Toimintakertomus 2013 - Suomen Liikematkayhdistys FBTA

Transcription

Toimintakertomus 2013 - Suomen Liikematkayhdistys FBTA
SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY
TOIMINTAKERTOMUS 2013
Member of:
Sisältö
Sivu
1. FBTA:n tausta
1
2. Toimintaympäristö 2013
1
3. Jäsenkunta
2
4. Taloudellinen tilanne
2
5. Hallitus 2013
3
6. Toiminnan painopistealueet 2013
3
6.1 Omat koulutustilaisuudet
6.2 Kv. kumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet
7. Toimikunnat ja ohjausryhmä 2013
7.1 Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet
7.2 Ohjausryhmä
3
4
4
5
6
8. Viestintä
9. Vuosikokoukset
6
10. Tilintarkastajat
6
11. Verkosto ja vaikuttaminen Suomessa
6
12. Kansainvälinen verkosto
7
13. Yhdistyksen toimisto
7
1. FBTA:N TAUSTA
Keskuskauppakamari perusti Elinkeinoelämän Liikematkaneuvottelukunnan vuonna 1984
edistämään liikematkapalvelujen hankintaan ja matkahallintoon liittyvää osaamista sekä
vaikuttamaan matkahallinnon toimintaedellytysten kehittymiseen vastaamaan liikematkustuksen
muuttuvia ja kehittyviä tarpeita. Neuvottelukunnasta muodostettiin v. 1987 Elinkeinoelämän
Liikematkayhdistys ja nimi muutettiin v. 1997 muotoon Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA.
Vuosi 2013 oli FBTA:n 26. toimintavuosi.
2. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2013
Päinvastaisista odotuksista huolimatta Suomen talous ei päässyt irti taantumasta vuonna 2013.
BKT pieneni 1,4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kansantalouden kysyntää vähensi niin
investointien kuin yksityisen kulutuksenkin supistuminen. Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät
6,9 prosenttia vuodesta 2012. Suomen työttömyysaste oli 2013 n. 8,5 % (vrt 8,7 % 2012).
(Lähteet: EK, Tilastokeskus).
Suomen Matkatoimistoalan liiton jäsentoimistoiltaan keräämien tietojen mukaan yrityksille ja
yhteisöille tapahtuneen liikematkamyynnin arvo v. 2013 oli 683,1 miljoonaa euroa, mikä jäi noin
yhden prosenttiyksikön verran vähemmäksi kuin 2012. Pudotus oli pienempi kuin mitä talouden
huonot näkymät antoivat odottaa. (Lähde: SMAL).
Matkatoimistojen eri kanavissa (online + offline) myymien kotimaan- ja kansainvälisten IATAlentolippujen bruttoarvo oli n. 930 miljoonaa euroa, missä oli laskua edelliseen vuoteen
verrattuna n. 5,6 %. Luku sisältää sekä liike- että vapaa-ajantarkoituksiin kirjoitetut liput
veroineen ja veronkaltaisine maksuineen. Luottokorttimyynnin (sis. yritysten matkatilit) osuus
matkatoimistojen IATA-myynnistä oli 2013 jo noin puolet (49,9 %). (Lähde: IATA).
Hotels.comin laajan Hotel Price Index –tutkimuksen mukaan kansainvälisen hotellihuoneen
hinta nousi jo neljäntenä peräkkäisenä vuonna ollen 2013 kolme prosenttia korkeampi kuin
2012. Euroopassa hotellihuoneen hinta oli kaksi prosenttia korkeampi, Pohjois-Amerikassa
kolme prosenttia korkeampi ja Aasiassa kaksi prosenttia matalampi kuin 2012.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa majoituksen toteutunut keskihinta koko maan osalta oli
n. 93 euroa vuorokaudelta, eli lähes sama kuin 2012. Helsingissä keskihinta oli 100 euroa.
