
sivulta suljettuja, auki toiselta lyhyeltä sivulta
(setelilehdet ovat ylhäältä auki). Hinta per 50 kpl.
Arkisto –
laatuain
tä
ri
e
iturvall
sia
Koko
mm
Tarkoitettu
A
Til.no.
pakkaus
Postikorteille (HP 10)
145 x 95
329 667
6,70
Postikorteille (HP 20)
150 x 107
313 007
7,90
Ehiöille (HP 30)
170 x 120
308 669
8,50
Ehiöille (HP 40)
220 x 114
301 041 10,30
Norjan ja Ruotsin FDC:t (HP 50)
187 x 125
326 013
A5 säiliökortit (HP 60)
210 x 148
329 907 11,50
A4-kokoisille dokumenteille (HP 70)
307 x 222
343 414 18,10
Pienille seteleille (BASIC 166)
158 x 75
344 903
7,90
Pienille seteleille (BASIC 176)
170 x 86
341 221
8,50
Isoille seteleille (BASIC 210)
204 x 123
341 222 10,30
125 mm
114 mm
120 mm
9,70
107 mm
95 mm
145 mm
150 mm
Til.no. 329 667
Til.no. 313 007
187 mm
220 mm
170 mm
Til.no. 326 013
Til.no. 301 041
Til.no. 308 669
222 mm
148 mm
123 mm
86 mm
75 mm
210 mm
Til.no. 329 907
160 m
307 mm
Til.no. 343 414
Til.no. 344 903
170 mm
Til.no. 341 221
Lisää tietoja löydät Leuchtturmin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
204 mm
Til.no. 341 222
40
Keräilylaatikoita
LOGIK arkistolaatikko
S
UUTUU
Säilytyskorteille
Postikorteille, kirjeille ym.
Setelilehtiä varten
Musta arkistolaatikko kirjeille, postikorteille, säilytyskorteille 220 x 168 mm-kohteille (A5). 3 muunneltavaa väliseinää.
Laatikko on erittäin tukeva ja suojaa kohteet erittäin hyvin. Metallinen kahva sekä tilaa etiketille. Tilaa noin 750 kortille
tai 450 kirjeelle, 500 säilytyskortille tai 750 kortistokortille, 250 setelitaskulle ym.
Ulkomitat: 230 x 173 x 267 mm.
Til.no. 345 677
A
27,80
Salkkuja
Salkkuja
CARGO MULTI XL
Tyylikäs salkku kolikkosarjoille, CD. Levyille,
säilytyskorteille, postikorteille ym. Tähän sopii
hyvin myöskin CD-levyjä, PT 6-säilytyskortteja,
postikortteja jne. Tilavuus on n. 1500 postikorttia,
65 CD-Levyä, 130 pientä CD-levyä (slimcase).
Kohteiden suurin koko: 155 mm x 370 mm
41
Hyvä
lahjavihje!
Sopii esim.
Eplalux-rasioille,
CD-levyille,
PT-korteille,
postikorteille
ym.
Koko: 400 x 295 x 195 mm.
Til.no. 316 530
A
66,50
Salkkuja
CARGO MULTI
Tyylikäs salkku kolikkosarjoille, CD.
levyille, säilytyskorteille, postikorteille
ym. Kohteen suurin koko:
160 mm x 178 mm.
Salkku on lukittava (2 avainta).
Tilavuus on n. 900 postikorttia,
30 CD-levyä ja 60 pientä CD-levyä
(slimcase).
Koko: 200 x 195 x 350 mm.
Til.no. 317 821
A
42,30
Esipainetut kansiot
Hienostunut filatelia vaatii ammattimaisen otteen ja tarkkaavaisuuden. Sekä LEUCHTTURMettä KABE-maakohtaiset kansiot on valmistettu ottaen huomioon kaikki nämä seikat ja vaatimukset.
Molemmat ovat laadultaan erittäin tasokkaita. Lisäksi sekä LEUCHTTURM että KABE tarjoavat
keräilijöilleen todella laajan valikoiman muitakin tasokkaita keräilytarvikkeita.
LEUCHTTURM-valikoimaan kuuluu yli 140 eri keräilyaluetta. Nämä kansiot täyttävät vaativankin
keräilijän toivomukset. Lehtien sisällöstä ja ulkoasusta vastaa Leuchtturmin erittäin kokenut
”filateelinen” henkilökunta.
Myöskin KABE on perinteikäs kansio – kuuluisa esteettisestä ulkoasusta ja tasokkaasta
materiaalista.
Kokoelmasi tyylikkääseen ja turvalliseen säilyttämiseen, tarjoamme Sinulle runsaasti eri
tyyppisiä kansia. Kannet ovat erittäin tasokkaita kultapainatuksineen – niistä on tullut monen
keräilijän suosikkeja!
44
13
LEUCHTTURM
Esipainetut kansiot
rengasmekanismi
LEUCHTTURM esipainetut maakansiot – monipuolinen järjestelmä
LEUCHTTURM-kansionlehdet (270 x 297 mm – 13
reikää) on painettu kartongille joka on vapaa hapoista (170g/m2), musta/valkoinen offset painatus. Väripainatus on tarkoituksella jätetty pois –
tällöin huomaat paremmin mitkä merkit puuttuvat kokoelmastasi.
Jokainen merkkipaikka on varustetu merkkikuvan lisäksi turvallisella, kirkkaalla SF-suojataskulla (vapaa ns. vaarallisista pehmittäjistä).
Merkki pysyy hyvin paikallaan suojataskussa.
Lisäksi se on turvassa pölyltä ym.
Yews for the Millennium Project
Eden Project, St Austell
Millennium Seed Bank, Wakehurst Place, Surrey
Forest for Scotland
Monet kansionlehdet on saatavana myöskin Normal-versioina – ilman suojataskuja.
Usein samasta merkistä löytyy useita eri hammastuksia ym. Nämä on huomioitu (myöskin tekstillä) kansionlehdillä. Tämä koskee Michelluettelon huomioimia päänumeroita. Nämä tiedot
voivat olla painettuna merkin otsikkona tai merkkikuvan kohdalla (taskun alla) riippuen mistä tiedosta on kysymys. Tällä tavalla tyyli on sama
Leuchtturmin kaikissa kansioissa.
Parasta musta-valkopainantaa — löydät heti puuttuvan merkin
paikan kokoelmastasi
SF-suojataskut – optimaalinen turva postimerkeillesi
(100 % polystyreeni, vapaa ns. vaarallisista pehmittäjistä)
Reijitys suunniteltu siten, että lehdet pysyvät siisteinä kansiossa –
kansion kanssa on helppo työskennellä
Lehdet sopivat 4 eri kansiotyyppiin (puristuskansiin,
Perfect-kansiin, rengaskansiin sekä ruuvikiinnityksellä)
EMM
VIHJE
E
Täydennykset:
Voit aina pitää LEUCHTTURM-kansiot ajan tasalla vuotuisilla
täydennyksillä. Joka vuosi ilmestyy täydennys-lehdet edellisen
vuoden postimerkeistä.
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
45
Kansia maakohtaisille kansionlehdille
LEUCHTTURM tarjoaa Sinulle peräti neljä eri kansiotyyppi-vaihtoehtoa! Nämä eroavat niin mekanismin, ulkonäön kun tilavuuden kohdalla. Vaihtoehdot ovat moderni EXCELLENT DE-rengaskannet,
perinteiset LUXUS DL-puristuskannet, käytännöllset PERFECT DP-kannet sekä edulliset ”DSN”–
kannet ruuvimekanismilla. Jokaiselle löytyy oma suosikki!
PERFECT DP Turn-bar-kannet
Tässä kansiotyypissä on erittäin käytännöllinen
mekanismi, lehtien lisääminen ja poistaminen
käy kätevästi.
Tilavuus:
120 SF-lehteä (taskuilla)
135 Normal-lehteä (ilman taskuja)
80 LB-lehteä
EXCELLENT DE-rengaskannet
Näissä kansissa on tukeva 13-rengasmekanismi.
Lehtien lisääminen ja poistaminen käy vaivattomasti. Kansiin kuuluu ns. lehdenkääntäjiä
jotka helpottavat kansien sulkemista.
Tilavuus:
100 SF-lehteä (taskuilla)
110 Normal-lehteä (ilman taskuja)
70 LB-lehteä
LUXUS DL-puristuskannet
Erittäin tukevat ja käytännölliset kannet.
Tilavuus:
110 SF-lehteä (taskuilla)
125 Normal-lehteä (ilman taskuja)
75 LB-lehteä
”DSN”– ruuvi-mekanismilla
Tämä on hyvä ja edullinen vaihtoehto kansionlehtien
säilyttämiseen. Lehtiä voidaan lisätä tai poistaa
avaamalla kaksi ruuvia.
Tilavuus:
120 SF-lehteä (taskuilla)
135 Normal-lehteä (ilman taskuja)
80 LB-lehteä
13
46
rengasmekanismi
ERIKOISTARJOUS
SAKSA – taskullisia SF-kansioita
Niin uusille kuin vanhoille keräilijöille !
Leuchtturm-valikoimaan kuuluu erittäin tasokkaita, täydellisiä kansioita
suosituimmille saksalaisille alueille: Länsi-Saksa/Saksa, Länsi-Berliini,
Itä-Saksa ja Deutsches Reich. Jokainen merkkipaikka on merkkikuvan
lisäksi varustettu turvallisella SF-suojataskulla.
Classic-tyyliset kannet
Kannet ovat LEUCHTTURMin perinteiset Perfect-kannet –
mutta Classic-tyylisinä. Kansien väri on tumansininen.
Selässä on vaakuna ja kannessa maan nimen lisäksi kartta +
lipun värit. Hintaan sisältyy tyylikäs suojakotelo.
Edullis
ia
kansio
aisuukkokonsäästä sia –
t jopa
40 %
Classik-tyylisiä maakohtaisia kansioita
(suojakotelo kuuluu hintaan)
LÄNSI-SAKSA/SAKSA
Osa I
1949 – 1979
Til.No. 324 495
A
Osa II
1980 – 1994
Til.No. 327 307
A
Osa III
1995 – 2004
Til.No. 318 189
225,95
179,95
A 189,95
Til.No. 308 978
A
LÄNSI-BERLIINI
Osa
1948 – 1990
ITÄ-SAKSA (DDR)
265,95
235,95
A 239,95
Osa I
1949 – 1969
Til.No. 330 424
A
Osa II
1970 – 1979
Til.No. 300 834
A
Osa III
1980 – 1990
Til.No. 311 694
DEUTSCHES REICH
Osa I
1872 – 1918
Til.No. 308 398
Osa II
1919 – 1932
Til.No. 321 433
Osa III
1933 – 1945
Til.No. 324 003
Itävalta ja Ranska tiedustele vastaavia kansioita!
225,95
79,95
A 135,95
A 139,95
A
13
rengasmekanismi
ERIKOISTARJOUS
LEUCHTTURM SUOMI SF-kansio 1856–2013
HUOM
2 suoja :
ko
teloa sisälty
y
hintaa
n!
• Jokainen merkkipaikka on varustettu turvallisella
suojataskulla
• Päätyyppien lisäksi on merkkipaikat myöskin eri
hammastuksille, vesileimoille ja paperieroille
• Tämä on saksalainen laatutuote. Lehtisarja on
suunniteltu yhteistyössä suomalaisten kanssa ja
pohjana on käytetty LAPE-luetteloa.
• Lehdissä on suomen- ja englanninkielinen teksti.
• Lehtisarja toimitetaan kahdessa tyylikkäässä
pehmustetussa kansiossa (selkään on kaiverrettu
Suomi-Finland)
• Lisälehdet ilmestyvät vuosittain ja niistä voi tehdä
kestotilauksen.
• Voit täydentää eri lisälehtisarjoilla!
HUOM: Tässä kansiossa on mukana nyt
jo vuoden 2013 lisälehdet!
ERIKOISTARJOUS
Til.No. 344 1– 4 SF
A
355,00
LEUCHTTURM
AHVENANMAA/ÅLAND
SF-kansio 1984–2013
• Kansiossa on merkkipaikat kaikille postiIS TA R
E R IK O
merkeille (päätyypit) ajalta 1984–2013.
S
U
JO
• Jokainen merkkipaikka on merkkikuvan
lisäksi varustettu turvallisella suojataskulla.
• Lehtisarja toimitetaan tyylikkäissä PERFECTkansissa (vihreät) – selässä ÅLAND.
• Lisälehdet ilmestyvät vuosittain ja niistä voi tehdä
kestotilauksen.
• Voit täydentää VÄLILÖPARI-lehtisarjalla!
AHVENANMAA/ÅLAND
SF-kansio 1984–2013
Til.No. 344A KASF
A
86,00
HUO
Suojak M:
ote
sisälty lo
y
hintaa
n!
47
13
48
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
VAIN SIVUT – SAKSA 1949–2013
Liittotasavalta (23 A)
Yleismerkkisarja “Naisia” ja “Nähtävyyksiä”
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
23,00
Til. No.
320 635
K
1949-1959
19
330 099
52,00
1960-1969
29
334 978
33,90
307 032
78,60
1970-1974
25
315 500
30,20
319 736
66,50
1975-1979
29
312 520
33,90
327 155
78,60
1980-1984
21
304 690
24,20
334 828
58,10
1985-1989
20
324 181
24,20
311 859
52,00
1990-1994
40
336 396
46,00
309 271
108,90
1995-1999
43
324 744
52,00
334 618
114,90
2000-2004
47
331 457
54,40
334 407
121,00
2005-2009
46
317 262
52,00
337 677
114,90
2010-2013
32
342 757
36,30
342 758
78,60
1986-2001
7
317 038
16,90
336 587
27,80
Blanco-lehtiä „Klussendorf“ -automaattilipukkeille,
15 merkkipaikalla, Deutsche Bundesrepublik-otsikolla
12
––
––,––
315 906
36,30
Pareja, ym. Liittotasavalta (23 AZ)
1946-1978
36
––
––,––
323 353
108,90
1980-2009
36
––
––,––
335 229
108,90
Liittotasavalta – yhteisjulkaisut (23 GA)
2011
1
––
––,––
342 184
4,30
1963-2009
38
––
––,––
337 642
108,90
2010-2013
14
––
––,––
342 761
39,90
Liittotasavalta –
Kulmakappaleet (23 ER)
Okt. 1994-1999
69
––
––,––
317 880
199,60
2000-2004
70
––
––,––
334 235
199,60
2005-2009
66
––
––,––
314 231
193,60
2010-2013
49
––
––,––
342 759
139,10
Liittotasavalta - vaakaparit (23 AP)
1951-2012
30
––
––,––
333 769
84,70
Liittotasavalta - vihkonlehdet (23 H)
2000-2009
37
––
––,––
327 870
84,70
2010-2013
34
––
––,––
342 760
78,60
1948-1959
16
323 879
23,00
310 315
46,00
1960-1969
16
313 063
23,00
325 303
46,00
1970-1974
15
302 831
21,80
314 101
42,30
1975-1979
18
306 216
27,80
319 862
52,00
1980-1984
11
331 148
16,90
304 080
30,20
1985-1990
18
306 741
27,80
328 297
52,00
36,30
Berliini (23 B)
Blanco-lehtiä „Klussendorf“ automaattilipukkeille,
15 merkkipaikalla, Deutschland Berlin-otsikolla
12
––
––,––
323 714
vaakaparit (23 BP)
1956-1990
13
––
––,––
331 403
39,90
Pareja, ym. Berlin (23 BZ)
1949-1989
24
––
––,––
333 582
72,60
DDR (24)
1949-1959
40
319 572
52,00
316 079
114,90
1960-1969
76
326 482
96,80
308 614
217,80
1970-1974
47
320 545
60,50
304 176
133,10
1975-1979
52
338 340
66,50
329 986
151,20
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
VAIN LEHDET – SAKSA1849–1959
(jatkuu DDR)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
49
K
1980-1984
49
321 394
60,50
Til. No.
