Full article

Transcription

Full article
Ammatillisen opettajan monikulttuurinen osaaminen
Riitta Metsänen (FT) & Anne Kämäräinen (KM)
Hämeen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu, [email protected],
[email protected]
1. Johdanto
Maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita opiskelee entistä enemmän ammatillisissa oppilaitoksissa.
Ammattikorkeakouluissa vieraskielisten, lähinnä englanninkielisten, koulutusohjelmien määrä on
lisääntynyt. Ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita sekä pysyväisluonteisesti Suomessa asuvia
maahanmuuttajia, opiskeli lukuvuonna 2007-2008 ammattikorkeakouluissa noin 5500 henkilöä
(Tikkanen, Kemppi, Lahti& Metsänen 2011, 13-14). Ammatillisessa perus ja – aikuiskoulutuksessa
on vuosikymmenten kokemus kotouttamis- sekä ammatillisen koulutuksen järjestämisestä
maahanmuuttajille. Opettajat joutuvat yhä enenemissä määrin uusien haasteiden eteen toimiessaan
monikulttuuristen ryhmien opettajina. Erityisesti maahanmuuttajien koulutukseen kohdistuu paljon
odotuksia yhteiskunnan eri tahoilta.
Minkälaista osaamista monikulttuuristen ryhmien opettaja tarvitsee? Riittääkö substanssiosaamisen
ja oman innostuksen, ja vieraan kielen taidon lisäksi se ammatillisen opettajan pedagoginen
osaaminen, jota Helakorpi (2010) kuvaa substanssiosaamisena, pedagogisena osaamisena,
työyhteisöosaamisena sekä tutkimus- ja kehittämisosaamisena? Vai tarvitseeko opettaja jotain
”ekstraa” kun opettaa monikulttuurista ryhmää?
2. Kehittämistyön tavoite
Tässä kehittämistyössä käsitellään ammatillisen opettajan monikulttuurista osaamista. Miten
suomalaiset ammatilliset opettajat ja belgialaiset opettajaksi opiskelevat arvioivat monikulttuurista
osaamistaan, joka liittyy tietoihin, taitoihin, asenteisiin ja persoonallisuuteen yhteydessä oleviin
ominaisuuksiin? Lisäksi opettajan monikulttuurisen osaamisen arviointi- työkalua pyritään
kehittämään ja sen toimivuutta arvioimaan.
3. Opettajan monikulttuurinen osaaminen
3.1. Osaamiseen liittyviä käsitteitä
Kompetenssi, asiantuntijuus, ammattitaito ja kvalifikaatiot käsitteitä, joilla viitataan työntekijän
osaamiseen. Ruohotien (2005,32) mukaan ammatillinen kompetenssi on sitä että työntekijä
suoriutuu työtehtävien vaatimuksista. Työtehtävät käsitetään tiedollisina sekä älyllisinä taitoina,
motivaationa ja itseluottamuksena. Työtehtävät liittyvät näin ollen opittuihin tietoihin sekä yksilön
persoonaan. Ammatilliseksi opettajaksi voi hakeutua monenlaisella taustakoulutuksella,
pedagogiset opinnot legitimoivat opettajan pätevyyden. Työn menestyksellinen suorittaminen
1
edellyttää kuitenkin sellaista osaamista, jota ei ole sisällytetty opettajan pedagogisiin opintoihin
aikaisempina vuosina. Tällaista osaamista edustaa mm. monikulttuuristen ryhmien opettaminen.
Taina Hanhinen (2010, 82) avaa väitöstyössään työelämäosaamiseen liittyviä käsitteitä. Hänen
mukaansa kvalifikaatioilla tarkoitetaan ammatissa tai työorganisaatiossa painottuvia suoritukseen,
pätevyyteen tai ammattitaitovaatimuksiin liittyviä tarpeita ja vaatimuksia. Kvalifikaatiot
konkretisoituvat käytännön työssä, jossa työtehtävien vaatimukset ja koulutuksen aikana opittu
kohtaavat.
Seppo Helakorven (2011) mukaan osaaminen yksilöllistä ja yhteisöllistä, sekä laajempaa tekemisen
hallintaa kuin tietäminen. Osaamisessa korostuu sosiaalinen vuorovaikutus, toisilta oppiminen.
