vuosikertomus 2010

Transcription

vuosikertomus 2010
V U O S I K E R T O M U S
1
2 0 1 0
Toimitusjohtajan katsaus
Osuuskunnan 112. toimintavuosi jää historiaan merkittävänä vuotena. Tuloksellisesti tilivuosi 2010 oli menestyksellinen
liiketuloksen yltäessä 0,6 miljoonaan euroon. Toimintavuoden aikana solmittiin aiesopimus Iisalmen Puhelin Oy:n kanssa liiketoimintojen yhdistämisestä yhteiseen liiketoimintayhtiöön. Kaisanet Oy aloitti toimintansa 1.1.2011, KPO omistaa
yhtiöstä 66 % ja Iisalmen Puhelin Oy 34 %. Liiketoimintojen yhdistämisellä halutaan varmistaa Kainuun ja Ylä-Savon alueiden tietoliikenneverkkojen ja palvelujen jatkuva kehittyminen asiakkaiden tarpeita vastaavasti. Samalla turvataan alueiden työpaikat ja osaaminen sekä investointien tehokkuus. Myös tärkein asia, asiakaspalvelujen läheisyys, pystytään järjestelyllä hoitamaan entistä paremmin.
Liikevaihto pieneni hieman johtuen laitekaupan vähenemisestä. Investoinnit sen sijaan kasvoivat. KPO on mukana rakentamassa Kainuuseen kuitupohjaista tietoliikenneverkkoa ja kantaa osaltaan merkittävää vastuuta valtion tukemassa ”100
megan Suomi” -hankkeessa. Uskomme, että hyvät tietoliikenneolot antavat hyvän lähtökohdan sekä yrityksien liiketoiminnan kehittämiselle että kotitalouksille monipuolisten palvelujen käytössä. Nopeat tietoliikenneyhteydet mahdollistavat
myös julkisten, sähköisten palvelujen kehittämisen kuntien ja
kuntayhtymän palvelutuotannon tehostamiseksi.
KPO:lla oli vuoden lopussa yhteensä 37 500 asiakasliittymää.
Kaapeli-TV -liittymiä oli eniten eli noin 15 600, liittymämäärä
kasvoi vuoden aikana 100 liittymällä. Puhelinliittymien määrä
pysyi noin 8 000 liittymässä, lankapuhelimen palveluja käyttävät eniten yritysasiakkaat. Puhelinpalvelujen käyttäjät ovat
myös osuuskunnan jäseniä ja omistajia. Laajakaistaliittymien määrä laski yli tuhannella, kun asiakkaat vaihtoivat hitaat
kiinteän verkon laajakaistat edullisemmiksi mobiililaajakaistoiksi. Samaan aikaan alkoi ”oikeiden laajakaistojen” eli nopeiden yhteyksien kysyntä ja myynti kasvaa. Supernopeiden
kuituliittymien määrä kasvaa verkkojen rakentumisen ja laajentumisen myötä.
Palveluista internet oli suosituin, ip-pohjainen TV-palvelu yleistyi ja erilaisten hyötypalvelujen kuten valvontakameroiden käyttö kasvoi nopeiden laajakaistaliittymien lisäpalveluna myös kotikäytössä.
Osuuskunta oli mukana kumppanina useassa kainuulaisessa kehittämishankkeessa, merkittävimpiä alueen kannalta oli esiselvitys Renforsin Rannan yritysalueen konesalihankkeesta yhteistyössä Kainuun Etu Oy:n kanssa. Hankkeen käynnistäjinä olivat
UPM ja CSC Tieteen Tietotekniikkakeskus Oy. Merkittävä kehitystyö oli käynnissä myös tytäryhtiössä Iscom Oy:ssä, joka julkisti Mirella-hoivatuotteensa yhteistyökumppaninsa Respecta
Oy:n kanssa vuoden vaihteen jälkeen.
Vaikka vuosi 2010 oli sellaisenaan osuuskunnalle viimeinen toimintavuosi, osuuskunta jatkaa jäseniensä omistamana liiketoiminta- ja hallintayhteisönä entistä voimakkaampana. Konserniin kuuluvat Kaisanet Oy:n lisäksi Ebsolut Oy ja Iscom Oy.
Kaisanet Oy:n strategiana on tuoda maailma lähelle ihmistä, sen teemme yhdessä onnistumalla – lähempää, turvallisemmin ja nopeammin.Katsomme entistä valoisammin mielin tulevaisuuteen. Osaavan henkilöstön voimin tulemme kyllä
pärjäämään ja lunastamaan asiakaslupauksemme. Lämpimät
kiitokset asiakkaille luottamuksesta, jäsenille oman paikallisen osuuskunnan tukemisesta sekä KPO:n henkilöstölle ja hallinnolle eteenpäin katsovasta asenteesta.
Marja Karjalainen
toimitusjohtaja
2
Vuosi 2010 lyhyesti
Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) 2010
•
•
•
•
•
•
•
Tytäryhtiöt
• Ebsolut Oy
• Iscom Oy
• Vippet Solutions Oy
perustettu 1898
päätoiminta-alueena Kainuu
verkko- ja palveluoperaattori Kainuussa
tietoliikenteen ja -tekniikan kokonaispalvelut
kaapeli-tv
paikallis-, kauko- ja ulkomaanpuhelut
045 matkapuhelut
Omistusyhteysyritykset
• BMS Webweaver Oy
• Kainuun Taksivälitys Oy
Henkilökunta.........................................................................69
Liikevaihto.....................................................................16,1 M€
Liiketulos........................................................................0,6 M€
Tase..............................................................................37,8 M€
Investoinnit.................................................................... 5,7 M€
Omavaraisuusaste......................................................... 91,0 %
3
Muut
• FNE-Finland Oy
• Puhelinosuuskunta IPY
• Savonlinnan Puhelinosuuskunta SPY
• Itä-Suomen Rahasto Oy
• Oulun Seudun Hyvinvointirahasto Ky
• Gridit Oy
• Softera Oy
• Länsilinkki Oy
Hallituksen
toimintakertomus
Yleinen toimintaympäristö
Katsaus KPO:n liiketoimintaan
Toimintavuoden 2010 aikana talouselämä elpyi monella tavalla. Kotitalouksien ostovoima lisääntyi, mikä näkyi palvelujen
hankinnassa. Yritysten käynnistivät hankintojaan ja haastattelututkimuksien mukaan IT-palveluja aiotaan ostaa entistä
enemmän ulkoistettuina kokonaispalveluina.
Kainuun Puhelinosuuskunnalle kulunut vuosi oli tuloksiltaan
toimintahistorian parhaimpia vuosia. Liiketoiminnan tulos oli
budjettiennusteeseen verrattuna lähes 10-kertainen eli noin
0,75 m€. Laajakaista on edelleen suurin yksittäinen liiketoiminnan osa-alue. Laajakaistaliittymämäärä aleni yli 1000 liittymällä, mutta liittymäkohtainen tuotto kasvoi asiakkaiden siirtyesSuomessa operaattoritoimiala näyttää selviytyneen hyvin vii- sä käyttämään nopeampia yhteyksiä. Toisessa merkittävässä
me vuosien taantumasta. Hintakilpailua ja aggressiivista mark- liiketoiminnassa, kaapeli-tv-toiminnassa, lisääntyi myös ktvkinointia esiintyi aiempien vuosien tapaan. Mobiiliasiakkaan asiakasliittymien määrä. KPO:n kokonaisvolyymi asiakasliittykeskimääräinen liittymätuotto on edelleen pienenemässä. millä mitattuna pysyi noin 40 000 liittymän tasolla. LankapuAsiakassopimuksissa määräaikaisuus yleistyi edelleen. Uut- helimen liittymät ja käyttö pieneni edelleen. KPO:n ylläpitämien
ta liittymäkasvua ei mobiilipuheen osalta ole enää ollut muu- IT-alustapalvelujen myynti kasvoi ja niiden tekniikka-alustojen
tamaan vuoteen. Mobiilidatasiirron eli mokkuloiden käyttö ja käyttöaste parani. Verkkoliiketoiminnassa KPO:n omistaman
liittymät ovat edelleen kasvussa. Vuoden 2010 aikana erilaiset verkonvuokraus mm. mobiilioperaattoreiden tarpeisiin on merviihdepaketit tulivat tarjolle
kittävä osa osuuskunnan liikaikkien toimijoiden tuoteketoiminnasta ja myös invesvalikoimaan. Asiakas ha- Supernopean yhteyden tarjonta kiihdyttää myös toinneista.
