Ryhmän koordinaattorin opas - ohjeita ryhmien

Transcription

Ryhmän koordinaattorin opas - ohjeita ryhmien
Ruissalon osaston monikulttuurinen
toiminta ja sen koordinointi
opas ryhmien koordinaattoreille
Ruissalon osaston monikulttuurinen vapaaehtoistoiminta koostuu seitsemästä eri
toimintamuodosta (ryhmästä):
1) Ruissalon osaston monikulttuurisen toiminnan ryhmien yhteistapaamiset – Mokutapaamiset
2) Pansion vastaanottokeskuksen (vok) kuukausiaktiviteetit
3) Pansion ryhmäkodin läksykerho
4) Pansion vastaanottokeskuksen naistenkerho
5) Pansion vastaanottokeskuksen miestenkerho
6) Turun kansainvälinen klubi
7) Tulijan ystävänä -ystävätoiminta
1
päivitetty 4.9.2015
Yleistä
Jokaisen toimintamuodon toteutuksesta vastaa vapaaehtoisten ryhmä ja jokaiselle ryhmälle on
nimetty koordinaattori (tai kaksi koordinaattoria). Jokaiselle ryhmälle on oma
sähköpostiosoite, jonka pääkäyttäjänä on ryhmän koordinaattori. Ryhmä voi oman
sähköpostinsa kautta suunnitella tapaamisia, viestiä tarvittavista asioista jne.
Jokaisen ryhmän koordinaattori voi tarpeen mukaan järjestää suunnittelutapaamisia
ryhmän vapaaehtoisten kanssa. Suositeltavaa olisi, että ryhmän koordinaattori järjestäisi
tapaamisen ainakin kerran keväällä ja kerran syksyllä.
Ryhmät toimivat pääsääntöisesti syys-toukokuussa.
1) Ruissalon osaston monikulttuurisen toiminnan ryhmien yhteistapaamiset – Mokutapaamiset
Ruissalon osasto järjestää neljä kertaa vuodessa (helmikuu, huhtikuu, syyskuu ja
marraskuu) monikulttuurisen toiminnan ryhmien vapaaehtoisille yhteistapaamisen (Mokutapaamiset). Tapaamisissa suunnitellaan ryhmien toimintaa, vaihdetaan ajatuksia niiden
toiminnasta, tavataan muita vapaaehtoisia sekä saadaan vertaistukea. Tapaamiset ovat
foorumi keskustelulle. Tapaamisten koordinoinnista vastaa osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilö.
Ennen jokaista tapaamiskertaa järjestetään uusille vapaaehtoisille lyhyt esittely (30 min.)
osaston monikulttuurisen toiminnan muodoista. Esittelyn tarkoituksena on edesauttaa uusien
vapaaehtoisten tulemista mukaan toimintaan ja löytämään itselleen oma toimintamuoto
(ryhmä). Esittelystä päävastuussa on osaston monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilö,
mutta mahdollisuuksien mukaan toivotaan, että ryhmien koordinaattorit osallistuvat myös
siihen.
2
päivitetty 4.9.2015
Linkitettynä tapaamisiin 4 kertaa vuodessa lähetetään sähköinen Ruissalon osaston
moku-infoposti (ruissalo(a)punainenristi.fi), jossa kerrotaan osaston monikulttuurisen
toiminnan muodoista, ajankohtaisista asioista yms. Ryhmien koordinaattorit toimittavat
tarvittavan infon oman ryhmän toiminnasta osaston monikulttuurisen toiminnan
yhteyshenkilölle (ruissalo(a)punainenristi.fi).
Ryhmätapaamisille on haettu/saatu OK-opintokeskuksen taloudellista tukea. OK-opintokeskus
edellyttää kävijöiden osallistujalistan ylläpitoa.
2) Pansion vastaanottokeskuksen kuukausiaktiviteetti
Ryhmä järjestää noin kerran kuussa vapaa-ajanaktiviteetin vastaanottokeskuksen asukkaille.
Ryhmälle on nimetty koordinaattori vapaaehtoisten joukosta. Aktiviteetit voivat olla
kohdennettuja miehille, naisille, lapsille tai kaikille asukkaille. Aktiviteettipäivät sovitaan
erikseen vapaaehtoisten ja vastaanottokeskuksen henkilökunnan kanssa. Halutessaan
vapaaehtoiset voivat sopia jokaiselle aktiviteetille oman vastuuhenkilön. Aktiviteetit voidaan
toteuttaa joko vastaanottokeskuksella (Metallikatu 6), lähiympäristössä tai retkien muodossa.
