3 / 2015 - Vesannon seurakunta

Transcription

3 / 2015 - Vesannon seurakunta
VESANNON
SEURAKUNTAVIESTI
N:o 3 / 2015 Kesä
www.vesannonseurakunta.fi
Vaiheittain
Perehtyessäni seurakuntamme 120-vuotisjuhlavuoden nimissä sen historiaan tein
mielenkiintoisen, kahtalaisen havainnon. Itsenäisen maamme vaiheiden – myös
muuhun maailmaan tai ainakin Eurooppaan liittyvästi – huomaa mielikuvatasolla
jaksottuvan vuosiksi 10-luvuittain. Olennaiset piirteet ovat tehneet niistä jo oikeastaan käsitteitä: 30-, 50-, 60-, 70- ja 80-luvuista ainakin. Vuosituhannen vaihteen
molemmin puolin taitaa olla vielä vähän epämääräisempää.
Myös kirkon historian voi nähdä vaiheina, mutta ainakaan Vesannolla se ei seuraa
em. muun elämän jaksotusta. Eri ajanjaksoja luonnehtivat ennen muuta keskeiset
henkilöt, yleensä papit ja lukkarit. Papeista Strandmanin sinänsä erityisen merkittävä aika on ehkä jo etääntynyt tämän ajan tietoisuudesta, mutta Vasaman, Rahkosen, Salon ja Vesisenahon aikakaudet voidaan yhä mieltää täällä toisistaan
erottuvina; Huttusen ja Keräsen virkakaudet lukkareina puolestaan kattavat jo lähes 70 vuotta itsenäisen seurakunnan elämästä, ensin mainitun vaikuttaessa ilmeisen voimallisesti musiikkipitäjän kuvaan. Eivätkä tässä suinkaan ole kaikki ne
tärkeät, joiden merkitys ei seuraa vuosienkymmenten jaottelua. Kirkollisen työn
vaikutus ylitti sen rajat.
Tämä alleviivaa sitä, ettei seurakunnan 120-vuotisjuhlaa vietetä ainoastaan Jumalan ja Hänen yliajallisen Sanansa kunniaksi, vaan myös ihmisyyden nimissä.
Tänne asti on siis tultu, ja kirkkomaa(t) kertokoon siitä, kuinka kaukaa. Ja yhä
edelleen täällä ollaan ja eletään, sen suuremmin kai olojamme moittimatta, mieluummin kai niistä kiittäen.
Juuri nyt on vaiheenamme jälleen kesä kaikkine riemuineen. Niin omasta, työtovereitteni kuin koko Vesannon seurakunnan puolesta toivotan taas siunattua, suloista Suomen suvea niin kantaväelle kuin käypäläisille!
Jarmo Paananen, kirkkoherra (vaiheessa)
P.S. 50 vuotta täyttävän Vesannon Seurakuntaviestin juhlajulkaisu tulee jakeluun
elokuun puolivälissä ja kertoo mm. seurakunnan merkkivuoden nimenomaisista
juhlamenoista tarkemmin.
Jumalanpalvelukset
Vesannon kirkossa su klo 10, ellei toisin mainita.
7.6. Jumalanpalvelus, 2. sun. helluntaista.
Katoavat ja katoamattomat aarteet.
Jarmo Paananen, Heino Keränen.
14.6. Messu, 3. sunnuntai helluntaista.
Kutsu Jumalan valtakuntaan.
Sirpa Leppäjärvi, Johanna Isokangas.
La 20.6. Jumalanpalvelus, Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä)
Tien raivaaja. Niina Hytönen, Mirka Nousiainen.
21.6. Jumalanpalvelus, 4. sun. helluntaista. Kadonnut ja jälleen löytynyt.
Jarmo Paananen, Mirka Nousiainen.
28.6. Messu, 5. sunnuntai helluntaista. Armahtakaa!
Saarna Pekka Paakkanen, liturgi Jarmo Paananen, Mirka Nousiainen.
