KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2012

Transcription

KYMPPIVOIMA OY TASEKIRJA 31.12.2012
Kymppivoima Oy tasekirja 31.12.2012
Toimitusjohtajan katsaus Kymppivoima Oy
Vuoden verran tuulta ja kuohuja
Kymppivoima Oy:n vuotta 2012 ovat leimanneet muutokset
toimintaa suunnitellaan pidemmällä aikavälillä. Tiedäm-
toimintaympäristössä. Samaan aikaan Kymppivoimassa ta-
me, miten laitokset toimivat seuraavana päivänä, mutta on
pahtui sisäinen muutos, kun vuodesta 1998 toimitusjohta-
vaikeaa sanoa, mikä on laitoksen toimintaympäristö kuu-
jana toiminut Sakari Suontaka siirtyi eläkkeelle. Siirryin itse
kauden päästä.
toimitusjohtajaksi mukanani kahdeksan vuoden kokemus
Matkalla kohti päästöttömyyttä
Kymppivoiman tuotantopäällikön tehtävistä. Olen saanut
johdettavakseni vahvan ja elinvoimaisen yrityksen. Sakari
Suontakan ansiosta Kymppivoimasta on kehittynyt vaikutus-
Kymppivoima Oy:n noudattaa EU:n 2020-päästötavoitteita
valtainen toimija sähkön tuotannossa ja edunvalvonnassa.
sekä omistajiensa tahtotilaa lisätessään päästöttömiä tuotantomuotoja. Siksi olemme panostaneet pienvesivoimaan
2012 vei tuotannon ääriasentoihin
ja pysymme mukana tuulivoiman ja ydinvoiman kehityshankkeissa. Kymppivoima osallistuu tulevaisuudessakin
Vuotta 2012 leimasivat toimintaympäristön odottamatto-
kaikkiin mielenkiintoisiin kehitys- ja investointihankkeisiin.
mat muutokset, jotka vaativat Kymppivoiman tuotantopro-
Pienvesivoimassa olemme panostaneet onnistuneesti
sesseilta jatkuvaa reagointikykyä.
Norjaan. Olemme jo viiden vuoden ajan rakentaneet Nor-
Muutoksista osa liittyi ympäristön ja ilmaston vaikutuk-
jaan pienvesivoiman kehitysyhtiötä. Vuonna 2012 oli tuo-
siin. Kun vuosi 2012 alkoi, olivat Norjan vesialtaat täynnä ja
tannossa kolme laitosta ja rakenteilla yksi. Vuonna 2013
meillä oli 20 TWh normaalivuotta suuremmat tuotantonäky-
pitäisi tulla rakenteille viisi laitosta lisää, jos investoinnit
mät. Vuoden loppuun mennessä altaat olivat tyhjiä, ja vas-
etenevät suunnitellusti.
taava tuotantonäkymä oli 10 TWh normaalia alempana. Sa-
Kymppivoima on mukana tuulivoimatuotannossa EPV
demäärävaihtelun lisäksi sähkön vienti Keski-Eurooppaan
Tuulivoiman sekä Innopowerin kautta. EPV:ssä on viime
on lisännyt entistä nopeampia vesitilanteiden vaihteluita.
vuosina päästy pitkälle tuulivoiman kanssa ja sen ensim-
Samaan aikaan Venäjän sähköntuonnissa on tapahtu-
mäinen teollisen mittakaavan tuulipuiston uskotaan tule-
nut muutoksia. Vuonna 2012 tuotiin Venäjältä Suomeen
van investointikypsäksi 2013 aikana. Innopowerin tuuli-
vain neljännes aikaisemmista määristä. Sähköntuonti ta-
voimakapasiteetti kasvaa lähitulevaisuudessa olemassa
pahtuu lisäksi vain öisin, mikä keikautti hintoja: yö- ja päi-
olevien tuotantoalueiden laajenemisella ja kehittämisellä.
väsähkön hintaero on noin kolminkertainen.
Tulevina vuosina on tavoitteena useiden uusien tuulipuis-
Äärimmäisyyksiin menevissä toimintaympäristön muu-
tojen kehittäminen.
toksissa Kymppivoiman haasteena on, miten tuotannon
Ydinvoima on merkittävä osa suomalaista päästötön2
tä energiatuotantoa. Vanhan ydinvoiman luotettavuus ja
piin vuosiin verrattuna maltillista, on sähkön huipputeho
käytettävyys olivat vuonna 2012 ennätyksellisellä tasolla
jatkanut tasaista kasvuaan. Sähkön huippukulutuksen
jälleen kerran.
edellyttämä tuotantokapasiteetti on kuitenkin häviämässä
Rakenteilla oleva ydinvoima on vaatinut malttia. Olki-
Suomesta. Tehoreserviä ollaan alentamassa ja lauhdetuo-
luoto 3:n rakennuttamisaikataulu on myöhässä, johtuen
tantoa poistuu käytöstä tai käyttöä rajoitetaan ympäristöra-
korkeista laatuvaatimuksista. Teollisuuden Voima on ilmoit-
joitteiden vuoksi. Olemme kasvavassa määrin riippuvaisia
tanut, että voimala valmistuu aikaisintaan 2016. Valmistu-
sähköntuonnista, mikä herättää huolen Suomen sähkön-
essaan se tulee edustamaan maailman huipputeknologiaa
tuotannon huoltovarmuudesta tulevaisuudessa.
niin tehokkuudessa kuin turvallisuudessa. Hidasteet eivät
Anders Renvall
ole esteitä, ja ongelmista huolimatta Kymppivoima on mu-
toimitusjohtaja
kana Olkiluoto 4 - hankkeen selvityksessä ja odotamme
mahdollisuutta tehdä jatkopäätöksiä syksyllä 2013.
Kymppivoima menestyi 2012 monipuolisen
tuotantokapasiteettinsa ansioista
Haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta Kymppivoima on onnistunut monella saralla. Monipuolinen tuotantokapasiteettimme on antanut meille mahdollisuuden
panostaa erilaisiin energiamuotoihin. Tuotantoportfoliomme kattavuuden myötä olemme onnistuneet kääntämään
joitakin ongelmia mahdollisuuksiksi.
Jos joku tuotannon osa-alue kärsii toimintaympäristön
epävakaudesta, muut osa-alueet kompensoivat sitä. Tuotantomuodoista erityisesti hiililauhteella on ollut vaikeuksia
kohdata uusi maailma, koska sähkön hinnan heilahtelut
ovat isoja.