Jokaisen aktiviteetin toteutukseen tulisi osallistua vähintään kaksi vapaaehtoista.
Pansion vastaanottokeskuksessa on vapaaehtoisille nimetty oma yhteyshenkilö työntekijöiden
keskuudesta. Hänen kanssaan tulee myös sopia aktiviteettien järjestelyistä.
Vastaanottokeskuksesta on pyydetty, että heille kerrotaan hyvissä ajoin suunnitelluista
aktiviteeteista, ja kerromme toiveista ja tarpeista heidän suuntaansa jokaisen aktiviteetin
osalta. Esim. tarvitseeko heidän hankkia jotain aktiviteetin varalle, kuten mehua, keksejä,
popcornia tms. Lisäksi vokin henkilökunta on pyytänyt, että vapaaehtoiset tekisivät
aktiviteeteista selkeät mainokset, jotka he voivat laittaa vastaanottokeskuksen seinälle. Mainos
voisi olla ainakin suomeksi ja englanniksi ja siinä olisi hyvä olla joku tapahtumaa kuvaava
kuva. Mainospohjana käytetään SPR:n Ruissalon osaston mainospohjaa.
Ryhmän olisi hyvä järjestää ajoittain suunnittelutapaaminen vokin yhteyshenkilön kanssa,
esim. kerran vuodessa. Suunnittelutapaamisissa voidaan keskustella vokin asukkaiden vapaaajanaktiviteettitarpeista sekä vaihtaa myös muita ajatuksia vokissa tehtävästä
vapaaehtoistoiminnasta.
Pansion vastaanottokeskuksella on mahdollisuus kattaa aktiviteeteista koituneita kuluja. Jos
vapaaehtoiset käyvät ostamassa jotakin aktiviteetteja varten (esim. askarteluvälineitä) on
näistä kulujen kattamisesta keskusteltava aina etukäteen vastaanottokeskuksen
vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilön kanssa. Kulut korvataan kuittia vastaan. On kuitenkin
syytä pitää mielessä, että kulut aktiviteettien osalta pysyvät kohtuullisina. Myös Ruissalon
osasto voi kattaa joitakin kuluja, näistä tulee sopia etukäteen osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilön kanssa.
Ks. myös kohdat ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus” ja ”Aktiviteettien
tilastointi”.
3) Pansion ryhmäkodin läksykerho
Ryhmä järjestää läksykerhotoimintaa kerran viikossa Pansion ryhmäkodin nuorille sekä
vastaanottokeskuksen asukkaille. Ryhmälle on nimetty koordinaattori vapaaehtoisten joukosta.
Jokaiselle läksykerhokerralle tulisi osallistua vähintään kaksi vapaaehtoista. Kerho kokoontuu
Pansion vastaanottokeskuksen tiloissa (Metallikatu 6).
Ryhmäkodilla on läksykerhon vapaaehtoisille nimetty yhteyshenkilö työntekijöiden
keskuudesta.
3
päivitetty 4.9.2015
Ryhmän olisi hyvä järjestää ajoittain suunnittelutapaaminen ryhmäkodin yhteyshenkilön
kanssa, esim. kerran vuodessa. Suunnittelutapaamisissa voidaan keskustella asukkaiden
läksyavun ja suomenkielen oppimisen tarpeista.
Ryhmäkodilla ja Ruissalon osastolla on mahdollisuus kattaa läksykerhohankinnoista koituneita
kuluja. Jos vapaaehtoiset käyvät ostamassa jotakin materiaalia, on kulujen kattamisesta
keskusteltava aina etukäteen ryhmäkodin yhteyshenkilön ja/tai Ruissalon osaston
monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilön kanssa. Kulut korvataan kuittia vastaan. On
kuitenkin syytä pitää mielessä, että kulut aktiviteettien osalta pysyvät kohtuullisina.
Ryhmän koordinaattori toimii pääasiallisena linkkinä ryhmäkodin ja ryhmän välillä.
Läksykerhon hankinnat on myös hyvä koordinoida/sopia ryhmän koordinaattorin välityksellä.
Ks. myös kohdat ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus” ja ”Aktiviteettien
tilastointi”.