K
325 287
139,10
151,20
1985-1990
52
306 222
66,50
318 060
DDR pienoisarkit (24 K)
1977-1990
21
––
––,––
325 947
60,50
Pareja, ym. DDR (24 Z)
1945-1969
47
––
––,––
311 611
139,10
1970-1979
44
––
––,––
316 465
127,00
1980-1984
38
––
––,––
309 204
114,90
1985-1990
57
––
––,––
327 911
169,40
1954-1989
25
––
––,––
309 857
72,60
114,90
DDR virka - ja ZKD merkit (24 D)
Saksan vanhat valtiot,
ei Baijeri & Württemberg (19 A)
40
329 504
48,40
327 449
Baijeri (19 B)
1849-1920
33
302 800
39,90
314 424
96,80
Württemberg (19 W)
1851-1923
18
333 704
24,20
307 029
52,00
Deutsches Reich keisarikunta (20/1)
1872-1918
21
327 929
27,80
301 584
60,50
Deutsches Reich tasavaltak (20/2)
1919-1932
46
332 228
58,10
332 716
133,10
Se-tenants – keisarikunta/tasavalta (20 Z)
1910-1932
30
––
––,––
310 038
90,70
Siirtomaat & ulkomailla olleet postit (21 A)
1884-1919
42
314 249
52,00
317 534
121,00
102,80
Danzica & Port Gdansk (21 B)
1920-1939
35
316 799
42,30
333 057
1920-1923&1939
16
317 249
21,80
304 818
46,00
Saar (21 D)
1920-1935
18
314 095
24,20
301 767
52,00
I maailmansodan miehitetyt alueet (21 E)
1914-1918
12
317 892
18,10
337 556
36,30
”Abstimmungsgebiete” (21 F)
1920-1922
13
306 442
20,60
332 244
39,90
Deutsches Reich / vain emämaa (22 A)
1933-1945
55
330 698
66,50
334 662
157,30
Böömi & Määri (22 B)
1939-1945
16
314 931
23,00
314 803
46,00
Generalgouvernement / Puola (22 C)
1939-1944
16
315 659
23,00
310 901
46,00
II maailmansodan miehitetyt alueet:
Elsass, Kanaalisaaret, Kuurinmaa, Lothringen,
Luxemburg, Itämaa, Ukraina, Viro (22 D)
1940-1945
12
318 034
18,10
314 285
36,30
„Uusittu“ II maailmansodan miehitetyt alueet:
Albania, Belgia, Kotor, Laibach, Latvia, Liettua, Makedonia,
Montenegro, Ranska, Serbia, Tanska, Ukraina (siviilihallinto),
Venäjä (Pleskau), Vapaa Intia, Viro (paikallisjulkaisut),
Zante, Zara (22 BG)
1941-1945
59
328 802
72,60
334 094
169,40
Se-tenants – Kolmas valtakunta (22 Z)
1933-1941
43
––
––,––
304 999
127,00
Saksan paikallisjulkaisut (23 LOK)
1945-1946
91
314 482
108,90
304 236
254,10
USA & Britannian vyöhyke (23 AB)
1945-1949
21
337 397
27,80
304 441
60,50
Ranskan vyöhyke (23 F)
1945-1949
20
310 180
27,80
302 375
58,10
Neuvostoliiton vyöhyke (24 S)
1945-1949
34
318 991
42,30
300 922
102,80
Saar (23 D)
1947-1959
25
336 781
33,90
333 911
72,60
Memel (21 C)
Deutsches Reich
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
50
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
Ahvenanmaa – Åland (44 A)
1984-2013
42
––
––,––
310 995
121,00
Alankomaat – Nederland (12)
1852-1944
40
––
––,––
333 124
102,80
1945-1959
22
––
––,––
319 751
54,40
1960-1969
25
––
––,––
326 804
60,50
1970-1979
34
––
––,––
329 453
84,70
1980-1989
42
––
––,––
301 812
102,80
1990-1999
56
––
––,––
329 411
133,10
2000-2004
46
––
––,––
333 138
108,90
2005-2009
48
––
––,––
325 889
114,90
133,10
2010-2013
55
––
––,––
342 844
Postage Paid Stamps (12 P)
2000-2011
4
––
––,––
312 821
11,50
Alderney (06 A)
1983-2009
50
––
––,––
327 597
145,20
2010-2013
17
––
––,––
342 763
49,60
1931-1989
44
––
––,––
324 965
133,10
1990-2009
36
––
––,––
333 537
108,90
2010-2013
11
––
––,––
342 764
33,90
1928-2009
42
––
––,––
321 572
127,00
2010-2013
7
––
––,––
342 765
21,80
1980-2009
61
––
––,––
334 164
187,50
2010-2013
13
––
––,––
342 766
39,90
1849-1944
85
––
––,––
333 989
229,90
1945-1959
49
––
––,––
302 513
133,10
1960-1969
52
––
––,––
304 237
139,10
1970-1979
44
––
––,––
322 136
121,00
1980-1989
46
––
––,––
337 503
121,00
1990-1999
63
––
––,––
306 967
169,40
2000-2004
60
––
––,––
322 760
163,30
2005-2009
75
––
––,––
330 510
199,60
Andorra Ranskan hall. (07 F)
Espanjan hall. (07 S)
Azorit (09 A)
Belgia – Belgie/Belgique (14)
Espanja (08) kuningaskunta / tasavalta
Kuningaskunta (Juan Carlos I.)
Täydennysteksti: Barcelona / Valencia pakoll. veromerkit (08 Z)
2010-2013
46
––
––,––
342 768
121,00
1850-1938
76
––
––,––
314 853
229,90
1936-1949
27
––
––,––
322 001
78,60
1950-1964
49
––
––,––
308 732
145,20
1965-1975
61
––
––,––
326 795
181,50
1976-1984
54
––
––,––
312 706
163,30
1985-1989
33
––
––,––
310 470
96,80
1990-1994
36
––
––,––
314 691
108,90
1995-1999
44
––
––,––
323 914
133,10
2000-2004
73
––
––,––
319 174
217,80
2005-2009
58
––
––,––
330 293
175,40
2010-2013
61
––
––,––
343 002
187,50
1929-1985
24
––
––,––
307 171
72,60
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Färsaaret (41 F)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
51
K
Til. No.
K
1919-1999
41
––
––,––
319 055
121,00
2000-2009
36
––
––,––
316 743
108,90
2010-2013
15
––
––,––
342 774
46,00
Gibraltar (04)
1886-1952
13
––
––,––
307 095
39,90
Elisabeth II
1953-1970
11
––
––,––
334 576
33,90
desimaalirahasta lähtien
Grönlanti (41 G)
Vihkolehdet (41 GH)
1971-1984
35
––
––,––
302 024
102,80
1985-1999
48
––
––,––
311 982
145,20
2000-2009
71
––
––,––
301 543
211,70
2010-2013
35
––
––,––
342 779
102,80
1905-1999
48
––
––,––
311 284
139,10
2000-2009
39
––
––,––
321 164
114,90
2010-2013
22
––
––,––
342 781
66,50
1996-2013
36
––
––,––
323 770
108,90
Guernsey (06 G)
1941-1984
39
––
––,––
321 181
114,90
uusista käyttösarjoista lähtien
1985-1999
60
––
––,––
307 256
181,50
2000-2009
51
––
––,––
309 898
151,20
2010-2013
24
––
––,––
342 786
72,60
Irlanti – Eire (03)
1922-1970
32
––
––,––
310 732
96,80
desimaalirahasta lähtien
1971-1982
29
––
––,––
324 056
90,70
1982-1989
25
––
––,––
304 606
72,60
1990-1999
66
––
––,––
310 767
199,60
2000-2004
47
––
––,––
305 902
139,10
2005-2009
44
––
––,––
303 711
133,10
2010-2013
30
––
––,––
342 788
90,70
Islanti (45)
1873-1943
20
––
––,––
322 403
60,50
1944-1980
35
––
––,––
331 059
102,80
rahauudistuksesta lähtien
1981-1999
43
––
––,––
314 974
133,10
2000-2009
39
––
––,––
308 077
121,00
2010-2013
21
––
––,––
342 789
66,50
Kuningatar Victoria
1840-1901
25
323 354
30,20
315 836
72,60
Edward VII - George VI
1902-1951
33
332 253
42,30
327 158
96,80
Elisabeth II.
1952-1970
47
311 293
60,50
305 176
139,10
Iso-Britannia (01)
desimaalirahasta lähtien
1971-1979
50
306 907
66,50
308 211
151,20
1980-1989
40
327 862
52,00
321 908
121,00
1990-1999
67
306 490
84,70
329 837
199,60
2000-2004
54
309 899
66,50
329 524
163,30
2005-2009
70
335 894
90,70
327 524
211,70
2010-2013
74
342 782
90,70
342 783
223,80
1970-1993
30
––
––,––
327 379
90,70
Täydennysosia kansioon
Käyttö- ja aluemerkit* (01 D)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
52
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
(jatkuu Iso-Britannia) Käyttö- ja aluemerkit*
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
1993-2009
35
––
––,––
310 585
2010-2013
10
––
––,––
342 785
102,80
30,20
Käyttö- ja alue-erikoisuudet (01 DS)
1970-1993
5
––
––,––
320 951
15,70
(Sisältyvät jo edellä mainittuihin osiin 1971 – 2013!)
1993-2013
20
––
––,––
324 667
58,10
12
––
––,––
312 637
36,30
lanco-lehtiä Englannin yleismerkeille
(Machin, Wilding) 24 merkkipaikkaa
Italia (27)
sisältää Campionen
Itävalta – Österreich (18)
Postimerkkisarjoja (18 H)
1861-1946
83
––
––,––
325 270
242,00
1945-1959
38
––
––,––
333 507
114,90
1960-1969
22
––
––,––
332 160
66,50
1970-1979
34
––
––,––
309 161
102,80
1980-1989
41
––
––,––
327 299
121,00
1990-1999
63
––
––,––
309 414
187,50
2000-2004
39
––
––,––
334 159
121,00
2005-2009
46
––
––,––
323 011
139,10
2010-2013
43
––
––,––
342 792
127,00
1850-1918
30
335 321
36,30
315 523
84,70
1918-1921
16
306 724
19,30
317 076
46,00
1922-1938
32
337 920
39,90
324 438
90,70
1945-1959
44
337 767
52,00
338 274
127,00
1960-1969
30
329 922
36,30
306 148
84,70
1970-1979
32
309 421
39,90
303 862
90,70
1980-1989
38
308 360
46,00
317 029
108,90
1990-1999
34
317 250
39,90
312 278
96,80
2000-2004
29
331 624
36,30
326 917
84,70
2005-2009
44
319 430
52,00
308 965
127,00
2010-2013
34
342 849
39,90
342 850
96,80
2005-2013
21
––
––,––
305 576
54,40
Renner muistoarkit (18 R)
1946
4
––
––,––
333 806
12,10
1988-2009
54
––
––,––
325 467
145,20
2010-2013
33
––
––,––
342 858
90,70
1938-1945
23
––
––,––
343 103
66,50
Itävallan alueet Bosnia, Herzegowina etc (18 NG) fraab 1850
56
––
––,––
325 924*
Maisema-kokoisille merkeille
5
––
––,––
338 025
Potretti-kokoisille merkeille
5
––
––,––
328 912
16,90
52
––
––,––
335 809
157,30
Pienoisarkit (18 K)
Itävalta – Kolmas Valtakunta (Ostmark) (18 DR)
169,40
*Sisältää veromerkkejä, lennätinmerkkejä, sanomalehtimerkkejä ja –
postileimoja. Mukana on myös Lombardia ja Venetsia, Kreeta sekä
Levante, Itävalta-Unkarin kenttäposti, Tonavan höyrylaivoja sekä
Bosnia & Herzegovina postileimoja
Blanco-lehtiä omakuvamerkeille
12 merkkipaikalla –
Jersey (06 J)
1941-1988
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
16,90
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
53
K
Til. No.
K
1989-1999
58
––
––,––
311 569
2000-2004
42
––
––,––
337 947
127,00
2005-2009
50
––
––,––
307 270
151,20
2010-2013
46
––
––,––
342 793
139,10
2008-2013
22
––
––,––
338 602
66,50
1861-1923
36
––
––,––
307 201
108,90
1924-1944
23
––
––,––
308 422
66,50
1944-1969
51
––
––,––
309 463
151,20
1970-1979
37
––
––,––
303 327
108,90
1980-1989
36
––
––,––
325 171
108,90
1990-1999
36
––
––,––
306 181
108,90
2000-2004
44
––
––,––
332 068
133,10
2005-2009
39
––
––,––
300 482
114,90
2010-2013
39
––
––,––
342 780
114,90
Athos-vuoret (47 AT)
2008-2013
14
––
––,––
338 612
58,10
Kroatia – Croatia (30 HR)
1991-1999
47
––
––,––
331 858
145,20
2000-2009
47
––
––,––
312 561
145,20
2010-2013
24
––
––,––
342 794
72,60
Kyproksen tasavalta (48)
1880-1955
15
––
––,––
312 641
46,00
itsenäistymisestä
1960-1979
41
––
––,––
327 978
121,00
1980-1999
48
––
––,––
315 317
145,20
2000-2009
30
––
––,––
313 884
90,70
2010-2013
16
––
––,––
343 007
48,40
1974-1989
31
––
––,––
304 303
96,80
1990-2009
48
––
––,––
337 109
139,10
2010-2013
10
––
––,––
343 008
30,20
1918-1940
39
––
––,––
338 376
121,00
187,50
(jatkuu Jersery)
Kosovo (Tasavalta) Itsenäisyys-ajalta (30 KO)
175,40
UNMIK-julkaisut, katso YK
Kreikka – Hellas (47)
Kypros, Turkin hallinto (48 T)
Latvia (34 LA)
(itsenäisyydestä lähtien)
Liechtenstein (25)
1991-2009
63
––
––,––
338 315
2010-2013
14
––
––,––
342 795
42,30
1912-1944
38
––
––,––
337 303
108,90
1945-1959
19
––
––,––
314 113
54,40
1960-1969
19
––
––,––
302 654
54,40
1970-1979
25
––
––,––
326 854
72,60
1980-1989
24
––
––,––
310 604
72,60
1990-1999
27
––
––,––
309 629
78,60
2000-2009
33
––
––,––
307 419
96,80
2010-2013
23
––
––,––
342 797
66,50
Liettua (34 LI)
1918-1940
52
––
––,––
310 084
157,30
(itsenäisyydestä lähtien)
1990-2009
67
––
––,––
321 828
199,60
2010-2013
15
––
––,––
342 798
46,00
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
54
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Luxemburg (17)
Madeira (09 M)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
1852-1944
49
––
––,––
330 985
145,20
1945-1969
50
––
––,––
332 022
151,20
1970-1989
49
––
––,––
330 340
145,20
1990-2009
61
––
––,––
302 533
181,50
2010-2013
18
––
––,––
342 800
54,40
1980-2009
64
––
––,––
304 794
193,60
39,90
2010-2013
13
––
––,––
342 801
Malta (05)
1860-1964
27
––
––,––
312 930
84,70
(itsenäisyydestä lähtien)
1964-1984
52
––
––,––
319 681
157,30
1985-1999
47
––
––,––
336 043
139,10
2000-2009
60
––
––,––
300 642
181,50
2010-2013
31
––
––,––
342 840
96,80
Mansaari (06 M)
1958-1987
46
––
––,––
338 421
139,10
uusista käyttösarjoista lähtien
1988-1999
65
––
––,––
307 342
193,60
2000-2004
39
––
––,––
324 300
121,00
2005-2009
46
––
––,––
319 229
139,10
2010-2013
41
––
––,––
342 790
121,00
2012
7
––
––,––
344 490
33,90
1885-1944
22
––
––,––
331 827
66,50
1945-1959
36
––
––,––
321 854
102,80
1960-1974
59
––
––,––
326 130
175,40
1975-1979
32
––
––,––
319 494
96,80
1980-1984
39
––
––,––
328 016
114,90
1985-1989
38
––
––,––
336 576
108,90
1990-1994
33
––
––,––
320 512
96,80
1995-1999
35
––
––,––
320 944
102,80
2000-2004
29
––
––,––
316 750
84,70
2005-2009
28
––
––,––
317 621
84,70
2010-2013
23
––
––,––
342 842
66,50
Vihkot (16 CA)
1987-2009
13
––
––,––
325 493
48,40
Neuvostoliitto – USSR (35)
1923-1944
85
––
––,––
322 331
266,20
1945-1956
99
––
––,––
346 429
308,50
1957-1963
90
––
––,––
346 431
278,30
1964-1969
90
––
––,––
346 433
278,30
1970-1976
105
––
––,––
346 434
326,70
1977-1983
98
––
––,––
346 435
302,50
jatko Venäjän kohdalla katso sivu 56
1984-1991
99
––
––,––
346 436
308,50
Norja – Norge (43)
1855-1944
40
––
––,––
336 113
114,90
1945-1979
55
––
––,––
313 457
157,30
1980-1999
58
––
––,––
300 954
169,40
2000-2009
45
––
––,––
319 281
127,00
Muistojulkaisuja, arkkeja (06 MK)
Monako (16)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
55
K
Til. No.
K
(jatkuu Norja)
2010-2013
15
––
––,––
342 848
Pienoisarkit (43 K)
2003-2005
3
––
––,––
336 407
42,30
9,10
Automaattimerkkejä (43 ATM)
1978-2013
13
––
––,––
331 261
54,40
Täydennysteksti: erilaisia varhaisia julkaisuja (43 A)
1863-1893
10
––
––,––
326 695
30,20
Portugali – tasavalta (09)
1910-1944
38
––
––,––
304 701
114,90
1945-1969
40
––
––,––
307 498
121,00
1970-1979
49
––
––,––
309 036
145,20
1980-1989
60
––
––,––
320 147
181,50
1990-1994
48
––
––,––
301 659
145,20
1995-1999
70
––
––,––
322 098
211,70
2000-2004
76
––
––,––
314 949
229,90
2005-2009
99
––
––,––
325 768
296,40
235,90
2010-2013
78
––
––,––
342 861
Postage Due, Parcel Post, Officials, etc. (09 Z)
1890-1940
17
––
––,––
302 322
48,40
Puola – Polska (33)
1944-1959
87
––
––,––
324 980
266,20
1960-1969
101
––
––,––
307 047
308,50
1970-1974
56
––
––,––
311 658
175,40
1975-1979
43
––
––,––
317 429
133,10
1980-1984
37
––
––,––
302 139
114,90
1985-1989
36
––
––,––
319 294
114,90
1990-1994
34
––
––,––
331 113
108,90
1995-1999
37
––
––,––
325 325
114,90
2000-2004
47
––
––,––
314 626
145,20
2005-2009
42
––
––,––
336 399
133,10
2010-2013
34
––
––,––
342 860
108,90
1849-1944
55
316 296
60,50
302 238
145,20
1945-1959
46
317 703
48,40
307 094
121,00
1960-1969
42
330 690
46,00
334 402
108,90
1970-1979
47
320 479
52,00
302 304
127,00
1980-1985
37
311 137
39,90
309 458
96,80
1986-1989
28
311 045
30,20
325 616
72,60
1990-1994
40
316 920
42,30
332 623
102,80
1995-1999
44
315 716
48,40
314 793
114,90
2000-2004
76
314 093
84,70
304 613
199,60
2005-2009
105
308 524
114,90
335 424
278,30
Ranska (15)
2010-2013
90
342 776
96,80
342 777
229,90
Henkilökohtaiset postimerkit / offset-paino (15 TP) 2003-2008
24
––
––,––
313 655
66,50
Tarramerkkejä yritysasiakkaille (15 PRO)
2009-2013
12
––
––,––
341 101
33,90
Postimerkkipaino Boulazac 40 vuotta (SN 15)
2010
1
––
––,––
340 746
4,30
Marianne-merkit (SN 15)
2012
4
––
––,––
344 512
16,90
“Marianne-julkaisuja” pienoisarkki (SN15)
2013
1
––
––,––
346 162
4,20
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
56
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
(jatkuu Ranska) Vihkot (15 H)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
1999-2009
46
––
––,––
329 331
2010
1
––
––,––
340 742
127,00
4,30
Pienoisarkit (15 K)
1999-2013
16
––
––,––
323 935
46,00
”Souvenir Philatelique”-pienoisarkit (15 BS)
2006-2009
41
––
––,––
313 660
114,90
2010-2013
44
––
––,––
342 778
121,00
pienoisarkit CNEP (15 CNEP)
2005-2013
13
––
––,––
332 403
36,30
Täydennystekstit:
1868-1964
10
––
––,––
305 391*
27,80
* sotilaspostimerkit, sanomalehtimerkit, sähkemerkit; Saksan miehitys 1870/71,
1914/18 ja 1939/1945; kenttäposti ”Légion Volontaires Français”
Vihkot “Croix-Rouge” (Punainen Risti) (15 CR)
1952-1983
20
––
––,––
302 427
58,10
Lisäksi: Pakettipostimerkit (15 CP)
1892-1960
20
––
––,––
329 024
58,10
1966
1
––
––,––
334 203
4,30
CNEP-blokkeja
12
––
––,––
325 418
36,30
Croix Rouge (yhdellä taskulla)
12
––
––,––
327 300
36,30
Croix Rouge (kahdella taskulla)
12
––
––,––
337 943
36,30
– Maisema-kokoisille postimerkeille
5
––
––,––
330 234
16,90
– Maisema-kokoisille postimerkeille
5
––
––,––
310 809
16,90
Täydennyslehti:
Muistoarkit “Postal Museum” – Postimuseo (15 MP)
Blanco-lehtiä
“MonTibraMoi” -omakuvamerkeille
Blanco-lehtiä
Ranskan postimerkkivihoille – Journee du Timbre
vihon koko 237 x 58 mm
12
––
––,––
336 593
36,30
vihon koko 186 x 72 mm
12
––
––,––
316 894
36,30
5
––
––,––
324 165
16,90
1855-1936
32
––
––,––
303 363
90,70
1938-1959
31
––
––,––
320 515
84,70
1960-1969
31
––
––,––
318 819
84,70
1970-1979
50
––
––,––
302 110
139,10
1980-1989
44
––
––,––
303 105
121,00
1990-1999
50
––
––,––
308 647
139,10
2000-2009
63
––
––,––
317 445
181,50
2010-2013
26
––
––,––
342 893
78,60
1955
5
––
––,––
333 100
14,50
-pienoisarkit (42 K)
2004-2013
22
––
––,––
314 426
66,50
Venäjä (35 ROS)
1857-1923
34
––
––,––
313 676
102,80
1992-2002
99
––
––,––
346 426
302,50
2003-2009
90
––
––,––
346 427
278,30
2010-2013
66
––
––,––
342 891
205,70
1877-1944
43
––
––,––
309 818
133,10
1945-1959
37
––
––,––
303 185
114,90
Ranskan “LISA”- automaattimerkeille
Ruotsi – Sverige (42)
“Stockholmia ’55” -pienoisarkit (42 K)
San Marino (26)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
(jatkuu San Marino)
Slovakia (32 SQ)
Slovakia (tasavalta)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
57
K
Til. No.