Toimintaympäristön monimutkaisuuteen on
vastattu synnyttämällä säästöjä tuotantoa tehostamalla.
Vaikka sähköenergian kulutuksen kasvu on aikaisem3
Sisällysluettelo
Hallituksen toimintakertomus
4
Emoyhtiön rahoituslaskelma
14
Konsernin tulos
6
Tilinpäätöksen laadintaperiaate
16
Konsernin tase
7
Tilinpäätöksen liitetiedot
17
9
Tilikaudella käytetyt kirjanpitokirjat
29
Tilinpäätöksen allekirjoitukset
29
Konsernin rahoituslaskelma
Emoyhtiön tulos
11
Emoyhtiön taselaskelma
12
Hallituksen toimintakertomus Tilikausi 1.1.2012 - 31.12.2012
Kertomusvuosi oli yhtiön yhdeksästoista toimintavuosi. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
(2011: 49,3 €/MWh) ja johti lämpövoiman tuotannon painu-
Yleistä
miseen historiallisen alhaiselle tasolle.
Yhtiön toiminnan tarkoitus on sähköntuotanto-omaisuuden
Olennaiset tapahtumat tilikaudella
hoito sekä resurssien optimaalinen käyttö ja tuotantokapasiteetin lisääminen ja uusien hankkeiden kehittäminen. Yh-
Tilikauden 2012 kokonaistuotantomäärä oli samalla tasolla
edellisvuoteen nähden, mutta liikevaihto laski lähes 25%
johtuen sähkömarkkinahintojen huomattavasta alenemisesta. Liikevaihto koostuu pääosin sähkön myynnistä omakustannusperiaatteella. Tämä sähkö on tuotettu voimalaitoksilla,
joiden energian käyttöön yhtiöllä on oikeus osakeomistusten
tai vastaavan järjestelyn perusteella. Tuotantokapasiteetti
kasvoi maltillisesti norjalaisen pienvesivoiman kehittämisen
tuloksena. Resurssit olivat käytettävissä läpi vuoden hyvällä
tasolla pois lukien Seinäjoen sekä Tampereen Naistenlahden voimalaitokset, joissa molemmissa oli syksyn aikana
tiön tavoitteena on tukea omistajien liiketoimintaedellytyksiä
omakustannusperusteisella sähköntuotannolla. Yhtiön sähköntuotantokapasiteetista pääosan muodostavat Pohjolan
Voima Oy:n (PVO) ja EPV Energia Oy:n (EPV) omistukset.
Yhtiö on PVO:n ja EPV:n kolmanneksi suurin osakas. Yhtiö
omistaa yhdessä EPV:n kanssa Rapid Power Oy nimisen
yhtiön, jonka tytäryhtiön Rapid Power AS:n nimissä on sähkösopimus norjalaisesta vesivoimasta. Yhtiö omistaa myös
Kymppivoima Hydro Oy nimisen yhtiön, jonka tytäryhtiö
Blåfall Energi AS kehittää pienvesivoimaa Norjassa.
pidempi normaalista poikkeava käyttökatkos.
Katsaus toimintaympäristöön
Yhtiö on hajauttanut sijoittamiaan pääomia eri tuotantomuotoihin pienentääkseen yksittäisiin tuotantomuotoihin
Pohjoismainen vesivarastotilanne vaihteli vuoden aikana ra-
liittyviä riskejä. Yhtiöllä ei ole normaaleista toimialan yrityk-
justi, vuoden alussa varastot olivat historiallisen korkealla + 20
sistä poikkeavia riskejä. Tilikauteen 2012 liittyy kaksi mer-
TWh:n tasolla, mutta vuoden viimeisen neljänneksen aikana
kittävää kertaluonteista tapahtumaa. PVO omistuksen kaut-
palauduttiin nollatasoon. Korkea vesivoimantuotantoaste vei
ta yhtiö sai 23,7 M€ positiivisen tulosvaikutuksen johtuen
Suomen spot-keskihinnan alhaiselle tasolle 36,6 €/MWh:iin
PVO:sta saaduista osingoista. PVOn osingot liittyivät Fingrid
4
Oyj:n myynnistä saatuihin myyntivoittoihin. Toisaalta yhtiö
Henkilöstökatsaus
teki 10,7 M€ alaskirjauksen PVO Lämpövoima Oy:n kautta
omistamistaan hiililauhdelaitoksista.
Yhtiöllä ei ole omaa henkilöstöä, vaan yhtiö ostaa taloushal-
Yhtiöllä on valmistelussa uusia merkittävän kokoisia
lintopalvelut Kymppivoima Hankinta Oy:ltä.
sähköntuotantohankkeita ja yhtiön tavoitteena on olla mukana kehittämässä uutta hiilidioksidineutraalia sähköntuo-
Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
tantokapasiteettia pohjoismaisille sähkömarkkinoille.
Yhtiön toiminta on jatkunut tilikauden päättymisen jälkeen
Toiminnan keskeisimmät tunnusluvut
normaaliin tapaan.
Kymppivoima Oy toimii omakustannusperiaatteella. Toimin-
Yhtiön hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat
taperiaatteesta johtuen taloudellisten tunnuslukujen esittäminen ei ole tarkoituksenmukaista kannattavuutta kuvaavi-
Varsinaisen yhtiökokouksen valitsemina hallituksen varsinai-
en tunnuslukujen osalta.
sina jäseninä toimivat toimitusjohtaja Perttu Rinta (puheenjohtaja), toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, toimitusjohtaja
Omavaraisuusaste
Konserni
2012
2011
51,6% 51,0%
Emoyhtiö
2012
Jorma Korhonen ja toimitusjohtaja Timo Pylvänen sekä toi-
2011
mitusjohtaja Kari Rämö. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut
63,6% 64,3%
insinööri Sakari Suontaka 1.5.2012 asti ja siitä eteenpäin DI
Quick ratio
0,16
0,38
0,18
0,21
Anders Renvall. Tilintarkastuksen on suorittanut KHT-yhteisö
Current ratio
2,72
2,50
3,52 3,61
Idman Vilén Grant Thornton Oy. Vastuullisena tilintarkastajana toimii ekonomi, KHT Matti Pettersson.