4) Pansion vastaanottokeskuksen naistenkerho
Ryhmä järjestää vastaanottokeskuksen naisille kerhotoimintaa kerran viikossa. Ryhmälle on
nimetty koordinaattori vapaaehtoisten joukosta. Kerho kokoontuu vastaanottokeskuksen
tiloissa (Metallikatu 6).
Pansion vastaanottokeskuksessa on vapaaehtoisille nimetty oma yhdyshenkilö työntekijöiden
keskuudesta. Ryhmän koordinaattori toimii pääasiallisena linkkinä vastaanottokeskuksen ja
ryhmän välillä. Ruissalon osastolla on pieni budjetti naistenkerhon hankintoihin. Ryhmän
koordinaattori hoitaa ja laskuttaa hankinnat kuitteja vastaan Ruissalon osastolta.
Naistenkerholle on haettu/saatu OK-opintokeskuksen taloudellista tukea. OK-opintokeskus
edellyttää kävijöiden osallistujalistan ylläpitoa.
Ks. myös kohdat ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus” ja ”Aktiviteettien
tilastointi”.
5) Pansion vastaanottokeskuksen miestenkerho
Ryhmä järjestää vastaanottokeskuksen miehille kerhotoimintaa kerran kuussa. Ryhmälle on
nimetty koordinaattori vapaaehtoisten joukosta. Kerho kokoontuu vastaanottokeskuksen
tiloissa (Metallikatu 6). Jokaisen aktiviteetin toteutukseen tulisi osallistua vähintään kaksi
vapaaehtoista.
Pansion vastaanottokeskuksessa on vapaaehtoisille nimetty oma yhteyshenkilö työntekijöiden
keskuudesta. Hänen kanssaan tulee myös sopia aktiviteettien järjestelyistä.
Vastaanottokeskuksesta on pyydetty, että heille kerrotaan hyvissä ajoin suunnitelluista
aktiviteeteista, ja kerromme toiveista ja tarpeista heidän suuntaansa jokaisen aktiviteetin
osalta. Esim. tarvitseeko heidän hankkia jotain aktiviteetin varalle, kuten mehua, keksejä,
popcornia tms. Lisäksi vokin henkilökunta on pyytänyt, että vapaaehtoiset tekisivät
aktiviteeteista selkeät mainokset, jotka he voivat pistää vastaanottokeskuksen seinälle. Mainos
voisi olla ainakin suomeksi ja englanniksi ja siinä olisi hyvä olla joku tapahtumaa kuvaava
kuva. Mainospohjana käytetään SPR:n Ruissalon osaston mainospohjaa.
Ryhmän olisi hyvä järjestää ajoittain suunnittelutapaaminen vastaanottokeskuksen
yhteyshenkilön kanssa, esim. kerran vuodessa. Suunnittelutapaamisissa voidaan keskustella
miesten vapaa-ajanaktiviteettitarpeista.
Pansion vastaanottokeskuksella on mahdollisuus kattaa aktiviteeteista koituneita kuluja. Jos
vapaaehtoiset käyvät ostamassa jotakin aktiviteetteja varten, on näistä kulujen kattamisesta
4
päivitetty 4.9.2015
keskusteltava aina etukäteen vastaanottokeskuksen yhteyshenkilön kanssa. Kulut korvataan
kuittia vastaan. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että kulut aktiviteettien osalta pysyvät
kohtuullisina. Myös Ruissalon osasto voi kattaa joitakin kuluja. Näistä tulee sopia etukäteen
osaston monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilön kanssa.
Ks. myös kohdat ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus” ja ”Aktiviteettien
tilastointi”.
6) Turun kansainvälinen klubi
Ryhmä järjestää monikulttuurisia klubi-iltoja kerran kuussa. Yleensä klubi-ilta sisältää
ohjelmaa jollakin teemalla ja siellä keskitytään myös suomenkielen oppimiseen rennossa
ilmapiirissä. Ryhmälle on nimetty koordinaattori tai koordinaattorit vapaaehtoisten joukosta.
Jokaiselle klubikerralle olisi hyvä osallistua ainakin kaksi vapaaehtoista. Halutessaan
vapaaehtoiset voivat sopia jokaiselle klubikerralle oman vastuuhenkilön.