Persoonaan liittyvä joustavuus, epävarmuuden sietäminen ja muutoshalukkuus liittyy osaamiseen,
joka vaatii jatkuvaa oman toiminnan reflektointia.
Taina Hanhinen (2010, 94) kiteyttää aiemmin esitetyt käsitteet seuraavanlaisesti. ”Työsuorituksen
tavoitteen määrittävät työelämän vaatimuksista johdetut kvalifikaatiot, ja työsuorituksen
toteutumisen mahdollistaa työntekijän kompetenssi. Ammattitaito on työntekijän kyvykkyyttä, joka
lopuksi realisoituu työsuorituksessa, jonka on tarkoitus vastata työelämän vaatimuksia.”
3.2. Opettajan monikulttuurinen osaaminen
Kulttuurikompetenssia tai monikulttuurista kompetenssia on arvioitu mm. kulttuurieroja koskevien
tietojen, taitojen ja asenteiden ulottuvuuksilla (Matiheikki-Kokko 1999, 292-294).
Kulttuurikompetenssin rinnalla on käytetty käsitteitä kulttuurinen herkkyys, monikulttuurinen
kompetenssi ja asiantuntijuus. Matinheikki-Kokko korostaa kulttuurisessa kompetenssissa opettajan
yksilöllisen osaamisen lisäksi koulutusorganisaation valmiuksia kohdata toisesta kulttuurista
tulevien oppimistarpeita ja heidän oppimisensa mahdollistamista.
Monikulttuurisia ryhmiä opettavista opettajista suurin osa on hankkinut osaamisensa käytännön
kokemusten kautta. Talibin (2004, 150) mukaan opettajan monikulttuurinen ammatillisuus vaatii
monipuolisempaa osaamista. Mitä tällainen monipuolinen osaaminen sitten voisi olla? Käytännön
työssään opettajat ovat kehittäneet omaa työtään muun muassa kehittämällä erilaisia menetelmiä ja
tuottamalla oppimateriaaleja monikulttuuristen ryhmien tarpeisiin.
Opettajan monikulttuurista osaamista käsitellään tässä artikkelissa asiantuntijuutena, joka koostuu
tiedoista, taidoista ja asenteista sekä persoonallisuuden ominaisuuksista. Seuraavaksi esitellään
opettajan monikulttuurisuuteen liittyviä tietoja, taitoja, asenteita ja ominaisuuksia tarkemmin.
3.2.1. Tiedot
Monikulttuuristen ryhmien opettaja tarvitsee työssään tietoja siitä, miten kulttuurit eroavat
toisistaan ja miten kulttuurierot tulevat esille oppimistilanteissa. Lisäksi opettajan pitäisi tietää,
miten erilaiset oppimiskäsitykset vaikuttavat oppimisprosessissa. Opettajakeskeinen ja
oppijakeskeinen oppimiskäsitys vaikuttavat opettajan ja opiskelijan rooleihin sekä käytettäviin
opetusmenetelmiin. Opettajan asema auktoriteettina on yhteydessä valtaetäisyyteen, pienten
2
valtaetäisyyksien kulttuureissa opettaja on helposti lähestyttävä ohjaaja, kun taas suurten
valtaetäisyyksien kulttuureissa opettaja on auktoriteetti, joka asemansa kautta hallitsee, opettaa ja
arvioi. Monikulttuurisen ryhmän opettajan tulee aloittaa uuden ryhmänsä kanssa opettajajohtoisesti
ja vähitellen siirtyä oppijakeskeisiin menetelmiin. Holvikiven mukaan (2011) opettaja-opiskelija
suhde ja roolit ovat vaikeita oppia muun muassa siksi että suomalainen vuorovaikutus on niukkaa ja
vähäeleistä. Opiskelija voi ajatella, että sinuttelu ja kriittiset kysymykset sallivalla opettajalla ei ole
auktoriteettiä ja siksi häntä ei tarvitse kunnioittaa.
Kulttuuriset skeemat ja ennakko-olettamukset asioista ja ilmiöistä vaikuttavat oppimisprosessissa.