Ympäristöriskit
Tilinpäätös ja hallituksen esitys voittovarojen käytöstä
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että emoyhtiön tilikau-
Yhtiö toimii toimialalla, jolla ympäristötekijöiden vaikutukset
den tulos 12.663.873,32 euroa kirjataan edellisten tilikau-
ovat merkittävät. Yhtiöllä itsellään ei ole suorassa omistuk-
sien voitto- ja tappiotilille, jolloin edellisten tilikausien voitto-
sessa voimalaitoksia, eikä yhtiö harjoita muutakaan valmis-
varat ovat yhteensä 19.475.205,65 €. tustoimintaa, mistä yhtiön tulisi raportoida ympäristöriskien
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että KVO II -sarjan
osalta. Yhtiön omistamien tuotantolaitososuuksien ympäris-
osakkaille jaetaan edellisten tilikausien voittovaroista osin-
töraportoinnista vastaavat asianomaiset tuotantoyhtiöt.
koa yhteensä 2.000.000 €.
5
konsernin TULOSLASKELMA
2012
2011
€
€
LIIKEVAIHTO
85 320 654,65
99 207 618,94
2 369,50
1 980,00
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Liitetieto
-80 836 417,00
-94 638 063,05
1)
Henkilöstökulut
-1 244 169,81
-184 966,92
2)
Poistot ja arvonalentumiset
-1 144 834,02
-1 024 400,02
3)
Liiketoiminnan muut kulut
-2 443 588,79
-2 384 155,75
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
-345 985,47
978 013,20
Rahoitustuotot ja -kulut
Osinkotuotot
Tuotot osakkuusyhtiön tuloksesta
Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista
23 746 706,76
906 780,00
0,00
71 344,15
34 558,70
0,00
392 775,94
425 251,63
-2 816 746,08
-4 132 549,78
-10 778 055,00
-300 000,00
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
10 233 254,85
-2 051 160,80
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
10 233 254,85
-2 051 160,80
Tilinpäätössiirrot
0,00
0,00
5)
Tuloverot
-9 480,31
-4 385,11
6)
Laskennalliset verot
790 567,23
625 645,50
Vähemmistöosuudet
135 966,17
461 689,12
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
11 150 307,94
6
-968 211,29
konsernin tASE
V A S T A A V A A
2012
2011
€
€
Liitetieto
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet 1 888 200,92
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
1 989 419,63
7)
13 636 686,96
10 961 800,65
8)
182 367 057,66
190 753 318,24
9)
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
197 891 945,54
203 704 538,52
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Muu vaihto-omaisuus
Ennakkomaksut
12 883,20
12 883,20
62 133 626,81
70 975 480,79
VAIHTO-OMAISUUS YHTEENSÄ
62 146 510,01 70 988 363,99
SAAMISET
32 007 733,72
24 944 773,58
10)
Pitkäaikaiset saamiset
54 434,36
51 586,28
Lyhytaikaiset saamiset
31 953 299,36
24 893 187,30
Rahat ja pankkisaamiset
28 554 754,86
16 756 011,11
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
122 708 998,59 112 689 148,68
V A S T A A V A A
320 600 944,13
316 393 687,20
7
konsernin TASE
V A S T A T T A V A A
2012
2011
€
€
Liitetieto
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
36 189 323,86
33 802 717,21
Osakeanti
138 856,00
792 002,27
Ylikurssirahasto
0,00
77 923 123,06
Sijoitetun vapaan pääoman rahasto
114 608 761,73
32 649 139,05
150 936 941,59
145 166 981,59
Edellisten tilikausien voitto (tappio)
3 445 146,19
17 039 160,86
Tilikauden voitto (tappio)
11 150 307,94
-968 211,29
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
165 532 395,72
161 237 931,16
11)
VÄHEMMISTÖOSUUS
478 788,73
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
0,00
2 281 033,13
0,00
12)
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
98 275 376,15
109 301 038,19
13)
Lyhytaikainen vieras pääoma
56 314 383,53
43 573 684,72
14)
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
154 589 759,68
152 874 722,91
V A S T A T T A V A A
320 600 944,13
8
316 393 687,20
Konsernin rahoituslaskelma
2012
2011
€
€
LIIKETOIMINTA
Tulorahoitus
Tulos ennen satunnaisia eriä
10 233 254,85
-2 051 160,80
Poistot
1 144 834,02
1 024 400.02
Rahoitustuotot ja -kulut
2 423 970,14
3 707 298,15
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista
10 778 055,00
300 000,00
Tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua
Osakkuusyhtiöiden tulokset ja osingon peruutus
Osuus yhteisyrityksen tuloksesta
Muut oikaisut
Rahavirta ennen käyttöopääoman muutosta
-23 781 265,46
-71 344,15
0,00
0,00
308 659,49
-901 193,07
1 107 508,04
2 008 000,15
Käyttöpääoman muutos
Lyhytaikaiset liikesaamiset, lisäys(-)/vähennys (+)
1 231 533,03
21 668 331,76
Korottomat lyhytaikaiset velat, lisäys (+)/vähennys(-)
5 910 423,71
-17 530 260,66
7 141 956,74
4 138 071,10
Saadut osingot liiketoiminnasta
23 746 706,76
906 780,00
Maksetut korot -3 115 923,74
-4 502 020,86
Saadut korot
-3 998 393,67
376 292,13
Maksetut verot
-9 480,31
-4 385,11
Pitkäaikaiset saamiset muutos
-2 848,08
-51 586,28
Liiketoiminnan nettorahavirta (A)
24 869 525,74
2 871 151,13
INVESTOINNIT
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
-3 718 501,62 -3 057 354,29
Saadut osingot investoinneista
29 850,00
28 059,00
Investoinnit muihin sijoituksiin
8 386 260,58
-2 318 315,74
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista
Investointien rahavirta (B)
-10 778 055,00
-300 000,00
-6 080 446,04
-5 647 611,03
Liiketoiminnan ja investointien rahavirta
18 789 079,70
9
-2 776 459,90
konsernin rahoitusLASKELMA
2012
2011
€
€
RAHOITUS
Saamisten lisäys(-)/vähennys(+)
2 136 349,83
-9 795 260,91
Maksullinen osakeanti
5 769 960,00
14 210 620,48
Maksetut osingot ja muu voitonjako
-11 000 000,00
0,00
Velkojen lisäys (+), vähennys (-)
-3 896 645,78
-4 899 035,59
Rahoituksen rahavirta (C) -6 990 335,95
-483 676,02
Laskelman mukainen likvidien varojen muutos,
lisäys(+)/vähennys (-) (A+B+C)
11 798 743,75
-3 260 135,92
Likvidit varat 1.1.
16 756 011,11
20 016 147,03
Likvidit varat 31.12.