K
1960-1969
35
––
––,––
322 802
102,80
1970-1979
28
––
––,––
336 269
84,70
1980-1989
25
––
––,––
334 675
72,60
1990-1999
46
––
––,––
310 156
139,10
2000-2009
58
––
––,––
335 632
175,40
2010-2013
25
––
––,––
342 862
78,60
1939-1945
18
––
––,––
338 375
54,40
187,50
1993-2009
61
––
––,––
305 015
2010-2013
18
––
––,––
342 998
54,40
1991-2004
58
––
––,––
322 731
175,40
2005-2009
34
––
––,––
338 319
114,90
2010-2013
28
––
––,––
342 999
96,80
Suomi (44)
1856-1962
47
––
––,––
328 976
139,10
rahauudistuksesta lähtien
1963-1989
54
––
––,––
320 144
157,30
1990-1999
39
––
––,––
322 196
114,90
2000-2009
58
––
––,––
317 801
169,40
2010-2013
34
––
––,––
343 319
102,80
1843-1907
18
329 397
21,80
303 523
52,00
1907-1944
44
334 770
52,00
306 997
127,00
1945-1959
28
304 415
33,90
328 759
78,60
1960-1969
25
337 474
30,20
320 877
66,50
1970-1979
27
335 494
33,90
309 430
72,60
1980-1989
24
326 385
27,80
310 421
66,50
1990-1999
35
300 970
42,30
314 904
96,80
2000-2004
27
328 325
33,90
324 553
72,60
2005-2009
25
322 927
30,20
327 417
66,50
2010-2013
24
342 995
27,80
342 996
66,50
1868-1944
42
320 651
58,10
323 297
127,00
1945-2012
27
316 557
36,30
311 490
78,60
1909-1953
28
––
––,––
329 882
84,70
1960-2013
41
––
––,––
319 252
121,00
1963-2009
63
––
––,––
315 749
181,50
2010-2013
15
––
––,––
342 997
46,00
1851-1932
29
304 591
36,30
303 900
84,70
1933-1969
31
301 146
39,90
312 774
90,70
1970-1979
20
327 579
24,20
311 357
58,10
1980-1989
25
316 234
30,20
334 089
72,60
1990-1999
29
334 793
36,30
312 469
84,70
2000-2009
42
314 844
52,00
310 824
121,00
2010-2013
28
342 769
33,90
342 770
84,70
2010-2011
3
––,––
342 771
9,10
Slovenia (30 SLO)
Sveitsi – Helvetia / täydellisesti uusittu (11)
Virka, lunastusmerkit, jne.(11 A)
Lisämaksulliset yhdistelmät (11 Z)
Pienoisarkit (11 K)
Tanska – Danmark (41)
Erikoislehdet (41 ATM)
––
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
58
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
EUROOPAN MAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
(jatkuu Tanska) Erikoislehdet vihoille (41 H)
1994-2007
23
––
––,––
319 253
66,50
Lisäksi: Tanskan Länsi-Intia(41 HS)
2008-2013
25
––
––,––
338 611
72,60
Pienoisarkit (41 K)
2010-2013
16
––
––,––
342 772
48,40
Tanska W.-Intia - Lisäksi: (41 D)
1855-1916
4
––
––,––
329 954
12,10
Tshekinmaa (32 CZ)
1993-2009
80
––
––,––
323 326
223,80
2010-2013
26
––
––,––
343 003
72,60
1918-1939
54
––
––,––
307 949
163,30
1945-1960
79
––
––,––
326 474
242,00
1960-1969
79
––
––,––
300 816
242,00
1970-1974
35
––
––,––
325 656
108,90
1975-1979
53
––
––,––
322 576
163,30
1980-1984
49
––
––,––
318 892
151,20
1985-1989
65
––
––,––
336 084
199,60
1990-1992
16
––
––,––
307 250
48,40
Unkari (31)
1871-1944
89
––
––,––
338 923
272,20
*sisältää vain hammastettuina julkaistut merkit
1945-1957
86
––
––,––
313 453*
266,20
1958-1965
100
––
––,––
305 322
308,50
1966-1969
54
––
––,––
316 000
169,40
1970-1974
72
––
––,––
335 955
223,80
1975-1979
60
––
––,––
311 214
187,50
1980-1984
45
––
––,––
313 425
139,10
1985-1989
40
––
––,––
335 456
127,00
1990-1994
34
––
––,––
301 439
108,90
1995-2004
71
––
––,––
301 471
223,80
2005-2009
50
––
––,––
318 226
157,30
––,––
343 006
121,00
48,40
328 914
102,80
Tshekkoslovakiai (32)
ˇ
CSR
ˇ
CSSR
ˇ
CSFR
1945–1957. Seuraavat osat tulisi ostaa kaksi
kertaa, jos julkaisut halutaan keräillä sekä
hammastettuina että leikattuina.
2010-2013
38
––
Vatikaani (13)
1852-1958
35
304 964
Paavi Joh. XXIII.
1959-1963
15
304 851
20,60
310 773
46,00
Paavit Paul VI. + John. Paul I.
1963-1978
36
335 816
48,40
330 201
108,90
Paavi Johannes Paul II.
1979-2005
92
301 249
127,00
306 798
272,20
Paavi Benediktus XVI.
2005-2012
35
318 478
48,40
301 266
102,80
2013
7
346 272
16,90
346 273
26,60
1918-1940
16
––
––,––
300 657
48,40
1991-2009
53
––
––,––
323 401
157,30
2010-2013
15
––
––,––
342 773
46,00
Paavi Benedict XVI./Paavi Francis
Viro (34 ES)
(itsenäisyydestä lähtien)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
ISRAEL
Israel + Tabs (87 TAB)
Rahanuudistuksesta lähtien
Pienoisarkit (87 K)
Sivuja
(CEPT/PostEurop)
K
Til. No.
K
1948-1959
43
––
––,––
323 833
1960-1969
41
––
––,––
321 844
121,00
1970-1980
59
––
––,––
331 512
181,50
1980-1989
44
––
––,––
304 376
133,10
1990-1999
57
––
––,––
319 436
175,40
2000-2009
74
––
––,––
326 947
223,80
2010-2013
34
––
––,––
343 009
102,80
1981-2009
96
––
––,––
331 950
278,30
2010-2013
53
––
––,––
343 010
157,30
AIHE-LEHTISARJOJA
Euroopan yhteisjulkaisut (71)
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
59
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
133,10
K
Til. No.
K
1956-1969
42
––
––,––
326 971
127,00
175,40
1970-1979
59
––
––,––
309 149
1980-1984
51
––
––,––
300 477
151,20
1985-1989
58
––
––,––
337 151
175,40
1990-1992
39
––
––,––
324 257
114,90
1993-1994
33
––
––,––
305 683
96,80
1995-1999
64
––
––,––
336 779
187,50
2000-2004
60
––
––,––
317 666
175,40
2005-2009
94
––
––,––
326 018
278,30
2010-2013
83
––
––,––
343 118
248,00
YK (UN)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
Yhdistyneet Kansakunnat New York (52 NY) 1951-1979
42
––
––,––
320 554
1980-1999
56
––
––,––
302 770
163,30
2000-2009
47
––
––,––
305 738
139,10
2010-2013
27
––
––,––
343 012
78,60
1969-1999
55
––
––,––
336 326
163,30
2000-2009
38
––
––,––
332 550
114,90
2010-2013
23
––
––,––
343 013
66,50
1979-1999
43
––
––,––
322 828
127,00
2000-2009
40
––
––,––
300 627
121,00
2010-2013
24
––
––,––
343 014
72,60
2000-2008
15
––
––,––
333 927
42,30
Geneve (52 GE)
Wien (52 WI)
Kosovo-julkaisut UNMIK (52 KO)
itsenäisyyteen asti
Muut, katso Kosovo
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
121,00
13
60
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
YK (UN)
YK New York lippuarkit (52 NYF)
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
1980-1989
40
––
––,––
300 045
114,90
1997-2013
10
––
––,––
300 898
30,20
UN New York pienoisarkit (52 NYK)
1976-1999
33
––
––,––
322 616
96,80
sisältää henkilökohtaisia postimerkkejä
2000-2009
34
––
––,––
317 865
102,80
58,10
2010-2013
20
––
––,––
343 015
UN Geneve pienoisarkit (52 GEK)
1976-1999
33
––
––,––
313 037
96,80
sisältää henkilökohtaisia postimerkkejä
2000-2009
22
––
––,––
320 627
66,50
27,80
2010-2013
9
––
––,––
343 016
UN Wien pienoisarkit (52 WIK)
1983-1999
29
––
––,––
330 791
84,70
sisältää henkilökohtaisia postimerkkejä
2000-2009
27
––
––,––
308 310
78,60
2010-2013
15
––
––,––
343 017
42,30
KAUKOMAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
AMERIKKA
Falklandsaaret (01 F)
1878-1952
16
––
––,––
312 143
48,40
Elisabeth II
1953-1989
42
––
––,––
334 192
127,00
1990-1999
32
––
––,––
303 814
96,80
2000-2009
39
––
––,––
310 674
121,00
2010-2013
19
––
––,––
343 021
58,10
1944-1999
46
––
––,––
335 037
139,10
Falklandsaarten alueet –
Dependencies
South Georgia & South
Sandwich Islands
2000-2009
23
––
––,––
318 516
72,60
(01 FD)
2010-2013
18
––
––,––
343 023
54,40
Kanada* (51)
1851-1951
36
––
––,––
317 777
108,90
Elisabeth II
1952-1971
29
––
––,––
306 571
84,70
1972-1987
60
––
––,––
336 120
175,40
1988-1994
48
––
––,––
307 574
139,10
1995-1999
52
––
––,––
321 721
151,20
2000-2004
59
––
––,––
329 121
169,40
2005-2009
63
––
––,––
329 199
181,50
69
––
––,––
343 020
199,60
32
––
––,––
317 131*
2011
1
––
––,––
343 199
2012
1
––
––,––
344 427
4,80
2012
6
––
––,––
344 428
27,80
1958-1976
14
––
––,––
319 824
42,30
1986-1999
30
––
––,––
346 357
90,70
*Kanadan provinssit sisältävät: Brit. Columbia,
Vancouver Is., Prince Edward Is., New Brunswick, 2010-2013
Nova Scotia, Newfoundland (51 P)
1851-1947
“Picture Postage” erikoislisälehtiä (SN 51)
“Queen Elizabeth II Diamond Jub.” pineoisarkki (51 K)
St. Pierre & Miquelon (15 PM)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
96,80
4,80
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
KAUKOMAAT
Sivuja
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
61
K
Til. No.
K
2000-2009
30
––
––,––
346 358
90,70
2010-2013
18
––
––,––
343 024
54,40
1847-1935
60
––
––,––
325 136
175,40
1935-1964
43
––
––,––
314 870
127,00
1965-1975
32
––
––,––
302 245
96,80
(sis. virkamerkit 1983/85)
1976-1987
73
––
––,––
306 052
211,70
(sis. virkamerkit 1988/91)
1988-1995
65
––
––,––
313 093
187,50
1996-1999
49
––
––,––
334 190
139,10
2000-2004
53
––
––,––
324 896
151,20
2005-2009
56
––
––,––
333 690
163,30
2010-2013
39
––
––,––
343 027
121,00
1994-2009
62
––
––,––
303 432
187,50
2010-2013
28
––
––,––
343 025
84,70
1865-1911
20
––
––,––
338 144
60,50
1935
13
––
––,––
309 865
39,90
Metsästyslupa-merkkejä – DUCK STAMPS (53 HP) 1934-2013
14
––
––,––
320 679
42,30
(jatkuu St. Pierre & Miquelon)
USA ei sis.
virka-, sanomalehtimerkkejä (53)
Pienoisarkit (53 K)
Sivujen ylimääräinen sarja:
Virka- & sanomalehtimerkit (53 ON)
“Farley” erikoispainos: pienoisarkit,
välilöparit, jne. (53 FP)
AFRIKKA
Mayotte (15 MY)
Réunion (15 RE)
1892-1912
4
––
––,––
320 004
12,10
1997-2011
30
––
––,––
324 622
96,80
1949-1974
17
––
––,––
313 935
52,00
AUSTRALIA / OSEANIA / ANTARCTIC
Australia (98)
1913-1965
45
––
––,––
314 783
139,10
desimaalirahasta lähtien
1966-1979
33
––
––,––
307 982
102,80
1980-1989
41
––
––,––
312 583
127,00
1990-1995
43
––
––,––
344 755
127,00
1996-1999
37
––
––,––
344 756
108,90
2000-2003
46
––
––,––
344 757
139,10
2004-2006
38
––
––,––
344 758
114,90
2007-2008
41
––
––,––
344 759
121,00
2009-2010
41
––
––,––
344 760
121,00
2011-2013
64
––
––,––
344 761
199,60
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
62
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
Antal
blade
KAUKOMAAT
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
K
Til. No.
K
(jatkuu Australia)
”Commonwealth Games”-pienoisarkki
17
––
––,––
322 644
78,60
täydentävä lehtisarja: Lunastus, virka & sotilas (98 A)
28
––
––,––
300 163
90,70
Australian Antarctic Territory (98 AT)
Brittiläinen Antarktis (01 AT)
1957-2013
30
––
––,––
332 430
90,70
1963-2009
59
––
––,––
301 925
169,40
2010-2013
18
––
––,––
343 018
52,00
1963-2013
52
––
––,––
321 942
157,30
1948-1989
33
––
––,––
320 043
102,80
1990-2009
61
––
––,––
313 124
181,50
2010-2013
21
––
––,––
343 033
66,50
1958-1979
36
––
––,––
334 864
108,90
1980-1989
37
––
––,––
323 088
108,90
1990-1999
38
––
––,––
307 265
114,90
2000-2009
37
––
––,––
336 835
114,90
2010-2013
18
––
––,––
343 034
54,40
1959-1979
33
––
––,––
337 779
102,80
1980-1989
29
––
––,––
335 357
90,70
1990-1999
40
––
––,––
315 762
121,00
2000-2009
41
––
––,––
316 880
127,00
2010-2013
17
––
––,––
343 035
52,00
1855-1952
53
––
––,––
310 054
163,30
Kookossaaret – Keeling (98 CK)
Ranskan Antarktis T.A.A.F. (15 TA)
Ranskalainen Polynesia (15 PF)
Uusi-Kaledonia (15 NC)
Uusi Seelanti (99)
2006
Elisabeth II
1953-1967
25
––
––,––
321 251
78,60
desimaalirahasta lähtien
1967-1979
49
––
––,––
307 961
145,20
1980-1989
47
––
––,––
305 325
139,10
1990-1994
44
––
––,––
316 569
133,10
1995-1999
66
––
––,––
304 546
199,60
2000-2004
71
––
––,––
306 800
217,80
2005-2009
66
––
––,––
323 774
199,60
2010-2013
61
––
––,––
343 036
187,50
1908-2013
24
––
––,––
329 084
72,60
1920-1979
38
––
––,––
319 689
114,90
1980-1999
48
––
––,––
328 758
145,20
2000-2009
36
––
––,––
307 649
108,90
2010-2013
9
––
––,––
343 037
27,80
Ross (99 RD)
Wallis ja Futuna (15 WF)
AASIA
Hong Kong (93 HK)
1862-1949
19
––
––,––
338 139
58,10
Elizabeth II.
