Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy:n tiedotuslehti Kevät 2010 2 3

Transcription

Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy:n tiedotuslehti Kevät 2010 2 3
Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy:n tiedotuslehti
Kevät 2010
Asukas tekee ekotalosta
tosivihreän
2
Vason 100. talo
harjakorkeudessa
3
Vason toimintakertomus
ja tilinpäätös 2009
4
Henrik Elfving on
pitkän linjan vasolainen
7
Riikka Lehtismäki uskoo
yhteisöllisyyden voimaan
8
Vesi innostaa
Armi Kauppista
9
Uusia etuja
Vason Vihreällä kortilla
11
2
PÄÄKIRJOITUS
Turku 7.5.2010
Asumisoikeus sai uutta ilmettä
vuonna 2009
Viime vuosi alkoi yleisesti varsin synkissä merkeissä. Globaali lama
oli vallannut mielet. Se näkyi myös Vasossa jonkin verran lisääntyneenä sopimusten irtisanomisten määränä ja pienenä käyttöasteen
laskuna. Kesälomien jälkeen synkistelystä päästiin yli ja tilanne alkoi
parantua myös asumisoikeusasuntojen kysynnän osalta.
Vapaarahoitteinen asuntotuotanto pysähtyi vuoden 2008 aikana.
Valtion asuntolainoituksella alettiin taas tuottaa myös asumisoikeusasuntoja. Vaso hyödynsi tilannetta kilpailuttamalla 2008–2009 vuosien vaihteessa rakentajien hallussa olleita nopeasti käynnistettäviä
tontteja. Tarjouksia tulikin hyvin ja niistä valittiin parhaat Vaso-tuotantoa varten.
Vason hallituksen 2010 puheenjohtaja Henrik Elfving ja toimitusjohtaja Pekka Peltomäki.
Voimallisista ponnisteluistamme huolimatta onnistuimme saamaan
viime vuoden loppuun mennessä käyntiin ainoastaan yhden työmaan. Kaikki organisaatiot oli sopeutettu nopeasti lama-asentoon.
Vuoden mittaan hankkeiden eteenpäin menoa hidastikin mm.
suunnittelutoimistojen ylikuormittunut työmäärä.
Vuoden lopulla rakennuskustannukset lähtivät taas nousuun ja
kohteiden hintoja ei saatu toivotulla tasolla hyväksyttyä Asumisen
rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAssa. ARAn tiukasta hintakontrollista saattaa tulla este sille, että voisimme vielä tässäkin tilanteessa rakennuttaa aso-asuntoja hyville paikoille. Uudistuotanto on välttämätöntä järjestelmämme kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta.
Uusille Vaso-asunnoille on kysyntää olemassa. Siitä on osoituksena se, että 93 % Raision Keonraittimme 28 asunnosta sai asumisoikeussopimuksen ensi-ilmoittelulla.
Rakentamisessa eletään suurta murrosta. Rakentamismääräykset tulevat muuttumaan energiatalouteen liittyvien vaatimusten lisääntyessä. Tuntuvia muutoksia tuli tämän vuoden alussa. Lisää tulee vuonna 2012, puhumattakaan vuoden 2020 tulevista rakentamismääräyksistä. Taustalla on ilmastonmuutos ja siihen liittyvät energiankulutus- ja päästömääräykset.
Vasossa käynnistettiin viime syksynä passiivitaloluokkaan tähtäävän pientalotyyppisen kiinteistön kehitysprojekti. Käytössämme on
Naantalin kaupungilta Soinisten kaupunginosasta ostettava tontti.
Projektilla on kehittämisosan kuluja kattava Tekes- ja ARA-rahoitus. Liikkeelle lähdetään pohtimalla tontin asemakaavaa, joka muokataan sellaiseksi että tulevan kiinteistön elinkaaren aikainen energiatehokkuus ja vähäpäästöisyys toteutuvat.
Projektissa kehitetään ja sovelletaan innovaatioita julkisissa hankinnoissa. Vaso/Soininen projektissa edetään Rakli ry:n Hankinta­
klinikka-työpajojen kautta, jolloin suunnittelupöytään kutsutaan
mukaan varsin alkuvaiheessa myös rakentajat, kiinteistöteknisten
järjestelmien ja rakennusmateriaalien toimittajat. Kun mahdollisimman monet tekijät on otettu huomioon jo suunnittelutyön varhaisessa vaiheessa, on varmistettavissa kaikkien asetettujen tavoitteiden
toteutuminen, myös kokonaishinnan ARA-tavoite.
Asukas tekee
ekotalosta
tosivihreän
Energiaa pihistelevä talo ei toimi oikein, ellei asukkaita
opasteta uudenlaiseen asumiseen. Asukkaan oma
sitoutuminen on myös tärkeää. Tällä periaatteella
rakennetaan Vason passiivienergiataloja Naantaliin.
Minimaalisen energiankulutuksen taloista puhutaan vahvasti Euroopassa ja
tähän kehitykseen on myös Vaso lähtenyt mukaan. Matalaenergiataloissa
ulkopuolista energiaa tarvitaan perinteisiä taloja vähemmän, passiivienergiataloissa vielä sitäkin vähemmän.
Energiapiheissä taloissa säästöä saadaan
aikaan monella konstilla.
Vason passiivienergiaprojekti on merkittävä avaus valtakunnallisesti. Naantalin Soinistentien rivitaloasumisen tontille on nousemassa useampia pientaloja, joiden lähtökohtana on ekologinen
asuminen eli vähäinen energiankulutus
ja minimaalinen kuormitus esimerkiksi
päästöjen kautta ympäristölle.
Vason passiivitalohankkeessa tavoitearvoiksi on asetettu suomalainen passiivitalon määritelmä. Naantalin korkeudella tavoiteluvut bruttoneliömetreille ovat:
• lämmitysenergiantarve
≤ 20 kWh/m²/v
• kokonaisprimäärienergiantarve
≤ 130 kWh/m²/v
• Ilmavuotoluku n50 ≤ 0.6 1/h
Ilman lämmitysjärjestelmää ei passiivitalossakaan pärjätä. Asuntoon tulevien kaikkien energiamuotojen vuotuinen summa tulee jäädä alle mainitun 130 kWh. Erityisen suuri merkitys
on rakennuksen tiiveydellä. Ilmavuotoja ei saa olla.
Uudenlaisen asumismuodon suunnittelutyössä Vason nykyisille asukkaille
on annettu iso rooli. Tutkimusten mukaan asukkaiden käyttötottumukset voivat vaikuttaa jopa 40 prosenttia suuntaan tai toiseen asunnon energian kokonaiskulutuksessa. Siksi asukkaiden näkökulma pitää ottaa vahvasti mukaan jo
kohteiden suunnitteluvaiheessa. Käytön
opastuksella tulee olemaan suuri merkitys lopullisessa onnistumisessa.
Vasolaisten asukkaiden äänen suunnitteluun antaa Vaso-asumisen kehittämisryhmä. Sen puheenjohtaja Riikka
Lehtismäki puhkuu innosta:
– Tällaisia hankkeita pitäisi olla enem­
män. On hienoa, että saman pöydän ääressä ovat arkkitehdit, asukkaat, rakentajat ja kaupungin edustajat.
Asukkaiden panos on merkittävä, sillä Soinisten hankkeen yhteydessä on
tarkoitus luoda ohjeistus, jolla tulevia
asukkaita opastetaan ekoasumisen saloihin ja iloihin muissakin kohteissa.
Soinisten palikat vielä
latomatta
Soinisten passiivienergia-asumisen suun­­
nit­telutyö tehdään työpajoissa, joita kutsutaan Hankintaklinikoiksi.
– Lämmitysenergian hallinnan lisäksi säästöä tehdään mm. jätehuollossa,
kierrätyksessä ja vedenkäytössä, listaa
Lehtismäki.
Miten uusiutuvaa energiaa käytetään, miten hukkalämpöä hyödynnetään ja miten ekologisuus näkyy rakennusten ulkomuodossa? Kaikkiin näihin
etsitään vastaus tämän vuoden aikana.
Suunnitelmissa on aloittaa talojen rakentaminen ensi vuonna ja ensimmäisiä ikkunaverhoja ripustetaan näillä näkymin kotien ikkunoihin vuoden 2012
alkupuolella.
– Soinisten hankkeessa on kaikki
edellytykset erittäin hyvän energiatehokkuuden saavuttamiseen asumisen
laadusta tinkimättä, sanoo arkkitehti
SAFA Kimmo Lylykangas. Hänet kiinnitettiin kilpailutuksen kautta hankkeeseen pääsuunnittelijaksi maaliskuussa.
Riikka Lehtismäki pitää tärkeänä sitä,
että Soinisten kohteen ekologisuus mitataan sen koko elinkaaren aikana. Talojen elinkaari on hyvä pitää mielessä sii-
näkin mielessä, että energiaa säästävien
menetelmien ja laitteiden hankinta alkaa muuttua ajan myötä säästöksi.
Uudenlaisen asumisen
kulttuuria syntyy
Soinisten kohteelle on asetettu isoja
odotuksia. Eri energiaratkaisuja kokeillaan ja asukkaita opastetaan arkisessa
elämässä ekotehokkuuden tielle. Lisäksi
luodaan käytäntöjä sille, miten energiatehokkaan asumisen rakennuskohde
kilpailutetaan.
Vason haastavassa hankkeessa ovat
mukana mm. Tekes, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja Rakli
ry. Näiden tahojen kautta Soinisten kokemukset leviävät ympäri Suomen.
Naantalin kaupunki on Riikka Lehtismäen mukaan kiitettävästi mukana
hankkeessa. Soinistentien tontin kaavaa
voidaan muuttaa, jotta energiatehokas
rakentaminen ja asuminen toteutuisivat hyvin.
Projektin energia-asiantuntijaksi on
valittu Insinööritoimisto Olof Granlund Oy. Heidän tehtävänään on selvittää tontilla parhaalla tavalla käytettävissä olevat energiamuodot. Selvitysten jälkeen varmentuu talojen sijoittelu tontille. Pientalotyyppisiin rakennuksiin uskotaan tontille tulevan noin 35 asuntoa.
Lehtismäki toivoo Soinisten hankkeen innostavan uusia asukkaita, jotta
uuden sukupolven rakentamisesta saataisiin paras mahdollinen hyöty irti.
– Tällaisia halutaan lisää, vakuuttaa
Lehtismäki.
Lassi Lähteenmäki
Kiitos menneestä vuodesta!
Yhtiökokous vahvisti 7.4.2010 toimintakertomuksen vuodelta 2009,
tuloslaskelman 1.1.–31.12.2009 sekä päätti tilikauden tuloksesta hallituksen esityksen mukaisesti. Vastaavat asiakirjat ja asukkaiden valitseman valvojan valvontakertomus esiteltiin asukkaiden edustajille
Vaso-kokouksessa 15.4.2010.
Vuosi 2009 oli mielenkiintoinen vuosi. Vallinneen taloussuhdanteen takia se toi tullessaan sekä myönteisiä että myös jossain määrin
negatiivisiakin vaikutuksia yhtiöömme. Mielikuvaksi vuodesta jää
kuitenkin positiivinen, meitä eteenpäin vievä tunne. Saimme yhteistyöllä aikaan hyviä tuloksia.
Lausumme suuret kiitokset viime vuoden saavutuksista yhtiön
henkilökunnalle ja hallitukselle, asukashallinnossa toimineille, isännöinti- ja kiinteistönhoito-organisaatioden henkilökunnille ja ennen
kaikkea uskollisille asukkaillemme!
Henrik Elfving
hallituksen puheenjohtaja
Pekka Peltomäki
toimitusjohtaja
Vaso-asumisen kehittämisryhmän puheenjohtaja­
(vas.) tutustui maaliskuun lopussa Hankinta­
klinikkaryhmän kanssa tonttiin Naantalissa.
3
Lintujen asuntomarkkinat Halisissa
Halisiin suunnistaneilla
muuttolinnuilla on ollut
tänä keväänä onnea. Asumuksissa on ollut valinnan varaa, sillä vasolaisen
projektin myötä alueen
puihin ja seiniin on noussut 40 uutta linnunpönttöä. Kesällä houkutellaan
pihoille perhosia.
– Tuosta pujahtaa tiainen sisään, siinä
on kottaraisen mentävä aukko ja tuo
käy kirjosiepolle…
Vason Kappakujan asukkaiden EU:n
yhteisöhanke luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi on siinä vaiheessa,
että tulosta alkaa näkyä ja kuulua. Projektiin hankitut 40 linnunpönttöä saatiin hirvensalolaiselta valmistajalta lumien aikana ja kevään kynnyksellä mökit jaettiin halukkaille.
Projektin puuhaihmiset, Kappakujan
asukkaat Johanna Lampinen ja Tomi
Laukka ovat syystäkin tyytyväisiä, sillä pönttökuorma kelpasi seudun asukkaille.
– Koulu oli kiitettävästi mukana tiedottamassa, Johanna kiittelee. Oppilaiden mukana meni kotiin viesti, jossa
pönttöjen jakopäivästä kerrottiin.
– Vain kaksi pönttöä jäi jakopäivän
jälkeen käteen. Ne ripustettiin Komoisten talon perinnemaisemaa komistamaan, Lampinen kuittaa.
Vason kohteissa visertää
vilkkaimmin
Suurimmat pönttökeskittymät ovat
Kappakujan ja Löytäneenkadun varsilla
eli Vason kohteissa. Erityisen ilahtunut
Lampinen on siitä, että monet maahanmuuttajat kävivät noutamassa pöntön
ja osallistuivat näin lintujen asuntopulmien lieventämiseen.
– Kaukaisin pönttö taitaa olla seurakuntatalon luona, Johanna jatkaa.
Pöntön mukana annettiin myös käyttöohjeet, jotta pönttö asettuisi sopivaan
paikkaan ja sitä huollettaisiin myös
vuosittain.
Pöntön hakeneiden ihmisten nimet
kirjattiin ylös, pöntöt numeroitiin ja
pönttöpuut merkittiin karttaan.
– Kesän edetessä voidaan vaikka kysellä, miten asukkaita on pönttöihin
löytynyt, Lampinen selventää.
Linnunpöntön ripustaminen antaa
iloa koko perheelle. Lintuperheen lisääntymistä on mukava seurata ja samalla lapset oppivat luonnosta yhtä ja
toista. Oppivat toivottavasti ainakin
kunnioittamaan luontoa.
Ketoja ja perhosia
Vason EU-hankkeeseen kuuluu myös
ketojen perustaminen. Ensimmäinen
on syntymässä Kappakujan tontille.
Kedon perustamista on valmisteltu
huolella. Siemeniä on kerätty lähiluonnosta ja niitä ripotellaan multaan alkukesällä. – Myös pottitaimia on tulossa kedolle, sanoo
Lampinen.
Keto syntyy maata köyhdyttämällä. Kun ravinteita
on niukasti, mikään heinäkasvi ei saa yliotetta. Näin
elintilaa jää monelle eri
kasville. Katokasvit pärjäävät hyvin kuivalla paikalla ja ne jaksavat kukkia, vaikka edellisestä sateesta olisi pidempikin aika kulunut. Kappakujan
kedolle on tarkoitus kylvää
varsinkin perhosia houkuttelevia kasveja.
– Niukkuus luo rikkautta,
hahmottelee ketofilosofiaa
Johanna Lampinen.
Kun Kappakujan pilottiketo
saadaan kukkimaan, on tarkoitus
viedä ketoviestiä muidenkin tonteille.
Lampinen on jo kuullut puhetta vastaavista ketohankkeista naapurustosta.
– Ketojen ketjusta saadaan kohta mainio ekokäytävä, veistelee Lampinen.