Ennakko-olettamukset asioista ja ilmiöistä, joihin uudet kokemukset liitetään, ovat kulttuurisesti
sidonnaisia. Ne opitaan epäkriittisesti jo varhaislapsuudessa. Ennakko-olettamuksista rakentuu
toimintaamme odotustottumukset esim. käyttäytymissääntöjen, normien ja roolien suhteen ja ne
määrittelevät meille myös periaatteet ympäröivän maailman tulkitsemiseen. (Mezirow 1995, 18-20).
Sopeutuminen uuteen kulttuuriin on prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. Prosessin vaiheet ovat
yksilöllisiä ja yhteydessä yksilön taustaan ja kokemuksiin. Sopeutumista on kuvattu (Sue & Sue,
1999) prosessina, joka alun ihastumisvaiheen jälkeen voi johtaa oman ja vieraan kulttuurin
vastakkainasetteluun. Jos opiskelija aloittaa opintonsa vastakkainasettelu- vaiheessa on
todennäköistä, että motivoituminen esimerkiksi suomen kielen opiskeluun on vaikeaa. Näistä
sopeutumisprosessin vaiheista tulisi opettajan olla tietoinen.
Coping-tyylillä eli selviytymistyylillä tarkoitetaan yksilön oppimaa tapaa toimia vaikeiksi tai
stressaaviksi kokemissaan tilanteissa. Vaihtoehtoiset selviytymistyylit jaetaan tunnekeskeisiin ja
ratkaisukeskeisiin. Tunteisiin keskittyvillä selviytymistyylillä pyritään vähentämään vaikean
tilanteen aiheuttamaa ahdistusta. Tällaisia reaktioita ovat esimerkiksi erilaiset tunnereaktiot,
syyttely, pakeneminen tai päihteiden käyttö. Ratkaisuun tähtääviä coping-tyylejä ovat esimerkiksi
uuden toimintamallin suunnittelu ja tilanteen positiivinen uudelleen arviointi. Ongelman ratkaisuun
keskittyvä coping-tyyli on yleinen sellaisissa tilanteissa, joissa yksilö kokee, että hän voi tehdä
tilanteessa jotain.
Opettajan on hyvä tietää coping- tyyleistä ja niiden aiheuttamista reaktioista voidakseen ymmärtää
toisesta kulttuurista tulevien opiskelijoiden oppimisprosessia ja tukea heidän oppimistaan.
Tutkimusten mukaan (Selmer 1999) uuteen kulttuuriin sopeutumisessa varhain koetut pettymykset
ja kokemus siitä, ettei sopeudu eikä pääse kiinni elämästä uusissa olosuhteissa vaikuttaa
negatiivisesti sopeutumisprosessissa uuteen kulttuuriin.
3.2.2. Taidot
Opettajan työn ydinosaamista ovat pedagogiset taidot. Monikulttuurisen ryhmän oppimisprosessi,
opetuksen suunnitteluun ja arviointiin liittyvät haasteet ovat erilaisia kuin kantaväestöön kuuluvien
opiskelijoiden kanssa toimittaessa. Useimmat maahanmuuttajataustaiset opiskelijat (varsinkin
sellaiset, jotka ovat käyneet kotimaissaan koulua) ovat tottuneet opiskelemaan opettajajohtoisesti.
Tällaisten opiskelijoiden opetus pitäisi alussa lähteä opettajajohtoisesti ja vähitellen siirtyä
oppijakeskeisyyteen ja itseohjautuvuuteen. Opettajakeskeisistä oppimiskulttuureista tulevien on
vaikea lähteä esim. itse aikatauluttamaan oppimistehtäviä tai tekemään ryhmätöitä
koulutusprosessin alussa. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden mielestä hyvä opettaja osaa
esittää opetettavat asiat monilla erilaisilla menetelmillä ja konkretisoiden, niin että heikoimmatkin
opiskelijat pystyvät oppimaan (Kilpinen 2009).
3
Opettajan vuorovaikutus- ja kommunikointitaidot ovat opetustyötä tekevien perustaitoja.
Monikulttuurisessa ryhmässä nämä taidot korostuvat. Suomen kielellä opetettaessa pitää
selkosuomi olla hallinnassa, englannin kielisissä ryhmissä taas haasteet liittyvät usein siihen että
sekä opiskelijat että opettajat puhuvat muuta kuin äidinkieltään. Lisäksi erilaiset non-verbaaliset
ilmaisut tuovat lisämausteensa ja haasteensa vuorovaikutustilanteisiin.