1953-1983
31
––
––,––
304 552
96,80
1984-1989
30
––
––,––
331 637
90,70
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
LEUCHTTURM-lehtisarjat
Antal
blade
KAUKOMAAT
Taskuilla (SF)
Ilman taskuja
Til. No.
63
K
Til. No.
K
(jatkuu Hong Kong) until 30. 06. 97
1990-1997
46
––
––,––
326 500
139,10
Hong Kong - China from 01. 07. 97 (93 HC)
1997-2001
52
––
––,––
303 981
157,30
2002-2004
50
––
––,––
321 044
151,20
2005-2009
71
––
––,––
322 879
211,70
2010-2013
55
––
––,––
343 039
163,30
1871-1945
65
––
––,––
315 217
199,60
1945-1957
62
––
––,––
332 182
187,50
1958-1969
50
––
––,––
330 119
151,20
1970-1979
48
––
––,––
322 234
145,20
1979-1989
62
––
––,––
329 332
187,50
Japani (96)
SHOWA-kauden loppuun
HEISEI -aika
1989-1994
58
––
––,––
311 888
175,40
1995-1999
64
––
––,––
325 569
193,60
2000-2002
64
––
––,––
314 432
193,60
2003-2006
82
––
––,––
306 465
248,00
2007-2009
96
––
––,––
307 470
290,40
2010-2012
117
––
––,––
343 042
356,90
2013
41
––
––,––
346 392
193,60
Kiina (93) kansantasavalta
1949-1959
59
––
––,––
304 677
181,50
Lisäteksti – uusintapainokset
1949-1952
12
––
––,––
302 094
36,30
1960-1969
61
––
––,––
327 461
187,50
1970-1979
58
––
––,––
329 446
175,40
1980-1984
54
––
––,––
311 584
163,30
1985-1991
66
––
––,––
318 231
199,60
1992-1996
55
––
––,––
314 512
169,40
1997-1999
43
––
––,––
315 273
133,10
2000-2004
71
––
––,––
329 920
217,80
2005-2009
97
––
––,––
318 899
296,40
2010-2013
77
––
––,––
343 038
235,90
1980-2013
36
––
––,––
317 256
114,90
autonomiasta lähtien (19. 12. 1999 saakka)
1976-1999
113
––
––,––
304 335
338,80
Macao - Kiina (20. 12. 1999 lähtien)
1999-2004
61
––
––,––
319 522
187,50
2005-2009
55
––
––,––
321 195
169,40
2010-2013
42
––
––,––
343 041
127,00
Vihkolehdet (93 H)
Macao – Macau (93 MC)
Tietoja muista keräilyalueista löydät osoitteella www.leuchtturm.com
64
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
Classic-tyyliset kannet maan nimellä
Erittäin suositut Classic Perfect- ja rengaskannet
ovat nyt saatavana myöskin eri maiden
nimellä/tunnuksella (väreissä).
Hyvä materiaali ja upea ulkonäkö –
nämä kannet tarjoavat
oSuojak
kokoelmallesi upeat puitteet!
telolla
Nämä Perfect- ja rengaskannet
ovat identtisiä neutraaleihin
Classic-kansiin
(katso sivut 65 ja 67):
• Tyylikkäät tekonahkakannet
• Ommeltuja saumoja
• Suuri tilavuus
• Toimitetaan tyylikkäässä
suojakotelossa
Kansipainatus: Maan kartta kansallisväreissä,
kansallistunnus ja maan nimi.
Perfect-kannet
A
sis. suojakotelo
58,10
Rengaskannet
A
sis. suojakotelo
48,40
Valikoimaan kuuluu 14 eri vaihtoehtoa:
Vanha Saksa
Perfect-kannet
Til.no. 338 556
Saksa
1871-1918
Perfect-kannet
Til.no. 301 397
Saksa
1918-1933
Perfect-kannet
Til.no. 333 602
Deutsches Reich
1933-1945
(Kolmas
Valtakunta)
Perfect-kannet
Til.no. 317 671
Saksa
Perfect-kannet
Til.no. 329 746
Berliini
Perfect-kannet
Til.no. 307 887
DDR
Perfect-kannet
Til.no. 312 249
Itävalta
Perfect-kannet
Til.no. 311 267
Sveitsi
Perfect-kannet
Til.no. 337 562
Ranska
Perfect-kannet
Til.no. 303 060
Puola
Perfect-kannet
Til.no. 318 799
Kroatia
Rengaskannet
Til.no. 338 840
Italia
Perfect-kannet
Til.no. 338 842
Slovenia
Rengaskannet
Til.no. 338 841
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
65
oSuojak
a
ll
lo
te
Classic-tyyliset PERFECT DP-kannet
Classic-tyyliset PERFECT DP-kannet + säilytyskotelo –
erittäin tyylikäs kokonaisuus!
Kätevä mekanismi. Tilaa jopa 120 SF-lehdelle.
Värit: vihreä, sininen, punainen ja musta
Ulkomitat: 320 x 325 x 70 mm.
Classic-tyyliset PERFECT DP-kannet
Vihreä
Sininen
Punainen
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
334
333
334
325
601
520
295
489
Hinta per yhdistelmä
A
48,40
Turn-bar -kannet PERFECT DP
Erittäin tilava, jopa 120 SF-lehdelle. Yksinkertainen,
käytännöllinen mekanismi sivujen lisäämiseen ja uudelleen
järjestämiseen. Vahvat, pehmustetut kannet. Materiaaliltaan
ja työltään erittäin laadukas. Tyylikkäät tekonahkakannet.
Viisi viehättävää väriä: punainen, sininen, vihreä, ruskea
ja musta. Nerokas 120 lehden kapasiteetti tyydyttää helposti
10-15 vuoden keräilytarpeen. Todella hyvä kansio järkevään
hintaan. Kansioon sopiva kasetti suojaa kansiota ja sen
sisältöä harmilliselta pölyltä. Ulkomitat: 288 x 315 x 60 mm.
Turn-bar -kannet PERFECT DP
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Sopiva kasetti
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
302
317
314
304
303
565
958
646
973
268
A
48,40
Ulkomitat: 315 x 325 x 70 mm
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
322
306
336
309
317
521
254
157
977
192
A
IS TA R
E R IK O
JOUS
SÄÄSTÖYHDISTELMÄT
24,20
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Kansio ja sopiva kasetti
313
303
333
302
304
087
418
394
499
804
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
A
66,50
66
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
PERFECT DP SIGNUM kannet
e
Voit its
ella
suunnit ien
ans
teksti k n
selkää
PERFECT DP-kannet on nyt saatavana
käytännöllisellä etikettitaskulla selässä.
Liitteenä seuraa 45 valmista etikettiä,
joissa suosituimmat keräilyalueet (*)
on huomioitu.
Lisäksi seuraa viisi tyhjää etikettiä.
Toimitetaan tyylikkäässä suojakotelossa.
Ulkomitat: 322 x 325 x 70 mm.
Kannet + suojakoteleto
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no. 341 220
Til.no. 341 305
Til.no. 341 304
A
66,50
* Koko valikoima – katso www.leuchtturm.com
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
67
Rengaskansio
EXCELLENT DE
kasetteineen on
nyt saatavissa
Classic-mallisena!
Korkealaatuista kirjansitojatyötä,
13-renkainen suljinmekanismi on helppo
käyttää. Mahtuu: sata SF kuvallista lehteä
Värit: sininen, vihreä, punainen ja musta.
Kansion koko: 305 x 315 mm.
Kasetin koko: 315 x 325 mm.
Rengaskansio EXCELLENT DE
Musta
Vihreä
Punainen
Sininen
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
333
300
302
333
439
726
402
295
A
oSuojak
a
ll
telo
46,00
Rengaskannet EXCELLENT DE
Aina suosittu 13-renkainen kansio helppoon käsittelyyn.
Yksinkertainen ja varma mekanismi. 2 suurta lehden-kääntäjää
varmistaa vaivattoman, häiriöttömän kansion sulkemisen.
Värit: punainen, sininen, vihreä, ruskea ja musta. Tyylikkäät
tekonahkakannet. Mahtuu: 100 SF -kansiolehteä.
Ulkomitat: 310 x 315 x 60 mm.
Rengaskannet EXCELLENT DE
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
326
322
337
331
315
581
392
539
755
434
A
48,40
IS TA R
E R IK O
JOUS
Sopiva kasetti
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Ulkomitat: 315 x 325 x 70 mm
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
322
306
336
309
317
521
254
157
977
192
A
SÄÄSTÖYHDISTELMÄT
24,20
Musta
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Kansio ja sopiva kasetti
318
306
321
308
334
370
890
241
630
966
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
A
66,50
68
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
Puristuskannet LUXUS DL
LEUCHTTURM LUXUS-kannet on LEUCHTTURM-kansien
klassikko. Tämä on erittäin tyylikäs vaihtoehto ja lisäksi
erittäin monipuolinen kun lehdissä ei tarvitse olla reikiä
mekanismia varten. Tämän ansiosta siinä voidaan säilyttää
erilaisia dokumenttejä ym. Puristusote on vahva ja kestävä.
Värit: punainen, sininen, vihreä, ruskea ja musta
Mahtuu: 110 SF -kansiolehteä.
Ulkomitat: 292 x 315 x 52 mm.
Puristuskannet LUXUS DL
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
306
320
334
311
045
448
899
990
A
60,50
IS TA R
E R IK O
JOUS
Sopiva kasetti
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Ulkomitat: 315 x 325 x 70 mm
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
306
336
309
317
254
157
977
192
A
SÄÄSTÖYHDISTELMÄT
24,20
Ruskea
Sininen
Punainen
Vihreä
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Kansio ja sopiva kasetti
313
307
306
320
509
792
453
098
DSN-kannet
(ruuvimekanismilla)
Tämä on hyvä vaihtoehto LEUCHTTURM
maakohtaisille kansionsivuille. Avaamalla kaksi
ruuvia on helppoa lisätä/poistaa lehtiä.
Ulkomitat: 286 x 313 x 62 mm.
Pehmustetut tekonahkakannet, tilaa jopa
120 SF-lehdelle! Värit: sininen ja musta.
DSN-kannet (ruuvimekanismilla)
Musta
Sininen
Sopiva kasetti
Musta
Sininen
Til.no. 331 695
Til.no. 309 520
30,20
Ulkomitat: 315 x 325 x 70 mm
Til.no. 322 521
Til.no. 336 157
SÄÄSTÖYHDISTELMÄT
Musta
Sininen
A
A
24,20
IS TA R
E R IK O
S
U
O
J
Kansio ja sopiva kasetti
Til.no. 303 466
Til.no. 317 434
A
48,40
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
A
78,60
13
Kansia maakohtaisille
kansionlehdille
rengasmekanismi
69
Kannet, joihin on painettu maiden nimet
2-Post PERFECT DP-kansioistamme, joissa on painettu maan nimi, on tullut
keräilijöiden suosikkeja. Niitä saa useimmista maista ja keräilyalueista.
Selkään kullalla painettu maan nimi on yleensä maan omalla kielellä.
Kannet + suojakotelo. Yksityiskohtisempaa numerointia, alaotsikointia
jne varten voimme tarjota tarralipukkeita.
Sininen
Kansien
väri
PERFECT
DP*
A 72,60
DEUTSCHLAND
DEUTSCHLAND
BUNDESREPUBLIK
DEUTSCHLAND BERLIN
DEUTSCHLAND DDR
DEUTSCHES REICH
sininen
316 404
sininen
sininen
sininen
sininen
316
342
341
341
963
002
340
342
AUSTRALIA
BELGIË/BELGIQUE
CANADA
CHINA
punainen
vihreä
punainen
punainen
341
341
324
341
343
344
234
345
Kaiverrus
Vihreä
Punainen
Kaiverrus
Kansien
väri
PERFECT
DP*
A 72,60
FRANCE
GREAT BRITAIN
HELVETIA
ITALIA
MONACO
NEDERLAND
NEW ZEALAND
ÖSTERREICH
UN
USA
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
vihreä
punainen
vihreä
punainen
punainen
323
341
336
338
341
341
341
341
333
341
862
420
924
293
429
430
431
433
715
453
Kaiverrus
LUXUS
Kansien
DL*
väri
A 84,70
DEUTSCHLAND
sininen
DEUTSCHLAND
BUNDESREPUBLIK sininen
341 454
341 455
Muita kokoelmia varten
suosittelemme PERFECT DP
SIGNUM-kannet etikettitaskulla
(sivu 66).
* Muita maita löydät osoitteessa www.leuchtturm.com
Maaetikettejä tarroina LE
LEUCHTTURM-kansiin
Tarroja jotka sopivat mainiosti LEUCHTTURM in kansioihin
ja säiliökirjoihin – valikoimaan kuuluu 6 erilaista A4-arkkia.
A
4,30
KUVAUS
Til.no.
Saksalaiset alueet, numeroita ym.
327 923
(esim. Vanhaa Saksaa, Baijeria, Böhmen & Mähren, Danzig, Deutsches Reich, Memel, Länsi-Saksa, Berliini ja Itä-Saksa ym.)
Skandinavia, Baltian maat, Englanti + siirtomaita, BeNeLux, numeroita ym.
314 091
(esim. Ahvenanmaa, Tanska, Viro (Eesti), Fär-saaret, Grönlanti, Islanti, Guernsey, Jersey, Isle of Man, Gibraltar, Hollanti ym.)
Ranska + siirtomaita, Etelä-Eurooppa, Itävalta, Liechtenstein, Sveitsi, numeroita ym.
308 868
(esim. Andorra, Ranska, Monako, Mayotte, Uusi Kaledonia, Reunion, TAAF, Algeria, Italia, San Marino, Vatikaani ym.)
Kaakkois-Eurooppa, Eurooppa CEPT, YK, numeroita ym.
315 544
(esim. Kreikka, Turkki, Bulgaria, Jugoslavia, Kosovo (UNMIK), Slovakia, Puola, Romania, Venäjä, YK Geneve ym.)
Amerikka, Australia, Aasia, Afrikka, numeroita ym.
319 025
(esim. Argentiina, Kanada, Meksiko, Suriname, USA, Australia, Kiina, Indonesia, New Zealand, Japani, Singapore, Taiwan ym.)
Filateelisia tunnuksia, numeroita ym.
(Postikortteja, seteleitä, kirjeitä, postikortteja, laivapostia, arkkeja ym.)
Lisää tietoja LEUCHTTURM:in maakohtaisista kansioista löydät sivuilta 44–45.
306 729
13
70
rengasmekanismi
Blanko-lehtiä
Blanko-lehtiä maan nimellä sekä
otsikkolehtiä maan tunnuksella
Suosituimmille keräilyalueille löytyy blanco-lehtiä otsikolla (maan nimi). Näillä voidaan rakentaa henkilö
kohtaisempia kokoelmia tai täydentää peruskansiota. Lehtien ulkomitat ovat 270 x 297 mm (kuin muut blanco-lehdet)
ja sopivat tietysti LEUCHTTURM-kansiin.
Blanco-lehtiä
maan nimellä
Hinta per pakkaus
(sisältää 12 lehteä)
A
9,10
Otsikkolehtiä
vaakunalla
Hinta per lehti
A
3,10
Nimi*
Kansionlehtiä
maan nimellä
Til.no.
Otsikkolehti
vaakunalla
Til.no.
Nimi*
Kansionlehtiä
maan nimellä
Til.no.
Otsikkolehti
vaakunalla
Til.no.
Deutschland
Deutschland Bundesrepublik
Deutschland Berlin
Deutschland DDR
Deutsches Reich**
Deutsches Reich (Kaiserreich)
Deutsches Reich (Republik)
Deutsches Reich (Drittes Reich)
Europa
337
338
307
309
320
—
—
—
326
—
313
315
338
—
326
303
328
332
France
Great Britain
Liechtenstein
New Zealand
Norge
Österreich
ОСС/Rossija
Schweiz/Suisse
United States
333
304
—
322
302
301
—
317
321
312
315
311
—
333
305
323
324
313
477
024
325
509
516
438
086
782
621
323
762
586
825
* Muita maita löydät osoitteessa www.leuchtturm.com
055
225
838
470
582
275
313
941
680
094
334
729
981
066
683
13
rengasmekanismi
G- + R-lehdet
71
G- + R-lehdet
Sopivat LEUCHTTURM: in 13-rengasmekanismiin. Leuchtturmilla on laaja valikoima ko. kansiin sopivia
säilytyslehtiä. Näissä voidaan säilyttää pienoisarkkeja, arkinosia, ensipäivänkuoria, postimerkkivihkoja,
blokkeja, nelilöitä ym. Lehdet ovat erittäin tukevia säilytyslehtiä. S = musta tausta, W = valkoinen tausta
ja C = kirkas tausta. Taskut ovat lasinkirkkaat.
G-lehdet
Arkisto –
laatuain
eritä iturvall
sia
(Perfect-kansiin)
G-lehdet pitäisi säilyttää PERFECT DP Turn-bar
-kansioissamme; niihin mahtuu 45 G-lehteä.
(katso s. 65–66)
A
Yhden lehden hinta
4,80
Til.no. 319 185 • 2 W Til.no. 312 784 • 3 W Til.no. 309 329 • 4 W Til.no. 317 470
•11 SW Til.no.
304 707 •2 S Til.no. 324 345 •3 S Til.no. 302 870 •4 S Til.no. 313 616
•
•5 S
Til.no. 328 684
R-lehdet
•6 S
Til.no. 328 818
324 352
•77 SW Til.no.
• Til.no. 328 705
(rengaskansiin)
R-lehtiä on saatavana sekä mustalla (S) että kirkkaalla pohjalla.
13-rengaskansioihimme. Mahtuu keskim. 40 lehteä.
(katso s. 67). Arkeille, kuorille, pienoisarkeille, jne.
Ulkomitat: 270 x 297 mm
4,30
A 3,60
•11 SC
•
Til.no. 318 143
Til.no. 335 153
•4 S
Til.no. 323 869
•5 S
Til.no. 308 277
•7 S
Til.no. 309 400
•8 S
Til.no. 326 661
A
Hinta mustat R-lehdet
Hinta kirkkaat R-lehdet
Säilytyslehtiä arkeille
Til.no. 326 038
A 23,00
10 taskun pakkaus 20 arkille kooltaan
max. 250 x 300 mm. Kaksipuoliset
kirkkaat akryyliliuskat mustassa,
paksuissa suojaavissa kansissa.
