Älykästä sisäilmaa Suomesta maailmal

Transcription

Älykästä sisäilmaa Suomesta maailmal
B 16
Kauppalehti | Torstaina 23. huhtikuuta 2015
Oma Yritys
kauppalehti.fi/yritykset
Älykästä sisäilmaa Suomes
Lentoon lähdössä
Suomi tarvitsee lisää kunnianhimoisia yrityksiä.
Kauppalehti etsii niistä mielenkiintoisimpia.
Vinkkaa meille:
[email protected]
NaturVention on
kehittänyt
”maailman älykkäimmän aktiiviviherseinän”.
Seuraavaksi yritys
aikoo valloittaa
maailman.
Jyväskylä
Janne Arola
[email protected]
”Pystymme parantamaan sisäilman
laatua missä tahansa tilassa”, sanoo
jyväskyläläisen NaturVentionin perustajayrittäjä Aki Soudunsaari.
Lupaus on kova, sillä huono sisäilma on valtava ongelma toimistoissa ja julkisissa rakennuksissa
kaikkialla maailmassa.
NaturVention tähtää nyt maailman suurkaupunkeihin. Yritys valmistaa älykkäitä aktiiviviherseiniä,
joiden markkinat eivät kuitenkaan
rajoitu vain huonosta sisäilmasta
kärsiviin yrityksiin tai organisaatioihin.
Soudunsaari toteaa, että ihmisten hengittämä sisäilma on vain
harvoin terveyden kannalta optimaalista.
”Sisäilmaa pitäisi parantaa, vaikka tunnistettua sisäilmaongelmaa
ei olisikaan. Eihän ihmisen tarvitse
olla sairas halutakseen parantaa hyvinvointiaan”, hän vertaa.
NaturVentionin tarina alkoi vii-
tisen vuotta sitten, kun opiskelukaverit Soudunsaari ja Niko Järvinen
(yrityksen toimitusjohtaja ja toinen
perustaja) rakensivat Järvisen 35 neliön opiskelijayksiöön viherseinän
testatakseen sen vaikutuksia sisäilmaan. Soudunsaaren mukaan viherseinä toi asuntoon viidakon raikkauden, ja miehet ryhtyivät pohtimaan,
miten saman fiiliksen voisi tuoda
mihin tahansa tilaan.
Yritys perustettiin vuonna 2011,
ja tämän vuoden maaliskuussa NaturVention julkisti ”maailman älykkäimmän viherseinän”, Naava
Smartin. Yritys lupaa sen mukautuvan biologisesti 2–4 viikossa poistamaan haitallisia kemikaaleja mistä
tahansa ympäristöstä.
Naava Smart on Soudunsaaren
sanoin raa’an kehitystyön tulosta.
”Olemme vuosien varrella tavanneet satoja asiantuntijoita ja tutkineet ilmiöitä, joille ei ole ollut mittausteknologiaa.”
NaturVentionin keksintö on biotransformaatioon perustuva ilmanpuhdistusmenetelmä. Siinä aktivoidaan kasvien juuristossa ja epäorgaanisessa kasvualustassa olev ia m i k rob eja pu hd i st a m a a n
jatkuvasti läpi virtaavan sisäilman
Puhdasta ilmaa. NaturVentionin Naava Smart -viherseinä mukautuu muutamassa viikossa poistamaan haitallisia kemikaaleja. Hiu Keränen seuraa aktiiviv
­kemikaaleja. Teknologialla on globaali patentti.
Taustalla on myös paljon tutkimusta. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella NaturVentionin teknologiassa oleva kasvi poistaa haitallisia
yhdisteitä sisäilmasta 129 kertaa tavallista mullassa kasvavaa kasvia tehokkaammin.
Liiketoimintamalliltaan NaturVention toimii kuin hissiyhtiö Kone:
se myy premium-tuotetta ja sen kylkeen huoltopalvelua. Myyntimäärät ovat tuplaantuneet joka vuosi,
ja huoltopalvelut kattavat liikevaihdosta ”tuntuvan osan”.
Tähän mennessä yritys on saanut Sitralta, Butterfly Venturesilta ja
yksityissijoittajilta 1,1 miljoonan euron rahoituksen, ja parhaillaan valmisteilla on laaja kansainvälistymisoperaatio.