Maaliskuussa biologit Johanna
Lampinen ja Tomi Laukka pohtivat,
miten pöntöt mahtavat kelvata. Kevään
jakopäivä osoitti, että huoli oli aiheeton.
Lassi Lähteenmäki
Vason 100. talo
harjakorkeudessa
Harjannostajaiset on rakentajien juhla. Sen järjestää aina talon tilaaja ja
rakentajat ovat pääosassa. Ruokalista
on myös perinteinen; hernekeittoa,
voileipiä, juomana olutta ja pullakahvit. Harjannostajaisjuhlien meno on
kuitenkin vuosikymmenten mittaan
muuttunut. Rakennusväkeä on nykyisin vähemmän työmaalla. Monet
urakka- ja erikoisalojen työporukat
ovat kiireisiä ja hoitelevat samanaikaisesti useita työmaita, joten ei
ehditä paikalle. Seuraavaa päivää ei
hevin kukaan halua pilata reippaalla
olutmäärällä.
Puolituhmaa huumoriohjelmaa ja
kiitospuheita kuitenkin aina harjannostajaisissa kuullaan. Niin kuultiin
myös Keonraitin juhlassa.
Keonraitin 28 asunnon asumisoikeussopimuksista on 26 jo tehty. Muuttopäivä on lokakuun lopussa. Työmaan
pääurakoitsijana on NCC. Työmaan
vastaava mestari Jari Päärni­ kertoo,
että työmaa on aikataulussa menneestä kovasta talvesta huolimatta.
Kuninkaanlaakso Kaarinaan
Raision keskustassa Keonpellonkadun varressa harjakorkeudessa
oleva Keonraitti valmistuu lokakuun lopussa.
Toukokuun aikana käynnistyy seuraavan Vaso-kohteen rakentaminen.
Se on Kuninkaanlaakso-niminen rivitalokiinteistö Kaarinaan Käräjätuomarinkadun varteen. Vättilän nimellä
alue myös tunnetaan. Urakoitsijana
tulee toimimaan SRV Asunnot Oy.
Raision keskustaan jo koko mittaansa­
noussut Keonraitti tulee olemaan
sadas talo Vason kiinteistöluettelossa.­
Talon harjannostajaisia vietettiin
huhtikuun 22. päivä perinteisin
menoin.
Kuninkaanlaaksoon tulee myös
28 asuntoa. Yhteen tasoon rakennetaan 2h- ja 3h+k+s-asunnot ja kahteen tasoon 4h- ja 5h+k+s-asuntotyypit. Asunnot ovat hyvin varusteltuja,
rakennuskustannuksiin sisältyy tässä
kiinteistössä mm. astianpesukone jokaiseen asuntoon.
Kuninkaanlaakson asuntojen mark­
kinointi käynnistyy kesän jälkeen.
Kohde on muuttovalmis näillä näkymin lokakuun 2011 lopussa.
Uusi on kalliimpaa
Uusissa taloissa asumisoikeusmaksu
ja käyttövastikkeet ovat ymmärrettävästi iäkkäämpiä kiinteistöjä kalliimpia. Kun Raision Keonraitti on
kerrostalo, on huoneistokohtaisella
asuntoneliöiden jyvityksellä tuntuvampi merkitys kuin perinteisessä
rivitalossa.
Kerrostalon ylimpien kerrosten
asuntojen jyvitettyjen neliöiden määrä on perinteisesti todellisia lattianeliöitä suurempi. Jyvitykseen keventävänä tekijänä voi vaikuttaa huono ikkunoiden ilmansuunta tai lähellä oleva
vastapäisen talon seinä tms. tekijä.
Yleensä pienten asuntojen neliöitä lisätään jyvityksellä ja vastaavasti
isojen asuntojen pienennetään. Tässä
tapauksessa perusteena on usein samankokoiset, muita asunnon osia toteutushinnaltaan kalliimmat märkätilat ja keittiöt. Niiden toteutushinnan
katsotaan jakautuvan isoissa asunnoissa useammalle lattianeliölle.
Aso-maksu ja käyttövastike maksetaan jyvitettyjen neliöiden mukaan.
Kiinteistön yhteenlasketut kaikki lattianeliöt ja jyvitetyt neliöt ovat aina
kuitenkin yhtä suuret.
Keonraitin keskimääräinen asumisoikeusmaksu on 311 €/jm2 ja käyttövastike 9,90 €/kk/jm2 sisältäen vesiennakon. Jyvityksen ansiosta saman
kokoisen asunnon käyttövastikkeessa
saattaa olla lähelle kahdenkin euron
ero ääripäiden välillä. Kaarinan uuden kohteen maksuja ei ole vielä vahvistettu, mutta on odotettavissa, että
ne tulevat olemaan jonkin verran Raision kerrostaloa kalliimmat.
4
Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy
Toimintakertomus vuodelta 2009
1. YLEISTÄ
1.1
Asumisoikeusjärjestelmän
uuden tulemisen vuosi 2009
Vuoden 2008 aikana oli tapahtunut globaalissa taloudessa huomattavia muutoksia, joiden vaikutus säteili lähes joka
suuntaan. Suomen asuntomarkkinoilla
seisahtui erityisesti uusien asuntojen
kauppa. Vaso käynnisti vielä vuoden
2008 lopussa hankintalain mukaisen
kilpailun, jossa etsittiin hyville tonteille
toteuttamiskelpoisia asumisoikeuskiinteistöjä. Kilpailun tuloksena ja sitä täydentävänä lähinnä omistajakuntiimme
suunnatun tonttineuvottelukierroksen
pohjalta valittiin kuusi hanketta, joihin
valmistuisi vuosien 2010–2012 aikana
noin 190 uutta Vaso-asuntoa. Yhtenä
niistä on Naantalin Soinisten alueelle
käynnistynyt passiivitalo-luokkaa tavoitteleva pientalotyyppinen projekti,
johon varmistui vuoden 2010 alussa
Tekes-rahoitus osana Tekesin Kestävä
Yhdyskunta 2007–2012 rahoitusohjelmaa. Kumppaneinamme Soinisten projektissa ovat myös Naantalin kaupunki,
valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ja Asunto-, toimitila- ja
rakennuttajaliitto Rakli ry.
Vuotta 2009 voidaan pitää asumisoikeusjärjestelmälle uuden tulemisen vuotena, sillä ARA myönsi korkotukilainavarauksen yhteensä 3.000 aso-asunnon
rakentamisen aloittamiseksi. Sitä ennen uusia aso-asuntoja oli aloitettu vain
n. 300 asuntoa vuodessa. Vaso sai vuoden 2009 loppuun mennessä korkotukilainavarauksen neljän kiinteistön ja 133
asunnon aloittamiseksi.
Yleinen taloustilanne vaikutti kysyntätilanteeseen kaikilla asuntomarkkinoiden sektoreilla. Vaikka vuosi 2008 oli
historiamme paras vuosi käyttöasteella
mitaten, irtisanomisten määrä ja vaihtuvuus lisääntyivät jo vuoden 2008 lopulla.
Vuoden 2009 loppua kohden muuttoliike väheni. Kokonaisvaikutuksena koko
vuodelle 2009 tuli vaihtuvuuden lisääntyminen 0,5 ja kassavaikutteisen käyttöasteen aleneminen 1,84 prosenttiyksiköllä. Asumisoikeusasuntojen kysyntä pysyi
kuitenkin viime vuoden aikana hyvänä.
Koko vuoden ajalla asukkaiden vaihtuvuus oli 18,2 % ja käyttöaste 97,14 %.
Asumiseen ja kiinteistönpitoon liittyvien kustannusten nousu aiheutti vielä
keväällä 2009 tuntuvat 6,6 % korotukset käyttövastikkeisiin. Kustannusnousu
kui­tenkin taittui vuoden aikana ja vuoden 2010 talousarvioon sisältyy enää 0,7
prosentin keskimääräinen korotus. Useassa kiinteistössä jatketaan ns. vanhalla
vastikkeella.
Vaikka viime vuoden toiminnassa
korostui uudistuotantoon liittyvät valmistelevat toimenpiteet, Vaso-strategia
2007–2015 mukaisesti yhtiö keskittyy
olemassa olevan asuntokannan ylläpitoon, jossa keskeisenä tekijänä on asumiseen liittyvien palveluketjujen laadun
varmistaminen. Vaso tarjoaa asiakkaidensa vaihtuviin elämäntilanteisiin viisaan asumisratkaisun.
Vuonna 2008 toteutetun riski- ja vakuutusturvakartoituksen jatkoksi kilpailutettiin viime vuoden aikana koko Vasoa kattava vakuutusturva. Siirtyminen
uuden palveluntuottajan verkkoon alkoi
vuonna 2009 myös edellisenä vuonna
toteutetun kaapeli-tv-palvelujen kilpailutuksen perusteella. Vakuutuskilpailutuksen jälkeen sopimus tehtiin If-yhtiön kanssa. Kaapeli-tv-palvelussa ollaan
siirtymässä DNA:n asiakkaaksi. Muita
viime vuoden aikana käynnissä olleita
hankintalain mukaisia kilpailutuksia oli
yksi rakennuttajakonsultti-, rakennusteknisen työn valvojan ja Naantalin Soinisten projektiin liittyvä kolmen asiantuntijakonsultin kilpailutus.
Jokaiseen Vaso-kotiin järjestetty kiinteäkaistainen internetyhteys parani
vuoden aikana laadullisesti niissä kiin-
teistöissä, joihin yhteistyökumppanimme DNA toimitti vuoden aikana valokuituyhteyden. Asiakkaamme kokevat
valmiin laajakaistan hyväksi asumisen
tukituotteeksi.
Yhtiön talous kehittyi vuoden aikana
ennakoidusti. Kiinteistöjen hoitokustannuksissa jotakuinkin jokaisen osatekijän nousu aiheutti korotusta käyttövastikkeisiin.
Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n,­
Egentliga-Finlands Bostadrätter Ab:s toiminta-alueena on Turun seutukunnasta
Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Turku.
1.2 Yhtiön omistusrakenne
Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy on
perustettu 17.1.1990 ja merkitty kaupparekisteriin 14.3.1990. Yhtiön osakepääoma on 343.103 euroa. Yhtiön osakkeiden omistus on jakautunut vuodesta
1994 alkaen seuraavasti:
56,67 %
10,00 %
10,00 %
6,67 %
6,67 %
5,33 %
4,66 %
100,00 %
Turun kaupunki
Kaarinan kaupunki
Raision kaupunki
Liedon kunta
Naantalin kaupunki
YH-Asumisoikeus Länsi Oy
Sato-Rakennuttajat Oy
Vaso kuuluu Turun kaupungin muodostamaan konserniin ja kaupungin liiketoimintastrategian asuntoliiketoimintalohkoon. Turun kaupungin asunto- ja
maankäyttöohjelma 2009–2013 mukaisesti Vaso vastaa työvoimapoliittisista
ja nuorten asumistarpeiden toteutumisesta.
2. ASUNTOKANNAN KEHITYS
JA RAKENTAMINEN
2.1 Uudisrakentaminen ja
hankinnat vuonna 2009
Vuoden lopussa oli käynnissä yksi uudisrakennustyömaa. Raision keskustaan
lokakuun lopussa 2010 valmistuvan 28
asunnon, 1.666,0 as.m2, kerrostalon
ra­kennuttajakonsulttina toimii SatoRakennuttajat Oy ja urakoitsijana NCC.
Kohteen markkinointi käynnistyi 2010
tammikuussa ja kysyntä on ollut hyvä.
Turun kaupungilta vuoden 2009 lopussa Hirvensalon Kukolasta ostetulle
tontille valittiin kilpailutuksen jälkeen
rakennuttajakonsultiksi YH-Länsi Oy.
Rakennussuunnitelmat valmistuivat ja
urakkakilpailukin käytiin vuoden lopulla, mutta kilpailu jouduttiin mitätöimään
hinnaltaan liian paljon poikkeavan halvimman tarjouksen johdosta.
3. KIINTEISTÖT JA ASUKKAAT
3.1 Vason kiinteistökanta
Menneessä vuodenvaihteessa oli valmiina yhteensä 2.392 huoneistoa 99
kiinteistössä.
Vuosittain valmistuneet tai hankitut
Vason asumisoikeusasunnot
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2004
kiinteis-
töjä
1
8
10 15 10 11 11 12 1
10
6
3
1
asunto- m2
1.640,0
17.380,0
18.752,5
26.688,5
17.640,0
19.208,5
15.537,0
17.887,5
1.259,0
14.060,0
11.731,5
6.146,5
481,5
Valmiina yhteensä
31.12.09 99 168.412,5
huoneistoja
20
286
279
395
236
223
202
246
16
201
176
106
6
2.392
Valmiiden asuntojen kuntajakauma
31.12.2009
kiinteis- asunto- huoneistöjä
m2 toja
Turku
Raisio
Kaarina
Naantali
Lieto
56
15
13
10
5
113.683,5
18.713,5
18.630,5
10.340,5
5.765,5
1.592
263
285
161
74
Vaso omistaa As Oy Puolalanpuistosta
(Rauhankatu 4) katutasossa olevan kerroksen 333 m2.
3.2 Asuntojen käyttöaste
Yleisen taloustilanteen heikkeneminen
vaikutti samansuuntaisesti myös asuntomarkkinoihin ja Vasonkin asuntojen
käyttöasteeseen. Muutos tapahtui jo
vuoden 2008 lopulla. Kysyntä parani
uudelleen vuoden 2009 syyskaudella.
Koko vuoden 2009 käyttöasteeksi muodostui 97,14 % (98,98 % v. 2008).
Tyhjäkäytön ja luottotappioiden aiheuttamien vastiketappioiden jaossa
on käytäntö, jonka mukaan yksittäisen
asumisoikeuskiinteistön vastuulle tulee
3 %:n tyhjäkäyttöriski. Mikäli koko vuoden tyhjäkäyttö on tilinpäätösvaiheessa
tätä korkeampi, siirretään keskushallinnosta yli menevä osa kohteelle tappioiden kattamiseen.
Päättyneet asumisoikeussopimukset
Päättyneet joista vaihtoja
sopimukset
toiseen
Vaso-asuntoon
1991–92
0
0
1993
41
7
1994
110 31
1995
178
56
1996
238
65
1997
235
63
1998
361
95
1999
329
63
2000
386
86
2001
388 74
2002
448
105
2003
500
84
2004
460
71
2005
444
68
2006
420
76
2007
456
69
2008
423
76
2009
435
68
Asukkaiden vaihtuvuus lisääntyi vähän eli 0,5 prosenttiyksikköä. Viime
vuoden vaihtuvuus oli 18,2 % (17,7 %
v. 2008). Vuoden lopussa oli voimassa 90 määräaikaista korkeintaan kaksi
vuotta kestävää vuokrasopimusta kiinteistöissä, joissa asumisoikeuksien kysyntää ei ollut riittävästi.
Asukkaiden määrä vuoden lopussa
yhteensä naisia
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005 2006
2007
2008
2009
2.104
2.564
3.261
3.694
4.288
4.490
4.705
4.958
4.934
5.038
5.057
5.088
5.224
5.076
4.982
4.841
838
1.017
1.219
1.383
1.611
1.741
1.821
1.897
1.930
1.991
1.996
2.050
2.125
2.043
2.030
2.015
miehiä lapsia (alle
18 v.)
715 551
843 704
1.035 1.007
1.164 1.147
1.329 1.348
1.396 1.353 1.506 1.378
1.532 1.529
1.587 1.417
1.618 1.429
1.699 1.362
1.690 1.348
1.754 1.345
1.743 1.290
1.735 1.217
1.687 1.139
3.3 Kiinteistöjen isännöinti ja
hoito
Vuonna 2008 siirrettiin noin puolet
kiinteistöistämme omaan isännöintiin.