Lehdet sopivat EXCELLENT DE kansioomme (katso s. 67).
•22 SC
•
Til.no. 319 728
Til.no. 338 487
•33 SC
•
•5 ST** Til.no. 320 041 •6 S
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
Til.no. 317 770
Til.no. 324 922
Til.no. 328 631
** Niin kavan kun varastoa riittää.
13
72
rengasmekanismi
LB-lehdet
LB-lehdet
LB-lehdet ovat samankokoisia kuin maakohtaiset
kansionlehdet. Muovitaskut ovat 100 % polystyrolia. Johtavat arkistot ja museot ympäri maailmaa
käyttävät nimenomaan polystyrolia postimerkkien
ym. dokumenttien pitkäaikaiseen säilytykseen.
Nyt voit laajentaa LEUCHTTURM-kansiosi
LB-säilytyslehdillä.
Niissä voi säilyttää postimerkkejä, nelilöi-tä ym.
ryhmiä, kuoria, ehiötiä, muistoarkkeja, vihkoja ym.
joille lehtisarjoissa ei ole valmiita paikkoja.
Mitään kiinnikkeitä ei tarvita sillä LB-lehdet ovat
varustettuja kirkkailla taskuilla.Voit helposti
rakentaa niin maakuin aihekoko-elmia LB-lehdille
laajan taskuvalikoiman ansiosta. LB-valikoimaan
kuuluu 18 erilaista taskuyhdistelmää.
LB-lehden ulkoimitat ovat 270 x 297 mm
ja se sopii LEUCHTTURM PERFECT DP-,
EXCELLENT DE-, RECORD- ja LUXUS DL-kansiin.
Lehden materiaali ovat sama kuin lehtisarjojen
materiaali ja taskuissa ei ole merkeille vaarallisia
pehmittäjiä.
1
2
1 taskulla (LB 1)
3
2 taskulla (LB 2)
4
3 taskulla (LB 3)
6
5
4 taskulla (LB 4)
5 taskulla (LB 5)
7
6 taskulla (LB 6)
8
9
Yksittäisten lehtien tilausviite (EB):
A
3,60
10/pakkaus tilausviite (ref.):
hinta 10/
pakkaus
A
24,20
lehden hinta
4 eri taskuilla
(LB 4 MIX)
2 taskua pystyasennossa
(LB 2 VERT.)
LB 1
LB 2
LB 3
LB 4
1
2
3
4
LB 5
5
46 mm
59 mm
81 mm
190 mm
2 eri kokoista taskua
(LB 2 MIX)
124 mm
254 mm
Til.no. 313 874
Til.no. 340 552 (EB)
Til.no. 311 502
Til.no. 340 553 (EB)
Til.no. 307 865
Til.no. 340 554 (EB)
Til.no. 337 872
Til.no. 340 555 (EB)
Til.no. 307 332
Til.no. 340 556 (EB)
LB 4 MIX
LB 2 VERT.
LB 5 VERT.
LB 3 VERT.
LB 1 MAX
7
8
100
mm
124 mm
293 mm
205 mm
37
mm
60
mm
293
mm
37 mm
293 mm
293 mm
Til.no. 328 433
Til.no. 340 570 (EB)
Til.no. 315 141
Til.no. 340 571 (EB)
Til.no. 328 195
Til.no. 340 572 (EB)
Til.no. 314 235
Til.no. 340 573 (EB)
Til.no. 323 730
Til.no. 340 574 (EB)
2 avointa sivua (oikealta/yjhäältä)
13
rengasmekanismi
LB 6
LB-lehdet
LB 7
6
LB 8
LB SH
26 mm
31 mm
37 mm
LB 3 MIX
124 mm
236 mm
59 mm
Til.no. 315 636
Til.no. 340 557 (EB)
Til.no. 330 332
Til.no. 340 558 (EB)
Til.no. 313 996
Til.no. 340 559 (EB)
LB SH 2
LB 2 MIX
LB ETB
Til.no. 338 117
Til.no. 340 560 (EB)
293 mm
Til.no. 314 287
Til.no. 340 561 (EB)
9
236 mm
157 mm
189 mm
220 mm
144 mm
Arkisto –
laatua
eritäin
iturvall
sia
59 mm
Til.no. 324 854
Til.no. 340 575 (EB)
Til.no. 319 948
Til.no. 340 576 (EB)
Til.no. 303 892
Til.no. 340 577 (EB)
Lisää tietoja löydät Leuchtturmin kotisivuilta:
www.leuchtturm.com
73
13
74
rengasmekanismi
Tyhjät kansion-lehdet
2
1
3
Tyhjät
kansion-lehdet
Tyhjät kansiolehdet käyvät
muuhunkin kuin postimerkkeilyyn.
Niistä saa hienoja
muistolehtiä kiinnittämällä
niihin valokuvia yhdessä
postimerkkien, korttien tai
eri tilaisuuksien pääsylippujen
kanssa.
Ilman painatusta
(BL 02)
4
Mustalla kehysviivalla
(BL 19)
5
Verkkokuviolla
(PRIMUS A)
6
Säilytys LEUCHTTURM-kansioissa.
Lehdet voidaan suojata pergamiinisille
välilehdillä.
Muita tyhjiä A4-lehtiä löydät sivulta 19.
Musta kartonki
(BL S)
Pergamiini-suojalehti
(PS)
Til.no.
Pakkauksen
hinta A
331 407
334 112
27,80
27,80
304 004
308 094
27,80
11,50
Tyhjiä, ilman maan nimeä
310 040
16,90
(PS)
333 134
27,80
303 753
8,50
Yhteenveto/ulkomitat
Kuvaus
Mustat kansiolehdet (270 x 297 mm)
Eri muotoja, pakkauksessa 50
Paksut kansiolehdet (170 g/qm)
Väri norsunluu
Musta kartonki (12/pakkaus)
Ilman painatusta (BL 02)
Valkea, mustat kehyslinjat (BL 19)
Vaalean harmaa taustaruudutus (PRIMUS A)
Musta paperi, kullanvärinen kehys (BL S)
Säilytyslehtiä „Klüssendorf“automaattimerkeille
15 SF-taskullista merkkipaikkaa (sisältää 5 lehteä)
5
Pergamiiniset välilehdet (50/pakkaus)
6
Näyttelylehtien suojataskut
Kirkas, turvallinen muovi (ei haitallisia kemikaaleja). Suljettu 3 sivulta.
Erinomainen näyttelylehtien suoja. (5/pakkaus). (BSH 1)
1
2
3
4
Suojalehti
(BSH1)
Lisää tietoja löydät LEUCHTTURMin kotisivuilta: www.leuchtturm.com
13
rengasmekanismi
ALPHA-säilytyslehdet
ALPHA-säilytyslehdet
Sopivalla kansiotyypillä voit ALPHA-säilytyslehtien avulla rakentaa todella monipuolisen
irtolehtisäiliökirjan. Voit helposti lisätä/poistaa sivuja.
• Taskujen molemille puolille
• Lehden ulkomitat: 270 x 297 mm
• Kummallakin puolella pergamiinisuojalehti
• Sopii kaikkiin LEUCHTTURM-kansiin
Valkoinen,
pergamiinniliuskat
Kuin edellinen,
mutta jaetut
liuskat
Musta,
kirkaat
taskut
Til.no. 325 800
Til.no. 319 474
Hinta per 5 kpl
Hinta per 5 kpl
A
14,50
A
15,70
9 kirkkaalla taskulla
Til.no. 329 910
A
16,90
6 kirkkaalla taskulla
Ulkomitat: 290 x 265 mm
Til.no. 336 608
A
12,10
Hinta per 5 kpl
75
76
LEUCHTTURM SF-taskut
Liuskat/Sininen pakkaus
(50 pakkaus)
A 3,20
Merkin koko
lev. x kork.
Arkisto –
laatuain
tä
eri
iturvall
sia
D = Doragard
(suljettu ylhäältä
ja alhaalta,
avautuu takaa)
d = double seal
(suljettu ylhäältä
ja alhaalta).
Turvallinen ja helppokäyttöinen
tasku postimerkeillesi
• Hyvä suoja mm. pölyä, kosteutta, värinmuutoksia ja
naarmuja vastaan.
• Vahva sauma pitää merkit hyvin paikallaan.
• SF-suojatasku on valmistettu 100 % polystyrolista
(vapaa ns. vaarallisista pehmittäjistä).
• Heijastamaton pinta suojaa valoa vastaan.
• Erikoisliima taskun kääntöpuolella
(riittää kun kostuttaa taskun alaosaa).
1. LEUCHTTURM esileikatut SF-taskut
Useimpia vakiokokoja. Huomaa, että taskun koko on
4 mm suurempi kuin merkin, jotta merkin saa kauniisti
“keskitettyä”. Luettelossa esiintyvät mitat ovat merkkien
mittoja. Sinun ei tarvitse lisätä ylimääräistä.
2. LEUCHTTURM SF liuskoja
Pituus 217 mm, eri korkuisia. Myöskin näissä korkeus
on 4 mm korkeampi kun pakkauksessa ilmoitettu
postimerkkikoko. Näistä voit leikata postimerkeillesi
sopivia taskuja.
3. LEUCHTTURM SF -taskut blokeille
Yleisimmät koot. Ehiöille, blokeille, pienoisarkeille jne.
Erikoissuurissa taskuissa on kaksipuoliset saumat.
Lisää tietoa sivuilla 44 ja 77.
20
20
21,5
21,5
21
23
24
24
24
26
26
26
26
27,5
28
33
34
36
36
40
41
41
43
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
24
26
26
30
24
27,5
21
29
41
21,5
36
40
43
33
34
27,5
28
26
29
26
24
26
26
Til.no.
Til.no.
musta
kirkas
331 655
300 255
312 110
—
334 017
316 574
305 633
302 088
313 791
—
306 693
327 184
320 990
324 986
313 827
310 752
314 728
307 434
319 501
308 744
336 421
336 038
319 536
—
—
324 167
324 384
336 649
307 968
313 978
—
331 881
311 077
325 823
309 726
330 957
310 335
—
328 414
—
304 309
—
319 999
315 160
—
322 033
Liuskat/Punainen pakkaus
(50/pakkaus)
A 4,70
Merkin koko
Til.no.
Til.no.
lev. x kork.
31
32
33
35
41
41
41
46
53
53
55
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
42
53
55
35
30
41
53
27,5
32
41
33
musta
kirkas
300 141
330 989
314 247
309 806
320 616
302 033
328 513
320 015
334 157
323 534
314 043
—
—
335 340
332 273
336 051
322 106
—
304 379
—
—
316 468
Liuskat/Keltainen pakkaus
(25/pakkaus)
A 8,20
Merkin koko
Til.no.
Til.no.
lev. x kork.
217
217
217
217
217
217
217
217
217
217
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
21
24
25
26
27,5
29
30
31
32
33
musta
kirkas
335 835
322 684
303 127
314 839
322 110
306 970
328 170
307 329
332 364
329 484
335 349
317 059
337 002
329 619
301 847
303 820
332 746
305 315
318 961
322 054
LEUCHTTURM SF-taskut
Liuskat/Vihreä pakkaus
(25/pakkaus)
A 10,00
Merkin koko
Til.no.
lev. x kork.
217 x 35
217 x 36
217 x 37
217 x 39
217 x 40
217 x 41
217 x 43
217 x 44
217 x 46
217 x 48
217 x 49
217 x 51
217 x 52
217 x 53
217 x 55
Til.no.
musta
kirkas
330 879
308 959
300 072
303 451
334 656
305 180
334 104
311 411
308 235
305 985
336 189
329 732
317 423
321 939
309 356
309 730
313 501
324 689
314 571
326 785
337 078
327 930
309 707
309 104
325 863
—
301 133
317 169
302 792
307 379
Liuskat XL
(pituus 265 mm)
A 10,00
Merkin koko
Til.no.
Til.no.
lev. x kork.
musta
kirkas
265
265
265
265
265
265
265
265
311 272
323 338
308 204
319 346
314 135
320 538
303 409
335 548
x 80 d***
x 95 d***
x 100 d***
x 105 d**
x 110 d**
x 115 d**
x 135 d*
x 235 d****
HAWID erikoisliima
Tällä liimalla voit kiinnittää
sekä SF- että HAWID-suojataskut
kansionlehteen. Sisältää 12 ml.
A 2,00
Til.no. 326 347
Liuskat
(10/8*/pakkaus)
A 8,20
Merkin koko
Til.no.
Til.no.
lev. x kork.
musta
kirkas
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
217 x
335 868
301 572
321 158
320 242
322 783
303 692
318 031
318 704
313 782
337 024
300 587
—
317 399
328 683
325 400
—
311 835
337 467
322 377
317 055
326 004
304 921
58
60
63
66 d
68 d
70 d
72 d
78 d
84 d
86 d
92 d*
13 sekaliuskaa
(vakiokoot)
A 4,70
Merkin koko
Til.no.
Til.no.
lev. x kork.
musta
kirkas
304 064
303 883
—
—
—
—
—
A 8,20
Merkin koko
lev. x kork.
Til.no.
musta
Til.no.
kirkas
148 x 105 D
160 x 120 d
165 x 95 D
162 x 115 D
130 x 85 d
(5/pakkaus)
217 x 170 d
(6/pakkaus)
217 x 148 d
(7/pakkaus)
217 x 125 d
(8/pakkaus)
217 x 100 d
324 316
331 094
325 267
306 253
300 856
329 294
306 326
324 866
306 829
—
301 145
317 386
303 925
316 174
337 594
314 961
331 820
308 144
Suuret blokit
(5/pakkaus)
A 12,90
Merkin koko
lev. x kork.
Til.no.
musta
Til.no.
kirkas
297 x 210 d
317 772
325 258
9 sekablokkia
(vakiokoot)
A 8,20
Merkin koko
lev. x kork.
Til.no.
musta
Til.no.
kirkas
310 118
300 007
—
Leikkaaja 180
• Säädettävä leveys
• mm-asteikko
• Liitettävä mitta-asteikko
• Voidaan leikata jopa 180 mm asti
• Sopii eri merkkisille suojataskuille
• Itseterävöytyvä terä (ruostumaton)
334 160
311 778
311 338
314 720
*= 7/pakkaus / **= 8/pakkaus
***= 10/pakkaus / ****= 5/pakkaus
LEUCHTTURM SF-suojataskuja
Blokkitaskuja
(10/pakkaus)
Til.no. 319 565
A
27,80
(liuskoina)
Sisältö
Til.no.
musta
Til.no.
kirkas
Hinta per
pakkaus
30 liuskaa (pituus 217 mm) = 50 g
(10 x 37 mm, 10 x 59 mm, 10 x 78 mm d)
320 682 306 770 A 6,00
50 liuskaa (pituus 217 mm) = 100 g
(10 x 37 mm, 10 x 49 mm, 10 x 59 mm, 10 x 78 mm d, 10 x 98 mm)
316 033 300 508 A 11,50
70 liuskaa (pituus 217 mm) = 200 g
(10 x 32 mm, 10 x 37 mm, 10 x 49 mm, 10 x 59 mm, 10 x 78 mm d, 10 x 90 mm d, 10 x 98 mm d)
328 199 325 304 A 20,60
210 liuskaa (pituus 217 mm) = 500 g
(20 x 32 mm, 20 x 37 mm, 20 x 44 mm, 20 x 49 mm, 20 x 59 mm, 20 x 72 mm d,
20 x 78 mm d, 20 x 90 mm d, 20 x 98 mm d, 30 x 154 mm d)
304 814 305 801 A 48,40
490 liuskaa (pituus 217 mm) = 1.000 g
(40 x 26 mm, 40 x 32 mm, 40 x 37 mm, 40 x 40 mm, 40 x 44 mm, 40 x 49 mm, 40 x 59 mm,
40 x 72 mm d, 40 x 78 mm d, 40 x 90 mm d, 40 x 98 mm d, 30 x 154 mm d, 20 x 170 mm d)
338 874 338 875 A 90,70
77
Tarvikkeita
LEUCHTTURM tarjoaa todella monipuolisen valikoiman keräilytarvikkeita postimerkkien
keräilijöille – myöskin runsaasti eri tyyppisiä suurennuslaseja.
Hyvä suurennuslasi on tarpeellinen apuväline jokaiselle keräilijälle. LEUCHTTURM-valikoimaan
kuuluu 2-20x suurentavia suurennuslaseja, lasi- tai akrylilinssillä ja eri valoilla (esim. LED- tai
UV-valolla). Malleja löytyy varrellisina, taskumalleina, kokoontaitettavia ym. Lisäksi meillä on
useita eri tyyppisiä mikroskooppeja, analyysilamppuja, salkkuja, kuivauskirjoja, atuloita ym.
80
Suurennuslaseja
Tasokkaita suurennuslaseja
RUUSUPUU-suurennuslasi kahvalla
Tyylikäs suurennuslasi ruusupuukahvalla + teline. Lasilinssi.
ROSEWOOD 30
Suurentaa 5x, linssin halkasija on 30 mm.
A 10,30
Til.no. 314 752
ROSEWOOD 50
Suurentaa 3x, linssin halkasija on 50 mm.
A 14,50
Til.no. 305 535
ROSEWOOD 80
Suurentaa 2x, linssin halkasija on 80 mm.
A 19,30
Til.no. 343 483
Suurennuslasi 2,5–4x
LU 1
Kahvalla (lasilinssi)
halkaisija 50 mm, suurentaa 4x
Til.no. 308 387
A
7,90
LU 2
Kahvalla (lasilinssi)
halkaisija 75 mm, suurentaa 3x
Til.no. 337 993
A
9,70
LU 3
Kahvalla (lasilinssi)
halkaisija 90 mm, suurentaa 2,5x
Til.no. 321 182
A 10,90
Kullattu luuppi 4x
Suurentaa nelinkertaisesti. Laadukas lasilinssi (Ø 58 mm).
Yhdessä toimituslaajuuteen kuuluvan puisen jalustan kanssa
tämä luuppi on pöydällä kuin koru. Linssin tukeva kehys ja
luupin kahva ovat kullattuja.