28 554 754,86
16 756 011,11
11 798 743,75
-3 260 135,92
konsernin tunnusluvut
51.6 %
51.0 %
Quick ratio
Omavaraisuusaste
0.51
0.38
Current ratio
2.72
2.50
10
Emoyhtiön tuloslaskelma
2012
2011
€
€
LIIKEVAIHTO 75 759 432,83
89 127 574,95
1 980,00
1 980,00
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Liitetieto
-72 754 831,15 -85 956 555,22
1)
0,00
0,00
2)
Poistot ja arvonalentumiset
-858 078,78
-832 351,45
3)
Liiketoiminnan muut kulut
-1 205 646,26
Henkilöstökulut
-1 231 606,95
LIIKEVOITTO (-TAPPIO)
942 856,64
1 109 041,33
Osinkotuotot
23 776 556,76
934 839,00
Rahoitustuotot ja -kulut
-1 274 367,24
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista
-10 778 055,00
-1 883 885,07
4)
-300 000,00
VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
12 666 991,16
-140 004,74
Satunnaiset erät
0,00
0,00
VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
12 666 991,16
-140 004,74
Tilinpäätössiirrot
-3 117,84
-3 117,92
5)
Tuloverot
0,00
0,00
6)
TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)
12 663 873,32
11
-143 122,66
Emoyhtiön tase
VASTAAVAA
2012
€
2011
Liitetieto
€ PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet 43 651,01
Aineelliset hyödykkeet
Sijoitukset
49 886,87
7)
7 211 065,88
7 730 424,30
8)
218 670 192,96
221 734 365,96
9)
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
225 924 909,85
229 514 677,13
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Muu vaihto-omaisuus
12 883,20
12 883,20
VAIHTO-OMAISUUS YHTEENSÄ
12 883,20
12 883,20
SAAMISET
25 464 711,79
19 432 468,36
10)
Pitkäaikaiset saamiset
0,00
0,00
Lyhytaikaiset saamiset
25 464 711,79
19 432 468,36
Rahat ja pankkisaamiset
16 396 044.34
4 670 897,65
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
41 873 639,33
24 116 249,21
V A S T A A V A A
267 798 549,18
253 630 926,34
V A S T A T T A V A A
2012
€
2011
Liitetieto
€ OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
36 189 323,86
33 802 717,21
Osakeanti
138 856,00
792 002,27
0,00
77 923 123,06
Sijoitetun vapaan pääoman rahasto
Ylikurssirahasto
114 608 761,73
32 649 139,05
150 936 941,59
145 166 981,59
6 811 332,33
17 954 454,99
12 663 873,32
-143 122,66
Edellisten tilikausien voitto (tappio)
Tilikauden voitto (tappio)
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
170 412 147,24
12
162 978 313,92
11)
Emoyhtiön tase
VASTAAVAA
2012
€
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
24 942,89
2011
Liitetieto
€ 21 825,05
12)
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
69 594 307,99
68 872 039,99
13)
Lyhytaikainen vieras pääoma
27 767 151,06
21 758 747,38
14)
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
97 361 459,05
90 630 787,37
V A S T A T T A V A A
267 798 549,18
13
253 630 926,34
Emoyhtiön rahoituslaskelma
2012
2011
€
€
LIIKETOIMINTA
Liiketoiminnan rahavirta
Liiketappio/-voitto
12 666 991,16
-140 004,74
Poistot
Rahoitustuotot ja -kulut
858 078,78
832 351,45
1 274 367,24
1 883 885,07
Arvonalentumiset pysyvien vastavieen sijoituksista
10 778 055,00
300 000,00
Tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua
Osakkuusyhtiöiden tulokset ja osingon peruutus
Osuus yhteisyrityksen tuloksesta
Muut oikaisut
-23 776 556,76
Verot
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
-934 839,00
0,00
-31,67
150 338,65
0,00
1 951 274,07
1 941 361,11
Käyttöpääoman muutos
Lyhytaikaiset liikesaamiset, lisäys(-)/vähennys (+)
Korottomat lyhytaikaiset velat, lisäys (+)/vähennys(-)
-11 178 258,76
11 527 685,03
5 271 630,73
-11 767 932,30
-5 906 628,03
-240 247,27
Saadut osingot liiketoiminnasta
23 776 556,76
934 839,00
Maksetut korot -1 351 849,85
-1 913 902,42
Saadut korot
3 065 492,28
-15 573,66
Maksetut verot
0,00
0,00
Pitkäaikaiset saamiset muutos
0,00
22 259,75
21 534 845,23
728 736,51
Liiketoiminnan nettorahavirta (A)
INVESTOINNIT
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
-332 484,50
-374 570,51
Saadut osingot investoinneista
0,00
0,00
Investoinnit muihin sijoituksiin
3 064 173,00
-3 436 950,12
-10 778 055,00
-300 000,00
Investointien rahavirta (B)
-8 046 366,50
-4 111 520,63
Liiketoiminnan ja investointien rahavirta
13 488 478,73
-3 382 784,12
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sij.
14
Emoyhtiön rahoituslaskelma
2012
2011
€
€
RAHOITUS
Saamisten lisäys(-)/vähennys(+)
1 959 022,00
-10 181 010,00
Maksullinen osakeanti
5 769 960,00
13 769 427,00
-11 000 000,00
0,00
1 507 685,96
1 867 118,64
-1 763 332,04
5 455 535,64
Maksetut osingot ja muu voitonjako
Velkojen lisäys (+), vähennys (-)
Rahoituksen rahavirta (C) Laskelman mukainen likvidien varojen muutos,
lisäys(+)/vähennys (-)
11 725 146,69
2 072 751,52
Likvidit varat 1.1.
4 670 897,65
2 598 146,13
Likvidit varat 31.12.
16 396 044,34
4 670 897,65
11 725 146,69
2 072 751,52
Emoyhtiön
tunnusluvut
Omavaraisuusaste
63.6 %
64.3 %
Quick ratio
0.59
0.21
Current ratio
3.52
3.61
15
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset.
Konserniyritys Kymppivoima Hydro Oy , sisältäen alakonserni Blåfall Energi AS:n, Norja, projektiyhtiöineen on
yhdistelty konserniin hankintamenomenetelmällä.
Yhteisyritys Rapid Power Oy (konserni) ja sen tytäryhtiö Rapid Power AS, Norja, on yhdistelty konserniin suhteellisella menetelmällä siten, että jokaisesta tuloslaskelma- ja tase-erästä on konserniin sisällytetty omistusta vastaava osuus. Yhteisyrityksen ja konsernin väliset erät on eliminoitu suhteellisesti
konsernin omistusta vastaavan osuuden mukaisesti.