Se laajenee keväällä 2010 kun Turun
Hirvensalon kiinteistöt siirtyvät omaan
isännöintiin huhtikuun alussa. Ostopalveluna tapahtuva isännöintipalvelujen
hankinta jatkuu kumppanuusperiaatteella Isännöitsijätoimisto Mikko Aro
Oy:n ja V-S Isännöintitalo Oy:n kanssa.
Kun kiinteistö tulee 10 vuoden ikään,
niissä suoritetaan kunnon katselmointi.
Siitä saadaan perustietoa tulevaisuudessa tehtäviä vuosikorjauksia varten. Kiinteistöjen katselmointeja tehtiin neljässä
kiinteistössä.
Vuoden aikana teetettiin seitsemästä kiinteistöstä kuntoarviot. Kuntoarviointeihin anottiin ja saatiin kunnan
kautta myönnettyä ympäristöministeriön avustusta, joilla katettiin osa syntyneistä kustannuksista. Avustusprosentit
vaihtelivat kuntakohtaisesti haarukassa
0–36 %.
Isännöitsijä järjestää kiinteistönhoidon yhdessä kiinteistön asukkaiden
kanssa. Useimmiten kohteeseen on palkattu kiinteistönhoitoyritys. Joissakin
kohteissa asukkaat ovat ottaneet hoitaakseen merkittävänkin osan kiinteistönhoitotöistä. Kiinteistönhoidon laadun parantaminen on meille jatkuva
haaste.
3.4 Ympäristöasiat vuonna
2009
Vaso on mukana ympäristöministeriön
sekä kauppa- ja teollisuusministeriön
AESS-sopimuksessa energiansäästön
edis­tämisessä asuinkiinteistöissä. Vuoden 2009 varsinaisena ympäristöprojektina oli jätteiden lajittelun tehostaminen
ja niiden kokonaismäärän pienentäminen. Vuoden aikana tuli pakolliseksi
myös kartongin keräysastiat kaikissa toimialueemme kunnissa.
Ennen vuoden vaihdetta saatiin valmiiksi suunnitelma projektille ”Energiatehokas asumisoikeuspientaloalue:
kehittämismalli tuotantoa ja käyttöä
varten”. Projektin tavoitteena on tuottaa
rakennuttamisprosessi ARA-tuotantoa
varten, jolla toteutetaan asuntokiinteistö, jossa kiinteistön elinkaaren kaikissa
vaiheissa energian käyttö on mahdollisimman tehokasta ja koko elinkaaren aikaiset päästöt on minimoitu. Projektissa
tuotetaan Naantalin Soinisten alueelle
passiivitaloluokkaa tavoitteleva kiinteistö. Hankkeessa on kumppaneina ARA,
Tekes, Naantalin kaupunki ja Rakli. Projektin suunnittelutyö ajoittuu vuodelle
2010 ja toteutus vuodelle 2011.
Vuoden 2009 aikana käytettiin Vason
kiinteistöissä lämpöä keskimäärin 43,04
kWh/rm3 (39,98 kWh/rm3 v. 2008), vettä
126 l/as/vrk (128 l/as/vrk) ja kiinteistösähköä 3,43 kWh/rm3 (3,42 kWh/rm3).
Hallituksen jäsenet vuonna 2009
taustayhteisö
Aila Harjanne
puheenjohtaja
Turun kaupunki
Tuomas Mikkola
varapuheenjohtaja
Turun kaupunki
Kari Aholainen
jäsen
Turun kaupunki
Mia Ilola
jäsen
Turun kaupunki
Pirjo Ranti
jäsen
Turun kaupunki
Reima Dahl
jäsen
Raision kaupunki
Heimo Kukkonen
jäsen
Kaarinan kaupunki
Tuire Kähkönen
jäsen
asukkaiden edustaja
Pekka Paatonen
jäsen
asukkaiden edustaja
Kari Haapanen
varajäsen
Liedon kunta
Markku Tuuna
varajäsen
Naantalin kaupunki
Raimo Kurki
varajäsen
asukkaiden edustaja
Vason hallituksella on kolmivuotinen
toimikausi. Hallituksen toimikausi
päättyi vuoden 2009 lopussa. Hallituksen työvaliokuntaan ovat vuoden 2009
aikana kuuluneet puheenjohtajana Aila
Harjanne, varapuheenjohtajana Tuomas
Mikkola sekä jäseninä Heimo Kukkonen ja Pekka Paatonen.
4.2 Henkilöstö ja
tilintarkastus
Toimitusjohtaja FM, KJs, LKV Pekka Peltomäki
Asuntopäällikkö
yo.merkonomi Tiina Arnivaara
Hallintopäällikkö HN, tradenomi Teija Lamminen
Kiinteistöpäällikkö
Insinööri AMK Sirpa Laaksonen
Vakituista henkilökuntaa oli kymmenen henkilöä. Kausiapu on avustanut
vakituisen henkilökunnan vuosilomaym. tuuraajana. Henkilökunnan määrä­
on ollut vuoden aikana keskimäärin
kymmenen henkilöä. Henkilökunnan
keski-ikä oli 41 vuotta.
Tilintarkastajat
KHT Pekka Sipilä
KHT Osmo Valovirta
Varatilintarkastaja
KHT-yhteisö Ernst & Young Oy/
KHT Erika Grönlund.
4. HALLINTO JA HENKILÖSTÖ
4.1
Yhtiökokous ja
hallitus
Yhtiökokous kutsuttiin koolle vuoden
aikana kaksi kertaa.
Yhtiöjärjestyksen
mukainen varsinainen
yhtiökokous
pidettiin 8.4.2009.
Ylimääräinen yhtiökokous
uuden
hallituksen
valintaa varten pidettiin
16.12.2009.
Yhtiön
hallitus
kokoontui vuoden
aikana 10 kertaa.
Kokouksissa käsiteltiin yhteensä 73 asiaa. Hallituksen työvaliokunta kokoontui seitsemän kertaa.
Ole oman kotisi tähti!
Joustamme makusi mukaan.
Viihtyisää asumista omalla tyylilläsi
– meidän kauttamme hankit edullisesti isommankin kodin,
josta teet vaivattomasti perheesi näköisen.
ELÄMÄSI KOKOISIA KOTEJA.
Rauhankatu 4, Turku • puh. 2747 000 • www.vaso.fi
5
Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy
4.3 Asukasdemokratia
Vason asunnoissa noudatetaan lakia
yhteishallinnosta vuokrataloissa. Asukaskokoukset pidetään kiinteistökohtaisesti ja niissä valitaan asukastoimikunta ja kiinteistökohtainen valvoja, sekä
edustaja koko Vason käsittävään Vasokokoukseen.
Kevään Vaso-kokous pidettiin 15.4.2009.
Kokoukselle esiteltiin vuoden 2008 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä asukkaiden nimeämän valvojan kertomus.
Kokous valitsi tilintarkastajan valtuuksilla toimivan asukkaiden nimeämän
valvojan. Muina asioina käsiteltiin kohteiden kotisivuja sekä talkootyöhön liittyviä mahdollisia vahinko- ja kriisitilanteita.
Syksyn Vaso-kokous pidettiin 17.11.2009.
Kokouksessa oli esillä yhtiön toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle
2010, jota oli valmisteltu yhteistyössä
asukasedustajien kanssa sekä kiinteistöissä että Yten kanssa ennen Vaso-kokousta.
Syksyn Vaso-kokouksessa tehtiin myös
henkilövalintoja. Valittiin yhteistyöelin
Yten jäsenet ja sille puheenjohtajisto sekä yhtiökokousta varten asukasjäsenet
ehdolle yhtiön uuteen hallitukseen.
Koko asuntokantaa koskevissa asioissa
neuvotellaan yhteistyöelimen kanssa.
Yhteistyöelimeen Yte ovat vuonna
2009 kuuluneet:
Varsinaiset jäsenet
Raimo Kurki, puheenjohtaja
Pekka Paatonen, varapuheenjohtaja
Tiina Tång, sihteeri
Eeva Heinonen
Mikko Hirvonen
Tiina Immonen
Tapio Kaihtela
Armi Kauppinen
Sari Koskinen
Tero Koskinen
Tuire Kähkönen
Riikka Lehtismäki
Juha Näkkilä
Ari Pikkarainen
Raimo Porjo
Anna-Kaisa Sjölund
Varajäsenet
Pekka Kuivela
Mirja Laakko
Olavi Laaksola
Airi Mattsson
Lain yhteishallinnosta vuokrataloissa
mukaisen asukaskokouksen eli Vasokokouksen nimeämänä valvojana toimi
vuonna 2009 KHT Osmo Valovirta
Ernst & Young -tilintarkastustoimistosta.
4.4 Markkinointi ja tiedotus
Turun, Raision, Kaarinan ja Naantalin
kaupunkien sekä Liedon kunnan asuntotoimistot ylläpitävät asumisoikeusasuntoa tavoittelevien henkilöiden hakijajonoja. Asunto myönnetään hakijanumerojärjestyksessä voimassa olevien
säännösten mukaisesti.
Kuntien asumisoikeusasuntojen
hakijajonojen viimeinen numero oli
vuoden 2009 päättyessä:
vuoden viimeinen
hakijanumero
Turku
14.283
Kaarina
5.520 Raisio
3.531
Naantali
2.638
Lieto
1.594
Yhteensä
27.566
kasvua
vuoden
aikana
1.219
519
335
310
226
2.609
Hakijanumeroiden määrä lisääntyi
10,5 %. Kasvua oli jonkun verran vähemmän kuin vuonna 2008, jolloin uusia hakijoita oli 2.846. Vason toimistossa
ylläpidetään tietoja asunnonvaihtoa Vason asuntokannassa haluavista. Asunnon irtisanomiseen ja asunnonvaihtoihin liittyvät sopimusasiat tehdään
Vasossa.
Vuoden aikana asuntojemme markkinoinnin teemana oli ”Suojaa pesämunasi” ja ”Ole oman kotisi tähti”. Kampanjan välineinä olivat toukokuussa Turun
talousalueella jokaiseen kotiin jaettu tiedotuslehti sekä lehti- ja netti-ilmoittelu.
Vuoden aikana julkaistiin kaksi lehdistötiedotetta.
Vapautuvista asumisoikeusasunnoista ilmoiteltiin ilmaisjakelu- ja päivälehdissä lähes viikoittain. Vason myynnissä oleva asuntokanta on tarjolla omien
kotisivujen lisäksi Oikotie.fi ja Etuovi.
com -markkinointikanavilla.
Kotivaso-lehti ilmestyi neljättätoista
vuotta tiedotusvälineenä yhtiön ja asukkaiden välillä. Kotivaso ilmestyi vapuksi
ja itsenäisyyspäiväksi. Lehti jaettiin jokaiseen Vaso-kotiin ja postitettiin läheisimmille sidosryhmille.
Www.vaso.fi -sivuja ylläpidettiin ja
tehtiin uudistustyötä. Kiinteistökohtaiset kotisivut olivat käytössä ensimmäistä vuotta. Sivut palvelevat asukkaitamme asumiseen liittyvänä tiedon lähteenä sekä muita asiakkaita asumisoikeusasunnon hankinnassa että Vasoa koskevan yleistiedon etsinnässä.
4.5 Järjestöyhteistyö
Toukokuussa perustettiin Suomen
Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatioksi
merkittävimmille suomalaisille asumisoikeusasuntoja omistaville yhteisöille.
Perustamiskirjan allekirjoitti seitsemän
yhtiötä. Vaso yhtenä niistä. Vuoden
2009 aikana ehdittiin käynnistää järjestelmän kehittämiseen tähtäävä yhteydenpito mm. valtion asuntoviranomaisten suuntaan ja SAY-yhteisöjen yhteisen
viestinnän toteuttaminen.
Vaso kuuluu jäsenenä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:hyn.
Vaso on Turun Kauppakamarin jäsen
sekä Varsinais-Suomen Kiinteistöyhdistys ry:n yritysjäsen.
5. TALOUSARVION
TOTEUTUMISESTA JA TALOUS
VUONNA 2009
Yhdistämällä erikseen kiinteistöistä ja
keskushallinnosta laaditut tilinpäätökset, tuloslaskelmat ja taseet on saatu
Vason tuloslaskelma ja tase. Koko yhtiöstä laadittiin välitilinpäätös ajalta
1.1.–30.6.2009. Yhtiön talous kehittyi
jossain määrin alentuneesta käyttöasteesta huolimatta myönteisesti ja pääosin laaditun talousarvion mukaisesti.
Myös kiinteistöjen taloudet kehittyivät vuoden aikana pääasiassa kullekin
kiinteistölle laadittujen talousarvioiden
mukaisesti. Käyttövastikkeiden pääoma- ja kiinteistökohtaisten hoitokulujen nousu aiheutti 1.3.2009 käyttövastiketarkistuksia, joiden keskimääräinen
vaikutus oli 0,54 €/m2/kk (+6,6 %). Korotuksen taustalla oli kauttaaltaan kiinteistöalan hoitokuluihin jo toteutunut ja
ennustettavissa oleva 11,6 % korotuspaine. Muutosten jälkeen Vason asuntojen
keskivastike oli maaliskuun 2009 alussa 8,74 €/m2/kk. Käyttövastikkeet olivat
välillä 7,98–9,99 €/m2/kk.
Vuoden 2009 kiinteistöjen käyttövastike-, vuokra- ja käyttökorvaustuotoista
koostuva liikevaihto oli 17.117.578,33
euroa. Kasvua edellisestä vuodesta oli
4,43 %.
Asumisoikeusasuntojen hallinnossa
on varauduttu kiinteistöjen jaksottaisen
kunnossapidon tulevaisuudessa aiheuttamiin kustannuksiin keräämällä korjauksiin tarvittavaa omarahoitusosuutta.
Vuoden 2009 tilinpäätöksessä vapaaehtoiset varaukset lisääntyivät 961.876,07
euroa.
Yhtiöllä on asumisoikeuslain mukainen asumisoikeuksien lunastusrahasto,
jolloin yhtiökokous päättää varojen siirtämisestä rahastoon tai rahaston varojen käytöstä.
Poistosuunnitelmaa muutettiin vuoden 2009 tilinpäätöstä varten vastaamaan elinkeinoverolain mukaisia maksimipoistoja. Poistoja on tilinpäätöksen
yhteydessä tehty rakennuksista, koneis-
ta ja kalustosta sekä muista pitkävaikutteisista menoista yhteensä 6.048.987,28
euroa.
Varausten ja verojen jälkeen vuoden
2009 tulos oli 0 euroa. Vason taseen loppusumma on 171.146.818,18 euroa. Taseen loppusumma aleni 5.280.078,48 €
eli 2,99 %.
6. VUODEN 2010 TOIMINNAN
NÄKYMÄT
Vuoden 2008 aikana toimialallamme
ilmenneeseen taloussuhdanteeseen liittyvät pahimmat uhkakuvat näyttävät
olevan ohi. Turun talousalueellakin on
vielä epävarmuustekijänä työllisyystilanteen heikkeneminen, jossa suurin
uhka liittyy telakkateollisuuteen. ARArahoitteisella asuntotuotannolla on saatu rakennusalan työpaikkoja säilytettyä.
Vason uudistuotanto saatiin viime
vuoden puolella käyntiin. Vuonna 2010
on tavoitteena käynnistää vielä muutama työmaa, jotka rahoitetaan valtion takaamilla korkotukilainoilla. Rahamarkkinoilla vieläkin vallitsevasta epäluottamuksesta huolimatta rahoitusta uskotaan olevan järjestettävissä ainakin Kuntarahoitus Oyj:n kautta.