Til.no. 332 680
Käytännöllinen suurennuslasi 8x
Hopeanvärinen (alumiini) suurennuslasi.
Linssin halkasija: 30 mm. Tutkittava alue:
20 x 20 mm. Asteikolla cm. Suurentaa 8x.
3 kirkasta LED-lamppua.
2 AA-paristoa.
Toimitetaan mustassa kotelossa.
Til.no. 325 852
A 27,80
A 24,20
Suurennuslaseja
81
Suurennuslasi LED-valolla 3,2x
Linssi: 37 mm. Suurennus: 3,2x, lasilinssi.
Kahva: alumiinia. Toimii: paristoilla
(2 kpl AA 1,5 paristoa mukana).
Kokonaispituus 173 mm, 6 LEDiä.
Til.no. 325 392
A 27,80
LED-suurennuslasi 2,5x
8 valkoista LED:iä. 2,5x suurennus. Linssin halkasija 55 mm.
Toimii kahdella 1,5VAA/LR6-paristolla (Mignon, sisältyy hintaan).
4 yhdistettävää LED:iä (2-vaihe suurennus).
Optinen kristallilinssi.
Hintaan kuuluu suojakotelo ja puhdistusliina.
Til.no. 328 630
A 36,30
LED-suurennuslasi LU 150 –
suurentaa 10x
Erittäin kirkkaalla LED-valolla, toimii paristoilla,
säädettävä focus,suurentaa 10x.
Toimii kahdella 1.5 V C/LR14-paristolla.
Kaksi kirkasta LED-lamppua.
Til.no. 301 102
A 14,50
Compact LED-suurennuslasi 6x
Linssin halkasija on 35 mm. Suurentaa 6x.
Toimii 3 AAA-paristolla (mukana).
LED-teknologia.
Korkeatasoinen linssi – akrylinen lasi.
Helppo ottaa matkalle mukaan.
Til.no. 324 404
A
12,10
82
Suurennuslaseja
Kehyksettömiä
suurennuslaseja
valolla
(kromipintaisia)
2,5x
Ensiluokkainen akryylilinssi
ja ergonominen, nykyaikainen
metallinen kahva.
Loistavatasoinen optiikka.
Linssin halkaisija: 9 cm.
Suurennos: 2x. Toimii kolmella mukana olevalla nappipatterilla
SR 54 (IEC-standardi), 2 hyvin
kirkasta LED-valoa. Linssinsuojus.
Til.no. 322 400
A 30,20
Kehyksetön LED-suurennuslasi
lampulla 2,5x
Kirkas akryylilinssi ja ergonominen kahva.
Loistava optinen laatu.
Linssin halkasija 75 mm. 2 LED.
Toimii paristoilla (3 kpl SR 54 – IEC standardi).
Suurentaa 2,5x. Toimitetaan pehmeässä kotelossa.
Til.no. 307 746
A
15,70
Kehyksettömät, kahvalliset suurennuslasit 2–2,5x
Kirkkaat akryylilinssit ja ergonometrinen kahva.
Loistava optinen laatu.
Kevyt käyttää, ei rasita kättä.
Oiva suurennuslasi kaikkiin harrastuksiin.
Halkaisija 75 mm,
suurentaa 2,5 x.
Til.no. 301 472
A 10,30
Halkaisija 90 mm,
suurentaa 2 x.
Til.no. 333 010
A 12,10
Suurennuslaseja
83
NEMO LED-suurennuslasi
2 LED-valolla suurentaa 2x
Erittäin käytännöllinen suurennuslasi (suurentaa 2x)
tasokkaalla akryylilinssillä. Se on varustettu kuudella
LED-lampulla – se valaisee kohteen erittäin hyvin.
Linssin halkaisija on 70 mm, joten isompienkin kohteiden
tarkkailu käy helposti. Sisältää 2 AA 1.5V-paristoa ja musta
kotelo. Ulkomitat: 220 x 95 mm.
Til.no. 343 247
A
12,10
Desktop/clip-on suurennuslasi FLEX 2,5x
Linssin halkasija on 88 mm. Suurentaa 2,5x.
Pieni sisäänrakennettu 21 mm linssi. Suurentaa 5x.
2 LED-valolla.
Toimii 3 AAA-paristolla (mukana).
Kätevät tukijalat.
Helpompi työskennellä kun molemmat
kädet ovat vapaina.
Til.no. 311 360
A 30,20
Tiesitkö?
2–3x suurentavia suurennuslaseja
Nämä sopivat hyvin kun tutkii kokonaisia postimerkkejä ja kolikoita. Kohde näkyy selvästi linssin läpi – pienetkin yksityiskohdat tulevat hyvin esille. Nämä sopivat apuvälineiksi myöskin lukiessa.
5–7x suurentavia suurennuslaseja
Suurin osa yksityiskohdista tulee esiin. Isompi suurennus tarkoittaa kuitenkin, että näkyviin tuleva alue on pienempi – silmän on oltava huomattavasti lähempänä.
10–20x suurentavia suurennuslaseja
Nämä ovat suurennuslaseista tarkimmat – todella pienet yksityiskohdat tulevat näkyviin. Näillä voidaan hyvin tutkia painovaiheiden eroavaisuuksia.
Mikroskoopit
Näillä tutkitaan hyvin pieniä yksityiskohtia – esimerkiksi ns.
mikropainatukset tulevat hyvin esille. Kohteiden ”paikkaukset” tulevat hyvin esiin.
Digitaalinen mikroskooppi
Digi-tekniikan avulla kohteiden kuvat voidaan tutkia näytöllä.
MACRO CAM ei vaadi edes näyttöä – se sopii esimerkiksi erittäin hyvin postimerkkinäyttelyissä. Mukana olevan ohjelman
avulla kuvat voidaan tallentaa ja editoida.
Valo
Valoa tarvitaan usein tutkimustyössä, mutta se ei ole aina riittävä. LED-teknologian avulla pienimmätkin suurennuslasit
voidaan varustaa valolla. Nyt on saatavana LED-suurennuslaseja jopa UV-valolla (kohteen fluorisointi tulee esiin).
84
Suurennuslaseja
Taskusuurennuslasi
CC “luottokortti”-suurennuslasi 3x
Tämä sopii moneen eri tarkoitukseen.
Kortin paksuus on vain 4 mm.
Linssin halkasija: 33 mm. Suurentaa 3x. Koko: 84 x 54 mm.
Kortti on varustettu paristolla toimivalla LED-valolla.
Toimitetaan kotelossa.
Til.no. 316 350
A 7,20
CLICK taskusuurennuslasi 5x
Suurentaa 5x, linssi 40 x 36 mm, paristot eivät sisälly hintaan.
Toimii 2 kpl AAA/UM4 paristoja (ei mukana).
Til.no. 307 300
A 9,10
SLIDE taskusuurennuslasi 3x
Akrylilinssi, suurentaa 3x, linssin halaksija on 35 x 40 mm.
Käytännöllinen valkoinen LED-valo.
Sisältää 3 paristoa (AAA). Ulkomitat: 112 x 52 x 19 mm
S
Til.no. 346 518
UUTUU
A 12,10
10x ulos vedettävä suurennuslasi LEDja UV-lampulla
Käytännöllinen suurennuslasi LED-valolla.
2 linssiä: 10x (21 mm) ja 30x (12 mm).
Sopii sekä postimerkkien että seteleiden tutkimiseen.
Koko: 45 x 100 x 23 mm.
Sisältää paristot – 3 kpl LR1130.
Til.no. 338 880
A
14,50
A
10,30
Erittäin tehokas
LED-suurennuslasi 20x
Suurentaa peräti 20x. Linssin halkasija on 21 mm.
Tyylikäs musta kehys. Yksi LED-lamppu.
3 kpl LR1130 sisältyy hintaan. Koko: 54 x 34 x 23 mm.
Til.no. 321 419
Suurennuslaseja
85
7x suurentava suurennuslasi
Erittäin käytännöllinen 7x suurentava suurennuslasi.
Linssi on akryylilasia. Halkaisja on 35 mm.
Varustettu valkoisella LED-valolla. Kolme AAA-paristoa kuuluu hintaan.
Ulkomitat: 120 x 42 x 26 mm.
A
Til.no. 344 396
12,10
Kätevät monikäyttöluupit
Molemmissa luupeissa on 2 asfääristä akryylilasista linssiä, jotka varmistavat parhaimman mahdollisen kuvan laadun.
Linssien mitat: 30 x 37 mm (iso linssi) ja 15 mm Ø (pieni linssi). Monipuolinen käyttö kolmen erilaisen valotoiminnon
ansiosta: 3 hightech LEDiä (taskulamppu), 1 pitkäaaltoinen UV-lamppu seteleiden tarkistukseen sekä 1 valkovalo-LED
kohdevaloksi keräilykohteiden tarkasteluun ja huonoihin valo-olosuhteisiin. Paristokäyttö 3x LR927, sis. Mustan
muovikotelon. Mukana tekonahkainen suojalaukku.
Taskusuurennuslasi ”5 in 1”
2,5-kertainen (iso linssi) ja 10-kertainen
suurennos (pieni linssi). Sis. irrotettavan
minikuulakärkikynän muistiinpanoja varten.
Ulkomitat: 38 x 91 x 8 mm (L/P/K).
Sis.
Sis.
Sis.
Sis.
Sis.
luupin 2,5x
luupin 10x
UV-lampun
LED-taskulampun
kynä
Til.no. 339 919
A
10,90
Taskusuurennuslasi ”6 in 1”
Kätevä LED-mikroskooppi (15x suurennos)
keräilykohteiden yksityiskohtaiseen
tarkasteluun. 3-kertainen (iso linssi)
ja 10-kertainen suurennos (pieni linssi).
Ulkomitat (L/P/K): 39 x 115 x 19 mm.
Sis.
Sis.
Sis.
Sis.
Sis.
Sis.
luupin 3x
luupin 10x
1 valkovalo-LEDin
UV-lampun
15xLED-mikroskoopin
LED-taskulampun
Til.no. 344 177
Pieni linssi suurentaa 10x
Sekä valkoisella LED-valolla että
UV-valolla
A
12,10
86
Suurennuslaseja
AM
M
A
VA TT
LI ILA
N
TA ISEN
Kokoontaitettavia suurennuslaseja
Erittäin tarkka 10x suurennuslasi LEDja UV-valolla
Tämä tarkka suurennuslasi suurentaa 10 kertaa.
3 lasilinssiä (17 mm), 6 LED-valoa, kokoon taitettava
(nahkakotelo seuraa), toimii kolmella
LR927-paristolla (mukana).
Til.no. 338 881
A 42,30
Tarkkuussuurennuslasi LED-valolla 10x
Suurennus: 10x, lasilinssi 1 LED, jalokivilaatua,
käännettävä suojuslinssin koko: 18 mm toimii: paristoilla
(2 kpl 3AG12 mukana).
Til.no. 329 828
A
12,10
Kokoontaitettava 5x suurennuslasi
Suurentaa 5x. Linssin halkasija 32 mm.
Kestävä akryylilinssi.
Linssin kehys: kirkas metalli.
Nahkakotelo.
AM
M
A
VA TT
LI ILA
N
TA ISEN
Til.no. 309 153
A 20,60
Tarkkuussuurennuslasi – suurentaa 10–20x
Erittäin tarkka suurennuslasi, suurentaa 10 ja 20x – sopii hyvin ammatimaiseen
käyttöön. 3-linssin systeemi – halkasija 18 mm. Kokoon taitettava. Kromipinta.
Ulkomitat: 20 x 20 x 32 mm. Toimitetaan nahkakotelossa.
kromipintainen (10x)
Til.no. 302 628
A 27,80
kromipintainen (20x)
Til.no. 338 882
A 39,90
Suurennuslaseja
BULLAUGE
pöytäsuurennuslasi – 5x
Käytännöllinen pöytämalli tasokkaalla akrylilinssillä (halkasija 65 mm) joka suurentaa 5x.
Erittäin kirkas valo – 6 valkoista LED-lamppua. 3 eri kirkkautta. Sisältää 3 paristoa (AAA).
Ulkomitat: 95x140x47 mm
A
Til.no. 345 409
S
UUTUU
23,00
87
88
Suurennuslaseja
Muita suurennuslaseja
”Round the neck”
hands free-suurennuslasi,
suurentaa 2,5x ja 5x
Tämän avulla Sinulla on molemmat kädet vapaana
(lukemiseen, käsitöihin ym. Varustettu kaksi akryylilinssiä:
päälinssi suurentaa 2,5x (halkasija 88 mm), sisäänrakennettu
linssi (21 mm) joka suurentaa 5x. Suurennuslasi on säädettävä.
Siinä on kaksi kirkasta LED-lamppua, 2 paristoa (R03P.AAA.UM-4)
sekä tukeva kotelo + puhdistusliina.
Koko: 260 x 155 x 14 mm.
Til.no. 342 125
A 39,90
Luuppi valolla 5x
Muovinen – musta mattapintainen
cm-asteikkolla, suurentaa 5x, linssi 29 x 25 mm
(halkasija 23 mm), kokoontaitettava, avautuu helposti –
samalla valo syttyy, 1 LED-lampulla.
Koko: 42 x 55 x 54 mm.
Til.no. 308 008
A 7,20
Luuppi 5x
metalli –musta matta cm-asteikolla
Suurentaa 5x. Linssin pinta-ala: 25 x 25 mm.
Kokoontaitettava. Korkeus: 60 mm.
Linssin halkaisja: 28 mm.
Til.no. 326 732
A 16,90
Tukeva kokoon-taitettava luuppi 10x
Matta kromipintainen – tyylikäs !
Suurentaa 10x. 31 mm korkea.
Linssi 12 x 12 mm. Kokoontaitettava.
Linssin halkasija 14 mm.
Til.no. 333 874
A 14,50
Suurennuslaseja
FISHEYE-suurennuslasi 3x kirkas kenttä
Pieni ja kätevä luuppi särkymättömästä akryylista. Pallomainen,
suurentaa kolminkertaisesti, linssin halkaisija 60 mm.
Soveltuu hyvin lukemiseen. Käytännöllinen kahvasyvennys ja irrotettava
kumimansetti. Toimituslaajuuteen kuuluu harmaa samettinen suojalaukku.
Til.no. 332 543
A 14,50
Suurentava viivotin 2,5x
Linssin koko: 24 x 210 mm. Suurentaa 2,5x.
Linssissä on myöskin 15 mm. alue joka suurentaa 5x.
Til.no. 325 816
A 7,20
Suurennuslasi LED-valolla 1,5–3,5x
Korkealuokkaisia suurennuslaseja esimerkiksi kolikoiden
japostimerkkien tutkimiseen. Mukana seuraa kolme eri
kiinnitysvaihtoehtoa (suurentaa 1,5x, 2,5x ja 3,5x)
2 vartta mahdollistavat optimaalisen sijainnin
suurennuslasille ja valolle. Tutkittava kohde voidaan
valaista sisäänrakennetulla LED-valolla.
Sisältää paristot.
Til.no. 300 142
A 18,10
Suurennuslasi silmälaseille 5x
Muunneltava ssiten, että sopii kaikkiin kehyksiin.
Halkaisija on 30 mm. Suurentaa 5x.
Til.no. 326 886
A 6,70
Ammattilaisen suurennuslasi
Suurentaa 10x
Tällä erittäin tarkalla suurennuslasilla voidaan tutkia mm.
postimerkkejä, kolikoita, kelloja ym. Lasilinssi (21 mm),
LED-valolla. Sis. 1 pariston (CR 1620).
Koko: 49 x 38 mm.
Til.no. 332 317
A 12,10
89
90
Mikroskooppeja
S
jo uur
pa e
n
60 ta
x a
Mikroskooppi
S
UUTUU
PHONESCOPE makro-linssi
PHONESCOPE makro-linssi muuttaa älypuhelimesi tai
tablettisi tehokkaaksi digitaaliseksi mikroskoopiksi –
suurentaa jopa 60x! Tällä pystyy tutkimaan pienimätkin
ykstityiskohdat. Lisäksi voit tietysti käyttää älypuhelimen
kameratoimintoa. Voit tallentaa suurennokset joko
valokuvana tai videona.
Laitteen käyttömahdollisuudet ovat erittäin laajat. Voit käyttää sitä harrastuksessa tai työssä. Sitä on helppo käyttää esimerkiksi kerhoilloissa. Siihen ei tarvitse paristoja. Kun olet
tallentanut kuvia puhelimeesi, voit lähettää kuvia ystävillesi.
Laitteessa on lasilinssi. Ulkomitat ovat vain:
38 x 47 x 39 mm.
Helppokäyttöinen! Liitä makro-linssi kameraan
ja käynnistä kameratoiminto.
Til.no. 345 620
A
24,20
Taskumikroskooppi –
suurentaa 15x
x
15
S
UUTUU
Tämä on pieni näppärä, taskuun sopiva
mikroskooppi. Se suurentaa 15x.
Tämä sopii hyvin postimerkkien tutkimiseen,
mutta myös esimerkiksi kouluun.
Se on säädettävä ja erittäin tarkka.
Lisäksi siinä on LED-valo.
Paristot seuraavat (3 kpl V10GA).
Ulkomitat: 43 x 43 x 20 mm
Til.no. 346 236
A
9,70
60
–1
00
x
Mikroskooppeja
91
Zoommikroskooppi
60–100x
Erittäin kätevä, taskuun sopiva mikroskooppi
joka sopii moneen eri tarkoitukseen. Tällä voidaan
tutkia postimerkkejä, kolikoita, mineraaleja, pieniä
elektronisia komponentteja ja paljon muuta. Tällä
näkee kohteen todella kirkkaasti. Säädettävä suurennus: 60-100 x. LED-valon avulla voit käyttää
laitetta huonoissakin valo-olosuhteissa. Hintaan
sisältyy paristot (3x ”392”). Koko: 88 x 30 x 20 mm.
20
–4
0x
Til.no. 313 090
A
27,80
Zoommikroskooppi
20–40x
Käytännöllinen mikroskooppi kouluun,
opintoihin ja harrastuksiin. Erittäin kirkas
resoluutio. Säädettävä suurennus 20-40x.