Omistusyhteysyritys Power Deriva Oy on yhdistelty konserniin pääomaosuusmenetelmällä.
Omistusyhteysyritys Innopower Oy on yhdistelty konserniin pääomaosuusmenetelmällä.
Sisäiset liiketapahtumat ja katteet
Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäisten toimitusten realisoitumattomat katteet, keskinäiset saamiset ja velat samoin kuin sisäinen voitonjako on eliminoitu.
Vähemmistöosuudet
Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin omasta pääomasta ja tuloksesta,
sekä esitetty omana eränään.
Muuntoerot
Ulkomaisten konserniyhtiöiden tuloslaskelmat on muutettu tilikauden keskikurssiin ja taseet on muutettu euromääräiseksi tilinpäätöspäivän kurssiin. Muuntamisessa syntyneet
kurssierot, samoin kuin ulkomaisten tytäryritysten omien pääomien muuntamisessa syntyneet
muuntoerot on esitetty erässä “Voitto edellisiltä tilikausilta”.
Pysyvien vastaavien arvostus
Pysyvät vastaavat on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla lukuunottamatta maa-alueita ja sijoituksia.
Poistoajat:
Rakennukset ja rakennelmat
20 vuotta
Koneet ja kalusto (voimalaitoksiin liittyviä)
20 vuotta
Aineettomat oikeudet
15 vuotta
16
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Vaihtuvien vastaavien arvostus
Konsernitilinpäätökseen sisältyy 50% omistetun osakkuusyhtiö Rapid Power Oy:n
sähkönostoon liittyvä ennakkomaksu 61,5 milj. euroa, joka kohdistuu 15 vuoden sähkönosto-
oikeuteen. Ennakkomaksu on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan myyntihintaan.
Tilikaudelle kohdistuva osuus ennakkomaksun muutoksesta sisältyy tuloslaskelman kohtaan
“Aineet, tarvikkeet ja tavarat”.
Emoyhtiöllä oleva vaihto-omaisuus muodostuu päästöoikeussertfikaattien hankintamenoista,
jotka on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan myyntihintaan.
Ulkomaanrahan määräisten erien arvostusperiaatteet
Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on arvostettu tilinpäätöshetkellä Euroopan Keskuspankin vahvistamien valuuttojen osto- ja myyntikurssien keskikurssiin.
17
Tuloslaskelman liitetiedot
€
TASEEN LIITETIEDOT
1. Materiaalit ja palvelut
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Ulkopuoliset palvelut
-74 284 562,16
-94 109 944,44
-72 690 592,05
-85 890 326,99
-106 115,42
-528 118,61
-64 239,10
-66 228,23
-80 836 417,00
-94 638 063,05
-72 754 831,15
-85 956 555,22
Materiaalit ja palvelut on esitetty liitetiedoissa, koska erät on yhdistetty tuloslaskelmassa.
2. Henkilöstökulut
Emoyhtiöllä ei ole omaa henkilökuntaa. Toiminta perustuu palveluostoihin.
Hallituksen palkat ja palkkiot
Kymppivoima Tuotanto Oy:n hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkaa eikä palkkiota.
3. Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Arvonalentumiset ennakkomaksuista
Konserniliikearvon poisto
-1 032 619,71
-982 456,87
-858 078,78
-832 351,45
0,00
0,00
0,00
0,00
-112 214,31
-41 943,15
ja konsernireservin väh.
-1 144 834,02
-1 024 400,02
-858 078,78
-832 351,45
4. Rahoitustuotot ja -kulut
Osinkotuotot
23 746 706,76
906 780,00
23 776 556,76
934 839,00
Korko- ja rahoitustuotot konsernisaamisista
0,00
Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta
Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä
71 344,15
34 558,70
0,00
Korko- ja rahoitustuotot muilta
392 785,94
425 251,63
126 127,62
20 149,46
427 344,64
496 595,78
126 127,62
20 149,46
Korko- ja rahoituskulut konserniyrityksille
0,00
0,00
0,00
0,00
Korko- ja rahoituskulut muille
-2 816 746,08
-4 132 549,78
-1 400 494,86
-1 904 034,53
-2 816 746,08
-4 132 549,78
-1 400 494,86
-1 904 034,53
Arvonalentumiset pysyvien -10 778 055,00
-300 000,00
-10 778 055,00
-300 000,00
vastaavien sijoituksista
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
10 579 250,32
-3 029 174,00
11 724 134,52
-1 249 046,07
Arvonalentumiset pysyvistä vastaavista sisältää Pohjolan Voima Oy:n C-, C2-, ja H-sarjan osakkeiden alaskirjauksen.
18
Tuloslaskelman liitetiedot
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
5. Tilinpäätössiirrot
Suunnitelman mukaisten ja verotuksessa
tehtyjen poistojen erotus
0,00
0,00
-3 117,84
-3 117,92
Koneet ja tekniset laitteet
0,00
0,00
0,00
0,00
Muut pitkävaikutteiset menot
0,00
0,00
-3 117,84
-3 117,92
0,00
0,00
-3 117,84
-3 117,92
Taseen liitetiedot
6. Tuloverot
Tuloslaskelma
Tuloverot varsinaisesta toiminnasta
-9 480,31
-4 385,11
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Laskennallisen verovelan muutos
790 567,23
625 645,50
0,00
-810,66
781 086,92
621 260,39
0,00
-810,66
Tuloverot satunnaisesta toiminnasta
Tase
Laskennalliset verot
Laskennalliset verosaamiset
Vahvistetuista tappioista
4 154 237,18
3 167 547,15
4 154 237,18
3 167 547,15
Laskennalliset verovelat
Jaksotuseroista ja väliaikaisista eroista
6 111,01
5 674,51
6 111,01
5 674,51
7. Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
Vähennykset
Hankintameno 31.12
Kertyneet poistot 1.1.