Raision keskustaan rakenteilla olevan
kerrostalomme uusien asuntojen kysyntä on ollut hyvä, vaikka uusien asuntojen hintataso on vanhoja tuntuvasti kalliimpi. Vanhojen asuntojemme markkinatilanne parani viime vuoden syyskaudesta alkaen ja irtisanomisten määrä
sekä asukkaiden vaihtuvuus on palautunut vuoden 2008 alkuosan tasolle. Ole-
tamme, että asuntojen kysyntätilanne
säilyy hyvänä koko kuluvan vuoden ajan
ja käyttöaste paranee viime vuodesta tavoitetasoamme 98,5 prosenttia kohti.
Merkittävänä uudishankkeenamme
on osin Tekes- ja ARA-rajoitteinen kehitysprojekti, jossa Naantalin Soinisiin
suunnitellaan ja toteutetaan energiatehokkuudeltaan passiivitaloluokkaan
tähtäävä pientaloalue. Projektin suunnitteluvaihe tapahtuu kuluvan vuoden
aikana ja toteutusvaihe käynnistyy vuoden 2011 alussa. Suunnittelutyötä tehdään edellä mainittujen kumppanien
lisäksi yhteistyössä Naantalin kaupungin, Rakli ry:n, asukkaistamme koostuvan Vaso-asumisen kehittämisryhmän
ja hankkeeseen kilpailutuksella valittujen konsulttien kanssa. Vaso/Soininen
projekti on yhtiössämme myös merkittävä tulevaisuuteen tähtäävä ympäristöprojekti.
Kiinteistöjemme kunnossapitoon
kiinnitetään erityistä huomiota mm.
käynnistämällä tämän vuoden aikana pilottihanke ikääntyvien kiinteistöjen uudistamiseksi. Oman organisaation toimesta tuotetun palvelun määrä
laajenee huhtikuun alussa, kun Turun
Hirvensalossa olevat kiinteistöt siirtyvät
omaan isännöintiin.
Asuntokiinteistöalan kustannukset
ovat nousseet lähivuosina ennätysvauhtia. Laadittaessa talousarviota vuodelle
2010 voitiin kuitenkin realistisesti päätyä varsin maltillisiin käyttövastikekorotuksiin. Koko asuntokannassamme
käyttövastikekorotus on 1.3.2010 keskimäärin 0,06 €/m2/kk. Kokonaisvastik-
keessa korotus on keskimäärin 0,7 %. Korotusten jälkeen on keskivastike 2010
maaliskuussa 8,80 €/m2/kk, käyttö­
vastikkeiden vaihteluväli on silloin
8,06–10,19 €/m2/kk.
Markkinoinnissa jatketaan tehokkaiksi todetuilla keinoilla ja etsien myös
uusia keinoja asiakkaiden tavoittamiseksi. Erityisesti netin kautta markkinointia ja siellä paremmin esillä olemista lisätään.
Pitkäaikaisen asukkaan Kymppihyvitys-palkitsemisjärjestelmää jatketaan,
jokaiseen Vaso-kotiin järjestettyä laajakaistayhteyttä kehitetään yhä paremmin
asukkaita palvelevaksi. Sen, kuten Vihreä kortti -kanta-asiakasjärjestelmänkin
uskotaan parantavan asumisviihtyvyyttä ja myös pidentävän asukkaidemme
asumisaikoja.
Vuoden 2010 aikana tullaan laatimaan
koko yhtiöstä puolivuositasolla välitilinpäätös ja ennuste loppuvuodelle.
Asumisoikeusjärjestelmä saavuttaa
tänä vuonna 20 vuoden iän. Vuoden
aikana aso-asiaa pidetään positiivisesti
esillä mm. Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n toimesta.
7. TILIKAUDEN
1.1.–31.12.2009 TULOKSEN
KÄSITTELY
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että
yhtiökokous toteaa tilikauden tuloksen
olevan 0 euroa ja että osinkoa ei jaeta.
6
Varsinais–Suomen Asumisoikeus Oy – Tilinpäätös 2009
Tuloslaskelma 2009
Liikevaihto
Vastikkeet
Vuokrat
Käyttökorvaukset
Liikevaihto yhteensä
Muut kiinteistön tuotot
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
15 600 665,38
706 710,08
810 202,87
17 117 578,33
14 814 288,78
821 810,43
755 493,49
16 391 592,70
8 855,57
1 746,40
-474 647,25
-85 752,07
-15 710,97
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tuloslaskelma 2008
-414 226,40
-576 110,29
-82 866,11
-16 717,16
-6 048 987,28
Muut kulut
Kiinteistön muut hoitokulut
Hallinto
Käyttö ja huolto
Ulkoalueiden huolto
Siivous
Lämmitys
Vesi- ja jätevesi
Sähkö
Jätehuolto
Vahinkovakuutukset
Vuokrat
Kiinteistövero
Korjaukset
Muut hoitokulut
Luottotappiot
Muut kiinteistön kulut
-290 139,68
-791 534,80
-120 156,51
-129 112,35
-1 773 833,32
-738 425,08
-286 088,12
-348 994,27
-133 146,09
-26 728,73
-369 102,92
-1 051 257,19
-725 947,71
Liikevoitto
-6 784 466,77
-3 069,96
-69 552,13
-5 789 199,78
-435 717,61
-761 722,07
-121 255,51
-119 155,46
-1 635 617,75
-705 374,78
-242 211,41
-283 763,45
-123 628,71
-36 358,06
-356 614,10
-1 166 551,34
-725 915,00
3 644 247,47
Rahoitustuotot ja -kulut
Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkotuotot konsernilta
Muut korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
228 879,08
34 059,57
225 458,95
2 850,43
-3 089 191,37
43 337,03
343 605,71
350,00
-3 235 514,57
-6 713 885,25
-14 171,88
-53 994,05
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Liittymismaksut
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset
hankinnat
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
-2 619 342,75
Tilinpäätössiirrot
Vapaaehtoisten varausten muutos
-961 876,07
-688 935,72
VASTATTAVAA
Oma pääoma
Osakepääoma
Rakennusrahasto
Asumisoikeusrahasto
Edellisten tilikausien tappio
Tilikauden voitto
-859,13
0,00
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Velat konsernille
Velat omistusyhteysyrityksille
Muut lyhytaikaiset velat
Siirtovelat
Asukkaiden VASO-kokoukselle
jonka seurauksena vasolaisen vastike nousi keskimäärin 6,6 % 1.3.2009
alkaen. Vastikekorotuksen taustalla oli kiinteistönhoitokustannusten
jyrkkä nousu vuonna 2008. Toisaalta toteutetun merkittävän vastikekorotuksen ja toisaalta kiinteistöhoitokustannusten nousun taittumisen seurauksena vuoden 2010
keskimääräinen vastikekorotus jäi
0,7 %:iin. Toteutetut vastikekorotukset johtuvat pääosin hoitokustannusten noususta, koska lainojen
hoitoon käytetty osa on pysynyt lähes ennallaan.
Kiinteistöjen hoitokulujen kasvu
vuonna 2009 aiheutui pääosin lämmityskulujen kasvusta. Lämmityskulut, jotka muodostavat myös selvästi suurimman yksittäisen hoitokuluryhmän, toteutuivat kuitenkin
selvästi budjetoitua pienempinä.
Toiseksi suurimman kuluryhmän
eli korjauskulujen määrä pieneni
edellisvuoteen verrattuna. Korjauskuluissa on merkittävää kohdekohtaista eroavaisuutta, mutta Vason rakennusten keski-iän nousu kasvattanee joka tapauksessa korjauskulujen
määrää jatkossa. Tilinpäätöksessä
on varauduttu tuleviin korjauskuluihin asuintalovarausta kasvattamalla.
Hallintokulujen pieneneminen johtui siirtymisestä omaan isännöintiin, jolloin vastaavasti yhtiön suorat
henkilöstökulut kasvoivat. Muilta
osin hoitokulut toteutuivat olennaisin osin edellistilikautta ja talousarviota vastaavasti.
Päättynyt tilikausi oli ensimmäinen kokonainen Vason oman isän-
605 111,57
7 161 148,60
155 549,67
1 761,81
19 109,76
264 771,31
nöinnin tilikausi. Oma isännöinti
on käsittääkseni lähtenyt kokonaisuutena tarkastellen hyvin käyntiin.
Oman isännöinnin lisäksi Vaso ostaa edelleen kohteiden isännöinti- ja
taloushallintopalveluita kahdelta ulkoiselta isännöitsijätoimistolta.
Merkittävä tapahtuma tilivuoden
aikana oli useiden uudisrakennushankkeiden suunnittelun käynnistäminen sekä yhden kohteen, Raisiossa sijaitsevan kerrostalon, rakennustöiden aloittaminen. Uutta ulottuvuutta tulevassa rakennuskannassa
edustaa Naantalin Soinisiin suunniteltu passiivitaloluokkaa tavoitteleva
rivitalokohde. Uusia kohteita ei tilivuoden aikana ole valmistunut.
Varsinais-Suomen Asumisoikeus
Oy:n tilinpäätös, joka osoittaa tulosta 0 euroa, ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat
ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan
tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Suorittamani tarkastuksen perusteella minulla ei ole huomautettavaa yhtiön talouden ja hallinnon
hoidosta.
Turussa 15. huhtikuuta 2010
Osmo Valovirta, KHT
Asukkaiden nimeämä valvoja
164 248 848,65
7 766 260,17
605 111,57
6 545 714,02
7 150 825,59
441 192,55
170 162,11
1 813 792,58
13 404,30
227 283,97
2 224 642,96
884 500,00
2 308 386,08
171 146 818,18
1 868 083,98
176 426 896,66
343 103,37
404 966,60
25 812 433,07
-135 256,97
0,00
6 577 259,60
230 671,16
326 990,97
245 360,70
6 679,32
2 464 169,22
1 223 193,65
159 197 337,96
16 443 679,86
5 352 354,10
140 961 301,91
1 475 602,12
14 272,20
1 638,46
1 400 000,00
26 425 246,07
Vieras pääoma
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
ASUKKAIDEN NIMEÄMÄN VALVOJAN KERTOMUS
Asukkaiden VASO-kokouksen
15. huhti­kuuta 2009 valitsemana
vuokratalojen yhteishallinnosta annetun lain 14 §:n mukaisena valvojana olen tarkastanut ja seurannut
Varsinais-Suomen Asumisoikeus
Oy:n tilivuoden 2009 talouden ja
hallinnon hoitoa. Tarkastus ja seuranta ovat käsittäneet kirjanpidon,
tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon.
Tarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on
tarkastettu riittävässä laajuudessa
sen toteamiseksi, etteivät tilinpäätös
ja toimintakertomus sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Hallinnon
tarkastuksessa on selvitetty hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan toiminnan lainmukaisuutta osakeyhtiölain säännösten perusteella.
Vason asuntojen laskennallinen
käyttöaste aleni edellisestä vuodesta ja oli päättyneenä vuonna keskimäärin 97,14 %. Toteutunut käyttöaste on edelleen kelvollisella tasolla
ja vertailun osalta on huomattava,
että vuoden 2008 toteuma 98,98 %
oli Vason historian paras. Käyttöasteen heikentymisen lisäksi asukkaiden vaihtuvuus asumisoikeutena
myydyissä asunnoissa nousi edellisvuoden 17,7 %:sta 18,2 %:iin. Vuokrattuna olevien asuntojen määrä pieneni vuoden alun 105 huoneistosta
vuoden lopun 90 huoneistoon.
Käyttövastikkeisiin tehtiin merkittävät korotukset keväällä 2009,
16 720 364,86
5 352 354,10
135 326 382,63
1 167 832,27
9 514,79
620 889,31
Tilinpäätössiirtojen kertymä
Vapaaehtoiset varaukset
688 935,72
0,00
49 995,48
Rahat ja pankkisaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
962 735,20
Tilikauden voitto (tappio)
33 641,42
Rahoitusarvopaperit
Muut arvopaperit
Voitto (tappio) ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tuloverot
Tase 31.12.2008
VASTAAVAA
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot
Vaihtuvat vastaavat
Saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Saamiset konsernilta
Muut saamiset
Siirtosaamiset
3 308 278,47
145 310,15
-2 681 512,27
-513 809,67
Tase 31.12.2009
343 103,37
404 966,60
26 537 917,07
-135 256,96
0,00
27 150 730,08
5 119 756,82
4 157 880,75
128 527 490,67
134 216 432,68
11 074 324,62
171 146 818,18
6 498 657,22
220 351,01
187 208,67
238 936,64
3 535,51
2 458 152,39
1 295 011,71
10 901 853,15
176 426 896,66
HALLITUS 2010-2012
Jäsenet
Taustayhteisö hallituksessa
Pj. Henrik Elfving
Turun kaupunki
[email protected]
Vpj. Aila Harjanne
[email protected]
Reima Dahl
[email protected]
Turun kaupunki
Raision kaupunki
Anita Halmesmaa
Turun kaupunki
[email protected]
Joonas Kallio
Turun kaupunki
[email protected]
Sari Koskinen
asukkaiden edustaja
Tero Koskinen
Taustayhteisö hallituksessa
Tuomas Mikkola
Turun kaupunki
[email protected]
Marjo Salminen
Kaarinan kaupunki
[email protected]
Varajäsenet
Kari Haapanen
[email protected]
Liedon kunta
Tuire Kähkönen
asukkaiden edustaja
[email protected]
Markku Tuuna
Naantalin kaupunki
[email protected]
asukkaiden edustaja
Vason hallitus kokouksessaan 13.4.2010 puheenjohtajansa Henrik Elfvingin johdolla. Myös tilin­
tarkastaja Osmo Valovirta (vas.) oli paikalla
antamassa raporttia vuoden 2009 tilintarkas­
tuksesta.
7
Henrik on pitkän
linjan vasolainen
Vason hallituksen uusi
puheenjohtaja Henrik
Elfving on varatuomari.­
Hän harrastaa kirjallisuutta ja musiikkia. 60-luvun
äänitteitä ja vanhoja kirjoja hän löytää kirppu­
toreilta.
Vuoden alusta työnsä hallituksen puheenjohtajana aloittanut Henrik Elfving on
pesunkestävä vasolainen. Henrik oli seuraamassa Vason syntyä ja hän toimi Vason
ensimmäisenä asukkaiden nimeämänä valvojana. Nyt Elfving on ensimmäinen
Vason asukas, joka on noussut hallituksen johtoon.
Lohjalta opiskelupaikan perässä Turkuun muuttanut Henrik Elfving oli kovasti kiinnostunut asumisoikeuden systeemistä jo silloin kun sitä vasta meillä
puuhattiin.
Asumisoikeusjärjestelmä toimi ensin
Ruotsissa, sitten se rantautui Suomen
puolelle. Naapurimaan esimerkin myötä täälläkin haluttiin kehittää tuettu asumismuoto, joka on perinteisen vuokraasumisen ja omistusasumisen välimaastossa.
20 vuotta sitten Vaso näki päivänvalon, muutama vuosi myöhemmin Henrik Elfving muutti Vason asuntoon Moisioon ja niissä maisemissa hän perheineen asuu yhä.
– 15-vuotias tytär ei ole muualla asunutkaan kuin Vason asunnossa, Henrik
veistelee.
Ympyrä on sulkeutumassa. Alkuvuosina hän oli asukkaiden nimeämänä ensimmäisenä valvojana, nyt hän on ensimmäinen Vason asukas hallituksen
johtopaikalla. Kolmivuotinen pesti alkoi
vuoden alussa. Elfving jatkaa Aila Harjanteen, Pauli Komsin ja Ville Itälän
jalanjäljillä Vason johtopaikalla.
Energiatehokkuus on
tulevaisuutta
Energiatehokas asuminen on tulevaisuudessa iso tekijä ja sen eteen Vasossa
tehdään paljon työtä. Valtiovallan puolelta ja ilmastokampanjan nimissä on
luvassa lisää energiaohjeita ja tässä kehityksessä on syytä olla mukana. Elfving
on kovasti innostunut Naantalin Soinisten passiivienergiatalohankkeesta.