Sompalaseuran kirkkopyhä.
5.7. Konfirmaatiomessu klo 12, Apostolien päivä. Herran palveluksessa.
Jarmo Paananen, Heino Keränen ja isoset.
12.7. Messu, 7. sunnuntai helluntaista. Rakkauden laki.
Jarmo Paananen, Johanna Isokangas sekä Pakariset.
50 v. sitten rippikoulunsa käyneiden kokoontuminen.
To 16.7. Kansanlaulukirkko klo 18
Marja-Leena Niinivaara-Koskell, Tervon pelimannit, Kalevan Kaiku.
19.7. Pängätsaaren kesäkirkko klo 13 ”Puuhamaassa”,
Kirkastussunnuntai. Kirkastettu Kristus.
Sirpa Leppäjärvi, Pia Pakarinen ja Anna-Riitta Raatikainen laulu.
26.7. Jumalanpalvelus, 9. sunnuntai helluntaista. Totuus ja harha.
Niina Hytönen, Tapio Heikkilä.
2.8. Messu, 10. sun. helluntaista. Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa.
Sirpa Leppäjärvi
9.8. Jumalanpalvelus, 11. sunnuntai helluntaista. Etsikkoaikoja.
Sirpa Leppäjärvi, Heino Keränen.
16.8. Messu, 12. sunnuntai helluntaista. Itsensä tutkiminen.
Sirpa Leppäjärvi, Heino Keränen sekä AinaSamat.
23.8. Jumalanpalvelus, 13. sunnuntai helluntaista. Jeesus, parantajamme.
Saarna Niina Hytönen, liturgi Jarmo Paananen, Heino Keränen sekä
Maija Röntynen-Huttunen.
30.8. Vesannon seurakunta 120 v. ja kirkkokuoro 70 v. juhlajumalanpalvelus klo 13, 14. sunnuntai helluntaista. Lähimmäinen.
Jarmo Paananen, Heino Keränen sekä kirkkokuoro.
Lapset, perheet, nuoret
Rippileiri Tervonsalmen leirikeskuksessa 29.6.-3.7. ja
konfirmaatiomessu kirkossa su 5.7. klo 12.
Kummeja pyydetään tulemaan paikalle jo klo 11.40.
Tällä leirillä ei ole vierailupäivää.
Kipinäleiri Partaharjulla 22.-27.7. Leirikirje kaikille
ilmoittautujille tulossa juhannuksen jälkeen.
Kesäperhekahvila kokoontuu MLL:n voimin uudistetulla
leikkikentällä keskiviikkoisin klo 10-12 seuraavina päivinä: 1.7., 8.7., 15.7., ja 22.7.
ja mikäli intoa riittää niin lisäkerrat mahdollisia. Vapaan leikin lisäksi ohjelmassa
monenlaista touhua hiekkalelujen, kesäpelien ja leikkien sekä saippuakuplien
muodossa. Tarjolla kahvia ja mukaan voi ottaa omat eväät.
Lasten kesäkerhot alakouluikäisille tiistaina 14.7. ja keskiviikkona 15.7.
klo 12–15.30 seurakuntakodin yläkerrassa. Kerhossa askarrellaan, leikitään,
pelaillaan ym., Maksuton. Välipala tarjotaan. Ilmoittautuminen tekstiviestillä tai
sähköpostilla Tiitulle. Yhteystiedot alla.
Lasten päiväleiri 4-8 -vuotiaille to 15.7. klo 10-14.30 seurakuntakodilla.