Tehokas LED-valo. Paristot (3x LR44)
sisältyvät hintaan.
Ulkomitat: 102 x 55 x 30 mm.
Til.no. 305 995
A
20,60
92
20
Mikroskooppeja
0x
0
20–200x suurentava USB digitaalinen mikroskooppi
–2
Digitaalinen mikroskooppi, suurentaa 20–200x –
sopii moneen eri käyttötarkoitukseen. Tällä voit
nähdä asioita mitä et paljaalla silmällä tai tavallisella suurennuslasilla näe! Ohjelman avulla voit
Til.no. 313 154
A
tallentaa sekä kuvia että videoita (yhteensopiva
tavallisimpien tietokonejärjestelmien kanssa).
Tämä on helppokäyttöinen.
121,00
5 MEGAPIXEL
interpoloiva
Mikroskooppi tuki
Teknisiä tietoja:
USB digitaaliselle
mikroskoopille
Suurentaa 20–200x.
8 LED-valoa.
Tarkkuus: 5 megapixel (interpoloiva)
2 megapixel (optinen).
Ohjelma-kieli: Saksa, Englanti (CD ROM)
Windows 2000/XP/Vista/Win7/Mac.
Koko 33x112 mm.
Digitaalinen kamera.
Liitteenä teline ja USB-kaapeli.
Erittäin tukeva mikroskooppiteline –
tarkempi tulos kuvatessa! Etäisyys mikroskoopin ja kohteen välille säädetään
manuaalisesti. Tämä sopii esimerkiksi
yhdessä Leuchtturmin USB digitaalisen
mikroskoopin kanssa. Materiaali on
metallia ja muovia.
Korkeus on 26,5 cm ja alusta 11x12 cm.
Til.no. 341 067
I S TA R
ERIKO
S
JOU
USB digitaalinen mikroskooppi
Til.no. 342 598
A 179,00
A
169,40
A
58,10
Mikroskooppeja
10
0x
0
–5
93
Digitaalinen LCD-mikroskooppi 10 – 500-kertainen suurennos
Kiinteän 3,5"-nestekidenäytön (LCD) ansiosta digitaalinen mikroskooppi on helppokäyttöinen eikä sitä tarvitse liittää PC:hen tai kannettavaan tietokoneeseen. Erinomainen
kuvatarkkuus 5 megapikselin kameran, 8 LEDin ja säädettävän tarkennuksen ansiosta.
Jopa 500-kertainen suurennos 4-kertaisen zoomin (digitaalinen) ansiosta. Mahdollistaa
tilanne- ja videokuvien tallennuksen sekä toiston PC:llä tai televisiossa. Li-ion-akku matkalle mukaan. Mukana toimitettavassa ohjelmistossa on kalibrointitoiminto suurennettujen kohteiden tarkkaa mittausta varten, asennettavissa helposti ja nopeasti. Ihanteellinen
mitä erilaisimpiin käyttötarkoituksiin opiskelussa, koulussa ja vapaa-ajalla, mahdollistaa
postimerkkien, kolikoiden, seteleiden, mineraalien ym. yksityiskohtaisen tarkastelun.
Sopii kaikille yleisimmille tietokoneille. Ulkomitat: 105 x 230 x 150 mm.
S
UUTUU
Til.no. 346 680
A
242,00
Teknisiä tietoja:
ä
Sisältä
4 GB D
MicroS
kortin
7–
10
8x
Värillinen 3,5"-nestekidenäyttö (LCD). 5 megapikseliä aktiivinen pikselisensori
(CMOS-sensori). Tarkennus: 10 – 30 mm. 10 – 500-kertainen suurennos. 4x integroitu
digitaalinen zoom. Resoluutio: kuva: 12 M, 8 M, 5 M, 3 M, 1.3 M (JPG) / video: 640 x 480 pikseliä
(VGA). Valaistus: 8 valkoista LEDiä, USB 2.0 –tietokoneliitäntä. Ohjelmisto (kielet: saksa,
englanti, ranska, espanja, portugali, italia, hollanti, venäjä, puola, kiina): Windows XP / Vista /
Win7 / Mac OS 10.6 tai uudempi (mittausohjelmisto toimii vain Windowsissa). Käyttöohje:
englanti, saksa, ranska. Virransyöttö: verkkolaite, Li-ion-akku 3.7 V. , Toimituslaajuus:
Digitaalinen LCD-mikroskooppi, Li-ion-akku, adapteri, USB-kaapeli, TV-kaapeli. CD-ROM, sis.
ohjelmiston ja käyttöohjeen, 4 GB MicroSD-kortti, puhdistusliina.
7–108x suurentava LCD MacroCam
Mikroskooppi-, suurennus- ja kameratoiminnoilla
Tämä digitaalinen mikroskooppi suurentaa
7–108x – se sopii todella moneen eri käyttötarkoitukseen. Siinä on erittäin tasokas
linssi. Voit tutkia pienimätkin yksityiskohdat.
Siinä on integroitu LCD-värinäyttö. Sopii hyvin askarteluun, kouluun ja töihin.
Til.no. 338 926
A
223,80
Sisään
ettu
n
n
e
k
ra
äyttö
LCD-n
Teknisiä tietoja:
Näyttö: 4,6cm/1,8'' LCD-väridisplay
Valo: 4 valkoista LEDiä, 3 säätöastetta
Muisti: sisäinen flash-muisti n.
60 kuvan tallennukseen
Mitat: 120 x 56 x 25 mm
Paino: n. 70 g (ilman paristoja)
Paristot: 3 x AAA mikroakku (kuuluu toimituslaajuuteen)
Toimituslaajuus: LCD MacroCam, mini-USB-kaapeli, virtalähde/
Latauskaapeli 3 x AAA NiMH-akut, ohjelmisto-CD ja ohje.
Neljän eri kuvaefektin säätömahdollisuus
USB-liitäntä
94
UV-analyysilamppuja
UV-analyysilamppuja
4W UV pöytälamppu L 92
Sopii fluoresenssin, postimerkkien, seteleiden ja pankkikorttien
tutkimiseen Laaja pitkien UV-säteiden spektri. Säteiden huipputeho
366 nm. 4 watin putki, kaksoiseristys. Toimii 220-230 V
— 50 Hz muuntajalla. Ulkomitat: 180 x 115 x 75 mm.
A 24,20
Til.no. 317 886
6W UV pöytälamppu L 90
Fluorisoivan paperin tunnistamiseen (postimerkkejä,
seteleitä ja puhelinkorteille). Verkkokäyttöinen 220 V.
Ulkomitat: 257 x 70 mm.
Til.no. 328 703
A 36,30
pitkäaaltoinen/lyhytaaltoinen
UV-analyysilamppu L 80
Pitkä aalto, käsimalli, siirrettävä merkkien fluoresenssin ja rahojen
ja puhelukorttien merkintöjen tutkimiseen. 4 watin teho. Tarvitsee
4 AA paristoa. Laaja pitkien aaltojen kirjo – pisteteho 366 nm.
Luotettava luminisenssin tutkimisessa. Sopii useimpien maiden,
kuten Suomen, Kanadaan, Meksikoon, Norjaan, Ranskaan,
Hongkongiin, Kiinan kansantasavaltaan, Venäjään ja Iso-Britannian
vuoden 1992 jälkeisiin käyttösarjoihin.
A 15,70
Til.no. 325 773
Analyysilamppu L 81 sekä fluorisoiville
että fosforoiville kohteille
Tällä analyysialmpulla voidaan tutkia mm. Postimerkkejä,
seteleitä, luottokortteja, puhelukortteja ym.
Toimii 4 A4-paristolla (ei mukana).
Til.no. 325 178
A 54,40
1 Ultraviolettilamppu L 85
Fosforoinnin tutkimiseen. Lyhytaaltoinen UV-valo. Pistesäteilyteho
254 nm. Varmuudella Ison-Britannian, USA:n, Israelin, Suomen ja
Kanadan sekä Meksikon vanhojen julkaisujen fosforoinnin tutkimiseen.
Siirrettävä käsimalli tarvitsee 4 AA-paristoa.
Til.no. 338 430
A 46,00
1
2
2 FL 85 UV-suodatin
Suodattaa UV-valon spektrin, jotta paperin loisteaineet havaittaisiin
paremmin. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun käyttää lamppua
pimeässä huoneessa.
Til.no. 313 100
Kaikki analyysilamput toimitetaan ilman paristoja.
A 90,70
Hyödyllisiä tarvikkeita
95
”3 yhdessä” Multi-testaaja
Ihanteellinen kolikoiden, postimerkkien, seteleiden
(esim. flueresoivat turvaominaisuudet). Sopii optimaalisesti
sekä harrastuksiin että työhön. Tehokkaan 9W-UV-pienoisloistelampun
(2G7 9W) ansiosta UV-aktiiviset väriainehiukkaset näkyvät jopa
päivänvalossa. Vesileiman voi tunnistaa valkoisessa valossa alhaalta
päin (4W-lamppu). Integroitu luuppi, suurennuskerroin 2x.
Käyttö 220–240 V verkkojännitteellä. Musta muovikotelo.
Ulkomitat: 200 x 120 x 160 mm.
A
Til.no. 340 357
Perus-lamppu (4W)
Suurennuslasi 2x
33,90
UV-valolla
1000 Fasto-liimaketta
Taitettuja, hyvä laatu, vaalennettua pergamiinia,
hapoton.
Til.no. 309 110
A
3,60
Tarrakulmia ensipäivänkuorille,
valokuville, postikorteille jne.
2 kokoa, hapottomia, läpinäkyviä.
• Koko: 19 x 19 mm, 250 kpl
Til.no. 331 699
A
6,00
A
16,90
• Koko: 32 x 32 mm, 250 kpl
Til.no. 327 574
Hammastemittari
Tällä kaksipuolisella hammastemittarilla pystyy helposti
määrittelemään postimerkin hammastuksen. Siirrät vain
postimerkin kunnes hammastemittarilla olevat reijät sopivat yhteen postimerkin hammastuksen kanssa. Muovinen, reunat läpinäkyvät. Ulkomitat: 153 x 80 mm.
Til.no. 320 180
A
2,40
96
Hyödyllisiä tarvikkeita
Kuisvauskirja
Kartonkikannet, muovinen sidonta, 10 säilytyslehteä.
Ulkomitat: 220 x 300 mm.
Til.no. 334 501
A 7,20
Premium kuisvauskirja
Tässä kuivauskirjassa on 10 erittäin kestävää lehtiä
(imukartonkia). Se on pitkäikäinen ja merkit tulevat
sileiksi (eivät tartu). Spiraalisidonta.
Ulkomitat: 220 x 300 mm.
Til.no. 317 323
A 15,20
Pinsettejä
Pinsettejä löytyy joka lähtöön! Meillä on pituudeltaan, kärjeltään ja laadultaan erilaisia pinsettejä.
1
I
Kuvaus
2
I
3
I
4
I
5
I
6
I
Standard•12 cm
De-Luxe•12 cm
De-Luxe•15 cm
ei koteloa
kotelo
kotelo
Suorat
A 3,60
A 4,80
A 10,30
1 Kapeakärkinen
I
2 Leveäkärkinen
I
3 Pyöreäkärkinen
I
Pi 11 Til.no. 325 131
Pi 12 Til.no. 318 722
Pi 13 Til.no. 322 714
Pi 31 Til.no. 310 162
Pi 32 Til.no. 328 216
Pi 33 Til.no. 303 585
Pi 51 Til.no. 304 397
Pi 52 Til.no. 330 416
Pi 53 Til.no. 328 695
Taivutettu
A 4,30
A 5,50
A 10,90
4 Kapeakärkinen
I
5 Leveäkärkinen
I
6 Pyöreäkärkinen
I
Pi 21 Til.no. 333 804
Pi 22 Til.no. 337 384
Pi 23 Til.no. 334 062
–
Pi 42 Til.no. 321 387
Pi 43 Til.no. 309 174
–
Pi 62 Til.no. 315 344
–
Vesileimanetsin
Pieni muovinen lautanen, 75 x 50 mm.
Toimi näin: Aseta postimerkki astiaan kuvapuoli alaspäin. Kaada postimerkin
päälle muutama tippa puhdistettua bensiiniä. Silloin postimerkin vesileima tulee
hyvin näkyviin mustaa taustaa vasten.
HUOM: Laita postimerkki takaisin
kansioon vasta kun se on
kokonaan kuivunut !
Til.no. 303 733
A
2,40
Tarvikkeita
kolikkokeräilijälle
PRESSO Euro Collection-kolikkokansio
Erittäin laadukas ja värikäs kolikkokansio, upotetut kolikkopaikat
kaikille eurokolikoille. Ulkomitat: 255 x 280 mm.
Osa 1: ensimmäistä euromaata.
Til.no. 324 353
Osa 2: uudelle euromaalle.
Til.no. 337 527
Hinta per
kansio
A
11,50
PRESSO 2 Euro erikoiskansio NUMIS euro kolikkokansio
Erittäin käytännöllinen keräilykansio kestävästä
materiaalista. Tilaa 57 2 euro-kolikolle. Sisältää
värikkäitä lippuja tarroina.
Ulkomitat: 255 x 280 mm.
Sininen 4-rengaskansio, jossa viis NUMIS EURO-lehteä
(18 täydelle euro-kolikkosarjalle) + lipputarrasarja,
tarroissa tilaa merkinnöille. Valkeat välilehdet.
Korkopainettu hopealla e-tunnus kanteen.
Koko: 215 x 230 mm.
Til.no. 329 334
A
23,00
Sarja
(kannet ja suojakotelo)
Til.no. 338 772
A
Til.no. 302 574
A
27,80
11,50
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
97
98
Tarvikkeita
kolikkokeräilijälle
VISTA euro-kolikkokansio
Kaikille peruskolikoille * (1 sentti – 2 euroa), 6 tukevaa VISTA kolikkolehteä (12 maalle – 2 maata per sivu).
Ulkomitat: 245 x 270 mm.
Osa 1 12 ensimmäiselle Euro-maalle (Suomi, Belgia, Saksa, Italia, Espanja ym.)
Osa 1
Til.no. 330 256
Osa 1 suojakotelossa
Til.no. 341 040
IS TA R
E R IK O
JOUS
33,90
A 42,30
A
Osa 2
Osa 1+ 2 + suojakotelossa
Osa 1+ 2
84,60 A 72,60
A
67,80 A 60,50
A
Til.no. 337 319
Til.no. 341 042
Uusille Euro-maille
(Latvia, Viro, Malta, Kypros ym.)
Osa 2
Til.no. 302 742
A
33,90
A
42,30
Osa 2
suojakotelossa
Til.no. 341 041
* mukana ei ole Monako, San Marino,
Vatikaani ja Andorra
Taskukansio 48 kolikolle
Sisältö: 8 kolikkolehteä, joista kuhunkin sopii 6 kolikkoa
(max 33 mm Ø), taskuissa ei ole käytetty kemiallisia
pehmittimiä. Pehmustetut kannet. Kannessa on hopeanvärinen korkopainanta. Väri: tummansininen. Ulkomitat:
150 x 105 mm. Ihanteellinen matkoilla ja vaihtopäivillä.
Til.no. 314 775
A
7,20
Taskukansio
euro-kolikoille
12 lehteä, yksi jokaiselle euro-maalle (8 kolikkoa).
Topattu sininen kansi.
Matkoille ja kaupankäyntiin.
Koko: 115 x 165 mm.
Til.no. 330 102
A
9,10
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
Tarvikkeita
kolikkokeräilijälle
99
NUMIS-kolikkokansio
OPTIMA-Classic – rahakansio
Täydellinen kansio sisältäen kannet + 5 kolikkolehteä
(NUMIS 44, 34, 25, 17, MIX), 5 valkoista välilehteä sekä
otsikkolehti. Hopeapainanta kannessa ja selässä.
Säilytyskotelolla. Saatavana punaisena, vihreänä ja
sinisenä. Ulkomitat: 215 x 230 mm.
Tämä kansio on suunniteltu kestämään vuosien
aktiivinen keräilynautinto. Erittäin tyylikäs nahkajäljitelmä, värit viininpunainen, tummanvihreä,
sininen ja musta.
RAHAKANSIO 10 OPTIMA-lehteä 304 kolikolle,
2 x OPTIMA 42, 27, 20 ja 4 x OPTIMA 34 + 2 välilehteä
NUMIS-kolikkokansio
Punainen
Vihreä
Sininen
Til.no. 338 789
Til.no. 338 788
Til.no. 338 787
A 23,00
OPTIMA yleiskansio kolikoille
Tyylikkäät, pehmustetut Optima-kannet +
5 Optima-kolikkolehteä – tilaa yhteensä 152 kolikolle.
Sininen.
Ulkomitat: 245 x 270 mm.
Til.no. 323 813
A
26,60
Tummanpunainen
Tummanvihreä
Sininen
Musta
Til.no.
Til.no.
Til.no.
Til.no.
321
307
310
306
474
376
274
512
A 32,70
VARIO BILLS -setelikansiossa
on tilaa 300 setelille
Laadukas kansio, jossa on 100 kiinteää suojataskua yhteensä
300 setelille. Värillinen setelin kuva tekee kansiosta kiinnostavan näköisen. Käytännöllinen ja tukeva kansio on pyyhkimisen kestävää materiaalia. Ulkomitat 245 x 300 mm.
Til.no. 309 759
A
36,30
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
Tarvikkeita
100 kolikkokeräilijälle
Kolikkokapselit
LEUCHTTURM kolikkokapseli suojaa kolikon erittäin hyvin.
Erittäin suosittujen pyöreitten kolikkokapsleiden lisäksi,
LEUCHTTURM-valikoimaan kuuluu niinikään neliskulmaiset
QUADRUM-kolikkokapselit.
Kaikki LEUCHTTURM-kolikkokapselit ovat:
– kirkkaita eivätkä helposti naarmunnu
– helposti avattavia (pysyvät myöskin hyvin kiinni!)