lutaan sitouttaa liittymää
palvelujen kehittymistä, kun hitaudet eivät
tarjoavaan operaattoriin eriInternetin palveluja kehitetenää rajoita monipuolista palvelujen käyttöä.
laisten lisäpalvelujen avulla.
tiin Kainuu.com -portaalin
palveluina ja yhteistyössä
Kainuun talousbarometrit osoittivat vuoden aikana lievästi po- Gridit Oy:n kanssa lähiverkkokauppakonseptissa. Internetsitiivisia odotuksia. Työttömyys pysyi kohtuullisella tasolla ja pohjaisia etävalvonta- ja hallintapalveluita sekä kameravalvonyrityksien kannattavuus alkoi parantua. Suurimmat odotukset tapalveluita kehitettiin ja myytiin yrityksien tarpeisiin.
kohdistuvat edelleen kaivosteollisuuteen, johon liittyen alueella
tehtiin uusia avauksia mm. maa- ja jalometalleihin liittyen. Tal- Kuiturakentaminen käynnistyi toden teolla 2010 aikana Kajaanisvivaaran kaivoksen uraanin talteenottosuunnitelmat puhuttivat sa sekä Sotkamon, Kuhmon ja Suomussalmen taajamissa. Hajakainuulaisia laajasti mediassa YVA-menettelyn käynnistyttyä. asutusalueen osalta Kainuun maakunta-kuntayhtymä kilpailutKuntatalous on myös Kainuussa edelleen suurissa haasteissa ti kesällä Sotkamon, Suomussalmen, Puolangan ja Vaalan kuntia
tulevaisuuden kestävyysvajeen johdosta. Tilastojen valossa koskevat Laajakaista 2015-hankkeet. KPO oli ainoa hanke-ehdoKainuu-mallin käyttööotto on hillinnyt kustannusten nousua tuksen tekijä ja tuli valituksi hankkeiden toteuttajaksi 8.9.2010.
sosiaali- ja terveyspalveluissa. Renforsin Rannan yritysalueel- Hankkeet toteutetaan kuituverkkoina ja rakentaminen alkaa Kaile on syntynyt useita satoja työpaikkoja korvaamaan paperi- sanet Oy:n toimesta kesällä 2011. Kuituyhteyksien kautta voitehtaan alasajon aiheuttamaa työpaikkakatoa. Viime vuoden daan toimittaa esimerkiksi HD-tasoiset TV-palvelut asiakkaille.
lopussa käynnistyi esiselvitys alueelle muodostuvasta datava- Tällä hetkellä KPO:n alueella noin 4 sadasta asiakasliittymästä
rantokeskittymästä, joka voisi onnistuessaan merkitä mittavaa on kuituyhteyksillä toteutettuja. Supernopean yhteyden tarjonkehityspanostusta uudeksi toimialaksi.
ta kiihdyttää myös palvelujen kehittymistä, kun hitaudet eivät
enää rajoita monipuolista palvelujen käyttöä. Kainuun kuntien
Yleispalveluvelvoite otettiin Suomessa käyttöön 1.7.2010. Se taloudellinen tilanne on hidastanut erityisesti Paltamon ja Kajaatarkoittaa 1 Mbit/s internet-yhteyden ulottamista kaikille suo- nin päätöksiä laajakaistahankkeiden toteuttamisesta. Kuituverkmalaisille tekniikkariippumattomasti. Kainuun Puhelinosuus- kojen rakennuttaminen ja nopeiden yhteyksien tarjoaminen asikunta on Kainuun alueen yleispalveluyritys lukuun ottamatta akkaille on keskeistä toimintaa myös Kaisanet Oy:ssä. Verkkojen
Vaalan kuntaa. Yleispalveluliittymiä toimitettiin loppuvuonna laajentuminen tulee vaatimaan lähivuosina mittavat investoinnit.
2010 yhdelle asiakkaalle.
Osuuskunnan kauaskantoisin päätös tehtiin, kun KPO:n hallitus
Finnet-liitto ry. linjasi ja karsi toimintaansa vuoden 2010 aika- allekirjoitti 24.8.2010 yhdessä Iisalmen Puhelin Oy:n ja Puhena edunvalvontaa harjoittavaksi kattojärjestöksi. Edunvalvon- linosuuskunta IPY:n hallituksen kanssa yhdistymissopimuksen,
ta kattaa erityisesti kiinteitä ja kuituverkkoja koskevan lainsää- jonka mukaan yhtiöiden liiketoiminnat siirretään 1.1.2011 alkaen
dännön seurannan ja siihen vaikuttamisen.
yhteiseen liiketoimintayhtiöön. Näin syntyi Kaisanet Oy jatka4
maan alueellista tele-, tieto- ja viestintäliiketoimintaa Kainuussa
ja Ylä-Savossa. KPO omistaa Kaisanet Oy:stä 66 % ja Iisalmen
Puhelin Oy:n osuus on 34 %. Yhteenliittymisellä halutaan varmistaa myös tulevaisuudessa alueellisen tele- ja ICT-toiminnan
kilpailukyky ja jatkuvuus menettämättä läheistä asiakaspalvelua ja paikallista päätöksentekoa. Henkilöstö molemmista yhtiöistä siirtyi entisin ehdoin uuteen yhtiöön. Vuosi 2010 oli KPO:n
112. toimintavuosi ja sellaisenaan viimeinen emo-osuuskunnalle.
Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) jatkaa jäsenien omistamana
liiketoiminta- ja hallintoyhteisönä ja KPO-konsernina liiketoimintaa harjoittavine tytäryhtiöineen. Osuuskunta omistaa lisäksi
edelleen Pohjolankadun pääkiinteistön ja pääosan rahavaroista.
Kuluneen vuoden investoinnit kohdistuivat kuituverkkojen rakentamisen lisäksi verkko- ja IT-palvelualustojen laajentamiseen. Kuituverkon rakentamissuunnitelma tukee uutta vapaaseen palveluvalintaan perustuvaa liiketoimintamallia, joka
sisältää myös asiakkaan itsepalvelumahdollisuuden ja paikallisen palvelutuen.
Toimintastrategia uudistettiin Kaisanet Oy:n hallituksen päätöksellä joulukuussa 2010 vastaamaan uuden liiketoimintayhtiön tavoitteita. Uudistettu strategia vahvistettiin myös
emo-osuuskunnan hallituksessa. KPO:n hallituksen työssä täsmennettiin lisäksi emo-osuuskunnan ydintehtäviä liiketoimintaja hallintoyhteisönä.
Toiminnan volyymi ja tulokset
Kainuun Puhelinosuuskunnan vuoden 2010 liikevaihto oli 16,1
(17,4) milj. euroa. Vähennystä edelliseen tilikauteen oli noin -7,3
prosenttia. Tilikauden kulut 15,9 (17,6) milj. euroa pienenivät
myös noin -9,5 prosenttia.
Osuuskunnan liiketulos oli noin 0,6 (0,2) milj. euroa ylijäämäinen. Rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyy rahoitusarvopaperien noin 0,8 milj. euron arvonnousu sekä sijoituksien ja vaihtuvien
vastaavien noin 0,1 milj. euron arvonalennus. Satunnaisiin eriin
on kuluksi kirjattu tytäryhtiölle annettu noin 0,2 milj. euron konserniavustus. Poistoeroa tuloutui tilikaudella noin 0,1 milj. euroa.
Tilikauden ylijäämä oli noin 1,0 (1,4) milj. euroa. Osuuskunnan
omavaraisuusaste on 91,0 % (91,2 %).
Rahoitus
Rahoitustilanne oli hyvä koko tilikauden ajan. Liiketoiminnan
tarpeen ylittävät rahoitusvarat on sijoitettu korko- ja osakerahastoihin 10,9 (10,1) milj. euron arvosta. Muut likvidit varat on
sijoitettu pankkitalletuksiin.