Monikulttuurisissa ryhmissä, kuten myös suomalaisissa ryhmissä syntyy myös ristiriitatilanteita.
Monikulttuurisen ryhmän sisäiset ristiriitatilanteet voivat olla kovin monimutkaisia. Opettajalla
tulisi olla taitoja toimia ristiriitatilanteissa ja osata toimia tilanteissa, joiden ristiriidat joko nousevat
kulttuurisista syistä tai sitten yksilöön liittyvistä tekijöistä.
3.2.3. Asenteet ja ominaisuudet
Mirja Talib (2005, 42-46) hahmottaa opettajan monikulttuurista ammatillisuutta opettajan
itsetuntemuksen ja itseymmärryksen kautta sekä yhteiskunnallisen tiedostamisen kautta mm.
kriittisenä suhtautumisena opettajan työtä kohtaan. Talibin mukaan opettajan monikulttuurinen
ammatillisuus kehittyy tiedostamisen kautta globaaliin vastuunottoon ja toimintaan.
Asenteet ja ominaisuudet, jotka liittyvät ammatillisen opettajan monikulttuuriseen osaamiseen
koostuvat tasa-arvoisesta suhtautumisesta ihmisiin, suvaitsevaisuudesta ja pyrkimyksestä
oikeudenmukaiseen ihmisten kohteluun. Tärkeää on myös opettajan itsetunetemus ja ymmärrys
omista kulttuurisesti sidonnaisista asenteistaan. Opettaja joutuu ”katsomaan itseään peilistä”
tarkemmin ja tiedostamaan omat kulttuurisesti sidonnaiset arvonsa ja norminsa toimiessaan eri
kulttuurista tulevien kanssa. Toisin kuin monokulttuurisessa ryhmässä monikulttuurinen ryhmä
toimii peilinä opettajan suomalaisuuteen, halusipa opettaja tätä tai ei. Voi myös tapahtua, että
opettaja joutuu psykologisessa mielessä kohteeksi eli kaikkien suomalaisten edustajaksi
monikulttuurisessa ryhmässä opettaessaan. Tällaisessa tilanteessa opettajan tulisi tietoisesti tuoda
esille opiskelijoille, ettei yksi ihminen voi edustaa koko kansakuntaa tai ryhmää, eikä olla vastuussa
muiden suomalaisten käyttäytymisestä.
Opettajan itsetuntemus ja kyky reflektoida itseen liittyviä asioita korostuu monikulttuurista ryhmää
opetettaessa. Siksi olisikin tärkeää, että opettajalla olisi mahdollisuus jonkun ulkopuolisen kanssa
käsitellä näitä asioita esim. työnohjaustilanteissa. Usein monikulttuurisia ryhmiä opetettaessa
tilanteet ovat uusia ja ennalta arvaamattomia, siksi opettajan joustavuus ja kyky sietää epäselviä ja
ennakoimattomia tilanteita nousee keskeiseksi persoonallisuuden piirteeksi.
Seuraavaan taulukkoon on koottu yhteenvetona ne tiedot, taidot, asenteet ja ominaisuudet, jotka
korostuvat opettajan monikulttuurisessa osaamisessa.