Päivänaikana askartelua, pelailua ja tarjoillaan lounas. Ilmoittautuminen 5.7.
mennessä tekstiviestillä 040 7586296 tai sähköpostilla [email protected]
Perhekerho kokoontuu keskiviikkoisin 26.8. alkaen srk-kodin yläkerrassa
klo 10-12. Järj. MLL ja srk Lisätietoja: [email protected]
Päiväkerhoihin ilmoittautuminen on alkanut ja kerhoikäiset (2010-2012 syntyneet) ovat saaneet ilmoittautumiskirjeen kotiin. Mikäli ilmoittautumislomake puuttuu, niitä saa kirkkoherranvirastosta ja netistä: www.vesannonseurakunta.fi/lapset
Ilmoittautua voi heinäkuun loppuun mennessä. Päiväkerhot alkavat syyskuussa.
Lisätietoja: [email protected]
Ennakkotietona Kymppisynttärit tänä vuonna 10 täyttäville ja viime vuonna 10
täyttäneille pidetään leiripäivän muodossa Tervonsalmessa la 19.9. Kutsut lähetetään jokaiselle kotiin. Meille esiintyy mm. POPO Salami.
Vesannon seurakunta täyttää 120 vuotta ja koko seurakunta juhlii elokuun
viimeisenä viikonloppuna. Ohjelmaa ja juhlia on luvassa kaikenikäisille!
Myös valtakunnallisesti seurakuntien varhaiskasvatus juhlii tulevalla kerhokaudella
70-vuotista taivaltaan teemalla Pieni on suurin! ja samalla teemalla me
juhlimme lasten kanssa myös elokuussa.
Muuta seurakunnan toimintaa
Lähetystyön kirpputori avoinna Vesannon keskustassa
ke-pe klo 10-16 sekä la 10-14.
Hautakivien oikaisupäivä ke 3.6. klo 8.30.
Tule paikalle opastamaan.
Juhannusaattoilta pe 19.6. Venesatamassa klo 19.
Myynnissä kahvia ja makkaraa lähetystyön hyväksi.
Kokko sytytetään n. klo 20.
Kirkkoherranvirasto on suljettuna viikolla 27.
Konsertti Vesannon kirkossa ke 8.7. klo 18. Olga Shishkina kannel ja gusli
sekä sopraano Terttu Iso-Oija ja pianisti Anna Korzun Pietarista.
Lähetystyö ottaa vastaan arpavoittoja sekä vanhoja postikortteja
kirkkoherranvirastossa ja kirpputorilla.
Diakoniatyö kesällä
Vs. diakoniatyöntekijänä toimii teologian maisteri Niina Hytönen, joka on
tavattavissa diakoniatoimistossa keskiviikkoisin klo 9 – 12.
Muulloin 040 8301724, [email protected]
Ruoka-apua sitä tarvitseville Helluntaiseurakunnan tiloissa, Paavonpolku 11
kesäkuun alusta alkaen maanantaisin klo 11-12 ja torstaisin klo 17-18.
Yhteistyössä Vesannon evankelisluterilainen- ja Helluntaiseurakunta.
Vesannon Seurakunnan 120-vuotisjuhla sunnuntaina 31. elokuuta.
Lomalla: - Kirkkoherra Jarmo Paananen 13.7. – 18.8.
Sijaisena pastori Sirpa Leppäjärvi Viitasaarelta puh. 040 8411606.
Vesannon seurakunta
Terveystie 5, 72300 Vesanto
Fax: (017) 624 105
Sähköposti: [email protected]
Nettisivut:
www.vesannonseurakunta.fi
Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet [email protected]
Kirkkoherranvirasto, avoinna ma ja ke klo 9 - 13 ........ (017) 624 255
Taloustoimisto, talouspäällikkö Ilmi Korhonen ................ 040 359 2291
Hautaustoimi, seurakuntamestari Uolevi Laitinen ........... 040 568 6272
Kirkkoherra Jarmo Paananen .......................................... 040 571 9596
Kanttori Heino Keränen ................................................... 050 062 1068
Nuorisotyönohjaaja Priitta Lahtinen (”Tiitu”) .................... 040 758 6296
Lastenohjaaja Niina Salonen .......................................... 040 359 2285