Investoinnit
Kainuun Puhelinosuuskunnan investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin olivat noin 5,3 (3,2) milj. euroa. Käyttöomaisuusinvestoinnit kohdistuivat pääosin Kainuun alue- ja
runkoverkon rakentamiseen. Lisäksi laajennettiin tietoliikenteen ja tietotekniikan palvelualustoja. Sijoitukset osakkeisiin
olivat noin 0,6 (3,4) milj. euroa. Investoinnit pysyviin vastaaviin olivat yhteensä 5,9 (6,6) milj. euroa.
Henkilöstö
Osuuskunnan palveluksessa oli tilikaudella keskimäärin 66 (65)
vakinaista työntekijää. Tilapäistä kausi- ja projektihenkilöstöä
on ollut noin 3 (4) henkilötyövuoden verran. Vakinaisen henkilökunnan keski-ikä on 43,5 (43,4) vuotta ja työsuhteen keskimääräinen pituus 15,3 (15,4) vuotta. Ikäryhmät 40–49, 30–39
ja 50–59 -vuotiaat edustavat kukin noin 27 % osuutta vakinaisesta henkilökunnasta. Työsuhteen pituuden osalta suurin ryhmä on 5–9 palvelusvuotta tehneet henkilöt, jotka edustavat 23
% koko henkilökunnasta.
Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) -konserni
Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) on Kainuun Puhelinosuuskunta
-konsernin emoyhtiö, kotipaikka Kajaani. Konserniin kuuluu osuuskunnan 70 % omistama Iscom Oy -tytäryhtiö, 66 % omistama
Kaisanet Oy -tytäryhtiö, 100 % omistama Ebsolut Oy -tytäryhtiö sekä tämän 100 % omistama Vippet Solutions Oy -tytäryhtiö.
KPO-konsernin liikevaihto oli noin 17,9 (19,1) milj. euroa ja liikealijäämä oli -0,2 (-0,7) milj. euroa. Konsernin tulosta heikentävät tytäryhtiöiden Iscom Oy:n ja Ebsolut Oy:n liiketappiot. Tilikauden ylijäämää konserniin kertyi noin 0,4 (0,2) milj. euroa.
Tunnusluvut
Emoyhtiön tunnuslukuja vuosittain
2007
2008
2009
2010
17 026
17 886
17 413
16 137
(1000€)
170
188
215
619
(1000€)
Yli-/alijäämä 6 234
1 574
1 354
1 043
(1000€)
Investoinnit yhteensä 3 796
4 809
6 561
5 704
(1000€)
Tase
41 000
39 654
36 749
37 847
(1000€)
Omavaraisuusaste
78,4 %
82,2 %
91,2 %
91,0 %
Nettovelkaantumisaste (gearing)
-52,6 %
-47,1 %
-40,9 %
-38,6 %
71
70
67
Liikevaihto
Liiketoiminnan tulos Henkilöstö keskimäärin
5
67
Konsernin rahoitustilanne oli hyvä koko tilikauden ajan. Ulkoinen rahoitustarve on hoidettu keskitetysti emoyhtiön kautta.
Konsernin kokonaisinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin sekä sijoituksiin olivat 6,5 (7,1) milj. euroa
Konsernin palveluksessa oli tilikaudella keskimäärin 110 (125)
vakinaista työntekijää. Tilapäistä kausi- ja projektihenkilöstöä
on ollut noin 6 (5) henkilötyövuoden verran.
Näkymät ja riskit uudessa
liiketoimintakonseptissa
Talouden elpymisen vauhti vaikuttaa vastaavalla tavalla myös
liiketoimintaa jatkavan Kaisanet Oy:n liiketoimintaan. Elpymisen vauhti on ollut julkaistujen tietojen valossa yllättävänkin
nopeaa, jolloin tulevaisuuteen voidaan katsoa realistisen positiivisesti. Kaisanet-ratkaisu vahvistaa uskoa selviytyä tulevaisuudessa sekä teknologiamurroksesta että suunniteltujen
investointien menestyksekkäästä hoitamisesta. Kotiasiakasmarkkinoilla laajakaistapalvelu on katsottava peruspalveluksi,
heikommassa taloudellisessa tilanteessa asiakas valitsee mahdollisimman edullisen palvelun. Vaikka kiinteän verkon laajakaista on aito laajakaista, mobiililaajakaistan etuna on edullinen hinnoittelu. Julkinen sektori Kainuussa ja Itä-Suomessa on
merkittävässä asemassa kehityksen suunnan määräämisessä.
Kuntien hankintaprosesseissa korostetaan yleensä pääasiassa
hankintahinnan merkitystä, tällöin on vaarana osaoptimointi koko toimintaketjua ajatellen. Hankintahintaa voidaan saada alemmalle tasolle vain hankintavolyymeja kasvattamalla,
tällöin toimittajaksi valikoituu aina vähintään valtakunnallinen, jatkossa globaali toimija. Toimintatrendin jatkuessa tähän suuntaan alueen omat palveluyritykset joutuvat vaikean
tilanteen eteen ja jopa lopettamaan toimintansa. Aluetalouden
näkökulmasta tämä on huono kehityssuunta. Myös yritysten
ketjuuntuminen valtakunnallisten tai globaalien toimijoiden
ketjuiksi muodostaa uudelle liiketoimintayhtiölle asiakkuuksien menetysriskin, hankintapäätökset siirtyvät pois alueelta
ja hankinnat pois paikallistoimijan ulottuvilta.
Kaisanet-konseptilla pystytään osin vastaamaan volyymiriskiin palvelutuotannossa, jotta pystyttäisiin tuottamaan palveluja kilpailukykyiseen hintaan. Kilpailukykyisen tuotannon
ylläpitäminen edellyttää yhteistyötä kumppaniyritysten kanssa, mutta myös tarpeeksi suurta markkinaosuutta alueen IT- ja
viestintäpalvelumarkkinassa.
Uuden yhtiön toimintaan liittyvät suurimmat riskitekijät liittyvät henkilöstön onnistuneeseen sitouttamiseen uudessa organisaatiossa, yhtenäisen palveluprosessin aikaan saamiseen ja
käyttöönottoon sekä myynnissä onnistumiseen. Jos yhteensovittaminen ei onnistu lähivuosien aikana, päällekkäistoiminnoista aiheutuvat kustannukset kasvavat ja tehokkuus huonontuu. Joustava ja tehokas toimintaprosessi vaatii modernin,
liiketoimintaa tukevan ohjausjärjestelmän käyttöönottoa.
Isoveli-kameravalvontapalveluissa sekä IsCom Oy:n etähallintapalveluissa taloustilanne on osittain vaikuttanut positiivisesti.
Erityisesti valtakunnalliset asiakkaat etsivät kustannuksia säästäviä ratkaisuja, joita etähallintaan perustuvat palvelukonseptit tarjoavat. Myös tälle toimialalle tulleiden palvelutarjoajien
määrä on kasvanut eli kilpailu kovenee.
Mikäli kehittämistyöllä tytäryhtiöissä Iscom Oy:ssä ja Ebsolut
Oy:ssä ei saavuteta riittäviä myynti- ja tulostavoitteita, voidaan
emo-osuuskunnassa joutua kirjaamaan arvonalennuksia näihin osakeomistuksiin ja saamisiin.
Kaisanet Oy:n strategisena linjauksena on Kainuun ja Ylä-Savon verkkoinfran kehittäminen vaiheittain kuitupohjaiseksi. Kuiturunkoverkon palveluita tullaan alueella jatkossakin tarvitsemaan mm. kuntien ja muiden operaattoreiden palveluverkkojen
tarpeisiin. Mikäli toiminta-alueen väestö- ja yrityspohja voimakkaasti laskee, nopean kuituyhteyden rakentaminen kotiin tai
yritykseen asti haja-asutusalueilla jää turhaksi investoinniksi. Investointiriskiä pienentää julkinen tuki Laajakaista kaikille v. 2015 -hankkeen kautta, yhteistyö kylätoimijoiden kanssa
ja myös langattomien ratkaisujen (Wimax, 3G ja 4G) hyödyntäminen loppupään tilaajayhteydellä.