Taulukko 1. Opettajan monikulttuurinen osaaminen (Metsänen 2011, 57-58)
Tiedot
Kulttuurien eroista
Taidot
Joustavat pedagogiset taidot
Asenteet ja ominaisuudet
Itsetuntemus ja tietoisuus oman
kulttuurin
vaikutuksesta
arvoihin, asenteisiin, normeihin
Taustatiedot opiskelijasta
Opetuksen
suunnittelutaidot Tasa-arvoinen suhtautuminen
erilaisille ryhmille
ihmisiin
Lähtömaan tilanne (politiikka, Erilaiset opetusmenetelmät
Kyky sietää epäselviä ja
historia)
epävarmoja tilanteita
4
Oppimiskäsitys
oppimiskulttuuri
ja Selkosuomen taidot ja erilaiset
vuorovaikutus
ja
kommunikointitaidot
Tiedot coping- tyyleistä
Ristiriitojen ratkaisutaidot
Ennakko-olettamusten vaikutus Toimintataidot
oppimisprosessissa
ennakoimattomissa tilanteissa
Sopeutumisen prosessi uuteen Toimintataidot
erilaisten
kulttuuriin
ihmisten kanssa
Erilaiset kommunikaatio- ja Englannin kieli (tai jokin vieras
vuorovaikutustyylit
kieli)
Suvaitsevaisuus ja joustavuus
Huumorintaju
Kyky
sietää
epävarmoja
tilanteita
Kyky toimia uusissa ja
ennakoimattomissa tilanteissa
Ennakkoluuloton
suhtautuminen ihmisiin
4.Tutkimuksen suorittaminen
4.1.Tutkimusryhmät
Tutkimukseen osallistui 35 suomalaista ammatillista opettajaa ja 45 belgialaista opettajaksi
opiskelevaa. Suurimmalla osalla suomalaisista ammatillisista opettajista oli kokemusta
monikulttuuristen ryhmien opettamisesta, ja he olivat myös iältään vanhempia kuin belgialaiset.
Belgialaiset opiskelivat opettajiksi eri kouluasteille. Heillä kaikilla oli kokemusta opiskelijoina
monikulttuurisissa ryhmissä, samoin kuin opetusharjoittelusta monikulttuuristen ryhmien opettajina.
Belgialaiset opettajaksi opiskelevat tekivät itsearviointinsa englannin kielellä.
4.2.Tutkimusmenetelmät
Tutkimuksessa käytetään ”Opettajan monikulttuurisuus osaamisen” itsearviointi-työkalua, jonka on
kehittänyt Riitta Metsänen (2009). Itsearviointi- työkalu koostuu 24 väittämästä, jotka kuvaavat
opettajan monikulttuurisuusosaamiseen liittyviä tietoja, taitoja, asenteita ja persoonallisuuteen
yhteydessä olevia ominaisuuksia. Väittämät perustuvat aiemmin tässä artikkelissa esitettyihin
opettajan monikulttuurista osaamista kuvaaviin osaamisvaatimuksiin., Arviointiskaala on 1-5
(vahvasti samaa mieltä - vahvasti eri mieltä). Arviointi-työkalu on suomen kielinen ja se on
käännetty myös englanniksi.
5.Tutkimuksen tuloksia
Suomalaisten ja belgialaisten opettajaksi opiskelevien itsearvioinnit olivat monikulttuurisen
osaamisen ulottuvuuksilla samantyyppisiä. Vähäisemmiksi molemmat ryhmät arvioivat tietonsa ja
taitonsa monikulttuurisesta pedagogiikasta, samoin kuin monikulttuurisen ryhmässä syntyvien
ristiriitojen ratkaisutaidot. Vahvaksi sekä suomalaiset opettajat että belgialaiset opettajiksi
opiskelevat arvioivat asenteensa eri kulttuureita kohtaan sekä tasa-arvoisen suhtautumisen ihmisiä
kohtaan. Seuraavassa esitellään tutkimukseen osallistuneiden itsearviointeja tietojen, taitojen,
asenteiden ja ominaisuuksien ulottuvuuksilla.
5.1.Tiedot
Suomalaiset ammatilliset opettajat (N=35) arvioivat monikulttuurisuuteen liittyvät tietonsa
seuraavanlaisesti.
5
Kuvio 1: Suomalaisten ammatillisten opettajien arviot monikulttuurisuus osaamiseen liittyvistä
tiedoista
Suomalaiset ammatilliset opettajat tietävät arvionsa mukaan, miten kulttuuri vaikuttaa
käyttäytymiseen ja he arvioivat tuntevansa suomalaisen kulttuurin arvot. Heikoimmiksi opettajat
arvioivat tietonsa monikulttuurisen pedagogiikan perusteista samoin kuin yksilön
selviytymiskeinoista vaikeissa tilanteissa.