FBTA:n rooli matkahallinnon arvoketjun kattavana asiantuntijaverkostona säilyi vahvana.
Suomen Liikematkayhdistyksen tehtävänä on tarjota jäsenkunnalle näköalapaikka matkahallinnon kehitykseen niin kotimaisella kuin kansainvälisellä tasolla.
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 1
3. JÄSENKUNTA
Kokonaisjäsenmäärä, joka oli vuoden lopussa 181, jakautui seuraavasti:
 Ostajajäsenet 111 (2012: 111)
 Partnerijäsenet 70 (2012: 66)
Pitkäaikainen FBTA-toimikunta- ja hallitusaktiivi Auni Karekari, Kesko Oyj kutsuttiin
kevätkokouksessa 25.4.2013 kunniajäseneksi.
Kunniajäsenet
Hannu-Pekka Ihatsu
Carl-Jürgen von Essen
Tuula Salimäki
Maila Hares
Britta Lepistö
Arja Niilekselä-Tiainen
Rita Pronin
Susanna Närvänen
Tuija Snellman
Jutta Luoma
Auni Karekari
pj. 1984 – 1987
pj. 1988 – 1990
pj. 1991 – 1994
pj. 1995 – 1997
pj. 1998 – 2000
pj. 2001 – 2003
erityisistä ansioista
pj. 2004 – 2006
pj. 2007 – 2009
erityisistä ansioista
pj 2010 – 2012
4. TALOUDELLINEN TILANNE
Yhdistyksen taloudellinen tilanne on vakaa. Tilikausi 1.1. – 31.12.2013 oli 6096,41 euroa
ylijäämäinen. Oma pääoma per 31.12.2013 oli 245.282,89 € (edv 239.186,48 €).
Syyskokous 22.11.2012 päätti pitää vuonna 2013 kaikki jäsenmaksuluokat vuoden 2012 tasolla.
Vuonna 2013 yhdistyksen jäsenmaksut olivat seuraavat:
Ostajajäsenet
Lisäyhdyshenkilöt
Tytäryhtiöt
627 €
377 €
377 €
Partnerijäsenet
Myynti < 10 mEur
Myynti 10 – 30 mEur
Myynti > 30 mEur
Lisäyhdyshenkilöt
1077 €
1577 €
2077 €
377 €
Erillistä liittymismaksua ei peritty.
Syyskokous hyväksyi lisäksi hallituksen ehdotuksen ottaa 2013 käyttöön mikro- ja startupyrityksille suunnattu edullisempi jäsenmaksuluokka. Jäsenmaksu on 390 €/vuosi ostajajäsenille,
joiden henkilöstön määrä on enintään 10 henkilöä ja 540 €/vuosi partnerijäsenille, joiden
henkilöstön määrä on enintään viisi henkilöä.
GBTA Europe -jäsenyys sisältyi yhdistyksen kaikkiin jäsenmaksuluokkiin myös v. 2013.
Varsinaisen toiminnan ja jäsenmaksujen tuotot olivat 188.435,43 € (edv 189.747,22 €) ja
kokonaiskulut 185.455,10 € (edv 190.538,13 €).
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 2
5. HALLITUS 2013
Puheenjohtaja: Taina Saarikoski, Manager, Travel and Office Services, Tekla Oy
Varapuheenjohtaja: Antti Laakso, Head of Procurement, Aalto-yliopisto
Jäsenet:
Nathalie Siivola, Administrative Manager, Enfo Oyj
Minna Torppa, Matkahallinnon asiantuntija, Puolustusministeriö
Jaana Arvo-Kuparinen, kategoriapäällikkö, VR-Yhtymä Oy
Hanna Santala, Travel Manager, SOK
Ari Ilonen, asiakkuus- ja viestintäjohtaja, Matkatoimisto Oy Area
Teemu Tuomarla, Manager, Solutions Group Nordics – EMEA, CWT
Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana varsinaisiin hallituksen kokouksiin 10 kertaa, minkä
lisäksi pidettiin yksi sähköpostikokous. Hallituksen toiminnan suunnittelupäivä pidettiin Rantasipi
Airport Congress Centerissä 19.3. ja hallituksen, ohjausryhmän ja toimikuntien yhteinen
suunnittelukokous 16.9. uudessa Luontokeskus Haltiassa Espoon Nuuksiossa.
6. TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 2013
Yhdistyksen tehtävä on tuottaa jäsenille lisäarvoa tarjoamalla yhteistyöverkoston ja tietoa, joka
tähtää kustannustehokkaisiin ja laadullisesti korkeatasoisiin matka- ja kokoushallinnon
palveluihin. Painopistealueet määritellään jäsenkunnan keskuudessa vuosittain toteutettavan
jäsenkyselyn perusteella.
KOULUTUSTOIMINTA
Räätälöity jäsenkoulutus on keskeinen osa FBTA:n toimintaa ja jäsenpalvelua. Tavoitteena on
tarjota monipuolisesti matka- ja kokoushallintoon liittyvää ajankohtaista, laadukasta ja
jäsenkunnalle edullista koulutusta. Omiin koulutustilaisuuksiin osallistui toimintavuonna 2013
603 henkilöä, minkä lisäksi yhteistyökumppanien kansainvälisiin tapahtumiin osallistui 71 FBTAaktiivia.
6.1 Omat koulutustilaisuudet
FBTA Hot Topic –aamiaisseminaari 17.1.2013 (131 hlöä)
Matka 2013, Helsingin Messukeskus
- New Distribution Capability –hanke (Yanik Hoyles, IATA)
- Transparency in times of fragmentation (Christoph Klenner, ETTSA)
Messujen yhteydessä toteutettiin edellisvuosien tapaan liikematkaostajille tarkoitettu Business
Travel Forum. FBTA oli Suomen Messujen yhteistyökumppani järjestyksessä yhdeksännen
forumin suunnittelussa ja markkinoinnissa.
Matkahallinnon perusteet ja FBTA tutuksi –aamupäivä 13.3.2013 (33 hlöä)
Sokos Hotel Presidentti
- Eri toimijoiden roolit matkahallinnon arvoketjussa (Ari Ilonen, Area)
- Case Tekla: Matkahallinnon kokonaisuuden haltuunotto (Taina Saarikoski, Tekla)
- FBTA pähkinänkuoressa + opastus tiedon lähteille (Sari Viljamaa, FBTA)
Kevätkokouksen koulutusosuus 25.4.2013 (89 hlöä)
GLO Hotel Art
- ROI of Meetings & Events (Dr Elling Hamso, Event ROI Institute)
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 3
FBTA-webinaari 5.6.2013 (35 hlöä)
- Eri toimijoiden roolit matkahallinnon arvoketjussa (Ari Ilonen, Area)
FBTA-hotelliwebinaari, osa I 29.8.2013 (40 hlöä)
- Hotelliostaminen (Teemu Tuomarla, CWT Solutions Group Nordic)
Kestävä kehitys liikematkustuksessa 12.9.2013 (50 hlöä)
Hotelli Scandic Marski
- Työryhmä Minna Torppa, Puolustusmin.; Tuulia Taipale, Area; Ville Valorinta, Ecompter
- AP: workshop-työskentelyä ja Case Outotec (Harald Huppe)
- Ihmiskunnan aiheuttama ilmastonmuutos (Mikko Alestalo, Ilmatieteen laitos)
- IP: päästöraportointi (juontaja Ville Valorinta, Ecompter)
FBTA-seminaaripäivä 31.10.2013 (93 hlöä)
Katajanokan Kasino
- AP: Liikennetoimikunnan tuottama matkustajaturvallisuusseminaari
- IP: Strategia & ohjaus –toimikunnan tuottama matkahallinnon raportointi –seminaari
FBTA-hotelliwebinaari, osa II 14.11.2013 (33 hlöä)
- AME-toimikunta: Hotelliohjelma (Kira Marschan, Kämp Group)
Syyskokouksen koulutusosuus 28.11.2013 (99 hlöä)
GLO Meets