Oman tuotekehityksen sisältämät riskit ovat merkittäviä johtuen pienistä volyymipotentiaaleista, erityisesti kilpaillulla peruspalvelun kotiasiakassektorilla. Riskejä pienentää Gridit Oy:ssä
yhteistyössä kehitetty vapaan palveluvalinnan konsepti, tällöin
Kaisanet Oy toimii valmiiden, maailman luokan palvelujen välittäjänä ja laskuttajana kotiasiakaskäyttäjille ja pienyrityksille.
Liiketoiminnan laajentuessa internet- ja tieto- ja viestintäpalveluihin henkilöstön osaamisen ja henkilöiden jatkuvan kehittymisen ja sitoutumisen merkitys korostuu. Kaisanet-ratkaisu
pienentää henkilöstöön liittyviä riskejä esim. osaamisessa, näitä riskejä voidaan pienentää myös yhteistyöllä lähiyhtiöiden ja
kumppaniyritysten kanssa.
Kehitystoiminta
Kehitystoimintaan on panostettu Finnet-yhtiöiden yhteisessä
kehittämistyössä sekä alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa
tehtävässä yhteistyössä. KPO oli mukana kylien yhteistyössä
Kainuun Nuotta ry:n hoitamassa Laajakaista hyödyksi -hankkeessa. KPO on tukemassa myös kuntien ja kuntayhtymän laajakaistahankkeen toteuttamista Kainuussa.
KPO on pääomasijoittajana pohjoissuomalaisessa Ihmisten ja
Ympäristön Hyvinvointi -rahastossa. Rahaston tarkoituksena on sijoittaa seed-vaiheen hyvinvointialan yrityksiin. Rahastoa hoitaa ja hallinnoi oululainen Fortel Oy ja toiminnallisesti
keskeinen toimija on noin 20 toimijan muodostama Oulu Wellness Instituutti -säätiö. Kainuusta yhteistyösopimuksen piiriin
kuuluu sotkamolainen Snowpolis Oy. Kainuun Pääomarahasto
sulautui Itä-Suomen Rahasto Oy:öön, jossa Kainuun Puhelinosuuskunta on edelleen mukana pienellä osuudella.
Finnetin hankkeista kestoltaan pisin on kahtena hankkeena etenevä Supermatrix. Tekesin tukemassa osahankkeessa on rahoittajana Finnet-yhtiöiden lisäksi laitevalmistajia. Supermatrix-liiketoimintahankkeen rahoittavat yksinomaan Finnet-yhtiöt.
Riskinä molemmissa hankkeissa on time-to-market näkökulma, uudenlaisten palvelujen on suunniteltu olevan käytössä vasta vuoden 2015 vaiheilla. Riskiä pienentää se, että sitoutuminen
hankkeisiin on vuodeksi kerrallaan. Tärkeä hanke on uuden sukupolven liiketoiminnan tukijärjestelmän suunnittelu, hankinta ja
kehittäminen yhdessä Finnet-yhtiöiden kanssa. Kehitys- ja integrointityö tehdään Softera Oy:n toimesta. Keskeisenä kehityspiirteenä on internetin palvelumaailman hyödyntäminen, prosessien
6
automatisointi ja asiakkaan sähköisen asioinnin mahdollistaminen. Päätöksiä hankkeesta tehdään vuoden 2011 alkupuolella.
Vuoden 2010 lokakuussa alkoi Kajaanin Datacenter-hankkeen
esisuunnittelu. Hankkeen tavoitteena on saada Renforsin Rannan yritysalueelle maailman ekotehokkaimpiin kuuluva konesali-keskittymä, jonne ensimmäisten joukossa sijoittuisi vuonna 2012 CSC Tieteen Tietoteknikkakeskus Oy:n supertietokone.
Esiselvityksessä ovat mukana UPM Oyj, CSC ja KPO sekä aluekehitysyhtiö Kainuun Etu Oy.
Ympäristöasiat
Kainuun Puhelinosuuskunnan ympäristöpolitiikan lähtökohtana on liiketoiminnan ympäristövaikutusten ja riskien tiedostaminen sekä ympäristölainsäädännön tunteminen ja noudattaminen. KPO kehittää liiketoimintaprosessejaan ympäristöä
vähemmän kuluttavaan suuntaan. Painopistealueina ovat hankinnat, energian käyttö ja jätteiden hallinta.
KPO:n kiinteistöjen ympäristökuormitusta on pyritty vähentämään lämmön talteenottojärjestelmillä, keskitetyillä vapaakiertoisilla vesijäähdytysjärjestelmillä sekä jätehuollon hallinnalla.
Verkkojen suunnittelussa ja rakentamisessa sekä muissa teknisissä ratkaisuissa huomioidaan monikäyttöisyys ja yhteiskäyttö. Myös muissa hankinnoissa otetaan huomioon materiaalien
kestävyys ja pitkäikäisyys.
Tietoliikenneyhteydet edistävät omalta osaltaan ympäristön
suojelua vähentämällä ihmisten ja tavaroiden tarpeetonta siirtelyä paikasta toiseen. KPO on jatkuvassa vuorovaikutuksessa
sidosryhmiinsä ja ympäristöön liittyvistä hankkeista sekä niiden vaikutuksista tiedotetaan avoimesti.
Osuuskunnan hallinto
Osuuskunnan varsinainen kokous pidettiin 31. toukokuuta
2010. Kokouksessa käsiteltiin varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle kuuluvat asiat, mukaan lukien hallituksen jäsenten
valinnat vuonna 2011 alkavalle toimikaudelle. Martti Huusko
ja Antti Soininen valittiin yksimielisesti uudelleen toimikaudelle 1.1.2011–31.12.2013.
Hallituksen kokoonpano on vuonna 2010 ollut:
- varatuomari Jorma Ipatti, puheenjohtaja
- toimitusjohtaja Timo Leppänen, varapuheenjohtaja
- toimitusjohtaja Paula Ala-Nojonen, jäsen
- kauppaneuvos Esko Hakala, jäsen
- päätoimittaja Martti Huusko, jäsen
- hallituksen puheenjohtaja Antti Soininen, jäsen
- kaupunginjohtaja Erkki Vähämaa, jäsen
Osuuskunnan jäsenet
Kainuun Puhelinosuuskunnassa oli vuoden 2010 lopussa 15619
(15630) osuutta. Osuuksien määrä laski tilikauden aikana 11 (18)
kappaleella. Jäseniä osuuskunnassa on noin 12.300 (12.300).
Osuuksista on lankapuhelinkäytössä noin 34 % (39 %).
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
Kaisanet Oy aloitti toimintansa suunnitelmien mukaisesti
1.1.2011.
Kajaanin Datacenter-hankkeeseen liittyen KPO on perustanut hallinnointi- ja operointiyhtiöksi Herman IT Oy:n. KPO on
myös jättänyt Kainuun Ely-keskukselle Herman IT Oy:n lukuun
investointitukihakemuksen, joka koskee konesalin sisäinfran
rakentamista. Toteuttamispäätökset ovat esiselvitysten pohjalta tehtävissä maalis-huhtikuun aikana 2011. Konesalin toteuttamiseen haetaan toimialan osaavaa, resursseiltaan merkittävää kumppania.
KPO on pyytänyt Laajakaista 2015 -hankepäätösten siirtoa Kaisanet Oy:lle Kainuun maakunta-kuntayhtymän tekemien valintapäätösten osalta. Viestintävirasto lähetti asiaa koskevan kirjeen, jossa omalta osaltaan hyväksyi Kaisanet Oy:n hankkeiden
toteuttajaksi, mutta edellytti Kainuun maakunnan suostumusta.
Näkymät
Suhdannetilanteen parantumisen jatkuminen on edelleen epävarmaa. Toimialalla on kuitenkin positiiviset näkymät koskien
yritysten IT-ulkoistustarpeita ja -haluja, joiden ennustetaan
kasvavan edelleen. Tietoliikenne tarjoaa edelleen sellaisia etähallittavuuteen liittyviä hyötypalveluita, joilla yritykset ja yhteisöt pystyvät vähentämään toiminnallisia kustannuksiaan.