Kuvio 2: Belgialaisten opettajiksi opiskelevien arviot monikulttuuriseen osaamiseen liittyvistä
tiedoista
Belgialaiset opettajiksi opiskelevat (N=45) arvioivat monikulttuurisuus osaamiseen liittyviä
tietojaan alhaisemmiksi kuin suomalaiset jo opettajan työssä toimivat. Tilastollisista merkitsevyyttä
eroista ei ole laskettu. Suomalaisten opettajien tavoin belgialaiset opettajaksi opiskelijat arvioivat
alhaisimmiksi tietonsa monikulttuurisen pedagogiikan perusteista samoin kuin kulttuuriin
sopeutumisen prosessista ja yksilön käyttäytymisestä uusissa tilanteissa.
6
5.2.Taidot
Seuraavassa esitellään suomalaisten ammatillisten opettajien itsearvioinnit heidän
monikulttuuriseen osaamiseensa liittyvistä taidoista.
Kuvio 3: Suomalaisten ammatillisten opettajien arviot monikulttuuriseen osaamsieen liittyvistä
taidoista
Suomalaiset opettajat arvioivat taitonsa ratkaista monikulttuurisessa ryhmässä syntyviä
ristiriitatilanteita heikoiksi samoin kuin samoin kuin taitonsa suunnitella opetusta monikulttuuriselle
ryhmälle. Ohjaustaidot arvioitiin samoin heikoiksi, vahvuudeksi opettajat arvioivat sen, että he
pystyvät toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Hajonnat eri väittämien kohdalla olivat suuria.
7
Kuvio 4: Belgialaisten opettajiksi opiskelevien arviot monikulttuuriseen osaamiseen liittyvistä
taidoista
Belgialaiset opettajiksi opiskelevat arvioivat monikulttuuriseen osaamiseen liittyvät taitonsa
tasaisesti. Heikoimmaksi he arvioivat taitonsa suunnitella opetusta monikulttuuriselle ryhmälle.
5.3.Asenteet ja ominaisuudet
Suomalaiset opettajat arvioivat monikulttuurisuuteen liittyvät asenteensa ja ominaisuutensa
seuraavanlaisesti.
Kuvio 5: Suomalaisten ammatillisten opettajien arviot monikulttuuriseen osaamiseen liittyvistä
asenteista ja ominaisuuksista.
Asenteensa ja henkilökohtaiset ominaisuutensa suomalaiset opettajat arvioivat positiivisesti.
Opettajat ovat tietoisia oman kulttuurinsa arvoista, suhtautuvat kaikkiin ihmisiin tasa-arvoisesti ja
arvostavat ihmisiä, joilla on erilainen maailmankatsomus kuin heillä itsellä. Heikommiksi opettajat
arvioivat tietoisuutensa kulttuurisesti sidonnaisista tekijöistä opetus- ja ohjaustilanteissa.
8
Kuvio 6: Belgialaisten opettajaksi opiskelevien monikulttuuriseen osaamiseen liittyvät asenteet
Belgialaiset opettajaksi opiskelevat arvioivat itsensä joustaviksi, he suhtautuvat pääsääntöisesti
ihmisiin tasa-arvoisesti sekä arvostavat ihmisiä, joilla on erilainen maailmankatsomus. Opettajaksi
opiskelevat arviot olivat alhaisia niistä kulttuurisidonnaisista tekijöistä, jotka vaikuttavat opetus- ja
ohjaustilanteissa. Belgialaiset arvioivat suomalaisia opettajiin verrattuna tietoisuuden omista
kulttuurisista arvoistaan vähäisemmäksi.
6. Yhteenveto
Lopuksi esitetään koonta-ja vertailutaulukko suomalaisten ja belgialaisten monikulttuuriseen
osaamiseen liittyvistä tiedoista, taidoista ja asenteista sekä ominaisuuksista. Taulukossa esitetään
ryhmien keskiarvot ja hajonnat.
Taulukko 2: Suomalaisten ammatillisten opettajien ja belgialaisten opettajiksi opiskelevien
monikulttuurisen osaamiseen liittyvien tietojen, taitojen, asenteiden ja ominaisuuksien keskiarvot ja
hajonnat.
Keskiarvo
Hajonta
Tiedot
3.4
1.8
3.4.