Vaikka NaturVentionilla on toimintaa Jyväskylän lisäksi myös Pietarissa ja Moskovassa, Soudunsaari kertoo yrityksen ”kansainvälistymisen” alkavan Helsingistä, jossa
se rakentaa nyt brändiä, kumppaniverkostoa sekä jakelu- ja myyntikanavia.
Helsingissä testatulla toimintamallilla jyväskyläläisyritys aikoo lähteä kahteen suurkaupunkiin
Suomen rajojen ulkopuolella. Mutta
minne? Sitä Soudunsaari ei voi vielä paljastaa.
NaturVentionin teknologian kilpailijoina Soudunsaari näkee kolme
asiaa: ihmisten vaihtoehtoiset tavat
käyttää rahaa (Naava Smart maksaa
4 500 euroa tai 179 euroa kuukaudessa kolmen vuoden ajan), mekaaniset
ilmanpuhdistimet ja perinteiset viherseinät.
On selvää, että älykkäillä viherseinillä maailmaa ei valloiteta yhtä nopeasti kuin esimerkiksi mobiilipeleillä.
”Tuotteen ominaisuuksien vuoksi tie on alussa hitaampi, mutta vakaampi”, Soudunsaari sanoo.
”Mutta tässä ratkaistaan ihmis-
NaturVention Oy
Mitä tekee: Älykkäitä aktiiviviher­
seiniä ja terveellistä sisäilmaa
Perustettu: 2011
Kotipaikka: Jyväskylä
Toimitusjohtaja: Niko Järvinen
Henkilöstö: 25
Liikevaihto: 357 000 euroa (2013)
Tulos: 10 000 euroa (2013)
Omistus: 14 osakasta, suurimmat
osuudet perustajayrittäjillä
Tommi Anttonen
Maailmalle. Aki Soudunsaari sanoo, että NaturVentionin viherseinillä
tähdätään maailman suurkaupunkeihin.
17 B
Kauppalehti | Torstaina 23. huhtikuuta 2015
Tuottajat Petri Koskinen, Päivikki Pietarila, Hannu S. Vanhanen
Puhelinvaihde 010 665 101, Email [email protected]
Toimitus Alvar Aallon katu 3 C, Helsinki
Postiosoite: PL 189, 00101 Helsinki
sta maailmalle
Tommi Anttonen
Petri Niemen arvio
Pääomasijoittamisen kokenut ammattilainen arvioi yrityksen.
Seuraava suuri
terveystrendi on ilma
viherseinän toimivuutta.
❞
Markkinan
koko ja kasvu
ei ainakaan muodostu ongelmaksi.”
Aki Soudunsaari
NaturVention
ten perustarvetta, terveellistä sisäilmaa, joten liiketoiminta on kestävällä pohjalla. Markkinan koko ja kasvu
ei ainakaan muodostu ongelmaksi.”
Soudunsaari vertaa NaturVention maailmanvalloitusta siihen, että hän kävelisi yksinään Presidentinlinnaan. Portilta ei olisi pääsyä
eteenpäin. Mutta jos hän kävelisi
Sauli Niinistön kanssa samassa seurueessa, sisäänpääsy olisi varma.
Siksi NaturVentionin kansainvälistymisessä tärkeintä on löytää oikeat kumppanit, jotka rakentavat viherseinille hyväksyttyä asemaa uusilla markkina-alueilla.
”Se on keskeinen asia, mitä monet suomalaisfirmat eivät ehkä ymmärrä. Se, keiden kanssa toimitaan
yritykselle uusilla markkinoilla on
todella tärkeää.”
Ihminen syö kilon ruokaa päivässä, juo kaksi kiloa vettä ja
hengittää 15 kiloa ilmaa. Kuitenkin noista kolmesta hengitysilman laatuun kiinnitetään usein
vähiten huomiota.