Pyöreitä kolikkokapseleita
Hinta 10 kpl / pakkaus
4,30
A 5,50
A
Kolikko 14–41 mm Ø
Kolikko 42–50 mm Ø
QUADRUM – Säilytä eri kokoiset kolikot samassa järjestelmässä
50 mm
Neliskulmaiset kolikkokapselit ovat ulkomitoiltaan kaikki
samankokoisia – voit säilyttää eri kokoisia kolikoita
samassa järjestelmässä. Kapseleiden sisus (musta) on
suunniteltu siten, että kolikot sopivat hyvin. Näissä, niin
kuin muissakin LEUCHTTURM-tuotteissa ei ole ns.
vaarallisia pehmittäjiä. Ulkomitat ovat 50 x 50 x 6,25 mm
ja niihin sopii halkasijaltaan 14-41mm kokoisia kolikoita.
Hinta 10 kpl / pakkaus
50
mm
QUADRUM (14–41 mm Ø)
A
6,70
EVERSLAB/QUICKSLAB kolikkokapseleita
• Nelikulmaiset kolikkokapselit ja musta muovilevy (ei sisällä happoa
eikä kemiallisia pehmittimiä), jossa sopivat kolikkopaikat.
• Saatavana kolikoille, joiden Ø on 14 – 41 mm (millimetrin välein).
• Etikettitaskut ja merkintäkortit, joihin voidaan kirjoittaa esim.
kolikon säilyneisyyden taso, aihe ja julkaisuvuosi.
• Kapselit kirkkaasta, naarmunkestävästä muovista.
• EVERSLAB: kolikkokapseli on pysyvästi kiinni
QUICKSLAB: kolikkokapselia voidaan avata
S
UUTUU
• Ulkomitat: 85 x 60 x 10 mm.
Hinta per pakkaus
(5 kapselia samankokoisia)
A
6,00
ntäSis. merki
uden
mahdollisu
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
Tarvikkeita
kolikkokeräilijälle 101
NOBILE-rasiat
Erittäin tasokkaita rasioita, mustaa tekonahkaa, kapseleissa oleville kolikoille. Sopii myöskin neliskulmaisille
QUADRUM-kolikkokapseleille. Tyylikäs sisus – tilaa sertifikaatille. Ulkomitat: 65 x 65 x 26 mm.
13
ta
il
r
e ais
koa
lokerik
A
6,70 per asia
Rahalaatikoita – käytännöllinen tapa esitellä kolikoita
LEUCHTTURM tarjoaa lähes 140 mallia kolikkolaatikoita,
joissa vaihtelevat värit, muoto ja osastot. Niitä löytyy
todella klassisista, kuten MB kolikkorasioista, joihin kuuluu suunnaton kirjo erilaisia osastoja ja laatikoita, aina
mahonkijäljitelmäiseen tilaihmeeseen SMART, joka sopii
nykyaikaisiin pankkien tallelokeroihin. Voit kasvattaa järjestelmään oman aikataulusi ja tarpeitteisi mukaan, sillä
ne voidaan liittää yhteen. Kaikissa on samanlainen samettinsisusta. LEUCHTTURM tarjoaa sinulle viehättävän muotoilun yhdistyneenä hyvin toimivaan käyttöön ja parhaaseen suojaan kokoelmille.
Syvennys
sopivat esim. LEUCHTTURM-kolikkokapseleille (sisähalkasija mm)
Til.no.
Ø 26 mm
18, 19, 19.5, 20 mm
320 757
Ø 28 mm
21, 21.5 mm
307 368
Ø 30 mm
22, 22.5, 23, 24, 24.5 mm
323 587
Ø 32 mm
25, 26 mm
334 418
Ø 34 mm
26.5, 27, 28 mm
314 303
Ø 36 mm
29, 30 mm
305 748
Ø 38 mm
31, 32, 32.5 mm
317 668
Ø 40 mm
33, 34 mm
305 447
Ø 42 mm
35, 36, 37 mm
327 654
Ø 44 mm
38 mm
320 436
Ø 46 mm
39, 40 mm
306 338
Ø 48 mm
41, 42 mm
337 578
50 x 50 mm
QUADRUM
322 779
CARGO L6-kolikkosalkku
Kolikoille joiden suurin halkaisija on
47 mm. 6 L-kokoista kolikkolaatikkoa
Kaksi laatikkoa, jokaiseen mahtuu 40 kolikkoa halkaisijaltaan 33 mm. Kaksi laatikkoa, jokaiseen mahtuu 24 kolikkoa
halkaisijaltaan 47 mm. Kaksi laatikkoa, jokaiseen mahtuu
35 kolikkoa halkaisijaltaan 39 mm. Pehmustettu, sininen
sisus. Lukittava (sis. 2 avainta). Vahvistetut kulmat.
Kumijalat. Koko: 407 x 245 x 95 mm.
A
Til.no. 310 747
48,40
Myöskin
kapseleissa
oleville
kolikoille
Hinta
mallista riippuen
15,70
alkaen A
per kolikkolaatikko
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
Tarvikkeita
102 kolikkokeräilijälle
VOLTERRA TRIO
Kolikkorasia
Kolikkorasiassa on mahonginvärinen puukuviointi.
Mukana kolme mokkapintaista rahalevyä,
magneettikiinnitys. 8 erilaista lokerikkoa.
Rasiassa on yhdeksän erilaista lokeroa, joitka sopivat
kolikoiden säilytykseen (kapseleissa tai ilman kapseleita).
Ulkomitat: 343 x 48 x 265 mm.
Hinta per esittelylaatikko
A
48,40
ista
8 erila
koa
ik
r
e
k
lo
60 kolikolle, joiden Ø on max 48 mm, esim. American
Eagle. 3 levyä, joissa kussakin 20 nelikulmaista
kolikkopaikkaa (Ø 48 mm).
Til.no. 321 012
90 kolikolle (39 mm Ø) ja
10 juhla euro-kolikolle.
3 lokerikkoa joissa 30 ruudullista
kolikkopaikkaa (39 mm Ø).
36 kolikolle (66 mm Ø).
3 lokerikkoa 12 ruudullisilla
koliokkopaikoilla (66 mm Ø).
Til.no. 331 160
Til.no. 337 095
48 kolikolle (30 mm Ø),
30 kolikolle (39 mm Ø)
ja 20 kolikolle (48 mm Ø).
1 lokerikko jossa 48 ruudullista
kolikko-paikkaa (48 mm Ø).
60 kolikkokehykselle (koko 50 x 50 mm)
ja QUADRUM-kolikkokapseleille.
3 rahalevyä, joissa kussakin on
20 kulmikasta kolikkopaikkaa.
Til.no. 319 386
105 kapselissa olevalle 2 eurokolikolle. 3 lokerikkoa joissa
jokaisessa on 35 pyöreätä
säilytyspaikkaa (32 mm Ø).
90 saksalaiselle 10 euron juhlarahalle
alkuperäisissä kapseleissa (peilikiiltoinen malli) tai LEUCHTTURM-kapseleissa.
3 levyä, joissa kussakin 30 pyöreää
kolikkopaikkaa (Ø 38 mm).
18 täydelliselle euro-kolikkosarjalle
(kapseleissa).
3 lokerikkoa joissa jokaisessa
on 48 pyöreätä säilytyspaikkaa.
Til.no. 310 264
Til.no. 309 303
Til.no. 334 464
Til.no. 301 758
Leuchtturmin kuvastosta ”Keräilytarvikkeita rahojen keräilijöille 2015” löytyy laajempi valikoima! Pyydä ilmainen kuvasto jo tänään!
Tarvikkeita
kolikkokeräilijälle 103
Puhdistusaineita kolikoille
Ympäristölle turvallinen neste nopeaan ja hellään
hapettumien poistamiseen kolikoista. Tee vain näin –
upota kolikko 4–8 minuutiksi. Huuhtele huolellisesti.
Kuivaa pehmeällä pyyhkeellä.
jokainen
A
10,90
Kulta
Til.no. 336 203
Hopea
Til.no. 317 893
Kuparille
Til.no. 321 584
(sopii myös nikkelille ja pronssille!)
Messingille
Til.no. 343 300
(sopii myös nikkelille ja pronssille!)
Bi-metallikolikoille (EUROT)
Til.no. 343 206
Erittäin mieto puhdistusneste
Kolikoille, joissa ei ole hapettumia.
Sisältö 200 ml.
Til.no. 318 851
1
I
I
2
Kolikkopinsetit
Tämä on käytännöllinen ja turvallinen kolikoille.
Pinsetin kärki on päällystetty muovilla.
1
I
MPI 1
Til.no. 313 240
2
I
PI 9
Til.no. 331 264
4,80
A 12,10
A
EURO-LUETTELO 2015
Kolikot ja setelit
Tässä on luetteloitu kaikki vakio- ja juhlakolikot alkaen
1999. Sisältää myöskin 2 euro-juhlakolikot.
Sisältää myöskin setelit.
Eurojen historia.
Yli 400 sivua väreissä!
Saatavilla joulukuu
2014.
Kolikoita pitää käsitellä varovasti. Puuvillaiset
kolikkokäsineet antavat hyvän suojan. Yksi koko.
Til.no. 305 929
9,95
S
UUTUU
A
3,60
Muita kolikkotarvikkeita
löydät LEUCHTTURM-kuvastosta
”Keräilytarvikkeita
rahojen
keräilijöille
2015”
yt
Tilaa n
KSI!
E
IS
A
ILM
Til.no. 346 486
A
Puuvillaiset kolikkokäsineet
104 Kruunukorkkeja
Kruunukorkki-kansio
Kansio jossa 5 mustaa COMPART-lehteä (til.no. 305 080) peräti 210 kruunukorkille. Kansioon voidaan lisätä lehtiä (tilavuus on 9 lehteä = 378 kruunukorkkia).
Jokaiseen säilytyslehteen sopii 42 kruununkorkkia. Korkki on siinä hyvin suojattuna. Korkit asetetaan säilytyslehden kääntöpuolen kautta. Värikkäissä kansissa
on kuvattuna kruununkorkkeja ympäri maailmaa. Tukeva 4 D-rengasmekanismi.
Ulkomitat: 280 x 325 x 80 mm (GRANDE).
Til.no. 314 779
A
27,80
HUOM: Myöskin ENCAP-lehdet
sopivat hyvin kruunukorkeille
(Til.no. 308 075).
PRESSO-kansio
64 pullonkorkille
Tämä on erittäin laadukas keräilykansio –
tukevat ja värikkäät kannet (kuva-aiheena
korkkeja ympäri maailmaa).
Upotetut korkkipaikat, 32 per sivu.
Korkit pysyvät hyvin paikoillaan. Korkkejä on helppoa poistaa ja lisätä.
Ne ovat koko ajan hyvässä suojassa.
Ulkomitat: 290 x 325 mm (suljettuna).
Til.no. 344 765
A
12,10
Kansio samppanjapullojen
kruunukorkeille
Täydellinen kansio 5 mustalla COMPART-lehdellä
(Til.no. 305 080) jopa 210 samppanjapullon kruunukorkille. Kansiossa on lisäksi 5 mustaa välilehteä. Kansiota
voidaan laajentaa lisälehdillä (tilavuus on 9 lehteä =
378 kruunukorkkia). Jokaiseen lehteen mahtuu 42 samppanjapullon kruunukorkkia. Tämä suojaa kruunukorkit
erittäin. Hyvin esim. naarmuuntumisesta. Kruunukorkit
sijoitetaan lehteen kääntöpuolen kautta. Kannet ovat tyylikkäät ja kestävät. Kansissa kuvataan samppanjapullojen
kruunukorkkeja ympäri maailmaa. 4D-rengasmekanismi.
Koko: 280 x 325 mm (GRANDE).
Til.no. 313 304
A
For the collector in you.
39,90
Kruunukorkkeja,
oluttuopin alustoja,
pinssejä
105
FINESTRA P60 esitteleykehys
Musta kehys 60 kruunukorkille. Keräilykohteet tulevat hyvin
esiin ison ikkunan ansiosta. Helppokäyttöinen magneettilukitus.
Kohteet pysyvät hyvin paikallaan myöskin silloin, kun kehys on
pystyasennossa. Voidaan myöskin ripustaa seinälle.
Ulkomitat: 403 x 255 x 34 mm.
A
Til.no. 345 773
27,80
Helppokäyttöinen magneettikiinnityksen takia
S
UUTUU
Seinämalli
Kansio olutalustoille
Täydellinen kansio jossa 15 kirkasta GRANDElehteä (Til.no. 316 604) jopa 90 alustalle.
Jokaisessa lehdessä on 6 taskua (106 x 98 mm).
Kansioon sopii jopa 20 lehteä – 120 alustalle.
Kannet ovat käytännölliset ja tyylikkäät.
Kansissa kuvataan värikkäitä olutalustoja
ympäri maailmaa. 4D-rengasmekanismi.
Koko: 280 x 325 x 80 mm (GRANDE).
Til.no. 342 618
A
27,80
Pinssi-kansio
Täydellinen kansio jossa 4 ”säilytyslehteä”
noin 400 pinsseille. Kansion tilavuus on noin
8 ”säilytyslehteä” (= noin 800 pinssiä) ja niitä
voidaan ostaa erikseen. ”Säilytyslehdet”
ovat pinnoitettuja tyylikkäällä, mustalla
samettiverhoilulla. Kannet ovat tyylikkäät ja
käytännölliset. Kansissa kuvataan värikkäitä
pinssejä ympäri maailmaa. 4D-rengasmekanismi.
Koko: 280 x 325 x 80 mm (GRANDE).
Til.no. 342 616
A
27,80
GRANDE-kokoisia
välilehtiä
(Til.no. 331 602/
katso sivu 19)
Pinssialustoja
(4 kpl per pakkaus)
Til.no. 339 966
A
For the collector in you.
9,70
106
Postikortteja, nimikirjoituksia,
puristettuja pennejä
Jäger & Sammler –terveiset:
Postikorttialbumimme
Kiinteä integroitu asian käsittelyyn
kaksipuolista postikortteja.
1
I
1 Postikorttikansio 6
I
Tilaa jopa 600 postikortille (lehdissä on suojataskuja kummallakin puolella). Kansiossa on
50 kiinteätä lehteä joihin jokaiseen sopii
12 postikorttia. Ulkomitat: 398 x 375 x 60 mm.
A
Til.no. 342 621
2
I
36,30
2 Postikorttikansio 2
I
Tilaa jopa 200 postikortille (lehdissä on suojataskuja kummallakin puolella). Kansiossa on
50 kiinteätä lehteä joihin jokaiseen sopii neljä
korttia. Ulkomitat: 204 x 255 x 60 mm.
A
Til.no. 342 620
15,70
Lisää tietoja löydät sivuilta 26.
Nimikirjoituksien metsästäjille:
Nimikirjoituskansio
Kansiossa on tilaa jopa 400 nimikirjoituskortille (lehdissä on
taskuja kummallakin puolella). Siinä on 50 kiinteätä lehteä joihin
jokaiseen mahtuu 8 korttia. Ulkomitat: 270 x 325 x 60 mm.
Til.no. 342 622
A
Penny-kansio
Kansiossa on 8 kiinteätä säilytyslehteä. Säilytyslehdet ovat vapaita ns. Vaarallisista pehmittäjistä. Niissä on tilaa kolikoille joiden halkasija on
korkeintaan 33 mm. Ulkomitat: 115 x 150 mm.
Til.no. 342 625
21,80
For the collector in you.
A
11,50
Keräilylaatikoita 107
K60 keräilylaatikko
sinisenä
Miniatyyreille, mineraaleille, näkinkengille, koruille,
napeille, pienoisparfyymipulloille, matkamuistoille ym.
ym. Tukevalla kartonkilokerikolla –
yhteensä 60 lokerikkoa (50 x 36 x 33 mm).
Suojaava läpinäkyvä kansi magneettikiinnityksellä.
Tilaa etiketille.
Ulkomitat:
395 x 38 x 338 mm.
Til.no. 344 051
A
18,10
Surprisekeräilylaatikko
Tilaa 60 Kindermuna-lelulle. Laatikko on
värikkäästi koristeltu – kuvissa näkyy mm.
Smurfit. Yksi täydellinen sarja (10 esinettä)
mahtuu yhteen riviin.
Til.no. 344 050
A
18,10
Keräilylaatikko
VOLTERRA VARIO 3
• ‘Esim. kunniamerkkien, taskukellojen, mineraalien,
pienoismalliautojen, yllätysmunien figuurien ym.
säilyttämiseen.
• Sopii myös QUADRUM-kolikkokapseleiden sekä
–kehysten säilyttämiseen.
• Muunneltavat lokerikot, 2 kiinteää ja 15 siirreltävää
väliseinää.
• Lokeron leveys 60 mm, pituus säädettävissä
10–310 mm, korkeus 40 mm.
• Tyylikäs ulkoasu: mahonginvärinen puukuviointi,
sisäosassa ja väliseinissä viininpunainen veluuriverhoilu, kansityyny viininpunaisesta satiinista.
• 2 kullattua saranaa sekä 2 magneettia varmistavat
rasian lukittumisen.
• Ulkomitat: 330 x 65 x 270 mm.
Sopii mm. mineraaleille
Til.no. 339 637
For the collector in you.
A
72,60
ERIKOISTARJOUS
LED-luuppisarja LOOK
S
UUTUU
Luuppisarja sisältää kolme suosituinta luuppia – ihanteelliset varusteet kaikkia
tilanteita varten:
Reunaton ja varrellinen luuppi, jossa on 3-kertainen suurennos, mahdollistaa suurempien kohteiden kokonaisvaltaisen
tarkastelun erityisen ison akryylilinssin (halkaisija 90 mm) ja 2 valkoisen LED-lampun ansiosta. Tarkkuusluuppi
(linssin halkaisija 21 mm) tarjoaa 10-kertaisella suurennoksellaan ja 2 valkoisella LED-lampullaan korkearesoluutioisen
detaljitarkkuuden. Kätevässä taskuluupissa on jopa 5 toimintoa: suuri linssi 2,5-kertaisella suurennoksella
(linssin mitat 30 x 37 mm), pieni linssi 10-kertaisella suurennoksella (15 mm Ø), UV-lamppu, LED-taskulamppu ja
ulosvedettävä kuulakärkikynä. Kompaktin rakenteensa ansiosta se on ihanteellinen matkoilla, esim. messuilla, ja
myös ostoksilla käydessä.
Til.no. 346 665
A
24,20
www.leuchtturm.com