lataa esite - Faros Group

Transcription

lataa esite - Faros Group
FAROS BUSINESS SCHOOL
VALMENNUSOHJELMAT
2015-2016
YRITTÄJIEN JA
YRITYSTEN JOHTAJIEN
OMA VALMENNUSOHJELMA
Kauppias
Rakennusalan yrittäjä
IT-alan yrittäjä
Johan Holmström
Jontten Kyläkauppa
jontte@jontte.fi
Staffan Floessell
Oy Staffra Ab
staffan@staffra.fi
Petri Rautakoski
Cautus Oy
petri.rautakoski@cautus.fi
”
”
”
Valmennusohjelman myötä
sain valtavasti uutta energiaa ja
innostusta yrittäjänä toimimiseen. Ryhtymällä tuumasta toimeen sain tehtyä liiketoiminnan
kannalta tärkeitä asioita, jotka
ovat muuten jääneet tekemättä.
Liikevaihtomme on kasvanut ja
olemme saaneet uusia asiakkaita.
”
Liiketoiminnan monipuolinen kehittäminen tuli tarpeeseen. Valmennuksen myötä sain
uutta näkemystä yrittämiseen
sekä valmiuksia tuloksekkaan
kassavirran varmistamiseksi.
Valmentajien ja toisten yrittäjien
innostamina aloitimme kahden
muun ohjelmaan osallistuneen
yrittäjän kanssa yhteisen hankkeen, joka on paitsi tarjonnut
uusia liiketoimintamahdollisuuksia, myös lisännyt meidän
jokaisen omaa työintoa.
”
Olen saanut erinomaiset
valmiudet talouden mittaamiseen ja tulevaisuuden ennustamiseen valmennusohjelman
myötä. Oma ajankäyttö on parantunut huomattavasti, ja sillä
on valtavasti merkitystä työn
tuottavuuden ja oman jaksamisen kannalta.
”
Faros Business School -valmennusohjelma on suunniteltu yrittäjille ja yritysjohdolle, jotka haluavat
vahvistaa suunnitelmallista ja tietoon perustuvaa liiketoimintaosaamista ja -johtamista.
VALMENNUSTAVOITTEET
Suoritettuasi kaikki valmennukseen liittyvät
osa-alueet:
• Saat lisää asiakkaita ja liikevaihtoa
• Saat enemmän rahaa viivan alle
• Varmistat hallinnan tunteen niin yrittäjänä kuin
yritystoimintasi osalta
• Tunnistat omat vahvuutesi yrittäjänä ja johtajana sekä tiedät, miten kehität niitä edelleen
• Ymmärrät, miten oma johtajuutesi kytkeytyy
yrityksesi menestykseen
• Osaat rakentaa 2-3 vuoden suunnitelman, joka
varmistaa yrityksesi menestyksen
• Tiedät yrityksesi tuotteiden ja palveluiden kilpailukyvyn markkinoilla
• Sisäistät talouden tunnusluvut ja osaat tulkita
niitä
• Päivität osaamisesi digiaikaan
• Verkostoidut kollegoiden ja valmentajien kanssa
TULOSHAKUINEN VALMENNUSOHJELMA
• Valmennuksessa etenet määrätietoisesti asiakokonaisuus kerrallaan laaditun aikataulun
mukaisesti – valmentajina alansa huippuammattilaiset!
• Valmennuksen aluksi tapaat Faros Groupin
kokeneen yrittäjäpartnerin ja määrität tavoitteet
itsellesi ja yrityksellesi – seurantatapaaminen
valmennuksen aikana
• Valitset itsellesi mentorin, jonka kanssa sparraat liiketoimintaasi kohti määriteltyjä tavoitteita
• Faros Groupin oma tukiverkosto varmistaa, että
saat tarvittavan ohjauksen ja tuen valmennuksen aikana
VALMENNUKSEN HINTA
Valmennuksen hinta on 4600 € (alv 0), jonka voi
maksaa yhdessä tai kahdessa erässä.