Kurssierot ja muut oikaisut
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12
Kirjanpitoarvo 31.12
1 632 155,49
1 685 253,46
93 537,88
93 537,88
80 776,98
-53 097,97
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
1 712 932,47
1 632 155,49
93 537,88
93 537,88
-158 592,04
-6 267,45
-43 651,41
-37 415,55
0,00
31,59
-88 795,52
-152 356,18
-6 235,86
-6 235,86
-247 387,56
-158 592,04
-49 887,27
-43 651,41
1 465 544,91
1 473 563,45
43 650,61
49 886,47
19
Taseen liitetiedot
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
Muut pitkävaikutteiset menot
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
Vähennykset
26 988,70
27 660,78
0,00
0,00
-435,46
-672,08
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
26 553,24
26 988,70
0,00
0,00
Tilikauden poisto
-6 049,50
-6 049,50
0,00
0,00
Kertyneet poistot 31.12
-12 099,00
-6 049,50
0,00
0,00
14 454,24
20 939,20
0,00
0,00
Kirjanpitoarvo 31.12
Ennakkomaksut
Hankintameno 1.1
0,00
Vähennykset
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
0,00
0,00
0,00
0,00
Kirjanpitoarvo 31.12
0,00
0,00
0,00
0,00
Konserniliikearvo
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
Lisäykset
Hankintameno 31.12
540 364,13
100 521,28
0,00
0,00
29 833,53
0,00
0,00
0,00
0,00
439 842,85
0,00
0,00
570 197,66
540 364,13
0,00
0,00
Tilikauden poisto
-112 214,31
-41 943,15
0,00
0,00
Kertyneet poistot 31.12
-161 995,89
-45 447,14
0,00
0,00
408 201,77
494 916,99
0,00
0,00
Kirjanpitoarvo 31.12
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
2 199 508,32
1 813 435,52
110 175,05
93 537,88
93 537,88
-53 770,05
Lisäykset
0,00
439 842,85
0,00
0,00
Vähennykset
0,00
0,00
0,00
0,00
2 309 683,37
2 199 508,32
93 537,88
93 537,88
-210 088,68
-6 267,45
Hankintameno 31.12
Kertyneet poistot 1.1.
Kurssierot ja muut oikaisut
-43 651,41
-4 334,44
-3 472,40
Tilikauden poisto
-207 059,33
-200 348,83
-6 235,86
-6 235,86
-421 482,45
-210 088,68
-49 887,27
-43 651,41
1 888 200,92
1 989 419,64
43 650,61
49 886,47
Kertyneet poistot 31.12
Kirjanpitoarvo 31.12
20
0,00
Taseen liitetiedot
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
8. Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
276 779,20
276 779,20
276 779,20
276 779,20
Hankintameno 31.12
Hankintameno 1.1
276 779,20
276 779,20
276 779,20
276 779,20
Kirjanpitoarvo 31.12
276 779,20
276 779,20
276 779,20
276 779,20
Rakennukset ja rakennelmat
Hankintameno 1.1
4 474 705,18
2 219 307,21
1 194 134,28
1 194 134,28
Kurssierot ja muut oikaisut
259 934,55
42 124,21
0,00
0,00
Lisäykset
531 612,87
2 213 273,76
0,00
0,00
5 206 270,07
4 474 705,18
1 194 134,28
1 194 134,28
-733 772,88
-607 020,97
-666 727,68
-607 020,97
577 478,48
-37 496,89
0,00
0,00
-144 946,19
-89 255,02
-59 706,71
-59 706,71
-301 240,59
-733 772,88
-726 434,39
-666 727,68
4 905 029,48
3 740 932,30
467 699,89
527 406,60
Hankintameno 31.12
Kertyneet poistot 1.1.
Kurssierot ja muut oikaisut
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12
Kirjanpitoarvo 31.12
Koneet ja kalusto
Hankintameno 1.1.
15 721 003,90
15 318 578,54
15 693 149,05
15 318 578,54
Kurssierot ja muut oikaisut
-9 444 751,81
12 133,39
0,00
0,00
Lisäykset
3 332,10
390 291,97
332 484,50
374 570,51
6 279 343,53
15 721 003,90
16 025 633,55
15 693 149,05
-8 776 914,76
-8 000 501,67
-8 766 910,55
-8 000 501,67
8 755 108,76
-6 615,39
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
Kertyneet poistot 1.1.
Kurssierot ja muut oikaisut
Tilikauden poisto
-707 626,86
-769 797,70
-792 136,21
-766 408,88
Kertyneet poistot 31.12.
-729 432,86
-8 776 914,76
-9 559 046,76
-8 766 910,55
5 549 910,67
6 944 089,14
6 466 586,79
6 926 238,50
Kirjanpitoarvo 31.12
Muut aineelliset hyödykkeet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Siirrot erien välillä
Hankintameno 31.12
Kirjanpitoarvo 31.12.
0,00
4 476,92
0,00
0,00
2 904 967,61
0,00
0,00
0,00
0,00
-4 476,92
0,00
0,00
2 904 967,61
0,00
0,00
0,00
2 904 967,61
0,00
0,00
0,00
21
Taseen liitetiedot
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Hankintameno 1.1.
20 472 488,28
17 819 141,87
17 164 062,53
16 789 492,02
Kurssierot ja muut oikaisut
-9 184 817,26
54 257,60
0,00
0,00
Lisäykset
3 439 912,58
2 603 565,73
332 484,50
374 570,51
Siirrot erien välillä
0,00
-4 476,92
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
14 667 360,41
20 472 488,28
17 496 547,03
17 164 062,53
Kertyneet poistot 1.1.
-9 510 687,64
-8 607 522,64
0,00
0,00
Kurssierot ja muut oikaisut
9 332 587,24
-44 112,28
0,00
0,00
Tilikauden poisto
Kertyneet poistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12
-852 573,05
-859 052,72
-851 842,92
-826 115,59
-1 030 673,45
-9 510 687,64
-10 285 481,15
-9 433 638,23
13 636 686,96
10 961 800,64
7 211 065,88
7 730 424,30
9. Sijoitukset
Osakkeet Yhteisyrityksissä
Hankintameno 1.1
0,00
2 242 521,28
26 804 000,00
26 804 000,00
Lisäykset
0,00
0,00
0,00
0,00
Siirrot erien välillä
0,00
-2 242 521,28
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
0,00
0,00
26 804 000,00
26 804 000,00
Kirjanpitoarvo 31.12
0,00
0,00
26 804 000,00
26 804 000,00
Osakkeet konserniyrityksissä
Hankintameno 1.1
0,00
0,00
6 928 357,40
5 808 385,40
Lisäykset
0,00
0,00
5 769 906,00
1 119 972,00
Hankintameno 31.12
0,00
0,00
12 698 263,40
6 928 357,40
Kirjanpitoarvo 31.12
0,00
0,00
12 698 263,40
6 928 357,40
Osakkeet omistusyhteysyrityksissä
Hankintameno 1.1
Lisäykset
5 123 792,94
707 706,73
4 628 308,12
251 538,00
0,00
4 376 770,12
0,00
4 376 770,12
Vähennykset
-3 680 261,50
-3 680 261,50
0,00
0,00
Siirrot erien välillä
3 816 417,61
3 719 577,59
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
5 259 949,05
5 123 792,94
4 628 308,12
4 628 308,12
Kirjanpitoarvo 31.12
5 259 949,05
5 123 792,94
4 628 308,12
4 628 308,12
22
TASEEN LIITETIEDOT
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
Muut osakkeet ja osuudet
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot erien välillä
Hankintameno 31.12
185 049 489,19
185 733 492,44
183 973 700,44 185 733 492,44
-540 605,65
775 788,75
0,00
0,00
1 943 976,00
2 590 659,60
1 943 976,00
2 590 659,60
0,00
0,00
0,00
-11 077,48
600 000,00
-4 050 451,60
0,00
-4 339 374,12
187 052 859,54
185 049 489,19
-600 000,00
-300 000,00
-600 000,00
-300 000,00
185 917 676,44 183 973 700,44
Kertyneet arvonalennukset 1.1.