– Jos pystytään yhdistämään erittäin
energiatehokas ja samalla edullinen rakentaminen, ollaan kauaskantoisen asian kanssa tekemisissä. Soininen on mallikohde ja sitä rakennuttamismallia voidaan hyödyntää muissa paikoissa, lupaa
Elfving.
Uustuotanto pääsi vauhtiin
Vason asuntotuotanto alkoi 20 vuotta
sitten nollasta. Historian ensimmäinen
oli rivitalokohde Kreulankartano. Nyt
kohteita on 99 eli sadas valmistuu tämän vuoden aikana.
Sadas kohde on lokakuussa valmistuva Raision keskustan Keonraitti. Sen 28
asunnosta vain kaksi on enää myymättä.
Raision kerrostalokohteen jälkeen valmistuvat rivitalot Kaarinassa ja Hirvensalossa. Soinisten passiivienergiakohteen rakentaminen alkaa näillä näkymin
ensi vuoden alussa. Lisäksi kaavoitusta
seurataan tiiviisti ja neuvotteluja käydään muutamista muista kohteista.
Henrik Elfving pitää positiivisena asiana, että uutta rakennetaan. – Uustuo-
tanto luo tulevaisuutta ja lisää tarjontaa,
tiivistää Elfving.
Senioriväki on innostunut
asumisoikeudesta
Vaso kiinnostaa ihmisiä nyt aiempaa
enemmän. Sen näkee Elfvingin mukaan
hakijoiden määrän lisääntymisenä. Lapsiperheille Vaso sopii erityisen hyvin.
Uutena ilmiönä Elfving poimii seniorit.
Heitä on tulossa Vasoon aiempaa
enemmän. Elfving ymmärtää tämän ilmiön vallan hyvin: kun lapset ovat maailmalla, halutaan pienempään asuntoon,
eikä sen tarvitse enää olla omistusasunto.
– Yleisesti suosituimpia asuntoja ovat
kaksiot ja kolmiot. Rivitalokohteista halutaan eniten yhden tason asuntoja, selvittää Elfving.
Asumisoikeuslain muutoskin
vireillä
Asumisoikeuden lainsäädäntöä ollaan
Suomessa muuttamassa. Hallitukselle
ja eduskunnalle ollaan näillä näkymin
jättämässä ehdotus, joka rajoittaisi vastikkeiden kautta saatujen varojen käyttöä. Lakimuutosehdotuksessa halutaan,
että käyttövastikerahoissa ei saisi tasata
hoitokuluja. Myös kiinteistökohtaiset
vuosikorjaukset ja rikkoontumiset tulee
rahoittaa kiinteistön omilla vastikkeilla.
Suurempiin peruskorjauksiin saisi kerätä lakimuutoksen mukaan vain kohtuullisesti asuintalovarausta.
Jotkin tämän muutoksen osat ovat
puhuttaneet pääkaupunkiseudulla, jossa peruskorjaukseen tarkoitettua rahastoa on kartutettu huomattavan paljon ja
samalla on hoitokuluja voitu tasata kohteiden välillä. Vasossa vireillä oleva lakimuutos ei Elfvingin mukaan tuo vas-
Kohdekohtaisia valvojia
voisi olla enemmänkin
Osmo Valovirta toimi viime vuonna Vasossa asukkaiden nimeämänä valvojana. Huhtikuun Vaso-kokouksessa
Valovirta sai kuitenkin väistyä. Raimo
Kurki voitti Valovirran äänestyksessä
selkein numeroin.
Kokouksessa Kurki lupasi olla mukana uusien kohdekohtaisten valvojien
kouluttamisessa. Kurki heitti tavoitteeksi nostaa kohdekohtaisten valvojien määrää. Raimo Kurki on toiminut Vasossa aiemmin lukuisissa eri tehtävissä.
Raimo Kurki on uusi
asukkaiden nimeämä
valvoja Vasossa.
– Jokaisessa Vaso-kohteessa pitäisi olla
oma valvoja. Valvojan puheenvuoron
Vaso-kokouksessa pitänyt Osmo Valovirta perusteli ajatusta sillä, että asukkaiden nimeämän valvojan työ ei yllä
kohdetasolle. Nyt kohdekohtaisia valvojia on viitisenkymmentä, eli parantamisen varaa on.
lukelpoisen vuokra-asunnon löytäminen on vaikeaa.
Suuria ongelmia tulee Peltomäen
mukaan siitäkin, ettei esimerkiksi suuria remontteja ei voisi enää tasata yhtiön sisällä.
Uuteen lakiesitykseen on kirjattu
myös seuraamusmaksu, mikäli käyttövastikkeet eivät osu ministeriön haluamaan haarukkaan. – Kukas sen sanktion
sitten maksaa? Asukkaiden käyttövastikkeestako se lopulta kuitenkin otetaan,
kyseli kokouksessa Tapio Kaihtela.
Kiireellä valmisteltu
lakiluonnos huolestuttaa
Uusia kohteita nousee
Kaksituntiseksi venyneen Vaso-kokouksen kompleksisin aihe oli asumisoikeusasunnoista annetun lain muutosesitys.
Kokousväki oli huolissaan siitä, että
lakia ollaan muuttamassa kovalla kiireellä, eikä sen yksityiskohtiin ehdi perehtyä kunnolla. Osallistujat olivat yhtä
mieltä siitä, että lakimuutos pitäisi palauttaa uuteen kiireettömään valmisteluun. Kannanotto päätettiin toimittaa
ympäristöministeriöön.
Suunniteltu lakimuutos velvoittaisi
yhtiöitä hinnoittelemaan asumisen vastaavan aravavuokra-asunnon mukaan.
Toimitusjohtaja Pekka Peltomäen mukaan tavoite on asukkaan kannalta lyhyellä tähtäimellä mielekäs, mutta vertai-
Vaso-kokouksessa esiteltiin myös Naantalin Soinisiin suunniteltu passiivienergiakohde. Kohteeseen muuttavien asukkaiden opastus on Pekka Peltomäen­
mukaan hyvin tärkeää. Asumisessa
pitää tietää oikeat niksit, jotta energiansäästö ja ympäristötavoitteet onnistuisivat maksimaalisesti.
Soinisiin on tulossa noin 35 erityyppistä energiapihiä asuntoa. Passiivitalojen vaatiman rakennustekniikan johdosta pelkkiä pientaloja ei pystytä tekemään, vaan asuntoja on viisasta kytkeä
useampi samaan rakennukseen, hahmotteli Peltomäki.
Soinisten kohteen suunnittelu on
käynnissä ja tässä työssä kuullaan myös
tikekäytäntöön suuria muutoksia, sillä
täällä pääomakulut on tasattu säännösten mukaisesti ja kiinteistöjen hoitokulut on pääsääntöisesti pidetty erillään.
Lassi Lähteenmäki
Valvonta nousi vahvasti esiin
huhtikuun Vaso-kokouksessa.
Raimo Kurki valittiin uudeksi
valvojaksi. Lisäksi kohdekohtaisia
valvojia kaivattiin lisää.
Vason asukkaiden ääntä. Asuntojen pitäisi valmistua vuonna 2012.
Ennen Soinista Vaso-kohteita nousee
muualla: Raisiossa hyvin myyty Keonraitti on valmis lokakuussa. Kaarinan
Kuninkaanlaakson rivitalokohde polkaistaan käyntiin toukokuussa.
Isännöinnin siirto itse hoidetuksi
kiinnosti kokouksessa Markku Rohusta­
Tavastinmäen Emännästä. Hallinto­
päällikkö Teija Lammisen mukaan
omana työnä tehdystä isännöinnistä on
saatu hyvää palautetta, laatu on korkeatasoista ja hinnaltaankin se pystytään
toteuttamaan kilpailukykyisesti.
Lassi Lähteenmäki
Pekka Kuivela ilahdutti­
hallintopäällikkö Teija
Lammista kukilla
Vaso-kokouksessa.
8
Ari Pikkarainen
KOKEMUKSIA
SÄHKÖISESTÄ
KOHDETARKASTUKSESTA
Älkää peljätkö! Kyse ei ole tosiaankaan uudesta sähköisestä
apparaatista, joka alkaa tehdä
Vasossa kohteiden tarkastuksia,
vaan otsikko viittaa kohteiden
valvojien jokavuotisesta velvollisuudesta (oikeudesta) tarkistaa
oman kohteensa kirjanpitoasiakirjat. Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta mahdollisuus suorittaa tämä kirjanpidon tarkastus
sähköisesti eli internetin kautta.
Käytännössä tarkastus tapahtui
kirjautumalla Vason kotisivuilla
postitse saaduilla käyttäjätunnuksella ja salasanalla oman
kohteen kirjanpitosivuille.
Tästä uudesta tarkastusmenetelmästä annettiin myös koulutusta kohteiden valvojille Vason
toimistossa eräänä helmikuisena iltana. Tilaisuudessa oli läsnä
kouluttajien lisäksi ... yksi valvoja (minä itse!), muut eivät jostain
syystä vaivautuneet paikalle. Ilmeisesti muilta valvojilta netin
kautta tapahtuva tarkastus sujui
kuin rasvattu – ongelmitta! (?).
Mikä minun oli ollessa, kun sain
oikein henkilökohtaista opastusta uudesta menetelmästä.
Omakohtaisesti uusi tarkastusmenetelmä osoittautui varsin
tehokkaaksi ja helpoksi keinoksi
käydä läpi edellisvuoden kirjanpito kohteeni osalta.
Syötettyäni käyttäjätunnuksen
ja salasanan pääsin kohdekohtaisille sivuille, joista löytyi helposti
pääsivun oikeasta reunasta kohteeni asiakirjat. Sieltä klikkaamalla kohdasta ”kirjanpito” pääsin pääkirjan kautta käymään läpi tilitapahtumia. Aikaisemmin
olin joutunut tekemään tarkastuksen käymällä läpi kaksi suurta ja paksua mapillista kirjanpitopapereita tositteineen.
Valvojan työn kannalta olennaisinta oli ostolaskujen tarkastaminen. Helpoiten se kävi tarkastamalla siis tositepääkirja. Pääkirjassa on näkyvissä kyseisen
viennin päivämäärä, tositenumero, vastatili sekä mahdollinen selite. Tulihan asia nyt selväksi!
Aikaa kirjanpidon tarkastukseen meni vain murto-osa aikaisemmasta ajasta.
Ei kun klikkailemaan! Netti ei
pure! Ja muistakaa : OPPIA IKÄ
KAIKKI ! Riikka uskoo yhteisöllisyyden
voimaan
Yten uusi puheenjohtaja Riikka Lehtismäki säteilee
ideoita ja energiaa. Hän haluaa asukkaat entistä aktiivisemmin mukaan asumisen kehittämisessä. Lehtismäki
uskoo tiiviimmän yhteisöllisyyden lisäävän asumis­
mukavuutta ja säästävän rahaa – yhteistä rahaa.
Päiväsaikaan Atte, Anni ja Aapo
pitävät perheen liikkeellä, myöntää Riikka Lehtismäki.
Kolmen pienen lapsen äidiltä Riikka
Lehtismäeltä riittää aikaa ja energiaa
Vason asioiden hoitamiseen. Samalla kun Riikka maalaa visioitaan, Atte
pähkäilee DVD-soittimen kanssa, Anni suunnittelee itselleen mukavaa tekemistä ja nuorimmainen Aapo taitaa
olla taas karkuteillä. Riikan fokus pysyy
keskeytyksistä huolimatta Vasossa ja
sen kehittämisessä.
Yten uusi puheenjohtaja Riikka Lehtismäki haluaa vahvempaa yhteisöllisyyttä. Kun vasolaisuuden henki kasvaa, syntyy paljon hyvää: yhteydenotot
lisääntyvät, paikat pysyvät paremmassa
kunnossa ja ideat asukasmukavuuden
lisäämiseksi tulevat helpommin esiin.
Riikka myöntää, että hän haluaisi nykyistä enemmän palautetta asukkailta Yten suuntaan. – Yleensä palaute liittyy ongelmaan, mutta palaute voi
liittyä myös toiminnan kehittämiseen,
rohkaisee Lehtismäki.
Yhteisöllisyys tuo Vason tutummaksi ja samalla ymmärretään paremmin,
mihin vastikerahat käytetään.
Yhdessä tekeminen on mukavaa ja
voi säästää merkittävästi asumiskustannuksia. Riikka poimii tästä esimerkiksi jätehuollon. – Kun kierrättää ja
kompostoi omalla tontilla, jäteastioiden tyhjennysväliä voidaan pidentää ja
näin säästyy kaikkien rahaa.
Riikan omassa yhtiössä lasin, metallin, paperin ja eloperäisen jätteen jaottelu toimii ja kompostoimattomien asukkaiden määrä vähenee kaiken aikaa.
– Pihatalkoilla säästyy myös sievoinen summa ja talkoohenkeä voi soveltaa muuhunkin paikkojen kunnossapitoon, Riikka pohtii.
Yhteisöllisyyden tiivistyessä omasta
asunnosta kannetaan enemmän huolta. Lehtismäki toivoo, että varsinkin
asunnon vioista ilmoitettaisiin nopeasti, jotta vaurio ei ehtisi paisua liian
Kurkku suorana
parvekkeella
Kasvimaalla puuhastelu näyttää yleistyvän Varsinais-Suomessa. Uusi ilmiö
viljelyssä on se, että nyt halutaan myös
parveke kukoistamaan ja tuottamaan
monenlaisia herkkuja.
Oikeastaan tämä johtuu siitä, että
parvekkeita lasitetaan ahkerasti ja siinä yhteydessä parvekkeesta tulee monen kohdalla houkutteleva trooppinen
koekenttä. Lasin takana lämpö lisääntyy ja öinen halla pysyy loitolla. Parveke on lisäksi sopivan pieni, jotta sitä ehtisi stressaantumatta hoitaa.
Turkulainen Koroisten Puutarha lähti kehittämään parveketuotantoon sopivien kasvien valikoimaa. Tänä keväänä
Koroinen pukkasi markkinoille minikurkun, joka kasvaa amppelissa. Sen saa
rönsyilemään pitkin nurkkia ja syötäviä
kurkkuja tulee. Kasvia myydään asiakkaille melkein satokypsänä eli kurkkua
pääsee popsimaan yleensä jo kotimatkalla puutarhakaupasta tullessa.
Amppeliin istutettu minikurkku on
kätevä kasvattaa, mutta se vaatii ahkeraa kastelua. Lehdistö on niin runsas,
että haihduntaa tapahtuu.
– Lisäksi lannoitetta pitää lisätä mieluimmin jokaisella kastelukerralla,
opastaa tuotantojohtaja Reeta Rouhiainen Koroisten Puutarhasta.
Rouhiaisen mukaan kehitystyö ei jää
kurkkuun. Lähiaikoina parvekeviljelijöille lanseerataan paprika ja monet
muut herkut. Paprika onkin hyvä lisä,
sillä paprikat ja chilit ovat olleet monen
kasvihuoneessa kestosuosikkeja viime
vuosina.
Tämän päivän kotiviljelyssä tärkeintä ei ole enää se, että saa kasvikset edullisesti. Nyt ollaan Rouhiaisen mukaan
valmiit maksamaan siitä, että homma onnistuu ja vielä ilman pitkiä odotuksia. Nykyaikana on hienoa poimia
omalta palstalta lisukkeita salaattikulhoon tai yrttilisää keittoon. Se on sitä
laatua elämässä.
isoksi. Tämä on tärkeää varsinkin vesi­
vahingoissa.
Jokainen voi vaikuttaa
Riikka Lehtismäellä on Ytessä viides
vuosi menossa. Hän uskoo, että pienikin idea voi johtaa isompaan muutokseen ja kehitykseen.