Yhdistymisen jälkeen alkuvuosi näytti lähtevän käyntiin yllättävän hitaasti johtuen osaksi kahden organisaation yhdistämisen aiheuttamista haasteista. Laajakaistan asiakasliittymien määrä on edelleen laskussa, mutta ei niin voimakkasti kuin
2010 lopussa. Toiminta tehostuu ja toiminnan laatu parantuu,
kun uudistetut toimintatavat saadaan käyttöön koko organisaatiossa. Myös uusien Kaisanet-tuotteiden odotetaan uutuuksina menevän hyvin kaupaksi. Emo-osuuskunnan tulot koostuvat vuodesta 2011 lähtien pääosin liiketoimintaan liittyvien
tilojen vuokratuloista sekä liiketoimintaan liittyvistä erilaisista rahoitustuotoista. Kaisanet Oy:n liikevaihtotavoite vuodelle
2011 noin 24,1 milj. euroa ja liiketulos noin 1,9 milj. euroa. Suunnitellut investoinnit ovat yhteensä lähes 9 milj. euroa. KPO-konsernin tulos muodostuu vuodesta 2011 alkaen toistaiseksi pääosin Kaisanet Oy:ssä.
Ylijäämän käyttö
Toimitusjohtajana on toiminut Marja Karjalainen.
Tilintarkastaja
Osuuskunnan tilintarkastajana on toiminut KHT-tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena tilintarkastajana
KHT Eero Huusko.
7
Osuuskunnan tilikauden tuloslaskelma osoittaa 1.043.298,09
euron ylijäämää. Hallitus ehdottaa osuuskunnan kokoukselle,
että tilikauden tuloksesta siirretään 800.000,00 euroa käyttörahastoon ja loput 243.298,09 euroa edellisten tilikausien
ylijäämään.
TULOSLASKELMA
Emoyhtiö
(euroa)
Konserni
1.1.-31.12.2010
1.1.-31.12.2009
1.1.-31.12.2010
1.1.-31.12.2009
LIIKEVAIHTO
1
16 136 700,66
17 412 588,69
17 859 809,33
19 115 196,64
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
2
3
4
5
6
371 229,43
4 829 774,42
3 422 480,22
3 502 322,73
4 133 987,35
361 096,25
6 070 038,78
3 406 515,75
3 739 953,70
4 342 429,81
461 544,18
5 259 814,01
4 955 098,32
4 048 913,25
4 280 607,57
368 323,82
6 330 668,40
5 281 848,18
4 176 555,15
4 416 518,29
619 365,37
214 746,90
-223 079,64
-722 069,56
+772 436,07
+1 030 283,35
770 389,69
1 027 497,30
+1 391 801,44
+1 245 030,25
+547 310,05
+305 427,74
-170 022,36
-470 002,36
-114,98
-183,73
+1 221 779,08
+775 027,89
+547 195,07
+305 244,01
+146 965,85
-325 446,84
+970 617,09
-391 748,65
0,00
-325 376,99
38 226,32
122 625,64
0,00
-395 189,76
243 447,55
59 426,84
+1 043 298,09
+1 353 896,33
+382 670,04
+212 928,64
LIIKEYLIJÄÄMÄ (-ALIJÄÄMÄ)
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
7
YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
ENNEN SATUNAISIA ERIÄ
Satunnaiset erät
8
YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ) ENNEN
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA
VEROJA
Tilinpäätössiirrot
Tuloverot
Laskennallisest verot
Vähemmistön osuus
9
10
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ
(ALIJÄÄMÄ)
TASE-VASTAAVAA
Emoyhtiö
(euroa)
Konserni
31.12.2010
31.12.2009
31.12.2010
31.12.2009
484 392,59
615 318,74
14 286 792,25
5 425 029,74
12 398 572,62
4 895 592,75
1 050 949,01
471 272,29
14 454 793,42
3 351 115,18
1 054 488,59
701 981,02
12 566 578,54
3 241 678,19
20 196 214,58
17 909 484,11
19 328 129,90
17 564 726,34
534 092,08
1 281 682,81
2 973 004,55
10 928 826,82
1 933 435,16
749 213,06
1 385 396,76
3 510 843,16
10 138 543,99
3 055 079,02
586 978,38
831 682,81
3 333 763,26
10 928 826,82
2 226 282,30
817 297,70
895 396,76
3 882 768,48
10 138 543,99
3 305 021,28
VAIHTUVAT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
17 651 041,42
18 839 075,99
17 907 533,57
19 039 028,21
VASTAAVAA YHTEENSÄ
37 847 256,00
36 748 560,10
37 235 663,47
36 603 754,55
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
11
12
13
14
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Pitkäaikaiset saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Rahoitusarvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
15
16
17
18
8
TASE-VASTATTAVAA
Emoyhtiö
(euroa)
Konserni
31.12.2010
31.12.2009
31.12.2010
31.12.2009
525 423,16
7 557 398,32
17 882 913,73
4 367 558,95
1 043 298,09
525 793,20
7 557 398,32
16 843 971,11
3 930 980,82
1 353 896,33
525 423,16
7 557 398,32
17 882 913,73
6 016 033,28
382 670,04
525 793,20
7 557 398,32
16 843 971,11
6 700 332,70
212 928,64
31 376 592,25
30 212 039,78
32 364 438,53
31 840 423,97
57 947,52
573,16
OMA PÄÄOMA
Osuuspääoma
Vararahasto
Muut rahastot
Edellisten tilikausien ylijäämä
Tilikauden alijäämä (ylijäämä)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
19
VÄHEMMISTÖOSUUS
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN
KERTYMÄ
20
2 629 692,27
2 776 658,12
0,00
0,00
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka
Pitkäaikainen
Lyhytaikainen
21
22
1 276 368,13
2 564 603,35
1 392 805,09
2 367 057,11
692 617,68
1 276 368,13
2 844 291,61
730 844,00
1 452 805,09
2 579 108,33
3 840 971,48
3 759 862,20
4 813 277,42
4 762 757,42
37 847 256,00
36 748 560,10
37 235 663,47
36 603 754,55
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
RAHOITUSLASKELMA
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Liikeyli-/alijäämä
Oikaisut liikeyli-/alijäämään
Käyttöpääoman muutos
Korot ja maksut
Muut tuotot ja kulut
Saadut osingot
Saadut korot ja maksut
Verot
Jälkiverot
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutustulot
Investoinnit muihin sijoituksiin
Investointi tytäryrityksiin
Vähemmistöosuuden muutos
Luovutustulot muista sijoituksista
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut
Pitkäaikaisten velkojen lisäys (+) /
vähennys (-)
Pitkäaikaisten saamisten lisäys (-) /
vähennys (+)
Rahoitusarvopaperit
Liittymismaksurahastojen lisäys
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
RAHAVAROJEN MUUTOS
Rahavarat 1.1.
RAHAVARAT 31.12.
Emoyhtiö
Konserni
1.1.-31.12.2010
1.1.-31.12.2009
1.1.-31.12.2010
1.1.-31.12.2009
+ 619
+ 4 090
+ 213
- 11
- 170
+4
+ 845
- 330
+
+ 5 260
+ 215
+ 3 404
+ 15
- 570
- 470
+3
+ 1 765
- 277
+
+ 4 085
- 223
+ 4 767
+ 519
-7
+4
+ 843
- 330
+
+ 5 573
- 722
+ 3 711
- 91
- 572
+
+3
+ 1 763
- 252
+
+ 3 840
- 5 211
- 3 588
- 5 660
- 4 217
+ 58
- 588
+ 1 411
- 3 399
+
- 5 741
+
- 5 575
+ 58
- 168
+
- 123
+
- 5 892
+ 1 411
- 2 749
+
- 59
+
- 5 614
-1
- 3 244
- 20
- 3 278
+6
+5
+6
- 60
+ 104
- 790
+ 39
- 642
- 244
+ 2 735
+ 39
- 708
+4
- 790
+ 39
- 761
+ 246
+ 2 735
+ 39
- 317
- 1 122
+ 3 055
+ 1 933
- 2 199
+ 5 254
+ 3 055
- 1 079
+ 3 305
+ 2 226
- 2 091
+ 5 396
+ 3 305
9
Tilinpäätöksen
laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätös
Käyttöomaisuuden arvostus
Kainuun Puhelinosuuskunta (KPO) on Kainuun Puhelinosuuskunta –konsernin emoyhtiö, kotipaikka Kajaani. Konserniin kuuluu osuuskunnan 70 % omistama Iscom Oy -tytäryhtiö, 66 %
omistama Kaisanet Oy –tytäryhtiö, 100 % omistama Ebsolut
Oy –tytäryhtiö sekä tämän 100 % omistama Vippet Solutions
Oy –tytäryhtiö. Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty emoyhtiö ja tytäryhtiöt. Konserniyhtiöiden keskinäiset liiketapahtumat, saamiset ja velat on vähennetty. Keskinäinen omistus on
eliminoitu hankintamenomenetelmää käyttäen. Vähemmistöosuus on erotettu konsernin omasta pääomasta ja tuloksesta
sekä esitetty omana eränään.
Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman
mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina käyttöomaisuusesineiden taloudellisen pitoajan perusteella. Hyödykkeiden hankinnat, joiden taloudellinen pitoaika on alle kolme vuotta, sekä
pienhankinnat on kirjattu kokonaisuudessaan tilikauden kuluksi.
Tytäryhtiöiden hankinnasta syntyneet konserniliikearvot poistetaan 5 vuodessa.
Konsernitilinpäätöksen laajuuden osalta todetaan, että omistusyhteisyritykset BMS Webweaver Oy ja Kainuun Taksivälitys Oy osakeyhtiöt on jätetty pois Kainuun Puhelinosuuskunta
–konsernista. Kaisanet Oy on jätetty pois konsernitilinpäätöksestä koska yhtiö on perustetttu tilikauden lopussa eikä yhtiöllä ole ollut liiketoimintaa tilikauden 2010 aikana.
Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat:
Kyseisillä yhtiöillä ei ole olennaista vaikutusta konsernin tuloksen eikä oman pääoman osalta.
10
Aineettomat hyödykkeet
Rakennukset
Rakennelmat
Rakennusten tekniset laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
3−10 vuotta
25 vuotta
5 vuotta
4 vuotta
4−20 vuotta
5 vuotta
Vaihto-omaisuuden arvostus
Eläkemenojen jaksotus
Vaihto-omaisuus esitetään keskihankintahintaperiaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä.
Rahoitusarvopapereiden arvostus
Rahoitusarvopaperit (korko- ja osakerahasto-osuudet) on arvostettu käypään arvoon, eli tilinpäätöshetken pörssikurssien
mukaiseen markkinahintaan.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot
Emoyhtiön tutkimus- ja tuotekehitysmenot on kirjattu vuosikuluiksi niiden syntymisvuonna.
Tytäryhtiön tutkimus- ja tuotekehitysmenot on kirjattu vuosikuluiksi tai kolmen tai useamman vuoden ajan tuloa kerryttävät tutkimus- ja tuotekehitysmenot on aktivoitu ja poistetaan
vaikutusaikanaan.
Henkilökunnan eläketurva on hoidettu ulkopuolisissa eläkevakuutusyhtiöissä.
Välittömät verot
Tilikaudelle kuuluvat välittömät tuloverot on jaksotettu ja kirjattu tuloslaskelmaan. Taseen vastattavaa erän, poistoeron,
laskennallinen verovelka on esitetty konsernitaseessa ja liitetiedoissa. Laskennallisen verovelan muutos on esitetty konsernituloslaskelmassa.
Oikaisut edellisen tilikauden tietoihin
Emoyhtiössä tilikaudella 1.1.–31.12.2007 tehdyn verotarkastuksen seurauksena osuuskunnalle pantiin maksuun edellisille
tilikausille kohdistuneita veroja 123.954,31 euroa. Kyseiset verot on kirjattu tilikaudella 1.1.–31.12.2008 edellisten tilikausien voitto/tappio -tiliryhmää rasittaen.
Liittymismaksut
Pitkävaikutteiset menot
Emoyhtiön kolmen tai useamman vuoden ajan tuloa kerryttävät pitkävaikutteiset menot on aktivoitu ja poistetaan 5 tai 10
vuoden aikana.
Tytäryhtiön kolmen tai useamman vuoden ajan tuloa kerryttävät pitkävaikutteiset menot on aktivoitu ja poistetaan 4 vuoden aikana.
11
Emoyhtiön siirtokelpoiset mutta palautuskelvottomat liittymismaksut on käsitelty arvonlisäverollisina erinä 1.4.2004 alkaen ja kirjattu taseen liittymismaksurahastoihin. Kyseessä
olevat liittymismaksut on käsitelty arvonlisäverottomina erinä 31.3.2004 saakka.
TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT
Tuloslaskelman liitetiedot
1. Liikevaihtoon sisältyvät liittymismaksut
2. Liiketoiminnan muut tuotot
Perintäkorvaukset
Saadut tuet
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Hallintopalvelut
Muut
Yhteensä
3. Materiaalit ja palvelut
Aineet ja tarvikkeet
Ostot tilikauden aikana
Varaston muutos
Yhteensä
Ulkopuoliset palvelut
Materiaalit ja palvelut yhteensä
Yhtiön palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin
Toimihenkilöitä
Työntekijöitä
Yhteensä
4. Henkilöstökulut
Palkat
Eläkevakuutusmaksut
Muut henkilöstökulut
Aktivoidut henkilöstökulut
Yhteensä
Johdon palkat ja palkkiot
Hallituksen jäsenet
5. Poistot ja arvonalentumiset
Poistot aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä
Poistot konserniliikearvosta
Yhteensä
6. Liitetiedot tilintarkastajan palkkiosta
Tilintarkastus
Tilintarkastuslain 1 §:n 1 kohdassa tarkoitetut toimeksiannot
Veroneuvonta
Muut palvelut
Yhteensä
7. Rahoitustuotot ja kulut
Osinkotuotot
Arvonnousut vaihtuvien vastaavien sijoituksista
Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä
Muut korko- ja rahoitustuotot muilta
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista
Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien sijoituksista
Korkokulut saman konsernin yrityksille
Muut korko- ja rahoituskulut muille
Yhteensä
8. Satunnaiset erät
Käyttöomaisuuden ja sijoitusten myyntivoitto
Annetut konserniavustukset
Muut satunnaiset erät
Yhteensä
9. Tilinpäätössiirrot
Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa
tehtyjen poistojen erotus
10. Tuloverot
Tuloverot satunnaisista eristä
Tuloverot varsinaisesta toiminnasta
Laskennallisen verovelan muutos
Yhteensä
Emoyhtiö
Konserni
2010
2009
2010
2009
3 009,10
3 045,06
3 009,10
3 045,06
52 347,54
50 859,91
41 344,23
210 527,80
67 009,86
371 229,43
53 296,58
211 228,38
45 711,38
361 096,25
52 347,54
266 673,34
41 344,23
33 979,21
67 199,86
461 544,18
50 849,91
221 222,45
53 296,58
0,00
42 954,88
368 323,82
1 502 883,27
205 508,69
1 708 391,96
3 121 382,46
4 829 774,42
2 999 033,26
-61 259,53
2 937 773,73
3 132 265,05
6 070 038,78
1 681 995,72
170 799,23
1 852 794,95
3 407 019,06
5 259 814,01
3 043 076,79
-52 543,70
2 990 533,09
3 340 135,31
6 330 668,40
62
7
69
64
7
71
106
7
113
123
7
130
2 921 263,21
486 394,98
164 722,03
-149 900,00
3 422 480,22
2 910 362,58
476 273,44
187 926,73
-168 047,00
3 406 515,75
4 473 829,83
745 711,10
177 210,09
-441 652,70
4 955 098,32
4 648 942,78
774 069,32
230 465,88
-371 629,80
5 281 848,18
33 170,00
35 500,00
33 170,00
35 500,00
3 502 322,73
3 739 953,70
3 502 322,73
3 739 953,70
3 818 204,54
230 708,71
4 048 913,25
3 945 846,44
230 708,71
4 176 555,15
22 024,25
5 880,00
13 883,00
13 685,00
55 472,25
18 559,04
3 350,00
7 300,00
1 052,00
30 261,04
25 688,25
5 880,00
13 883,00
13 685,00
59 136,25
20 782,54
3 350,00
7 300,00
1 602,00
33 034,54
4 241,00
175 977,87
4 910,64
656 897,21
-58 340,00
-10 684,79
-11,12
-554,74
772 436,07
2 988,00
1 152 782,08
2 818,12
567 912,10
-1 936,00
-653 109,23
-11,75
-41 159,97
1 030 283,35
4 241,00
175 977,87
0,00
660 067,30
-58 340,00
-10 684,79
0,00
-871,69
770 389,69
2 988,00
1 152 782,08
0,00
569 410,07
-1 936,00
