Toini Eerola

A6 // UUTISET
Surullisen
tavallisia
hoitotarinoita
Kolumni
Päivi Pekkalin
@aamulehti.fi
A
kaalaisen 104-vuotiaan hoitopaikkatarina kuulostaa surullisen tavalliseselta,
mutta silti jopa lohdullisemmalta kuin monen suomalaisvanhuksen hoitotodellisuus.
Tällä vanhuksella on sentään
hoitopaikka ja asunto, jonka
realisoimista voi edes harkita –
ja mikä tarkeintä: hänellä on tytär, joka auttaa ja kantaa huolta.
Nykyisin moni yksinäinen
vanhus on lähinnä heitteillä kotonaan. Kun hoitopaikkaa on
entistä vaikeampi saada, vanhus katsotaan kotikuntoiseksi,
vaikka hän ei ymmärtäisi tästä
maailmasta enää mitään eikä
pystyisi edes liikkumaan omatoimisesti.
Pahinta on, jos jalat vielä pelaavat, mutta pää ei.
TIlAnnE TUnTUU menevän vain
pahemmaksi. Kun kaikki halutaan hoitaa kotona mahdollisimman pitkään, niin tehdään
jo liiankin pitkään.
Kotona on vanhuksia, joiden luona käydään monta kertaa päivässä, mutta silti liian vähän. Vanhus ei pääse aina edes
vessaan yksinään. Hän kaipaa
myös seuraa ja tukea, johon kodissa vain hetken viipyvällä hoitajalla ei tahdo olla aikaa.
Illat ja yöt ovat pitkiä. Kodihoidon kiireinen iltapartio
aloittaa kierroksensa jo neljältä iltapäivällä. Seuraava auttaja
voi tulla vanhuksen luokse vasta
aamulla. Yksinoloa saattaa olla
yli kuusitoista tuntia putkeen.
MonI oMAInEn ottaisi avut-
tomalle vanhukselleen paikan
vaikka mistä. Kunnallisia paikkoja ei kuitenkaan ole tarpeeksi, ja yksityinen hoito on kallista. Lisäksi kaikki on kiinni kotikunnasta: jos se haluaa säästää
tai muusta syystä hoitaa huonokuntoista vielä kotona, kunnallista paikkaa tai palveluseteliä yksityiseen paikkaan ei saa.
Paksu rahapussi auttaisi vanhusta hakeutumaan yksityiseen
hoitoon omin varoin. Aika harvalla on kuitenkaan eläkettä,
jolla hoidosta voisi maksaa jopa 5 000 euroa kuukaudessa.
Laskin, että kohtuullista työeläkettä saava, pienessä omistusasunnossa asuva vanhus
voisi asua yksityisessä hoitopaikassa ilman palveluseteliä
noin kaksi vuotta, jos myisi
asuntonsa.
Asunnon myyminenkään ei
siis olisi mikään loppuelämän
ratkaisu. Vanhushan voisi elää
vuosikausia. Minne hän muuttaisi parin vuoden päästä, kun
rahat loppuisivat?
Aamulehti // Maanantaina 23. helmikuuta 2015
104-vuotias maksaa isoa
●●Ongelma:
Toini Eerolalle
ei meinannut
löytyä ympärivuorokautista
hoitoa
Anni Vähälä
Ilkka Laitinen, kuvat
Lempäälä
Eerola, 104, on ikäisek•seenToini
virkeä, mutta vanhuus ei ole
tullut yksin hänellekään. Vielä viime syksynä Eerola eleli kotihoidon
käyntien turvin omassa kaksiossaan Akaan Toijalassa.
Eerolan näkö on niin huono, että hän on melkein sokea, mutta
isoimmaksi ongelmaksi muodostuivat tasapainon häiriöt. Eerola
kaatui pahasti kotonaan lokakuun
lopulla.
– Ilmeisesti siinä tapahtui jotakin, koska äidin tasapaino muuttui
paljon huonommaksi. Äiti kaatuu
eikä pääse itse ylös, sanoo tytär
Sinikka Laurila.
Toinen, Amerikassa asuva tytär
tuli kuukaudeksi asumaan äitinsä
luo. Kävi ilmeiseksi, että Eerola
tarvitsee kodin, jossa on ympärivuorokautista hoitoa. Kun Amerikan-tytär lähti, oltiin isojen ongelmien edessä.
EErolA on asunut Toijalassa pari-
kymmentä vuotta, mutta sitä ennen hän asui Valkeakoskella. Valkeakoskella asuu neljä Eerolan lasta, myös Sinikka Laurila. Eerolalle
ryhdyttiin etsimään vanhainkotitai hoivakotipaikkaa sekä Valkeakoskelta että Akaasta.
Aluksi Valkeakoski epäsi hakemuksen. Laurila valitti aluehallintovirastoon, joka pyysi Valkeakoskea käsittelemään asian uudestaan.
Lopulta Eerola pääsi molempien kaupunkien jonoihin. Ne eivät
kuitenkaan avanneet oikotietä onneen.
– Molemmista kaupungeista sanottiin suoraan, että mihinkään
ei mahdu ja että jonossa on paljon huonompikuntoisiakin, Laurila sanoo.
Toini EErola on melkein sokea, mutta järki on yhä terävä. Eerola kuuntelee mielellään, kun tytär Sinikka Laurila lukee
taan, Laurila huokaa.
Eerolan pitää maksaa omasta
pussistaan myös lääkkeet, vaatteet, kampaaja, jalkahoidot ja kaikenlainen virkistys.
– Äiti tykkäisi käydä esimerkiksi konsertissa, kun vielä pystyy.
Sellaiseen ei nyt jää oikein rahaa,
Laurila suree.
MITä SITTEn pitäisi tehdä, kun
jonot kunnalliseen hoitoon ovat
pitkät?
Akaa tarjosi mahdollisuutta kaupungin tukemaan yksityiseen palveluasumiseen. Kaupungissa on
meneillään pilottihanke, jossa kokeillaan palvelusetelin käyttöä.
Mainio Vire -ketjun Arwola-kodissa Lempäälässä oli tilaa, ja Toini
Eerola muutti sinne joulukuussa.
Äidillä tai tyttärellä ei ole moittimista hoidosta.
Sen sijaan hinta tuntuu kohtuuttomalta palvelusetelistä huolimatta. Tehostetun palveluasumisen
kustannukset ovat kuukaudessa
noin 4 500 euroa, joista Akaa maksaa 2 700 euroa.
Eerolan reilun tonnin eläke kattaa osan, ja loput on tähän saakka
maksettu säästöistä.
– Vielä tämä kuukausi selvitään
niillä, sitten pitää miettiä uudes-
AkAAn va. vanhus- ja vammais-
arwolassa huoneen seinällä on Toini Eerolan elämästä koottu huo-
neentaulun. Huoneentaulun vieressä on pariisilainen karikatyyripiirros.
Eerola matkusti Euroopassa vielä yli yhdeksänkymppisenä. Hän haluaisi
käydä vieläkin esimerkiksi konserteissa.
työn johtaja Marjut Takanen ei
voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi
ottaa kantaa yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Hän kuitenkin
kertoo yleisellä tasolla, että palvelusetelin käyttäminen perustuu
vapaaehtoisuuteen.
Vanhuksella on mahdollisuus
valita joko palvelusetelin tai kaupungin tuottamien palvelujen väliltä. Siksi on jokaisen asiakkaan
oma asia miettiä, onko järjestelyyn varaa tai miten omavastuun
rahoittaa.
– Palvelusetelin arvo perustuu
asiakkaan bruttotuloihin, ja asiakkaalle jää tietty omavastuuosuus.