Moni ajattelee, että yksi ihminen ei
voi isossa ryhmässä vaikuttaa, mutta Riikka on toista mieltä. Hän toivoo
asukkailta ideoita ja kommentteja.
– Raikkaille, uusille ajatuksille on tilaa,
Yte-päällikkö lupaa.
– Ideoita ja arvioita saa tulla suoraan
asukkailta tai asukastoimikunnilta, hän
opastaa.
Kovin ilahtunut Yten uusi vetäjä olisi siitä, että Vaso-kokoukseen tulisi
enemmän osallistujia.
Yli-Maaria voitti Hirvensalon
Lehtismäen perhe asui ennen Turun
keskustassa. Perheen kasvaessa muutto keskustakuhinan ulkopuolelle tuli
ajankohtaiseksi. Vaihtoehtoina olivat
Hirvensalo ja Yli-Maaria.
Lopulta Yli-Maarian uudet rivitalot
ja yksitasoinen asuminen veivät voiton, eikä perheen ole tarvinnut valintaa katua.
– Moision nurkilta kurvaa moottoritietä pitkin parissakymmenessä minuutissa keskustaan. Bussiyhteydet
ovat myös parantuneet viime aikoina,
naapurit ovat mukavia ja alue on viihtyisä, Riikka luettelee.
Vaso tuntuu maistuvan systeeminä
Lehtismäen väelle hyvin. – Huoltomies
on aina saatavilla ja isännöintipalvelu pelaa mainiosti, leveästi hymyilevä
Riikka kiittelee.
Lassi Lähteenmäki
Ensin tuli amppelimansikka,
sitten amppeliminikurkku.
Parvekeviljelijän lajikevalikoima
kasvaa lupaavasti.
tuu vaikkapa valkosipulilta tai esimerkiksi ananakselta.
Monivivahteista maku- ja väriskaalaa löytyy muistakin herkuista. Hyvin
varustetuista siemenkaupoista pääsee
helposti uusien makujen kanssa tekemisiin.
Suomalaisten on välillä työlästä päästä uusien makujen kanssa tutuksi, sillä
Suomen oloihin ei juurikaan jalosteta
lajikkeita. Uutukainen pitää siis kokeilla ja testata suomalaiseen ilmastoon.
Sinnikkään testailun ja kokeilun jälkeen Suomeen on kumminkin odotettavissa mielenkiintoisia uutukaisia joka vuosi.
Lassi Lähteenmäki
Lähimmät amppelikurkut
Viherlassilasta
Mika Lassila Viherlassila Oy:stä kertoo,
että amppelikurkkua on heillä kuluttajamyynnissä viimeistään toukokuusta
alkaen kun ilmat ovat varmuudella
pysyvästi lämminneet. Viherlassila on
Vason Vihreän Kortin yhteistyökumppani, joten kannattaa käyttää hyväksi
tätäkin asiakasetua.
Maailmalla jalostetaan
hurjasti uusia lajikkeita
Kotipuutarhuri voi muutoinkin odotella uusia makuelämyksiä joka vuosi. Esimerkiksi salaateissa liikkuu maailmalla
tuhansia eri lajikkeita. Suomalaiset ovat
tottuneet mietoihin salaatteihin, mutta
Kiinassa popsitaan salaattia, joka mais-
Minikurkkua pitää muistaa kastella
ja lannoittaa, opastaa Reeta Rouhiainen Koroisten puutarhasta.
9
Iso-Syötteen matkalta Armi
Kauppisen kankaalle tarttui
vahvansininen vesimaisema.
Vesi jaksaa
innostaa
Armi
Kauppista
Piirongin päällä on meriaiheinen
maalaus. Sitä pitäisi korjata. Vene
saattaisi rytmittää taulua mukavasti…
Armi Kauppinen on maalannut vettä
toistakymmentä vuotta kymmenille
kankaille. Haasteellinen vesi on
Armille jo niin hyvä tuttavuus, että
aiheen vaihto on käynyt mielessä.
Littoisissa asuva Armi Kauppinen sai
maalauskipinän reilut kymmenen vuotta sitten Järvenpäässä. Sivellin pääsi
kunnolla vauhtiin sikäläisen työväenopiston kurssilla.
Alati liikkuva ja ilmettään muuttava
vesi on innostanut Armia kaiken aikaa.
Sen huomaa myös maalarin kotona: seinille on ripustettu tauluja puro-, järvi-,
joki- ja merimaisemista. Seinille tosin
mahtuu vain osa noin 50 taulun kokoelmasta.
Turun seudulle muutettuaan Armi
jatkoi harrastustaan Turun työväenopistossa ja siellä hän viihtyy yhä joka
viikko.
– Ryhmässä tyylien erilaisuus tulee
hyvin esille ja Kaskenkadun opistoluokassa on mainio valo, kiittelee Armi.
Arkihuolet kaikkoavat taulun
edessä
Armi Kauppinen viihtyy maalaushommissa, koska se vie mukavasti mennessään. Muut arkiset asiat unohtuvat ja
kaikki ajatus keskittyy kankaalle. Tunnin takia telineitä ei kannata pystyttää.
Työn ääressä aikaa vierähtää yleensä
useampia tunteja. Armilla on ollut usein
tapana maalata kotona viikonloppuisin.
Yöllä ei kannata pensseliin tarttua, sillä
keinovalossa on vaikea synnyttää sopivia värejä.
Työväenopistossa on kokeiltu monenlaisia tekniikoita, mutta öljyväri tuntuu olevan Armin juttu.
– Siinä värin saa luotua kankaalla kokeilemalla. Väri ikään kuin nousee esiin
maalatessa, pohtii Kauppinen.
– Jälkikasvua olisi kyllä mukava tallentaa kankaalle. Muotokuvien teko on
kumminkin vaikeaa, sillä persoona pitää heijastua työstä, pelkkä tunnistettavuus ei riitä. Armi pohtii.
saaren punaiset rantahuoneet tuli maalattua ensimmäisen työkaverin kotimaisemista. Nyt työkaverista on jo aika jättänyt.
Uusi maisema, uudet
ajatukset
Armi Kauppinen on nyt uusien haasteiden edessä. Hän muutti Littoisten
Taulun aihe syntyy hetkessä
Armi Kauppisen taulun aiheet ovat
usein peräisin matkoilta. Usein hyvä
näkymä avautuu silmänräpäyksessä ja
silloin on kova halu saada se nopeasti
tallennettua. Armilla on tapana valokuvata kohteet ja maalata maisema kotioloissa.
Toisinaan taulut synnyttävät muistoja. – Esimerkiksi Rymättylän Aaslan
rivitaloon vuosi sitten ja runsaslumisen talven jäljiltä alkaa paljastua, mitä
lähiluonto tarjoaa maalarille. Ainakin
Littoistenjärveltä hän on löytänyt jo
mainioita maalauskohteita. Uuden kodin lasipatiota hän aikoo myös testata
maalauspaikkana.
Armi on jäänyt hiljattain eläkkeelle,
joten maalaamiselle jää nyt enemmän
aikaa. Oikeastaan nyt voi rytmittää päivän, viikon ja koko vuoden maalaamisen ehdoilla.
Ehkäpä pitkäaikainen haave maalausmatkasta Ranskaan voisi lopulta toteutua. Bretagnen rannikolla on Armin
mukaan vaikuttavien maisemien lisäksi
erikoisen vahva valo.
Uutta lienee tulossa myös tyylillisesti.
Ehkäpä perinteiset luontokohteet jäävät
jatkossa vähän vähemmälle ja abstraktimpi suuntaus vie voiton. Se jää nähtäväksi.
Lassi Lähteenmäki.
Punaiset rantahuoneet tuli ikuistettua ensimmäisen työkaverin kotimaisemista Aaslan saarelta. Työkaveria ei enää ole, joten
maalaus on muisto hänestä, sanoo Armi
Kauppinen.
Vaso kilpailutti vuoden 2008 lopulla kaapeli-tv:n toimituksen kaikkiin
Vason kiinteistöihin. Uudeksi yhteyksien toimittajaksi valittiin DNA.
Naantalissa ja Raisiossa uusi sopimus astui heti voimaan. Viime
vuoden loppuun mennessä DNAn
alueeksi tuli Turussa Halinen, Räntämäki, Katariina, Harittu, Perno,
Länsikeskus, Länsinummi, Kärsämäki, Runosmäki, Keskusta, Majakkaranta, Kohmo, Nummenmäki, Pääskyvuori (lukuunottamatta
Pyynpää-kiinteistöä) sekä Kaarina
(lukuunottamatta Beatankuja ja
Vaakunarivi -kiinteistöjä).
DNAn alue laajenee sitä mukaa
kun he pystyvät rakentamaan valokuitukaapeliverkkoaan. Verkon
rakentaminen sujuu sulan maan
aikaan kesällä. Kytkentöjä aletaan
tehdä syksyllä niin, että uuteen palveluun siirrytään vuoden viimeisten viikkojen aikana.
Turku
HIRVILAAKSO
KUKOLANKASKI
KATAVANRANTA
KONTIO
Lieto
LIEDON LEHDOKKI
LIEDON LEMMIKKI
TAATILANKEIDAS
TAATILANKEIDAS II
LIEDON KAUNOKKI
Raisio
SIIRINKAARI
UKKO-KAURIS
RAISION PUISTO II
RAISION PUISTO I
RAISION UUNILINTU
SIIRINTÄHTI
SIIRINKARTANO
Kaarina
BEATANKUJA
VAAKUNARIVI
Hemmolankuja 2
Opettajankatu 2,3
Verkkokuja 2
Ahmankuja 3
Hyvättyläntie 16
Junninlaituri 4
Karvalankuja 1
Karvalankuja 3
Hyvättyläntie 20
Knuutinkatu 13
Aaponkuja 7
Kimalistontie 34
Honkapirtinkuja 8
Kallastenkatu 47
Laitiokatu 1
Laitiokatu 2
Tuuliviirinkatu 1, 5
Vaakunatie 7
Myöhemmin syksyllä tiedotetaan
kiinteistökohtaisesti hyvissä ajoin tulevista muutoksista.
Ensi vuoteen jää jäljelle vielä 11
kiinteistöä ja niissä olevat 183 asuntoa.
Vanhat digiboxit toimivat
Tekniset laitteet eli digiboxit toimivat
entiseen malliin. Uuden ohjelmatoimittajan aloittaessa on kuitenkin digi­
boxiin palautettava tehdasasetukset.
Tämän lisäksi asukkaille ei tästä muutoksesta aiheudu muuta haittaa kuin,
että katselukortin lunastaneiden ja
maksullisia kanavapaketteja seuraavien tulee irtisanoa nykyisen toimittajan kanssa tehty sopimus ja tehdä
DNA:n kanssa uusi sopimus aikanaan.
DNA:lta aloitustarjouksia
Uuden sopimuksen aluksi DNA tarjoaa jokaiseen Vaso-kotiin 12 kuu-
Vason www.vaso.fi
-sivujen kautta löytyy
paljon omaan kotikiinteistöönkin liittyvää asiaa,
kun vaan osaa sitä etsiä.
Oman kohteen sivuille pääset
seuraavasti:
1.valitse vaso.fi -sivujen etusivun
yläpalkista Vaso-asunnot
2.valitse vasemmasta sivupalkista
Kaikki asunnot
3.valitse haluamasi kunta, esim.
Turku
4.kiinteistöt tulevat tarjolle
alueittain, valitse esim. Kreulan kartano
5.kiinteistön nimen alla on laatikko, josta löytyy kiinteistöön liittyviä
tietoja ja laatikon alareunassa on kohta Kohdekohtaiset sivut, paina kohdasta Avaa
6.olet nyt kirjautunut vierailijaksi
kiinteistösi sivuille, jossa tarjolla
on ilmoitusasioita, tärkeimmät
yhteystiedot ja mikä tärkeintä,
sieltä löytyy myös:
• Asukaskokouksen pöytäkirjat
- siinä määrin kuin kohteen asu-
kastoimikunta on niitä lisännyt
• Asumisen asiakirjat
- monipuolisesti arkipäivän
asumiseen liittyvää aineistoa,
- on sisällöltään sama kuin
perinteinen Asukaskansio-mappi, joka piti säilyttää asunnossa täydellisenä vuodesta toiseen
• Energiatodistus
- Vaso päivittää vuosittain, nyt vuo-­
den 2009 kulutustietojen mukaan
• Hallintoasiakirjat
- Vaso päivittää syksyllä talous arvion laatimisvaiheessa kohteen talousarviotiedot ja tulevat käyttö vastike-, ym. maksutiedot
- keväällä Vaso päivittää edellisen vuoden tilinpäätöksen ja toiminta kertomuksen
• Kiinteistön asiakirjat
- kiinteistöön liittyviä erityisiä
asiakirjoja
• Valokuva-albumi
- valokuvia, joita kohteen asukas toimikunnan nettivastaava voi
lisätä.
Kaapeli-tv:n toimittajamuutos jatkuu
Tänä vuonna ohjelmassa ovat seuraavat
18 kiinteistöämme (301 asuntoa):
Miten
kotikohteeni
sivuille
pääseekään?
kauden ajaksi maksutta katselukortin.
Lisäksi DNA tarjoaa yhden kuukauden ajaksi maksutta Viasat Kulta ja
Canal+Total -kanavapaketteja. DNA:n
kanavatarjontaan voi tutustua paremmin osoitteessa:
www.dna.fi/yksityisille/tv.
Nopea laajakaista ja kaapelitv samassa valokuidussa
Uuden kaapeli-tv-ohjelman kautta tulee mahdolliseksi myös nopea 10M tai
24M- laajakaistayhteys.
Www.vaso.fi -sivuilla kerrotaan
tar­kemmin tämän palvelun laajentumistahti, niihin liittyvät hinnat ja
muut tarvittavat toimenpiteet palvelun hankkimiseksi DNAlta.
Avaamalla aina kunkin kansion, löydät sen alla olevat tiedostot. Osa
asiakirjoista on esim. Word-dokumentteja, joten ne avautuvat erikseen Word-ohjelmaan.
Miten kohteen sivuille lisätään
tietoa?
Kohteen asukaskokouksen tai asukastoimikunnan valtuuttama nettivastaava voi pyytää käyttäjätunnukset osoitteesta outi.tamminen@
vaso.fi tai [email protected]. Tuohon
postiin on hyvä laittaa valtuutuksen
todisteeksi pöytäkirjaliite tai muu
näyttö siitä, että olet jatkossa kyseinen vastuuhenkilö.
Paluupostissa uusi nettivastaava saa käyttäjätunnukset, ohjeistuksen kirjautumista ja sivujen päivitystä varten sekä Vason kotisivujen nettietiketin.
Kohteen nettivastaava pystyy:
• lisäämään ilmoituksia ilmoitustaululle
• lisäämään ja poistamaan asia­­kirjoja
määrättyihin kansioihin
Muut sivujen osat päivitetään Vason
keskushallinnosta (erityisesti vasemmalla oleva Yleistä -osa), ellei
kohteen nettivastaavan kanssa erikseen toisin sovita.
Outi Tamminen
10
Vanhan ajan lumitalvi
piti Kyyriäisen kiireisenä
Aurausta, hiekoitusta ja sulatusta…
Sitä on kiinteistönhoito ollut tänä
talvena Lipunkantajanpuistossakin,
sanoo Jukka Kyyriäinen.
Yli kymmenen tunnin työpäiviä kertyi kiinteistönhoitaja Jukka Kyyriäisen talveen aika
paljon. Välillä vanhan lumen auraus oli vasta työn alla kun taivaalta saapui jo uusi satsi
lunta. Sydäntalven jälkeen ykköshomma oli jäätyneiden kaivojen ja syöksytorvien avaaminen. Kyyriäinen hoitaa Vason kohteita Turun Runosmäessä ja Nättinummessa.