- TPS-toimikunnan tuottama Matkahallinnon muutosprosessi –seminaari
6.2 Kansainvälisten kumppanien kanssa toteutetut tilaisuudet
Nordic Business Meeting 30. – 31.1.2013 (12 hlöä)
Quality Hotel Globen, Tukholma
- Pohjoismaisten liikematkayhdistysten yhteinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma
Business Travel Show 5. – 6.2.2013 (9 hlöä)
Earls Court, Lontoo
FBTA Hosted Buyer program
GBTA Europe Conference 23. – 25.9. (20 hlöä)
Clarion Congress Hotel, Praha
GBTA Russia Travel Symposium 3. -4.10.2013 (20 hlöä)
Marriott Courtyard, Pietari
Amadeus Corporate Travel Network Nordic 21. – 22.10.2013 (10 hlöä)
Marriott Courtyard, Tukholma
7. TOIMIKUNNAT JA OHJAUSRYHMÄ 2013
Toimikunnilla on FBTA:n toimintamallissa keskeinen sisällöntuottajan rooli. Niiden tehtävänä
on seurata oman sektorinsa kehitystä ja välittää tietoa jäsenkunnalle jäsenkoulutuksen tai
kirjallisen aineiston muodossa.
Toimikuntia oli neljä:
 Liikennetoimikunta
 Majoitukset, kokoukset ja tapahtumat (Accommodation, Meetings & Events, AME)
 Strategia ja ohjaus (S&O)
 Teknologia ja prosessit (TPS)
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 4
7.1 Toimikuntien kokoonpano sekä painopistealueet
Liikennetoimikunta
Tuula Päivike, Siemens Osakeyhtiö
Saila Reinikainen, Valtra
Minna Torppa, Puolustusministeriö (Co-chair 5/2013 -)
Kirsi Aromaa, Area, Co-chair
Laura Hartikainen, AirBerlin
Minna Korhonen, VR-Yhtymä
Jonna Uimonen, Eckerö Line
Toimikunta kokoontui seitsemän kertaa. Syyskaudella toteutettiin matkustajaturvallisuuteen
keskittynyt, erinomaisen palautteen osallistujilta saanut aamupäiväseminaari (31.10.).
Majoitus, kokoukset ja tapahtumat - AME
Tarja Albrecht, Caverion, Co-chair
Anna-Maija Karvonen, Finpro (5/2013 saakka)
Sari Laukka, Tikkurila, Co-chair
Rhea Warelius, Deloitte & Touche (5/2013 -)
Marja Karimo, Viking Line
Kira Marschan, Kämp Group
Mikaela Nieminen, Suomen Matkatoimisto
Anne-Marjut Väänänen, Travellink
Toimikunta kokoontui seitsemän kertaa. Kevätkokouksen oheisohjelmassa kuultiin Dr. Elling
Hamson luento kokousten ja tapahtumien ROI-laskennasta (25.4.). Syksyllä toimikunta vastasi
kaksiosaisen hotelliwebinaarisarjan hotellisopimuksiin keskittyneestä, kiitettävät arviot
saaneesta jälkimmäisestä osasta (14.11.).
Strategia ja ohjaus - S&O
Eija Kurttila, TeliaSonera, Co-chair
Tiina Luukko, Yleisradio
Ann-Marie Michelsson, LM Ericsson
Merja Tapio, Sandvik Mining and Construction (jäi pois 10/2013)
Nea Kaltio-Ritala, HRG Nordic, Co-chair
Aija Kolehmainen, BCD Travel
Asta Vento, Suomen Matkatoimisto
Toimikunta kokoontui seitsemän kertaa tuottaen syksyn seminaaripäivään (31.10.)
matkahallinnon mittarointia ja raportointia käsitelleen, erinomaisen palautteen saaneen
luentokokonaisuuden.