VALMENNUSPÄIVIEN KESKEISET SISÄLLÖT
Asiakkuudet ja myynnin suunnitelmallinen
toteutus, osa 1
- arvioidaan asiakkuuksien nykytila ja tehdään
asiakashankinnan suunnitelma myynnin tueksi
Yrittäjän talouden työkalupakki, osa 1
- syvennytään taloudellisiin tunnuslukuihin ja
laaditaan oman yrityksen budjetti sekä kassavirtalaskelma
Markkinointi ja viestintä
- perehdytään eri markkinointikanaviin ja
viestintään tavoitteena laatia oman yrityksen
markkinointisuunnitelma
Yritystoiminta ja digiaika
- mietitään ratkaisuja digitaalisuuden
tarjoamiin mahdollisuuksiin
Toiminnan johtaminen arjen keskellä
- Tarkastellaan omaa toimintaa tehokkuuden,
tuottavuuden ja jaksamisen näkökulmista
Yritystoiminnan suunnittelu ja seuranta
- Laaditaan selvitys oman yrityksen tuotteiden ja
palveluiden kilpailueduista sekä tulevaisuuden
tavoitteista
Yrittäjän talouden työkalupakki, osat 2 ja 3
- Varmistetaan onnistunut budjetin laadinta ja
perehdytään yrittäjän kannalta tärkeisiin
verotusasioihin
- Tarvittaessa voidaan järjestää erillinen
Excel –koulutuspäivä
Asiakkuudet ja myynnin suunnitelmallinen
toteutus, osa 2
- Tarkastellaan asiakkaan ostoprosessia sekä
myynnin johtamista
- Laaditaan myynnin toimenpidesuunnitelma
Henkilöstöjohtaminen ja työsuhdeasiat
- Perehdytään rekrytointi- ja irtisanomisperusteisiin, työsopimusasioihin sekä
osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen
OSALLISTUJAPALAUTE
VALMENTAJISTA
5,8/6
VALMENTAJAT
Ilkka Wäck
Ilkka on työurallaan vastannut monien yrityksien liiketoiminnan
kehittämisestä. Hän on usein tullut yrityksien vetovastuuseen tilanteissa, joissa yritykselle täytyy löytää selkeä suunta muutostilanteissa menestyksen varmistamiseksi. Valmennuksissaan Ilkka varmistaa, että valmennuspäivien sisältö viedään yrittäjien liiketoimintaan
pysyvien tuloksien mahdollistamiseksi.
Antti Parkama
Antti on toiminut yrittäjänä vuodesta 1998 lähtien ja hän on valmentanut
useita eri toimialoja ryhmäkoon vaihdellessa 1-70 osallistujan välillä.
Antilla on erittäin vahva kokemus asiakaspalvelun ja myynnin parissa,
niin yrittäjänä kuin kouluttajana. Valmennuksissaan Antti lähestyy käsiteltäviä aiheita erittäin konkreettisin esimerkein.
Jukka Hämäläinen
Jukalla on 25 vuoden kokemus taloushallinnon tehtävistä ja hän on
valmentanut sekä auttanut lukuisia yrittäjiä asian tiimoilta. Hänellä on erittäin vahva osaaminen yhdistää taloushallinto liiketoimintojen kokonaisuuteen. Jukan valmennukset ovat käytännönläheisiä ja
huippusuosittuja.
Taru From
Taru on toiminut vuodesta 1990 lähtien eri johtamistehtävissä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tarulla on erittäin hyvä kyky muodostaa
näkemys yrityksen tulevaisuuden tilasta sekä miten se kommunikoidaan ja jaetaan henkilöstön kanssa. Taru on rohkea, innostava ja mukaansa tempaava niin johtajana kuin valmentajana.
Raija Peltola
Raijalla on erittäin vahva osaaminen henkilöstöjohtamiseen.
Kokemus on kertynyt sekä oikeustieteellisen opintojen sekä noin
20 vuoden johtamistehtävien kautta. Raija on toiminut kouluttajana jo
pitkään ja lisäksi hän on ollut kirjoittamassa kirjoja muun muassa osaamisen kehittämisestä, perehdyttämisestä ja palautteen antamisesta.
HENKILÖKOHTAINEN KEHITYSOHJELMA
LIIKETOIMINNAN
JA OSAAMISEN
KEHITTYMINEN
MENTOROINTI
VALMENNUSPÄIVÄT
VALMENNUS
TYÖHÖN
SOVELTAMINEN
KEHITYSTEHTÄVÄT
TILANNEANALYYSI
TAVOITTEET
OSAALISTUJALLE JA
YRITYKSELLE
VERKOSTOT JA
OPPIMISYMPÄRISTÖ
ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIETOJA
Johanna Tuominen
Asiakkuuspäällikkö
puh. 050 464 6630
johanna.tuominen@farosgroup.fi
www.farosgroup.fi
Ilkka Wäck
Partneri
puh. 0400 456977
ilkka.wack@farosgroup.fi
www.farosgroup.fi
TYÖELÄMÄ