NaturVention on lähtenyt
taistelemaan puhtaan ilman
puolesta luonnon omilla keinoilla käyttämällä mikrobeja
ja luonnossa esiintyviä ilmiöitä
puhdistamaan sisäilmaa. Tulokset puhuvat puolestaan, sairastelu on lähes poikkeuksetta vähentynyt ja työolot parantuneet
NaturVentionin ratkaisun avulla. Yrityksen ripeästä liikkeellelähdöstä kertoo, että ensimmäiset 20 järjestelmää tai seinää oli
myyty jo ennen kuin tuotetta oli
virallisesti lanseerattu.
NaturVentionin tärkein valinta toimintaa käynnistettäessä
oli lähteä B2B-markkinoille, eli
ratkaisu on rakennettu yritysten käyttöön. Yrityksille suunniteltu tuote voidaan tehdä tehokkaammaksi ja paremmilla
komponenteilla, koska yritykset haluavat laatua ja toimintavarmuutta kuluttajamarkkinoiden hintavetoisuuden sijaan.
Toinen valinta oli yhdistää
tuotteeseen vahva palvelukonsepti. Sillä varmistetaan, että
seinät pysyvät koko ajan toimintakuntoisina ja samalla yrityksen kassavirtojen ennustettavuus paranee jatkuvalla palvelulaskutuksella.
NaturVentionin patentoitu
teknologia skaalautuu pienistä
yhden huoneen kattavasta koko
rakennuksen tai laitoksen sisäilmaa parantaviin ratkaisuihin.
Lisäksi teknologiaa voidaan soveltaa teollisuudessa.
Sisäilmaan liittyvät ongelmat ovat muualla maailmassa paljon suuremmat kuin Suomessa. NaturVention lähteekin
valloittamaan maailmaa suurkaupunki kerrallaan. Venäjälle mentiin kumppanivetoisesti,
Eurooppaan haetaan jalansijaa
itse. Tärkeätä on saada lanseerattua koko konsepti kerralla.
On ratkaistava sekä itse laitteen
myynti ja asentaminen että pystytettävä jatkuvaan palveluun
kykenevä organisaatio.
Kasveilla tapahtuvaa vihreää sisustamista tarjoavat yritykset ovat kasvaneet vahvasti
maailmalla. Ne ovatkin paalupaikalla, kun mietitään NaturVentionin mahdollisia paikallisia kumppaneita palvelupuolelle. Kinnarpsin kanssa käyntiin
lähtenyt yhteistyö todistaa, että myös konttorikalustetoimittajat ovat kiinnostuneita laajentamaan tuotevalikoimaansa tähän suuntaa. Samalla kun
tarjotaan parempaa työtuolia, voidaan tarjota toimistoon
myös parempaa sisäilmaa.
NaturVentionin suurin onnistuminen ja jatkuvan innoituksen lähde on ratkaisun todennetusti terveyttä parantava vaikutus. Haasteita on tuonut kotimaamme, jossa ilmanlaatuun ei
vielä ole kiinnitetty paljoakaan
huomiota. Onneksi NaturVentionin rahoitus on kunnossa ja
Suomessa myynti vetää nyt hyvin. Seuraavaa suurempaa kansainvälistymisloikkaa varten
mietitään jo uutta rahoituskierrosta, jonka avulla Euroopan ja
Kauko-idän metropolien sisäilmaongelmia lähdetään ratkomaan.
”Suomi ei Sipilän
rahastolla nouse”
”Yrittäjyyden
infrastruktuuri on
Suomessa kunnossa, mutta sen
dynamiikka ei.”,
sanoo teknologiayrittäjyyden
professori
Erkko Autio.
Petri Koskinen
Global Entreppeneurship -indeksi
90
Indeksi
USA
85
80
Ruotsi
75
70
65
60
Suomi
55
50
2010
2011
2012
2013
2014
LÄHDE:
THE GLOBAL ENTREPRENEURSHIP AND DEVELOPMENT INSTITUTE
[email protected]
Yrittäjyyspotentiaali on Suomessa
romahtanut. Tämä ilmenee Global
Entreppeneurship -indeksin (GEI)
ennakkotiedoista. Indeksi on Suomen osalta vajonnut alimmilleen
vuoden 2006 jälkeen, jolloin mittaaminen alkoi.
Indeksin lukema Suomelle vajosi
62,1 pisteeseen, kun maksimi on sata. Ruotsissa vastaava luku on mukaan 71,8 ja Yhdysvalloissa 85,0.