Toimitilat Kv-klubille on tarjonnut Turun kaupungin nuorten palvelut. Tapaamispaikkana on
Vimma (Aurakatu 16). Ennen jokaista klubikertaa ryhmän tulee sopia Vimman kanssa laitteista
yms. (vahtimestari) ja kahvikupeista (kahvila) Vimman henkilökunnan kanssa. Vimman
vahtimestari toimittaa klubitilaan tarvittavat laitteet (äänentoisto, valkokangas jne.) ja
alakerran kahvilasta saa kahvikupit lainaan. Kahvikupit tulee noutaa alakerran kahvilasta ja
palauttaa ne sinne huuhdeltuina.
Ruissalon osastolla on mahdollisuus kattaa kv-klubitoiminnasta koituneita kuluja. Jos
vapaaehtoiset käyvät ostamassa jotakin materiaalia/tarjottavaa, on näistä kulujen
kattamisesta keskusteltava etukäteen Ruissalon osaston monikulttuurisen toiminnan
yhteyshenkilön kanssa. Kulut korvataan kuittia vastaan. On kuitenkin syytä pitää mielessä,
että kulut aktiviteettien osalta pysyvät kohtuullisina.
Kv-klubille on haettu/saatu OK-opintokeskuksen taloudellista tukea. OK-opintokeskus
edellyttää kävijöiden osallistujalistan ylläpitoa. Myös Vimmalle tulee toimittaa tilastot
osallistujamääristä.
Kv-klubin tapaamisista informoidaan osallistujia kv-klubin sähköpostin sekä Facebook-sivun
kautta. Kv-klubilla on oma sähköpostilista kv-klubin osallistujista, vapaaehtoisista sekä
yhteistyötahoista. Kv-klubille olisi hyvä sopia myös oma tiedottaja koordinaattorin lisäksi.
Tiedottajan tehtävänä on hoitaa klubikertojen tiedotus osallistujille sekä sidosryhmille
sähköpostilistojen ja Facebookin välityksellä.
Ks. myös kohdat ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus” ja ”Aktiviteettien
tilastointi”.
7) Tulijan ystävänä -ystävätoiminta
Ruissalon osasto koordinoi Tulijan ystävänä -ystävätoimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, että
ryhmän ystävätoiminnan koordinaattori (Tulijan ystävänä -toiminnan koordinaattori) välittää
maahan muuttaneille suomalaisia ystäviksi – ystäväpareiksi. Sekä suomalaisen ystävän
haluava että maahan muuttaneen ystäväksi haluava henkilö voi ottaa ystävävälitykseen
yhteyttä sähköpostitse (ystava.ruissalo(a)gmail.com). Sähköpostissa kerrotaan vähän
itsestään ja miksi haluaa ystävän tai miksi haluaa ryhtyä ystäväksi.
Mikäli yhteydenottopyyntöjä tulee osoitteeseen ruissalo(a)punainenristi.fi, osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilö toimittaa ne osoitteeseen
ystava.ruissalo(a)gmail.com.
Maahan muuttaneen ystäväksi haluavan tulee käydä Ystävä-kurssi sekä Tulijan ystävänä ja
tukena -kurssi. Jos kurssia ei kuitenkaan ole heti saatavilla, voidaan tarvittaessa
5
päivitetty 4.9.2015
ystävänvälityksessä tehdä poikkeus. Kurssit olisi kuitenkin hyvä käydä jossain vaiheessa
ystävyyden alettua.
Maahan muuttaneen ystäväksi haluavan vapaaehtoisen tulee täyttää vapaaehtoisen
ystäväkortti (vapaaehtoisen kortti). Myös ystävän haluavan maahan muuttaneen tulee täyttää
ystäväkortti (asiakkaan kortti). Vapaaehtoisen kortti täytetään siinä vaiheessa, kun
vapaaehtoinen ilmoittaa, että haluaa ryhtyä ystäväksi. Asiakkaan kortti täytetään puolestaan
silloin, kun maahan muuttanut ilmoittaa, että haluaa ystävän. Korteissa kysytään
henkilötietoja sekä muutamia muita taustatietoja ja millaisen tyyppistä ystävätoimintaa
haluaa. Kortit saa Tulijan ystävänä -toiminnan koordinaattorilta sähköpostiyhteydenoton
jälkeen (ystava.ruissalo(a)gmail.com). Lisäksi kortteja saa piirin monikulttuurisuustoiminnan
kehittäjältä tai Ruissalon osaston monikulttuurisentoiminnan tai ystävätoiminnan
yhteyshenkilöltä. Kortit ovat saatavilla myös osaston nettisivuilla. Täytetyt kortit voi palauttaa
em. henkilöille joko sähköisesti tai paperiversiona. Mikäli paperiversioinen kortti halutaan
lähettää postitse, voi sen toimittaa piirin monikulttuurisen toiminnan kehittäjälle osoitteeseen:
SPR/Varsinais-Suomen piirin piiritoimisto, monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, Yliopistonkatu
24 A, 20100 Turku. Korttien tiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä välitetä kolmansille
osapuolille.
