Metar 1 - Malmin Tuulenkävijät

Transcription

Metar 1 - Malmin Tuulenkävijät
K U U K A U SI T I E D OT E
20.6.2015
1/2
MALMIN TUULENKÄVIJÖIDEN KUUKAUSITIEDOTE METAR 1
1. KOLO
3 . S TR A T OS 2 0 1 5
Koloasia on tällä hetkellä lippukuntamme tärkein meneillään
oleva projekti. Neuvotteluja on käyty SIL:n kanssa tilan
saamisesta SIL-talosta Malmin kentän pääportin läheisyydessä.
Asia on edennyt, ja vuokrasopimus tehtäneen lähiaikoina ja
astuu voimaan heinäkuun alusta.
Lippukuntamme ensimmäinen kesäleiri Stratos 2015 pidetään
Räyskälässä 6.–9.8. Ilmoittautumismaksua ei ole vielä päätetty,
mutta sellainen tullee olemaan ruoka- ym. kustannusten
kattamiseksi. Majoittuminen on teltassa. Leirille on mahdollista
tulla myös osaksi aikaa. Leiri on tarkoitettu tällä kertaa
samoajaikäisistä ylöspäin, eli vähintään 15-vuotiaille.
Kolon kalusteet saamme Nooa Pankilta. Niiden haku ja
kuskaaminen kololle on illalla 9.7. tai seuraavan päivän aikana.
Kolo tarvitsee remonttia ennen käyttöönottoa. Luvassa on
väliseinän rakentamista, oviaukon puhkaisua, sun muuta. Tämä
työ tehdään heinä–elokuussa. Kaikenlainen apu tulee olemaan
tarpeen suunnittelusta kahvinkeittoon. Ilmoittaudu hommiin
Petterille ([email protected]) ja Laurille
([email protected]). Lisätietoja projektista myös
heiltä.
2 . J ÄMI S C OU T IN 2 0 1 5
Teemme retken Jämi Fly In -tapahtumaan 17.–19.7., ks.
www.jamiflyin.com. Retken tarkoitus on paitsi nauttia erittäin
mukavasta ja ehkä vuoden parhaasta ilmailutapahtumasta,
mainostaa lippukuntaamme ilmailupiireissä. Yritämme järjestää
myös tapaamisen paikallisen lippukunnan kanssa ja esitellä
heille ilmapartiotoimintaa.
Leirin johtajana toimii Vesku ([email protected]). Leirin
suunnitteilla oleva ohjelma käsittää ilmailullisia aiheita kuten
Räyskälän kentän toimintaan tutustuminen, ensiapu,
ilmailuradion käyttö, ilmailusää, jne. Leirillä tehdään myös
vaellus lähimaastossa.
Leirille tarvitaan nyt erilaisia tekijöitä, kuten
 varajohtaja
 ohjelmavastaavia
 vaellusvastaavia
 keittiövastaavia
Ilmoittaudu itseäsi kiinnostaviin hommiin Veskulle ja
Petterille!
Leiri-ilmoittautuminen Kuksassa:
https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=6827
Meillä tulee olemaan esittelyständi Jämin palloiluhallissa, jossa
järjestetään perinteisesti pienet ilmailuaiheiset messut.
Yöpyminen on teltassa jossain kentän alueella. Suunnitelmissa
on mennä paikalle perjantaina ja lähteä lauantaina illalla pois.
Voi olla, että tämä pitenee vielä sunnuntaille, mutta tästä
käymme vielä keskusteluja.
Kuksa-ilmoittautumisiin saa apua Hannulta. Tässä pitää siis
kirjautua järjestelmään omalla partio-id:llä ja tehdä
ilmoittautuminen. Ne lippukunnan uudet jäsenet, joiden
jäsenyys viedään Kuksaan vasta elokuun alussa, ilmoittautukaa
leirille suoraan Petterille ja Veskulle. Liittäkää ilmoitukseen
mahdolliset erikoisruokavalionne sekä mihin hommiin haluatte
leirillä osallistua. Viedään kaikki tiedot Kuksaan sitten vähän
ennen leiriä elokuussa.
Tänne tulijoiden pitää ostaa pääsylippu tapahtumaan
(peruslippu 25 € la ja 35 € la-su, ks. tarkemmin nettisivulta,
tarjolla on aika paljon erilaisia hintakategorioita esim. nuorille
ja lentäen paikalle tuleville).
4 . T- P AI T A TIL AU S
Ilmoittautuminen Kuksassa:
https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=6831
Ilmapartiolippukunta Malmin Tuulenkävijät ry
c/o Petteri Pavas, Pinnintie 24, 05200 Rajamäki
ilmapartio.fi
[email protected]
Lippukunnalle tilataan t-paitoja, väri ja painatus on sama kuin
huppareissa. Petteri on testannut ja valinnut korkealaatuisen
tuotteen hupparitoimittajaltamme.
Lippukuntatili: FI30 4405 0010 3230 64
Projektitili: FI62 4405 0010 3233 61
Y-tunnus: 2681067-7
BIC-koodi: ITELFIHH
K U U K A U SI T I E D OT E
20.6.2015
Hinnat: yksi paita 20 €, kaksi tai useampi 17, 50 €/kpl. Tarjolla
on normaalit koot. Toimita tilauksesi Petterille
([email protected]). Maksu suoritetaan lippukunnan tilille.
Ohjeet tähän meilataan vielä erikseen.
5 . H UI VI
Huivitilaus on tekeillä. Tarjouksia on kysytty neljästä paikasta
ja kahdesta on saatu demomateriaalia toteutustekniikasta.
Näyttäisi siltä, että huivin kärjessä oleva kuvio tehdään
kangaspaloista, jotka ommellaan reunoistaan kiinni huiviin.
Vaihtoehtoinen tekniikka on ainakin painaminen, mutta tästä
ei olla saatu kunnon tarjousta. Aktiivisimmaksi osoittautunut
toimittaja jatkaa juhannuksen jälkeen vaalean sinisen kankaan
etsimistä. Kun sellainen löytyy, päästään melko pian tilaamaan.
Tarjouksia on kysytty 100 huivin tilaamiselle ja kokonaishinta
näyttäisi olevan sellaiset 1200 €.
6 . K UR SS IT
Oletpa uusi tai vanha partiolainen, piiri järjestää monenlaisia
kursseja. Ja mikä parasta, lippukuntamme saa ilmaiset kurssit
ensimmäisen toimintavuotensa aikana. Nyt on siis aika
ilmoittautua kurssille! Tarjolla on satastenkin arvoisia kursseja
esim. kiipeilystä kiinnostuneille. Seuraavassa pieni otos
kurssitarjonnasta.
2/2
8 . LI PP U KU NT A ME ILI
Lippukunnalle on tehty seuraavanlaisia sähköpostiosoitteita.
[email protected]
Lippukunnan yleisosoite
[email protected]
Lippukunnanjohtajalle
[email protected]
Koko hallitukselle
[email protected]
Vuoden päästä kesällä olevan Roihu 2016 -suurleirin
yhteyshenkilöllemme
[email protected]
Www-vastaavalle
[email protected]
Kaikille vähintään 15-vuotiaille jäsenillemme
[email protected]
Kaikille jäsenille ja ohjelmatyöryhmään ilmoittautuneille
[email protected]
Alle 18-vuotiaiden jäsentemme huoltajille
[email protected]
Meistä kiinnostuneille aikuisille (ei vielä partiolaisia)
[email protected]
Ne Helsinki Fly Inissä lapsensa ilmoittaneet, jotka eivät
vielä kuitenkaan ole halunneet edetä jäsenyyteen
Kaikissa osoitteissa voi käyttää päätteenä myös
@tuulenkavijat.fi:tä. Jos haluat oman ilmapartio-osoitteen tai
osoitteen jollekin toiminnalle, lähetä pyyntö Hannulle.
9 . LI PP U KU NT A TIE D OS T OT