Teknologia ja prosessit - TPS
Anna-Maija Karvonen, Finpro (siirtyi AMEsta 6/2013)
Mirja Kivimaa, Outokumpu
Anne Koskela-Marie, Halton
Satu Lerssi, Helsingin yliopisto, Co-chair (8/2013 -)
Janne Aarniovuori, Amadeus Finland (jäi pois 5/2013)
Kati Rintala, Luottokunta, Co-chair
Satu Sommelo-Palmu, Logium
Samuli Sakari, Matkatoimisto Area
Toimikunta kokoontui seitsemän kertaa vuoden 2013 aikana ja tuotti syyskokoukseen hienon
ohjelmakokonaisuuden matkahallinnon muutosprosessin teoriasta ja käytännöstä (28.11.).
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 5
7.2 Ohjausryhmä
Ohjausryhmää perustettaessa sen tärkeimmäksi tehtäväksi määriteltiin tiedonkulun parantaminen sekä toimikuntien välillä että toimikuntien ja hallituksen välillä. Vaikka tavoite oli
oikeansuuntainen, ohjausryhmän saaminen kokoon täydessä vahvuudessa niin, että sekä
hallituksesta että kaikista toimikunnista on paikalla edustajat, oli haastavaa. Hallitus linjasikin
2013, että ohjausryhmästä luovutaan, koska sen hyödyt eivät ole vastanneet panostuksia.
Ohjausryhmä kokoontui kerran (21.3.2013):
Tarja Albrecht, YIT
AME
Anne Koskela-Marie, Glaston
TPS
Minna Torppa, Puolustusministeriö
Hallitus, Liikennetoimikunta
Jonna Uimonen, Eckerö Line
Liikennetoimikunta
Taina Saarikoski, Tekla
Hallitus
Sari Viljamaa
toiminnanjohtaja
8. VIESTINTÄ
FBTA:n käyttämät jäsenviestinnän kanavat olivat yhdistyksen verkkosivut (www.fbta.net)
tietopankkeineen, sähköiset uutiskirjeet linkkeineen sekä Facebook-sivu
(www.facebook.com/liikematkayhdistys), joka kasvatti suosiotaan toimintavuoden 2013 aikana.
Jäsentutkimukseen 2013 vastanneista ostajajäsenistä 90,2 % ja partnerijäsenistä 100 % piti
jäsentiedottamisen määrää ja laatua hyvänä.
9. VUOSIKOKOUKSET
Kevätkokous
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 25.4.2013 GLO Hotel Artissa. Kokoukseen osallistui 86
jäsenkunnan edustajaa. Ennen kevätkokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui
41 partnerijäsenkunnan edustajaa.
Syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous pidettiin GLO Meetsin tiloissa 28.11.2013. Kokoukseen osallistui
94 jäsenkunnan edustajaa. Ennen syyskokokousta pidettyyn partnerijäsenkokoukseen osallistui
45 partnerijäsenkunnan edustajaa.
10. TILINTARKASTAJAT
Yhdistyksen varsinaisena tilintarkastajina toimii HTM Pentti Lavanko ja varatilintarkastajana
HTM Päivi Sten.
11. VERKOSTO JA VAIKUTTAMINEN SUOMESSA
FBTA-SMAL yhteistyöryhmä
Suomen Matkatoimistoalan liiton kanssa vaihdetaan tietoa ajankohtaisista kysymyksistä ja
pyritään yhdessä vaikuttamaan toimialan edellytyksiin Suomessa. Työryhmä kokoontui
toimintavuoden aikana kaksi kertaa, 5.3. ja 9.10.2013.