Iltapäivän lyhyt kahvihetki Runosmäen
huoltamon baarissa keskeytyy puhelimen pirinään. Asukas kyselee muuton
järjestelyistä. Näitä yhteydenottoja tulee
Jukka Kyyriäisen mukaan tuon tuosta,
aamusta iltaan.
– Television yhteyksistä soitellaan,
muuttojärjestelyjä kysellään ja nyt talvella muutama asukas on ollut jopa autonhinausta vailla, Kyyriäinen luettelee.
Työpäivä alkoi aamuyöllä kolmelta.
Kyyriäinen myöntää, että runsasluminen talvi on pidentänyt työpäiviä aika
usein 15-tuntisiksi. Ero normaaliin talveen on aika iso.
Kyyriäisellä on toistakymmentä kiinteistöä hoidettavana Turussa. Näistä
neljä on Vason kohteita: Auringonpuisto, Lipunkantajanpuisto ja Viiripuisto
Runosmäessä ja Ragnarinkaari Länsinummen puolella.
Lunta, jäätä, pihojen
keväthoitoa…
Talvella kiinteistönhoitajaa työllisti lumenauraus. Loppumetreillä alkoi olla
pulaa paikoista, joihin lumen sai työntää. Luontevin paikka on kasata lumet
hiekkakentälle, mutta talvella nekin alkoivat täyttyä. Nurmikon päälle ei lunta ole syytä kasata, sillä lumen mukana
nurmelle kerääntyy hiekoitushiekkaa ja
muuta epäesteettistä.
Lumenaurausten välissä kiinteistönhoitaja huolehtii siitä, että hiekoitushiekkaa on käytävillä tarpeeksi.
Maaliskuun lopulla lumi alkoi sulaa
ja kylmä vesi kiusasi viemäreitä ympäri Turkua. Kiinteistönhoitaja Kyyriäinen
taisteli kaivojen jäätymistä vastaan kangella ja lapiolla. Sadevesikaivon kannen
löytyminen ei ollut aina kovin helppoa
kun välissä oli tuhti kerros lunta, loskaa,
vettä ja jäätä.
– Sadevesikaivoja ei ole syytä jättää
oman onnen nojaan, sillä vapaana vellova tulvavesi voi kulkeutua kiinteistöjä
kastelemaan, pohtii Kyyriäinen.
Viimeisten nietosten lähdettyä alkoi
työ pihoilla. Osa pensaista oli kovilla
hankipainon alla ja niitä piti auttaa uuteen kasvuun. Muidenkin talventuomien jälkien korjaaminen nurmella ja käytävillä kuuluu kiinteistönhoitajan keväthommiin.
Kiinteistönhoitaja kutsutaan apuun
silloinkin kun muuttoa pitää järjestellä,
vessa ei oikein toimi, hana vuotaa, lämmitystä pitää trimmata ja pattereita ilmata. Kiinteistönhoitajan työpäivä on
vaihteleva ja siinä pitää olla aikamoinen
moniosaaja.
Laatutakuu auttaa monessa
käänteessä
Kiinteistönhoitaja Jukka Kyyriäinen eli
TSPH-Kiinteistöpalvelu on muodostanut kolmen muun saman alan yrityksen
kanssa laatutakuuketjun. Se on eräänlainen yhteistyöelin, jonka tarkoituksena
on taata palvelu kaikissa tilanteissa ja
tuoda helpotusta paperihommissa.
Laatutakuun kautta järjestellään viikonloppujen päivystysvuorot ja kesälomatuuraukset. Laatutakuun ansiosta
Jukka Kyyriäinenkin on saanut muutaman päivän kuussa vapaata lumikiireen
keskellä. Laatutakuu hoitaa tuuraajan
myös silloin kun kiinteistönhoitaja on
sairaana.
Laatutakuu huolehtii ringissä mukana olevien yritysten tiliasiat ja on apuna
sopimusten teossa ja laitehankinnoissa.
Näin kiinteistönhoitajalla jää enemmän
aikaa varsinaiseen kiinteistönhoitotyöhön.
Oppipoika tulee Jukan avuksi
Jukka Kyyriäisellä mennyt talvi oli rankka. – Töitä oli paljon, mutta onneksi
asukkaat ymmärsivät lumitalven haasteet ja olivat joustavia, hän kiittelee.
Kesän jälkeen Kyyriäiselle on tulossa
apulainen. Tämä kaveri tulee oppisopimuskoulutukseen. Hän opettelee kantapään kautta kiinteistönhoidon eri hommat ja on samalla apuna Kyyriäiselle.
Jukan ilmeestä näkee, että hän jo
odottelee uutta työkaveria kiinteistönhoitajan monenkirjaviin hommiin.
Lassi Lähteenmäki
Uusi talkkari hoitaa homman
Mainiot ovat otteet uudella­
kiinteistönhoitajalla. Näin
tuumii Lipunkantajanpuiston kerrostalossa
Runosmäessä asuva Tero
Vanamo. Kiitoksen sanat
menevät Kyyriäisen
Jukalle.
Tero Vanamo on asunut
Runosmäessä Lipunkantajankadun varrella vuodesta 1992
lähtien.
­ ero Vanamo on ehtinyt asua Vason
T
Runosmäen kohteessa pitkään. Hän on
yksi vuonna 1992 valmistuneen talon
Kysele ennen remonttia
Vaso on vuoden alussa päivittänyt ohjeet siitä, mitä muutostöitä saa tehdä
ja mitä korvataan. Ennen remonttia
kannattaa siis tutustua paperiin huolellisesti. Ohjeistusta noudatetaan
1.1.2010 jälkeen tehtyihin lisä- ja
muutostöihin. Tämä löytyy kokonaisuudessaan myös Vason nettisivulta
www.vaso.fi. Ohjeista voi kysellä myös
Vason toimiston väeltä.
– Ohje on tehty helpottamaan asukkaiden päätöksentekoa. Nyt tiedot
muutostöistä, niiden luvista ja korvattavuudesta on selkeästi esitelty, selvittää asuntopäällikkö Tiina Arnivaara Vasosta. Pelkän luulon tai vanhan
tiedon varassa ei tarvitse remonttiin
lähteä.
Alkuperäisen kodin­koneen
vaihto vaatii luvan
Aika usein asukas ajattelee kodinkoneen vaihdon onnistuvan neuvottelemalla asiasta vain kodinkonemyyjän
kanssa. Alkuperäisen kodinkoneen
vaihtoon tarvitaan kumminkin aina
Vason lupa.
Kiinteiden kaapistojen lisääminen
ja poisto, väliseinien siirrot, pihan aitaaminen sekä lautasantennin ja ilmalämpöpumpun asennukset vaativat
myös isännöitsijän kirjallisen luvan.
Korvausmenettely vaatii
perehtymistä
Vaso hyvittää joitakin remontteja, toisia taas ei. Käytäntö on looginen, mutta
alkuperäisistä asukkaista. Talo on Vason vanhimpia, mutta edelleen hyvässä
kunnossa. Parvekkeita on vuosien mittaan siistitty, muuten taloa ei liiemmin
ole tarvinnut korjailla.
Pitkän asumisjakson aikana Tero on
ehtinyt nähdä monentasoista talkkaria.
Tämä tuorein tapaus, Jukka Kyyriäinen
saa Terolta kiitettävän arvosanan.
Sauna lämpiää ajallaan ja nurmikoita on leikattu ahkerasti. Parkkipaikka on
pysynyt kunnossa ja piha siistinä. Huippulumisen talven haasteista huolimatta
ajoväylät ovat pysyneet hyvin auki, hiekoitushiekkaa on ollut väylillä ja jäätyneet sadevesikaivotkin aukesivat parkkipaikalta keväällä nopeasti.
– Kehuvia sanoja on talkkarista kuulunut naapuristostakin, Tero lisää.
Vanamolla on asumisen kanssa ollut
hyvää tuuria. Talkkaria ei ole talon vikojen takia viime aikoina juurikaan tarvittu. Viemärikaivo piti kerran tyhjentää. – Silloinkin Kyyriäinen saapui nopeasti paikalle.
Talonmies Kyyriäinen on Vanamon
mukaan mukava veikko senkin takia, että hänen kanssaan tulee luontevasti juttuun. Sosiaalisuus on iso etu kiinteistönhoitajan työssä.
Lassi Lähteenmäki
Säleverhon saat asuntoon ripustaa mutta pihan aitaamiseen tarvitset aina erillisen
luvan. Omaa ovisilmää et saa ruuvata irti kun muutat asunnosta pois…
yksityiskohtien selvittelyyn kannattaa
varata aikaa. Hyvityskelpoisten töiden
korvaus maksetaan vuosittaisten poistojen jälkeen asumisoikeusmaksun
palautuksen yhteydessä.
Vaso ei korvaa sellaisia muutostöitä,
jotka ovat vähäisiä tai lähinnä esteettisiä. – Tällaisia ovat mm. säleverhot,
turvalukko, pintamateriaalin vaihto,
liukuovien asennus perinteisten kaa­
pinovien paikalle sekä rivitaloissa pihan laatoituksen ja istutusten lisääminen, listaa Arnivaara. Kerrostaloja koskien hän lisää vielä parvekelasitukset,
joka ei ole vähäinen muutostyö, mutta
niistä ei Vaso ota ylläpitovastuuta eikä
hyvitä kustannuksia muutostyönä.
Korvauksen saa, jos lisäyksen katsotaan parantavan asunnon käytettävyyt-
tä ja nostavan sen arvoa. Tällaisia ovat
Arnivaaran mukaan mm. kaapistojen
lisääminen, astianpesukoneen hankkiminen, muovimaton vaihto parkettiin
tai laminaattiin. Astianpesukoneen al-
le tulee aina myös asentaa tulvasuoja,
Tiina huomauttaa.
Hukattu avain maksaa
120–350 euroa
Muutostöiden ohjeiden listaamisessa
tarkistettiin myös hintoja. Avaimen
kadotessa lukko pitää sarjoittaa uudelleen. Mustapäisissä Exec-avaimissa
sarjoitus maksaa 200–350 euroa. Perinteisen Classic-avaimen sarjoituksen saa 120–250 eurolla. Hintoihin
vaikuttavat alkuperäisten avainten
lukumäärä sekä sarjoitettavien lukkopesien määrä.
Lassi Lähteenmäki
11
Isännöitsijä Annamaija Tuominen
(vas.) ja Kukolankasken asukas Sanna
Riissanen arvioivat yhdessä juuri ennen
talvea siirrettyä tyhjää hiekkalaatikkoa.
Annamaija lupaa sinne hiekan heti
keväällä kun maa kantaa.
Vihreä kortti veistelee
Viking Linen risteily­
hintoja reilusti
Viking Line tarjoaa vuorokauden miniristeilyjä Turusta
Tukholmaan erikoishintaan kaikille Vason Vihreän kortin
omistajille. Erikoishintaisia risteilyjä on touko-kesäkuun
aikana sekä aamuvuorolla Amorellalla että iltavuorolla
Isabellalla rajoitettuina päivinä.
Oma isännöinti laajeni Turussa
Hirvensaloon
Vason Hirvensalon seitsemän kohteen isännöinti siirtyi
huhtikuun alussa yhtiön oman isännöintitiimin hoidettavaksi.
Hirvensalon Haarlassa olevien neljän,
Kukolassa olevan kahden ja Kaistarniemessä olevan yhden rivitalokiinteistön
isännöitsijänä toimii jatkossa Annamaija Tuominen. Hirvensalon käyttövastikkeisiin ja muuhun laskutukseen
liittyvät asiat Vason toimistolla hoitaa
kirjanpitäjä Irina Kurkela. Kohteiden
asukkaille isännöitsijän vaihdoksesta
kerrottiin hyvissä ajoin.
Annamaija Tuomisella on pitkä kokemus kiinteistöalan hallintotehtävistä. Nyt hän on ensimmäistä kertaa isännöitsijän roolissa. Siihen antaa hyvän
ammatillisen lähtökohdan vuosi sitten
valmistunut isännöitsijän ammattitutkinto. Hirvensalon isännöinnin lisäksi
hän toimii Vasossa myös kirjanpitäjänä.
– Monenlaisia asioita tässä on jo tullut käytännönkin kautta opittua. Tekemällä ja kysymällä niistä on selvitty, toteaa Annamaija ensimmäisistä viikoista
isännöitsijänä.
– Olen tutustunut tontillakin kaikkiin
vastuullani oleviin kohteisiin ja Kaistarniemessä Katavanrannassa pidettiin
asukaskokouskin,
– Katavanrannassa on perinteenä ollut pitää keväällä asukaskokous. Syksyllä niitä sitten tullaan pitämään varmaan
kaikissa muissakin kiinteistöissäni. Ensimmäinen kokous oli tietenkin mielenkiintoinen kokemus. Se meni mielestäni
kuitenkin hyvin, sanoo Annamaija Tuominen.
Kaikki tarjouspäivät ja -hinnat löytyvät laivayhtiön nettisivuilta http://
www.vikingline.fi/
tarjoukset/vaso.asp
Hintoja voi tiedustella myös
Hansa-Thalian matkamyymälästä.
Kun lähdet etumatkalle, varaudu näyttämään Vason Vihreää korttia lippuja lunastaessasi ja terminaalissa. Paikkoja on rajoitetusti. Etu ei
koske ryhmämatkoja.
Viking Linen Turun kesälaivoilla
esiintyy iso joukko tuttuja artisteja.
Amorellalla esiintyvät toukokuussa
mm. Meiju Suvas, Jani & Jetsetters,
Juha Metsäperä, Antti Raiski, Tarja
Lunnas ja Eino Grön.
Isabellalla viihdyttävät alkukesällä mm. Jaana Pöllänen, Fredi, Janne Hurme, Jore Marjaranta, 7 Seinähullua Veljestä, Anna Hanski, Johanna Pakonen ja Neljänsuora.
Koko perheen kortti
Vihreä kortti on voimassa vuoden
kerrallaan. Kortti on huoneistokohtainen, eli samassa asunnossa asuvat
perheenjäsenet voivat käyttää korttia.
Viking Linen lisäksi Vihreällä kortilla saa tänä vuonna etuja seuraavista
liikkeistä: DNA Oy, Viherlassila Oy,
Lainalaatikko, Rapido Siivous Oy,
Muuttokuljetus Kulmala Oy, ATV
Aninkaisten Tapetti ja Väri Oy, Pihasuunnittelu Marianne Blom-­Salola,
Kuvasirkus Oy, Turku Energia­Oy ja
If Vahinkovakuutusyhtiö.
Uusi kumppani Vason Vihreän Kortin palveluihin
If Vahinkovakuutusyhtiön vakuutuksista
erikoisetuja vasolaisille
Esittelemällä itsensä Vason Vihreän kortin kanssa If-vahinkovakuutustyhtiössä on mahdollista saada
vakuutusehtoihin erikoisetuja. Mitä
ne ovat, selviää tarkemmin ottamalla yhteyttä If:n henkilökuntaan
Turun konttoriin; käyntiosoite Yliopistonkatu 27, 20100 Turku. Vason
asiakkaille yhteyshenkilöt Ifissä ovat
Tomi Rannikko, myyntipäällikkö,
puh. 050 424 2625 (tomi.rannikko@
if.fi) ja Juho Terho, myyntipäällikkö, puh. 050 424 1245 (juho.terho@
if.fi).
Vakuutussopimuksen syntyessä
tulee tarjolle myös muita Ifin etuja:
S-ryhmän bonus
Saat If Vahinkovakuutusyhtiön
vakuutuksista S-Etukortilla Bonusta
jopa 5 %.
If Omavastuuetu
Keskittäjä-asiakkaana saat 30 € If
Omavastuuetua jokaisesta vahingottomasta vuodesta. Etua kertyy 160
euroon saakka.