0.7
Taidot
3.2
1.0
3.5
0.7
Suomalaiset
opettajat (N=35)
Belgialaiset opettajiksi Keskiarvo
opiskelevat (N=45)
Hajonta
9
Asenteet
3.9
0.7
3.7
0.7
Taulukosta näkyy selvästi, ettei eroja suomalaisten opettajien ja belgialaisten opettajaksi
opiskelevien välillä ole paljon. Mielenkiintoista tuloksissa on suomalaisten opettajien tieto- ja taito
ulottuvuuksien hajonnat. Hajontaa arvioinnissa oli väittämissä, jotka liittyivät monikulttuuriseen
pedagogiikan taitoihin, ohjaustaitoihin ja oppimisprosessin hallitsemistaitoihin monikulttuurisessa
ryhmässä.
7. Pohdinta
Monikulttuuriseen osaamisen syventäminen on ajankohtainen kehittämistarve niin yksityisille
opettajille kuin koulutusorganisaatioille. Maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita opiskelee
eritasoisissa ammatillisissa oppilaitoksissa ympäri Suomea. Myös ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat
ovat haluttuja ammattikorkeakouluissa kautta maan.
Suomalaiset ammatilliset opettajat arvioivat omaa monikulttuurista osaamistaan keskimäärin
hyväksi. Tiedot osa-alueella väittämä ”Tunnen monikulttuurisen pedagogiikan perusteet” arvioitiin
heikoimmaksi. Tietojen-ulottuvuuden väittämien hajonta oli suurta (1.8), tämä viittaa siihen että
joukossa on opettajien, joilla on paljon tietoa tästä osa-alueesta sekä sellaisia opettajia, joiden tiedot
ovat huomattavasti vähäisimpiä. Suomalaiset opettajat arvioivat monikulttuurisen ryhmän
ristiriitojen ratkaisutaitojaan vähäisiksi kun taas vahvuudeksi arvioitiin opettajan kyky toimia
kaikenlaisten ihmisten kanssa. Myös taito-ulottuvuudella hajonta oli suurta eri opettajien
arvioinneissa.
Belgialaisten ja suomalaisten opettajien erot tiedot, taidot, asenteet ja ominaisuudet ulottuvuuksilla
olivat vähäisiä. Yksittäisten väittämien kohdalla belgialaiset arvioivat suomalaisia vähäisemmäksi
tietoisuuden omista arvoistaan. He myös raportoivat, etteivät tiedä oman kulttuurinsa arvoja.
Vastauksiin saattaa vaikuttaa se, että belgialaiset opettajaksi opiskelevat olivat huomattavasti
nuorempia kuin suomalaiset jo ammatissa toimivat opettajat. Toisaalta myös suomalainen kulttuuri
saattaa olla selvärajaisempaa ja erottuvampaa kuin belgialainen.
Tämän kehittämistehtävän tulosten mukaan koulutus- tai kehittämistarpeita tai tietovajetta
suomalaisilla opettajilla on erityisesti monikulttuurisen pedagogiikan tietoperustasta samoin kuin
monikulttuurisen ryhmän ristiriitatilanteiden ratkaisutaidoista. Myös monikulttuuriseen ohjaukseen
liittyvät tiedot ja taidot raportoitiin vähäisiksi. Huomattavaa on, että opettajien joukko oli hyvin
kirjavaa, sillä yksittäisten väittämien hajonnat olivat hyvin suuria.
Tässä arviointityökalussa käytettiin väittämiä, jotka johdettiin monikulttuuriseen osaamiseen
liittyvistä osaamisalueista. Nämä alueet on työkalun kehittäjä Riitta Metsänen määritellyt eri
asiantuntijoihin viitaten. Joku toinen henkilö ja tekijä olisi voinut määritellä arviointi-työkalun
osaamisalueet toisin.
10
Arviointityökalun väittämien tilastollisia tunnuslukuja ei ole laskettu. Opettajan monikulttuurisen
osaamisen arviointi- työkalu kehittäminen vaatii tulevaisuudessa myös arviointivälineen
luotettavuuden mittaamista. Arviointi työkalun väittämien skaala on 1 - 5, 1=vahvasti eri mieltä, 2 =
eri mieltä, 3=vaikea sanoa, 4= samaa mieltä, 5=vahvasti samaa mieltä. Työkalun käytöstä saadun
kokemuksen, ja palautteiden sekä tämän aineiston perusteella, arviointiskaalaa tulisikin muuttaa
siten, että vaihtoehto 3 vaikea sanoa tulisi muotoon en osaa sanoa. Erikseen voisi arvioinnissa kysyä
väittämän sisällön merkityksestä vastaajalle.