Kun ystäväparit on löydetty ystäväkorttien tietojen pohjalta, vapaaehtoiseksi ystäväksi
haluavan henkilön kanssa käydään lyhyt keskustelu ystävätoiminnan periaatteista.
Keskusteluun osallistuu Tulijan ystävänä -toiminnan koordinaattori, osaston ystävätoiminnan
yhteyshenkilö, tai SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä. Jos vapaaehtoinen ystävä
haluaa, ensimmäinen tapaaminen ystävän kanssa voidaan järjestää yhdessä Tulijan ystävänä
-toiminnan koordinaattorin, osaston ystävätoiminnan yhteyshenkilön, jo vapaaehtoisena
toimivan ystävän tai SPR:n monikulttuurisuustoiminnan kehittäjän kanssa.
Ruissalon osaston Tulijan ystävänä –toiminnan koordinaattori vastaa ystävärekisterin
ylläpidosta. Monikulttuurisuuskouluttaja vastaa ystävien kouluttamisesta. Piirin
monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä yhdessä osaston ystävätoiminnan yhteyshenkilön kanssa
vastaa yhteydenpidosta sidosryhmien kanssa, eli kertoo maahan muuttaneille ja heille
palveluita tuottaville tahoille Tulijan ystävänä –toiminnasta.
Monikulttuurisuuskouluttaja kutsuu Tulijan ystävänä –toiminnan koordinaattorin ja/tai osaston
ystävätoiminnan yhteyshenkilön mukaan Tulijan ystävänä ja tukena –kurssille. Koordinaattori
ja osaston yhteyshenkilö vierailee kurssilla mahdollisuuksien mukaan ja kertoo osaston Tulijan
ystävänä -toiminnasta.
Mikäli vapaaehtoisilla ystävillä ilmenee ongelmia tai haasteita ystävätoiminnassa,
vapaaehtoiset ovat ensin yhteyksissä koordinaattoriin tai osaston ystävätoiminnan
yhteyshenkilöön. Tarvittaessa koordinaattori/yhteyshenkilö voi ohjata vapaaehtoisen
keskustelemaan piirin sosiaalisihteerin tai monikulttuurisuustoiminnan kehittäjän kanssa.
Tarvittaessa voidaan myös keskustella osaston monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilön
kanssa.
Vapaaehtoisia Tulijan ystäviä kannustetaan osallistumaan piirin järjestämille Ystävätreffeille,
sillä nämä tarjoavat vertaistukea ystävätoimintaan. Ruissalon osasto järjestää tarvittaessa
Tulijan ystävänä -treffejä. Näiden tapaamisten järjestämisestä vastaavat koordinaattori,
osaston ystävätoiminnan yhteyshenkilö ja osaston monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilö.
Ks. myös kohta: ”Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus”
Osaston monikulttuurisen toiminnan viestintä ja tiedotus
Sähköposti
6
päivitetty 4.9.2015
Jokaisella ryhmällä on oma sähköpostiosoite, jonka pääasiallinen käyttäjä on ryhmän
koordinaattori ja kv-klubin osalta myös tiedottaja. Mikäli sähköpostin salasana annetaan
muulle kuin ryhmän koordinaattorille ja kv-klubin tiedottajalle, on syytä pitää mielessä kenelle
salasana on annettu.