If Keskittäjän edut
taalle ja saat 8 % alennusta vakuutusmaksuistasi. Mitä enemmän keskität, sitä enemmän saat alennusta!
If Nuoren edut
Alle 27-vuotiaana olet Ifissä jo yhdellä vakuutuksella automaattisesti
ensimmäisellä
alennusportaalla.
Eli minimialennus on 8 % melkein
kaikista vakuutuksista. Etuja ei voi
välttää! Jo kolmella Keskittäjän vakuutuksella nouset ensimmäiselle alennuspor-
VARSINAIS-SUOMEN ASUMISOIKEUS OY
Tätä ohjeistusta noudatetaan 1.1.2010
jälkeen tehtyihin lisä- ja muutostöihin.
säilyttää ja toimittaa isännöitsijälle. Tällöin lukkoa ei sarjoiteta uudestaan.
KORVATTAVAT LISÄ- JA MUUTOSTYÖT
Muutostyöt, joita ei korvata
Lisä- ja muutostyöt, jotka eivät alenna asunnon yleisesti arvioitavaa käyttöarvoa ovat mahdollisia. Asukkaan tulee ajatella tekevänsä muutostyöt omaa
asumisaikaansa varten. Muutostöitä
ei voi ajatella esim. sijoituksena, josta saa rahansa takaisin käyttöajan jälkeen. Asukas vastaa muutostöiden toteuttamisesta, niiden kustannuksista
sekä asumisaikana niiden kunnon ylläpidosta.
Vähäisiksi katsottavia muutostöitä, joista asukas ei tule saamaan korvausta
ovat:
• säleverhot (jätettävä paikoilleen pois
muuttaessa) Huom! Säleverhojen sävy tulee aina olla valkoinen
• ovisilmä, turvaketju, turvalukko (jätettävä paikoilleen pois muuttaessa)
• asunnon avaimien lisätilaus
• parvekelasitukset (kts. luvanvaraiset
muutostyöt)
• pintamateriaalien vaihtaminen:
• maalatun seinän voi tapetoida tai
tapetoidun seinän voi maalata (tapetti poistettava). Ikkunaseinä on
aina maalattava. Sävyn oltava valkoinen
• lattiamuovimattojen vaihtaminen
ylempään hintaluokkaan
• kaapistojen ovien vaihtaminen ylempään hintaluokkaan tai ovien lisääminen esim. liukuovet
• asunnon ulkopuolelle tehtävät muutostyöt kuten rivitaloissa pihalaatoituksen ja lautapihan rakentaminen
tai istutusten lisääminen (kunnossapitovelvoite on asukkaalla).
Muutostyöt tulee tehdä viranomaismääräyksiä sekä asennusohjeita noudattaen
huolellisesti ja ammattimaisesti.
Rakennusaikaiset muutostyöt
Asumisoikeuden haltija sopii muutostöistä talonomistajan (Vason) kanssa tai
Vason ilmoittaman tahon kanssa.
Mikäli perusvarustelua muutetaan kalliimpaan tai toiminnoiltaan monipuolisempaan vaihtoehtoon, Vaso ei tule korvaamaan em. muutoksia ja ne on jätettävä paikalleen pois muutettaessa (esim.
liesi vaihdettu keraamiseen lieteen).
Urakoitsijan tulee noudattaa muutostöistä annettua ohjeistusta.
Huoneiston avaimien katoaminen
Jos avain katoaa, lukko sarjoitetaan uudestaan asukkaan kustannuksin. Sarjoitus maksaa Exec-avaimissa 200–350 € ja
Classic-avaimissa 120–250 €, riippuen
alkuperäisten avainten lukumäärästä
sekä sarjoitettavien lukkopesien määrästä. Huom! Jos avain menee poikki,
tulee avaimen kummatkin kappaleet
Korvattavat muutostyöt
Kohtuullisia parannuksia, muutostöitä
tai lisähankintoja, joiden katsotaan parantaneen asunnon käytettävyyttä tai
nostaneen asunnon arvoa, ja jotka huomioidaan asumisoikeusmaksua palautettaessa ovat:
• kaapistojen lisääminen (kts. luvanvaraiset muutostyöt)
• astianpesukone sekä sen alle asennettava tulvasuoja
• lattiapintojen vaihtaminen oleellisesti parempaan; muovimatto asuintiloissa parketiksi tai laadukkaaksi laminaatiksi
• klinkkerin tai laatan asentaminen
märkätiloihin, myös lattialämmitys
jos sitä ei alkuperäisvarustuksessa
ole (kts. luvanvaraiset muutostyöt)
• lattialaatan asentaminen pesuhuoneeseen tai erilliseen wc:n. Pesuhuoneessa laatan tulee aina olla kokoluokaltaan enintään 10x10 cm.
• lisä kylmäyksikkö (vain 3h+k+s ja sitä
suurempiin asuntoihin)
Luvanvaraiset muutostyöt
Seuraaviin muutostöihin on saatava kirjallinen lupa isännöitsijältä:
• alkuperäisten kodinkoneiden vaihto
• kiinteiden kalusteiden esim. kaapistojen lisääminen tai poistaminen
• laatoituksen ja lattialämmityksen
asentaminen märkätiloihin
• hyllyjen, kaappien ja tasojen asentaminen laatoitettuun seinään (reiät
aina laatan saumaan). Laatoitettuun
seinään kiinnitetyt hyllyt, tasot, koukut jne. on jätettävä paikoilleen
• asuntokohtaisen kylmän varaston
eris­täminen lämpimäksi varastoksi
(tarvitaan rakennuslupa)
• parvekelasitukset
• väliseinien siirrot
• puhelin-, sähkö- ja tietoliikenne pistokkeiden lisäykset tai muutokset
• seinien panelointi (poistettava pois
muuttaessa, reiät kitattava, seinät
hiottava sekä tapetoitava/maalattava)
• palapeilit (poistettava pois muuttaessa, reiät kitattava, seinät hiottava sekä tapetoitava/maalattava)
• pihan aitaaminen
• lautasantennit
• ilmalämpöpumput
Muutostyön hyvitys
Muutostyö hyvitetään osana luovutushintaa (asumisoikeusmaksun palautus). Asumisoikeuden haltijan tulee toimittaa tekemistään muutostöistä kuitit
luovutusilmoituksen liitteenä. Myöhemmin tulleita kuitteja ei hyväksytä. Mikäli muutostyön on suorittanut ammatinharjoittaja, tulee kuittien lisäksi toimittaa työselitykset esim. lattialämmityksen asennustyöstä. Kohtuulliset työkulut korvataan vain kun muutostyön on
tehnyt ammatinharjoittaja. HUOM! Laskua tai tilauksenvahvistusta ei hyväksytä
kuittina. Maksukuitin voi toimittaa Vason
toimistoon myös etukäteen ennen asunnon irtisanomista.
Hyväksyttävien muutostöiden
maksimi­arvo
Huomattavassa epäsuhteessa asumisoikeusmaksuun olevia muutostöitä ei
huomioida kokonaisina. Lisä- ja muutostöiden alkuperäinen yhteenlaskettu
enimmäisarvo voi olla korkeintaan 20 %
asunnon alkuperäisestä asumisoikeusmaksusta. Sen ylimenevää osuutta ei
tulla huomioimaan.
Vuosittaisten poistojen menettely
Kohtuullisiksi hyväksyttyjen parannusten hankintahinnat lasketaan yhteen:
• yhteenlasketusta summasta lasketaan 25 %:n vuosittaiset poistot,
edellisvuoden jäännösarvosta, puolen vuoden tarkkuudella (12,5 %) ostohetkestä asumis- ja hallintaoikeuden päättymiseen
• mikäli poistojen jälkeen parannusten arvo ei ylitä 170 €, ei parannusten arvoa enää huomioida luovutushinnassa.
Muutostyöt pois muutettaessa
asunnosta
Mikäli asukas ei saa muutostöistä korvausta pois muuttaessaan eikä asuntoon tuleva uusi asukas ole halukas ostamaan muutostöitä, voi muutostyöt viedä mukanaan. Tällöin asunto on kuitenkin laitettava ns. peruskuntoon, esim.
astianpesukoneen paikalle asennetaan takaisin kaappi (kaappi säilytettävä
lämpimässä tilassa, ei kylmässä ulkovarastossa), palapeilien jättämät reiät kitattava, seinä hiottava ja maalattava/tapetoitava, huolehdittava, että kaapistojen taustat ovat samaa materiaalia kuin
muut seinä- ja lattiapinnat.
Mahdolliset muutokset muutostöiden
korvausmenettelyyn
Kunnan asuntoviranomainen vahvistaa
aina poismuuttavalle asukkaalle maksettavan asumisoikeusmaksun. Valtion
asuntoviranomaiset voivat antaa ohjeita
muutostöiden arvioinnista. Myöhemmin
annettavat ohjeet voivat vaikuttaa myös
taannehtivasti muutostöistä maksettaviin korvauksiin. Vaso pidättää itsellään
myös oikeuden uudelleen arvioida muutostyökorvauksia, mikäli esim. asuntomarkkinoilla tapahtuu huomattavia
muutoksia ja muutostöistä maksettavat
korvaukset voisivat vaikeuttaa asumisoikeusasuntojen markkinointia ja lisätä
asuntojen tyhjäkäyttöä.
Vaso pidättäytyy korvaamasta muutostyötä, jos se ei ole huolellisesti tai
asennusohjeita noudattaen asennettu.
Laitaisessa löytyi yhteishenki
Asukastoimikunnan perustaminen muutaman vuoden tauon jälkeen
oli helppoa. Seuraavaksi alkaa asuinympäristön kohentaminen.
Tanja Aittokallio oli pihatöissä huhtikuussa. Hänen mielestään Laitainen 1:n suurin ongelma on ollut jätehuoltokatoksen
epäsiis­teys ja jatkuvasti rikki oleva ovi.
YHTEISTYÖELIN 2010
Varsinaiset jäsenet
Pj.
Riikka Lehtismäki
Neitsyt Marian katu 3 C 5, 20400 Turku
[email protected]
Vpj.
Tapio Kaihtela
Palettikatu 1 B 10, 20320 Turku
[email protected]
Tuulikki Iivanainen
Palomäenkatu 10 as 20, 21100 Naantali
[email protected]
Armi Kauppinen
Karakatu 4 C 7, 20660 Littoinen
[email protected]
Taru Kivilehto
Neitsyt Marian katu 3 C 6, 20400 Turku
Sari Koskinen
Käsityöläiskatu 13 D 43, 20100 Turku
Tero Koskinen
Pääskynlento 6 C 15, 20610 Turku
Ajan patina näkyy lasten leikkipaikallakin. Hiekkalaatikon hiekka hupenee,
naulat törröttävät liukumäessä, penkit
rapistuvat.
Yleiset tilat repsottavat muutenkin,
kun ne jäävät huoltamatta. Ruusupensasaita rehottaa, roskakatoksen ovi retkottaa ja kompostointiastiat hajoavat.
Laitainen 1 -yhtiössä Haarlassa asuu
20 perhettä. Kaksi vuotta sitten asukaskokoukseen ilmestyi vain kaksi henkilöä. Ilmoitustaulun muitten tiedotteiden
joukossa ollut kokouskutsu ei kiinnittänyt asukkaiden huomiota.
Syksyn 2009 kokouksen alla toinen
edellisvuoden kokoukseen osallistu-
neista asukkaista tiedotti kokouksesta
pudottamalla kutsun jokaiseen postilaatikkoon.
Se auttoi. Yhtiöön saatiin muutaman
vuoden tauon jälkeen toimiva asukastoimikunta.
Toimikunta järjesti ensi töikseen katselmuksen viiden asuintalon pihapiirissä ja huoltotiloissa. Katselmuksesta syntyi 17-kohtainen muistio, johon on listattu korjausta vaativat kohdat.
Asukastoimikunta toimitti muistionsa isännöitsijälle ja yhtiön asukkaille.
Muistioon kirjattujen epäkohtien
korjaamista on hidastanut isännöitsijän
vaihdos. Uusi isännöitsijä on kevään tullen tarttumassa korjattaviin kohteisiin.
– Jo nyt on opittu, että asuinympäristön viihtyvyys ja epäkohtien korjaus
edellyttävät asukkaiden oma-alotteista havainnointia ja puutteiden kirjausta. Passiivisella odottamisella ei synny
mitään, asukastoimikunnan jäsen Aku
Aittokallio sanoo.
– Toimikunnan aikaansaaminen ei
vaatinut isoja operaatioita. Vain kutsukirjeen kirjoittamisen, printtauksen ja
postilaatikoihin pudottamisen. Henkilökohtainen viesti menee aina perille ja
innostaa pistämään hihat heilumaan.
Muistiosta tiedottaminen asukkaille on ollut tärkeää. - Kun ihmiset tutustuivat korjauslistaan, he alkoivat ottaa
yhteyttä sellaisista asioista, joita katselmuksessa ei ollut havaittu. Asukkaiden
kesken virisi monenlaista toimeliaisuutta. – Myös uusi isännöitsijä on ottanut
myönteisen kannan yhtiön asuinympäristön kohentamistarpeisiin, kun on
saanut niistä konkreettista tietoa.
KEVÄÄLLE
Vasta eilen oli hyinen talvi.
Vasta eilen oli lunta kaikkialla.
Vasta eilen piti juhlaa halla.
Vasta eilen nukkui kevät maan alla.
Vaan tänään tuli kevät, suli lumi.
Jo päättyi karhunkin talviuni.
Alkoi kevättuuli puhaltaa.
Se kesää tulevaa näin ennustaa.
Jo toivon siivet lentoon lehahtaa.
Mun suuni riemuhuutoon puhkeaa:
On vihdoin kevät, ihanaa!!
Ari Pikkarainen
2010
Pekka Kuivela
Ahterikatu 10 A 9, 20810 Turku
Tuire Kähkönen
Päivänkakkarankuja 5 B 9, 20740 Turku
[email protected]
Juha Näkkilä
Hoviherrankatu 7 B 47, 20780 Kaarina
[email protected]
Pekka Paatonen
Saarenmaankatu 17 B 5, 20240 Turku
[email protected]
Ari Pikkarainen
Saarenmaankatu 17 A 4, 20240 Turku
Pekka Sarlin
Palettikatu 6 C 6, 20320 Turku
Erja Savola
Lipunkantajankatu 5 A 12, 20360 Turku
Anna-Kaisa Sjölund
Pyynkatu 1 as 2, 20610 Turku
[email protected]
Tiina Tång
Finnberginkatu 5 H 31, 20320 Turku
Varajäsenet
John Helola
Kissankellonkatu 2 A 5, 20740 Turku
[email protected]
Aku Aittokallio
Laitainen 1 A 3, 20900 Turku
[email protected]
Hallituksen asukasedustajat
Jäsenet
Sari Koskinen
Käsityöläiskatu 13 D 43, 20100 Turku
Tero Koskinen
Pääskynlento 6 C 15, 20610 Turku
Varajäsen
Tuire Kähkönen
Päivänkakkarankuja 5 B 9, 20740 Turku
[email protected]
Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n tiedotuslehti • Kevät 2010
Asukkaiden nimeämä valvoja Vasossa
Raimo Kurki
Kielokuja 3 B 8, 20740 Turku
[email protected]
Rauhankatu 4, 20100 Turku, puhelin (02) 2747 000 • Päätoimittaja: Pekka Peltomäki • Painopaikka: Eura Print Oy
Taitto: Briiffi Oy • Lehden tekoon osallistui Yte:n tiedotusryhmä: Ari Pikkarainen, Aku Aittokallio,
Armi Kauppinen ja Tiina Tång sekä avustavana toimittajana Lassi Lähteenmäki.
Vason kotisivut: www.vaso.fi • Sähköposti: [email protected] • Kansi: Iida Ojanperä