Opettajan monikulttuurisen osaamisen arviointiin laadittu työkalu on vielä kehittämisvaiheessa. Se
on tarkoitettu käytettäväksi käytännön tilanteissa opettajien osaamisen arvioinnin
kehittämistyökaluna esimerkiksi opettajien täydennys- ja jatkokoulutusta suunniteltaessa.
Arviointityökalu on siis käytäntöön ja käyttöön suunniteltu. Itsearviointiin perustuvissa
menetelmissä on aina haasteena se, miten rehellisesti yksilö itseään arvioi ja väittämiin vastaa.
Opettajahan ovat tunnetusti tarkkoja osaamisestaan, ja saattaa olla että joissain vastauksissa
sosiaalinen suotavuus korostuu, eli vastataan normien ja sosiaalisten odotusten mukaisesti
Lähteet:
Hanhinen, T. 2010. Työelämäosaaminen. Kvalifikaatioiden luokitusjärjestelmän konstruointi.
Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Tampereen yliopiston
ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus.
Helakorpi, S. 2010. Ammatillisen opettajakorkeakoulun opinto-opas 2010-2011. Hämeen
ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu. Hämeenlinna.
Holvikivi, J. 2011. Kulttuuriset skeemat monikulttuuristen ryhmien opetuksessa ja
terveydenhuollossa. Teoksessa: Metsänen, R. & Matinheikki-Kokko, K. Lokaali ja globaali
opettajuus sosiaali- ja terveysalalla. Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Hämeenlinna:
HAMK.
Kilpinen, J. 2009. Maahanmuuttajien peruskoulutuksen keskeyttämisselvitys. Turun ammattiinstituutti ja opetushallitus. Moniste 9/2009. Tampereen yliopistopaino.
Matinheikki-Kokko, K. 2005. Teoksessa Eteläpelto, A. & Tynjälä, P. (toim.) Oppiminen ja
asiantuntijuus. Porvoo: WSOY.
Metsänen, R. 2011. Kun lokaali ja globaali kohtaavat opetustilanteessa, mitä ammatillisen opettajan
tulisi osata. Teoksessa Metsänen, R. & Matinheikki-Kokko, K. (toim.) Lokaaleja ja globaaleja
kohtaamisia sosiaali- ja terveysalalla. Hämennlinna: HAMK
Mezirow, J. Kriittinen reflektio uudistavan oppimisen käynnistäjänä. Teoksessa Mezirow J. (toim.)
Uudistava oppiminen. Kriittinen reflektio aikuikoulutuksessa. Helsinki: Helsingin yliopiston
Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus.
Ruohotie, P. 2005b. Kvalifikaatioiden ja kompetenssien kehittäminen koulutuksen tavoitteena.
Teoksessa T. Varis (toim.) Uusrenessanssiajattelu, digitaalinen osaaminen ja monikulttuurisuuteen
kasvaminen. Helsinki: OKKA-säätiö.
11
Talib, M., Löfström & Meri, M. 2004. Kulttuurit ja koulu. Avaimia opettajille. Vantaa:WSOY.
Selmer, J. 2001. Psychological Barries to Adjustment and How they Affects Coping Strategies:
Western Business Expatriates in China. The International Journal of Human Resurce Management.
VOL 12. No 2. s. 151-165.
Sue, D. & Sue, D. 1999. Counseling the Culturally Different. Theory and Practice. New York:
Wiley.
Painamattomat:
Metsänen, R. 2009. Opettajan monikulttuurinen osaaminen arvointi-työkalu.
Tikkanen, I, Kemppi M-L, Lahti A. & Metsänen, R. 2011. Selvitys Suomessa asuvien
maahanmuuttajien koultustarpeista neljän ammattikorkeakoulun toimialoilla pääkaupunkiseudulla.
Laurea AMK: Hera Comperence- hanke.
Sähköiset aineistot:
www.osaava.net/Seppo Helakorpi. Luettu 29.4.2011
12