Romahdus on huolestuttava, sillä GEI ennustaa hyvin kokonaistuottavuuden kehitystä kahden vuoden
päähän. Mitä korkeampi indeksin lukema on, sitä tehokkaammin resurssit ohjautuvat käyttöön.
Indeksin tuottaa neljän yliopiston
Yhdysvaltoihin yhdessä perustama
instituutti, joka haastattelee selvitystä varten 250 000 ihmistä ja yhdistää aineiston maakohtaisiin tietoihin, kuten siihen, miten rikas tutkimus- ja kehitysympäristö maa on.
Suomesta tutkimuksen tekijät kartoittivat 2 000 ihmisen asenteita,
aktiivisuutta sekä kunnianhimoa ja
yhdistivät ne edellisvuoden haastatteluihin ja maakohtaisiin tietoihin.
”Syy yrittäjyyspotentiaalin romahdukseen Suomessa on edellisen hallituksen kyvyttömyys”, sanoo lontoolaisen Imperial College
Business Schoolin teknologiayrittäjyyden professori Erkko Autio, joka
on myös yksi indeksin kehittäjistä.
Autio arvelee, ettei tilannetta riitä
korjaamaan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ehdottama kasvurahasto.
”Rahan heittäminen ei paranna
asiaa. Kasvuyrittäjyyden tukirakenteet ovat Suomessa jo valmiita, mutta yrittäjäaktiivisuus ja sen laatu ovat
erityisen heikkoja”, Autio sanoo.
GEI koostuu kolmesta osaindeksistä, joista Suomen osalta on erityises-
ti romahtanut entreprenurial ability -osa-alue, joka laski 52,7 pisteeseen, kun vuonna 2008 sen lukema
oli 71,3. Pudotusta oli 25 prosenttia.
Tämä osaindeksi mittaa juuri Aution mainitsemaa yrittäjäaktiivisuutta ja sen laatua.
Suomelle on Aution mukaan erittäin tärkeätä keksiä keinoja sille, miten
yrittäjäksi ryhtyminen saadaan nykyistä houkuttelevammaksi kaikkein
kyvykkäimmälle osalle väestöstä.
”Suomessa oli 10–15 vuotta sitten
ohjelmia, joissa yritettiin tehdä työttömistä yrittäjiä, mutta nämä yritykset eivät olleet kovin onnistuneita.”
Jos hallitus haluaa houkutella kyvykkäimmät henkilöt yrittäjiksi, sen
on luotava edellytykset vaurastumiselle.
”Rikastumismahdollisuuksien on
oltava uskottavia, jotta yrittäminen
ja yrityksen kasvattaminen muuttuvat kiinnostaviksi.”
Yrittäjien kunnianhimoa ja kasvuhaluja mittaava aspirationsosaindeksi antaa Suomen osalta varsin kehnon arvon: 61,1 pistettä.
”Nyt tarvitaan samanlaista otetta kuin Paavo Lipposen hallituksen
lanseeraamassa yrittäjyyden vuosikymmenessä oli, eli pelkällä kasvurahastolla tilannetta ei paikata.”
Yrittäjyyttä taloudessa säätelevät
prosessit ovat Aution mukaan liian
monimutkaisia politiikkatoimien
avulla hallittaviksi.
”Koska yrittäjyyttä tukeva infrastruktuuri on Suomessa pitkälti jo valmis, Suomen pitää siirtyä
yrittäjyyspolitiikasta yrittäjyysekosysteemipolitiikkaan. Suomessa ainoa hyvä esimerkki toimivasta yrittäjyysekosysteemistä on se,
joka pyörii Aalto-yliopiston ympärillä. Vastaavaa imua tarvittaisiin
muuallakin Suomessa.”
Suomen Global Entreppeneurship -indeksin kehitys vuodesta 2006
90
Indeksi
86
Asenteet
GEI
82
Kyvykkyydet,
osaaminen
Kunnianhimo,
kasvuhakuisuus
78
74
70
66
62
58
54
50
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
LÄHDE: THE GLOBAL ENTREPRENEURSHIP AND DEVELOPMENT INSTITUTE