-653 109,23
0,00
-42 637,62
1 027 497,30
0,00
-170 000,00
-22,36
-170 022,36
0,00
-470 000,00
-2,36
-470 002,36
0,00
0,00
-114,98
-114,98
0,00
0,00
-183,73
-183,73
146 965,85
970 617,09
0,00
0,00
44 205,81
-369 652,65
122 200,61
-513 949,26
-325 446,84
-391 748,65
44 205,81
-369 582,80
38 226,32
-287 150,67
122 200,61
-517 390,37
243 447,55
-151 742,21
12
TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT
Emoyhtiö
Taseen liitetiedot
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet
11. Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Aineettomat oikeudet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Liikearvo
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Muut pitkävaikutteiset menot
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
2010
2009
2010
2009
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
455 175,79
334 634,33
0,00
789 810,12
428 397,12
361 413,00
230 000,00
225 175,79
0,00
455 175,79
236 139,72
219 036,07
1 074 106,82
20 412,70
0,00
1 094 519,52
863 705,95
230 813,57
1 092 359,05
92 449,62
-110 701,85
1 074 106,82
757 697,03
316 409,79
1 302 098,14
41 001,86
0,00
1 343 100,00
955 679,99
387 420,01
1 110 850,37
301 949,62
-110 701,85
1 302 098,14
805 218,93
496 879,21
576 842,81
0,00
0,00
576 842,81
548 685,84
28 156,97
576 842,81
0,00
0,00
576 842,81
491 905,21
84 937,60
600 623,43
0,00
0,00
600 623,43
555 057,74
45 565,69
576 842,81
23 780,62
0,00
600 623,43
493 886,93
106 736,50
307 528,71
68 242,62
-16 193,87
359 577,46
134 155,41
225 422,05
484 392,59
241 324,01
66 204,70
307 528,71
93 557,36
213 971,35
615 318,74
328 288,42
85 793,91
-16 193,87
397 888,46
141 338,15
256 550,31
1 050 949,01
241 324,01
86 964,41
0,00
328 288,42
96 451,61
231 836,81
1 054 488,59
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
1 153 543,58
0,00
0,00
1 153 543,58
682 271,29
471 272,29
1 104 269,29
49 274,28
0,00
1 153 543,57
451 562,55
701 981,02
387 697,63
25 387,55
0,00
413 085,18
0,00
413 085,18
367 705,74
19 991,89
0,00
387 697,63
0,00
387 697,63
387 697,63
25 387,55
0,00
413 085,18
0,00
413 085,18
367 705,74
19 991,89
0,00
387 697,63
0,00
387 697,63
7 375 535,76
649 097,27
8 024 633,03
6 281 032,52
1 743 600,51
6 862 202,39
513 333,37
7 375 535,76
5 797 759,76
1 577 776,00
7 375 535,76
649 097,27
8 024 633,03
6 281 032,52
1 743 600,51
6 862 202,39
513 333,37
7 375 535,76
5 797 759,76
1 577 776,00
55 618 211,14
4 352 820,92
-17 047,30
59 953 984,76
48 753 634,30
11 200 350,46
53 230 886,06
2 465 245,11
-77 920,03
55 618 211,14
45 938 042,53
9 680 168,61
55 835 167,33
4 428 559,74
-24 803,55
60 238 923,52
48 870 571,89
11 368 351,63
53 312 198,78
2 600 888,58
-77 920,03
55 835 167,33
45 992 242,77
9 842 924,56
312 684,14
136,40
312 820,54
308 196,52
4 624,02
308 372,94
4 311,20
312 684,14
308 196,52
4 487,62
312 684,14
136,40
312 820,54
308 196,52
4 624,02
308 372,94
4 311,20
312 684,14
308 196,52
4 487,62
748 442,76
176 689,32
0,00
925 132,08
14 286 792,25
611 503,81
136 938,95
0,00
748 442,76
12 398 572,62
753 692,73
176 689,32
-5 249,97
925 132,08
14 454 793,42
611 503,81
142 188,92
0,00
753 692,73
12 566 578,54
12. Konserniliikearvo
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
13. Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Rakennukset ja rakennelmat
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Koneet ja kalusto
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Muut aineelliset hyödykkeet
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet sumu-poistot
Kirjanpitoarvo 31.12
Keskeneräiset investoinnit
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Hankintameno 31.12.
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Konserni
13
14.Sijoitukset
Osakkeet tytäryritys
Hankintameno 1.1
Lisäys
Arvonalennus
Hankintameno 31.12
Osakkeet omistusyhteysyritys
Hankintameno 1.1
Lisäys
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Osakkeet ja osuudet muut
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Vähennykset
Arvonalennus
Kirjanpitoarvo 31.12
Muut sijoitukset
Hankintameno 1.1
Lisäykset
Kirjanpitoarvo 31.12
Sijoitukset yhteensä
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet yhteensä
15. Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Ennakkomaksut
Yhteensä
Saamiset
16. Pitkäaikaiset saamiset
Muut lainasaamiset
Muut pitkäaikaiset saamiset
17. Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Saamiset yhteensä
Saamiset samaan konserniin kuuluvilta yrityksiltä
Pitkäaikaiset lainasaamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
18. Rahoitusarvopaperit
Nordea Henkivakuutus Suomi Oy:n
kapitalisaatiosopimus
Korko- ja osakerahasto-osuudet
Konserniyritykset
Tytäryhtiöt
Iscom Oy
Kaisanet Oy
Ebsolut Oy
Vippet Solutions Oy
1 653 914,56
422 640,00
0,00
2 076 554,56
1 003 808,00
650 106,56
0,00
1 653 914,56
0,00
2 640,00
0,00
2 640,00
0,00
0,00
0,00
0,00
42 937,59
0,00
0,00
42 937,59
42 937,59
0,00
0,00
42 937,59
42 937,59
0,00
0,00
42 937,59
42 937,59
0,00
0,00
42 937,59
3 195 074,10
165 138,99
-2,00
-58 340,00
3 301 871,09
448 338,10
2 748 672,00
0,00
-1 936,00
3 195 074,10
3 195 074,10
165 138,99
-2,00
-58 340,00
3 301 871,09
448 338,10
2 748 672,00
0,00
-1 936,00
3 195 074,10
3 666,50
0,00
3 666,50
5 425 029,74
20 196 214,58
3 666,50
0,00
3 666,50
4 895 592,75
17 909 484,11
3 666,50
0,00
3 666,50
3 351 115,18
19 328 129,90
3 666,50
0,00
3 666,50
3 241 678,19
17 564 726,34
534 092,08
0,00
534 092,08
749 213,06
0,00
749 213,06
586 978,38
0,00
586 978,38
817 297,70
0,00
817 297,70
450 000,00
831 682,81
1 281 682,81
490 000,00
895 396,76
1 385 396,76
0,00
831 682,81
831 682,81
0,00
895 396,76
895 396,76
2 507 736,45
8 448,36
456 819,74
2 973 004,55
2 939 882,87
8 279,48
562 680,81
3 510 843,16
2 793 165,32
8 691,22
531 906,72
3 333 763,26
3 145 261,35
59 559,84
677 947,29
3 882 768,48
450 000,00
173 588,69
0,00
48 877,66
672 466,35
490 000,00
184 816,82
2 358,11
1 175,31
678 350,24
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
10 928 826,82
10 928 826,82
0,00
10 138 543,99
10 138 543,99
0,00
10 928 826,82
10 928 826,82
0,00
10 138 543,99
10 138 543,99
Emoyhtiön
omistusosuus
70 %
66 %
100 %
Omistusyhteysyritykset
BMS Webweaver Oy (2009 tilinp.)
Kainuun Taksivälitys Oy (2009 tilinp.)
19. Oma pääoma
Osuuspääoma 1.1.