Arvonalennukset
-10 778 055,00
-300 000,00
-10 778 055,00
-300 000,00
Kertyneet arvonalennukset 31.12
-11 378 055,00
-600 000,00
-11 378 055,00
-600 000,00
175 674 804,54
184 449 489,19
Kirjanpitoarvo 31.12
174 539 621,44 183 373 700,44
Muut saamiset
Hankintameno 1.1
Lisäykset
1 180 036,11
51 282,05
0,00
0,00
252 267,96
1 128 754,06
0,00
0,00
Hankintameno 31.12
1 432 304,07
1 180 036,11
0,00
0,00
Kirjanpitoarvo 31.12
1 432 304,07
1 180 036,11
0,00
0,00
Sijoitukset yhteensä
Hankintameno 1.1
Kurssierot ja muut oikaisut
Lisäykset
Vähennykset
Siirrot erien välillä
Hankintameno 31.12
191 353 318,24
188 735 002,50
222 334 365,96 218 597 415,84
-540 605,65
775 788,75
0,00
0,00
2 196 243,96
8 096 183,78
7 713 882,00
8 087 401,72
-3 680 012,50
-3 680 012,50
249,00
-10 828,48
4 416 417,61
-2 573 395,29
0,00
-4 339 374,12
193 745 112,66
191 353 318,24
-600 000,00
-300 000,00
-600 000,00
-300 000,00
230 048 247,96 222 334 365,96
Kertyneet arvonalennukset 1.1.
Arvonalennukset
-10 778 055,00
-300 000,00
-10 778 055,00
-300 000,00
Kertyneet arvonalennukset 31.12
-11 378 055,00
-600 000,00
-11 378 055,00
-600 000,00
182 367 057,66
190 753 318,24
Kirjanpitoarvo 31.12
218 670 192,96 221 734 365,96
Omistukset muissa yrityksissä
2012
2011
2012
2011
Omistusosuus%Omistusosuus%Omistusosuus%Omistusosuus
Konserniyritykset Kymppivoima Hydro Oy, Helsinki
92,66%
87,32%
92,66%
87,32%
92,66%
87,32%
92,66%
87,32%
Blåfall Energi AS, Norja
Omistusyhteysyritykset
Power Deriva Oy, Helsinki
44,75%
44,75%
23
44,75%
44,75%
TASEEN LIITETIEDOT
2012
2011
2012
2011
Omistusosuus%Omistusosuus%Omistusosuus%Omistusosuus%
Yhteisyritykset
Rapid Power Oy, Vaasa
50,00%
50,00%
50,00%
50,00%
Kymppivoima Oy:llä on omistusosuuden mukainen mankalavastuu seuraavissa yhtiöissä
2012
2011
2012
2011
Omistusosuus%TulosOmistusosuus%Tulos
EPV Energia Oy
8,734 %
19 774 508
8,760 %
2 018 951
Pohjolan Voima Oy
8,610 %
-7 734 000
8,725 %
276 037 000
50,00%
202 781
50,00%
-289 651
Rapid Power Oy, Vaasa
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni 2012
2011
Emoyhtiö 2012
2011
10. Saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
11 413 676,50
6 027 153,55
10 287 797,53
5 963 868,19
Osakeantisaaminen
9 719 988,00
11 679 010,00
9 719 988,00
11 679 010,00
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Lainasaaminen
0,00
0,00
802 301,64
794 024,93
0,00
177 327,83
0,00
0,00
Laskennalliset verosaamiset
4 154 237,18
3 167 547,15
0,00
0,00
Muut saamiset
1 091 057,57
529 012,47
833 140,90
651 216,80
Siirtosaamiset
Yhteensä
5 574 340,11
3 313 136,30
3 821 483,72
344 348,44
31 953 299,36
24 893 187,30
25 464 711,79
19 432 468,36
Siirtosaamiset olennaiset erät
Korkojaksotus
Johdannaiskaupankäynti
11 765,18
49 170,99
11 175,93
97,75
4 428 575,42
1 116 378,61
3 180 541,72 4 626,57
Sähkön hankintaan liittyvä
742 584,67
2 067 002,20
342 719,47
325 431,87
Verosaaminen
44 434,22
0,00
44 434,22
0,00
Muut
346 980,62
80 584,49
242 612,38
14 192,25
Yhteensä
5 574 340,11
3 313 136,29
3 821 483,72
344 348,44
24
TASEEN LIITETIEDOT
€
TASEEN LIITETIEDOT
Konserni
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
11. Oma pääoma
Osakepääoma
Osakepääoma 1.1
Osakepääoman korotus ja osakeanti
Osakepääoma 31.12.
33 802 717,2133 003 451,03
2 386 606,65
799 266,18
36 189 323,8633 802 717,21
33 802 717,21 33 003 451,03
2 386 606,65
799 266,18
36 189 323,86 33 802 717,21
Osakeanti
Osakeanti 1.1
Lisäys
Vähennys
Osakeanti 31.12.
792 002,27 2 660 420,00
138 856,00
792 002,27
-792 002,27 -2 660 420,00 138 856,00
792 002,27
792 002,27 2 660 420,00
138 856,00
792 002,27
-792 002,27 -2 660 420,00
138 856,00
792 002,27
Ylikurssirahasto
Ylikurssirahasto 1.1
Vähennys
Ylikurssirahasto 31.12.
77 923 123,0677 923 123,06
-77 923 123,06
0,00
0,0077 923 123,06
77 923 123,06 77 923 123,06
-77 923 123,06
0,00
0,00 77 923 123,06
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1
32 649 139,0517 810 560,50
32 649 139,05 17 810 560,50
Lisäys
81 959 622,6814 838 578,55
81 959 622,68 14 838 578,55
114 608 761,7332 649 139,05
114 608 761,73 32 649 139,05
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.