 Ruissalon osaston monikulttuurinen toiminta: ruissalo(a)punainenristi.fi
 Pansion vastaanottokeskuksen kuukausiaktiviteetit: vok.ruissalo(a)gmail.com
 Pansion ryhmäkodin läksykerho: laksykerho.ruissalo(a)gmail.com
 Pansion vastaanottokeskuksen naistenkerho: naistenkerho.ruissalo(a)gmail.com
 Pansion vastaanottokeskuksen miestenkerho: miestenkerho.ruissalo(a)gmail.com
 Turun kansainvälinen klubi: turkuclub(a)gmail.com
 Tulijan ystävänä –ystävätoiminta: ystava.ruissalo(a)gmail.com
Yleiset monikulttuurisen vapaaehtoistoiminnan kyselyt ohjataan ruissalo(a)punainenristi.fi
osoitteeseen, ja näihin sähköposteihin vastaamisesta vastaa osaston monikulttuurisen
toiminnan yhteyshenkilö. Eri ryhmien toimintoja koskevat kyselyt, mikäli niitä tulee
osoitteeseen ruissalo(a)punainenristi.fi, ohjataan osaston monikulttuurisen toiminnan
yhteyshenkilön toimesta ryhmien sähköposteihin, ja näihin vastaamisesta vastaa ryhmän
koordinaattori/kv-klubin tiedottaja.
Jokainen ryhmä pitää yllä sähköpostilistaa vapaaehtoisista, jotka ovat halunneet liittyä listalle.
Kv-klubilla on oma sähköpostilistansa myös osallistujille ja yhteistyötahoille. Jokainen ryhmä
siis tiedottaa ja viestii toiminnoistaan ja aktiviteeteistaan oman sähköpostinsa kautta. Mikäli
jonkin ryhmän vapaaehtoinen haluaa liittyä myös yleiselle moku-toiminnan sähköpostilistalle
(ruissalo(a)punainenristi.fi), tulee ryhmän koordinaattorin välittää tämä tieto osaston
monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilölle ruissalo(a)punainenristi.fi sähköpostiosoitteen
kautta. On suotavaa, että ryhmien vapaaehtoiset ovat myös moku-toiminnan sähköpostilistalla
(ruissalo(a)punainenristi.fi).
Ruissalon osaston sähköpostin (ruissalo(a)punainenristi.fi) kautta lähetetään 4 kertaa
vuodessa yleinen info-kirje monikulttuurisuustoiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille
(henkilöille, jotka ovat listalla). Nämä kirjeet linkitetään osaston monikulttuurisen toiminnan
yhteistapaamisiin (Moku-tapaamiset), joita järjestetään 2 kertaa keväällä ja 2 kertaa syksyllä.
Moku-info-kirje kokoaa yhteen myös kaikkien ryhmien toiminnasta tiedottamisen yleisellä
tasolla. Jokaisen ryhmän koordinaattorin tulee välittää tarvittava tieto toiminnasta osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilölle (ruissalo(a)punainenristi.fi).
Internet
Lyhyt tietopaketti jokaisen ryhmän toiminnasta löytyy Ruissalon osaston monikulttuurinen
toiminta –linkin alta. Tietopaketti pitää sisällään yleisesittelyn ryhmätoiminnan tavoitteista,
milloin ja missä toiminta tapahtuu sekä yhteystiedot.
Lisäksi osaston nettisivulla päivitetään tapahtumat-osioon monikulttuurisen toiminnan ryhmien
tapahtumat ja aktiviteetit.
Internet-sivujen ylläpidosta monikulttuurisen toiminnan osalta vastaa Ruissalon osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilö tai tiedottaja.
Jokaisen ryhmän koordinaattorin tulee välittää tarvittava tieto toiminnasta osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilölle (ruissalo(a)punainenristi.fi).
Facebook
Ruissalon osastolla on oma Facebook-sivunsa (Punainen Risti Ruissalon osasto), jossa
tiedotetaan koko osastoa koskevista asioista, ensiapuryhmää koskevista asioista, sekä
monikulttuurisen toiminnan ryhmien asioista. Fabebookin pääkäyttäjänä on osaston tiedottaja
(manager-oikeudet) sekä monikulttuurisen toiminnan osalta myös monikulttuurisuustoiminnan
7
päivitetty 4.9.2015
yhdyshenkilö (editor-oikeudet). Jokaisen ryhmän koordinaattorin tulee välittää tarvittava tieto
toiminnasta osaston monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilölle (ruissalo(a)punainenristi.fi).
Kv-klubilla on myös oma Facebook-sivunsa (Turun kansainvälinen klubi – Turku International
Club) ja sen kautta tapahtuvasta tiedottamisesta vastaa kv-klubin koordinaattori/tiedottaja.