Vähennys
Osuuspääoma 31.12.
Vararahasto 1.1.
Lisäys
Vararahasto 31.12.
Liittymismaksurahastot 1.1.
Lisäys
Liittymismaksurahastot 31.12.
Käyttörahastot 1.1.
Lisäys
Käyttörahastot 31.12.
525 793,20
-370,04
525 423,16
7 557 398,32
0,00
7 557 398,32
9 779 561,30
38 942,62
9 818 503,92
7 064 409,81
1 000 000,00
8 064 409,81
14
Konsernin
omistusosuus
Oma pääoma
Tilikauden tulos
100 %
193 158,41
4 000,00
554 381,02
5 416,65
-408 752,14
10 877,87
-7 948,93
Omistusosuus
Oma pääoma
Tilikauden tulos
21,05 %
21,70 %
13 231,41
53 472,84
756,53
1 494,79
526 398,72
-605,52
525 793,20
7 557 398,32
0,00
7 557 398,32
9 740 640,34
38 920,96
9 779 561,30
5 814 409,81
1 250 000,00
7 064 409,81
525 793,20
-370,04
525 423,16
7 557 398,32
0,00
7 557 398,32
9 779 561,30
38 942,62
9 818 503,92
7 064 409,81
1 000 000,00
8 064 409,81
526 398,54
-605,52
525 793,02
7 557 398,50
0,00
7 557 398,50
9 740 640,34
38 920,96
9 779 561,30
5 814 409,81
1 250 000,00
7 064 409,81
Edellisten tilik. ylijäämä 1.1.
Siirto vararahastoon
Siirto käyttörahastoon
Ylijäämä edelliseltä tilikaudelta
Edellisen tilikauden virheen oikaisu
Edellisten tilik. ylijäämä 31.12.
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
Oma pääoma yhteensä
3 930 980,82
0,00
-1 000 000,00
1 353 896,33
82 681,80
4 367 558,95
1 043 298,09
31 376 592,25
3 606 843,54
0,00
-1 250 000,00
1 574 137,28
0,00
3 930 980,82
1 353 896,33
30 212 039,78
6 700 332,70
0,00
-1 000 000,00
212 928,64
102 771,96
6 016 033,28
382 670,04
32 364 438,53
7 378 958,18
0,00
-1 250 000,00
545 264,68
-20 090,16
6 700 332,70
212 928,64
31 840 423,97
4 367 558,95
1 043 298,09
3 930 980,82
1 353 896,33
6 016 033,28
382 670,04
6 700 332,70
212 928,64
5 410 857,04
5 284 877,15
-1 971 296,47
4 427 406,85
-2 080 094,45
4 833 166,89
2 629 692,27
2 776 658,12
0,00
692 617,68
0,00
730 844,00
21. Pitkäaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
Eläkelainat
Muut pitkäaikaiset velat
Yhteensä
0,00
9 869,53
1 266 498,60
1 276 368,13
0,00
10 612,40
1 382 192,69
1 392 805,09
0,00
9 869,53
1 266 498,60
1 276 368,13
0,00
10 612,40
1 442 192,69
1 452 805,09
22. Lyhytaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta / vuosilyhennys
Eläkelainat / vuosilyhennys
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Yhteensä
0,00
742,87
7 212,30
1 220 946,52
660 038,95
675 662,71
2 564 603,35
0,00
798,78
0,00
831 334,53
716 961,46
817 962,34
2 367 057,11
0,00
742,87
7 212,30
1 294 483,01
581 774,54
960 078,89
2 844 291,61
18 927,00
798,78
0,00
897 804,13
608 050,45
1 053 527,97
2 579 108,33
0,00
56 468,58
170 000,00
0,00
226 468,58
0,00
12 465,48
170 169,10
54 632,48
237 267,06
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
575 825,80
77 141,04
237,45
22 458,42
675 662,71
550 315,93
81 548,65
170,22
185 927,54
817 962,34
860 178,98
77 141,04
237,45
22 521,42
960 078,89
794 176,36
81 618,50
253,98
177 479,13
1 053 527,97
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
85 000,00
18 927,00
85 000,00
Velat, joiden vakuudeksi annettu vastasitoumuksia
Eläkelainat
Lainat rahoituslaitoksilta
Yhteensä
10 612,40
0,00
10 612,40
11 411,18
0,00
11 411,18
10 612,40
0,00
10 612,40
11 411,18
0,00
11 411,18
Annetut takaus- ja vastatakaussitoumukset
Takaussitoumukset
Osuuskunnan omiin velkoihin
Muiden puolesta
Yhteensä
14 307,55
0,00
14 307,55
13 196,56
0,00
13 196,56
14 307,55
0,00
14 307,55
19 674,76
0,00
19 674,76
2 956,12
739,03
3 695,15
465,49
1 319,89
1 785,38
2 956,12
739,03
3 695,15
465,49
1 319,89
1 785,38
0,00
31 100,00
100 000,00
0,00
100 000,00
0,00
720,00
0,00
720,00
Laskelma jakokelpoisesta ylijäämästä
Ylijäämä edellisiltä tilikausilta
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
Kertyneestä poistoerosta omaan
pääomaan merkitty osuus
Yhteensä
20. Tilinpäätössiirtojen kertymä
TP-siirtojen kertymä koostuu poistoerosta
Kertymään siirtyvä verovelka
Velat samaan konserniin kuuluville yrityksille
Pitkäaikaiset velat
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
Yhteensä
Siirtovelkojen olennaiset erät
Palkat sosiaalikuluineen
Verot
Korot
Muut
Yhteensä
Vakuudet ja vastuusitoumukset
Velat joiden vakuudeksi on annettu kiinnityksiä
Lainat rahoituslaitoksilta
Annetut yrityskiinnitykset
Emoyhtiön kiinteistö- ja yrityskiinnitykset ovat
yhtiön omassa hallussa
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
Muut sitoumukset
Omapääomaehtoinen rahoitussitoumus
Kainuun Pääomarahasto Oy:lle
Vuokravakuus
Saadut takaukset ja vastuusitoumukset
Saadut takaukset
15
Kaisanet kick-off 11.11.2010
...hyvää ruokaa ja juomaa.
Iltaan kuului virallisia puheita sekä ...
1616
16
Kainuun Puhellinosuuskunnan ja Iisalmen Puhelimen
henkilökunta ja hallinto kokoontuivat juhlimaan yhdistymistä ja
uutta Kaisanet-nimeä Olvihalliin Iisalmeen marraskuussa.
Illan lopuksi pistettiin jalalla koreasti paikallisen MadStick
Bandin tahdissa.
17
TILINPÄÄTÖKSEN
ALLEKIRJOITUKSET
Kajaanissa 21. päivänä maaliskuuta 2011
Jorma Ipatti
puheenjohtaja
Paula Ala-Nojonen
Esko Hakala
Martti Huusko
Timo Leppänen
Antti Soininen
Erkki Vähämaa
Marja Karjalainen
toimitusjohtaja
TILINTARKASTAJAN TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Kajaanissa 1. huhtikuuta 2011
Ernst & Young Oy
Eero Huusko
KHT
18
TILINTARKASTUSKERTOMUS
Kainuun Puhelinosuuskunnan jäsenille
Olemme tilintarkastaneet Kainuun Puhelinosuuskunnan kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.-31.12.2010. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin
että emo-osuuskunnan taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja
riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja
toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä,
että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavaIla
tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää,
että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän
tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen
hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä,
ja siitä, ovatko emo-osuuskunnan hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa
seurata vahingonkorvausvelvollisuus osuuskuntaa kohtaan,
taikka rikkoneet osuuskuntalakia tai osuuskunnan sääntöjä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan,
johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan,
joka on osuuskunnassa merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset
tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että
hän antaisi lausunnon osuuskunnan sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan
johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden
sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti
oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emo-osuuskunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Kajaanissa 1. huhtikuuta 2011
Ernst & Young Oy
KHT-yhteisö
Eero Huusko
KHT
19
Kainuun Puhelinosuuskunta, Pohjolankatu 20, 87100 Kajaani
Puhelin (08) 61771, Faksi (08) 6133 967, www.kpo.fi
20