Voitto (tappio) edellisiltä tilikausilta 1.1.
Kurssierot ja muut oikaisut
Osingonjako
Muuntoero
Voitto (tappio) edellisiltä tilikausilta 31.12.
Tilikauden voitto (tappio)
16 070 949,5717 158 507,68
129 377,40
17 811 332,33 17 954 454,99
-528 311,45
0,00
0,00
-11 000 000,00
0,00
-11 000 000,00
0,00
-1 755 180,77
408 964,64
0,00
0,00
3 445 146,2017 039 160,87
11 150 307,94
-968 211,30
6 811 332,33 17 954 454,99
12 663 873,32
-143 122,66
Oma pääoma yhteensä 31.12.
165 532 395,73161 237 931,16
25
170 412 147,24162 978 313,92
TASEEN LIITETIEDOT
€ Konserni TASEEN LIITETIEDOT
2012
Emoyhtiö 2011
2012
2011
12. Tilinpäätössiirtojen kertymä ja laskennallinen verovelka
Tilinpäätössiirtojen kertymä muodostuu kertyneestä poistoerosta. Verovelka sisältyy poistoeroon. Verovelka on määrältään 6 111,01 euroa.
13. Pitkäaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
98 275 376,15109 301 038,19
69 594 307,9968 872 039,99
Velat, jotka erääntyvät myöhemmin
kuin viiden vuoden kuluttua
Lainat rahoituslaitoksilta
0,00
0,00
0,00
0,00
14. Lyhytaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
34 051 283,7926 922 267,53
15 866 027,0315 080 609,07
Ostovelat
10 631 806,28 6 738 478,80
8 559 977,464 627 663,72
Saadut ennakot
Muut velat konserniyrityksille
Laskennalliset verovelat
122 691,13
211 317,73
0,00
0,00
6 111,01
5 674,51
2 143 239,79 687 899,55
0,00
0,00
Muut velat
2 613 817,89 1 333 067,05
0,00 157 225,82
Siirtovelat
8 888 673,43 8 362 879,10
1 197 906,781 205 349,22
56 314 383,5343 573 684,72
27 767 151,0621 758 747,38
Siirtovelat olennaiset erät
Verojaksotus
Korkojaksotus
Johdannaiskaupankäynti
Sähkön hankintaan liittyvä
0,00
0,00
7 870,07
0,00
124 680,52
423 858,18
113 354,60
64 709,59
1 236 672,57 1 303 885,92
479 005,73
701 408,55
Muut 7 048 314,62 5 933 726,46
Yhteensä
8 888 673,44 8 362 879,11
26
1 042 464,39 984 341,81
20 466,75 156 297,82
13 750,97
0,00
1 197 906,781 205 349,22
muut liitetiedot
Yhtiön osakesarjat, osakemäärät ja eritysehdot yhtiöjärjestyksessä
OsakesarjaOsakelukumäärä
I-sarja 247 167
II-sarja
486 105
III-sarja
111 071
IV-sarja
8 454
V-sarja
8 454
VI-sarja
109 866
VII-sarja
200 000
VIII-sarja
28 303
IX-sarja
18 549
X-sarja
181 561
XI-sarja
4 400
XII-sarja
250 002
XIII-sarja
23 365
1 677 297
Rekisteröimättömät osakeannit
Osakeantipäivä Osakesarja
Osakelukumäärä
15.12.2012
I-sarja
22 935 kpl
15.12.2012
XIII-sarja
115 921 kpl
Yhtiö on mankalayhtiö. Tämä tarkoittaa että osakkailla on oikeus osakesarjakohtaisesti
sarjan tuottamaan sähköön ja myös velvollisuus maksaa sarjan kaikki kustannukset.
Mankalaperuste on voimassa muissa paitsi V- ja X-osakesarjoissa.
Osakkeiden äänioikeus on normaali muutoin paitsi kutakin sarjaa koskevissa asioissa. Sarjaa koskevissa asioissa sarjan osakkeilla on 100 ääntä ja muilla osakkeilla 1 ääni.
Tilikauden aikana on ollut kaksi osakeantia. Osakeannit on käytetty tuotantokapasiteetin lisäämiseen.
Yhtiökokouksen valtuutus
Osakesarja
Valtuutuksesta käyttämättä
X-sarja
24 622 osaketta
Yhtiökokous on valtuuttanut hallituksen päättämään osakeannista X-sarjaan.
Yhtiökokouksen valtuutukset Päästöoikeudet Yhtiön sähköntuotantoresurssit perustuvat osakeomistuksiin erilaisissa mankalayhtiöissä. Päästöoikeudet
hyvitetään tai veloitetaan sähköntoimituksen ostolaskuissa. Yhtiö hankkii päästöoikeuksia vastaavia päästövähenemiä YK:n ja EU:n hyväksymillä hankemekanismeilla. Yhtiöllä on 4,6 M€ arvoinen sopimus päästövähenemien hankkimiseksi rahaston avulla.
27
muut liitetiedot
Johdannaisvastuut EmoyhtiöEmoyhtiö
Korkojohdannaiset
Sopimukset brutto (1000€)
20 000,00
40 000,00
Käypä arvo (1000€)
-1 053,45
-348,98
Hiilijohdannaiset
Sopimukset brutto (ktn)
Käypä arvo (1000€)
306,00
450,00
7 125,30
4 248,00
Valuuttajohdannaiset
Sopimukset brutto (1000 USD)
Käypä arvo (1000€)
42 090,00
-32 306,76
28
53 540,00
-3 257,98
Tilikaudella käytetyt kirjanpitokirjat
KIRJANPITOKIRJAT
TOSITELAJIT
Päiväkirja
atk-tulosteena
Myyntilaskut
paperitositteina
Pääkirja
atk-tulosteena
Ostolaskut
paperitositteina
Tasekirja
sidottuna
Suoritustositteet
paperitositteina
Muistiotositteet
paperitositteina
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
Helsingissä 12. päivänä maaliskuuta 2013
Perttu Rinta, puheenjohtaja
Kyösti Jääskeläinen
Jorma Korhonen
Timo Pylvänen
Kari Rämö
Anders Renvall, toimitusjohtaja
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsingissä 15. päivänä maaliskuuta 2013
Idman Vilén Grant Thornton Oy
KHT-yhteisö
Matti Pettersson
KHT
29
Kymppivoima Hankinta Oy, Töölönkatu 4, PL 29, 00101 Helsinki www.kymppivoima.fi
30