Esitteet ja mainokset
Osaston monikulttuurisen toiminnan yleisesitteiden teosta vastaa osaston
monikulttuurisuustoiminnan yhteyshenkilö ja tiedottaja.
Ryhmät vastaavat omien tapahtumiensa mainosten teosta. Mainoksille on oma yhteinen pohja,
jonka käyttöä suositellaan viestinnällisen yleisilmeen takia. Pohjia saa osaston tiedottajalta
ruissalo(a)punainenristi.fi.
Logot
On suositeltavaa, että mainoksissa käytetään Ruissalon osaston logoa. Logon käytöstä on
graafiset ohjeet, joita tulee noudattaa.
Kv-klubin mainoksissa olisi myös hyvä käyttää KV-klubin logoa. Kv-klubin mainoksissa pitää
käyttää myös Turun kaupungin nuorisopalveluiden logoa, sillä he ovat toimitilojen tarjoaja.
Punaisella Ristillä on graafiset ohjeet viestintään ja Punaisen Ristin logon käyttöön. Mikäli
ohjeisiin liittyen on kysymistä, voi niistä tiedustella osaston tiedottajalta. Tiedottajaan voi olla
yhteyksissä osaston sähköpostin kautta ruissalo(a)punainenristi.fi.
Aktiviteettien tilastointi
Osastojen tulee tilastoida aktiviteettinsa kerran vuodessa SPR Varsinais-Suomen piirille.
Monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilö toimittaa tilastot moku-toiminnan osalta vuosittain
piirille.
Jokaisen ryhmän koordinaattori pitää tilastoja tapaamisista/aktiviteeteista. Tilastoihin pitää
merkitä erikseen vapaaehtoiset ja osallistujat (määrät). Mahdollisuuksien mukaan tulee
merkitä, ketkä vapaaehtoisista ovat alle 26-vuotiaita.
Moku-yhteistapaamisten osalta tulee kerätä jokaisella kerralla osallistujien nimet ja uusien
osalta myös sähköpostiosoitteet, mikäli he haluavat liittyä Ruissalon osaston monikulttuuristen
vapaaehtoistoimijoiden sähköpostilistalle (ruissalo(a)punainenristi.fi).
Jokaisen ryhmän osalta on myös hyvä kerätä uusien vapaaehtoisten nimet ja
sähköpostiosoitteet, jos he haluavat liittyä ko. ryhmän tai moku-sähköpostilistan
sähköpostilistalle (ruissalo(a)punainenristi.fi). Tarvittaessa voi kerätä myös puhelinnumerot.
8
päivitetty 4.9.2015
Naistenkerhon, kv-klubin ja moku-ryhmätapaamisten osalta tulee kerätä osallistujien nimet
jokaiselta kerralta OK-opintokeskuksen taloudellista tukea varten.
Kv-klubilla tulee tilastoida osallistujien/vapaaehtoisten määrän lisäksi se, onko vapaaehtoinen/
osallistuja alle vai yli 29-vuotias sekä onko vapaaehtoinen/osallistuja suomalais- vai
ulkomaalaistaustainen. Kv-klubin osallistujilta sekä vapaaehtoisilta kerätään myös
sähköpostiosoitteet, mikäli he haluavat liittyä klubin sähköpostilistalle. Tilastot tulee toimittaa
Vimmalle jokaisen klubikerran jälkeen.
Tilastot tulee toimittaa osaston monikulttuurisen toiminnan yhteyshenkilölle ennen
vuodenvaihdetta tilastointia varten (ruissalo(a)punainenristi.fi). Monikulttuurisen toiminnan
yhteyshenkilön tulee täyttää jokaisen vuoden vapaaehtoisten määrät ja osallistujien määrät
toimintatilastoihin, jotka SPR Varsinais-Suomen piiri pyytää täyttämään jokaisen vuoden
toiminnoista.
Yhteydenotot
Mikäli ryhmien koordinaattoreilla on kysymyksiä liittyen Ruissalon osaston monikulttuuriseen
toimintaan, jokainen voi olla aina yhteyksissä osaston monikulttuurisuustoiminnan
yhteyshenkilöön, osaston hallitukseen (ruissalo(a)punainenristi.fi) tai SPR Varsinais-Suomen
piirin monikulttuurisen toiminnan kehittäjään Pauliina Pensikkalaan
(pauliina.pensikkala(a)punainenristi.fi).
9
päivitetty 4.9.2015