FBTA osallistui näytteilleasettajana SMAL-raiteilla –minimessutapahtumaan Helsingissä,
Jyväskylässä, Kuopiossa ja Kouvolassa 10. – 11.9. tavoitteena sekä tavata olemassaolevia
että hankkia uusia jäseniä.
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 6
Matkailuturvallisuuden neuvottelukunta
Ulkoasiainministeriön kerran vuodessa tai tarvittaessa koolle kutsuma ryhmä, joka paneutuu
matkailuturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Ryhmän tavoite on lisätä eri toimijoiden
keskinäistä yhteistyötä.
Liikenne- ja viestintäministeriön lentoliikennestrategia-hanke
LVM asetti 2013 työryhmän valmistelemaan kansallista lentoliikennestrategiaa vuoteen 2030.
FBTA oli kutsuttuna mukana 31.10. järjestetyssä Lentoasemaverkko-työpajassa. Työryhmän
loppuraportin on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä, ja yhdistys hakeutuu
aktiivisesti mukaan myös tuleviin kuulemistilaisuuksiin ja työpajoihin.
Suomen Messut
FBTA oli Matka 2013 –messujen ammattipäivänä järjestetyn Business Travel Forum –liikematkatapahtuman yhteistyökumppani osallistuen sekä forumin kehittämiseen että markkinointiin.
Mediakumppanit
Liikematkayhdistyksen päämediapartnerit 2013 olivat Kauppalehti ja matkailualan ammattilehti
Ikkunapaikka, joiden kanssa tehtiin sekä sisältö- että markkinointiyhteistyötä. Verkkomedian
puolella merkittävin yhteistyökumppani oli Matkaviikko.
Keväällä 2013 FBTA oli Mediaplanetin kumppanina toteuttamassa Kokoukset ja yritystapahtumat –erikoisjulkaisua, jonka laaja jakelu tapahtui Helsingin Sanomien liitteenä ja
Kongressimessuilla, sekä näköispainoksena verkossa.
12. KANSAINVÄLINEN VERKOSTO
Global Business Travel Associationin (GBTA) toiminnan perustana on ostajien tarve kehittää
matka- ja kokoushallinnon kokonaisuutta. FBTA on GBTA Europen kansallinen jäsenjärjestö.
Toiminnanjohtaja edusti yhdistystä GBTA Europen Partnership Councilissa sekä Advocacy
Groupissa, jonka tärkein tehtävä on seurata alaan liittyvää EU-lainsäädäntöä ja pyrkiä
vaikuttamaan siihen. Yhdistyksellä oli lisäksi paikka kestävän kehityksen GBTA Project
Icaruksessa, jonka CO2 Focus Groupin vetäjänä v. 2013 toimi hallituksen jäsen Minna Torppa.
Liikematkayhdistyksellä oli aktiivinen rooli perustettaessa venäläisten matkahallinnon
ammattilaisten verkostoa GBTA Russiaa 2013. Lokakuussa toteutettiin FBTA:n ja GBTA Russian
ensimmäinen yhteinen Travel Symposium Pietarissa.
Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismaisten liikematkayhdistysten yhteinen verkottumis- ja koulutustpahtuma Nordic
Business Meeting järjestettiin 31.1. Tukholmassa, missä SBTA siirsi viestikapulan FBTA:lle
vuodeksi 2014.
DBTA-, FBTA-, NBTA- ja SBTA-toiminnanjohtajat kokoontuivat kasvotusten kansainvälisten
tapahtumien yhteydessä Tukholmassa 31.1., Prahassa GBTA Europe –kongressissa 23.9. ja
Tukholmassa 21.10.2013.
13. YHDISTYKSEN TOIMISTO
Yhdistyksen toimisto sijaitsi vuokrahuoneistossa Helsingin keskustassa osoitteessa
Simonkatu 12 B. Toimiston henkilökunnan muodostivat toiminnanjohtaja Sari Viljamaa
sekä toimistoassistentti Kaarina Alasentie.
FBTA/SV/14.3.2014
Sivu 7