Tervetuloa partioon: 15.9., 15.10., 7.11.
Ensiapu 1: 2.9. alkaen
Nettisivutyöpaja: 6.10.
Valokuvauskoulutus: 11.10.
Lippukuntalehtikoulutus: 31.10.
Viestintä- ja markkinointikoulutus: 1.9., 11.11.
Partiojohtajakurssi: 23.9. alkaen
Tervetuloa lippukunnan hallitukseen: 6.10.
Kuksa-koulutus (jäsenrekisteri): 6.10.
Lippukunnanjohtajakurssi: 20.11. alkaen
Kaikki kurssit löytyvät Hepun toimintaliitteestä:
http://issuu.com/heppu/docs/toimliite_syksy15
Lisätietoa kursseista saat Lindalta ([email protected]).
Ilmoita myös kurssit joille olet menossa. Useimmille kursseille
ilmoittaudutaan Kuksan kautta.
Lippukunnan toimintaan liittyvät tiedostot, esimerkiksi
pöytäkirjat ja ohjematyöhön liittyvät, on jaettu kaikille jäsenille
Google Drivessä. Jos et saa tiedostoja käyttöön, ota yhteyttä
Hannuun ([email protected]).
1 0 . SE U R A A VA H AL LI T UK SE N K O K OU S
Seuraava hallituksen kokous pidetään keskiviikkona 8.7. kello
18 kololla. Jos kolo ei vielä ole kokoustamiskunnossa, niin
olemme lentoasemalla kuten tavaksi on tullut.
1 1 . ME TA R 2
Seuraava Metar ilmestyy sunnuntaina 2.8. Jos haluat toimittaa
siihen tekstiä, niin lähetä aineisto Hannulle
([email protected]) viimeistään edellisenä päivänä.
7 . OH JE LM A T YÖ
Elina ([email protected]) vetää ohjelmatyöryhmää.
Ryhmä suunnittelee syksyllä aloittavien ryhmien ilmaaktiviteetit. Mukaan työhön pääsee ottamalla yhteyttä Elinaan!
Ilmapartiolippukunta Malmin Tuulenkävijät ry
c/o Petteri Pavas, Pinnintie 24, 05200 Rajamäki
ilmapartio.fi
[email protected]
Juhannusterveisin,
Hannu ([email protected])
Tiedottaja
Lippukuntatili: FI30 4405 0010 3230 64
Projektitili: FI62 4405 0010 3233 61
Y-tunnus: 2681067-7
BIC-koodi: ITELFIHH